1 k ntele 2 201 8 Kultakantele-tunnustus Ritva Koistinen-Armfeltille Rauno Nieminen taiteilijan elämästä Suomen kantelemuseon iloiset kuulumiset
V KANSAINVÄLINEN KANTELEKILPAILU ja KanteleKimara-katselmus solisteille 3.–5. toukokuuta 2019 Turussa Kantelekilpailun ja KanteleKimaran järjestelyt ovat jo täydessä vauhdissa! Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Turun konservatorion kanssa, jonka upeat tilat ovat kilpailujen käytössä koko viikonlopun ajan. Perjantai-iltana on avajaiskonsertti, lauantaina KanteleKimara-katselmus loppukonsertteineen, kilpailusarjat ovat vuorossa lauantaina ja sunnuntaina. Viikonlopun päättää kilpailun loppukonsertti sunnuntai-iltana. Lisäksi tiedossa on oheisohjelmaa muun muassa konserttien muodossa. Kantelekilpailujen ja KanteleKimara-katselmuksen päätuomarina toimii kanteletaiteilija, musiikin tohtori Ritva Koistinen-Armfelt. Sarjajako: KanteleKimara (osanottaja opiskelee alakoulussa lukuvuonna 2018–2019 tai on alle kouluikäinen) Nuoret (osanottaja opiskelee yläkoulussa lukuvuonna 2018–2019) Avoin sarja (ei ikärajaa) Ammattilaiset Tyylisarjoina kansanmusiikki, taidemusiikki ja muu musiikki. Tarkemmat tiedot eri sarjoista, säännöt ja ohjeistukset sekä kilpailun tiedotus löytyvät osoitteesta www.kantele.net/kilpailut. Ilmoittautuminen alkaa marraskuun lopussa ja päättyy 31.1.2019 osoitteessa kantele.net/kilpailut. Ohjelmisto tulee ilmoittaa 28.2.2019 mennessä. Lopullinen sarjajako ja viikonlopun aikataulu julkistetaan ilmoittautumisen päätyttyä. Tervetuloa mukaan! Innostunein terveisin, Emma Kuntsi Kansainvälisen kantelekilpailun tuottaja +358 40 0343 338 kilpailut@kantele.net
3 k ntele Kanteleita kaikkien syksyyn Kantele-lehteä tehdessä on mahtavaa saada tavata kiinnostavia ja ihania ihmisiä. Tätä lehteä varten oli mielenkiintoista kuulla Ritva Koistinen-Armfeltin väitöskirjan teosta sekä hänen upeasta urastaan. Ritva Kankaan kanssa puolestaan uppouduin keskusteluun kanteleen historiasta. Ympärillä pyöri Kaustisen festivaalitunnelma, kun Ritva kertoi hänen ja isänsä, ansioituneen kanteleenrakentajan Leander Laasasen (1892-1985), vaiheista. Tästä lehdestä voi lukea myös soitinrakentajamestari Rauno Niemisen haastattelun. Hän jää eläkkeelle opetustoimestaan Ikaalisissa, ja kertoo haastattelussa työstään sekä ajatuksiaan kanteleenrakennusalasta. On tärkeää, että Suomessa on taitavia kanteleenrakentajia, jotta soittajille löytyy soittimia ja toisin päin. Vierailu Suomen kantelemuseossa oli mieltä lämmittävä ja inspiroiva. On hienoa nähdä sen kehittyvän: samalla pidetään historiaa arvossa. Sama toteutui myös Sariolan sisarusten Tuulantei-projektissa. Toivon, että Kantele-lehti kattaisi mahdollisimman paljon koko Suomen kanteleväen tapahtumia. Yritämme lehtitoimikunnan kanssa ottaa huomioon eri tekijöiden ja alueiden asioita: konsertteja, festivaaleja, opetusja tutkimustoimintaa, mitä vain! Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat kirjoittaa lehteen sekä kantele.net -verkkosivustolle tai sinulla on juttutai haastatteluvinkki kiinnostavasta ilmiöstä tai henkilöstä! Kiitos teille, jotka olette tarjonneet juttujanne, niitä saa lähettää jatkossakin! Kotimaan tapahtumien huomioimisen lisäksi Kantele-lehden päämäärä on olla kansainvälinen. Tässä lehdessä on kirjoituksia esimerkiksi Petroskoin kanteleleiristä, Olga Kolarin löytöretkestä omaan kotikaupunkiin Pietariin ja sen kanteleisiin sekä jatkoa Laura Linkolan vaihtovuoden kuulumisiin Sveitsissä. Lehden artikkeleja on jatkossa tarkoitus kääntää japaniksi kantele.net -sivustolle. Tämän lehden jutuista japaniksi voi lukea levyesittelyn kanteleensoittaja Hiroko Aran albumista. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa Kantele-lehti voisi tavoittaa mahdollisimman monia kanteleensoittajia Suomen ulkopuolellakin.
4 k ntele K NTELEen tämän kielillä KANNESSA Ritva Koistinen-Armfelt KUVA Jimmy Träskelin
5 k ntele PÄÄTOIMITTAJA Sanni Virta, 0505228077 lehti@kantele.net JULKAISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Toiminnanjohtaja Anna Wegelius anna.wegelius@kantele.net Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostilla, puhelut tiistaisin ja perjantaisin klo 15-17. Puhelin: +358 50 564 5957 (ainoastaan puhelut, ei tekstiviestejä, kiitos!). TOIMITUSNEUVOSTO Sarah Palu, Juulia Pölönen, Hanna Ryynänen ja Outi Sane TAITTO Jimmy Träskelin PAINOPAIKKA Newprint Oy, Raisio ILMESTYMISTIEDOT 40. vuosikerta, 2 / 2018 SEURAAVA NUMERO Ilmestyy 8.4.2019 Aineistodeadline 15.3.2019 www.kantele.net ISSN 0357-6892 KULTTUURI, MIELIPIDEJA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN 22 Rauno Nieminen taiteilijan elämästä Katsaus hienoon uraan 27 Löytöretki omaan kotikaupunkiin Olga Kolari tapasi Petroskoin kanteleväkeä 18 Suomen kantelemuseon iloiset kuulumiset Apuraha tietokannan digitalisointiin 36 Levyesittelyt Uudet kantelelevyt 32 Liitto tiedottaa ja puheenjohtajan palsta 39 Nuottiliite Katri Rantalan sävellyksiä 12 Tuulantei Projekti Martti Pokelan innoittamana 6 Ritva Koistinen-Armfelt Upea kanteletaiteilija, tutkija ja pedagogi 14 Ritva Kangas Kanteleystävä yli sukupolvien 34 Petroskoin International Kantele CAMP Hanna Ryynänen opettajana
6 k ntele
7 k ntele K anteletaiteilija Ritva Koistinen-Armfelt on musiikin tohtori ja Sibelius-Akatemian 31-vuotiaan kanteleluokan lehtori. Kanteleliitto myönsi Ritva Koistinen-Armfeltille Kultakantele-elämäntyöpalkinnon tänä vuonna. Oli ilo tavata Ritva ja kuulla lisää mielenkiintoisen tutkimuksen teosta ja hänen upeasta muusikon urastaan. Upea kanteletaiteilija, tutkija ja pedagogi Vasemmalla: Kanteleliitto myönsi Kultakantele-tunnustuksen Ritva Koistinen-Armfeltille. Ritva Koistinen-Armfelt TEKSTI SANNI VIRTA KUVA JIMMY TRÄSKELIN
8 k ntele Kehollisuus ja kosketus kanteleensoitossa -jatkotutkinto valmistui vuonna 2016 ja tämä oli suuri kanteletapaus. Väitöskirja on vasta toinen kanteleaiheinen taidemusiikin puolella ja tarttui aiheisiin, joita ei ollut juurikaan tutkittu. Se tarkastelee kosketusta kanteleensoiton keskeisenä ilmiönä sekä kehollisuutta kosketuksen taitoon liittyvänä tekijänä, ja jatkotutkinnossa on taiteellinen painotus. Kokonaisuuteen kuuluu Moniaistinen liikkeellisyys kanteleen soittotekniikoissa -verkkosivusto, joka on kaikkien saavutettavissa internetin kautta. Se on ensimmäinen perusteellinen katsaus kanteleensoiton tekniikoihin, ja siksikin tämä jatkotutkinto on merkittävä kanteleteko. Yksityiskohtaiset selitykset ja videot niiden tukena toimivat myös opetusmateriaalina eri taitotasoille. Lisäksi jatkotutkintoon kuuluivat konsertti vuonna 2008 ja kirjallinen raportti. Ritva kertoo aloittaneensa opinnot DocMus-jatkotutkintokoulutuksessa vuonna 2007. “Ajatukseni painottuivat työn alussa soittoergonomiaan, mutta ohjaajani kannustivat ennemminkin kosketus-käsitteen pariin. En kuitenkaan halunnut luopua kehollisuuden ja kehon vaikutuksen aiheista tutkimuksessani ja lopulta päädyin tasapainoiseen lähestymistapaan.” Ritva oli DocMus:in kehittäjäkoulutuksessa, ja tavoitteena oli hänen mukaansa muun muassa tuoda uusia näkökulmia kanteleen soittotekniikoiden kehittämiseen sekä laajentaa kosketus-käsitteen merkityssisältöä. Kaikkineen prosessi kesti yhdeksän vuotta. “Suurimman osan ajasta Markus Castrén oli työni vastuullinen ohjaaja, mutta myös Tuire Kuusi ohjasi työtäni. Kummatkin heistä ovat asiantuntijoita musiikkitieteen puolelta.“ Kirjoittamisen aikana Ritvan uralla tapahtui paljon: oli yhteistyötä Kronos Quartetin kanssa ja muun muassa kaksi esiintymistä Carnegie Hallissa. Opetustoimestaan hän piti viimeisen vuoden taukoa. “Se oli edellytys työn loppuun saattamiselle, vihdoinkin oli aikaa vain kirjoittamiselle”, Ritva toteaa. Olet varmaan pohdiskellut näitä asioita koko soittourasi ajan. Oliko väitöskirjan aihe pitkään jo mielessäsi? “Aihe oli sisäsyntyisesti mielessäni jo hyvin pitkään. En ollut suunnitellut tekeväni väitöskirjaa ja prosessi eteni vähä vähältä. Järjestin kanteleopettajille täydennyskoulutusta vuosina 2005–2007. Niitä suunnitellessani ideoita alkoi syntyä ja minua kannustettiin DocMus-seminaariin. Osallistuminen alkoi aktivoida ajatteluani ihan uudella tavalla. Oli uskomatonta, kun ihan levätessä alkoi ideoita pulputa!” Ritva iloitsee. “Ajattelin, että jonkun pitäisi tehdä tutkimus näistä aiheista, se on ihan välttämätöntä! Jossain vaiheessa kysyin itseltäni, olisinko se minä!” hän nauraa. Olet kirjoittanut, että oppilaiden soiton tarkkailu oli tärkeä metodi työn tekemisessä. Miten oman soiton ja muiden soiton tarkkailu eroaa? Mihin kiinnität huomiota? “Olen tutkaillut väitöskirjassani käsittelemiäni asioita aiemmin lähinnä oman kokemukseni kautta. Olen henkilönä enemmän kokija kuin verbalisoija, mutta toki siinä kehittyy, etenkin opettamisen kautta yhdessä opiskelijan kanssa. Työ omien havaintojen ja tuntemusten verbalisoimiseksi on ollut myös antoisaa. Ulkoapäin näkee toisaalta selvemmin asentojen ja liikkeiden kokonaisuutta. Selkeät virheasennot on totta kai helppo havaita, mutta korjaaminen ei ole aina niin yksinkertaista.” Ritva on joutunut itsekin omien sanojensa mukaan käymään kovan koulun hyvän soittoergonomian löytämiseksi. Hän kertoo soittaneensa pitkään vähän huonossa asennossa, mikä johti olkapään nivelongelmiin. Omat haasteet soittoergonomiassa olivat yksi kimmoke kirjoittaa tästä aiheesta. “Kanteleensoittoon liittyy haasteita: jos soittoasentoon ei kiinnitä huomiota,
9 k ntele vaivat ovat väistämättömiä myöhemmin.” Senkin takia on hienoa, että Ritva on tutkinut asiaa, koska kaikki soittajat enemmän tai vähemmän painiskelevat näiden asioiden kanssa. Mikä on väitöskirjasi ydinsanoma tai väite, jonka toivoisit kaikkien kanteleensoittajien tietävän? “Kosketus on ydin. Se on monimuotoinen ja kokonaisvaltainen käsite: soitossa kaikki liittyy siihen. Se on toki fysiologinen ja konkreettinen asia, mutta tärkeää on myös emootion välittäminen. Koko keho ja soittajan persoona vaikuttavat siihen, millainen kosketus on. Käsite ulottuu herkimmästä voimakkaimpaan, jopa rajuimpaan ilmaisuun”, Ritva kertoo. “Kosketus on kanteleensoiton keskeinen ilmiö ja taito, josta kumpuaa musiikin tulkinta: sointi, artikulaatio, fraseeraus ja tunneilmaisu.” Näin käsite on määritelty Ritvan sanoin väitöskirjassa. Verkkosivuston aiheena on erityisesti eri aistien hyödyntäminen soittamisessa. Kanteleensoiton opettajat kokeilivat ja arvioivat sivustoa sen ollessa lähes valmis. Ritva kirjoittaa verkkosivuilla lähestymistapansa kanteleen soittotekniikoihin olevan kehollis-liikkeellinen. Tämä lähestymistapa kumpuaa taidemusiikista ja pitkäaikaisesta työskentelystä konserttikanteleen parissa. “Käytämme soittaessa enemmän tai vähemmän kaikkia aistejamme, usein tiedostamatta. Tämän työn myötä olen tullut vakuuttuneeksi, että on hyvä oppia käyttämään näitä mahdollisuuksia tietoisesti.” Kaikilla aisteilla on omat tehtävänsä: tuntoja liikeaisteja käytetään ergonomisesti hyvän liikkeen muodostamiseen ja yhdessä kuuloaistin kanssa soinnin vivahteiden luomiseen. Ritva kertoo myös neuvovansa opiskelijoitansa, mihin katse kannattaa kiinnittää tehtäessä esimerkiksi vaikeita vipuvääntöjä, ja muun muassa näin näköaistia voi hyödyntää soittamisessa. Yksi projektin tavoite oli luoda tarvittavaa käsitteistöä soittotekniikoiden kuvaamiseen. Termit nostoja liukunäppäily tulivat Ritvalle oivalluksena, joka pulpahti mieleen hänen silloisen asuntonsa parvekkeella. Puhekielen termit “kieltä vasten” ja “ylöspäin näppäily” eivät tyydyttäneet Ritvaa tutkimukseen sopivina, vaan kirjoittaessa on hänen mielestään hyvä olla tiiviimmät ja havainnollisemmat termit. Kun ajatukset saivat liikkua vapaasti, oivalluksia syntyi. Myös termin lapa-ankkuri Ritva on tuonut kanteleensoittoon: “lapatuki” kuulostaa helposti staattiselta, mutta ankkurin voi tulkita dynaamiseksi hänen sanojensa mukaan. Impulssi-sana on yleisempi muiden soittimien yhteydessä, mutta ” Ajattelin, että jonkun pitäisi tehdä tutkimus näistä aiheista, se on ihan välttämätöntä! Jossain vaiheessa kysyin itseltäni, olisinko se minä!
