1 k ntele 2 201 9 Kantele-lehti 40 vuotta! Ismo Sopanen, Kantele-lehden ensimmäinen päätoimittaja Tunnelmia V Kansainvälisestä kantelekilpailusta ja KanteleKimara-katselmuksesta
2 k ntele K NTELEen tämän kielillä KANNESSA Ismo Sopanen KUVA Juha Suonpää
3 k ntele kielillä PÄÄTOIMITTAJA Sanni Virta, 0505228077 lehti@kantele.net JULKAISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki www.kantele.net TOIMITUSNEUVOSTO Juulia Pölönen, Hanna Ryynänen ja Outi Sane TAITTO Jimmy Träskelin PAINOPAIKKA Newprint Oy, Raisio SEURAAVA NUMERO Ilmestyy 9.12.2019 Aineistodeadline 13.11.2019 ISSN 0357-6892 KULTTUURI, MIELIPIDEJA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN 28 Nuottiliite Preludi ja passacaglia 5-kieliselle kanteleelle 43 Kari Kauhanen Saarijärven kanteleiden kokenut rakentaja 38 Saarijärven kantele -seminaari Kanteleväki kokoontui Tampereelle 52 Kanteleuutisia Kantelemaailman tapahtumia 50 Liiton uutiset ja puheenjohtajan palsta 56 Julkaisuesittelyt Uudet kantelejulkaisut 18 V Kansainvälinen kantelekilpailu ja KanteleKimara-katselmus 3.-5.5. 5 Kantele-lehti 40 vuotta! Päätoimittajien haastattelut 33 Mitä primitiivisempi, sen parempi Primon juhlavuosi 48 Mielen maisemat Ryhmäimprovisaatiota pienkanteleilla
4 k ntele 4 k ntele Kanteleensoitto on juhlaa! Tänä vuonna vietämme Kantele-lehden 40-vuotisjuhlavuotta! Kun juhlitaan Kantele-lehteä, juhlitaan myös kantelekulttuuria ylipäätään: soittajia, pedagogeja, rakentajia, tutkijoita kaikkia kanteleen hyväksi työskenteleviä. Tästä tärkeästä työstä Kantele-lehti saa olla kertomassa. On ollut erittäin mielenkiintoista tutustua lehden aikaisempiin vaiheisiin ja saada haastatella entisiä päätoimittajia sekä muita kantelevaikuttajia. Ismo Sopanen on tehnyt vaikuttavan työn Kantelelehden ensimmäisenä, hyvin pitkäaikaisena päätoimittajana ja Kanteleliiton toiminnanjohtajana. Oli ilo saada haastatella häntä ja kuulla mielenkiintoisia tarinoita Kantele-lehden ja -liiton alkuajoista! Juhlavuoden teemana on ollut visioida rohkeasti kanteleen tulevaisuutta, ja haastatteluissa keskusteltiin myös kanteleeseen liittyvistä haaveista ja jo toteutuneista unelmista. Kanteleyhteisön voimaa koettiin Kantelekilpailuissa ja Saarijärven kantele-seminaarissa viime keväänä. Tapahtumissa aisti suuren innostuksen kanteletta kohtaan. Kilpailun tunnelmiin voi palata vielä tämän lehden artikkelin myötä, ja myös seminaarista kertova juttu sekä sen hengessä tehty kanteleenrakentaja Kari Kauhasen haastattelu löytyvät tämän lehden sivuilta. Myös Primitiivisen musiikin orkesteri Primo viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan. Primo oli ensimmäisiä yhtyeitä, joka ammensi inspiraatiota musiikkiinsa vanhemmasta kansanmusiikkiperinteestä ja arkaaisista soittimista, kuten kanteleista. Haastattelussa Primon jäsenet muistelevat yhtyeensä vaiheita ja kertovat sen uusista kuvioista. Kanteleliiton ja -lehden historian aikana on pitänyt uskaltaa ajatella ja haaveilla kanteleen mahdollisuuksista rohkeasti. Onneksi kanteletta on uskallettu viedä aina uusiin yhteyksiin. On pitänyt uskaltaa uskoa kanteleen mahdollisuuksiin, jotta sen nykyään voi sanoa olevan soitin soitinten joukossa. Myös yksittäisen ihmisen työllä on ollut merkitystä, kuten esimerkiksi Martti Pokelan tekemä työ kanteleopetuksen hyväksi osoittaa. Toivon, että kanteletta viedään jatkossakin suurille esiintymislavoille ja ihmisten tietoisuuteen esimerkiksi mediassa. Yksi juhlavuoden tapahtuma on juhlalähetys YLE Radio 1:n Kulttuuriykkönen -radio-ohjelmassa lokakuussa. Keskustelemme lähetyksessä kanteleen nykytilasta ja tulevaisuudesta, musiikkiesityksiä on luonnollisesti myös luvassa. Tästä tiedotetaan lisää syksyn aikana Kantele.net -verkkosivustolla ja Kanteleliiton Facebookissa. Tunnen iloa ja ylpeyttä, että saan olla jatkamassa Kantele-lehden hyväksi tehtyä hienoa työtä! Kiitos kaikille toimittajille, kuvaajille, haastateltaville, taittajille ja lukijoille kaikille, jotka ovat olleet tekemässä Kantele-lehteä ja näin omalta osaltaan edistäneet sen asemaa. Eläköön Kantele!
5 k ntele K antele-lehti ilmestyi ensimmäistä kertaa 1979, joten tänä vuonna vietetään lehden 40-vuotisjuhlavuotta. Kantele-lehti on ollut ennen kaikkea jäsenlehti, jonka tehtävänä on ollut muun muassa informoida jäsenistöä liiton päätöksistä ja kantelekentän tapahtumista. Se on kuitenkin myös kaikille tarkoitettu, palkittu musiikkialan lehti, jonka tärkeänä tehtävänä on levittää tietoisuutta kanteleesta soittimena, kertoa soittajista ja kaikista sen parissa työskentelevistä. Juhlavuoden teemana on ollut visioida villisti kanteleen tulevaisuutta ja iloita kanteleen asemasta nykypäivänä. Haastattelin tällä teemalla lehden edellisiä päätoimittajia Ismo Sopasta, Timo Väänästä, Sauli Heikkilää ja Jimmy Träskeliniä, joiden haastattelujen yhteyteen on liitetty kunkin päätoimittajan pääkirjoituksissa ollut kuva. Tulevaisuuden haaveiden lisäksi he kertoivat myös ihania muistoja, työn tuoksinassa tapahtuneita kohtaamisia kanteleyhteisön kanssa sekä siitä, miten lehden toimittaminen on muuttunut vuosien saatossa. Haastatteluissa katsotaan siis hieman myös menneeseen ja muistellaan hienoja hetkiä, joita Kantele-lehti tuntuu tarjonneen paljon. Ajatuksiaan Kantele-lehden merkityksestä kertoivat myös kantelevaikuttajat Sinikka Kontio ja Hannu Saha. -lehti vuotta K NTELE 40 TOIMITTANUT: SANNI VIRTA
6 k ntele
7 k ntele I smo Sopanen oli Kantele-lehden ensimmäinen päätoimittaja vuosina 1979-2004. Hän on nähnyt lehden kehityksen sen ensimmäisestä numerosta alkaen. Ismo oli myös Kanteleliiton ensimmäinen toiminnanjohtaja, joten hän on nähnyt kanteleen aseman, Kantele-lehden ja -liiton kehityksen pitkältä ajalta. Mistä lähti ajatus perustaa Kantele-lehti? “Kanteleliiton perustamisen jälkeen 1977 tämä oli ihan ykkösasia.” Sopanen keskusteli professori Erkki Ala-Könnin kanssa, joka sanoi, että järjestöllä pitää olla oma lehti, joka pitää jäsenistöä yhteydessä liittoon. “Vähitellen se käynnistyi, lehti oli kuitenkin liiton ensimmäisiä isoja asioita”, Ismo Sopanen kertoo. Kuulemma heti alusta lähtien mukana oli myös muita Kanteleliiton perustajajäseniä, jotka edistivät lehtiasiaa. Miten ensimmäisiä lehtiä toimitettiin? “Perhepiirissä se pitkälti meni”, Ismo naurahtaa ja kertoo vaimonsa Marjatta Sopasen olleen alkuajoista lähtien vahvasti mukana lehtityössä. Alkuun Ismo kertoo koonneensa lehden saksitaitolla. Lehtien niputus ja postitus hoidettiin Sopasten kotoa postista saatujen ohjeiden mukaan, tässä oli apuna Sopasten tuttuja, jotka olivat liittyneet Kanteleliittoon. Valmiit paketit Ismo vei postiin. Ensimmäiset vuodet sujuivat kuulemma näin; sitten Kanteleliitolle vuokrattiin oma toimisto Tampereen keskustasta, jonne työt siirtyivät. Kun oli lehden ilmestymisen aika, porukka kokoontui jälleen ja lehteä tehtiin yhdessä talkoovoimin. “Monella kertaa meni puolen yön yli, kun illalla aloitettiin. Se lähti hyvin pienestä liikkeelle, mutta innostus oli niin kova, että tunteja ei laskettu”, Ismo Sopanen muistelee. Ismo S opanen Vasemmalla: Ismo Sopanen. Kuva: Juha Suonpää näki Kantele-lehden ja -liiton kehityksen alusta saakka
8 k ntele Millaisella porukalla lehteä tehtiin? Lehteä olivat kuulemma Ismon lisäksi tekemässä erityisesti Kanteleliiton sihteeri Anneli Toiminen sekä liiton rahastonhoitaja Marjatta Sopanen. Lehden tekoon avustajina osallistuivat myös monet muut Kanteleliiton hallituksen jäsenet. Ensimmäisessä Kantele-lehdessä luetellaan Kanteleliiton hallituksen jäsenet, jotka olivat liiton käynnistämiskuvioissa mukana: varapuheenjohtaja Ilona Porma, Anneli Kuparinen, Jaakko Laasanen, Heimo Peltoniemi, Mauri Saikko, Annikki Smolander-Hauvonen, Hannu Sopanen, Samppa Uimonen, Sakari Hannula, Eija Heiskanen, Kaleva Järvinen ja Juha Kuorttinen. Alkuaikoina Ismo kertoo kirjoittaneensa suurimman osan artikkeleista itse, mutta pyysi myös tutuilta kanteleihmisiltä lehtikirjoituksia. Hän kyseli myös hallituksen jäseniltä, tietävätkö he henkilöitä, joilla olisi akuuttia kanteletietoa taikka historiallista tietoa paikkakuntansa kanteleesta. Mistä keksit artikkelien aiheita? Mitä sisälsi ihan ensimmäinen lehti? Ensimmäisessä lehdessä oli muun muassa Ismon pääkirjoitus, juttua kanteleseminaarista Kaustisella sekä Kari Dahlblomin kirjoittama artikkeli Itä-Karjalan kanteleista. Kari Dahlblom oli lehden teossa alusta pitäen mukana. Sopanen mainitsee myös muita tunnettuja kantelenimiä: “ Tyyne Niikko, kantele-emo Lahdesta, oli kasvattanut jälkipolvea kanteleen piiriin, joten lehtijuttuja olivat kirjoittamassa myös Anneli ja Teuvo Kuparinen, ja paljon muitakin kirjoittajia.” Myös Matti Kontio kirjoitti ensimmäisiin lehtiin kanteleen virityksestä. “Kas kun Kanteleliiton perustamisen aikaan ei ollut viritysmittareita käytössä. Niitä alkoi tulla toisen lehden aikaan, ja Matti oli yhtenä kirjoittamassa tästä.” Ismo kertoo olleensa myös yhteydessä kanteleharrastustoiminnan vetäjiin ja pyytäneensä heiltä juttuja. Myös ympäri Suomea järjestetyistä Kanteleparaati-konserteista, joiden tarkoituksena oli saada kanteleelle soittimena huomiota, kerrottiin lehdessä. “Samoin kerrottiin kanteleensoiton Suomen mestaruuskilpailuista ja kanteleleireistä, joilla parhaana aikana osallistujien yhteenlaskettu määrä oli 700! Askel askeleelta liitto meni eteenpäin, ja aina kun tehtiin uusia päätöksiä, ne informoitiin sitten lehden välityksellä.” “Kun ei ollut juttuja, piti vääntää omasta päästä! Tämä oli pitkälti impulsiivista toimintaa alusta lähtien”, Ismo nauraa. Hän otti myös suoraan yhteyttä radiossa soittaneisiin kanteleensoittajiin ja teki juttuja heistä: “Piti vain olla itse aktiivinen ja uskaltaa!” ” Tätä oli tehtävä omalla ajalla, kaikki lähti innostuksesta ja harrastuksesta
9 k ntele Sisältö oli siis pitkälti hyvin samanlaista kuin nykyäänkin kanteleuutisia, haastatteluja ja julkaisuesittelyjä. Kerroit, että toimitit lehteä Kanteleliiton toiminnanjohtajana. Miten aika riitti tähän? “No sanopas se! Tätä oli tehtävä omalla ajalla, kaikki lähti innostuksesta ja harrastuksesta”, Ismo sanoo ja jatkaa: “Olin Tampereen musiikkiopiston, nykyisen konservatorion kanteleensoiton opettajana ja tein sivutoimenani töitä Kanteleliitossa”. Ismo Sopanen muistelee myös koko Kanteleliiton vaiheita. “Olin Suomen kulttuurivaltuuskunnan nimeämänä kanteleensoittajana mukana Ruotsin kiertueilla 1970-luvun alussa. Tällöin syntyi ajatus koota yhteen kanteleensoittajat ja kanteleihmiset Suomessa, jonka seurauksena etsin professori Ala-Könnin avustamana tietooni julkisuudessa silloin tunnetut kantelistit, ja lähetin heille kutsun tapaamiseen, jossa mahdollisesti perustettaisiin yhdistys. Tästä se lähti Tampereella 1977. Kaikki on tämän seurausta”, Ismo Sopanen muistelee. Ala-Könnin lisäksi Ismo Sopanen oli hyvin paljon yhteydessä liiton asioista professori Martti Pokelaan. Toiminta lähti kunnolla liikkeelle, kun liitolle myönnettiin valtionapu. Tämän huomionosoituksen ansiosta saatiin palkattua toiminnanjohtaja ja rahaa lehden tekoon. Ismo kertoo tämän onnistuneen, sillä hän ja Kanteleliitto rohkenivat ottaa yhteyttä eduskuntaan. Kanteleliitto ei ole puoluepoliittisesti sitoutunut järjestö, joten yhteyttä otettiin eri puolueiden kansanedustajiin, jotka innostuivat kanteleasiasta. Ismon mukaan kantele alkoi soittimena tuohon aikaan innostaa ihmisiä ympäri Suomea, paikallisia kanteleyhdistyksiä perustettiin ja liitto järjesti kantelesävellyskilpailun. Kanteleliitto alkoi ensimmäisenä myös tilata säveltäjiltä nimenomaan kanteleelle tehtyjä sävellyksiä. Kuinka usein lehti ilmestyi ensimmäisinä vuosina? Ensimmäisenä vuonna lehti ilmestyi kerran, toisena kaksi ja sen jälkeen jo neljä kertaa. Vuodesta 1982 Kantele-lehti alkoi ilmestyä neljä kertaa vuodessa, sillä postissa katsottiin lehdeksi sellainen, joka ilmestyy vähintään neljä kertaa vuodessa. “Hain Kantele-lehdelle kulttuurijulkaisun statuksen, joka sille myönnettiin. Tämän jälkeen se pääsi valtion lehtituen piiriin”, Ismo Sopanen kertoo ja jatkaa: “Tässä lähdettiin taloudellisesti ihan tyhjästä, ensimmäinen asia oli hankkia kirjoituskone ja sitten puhelin. Tämän jälkeen järjestyi toimisto, eikä kaikkea tarvinnut hoitaa enää meiltä kotoa”. Kuinka suuria olivat ensimmäisten vuosien painokset? Kantele oli aluksi ennen kaikkea jäsenlehti, joten sitä mukaa kun jäseniä liittyi liittoon, tuli lisää lehden tilaajiakin. “Ensimmäistä numeroa oli muutama sata”, Ismo muistelee. “Lehden kautta pidettiin yhteyttä jäsenistöön, se oli oikeastaan ainut side liiton ja jäsenistön välillä.” Milloin lehteä alettiin tilata myös ulkomaille? “Alusta lähtien oli yksittäisiä tilauksia. Lehteä tilattiin Ruotsiin, sillä siellä oli kanteleihmisiä ja soittajia, jotka kohtalaisen pian liiton perustamisen jälkeen liittyivät jäseniksi.” Miten päädyit tähän tehtävään? “Heti kun liitto perustettiin, minusta tuli päätoimittaja ja toiminnanjohtaja. Tämä oli liiton hallituksen yhteinen päätös, johon suostuin. Kas kun se lain mukaan piti olla vastaava henkilö lehdessä”, Ismo muistelee. Hän näki lehteä toimittaessaan myös tekniikan kehityksen. Tietokoneiden tulo helpotti koko hommaa. Ismo toimi sekä valokuvaajana että
10 k ntele toimittajana. Hän oli ollut edellisessä työssään ennen Kanteleliittoa Metsästysja Kalastusalan liiton lehden toimitussihteeri. Tällöin hän oppi lehdentekoa, joten siihen liittyvät asiat olivat tuttuja hänelle Kantele-lehden päätoimittajana aloittaessaan. Mitä tämä työ sinulle antoi/merkitsi? “Tämä on ollut elämäntyö, se on antanut hyvää mieltä ja iloa! Kantele on onneksi tullut huomatuksi musiikin eri tyylilajien parissa, nykyään sillä soitetaan niin klassista kuin kansanmusiikkia sekä viihteellistä musiikkia se toimii joka paikassa!” Ismo muistelee myös konserttikanteleen vaiheita. Konserttikantele oli häviämässä, ja niiden sen hetkinen ainoa rakentaja Oiva Heikkilä kuoli. Liiton piti innostaa rakentajia syttymään tälle asialle ja uskomaan kanteleen tulevaisuuteen. “Nythän soittimet ovat onneksi hyviä!” Ismo huudahtaa. Mikä on mielestäsi Kantele-lehden tärkein tehtävä? “Sen tehtävä on toimia kulttuurialan lehtenä, joka tuo soittimen ja sen kaikki mahdollisuudet kunnolla esille. Lehti on erittäin tärkeä itse soittimen kannalta.” Kertoisitko parhaita kokemuksiasi päätoimittajana. Ketkä haastateltavat ovat erityisesti jääneet mieleen? Ismo kertoo hyvin monien kohtaamisten jääneen hänen mieleensä. “Sain haastatella muun muassa kanteleen grand ladya, Ulla Katajavuorta, omaa opettajaani Marjatta Puupposta sekä monia säveltäjiä sitten myöhemmin, kun kanteleelle alettiin säveltää omaa musiikkia.” Erityisesti Ismo kertoo muistavansa Tauno Marttisen, Hämeenlinnan kantele-shamaanin, haastattelun. “Hän avautui aika mukavasti”, Ismo kommentoi. Juhlavuoden teemana on visioida kanteleen tulevaisuutta. Minkälaisena sinä näet kanteleen aseman 10 tai 20 vuoden kuluttua? Mikä olisi villein unelma, jonka haluaisit kantelealan ammattilaisena toteuttaa? “Kanteleen kansainvälistyminen vielä suuremmassa määrin kuin nykyään”, Ismo vastaa jälkimmäiseen kysymykseen. “Olisi hienoa, että kantele tunnettaisiin maailmalla samalla tavalla kuin moni muu marginaalisoitin, kuten sitra, vaikka kantele toisaalta kuuluu sitrasoittimiin”, hän pohtii ja jatkaa: “Kun sattuu olemaan hyviä ja mestarillisia soittajia, hehän tuovat esille soittimen ja sen mahdollisuudet.” Näin kantele voi ponnistaa maailmallakin tietoisuuteen! “On hienoa, että kantele on kaikkien musiikin lajien käytössä oleva soitin. Se voi olla sekä akustisena sekä sähköisenä soittimena, ja toivoisin, että sitä käytettäisiin paitsi kamarimusiikissa myös pienyhtyeissä, kaikissa musiikinlajeissa! Kanteleala on mielestäni eteenpäin menevä ja sillä on tulevaisuutta!” Ismo kiteyttää. Mikä viime vuosina tapahtunut kanteleasian edistäminen on ollut erityisesti lähellä sydäntäsi? Mikä sinua ilahduttaa eniten, kun katsot kanteleen asemaa nykypäivänä? “Alkuajoista on päästy valtavat harppaukset eteenpäin. Minua ilahduttaa erittäin paljon, että kantele on tässä asemassa kuin se tänä päivänä on. Sekä soittimet että soittajien taso ovat kehittyneet ja opetusmahdollisuudet ovat laajentuneet”, Ismo vastaa. Hän iloitsee, että musiikkiopistoissa opetetaan kanteleen soittoa, joten sitä voi opiskella siinä missä muitakin soittimia. Lopuksi hän lähettää lämpimät terveisensä kanteleväelle: “Toivotan onnea ja iloa ja menestystä sekä kanteleensoittajille että Kantelelehden lukijoille!
