viro.nyt Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??21. vuosikerta 1/2021
1/2021?viro.nyt 2 Mediatiedot Julkaisu: viro.nyt, ISSN 1459-2134, 21. vuosikerta Levikki: 3 000 Julkaisija: Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Eesti Maja, Sörnäisten rantatie 22 C, 00540 Helsinki p. + 358 40 777 4618, svyl@svyl.fi, www.svyl.fi www.facebook.com/SVYL.net Tilaukset: 20,00 €/vuosi (4 nroa), ulkomaat 30 €/vuosi. Toimitus: Kirsi Bongwirnso päätoimittaja toimituksellinen työ suomennokset svyl@svyl.fi Lissu Kirves toimituksellinen työ lissu@svyl.fi Juhani Juurik taitto www.juur.studio Lisäksi lehdellä on useita avustajia. Etukannen kuva: Visit Estonia / Jaanus Ree Lehden koko: 28 s., A4 (marginaalit 20 mm, paitsi sisämarginaali 15 mm) Painopaikka: Painotalo Plus Digital Laskutus: SVYL lähettää mainostajalle laskun lehden ilmestyttyä. Laskun voi maksaa joko SVYL:n Suomen tai Viron tilille. Reklamaatiot: 14 vrk lehden ilmestymisestä. Reklamaatioon ei ole oikeutta, mikäli mainostajan toimittama materiaali on ollut virheellinen tai se ei ole täyttänyt aineistovaatimuksia. Aineistovaatimukset: Aineisto tulee lähettää lehden toimitukseen sähköpostitse, kuvat ja mainokset liitetiedostoina (pdf, psd, tiff; resoluutio väh. 300 pixels/inch); svyl@svyl.fi Ilmoitushinnat: 1/1: 300 EUR 1/2: 250 EUR 1/4: 170 EUR 1/8: 150 EUR 1/16: 130 EUR Seuraava numero: 2/2021: Ilmestyy 7.5.2021 Aineiston jättäminen viimeistään 9.4.2021 Oikeus muutoksiin pidätetään. Tässä numerossa 3 Toimituksesta 4 Oppaana virolaisessa Suomessa 7 Kiertonäyttely Suomen Tarton rauhasta 8 Itsenäisen Viron 30-vuotiaat: säveltäjä Rasmus Puur 11 Marian kirkko saa tornin 12 Kansa – se tarkoittaa ihmisiä 14 SVYL:n toimintaa 16 Suomen-poika Hans Alviste selvisi kuolemanleiriltä 18 Näköalapaikalla Suomen ja Viron välillä 19 Täällä Radio Tallinna! 20 verkkopuoti.svyl.fi 22 Kolme vuosikymmentä Suomen ja Viron suhteiden aitiopaikalla 24 Ahto Külvet on tarttolainen levykauppias, joka tutkii NeuvostoViron musiikillista antia 26 5 vinyyli kauppaa Virossa 27 Viro-instituutti tiedottaa
viro.nyt 1/2021 3 Toimituksesta T ervetuloa uudistuneen viro.nyt-lehden pariin! Uudella ulkoasulla juhlistetaan lehden 20. juhlavuotta, sillä todella, niin monta kunniakasta vuotta tulee tänä vuonna kuluneeksi siitä, kun ensimmäinen lehti Viron itsenäisyyspäivän alla vuonna 2001 ilmestyi. viro.nytistä Suomen Viro-yhdistysten liitto sai oman äänitorvensa, jonka avulla alettiin kertoa sekä Virosta että Suomen ajankohtaisista Viro-asioista. viro.nyt on mukavasti vakiinnuttanut asemansa Suomen Viro-kentällä. Lehti tunnetaan, sitä osataan odottaa ja sitä luetaan – tämän voi päätellä säännöllisestä lukijapalautteestakin. Lehden nimellä haluttiin aikanaan tuoda esille sisällön ajankohtaisuutta, nettiosoitteeseen viittaamalla taas uudenaikaisuutta. Vaikkei nimi viro.nyt enää samalla tavalla moderni ole kuin 20 vuotta sitten, merkitsee se edelleen Viro-asioista kiinnostuneille ajankohtaisten Viro-asioiden kanavaa. viro.nyt ei ole ainoa vuoden 2021 juhlakalu, tuleehan tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta Viron uudelleenitsenäistymisestä sekä Suomen Viroyhdistysten liiton ja Suomen Viron-instituutin perustamisesta. Instituutin kolmikymmenvuotisesta taipaleesta kirjoittaa sen nykyinen johtaja Anu Heinonen lehden sivuilla 22–23. SVYL:n 30. juhlavuotta juhlistetaan vuoden jokaisessa viro.nytissä artikkelisarjalla, jossa liiton puheenjohtaja Grete Ahtola haastattelee vuonna 1991 syntyneitä, nyt siis 30-vuotiaita virolaisia kulttuurivaikuttajia. Sarja kunnioittaa myös Viron uudelleenitsenäistymisen 30 menestyksekästä vuotta, kun nuoret miettivät Viron ja vapauden merkitystä itselleen. Kuten tämän numeron haastateltava, säveltäjä Rasmus Puur sanoo (s. 8–10): vapaus on arvokasta! 30-vuotiasta SVYL:a juhlitaan vuoden mittaan monin eri tavoin. Tämän lehden ilmestymisen aikoihin ilmestyy liiton kotisivulla www.svyl.fi SVYL:n historiasta kertova aikajana, josta voi bongata mielenkiintoisia tapahtumia ja virstanpylväitä 30 vuoden varrelta. Suunnitteilla on muitakin kiinnostavia virtuaaliprojekteja, mutta toiveikkaat katseet tähyävät toki syksyyn – josko pääsisimme oikein perinteisesti ja kasvotusten juhlimaankin! Toivotan kaikille meille mahdollisimman hyvää alkanutta vuotta! Pidetään Viro ja muut pyöreitä juhlivat sankarit mielessä ja sydämissä, ja ollaan yhteyksissä toisiimme! n Kirsi BonGWirnso SVYL:n toiminnanjohtaja
4 Oppaana virolaisessa Suomessa viro.nytin edellisessä numerossa tutustuimme Helsingin Virokohteisiin, nyt suuntaamme pidemmälle virolaiseen Suomeen. Pekka Linnainen V irolaiset ystäväsi ovat taas tulossa Suomeen. Nyt he ovat pyytäneet, että veisit heidät Helsingin ulkopuolelle. Olet saanut vapaat kädet, kunhan retki liittyisi maidemme yhteiseen historiaan. Tuntuuko vaikealta? Tässä avuksi kolme ”tienpäätä”, joissa lähdemme ensin pohjoiseen, sitten itään ja vielä hiukan länteenkin. Koidulan jalanjäljillä Aluksi otamme suunnan Lopella sijaitsevaan siirtolohkareeseen. Se on muisto maaseutukierroksesta, jonka Viron runotar Lydia Koidula sekä hänen isänsä J. V. Jannsen ja veljensä Harry tekivät Suomeen heinäkuussa 1871. He aloittivat kierroksensa junalla, jatkoivat kahdella laivalla ja lopettivat hevoskyydillä. Rautatien sijasta suuntaamme Kolmostielle, mutta poikkeamme siltä jo Kehä III:n jälkeen Kivistön asemalle. Täältä löydämme taiteilija Leonhard Lapinin kiistatta suurimman teoksen, kevyen liikenteen tunnelissa sijaitsevan, 200 metriä pitkän seinämaalauksen Arkkityyppinen väriteoria. Teos kuvaa värioppia, jota Lapin on kehittänyt Viron taideakatemian opettajana.
? viro.nyt ?1/2021 5 Täältä jatkamme suoraan Lopelle, jonne Jannsenin perhe saapui vastavierailulle heidän luonaan Tartossa vuonna 1867 käyneen suomalaisuusmies Yrjö Koskisen kutsusta. Tämä oli ostanut Loppijärven rannalla sijaitsevan Leppälahden tilan perheensä maalaisja kesäkodiksi. Sen mailla sijaitsevasta Koidulan kivestä kerrotaan kahta tarinaa, jotka sopivat hyvin yhteenkin. Toisen mukaan Koidula ihastui veneretkellä rannalla kohonneeseen siirtolohkareeseen, jolloin Koskinen lahjoitti sen hänelle. Toisen mukaan isäntä itse oli ihastunut Koidulaan ja lahjoitti kiven, jotta tämän tulisi palata sen luo yhä uudelleen ja uudelleen. Leikillisenä ehtona oli, että uusi omistaja ei saisi viedä kiveä mukanaan. Jannsenien vierailun 100-vuotismuistoksi kiveen kiinnitettiin elokuussa 1973 taiteilija Juta Eskelin veistämä nuoren Koidulan kasvoreliefi. Hanketta auttoi kuvanveistäjä Armas Hutri, joka valoi teoksen kipsimuotista pronssiin Suomessa. Vierailun aikaan maasto oli avointa, nyt kuusimetsää. Polkukin on arvailun varassa, mutta kiven löytää yhä paikaltaan. Painoksi on arvioitu 250 tonnia ja tilavuudeksi 85 kuutiometriä. Lopen kirkonkylästä löydämme kunnankirjaston seinästä Juta Eskelin toisen teoksen Kolme muusaa, joka kuvaa rakkautta, runoutta ja filosofiaa. Teemme vielä kunniakäynnin läheiselle kirkkomäelle Armas Hutrin veistämälle Yrjö Koskisen patsaalle. Koskinen oli varhainen heimosuhteiden edistäjä, jolla oli Jannsenin perheen ystävänä myös roolinsa Viron laulujuhlien tukijana. Mainita tulee myös Aino Kallas, joka vietti Lopella lapsuutensa kesiä. Hänen tätinsä Ida Godenhjelmin perheellä oli täällä kesäasunto ja yhteistä seurustelupiiriä olivat Koskisetkin. Matka jatkuu Janakkalan kautta Hämeenlinnaan Ajamme nyt Janakkalan Leppäkoskelle katsomaan ”Suomen kauneinta piippua”, kuten kuntalaiset ovat sitä kehuneet. Kyseessä on viimeinen muisto Rauhaniemen tiilitehtaasta. Toki olisimme nähneet sen junastakin, sillä Leppäkoski on alkuaan saviperäisen maan radan varteen synnyttämä tiilikylä. Rauhaniemen perusti Virosta muuttanut kauppias, baltiansaksalainen Edmund Luther vuonna 1874. Yhtiöllä oli eri vaiheissa myös saha, rullatehdas ja mylly, mutta se muistetaan tiilistään. Tallinnan maineikas vaneritehdas A. M. Luther kantoi Edmundin isän nimeä, mutta se oli erillinen, hänen velipuoliensa yritys. Rauhaniemen pitkäaikaisin toimitusjohtaja oli perustajan poika, Helsingin yliopiston professori Alexander Luther, kansainvälisesti arvostettu eläintieteilijä. Rauhaniemen historia päättyi konkurssiin vuonna 1971. Berliiniläisen Hoffmannin suunnittelema piippu on jäänyt Leppäkosken tiilitehtaiden muistomerkiksi. Risteämme taas Jannsenien matkaan. Janakkalassa he vierailivat kahdessa kartanossa. Hakoisissa heidät otti vastaan vapaaherra Hans Gustaf Boije af Gennäs, joka oli maatalouden edelläkävijöitä ja perustanut kartanoonsa meijerikoulun. Jannsen kiinnitti erityisesti huomiota maitotalouden puhtauteen. Irjalan kartanossa, jota isännöi lehtori K. G. Göös, kustannusliike Weilin+Göösin toinen perustaja, perhe käväisi lounaalla. Mahdollisesti isäntä esitteli myös kohta kolmivuotiaan Hjalmar-poikansa, tulevan Viron vapaudenristin ritarin. Tämän kunniamerkin hän sai ansioistaan Viron vapaussodan vapaaehtoisjoukkojen talousja materiaalihuollosta vastaavana pääintendenttinä. Tämän päälle Göös palveli vielä puolitoista vuotta Suomen Tallinnan-konsulina. Jannsenien junamatka päättyi Hämeenlinnaan, sillä jatkorata avattiin vasta viiden vuoden kuluttua. Aseman välittömästä läheisyydestä löydämme lokakuussa 2020 avatun pysäköintitalon, jonka kyljessä riippuu kaupungin uusin julkinen taideteos, Neeme Külmin hilpeyttä herättänyt Kartio. Nimi on kuvaava, sillä teos on yli kuusimetrinen, ruostumattomasta teräksestä hitsattu ja punaiseksi maalattu liikennekartio. Virolaista nykytaidetta nähtäneen lähivuosina enemmänkin, sillä sitä sisältyy edustavasti lauluntekijä Vexi Salmen kaupungin taidemuseolle lahjoittamaan 700 teoksen kokoelmaan. Osittain senkin ansiosta Hämeenlinna on ”Suomen merkittävin Lapinkaupunki”, kuten taidekriitikko Otso Kantokorpi tiivisti. Jannsenit yöpyivät Kasarminkadun ja Hallituskadun kulmassa sijainneessa kestikievarissa, joka rautahepojen myötä oli ottanut myös nimen ”Hotelli Riga”. Tampereelle perhe jatkoi höyryveneellä samaa reittiä, jota ovat sittemmin ajaneet Hopealinjan vesibussit. Tosin tuolloin matkaa värittivät virstan kävely ja aluksen vaihto Lempäälässä, sillä Vanajaveden ja Pyhäjärven yhdistävä kanava oli vasta rakenteilla. Virolaista Pirkanmaata Jätämme Jannsenit ja kiidämme moottoritielle. Valkeakosken risteyksessä poikkeamme Päivölän opistolle, entiseen maamieskouluun, jossa aloitti Suomen opintiensä eversti Hans Kalm, Viron vapaussodan Pohjan Poikien rykmentin komentaja. Täältä jatkamme vanhaa tietä Akaan hautausmaalle, josta löydämme erillisen heimosoturien sankarihaudan. Siinä lepää viisi Kalmin miestä ja yksi Aunuksen retkellä kaatunut. Lempäälässä palautamme mieleen Aino Kallaksen romaanin Reigin pappi, jonka nimihenkilöllä on taustansa todellisuudessa. Paavali Lempelius, kuten nimikin kertoo, oli lempääläläisiä ja kirkkoherran poika. Täällä Korkeamäen kylässä syntyi myös Wilhemina Tappura, kunnallislautakunnan Neeme Külmin teos Kartio löytyy Hämeenlinnasta. Kuva: Miika Kangasniemi. Rauhaniemen tiilitehtaan perusti vuonna 1874 Virosta muuttanut baltiansaksalainen Edmund Luther. Kuva: Elias Härö / Museovirasto.