10 k ntele sen sopivuus kanteleensoittoon avautui Ritvalle hänen harjoitellessaan rentoutusta. Muutokset käsitteissä tapahtuvat hitaasti, mutta Ritva tietää joidenkin kollegojen käyttävän näitä. Ritva ei ole pyrkinyt tekemään metodia, vaan on pyrkinyt antamaan virikkeitä ja perustelemaan asiat mahdollisimman hyvin. “Tämä on pitkäaikaiseen kokemukseeni perustuva näkemys, mutten yritä väittää sen olevan ainoa mahdollinen. Se on pohja, jolle voi rakentaa”, hän sanoo. Ritva kertoo saaneensa jonkin verran palautetta työstään kanteleensoitonopettajilta: sen on sanottu olleen erittäin tarpeellinen ja hyvin tehty. “Nyt tuntuu hyvältä soittaa”, Ritva sanoo iloisesti tämän hetken tilanteestaan kanteletaiteilijana. Väitöskirjan lisäksi oli iso ponnistus järjestää Sibelius-Akatemian kanteleluokan 30-vuotiskonsertti viime syksynä. Tilanne on hänen mukaansa avoin suurien projektien jälkeen. “En pane pahakseni, jos jotain esiintymisiä ilmaantuu. On teoksia, joita olisin kiinnostunut harjoittelemaan.” Ritva on luotsannut yli 30 vuotta kanteleensoiton taidemusiikkikoulutusta Sibelius-Akatemiassa. “Ihmettelen sitä, että mitä kaikkea tässä on saanut kokea ja tuntea. Olen saanut auttaa nuoria lahjakkaita soittajia siihen potentiaaliin, minkä he ovat saavuttaneet. Olen suunnattoman iloinen kaikista näistä hienoista soittajista ja opettajista. Iso ilo oli esimerkiksi Juulia Pölösen konsertti Siban Kesän nuoret taiteilijat -sarjassa! Siinä mielessä kanteleensoiton tulevaisuus taas jälleen kerran näyttää valoisalta”, Ritva iloitsee. “Silloin aloittaessani (kanteleluokan johtamista) en voinut kuvitella, että itselleni muusikkona tarjoutuisi sellaisia mahdollisuuksia, mitä on ollut: konsertteja ja yhteistyötä eri muusikkojen kanssa”, hän muistelee. “Tämä on ollut ihmeellistä! Olen joutunut haastamaan itseäni ja kehittämään omaa taitoani, ilman sitä en olisi pystynyt opettamaankaan.” Kyselen myös mahdollisista tulevista levytyksistä. On määrättyjä teoksia, esimerkiksi Jalkasta ja Rehnqvistiä, joita hän mahdollisesti haluaisi levyttää. Myös Kronos Quartetin kanssa levytyksestä on joskus ollut puhetta. “Toki levytys on iso projekti, kun opetustyö pyörii koko ajan”, Ritva pohdiskelee. Häntä miellyttää teoskohtaisesti sekä moderni että vanhempi taidemusiikki. “Uudemmassa musiikissa on paljon teoksia, joista on tullut läheisiä, mutta en pidä yksinomaan niistä. Soitan mielelläni myös hengellistä musiikkia, siitäkin voisi koota konserttiohjelman”, Ritva pohtii. Pitkän uransa aikana Ritva on totta kai auttanut perheensä soitinrakentajia, isäänsä Otto Koistista ja veljeään Hannua. Häntä on monesti pyydetty arvioimaan sointia. “Se on ollut aika luonnollista”, Ritva nauraa. “Olisin ollut hämmästyneempi, jos minulta ei olisi kysytty apua soittajana.” Musiikissa hänelle tärkeintä on puhuttelevuus, mutta se voi ilmetä hyvin monella tavalla. Ritvan mukaan voi olla yllättävää, mikä teos esimerkiksi jossain konsertissa puhuttelee. “Jokin, jota ei olisi erikseen ollut niin utelias lähtemään kuuntelemaan, voikin osoittautua koskettavaksi.” Puhuttelevuus ei hänen mukaansa ole aina edes emotionaalinen asia, vaan se voi olla myös älyllinen tai uteliaisuuden herättävä: elämys, jossa tuntuu, että näin sen juuri pitää olla! Miten toivoisit kanteleen aseman kehittyvän Suomessa? Mikä olisi kaikkein hienointa, mitä kantelekulttuurille voisi tapahtua vaikka seuraavan 20 vuoden aikana? “Tällä hetkellä kehittymiselle on hyvät lähtökohdat. Eri musiikin lajien piirissä on lahjak
11 k ntele kaita tekijöitä. Toivoisin kuitenkin alan edelleen kasvavan. Klassisen puolen edustajana toivoisin lisää nuoria soittajia sen pariin, vaikka tälle alalle ryhtyminen vaatii myös rohkeutta. Monipuolisuus on useimpien soittajien kohdalla aika luonteva asia ja siihen kannattaa pyrkiä ainakin jossakin määrin.” Ritva toivoo, että opettajat haastaisivat etenkin lahjakkaita oppilaitaan. Nuorten soittotaitojen kehittäminen mahdollisimman varhain mahdollisimman pitkälle takaa tulevaisuuden. Kosketus ja kehollisuus kanteleensoitossa -väitöskirjan voi hankkia Ritvalta suoraan tai Taideyliopiston opiskelijana sen kirjastosta e-kirjana. Suosittelen lämpimästi tätä teosta jokaiselle kanteleensoittajalle! Ritva Koistinen-Armfeltin kehittämisja tutkimustyö käsittelee kehollisuutta ja kosketusta kanteleensoitossa. Koistinen-Armfelt näkee liikkeellisyyden, kosketuksen tekniikan ja kehon tasapainoisen toiminnan soittamisen taidon lähtökohtana. Työ tähtää kannustamaan jokaista kanteleensoittajaa löytämään omille käsilleen ja niiden rakenteelle ominaiset ja vapautuneet soittoliikkeet. Vapautuneen liikkeen edellytyksenä on koko kehon tasapainoinen olotila sekä vakaus, joka syntyy kehon ja käsien tukilihasten toimiessa tarkoituksenmukaisesti. 1. Koska kyseessä on uraauurtava tutkimus, onko tietoisuus kehollisuuden ja kosketuksen yhteydestä soittotaitoon laajemmalla mittakaavalla kuinka tunnistettua? Miten se näkyy kanteleensoittajissa (esim. ammattiopiskelutasolla)? Osaatko arvioida, onko kehotietoisuus vielä mukana enemmistön kantelistien soitossa ja soitonopetuksessa? Kehollisuuden ja soinnin muodostuksen yhteys on varmasti eri soittimien ammattimuusikoilla varsin hyvin tunnistettua. Siitä on melko vähän kirjoitettu, mutta ilmiönä uskon sen olevan kanteleensoittajillekin tuttu. Osalle opiskelijoista tämä yhteys on varsin luontevaa, osalla taas himmeämmin tiedostettu. Joskus kehon tuntemusten tiedostamista saa houkutella ja ohjata pitkäjänteisesti. Kehollisuuden, kehon käytön ja kosketuksen yhteyden tutkiminen on elinikäistä ja palkitsevaa! Kehotietoisuuden jäsentymiseen ja kehittymiseen tarvitaan ohjausta. Arvelen, että sen mahdollisuudet ovat enemmistöllä vasta uinumassa. 2. Miten kyseistä lähestymistapa kannattaa aluksi lähestyä (sekä opettajan että oppilaan näkökulmasta)? Opettaja voi auttaa oppilasta pienillä harjoitteilla ja yksinkertaisilla kysymyksillä, kun yhdessä tutkitaan esimerkiksi jonkin asennon tai liikkeen vaikutusta soittoon ja sointiin. Vaikkapa näin: miltä tämä tuntuu? tuntuuko raskaalta tai kevyeltä? millaisen muutoksen kuulet soinnissa? Rentouttamiseen ohjaaminen on myös olennaisen tärkeää. Tällöin yleensä aistimuksetkin herkistyvät. TEKSTI & KYSYMYKSET JUULIA PÖLÖNEN
12 k ntele Ensiesitys: Haapavesi Folk, Kirnu 30.6.2018 Soila Sariola (laulu ja harmooni) Jyri Sariola (laulu ja lyömäsoittimet) Petteri Sariola (laulu ja kitara) Haapaveden yläkoulun oppilaat, ohjaajana Sanna Pirttisalo I dea Martti Pokelan materiaalin uudenlaiseen lähestymiseen ja työstöön syntyi yhteisesti meidän Pokelan lastenlasten ja Haapavesi Folk -festivaalin kanssa. Tilausteos-ajatuksella koottava konserttikokonaisuus juhlisti tänä vuonna sekä festivaalia että Pokelaa. Martti (1924-2007) on kotoisin Haapavedeltä ja hän vietti viimeiset päivänsä Helsingissä talossaan, joka oli nimetty Tuulanteiksi. Tuulantei oli meille kaikille tärkeä paikka vähän kuin toinen koti, jossa vietimme paljon aikaa koko suvun kesken. Aikuistuessamme tuli normaalin rupattelun ohella käytyä Martin kanssa pitkiä ja syvällisiä keskusteluja taiteesta, taiteellisista prosesseista, säveltämisestä, soittamisesta, soittelemisesta ja elämän ihmeellisyydestä. Tuulantei oli paikka, jossa inspiraatio oli aina läsnä niin hullutellessa kuin vakavammankin sävellystyön äärellä. Tämän vuoksi halusimme antaa projektillemme arvoisensa nimen. Siitä voi halutessansa löytää myös viittauksen Pokelan Tuulentei-nimiseen levyyn. Tuulantei eli Soila, Jyri ja Petteri Sariola. Kuva: Jyri Sariola Tuulantei Musiikkitarinoita kanteletaiteilija Martti Pokelan elämästä
13 k ntele Martin hyvin omintakeinen ja monipuolinen taiteilu on jättänyt lähtemättömän jäljen kaikkiin meihin: se on vaikuttanut musiikin ja taiteilijuuden käsityksiin, musiikin luomisprosesseihin, ymmärtämiseen ja hahmottamiseen. Tämän vuoksi ryhmämme oli kiinnostunut Pokelan heittäytyvästä taiteilusta ja tarkoituksenamme olikin sukeltaa hänen tuotantoonsa tunteella, mutta uudesta näkökulmasta. Lisäksi nykyisten teknisten mahdollisuuksien siivittämänä pystyimme vielä kerran musisoimaan yhdessä hänen kanssaan. Halusimme uudistaa featuringtai muistokonsertin normaalia kaavaa, ja päätimme, että vaikka suurennuslasin alla oli kanteletaiteilija, ei lavalla nähtäisi yhtään kanteletta. Kaikki konsertissa kuultava kanteleen soitto tulisi nauhalta Martin soittamana. Tästä alkuideasta joustimme kuitenkin hieman prosessin edetessä, mutta itse emme kanteleisiin koskeneet. Ajatukseen oli hieman hankala totutella, sillä kaikki Martin sävellykset olivat hyvin laajalla tavalla erikokoisille kanteleille sävelletty. Koska päätimme pitäytyä lähinnä Martin omassa soitossa tuntui hauskalta, että Martti toimi bändimme jonkinlaisena neljäntenä jäsenenä, jota ei vaan ikinä paikan päällä näy. Kävimme läpi valtavan määrän Martin tuotantoa, ja samplasimme joitain pätkiä, joista osaa käytimmekin konsertissa. Materiaalia jäi vielä paljon työstettäväksi tulevaisuuteen, mutta johonkin raja oli vedettävä. Meille kaikille tämä oli tärkeä vaihe, jotta saimme tutustua yhdessä Martin taiteeseen uudelleen. Koko prosessi inspiroitui kuin itsestään ja sävellykset alkoivat muodostua, kappaleet syntyä ja tarinat kehkeytyä Martin persoonan ja elämäntarinan ympärille. Prosessin aikana ei kyyneleiltä tai naurun remakoilta vältytty, emmekä halunneetkaan. Kokonaisuudesta tuli täydellinen, kun kuulimme saavamme esiintyä Kirnussa, joka on siis vanha meijeri ja sijaitsee aivan Martin kotitalon lähellä Pyhäjoen rannalla. Projekti sai viimeisen silauksensa, kun saimme iloksemme mukaan Haapaveden yläkoululaisia Sanna Pirttisalon ohjaamana. Olimme nimittäin miettineet pitkään, miten saisimme Martin pedagogisen puolen näkyviin, ja tämä yhteistyö tuntui juuri siltä. Improvisoinnin ja nuottimusiikin keinoin annoimme heidän tuoda mukanaan oman persoonansa laulaen ja soittaen. Nuorissa on jotain sanoinkuvaamatonta voimaa, ja kun he uppoutuvat tekemään jotain koko sydämestään, on tulos jotain henkeäsalpaavaa. Keksimme myös, että antaisimme laulamisen lisäksi heidän soittaa 5-kielisiä kanteleita ja näin Martin arvostama akustinen ilmapiirikin laajeni lavalla huomattavasti. Tunteikkaan luomisprosessin tuloksena on konsertillinen musiikkia, josta on kuultavissa meille neljälle merkityksellistä musiikkia. Mukana on klassikkoja uudelleen käsiteltynä kuten Polun varrella, johon Jyri teki melodian pätkän sekä tarinan aiheen ja minä improvisoin laululla lisää. Mukana on myös Niila ja Seita, johon Jyri oli säveltänyt kokonaan uuden junnaavan melodian ja tehnyt tarinan miehestä, joka kiertää Seitaa, uhripaikkaa, valittaen. Petteri kaivoi soolomateriaalistaan kappaleita, jotka olivat suoraan saaneet inspiraationsa Martista, esim. Martin soittamasta Lampaanravia-kappaleesta. Yhteen kappaleeseen nappasimme kertosäkeen Martin, Marjatan ja äitimme Eeva-Leena Pokelan laulamasta laulusta, mutta otimme sanat eräästä toisesta laulusta ja teimme siitä uuden kappaleen. Koska emme kukaan ole voineet välttää sotaa elämässämme, tuli mukaan myös Jyrin täysin uusi kappale, Sotilas. Prosessi oli siis meille kaikille todella erikoinen ja haastava, mutta samalla tunnelmaltaan yksi parhaista, mitä olemme tähänastisella muusikonurillamme tehneet...Puhumattakaan vielä siitä konserttipaikan kauniin kesäisestä maisemasta, joka näkyi lavamme takaseinän suurista ikkunoista...Siellä se Pyhäjoki virtasi, ja pystyimme kaikki helposti kuvittelemaan pienen Martin leikkimässä sen rannalla. Kokemusten pohjalta vapaasti kirjoittanut, Soila Sariola
14 k ntele
15 k ntele H auskan sattuman kautta sain tutustua 86-vuotiaaseen Ritva Kankaaseen, kuuluisan kanteleenrakentajan, Leander Laasasen (1892-1985) tyttäreen. Olemme olleet kirjeenvaihdossa ja tavanneet Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla nyt kahtena vuonna. Hän asuu Vetelissä ja soittaa isänsä rakentamia kanteleita Perhonjokilaakson tyylillä. Ritva soittaa korvakuulolta, ja hänen ohjelmistonsa on hengellisiä sävelmiä ja kansanlauluja. Ritva myös laulaa ja säestää soitollaan. Hänen soittotapansa edustaa Perhonjokilaakson kanteleilla soitettavaa laulutyyliä. Erikoisuus Ritvan perheessä on 7-kielinen kantele, jollainen löytyy myös Vetelin vaakunasta. Leander Laasanen kehitti säestystä varten kanteleisiin alennetut bassot, joissa viisi matalinta kieltä on viritetty I, IV ja V-sointuasteiden perusääniksi. Hänen myötään tämä tyyli yleistyi Perhonjokilaakson kanteleissa. Hänen kanteleidensa sointia on kehuttu kirkkaaksi ja heleäksi. Perheessä oli kahdeksan lasta, joista erityisesti Ritva ja hänen veljensä Jaakko sekä Kullervo ovat soittaneet paljon kanteletta ja esiintyneet. Kaikki perheessä toki osasivat soittaa kanteletta. Ritvan veli Jaakko Laasanen oli tunnettu kantelepedagogi ja muusikko Iisalmessa. Jaakko Laasasen tytär Tytti-Leena on myös monille tuttu kanteletaiteilija. Saan viettää unohtumattoman hetken Ritvan kanssa hänen kotonaan, kun hän soittaa ohjelmistoaan ja kertoo omaa sekä perheensä tarinaa. Perhe asui Vetelissä Heikkilän kylällä, josta edelleen löytyy Laasasten kotitalo nimeltään Kotiranta. Leander oli suksitehtailija, joka teki pitkää päivää ja iltaisin työmiesten lähdettyä rakensi kanteleita työhuoneessaan tehtaan yläkerrassa. Kaikkineen hänen rakentamiaan kanteleita on 200-400, tarkkaa lukua ei ole, sillä hän aloitti numeroinnin vasta myöhemmin oltuaan tyytyväinen kehittämistyöhönsä. Hän koristi kanteleidensa ääniaukot lyyra-kuviolla. Myös Paul Salminen teetätti puuosia Laasasella. Ritvan veljen Kullervon poika Jussi pitää soitinverstasta Vetelissä, jossa rakennetaan myös kanteleita, ja näin hän jatkaa isoisänsä perinnettä. Kanteleystävä yli sukupolvien TEKSTI SANNI VIRTA KUVA PASI VIRTA Vasemmalla: Ritva Kangas Kaustisen festivaaleilla kesällä 2018.
