Ostarin kehitys 1 Seniorikeskus 3 Kontulan historiaa 4 Ekumeeninen ristisaatto 5 Kulttuuriostari 5 Yhteisötalo 6 Arvokkaat käärmeet 7 Kontulan kasvo 7 Nuorison kohtaamispaikka 8 Kontulan oma lehti PERJANTAI 26.4.2024 4 • 2024 KONTULASSA TAPAHTUU Ethän vie Kon O’Star -lehteä heti paperinkeräykseen! Laita se kiertoon anna naapurille tai kaverille! H elsingin kaupunki tiedotti, että ostarin alueen kehittämiskumppaniksi on valittu NCC Property Development Oy. Ostos keskuksen yhteyteen suunnitellaan uutta asuinrakentamista, julkisia tiloja sekä liiketilaa. Ostarin omistavat yhtiöt ovat allekirjoittaneet sopimuksen maaliskuussa. NCC:n sopimus kumppaneita ovat KOy Kontulan Asemakeskus, Kontulan Ostoskeskus Oy, Kontulan Palvelutalo Oy sekä Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiö KOy Helsingin toimitilat. Kaupunki tavoitte lee Kontulalle vahvempaa roolia kaupunginosa keskustana. Alueelle toivotaan myös nykyistä moni muotoisempaa asuntotarjontaa. MAHDOLLISUUKSIA TUTKITAAN NCC Property Developmentin toimialajohtaja Teemu Rämön mukaan näin alkuvaiheessa tar kempaa tietoa suunnitelmista ei vielä ole, vaan nyt alkaa NCC:n tehtävänä alueen kehittämismahdol lisuuksien ja kaavoituspotentiaalien tutkiminen. NCC:n viestintäpäällikkö Nelly Haapalainen kertoo, että osana prosessia selvitetään mahdolli sesti alueella säilytettävät rakennukset. Hän toteaa: – Purkamisen tai säilyttämisen suhteen ei siis ole vielä mitään suunnitelmaa, vaan sitä aletaan nyt tutkia. Helsingin uudessa yleiskaavassa Kontulan kes kus taa pyritään kaupungin tiedotteen mukaan ke hittämään alueeksi, joka yhdistää moni puolisesti kauppaa ja julkisia palveluita, toimitiloja, asumista, puistoja, virkistys ja liikunta palveluita sekä kaupunki kulttuuria. Ostari tarjoaa nyt hyvän vali koiman kauppoja ja palveluita sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Valinnan mahdolli suuksien ei toivoisi kutistuvan uudistusten myötä. Ostarin ulko asu sen sijaan ei ole lainkaan houkutteleva. Mones ta suunnasta ostari näyttää nuhjuiselta ja kulu neelta. IDEOITA ON KERÄTTY Ostarin alueelle haettiin uutta suuntaa arkkiteh tuurikilpailulla vuonna 2020. Voittajaksi vali koitui työ nimeltä Vaellus. Varsinainen suun nittelu tehdään asemakaavoituksen yhteydessä, joka pyritään aloittamaan syksyllä 2024. NCC:n viestintä päällikkö Nelly Haapalainen vahvistaa, että Vaellus toimii suunnittelun pohjana, mutta ei toteudu sellaisenaan. Kaupungin tiedotteen mukaan Kontulan kes kustan suunnittelu mahdollistaa myös kaupun gin palveluiden kehittämisen. Palvelumuotoilu toimisto Kuudes keräsi vuoden 2023 aikana ideoita Kontulatalosta, jossa olisi kirjasto ja nuorisotilojen lisäksi mm. yhteisöllistä tilaa. Tämän vuoden OmaStadiohjelmassa jatkoon äänestettiin idea Kontulan ostarista koko Hel singin kulttuuriostarina. Hankkeessa ehdotetaan tapahtumatuottajaa ja sille on varattu 300 000 euroa. On mielenkiintoista nähdä, miten tämä hanke limittyy ostarin laajempaan kehittämiseen. OSALLISTUTAAN SUUNNITTELUUN Kontulan ostarin tulevaisuus kiinnostaa laajasti kontulalaisia sekä kauppiaita että asiakkaita ja muita käyttäjiä. Kaupungin tiedotteessa projektin johtaja Ritva Tanner aluerakentamisen yksiköstä Helsingin kaupungilta toteaa: – Kaupungin tavoitteena on, että mahdollisim man moni saa tiedon suunnittelusta ja osallistu minen on helppoa matalalla kynnyksellä. Nelly Haapalainen vahvistaa myös tavoitteen jakaa asiasta kiinnostuneille tietoa ja tarjota mah dollisuuksia päästä osallistumaan suunnitteluun. Kontulalaiset jäävät mielenkiinnolla odottamaan suunnitelmien etenemistä ja tilaisuuksia vaikuttaa niihin. ?? Ostarin kehittämis kumppani valittu Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani Ku va : Lu up in ku va -ar kis to Vappujuhla ja taide näyttelyn avajaiset Tiistai 30.4. klo 12-14 D-asema, Kontulan ostari OmaStadi: kulttuuriostari Keskiviikko 15.5. kello 17-19.30 Kulttuurikeskus Stoa, Itäkeskus, Turunlinnantie 1 Kaupunkilaiset ja kaupungin työntekijät keskustelevat hankkeesta Kontulasta ostarista kulttuuriostari. EpicParty nuorille Lauantai 18.5. Toimintakeskus Luuppi Nuorten ideoima tapahtuma 13-17-vuotiaille. Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. Esteetön metsäretki Sunnuntai 19.5. klo 13-16 Kivikon metsä (lähtöpaikka: Asukastalo Kivenkolon piha, Kivikonkaari 11) Kuljemme rauhalliseen tahtiin reilun kilometrin esteettömän reitin, jolla koet keväistä metsää eri aistein ja kuulet tietoa metsästä sekä luonnon hyvinvointivaikutuksista. Lähtöpaikalla Kivenkololla tapahtuman ajan myös kahvila. Katso tarkemmat tiedot netistä:kivikonmetsanpuolesta.blogspot.com.
