Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??24. vuosikerta viro.nyt 2/2024
2 2/2024?viro.nyt Tässä numerossa 3 Toimituksesta 4 Iso Munamäki – tähyilyn pitkä historia 7 Tiedesillan tarinoitsija 8 ”Karhupresidentti” Urhon pikavisiitti Viroon 10 SVYL:n toimintaa 12 Kanta-asiakkuudet kannattavat Virossakin 14 Viron museokortin suosio yllätti 15 verkkopuoti.svyl.fi 16 Inkerinmaalta Hämeenlinnaan – Lyydia Kolkkasen tarina 18 Tartto 2024: katsaus tulevaan kulttuurikesään 19 Jo 31 artistia on kiinnitetty esiintymään XXXI Viljandi Folk Music Festivaalilla Mediatiedot Julkaisu: viro.nyt, ISSN 1459-2134, 24. vuosikerta Levikki: 2000-2500 Julkaisija: Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Eesti Maja, Sörnäisten rantatie 22 C, 00540 Helsinki p. + 358 40 777 4618, svyl@svyl.fi, www.svyl.fi www.facebook.com/SVYL.fi Tilaukset: 20,00 €/vuosi (4 nroa), ulkomaat 30 €/vuosi. Toimitus: Kirsi Bongwirnso päätoimittaja toimituksellinen työ suomennokset (s. 8–9) kirsi@svyl.fi Juhani Juurik taitto www.juur.studio Lisäksi lehdellä on useita avustajia. Etukannen kuva: Mana Kaasik / Tartu 2024 Lehden koko: 20 s., A4 (marginaalit 20 mm, paitsi sisämarginaali 15 mm) Painopaikka: PunaMusta Oy Laskutus: SVYL lähettää mainostajalle laskun lehden ilmestyttyä. Reklamaatiot: 14 vrk lehden ilmestymisestä. Reklamaatioon ei ole oikeutta, mikäli mainostajan toimittama materiaali on ollut virheellinen tai se ei ole täyttänyt aineistovaatimuksia. Aineistovaatimukset: Aineisto tulee lähettää lehden toimitukseen sähköpostitse, kuvat ja mainokset liitetiedostoina (pdf, psd, tiff; resoluutio väh. 300 pixels/inch); svyl@svyl.fi Ilmoitushinnat: 1/1: 300 EUR 1/2: 250 EUR 1/4: 170 EUR 1/8: 150 EUR 1/16: 130 EUR Seuraava numero: 3/2024: Ilmestyy 23.8.2024. Aineiston jättäminen viimeistään 26.7.2024. Oikeus muutoksiin pidätetään.
? viro.nyt ?2/2024 3 Toimituksesta S uomen Viro-yhdistysten liitto teki huhtikuussa kulttuurija vuosikokousmatkan keväiseen Euroopan kulttuuripääkaupunki Tarttoon. Menomatkalla saimme vierailla Narvan upouudessa vironkielisessä lukiossa, jossa ihailimme rakennuksen arkkitehtuuria, sitä, kuinka hienosti oli rakennettu uutta ja kunnioitettu vanhaa. Eniten ihastuttivat kuitenkin ne into ja ylpeys, jotka välittyivät niin rehtorin, opettajien kuin oppilaidenkin puheista. Oma koulu luo identiteettiä sekä juurruttaa yhteiskuntaan ja yhteisöön. Ylpeyttä voivat tuntea niin opettajat kuin oppilaat myös kouluun pääsemisestä, se ei nimittäin aivan helppoa ole, sillä uusi, hieno koulu kiinnostaa niin opiskelukuin työpaikkanakin. Käynti innostuneessa ja innostavassa kohteessa inspiroi myös meitä vieraita, tuntui kuin olisi saanut piristysruiskeen ja muistutuksen siitä, että moni hyvä asia myös käynnistyy näinä välillä haastavinakin aikoina. Keväisen Tarton kulttuuritarjonta ja leppoisa ilmapiiri jatkoivat samaa innostavaa linjaa. Myös SVYL:n vuosikokouksen tunnelma oli lämmin ja keskustelut rakentavia, teki hyvää päästä kuulemaan muiden Viroyhdistysten kuulumisia ja pohtimaan yhteisiä asioita. Vuosikokouksen päätöksistä ja henkilövalinnoista voi lukea liiton kotisivuilta osoitteesta www.svyl.fi. Tarton kulttuuripääkaupunkivuoden täkyinä sinne matkaa suunnitteleville voin lämpimästi suositella Viron kansallismuseon Surrealismi 100 -näyttelyä sekä neuvostoaikaisesta kekseliäisyydestä kertovaa Peedist pesumasin -näyttelyä, joka levittäytyy kolmeen museoon: Viron maatalousmuseoon, Viron maantiemuseoon ja Tarton kaupunginmuseoon. Kesäinen Tartto tarjoaa lukuisia hienoja ulkotapahtumia, mutta museoista löytyy paljon uutta ja kiinnostavaa myös sadepäiville. On hyvä muistaa, että kulttuuripääkaupunkivuosi ulottuu koko EteläViroon. Tässä lehdessä kerrotaan vinkkejä Võrumaan (s. 4–6) ja Otepään (s. 8–9) suuntaan matkaaville, kannattaa siis pitää silmät auki kesän Vironreissuilla! n Kirsi Bongwirnso SVYL:n toiminnanjohtaja
4 2/2024?viro.nyt Iso Munamäki – tähyilyn pitkä historia Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi levittäytyy koko Etelä-Viroon aina Võrumaata myöten. Sieltä löytyy Iso Munamäki, Viron ja Baltian korkein kohta. Hannu Oittinen ütski mii mägi pilvini ei küünü, kõgõ korkõmba vaivalt munnõni – Contra E teläeli tarkemmin sanottuna Kaakkois-Viron tunnetuimpia matkailunähtävyyksiä on Iso Munamäki, onhan se sentään Viron ja koko Baltian korkein maastonkohta. Munamäellä pistäytyjää viehättävät funktionalistinen näkötorni, sieltä avautuvat maisemat sekä läheiset tienoot, joissa ylös kapuamisen sijasta laskeudutaan niin kutsuttujen alkulaaksojen syvyyksiin. Geologit tietävät, että Munamäen historia ulottuu vain muutaman kymmenen tuhannen vuoden taa, mikä maaperän ajoitusten miljoonien vuosien mittapuulla tarkoittaa jokseenkin mitätöntä siivua nykyajasta. Kauemmas menneeseen ei tosin tarvitse kurottaakaan, sillä tärkein käy hyvin ilmi: Munamäki on ”syntytavaltaan moreenikynnyksellä sijaitseva, lähinnä jäätikköjoen kuljettamista sedimenteistä koostuva kuvun kaltainen kyhmy” (Eesti Entsüklopeedia, 2003). Ja toden totta, kupumainen muoto erottuu hyvin tai ainakin sen voi aavistaa vaaran sekametsän peitosta tai valokuvista. Kukkulan valloitus onkin sitten toinen juttu. Matkailijoiden näet odotetaan jättäVuoden 2004 suurremontin yhteydessa? Munama?en na?ko?alatorniin asennettiin kompassi. Kuva: Harri A. Sundell.
? viro.nyt ?2/2024 5 vän kotteronsa alas pysäköintipaikalle Võrusta tulevan tien varteen ja askeltavan rinnettä ylös näkötornin juurelle. Huonojalkainen voi sentään lohduttautua samaan tapaan kuin aikoinaan Liisa Maria Piila Kulttuurimatkailijan käsikirjassaan (1992): ”sen enempää mäen kuin torninkaan korkeus ei edellytä ennätysponnistuksia”. Lisäksi torniin on tällä välin siunaantunut hissikin, joten ylivoimaisuutta ei pidä liioitella. Iso ja Pieni Munamäki Ison Munamäen lisäksi Virosta löytyy myös Pieni Munamäki, joka ei nimestään huolimatta ole sukua isoveikalleen. Se ei edes sijaitse samalla Haanjan ylängöllä vaan Otepään karhuja urheilukaupungin kupeessa Valgamaalla, kuten monet tietävät. Iso ja Pieni Munamäki ovat mukautettuina suomennosniminä yhä käytössä, ja aikaisemmissa kielenoppaissa niille onkin tarjottu näitä muotoja. Kielitoimiston nimiopas (2008) taas määrittelee Suuren ja Pienen Munamäen sekä Suuresta Munamäestä käytetyn lyhyemmän muodon Munamäki harvoin esiintyviksi sovinnaisnimiksi. Eri versioita tuskin kannattaa silti pakottaa tiukkaan järjestykseen, ja halutessaan sopii käyttää myös alkuperäisilmaisuja Suur Munamägi ja Väike Munamägi. Varsinkin, jos nimeä ei tarvitse taivuttaa… Munamäkeä esittelevään Turistide mekka -julkaisuun vuodelta 1935 sisältyy hauska yksityiskohta toiselta kielelliseltä kantilta. Kirjan toimittajat ovat saatesanoissaan huomauttaneet, että koska mäellä käy eniten juuri suomalaisia ja latvialaisia turisteja, on esitteen kuvatekstit julkaistu viron lisäksi myös suomeksi ja latviaksi sekä – ajan tavan mukaan – esperantoksi. Viimeksi mainitun kielen käyttöä perusteltiin ylioptimistisella väitteellä, että esperanto ”palvelee kaikkia muita kielenkäyttäjiä”. Niin ei sittemmin käynyt, vaan esimerkiksi 1988 ilmestyneen Haanjamaa kutsub -esitteen lisävihon tekstit tarjottiin venäjäksi, englanniksi, saksaksi – ja ikään kuin muistumana menneeseen – suomeksi ja latviaksi. Tähyilyn historiaa Munamäen huipulle on aikojen saatossa rakennettu yllättävän monta tornia. Varhainen tieto vuodelta 1816 on vienyt kolmiomittaustornin kuuluisan maantieteilijän F. R. Struwen nimiin, sillä Munamäki kuului nk. Struwen ketjun alkuperäisiin mittauspisteisiin. Jäämereltä Mustallemerelle ulottunut Struwen ketju päätyi Unescon maailmanperintöluetteloon 2005. Sen pisteistä on Virossa säilynyt vain muutama, tunnetuin niistä Tarton Tähtitorni, eikä Munamäen vanhimmasta tornista ole nykyään mitään jäljellä. Saman vuosisadan jälkipuoliskolla paikallinen rahvas pystytti matalia näkötorneja, joiden huiput lienevät vaivoin yltäneet yli kukkulaa kattaneen sekametsän. Valokuva ilmeisesti 1900-luvun alusta paljastaa erään tällaisen rakennelman hengenvaaralliseksi kyhäelmäksi, joka sopi ehkä sotilaille tähystykseen tai pikkupoikien rohkeuskoitoksiin, mutta matkailijoille ei missään tapauksessa. Turismia on paha kehittää, jos siltä puuttuvat edellytykset. Siksi Munamäelle alettiin viimeistään Viron itsenäistyttyä suunnitella oikeaa näkötornia, ehkä jo aiemmin. Näin tehtiin naapurissakin Latvian puolella, jonne samainen Haanjan ylänkö ulottuu. Latvian korkein kohta Gaizi?kalns (ja Baltian toiseksi korkein, 312 metriä merenpinnasta) sai sekin joskus ammoin näkötorninsa, joka kuitenkin purettiin vuonna 2012 heikon kunnon vuoksi. Nykyään Gaizi?s tunnetaan paremmin slalomrinteistään. Viron puolella sen vastineena voi pitää Haanjan lomaja urheilukeskusta rinteineen, lyhyehköine hiihtolatuineen ja suppeine oheispalveluineen. Vuonna 1925 Munamäelle valmistui 17 metrin korkuinen puinen näkötorni, jossa oli kaksi näköalatasannetta. Sen historia kesti vähän oudosti vain alle viisitoista vuotta, eikä tornin mataluus tunnu yksinään riittävän selittämään sen korvaamista mittavalla uudishankkeella jo 1930-luvulla. Varsinaisia syitä projektiin olivatkin, paitsi jatkuva tarve korkeammalle tornille, niin aidosti edustavan rakennuksen tekeminen ja jopa kansallismielisyys. Näin syntyi nykyinen funktionalistinen näkötorni vuodelta 1939. Yhä korkeampi torni Mainittuna vuonna valmistui kahdeksankerroksinen teräsbetonirakennelma, jonka korkeus oli 25,7 metriä. Remontissa 1967–1971 tornia korotettiin vielä siitäkin kerroksella – puut olivat kai taas kasvaneet – jolloin ylimmän tasanteen lattia kohosi 29,1 metrin korkeuteen. Näköalan ylhäältä väitetään yltävän jopa 50 kilometrin päähän, mikä erään lähteen mukaan tarkoittaa pohjoisessa Tarton televisiomastoa, etelässä Al?ksnen kaupunkia Latviassa, idässä Pihkovaa Venäjällä ja länsipuolella esimerkiksi Harglaa tai Urvastea. Julkisuuteen on vain harvoin tuotu solean tornin arkkitehdin A. Jürvetsonin nimi (projekti 1937). Tornin rakennutti Võrumaan maakuntahallitus, ja se on yleisesti tulkittu uusfunktionalismin aluksi virolaisessa arkkitehtuurissa. Arkkitehti Mart Kalm on lisäksi luonnehtinut, että torni vastasi ”Konstantin Pätsin aikaisille kansallisten nähtävyyksien löytämisen vaatimuksille” ja että sellaisena sen oli määrä edistää turismin kehittymistä (EA. Eesti Arhitektuur 4. Tartumaa, Jõgevamaa, Valgamaa, Võrumaa, Põlvamaa, 1999, toim. Villem Raam). Matkailua harjoitettiin lähivuosina kuitenkin perin toisenlaisissa merkeissä: Viro miehitettiin ja Munamäki jäi Baltian ja Neuvostoliiton sisäiseksi kohteeksi, käytännössä lähes eristyksiin. Vuonna 1963 ilmestyneessä paikallisoppaassa tosin ylpeillään tökerösti, että ”erityisen lämpimästi haanjalainen tarinoi neuvostoaikana saavutetusta edistyksestä kaikilla elämänaloilla, kotiseutunsa taloudellisen ja kulttuurisen elämän tavattomasta kehityksestä.” Paikallinen väki, kuten virolaisen kansansävelmän maltillisen verkkainen Haanja miis (Haanjan mies), tuskin allekirjoitti tätä näkemystä. Neuvostovallan tihutöihin tornin juurella kuului Viron vapaussodan muistomerkin (1932) tuhoaminen peräti kahteen otteeseen, kunnes se avattiin taas uudestaan 1988. Itse torni säilyi neuvostoaikana verrattain hyvin, ja vuonna 1971 valmistunutta remonttia on sittemmin seurannut muita kunnostusjaksoja, joissa tornia on täydennetty muun muassa hissillä, näyttävällä valaistuksella ja terassikahvilalla.
