Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 Humalistonkatu 8a • K18 • klubi.net/tku • facebook.com/turunklubi pe 10.4. LIVE KOTITEOLLISUUS Ovet 20 Show 21 Liput alk. 19,(Tiketti) ILTA & LIVE ECLIPSE; AVROSSE (UK), LUCKY CHUCKY, MILLA LEHTO Ovet 21 (ILTA) / 24 (LIVE) KOLO AVANTO-klubi: DJ BENTASTICO Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,50) la 11.4. LIVE PUPPA J & RAAPPANA & SOUND EXPLOSION BAND Ovet 21 Show 22 Liput alk. 15,50 (Tiketti) ILTA JUKKA & JYTÄMIMMIT, LASTEN HAUTAUSMAA Ovet 21 Liput alk. 9,50,(Tiketti) KOLO HIEKKARANTA-klubi: DJ KASUMISU & DJ KILLBUNNY Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy ke 15.4. ILTA Synapsi esittää: AKUUTTISÄÄTÖ, KANELIMÄKI5, NEMO Ovet 21 Show 21.30 Liput 4,to 16.4. LIVE DISCO ENSEMBLE Ovet 20 Show 21 Liput alk. 19,(Tiketti) ILTA DUNE RATS (AU), VAN DAMMES, FAT RABBITS, POLAR BEARS EAT ECSTASY Liput 9,KOLO INDIEROCKPUNKMETAL-klubi: DJ ANTTIPIOOTTI Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy pe 17.4. LIVE DISCO ENSEMBLE Ovet 21 Show 22 Liput alk. 19,(Tiketti) ILTA LÄHIÖMANKKA Ovet 22.00 KOLO AVANTO-klubi: DJ THIS CHARMING MAN Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy la 18.4. LIVE VON HERTZEN BROTHERS Ovet 21 Show 22 Liput alk. 19,(Tiketti) ILTA HIUSMUOTOILUA TUNTEELLA <3 BASEMENT GREY Ovet 22 Ilmainen sisäänpääsy! KOLO HIEKKARANTA-klubi: DJ BENTASTICO Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy ke 22.4. LIVE MNTTT (EEVIL STÖÖ & AZTRA), DJ KRIDLOKK, TUUTTIMÖRKÖ Ovet 20 Show 21 to 23.4. LIVE 22 PISTEPIRKKO, PELKKÄ PIRTTINEN Ovet 20 Show 21 Liput alk. 15,50,(Tiketti) ILTA VIPER ARMS, WIDE WIDE, HEAVY FLUID Ovet 20, show 20.30 Ilmainen sisäänpääsy! KOLO INDIEROCKPUNKMETAL-klubi: DJ ANTTIPIOOTTI Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy pe 24.4. LIVE AP-FEST ‘15; PÄÄ KII, HÄIRIKÖT, SEKSIHULLUT, J.KIESI & GRANDES, HAVE YOU EVER SEEN THE JANE FONDA AEROBIC VHS? Ovet 21 Show 21.30 Liput 14,(Tiketti) ILTA POMMILAUKKA 10v.: PENNILESS, STEREO8000, SALALIITTO Ovet 21 Show 21.30 Liput 8,KOLO AVANTO-klubi: DJ BENTASTICO Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,50) la 25.4. LIVE AP-FEST ‘15; PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT, ANAL THUNDER, MAAKUNTARADIO, KATUJEN ÄÄNET, JÄTÄ JÄMÄT Ovet 21 Show 21.30 Liput 14,(Tiketti) ILTA WHALE & THE VILLAGE, ANTTI KOKKOMÄKI & TAMMIKUUN LAPSET, VILJAMI KUKKONEN Ovet 21 Show 21.30 Liput 5e tiistaisin: DJ 21-04 vapaa pääsy joka toinen keskiviikko: Poppivelvollisuus-visa/dj torstaisin: YouTubeJukeboxi K-20 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Jaume Serra Brut (11,5%) Kuohuviini aina 14€ plo/laseittain 2,5€! K-20 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Linnankatu 17 / TI-LA 21-04 www.dynamoklubi.com Tiistaista lauantaihin DJ klo 04 asti Joka toinen keskiviikko Poppivelvollisuus! Torstaisin YouTubeJukeboxi Yläkerta auki aina pe & la! Joka sunnuntai klo 20 AVOLAVA open mic Sunday with Oskari Ruohonen! Maksullisille keikoille sisään ilmaiseksi ennen klo 20. PE 10.4. IIDA UMPIKUJA (22:15) + SAMI KUKKA & MAIJA LOUKOLA (21:15) + VALMISTUSVIRHE AND HIS ERRORS (20:30), 3 € + DJ Jarg Macaulay LA 11.4. Klo 21: DJ Esko Routamaa KE 15.4. Höpönassu 2015sketsihahmokilpailu, 1. välierä, liput 5 € + DJ Ollimaine Jäbä TO 16.4. Höpönassu 2015sketsihahmokilpailu, 2. välierä, liput 5 € + DJs Arvaja & Mander PE 17.4. SMALL HOUSES (US) (22:00) + OCHRE ROOM (21:00) + DJ Sundae Girl LA 18.4. Klo 20: Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidetapahtuman teosjulkistusklubi! + DJ Ricardo PE 10.4. YONA (22:00) liput 10/12€ 23:00 DJs Vera Wolf & J. Thriller UP: DJ Josef Matula, 0€ klo 21 alkaen LA 11.4. DOWN: DJ Fog UP: DJs Miklos & Jurek Molempiin kerroksiin klo 24 -> 4 € KE 15.4. POPPIVELVOLLISUUS -baarivisa, ovet 19:30, visa klo 20:00 23:00 DJ Kulmisjärvi, vapaa pääsy TO 16.4. JAAKKO EINO KALEVI + ANNIINA AUF Ovet 20:30, liput 7 € 22:30 YouTubeJukeboxi, vapaa pääsy PE 17.4. DOWN: DJ Jouni Kätteine UP: DJ Kimito Diskotek, vapaa pääsy LA 18.4. TUNDRAMATIKS +MURSUSIKARI Ovet 21:00, liput 7€ PE 24.4. VILD-klubi: BLACK LIZARD + 8 ½ + SOFA SUNDAY Ovet 20:30, Liput 6 € LA 25.4. IISA + LAKE JONS, 8/10 € TO 30.4. Dynamon vapputanssit! YAKUZI PATO+ HERMANNI TURKKI Ovet 21:00 Liput 6 € Aina maanantaisin klo 20:00 MONDAY JAZZ HAPPENING + Open Jam Session! PE 10.4. Humalistonkatu Heat! DJ Ionik, vapaa pääsy LA 11.4. klo 21:00 Club Sol -salsaklubi, DJ Puma 01:00 Floetry In Potion: djsucks! Vapaa pääsy PE 17.4. Secret Comedy Club Ovet 19:30, showtime 20:00, liput 10€/8€ opisk. (8Raita & Tiketti) 23:00 The Big Spectrum: Dj Esko Routamaa, vapaa pääsy LA 18.4. Monkin' Saturday Special: ALEKSI RANTA GROUP Ovet 20:30, showtime 21:00, liput 10€/8€ opisk. (8Raita & Tiketti) 23:00 Jazziest! DJ Fuusio, € PE 24.4. Live Jazz Friday at Monk: NIKLAS WINTER TRIO Ovet 20:30, showtime 21:00, liput 10€/8€ opisk. (8Raita & Tiketti) 23:00 Lavasoul: DJs Gismo & Dr. Ed Lion, vapaa pääsy LA 25.4. Candy Carousel Company presents: THE BRLSQ GAME’S ON! Ovet 21:00, show 22-24, liput 11 €, ennakot 8raidasta 9 € 24:00 Music Takes Me Up! DJ Super-Sakari, vapaa pääsy
3 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 Koppibileet ovat omien opiskelumuistojeni ydintislettä: siellä on juotu kiljua, laulettu, askarreltu ja väitelty intuitionvastaisista representaatioista. Koppi on ollut opintieni ainoa pysyvä tila, yhteisön kokoaja ja kaiken kiinnostavan keskus. s. 6 NUMERO 4/2015 10.4.2015, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 85. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 PÄÄToimiTTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Aleksi Malinen & Susanne Salmi, tyl-toimittaja@utu.fi KAnsiKuvA Aleksi Malinen ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 4/2015 10 12 24 4 Turkulaisyliopistot ovat jo yhdessä 5 Jellonaa pataan ja vaalivoittoon 6 Jantso Jokelin ylistää Koppia 8 Perustulo ei sytytä valtapuolueita 10 Apurahaa voi saada miljoonia, muttei kuka vain 12 Saana-Maria Inkilä ajaa vegaanista Suomea 16 Ateismi voi tappaa 20 Vaalikampanjointi on hulluutta joka toimii 24 Muovattavana suomalainen mies 28 Mykkä hirviösirkus viiltää 29 Sufjan laulaa äidistään, ja me kuuntelemme 30 Kokeile juoksua, germaania tai norsua BAR TOIMISTON PAREMPI LOUNAS: OLUT 0,4 l / LIMU 0,5 l + MAKKARAPERUNAT KARHU 0,4 l CROWMOOR 0,3 l LONKERO 5,5 0,3 l YHT. 790€ 290€ 340€ BAR TOIMISTO Kaskenkatu 3 Avoinna joka päivä 9-02 www.bartoimisto.fi OPISKELIJAT HUOMIO!
4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 uomen vanhimman kaupunkiasutuksen paikkaa ei ole pilattu hypermarketilla. Tuomiokirkon taustalla lepää uljaasti yhtenäinen yliopistokampus muistuttamassa kaikkia ohikulkijoita siitä, mille perustalle hyvinvointimme todella on rakennettu. Tarkkaavaisimmat ennättivät toki jo älähtää. Miten niin yhtenäinen – kampuksiahan on kaksi! Toki, mutta Åbo Akademin ja Turun yliopiston rajaa on vaikea maastosta paikantaa. Molempien julkisivussa pittoreskit tsaarintalot vuorottelevat tehokkuuden betonimuurin kanssa. Mikäli valtion korkeakoulupolitiikka ei muutu radikaalisti, tullaan turkulaisyliopistojen yhdistämisestä lähivuosina keskustelemaan. Varsinaissuomalaiseen tapaan prosessista tullee hidas ja tilkkuinen. Puhe alkaa kabineteissa ja tuodaan henkilökunnalle ja opiskelijoille niin myöhään, että kapinamieliala on taattu. Vaihtoehtoisesti voisimme tehdä kaiken kerrankin aivan toisin: ruohonjuuritasolta lähtien, avoimuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuen. Kahden yliopiston riemumielinen syleily voisi parhaassa tapauksessa vapauttaa tutkimuksen rahoituksen kurimuskierteeltä ja taata vahvan ja vakavasti otettavan turkulaisen akateemisuuden vuosikymmeniksi eteenpäin. Käytännön tasolla pienet oppiaineet voitaisiin pelastaa ja koulutustarjontaa monimutkaistavat himmelimallit torpata. 25 000 opiskelijan talolla olisi mukavasti sananvaltaa, eikä se tarvitsisi erillisiä kandihautomoita ympärilleen. Kaikki yliopistoopiskelijat voitaisiin pitää saman mäen liepeillä. Mistä kaikki sitten oikein kiikastaa? Rahasta ja perinteistä toki, mutta ennen kaikkea kielestä. Kielikysymys on kiperämpi Åbo Akademille, jonka ytimessä on suomenruotsalaisen sivistyskulttuurin varjelu. Myös Turun yliopistolla toisen kotimaisen kanssa piisaa päänvaivaa: pakolliset kieliopinnot eivät saa keskiverto-opiskelijaa kiljahtelemaan – ainakaan riemusta. Kieliasiaan ei silti kannata jumiutua, sillä isossa talossa olisi tilaa aidolle kaksikielisyydelle. Mallia on kokeiltu Helsingissä menestyksekkäästi 1850-luvulta alkaen. Molemmat turkulaisyliopistot myös tarjoavat jo nyt reippaan määrän opetuksestaan englanniksi. Käytännössä kyseessä olisi kolmikielinen kansainvälinen tutkimusyliopisto, jossa opetusta ja tutkimusta tehtäisiin monikielisesti. Samalla kulttuurien välinen kanssakäyminen leviäisi vahvemmin omankin kaupungin puitteissa. Uuden suuryliopiston nimestä toki väännettäisiin pitkään ja hartaasti. Ehdotan ratkaisua, jonka hyväksymisen ei pitäisi tehdä liian kipeää: Turun yliopisto – Åbo Akademi. S Kimpassa Pääkirjoitus Lauri Hannus, päätoimittaja Twitter: @laurihannus Kerron teille nuoresta miehestä, joka tippui avoimeen kannustinloukkuun. Kutsutaan miestä nimellä Markus. Markuksen haaveena oli aloittaa oikeustieteen opinnot lukion jälkeen. Hän luki tunnollisesti pääsykokeisiin, mutta sisäänpääsy jäi parista pisteestä kiinni. Markus ajatteli, että eihän se välivuosi niin paha asia ole, sillä moni muukin jää ensimmäisellä yrittämällä rannalle. Markus oli kirjoitusten jälkeen keväällä mennyt töihin rakennustyömaalle. Hän ajatteli, että saa ainakin kerättyä pienen pesämunan ennen kuin aloittaa opinnot. Epävarman taloustilanteen vuoksi työt loppuivat jo alkusyksystä. Markus joutui hakemaan työmarkkinatukea. Markus päätti aikansa kuluksi suorittaa muutaman kurssin avoimessa yliopistossa. Kolmen kuukauden kuluttua TE-toimistosta tuli lappu kotiin. Markus oli opiskellut liikaa ja työmarkkinatuki katkaistiin heti. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi toimeentulotuki. Markus teki oman johtopäätöksensä. On fiksumpaa jäädä kotiin juomaan edullista lager-olutta ja katselemaan pienen budjetin tosi-tv -ohjelmia kuin opiskella. Kaikki eivät saa opiskelupaikkaa ensimmäisellä yrittämällä. Siinä ei ole mitään väärää. Ihmiset jäävät työttömiksi. Se ei ole ihanteellista, mutta siihen ei myöskään ole yksinkertaista ratkaisua. Se, että opiskelusta rangaistaan, on väärin. Siihen on myös yksinkertainen ratkaisu. Lopetetaan rankaiseminen. Poliitikot puhuvat kauniisti syrjäytymisen ehkäisystä ja nopeammasta työelämään siirtymisestä. Nykyinen järjestelmä ei ole linjassa näiden tavoitteiden kanssa. Soitin Työja elinkeinoministeriöön. Heidän linjansa on selkeä. Yli viisi opintopistettä kuussa tarkoittaa työmarkkinatuen katkaisua. Kysyin kaikkien eduskuntapuolueiden kantaa asiaan. Selvisi, että poliitikkojen keskuudessa on varsin laaja konsensus siitä, että kannustinloukku tulisi purkaa. Tällä kertaa kyse ei ole edes rahasta, ja ainakin vaalien alla löytyy poliittista tahtoa. Voisi siis olettaa, että seuraavalla vaalikaudella tapahtuu muutos. Jos ei, niin silloin joku puhuu paskaa tai jättää duuninsa hoitamatta. Toimitukselta avoin KannustinlouKKu Sakari Muurinen Twitter: @SMuurinen Kirjoittaja on yleisen historian opiskelija, joka vietti välivuoden työskennellen polkupyöräkorjaamolla.