2 Kontulan oma lehti 26.4.2024 Teksti: Virve Obolgogiani V iime numerossa kirjoitimme kohtaamispaikoista Kontulassa. Jutussa mainittu kyltti, jossa vielä vuoden alussa luki Wanha Posti, on sittemmin kadonnut, kuten koko Wanha Postikin jo aikaa sitten. Tähän numeroon kokosimme juttuja nykyisistä kohtaamispaikoista. Mukaan mahtuu myös tulevaisuuden haaveita ja odotuksia ostarin kohtalosta. Kontulassa tuntuu olevan paljon paikkoja, joissa voi kohdata mui ta. Kotiseudun yhteisöllisyys onkin tärkeää viihtymisen kannalta. Kontulassa asuu monenlaisia ihmisiä: eriikäisiä, eri kulttuureista tulleita. Tärkeää on, että ryhmät kohtaavat toisiaankin. Me Kon O’Starissa haluamme kertoa Kontulan paikoista ja palveluista, jotta asiakkaat löytävät ne ja osaavat niitä käyttää. Asukkaat tarvitsevat palveluita ja palveluita tarjoavat yritykset tarvitsevat asiakkaita. Kon O’Star voi olla kohtaamispaikka asuk kaille ja palveluille. Kirjastossa järjestämässämme tilaisuudessa tuli ehdotus lait taa qrkoodin sisältäviä ilmoituksia Kontulan ostarille, jotta yhä useammat löytäisivät lehden netistäkin. Tätä ideaa olemme nyt toteuttamassa. Kon O’Starin qrkoodin löydät tästäkin lehdestä. Pääset siitä Lehtiluukkuun, missä voit lukea myös Kon O’Starin aiemmat lehdet. Kiinnostus toivottavasti kasvaa. Ensimmäinen lehden tilauskin on saatu – kiitos tilaajalle kiinnostuksesta! ?? Aurinkoa ja hyvää tuulta Kontulan kevääseen toivottaen Virve Ku va : To mm i To rp pa Pääkirjoitus huhtikuu 2024 Kontulan alueen sitoutumaton, kaikille avoin tiedotuslehti. Lehden ensimmäi nen numero julkaistiin 23.12.2023. Tänä vuonna lehti julkaistaan kuukausittain. Lehteä on saatavana Kontulan kirjastosta, uimahallista ja Mikaelinkirkosta. Sen voi lukea näköis painoksena Lehti luukussa: https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/ kon_ostar/ Seuraava Kon O’Star ilmestyy per jantaina 31.5.2024. Juttuehdotukset ja ilmoitusten tilavaraukset viimeistään: 17.5.2024. JULKAISIJA Mimino Oy Kirjatyöntekijänkatu 10 B, 00170 Hki Kuka vei kärryt? TOIMITUS Vastaava päätoimittaja Virve Obolgogiani p. 040 767 4212, vo@mimino.fi Katariina Kaarlela, Eija Kaurila, Markku Tanttu TAITTO Sivupainajainen Kirsi Pääskyvuori ILMOITUSMYYNTI Virve Obolgogiani PAINO Trinket, Helsinki 2024 PAINOS 250 kpl S illoin tällöin näkyy ostoskärryjä eri puolilla Kontulaa. Joku on ehkä tarvinnut kärryt kuljettaakseen tava rat kotiin, mutta ei ole viitsinyt viedä niitä takaisin kauppaan. Tai kärryt on otettu matkaan hupimielessä. Tämän seurauksena kaupat ovat alkaneet ra joittaa mahdollisuuksia viedä kärryjä ulos. Niinpä tuotteiden kuljetus osta rin pysäköintipaikallekaan ei onnistu. Se on harmillista niille, jotka eivät jaksa kantaa ostoksia autoon asti. Kontulan Ksupermarketin kaup pias Tomi Utti kertoo, että vuosit tain katoaa noin 50 ostoskärryä. Ne maksavat n. 200 euroa / kpl. Tämä on suuri ja aivan turha kuluerä. Loppu kädessä sen maksavat asiakkaat, kos ka yritysten pitää luonnollisesti viedä kaikki kulut hintoihin. Ajattelemattomuus tai tahallinen ilkivalta voivat aiheuttaa pieniltä tun tuvilla teoilla isojakin vahinkoja. ?? Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani K un Kontulan oluttehdas aloitti, niin kontulalaiset ilahtuivat, että Kontulaan on perustettu uusi tehdas. Tehdasta ei löytynyt, mutta Kontula sopi perustajien mielestä nimeen, koska: ”Kontulassa kaikki on mutka tonta, suoraa ja rehellistä. Myös olut.” Suomalaisten yksityishenkilöiden omistama yritys rekisteröitiin joulu kuussa 2020. Kontulan Sirrikujalla sijaitsivat tuotekehitys, markkinointi, myynti sekä hallinto. Oluen tuote merkki oli Keijo, lonkero oli Betonii. Keijoa valmisti perinteikäs A le Coq Tartossa. LUPAAVAA ALKUA SEURASIVAT VAIKEAT AJAT Huhtikuussa 2024 kauppias Masa eli Matti Pesonen arvioi, että Kontu lan oluttehdas syntyi huonoimpaan mahdolliseen ajankohtaan. – Alku näytti erittäin lupaaval ta, mutta kaikki muuttui silmän räpäyksessä Putinin aloitettua sodan Ukrainassa. Hän jatkaa, ettei yritys pystynyt vastaamaan rajun inflaation aiheut tamaan kulutus käyttäytymisen muu tokseen, kun kuluttajat siirtyivät käyt tämään halvempia tuotteita. Keijoa ei voitu tuottaa halpa oluiden hinnalla. Kauppias Masa analysoi: – Yrittäminen on tätä – välillä on nistuu ja välillä ei. Olemme monessa asiassa onnistuneet ja nyt oli aika epä onnistua. Kiitämme kaikkia mukana ja matkassa olleita. Päällimmäinen tunne on pettymys, mutta jää tästä paljon hy viäkin muistoja kuten yhteiset ostari projektit kontulalaisten kanssa. Kontulan Keijon tarina päättyi. Ostarilla voivat jatkua monet muut yhteiset projektit ja Kontulassa voi syntyä uusia tarinoita. ?? Enää ei saa Keijo-olutta Teksti: Virve Obolgogiani Kontulan oluttehdas ajautui konkurssiin. Se ei pystynyt vastaamaan kilpailuun kuluttajien siirryttyä inflaation myötä halvempiin tuotteisiin. Tilaa Kon O’Star suoraan kotiisi! Haluaisitko saada Kon O’Star -lehden aina suoraan kotiisi tai työpaikallesi? Tämän vuoden loppunumeroiden (8 lehteä) lähetys 65 euroa. Voit tilata lehden sähköpostitse toimituksesta: vo@mimino.fi.