2/2024?viro.nyt 6 Ennätyksiä, ylös ja alas Ville Hytönen on Pieneen suureen virolaiseen vitsikirjaansa kirjannut väitteen, että ”Viro on niin lättänä maa, että jos kaksi suomalaista sammuu Vapaudenaukiolle päällekkäin, niin virolaiset kutsuvat sitä mäeksi.” Vanha tietovisailukysymys taas tekee yllättävän rinnastuksen: Mikä seuraavista on korkein? Tallinnan televisiotorni, Iso Munamäki vai Eiffelin torni? Oikea vastaus on Eiffelin torni, sillä se tosiaan lyö vertailtavansa selvästi: 330 metriä vastaan Munamäen 318 metriä ja teletornin 314 metriä. Munamäen ja sen näkötornin yhteiskorkeuden rinnastaminen edellä mainittuihin artefakteihin ei tietenkään ole ihan reilua, mutta siihen voi taas huomauttaa, että Munamäen tornin huipun näköalatasanne sijaitsee selvästi korkeammalla kuin vertailtavansa (noin 346 metriä merenpinnasta). Munamäen ympäristössä on joukko muitakin ennätyskohteita. Ison Munamäen ohella muutkin vaaranhuiput kohoavat yläilmoihin, sillä läheinen Vällämägi on 304-metrinen ja Latvian puolella sijaitseva Gaizi?kalns noin 312-metrinen, kuten todettu. Munamäen ympäristöstä löytyvät myös Viron korkeimmalla sijaitsevat järvet Tuuljärv ja Vaskna järv (257 ja 242 metriä merenpinnasta). Ovatko ne myös kalaisimpia? Eivät suinkaan, tiesi vastauksen jo 1989 Aare Mäemets kirjassaan Matka Viron järville, mutta kenties Ahti suo nykyään paremmin antejaan. Rõugen ürgorg eli alkulaakso taas laskeutuu syvimmillään 75 metriä maanpinnan tason alapuolelle, ja Rõugen Suurjärv Rõugen alkulaakson seitsemän järven ketjussa on Viron syvin järvi 38 metrin syvyydellään. Munamäen reissuun sopii siksi hyvin yhdistää poikkeaminen näille seuduille tutkimaan alisen maailman todellisuutta. Saattaapa viehättävän kumpuileva Rõuge ylpeillä Viron erikoisimmalla (lintu) tornillakin, sillä arkkitehti Karmo Tõran suunnittelemassa ”Rõugen pesäpuussa” on ikään kuin kaksi linnunpesää. Yölläkin valaistusta pesäpuusta sopii tiirailla kohti Rõugen kuuluisaa Ööbikuorgia eli Satakielilaaksoa. Varhaisia mäkirunoilijoita Munamäki on jo varhain saanut sijansa myös kulttuurissa. Runoilija Mihkel Vesken (1843–1890) varhainen runo Kodumaa (1873/1880) on sävellyksenä muuttunut lauluiltojen vakiorallatukseksi. Suosion siivittämänä neuvostoaikainen tiiliskivimatkaopas Kas tunned maad (1966) lainasi nimensä runon alkusäkeistä, ja mikäs olisikaan ollut sen sopivampaa: Tunnetko maan, joka Peipsin rannoilta kurottaa Itämeren rannalle ja Munamäen metsistä, kedoilta käy syliin Suomenlahden? Vuonna 1873 Veske julkaisi runon Ilus oled, isamaa, joka tunnetaan myös alkusäkeistään Mingem üles mägedele. Runon ydinsisältöä on, että ylhäältä mäeltä tiiraillaan alas laaksoon, samoin kuin muualle, ja luikataan sieltä isänmaan luonnonkauneuden kunniaksi ylevän patrioottisia tuntemuksia. Veskin kanssa varhaisen mäkirunouden alalla kisasi näytelmäkirjailija, runoilija ja pedagogi Juhan Kunder (1852–1888), joka muun toimeliaisuutensa ohessa tuli kirjoittaneeksi runon Munamäel vuonna 1876. Sen alkusäkeistö: Kui siit pilve piirilt alla vaatan üle õitsva Eestimaa, rõõmulaulu siis maailma saadan, hüüan valju häälega: Siin on ilus elada! (Kun täältä pilven rajalta katson alas / yli kukkivan Vironmaan, / ilolaulun maailman lähetän / huudan lujalla äänellä: / ”Täällä on ihana elää!”) Kunderin runo edustaa samankaltaisuudessaan ja sävyssään mitä veskemäisintä isänmaallisuutta. Vaikuttaa siltä, että virolaisen laulusivuston versio Ilus oled, isamaa / Munamäel, jonka säveltäjäksi on merkitty Karl August Hermann ja sanoittajiksi Veske ja Kunder, on sekoitus varhaisista teksteistä. Vesken ja Kunderin ajoista runon kaari on kantanut laulujuhlille ja laulavan vallankumouksen vuosiin, jolloin Alo Mattiisen sisällytti Viiteen isänmaalliseen lauluunsa (1988) modernin version tästä klassikosta. Mattiisenin Mingem üles mägedele viittaa suoraan edeltäjiinsä, vaikka laulusarjassa sanoitus muuttui yhteiskuntakriittiseksi: laulun rinnakkaisotsikkona tunnetaan Peatage Lasnamäe! (’Pysäyttäkää Lasnamäe(n rakentaminen’)). Tässä kuitenkin säkeistö perinteisemmästä eli munamäellisemmästä versiosta suomeksi: Nouskaa ylös kukkuloille, tuulen hellään huomahan! Luokaa katse alas laaksoon, puoleen kedon loistavan! Katsokaa, noin puro kulkee luhtaniityn lomassa Huutakaa siis alas laaksoon: ”Kaunis olet, isänmaa, kaunis olet isänmaa!” Kaiken kaikkiaan Munamäki on verraton matkakohde, laulun kera tai ilman. n Lähteet: EE11, Eesti Entsüklopeedia. Eesti Üld (Eesti Entsüklopeediakirjastus 2002) EE12, Eesti Entsüklopeedia. Eesti A–Ü (Eesti Entsüklopeediakirjastus 2003) et.wikipedia.org/wiki/Suur_Munamägi Haanjamaa kutsub ja käännöstekstien lisävihko (Viron SNT:n kulttuuriministeriö 1988) Hytönen, Ville: Pieni suuri virolainen vitsikirja (Savukeidas 2018) Ivask, Albert: Rõuge – Haanja – Vastseliina (Eesti Riiklik Kirjastus 1963) Kalm, Mart: Eesti funktionalism. Functionalism in Estonia (DOCOMOMOEesti 1998) Kas tunned maad (Eesti Raamat 1966) Kielitoimiston nimiopas (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008) Laulud.ee. Eestikeelsed laulusõnad Leiman, Rudolf; Piir, Enno (toim.): Haanja Munamägi – turistide Mekka. Lühike ülevaade Baltimaade kõrgeimast tipust ja selle ligemast ümbrusest (Koit 1935) Maaliline Eesti. Elav Teadus nr. 96 (Eesti Kirjanduse Selts 1939) Mäemets, Aare: Matk Eesti järvedele (Eesti Raamat 1989) Piila, Liisa Maria: Viro. Kulttuurimatkailijan käsikirja (SKS 1992) Raam, Villem (toim.): EA. Eesti Arhitektuur 4. Tartumaa, Jõgevamaa, Valgamaa, Võrumaa, Põlvamaa (Valgus 1999) Soesoo, Alvar; Hade, Sigrid: Haanja looduspark (Haanja looduspark 2005) Sõnarine. Eesti luule antoloogia 1. ( Eesti Raamat 1989) Taipale, Ari: Matkakohteena Viro. Tallinnasta Viron saarille ja sydänmaille (Tallinnakustannus 2012) Turist Kagu-Eestis (K. Mattieseni trükk 1923) Vaatetorn Suurel Munamäel. Observation tower on Big Egg Hill (n. 1999) Võro-seto tähtraamat vai kallõndri 2024. aastaga pääle (Võro Selts VKKF 2023) Runojen suomennokset kirjoittajan.
