6/2015 tuhatvuotiaaksi + Aitous Seksipuhe Pakkosuomi Pitkän elämän filosofia
Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02
3 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 Matkailu on kujanjuoksua, jossa vaihtoehdot kapenevat maailman edelleen pienentyessä. Uusien kokemusten janoaminen tekee turistista narkomaanin. s. 12 NUMERO 6/2015 28.8.2015, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 85. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 PÄÄToimiTTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Wilhelmiina Palonen & Esa Kostet KAnsiKuvA Lauri Hannus ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 6/2015 20 12 28 4 Ikuisuusopiskelija-virsi vanheni 5 Nyt pumpataan! Anna sen soida! 6 Puhu kovaa rakkaudesta 7 Rehtorinvalinta herätti kritiikkiä 8 Viha velloo verkossa 10 Suomi suomenruotsalaisille 12 Aidoin Turku on lihamureketta ja keskikaljaa 16 Pitkäikäisyys: uhka ja mahdollisuus 20 Harhaileva akateeminen löytää itsensä 24 Väitöstiedotteiden mahdoton maailma 25 Ensikertalaiskiintiöt syynissä 26 Aurajoki – sinne ja takaisin 28 Kultakäätyjä ja genresotaa 29 Inside Out riemastuttaa 30 Trippaa ja kajauta 8
4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 iedättekö tunteen, kun asiat menevät paperilla väärin mutta silti aivan oikein? Olen ollut yliopistolla kirjoilla lähes päivälleen seitsemän vuotta ja saanut tänä aikana likimain kaiken tarpeellisen: lisää ymmärrystä, kosolti kontakteja ja erinomaisen työpaikan ylioppilaskunnasta. Jossain kohtaa tuli perustettua oma yrityskin. Opinahjoni ei ole silti saanut minulta tärkeintä, valmistumista. Sitä, jonka mukaan osa yliopiston rahoituksesta määritellään ja joka saa ylikuormittuneen hallintovirkailijan huokaisemaan ”yksi vähemmän”. Jään tämän lehden ilmestyttyä opintovapaalle viimeistelemään tutkintoani. Omasta näkökulmastani tämä ei tapahdu juurikaan liian myöhään, vaikka moni voisi älähtää toisin. En usko, että olisin voinut tehdä aivan tämänlaista työuraa mitenkään muuten kuin opintojeni ohessa: välillä opintotukea nostaen, välillä yrittäjänä ja työntekijänä veroja maksaen. Järjestely on antanut mahdollisuuden lomittaa sivistymistä ja ammattiin kasvamista rutkasti korkeakouluharjoittelun kaltaisia virallisia kanavia tehokkaammin. Perustulottomassa, jäykän kaksijakoisessa todellisuudessa olen niin sanotusti hienosäätänyt järjestelmää. Tempussa ei toki ole mitään leveilemistä: omaehtoista työn ja opiskelun hybridimallia käyttävät vuosittain tuhannet suomalaiset. Opiskelujen aikana tehtävä oman alan työ on suomalaisen urakehityksen valtavirtaa lähes alasta riippumatta. Ja aika harvalla tämä tarkoittaa pelkkiä kesätöitä. Valmistumisaikojen nopeuttaminen on sinällään kannatettava tavoite. Toisaalta ihmisiä on piinallisen helppoa lajitella pinnallisin perustein, tilastoihin ja lukuihin vedoten, syvempää todellisuutta tuntematta. On helppoa jauhaa ikuisuusopiskelijoista, vaikka opiskeluajan sisään mahtuisi työuran keskeinen kasvuvaihe. Kun yleisakateemisen opiskelun ohessa oppii vankkaa ammattitaitoa, hyöty ei jää pelkästään yksilölle. Toisaalta työkokemus antaa vastavalmistuneelle pelimerkkejä yhä pirstaleisemmilla työmarkkinoilla. Suomalaisten verrattain pitkiä opiskeluaikoja on pidetty etenkin elinkeinoelämän kannanotoissa jonkinasteisena mätäpaiseena: ongelmana, josta täytyisi päästä pikaisesti eroon. Toki monella valmistumisen lykkääntyminen johtuu motivaatiotai toimeentulo-ongelmista. Ylimääräisissä opiskeluvuosissa ei aina ole hurraamista. Mutta mitä tehdä silloin kun lisävuodet toimivat? T NiiN vääriN, NiiN oikeiN Pääkirjoitus Lauri Hannus, päätoimittaja Twitter: @laurihannus Valmistuminen on raja. Se jakaa ajan kahtia. Monelta osin se tekee sen hyvin selkeästi. Opiskelijakortti joko on tai ei ole voimassa. Alennusten rauettua junamatkan hinnalla voi ajella vaikka koko päivän samaa matkaa halpabussilla edestakaisin. Suurin osa asioista ei kuitenkaan ole joko – tai. Tässä lehdessä on juttu opiskelijoista, jotka ovat hetkeksi kokonaan vaihtaneet puolta ja hypänneet rajan yli työelämään. Haastatteluissa tuli sivulauseissa esille se, mitä rajoja itse asetetaan valmistumiselle. Tämä täytyy tehdä nyt, kun vielä voi. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi matkustaminen ja ulkomailla asuminen. Tulevaisuudessa jalassa roikkuu ehkä vakityö, pari lasta, asuntovelka ja muita saman luokan rajoitteita. Myös uusia aloja, sivuaineita ja opintokokonaisuuksia kokeillaan ikään kuin koskaan enää tulevaisuudessa ei olisi mahdollisuutta oppia mitään. Osa rajoitteista on tietysti todellisia. Kokonaisia perheitä ei pakata helposti mukaan vieraaseen maahan lyhyen harjoittelujakson takia. Harva asia kuitenkaan sementoituu ikuisiksi ajoiksi, vaikka vähän vakiintuisikin. Koulutus ei ole putki, joka päättyy valmistumiseen. Julkinen keskustelu koulutuksesta on yleensä vain puhetta opintotuesta ja lukukausimaksuista. Alalla tapahtuu kuitenkin muutakin. Tämän vuoden alusta astui voimaan uusi laki kaikkien alojen erikoistumiskoulutuksista. Kyse on kokonaan uudesta koulutusmuodosta tutkinto-opiskelun ja täydennyskoulutuksen rinnalle. Koulutukset on tarkoitettu jo valmistuneille ja ne toteutetaan työelämän kanssa yhteistyössä. Tarkoitus on, että osallistuja pystyy toimimaan oman erityisalansa asiantuntijana vaativissakin tehtävissä. Kaikkea ei voi, eikä tarvitse haalia kokoon ennen valmistumista. Osalla aloista, esimerkiksi psykologiassa ja lääketieteessä, vastaavia koulutuksia on jo ollut. Nyt laki koskee kaikkia aloja, ja koulutuksia perustettaessa hallitus lupaili niille ensimmäisiksi vuosiksi valtionavustuksia. Uusia sisäänottoja on jo vuoden 2016 alussa. Elämässä on hyvä ennakoida, mutta harva meistä on siinä kovin hyvä. Sen takia on hyvä, että rajan takanakin voi vielä tarkentaa suuntaa. Toimitukselta raJaN takaNa Kirjoittaja on Turun ylioppilaslehden toimittaja, joka matkustaa mielellään halvalla ja epämukavasti, nyt kun vielä voi. Wilhelmiina Palonen
5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 Puolustuspuhe kuukauden menestyjä on Elastinen. Voidellun mittarimadon lailla etenevä räppäri on kohonnut idän imaginäärighetosta koko kansan Elavena-pojaksi tavalla, jota ei voi kuin hämmästellä koko hohtava hammasrivi ammollaan. Elastisen julkikiiltokuva on uusi variaatio suo, kuokka ja Jussi –kantamyytistä, jossa kestetään mitä vain periksi antamatta. Sata vuotta sitten kynnettiin kivinen suopelto, nyt pumpataan salilla pino puhtaanvalkoisia paitoja treenikassissa. Lauma kyllä tunnistaa toimivan kierrätyksen ja hoilaa mukana. Neitseellisesti suoraan räppikulttuuriin syntynyt Ela on osa sitä epätodennäköistä törmäystä, jossa suurten ikäluokkien ja internest-sukupolven esteettiset fokukset kohtaavat epätodennäköisessä mutta ah-niin-raikkaassa menestysteologisessa 90 asteen hienopesussa. Ela ei tunnu hyökkäävältä edes rautaa tai käteistä pumpatessa, sillä se hammashymy. Elastinen on Cheekin vasta vahattu farmarimalli, joka kruisaa reteästi kohti Tuurin kyläkauppaa. Tuoreen Yhteishyvä-lehden kannessa Elastinen poseeraa ihanan vävymäisesti kuten aina. Vieressä on pieni otsikko, joka kysyy miten jaksaa vuorotyössä. Elastinenkin sen tietää, kajauttaa isompi punktuura. Elastinen on painanut vuoroduunia pitkään, pessyt itse paitansa ja tuunannut itsensä yhä leveämmäksi. Katse eteenpäin ja suunpielet ylöspäin! Puolustus: “salasanan on pakko olla vaikea, koska kaikki liian yksinkertaiset salasanat kyetään nykyään murtamaan muutamissa sekunneissa. Salasanaa ei arvata, vaan se löydetään numeromurskaimilla, jotka käyttävät kirjastoja ja aiemmin murrettuja salasanaesimerkkejä. Salasanalla suojataan sekä henkilön omaa tietoomaisuutta että myös kaikkien muiden. Salasana on ulkomuurin avain. Jos rosvo pääsee sillä sisään, hänen on helppo perustaa piilopaikka ja jatkaa siitä edelleen kalliimpiin kohteisiin. Sen takia kaikkien salasanat ovat kiinnostavia kaikille verkkorikollisille, ja jokaisen salasanan täytyy kestää tavalliset murtoyritykset. Oikeastaan salasana on perusasia, lähtökohta, jonka pitää olla kunnossa kaikissa palveluissa, joita opiskelija tai kuka tahansa käyttää. Millään muilla turvatoimilla ei ole väliä, jos salasana joutuu helposti vääriin käsiin. Hyvä salasana on ensimmäinen ja tärkein tapa, jolla palvelun käyttäjä voi suojata itseään ja muita. Monimutkaisen kirjoitusasun sijaan kannattaa ajatella omassa mielessä outo loru tai sanaryhmä, tai vaikka lyhyt kertomus. Ne vaan salasanaksi ja pari erikoismerkkiä mukaan.” Mats Kommonen Tietoturvapäällikkö Turun yliopisto Kuukauden menestyjä Palstalla esitellään voitokkaita ihmisiä Palstalla annetaan vastaamisen mahdollisuus Syyte: Yliopiston tietohallinto vaatii opiskelijoilta liian vaikeita salasanoja. Miksi salasanan on oltava niin vaikea? Vuosittain lukuisat Turun yliopiston opiskelijat tuskailevat tietohallinnon tiukkojen salasanavaatimusten kanssa. Utu-verkon salasanan on oltava 10–16 merkkiä pitkä ja sen täytyy sisältää pieniä kirjaimia, isoja kirjaimia ja numeroita. Salasana ei puolestaan saa sisältää käyttäjän etunimeä, sukunimeä tai käyttäjätunnusta. Kun kriteerit täyttävän salasanan saa luotua, alkaa 90 päivän välirauha, jonka lopussa merkkihirviö iskeytyy jo luontevasti luojansa sormilta bittiavaruuteen. Tämän jälkeen salasana vanhenee, ja uuden litanian pusertaminen alkaa jälleen alusta. Moni opiskelija unohtaa salasanansa usein sen monimutkaisen kirjoitusasun takia. Onko kyseessä ainoa mahdollinen tapa parantaa opiskelijan tietoturvaa? Elastinen on Cheekin vasta vahattu farmarimalli, joka kruisaa reteästi kohti Tuurin kyläkauppaa. elaveNa-poika seN tietää
6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 Ystävien kokemat sänkyoivallukset voisivat olla sinunkin ulottuvillasi – jos vain uskaltaisit avata suusi. haluaN lisää seksipuhetta Kolumni kesäni kohokohta tapahtui Sideways-festivaalien aikaan. Musiikkielämysten jälkeisessä rentoutuneessa tilassa seisoskelimme erään helsinkiläisen klubin pihalla, kiskoimme tupakkaa kaksin käsin ja puhuimme pornosta. Röökit loppuivat noin viidenkymmenen minuutin jälkeen, mutta intensiivistä keskustelua ei kukaan hennonut päättää. Kävimme läpi kaiken mahdollisen: mitä aikuisviihde meille merkitsee, mitä olemme siitä oppineet ja miten se on vaikuttanut parisuhteisiimme. Sisätiloihin palatessamme olimme kaikki viisastuneet hiukan. Neljän opiskeluvuoteni aikana olen kokenut tällaisia hetkiä aivan liian harvoin. Ihmiset juttelevat seksistä keskenään merkillisen vähän – opiskelijatkin, vaikka ovat kuulemma vapaamielistä väkeä. Avautumiseen tarvitaan vähintään parin promillen humalatila, ja silloinkin jutut menevät omituiseksi uhoamiseksi tai kikatteluksi. Se on valtavan sääli. Panemisesta puhuminen on nimittäin loputtoman hauskaa, kutkuttavaa ja opettavaista. Oman seksikumppanin kanssa avoimuus on suorastaan elinehto, mutta ei aiheesta jauhaminen ystävienkään kesken pahaa tee. Avoin keskustelu on usein ainoa keino oman epätietoisuuden hälventämiseksi ja turhien tabujen murskaamiseksi. Vuosi sitten haastattelin tähän julkaisuun Marjo Tossavaista, joka toimii seksuaaliterapeuttina YTHS:n Tampereen toimipisteessä. Keskustelu oli kaikin puolin antoisa, mutta eräs lausahdus ylitti kaiken muun: ”Seksi on aikuisten leikkiä”, Tossavainen sanoi. Leikkiä ei tietenkään kannattaisi ottaa kovin vakavasti. Silti moni tekee niin. Koko seksielämä voi mennä solmuun, jos lakanoissa vietetyt hikiset hetket eivät sujukaan odotusten mukaisesti. Silloin ei tule mieleen, että ei muillakaan aina niin helppoa ole. Etteivät hekään ole yhtä notkeita kuin Instagramissa hehkuvat joogatähtöset tai että heidänkin mieskuntonsa katoaa humalaisina öinä jäljettömiin. Sekin pääsee unohtumaan, että ystävien kokemat sänkyoivallukset voisivat olla sinunkin ulottuvillasi – jos vain uskaltaisit avata suusi. Hylkäisit eufemismit, puhuisit asioista tunteella ja suoraan. Lopulta perehdyttäisit kumppanisi aihepiiriin kädestä pitäen, kun flaksi käy seuraavan kerran. Edistyneimmät voivat uskaltautua kertomaan mieltymyksensä jopa Dynamosta pikkutunneilla mukaan tarttuneille tapauksille. Tiedättehän – niille tyypeille, joiden kanssa seksi yleensä on kovin keskinkertaista, koska toisen tarpeista ei ole harmainta aavistusta. Yliopisto opettaa meille, että kaikenlainen yhteisöllinen ajatusjumppa tekee ihmiselle hyvää. Ehdottaisinkin alkavan lukuvuoden teemaksi mahdollisimman usein toistuvaa seksiaiheista brainstormingia. Loppuseminaari pidettäköön tupakkapaikalla, ehkä joskus vapun tietämillä. SuSanne Salmi Kirjoittaja on toimittaja, joka mahdollisen työttömyyden uhatessa harkitsisi seksologiksi kouluttautumista.