3 Kontulan oma lehti 26.4.2024 K ontulan seniorikeskuksen ra kennuksessa toimii vastaavan ohjaajan Minna Viljamaan mukaan 18 ryhmäkotia, kaksi päivätoimintaryhmää ja palvelu keskus. Päivätoiminnan ja palvelu keskuksen toiminnan tarkoitus on tukea asiakkaiden kotona asumista mahdollisimman pitkään. Astun ensimmäistä kertaa si sään Kontulan seniorikeskukseen Kontu kuja 5:een. Neuvontatiski löytyy heti aulasta. Tarkoitus on hankkia palvelukeskus kortti itselle ja perheen jäsenelle. Se sujuu odottaessa näpsäkästi ja henkilökunta on ystä vällistä. Todistetaan vain eläkeläisyys tai työttömyys. Korttiin tulee hakea täältä uusi tarra vuosittain. Saamme mukaan kuukausiohjelman. PALVELUITA LÖYTYY Ravintolasta leviää kirjolohikiusauk sen tuoksu. Eläkeläinen saa lounaan vajaalla kympillä, muille se maksaa 11,33 euroa. Ilman jälkiruokaa lou nas on sitäkin edullisempi. Jollekin asiakkaalle pakataan aulassa apu välineitä vietäväksi omaan asuntoon, täällä sijaitsee nimittäin apuväline keskus. Tilat ovat avarat ja siistit. Kaupunginkirjaston toimipisteessä näyttää olevan houkutteleva valikoi ma uutuuksia. Kävelemme perem mälle ja löydämme taidenäyttelyn. Kurkistamme Omatoimipajaan, sin ne voi mennä tekemään käsi töitä joko ryhmään tai omaan tahtiin. On ompelukoneita ja kangaspuita. Käytävällä on verenpainemittari, jota saa itse käyttää. Kesällä pihalla on kuulemma kesäkanoja, ja talossa käy välillä koiria piristämässä asukkaita. OHJELMAA ON RUNSAASTI Katsomme ohjelmalehtistä. Siellä on tietovisaa, konsertteja, hartaus, runoryhmä, liikuntaa ja vesijumppaa. Osa ryhmistä on suunnattu maahan muuttaneille, kuten inkerinsuoma laisten ja venäjää puhuvien ryhmä Verso ja monikulttuuriset keskustelu ryhmät naisille ja miehille erikseen. Kiinnostava on myös uusi, kaikille avoin Liekkikeskusteluryhmä. Ohjelman mukaan torstaina 21.3. juhlasalissa on tipukaraoketanssit. Päätän käydä vilkaisemassa, mil lainen meno siellä on. Ihmisiä on mukavasti paikalla, sisään kannetaan juuri monta laatikollista pääsiäis koristeita ja kukkia. Pääsiäisenä palvelukeskus kuitenkin on kiinni. ?? Seniorikeskuksessa on vilkasta toimintaa Teksti ja kuvat: Eija Kaurila Palvelukeskuksen asiointikortin eläkeläinen tai työtön saa neuvontatiskiltä. Talossa on palveluja niillekin, joilla ei ole korttia, kuten kirjasto ja ravintola. Senioritaloihin houkutellaan myös vapaaehtoisia. Maaliskuussa 3789 tilastoitua asiakaskäyntiä. Suositut toiminnot maaliskuussa: • 1430 lounasruokailijaa • 1051 kävijää ohjatuissa liikuntaryhmissä • 688 omatoimikävijää kuntosalissa Kiinteän viikkoohjelman lisäksi järjestetään keskimäärin kuusi tapahtumaa kuukausittain. Niitä voivat olla esimerkiksi käsityöpajan ohjattu teemapaja, esiintyjä (konsertti, teatteri, tanssit), yhteislaulu, karaoke ja hartaushetki. Omatoimipajassa on kangaspuita ja ompelukoneita. Tipukaraoketanssit 21.3.2024 vetivät palvelukeskuksen juhlasaliin niin tanssijoita kuin katsojiakin. Ravintola / kahvila Mantelin aukioloajat: Arkipäivisin ma – pe klo 8.30–15.00 Arkipyhinä ja viikonloppuisin klo 9.00–14.30 Lounas tarjolla joka päivä 11.00–14.00
4 Kontulan oma lehti 26.4.2024 K ontulan ensimmäiset asukkaat muuttivat 196465 Naapurin tielle, Porttikujalle, Kontulan kujalle ja Keinutielle. Palvelui ta ei juuri ollut. KONTULAAN PALVELUT TULIVAT JÄLKIJUNASSA Porttikujalla oli Elanto ja Suomen Työväen Säästöpankki ja Postin toimipiste yhden talon autotallis sa. Jumalanpalvelustiloina toimivat aluksi Porttikujan ja Kontulankujan kerhotilat, kunnes tilapäinen kirkko valmistui Emännänpolulle 1969. Lasten päivähoito oli asukkai den oman kekseliäisyyden varassa, Kontulan ensimmäinen päiväkoti avasi ovensa Emännänpolulla 1967. Porttikujalla palveli Pohjoismaiden Yhdyspankin ja Keinulaiduntiellä KansallisOsakePankin pankki auto. Neuvolapalvelut piti hakea Vartiokylästä tai Herttoniemestä, kunnes aluelääkäri sai väliaikaiset tilat Ostos tieltä 1966. Lähikauppoja olivat Portti kujan Elannon lisäksi 1966 avattu Keinu tien Elanto ja Tanhuantien