? viro.nyt ?2/2024 7 Tiedesillan tarinoitsija viro.nytin lukijat ovat saaneet viime vuosina seurata sarjaa Tarton yliopiston suomalaisopettajista. Nyt saamme tutustua Sten-Erik Tammemäeen, mieheen Tiedesillan tarinoiden takana. Kirsi Bongwirnso V iro.nytin Tarinoita tiedesillalta -artikkelisarja on esitellyt Tarton yliopiston maailmansotien välisen ajan suomalaisia opettajia ja valottanut samalla Suomen ja Viron historian vaiheita. Vaan kuka onkaan sarjan kirjoittaja Sten-Erik Tammemäe? ”Olen kotoisin Vihasoon kylästä, Pohjois-Viron rannikolta, Lahemaan kansallispuiston sydämestä. Koulutukseltani olen filosofian maisteri historiasta ja viimeistelen paraikaa väitöskirjaani Viron ja Suomen tieteellisistä yhteyksistä maailmansotien välisenä aikana. Olen kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck Literary Agencyssä, jossa edustan suomalaisten kirjailijoiden teosten käännösoikeuksia ulkomailla. Minun vastuullani on muun muassa oikeuksien myyminen Viroon. Tämän haastattelun tekemisen aikana olen kuitenkin vanhempainvapaalla”, Tammemäe aloittaa. Tammemäe asustaa siis tällä hetkellä Suomenlahden pohjoispuolella, jonne hänet toi kesällä 2018 suomalainen puoliso. Tammemäe on asunut Suomessa useampaan otteeseen ja puhuu loistavaa suomea, mille perusta syntyi jo lapsuudessa. ”Vanhempieni hyvä suomen kielen tuntemus ja monet Suomeen tehdyt matkat loivat suomen oppimiselle otollisen maaperän. Sanoisin, että kolme tärkeintä asiaa, joiden avulla opin lapsena suomea, olivat suomalainen televisio lastenohjelmineen, Aku Ankka -lehdet ja -taskukirjat sekä uskallus yrittää ja kokeilla. Suotuisaa oli myös, että silloin en vielä osannut englantia, joten yhteistä kolmatta kieltä ei yksinkertaisesti löytynyt”, kertoo Tammemäe. Tammemäen vanhemmat kiinnostuivat Suomesta neuvostoaikana Pohjois-Virossa näkyneen suomalaisen television kautta. Hänen isänsä oli Viron itsenäisyyden palauttamisen aikoihin vaihto-opiskelijana Tampereella, ja tämän uudet ystävyyssiteet ja parantuneet ulkomaanmatkailumahdollisuudet johtivat siihen, että myös Tammemäe vieraili perheen mukana Suomessa. Samoin hän kävi Suomessa 2000-luvun alussa, kun hänen äitinsä asui muutaman vuoden ajan täällä. Arki Suomessa, ajatukset Virossa Sten-Erik Tammemäe on viihtynyt Suomessa hyvin. ”Kun kieli ja kulttuuri ovat olleet jo entuudestaan tuttuja, on sulautuminen suomalaiseen yhteiskuntaan sujunut melko kivuttomasti, vaikka pitkittynyt työnhaku aiheutti ajoittain harmitusta. Elämä täällä ei kuitenkaan käy tylsäksi, kun suomen kielestä, kulttuurista ja yhteiskunnasta löytyy aina jotain uutta opittavaa. Suomi on myös sen verran iso maa, että on jännittävää kulkea eri puolilla Suomea ja tutustua sen luontoon ja nähtävyyksiin.” Vaikka elämä on tällä hetkellä Suomessa mallillaan, kertoo Tammemäe, ettei täällä asuminen välttämättä ole lopullista: ”Olen vanhemmuuden ja ajan myötä alkanut pohtia, mikä on suhteeni kotiseutuuni, miten parhaiten vaalia viron kieltä ja kulttuuria ja miten välittää näitä lapsilleni. Olemme puolisoni kanssa keskustelleet, että olisi mielenkiintoista ja opettavaa asua jossain vaiheessa ja jonkin aikaa koko perheen voimin Virossa.” Yksi Tammemäen Suomessa puuhakkaana pitävä asia on opiskelijajärjestö, sillä hän on Eesti Üliõpilaste Seltsin (EÜS) Suomen osaston puheenjohtaja. EÜS on vanhin virolainen akateeminen miesopiskelijajärjestö, jolla on tällä hetkellä lähes tuhat jäsentä. Osa EÜS:n jäsenistä asuu eri puolilla maailmaa ja on siellä perustanut paikallisia osastoja, joissa vaalitaan järjestön perinteitä, jäsenten keskinäistä ystävyyttä sekä viron kieltä ja kulttuuria. ”Perustimme EÜS:n Suomen osaston elokuussa 2021, ja vaikka meillä ei ole kovinkaan paljon jäseniä, pyrimme kokoontumaan kerran kuukaudessa. EÜS on toiminut Suomessa aikaisemminkin, sillä sen ensimmäinen ulkomaanosasto perustettiin keväällä 1944 Helsingissä. Tämän osaston toiminta kuitenkin lakkasi jo samana vuonna, kun iso osa sen jäsenistä jatkoi pakomatkaa länteen”, kertoo Tammemäe. Intohimona lukeminen ja tiede Tärkeimmäksi ja rakkaimmaksi harrastuksekseen Sten-Erik Tammemäe mainitsee lukemisen. ”Tiedonjanoisena ihmisenä tartun helposti tietokirjoihin, jotka käsittelevät historiaa, luonnontieteitä, filosofiaa tai muita aiheita, jotka herättävät mielenkiintoni. Luen kuitenkin myös aika paljon kaunokirjallisuutta ja runoutta”, Tammemäe toteaa ja jatkaa: ”Viime vuosina olen ollut selvästi enemmän kiinnostunut sekä oman kotiseutuni Lahemaan että puolisoni kotiseudun Koillismaan historiasta, luonnosta ja perinteistä, näiden ohella myös viron kielen ja kulttuurin yksityiskohdista.” Väitöskirjassaan Tammemäe tutkii Viron ja Suomen tieteellisiä yhteyksiä maailmansotien välisenä aikana. Hän päätyi tuohon aiheeseen, koska sai siten yhdistettyä kolme mielenkiintoiseksi kokemaansa aihetta: historian, tieteen ja Suomen. Tammemäen tarkoitus on tuoda esille se, kuinka maidemme välillä oli noina aikoina yhteyksiä ja siteitä muillakin tieteenaloilla, kuin jo entuudestaan tutuissa historiassa, kielitieteessä, kansanrunoudessa ja kirjallisuudessa. Tammemäen väitöskirjaan liittyy myös viro.nytin Tarinoita tiedesillalta -sarja. ”Sarja sai alkunsa, kun jäin loppukesästä 2021 esikoisemme kanssa hoitovapaalle ja tiesin, etten ehdi sinä aikana edistämään väitöskirjaani. Halusin kuitenkin niin sanotusti pitää kirjoittajan kynän terävänä, ja kun olen myös kiinnostunut tieteen popularisoinnista, niin koin, että olisi oikeudenmukaista jakaa tutkimustyöni yhteydessä kerättyä tietoa muidenkin kanssa”, Tammemäe kertoo. ”Kuten luvattu – sarja tulee jatkumaan! Tämänhetkinen näkemykseni on, että voisimme seuraavaksi käydä läpi joitakin valikoituja tieteenaloja, joilla Viron ja Suomen välillä oli yhteyksiä, ja tuoda esiin tärkeimpiä noilla saroilla vaikuttaneita henkilöitä.” n
2/2024?viro.nyt 8 ”Karhupresidentti” Urhon pikavisiitti Viroon Myös presidentti Kekkonen seikkaili kulttuuripääkaupunkimaisemissa Tartossa ja Otepäällä 60 vuoden takaisella epävirallisella vierailullaan Viroon. Tiina Vähi S uomen kansanperinteessä urho on yksi karhun peitenimistä. Se tarkoittaa myös rohkeutta ja sankaria, presidentti Urho Kaleva Kekkosta voisikin kutsua nimensä mukaan humoristisesti Suomen ”karhupresidentiksi”. Kun presidentti Kekkonen teki 60 vuotta sitten keväällä epävirallisen vierailun Viroon, oltiin siellä yllättyneitä: oliko suomalainen ”karhu” herännyt talviunestaan ja kömpinyt Viron rantaan? Liekö se sattumaa vai kohtalo, että Suomi, jonka kansalliseläin on karhu, sai haastavina aikoina neljännesvuosisadaksi johtajan, joka osasi ajaa valtion asioita niin, ettei Neuvostoliitto enää talvija jatkosotien jälkeen tunkeutunut Suomen ”karhunpesään”. Samaa sovinnollista politiikkaa Neuvostoliiton suhteen oli harjoittanut aiemmin myös presidentti Juho Kusti Paasikivi. Lännessä tuota politiikkaa kutsuttiin suomettumiseksi, mutta Suomessa ja Neuvostoliitossa Paasikiven– Kekkosen linjaksi. Kansalliset karhubrändit Pääkaupunki Helsingissä maata hallitsi ”karhupresidentti” Urho, mutta Satakunnassa on karhu(pää)kaupunki Pori (ruotsiksi Björneborg), jonka raatihuoneen julkisivussa lukee Curia Arktopolis (’Karhukaupungin tuomioistuin’). Rakennuksen edessä seisoo maakunnan symboli, pronssinen karhupatsas. Porin kaupunginvaakunassa on Yksi historiaan ja?a?nyt osa presidentti Kekkosen vuoden 1964 Viron-vierailua oli hiihtoretki Ka?a?rikulla. Kuva: V. Mastjukov / Viron kansallisarkisto.
? viro.nyt ?2/2024 9 kruunupäinen karhu ja alla teksti Deus prodector noster (’Jumala [on] suojelijamme’). Karhu, jonka yksi peitenimi on Jumalan mies, on suomalaisten heimojen suojelija. Sen pelottava ja vartioiva hahmo nuija tai vasara käpälässään on kymmenisen Suomen kunnan vaakunassa. Karhu on siirtynyt vaakunoista ja lipuista monien suomalaisten brändien logoihin: suksiin, lenkkareihin, pipoihin, olutpulloihin. Presidentti Kekkosen muistoksi sijaitsee Helsingissä Kalevankadulla U. Kaleva -niminen baari, jonka edessä seisoi takajaloillaan puinen karhu, jonka kaulassa roikkunut ketju muistutti presidentin käätyä. Tuo humoristinen karhuhahmo mainosti olutmerkki Karhua. Nyt pubin ikkunan logon takaa nousee Kekkosen kalju pää silmälaseineen. Etu-Töölössä Museokadulla sijaitseva olutravintola St. Urho’s Pub sai sekin nimensä Kekkoselta, joka oli itse paikalla pubin avajaisissa vuonna 1973. Kekkoselle vuonna 2008 pystytetty patsas ei kuitenkaan sijaitse Helsingissä Eduskuntatalon luona, vaan Pohjois-Pohjanmaalla Rautaruukki Oyj:n teräskaupungissa Raahessa, Rantapuistossa raatihuonetta vastapäätä. Helsingissä Kekkoselle on monta muistomerkkiä, niistä symbolisin Finlandia-talon luona. Päts ja Riigipea Mikä sitten olisi Viron vastine Suomen karhukultille ja ”karhupresidentille”? Viron ”karhupresidenttinä” voisi pitää Konstantin Pätsiä. Päts samoin kuin ott on yksi monista karhun peitenimistä virolaisessa kansanperinteessä. Kuten presidentti Urho, oli myös Päts ”isäkarhu/karhuisä”, joka hallitsi ”valtionluolassa” autoritäärisesti. Hänen tekojaan on arvostettu Viron valtion syntytarinan, mutta kirottu vuonna 1934 alkaneiden poikkeustilan ja vaikenevan ajan takia. Kaikkein eniten kritisoidaan sitä, että Päts allekirjoituksellaan luovutti Viron valtion viholliselle. Kaikesta hyvästä ja huonosta huolimatta seisoo Pätsin muistomerkki Riigipea nyt Estonia-teatterin takana ja odottaa, jotta jääkö teatteritalon laajennuksen jalkoihin. Pätsin nimen mukaan muistomerkin uusi sijainti voisi olla Otilinnassa eli Otepäällä, joka on merkittävä muinainen osa Viroa. Siellä sijainnut muinaislinnoitus Medvežja golova (’karhunpää’) mainittiin jo vuonna 1116 venäläisessä kronikassa. Caput ursi eli kansankielellä Odenpe/Odenpäh oli sekä venäläisten että Henrik Lättiläisen Liivinmaan kronikan mukaan 1200-luvulla yksi Etelä-Viron tärkeimmistä keskuksista Tarton (Tarbatu) rinnalla. Viime vuosina ovat EteläVirossa tulleet suosituiksi talvilaulujuhlat ja saunamaratonit, joita seuraa tarkasti myös Otepään keskusaukiolle istutettu karhuhahmo, joka suojaa päätään sateenvarjolla. Pätsin Riigipea-muistomerkki sen alle ei enää mahdu, mutta tunnettu kattopeltifirma Karukatus (’karhu-/karhunkatto’) voisi asettaa presidentin pään muinaislinnoituksen paikalle Linnamäelle sekä rakentaa sateen ja lumen varalle sen päälle katoksen, joka vastaisi firman mottoa Karukatus kannab maru kui ka karu! (’Karhunkatto kestää niin myrskyn kuin karhun’). Siellä olisi Riigipea-muistomerkillä paljon rauhallisempi ja vakaampi paikka kuin Toompealla tai jossain alakaupungilla. Karhun(pään) voi nähdä alueellisena symbolina myös entisen Mäetagusen ja Pohjois-Pärnumaan Vändran kuntien vaakunoissa. Sen, että Vändrassa ovat karhut vahvoja mutta miehet vielä vahvempia, tiesi jo Otto Wilhelm Masing, sillä hänen runonsa Päts (1821) eli Vändra metsas Pärnumaal lasti vana karu maha… jäi elämään, ja sitä laulettiin myös Viron vapaussodassa. Ovet auki länteen Suomen valtionpäämies ei tullut vuonna 1964 Viroon vain käytännön syistä eli edistääkseen taloudellista yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa, vaan mielessä häilyi myös heimoaate. Kekkonenhan oli ollut 1930-luvulla heimotyössä aktiivinen, Suomi–Viro-ystävyysseuran puheenjohtaja ja vieraillut Helsingin yliopiston opiskelijaedustajana Tarton yliopistossa. Hän piti nuorena tunteellisia puheita kannustaen Suomea yhteistyöhön Viron kanssa perustellen tätä heimosukulaisuudella ja veriveljeydellä – ”veri on vettä sakeampaa”. Kekkonen oli jo vuonna 1958 anonut monta kertaa Moskovasta lupaa vierailla Virossa, mutta sitä ei myönnetty. Vuonna 1964 sallittiin kuitenkin muutaman päivän epävirallinen visiitti Tallinnaan, Tarttoon ja Otepään Käärikulle. Kekkonen näki, ettei miehitetty Viro ollut enää sellainen kuin hänen nuoruudessaan. Hän kuitenkin tiesi, että virolaisten itsetuntemus, elinvoima, kulttuuri, koulutus, kieli, kansallistunne ja isänmaallisuus olivat säilyneet neuvostovallan allakin. Tarton yliopiston salissa Kekkonen puhutteli opiskelijoita ja lehtoreita viron kielellä, ”kielellä, jossa on minulle paljon tuttua ja kotoista kaikua”. Hän innosti opiskelijoita opiskelemaan ja palvelemaan kotimaataan, jotta se kehittyisi maaksi, johon ”virolaisen elämän kaunis leima jää ikuisesti pysymään”. Kekkosen juhlapuhe oli kansallinen tunnustus sekä salattu poliittinen mielenilmaus virolaisen kulttuurin ja virolaisuuden suojelemiseksi. Kansa, erityisesti akateeminen väki, jolle puhe oli suunnattu, ymmärsi ja vastasi myrskyisin aplodein. Suomen presidentti suurena karhuhahmona heijasti suomalaista karhusymbolia, Jumalan miestä, joka on suomalaisheimojen suojelija. Kun tuo mies puhui virolaisille heidän sydämen kielellään, oli kuin hän olisi muuttunut hetkellisesti Viron presidentiksi. Kodeissa, joissa kuunneltiin Ameerika Hääl -radio-ohjelmaa, oltiin alkuun innoissaan ja hämmennyksissä: tarkoittaako Suomen presidentin vierailu Viron tunnustamista osaksi Neuvostoliittoa vai onko epävirallisen vierailun tavoite tunnustaa de facto pikemminkin Viron kansan elinvoima, olkoonkin että miehitettynä? Toiveikkaina presidentin puheesta etsittiin jotain salattua sanomaa – ehkä Kekkonen puhui suomettumisesta, että virolaisten tulee pakostakin pitää matalaa profiilia, mutta tehdä neuvostovallan alla kaikkensa, että maa ja kansa jäävät eloon? Lähtiessään Virosta Kekkonen suositteli, että Suomen ja Viron välille avattaisiin säännöllinen matkustajalaivaliikenne. Vuoden päästä se toteutui: 7.7.1965 alkoi Vanemuine-laiva liikennöidä, mikä oli pitkälti Suomen ”karhupresidentin” palvelus. Taitava monikasvoinen mies Presidentti Kekkonen oli reaalipoliitikko, jonka piti Suomen valtion säilymisen nimissä tehdä monia epämiellyttäviä päätöksiä. Kekkonen oli poliittisessa sirkuksessa taitava nuorallatanssija, jolla oli monet kasvot. Hän tunsi sympatiaa virkaveljeään Pätsiä kohtaan, joka myös oli isänmaallinen mies, Viron ”karhuisä”, joka hänkin halusi nuorallatanssillaan Viron selviytyvän, mutta ei siinä onnistunut. Kaikesta suomettumisesta huolimatta ”karhupresidentti” Urho oli kuin jäänmurtaja Karhu tai Tarmo, joka tuli kylmän sodan talvena jäisen Suomenlahden halki ja avasi Viron oven länteen. Kun suomalaiset vuonna 2004 äänestivät kaikkien aikojen suomalaista, tuli Kekkonen marsalkka Mannerheimin ja presidentti Risto Rytin jälkeen kolmanneksi. n Alkuperäinen artikkeli on ilmestynyt Maalehdessä maaliskuussa 2024.
