Kokeilemisen arvoista 1/24 Koeajossa Ei pelkkiä ennätyskaloja SÄYNETTÄ MERELTÄ RUOKAKUHAA VÄLIVEDESTÄ JA POHJALINJASTA Aktiivinen kalastusmuoto Kalakantoja kunnioittaen LOHEN PINTAPERHOKALASTUS VASTUULLINEN HAUENKALASTUS KOUKUSSA KALASTUKSEEN VUODESTA 2004 FALCON BRs4 2004-2 024 I L M AINEN ! GRAT I S ! FR EE ! I LM AI NE N! GRA TIS ! F R E E! I L MA I NE N ! G RA TI S ! FR EE !
Sähköisten medioiden kasvu onkin muuttanut 20 vuoden aikana painetun median asemaa ja roolia ihmisten median kulutuksessa. Juhlavuosi näkyy lehdessä erityisenä juhlavuoden tunnuksenaan sekä sisällön määrässä, jota on pyritty kasvattamaan entistä laajemmaksi haastavista ajoista huolimatta. Ensimmäinen painettu lehti ilmestyi Riihimäen Erämessuille saman vuoden kesäkuussa. Vuonna 2004 syntyi myös eräs toinen media, joka kasvoi nopeasti meitä suuremmaksi ja synnytti samalla kokonaisen uuden mediapinnan. Saa nähdä mitä seuraavat 20 vuotta tuovat tullessaan. V uosi 2024 merkitsee meille lehden tekijöille erityisen paljon. Olen todella kiitollinen siitä, että meillä on mahtava ja uskollinen lukijakunta, upeita asiakkaita sekä loistavat jakelupisteet että osaava toimituskunta. Ilman näitä neljää tukipilaria lehden tekeminen ei olisi tässä muodossa mahdollista. Olenkin tilannut juttuja juhlavuoteen myös ruotsalaisilta, saksalaisilta ja tanskalaisilta avustajiltamme, jotta voimme tarjota lisää näkökulmia lukijoillemme. Edelleen vanha totuus pätee tässäkin: jotta voi luoda uutta, täytyy ymmärtää vanhaa. ihan kaikista ei löytynyt enää digitaalista arkistoa, mutta kuvassa olevat 40 numeroakin kertovat jatkuvuudesta.. Kiitän nöyrimmästi kaikkia lukijoitamme, asiakkaitamme, jakelupisteitämme ja avustajiamme siitä, että Kalastus-lehti on vakiinnuttanut paikkansa osana suomalaista kalastuskulttuuria. Meidän valttimme tässä kilpailussa on laadukas ja merkityksellinen sisältö, joka tarjoillaan ilmaiseksi konkreettisena käsin luettavana lehtenä. Tämä media oli Facebook, joka kuuluu nykyisin sosiaalisen median jättiläisiin Meta-nimisenä, joka omistaa Facebookin ohella niin Instagramin kuin Whatsappinkin. Kun keskustelen ulkomaisten kollegoiden ja avustajien kanssa, he aina muistavat mainita Kalastus-lehden raikkaan ulkoasun ja fiksun julkaisutavan, jossa lehti löytyy ilmaiseksi sieltä, mistä harrastusvälineetkin ostetaan. Mahtavaa kalastusvuotta 2024 kaikille, Kaksi vuosikymmentä Kalastus-lehteä Pääkirjoitus Antti Zetterberg antti.zetterberg@krookmedia.fi 6 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 2004-2 024 20 vuoden aikana on ilmestynyt yhteensä 59 numeroa, jos tämä käsissäsi oleva numero lasketaan. On nimittäin kulunut tasan 20 vuotta siitä, kun lehden perustamiskokous pidettiin Espoon Suvisaaristossa tammikuussa 2004
040-566 3035 jerker.krook@krookmedia.fi PAINOPAIKKA Printall SEURAAVA NUMERO Seuraava numero ilmestyy kesäkuussa 2024 PAINOS 30.000 kpl TILAAJAPALVELU Jaicom Oy Puh. 8 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 6 Pääkirjoitus 10 Säyneen kalastus merellä – Tomi Valkamaa 16 Live-kalastus perholla ja kelluntarenkaalla – Steffen Schultz 24 Ruokakuhaa pohjalinjasta ja välivedestä – Jani Mäkeläinen 30 Lohen pintaperhokalastus – Mikko Rehtilä 36 Vastuullinen hauenkalastus – Peter Lahti 42 Kokemuksia kalastuskoulusta – Kalle Lorenz 46 Mistä litiumakut on tehty – Jani Mäkeläinen 52 Maan mainiot kalamiehet | Seppo Suuronen – Antti Zetterberg 56 Grundénsin tarina – Antti Zetterberg 60 Patologit – Aki Janatuinen 62 Aliarvostetusta arvokalaksi – Sakke Yrjölä 64 Nays saapuu Pohjoismaiden markkinoille – Antti Zetterberg 70 Ursuit 60 vuotta – Antti Zetterberg 74 Vedä venettä oikein – Antti Zetterberg 78 Kalastus-lehti esittelee: Falcon BRs4 – Antti Zetterberg & Sami Virta 84 Päijänin uusi tuleminen – Antti Zetterberg 92 Esittelyssä Lowrance Eagle – Antti Zetterberg 94 Tekniikka 96 Juha Happosen kalastusniksit 98 Uutta ja kokeiltua JULKAISIJA Krook Media Oy Itälahdenkatu 22 B 00210 HELSINKI www.krookmedia.fi PÄÄTOIMITTAJA Antti Zetterberg TOIMITUSSIHTEERI Mikey Sarelin TOIMITUS Janne Koivisto Niko Satto AVUSTAJAT Ari Paataja Tuomas Salusjärvi Mika Vornanen Janne Sullström Kalle Paavola Jörgen Larsson Jani Helminen Kristian Keskitalo Anders Krus Jasper Pääkkönen Mari Elal Kari Lossi Pasi Taponen Jens Bursell Juha Ojaharju Emma Becker Kim Jaatinen Sakke Yrjölä Anna-Maija Ahokas Jaakko Varjokorpi Peter Lahti Aki Janatuinen Tuomas Peltonen Sami Pitkänen Santtu Poutanen Mika Nummisto Kimmo Mujunen Tomi Valkamaa Ville Lahikainen Jesse Hyväri Hannu Huttunen Markus Tandefelt Esko Lahtinen Viljami Huhtala Timo Palokas Markus Männistö Mikko Kuikka Matti Jännäri Jan Friström Juha Happonen Jani Himanko Jani Mäkeläinen KANNEN KUVA Tomi Valkamaa ILMOITUSMYYNTI Jerker Krook puh. 68 KUHAA POHJALINJASTA | Sivu 24 Kuva: Janne Koivisto. 03-42465340 asiakaspalvelu@jaicom.com SISÄLLYS 1/2024 s
Keskityn tässä artikkelissa kertomaan viileän veden eli kevään ja syksyn säyneen kalastuksesta. Kudun jälkeen kalat pyörivät kutualueiden lähettyvillä pienempinä parvina vesien lämpenemiseen saakka, jonka jälkeen ne leviävät ulapalle. Syksy Syksyllä vesien viiletessä säyneet saapuvat jälleen matalahkoille lahtialueille ja kerääntyvät jopa satojen yksilöiden parviin. Lahtiin laskevat joet ja isot purot, erityisesti niiden alaosat ovat huippupaikkoja. Yleisesti tunnettu säyneen, toiselta nimeltään säynävän, kalastus tapahtuu keväällä kutuaikaan tavallisella mato-ongella tai kelaongella. Pienemmät yksilöt katoavat ensimmäisenä takaisin jonnekin ulapalle ja lopulta jäljellä on vain yksittäisiä isompia kaloja. 10 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com MERELLÄ viileän veden aikaan SÄYNEEN KALASTUS. Tällaisissa lahdissa voi parhaimpaan kutuaikaan olla säyneitä tuhansittain. Mutta tämän suurehkoksi kasvavan särkikalan voi tavoittaa mereltä läpi avovesikauden myös jigaamalla. Tästä kun vedet viilenevät lisää niin suuret parvet hajoavat hiljalleen pienemmiksi ja pienemmiksi. Jättejä voikin näillä paikoilla Teksti ja kuvat TOMI VALKAMAA Kuvitus SAKKE YRJÖLÄ Käytä kelaonkikalastuksessa mahdollisimman solakkaa kohoa, jotta heitosta ei tule isoa loisketta, joka karkottaa kaloja. Tällaiset parvet on helppo havaita pinnalla näkyvinä pyörähdyksinä. S äyneet saapuvat keväällä kutua varten mataliin merenlahtiin heti vesien auettua
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 11. Säynävä on isoksi kasvava särkikala, joka on merellä paikoin hyvinkin yleinen
Kevään sameissa lahtivesissä säynävä on hyvin todennäköinen saalis. Tämä ilmiö aiheuttaa sen, miksi jostakin paikasta tulee hetkessä monta kalaa ja sitten voi olla hiljaista pitkän aikaa. Kalojen ollessa suurissa parvissa näyttää siltä, että suurimmat kalat ovat yleensä aina parven alla ja pienimmät ylimpänä. Isoja 3–4 kilon kaloja ei ole enää parvittain, vaan ne ovat yksittäisiä kaloja muissa parvissa tai sitten myöhään syksyllä yksittäin uivia kaloja. Kuva Janne Koivisto. kalastaa aina jäiden tuloon saakka. Säyne ottaa ahnaasti myös lippaan. Vasta yli 3-kiloiset kalat alkavat olla vaikeasti tavoitettavia. Merellä säyneiden normaali saaliskoko on 1–2 kiloa, tosin 2–3 kilon kala ei ole vielä mikään harvinaisuus. Säyneet tuntuvat pitävän alueista missä virtaa ympäristöä enemmän ja usein parvet vaihtavat paikkaa sen mukaan, miten virtaus kääntyy. 12 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Chatterbait-uistimet eli nokkalippauistimet, kuten Kuusamon Viekas ovat varmasti myös säynävän mieleen
Patriot Bolognese on edullinen 5-metrinen kelaonkivapa, jolla varmasti ylettyy. Vauraampi useampikiloinen säyne on näyttävä kala, mutta ruokakalana se on melko ruotoinen. Perinteisessä onginnassa yleisin käytetty vapatyyppi on 6–7 metrin pituinen teleskooppivapa, jolla ylettyy onkimaan jo hyvän matkan päästä. Kuvat Navionics. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 13. Tyypillistä kevään säynelahtimaastoa. Sopiva koukkukoko on välillä 4-2. Kalastustekniikat Säynettä voi hyvin kalastaa joko rannalta tai veneestä. Kelaonkivapa on kevyt käyttää ja kelan avulla pystyy väsyttämään isojakin kaloja. Kelaonkivapa on teleskooppivapaa monikäyttöisempi valinta, sillä kelaonkivavalla voi helposti kalastaa niin lähietäisyydeltä kuin kauempaa. Kohon voi antaa liikkua hiljakseen virtauksen tai tuulen mukana, kunhan muistaa aina välillä siimaa kiristäen pysäyttää liikkeen hetkiseksi ja takaisin kelatessa muutaman metrin kerrallaan ja pysäyttää välillä toviksi. Sopiva siiman paksuus säyneen kelaongintaan on 0,20 mm ja syötteinä niin perinteisessä kuin kelaonginnassakin toimivat maissinjyvät, katkarapu, madot ja kärpäsen toukat. Harmillisesti näille kaloille ei tunnu maistuvan pelkkä jigin pala koukussa
Vatsapuolen evät ovat usein punertavat. Usein myös saatu kala säikäyttää parven muut kalat ja harvoin saa välittömästi toista kalaa samasta parvesta. Koiraille tulee kutuaikana kutukyhmyjä pään ja selän alueelle. Pienillä yksilöillä on hopeiset kyljet, jotka voivat kasvaessa saada kultaisen tai messinkisen värin. Pienikokoisia suomuja on kylkiviivalla 53–61 kpl. 7–10 cm jigit ovat olleet toimivia väreissä ruskea tai punamusta. Silmät ovat valkoiset tai kellertävät. 14 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Jigaus ja uistinkalastus Säynettä jigillä kalastettaessa on dropshot-menetelmä helpoin, joskin muutkin menetelmät antavat kalaa. Keväisiltä meritaimenpaikoilta saadaan joka vuosi useita hienoja säyneitä, jotka ovat ottaneet taimenlusikkaan. Säyne on muodoltaan paksu ja tanakka, tumma selkä on leveä ja pyrstönvarsi tukeva. Suuria taisteluja ei tässä lajissa ole luvassa, joten kevyillä välineillä pärjää kalan kuin kalan kanssa. Mikäli pakista löytyy chatterbaiteja, niin nekin ovat osoittautuneet toimiviksi peleiksi etenkin syksyisille säyneille. Rigi on syytä sitoa siten, että jigi jää lähemmäs pintaa kuin pohjaa. Säyne on kovin epäluuloinen ja arka kala Isoa veteen läjähtävää heittokohoa kalat tuntuvat välttelevän ja kohoksi onkin syytä valita joku puikkomainen veteen solahtava malli. Säyne, säynävä (Leuciscus idus) Säynävä eli säyne on särkeä muistuttava suurikokoinen särkikala. Onneksi tilanne unohtuu aika nopeasti ja paikkaa ei tarvitse tämän vuoksi vaihtaa. Kalat ottavat lähes poikkeuksetta kiinni jigiin silloin kun se on paikoillaan tai hitaasti uppoamassa, joten uittaminen on syytä toteuttaa kaikessa rauhassa. Säyne on makunsa puolesta kelvollinen ruokakala esimerkiksi savustettuna tai paperissa paistettuna, mutta ruotoja on runsaasti. Jostakin syystä nuo kalat myös käyvät vain tönäisemässä syöttiä, mikäli koukku on liian jämerä tai tapsimateriaali liian kovaa. Kalan paino on tavallisesti Suomessa 0,5–1,5 kg, suurimmillaan jopa yli 5 kg. Kala nappaa kiinni myös lippoihin, vaappuihin ja jopa jerkkeihin, joten kokeiltavaa ja opittavaa tässäkin lajissa riittää ikuisiksi ajoiksi. Olenkin onkiessani joutunut siirtymään tapseissa 0,20 mm monofiilin käyttöön ja koukuissa kokoon 2. Jigiin ottanut isokin säynävä antautuu yleensä muutaman potkun jälkeen ja loppuvaiheessa köllöttää kyljellään. Käytännössä tavalliset ahvenkoon välineet ovat sopivia tähän puuhaan jigija uistinkalastuksessa. Vatsapuolen evät ja toisinaan myös selkäevä ovat joko tummanharmaita tai punertavia. Kelaongintaa varten suositan käyttämään hieman pidempää vapaa, joka mahdollistaa onkilaitteen heittämisen pidemmälle. Varsinkin Z-Man TRD Finesse 2,75” on rokannut keväällä kudun jälkeen, kun taas syksyllä on jigi saanut olla profiililtaan suurempi ja siinä saa olla jopa uintiliikettä. Laiskan pulskea särkikala Säyne on siiman päässä aika laiska särkikala ja sen meno onkin lähinnä vain venkoilua. Suu on nieluhampaallinen ja eteenpäin suuntautunut
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 15 DAIWA STRIKEFORCE 2500 Välitys 5,3:1, 1 kll DAIWA J-BRAID X8 GRAND KUITUSIIMA 135 m Paksuudet: 0,13?0,22 mm DAIWA LAGUNA AVOKELAVAPA 213 cm / 5?20 g DAIWA CROSSFIRE E AVOKELAVAPA 195 cm / 7?28 g DAIWA LAGUNA LT AVOKELASARJA KUITUSIIMALLA Vapa: 213 cm/7?28 g Kela: Daiwa Laguna LT 2500 Siima: Daiwa J-Braid X4, 0,19 mm DAIWA SWEEPFIRE AVOKELASARJA KUITUSIIMALLA Vapa: 213 cm / 7?28 g Kela: Daiwa Sweepfire 2500 Siima: Daiwa J-Braid x8, 0,20 mm Valikoima vaihtelee myymälöittäin 32 99 22 99 79 95 49 95 15 99 18 99 Tokmanni SP Ad 19.04.24.indd 1 Tokmanni SP Ad 19.04.24.indd 1 19/04/2024 09:35:14 19/04/2024 09:35:14
Livellä välivedessä niitä voi pyytää helpommissa olosuhteissa. Voit itse päättää kumpi tapa miellyttää enemmän.. 16 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Teksti ja kuvat STEFFEN SCHULTZ Käännös ANTTI ZETTERBERG On tehtävä kovasti töitä saadakseen näin hienoja haukia ruovikossa ja sokkona kalastettaessa
Mustalla perholla saatiin huomattavasti enemmän kontakteja pläkässä kuin uistimella. Vuonna 2020 olin ensimmäistä kertaa kokeilemassa kuhan live-kalastusta ensin uistimilla ja hyvien saaliiden jälkeen kokeilin tarjota myös perhoa. Tuolloin keskusteltiin paljon siitä, pitäisikö kaloja etsiä 83vai 200 kHz:n taajuudella. Mutta entä jos veneen sijasta alle otetaan kelluntarengas ja käteen virvelin sijasta perhovapa. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 17 Viime vuosina mikään tekniikka ei ole aiheuttanut niin paljon keskustelua kuin pelaginen live-kalastus eli keskellä vesialuetta live-luotaimella tapahtuva täsmäheittokalastus. Kun vielä myöhemmin opittiin viistoluotaintekniikan käyttö, joka mahdollisti hakusäteen laajentamisen ja kohdistetummat heitot, tuntui, että lähes kaikki oli mahdollista. Havaitsin, että heti kun streamer oli kalan päällä ja saalistaja on rekisteröinyt sen, toimi perho aina vähintään yhtä hyvin kuin mikä tahansa shadi. Live-kalastusta perholla Olen kalastanut paljon eri petokaloja perholla niin veneestä, rannalta kuin kelluntarenkaastakin ilman mitään luotaimia. V arsinainen täsmäkalastus eli luotaimen avulla etsittyjen kalojen kalastus alkoi jo lähes 15 vuotta sitten ja vuonna 2010 kaverini Freddy Harbort oli luultavasti ensimmäinen kalastaja, joka aloitti tämän kalastusmuodon Saksassa ja Hollannissa. Tätä halusin kokeilla ja kerron seuraavassa kokemuksistani. Kelluntarengas, live-tekniikka ja perho Onko tämä enää perhokalastusta. Sitten Garmin räjäytti pankin tuomalla LiveScope-luotaustekniikan markkinoille, joka mahdollisti täysin reaaliaikaisen kalastuksen. Kun kala on turvallisesti koukussa, se ottaa mahtavia syöksyjä ja rengas liikkuu mukana.. Tällä tekniikalla on pystytty pyytämään todella isoja yksilöitä ja löytämään vesistöistä täysin uusia kalapaikkoja. Alkuvaiheessa Freddy käytti luotaimena Lowrance Elite 5:a, joka näytti erityisen kauniita, vihreitä ja vahvoja puolikuun muotoisia kalasymboleita 2D-tilassa ja kun 20–30 gramman päällä varustettu 20-senttinen FinS-jigi laskettiin näiden kaikujen päälle ei tärppejä tarvinnut kauaa odottaa. Garminia seurasivat Lowrance Active Target ja Humminbird Mega Live ja nykyisin live-kalastuksesta on tullut uusi normaali
18 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Perhoja voi painottaa hyvinkin raskaiksi, joten heittäminen lähelle pohjaa tai väliveteen kalojen suuntaan ei ole ongelma. Siimana minulla on parhaiten toiminut Guideline Predator DC Evolve sink1/ sink3. Käytän paljon eteenpäin-toimintoa, joten katson noin 20–26 metrin sektoriin eteenpäin mitä siellä tapahtuu ja kääntelen anturia etsien isoKymppiluokan vapa on oikea valinta livekalastukseen perholla. Perhoina käytän pääosin erilaisia streamereita, joihin voi isoa profiilia korostaakseen vielä kiinnittää kumisen wiggle tailin. Tällaiset streamerit ovat osoittautuneet todellisiksi kuhamagneeteiksi ainakin Saksassa ja Hollannissa. Etenkin hämärissä olosuhteissa on päästävä nopeasti kalan lähelle. Itse kalastan kuvassa NAM Ren -vavalla. Miksei siis Suomessakin?. Viime vuosina olenkin keskittynyt erityisesti kelluntarenkaalla tapahtuvaan välivesikalojen kalastamiseen alueilta, joissa vettä voi voi olla jopa 20 metriä ja kalastus tapahtuu noin 6–7 metristä. Tuntui, että olin löytänyt oikean kalastustekniikan live-perhokalastukseen. Varusteista Kun kalastan livellä kelluntarenkaasta isoa kuhaa ja haukea noin 2–6 metrin syvyydestä, olen tarkkana vavan kanssa tärpissä, sillä toisin kuin virvelillä, siima pidetään käsin kireällä samalla kun vapaa nostetaan voimakkaasti ylöspäin. Painotettu streamer kaverini Marion perhorasiasta sekä 7 g cheburashka-paino. Streamer painotetaan cheburashka-painolla. 3–4 grammaisilla painoilla on hyvä aloittaa, mutta mitä syvemmälle ja nopeammin haluat, voit käyttää jopa 7-grammaisia puntteja. Tapseina käytän Mason Hard-Monoa 60–80 lbs. Tämä aiheuttaa vapaan kovan rasituksen ja olenkin siirtynyt käyttämään #10-luokan vapoja aiempien #8-luokkaisten asemesta, sillä olen aiemmin onnistunut katkaisemaan pari vapaa kovassa vastaiskussa isolle kuhalle. Kalastustekniikka Kesällä 2023 onnistuin todella hyvin hauen ja kuhan kalastuksessa live-laitteita apuna käyttäen. Se on murtumatonta sekä helppo ja nopea sidottava
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 19
Tapseja on hyvä olla valmiina ennen kalaan lähtöä. Lisään usein jopa 7 gramman ylimääräisen cheburashka-painon jo valmiiksi painotettuihin perhoihin, joita pystyy kymppiluokkaisella vavalla kuitenkin vielä heittämään. Sameassa vedessä perhon voi tuoda hyvinkin lähelle, kun taas vastaavasti kirkkaammassa vedessä kala huomaa perhon kauempaakin. Kalastus perholla on erityisen hankalaa pimeässä tai hämärässä. Hauki saattaa välillä iskeä todella vihaisesti, kun nappaat rivakasti streamerin pois. Kelluntarenkaalla liikkuminen on itsessään kevyttä, mutta kun kaloja täytyy lähteä tuulisissa olosuhteissa seuraamaan, muuttuu homma helposti raskaaksi. Kuten uistinkalastuksessakin, perho pyritään tarjoilemaan mahdollisimman lähelle kalan näkökenttää. Sameissa kuhavesissä tulee perho saada nopeasti kuhan lähettyville, jotta kalan saa reagoimaan. Kun tämän kokoluokan kuha niittaa perhoon, on kalastajalla syytä olla tyytyväinen. Suosittelenkin aloittamaan tyynistä olosuhteista, jottei homma mene heti liian hankalan puolelle. Jos on vain vähän tuulta, voin heittää vastatuuleenkin, mutta jos tuulta on hieman enemmän, pyrin siirtymään lähemmäs kalaa tai heittämään myötäiseen. "Kuhan kanssa ei kannata tehdä isoja liikkeitä, sillä ne tuntuvat vierastavan nopeaa liikettä." Kuhalle kannattaa heittää vähän lähemmäs, noin 50 cm-1 m, hauen kohdalla jätä enemmän etäisyyttä. Kuitenkin pienenä poikkeuksena uistinkalastukseen pyrin pitämään perhon aluksi noin metrin kahden etäisyydellä ja uitan sitä hitaasti kalaa kohti, jolloin peliaikaa on enemmän. Pyrin heittämään noin 15–20 metrin heittoja silloin kuin kala on noin 8–10 metrin etäisyydellä. Heiton jälkeen annan streamerin upota ja yritän saada sen mahdollisimman nopeasti näytölle. Kuhan kanssa ei kannata tehdä isoja liikkeitä, sillä ne tuntuvat vierastavan nopeaa liikettä. Perho tuodaan naskalihampaan ulottuville rauhallisesti uittaen. Kun olen löytänyt kohteen, pysähdyn ja seuraan kalan uimista sekä sitä mihin päin se liikkuu. Ajatuksenani on saada perho mahdollisimman nopeasti alas pyytämään ja siten, että ärsyttää vajotessaan kalojen kylkiviiva-aistia.. Kuha taas reagoi harvemmin tällaiseen uittoon. 20 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com ja kaloja. Veden kirkkaudella on väliä Se, kuinka lähelle perhon tarjoan, vaihtelee vesistöstä
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 21 World´s finest fishing lines World´s finest fishing lines 8 kokoa: 7,10,13,15, 18, 22, 28, ja 40g 7 kokoa: 10,15,18, 20,30, 40, ja 60g Stroft pitää minkä lupaa! x8 BRAID Myyntiedustaja Suomi Albin Martinsson albin@wiggler.se Puh +46 760 288804 Iron Wiggler Vieherasialaukku Kalastusreppu 3 kokoa: 15, 28 ja 40g GF18 Pittus 18,5cm Paino 70gr HH301GS HH302GS väkäsetön wiggler.se Facebook Instagram
Mitä sitten, on vastaukseni. Live tuo perhokalastukseen hauskan lisän ja ei sitä ole pakko aina käyttää.". Toki sekin toimii. Kannattaa muistaa, että näin syvältä kalastaessa hauet on hyvä ottaa pääkohteiksi, sillä ahvenkalat eivät oikein kestä yli 10 metristä pintaan kelaamista. Mutta se ei aina välttämättä ole tehokkaampaa. Olen välillä onnistunut saamaan kotivesillä ja myös muissa Euroopan maissa pelagisia kaloja perholla paremmin kuin uistinkalastajat. "Mielestäni ei ole oikeaa tai väärää tapaa kalastaa perholla. Jos määrittelet perhokalastuksen vain kahlaamalla ilman apuvälineitä tapahtuvaksi kalastusmuodoksi, niin live-perhokalastus ei ole perhokalastusta, jos pyörällä ajaminen on pyöräilyä ilman sähköä, niin sähköpyörä ei ole pyörä ja jos et valmistele jokaista ainesosaa ja jokaista ruoanlaittovaihetta käsin, et enää tee ruokaa. Ei paras kalakeli perinteiseen kalastukseen, mutta livellä on mahdollisuus onnistua. Airfryerillä ruoanlaitto ei ole ruoanlaittoa. Mutta perhosiima saa perhon uimaan luonnollisemmin kuin nopeasti uppoava kuitusiima, joten se on mielestäni tietyssä mielessä tehokkaampi, varsinkin huonolla syönnillä. Mielestäni ei ole oikeaa tai väärää tapaa kalastaa perholla. Sähköpyörällä ajamisella ei ole mitään tekemistä pyöräilyn kanssa. Onko Photoshop-muokkauksella mitään tekemistä valokuvauksen kanssa. Live tuo perhokalastukseen hauskan lisän ja ei sitä ole pakko aina käyttää. Livellä perhokalastaminen ei ole perhokalastusta vai onko. Auringonpaiste ja täysi pläkä. Voisitko siis kalastaa painotetulla streamerilla myös virvelivavalla. 22 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Pelagisen liveperhokalastuksen edut ja haitat Se on selvää: uistinkalastus on paljon helpompaa tuulessa, aallokossa tai hämärässä. Minusta on hauska välillä, varsinkin vaikeana päivänä, kokeilla miten perho pyytää uistimiin verrattuna ja livellä se selviää parhaiten. Olen onnistunut saamaan jopa 115-senttisiä haukia 12–14 metrin syvyydestä eli perho on hyvin painotettuna täysin varteenotettava väline myös syvemmältä kalastamiseen
10151373-82 JAKKI Superlinko 13 g lippauistin Muoviton runko. 12 90 10151337-46, 10157933 JAKKI Kirjolohivaappu 3 cm Lohikaloille ja ahvenelle. 10157985 MEIHO Viehesalkku VS 3070 Salkkumallinen kestävä ja laadukas viehelaatikko. 10151383-92, 10157938-9 JAKKI Linko lippauistin 15 g Ahvenelle ja lohikaloille. 5 99 10157961-80 JAKKI SuperTail jigi 3 kpl 8 tai 10 cm Huippuluokan jigi vaativaankin käyttöön todella eloisalla pyrstöllä ja tyylitellyin yksityiskohdin. 10157951-60 JAKKI Pyrstölippa tailspinner 10 g Moderni tailspinner täysin lyijyttömällä rungolla. 10151393-402 JAKKI Special lusikkauistin 10 g Ahvenelle ja lohikaloille. 5 99 5 99 5 50 5 50 5 50 5 50 5 50. Pituus 38 cm, leveys 27 cm, korkeus 12 cm. 10151454-67 MYRAN Wipp lippauistin 10 g Ahvenelle, kirjolohelle, taimenille, harjukselle ja nieriälle. 10157941-50 JAKKI Superlinko lippauistin 8 g Pienen ilmanvastuksen, sekä optimaalisesti painotetun metallirungon ansiosta yksi markkinoiden pitkäheittoisimmista lippauistimista. 10151404-9, 10157940 JAKKI Special lusikkauistin 22 g Hauelle ja taimenille. 10157936-7, 10151368-72 JAKKI Linko lippauistin 10 g Ahvenelle ja lohikaloille. Tästä johtuen mm. 10151410-9 JAKKI Special ruohikkolusikka 18 g Hauelle. 29 90 10151357-66, 10157933 JAKKI Kuhavaappu 7 cm Kuhalle, hauelle ja ahvenelle. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 23 PUUILO.FI LÖYDÄ VALIKOIMA MYÖS VERKOSSA! ILON KAUTTA KALA NAPPAA! 10157984 DEPAUL DESIGN Polarisoidut aurinkolasit harmaa Polarisointi poistaa vaakapinnoilla heijastuksia. 3 KPL/PKT 3 99 6 99 6 50 5 50 5 50 10151347-56, 10157934 10151347-56, 10157934 JAKKI Ahvenvaappu 5 cm Ahvenelle ja kirjolohelle. kalastajat näkevät paremmin veden alle, veneilijät eivät aja yhtä helposti kiville, autoilijoita ei häiritse tuulilasin heijastukset
Kuva Jaakko Varjokorpi. Ruokakoon, 50-60 cm kuhien kalastus onnistuu mainiosti pohjalinjasta. Teksti JANI MÄKELÄINEN Kuvat JANI MÄKELÄINEN, JANNE KOIVISTO & JAAKKO VARJOKORPI 24 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com
Hyvin usein kuhat ovat sopivasti samoilla alueilla kuin ahvenet, joten olen siellä kalastamaan paljon sekakalaparvia. Kuha on suomalaisten suosikkikohdekaloja vuodesta toiseen, ahvenen ohella tärkeimpiä kalalajejamme. Itse pidän ruokakoon kuhan kokona 55–70 cm ja jätän helposti ottamatta pienemmät sekä varsinkin isommat. Kun puhutaan pohjalinjan kaloista, joiden koko on noin 45–60 cm, voidaan kuhat tunnistaa helposti parvimaisesta yksilökäyttäytymisestä. Ruokakalakoon määrittäminen ja kalojen tunnistaminen Niin kuhat kuin ahvenetkin alkavat irtaantumaan parvista, kun kalan koko kasvaa tarpeeksi isoksi ja siksi pohjalinjan jigauksessa kuhat ovat usein kuin samasta puusta veistettyjä. Kun veden lämpötila alkaa nousemaan noin 20 asteeseen, alkaa kaloja löytymään erittäin suuria määriä. N ykyään live-kalastuksen aikakaudella puhutaan aivan liian usein isojen kuhien kalastamisesta välivedestä ja usein tulee olotila, että kalojen koko on jo kasvanut liian suureksi, jotta hienoista kaloista saataisiin tarpeeksi kalastusnautintoa. Itselleni kuhan kalastus on yksi eniten nautintoa antavista kalastusmuodoista, koska messinkikylkeä voidaan kalastaa niin monipuolisesti. On hyvin tärkeää, että vesistössä on isoja kuhia tarpeeksi paljon pitämässä särkikalakantoja kurissa. Kudun jälkeen ja vesien lämmetessä kuha siirtyy matalammille aluille ja tasaisille pohjille, usein lähelle kaislikkoalueita ja alueelle, josta pääsee syvän veden päälle saalistamaan öisin. Kuhaa jigillä pohjalinjasta ja välivedestä Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 25. Live-kaikuluotaimien aikakaudella on alettu saamaan entistä enemmän tietoa kalojen käyttäytymisestä, koska live-luotaimien ansiosta tieto on nähtävillä heti ja tulkittavissa helposti. Jotta kesäinen kuhan kalastus olisi mahdollisimman hyvää tulee veden lämpötilan nousta yli 18 asteen. Itselle kuhan kalastus on urheilukalastusta, mutta myös ehdottomasti ruokakalojen etsintää. Mikäli vesi on viileää, on kalojen löytäminen hankalaa. Tarkoitan tällä sitä, että kun ahvenet ovat suhteellisen pienissä ja tiiviissä nipuissa, pitävät kuhat usein muutamien metrien etäisyyksiä toisistaan, kuin hajuraon ja ovat parvessa sekä käyttäytyvät kuin parvessa, mutta kuitenkin yksin. Iso kuha on hauen tavoin äärettömän tärkeä vesistön siivoaja. Kuhan pohjalinjan kalastus – live-luotaimesta eniten apua Kalastan kuhaa pohjalinjasta käytännössä aina, kun olen Itä-Suomessa tutuilla kalavesillä. Usein kesällä tasaiset savipohjat voivat olla täynnä kuhaa kymmenien metrien matkalta tai kuhia on syvän veden vieressä olevan ”hatun” päällä kasoittain. Varsinkin mitä pienempi vesistö on, sitä tärkeämpää on, ettei isoja kuhia oteta. Itselläni veneessä on aina live-luotain ja vaikka en sitä tuijottaisi jatkuvasti, käytän sitä kalojen etsimiseen ja varsinkin tunnistamiseen. Omilla kalavesilläni sitä on oikeassa suhteessa, jolloin keskikoko on kasvanut erittäin hyväksi