11 k ntele Timo Väänänen: “Työ Kantelelehdessä oli hieno näköalapaikka koko alaan” Kun Ismo Sopanen jäi päätoimittajakautensa jälkeen eläkkeelle, vuorossa oli Timo Väänänen, joka jatkoi merkittävää ja laadukasta työtä Kantele-lehden hyväksi monta vuotta. Tällöin lehti laajentui Kantele.net -verkkosivustolle, joka on myös Kanteleliiton kotisivu. Kantele.netissä voi käydä lukemassa lehden artikkeleja; verkkosivuilla julkaistaan myös jonkin verran vain siellä ilmestyvää materiaalia, julkaisuja konserttiesittelyjä, englannin ja japanin käännöksiä lehden artikkeleista sekä uutisia liiton tapahtumista. Myös kattava määrä aiempien lehtien artikkeleja löytyy kantele.net-sivustolta. Minä vuosina olit Kantele-lehden päätoimittaja? Toimin päätoimittajan vuosina 2005-2010 eli kuusi vuotta, 24 Kantele-lehden numeroa. Kuinka päädyit tähän tehtävään? Olin kiinnostunut toimimaan kanteleen parissa muutenkin kuin muusikkona ja opettajana. Minua kiinnosti myös julkaisutoiminta, joten kanteleen lisäksi lehden tekemiseen liittyvät asiat kiinnostivat minua. Mitä tämä työ sinulle antoi/merkitsi? Päätoimittajan työ oli hieno kuuden vuoden työrupeama ja oppimisprojekti. Opin tuntemaan kanteleen ilmiönä paremmin, mutta opin myös paljon julkaisutoiminnasta, sillä tein suuren osan lehden teknisestä toteutuksesta myös itse. Se johdatti minut myös edelleen käynnissä olevan Kanteleen kielin -projektin pariin, missä olen työryhmän (Kari Dahlblom, Matti Kontio, Leena Häkkinen ja minä) kanssa kerännyt aineistoa monipuolista julkaisemista varten: kirjoihin, radio-ohjelmiin ja levyihin. Kantele-lehden kautta tutustuin moniin kiinnostaviin ”kanteleihmisiin”. Minua innostaa ja kiinnostaa moninaisuus, joten lehtityö oli hieno näköalapaikka kuulla ja nähdä useita eri tapoja toimia ja työskennellä kanteleen parissa sekä vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä. Mikä on mielestäsi Kantele-lehden tärkein tehtävä? Minulle Kantele-lehti ja Kantele.net olivat Kanteleliiton tärkeimpiä toimintamuotoja ehkäpä Kantelekilpailujen ohella. Niiden kautta voi tavata ihmisiä ja käydä alalle tärkeää ajatusten ja kokemusten vaihtoa. Liitelevyillä jaetaan myös ääniä ja sointeja. Kantele on merkillinen moninaisuudessaan. Se on myös Kantele-lehden vahvuus tarkasti rajatun aiheen sisältä löytyy niin monenlaisia tarinoita, kohtaamisia ja tunnelmia. Kuva: Ilari Ikävalko
12 k ntele Kertoisitko parhaita kokemuksiasi päätoimittajana, ketkä haastateltavista ovat erityisesti jääneet mieleesi? Henkilökohtaisesti erityisiä minulle olivat kahden oman kanteleensoiton alkuaikojen opettajani haastattelut. 3/2005-lehdessä oli Elli Sonkkasen haastattelu. Olin kouluaikani Mikkelissä Ellin kanteleryhmässä, jossa opin soiton alkeet. Lehden haastattelua varten pääsin kysymään Ellin elämänvaiheista, kokemuksista ja ajatuksista. Vastaavan haastattelun olin jo kirjoittanut toisesta oman soittotaipaleeni alkuaikojen opettajasta Kari Dahlblomista. Haastattelu julkaistiin 2/2005 lehdessä. Molempien henkilöiden merkitys on ollut iso minulle soittajana haastattelut avasivat minulle uusia näkökulmia heidän ajatuksiinsa. Juhlavuoden teemana on visioida kanteleen tulevaisuutta. Minkälaisena sinä näet kanteleen aseman 10 tai 20 vuoden kuluttua? Mikä olisi villein unelma, jonka haluaisit kanteleensoittajana toteuttaa? Museoiden ja arkistojen digitalisaatio avaa meille uskomattoman hienoja mahdollisuuksia rakentaa tulevaisuutta. Meillä on aivan uudella tavalla saavutettavissa aineistoa siitä, keitä me olemme, mikä soittimemme on. Minusta olisi hienoa, jos saisimme vaikkapa museosoitinkopioiden avulla kuultavaksi, soitettavaksi ja kehitettäväksi yhä lisää kanteleita, sillä moninaisuudessa on mielestäni kanteleen vahvuus. Museoiden ja arkistojen aarteet eivät minulle merkitse menneisyyteen palaamista vaan sen perinnön ottamista käyttöön, minkä olemme saaneet. Tämä saattaa kuulostaa juhlalliselta, mutta ajattelen sitä ihan käytännöllisesti. Olemme saaneet perinnöksi ilmiön, jota kanteleeksi kutsumme käytettäväksi kuten haluamme. Kun toimimme sen parissa, jatkamme hienoa ja mielenkiintoista perinnettä. Voimme olla monipuolisesti luovia, uudistavia, säilyttäviä ja rohkeita, kun meillä on siihen hyvät eväät. Ehkäpä omat tulevaisuuden unelmat kanteletaitelijana liitttyvät jotenkin juuri museoiden, arkistojen, moninaisuuden, uuden ja vanhan yhdistämiseen. Missä muodossa..? Se jää nähtäväksi, kuultavaksi. ” Minusta olisi hienoa, jos saisimme vaikkapa museosoitinkopioiden avulla kuultavaksi, soitettavaksi ja kehitettäväksi yhä lisää kanteleita, sillä moninaisuudessa on mielestäni kanteleen vahvuus.
13 k ntele Sauli Heikkilä iloitsee tapaamisistaan kanteleväen kanssa Sauli Heikkilä kirjoitti ja toimitti lehteen useita kiinnostavia juttusarjoja niin historiallisista, pedagogisista kuin kanteleen rakentamiseen liittyvistä aiheista. Näiden lisäksi lehdestä löytyi edellisvuosien tapaan muun muassa henkilökuvia, nuottiliite, liiton uutiset sekä puheenjohtajan tervehdys. Minä vuosina olit Kantele-lehden päätoimittaja? Toimitin viime vuosikymmenen vaihteessa Kantele-lehteä viisi numeroa edellisen päätoimittajan, Timo Väänäsen, jäädessä viisivuotiselle apurahalle. Kuinka päädyit tähän tehtävään? Olin tehnyt Pelimanni-lehden taittoa ja muuta graafista työtä pitkästi yli kaksikymmentä vuotta ja halusin uusia haasteita. Koska olin tehnyt toimittajan työtä aikaisemminkin, avoimeksi tullut paikka sopi hyvin suunnitelmiin. Ilokseni sain työn. Harmikseni se oli jätettävä, kun pääsin toimittamaan laaja-alaisempaa Pelimanni-, sittemmin Kansanmusiikki-lehteä. Mitä tämä työ sinulle antoi/merkitsi? Olen syntynyt Haapavedellä, jota myös kantelepitäjäksi tituleerataan. Kantele oli kuitenkin jäänyt minulle melko vieraaksi nuoruudessa, joten oli mahtavaa tutustua tarkemmin kanteleeseen ja alan tekijöihin lehden toimittamisen kautta. Mikä on mielestäsi Kantele-lehden tärkein tehtävä? Ilman muuta yhdistää kantelepiirejä ja jakaa tietoa kansallissoittimestamme. Ei vain tänä päivänä, vaan myös tutkijoille tulevaisuudessa. Pidin Kantele-lehden toimittamista hyvin merkityksellisenä työnä. Kertoisitko parhaita kokemuksiasi päätoimittajana, ketkä haastateltavista ovat erityisesti jääneet mieleesi? Niitä on monta. Tutustumiset moniin kanteleen kannalta merkittäviin henkilöihin, kuten Rauno Niemiseen, joka on nykyään myös ystävä ja yhtyetoveri. Myös vierailut sellaisten kanteleenrakentajien, kuten Otto Koistisen ja Pekka Lovikan, luona ovat jääneet mieleen. Erityisen liikuttunut olen lyhyestä ystävyydestä Kari Dahlblomin kanssa. Ensitapaamisessa toimitin Kantelemuseoon yhden Paul Salmisen kanteleen. Siinä piti mennä kymmenen minuuttia, mutta meni pari tuntia. Juhlavuoden teemana on visioida kanteleen tulevaisuutta. Minkälaisena sinä näet kanteleen aseman 10 tai 20 vuoden kuluttua? Mikä olisi villein unelma, jonka haluaisit kantelealan ammattilaisena toteuttaa? Kantele elää ja voi hyvin. Toivoisin, että tässä maassa olisi kanava, jota kautta kantele – ja monet muut kansansoittimet – tulisivat kansalle tutuksi ja kansamme ymmärtäisi oman kulttuurinsa arvon, kuten monissa muissa maissa. Kuva: Maija Seppo
14 k ntele Jimmy Träskelin loi lehdelle uuden ulkoasun Jimmy Träskelin oli Kantele-lehden päätoimittaja vuosina 2013-2017. Hän loi lehdelle sen nykyisen hienon ulkoasun. Kanteleliiton 40 -vuotisjuhlavuonna 2017 lehti ilmestyi poikkeuksellisesti vuosikirjana, jossa ajankohtaisten aiheiden lisäksi käsiteltiin myös liiton ja lehden historiaa. Kantele-lehden lisäksi Jimmy toimitti Kantele kultaa muistot -vuosikalentereita, joiden kuvitusta nähtiin myös lehtien kansikuvissa. Kantele-lehdelle myönnettiin Kulttuuri-, MielipideJa Tiedelehtien liitto Kultti ry:n Laatulehti-palkinto vuonna 2014. Perusteissa sanottiin: “Lukijalle välittyy innostuneisuus ja tunteen palo. -Lehti käyttää hienosti aikakauslehtien erilaisia juttutyyppejä. Lopputuloksena on lehti, joka onnistuu olemaan monipuolinen ja ilmaisumuodoiltaan vaihteleva, vaikka aihe on aina sama.” Kuinka päädyit Kantele-lehden päätoimittajaksi? Aloitin päätoimittajan työn samana vuonna, jona muutimme vaimoni Leeni Wegeliuksen kanssa Kokkolasta Espooseen. Työskentelin siihen asti täyspäiväisesti Kaustisella toimivan Kansanmusiikki-instituutin julkaisuvastaavana, mutta muuton jälkeen olen jatkanut puolipäiväisenä etätyösuhteessa. Kanteleliiton kanssa aiemminkin tekemisissä ollut Leeni tiesi, että Kantele-lehti kaipaili tuolloin uutta päätoimittajaa. Minulla oli tähän ajallisesti mahdollisuus, ja työ kuulosti kiinnostavalta, joten otin yhteyttä ja siitä alkoikin viisivuotinen syväsukellukseni kantelemaailmaan! Mitä tämä työ sinulle antoi/merkitsi? Päätoimittajan työssä pääsin paitsi paremmin tutustumaan kanteleeseen ja sen parissa omistautuneesti ahertaviin ihmisiin myös kokeilemaan omia siipiäni ensi kertaa lehden tekijänä. Kun aloitin työn, Kanteleliitto ilmaisi halunsa uudistaa myös lehden visuaalista ilmettä. Koska pestiini kuului toimitustyön lisäksi lehden taitto, sainkin ryhtyä muovaamaan omannäköistäni Kantele-lehteä juurta jaksain! Etenkin ensimmäisten lehtien aikana kävin läpi tulikasteen, jonka aikana opin hurjasti uutta lehtijulkaisun tekemisen koukeroista, graafisesta suunnittelusta sekä artikkelien kirjoituksesta. Tukenani olivat kuitenkin koko ajan lehtitoimikunta sekä lukijat, joilta sain alusta lähtien paljon kannustusta. Vuonna 2014 saatu Laatulehti-palkinto tuntui erityisen hienolta osoitukselta siitä, että pyrkimykseni tehdä myös kantelemaailman ulkopuolisia lukijoita kiinnostavaa lehteä oli toteutunut. Kuva: Leeni Wegelius
15 k ntele Mikä on mielestäsi Kantele-lehden tärkein tehtävä? Kantele-lehti on tietenkin yksinkertaisinta nähdä kanteleen parissa työskentelevien ja kanteleesta erityisesti kiinnostuneiden ihmisten lehtenä, joka saattaa lukijoilleen uusimman tiedon siitä, mitä instrumentin ympärillä tapahtuu. Tämä on ollut tärkeä ja menestyksekäs lähtökohta lehden historiassa, kun Kanteleliitto on seurannut johtotähteään nostaakseen kanteleen instrumenttina pois kansallisromantiikan alhosta vakavasti otettavaksi soittimeksi muiden joukkoon. Tavoite on nähdäkseni jo varsin onnistuneesti tavoitettu, ja kantele soi maassamme ja maailmassa mitä moninaisimmissa rooleissa ja musiikin lajeissa. Hurraa! Tämä tekee lehden roolista kuitenkin hieman kinkkisemmän, etenkin jos halutaan tavoittaa muitakin kuin aivan innokkaimmat kanteletekijät. Harva musiikin kuluttaja kokee olevansa intohimoisen kiinnostunut “kantelemusiikista”, vaikka olisikin syvästi vaikuttunut jostakin kanteletta musiikissaan käyttävästä artistista. Jonkin musiikillisen laadun voisi kuitenkin nähdä yhdistävän suurinta osaa musiikista, jossa kanteleita kuulee, oli sitten kyse kansanmusiikista, indiepopista tai klassisesta. Tulevaisuudessa voisikin olla kiinnostavaa nähdä, pystyisikö Kantele-lehti muuntumaan ja löytämään laajempaa yleisöä yleisemmin (marginaali)musiikkia käsittelevänä julkaisuna, unohtamatta tietenkään kanteleelle varattua pysyvää erityissijaa. Perusedellytykset olisivat jo olemassa: onhan sana “kantele” toiminut jo kansanperinteessä synonyymina soittimille yleisesti! Kertoisitko parhaita kokemuksiasi päätoimittajana, ketkä haastateltavista ovat erityisesti jääneet mieleesi? Lehden parissa työskennellessäni sain kohdata lukemattomia upeita taiteilijoita, joiden kanssa vietin mieleenpainuvia hetkiä haastatteluiden merkeissä. Päällimmäisinä tulevat mieleen esimerkiksi ratkiriemukas muistelutuokio Matti Kontion kanssa vanhan koulun jumppasalissa Inkoossa sekä monet muut henkilökuvat. Lämmöllä muistelen myös vuosina 2014-2016 tehtyjen retrohenkisten seinäkalenterien valokuvauksia. Juhlavuoden teemana on visioida kanteleen tulevaisuutta. Minkälaisena sinä näet kanteleen aseman 10 tai 20 vuoden kuluttua? Mikä olisi villein unelma, jonka haluaisit kantelealan ammattilaisena toteuttaa? Kantele on nyt hyvissä käsissä. Soitinta rakentavat ja kehittävät ammattimaiset tekijät, ja sitä käyttävät monet tämän hetken valovoimaisimmista suomalaisista artisteista, joten en näe mitään syytä, mikseivät muusikot tulevaisuudessakin löytäisi sen tarjoamia ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Instrumentin menestys on nyt enemmän siitä kiinni, kuinka musiikintekijät valtavirtapopin ulkopuolella löytävät leipänsä ja pystyvät omistautumaan tekemiselleen tulevaisuudessa. Näissä ajatuksissa jalat ovat maassa, mutta mitä villeimpiin unelmiin tulee, en panisi pahakseni vaikka kantele olisi ensimmäinen soitin, jota soitetaan kuussa!