5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 Puolustuspuhe Viime aiKojen voimakkain mantra on Keskustan tuleva vaalivoitto. Sitä siivittämään puolue on tilannut vaalisloganiaan hyödyntävän tusinaiskelmän ja musiikkivideon, jossa seikkailee leijonapukuinen hahmo – Suomen leijona. Video on kuitenkin kerännyt korkeista tuotantoarvoistaan huolimatta vähän katselukertoja, joten keskustamielinen Tylkkäri tekeekin kaikkensa, jotta asia saadaan korjattua. Suomen leijona on tämän kuukauden menestyjä. Videon alussa heräämisvaikeuksista ja ilmeisesti työttömyyden aiheuttamasta masennuksesta kärsivä jalopeura marssii kunnon kansalaisen tavoin Pasilan TE-toimistoon torjumaan laman yötä, koska taivaalla näkyy valoa, kun yhdessä tehdään työtä. Ja kun laitetaan Suomi kuntoon, sehän antaa myös työtä kaikille. Ja istuu oikeudentuntoon. Duunia ei kuitenkaan löydy, joten jellona tyytyy nakkelemaan kiviä hyiseen mereen. Esplanadin puistossa tulee vielä kaaduttua perseelleen pukumiehen töytäisemänä, ja jostain ilmaantuu paikalle kaksi iPhonea pitelevää kättä tallentamaan pilkan internetin ATK:hon. Modernin elämän murheita, ymmärrättehän. Mutta ei enää arvojen myyntiä, muuten kärsii yhteiskunta. Uudestaan, tällä kertaa kuntoilijoiden edessä kaatuva leijona saa apua ja kaupanpäälliseksi vielä uudet kollarit. Nyt lähtee, Suomi kuntoon! Masennus on kaikonnut, ja leijona puskeekin loput videosta lenkkiä. Toisiimme kun vain luotamme, häipyy pois nyt laman häivä. Kadun poskeen sammahtanut Audikin saa uutta virtaa, kun leijona tuuppaa sen matkaan. Suomi kuntoon! Lopussa bailataan iltahämärässä ja loikataan kohti avaruutta. Suomi kuntoon, ja college-elvytystä kaikille! Puolustus: Vuonna 2013 oikeusministeriön asettama nettiäänestystyöryhmä luovuttaa loppuraporttinsa lähiaikoina tulevien hallitusneuvottelujen käyttöön. Tarkoituksena on edistää perustuslaissa turvattujen vaalija osallistumisoikeuksien toteutumista luomalla uusi äänestystapa nykyisen ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyksen rinnalle. Väliraportissa 06/2014 työryhmä ehdotti, että nettiäänestys otettaisiin käyttöön neuvoa-antavissa kunnallisissa kansanäänestyksissä. Järjestelmä olisi osa oikeusministeriön demokratiaverkkopalveluja ja kuntien käytettävissä korvauksetta. Työryhmän mielestä tässä vaiheessa ei ole tarkoituksenmukaista selvittää nettiäänestyksen käyttöönottamista vaaleissa. Tekninen vuoropuhelu osoitti, että yksikään esitellyistä järjestelmistä ei sovellu käytettäväksi Suomen vaaleissa. Lisäksi Suomessa on edelleen epäluottamusta sähköisiä äänestystapoja kohtaan vuoden 2008 kokeilun seurauksena. Koska kansalaisten luottamus järjestelmää kohtaan on keskeisintä nettiäänestyksen onnistumiseksi, työryhmä esittää nettiäänestyksen kokeilua kunnallisissa kansanäänestyksissä myönteisten kokemusten kerryttämiseksi. Kunnallisissa kansanäänestyksissä on matalampi kynnys nettiäänestykselle, koska kansanäänestykset ovat neuvoa-antavia ja käytössä on jo kirjeäänestys. Virossa nettiäänestys on vuodesta 2005 alkaen ollut ainoana valtiona kaikkien äänioikeutettujen käytettävissä. Ranskassa ja Sveitsissä nettiäänestys on rajatusti käytössä. Lisäksi useat valtiot ovat järjestäneet nettiäänestyskokeiluja. Nettiäänestys on maailman mittakaavassa edelleen harvinaisuus eikä sen nopea yleistyminen vaikuta todennäköiseltä. Kirsi Pimiä Nettiäänestystyöryhmän puheenjohtaja Kuukauden menestyjä Palstalla esitellään voitokkaita ihmisiä Palstalla annetaan vastaamisen mahdollisuus Syyte: Sähköisen äänestysmahdollisuuden puuttuminen saa Suomen näyttämään takapajulalta. Vaikka monet julkiset palvelut ovat sähköistyneet, äänestäminen tehdään vielä perinteiseen tapaan kirjoittamalla numero paperilapulle, joka leimataan ja suljetaan kuoreen. Nokialla itseään teknologiayhteiskunnaksi brändännyt entinen matkapuhelinmaa kokeili sähköistä äänestämistä vuoden 2008 kunnallisvaaleissa kehnoin tuloksin. Ongelmaksi muodostui se, etteivät kaikki äänet kirjautuneet systeemiin. Lopulta kokeilusta luovuttiin ja ajatus modernista, sähköisestä äänestämisestä haudattiin vuosiksi. Jostain ilmaantuu paikalle kaksi iPhonea pitelevää kättä tallentamaan pilkan internetin ATK:hon. Modernin elämän murheita, ymmärrättehän. Suomen Ke SK uS ta
6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 opisKelijahuoneblues Kolumni ValmiStun tänä KeVäänä maisteriksi folkloristiikasta, enkä yhtään liian aikaisin. Lisäaika on käytetty, opintotuet kupattu ja tarroja liimattu sinisen kortin jokaiselle neliösenttimetrille. Tahtomattakin olen alkanut tehdä jonkinlaista tilinpäätöstä opiskeluvuosista. Mitä tästä kaikesta jää käteen? Parhaat muistot eivät luonnollisesti liity homeisiin (kirjaimellisesti) luentosaleihin. Ne liittyvät keskusteluihin, naamiaisiin, ekskursioihin, suudelmiin, jatkoihin ja maljapuheisiin. Kaikkeen, missä ihmiset ovat kohdanneet ja jakaneet hetken. Kun tulin yliopistoon, kulttuurintutkijoilla oli Fennicumilla kahvihuone, josta löysi aina juttuseuraa, vertaistukea tai oluelle lähtijöitä. Ilman vaatimatonta opiskelijahuonetta olisin luultavasti useita ystäviä ja kokemuksia köyhempi. Kun lähden yliopistosta, kulttuurintutkijoilla on Sirkkalan kasarmin nivelosa. Se ei oikeastaan ole huone vaan aula, jossa ei saa puhua viereisen salin luentojen aikana. En istu siellä koskaan. On vaikea avata pienen opiskelijahuoneen merkitystä ulkopuoliselle. Siellä istuu aina myös hiljaisempia ihmisiä – niitäkin, joiden tietää kärsivän yksinäisyydestä tai masennuksesta. Kahvitilaan uskaltautuvat myös vanhempien sukupolvien opiskelijat, joita ei parikymppisten bileissä näy. Ylioppilastalon remontissa vastaavat tilat katoavat muun muassa Lexiltä, Kannalta, P-Klubilta ja Kritiikiltä. Ylelliset tilat ovat hiponeet etuoikeutta. Tilan koolla tai hienoudella ei kuitenkaan ole merkitystä. Sen tarkoitus on taata kaikille mahdollisuus arkipäivän sosiaalisuuteen. Samassa saneerauksessa häviää myös Koppi, joka on palvellut kulttuurintutkijoiden bile-, harrastusja kokoustilana yli 20 vuotta. Koppibileet ovat omien opiskelumuistojeni ydintislettä: siellä on juotu kiljua, laulettu, askarreltu ja väitelty intuitionvastaisista representaatioista. Koppi on ollut opintieni ainoa pysyvä tila, yhteisön kokoaja ja kaiken kiinnostavan keskus. Näin monen ainejärjestötilan joutuminen samanaikaisesti saneeraukseen pakottaa pohtimaan tilannetta, jossa monet opiskelijat ovat olleet jo vuosikausia. Tilojen järjestäminen ei ole yksin yliopiston, TYYn, TYSin tai ainejärjestöjen velvollisuus. Sen pitäisi olla kaikkien yhteinen tehtävä. Tilaongelma on vain osasyy siihen, miksi lähden yliopistosta jyvä hampaankolossa. Lyhytnäköinen lainsäädäntö vie opiskelua jatkuvasti kohti tehotuotantoa. Kiire ja paine korostavat yksilöllisyyttä ja kapea-alaista ajattelua. Pian mikään ei pidä yhteisöä koossa edes taukotilan vertaa. Eikä kukaan kerro vitsiä Lacanista pohjaan palaneen sumpin ääressä. Ylelliset tilat ovat hiponeet etuoikeutta. Tilan koolla tai hienoudella ei kuitenkaan ole merkitystä. Sen tarkoitus on taata kaikille mahdollisuus arkipäivän sosiaalisuuteen. Jantso Jokelin Kirjoittaja on muusikko, toimittaja ja kirjailija, joka luulee olevansa erakko. Li Anderssonin tukiryhmä 134 L VE #elvytys #ympäristö #koulutus #feminismi #perustulo Mak saja Ville Niinistön tukir yhmä ÄÄNELLÄSI • Parannetaankokoaikaisenopiskelun mahdollistavaaopintotukea • Taataanmaksutonkoulutus kaikilletulevaisuudessakin • Turvataanyliopistojenriittäväperusrahoitus • Annetaanhenkilökunnalletyörauha javahvistetaanitsehallintoa Nyt jos koskaan Vihreät De Gröna Ville Niinistö 122
7 119 Puhdas luonto, hyvinvoiva opiskelija, vahvempi demokratia Saara Ilvessalo Kestäviä ratkaisuja Maksaja Saara Ilvessalon tukiryhmä nyt jos koskaan Vihreät De Gröna saarailvessalo.net KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1.5.-31.8. Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ Soluasunnot: 215-295€/kk/ asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133, latokartano@helsinki.fi www.latokartanonyokyla.fi
8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 eduSKunnaSSa Kaatunutta opintotuen rajaamista ei tultane esittämään seuraavalla vaalikaudella. Tylkkärin kyselyn mukaan kaikki eduskuntapuolueet lukuun ottamatta kokoomusta ja Muutos 2011:ta vastustavat rajaamista yksiselitteisesti. Muutoksella ei ole asiaan kantaa. Kokoomuskaan ei ole esittämässä rajausta lähitulevaisuudessa. ”Ei nyt. Asia oli esillä hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassa, mutta se tarvitsi vielä lisäselvityksiä sekä vaikuttavuusarviointia", sanoo kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb. Toinen laajan yhteisymmärryksen saanut kysymys oli opiskelijoiden tulorajojen nosto. Kaikkien eduskuntapuolueiden mukaan rajaa voidaan tarkistaa ylöspäin. Varautuneimmin asiaan suhtautuivat vihreät ja vasemmistoliitto. Molemmat kokivat opiskelijoiden sosiaaliturvan kehittämisen tulorajoja tärkeämmäksi. Kaikki puolueet olivat myös yksimielisesti nykyisen YTHS-järjestelmän säilyttämisen puolesta. ”YTHS:n palvelut on saatettava tasapuolisesti ammattikorkeakouluja yliopisto-opiskelijoille. Tämän toteuttamiseksi on rahoitusmallia tarkasteltava kokonaisuutena”, huomauttaa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen. perustulolla vaisu Kannatus Nykyisistä eduskuntapuolueista vahvimmin perustulon puolesta liputtavat vihreät ja Vasemmistoliitto. Huomionarvoista on, että jokaisella puolueella on oma käsityksensä perustulon laajuudesta ja mahdollisesta toteutuksesta. ”Meidän mallissamme opiskelijat, työttömät ja takuueläkeläiset saisivat vielä perustulon päälle pienen lisän, jotta perusturva riittäisi elämiseen”, sanoo Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Vihreiden perustulomalli sisältäisi 560 euroa verotonta ja vastikkeetonta tuloa kuukaudessa kaikille täysi-ikäisille. Vihreiden mukaan kyseinen malli parantaisi erityisesti opiskelijoiden ja väliinputoajien asemaa. Keskija suurituloisilta summa verotettaisiin pois. ”Tämä parantaisi täysipäiväisen opiskelun mahdollisuuksia, jolloin myös valmistuttaisiin suunnitelmallisesti”, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. Suurten puolueiden keskuudessa perustulo ei nauti järin suurta suosiota. Kaikkein jyrkimmin ajatusta vastustavat kokoomus ja SDP. ”Demareille on tärkeä periaatteellinen lähtökohta, että toimeentulo perustuu työntekoon”, sanoo SDP:n sivistystyöryhmän puheenjohtaja Ilkka Kantola. Stubb puolestaan toteaa, että opintotukea on kehitettävä siten, että se palkitsisi nykyistä nopeammasta valmistumisesta. Keskusta olisi valmis perustulon alueellisesti tai tiettyyn väestöryhmään rajattuun kokeiluun. ”Asiassa ei päästä eteenpäin, ellei ryhdytä kokeilemaan. Nyt on liian aikaista ottaa kantaa siihen, mitkä ne lopulliset kokeilut ovat. Opiskelijoiden mahdollisuus on kyllä mielenkiintoinen kysymys”, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. Perussuomalaiset ovat suhtautuneet perustuloon opiskelijan vaaliopas Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat valmiita nostamaan opiskelijoiden tulorajoja, mutta perustulo jakaa mielipiteitä. Ajatus opintotuen rajaamisesta on unohdettu. teksti: sakari muurinen / kuvitus: konsta hormia
9 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 epäilevästi. Perussuomalaisten koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Kimmo Kivelä sanoo, että puolue ei kuitenkaan aio sulkea mitään pois. Muista puolueista RKP ja kristillisdemokraatit ovat vastustaneet perustuloa. Muutos 2011 haluaisi perustulosta kansanäänestyksen, mutta suhtautuu ajatukseen myönteisesti. Tiivistettynä voisi sanoa, että toteutuessaan perustulo ulottuisi myös opiskelijoihin, mutta poliittisien tilanteen huomioon ottaen uudistuksia tällä saralla saadaan vielä odottaa. suuret haluavat luKuKausimaKsuja EUja ETA -alueiden ulkopuolelta saapuvien opiskelijoiden lompakko tulee Tylkkärin kyselyn valossa kevenemään tulevaisuudessa. Kaikki suuret puolueet ovat myöntyväisiä ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuille. SDP:n sisällä asiasta ollaan väännetty, mutta viime kesän puoluekokous linjasi, että maksuja voidaan periä. Sekä SDP että keskusta jättäisivät maksujen asettamisen oppilaitosten päätettäväksi. Perussuomalaiset ja kristilliset puolestaan haluaisivat koulutuksen osaksi kehitysapua. ”Voisimme esimerkiksi kehitysapuna kouluttaa vaikkapa putkimiesten opettajia Afrikkaan”, perussuomalaisten Kivelä ehdottaa. Myös Muutos 2011 on puoltanut voimakkaasti lukukausimaksuja. Puolueen puheenjohtaja Jari Leino sanoo, että lukukausimaksut voitaisiin myöhemmin hyvittää verotuksessa. RKP, vihreät ja Vasemmistoliitto ovat vastustaneet lukukausimaksuja. ”Suomessa tutkinnon suorittavat ulkomaalaiset opiskelijat tuovat tervetullutta lisäosaamista yhteiskuntaamme ja ovat osa koulutettua työvoimaamme”, tiivistää RKP:n puheenjojtaja Carl Haglund. tutKimus Kaupan? Kokoomus on puolueista innokkain tuomaan elinkeinoelämän vahvemmin mukaan yliopistoihin. ”Yliopistot on valjastettava nykyistä vahvemmin palvelemaan ympäröivää yhteiskuntaa esimerkiksi tutkimustulosten paremman kaupallistamisen kautta”, sanoo Stubb. Myös RKP ja keskusta ovat sitä mieltä, että elinkeinoelämän roolia voidaan lisätä. Esimerkiksi keskusta haluaisi viedä tohtorikoulutettavia PK-yrityksiin. SDP, kristilliset ja perussuomalaiset suhtautuvat kaupallistamiseen varovaisen myöntyvästi. Toisaalta elinkeinoelämä tuo paljon kaivattua rahaa, mutta tutkimuksen riippumattomuus ja yliopistolaitoksen autonomia huolestuttavat. ”Kyllä vuorovaikutusta pitää olla. Meillä on kuitenkin sivistysyliopistoihanne, joten emme hyväksy sitä, että yliopistoja kehitetään ensisijaisesti liikeelämän ehdoilla”, sanoo Kivelä. Kaikkein varauksellisimmin elinkeinoelämään suhtautuvat vihreät ja Vasemmistoliitto. ”Jos hyvin lyhytnäköisten elinkeinoelämän tarpeiden perusteella aletaan suunnitella koulutusta ja tutkimusta, niin se tekee tästä tempoilevaa ja lyhytjänteistä”, sanoo Niinistö. •