Talouskauppa, lisäksi Myllypuron myymälät ja Vesalan kaupat. Siinä sitä oli perheenäideillä kassi tolkulla kannettavaa, miesten hommiin kun kauppaasiat eivät noihin aikoi hin kuuluneet. Heikki Ruhanen muistaa, että ihan Kontulan lähiön alkuvuosina Porttikuja 6:n tilois sa toimintaa järjesti partioliikkeen Kontupojat. KONTULAN OSTOSKESKUS KOHENSI PALVELUJA KERTAHEITOLLA Kontulan ostari avasi palvelunsa 1967. Ostari on edelleen Suomen suurin avoostari. Ostarissa oli tilat 31 liikkeelle. Parhaimmillaan siellä palveli peräti kuuden pankin kontto rit, joissa käytiin maksamassa laskut, tallettamassa ja nostamassa käteistä. Ruokakauppoja olivat Kryhmän Kotikontu, Elanto, Tkauppa Haas maa ja HOK:n myymälä. Kaikissa niissä oli alusta alkaen itsepalvelu, jossa monilla riitti ihmettelemistä, asia kun oli Suomessa ihka uusi. Kahviloita oli kaksi: HOK:n Katriina ja pieni Kontukahvio. Boikeuksin varustettu HelmiGrilli aloitti 1968. Oli kukkakauppa, Suomalainen kirjakauppa, kampaamo, kello liike, kenkäkauppa, suutari, nuoriso muodin MicMac, Papukaijalasten vaateliike, apteekki. Alko avasi Kontulan ostarin myymälänsä vasta 1971. Siihen asti viinit, oluet tai perjantaipullo piti käydä ostamassa Herttoniemestä, Malmilta tai 1966 valmistuneesta Puotinharjun Puhosostarista. Kontulan ostari oli nähtävyys, jo ta käytiin katsomassa kauempaakin, lisämielenkiintoa kasvattivat monet erikoisliikkeet. Ostarin valmistuminen 1967 paikkasi monia puutteita, mutta toivelista oli edelleenkin pitkä. Ei ollut poliisiasemaa, ravintolaa, taksi asemaa, terveysasemaa, rautakauppaa, aikuisten vaatetusliikettä, toimivaa lastenhoitojärjestelyä, ei sitä ja ei tä tä. 1960luvun lopulla bussi liikenne Helsingin keskustaan takkusi. Täpö täydet bussit joutuivat joskus jättä mään matkustajia pysäkeille. Ne, jotka busseihin pääsivät, saivat vii meistään Itäväylällä vetää jatkounet kaikessa rauhassa, Itä väylän auto jonot ulottuivat keskustasta Puotilaan saak ka. Kirjasto avautui vasta 1975, monet muut palvelut vasta 198688 ostarin laajennuksen yhteydessä. NUORTEN KONTULA Vuonna 1970 Kontulassa oli 20 000 asukasta, heistä 40 % eli 8 000 alle 20vuotiaita. Se on kaiketi jonkin lainen Suomen ennätys. Nuoriso edusti uutta suku polvea. 1960luvun nuorisoa innosti vasem misto laisuus, menestyksiä olivat Vanhan valtaus ja taistolaisuuden suuri suosio. Samaan aikaan nuori so sai enemmän rahaa käyttöönsä, viikkorahat nousivat, oli kesätöitä, joista sai palkaksi oikeata rahaa, eikä ainakaan kaikkea tarvinnut tilittää omille vanhemmilleen. Nuoriso nou si merkittäväksi ostovoimaksi. Nuoriso haki esikuvia ulko mailta. Liverpoolin Beatles ja Lontoon Rolling Stones. Pitkä tukka oli van hempien kauhuksi poikienkin juttu. NME, New Musical Express, oli aikaansa seuraavien nuorten lehti siinä kuin Suosikkikin. Rautalanka musiikki, twist ja shake jyräsivät. Rauta lankaa kuunnellessa piti aina laittaa nupit kaakkoon. Muistan hyvin, kun yhden kaverin kotona Porttikujalla kuunneltiin Rollareita ja Fleetwood Macin Albatrossia, koval la. Rock oli tullut jäädäkseen. Sitten tuli Woodstock ja hipit, kannettavat nauhurit, ja Ckasetit, jotka mullisti vat myös kontulalaisten elämää. Nuorisotiloja kun ei Kontulassa alku vaiheissa ollut, niin Matti Haapala muistaa hyvin Portti kujalla si jainneen kellarihuoneen, jonka nuoriso porukka sai vuokralle. Sitä sanottiin Kämpäksi, siellä kuunnel tiin levyjä, pelattiin canastaa ja pidet tiin kivaa. Kämpän katto vuorattiin kananmunakennoilla, että yläpuolella asuvat mummot saisivat unensa. Kontulan nuorten kohtaamis paikkoja olivat ostari, Kontulan kujat ja kadut ja urheilukenttä, muuta ei ollut. Ne kelpasivat hyvin. Paitsi että Myllypuron, Puotinharjun ja Kontu lan jengien välillä käytiin muutama iso joukkotappelu, eikä kivisotakaan ollut vierasta. Niihin taistoihin osallistui pahimmillaan toista sataa nuorta. Nuoriso luotti hyvään tulevai suuteen. Muistaen hyväntuulisen Chubby Checkerin (1961): ”Let’s twist again, as we did last summer. Round and round and up and down we