16 k ntele Sinikka Kontio: “Kantele-lehdet ovat merkityksellisiä myös tutkimuksen kannalta” Kanteleensoittaja Sinikka Kontio, MuT, on Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän lehtori. Hän on edesmenneen miehensä Matti Kontion kanssa perustanut Inkoon Musiikki -firman, jonka kautta on julkaistu suuri määrä kantelenuotteja ja -levyjä. Kantele-lehden tilaajalahjana tulleita liitelevyjä on myös toteutettu yhteistyössä Inkoon Musiikin kanssa. “Matti äänitti näitä levyjä, Colours of Kantele -kokoelmalevy tuli 2/2006 -lehden mukana. Tämän lisäksi olemme olleet tekemässä esimerkiksi Hannu Syrjälahden Syyspäivänä-levyä ja taidemusiikin koulutuksen juhlalevyä nimeltään KanteleSatoa”, Sinikka muistelee. Millä tavoin olet osallistunut Kantele-lehden tekoon vuosien saatossa? Olet varmaan kirjoittanut artikkeleja ja haastatteluja, voisitko mainita niistä muutamia erityisesti mieleen jääneitä. Ehdotin aikoinaan, että tekisin sarjan nimeltä Pelimannin sormista. Olin tosi kiinnostunut perinteisen soiton yksityiskohdista, ja halusin kertoa niistä muillekin. Tein nuotinnoksia, analysoin niitä vähän sen lisäksi, että kirjoitin henkilöiden elämästä ja soittohistoriasta. Analysoin esimerkiksi Ilona Porman ja Anni Kääriäisen soittoa. Sitten olen kirjoittanut muistokirjoituksia, muun muassa Vilho Suonvierestä. Mikä on mielestäsi Kantele-lehden tärkein tehtävä? Lyhyellä tähtäimellä se on ajankohtaisista asioista tiedottaminen. Nämä asiat tiedottuvat tehokkaasti nykyään esimerkiksi Facebookin välityksellä. Pitkällä tähtäimellä mielestäni tärkeintä on tapahtuneista asioista kirjoittaminen. Tämä on merkittävää esimerkiksi tutkimuksen kannalta. Lehtiä voidaan käyttää lähteenä, kun tarvitaan tietoa siitä, mitä ja miten asiat ovat olleet ja tapahtuneet. Juhlavuoden teemana on visioida kanteleen tulevaisuutta. Minkälaisena sinä näet kanteleen aseman 10 tai 20 vuoden kuluttua? Mikä olisi villein unelma, jonka haluaisit kanteleensoittajana toteuttaa? Villit näkemykseni: Syntyy jokin uusi musiikinlaji, johon kantele erottamattomasti kuuluu. Silloin kanteleen yltä on viimeinenkin pönötys poistunut ja soitettava musiikki on entistä kiinnostavampaa. Tällöin tarvitaan valtava määrä soittimia. Niitä valmistetaan ympäri maailmaa. Kanteleissa on yhtenäisiä rakennusosia, jotka täyttävät kansainväliset standardit. Näin ainakin kuvittelisin. Kuva: Birgit Simon
17 k ntele Hannu Saha: “Kantele-lehti on kanteleväen äänenkannattaja” Kanteleensoittaja ja -tutkija, Musiikin edistämissäätiön johtaja Hannu Saha näkee lehden merkittävänä kanteleaiheisen tiedon välittäjänä. Saha on myös osallistunut lehden tekoon monin tavoin. Millä tavoin olet osallistunut Kantele-lehden tekoon vuosien saatossa? Olen ollut varsin aktiivinen Kanteleliitossa erityisesti 1980-luvulla, muun muassa johtokunnan jäsenenä ja lehden toimituskunnan jäsenenä. Mutta mukana olen ollut erilaisilla tavoilla myös myöhemmin ja lehteä olen avustanut myös toimittajana. Voisitko mainita muutamia kirjoittamiasi artikkeleita, jotka ovat jääneet erityisesti mieleesi? 80-luvulla kirjoitin muun muassa Jussi AlaKuhalta tilaamastani sähkökanteleesta, joka silloin oli uusinta uutta. Lisäksi kirjoitin myös kanteleen mestaripelimanneista. 90-luvulta alkaen kirjoitin usein myös Kanteleensoiton SM-kilpailuista tuomariston puheenjohtajan ominaisuudessa arvioita kilpailujen luonteesta, tasosta ja erityispiirteistä. Kantele-lehteä enemmän taisin kuitenkin kirjoittaa kanteleestakin sitten vielä Kansanmusiikki-, Uusi Kansanmusiikki ja Viiskielinen -lehtiin. Mikä on mielestäsi Kantele-lehden tärkein tehtävä? Kantele-lehti on suomalaisten kanteleintoilijoiden pää-äänenkannattaja. Se on kanteleväen yhteinen tiedotuskanava alan ajankohtaisista aktiviteeteista, mutta myös erittäin monipuolinen tiedon lähde kaikesta kanteleeseen liittyvästä. Juhlavuoden teemana on visioida kanteleen tulevaisuutta. Minkälaisena sinä näet kanteleen aseman 10 tai 20 vuoden kuluttua? Kanteleen asema on parantunut jatkuvasti Kanteleliiton toimintavuosien aikana. Sillä on mennyt hyvin jo pitkään. Kantelehan on nykyään monipuolisempi, moninaisempi ja kansainvälisempi kuin koskaan. Vielä 90-luvulla kuitenkin kirjoitin artikkeleita ja pidin esitelmiä aiheena ”Kanteleella menee hyvin, mutta kukaan ei sitä tiedä”. Ongelmana oli siis se, että kantele ei saanut mediassa ja pintajulkisuudessa ansaitsemaansa huomiota, kanteleella meni hyvin vain omassa sisäpiirissään. Viime vuosina minusta sekin asia on parantunut huomattavasti ja yhä parempaa kohti ollaan menossa. Mikä olisi villein unelma, jonka haluaisit muusikkona ja kantelealan ammattilaisena toteuttaa? Olen pitkästä aikaa toteuttamassa jälleen omaa unelmaani monipuolisena kantelemuusikkona muun muassa uudelleen herätetyissä Primoja Salamakannel-yhtyeissä. Aivan varmaan vielä kirjoitankin nykyistä enemmän kanteleesta. Tärkeintä on, että jokaisella meistä on omat kanteleunelmamme. Unelmiensa toteuttamisissa ihminen elää täydellisintä ja nautinnollisinta elämäänsä. Kuva: Johannes Heikkilä
18 k ntele V Kansainvälinen kantelekilpailu ja KanteleKimara-katselmus järjestettiin 3.–5.5.2019 Turun konservatoriolla. Tapahtuman suojelijana toimi rouva Jenni Haukio ja kilpailun päätuomarina kanteletaiteilija Ritva Koistinen-Armfelt. Kilpailuun ja katselmukseen osallistui yhteensä yli sata solistia lapsista ammattilaisiin. Osallistujia oli eri puolilta maailmaa, Suomen lisäksi Baltian maista ja Japanista. Kilpailussa oli nuorten, avoimen sarjan sekä ammattilaisten sarjat kansanmusiikissa, taidemusiikissa ja muussa musiikissa. Tuomaristot koostuivat musiikin ammattilaisista. Talkooväki ja tuotantotiimi huolehtivat sujuvista käytännön järjestelyistä. Kilpailuissa oli mahdollista kuulla monenlaista musiikkia: esimerkiksi kanteleelle sävellettyä nykymusiikkia, kilpailijoiden omia sävellyksiä, popmusiikkia ja nykykansanmusiikkia. Kilpailun suojelija rouva Jenni Haukio ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta toivotti kilpailijoille onnea ja menestystä sekä paljon antoisia hetkiä kantelemusiikin parissa. ”Kanteleliitto on tehnyt merkittävää työtä kulttuuriperintömme siirtämisessä yhä uusille sukupolville. Tänä päivänä kanteleella tulkitaan sävelmiä kansanmusiikista aina klassiseen ja uuteen musiikkiin. Se on tulevaisuuden soitin, loppumaton aarreaitta minkä tahansa musiikin tyylilajin tutkijalle ja kokeilijalle. Tämä välittyy myös kilpailun osallistujien kappalevalinnoissa, monin yleisöä lumoavin tavoin”, rouva Jenni Haukio kirjoitti tervehdyksessään. Avajaiskonsertissa perjantaina 3.5. Sigyn-salissa esiintyivät kanteletaiteilija Juulia Pölönen, V KANSAINVÄLINEN KANTELEKILPAILU ja KanteleKimara-katselmus 3.–5.5.2019 TEKSTI SANNI VIRTA KUVAT PASI VIRTA
19 k ntele Duo Riikka Timonen ja Senni Eskelinen sekä Turun konservatorion kanteleoppilaat opettajansa Hanna Ryynäsen johdolla. Iltaklubia rytmitti bluesia ja kansanmusiikkia yhdistelevä yhtye Juurakko. Kantelekimaran nuoret kanteleensoittajat soittivat tiensä yleisön ja tuomariston sydämiin! Lauantaina 4.5. kuultiin hieno KanteleKimara -katselmus, joka oli suunnattu alle kouluikäisille ja alakouluikäisille soittajille. Taitotaso oli Kimarassa erittäin korkea ja yleisö sai nauttia taidokkaista ja koskettavista esityksistä. Päivä huipentui Eppel & Peppel -yhtyeen esiintymiseen sekä Kimaran päätöskonserttiin. “Rohkaisen kaikkia soittajia avaamaan luovuuden virtansa”, luonnehti alle kouluikäisten ja 1.-4. –luokkalaisten sarjan puheenjohtaja, muusikko/musiikkipedagogi Vilma Timonen. Ritva Koistinen-Armfelt, 5. ja 6.luokkalaisten sarjan tuomariston puheenjohtaja, oli ilahtunut kilpailijoiden hienoista esityksistä: ”Sarjassamme kuultiin erilaisia kanteleita, jopa latvialaista konserttikuoklea. Esiintyjät olivat sykähdyttäviä ja valloittavia, ja esitetyn musiikin kirjo oli laaja. Rohkaisen kanteleen erilaisten sointien ja sävyjen etsimiseen. Etsikää myös rohkeasti omaa ilmaisuanne”. Päätöskonsertissa kuultiin monia omia sävellyksiä, sovituksia ja improvisaatiota. Inspiraationa näille teoksille olivat olleet muun muassa taikamaailmat ja kummituslaivat. ”Liikutuin useita kertaa kyyneliin. Kantele on todella monipuolinen soitin”, luonnehti Tero Pajunen, muusikko ja tuomariston jäsen. Kimaran päätöskonsertissa jaettiin myös Kanteleliiton tunnustukset: Vuoden Kanteleteko myönnettiin Suomen kantelemuseolle ja Kultakantele-elämäntyöpalkinto kanteletaiteilija Helli Syrjäniemelle. Vuoden kantelelevy tunnustus annettiin Okra Playgroundin Ääneni yli vesien -albumille ja Vuoden kanteleyhtye -tunnustus Human Cell Signals -yhtyeelle. Turun konservatorion opiskelijoista koostuva kansanmusiikkiyhtye esiintyi avajaiskonsertissa. Kuva: Hannu Ryynänen
20 k ntele ”Kärki on lavea” Näin osuvasti luonnehti ammattilaisten taidemusiikkisarjan tuomari Eeva-Leena Pokela kantelekilpailun päätöskonsertissa kilpailun kovaa tasoa ja monipuolisuutta. Esityksissä kuultiin niin sähkökanteleita, konserttikanteleita, kotikanteleita kuin pienkanteleita. Ammattilaisten taidemusiikki -sarja oli suurempi kuin koskaan aiemmin ja saimme kuulla esimerkiksi Bachja nykymusiikkitulkintoja. Muu musiikki ja kansanmusiikki olivat kilpailussa myös hienosti edustettuina, kuultiin muun muassa innovatiivisia tapoja käyttää esimerkiksi Saarijärven kanteletta ja loitsuja. Paljon esitettiin myös kilpailijoiden omia sävellyksiä. Kilpailupäivän aikana oli vaikea valita, mitä sarjaa ja soittajia menisi kuuntelemaan! Kimaran tavoin kilpailujen loppukonsertissa kuultiin tuomariston valitsemia esityksiä päivän annista ja palkittiin eri sarjojen esiintyjät. Oli hienoa nähdä ja kuulla, miten elinvoimainen ja monipuolinen kantelekenttä todellakin on! Tapasin muutamia kilpailun ja Kimaran osallistujia, ja kyselin heiltä tunnelmia omien esitysten jälkeen. Lisää kuvia tapahtumasta löytyy Kantele.net-verkkosivustolta. Espoon Musiikkiopistossa opiskeleva 5-luokkalainen Elina Riihiranta osallistui Kimaraan ensimmäistä kertaa. Hän liikutti tuomaristoa ja yleisöä herkällä esityksellään Beauty and the Beast -kappaleesta. “Opettajani Irina Cederberg pyysi valitsemaan kappaleen jostain elokuvasta”, hän kertoo. “Oli kiva soittaa, vaikka aluksi jännitti. Mutta sitten esiintyminen on hauskaa, kun pääsee vauhtiin.” Kun kysyin, miksi Elina soittaa Kimaran alle kouluikäisten ja 1.-4.-luokkalaisten sarja sekä sarjan tuomariston puheenjohtaja Vilma Timonen.
21 k ntele kanteletta, hän vastasi: “Ääni on tosi ihana, pidän soittamisesta! Kanteleella voi soittaa melkein mitä vaan”. Kanteletta hän on soittanut muskarissa 4-vuotiaasta asti ja Musiikkiopistossa opiskellut ensimmäiseltä luokalta asti. Elina on myös Tapiolan kuorossa ja laulaa paljon säestäen itseään kanteleella. Hän on tehnyt myös omia sävellyksiä. Venla Pönni, 15 oli myös ensimmäistä kertaa kilpailuissa. Hän opiskelee Turun konservatoriolla Hanna Ryynäsen oppilaana, ja osallistui nuorten muu musiikki -sarjaan. Venla on soittanut kanteletta jo kahdeksan vuotta, ensin 5-kielistä ja sen jälkeen kotikanteletta. Viime syksynä hän aloitti konserttikanteleen soiton, ja kertoo olevansa hyvin innostunut tästä soittimesta: “Konserttikanteleessa on niin paljon ominaisuuksia, vivut mahdollistavat paljon. Kantele on niin monimuotoinen, sillä voi tehdä kaikkea! Kanteleessa on heleä sointi, mutta siitä saa myös tosi lujia sävyjä”. Venla tekee paljon omia sävellyksiä ja hänen kilpailuohjelmistonsa koostui kokonaan omista kappaleista. “Kun tein kotikanteleella ensimmäisen kappaleen, siitä tuli todella inspiroitunut fiilis”, hän kertoo. Venla kuvailee sävellysprosessinsa lähtevän kirjoista, joita hän lukee välillä myös englanniksi. Kirjoissa ei ole elokuvamusiikkia, joten niistä innoittuneena voi säveltää musiikkia. Venla kertoo valitsevansa kirjasta jonkin kohdan ja säveltävänsä sen. Keskeistä hänen sävellyksissään on kuulemma tunnelman kuvaaminen. Lähinnä hän on tehnyt instrumentaalisävellyksiä. Johonkin kappaleeseen on liitetty myös Venlan oma runo. “Soitimme avajaiskonsertissa, nyt olen Tunnustusten saajat ryhmäkuvassa: Maria Ojanperä Suomen Kantelemuseosta, Kultakantele tunnustuksen saaja Helli Syrjäniemi, Noora Laiho Human Cell Signals -yhtyeestä ja Päivi Hirvonen Okra Playgroundista.
22 k ntele menossa kuuntelemaan muita oman soiton jälkeen”, hän kertoo. Riitta Udd osallistui muun musiikin avoimeen sarjaan. Hän työskentelee fysioterapeuttina ja on kotoisin Jyväskylän Säynätsalosta. Riitta kertoo soittavansa Saarijärven kanteletta, 11+4-kielistä ja 5-kielistä kanteletta. Kilpailuissa Riitta on jo kolmatta kertaa, aiemmin hän on osallistunut niin yksilökuin yhtyekilpailuihinkin. Kilpailuohjelmassaan Riitta soitti omia sävellyksiään Saarijärven kanteleella ja lauloi. “Rupesin 80-luvulla, vähän vaille alle kaksikymppisenä lukemaan runoja, joita myös sävelsin pianolle. Vuonna 2011 aloin soittaa kanteletta. Olen nyt sovittanut näitä nuoruuden aikaisia sävellyksiäni kanteleelle, se tuntui soittimena jotenkin vielä enemmän omalta kuin piano”, Riitta kertoo. “Olen tehnyt sovitukset itse, mutta opettajani Ulla Honkonen on ollut tärkeässä roolissa opettaen minulle eri soittotekniikoita.” Riitta on ollut myös muiden opettajien opetuksessa Ilomantsin kanteleleireillä, ja oli samaisella kanteleleirillä myös tänä vuonna. “Nyt on helpottuneet tunnelmat, olen tyytyväinen! Odotan iltapäivää, muita kuuntelemalla saa virikkeitä omaan soittoon!” hän iloitsee. Soitinrakentaja A-J Kallioisen messupöydällä kanteleet loistivat sateenkaaren väreissä! Ylhäällä: Elina Riihiranta. Keskellä: Venla Pönni. Alhaalla: Riitta Udd.