7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 turun yliopiston hallitus julkaisi 4. elokuuta merkittävän taloudellisen sopeuttamisohjelman, jonka tarkoituksena on löytää yli 10 miljoonan euron säästöt vuoden 2018 loppuun mennessä. Säästöjä tarvitaan, sillä yliopistojen valtionrahoitusta leikataan lähivuosina reippaasti. Ohjelma pyrkii löytämään säästökohteet ilman irtisanomisia muun muassa eläkejärjestelyin ja koulutuksen kaupallistamista kehittämällä. Samassa kokouksessa hallitus päätti rehtori Kalervo Väänäsen, 63, jatkokaudesta. Väänäsen toimikausi rehtorina jatkuu hallituksen päätöksellä elokuuhun 2019 asti. Väänäsen nykyinen viisivuotiskausi olisi päättynyt vuonna 2017. Pöytäkirjan mukaan hallitus päätti tehdä rehtorinvalinnan ilman julkista hakua ”uudistusten toteuttamiseksi hallituksen tarkoittamalla tavalla”. Jatkokaudella halutaan hallituksen mukaan turvata johtamisen jatkuvuus taloudellisesti vaikeina lähivuosina ja varmistaa sopeuttamisohjelman läpivienti. Yllätyksenä tullut rehtorin valinta on herättänyt kritiikkiä ylioppilaskunnassa ja sosiaalisessa mediassa, sillä hallitus teki päätöksensä rehtorin toimikauden pidentämisestä ilman julkista ennakkokeskustelua. Rehtorin toimikauden jatkaminen ei myöskään ollut hallituksen kokouksen esityslistalla, vaan päätös tehtiin listan ulkopuolelta. Myös yliopistokollegio sai tiedon rehtorinvalinnasta vasta hallituksen kokouksen jälkeen. ”Kiitämme hallitusta viisaista sopeutustoimilinjauksista, mutta ihmettelemme tapaa tehdä näin merkittäviä yhteisöä koskettavia päätöksiä kokonaan suljettujen ovien takana. Yliopisto on asettanut avoimuuden ja yhteisöllisyyden arvoikseen, miksei niistä uskalleta pitää kiinni?” kysyy TYYn hallituksen puheenjohtaja Mikko Mononen ylioppilaskunnan kannanotossa. Yliopiston rehtorinvalinta on lähtökohtaisesti julkinen toimenpide, sillä yliopisto on julkista valtaa käyttäessään sidottu julkisuuslakiin. Julkisuus vastaaN Nopeus Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ei näe Väänäsen uudelleenvalinnassa juridista ongelmaa, sillä yliopistolain mukaan yliopiston hallitus valitsee rehtorin, ja muut vaatimukset ovat tohtorin oppiarvoa lukuun ottamatta niukat. Hän pitää kuitenkin valinnan menettelytapaa ongelmallisena. Mäenpää painottaa, että rehtorinvalintaa voidaan tarkastella myös hyvän hallintotavan ja johtamiskulttuurin näkökulmasta. ”Kuulostaa poikkeukselliselta, jos julkista keskustelua ei ole ollut mahdollista käydä. Tällaista voidaan kutsua komentotalouden ajan johtamiskulttuuriksi, joka on voinut toimia tehdastaloudessa tai vaikkapa myllyssä. Yliopisto on kuitenkin korkeasti koulutettujen ihmisten asiantuntijaorganisaatio, ja tämä kuulostaa menneen ajan toimintatavalta.” Mäenpään mukaan on yliopiston johtamiskulttuurin kannalta ongelmallista, jos näin tärkeää tehtävää täytettäessä yhteisön ei ole ollut mahdollista käydä aiheesta ennakkokeskustelua. ”Korostaisin, etten tunne rehtoria, ja hän voi olla erinomainen tehtävässään. Kommentoin vain menettelytapaa.” Mäenpään mukaan olennaista on myös se, että ratkaisu tehtiin kesälomakaudella. ”Ajankohta korostaa vaikutelmaa, ettei avoimuutta ole haluttu noudattaa.” Turun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Matti Rihko korostaa, että hallitus noudatti rehtorinvalinnassa omaa työjärjestystään. Rihko ei näe ongelmaa nopeassa päätöksenteossa, vaan sanoo poikkeuksellisten aikojen vaativan poikkeuksellisia toimia. ”On hyvä muistaa, että hallitus koostuu nimenomaan yliopistolaisia edustavista tahoista, jotka kaikki käyvät asioista keskustelua ja että päätös oli yksimielinen.” Rihko kehottaa myös kiinnittämään huomiota toimintasuunnitelmaan ja reagoinnin nopeuteen. Hän painottaa, että Turun yliopistossa hallitus toimii nimenomaan akateemisen maailman pelisäännöillä ja on luonut taloudellisen sopeuttamisohjelmansa monia muita yliopistoja ripeämmin. ”Mitä tulee toimintasuunnitelmaan, niin nopeus on hyvä juttu tilanteessa, jossa yliopistojen rahoitusta leikataan nopeasti. Me käytämme omia pääomia siihen, että pystymme panostamaan tutkimukseen ja kehitykseen. Hallituksen vastuulla on toimia nopeasti ja jälkeenpäin yhteisön täytyy katsoa, ovatko tehdyt päätökset hyviä vai huonoja.” • rehtoriN Jatkokausi Nostatti keskusteluN avoimuudesta Yllättävä päätös tehtiin sääntöjen mukaan, mutta suljettujen ovien takana kesken kesälomakauden. Turun yliopiston hallitus päätti jatkaa rehtori Kalervo Väänäsen toimikautta vuoteen 2019 asti. TekSTi: lauri HannuS tur un ylioppilaslehden arkis to
8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 kyberrasisti oN aiNa uhriNsa taskussa Verkossa sorretaan, koska se on helppoa. On pelit, vehkeet ja uhriakaan ei tarvitse lähteä etsimään ties mistä porraskäytävästä. TekSTi: Jouko luHTala / kuva: noora iSoeSkeli koska digitalisaatio on uhkaavasti jo jälkipuoliskolleen kääntyvän 2010-luvun kiihotussanoja, ovat myös kiusaajat ja rasistit löytäneet tiensä verkkoon. Jokainen taskusta kuuluva äänimerkki voi välittää verkkokalvoille uuden uhkauksen tai pilan. Nettikiusaamisen ja vihapuheen problematiikkaan pureutuu parhaimmillaan Turun yliopiston post doc -tutkija Anna Haverinen. “Kiusaaminen menee ihan eri sfääreihin, kun on aina vaarassa, jos käyttää verkkoa. Tämä on aika vakava ongelma, varsinkin kun puhutaan nuorista sukupolvista. Nuoret ovat kasvaneet netissä ja ymmärtävät sen käyttäjämäärät ja vaikuttavuuden eri tavalla kuin nettiä aikuisena käyttämään oppineet.” Haverinen on aiemmin pureutunut kuolemaja sururituaaleihin virtuaalisissa ympäristöissä. Toisilleen tuntemattomat ihmiset kokevat yhteenkuuluvuutta jaetun surun kautta. Myös nettikiusaamisessa ja -rasismissa on usein kyse muutoin toisilleen tuntemattomien ihmisten kohtaamisesta. “Verkossa rajat hämärtyvät ja hyökkääminen on tavallaan helpompaa. Itsesensuuri katoaa. Toisaalta kiusaaminen on usein suunniteltua ja systemaattista toimintaa. Tällöinkin uhri voi tosin olla kiusaajalle alkujaan tuntematon ihminen”, Haverinen sanoo. Yleisimmin ilkimysten toiminta-alustaksi valikoituvat sosiaalinen media ja keskustelualueet. Syy on yksinkertainen: se on helppoa ja nopeaa. Eihän tässä töissä olla. Varsinkin keskustelupalstojen tyypillisesti tarjoama laaja anonymiteetti vetoaa kiusankappaleisiin. Identiteettivarkauden serkkupoika, valeidentiteetti, ei tosin ole sekään mitenkään harvinainen työväline esimerkiksi Facebookissa tai Twitterissa toimijoille. “Ihmisiä pyritään järkyttämään kaikin keinoin. Pyrkimys on sulkea uhri sosiaalisten piirien ulkopuolelle, vaientaa hänen mielipiteensä, häivyttää hänen olemassaolonsa ja hyökätä hänen persoonallisuuttaan kohtaan”, Haverinen toteaa. heinäkuun 25. päiVänä oululainen kansanedustaja Olli Immonen kaivoi torkkupeittonsa alta polttopullon ja sytytti monikulttuurisuutta käsitelleellä status-päivityksellään vihapuhekeskustelun komeaan roihuun. Seuraukset ovat olleet laajat. Pelkästään Helsingissä 15 000 ihmistä osoitti mieltään monikulttuurisuuden puolesta, Timo Soini haukkui median toimintatavat lyttyyn Turussa järjestetyssä puoluekokouksessa, ja jälleen kerran on puhuttu vihapuheen ja sananvapauden rajasta. Kiusaamisen ja vihapuheen linkki on yhtäältä hyvinkin selvä, toisaalta ei. Metodeissa ja tavoitteissa on paljon samaa. Tosin vihapuheelle on tyypillistä myös yleistävä julistuksellisuus, kun taas tavanomainen kiusaaminen on lähes aina henkilökohtaista. “Netissäkin suoraa vihapuhetta voidaan kuitenkin harjoittaa esimerkiksi siten, että jos johonkin keskusteluun osallistuu monikulttuurinen perhe, niin rasistisilla herjoilla hyökätään joko suoraan keskustelussa tai yksityisviesteillä”, Anna Haverinen aprikoi. Nettirasismi on tutkimusten mukaan kasvussa. Yhdysvalloissa yhä useampi ei-valkoihoinen on kertonut juuri yksilöön kohdistuvista rasistisista herjoista. Tutkimustyössään Haverinen on vielä tiedonkeruuvaiheessa, mutta on jo ehtinyt selata vastauksia sen verran läpi, että on huomannut vihamielisellä nettikäytöksellä olevan suoria vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen niin verkossa kuin verkon ulkopuolella. Koska netin ja niin sanotun katuelämän raja hämärtyy ja käy keinotekoisemmaksi päivä päivältä, niin kaikenlaisen kiusaamisen oli siinä mukana vihapuhetta tai ei vaikutukset ulottuvat kaikkialle. “Mitä enemmän puhutaan rasismista ja monikulttuurista, niin sitä enemmän saattaa kiinnittää huomiota ulkomaalaisperäisiin ihmisiin ihan vain siksi, että asia on pinnalla. Se lietsoo myös ennakkoluuloista kulttuuria”, Haverinen arvioi. “Nettilähtöinen vihapuhe lisää turvattomuutta niin verkossa kuin verkon ulkopuolella. Aletaan vältellä tiettyjä paikkoja ja alueita. Keskustelu hiipuu, itsesensuuri yleistyy ja ne joilla on tietotaitoa, suojelevat omaa identiteettiään tarkemmin. Vihapuhe ja kiusaaminen netissä lisäävät pelkoa ja turvattomuutta.” Mitä tiukempi itsetunto, sitä vähemmän huutelu kohdetta yleensä rassaa. “Näitä rautaihmisiä on kuitenkin aika harvassa”, Haverinen huomauttaa. Erityisesti maahanmuuttajat joista monet tulevat Suomeen hankalista olosuhteista voivat olla jo valmiiksi henkisesti haavoittuneita, jolloin jatkuva kiusaaminen voi nopeasti käydä poikkeuksellisen raskaaksi. Nettikiusaaja käy uhrinsa kimppuun yleensä sanojen ja kuvien avulla. Kuvamanipulaatiot ja meemit tosin tulevat tyypillisesti mukaan vasta, kun Pyrkimys on sulkea uhri sosiaalisten piirien ulkopuolelle, vaientaa hänen mielipiteensä, häivyttää hänen olemassaolonsa ja hyökätä hänen persoonallisuuttaan kohtaan.
9 kiusaajan ja kiusatun “suhde” on vakiintunut. Eritoten nuorten keskuudessa trendikkäitä ovat salaa napsitut arkaluontoiset kännykkäkuvat, joita sitten levitetään eteenpäin. Nettikiusaamisen tyypillinen ja yhä yleisempi muoto on viikon sylkykupin eli jonkun ajankohtaisen henkilön tai ihmisryhmän kiusaaminen. Joukkolynkkauksiin lähtee helposti mukaan myös sellaisia ihmisiä, joille kiusaaminen ei muutoin ole tuttua touhua. Retorisesti nettikiusaamisessa ja -rasismissa on usein kyse toisen väheksymisestä ja oman vakaumuksen pönkittämisestä. Tätä tyyliä esimerkiksi kansanedustaja Immosen julkisuuteen noussut Facebook-päivitys edusti puhtaimmillaan. Siinä monikulttuurisuus maalattiin vitsaukseksi, jota vastaan oikeamieliset taistelevat. “Kun puhutaan niin sanotusta älykkäästä kiusaamisesta, niin silloin pyritään saamaan kiusattu vakuuttuneeksi siitä, että hän todella on alempiarvoinen. Nämä ovat käytäntöjä ja rakenteita, joilla niin maahanmuuttajia kuin seksuaalivähemmistöjä poljetaan. Uhreille uskotellaan, että he ovat ansainneet väkivallan”, Haverinen sanoo. kiusaamiseen ja rasismiin yhdistetään usein jonkinlainen fyysisyys, oli kyse sitten pelosta törmätä siihen ilkeään tyyppiin sattumanvaraisessa paikassa tai uhka fyysisen koskemattomuuden rikkoutumisesta esimerkiksi nyrkiniskulla. Netin käytön valtaisa arkipäiväistyminen on kuitenkin vähentänyt fyysisen läsnäolon merkitystä ja toisaalta aikaansaanut sen, että uhrien on yhä vaikeampaa löytää turvalliseksi koettua pakopaikkaa. Tutkija Anna Haverisen mielestä ei olekaan väliä, tuleeko rasisti tai kiusaaja vastaan torilla vai somessa. “Nettikiusaamisen ja fyysisen kiusaamisen raja on ohut. Nettiin myös vuodetaan varsin paljon sellaista yksityistä tietoa, mikä ei sinne kuuluisi, ja jonka hyödyntämisessä kiusaajat ovat mestareita. Esimerkiksi osoitetiedot ja sen sellaiset saattavat johtaa fyysiseen väkivaltaan nettikiusattua kohtaan.” “Jo sen sanominen, milloin kiusaaminen on fyysistä ja milloin ei, on hirveän vaikeaa. Nettiahdistelu saattaa aiheuttaa ahdistusta, joka voi johtaa unettomuuteen, vapinaan ja vatsakipuihin. Kaikki ovat fyysisiä seurauksia ei-fyysisestä kiusaamisesta.” Haverinen haluaa kuitenkin nähdä myös asiallisella nettikeskustelulla olevan toivoa, tosin yhdellä oleellisella ehdolla: pitää ymmärtää, että keskusteluseuran valinnalla on huomattava merkitys juttutuokion todennäköiseen tasoon. “Kannattaako mennä räkäläpubiin vai juttelisiko sittenkin kahvipöydässä? Sama pätee netissä. Päivälehtien keskustelupalstoilla ei yleisesti ottaen kannata yrittääkään keskustella. Niiden uutisointi pyrkii herättämään tunteita, joten myös keskustelu on sen mukaista.” Tosin jos sorrettu yksilö tai väestönosa pakon edessä kovasti alkaa valikoida toimintaympäristöään, on rasisti tai kiusaaja silloin onnistunut tehtävässään: hän on sulkenut kohteensa piirtämänsä ringin ulkopuolelle. Jos yhteisö, oli se sitten virtuaalinen tai ei, kääntyy vaikkapa vihapuheiden viljelijää vastaan, on kiusaajan reaktio Anna Haverisen mukaan usein uhriutuminen. Sortaja toteaa, että oikeastaan se olenkin minä, jota tässä on kiusattu. “Se on helppoa vastuun pakoilua. Vahingossa mä vain, ettekö te nyt vitsiä ymmärrä. Oli huono hetki. Ja olin varmaan humalassakin.” • Kannattaako mennä räkäläpubiin vai juttelisiko sittenkin kahvipöydässä? Sama pätee netissä. Päivälehtien keskustelupalstoilla ei yleisesti ottaen kannata yrittääkään keskustella.