go again… Let’s twist again.” ?? Kontulan historiaa Let’s twist again Teksti: Markku Tanttu Kontulan lähiö sai ensimmäiset asukkaansa marraskuussa 1964. Lähiö kasvoi ripeästi, vuonna 1965 asukkaita oli 1528, vuonna 1970 jo 19 832, jolloin asukkaista oli alle 20-vuotiaita 40 %. Nuorisokulttuuri nosti päätään ja nuorison ostovoima kasvoi. Papukaija lastenvaateliike Kontulan ostarilla 1970. Kontulapostikortti vuodelta 1968. Kontulan kiihkeän rakentamisen aikoihin lasten leikki ja ulkoilupaikkoja oli monenlaisia, kuten tämä Emännänpolun tuntumassa. Kauppa Kontulan ostarilla, 1969 Ku va : Ka lev i Pö yh ön en Ku va : Ee va Ris ta, He lsi ng in ka up un gin mu seo Kuva: Riitta Haapalan arkisto Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
5 Kontulan oma lehti 26.4.2024 Ehdotuksen taustalla on saada jatkumoa sille monen eri toimijan ja tekijän arvokkaalle työlle, jonka seurauksena Kontula ja sen ostari lähi ympäristöineen ovat viime vuo sina tulleet tunnetuksi suosituista, vuosittaisista tapahtumista. Näitä ovat mm. siellä vuodesta 2006 lähtien järjestetty Helsinkipäivän Ostari Festari, Kontulan Kelkkapuistosta ostarille siirretty KontuFestari ja vuonna 2016 käynnistynyt Kontula Electronic sekä näiden jälkeen syn tyneet Kontula Urban Film Festival ja Kontula Bookcity kirjallisuus tapahtuma. Tämän lisäksi ostarilla on vuosittain järjestetty lukuisia muita suurempia ja pienempiä tapahtu mia, alkaen erilaisista eläkeläisten tilaisuuksista ja Kontula kollektiivin järjestämistä kukkaistutustalkoista itsenäisyys päivän juhliin. Yhteis tä näille kaikille edellä luetelluille tapahtumille on ollut, että ne ovat olleet maksuttomia ja hyvin järjes tettyjä tilaisuuksia. Tämän ohella ostarille on viime vuosina luonut mm. näkyvää katutaidetta taiteilija Heidi Hännisen vetämä Kontula Art School. Ehdotuksen keskiössä on, että alueelle tarvitaan nyt erillinen tapah tuma tuottaja, joka tukee jatkossa asukkaita niin isojen kuin pienten kulttuuritapahtumien järjestämisessä. Kulttuuritapahtumissa yhdistyisivät erilaiset ruoka, musiikki sekä sana taidekulttuurit. Maksuttomat, yhtei sölliset ja luovat tapahtumat kaiken ikäisille ja eri taustoista tule ville ovat Kontulan vahvuus! Samalla tällaiset tapahtumat auttavat ehkäisemään alueiden syrjäytymistä, parantamaan asukkaiden tyytyväisyyttä, luomaan yhteishenkeä ja houkut telemaan myös muita kävijöitä alueelle. ?? Koko Helsingin kulttuuriostari Suomen vanhinta, yhä vuosittaista kauppakeskusfestaria Kontulan OstariFestaria on järjestetty vuodesta 2006 lähtien. Viime vuosina tapahtuma on pidetty ostarin Kontulaaukiolla ja Luupissa. Pii rro s: Jou ko Nu ora . Lisätietoa: omastadi.hel.fi H iljaisen viikon tiistaina 26.3. järjestettiin ItäHelsingin eku meeninen ristisaatto. Se kulki Myllypurosta Kontulaan ja kesti yhteensä viisi tuntia. ItäHelsingin ekumeeninen risti saatto aloitettiin vuonna 2018, jolloin mukana oli kaksi luterilaista seura kuntaa ja ortodoksinen seura kunta. Välillä oli taukoa pande mian vuoksi, mutta vuonna 2022 perinne jatkui ja helluntaiseurakunta tuli mukaan. MATKA ALKOI MYLLYPUROSTA Vaeltajat saivat syödä ensin borssi keittoa Myllypuron kirkolla, jos Ekumeeninen ristisaatto Teksti ja kuvat: Eija Kaurila Noin 65 vaeltajaa saapuu Kontulan ostarille. Ekumeenisen ristisaaton päätti Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jukka Pakarinen, joka toimi ennen vuoden 2023 Vartiokylän ja Mikaelin seurakuntien yhdistymistä Vartiokylässä. Ortodoksisessa Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelissa tunnelmaa luovat ikonit. Teksti: Larri Helminen H elsingin kaupungin osallistavan budjetoinnin OmaStadi hanke pyrkii toteuttamaan asukkai den ehdottamia ideoita eri asuinalueilla. Tänä vuonna helmi maaliskuussa, nyt kolmannen kerran järjestetyssä OmaStadiäänestykses sä ehdolla oli vajaat 700 kaupunki laisten tekemää ehdotusta. Yksi läpi menneistä oli ”Kontulasta koko Helsingin kulttuuriostari” niminen ehdotus, joka menee nyt toteutukseen. sa oli sen jälkeen musiikkihartaus