23 k ntele Leeni Wegeliukselta, Maija Kauhaselta ja Vilma Timoselta”, Rie kertoo. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat myös Saarijärven kantele, suomalainen kansanmusiikki ja -tanssi. Rie on lumoutunut sekä perinteisistä kantelemelodioista että siitä, miten nykysoittajat muuntelevat näitä melodioita ja sovittavat niitä uudestaan. Itse asiassa Rie soitti myös kilpailuissa perinteisiä japanilaisia lauluja, joita hän oli itse sovittanut paljon. “Haluan tavoitella samanlaisia ainutlaatuisia soundeja kuin monien minua innoittavien suomalaisten kanteleensoittajien soitossa on. Oli ihanaa saada soittaa kilpailuissa, rakastan Suomea! Tunnelma täällä kilpailuissa on ollut sydäntä lämmittävä”, hän kertoo. Tapasin myös Rien opettajan Miho Kuwajiman, joka oli kilpailuissa kannustamassa oppilastaan. Keskustelimme hänen työstään kanteleopettajana Japanissa. Hän asuu Tokiossa ja opettaa yhteensä 80 oppilasta monessa eri musiikkiopistossa. Oppilaat soittavat eri kokoisia kanteleita. Lisäksi Kuwajima työskentelee musiikkiterapeuttina, ja myös tässä työssä hän käyttää kanteletta. “Japanin kanteleliitossa on tällä hetkellä jopa 80 jäsentä!” hän iloitsee. Kilpailuissa ja Kimarassa kuultiin myös latvialaista konserttikuoklea. Katrina Aksika osallistui 5.-6.-luokkalaisten sarjaan. Hän soitti taidokkaasti Kimaran päätöskonsertissa Madara Kairen sävellyksen Japanese Kilpailuissa ja Kimarassa myös kansainvälisiä osallistujia Rie Kuramasu on japanilainen kanteleensoittaja, joka osallistui kilpailuissa avoimeen muun musiikin -sarjaan. Rie kertoi tarinansa tiestään kanteleen pariin sekä ajatuksiaan soittamisesta. Rie kertoo opiskelleensa Japanissa musiikkitiedettä ja kuulleensa kanteleesta jo vuosia sitten. Hän muutti Helsinkiin ja asui siellä vuodet 2015-2017, tällöin hän kuulemma aloitti kanteleensoiton. Rie soittaa pienkanteleita, ja hänen ensimmäinen opettajansa oli Pauliina Lerche, jonka kanssa hän soitti 11ja 16-kielisiä kanteleita. Nyt Rie on palannut Japaniin ja asuu Tokiossa. Hän käy kanteletaiteilija ja -pedagogi Miho Kuwajiman ryhmätunneilla. “Olen niin kiinnostunut perinteisistä kanteleensoittotyyleistä, että olen ottanut yksityistunteja muutaman kerran vuodessa myös suomalaisilta opettajilta, esimerkiksi Pauliina Lercheltä, Rie Kuramasu Katrina Aksika
24 k ntele Sketces, joka on saanut inspiraationsa Vincent van Goghin taiteesta. Katrinan opettaja Valda Bagata kertoi löytäneensä kantele.net-verkkosivustolta tiedot kilpailusta ja rohkaisi oppilaitaan osallistumaan. Bagata opettaa lähellä Riikaa olevassa musiikkiopistossa, ja hänellä on 15 oppilasta, lapsia ja myös vanhempia ihmisiä. Kilpailuun osallistui neljä Bagatan oppilasta, muut soittivat Kimarassa, ja yksi osallistui nuorten taidemusiikki-sarjaan. Katrina on soittanut kuoklea neljä vuotta. “Rakastan soittamista, pidän kuoklen soundista. Soitan klassista musiikkia, mutta myös kaikkea muutakin musiikkia”, Katrina kertoo. “Täällä on kiinnostavaa kuulla kaikenlaista musiikkia kanteleella soitettuna, kuulla kaikkia eri genrejä”, Valda Bagata lisää. Kantelekilpailu ja -kimara olivat soittajille ja yleisölle jälleen ainutlaatuinen mahdollisuus tavata toisia soittajia, soitinrakentajia ja muita kanteleen ammattilaisia. Osallistujat saivat kuulla toisten soittajien esityksiä ja saada niistä inspiraatiota omaan soittoonsa. Viikonlopun aikana pystyi aistimaan kanteleväen vahvan yhteyden ja tiiviin yhteistyön, tapahtumassa vallitsi lämmin henki ja soittamisen riemu! Ammattilaisten taidemusiikkisarjan voittaja Liga Grike. Ammattilaisten kansanmusiikkisarjan voittaja Senni Heiskanen. Ammattilaisten muu musiikki -sarjan voittaja Makiko Oba.
25 k ntele Nuoret, kansanmusiikki 1. sija Ellinoora Mäkelä 2. sija Emma-Lina Laaksonen jaettu 3. sija Anni Reiva & Katariina Harjulehto Nuoret, taidemusiikki 1. sija Kaarlo Puska 2. sija Ilona Hauru erikoismaininta monipuolisesta soittotekniikan toteutuksesta nykymusiikissa Jaettu 3. sija Sanni Rusama & Elizabete Pliene Erityismaininnat: Elsa Roesler, hienosta Hannu Syrjälahden sävellyksen tulkinnasta Oona Koivumäki, Sibeliuksen Harpspelarenin kauniista tulkinnasta Roosa-Amanda Veijonen, huikeasta teknisesta taituruudesta Rondo-kappaleessa Nuoret, muu musiikki 1. sija Venla Pönni Erityismaininnat: Tia-Maria Tervahartiala, omasta hienosta sävellyksestä “Aallokko” Dorin Junno, omasta hienosta sävellyksestä “Viimeinen pisara” Isla Aalo, anime-teeman hienosta kokonaisvaltaisesta toteutuksesta Avoin, kansanmusiikki 1. sija Laura Laakso, erityismaininta Martti Pokelan perintöä jatkavasta työstä 2. sija Loviisa Koivusalo 3. Olga Kolari, erityismaininta Keski-Suomen kanteleen monipuolisesta käytöstä ja perinteen ylläpitämisestä Avoin, muu musiikki 1. Rie Kuramasu 2. Siiri Seppälä 3. Riikka Suihkonen Avoin sarja, taidemusiikki 1. Saana Mäenpää 2. Silja Salmela 3. Milla Kesäniemi, Syrjälahti-palkinto parhaasta Hannu Syrjälahden sävellyksen esityksestä Erityismaininnat: Beata Helenius, Pokela-palkinto parhaasta Martti Pokelan sävellyksen esityksestä Veera Nurmela, erityismaininta rohkeasta, musikaalisesta ja mukaansatempaavasta soitosta Ammattilaiset, muu musiikki 1. Makiko Oba Ammattilaiset kansanmusiikki 1. Senni Heiskanen Ammattilaiset, taidemusiikki 1. Liga Grike 2. Makiko Oba 3. Iida-Maria Kuronen Erityismaininnat: Laura Linkola, tyylinmukaisesta fraseerauksesta Bach-esityksessä Veera Luomi, monipuolisesta ohjelmistosta Suvi Eevi Karhu, helmeilevästä soinnista Sakiko Ishii, eläytyvästä tulkinnasta ja rohkeasta imrovisaatiosta Zipora Ogola, linjakkaasta soitosta Matilda Bergman, hallitusta kokonaisuudesta V KANSAINVÄLINEN KANTELEKILPAILU TULOKSET
26 k ntele Rakkaat kanteleen ystävät! Tässä näette edessänne ylen onnellisen ja huojentuneen miehen. Urakka, joka välillä venytti tuiki kärsimättömiä hermojani, kesti kaiken kaikkiaan tuollaiset 10 vuotta 7 kuukautta ja 12 päivää. Se on sen verran pitkä aikaväli, että yritän havainnollistaa sitä toteamalla, että tämä taisi alkaa ”siihen aikaan kun Suomen tasavallan presidentin virkaa hoiti Tarja Kaarina Halonen ja Eva Alkula oli Kanteleliiton puheenjohtajana”. Minuun päin aloitteentekijänä toimi Kanteleliiton tuolloinen toiminnanjohtaja Riitta Huttunen. Uusitun painoksen tekemisen yhteydessä jouduin todelliseen kärsivällisyyden kouluun. (Sen läksyt eivät ole koskaan olleet minulle niitä kaikkein helpoimpia). Suht´ realistinen elämänasenteeni saa tarpeen ja tilanteen mukaisesti helpostikin pessimistisiä sävyjä. Rakkaalla vaimollani Tuulilla oli usein kova työ, kun hän kiskoi minua pettymysten ja turhautumisen pimeistä kuopista uuden toiveikkuuden auringonpaisteeseen. Noin kuusi vuotta sitten olin jo vallan luopumassa ajatuksesta, että tästä nuottikirjasta tulisi koskaan mitään valmista. Kun en tiennyt, niin luulottelin, ettei juuri kukaan soita musiikkiani ja ettei se yleisesti ottaen ole minkään arvoista. Tuon ahdingon keskelle sain yllätyksekseni Johanna Aholta 9.4.2013 päivätyn kirjeen. Se liikutti mieltä, antoi intoa jatkaa. Johanna kirjoitti minulle: ”Oppilaani ovat saaneet kanavan auki omaan tulkintaan ja saaneet musiikillista itsetunnon nostatusta. Monille teineille sävellyksesi ovat tuoneet helpotusta elämän kriiseihin. Tämän takia ne ovat mielestäni arvokkaita klassikoita”. Tämän uudistetun ja tarkistetun laitoksen kantelenuottikirjastani omistan toissa syksynä vaikean sairautensa kourissa menehtyneen rakkaan ystäväni, kanteleen monitaitajan, monessa elämän asiassa esikuvani, rohkaisijan ja soittokaverin Matti Kontion muistolle. Aina niin asiallinen Matti, joka ei koskaan sortunut ylisanoihin, antoi parhaan lahjan kun tekstitti reilua viikkoa ennen kuolemaansa: Kuuntelen levyäsi. Olet tehnyt liikuttavan kaunista musiikkia. Nuorukaisesta lähtien kantele on ollut sisimpien tuntojeni tulkki. Herkästi kuunnellen kirjasin näitä nuottikirjassa olevia säveliä talteen. Siksi tämän uudenkin Tuulikanteleen motoksi sopivat ne runoilija Anna-Maija Raittilan säkeet, jotka yli 30 vuotta sitten valitsin saatteeksi sävellykselleni ”Sydämen hiljaisuudessa”: ”Pimeydessä aukenevat jokaisen hädän yhteiset lähteet. Harmaita lintuja ei voi nähdä; niille voi vastata kuuntelemalla.” Tuulikannel-nuottikirjan uuden, tarkistetun laitoksen julkistaminen & kantelenuottilahjoitus 3.5.2019
27 k ntele Rakkaat ystävät. Tuulikannel on taas saamassa ”uutta ilmaa siipiensä alle”. Tällä hetkellä tuntuu ilon ja kiitollisuuden sivujuonteena vähän haikealtakin, kun nyt lähetän nämä ”lapseni” uudestaan maailmalle. Toivon, että ne saavat hyvän vastaanoton kanteleen ja ihmismielen tulkkeina, soitettiinpa niitä sitten Suomessa, Japanissa tai missä tahansa muualla maailmassa. Toivon, että musiikkini tulkitsijat löytävät soittoonsa luontevuutta ja hengittävyyttä, raikasta vivahteikkuutta ja herkkää elävyyttä. Silloin musiikkini maailma avautuu ja soi. Tässä nuottikirjan julkistamishetkessä on vielä aika kiittää kaikkia, jotka ovat matkan varrella vaikuttaneet sen syntymään. Kiitän Kanteleliiton väkeä kaikkinensa, mutta erityiskiitoksin teitä, jotka ”loppusuoralla” kiidätitte Tuulikannel-projektin huikeaan nousuun. Läheisimpiä uurastajia kanssani ovat olleet Emma Kuntsi, Johanna Aho-Salakka, Anna Wegelius ja Jimmy Träskelin. Viime vuosina olen ollut sellaisella ”joulupukkimielellä” näissä kanteleasioissa. Niinpä lahjoitan tästä teoksesta koituvat tekijänoikeustulot nuorten kanteleensoittajien tukemiseen harrastuksessaan, Kanteleliiton hallituksen viisaan harkinnan mukaan. Tänne Turkuun Joulupukki lähetti minut vielä lahjoittamaan Kanteleensoiton opettajat ry:lle käytössäni olleita kantelenuotteja: käsikirjoituksia ja vanhoja valokopioita yhteensä kolme kansiollista, kaiken kaikkiaan noin 250-300 nuottilehteä. Itse aion painottaa Parkinsonin-taudin vähitellen yhä enemmän ryydittämää soittoani improvisaatioiden suuntaan. Se on jännä uusi maailma, jossa en enää tarvitse nuotteja. Siellä ratsastan vapaasti luovuuden aalloilla, sävelten siivin! Hannu Syrjälahti kanteletaiteilija Kuvassa: Hannu Syrjälahti, Emma Kuntsi, Johanna Aho-Salakka, Anna Wegelius ja Leeni Wegelius. Kuva: Hannu Ryynänen
28 k ntele TEKSTI: TERO LANU Opiskellessani sävellystä Tampereen Ammattikorkeakoulussa sain toisena vuotenani opettajaksi Juhani Nuorvalan. Hän heitti haasteeksi kirjoittaa jotain käyttäen vain hyvin suppeaa sävelvalikoimaa, ja tästä syntyi ajatus teoksesta viisikieliselle kanteleelle. Juhanin opissa oli myös luontevaa tutkia erilaisia viritysjärjestelmiä, sillä hän oli niihin syvällisesti perehtynyt. Viritykseksi valikoitui lähinnä puhtaista tersseistä koostuva yhdistelmä, koska se on melko helppo virittää pelkästään korvakuulolta. Muodon ja karakterin tasolla halusin teoksella tuoda viisikielisen kanteleen repertuaariin jotain kansanmusiikista poikkeavaa, ja näin päädyin jo barokkiseen muotoja karakteripariin. Kuten usein barokinkin aikaan, on minullakin preludi fragmentaarinen ja poukkoileva ja passacaglia vähittäisessä kasvussaan suorastaan eeppinen. Tero Lanu (s.1975) on opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikin teoriaa sekä Tampereen Ammattikorkeakoulussa sävellystä. Hän opettaa Tampereen Ammattikorkeakoulussa musiikin teoria-aineita. Omia teoksia Lanu valmistaa melko verkkaan. Tähänastista sävellyksistä laajamuotoisin on neliosainen orkesterisarja Four Impressions, jonka mm. Tampereen Musiikkiakatemian orkesteri Pyynikki Sinfonia on esittänyt. Lanu on viime vuosina menestynyt useissa sävellyskilpailuissa saaden mm. jaetun ensimmäisen palkinnon Puolustusvoimat 100 vuotta alkusoitto -sävellyskilpailussa. Nuottiliite Kuva: Ville Hautakangas Tero Lanu: Preludi ja Passacaglia 5-kieliselle kanteleelle
29 k ntele
30 k ntele
31 k ntele
32 k ntele
33 k ntele P rimitiivisen musiikin orkesteri Primo on levittänyt muinaismusiikin sanomaa jo 40 vuotta. Nyt primolaiset kertovat, mikä muinaismusiikissa viehätti 1970-80-lukujen vaihteessa ja mikä säväyttää nyt. Mitä primitiivisempi, sen parempi TEKSTI PIRJO-LIISA NIINIMÄKI Primo eli Hannu Saha (vas.), Heikki Laitinen ja Rauno Nieminen.