Kuhan välivesikalastus – lähes mahdotonta ilman live-luotainta Vaikka usein ruokakalaa saisi helpoiten pohjalinjasta haluan silti hakea ruokakuhaa välivedestä. Kun kalastan kaloja välivedestä, käytän noin 40–45 m etäisyyttä eteenpäin ja pyrin heittämään vieheen, kun kuha on noin 20–25 m etäisyydellä. Tällöin saan aikaa uittaa viehettä tarkemmin enkä pelästytä kalaa. Tästä syystä on parempi, että kuhalle tarjotaan pienempää viehettä, jotta saadaan kuha Kuha on myös suhteellisen helppo tunnistaa korkeasta profiilistaan. Kuva Janne Koivisto. Kukapa meistä ei tahtoisi saada huikean isoja välivesikuhia, mutta kuinka moni meistä heittää jigiä +-60 cm kaloille. "Mielestäni usein suurin virhe on, että ei kokeilla tarpeeksi useaa kokoa vaan orjallisesti noudatetaan yhden viehekoon kalastusta. Tyyppiesimerkki tavallisesta ruokakoon kuhasta, joita pohjalinjasta löytyy usein parvittain. Itse uskon sen johtuneen vain kalojen liikkeestä, koska kalat palasivat takaisin heittosektorille. Usein kuulee sanottavan, että vene tulisi jättää rinteen syvälle puolelle ja kalastaa matalaa kohti. Välivedessä olevia kaloja on mielestäni lähes mahdotonta kalastaa ilman live-luotainta. Saatoimme saada useita kuhia pieneltä alueelta ja ”syönti” loppui kuin seinään ja alkoi taas jonkin ajan kuluttua uudelleen. Aikoinaan, kun kaloja etsittiin 2D-kaikuluotaimilla ei ollut tietoa kuinka paljon kalat liikkuvat alueella. Arat kalat eivät useinkaan päästä venettä päälle, vaikka kuinka näkisi ne viistoluotaimessa, joten nykyisin käytännössä kaikki kuhan kalastus on itselläni täsmäheittämistä ja siihen tarvitaan live-luotainta. Liian usein näkee tilanteen, että kun heitto osuu suoraan päälle, kala tekee nopean liikkeen pois. Kuhan pohjalinjakuin myös välivesikalastuksessa kannattaa kokeilla eri kokoisia jigejä, sillä eri päivinä kuha tankkaa eri kokoista saalista. Iso ahven alkaa kasvaessaan muistuttaa live-luotaimen näytöllä kuhaa erittäin paljon, koska samalla tavalla ahven kasvattaa juuri profiiliaan ylöspäin, mutta ahvenen tunnistaa usein parhaiten dippaavasta uinnista pinnan ja pohjan välillä, kun kuha pitää juuri tietyn syvyyden uidessaan ja kulkee kuin raiteilla samaa aluetta. Hauen ja ahvenen kanssa asia on eri, koska hauelle usein on jopa parempi, jos herättää sen huomion, mutta kuhalle haluan uittaa vieheen varovaisemmin. Kyllä, ennen kalastimme 2D-kaikuluotaimen avulla, mutta tilanne on muuttunut huikeasti sen jälkeen kun live-luotaimet yleistyivät. Mielestäni on mukavaa kalastaa vaikeampaa kalaa välivedestä, koska se on haasteellista ja keskikoko on parempaa kuin pohjalinjassa, mutta minulle kalan ei tarvitse olla +90 cm kalastaakseni niitä. Kuva Janne Koivisto. Itselläni on aina kolme vapaa valmiiksi rigattuna, jolloin voin nopeasti heittää samalle kalalle eri kokoluokan vieheitä." Ruokakoon, noin 50 cm, kuhaa pohjalinjasta. 26 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Minä pyrin jättämään veneen niin, että pystyn kalastamaan mahdollisimman moneen suuntaan. Kuva Janne Koivisto. Pyrin heittämään heiton aina noin 5–10 m yli ja kelaamaan vieheen lähemmäs kuhaa. Usein näkee, että kalastajat pyrkivät lähtemään pohjalinjassa olevien kuhien perään, vaikka heille riittäisi vain odottaminen. Itse pyrin löytämään sen kohdan mistä pystyn kalastamaan veneen joka suunnasta, jolloin voin seurata kuhien liikkeitä livellä 360°
Pienemmällä vieheellä uittaminen on myös helpompaa ja usein täysin painoton viehe on paras eli vain jigiruuvi ja erillinen kolmihaarakoukku vatsassa. Kuha kyllä tulee usein vastaan uudelleen, kun alueella etsii uusia kuhia, mutta usein vasta, kun se on tehnyt kierroksensa. Välivesikalastus vaatii liikettä Toisin kuin pohjalinjakalojen kanssa, välivedessä olevat kalat liikkuvat huomattavasti isommalla alueella. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 27. Kaksi kuhaa välivedessä. Lowrace Active Target -näkymä. Siksi yksittäisten kalojen perässä joutuu helposti liikkumaan enemmän ja jos kalan hävittää keilasta on se usein myös menetetty kala. Garmin Livescope LVS34 -näkymä. kiinnostumaan, ilman että kalalla on epäluuloja
Mielestäni usein suurin virhe on, että ei kokeilla tarpeeksi useaa kokoa vaan orjallisesti noudatetaan yhden viehekoon kalastusta. Välivedessä kalastamiseen on ”parempiakin” jigejä, mutta Keitechin eduksi nousee sen värikartta, joka on erittäin laaja ja värit luonnonmukaisia. Korkeilla nostoilla saadaan viehe kalalle näkyviin, koska usein ennen aikaan kalastettiin kalojen alta. CrushCity The Kickman on vastaava lapiopyrstöllä varustettu jigi, joka profiilinsa ja pyrstön ansiosta alkaa uimaan jo pienelläkin vauhdilla, mikä on tärkeää, kun kalastetaan hitaasti painottomana. Vastaavaa jigiä on muilta merkeiltä hyvin vaikea löytää. Yksi Savage Gearin tunnetuimmista vieheistä ja nyt siitä on tullut uudet pienemmät koot. Rapala CrushCity The Kickman 4” / 10 cm on paras pohjalinjan jigaukseen ja 5” / 12,5 cm välivesikalastukseen väreissä Dach Vador, Pearl White, Motoroil Chartreuse ja Sexy Shad. Mutta ei ole yhtä tiettyä sääntöä mikä on milloinkin oikea koko, koska hyvin usein, vaikka kuha on aktiivinen, se syö hyvin tarkasti vain tietyn kokoluokan saalista. Savage Gear River Roach 8 cm on loistava koko pohjalinjan jigaukseen ja 12,5 cm välivesikalastukseen väreissä Smelt (upean värinen, vedessä erittäin näyttävä) sekä Roach ja Green Silver. Selkeitä muutoksia esiintymisalueeseen tulee, kun kalat siirtyvät talvehtimisalueille matalampaan veteen, mutta hyvillä kuhavesillä nämäkin alueet ovat suhteellisen lähellä. Käytän kuhan kalastuksessa melkein yksinomaan kalajigejä, eli perinteiset matojigit tai vastaavat sirppihäntäiset jigit eivät kuulu omaan pakkiin. Omat suosikkini kuhan jigikalastukseen niin pohjalinjasta kuin välivedestäkin Minulle tietyt vieheet ovat vakiintuneet käyttöön erittäin vahvasti, johtuen tietenkin siitä, että niillä olen saanut paljon onnistumisia. Parhaimpia ovat alueet, jotka toimivat läpi vuoden eli alue on niin monipuolinen, että alueella voi kalastaa sekä pohjalinjassa että välivedessä olevia kaloja. Kuhan pää on litteämpi kuin muilla kalalajeilla, ja silmät sijoittuvat selkeästi pään yläosaan, joten se ei näe hyvin alasuuntaan. Japanilaisena vieheenä Keitech on materiaaliltaan pehmeä, laadukas ja värimaailma on hyvin omanlaisensa. Kuhan kalastuksessa on tärkeää, ettei viehettä tiputeta kalan alle, ei varsinkaan välivesikalastuksessa, mutta ei myöskään pohjalinjan jigauksessa, mikäli se on selkeästi irti pohjasta. Itselläni on aina kolme vapaa valmiiksi rigattuna, jolloin voin nopeasti heittää samalle kalalle eri kokoluokan vieheitä. Live-luotaimen näytöltä näkee hyvin, kuinka korkealle pompautettu jigi saa kuhan spurttaamaan jigin perään ja isku on taattu. En tahdo luodata isoa selkävettä, josta saa luodattua päivän aikana läpi vain murto-osan. Kuhaa pohjasta ja välivedestä – kalajigit kunniaan Käytän kuhan kalastuksessa 7–16 cm jigejä, mutta viimeisen vuoden aikana olen entisestään pienentänyt vieheiden kokoa. Uskon vahvasti siihen, että kuhalle on tärkeintä, miten viehe sille tarjotaan ja että viehe on sen kokoinen kuin sen hetkinen saaliskala. Tämä tulee nousemaan varmasti yhdeksi suosikeistani tulevalle kesälle, koska vieheiden malli ja värimaailma on kaunis ja 12,5 cm on loistava koko välivesikuhien kalastukseen. Keitech Easy Shiner Yksi tärkeimmistä vieheistä niin pohjalinjan jigaukseen kuin välivedessä kalastamiseenkin. Kun alue on helposti kartoittavissa, tulee kalastamisesta miellyttävämpää sekä luotaamisesta oppii paremmin. Mikäli viehe tulisi tikkuna, se ei toimisi suunnitellusti. Rapala CrushCity Mayor on jigi, jonka profiili on korkeampi kuin esimerkiksi CrushCity The Stingmanin, jossa taas on suipompi profiili ja joka on varustettu litteällä pyrstöllä. En usko kuhien poistuvan juuri synnyinalueiltaan, mikäli niille on mahdollista saalistaa kasvaessaan isoiksi. Uskon, että näiden vieheiden kalastavuus perustuu myös vahvasti hajustukseen. Aikoinaan jigikalastuksessa puhuttiin kuhanostoista, joissa kelalla tehtiin pitkiä kelauksia tai vavalla vieheeseen korkeita nostoja. Keitech Easy Shiner 3,5” / 9 cm pohjalinjan jigaukseen ehdottomasti tärkeimpiä jigejä väreissä Barch 2, Chartreuse Pepper Shad, Crystal Shad ja Ghost Rainbow. Savage Gear 3D River Roach Samalla vanha, että uusi tuttavuus. Tästä syystä nämä jigit tulee aina pitää omassa pussissaan, jotta hajuste säilyy. Rapala CrushCity Nämä jigit ovat nousseet minulle ehkä kaikkein suosituimmiksi. 28 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Lowrance HDS Pro KALASTUS 1 2024 210x280mm.indd 1 Lowrance HDS Pro KALASTUS 1 2024 210x280mm.indd 1 17.4.2024 15.02.57 17.4.2024 15.02.57. Moni kalastaa isoilla selillä, mutta itse haen mieluimmin hallittavia alueita eli esimerkiksi selkeitä syviä isohkoja vesiä, mutta sellaisia alueita mitkä ovat ajettavissa läpi muutamien tuntien sisällä. Loppukaudesta pääsin testaamaan ensimmäisiä 8ja 12,5 cm kokoja. Tällä tavoin jigi nousi selkeästi irti pohjasta ja kun nykyisillä live-luotaimilla katsotaan mihin syvyyteen kalat sijoittuvat ovat ne usein aina hieman irti pohjasta
30 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Telttailua lohijoella – tästä eivät puitteet enää parane.
Nousukalaa on kuitenkin joessa mukavasti ja poolissa on juuri hypännyt pari kirkasta kalaa paljastaen asentopaikkansa pienen könkään alla. Odotan tuulenpuuskan laantumista ja heitän kuutoskoon koukkuun sidotun harmaan pomperon virran peiliin. Lohen pintaperhokalastus on aktiivista ja hauskaa Teksti ja kuvat MIKKO REHTILÄ Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 31. Ensimmäiseen heittoon ei tule toivottua reaktiota, eikä vielä toiseenkaan, kolmannen kerran perhon ajelehdittua kalan yli tulee reaktio ja kala käy kuonolla tökkäämässä perhoa, mutta ei ota sitä. Heinäkuinen aurinko lämmittää mukavasti tunturissa, kun hiivin kyyryssä pienellä lohijoella heittoasemiin. Olemme kalastamassa lohta pintaperholla. S maragdinsininen vesi kimmeltää kirkkaassa aamupäivän auringossa ja kalat tuntuvat olevan hyvin arkoja. Vaihdan äkkiä perukkeeseen kokoa pienemmän saman värisen ja mallisen perhon ja heitän sen tarkasti samaan peiliin. Nopeat valokuvat ja noin viiden kilon lohijalka pääsee Mukavan kokoinen lohi 6 yhdenkäden vavalla ja pompero-pinturilla. Aamupäivän kalastus uppoperhoilla ei ole tuottanut toivottua tulosta ja nyt hiivin alavirrasta kalojen taakse pintaperho sidottuna #6 luokan Scott Radian -vapaani. Joen vesi on heinäkuun helteiden johdosta alhaalla ja lämmennyt 15 asteen nurkille. Kalan sukeltaessa teen vastaiskun ja kirkas lohi hyppää korkealle ilmaan. Perho ajelehtii nätisti alavirtaan ja samassa lohi nousee perhoon paljastaen komeasti koko selkänsä. Lohi syöksyy ja hyppii ympäri poolia, mutta vajaan 10 minuutin väännön jälkeen päätyy kalakaverini kumihavashaavin pohjalle
Kirjoittajan suosikkivapa Scott Radian 6 ja lohi harmaalla pinturilla. Täysin tyynissä suvannoissakin pintaperho saa joskus Uskomattoman herkullista retkiruokaa, jonka tuoreus on omaa luokkaansa. Otolliset olosuhteet pintaperhokalastukselle Koska sitten on oikea aika lohen pintaperhokalastukselle. Silloin näkökenttään useasti tarjottu pintaperho saattaa saada lohen hermon pettämään ja hätistelemään tai nitistämään häirikön. jatkamaan kutuvaellustaan ylävirtaan. 32 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Istumme hetken joentörmällä fiilistellen sitä, kuinka hienoja tärppejä ja tapahtumia lohen pintaperhokalastus voikaan parhaimmillaan tarjota. Yhdistänkin pintaperhostelun eniten heinäja elokuun lämpimiin päiviin, jolloin perhon kokoa tulee pienentää huomattavasti ja uppoperhojen teho laskee huomattavasti. Otolliseksi olosuhteet tekee myös alhaisen vedenkorkeuden myötä se, että nousukaloja jää könkäiden alle loppuliukuihin odottamaan veden nousua ja reviiritilasta tulee pienimuotoista nahistelua. Omien kokemusteni perusteella tärkeintä on, että vesi on lämmennyt kesälukemiin ja vedenkorkeus on normaalikorkeudessa tai alhaalla. Pinnasta napannut kirkas nousukala. Tulvassa ja kylmän veden aikaan en pintaperhoihin ole saanut tapahtumia. Aamuyön saalista yöttömässä yössä
Isommilta joilta pintaperhokalat painavat pitkälti toistakymmentä kiloa ja välineet tulee suhteuttaa sen mukaan. Erilaisia uittotekniikoita kannattaa siis rohkeasti kokeilla, varsinkin, jos tietää lohen tarkan olinpaikan ja voi tarkkailla sen reaktiota. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin yrittää väkisin saada heitettyä vastatuuleen isolla pintaperholla, pitkällä perukkeella ja liian alitehoisella vavalla. Kun vastassa on kova vastatuuli, niin välineitä on pakko vaihtaa astetta järeämmiksi ja peruketta voi huoletta lyhentää. Perukkeena suosin itse itse tehtyä noin 12–15 jalan peruketta, jossa tyvi on tehty kelluvasta polyleaderista ja loppu kartioperukkeesta 0,28–0,32 mm kärjellä. Hitaassa virrassa toimiva uittotekniikka on ollut myös vapaan kellutuksen lisäksi hidas alavirtaan nykiminen, joka on saanut yllättävän usean lohen hermon pettämään. Selkeä uittolinja virran mukana vapaasti kelluen on siis yleensä avain menestykseen. Kirjoittajan suosikkipintureita. reaktioita aikaan lohissa ja kaloja olen saanut, mutta yleensä reaktio on perhon katsastaminen ja paikalta pakeneminen tai korkeintaan kuonolla tökkäisy. Polyleader-peruke auttaa pitkän perukkeen oikenemisessa kovassa vastatuulessa ja pitkä peruke ei säikytä kaloja kirkkaissa vesissä. Keskisuurella tai pienellä lohijoella käytän itse mielelläni #6–8-luokan yhdenkäden perhovapaa kohtuullisen jyrkällä kelluvalla WF-siimalla varustettuna, johtuen usein kovasta tuulesta. Varsinkin Pohjois-Norjasta löytyy useita tittijokia, joissa pintaperho toimii, mutta kalojen keskipaino on vain yhdestä kahteen kiloa. Monesti laitan pienen tippet ringin kartioperukkeen päähän, niin itse kartioperuke ei lyhene reissussa, vaan vaihdan vaan perukkeeseen aina uuden noin metrin pituisen kärjen. Aurinkoisen päivän pinturititti. "Selkeä uittolinja virran mukana vapaasti kelluen on siis yleensä avain menestykseen." Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 33. Välineet pintaperhokalastukseen Välineet muodostuvat pitkälti kalastettavan virran ja kalojen odotetun keskipainon mukaan. Aamuyön saalista yöttömässä yössä. Pienten tittien kanssa kohtalaisella tuulella ehdoton lempivapani on Scott Radian kuutosluokkaisena ja perhosiimana Scientific Angler Amplitude MPX
Perhoja on perinteisistä peurankarvasta sidotuista Bombereista uudempiin resepteihin, kuten Pupu Tupuna ja erilaiset foamibomberit. Pintaperholla kalastamisen tekniikka perustuu kalan ärsyttämiseen, kun perho kulkee kalan linjan yli kerta toisensa jälkeen. Värejä kannattaa kokeilla räikeistä ärsytysväreistä luonnonmukaisiin vihreisiin ja harmaisiin. Kokeilin supernopeasta vastaiskusta äärimmäisen hitaaseen ja lopputulos oli aina sama. Erilaista kellutusgeeliä ja perhojen kyllästysainetta kannattaa myös varata matkaan. Ja mainittakoon tässä, että jos joskus kalareissusi suuntautuu Alaskan suunnalle elokuussa, niin varaa matkaan pinkkejä pintaperhoja – ne toimivat hyvin Atlantin lohta muistuttavalle Silver salmonille eli hopealohelle. Täytyy toivoa, että lohikannat vahvistuvat ja pääsemme jatkossakin nauttimaan tästä upeasta kalastusmuodosta. Myös sininen on ollut toimiva väri perhossa. Samin ensimmäinen pintaperholohi. Pintaperhotitti illtaruokana loimussa. Oma kyseenalainen ennätys on eräässä hidasvirtaisessa suvannossa koukkuleukaisen kojamon tartutus pintaperhoon vasta noin kymmenennellä yrittämällä. Kalojen ylössaantiprosenttia ei voi pitää pintaperhokalastuksessa loistavana – on toki päiviä, jolloin nousuparvi sattuu kohdalle ja lähes joka tärpin saa tartutettua, mutta paljon on myös päiviä, jolloin kauemmin joessa olleet kalat käyvät tökkimässä perhoja jäämättä kiinni ja aiheuttaen kalastajalle ylimääräisiä sydämentykytyksiä. 34 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Kireitä siimoja. Myös Janne Nyblomin kehittämät surffilaudat kannattaa ottaa mukaan lohireissulle. Ehkäpä pintaperho tuo myös kalalle mieleen lapsuuden muistoja joessa, jolloin se söi hyönteisravintoa smolttina pinnasta. Summittainen virran haravointi harvemmin tuottaa tulosta tai siihen on ainakin tehokkaampia perhoja olemassa kuin pintaperho, kuten viistättävät hitch-tyyppiset perhot ja perinteiset uppoperhot. Lopuksi Monella lohijoella kalakantojen tilanne on ollut viime kesinä valitettavan huono ja jokiin on myös noussut paljon vieraslajia eli kyttyrälohta. Lopulta kala sattui jäämään kiinni ja haavittuani kalan huomasin, että perho oli edelleen livahtanut suupielestä ja tarttunut kiinni kalan etuevään – haastava laji siis toisinaan. Kala kyllä nousi jopa aggressiivisesti nro 4 Bomberiin kerta toisensa jälkeen, mutta perho livahti koukkuleukaiselta, jo hieman tummuneena yksilöltä, koukkuleukojen välistä pois. Kalastustekniikka Kalastustekniikka perustuu pitkälti tiedettyyn tai oletettuun kalan suojapaikan kalastukseen
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 35
Pitkän väsytyksen jälkeen kalan on hyvä antaa elpyä ennen vapautusta. 36 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Varusteet tulisi mitoittaa kohdekalan mukaan, mutta hauki voi yllättää ahvenkalassa. Tomas Sjögren & 118 cm hauki, joka väsytettiin kevyellä jigivavalla
Yksi näistä harvoista muistamistani asioista liittyy kuitenkin siihen, miten Abun Parazoom-lasikuituvapa taipui. En voi sanoa muistavani kovinkaan montaa asiaa 52 vuoden takaa. M ikäli lähdemme hauen käsittelyn sijaan perkaamaan sitä mitä onkaan tapahtunut varsinaisessa hauenkalastuksessa 50 vuodessa päädymme lopulta varsin erikoiseen yhtälöön. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 37 Teksti PETER LAHTI Kuvat PETER LAHTI, MIKA VORNANEN, JANNE KOIVISTO & KALASTUS-LEHDEN ARKISTO Vastuullinen hauenkalastus Ihmisen muisti on hyvin erikoinen. Pitääkin olla varsin erikoinen otus jakaakseen mielipiteitä näin laajalla rintamalla. Myös vesistöjen tasapainotilojen muutokset tulki. Monenlaisia syitä hauen kohteluun Yleisin syy liittyen negatiiviseen ajatteluun haukia kohtaan perustuu siihen, että nämä käyttävät ravinnokseen ”arvokaloja”. Yhtäkkiä vaarini puukahvaisessa haavissa keinutteli kylkiään hauki. Muistan vieläkin, kuinka tärisin jännityksestä. Hauki päätyi ruokapöytään. Joskus ajattelenkin, että miksi hauki ei voi saada samantyylistä vakaata asemaa kuten vaikkapa kansalliskalamme ahven. Milloin hauki on ollut ruokakala ja milloin roskakala, milloin se taas halutaan hävittää ja milloin kunnostetaan kutualueita
Olimme astuneet uudelle aikakaudelle, jota monet erityyppiset someryhmät ovat sittemmin vieneet vielä hurjasti eteenpäin. Tämä tilanne konkretisoituu etenkin silloin kun parvikaloissa esiintyy jonkinlaisia sairauksia. Tosi isot, yli 10 kilon hauet, ovat todella tärkeitä geenipankkeja ja laadukas punnituspussi auttaa hellävaraisessa punnitsemisessa. Hauki on hyvä pitää vedessä mittausten ja kuvaamisten välissä. Tämän jälkeen perusasioita voisi niputtaa yhteen aikamoisen määrän. taan helposti haukien syyksi, etenkin arvokalojen määrän heikennyttyä. Kuinka monta sataa kertaa olenkaan saanut selittää asiakkailleni tämän kuvan sanoman. 38 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com deta hauen olevan kylmän veden kala, etenkin suurempikokoisena. Vesistöissä hauen rooli korostuu, mikäli niitä on siellä liian vähän. Muutamat perusasiat tulisi jokaisen kalassa käyvän harjoitella timanttiseen kuntoon. Hivenen kärjistäen voisi to. Kuva hauesta sekä teksti, jossa mainitaan 100 cm sekä 7 kg täyttävät suurhauen kriteerit. Toinen painava syy haukien negatiivisuuteen liittyy ruotoiseen, pahanmakuiseen kalaan johon hauki turhan usein rinnastetaan. Tärkeimpänä kaikista pidän kalankäsittelytaitoja. On todettu, että hauet saalistavat vioittuneet, helposti kiinni saatavat yksilöt. Kahden kokeneen kalastajan näkemykset vastuullisuudesta Oman tulkintani lisäksi pyysin Mika Vornaselta ja Juhani Korpelalta tietoa kysymysten muodossa hauenkalastuksesta. Kohti vastuullisen kalastuksen nykyhetkeä Kutakuinkin 15 vuotta sitten tilasin itselleni pinon suurhaukitarroja. Suurikokoinen lämpimän veden kesähauki ei välttämättä ole paras makunautinto, mutta myöskään kirjolohi ei täytä vastaavaan aikaan pyydettynä vaadittavia gourmetaterian kriteerejä. Kuten moni muukin ravintoa etsivä peto, myös hauki saalistaa ravintoa, joka on helpoiten saatavilla. Nopea kuvaus ja kala takaisin veteen. Kymmenen kovan kysymyksen anti oli seuraavaa. Kaikki kalat eivät ole parhaimmillaan ruokapöydässä vuoden jokaisena hetkenä. Samoihin aikoihin keskustelu vastuullisesta kalastuksesta alkoi toden teolla nostamaan päätään. Tämänkin näkemyksen osalta totuus kuitenkin ontuu pahasti. Tästä pitäisi selvitä muutamassa sekunnissa. Näin ollen hauki on erityisen tärkeässä roolissa estämään suurempien epidemioiden syntymää. Veneessäni parhaalla paikalla olevat tarrat herättävät aina kysymyksiä suurhaukien arvostamisesta. Kohdekala saatu. Jokainen on varmasti kuullut vertauksia siitä, kuinka hauki maistuu puulta tai mudalta. Paljon puhutaan koukkujen määrästä, teknisistä apuvälineistä koukkujen irrottamisen osalta, haavin laadusta sekä monesta muusta seikasta, joilla voidaan edesauttaa tilannetta, jossa hauki pääsee takaisin elementtiinsä hyväkuntoisena
Väkäset. Mukana tulee olla varusteet sekä välineet nostoon, irrotukseen ja dokumentointiin.” Juhani Korpela: ” Kalan kunnioitus elävänä luontokappaleena ja toimintatapa, jolla pyritään siihen, ettei kalalle tuoteta ylimääräistä tuskaa.” Mitkä ovat suurimmat epäkohdat vastuullisessa hauenkalastuksessa. (Esim koukkujen määrä. Hauesta on tullut enenevässä määrin myös kilpailun kohde, jossa määrä ja pituus ratkaisevat, ei kalan kohtelu tai selviäminen.” Juhani Korpela: ” Mielestäni koukkujen määrää tärkeämpi on väkäsettömyys. Mika Vornanen: ”Suurkalojen sekä kutukalojen valikoiva kalastus on lisääntynyt ja niiden dokumentointi on siirtynyt rannasta ja kaupan vaa’alta veneisiin.” Juhani Korpela: ” Haukea ei enää pidetä täällä Lapissakaan inhokkikalana kuten aikaisemmin. Hyviin mittoihin päässyt hauki on tärkeä vesistön hoitaja. Kalastus lämpimän veden aikana. Kutuaikakalastusta kannattaa. Kalastus hyvin syvältä jne.) Mika Vornanen: ”Yllätyksenä tullut suurkala, kiire, hosuminen. Mika Vornanen: ”Jo etukäteen tiedettävät ja osattavat asiat sekä niiden järjestys, sekä tieto siitä, että kalan voi ja aikoo vapauttaa. Kalastusopaskoulutuksessa hauesta puhutaan arvokalana ja hyvänä kohteena kalastusmatkailussa.” Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät seikat kalankäsittelyssä tilanteessa, jossa hauki aiotaan vapauttaa. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 39 Miten vastuullinen hauenkalastus on muuttunut viimeisen 15 vuoden aikana. Kalastus kutuaikana
Optimaalinen mittaustilanne. Mika Vornanen: ”Omasta mielestäni on. Suurhaukia voi myös kalastaa yhdellä koukulla, jolloin vieheen irrottaminen on huomattavasti helpompaa.. Etelässä se ei ole niin suuri uhka kuhille ja ’arvokaloille’ kuin muualla Suomessa. Hanska on tärkeä kidan seutuvilla. Hauki on kostutetulla mittalaudalla ja kädet tukevat kalaa, jotta se rauhoittuu. Suurhaukia kalastetaan nykyisin yllättävän pienistäkin järvistä. Mika Vornanen: ”Laitan veneen kiertovesisumppuun ja otan eräksi, jos ei selviä. 40 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com välttää ja antaa kudun tapahtua rauhassa. Uskon, että etelämpänä arvostus on suurempaa.” Miten menettelet, mikäli hauki vuotaa verta. Voisi sanoa, että 85/100 kiduksesta vuotavaa selviää ja kidus katkenneita haukia saadaan usein. Myös laki mahdollistaa yksityisten kalanmyynnin sisävesillä.” Juhani Korpela: ”Vaikka arvostus täällä pohjoisessa onkin parantunut, on kuitenkin vanhemman polven ’poromiehillä’ tapana viiltää kurkku auki ja heittää jonkkaan. Mika Vornanen: ”Varmasti joku Eränkävijät/Erätulilla-tyylinen ohjelma, jossa näitä vääriä väittämiä kumotaan ja samalla kerrotaan, että hyvässä vesistössä on ja tulee olla myös haukea.” Juhani Korpela: ”Valistus on mielestäni toimivin keino, koska hauki on kuitenkin kalavesien hoitaja” Oletko saanut saaliiksi haukia, jotka ovat aiemmin olleet saaliina. Lämpimän veden kalastus rasittaa kalaa turhan paljon ja kala on silloin muutenkin passiivinen.” Onko vastuullisessa hauenkalastuksessa suuria maantieteellisiä eroja. Kurkusta ja nielusta vuolaasti vuotavat selviävät harvoin. Mika Vornanen: ”Olen, monen monta, niin ihmisten kuin muiden eläinten saaliina käyneitä, karanneita tai vapautettuja.” Ei taida mitta ylittää 55 senttiä, joten takaisin kasvamaan. Kiertovesisumpussa elvytettynä alle 30 % virkoaa ja ui oikein päin.” Juhani Korpela: ” Mikäli kidusverenvuoto on voimakasta, otan ruokakalaksi.” Mikä on mielestäsi toimivin keino viedä vastuullista hauenkalastusta kohti parempia tuloksia
Mika Vornanen: ”Hauki ei synny kymmenkiloiseksi, eikä metrisenä. En koe asioiden olevan huonosti, välttävä plus on vastuullisuuden arvosana. Väitetään, että 10 000 kuoriutuneesta hauenpoikasesta kolme selviää sukukypsäksi noin 40 cm pituiseksi. Hauenkalastus on kalastusta, siinä missä muidenkin kalojen kalastus, ja kala on aina kiva mukava yllätys, josta tulisi olla iloinen.” Juhani Korpela: ”Hauki on luontokappale niin kuin mekin, joten ei tuoteta ylimääräistä tuskaa luontokappaleille.”. Mika Vornanen: ”Hollannissa hauki on täysin rauhoitettu, ei saa ottaa, Saksassa ja joissain maissa taas ei saa vapauttaa. Hauki on hyvä ruokakala ja sille on paikka kalalautasella, muttei jatkojalostettuna, koska se aiheuttaa ylikalastusta erityisesti kutuaikana, jolloin se on helpointa pyytää kiinteillä pyydyksillä.” Juhani Korpela: ”Vastuullisuus on mielestäni kasvussa, mutta emme ole kuitenkaan samalla tasolla kuin esimerkiksi ranskalaiset kalastajat, joille hauki on lähes pyhä kala.” Kerro mikä on mielestäsi sellaista mitä jokaisen hauenkalastajan tulisi tietää. Kuteakseen kahdesti ja taaten kannan hyvinvoinnin, hyvä hauki ruokakalaksi on kahdesti kutenut, yli 55 cm pituinen. Asia on kerrottu ja puhuttu ennen ja myös reissun alussa, että esim. Vaurioituneet kalat lähtevät aina eräksi.” Juhani Korpela: ”Asiakkaat ymmärtävät hyvin sen, että kala vapautetaan kuvauksen ja punnituksen jälkeen.” Miten näet Suomessa toteutetun vastuullisen hauenkalastuksen verrattaessa jonkun muun maan vastaavaan kalastukseen. haukia otetaan 1–2 kpl per henkilö 55–85 cm haarukasta. Kemijoen osa, jossa kalastan, on kohtuullisen haukirikasta aluetta.” Kuinka kalakaverisi/asiakkaasi suhtautuvat kalastukseen, jossa suurin osa saaliista vapautetaan. Mika Vornanen: ”Erittäin positiivisesti. Pystyykö suurhauki periyttämään ja onko sillä perimää suurhauesta, sitä ei tiedetä, mutta en pitäisi mahdottomana.” ”Hauenkalastuksessa ei ole kyse siitä kuka on paras saamaan pisimpiä tai suurimpia kaloja. Sen täytyy saada kasvaa, jos suurhaukea haluaa. Suurhauet eivät ole mahoja, vaikka niin väitetään. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 41 Juhani Korpela: ”Kovinkaan usein en törmää kaloihin, joilla olisi selvät merkit aikaisemmasta koukutuksesta
42 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Kalle onnistui saamaan opintojen aikana ennätyskaloja, kuten oheisen 118 cm hauen.