kirkkoherra Minnamari Helasepän johdolla, kuoron ja kahden kanttorin avustaessa. Noin 65 hengen kulkue lähti verkkaisessa lumisateessa kä velemään Myllypuron halki. Taizé lauluja pääsi laulamaan varsinkin, jos käveli kulkueen alkupäässä ja kuuli kanttori Kirsi Lemposen kantavan äänen. Kohteena oli Pyhittäjä Aleksan teri Syväriläisen kappeli, joka si jaitsee Liikuntamyllyn alakerrassa. Vastaan tuli täysin erilainen maailma, pimeä huone, joka oli täynnä ikone ja. Hiljainen viikko eli Suuri viikko on ortodoksisessa kirkossa vuoden merkittävin juhla. Pappi Joosef Vola messusi ja vaeltajat kuuntelivat. VAELLETTIIN KURKIMÄEN KAUTTA KONTULAAN Seuraava kävely olikin pitempi ja hyvä, kun laulajien ääni kesti koko matkan Kurkimäen kautta Kontulan ostoskeskukseen. Astuttiin sisään helluntaiseurakuntaan eli Metrokap peliin, joka sijaitsee Kontu marketin yläpuolella. Täällä oli valoisaa, peh mustetut penkit ja lavalla bändi soittimet. Pastori Tomi Kuosmanen esitteli seurakunnan toimintaa. Metrokappeli täyttää tänä vuon na 30 vuotta, mutta jännittävät ajat ovat edessä, kun ostari puretaan. ”Ei jää kiveä kiven päälle”, kuten hän osuvasti Raamatusta siteerasi hiljai sen viikon tapahtumia. Kuosmanen on ollut lähetystyössä Nepalissa ja Metrokappelikin on kansainvälinen. Tilaisuuksia järjestetään 67 eri kieli tai kansallisuusryhmälle. Maanantai na paistetaan lettuja metroasemalla, keskiviikkoisin on keittolounas. Ristisaatto jatkoi illan pimetessä kohti Mikaelinkirkkoa, jossa kirkko herra Jukka Pakarinen luki Raa mattua ja kutsui väsyneet vaeltajat iltapalalle. ??
6 Kontulan oma lehti 26.4.2024 Yhteisötalolla on selkeästi kysyntää osana Kontulan ostarin elämää. Hintaesimerkkejä Useammasta ilmoituksesta annetaan toistoalennus. 1/32 vaaka 50x34 mm 40 EUR 1/16 vaaka 103x34 mm 70 EUR 1/16 pysty 50x70 mm 70 EUR 1/8 vaaka 103x70 mm 110 EUR 1/4 vaaka 208x70 mm 250 EUR Ilmoitusmyynti: 1/4 pysty 103x145 mm 250 EUR Virve Obolgogiani 1/2 vaaka 208x149 mm 400 EUR vo@mimino.fi Ilmoitushintoihin lisätään alv 24 % puh. 040 7674212 Tavoita paikalliset asiakkaat ilmoita seuraavassa Kon O´Star -lehdessä! Kon O’Star 5/2024 ilmestyy perjantaina 31.5.2024. Tilavaraukset viimeistään perjantaina 17.5. Seuraavat lehdet ilmestyvät kuukauden viimeisenä perjantaina. Y hteisötalossa minut otti vas taan yhteisökoordinaattori Janne Kärkkäinen, jonka toimintaalueeseen kuuluvat Kontulan ja Vuosaaren yhteisötalot. Kaupungin ylläpitämiä yhteisötaloja on yhdeksän eri puolilla Helsinkiä. Aiemmin ne toimivat nimellä asukas talo, mutta vuonna 2023 toiminta siirtyi sotetoimi alalta kaupungin kanslian osallisuustyön alle. Samalla nimi vaihtui yhteisötaloksi. PAIKKA TAPAAMISILLE JA YHTEISELLE TOIMINNALLE Kontulan yhteisötalo on avoinna arkisin klo 9–16. Paikalle voi tulla tapaamaan muita, lukemaan lehtiä tai osallistumaan toimintaan, kuten kuvataideryhmään tai pelaamaan seurapelejä. Klo 10–14 on tarjolla maksutonta kahvia ja teetä. Yhteisö talon perustoimintojen lisäksi kol mena päivänä viikossa voi saada tukea digitaalisten palvelujen ja lait teiden käytössä. Suosittuja ovat myös erilaiset retket esimerkiksi museoi hin, teattereihin ja muihin kohteisiin. Retkitoimintaa pyörittävät useam man talon yhteiset kulttuuriohjaajat. – Päivittäin täällä käy noin 20–50 ihmistä, Janne Kärkkäinen kertoo kävijämääristä. Yhteisötalossa ei ole asiakastietojärjestelmää, joten siellä voi asioida nimettömästi ja kerto matta tarkemmin elämästään. Yh teistä kävijöille on se, että heillä on mahdollisuus tulla paikalle päiväs aikaan. Kävijöissä on muun muassa eläkeläisiä, työttömiä ja vuorotyötä tekeviä. SÄÄNTÖJÄ ON VÄHÄN Yhteisötalo on avoin kaikille ja sään töjä on vain muutamia. Kärkkäinen kertoo, että yhteisötalolla ei voi asioi da päihtyneenä. Lisäksi odotetaan peruskohteliasta ja muut huomioon ottavaa käytöstä, eikä esimerkiksi rasistista puhetta hyväksytä. Kärk käisen mukaan huonoa käytöstä ei kuitenkaan ole juuri esiintynyt, vaan yhteisiä sääntöjä noudatetaan hyvin. Kysyn Kärkkäiseltä, mitä hän