10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 Viime Vuoden tammikuussa Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska näppäili puhelintaan tylsän palaverin takarivissä, kun hän sai sähköpostia. Viesti oli Euroopan tutkimusneuvostolta, ERC:ltä. Siinä onniteltiin 1,88 miljoonan euron apurahasta. ”Oli aika vaikeaa pysyä rauhallisena. Palaverin päätyttyä tuuletinkin sitten ihan kunnolla. Sen jälkeen mentiin labraan juhlimaan.” Samaan aikaan toisaalla Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erola oli lähdössä vanhempiensa luokse Lahteen. Ennen lähtöä Erola tarkisti vielä sähköpostinsa. Siellä odotti samanlainen onnitteluviesti ERC:ltä. ”Oikeastaan tajusin kunnolla mistä oli kyse vasta sitten, kun tulin reissusta takaisin. Että ei hitto, tämä olikin aika hyvä juttu.” tutKijoiden michelin-tähti ERC:n liki kahden miljoonan euron Consolidator Grant -apuraha (CoG) myönnettiin tammikuussa 2014 kaikkiaan 312 tutkijalle. Heistä neljä työskentelee Suomessa: Ivaskan ja Erolan lisäksi yksi Jyväskylän yliopistossa ja yksi Aalto-yliopistossa. ”Rahoituksella on tutkijoille suuri merkitys. Se mahdollistaa pitkäjänteisen tutkimuksen ja on kilpailuvaltti erilaisten virkojen hakemisessa ulkomailla. Vastaavan kokoista rahoitusta ei ole Suomessa tarjolla”, tiedeasiantuntija Maiju Gyran Suomen Akatemiasta kertoo. ERC-apurahoja pidetään Euroopan arvostetuimpina tutkimusapurahoina. ”Ne ovat ikään kuin tutkijoiden Michelin-tähtiä”, Ivaska naurahtaa BioCityn neljännen kerroksen työhuoneessaan. Viisivuotiset CoG-apurahat on tarkoitettu uransa keskivaiheilla oleville ansioituneille tutkijoille. Hakukriteereissä mainitaan sellaisia sanoja kuin ”innovatiivisuus”, ”huippuosaaminen” ja ”uraauurtava”. Apurahojen keskeisin periaate onkin tukea täysin uudenlaista tutkimusta. Viime vuonna CoGrahoitus myönnettiin muun muassa tulivuorenpurkauksia ennustavan geokemiallisen kellon kehittämiseen sekä pimeän materian ja pimeän energian vaikutusten tutkimiseen gravitaatioteorian kannalta. ”Se ei riitä, että tekee samanlaista tutkimusta kuin muut, mutta paremmin. Pitää olla joku koukku”, Erola kertoo työhuoneellaan Publicumissa, niin ikään neljännessä kerroksessa. Sekä Ivaskan että Erolan koukku oli uuden kysymyksen kysyminen tutun aihepiirin sisällä. Erolan aihe on sosiaalisen aseman periytyminen. Tutkija lähestyy sitä kehittelemänsä kompensaatioajatuksen kautta. ”Ihmiset kompensoivat puuttuvia perhetaustaresurssejaan, kuten vanhemman kuolemaa muilla resursseilla, esimerkiksi ilmaisella koulutuksella. Tutkin mikä tällaisen kompensaation merkitys on sosiaalisen aseman periytyvyydessä eri yhteiskunnissa”, Erola kertoo. Ivaska tutkii syöpäsolujen leviämistä. Tutkija ryhmineen pyrkii selvittämään, kuinka solun tarttumisreseptorit osallistuvat syövän etäpesäkkeiden lähettämiseen ja syövän muuttumiseen pahanlaatuisemmaksi. ”Solun pinnalla toimivia reseptoreja on tutkittu 25 vuotta. Nyt tutkin, mitä reseptorit tekevät solun sisällä.” mitä Kahdella miljoonalla saa? CoG-apurahojen hakeminen on työlästä: prosessi kestää lähes vuoden ja sisältää kaksi arviointikierrosta sekä haastattelun. Kaikissa vaiheissa osa hakijoista tiputetaan pois. ”Perusoletuksena pitäisi aina olla se, ettei apurahahakemus tule tuottamaan tulosta. Se pätee oikeastaan kaikkeen tieteellisen toimintaan”, Erola sanoo. ERC-rahoitus on harvojen herkkua, mutta vielä harvemmassa ovat ne, joille rahoitus on myönnetty kahdesti. Ivaska on yksi heistä. Viisi vuotta sitten hän sai ERC:ltä uransa alkuvaiheessa oleville lupaaville tutkijoille myönnettävän Starting Grant -apurahan. ”Ensin ajattelin, että olen siksi vahvoilla myös tämän uuden apurahan hakemisessa. Myöhemmin sain kuulla, ettei ERC-apurahaa ole tapana antaa kahta kertaa samalle henkilölle. En kuitenkaan luovuttanut, korkeintaan sisuunnuin entisestäni”, Ivaska kertoo. Kun tieto Erolan ja Ivaskan poikkeuksellisista apurahamiljonäärit Euroopan tutkimusneuvosto myönsi viime vuonna kahdelle turkulaistutkijalle yhteensä liki neljän miljoonan euron apurahat. Sellaisilla rahoilla saa oman tutkimusryhmän ja vaikutusvaltaa yliopistolla, mutta ei uutta venettä. teksti: JoeL haaPamÄki / kuva: Lauri hannus
11 CoG-apurahoista levisi, yliopiston käytävillä alettiin kuiskia äkkirikastuneista ökytutkijoista. Erola muistuttaa, etteivät apurahat ole tutkijoiden vapaasti käytettävissä. ERC tekee apurahan saaneille säännöllisiä tilintarkastuksia. ”Ei pääse ostamaan veneitä eikä autoja, valitettavasti”, Erola nauraa. Mutta mitä kahdella miljoonalla sitten saa? Vastaus on hieman tylsä: työntekijöitä ja tutkimustyökaluja. Erola on rekrytoinut tutkimusryhmäänsä niin senioritutkijoita, post doc -tutkijoita kuin väitöskirjan tekijöitäkin. Valtaosa CoG-rahoituksesta menee heidän palkkoihinsa. ”Raha helpottaa myös tutkimusaineistojen ja tutkimusvälineistön hankintaa. Lisäksi pystymme matkustamaan erilaisiin konferensseihin ja olemaan yhteistyössä haluamiemme tahojen kanssa.” Myös Ivaskan rahoituksella maksetaan yli kymmenhenkisen tutkimusryhmän palkkoja. Suurin menoerä muodostuu kuitenkin tutkimusvälineistöstä, ”erilaisista liuoksista ja laitteista”. ”Tämä on vähän kuin ruoanlaittoa. Hommasta ei tule mitään, jos ei ole kunnon raaka-aineita ja välineitä. Ja kunnon raaka-aineet sekä välineet maksavat.” Biolääketieteen alalla tutkimus on paitsi kallista myös aikaa vievää. ”Korkealaatuista tutkimusta ei kerta kaikkiaan saa valmiiksi vuodessa eikä kahdessa. CoG:n kaltainen pidempi apuraha antaa mahdollisuuden tehdä jotain aidosti kunnianhimoista ja käänteentekevää.” Erolan mukaan sosiologinen huippututkimus ei välttämättä tarvitse suurta rahoitusta taakseen. Samalla hän kuitenkin myöntää suhtautuvansa rahoituksella tuettuun tutkimukseen intensiivisemmin. Apuraha, varsinkin melkein kahden miljoonan euron suuruinen, velvoittaa tietyntasoiseen suoritukseen. ”Jos tällainen rahoitus myönnetään, odotetaan läpimurtotutkimusta. Haluan olla luottamuksen arvoinen.” monipuolinen laatumittari Erolan apuraha on ensimmäinen sosiaalitieteille myönnetty CoG-rahoitus Suomessa. Tutkija näkee, että apurahan haussa aikaisempi menestys on paras takuu tuleville onnistumisille. Ennen ERCrahoitusta Erola työskenteli pitkään Suomen Akatemian ja erilaisten säätiöiden apurahoilla. ”Ajattelen niin, että koko ajan pitäisi olla rahoitushakuja meneillään. Kun tämä nykyinen loppuu, alan varmaan samantien hakea uutta”, hän virnistää. Sekä Erola että Ivaska korostavat apurahojen olevan muutakin kuin tutkimuksen tekoa helpottavia tukia. Apurahojen avulla on esimerkiksi mahdollista arvioida omaa työtään objektiivisesti. ”Jos apurahoja saa, tietää tekevänsä jotain oikein”, Erola sanoo. Etenkin jos kyse on ERC-apurahoista. ”Euroopassa on hyvin vähän koko mantereen laajuisia, yleisesti hyväksyttyjä laatumittareita tutkimukselle. ERC-rahoitus on sellainen, sen arvon tunnustavat kaikki”, Ivaska kertoo. Apurahat vaikuttavat myös yliopistoon, sen yksiköihin ja opiskelijoihin. Erolan mukaan apurahojen avulla tulee paremmin kuulluksi yliopiston sisäisessä päätöksenteossa. ”Suuren apurahan vastaanottaminen madaltaa tutkijan kynnystä osallistua keskusteluun yliopiston ja sen yksiköiden kehittämisestä. Se auttaa argumentoimaan oman tieteenalan puolesta neuvotteluissa yliopiston strategisista vahvuusalueista.” Erolan tutkimusryhmän ensimmäinen laajempi osatutkimus on parhaillaan arvioitavana ja kolme seuraavaa tuloillaan. Tutkija uskoo, että varsinainen tutkimus on valmis ajallaan, neljän vuoden kuluttua. Odotukset sen suhteen ovat korkealla. ”Toivon, että tutkimus tulee lopulta näkymään yliopistomme pärjäämisenä kansainvälisissä arvioissa. Nyt meillä pitäisi ainakin olla resursseja nostaa tasoamme.” Erola on toiminut Turun yliopiston sosiologian professorina vuodesta 2012. ERC-tutkimus sitoo tutkijaa niin, ettei oppiaineen ja oppisisältöjen kehittämiseen ole jäänyt entisellä tavalla aikaa. Aivan kokonaan Erola ei ole opettamista lopettanut. Hän toimii parasta aikaa ohjaajana sosiologian graduseminaarissa. ”Samalla pysyy edes pieni tuntuma siihen, millaisia opiskelijoita meillä on. Toivon, että täällä on syntymässä jälkikasvua, joka on innostunut tutkimastani aiheesta. Se olisi koko apurahan ja tutkimukseni tärkein anti akateemiselle yhteisölle.” • Jos tällainen rahoitus myönnetään, odotetaan läpimurtotutkimusta. Haluan olla luottamuksen arvoinen.
12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 Suomalainen puoluekenttä on pysynyt pitkään suhteellisen stabiilina. Kuluvan vuoden aikana kuudentoista rekisteröidyn puolueen pakkaa yrittää hämmentää kaksikin uutta yrittäjää. Kannattajakortteja parhaillaan keräävä Kansallinen Viskipuolue on ”sääntö-Suomea” rusikoiva libertaristien yhteenliittymä. Puoluekentän toinen uusi tulokas pyrkii ravistelemaan suomalaista yhteiskuntaa vielä radikaalimmin. Kevättalven aikana julkisen toimintansa aloittanut Suomen Eläinoikeuspuolue ilmoittaa tavoitteekseen vegaanisen Suomen – siis yhteiskunnan, jossa ei käytettäisi mitään eläinperäisiä tuotteita. Liikkeen tuore varapuheenjohtaja Saana-Maria Inkilä tarpoo vielä kevään ajan Turun yliopiston kampusalueen portaita. Viittä vaille valmiin filosofian maisterin lähikuukaudet ovat kiireisiä, loppusuoralla olevan gradun ja uuden kansanliikkeen vastuuaseman ristipaineessa. Inkilä ei ole aikaisemmin ollut minkään puolueen tai yhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana. Siirtyminen keskiverto-äänestäjästä puolueen varapuheenjohtajaksi on ollut nopea prosessi, jossa ovat vaikuttaneet osaltaan niin oman vakaumuksen vahvistuminen kuin puhtaat sattumatkin. ”Olen ollut vegaanikin vasta kymmenisen kuukautta, ja lisäksi olen meidän puoluetoimijoista nuorin. Ajattelin vielä vähän aikaa sitten hakea gradun jälkeen alani tutkijakoulutukseen, mutta eläinoikeustyö taitaa nyt viedä liikaa aikaa sitä silmällä pitäen.” vailla vaihtoehtoa Saana-Maria Inkilä on rationaalinen vegaani. Hänen puolueensa tekee kaikkensa, jotta sinäkin olisit. Eläinoikeusaktivistin perikuvaa hänestä on vaikeaa tehdä. Rauhallisella äänellä keskusteleva, siro freelancer-kustannustoimittaja tuli vielä opintojensa alkuvuosina vihaiseksi eläinoikeusjärjestöjen valistustyöstä. Hän loukkaantui ilmoitustauluille ja sähköpylväisiin levitellyistä sikatilakuvista nimenomaan aktivisteille, ei tehotuotannolle. aatteellinen herääminen Ulvilasta lähtöisin oleva Inkilä kertoo tunteneensa aina voimakasta yhteyttä eläimiin. Tunne syntyi jo lapsuudenkodissa, missä perheenjäseninä olivat vanhempien lisäksi myös kolme lemmikkikissaa. Aikuisiän asuinkumppanina Inkilällä on saaristosta pelastettu, mökkiläisten oman onnensa nojaan jättämä kesäkissa. Jo lapsena syttyneestä eläinrakkaudesta huolimatta aatteellinen herääminen eläinoikeustyöhön tapahtui vasta aikuisiällä yliopisto-opintojen ja oman lukemisharrastuksen inspiroimana. ”Kuusi vuotta yliopiston moniarvoisessa ympäristössä on pitkä aika, eikä näihin asioihin voi olla törmäämättä humanistisen tiedekunnan opiskelijana myöskään seminaareissa ja kurssikirjojen sivuilla. Mutta yksilö tekee tietysti aina itse ne valinnat, alkaako hän pyöritellä näitä asioita aktiivisesti mielessään ja tehdä niille konkreettisesti jotakin.” Inkilän vakaumus on ehdoton. Hän ei salli itselleen pieniäkään kiellettyjä mielitekoja. Aistin hänen kokevan aiheeseen liittyvän kysymykseni, jos ei suoranaisen hyökkääväksi, niin ainakin hieman yksinkertaiseksi. Veganismi ei anna mahdollisuutta kompromisseihin eläinkunnan tuotteiden kanssa, eikä asialleen omistautunut ihminen sellaisia myöskään halua. ”No siis, sanalla sanoen olen vegaani. Se koskettaa niin ruokavaliota ja pukeutumista kuin kaikkea muutakin. Tietysti mulla on kaapeissa aikoinaan ostettuja nahkaisia vaatteita ja laukkuja. Mutta meidän liikkeen ajatus ei ole syyllistää ketään menneisyydestä, vaan katsoa eteenpäin”, Inkilä hymähtää. Hän on lopen kyllästynyt siihen, että hänen viiteryhmänsä ihmiset sivuutetaan monissa keskusteluissa yliherkkinä sieluina, jotka ovat katsoneet liikaa Leijonakuningasta . ”Vegaaneja syytetään sensitiivisyydestä ja eläinten inhimillistämisestä, mikä on typerää. Kyllä eläinoikeusihmiset ymmärtävät kovin hyvin, että eläimet eivät ole ihmisiä. Lajit ovat erilaisia, mutta me emme saisi riistää ylimielisyydessämme mitään tuntevaa olentoa.” Mainitsen, että oma viisivuotisjaksoni vegetaristina tuntuu jälkikäteen ajatellen lähinnä pitkältä selibaatilta. Tiedostan lihatuotannon ekologis-eettiset ongelmat, mutta myönnän olevani liian hedonisti muuttaakseni kokonaan nykyisiä kulutustottumuksiani. Tiedän myös sen, että monet sekasyöjät kokevat asian samoin. Miten vegaaniaktiivit aikovat kääntää kaltaiseni nahkakengissään viihtyvän ja sisäfileepihvistä nauttivan keskivertokansalaisen pään? Miten he muuttavat marginaali-ilmiön uudeksi normiksi? ”Meidän mielestämme yksilöllä ei ole tarpeeksi hyvää rationaalista argumenttia, miksi hän hyväkteksti: Jaakko mikkoLa / kuvat: aLeksi maLinen
Tietysti mulla on kaapeissa aikoinaan ostettuja nahkaisia vaatteita ja laukkuja. Mutta meidän liikkeen ajatus ei ole syyllistää ketään menneisyydestä, vaan katsoa eteenpäin.