16 k ntele “Isä ensin kielsi soittamisen, sanoi, että lapset ei saa soittaa, kun soitin menee rikki! Mutta kun isä oli töissä, opettelin salaa”, Ritva muistelee nauraen. Kun häntä pyydettiin esiintymään koulun juhlassa, silloin isä suostui opettamaan. Ensimmäinen esiintyminen oli 13-vuotiaana, ja Ritva muistaa edelleen, mitä hän soitti silloin: Tuomion virran reunalla ja Ol’ kaunis kesäilta. Ritva kävi 50-luvun alussa 12 kertaa Ulla Katajavuoren tunneilla Helsingissä ollessaan ensimmäisessä työpaikassaan terveydenhoitajana. Katajavuoren tunneilla soitettiin Paul Salmisen sovituksia ja Ritva vaihtoi soittotyyliä soittamalla kanteletta sen pitkältä sivulta perinteisen lyhyen sivun sijaan. “Ei se niin vaikeaa ollut”, hän toteaa. Ritva on oppinut isältään perinteisen säestystyylin, jossa käytetään säestyksessä kolmea sormea. Katajavuoren opissa tuli lisäksi neljäs sormi mukaan. Helsingin ajalta Ritva muistaa Konevitsan kirkonkellot ja soittaa sitä minulle tapaamisessamme. Saan kuulla hienon konsertin, jossa on vaikka kuinka monta kappaletta. Musikaalisuus välittyy Ritvan soitosta, ja hän esittää minulle myös vapaata improvisaatiota nimeltään Lumituisku tunturissa. Hän soittaa myös isänsä sävellyksen. Kappaleiden muuntelusta Ritva sanoo: “Tuolla saa soittaa, miten lystää” tarkoittaen Perhonjokilaakson kanteletta. Ritva on kirjoittanut lapsenlapsilleen muistiin kappaleet, joita osaa lista on pitkä! Perhe on aina musisoinut yhdessä ja etenkin joulut olivat merkityksellisiä. Perheorkesteri (Marjatta, Ritva, Kullervo, Jaakko ja Leander Laasanen) esiintyi myös paikallisradiossa 50-luvulla, jossa heidän soittoaan arvioitiin seuraavasti: “Kaunista on heidän soittonsa, puhdasta, sointuvaa ja hyvärytmistä” Tämä katkelma löytyy SKS:n Kantele-kirjasta vuodelta 2010. Ritvan nuoruudessa isä ja veljet soittivat Kaustisen juhlilla Alaspään veljesten, Viljo Karvosen ja muiden pelimannien kanssa. Ritva taas esiintyi tällöin Aila Rauhalan Kanteletyttöjen kanssa. Toivo Venetjoki oli myös Ritvan tuttuja, samoin Eino Tulikari, joka kävi kuulemma usein isän luona. Ritva muistelee isäänsä: “Isä rakensi kaikille soittajille täällä kanteleita.” Isän kanteleinnostus oli alkanut jo nuorena. “Vetelissä asui samassa kylässä suutari Juho Karikko, joka soitti kanteletta ja opetti isää. Isäni teki jo 12-vuotiaana ensimmäisen kanteleen.” Ritva jatkaa: “Isä soitti joka päivä, joka aamu sai herätä kouluun ja työhön, kun hän soitti virsiä. Isällä oli kanssa hyvä korva.” Isä pyysi ennen kuolemaansa sairaalassa ollessaan Ritvaa soittamaan itselleen. Vetelin 7-kielistä kanteletta Ritva on itse opetellut soittamaan. Hän soittaa näppäillen ” Isä ensin kielsi soittamisen, sanoi, että lapset ei saa soittaa, kun soitin menee rikki! Mutta kun isä oli töissä, opettelin salaa.
17 k ntele ja laulaa mukana. Hänellä on ainutlaatuinen oma tyyli: pisin kieli on soittajaa lähinnä ja matalimpia kieliä hän soittaa säestysääninä. Kun kysyn 7-kielisen kanteleen asteikkoa, Ritva laulaa äänet, joista muodostuu e-molli. Ritvan perheessä soitettiin ja soitetaan 7-kielistä; hän mainitsee ainakin veljensä Kullervon, veljenpoikansa Jussin ja siskonsa Leenan. Leander teki lapsilleen 7-kieliset kanteleet Ritvan aikuisiällä. Ritva ei ole huomannut, että nykyään 7-kielistä olisi juuri soitettu, vaikka isä teki niitä muillekin. Jussi Laasanen tekee tätä kantelemallia edelleen pyynnöstä. Ritva esiintyi viime itsenäisyyspäivänä Suomen 100-vuotisjuhlassa Vetelissä ja soitti 7-kielistä kanteletta. Hän kertoo soittaneensa ja laulaneensa laulut Varjele vakainen Luoja ja Oi Herrani, mun tähteni. Toisesta laulusta hän sanoo: “Sitä ei ollut missään kirjassa, se on minun päässäni”. Harva yleisössä oli kuulemma kuullut 7-kielisen kanteleen soittoa. Ritva on opettanut myös lapsiaan soittamaan tätä kantelemallia. Kun tapaamme tämän vuoden Kaustisen festivaaleilla, kysyn Ritvalta, milloin hän on viimeksi soittanut. “Eihän siitä ole ku yksi päivä ku soitin. Soitin konserttikanteleella Ol’ kesän kirkas huomen -kappaletta. Joka kerta minä soitan sitä Maan päällä paikka yksi on, sitä on niin hyvä soittaa kanteleella. Kaikkea, mitä voi laulaa, voi soittaa myös kanteleella.” Tutustuminen Ritvaan on ollut minulle merkityksellistä. Kun tapaamme, on ihmeellistä huomata olevansa keskellä kanteleen historiaa. Ritvan puheissa vilisee arkistonauhoista ja kirjoista tuttuja nimiä, ja saan kuulla heidän elämästään. Onneksi olemme pitäneet yhteyttä myös Kaustisen festivaalien välissä, on ollut ihana saada kirjeitä, jotka on osoitettu Kanteleystävälle! Oikealla: Leander Laasasen rakentama 7-kielinen kantele.
18 k ntele Suomen kantelemuseon iloisia kuulumisia S uomen kantelemuseo Palokassa on aktiivisesti jatkanut Kari Dahlblomin (19552017) upeaa työtä. Viimeisen vuoden aikana museotoimikunta on vienyt toimintaa eteenpäin ja nyt museo on saanut apurahan tietokannan digitalisoimista varten. Tämä mahdollisuuksia avaava projekti alkaa tämän syksyn alussa. On ilo nähdä kantelemuseon olevan edelleen näin elinvoimainen ja monipuolinen! Pekka Toivanen soittaa harppua, joka on kopio 1400-luvun flaamilaisesta Binchois-harpusta (rakentaja Tim Hobrough) ja Maria Ojanperä Anthony Thompsonin rakentamaa Keski-Suomen kanteletta. TEKSTI SANNI VIRTA KUVA PASI VIRTA
19 k ntele Tapasin Pekka Toivasen ja Maria Ojanperän, jotka ovat olleet mukana museon toiminnassa jo pitkään. Toivanen on Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksen lehtori ja muusikko, joka soittaa monia soittimia, muun muassa harppua. Hän pitää museon esittelykierroksia ja tietää kanteleista niin paljon, että on jo melkein kanteleensoittaja. Kanteletaiteilija ja -pedagogi Maria Ojanperä opettaa eri kantele malleja musiikkiopistoissa ja kansalaisopistoissa Keski-Suomessa. Hän pitää museolla tarvittaessa Keski-Suomen kanteleen ja sen soittotekniikoiden, kuten sulkutekniikan, soivia esittelyjä esittelykierroksien yhteydessä. Maria tekee pro gradu tutkielmaa Jyväskylän musiikkitieteen laitoksella kanteleen sukupuolittumisesta. He kummatkin ovat tulleet Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistyksen kautta museon toimintaan. Kari Dahlblom perusti Suomen kantelemuseon vuonna 2009, ja yli sadan soittimen näyttely koostuu Suomen ja muiden Itämeren maiden kanteleista. Vuonna 2016 museo sai KeskiSuomi -palkinnon. Onneksi Karin vertaansa vailla oleva työ jatkuu kantelemuseossa asialle omistautuneiden työntekijöiden ansiosta. Sekä Maria että Pekka muistelevat Karia lämmöllä. Maria tutustui Kariin tämän käytyä kuuntelemassa Marian oppilaiden konsertteja. “Karissa oli hienoa hänen kaikkia kanteleasioita syleilevä asenteensa: hän arvosti kaiken ikäisiä ja -tasoisia soittajia.” Hänen mieleensä on jäänyt Karin hauska sitaatti eräältä keikalta: “Nyt esitämme kappaleen nimeltä Valssi Kannonkoskelta, se on valssi Kannonkoskelta ja sen nimi on Valssi Kannonkoskelta.” Kari opetti Marialle Keski-Suomen kanteleensoittoa ja sairastuttuaan pyysi tätä jatkamaan yhtyeissään, esimerkiksi Katajassa. Heillä oli myös toinen yhteinen harrastus: he ovat istuneet samoissa Jyväskylän akvaarioseuran kokouksissa. Pekka puolestaan kuvailee Karia erittäin asiantuntevaksi, lämpimäksi, huumorintajuiseksi ja rehelliseksi ihmiseksi, josta tuli hänelle ystävä. Pekka on opiskellut museon esineistön, kun Kari pyysi häntä pitämään museon esittelykierrokset sairastuttuaan. He ovat työskennelleet yhdessä myös Kantele eläväksi -työryhmässä. Seuraava tärkeä askel museon kehittymisessä on digitalisointihanke, jossa Karin laatimat yksityiskohtaiset museokortit kustakin museon soittimesta siirretään Keski-Suomen museon tietokantaan. Tätä varten kantelemuseo sai apurahan Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahastosta. Hanke työllistää museon kautta yhden työntekijän, joka on Maria Ojanperä. Kantelemuseo on osa Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistyksen toimintaa, ja yhdistyksen sääntöjen mukaan se harjoittaa museotoimintaa, joten Marian työllistyminen toteutuu tätä kautta. Työt alkavat tänä syksynä ja hanke toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen museon kanssa. Työryhmään kuuluu Pekan ja Marian lisäksi Keski-Suomen museon amanuenssi Marja-Liisa Rajaniemi. “Minulle on tärkeää museon jatkuvuus, että se pysyy hengissä ja on ajanmukainen”, Maria sanoo. Kaikkien museon soittimien tiedot, myös varastossa olevien, joita on kuulemma vähintään saman verran kuin museossa, siirretään tietokantaan. ”Keski-Suomen museokorttimalli on yksityiskohtainen: siihen laitetaan kanteleen kuva, ja soittimesta kerrotaan sen mitat, arvioitu ikä ja rakentaja sekä jonkin verran kunkin soittimen tarinaa”, kertoo Pekka. Kanteleista halutaan kertoa, kuka soitinta on käyttänyt ja minkälaisissa yhteyksissä, sekä sen omistussuhteesta jonkin verran, esimerkiksi keneltä se on tullut museolle. Tiedot kanteleista ja muista soittimista käännetään englanniksi ja tällä toivotaan lisää näkyvyyttä museolle. Tällä hetkellä soittimia on yhteensä noin 260, joten
20 k ntele digitalisointiurakka on mittava työ. Apurahan puolesta sen valmiiksi saattamiseen on aikaa kolme vuotta. Onneksi Keski-Suomen museo ja Jyväskylän yliopisto ovat mukana talkoohengellä auttamassa. “Nyt museon soittimien tietoihin pääsee periaatteessa kuka vain käsiksi”, Maria ja Pekka iloitsevat. “Kari on tehnyt hyvän pohjatyön digitalisaatiota varten luokitellessaan kanteleita”, he jatkavat. Digitalisoinnin on tarkoitus olla ensimmäinen vaihe kantelemuseon kehittämisessä. Toimikunta haaveilee myös 3D-virtuaalimuseosta, joka toisi aineiston helpommin kaikkien saataville ja lisäisi tietoisuutta museosta. Tässä versiossa kanteleista voisi esittää myös ääninäytteitä. Onneksi museon toiminta jatkuu edelleen innovatiivisessa hengessä ja uusia ideoita kehitetään rohkeasti! Pekalla on myös toinen toive museon kehittämiseksi: siellä voisi käydä enemmän tutkijoita. Jo pitkään on suunniteltu kantelemuseossa ja Palokan Pelimannitalolla järjestettävää soitintutkijoiden symposiumia, joka on mielestäni loistava idea. Pekka näkee kantelemuseon tulevaisuudessa kohtaamispaikkana. Hän toivoo tutkijoiden innostuvan soitintutkimuksesta ja hänellä on muutama aihe jo mielessä. ”Karilla oli näkemys kanteleesta kansainvälisenä soittimena ja esimerkiksi voisi tutkia, olisiko kanteleella ja Intian sitrasoittimilla ollut samanlaisia käyttöyhteyksiä.” Pekka kertoo myös, että Karilta jäi kantelemuseota koskeva kirja julkaisematta ja sitä varten haetaan apurahoja. Museon kokoelma kasvaa koko ajan ja tilan puute on ollut jo pitkään ongelma. Lahjoituksina on tullut viime vuosina sekä kanteleita että kirjallista aineistoa. Soittimia entisöidään tarvittaessa. “Kanteleen uudet stradivariukset laitetaan kyllä näytille”, Pekka sanoo leikkisästi. Osa soittimista on kansanmusiikkiyhdistyksen, Kari tai Tuula Dahlblomin nimissä ja osa on deponoituja eli omistusoikeus on yksityishenkilöllä. Tällöin soitin on annettu pysyvästi museoon näytteille, esimerkiksi näin on tehty Ulla Katajavuoren kanteleen kanssa. Kantelemuseossa on myös äänitallenteita: tallessa on Voitto Mäkelän keräämää kenttäaineistoa, jossa on Keski-Suomen kansanmusiikkia 50-60-luvuilta 2000-luvun taitteeseen. Myös kaustislaisen Ilmari Wirkkalan omakätisellä nimikirjoituksella varustettu, hänen aikanaan tekemänsä tutkielma ” Kreeta Haapasalo ja hänen kanteleensa”, lahjoitettiin Suomen kantelemuseoon. Karin luomaa museon toimivaa järjestystä ei ole muutettu. Museossa on omat osastonsa erilaisille kanteleille: näyttely lähtee liikkeelle koverretuista karjalaisista pienkanteleista, sitten esitellään Keski-Suomen kanteleet, Perhonjokilaakson kanteleet, Pohjois-Pohjanmaan kanteleet, konserttikanteleen eri vaiheet ja näiden jälkeen siirrytään Venäjän, Volgan alueen ja Baltian kantelesoittimiin. Esillä on myös kanteleiden erilaisia kuriositeetteja eri rakentajilta, kuten erityisen pitkä suurkantele. Nähtävillä on myös muita soittimia kuin kanteleita; venäläinen kansanperinne oli Karin toinen intohimo ja museosta löytyy muitakin venäläisiä kansansoittimia kuin kanteleita kuten domria ja balalaikkoja. Siellä on myös kontrabassomandoliini, joita Suomessa on vain kaksi. Kari halusi näytteille myös sitroja ja keski-suomalaisia mandoliineja, joista yhden talla on Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistyksen logo. Laajassa valikoimassa on myös Rauno Niemisen väitöskirjaprojektiin liittyviä jouhikkoja, kuten jäljennös kuuluisan soittajan Feodor Pratsun jouhikosta. Raunon näytteille asettamia soittimia ovat myös lyyrasoittimet, Novgorodin kantele ja viisikielinen kantele Ruotsin suomalaismetsistä.