haluaisi sanoa Kontula O´Starin lukijoille. Hän toivottaa kaikki ter vetulleeksi yhteisötaloon. – Vanhan lastenlaulun sanoin: ”Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuul la yllätyt.” Kannattaa tulla käymään. Jos talo ei ole tuttu, voit yllättyä posi tiivisesti, Kärkkäinen sanoo. Lähtiessäni kahvipöydän ja sohva ryhmän ympärille on kokoontunut runsaasti hyväntuulisesti rupatte levaa porukkaa. Yhteisötalolla on selkeästi kysyntää osana Kontulan ostarin elämää. ?? Kontulan yhteisötalo on positiivinen yllätys Kontulan ostarilla on Kierrätyskeskuksen ja apteekin välissä ovi, johon on kiinnitetty ilmoituksia erilaisista tapahtumista. Kiinnostuin siitä, mitä oven takaa löytyy ja soitin lukitun oven vieressä olevaa ovikelloa. Ovi aukesi ja kiipesin toiseen kerrokseen. Saavuin Kontulan yhteisötaloon. Yhteisökoordinaattori Janne Kärkkäinen esittelee kuvataideryhmäläisten taideteoksia. Teksti ja kuva: Tiina Lintunen Eläkeläisten KULTTUURIMYLLY Jauhokuja 3 A1 00920 Helsinki (Liikuntamyllyn alakerrassa) 27.5. 31.5.2024 Hyvän mielen kohtaamisia taiteen, kulttuurin, liikunnan & hyvinvoinnin äärellä hyvinvointifestivaalit Vapaa pääsy HOPEAMYLLY KATSO FESTIVAALIOHJELMA: www.kulttuurimylly.com/hopeamylly
7 Kontulan oma lehti 26.4.2024 Benita Puuvuori Oletko löytänyt Kontulasta jo tain erityistä? Saanut jossakin tosi hyvää palvelua? Kirjoita vinkkisi ytimekkäästi: mihin kannattaa mennä ja miksi, ja lähetä se toimitukseen (katso yhteystiedot s. 2). Lukijoiden vinkit Benitan kotitalon pihapiiriä. Kuva: Timo Puuvuori. Teksti: Markku Tanttu B enita Puuvuori muutti Helsingin keskustasta 9vuotiaana Humikkalan tielle, Kontulan kylään 50luvulla. Samassa talossa hän asuu edelleen. Hänen lapsuuden ja nuoruuden lempipaikkojaan olivat kodin läheisyydessä ollut valtava, valkohiekkainen hiekka kuoppa, jonka pohjalla oli uimapaikka sekä nykyisen kelkka puiston paikalla ollut Mustikkasuo, jonka jännittävien turvealtaiden välistä löytyi mitä ihanimpia paikkoja lukea kirjoja. Kansakoulua Beni ta kävi Puotilan kartanossa, jossa oppilaat pelottelivat toisiaan Birgittakummi tuksella. Benita on helposti lähestyttävä henkilö, joka on Maxkoiransa kanssa tuttu näky lähiympäristön kävelyteillä. Benita kertoo valmistuneensa käsityön opettajaksi 1972 ja käsi työt ovat aina kuuluneet hänen elämäänsä. Elämäntyönsä Benita teki Helsingin kaupungin Tekstiilityökeskuksen johtajana, missä yli 100 työntekijän voimin valmistettiin tekstiileitä kaupungin lai toksille ja mm. perustekstiilipakkauksia toimeentulotukiasiakkaille. – On siinä oma hommansa ostaa kerralla mahdollisimman edullisesti 3000 m lakanakangasta, 10 kilometriä vuodessa. Kontulan lähiön valmistuminen mullisti palvelutarjontaa kerta heitolla muistaa Benita: – Saatiin posti, kelloseppä, pankit, isot kaupat ja paljon muuta, lopulta oma seurakuntakin. Benitan harrastuksiin kuuluvat hyötypyöräily, vesivoimistelu, kirjaston ihana lukusali, seurakunnan kirjoituspiiri Tarinatupa ja käsityöt, luonnollisesti. Usean vuoden ajan Benita piti kerhoa naapuruston lapsille, virkkausta, kutomista ja koneella ompelemista. Kontula on Benitalle rakas alue, jossa on metsiä, polkuja, aurinkoa ja tilaa. Benita sanoo: – Kontula on mainettaan parempi paikka, ja siihen suuntaan johtavaa myönteistä keskustelua ja kehitystä odotan tältä päivältä ja tulevaisuudelta. ?? Benita ja Max. Kuva: Timo Puuvuori. Kilpailukykyiset hinnat. Avoinna päivittäin klo 10.30-21. Maailman ruokakauppa kotiostarillasi! K ontulan kirjastolla kuultiin keski viikkona 10.4. tutkija Jarmo Saarikiven esitelmä mate lijoista ja sammakko eläimistä. Näihin aikoihin käärmeet heräilevät lämmittelemään kohmeista kehoaan kevätaurinkoon. Kivikon metsässä voi kohdata molemmat Manner Suomessa tavatut käärmelajit: kyyn ja rantakäärmeen. Rantakäärme on myrkytön, mutta kyyn purema voi olla lemmikille tai pienelle lapselle vaarallinen. Metsäs sä kannattaa siis pitää kumisaappaat jalassa ja silmät auki. Kaikki matelija ja sammakko lajimme ovat rauhoitettuja, kyy mu kaan