Lisäksi olemme tehneet monia asiakastöitä muun muassa koekalastuksia, kaikuluotauksia ja myymällä savukalatuotteita. Esimerkiksi vuoden 2022 toukokuussa teimme opintoihin liittyen viiden päivän pilkkireissun aivan Norjan pohjoisimpaan kolkkaan. Sain siellä uuden ennätystaimeneni: 3,7 kg ja 70 cm, jollaisia tulee pilkillä ehkä kerran elämässä. En oikein tiennyt mitä haluaisin opiskella, tai mitä haluaisin olla “isona”. Kaloja oli uskomattoman paljon ja liikuimme rantapajujen seassa yrittäen havaita kaloja ennen kuin tarjosimme niille perhoja. Kävimme myös viime syksynä Kiirunassa vaeltamassa ja kalastimme kristallinkirkkaissa vesissä suuria harjuksia. Kalastus on ollut minulle pienestä pitäen niin tärkeää, että halusin mahdollisesti opiskella jotakin siihen liittyvää. Tällainen ”sight fishing” on todella jännittävää ja opettavaista. Olin aikaisemmin opiskellut nettilukiossa vuoden verran, mutta se oli liian tylsää ja halusin opiskella jotakin muuta. Reissu oli kaikkinensa todella hyvä ja opin paljon. Opintoreissut suuntautuivat myös pohjoisen perhovesille.. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 43 Olin jo viisivuotiaana kiinnostunut kalastuksesta. Parempia opiskelumenetelmiä ei mielestäni olekaan, koska opin tekemällä parhaiten. Toivoin kuitenkin pystyväni suorittamaan lukion samaan aikaan ja koska tämä oli mahdollista Ammattiopisto Lappian Kalastuskoulussa, pakkasin laukkuni ja lähdin Vaasasta Lapin porteille Kemiin. Opiskeleminen ulkona ja luonnossa tekee tästä kaikesta vielä kaksin verroin parempaa. Opiskelu ei ole luokassa istumista Iso osa opiskelusta tapahtuu maastossa ja vesillä. Kemi sijaitsee Meri-Lapissa ja kalastusmahdollisuudet ovat monipuoliset. Teksti KALLE LORENZ Kuvat PETTERI LEPISTÖ & KALLE LORENZIN ARKISTO Kolme vuotta kalastuskoulussa KALLE LORENZ 70 cm ja 3,7 kg pilkkitaimen oli kerran elämässä -osastoa. Jokainen opiskelija sai muuten perholla yli 50 cm harjuksen. Sieltä pääsee myös melko nopeasti Norjan ja Ruotsin tuntureille. Valitsin Ammattiopisto Lappian, vaikka Suomessa on monia luontoaiheisia koulutuksia, niin pohjoisessa luonto on eri tavalla lähellä. N imeni on Kalle Lorenz, olen kotoisin Vaasasta, ikää on 20 vuotta ja valmistun tänä vuonna kalastuksenohjaajaksi Ammattiopisto Lappiasta. Parasta on, että saa tehdä käsillä ja itse. Olemme kalastaneet erilaisissa vesistöissä erilaisin menetelmin. Nyt kolmen vuoden opinnot ovat päätöksessä ja on aika summata kokemuksiani. En olisi voinut kuvitella tuolloin, että vielä jonain päivänä opiskelen kalastusta ja saisin siitä ammatin
Olen päässyt harjoittelemaan monia itselleni uusia asioita, kuten liveluotaimen, keulasähkömoottorin ja isomman veneen käyttöä. Suuntautumisvaihtoehtojakin on viisi erilaista. En vielä ole kuitenkaan onnistunut saamaan sitä kaikkein kirkkainta saalista eli lohta perholla. Ruotsin Kiirunan alueen suuret harjukset jäivät mieleen. Sisältöjä voi valita elinkeinokalataloudesta, kalatutkimuksesta, kalavesien hoidosta tai jatkaa opintoja ammattitutkintoon. Tietoni kalastuksesta on lisääntynyt ja olen saavuttanut monia tavoitteitani. Valitsemalla sopivia opetussisältöjä voi vaikuttaa vaikka omaan työllistymiseen. Parasta tähän asti kouluvuosissa on ollut kuitenkin se, että olen oppinut tuntemaan monia kalastuksesta kiinnostuneita ihmisiä ja saanut heistä uusia ystäviä. Isoja kaloja ja uusia ystäviä On muuten huomioitava, että olen saanut suuren osan ennätyskaloistani opintojen aikana. Kalastuskoulua voi seurata Instagramissa @lappiafishingschool Opinnoissa oppi myös esimerkiksi kahden käden perhovavan käsittelyä. Kalastuksessa on aina vielä lisää opittavaa ja tavoiteltavaa. Ehkä juuri se onkin Kalastuskoulun tarkoitus. Hauki(118 cm) ja ahvenennätys (42 cm) menivät uusiksi. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta joka tapauksessa koen, että olen oppinut paremmaksi kalastajaksi. 44 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Monipuolisia mahdollisuuksia Kalastuskoulussa voi suorittaa erilaisia opintokokonaisuuksia ja valita itselleen sopivan opintopolun. Sisältöjä voi valita elinkeinokalataloudesta, kalatutkimuksesta, kalavesien hoidosta tai jatkaa opintoja ammattitutkintoon.". Koulussa oppii monia taitoja ja asioita kalastusmenetelmistä aina vesija kalabiologiaan, jotka kaikki liittyvät lapsuuteni harrastukseen. Tosin uskon, että kalataloutta opiskelevilla tulee aina olemaan työpaikkoja saatavilla. Suuntauduin opinnoissa kalastuksenohjaajaksi Puhun neljää kieltä sujuvasti ja tykkään olla tekemisissä eri ihmisten kanssa, joten kalastuksenohjaajan tutkinto oli minulle täydellinen vaihtoehto. Opintojen jälkeen tulen todennäköisesti tekemään töitä kalastusvälinekaupan parissa. "Kalastuskoulussa voi suorittaa erilaisia opintokokonaisuuksia ja valita itselleen sopivan opintopolun. Minulle on kolmen vuoden aikana tarjottu kolmea työpaikkaa. Olen todella iloinen, että aloin opiskelemaan Ammattiopisto Lappian Kalastuskoulussa kolme vuotta sitten. Kummatkin kalat tulivat ilman liveluotainta
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 45
Voidaan puhua jo laboratoriotason valmistuksesta, koska suurin osa isoista ja arvostetuista tehtaista valmistaa litiumakuissa tarvittavat osat itse. Kun puhutaan litiumakkutehtaista, tulee monelle edelleen mieleen hämyinen ja likainen tehdas Kiinassa, kun tosiasiassa Kiinan tehtaiden taso on erittäin korkea. Ne ovat kuitenkin perinteisiä lyijyakkuja huomattavasti monimutkaisempia rakenteeltaan. Se mikä minulle ostajana on tärkeää, kun valitaan akkuja myyntiin, on se, että ne tulevat omalta tehtaaltaan. Hyvin monet maailmalla olevista akkubrändeistä käyttävät samoja materiaaleja. Tämä johtuu siitä, että monet tehtaat ovat keskittyneet juuri tiettyjen akkujen ja materiaalien valmistukseen, jolloin he tekevät paljon osia alihankintana muille brändeille. Mikäli jossain tuotantoerässä olisi ongelmia se voidaan jäljittää alkulähteelle asti. Huomioitavaa Premium ei tarkoita välttämättä laadukkaampia materiaaleja vaan usein laadukkaampaa ja monipuolisempaa BMS-ohjainta, jonka avulla akusta voidaan esimerkiksi ottaa virtaa useaan suuntaan ilman häiriöitä. Se, että jokin valmistaja tekee itselleen peruskäyttöön sopivaa litiumakkua ei tarkoita, etteikö tietotaitoa olisi erittäin paljon enemmän, koska usein premium-tuotteet on suojattu tiettyjen brändien käyttöön. Tämä siksi, että silloin merkki vastaa kokonaan ketjusta itse ja on myös vastuussa tuotantoeristä. Litiumakun valmistus Litiumakun valmistus vaatii korkeateknistä osaamista ja siksi litiumakkuja valmistetaan ja kootaan käytännössä vain maissa, joissa tätä osaamista on paljon. Teksti JANI MÄKELÄINEN Kuvat KALASTUS-LEHDEN ARKISTO Mistä litiumakku on tehty. Tästä syystä myös Suomeen on nousemassa akkutehtaita tulevaisuudessa lisää. 46 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Litiumakut ovat vakiinnuttaneet paikkansa kalastusveneissä. Meillä on valmistukseen tietotaitoa ja tuotekehitykseen osaamista, mutta myös potentiaalia kouluttaa osaavaa työvoimaa. H yvin moni näistä isoista tehtaista valmistaa akun osia myös alihankintana ja siksi usein brändien vertaaminen keskenään on turhaa, koska yksi valmistaja voi tehdä usean tunnetun brändin materiaalit. Toivottavasti voimme tulevaisuudessa hankkia suomalaisia litiumakkuja veneisiin, mutta tällä hetkellä käytännössä kaikki tuotanto keskittyy sähköautojen akustojen valmistukseen. Normaali takuu on kaksi tai kolme vuotta. Materiaaleista puhutaan A ja Top-A sekä latausja purkautumisnopeuden yksiköstä C. Premium tarkoittaa myös pidempää takuuaikaa, joka on viisi vuotta. Mikäli akun osia vain ostetaan jostain, jopa useista eri lähteistä voidaan olla tilanteessa, että laatu heittelee jo toimituserässäkin rajusti
Maxli-tehtaan tuotantotiloja. Nykyään laadukkailla litiumakkutehtailla on kolmen kohdan sääntö: turvallisuus, teho ja käyttöikä. Tämän kolmen kohdan säännön ansiosta alalla on laatu parantanut paljon ja siksi litiumakkujen kehitys on ollut viime vuosina huimaavaa. Käytännössä kaikki tehtaat, jotka tekevät akun kokonaisuudessaan itse eivät myy akkuja suoraan kuluttajille vaan tekevät ainoastaan maahantuojien kanssa tehdastoimituskauppaa. ohjelmistopäivityksiä akkuihin, mutta muuten emme ole valmistautuneet huoltamaan tai korjaamaan akkuja johtuen siitä, että akkujen sisäinen tekniikka on jo niin korkealaatuista, että korjaaminen vaatii paljon osaamista. Nykyisten LFP / LiFePo4 akkujen aikakaudella litiumakkujen turvallisuus ja laatu ovat tehneet niistä äärimmäisen suosittuja varsinkin meillä veneilyssä. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 47. Ilman laadukasta BMS-ohjainta ei ole laadukasta litiumakkua. BMS-ohjain on akun tärkein yksikkö. BMS-ohjaimella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka pitää sisällään useita itsenäisesti toimivia osia, mutta toimivat erinomaisesti yhteen kaikkien muiden osien kanssa. Maxli-akun kennojen yhdistäminen. Akun sielu on sen ohjelmistossa – Battery Management System BMS-ohjain on hyvin helppo havaita avatussa akussa, se sijaitsee aina heti kannen alapuolella ja muistuttaa tietokoneen emolevyä. Hyväksyttävä takuuprosentti saa olla vain muutamia prosentteja, jotta tiedetään, että erä on laadukas. Tämä johtuu siitä, että hyvin iso osa akuista ei koskaan joudu kovin kovalle käytölle vaan on maltillisessa käytössä. Myös kotimaisella Patriotilla on litiumakkuja valikoimissa. Mikäli viallisten tuotteiden määrä olisi iso, voitaisiin sanoa sen olevan todellisuudessa vieläkin isompi, koska piilossa olevaa vikaa olisi paljon enemmän, kuin mitä tuotteen takuumäärät antavat olettaa. Suomessa voidaan tehdä mm. Brändittömät ja tunnuksettomat akut ovat usein juuri näitä kasattuja ”bulk-akkuja”, joiden laadunvalvonta on aivan eri asia kuin virallisilla isoilla tehtailla. . Prismaattinen EVE kenno. Laadussa on eroja Vaikka monia houkuttelee tilata akkuja suoraan Aasian markkinoilta tai muista Euroopan maista niin suosittelen harkitsemaan asiaa muutaman kerran. BMS-ohjain suojelee akkua ja on sen paras kaveri, pitää kädestä, kun tehot ovat loppumassa tai kun virtaa tuntuu tulevan liikaa. BMS-ohjain säätelee, että akku toimii jatkuvasti optimaalisella alueella, jolloin akku ei pääse alijännitteeseen eikä ylilataukseen
LiFePo4-litiumakun kennon nimellisjännite on 3,2V (12,8V), mutta täyteen ladattuna kennon jännite on keskimäärin 3,6–3,8V (14,4V), jolloin saadaan tarvittava korkea jännite sekä täysi lataus. "Litiumakku koostuu sylinterinmuotoisista tai litteistä kennoista, joita kasataan ja kytketään yhteen, jotta saadaan haluttu jännite ja teho." Jarocells BT125.12 LiFePo4 -akku. Akkua voidaan käyttää, mutta ei ladata ja tämä on tärkeä toiminto, kun kalastetaan myöhään syksyllä, jolloin aamut ovat jo pakkasella. Huomiona, että akku itsessään lämpenee käytössä, jolloin lataus pääsee alkamaan. Tästä syystä on tärkeää, että myös laturi on litiumakuille tarkoitettu, jotta saadaan tarpeeksi korkea latausjännite ja akku latautuu täyteen. Samalla tavalla, mikäli akussa ei ole esilämmitystä ei lämpötila-anturi anna akun ottaa virtaa vastaan ennen kuin akku on lämmennyt plussan puolelle. Suojapiirien ansiosta BMS-ohjain tai akun kennot eivät pääse vioittumaan, koska suojapiiri katkaisee joko lataamisen, virran ulostulon tai molemmat äärimmäisen nopeasti ja palauttaa akun takaisin käyttöön tietyn ajan jälkeen, esim. Suojapiirit suojaavat akkua, mikäli virtapiikki pääsisi yllättämään tai hetkellinen virrananto kasvaa hallitsemattoman suureksi tai pitkäkestoiseksi. Maxli EVE prismaattisista kennoista tehty akku. Tasapainotuspiirin ansiosta BMS-ohjain pystyy säätelemään mihin kennoon tarvitaan virtaa ja mihin ei. 48 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Lämpötila-anturin avulla akku ei pääse ylikuumenemaan, vaan BMS-ohjain pystyy puuttumaan tähän, mikäli akku pääsisi lämpenemään liikaa. Bluetoothin avulla on myös mahdollista ohjata akkua ja esimerkiksi Ultimatronin akuissa on mahdollista sulkea lataus tai virran ulostulo sovelluksen kautta. Laturi ei tiedä lataavansa litiumakkua ja käyttäytyy siksi eri tavalla kuin laturi, joka osaa jaksottaa latauksen. Tämä on äärimmäisen fiksu ja tärkeä ominaisuus, koska tällä tavoin BMS-ohjain pitää kaikki kennot tasaisesti täytettynä eikä akku pääse vioittumaan tai menettämään tehoja yhdenkään kennon takia. Maxli-akkuja odottamassa BMS-testausta. Litiumakun kenno koostuu ohuista levyistä Litiumakku koostuu sylinterinmuotoisista tai litteistä kennoista, joita kasataan ja kytketään yhteen, jotta saadaan haluttu jännite ja teho. 120 sekunnin kuluttua. Bluetooth on erittäin tärkeä BMS-ohjaimen toiminto ja sen ansiosta käyttäjä saa nopeasti tietoa akun jäljellä olevasta kapasiteetista, kulutuksesta, laskennallisesta kestosta, kennojen tasapainosta, latauskerroista sekä mahdollisista virheilmoituksista. BMS-ohjaimen ominaisuuksia BMS-ohjaimen tärkein ominaisuus on virrantunnistus ja ohjaus, jolloin BMS-ohjain pystyy pitämään niin akun latauksen kuin myös virrantuoton aina optimaalisella alueella. Laturin tulee olla myös ”älykäs” ymmärtääkseen, että lataa litiumakkua eikä ole suositeltavaa käyttää AGM-laturia, joka viritetään korkealle jännitteelle
Erilaisia litiumkemikaaleja tunnetaan yli 80, joten erilaisia litiumakkuja on hyvin paljon ja osa aloista on keskittynyt juuri tiettyihin litiumakkuihin, koska niillä on omia erilaisia ominaisuuksia. Litiumakun voi hyvin asentaa pystyyn tai kyljelleen, mutta akun ulkokuoret ovat ohuita, joten akkupohjan käyttö kannattaa. Litiumakkujen kevyt paino mahdollistaa niiden sijoittelun varsin vapaasti veneeseen. Kenno valmistetaan grafiittianodi-materiaalista, johon lisätään litiumia. LFP / LiFePo4-akut ovat saaneet suurimman markkina-aseman turvallisuudellaan. LFP / LiFePo4-akut ovat yleisimpiä Kalastuksessa käytettävistä akuista lähes kaikki litiumakut kuuluvat litiumrautafosfaattiakkuihin, eli lyhyesti joko LFPtai LiFePo4-akkuihin. Akkujen tehosuhde on loistava sekä akuisLitiumin isoimmat esiintymät ovat Andien suolatasangoilla. Kennojen sisällä olevat materiaalit ovat hyvin ohuita kalvoja. Rakenne on hyvin yksinkertainen ja tehokas molemmissa kennotyypeissä eikä voida sanoa kumpi on parempi toistaan, siksi tärkeämmäksi kriteeriksi nouseekin akkutehtaan tai materiaalivalmistajan materiaalien laatu, ei se kumpi kennomalli on käytössä. Litium kuuluu alkaalimaametalleihin ja sen tunnus on Li, mutta litiumakun kenno ei koostu yksinomaan litiumista, sillä se siinä on muitakin materiaaleja. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 49. Oli kyseessä sitten prismaattinen tai sylinterinmuotoinen kenno, koostuvat ne pitkälti samanlaisista rakenteista. Sylinterikenno muistuttaa perinteistä AA-paristoa ja prismaattinen kenno on suorakaiteen muotoinen alumiininen tai muovinen ”kirja”. Litium uutetaan aavikoiden kovan suolakuoren alta löytyvästä suolaliuoksesta. Prosessi kuluttaa paljon vettä. Autoteollisuus on myös siirtynyt ja siirtymässä entistä enemmän LFP-pohjaisiin litiumakkuihin, johtuen niiden turvallisuudesta ja edullisemmasta tuotantohinnasta. Kenno kootaan pinoamalla materiaalit äärimmäisen tiukasti keskenään vuorotellen ja tässä järjestyksessä: positiivinen elektrodi, erotin, negatiivinen elektrodi, erotin, positiivinen jne… Sylinterin yläosassa on positiivinen terminaali, tiiviste ja eriste, virran purkuaukko ja pohjalla on eriste
Toivotaan, että myös materiaalien louhinnasta saadaan mahdollisimman ympäristöystävällistä, mutta myös, että suomalainen keksintö natriumakku olisi mahdollisimman pian kaupallinen tuote, koska sen materiaalit eivät kuormita ympäristöä. Litiumakku purkaa keskimäärin 3 % kuukaudessa, joka on äärimmäisen vähän. Litiumakkujen edut lyijyakkuun verrattuna 1: Litiumakun tärkeimpiä mittareita on energiatiheys suhteessa painoon (Wh/kg), joka on erittäin suuri verrattuna perinteisiin lyijyakkuihin. On myös olennainen kysymys miksi materiaalia tulisi kuljettaa Suomen tehtaille toiselta puolelta maailmaa, jos sitä olisi saatavilla vierestä. 3: Litiumakun virranotto ja -antokyky on erittäin hyvä ja siksi litiumakku on helppo ladata ja saada siitä virtaa. BMS-ohjain on suuressa roolissa ohjaamassa akun toimintaa ja purkautumaan tasaisesti sekä tarpeeksi vähän, jolloin akku ei mene alijännitteeseen edes pitkissä varastointijaksoissa sa on vene-elektroniikalle sopiva korkea jännite. Akun rakenne on suljettu, yleensä kotelon kansiosa on liimattu ja usein lisäksi myös ruuvattu. 2: Toinen litiumakun suurimmista eduista on pystyä käyttämään akku käytännössä täysin tyhjäksi ja ladata täysin täyteen ilman, että akku vioittuu purkautuessa tyhjäksi tai ladattaessa täyteen. Litiumakkua voidaan ladata tuhansia kertoja (keskimäärin nykyakuilla 4000 kertaa tyhjästä täyteen) ilman, että akku menettää juurikaan (keskimäärin 80 % kapasiteetista edelleen käytettävissä) kykyään varastoida virtaa. Akut ovat pitkälti vesitiiviitä tai vähintäänkin roiskevesitiiviitä, mutta akut, joissa on erillinen näyttö ovat aina alttiimpia vesivahingoille, koska usein vesi pääsee näytön reunoilta akun sisälle. Koska litiumakut ovat keveitä ja muovirunkoisia on tärkeää, että ne tuetaan veneessä akkupohjalla tehokkaasti kiinni. Kennot on usein koottu metallisen rungon sisälle ja akun kotelon sekä kennojen välissä on hieman tilaa. Litiumakkujen avulla saadaan ylimääräinen paino pois veneistä ja niiden ansiosta pystytään käyttämään veneissä jatkuvasti lisääntyvää elektroniikkaa entistä kauemmin. Akuissa käytettävä koboltti ja nikkeli louhitaan pääosin Afrikasta ja suurista avolouhoksista mikä tulisi meillä länsimaissa tiedostaa, koska avolouhokset kuormittavat ympäristöä ja esimerkiksi Kongossa ihmisoikeusasiat eivät ole parhaimmalla tolalla. Suurimpien akkujen sisällä on metallinen runko, jonka kahvat tulevat akun ulkopuolelle nostoa varten. Lyijyakun ongelmana on ”akkumuisti”, jolloin se menettää kykyään ladata itseään täyteen ja akku heikkenee tasaisesti jokaisen latauksen jälkeen. Mikäli vettä pääsee akun sisälle, hajoaa akku käytännössä aina, koska akun sisällä oleva tietokone hajoaa kosteudesta. Pohjoismaat ovat myös hyvin rikasta akkumateriaalialuetta ja Suomessa on paljon esiintymiä. Litiumakku on huoltovapaa akku ja se ei sisällä nesteitä eikä mitään osia, jotka tulisi vaihtaa. Jokin aika sitten Norjan aluevesiltä löytyi huikean kokoinen esiintymä, joten on iso kysymys, kuinka miten suurelta osin vastaamme itse materiaalin tuotannosta. "Litiumakku on huoltovapaa akku ja se ei sisällä nesteitä eikä mitään osia, jotka tulisi vaihtaa." 50 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Litiumakun avulla pienetkin veneet, kuten kuvan Buster XSR on helppo varustella monipuolisella elektroniikalla. Huolto pystyy tekemään akulle esimerkiksi ohjelmistopäivityksen ja siksi kansi on avattavissa, mutta pääsääntöisesti akkua ei tarvitse koskaan avata, jolloin akun kotelon liimaus pysyy myös tiiviinä. Litiumakku on kevyessä kotelossa Kotelo koostuu kahdesta osasta, muovisesta rungosta, joka on tehty yhdestä levystä ja joka on vesitiivis yläosan saumaan asti sekä muovisesta kannesta, joka on erillinen yhdestä levystä tehty osa. Lyijyakun paino voi olla kymmeniä kiloja, vaikka akun tehokapasiteetti on suhteellisen pieni, kun taas litiumakku voi painaa vain joitain kiloja mutta vastaa silti teholtaan erittäin kookasta lyijyakkua. Vastuullisuudessa kehitettävää Litium tulee pääsääntöisesti Etelä-Amerikasta Boliviasta, Chilestä ja Argentiinasta. LFP / LiFePo4 on hieman muita litiummateriaaleja raskaampaa, mutta silti erittäin kevyttä akkumateriaalia, painosta tulevatkin sen korkean tiheyden edut parhaiten esille. Vaikka litiumakun valmistukseen menee luonnonvaroja paljon, on litiumakku pitkässä juoksussa edullisin ratkaisu, mutta myös ympäristöystävällisin vaihtoehto. 4: Neljäs suuri etu on litiumakun pieni purkaantuminen
2 450 € Vakaa, Uppoamaton, turvallinen.. Näe soutuvene uudella tavalla. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 51 Päijän tarjoaa markkinoiden laajimman lisävarustevalikoiman soutuveneeseen. Lue lisää ja löydä lähin jälleenmyyjä osoitteesta: Täydellisen kalaretken herkut eivät aina ole syötäviä. PÄIJÄN 471L | alk
52 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Seppo Suuronen kuuluu suomalaisen vapaa-ajankalastuksen suurimpiin vaikuttajiin. Vuoden kalamieheksi hänet valittiin vuonna 2011. U seamman vuoden ajan leppoisista eläkepäivistä nauttinut espoolainen 75-vuotias Seppo Suuronen on kalastanut lähes koko ikänsä. ”Olen verkoton ruokakalastaja ja herkullisin kala on mielestäni ahven, jota jigaan ja pilkin eri puolilla Etelä-Suomea”, Suuronen mainitsee hieman kantaaottavasti. Kyllä harmitti, kun sen ajan heikko nailonsiima napsahti poikki ja viikkorahoilla ostettu kallis Abu Spinnare jäi pohjaan”, Suuronen muistelee. Vesivoimaa ei lohenkalastajan sähkösopimuksessa ole. Kuvassa Seppo Suurosen lapsenlapsia harmittaa valtavasti opettajien lakko jokunen vuosi sitten.. Ahven on myös hänen suosikkinsa ruokapöydässä. Näin on tapahtunut myös Seppo Suuroselle. Suomalaisen vapaa-ajankalastuksen konkari Seppo Suuronen MAAN MAINIOT KALAMIEHET M aa n m ai ni ot ka la m ie he t Päätoimittajan ammatti avasi mahdollisuuksia kokea elämyksiä kaukaisemmillakin kalavesillä. Jo 1950-luvulta alkanut harrastus on tuonut elämään rikasta sisältöä ja toimeentuloa. Erä-lehden entinen pitkäaikainen päätoimittaja on seurannut alan kehittymistä vuosikausien ajan näköalapaikalla. Välineet ovat onneksi kehittyneet takavuosista valtavasti ja alkuvuosien nailonsiimojen tilalle ovat tulleet kestävästä dyneema-kuidusta valmistetut siimat. ”Aloitin pienenä onkipoikana isoisän opastamana ja jatkoin teini-iässä umpikelavehkeillä ja lipoilla ahventen narraamista. Suurosen voikin sanoa tehneen elämäntyönsä vapaa-ajankalastuksen parissa – saavutus, johon vain harva on Suomessa kyennyt. Ahvenen lisäksi Suuronen vapakalastaa aktiivisesti siikaa, kuhaa ja silakkaa, joskus haukeakin erityisesti lastenlastensa kanssa kauden etenemisen mukaisesti Espoonlahdella. Kalastuskipinä syttyy Lähes kaikki tällä palstalla haastatellut henkilöt ovat sanoneet kalastuskipinän syttyneen vanhempien tai isovanhempien opastamana. Kalastustaitoja tulee jakaa seuraavillekin sukupolville. Nykyisin eläkkeellä oleva ja edelleen aktiivisesti kalastusta harrastava Suuronen avasi meille ajatuksiaan. Mieluisin ruokakala on ahven Suuronen tykästyi jo 1960-luvulla ahvenen kalastukseen ja nauttii siitä edelleen
Hänen mukaansa jigeissä on tapahtunut todella paljon mielenkiintoista kehitystä kalastajan eduksi. nykyaika Suuronen ei ole tämän päivän hektisen kalastuskulttuurin suurin ystävä. Mutta myös varjopuolia löytyy. ”Näitä kalastusta helpottavia keksintöjä paljon tärkeämpiä ovat mielestäni olleet laajojen kalastuslupien entistä helpompi saanti, välinehintojen merkittävä halpeneminen ja hyödyllisen informaation lisääntyminen niin alan lehtien, kirjojen kuin viime vuosina netin ansiosta”, Suuronen sanoo. Kehittyvä suomalainen vapaa-ajankalastus Seppo Suuronen on pitkän kokemuksensa myötä oikea henkilö kertomaan, mikä muutos tai kehitysaskel kotimaisessa vapaa-ajankalastuksessa on ollut merkittävin viime vuosikymmeninä. Hänellä on tähän hyvät perustelut, joista olen itsekin samaa mieltä. Eläkeläisellä on aikaa, ja viime vuosina Suuronen onkin erityisen ahkerasti osallistunut uutuusjigien koekalastuksiin. Esimerkiksi kuhan kohdalla oma alamittani on jo vuosia ollut 46 cm. ”Valikoin saaliista ruoaksi sopivan kokoiset kalat ja päästän muut (isot tai pienet) välittömästi takaisin. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 53 Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat SEPPO SUUROSEN ARKISTO, JARI TUISKUNEN & JARI RANNISTO ”Käyn myös kerran kesässä viikon verran soutamassa lohta, aiemmin Tenolla, viimeiset parikymmentä vuotta olen käynyt Namsenilla, Norjassa”, hän kertoo ja harmittelee Tenon lohen nykytilannetta. ”Näitä kalastusta helpottavia keksintöjä paljon tärkeämpiä ovat mielestäni olleet laajojen kalastuslupien entistä helpompi saanti, välinehintojen merkittävä halpeneminen ja hyödyllisen informaation lisääntyminen niin alan lehtien, kirjojen kuin viime vuosina netin ansiosta”. Hän sanoo ilahtuneensa myös siitä, että positiivista kehitystä on tapahtunut niin ympäristötietoudessa kuin lajikohtaisissa kalastussäännöksissäkin, kuten esimerkiksi alamittojen nostamisessa. Sen kokoinen kuha on todennäköisesti ainakin kertaalleen kutenut ja riittää fileinä ateriaksi kahdelle”, Suuronen korostaa valikoivan ja vastuullisen kalastuksen merkitystä kalakantojen hyvinvoinnin kannalta. Valikoivaa ja vastuullista kalastusta Suuronen kertoo olevansa valikoiva kalastaja ja ottaa kalaa vain omiin tarpeisiinsa. M aa n m ai ni ot ka la m ie he t Pohjolan laajat ja monipuoliset kalavedet tarjoavat mahtavan valikoiman vapavälinein pyydystettäviä kalalajeja kaikkina vuodenaikoina. ”Punotut, venymättömät siimat, jäntevät hiilikuituvavat, kehittyneet kaikuluotaimet, keulasähkömoottorit, eri vesikerroksissa toimivat täsmäviehemallit vai nelitahtiset uistelumoottorit?”, kysyn, mutta vastaus ei ole näistä mikään. Entisaika vs. ”Tiedon ja etenkin trailerikalastuksen lisääntyessä samalla tunnetut, hyvät kalapaikat lähellä sopivia parkkialueita ja laskuluiskia ovat pahasti ruuhkautuneet, kalastuspaine niillä kasvanut turhan suureksi ja kalakannat osin taantuneet”, Suuronen toteaa
Hänen mukaansa voisimmekin ottaa sääntelystä enemmän mallia Kanadasta, jossa paikallisia rajoituksia otetaan hyvin nopealla aikataululla käyttöön. Onneksi meritaimenkanta on jälleen entistä elinvoimaisempi uusien rajoitusten takia”, Suuronen sanoo ilahtuneena. Ahven on Seppo Suurosen suosikki ruokakalana. Onneksi saarella oli sellaisiakin jokia, jossa pääsimme lopulta kalastamaan”, Suuronen esimerkittää. Viranomaiset olivat asettaneet majapaikkamme viereisen joen edellisenä päivänä kalastuskieltoon myöhästyneen lohennousun takia. ”Aikoinaan nuorena sai vapaasti kalastella ilman nykyistä tasapäistävää somepainetta. Päätös on pitänyt. Siihen liittyy pitkä tarina, jonka kertominen ei tähän mahdu, mutta lopputuloksena päätin sen jälkeen lopettaa meritaimenen kalastuksen M aa n m ai ni ot ka la m ie he t Pilkkiminen on tosi terveellinen talviharrastus kaiken ikäisille, kun vain pitää huolta turvallisuudesta nykyjäillä. Tosin toimittajana siihen tottui. Minua on esimerkiksi syytetty Suomen kolmanneksi pahimmasta ympäristörikoksesta Kemija Oulujoen valjastamisten jälkeen, kun päätoimittamani kokonaan. ”Nykyinen maalittaminen ja mollaaminen on aivan älytöntä. Kuva Jari Rannisto. 54 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Erä-lehden Lapin kalat -erikoisnumeron kannessa luki sana tammukka”, Suuronen tuhahtaa. Teit niin tai näin, aina väärinpäin jonkun mielestä. Parhaat kalastusmuistot Seppo Suurosen vuosikymmenien mittaiseen kalastushistoriaan mahtuu satoja reissuja ja parhaiden muistojen listaaminen ei välttämättä ole helppoa. ”Toivottavasti muuten mikään Tyynenmeren lohilaji ei pääse Itämerelle leviämään, sillä kuolevien lohenraatojen seassa kalastaminen ei ole ainakaan minulle kovin mieleistä puuhaa”, hän päättää ja viittaa kyttyrälohen aktiiviseen lisääntymiseen lähialueillamme.. Ei tarvinnut pönöttää palstoilla tai noudattaa gurujen ’ainoita oikeita’ tapoja tai välineitä”, hän sanoo ja jatkaa entistä painokkaammin. Ennen ei kuitenkaan kaikki ollut paremmin, sillä kalastuslupien saanti oli muutama vuosikymmen sitten todella kiven takana ja salakalastus rehotti. ”Helpotusta tarjosivat vain kalakerhot, jotka olivat saaneet järjestettyä jäsenilleen paikallisia kalastusmahdollisuuksia hoitokunnilta”, Suuronen muistelee. ”Olimme saapuneet suomalaisryhmän kanssa Vancouverin saarelle, jossa opas kertoi heti tavatessamme, että hänellä on huonoja uutisia. ”Reissuja ja muistoja on kertynyt valtavasti jopa eri puolilta maailmaa, mutta upein, vaikka ei läheskään suurin saaliini on Kihdin länsireunasta vaimon kanssa uistelemani yhdeksänkiloinen meritaimen. Kuva Jari Tuiskunen
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 55
56 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Grundénsin vaatteet ovat kuin kotonaan haastavissa olosuhteissa niin ammattikuin vapaa-ajankalastuksessakin.