21 k ntele Viime aikoina museoon on tullut vierailijoita ainakin Amerikasta, Hollannista, Japanista, Marin alueelta ja Norjasta. Pekan mukaan he ovat olleet soitintutkijoita ja/tai soittajia, ylipäätään kanteleharrastajia. Eräs erityisesti mieleen jäänyt vierailija oli kotimaassaan kanteleklubia pitävä hollantilainen, joka oli opetellut jopa suomea. Marista taas oli käymässä soittaja, joka tunsi Karin. Palokan Pelimannitalossa ja kantelemuseossa pidetään konsertteja, ja talossa harjoittelee noin 20 kansanmusiikkiyhtyettä. Kansanmusiikkiyhdistys järjestää konsertteja syksyn aikana: ainakin niitä on sunnuntaisin kerran tai kahdesti kuussa. Konserttien ja Pelimannitalossa pidettävien juhlien yhteydessä voi pyytää esittelykierroksen ja soittoesittelyn museoon. Pekka kertoo, että usein näin pyydetäänkin. Museo on auki tiistaisin klo 16-18 sekä erikseen sopimuksen mukaan. Esillä on myös Kari Dahlblomin muistopöytä. On iloista nähdä, että kantelemuseo voi hyvin ja kehittyy. Sen hyväksi työskenteleminen on suurenmoinen kanteleteko. Kiitokset Marialle ja Pekalle sekä koko työryhmälle! Kantelemuseossa on todella inspiroivaa käydä ja olen samaa mieltä kuin Pekka: “Täällä kannattaisi kaikkien keskisuomalaisten kanteleensoittajien käydä, oikeastaan kaikkien kanteleensoittajien ja oikeastaan kaikkien suomalaisten! Tämä on maailman ainoa kantelemuseo.”
22 k ntele
23 k ntele Rauno Nieminen taiteilijan elämästä SUUNNITTELU & HAASTATTELU HANNA RYYNÄNEN & SANNI VIRTA TEKSTI HANNA RYYNÄNEN KUVA LIZA CARFIELD M onialainen taiteilija Rauno Nieminen on työskennellyt Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa vuodesta 1984. Syyskuun 2018 lopussa Nieminen jäi eläkkeelle 34-vuotiselta soitinrakennuksenopettajan uraltaan kyseisestä oppilaitoksesta, jota oli myös aikanaan perustamassa. Kantele-lehti halusi päästä tapaamaan Niemistä ja kuulemaan tämän ajatuksia tämän merkittävän virstanpylvään kynnyksellä. Tietenkin olimme erityisen kiinnostuneita kanteleenrakennuksesta sekä Niemisen suhteesta kanteleeseen, mutta tuttuun tapaan keskustelu rönsyili sinne sun tänne ja pian löysimmekin itsemme keskustelemasta chileläisistä kansansoittimista ja näiden vaikutuksesta Niemisen uraan. Mutta yritetään nyt kuitenkin pysyä asiassa eli kanteleessa. Vasemmalla: Rauno Nieminen soittaa 1980-luvulla kunnostamaansa Elias Lönnrotin kanteletta Laukon kartanossa.
24 k ntele Millaisena kanteleenrakennuksen nykyhetki näyttäytyy sinulle? “Tässä on tosiaan pitkä historia. Kun 70-luvulla aloin tehdä kanteleita, niin silloin oli vielä paljon kanteleenrakentajia: lukumäärältään ainakin 25 tekijää, joskin kaikki eivät olleet ammattimaisia soitinrakentajia. Nykyään kanteleenrakentajia on huomattavasti vähemmän, mutta ilahduttavan monesti voin kuitenkin todeta, että kollegani tekevät erinomaisia soittimia. Voisin jopa ostaa sellaisen ellen olisi itse kanteleenrakentaja. “ Käsillä töiden tekeminen on Niemisellä veressä ja hän kertookin sukunsa olleen vuosisatoja käsityöläisiä: suvusta löytyy niin seppiä, suutareita kuin räätäleitäkin. Hän toteaakin, että hänellä on aina ollut pakko tehdä käsillä jotain; muuten tuntuu, kuin ei olisi elossa laisinkaan. Tallentamaltani haastattelunauhalta kuuluukin aina ajoittain, kuinka Nieminen puheensa lomassa näppäilee haastatteluun mukanaan tuomaansa kanteletta. Kanteleenrakennuksen tulevaisuus on mietityttänyt monia kanteleensoittajia ympäri maata ja tästä aiheesta halusimme keskustella myös Niemisen kanssa. Hän toteaakin, että vanhat kanteleenrakentajat ovat eläköityneet tai eläköitymässä ja alalle tarvittaisiin uusia tekijöitä. Mikä on parasta mitä kanteleenrakennuskulttuurille voisi tapahtua Suomessa? “Valtiovalta ei ole mitenkään erityisesti tukenut kansankulttuuria tai soitinrakennusta. Yleensä apurahoja saa, jos on jotakin uutta kehitteillä, mutta jos haluaa ylläpitää tuhansia vuosia vanhaa kulttuuria niin siihen on hirveän vaikeaa saada rahoitusta. Valtiolta tarvitaan enemmän taloudellista tukea. “ Lisäksi Nieminen mainitsee, että olisi tärkeää, että soitinrakentajia huomioitaisiin nykyään enemmän. Usein levyjä julkaistessa mainitaan levyn äänittäjä, miksaaja ja tuottaja, mutta soitinrakentaja jää helposti unholaan. Myös uusi Etnogaala voisi Niemisen mielestä palkita myös soitinrakentajia muusikoiden ohella. Pitkän opettajanuransa ohella Nieminen on työskennellyt laaja-alaisesti niin muusikkona, tutkijana kuin muun muassa tietokirjailijanakin. Nieminen onkin ehtinyt olla mukana kirjoittamassa yli pariakymmentä kirjaa, toistasataa lehtiartikkelia ja levyjäkin hän on julkaissut eri kokoonpanoilla kymmeniä. Niemisen puheesta paistaa läpi koko ajan se, kuinka hänelle soitinrakennus ja muusikkous ovat enemmänkin elämäntapa kuin ammatti. Hän toteaakin, että ammatin oppimiseen menee koko ikä. Pilke silmäkulmassa hän lisää, että heti, kun alkaa tuntua siltä, että osaa jotain niin joutuu eläkkeelle. Mikä on ollut antoisinta opettajan työssäsi? “Näin jälkikäteen voin todeta, että Suomeen on muodostunut kokonainen soitinrakentajien ammattikunta. Noin 50-60% kaikista meidän opiskelijoista on jossain vaiheessa ollut alan töissä.” Niemisellä on ollut opissa noin 400 oppilasta, joille kaikille hän on opettanut myös kanteleenrakennusta. Nuoria tuntuu kuitenkin olevan vaikeaa saada innostumaan juuri kanteleenrakennuksesta. Mitä ajatuksia haluat välittää sellaisille ihmisille, jotka harkitsevat ryhtyvänsä ammattimaisiksi kanteleenrakentajiksi? “Työ on erittäin mielenkiintoinen, ja siinä saa tehdä yhteistyötä maailman mukavimpien ihmisten, muusikoiden kanssa. Kun rakennan
25 k ntele marginaalin marginaalissa olevia hyvin harvinaisia kanteleita, yritystä ei voi laskea tämän varaan, vaan toimeentulon turvaamiseksi tarvitsee olla jokin muukin työ, joka minulla on ollut tämä opettaminen. Mitä erikoisempiin soittimiin erikoistuu niin sitä vähemmän niitä tilauksia tulee. “ Erikoisista soittimista puheen ollen; viime aikoina Nieminen on ollut innostunut ei-suomalaisten kanteleiden, kuten hautalöytönä havaitun Novgorodin kanteleen, tutkimisesta, rakentamisesta ja soittamisesta. Lisäksi Kanteleen kielin -hanke on ollut Niemisen mielestä erityisen mielenkiintoinen. ”Olen aina tiennyt, että kanteleita soitetaan kaikkialla maailmassa, mutta tämän Kanteleen kielen -projektin kautta se on konkretisoitunut ja olen itsekin saanut olla yhdellä tutkimusmatkalla mukana.” Kantele on kuljettanut Niemistä ympäri maailmaa ja mielenkiintoisia kokemuksia kanteleen kanssa on vuosikymmenten kuluessa kertynyt useita. Erityisesti vanhojen kanteleensoittajien kanssa soittaminen on ollut Niemisestä mieleenpainuvaa, ja hän muisteleekin, kuinka on ollut Arvi Pokelan kanteleensoittokurssilla Kaustisella 1980-luvun alkupuolella. Lisäksi soitannollinen yhteistyö monien kanteletaiteilijoiden kanssa erilaisissa projekteissa on ollut Niemiselle elämyksellistä. Merkittävimpiä kantelehetkiään Nieminen on saanut kokea yhtyeissään Teppanan Veljissä, Primitiivisen musiikin orkesterissa Hannu Sahan ja Heikki Laitisen rinnalla, Ontreissa duona Timo Väänäsen kanssa sekä Pohjola-duossa edesmenneen Kari Dahlblomin kanssa. Soitinrakennus ja muusikkous ovat kulkeneet käsi kädessä koko Niemisen elämän ajan. Mitä parempia soittimia hän on oppinut valmistamaan, sitä pidemmälle hän on pystynyt muusikkona itseään kehittämään. Toisaalta, kun hän on kehittynyt muusikkona niin myös hänen vaatimustasonsa soittamiensa instrumenttien suhteen on noussut. Näin molemmat työt ovat ruokkineet toinen toisiaan ja puskeneet Niemistä eteenpäin urallaan. ” Aloitan aamulla päiväni kanteleensoitolla. Minulla on viisija kymmenkieliset kanteleet kanssani, kun luen lehteä ja juon aamukahvia. Ei tarvitse muuta kuin kuunnella sitä ääntä.