34 k ntele Soittakaa jouhikkoa, jos haluatte televisioon! Muinaissuomalaisessa musiikissa oli uutuudenviehätystä 1970-80-lukujen vaihteessa. Sen tiesi myös legendaarinen kansanmusiikin kerääjä, professori Erkki Ala-Könni innostaessaan opiskelijoitaan jouhikoiden, kanteleiden ja paimensoittimien maailmaan. Muutamat opiskelijoista ottivatkin vihjeestä vaarin, ja syntyi Primitiivisen musiikin orkesteri Primo. Se on muutaman henkilövaihdoksen jälkeen toiminut nyt jo 40 vuotta ja juhlakonsertit järjestettiin Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla. Yhtye tekee uusia äänityksiä yhteistyössä porilaisen rock-legendan Jussi Lehtisalon kanssa. Maistiaisia Primo & Lehtisalo -projektista on tulossa jo syksyn aikana. Primo räjäytti aikanaan käsityksen suomalaisesta kansanmusiikista ja viitoitti tietä monille muinaismusiikista ammentaneille yhtyeille. Kun kansanmusiikin nousu oli 1960-70-luvuilla perustunut lähinnä viulupelimanniyhtyeiden menestykseen, Primo näytti, että on olemassa myös sitä vanhempia kansanmusiikkikerrostumia. Yhtye toi päivänvaloon vanhat soittimet, muinaissuomalaisen musiikin ja improvisoinnin. Kaikki alkoi opiskelijabändistä Primon alkuperäisjäseniä olivat Tampereen yliopiston kansanperinteen, erityisesti kansanmusiikin opiskelijat Armi Mäkelä, Johanna Joensuu (myöhemmin Saha) ja Hannu Saha. He tapasivat Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla soitinrakentaja Rauno Niemisen, ja jo vuoden 1979 lopussa Primo oli valmis ensiesiintymiseensä opiskelijajärjestö Nefa-Tampereen illanvietossa. Ohjelmisto rakentui erityisesti vanhojen kanteleja jouhikkosävelmien pohjalle. Opiskeljabändin aktiviteetti laimeni, kun jäsenet valmistuttuaan muuttivat eri puolille Suomea. Vuonna 1981 kokoonpanoksi vakiintui trio, jossa soittavat kansanmusiikin tutkimuksen ja soitinrakennuksen tulevat voimahahmot Hannu Saha, Heikki Laitinen ja Rauno Nieminen. Saha ja Laitinen työskentelivät tuolloin Kaustisen kansanmusiikki-instituutissa, Nieminen Kaustisen soitinverstaassa. Kolmikko on yhdessä ja erikseen tehnyt uraa uurtavaa työtä suomalaisessa kansanmusiikissa. Tässä jutussa Laitinen, Nieminen ja Saha muistelevat yhtyeen alkuaikoja ja pohtivat, mikä muinaissuomalaisessa musiikissa viehätti silloin ja mikä nyt. ”Mahtava koekenttä musiikillisiin kokeiluihin” Jos Primo yhtyeenä mullisti yleisön käsitykset suomalaisesta kansanmusiikista, niin yhtä merkityksellinen se oli soittajille itselleenkin, vaikka jokainen on esiintynyt lukuisissa muissakin yhtyeissä. “Primo on ehdottomasti muuttanut maailmankuvaani ja kasvattanut monella tavalla”, sanoo Hannu Saha. Hänelle yhtye oli erityisesti 1980-luvun alussa ”mahtava koekenttä täysin uudenlaisiin kokeiluihin sekä tutkijana, muusikkona että kouluttajana”. Myös Heikki Laitinen pitää pääsyä Primon soittajaksi ja laulajaksi kuin taivaan lahjana. Hän oli juuri analysoinut suunnitteilla ollutta väitöskirjaansa varten A.O. Väisäsen Kanteleja jouhikkosäevelmät ja tutustunut läpikotaisin vanhan kansanmusiikin syvimpään olemukseen ja estetiikkaan. “Nyt oli mahdollista tutkia asiaa porukalla käytännössä”, hän muistelee. Rauno Nieminen kuvailee Primoa suorastaan musiikkikoulutuksena muinaissuomalaisen musiikin maailmaan: “Primo on ensimmäinen kansanmusiikkiorkesterini, jossa olen soittanut. Sen kautta tuli opiskeltua musiikkibisneksen kaikki osa-alueet, soittaminen, keikkailu, levynteko, ulkomaanmatkat ja markkinointi.” Hienointa oli kuitenkin soittaminen saman
35 k ntele henkisten soittajien kanssa, joilla oli samat tavoitteet. Asioita tutkittiin ja opiskeltiin innolla, ja Nieminen rakensi soittimia yhtyeen tarpeisiin. Saha ja Laitinen olivat musiikintutkijoita, mutta Nieminen siihen aikaan vielä sähköasentaja. “Aloin tutkia kansanmusiikkia ja monia asioita, jotka kiinnostivat. Primosta sai vertaistukea ja esikuvia.” Tämä johti Niemisen lopulta lukuisten kansanmusiikkia ja kansansoittimia käsittelevien kirjojen ja artikkelien kirjoittamiseen ja musiikin tohtorin tutkintoon 2008. Kolmen kopla Kaustiselta Miksi muinaismusiikkibuumi alkoi juuri 1980luvulla? Syitä on tietenkin monia. 1960-luvun lopussa oli järjestetty ensimmäiset Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, jotka nostivat erityisesti viulupelimannimusiikin suuren yleisön tietoisuuteen. Myös folkmusiikki oli nosteessa. Varhaisin suomalainen kansanmusiikkikerrostuma, johon kuuluivat esimerkiksi runolaulu, kanteleja jouhikkosävelmät sekä kansanomaiset puhaltimet, oli sen sijaan muutamia kokeiluja lukuun ottamatta melko tuntematonta. Muutama vuosi ennen Primoa lauluyhtye Nelipolviset oli esitellyt kalevalaista laulua, ja esimerkiksi professori Martti Pokela oli soittanut oppilaidensa kanssa Sibelius-Akatemiassa jonkin verran kanteleita ja jouhikkoa. Primon alkuperäisenä ideana oli ottaa haltuun nimenomaan muinaissuomalainen soitinmusiikki. Soitintutkimuksessa otettiin harppauksia eteenpäin. Tätä tuki esimerkiksi Timo Leisiön väitöskirja Suomen ja Karjalan kansanomaisista torvija pillisoittimista, joka valmistui 1983. Sen pohjalta järjestettiin näyttely mm. Kaustisen festivaaleilla. Eri puolille Suomea perustetuissa soitinverstaissa alettiin valmistaa pienkanteleita, jouhikoita ja muitakin muinaissuomalaisia soittimia. Primo, kolmen kopla Kaustiselta. Kuva: Tapio Rantakari
36 k ntele Primossa tutkimus, soitinten rakennus ja käytännön kokeilut kulkivat rinta rinnan. Yhtyeen taival olisi kuitenkin saattanut jäädä parin vuoden bändikokeiluksi, ellei kolmikko Laitinen-Nieminen-Saha olisi sattumalta asettunut Kaustiselle 1980-luvun alussa. Heikki Laitinen oli ollut Kaustisen kansanmusiikki-instituutin johtajana jo vuodesta 1974. Hannu Saha muutti Kaustiselle ja instituuttiin töihin vuonna 1980 ja Rauno Nieminen soitinverstaaseen seuraavana vuonna. Primo oli mukana monissa projekteissa, joita Kaustisella siihen aikaan tehtiin. Yhteisiin hankkeisiin kuului muun muassa Kantele kouluun -hanke, joka alkoi vuonna 1982. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla aloitettiin kantelekoulut, jouhikkokoulut ja moni muu uudenlainen tutkimustyötä esittelevä toiminta. Musiikki vei löytöretkille menneeseen Mikä viehätti muinaissuomalaisessa musiikissa 40 vuotta sitten? Heikki Laitisen ja Hannu Sahan mielestä vanha musiikkikulttuuri oli kiinnostavaa, koska se oli niin erilaista ja uutta kuin mikään siihen asti koettu. Myös muinaissuomalaisen improvisaation löytäminen niin tutkijana kuin muusikkona teki heihin vaikutuksen. “Musiikki on kaiken aikaa olemassa, siellä jossain. Kun aloitan soiton ja laulun, astun musiikkiin. Kun lopetan, astun sieltä pois. Mutta musiikki on ikuinen, muuntuva, elävä virta, joka on ja pysyy”, hän sanoo. Soitinrakentajana Rauno Nieminen nostaa esiin erityisesti vanhat soittimet. Niiden opastamana on mahdollista tehdä löytöretkiä muinaiseen maailmaan. “Onhan se mieletöntä jatkaa 6 000 vuotta jatkunutta lyyraperinnettä, joka on meillä elänyt katkeamatta, ja jo henkitoreissa ollut musiikki on vielä tavoitettavissa arkistojen kautta”, hän sanoo. “Mitä primitiivisempi, sen parempi.” Nykykansanmusiikkia vai muinaismusiikkia? Nykykansanmusiikista ja maailmanmusiikista alettiin puhua samoihin aikoihin kuin Primo oli aktiivisimmillaan. Yhtye esiintyi EBU:n nykykansanmusiikkifestivaaleillakin vuonna 1982. Muita suomalaisia esiintyjiä olivat Karelia ja Piirpauke, jotka olivat aloittaneet maailmanmusiikkivalloituksensa jo 1970-luvulla. Primolaiset korostavat, ettei heidän yhtyeensä ollut eikä ole nykykansanmusiikkibändi. Tavoitteena oli päästä muinaisen musiikin sisään niin, että omat rock-, jazz-, tangoja humppavaikutteet eivät olisi näkyvissä. Musiikin piti kummuta siitä estetiikasta, jota oli tallennettuna vanhoihin äänitteisiin, nuotinnoksiin ja tutkimuksiin. “Maailmanmusiikkibändit improvisoivat usein kansanmusiikkiteeman päälle afroamerikkalaista jatsia. Se bepop-soolo tuntui aina päälleliimatulta”, Rauno Nieminen vertaa. Improvisaatio on toki ollut Primonkin musiikissa keskeistä, mutta sen estetiikka haettiin vanhasta kansanmusiikista, ei jazzista. Toisinaan Primon konsertit olivat improvisaatioineen enemmän rituaaleja tai performansseja kuin esiintymisiä. Musiikki vain alkoi ja jatkui sitten jatkumistaan ilman välispiikkejä. Hannu Saha sanookin, että yhtyeen levy Haltian opissa (1984) antaa hiukan vaillinaisen kuvan yhtyeen luonteesta. Levyllä on lyhyitä kappaleita, mutta toinen, oleellinen puoli Primon musiikissa olivat päättymättömät improvisaatiot ja performanssit. Esikuvana monelle bändille Primo oli suomalaisessa kansanmusiikissa uranuurtaja ja suunnannäyttäjä. Se oli vaikuttamassa 1980-luvulla silloisen nuoren kansanmusiikin haluun etsiytyä syvemmille juurille kuin siihen asti oli ollut tapana. 1980-luvulla välittömiä seuraajia olivat mm. kanteleja jouhikkomusiikkiin ja kalevalaiseen lauluun erikoistuneet Kantelettaret Tampereella ja Tuulenkantajat Jyväskylässä ja ehkäpä myös
37 k ntele vanhoja paimensoittimia huudattanut World Mänkeri Orchestra Satakunnassa. 1990-luvulle tultaessa muinaissuomalainen musiikki ja kalevalainen laulu olivat jo menettäneet ”omituisuutensa” ja ”erityisyytensä”. Niistä oli tullut luonteva osa ja varteenotettava vaihtoehto monien kansanmusiikkibändien ohjelmistossa, tunnetuimpana esimerkkinä Värttinä. Rauno Nieminen huomauttaa, että kaiken kaikkiaan se, mitä Kaustisella puuhasteltiin ja kokeiltiin 1970-80-lukujen vaihteessa, levittäytyi moneen suuntaan. Jäsenet ovat vieneet primolaisuutta sinne, mitä ovat sitten tehneetkin myöhemmissä töissään tutkijoina, muusikkoina ja opettajina. Nieminen itse oli muun muassa perustamassa soitinrakennuskoulua Ikaalisiin ja toimi sen johtajana vuoteen 2018 saakka. Heikki Laitinen kuljetti Primon kanssa työstetyt asiat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston opetusohjelmaan, kun hän aloitti osaston ensimmäisenä lehtorina vuonna 1983. “Siinä ei ollut ainoastaan muinaisen kansanmusiikin tutkiminen teoriassa ja käytännössä, vaan myös tulevaisuuden kansanmusiikin kuvitteleminen ja avantgarde”, Laitinen sanoo. “Melkein järkyttävääkin huomata, että kaikkein vanhin onkin yhtäkkiä kaikken moderneinta ja ‘kokeellisinta’”, täydentää Saha. Primo on yhtä kuin primitiivinen Mitä tarkoittaa nimi Primo? Se on lyhenne sanoista Primitiivisen musiikin orkesteri. Vähän aiemmin oli perustettu opetusministeriön tuella jazzyhtye UMO eli Uuden musiikin orkesteri. Primo oli vastaveto sille. Rauno Nieminen tosin ehdotti, että nimeksi tulisi Sibelius trio. Hän arveli, että se olisi tuonut orkesterille uskottavuutta paremmissa piireissäkin. Toisinaan yhtye esiintyi vahvistettuna, ja silloin nimenä oli vanhan kanteleensoittajan mukaan Fedja Happo. Entä pääsikö Primo jouhikonsoitollaan televisioon, kuten professori Erkki Ala-Könni oli ennustanut? Toki, montakin kertaa. Pari viehättävää vanhaa dokumenttia löytyy Yle Areenasta. Kyseessä on Heikki Laitisen 75-vuotishaastatteluun liitetty Ajankohtaisen kakkosen pätkä vuodelta 1983, jossa kolmikko esiintyi Fedja Happo -nimellä. PRIMITIIVISEN MUSIIKIN ORKESTERI PRIMO Perustettu 1979. Jäsenet: Heikki Laitinen, Rauno Nieminen, Hannu Saha. Levyt: Haltian opissa (Olarin musiikki 1984). Primo mukana myös mm. Köyhät ritarit -lauluyhtyeen levyllä Karhujuhla (Fuga 1986) sekä Kantele Continuum -kokoomalevyllä (Inkoon Musiikki 2008). Bändiläiset luonnehtivat toisiaan: Rauno Nieminen ”Soitinten mestari. Monilahjainen muusikko, jolle iän lisääntyessä tuntuvat musiikkiyhteydet vain laajenevan.” (Hannu Saha) Hannu Saha ”Tutkija ja organisaattori, jolla on suurempi ja syvempi tuntemus Suomen kansanmusiikkikentästä kuin kenelläkään muulla.” (Heikki Laitinen) Heikki Laitinen ”Tietäjä iänikuinen, mutta luovaan hulluuteen taipuvainen. Niin monen musiikkiasian henkiinherättäjä ja tuntija, ettei taida pysyä itsekään luvuissa.” (Rauno Nieminen)
38 k ntele E nsimmäinen valtakunnallinen Saarijärven kantele -seminaari järjestettiin Tampereella 23.3. Kulttuuriosuuskunta Uulun tiloissa. Seminaarissa vallitsi upea tunnelma! Paikalla oli asialle omistautuneita muusikoita, rakentajia, opettajia sekä kyseisestä kantelemallista muuten kiinnostuneita. Osallistujia tapahtumaan saapui eri puolilta Suomea. Haastattelin tapahtuman järjestäjiä, luennoitsijoita ja muita osallistujia, ja kaikkien puheista välittyi suuri innostus ja rakkaus Saarijärven kanteleeseen. Saarijärven kantele -seminaari kokosi kanteleväen Tampereelle Seminaarissa oli paikalla useita kanteleenrakentajia. Heistä saatiin hieno yhteiskuva! Anthony Thompson (vas.) Erkki Okkonen, Juhana Nyrhinen, Kari Kauhanen, Jyrki Pölkki ja Rauno Nieminen. TEKSTI SANNI VIRTA
39 k ntele Seminaarin olivat järjestäneet Hanna Ryynänen, Senni Heiskanen ja Rauno Nieminen. He muodostavat uuden Saarijärven kanteleita soittavan yhtyeen, Sarijärtwi Candlet. Seminaaripäivä avattiinkin heidän hienolla soitollaan. Kanteleensoittajat Senni Heiskanen ja Hanna Ryynänen opiskelevat kansanmusiikkia ammatikseen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä: Hanna tekee maisteriopintojaan ja Senni opiskelee Nordic Master in Folk music -ohjelmassa. Molemmat innostuivat Saarijärven kanteleesta kanteletaiteilija Maija Kauhasen oppilaina. ”Soundi iski, se on ainutlaatuinen!” Senni kertoo perusteeksi. ”Äänenvärien tutkiminen on minulle rakasta; Saarijärven kanteleessa yhdistyvät kaikki asiat, joista pidän eri kanteleissa”, Hanna kiteyttää. Rauno Nieminen, taiteilija ja ansioitunut soitinrakentaja, tutustui Saarijärven kanteleeseen ollessaan Kaustisen soitinrakennusverstaalla töissä. Tällöin tämän kantelemallin ehkä tunnetuin historiallinen soittaja, mestaripelimanni, höystötyylistään tunnettu saarijärveläinen Arvi Pokela (1914-1984) tuli opettamaan Kaustiselle. Kanteleverstas ja Rauno alkoivat vuonna 1982 ensimmäisinä jälleen rakentaa Saarijärven kanteleita historiallisesti tunnettujen rakentajien, kuten saarijärveläisten Jooseppi Pohjolan ja Juho Tammisen jälkeen. Keskustelimme Saarijärven kanteleen soittajien määrästä Suomessa. Rauno arvelee rakentamiensa soittimien määrän perusteella heitä olevan ainakin 200, tosin rakentajia on useita, joten tarkkaa määrää on vaikeaa sanoa. “Moni kanteleopettaja taitaa Saarijärven kanteleen soiton, joten tätä kantelemallia myös opetetaan ympäri Suomea”, Hanna kertoo. Idea seminaarin järjestämiseen lähti kuulemma siitä, kun Rauno, Senni ja Hanna alkoivat soittaa yhdessä. ”Nämä naisethan sen keksi tämänkin idean”, Rauno sanoo. ”Tuli sellainen olo, että nyt pitää saada ihmiset tämän aiheen ympäriltä koolle”, Hanna kertoo ja jatkaa: ”Seminaarin järjestäminen on ollut supermahtavaa! Hienoa, että Uulu halusi antaa tilansa käyttöön seminaaria varten”. Tapahtuman muita yhteistyökumppaneita olivat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä ja Kanteleliitto. Sibelius-Akatemian opiskelijoita oli myös mukana seminaarissa. ”Kaikki luennoitsijat ja esiintyjät lähtivät mukaan todella innoissaan. Tällaiselle tapahtumalle on ollut tarvetta. Kaikesta on huolehdittu: jos soittotikku katkeaa soivalla luennolla, täällä on tikunojentaja valmiina!” Rauno nauraa. Tämän kantelemallin nimityksestä on keskusteltu paljon, ja nykyään Saarijärven kantele tuntuu kuitenkin vakiintuneen soittimen nimeksi. ”Nyt tätä kanteletta on markkinoitu jo 100 vuotta Saarijärven kanteleena. Soitin elää kukoistuskauttaan: Maija Kauhanen vie sitä maailmalle, Pauliina Syrjälä tekee hienoa taiteellista tohtorintutkintoa ja Rauno Nieminen post doc -tutkimusta. Tällä kantelemallilla menee lujaa”, Hanna muotoilee. Heikki Laitinen aloitti seminaarin puheenvuorot ja luennoi koverokanteleen ja laatikkokanteleen murroskaudesta eli siitä, miten siirryttiin kanteleenrakennustavasta toiseen. Saarijärven kantele on lautakantele eli useasta osasta koottu, eikä alta tai päältä koverrettu. Laitinen on tehnyt merkittävää kanteletutkimusta, ja on itse myös kyseisen kantelemallin soittaja. Hän kiinnostui kanteleesta ylipäätään 60-luvulla, ja vuonna 1974 hän pääsi Kaustiselle Kansanmusiikki-instituuttiin töihin. Silloin hän kuuli muun muassa Kannonkosken pelimanneja, ja oli muutenkin tietoinen Saarijärven kanteleperinteestä. ”Yksi elämäni tähtihetkiä oli tavata tuolloin Arvi Pokela. Hän oli erittäin monipuolinen ja hyvällä tavalla utelias
40 k ntele soittaja, joka soitti paljon muitakin soittimia kuten haitaria. Hän oli kiinnostunut myös Perhonjokilaakson kanteleperinteestä. Minua kiinnostaa, muistiko Arvi Pokela sen, mitä oli lapsena oppinut isältään vai paniko omiaan muusikkona?” Heikki Laitinen nauraa ja viittaa Pokelan omintakeiseen höystötyyliin. ”Tämä on kiinnostavaa, sillä Pokela oli muutaman vuoden soittamatta, ja ryhtyi taas vanhempana soittamaan. Näkemykseni on, että hän edusti silloin vanhinta Saarijärven kanteleen soittotyyliä. Muut olivat jo siirtyneet sointusoittoon. Arvin soitto oli myös osa Saarijärven paikallista kulttuuria”. Laitinen oli Hannu Sahan kanssa videoimassa Pokelan soittoa 70-luvun alussa, ja on myös pohtinut, miten Pokelan tyyliä voitaisiin laittaa nuotille: ”Soivien sävelien merkitseminen ei vielä kerro soittotavasta”. Laitinen on tyytyväinen seminaariin: tapahtumassa on tullut esiin Saarijärven kanteleen monimuotoisuus. Siban kansanmusiikin aineryhmän ainejohtaja ja lehtori, muusikko Pauliina Syrjälä luennoi soivasta tyylintutkimuksestaan, joka on osa hänen tohtoriopintojaan. Tutkimuksessa on muusikon näkökulma: hän on analysoinut eri pelimannien soittoa arkistonauhoilta ja soittanut niiden mukana. Transkriptioita hän on kirjoittanut vasta myöhemmin soittovaiheen jälkeen. Luennossaan hän demonstroi tutkimustaan soittamalla Hienohelma -kappaletta eri pelimannien, Aarne Moision, Alfred Backmanin ja Arvi Pokelan tyyleillä. Pauliina ei ole löytänyt aikalaiskuvauksia tikkusoitosta. Myös soittotilanteista ja soittajista on hyvin vähän tietoa. Tämän takia hän on tehnyt kuviteltuja kenttämatkoja, tämän käsitteen on lanseerannut Heikki Laitinen. Pauliina kiteyttää Saarijärven kanteleeseen liittyvät termit tohtorintyössään niin, että soittotekniikka on nimeltään tikkusoitto, ja soitin on nimeltään Jooseppi Pohjolan kantele. Koko seminaariväki kokoontui yhteiskuvaan.