2/2024?viro.nyt 10 SVYL:n toimintaa Viron uudelleen itsenäistymispäivän yhteislaulupiknik 20.8. Seurasaaressa Tänäkin vuonna Seurasaaressa tanssitaan ja lauletaan! Seuraa tiedotusta lähempänä kotisivuilla www.svyl.fi ja SVYL:n Facebookissa, niin pääset mukaan Viron ja Suomen tammien alle! Tapahtuma on osa Seurasaari soi! -festivaalia ja sen järjestävät SVYL, Tuglas-seura, Viron suurlähetystö, Helsingin vironkielinen seurakuntatyö ja Seurasaarisäätiö. Tapahtumaa tukee Viron integraatiosäätiö. viro.nyt 32024 ilmestyy 23.8. Vuoden 2024 kolmas viro.nyt ilmestyy elokuussa kattaen syksyn 2024. Lehden mate riaalipäivä on 26.7. Siihen mennessä kaiken lehteen tulevan aineiston sekä päivitettyjen jäsentietojen tulee olla toimistolla svyl@svyl.fi. Suomen Viroyhdistysten liiton ansiomerkki SVYL myöntää omaa ansiomerkkiä tunnustuksena ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta toiminnasta Suomen ja Viron välillä. Merkin myöntää liiton hallitus omasta tai jäsenseuran aloitteesta. Kysy lisää liiton toimistolta: svyl@svyl.fi. Vuonna 2023 merkin saivat: Mari Jurtom (VarsinaisSuomen Viro-keskus) Sakari Neuvonen (Tampere–Tartto-seura) Salme Näsi (Tampere– Tartto-seura) Pertti Paltila (Tampere– Tartto-seura) Erja Saario (VaasaPärnu seura) AKAAN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Kesäretki Tarttoon 2.–4.8. Matkalla pysähdytään Põltsamaalla, Tartossa tutustutaan kasvitieteelliseen puutarhaan ja paluumatka ajetaan Viljandin kautta. Matkan hinta puolihoidolla 300–365 € osanottajamäärästä riippuen. Jos paikkoja riittää, mukaan mahtuu myös seuran ulkopuolisia. Lähempänä tietoja pj. eero.t.lehtonen@gmail.com. OLUTSILTA – ÕLLESILD Kuukausitapaamiset Helsingissä Paikkana olutravintola Villi Wäinö (Kalevankatu 4, Helsinki) Tarkistathan tapahtumien ajantasaiset tiedot nettisivultamme www.olutsilta.fi/tapahtumat. 8.5. Pieni Viro-kierros Helsingin sydämessä Runebergin patsaalta Vanhaan kirkkopuistoon. Kävelykierroksen vetää Pekka Linnainen. 12.6. Kesäkuun kokous Stadin Panimolla. Panimon tarina. Erikoistarjouksia. 5.7. Heinäkuinen luontoretki Tullisaareen. Retken oppaana toimii Juha Karsi kas. Huomaa päivämäärä! 14.8. Fat Lizard Töölön terassi. Sateen sattuessa siirrytään sisätiloihin. 11.9. Aiheena sahti, josta Juha Sinisalo, panimomestari ja sahdintekijä, tulee kertomaan. 9.10. Saunaklubin ratkiriemukkaat iltamat 13.11. Sääntömääräinen syyskokous 11.12. Pikkujoulut Schjerfbeck ja muoti näyttely 22.5. Opastettu tutustuminen Villa Gyllenbergin Schjerfbeck ja muoti -näyttelyyn 22.5. klo 15.30. Olutsilta maksaa opastuksen, pääsymaksun maksat itse (Museokortti tai pääsylippu 12 €, eläk. ja opisk. 10 €). Ilmoittaudu sähköpostitse annealahonkola@gmail.com. Olutsillan Klamilan osasto Tiedotukset tapahtumista paikallislehdissä ja Facebook-ryhmässä Olutsilta – Klamilan osasto. Olutsillan Kotkan osasto Ajantasaiset tiedot tapahtumista julkaistaan Olutsillan Kotkan Osaston Facebookissa ja Olutsillan nettisivuilla. Saunaklubi Tulevien tapahtumien tiedot löydät tapahtumakalenterista www.olutsilta.fi/tapahtumat tai fb-ryhmästä Olutsilta Saunaklubi. Voit myös liittyä Saunaklubin sähköpostijakeluun ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Juhalle: juha.karsikas(at)icloud.com. VPlounaat Vapaapäivälounaat Helsingin seudulla kuukauden viimei senä keskiviikkona klo 13: 29.5. Bistro O Mat (Toinen linja 7, 9. kerros, Hakaniemi) Jälkioluet lähipubissa. Tervetuloa! Teatteri Olutsiltalaisille on varattu 20 lippua 24.8. klo 14 Cervan tesin klassikkoromaaniin pohjautuvaan Don Quijote -näytelmään. Jos lähtijöitä on 20, lipun hinta 27 €, alle 20 hengen ryhmässä eläkeläislippu maksaa 35 €, peruslippu 44 €. Ilmoittaudu viimeis tään 24.5. sähköpostitse annealahonkola@gmail.com. Keilailu Fun Bowling (Helsinginkatu 25, Hesarin urheilutalo), klo 12: 16.5. ja 30.5. Olutsillan Hyvämaineisten Naisten Ompeluseura Kokoontuu joka kuukau den 3. maanantai klo 18 ravintola Kurvittaressa Helsingissä. Tervetuloa mukaan – myös miehet! Matkat Kesämatka Riikaan/ Jelgavaan 1.–4.8. Elokuun alussa matkataan laiva&bussi-matkalla Riikaan. Perjantain ohjelmassa on Jelgavan alueen panimoita ja kulttuurikohteita. Lauantaina kierretään Riiassa museossa, panimossa ja muissa mielenkiintoisissa paikoissa. Ohjelma on suunniteltu siten, että to-, peja la-iltoina voi omatoimisesti tehdä haluamiaan asioita, kulttuuria/saunomista/tms. Syysmatka Tallinnaan 1.–3.11. Kahden yöpymisen viikonloppu Tallinnassa, pääosassa tällä kertaa olutpanimot (3 kpl). Lähtö klo 15.15 perjantaina ja paluu puolilta päivin sunnuntaina. Perjantain ohjelmassa yhteinen illallinen ja tutustuminen panimoon. Lauantaina jatketaan panimolinjalla ja tutustutaan tarkemmin Tallinnassa vaikuttavaan henkilöön (tarina englanniksi). Ohjelma tarkentuu myöhemmin. Liikkuminen julkisella liikenteellä ja osin kävellen (säävaraus). Tallinnassa tapahtuu Õllekomando Õllekomando jatkaa tutustumista Tallinnan kulttuuriin ja baareihin. Komandon iskuista ilmoitetaan Facebookissa www.facebook.com/ groups/ollekomando. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan! Onhan meillä oikea osoite? Jos olet Olutsillan jäsen, mutta et saa tätä lehteä kotiisi tai Olutsillan tiedotteita sähköpostiisi, ilmoitathan voimassa olevat osoitetietosi sähköpostilla: jasenrekisteri@olutsilta.fi Lisää tietoa Olutsillan toiminnasta ja tulevista tapahtumista: www.olutsilta.fi
? viro.nyt ?2/2024 11 TAMPERE–TARTTO-SEURA Laikkuun mahtuu koko maailma 9.6. Perinteinen Laikun eri toimijoiden yhteistyössä järjestämä ulkoilmatapahtuma järjestetään jälleen sunnuntaina 9.6. klo 13–17 Laikun vieressä Kirjastonpuistossa. Olemme taas mukana omalla osastolla mainostamassa mm. Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia. Kerromme myös omista tapahtumistamme ja jaamme esitteitä sekä viro.nyt-lehtiä. Viron voitonpäivä 23.6. klo 13 Meillä on perinteinen kunniakäynti Kalevankankaalla Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten muistokivellä. Pyydämme jäseniämme tuomaan luonnonkukkia mukanaan, ja jos mahdollista, pukemaan jotain sinimustavalkoista ylleen. Tuomme myös lipputelineemme paikalle. Kambjan sekakuoro Läte Laikunlavalla 29.6. klo 14 Viron vanhimman kuoron esiintyminen tuo Tartu 2024 – kulttuuripääkaupunkiohjelmaa myös Tampereen seudulle. Viron uudelleenitsenäis tymispäivä 20.8. klo 13 Tätäkin päivää juhlistamme kunniakäynnillä Kalevankankaan muistokivellä. Molempien maiden liput tuomme mukanamme ja laskemme kukat Viron kunniaksi. Muistelemme yhdessä Tallinnan silloisia tapahtumia juuri tänä päivänä. Virolainen kansanjuhla Laikussa 24.8. klo 14 Juhlan järjestää tänä vuonna Eesti-klubi, joten luvassa on kansantansseja ja kuorolaulua ainakin. Laikunlava on kohtaamispaikkana, kahvittelukin onnistunee herkullisine leivonnaisineen. Lokakuu on Viro kuu Tampereella Se järjestetään monine eri tapahtumineen jälleen tietenkin. Tampere–Tartto-seuran yhteydet toimivat parhaiten Laikun remontin ja kesän ajan puheenjohtajan kautta: Liisa Löyttyniemi, p. 050 561 1166, liisa.loyttyniemi@gmail.com VAASA-PÄRNU SEURA Kiitos kaikille Vanhan Vaasan Hovioikeudenmetsässä ja ympäristössä Teeme Ära -siivoustalkoisiin 7.5. osallistuneille! VaasaPärnu Seura ry:n kevätkokous ja Aino Kallas esitelmä 15.5. klo 18–20 Kerhohuone Elvan (Raastuvankatu 8, Vaasa) Aloitamme Vaasa-Pärnu Seuran sääntömääräisellä kevätkokouksella, jossa käsitellään mm. vuoden 2023 toimintakertomus ja tilinpäätös. Lis Laviolan esitelmä Aino Kallas – Rakkauden ja kohtalon nuorallatanssija. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Tere tulemast! VaasaPärnu Seura ry on varannut kiintiön Matka Ärrän kylpylämatkasta 14.–20.7. Matkan ohjelma ja palvelut, kuten Matka Ärrän kotisivulla ko. matkan kohdalla. Lisäksi jotain omaa ohjelmaa jäsenillemme, tarkentuu, kun tiedämme lähtijöiden määrän. Varaa paikkasi puheenjohtaja Erja Saariolta, p. 044 352 118 mahdollisimman pian. Vaasan Taiteiden Yö tapahtuma 15.8., Vaasa Pärnu Seura mukana Viron uudelleenit senäistymispäivän ulkotilaisuus Pärnu puistossa 20.8. klo 18 Ohjelma tarkentuu myöhemmin, lisäksi Suomen ja Viron liput liehuvat Pärnupuistossa koko päivän. ViroPärnu tiedotuspiste Vaasan kaupunginkirjastossa Viro-Pärnu tiedotuspiste löytyy Vaasan kirjaston ala-aulasta, kannattaa käydä tutustumassa. Infossa on esitteitä mm. Vaasan ystävyyskaupunki Pärnusta sekä VaasaPärnu Seuran tiedotteita. VaasaPärnu Seura ry:n jäsen: Vuoden 2024 jäsenlaskut on postitettu kevään Jäsentiedotteen 1-2024 liitteenä. Muistathan maksaa jäsenmaksusi. Ilmoita osoitteenmuutoksesta jäsenvastaava Antti Kaukoselle, antti.kaukonen@valokyltti.fi tai p. 044 202 0019. Seuratkaa Vaasa-Pärnu Seuran Facebook-sivuja sekä kotisivuja vaasaparnuseura.svyl.fi, jossa kerrotaan yhdistyksen toiminnasta tarkemmin. Ilmoitamme tapahtumista myös syksyn jäsentiedotteessa. Tervetuloa mukaan toimintaan! VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS 18.5. Retkipäivä Teemme jo perinteeksi tulleen bussiretken yhdessä Ehyt ry:n kanssa. Kohteena on Säkylän upea Harjureitti: siellä on kaikille sopivia patikointireittejä, ja reippailun jälkeen grillaamme yhdessä. Ilmoittaudu: virokeskus@gmail.com 3.6. Juhlaseminaari Siirtolaisuusinstituutti ja Varsinais-Suomen Viro-keskus ry täyttävät vuosia, 50+30. Juhlan kunniaksi järjestämme Viron ja Suomen väliseen liikkuvuuteen keskittyvän seminaarin 3.6. Ennen seminaarin luentoja, klo 14–16, on mahdollista osallistua keskustelutyöpajoihin, joiden aiheet ovat: 1) Bürokraatia ja ametnikega seotud väljakutsed, millega Soomes elavad või töötavad eestlased silmitsi seisavad (eestikeelne töötuba Migratsiooni Instituudis) 2) Tööelu ja karjäärivõimalused Soomes elades (eestikeelne töötuba veebis) 3) Mikä Virossa vetää puoleensa? Suomalaisten kokemuksia Virossa asumisesta ja monipaikkaisuudesta (suomenkielinen työpaja Siirtolaisuusinstituutissa) Tervetuloa keskustelemaan! Työpajan jälkeen on seminaari (klo 16–18), johon on kutsuttu puhujia sekä Suomesta että Virosta. Tapahtuma on ilmainen, mutta tarjoilujen takia pyydämme ennakkoilmoittautumisen osoitteeseen virokeskus@gmail.com. Järjestäjät: Siirtolaisuusinstituutti, Varsinais-Suomen Viro-keskus ry ja Virolaisyhdistysten Verkosto Suomessa ry Migratsiooni Instituut ja Turu Eesti keskus tähistavad sel aastal juubelit, kokku 50+30 aastat! Esmaspäeval, 3. juunil, korraldatakse Eesti ja Soome vahelisele mobiilsusele keskenduv seminar. Enne seminari, kell 14–16, on võimalus osaleda töötubades, mille teemadeks on: 1) Bürokraatia ja ametnikega seotud väljakutsed, millega Soomes elavad või töötavad eestlased silmitsi seisavad (eestikeelne töötuba Migratsiooni Instituudis) 2) Tööelu ja karjäärivõimalused Soomes elades (eestikeelne töötuba veebis) 3) Mikä Virossa vetää puoleensa? Suomalaisten kokemuksia Virossa asumisesta ja monipaikkaisuudesta (suomenkielinen työpaja Siirtolaisuusinstituutissa) Olete oodatud osalema ja kaasa rääkima! Töötubadele järgneb kutsutud esinejatega seminar (kell 16–18). Töötoad toimuvad nii Migratsiooni Instituudis (Hämeenkatu 13, Turku) kui ka veebis. Osalemine tasuta. Kohvilaud. Palun teavita oma tulekust: virokeskus@gmail.com. Korraldajad: Migratsiooni Instituut, Turu Eesti keskus ja Eesti Organisatsioonide Võrgustik Soomes 14.–17.6. Matka Tarttoon tanssijuhlille Kysy peruutuspaikkoja. Ja onnea matkaan Nopsaja