26 k ntele Vaikka Nieminen lopettaakin opetustyönsä Ikaalisten käsi-ja taideteollisuusoppilaitoksessa, niin monet muut projektit jatkuvat edelleen entiseen malliin. Nieminen jatkaa töitään Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa, soitinrakennusta omalla verstaallaan ja musisointia lukuisissa eri yhtyeissään. Kanteleiden soittoa Nieminen jatkaa jo aiemminkin mainituissa, pian neljäkymmentä vuotta täyttävissä Teppanan Veljet sekä Primoorkestereissa, Ontreissa ja onpa vireillä myös uusi kanteleyhtye nuoremman polven kanteleensoittajien kanssa. Eri soittimet vilahtavat Niemisen puheessa jatkuvasti. Hänen kanssaan keskustellessa ei voi kuin ihmetellä hänen laajaa tietämystään eri soitinten historiasta ja rakennuksesta. Olipa kyseessä kitara, viisikielinen kantele tai vaikkapa pitkähuilu, on Niemisen asiantuntijuus hyvin vaikuttavaa. Nieminen kertookin soittavansa kaikkia soittimia, joita rakentaa. Näin ollen muun muassa mandoliinit, haitarit, harput ja erilaiset puhallinsoittimet soivat tämän soitinrakentajamestarin käsissä. Kanteleella on kuitenkin aivan erityinen paikka Niemisen sydämessä. Suuresta kanteleperheestä Nieminen soittaa viisija kymmenkielisiä kanteleita sekä Saarijärven ja Perhonjokilaakson kanteleita. Haastattelun päättyessä Niemisellä oli vielä yksi kullanarvoinen vinkki kaikille kanteleensoittajille: ”Kannattaa ottaa jokaiseen yhty• syntynyt 1955 Vilppulassa • ammatiltaan monialainen taiteilija, soitinrakentaja, muusikko, tutkija ja tietokirjailija • tehnyt 34-vuotisen uran Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa, josta jäi eläkkeelle syyskuun 2018 lopussa • tutkii ja rakentaa kanteleita sekä soittaa niitä lukuisissa eri yhtyeissään eeseen mukaan yksi kanteleenrakentaja. Ne ei oo aina kauhean hyviä soittajia, mutta kanteleen huolto ja toimitus tapahtuu automaationa.” Eläkkeelle jäämisen suurena etuna Nieminen mainitsee sen, että nyt hänellä on vihdoin aikaa soittaa enemmän ja myös harjoitella soittamista. Perustoimeentulon ollessa taattu voi hän omien sanojensa mukaan keskittyä nyt vain huvitteluun ja kaikkeen, mikä on hauskaa. Kantele-lehti haluaa toivottaa Niemiselle oikein mukavia eläkepäiviä ja toivottaa onnea tuleviin projekteihin! Rauno nieminen
27 k ntele Löytöretki omaan kotikaupunkiin Olga Kolari soittaa koulu numero 204:n taidetilan valokuvanäyttelyssä Olga Milovidovan kanssa. M inulla on venäläinen nimi, joka saa usein vääriä mielikuvia kukoistamaan – että minulla olisi klassinen musiikki veressä tai että olisin syntynyt johonkin vahvaan elävään perinteeseen tai että olisin inkeriläinen. Mikään oletuksista ei pidä paikkaansa. Suhteeni klassiseen musiikkiin on pitkään ollut vaikea, mitään elävää musiikkiperinnettä ei ympäristössäni ollut, eikä myöskään suomalais-ugrilaisia juuria, suomea ei minulle lapsuudessa puhuttu eikä kantele soinut. Kanteleen olemassaolosta, venäläisen kanteleen virtuooseista ja itäkarjalaisesta kromaattisesta kanteleesta opin suomalaisilta kanteleensoittajilta ja sosiaalisesta mediasta. Koko venäläinen kansansoitinperinne tuli tutuksi vasta muutettuani Äänekoskelle, kun lainasin Kari Dahlblomilta kirjoja aiheesta. TEKSTI OLGA KOLARI
28 k ntele Kun vihdoin tuli aika viedä lapsia vierailemaan Pietarin mummolaan, ajattelin käyttää tilaisuutta hyväksi, ja samalla lähteä kantele-löytöretkelle, esiintymään ja tutustumaan kanteleensoittajiin ja heidän soittimiin. Soittokaverina ja kuvaajana löytöretkellä on ollut mieheni Henry Kolari ja matkaan lähti myös kolme suomalaista pienkanteletta: Thompsonin 19-kielinen, Jukka Mäkelän 12-kielinen ja 16-kielinen Lovikka. Ensimmäisenä esiintymispaikkana oli pietarilainen koulu numero 204, niitä harvoja, joissa opiskellaan suomea osana opetussuunnitelmaa. ”Vau!” ajattelin katsellessani upeaa historiallista rakennusta, joka sijaitsee keskustassa Millionnaja-kadulla aivan Eremitaasin lähistöllä. Se oli niin erilainen kuin lähiökoulu, jota itse joskus kävin, ja se että suomea voi oppia ihan koulussa oli itselle saavuttamaton unelma. Meidät otti vastaan suomen lehtori Olga Milovidova, joka johdatti meidät esiintymispaikkaan, koulun atrium-tilaan, jossa oli samaan aikaan valokuvanäyttely. Se oli koulun omaa taidetilaa ja akustisesti se sopi kanteleensoitolle parhaiten. Esitimme kappaleita Mielen maisemat -kokonaisuudesta yleisön vieraillessa näyttelyssä. Kantele olikin Olga Milovidovalle vanha tuttu. Hän on tehnyt yhteistyötä niin petroskoilaisten kantelistien kuin suomalaista ja venäläistä kanteletta yhtä virtuoosimaisesti soittavan Olga Shishkinan kanssa. Hänellä oli myös oma kantele, 5-kielinen Angry Birds, joka oli pitkään ollut käyttämättä, koska viritysavainta ei ollut löytynyt. Lahjoitin yhden avaimistani Olgalle, ja kun kantele saatiin viritettyä, hän lauloi sen säestyksellä Suomessa oppimansa runolaulun. Oli toukokuun loppua, viimeinen koulupäivä, joka on Venäjällä paljon virallisempi ja juhlallisempi kuin Suomessa. Koulun oppilaat olivat jo hieman väsyneitä seremonioihin ja juhlapuheisiin. Siinä missä koulun opettajilla oli mielenkiintoa musiikkiamme kohtaan, nuoriso kaipasi jo kesälaitumille. Pidimme ohjelman tilanteen mukaan lyhyenä ja esitimme saman kokonaisuuden hieman laajempana seuraavassa esiintymispaikassa, Pietarin yliopiston klinikalla. Saimme esiintyä vanhan rakennuksen salissa, jossa kantele soi vahvistamattomanakin. Esiintyminen oli osa isäni, professori Anatoli Zhirkovin projektia, jossa elävää musiikkia tuodaan myös sairaaloihin. Aikaisemmin sarjassa kuultiin mm. piano-, urkuja cembalomusiikkia. Kanteletta kuultiin ensimmäistä kertaa, ja vastaanotto oli lämmin. Seuraavaksi tapasimme marilaisen kanteleen taitajan Elena Tanikovan kanssa. Tapaaminen oli hänen työhuoneessaan Pietarin Upseeritalossa. Hän on Petroskoin konservatoriosta valmistunut viulisti, joka kävi myös Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä kursseilla. Viulun rinnalla on kuitenkin kulkenut isoäidiltä peritty, 1940luvulla rakennettu marilainen kantele. Kerroin ihailleeni Suomen kantelemuseoon lahjoitettua vuorimarilaista kanteletta. ”Minäkin olen vuorimari, sataprosenttinen”, Elena kertoi. Hän esitti omalla kanteleellaan marilaista perinnemusiikkia, lyyrisen tyttöjen laulun ja tanssisävelmän. Sain myös varovasti kokeilla Elenan kanteletta. Vaistomaisesti soitin melodiaa vasemmalla kädellä, mikä sai Elenan nauramaan hyväntuulisesti: ”Soitat juuri niin kuin mummoni! Hän soitti juuri näin. Väärinpäin muiden mielestä!” Elenan isoäiti oli tunnettu vuorimarilainen kanteleensoittaja Julia Tanikova, ja hänen erikoisuutensa oli, että hän soitti melodiaa vasemmalla kädellä ja säestystä oikealla, kun taas perinteinen soittotapa oli toisin päin. Vuorimarilaisessa kanteleessa on 37 kieltä, suomalaisten suurkanteleiden verran. Viritys on perinteisesti diatoninen, ja alimmissa kielissä käytetään alennettuja bassoja muistuttavaa järjestelmää, joka helpottaa säestämistä. Elenan kantele on tunnetun soitinrakentajan Veniamin Kashutin käsialaa. Elenan mukaan vanhoilla
29 k ntele soittimilla on omaperäinen sointi johtuen siitä, etteivät ne ole olleet alunperin tasavireisiä. ”Nykyään oppilaitoksissa marilaisetkin kanteleet viritetään pianon mukaan, mutta alunperin viritys oli erilainen”, Elena kertoi. Aikaisemmin niitä myös viritettiin sävelaskel tai jopa puolisävelaskel korkeammalle kuin nykyään. Marilaisen kanteleen nykyinen yleisviritys on A-duuri. Onneksi 16-kielisessä Lovikka-kanteleessa on lisävaihtajia, joilla sain sen helposti samaan viritykseen, ja saimme improvisoida yhdessä marilaisella ja suomalaisella kanteleella. Elenan mukaan ”Improvisaatiossa tärkeintä on toisen kuuntelu, näinhän se on tehty myös perinnemusiikissa”. Hän on tutkinut perinnemusiikkia ja halunnut tarjota saman kokemuksen myös suurkaupungin asukkaille. Siihen tarkoitukseen Elena on kehittänyt omia mestarikursseja, joissa ihmiset saavat vapaasti ja intuitiivisesti improvisoida perinnesoittimilla, kuten kanteleella ja jouhikolla, tietyn teeman ympärillä. ”Improvisaatioon pohjautuvaa musiikkia on tarjolla valitettavan vähän, etenkin genrerajojen ulkopuolella, täällä Pietarissa se on vasta alkamassa”, sanoi Elena. Tämä tuntui uskomattomalta ajatellen suurkaupungin huikeaa kulttuuritarjontaa. Puhuimme paljon siitä, että improvisaatio pitää tehdä näkyvämmäksi; se tarjoaa ihmiselle vapautumisen kokemuksen. Elena, jonka toinen rakkaus on psykologia, kutsui improvisaatiota paluuksi musiikillisille ja inhimillisille juurille, todelliseen minään. Haaveilimme siitä, että pitäisi perustaa improvisaatio-festivaali, jossa näkyisi niin Suomen kuin Venäjän kulttuuriperinteet. Ideoita ja keskustelun aiheita riitti sen verran, että sovimme tapaavamme myös Suomen puolella. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista minulle oli Leningradin alueen Alkuperäiskansojen keskus. Leningradin alueen alkuperäiskansoja ovat suomalais-ugrilaiset inkeriläiset, vepsäläiset ja vatjalaiset. Niiden kielet ja kulttuuri ovat uhanalaisia, sillä kansat ovat kärsineet Stalinin vainoista. Oma synnyinseutuni on maantieteellisesti lähellä Etelä-Inkerin pääkaupunkia Hatsinaa, mutta isoäitini ajan inkeriläiset kylät olivat sotien jälkeen vain muisto. Alkuperäiskansojen keskus edistää vähemmistökansojen kulttuuria monilla Ilja Dobrohotovin rakentama kopio Suomen kansallismuseon inkeriläisestä kanteleesta. Kuva: Henry Kolari
30 k ntele tavoilla mm. julkaisemalla uhanalaisten kielten oppikirjoja sekä elvyttämällä käsityöja musiikkiperinteitä. Kiinnostuneena minulle tuntemattomaksi jääneestä kulttuurista olen seurannut keskuksen toimintaa Facebookissa. Sieltä olen nähnyt keskuksen pienkanteleryhmän nimeltään Kannel-koulu. Pienkanteleen innokkaana ystävänä halusin ehdottomasti tavata pietarilaisia kantelisteja ja soittaa yhdessä. Otin keskuksen perustajaan kansantieteilijä Olga Konkovaan ja kanteleryhmän vetäjään Elena Vedaykoon yhteyttä, ja sovimme tapaamisen. Kannel-koulu kokoontuu Leningradin alueen kirjaston rakennuksessa. Ryhmää ohjaa kaimansa Elena Tanikovan tapaan Petroskoin konservatoriosta valmistunut viulisti Elena Vedayko. Hän soittaa sivusoittimina kanteletta, jouhikkoa ja paimensoittimia. Tapaamisessa esitimme kanteleryhmän osallistujille omaa musiikkia ja kerroimme suomalaisista kanteleista sekä innostuneena katsoimme ja kuvasimme ryhmän omia soittimia. Lukuunottamatta kahta Suomesta tuotua viisikielistä Kannel-koulun soittimet ovat venäläisten rakentajien, petroskoilaisen Aleksandr Frolovin ja pietarilaisen Ilja Dobrohotovin käsialaa. Niiden joukossa on lapsille tarkoitettuja piccoloja sekä museosoitinten kopioita. Ilja Dobrohotov on rakentanut kopioita Suomen kansallismuseon 7-kielisestä inkeriläisestä kanteleesta. ”Emme käytä lainkaan viritysmittaria!” ryhmän soittajat kertoivat. ”Ensin Elena virittää kanteleensa korvakuulolta, ja sitten kaikki muut sen mukaan.” Tehtävä ei ollutkaan helppo, sillä kaikki ryhmän käyttämät soittimet ovat puutappisia. Soittimet ovatkin hyvin harvinaisia kuten Suomen kansallismuseon inkeriläisen kanteleen kopio. Kanteleiden tilaajana on toiminut Olga Konkova. Suomalaisten rakentajien modernit kanteleet herättivät kiinnostusta; moni ryhmän soittaja olisi halunnut tilata vastaavan omien 5-7-kielisten soittimien lisäksi. Mielenkiintoisia olivat myös Henryn kokeelliset soittotavat, kuten jousella tai tikulla soittaminen. Toisin kuin suomalaiset D-vireiset pienkanteleet, Kannel-koulun soittimet olivat G-vireisiä. Meidän 15ja 16-kielisistä kanteleista löytyi myös G:stä alkava viisisävelikkö, ja saimme hyvinkin soitettua yhdessä suomalaisten pienkanteleryhmien kestosuosikit Vanha Sodessi, Konevitsan kirkonkellot ja Vaka vanha Väinämöinen. ”Meillä on tulossa juuri inkeriläiseen perinteeseen perustuva ohjelma, mutta emme ehtineet harjoitella sitä, meillä oli kiire nukketeatterin kanssa”, kertoi Elena kappaleiden valinnasta. Nukketeatteri olikin syy, miksi tapaamiseen tuli myös tyttäremme Kristiina, jolle vepsänkielinen Jyrci ta mato -esitys oli unohtumaton kokemus. Elena säesti kanteleella ryhmän esittämän Pyhän Yrjön tarinan kansanomaisen muunnelman. Kanteleensoittajat kertoivat, että myös soittimet kulkevat teatteriesityksissä mukana, ja kaikki halukkaat voivat niitä kokeilla. Sitä kautta Kannel-koulu on saanut lisää soittajia. Kantelekulttuurin edistämiseksi Olga Konkova ja Elena Vedayko suunnittelevat myös uuden, inkeriläisiä perinnesävelmiä sisältävän pienkanteleen oppaan, jossa olisi niin vinkkejä vasta-alkajille kuin perinnelaulujen säestystä. Sanoin odottavani innolla uutta opasta. Kun oli aika lähteä, Kristiina sai vanhaan inkeriläiseen runoon perustuvan värityskirjan, jota luettiin Suomeen tultua useamman kerran iltasatuna. Niin inkeriläinen perinne tuli osaksi meidänkin elämää. Matkan jälkeen mieleen jäi paljon villejä ideoita. Tulevan 5-kielisen kanteleen oppaan voisi suomentaa ja improvisaatiofestivaali olisi mahtava ajatus sekä Suomessa että Venäjällä. Ehkä olisi hienoa tuoda seuraavalle matkalle pienoiskanteleiden lisäksi myös Keski-Suomen kantele tai esiintyä Mielen Maisemat -yhtyeen oikealla kokoonpanolla, jossa on kuusi kanteleensoittajaa. Ehkä uusi löytöretki on joskus tulossa.