1/2021?viro.nyt 6 esimiehen tytär, joka ennen sotia tunnettiin Mimmi Rütlina, Suomen Tarton-konsulin vieraanvaraisena puolisona. Nyt pääsisimme myös pikavisiitille Narvaan, tosin vain kuriositeettina. Vesilahden Narvan kylä on vanha markkinapaikka, jonka nimi juontaa keskiaikaan, mutta suoraa yhteyttä Viron Narvaan ei ole tiedossa. Tampereella ehdimme katsoa muutaman kohteen. Koidulaa ihastuttanut Tammerkoski on kahlittu, mutta käännämme koskesta katseen Hämeensillan veistoksiin, Wäinö Aaltosen pirkkalaishahmoihin, jotka ovat suuryrittäjä Rafael Haarlan lahja kaupungilleen. Haarla oli ensimmäisiä Viroon teollisuutta perustaneita suomalaisia, jonka vihkot, kuoret ym. paperituotteet tulivat tutuiksi niin virolaisille kuin suomalaisille. Poikkeamme myös katsomaan Tampereen paloasemaa, jonka on suunnitellut Wivi Lönn, Estonia-teatterin toinen arkkitehti. Täällä on myös hänen piirtämiään kouluja. Lönn lepää Kalevankankaan hautausmaalla, ja näköetäisyydellä hänestä lepää laulurunoilija Juice Leskinen, joka voimallisesti tunnusti kaipuutaan Eestiin. Suunta kohti itäistä Uuttamaata Paremmalla ajalla kääntyisimme nyt Ysitielle ja jatkaisimme sitä Kuopioon saakka, jossa Viron kansalliseepos Kalevipoeg painettiin vuonna 1862. Lopulta päätyisimme Viron painin ensimmäisen olympiavoittajan Eduard Pütsepin jalanjäljille Kuusamoon. Sen sijaan tutkimme Helsingin länsija itäpuolta. Suuntaamme ensin itään ja Porvoon moottoritielle, joka kulkee hetken Vantaan alueella. Kaupungin vaakunan lohenpyrstö viittaa Vantaanjoen kalastusoikeuksiin, jotka Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika antoi Luoteis-Virossa sijainneelle Padisen luostarille vuonna 1351. Kuningas edisti käännytystyötä, ja niinpä samassa paketissa oli pappien nimitysoikeus Sipooseen, Porvooseen ja Pernajaan. Oikeastaan tulisi siirtyä veneeseen, sillä täällä enimmät yhteiset muistomme eivät ole tien varressa, vaan rantaviivassa ja saaristossa. Erityisesti kansojamme on yhdistänyt silakka, jota virolaiset ovat käyneet kalastamassa Suomessa ja ulkosaarelaiset vaihtaneet Virossa viljaan seprakaupassa. Salakuljetus yleensä muistetaan, mutta samoilla vesillä on kuljetettu myös pakolaisia ja jatkosodan vapaaehtoisia Suomen-poikia. Porvoossa poikkeamme kaupungin eteläpuolella sijaitsevaan Hommanäsin taloon. Sissipäällikkö Tapani Löfving sai sen Ruotsin kuninkaalta eräänlaisena eläkekorvauksena ja takuuna sille, ettei hän palaa syntymäkaupunkiinsa Narvaan ja ryhdy Venäjän keisarin palvelukseen. Seuraavaksi suuntaamme Kabbölen kylään Pernajassa, joka nykyään on osa Loviisan kaupunkia. Se on alkuaan virolainen kalastajayhteisö, jonka perustivat ja rakensivat täysin tyhjästä Kuusalun pitäjästä muuttaneet perheet vuonna 1906. Elämä oli odotettua rankempaa ja kantaväestökin suhtautui epäilevästi. Suomen itsenäistyessä kylässä asui 12 perhettä. He pitivät yhä tiivistä yhteyttä kotimaahan ja monet elivät nykytapaan kahdessa maassa. Kieltolain aikaan hyvät yhteydet tuottivat liikanimen ”Kanisterböle”. Kilometri ennen Kabbölen satamaa löydämme 100-vuotisjuhlassa pystytetyn muistokiven, jossa on kolmikielinen teksti: “Kesän 1906 virolaisten maahanmuuton muistoksi. Te muutitte uuteen maahan paremman elämän toivossa, mutta täälläkin elämä oli karua ja vaati ponnisteluja.” Kabbölen satamaa käyttävät lähinnä kesävieraat, mutta sen kahvilassa voi yhä kuulla tarinoita virolaisten ajasta ja toisinaan tavata heidän jälkeläisiäänkin. Lisätietoa voi ammentaa tien varteen jäävässä Rönnäsin saaristomuseossa, jonka suurimpiin esineisiin kuuluu Joosep Piibemannin vuonna 1907 rakentama verkkovene. Mestari toimi veneenveistäjänä Kabbölessä vielä 1950-luvulla. Poikkeamme myös Pernajan kirkkomaalle, josta löydämme pian virolaisia sukunimiä, kuten Warma, Mikiver ja Kristjankroon. Pyhtäällä ylitämme Struven ketjun, yhteisen maailmanperintökohteemme. Lähin suojeltava mittauspiste, Mustaviirin luoto, jää kuitenkin 30 kilometrin päähän merelle. Luoto oli aikoinaan Jõelähtmen pitäjän Neemen kylän ja Pranglin saaren kalastajien yhteinen pyyntipaikka Suomessa. Kotkaa pidemmälle emme ehdi ja sielläkin vain parille kohteelle. Kaupunki solmi ensimmäisenä ystävyyssuhteet Viroon ja vieläpä pääkaupunki Tallinnaan vuonna 1955. Tästä muistuttaa Tallinnankatu ja Matti Varikin veistämä Lenin-patsas. Ystävän lahjaa ei ole palautettu, mutta sen kommentiksi on lisätty Krzysztof Bednarskin veistos Leninin puuttuva käsivarsi, jossa riippuu sormien välissä savuke. Käymme vielä katsomassa graniittijalustalla istuvaa Maria Purpuria, joka kuvaa viereisen ortodoksikirkon Krimin sodan aikaan pelastanutta vanhaa rouvaa. Kuvanveistäjä on Juta Eskel, kuten Koidulan reliefillä. Piipahdus lännessä Lopuksi teemme pikaretken Helsingistä länteen. Espoossa herättävät heti kysymyksiä Eestin-alkuiset nimet. Kyseessä on nimiryväs, joka on johdettu 1700-luvun metsäalueen ruotsinkielisestä nimestä Estmalm. Sen alkuperästä tai liittymisestä virolaisiin ei ole tietoa, joten kaikki on mahdollista. Nimiryppään suomenkielistä alkuosaa on perusteltu äänteellisellä samankaltaisuudella malliin Eestinkallio – Estberget. Nimihistoria tulee vastaan myös Kirkkonummella. Siirtolaisten kerrotaan vieneen pitäjän ruotsinkielisen nimen Kyrkslätt mukanaan Kersletin kylään Vormsin saarelle. Yhteyksiä ovat täälläkin pitäneet Padisen luostarin munkit, joilla oli laajoja maanomistuksia Kirkkonummella. Tästä muistuttaa Munkkullan eli Munkinmäen nimi, joka mainitaan luostarin jo 1300-luvulla solmimassa kauppakirjassa. Lohjan rajalla huomaamme vaakunan, joka muistuttaa Kuusalun vaakunaa. Aihe on Pyhän Laurin halstari, sillä kumpaakin pitäjää suojelee sama pyhimys. Tänne meidät tuo kuitenkin taloushistoria. Ennen sotia Lohjan suurin työnantaja oli Tallinnan Lutherin vaneritehtaan sisaryhtiö Oy Faner Ab, joka aloitti tuotannon vuonna 1916 ja päätyi Metsäliiton omistukseen vasta vuonna 1965. Lohja on myös osa poliittisten suhteiden historiaa, sillä Suomen hallitus osoitti sen asuinpaikaksi maahamme pakolaisena saapuneelle Viron vapaussotureiden liiton johtajalle Artur Sirkille. Hän asui Lylyisten kartanossa vuonna 1935. Tämän pidemmälle emme nyt tällä kertaa ehdi. Määränpääksi olisi sopinut Naantali, jonka Kultaranta tuli virolaisille tutuksi Konstantin Pätsin ja muiden valtionpäämiesten vierailusta. Eikä siellä vain lomailtu, vaan sovittiin myös poliittisesta ja sotilaallisesta yhteistyöstä. Kun sitten Toilaan vuonna 1936 saatiin oma presidentin kesäasunto, virolaisetkin lehdet kuvasivat sitä ”Viron Kultarantana”. Edellä kerrottu ei yhteismitallista eikä ole kaiken kattavaa läpikäytyjen reittienkään osalta. Nämä olivat vain näytteitä siitä, millaisia asioita Suomesta kiinnostuneelle virolaiselle ystävälle voisi kertoa tai mitä voisi käyttää vaikka omien retkien ideoinnin apuna. n Viron vapaussoturien liiton johtaja Artur Sirk asui Lylyisten kartanossa vuonna 1935. Kuva: Jan Tukiainen / Visitlohja kuvapankki.