10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 ”VahVasti suomenkielisten kanssa ongelmana ei ole haluttomuus ymmärtää toista, vaan usein vain ruotsin taidon puute ja sen tarpeettomaksi kokeminen.” Puhuja on suomenruotsalainen Mirjam Yeboah. Hän muutti Lappiin yli kolme vuotta sitten paitsi opiskelemaan vaatesuunnittelua, myös seikkailun vuoksi. Yeboah kasvoi Luoman kylässä Kirkkonummella, jossa suomea käytettiin vain oman lähipiirin ulkopuolella. Hänen mukaansa ruotsin kieltä ei Rovaniemellä yksinkertaisesti ole. Muuttoa seurasi selviytymistaistelu. Erityisen hankalaa on ollut avun saaminen sanojen kääntämisessä. Hän puhuu monikielisyydestä: tietyt sanat tulevat keskustellessa mieleen vain tietyllä kielellä. Lapissa hän on tavannut vain yhden ihmisen, jonka kanssa saattoi puhua ruotsia sujuvasti. Hän oli suomenruotsalainen. ”Suhteeni suomeen on rakentunut oman ihmisarvon tuntemiseksi. Suomenkielisessä yhteisössä on vaikeaa olla uskottava, ellei puhu lähes virheetöntä suomea. Joskus huono kielenkäyttö vaikuttaa suoraan käsitykseen puhujan älykkyydestä tai valmiuksista, vaikka ongelmana olisikin kielimuuri tai kääntäminen. Tämä voi pahimmillaan estää tärkeän viestin välittymisen.” Suomenruotsalaisten keskuudessa ilmiö ei ole harvinainen. Suomen kieli laittaa kapuloita rattaisiin erityisesti silloin, kun siirrytään opiskelusta työelämään. Vaikka arkinen suomen käyttö sujuisi, ovat viralliset tekstit ja viestintää vaativa työ aivan toinen asia. Kielitaito mietityttää etenkin monia opiskelijoita. Epäröijiä tulee erityisen paljon Pohjanmaalta ja ruotsinkielisiltä alueilta. Åbo Akademin työelämäpalveluiden koordinaattori Matias Erlund on tottunut heihin. Vain harvat uskaltavat kuvailla suomen osaamistaan sujuvaksi. Jos koulun käy ruotsiksi, voi suomen käyttö jäädä vain tiettyihin tilanteisiin. Toisin sanoen: ruotsinkieliset selviävät koulusta tyydyttävällä suomella, mutta se rekrytoijille harvoin riittää. Aina suomen kieli ei ole ongelma, mutta esimerkiksi valtiolla on omat kielivaatimuksensa. Suomenruotsalaisuus näyttää monesti hyvältä paperilla, mutta ei tule hyödynnetyksi. Suomea on osattava paljon. Ruotsin kielestä rekrytoijilla ja työnantajilla on eri kuva. Koska niin sanotun arkisuomen osaaminen on todella yleistä, ruotsin arvo työnantajan näkökulmasta laskee. Tämä ajaa suomenruotsalaiset nurkkaan. Erinomaisesta ruotsista ei juuri ole hyötyä, ja vaatimukset suomen suhteen ovat kovat. Lukiossa pitkän suomen opiskelu on pakollista, mutta sitä ei ole pakko kirjoittaa. Ruotsinkielisissä yliopistoissa opiskelijat suorittavat kielikokeen, jossa arvosanaksi saadaan hyvä tai tyydyttävä. Toisille koe on pelkkä muodollisuus, ja toisille pelottava haaste, jota lykätään mahdollisimman kauan. Jotta saisi arvosanaksi erinomainen, täytyy opiskelijan mennä Helsinkiin maksulliseen testiin. Viime vuonna ennätysmäärä suomenruotsalaisia muutti Ruotsiin. Tämä johtuu osittain juurikin suomen kielestä. ”Pohjoismaissa markkinat vetävät paremmin. Muuttaminen on selvästi yleistynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Suomessa on esimerkiksi monta työtöntä diplomi-insinööriä, ja Ruotsissa ja Norjassa on niistä pula. Jos joku epäröi suomen kielen taitoaan, kynnys lähteä muihin Pohjoismaihin on aika pieni”, sanoo Erlund. turha vaikea suomi Ennen suomea on toden teolla vastustettukin. Suomenruotsalainen Erlund muistaa turkulaisen yläasteensa kielioppitunnit, joilla oppilaat yrittivät argumentoida opettajalle, miksi suomi ei ole tärkeä kieli. Myös Lotta Collinilla on vastaavia kokemuksia. 1980-luvulla painotus oli vahvasti kieliopissa. Åbo Akademin ruotsin kielen lehtorina toimiva Collin opetteli puhumaan esimerkiksi osallistumalla suomenkieliselle kotitalouskurssille, ratsastusharrastuksen kautta sekä suomenkielisten kirjekavereiden avulla. ”Lapsuuteni Tammisaaressa saattoi kohdata pakkosuomen tapaista asennetta. Joidenkin mielestä suomi tuntui turhalta ja vaikealta aineelta, ja ajateltiin, ettei Tammisaaressa tarvitse suomea. Motivaatio sen opiskeluun ja oppimistulokset olivat myös sen mukaiset.” Vaikka osa opiskelijoista kokeekin suomen opetuksen riittämättömäksi, käyttökieli on usein se, joka ratkaisee. Puheterapeutti ja Åbo Akademin jatko-opiskelija Jenny Lindman korostaa, että käyttötilanteella on merkitystä: kaupassa ja lääkärillä tarvitaan erilaista kielen sävyä, sanastoa ja tunneilmaisuja. Erityisesti perhetaustan tai asuinympäristön takia suomi voi tietysti olla myös kuin toinen äidinkieli. Kaksikielisissä perheissä noin 30 prosenttia lapsista rekisteröidään suomenkielisiksi. Syitä siihen, miksi joillakin suomi jää vähäiselle käytölle, on monia. Collinin mukaan erot kielitaidossa ovat kuitenkin isoja. Elossa on yhä vanhempaa väkeä, jotka eivät aikanaan oppineet suomea melkein lainkaan. Asiakaspalvelun saaminen ruotsiksi on kuitenkin yhä vaikeampaa. Koska suomea osataan laajemmin kuin ennen, kieli vaihtuu usein suomeksi väistämättä. Tämä vähitellen syö ruotsin kieltä. Yksi syy suomen ja ruotsin eripuraan on se, että ero puhekielisen ja akateemisen ruotsin välillä ei ole läheskään niin suuri kuin suomessa. Molempia kieliä vaivaa kuitenkin sama kirjoittamaton sääntö: niitä pitäisi osata, mutta epäselvää on se, miten paljon. ”Mä kutsuin joskus koulussa biologiaa pakkobiologiaksi. Vastaus siihen, miksi pitää osata solubiologiaa, on usein se, että se kuuluu yleissivistykseen. Mun mielestä sama pätee kieliasioihin. Keskustelu siitä, että ruotsin opiskelusta ei tykätä, on vaan nyt saanut vauhtia”, Erlund selittää. pakkosuomi Turhautuminen toista kotimaista kohtaan ei koske vain ruotsia. Myös suomen kieli ottaa päähän. TekSTi: anni Savolainen / kuviTuS: konSTa Hormia Viime vuonna ennätysmäärä suomenruotsalaisia muutti Ruotsiin.
11 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 pakkosuomi salaa moNikieliNeN Nykytilanteessa Suomen kaksikielisyyden hehkuttaminen tuntuu tekopyhältä. Kaksikielisyys ei elä edes Ahvenanmaalla, vaan päinvastoin: siellä suomea ei tarvitse opiskella ollenkaan. Vaasassa kasvanut Lindman näkee kielieroja länsirannikollakin. ”Vaasassa kaksikielisyys toimii, mutta Turku on selkeästi suomenkielinen. Vaasassa asiakas saa valita kielen, koska palvelua saa molemmilla kielillä lähes missä vain. Siksi siellä voi elää täysin ruotsinkielistä elämää.” Kielikeskusteluja leimaa mustavalkoisuus: ajatellaan, että kieli on hallittava täysin tai ei ollenkaan. Kieli myös vaihtuu helposti. Vaikka tutkijat liikkuvatkin Turun yliopiston ja Åbo Akademin välillä, on tieteellisen tekstin kieli yhä useammin englanti. Lindmanin mukaan tunne siitä, että suomea pitäisi osata kuin natiivi, häiritsee myös oppimista. Tällöin kieleen liittyy pakkoa. ”Sanat pakkoruotsi ja pakkosuomi leimaavat kielet negatiivisiksi, vaikka ne eivät ole sitä. Tähän liittyy niin paljon kielipolitiikkaa, että asiasta on vaikeaa keskustella enää neutraalisti”, Lindman sanoo. Kaksikielinen Suomi on hukassa. Vaikka Suomessa on oikeus saada esimerkiksi asiakirjoja ruotsiksi, se ei käytännössä enää toimi. Tästä Erlund on huolestunut. ”Ruotsinkielisiä osastoja ja instituutioita tarvitaan, koska maa on yhä kaksikielinen. Turun kaupunki ei käännätä enää tekstejä ruotsiksi niin paljon kuin laki vaatii, koska yleisesti ottaen suomea osataan niin hyvin. Esimerkiksi entisessä Turun Lääninhallituksessa oli ruotsinkielinen osasto, mutta sellaista ei ole enää.” Yeboah nostaa esille myös Suomen muun kielikulttuurin. Maassa on kulttuurisesti rikas saame, joka ei kielenä kuulu niin hyvin kuin voisi. Muitakin oppiaineita kuin kieliä voitaisiin opiskella toisilla kielillä. Yeboahia ihmetyttää myös se, että jos kieli nähdään tarpeettomaksi, sitä kieltäydytään opettelemasta ollenkaan. ”Kielikeskustelusta on tullut kärjistetty, eikä monikielisyyden etuja hyödynnetä. Näen nykyään ongelmia ja mahdollisuuksia kielissä eri tavalla kuin ennen.” Kielikinastelua ei helpota yhtään suomalaisten ja suomenruotsalaisten jakaminen. Bättre folk -huumori elää ja voi hyvin. Erlund sanoo, että yhden asian voi kuitenkin rohkeasti yleistää: sen, että lähes poikkeuksetta suomenruotsalaiset tuntevat itsensä suomalaisiksi. Kulttuurisesti Suomella on lujat juuret, mutta kieliasioissa painaa asennevamma. Suomea saatetaan opiskella jopa ennen omaa kieltä, vaikka elettäisiin vähemmistökielen alueella. Monikielinen Suomi ei pääse täysin esiin. Monikielisyys ja monikulttuurisuus näkyy Suomessakin enemmän maahanmuuttajien myötä, mutta kirjo saisi olla vahvempaa. Monikulttuurinen Yeboah on tästä vakuuttunut. ”Olen nyt tottunut suomen kieleen ja olen oppinut käyttämään sitä sujuvasti, mutta samalla harmittelen pinnalla olevaa yksikielisyyttä. Monen kielen osaaminen rikastuttaisi suomen kieltä ja ennen kaikkea vuorovaikutustilanteita todella paljon.” • Nykytilanteessa Suomen kaksikielisyyden hehkuttaminen tuntuu tekopyhältä. Kaksikielisyys ei elä edes Ahvenanmaalla, vaan päinvastoin: siellä suomea ei tarvitse opiskella ollenkaan.
12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 astetta aidompaa Autenttisten matkakohteiden metsästäminen on uuvuttavaa kujanjuoksua. Toimittaja testasi viisi vinkkiä alkuperäisempään Turkuun. TekSTi: alekSi malinen / kuvaT: lauri HannuS ähdet matkalle. Selaat Mondon matkaoppaita ja blogeja kuumeisesti selvittääksesi paikallisten suosimat ja aidot kohteet. Haluat elämyksiä, tarinoita ja kokemuksia. Haluat erottaa aidon rihkamasta ja todellisen teatterista. Kuljeksit kapeita kujia ja etsit paikkaa, josta olet kuullut tuttaviltasi. Täällä jossain se on, kaukana keskustan hälystä ja orjallisesti toisiaan seuraavista Samsonite-turisteista. Tunnet jännityksen jalkapohjissasi, kun lähestyt mukulakivi kerrallaan paikkaa, joka on aito ja todellinen, vain löytääksesi pettymyksen. Muut olivat ehtineet ensin. Harva tyytyy itsestäänselvyyksiin ja turistirysiin. Matkailuelämyksen halutaan ulottuvan laajemmalle, jossa se tavallaan lähestyy jo arkista. Roomalaisessa trattoriassa on enemmän ihmettelemistä kuin Piihovin ABC:ssä lounasaikaan, vaikka paikallisille molemmat palvelevat samaa tarkoitusta. Toisen arki on toiselle eksotiikkaa. Matkailijoiden lisäksi myös matkailuyrittäjät ymmärtävät autenttisuuden kaipuun. Maalaisromantiikalla voidaan ehostaa lähes mitä vaan, tehdä kokemuksista tarinallisempia ja näin yrittää hilata sitä lähemmäs turistin hamuamaa aitoutta. Toisaalta taas paikan alkuperäiset merkitykset hämärtyvät, jos kulttuurihistoriallinen kohde valjastetaan turistikohteeksi. Valistunut matkailija on ymmärtävinään eron keinotekoisen ja todellisen välillä, jos sellaista edes on. Ja jos aitoa on joskus ollutkin, viimeistään turistien läsnäolo muuttaa tilan toiseksi. Autenttisuus kokee kovan kolauksen, jos paikallisessa olutravintolassa kuuletkin puhuttavan omaa äidinkieltäsi. Illuusio särkyy. Matkailu on kujanjuoksua, jossa vaihtoehdot kapenevat maailman edelleen pienentyessä. Siitä huolimatta tai siitä johtuen moni turisti kaipaa jatkuvasti aidompia elämyksiä. Uusien kokemusten janoaminen tekee turistista narkomaanin. Matkustelusta tulee yksi elämän tarkoituksista ja tapa tehdä oma oleminen mielekkääksi. Turun ylioppilaslehti kävi läpi turkulaisia kohteita, jotta tietäisitte minne suunnata, kun vieroitusoireet kasvavat sietämättömiksi. L Isoäitiemme keittotaito on kadonnut markan ja Saloran myötä, mutta Tähti-baari onnistuu palauttamaan kadonneen hetkeksi takaisin.
13 Vuodesta 1971 Puutarhakadulla toiminut ravintola on pitänyt kiinni linjastaan maailman myllerryksissä. Konstailematon suomalainen kotiruoka täyttää kuvun oivallisesti, ja interiöörin nostalgisuus palauttaa kävijän oman valuutan aikoihin. Vaihtuvan lounaslistan lisäksi tarjolla on pihvejä ja leikkeitä jokaiseen makuun – kylkiäiseksi ranskalaiset, keitetyt perunat tai muussi. Kookas annos tömähtää pöytään asiaan kuuluvalla painolla. Harvoin saa hyvin suurustettua ruskeaa kastiketta ja lihamureketta, jota ei ole turhaan kovetettu, vaan se on kauttaaltaan mehevä ja maistuva. Tähti-baari on suomalaisten lounasruokaravintoloiden aatelia. Se ei yritä, ei kumartele, ei alennu. Se on mitä on ja sillä siisti. Asiakkaat hymisevät tyytyväisyyttään annostensa edessä ja kauhovat ruokaa suihinsa minkä ehtivät. Vaatii todellista osaamista saada ruoka maistuvaksi vähillä mausteilla ja yksinkertaisilla ainesosilla. Kun aseina ovat vain mustaja valkopippuri sekä suola (ja kenties paprikajauhe), moni pudottaa kauhansa ja vaipuu epätoivoon. Tästä syystä Tähti-baarista on tullut muisto vanhasta maailmasta ja kohde autenttisuutta janoavalle paikallisturistille. Ruskea jauhelihakastike spagetilla on kotikeittiöissä jo aikaa sitten korvattu pasta bolognesella, jossa mausteena on ripaus punaviiniä ja tuoretta basilikaa. Isoäitiemme keittotaito on kadonnut markan ja Saloran myötä, mutta Tähti-baari onnistuu palauttamaan kadonneen hetkeksi takaisin. Avoinna ma–pe klo 7–18. Puutarhakatu 15. Karhea kulmakuppila, jossa olutta saa tuopissa tai pullossa. Lämmin tunnelma viestii lukemattomista iloisista ja juopuneista hetkistä, jotka tuovat vastapainoa raskaalle raadannalle tai sielun paineille. Onko mitään autenttisempaa kuin suomalainen olutravintola? Hannikainen on esimerkki kapakasta, joita on maassamme lukemattomia. Samankaltaiset humalaisten asiakkaiden kuluttamat tummanruskeat pöydät ja tuolit löytyvät ympäri Suomen, ja ilmassa voi aistia menneiden aikojen tupakansavun katkun. Mutta kuitenkin on vain yksi Hannikainen. Baari sijaitsee poliisilaitosta vastapäätä, joten kuuleman mukaan täällä on hyvä aloittaa päivä putkasta päästyään. Aukeaahan paikka jo yhdeksältä aamulla – joka päivä. Vakioasiakkaat jutustelevat naureskellen ja täyttävät paikan rattoisalla puheensorinalla, vaikka kello on vasta puoli kolme iltapäivällä. Baarimikko tuntee kaikki nimeltä ja tarjoilee tarvittaessa myös pöytiin. Hanassa on Karjalaa. Hannikainen on tuttu niille, jotka ovat tottuneet hämyisten ja ajattomien olutravintoloiden tummanpuhuvaan charmiin. Paikka tarjoilee palasen perinteistä suomalaista baarikulttuuria, jossa ei turhia hienostella tai kainostella. Avoinna päivittäin klo 9–02. Eerikinkatu 37. haNNikaiseN olutraviNtola tähti-baari Hannikainen sijaitsee poliisilaitosta vastapäätä, joten kuuleman mukaan täällä on hyvä aloittaa päivä putkasta päästyään. Kosken leipomo on yhdistelmä vanhaa ja uutta. Vuodesta 1918 saakka toimineella leipomolla on pitkät juuret ja se on perinteikäs, mutta myös vegaanien suosiossa.