41 k ntele ”Se, mikä Saarijärven kanteleessa minua alun perin kiehtoi, ei ole muuttunut”, Pauliina kertoo. ”Soundin rouheus ja soittotyyli kiinnostavat edelleen, mutta se, mitä ne minulle nyt tarkoittavat, on muuttunut. Suhde soittimeen on syventynyt, se on tullut henkilökohtaisesti niin tärkeäksi”, hän pohtii. Tämä on tapahtunut omien muusikkokokemuksien ja tutkimuksen kautta. Soittimena Saarijärven kantele tarkoittaa Pauliinalle itseilmaisun kanavaa, tunteiden välittäjää. “Syvällinen perehtyminen arkistoihin ja tikkuperinteeseen ovat saaneet aikaan ymmärryksen siitä, että olen omana luovana itsenäni osa perinteen jatkumoa”, hän kirjoittaa tutkimuksessaan. ”Perinne tuntuu läheiseltä; nykysoittajalle tämä linkki historiaan ei aina ole niin selkeää”, hän kertoo. Pauliinan tohtoriopintojen kirjallinen osuus alkaa olla loppusuoralla. Se koostuu kahdesta artikkelimuotoisesta osiosta: toinen keskittyy soivaan tyylintutkimukseen ja toisessa pääpaino on säveltämisessä. Ensimmäisen artikkelin voi lukea vu oden 2018 Etnomusikologian vuosikirjasta. Pauliina kuvaa sävellystyötä tutkivassa kirjoituksessaan olevan kuin kaksi ikkunaa; toinen traditioon ja toinen hänen säveltämäänsä uuteen musiikkiin. Hän kertoo traditioikkunan katsovan osittain menneeseen, mutta se ulottuu myös vahvasti siihen, mitä hän nyt muusikkona tekee. Mahtavaa, että kanteleaiheista väitelleitä tohtoreita on tulossa lisää! Rauno Nieminen kertoi puheenvuorossaan omasta taustastaan Saarijärven kanteleen parissa ja Kolme kannelta -nimisestä tutkimuksestaan, jossa hän vertailee kahta yli satavuotiasta Saarijärven kanteletta uuteen kanteleeseen. Puheenvuorojen jälkeen vuorossa oli soiva luento, jossa osallistujat saivat kuulla soittonäytteitä eri materiaaleista valmistetuilla tikuilla soitettuna. Kaikki löysivät suosikkinsa tässä leikkimielisessä soundivertailussa; jokaiselle vaihtoehdolle oli kannattajia. Mukana oli muun muassa Raunon veistämiä useita eri tikkuvaihtoehtoja: esimerkkinä ruusupuutai omenapuutikut. Tapasin seminaarissa myös Saarijärveläisen soitinrakentajan Anthony Thompsonin. Hän kertoi, että kuuluisan Saarijärven kanteleiden rakentajan Jooseppi Pohjolan verstas on Saarijärvellä edelleen olemassa, ja myös hänen sukunsa asuu yhä niillä seuduilla. Nykyään seudun kanteleenrakennusperinnettä ylläpitää Anthony, joka kertoo nähneensä kanteleita musiikkikaupassa ja innostuneensa rakentamaan niitä. Hän opiskeli Englannissa kitaroiden rakentamista, ja kanteleenrakentajana hän haluaa erikoistua Saarijärven kanteleisiin. Anthony asuu Saarijärven lähellä, Pajupurolla, vaimonsa kanssa ja hänen tyttärensä soittavat pienkanteleita Maria Ojanperän oppilaina. Myös Anthony haluaa oppia soittamaan kanteletta. ” Se, mikä Saarijärven kanteleessa minua alun perin kiehtoi, ei ole muuttunut
42 k ntele Kävimme myös avointa keskustelua kaikkien seminaariin osallistujien kanssa, ja saimme kuulla aktiivisten saarijärveläisten työstä Saarijärven kanteleen hyväksi: musiikinopettaja Kirsi Ojasen järjestämässä peruskoulun perinnepäivässä 3.ja 7.-luokkalaisille kuultiin Maija Kauhasen konsertti ja pidettiin kanteleaiheisia workshopeja: Anthony opetti kanteleenrakennusta ja Senni Eskelisen johdolla opeteltiin soittamaan viisikielisiä. Maria Ojanperä kertoi workshopissaan kanteleen historiasta. Nämä kuulumiset Saarijärveltä olivat mieltä lämmittäviä! Seminaaripäivä huipentui upeaan konserttiin, jossa kuultiin eri puolia instrumentista. Konsertissa esiintyivät Olga ja Henry Kolarin sekä Maria Ojanperän Trio Ruuhkavuosi Keski-Suomesta sekä Sarijärtwi Candlet. ”Saarijärven kanteleen kolmannen ja neljännen tulemisen edustajina esiintyjinä olivat Pauliina Syrjälä sekä Maija Kauhanen”, Rauno kertoo. Konsertti osoitti, että Saarijärven kantele on todellakin monipuolinen instrumentti. Kuulimme sillä soitettua perinteistä ohjelmistoa oivaltavilla sovituksilla sekä aivan uusia soundimaailmoja. Konsertin jälkeen soittajat jäivät vielä jamittelemaan. Tapahtumalle on jo sovittu jatkoa, joten ensi vuonna kanteleväki saa suunnata jälleen kohti Uulua. Seminaari järjestetään 21.3.2020. Suuret kiitokset järjestäjille, upeille esiintyjille, hyville luennoitsijoille ja aktiiviselle seminaariväelle! Saarijärven kantele TEKSTI: RAUNO NIEMINEN Saarijärven kantele on tuotemerkki, jonka alla kantelekauppiaat myivät eri saarijärveläisten kanteleenrakentajien valmistamia kanteleita 1800 –1900 -lukujen vaihteessa. Ammattimaisia kanteleenrakentajia oli toistakymmentä ja harrastajia moninkertainen määrä. Kanteleissa oli 24-32 kieltä ja ne olivat muodoltaan tavallisesti pyöreätai tasaperäisiä. Saarijärven kanteleita markkinoitiin lehti-ilmoituksilla 1880–1910 –luvuilla. Saarijärven kanteleita soitettiin sulkusoittotekniikalla, jolloin kanteleessa oli perussointujen mukaiset bassokielet harvennetuilla väleillä. Normaalilla diatonisella asteikolla varustettuja Saarijärven kanteleita soitettiin näppäilemällä.
43 k ntele K ari Kauhanen on kanteleenrakentaja, jonka käsissä syntyy hienoja soittimia. Erityisesti hän rakentaa Saarijärven kanteleita. Kari Kauhasen tytär kanteletaiteilija Maija Kauhanen soittaa isänsä tekemillä soittimilla, joten Karin kanteleet kulkevat ympäri maailmaa esiintymismatkoilla. Isä ja tytär tekevät myös yhdessä innovatiivista kanteleiden kehitystyötä. Kari Kauhanen tekee loistavia kanteleita Pleksikanteleen valot loistavat hienosti lavalla Maijan keikoilla. Kuva: Risto Savolainen TEKSTI SANNI VIRTA
44 k ntele
45 k ntele “Voisikohan kanteleen tehdä itse?” Näin tuumi Kari Kauhanen, kun hänen tyttärensä Maija alkoi soittaa pienkanteleiden lisäksi kotikanteletta. “Aika pian Maijan aloitettua musiikkiopistossa vuonna 1994 tein ensimmäisen kanteleeni”, hän kertoo. Ensimmäinen Karin rakentama soitin oli 15-kielinen kantele. Se oli kuulemma hieman kokeilumielessä tehty soitin, ja materiaalina oli tervaleppää, lähimmältä sahalta haettua. Tämän jälkeen Kari rakensi 36-kielisen kotikanteleen, jota varten hän hankki soitinrakennuspuuksi soveltuvaa puuta Leppävirralta. “Sivut ja pohja taisi olla mäntyä, kansi kuusta, kielipenkki ja tappilista pyökkiä”, hän kertoo kanteleenrakentajan asiantuntemuksella. Kipinä Kari Kauhasen kanteleenrakentamiseen alkoi siis hänen tyttäriensä Maijan ja Mirkun kanteleensoittoharrastuksen kautta: “Kyllähän soitinten aika korkealla hinnalla oli merkityksensä nelilapsiselle perheelle. Niinpä tuli mieleen, että voisikohan kanteleen tehdä itse.” Rakkaus Saarijärven kanteleeseen “Pääsääntöisesti olen rakentanut ‘tikkukanteleita’ eli Saarijärven tai Keski-Suomen kanteleita kaikkia noita nimiä kuulee käytettävän tuosta kanteleesta”, Kari kertoo. Soitinten rakentaminen on ollut hänelle aina rakas harrastus. Kun Maija innostui tikkusoitosta, Kari rakensi ensimmäiset Saarijärven kanteleensa. Kokemuksen kartuttua hän on rakentanut Saarijärven kanteleita paljon, ja monella kanteleensoittajalla onkin Karin rakentama, soittajien kehuma soitin. Pauliina Syrjälä oli Maijan opettaja, ja hänellä oli kuulemma suuri vaikutus siihen, että Kari alkoi rakentaa Saarijärven kanteleita. Saitko Pauliinalta joitain neuvoja kehitystyöhösi? Oletteko keskustelleet kanteleiden rakentamisesta myös muiden rakentajien kanssa? “Pauliina tuli Maijan kanteleopettajaksi Järvenpäähän ja sai tietää, että olin rakentanut Maijan aikaisemmat soittimet. Niinpä Pauliina kysyikin, voisinko rakentaa hänelle uuden Saarijärven kanteleen”, Kari kertoo. Pauliina muistaa kokeilleensa Maijan kanteletta ja huomanneensa: “Tämä on hyvä soitin, itse asiassa todella hyvä!” Pauliinalla oli aiemmin hankittu kantele, josta Kari otti mallia. Lisäksi kirjastosta löytyneet soitinrakentaja Rauno Niemisen tekemät rakennepiirustukset kyseiselle kantelemallille auttoivat työssä. Rakentamiseen käytettäviä puulajeja Kari mietti yhdessä Pauliinan ja Maijan kanssa. Samalla kun Pauliinan kantele valmistui, Kari rakensi myös Maijalle ensimmäisen Saarijärven kanteleen. “Tein kokeilun vuoksi molemmat kanteleet eri puulajeista, toisen runko ja pohja olivat leppää ja toisen taasen mäntyä, molemmissa kansi oli kuusta. Kovat puut olivat vaahteraa” Kari valaisee. Kari kertoo keskustelleensa työstään joidenkin kanteleenrakentajien kanssa: “Olen erittäin kiitollinen siitä, miten hyvin olen saanut apua muilta kanteleenrakentajilta. Erityiskiitokset haluan antaa Erkki Okkoselle saamastani avusta ja kannustuksesta rakennustaipaleeni alkuaikana. Kiitokset myös Pekka Lovikalle, sillä häneltä sain hankittua koneistot rakentamiini konserttikanteleisiin.” Lisäksi Lovikka ystävällisesti antoi Karille erityisen tarkat ohjeet ja piirustukset koneiston asennukseen. Kari on rakentanut myös jouhikon: “Vaihtelun vuoksi”, niin kuin hän itse sanoo. Tämän innoittamana Kari kertoo käyneensä antoisia keskusteluja Rauno Niemisen kanssa jouhikoista ja Vasemmalla: Kari ja Maija Kauhanen sekä kanteleita, joita Kari on rakentanut Maijalle. Kuva: Pasi Virta
46 k ntele niiden kielistä. Myös Jyrki Pölkin kanssa on ollut kuulemma mielenkiintoista keskustella muun muassa sävelvaihtajista, jotka Pölkki on asentanut Maijan kanteleeseen. Soitinten kielitykseen puolestaan Kari kertoo saaneensa paljon apua Jukka Mäkelältä. Kanteleet valmistuvat Kauhasten autotallissa Kari kertoo rakentavansa kanteleita kotonaan. “Varsinaista puutyöverstasta minulla ei ole. Kodin autotalli muokkaantuu aina tarpeen mukaan autoremontin tekopaikasta soitinrakennuksen työpajaksi ja varastoksi”, hän nauraa. Kari ja hänen vaimonsa Ritva asuvat Järvenpäässä. Kauhasten kotona on hauska käydä, sillä siellä vallitsee luovan ideoinnin meininki! Nykyisin aikaa kanteleiden rakentamiselle on varsin hyvin, sillä Kari on eläkkeellä varsinaisesta työstään poliisina. “Aiemmin rakentelin soittimia vapaapäivinäni, sillä olin vuorotöissä”, hän kertoo. Kari ei osaa sanoa tarkkaa määrää siitä, kuinka monta kanteletta hän on kaikkiaan rakentanut. Monta niitä kuitenkin varmasti on! “Olen rakentanut keskimäärin 1-2 kannelta vuosittain. Välillä rakentamisessa oli myös taukoa.” Viimeisin valmistunut kantele on kuulemma pienempi kaulalta soitettava kantele, joka pohjautuu Saarijärven kanteleen kielitykseen, mutta siinä ei ole bassokieliä. Kari on rakentanut kanteleiden lisäksi muitakin soittimia kuin kanteleita, esimerkiksi luutun, mandoliinin, nyckelharpan, jouhikon ja syliharpun. Niitä hän on tehnyt omien sanojensa mukaan mielenkiinnosta, huvikseen ja kokeilun vuoksi. Mikä on suosikkityövaiheesi kanteleen rakennustyössä? “Ehkäpä se on aloittaminen, kun mietiskelen sitä, että millainenkohan tästä kanteleesta nyt tulee”, Kari vastaa. “Toinen suosikkivaihe on luonnollisesti kielitys, ja se kun pääsee viimein kuulemaan kanteleen ensimmäiset äänet.” Karin tekemät kanteleet kiertävät maailmaa Maijan mukana Kari ja Maija tekevät yhdessä hienoa kanteleiden kehitystyötä. Isän ja tyttären suunnittelutiimi kehittää kanteleita uusiin innovatiivisiin " Suosikkityövaiheeni on aloittaminen; kun mietiskelen sitä, että millainenkohan tästä kanteleesta nyt tulee. Toinen suosikkivaihe on luonnollisesti kielitys, se kun pääsen viimein kuulemaan kanteleen ensimmäiset äänet.