lukien, eli niitä ei saa häiritä, vahingoittaa tai ottaa haltuun. Ne ovat tärkeitä luonnon monimuotoi suudelle ja elinympäristöstään tark koina kertovat, että ympäröivä luonto on kelvollisessa kunnossa. Jyrsijöitä saalistamalla käärmeet vähentävät punkkeja. Matelija ja sammakkohavainnot ovat arvokkaita. Suomen lajitieto keskuksen sivuilla (www.laji.fi) voi ilmoittaa lajihavaintoja. Ilmoittami nen ei vaadi rekisteröitymistä, mutta tarkka aika ja paikka tarvitaan. Pal veluun ilmoitetut havainnot hyö dyttävät tutkimusta ja edesauttavat tärkeiden luontoalueiden pysymistä rakentamattomina. Jos et ole varma havaintosi ajasta tai lajista, voit ilmoittaa sen Kivi kon metsän puolesta verkostolle. Kontulan kirjastolla on kartta, johon havaintoja voi merkitä paperilapuilla tai voit lähettää tiedon sähkö postitse (kivikonmetsanpuolesta@gmail.com). Havaintojen perusteella verkosto te kee havaintoretkiä ja käyttää tieto ja puolustaessaan Kivikon metsää raken tamiselta. ?? Arvokkaat käärmeet Pikkuruinen kyyn poikanen. Kuvassa näkyvät männyn neulaset antavat osviittaa, kuinka pieni poikanen voi olla. Kuva: Katariina Kaarlela Tutkija Jarmo Saarikiven esitelmä Kontulan kirjastolla kiinnosti kuulijoita. Kuva: Mira Grönroos Teksti: Mira Grönroos
8 Kontulan oma lehti 26.4.2024 LIIKU KESÄHINTAAN! 2.5.–31.8. Ryhmäliikunta 1 krt 8 € / 5 krt 35 € / 1 kk 50 € (30 pv) Kuntosali 1 krt 7 € / 5 krt 30 € / 1 kk 35 € (30 pv) Superuinti 5 krt 25 € (käy kaikilla halleilla) Kesäsuper 1 kk 65 € (30 pv ryhmäliikunta, kuntosali ja uinti) Kuntosalikortin (5 krt, 1 kk) tai Kesäsuper 1 kk ostajalle kuntosalin laiteopastus etuhintaan 30 €. urheiluhallit.fi/kesa Kesätuotteet myynnissä 2.5. alkaen. Lisätietoa ja hallien aukioloajat: O maStadiehdotusten joukossa oli mm. ajatus nuorisokahvi lasta, jotta saataisiin kiinnosta vaa tekemistä myöhäisiltoihin. Kontulassa toimii toimintakeskus Luuppi. Mitä se tarjoaa? Toimintakeskuksessa on nuoriso talo, puu ja kivityöpaja Askis, skeitti halli, media ja katutaide toimisto Luuppi Media. Ensi sijai sesti 1417vuotiaille nuorille suunna tussa nuoriso talossa on avoimet ovet iltai sin keski viikosta lauan taihin. Alue ja osallisuus ohjaaja Mira Honkaniemi lisää, että Luuppi on osa Kontulan nuorisotyö yksikköä, johon kuuluvat myös Kivikon ja Vesa lan nuorisotalot. Toimintakielenä on suomi, mut ta alueella pitkään nuorisoohjaaja toiminut Tero Rapo toteaa, että Luupissa nuoret puhuvat useita kie liä. Osalla työntekijöistä on moni kulttuurinen tausta, ja tarvittaessa saadaan tulkkausapua. NUORISON IDEOISTA LÄHDETÄÄN Honkaniemi korostaa, että on tärkeää kuunnella nuorten toiveita. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee nuorten ideoiman EpicPartyn, joka järjeste tään 18.5. Luupissa. Tapahtumaan on saatu rahoitus Nuorten budjetista. Vuosina 202324 siitä rahoitetaan Kontulan nuorten suunnittelemia yhteisöllisiä tapahtumia 11750 eu rolla sekä elämyksiä nuorille 8000 eurolla. Nuorten idea on viestiä, että Kontulassa tapahtuu kivoja asioita ja kaikki ovat tervetulleita. ALUEEN VIIHTYISYYTTÄ PARANNETAAN Koko ostarin ongelma on heikko valaistus. Pimeys antaa tilaa häiriö käyttäytymiselle. Osa nuoristakin on kokenut siksi turvattomuutta. Honkaniemi kertoo, miten Luupin edustaa tehdään viihtyisämmäksi. Nuorille järjestetään avoin valaistus työpaja, tulossa on mahdollisesti ulko pingispöytä ja istutuksia. Yhteistyössä alueen koulujen kanssa järjestetään Kontula siistiks tapahtuma keväällä. Honkaniemi kertoo huomanneensa, että harmil lisesti valtamedian Kontulakuva vaikuttaa myös nuorten puheisiin. – Sen takia haluttaisiin taistella sitä vastaan ja näyttää, että täällä on huikeita juttuja, upeita palveluita, nuorille kivaa tekemistä, turvallista yhdessä oloa. Luupissa järjestetään paljon tapah tumia myös muille kuin nuorille. Ti loja voi vuokrata ja monilla järjestöil lä onkin vakiovarauksia. ?? Nuorison kohtaamispaikka Teksti: Virve Obolgogiani Kontulassa tapahtuu kivoja asioita ja kaikki ovat tervetulleita. Luupin kuva-arkisto