Vegaanisilla vaihtoehdoilla tarjontaansa kuorruttanut lähes satavuotias leipomo saa unohtamaan kiireen ja älypuhelimet. Klassisen leipävalikoiman ja hillomunkkien lisäksi paikka tarjoilee kasviperäisellä kermalla kuorrutettua munkkia, mikä hienovaraisesti limittää historian nykyajan kanssa. Työmiehiä ja kahvia pahvimukeissa. Pöydällä lojuu Iltasanomat. Korkealla jakkaralla istuessaan ja ulos tuijotellessaan voi kuvitella olevansa 1920-luvulla tai muualla tarkemmin määrittymättömässä menneisyyden ajassa. Eteenpäin katsomisessa on kaurismäkeläistä pysähtyneisyyttä. Ikkunan takaa avautuva tyhjä katu on kangas, jolle voi piirtyä mitä tahansa. Kosken leipomo on yhdistelmä vanhaa ja uutta. Vuodesta 1918 saakka toimineella leipomolla on pitkät juuret ja se on perinteikäs, mutta myös vegaanien suosiossa. Ei-eläinperäinen kermamunkki onkin paikan erikoisuus, jonka takia on syytä raahautua pois ydinkeskustan hälinästä. Leipomo osoittaa hienolla tavalla, etteivät aitous ja nostalgisuus tarkoita täydellistä pysähtyneisyyttä, vaan myös uuden omaksumista vanhan jatkoksi. Avoinna ma–pe klo 6.30–17. Puutarhakatu 23. koskeN leipomo Reilun vuosisadan takainen porvariskoti on ajankuva kadonneesta asuinmiljööstä. Eri tyylein somistetut huoneet sekä kertomukset Alfred ja Helene Jacobssonista toimivat aikakoneen tavoin. Museo on kupla, jossa eletään ikuisesti 1800ja 1900-lukujen taitetta. Turkulainen porvarispariskunta, Alfred ja Helene Jacobsson, lahjoittivat valtaosan omaisuudestaan testamentilla Åbo Akademin säätiölle. Testamentin ehtona oli, että pariskunnan koti muutetaan museoksi, jonka nimeksi tulee Ett Hem. Museo avattiin ensimmäisen kerran pariskunnan kuoltua 30-luvulla, mutta tällöin se toimi Jacobssonien todellisessa kodissa Hämeenkadulla. Talon rappeuduttua sodan ja pula-ajan vuoksi museo siirrettiin tämänhetkiseen sijaintiinsa Piispankadulle. Museo on toiminut nykyisellään vuodesta 1965 eli tasan viisikymmentä vuotta. Esineet ovat suurimmilta osin Jacobssonien itsensä käyttämiä. Vaikutelmaa on kuitenkin joiltain osin tehostettu yhdistämällä muualta tuotuja, saman aikakauden mööpeleitä alkuperäiseen kokoelmaan. Kyseessä on siis jonkinlainen rekonstruktio, joka ylläpitää ajankuvaa mutta ei ole orjallisen autenttinen, mikä olisi tietysti jo vaihtuneen rakennuksen takia mahdotonta. Huonekalut ja miljöö antavat kuitenkin hyvin aidonkaltaisen kuvan Jacobssonien arjesta ja päästävät kurkistamaan sekä menneisiin aikoihin että hyvätuloisten elämäntapoihin. Huoneet ovat täynnä yksityiskohtia, jotka kertovat kukin oman tarinansa. Aukioloajat: etthem.fi. Piispankatu 14. ett hem Museo on kupla, jossa eletään ikuisesti 1800ja 1900-lukujen taitetta.
Myös uutena torina tunnettu kauppatori on Turun sydän. Sen ympärille rakentuu ydinkeskusta ja lopulta muukin kaupunki, kun torilta lähtevät kadut pumppaavat verta myös joen toiselle puolelle. Monimuotoiset myyntikojut edustavat suomalaista torikulttuuria parhaimmillaan, ja ympäröivä arkkitehtuuri tarjoaa laajan katsauksen menneisiin vuosikymmeniin. Jokaisessa kaupungissa on tori – tai ainakin pitäisi olla. Autenttisinta Turun kauppatorissa lienee se, että vaikka torin ympäristöä pidetään Turun taudin kotipesänä, tori itsessään on pysynyt melko muuttumattomana. Uusin rakennus on 1990-luvulla torin pohjoiskulmaan pystytetty grillikioski. Tori rajautuu pohjoisessa Yliopistonkatuun, idässä Kauppiaskatuun, etelässä Eerikinkatuun ja lännessä Aurakatuun. Samoilla kohdin on ollut jonkinlainen tori jo ennen kuin Turun palo ja Engelin asemakaava siirsivät keskustan joen länsipuolelle. Paikka kerää yhteen monenlaisia kulkijoita: paikallisia toimittamassa asioitaan, päiväkahvittelijoita ja tietysti turisteja, jotka ihmettelevät mystistä paikallista torikulttuuria kaikkine vihannesja kukkakauppiaineen sekä rihkamakojuineen. Joko tämä on todella autenttista tai ei sinne päinkään, en osaa sanoa. Joka tapauksessa torikahvi on aina hyvää. • Avoinna kellon ympäri keskellä Turkua. turuN kauppatori Monimuotoiset myyntikojut edustavat suomalaista torikulttuuria parhaimmillaan, ja ympäröivä arkkitehtuuri tarjoaa laajan katsauksen menneisiin vuosikymmeniin.
16 kaikkieN elämät Ensimmäiset 150-vuotiaaksi elävät ihmiset ovat kuulemma jo keskuudessamme. Eräät uskovat teknologisen kehityksen takaavan kuolemattomuuden. Tutkija Rosa Rantanen tietää, ettei loputtoman elämän tavoittelu ole aivan ongelmatonta. TekSTi Ja kuvaT: lauri HannuS
17 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 uoleVaisuuden kokemus: oman olemassaolon loppumista on vaikea sisäistää.” Näin suuriin sanoihin törmää väitöskirjatutkijan PowerPoint-esityksessä harvoin. Akateemisen neutraali puhetapa ei kuitenkaan aina riitä Rosa Rantaselle, 29. Käytännöllisen filosofian tohtorikoulutettava tarkastelee tekeillä olevassa väitöskirjassaan huomattavaan elinajan pidentämiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Ne ovat seuraavanlaisia: Onko luonnotonta elää satoja vuosia? Menettävätkö kokemuksemme jotakin ainutlaatuisuudestaan, jos elämme todella pitkään? Miten, jos ylipäätään millään tavalla, voimme taata sen, että elinikää pidentävät lääkkeet ja lääketieteelliset toimenpiteet ovat tasapuolisesti kaikkien kansalaisten saatavilla? Miten rakennamme sellaisen yhteiskunnan, joka vastaa yhä pidempään elävän väestön tarpeisiin? Ja mikä tekee elämän niin merkitykselliseksi, että sitä tulisi jatkaa mahdollisimman pitkään? Kysymykset ovat juuri nyt ehkä ajankohtaisempia kuin koskaan, sillä ihmiskunta kehittää vauhdilla lääketieteellisiä menetelmiä pidempään elämään. Lupaavimmat uudet teknologiat kytkeytyvät muun muassa kantasoluhoitoihin ja geeniterapiaan. Eliniän radikaalin pidentämisen puolestapuhujana tunnettu Englantilainen biogerontologi Aubry de Grey kohahdutti muutama vuosi sitten toteamalla, että vuonna 2009 syntyvä vauva voisi elää tuhatvuotiaaksi. Tällä hetkellä de Grey puhuu 150-vuotisesta elämästä realistisena tavoitteena. Rokotusohjelmat, hygienia ja ravintosuositukset ovat toki jo nostaneet ihmiskunnan keskimääräistä elinikää huimasti. Vuonna 1900 syntynyt keskiverto maailmankansalainen saattoi lapsikuolleisuuden huomioiden olettaa elävänsä 31 vuotta. Vuonna 2010 syntyneen vastaava oletus oli 67 vuotta. Pitkäikäinen ihmiskunta aiheuttaa jo nyt ongelmia: esimerkiksi luonnonvarojen ryöstökulutus on osaltaan seurausta pitkään elävistä kuluttajista, jotka nousevat nuorina halpalennoille ja vanhoina risteilyaluksille. Hieman kärjistäen sanottuna me teemme itsestämme vanhoja ja raahaamme mukanamme ongelmavyyhtiä, joka nousee mahdollisuudesta vaikuttaa oman elämän pituuteen entisaikoja enemmän. Toisaalta elämän pituutta ja laatua on mielekästä tarkastella vain yhdessä, sillä kaikki tietävät, ettei määrä korvaa laatua. Harva unelmoi pitkäikäisyydestä letkujen päässä, vaan tavoitteena on laadukkaaksi koetun elämän jatkaminen. Eikä bioteknikolta välttämättä kannata kysyä mitään hyvästä elämästä. olisi houkutteleVaa sanoa, että Rosa Rantanen päätyi filosofian pariin sattumalta. Hän kuvailee opiskeluhistoriansa olleen ”melko hämärä”. Rantanen seilasi parinkympin tienoilla unelmaalalta toiselle: hän paiski satunnaisia toimittajantöitä ja meni joksikin aikaa opiskelemaan journalismia ammattikorkeakouluun. Sieltä hän vaihtoi muutaman kuukauden opintojen jälkeen Turun yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa, sillä hän elätteli haavetta kuvataiteilijan urasta. Filosofia valikoitui ensin sivuaineeksi ja vaihtui sittemmin pääaineeksi. Nykyinen tutkimusaihe löytyi luovien yhteentörmäyksien kautta. ”Graduni oli aikamoinen sekoitus aika montaa asiaa. Siinä käsiteltiin eläinten ja muiden ei-inhimillisten olentojen moraalista arvoa.” Tämä tarkoitti muun muassa tutkimusta siitä, millainen moraalinen arvo on robotilla tai kloonatulla olennolla. Moraalinen arvo ei tarkoita pelkkää ylevää statuspyörittelyä, vaan esimerkiksi sitä, saako olennon tappaa kevein perustein. Vastaavat kysymykset ovat esimerkiksi tuotantoeläinten kohdalla jo arkipäivää: aktivistien sikatilakuvat haastavat kuluttajaa pohtimaan nimenomaan eettisiä kysymyksiä, joita hypermarketin kylmäallas ei välitä. Moraalista arvoa tutkiessaan Rantanen päätyi kysymään, mitä ihmisyys on ja mitkä ovat sen rajat. Aihe harppasi graduvaiheessa yllättävään suuntaan: kaiken elämän rajallisuuteen. ”Olin kiinnostunut lähinnä käytännöllisistä filosofisista kysymyksistä. Kuolema-aihe tuli esille yliopiston puolelta ohjaajani Juha Räikän kautta. Aluksi hieman vierastin teemaa, mutta pyrin löytämään siihen oman näkökulmani.” Elämän päättyminen on ainakin arkijärjellä ajatellen vähintäänkin hankala tiedon alue, sillä siihen liittyy valtava määrä subjektiivisia käsityksiä ja tiedon tuottamiseen liittyviä ongelmia. Käytännöllisyyteen viehtynyt Rantanen päätti lähestyä asiaa eliniän pidentämisen kautta, sillä elossapysymisen teknologia vaikuttaa myös käsityksiin kuolemasta. Pitkäikäisyyden tavoittelussa riittää temaattista laveutta: eettiset kysymykset törmäävät metafyysisiin sekä iänikuisiin filosofisiin perusteemoihin hyvästä elämästä ja elämän rajallisuudesta. ”Siunaus ja kirous, jos aihetta haluaa lähestyä uskonnollisesti.” Toisaalta kantasoluhoitojen kehittymisen ja terveydenhuollon järjestelyiden seuraaminen tuovat työhön rautaisannoksen konkretiaa. Rantanen kertoo oppineensa paljon lääketieteen ja terveydenhuollon ammattilaisilta, joihin hän on törmännyt alan konferensseissa. Elämän rajallisuutta käsiteltäessä tieteentekijän eettiset mittarit saavat aina olla herkillä. Rantasen sinällään teoreettinen työ ei ole poikkeus. ”Kuolema on todella henkilökohtainen aihe. Kun puhutaan terveydenhuollosta ja hoitotavoista, siihen liittyy vaikeitakin kokemuksia. Koen, että vastuullani on kirjoittaa sillä tavalla, että kunnioitan niitä kokemuksia mitä muilla ja tietysti itselläkin on.” Rantanen ei silti halua dramatisoida tutkimusaluettaan eikä hän edes pidä elämän ja kuoleman kysymyksiä erityisen hankalana filosofisena tutkimusaiheena. Hän painottaa, että ”aika monet filosofiset ongelmat ovat arkijärjen kannalta vielä vaikeampia.” eliniän pidentämistä tutkiva filosofi saa vastata myös median haastattelupyyntöihin taajaan, sillä uusi teknologia on kutkuttavaa ja elämän pituus koskettaa jokaista. Aihe nousee esille myös tavanomaisissa kahvipöytäkeskusteluissa. Lääketieteellinen puoli – teknologia – on Rantasen mukaan paljon Miten rakennamme sellaisen yhteiskunnan, joka vastaa yhä pidempään elävän väestön tarpeisiin? Ja mikä tekee elämän niin merkitykselliseksi, että sitä tulisi jatkaa mahdollisimman pitkään? k ”
18 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 helpommin lähestyttävissä kuin kuoleman kohtaaminen. ”En yritä olla teknologian suhteen asiantuntija, sillä se ei ole taustallani mahdollista, mutta pyrin seuraamaan kehitystä ja keskustelemaan alan asiantuntijoiden kanssa ja varmentamaan lähteeni.” Rantanen on parhaillaan mukana tutkimushankkeessa, jossa kartoitetaan asenteita kantasoluhoitojen kaltaisia eliniän pidentämiseen tähtääviä teknologioita kohtaan. Hän kuvailee projektia ”käytännölliseksi”. Sama sana toistuu tutkijan puheessa usein, ikään kuin harventaakseen hieman suurten kysymysten mykkää yläpilveä. Rantanen toteaa joutuvansa välillä muistuttelemaan itseään siitä, että on tekemässä juuri filosofian opinnäytetyötä, jonka ydin on teoriassa. Hän korostaa silti konkreettista perehtyneisyyttä, sillä vain se tuo uskottavuutta. ”Jos tutkitaan esimerkiksi sitä, miten terveydenhuolto pitää järjestää ja millaisia bioeettisiä kysymyksiä johonkin teknologiaan liittyy, niin on tärkeää tiedostaa kyseisen teknologian oikeat mahdollisuudet eikä vain mennä mutu-tuntumalla luettuaan jonkun otsikon lehdestä.” Tämä tarkoittaa tieteellistä peruskriittisyyttä: valppautta tietolähteiden suhteen. Monista eliniän pidentämiseen liittyvistä teknologioista revitäänkin todella raflaavia otsikoita, joissa ikuinen elämä luimii jo aivan nurkan takana. Taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi vaatimaton laboratoriokoe, jossa geneettisesti nopeasti vanhenevaksi manipuloidun hiiren elinikää on pidennetty. jokaisen erittäin pitkää elämää tavoittelevan on kehitettävä jonkinlainen fantasia siitä, mihin kaikki vuodet oikein käyttäisi. Rantasen mukaan alan piireissä on suosittua sanoa haluavansa kokeilla kymmeniä eri ammatteja, matkustavansa kaikkiin maailmankolkkiin tai vaikkapa hankkivansa lukemattomia rakastajia. Tutkijan mukaan ajatusleikeissä unohtuu usein arkisen elämän paikallaan junnaava, monotoninen puoli. ”Jos sanoo haluavansa elää tuhat vuotta vain katsoen televisiota tai nyhtäen puutarhaa, voidaan helposti todeta, ettei siinä ole mitään järkeä. Mutta siinä jo arvotetaan hyvää elämää, ja voidaan kysyä, kenellä on oikeus määritellä se.” Pitkäikäisyyden tavoittelu nimenomaan teknologian avulla on uusi ratkaisu vanhaan kysymykseen. Uskonnot ovat painineet samojen kysymysten parissa vuosituhansia, eikä niiden ote ole juuri hellittämässä. Rantasen mukaan länsieurooppalaisen tieteen keskuudessa vallitsee useimmiten näkemys, jonka mukaan ateistinen näkökulma elämään ja kuolemaan on neutraali. Globaalilla tasolla uskonto vaikuttaa kuitenkin paljon. Jo esimerkiksi Yhdysvalloissa tutkimuseettinen keskustelu on erilaista, sillä uskonnolliset näkemykset halutaan usein tuoda osaksi aihepiiriä. Elämän pidentämistä ei voi tutkia törmäämättä käsityksiin siitä, mitkä elämän rajat oikeastaan ovatkaan. ”Elämän merkityshän saa täysin erilaisen merkityksen, jos uskoo, että oma paras elämä on kuoleman jälkeen.” Auvoiset haavekuvat eivät ole pyhien kirjojen yksinoikeus. Rantanen kuvailee, että teknologiamyönteisen transhumanismin viljelemät tulevaisuusmielikuvat muistuttavat tutkimusten mukaan yllättävän paljon erilaisten uskonnollisten ryhmien käsityksiä paratiisista. Tiedekin voi siis tuottaa omat Eedenin puutarhansa. ”Se on tarpeeksi kaukana tulevaisuudessa, ja siihen liittyy lohdullinen elementti, jossa sinun ei Jos sanoo haluavansa elää tuhat vuotta vain katsoen televisiota tai nyhtäen puutarhaa, voidaan helposti todeta, ettei siinä ole mitään järkeä.