15 sikäyttäisi eläimiä. Lähdemme esimerkiksi Oikeutta eläimille -järjestön tavoin siitä liikkeelle, että jokainen rationaalinen ihminen tekee oikeat valinnat, kunhan hänellä on tietoa saatavilla.” lihantuotannon loppu Veganismi kasvattaa vähitellen suosiotaan erityisesti yliopistokaupungeissa. Eläinten oikeudet lienevät yhtenä vaikuttavana tekijänä jo tuhansien ihmisten äänestyspäätöksessä tämän kevään edusku ntavaaleissa. Vihreiden taustajoukot kosiskelivat Saana-Maria Inkilää asiaan perehtyneeksi ehdokkaakseen. Turkulaisnainen kiitti kunniasta, mutta kieltäytyi nopeasti. Päätöksen tekeminen oli helppoa, sillä perinteinen ympäristöpuolue on muutostahtoiselle naiselle käytännön politiikaltaan liian vaaleanvihreä vaihtoehto. ”Vihreiden puolueaktiivit houkuttelivat kertomalla, että pääsisin puhumaan eläinasioista. Heidän tavoitteensa lihateollisuuden olojen parantamisesta eivät kuitenkaan riitä mulle alkuunkaan. Meidän lähtökohtamme eläinoikeuspuolueessa on se, että tehotuotannon seurauksia ei pitäisi ylipäätään olla olemassakaan”, Inkilä perustelee. ”Minun mielestäni vanhat puolueet käsittelevät näitä asioita aika pintatasolla. Pitää saada aikaan syvempiä muutoksia kuin mihin he pyrkivät.” Nuo ”syvemmät muutokset” tarkoittavat konkreettisesti esimerkiksi turkistarhauksen ja lihatuotannon alasajoa Suomessa pitkällä aikavälillä. Alan kansalaisjärjestöt ovat ajaneet vastaavia tavoitteita jo 1990-luvulta alkaen. Saana-Maria Inkilä tukee periaatteessa kolmannen sektorin vakiintuneiden toimijoiden työtä, mutta suhtautuu kriittisesti niiden käyttämien keinojen tehokkuuteen. Puolue on uudenlainen väylä samoihin tavoitteisiin pääsemiseksi. ”Animalia ja Oikeutta eläimille olivat jo parikymmentä vuotta sitten hyvin varmoja siitä, että veganismin läpimurto toteutuu nopealla aikataululla. Jotenkin se heidän työnsä vain hiipui matkan varrella. Yritämme tuoda tuoreutta tähän keskusteluun.” Puolueen työ keskittyy alkuvaiheessa tietoisuuden lisäämiseen ja suomalaisten kuluttajien omantunnon herättelyyn. Tarkkoja aikatavoitteita vegaaniselle yhteiskunnalle he eivät halua asettaa. ”Voin heittää esimerkiksi, että 50 vuoden kuluttua puolet väestöstä olisi vegaaneja, mutta sellaisen ajatteleminen on vielä kaukaista. Muutos on hidasta, ja haluamme ennen kaikkea tällä hetkellä lisätä keskustelua näistä aiheista.” vihollisKuvia ja sidosainetta Inkilä mainitsi haastattelutapaamista sopiessamme, että arvovaltaiset tahot vastustavat heidän puolueensa perustamista. Väite puoluepoliittisen toiminnan tahallisesta vaikeuttamisesta kuulostaa kovalta suomalaisessa yhteiskunnassa vuonna 2015. Mitä tällaiset viralliset tahot sitten ovat? ”Sanotaan nyt näin, että Suomessa kotimaista maataloustuotantoa lähellä olevilla järjestöillä on aika paljon valtaa”, eläinoikeusnainen maalailee. ”On yrityksiä, joilla on huomattavia varoja käytössään, jos tällaiset projektit halutaan estää. Sen takia olemme halunneet varmistaa, että kaikki pienetkin yksityiskohdat ovat kunnossa. Ettei millään pikkujutulla voida ajaa koko juttua alas.” Varovaisuus näkyy toiminnassa esimerkiksi siten, että julkaisuissa käytetään vain sellaisia lähteitä, joihin voi liittää uskottavaa tutkimustietoa. Mutta miten vastustus on sitten todellisesti näkynyt? ”Eläinoikeuksien eteen työskentelevät ihmiset yritetään aina saattaa naurunalaiseksi. Esimerkiksi Oikeutta eläimille -järjestöstä yritettiin luoda 90-luvulla sellaista kuvaa, että siellä on toimijoina vain syrjäytyneitä ihmisiä. Moni haluaisi varmasti marginalisoida meidätkin”, puolueensa tiedotusta tekevä varapuheenjohtaja pohtii. Hän korostaa kuitenkin, että uusi toimija on saanut toistaiseksi olla vielä melko rauhassa, ja heidät on otettu jopa positiivisesti vastaan. Suunnittelutyön alkuvaiheessa oli kuitenkin paljon yksittäisiä henkilöitä, jotka yrittivät heittää kapuloita toiminnan rattaisiin. Aktiivien perustamissa suljetuissa Facebook-ryhmissä oli havaittavissa Inkilän mielestä jopa suunnitelmalliselta vaikuttavaa kiusantekoa. ”Kun asioita vähän selvitteli, niin paljastui, että ihmiset toimivat peitenimillä. Toki on sellaisia henkilöitä, jotka ovat tosi muutosvastarintaisia ja istuvat koneella trollaamassa huvikseen.” Eläinoikeuspuolueella on olemassa sisarpuolueita jo lukuisissa Länsi-Euroopan maissa. Ruotsin Djurens parti osallistui ensimmäistä kertaa viime vuoden valtiopäivävaaleihin, mutta onnistui ensi yrittämällä viemään ainoastaan muutaman tuhannen äänen potin perinteisiltä puolueilta. Vihjaako Inkilä, että toiset puolueet pelkäävät heitä? ”En mä sellaista väitä. Mutta eilen huomasin, että eräskin vihreiden ehdokas käyttää puolueemme slogania omassa vaalijulisteessaan. Sattumaa tai ei, en voi tietää.” Hän epäilee, että vastustus tulee varmasti jossain vaiheessa kasvamaan, kun ihmiset tajuavat millaisiin mittasuhteisiin puolueella on ajan kanssa mahdollisuudet kasvaa. Eri maiden sisarpuolueiden väliset suhteet ovat hyvin läheiset ja tiiviit. ”Meillä on hyvin suoria yhteyksiä esimerkiksi Alankomaihin. Toinen perustajajäsenemme on naimisissa Djurens partietin jäsenen kanssa, joten yhteydet ovat länsinaapuriin hyvinkin läheiset. Kaikki nämä puolueet haluavat tietysti todella voimakkaasti auttaa toisiaan, mikä on näkynyt ilahduttavasti meidänkin alkutaipaleella.” yhden asian liiKe Ennen vaalityöstä puhumista eläinoikeuspuolueen tulee kerätä 5000 kannattajakorttia, jotta uusi liike hyväksytään puoluerekisteriin. Heidän manifestissaan ei puhuta sanaakaan esimerkiksi sotesta, Natosta tai energiapolitiikasta. Miten uusi toimija asemoi itsensä perinteisellä vasemmisto-oikeistoakselilla? ”Tuolla perinteisellä jaottelulla ei ole meidän kannalta mitään merkitystä. Ei me asemoiduta sillä janalla mihinkään”, Inkilä täräyttää. Mutta kyllähän vegaaninkin arvomaailma muodostuu muistakin asioista kuin lihatuotannosta ja turkistarhauksesta. Miten äänestäjät voivat tietää, mitä he saavat, jos puolueella ei ole linjaa politiikan asiakysymyksiin? ”Me haluamme osallistua kaikkeen päätöksentekoon siinä missä muutkin puolueet. Muodostamme yhteiset linjaukset asiakysymyksiin sitten siinä vaiheessa, kun ensimmäinen vaalityö alkaa.” ”Haluamme muuttaa myös päätöksenteon tapoja. Meidän mielestämme nykyään politiikkaa käydään vähän niin kuin väärillä käsitteillä. Aina kuulee vasta-argumenttina, että ei tässä taloustilanteessa voida tehdä tällaisia päätöksiä. Tätä diskurssia haluaisin muuttaa siihen suuntaan, että jos me ei tehdä näitä päätöksiä, niin meillä ei ole taloutta, johon peilata sitä.” Eläinoikeuspuolue ei ehtinyt mukaan vielä tämän kevään vaalivääntöihin. Toistaiseksi vähälukuinen aktiivijoukko aikoo kuitenkin luotsia puolueensa nopealla aikataululla todelliseksi poliittiseksi vaihtoehdoksi, joka näkyy vaalimainosstandeissa, ehdokastenteissä ja äänestyskopin numerolistoilla. ”Oikeusministeriö on jo hyväksynyt meidän yhdistyshakemuksemme, eli käytännössä me voisimme alkaa kerätä kannattajakortteja vaikka välittömästi. Aiomme kuitenkin aloittaa sen vasta vappuna.” Tähtäimessä ovat ensimmäiseksi vuoden 2017 kunnallisvaalit, joiden ehdokasasettelu pitää tehdä vuoden 2016 syksyllä. ”Meille tämä aate on ohjenuora myös ihmisten väliseen tasa-arvoon. Ihmisellä on suuremmat kyvyt kuin muilla eläimillä, joten se tuo myös vastuuta. Näiden asioiden aiempaa parempi huomioiminen on jopa evolutiivinen seuraava askel ihmisen historiassa”, Inkilä visioi ja ottaa viimeisen siemauksen soijamaidolla maustettua kahviaan. • Eläinoikeuksien eteen työskentelevät ihmiset yritetään aina saattaa naurunalaiseksi. Esimerkiksi Oikeutta eläimille -järjestöstä yritettiin luoda 90-luvulla sellaista kuvaa, että siellä on toimijoina vain syrjäytyneitä ihmisiä.
Bangladeshissa Koraania fundamentalistilasit päässä tavaavat ovat vuosien ajan vaatineet ateistibloggaajien julkisia murhia. Esimerkki on yhtä tärkeä kuin itse teko.
17 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 egyptiSSä on KriiSi. Viime vuoden lokakuussa kävi ilmi, että 83 miljoonan kansalaisen joukossa lymyää 866 ateistia. Luku on virallisesti Lähi-Idän suurin. Ongelma on päätetty hoitaa pois päiväjärjestyksestä. ”Tunnettujen ateistien” nimiä on alettu julkaista lehdissä. Naapuri, tunne vihollisesi. Tammikuussa Karim al-Banna sai kolmen vuoden vankilatuomion kirjoitettuaan Facebookissa olevansa ateisti. Karim al-Bannan isä todisti oikeudessa poikaansa vastaan. Egyptissä perheet, media ja hallintokoneisto ovat yhdessä ryhtyneet ”sotaan ateismia vastaan”, kuten New York Times asian ilmaisi. Lukuisissa maailmankolkissa julkiateismi merkkaa kansalaisen yhteisön ulkopuolelle. Vankilatuomiot ovat yleisiä. Toisinaan uskon hylkääminen tarkoittaa kuolemantuomiota. Helmikuun lopussa Bangladeshissa vaikuttanut ateistiaktivisti Avijit Roy hakattiin hengiltä viidakkoveitsillä Dhakassa. Hän on toinen kahden vuoden sisään Bangladeshissa tapettu ateistibloggaaja. Monissa vahvasti uskonnollissa maissa ateismin olemassaoloon on herätty vasta äskettäin, globaalin tiedonvälityksen singottua tuoretta tuiskua hengelliseen tuulilasiin. ”Katsomuksellisesti ateismi symbolisoi jotain ulkopuolista, tutun elinpiirin ja sen rajojen uhkaa. Ateismi, mutta myös tuntemattomat uskonnot, edustavat kaaosta tai väärää järjestystä”, sanoo Turun yliopiston uskontotieteen dosentti Teemu Taira. ”Ateistien, uskonnottomien ja harhaoppisiksi katsottujen syrjintä vaikuttaisi olevan globaali ilmiö, joka on jatkunut läpi historian”, ateismitutkija Mikko Sillfors Helsingin yliopistosta jatkaa. Väärin uskottu -ateismin uusi näkyvyys -teoksen (2014) kirjoittanut Taira kuitenkin korostaa, että ateismin ja yhteiskuntien suhteiden todelliset syyt löytyvät tyypillisesti paikallisista tekijöistä, eivät megatrendeistä. ateiSteja ei kammoksuta vain siellä, missä vesipuhveli kirmaa vapaana, monsuunisade piiskaa bambumajaa ja länsimaisen sivistyksen sädekehän kajo on tuntematon parantaja. Pew-tutkimuskeskuksen mukaan ateistit ovat yhdysvaltalaisten mielestä kaikkein haitallisin ihmisryhmä yhdessä 9/11-iskujen jälkeen heikosta julkisuuskuvasta kärsineiden muslimeiden kanssa. ”Yhdysvalloissa uskonnollisuudella ja kunnon kansalaisuudella on vahva kytkös. Vielä vahvempi on vasemmistolaisuuden ja ateismin kytkös, joka ei ole yhdysvaltalaisessa ajattelussa positiivinen mielleyhtymä sekään”, Turun yliopiston uskontotieteen yliopistonlehtori Tiina Mahlamäki arvioi. Vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan amerikkalaiset luottivatkin ateisteihin yhtä paljon kuin raiskaajiin. Yhdysvallat ajaa julkisesti sekulaarista hallintomallia, ja vaikka unohdettaisiin sen kunniaton historia öljyisten yksinvaltiaiden suojeluspyhimyksenä, on sekularismi Yhdysvaltain omallakin maaperällä joskus hieman kyseenalaista. ”Seteleihin painettu ’In God We Trust’ on eräänlainen kansallinen motto. Uskonnollisuudella on merkittävä asema sosiokulttuurisesti ja poliittisesti”, Mikko Sillfors sanoo. ”Yhdysvalloissa ateistit ovat noidankehässä. Ateisteja kohtaan tunnetaan paljon ennakkoluuloja, joten heitä äänestetään muita harvemmin päättäviin virkoihin. Näin ollen ateistit eivät pääse sisältäpäin purkamaan heitä syrjiviä rakenteita”, Sillfors jatkaa. Tilanne on kuitenkin parantumassa. Kääpät vihaavat, räkänokat ymmärtävät. Sukupolvikuilua selittää ateistikaappien ja -kellarien tyhjentyminen. Uskonnottomista on tullut valtavirtaa. Jos vastaaja tunsi ateistin, suhtautui hän jumalille au revoir leiskauttaneisiin selvästi pirteämmin. Vastaavanlainen yliluonnollinen ilmiö nähtiin aiemmin myös homoseksuaalien hyväksynnässä. Kun moisiin ”inhottaviksi” leimattuihin olentoihin alettiin tutustua, vähentyi myös heidän demonisointinsa. dhaKan ViidaKKoVeitSiSurman jälkeen tuhannet ihmiset osoittivat mieltään sananvapauden puolesta. Juuri nyt Bangladeshin ja Egyptin kaltaisissa paikoissa on kuitenkin hyvin vaikea uskoa ateistien elintilan kasvavan. Trenditaksi näyttäisi pikemminkin kuskaavan väkeä kohti yhä selkeämpää Yhtä Totuutta. Bangladeshissa Koraania fundamentalistilasit päässä tavaavat ovat vuosien ajan vaatineet ateistibloggaajien julkisia murhia. Esimerkki on yhtä tärkeä kuin itse teko. Islamilaisen valtion eli ISISin heittämä varjo LähiIdän päälle on yksi erityisen merkittävä, jossain määrin jopa globaali paikallinen tekijä. Se on vähentänyt ateistien liikkumatilaa sielläkin, missä ISIS:n jäsenet eivät ole vielä muilta kiireiltään ehtineet kauloja katkoa. Tähän islamkaapuisen terroriteatterin esittämään haasteeseen Egyptin nokkamies Abdel Fattah el-Sisi on luvannut vastata ”uskonnollisella vallankumouksella”, jonka lähtökohtiin eivät kuulu sellaiset höpöhöpöt kuin ilmaisunvapauden laventaminen ja vähemmistöjen ymmärtäminen. ”Uskonnollisella vallankumouksella” pyritään varmistamaan, että turhautuneet, toivottomat ja köyhät eli toisin sanoen potentiaaliset radikaalit löytävät henkisen kotinsa yhä tiukemmasta versiosta egyptiläistä islamia. ”Sota ateismia vastaan” on yksi tämän operaation keihäänkärjistä. Yhtenäinen usko oli Euroopassakin pitkään – käytännössä aina kirkon kahtiajakautumiseen ja sitä seuranneisiin sotiin saakka – yhteiskuntajärjestyksen Kodille, uskonnolle ja isänmaalle irvaillaan Suomessa. Monessa maassa näiden kunnollisen elämän rakennuspalikoiden kyseenalaistaminen on joko hengenvaarallista tai täysin tuntematon konsepti. teksti: Jouko LuhtaLa kuvitus: anni aho ateismia vastaan sota