2/2024?viro.nyt 12 lad, kansantanssiryhmä on mukana tanssijuhlien ohjelmassa edustamassa! 15.6. Turun Vanhankaupungin päivä Tervetuloa katsomaan, mitä Vanhalla Suurtorilla ja Tuomiokirkon ympäristössä tapahtuu. Viro-keskuksessa on avoimet ovet ja kahvia tarjolla klo 12–16. Turu Teater, Hetk universumis -runoesitys klo 17 Brinkkalan Vinttikamarissa. 27.–30.6. Elämme neljä päivää keskellä Keskiaikaa! Tule markkinoille ja piipahda myös tervehtimässä Virokeskuksen keskiaikaista väkeä. Kevään ja kesän aikana tulossa mm. pop up -kahviloita ja Hetk Universumis -esityksiä – seuraa ajankohtaista tiedotusta Varsinais-Suomen Virokeskus ry:n Facebook-seinällä! Viro-keskus on avoinna ma, ti, ja to klo 10–14 ja keskiviikkoisin klo 12–18. Tapahtumien ja lomapäivien takia kesäkaudella on poikkeuksia aikataulussa, tarkasta aukiolo, ennen kuin tulet asioimaan: p. 040 147 5221 VILJANDIN YSTÄVÄT Viljandin Ystävien konsertti lauantaina 18.5. Eesti Majassa (Sörnäisten rantatie 22, Helsinki) Ovet avataan klo 14 ja musisointi alkaa noin klo 15. Konsertissa esiintyy Sofia Joons, joka on tunnettu myös Naised Köögis -yhtyeestä. Sofia laulaa sekä soittaa mm. huilua, viulua, jouhikkoa, kitaraa ja rumpuja – varsinainen multitalentti siis! Makupaloja löydät Youtubesta. Lippu 15 € sisältää konsertin lisäksi pientä tarjoilua. Maksu käteisellä tai MobilePaylla paikan päällä. Tarjoilun takia pyydämme ilmoittautumaan lauantaihin 4.5. mennessä Pirjo Rankille osoitteeseen prpirre(at)gmail.com. Viljandin ystävät ry:n yhteystieto: viljandinystavat@gmail.com VIROLAISEN KULTTUURIN YSTÄVÄT VIRKKU Vierailu Ateneumin taidemuseoon Eero Järnefeltin näyttelyyn 16.5. klo 14 Virkut tutustuvat toukokuussa Ateneumin taidemuseossa Eero Järnefeltin näyttelyyn. Virkku tarjoaa jäsenilleen vierailun alussa järjestettävän näyttelyintron sekä kahvit näyttelykäynnin jälkeen, jokainen maksaa museolippunsa itse. Ilmoittautumiset viim. 12.5. osoitteeseen kirsi@svyl.fi, saat tarkemmat saapumisohjeet ilmoittautumisen yhteydessä. Huom! Paikkoja rajoitetusti! Seuraa tiedotusta jäsenkirjeissä ja Virkun Facebookissa www.facebook.com/VirkkuRy! Kanta-asiakkuudet kannattavat Virossakin Erilaisten liikkeiden kanta-asiakkuudet palvelevat ostajaa myös Virossa. Merja Aho A ivan kuten Suomessa, Virossakin on monilla liikkeillä ja kauppaketjuilla kantaasiakkuusohjelmia. Niihin liittyminen kannattaa, tietenkin tarpeen ja harkinnan mukaan. Osalla toimijoista on käytössä kanta-asiakkuuskortti, osalla vain mobiilisovellus. Itse pidän enemmän noista pankkikortin kokoisista muoviläpysköistä, joten kortteja on kertynyt runsaasti. Toki puhelimeen ladatut kortit ovat ympäristöystävällisempiä, mutta silti. Minulla on virolaisille korteille oma lokerikko, jonka nappaan mukaani aina, kun matkustan Suomenlahden yli. Vaikka lähtiessä ei tunnukaan olevan tarvetta käyttää jokaista korttia, niin ne kulkevat kätevästi mukana eivätkä vie paljon tilaa. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä korttia milloinkin tarvitsee. Erilaisten tuotteiden hintavertailu Suomen ja Viron välillä kannattaa. Hintataso kummassakin maassa on noussut viime vuosina. Siksi kanta-asiakkuuksista (püsiklient) saattaa saada tuntuvia etuja. Seuraavassa esittelen useiden yritysten kanta-asiakasohjelmia esimerkinomaisesti koettaen olla mainostamatta mitään erityisesti. Kerron enimmäkseen sellaisista, joista minulla on omia kokemuksia. Laivayhtiöt Matkustustavan ja laivayhtiön valinnassa on useita vaihtoehtoja: joku on uskollinen tietylle yhtiölle, joku toinen taas valitse matkansa sopivien aikataulujen tai hinnan mukaan. Onneksi on vaihtoehtoja! Tällä hetkellä Suomen ja Viron välillä matkustajaliikennettä hoitaa kolme yhtiötä: Eckerö Line, Tallink Silja ja Viking Line. Jokainen niistä palvelee kanta-asiakkaitaan omalla tavallaan, mutta yhteistä niille kaikille on, että ne tarjoavat alennuksia matkalippujen hinnoista, ja joskus jopa ilmaisia matkoja. Eckerö kartuttaa myös S-Etukorttibonuksia, kun taas sekä ”Viikkarin” että Tallinkin matkat kerryttävät bonuspisteitä, joita voi käyttää tulevien matkojen maksamiseen. Kaikki yhtiöt tarjoavat tuotteita ja palveluja edullisemmin myös laivojen myymälöissä, kahviloissa ja ravintoloissa. Suosittelen tilaamaan laivayhtiöiden uutiskirjeet, joista saa tietoja tarjouksista. Hyvä puoli niissä on myös se, että niitä saapuu sähköpostilaatikkoon harvakseltaan, ei siis riesaksi asti. Ja itselle tarpeettomalta tuntuvan uutiskirjeenhän voi näppärästi klikata roskakoriin. Apteekit Virossa toimii useita apteekkiketjuja, kuten a-apotheka, Benu ja Ülikooli apteek. Itse käytän eniten a-apothekan tarjontaa,
13 ? viro.nyt ?2/2024 koska olen huomannut, että kanta-asiakaskortilla saa monia tarvitsemiani tuotteita kampanjahintaan. Kannustan kuitenkin tutustumaan myös muiden apteekkien palveluihin ja tuotevalikoimiin. Nykyään hinnat Suomen ja Viron apteekeissa ovat suunnilleen samalla tasolla, mutta vertailu kannattaa aina. Huoltoasemat Myös polttoaineiden hinnat vaihtelevat eri huoltoasemaketjujen, esimerkiksi Alexelan, Cirkle K:n, Nesteen ja Olerexin välillä. Minun matkojeni varrelle useimmiten osuu Cirkle K:n toimipisteitä. Kortilla saa alennusta polttoaineen hinnasta, samoin joitakin välipalatuotteita – kahvia, teetä, sämpylöitä – voi ostaa edullisemmin. Kirjakaupat Virossa toimii kaksi kirjakauppaketjua: Apollo ja Rahva Raamat. Kummallakin niistä on käytössä sähköinen kanta-asiakaskortti. Ostoksia maksettaessa omat tiedot löytyvät myös nimellä. Ostokset kerryttävät pisteitä, ja kun tietty pistemäärä on koossa, kirjakaupat lähettävät sähköpostitse alennuskoodin, jota voi käyttää tulevia ostoksia maksettaessa. Kätevää! Museokortti Virossa otettiin museokortti käyttöön alkuvuodesta 2023. Se toimii lähestulkoon samoin kuin Suomen museokortti. Kortti oikeuttaa pääsyyn yli 100 museoon ja noin 500 erilaiseen näyttelyyn ympäri vuoden. Kortin voi näppärästi ostaa nettikaupasta ja sitä on myytävänä Lentosatamassa (Viron merimuseo), Viron kansallismuseossa (ERM) ja Pärnun nykytaiteen museossa. (Lue lisää museokortista sivulta 14.) Päivittäistavara kauppaketjut Lähes koko maan kattavat päivittäistavarakaupat ovat hyvin tavoitettavissa, sillä ne ovat usein avoinna varhaisaamusta myöhäiseen iltaan. Coop-ketjuun kuuluvat A&O-myymälät, Konsumit ja Maximarketit. Käytössä oleva kortti on nimeltään Säästukaart, jota kannattaa vilauttaa aina ostoksia maksettaessa. Kortti kerryttää bonus-pisteitä, joita voi käyttää tuleviin ostoksiin. Kortilla saa edullisemmin myös viikoittain vaihtuvia kampanjatuotteita. Myös muilla ketjuilla – Maxima (Aitäh), Rimi (Sinu Rimi), Selver (Partner) – on omat korttinsa, ja ne toimivat kutakuinkin samoin kuin Coopin Säästukaart. Myös suomalaistaustainen Prisma-ketju on saanut jalansijaa Virossa, ja sen myötä S-ryhmän osuuskauppojen suomalaiset asiakasomistajat voivat kerätä Bonusta S-Etukortilla myös Viron Prismoissa. Ilahduttavaa on ollut myös se, että jos on sattunut viettämään syntymäpäiviään Virossa, voi edellä mainituista myymälöistä saada synttäritarjouksena esimerkiksi kakkuja, leivonnaisia ja juhlajuomia edullisempaan hintaan. Rautakauppoja ja raken nustarvikeliikkeitä Rakennustarvikkeiden hinnat Virossa ovat nousseet viime vuosina, mutta monien tuotteiden hinnat ovat edelleen kukkarolle sopivampia kuin suomalaiset hinnat. Esimerkiksi maalit, sähkötarvikkeet tai kaakelilaatat saattavat olla todella paljon edullisempia kuin kotimaassa. Bauhofin Meistriklubi-kortilla saa alennuksia tuotteista, samoin Ehituse ABC:n kortilla. On hyvä tutustua myös K-rautamyymälöiden tarjouksiin ja kampanjatuotteisiin. Näiden myymälöiden tarjonnasta hyötyvät eniten ne, jotka remontoivat omaa mökkiä tai muuta asuntoa. Erikoisliikkeitä Suomessakin tunnettu huonekaluliike Jysk on avannut laajan myymäläverkoston ympäri Viroa. Myös Kangazungelkangaskaupoilla ja kodin tarvikkeita myyvillä Koduekstra-myymälöillä on useita myymälöitä. Lisäksi voisin mainita Suva-sukkakaupat, joiden tarjonta sisältää muun muassa suuren valikoiman virolaisia etno-sukkia. Eikä pidä unohtaa myöskään urheilutarvikemyymälöitä, kuten Rademar tai Sportland. Edellä esiteltyjen lisäksi moni Vironkävijä on tutustunut muidenkin myymälöiden kanta-asiakasohjelmiin ja -etuihin. Jos virolaisia tuotteita halua ostaa verkkokauppojen kautta, on hyvä selvittää etukäteen, miten kanta-asiakkuudet toimivat, ja ennen kaikkea, millaiset ovat tuotteiden toimituskulut ja -ajat. n Kirjoittaja on suomentaja (viro–suomi), asahi-ohjaaja ja tietokirjailija. Viron ulkomuseo oli yksi Viron viime vuoden suosituimmista museoista. Myo?s sinne pa?a?see museokortilla. Kuva: Mart Vares / Visit Estonia.