19 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 tarvitse tietää jokaista yksityiskohtaa, vaan Herran haltuun – tai siis tieteen haltuun tässä tapauksessa.” ”Tietenkin voidaan keskustella siitä, kuinka hyvin he ovat ymmärtäneet tieteellistä keskustelua.” siinä missä sataVuotiaaksi eläminen on realismia monelle tätä lehteä lukevista, jotkut suunnittelevat väistävänsä kuoleman kokonaan esimerkiksi lataamalla tietoisuutensa digitaaliselle alustalle. Graalin maljaa etsivien joukossa on esimerkiksi Googlen tekninen johtaja Raymond Kurzweil, joka tunnetaan myös kehittämästään syntetisaattorista. Verkkolehti Slaten haastattelussa Kurzweil arveli henkilökohtaisen kuolemattomuutensa todennäköisyydeksi noin 80 prosenttia jatkuvasti nopeutuvaan tekniseen kehitykseen vedoten. 67-vuotiasta visionääriä ei voi syyttää ainakaan optimismin puutteesta. Rantanen ei innostu kuolemattomuuden tavoittelusta teoriassa tai käytännössäkään. ”Monet käyttävät sellaisia perusteluita, että ikuinen elämä ei ole hyvä asia, koska kuolema tuo elämään merkityksen. Itse olen kylläkin lempannut kuolemattomuuden käsitteen tutkimuksestani, sillä se ei vaikuta lääketieteen teknologioiden avulla mahdolliselta.” Eliniästä puhutaan koko väestön tasolla, kuolemattomuudesta yksilöllisesti. Kuvaavaa on, että juuri Kurzweilin kaltaiset varakkaat, varttuneet miehet ovat useimmin riitauttamassa biologian peruslakeja. Rahasta ja eliniästä onkin pakko puhua samoissa lauseissa. Monet erittäin vanhoiksi eläneistä ovat olleet lähtöisin suhteellisen vaatimattomista oloista, mutta keskiarvotasolla rikkaan länsimaalaisen elinajanodote on helposti lähes kaksinkertainen verrattuna konfliktialueen köyhään. Suomessakin kaikkien väestöryhmien elinajanodote on noussut 1900-luvun alusta huimasti, mutta ylimmän tuloviidenneksen elämän pituus karkaa jo kauas alimmasta viidenneksestä. Alan tutkijat ovatkin nostaneet esiin skenaarion, jossa tietty väestönosa, kuten rikkaat, eläisi huomattavasti muita pidempään. Useimpien alan tutkijoiden eettinen kanta on Rantasen mukaan selkeä: moinen ei ole reilua. ”Toisaalta se, että elämän pituudessa on eroja, ei ole mikään riittävä argumentti uusien teknologioiden kehittämistä vastaan.” Elinikää pidentävät teknologiat eivät ole luonteeltaan epätasa-arvoisia, mutta niiden saatavuus voi olla, vaikka kyse olisi viemäröinnin ja antibioottien kaltaisista yksinkertaisista asioista. Kantasoluhoidoista haaveilleessa saattaakin unohtua, kuinka vaurauskeskeistä lääkekehitys on. ”Esimerkiksi malariaan ei ole kehitetty lääkettä todennäköisesti siksi, että siitä ei saa rahaa. Epätasaarvo on jo olemassa”, Rantanen summaa. Mikäli tasa-arvo -ongelmat joskus selätetään, saatetaan toki päästä tilanteeseen, jossa valtaosa ihmiskunnasta elää yhä pidempään ja paremmin. Rantasen mukaan nykyisin alan tutkijoiden parissa puhutaan tuhatvuotisuuden sijaan yhä enemmän siitä, että mahdollisimman moni voisi elää 100–120-vuotiaaksi. Ajatuksessa onkin jotain kaunista; merkityksen tunne tuskin ehtisi kadota matkalla, eikä rasitus luonnonvaroillekaan olisi ekologisilla elintavoilla täysin kohtuuton. Moni meistä voisi olla oman elämänsä rääväsuinen Jeanne Calment ja nauttia terveestä vanhuudesta estoitta. On silti syytä olettaa, ettei tämäkään riittäisi kaikille. Elämän katoavaisuuden haikeus tuskin katoaisi, vaikka keski-ikäinen joskus tarkoittaisi tuhatvuotista. Merkityksen täytyisi silloinkin löytyä jostain muualta kuin vuosien määrästä. Vaikkapa filosofiasta. •
20 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 yömatka kulki suoraan Petroskoin keskustan läpi. Kaupunki oli pieni, talvella hiljainen. Se muistutti Turkua siinä, että kaupungin läpi virtasi joki. Katukuvassa näkyi neuvostoajan leima ja toisaalta matkan varrella oli Burger King. Kävely vuokra-asunnolta Suomen edustustoon kesti runsaan vartin. Se oli Sointu Koukin työmatka. Hänen työnsä viisumivirkailijana alkoi kahdeksalta aamulla ja jatkui neljään. Edustuston kokki valmisti lounaaksi suomalaisia ruokia, usein makaronilaatikkoa. Töiden jälkeen Kouki meni kaksi kertaa viikossa yksityiselle venäjän kielen tunnille, kävi toisinaan fitness-joogassa ja avasi illalla Netflixin. Petroskoin Suomen edustusto on 810 kilometrin päässä Turun yliopistosta, jossa Kouki oli samaan aikaan kirjoilla läsnäolevana valtio-opin kolmannen vuoden opiskelijana. Kouki työskenteli edustustossa vuoden. Se ei ollut suunnitelmissa. Alkuvuosi oli mennyt vaihdossa Pietarin valtionyliopistossa ja tarkoitus oli palata kesän jälkeen takaisin Suomeen. ”Hain kesätöihin, kun tiesin, että Suomen lähetystöt hakevat viisumivirkailijoita. Mutta ne ilmoittivat, etteivät voikaan ottaa ketään kesäksi, vaan haluaisivat koko vuodeksi.” Kouki kieltäytyi. Hän oli päättänyt jatkaa opintoja Turussa. Edustustosta tuli kuitenkin uusi sähköposti. Samaan aikaan opiskelukaveri oli päättänyt ottaa työtarjouksen vastaan. Muut tutut sanoivat, että kuulostaa hienolta tilaisuudelta. Kouki päätti sittenkin lähteä Karjalan tasavaltaan. Kun Kouki oli käymässä Turussa, vastaan tuli oman laitoksen professori. Tämä kysyi, miten vaihto oli sujunut. ”Sain töitä sieltä”, kertoi Kouki. ”Muista tulla viimeistelemään opinnot”, vastasi professori. Viisumivirkailijan työ on melko yksioikoista. Oman alan harjoittelussa olisi todennäköisesti päässyt tekemään kiinnostavampia ja monipuolisempia tehtäviä. Vuoden mittainen työ vastuineen sitoutti kuitenkin eri tavalla työyhteisöön ja kielen oppimiseen. “Se oli ihan mahtava kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään. Se, että selviää ihan vieraalla kielellä ihan vieraassa maassa, se iski viimeisten viikkojen aikana tosi hyvällä tavalla. Pystyin hoitamaan kaiken venäjäksi.” Kouki ilmoittautui läsnäolevaksi yliopistoon, koska ajatteli vuoden aikana kirjoittavansa esseitä. Se jäi kuitenkin työpäivien jälkeen tekemättä. Lisäksi läsnäolevaksi kirjautumalla sai opiskelija-alennukset käyttöönsä. Nyt syksyllä hän palaa oikeasti opiskelemaan, Turun yliopiston lisäksi Alekstanteri-instituuttiin. Kandi ja gradu ovat kirjoittamatta, mutta molemmat käsittelevät todennäköisesti Venäjää. Ulkopuolisen on helppo nähdä opinnoissa koheesio ja suunta, vaikka Kouki itse pudistelee päätään. toisaalta Ja toisaalta Yliopiston ohjauksen ja koulutuksen tukipalveluiden päällikkö Erkki Härkönen toistaa virkkeen monta kertaa: ”Kaikesta työkokemuksesta on hyötyä.” Sävy on kannustava. Ei yliopistolle ole juurikaan merkitystä, jos opiskelija kokeilee työelämää ja valmistuminen viivästyy sen takia. ”Jos opiskelija löytää sen suunnan, motivaation ja sellaisen ’tästä kun mä lähden eteenpäin, niin hyvä tulee’, niin tottakai se on tosi hyvä.” Sen jälkeen seuraa monta kertaa toisaalta ja toisaalta. ”Toisaalta sitten puhutaan siitä, miten pitäisi pidentää työuria, ei saisi olla tätä haahuilua, opintoaikoja rajataan. Henkilökohtaisesti vastaan saattaa tulla se, että opintotuki on rajallinen. Pääsääntöisesti se ei ole yliopiston kannalta mieletön ongelma, että opiskelijat käyvät töissä. Ja kuitenkin, miten sen nyt sanoisi, se on ongelma.” Härkönen miettii ja katsoo pylväitä, jotka osoittavat, miten paljon ensimmäisen vuoden opiskelijat eri tiedekunnissa käyttävät aikaa opiskeluun. Opiskelijat ovat arvioineet ajan itse ja se kattaa myös itsenäisesti tehtävän työn. Opiskelijoista huomattavasti yli puolet käyttää opintoihinsa alle 30 tuntia viikossa. ”On se vähän huolestuttavaa”, sanoo Härkönen. T TekSTi: wilHelmiina palonen JALANSIJOJA Kaikki opiskelijat eivät istu kaupan kassalla. Opintopolku saattaa silti poiketa työelämän puolelle. kuviTuS: JoHanna naukkarinen
21 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 JALANSIJOJA Hän viittaa siihen, että opinnot on tarkoitettu kuitenkin päätoimiseksi. Niissä tiedekunnissa, joissa opetus on koulumaista ja kontaktiopetusta on paljon, opiskellaan eniten. Luvut ovat alhaisia esimerkiksi yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Yllättäen yhteiskuntatieteellisen opiskelijat ovat suorittaneet opintoja kuitenkin kohtuullisesti. Käytetty aika ja opintopistemäärät eivät korreloi. ”Näyttää siltä, että tutkintoja tulee – sitä en tiedä, tuleeko niitä tavoiteaikataulussa. Ainakin siitä näkyy viitteitä, että meillä aloittaneista yhä vähemmän jää sinne matkan varrelle. Sisäänmenon ja ulostulon suhde alkaa olla kohdillaan.” Yliopistoa kiinnostaa hyvästä syystä se, miten paljon tutkintoja se tuottaa ja kuinka moni opiskelija saavuttaa vuodessa 55 opintopisteen rajan. Nämä vaikuttavat yhteen lohkoon yliopiston rahoituksessa. Viime aikoina Turun yliopisto on saavuttanut tavoitteensa: tutkintoja ja opintoja on kertynyt niin paljon, ettei se vaikuta enää rahoitukseen. Yliopistoissa huomioidaan se, etteivät kaikki suorita tutkintoaan loppuun tai ilmesty välttämättä koskaan paikalle, vaikka vastaanottaisivat opiskelupaikan. Opiskelijoita voidaan ”ylivalita”, siis ottaa sisälle ylimääräisiä. vaiN yhdeNlaisia opiskeliJoita Kaupan kassa. Esimerkki lipsahtaa nopeasti, kun keskustellaan opiskelijoiden työssäkäynnistä. Kuva opiskelijasta, joka rahoittaa opintojaan Siwan kassalla, elää julkisessa keskustelussa vahvana. Vähemmän puhutaan opiskelijoista, jotka toimivat tutkimusassistentteina, tekevät opettajan sijaisuuksia, kirjoittavat puhtaaksi lääkemääräyksiä tai ovat museossa töissä. Tekevät jotakin, joka liippaa läheltä omaa alaa tai jonka avulla oppii taitoja, jotka eivät omaan koulutukseen sisälly. Tehdyn työn määrä vaihtelee. Osa työskentelee opintojen ohella, osa tekee ennemmin toisin päin. Yliopistolle on kuitenkin olemassa vain yhdenlaisia tutkinto-opiskelijoita: päätoimisia. Loppuvaiheen opiskelijoilla identiteetti saattaa olla jo kiinni työelämässä. Itseä ei nähdä enää opiskelijana, opinnot vain ovat kesken. Työja elinkeinministeriön muutaman vuoden takaisen julkaisun mukaan työssäkäynti on merkittävä syy siihen, miksi opiskelijoiden valmistuminen Suomessa viivästyy. Se on yksi syy sille, miksi työssäkäynnistä on hyvä puhua. Jos keskustelussa nähdään opiskelijat vain kaupan kassalla istumassa, niin myös näkemys työssäkäynnin syistä ja eduista kapenee. Lisäksi samassa julkaisussa todetaan, että suurin osa yrityksistä arvostaa oman alan työkokemusta – vaikka opinnot olisivat kesken. Raja opiskelujen oheisen työpaikan ja oman alan harjoittelun välillä saattaa olla ohut. Yliopisto on yrittänyt panostaa harjoitteluihin ja hyötyy niistä siten, että saa sitä kautta palautetta työnantajilta. Kaikki opiskelijan kannalta hyödylliset tilaisuudet eivät vain satu olemaan harjoitteluita. Toisinaan opiskelija saa ensin työtai harjoitteluPääsääntöisesti se ei ole yliopiston kannalta mieletön ongelma, että opiskelijat käyvät töissä. Ja kuitenkin, miten sen nyt sanoisi, se on ongelma.”
22 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 paikan ja selvittää vasta sen jälkeen, pystyykö sen lukemaan hyväksi tutkintoon kuuluvana harjoitteluna. Joskus joku taas varoo kyselemästä asiasta, koska pelkää, että tieto jo tehdystä harjoittelusta estää harjoittelutuen saamisen. Monet halutuimmista harjoittelupaikoista kun edellyttävät sitä, että opiskelijalla on käytettävissään tiedekunnan myöntämä harjoittelutuki. putkielämää Hallitus julkisti elokuun puolessa välissä budjettiesityksensä. Yksi ehdotuksen kärkihankkeista keskittyy koulutukseen. Sen tavoitteena on, että nuorten kokonaiskoulutuspolku lyhenee. Kirjaus ei ole mitenkään uusi. Se on toistunut melkein identtisenä jo aiemmissa budjettiesityksissä. Muualla kokonaiskoulutuspolusta ei kuule. Opintopolusta silloin tällöin, mikä on oikeastaan osuvaa, koska polulla tarkoitetaan sekä usein käytettyä reittiä, että varta vasten tehtyä, uutta kulkuväylää. Matematiikassakin puhutaan poluista. Ne ovat reittejä koordinaatistossa, eivätkä suinkaan suoria reittejä ensimmäisestä pisteestä toiseen, vaan pisteitä saattaa olla reitillä lukemattomia. Vielä useammin kuulee opintoputkesta. Sanassa on jo huomattavampi tehokkuuden ja rajoittavuuden kaiku. Parhaiten se sopii tutkintoihin, joissa on selkeä ammattinimike päämääränä. Lääketieteen opiskelija Emil Gustafsson lähti lukemaan lääketiedettä heti lukion jälkeen, mutta teki neljäntenä opiskeluvuonnaan päätöksen välivuodesta. ”Näin elämäni putkessa, koska lääkis on putki, mutta myös sen jälkeen – putki. Pystyin näkemään elämäni monta vuotta edeltä ja se tuntui raskaalta. Nämä opinnot ja työelämä eivät kuitenkaan ole kevyimpiä. Tuli vain sellainen olo, että nyt on pakko saada joku tauko.” Lääketieteellisen kurssirakenteen takia tauko tarkoittaa helposti koko vuotta. Yksi vaihtoehto taukoon olisi ollut lähetä vaihtoon. Moni tekee niin. Gustafsson vierasti ajatusta jostain syystä. ”Kuvittelin siinä vaiheessa, että en ole sellainen tyyppi, joka haluaa tehdä sen. Olin niin pitkään akateeminen siinä mielessä, että keskityin vain asiajuttuihin. Silloin ajattelin, että vaihto olisi ollut jotakin siitä syrjään menemistä, jotenkin hyödytöntä.” Hän halusi kuitenkin matkustaa. Kun Turun Lääketiedepäivillä tuli vastaan hyvä, puolen vuoden työtarjous Jämsässä, siihen oli helppo tarttua. Töistä sai rahaa. ”Se oli aiemmin opiskellessa raskasta, kun talous oli koko ajan tiukalla. Koko ajan. Tietenkin olin onnellisessa asemassa, kun pystyin jo tekemään oman alan töitä.” Kesän jälkeen muut tutusta kurssista palasivat Medisiinalle. Gustafsson ilmoittautui yliopistoon läsnäolevaksi, mutta lähti neljän tunnin matkan päähän Jämsään osastolääkäriksi. Opiskelijana kirjoilla oleminen oli välttämätöntä, koska Valvira edellyttää sitä lääkärinä työskenteleviltä opiskelijoilta. Vastuu töissä, osastonlääkärinä, oli suuri, mutta muuten muutos opiskelijasta työssäkävijäksi tuntui yllättävän helpolta. Pieneen paikkakuntaan tottuminen oli paljon vaikeampaa. Kokemus, varsinkin töistä, antoi kuitenkin itseluottamusta. ”Luotan, että selviän niistä hommista. Varsinkin, kun sain hyvää palautetta. Se on suurin juttu, mikä töistä jäi.” Gustafsson uskoo, että kokemus työelämästä tulee merkittävästi vaikuttamaan opintojen loppuvaiheeseen ja erikoistumiseen. ”Ehdottomasti. Osaan paljon paremmin miettiä opiskellessa, mikä on tärkeää, koska tietoa on kuitenkin niin paljon, että kaikkea ei ehdi opiskella, jos aikoo tehdä muutakin. Osaan paljon paremmin priorisoida ja kysyä itseltäni ja opetushenkilökunnalta kysymyksiä. Kyllä minulla on ihan erilainen fiilis oppimisen suhteen.” Keväällä Gustafsson matkusteli Etelä-Amerikassa ja joi drinkkejä kookospähkinästä. Elokuun alkupuolella hän tuli takaisin Turkuun opiskelemaan. Hankalinta paluussa opiskelijaksi oli tylsistyminen. ”Työelämässä kokee itsensä niin hyödylliseksi. Jos opiskellessa pitää pitkään vain puurtaa, puurtaa, puurtaa ilman konkreettisia saavutuksia niin kyllä motivaatio kärsii.” Näin elämäni putkessa, koska lääkis on putki, mutta myös sen jälkeen – putki. Pystyin näkemään elämäni monta vuotta edeltä ja se tuntui raskaalta.