? viro.nyt ?1/2021 7 Kiertonäyttely Suomen Tarton rauhasta Suomen Tarton rauhansopimus solmittiin lokakuussa 1920. Suomen suurlähetystö ja Tarton kaupunginmuseo kokosivat suomenja vironkielisen näyttelyn reilut sata vuotta sitten käydyistä neuvotteluista. Näyttely sisältää tekstiä ja kuvia kaksipuoleisilla roll up -telineillä, jotka on helppo pystyttää. Näyttelyä ei tarvitse ripustaa, vaan se seisoo omilla jaloillaan. Sanna Immanen S uomen valtuuskunta saapui Tarttoon kesäkuun alkupuolella ja rauhansopimus allekirjoitettiin lokakuun 14. päivänä, joten suomalaiset ehtivät tosiaan tulla tutuiksi kaupungin ja sen lähiseutujen kanssa. Seitsenhenkinen virallinen valtuuskunta majoittui hotelli Peterburgiin. Heidän tukenaan oli nelisenkymmentä asiantuntijaa ja avustajaa, jotka majoittuivat hotelli Liivimaahaan eli Livoniaan. Sinne sijoitettiin myös keskeistä roolia näytellyt Hugheskaukokirjoitin, josta oli suora linja Suomen ulkoministeriöön. Sen avulla hallitus ja neuvottelijat saattoivat pitää etäkokouksia hyvin nykyaikaiseen tapaan. Ajanvietettä tarjosivat konsertit ja teatterit, jotka olivat tilaisuus tavata vapaammin Venäjän valtuuskunnan jäseniä ja heidän avustajiaan. Molemmat valtuuskunnat kävivät Tarton venäläisessä teatterissa. Nykyaikaista viihdettä tarjosivat elokuvat. Valtuuskunnalla oli myös kaksi autoa, joilla tehtiin päiväretkiä ympäri Viroa etäisimpinä kohteina Viljandi, Valga ja Mustvee. Juhannustakin vietettiin Otepäällä. Koko avustajakunnalla tehtiin jokilaivamatka Piirissaarelle, jossa sukelluskilpailun voitti Tanner – ”ja taidettiin tanssiakin”. Rauhan pöytä Yleisistunnot ja pääjaostojen kokoukset pidettiin Eesti Üliõpilaste Seltsin talossa, jonne oli lainattu sama ovaali neuvottelupöytä, jota Viro oli käyttänyt omissa rauhanneuvotteluissaan. ”Rauhan pöytä” on tätä nykyä näyttelyesineenä Tarton kaupunginmuseossa, ja siellä voi tutustua pöydän historiaan näiden merkittävien neuvottelutapahtumien mykkänä todistajana. Rauhansopimuksen allekirjoittaminen Suomen rauhanneuvottelut kestivät viisi kuukautta. Rauhansopimusta tarvittiin suhteiden luomiseen ja valtionrajojen määrittelemiseen. NeuvostoVenäjä oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden, mutta tukenut punaista puolta Suomen sisällissodassa vuonna 1918. Lapissa ja Itä-Karjalassa oli ratkaisemattomia rajakysymyksiä. Suomen suurlähettilään Timo Kantolan mukaan ”Tarton rauhansopimus oli hiljattain itsenäistyneelle Suomen tasavallalle arvokas ja välttämätön sopimus. Siitäkin huolimatta, että neuvottelutulos tuoreeltaan kohtasi myös kritiikkiä.” Rauhansopimus allekirjoitettiin J. K. Paasikiven johtamassa yleisistunnossa 14. lokakuuta klo 15–16 juhlavieraiden läsnä ollessa. Venäläisten järjestämä yltäkylläinen iltajuhla vietettiin Automat-ravintolassa, jossa 2. helmikuuta oli juhlittu myös Viron solmimaa rauhansopimusta. Tanssin aloittivat puheenjohtajat. Paasikivi haki tanssiin rouva Berzinin ja Berzin rouva Tannerin. Kävelykierrokselle Tartossa Tarton kaupunginmuseo toteutti lokakuussa ensimmäisen kerran Suomen Tarton rauhaa esittelevän opastetun kävelykierroksen. Lisäksi Suomen valtuuskunnan oleskeluun Tartossa liittyvät paikat on kirjattu Google Maps -karttaan, jota voi käyttää omatoimikierroksen oppaana. Kartta löytyy osoitteesta https:// bit.ly/Tartto1920. n Viro-seurat voivat tilata näyttelyn omalle paikkakunnalleen Viron Suomen-instituutin kautta osoitteesta www.viro-instituutti. fi/toiminta-ja-julkaisut/ kiertonayttelyt/suomen-tartonrauha-100-nayttely. Suomen rauhanvaltuuskunnan jäseniä Tartossa ylioppilasseuran eli EÜS:n talon edessä vuonna 1920. Lähinnä kameraa seisoo professori Juho Vennola, viiksekäs silmälasipäinen mies on professori Väinö Voionmaa ja takana kasvot kameraan päin on kenraali, paperitehtaan omistaja Rudolf Walden. Kuva: Työväen arkisto.
8 1/2021 viro.nyt Itsenäisen Viron 30-vuotiaat: säveltäjä Rasmus Puur Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta sekä Viron uudelleenitsenäistymisestä että Suomen Viro-yhdistysten liiton perustamisesta. Sen kunniaksi alkaa nyt artikkelisarja, jossa ääneen pääsevät sellaiset virolaisnuoret, jotka ovat syntyneet tasan 30 vuotta sitten vapaassa Virossa, ja jotka nuoresta iästään huolimatta ovat saaneet paljon aikaan. Kuinka he näkevät Viron, mitä heille vapaus merkitsee ja millaiseksi he kuvittelevat elämän Virossa 30 vuoden kuluttua? Grete Ahtola E nsimmäinen haastateltava on Rasmus Puur, virolainen säveltäjä, kapellimestari ja sovittaja. Hän on opiskellut säveltämistä Viron musiikkija teatteriakatemiassa ja kapellimestariksi Tõnu Kaljusten johdolla. Vuonna 2017 Puur oli yksi nuorten tanssija laulujuhlien Mina jään tuottajista, niiden taiteellinen johtaja, säveltäjä ja kapellimestari. Samaan aikaan kansallisooppera Estonia alkoi esittää hänen debyyttioopperaansa Pilvede värvid ja Kultuurikatel-keskuksessa sai ensi esityksensä kuoroteos Kord annan end päriselt ära (ohjaaja Priit Võigemast). Myös vuoden 2019 yleislaulujuhlilla Puur oli kapellimestarin ja säveltäjän rooleissa. Listaa Puurin töistä ja saavutuksista voisi jatkaa pidempäänkin, mutta ehkäpä hän itse saa nyt suunvuoron! Jos kuvailisit Viroa kolmella sanalla, niin mitkä ne olisivat? Rasmus Puur: ”Hmm... Koska en voi saavuttaa vastauksessani täydellisyyttä, niin sanon kolme, jotka ensiksi tulevat mieleen: raikas, villi ja yllättävä.” Miksi juuri sellaiset sanat? Kerro vähän, mitä niiden takana on ja mitä ne sinulle merkitsevät? ”’Raikas’ viittaa pohjoisen ilmastoon, mutta myös sisäiseen tunnemaailmaan (karge = raikas, karkea), joka kiinnostaa minua aina enemmän kuin selkeä ulkoinen ilmaisu. ’Villi’ siinä merkityksessä, ettei (luojan kiitos!) kaikki ole vielä yhteiskunnassa järjestyksessä, mutta myös, että meillä on vielä villiä ja vapaata luontoa, ja että ihmiset ovat ajoittain niin luovia ja spontaaneita. ’Yllättävällä’ ajattelin sitä, kuinka saan jatkuvasti tietää kulttuuristamme, historiastamme, ihmisistämme ja ympäristöstämme jotain uutta, joka minua hämmästyttää. Kuinka korkeatasoista on säveltäjiemme tuotanto tai teatteri – ne ovat huipputasoa maailmassa! Se yllättää minut koko ajan, kun ottaa huomioon itsetuntemuksemme, kulttuurimme ja kansamme historian lyhyyden ja katkonaisuuden.” Sinun sukupolvesi on kasvanut vapaassa Virossa. Mitä vapaus sinulle merkitsee? ”Että voin hengittää. Sitä kaikkein laajimassa merkityksessä. Tajuan yhä paremmin, kuinka suuri vastuu vapauteen liittyy, ja kuinka tärkeää on kunnioittaa toisten ihmisten vapautta eikä puuttua siihen. Olen yrittänyt kuvitella itseni suljettuun yhteiskuntaan, diktatuuriin. Jo tuo kuvitelma tuntuu minusta todella ahdistavalta. Vapaus on arvokasta.” Mistä pidät Virossa asumisessa? Mihin ja millaiseen paikkaan tulet takaisin, kun vaikkapa palaat jostain kauempaa? ”Viro on kotini, täällä ovat minun ihmiseni, turvallinen ympäristöni, kieleni ja kulttuurini, vapauteni. Täällä ovat kaikki perusarvoni. Jos olisin syntynyt ja kasvanut jossain muualla, pitäisin juuri siellä asumisesta. Sattui vain niin, että synnyin Viroon. Konkreettista paikkaa minulla ei kodin lisäksi ole. Pikemminkin läheiset ihmiset ovat niitä, joita haluan pitkän matkan jälkeen nähdä. Luulen, että suurin osa matkoilta kotiin palaavista tuntevat jotain erityistä, kun lentokone laskeutuu kotikaupunkiin ja he astuvat lentokentälle. Siinä hetkessä on jotain hyvin ainutlaatuista.” Mikä sinusta on elämässä Virossa sellaista, joka voisi muuttua paremmaksi? ”Aina voi muuttua paremmaksi! Kaikkia ongelmakohtia ei voi luetella, kuten ei voi niitäkään asioita, jotka meillä ovat hyvin. Tärkeää on tahto parantaa asioita. Mutta ilmeisesti meillä, kuten kaikissa kapitalistisissa maissa, on vaarana, että raha hämärtää hallitsijoiden terveen järjen ja hyvinvoinnista syntyvä mukavuus luo samaan aikaan hallinnon velttoutta. Nuo ovat nyt ihmiskunnan suurimpia vihollisia. Halun tulla paremmaksi ihmiseksi ja luoda parempaa maailmaa ei pitäisi kadota yhdestäkään ihmisestä yhtenäkään päivänä.” Millaisessa Virossa luulet 30-vuotiaiden nuorten asuvan vuonna 2051? ”Luulen, että se voisi olla itseensä uskova Viro. Se tarkoittaa maata, joka on löytänyt oman ainutlaatuisuutensa ja uskaltaa olla sitä. Ollen samaan aikaan tiiviissä yhteydessä ja kanssakäymisessä muun maailman kanssa, sillä vain niin syntyy myös kulttuuri: imien itseensä mahdollisimman paljon ja suodattaen ulos itselleen tärkeän ja ominaisen. Täällä asuvat ihmiset voisivat olla vähemmän kiinnostuneita vallasta millä tahansa elämän osa-alueella, valta voisi olla väistämätön lieveilmiö tiettyjen yhteiskunnallisten roolien kohdalla. Viisaammaksi ja paremmaksi tuleminen voisi Kuva: Heigo Teder.