Olosuhteet olivat karut ja tuolloin öljykangasvaatteet olivat paras suoja mitä oli kehitetty kosteutta vastaan. Perinteikäs merkki on ollut koko historiansa ajan kalastuksen kanssa tekemisissä. Öljykangas täytyy kuitenkin osata käsitellä oikein, jotta se hylkii vettä ja on mukava päällä. Grundén osasi tämän taidon erittäin hyvin ja hänen vuodesta 1911 alkaen valmistamansa öljykangastakit tekivät kauppansa kalastajien keskuudessa. Kalastajan poika Carl A. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 57. Se oli öljykangasta miellyttävämpi käyttää ja sen kestävyys oli paljon parempi. Mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunut ja mitä yritykselle tänään kuuluu. Tällä nimellä yhtiö tunnetaan tänäkin päivänä. R uotsin länsirannikolla sijaitseva pieni Grundsundin kalastajakylä oli 1900-luvun alussa eräs Ruotsin merkittävimpiä kalastuskeskuksia. Nämä uudet kumipinnoitetut vaatteet nousivat nopeasti kalastajien suosioon. Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat VALMISTAJA Ruotsalainen Grundéns saapui Suomen markkinoille sopivasti tämän vuoden kalastuskauden kynnyksellä. 1930-luvulla Grundéns toi kalastajien vaatteisiin kumia, joka suojasi kosteudelta öljykangasta paremmin. Toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvun on vaatettanut kalastajia jo vuodesta 1911 Grundénsin perustaja Carl Grundén. Alkava menestystarina kuitenkin keskeytyi ensimmäisen maailmansodan ja sitä seuranneen materiaalipulan takia, mutta Grundén ei jäänyt asiaa murehtimaan vaan jatkoi kehitystyötään vaatteiden parissa, kunnes vuonna 1926 oli aika avata Grundéns Regnkläder AB -niminen yritys Grundsundiin. Kylästä lähdettiin pitkille pyyntireissuille Pohjanmerelle turskaa, molvaa ja silliä pyytämään. Innovaatioiden vuosikymmenet Kumin käyttö eri tuotteissa oli voimakkaasti yleistymässä ja 1930-luvulla Grundéns esitteli kumipintaisen kankaan sadevaatteiden materiaalina
"Grundénsin ammattikalastajille suunnatut vaatteet ovat saavuttaneet USA:ssa jo lähes kulttimaineen ja jos katsoo esimerkiksi suosittua Deadliest Catch -ohjelmaa, niin ei voi välttyä näkemästä kalastajien housuja ja niiden legendaarisia henkseleitä oransseilla Grundéns-teksteillä." 58 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Tuttu oranssi logo toistuu joko vyössä tai henkseleissä. Jo 70 vuotta sitten esitellyt Herkuleshaalarit ovat edelleen tuotannossa ja tärkeässä roolissa. Portugaliin 1970-luvun alussa avattu tehdas on edelleen merkittävässä roolissa Grundénsin tuotannossa. alussa Grundéns alkoi käyttää PVC-pinnoitettuja kankaita. Vuonna 1991 otettiin iso harppaus Atlantin taakse Pohjois-Amerikan suurille markkinoille, kun Grundéns USA perustettiin Seattleen yhdessä Jacksonin veljesten, Miken ja Daven kanssa. Grundéns löi itsensä läpi Pohjois-Amerikassa, jossa merkki on erityisen suosittu ammattikalastajien keskuudessa. Tämä tehdas on ISO-9000-sertifioitu ja samalla tärkeä tuotekehityskeskus, jossa työskentelee 80 henkeä. Veljeksillä oli laaja kokemus amerikkalaisesta kalastusteollisuudesta ja Grundénsin laatu yhdistettynä oikeisiin myyntikanaviin loivat nopeasti menestystarinan. Herkules on edelleen tuotannossa. Kohti nykypäivää Grundénsin seuraava suuri askel oli oman tehtaan avaaminen Lissaboniin, Portugaliin vuonna 1972 ja siellä valmistuu edelleen merkittävä osa tuotteista. Housuista tuli kestävyytensä ansiosta nopeasti sekä paikallisten että muiden lähialueen kalastajien suosikkivaate, eikä mikään muu ammattikalastajille tarkoitettu vaate ole sen jälkeen korvannut sitä. Tämä materiaali on edelleen johtava materiaali ammattikäyttöön tarkoitetuissa sadevaatteissa, joiden kestävyys on lyömätön ja vuonna 1954 Herkules-housut esiteltiin Ruotsin länsirannikon kalastajille. Tehdas mahdollistaa myös esimerkiksi Grundénsin Gore-Tex-vaatteiden täysimittaisen korjauspalvelun. Kalanviljelyllä ja merellisellä ammattikalastuksella on Etelä-Amerikassa iso työllisyysvaikutus, joten vuonna 1994 otettiin tavoitteeksi Etelä-Amerikan kalastajien vaatettaminen ja toiminnot perustettiin Santiagoon, Chileen
Näin kalastaja voi jo ennen ostopäätöstä vertailla kätevästi ominaisuuksia ja omia tarpeitaan. Ja onhan se mukavampi kalastaa kun pysyy kuivana ja lämpimänä. Yritys uskoo pitkän aikavälin sitoumuksiin ja käyttäytymiseen lyhyen aikavälin voittojen sijaan. Kaikkien kalastajien, niin ammattikuin vapaa-ajankalastajienkin, täytyy pukeutua, jolloin Grundéns on aina mukana mahdollistamassa kalastusta. Laaja tuotevalikoima on jaettu neljään eri kategoriaan: makean veden kalastus, merivesikalastus, perhokalastus ja ammattikalastus. Grundénsin vapaa-ajan kalastajille tarkoitetuissa kuorija sadevaatteissa on keskitytty näyttävän ulkonäön lisäksi käytännön ominaisuuksien hiomiseen ja mallisto on jaoteltu kolmeen eri tasoon käyttötarkoituksen vaativuuden mukaan. Kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat tärkeä osa Grundénsin liiketoimintaa, sillä ilman kaloja ja terveitä ympäristöjä, jotka tukevat kestävää kalastusta, ei ole kalastusta eikä Grundénsia. Vastuullisuus Grundéns uskoo, että kalastus ruokkii meitä fyysisesti ja emotionaalisesti. Grundéns tänään Grundénsin ammattikalastajille suunnatut vaatteet ovat saavuttaneet USA:ssa jo lähes kulttimaineen ja jos katsoo esimerkiksi suosittua Deadliest Catch -ohjelmaa, niin ei voi välttyä näkemästä kalastajien housuja ja niiden legendaarisia henkseleitä oransseilla Grundéns-teksteillä. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 59. Kahluuhousut ja muu perhokalastusvaatetus ovat aktiivisessa kehityksessä Grundénsilla. Grundéns asettaa kestävyyden etusijalle, koska se on vastuullista eikä siksi, että se olisi trendikästä. Brändin lupaus “We are fishing” kiteyttää osuvasti kaiken sen mitä Grundéns tekee. Niin miehille, naisille kuin lapsillekin on omat räätälöidyt mallistonsa. Jos kalojen pyynti ruoaksi tai vapauttaminen voidaan tehdä vastuullisesti ja kestävästi, niin samoin voidaan toimia vaatteiden valmistamisenkin suhteen. Kuorija sadevaatteiden lisäksi vaatevaihtoehdoista löytyy t-paitoja, collegeita, huppareita, kauluspaitoja, talvivaatetusta, shortseja sekä hattuja. Perhokalastukseen panostetaan vahvasti ja top-laatuluokasta löytyy useampi malli edullisemman hintatason kahluuhousuja sekä kahluukenkä ja syksyllä esitellään uusi perhokalastustakki. Se on joillekin elinkeino, joillekin harrastus, mutta ennen kaikkea yhteinen intohimomme. Grundénsin vaatteita on saatavilla tämän lehden ilmestymisen aikaan hyvinvarustetuista kalastustarvikeliikkeistä. Tarjonnasta löytyy erilaisten kuorija sadevaatteiden lisäksi laaja valikoima vapaa-ajan vaatteita sekä kenkiä että laukkuja. Lisätietoa bonge.fi & eu.grundens.com Vapaa-ajankalastajat ovat Grundénsille erittäin tärkeä kohderyhmä. Tasot ovat light, medium ja heavy duty
Taimenten liikkumista seurataan puron alajuoksulle asennetuilla porteilla, joiden antennit rekisteröivät havainnon aina sirutetun yksilön uidessa portin läpi. Havainnot tallentuvat automaattisesti Luonnonvarakeskuksen ylläpitämään tietokantaan. Tutkimus on tuonut uutta mullistavaa tietoa eteläisten meritaimenkantojemme elinkierrosta ja vaelluskäyttäytymisestä. Havaintoja saadaan myös syksyisin tehtävän sähkökalastusseurannan yhteydessä. Tuolloin saaliiksi saatavat yksilöt tarkistetaan lukulaitteella ennen niiden vapauttamista takaisin puroon. Merkki ei tarvitse akkua toimiakseen, joten sillä voidaan merkitä paljon pienempiä yksilöitä kuin radiolähettimillä ja se toimii koko kalan eliniän. Helsingin Longinojalla on käynnissä pidempiaikainen Luonnonvarakeskuksen seurantatutkimus, jonka käynnistymisestä kerroimme aiemmin (1/2021). 60 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Longinoja laskee Vantaanjokeen. Vielä ei tiedetä tarkkaan vaeltavatko talviaikaan lähtevät taimenen poikaset heti suoraan mereen asti.. PATOLOGIT Teksti ja kuvat: AKI JANATUINEN Pa to lo gi t Longinojan taimenet yllättivät PIT-merkki (Passive Integrated Transponder) koostuu mikrosirusta ja sitä suojaavasta lasisesta kapselista. V antaanjokeen laskevalla Longinojalla on merkitty taimenia yksilöllisillä PIT-merkeillä vuodesta 2020 lähtien. Tähän mennessä yhteensä 2190 yksilöä on saanut merkin
Taimenen aiemmin tiedettyä monimuotoisemman elinkierron huomiointi saattaa johtaa jatkossa muutoksiin esimerkiksi rakennettujen jokien säännöstelyn, juoksutusten tai kalateiden aukiolon osalta. Laskelmat uusiksi Syksyisten sähkökoekalastusten ohella meritaimenkantojen poikastuotantoa on arvioitu Suomessa paikoitellen myös keväisillä vaelluspoikaspyynneillä. "Kasvukauden jälkeen tapahtuvan vaelluksen ajankohta ei ole mitenkään selkeä. Suomessa on tähän asti pääasiassa oletettu, että taimenen poikaset lähtevät merivaellukselle yksinomaan keväällä. Tämä on tärkeää siitäkin syystä, että tietoja käytetään usein pohjana annettaessa erilaisia lupapäätöksiä ja niihin mahdollisesti liittyviä kalatalousvelvoitteita. Vaellus voi ajoittua syksylle tai jopa ihan keskitalvelle. Kasvukauden jälkeen tapahtuvan vaelluksen ajankohta ei ole mitenkään selkeä. Ensimmäiset PIT-merkkiä kantavat merivaellukselta palaavat emot nousivat puroon kudulle viime syksynä. Kauppi kertoo, että Longinojalla syksyn ja talven vaelluspiikin laukaisee tyypillisesti muutos pidempään vallinneiden tasaisten olosuhteiden jälkeen, aivan kuten keväälläkin. Kaupin mukaan käynnissä oleva seuranta on vahvistanut aiemmat epäilykset siitä, että etelärannikolla taimenia lähtee kevään lisäksi vaellukselle myös syksyllä ja talvella. Lisätietoa Longinojasta: longinoja.fi Merkittävät taimenet on pyydetty syksyisin sähkökalastamalla laajalta alueelta Longinojasta. Longinojan havainnot haastavat pohtimaan uudelleen meritaimenkantojen poikastuotantoarvioita. Veden lämpötila saattaa olla joulu-helmikuussa talvisen poisvaelluksen aikana vain niukasti nollan yläpuolella. Seuranta jatkuu Aiempina vuosina poikasina merkittyjä yksilöitä odotetaan lähivuosina palaavan Longinojaan enenevässä määrin. Tällainen muutos on esimerkiksi virtaaman nousu sateiden myötä tai lämpimämpi sääjakso, kun purossa on ollut jääkansi. Vaellus voi ajoittua syksylle tai jopa ihan keskitalvelle." Longinojan merkittyjen taimenten päivittäistä aktiivisuutta voi seurata internetissä Luonnonvarakeskuksen Luonnonvaratieto-sivuilla. Pa to lo gi t Monimuotoista vaelluskäyttäytymistä Kati Kauppi on tutkinut Longinojan seuranta-asemien keräämiä havaintoja osana Helsingin yliopistoon tekeillä olevaa pro gradu -työtään. Vision tukee Kalastus-lehden ”patologien” työtä monipuolisemman virtavesiympäristön puolesta. Näissä pyynneissä saadut poikasmäärät ovat olleet ainakin eteläisissä vesistöissä arveluttavan vähäisiä, huomioiden jokiin syksyisin nousevien emojen määrän. Merkinnässä kalat nukutetaan ja niiden vatsaonteloon laitetaan noin kaksisenttinen PIT-merkki. Skannaa QR-koodi puhelimella URL: luke.fi/fi/luonnonvaratieto/ tiedetta-ja-tietoa/longinojantaimenseuranta Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 61
Tässä ohjeessa on käytetty merestä pyydettyjä isokuoreita, joita löytyy keväisin useiden kauppojen kalatiskeiltä. Paikoin kutuvaelluksella olevaa kuoretta myös lipotaan virtavesistä. Poista kaloista saksilla pyrstöt pois. Samalla ohjeella voit tehdä ruodottomia pihvejä muistakin pikkukaloista. Vesissämme elää kaksi eri kuoremuotoa. K uore on parhaita ruokakalojamme. Maukkaudessaan se voittaa jopa muikun. Ota kuoreen herkullinen mäti talteen (pakasta ennen raakakäyttöä). Merestä löytyy isokuoreita. 1. Leikkaa vatsa auki veitsellä tai saksilla pyrstön vartta myöten. Villikalat ja niiden mäti on Ruokaviraston ohjeen mukaan pakastettava ennen raakakäyttöä 7 vuorokautta. Leikkaa kalan pää niskasta selkärankaa myöten puoliksi irti. Tarjoile keitettyjen kasvisten ja perunoiden tai riisin kera. Pyöritä suolatut fileet korpputai ruisjauhoissa ja paista voi-öljyseoksessa kullanruskeiksi. Ainekset » 500 g isokuoreita » maustamiseen suolaa ja pippuria » paistamiseen voita ja öljyä Vastapyydetyt kuoreet ovat hieman hankalampia sormin fileoitavaksi. Käännä kala selälleen ja tartu selkäruodon etuosaan ja revi ruoto varovasti irti kalasta. 62 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com www.kalastuskolmio.fi TÄRPPÄÄVIN UUTUUS! FL AT Ly ijy tö n. 2. Kun ruuansulatuskanava on kiinni kalan päässä, sisälmykset tulevat ulos ruumiinontelosta päästä vetämällä. Aseta kala vatsapuoli alaspäin leikkuulautaa vasten ja painele kalan selkälihat irti selkäruodosta rikkomatta nahkaa. Kuoreen hienojakoinen kellertävä mäti kelpaa vaikka joulupöytään. ALIARVOSTETUSTA ARVOKALAKSI A LI A RV O ST ET U ST A A RV O K A LA KS I Teksti ja kuvat SAKKE YRJÖLÄ Kuorepihvit Kuore on jopa muikkua maukkaampi kala. Yleensä kalatiskiltä myytävät kalat ovat vähintään pari päivää pehmentyneet ja sellaisen kalan selkäranka irtoaa helposti myös käsin. Lisäkkeenä voit tarjota myös kuoreen herkullisen mädin ranskankerman tai smetanan kera. Se voidaan paistaa kokonaisena perkaamatta. Toki niitä voi myös pilkkiä menestyksellä kevätjäiltä, kun ne saapuvat kutualueilleen rannikon lahtivesiin. Sitä löytyy paikoin myös sisävesistä, jossa yleisin on pienikokoiseksi jäävä pikkukuore
Kuorepihvit Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 63 www.kalastuskolmio.fi TÄRPPÄÄVIN UUTUUS! FL AT Ly ijy tö n
Naysin perustaja Dustin Schöne tunnetaan erilaisista kilpakalastusformaateista ja tinkimättömästä asenteestaan. 64 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com
Dustin Schöne ja yhtiökumppaninsa Marcel Mandry perustivat Naysin siksi, etteivät he mielestään löytäneet markkinoilta sellaisia tuotteita, joita halusivat. Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat VALMISTAJA Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 65. Nyt Nays on tulossa Suomeen ja pääsin haastattelemaan perustaja Dustin Schöneä mitä Nays voi tarjota suomalaisille kalastajille. Naysin MTL LF -bladeissa värityksen viimeistely on erottava tekijä. Nays on Saksassa vuonna 2018 perustettu kalastustarvikebrändi, joka sai alkunsa kilpakalastukseen suunniteltujen uistinten tarpeesta. Viime vuosina vauhdilla kasvanut merkki on tuttu monista kilpakalastusformaateista, joista kotiintuomisina on usein ollut jalometallia tai kisan suurimman kalan titteli. K uusi vuotta on lyhyt aika, mutta siinä ajassa Nays on onnistunut luomaan vakuuttavan brändin, jonka tuotevalikoima on yhdistelmä uniikkia designia ja hyväksi havaittua käytännön toimivuutta. ”Etsin ihanteellisia vieheitä kilpakalastusta varten ja loin ensimmäiset prototyypit, jotka osoittautuivat tehoksaapuu Pohjoismaiden markkinoille täsmämallistolla Bladet ovat todella suosittuja ahvenen ja myös hauenkalastuksessa
Hauki on hyväksynyt VNM-jigin perinteisellä päällä tarjoiltuna. 66 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com
”Ajatuksemme on vähän sama kuin kilpa-autoissa. Meidän kilparatoinamme toimivat kilpailuja testikalastusvesistöt”, hän vertaa. Lisäksi pyrin luomaan tuotemerkin, joka edustaa nykyaikaa, raikasta elämäntyyliä ja joka erottuu vakiintuneista tuotemerkeistä. Tämä koskee niin vieheitä, vapoja kuin oheistarvikkeitakin. Meidän kilparatoinamme toimivat kilpailuja testikalastusvesistöt” Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 67. Tavoitteenamme on, että Nays houkuttelee sekä nuorempaa kalastajakuntaa että täyttää samalla kilpakalastajien vaatimukset huippulaadukkailla tuotteilla”, Dustin kertoo alkuvaiheista. Toimiva aihio ei vielä riitä, siitä pitää tehdä houkutteleva niin kalojen kuin kalastajienkin silmissä. Ne ratkaisut, jotka esitellään kilparadoilla, siirtyvät ajan kuluessa tuotantoon. Kun viimeistellyt yksityiskohdat yhdistetään laadukkaisiin materiaaleihin, toimiviin ratkaisuihin ja kohtuulliseen hintaan, niin ei ole ihme, että Nays on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa eurooppalaisessa petokalastusmaailmassa. Erottuva muotoilu niin vavoissa kuin vieheissäkin erottaa Naysin muista ja takaa brändin tunnistettavuuden. Myös logo on moderni tekstilogo, joka miellyttää varsinkin some-sukupolven silmää. Yksityiskohdat merkitsevät Kuten kaikissa laatutuotteissa, keskitytään Naysilla yksityiskohtien hiomiseen. Uusia innovaatioita otetaan käyttöön nopeasti ja testikalastuksen kautta saadut ominaisuudet jalostetaan valmiiksi tuotteiksi. Ne ratkaisut, jotka esitellään kilparadoilla, siirtyvät ajan kuluessa tuotantoon. kaiksi. ”Ajatuksemme on vähän sama kuin kilpa-autoissa. Koska merkillä ei ole vuosikymmenien perinteitä, siitä miten tuotteet ”pitää” tehdä, voidaan niihin suhtautua ennakkoluulottomasti ilman perinteiden tuomia rajoitteita. Nykyaikaiset YouTubessa kisattavat formaatit kuten Perch Pro, YPC Bank sekä live-kisat kuten World Predator Classic ovat toimineet oivana testikenttänä erilaisille ratkaisuille, ja kisoista saatujen kokemusten pohjalta on ollut helpompi lähteä suunnittelemaan omia toteutuksia
”Nays tunnetaan ainutlaatuisesta suunnittelusta ja ammattimaisesta markkinoinnista, erinomaisesta laadusta ja erinomaisesta asiakaspalvelusta. Nays palkkasi äskettäin oman design-osastonsa. Laadun kulmakivet Dustin Schöne kertoo, että laatuun panostaminen näkyy Naysissa kaikilla tasoilla. Tyylikkäästi kaikille kalastustyyleille Nays panostaa myös tyylikkäisiin vaatteisiin ja vaatemallisto on varsin laaja. Maailmalla on paljon hienoja tuotteita ja kilpailu on kovaa. Vapoja on yksi mallisto sekä hyrräettä hasNaysin kokeiluissa ja testeissä kokeillaan ennakkoluulottomasti erikoisempiakin kombinaatioita. 68 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Tämä on Dustin Schönestä olennaista brändin ja tuotteiden kehityksessä. Siihen ei kuulu vain t-paitoja ja lippiksiä, vaan myös huomattava määrä arkikäyttöön tarkoitettuja rentoja vaatteita ja kalastukseen suunniteltuja vaatteita. Olemmekin esimerkiksi satsanneet nopeaan ja tehokkaaseen asiakaspalveluun niin kuluttajakuin yritysasiakkaillemme.” Muista laatutekijöistä hän nostaa oman tuotekehityksen ja tuotetestauksen, jossa kaikki tuotteet käyvät läpi prosessin, jonka avulla tuotantoon valikoituvat vain parhaat. Liika kapea-alaisuus tappaa luovuuden”, hän perustelee. ”Tässä ei ole oikoteitä. Kalastajat arvostavat tätä filosofiaa, ja se on osaltaan tehnyt meistä sen, mitä olemme nykyään“, Dustin summaa. Naysilla panostetaan vahvasti etenkin suurahvenen kalastukseen tarkoitettuihin vieheisiin. Hänen mukaansa Naysin noin 20-henkisessä tiimissä on henkilöitä, joilla on kokemusta muista kalastusbrändeistä, mutta myös innokkaita kalastajia, joiden kokemus on peräisin täysin eri aloilta. Kalastusvälinevalikoimansa Nays on rakentanut maltillisella määrällä tuotteita. ”Massatuotteita, joissa ei ole sielua, löytyy maailmasta ihan tarpeeksi. ”Pyrimme saamaan arvokasta panosta ulkopuolelta ollaksemme aina innovatiivisia ja huipputeknisiä. Jatkossa keskitytään entistä enemmän laadulliseen elämäntyyliin ja ulkoiluvaatteisiin. Siksi olemmekin luoneet graafisten ja teollisten suunnittelijoiden ja turnauskalastajien tiimin, jonka saumattomalla yhteistyöllä tuotteemme syntyvät”, Dustin korostaa. Tuotteita testaavat oman väen lisäksi myös ulkopuoliset kovan luokan kalastajat, jotka antavat oman arvokkaan lisänsä prosessiin. Halusimme alusta lähtien tarjota kokonaisvaltaista laatua, joka ei rajoitu vain tuotteisiin. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä myös erittäin vaativille Pohjoismaiden markkinoille. Meidän pitää pystyä jatkuvasti luomaan uutta ja kehittyä. Ammattitaitoisen tiimimme vuosien kokemuksen ansiosta pyrimme aina olemaan ajan tasalla ja kehittymään jatkuvasti
pelikeloille. MZ-spinnerbaitin viimeistely ei jätä moitteen sijaa. Tulevaisuudennäkymät Dustin sanoo, että Nays laittaa vahvasti uutta vaihdetta silmään niin tuotekehityksessä kuin markkinoinnissakin. ”Tavoitteenamme on sosiaalisen median läsnäolon laajentaminen etenkin Saksan ja Keski-Euroopan ulkopuolelle, erityisesti Pohjoismaihin. Vaihtoehtoja löytyy kevyestä jigauksesta raskaampaan hauenkalastukseen. Ne vaihtelevat kevyistä finesse-vavoista raskaisiin haukivapoihin, joiden viehesuositus on jopa 200 g. Lue lisää naysbaits.com Spinnerbaiteja voi hyvin tuunata isommalla jigillä tarvittaessa. Kaikki lähtee piirustuspöydältä, päätyy protojen, testikappaleiden ja testikalastuksen kautta tuotantoon. Dustin Schöne kalastaa usein Hollannin vesillä, josta tämäkin suurkuha on haksahtanut testikalastuksen yhteydessä. Kalastajaa ei vaivata liian monella vaihtoehdolla ja jokainen malli on täsmälleen suunniteltu sille tarkoitettuun kalastusmuotoon. ”Ole ja pysy aina innovatiivisena”, mies vastaa hieman arvoituksellisesti YouTubesta tuttu virne naamallaan. Dustin kertoo, että kesällä 2024 lanseerataan myös uusia vapoja. Niin aloittelija kuin kokenutkin kalastaja löytävät mallistosta varmasti omaan käteen ja kukkaroon sopivan vaihtoehdon. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 69. Uistimissa jako on tehty kovaja pehmytvieheiden välille ja valikoimissa on bladeja, crankbaiteja, spinnerbaiteja, rapujigejä sekä erilaisia muita jigejä. Julkaisemme pian uusia isoja 15–30-senttisiä vieheitä, jotka kiinnostavat varmasti Suomen markkinoilla“, hän kertoo. Huomaa, että spinnerbaitissa on valmiina jigiruuvi lisäjigipyrstölle. Miten tämä kaikki onnistuu. Kuvassa näkyvää MZ RNNR -spinnerbaitia on tuunattu PRDTR-kumilla. Paljon on Dustin Schönellä putkessa ja välillä pitäisi ehtiä käymään kisoissa ja kuvauksissakin
Kuivapukujen lisäksi kaksiosaisia kuoriasuja nähdään kalastajien päällä ympäri Eurooppaa. Ursuitilla on töissä useita aktiivisia kalastajia, jotka kuuntelevat herkällä korvalla kentän toiveita ja osallistuvat itsekin tuotekehitykseen. Kun kangaspalat ja mansetit on leikattu kaavojen perusteella koneellisesti oikeaan muotoon, ne ommellaan ja liimataan kasaan käsityönä. Vuonna 1964 perustettu Ursuit tunnetaan etenkin sukellusja pelastuskuivapukujen valmistajana, joita käyttävät niin eri maiden viranomaiset kuin aktiiviset vesilläliikkujatkin. Lopuksi jokaiselle puvulle tehdään huolellinen painetestaus. Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat URSUIT & ANTTI ZETTERBERG Värimaailma oli kasarilla kohdillaan. Suunnittelu ja suurin osa tuotannosta tapahtuu edelleen Turun tehtaalla, tämän lisäksi tuotantoa on myös Valgassa, Virossa. Pääsin seuraamaan kuivapukujen tuotantovaiheita Turussa tuotepäällikkö Joona Elosen opastuksella. Turun tehtaalla valmistuvat kuivaja sukelluspuvut tehdään pitkälti käsityönä. Itse suunnitellut surffauspuvut olivat kova hitti aikoinaan. Pelastuspukujen legenda Ursuit täyttää 60 vuotta. Tänä päivänä Ursuitin valikoimiin kuuluu myös kuoriasuja, pelastusliivejä sekä erilaisia tekstiileitä. 70 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com U rsuit on vakiinnuttanut paikkansa kalastajien keskuudessa. Kaikki Ursuitin kuivapuvut valmistetaan käsityönä Ennen kuin puku päätyy kalastajan päälle, se täytyy suunnitella huolellisesti