23 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 En sano, että pitäisi tarjota valmista mallia, mutta hirveän vähän saa vastauksia siihen, mitä tällä tutkinnolla pitäisi tehdä. se mihiN raJaukset eivät auta Se mikä on osalle selkeä opintoputki, on toiselle huumaavaa akateemista vapautta. Ja jollekin taas ahdistavaa, jatkuvaa valintaa. Moni tuntuu ajattelevan tulevaa työllistymistä jokaisen kurssikokonaisuuden ja sivuaineen kohdalla putkessa, jonka päässä ei välttämättä näy mitään selkeää kohdetta. Koko opiskeluaika on oikeastaan palapelin kasaamista kohti kiinnostavaa uraa ja työllistymistä. Opintotuen rajoituksilla ei saada selkeämmäksi sitä, mikä on vaikeinta. Haastavinta on tietää, mitä työelämässä halutaan ja tarvitaan vuosien päästä ja miten itse sinne sopii. Se on entistä vaikeampaa, jos tuntuu siltä, ettei olekaan yliopistoon tullessaan löytänyt hyviltä tuntuvia askelmerkkejä. Milla Järvensivu aloitti uskontotieteen opinnot, ja keskeytti ne lähteäkseen vuodeksi Irlantiin tekemään töitä. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa. ”Hain yliopistoon suoraan kirjoitusten jälkeen. Aika vaikea sanoa, miksi juuri uskontotiedettä. Se oli aika sattumanvaraista. Uskontotiede kiinnosti, mutta en ollut hirveän perehtynyt. Se oli lähinnä sitä, että kaikki sanoivat, että kannattaa yrittää päästä yliopistoon, että olisi joku paikka minne menee.” Opiskelupaikan valinta on myös sitä, että valitsee missä ja kenen kanssa asuu. Turkuun jääminen tuntui luontavalta, kun silloinen poikaystävä asui täällä ja Järvensivu löysi asunnon. Hän opiskeli Turun yliopistossa ensimmäisen lukuvuoden. ”Koko ajan takaraivossa kyti ajatus siitä, että vuoden jälkeen olen lähdössä. Jos saisin tehdä asiat uudestaan, niin varmaan lähtisin reissuun suoraan lukiosta. Tekisin asiat niin kuin olisin oikeastaan itse halunnut.” Heti lukion jälkeen lähtemällä olisi saanut enemmän aikaa miettiä, mitä todella haluaa opiskella ja mihin keskittyä. ”Vaikka en välttämättä olisi tiennyt sen vuoden jälkeen yhtään paremmin.” Irlannissa Järvensivu hoiti lapsia, nautti itsenäisyydestä ja tunteesta, että selviää omillaan. Kun lapsen sai nukahtamaan ja pystyi juomaan kahvia rauhassa, niin tuntui siltä, että kaikki on hyvin. Ikkunasta näkyi Bonon talo ja Dublin alkoi tuntua kodilta. Ajatukset tulevasta urasta eivät silti selkiytyneet. Turku ei enää tuntunut vaihtoehdolta, vaan Järvensivu halusi Helsinkiin. ”Oli yksinkertaisinta hakea uudelleen lukemaan uskontotiedettä. Ajattelin, että kun pääsen yliopistolle, niin keksin, mitä haluan tehdä tai löydän sivuaineen, jonka kautta pääsen opiskelemaan jotakin muuta. Kun olin vuoden poissa, asiat tuntuivat helpommalta. Että vaan muuttaa Helsinkiin ja asiat selkiytyvät. En ajatellut kovin käytännönläheisesti.” Järvensivu lukee ison osan epävarmuudesta omaksi syykseen. Hän sanoo kuitenkin hitaasti, että ehkä osa syystä on oppiaineessa. ”Aina puhutaan siitä, miten uskontotiede avaa ovia, mutta harvoin siitä, mitä ne mahdollisuudet sitten ovat ja mihin oppiaine valmentaa. Opiskelijoille pitäisi tarjota konkreettisempaa kosketusta työelämään opintojen aikana. En sano, että pitäisi tarjota valmista mallia, mutta hirveän vähän saa vastauksia siihen, mitä tällä tutkinnolla pitäisi tehdä.” Kun hakee opiskelemaan johonkin, on ehkä vaikea tehdä eroa sen suhteen, mikä on kiinnostavaa tieteenä ja mikä taas suuntaa sellaiselle työuralle, joka on käytännössä itselle soveltuva. Järvensivu aikoo tehdä kandidaatin tutkintonsa uskontotieteeseen ja sen jälkeen miettiä uudestaan, mitä tekee. Tulevaisuudesta kysyttäessä hän nauraa vähän. “Olisihan se helppoa, jos vain tietäisi!” • Nordic LearNiNg associatioN offers: -9 months intensive language courses Arabic,English,Finnish,German,Norwegian and Swedish. 12 hours/3 days/week..48 hours/month 100 € /month Language instruction covers from level till fluent level. Instruction in both English and Finnish. -Professional diplomas in: Herbs Practitioner applied statistics for Business analytics and Survey Design 3 months-16 hours/month-2 times/week 300 €/diploma. -we offer teaching part time jobs for talented students in any field. for information and registration: nordiclearning@yahoo.com
24 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 tiedottaJa tiedottaa tieteestä taJuttavaa Jos numeraaleilla ja teorioilla lihotettu tiedepaketti joskus pamahtaa sanomalehteen populaarina proosana, on tutkimuksesta näppäilty tiedote todennäköisesti ollut priimaa. TekSTi: Jouko luHTala / kuviTuS: konSTa Hormia tuossa, ergonomisella työtuolilla tönöttää yliopiston tiedottaja. Vaikuttaisi olevan verrattain onnellinen olento. Tänään tiedottajalla on kuitenkin ongelma. Hän kun ei ole prikulleen varma, mitä ja miten hänen tulisi tiedottaa. Tiedottajan näytöltä mulkoilee sähköpostin liitetiedostosta pullahtanut väitöstiedotteen luonnos. Jo otsikkorivi ahdistaa. Leipäteksti ei mene läpi ilman santsikuppia. Ongelma on tiivistetysti seuraavanlainen: tiedottaja ei ymmärrä tuoreen, epäilemättä pätevän ja alallaan menestyvän, väittelijän tiedotteesta juuri mitään. Näitä vaikeaselkoisilla sanoilla ja desimaalirikkailla luvuilla aloitettuja ja lopetettuja tapauksia lävähtää tiedottajan pöydälle onneksi aika harvoin. Väittelijät ottavat mallia edeltäjiensä tiedotteista. Sivutuotteena luonnosten laatu on vuosien varrella kohentunut. Aina välillä vastaan luistelee luonnos, jonka tiedottaja lähinnä oikolukaisee ja tuuttaa medialle. Tämä tiedote ei ole yksi niistä läpiluettavista paperinpaloista. Tiedottaja kuitenkin ymmärtää väittelijää. Hän tekee todennäköisesti ensimmäistä tiedotettaan. Tiedotusohjeetkin on luettu lähinnä suuntaa antaviksi. Todennäköisimmin luonnoksen kapulakielisyys johtuu kuitenkin yksinkertaisesti kokemuksen puutteesta. Väittelijä ei vain ymmärrä, miten pihalla suurin osa populaatiosta on juuri hänen äärimmäisen spesifistä tutkimuskohteestaan. Jos väitöstiedotteessa ei ole selvää tärppiä toimittajalle, ei hän sellaista todennäköisesti myöskään lähde etsimään. Tiedottaja tietää, että on hänen tehtävänsä myydä tutkimus. Tiedottajan mantra tutkijoille on: mieti, mistä naapurisi saattaisi olla kiinnostunut. Äitiäsi voi kiinnostaa kaikki, mutta naapuriasi ei. Perustutkimus ei ole tiedottajan ystävä. Se todistaa usein vain jonkin suurelle yleisölle täysin merkityksettömän seikan. Tiedeyhteisö kuitenkin tarvitsee loppumattomasti juuri tuollaista tietoa. Silloin tiedotteeseen haetaan sitä suurempaa kokonaisuutta, johon tämä tutkimus liittyy. Joskus tiedotteen ytimestä vängätään. Kerrankin tutkimuksessa oli maahanmuuttoon liittyvä seikka, jonka tiedottaja arvasi kiinnostavan jokaista toimittajaa, mutta joka oli tutkijan mielestä hyvin epärelevantti kokonaisuuden kannalta. Poleeminen maahanmuuttonäkökulma haudattiin väittelijän pyynnöstä syvälle tiedotteeseen, mutta ei se toimittajia estänyt aiheesta kyselemästä. Niinkin on tosin käynyt, että tiedottaja on kuvitellut löytäneensä tutkimuksen myyvän ytimen ja lähettänyt sen ylpeänä väitöksentekijälle. On masentavaa saada paluumaili, jossa tiedottajalle kerrotaan, että hän on ymmärtänyt koko kuvion täysin väärin. On vähän ikävää, kun totuus murskaa mediaseksikkään tarinan. Aina tarinan ei tosin tarvitse tihkua näennäistä myyntipotentiaalia. Välillä tiedottaja kovasti hämmästelee niitä aiheita, joita mediassa lopulta käydään läpi. Se siitä. Tiedottajan on käytävä työhön, sillä tämäkin väitösluonnos on saatettava massamedian mutusteltavaksi. Tiedottaja nostaa puhelimen sijoiltaan ja naputtelee numerot tauluun. Toisesta päästä vastataan nopeasti. Nyt aletaan tehdä populaaritiedettä. “Kerro nyt mulle tästä väitöksestäsi niin kuin olisin mummosi”, tiedottaja aloittaa. • Poleeminen maahanmuuttonäkökulma haudattiin väittelijän pyynnöstä syvälle tiedotteeseen, mutta ei se toimittajia estänyt aiheesta kyselemästä. Juttu perustuu Turun yliopiston viestinnän tiedottajien Erja Hyytiäisen ja Jenni Vallan haastatteluihin.
25 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 laiN harmaalla vyöhykkeellä TekSTi: TuomaS DaHlSTröm ”kiintiöillä yritetään pidentää työuria nopeuttamalla korkeakouluihin siirtymistä. Näin edellinen hallitus perusteli ensikertalaisten suosimisen”, kertoo TYYn koulutuspoliittinen asiantuntija Joni Kajander. Valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidénin mukaan perustuslakivaliokunta on hyväksynyt kiintiöt käytäntönä tietyin rajoituksin. ”Oleellista on se, että korkeakoulututkinnon suorittaneiden tai korkeakoulun opiskelupaikan vastaanottaneiden asema ei saa muodostua kohtuuttomasti heikommaksi kuin ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien asema”, Hidén kertoo. Ei ole olemassa mitään tarkkaa rajaa siitä, milloin ero hakijoiden välillä on kohtuuton. Hidénin mukaan voidaan puhua positiivisesta erityiskohtelusta, sillä hakijat asetetaan eri kategorioihin, vaikka lähtökohtaisesti kaikki voisivat olla samalla viivalla. Hidénin mukaan kiintiöt voitaisiin nähdä toimiviksi pelkistetyissä tilanteissa, joissa toinen hakija on lukiosta juuri valmistunut nuori ja toinen taas korkeakoulutettu ja työkokemusta omaava hakija. ”Kuitenkin opiskelijoita on kirjava joukko eivätkä tilanteet ole aina näin kärjistettyjä, esimerkiksi jotkut ovat valinneet väärin ja haluavat vaihtaa alaa”, toteaa Hidén. Aina kiintiöt eivät välttämättä aja tarkoitustaan. Jos kiintiöt johtavat suuriin eroihin toteutuneissa pisterajoissa, niin professorin mukaan se voi pakottaa yliopistoja laskemaan kiintiöiden suuruuksia, sillä muuten ei-ensikertalaisilla olisi kohtuuttomasti huonommat mahdollisuudet tulla valituksi. Kiintiöiden vaikutuksista tarvitaan lisää tutkimusta. ”Hakijoiden suuntautumista ja käyttäytymistä olisi syytä tutkia tarkemmin. Tässä yliopistojen ja ylioppilaskuntien tulisi olla aloitteellisia, myös Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö (OTUS) voisi tarttua asiaan”, Kajander ehdottaa. Vuonna 2012 hammaslääketieteelliseen valituista 80 % oli ei-ensikertalaisia, kun taas vuonna 2014 valituista vain 16 % oli ei-ensikertalaisia. Kiintiöitä koskeva hallituksen esitys annettiin vuonna 2012. Sama ilmiö on nähtävissä myös muissa suosituissa oppiaineissa. Jatkossa lääketieteellisessä tiedekunnassa paikkoja on ei-ensikertalaisille enintään 35 prosenttia. Päättäjien puheet siitä, että kiintiöillä vakiinnutetaan vallitseva tilanne, pitää paikkansa, mutta nykyinen tilanne poikkeaa ajasta ennen lakialoitetta. Turun suomalaisen yhteiskoulun lukion opintoohjaaja Virpi Lierin mukaan opiskelijoiden hakutrendissä on tapahtunut selkeä muutos. ”Ennen nuoret suunnittelivat varavaihtoehtoja, mutta nyt he ovat olleet epävarmoja siitä, kannattaako varapaikkaa vastaanottaa, kun tulevista kiintiöistä ei ole ollut tarkkaa tietoa.” Muutokset näkyvät myös tilastoissa, sillä esimerkiksi kemian laitokseen hakeneiden määrä oli tänä vuonna pudonnut 40 prosenttia. Koko matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta menetti yli 1200 hakijaa. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että ennen lääketieteelliseen tähdänneet opiskelivat välivuoden aikana tiedekunnassa esimerkiksi fysiikkaa tai kemiaa. Lieri ymmärtää kiintiöiden taustalla olevan ajatuksen, mutta näkee sen käytännön kannalta ongelmallisena: ”Nuoret eivät aina 19-vuotiaana tiedä mitä haluavat. Heillä pitäisi olla oikeus muuttaa mieltään ilman huolta kiintiöistä.” Uusi järjestelmä mahdollistaa vaihtamisen toiseen koulutusohjelmaan, mutta asettaa hakijoita eri asemaan. Kiintiöiden käyttöönotto ei kannusta varasuunnitelmien tekemiseen. Se myös rankaisee opiskelijaa erehtymisestä koulutusohjelman valinnassa. • tur un ylioppilaslehden arkis to Opiskelupaikan vastaanottaneiden asema ei saa muodostua kohtuuttomasti heikommaksi kuin ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien. Ensikertalaiskiintiöt otetaan käyttöön Turun yliopistossa keväällä 2016. Ensikertalaisille varattujen paikkojen osuudeksi tulee jopa 70–80 prosenttia. Jatkossa ensimmäistä kertaa hakevilla ja opiskelupaikan tai tutkinnon omaavilla on eri pisterajat.