"Itseensä uskova Viro tarkoittaa maata, joka on löytänyt oman ainutlaatuisuutensa ja uskaltaa olla sitä." 9 ? viro.nyt ?1/2021
"Tuottaessamme yhdessä musiikkia tajuamme selke immin, suorastaan fyysisesti sen, mitä koko elämämme etsimme. Se on sointuminen toi sen ihmisen kanssa yhteen, harmonia." 1/2021?viro.nyt 10 olla kaikkien ihmisten tavoite. Voisi olla enemmän nöyryyttä ja ikuisuusperspektiiviä, eli että täällä asuvat ihmiset voisivat ajatella paljon enemmän epäitsekkäällä ikuisuusskaalalla. Viron kieli, maa ja kulttuuri voisivat kukoistaa täydessä kauneudessaan ja ainutlaatuisuudessaan!” Puhutaan vielä hiukan työstäsi, musiikista. Kuinka ylipäätään päädyit musiikin ja säveltämisen pariin ja mistä musiikillinen koulutuksesi ja harrastuksesi alkoivat? ”Äidit ja isät vievät lapsensa harrastusryhmiin, olkoonpa ne sitten urheilua, musiikkia tai taidetta. Niin kävi minullekin, että osa niistä sopi minulle, osa ei. Musiikki ja kuorolaulu olivat yhdet niistä, jotka minulle sopivat, ja joiden parissa puuhasin varhaisesta nuoruudesta aina lukion loppuun saakka. Säveltäminen tuli osaksi elämääni, kun aloin peruskoulun lopulla perustaa ystäväni kanssa orkesteria, jolle piti tehdä orkesterisovituksia. Se syntyi välttämättömästä tarpeesta eikä lainkaan suuresta kutsumuksesta. Myöhemmin siitä on tullut jokapäiväisen elämän ohittamaton osa, jota välillä rakastan ja välillä vihaan, mutta josta koko ajan nautin.” Tällä hetkellä johdat VHK:n (Vanalinna Hariduskolleegium) puhallinorkesteria, mutta sävellät myös aktiivisesti? Kumpi on lähempänä sydäntäsi, kapellimestarina toimiminen vai säveltäminen? ”Ne tasapainottavat toinen toistaan todella hyvin. Säveltäjänä saan olla hyvin paljon yksin, mikä sopii minulle luonnostaan. Saan kävellä, ajatella, lukea, seurata elämää sivusta jne. Nautin siitä kovasti, tiettyyn rajaan asti. Äkkiä tarvitsen taas ihmisiä ympärilleni, sitä energianvaihtoa, joka syntyy kanssakäymisessä. Tässä orkesteritoiminta on hyvänä tasapainottajana. Puhumattakaan tavoitteesta löytää yhteinen harmonia ja ihmistenvälinen toistensa ymmärtäminen sanoja vaihtamatta. Sellainen kanssakäyminen on mielettömän kiinnostavaa!” Mikä nuorten kanssa työskennellessä inspiroi sinua eniten? ”Nuoret ovat avoimia ja valmiita seuraamaan sinua vaikka minne. Aikuinen vain raottaa sisäisen maailmansa ovia ja pelkää satuttavansa itseään, minkä takia ei uskalla (eikä viitsi!) koetella omia eikä kollektiivinsa rajoja. Mutta ilman tuollaista rohkeutta ei elämässä synny mitään. Puhumattakaan taiteesta. Tuo hullunrohkeus tulla mukaan, kokeilla, laittaa koko sisimpänsä peliin, riskeerata ja ylittää omia rajojaan, laittaa koko energiansa yhteiseen energialinkoon ja tajuta taiteen kautta ikuisuus – se on vain nuorten kanssa mahdollista ja äärimmäisen tarttuvaa.” Jos saisit valita, niin millaista musiikkia ja kenelle haluaisit säveltää? ”Haluaisin luoda kerrankin teoksen, johon olisin itse tyytyväinen. Vain sitä tavoitellessa voi puhutella myös toisia. Viihde on minusta tylsää ja katoavaista, jännittävämpää on saattaa mieliä yhteen ja puuhailla elämä-rakkaus-kuolema -skaalalla liikkuvien kysymysten parissa.” Suomalaiset ihmettelevät usein virolaisen kuoromusiikin korkeaa tasoa ja Suomesta puuttuu lähes kokonaan kuorolauluperinne. Miksi Virossa nuoretkin haluavat laulaa kuorossa? ”Se on perinteen voimaa. Ihmiset pitävät perinteistä ja rituaaleista, ja meidän laulujuhlamme ovat tärkein perinteemme, jotain pyhää. Siksi yksi vastaus on, että halutaan pitää tuo perinne elossa ja kokea se itse yhä uudestaan. Toinen vastaus on, että ihminen on laiska ja tapoihinsa tottunut. Vanhemmat laittavat lapsen kuoroon, hän saavuttaa siellä tietyn tason, mikä tuottaa iloa. Mutta todellinen vastaus, joka on minulle vuosien saatossa muodostunut kaikkein tyhjentävimmäksi, on se, että tuottaessamme yhdessä musiikkia – olkoon se kuorolaulua tai soittamista – tajuamme selkeimmin, suorastaan fyysisesti sen, mitä koko elämämme etsimme. Se on sointuminen toisen ihmisen kanssa yhteen, harmonia. Sitä teemme jokapäiväisessä elämässämme. Musiikissa sen vain ymmärtää niin selvästi – ryhmä ihmisiä saavuttaa hetkeksi sanoinkuvaamattoman ja vastaansanomattoman yhteisymmärryksen, sopusoinnun. Sitä edeltää aina suuri ponnistus, jota ilman ei olisi nautintoa. Mitä enemmän panostat, sitä enemmän saat takaisin. Se on luonnonlaki kaikessa, mitä teemme. Ei voi luottaa, että istut jalka toisen päällä ja odotat elämystä. Sitä ei tapahdu koskaan. Sitä täytyy edeltää ponnistelu. Ja millainen nautinto onkaan, kun suuri ponnistus käy toteen. Millainen vapautus ja onni!” Millainen on suhteesi Suomeen ja suomalaisiin? ”Tunnen yhä suurempaa kiinnostusta ja vetoa Suomeen ja suomalaisiin! Reilu vuosi sitten opettajani ja ystäväni, kapellimestari Tõnu Kaljuste ehdotti minulle Veljo Tormikselta kesken jääneen Lalli-oopperan viimeistelyä. Se on Eino Leinon tunnettu tarina ja ooppera oli suomeksi. Aloitin suomen kielen opiskelun (kuuntelin jopa säännöllisesti Ylen selkouutisia kieltä oppiakseni!), luin materiaalit ja tein sen täyspitkän, kaksituntisen oopperan nyt koronakriisin aikaan puolessa vuodessa valmiiksi. Kokonaan suomeksi. Aloinkin pitää suomen kielestä, juuri sen soinnista! Toivotaan, että ooppera näkee joskus päivänvalon! Olen pitänyt Suomea aina isoveljenä ja kumppanina, jota ymmärrämme muihin maailman kansoihin verrattuna parhaiten, joka tukee meitä ja jota me tuemme. Ja monessa kunnioittaen ylöspäin katsomme. Suhde on erityinen, mikä – huomatkaa – johtuu meidän samanlaisista kielistämme! Minusta kieli määrittelee paljon kulttuuria ja ihmisten maailmankatsomusta.” Loppuun vielä, osaisitko suositella lukijoillemme jotain virolaista kulttuuritapahtumaa, jota kannattaisi seurata ja mahdollisuuksien mukaan osallistua vuonna 2021? Koska tilanne on nyt koronan takia arvaamaton, ei tapahtumien toteutumista voi ennustaa. Siksi suosittelenkin joitain tällä hetkellä saavutettavampia taide-elämyksiä: Musiikki: Vox Clamantis on yksi Viron omaleimaisimpia ammattilaiskokoonpanoja. Heidän sointinsa on poikkeuksellinen. Samoin 1889–1962 eläneen säveltäjän Cyrillus Kreekin sävelkieli on ainutlaatuinen. Suosittelen kuuntelemaan Vox Clamantisin uutta ECM-levyfirman julkaisemaa albumia The Suspended Harp of Babel. Tuolla levyllä on virolainen henki! Nykyaikaisemmasta musiikista säveltäjä Tõnu Kõrvitsin albumia Moorland elegies ja Erkki-Sven Tüürin hiukan vanhempaa hittilevyä Crystallisatio. Noilla levyillä on virolainen ajatusmaailma! Folkmusiikista Mari Kalkunin albumia Ilmamõtsan, jonka Guardian-lehti valitsi vuoden 2018 parhaiden levyjen joukkoon. Tuolla levyllä tuoksuu Viro! Elokuvat: Virolais-georgialainen elokuva Mandariinid (2013), jossa näyttelevät Viron huippunäyttelijät Lembit Ulfsak, Elmo Nüganen ja Raimo Trass, ja jonka lavastaja-ohjaaja on georgialainen huippu Zaza Urušadže. Elokuva sai aikanaan paljon huomiota ja palkintoja, ja on aito tarina inhimillisyydestä ja sen voimasta. Kuvataide: Kun tulette Viroon, käykää Adamson-Ericin museossa Tallinnan Vanhassakaupungissa ja katsokaa Kaljo Põllun näyttely. Se on jotain poikkeuksellista niin Virossa kuin koko maailmassakin. Teatteri: Seuratkaa ohjaaja Renate Keerdin tekemisiä. Hänen teatterinsa on melko sanatonta ja kaikille ymmärrettävää. Ja lisäksi hyvin vaikuttavaa, tarkkanäköistä ja nautinnollista kaikille ja kaikenikäisille ihmisille. n Kirjoittaja on Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtaja.