Nykyään kaavat ovat digitalisoituja, mutta varmuuden varalta myös pahvikaavat löytyvät varastosta. Elosen mukaan tuotannon laatu auditoidaan vuosittain ISO 9001, ISO 14001, SOLAS/MED ja EASA/ETSO standardien vaatimusten mukaisesti. “Olemme valmistaneet jopa tuhansia mittatilauksena tehtyjä pukuja ammattikäyttöön ympäri maailman, joka kertoo osaltaan tuotantomme joustavuudesta”, Joona Elonen kertoo. Huollossa olleita pukuja odottaa sama painetesti kuin uusiakin ja ilman hyväksyttyä testiä ei yksikään puku poistu tehtaalta. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 71 Painetestaus paljastaa mahdolliset virheet saumoissa. Kovassakin käytössä ollut puku voidaan monessa tapauksessa onnistua korjaamaan täysin käyttökelpoiseksi ja turvalliseksi. Pitkäikäinen tuote on vastuullinen Tänä päivänä vastuullisuus on arkipäivää. Ursuitin kaikissa puvuissa on vuoden takuu, mutta yritys vastaa mahdollisista valmistustai materiaalivirheistä koko tuotteen eliniän ajan. Tässäkään ei ole oikotietä. Ompelu on tarkkaa käsityötä.. Vakiomalliin voidaan jälkikäteen lisätä esimerkiksi taskuja, MOLLE-kiinnitysjärjestelmä tai koko puku voidaan alusta lähtien valmistaa asiakkaan toiveiden mukaisena mittatilaustyönä. Yksilöllistä räätälöintiä Laadun lisäksi Ursuitin toimintamalli mahdollistaa myös tuotteiden yksilölliset räätälöintija muutostyöt. Kaavat toteutetaan digitaalisesti osaavissa käsissä. “Lisäksi kaikki kuivapukumme ovat CE-hyväksyttyjä henkilösuojainasetuksen (EU)425/2016 mukaisesti. Ursuitilla vastuullisuutta edustaa parhaimmillaan tuotteiden pitkä elinkaari. Tietokoneelta kaava-aineisto siirtyy leikkurille. Useimmilla kuivapuvuillamme on myös lisähyväksyntiä eri käyttökohteiden mukaisesti”, Elonen mainitsee. Saumojen teippausta täysin vesitiiviiksi. Tehtalla näkeekin pukuja, jotka ovat selkeästi tulleet kalastajien käytöstä huoltoon
Vuonna 2014 laajennuttiin Viroon, kun Ursuit osti ulkoiluja metsästysvaatteita valmistavan SG Balticumin, jossa ommellaan nykyisin esimerkiksi Ursuit Märketja Utö-kalastusasut. Isommat resurssit tuovat enemmän mahdollisuuksia tuotekehitykseen ja laajemmat myyntikanavat. Ursuitin ensimmäinen vientisopimus allekirjoitettiin niin ikään 1970-luvulla ruotsalaisen Watskin kanssa. Liikkeessä myytiin sukelluslaitteita ja neopreenisiä vesiurheilupukuja, jotka valmistettiin liikkeen takahuoneessa käsityönä asiakaskohtaisesti. Erilaisia pukukankaita löytyy suoraan rullatavarana kaavaleikkurin leikattavaksi. 1990-luvulla panostettiin entistä hengittävämpiin sekä miellyttävämpiin kuivamateriaaleihin ja 2000-luvulla esiteltiin Heavy Light eli ensimmäinen Ursuit-sukelluskuivapuku sekä uudenlainen kaksiosainen pelastuskuivapuku, Ursuit Gemino. Ursuitin tarinassa alkoi seitsemäs vuosikymmen 2024. Vuonna 2017 belgialainen tekstiilialan konserni Sioen Industries osti Ursuitin. Geminossa on Ursuitin patentoima innovaatio, erityinen kierteellä lukittava vedenpitävä vetoketju. Vaikka tilanteet ja olosuhteet muuttuvat, on huippulaadulle silti aina tarvetta ja tähän tarpeeseen Ursuitin tuotteet tehdään. Ursuitin vuosikymmenet Ursuitin tarina alkoi vuonna 1964 pienestä liikkeestä Turun keskustassa. 1980-luvulla alkoi 6h SOLAS -pelastuspukujen valmistus ja vuodesta 1986 alkaen Ursuitilla on ollut lisenssi valmistaa kuivapukuja Gore-Tex-kankaista. Eri pukujen komponentteja. 1970-luvulla neopreenipuvut yleistyivät ja kolmemilliset puvut myivät hyvin vesiurheilulajeja harrastavien keskuudessa, etenkin itse suunnittellut surffauspuvut olivat kova hitti. Sama käsittely toteutetaan puvun tullessa huoltoon.. Saippuaveden avulla nähdään heti mahdolliset vuodot. Jokainen puku käy läpi painetestauksen. Samalla oli edessä muutto suurempiin tiloihin keskustan ulkopuolelle, Teollisuuskadulle, jossa yritys toimi seuraavat 35 vuotta. Nykyisiin 2500 neliön toimitiloihin Turun Lausteella muutettiin vuonna 2008. 72 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com “Hyvä huoltopalvelu on meille kunnia-asia ja olemme iloisia, kun laatutuotteen elinkaarta voidaan huollon myötä jatkaa huomattavasti”, Elonen sanoo ylpeänä. Lisätietoa ursuit.com Leikatut palat valmiina ommeltavaksi
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 73
Hiltunen kertoo, että sähköisesti kääntyvä malli on yleensä niin sanotVedä venettä oikein Oikeanlainen koukku ja venetraileri varmistavat turvallisen perille pääsyn. ”Mekaanisesti kääntyvässä mallissa kuula kääntyy puskurin sisään ja ulos vivusta kääntämällä. Hänen mukaansa irrotettava vertikaalinen malli on alhaalta ylöspäin nostettava, missä jalustasta jää mahdollisimman vähän koukun irrotuksen jälkeen näkyville. Päivittäin tai useita kertaa viikossa vetokoukkua tarvitsevalle suositellaan kiinteää mallia, mutta mikäli koukulle on käyttöä vain pari kertaa vuodessa, kun esimerkiksi vie veneen talvisäilöön ja hakee sieltä pois, niin irrotettavankin voi hyvin laittaa. “Monesti koukun pesä jää täysin auton puskurin alle piiloon ja tällöin sähkörasiakin on puskurin sisään kääntyvä”, Hiltunen kertoo. Tällöin koukku on aina käyttövalmis eikä kuula voi jäädä matkasta. Vetokoukulla ja vetoautolla on väliä 74 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. “Tämä on edullisin, mutta ei niin silmää hivelevä ratkaisu. Kiinteä vetokoukku ei kuitenkaan sovi ihan kaikkiin autoihin, joissa rekisterikilpi alhaalla tai on sellainen peruutustutka mikä ottaa häiriötä koukun päästä. Koukkupajalla emme tätä mielellään asenna, ainoastaan silloin, jos ei vertikaalista mallia ole saatavilla (vertikaalinen kuuluu pakettihintaan)”, Hiltunen sanoo. Vene on kiinnitetty BoatBuckle-liinoilla. Erityyppiset irrotettavat koukut Kiinteät koukut ovat pääpiirteissään samanlaisia, mutta irrotettavissa malleissa on huomattavasti enemmän tarjontaa. Kuvassa Tomi Tikkasen vene Predator Masters 2024 -kisassa. Vetokoukkuihin myyntiin ja asennukseen erikoistuneen Koukkupajan maajohtajan, Ossi Hiltusen, mukaan irrotettava horisontaalisen mallin kuula kiinnitetään poikittain pesään. Mekaanisesti kääntyvää mallia tekee ainoastaan Brink ja sitä ei välttämättä ole saatavilla kaikille automalleille”, Hiltunen huomauttaa. Paketti pysyy kiinni vetokoukussa, jonka kunto ja toimivuus ovat olennaisessa roolissa turvallisessa tiellä liikkumisessa. Kuva Miikka Pulliainen. K oukun valinnassa kannattaa jo heti aluksi miettiä mitä vetää ja kuinka usein. Hiltunen mainitsee vielä kaksi erilaista irrotettavaa koukkua, mekaanisesti ja sähköisesti kääntyvät mallit. Kalastajat, veneilijät ja karavaanarit ovat aktiivisesti tien päällä vetämässä joko venettä tai asuntovaunua
”13-napaiseen tulee perusvalojen lisäksi peruutusvalo, mitä tarvitaan esimerkiksi katsastettavassa trailerissa. Vetokoukun huolto ja tarkistukset Koukun säännöllinen tarkistaminen tärkeää, sillä etenkin tiesuola on vaurioittaa lopulta parhaimman laatuistakin vetokoukkua. Ossi Hiltunen kertoo, että vetokoukun asennushinnat vaihtelevat heillä noin reilusta 500 eurosta 1200 euroon riippuen automallista sekä millaisen vetokoukun haluaa. Hiltusen mukaan kannattaa myös pohtia onko tarvetta 13-napaiselle sähkösarjalle vai tyytyykö 7-napaiseen. Helpointa on viedä koukku asennettavaksi esimerkiksi Koukkupajan pisteeseen. Kiinteä vetokoukku on kaikista huoltovapain, sillä siinä on vähiten liikkuvia osia. Irrotettavassa mallissa kannattaa tarkastaa pesän puhtaus sekä voidella tai rasvata kuulaosa pari kertaa vuodessa. Teksti ja kuvat ANTTI ZETTERBERG BoatBuckle-kuormaliinoilla kiinnittäminen on nopeaa ja varmaa. tu tehtaan malli, joka kääntyy sähkömoottorin voimalla puskurin sisältä käyttövalmiiksi ja käytön jälkeen takaisin puskurin sisään. Hinnat Vetokoukkua ei kannata ruveta asentamaan itse jo ihan turvallisuussyiden takia. Kitalukon kunnosta tulee pitää huolta, sillä auennut kitalukko voi aiheuttaa mittavaa tuhoa ja jopa hengen menetyksiä. Öljy ja rasva toimivat myös ylimääräisenä korroosiosuojana. Itse asennetussa vetokoukussa vastuu on ainoastaan itsellään ja onnettomuustilanteessa asiat voivat mutkistua. Sähköistys Vetokoukkujen mukana tulee aina sähkösarja, jonka avulla venetrailerin tai peräkärryn valot saa liitettyä auton valojärjestelmään. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 75. 13-napaiseen saa myös 40 euron lisähinnasta jatkuvan latausvirran sekä virtalukon kautta tulevan virran”, Hiltunen mainitsee
5. » Kytke virtajohto ja varmista, että trailerin valot ja vilkut toimivat. Muistilistaa venetrailerin vetämiseen » Varmista, millaisen kuorman vetämiseen oma ajokorttisi ajo-oikeus riittää sekä millaista peräkärryä saat vetää omalla autollasi. Sähköjohtojen asennusta. 2. Tässä asentajan ammattitaito korostuu. Ammattilainen suoriutuu tästä ongelmitta. Kun sopiva koukku on saatu asennettua, voidaan lähteä vetohommiin. Mikäli takana on liikaa painoa, voi liian takana oleva massa nostaa vetokärryn aisaa ja aiheuttaa vaaratilanteen. 1. 6. Tieto löytyy auton rekisteriotteesta. Tarkkaile peräkärryn liikkeitä. Sähkösarja liitetään auton dataväyläjärjestelmään. » Tarkista trailerin renkaiden kunto ja ilmanpaine. Yleensä lukossa on vihreä alue, jonka alueella lukituksen tulee olla. » Nosta peräkärryn tukipyörä ylös ennen lähtöä ja kiinnitä myös peräkärryn varmistuslenkki. Lisätietoa vetokoukuista koukkupaja.fi 8. Auton uudelleenkoodaus on suoritettu. » Aja rauhallisesti ja vältä äkkinäisiä liikkeitä. Vetokoukulla vetäminen Jo autoa valittaessa kannattaa miettiä minkä kokoista venettä tulee vetämään, että auton vetomassat riittävät yhdistelmälle. Pistoke valitaan joko 7tai 13-napaisena, 13-napainen mahdollistaa enemmän toimintoja. Asentaja Miro toteutti kiinteän vetokoukun asennuksen muutamassa tunnissa. Mikäli vetoauto kuuluu B-luokkaan, voi pelkällä B-kortilla ajettaessa sen perässä olla kokonaismassaltaan enintään 750 kilon perävaunu. Sähkösarjan asennuksen jälkeen auto on koodattava perävaunukäytölle. Sähköjohtojen vetoa varten kotelointeja täytyy avata. 76 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Perässä voi olla myös painavampi perävaunu, mutta tällöin ajoneuvoyhdistelmän (vetoauto + perävaunu) yhteenlaskettu kokonaismassa saa olla enintään 3500 kiloa. 7. Nykyautoja joutuu purkamaan perästä yllättävän paljon vetokoukun asennusta varten. » Valitse traileri siten, että veneen, moottorin ja trailerin yhteispaino ei ylitä trailerin suurinta sallittua kokonaismassaa. ”Sähkösarjan rasia kannattaa pitää mahdollisimman puhtaana eikä haittaa, mikäli sinne suhauttaa ruosteenestoa, kuten CRC:tä tai WD40:ä, sopivin väliajoin”, Hiltunen muistuttaa. » Jaa veneen paino mahdollisimman tasaisesti siten, ettei vaarallista aisanostetta synny. » Tarkista, että kitalukon lukitus vetokoukkuun on pitävä. Niin sanotulla Be-kortilla eli “pikku e”-kortilla saa ajaa ajoneuvoyhdistelmää, jossa on B-luokan vetoauto ja perävaunu, jonka kokonaismassa on enintään 3500 kiloa. 4. Kun johto on saatu vietyä auton sähkötauluun, täytyy se vielä kytkeä oikein. Mikäli kuulaa ei käytetä pidempiin aikoihin, on hyvä käyttää koukun mukana tulevaa kuulan suojusta. Koukun asennusta varten autoon asennetaan useimmissa tapauksissa tätä varten suunniteltu autokohtainen runkopalkki. » Säädä auton sivupeilit siten, että näet trailerin ja sen ympäristön. 3. » Isommat veneet vaativat aina jarrullisen trailerin. » Sido vene kiinni huolellisesti ja käytä kiristettäviä kuormaliinoja
Mercury Avator 7.5e -sähköperämoottorin kanssa tarvitset vain kohteen. Kampanja on voimassa 30.6.2024 saakka ja koskee vain Mercury Avator7.5e, 20e ja 35e – malleja. Aloita matkasi Mercury Avatorin kanssa.. Asennettuasi kannettavan moottorin ja akun nopeasti pikakiinnikkeellä olet heti valmis vesille ja haluamiisi seikkailuihin. Mitä, jos jokainen matka alkaisi vain napin painalluksella. MERCURY AVATOR™ 7.5E -SÄHKÖPERÄMOOTTORI SEIKKAILUT ODOTTAVAT. LÖYDÄ OMASI. Minne menisit. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 77 MercuryMarine.com/Avator KUN OSTAT NYT UUDEN AVATORIN, VOIT SAADA JOPA 1 000 € CASHBACK-EDUN! Cashback -etu on 7.5e-mallille -300 € ja 20e ja 35e -malleille -1 000 €. Avator on älykäs, täysin sähköinen perämoottori – suunniteltu tekemään seikkailemisesta vaivatonta
Teksti ja kuvat ANTTI ZETTERBERG Avustaja SAMI VIRTA Falcon BRs 4 ison veneen tunnelmaa kompaktissa paketissa Falcon BRs4 tarjoaa kokoluokassaan erinomaiset ajo-ominaisuudet yhdistettynä fiksuihin tilajärjestelyihin.. Tuplapulpetti suojaa Hyppäämme apukuski Sami Virran kanssa veneeseen ja irtaudumme rannasta. Näistä lähtökohdista olikin mukava lähteä koeajolle Vanajavedelle. Valmistaja on panostanut ajettavuuden ja tukevuuden lisäksi myös kalastukseen, sillä Falconeissa on otettu huomioon kalastusta helpottavat kiinteät ja integroidut ratkaisut sekä tarvittavat kalastukseen tarkoitetut lisävarusteet. Lisäksi veneessä on Lowrancen Liveja Elite-sarjan luotaimet liveluotaintelineellä sekä MotorGuide Xi3 55lb -keulasähkömoottori. Hyytävästä kelistä johtuen on mukava, että veneessä on tuplapulpetti ja keskikäytävä on mahdollista sulkea lasiovella. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 79 Falcon on kotimainen alumiinivenevalmistaja, jonka mallisto kattaa alumiiniveneitä vajaan viiden metrin pituisesta BRs 4:sta aina hieman yli seitsemän metrin mittaiseen BR 8:aan. Edellinen yö on ollut pakkasella ja ilma on hädin tuskin plussalla, joten pipon saa painaa tiukasti päähän jo rannassa. L okakuinen päivä on kirpeä kun saavumme Sääksmäen sillalle koeajoa varten. Koeajoon saamamme BRs 4 kelluu valmiina laiturissa 60 hv Mercury perälaudassaan. Vene on varusteltu lukuisilla kalastusvarusteilla kuten taka-avotilan heittokalastustasolla, keulasähkömoottoritelineellä, etutilan heittotasolla sekä kalastusistuimella. Mukavana lisänä löytyy synteettinen turkkipinnoite, joka on paitsi pehmeä, niin myös pitävä ja erittäin hyvän näköinen
Takaosan luukun alle mahtuu helposti kaksiosaisia virvelisettejä ja muuta tavaraa. Vene-esittely. Knaapit ovat tyylikkään mattamustat ja kaikilla tasoilla oleva pinnoite tuo pitoa ja mukavuutta. 60 hv Mercury kuljettaa BRs4sta todella vaivattomasti. Vaikka tämä vene on vain 4,8-metrinen, on tässä selkeästi samaa tunnelmaa kuin isosiskoissaan. Aktiivikalastajan kannattaa ehdottomasti tilata ne, sillä ne parantavat kalastusmukavuutta ja lisäävät samalla tilan tuntua. Tiloja löytyy keulatason alta, apukuskin konsolista, takapenkin alta, takatason alta sekä takakulmien köysilokeroista. Ajo-ominaisuudet Vanajaveden pinnassa oli vain hieman ryppyä kun lähdimme selälle kohti Hämeenlinnaa, joten mitään kovan kelin testiä emme voineet suorittaa. Tasaiset pinnat soveltuvat hyvin heittokalastukseen. 80 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Olemme aiemmin koeajaneet BR5:n, BR6:n ja lisäksi kokemusta on yli kuusimetrisestä BR7:stä. Veneessä on vakiona myös lukittava keulalokero, mutta koeajoveneessä oli lisävarusteena kalastusistuin sekä keulan heittotaso, jotka estivät keulalokeron avaamisen. Veneen käsittely on niin matkavauhdissa Veneen takatilat taipuvat moneen. Olin kuitenkin kokeillut runkomallia jo aiemmin BR 5:n kanssa merellä yli 10 metrin tuulessa, jossa vene toimi varsin mallikkaasti, joten uskoisin noin 60 senttiä lyhyemmän BRs 4:n toimivan merelläkin hyvin pienin varauksin. Tiloissa löytyy Pieneen veneeseen on saatu mahtumaan hienosti tilaa matkustamiseen ja kalastukseen. Heittotasot ovat myös mukavasti sopivan korkealla. Toinen USB ei olisi pahitteeksi kuskin puolella. Näistä apukuskin, takapenkin ja köysilokeroiden tilat ovat lukittavia. Heittely onnistuu mainiosti keulan ja takaosan heittotasoilla sekä takakulmien köysilaatikoiden tasaisilla pinnoilla vaivatta eikä mikään ole tiellä. 12V tupakansytytinja USB-virtalähteet löytyvät apukuskilta. Säilytystilat ovat tässä kokoluokassa ruhtinaalliset. Jopa 9-jalkainen vapa mahtuu kahdessa osassa takatason alle. Koeajoveneessä oli lisävarusteena heittotasot niin keulassa kuin perässäkin. On kuitenkin hyvä mainita, että ajoasennon etäisyyden säätö ei onnistu kiinteän takapenkin johdosta, joten kaikkein pisimmille yli 190-senttisille tilassa on hieman sovittamista. Ratti ja muut hallintalaitteet ovat hyvin ulottuvilla ja upotettu näyttö on sopivasti näkökentässä
Elektroniikan asennukset Elektroniikan asennuksiin veneestä löytyvät valmiit putkitukset laidoilla niin edessä kuin takana sekä poikittain pulpettien välissä. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 81 Tilajärjestelyt ovat hyvin mietittyjä heittokalastusta ajatelleen ja vaikka vene on ulkomitoiltaan pienehkö, se ei tunnu sisätiloissa. Vasemmalla keulasähkömoottorin Rebelcell-litiumakku ja laturi. Huiput asettuivat kahden hengen kuormalla aivan riittävään noin 31 solmuun. Rungon pito on erinomainen kovassa vauhdissa tiukoissakin kaarteissa. Takakulmista heittelee tyynellä säällä mielikseen ja esteetön ratkaisu mahdollistaa monta eri kalastustyyliä.. En näe, että tässä veneessä tarvitsisi ruveta potkuria vaihtamaan, ellei sitten mukana ole aina neljää henkeä tai muuten paljon lastia. Kuljettajan tilassa löytyy kaikki tarvittava, mutta tilaa ei ole mitenkään yltäkylläisesti elektroniikalle. Takapenkin allekin mahtuu varusteiden lisäksi tavaraa. Kuljettajan pulpettiin mahtuu jopa 12-tuumainen näyttö uppoasennettuna. Veneen runko on pohjasta 3,5, laidoilta 3ja kölistä 6-millistä 5083-seoslaadun alumiinia. Kaapeliohjaus on aina vähän tahmea ja kylmillä keleillä epävarmempi kuin hydraulinen. 5083-seoksen korroosionkestävyys on suolavesiolosuhteissa erinomainen eli veneen voi olettaa kestävän isältä pojalle. Pohja on pehmeä ajettava ja kylkilinjan alaosassa olevat palteet pitävät roiskeet aisoissa. Live-telineen saa asennettua kuskin viereiseen kaiteeseen ja näyttöApukuskin puolella on kätevää ovella suljettua säilytystilaa. Koeajoveneen potkuri oli kolmilapainen 10 tuuman nousulla oleva ja halkaisijaltaan 14-tuumainen ”vakiopotkuri”. Vakiona tulevan kaapeliohjauksen vaihtaisin kyllä itse sulavaan hydrauliohjaukseen. Lisänäyttöjen asennuskin onnistuu, mutta kapean pulpetin rajoitteet kannattaa huomioida. Huoltoluukuista plussaa. kuin kalastustilanteissakin vaivatonta ja kevyttä
Loppusanat Falcon BRs 4:n mainiot ajo-ominaisuudet tekevät siitä pätevän vaihtoehdon sellaiselle kalastajalle, joka käyttää venettä vaihtelevissa olosuhteissa pääosin sisävesillä. Matalanvedenankkurillekin löytyy takaa paikka, mutta silloin toinen köysilaatikko joudutaan uhraamaan. Pohjan jyrkkä v-kulma vaatii naksun enemmän tehoa kuin tasapohjaisemmalla veneellä. Vene-esittely. Apukuskin puolella on kaksoisUSBsekä perinteinen 12 voltin tupakansytytinpistoke. Turkkipinnoite vaimentaa mukavasti veteen kantautuvia liikkumisen ääniä ja on miellyttävä kävellä. Falcon BRs 4 » Pituus: 4,80 m » Leveys: 1,98 m » Paino: 460 kg + moottori » Suurin sallittu moottori: 60 hv L-riki » Huippunopeus: 31 solmua » Max hlömäärä: 5 hlö / 425 kg » CE-luokka: C » Polttoainesäiliö: 55 l » Hinta: 18 950 euroa (vene vakiovarusteilla) » Pakettihinta: 27 600 euroa 60 hv Mercurylla » Lisätietoa: falconboats.fi Keulan heittotason yhteyteen on mahdollista kiinnittää myös kalastustuoli. Keulasähkömoottori asennetaan keulapiikkiin omaan telineeseensä. Tukeva, mutta kevyt vene on omiaan trailerikäytössä ja työn jälki on laadukasta. Live-kalastus onnistuu hyvin yksinäänkin. Tukevat trailerilenkit edessä ja takana helpottavat veneen laskemista ja nostamista. Vene kulkee vielä jarruttomalla trailerilla, jolloin sen liikuteltavuus ei tuota ongelmia kevyemmälläkään kalustolla. Jämäkkä rakenne tekee BR4stä johdonmukaisen ajettavan. 82 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com jäkin voi asentaa tarvittaessa kaidekiinnityksellä. Konsolin tilajärjestelyistä johtuen live-näyttö on kiinnitetty kaiteeseen. Pistokkeista voi hyvin ladata puhelimia tai käyttää muita lisälaitteita kuten sähkötoimista kylmäarkkua. Kalastettavuus Hyvin suunnitellun muunneltavuuden ansiosta BRs 4 soveltuu vaativaan heittokalastukseen kolmelle hengelle, retkiveneilyssä kyydissä voi kipparin lisäksi olla jopa neljä henkilöä. Kannattaa ehdottomasti käydä itse kokeilemassa, jos tämän kokoluokan vene on kiikarissa
Vene on vakaa, kestävä ja siinä on hyvät soutuominaisuudet. Paljon tuttua, paljon uutta. Kun lasikuitu 1960-luvulla mahdollisti veneissä ratkaisuja, joita puuveneessä ei voitu tehdä, syntyi Päijän-nimeä kantava vene vuonna 1969 . P äijänin perustaneella Merisalon perheellä on pitkä historia veneiden valmistuksessa, sillä he alkoivat jo 1900-luvun alussa tekemään puuveneitä. Päijän 471 on Suomen eniten valmistettu soutuvene yli 70 000 kappaleen valmistusmäärällä. Tulipalo ja uusi alku Kesäkuussa 2019 tuolloin Asikkalassa toimineen Päijän Veneen tehtaalla syttyi raju tulipalo, joka tuhosi koko kiinteistön sekä paljon tuotantolaitteistoa. Yrityksen tulevaisuus näytti synkältä. “Perustimme ydinryhmän ja keräsimme sijoittajia taaksemme jatkamaan toimintaa perinteitä kunnioittaen, mutta uusilla ideoilla. Legendaarisen soutuveneiden valmistajan, Päijän Veneen, tarina jatkuu entistä ehompana uusissa tiloissa ja uusien omistajien ohjauksessa nimellä Päijän Boats. 84 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Kuvassa veneiden sisäkuoria odottamassa seuraavaa työvaihetta. Mallinimeltään vene oli 471 ja se on edelleen valmistuksessa. Löysimme upeat tilat Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat ANTTI ZETTERBERG & VALMISTAJA PÄIJÄN BOATS jatkaa Päijän Veneen perinteitä kunnialla Uudet tuotantotilat tuovat enemmän tuotantokapasiteettia
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 85. PÄIJÄN BOATS jatkaa Päijän Veneen perinteitä kunnialla Päijänin klassinen muotoilu pääsee oikeuksiinsa uuden logon ja varusteltavuuden myötä
“Huomasimme, ettei kukaan soutuvenevalmistajista juuri panosta soutuvenebrändeihinsä kunnolla. Päijänin legendaarinen Volvo-rekka kuskaa edelleen valmiita veneitä jälleenmyyjille. Näin päädyimme perustamaan uuden yrityksen ja Päijän Boats Oy syntyi”, toimitusjohtaja Antti Mäkelä valottaa Päijänin uuden tulemisen ensiaskelia. Viimeistelyä vaille valmiita olevia veneitä avovesikaudelle 2024. Halusimme tarjota kestävät, ergonomiset ja tehokkaammat airot kuin mitä perinteinen puuairo pystyi tarjoamaan. Aerojen kokoonpano tapahtuu linjalla käsityönä. Legendan päivittäminen Päijänin veneet ovat Suomen legendaarisimpia tehdasvalmisteisia soutuveneitä. 86 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Tälle vuodelle tehty Syvänteen sininen -erikoisväri on herättänyt huomattavaa kiinnostusta. Le-mallisarjassa veneistä löytyy rungon sisäinen putkitus perästä keskipenkin sisään ja sieltä jatkuen keulapenkkiin. Hyväksi havaittua konseptia ei kannata lähteä radikaalisti muuttamaan, vaan kehittää hyvää tämän päivän käyttäjäkunnan vaatimusten mukaisesti, mutta perinteitä vaalien. Lahdesta, johon rakensimme uuden tehtaan. Sähkökeulamoottoritelineen saa tilattua omana lisävarusteenaan. Tämä mahdollistaa erilaisten sähköratkaisujen kuten moottorin tai monitoimilaitteiden sähköjen asentamisen siten, että johdot pysyvät piilossa. “Airot olivat veneen heikoin lenkki, joka johti Aerot®-uutuusairojen luomiseen. Eikä airojakaan jätetty kehittämättä. Mäkelä toteaa, että lähes kaikilla suomalaisilla on kokemuksia soutuveneistä. Mäkelä sanookin, että Päijänin venekonsepti mahdollistaa paljon enemmän erilaisia käyttötarkoituksia kuin mitä brändin historiassa oltiin tarjottu. Siitä huolimatta soutuveneet ovat jääneet tuotekehityksessä moottoriveneiden jalkoihin. Sähkö sähköistää myös soutuvenemallistoja Sähkö tulee vähitellen veneilyynkin ja se johti uusien mallien luomiseen. Meillä oli hyviä parannusehdotuksia ja uusia tuotteita tuotekehitykseen sekä monialaosaava tiimi. Perusvenekonsepti kuitenkin pysynyt alkuperäisen mukaisena. Puuairot ovat pysyneet lähes muuttumattomina jo toista tuhatta vuotta”, hän huomauttaa. Isoimmat uudistukset ovat tapahtuneet brändissä ja veneen varustepuolella”, Mäkelä kertoo. “Halusimme vaalia hyväksi havaittuja ominaisuuksia, mutta myös tekemällä pieniä toiminnallisia päivityksiä. Näin veneily on entistä turvallisempaa kun lattialla ei ole johtoja joihin kompastua. Teimme isot investoinnit brändin kehitykseen ja viestintään, sillä haluamme positioitua vauhdin ja adrenaliinitäytteisen moottorivenemaailman vastavoimaksi, missä vesillä vietetyt nautinnolliset ja rauhalliset hetket korostuvat”, Mäkelä painottaa
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 87 Vuodet ovat kuluneet, mut ta vaalimme edelleen vuonna 1964 synt yny t tä visiotamme: Me olemme täällä, jot ta sinä voit tehdä t yösi hyvin, harrastaa lajia, jota rakastat ja naut tia siitä, et tä varusteesi toimivat, olivatpa olosuhteet miten haastavat tahansa.