31 k ntele Ensikonsertti Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kesän nuoret taiteilijat 2018 -konserttisarjassa: SUKELLUS SÄVYJEN MAAILMAAN – VALON JA SÄVELTEN LEIKKIÄ KONSERTTIKANTELEELLA Kanteletaiteilija Juulia Pölönen valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta keväällä 2017. Hän piti ensikonserttinsa Helsingissä, Musiikkitalon Camerata-salissa 22. elokuuta 2018. Ohjelmana kuultiin vaikuttava kattaus uusimpia kantelesävellyksiä sekä ranskalaista romantiikkaa. Kuulimme myös kantaesityksenä Juhani T. Vesikkalan komprovisaation, eli säveltäjän ennalta ohjeistaman improvisaation vahvistetulle konserttikanteleelle ja sordinoidulle sellolle in which the low-hanging fruit is casually derailed – a comprovisation. Konsertin teema, valon ja sävyjen leikki kantoi ohjelman läpi esitellen kanteleen monipuolisuutta. Monin tavoin taipuvat viritykset, äänitapahtumat ja rytmiset elementit hypnoottisuudesta räjähtävyyteen punoutuivat kokonaisuudeksi ohjelman punaisen langan, improvisaation keinoin. Tuning in -improvisaatio johdatteli kuulijat Matthew Whittallin meditatiiviseen kantelesooloon The wine-dark sea II. Tapio Nevanlinnan Foto 2 leikitteli ja sulautti kanteleen ja vibrafonin sävyt yhdeksi superinstrumentiksi. Molempien teosten yleistunnelma on mietiskelevä ja kuunteleva. Pölösen ja Savelan saumaton yhteismusisointi ja heittäytyminen musiikin virtaan oli nautinnollista kuultavaa. Claude Debussyn alun perin pianolle säveltämä Rêverie (”haavetila”, ”harha”) kuultiin kanteleella ja sellolla. Unenomainen teos sisälsi Debussyn tekstiin perustuvan improvisaatiovälikkeen, soittajien oman tulkinnan haavetilasta. Lempeä kokosävelasteikko ja soittajien tulkinta oli sykähdyttävän liikuttavaa kuunneltavaa. Konsertin loppupuoli taivutti kanteleen kielet lopullisesti sävyjen, äänitapahtumien ja viritysten mukana. ”Teoksen äänimaailmaa kuljettavat sävelryppäät ja hälyt, jotka usein jatkuvat juuri ja juuri tunnistettavassa muodossa soittimelta toiselle”, säveltäjä Vesikkala kirjoitti kantaesityksenä kuullusta teoksestaan. Mikrotonaalisessa vireessä soiva Hannu Pohjannoron maan väreiksi taipuu valo kanteleelle ja lyömäsoittimille kiteytti koko konsertin ohjelman valon ja sävyjen leikistä, kanteleen soinnin väreilystä ja eri soitinten yhteissoinnista. Päätösnumerona kuultu Camille Saint-Saënsin Fantasie op. 124 harpulle ja viululle ”taipuu kuitenkin kanteleen ja viulun käsittelyssä lämpimäksi, intiimiksi ja villiksikin satumaailmaksi”, kuten Pölönen käsiohjelmassa kirjoittaa. Italian Rivieralla sävelletty teos jatkoi konsertin teemaa valosta ja leikkisyydestä loppuun asti. Sibelius-Akatemiassa Eija Kankaanrannan ja Ritva Koistinen-Armfeltin johdolla opiskellut Pölönen on jo nyt vakiinnuttanut paikkansa esiintyvien kanteletaiteilijoiden kärkikaartissa. Hän on silmin nähden kotonaan konserttilavalla, niin solistina kuin kamarimuusikkona. Konsertin esiintyjät: Juulia Pölönen, kantele Janne Savela, lyömäsoittimet Aino-Maija Riutamaa de Mata, sello Isa Halme, viulu Vasemmalla: Juulia Pölönen ja Janne Savela. Kuva: Jorma Airola
32 k ntele Liitto tiedottaa Ehdotukset Kanteleliiton Vuoden kantele 2018 ja Kultakantele -tunnustusten saajiksi Lähetä ehdotuksesi Kanteleliiton Vuoden kantele ja Kultakantele tunnustusten saajiksi 31.11.2018 mennessä Kanteleliittoon. Kanteleliiton hallitus päättää tunnustusten saajat jäsenten ehdotukset huomioon ottaen. Kultakantele on elämäntyöpalkinto, joka jaetaan elämäntyöstä kanteleen hyväksi. Vuoden kantele -tunnustus jaetaan henkilölle tai yhteisölle, joka viimeisen vuoden aikana tehnyt huomionarvoisen teon kanteleen hyväksi. Tunnustukset julkistetaan Folklandia-risteilyllä tammikuussa 2019. Haku Kanteleliiton Vuoden yhtyeeksi 2018 Suosittele yhtyettä tai hae omalle yhtyeellesi Kanteleliiton Vuoden yhtyeen nimitystä. Yhtyeen on oltava aktiivisesti toimiva kokoonpano, jossa kantele on merkittävässä roolissa. Myös ajankohtaisuus on valintakriteeri. Vuoden yhtyeen valitsee Kanteleliiton taiteellinen työryhmä. Lähetä vapaamuotoinen hakemus mielellään linkillä videotai ääninäytteeseen 31.11.2018 mennessä. Vuoden 2018 kantelelevy -valinta Lähetä vuoden 2017 joulukuun ja marraskuun 2018 välillä ilmestynyt kantelelevysi Vuoden kantelelevy -valintaan! Voit ehdottaa Vuoden kantelelevyksi äänitettä, jolla kantele on merkittävässä roolissa. Levyn valitsee myöhemmin julkistettava ulkopuolinen valitsija, joka on musiikkitai kulttuurialan vaikuttaja. Vuoden 2017 Vuoden kantelelevyn valitsi rap-artisti Paleface eli Karri Miettinen. Lähetä levy 1.12.2018 mennessä Kanteleliiton toimistolle. Myös digitaaliset julkaisut huomioidaan. Kaikki ehdotukset ja hakemukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen mail@kantele.net tai postitse Kanteleliitto, Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Kutsu Kanteleliiton sääntömääräiseen syyskokoukseen lauantaina 10.11.2018 klo 13 Allianssi-talolla Helsingissä Kanteleliitto kutsuu jäsenistönsä vuoden 2018 sääntömääräiseen syyskokoukseen lauantaina 10.11.2018 kello 13.00 Allianssi-saliin Allianssi-talolle, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki. Kokouksessa käsitellään Kanteleliiton säännöissä määrätyt asiat. Kokoukselle saa ehdottaa uusia Kanteleliiton hallituksen jäseniä 8.11. mennessä sähköpostitse mail@kantele.net tai postitse Hämeentie 24 D, 00530 Helsinki. Mainitse viestissä henkilön nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja jäsennumero (jos tiedossa). Kokoukseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja sinne on vapaa pääsy kaikille Kanteleliiton jäsenille. Kokouksessa on kahvitarjoilu ja se kestää arviolta reilun tunnin. Tervetuloa! Onko sinulla soittamaton soitin kaapissa, erityisesti kotitai konserttikantele? Vuokrasoitinten kysyntä on suurta, koska moni ei pysty satsaamaan heti harrastuksen alkumetreillä omaan soittimeen. Päätös arvokkaan soittimen ostosta on muutenkin mukavampi tehdä, kun tietää, että tämä on se oma juttu. Soitinhan pysyy parhaiten kunnossa soittamalla, joten vuokraisitko soittimesi uudelle soittajalle? Kanteleliiton Kanteletorille voi ilmoittaa soittimensa vuokrattavaksi, lähetä kuvat ja soittimen tiedot sähköpostilla anna. wegelius@kantele.net! Kanteleliitto ei vastaa soittimen vuokraamisesta, mutta voimme antaa vinkkejä vuokran ehdoista, hinnasta ja lähettämisestä. Kanteletori sijaitsee Kanteleliiton kantele.netissä osoitteessa kantele.net/category/kanteletori . Uutiset kokosi Anna Wegelius
33 k ntele Kantele pysäyttää! Musiikilla on useimmille suuri merkitys. En muista koskaan tavanneeni henkilöä, joka ei olisi pitänyt musiikista. Harva tosin pitää kaikenlaisesta musiikista, mutta ei tarvitsekaan! Musiikki ilahduttaa ja virkistää, mutta toisaalta lohduttaa ja rauhoittaa. Musiikki vie suuriin sfääreihin, mutta toisaalta tuo hiljaisuuden lähteille. Musiikki tuo ihmiset yhteen, mutta myös auttaa kaivautumaan oman mielen syvyyksiin. Musiikki luo tilaisuudelle tunnelman ja lenkkipolulle rytmin. Musiikki myös liittyy usein suuriin muistoihin, olivat ne iloisia tai murheellisia. Kantelemusiikin äänimaailma on rikkaine yläsävelineen aivan erityinen. Itselläni rakkaimmat muistot kanteleen äänen rauhoittavasta voimasta liittyvät aikoihin, kun lapsemme olivat pieniä. Jokainen vanhempi tietää, kuinka uuvuttavaa lasten nukuttaminen voi joskus olla. Oma selviytymiskeinoni oli ottaa 10-kielinen kantele syliin ja istahtaa lastenhuoneen nurkkaan soittelemaan. En edes yrittänyt soittaa mitään kappaletta, vaan improvisoin pehmeää äänimaailmaa, johon itsekin meinasin joskus torkahtaa. Kanteleen ääni pysäyttää ja rauhoittaa. Sitä tarvitsemme jokainen tässä kiireisessä oravanpyörässä, jossa elämme. Mennään ja pysäytetään maailma, sävel kerrallaan! Puheenjohtajan palsta Susanna Heinonen
34 k ntele Leirillä oli läpi viikon iloinen tunnelma ja yhteissoiton riemu oli silmin nähtävissä. International Kantele Camp hurmasi osallistujansa lämpimällä tunnelmallaan M inulla oli suuri kunnia tulla kutsutuksi opettamaan Petroskoissa kesäkuussa 2018 järjestetylle kansainväliselle kansanmusiikkileirille. Leiri pidettiin kesäkuun viimeisellä viikolla tunnelmallisessa leirikeskuksessa hieman Petroskoin kaupungin ulkopuolella. TEKSTI HANNA RYYNÄNEN
35 k ntele Leiri oli suunnattu 16-24-vuotiaille erilaisten etnisten instrumenttien soittajille, ja osallistujia olikin saapunut laajalti ympäri Venäjää Karjalan ja Komin tasavalloista, Arkangelista sekä Nenetsian autonomisesta piirikunnasta. Ainoana suomalaisena oppilaana leirillä oli joensuulaislähtöinen Kaisla Kukkonen. Opettajia puolestaan oli Suomesta kaksi: itseni lisäksi matkaan lähti myös Anttu Koistinen, tunnettu pop/rock-sähkökanteleensoittaja sekä yksi uuden Kanto Instruments soitinrakennusyrityksen perustajista. Karjalan tasavallasta oli paikalla myöskin kaksi opettajaa; kanteleensoittaja Jelena Magnitskaja sekä improvisaatioon erikoistunut pianisti Irina Smirnoff. Leiriviikon keskeisiä teemoja olivat improvisaatio, yhteissoitto sekä erilaisten kulttuurien kohtaaminen. Jokaisen opettajan pitämillä mestarikursseilla syvennyttiin aina erilaisiin musiikillisiin teemoihin: Anttu tutustutti leiriläisiä sähkökanteleeseen, Irina ja minä johdattelimme oppilaita improvisaation maailmaan ja Jelena puolestaan opetti meille venäläisen kansanmusiikin saloja. Oli upeaa nähdä, kuinka aiemmin toisilleen tuntemattomat oppilaat solmivat leirin aikana ystävyyssuhteita ja loivat yhdessä aivan uskomattoman hienoa musiikkia. Mielenkiintoista oli myös päästä tutustumaan meille suomalaisille hieman vieraampiin soittimiin: tuttujen kanteleiden, jouhikoiden ja kitaroiden lisäksi leirillä oli muun muassa domran, vorgudekin sekä sigudekin soittajia. Myös venäläinen kromaattinen kantele oli hyvin mielenkiintoinen tuttavuus ja oppilaiden konsertissa oli ihanaa päästä kuulemaan uusia, kyseiselle kanteleelle sävellettyjä teoksia. Yksi viikon mieleenpainuvimmista hetkistä oli matkamme Petroskoista Soutjärven pieneen kylään. Vierailumme aikana pääsimme tutustumaan paikalliseen vepsäläiseen museoon ja kulttuuriin ja kuulimme jopa perinteisen vepsäläisen naiskuoron esiintyvän. Laajan musiikillisen sisältönsä lisäksi leirin ohjelma tutustutti osanottajiaan monipuolisesti karjalaiseen kulttuuriin myös niin piirakanteon kuin perinteisten tanssien ja leikkienkin muodossa. Leiriläiset olivat kaikki hyvin valloittavia persoonia ja tunnelma leirillä oli hyvin avoin ja välitön eikä edes kielimuuri muodostunut missään vaiheessa ongelmaksi. Tässä haasteessa auttoivat kehonkielen ja luovuuden lisäksi tietenkin upeat tulkkimme, Tatjana sekä Karina, joiden läsnäolosta olimme hyvin kiitollisia vierailumme aikana. Valitettavasti sateisesta säästä johtuen jouduimme perumaan leirimme päätöskonsertin, joka olisi pidetty Petroskoin kuvankauniissa rantamaisemissa ulkoilmassa. Onneksi ehdimme kuitenkin leiriviikon aikana pitää pienen konsertin tunnelmallisessa Kultura-taidetilassa Petroskoin keskustassa, joten pääsimme nauttimaan yhteissoitosta myös esiintyen. Petroskoin leiri jäi ehdottomasti mieleeni yhtenä kesäni kohokohdista ja olen hyvin kiitollinen venäläiselle järjestävälle taholle, että pääsimme pienellä suomalaisella porukallamme ottamaan osaa tähän silmiä avaavaan kansanmusiikkitapahtumaan Karjalan tasavallassa. Olen hyvin onnellinen myös siitä, että meidät on kutsuttu konsertoimaan lokakuussa Petroskoihin, joten kesän reissumme ei jäänyt ainoaksi laatuaan. Myös karjalainen ja venäläinen media uutisoivat International Kantele CAMP leiristä, jonka tunnelmista pääsee nauttimaan seuraavissa linkeissä: youtube.com/watch?v=lG17NufzQPM youtube.com/watch?v=zVvUFrTbhxw youtube.com/watch?v=VeThUl7pMnY youtube.com/watch?v=kgSDofxN4QQ
36 k ntele KIRJOITTANUT HANNA RYYNÄNEN LEVYESITTELYT ENKEL We are ENKEL ENKEL on neljän kansanmuusikon muodostama yhtye, joka soittaa traditionaalista suomalaista pelimannimusiikkia sekä kyseisestä perinteestä ponnistavia yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä. ENKELissä soittavat Miia Palomäki sekä Leija Lautamaja 2,5-rivisiä haitareita, Iida Savolainen alttoviulua ja Maija Pokela 15-kielistä kanteletta. ENKEL julkaisi debyyttialbuminsa Pappilan hääyö vuonna 2016 ja nyt julkaistu We Are ENKEL on yhtyeen toinen täyspitkä albumi. Ennen kuin pääsin kuuntelemaan We Are ENKEL -levyä minulla oli ilo nähdä ja kuulla yhtyeen esiintyminen Kihauksen kansanmusiikkifestivaaleilla Rääkkylässä heinäkuussa 2018. Tämä keikka nosti odotukseni levyn suhteen hyvin korkealle, sillä yhtyeen esiintyminen kaikessa vakuuttavuudessaan ja varmuudessaan jäi mieleeni yhtenä parhaista kesällä 2018 kuulemistani konserteista. Sama varmuus ja aitous on mielestäni ehdottomasti kuultavissa myös yhtyeen uudella pitkäsoitolla. We Are ENKEL on täynnä tanssittavaa ja voimaannuttavaa kansanmusiikkia, josta kuuluu yhtyeen jäsenten rakkaus ja kunnioitus suomalaista kansanmusiikkiperinnettä kohtaan; supersankari-teemaisen levyn kansilehtisessä yhtye mainostaakin oman supervoimansa olevan perinne. Perinteenmukaisuuden lisäksi ENKELin musiikki on myös hyvin omaleimaista ja innovatiivista ja mielestäni tämä on kuultavissa ja nähtävissä niin yhtyeen esiintymisessä, kappaleiden sovituksissa kuin levyn graafisessa ilmeessäkin. Kanteleen rooli on levyllä pääasiassa säestävä ja Pokelan kanteleen rytmisen komppauksen tarkkuus ja monipuolisuus on jotakin, mitä ainakaan minä en ole ennen kuullut. On helppoa kuulla, että Pokela on tehnyt todella paljon töitä tutkiessaan kanteleen moninaisia mahdollisuuksia ja erilaisia rooleja komppisoittimena. Pokelan työn ansiosta voimme nyt kuulla kanteletta taas hieman erilaisessa musiikillisessa ympäristössä kuin aikaisemmin. Tämä levy on mielestäni yksi parhaista kansanmusiikkilevyistä, joita on julkaistu pitkään aikaan ja suosittelen sydämestäni kaikkia tutustumaan ENKELin musiikkiin. Tämä levy, jos mikä, nostattaa ihokarvat pystyyn ja hymyn huulille. Kiitos ENKEL! Hiroko Ara – Birds and The Tree Hiroko Ara on japanilainen, Hokkaidolta kotoisin oleva kanteletaiteilija, kanteleensoitonopettaja sekä säveltäjä, jonka uusin albumi Birds and The Tree on julkaistu vuonna 2016. Kyseessä on Aran kolmas kantelelevy; hänen esikoislevynsä Garden julkaistiin vuonna 2004 ja vuonna 2007 tuli ulos hänen toinen albuminsa, Moon Drops. Soolouransa ohella Araa on mahdollista kuulla muun muassa Rauma-nimisessä duossa, jossa yhdistyy Aran kanteleensoitto sekä Haruhiko Sagan morin khuur.