? viro.nyt ?1/2021 11 Marian kirkko saa tornin Tarton Marian kirkolla on ollut tärkeä osa Viron historiassa. Pian se saa uuden tornin ja alkaa palata alkuperäiseen asuunsa. Elsa Mensalo T arton keskustassa Tiigija Peplerikatujen kulmassa sijaitsee rakennus, jota ei ensi näkemältä arvaisi kirkoksi. Tornia ei ole ja rakennus näyttää ajan patinoimalta. Kyseessä on kuitenkin Tarton ja koko Viron historian kannalta oleellinen Marian kirkko (viroksi Maarja kirik). Sodan aikana pahoin vaurioituneen kirkon sisätilat ovat jo alkaneet saada uutta ilmettä, ja juuri alkaneen torninrakennusprojektin ensimmäisen vaiheen on tarkoitus valmistua kuluvan vuoden syyskuussa. Marian kirkon historia alkaa vuodesta 1833, jolloin perustettiin Marian seurakunta. Tarton Maarjan pitäjä ja Tarton kaupungin luterilainen seurakunta yhdistyivät tuolloin kaupungin ensimmäiseksi vironkieliseksi seurakunnaksi. Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin seurakunta sai oman kirkon, kun Marian kirkko vihittiin käyttöön 11.1.1842. Kirkkorakennus oli tyyliltään uusklassinen ja sen suunnitteli tuolloinen kaupunginarkkitehti Georg F.W. Geist. Seurakunnan jäseniin kuului useita Viron kansallisen heräämisen merkkihenkilöitä, muun muassa säveltäjä Miina Härma ja runoilija Lydia Koidula. Marian seurakunnan jäsen oli myös J.V. Jannsen, ensimmäisten yleisvirolaisten laulujuhlien liikkeellepaneva voima. Marian kirkolla on oma roolinsa Viron laulujuhlaperinteen historiassa. Seurakunnan tuolloisesta kirkkoherrasta A.H. Willigerodesta tuli laulujuhlien päätoimikunnan johtaja. Kesäkuussa 1869 Tartossa järjestettyjen ensimmäisten laulujuhlien kenraaliharjoitus pidettiin Marian kirkossa. Juhlat avattiin kirkon tornista kantautuneella puhallinfanfaarilla. Marian kirkkoa onkin kutsuttu ”laulujuhlien kehdoksi”. Liikuntasalista pitkä matka taas kirkoksi Marian kirkko ehti olla seurakunnan kotina lähes sata vuotta, kunnes 12.7.1941 Tartto kärsi pahoin tulipalossa ja myös Marian kirkko tuhoutui raunioiksi. Kirkon entisöintiä alettiin valmistella varsin pian, mutta poliittinen ilmapiiri ei ollut suotuisa suunnitelmien toteuttamiseksi. Kirkon rauniot annettiin Viron maatalousyliopistolle ja kirkosta tehtiin liikuntasali, jona se toimi vuosina 1961–2009. Tämän takia Marian kirkkoa on kutsuttu myös ”sporttikirkoksi”. Uudelleenitsenäistymisen jälkeen toivo kirkon entisöimisestä alkoi elää, ja vuonna 2003 perustettiin Tarton Marian kirkon säätiö. Seurakunta sai kirkkorakennuksen haltuunsa elokuussa 2009 ja vuonna 2011 järjestettiin ideakilpailu kirkon entisöintiä varten. Ulkopuolelta kirkko on tarkoitus korjata alkuperäisen kaltaiseksi, sisältä tilat ovat modernit. Entisöintiurakka aloitettiin vuonna 2017 portaiden rakentamisella, ja vuonna 2019 valmistui entisöinnin ensimmäinen vaihe, jonka aikana tehtiin muun muassa sisärakenteet. Kirkon entisöintiä ovat tukeneet lukuisat yksityishenkilöt ja yritykset sekä esimerkiksi Tarton kaupunki. Myös useat Suomen seurakunnat ja suomalaiset yksityishenkilöt ovat tukeneet rakennusurakkaa. Vuonna 2019 alettiin myös kerätä varoja seuraavaa etappia, tornin rakentamista varten. Tavoitteeksi asetettiin kerätä 200 000 kiveä, joista jokaisen hinta on viisi euroa. Vuoden 2020 lopussa tornia varten solmittiin rakennussopimus ja sunnuntaina 10.1.2021, kirkon 179-vuotispäivänä, rakennustyöt siunattiin. Marian kirkon pihalla pidetyn tilaisuuden aikana kuulluissa puheenvuoroissa pohdittiin muun muassa kirkontornin erilaisia merkityksiä ja symboliikkaa: kellot kirkontornissa kutsuvat kansaa kirkkoon. Samalla kirkontornit ovat oleellinen maamerkki, osa kaupungin olemusta. Marian kirkon tornilla on lisäksi historiallinen merkitys laulujuhlien alkupisteenä. Tarton kaupunginjohtaja ja Marian kirkon säätiön johtokunnan puheenjohtaja Urmas Klaas totesi puheessaan, että on onnea olla osa sukupolvea, joka saa rakentaa kirkkoa vapaassa maassa. Marian kirkon entisöinti onkin ollut projekti, joka kutsuu kaikki ”kirkon rakentajiksi”. Jokaisesta lahjoituksesta on apua, ja vuoden mittaan nouseva kirkontorni näyttää jälleen yhden vaiheen konkretisoitumisen. Torni rakennetaan ensimmäisessä vaiheessa 33 metrin korkeuteen asti, täyden 55 metrin korkeutensa torni saavuttaa myöhemmin rakennettavan kärjen myötä. n Kuva: Marian seura kunnan arkisto.
"Jos nämä ihmi set, kansansa edustajat, tuo daan suurikokoi sina katselijoiden eteen, he saavat takaisin osan yksi löllisyydestään." 1/2021?viro.nyt 12 Kansa – se tarkoittaa ihmisiä Viron kansallismuseo on tuottanut näyttelyn ja kuvaalbumin suomalais-ugrilaisista kansoista ja samojedeista vanhoissa kansatieteellisissä valokuvissa. Indrek Jääts V iron kansallismuseon näyttelyn idea syntyi yhteistyöstä Venäjän etnografisen museon kanssa. Sen kokoelmassa on paljon vanhoja ainakin Virossa, mutta todennäköisesti muuallakin Euroopassa ennen julkaisemattomia kuvia Venäjän eri kansoista. Niinpä syntyikin idea tuoda valikoima näistä kuvista Tartossa pidettävän Suomalais-ugrilaisten kansojen VIII maailmankongressin yhteydessä julkisuuteen. Ja miksi tyytyä pelkkään näyttelyyn, joka on väistämättä väliaikainen? Totesimme, että nämä kuvat ovat kirjana julkaisemisen arvoisia, koska kirjan elinkaari on pidempi ja levikki toivottavasti näyttelyä laajempi. Kaiken keskiössä kansa Venäjän etnografisen museon tuhansista uralilaisia kansoja esittävistä kuvista oli tehtävä Udmurtilainen sadonkorjaaja Sarapulin maakunnassa Vjatkassa. Kuva: Ivan Zelenov.
? viro.nyt ?1/2021 13 jonkinlainen valinta, oli keksittävä näyttelyn ja albumin konsepti. Oli selvää, että keskeinen käsite, jonka ympärillä kaikki pyörii, on ”kansa”. Parhaana lähestymiskulmana vanhoihin kansatieteellisiin kuviin näytti olevan kansatieteen historia. 1800-luvulla koko Eurooppa (muun muassa Venäjä) siirtyi vähitellen kansakuntien aikakauteen. Aikaisemmin väestöä oli luokiteltu ennen muuta valtakunnanrajojen, uskonnon ja säätyjen perusteella. Valtaosan väestöstä muodostivat talonpojat, mutta heidän kielensä ja kulttuurinsa eivät kiinnostaneet hallitsijoita ja tutkijoita kovinkaan paljon. Nyt oppineet miehet alkoivat luokitella väestöä talonpoikien kielen ja kulttuurin erityispiirteiden avulla eri kansoiksi. Kansankulttuurista tuli tärkeä kiinnostuksen ja tutkimuskohde. Syntyi etnografia eli kansatiede – tiede eri kansoista, ennen muuta talonpojista. Ryhmän edustajista yksilöiksi Miten voi visualisoida jotakin kansaa? Yleisimpänä tapana on ollut näyttää ihmisiä mieluiten perinteisissä vaatteissa eli niin sanotuissa kansallispuvuissa. Kuvien esittämät yksilöt olivatkin aikansa kansatieteilijöille enemmän tai vähemmän kansansa edustajia kuin erillisiä kiinnostuksen kohteita. Valokuvaajille eivät yleensä tärkeitä olleet konkreettiset henkilöt, vaan heidän rotupiirteensä, kansallispukunsa, perinteiset elinkeinot ja käyttöesineet. Sen takia meitä vanhoista kuvista katselevien ihmisten nimiä ei aina merkitty muistiin, ja he ovat jääneetkin nimettömiksi. Minua kuraattorina alkoi kiinnostaa tämä kansan ja yksilön suhde, ja siitä tulikin näyttelyn ja albumin kantava idea. Kuvia valitessani suosin muotokuvia tai ryhmäkuvia, joista ihmiset näkyvät hyvin. Ajattelin, että jos nämä ihmiset, kansansa edustajat, tuodaan suurikokoisina katselijoiden eteen, he saavat takaisin osan yksilöllisyydestään. Albumissa ja näyttelyssä olevat kuvat ovat peräisin 1800luvun jälkipuoliskolta ja 1900luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressin takia pyrin siihen, että kaikki nykyiset suomalais-ugrilaiset ja samojedikansat ovat läsnä, mutta se osoittautui hankalaksi. Kaikkia kansoja tuossa valokuvauksen varhaisvaiheessa ei kuvattu yhtä hyvin. Kaikkia nykyisiä kansoja ei tuolloin vielä erotettukaan. Esimerkiksi nganasanien tapauksessa oli tyydyttävä myöhäisempiin kuviin. 1930-luvulle asti ei tunnettu sellaista kansaa kuin nganasanit: he olivat osa epämääräistä samojedien kokonaisuutta. Kuvia ja karttoja Valtaosa kuvista on peräisin Venäjän etnografisesta museosta. Koska heillä ei ollut vanhoja kuvia kaikista kansoista, hain lisää Unkarin kansatieteellisestä museosta, Suomen Museovirastosta ja Viron kansallismuseon omasta valokuvakokoelmasta. Vanhimmat kuvat (virolaisista, karjalaisista, ersäläisistä) ovat peräisin vuonna 1867 Moskovassa pidetystä Venäjän laajuisesta etnografisesta näyttelystä. Paljon kuvia ottivat aikoinaan keisari Aleksanteri III:n venäläisen museon etnografisen osaston (nykyisen Venäjän etnografisen museon) työntekijät 1900-luvun alussa. 1920-luvulla tämä museo järjesti joukon kokonaisvaltaisia etnologisia tutkimusmatkoja, joissa tutkittiin ja valokuvattiin myös useita suomalais-ugrilaisia kansoja. Valitut kuvasarjat on tarkoitettu suppeiksi historiallisiksi katsauksiksi toisaalta kansatieteen ja toisaalta kuvattujen kansojen historiaan. Kuviin on lisätty tiedot valokuvaajista ja kuvaukseen liittyvistä seikoista. Valokuvien lisäksi näyttelystä ja albumista löytyy joukko esimerkkejä aikojensa kansatieteellisistä kartoista. Tämä on toinen, aika erilainen mahdollisuus visualisoida kansoja. Valtioiden alue jaetaan väestön etnisen kuuluvuuden mukaan erivärisiksi läiskiksi, ja kansat, tarkemmin niiden asuinalueet, tulevat siten näkyviin. Nämä kartat perustuvat ihmisten etnistä kuuluvuutta koskeviin tilastoihin. Parhaana esimerkkinä on saksalaissyntyisen, venäläisen tutkijan Peter von Köppenin piirtämä Euroopan-Venäjän kansatieteellinen kartta vuodelta 1851. Paikoittaisesta epätarkkuudesta huolimatta kyseessä on varhaisen etnisen kartografian mestariteos. Kartan yhteyteen kuului esite, jossa oli muun muassa taulukko Likimääräiset tiedot muukalaisten lukumäärästä Euroopan-Venäjän kuvernementeissa. Koko muu kuin venäläinen väestö on siinä systematisoitu kansoiksi, joiden väkiluku on esitetty yksilöittäin. Sellainen tarkkuus on tietenkin näennäistä. Kyseessä on monimutkaista etnistä todellisuutta vahvasti yksinkertaistava kaava. Kumpaa siis kannattaa suosia, albumia vai näyttelyä? Kirjan voi ostaa itselleen, sitä voi selailla kotona, sen voi lahjoittaa jollekin. Siellä on vähän enemmän tekstitietoa, kuvia ja kansatieteellisiä karttoja. Näyttelyssä voi näitä ainutlaatuisia vanhoja kuvia katsella kuitenkin suurikokoisina. Suosittelen siis molempia. n Kirjoittaja on Viron kansallismuseon kuraattori. Kuva-albumi Rahvas – see tähendab inimesi. Soomeugrilased ja samojeedid vanadel etnograafilistel fotodel ja näyttely ovat kolmikielisiä (viro, englanti, venäjä). Näyttely on avoinna Viron kansallismuseossa Tartossa 26.2.–17.10.2021.