Ainutlaatuisia lisävarusteita Päijän tarjoaa laajan lisävarustevalikoiman ja paljon sellaisia varusteita mitä ei ole saatavilla muihin soutuveneisiin. “Mökkija retkiveneilijät ovat saaneet ensimmäiset vain heille kohdistetut lisävarusteet 2024 eli Venemessuilla lanseeratut aurinkotaso, joka käy molempiin veneisiin ja voidaan asentaa niin veneen perään kuin keulaankin. 471, 471L, 471Le sekä 520L ja 520Le. Viimeistely ja asennukset ovat nekin Päijän Boatsilla käsityötä. Tärkeimmät kohderyhmät varusteiden näkökulmasta ovat kalastajat ja mökkiveneilijät. Myös telttakatos tuloillaan, mikä mahdollistaa veneessä yöpymisen yhdessä aurinkotasojen kanssa. Jokaisella on mallistossa oma tärkeä roolinsa. Mallisto Perusmallisto sisältää viisi erilaista venettä ja kaksi eri pituutta. Tehdas teki tälle vuodelle 100 kpl:een erikoiserän syvänteen sinistä Päijän Syvänne Limited Edition -mallia. Ihmisillä on hieman erilaisia odotuksia käyttötarkoituksensa pohjalta ja tällä mallistolla olemme voineet palvella lisävarusteiden kanssa asiakkaita erittäin hyvin.” Koko Päijänin historian ajan vene on ollut kelta-vihreä värityksestä tunnettu. Pätkitty lanka ruiskutetaan kovettimen ja sideaineena toimivan hartsin kanssa yhdessä. Muotissa olevan gelcoatin päälle ruiskutetaan varsinainen lasikuitu. “Saimme paljon palautetta värivaihtoehdoista ja halusimme tarjota vaihtoehdon Päijänin ostajalle syvänteen siniKäsityö on vahvassa roolissa Päijänillä. Tuotekehitys jatkuu ja haluamme pysyä koko ajan kehityksen aallonharjalla”, Mäkelä hehkuttaa. Esimerkiksi keulasähkömoottoritelineitä, patjasarjaa tai kölirautoja ei ole juuri muilla merkeillä tarjolla. “Näkemyksemme mukaan kaikille malleille on hyvin tasaisesti kysyntää. Lasikuitu tulee lasikuitulankana laitteeseen, joka katkoo sen pieniksi pätkiksi. 88 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 89
Antti Mäkelä yrittäjä / toimitusjohtaja, 45 » 25 vuotta yrittäjänä eri aloilla vesibisneksestä hoitoalalle » Veneily ja kalastaminen lähellä sydäntä » Motto: Tämän päivän valinnat vaikuttavat huomiseen ja huominen on parempi kuin tämä päivä Jukka Hakala myyntija markkinointijohtaja, 43 » Aiempi työura markkinoinnin ja myynnin parissa eri markkinointitoimistossa ja IKEAlla » Monenkirjava kokemus on päässyt arvoonsa pienessä yrityksessä kun kaikkea on tehty kädet savessa » Veden äärellä asuneena ja pikkupojasta asti veneilleenä on ollut kunnia-asia päästä rakentamaan Päijänin kaltaista brändiä kohti uutta tulemista Eetu Rajala yrittäjä / tuotantojohtaja, 29 » Aiempaa kokemusta esimerkiksi urheilukenttien rakentamisesta Päijän Boatsin uuden tulemisen avainhenkilöt sellä ulkopinnalla ja kelopuun harmaalla sisävärityksellä. Hän kertoo, että pelkästään vuosina 2022–2023 he pystyivät kaksinkertaistamaan markkinaosuutensa ja joka viides Suomessa myyty soutuvene oli vuonna 2023 Päijän. Päijänin kaltainen soutuvene tarjoaa erinomaiset puitteet liikkua ja harrastaa vesille erittäin kustannustehokkaasti ja vastuullisesti ilman meluhaittaa sähkölla tai soutaen”, Mäkelä sanoo megatrendeihin viitaten. Vientimarkkinat Päijäniä on viety historiansa aikana 10 eri maahan. Tulevaisuus näyttää lupaavalta Hullujen koronavuosien jälkeisinä haastavina aikoina Päijän Boats on koko ajan onnistunut kasvattamaan myyntiään. Antti Mäkelä. Hän sanoo, että Päijän Boats luo omaa kategoriaa pienten moottoriveneiden ja perinteisten varustelemattomien soutuveneiden väliin. “Sillä tiellä haluamme pysyä ja kehittää Päijän-soutuveneen ympärille uusia tapoja hyödyntää sitä erilaisissa tilanteissa vesillä ja luonnossa liikkuessa”, Mäkelä toteaa painokkaasti. 90 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Eetu Rajala. Vastaanotto oli Helsingin Venemessuilla positiivinen ja uusi väritys teki hyvin kauppansa”, Mäkelä myhäilee. Kaikki hiontatyö tehdään käsivoimin. Tutustu Päijän Boatsiin paijanboats.com Eri mallien muotoonleikattuja lasikuitumattopaloja valmiina laminoitavaksi. Perinteitä siis on, mutta vientimarkkinat pääsivät vanhan yrityksen loppuaikojen haasteellisina hetkinä kuihtumaan ja Päijän Boats on aloittanut niiden elvyttämisen Pohjoismaista. Työ kuitenkin jatkuu ja olemme keskittyneet uuden yrityksen alkutaipalella kotimaan markkinan kasvattamiseen ja palvelukonseptimme hiomiseen entistä parempaan kuntoon, jotta voimme palvella jälleenmyyjiämme tulvaisuudessa paremmin kaikilla markkinoilla”, Mäkelä muotoilee . “Kun taloustilanne paranee ja ihmisten luottamus kuluttaa vahvistuu, tulevat vaikeina aikoina tehdyt panostukset maksamaan itsensä takaisin moninkertaisena”, uskoo Antti Mäkelä. “Muutamia jälleenmyyjiä löytyy Norjasta ja Ruotsista. “Uskomme myös, että ihmisten halu liikkua luonnossa vastuullisesti kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Jukka Hakala
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 91 nyt nappaa paras kalasaalis! Valikoima vaihtelee myymälöittäin 6 99 JASU PIKALUKKOLAJITELMA 40 kpl/rasia 5 39 JASU JIGI LOUHI JA JIGIPÄÄT 6 cm 4 kpl/pkt tai 8 cm 3 kpl/pkt JASU KALAJIGI LOUHI JA JIGIPÄÄT 8 cm 16 kpl/rasia 11 95 EUMER JIGILAJITELMA JASU UKKO JA JIGIPÄÄT 7 cm 16 kpl/rasia 11 99 EUMER SPINTUBE FLUOROCARBON 0,30 mm 30 metriä 0,40 mm 20 metriä 0,50 mm 10 metriä 4 99 EUMER VAAPPU JASU HOLMA 46 mm 6,3 g Perch, Roach tai 126 6 99 EUMER JIGI JASU VENES 7 cm 4 kpl/pkt 108, 110 ja 126 6 99
Teksti ja kuvat ANTTI ZETTERBERG Lowrance Eagle on pätevä laite nykyaikaiseen kalastukseen. Mitä korkeampi nit-luku, sitä kirkkaamman kuvan näyttö tuottaa ja sitä selkeämmin kuva näkyy kirkkaasti valaistussa ympäristössä kuten keväisessä auringonpaisteessa vesillä. 92 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Lowrancen uutuusmalli tuo edulliseen hintaluokkaan huippuominaisuuksia kalliimman pään laitteista tyylikkääseen pakettiin yhteensovitettuna. L owrancen tyyliin edullisemman hintaluokankaan laitteissa ei tarvitse tinkiä ominaisuuksista ja Eagle on tästä erinomainen esimerkki. Vertailun vuoksi vielä muutama vuosi sitten edullisemman pään laitteiden nit-arvo oli 500-700. Kokeilimme näyttöä puolipilvisessä huhtikuisessa auringonpaisteessa ja katselukulma on oikeasti laaja ja näyttöä voi hyvin tarkastella myös polaroid-lasien läpi vinostakin, mikä ei tässä hintaluokassa ole ennen ollut mahdollista. Koska nykyisin kalastajat asentavat näyttöjä hyvinkin eri puolille venettä, on laaja katselukulma todella tervetullut ominaisuus. Näyttö on myös erittäin kirkas, esimerkiksi viiden tuuman laitteen näytön kirkkaus on 1000 nit. Esittely IPS-näytön paras ominaisuus on laaja katselukulma ja näkymä on selkeä viistossakin kulmassa. Pääsin kokeilemaan Eaglen 9-tuumaista versiota heti avovesikauden kynnyksellä. Tasokas näyttö Eaglessa on IPS-näyttö (In-panel-switching), joka tarjoaa kirkkaan näytön lisäksi jopa 178 asteen katselukulman. Eagleen sopivat myös esimerkiksi Hook Revealin anturien vanhemmat liittimet. 9-tuumaiseen versioon saa paljon informaatiota. Kosketusnäyttöä ei ole. Lowrance Eagle Kaikki hyvä samassa kohtuuhintaan. Kun liittimet pysyvät hyvin paikoillaan, ne myös pysyvät kunnossa pidempään. Eaglessa on yksi karttakorttipaikka. Helppoa kytkentää Toinen merkittävä uutuus ovat liitännät. Edeltävästä Hook Revealista tuttuja ominaisuuksia on edelleen kehitetty kalastajan eduksi. Uusissa liittimissä on mukana kierrelukitus, joka takaa sen, että johto pysyy paikoillaan kovassakin liikkeessä, kuten aalloilla pomppivassa veneessä tai pilkkikäytössä kannettaessa
Toiminnot tapahtuvat näppäimien välityksellä ja valikot noudattavat tuttua Lowrancen arkkitehtuuria, joka on mielestäni markkinoiden selkein. 599 euroa, 9” alk. Mielestäni Eagle on erittäin kyvykäs laite päälaitteeksi vähemmän kalassa käyvälle ja kakkostai kolmosnäytöksi aktiiviharrastajalle. Käytössä Eagle on ulkonäöltään laadukas ja moderni. Kuvassa näkyy valtava kalaparvi oikeassa kulmassa ja viistonäkymässä sama parvi "pölynä". Tärkeimpien toimintojen käyttö tapahtuu yhdellä napin painalluksella. Vanhemmat Hook Revealin johdot käyvät Eagleen, mutta niissä ei ole kierrelukitusta. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 93 Uusia antureita Eaglen anturitarjonta kattaa TripleShot HDja SplitShot HD -sekä 50/200ja 83/200 HDI -anturit, jotka tarjoavat erilaisia luotaustekniikoita. Ominaisuus, mikä Eaglessa on monelle merkittävä, on sen täysin automaattisesti säätyvä kaikuluotain, jonka ansiosta kalaan voi lähteä heti kun virrat on laitettu päälle. Lowrance Eagle » Kirkas IPS-näyttö, 1000 nit » Älykäs FishReveal-näkymä » Uudet kaikunäkymien väripaletit » Automaattisesti säätyvä kaikuluotain » Karttavaihtoehtoina C-MAP, C-MAP Genesis tai Navionics » MicroSD-korttipaikka (32 GB max.) » Esiladattuna maailmanlaajuinen peruskartta » Tallennustila: 3000 reittipistettä, 100 reittiä & 100 jälkeä » Helppo pika-asennusteline ja uppoasennusmahdollisuus » Vedenpitävyysluokka IPX7, kortinlukijan kansi suljettuna » Käyttöjännite 12 V DC (10,8–17 VDC) » Tyypillinen virrankulutus 5” laitteella 0,28A » Saatavilla 4-, 5-, 7ja 9-tuumaisena » Hinnat 4” 199 euroa, 5” 399 euroa, 7” alk. 7ja 9-tuumaiset laitteet tukevat SideScan ja DownScan Imaging -kaikuluotaustekniikoiden lisäksi myös FishReveal-toimintoa, joka yhdistää CHIRP-luotaimen ja DownScanin tuottaman tiedon samaan kuvaan. Kenelle. 799 euroa » Lisätietoa lowrance.fi Teksti ja kuvat ANTTI ZETTERBERG. Muuttuvissa olosuhteissa kalastaminen helpottuu olennaisesti. Sillan rakenteet ja pohjassa näkyvät putket ja tukit näkyvät selkeästi. Kokeilemaani 9-tuumaiseen näyttöön saa kerralla koottua todella hyvin olennaista infomaatiota, pienemmissä näytöissä ei luonnollisesti voi järkevästi koota kahta tai kolmea näkymää samaan. Myös omien karttojen tekeminen Genesis Live -kartoituksella C-MAP-karttakortille tai tyhjälle muistikortille onnistuu mainiosti. Parannettu kierrelukitus helpottaa asennusta ja irrotusta, joten Eagle sopii myös hyvin kannettavaksi matkaluotaimeksi. Koska sen voi hankkia erilaisilla antureilla, ovat erilaiset yhdistelmät mahdollisia kunkin kukkarolle sopivaan hintaan. Hintaluokassaan erittäin onnistunut tuote. Lowrance Eagle sopii moneen käyttöön: veneeseen ja kannettavaksi pilkkitai matkalaitteeksi. Uusi TripleShot HD -anturi sisältää CHIRP-, viisto -ja Downscan Imaging-toiminnot. Valikot ovat tuttua selkeää Lowrancea
Etenkin kylmän akun lataaminen ja tehohävikki kylmissä olosuhteissa nousevat keskusteluissa usein esiin. Nyt kokeiltu 20e vastaa teholtaan noin viiden hevosvoiman nelitahtiperämoottoria. 20e:n mukana tulee yksi 2,3 kilowattitunnin akku. Power Center. Mercury Avator 20e vastaa teholtaan noin 5 hv polttomoottoria. Kaukohallintalaitteella varustetun version hinta on noin 11 000 euroa sisältäen lisänäytön konsoliin ja Power Center -virranjakokeskuksen. 20eja tehokkaammissa 35e-moottoreissa on monia samoja ominaisuuksia kuin 7.5e-moottorissa, mukaan lukien alan ensimmäinen transverse flux -moottoriteknologia, kirkas värinäyttö sekä molempikätinen ohjauskahva. Moottorin paino on 21 kiloa. Koeajetussa moottorissa oli mukana vielä kaukohallintalaite eli tuntuma oli perinteinen, mutta äänimaailma uudenlainen. 94 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com L itiumakuilla toimivien laitteiden kuten sähköautojen ja keulasähkömoottorien akkujen kesto kylmissä keleissä aiheuttaa aika ajoin keskustelua. 35e:n mukana akkuja tulee kaksi. Veneenä oli TEKNIIKKA Teksti ja kuvat ANTTI ZETTERBERG Te kn iik ka Mercury Avator 20e kylmän kelin käyttökokeessa Kaukohallintalaite on aivan kuin perinteisissä bensaperämoottoreissa. Pääsin kokeilemaan Mercury Avator 20e -sähköperämoottoria viiden asteen pakkasessa juuri ennen kuin kausi viime vuonna päättyi. Kaukohallintamalli vaatii myös tämän yhdellä akulla (kahvamallissa ei tarvita) ja siihen voi kytkeä rinnan 4 akkua. Kulutus pysyi aisoissa marraskuun lopullakin.
Koeajo tehtiin Helsingin Koivusaaren edustalla aurinkoisessa kelissä. Moottorin mukana tulee yksi akku ja 230 W laturi. Moottorin akku oli ladattu täyteen valmiiksi ja Kala-Paltaan asteli kaksi henkilöä varusteineen eli lastia oli noin 200 kiloa. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 95 Te kn iik ka reilut 150 kiloa painava ja viisi metriä pitkä Suvi Kala-Palta, jonka tehosuositus on 3–15 hv. Eli lähes toinen mokoma menisi vastaavalla tavalla ajamalla, mitä pidän varsin hyvänä tuloksena ottaen huomioon, että kyseessä ei ollut jonboat-tyylinen pikkuvene. Akkuja voidaan yhdistää tarvittaessa rinnakkain jopa neljä kappaletta, mutta me ajoimme ainoastaan yhden akun varassa, sillä harvalla on käytössään useita akkuja johtuen niiden vielä varsin korkeasta 2600 euron hankintahinnasta. Ajotyyli oli sekalainen. Sen sijaan kahden tai useamman akun järjestelmässä akkujen ja moottorin väliin tarvitaan Power Center -virranjakokeskus, kuten myös kaukohallintalaitteella varustetussa versiossa. Yhdellä akulla ohjauskahvallinen 20e liitetään kaapelilla suoraan akkuun. Akkutietoa Avator 20e:n 2300 Wh:n litiumioniakku on kehitetty yhteistyössä Navico Groupin Mastervoltin kanssa. Tehdas lupaa lämpimissä oloissa akun kestoksi tunnin täyskaasulla ja uskon, että kylmässä ei tuosta juurikaan jäädä, mikäli akku on kunnossa. Lataukseen on tarjolla 230 tai 520 watin laturit. Mutkittelua ja suoraan ajoa pieneen vastatuuleen ja myötätuuleen. Kokeen kesto oli vajaat pari tuntia ja akkua oli jäljellä vielä 48 %. Tässä oli suuria heittoja kaasun käytöstä ja vastatuulesta riippuen.. Hyvin tyypillistä kalastuskäyttäytymistä pienellä järvellä ollessa siis. Välillä ryömittiin ja välillä kaasu oli täysillä lyhyitä hetkiä. Pudotuskoe on tehty ja akulla on vedenpitävyyden IP67-luokitus. Lisätietoa: mercurymarine.com Akku oli ladattu täyteen ennen koeajoa. Kokeessa havaittua Koeajopäivänä 22.11.2023 oli viisi astetta pakkasta ja suurin osa satamista jo riitteessä. Akun varauksen lisäksi näytössä on arvioitu ajomatka kulloisellakin kulutuksella. Avator 20e:llä voi siis huoletta tehdä myös alkuja loppukauden reissuja kylmissä oloissa ilman pelkoa, että akku kyykkäisi liian aikaisin
Jigaus tapahtuu kelauitolla ja vapauitolla pohjalinjasta ja välivesijigauksena. K oekalastusurakka suoritetaan maalis-elokuussa useiden kymmenien reissujen aikana eri puolilla Suomea olevilla järvillä. Ruthlessin Orka Shad ja Shad Tail uudet värit, Small Fish Paddletail 10 ja 7 cm, Hybrid Shad 7 cm, Orka King Crab 10 cm. 96 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Tälle vuodelle minulle on ilahduttavasti toimitettu koekalastukseen uusia jigimalleja, joita ei ole ennen esitelty. Kaikkiaan lähes 50 erilaista jigimallia ja kokoja vielä enemmän. Pitkään jaksoon mahtuu monenlaisia erilaisia säätyyppejä, joten uskon, että tällä kokeilulla pääsemme hyvin jyvälle eri jigien toimivuudessa erilaisissa olosuhteissa. Koekalastus antaa syvempää ulottuvuutta, kun tuloksia tulee eritasoisten kalastajien kesken. Samoin kokeillaan erilaisia rigauksia. Koekalastajina toimivat eri asiakkaani, mökkikalastajia, koulutuksessa olevia kalastusopasopiskelijoita ja ammattitason kalastajia, jotka ovat melkein koko ajan vesien ääressä. Toteutus Tarkastelemme, miten matalaja korkeaprofiiliset jigit käyttäytyvät ja paljonko todellisuudessa on väliä jigien uittotekniikoissa kylmemmällä ja lämpimällä vedellä. Jigejä ja jigipäitä tuli 15 eri toimijalta. Tokyo rig, Chebu head ja alimpana screw head 3 g:sta ylöspäin.. Tärkeää on myös painottaa kokeilua mökkikalastajan silmin eli käymme vesillä muutaman kerran myös ilman apuvälineitä. Raporttia jigien toimivuudesta julkaistaan seuraavissa numeroissa. On ollut hienoa havaita, kuinka paljon Suomessa on pienpajojen hienoja jigimalleja, joita kehtaa myös tarjota maan rajojen ulkopuolellekin. Teksti ja kuvat JUHA HAPPONEN JUHA HAPPOSEN KALASTUSNIKSIT Ju ha H ap po se n ka la st us ni ks it Jigiuutuudet vuodelle 2024 ut Vuoden 2024 uutuusjigien koekalastus alkoi jo maaliskuun lopulla. Tällöin satunnaisesti jigaava mökkikalastaja saa parhaiten tietoa siitä, miten homma toimii. Etenkin pienpajojen tekijät ovat kehittäneet mitä mielikuvituksellisimpia värejä unohtamatta hienoja luonnonvärejä. Selvitämme jigipäiden painon vaikutuksen jigien uintiin erilaisissa olosuhteissa: jos esimerkiksi aralle kuhalle ei normisyvyydellä 6–8 m vedessä kelpaa 10 g päällä uitettu jigi, niin tutkitaan leijutuksen vaikutus jigin tehoon vaihtamalla kevyempiä jigipäitä
Illex Craw 8 cm, Finesse Shad 5", Fat Shad 5", Slim Shad 5", 4" ja 3". JH Lures Tirri 3 uutta väriä. Savage Gear Fat Minnow 9 cm. Kuore Baits 15-9 cm. Ju ha H ap po se n ka la st us ni ks it Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 97 Evä Baits. Jasu Puruja 10-4 cm. Daiwa Prorex Slim Shad 10,5 ja 7,5 cm. Rapala CrushCity Cleanup Craw, The Mayor 2 kokoa ja The Kickman 3 kokoa. Devil Baits. Gunki Hourra Craw x 2, Tipsy x 2 ja Whiz. Gobster shad 9 cm. Finn Custom Lures Vip Pro Pike (ylh.) ja Vip Pro Zander 2 uutuusväriä. Pro Kalastus rigaussarja UVO-koukulla. JH Lures kolme uutta väriä Tirrin shad -malliin. THT Lures Vertsu 7 cm, Lapa 7 cm ja O?kö 5,6 ja 4,5 cm. Crafton Bleak 8,5cm. Demon Custom Baits 15, 12 ja 10 cm. VMC Dart jig ja Frog jig -jigipäät. Rapala CrushCityn Ned's BLT, The Stingman kahdessa eri koossa ja Freeloader. Kä yt tö ko ke es sa ol ev at jig it. Gunki Pacemaker 12,5 cm Mosquito, 13 cm GFlip uutuus rigauspää, Mosquito 10 cm, Kiddy 5 cm
Poikkeuksellista näkemystä näissä jigeissä tosiaan löytyy. Kokoluokkia on kolme: 7,5, 10 ja 12,5 cm. Valikoin kuvaan omat suosikkini ahvenja kuharintamalle. Värejä löytyy kaikkiaan 12 ja pakkauksessa on 2–4 jigiä koosta riippuen. Rapala ottaa uuden loikan pehmytvieherintamalle uudella CrushCity-sarjalla. 98 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com TIEDUSTELUT OPM INTERNATIONAL/VISION www.opm.fi, 09-2790460 | NORMARK www.normark.fi, 014-820711 | NORDIC SPORTS www.nordicsports.fi 05-8848400 | KALASTUSKOLMIO OY, 03-644 1222, www.kalastuskolmio.fi | DAIWA www.daiwa.com/scandinavia 0400-554614 | SANTICO TRADING www.santico.fi APAJAMATKAT www.apajamatkat.fi | PURE FISHING www.purefishing.com | EDGE, WESTIN, RIO, KINETIC www.motonet.fi | KUUSAMO www.kuusamonuistin.fi Uutta & kokeiltua. Toimii myös dropshot-kalasJacob Wheeler voitti seitsemännen Bass Pro Tourin 2024. C rushCity on amerikanenglannin slangia ja tarkoittaa suurin piirtein suomeksi kaikkea mikä on todella poikkeuksellista valtavassa tai vaikuttavassa mielessä. The Stingman & Tero. CrushCity-jigit tulee säilyttää keskenään, jotta ei tapahdu jigien sulamista. Piikkipyrstöisellä The Stingmanillä ei ole omaa uintiliikettä, vaan uintiliike tehdään kuolleen uiton jigien tyylisesti kelausrytmin muutoksilla ja vavan nykäyksillä. Hinta on kuitenkin aina 6,99 euroa. Jigeissä on selkeästi nähtävissä se, että työtä ei ole tehty kopioimalla muita vaan on luotu oma konsepti. Uppoava. Osaan jigeistä on ruiskutettu valmistusvaiheessa suolaa vatsaosioon painotukseksi ja jigien materiaali on omalla reseptillä valmistettua Super TPE:tä, joka on erityisen kimmoisaa ja kestävää kaikissa lämpötiloissa. Rapala CrushCity -jigisarja Täydellinen kentällinen Kuusi eri mallia CrushCityn mallistossa on kaikkiaan kuusi eri mallia, jotka on nimetty amerikkalaistyylisesti The Kickman, The Stingman, Cleanup Craw, Freeloader, Ned’s BLT ja The Mayor eli pormestari. The Stingmanin (kuvassa) kuten The Kickmaninkin vatsaan on ruiskutettu suolakiteitä, jotka laskevat painopistettä alemmas. The Kickman on melapyrstöinen kalajigi, jonka värikartta on eurooppalaistyylinen ja siinä on suolattu vatsa sekä hajuste. Aiemmin enemmän kovista uistimista tunnettu Rapala valtaa isosti uutta aluetta CrushCity-jigisarjallaan, jonka suunnittelusta vastaa moninkertainen Bass Pro Tour -voittaja Jacob Wheeler yhdessä eurooppalaisten kollegojensa kanssa. Kuvassa oleva pakkaus on 8 kpl versio testikäyttöön. Siksi CrushCityn jigejä voidaankin hyvin käyttää myös talvikalastuksessa herkkyyden kärsimättä
Koukku-urat selässä ja vatsassa. The Stingman toimi hyvin pilkinnässä. Freeloaderien eri rigauksia Jacob Wheelerin kädessä. Freeloader. Pituus 10,5 cm ja pakkauksessa tulee kolme kappaletta hintaan 6,99 euroa. Suolattu vatsa ja hajuste. Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat ANTTI ZETTERBERG, JANNE KOIVISTO & TERO RUOHO The Kickman. Uppoava. Suolattu vatsa sekä hajuste. Koot ja hinnat kuten The Kickmanissakin. Rapujigillä kalastetaan pohjalinjasta siten, että rapu heiluttelee saksiaan kuten aito saksiniekka. Uutta ja kokeiltua tuksessa sekä pilkinnässä. Saimme jigejä kokeiluun viime syksynä, mutta vesiaika jäi valitettavan lyhyeksi aikaisen talven tulon johdosta. The Mayor. Se soveltuu spinnerbaitin tai chatterbaitin hännäksi sekä vertikaalija dropshot-kalastukseen. Freeloader on todellinen monitoimipeli. Pituudet 7,5 ja 10 cm. The Mayor on parhaimmillaan perinteisessä pohjalinjajigauksessa. Ned’s BLT on ned-jigaukseen tehty kelluva pötkömallinen jigi, jonka uittotekniikka perustuu pohjassa pitämiseen ja herkkään uittoon. Onneksi kalastusopas Tero Ruoho ehti käyttää jigejä hieman pidempään ja häneltä saimme tähän todennettuja saaliskuvia. Uppoava. The Stingman. Palaamme asiaan oman testikalastuksen myötä seuraavassa numerossa. Myös kilkkejä syövät ahvenet ottavat mielellään rapujigiin. 7,5 senttisen jigin värikartassa on 12 eri väriä ja paketista löytyy kolme kappaletta 6,99 euron hinnalla. 2 kpl per paketti hintaan 6,99 euroa. Hinta 6,99 euroa. Soveltuu tavalliseen jigipäähän, vatsapainotettuun jigikoukkuun tai traileriksi. Lapiopyrstöinen jigi toimii hienosti vesien hieman lämmettyä. Ned's BLT. Cleanup Craw on uppoava ja se tarjoillaan 12 eri värissä. Lisätietoa rapala.fi P.S. Suolattu vatsa ja hajuste sekä koukku-urat selässä ja vatsassa. Cleanup Craw. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 99. Cleanup Craw on 9-senttinen rapujigi, joiden suosio on kasvussa meilläkin, sillä etenkin sisävesillä rapu on ahvenelle tärkeää ravintoa, ja merelläkin raitapaidat ovat oppineet syömään painolastivesien myötä levittäytyneitä liejutaskurapuja. Pakkauksessa 3–4 kpl
K uusamon Uistimen suunnittelija Jyri Junttilalla on ollut kiireitä, kun uutta blade-tyyppistä uistinta on kehitetty. Lisätietoa kuusamonuistin.fi Teksti ja kuvat ANTTI ZETTERBERG Vilkas painaa 13 g ja on täysin lyijytön. Tähän rigaukseen kuului erityinen evälippa, jonka Junttila oli tehnyt komponentiksi useampaa uistinta varten. Hän kertoo, että on tehnyt blade-tyylisiä protoja jo muutaman vuoden ajan, mutta vasta viime kesän versiossa kaikki tuntui olevan kohdallaan. Syvännemallin turpalevyllä Santeri 110 -malli ui syvemmällä ja sen uintiliike on vahvempi, kuin perinteisellä turpalevyllä. Viime vuonna esiteltiin Viekas-chatterbait ja Viikari-painolippa ja tänä vuonna vuorossa on Vilkas-niminen blade-uistin sekä kuhauistin Santerin Solo Deep -erikoismalli. ”Uitimme altaalla talven aikana monenlaisia blade-versioita ja monella eri tavalla rigattuna. Kuusamon Uistin laajentaa ja uudistaa mallistoaan Vilkas-blade ja Santeri Solo Deep Kuusamon Uistimen tuotekehitys ei lepää. Evälippa takarenkaassa luo vaapun profiiliin lisähoukutuksen ja mahdollistaa vaappuun hakevan uinnin. Junttila on koekalastuksen perusteella tyytyväinen Vilkkaan toimivuuteen. Vilkkaita suunnitteluhetkiä ”Bladen tuli olla herkkäliikkeinen, mutta silti riittävän painava pitkiin heittoihin. ”Kun alakoukun sijasta laitoimme evälipan leikarin kanssa kiinni, uinnista tuli heti hyvin mielenkiintoinen. Vilkas toimii etenkin lämpimien vesien aikaan erittäin tehokkaasti”, hän myhäilee. Tällä turpalevyllä kairataan syvälle. Tavoitteena oli tehokkaasti kalastava ja jollain tapaa omalaatuinen uinti. Yksi oikean tasapainon ja komponenttien yhdistelmä oli uinniltaan aggressiivisesti värisevä ja epäsäännöllinen, mutta silti hyvin vakaa”, hän kertoo. Teimme paljon protomuotteja ja erilaisia runkolevyjä. ”Kun uistin on kalastaessa tuonut hyvin saalista ja sillä on ollut mukava kalastaa, voi olla tyytyväinen. Vilkas eroaa muista bladeista leikarikoukun ja perinteisen kolmihaaraisen takakoukun puolesta. Iso satulamallinen turpalevy takaa syvemmän uinnin, joka on usein tarpeen kuhien ollessa kesällä välivedessä. Evälippa tuo uintiin lisäksi pientä hakua ja välkettä. Junttilan mukaan he ovat panostaneet viime aikoina erityisesti ahvenen ja kuhan kalastukseen ja päättivät nimetä kuusamolaisen bladen uintiliikkeensä mukaan Vilkkaaksi. 100 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Tutustumme Vilkkaaseen käytännössä seuraavissa numeroissa. Santeri on saanut Solo Deep -mallissa kolme kovaa uutta ominaisuutta turpalevyn, evälipan ja leikarikoukun myötä. Tämä piti saada aikaan lyijyttömästä materiaalista”, Junttila kertaa alkuvaiheita. Yksi leikarilla varustettu kolmihaarakoukku varmistaa hyvän tartutuksen ja kiinnipysymisen. Santeri Solo Deep – jopa neljään metriin Uusi Santerin malli Solo Deep on erityisesti kuhan uisteluun kehitetty tuunattu versio Santerista. Peruskelauksessa evälippa tekee uinnista epäsäännöllistä ja hieman hakevaa, kun taas ihan hitaassa kelauksessa evälippa taas pyörii rungon alla hyvin herkästi. Uistimen hinta on 12,50 euroa. Hinta on 14,50 euroa. Takakoukuksi valitsimme laadukkaan kolmihaaravärikoukun, mikä tarjoaa iskupisteen kalalle”, hän selvittää
Torqeedolla on lähes kahden vuosikymmenen kokemus ja yli 250 patenttia sähkömoottoreista, potkureista ja sähköjärjestelmistä sekä sarjatuotantolaitokset ja laajat tutkimusresurssit, joita yhtiö aikoo käyttää sähköperämoottoreiden kehittämiseen yhdessä Yamaha Motorin kanssa. Torqeedo tuo Yamaha Motor -konserniin vuosien asiantuntemuksen ja laajan sähköja hybridijärjestelmien tuotevalikoiman. Uusi Travel-mallisto avaa Torqeedon uuden aikakauden Torqeedo toi markkinoille ensimmäisen Travel-akkuperämoottorinsa jo vuonna 2005. Kauppa on osana Yamahan tavoitetta kasvattaa osuuttaan veneilyn sähköistymsessä. ”Yamaha Motorin myötä meillä on vahva strateginen kumppani rinnallamme, jonka avulla voimme yhdessä edistää sähköistä liikkuvuutta vesillä. » Rattiohjauksen kytkentä myös mahdollista. Tämä fuusio tarjoaa meille uusia mahdollisuuksia vahvistaa johtavaa asemaamme sähköisten venemoottorijärjestelmien kasvavilla markkinoilla ja muovata veneilyn tulevaisuutta kestävästi yhdessä”, muotoilee Torqeedon toimitusjohtaja Fabian Bez. Sähköperämoottoreiden pioneeri, saksalainen Torqeedo on myyty japanilaiselle Yamahalle. » Saatavilla 1100 ja 1600 W tehoisina (3-5 hv bensiinimoottori) » Hinnat 2890 ja 3890 euroa. Uusien Travel-mallien ominaisuuksia » Akun nopea kytkentä ilman johtoliitoksia » Kiinteä ohjauskahva pystysuuntaisella kulmansäädöllä » Vakiona 180 W verkkovirtalaturi, mikä puolittaa latausajat totutusta » Latausmahdollisuus aurinkopaneeleilla 200 Wp asti » Nopeasäätöinen matalan veden ajoasento » Korroosiolta suojaavat anodit vakiona potkuriakselissa ja rungossa » Ohjauksen kääntökulman 3-vaiheinen säätömahdollisuus » Informatiivinen lcd-värinäyttö » Lyhytja pitkärikiset versiot saatavilla. » Lisätietoa nykyisen maahantuojan sivuilla torqeedo.fi Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 101. Tähän päivään mennessä Torqeedon Travel -akkuperämoottoreita on toimitettu jo yli 100 000 kpl. Uusi Travel XP on saatavilla eri 1100 ja 1600 W tehoisena. Teksti MIKKO VAARALA Kuvat VALMISTAJA Torqeedo Yamahan omistukseen Travel XP on mahdollisuus ostaa joko lyhyellä tai pitkällä rikillä veneestä riippuen. Y ritysosto on tärkeä osa Yamaha Motors Marine CASE Strategy 2024 -strategiaa, jonka tavoitteena on edistää veneilyn ja merenkulun hiilidioksidipäästöjen vähentämistä vaihtoehtoisten propulsiojärjestelmien avulla