2/2024?viro.nyt 14 Viron museokortin suosio yllätti Viron museokortti täyttää huhtikuussa vuoden. Suomesta esikuvansa saanut museoiden vuosikortti on osoittautunut suositummaksi, mitä kortin perustaja, Viron Museoyhdistys uskalsi alun perin odottaa. Museokortilla on Virossa lähes 14 000 käyttäjää. Hannele Valkeeniemi T oisin kuin Suomessa, Viron museokortti on ainoastaan digitaalinen. Rahaa ja luontoa säästyy, kun ei tarvitse kantaa mukana muovinpalaa. Museoon pääsyyn riittää kortista todistavan QR-koodin näyttäminen kännykästä. Jos QR-koodia ei ole, todisteeksi käy kuvallinen henkilökortti. Viron museokortti aloitti reilun sadan museon voimin. Kuluneen vuoden aikana museokorttiin liittyi lisää museoita, ja nyt museokortilla pääsee 120 museoon, elämyskeskukseen tai galleriaan koko Viron alueella. Ensimmäisen vuoden aikana kortilla tehtiin 82 000 museokäyntiä. Suosituin oli Kumun taidemuseo. ”Museokortti lähti liikkeelle nopeasti. Suomeen ja väkilukuun verrattuna kortti on otettu Virossa erittäin hyvin omaksi”, arvioi Museokortti-säätiön johtaja Kert Kask. Suosittujen museoiden kärjessä on myös Lentosatama, vaikka se oli remontin takia osan vuodesta kiinni. Merenkulun historiaan keskittyvä museo avautuu uudistettuna toukokuussa 2024. Museoon tulee kokonaan uusi elämystila lapsille ja perheille. Myös pienet museot ovat hyötyneet museokortista. Kun suuret museot on kierretty, on menty löytöretkeilemään pienempiin ja kauempana sijaitseviin museoihin. Tuore museokorttiin liittynyt pieni museo on Ruhnun saaren museo. Sen erikoisuus on noin 8 000 vuotta vanhat kvartsikiviset hylkeenpyynnin työkalut. Uusi pieni museo on myös Kolkjan vanhauskoisten museo Peipsijärven rannalla. Tallinnasta on juuri liittynyt mukaan kiellettyjen kirjojen museo. Muutamalla käynnillä kannattava hankinta Virossakin havaittiin nopeasti, että museokortti on oivallinen lahja. Muun muassa työnantajat ovat hyödyntäneet korttia lahjana henkilökunnalle. Museoiden yksittäisten pääsylippujen hinnat ovat nousussa Virossakin. 59,99 euroa maksava kortti maksaa itsensä muutamalla museokäynnillä takaisin. Hankinta kannattaa suomalaisellekin, jos arvelee käyvänsä edes pari kertaa vuodessa Virossa, tai jos viipyy kerralla pidemmän ajan. Jos käy esimerkiksi vuoden aikana kerran televisiotornissa, kerran Lentosatamassa, kerran Kumussa ja kerran jossain muussa museossa, kortti on jo maksanut itsensä takaisin. Loput käynnit ovat ilmaisia. Museokortin etuna on jatkuva tiedotus museoiden uutisista ja uusista näyttelyistä. Uutiskirjeen saa viroksi tai englanniksi. Museokortin suosituksia Tallinnassa Adamson-Ericin museossa Tasapaino (horjuu). Näyttely mielenrauhasta ja huomaamisesta. Näyttely kutsuu pohtimaan, miten tulla toimeen muutosten ja vaikeuksien keskellä. Avoinna 13.10.2024 asti. Kumun taidemuseossa Elisarion. Elisàr von Kupffer ja Jaanus Samma. Näyttelyssä on baltiansaksalaisen Elisàr von Kupfferin antiikista vaikutteensa saaneita homoeroottisia maalauksia sekä virolaisen Jaanus Samman teoksia, jotka tutkivat talonpoikien seksuaalisuutta. Avoinna 8.9.2024 asti. Kalamajan museossa on näyttely Kalamajan tapetit ja mitä kaikkea voi löytää niiden alta. Näyttely vie aikamatkalle olennaisen sisustuselementin historiaan. Avoinna 8.9.2024 asti. Kulttuuripääkaupunki tutustuttaa surrealisteihin Euroopan vuoden 2024 kulttuuripääkaupungissa Tartossa on avoinna neljä näyttelyä sarjassa Surrealismi 100. Tarton taidemuseossa on Viron yhden kansainvälisesti valovoimaisimman surrealistin Kris Lemsalun ensimmäinen yksityisnäyttely, esisurrealistin Ilmar Malinin näyttely sekä 1980-luvun virolaisen pilapiirrostaiteen näyttely. Kansallismuseossa on Surrealismi 100. Praha, Tartto ja toiset tarinat…, joka esittelee Tsekin ja Viron surrealismia. n Kirjoittaja on Suomen Viron-instituutin johtaja. Lähde ja lisätietoja: muuseumikaart.ee Museokortin ensimmäisen vuoden TOP 7 museot: Kumun taidemuseo Lentosatama Keksintötehdas Proto Viron kansallismuseo Viron ulkomuseo Paksun Margareetan merimuseo Tallinnan televisiotorni Museokortti suosikit Tallinnan ulkopuolella: Viron kansallismuseo Tarton taidemuseo Viron urheiluja olympiamuseo Pärnun nykytaiteen museo Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha Tarton lelumuseo Tarton yliopiston luonnontieteellinen museo Haapsalun linna
Ville Hytönen Sammakko Toisten virolaisten VALTAKUNTA 15 ? viro.nyt ?2/2024 Meidän suvun miehet / Meie suguvõsa mehed Heidi Iivari Enostone 2024, 123 s. M eidän suvun miehet / Meie suguvõsa mehed on Heidi Iivarin toinen kaksikielinen runokokoelma. Teoksen nimiruno on liikuttanut kuulijoita ja lukijoita yli sukupolvien ja maiden rajojen. Se valittiin myös Tarton edustajaksi UNESCOn kirjallisuuskaupunkien Slam-O-Vision-lavarunouskilpailuun vuonna 2020. Heidi Iivari on tartonsuomalainen runoilija, joka kirjoittaa ja esiintyy suomeksi ja viroksi. Iivari oli Viron lavarunouskilpailun finalisti vuonna 2018. Hänen esikoisrunoteoksensa Tarton sarjarakastaja / Tartu sariarmastaja (Enostone 2021) sai sekä kriitikoilta että lukijoilta innostuneen vastaanoton, ja siitä on otettu jo toinen painos. Hinta: 20 € + postimaksu Toisten virolaisten valtakunta Ville Hytönen Sammakko 2024 Kansi: Aino Kännö T oisten virolaisten valtakunta kertoo Viroon tulleista maahanmuuttajista, vanhapakanoista ja punkkareista, mierolaisista ja väärinymmärretyistä taiteilijoista. Se on ihmissusien, varkaiden ja leiriläisten kuvaus, liian rikkaiden ja liian köyhien, liian akateemisten ja liian sivistymättömien kirja. Mutta se on myös kirja virolaisista poikkeusyksilöistä. Niistä, jotka saavuttivat jalustansa omilla ansioillaan. Ville Hyto?nen käy uhrilähteillä, neuvostoaikaisilla kalakolhooseilla ja noitakaivoilla, matkustaa Peipsijärven rajasaarelle, haastattelee Viron rehellisintä suomalaisrosvoa ja pohtii virolaisen filosofian perusteita. Vastikään eronneena hän elää majakkakylässä Viron pohjoisrannikolla pienen poikansa kanssa ja avaa teksteissään omaa vironsuomalaista maailmaansa maalaismaisessa idyllissään sekä arjen raadollisimmissa puolissa. Kirja ilmestyy toukokuussa. Hinta: 25 € + postimaksu Minu Valga. Linn, mis ei mahu ühte riiki Kuido Merits Petrone Print 2024, 296 s. P iirilinn. Ühislinn. Kaksiklinn. Justkui kaks õde, kes koos ja kõrvuti kasvanud, kõike kogenud. Kauge ja kahanev kant. Ääremaa või mitte? Üks linn, kaks riiki. Suur perspektiiv! Eesti lõunavärav, Läti põhjavärav. Küllap tähistab Valga enamiku eestlaste jaoks eeskätt paika, kust saab edasi Lätti – mina polnud mingi erand. Kuni saabus pealinna vurle jaoks võimalus end proovile panna tolles tundmatus väikelinnas. Väikelinlikku depressiivsust ma siin ei kogenud, küll aga teatavat turbulentsi ning elasin üle mõningaid mullistusi. Avastasin end ka Läti Valka poolelt ja Karula kuplite vahelt, müttasin saunas ja rokiklubis, kohates pärisinimesi siin ja seal. See on minu lugu – poolfiktsioon – ühest iseäralikust linnast, mida ei aja segamini ühegi teisega, kuna ta ei mahu raamidesse.” Kuido Merits Kirja on vironkielinen. Hinta: 20 € + postimaksu Minu Lasnamäe. Hingega magala Anete Kruusmägi Petrone Print 2024, 264 s. R aamatus kasvab ja areneb Lasnamäe koos autoriga 1990ndate algusest tänapäeva välja. Siit leiad sa kinnituse veendumusele, et Lasnamäe on tõepoolest üks jube kant, või hoopis imetled, kui palju võib siit leida ilu. Üles võib kasvada ka katustel joostes, ehitusprahis mängides, põlevatel tühermaadel hängides. Raamatu autor on elanud kolmel mandril ja seitsmes riigis. Kodutunne tekib tal siiski vaid ühes kohas – Lasnamäel. Kirja on vironkielinen. Hinta: 20 € + postimaksu verkkopuoti.svyl.fi
2/2024?viro.nyt 16 Inkerinmaalta Hämeenlinnaan – Lyydia Kolkkasen tarina Edellisessä viro.nyt-lehdessä aloitettiin Viron kulttuurisen moninaisuuden teemavuoden huomioiminen. Nyt aihe jatkuu, kun Imbi Kolkkanen kirjoittaa inkerinsuomalaisesta isoäidistään Lyydiasta. Imbi Kolkkanen H aastattelin rakasta isoäitiäni Lyydia Elina Kolkkasta vuonna 2011. Hän oli tuolloin 86-vuotias touhukas mummo, joka asui Hämeenlinnassa Aulangolla. Hän asui yksin hissittömän kerrostalon neljännessä kerroksessa. Samassa talossa asuvat vanhempani, jotka auttoivat häntä aina tarvittaessa ja osallistuivat mummoni arkeen päivittäin. Viimeiset vuodet he toimivat omaishoitajina, joten mummo sai asua melkein kuolemaansa asti kotona. Lyydia kuoli 92 vuotiaana vuonna 2018. Isoäidilläni oli pitkä ja vaiherikas elämä. Monta asiaa tiesin jo etukäteen, mutta paljon tuli myös uutta tietoa. Haastattelun tein kahdessa erässä, koska mummoni väsyi helposti, ja puhuminen oli muutama vuosi aiemmin koetun aivoinfarktin jälkeen työlästä. Hyvin innokkaasti hän kuitenkin menneistä puhui. Ja kaikki vanhat valokuvat käytiin myös läpi, mutta niitä ei ole valitettavasti kovin paljon säilynyt. Lapsuus Pieni kylä mäntymetsän reunalla uinuu keskikesän raukeudessa. Taloja ei ole monta. Musta koira löntystelee hiekkatietä pitkin. Jostain kuuluu lasten naurua ja puhetta. Eletään 1930-luvun alkua. On lämmin kesäpäivä. Pienillä peltolänteillä kasvaa perunaa ja muita juurikasveja. Niistä riitti myytäväksi myös Pietarin asukkaille. Tämä pieni kylä on Karhulan kylä Hietamäen seurakunnassa Inkerinmaalla lähellä Pietaria. Isoäitini eli isäni äiti Lyydia Elina Kolkkanen syntyi siellä 15. toukokuuta vuonna 1925. Lähellä sijaitsi monta pientä kylää: Kakkola, Kolkkasi (Lyydian isän kotikylä), Seppälä (äidinäitini kotikylä), Jamalaisi, Anttila, Annamoisio, Kavehkontu, Raikkosi, Rossbega, Innala, Huopalaisi ja monta muuta. Hatsinasta