26 tuomiokirkon kello lyö kahtatoista, kun polkaisen likaisenkeltaisen Kombini liikenteeseen kirkon edestä. Aurajoen kulttuuriympäristössä on paljon koluttavaa. Aloitan yliopiston puolelta jokea ja suuntaan Åbo Akademin vanhojen kivitalojen ja puutalokortteleiden halki joen yläjuoksulle. Jos olisi kevät, kulkisin nyt Turun kauneimmin kukkivien kirsikkapuiden lomassa. Oikealle puolelleni ilmestyvät Nummenrannan uudet hulppeat kerrostalot yksiön kokoisine parvekkeineen. Talot edeltävät perinteisempää opiskelijaasuntoaluetta. Pian kohtaan Yo-kylän värikkäät kolmikerroksiset joka opiskelijan unelmat. Jokiranta on ulkoilijoiden täyttämää aluetta. Rakennusten ja lenkkipolun väliin jäävät vain viljelypalstat ja koirapuisto. Lenkkeilijöitä ja koiria ulkoiluttajineen valuu vastaan tasaista tahtia. Valtaisasta koiramäärästä huolimatta ulkoilureitit on pidetty siisteinä. Täällä ei hölkkääjän tarvitse pelätä liukumiinoja. Saavun Halisiin, mutta joudun jättämään jokirannan taakseni, sillä rantapolku päättyy. Jatkan Hämeenkadun varteen asfaltoidulla pyörätiellä. Fiilis katoaa. Näen joen vain vilauksittain, eikä tasainen tienpinta tunnu yhtä jännittävältä kuin rannassa kiemurteleva sorapolku. Viimein päädyn Kuralan Kylämäelle, jossa tieni risteää Auran kanssa. Ylitän joen, kun siihen kerran tarjoutuu tilaisuus vanhan kampiförin tilalle vaihdetulla ponttonisillalla. Kuralassa aukeavat jokilaakson perinnemaisemat, jotka ulottuvat pitkälle Lietoon asti. Laakeat pellot levittäytyvät ympärilleni, kun käännyn kohti keskustaa. Rannassa on nostettu heinää seipäille. Tämä on nyt sitä kulttuuriympäristöä parhaimmillaan. Valitsen reitikseni Virnamäen luontopolun. Eteen ilmestyy Museoviraston mäntyyn kiinnittämä taulu, joka tiedottaa alueen muinaisjäännöksestä. Opastaulu väittää edessäni olevasta kivestä löytyvän esihistoriallisia kuppikiviä. Tuijotan kiveä tovin ja tunnen itseni hölmöksi, ikään kuin keisarilla ei olisikaan vaatteita. Pettyneenä jatkan matkaa. Lähestyn Virnamäen perinnetiloja. Yksityisrakennusten keskellä pyöräily vaivaannuttaa, mutta asukkaat ovat varmaan tottuneet uteliaisiin katseisiin. Pienessä kyläyhteisössä on entisaikojen tuntua. Pian vastaan köpötteleekin hevonen. Ratsastaja näyttää tyytyväiseltä saadessaan ihastuneita katseita osakseen – eräänlaista show’ta tämäkin. Sivuutan pian Halistenkosken. Kosken matalikossa seisoo monta virveliä rivissä. Koski lienee Turun paras onkipaikka ja sen oheen on strategisesti sijoitettu opastuskeskus, josta voi hankkia itselleen 10 euroa vuodessa maksavan kalastusluvan. Hinta ei ole paha, jos sitä vertaa vaikka Wiklundin kirjolohen kilohintaan. Köyhä opiskelija ruokkii särjen sinteillä ainakin kissansa edullisesti. Kalastus ei ole opiskelijapiireissä se kaikkein suosituin harrastus, mutta Ylioppilaskylän tuntumassa sijaitsevalla Koroistenniemellä viehestäjiä tapaa usein. Koroisten perinnetila on tullut tutuksi erityisesti ituhipeistään ja omalaatuisista taiteilijoistaan. Tilalla toimii kahvilan lisäksi luomupuoti ja pyöräkirppis. Jo pelkältä ulkoiselta olemukseltaan tila on näJokivarsi, opiskelijoiden luvattu pussikaljalaidun, antaa ympäristöineen valtavasti nähtävää kiireettömälle kulkijalle. Auran rannoilla luonto ja kulttuuri yhdistyvät toisiinsa sulavasti ja tarjoavat myös yllätyksiä. vihreät helmet auraJoeN varrella TekSTi: emmi keTonen / kuvaT: lauri HannuS
27 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 kemisen arvoinen. Täältä löytää myös varmimmin ympäristötaidenäyttelyn tai saippuanvalmistustyöpajan. Näillä kohdin Aurajoen väitetään olevan matalimmillaan – uskaliaimmat voivat kokeilla kahlaamalla. Rakkaaksi käynyt keskustan siluetti siintää jo silmissä. Rautatiesillan alitettuani joudun taluttamaan pyörää, jotta voin uskollisesti seurata joen vartta. Kävelijät katsovat leveää kuljetustani nyrpeästi. Yritän vaivalloisesti tehdä tietä, kun vastaantulijalla on hihnan päässä neljä shetlanninlammaskoiraa. Pääsen perille sinne mistä lähdinkin ja epäilen Tuomiokirkon kellon edistävän. Päätän jaksaa vielä hetken, ennen kuin palkitsen itseni palauttavalla jokilaivan kannella. Jätän pyörän jokirantaan ja lähden kapuamaan rappuja Samppalinnanmäelle. Samppalinnanpuisto on osa koko Turun halki kulkevaa kaupunkipuistoa, joka käsittää yhteensä noin 1260 hehtaaria puistoalaa. Kiva ajatus sinänsä, mutta luultavasti moni kaupunkilainen vaihtaisi nämäkin nurmialat monimuotoisempaan ympäristöön. Voisiko nurmikon yksitoikkoisuuden korvata kukkaniityillä ja marjapensailla? Toisella puolen tietä on Urheilupuisto, jota mainostetaan myös hyvänä luontokohteena – lammikoihin sopeutuneet pullasorsat edustavat urbaania luontoa parhaimmillaan. Palaan tietä pitkin jokirannan suuntaan. Maauimalan edustalla, aivan jokirannassa sijaitsevan parkkipaikan takana, on Outi Sarjakosken hämähäkinseittiä muistuttava ympäristötaideteos. Teos peittää luolan suuta, jonka edustalta nousee auringon paahteeseen haihtuvan virtsan käry. Ennen kuin löyhkä ehtii etomaan, olen jo kiipeämässä ylös. Kiroan asuvalintaani. Hame ei helpota nousua korkeuksiin. Vaivannäön palkaksi löydän ylhäältä geokätkön. Jokiranta vilisee ihmisiä. Vastarannalla pyyhältää ilmiselvä polttariseurue, ja jokilaivojen edustalle alkaa tungeksia harvinaisessa helteessä nääntyneitä ihmisiä. Palaan kiireesti takaisin maan pinnalle ja suuntaan nauttimaan Aurajoen tarjoamasta anniskelukulttuurista. • Retken suunnittelussa ja jutun teossa on käytetty apuna Mia Röngän, Ari Karhilahden ja Ann-Mari Rannikon kirjoittamaa ja Sammakon kustantamaa Turun seudun luontoretkiopasta (2015). Teos peittää luolan suuta, jonka edustalta nousee auringon paahteeseen haihtuvan virtsan käry. Virnamäellä laiduntaa hevosia. Aikajälkiä-näyttelyn teos Koroistenniemellä. Piispankirkko sijaitsi niemellä 1200-luvulla ennen nykyisen Tuomiokirkon rakentamista.
28 TekSTi: Joel Haapamäki kuviTuS: TyTTi roTo 2010-luvuN rap teki rockista toissiJaista Euroopan suurimman rockfestivaalin pääesiintyjä oli tänä kesänä räppäri, joka uskoo olevansa maailman suurin rock-tähti. Kuvio kertoo olennaisen paitsi rockin alennustilasta, myös kulttuurimme naurettavuudesta. ”you are now watching the greatest living rock star on the planet!” julisti amerikkalaisräppäri Kanye West kesäkuussa Glastonbury-festivaalin päälavalla. Brittifestivaali on rock-instituutio siinä, missä sen pääesiintyjätkin: vuodesta 1970 lähtien Glastonburyssa ovat soittaneet kaikki suurimmat Metallicasta David Bowieen ja The Rolling Stonesista Neil Youngiin. Tänä vuonna festivaalin päälavalle nousivat muun muassa The Who, Mötörhead ja Patti Smith. Mutta miksi Kanye? Vastaus löytyy jostain yläosattoman Rihannan, spektaakkeliyhteiskunnan ja AC/ DC:n välistä. nuorisokulttuurin vanavedessä 1950-luvulla syntynyt rock-musiikki on elänyt vaiherikkaan elämän: se on varttunut Little Richardsista Keith Richardsiin ja haarautunut progesta punkin kautta indieen. Eläkeikäinen genre on kuitenkin alkanut osoittaa viime vuosina vanhenemisen merkkejä. Rockin pelastajiksi vuosituhannen vaihteessa tituleeratut vaihtoehtobändit The Strokesista The White Stripesiin ovat taantuneet toistamaan paitsi esikuviaan myös itseään. Stadionrokkarit Foo Fightersin ja Musen johdolla ovat banalisoineet valtavirtarockista kaiken sen, mitä AC/DC:n kaltaisten kehäraakkien maailmankiertueet ovat jättäneet jäljelle. Juuri tähän saumaan on iskenyt rap. 1970-luvulla syntynyt rap-musiikki ei kärsi rockille ominaisesta menneisyydessä vellomisesta. Genre on kehittynyt tiiviisti sitä ympäröivän kulttuurin kanssa, ja siksi onnistunut kuvaamaan aikamme henkeä huomattavasti rockia tarkkanäköisemmin. 2010-luvulla rapin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti, ja seuraukset näkyvät joka puolella. Rap-artistit ovat rikkoneet Spotifyn kuunteluennätyksiä ja nousseet kriitikoiden lemmikeiksi. Samalla genre on levinnyt pop-musiikkiin. Rapista ammennetut vaikutteet ovat vahvasti läsnä esimerkiksi Rihannan, Beyoncen ja Miley Cyruksen viimeisimmillä tuotoksilla. Vielä joitakin vuosia sitten sekä Rihanna että Miley soittivat videoillaan sähkökitaraa. kanyen ja kanadalaisräppäri Draken kaltaisia mammutteja voi perustellusti kutsua 2010-luvun rock-tähdiksi. Stadioneita täyttävät räppärit ovat aikamme ilmiöitä – egoistisia sankareita sukupolvelle, jonka keskittyminen ei riitä kitarasooloihin. Valtavirtarap on syrjäyttänyt rockin siltä riemastuttavien roolileikkien ja hedonististen ylilyöntien näyttämöltä, jolle alennustilassa oleva kulttuurimme on tarjonnut puitteet. Dean Kissick sivusi aihetta Spike-lehden esseessään länsimaisen populaarikulttuurin omituisesta mieltymyksestä groteskiin camp-estetiikkaan. Esimerkkeinä Kissick mainitsi Rihannan Bitch Better Have My Money -musiikkivideon ja ilmiön nimeltä Young Thug. 23-vuotiaan jenkkiräppäri Young Thugin musiikkivideoita on ladattu YouTubessa satoja miljoonia kertoja. Videot ovat kultaketjuineen, setelitukkoineen ja läpeensä objektivoituine naishahmoineen kuin tyylipuhdasta lajityypin satiiria. Ja juuri tässä piilee koko homman juju. Auttamattoman viihdyttävät rap-musiikkivideot tarjoavat yleisölle samankaltaista infantiilia larppia kuin glam-rokkarien hiuslakankatkuinen sekoilu vuosikymmeniä sitten. Ne ovat niin teatraalisia ja yliampuvia, että raja trollauksen ja ryppyotsaisuuden, performanssin ja ”oikean elämän” väliltä on hävinnyt tyystin. Eikä itsensä vakavasti ottavalla ja retromanian rampauttamalla rockilla ole tarjota vastinetta Ariel Pinkin tai Mac DeMarcon kaltaisia eksentrikkoja lukuun ottamatta. ”rap is the new rock ’n’ roll”, mesosi Kanye legendaarisessa BBC-haastattelussaan vuonna 2013. Mutta ei rock ole menossa mihinkään – siitä pitää parhaiten huolen Kanye itse. Viime talvena Kanye julkaisi kaksi uutta kappaletta itsensä Paul McCartneyn kanssa. Glastonburyssa räppäri päätyi tulkitsemaan vähintäänkin irvokkaalla tavalla Queenin Bohemian Rhapsodyn . Ja tässä on koko sotkun suurin ristiriita. Kun Kanye nojaa McCartneyn nimeen ja Freddie Mercuryn lahjakkuuteen todistellessaan olevansa ”maailman suurin rock-tähti”, hän osoittaa, kuinka pitkä matka rapilla lopulta on rockin merkittävyyteen. •
29 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 Kirja Elokuva Kuvataide käsitetaidetta halvalla FaNtastiNeN matka epämiellyttävistä epäluotettavista hollantilaista kirjallisuuta suomennetaan harvoin, mutta Herman Koch (s. 1953) on tervetullut poikkeus. Hänen teoksensa ovat psykologisesti tarkkasilmäisiä, usein epämiellyttävistä ja -luotettavista kertojista koostuvia rikostarinoita. Niin on myös uusin suomennos Naapuri . M on elämänsä alamäen aloittanut kirjailija, joka on jämähtänyt sotaaiheisiin. Kirjailijan menestysteos vuosikymmenien takaa kertoo kolmiodraamasta, jossa kaksi opiskelijaa murhaa historianopettajansa. Nyt kirjailijan alakerrassa asuva naapuri haluaa valottaa, kuinka kolmiodraamassa todella kävi. Kerronta poukkoilee naapurin, kirjailijan, tämän nuoren vaimon sekä historianopettajan näkökulmien välillä. Koch on onnistunut nivomaan monta eri tarinalinjaa kokonaisuudeksi. Silti ähkyltä ei voi välttyä, sillä näkökulmien avaaminen tuo tyhjäkäyntiä. Kirja ei pidä otteessaan niin tiukasti kuin aiemmat yhden kertojan varaan rakennetut teokset. Koch onnistuu kuvaamaan henkilöhahmonsa ja heidän sisäisen maailmansa niin vastenmielisiksi, että kirjasta haluaisi pian eroon. Teos leikittelee runsaasti kerrottavalla, oletuksilla ja kertomatta jättämisellä. Romaani käsittelee paljon kirjallisuuden ja kirjailijuuden luonnetta. Metataso tuo leikillisellä tavalla esille taiteeseen kohdistuvat vaatimukset. Kuinka paljon sattumaa kirjallisuus sietää? Miksi todellisuudessa epäuskottavakin on uskottavaa, mutta kirjallisuudessa ei? Naapuri toteaakin, että ”sattuma viihtyy paremmin todellisuudessa”. Sekä naapurin että yläkerran kirjailijan etunimi on Herman. Mutta tämähän on todellisuutta, ei kirjallisuutta – kuten Herman huomauttaa – ja siksi uskottavaa. Naapuri on kunnianhimoinen jatke Kochin aiemmin suomennetuille romaaneille Illallinen (2012) ja Lääkäri (2013). Se on rakenteeltaan selvästi monimutkaisempi kuin aikaisemmat, mutta lunastaa tavoitteensa kuitenkin yllättävän hyvin. Marissa Mehr Herman Koch: Naapuri. Geachte Heer M. 2014. Suom. Sanna van Leeuwen. Siltala 2015. 