37 k ntele Uudella levyllään Ara soittaa soolona niin 39-kielistä konserttikanteletta kuin 11-kielistä pienkantelettakin. Albumi koostuu sekä Aran omista sävellyksistä että perinteisistä kansansävelmistä Suomesta, Ruotsista, Mongoliasta ja Englannista. Löytyypä levyltä yksi suomalaisen kanteleikonin, Martti Pokelankin, sävellys. Lisäksi levyn nimi Birds and The Tree toimii pääotsikkona sarjalle improvisaatioita, joista osassa on selkeästi kuultavissa vaikutteita muinaissuomalaisesta pienkanteleperinteestä. Levy tarjoaakin hyvin laajan kattauksen kanteleen moninaisista mahdollisuuksista musiikin maailmassa. Kanteleen lumoava ja puhdas sointi on läpi levyn sen musiikillisessa keskiössä. On ihanan virkistävää kuulla musiikkia, jossa uskalletaan luottaa kanteleen omaan, luontaiseen viehätysvoimaan näin vankasti. Levyllä kuultava musiikki on kaunista, pienen puron lailla eteenpäin soljuvaa ja tunnelmaltaan lyyristä. Aran kosketus soittimeensa on pehmeä ja rauhoittava, mikä tarjoaa kuulijalle mahdollisuuden kellua musiikissa ja nauttia sen herkästä tunnelmasta. Levyä kuunnellessani minun oli helppoa tuntea Aran kiinnostus ja rakkaus kanteletta kohtaan. Kun muusikko on itse niin haltioitunut soittimestaan kuin kuvittelisin Aran musiikkinsa ja siihen eläytymisensä perusteella olevan, on se nautinnollisesti kuultavissa myös lopputuloksessa. Kardemimmit Kesäyön valo Kardemimmit on neljän kanteleensoittajan, Maija Pokelan, Leeni ja Anna Wegeliuksen sekä Jutta Rahmelin, muodostama yhtye, joka on perustettu jo vuonna 1999. Kesäyön valo on heidän viides albuminsa, joka julkaistiin vuoden 2017 loppupuolella Japanissa ja alkuvuodesta 2018 myös Suomessa. Levy koostuu suurimmaksi osaksi yhtyeen jäsenten omista sävellyksistä, mutta sanoituksia löytyy niin yhtyeen jäsenten itse kirjoittamina, perinteisinä teksteinä kuin myös eri runoilijoiden taituroimina. Kardemimmit soittavat 15ja 38-kielisiä kanteleita, joiden lisäksi suureen rooliin nousee myös näiden neljän naisen taidokas stemmalaulu. Heinäkuussa 2018 pääsin kuulemaan Kardemimmejä pitkästä aikaa livenä, kun he esittivät uuden levynsä kappaleita konsertissaan Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla. Konsertissaan Kardemimmit kertoivat säveltäneensä Kesäyön valon kappaleet touko-kesäkuussa 2017, mikä on aistittavissa levyn yleistunnelmasta. Kyseessä onkin mitä parhain kesälevy, jota kuunnellessa hyvä mieli on taattu osittain haikeistakin laulunaiheista huolimatta. Yhtyeen pitkä historia on kuultavissa kaikesta heidän tekemisessään. Yhteistyö jäsenten
38 k ntele välillä on saumatonta ja niin kanteleiden riffit kuin heidän lauluäänensäkin kietoutuvat yhteen taianomaisesti. Vaikka kyseessä on ennen kaikkea täysin yhteen hitsautunut yhtye, pääsee jokaisen bändin jäsenen oma, taiteellinen ääni kuitenkin hienosti kuuluviin. Levy on täynnä hurmaavaa musiikillista ilmaisua, mukaansatempaavia melodioita ja laulun koskettavaa voimaa. Kardemimmit ovat vuosien saatossa onnistuneet luomaan aivan oman soundinsa, joka on ainutlaatuinen ja hyvin helposti tunnistettava. On aina suuri ilo päästä kuulemaan heidän musiikkiaan! Mari Kalkun – Ilmamõtsan Mari Kalkun on virolainen muusikko ja säveltäjä, joka on julkaissut kolme soololevyä, joista viimeisimpänä esittelyssä olevan albumin Ilmamõtsan. Suomalaisille Mari Kalkun on sooloprojektinsa ohella tuttu myös Mari Kalkun & Runorun –yhtyeestään, jossa Kalkunin lisäksi kanteletta soittaa Maija Kauhanen, perkussioita Tatu Viitala sekä kontrabassoa Nathan Riki Thomson. Kalkun on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut itse suurimman osan uuden levynsä kappaleista, joista on selkeästi kuultavissa Kalkunin inspiroituneen virolaisesta kansanmusiikkiperinteestä. Ensisijaisesti laulajana esiintyvän Kalkunin käsissä soi lukuisten muiden instrumenttien ohella myös 12ja 36-kieliset kanteleet, joiden rooli albumilla on hyvin merkittävä. Virolainen kannel hurmaa omalla uniikilla sointivärillään, joka on mielestäni suomalaista kanteletta utuisempi, pehmeämpi ja tummempi. Kalkunin hurmaava ja persoonallinen lauluääni sekä maagisia sävyjä loihtiva kannel soivat levyllä kuin yhteen sulautuneina ja luovat ainutlaatuisen musiikillisen maailman, jossa suuressa roolissa on Kalkunin vahva musiikillinen itseilmaisu. Levyn tunnelmat vaihtelevat sota-ajasta kertovista lauluista toivoa täynnä olevien kevättunnelmien kautta onnea ja rakkautta hersyviin syntymäpäiväkappaleisiin. Kappaleiden tunnelataus on niin voimakas, että niiden kertomiin tarinoihin on helppoa päästä mukaan, vaikkei viron kieltä ymmärtäisikään. Kalkunin vahva tulkinta nostaa musiikin ja tekstit kielimuurien yläpuolelle, jolloin kuulija pääsee vaikuttumaan musiikin universaalista voimasta. Ilmamõtsan on huumaava albumi, jonka monikerroksinen musiikki on mitä parhainta kuunneltavaa rauhoittumisen hetkillä. Levyn musiikki pysäyttää ajan ja vie kyvyn tehdä mitään muuta kuin kuunnella lumoutuneena.
39 k ntele Nuottiliite Nuottiliite sisältää kanteleensoitonopettaja Kati Rantalan säveltämiä kappaleita kotitai konserttikanteleen lyhyeltä sivulta soitettavaksi. Sävellykset ovat osa Katin Karelia AMK:iin tekemää opinnäytetyötä, joka valmistui vuonna 2015. Koko opinnäytetyön pääset lukemaan täältä: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015111516454. Lisäksi kappaleista löytyy äänitteet täältä: http://pelimanni.net/kantele/?page_id=5. Antoisaa seikkailua lyhyen sivun maailmaan! 1. Aavikolla 2. Hyvän mielen sottiisi 3. Illan tullen 4. Piilosilla 5. Pikkulahden hambo 6. Ruostuuhan se rautakin 7. Soutajan valssi LAATINUT KATI RANTALA
49 k ntele L ukukauden alkuhetkien terveisiä Sveitsistä! Syyskuu on jo yli puolenvälin, mutta täällä helle ei päästä otteestaan. Suomessa jo vähän viilenneisiin ilmoihin totuttuani on ollut pakko alistua ilmojen valtiaan alle ja aloittaa vuoden shortsikausi no. 2. Viime numerossa kerroin, millaisia asioita olen kohdannut kolmessa vuodessa Sveitsissä asuessani. Tässä jutussa avaan vielä tarkemmin kokemuksiani konsertoivana ja työskentelevänä kantelistina kakkoskotimaassani, jolle kantele on vielä melkoisen vieras. Ensimmäinen esiintymiseni Sveitsissä oli silloisen opiskelupaikkani Geneven musiikkikorkeakoulun vanhan musiikin osaston 40-vuotisjuhlakonsertissa, johon osaston johtaja Francis Biggi halusi minut ”tärkeimmäksi numeroksi”. Johtaja rakastaa etnisiä soittimia, joten neuvotteluvaraa tästä ei ollut; tieto tulevasta esiintymisestä tuli minulle ilmoitusluontoisena asiana heti kouluun saavuttuani. Eipä siinä toki mitään, otin suuren kunnian vastaan sitä vastaavalla jännityksellä ja valmistautumisella. Aloitin konsertin H. Kapsbergerin renessanssihitillä Toccata arpeggiata, ja ilmeisesti esitys oli onnistunut, sillä minun ja kanteleen saama ihailun määrä oli ylitsevuotavaa. Palaute yllätti minut, sillä jollakin tavalla Suomessa on tottunut hieman vähätteleviin kantele-ennakkoluuloihin, joita on vaikea murtaa hyvälläkään esityksellä. Lisäksi suomalaisessa kantelekonserttiyleisössä yleensä vähintään kolme neljännestä on kanteleensoittajia itsekin, joten täysin puolueeton palaute on vähintäänkin harvinaista. Niinpä oli häkellyttävää saada laaja yhtenäinen varauksettoman ihailun palautevirta ihmisiltä, joilla ei ollut ollut mahdollisuutta asettaa soitinta kohtaan minkäänlaisia ennakkoluuloja tai -odotuksia. Olin yhtä hämmästyksissäni ihmisten katseiden liikuttuneisuudesta ja vilpittömyydestä kuin he olivat kanteleen äänen solisevasta maailmasta. Sittemmin olen jo hieman tottunut siihen, että kantele lumoaa yleisöt. Hyvä, vilpitön ja intuitiivinen palaute on avannut myös omat korvani kuulemaan soittimen soinnin kauneuden uudella tavalla. Olen kasvanut orkesterimuusikon lapsena, ja imenyt suurten sointien, lavojen ja solistien kulttuurin itseeni jo vauvasta. Niinpä pitkään koin itsekin alemmuutta pieniäänisestä pikkusalien soittimesta, joka meinaa jäädä jalkoihin jo yhden viulun kanssa. Sveitsissä olen kuitenkin oppinut olemaan ylpeä nimenomaan kanteleen intiimiydestä ja hiljaisuudesta. Korkeanpaikan kantelekonsertteja TEKSTI LAURA LINKOLA
50 k ntele
51 k ntele Olen oppinut rakastamaan sitä kuinka kantele kutsuu, ei pakota, yleisöä kuuntelemaan. On oltava oikeasti hiljaa ja korvat auki kuullakseen kunnolla. Luullakseni tämä on yksi aspekti siihen, että ihmiset tulevat kosketetuiksi ja kohdanneeksi itsensä kanteletta soittaessani. Ehkäpä hiljaiset äänet kuljettavat meitä helpommin kohti hiljaisia tunteitamme..? Sveitsiläiset ovat musiikkia rakastava kansa, ja erityisesti arvossa tuntuu olevan klassinen musiikki, vanha musiikki etunenässä sekä erilaiset kansanmusiikin tyylit. Melkein keneltä tahansa kadulla, nuorelta tai vanhalta, voi kysyä heidän lempisäveltäjäänsä, ja usein vastaukseksi saa Bacheja, Schuberteja ja Mahlereita. Vaikutelmani on myös se, että lähes kaikki sveitsiläiset ovat harrastaneet tai harrastavat edelleen aikuisiässäkin jonkin soittimen soittoa, ja harrastajasoittajien ja -orkestereiden taso onkin huikea!! Sveitsiläiset ovat myös ahkeraa konserttiyleisöä, ja sen vuoksi maassa on paljon esimerkillistä ”kansalaisaktiivisuutta” konserttien järjestäjinä. Korkealaatuiset kotikonsertit ovat yksi erityisen suosittu konserttimuoto. On ihmisiä, jotka järjestävät konsertteja jopa säännöllisesti omissa kodeissaan, kutsuvat ystäviään musiikin ja ruoan ympärille. Esiintyjiksi konsertteihin huolitaan eksoottisuuksia, kuten kanteleensoittajia, sekä paikallisia huippuammattilaisia, ja olenpa ollut sivunkääntäjänä myös kotikonsertissa, jossa esiintyi maailmankuulu sellisti Gautier Capuçon! (Termi kotikonsertti voi tosin olla harhaanjohtava, sillä paikka oli suomalaisessa mittakaavassa linna sen seitsemine salonkeineen, hovipalvelijoineen, kamarineitoineen ja seinän kokoisine kukka-asetelmineen ja öljyvärimaalauksineen. Myös linnan juhlien iltapuvut kalpenisivat vieraiden ”kotikonserttiasujen” rinnalla.) Edeltä mainitsemastani ja parista muusta koulun konsertista poiki monta uutta esiintymistilaisuutta. Suomalaisyhteisö on ottanut arvatenkin minut kanteleensoittajana lämpimästi vastaan tilaisuuksiinsa. Eri lähteiden mukaan Sveitsissä asuu 4000-7000 suomalaista, joten tapahtumia riittää! Olen soittanut useissa Suomi-koulujen tilaisuuksissa ja juhlissa, jumalanpalveluksissa, ystävien yksityistilaisuuksissa, taidenäyttelyissä ja mm. paikallisen Kalevalaseuran kokoontumisessa. Keikkarepertuaarissa täytyy pitää laajuutta, sillä luonnollisestikin suomalaisyleisössä on paikalla usein samoja kuulijoita. Kalevalaseuran johtaja on muuten 105-vuotias sveitsiläisrouva Juliette Monnin Hornung, joka palkittiin juuri presidentin myöntämällä ritarimerkillä hänen intohimoisesta, edelleen ”tulevaisuuteen katsovasta” Kalevalatutkimuksestaan! Suomalaispiirien ulkopuolella olen soittanut muutamia improvisoituja esityksiä myös paikallisten kansainvälisten seurakuntien juhlatilaisuuksissa. Paikallisissa etnomuseoissa olemme pitäneet muiden suomalaisten kanssa lyhyitä konserttiesitelmiä suomalaisesta kulttuurista Kalevala ja suomalainen musiikki lähtökohtinamme. Tulevalle syksylle on suunnitelmissa myös konserttiaktiivien yksityishenkilöiden järjestämä soolokonsertti erään konserttiyhdistyksen puitteissa. Suomessa ei puhelin ole koskaan soinut yhtä aktiivisesti tuoden konserttipyyntöjä ja keikkatarjouksia. Monet yhteydenottajat ovat kuulleet jossakin julkisessa tilaisuudessa soittoani ja onkineet yhteystietoni jostakin kertoen vaikuttuneensa ja haluavansa järjestää konsertteja tai esiintymisiä minulle. Mistäpä muustakaan freelancemuusikko näkisi päiväunia kuin tästä! Vasemmalla: Monipuolinen vanhan musiikin konsertti on alkamaisillaan Temple des Eaux Vives'ssä Genevessä. Kantele soi sekä soolona että osana vanhan musiikin yhtyettä ja ohjelmassa oli erityisesti renessanssimusiikkia.