1/2021?viro.nyt 14 SVYL:n toimintaa S uomen Viroyhdistysten liiton toimistolla seuraillaan koronatilannetta, ja tapahtumia tulee lisää, mikäli niiden järjestäminen on mahdollista. Suomen Tarton rauha 100 -näyttely Suomen Tarton rauha 100 -näyttely on nyt tilattavissa omalle paikkakunnalle Viro-instituutin toimistolta Helsingistä. Lue lisää s. 27! Viron itsenäisyyspäivä 24.2. Eesti Maja – Viro-keskus, Viron suurlähetystö, Helsingin vironkielinen seurakuntatyö ja Suomen-poikien perinneyhdistys järjestävät Viron itsenäisyyspäivän Helsingin tilaisuudet virtuaalisesti. Lue lisää s. 28! viro.nyt 2-2021 ilmestyy 7.5. Vuoden 2021 toinen viro.nyt ilmestyy toukokuussa kattaen loppukevään ja kesän 2021. Lehden materiaalipäivä on 9.4. Siihen mennessä kaiken lehteen tulevan aineiston sekä päivitettyjen jäsentietojen tulee olla toimistolla svyl@svyl.fi. OLUTSILTA – ÕLLESILD Kuukausitapaamiset Helsingissä Helsingin kevään kuukausitapaamiset järjestetään toistaiseksi etäkokouksIna kunnes koronarajoitukset lieventyvät. Etäkokouksen osallistumislinkki lähetetään Olutsillan jäsenille sähköpostilla, yleensä pari päivää ennen kokousta. 10.2. klo 18 Viroaiheinen alustus 10.3. klo 18 Olutsillan sääntömääräinen kevätkokous ja sen päälle tietovisailua 14.4. klo 18 ja 12.5. klo 18 esiintyjä ja mahdollinen kokouspaikka ilmoitetaan myöhemmin Pyrimme mahdollisuuksien mukaan, säiden salliessa ja rajoitusten puitteissa järjestämään näiden lisäksi myös ulkoilmassa tapahtuvia kokoontumisia tai kulttuurikierroksia. Ajantasaiset tiedot tapahtumista Olutsillan nettisivun tapahtumatiedoissa: www.olutsilta.fi/tapahtumat Olutsillan Klamilan osasto Klamilan osaston toiminta on kevään ajan tauolla koronapandemian johdosta. Olutsillan Kotkan osasto Koronatilanteen salliessa kaikille avoimet kuukausitapaamiset joka kuukauden 1. torstai. Ajantasaiset tiedot tapahtumista julkaistaan Olutsillan Kotkan Osaston Facebookissa ja Olutsillan nettisivuilla. Matkat Koronatilanteen vuoksi perinteistä kevätmatkaa Viroon ei järjestetä. Tilalle pyritään järjestämään toimintaa pääkaupunkiseudulla. Kesämatka järjestetään 5.–8.8. Teatteri Teatterivierailuja jatkamme, kun koronarajoitukset ovat poistuneet. Saunaklubi Seuraa Olutsilta Saunaklubin menoja tapahtumakalenterista www.olutsilta.fi/tapahtumat tai fb-ryhmästä Olutsilta Saunaklubi. Voit myös liittyä saunaklubin sähköpostijakeluun ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Juhalle: juha.karsikas@icloud.com VP-lounaat Vapaapäivälounaat kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 13 koronavirustilanteeseen liittyviä kokoontumisrajoituksia noudattaen: 24.2. Plaza, 31.3. Palema ja 28.4. Bistro K. Keilailu (Fun Bowling, Helsinginkatu 25) torstaisin klo 12 seuraavina päivinä koronavirustilanteeseen liittyvien kokoontumisrajoitusten puitteissa: 11.2., 4.3., 18.3., 8.4., 22.4. ja 6.5. Tarkista tilanne hyvissä ajoin ennen tapahtumaa: echydenius@gmail.com. Olutsillan Hyvämaineisten Naisten Ompeluseura Kokoontuu joka kuukauden 3. maanantai ravintola Kurvittaressa Helsingissä, kun koronarajoitukset taas sallivat. Tervetuloa mukaan – myös miehet! Tallinnassa tapahtuu – Õllekomando Õllekomando jatkaa tutustumista Tallinnan kulttuuriin ja baareihin, kun tilanteet sen taas sallivat. Komandon iskuista ilmoitetaan Facebookissa www.facebook.com/groups/ ollekomando. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan! Onhan meillä oikea osoite? Jos olet Olutsillan jäsen, mutta et saa tätä lehteä kotiisi tai Olutsillan tiedotteita sähköpostiisi, ilmoitathan voimassa olevat osoitetietosi sähköpostilla: jasenrekisteri@olutsilta.fi. Lisää tietoa Olutsillan toiminnasta ja tulevista tapahtumista: www.olutsilta.fi POHJOIS-KARJALAN SUOMI-VIRO-SEURA Viron itsenäisyyspäivän juhla 24.2. klo 18 SPR:n talossa Kakkukahvit ja kulttuuriohjelmaa. Vuosikokous 20.3. klo 13 Kokousasioiden lisäksi muutakin ohjelmaa. 24.4. klo 13 jäsentapahtuma Tutustumme pj. Jarkko Kempin laajaan kirjalliseen tuotantoon. 22.5. Kuhasalon retki klo 13–16 Grillausta, kuntopolku, ulkopelejä, Kalmonkatiskasta tarvittaessa sateensuojaa. Kyytiä kaipaavat – kääntykää sihteerin puoleen! Kesäkuulla piknikretki ruusupuistoon Päivämäärä on vielä avoin. Lukupiiri jatkuu 4.3. Viivi Luikin teoksella Seitsemäs rauhan kevät 8.4. ja 6.5. kirja päätetään tammi-helmikuun kokoontumisissa. Kaikki tapahtumat Piparkakkutalolla, ellei muuta paikkaa ole ilmoitettu. PORIN SEUDUN SUOMI-VIRO-SEURA Viron itsenäisyyspäivä 24.2. klo 15 Seuran edustajien perinteinen kunniakäynti ja kukkien lasku Keski-Porin kirkon edustalla olevalle muistokivelle. Seuran sääntömääräinen kevätkokous 28.3. klo 16.30 ravintola Martinan kabinetissa (Itäpuisto, Pori) Tapahtuma järjestetään koronavarauksella. Hallitus vuonna 2021: YliKauhaluoma-Nurmi Päivi, puheenjohtaja, Liukonen Kristiina, Nurmi Petteri, Rajala Pertti, Ramstedt Pertti, Sundja Signe, Vija Heli. Sähköpostiosoite on: porisuomiviro@gmail.com.
? viro.nyt ?1/2021 15 TAMPERE-TARTTO-SEURA Kevätkokous kulttuuritalo Laikun kokoussalissa 23.2. klo 18 Koronatilanteesta johtuen saatamme joutua pyytämään ennakkoilmoittautumisen osallistumisesta, jos osallistujamäärää rajoitetaan. Seuratkaa sähköpostejanne. Ilmoittautumiset sitten pj:lle p. 050 561 1166. Maskit ja turvavälit! Kunniakäynti Kalevankankaalla Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten muistokivellä 24.2. klo 17 Aluksi eri yhdistykset laskevat kukkatervehdyksensä. Sitten Mieskuoro Laulajien vahvistettu kvartetti laulaa, pastori VeliPekka Ottman ja seuran vpj Hannele Valkeeniemi puhuvat. Viron 103. itsenäisyysjuhla heti perään samassa paikassa ulkona Viron kunniakonsuli Jani Koivuniemi ja Riho Laurisaar (viroksi) puhuvat. Markku Savolainen lausuu runon. Lopuksi lauletaan yhdessä Suomen ja Viron kansallislaulujen ensimmäiset säkeistöt. Ulkona voimme säilyttää riittävät turvavälit. Maskit! Toimistonhoitaja etätöissä toistaiseksi. Puhelin ja sähköposti toimivat normaalisti toimiston perinteisinä aukioloaikoina. Varmimmin tavoittaa kuitenkin puheenjohtaja Liisa Löyttyniemen puhelimitse 050 561 1166. VAASA-PÄRNU-SEURA Vaasan ja Pärnun ystävyyskaupunkisuhteet 65 v. Vaasan ja Pärnun ystävyyskaupunkisuhteet solmittiin vuonna 1956. Alkuaikoina Vaasaan tuli turistiryhmiä Pärnusta, ja heille järjestettiin yhteisiä tilaisuuksia vaasalaisten kanssa. Jo ennen Viron uudelleenitsenäistymistä lisääntyi humanitaarisen avun tarve Virossa. Vaasalaiset ovat auttaneet sekä vanhuksia että lapsia Pärnussa. Elintaso ja elämä Virossa on parantunut, ja nykyään yhteistyötä onkin paljon kulttuurin alalla. Vuonna 1988 Vaasaan perustettiin Vaasa-Pärnu Seura ry pitämään yllä ystävyyskaupunkisuhteita kansalaistasolla. Seuraavana vuonna Pärnussa perustettiin Pärnu Vaasa Selts. Näiden yhdistysten yhteistyö on jatkunut lähes 33 vuotta ja jatkuu edelleen. Vaasan ja Pärnun kaupunkien yhteistyö on jatkunut aktiivisena kaikki nämä 65 vuotta. Ystävyyskaupunkisuhteiden 65-vuotisjuhlaa vietetään yhteistyössä Vaasan kaupungin kanssa mahdollisuuksien mukaan tämän vuoden aikana. Viron itsenäisyyspäivän juhla 24.2. klo 17 Pärnu-puistossa Järjestämme Viron itsenäisyyspäivän juhlan ulkona Pärnu-puistossa Hietalahdessa. Viron LänsiSuomen kunniakonsuli Pekka Haapanen esittää tervehdyksen tilaisuudessa. Lisäksi musiikkiesitys. Tilaisuus videoidaan ja on nähtävissä kotisivulla ja Facebook-sivulla, mikäli kokoontumisrajoitukset ovat vielä tuolloin voimassa. Teeme Ära -siivoustalkoot toukokuussa (viikko 18) Järjestämme siivoustalkoot toukokuussa yhdessä Vaasan ympäristöseuran jäsenten kanssa. Tarkemmat tiedot ajankohdasta ja paikasta ilmoitetaan myöhemmin. Pidetään huolta kotikaupunkimme ympäristöstä! Vaasa-Pärnu Seura ry:n kevätkokous 25.5. klo 18 Käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat ja