47 k ntele suuntiin. Yhteistyön tuloksena on syntynyt muun muassa pleksikantele, jonka sisällä on värivalot sekä erivärisiä ja -kokoisia muunnelmia Saarijärven kanteleesta ja pienkanteleista. Uusia ideoita syntyy yhdessä kehitellen. Usein työ lähtee kuulemma liikkeelle jostain Maijan tarpeesta kyseessä on saattanut olla vaikka lisäbasso Saarijärven kanteleeseen tai kevyemmän matkapöydän kehittely. “Yleensä Maijalta syntyy jokin idea mietintämyssyyn, ja sitten yhdessä ratkotaan ongelmia. Näin syntyivät muun muassa kevyt matkapöytä ja pleksikantele”, Kari kertoo. Välillä työhön on osallistunut myös Ritva. Hän kannustaa ja osallistuu värisävyjen testaukseen, ja pleksikanteleeseen hän suunnitteli myös ääniaukon. “Pleksikanteleen rakentamisen suurimmaksi ongelmaksi meinasi tulla ja tulikin liima mitä liimaa voisi käyttää, ja mistä sitä saisi. Suomesta löysin pleksin liimaamiseen vain teollisuustarkoitukseen käytettäviä suuria liimapakkauksia. Netistä olisi varmaan löytynyt erilaisia liimoja, mutta tyydyin kompromissiin ja vahvistin kanteletta liiman lisäksi ruuveilla”, Kari selittää työprosessia. Kielitykseltään pleksikantele on sama kuin puusta rakennettu Saarijärven kantele. Miltä tuntuu nähdä omatekemiä kanteleita Maijan esiintyessä suurilla lavoilla ympäri maailmaa? “Kyllähän se mieltä lämmittää ja tekee onnelliseksi, että Maija näyttää pitävän työstään ja on menestynytkin urallaan”, Kari iloitsee. Hän kertoo olevansa hyvillään siitä, että hänen rakentamansa kanteleet ovat pysyneet Maijan käytössä ja hänen mukanaan maailmalla. Kari ja Ritva ovat tuttu näky kantelekonserteissa Kari ja Ritva ovat aktiivisia kansanmusiikkija kanteletapahtumissa kävijöitä. Tapasimme myös maaliskuussa järjestetyssä Saarijärven kantele –seminaarissa, ja Kari kertoi mietteitään tapahtumasta: “Kuulimme useita hienoja musiikkiesityksiä ja erittäin mielenkiintoisia ja valaisevia luentoja. Oli hienoa nähdä niin monta kanteleesta kiinnostunutta paikalla seminaarissa, tuntui kun kuuluisimme samaan kanteleperheeseen”. On aina ihana nähdä Kari ja Ritva Kauhanen eri kansanmusiikkifestivaaleilla ja konserteissa nauttimassa musiikista. Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla Kari ja Ritva ovat käyneet lähes joka vuosi 90-luvun loppupuolelta lähtien, samoin Folklandia-risteilyillä, joista ei ole Karin muistaman mukaan jäänyt yhtään vuotta väliin ensimmäisen kerran jälkeen. “Meillä onkin perinteen mukaisesti hytti varattuna myös ensi vuoden Folklandia-risteilylle”, hän kertoo. Tänä vuonna Kari ja Ritva vierailivat ensi kertaa Kihaus Folk -festivaaleilla Rääkkylässä. Myös silloin Maija soitti Karin rakentamia kanteleita keikoillaan. Kari Kauhanen rakentamansa kanteleen kanssa. Kuva: Pasi Virta
48 k ntele M ielen Maisemat on yhtye, joka haluaa tuoda esille pienkanteleiden ja ryhmäimprovisaation mahdollisuudet. Henry ja Olga Kolarin pitkäaikaisena haaveena oli perustaa sellainen yhtye, jossa nimenomaan pienkanteleen monipuolisuus pääsisi esiin. Pariskunta on soittanut paljon duona, mutta usein tuntui, ettei kaksi soittajaa riitä toteuttamaan kaikkia ideoita; ”kädet loppuivat kesken” ja jäimme kaipaamaan Arja Kastisen kursseilla ja Nordic Harp Meetingissa kuultua ison ryhmän täyteläistä saundia, jossa monta kanteletta resonoi yhteeen. Ammattimuusikon uralle tähtäävä Olga huomasi pian Keski-Suomen olevan hyvin haasteellinen paikka soittaa pienkanteletta pääsoittimena. Säännöllisen opiskelun ja tavoitteellisen yhtyesoiton mahdollisuuksia on paikkakunnalla kuitenkin hyvin vähän. Hän pääsi aikoinaan heti opittuaan ”mustikat ja mansikat” JAMKin täydennyskoulutuksen ryhmässä tositoimiin soittamaan Kari Dahlblomin soivaan luentoon, kun muita 10-11-kielisen kanteleen soittajia ei ollut tarjolla. Konserttikanteleella ja klassisella musiikilla menee Keski-Suomessa tunnetusti hyvin. Olga kaipasi selkeitä tavoitteita ja kehityssuuntia ja lähti opiskelemaan konserttikanteleen soittoa. Opettajaksi tuli Maria Ojanperä. Kun Kolarin pariskunta kuuli hänen Saarijärvellä opettamaansa Kantele-Kirsikat -nimistä trioa ( Kaisa Nyrönen-Piispanen, Anna Manninen, Marianne Salminen) he ehdottivat voimien yhdistämistä. Vuonna 2017 kantelekilpailu alkoi lähestyä ja ajatus muuttui entistäkin hullummaksi: houkutella Kirsikat mukaan kilpailuun. Vielä kilpailun viimeisenä ilmoittautumispäivänä jännitti, tulevatko Kantele-Kirsikat mukaan, olihan kyseessä musiikillinen ”hyppy tuntemattomaan”. Sukeltaminen improvisaation maailmaan vaatii rohkeutta ja alussa totuttelua. Kaisa, Anna ja Marianne käyttivät 5-kielistä kanteletta työssään varhaiskasvatuksessa ja ovat soittaneet yhtyeenä monipuolista ohjelmistoa. Kokemusta improvisaatiosta, oman musiikin luomisesta hetkessä, ei aiemmin ollut. Harjoituksen myötä itseluottamus kasvoi. Kilpailu antoi selkeän päämäärän, joka edellytti säännöllistä harjoittelua. Toisten soittajien herkkä kuuntelu ja vuorovaikutus ovat improvisaatioon perustuvassa soitossa erittäin tärkeitä ja niiden osalta yhtye kehittyi ja kasvoi yhteen harjoitusten myötä. Improvisaatiosta tulikin vähitellen koko yhtyeen ”oma juttu”. Päätimme rakentaa jonkinlaisen demokraattisen utopian, sillä yhtyeellämme ei ole varsinaista ohjaajaa tai sovittajaa, joka sanoisi muille, mitä tehdään. Sävellykset/improvisaatiopohjat ovat olleet alunperin Henryn ja Olgan käsialaa. Yhtyeen soittamina ne ovat eläneet ja muuttuneet hyvinkin paljon alkuperäisestä muodosta ja jokainen soittaja tuo mukaan jotain omaa -kaikki uudet ideat ovat tervetulleita. Maria Ojanperän ajatus oli tremolo Helisevät jäätkappaleen lopussa. Samassa kappaleessa Anna Manninen puhaltaa kanteletta, ja jos harjoitellaan ilman Annaa, tuntuu, että jotain olennaista puuttuu. Kantelekilpailun palautteesta saatiin vinkki, että 5-kielisillä pitää olla oma soolo ja se toteutettiin Kauriin tanssikappaleessa. Kantele-Kirsikoiden yhteinen idea oli käyttää plektroja Otson valtakuntakappaleessa, koska huomattiin 5-kielisten äänen muuten jäävän voimakkuudeltaan alakynteen. Kappaleiden nimet ja inspiraatio tulevat yleensä luonnosta. Musiikki kuvaa jäiden lähtöä, nuoren kauriin hyppelyä metsässä, revontulia ja karhun salaperäistä elämää syvässä korvessa. Tunnelmaa vahvistavat Henryn tuottamat äänimaisemat. Äänisuunnittelu ja studiotekniikka ovat olleet hänen intohimonaan paljon ennen Mielen Maisemat TEKSTI OLGA KOLARI
49 k ntele kanteleensoittoa, ja mahdollisuus yhdistää molemmat kiinnosti häntä. Mielessä on myös kanteleen yhdistäminen syntetisaattoreihin. Yhtyeen kanteleet on mikitetty, mikä mahdollistaa myös efektien käytön. Toisaalta jonkinlaisena esteettisenä periaatteena on ajatus, että kanteleen oman äänen pitää olla keskiössä. Marian sanoin, ”olemme vanhanaikaisia, koska kanteleen oma ääni on meille riittävän kaunis”. Hyvin nopeasti perustamisen jälkeen saimme Kantelekilpailussa Martti Pokela-palkinnon. Noin vuosi sen jälkeen olimme yllättyneitä, kun yhtye tuli valituksi Konsta Jylhä-kilpailun semifinaaliin. Vaikka semifinaalia pidemmälle ei silloin päästy, koimme suureksi kunniaksi soittaa kilpailussa kansanmusiikin parhaiden ammattilaisten joukossa. Kilpailun teema oli muinaissuomalaisuus, ja pienkantele oli soitin, jota kilpailuun erityisesti toivottiin. Improvisaation määrä kappaleissamme vaihtelee. Joskus on selkeitä rakenteita ja sointupohjia, joskus taas täysin vapaata, hitaasti kehittyvää improvisaatiota kappaleiden välissä. Ohjelmistoon kuuluu myös perinteisiä kantelekappaleita kuten Konevitsan kirkonkellot, Ilusa ilma lugu tai Toivo Kärjen Kaunokainen. Tarkoitus on pitää ohjelma monipuolisena. Soittimina Mielen Maisemissa on pienkanteleiden koko kirjo, 5-kielisistä 19-kieliseen. Kaisa, Marianne ja Anna alkoivat kuitenkin kiinnostua isommistakin kanteleista kuin 5-kielisistä. Syksyllä tilattiin Lovikalta 16-kieliset kanteleet. Tarkoitus on tuoda myös erikoiskanteleet (Lovikan vaskikielinen ja Jukka Mäkelän kaksoiskielinen) enemmän esille tutumpien teräskielisten lisäksi. Ryhmän jäsenmäärä on myös kasvanut, sillä yhtyeeseen tuli seitsemäs soittaja, Eila Peura. Työ Saarijärven museossa sai Eilan kiinnostumaan kanteleesta ja lähtemään kanteletunneille. Kesällä on tarkoitus harjoitella Eilan kanssa ja soittaa jatkossa isommalla kokoonpanolla. Yhtye haluaakin pysyä avoimena, ja ottaa ilomielin vastaan uusia soittajia ja vierailijoita. Eri tilaisuuksissa Mielen Maisemissa ovat vierailleet mm. Jane Ilmola, Henna Hihnala ja Tomoko Hata. Yhtye esiintyy aktiivisesti. Saarijärven Säätyläiskotimuseossa on kokeiltu runolausunnan ja kanteleensoiton yhdistämistä ja meditatiivisia konsertteja on järjestetty Kalajoen tsasounassa sekä Jyväskylän Maatalo – Mahdollisuuksien talossa. Käymme lähiseudun kansanmusiikkitapahtumissa Saarijärven Luomusoitossa ja Kannonkosken Antin Soitossa sekä tietysti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Mielen Maisemien säveltämät kappaleet äänitetään ja julkaistaan mittavassa Ennenkuulumatonta -keskisuomalaisen kansanmusiikin taltiontihankkeessa. Syksyllä on suunnitelmissa uusien kappaleiden ideointia ja harjoittelua seitsemän soittajan voimin. Mielen maisemat: Henry Kolari (vas.), Olga Kolari, Kaisa Nyrönen-Piispanen, Maria Ojanperä, Anna Manninen ja Marianne Salminen. Kuva: Anne Karppanen
50 k ntele Liitto tiedottaa Toimittanut: Sanni Virta & Eija Kankaanranta Kanteleliitto kiittää pitkäaikaista toiminnanjohtajaansa Anna Wegeliusta merkittävästä työstä Kanteleliiton hyväksi ja toivottaa onnea tuleviin haasteisiin! Kutsu Kanteleliiton syyskokoukseen 26.10.2019 klo 14 Kanteleliiton syyskokous pidetään la 26.10.2019 klo 14 Tampereella Womex-maailmanmusiikkitapahtuman yhteydessä. Kokous pidetään Sampolassa, Tampereen seudun työväenopiston luokassa T47, osoite on Sammonkatu 2. Esteetön kulku tilaan löytyy rakennuksen takaa T4-ovesta. Kokous on avoin kaikille, tervetuloa! Kanteleensoiton opettajat ry:n vuosikokous ja keskustelutilaisuus! Kanteleensoiton opettajat ry:n vuosikokous pidetään Hämeenlinnassa lauantaina 7.9.2019. Samassa yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuus nyt käyttöönotetun uuden OPS:n tiimoilta. Tarkemmat aikataulut ja ilmoittautumisohjeet toimitetaan Kanteleensoiton opettajat ry:n jäsenille lähempänä ajankohtaa. Lämpimästi tervetuloa käynnistämään syksyä kollegoitten kesken! Tuulikannel-nuottikirja on ilmestynyt! Kanteleliitto julkaisi Hannu Syrjälahden Tuulikannel-nuottikirjan uuden ja tarkistetun laitoksen 3.5.2019 Turussa pidetyn kansainvälisen kantelekilpailun yhteydessä. Nuottien oikoluvun teki Johanna Aho-Salakka, puhtaaksikirjoituksen Emma Kuntsi ja taiton Jimmy Träskelin. Nuottikirjan myyntiä tulee hoitamaan Inkoon Musiikki. Kantelepedagogian päivä Sibelius-Akatemian klassisen musiikin osaston kanteleen instrumenttiryhmä ja Itä-Helsingin musiikkiopisto järjestävät kantelepedagogiikan päivän 5.10.2019 klo 10-16 Iiris-keskuksessa Helsingissä (Marjaniementie 74). Työpajojen teemoina ovat tabletin käytön mahdollisuudet opetuksen tukena, musiikin hahmotus -työkalut musiikin teorian opettamisessa, vanha musiikki sekä kokonaisvaltainen soittotekniikan oppiminen ryhmässä. Kouluttajina toimivat Miika Snåre, Satu Sopanen, Heidi Äijälä ja Ritva Koistinen-Armfelt. Tarkempi ohjelma ilmestyy syyskuun alussa. Ilmoittautumisaika päättyy 15.9.2019. Lämpimästi tervetuloa! Japanin kanteleyhdistys, Japan Kantele Society (Nihon Kantele tomo-no-kai) viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan. Kanteleliitto onnittelee yhdistyksen puheenjohtajaa Manabu Yamadaa, varapuheenjohtajia Hiromi Hokkasta ja Miho Kuwajimaa sekä kaikkia yhdistyksessä toimivia merkittävästä työstä kanteleen hyväksi! ??????????????10?????? ??? ???Yamada Manabu???????Hokkanen Hiromi ?? Kuwajima Miho????????? ?????????????????????? ????????????????? Käännös: Makiko Oba
51 k ntele K esän lämpö, virkistävät sateet ja järveen pulahtamiset, musiikkija muut leirit, festivaalit ja kesäteatterielämykset, marjasato, mökkeilyt ynnä matkailut on talletettu tulevan talven lisäenergiavarastoihin. Oman kesäni mukaviin muistoihin lukeutuvat Nurmeksen kesäakatemian, Iniö folkin, talvilevyn äänitysten sekä Viipurin Kukushka-festivaalin ohella jokakesäiset mökkivieraat; järvellä taituroivat kuikat, rantahiekassa keikkuva rantasipi, pihamäntyä kolkutteleva käpytikka ja rannan ”lintukivellä” päivää paistattelevat joutsenet, lokit, västäräkit, sorsa ja kurki. Kantele on näkynyt ja kuulunut monipuolisesti Suomen ja muun maailman toreilla ja turuilla. Toukokuun kantelekilpailuissa kuultiin kanteleensoittajia paitsi Suomesta, myös mm. Japanista, Virosta ja Latviasta. Popkanteletar Ida Elina on singahdellut kanteleineen tiivistä tahtia Latviasta Valkeakoskelle ja Kiteeltä Singaporeen. Viimeisin villi kanteleväläys saatiin Lontoon Royal Albert Hall -konserttisalista, kun viulutaiteilija Pekka Kuusisto marssitti Proms-lavalle kanssaan muun muassa Timo Alakotilan, Ilona Korhosen ja Vilma Timosen. Kuten Vilma osuvasti totesi huikeasta matkastaan: ”Kanteleen kyydissä pääsee ihan mihin vaan!” Kantele on juuri sitä, mitä me sen itse haluamme olevan ja miten siitä itse viestimme. Räiskyvä, meditatiivinen, rauhoittava, kaunis, rujo, arkaainen, nykyaikainen, energinen, villi, räyhäävä, akustinen, sähköinen, kansainvälinen, suomalainen, puinen, pleksistä tehty, 5-kielinen, 40-kielinen, teräskielinen, jouhikielinen. Kantele-lehden 40-vuotisjuhlavuoden teemana on villi visiointi. Mikä on sinun villein kanteleideasi? Puheenjohtajan palsta Maarit Kytöharju EIJA KANKAANRANTA
52 k ntele Kanteleuutisia Kantelefonografitallenteiden uudelleenjulkaisuprojekti käynnistyi TEKSTI: ARJA KASTINEN Toukokuun 2. päivänä 2019 julkaistiin single Riivattu (AANIA-33), joka sisältää kaksi Teppana Jänikseltä tallennettua kantelesävelmää vuosilta 1916 ja 1917. Tämä single on ensimmäinen julkaisumme projektissa, jossa 1900-luvun alun kantelefonografitallenteita tuodaan 2000-luvulle. Tallenteiden huonon laadun ja lyhyiden kestojen takia niihin on lisätty uusien äänitysten kautta pituutta ja uusia tulkintoja. "Jotkut ajattelevat tallennetta rajana, joka erottaa. Sen toisella puolella on ”aito ja alkuperäinen”, toisella jotain muuta, aidosta ainakin jollain ratkaisevalla tavalla erottuvaa. Musisoivalle tutkijalle tallenne on kuitenkin silta, joka yhdistää." (Heikki Laitinen: Matkoja musiikkiin 1800-luvun Suomessa, Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, musiikintutkimuksen laitos, 2003.) Suurin osa vanhoista kanteleäänitteistä on Armas Otto Väisäsen kenttämatkoilta Raja-Karjalasta kesiltä 1916 (fonografi) ja 1917 (parlografi), pitäjinä Suistamo, Suojärvi, Korpiselkä ja Impilahti. Alkuperäisten äänitteiden kesto kustakin sävelmästä on paristakymmenestä sekunnista vajaaseen kahteen minuuttiin. Nyt työn alla olevassa projektissa yhdistetään parhaita vanhojen tallenteiden kopioita uusiin äänityksiin; kurkotetaan siis fonoikkunan kautta sadan vuoden taakse ja samalla tarkastellaan maisemaa ikkunalaudalla istuen, toinen jalka menneessä, toinen nykyhetkessä. Ensimmäisellä singlejulkaisulla on kaksi suistamolaisen Teppana Jäniksen(1850–1921) soittamaa tanssisävelmää: Ruohtalazen falssi, jonka Väisänen tallensi vuonna 1917 (SKSÄ FONOKOP 58) ja Riivattu eli Ristakondra, joka on Väisäsen äänityksestä vuodelta 1916 (SKSÄ FONOKOP 39_4). Uusissa äänityksissä Riivattuun on yhdistetty myös Tšiitžik, koska Väisäsen mukaan Jänis saattoi –samoin kuin maanitusta soittaessaan– välillä myös yhdistellä näitä kahta lomittain. Molempien sävelmien nuotinnokset oheistietoineen, kuten myös Teppana Jäniksen henkilötiedot, on julkaistu KIZAVIRZI-kirjassa (Kastinen-Nieminen-Tenhunen. Temps Oy, 2013). Sävelmien nuotit ja singlen mp3-tiedoston voi myös ladata Tempsin verkkokaupasta (temps.fi). Väisäsen muistiinpanojen mukaan osa fonografiäänitteistä on siinä mielessä vajavaisia, että äänityslaitteita ei saatu tarpeeksi lähelle soitinta, eivätkä ne siksi kyenneet tallentamaan kaikkia kanteleen ääniä. Lisäksi vahalieriöt kuluivat nuotintamisen yhteydessä useiden uudelleenkuuntelujen myötä, joten osa tallenteista on lähes käyttökelvottomia. Osa vahalieriöistä kärsi vielä lisävahinkoja varastoinnin aikana ennen kuin niitä alettiin ensimmäistä kertaa kopioimaan 1960-luvulla. Toisen kerran vahalieriöitä Riivattu-singlen kansikuva.