102 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Victorinox Evoke BSH keskittyy olennaiseen ja tekee sen täydellisesti Victorinox Evoke BSH on reilun kokoinen taittoveitsi tilanteisiin, joissa tarvitaan kestävää ja terävää veistä eikä mitään muuta. Erityisen, terän lappeessa olevan peukalopylpyrän avulla veitsen saa avattua yhdellä kädellä kätisyydestä riippumatta. Eikä kiehisten tekeminen ole ongelma. Terä lukittuu ja vapautuu painettaessa selkäpuolen avausvivusta. Veitsen teräsosat ovat martensiittista ruostumatonta terästä ja kahva on muotoon meistettyä alumiinia Alox-pintakäsittelyllä. » Lisätietoa mastermarkbrands.fi Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat JANNE KOIVISTO Terä taittuu siististi rungon sisään. Terän kääntäminen onnistuu yhdellä kädellä terässä olevan pienen pylpyrän avulla. Victorinox Evoke BSH -kääntöveitsi on klassikko jo syntyessään. Myös muita värejä on saatavilla ja lisäksi Limited Edition -versio. Yhtä kaikki, oli väri mikä tahansa, Evoke tarjoaa konstailematonta toimivuutta ja terävyyttä. Varma kumppani Koska Evokessa ei ole “turhia” toimintoja, se on kaikissa tilanteissa toimintavarma. Toki yli 160 euron arvoinen veitsi on itsessään sijoitus, mutta Evoke on tehty kestämään sukupolvelta toiselle ja kaikki hyvät asiathan kestävät aikaa. Evoke leikkaa tarvittaessa köydet poikki potkurista tai verkon paulan keulasähkömoottorista. Saimme kokeiluun kaksi eri väriä: mustan ja armeijan vihreän. E voke näyttää todella tyylikkäältä. "Kapeana ja hyvin joka paikkaan mahtuvana Evoke ei tee itsestään numeroa, mutta se toimittaa silloin kun tilanne niin vaatii.". Victorinox Evoke BSH Lukittuva 10 cm terä » Irrotettava peukalopylpyrä » Irrotettava vyöklipsi » Kiinnityslenkki narulle » Hinta 169 euroa. Kapeana ja hyvin joka paikkaan mahtuvana Evoke ei tee itsestään numeroa, mutta se toimittaa silloin kun tilanne niin vaatii. Alumiinista ja teräksestä valmistettuna se kestää myös veneja leirikäyttöä. Minimalistisessa veitsessä on terän ja kahvan lisäksi vain vyöklipsi ja kiinnityslenkki – korkkiruuvit, meisselit ja pihdit jätetään muille työkaluille. Victorinox ei ole koskaan valmistanut lyhyen elinkaaren tuotteita eikä tee sitä nytkään. Jos pitäisi ottaa autiolle saarelle yksi veitsi, niin Evoke olisi vahvoilla
Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 103 Kokeilemisen arvoista 1/24 Koeajossa Ei pelkkiä ennätyskaloja SÄYNETTÄ MERELTÄ RUOKAKUHAA VÄLIVEDESTÄ JA POHJALINJASTA Aktiivinen kalastusmuoto Kalakantoja kunnioittaen LOHEN PINTAPERHOKALASTUS VASTUULLINEN HAUENKALASTUS KOUKUSSA KALASTUKSEEN VUODESTA 2004 FALCON BRs4 2004-2 024 ILM AINEN! GRAT IS! FR EE ! IL M AIN EN ! GRA TIS ! FRE E! ILM AIN EN ! GR AT IS ! FR EE ! kalastus_1_24_e.indd 1 kalastus_1_24_e.indd 1 19.4.2024 23.36 19.4.2024 23.36 4 NUMEROA KOTIIN KANNETTUNA 30€ TILAA NYT! Tilaus: Atex Software Oy Puh. Valmistettu ilman ftalaattipehmittimiä. Realistiset maalatut silmät lisäävät houkuttelevuutta eivätkä ne irtoa käytössä. Slim Shad Y 7,5 cm sopii hyvin 1/0 offset-koukkuun tai 1/0-2/0 jigipäähän ja Slim Shad Y 10,5 cm sopii hyvin 4/0 tai 5/0 offset-koukkuun tai 4/0 jigipäähän kalastustyylistäsi riippuen. Lisätietoa daiwa.com/scandinavia Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat VALMISTAJA SlimShad Prorex Slim Shad on tyypillisen ahvenen ravintokalan kokoinen ja ui lähes samalla tavalla. Hinta alkaen 6,90 euroa / pkt/ 4 kpl. 03-4246 5340 tilaajapalvelu@atex.com. Prorex Slim Shad Y T ämän jigin 45 asteen kulmassa oleva pyrstö antaa houkuttelevan sivuttaisliikkeen, joka pysyy tehokkaana myös hitaassa uitossa. Prorex Slim Shad Y ärsytysvärejä. Prorex Slim Shad Y luonnollisia värejä
Siimanohjaimessa on Magsealed-laakerointi. sukupolvessa.Muotoilua ja toimintoja on edelleen hiottu yhä lähemmäs täydellistä kelauskokemusta. Sanka ja sen liike ovat niin ikään parannettuja. Vuoden 2024 Daiwa Certate on samalla 20-vuotisen mallisarjan merkkitapaus. KELAN OMINAISUUDET Airdrive design » Roottori, sanka ja puola on muotoiltu uudestaan tarjoten tarkemman kelauksen, pidemmät heitot ja napakamman tuntuman » Yhdestä palasta jyrsitty alumiinirunko lisää kestävyyttä ja jäykkyyttä » Rungon suurennettu tila mahdollistaa suuremman päärattaan asentamisen ja sitä myöten enemmän kelausvoimaa Magsealed » Daiwan uniikit magneettiöljyllä varustetut laakerit vähentävät kitkaa ja suojaavat kelaa vedeltä ja pölyltä täydellisesti Twistbuster III » Kolmannen sukupolven Twistbuster-mekanismi vähentää siiman kiertymistä entistä tehokkaammin Tough Digigear: » Duraluminista valmistettu koneisto on kylmätaottu ja tarkkuuskoneistettu kestävyyden ja optimaalisen rattaan hampaan muodon saavuttamiseksi » Duralumiini on paljon lujempaa kuin seostamaton alumiini ja alumiiniseoksistakin lujimpia Hinta alkaen 599 euroa. Uutta ja kokeiltua Daiwa Certate 24 jälleen lähempänä täydellisyyttä Puolan muotoilua on edelleen hiottu täydellistä heittoa ajatellen. Lisätietoa daiwa.com/scandinavia Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat VALMISTAJA "Japanissa valmistettu kela omaa kaikki Daiwan viimeisimmät kelateknologiat ja kokonaisuus tarjoaa huippukelaa etsivälle varmasti kaiken mitä voi toivoa." 104 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. D aiwan Certaten uusin versio on jälleen upea kehitysaskel edellisestä vuoden 2019 mallista. Vuodesta 2004 valmistettu kela julkaistaan nyt 8. Japanissa valmistettu kela omaa kaikki Daiwan viimeisimmät kelateknologiat ja kokonaisuus tarjoaa huippukelaa etsivälle varmasti kaiken mitä voi toivoa
Busterin omat heittokalastusvarusteet sopivat Buster S -malleihin vuodesta 2017 alkaen ja Buster M -malleihin vuodesta 2018 alkaen sekä Buster XL ja Buster XXL -malleihin alkaen vuosimallista 2020. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 105. Koska litium ottaa vastaan kaiken sen virran minkä moottorin laturi jakelee, se latautuu nopeasti. Jopa keulamoottorin virran voi ottaa Bluetooth-sovelluksella varustetusta akusta, jossa on myös latauksen esilämmitys pakkaskelejä varten. Mukana tulevalle istuimelle on keulakannella paikka. Lisätietoa apajamatkat.fi Jarocells BT60 HR. Buster XL ja Buster XXL: takaosan heittotaso, jolla on pituutta 1,6 m ja luukun alle jää 1,6 m leveä säilytystila. Keskiosan vapalaatikko, johon mahtuu 7 kpl 8 jalan vapoja pitkänä. Starttilitium on insinöörien taidonnäyte, sillä siihen on rakennettu vaste, joka estää moottorin laturia käymästä liian kovilla kierroksilla, mutta silti akku latautuu nopeasti. Varusteet voidaan myös irrottaa käyttötarkoituksen muuttuessa. 60Ah starttilitium maksaa 945 euroa ja sillä on 5 vuoden takuu. Varustelu malleittain Buster S ja Buster M: vapalaatikko, heittotaso ja heittotasolle kiinnitettävä kalastusistuin. Tehtaan kalastusvarustesarjalla luodaan kunkin kalastajan tarpeisiin sopiva vene menettämättä veneen muita ominaisuuksia. Sen eliniänodote on käytöstä riippuen noin 30 vuotta (2000 syväpurkauskertaa). Buster XL ja XXL pitkä vapalaatikko, johon mahtuu 7 kpl 8 jalan vapoja pitkänä. Nykyaikaisessa, runsaalla elektroniikalla varustetussa veneissä on kova virrankulutus. Jarocells BT 60.12 täydentää starttilitiumien sarjaa, josta on aiemmin löytynyt koot 100Ah, 125Ah ja 300Ah. Lyhyilläkin siirtymillä akku latautuu täyteen, eikä elektroniikkaa varten tarvita enää erillistä akkua. Keulasähkömoottoriteline ei kuulu tehdasasenteiseen pakettiin, vaan se on tilattava ja asennettava erikseen. Hieman mallista riippuen heittokalastusvarustukseen kuuluu heittotaso keulaan, vapalaatikko, takakannen kuomukotelon tilalle asennettava tasoluukku ja taittuva takapenkin selkänoja. 2024 Bustereihin kalastusvarustepaketit suoraan tehtaalta Etualalla varusteltavana M ja takana S. Busterin oma heittokalastusvarustus on saatavana tehdastilauksena uusiin 2024-vuosimallin Buster S, Buster M, Buster XL ja Buster XXL -veneisiin. Taittuva takapenkin selkänoja. BT 60.12 painaa vain 10,2 kg ja se vastaa teholtaan 120Ah lyijyakkua, jonka paino on noin 35 kg. Suoraan tehtaalta tilattuna kalastusvarusteltu M1 Fishing Edition,jossa vapalaatikko, heittotaso keulaan ja tasoluukku kuomukotelon tilalle. Uutta ja kokeiltua B usterilta saa nyt tilattua valmiiksi tehtaalla Ähtärissä varustellun kalastusveneen. Heittokalastusvarustus on saatavana edelleen myös jälkiasennettavana. Starttilitiumin idea on sen nopeassa latautumisessa. Lisätietoa ja hinnat buster.fi Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat VALMISTAJA Jarocells BT 60.12 Starttilitium esilämmityksellä H ollantilainen Jarocells esittelee starttilitiumien tuoteperheeseen uuden tuotteen
Sovelluksesta löytyy lähes kaikki samat toiminnot mitä moottorin mukana tulevassa kaukosäätimessä ja samalla sovelluksella voidaan hallita myös Raptortai Talon -matalanvedenankkureita. "Puhelin on käytännössä kaikilla aina mukana ja kätevällä sovelluksella voi jatkaa kalastusta aivan kuten varsinaisen kaukosäätimenkin kanssa." 106 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Uutta ja kokeiltua. Puhelin on käytännössä kaikilla aina mukana ja kätevällä sovelluksella voi jatkaa kalastusta aivan kuten varsinaisen kaukosäätimenkin kanssa. Sovelluksen kautta pääsee suoraan englanninkielisiin Humminbird / Minn Kota -tuoteoppaisiin ja -opastusvideoihin sekä voi tutustua kysymys & vastaus -palstaan. Se lisäksi että voit ohjata ja hallita laitteita puhelimestasi, voit myös päivittää järjestelmäohjelmistot suoraan One-Boat Network sovelluksesta Humminbirdja Minn Kota -laitteisiin. Sovelluksesta pääsee suoraan eri tietokenttiin. Täyttä hallintaa Minn Kotan One-boat network mobiilisovelluksella Uusia 2024 Minn Kota -keulasähkömoottoreita voi hallita täysin myös puhelimen välityksellä One Boat Network -mobiilisovelluksella. Ilmainen sovellus löytyy sekä Androidettä Apple-puhelimiin. Sovellus tarjoaa täydelliset toiminnot ja on hyvä pitää varalla, mikäli varsinaisen kaukoohjaimen virta pääsee loppumaan tai se unohtuu kotiin. Lisätietoa comstedt.fi Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat VALMISTAJA Tämäkin iso sähköisesti nostettava keulasähkömoottori tottelee sovelluksen komentoja. S ovellus kannattaa ladata, sillä kauko-ohjaimen akku tai paristo voi hyytyä viileässä kelissä
Sen sijaan monelta ei löydykään pienempää ämpäriä, joka soveltuu uistinten, mutta myös erilaisten työkalujen tai varusteiden säilytykseen keskellä isompaa ämpäriä tai erikseen. Koukkukoko on 2/0. Erilainen kiinnityspiste vaikuttaa myös uintiin ja esimerkiksi kylmiin kevätvesiin sopii parhaiten alempi kiinnitys, jolloin vaappu potkii rauhallisesti. Sopii niin uisteluun kuin heittokalastukseenkin. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 107 Uutta ja kokeiltua Uutuuksia Wiggleriltä Grimner, Plague ja pienempi uistinämpäri WH28 R uotsalainen Göteborgista kotoisin olevalla kalastustukkuri Wigglerillä on monipuolinen, hieman kotimaisista tukkureista poikkeava valikoima. Heidän tuotteistaan löytyy aina joku klassinen ja toimiva ominaisuus – niin nytkin. Räminäkammiossa on neljä kuulaa, jotka tekevät uistimelle omanlaisensa äänen sen uidessa. Kohtuuhintainen vaappu maksaa noin 12–13 euroa. Hinta on noin 15 euroa. Lisätietoa Wigglerin tuotteista wiggler.se Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat JANNE KOIVISTO WH28 kiinnittyy kätevästi veneen kaiteeseen nippusiteillä tai asettuu isomman ämpärin keskelle työkaluja tarvikesäilytystä varten. Wigglerin Grimner (vas.) ja Plague-vaaput tuovat jerkkeihin ja shadeihin kyllästyneille raikkaan vaihtoehdon. Todella näppärä oivallus, joka kiinnittyy joko nippusiteillä veneen kaiteeseen tai sitä voi kantaa omasta lenkistään. Pienempi uistinämpäri WH28 Monella hauenkalastajalla on uistimille valmis kahvallinen iso ämpäri, jollainen löytyy myös Wigglerin valikoimista (WH48). Plague Kahdella nokkalenkillä ilman erillistä turpalevyä varustettu 16-senttinen ja 94 grammaa painava vaappu. Hinta 9,90 euroa. Grimner on 185-millinen ja 70 grammaa painava perinteinen haukivaappu, jota voi heittää tai uistella. Vaapun tekee heitettäväksi sinkillä painotettu takaosa ja aerodynaaminen muotoilu. Seuraa meitä somessa Jatkuva haku, hae nyt! www.lappia.fi/koulutushaku Kalasta ammatti! @lappiakalatalous @lappiafishingschool Kalanjalostaja, kalastuksenohjaaja, kalastaja, kalanviljelijä. Ylempään lenkkiin kiinnitettynä vaappu sukeltaa jopa neljään metriin uisteltuna ja alempaan kiinnitettynä se kulkee hieman pinnemmassa, noin 1,5 metrissä
Jakki-pyrstölipasta löytyy 10 eri värivaihtoehtoa ja painoa on 10 g. Lippa on muodoltaan kananmunaa muistuttava ja aiheuttaa todella kovan värinän veteen. Jigit myydään 3 kpl:een paketissa hintaan 4,90 euroa. Supertail Jakki Supertail on nimensä mukaisesti isolla sirppipyrstöllä varustettu ahvenen ja kuhan jigaajan perustyökalu. Supertail 8 cm ylhäällä ja kaksi 10 cm alempana. Värejä on 10 kpl. Tämä on hyvä ominaisuus veteen päätyvän muoviroskan suhteen. Kokoluokat ovat 8 ja 10 cm, jotka ovat varsin passelin kokoisia perinteiseen pohjalinjajigaukseen. 108 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Uutta ja kokeiltua. Tälle kaudelle esitellään pyrstölippa sekä Supertail-jigi. Kolmihaarainen hilekoukku tuo uistimeen vielä lisää eloa. Edullisia Jakki-uutuuksia 2024 Pyrstölippa ja Supertail-jigi Kotimainen Tukkunet Oy:n edustama Jakki tekee kohtuuhintaisia uistimia uusimpien trendien mukaisesti. Jigi on perinteinen eli se ei kellu. Palaamme seuraavassa numerossa koekalastuksen merkeissä. Lisätietoa tukku.net Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat JANNE KOIVISTO & ANTTI ZETTERBERG Supertailin liimatut silmät pysyivät kiinni vaikka kuinka puristeli. L yijytön pyrstölippa on 10 grammaa painava kalarunkoinen ja takalipalla varustettu uistin ahvenen ja esimerkiksi kirjolohen pyyntiin. Tämä uistin lentää todella hyvin onnistuneen runkomuotoilun johdosta ja sen maalipinta kestää kolhujakin yllättävän hyvin ollakseen hinnaltaan vain 6,90 euroa eli lähes puolet kilpailijoita halvempi
Telineessä jigit pysyvät hyvässä kunnossa. Jigien lisäksi telineeseen voi laittaa myös muita vieheitä ja spinnerbaiteja. Arirack-telineessä jigit kiinnittyvät päästään hahloon, jolloin pyrstöt roikkuvat vapaasti suorina. Saatavilla Apajamatkojen verkkokaupasta apajamatkat.fi hintaan 35 euroa. Uusi jigi-/vieheteline veneisiin Arirack. Arirack Arirackin takana on kalastusopas Ari Paataja Tähän asti ongelmana on ollut se, että perinteisissä jigitauluissa tai veneen sisälaidoilla jigit roikkuvat koukustaan jigipää alaspäin, jolloin niiden pyrstö jää kaarelle ja jigi on lyhyen säilytysajan jälkeen pilalla. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 109 Uutta ja kokeiltua KUUSAMON UISTIMEN TUOTTEET PUUILOSTA! PUUILO.FI LÖYDÄ VALIKOIMA MYÖS VERKOSSA! KUF lippauistimet, Santeri Solo Deep vaaput, Räsänen lusikkauistimet, Räsänen ruohikkouistimet, Professor haukilusikat, Viekas ja Viikari lippauistimet, Vilkas uistimet. Jigit eivät pääse värjäämään toisiaan, eivätkä PVCja Elastomax/ElaZtech jigit sotkeutumaan keskenään
Jalan sisäänlaittoa helpottaa vetolenkki joustavassa varressa.. N imensä mukaisesti nämä kengät ovat nilkkakorkuiset. Grundéns Deck Boss Ankle Boot » 100 % vedenpitävä » Nilkkurimittainen 6” varsi » Paksu, vaimentava pohjallinen iskunkestävyyden ja mukavuuden takaamiseksi pitkinäkin päivinä » HeiQ Pure – hajunestopinnoite pitää saappaat ja jalat raikkaina » HeiQ SmartTemp – lämpösäätelevä viimeistely pitää jalat viileinä » Pohjan kuviointi parantaa pitoa märällä pinnalla » Jälkiä jättämätön pohja » 8 eri väriä » Hinta 110 euroa. Joskus saatetaan rantautua tauolle eikä kalastusta keskeytetä sateenkaan sattuessa. Parhaimmillaan venekäytössä Aktiiviset heittokalastajat seisovat veneessä pitkiä aikoja ja liikkuvat välillä liukkaillakin pinnoilla. Maahantuonti ja tukkumyynti: TACKLE TRADE Finland Oy. Hyvä ostos Deck Boss Ankle Booteista muodostui minulle käyttökokeessa nopeasti uudet suosikkikengät kalastukseen ennen kaikkea niiden huolettomuuden ja mukavuuden johdosta. www.lippatukku.fi, myynti@lippatukku.fi Nyt on heti pakko todeta, että tässä on täydellinen tuote jokaiselle kalastuksen harrastajalle. Joku voisi sanoa niitä saappaiksi, mutta mielestäni ne ovat kengät, sillä ulkonäkö ja istuvuus ovat enemmän kenkätyyppisiä. Lisäksi kantapäässä on kätevä reunus, jota toisella jalalla painaen saa tukea kenkää pois ottaessa. Kylmissä kevätkeleissä tätä ei vielä huomannut, mutta ei ole syytä epäilläkään väitettä. Uutta ja kokeiltua 110 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Saatava lähimmillä jälleenmyyjillä. Pohjista ei myöskään jää jälkiä lujitemuoviin. Kantapäässä olevasta pokkauksesta saa pitoa kengän pois ottamisessa. Lisätietoa eu.grundens.com Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat JANNE KOIVISTO Kalastajan uudet suosikkikengät Grundéns Deck Boss Ankle Boot Grundéns Deck Boss Ankle Bootsit ovat kuin kalastajalle luodut. Etuja takareunoissa on lenkki, jotka auttavat niin jalkaan laittaessa kuin kenkiä poistettaessakin. Muita ominaisuuksia Valmistajan mukaan Deck Boss Ankle Booteissa on hajuja torjuva viilentävä vuori, joka pitää jalat raikkaina. Kaikki edellä mainitut tilanteet sujuvat Deck Boss Ankle Booteilla muitta mutkitta. Pohjan kuviointi auttaa vettä siirtymään pois kengän ja takaa hyvän pidon märillä pinnoilla ja hämmästyttävän hyvin myös niljakkailla rantakivillä. Kätevän korkuiset, mukavat, helposti jalkaan laitettavat sekä 100 % vedenpitävät kengät lunastavat varmasti paikkansa varsinkin venekalastajien keskuudessa. Ei oikeastaan ole väliä missä keleissä lähdet vesille, jalat säilyvät kuivina kunhan et upota jalkaa liian syvälle veteen. Pohjat on tehty vartavasten veneessä ja laitureilla liikkumiseen. Aalto voi myös ajoittain murtua veneeseen sisään. Deck Boss Ankle Bootit sujautetaan jalkaan ja varren yläreunan neopreeninen reunus joustaa sopivasti antaen jalan liukua sisään. Tämä vaatii kengiltä paljon. Pohja on luonnonkumia eikä jätä jälkiä esimerkiksi lujitemuoviveneeseen. Täysin vedenpitävien kenkien tavallista paksumpi pohjallinen tuo tukea ja erinomaisen iskunkestävyyden
Väriskaala kattaa 12 väriä. Taisin itse saada yhdellä reissulla lähemmäs 15 kuhaa Delalanden jigeillä. Zand Fatin uinti on mielenkiintoinen yhdistelmä syöksyä ja rullausta. www.lippatukku.fi, myynti@lippatukku.fi. Persoonalliset ja Keski-Euroopassa hyvinkin suositut jigit pelittivät myös meikäläisissä vesissä. Lue lisää: delalande-peche.fr / kuusamonuistin.fi Teksti ja kuva ANTTI ZETTERBERG Delalanden Zand Fat on saatavilla rigauksella tai ilman. Tälle kaudelle poimin uutuuksista mielenkiintoisen combon: Zand Fat -kuhajigin, jota on saatavilla valmiiksi lyijyttömään luotipäähän rigattuna tai pelkkänä jiginä. Jigiversion mitat ovat niin ikään 10, 12 ja 14 cm. Rigattu versio muuten lentää lähes taimenlusikan lailla. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 111 Saatava lähimmillä jälleenmyyjillä. Rigattu versio on saatavilla 10, 12 tai 14 cm versiona ja 10, 14 ja 20 g päällä. Kummatkin versiot ovat meillä koekalastuksessa toukokuun ajan. Uutta ja kokeiltua Delalande Zand Fat – rigattuna tai ilman K uusamon Uistimen maahantuomat Delalanden jigit tulivat meille viime kaudella ensi kertaa kokeiluun. Lapiopyrstö on varsin leveä suhteessa jigin runkoon, joten potku on voimakas rauhallisellakin kelauksella. Maahantuonti ja tukkumyynti: TACKLE TRADE Finland Oy. Etenkin rigattu versio on luotipäästä johtuen sähäkkä liikkeissään, mutta sitä pystyy uittamaan hyvinkin raahaamalla tarvittaessa. Sopii myös vertikaalikalastukseen
Toisin sanoen mennään siis suoraan asiaan. ”Kun itse aloitin toden teolla meritaimenen heittokalastuksen noin kymmenen vuotta sitten, olisin kaivannut juuri tällaista teosta. Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuva KALLE REIVILÄ "Luin kirjan sängyssä iltalukemisena noin viikon aikana ja innostuin etenkin osioista, joissa käsiteltiin kalastustaktiikoita ja olosuhteita – juuri niitä olennaisia tekijöitä, joiden ymmärtäminen mahdollistaa onnistumisen.". N yt julkaistu opas on laajuudeltaan satasivuinen ja sisältää täyttä asiaa. Tavoitteenani on tehdä meritaimenen kalastus helpommin lähestyttäväksi ja selventää sen haasteita. Hinta on 27-28,95 euroa hieman kaupasta riippuen. Opas opastaa oppaassa Kalle Reivilä on kirjoittanut kirjan siitä näkökulmasta, että varsinkin aloitteleva harrastaja saisi mahdollisimman nopeasti onnistumisia. Kirja tarjoaa teoriaa, käytännön neuvoja ja näkemyksiä kokonaisvaltaisesti niin aloittelevalle kuin kokeneemmallekin meritaimenen kalastuksesta kiinnostuneelle”, Kalle kertoo. Tämä pitää varmasti paikkansa ainakin jos miettii kirjaksi asti julkaisua. Minullekin tuli yllätyksenä se, että miehen mielessä kyti oppaan kirjoittaminen meritaimenen kalastuksesta, vaikka näemme usein tutuilla paikoilla. Kirjaa on saatavilla esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta, AdLibriksestä sekä Kansallisesta Kirjakaupasta. Taimenien lukumäärä ja käyttäytyminen poikkeaa niin paljon muista petokaloista, että hyvä valmistautuminen ja pelin hengen ymmärrys on tärkeää. Luin kirjan sängyssä iltalukemisena noin viikon aikana ja innostuin etenkin osioista, joissa käsiteltiin kalastustaktiikoita ja olosuhteita – juuri niitä olennaisia tekijöitä, joiden ymmärtäminen mahdollistaa onnistumisen. Se on kirjoitettu nimenomaan opastyyliin, ei niinkään tarinoivasti vaan asiatiedon pohjalta. Takavuosien legendaariset Harri Hotin ottipaikkavinkit ovat ehkä lähin vertailukohta. Oppassa käydään seikkaperäisesti läpi kaikki mitä meritaimenen kalastuksessa on olennaista ja etenkin lajin haastavuuden näkökulmasta. Oma mielipiteeni Olen kalastanut meritaimenta yli 30 vuotta ja oppaassa oli itsellenkin hyviä faktoja ja sain moneen olettamukseen vahvistuksen myös kirjoittajan näkökulmasta. Taitto on myös aika tekstipitoista. Mutta oppaan kokonaisantiin nähden nämä ovat napanöyhtää, jolla ei ole isoa merkitystä. Jos jotain kehitettävää toivoo, niin kuvia voisi olla enemmän, etenkin uistimista, jotka nyt mainitaan vain nimeltä. Kirjassa tarjotaan hyvä tilannekuva tämän päivän meritaimenen kalastukseen, joka poikkeaa suurelta osin “takavuosien juhlavuosista”, joihin aina välillä nykytilannetta verrataan. Kirjan kuvailussa mainitaan, että näin laajaa ja perusteellista käytännön opasta meritaimenen heittokalastuksesta ei ole aikaisemmin julkaistu Suomessa. Uutta ja kokeiltua 112 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Kalle Reivilältä opas meritaimenen kalastuksesta Raw Fishing -nimistä kalastusopasyritystään sivutoimenaan pyörittävä Kalle Reivilä on ollut tuttu näky veneineen Helsingin vesillä meritaimenen perässä. Myös eri kalastusmuodot esitellään vaikka pääpaino on veneellä tapahtuvassa uistinkalastuksessa, joka on kalastusmuotona meillä varmasti yleisin ja eroaa siltä osin Ruotsin, Viron ja Tanskan pääosin kahlaamalla tapahtuvasta rantakalastuksesta
KALASTUKSEN LISÄKSI TILA TARJOAA MYÖS MUITA AKTIVITEETTEJA LOMALLESI Mainos.indd 1 Mainos.indd 1 22.4.2024 10.42 22.4.2024 10.42. Uutta ja kokeiltua Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 113 MAJOITU MUKAVASTI MERIKARVIANJOEN ÄÄRELLÄ NIITTYNIEMEN LOMAMÖKIT KATI NIITTYNIEMI NIITTYNIEMENTIE 62 29900 MERIKARVIA 050 468 7557 INFO@NIITTYNIEMI.FI WWW.NIITTYNIEMI.FI – VERKKOKAUPPA NYT AVATTU! TERVETULOA LUOMAAN OMAN TARINASI ALKU NIITTYNIEMEEN! NIITTYNIEMESSÄ RENTOUDUT HYVIN VARUSTELLUISSA LOMAMÖKEISSÄ LUONNON KESKELLÄ
Vavat toimitetaan kätevällä vapasukalla. Aavan tarina nivoutuu Suomen suosituimpien kalalajien heittokalastukseen eli ahvenen, kuhan, hauen ja meritaimenen kalastukseen. Näiden neljän kalalajin heittokalastus on koko Aava-brändin pohjana”, summaa vapojen suunnittelua vetänyt Antti Guttorm. Toimivuus on suunniteltu nimenomaan meidän kalastukseemme ja Aavalta löytyy myös malleja, joita ei välttämättä isommilta brändeiltä löydy. Messuilla oli selkeästi havaittavissa vahvaa kiinnostusta eri kalastusmuotoihin räätälöityihin vapoihin. Hän sanoo, että jatkuvasti löytyi jotain parannettavaa ja sitä myöten tuli uusia protoja ja testattavaa. Lähtötaso on keskihintaluokka ja huippumallit ovat ehtaa high endiä. “Tästä syystä kohdemarkkinamme on nimenomaan Suomi ja myös Ruotsi, koska siellä kalastetaan hyvin samantyyppisissä vesissä ja samoja kalalajeja, kuin meillä. Kaksi eri hintaluokkaa Aavan perusperiaate on ettei hinnat alkaen -malleja lähdetä tekemään. Mutta käytäntö on aina eri kuin visio ja teoriat. V ision Groupin omistama Aava lähti täyttämään markkinoilla olevaa tarvetta kotimaiselle vapamerkille, jolta löytyisi laadukkaita vapoja, jotka ovat suunniteltu meidän vesillemme ja suomalaiseen kalastukseen. Näin vältytään kuolleilta kohdilta keskellä aihiota, jota varsinkin edullisemmissa vavoissa esiintyy. Testiryhmän kuittaus.. Meritaimenelle suunnatut vavat tehtiin pituutensa johdosta perinteisellä keskiliitoksella”. Jarno tunnetaan esimerkiksi Vekkuli-meritaimenuistimen valmistajana ja kokeneena meritaimenen kalastajana ja hänen kanssaan oli tehty yhteistyötä aiemminkin. Guttorm alkaa listaamaan ominaisuuksia, jotka tekevät eron muihin ja niitä löytyy. Uutta ja kokeiltua 114 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Kotimaisen Aavan vavat lanseerattiin virallisesti helmikuun Venemessuilla. Siksi Aavalta otettiinkin yhteyttä Jarno Vähämäkeen ja Kalle Paavolaan. Kalle Paavolan kanssa ei ollut aikaisemmin tehty yhteistyötä, mutta kuultuaan mistä on kyse, hän hyppäsi mukaan kehitystyöhön kovalla innolla. “Ahven, kuha ja haukivavat on kaikki niin sanotulla kahvaliitoksella. Aavalla uskotaankin, että persoonallisille ja keskihintaluokasta ylöspäin oleville vavoille löytyy kysyntää myös maamme rajojen ulkopuolella. “Viimeisen kahden kauden aikana joku Aavan prototyypeistä on ollut vesillä lähes joka päivä kun on ollut avovettä. Tiraphenen rakenne, jossa grafeeni ja titaani yhdistyvät. Visionin vapaosaaminen yhdistyy uusiin näkemyksiin Vision Groupilla on noin 40 vuoden kokemus vapojen kehitystyöstä ja pitkät sekä tiiviit suhteet maailman edistyksellisimpiin tehtaisiin. On vaadittu myös huomattava määrä testitunteja, ennen kuin vavat ovat myyntiin päätyneet. Joten malleja on todellakin testattu käytännön olosuhteissa”, Guttorm korostaa. Monta mallia käytiin prototyyppivaiheessa läpi ja testasimme yli kaksi vuotta lähes lopullisia protoja”, Guttorm kertoo. Kallen kanssa on suunniteltu ahvenelle, kuhalle ja hauelle suunnattuja vapamalleja. Vapojen suunnittelua. “Meillä oli paljon erilaisia protoja kertyneenä vuosien saatossa ja visio mitä tarvitaan. Kohdennetut ominaisuudet luovat eron muihin Kaikki Aava-vavat on suunniteltu käytännön kalastus ja sen tarpeet edellä. Eli liitos on heti kahvan yläpuolella ja aihio on käytännössä yksiosainen. Aavan vavat ovat täsmäsuunnittelua parhaimmillaan Aavan vavat on läpikotaisin testattu meikäläisiin olosuhteisiin ja käyttötarkoituksiin. Tämän lisäksi Aavalla ajateltiin, että olisi hyvä pyytää näkemyksiä myös oman tiimin ulkopuolelta. Jarnon ja Kallen lisäksi on mukana ollut muitakin aktiivisia kalastajia sekä Suomesta mutta myös Ruotsista
Tämän lisäksi lisäsimme koukunpitimen yläpuolelle kumimaalia suojaamaan aihiota naarmuilta, joita uistimet saattavat aiheuttaa. Siksi kehitimme ensimmäiset vavat, joissa nämä kaksi vahvaa materiaalia yhdistyvät ja annoimme vavoille ja teknologialle nimen Tiraphene”, Guttorm summaa. “Olemme olleet eturintamassa testaamassa ja käyttämässä grafeenia kalastusvavoissa. EVA tarjoaa loputtomasti erilaisia värivaihtoehtoja kahvaan.. Vavat toimitetaan kestävässä ja ekologisessa kartonkiputkessa, joten postitus sujuu kätevästi. Guttorm nostaa esimerkin perusteellisuudesta kertoessaan koukunpitimistä. Kun saimme käsiimme ensimmäiset prototyypit, joissa oli käytetty titaania graafeenikerrosten välissä, koimme tilaisuutemme tulleen tuoda jotain täysin uutta ja ainutlaatuista markkinoille. Kaikki komponentit on valittu suorituskyky edellä eikä vapoja ole säästelty niiden toimivuuden testaamisessa. Aavan uniikkeja vapoja on saatavilla hyvin varustetuista erikoisliikkeistä sekä osoitteesta aavafishing.fi Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat JANNE KOIVISTO Antti Guttorm testaa eri vapa-aihioiden nopeutta. Perinteistä vapapussia ei ole ollenkaan, sillä sen käyttö on hyvin marginaalista. “Meillä on pitkä kokemus eri kahvamateriaaleista, kuten korkki, kumikorkki, hiilikuitu ja EVA. Aava on luotu suomalaisten tarpeet edellä Guttorm sanoo, että oli kyse mistä tahansa meille ominaisesta kalastuksesta, kuten meritaimenen venekalastuksesta, täsmäkalastuksesta, raskaasta hauenkalastuksesta tai ahvenen finessekalastuksesta, löytyy Aavalta aina optimaalisin vaihtoehto. Uutta ja kokeiltua Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 115 Kahvaliitos siirtää liitoksesta aiheutuvan pienen painon myös käden alle ja tämä luo vapaan erityistä tasapainoa ilman ylipitkiä kahvoja. “Kaikissa Aava-vavoissa on mittatilauksena tehdyt, todella helppokäyttöiset, koukunpitimet. Optimoinnin kruunaa ainutlaatuinen Aavan high end -vavoissa oleva Tiraphene-rakenne, jossa yhdistyvät maailman vahvin materiaali graafeeni sekä titaani, joka on vahvimpia metalleja. Erityistä ovat myös Aavan sivuilta löytyvät kelan kokoja painosuositukset, joiden kanssa vavat ovat kaikkein tasapainoisimpia. Me halusimme toteuttaa kaikki Aava-vavat EVA-kahvoilla, koska se on mielestämme paras tarjolla oleva kahvamateriaali. Laadukkaat EVA-kahvat ovat kevyitä, kestäviä, tunnokkaita, miellyttävän tuntuisia eri sääolosuhteissa ja EVAa on tarjolla lähes missä värissä tahansa”, Guttorm perustelee. Komponentit valitaan vapakohtaisesti. Myös kelakiinnikkeiden muoviosat on kumipäällysteisiä, jotta ne olisivat mahdollisimman mukavan tuntuisia kaikissa sääoloissa.” Kaikki Aava-vavat toimitetaan kullekin mallille mitoitetun vapasukan kanssa