sääntömuutosehdotus. Paikkaa ei ole vielä päätetty johtuen koronatilanteesta. Ilmoitamme kokouksista myös jäsentiedotteessa, kotisivulla ja Facebook-sivulla. Elokuvailta jäsenille siirtyy syksyyn Pyrimme järjestämään jäsenille elokuvaillan mahdollisuuksien mukaan ensi syksynä. Vaasa-Pärnu Seura ry:n vuoden 2021 hallitus: puheenjohtaja Erja Saario, varapuheenjohtaja Kaj Höglund, sihteeri Minna Kaataja, rahastonhoitaja Krista Haapamäki, jäsenvastaava Antti Kaukonen, tiedotusvastaava Raimo Laine ja matkailuvastaava Anna-Liisa Punto-Luoma. Vaasa-Pärnu Seura ry:n jäsen: Ilmoita osoitteenmuutoksesta jäsenvastaava Antti Kaukoselle, antti.kaukonen@valokyltti. fi tai p. 044 202 0019. Seuratkaa Vaasa-Pärnu Seuran Facebook-sivuja sekä käykää tutustumassa uuteen kotisivuun vaasaparnuseura.svyl.fi, jossa kerrotaan yhdistyksen toiminnasta tarkemmin. Tervetuloa mukaan toimintaan! VALKEAKOSKEN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Toivotamme jäsenillemme hyvää uutta vuotta! Seuran tilaisuuksiin kokoontuminen ei ole tällä hetkellä mahdollista, mutta odotamme koronatilanteen helpottumista. Yhdistyksemme vuosikokous pidetään heti, kun se on mahdollista. VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS Viro-keskuksen ja Taito ry:n Viron käsityön teemakuu meneillään Tule mukaan etäluennoille ja työpajoihin! Perinnekäsityön näyttely saapuu Turkuun heti, kun viljandilaiset yhteistyökumppanit pääsevät matkustamaan. 20.2. Perinteinen Viron itsenäisyyspäivän juhla Turun yliopistolla Tänä vuonna poikkeuksellisten olojen vuoksi juhlimme etänä ajalla 20.–24.2. Löydät juhlat Facebookin ja Youtuben kautta. Olet kutsuvieraamme, tervetuloa osallistumaan! Toimistolla esillä: Mikael Korhonen, Haapsalu (valokuvanäyttely liittyen kirjaan Haapsalu. Lääne Kalurista graffiteihin) Rait Priks, kuvia Virosta, kuvia Turusta (paljon ihailua keränneet kalenterikuvat nyt esillä originaaleina) Tervetuloa tutustumaan! 2.3. klo 18 Kaarinatalolla Kirjastokeikka Viro-illassa esiintyvät Nopsajalad ja Turu teater, lisäksi infoa Kaarinan ystävyyskaupunkiin Jõgevalle vapaaehtoistyöteemalla suunnitellusta hankematkasta. 14.3. klo 14 Virokonsertti Turun vanhalla raatihuoneella Tunnelmoidaan Georg Otsin musiikilla. Lipunmyynti Virokeskuksen kautta, varaukset: virokeskus@gmail.com. Huom! Jos koronatilanne on edelleen esteenä, nämä maaliskuulle suunnitellut tapahtumat siirtyvät myöhempään ajankohtaan. Kevättalvella on tulossa jatkoa Viro-teemaisille webinaareille, seuraa tiedotusta ja liity mukaan. Et tarvitse omalle koneellesi mitään ohjelmaa eikä erityistaitoja vaadita, pääset mukaan helposti vain tapahtuman linkkiä klikkaamalla. Tavataan verkossa! Kevätkokous 23.3. klo 18.30 Viro-keskuksessa (Vanha Suurtori 3, Turku, lisäksi etäosallistumisen mahdollisuus) Käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2020. Tervetuloa! Koronarajoitusten takia pyydämme osallistujia ilmoittautumaan ennakkoon: virokeskus@gmail.com Andres Dvinjaninovin Vanuse 50 varjundit – ikääntymisen 50 sävyä syksyltä peruuntunut vierailuesitys Turun kaupunginteatterissa Esitys pyritään järjestämään heti, kun mahdollista. Samoin odotamme mahdollisuutta tuoda teatterilavalle Turussa ON teaterin näytelmän Maaailma ilusaim tüdruk. Tilanteet tapahtumien, kokoontumisten ja jopa konttorin palvelujen suhteen muuttuvat nyt nopeasti, seuraathan yhdistyksen uutisia Facebookin kautta, etsi sieltä
1/2021?viro.nyt 16 Varsinais-Suomen Viro-keskus ry sekä Eestlaste klubi Turu / Turku. Viro-keskuksen toimisto on valtakunnallisen suosituksen mukaisesti etätöissä niin paljon kuin mahdollista. Jos haluat asioida konttorilla, soita ja sovi aika: p. 040 147 5221. Kunniakonsulaatin työssä noudatamme Viron suurlähetystön ohjeita. Passien ja id-korttien luovutus vain ajanvarauksella. Neuvontatyö jatkuu: vironkielinen neuvoja on tavoitettavissa p. 040 220 8578, puhelinpäivystys torstaisin klo 10–18. Kiireellisissä kysymyksissä voi soittaa ma–pe klo 10–15 toimistolle: p. 040 147 5221. Turu Eesti keskuse nõustajad on abiks eestlastele Soomes. Kirjuta või helista julgelt, teenus on tasuta! Mõtleme koos, otsime lahendusi ja juhendame vajadusel edasi. Helista nõustajale: +358 40 220 8578 neljapäeviti kell 10–18. Nõustaja vastab küsimustele ainult isiklikult, ei kunagi avaliku fb-vestluse kaudu. FBleheküljel “Abiks eestlastele Soomes” aga jagatakse üldiseid teavitusi ja kasulikku infot – tasub jälgida! Kirjuta ja küsi: e-mail: abiks.soomes@ gmail.com ja messenger: m.me/AbiksEestlasteleSoomes. Lisaks teie küsimustele vastab Turu Eesti keskus, tööpäeviti e–r kell 10–15 tel. +358 40 147 5221. Helistada ja kirjutada võib igalt poolt Soomest (ja Eestist, kui küsimused on seotud Soome eluga). Uusi Viron kunniakonsuli Turussa ja Varsinais-Suomessa on Andrus Junolainen. Kunniakonsulin tavoittaa Virokeskuksen toimiston kautta. Yhteydenottopyynnöt: 040 147 5221, virokeskus@gmail.com VIRO-INSTITUUTIN YSTÄVÄT Lue Viro-instituutin tapahtumista sivulta 27! VIROLAISEN KULTTUURIN YSTÄVÄT VIRKKU 9.3. klo 17 Amos Rexin Egyptin loisto -näyttelyn virtuaalikierros Virkun jäsenet pääsevät maaliskuussa Tallinnan Kumussakin olevan Egyptin loisto -näyttelyn virtuaalikierrokselle Amos Rexiin. Opastus ei tapahdu näyttelysalissa kiertäen, vaan näyttelyyn tutustutaan kuvaja videoesityksen avulla. Pääsemme kuulemaan muun muassa muinaisen Egyptin jumalista ja faraoista, kurkkaamaan kissamuumion sisälle sekä näyttelyn kulisseihin! Opastuksen aikana voi kysyä kysymyksiä. Opastus toteutetaan Zoomin kautta, linkki lähetetään ilmoittautuneille viimeistään opastuspäivänä. Ilmoittautumiset 5.3. mennessä osoitteeseen kirsi@ svyl.fi. Huom! Mukaan pääsee 34 ensimmäistä Virkun jäsentä! Seuraa toimintaamme Facebookissa: www. facebook.com/VirkkuRy Suomen-poika Hans Alviste selvisi kuolemanleiriltä Suomen armeijassa palvelleita virolaisia odotti usein kova kohtalo Neuvostoliiton vankileireillä. Tuore kirja kertoo heistä yhden, Hans Alvisten tarinan. Lasse Koskinen J atkosodassa Suomen armeijassa taisteli noin 2500 vapaaehtoista virolaista. Kaikkiaan heitä oli Suomen puolustusvoimissa 3350, joista kaatui tai katosi 200 ja haavoittui 286. Suomen maavoimien palvelukseen astuneet koulutettiin Kivennavan Jalkalassa ja Luumäen Taavetissa. Heistä koottiin JR200, jota johti everstiluutnantti Eino Kuusela. Virossa näitä Suomen armeijan vapaaehtoisia nimitettiin Suomen-pojiksi. Osa virolaisista palveli Suomen merivoimissa. He muodostivat jopa 10 prosenttia Suomen sodanajan merivoimien miehistöstä. Jäljelle jääneistä Suomen-pojista palasi noin pari tuhatta kotimaansa Viron viimeisiin taisteluihin 18. elokuuta 1944, jolloin Neuvostoliitto oli jo tunkeutunut takaisin Viron alueelle. Vartioalus yllätti pakenijat Kirjailija Tarja Lappalainen on koonnut teoksen (Raatteen tien jäisestä helvetistä Talin-Ihantalan tulimyrskyyn, Docendo, 2020), jossa kerrotaan myös Suomen-poikien riveissä taistelleen Hans Alvisten tarina. Sen kokoamisessa avusti opetusneuvos Antti Henttonen, joka oli Alvisten ystävä Suomessa. Hans Alviste syntyi Viron Järvamaalla vuonna 1925. Hän oli 17-vuotias vuonna 1943, kun hän saapui Suomeen palvellakseen Suomen armeijassa. Neuvostoliitto valtasi Viron uudelleen syyskuussa 1944. Viroon palannut Hans Alviste yritti lokakuussa 1944 paeta 60 muun virolaisen kanssa Suomeen. Pakenijoiden joukossa oli naisia ja lapsia. Neuvostoliiton vartioalus sai heidät kiinni. Pitkä tuomio vankileirille Hans Alvisten ja hänen kanssaan pakoa yrittäneiden oikeudenkäynti järjestettiin maaliskuun puolessavälissä vuonna 1945. Suurin osa tuomituista tuomittiin pakkotyöleireille Siperiaan. Alviste sai lyhimmän tuomion, joka oli 15 vuotta vankileiriä ja viisi vuotta karkotusta. Osa sai pidemmän tuomion 25 Järvamaalla syntynyt Hans Alviste Suomen armeijassa. Kuva: SA-kuva.