18 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 tukipylväs. Ateismi ei ollut vain yksilön turmio, vaan uhkasi koko kansakuntaa. ”Islamilainen maailma ei ole koskaan käynyt läpi reformaation tai valistuksen kaltaisia murrosvaiheita, minkä vuoksi uskontokritiikillä ei ole kovin paljon tilaa. Ateismi on syntynyt nimenomaan länsimaissa ja kristillisen ajattelun sisällä”, Tiina Mahlamäki sanoo. ”Kehittyvissä valtioissa uskonto on jatkuvasti näkyvästi läsnä jokapäiväisessä elämässä, viihteessä ja politiikassa. Tällaisissa maissa ei ole juuri esillä ateismia tai uskonnolle vaihtoehtoisia selitysmalleja maailman ilmiöille. Ateismin mahdollisuudesta ei ehkä edes tulla tietoisiksi uskonnon täyttämän arjen keskellä”, Mikko Sillfors sanoo. ”Muslimimailla on usein taustalla myös kolonialistinen historia, johon liittyen sekä uskonnottomuus että ateismi nähdään osana länsimaista moraalittomuutta ja turmellusta”, Mahlamäki jatkaa. Stereotypia ateistin moraalisesta lahoudesta on edelleen voimakas ympäri maailman. Tämä ennakkoluulo on osoittanut tutkimus toisensa jälkeen elinvoimaisuutensa. ”Vuosikymmen takaperin Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa puolet ajatteli uskon jumalaan olevan moraalin välttämätön edellytys. Monet Yhdysvaltalaiset siis ajattelevat, että ilman jumalaa ja ihmisten uskoa jumalaan ei voi olla moraalia eikä luottamusta toisiin ihmisiin voi syntyä”, Sillfors sanoo. ”Tällä on historialliset juuret ajatuksessa, jonka mukaan vain Jumalaan uskovaan ihmiseen voi luottaa, ikään kuin moraalista toimintaa motivoisi pelko kuolemanjälkeisestä tuomiosta. Jopa suvaitsevaisuudesta 1600-luvun lopulla kirjoittanut filosofi John Locke korosti, ettei ateisteihin voi luottaa, koska heidän vannomilleen valoille ei ole takeita”, Teemu Taira lisää. Ylimääräisen uutislähetyksen arvoisesti mainittakoon, että tutkimukset eivät tue tätä uskomusta. Maallisiksi katsotuissa valtioissa positiivinen sosiaalinen käytös on tasapäistä niin ateistien kuin uskovaisten keskuudessa. Uskonnollisesti köyhimpiä maita, kuten Ruotsia ja Tanskaa, leimaa erityisen vahva ihmisten välinen luottamus. SuomeSSa uSKonrauhan rikkominen on edelleen rikos, mutta alun alkaen vuonna 1734 määrätystä ja kuolemanrangaistuksella koristellusta jumalanpilkka-laista on kuljettu pitkä matka. Uskonrauhan rikkomiseen voi tänään syyllistyä jos ”loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.” Suomessa erityisesti vihreät ovat eduskuntavaalien kynnyksellä nostaneet esille kysymyksen uskonrauhalain tarpeellisuudesta. Hieman huvittavasti muutama vuosi sitten muuan Jussi Halla-Aho ajoi samaa asiaa. ”Jumalanpilkka on länsimaissa käytännössä kuollut kirjain laissa. Sen sijaan laissa pyritään suojelemaan erilaisia vähemmistöjä. Uskonto on yksi nimike, jolla tätä suojelua pyritään toteuttamaan. Hyvä kysymys olisi, onko se välttämätöntä. Onko muita käsitteitä kuin ”uskonto”, joilla laissa voitaisiin taata erilaisten yhteisöjen mahdollisuus harjoittaa toimintaansa”, Teemu Taira aprikoi. Länsimaiden ulkopuolella jumalanpilkkapykälät ovat usein huomattavasti kovempia, ja niitä myös käytetään surutta moraalisesti kelvottomien yksilöiden ja muiden vaarallisiksi katsottujen tahojen suitsemiseen. Intiassa Charlie Hebdo -satiiriaviisin surullisenkuuluisat pilakuvat julkaisseen Avadhnama-lehden päätoimittaja Shirin Dalvi pidätettiin ”uskonnollisten tuntemusten loukkaamisesta”. Kun Pariisissa terroristit hyökkäsivät ilmaisunja lehdistönvapautta vastaan, hyökkäsi Intialainen järjestelmä, no, ilmaisunja lehdistönvapautta vastaan. Itseään maailman suurimmaksi demokratiaksi kutsuvassa Intiassa uskonto on kietonut lonkeronsa erottamattomalla tavalla elämän jokaisen osa-alueen ympärille. ”Ajatus ateismista, uskonnottomuudesta tai ylipäätään siitä, että ”uskonto” on muusta elämästä erillinen ja irrallinen alue, on länsimainen. Useimmille maailman ihmisille uskonto on erottamaton osa muuta elämää ja se on pääosin tekemistä ja toimimista, ei uskomista”, Turun yliopiston uskontotieteen yliopistonlehtori Tiina Mahlamäki selventää. ”Uskontokriitikot esittävät usein, että tässä vain väitellään totuusväittämistä, mutta käytännössä kohteena ovat elämäntapa ja uskontoinstituutioiden mahdolliset etuoikeudet”, uskontotieteen dosentti Teemu Taira sanoo. Intiassa uskontoaktivistit käyttävätkin itsensä kritisoinnin kieltävää pykälää 295A moukarina kaikkia epämiellyttäviksi miellettyjä kohteita vastaan. Jos jostain kuuluu kritiikkiä, löytyy sieltä pian myös jumalaton perkele. Eri uskontoryhmien paapotuilla fundamentalistisiivillä on Intiassa myös taipumus väkivallalla uhkailuun. Seurauksena on poikkeuksellisen vahva itsesensuurin ja julkaisupelon kulttuuri. Yksi viime aikojen laajaskaalaisista esimerkeistä on Wendy Donignerin naputteleman The Hindus: An Alternative Historyn vetäminen pois Intian markkinoilta lakitoimien ja väkivallalla uhkailun seurauksena. Kriitikoiden mukaan teos on täynnä vääräoppisuutta ja hinduja loukkaavaa materiaalia. toiSinaan myöS uskonnolliset olisivat tarvinneet suojelua ateisteilta, sillä myös ateismin nimissä on sorrettu, vainottu ja tapettu. Yksi tunnetuimmista ja karmeimmista esimerkeistä on jumalien olemassaolon kieltänyt Neuvostoliitto, joka tosin raahasi ortodoksikirkon takaisin eturintamalle, kun kansa piti saada yhtenäiseksi Natsi-Saksan potkaistua porstuan oven tupaan. Lopputulema on ateismia sponsoroineissa autokratioissa ollut sama kuin uskontoihinkin ripustautuneissa järjestelmissä. Vaihtoehdot on kielletty. Toisaalla ei saa uskoa, toisaalla pitää uskoa. Ihmisille vain harva asia on yhtä helppoa kuin väestön ”meihin” ja ”heihin” jaottelu. On näppärää, kun vastustajat voidaan luokitella ulkopuolisiksi. Erottelu ei toki suinkaan ole vain uskonnollisten järjestelmien yksinoikeus, vaan ideologioilla demokratiasta sosialismiin on pitkä ja loistokas historia argumentaation hylkäämisessä ja mustien listojen kokoamisessa. Me-hengen luominen vaatii määrityksiä. Täytyy päättää, mitä ”me” olemme ja ennen muuta, miten me ”heistä” eroamme. Viholliskuvat ovat valtajärjestelmille tärkeitä. Niiden avulla voidaan ohjata aikaansaamattomiin johtajiin kypsyneen kansan raivo toisaalle ja voidaan juoksuttaa lakipykäliä haluttuun suuntaan ilman haasteita. Toisinaan ateismi onkin sitä demonisoiville pikemminkin työkalu kuin aito ideologinen ongelma. Positiivisesti tarkastellen ihmisillä on myös poikkeuksellisen vahva kyky luoda suhteita ja tehdä yhteistyötä sinällään tuntemattomien kanssa. Uskonnoilla on tässä käyttäytymisessä avainrooli. ”Ihminen on yhteistoiminnallisempi julkisissa tilanteissa tai toisten ihmisten valvonnassa, ja pelkkä rangaistuksen pelko riittää ohjaamaan yksilöitä epäitsekkäämpään suuntaan. Ajatus kaiken näkevästä Jumalasta ajaa tämän saman asian, jos siihen yhteisesti uskotaan”, Helsingin yliopistossa ateismia tutkiva Mikko Sillfors sanoo. ”Koska yhteistoiminnallisuus vaatii luottamusta, täytyy ihmisten olla erottelevia sen suhteen, kehen hän voi luottaa. Arvotutkimusten mukaan nimenomaan luotettavuus onkin eräs keskeinen ihmisten arvostama luonteenpiirre”, Sillfors jatkaa. ”Luotettavuutta ei kuitenkaan voi suoraan havaita, vaan se täytyy päätellä muiden vihjeiden perusteella. Uskonnollisille ihmisille usko Jumalaan voi olla tällainen vihje”, Sillfors arvioi. Tätä on myös testattu käytännön kokeilla. Ja kyllä, uskonnolliset ihmiset luottavat herkemmin toiseen uskonnolliseen ihmiseen kuin ateistiin. Tämä ylittää myös uskontojen väliset, toisinaan tulisetkin rajat. Riittää, kun tuntematon ihminen uskoo samankaltaiseen yliluonnolliseen olentoon kuin itsekin. Ateisti ei täytä tätä perusvaatimusta. • Monet Yhdysvaltalaiset ajattelevat, että ilman jumalaa ja ihmisten uskoa jumalaan ei voi olla moraalia eikä luottamusta toisiin ihmisiin voi syntyä.
20 Ylioppilaskunta, ammattikorkeakoulu ja puolueiden piirijärjestöt tuottavat kukin omanlaisiaan kansanedustajaehdokkaita. Erilaisista taustoista huolimatta nuorilla ehdokkailla on yhteinen ongelma: edellinen sukupolvi, joka ei tahdo päästää vallasta irti. teksti: susanne saLmi & Lauri hannus kuv at : L a uri h annus
21 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 anhoja ystäviä on aina mukava tavata. Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Lohela ja Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Annika Karvonen ovat opiskelukavereita yliopistosta, sillä molemmat aloittivat englannin kielen kääntämisen ja tulkkauksen opinnot vuonna 2001. Siksi on aivan luontevaa, että he vaihtavat kävelykadun kampanja-areenalla kuulumisia muutenkin kuin poliittisen debatin merkeissä. Kahden toisiinsa nuivahkosti suhtautuvan puolueen ehdokkaiksi kohtaaminen on harvinaisen lämmin. Muutaman metrin päässä asetelma on klassisempi, kun Perussuomalaisten tunnuksiin sonnustautuneet miehet keskustelevat kävelykatua piirittävistä valvontakameroista. Heitä kamerat eivät haittaa, kaikkea saa turvallisuuden nimissä kuvata. Toiset puolueet, kuten ”vasemmisto ja vihreät” ovat kuulemma periaatteellisesti moista vastaan. Olettamuksen paikkansapitävyyttä ei tarkasteta naapurimökiltä. Karvonen palaa vaalityön ytimeen: äänestäjien kohtaamiseen. Pienellä budjetilla liikkeellä oleva ehdokas jakaa karamelleja, joihin hän on nitonut kiinni itse tulostetun lentolehtisensä. Vasemmistonuorten puheenjohtajan Li Anderssonin ja istuvan kansanedustajan Annika Lapintien suurikokoiset mainosliput hulmuavat taustalla. Vierailuhetkellä kumpaakaan ei näy, mutta kampanjatiiminsä ja mainosbudjettinsa kautta he ovat silti läsnä. Nuorten ehdokkaiden hartiavoimin puskema vaalityö on kahtalaista: samalla haetaan sekä oman poliittisen profiilin nostoa että menestystä puolueelle. Vaalityö on poliittisten uramahdollisuuksien tunnustelua, eivätkä kaikki vaaliareenoilla parveilevat ehdokkaat kenties vielä tiedä, mihin ovat oikein ryhtymässä. Ensikertalaiselle eduskunta on vielä kaukainen paikka. Vihreän liiton ehdokkaan Niina Ratilaisen tilanne on toinen. Puolueen puheenjohtajan Ville Niinistön eduskunta-avustajana työskentelevä Ratilainen on nähnyt omin silmin, millaista lainsäädäntötyö on. ”Niin usein olen seurannut keskusteluja lehtereiltä ja ajatellut, että minulla olisi näihin asioihin paljon sanottavaa. Tällä kaudella on tehty paljon sellaista lainsäädäntöä, johon en ole ollut kauhean tyytyväinen”, Ratilainen huokaa. Turun kaupunginvaltuustossakin istuva Ratilainen on poliitikkona jo konkari. Silti eduskuntavaalikampanjoinnin arki on yllättänyt. Varsinaista politiikkaa pääsee puhumaan lähinnä paneelikeskusteluissa; muu aika saattaa kulua pinssien tekemiseen tai haalarimerkkien suunnitteluun. Vuorokaudesta uhkaavat tunnit loppua kesken, kun ehdokas sukkuloi vihreiden nuorten järjestämän hernekeittotarjoilun ja Varissuolla tapahtuvan lähiökampanjoinnin väliä. VaiKKa KäVelyKadulla kuhisee, on kampuksella vielä huhtikuun ensimmäisinä päivinä yllättävän hiljaista. Maaliskuun lopussa alueella aktiivisesti kaarrellut RKP:n Ida Schaumankin vaikuttaa siirtyneen otollisemmille apajille Åbo Akademin lähettyville. Kukaan ei tilastoi kampuksella tehtävää jalkatyötä, mutta moni ylioppilaskunnan toimija arvioi, että vihreät, kokoomus ja Vasemmistoliitto ovat yliopistoalueen näkyvimmät puolueet. Tulostakin on tehty: edellisissä eduskuntavaaleissa nämä kolme puoluetta kahmaisivat