pääsi junalla Pietariin. Vuonna 1931 paikkakunnalle perustettiin kolhooseja, joissa kaikki aikuiset olivat velvollisia käymään töissä, tosin Lyydian mukaan hänen äitinsä ei työskennellyt siellä. Lyydia ja hänen pikkuveljensä Toivo auttoivat kotitöissä. Lilja, heidän isosiskonsa, oli jo aikuisten kanssa kolhoosissa töissä. Lilja hoiti kolhoosin päiväkodissa lapsia. Helmi, Aino ja Saima olivat jo muuttaneet pois kotoa. Lyydiaa harmitti, ettei hän päässyt kovin usein mukaan Jamalaisin kulttuuritaloon, jossa järjestettiin lauantaiiltaisin tansseja ja muita tapahtumia. Se oli nuorison suosima kokoontumispaikka. Taisi harmittaa aika lailla, kun muisti sen vielä 86-vuotiaanakin. Isoäitini muisti käyneensä Pietarin eläintarhassa ja huviretkillä Pietarhovissa – ne olivat mieluisia kokemuksia perheen kanssa. Isoäitini muisteli lapsuuttaan lämmöllä. Vaikka hän syntyi perheeseen viidentenä tyttölapsena, taisi koko perhe ottaa hänet hyvin vastaan. En ainakaan haastattelun perusteella voi väittää, että hänestä olisi toivottu poikaa. Mummoni ehti käydä koulua Jamalaisissa ja Annamoisiossa yhteensä seitsemän luokkaa. Hän aloitti koulun 8-vuotiaana. Jamalaisissa oli opetus pääosin inkerin kielellä, Annamoisiossa venäjäksi. Mummoni halusi lukea lääkäriksi, mutta sitten alkoi sota. Haave lääkärinurasta ei toteutunut. Halu opiskella lääkäriksi saattoi johtua siitä, että Lyydian äiti Katri kuoli tuberkuloosiin vuonna 1937. Katri ei saanut minkäänlaista hoitoa tai lääkitystä. Isän hoidettavaksi jäivät 17-vuotias Lilja, 11-vuotias Lyydia ja 8-vuotias Toivo. Isä Jooseppi eli viimeiset vuodet Lyydian perheessä ja kuoli 72-vuotiaana. Lyydia huolehti ja elätti isänsä ja sai häneltä lastenhoitoapua käydessään itse päivisin töissä. Nuoruus ja sotaaika ”Suunnittelin lukevani lääkäriksi, mutta tuli sota ja kaikki meni nurin. Saksalaiset valloittivat Karhulan kylän 14. syyskuuta vuonna 1941”, kertoi Lyydia. Perheen piti muuttaa pois rakkaasta kodistaan. Saksalaiset muuttivat taloihin. Kyläläisten piti asua maakuopissa, juoksuhaudoissa, saunoissa ja kellarien päällä. Ensimmäisenä saksalaiset polttivat Seppälän kylän, isoäitini mielestä se oli näköesteenä Strelnaan, Pietariin kuuluvaan taajamaan päin. Toisen isoäitini, Seppälän kylässä asuneen Toinin mielestä kylä poltettiin, koska sen palamisen seurauksena aiheutuneen savun avulla saksalaiset suunnittelivat valloittavansa lähellä sijainneen lentokentän. Seppälän kylän poltettuaan saksalaiset valloittivatkin kolmen kilometrin päässä Besobotnikylän lähellä sijainneen merijalkaväen käytössä olleen lentokentän. Kylien asukkaat katselivat juoksuhaudoista ja maakuopista kyliensä tuhoa. Seppälän kylästä jäi jäljelle Toini-mummoni perheelle kuuluneet lato, sauna ja kellari, joita saksalaiset käyttivät varastoina. Nuoret laitettiin kaivamaan juoksuhautoja, jotkut pesivät pyykkiä. ”Hyväksi työksi pidettiin perunankuorimista keittiössä. Perunankuoret sai kuorija itselleen ja joskus lautasellisen keittoakin ja palasen leipää”, Lyydia kertoi. Sota-ajasta juteltaessa korostui mummon puheessa pula ruoasta. Hän sanoi, että tykistötulitukseen ja lentokoneen sekä pommituksien ääniin tottui lopulta, mutta ainaiseen nälkään ei. Jonkun verran he hautasivat perunaa, porkkanaa ja kaalia. Viljaa ei ollut, koska se oli kolhoosin omaisuutta. Heillä oli vasikka, joka oli nuorassa pellon päässä. ”Kun Saksan sotaväki tuli metsän reunaan, oli vasikka ensimmäinen, mikä osui heidän keittokattilaansa!” Lyydia päivitteli.
? viro.nyt ?2/2024 17 Illalla perhe löysi vasikan pään, jalat ja nahan. Nahka kuivattiin ja pieni pala kerrallaan sitä leikattiin, puhdistettiin karvoista, pestiin, liotettiin ja keitettiin hyytelöksi, joka Lyydian mukaan maistui hirveän hyvältä. Sitten tuli tieto, että inkeriläisiä aletaan viedä Suomeen. Lyydian matka kulki junalla Hatsinasta Viroon Tapan ja Kloogan kautta Paldiskiin. Paldiskin satamasta lähti rahtialus kohti Hankoa. Kovan merenkäynnin jälkeen Lyydia, Toivo, Lilja ja Jooseppi saapuivat syksyiseen Hankoon, jossa he olivat pari viikkoa. Siellä mummoni kuuli ensimmäistä kertaa Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Myöhemmin mummoni luki kyseisen kirjan. Hän oli muutenkin innokas lukija. Kolmikielinen mummoni puhui ja kirjoitti aikuisena sujuvasti suomea, viroa ja venäjää. Ajassa eteenpäin – Suomesta Neuvostoliiton kautta Viroon Hangosta Lyydia vietiin Loimaalle ja elämä alkoi näyttää valoisammalta. Sieltä elämä kuljetti Punkalaitumelle, jossa mummoni oli keittiöapulaisena emäntä Sallille, Kariniemen tyttärelle – siitä muistutettiin jatkuvasti. Lyydia perheineen ehti asua ja tehdä työtä myös Kylmäkoskella ja Kuusiojalla tai Kuusjoella, viimeisestä paikasta ei mummoni ollut ihan varma. Joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 1944 astuivat Jooseppi, Lilja, Lyydia ja Toivo junaan toiveenaan päästä takaisin kotikyläänsä. Vainikkalan asemalla tavaravaunujen ovet lukittiin ja heidät kuljetettiin Viipurin ja silloisen Leningradin kautta Sisä-Venäjälle Torzokin eli Tverin kaupunkiin. Ja taas alkoi sopeutuminen uuteen paikkaan ja kulttuuriin. Lyydia oli töissä ompelimossa ja kenkätehtaalla, jossa tehtiin jalkineita sotilaille. Sen jälkeen hänet lähetettiin metsätöihin Lempi-nimisen tytön kanssa. Puolen vuoden päästä Lyydia määrättiin ruokatavaran kuljettajaksi. Keväällä 1946 päättivät Jooseppi, Lilja, Lyydia ja Toivo lähteä Viroon. Heidän naapurinsa Katri oli asunut jonkin aikaa Virossa ja lupautui oppaaksi. Yhdessä he menivät Leningradiin Katrin veljen Nikolain luo ja sieltä junalla Hatsinaan, jossa heidän oli tarkoitus vaihtaa junaa. Junat olivat kuitenkin niin täynnä, että he eivät millään mahtuneet kyytiin. Lyydia oli valokuvista päätellen hyvännäköinen nuori nainen. Hänellä oli päällään Suomesta saatu hieno takki ja päässään trendikäs hattu – hienosti kallellaan, kuten siihen aikaan oli muotia. Sotilaat vetivät Lyydian tungoksesta junaan. Nuori nainen pyysi saada perheensä mukaan, ja sotilaat tekivät työtä käskettyä, mutta auttoivatkin aivan vieraat ihmiset junaan. Juna lähti, ja Lyydian perhe jäi asemalle. Lyydia palasi takaisin Hatsinaan, mutta perhettään hän ei sieltä löytänyt. Lyydialle järjestettiin lippu viimeiselle raja-asemalle Serebrjankaan, jonne pääsi ilman erikoislupaa. Hän sai istumapaikan ikkunan vierestä ja teeskenteli torkkuvaa. Hieman ennen Serebrjankan asemaa tuli konduktööri, tarkasti liput ja varoitti Lyydiaa torkkumasta pysäkkinsä ohi. ”Sydän löi kiivaasti, kun saavuttiin rajalle ja ylitettiin se. Sitten tulivat passien tarkastajat, ja koska minulla ei ollut passia, vietiin minut monen muun kanssa toiseen vaunuun”, Lyydia muisteli. Lyydia pääsi kuitenkin Tallinnaan ja sai töitä Volta-nimisestä tehtaasta. Tehdas oli iso ja tarvitsi jatkuvasti uusia työntekijöitä, joten sinne pääsi töihin ilman pysyvää oleskelulupaa. Lyydia aloitti lähettinä, mutta hänelle alettiin opettaa myös konekirjoitusta. Lyydia osasi inkerin ja venäjän kieltä. Kaikki ympärillä puhuivat kuitenkin viroa, joten kieli oli opittava ja nopeasti. Mummoni kertoi, että hän tunsi kiitollisuutta niitä työkavereita kohtaan, jotka opettivat hänelle kärsivällisesti kieltä ja konekirjoitusta. Aikuisuus Parin kuukauden työskentelyn jälkeen Lyydia sai tietää, että hänen sota-aikana kuolleen Helmi-siskonsa miehen veli oli töissä samassa tehtaassa. Tämän perhe ja Helmin kaksi tytärtä asuivat Tallinnan lähellä Arukülassa. Mummoni ei ollut enää yksin. Lilja-sisko löysi Lyydian lopulta Punaisen Ristin kautta. Jooseppi, Lilja ja Toivo asuivat Tamsalussa. Vaikka perhe oli Lyydialle tärkeä, oli hän kiinnostunut myös tansseista ja muista illanvietoista nuorten kanssa. ”Pojat viettelivät tyttöjä, ja sinisilmäisenä kuten olin, päädyin yhteen sellaiseen petolliseen ansaan”, kertoi Lyydia. Lyydia synnytti pojan, isäni Jyrin, ja kasvatti hänet yksin. Yksinhuoltajan elämä ei Lyydian mielestä ollut helppoa, mutta jotenkin hän pärjäsi. ”Töitä sai tehdä kovasti. Joskus tuli nukuttua vain kaksi tuntia vuorokaudessa. Luottamus toisten apuun ja varsinkin jonkun mieshenkilön rakkauteen oli kadonnut. Luotin ainoastaan omiin voimiin. Apua pyytämään en ollut tottunut, ja siksi olinkin itse kaikessa”, Lyydia totesi. Vuonna 1951 Lyydia sai tehtaalta oman huoneen melko isosta kaksiosta. Lyydian isä Jooseppi muutti heidän luokseen asumaan, ja jossain vaiheessa myös veli Toivo asui heidän kanssaan. Samoihin aikoihin Lyydialla todettiin tuberkuloosi ja hän jäi kahdeksi kuukaudeksi sairaalaan. Isoisä hoiti Jyriä. Päästyään sairaalasta Lyydia kävi töissä ja oli aina välillä pidempiä jaksoja parantoloissa Pühajärvellä ja silloisessa Gruusiassa. Elämä voitti, ja kaikki alkoi taas näyttää valoisammalta. Lyydia innostui opiskelusta. Hän pääsi Tarton yliopistoon lukemaan venäjän kieltä haaveenaan filologian maisterin tutkinto. Hän opiskeli etänä ja kävi edelleen töissä elättääkseen perheensä. Opiskelu oli rankkaa. Samoihin aikoihin isä Jooseppi kuoli, ja Jyri aloitti koulun. Kolmantena vuonna, kun Lyydia melkein kuoli häkämyrkytykseen nukahdettuaan kaverinsa luona Tartossa ennen tenttiä, hän päätti jättää opiskelun kesken ja keskittyä perheeseen. Lyydia työskenteli monessa eri työpaikassa ja pääosin konekirjoittajana, mutta teki myös tulkin töitä. Muistan, että Tallinnan olympiaregatan aikaan vuonna 1980 Lyydia työskenteli kisatoimistossa. ETKVL eli virolaisten kuluttajien osuuskunta oli Lyydian pitkäaikainen työnantaja, siellä hän työskenteli revisiokomission osastolla. Muistan käyneeni siellä usein, ja mummoni muisteli lämmöllä