Kokonaisuus on sisältä miellyttävän pehmeä ja ulkopuolelta sopivan karheaa tuoden tunnelmaa myös ammattilaispuolelta. Sisäpuolen pehmeä ja hengittävä PU-pinnoite tuo mukavuutta sekä vedenkestävyyttä. Säädettävät ja kiristettävät hihansuut. Käytössä Olen 185 cm ja 90 kg. Uutta ja kokeiltua Grundéns Full Share-sarjan takki ja haalarit tarjoavat veneilevälle heittokalastajalle toimivan ja tyylikkään vaihtoehdon yhteensä alle 300 euron hintaluokassa. Mitoitus on sopivan väljä ja varsinkin käden liikkeiden laajuuteen on kiinnitetty huomiota – kädet liikkuvat hyvin myös paksut vaatteet takin alla. Sain kokeiltavaksi harmaa-oranssilla väriyhdistelmällä varustetun asun ja mielestäni tämä kokonaisuus on tosi tyylikäs ja vesillä hyvin erottuva. Materiaalit Vaatteiden pintamateriaali on hyvin hankausta kestävää. Käytössäni oli XL-kokoinen asu ja se oli juuri passeli. Huppu on iso ja siinä on hyvin säätömahdollisuuksia. Alle mahtui fleecen lisäksi kevytuntuvatakki tai toppahousut ja pitkät tekniset alushousut. 116 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Pelkkä takki toimii hyvin sellaisenaan, mutta parhaiten ne toimivat yhdessä jo ihan ulkonäönkin perusteella. Käytin asua noin kahden viikon ajan alkukauden nihkeissä keleissä. Kalastajan monitoimiasu Grundéns Full Share Grundéns Full Share tarjoaa keskihintaluokassa hyviä ominaisuuksia kalastajalle. PU-pinnoitettu kangas on pehmeämpi ja vähemmän rypistymätön kuin käsittelemätön. F ull Share -takki ja -haalarit maksavat 139 euroa erikseen ostettuina. Valmistajan mukaan Full Share -sarja on alun perin suunniteltu kaupalliseen kalastukseen, mutta sen ominaisuudet hyödyttävät myös vapaa-ajan kalastajaa
Käytin asua niin veneilyssä, kalastuksessa kuin myös roudaushommissakin viileällä kelillä. Koin, että alle 300 euron arvoiseksi setissä Full Sharessa on paljon ainesta. Housuissa on etutasku ylhäällä, mutta ei reisitaskuja. Takin myrskyläppä suojaa isoa vetoketjua vedeltä ja myös sivutaskuissa on vetoketjun suojaläppä. Housuissa on säädettävät ja kiristettävät lahkeet. Kirjoittaja Loviisan vesillä Rönnqvist 15 puikoissa. Takin ja haalareiden sisäpinta on miellyttävän pehmeän tuntuinen ja sisäverkkotaskuun mahtuu paljon tavaraa tarvittaessa. Parempi vaihtoehto kuin muovipussi. Niistä löytyy yksi tasku rintamuksesta ja tietenkin legendaariset oranssilla Grundéns-tekstillä varustetut henkselit, jotka tuovat niihin kuuluisaa “sitä jotain”. Uskon, että Full Sharella pärjää sellaisessa kelissä, ettei siellä ole välttämättä enää muutenkaan kivaa kalastaa, joten normikeleissä ei tule olemaan ongelmia. Grundénsilla on mukava kuitupahvinen pussi pakkauksena, joka sopii vaikka sytykkeeksi. Huppu on säädettävä, samoin kuin hihansuut. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 117. Tässä hintaluokassa vedenpitäviä vetoketjuja harvemmin näkee, eikä niitä ole Full Sharessakaan. Varsinkin päällikankaan kestävyys vaikuttaa hyvältä ronskiin tekemiseen. Lisätietoa eu.grundens.com Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat JANNE KOIVISTO Grundéns Full Share » Vedenpitävä/hengittävä – vesipilariarvo 10 000/10 000 mm » Vetoketjulliset lämmittelytaskut » Vahvat isohampaiset YKK Aquaguard -vetoketjut » Säädettävä huppu ja hihansuut » Heijastavat logot lisäturvallisuutta varten » Myrskyläppä tuulta ja roiskeita vastaan » Hengittävä PU-pinnoite lisää vedenpitävyyttä ja kestävyyttä » Mitoitus liikkumavapauden takaamiseksi ulottuessa tai yläpuolella työskenneltäessä » Hinta 139 euroa erikseen ostettuina » Takissa 3 ja haalareissa 2 värivaihtoehtoa Mielestäni tämä väriyhdistelmä on todella hyvä. Uutta ja kokeiltua Takissa on sivuilla vetoketjuilla varustetut lämmittelytaskut sekä rintatasku. Legendaariset oranssitekstiset henkselit lukitaan painamalla. Haalareissa on vetoketju lahkeessa sekä myös säätömahdollisuus
Kalastajalle huomioitavaa on etenkin värejä ja varjoja yhdistelevä syvyysvarjostus, jonka ansiosta on helpompi tulkita, mitä pinnan alla on kuin pelkästä syvyyskäyrästä. Malliston yhteisiä ominaisuuksia ovat Garmin Navionics+ -kartat ja luotaintuki sekä full HD IPS -kosketusnäyttö, joka tarkoittaa sitä, että näyttöä voi tarkastella vinostakin kulmasta päivänvalossa. Syvyysvarjostus on saatavissa yli 40 000 uudelta järveltä. Näyttö toimii myös polarisoituja aurinkolaseja käytettäessä. Matalan veden varjostus. Nykytyyliin GPSMAP 1623 verkottuu NMEA 2000ja Garmin Marine Network -yhteyksien avulla veneen muiden järjestelmien sekä tutkan kanssa. Erittäin edistykselliset karttatoiminnot Garmin Navionics+ja Premium-tason Garmin Navionics Vision+ -karttaratkaisuissa on runsaasti rannikon ja sisämaan sisältöä. Satunnaisveneilijälle ja -kalastajalle löytyy halvempiakin vaihtoehtoja. Luonnollisesti tuki on myös Livescope-luotaimelle. Lisätietoa garmin.com/fi Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat VALMISTAJA Näytössä löytyy Garmin GPSMAP 1623 GPSMAP 1623 käy mainiosti yhteen myös eri tutkamallien kanssa. Syvyysalueen varjostus. M allisarjaan kuuluvat muut mallit ovat 7-, 9ja 12-tuumaisia ja nyt uusi 16-tuumainen tuo selkeän kokoloikan. GPSMAP 1623 -karttaplotterin suositushinta on 5 689 euroa. Uutta ja kokeiltua Garmin julkisti Helsingin Venemessujen aikaan GPSMAP x3 -mallistoon uusimman ja suurimman 16 tuuman koon. 118 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Siksi se onkin suunnattu tosiharrastajalle. 16-tuumaiseen näyttöön saa huiman määrän informaatiota näkyville samanaikaisesti. Uusi kartta kattaa yli 120 % enemmän alueita kuin aiemmat kartat. Yhdistelmälaite GPSMAP 1623xsv on hinnaltaan 5889 euroa. Kaikki luotaintyypit käyvät Luotainyhdistelmäversio GPSMAP 1623xsv tukee Ultra High-Definition ClearVüja SideVü (viistoluotaus)luotaimia sekä perinteistä Chirp-luotainta. Lisähintaan hankittavassa Navionics Vision+ -kartassa on premium-toimintoja, kuten kirkas ja selkeä syvyysvarjostus. Navionics+ -kartassa on automaattinen Auto Guidance+ -reittisuunnittelutoiminto. Tosiharrastajalle 16-tuumainen laite on arvokas, siitä ei pääse mihinkään. Wifi-yhteys mahdollistaa esimerkiksi ohjelmistopäivitysten tekemisen tai ActiveCaptain -sovelluksen kautta tapahtuvat komennot. 16-tuumainen näyttö riittää useimmissa tapauksissa ainoaksikin näytöksi myös vaativassa kalastuskäytössä
Erinomainen ja nerokas tuote, jota voi suositella kaiken ikäisille kalastajille. Mitä enemmän leikkaa, sitä hauskempaa se on. Patriot G-Grip keraaminen siimaleikkuri Keraamisilla terillä varustetut leikkurit eivät ruostu, eivät paina juuri mitään ja kulkevat mukana kaikkialle. Hinta 14,99 euroa. Keraamiset terät vetäytyvät automaattisesti sisään, kun niitä ei käytetä, joten kukaan ei pääse loukkaamaan itseään. Monitoimipihdit, keraaminen siimaleikkuri ja kalastuspihdit muodostavat Patriot G-Grip-malliston. Leikkuri voidaan kiinnittää kätevästi esimerkiksi kahluuhousujen tai kalastustakin kiinnityslenkkiin. Kätevä monitoimityökalu, jossa kaikki tarvittava kukkaroystävälliseen hintaan 19,99 euroa. Patriot G-Grip All-in-1 monitoimipihdit Alle 20 euron hintaisissa monitoimipihdeissä on lukuisia kalastajille suunniteltuja toimintoja. Terät leikkaavat kuitusiimaa kuin lankaa ja tuntuu, että sadan leikkauksen jälkeen pihdit alkavat vielä parantua. Hinta 19,99 euroa. RST-pihtiosassa on kärkityökalu uistinrenkaille, holkkipuristin sekä sahalaitakuvioitu siimaleikkuri. Lisätietoa Patriotin tuotteista opm.fi Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat ANTTI ZETTERBERG & JANNE KOIVISTO Patriotilta fiksuja kalastajan työkaluja Siima katkeaa ja koukut vaihtuvat näppärästi G-Grip RST-pihdeillä. Pihtien alumiinisen rungon sisään taittuvat terät, kuten veitsi, sakset, ruuvimeisselit ja saha ovat myös ruostumatonta terästä. Uutta ja kokeiltua Kotimainen Patriot on varmasti eräs tuotteliaimmista kalastusbrändeistä mitä tiedän. Mallisto tunnetaan nimellä G-Grip. Kumilla päällystetyt kahvat ovat ergonomisesti muotoiltu ja tarjoavat erinomaisen otteen ja puristusvoiman. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 119. Hyvinkään miehet ovat taas olleet vauhdissa ja luoneet käytännöllisten työkalujen malliston, jossa on monitoimityökalu, kalastajan pihdit sekä ruostumaton keraaminen siimaleikkuri. Patriot G-Grip RST Series -kalastuspihdit Ruostumattomasta teräksestä valmistetut pihdit ovat omiaan venekäytössä, sillä ne kestävät korroosiota todella hyvin. Keraaminen leikkuri kulkee mukana kaikkialle. Pihdeissä on pätevä koukunrenkaan avaaja, jonka lisäksi niistä löytyy kärkityökalu uistinrenkaille, holkkipuristin sekä erittäin terävä volframikarbidista tehty siimaleikkuri
Saatavilla kaksi kokoa S ja M. Kelluvuus mahdollistaa myös haavin käyttämisen esimerkiksi sumppuna kelluntarengastai kahluukalastuksessa sen ajan, jotta kala pääsee huilimaan ennen vapautusta ja kalastaja voi laittaa itsensä samalla kuvauskuntoon. H aaveissa on alumiininen mitta-asteikolla varustettu teleskooppivarsi sekä 8 mm silmäkoolla varustettu kumihavas. Hinnat 24,90–34,90 euroa. Patriot Hydro-X haavit soveltuvat täydellisesti esimerkiksi jalokalojen, ahvenen ja kuhan kalastukseen. Kahva on EVAa ja kahvan päässä on kiinnityslenkki karbiinihakasella Kehys on alumiinia ja siinä on kellukkeet reunoissa. Kelluvaa haavia voi käyttää hyvin myös sumppuna ja veteen tippuessa ei ole huolta uppoamisesta.. Uutta ja kokeiltua 120 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Patriotin Hydro-X-sarjasta löytyy näppärä haavikaksikko kooltaan S ja M. Haavit ovat todella kevyitä ja nopeita käyttää, kellukkeiden johdosta havas ei ”tuikkaannu” aivan niin nopeasti veteen kuin perinteinen havas, mutta ero on todella marginaalinen. Haavi on varustettu kumipinnoitetulla havaksella, johon eivät koukut tartu ja samalla havas on myös erittäin kalaystävällinen. Lisätietoa opm.fi Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat JANNE KOIVISTO Patriot Hydro-X-haavit kelluvat ja taittuvat Taitto tapahtuu siirtämällä salpaa nuolen suuntaan. Kelluvuus tuo etuja Kelluvuus takaa sen, ettei haavi uppoa pohjaan, vaikka se sattuisi tippumaan. Kevyet ja pieneen tilaan taittuvat haavit vievät vähän tilaa ja ne ovat kätevä kantaa mukana. Kelluvuutensa ansiosta Patriot Hydro-X haavi ei myöskään uppoa, vaikka putoaisi veteen ja haavia voidaan käyttää myös esimerkiksi sumppuna. M-kokoisen haavin varren mitta on 80 cm
Kuljetusasentoon nostaessa teline lukittuu tukevasti vaakatasoon lepäämään kiinnityspöydän päälle, jonka jälkeen kevyt kiristys lukitusveivistä riittää. Erittäin monipuolisten säätöja kiinnitysmahdollisuuksien ansiosta se soveltuu asennettavaksi lähes kaikentyyppisiin veneisiin. Patriot LiveFix 360 -anturiteline » Järeä 10 mm paksu alumiininen kiinnityspöytä säätöurilla » Mahdollista asentaa kaiteeseen, tasoon tai kiskoon (kiskokiinnike lisävaruste) » Mukana kiinnitystarvikkeet kaideasennusta varten (25 mm / 1” putkeen) » Anturiputken kokonaispituus 150 cm » Anturiputken halkaisija 25 mm / 1” » Sisäputkirakenne mahdollistaa johdon kiinnittämisen ulkoputkeen » Pultit ja kiinnitystarvikkeet ruostumatonta terästä Patriot LiveFix 360 on suunniteltu toimimaan Lowrance Active Target -, Garmin Panoptix Livescope ja Humminbird Mega Live -antureiden kanssa. Alumiinista anturiputkea (vakiomitta 150 cm) voi tarvittaessa lyhentää juuri sopivan mittaiseksi pienempiin veneisiin. Hinta 199 euroa. Helppokäyttöinen Anturiputki lukittuu alaslaskettaessa omaan tuettuun hahloonsa ja kevyt kiristys lukitusveivistä riittää. Uutta ja kokeiltua Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 121 Patriot LiveFix 360 on alumiinista valmistettu, tukevarakenteinen anturiteline livekaikuluotainkäyttöön. Korkeutta voi säätää portaattomasti. Riittävän pitkä ja huomiovärinen osoitinkahva auttaa havaitsemaan helposti anturin suunnan etäämmältäkin seurattuna. T elineen voi asentaa kaiteeseen, tasoon kiinteästi pulttaamalla tai veneen sisälaidassa kulkevaan kiinnityskiskoon (kiskokiinnike lisävaruste). Kiinnityspöydässä olevien säätöurien ansiosta telineen asennuskohta ja etäisyys on mahdollista säätää optimaaliseksi kaiken mallisiin, myös kotimaisiin, hieman leveäkylkisempiin veneisiin. Anturiputki on mahdollista irrottaa kiinnityspöydästä kokonaan säilytyksen ja kuljetuksen ajaksi. Ala-asennossa putki pysyy tukevasti hahlossa, eikä pääse vääntymään ja teline pysyy aina oikeassa asennossa. Luodatessa pyörimisvastusta voidaan hienosäätää telineen yläpäässä olevan säätömutterin avulla. Tutustumme telineeseen vesillä seuraavassa numerossa. Anturiputki voidaan myös kääntää veneen laitojen sisäpuolelle suojaan esimerkiksi traileroinnin ajaksi. Lisätietoa opm.fi Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat VALMISTAJA Patriot LiveFix 360 on suunniteltu toimimaan kaikenlaisissa veneissä ja Lowrancen, Garminin ja Humminbirdin live-luotainten kanssa.. Patriot LiveFix 360 -anturiteline on live-kalastajan toivevaruste Patriot LiveFix 360 on tukevaa tekoa
U ltimate poikkeaa muotoilultaan selkeästi perinteisistä Thermoksen luotimaisista pulloista. Silikoniosat ovat irrotettavia. Kolmessa eri koossa myytävä sarja tekee vaikutuksen niin ulkonäöllään kuin toimivuudellaankin. Uutta ja kokeiltua Thermos Ultimate asettaa mittatikun termospulloille Tiedämme, että tulen lämpö ei tee hyvää silikoniosille, mutta talvipäivän nuotio tarjosi niin mahtavan taustan, että oli pakko kuvata Ultimate nuotion loimussa. 122 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com Termospullolle nimensä antanut Thermos on vienyt termospullot jälleen uudelle tasolle Ultimate-sarjallaan. Kaksiosainen korkki voidaan purkaa osiin pesua varten. Kevyin malli, puolen litran Ultimate, painaa vain 281 grammaa eikä isoinkaan paina kuin 393 grammaa. Kapean kylmäsillan ja ainutlaatuisen tyhjiötekniikan ansiosta Ultimate-pullon sanotaan pitävän nesteen kuumana 12 tuntia ja kylmänä 24 tuntia. Tähän on syynä se, että pullosta on haluttu tehdä mahdollisimman kevyt, toiminnallinen, mutta silti eristävyytensä puolesta täysiverinen Thermos. Se on kevyt sekä todella kestävä ja sitkeä materiaali. 18/8 ruostumaton teräs sisältää 18 % kromia ja 8 % nikkeliä, ja loput ovat pääasiassa rautaa; se sisältää kuitenkin myös muita elementtejä, mutta erittäin alhaisella tasolla. Täyttä Thermosta Thermos Ultimate on rakenteeltaan tuttua Thermosta: pullon rakenne on kaksoisseinämäinen (ulkopullo ja sisäpullo, jonka välissä on ilmaa) ja pullo on valmistettu ruostumattomasta18/8-teräksestä. Vesi oli vielä ainakin 85-asteista iltapäivän taukohetkellä.
Saatavilla 0,5; 0,75 ja 0,90 litran vetoisena. Lisätietoa mastermarkbrands.fi Teksti ja kuvat ANTTI ZETTERBERG Uutta ja kokeiltua Mallisto kattaa kolme eri kokoista pulloa. Uskoisin, että 12 tunnin kuumatakuu pitää paikkansa. Pidin Thermosta usein repussa tai ahkiossa ja kun olin aamulla laittanut sinne kiehuvaa vettä, niin iltapäivällä sai vielä helposti noin 80–85-asteista vettä nuudeleihin. Mitään paukkupakkasia ei reissuille osunut, mutta sopivaa 5–10 pakkasasteen talvikeliä. Ne helpottavat myös olennaisesti käsittelyä hanskat kädessä. Eristävyys on hyvää tasoa. Irrotettavista silikoniosista saa loistavan otteen ja pullo pysyy silikonisen pohjapalan ansiosta hyvin paikoillaan pystyssä hankalammallakin alustalla. 5 vuoden takuu kattaa tyhjiön toimivuuden ja valmistusvirheet. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 123 Ultimateen on lisätty perinteisten Thermoksen “hyveiden” lisäksi silikonisuojat pullon kylkeen, pohjaan ja kuppiin, jotka suojaavat tehokkaasti kolhuilta. Hinta alkaen 55,95 euroa. Perinteinen Thermos on erinomainen, mutta jos haluaa hieman vaihtelua ja toiminnallisuuksia, niin Ultimate on oiva valinta ja näyttäähän se myös hyvältä. Silikoniosista saa loistavan otteen.. Kokemuksia Käytin Ultimaten 0,75-litraista versiota kevättalvella hiihtoretkillä sekä pilkillä ollessa. Kuva Thermos. Hangessa olo ei olennaisesti vaikuttanut veden jäähtymiseen
Gunki Mama Bull Frog 170 mm 68 g -sammakkojigi. Mallistosta löytyy uistimia, jigejä, vapoja, keloja, tarvikkeita, kelluntarenkaita, laukkuja ja vaatetusta. Meille Gunki on varsin tuttu merkki aiemman maahantuojan myötä testatuista tuotteista 5–6 vuoden takaa ja jo silloin brändissä oli selkeästi oma juttunsa, jota on edelleen kehitetty. OPM Internationalin markkinointiosaamisen ja tuotehallinnan myötä Suomessa myytävän valikoiman voi olettaa laajentuvan, sillä tuote todella on kunnossa ja siinä on luonnetta. Gunkin mallistoon kuuluu erilaisia laukkuja, kuvassa alempana Iron-T malliston Pike Pro ja päällä Power Game -malliston Pike. Ehkä kuvaavin sana on ennakkoluulottomuus, sillä vaikka monella kilpailijalla on samantapaisia tuotteita, niin Gunki erottuu joukosta. Gunkin myötä ostaja saa rahoilleen persoonallista vastinetta varsin kilpailukykyiseen hintaan. Gunkin mallisto on todella kattava ja persoonallinen. Erityisesti street fishing -ideologiastaan tunnettu Gunki on laajentanut mallistoaan kattamaan täydellisesti kaikki virvelikalastusmuodot. 124 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Gunki tulee entistä laajemmalla mallistolla Suomeen OPM Internationalin valikoimissa. Uutta ja kokeiltua Gunki on jälleen Suomessa Nyt OPM Internationalin valikoimissa A lun perin Hollannissa perustettu, mutta nykyisin ranskalaisessa omistuksessa oleva Gunki tekee kovaa jälkeä Keski-Euroopassa ja perinteisestä kalastusmaailmasta hieman poikkeava ilme erottuu hyvin kaupan hyllyltä
Pullean muotonsa johdosta se työntää edellään reilusti vettä ja herkästi uivat jalat tuovat aitoa eloisuutta uintiin. Hitaasti kalastettuna ilman lisäpainoa Grouper ui vain 10 cm:n syvyydessä. Gunkista lisätietoa: www.pezonetmichel.com Teksti ANTTI ZETTERBERG & JANI WALLENIUS Kuvat KALASTUS-LEHDEN TESTIRYHMÄ Gunki Grouper 180 S 73,5 g & 18 cm hybridiviehe. Paino on tinaa. Grouperin monipuoliset uintisäädöt mahdollistavat käytön monissa tilanteissa. Erityisen tehokas matalan veden hauenkalastuksessa sekä täsmäkalastuksessa, jossa leveä profiili luo veteen hauelle enemmän kiinnostuksen aihetta. Mukana oleva painon avulla päästään vajaaseen metriin ja muilla painoilla voidaan päästää tarvittaessa useampaan metriin. Heikki Vesanto ja 113 cm & 11,3 kg hauki Gunki Bull Frogilla värissä Lime Chart Pepper. Uppoava, paino 68 g, pituus 17 cm, hinta 9,90 euroa. Grouper on suunniteltu kalastettavaksi suhteellisen matalassa vedessä, esimerkiksi ruovikon yllä, ja se on helposti mukautettavissa monenlaisiin tilanteisiin kahden kiinnityspisteen ja kiinnitettävän painon avulla (4 g tinapaino mukana). Hinta on noin 20 euron luokassa. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 125. SBC (Sugar Belly Concept) muotoilu mahassa maksimaaliseen houkuttelevuuteen ja mahdollisten hajusteiden käyttöä varten. Gunki Grouper 180S -hybridi Hybridiviehe, jossa on kova ABS-runko, räminäkuulat ja pehmeä pyrstö. Toimitetaan vakiona shad-tyyppisellä pyrstöllä, joka voidaan vaihtaa sirpin muotoiseen pyrstöön (myydään erikseen). Tutustumme ensi numerossa tarkemmin muihin Gunkin tuotteisiin käytännössä. Saatavilla 6 eri väriä. Pyry Granlundin keväällä 2024 Grouperilla saama 120 cm hauki osoitti uistimen tehot kertaheitolla. Hajustettu aniksentuoksuisella hajusteella. Uutta ja kokeiltua Makupaloja Gunkin mallistosta Gunki Mama Bull Frog on isosilmäinen ja pullea sammakko, jotka kuuluvat etenkin sisävesissä elävien haukien ruokalistalle
Käytössä Airot tuovat sen suolan liikkumiseen, jota on odotettu. Kokeilin Patriotin Hydro-X kelluntarengasta viime syksynä hauen perhokalastuksessa ja totesin renkaan erittäin toimivaksi. Valmistusmateriaali on 0,9 mm PVC ja erillisiä ilmakammioita on neljä. Seuraavassa kokemukset summattuna. Hydro-Xn säilytystilat ovat mittavat ja renkaaseen saa myös kaikuluotainvarustuksen asennettua. 126 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com. Kannattaa huomioida, että kannet aukeavat veteen päin. Patriot Hydro-X kelluntarenkaassa on ponttoonien päällä kolme vedenkestävästä EVA-materiaalista valmistettua tilavaa säilytyslaatikkoa kalastusvarusteille, joiden lisäksi selkänojan takana on myös suurempi EVA-laatikko. Keulan laatikko kulkee kivasti irtolaatikkona, itse pidän siellä eväät ja muuta siirreltävää tavaraa. Nyt voi tehdä jonkinlaisia siirtymiä ja soutaessa saa kylmän veden aikaan todella mukavasti kropan lämpenemään eivätkä reisikrampit haittaa. Säilytystilat ovat runsaat ja laatikot tarjoavat sekä suojaa että kyynärtuen. Istuimen etupuolella on verkkopöytä mitta-asteikolla ja selkänojasta löytyy kaksi vapatelinettä. Ponttoonien peräosissa on vahvikkeet. Työn jälki ja materiaalit ovat tuttuja kumiveneistä, joten uskon, että Patriot Hydro-X kestää kovaakin käyttöä. Patriotin rengas on iso, sen huomaa sitä siirrellessä ja se tulee tyhjentää, jotta se mahtuu henkilöauton tai crossoverin kyytiin. Uutta ja kokeiltua Kantavuus on 150 kiloa. Patriot Hydro-X suurikokoinen kelluntarengas kaikilla herkuilla O len kalastanut aiemmin Kineticin Goodspeed ja Keeperin ISO -renkailla, joten kokemusta on kertynyt muistakin renkaista. 14-kiloisen renkaan painoa ei huomaa esimerkiksi kevyempään Keeperin nähden ja samalla tavalla se kulkee repputyylisesti selässä pohjassa olevien hihnojen avulla. Airoilla varustettu kelluntarengas on todella kätevä hieman pidemmissä siirtymissä ja etenkin silloin, jos keli on tuulinen. Vakaa rengas mahdollistaa helpon kalankäsittelyn. Toki ilmatäytteisellä aluksella täytyy aina olla varovainen terävissä kivikoissa
13 95 Taattua kotimaista laatutyötä. suositut kotimaiset karikko-vaaput! KARIKKO RÄMINÄ 12 -VAAPPU Karikon alkuperäinen muoto ja uinti, sisällä lisä-ärsykkeenä räminäkuula. Pituus 12 cm, uintisyvyys 2,5–3,5 m. Sopii haukien ja kuhien uisteluun. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Uutta ja kokeiltua Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 127 KARIKKO VAAPPU 13 Hauen ja kuhan uisteluun.Kelluva 13 cm vaappu, jonka uintisyvyys on 2–4 m. 12 95 Taattua kotimaista laatutyötä
Ilman airoja pärjää normikeleissä oikein hyvin ja airoilla saa matkantekoon huomattavasti apuja. Vakaus ja koko tuo tekemiseen tiettyä helppoutta, kun asentojen vaihto ja liikehdintä onnistuu kikkailematta. Tämä on ensimmäinen rengas, johon aion laittaa kaikuluotaimen, aiempien toiminta-alue ei ole moista vaatinut omaan makuun. Arvio Kuvittelin, että soudettava rengas on kömpelö ja huono käsitellä vedessä. Mukana tulevalle painemittarilla varustetulle pumpulle sekä korjaussarjalle iso plussa. Aallokko on mukavampaa kovan pohjan ansiosta. Vapatelineet selkänojassa ei ratkaisuna ole ihan omaan mieleen, sillä pystyssä olevat vavat voivat olla tiellä. Totuus on toinen. Ominaisuuksiin nähden edullinen rengas maksaa 389,90 euroa. Lisätietoa opm.fi Uutta ja kokeiltua Hydro-Xn säilytystilat ovat mittavat ja renkaaseen saa myös kaikuluotainvarustuksen asennettua. Keulan vetolenkki on erinomainen. Aiempiin renkaisiin tekemäni punnituspussiviritys toimii tässäkin, samaten sumpun saisi kivasti kyljelle roikkumaan. Patriot Hydro-X-kelluntarengas » Paino 14 kg » Renkaan kokonaispituus 170 cm » Kantavuus 150 kg » Suositeltava paine: kylkiponttoonit 3,6 psi, pohja ja istuinosa 10 psi Teksti ja kuvat SAMI FORSELL Hydro-Xllä pääsee airoista huolimatta melkoisiin ryteikköihin ja rengas toimii etenkin loppukaudesta merellä kun hauet lymyilevät matalassa. 128 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com
klo 10–17 Osta liput ennakkoon verkosta: lippu.fi messuilla luvassa: • ENNENNÄKEMÄTÖNSHOW! Erämessut goes Range – Benelli Show, mukana italialainen showampuja Davide De Carolis • Perjantaina MaanpuolustusAreena • UUTTA! Eräkirjamessut • Suomen Vapaa-ajankalastajien Jaana Vetikon supersuositut kalankäsittelynäytökset • Rapala Minnow Spoon 30 vuotta – Tule juhlistamaan merkkipäivää! Kalastajan kanavan altaalla tapahtuu: • 5 x vinkki ison ahvenen kalastukseen • Onginnan aakkoset • Packraft-info: Tutustu reppulauttoihin! • Isompia kaloja kelluvilla jigeillä! • Vinkit ruokakuhan pyyntiin • Dropshot-jigauksella tehoja ronkelille kalalle Sekä paljon muuta! www.erämessut.fi Erämessuilta KohtI uusia seikkailuja. klo 10–18 Lauantaina 8.6. Metsästys – Kalastus – retkeily – luonto Lisätietoja löydät verkkosivuiltamme.. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 129 messujen Aukioloajat: Perjantaina 7.6. klo 10–18 Sunnuntaina 9.6
KALASTUS/VENELIIKKEET ESPOO Ruoto HAMINA J&J Rajala HELSINKI Adita Wobbleri Flipper Market Meri-Info Maritim Schröder Waltic HÄIJÄÄ Häijään Urheilutarvike IISALMI Puustjärven Viehe Ruoto JOENSUU Jokikone Oy JYVÄSKYLÄ Jyväs-Marine KAARINA Ruoto KAUSTINEN Eräkellari KIIMINKI Eräkontio Oy KIRKKONUMMI Erä+ KIURUVESI Rapakkojoen Kauppa Ky KONTIOMÄKI Kainuun Tähti Oy KORPPOO Buffalo KOTKA Maretarium Kymi Fishing KUHMO Hotel Kainuu KUOPIO SAM Fishing Konesolmu Maken Pyydys Yamaha Center Kuopio Ruoto KUUSAMO Kuusamon Uistin KUUSISTO Venetalo Viherkoski Oy LAHTI Erä-Lindroos LAMMI Sport Lammi Tuulonen LAPPEENRANTA Urheilu-Koskimies Oy LEMPÄÄLÄ Kalastus Suomi LOPPI Eräloppi Oy MERIKARVIA Eumer Finland Oy NIVALA Savenmaa OULU Ruoto Tiura Uistin PORVOO/BORGÅ Porvoon Mikrokulma RAISIO Raision Meri & Metsä RAUMA Sissos Myymälä RIIHIMÄKI Korkiakosken Uistin SIPOO W&W Marine Oy SODANKYLÄ Simonen SOMERO Someron Kalastustarvike Someron Urheilu ja Vapaa-Aika SYSMÄ Urheilu-Valonen Ky TAMPERE Nippon Verkko Tampereen Kalastusväline Oy (Kalastus Suomi) Yamaha Center Ruoto TURKU Turunmaan ase ja kone URJALA Valajärven kartano VAASA Kurren Erä ja Kalastus VANTAA Yamaha Center Ruoto (Tuusula) Onkitukku VARKAUS Akkusolmu Minnan Vapa Ja Viehe VÄÄKSY SK Center Vääksyn Konepiste Oy KALASTUSMATKAILUYRITYKSET KIRKKONUMMI Apajamatkat Blue & White Safari KOTKA Kymi Fishing Kuusaa Varjolan Tilan Matkailu Oy Rönnäs Fishing Lords Äänekoivisto Kapeenkoski Oy KALASTUSOSASTOT TOKMANNI (kautta maan) Motonet (kautta maan) XXL (kautta maan) Puuilo (kautta maan) Jakelupisteet 2024 130 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com
/tuotemerkit/victorinox-keittioveitset. leointiveitsessä on ergonomisesti muotoiltu Fibrox-kahva, jossa märkä tai öljyinenkin ote pitää. FIBROX-KALANKÄSITTELYVEITSET YLIVOIMAISTA LAATUA FROM THE MAKERS OF THE ORIGINAL SWISS ARMY KNIFE™ ESTABLISHED 1884 Lisätietoa: mastermarkbrands.. Joustava terä mahdollistaa eri kokoisten kalojen tarkan ja vaivattoman käsittelyn. Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com 131 Victorinoxin . leointiveitsessä terävyys ja teroitettavuus yhdistyvät ylivoimaisella tavalla. Ammattilaisten ja harrastajien suosimassa
132 Kalastus-lehti 1/2024 | Kalamies.com luo jigille ainutlaatuisen yhdistelmän pehmeän materiaalin tuomaa herkkäliikkeisyyttä, kelluvuutta sekä hajua ja makua. Teknologia lisää myös tuotteen kestävyyttä ja käyttöikää. Tämä Mallisto on Suunniteltu sinulle, että jokaisesta reissusta voisi tulla unelmiesi kalareissu. THE MAYOR 3”,4” CLEANUP CRAW 3” FREELOADER 4” NED BLT 3” THE KICKMAN 3”,4”,5” THE STINGMAN 3”,4”,5”. Saatavilla rapala.fi Tervetuloa CrushCityyn™, joka on yhtä kuin huippusyönti Ottipaikalla