Oikeusministeriön selvityksen mukaan 51 prosenttia kaikista opiskelijaäänestäjistä. Esimerkiksi keskisuurta opiskelijapuoluetta SDP:tä ei yliopistolla juuri näy. Turun opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen puheenjohtaja Annemari Hannula kertoo, että kampuskampanjointia on tehty lähinnä TYYn tapahtumissa: fastlaskiaisessa ja kiirastorstain vaalitorilla. Kampusalueen hiljaisuus tuntuu nurinkuriselta, sillä monen broilerin poliittinen ura käynnistyy juuri täältä. Reitti on selvä: ensin löydetään oma ainejärjestö, sitten asetutaan ehdolle edustajistovaaleihin. Kaikkein innokkaimmat edunvalvontajäärät voivat hyvällä tuurilla nousta ylioppilaskunnan hallitukseen saakka. Siellä vietetyn vuoden jälkeen tie on auki taivaaseen asti – tai ainakin Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen, jossa istuu lähes vuosittain myös Turun yliopiston kasvatteja. Ylioppilasliikkeestä alkoi myös kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaan Lauri Katteluksen ura. Toisena opiskeluvuotenaan oikeustieteen ylioppilas valittiin TYY:n hallitukseen, jossa hän pääsi kätevästi seuraamaan vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjointia lobbaripuolelta. Ylioppilaskunnassa Kattelus muistetaan aikalaisiaan selvästi oikeistolaisempana poliitikkona. Peruskokoomuslaiseen verrattuna hän kuitenkin kokee olevansa lähempänä poliittista keskitietä. Nykyään nuori poliitikko istuu Varsinais-Suomen maakuntahallituksessa ja toimii Turun kaupunginvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana sekä valtuustoryhmänsä puheenjohtajana. ”Turun kuntapolitiikassa olisi vaikeaa toimia ilman TYY-taustaa. Ei olisi mahdollista hypätä kuntapoliittiseen myllyyn ilman harjoittelua, linjakeskustelujen ja neuvottelujen käymistä ylioppilaskunnan puolella”, Kattelus hahmottelee. Neuvottelujen huumasta voi kuitenkin päästä nauttimaan, vaikkei yliopistolainen olisikaan. Turun ammattikorkeakoulussa kestävää kehitystä opiskellut Niina Ratilainen löysi politiikan opiskelijakuntatoiminnan kautta. Kun Kattelus vuonna 2011 lobbasi kansanedustajia Ylioppilastalo A:n pohjakerroksesta käsin, teki Ratilainen samaa Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n hallituksessa. Vuonna 2012 kumpainenkin valittiin Turun kaupunginvaltuustoon. Opiskelijapolitiikassa vietetyt vuodet painavat vaakakupissa, kun valtakunta etsii uusia päättäjiä. Parhaimmillaan opiskelijaliike opettaa lobbaamaan, verkostoitumaan ja puhumaan vastapuolen pyörryksiin. Ekonomiliitossa työskentelevä pitkän linjan lobbaajasuuruus Tage Lindberg jopa järjestää nuorille toivoille Junttaa tai kuole -koulutuksia, joissa käydään läpi poliittisen vaikuttamisen keinoja – myös kaikkein likaisimpia sellaisia. Ratilainen arvelee, että opiskelijapolitiikassa arveluttavia hetkiä syntyy jopa useammin kuin muussa politiikassa. Samaa sanoo moni pitkän linjan ylioppilaskunta-aktiivi. Ylioppilasliikkeessä kaikki keinot ovat sallittuja, sillä harvalle osallistujista on kertynyt kovin paljoa menetettävää. Jos haluaa pitää kätensä puhtaina, voi opiskelijapolitiikkaan sekaantumisen jättää väliinkin. Vasemmistoliiton Annika Karvonen keskittyi yliopistoaikoinaan oman ainejärjestönsä puheenjohtamiseen. Hän ei miellä jääneensä mistään paitsi, vaikka myöntääkin, että opiskelijapolitiikan tarjoamista verkostoista saattaisi olla hyötyä suuremmilla areenoilla. Tuttavuuksia voi kuitenkin solmia myös muilla tavoilla. Karvonen päätyi Vasemmistoliiton riveihin vuonna 2004 törmättyään sattumalta forssalaisiin kaupunginvaltuutettuihin, jotka olivat viettämässä iltaa Turussa. Kohtaaminen sinetöi päätöksen puolueeseen liittymisestä, ja jo seuraavana päivänä Karvosesta tehtiin Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokas. VarSinaiSSuomalaiSten ehdokkaiden vaalibudjetit ovat maltillisen kokoisia. 20 000 euron budjetteineen Lauri Kattelus on vähemmistössä, sillä yli puolet vaalipiirin ehdokkaista pyrkii eduskuntaan alle 10 000 eurolla. Turun kuntapolitiikassa olisi vaikeaa toimia ilman TYYtaustaa. Ei olisi mahdollista hypätä kuntapoliittiseen myllyyn ilman harjoittelua, linjakeskustelujen ja neuvottelujen käymistä ylioppilaskunnan puolella. V
22 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 Aina läpimenoon ei tarvitakaan valtavia summia. Vuonna 2011 varsinaissuomalaisista läpimenijöistä pienin budjetti oli Perussuomalaisten Maria Lohelalla, jonka kampanjaan kului 6 800 euroa. Sellaisella summalla saa esimerkiksi kaksi kahdeksasosasivun mainosta Turun Sanomista. Jotkut ehdokkaista eivät käytä kampanjointiin juuri lainkaan rahaa. Annika Karvoselle budjettiasiat ovat periaatekysymyksiä. Hänen mielestään demokratian pitäisi toimia niin, ettei läpipääsy edellytä valtavia rahamääriä. Siksi näihinkin vaaleihin kuluu vain sata euroa. ”Sitä paitsi flaijerit päätyvät yleensä lukematta lähimpään roskikseen. Se tuntuu lähinnä paperin tuhlaamiselta.” Vaalikarkkeihin nidotut mainoslappuset eivät aiheuta suuria kustannuksia, mutta niillä saavutetaan harvoin menestystä. Sosiaalisessa mediassa kampanjoiminen on sentään käytännössä ilmaista, mutta siinä onnistuminen vaatii kovaa työtä, loistavaa ajoitusta ja hyvää tuuria. Karvonen myöntääkin, että lähtökohta on haastava. ”En usko, että raha ja iso kampanjaporukka ovat välttämättömyyksiä, mutta totta kai ne helpottavat. Kun on paljon ehdokkaita ja monella heistä takanaan rasvattuja koneistoja, niin kyllä se näkyy tuloksissa.” Silti taloudelliset vaikeudet eivät erityisesti korostu, kun ehdokkaat listaavat kampanjoinnin kipukohtia. Suurimmat paineet syntyvät henkisellä puolella. On jaksettava olla jatkuvasti iloinen ja skarppi, ja vaikeisiinkin kysymyksiin on kyettävä vastaamaan ajasta ja paikasta riippumatta. Harva uskaltaa jättäytyä pelkän yleissivistyksensä varaan. Ratilainen ja Karvonen myöntävät auliisti, että esimerkiksi paneelikeskusteluita varten on tapana harjoitella etukäteen. Jotta aika riittäisi kaikkeen, Kattelus jättäytyi päivätyöstään vaalilomalle jo tammikuussa. Karvonen jatkaa kääntäjän työssään myös kampanjoinnin ohessa, mutta se vaatii veronsa. Haastattelua edeltävänä yönä ehdokas on ehtinyt nukkua kokonaiset kaksi tuntia. Vaalimökeillä väsymys ei hidasta menoa, sillä Karvonen kertoo rakastavansa ihmisten kohtaamista. Aina se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä vastaantulijoita riittää joka lähtöön. ”Joskus tapaa ihmisiä, joilla on paljon pettymyksiä ja katkeruutta. He voivat tulla todella aggressiivisesti syyttämään, että juuri sinä olet pilannut maailman”, Karvonen huokaa. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kiirehtii korostamaan, että ikävät hetket jäävät yleensä mukavien kokemusten varjoon. SuomalaiSten kansanedustajien keski-ikä on 52 vuotta. Parikymppisiä ei edustajien joukkoon mahdu. Kaikkein nuorinkin, perussuomalaisten Olli Immonen, vietti juuri 29-vuotissyntymäpäiväänsä. Keski-ikäinen kansanedustuslaitos ei kuvasta maamme ikärakennetta järin hyvin. Suomessa asuu yli kaksi miljoonaa alle 35-vuotiasta, mutta kahdestasadasta kansanedustajasta vain 12 kuuluu tähän ikäluokkaan. Valtaosa äänestäjistä valitsee itseään vanhemman ehdokkaan, sillä heitä pidetään kokeneina, uskottavina ja luotettavina. Jos nuorta polvea edustavilta Kattelukselta, Karvoselta ja Ratilaiselta kysytään, asiat ovat pielessä. Eduskuntaan tarvitaan lisää nuoria – silläkin uhalla, että he tulevat valituiksi vastustajien puolueesta. Kattelus on peräti julkaissut Meidän vuoro -pamfletin, jossa vaaditaan uusien päättäjäsukupolvien esiinmarssia. Nuorten ehdokkaiden äänestämiseen kannustavat myös Turun Vihreät nuoret ja opiskelijat. ”Ei 60-vuotias välttämättä käsitä, millainen maailma on 25-vuotiaalle opiskelijalle. Itse olen vasta 33-vuotias, mutta silti tuntuu, että esimerkiksi nykyisten parikymppisten opinnot ovat aikarajoituksineen aika erilaisia kuin omani ”, Vasemmistoliiton Karvonen pohtii. Nuoret poliitikot ovat marginaalissa myös kaupunginvaltuustossa. 25-vuotias Kattelus ja 29-vuoMielestäni 2000-luvun politiikanteko erottaa meidät edellisistä sukupolvista. Nuoret kunnanvaltuutetut puhuvat aktiivisemmin politiikkaa somessa.
23 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 tias Ratilainen ovat Turun valtuutettujen nuorimmasta päästä. ”Mielestäni 2000-luvun politiikanteko erottaa meidät edellisistä sukupolvista. Nuoret kunnanvaltuutetut puhuvat aktiivisemmin politiikkaa somessa. Vanhemman polven ihmiset ehkä kirjoittavat sanomalehteen joskus jonkun mielipidekirjoituksen, mutta harvemmin”, Ratilainen kuvailee. On kuitenkin asioita, joissa päättäjät epäonnistuvat sukupolveen katsomatta. Vihreää valtuutettua ärsyttävät erityisesti ne poliitikot, jotka kieltäytyvät puhumasta politiikkaa. Sellaisiakin Turun kaupunginvaltuustosta kuulemma löytyy. ”Jotkut eivät käytä puheenvuoroja ja jälkeenpäin päivittelevät, että olipa ikävää, kun ihmiset halusivat puhua ja kokous kesti kauan. Äänestäjän kuluttajansuoja on aika heikko, jos poliitikko ei suostu sanomaan kantaansa missään.” nuorilla ehdoKKailla on energiaa hieman viisikymppisiä enemmän. Se tulee tarpeeseen: kun järeää rahoitusta ja vakiintunutta äänestäjäkuntaa ei ole, menestys on revittävä omasta selkänahasta. Varsinais-Suomen kokoisessa vaalipiirissä paikkoja on tarjolla hyvin rajallisesti. Kokoomuslaisille läpipääsy on ollut hieman muita helpompaa, sillä viime eduskuntavaaleissa puolue sai kahmittua itselleen vaalipiiristä neljä paikkaa. Vihreät ja Vasemmistoliitto sen sijaan joutuivat tyytymään yhteen edustajaan. Nyt kummassakin puolueessa kampanjoidaan kiivaasti, jotta toinen edustajanpaikka heltiäisi. Massiivinen kampanjointi kerran neljässä vuodessa ei vielä riitä. Twitteriin ei voi liittyä viikkoa ennen äänestyspäivää, eikä poliittisia tukijoukkoja kerätä muutamassa kuukaudessa. Lauri Kattelus luonnehtiikin politiikkaa maratonlajiksi. Kulman takana odottavat aina uudet vaalit. Ajatus on tavallaan lohduttava: jos menestys valuu sivu suun, koittaa seuraava tilaisuus yllättävän pian. Tosiasiassa ehdokkuuksia on kuitenkin mahdollista haalia vaikka loputtomasti, tulematta silti koskaan valituksi. Annika Karvonen tietää, miltä rannalle jääminen tuntuu. Takana ovat kolmet kuntavaalit ja kaksi eduskuntavaaliehdokkuutta. Siitä huolimatta turhautuminen ei ole saanut ehdokkaasta yliotetta. Ellei eduskuntavaaleissa onnista, katse käännetään vuoden 2017 kunnallisvaaleihin. ”Ei voi ajatella, että en jaksa tai ei huvita, koska asiat etenevät joka tapauksessa johonkin suuntaan. Voi joko heittää pyyhkeen kehään ja päättää olla vaikuttamatta niihin – tai sitten vain koettaa vaikuttaa parhaansa mukaan.” Katteluksen päämäärä on selvä: läpi mennään. Se ei kuitenkaan onnistu ilman puoluekoneiston apua, sillä suhteellisessa vaalitavassa puolueelle annetut äänet satavat myös ehdokkaiden omaan laariin. Kokoomuksen seniorikaartia muun muassa paperittomien terveydenhoidosta ja pyöräteistä haastanut ehdokas myöntääkin poliittiset perusrealiteetit auliisti. ”Puolue ja ehdokas tarvitsevat toisiaan. Jos ei itse menesty, ei puoluekaan menesty, ja päinvastoin.” Sukupolvikapinan lietsominen toimii kampanja-aseena, mutta 80-luvulla syntyneiden ajamat teemat perustulosta ympäristöteknologiaan pitäisi saada ujutettua myös kovan reaalipolitiikan keskiöön. Se edellyttää sekä määrätietoista etenemistä että alati kasvavia verkostoja. Kampuksen kampanjahiljaisuus katkeaa hetkeksi kiirastorstaina, kun kaikki keskeiset puolueet tuovat telttansa Turun yliopiston ylioppilaskunnan yhteiselle vaalitorille. Nuorekasta vaikutelmaa leikkaa vain kristillisdemokraattien hövelin keski-ikäinen lähetystö. Tihkusade vihmoo, ja väkeä on vähänlaisesti. Eri puolueiden ehdokkaat pysyvät omissa leireissään, mutta asetelman humoristisuus on jaettua. Säälle ehdolla olevat eivät voi mitään. Eivätkä sillekään, kuinka jähmeää valtakunnanpolitiikan tuolileikki luonteeltaan on. Valtaan tarrataan niin lujaa, että uusia sukupolvivyöryjä syntyy harvoin. • Voi joko heittää pyyhkeen kehään ja päättää olla vaikuttamatta asioihin – tai sitten vain koettaa vaikuttaa parhaansa mukaan.
Poikiin suhtaudutaan kuin heillä olisi vähäisemmät kyvyt koulunkäyntiin, ja siksi heiltä ei odoteta samaa suoritustasoa kuin tytöiltä. Vain sata vuotta sitten ajateltiin tismalleen toisin päin. Koulunkäyntiä pidettiin tytöille epäsopivana ja jopa sairastuttavana.