silloisia työkavereitaan. Lyydian viimeinen työpaikka oli Tallinnan pelastuslaitoksella, jossa hän työskenteli myös konekirjoittajana. Pelastuslaitokselta hän jäi eläkkeelle 70-vuotiaana. Vaikka Lyydiasta ei tullutkaan lääkäriä, sai hän siis kuitenkin työskennellä välillisesti pelastustehtävien parissa. Lyydian pojan Jyrin perhe muutti vuonna 1991 Hämeenlinnaan, ja Lyydia seurasi muutaman vuoden kuluttua paluumuuttajana perässä. Vanhuudenpäiviksi Suomeen Lyydia sanoi, että äitini Irja oli hänelle kuin tytär, jota hän ei koskaan saanut. Minulla ja mummollani oli ikäeroa 50 vuotta ja 8 päivää. Kun synnyin, asuimme kaikki Lyydian yksiössä. Pikkuveljeni synnyttyä hoiti Lyydia minua usein, vaikka nuori perhe oli silloin jo muuttanut omaan kotiin. Kun omat lapseni syntyivät, oli mummoni taas korvaamattomana apuna. Lyydia ehti pitää sylissään myös minun tyttärentytärtäni eli hänen lapsenlapsenlapsenlastaan. Kun Lyydia sai aivoinfarktin, olimme koko perhe hänen tukenaan. Hän pääsi, kiitos vanhempieni, takaisin omaan kotiin ja alkoi siellä silminnähden kuntoutua. Lyydia opetti meille nuoremmille työnteon moraalia sekä käsityöja ruoanlaittotaitoja. Kaikille maistui mummon tekemä suolaheinäkeitto ja tattilohko eli tattikeitto kuivatuista tateista. Mielestäni Lyydia oli aikaansa edellä monessa asiassa – hän oli yksinhuoltaja sekä kouluttautunut uraäiti, jolle perhepiiri oli kuitenkin se tärkein asia elämässä. Lyydia kuoli Hämeenlinnassa, mutta hänet on toiveensa mukaan haudattu Tallinnaan isänsä Joosepin viereen. n
2/2024?viro.nyt 18 Tartto 2024: katsaus tulevaan kulttuurikesään Tarton ja Etelä-Viron kulttuuripääkaupunkivuosi on hyvässä vauhdissa, ja erilaisia tapahtumia järjestetään niin runsaasti, ettei suurinkaan kulttuurinystävä ehdi kaikkialle. Tässä lyhyessä katsauksessa esitetään muutamia poimintoja kiinnostavista kohokohdista kulttuurimatkaa suunnittelevan avuksi. Atte Huhtala Keskusteluja ja kirjallisuutta Suomalaiset ja virolaiset ovat tunnetusti saunojakansaa, ja niinpä Suomen Vironinstituutti järjestää suomalaisten ja virolaisten yhteistyökumppaneidensa kanssa keskustelufestivaalin Alaston totuus. Toukokuun 10. ja 11. päivänä järjestettävän festivaalin ajatuksena on yhdistää rakentava keskustelukulttuuri ja hyvät saunatavat eli istahtaa lauteille vaihtamaan mielipiteitä saunomisen lomassa. Keskustelunaiheet liikkuvat kolmen yleisen teeman, perinteiden, ympäristöasioiden ja rauhan ympärillä. Kirjallisuuden ystäville kevät on Tartossa merkityksellistä aikaa. Vuodesta 2004 järjestetty kirjallisuusfestivaali Prima Vista tuo jälleen 6.–12.5. yhteen kirjailijoita, taiteilijoita, tieteentekijöitä ja kulttuuriihmisiä eri puolilta maailmaa. Kirjallisuusfestivaalin teema on tänä vuonna Paremmat ja huonommat tulevaisuudet, ja se pohtii maailman epävarmuutta, tulevaisuuteen kohdistuvia toiveita ja pelkoja sekä kirjallisuuden roolia tulevaisuuteen suhtautumisen tukena. Perinteitä ja kansanmusiikkia Etelä-Viron kesä on täynnä paikallista perinnettä, kansanmusiikkia ja kansantansseja. Kesäkuun alkajaisiksi voi vierailla Põlvassa, jossa kuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan kuudetta kertaa Uma Pidoa, etelävirolaisten omaa juhlaa, jossa käytetään ainoastaan võron kieltä. Kesäkuun kolmannella viikolla 16.6. Peipsijärven rantamilla Kodaveren perinnekeskuksessa järjestettävässä murremusiikkikonsertissa on mahdollista kuulla harvinaista päkarauakannel-soitinta (’peukalonrautakannel’). Samaisen kuun lopulla 28. ja 29. päivänä järjestetään Värskassa myös settojen tanssijuhla Kad’ah kavvõkõsõ sekä koko perheen musiikkifestivaali Seto Folk, jotka tarjoavat mainion mahdollisuuden tutustua setokaiskulttuuriin, esimerkiksi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon kuuluvaan polyfoniseen lauluun, ruokakulttuuriin ja perinteisiin käsitöihin. Võrun kaupungin 240-vuotisjuhlaa vietetään monipuolisin menoin elokuun 24. päivänä pakanallisen perinneyön ja yötanssijuhlan merkeissä. Myyttistä tunnelmaa huokuva tapahtuma yhdistelee kansanperinnettä, teatteria, valoja ja luontoa, ja sitä on tekemässä suuri joukko näyttelijöitä ja tanssijoita eri puolilta Viroa. Elokuvaa ja erikoisempaa ohjelmaa Sukukansoista kiinnostuneiden kannattaa suunnata Tarttoon 14. ja 15. kesäkuuta, jolloin Viron kansallismuseossa järjestetään suomalais-ugrilainen elokuvafestivaali FUFF, jonka keskeinen teema on ”unohdetut kansat”. Lauantaina 15.6. pariisilaiskuoro Chœur de l’Orchestre de Paris esittää Viron kansallismuseossa kolme osaa suuren virolaisen säveltäjämestari Veljo Tormisin kuoroteossarjasta Unustatud rahvad. ”Kaupungista pois” kehottaa samanniminen (Linnast välja) ympäri Tartumaata järjestettävä taidefestivaali, jonka avajaisia vietetään heinäkuun 6. päivänä. Tapahtuman ajatuksena on jalkauttaa taide kaupunkiympäristön ulkopuolelle maanteille, järvien rannoille, lentokentille ja metsien taakse. Taiteen luo opastaa Tartosta lähtevä taidepolku, jonka varrella voi ihastella Tarttoa ympäröivien alueiden luonnonkauniita maisemia kuvaavia seinämaalauksia, ympäristötaidetta ja installaatioita. Taidefestivaalin yhteydessä järjestetään opastettuja kierroksia, ekskursioita, paikallisia näyttelyitä sekä kaikille avoimia taidetyöpajoja. Tartosta kaakkoon sijaitsevassa Elvan kaupungissa järjestetään 26.–27. heinäkuuta Viron liikuntaja hyvinvointifestivaali, jonka tarkoitus on tuoda esille, kuinka fyysistä ja henkistä terveyttä voi edistää omien lempipuuhien ja -harrastusten avulla. Ainutlaatuisen festivaalista tekee sen yhteydessä tänä vuonna järjestettävä kokeellinen konsertti, jossa esiintyy Pärnun kaupunginorkesteri yhdessä Daniel Levin kanssa. Festivaali on konserttia lukuun ottamatta ilmainen. n Kirjoittaja on viro.nyt-lehden Tartonkirjeenvaihtaja. Võrun kaupunki vietta?a? syntyma?pa?iva?a?nsa? 24.8. Kuva juhlista kymmenen vuoden takaa. Kuva: Visit Estonia.
19 ? viro.nyt ?2/2024 Jo 31 artistia on kiinnitetty esiintymään XXXI Viljandi Folk Music Festivaalilla Heinäkuun viimeinen viikonloppu on ollut jo vuosia monille se vuoden odotetuin, ja Viljandi se paikka, jossa silloin kuuluu olla. Kristjan Priks 2 5.–28. heinäkuuta järjestettävän Viljandi Folk -festivaalin tunnelmasta pitävät huolta Viron odotetuimmat artistit: euroviisuedustaja Puuluup, sekä ikisuosikit Trad.Attack!, Zetod ja Curly Strings. Lisäksi artistikattauksen laadusta vastaavat ensimmäisinä julkaistut Singer Vinger, Duo Ruut ja monet muut monipuoliset virolaiset yhtyeet, jotka esiintyvät festivaalilla erikoisohjelmalla. “XXXI Viljandi Folk -musiikkifestivaalin ohjelma tulee olemaan jännittävän värikäs, erittäin monipuolinen ja tuo syleittäin iloa sekä kokeneille faneille, että niille, jotka ovat löytäneet meidän juhlamme ensimmäistä kertaa. Viron omat raskaansarjan edustajat ovat paikalla, ja luvassa on monia järisyttäviä yllätyksiä sekä reilusti musikaalista löytämisen iloa eri kulttuureista ympäri maapallon. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että tänä vuonna paikalla ovat Trad.Attack! ja Puuluup. Suuresti iloa tuo myös se, että yhtye Singer Vinger, Hardi Volmerin johdolla, on suostunut luomaan erikoisohjelman tämän vuoden festareille. Odotamme jännityksellä!” kommentoi festivaalijohtaja Ando Kiviberg. Ulkomaisista esiintyjistä festivaalijärjestäjät nostavat esille uudet tulokkaat, kasoittain palkintoja voittaneen skotlantilaisen ryhmän RURA, Pohjoismaiden yhden näkyvimmän ilmiön, ruotsalaisen Symbion, joka yhdistää kampiliiraa, harmonikkaa ja elektroniikkaa, autenttisen Nashvillen bluegrass-ryhmän Midnight Riden sekä Canzoniere Grecanico Salentinon, kokeneet mestarit Etelä-Italiasta. Näiden sekä ensimmäisten ulkomaisten kulttuurien edustajien Kumbia Borukan (Meksiko), Gabban (Norja/Saame) ja Florence Adoonin (Ghana) lisäksi pääsee festivaaleilla nauttimaan myös esiintyjistä Georgiasta, Iso-Britanniasta, Kanadasta, Liettuasta, Latviasta ja Suomesta. Neuvottelut ovat käynnissä vielä monien muiden maiden artistien festivaaleille tuomiseksi. “Kaikkein eniten iloitsen vanhojen ystävien Canzoniere Grecanico Salentinon paluusta. He ovat olleet meidän festivaalimme suosituimpia yhtyeitä vuosien varrella. Bändi soittaa Apuliasta lähtöisin olevaa villiä tarantellamusiikkia, jonka pitäisi saada kaikkein vaisuimmankin festarivieraan liikkeelle”, kertoo festivaalin ohjelmavastaava Tarmo Noormaa. “Lisäksi odotan innolla suoraan Yhdysvaltain Nashvillesta saapuvan autenttisen bluegrass-bändin, Midnight Riden konserttia. He ovat mestareita viihdyttämisessä”, hän lisää. Festivaalin teema on tänä vuonna Kuviot ja jäljet. Teemassa keskitytään kansanmusiikille ominaisiin äänikuvioihin, jotka auttavat vahvistamaan ja tunnistamaan eri kansojen kulttuurien monimuotoista kauneutta. Artistien esittelyt löytyvät festivaalin verkkosivuilta. Festivaali järjestetään Virossa upeassa Viljandin kaupungissa entisen ritarilinnan raunioiden alueella. Kukkuloilta pääset näkemään henkeäsalpaavat Viljandin järvimaisemat. Festivaalien aikaan koko kaupunki herää eloon, ja tunnelmallisia vanhan kaupungin katuja kävellessäsi törmäät varmasti katusoittajiin. Etukäteen varattavina majoitusmahdollisuuksina löytyy karavan-, glampingja telttailualue. Tervetuloa viettämään kanssamme kesän ihanimpia festareita! n Kirjoittaja on Viljandi Folkin lehdistöpäällikkö. Suomennos Kelly Nurm Lisätietoa ja liput: viljandifolk.ee Viljandi Folk ja?rjesteta?a?n muinaisen ritarilinnan raunioilla. Kuva: Marek Metslaid / Visit Estonia.
Tule Viron kauneimpaan pikkukaupunkiin nauttimaan perinnemusiikkiparatiisista!