52 k ntele Kaikista esiintymismuodoista rakkaimmaksi on kuitenkin muodostunut juuri kotikonsertit. Kun ihmiset ovat kokoontuneet yhteen nimenomaan musiikkia kuuntelemaan, kädet ovat vapaat taiteelliselle työlle! Koen inspiroivaksi rakentaa konserttiohjelmistoja, joissa saa soittaa taiteellisesti haastavaa klassista ja nykymusiikkia samalla ottaen huomioon myös ihmisten halun kuulla puhtaasti kaunista ja yksinkertaista musiikkia, ja kiinnostuksen myös kansanmusiikkiperintöä kohtaan. Nautin kotikonserttien lämpimästä tunnelmasta, joissa vuorovaikutus yleisön kanssa on luontevaa ja välttämätöntä. Koen, että sekä minä muusikkona että yleisö kuuntelijana hyödymme tilanteesta, jossa kommunikaatio on mutkatonta, kysymyksiä saa esittää ja minä saan kertoa henkilökohtaisesta suhteestani esittämiini kappaleisiin johdatellen näin vielä enemmän kuulijoita musiikin maailmaan. Nautin kotikonserteissa siitä, että yleisö on lähellä ja voin aistia heidän tunnelmiansa sekä sopeuttaa tulkintojani niihin vaikuttaen näin konserttikokemuksen kehittymiseen. Kotikonsertit ovat kiehtovia, sillä niissä muodostuvat tunnelmat ovat aina yllätyksiä. Niistä muodostuu aina omanlaisensa kaari ja matka, ja ne ovat eri tavoin ohjailtavissa kuin suurilla lavoilla soitetut etäisemmät konsertit. Kotikonsertin ihanuus on myös siinä, että usein yleisön kanssa pääsee juttelemaan soiton jälkeen tarjoilujen ääressä, ja kun musiikki on avannut sieluja (sekä soittajan että yleisön), olen monesti päätynyt todella syviin ja henkilökohtaisiin, merkityksellisiin keskusteluihin täysin vieraiden kanssa! Kotikonserteissa olen totisesti saanut oppia musiikin valtavan sieluja liikuttavan voiman! Suurimmalle osalle kansainvälisestä ja suomalaisestakin yleisöstä kantele on täysin uusi tuttavuus. Olen kuitenkin ollut enemmän kuin yllättynyt siitä, että silloin tällöin tapaan ihmisen, joka tietää kanteleen entuudestaan; jotkut hyvinkin, jotkut ovat vain etäisesti kuulleet siitä. Monet ovat tutustuneet kanteleeseen nimenomaan Kalevalan kautta. Toisin kuitenkin kuin Suomessa, Kalevala ei herätä pölyttyneitä ennakkoluuloja mustikkaja mansikkasoinnuista, vaan sen tietävät arvostavat suuresti kansanperinnettä, kansallisia taruja, uskomuksia ja myös moderneja kansallisia kulttuureita. Heidän kaltaisilleen kanteleen kohtaaminen elävässä elämässä on usein kunnioitettava ja odotettu tapahtuma. Heidän kaltaisilleen on ilo ylpeänä esitellä, että kantele on olemassa yhä tänäänkin: se elää, kehittyy ja muokkautuu moninaisiin suuntiin nykykulttuurin vaikutuksessa. Kaiken kaikkiaan kantelistina koen hengittämisen paljon helpommaksi Sveitsissä kuin Suomessa, sillä täällä ennakkoluuloja ei ole, eikä sääntöjä siitä, mitä ja miten saa ja pitää soittaa, vaan päinvastoin saan jatkuvasti ulkopuolisia ideoita ja rohkaisua mitä pähkähullumpiin tyylilajeihin ja soitinkokoonpanoihin perehtymiseen. Voisiko siis Sveitsissä elättää itsensä kanteleensoittajana? Vaikka keikkoja on ollut kivasti, täysin niiden varassa eläminen on vielä kaukana. Suurin toimeentulollinen haaste on opetusmahdollisuuksien puuttuminen. Sveitsissä on paljon suomalaisperheitä, jotka voisivat hyvinkin olla kiinnostuneita kanteletunneista, mutta alun rakentaminen on hankalaa, sillä muun muassa soittimet pitäisi tilata Suomesta ja tehokkaat tiedotuskanavat puuttuvat. Taustaorganisaatioiden, kuten musiikkioppilaitosten puuttuminen vaikeuttaa opetuksen aloittamista, sillä jokaisen perheen tulisi heti hankkia oma soitin ilman takeita jälleenmyyntimahdollisuuksista tai soittokavereista. Kynnys aloittaa koko maalle vieras soitin ilman ikätovereita on myös varmasti suuri. Toisaalta, mitä ilmeisimmin kanteleen vetovoima on vahva, ja suurta ei voi kasvaa ilman pientä alkua, joten täytynee asettaa kahvipannu tulille ja pistää mietintämyssy päähän. Kukaties pian meillä on sveitsiläinen kanteleluokka ja paikalliset jonottavat konserttilippujaan kaduilla asti!
53 k ntele P.S. Loppuun vielä linkki Sveitsin kansallisessa radiossa huilistiystäväni Sara Antikaisen kanssa soittamaani livelähetykseen, jossa kuullaan Konevitsan kirkonkellot sekä Jalkasen ja WhitSlaavilaiset kantelekansat -kirja julkaistaan Kanteleen kielin -kirjasarjan matka jatkuu kanteleen parissa kohta julkaistavassa kirjassa slaavilaisten kansojen pariin. Slaavilaiset kantelekansat -kirjassa kohtaamme puolalaiset, valkovenäläiset, ukrainalaiset ja venäläiset kanteleineen. Slaavilaisten kanteleiden kirjo on laaja. Kaikki kirjasarjan eri kanteletyypit ovat mukana, eli lyyra-, siipi-, leukaja kaltiokanteleet. Kanteleen asema vaihtelee slaavilaisia kieliä puhuvilla kansoilla. Esimerkiksi venäläisillä kanteleella on vahva virallinen asema – koulutus on vakiintunut ja soitin on melko yleinen ja tunnettu. Toisena ääripäänä voi pitää puolalaisia, joille kantele on arkeologinen erikoisuus, jota soittaa muutama Kanteleuutisia soittaja. Kirjan aineisto on kerätty ainutlaatuisilla kenttämatkoilla, joita työryhmä on tehnyt vuodesta 2008 lähtien. Kirjan ovat kirjoittaneet Kari Dahlblom (1955–2017), Timo Väänänen ja Leena Häkkinen. Työryhmässä on ollut mukana myös Matti Kontio (1948–2017). Slaavilaiset kantelekansat -kirja on sarjan kolmas osa – neljäs osa Pohjoiset kantelekansat julkaistaan myös lähiaikoina. Aiemmin on julkaistu Baltian kantelekansat ja Volgan kantelekansat -kirjat sekä useita radio-ohjelmia. kanteleenkielin.maanite.fi Timo Väänänen Kanteleensoittajille menestystä Konsta Jylhä -kilpailussa Konsa Jylhä -kilpailuun osallistui useita kanteleensoittajia. Kilpailu pidettiin viime kesänä Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla ja kilpailun teemana oli varhaisempi suomalais-karjalainen kansanmusiikki, jota voi kutsua myös muinaissuomalaiseksi. Tällä musiikilla tarkoitetaan esimerkiksi koverretulla kanteleella soitettua musiikkia tai runolaulua. Kilpailu oli tarkoitettu 2-4-henkisille instrumentaaliyhtyeille ja siihen pyrittiin tallenteen perusteella. Yhtyeitä kuultiin semifinaalissa ja finaalissa. Kilpailun tuomareina olivat muusikko/tutkija Hannu Saha (tuomariston puheenjohtaja), professori Heikki Laitinen ja muusikko Kimmo Pohjonen. Konsta Jylhä -kilpailun järjestää Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa. SL A AV IL A IS ET KA N TE LE KA N SA T TIM O VÄ Ä N Ä N EN , LE EN A H Ä KK IN EN , KA RI D A H LB LO M MAANITE, 2018 ISBN XXX Slaavilaiset kantelekansat -kirja tutustuttaa meidät venäläisten, valkovenäläisten, ukrainalaisten ja puolalaisten kanteleisiin. Kanteleen kielin -työryhmä on kerännyt aineistoa kenttämatkoilla äänittäen, kuvaten ja haastatellen. Timo Väänänen, Leena Häkkinen, Kari Dahlblom ja Matti Kontio ovat tehneet matkat Viroon, Latviaan, Liettuaan, Ukrainaan, Puolaan, Venäjälle, Karjalaan, Udmurtiaan, Tšuvassiaan, Tatarstaniin, Marinmaalle ja Hanti-Mansiaan. kanteleenkielin.maanite.fi Kanteleen kielin Slaavilaiset kantelekansat Ka nt el ee n ki el in Timo Väänänen Leena Häkkinen Kari Dahlblom tallin musiikkia. Osuutemme alkaa ajassa 1:08 ja sisältää myös uskottavankuuloiseksi huijatun ranskankielisen haastattelun. https://bit.ly/2wtLJ5C
54 k ntele Yhdeksännen valtakunnallisen Konsta Jylhä -kilpailun voitti Aoide, jonka jäsenet ovat Heli Hartikainen (puhaltimet), Minttu Hellstén (laulu), Essi Hirvonen (kontrabasso) ja Jenni Venäläinen (Saarijärven kantele). Jaetulle kolmannelle sijalle tuli Duo Selina, jossa konserttikanteleita soittavat Hanna Ryynänen ja Sanni Virta. Myös pienkanteleita kuultiin: kilpailuun osallistuivat myös OON eli Sarah Palu ja Johanna Tarkkanen sekä Mielen maisemat, jossa soittavat Henry ja Olga Kolari, Maria Ojanperä ja Kaisa Nyrönen-Piispanen. Hienoa, että kilpailun teema innosti kantelemuusikoita ja yhtyeissä oli monipuolinen kanteleiden kirjo! Sanni Virta Kardemimmit Flowssa Kardemimmit esiintyi 10.8. Helsingin suosituilla Flow-festivaaleilla. Ominaisena asiana Flow-festivaalille on se, että ohjelmassa on usein marginaalisempaakin musiikkia, jota tällä kertaa tarjoili mm. kanteleyhtye Kardemimmit. Esitys oli pyöreällä Balloon 360-lavalla, jossa yleisö istuu kaikkialla lavan ympärillä. Poikkeuksellinen asetelma ja vankka tuuli loivat aluksi haasteita, mutta hiuslakan ja mikrofonisuojien avustuksella yhtye sai aikaan vaikuttavan esityksen. Yleisö oli keskittynyt ja Kardemimmit nauttivat esiintymisestä hieman erilaiselle yleisölle kuin yleensä. Juulia Pölönen KANTELEKURSSI ORIVEDEN KANSANMUSIIKKIJA KANSANTANSSIKURSSEILLA MURIKASSA Tule mukaan iloiseen joukkoon Suomen Kansanmusiikkiliiton järjestämille Oriveden kansanmusiikkikursseille 27.-30.12., nyt uuteen paikkaan Murikanrantaan Tampereen Teiskoon! Uudessa paikassa voit rentoutua opetuspäivän päätteeksi erilaisissa saunoissa ja ulkopaljussa! Kantelekurssi kaikenlaisille kanteleille opettajana Maija Pokela. Kurssilla soitamme eri alueiden perinteisiin pohjaavaa kansanmusiikkia yhdistellen kanteleiden sointimaailmoja ja soittotekniikoita. Harjoittelemme improvisaatiota ja muuntelua sekä etsimme yhteisen soittosvengin, joka saa tanssijalat liikkeelle. Muina kursseina Orivesi All Stars -erityiskurssi: Tanssisoitto & Sosiaalinen paritanssi, Tämmäysja sovituskurssi, Pelimannikurssi mandoliinille, Viulukurssi, 2-rivisen hanurin kursseja, Kansanlaulukurssi, Ukulelekurssi, Klarinettija saksofonikurssi, Kansantanssikurssi sekä Yhtyekurssi. Kurssihinta sisältää opetuksen ja täysihoidon: Jäsenet 345 €, ei jäsenet 370 €. Jos kurssilainen ei majoitu, niin pelkkä opetus jäsenille 165 eur, ei jäsenille 190 eur. Päiväkävijät voivat ostaa opistolta haluamiansa aterioita (aamiainen 7 eur, lounas 12 eur, kahvi 7 eur, päivällinen 12 eur). Opintoseteli työttömille ja eläkeläisille: 60 ensimmäistä opintosetelianomuksen täyttänyttä saa 75 euron opintosetelin kurssille. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Ilmoittaudu marraskuun loppuun mennessä Suomen Kansanmusiikkiliittoon: www. kansanmusiikkiliitto.fi. Lisätiedot: Suomen Kansanmusiikkiliitto, Päivi Ylönen-Viiri, 0500 431 913, toiminnanjohtaja@ kansanmusiikkiliitto.fi. Järjestäjät: Suomen Kansanmusiikkiliitto yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa. Kantelekurssin yhteistyökumppani Kanteleliitto.
55 k ntele Oletko muuttanut? Ilmoita uudet yhteystietosi helposti osoitteessa kantele.net/yhteystietosi
56 k ntele K NTELEen ole osa maailmaa KANTELE.NET Facebook.com/kanteleliitto