25 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 toinen suKupuoli SuomalaiSen miehen historiallinen arkkityyppi on kaikille tuttu. Siinä missä rehellisyys, ahkeruus ja maanläheisyys ovat arvossaan, ovat jurous, puhumattomuus ja etenkin alkoholinkäyttöön liittyvä väkivaltaisuus yleisiä stereotypioita. Mutta ennen kuin miehiä käsitellään enempää, pitäisi tietää mistä itse asiassa puhutaankaan. Miehisyys rakentuu edelleen pitkälti maskuliinisuuden kautta, ja sen tarkka määritteleminen on vaikeaa. Maskuliinisuus tarkoittaa niitä ominaisuuksia ja rooleja, jotka yleensä liitetään miehen sukupuoleen. Nämä määreet ovat täysin kulttuurisia, mutta niitä sovelletaan tietynlaisen kehon omaaviin yksilöihin. Miehiseksi koetut käyttäytymismallit korreloituvat helposti miehen arvokkuuden kanssa: todellinen mieheys voidaan ansaita ainoastaan maskuliinisilla ominaisuuksilla. Miksi näillä latteilla teorioilla on mitään väliä? Eikö ole jo ihan selvää, että meitä on monenlaisia? No – fakta kuitenkin on, että kuvitelmat sukupuolesta ohjaavat yhä ajatteluamme. Tutkijatohtorina Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineessa toimiva Ilana Aalto sanoo, että eräs selkeä ongelma on poikien huono koulumenestys. Kyseessä on koulukulttuuriin liittyvä asenneongelma, jonka johdosta pojilta vaaditaan koulussa vähemmän kuin tytöiltä. Poikiin suhtaudutaan ikään kuin heillä olisi tyttöjä vähäisemmät kyvyt koulunkäyntiin. ”Taustalla on sellaisia ajatuskuvioita kuin ’pojat ovat poikia’ tai että koulu on jotenkin vääränlainen poikien oppimistyyleille. Mielenkiintoista on, että vain sata vuotta sitten ajateltiin tismalleen toisin päin. Koulunkäyntiä pidettiin tytöille epäsopivana ja jopa sairastuttavana”, Aalto kertoo. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ymmärretään usein toistensa vastakohdiksi ja jatkumon ääripäiksi. Todelliseen maskuliinisuuteen ei ajatella sekoittuvan feminiinisiksi määriteltyjä piirteitä, kuten tunteellisuutta ja empatiaa. Kuvaava esimerkki löytyy kouluikäisten maailmasta. Miestutkija Arto Jokinen on huomauttanut, ettei niin sanottu homottelu viittaa homoseksuaalisuuteen. Homo on koulujen pihoilla ja urheilukentillä haukkumasana, jota käytetään kuvaamaan heikkouden tai kelvottomuuden merkkejä osoittavaa miestä. Termi on tehokas ja kivulias keino loukata. Usein tämä on ongelmien ydin. Mieheyden ansaitseminen on haaste ja miehiä suostutellaan, houkutellaan ja joskus myös pakotetaan omaksumaan maskuliinisuuden ideaalit. Suurin osa miehistä ei silti täytä niitä. Useiden mieheystutkimusten lähtökohtana on niin sanottu hegemoninen maskuliinisuus. Sen mukaan tietyt maskuliinisina pidetyt miehet ovat ylempiarvoisessa asemassa kuin naiset ja muut miehet. Hallinnollista valtaa jaetaan mieluiten tietyn tyyppistä maskuliinisuutta edustaville miehille. Termi kuulostaa pahalta, mutta kykenee silti selittämään jotain. Miehet osallistuvat usein tiedostamattaankin vallitsevan maskuliinisuuden tukemiseen, koska se vaikuttaa asioiden luonnolliselta tilalta. Rauhan aikana suoritettu asevelvollisuus on yksi tapa tukea tätä. Myös suurin osa naisista osallistuu miehisyyden voiteluun: he odottavat poikiensa, miespuolisten kumppaniensa ja sukulaisja ystävämiesten täyttävän oikeanlaisen miehisyyden vaatimukset. Jos nainen vielä valitsee miehen maskuliinisuutta tukevan aseman, kuten perinteisen äidin roolin, hänkin sopeutuu hegemoniseen maskuliinisuuteen. naisista miehiin Maailmankartalla Suomi voi nytkin pulskasti. World Economic Forumin viimevuotisessa sukupuolten tasa-arvoa mittaavassa raportissa olemme sijalla kaksi. Katsaus tilastoihin kuitenkin osoittaa, että johtavissa asemissa miehiä on paljon naisia enemmän. Kyse ei silti ole vain siitä, että naiset eivät etene johtajiksi: ainoastaan tietyntyyppiset miehet, kuten diplomi-insinöörit ja ekonomit katsotaan päteviksi huipputehtäviin. Suomessa moderni keskustelu tasa-arvosta alkoi 1960-luvulla. Perinteisten sukupuoliroolien nähtiin perustuvan maatalousyhteiskunnan työnjaolle, mutta kaupungistuneessa yhteiskunnassa nainen ja mies siirtyivät työskentelemään kodin ulkopuolelle. Tämän päivän tasa-arvokeskustelussa naiset saavat näkyvästi enemmän tilaa. Suomessa tunnetaan myös vahva feministisesti orientoitunut miestutkimuksen perinne, jota nimitetään kriittiseksi miestutkimukseksi. Ensimmäinen suomalainen miestutkimuskirja on Jorma Sipilän ja Arto Tiihosen toimittama Miestä rakennetaan, maskuliinisuuksia puretaan vuodelta 1994. Miestutkimus on itse asiassa syntynyt naistutkimuksesta. Syrjäytyvän, aseisiin velvoitetun ja nuorena kuolevan miehen ongelmien ratkaiseminen kiinnostaa niin feministejä kuin niin sanottuja maskulistejakin. Jalo tavoite ei kuitenkaan lopeta ajatussuuntien asemasotaa. On aika nostaa pää poterosta ja kysyä, mistä suomalaisen miehen asema on tehty. teksti: anni savoLainen / kuvat: aLeksi maLinen
26 ”Historiallisesti naisten asema on ollut huonompi kuin miesten. Naisten tasa-arvo-ongelmista on puhuttu paljon kauemmin kuin miesten. Miesten ongelmiin on ylipäätään tajuttu kiinnittää huomiota vasta sen seurauksena, että naisten aseman puutteet on nostettu esiin”, kertoo Aalto. Feministinen keskustelu on laukaissut myös ilmiön nimeltä maskulismi. Suomessakin on niin sanottuja miesasiamiehiä. He ovat erityisesti bloggaajia ja kunnallispoliitikkoja, jotka pyrkivät ajamaan miesten asiaa. Aalto pitää maskulismia kuitenkin melko marginaalisena ilmiönä. ”Maskulismi on nimitys, jonka tietyt miesasiaa ajavat tahot ovat halunneet ideologialleen antaa. He haluavat esittää sen feminismille vastakkaisena tai sitä täydentävänä ajattelusuuntauksena, ja usein tähän kytkeytyvä ajattelumaailma onkin antifeminististä tai jopa naisvihamielistä. Valtavirran feminismi sen sijaan ei ole miesvihamielistä”, Aalto sanoo. Viimeisin Sosiaalija terveysministeriön Tasaarvobarometri julkaistiin vuonna 2012. Sen perusteella kaksi kolmasosaa miehistä arvioi sukupuolten olevan jo nyt tasa-arvoisia. Tasa-arvon parantamisen uskotaan kuitenkin olevan hyödyksi kaikille, ei vain naisille. Barometrin mukaan peräti kolmannes miesopiskelijoista on kokenut vähättelyä opiskeluympäristössä. Miehiä kannustetaan todennäköisimmin, jos he ovat alle 35-vuotiaita, työskentelevät naisenemmistöisellä työpaikalla tai ovat korkeasti koulutettuja. Kovin kiistakapula on armeija. Asevelvollisuus on omanlaisensa miehuushaaste: palvelemalla maata aseissa nuori mies ikään kuin lunastaa täyden kansalaisuuden. Siitä kieltäytymällä saa usein negatiivisen leiman. Myös Aalto nostaa asevelvollisuuden isoimmaksi ongelmaksi. ”Suurin haaste tämän korjaamisessa lienee se, että asevelvollisuuden uudistaminen liittyy laajempiin puolustuspoliittisiin kysymyksiin”, Aalto pohtii. Myös perhevapaiden jakamisessa on haasteita. Vaikein tilanne vallitsee yksityisellä sektorilla. Samalla kolmasosa miehistä kokee, että päävastuu perheen toimeentulosta kuuluu miehelle. Isien vanhemmuuden tukeminen onkin ollut keskeinen tavoite suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa jo pitkään. Se, että esimerkiksi yhteishuoltajuus harvoin toteutuu, selittyy historialla. Aiemmin lainsäädännössä oletettiin, etteivät eroavat vanhemmat pystyisi jakamaan huoltovastuuta. Näin luotiin pohja vanhempien väliselle kilpailuasetelmalle. Opettaja ja kirjailija Arno Kotro toimitti Hannu T. Sepposen kanssa kirjan Mies vailla tasa-arvoa vuonna 2007. Hänen mukaansa termeillä kikkailu pitäisi jättää tasa-arvokysymysten ulkopuolelle. ”Vierastan sitä, että keskustelua käydään ismien pohjalta. Se johtaa helposti vain vänkäämiseen siitä, minkä merkityksen annamme millekin ismille. Feminismi pyrkii siihen, että vapautuisimme ahtaista sukupuoleen liittyvistä roolivankiloista ja ennakkoluuloista, mikä on tietysti myös miesten etu”, Kotro sanoo. ”Tasa-arvokeskustelua ei pidä käydä aate vastaan aate -hengessä vaan argumentit edellä. Keskustelun ankkuroiminen ja pelkistäminen ismeihin syventää poteroita ja pahentaa ennakkoluuloja. Oletko feministi? -kyselyt voisi lopettaa ja sen sijaan argumentoida kysymys kerrallaan itse asiasta eli yhdenvertaisuusongelmista, joihin törmäävät niin naiset kuin miehetkin.” ihmisoiKeusKysymys Pelkästään termi feminismi aiheuttaa kitkaa keskusteluissa. Esimerkiksi Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on julistanut vihaavansa feminismiä. Tänä vuonna päättyy vuonna 2012 aloitettu hallituksen tasa-arvo-ohjelma, joka on valmisteltu kaikkien ministeriöiden yhteisessä tasa-arvo-ohjelmatyöryhmässä. Jo sen esipuheessa Jyrki Katainen ja Paavo Arhinmäki uskottelevat, että kestävä talouspolitiikka ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen kulkevat käsi kädessä. Taloudellinen epävarmuus asettaakin merkittäviä haasteita päätöksenteolle. Boardman-osaamisverkoston ekonomi Arto Hiltunen toteaa, että tasa-arvokehitys voi taloudellisen taantuman aikana jopa pysähtyä, koska yritysten eloonjäänti menee kaikessa sukupuolten tasa-arvon edelle. Erityisasiantuntija Mika Idman valtiovarainministeriöstä taas kehottaa kokoamaan tutkimustietoa päätöksenteon pohjaksi. Numeerinen fakta esimerkiksi naisten ja miesten osuuksista yrityksissä antaa pohjaa poliittisille toimenpiteille. Olisi absurdia kuvitella, että miehet voisivat näennäisestä johtoasemastaan huolimatta hyvin. Eräs yleinen ongelma on miesten syrjäytyminen. Tilastollisesti miehet johtavat myös itsemurhaja työttömyyslukuja. Poliitikkona, lääkärinä ja kansalaisaktivistina toimiva Ilkka Taipale huomauttaa, että Suomi on ajanut toisesta maailmansodasta asti systemaattista perhepolitiikkaa. Perheettömät ovat jääneet jalkoihin esimerkiksi asuntoja terveysasioissa. Usein he ovat naimattomia, yksinäisiä miehiä. Sukupuolten tasa-arvo on ihmisoikeuskysymys. Keskustelu aiheesta on aina myös lähtökohtaisesti poliittista. ”Puoluepolitiikassa puhutaan paljon sukupuolesta. Feminismi on kirjattu ainakin vihreiden poliittiseen ohjelmaan. SDP:n Antti Rinne profiloitui äijäfeministinä. Sukupuolen vaikutusta poliitikkojen uraan on myös tutkittu”, Aalto sanoo. Hegemoninen maskuliinisuus on politiikassa vahvaa: miehiä on johtavissa asemissa paljon enemmän. Tämä haastaa koko tasa-arvokeskustelua. Naisten tasa-arvo-ongelmat ovat suurempia, monimutkaisempia ja syvempiä, joten juuri niille halutaan raivata erityisen paljon tilaa. Mutta miksi niistä puhutaan niin paljon enemmän kuin miesten ongelmista? ”Jos jollakin ryhmällä on enemmän tasa-arvoongelmia kuin toisella, miksi ongelmat pitäisi tuoda jotenkin tasaisesti esiin? Jos puhutaan vaikkapa romanien kohtaamasta syrjinnästä, pitäisikö siinä yhteydessä puhua aina myös valtavirtasuomalaisten kohtaamasta syrjinnästä?” Aalto pohtii. suKupuolen malli Suomen kielen sana sukupuoli on kehitetty vasta 1800-luvulla. Miesten ja naisten asemasta puhumista vaikeuttaa se, että sukupuoli ei jakaudu kahteen siistiin lohkoon. Siksi täytyy puhua biologisesta, ruumiillisesta, sosiaalisesta, yhteiskunnallisesta, symbolisesta tai kulttuurisesta sukupuolesta. Miehen ruumis on perinteisesti yhdistetty voimaan ja väkivaltaan. Yläluokkaisten miesten kohdalla se on liitetty myös statuksen julkituontiin, käyttäytymissäädöksiin ja itsehillinnän vaatimuksiin. Kun puhutaan miesten välisistä suhteista ja heille keskittyvästä vallasta, auttaa hegemonisen maskuliinisuuden teoria ymmärtämään ongelmien syitä. Teorian avulla voidaan eritellä sitä, miksi tietyt miehenä olemisen tavat ovat muita yleisempiä. Tietynlainen maskuliinisuus voi antaa miehelle joitain Oletko feministi? -kyselyt voisi lopettaa ja sen sijaan argumentoida kysymys kerrallaan itse asiasta eli yhdenvertaisuusongelmista, joihin törmäävät niin naiset kuin miehetkin.”
27 etuja, esimerkiksi valtaa. Samalla se voi kuitenkin asettaa jopa vahingollisen tiukat raamit hyväksyttävälle käyttäytymiselle, esimerkiksi tunteiden esittämiselle. Miksi miehet eivät muuta kulttuurista miehenä olemisen tapaa? Syynä voi olla juuri hegemonia, sillä se aiheuttaa paineita toimia vanhojen mallien mukaisesti. Toisaalta kirjallisuudentutkija Markku Soikkelin mukaan miesten yhteiskunnallisiin rooleihin on yhä vaikeampi liittää biologisia miehuuden tunnusmerkkejä, mikä aiheuttaa kriisejä. Naiset ovat vapautuneet yhteiskunnassa monin tavoin. Miesten lähtökohdat ovat täysin erilaiset, mutta kenties heille voisi silti tapahtua jotain samanlaista. Historian ruostuneet rakenteet määrittävät sukupuolten välistä tasa-arvoa edelleen. Miehiltä on läpi vuosisatojen edellytetty esimerkiksi voimakeinojen käyttöä. On pitänyt puolustaa naisen kunniaa, omaa perhettä tai isänmaata. Nyt tästä kaikesta voisi kuitenkin päästää hiljalleen irti. Tasa-arvo ei nimittäin toteudu sillä, että sovellamme uskollisesti isovanhempiemme käyttäytymisoppeja. Kahdeksan vuotta kirjansa julkaisun jälkeen Arno Kotro näkee jo joitakin muutoksia tapahtuneen. ”Ehkä olen optimisti, mutta nähdäkseni vallitsevaa sukupuolijärjestelmää kyseenalaistetaan nyt enemmän. Olen ilokseni pannut merkille esimerkiksi sen, että ihan tavalliset nuoret miehet ottavat aiempaa rohkeammin vapautuksen intistä, koska uskaltavat sanoutua irti patavanhoillisista sukupuolirooleista ja -myyteistä”, Kotro sanoo. • Lähteinä käytetty: Markkola Pirjo, Östman Ann-Catrin & Lamberg Marko: Näkymätön sukupuoli Saresma Tuija, Rossi Leena-Maija & Juvonen Tuula: Käsikirja sukupuoleen Jokinen Arto: Panssaroitu maskuliinisuus Julkunen Raija: Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit
Tanssiteatteri ERIn viiltävä nauru leikkaa läpi sovinnaisen todellisuuden. Groteskin sisällä hehkuu lämmin inhimillisyys. elämän suuri freaK show ”tää on muuten tosi groteski esitys”, sanoo seuralaiseni ensimmäisiksi sanoikseen väliajalla. Olen hänen kanssaan samaa mieltä ja hymyilen tyytyväisenä. Olemme Tanssiteatteri ERIssä – jonka sijainti ja sisustus tuovat yhdessä mieleen salaisen bordellin – katsomassa Zirkkeli -nimistä show’ta. Käytän sanaa show, koska kyseessä ei ole näytelmä, ei sirkusiltama, ei pelkkä yksittäinen tanssiesitys, ei mikään niin abstrakti kuin performanssi, ei mikään niin avoimen eroottinen kuin burleski eikä mikään niin hilpeä kuin kabaree. Zirkkeli on sarja yhden tai useamman tanssija-näyttelijän lähes sanattomia, musiikillisia lyhyitä numeroita, joita yhdistää samanlainen kiero katse elämään ja sen perimmäiseen tragikoomisuuteen. Ne eivät kuitenkaan naurata katsojaa. Tai jos naurattavat, nauru on juuri niin viiltävää kuin show’n alaotsikossa vihjataan. Show’n erottuvin hahmo on ERIn vieraileva tähti Jouko Enkelnotko, jonka lavapersoonaa voi kuvailla commedia dell’arten itkevän ilveilijän Pierrot’n jälkeläiseksi tai miksei vaikka Charlie Chaplinin pikkuserkuksi. Enkelnotko soittelee ukulelea ja laulaa kimakalla kontratenoriäänellään, mistä varsinkin jälkimmäinen sopii itkevän ilveilijän rooliin kuin punainen nenä klovnin naamaan – kalvaskasvoinen Pierrot kun tunnetusti ei ole mikään viriilin miehisyyden perikuva. Lavalla nähdään Tiina Lindforsin esittämänä myös toinen sirkuksen ja kabareen arkkityyppinen hämyhahmo, parrakas nainen. Vaikuttaa siltä, että Zirkkeliä on inspiroinut ennen muuta estradiviihteen kyseenalaisin muoto: friikkisirkus. Astuuhan lavalle edellä mainittujen ohella niin siamilaisia kaksosia, kääpiöitä, voimamiehiä kuin merenneitojakin. Samoin show’n visuaalisesta puolesta tulee mieleen vanhanaikainen tivoliseurue (tai commedia dell’arte -ryhmä!). ERIn väki kuitenkin ottaa viihteen ja tekee siitä taidetta. He ovat ymmärtäneet friikkisirkusten ja kuriositeettikabinettien syvemmän merkityksen: sellaisten asukit elävät marginaalissa, nimittäin tunnetun ja tunnustetun maailman rajamailla. Here be monsters. Ja mistä todella löytyvätkään kaikkein suurimmat hirviöt – kartan tyhjistä kohdista vai maailmankaikkeuden korkeimmasta keskipisteestä, sieltä normaaliuden ytimestä? Zirkkelissä oudot olennot tuijottavat yleisöä takaisin ja pitävät lempeästi pilkkanaan. Mielihyvän ja kauhun, tutun ja vieraan liitto ei jää katsojan ulkopuolelle, vaan tulee hänen iholleen, lihaansa ja luihinsa. Tällä ajelulla uncanny valleyn vuoristoteillä ei ole turvavöitä, kuten ERIn väki sanoo itsekin. Ja kaiken taustalla soi sirkkeli, mielettömän maailman herättämän paniikin symboli, painajaisten taustainstrumentti. Monien kohtausten aiheuttamaa ensireaktiota voikin parhaiten kuvailla kaikkien tuntemalla lyhenteellä ”WTF?” Mitä enemmän näkemäänsä miettii, sitä enemmän siinä kuitenkin alkaa olla jollain oudolla tavalla paljonkin järkeä – mutta silti monikin asia käy järkeen jollain syvemmällä tasolla kuin sillä, minkä voi muotoilla ymmärrettäviksi lauseiksi. Tällä saattaa olla tekemistä sen kanssa, että kyseessä todellakin on laulujen sanoja lukuun ottamatta mykkä show; ja mihin puhetta tarvitaankaan, kun on kehoaan taitavasti käyttäviä tanssija-näyttelijöitä? Väitetäänhän kaikesta ihmisten välisestä viestinnästä vain noin 10 prosentin muodostuvan kielestä. En löydä Zirkkelin lähintä vertailukohdetta estraditaiteen piiristä, vaan mieleeni tulivat ensimmäisenä Katariina Lillqvistin animaatioelokuvat. Paitsi suoraan selkäytimeen vetoava unenomaisuus, niitä yhdistää hienovarainen satiiri, tumma huumori ja hehkuva visuaalisuus. Unohtamatta kaiken ytimessä olevaa syvää inhimillisyyttä, joka kaikessa irvokkuudessaankaan ei jätä tilaa nihilismille. Kuten Lillqvistin teoksia, myöskään Zirkkeliä ei lopulta voi sanoin kuvailla niin että sille tehtäisiin oikeutta – ja samasta syystä. Lähtekää itse matkalle kielen, hyvän maun ja terveen järjen tuolle puolen, jos tahdotte todella tietää mistä puhun. Ja jos vain uskallatte. artemis keLosaari Tanssiteatteri ERI: Zirkkeli – viiltävää naurua ja kimakkaa laulua. esitysajat: eri.fi
29 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2015 Kirja Levy Kuvataide suKellus muihin maailmoihin juuri 20 vuotta täyttäneen Aboa Vetus & Ars Novan tämänhetkisestä kokoelmanäyttelystä löytyy monta kotimaisen nykytaiteen isoa nimeä Kain Tapperista Ulla Jokisalon kautta Anna Tuoriin. Kotimaista tähtikaartia täydentää muutama ulkomainen stara. Tuntemattomat maailmat alkaa komeasti Andy Warholin karkkiväreissä hehkuvalla serigrafiasarjalla Sähkötuoli (1971), joka pelaa poptaiteen kirkkaiden värien ja aiheen synkkyyden välisellä kontrastilla. Samassa huoneessa puoleensa vetää Turun pääkirjaston ulkoseinästäkin tuttu Hans Christian Bergin Visual Vortex – Solar Nebulae (2005). Oranssista pleksistä muotoiltu teos tuo mieleen huvipuistojen vääristävät peilit ja aiheuttaa vahvan uppoamisen tunteen katsojassa. Näyttelyn punaisena lankana juoksee ajatus sukeltamisesta muihin maailmoihin taiteen kautta. Tässä suhteessa videoteokset ovat vahvoilla: Hannu Karjalaisen Tummahiuksinen nainen (2007) ja IC-98:n Abendland (2013– 2014) kietovat näyttelykävijän lumoihinsa pitkäksi aikaa. Karjalaisen teos henkii levollisuutta ja rauhaa: sen katsominen on kuin meditaatiota. IC-98:n teos taas yhdistää animaatiota ja ääntä liikuttavaksi kokonaisuudeksi, jossa luonnon kiertokulku näyttäytyy paitsi uhkaavana myös lohdullisena. Näyttely on aavistuksen etupainotteinen, sillä isoimmat paukut on viritetty alkuun ja keskelle. Otto Mäkilän 1940–50-lukujen vaihteen ihastuttavan lapselliset piirustukset viimeisessä huoneessa toimivat kuitenkin tervetulleena ilon läikähdyksenä synkempien näkyjen jälkeen. Monet teoksista ovat entuudestaan tuttuja turkulaisille näyttelykävijöille. Näyttelystä muodostuu kuitenkin tuoreen tuntuinen kokonaisuus, sillä teosten rakentamia maailmoja yhdistää tietynlainen selittämättömyys. Teokset asettuvat taitavan rytmityksen kautta dialogiin, jossa painajaismainen karmivuus ja unenomainen herkkyys vuorottelevat. Aura Nikkilä Tuntemattomat maailmat – teoksia Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelmasta 13.2.–24.5.2015 Aboa Vetus & Ars Nova äitinsä poiKa KaiKKien olentojen mittaamaton arvoKKuus joKaiSella on äiti, myös Sufjan Stevensillä. Hänen äitisuhteensa tosin on keskivertoa kimurantimpi. Se on riittänyt inspiroimaan koko laulaja-lauluntekijän seitsemännen studioalbumin Carrie & Lowell . Albumin otsikossa esiintyvä Carrie oli Stevensin vuonna 2012 kuollut, mielenterveysja päihdeongelmista kärsinyt äiti, joka jätti perheensä jo Suffelin ollessa pieni. Lowell on puolestaan Stevensin isäpuoli ja nykyinen levy-yhtiöpomo, jonka kanssa Carrie oli aikoinaan muutaman vuoden naimisissa. Noihin vuosiin albumilla myös palataan usein: kesiin Carrien ja Lowellin kanssa. Syvästi henkilökohtaisen levyn tarinoissa on kaksi päälinjaa: toinen kulkee lapsuuden ja varhaisnuoruuden repaleisten muistojen perässä, toinen tekee selkoa nykyhetkessä. Tunnustuksellisuus ei silti käy liian intiimiksi, vaan se tuo menneisyyden käsittelyn, anteeksiannon ja kuoleman kysymykset myös kuuntelijan ulottuville. Teemat kantavat hienosta avausraidasta Death With Dignitystä levyn päättävään Blue Bucket of Goldiin . Tästä on kiittäminen myös albumin minimalistista, akustiseen kitaraan ja koskettimiin nojaavaa sointia, jossa on riittävästi tilaa Stevensin kuiskaavalle laululle, rivien pureskelulle ja toistolle. Albumille on myös annosteltu maltillisesti hieman utuisempia äänimaisemia, jotka alleviivaavat albumin pohdiskelevaa tunnelmaa tyylitajuisesti. Elektronisemman The Age of Adz -albumin (2010) jälkeen Carrie & Lowell on rauhallisessa soljuvuudessaan virkistävä jakso Stevensin uralla. Oman visionsa ajamaa laulaja-lauluntekijää voisikin pitää eräänlaisena 2000-luvun Paul Simonina, amerikkalaisen folkperinteen uudistajana ja kokeilijana, jolla on silmää ja korvaa erilaisille tyylikokeiluille. Simonista Stevensin erottaa kuitenkin toistaiseksi vielä omillaan seisovien pophittien puute. Carrie & Lowell on tyylipuhdas kokonaisuus, joka tulee kuunnella kokonaisena teoksena. Tuomo Yrttiaho Sufjan Stevens – Carrie & Lowell Asthmatic Kitty, 2015 elina hirVoSen romaani Kun aika loppuu kertoo vaikuttavasti maailman ahdingosta yhden perheen kautta heijastettuna. Perheen äiti Laura on ilmastonmuutoksen asiantuntija, joka nuorena haaveili matkustamisesta ja maailman pelastamisesta – ei kahdesta lapsestaan. Tytär Aava haluaa välttää äitinsä tien ja päätyy Somaliaan kehitysapulääkäriksi. Äitiä ja tytärtä yhdistää huoli Aslakista. Pikkuveli on älykäs ja herkkä, väärinymmärretty erakko. Hirvonen kuljettaa yhden päivän tapahtumien lomassa perheen tarinaa Lauran ja Aavan kertomana ja muistelemana. Samalla kosketetaan monia tulenarkoja ja ajankohtaisia aiheita kuten vanhemmuuden vaatimuksia, kehitysavun problemaattisuutta ja maapallon vääjäämätöntä tuhoa. Eletään 2030-lukua, ja ilmastonmuutoksen kauhukuvat ovat toteutuneet. Ihmisen maailma pyörii kuitenkin samojen itsekkyyksien ympärillä. Syrjäytynyt Aslak kokee, että jotain on tehtävä. Perhetarina kulkee ekosysteemin tavoin kohti väistämätöntä tragediaa, jonka Laura ja Aava ovat aistineet jo useita vuosia. ”Jokaiseen kohtaamiseen on ladattu ääneen lausumaton tieto siitä, että vaikka me periaatteessa olemme samanarvoisia, niin kuin kaikki ihmiset periaatteessa ovat, mikään meidän elämässämme ei koskaan tule edes etäisesti muistuttamaan siitä.” Hirvonen kuvaa rehellisesti maailman absurdiutta ja eriarvoisuutta: afrikkalaiskylän juomavesi on loppu, mutta Coca Colaa on aina tarjolla. Kieli on kaunista ja keveää, mikä tekee herkullisen kontrastin raskaiden aiheiden vastakohtana. Vaikka teemat ovat tuttuja Hirvosen aiemmasta tuotannosta, tuo Kun aika loppuu jälleen merkittävän keskustelunavauksen ihmisen vastuusta tässä maailmassa. Kuka päättää, kuka tai mikä saa elää? Noora Lehtimäki Elina Hirvonen: Kun aika loppuu. WSOY 2015. 251 s.
30 KoKeile tätä! KilpajuoKSua. Opiskelijoiden ikioma viestijuoksutapahtuma Campus Run juostaan Turussa tiistaina 28. huhtikuuta. Viestitapahtuma kerää eri alojen opiskelijat oppilaitosta tai alaa katsomatta yhteen, kun Turussa kisataan vihdoin opiskelijoiden viestijuoksumestaruudesta. Viestissä juostaan kymmenen noin kilometrin mittaista osuutta, ja joukkueessa voi olla 2–10 osallistujaa. www.campusrun.fi SaKSalaiSta. Germaanikulttuurin ystäviä hemmotellaan huhtikuussa, kun VarsinaisSuomen elokuvakeskus ja Goethe-Institut järjestävät Logomolla saksalaisen elokuvan viikot. Frauke Finsterwalderin ohjaamaan avajaiselokuva Finsterworldin (2013) tapahtumat sijoittuvat Saksaan, jolla ei tunnu olevan yhtymäkohtaa mihinkään. Aurinko paistaa alati, lapset käyttävät koulupukua, poliisit kulkevat karhuiksi pukeutuneina ja jalkahoitajat tarjoavat keksejä vanhoille rouville. Taustalla väijyy kuitenkin synkkä todellisuus – ja sinne elokuva vie meidät. Finsterworld maanantaina 13.4. klo 17.45 ja Jack maantaina 20.4. klo 17.45. Liput: 4 euroa. Käteismaksu, ei ennakkomyyntiä. Elokuvissa on englanninkielinen tekstitys. äimiStyStä. Vuonna 1255 Lontoossa kuhisee, sillä Ranskan kuninkaalta saatu upea lahja on saapumassa. Ihmeotus nimeltä elefantti seilaa lautalla kaupungin halki kuninkaalliseen eläintarhaan. Tämä jännittävä tositapaus kasvaa nyt visuaalisesti runsaaksi nukketeatteriesitykseksi, jota kuljettaa keskiaikaisen musiikin kiehtova poljento. Nukketeatteriseikkailu Paleleva elefantti TEHDAS Teatterissa 10.4. alkaen. www.tehdasteatteri.com muodoKaSta. Turku Design Festival valtaa Turun 6.–12.5.2015. Viidettä kertaa järjestettävä muotoilutapahtuma kulkee tänä vuonna teemalla ”yhdessä tekeminen”. Viikon mittainen festivaali esittelee paikallista muotoiluosaamista erilaisissa tapahtumissa, näyttelyissä ja työpajoissa. Lisäksi ohjelmistossa on kaupunkikulttuuria sekä taidetta esitteleviä tapahtumia. Festivaalin avajaisia vietetään keskiviikkona 6.5. ravintola Tårgetin Piazzatilassa PechaKucha-illan merkeissä. Illan aikana kuullaan inspiroivia puheenvuoroja niin muotoilussa kuin liike-elämässäkin vaikuttavilta henkilöiltä. www.turkudesignfestival.fi wi Kimedia common S alayhdistysten infopalsta OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18 Sirkkalankatu 4. Luvassa laadukasta raamattuopetusta, mukavaa yhdessäoloa, iltapalaa. 14.4. Kuka ihmeen Melkisedek?, Markus Syrjätie. 21.4. Kokkausilta. 28.4. Raamattuilta, Mikko Paavola. Lisäksi pienryhmiä, leirejä, tutustumistoimintaa... Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme! Lisätietoja www.opko.fi/ turku SHO ”VAPPU * VAPPU * VAPPU * VAPPU Satakuntalais-Hämäläinen, SavoKarjalainen ja Pohjalainen Osakunta (SHO, SKO, TPO) järjestävät vapunaattona perinteiset Vappubileet osakuntatalo Uusi-S:llä (Kirkkotie 6) klo 21–03. Liput 3 € osakuntien jäseniltä, 5 € muilta. Sisään opiskelijakortilla tai kortillisen avecina. Live-musiikista vastaa NE OVET. Tervetuloa! VAPPU * VAPPU * VAPPU * VAPPU * VAPPU!” SOHON TORWET Sohon Torwet ilahduttaa jälleen yleisöään perinteisellä kevätkonsertillaan Sigyn-salissa (Linnankatu 60) lauantaina 18.4.2015. Tänä vuonna orkesteri kunnioittaa Sibeliuksen 150-juhlavuotta soittamalla konsertissaan säveltäjän rakastetuimpia teoksia, keventäen sitten tunnelmaa groovympaan suuntaan. Konsertti alkaa tuttuun tapaan tarkalleen kello 16.04. Lippujen hinnat ovat ennakkoon 8 / 13 €, ovelta 10 / 15 €. tdf
nyt jos koskaan Vihreät De Gröna äänelläsi rakennetaan parempi huominen Saara Ilvessalo Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja, oikeustieteen maisteriopiskelija www.saarailvessalo.net 119 Merja Hermonen kirkkoherra, uskontotieteen tohtori www.merjahermonen.fi 118 Tuomo Liljenbäck Turun vihreiden varapuheenjohtaja, luonnontieteilijä www.tuomoliljenback.net 120 Sara Luotonen valtiotieteiden ylioppilas, Naantalin seudun vihreiden puheenjohtaja saraluotonen.fi 121 Elina Rantanen filosofian tohtori, kaupunginvaltuutettu elinarantanen.net 124 Ville Niinistö Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja villeniinisto.fi 122 Laura Rantanen toimittaja, tiedottaja rantanenlaura.fi 125 Niina Ratilainen ympäristösuunnittelija, Turun vihreän valtuusto ryhmän puheenjohtaja niinaratilainen.fi 126 Mari Saario FM, kestävän liiketoiminnan konsultti marisaario.net 127 Teemu Saikkonen biologi, tutkija facebook.com/pages/ Teemu-Saikkonen-Eduskuntaan-2015 128 Konsta Weber Humaani kauppatieteilijä, start up -yrittäjä konstaweber.fi 130 Jukka Vornanen Turun vihreiden puheenjohtaja, kulttuurihistorian tohtorikoulutettava jukkavornanen.fi 131 Helena Särkijärvi FM (maantiede), valtiotieteiden ylioppilas (sosiologia) facebook.com/poliitikkohelenasarkijarvi 129 M aksaja ehdok kaa t itse
“Tylkkärin toimitt aminen on vienyt minut tutkijoiden jutt usille, pornokaupan takahuoneeseen ja Turku Music Awardsiin palkintoja jakelemaan. Samalla olen oppinut, miten tyhjän paperin kammo muutetaan oivaltavaksi lehtijutuksi. Pienessä toimituksessa arki on nauruntäyteistä, haastavaa ja palkitsevaa.” –Susanne Salmi ”Aluksi toimitus tuntui sotkuiselta. Sitt en totuin siihen.” –Aleksi Malinen Turun ylioppilaslehden toimitt ajaharjoitt elijat 2014–2015 Haemme toimitt ajaharjoitt elijaa elokuussa 2015 alkavaan työsuhteeseen. Oletko se sinä? tylkkari.? /uutiset/turun-ylioppilaslehti-hakee-toimitt ajaharjoitt elijaa