53 k ntele kopioitiin uusilla laitteilla 1980-luvulla. Kopioiden ongelmana on se, ettei alkuperäisestä pyörimisnopeudesta ollut varmuutta, joten osa kopiotallenteista on tehty liian nopeina, osa liian hitaina. Näiltä osin pyrin mahdollisuuksien mukaan tavoittamaan alkuperäiselle äänitteelle oikean toistonopeuden vertaamalla Väisäsen kenttämuistiinpanojen metronomilukemia ja kanteleiden viritystietoja soiviin tallenteisiin. Lisäksi Taito Hoffrén puhdistaa fonografitallenteilta häiriöääniä uuden studiotekniikan avulla. Musiikissa olen yrittänyt saavuttaa alkuperäistä estetiikkaa, jossa musiikki elää, hengittää ja muuttuu ajan virrassa eteenpäin soljuen. Suurin osa vanhan perinteen karjalaisista kanteleensoittajista 1900-luvun alussa oli lukuja kirjoitustaidottomia. He olivat syntyneet kuulonvaraiseen runolaulukulttuuriin ja heidän tekemänsä musiikki eli kyseisessä estetiikassa toteuttajansa mukana ajassa muuntuen ja muunnellen. Paitsi nuotinnokset, myös –ja etenkin– jäljelle jääneet äänitepätkät edustavat vain mitättömän pientä osaa siitä musiikin määrästä, jota ko. kulttuurissa viljeltiin. Äänitteiden lyhyen keston ja teknisten vajavaisuuksien johdosta täytyy siis (olemassa olevien tietojen perusteella) kuvitella sävelmien jatko ja alkuperäinen elämä. Soittimina käytän erilaisia museokanteleiden kopioita. Osasta Väisäsen käsikirjoituksia löytyy sävelmiin liittyviä lisätietoja, joita ei kuule lyhyistä fonografipätkistä, ja joita pyrin myös lisäämään uusien äänitysten joukkoon. Niiden lisäksi uusiin äänityksiin tulee myös omia lisäyksiäni, improvisaatioiden myötä syntyneitä jaksoja eli minun tulkintaani kyseisestä musiikista. Niissä kohden en pyri soittamaan kuten alkuperäinen muusikko, vaan pyrin jatkamaan kyseisen perinteen estetiikkaa, jossa jokainen soittaja soitti omalla tavallaan. Riivattu-singlellä soitan useita stemmoja, jotka olen yhdistänyt äänenkäsittelyohjelmalla. Taustalla soi lisäksi yksi kantelestemma efektinomaiseksi venytettynä. Ruohtalazen falssissa myös alkuperäisen tallenteen kestoa on pidennetty kopioimalla ja liittämällä. Väisänen tallensi Teppana Jänikseltä kesinä 1916 ja 1917 peräti 13 sävelmää vahalieriöille. Useat niistä kuuluvat parhaiten säilyneiden tallenteiden joukkoon, joten tavoitteena on jatkossa saada valmistettua kokonainen albumi Jäniksen musiikkia. Jäniksen lisäksi SKS:n fonografitallenteilla soittavat Iivana Mišukka, Mikko Padrone, Maksima Kyyrönen, Taavi Kiiskinen, Fedja Happo, Pekka Happo, Vanja Tallas, Jaakko Kulju ja Iivana Shemeikka. Näistä tallenteista kaikki eivät enää ole käyttökelpoisia. Hedi Viisman taiteellinen jatkotutkinto Kromaattinen kantele mahdollisuuksien pelikenttänä: käsikirja säveltäjille TEKSTI: HEDI VIISMA JA SANNI VIRTA Kanteletaiteilija Hedi Viisman taiteellisen jatkotutkinnon aiheena on kromaattisen kanteleen soittotekniikan tutkiminen ja kehittäminen. Hänen työnsä tarkastustilaisuus oli 9.4.2019. Kirjallisen työn tarkastajina toimivat Pekka Jalkanen ja Eija Kankaanranta. Taiteelliset Hedi Viisma soittaa kromaattista kanteletta jatkotutkintonsa tarkastustilaisuudessa
54 k ntele Kantele Go! -hankkeen kuulumisia TEKSTI: PEKKA HUTTU-HILTUNEN Uusi, Karelia CBC -ohjelmasta päärahoituksensa saanut hanke, viralliselta nimeltään Kantele Goes Global! Ground Zero, on alkanut. Kevään 2019 aikana hanketoimijat, eli Karjalan tasavallassa toimiva, valtiollinen Kantele-yhtye opinnäytteet arvioineeseen lautakuntaan kuuluivat Kati Hämäläinen, Ritva Koistinen, Sinikka Kontio, Tapio Nevanlinna, Marjatta Haahti (ensimmäiset 3 konserttia) ja Eija Kankaanranta (2 viimeistä konserttia). Jatkotutkinnon Lectio praecursoria julkaistaan syksyn aikana Trio-lehdessä, ja sen voi käydä lukemassa myös kantele.net -verkkosivustolla. Hedi Viisma on pyrkinyt soittotekniikan kehittämiseen laajentamalla soittotekniikan repertuaaria, sovittamalla ohjelmistoa sekä tilaamalla uusia teoksia säveltäjiltä. Viisman tutkimus perustuu laajalti hänen omaan keholliseen kokemukseensa. Johtopäätösten sanallistaminen on ollut keskeinen tavoite tässä tutkimuksessa. “Tutkintoni viiden konsertin kokonaisuus sisälsi uusia sävellyksiä kromaattiselle kanteleelle kuudelta eri säveltäjältä. Yhteistyö on synnyttänyt soittotapoja, jotka pyrkivät toteuttamaan säveltäjän mielikuvia. Soittajana ja opettajana pidän tärkeänä, että lähtökohtana olisi löytää toteutettavissa olevaa ilmaisua – aina löytyy keino, jolla päästään vähintäänkin hyvin lähelle säveltäjän toiveita. Soittajan ei pidä koskaan asettaa itselleen rajoitteita liittyen soittimen mahdollisuuksiin. Todennäköistä on, että sekä kanteleensoittajat että konserttiyleisö yllättyvät positiivisesti kanteleen monipuolisuudesta”, hän kirjoittaa tutkimuksensa esipuheessa. Tutkintokonserteissaan Hedi Viisma esitti myös kahdeksan uutta sovitusta kromaattiselle kanteleelle. Hänen soittotekniikkansa kehitystä on erityisesti laajentanut kromaattisen ranskalaisen impressionistisen musiikin tutkiminen ja soittaminen. Myös tiivis yhteistyö soitinrakentajien kanssa on ollut osana tätä kehitystä: Viisman jatko-opintojen aikana on tilaustyönä valmistunut uusi kromaattisen kanteleen malli (Koistinen, 61-kielinen kromaattinen kantele 2010). Uusi suurempi instrumentti on avannut ovia repertuaarille, joka aiemmin on jäänyt perinteisen kanteleen ulottumattomiin. Laajempi rekisteri antaa lisävälineitä myös säveltäjille. Koska tällä hetkellä maailmassa on vain yksi 61-kielinen kromaattinen kantele, Viisma on pyytänyt säveltäjiä tarjoamaan vaihtoehtoisia ratkaisuja myös pienemmälle kantelemallille. “Kirjallinen työni keskittyy ensisijaisesti kromaattisen kanteleen käyttömahdollisuuksien kuvaamiseen. Näin pyrin auttamaan uuden repertuaarin säveltämistä. Mitä säveltäjän olisi hyvä tietää säveltäessään kanteleelle? Olen jakanut kanteleen soittotekniikat vaatimustasonsa mukaan kolmeen eri luokkaan: perustasoon, keskitasoon ja ammattitasoon. Tämän jaottelun tarkoituksena on antaa säveltäjälle mahdollisuus hahmottaa ja valita kappaleensa vaikeustaso. Yksi tavoitteistani tohtorintutkinnon suorittamiselle onkin ollut se, että tulisi mahdolliseksi säveltää uutta materiaalia kanteleensoiton opetuksen käyttöön. Toivon että tämän käsikirjan avulla säveltäjä löytää välineitä oman mielikuvituksensa ruokkimiseen”, Hedi Viisma kirjoittaa tutkimuksessaan. Kanteleen mestarikurssin opettajia ja osallistujia.
55 k ntele (pääpartneri), Prääsän piirin taidekoulu, sekä suomalaiset kumppanit Itä-Suomen yliopisto ja Runolaulu-Akatemia valmistelivat hankkeen konkreettisia toimenpiteitä, joita kesän aikana on jo toteutettu. Hanke tähtää kantelemusiikin uudistamiseen, levittämiseen ja esittämiseen molemmilla puolilla Suomen ja Venäjän rajaa, uusien markkinoiden ja sosiaalisten verkostojen synnyttämiseen sekä konserttikiertueiden järjestämiseen. Kuhmossa järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen kanteleen mestarikurssi kesäkuun lopulla. Yli 20 kanteleen ammattilaista ja kuusi nuorta Karjalan tasavallasta, yhdessä kolmen suomalaisen ja kahden japanilaisen kurssilaisen kanssa opiskelivat intensiiviset viisi päivää neljän opettajan johdolla. Opettajina toimivat Eva Alkula, Vilma Timonen, Hanna Ryynänen ja Ida Elina. Kurssi sisälsi yksityistai pienryhmäopetusta konserttikanteleella, Saarijärven kanteleella sekä 10ja 5-kielisellä kanteleella, sekä lisäksi konsertteja. Hankkeen mestarikurssitoiminta jatkuu lokakuussa. Petroskoissa järjestetään 4.-8.10. erityinen Kantelelaboratorio, joka tarkoittaa sellaista opetusja opiskelun muotoa, jossa aktiivisesti yritetään löytää uusia, luovia soittamisen muotoja ja musiikin muotoja, sekä valmistellaan niistä musiikkiesitys. Kurssin päätteeksi toteutetaan konserttikiertue Karjalan tasavallassa 8.-9.10. (Petroskoi ja Kontupohja) sekä Suomen Pohjois-Karjalassa 11.-13.10. (Joensuu, Lieksa, Nurmes). Kurssin opettajina toimivat suomalaiset huippupedagogit. Myös suomalaiset kantelistit, ammattilaiset tai opiskelijat, voivat ilmoittautua kurssille, lähettämällä tätä koskevan viestin osoitteeseen pekka.huttu-hiltunen@ runolaulu.fi. Osallistujien määrä on luonnollisesti rajallinen, joten kannattaa ilmoittaa itsestään heti. Ensimmäisen yhteydenoton ei vielä tarvitse olla sitova. Tulevien vuosien aikana, eli 2020 ja 2021 hanke järjestää mestarikursseja Suomessa ja Karjalan tasavallassa, ja toteuttaa muitakin aktiviteetteja. Hanketta voi seurata sen nettisivuilta, jotka löytyvät googlaamalla ”kantele go”, tai Facebookissa Kantele-Go! -sivulta. Mestarikurssilaisia Vilma Timosen johdolla esiintymässä konsertissa 28.6.2019.
56 k ntele KIRJOITTANUT HANNA RYYNÄNEN JulkaisuESITTELYT Meillon – Ajattelen aikojani Meillon on tuore yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa Ajattelen aikojani kesällä 2019. Yhtyeessä soittavat Katja Lundell, Leena Lundell, Maiju Lundell sekä Siru Lundell. Kaikki yhtyeen jäsenet laulavat, minkä lisäksi albumilla kuullaan akustista kitaraa, bassoukulelea sekä 11ja 15kielisiä kanteleita. Vierailevina artisteina kuullaan Teresa Innasta viulussa ja Verna Kylmästä harmonikassa. Levyn taiteellisena tuottajana on toiminut kanteleensoittaja-laulaja Jutta Rahmel. Suurin osa levyn kappaleista on Leena Lundellin sävellyksiä ja sanoitukset ovat suurimmaksi osaksi traditionaalisia. Kanteleen rooli levyllä on pääasiassa säestävä; kantele vastaa vuorollaan rytmikkäästä kompista, mieleenpainuvista riffeistä ja kudosmaisesta helinästä. Kanteleen sointivärit ovat levyllä monipuoliset: ajoittain kantele soi hyvin sähköisen ja nasaalin kuuloisena, toisaalla taas hyvinkin luonnollisena. Hyvin suuri rooli Meillonin musiikissa on muusikoiden persoonallisilla lauluäänillä sekä stemmalaululla. Ajoittain Meillonin musiikin sovitukselliset ratkaisut ja vahva laulu kanteleen säestämänä tuo mieleen Kardemimmien, yhden suomalaisen kantelemusiikin nimekkäimmän yhtyeen, sävelkielen. Levyn graafinen suunnittelu on mielestäni hyvin kaunis ja linjassa yhtyeen musiikin kanssa. Ajattelen aikojani on hieno debyyttialbumi, ja odotankin jo mielenkiinnolla, millaista musiikkia yhtye jatkossa tekee. SANS – Kulku SANS on monikulttuurinen yhtye, jonka muodostavat englantilaiset multi-instumentalistit Ian Blake ja Andrew Cronshaw, suomalaiset laulajat Erika Hammarberg ja Sanna Kurki-Suonio sekä armenialaisen dudukin taitaja Tigran Aleksanyan. Yhtyeen ensimmäisellä studioalbumilla Kulku kuullaan sekä yhtyeen jäsenten itse säveltämää ja sanoittamaa materiaalia että traditionaalisia tekstejä ja sävelmistöä aina Espanjasta Karjalaan.
57 k ntele 10-kielisiä kanteleita levyllä soittavat Sanna Kurki-Suonio ja Erika Hammarberg. Vaikka Kulku ei olekaan varsinainen kantelealbumi, on kantele useassa kappaleessa tärkeässä roolissa osana maagista äänimaisemaa, johon kuulijan on äärimmäisen helppoa uppoutua. Kanteleen sointi on vaskinen, hypnoottinen ja ajaton. Kanteleen lisäksi levyllä kuullaan mielenkiintoista marovantele-nimistä instrumenttia. Kyseessä on eräänlainen kantele, jota voi soittaa molemmilta puolilta. Marovanteletta levyllä soittaa Andrew Cronshaw. Pääsin kuulemaan yhtyeen musiikkia livenä Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla heinäkuussa 2019 ja heidän konserttinsa oli yksi mieleenpainuvimmista konserttielämyksistä koko elämässäni. Yhtye on onnistunut luomaan saman, livetilanteessa minut täysin vanginneen taianomaisen tunnelman Kulkualbumilleen, joka voitti Etno-Emma palkinnon helmikuun 2019 Emmagaalassa. Kulku on voimakas, puhutteleva ja monisyinen kokonaisuus, ja toivon, että mahdollisimman moni pääsisi kuulemaan yhtyeen musiikkia omin korvin. Project Vainiolla Ensemble – Suruvesi Project Vainiolla Ensemblen Suruvesi-albumi on Kalle Vainion kasaama kokonaisuus, joka tutkii itkuvirsien ja preparoidun pianon mahdollisuuksia. Albumi on mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa, jossa muinainen itkuvirsitraditio löytää luontevaksi parikseen elektroniset soittimet ja äänimaisemat. Albumi on julkaistu LP-levynä ja digitaalisesti muun muassa Spotifyssä. Kahdeksan kappaleen kokonaisuudessa kantele on mukana kahdella raidalla, joten kyseessä ei varsinaisesti ole kantelelevy. Viisikieliset kanteleet soivat osana metsässä ja pellolla äänitettyä improvisoitua äänimaailmaa Johanna Tarkkasen ja Sarah Palun soittamina. Pääosassa Suruveden musiikissa on Kalle Vainion preparoitu piano ja Emmi Kuittisen sydäntäriipaiseva laulu. Lisäksi levyllä soittavat Erika Hammarberg (kornetti, trumpetti, lyömäsoittimet), Mirva Soininen (laulu, lyömäsoittimet) ja Heli Hartikainen (saksofonit). Suruvesi on albumi, jota kuunnellessa kannattaa laittaa silmät kiinni ja keskittyä ainoastaan kuultavaan musiikkiin. Yhtäällä se vie kuulijansa ikiaikaisiin äänimaisemiin, jossa nykyaikaisten soitinten rinnalla soivat niin kasvit, kivet, oksat kuin puiden rungot. Toisaalla kuullaan jopa väkivaltaista, sotaisaa pianismia ja heti seuraavassa käänteessä uskomattoman kaunista laulua. Suruvesi rentouttaa, yllättää, pelottaa ja ravistelee. Se on ennen kaikkea kokonaisuus, joka pitää kuulijansa kiinni otteessaan vielä kauan kuuntelukokemuksen jälkeenkin. Julkaisuesittelyjen kirjoittaja Hanna Ryynänen