516 s. turun taiteilijaseuran vuoden taiteilijaksi 2014 valittu Timo Takala käsittelee Galleria Å:n näyttelyssään rahaa ja omistamista omaperäisellä tavalla. Oikeastaan näyttelyssä esillä olevat esineet, kuvat ja video ovat toissijaisia: tärkeämpää on performanssia muistuttava prosessi sekä ideat teosten taustalla. Takalan taiteessa on vahva tee-seitse -henki. Häntä voikin kutsua paitsi käsitetaiteilijaksi myös käsityöläiseksi. Raha -teoksen valokuvat esittelevät työskentelyprosessin, jossa taitelija kerää materiaalit ja valmistaa yhden sentin kolikon kokonaan itse. Taiteilijan puuhastelevat kädet ovat kuin Strömsöstä. Teoksista ehkä hauskin, Kierrätys , näyttää rytätyn juomatölkin matkan roskasta rahaksi taiteilijan näppärässä käsittelyssä. Alakerrassa pilarin päällä nököttää hämmentyneen näköinen pikku-ukko. Teosluettelon mukaan veistoksen nimi on Röyhkeys , ja hintaa sillä on 10 000 euroa. Materiaalikohdasta selviää, että kyseessä onkin Helsingin pissaavasta Bad Bad Boy -veistoksesta tunnetun Tommi Toijan teos. Esittelemällä toisen taiteilijan teoksen osana näyttelyään Takala nostaa esiin kysymyksen taiteen omistajuudesta. Toijan veistoksen lisäksi muutkin näyttelyn työt ovat myynnissä, huomattavasti edullisemmin tosin. Uniikit kukkaruukut voi lunastaa muutamalla eurolla. Näyttelyn päätyttyä ostajat voivat viedä oman kukkaruukkunsa kotiin ja istuttaa siihen vaikkapa rahapuun Osa teoksista on myynnissä siten, että omistajuus siirtyy ostajalle, mutta itse teos pysyy taiteilijan hallussa. Mitä omistaminen siis tarkoittaa? Ja etenkin, mitä taiteen omistaminen tarkoittaa? Näyttelylle nimen antaneen teoksen ”lopputuote”, taiteilijan itse tekemä yhden sentin kolikko, on hieno käsityön tulos mutta kömpelö kopio oikeasta, koneellisesti tuotetusta rahasta. Se onkin yksilöllinen taideteos, jonka arvo voisi olla paljon enemmän kuin esineen, jota se jäljittelee. Paitsi että tämäkin teos on myynnissä, yhdellä sentillä. Aura Nikkilä Timo Takala: Raha 14.8.–6.9.2015 Galleria Å, Kaskenkatu 1 ti-pe 12-18, la-su 12-16 omaperäisillä ideoilla ja tinkimättömällä tietokoneanimaatiolla maineensa luonut Pixar on viime vuosina keskittynyt jatko-osatehtailuun. Studion tulevaisuudesta ei tosin vielä kannata kantaa huolta. Muutaman laiskan elokuvan jälkeen yhtiö lyö nyt seuraavan kunnarinsa. Kunnianhimoinen Inside Out sukeltaa ihmisaivojen saloihin suurella sydämellä. Elokuva sijoittuu 11-vuotiaan Rileyn mieleen, jossa antropomorfisesti kuvatut tunteet – ilo, suru, pelko, kiukku ja inho – ohjaavat perheensä muutosta ahdistuneen tytön elämää. Hurmaavan kekseliäs Inside Out on parhaan sortin koko perheen elokuva. Riemastuttavasti leffaa ei ole jaettu lapsille suunnattuun kohellusjuoneen ja aikuisille osoitettuihin vitseihin, vaan kaikki katsojat koukutetaan samaan rautaiseen tarinaan. Sen puitteissa tunneviisikko opettelee uudenlaiseen yhteistyöhön Rileyn lopetellessa lapsuuttaan. Pixarin elokuvien suurimpana vahvuutena on ollut se, miten niiden antagonistit heijastelevat geneerisen pahuuden sijaan elämän vastoinkäymisiä. Inside Outin myötä tämä aikuismainen teema viedään loogiseen päätökseensä. Leffaan ei ole pakotettu mukaan edes sivutai surrogaattikonnaa. Sen sijaan brutaalin tehokas tarinankerronta vie suoraan tervettä tunneälyä käsittelevien haasteiden äärelle. Päähenkilön lisäksi myös katsojan kannattaa varautua tunneryöpytykseen. Tarkkanäköisen elokuvan loppuhuipennus pyrkii surettamaan ja naurattamaan yhtäaikaisesti – vieläpä varsin onnistuneesti. Elokuvaa edeltävä lyhäri Laava ei kuulu studion parhaimmistoon, mutta täydentää komeinta tämänhetkistä animaatiojälkeä tarjoavan Inside Outin mielensisäisiä maisemia ällistyttävillä luontokuvilla. Animaatiokuningas on voimissaan. ****½ Ilkka Hemmilä Inside Out – mielen sopukoissa USA, 2015, 94 min O: Pete Docter, Ronnie Del Carmen
30 kokeile tätä! trippaa. Turun Elokuvakerho ja Kirjakahvila järjestävät ilmaisen ulkoilmaelokuvanäytöksen perjantaina 28.8. klo 20–24 Kirjakahvilan pihalla. Esitettävänä on Roger Cormanin psykedeelinen trippailutykitys The Trip (USA 1967, 85 min), joka kertoo elämänkriiseihin ajautuneen Paulin ensimmäisestä LSD:n utuisesta matkasta. DJ:t Jussi Kantonen ja Anssi Nieminen viihdyttävät yleisöä illan hämärtymiseen asti ja näytöksen jälkeen. Elokuva ei sisällä tekstitystä. kajauta. TYY toivottaa opiskelijat tervetulleeksi kuuntelemaan ja laulamaan sitsilauluja sekä nauttimaan rennosta pikniktunnelmasta Yliopistonmäelle maanantaina 31.8. klo 14 alkaen. Samalla on mahdollisuus kuulla, miltä sitsibiisien oikeastaan pitäisi kuulostaa ja mitä kaikkea sitsikulttuuriin kuuluu. Mukaan tarvitset vain itsesi, halutessasi uusia ja vanhoja kavereita sekä piknikviltin ja mahdolliset eväät. Paikalle tuodaan grilli, joten halutessasi voit varata mukaan myös grillattavaa piknikevästä. FilosoFoi. Mitä tarkoittaa Immanuel Kantin ajatus ihmisestä päämääränä sinänsä? Entä mikä on urheilukilpailun tai vaikka valokuvan päämäärä? Esimerkiksi näitä kysymyksiä pohditaan filosofian keskustelukerho Totuus ja tolkun 17.9. alkavalla syyskaudella. Kerhon kahdeksannen kauden aiheena on päämäärän käsite, jota tarkastellaan sekä yksilöllisistä että yhteisöllisistä näkökulmista. Keskusteluiden alustukset saadaan vierailevilta alan tutkijoilta, mutta osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta filosofiasta. Torstaisin klo 17–19, Turun pääkirjasto, kokoushuone 1 (Café Siriuksen yläkerta). paheennu. Turun ylioppilasteatterin syksyssä pureudutaan hyvän ja pahan väliseen taisteluun 12.9. ensi-iltansa saavalla näytelmällä Pahuus. Jan Guilloun samannimiseen romaaniin perustuva näytelmä sijoittuu 1950-luvun ruotsalaiseen sisäoppilaitokseen, jossa vallitsevat viidakon lait. Pystyykö ystävyydestä ammentamaan voimaa ympäristössä, jossa vain vahvimmat selviytyvät? Veera Alaverrosen ohjaama ja sovittama Pahuus on ehkä aiheeltaan raskas mutta kevyt opiskelijan lompakolle. Liput 15 / 8 €. turunylioppilasteatteri.fi järjestöjen infopalsta CANTUS MERCURIALIS Hei sinä laulunystävä! Opiskelijasekakuoro Cantus Mercurialis haluaa juuri sinut iloiseen ja rentoon joukkoonsa! Harjoittelemme maanantaisin Turun kauppakorkeakoululla, Mercatorin flyygelin äärellä klo 18.30-21. Otamme uusia laulajia syyskauden ensimmäisissa (31.8.) ja toisissa (7.9.) harjoituksissa klo 17.30 alkaen. Tervetuloa! Nähdään Mercalla! Tiedustelut: puheenjohtaja@cantusmercurialis.fi, tiedottaja@cantusmercurialis.fi OIKEUSAPUTOIMIKUNTA Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry:n perustama oikeusaputoimikunta tarjoaa TYY:n sekä Åbo Akademin jäsenille ilmaista oikeudellista neuvontaa sähköpostitse (oikeusapu@lex.fi), puhelimitse (045 843 3428) sekä henkilökohtaisesti TYY:n toimistolla päivystysaikoina keskiviikkoisin kello 18 – 20 (sosiaalipoliittisen asiantuntijan huone, Yotalo A, 1. krs) 2.9.2015 alkaen. OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18 Ylioppilastalo A, 2.krs., Rehtorinpellonkatu 4A. Luvassa laadukasta raamattuopetusta, mukavaa yhdessäoloa, iltapalaa. 1.9. Avoimien ovien ilta. 8.9. Pizza Evening. 15.9. Ruut uskollisista uskollisin. 22.9. Riittääkö uskoni? Lisätietoja: www.opko.fi/turku SHO Satakuntalais-Hämäläisen Osakunnan syyskuun tapahtumia: 10.9. SHO:n Rapujuhlat. Rennossa pöytäjuhlassa luvassa rapuja, hyvää seuraa ja hauskaa ohjelmaa. Ilmoittautuminen ja lisätietoja osoitteessa sho.utu.fi; 23.9. Pilttibileet. SHO, SKO ja TPO järjestävät kaikille uusille pilteille ja fukseille suunnatut Pilttibileet Osakuntatalo UusiS:llä osoitteessa Kirkkotie 6. Tervetuloa! TURUN YLIOPPILASKAMERAT Heipä hei sinulle, valokuvauksesta kiinnostunut persoona! TYOK tarjoaa syksyn aikana värikkään paletin kamerointiaiheista askaretta kurssien, haasteiden ja tapahtumien muodossa! Tule tutustumaan toimintaamme Proffan kellariin 7.9. klo 19 ja käy kurkkaamassa ajankohtaisuudet osoitteesta tyok.fi. Seuraava päivystys on ti 1.9. klo 17, paikkana toki viihtyisä Pimiömme Yo-talo A:n kellarissa. TVO & ANC Turun yliopiston varsinaissuomalainen osakunta (TVO) ja Academic Nintendo Club (ANC) järjestävät yhteistyössä pelimusiikkiin ja -kulttuuriin keskittyvän tapahtuman TVO:n uudella kerhotalolla lauantaina 26.9. klo 16 alkaen. Ensimmäistä kertaa yhteistyössä puuhastelevat järjestöt toivottavat paikalle tervetulleiksi kaikki pelikulttuurista, järjestöjen toiminnasta tai yksinkertaisesti hyvistä bileistä kiinnostuneet opiskelijat ja muut kansalaiset! tur un ylioppilas tea tteri TOP-SÄÄTIÖN stipendit lahjakkaille opiskelijoille ja apurahat tieteelliseen tutkimus-, julkaisuja koulutustoimintaan sekä taiteen tukemiseen. Julistetaan täten haettavaksi. Stipendejä myönnetään ensisijaisesti turkulaisissa korkeakouluissa opiskeleville lahjakkaille 1. ja 2. vuoden opiskelijoille ja varsinaissuomalaisille eri korkeakouluissa opiskeleville lahjakkaille 1. ja 2. vuoden opiskelijoille. Hakuaika vuosittain syyskuun 30. päivään mennessä. Sähköinen hakulomake täytettävissä www.top-saatio.? . Apurahoja myönnetään ensisijaisesti perustutkinnon jälkeisiin opintoihin/tutkimustoimintaan turkulaisissa korkeakouluissa sekä varsinaissuomalaisen taiteen ja kulttuurin tukemiseen. Hakuaika vuosittain syyskuun 30. päivään mennessä. Sähköiset hakulomakkeet täytettävissä www.top-saatio.? . Stipendeistä ja apurahoista päätetään vuosittain marrasjoulukuussa pidettävässä säätiön hallituksen kokouksessa. Saajille ilmoitetaan päätöksestä kirjeitse. Lisätiedot: www.top-saatio.? Apurahan saajien on vuoden sisällä annettava säätiön hallitukselle kirjallinen selvitys apurahan käytöstä. TOP-SÄÄTIÖ hallitus
31 TURUN YLIOPPILASLEHTI 6/2015 Akateemisen lukuvuoden startatessa kesälomilta palaavat myös TYYn piirissä toimivat järjestöt. Etenkin alkusyksy on täynnä tapahtumia ja mitä parhainta aikaa tutusta opiskelijaelämän yhteisölliseen puoleen, kirjoittaa TYYn hallituksen järjestövastaava Lauri Liljenbäck. tyyn järjestöjen toimintaan kannattaa tutustua ja lähteä mukaan. Voit osallistua täysin oman mielesi mukaan: voit kiertää kaikki kokoukset ja lähteä hallitukseen, istua kerran vuodessa saunaillassa tai mitä tahansa siltä väliltä. Järjestöjen toiminnassa parasta on yhdessä tekeminen, läheisyys ja itsensä toteuttaminen. Paras puoli luottamustoimissa tai vain mukana olemisessa on se, että huomaamattaankin kehittää itseään ja oppii asioita samalla, kun pitää hauskaa. Yliopisto-opetus, harjoitustyöt ja tenttiin pänttääminen ovat vain osa yliopistoyhteisön tarjoamia kehittymismahdollisuuksista. Alojen välillä on toki eroja, mutta väitän, että järjestöistä on mahdollista saada elämän kannalta jopa enemmän irti kuin yliopiston akateemisesta puolesta, esimerkiksi tiimityöskentelyn ja sosiaalisuuden kautta. TYYn järjestöjä on tällä hetkellä 140 ja kenttä muuttuu jatkuvasti. Siltä löytyy kliseisesti mutta todenmukaisesti jokaiselle jotakin. Toimintamuodot ja -aktiivisuus sekä osallistumismahdollisuudet vaihtelevat yhdistyksittäin, mutta mukaan pääsee helposti, etsit sitten juttuseuraa tai vaikka uutta harrastusta. Jos et tiedä mikä kiinnostaisi, kokeile ja käy tapahtumissa ottamassa selvää. Järjestöt voidaan jakaa karkeasti neljään: • ainejärjestö on tietyn oppiaineen opiskelijoiden oma yhdistys, jonka tehtävänä on hoitaa opiskelijoiden edunvalvontaa aineensa suuntaan ja järjestää kaikenlaista toimintaa liikunnasta ulkomaanexcursioihin. Oma ainejärjestö on monille luonnollisestikin läheisin opiskelun kautta, mutta valtaosa järjestää myös muiden alojen opiskelijoille soveltuvaa toimintaa. • tieteenalajärjestö on ainejärjestöjen kattojärjestö, joka koordinoi näiden edunvalvontaa ja hoitaa sitä tiedekuntatasolla. Tieteenalajärjestöillä on järjestökohtaisesti myös valtava kirjo muita tehtäviä ja toimintaa. • harrastusjärjestö kerää yhteen tietystä asiasta tai harrastuksesta kiinnostuneet ja keskittyy erikoistumiseensa liittyvään toimintaan. Harrastusjärjestöt ovat lähtökohtaisesti poikkitieteellisiä ja kiinnostuneita uusista innostuneista. • osakunnat ovat ajalta ennen muita järjestöjä, jolloin osakuntaan kuuluttiin kotimaakunnan mukaan. Nykyään osakunnat ovat monipuolisia harrastusjärjestöjä, jotka ylläpitävät maakuntaperinteitä poikkitieteellisesti ja järjestävät kaikenlaista muutakin kiinnostuksen mukaan. Miten toimintaan pääsee mukaan? Helpoiten järjestön toimintaan tutustuu esittelytilaisuuksissa, kuten avajaiskarnevaaleilla tai järjestön omassa uusien illassa. Lähes jokaisella järjestöllä on oma sähköpostilistansa, jolle voi joko liittyä itse tai pyytää itsensä liitettävän. Järjestön avoimista tapahtumista saat tietoa näiden lisäksi TYYn uutiskirjeestä, TYYn nettisivujen tapahtumakalenterista ja TYYn sosiaalisen median kanavista. Järjestöjen yhteystiedot löydät kootusti TYYn nettisivuilta: tyy.fi/järjestöt Seuraa TYYtä niin tiedät mitä tapahtuu: www.facebook.com/Turunyliopistonylioppilaskunta www.twitter.com/studentunionTYY www.instagram.com/studentunionTYY JärJestötoimiNNasta vastapaiNoa opiskelulle la uri liljenbäck
44€ 10-kortti Opiskelijakortilla ja tällä ilmoituksella syyskuun loppuun saakka: UUDISTUNUT MOTIVUS CENTRUM EERIKINKATU 7 02-2779190 www.motivus.fi (Norm. 68-103€) VALITSE KUNTOSALI TAI OHJATUT TUNNIT SYKSYN OHJELMISTOSSA MYÖS: ZEN GANSTER BLUES PIENI TALVI JA VÄRIPUU ensi-ilta 30.10. klo 19 ensi-ilta 27.11. klo. 18 NEW PERFORMANCE TURKU FESTIVAL TIP-FEST nukketeatterifestivaali 28.9. 4.10. www.newperformance.fi 12.11 15.11 www.auraofpuppets.com/tipfest LISÄTIETOJA: www.tehdasteatteri.com LIPUT TIKETISTÄ TAI TEHDAS Teatterin lipunmyyntinumerosta: 050 412 2344 (10-15) www.romeojajulia.com SUURUUDENHULLUA SHAKESPEAREA NUKEILLA 3.9. 8.11.2015 TEHDAS Teatterissa Akademiska Orkestern etsii soittajia riveihinsä klassisen musiikin ystävistä. Tule mukaan soittamaan Sibeliuksen teoksia iloiseen joukkoomme. Ota yhteyttä, niin järjestämme koesoiton. Akademiska Orkestern is looking for musicians from like-?minded friends of classical music. Come and play with us favorite tunes of Sibelius. Get in touch with us, so we’ll organize a tryout. http://www.akademiskaorkestern.fi – ao@abo.fi