? viro.nyt ?1/2021 17 + 5. Osa johtavista upseereista tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Virolaisten vankijunan määränpää oli Japaninmeren rannalla oleva Vladivostokin kaupunki. Sieltä heidät laivattiin Nahodkan saarella sijaitsevalle leirille. Matka jatkui vielä 700 kilometriä Kolymajoen latvoille. Alviste joutui siellä suurimpaan leiriin, jossa oli tuhat vankia. Leirit olivat yleensä 500 vangin leirejä ja niitä oli satoja. Asuntoina oli savikuutioista tehtyjä parakkeja. Niiden keskellä oli bensiinitynnyristä tehty kamiina. Saappaat toimivat yöllä tyynynä ja päällystakki peittona. Kirveen avulla sairaalaan Aamuherätys oli kello kuusi. Ateriana oli vedestä ja vanhoista kalanpäistä keitetty liemi. Joukossa ui jokunen papu ja kaalinpala. Sen lisäksi tuli 300 grammaa leipää. Lounas tuotiin vankityömaalle. Se sisälsi 200 grammaa puuroa ja 300 grammaa kuoripitoista leipää. Juomaksi oli haaleaa vettä. Työpäivän päätteeksi tarjottiin illalla taas keitinlientä. Niillä muonilla piti raataa kultakaivoksessa. Pakkasta oli talvella yli -50 astetta. Työvuorot olivat 12 tunnin mittaisia ympäri vuorokauden. Eräänä päivänä 19-vuotias Hans Alviste tunsi, että hänen loppunsa oli lähellä. Voima oli paennut jäsenistä. Hän päätti taistella elämästään. Hän meni kaivoksella huomaamatta hiekkakummun taakse ja iski kirveellä vasempaan käteensä. Haava sidottiin ja Alviste pääsi vamman vuoksi parakkien siivoojaksi. Keittiössä hän pystyi pihistämään itselleen muutaman lusikallisen keittoa ja puuroa. Se oli hänen onnellisinta vankileiriaikaansa. Lähellä kuolemaa Toipumisensa jälkeen Alviste komennettiin puukorjuuprikaatiin, joka veti puita leiriin. Se oli raskainta työtä, josta sai hieman suuremman leipäannoksen ja kaksinkertaisen liemija puuroannoksen. Pakkasrajaa ei tunnettu. Joskus prikaatilaiset joutuivat auttamaan kohmettuneen työtoverinsa parakkiin, jotta hän ei olisi kuollut pakkaseen. Hans Alviste sairastui keuhkokuumeeseen. Hänen oli vaikea hengittää ja pysyä pystyssä. Leirin lääkärivanki totesi, että hänet on siirrettävä leirisairaalaan. Sen toteamuksen jälkeen Alviste menetti tajuntansa. Sairaalan hoito oli lähinnä vuoteilla makuuttamista, koska kunnon lääkkeitä ja hoitovälineitä oli liian vähän kaikkien hoitamiseen. Vuodevaatteina oli riepuja. Alviste siirrettiin jo kuolevien huoneeseen, mutta yksi hoitajista huomasi Alvisten liikkuvan. Hän päätti tarttua nuoren pojan elämään. Alviste siirrettiin takaisin osastolle, ja hän sai lääkkeitä ja hoitoa. Hän pääsi takaisin elävien joukkoon. Jonkin ajan kuluttua hänen kuntonsa kuitenkin heikkeni ja kuoleman kouraisu oli jälleen lähellä. Silloin Alviste horjahti tahallaan kuumaa uunia vasten ja pääsi palovammojen vuoksi parin kuukauden ajan helpommalla. Elämän päämääränä oli selvitä päivä kerrallaan. Hans Alviste täytti 25 vuotta 12. syyskuuta 1950. Tuolloin hän oli selvinnyt Kolyman leirissä jo viisi vuotta hengissä. Stalin kuoli 5.3.1953. Vangeille annettiin silloin vapaapäivä, koska vartioväki oli suuremmilta osin muistotilaisuuksissa. Stalinin kuolema oli virolaisille vangeille suuri tyytyväisyyden aihe. Kymmenen vuoden jälkeen kotiin Elokuun 12. päivänä 1955 Alviste kutsuttiin vankilaneuvoston eteen. Hän sai silloin todistuksen vapauttamisesta, matkaliput kotimatkaa varten, vähän rahaa ja matkaeväät. Neuvostoliitto tarvitsi työvoimaa siviilissä, siksi kaikkia vankeja ei kannattanut surmata leireissä. Hans Alvisten Suomen-poikien asetovereista moni kuoli leireillä vuosien 1945–1958 välissä. Osa kuoli heti vapauduttuaan vuosina 1956–1958. Vuonna 1995 itsenäisen Viron presidentti Lennart Meri palautti Hans Alvistelle vänrikin arvon. Vuonna 2001 hän sai Viron Kotkaristin kunniamerkin. Hans Alviste kuoli 10. syyskuuta 2013 ja on haudattu kotimaansa Viron sankarihautaan. n JR200n virolaisia Taavetin asemalla lähdössä 19.6.1944 Viipurinlahden puolustustaisteluihin. Kuva: SA-kuva.
1/2021?viro.nyt 18 Näköalapaikalla Suomen ja Viron välillä Toimitusjohtaja Andrus Junolainen on Viron uusi kunniakonsuli Turussa. viro.nytin toimitus V iron uusi kunniakonsuli Turussa ja Varsinais-Suomessa on 1.1.2021 alkaen R&M Ship Technologies Finland Oy:n toimitusjohtaja Andrus Junolainen. ”Tarkoitukseni on edistää erityisesti yritysten Suomi–Viro-yhteistyötä mahdollisimman laajalla rintamalla. Lisäksi odotan innolla tutustumista kaikkiin Virosta kiinnostuneisiin, uskon, että kunniakonsulina voin edesauttaa monenlaista toimintaa, joka hyödyttää Turun seutua ja sen Viro-yhteyksiä”, Junolainen toteaa. ”Pidän tärkeänä myös sitä, että kunniakonsulaatin palvelut Varsinais-Suomessa asuville Viron kansalaisille säilyvät.” Vuoden vaihteeseen saakka kunniatehtävää on hoitanut Turun yliopiston rehtori emeritus, professori Keijo Virtanen, joka on toiminut kunniakonsulina 20 vuotta (vuodesta 2001). Virtanen on ensimmäinen Viron kunniakonsuli Turussa. Hän on tehtävässään edistänyt vahvasti Turun ja Tarton yliopistosuhteita sekä kulttuuriyhteyksiä. Suomessa asuvien Viron kansalaisten passien ja henkilökorttien jakamisessa Turun kunniakonsuli on koko maan aktiivisin, ja muutamana vuonna hän on saanut maininnan jopa koko maailman aktiivisimpana Viron kunniakonsulina. Passeja on jaettu kunniakonsulaattina palvelevan VarsinaisSuomen Viro-keskus ry:n toimiston kautta vuosittain 600–800. Samalla kunniakonsulaatissa on tarjottu vironkielistä neuvontaa dokumenttien hakemisessa. Lisäksi Virokeskuksen neuvontapalvelu vastaa Suomessa asuvien virolaisten muihinkin kysymyksiin. Tämä palvelu on käytännössä järjestetty erilaisten projektien kautta, viimeisimpänä näistä on tällä hetkellä käynnissä oleva STEA-hanke Abiks eestlastele Soomes. Suomessa on tällä hetkellä yhteensä kuusi Viron kunniakonsulia: Turussa, Kuopiossa, Vaasassa, Tampereella, Oulussa ja Maarianhaminassa. Kaikkiaan Virolla on 188 kunniakonsulia 84 maassa. Kunniakonsulin nimitysprosessi kesti noin vuoden. Kunniakonsulin valintaan vaikutti Junolaisen varsin mittava kansainvälinen ura, samoin kuin se, että juuri laivateollisuus työllistää Suomessa paljon virolaisia. Lisäksi Junolainen on edistänyt jo pitkään virolaisten yritysten yhteistyötä ja verkostoitumista digitaalisuuden kehittämisessä. Myös aloittaessaan kunniakonsulin roolissa Junolainen painottaa yhteistyötä ja verkostojen vahvistamista. “Kiitän Keijo Virtasta pitkästä ja menestyksekkäästä työstä kunniakonsulina. Haluan ylläpitää Keijon ylläpitämiä traditioita ja toki luoda ajan mittaan myös omia. Lisäksi suuri kiitos kuuluu aktiivisille estofiileille, joiden panos niin Viro-yhdistysten työhön kuten myös Suomi–Viro-yhteistyön rakentamiseen on vuosien varrella ollut merkittävä. Toivon ja uskon teidän tulevaisuudessakin tukevan kunniakonsulaatin, Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n ja Suomen Viro-yhdistysten liiton pyrkimyksiä”, Junolainen kiteyttää. Viron Roelasta kansainväliselle uralle Andrus Junolaisen kunniakonsulinimitys on sikäli poikkeuksellinen, että hän on kotoisin Virosta. Hän on kasvanut Roelassa, pienellä paikkakunnalla Rakveren lähellä. Lapsuuden ajan muita kotipaikkoja olivat Kulina ja Küti, lukioaikanaan hän asui Tallinnassa ja opiskeli TSIK:ssä (Eesti spordigümnaasium). Kilpajuoksijana hän saavutti myös juniorien Viron mestaruuden. Suomeen Junolainen muutti kaksikymppisenä, kun Mauno Koivisto kutsui inkerinsuomalaiset paluumuuttajina Suomeen. Junolainen asui välillä viisi vuotta Saksassa, perusti oman yrityksen ja siirtyi sittemmin kansainvälisen risteilylaivojen parissa työskentelevän konsernin osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi. Suomessa pitkään asuneena virolaisena sekä mittavan kansainvälisen työuransa kautta hänellä on ollut näköalapaikka seurata sekä Suomen että Viron kehitystä. Varsinkin viimeisimmät 15 vuotta Viro on ollut mielenkiintoinen seurattava: on tapahtunut niin paljon ja nopeasti. ”Kehitys on huomattu myös Suomen puolella, ja Viroa arvostetaan nykyisin aivan uudella tavalla, entinen suomalaisten ns. isoveljen näkökulma on selvästi jo murtunut ja jäänyt historiaan”, Junolainen arvioi. ”On hienoa nähdä, miten Viro on löytänyt oman tiensä kopioimatta muita.” n Kristina ja Andrus Junolainen Estonian friends -tapahtumassa 2019. Kuva: Andrus Junolaisen kotialbumi.
RADIO TALLI NN A Antto Terras, ääni Radio Tallinnassa. Kuva: Mika Levälampi. ? viro.nyt ?1/2021 19 Täällä Radio Tallinna! Podcast Radio Tallinnan ajankohtaiset Viro-asiat ja Viroon liittyvät vieraat hauskuuttavat kuulijoita valtakunnallisen Supla-audiopalvelun kautta kevään ajan. viro.nytin toimitus T ammikuussa alkoi Supla-audiopalvelussa uusi kirjailija, koomikko Antto Terraksen juontama viikkopodcast nimeltään Radio Tallinna. Ohjelman tuore jakso julkaistaan Suplassa aina maanantaisin koko kevään ajan ja ne, kuten muutkin Suplan podcastit, ovat kuunneltavissa ilmaiseksi. Radio Tallinnassa keskustellaan Virosta, virolaisuudesta, virolaisista ja suomalaisten kokemuksista kaikista edellä mainituista. Humoristisessa podcastissa käy tunnettuja vieraita, joista jokaisella on tuomisenaan jokin Viroon liittyvä salaisuus, onnistuminen tai trauma. Ohjelmassa ovat mukana muun muassa perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru, turkulainen oligarkki Jethro Rostedt, asianajaja Aku Sorainen, suurlähettiläs Kirsti Narinen sekä Viru hotellin että Tallinnan Stockmannin entiset ja nykyiset johtajat. viro.nyt: Antto Terras, mistä idea Radio Tallinnaan sai alkunsa? Antto Terras: ”Suomessa on ohjelmaa ja uutisia monille kieliryhmille ja ajattelin, että miksei siis virolaisillekin. Mikään kanava ei ollut tästä kuitenkaan kiinnostunut, joten päätin tehdä suomenkielisen ohjelman. Neuvostoliitossa oli kuvitteellinen Radio Jerevan, joten ajattelin, että voisi olla myös Radio Tallinna. Se ei kertoisi niinkään Tallinnasta, vaan asioista virolaisittain, astetta röyhkeämmin. Suomesta löytyykin aika paljon julkkiksia, joilla on jokin Viro-kytkös, joko salattu tai tunnettu. Ohjelmassa tarinoidaan siitä, miten heille on käynyt hankkeissaan Virossa 1990-luvulta tähän päivään.” Miksi nuo julkkikset ovat halunneet ja haluavat tulla kertomaan Viro-kokemuksistaan ohjelmaasi? ”Jokainen varmaan kokee oman asiansa tärkeäksi. Tietysti onnistumisista kerrotaan mielellään ja ne tekevät ihmistä tunnetuksi, mutta on ihmisissä myös uhrautuvaisuutta eli vähemmänkin hohdokkaat tarinat tulevat kerrotuiksi. Ja tietysti joku tulee virankin puolesta, vaikka hotellin pyörittäjä tai liikemies.” Mitä uutta Radio Tallinna tuo suomalaisille kuuntelijoille ja podcastien kentälle? Millaisia kuulijoita ohjelmalle odotat? ”On ihmisiä, joiden Virokytköksestä ei tiedetä, esimerkiksi Tallinnan Stockmannin entinen johtaja. Stockmannhan ei ole koskaan tuonut julkisuuteen sitä, millaisia hankaluuksia Virossa on ollut. On virallisia tarinoita ja oikeita tarinoita ja ihmisiä niiden takana. Nyt, kun he eivät enää ole virassaan, voivat he tarinansa kertoa. Radio Tallinnan kuuntelijoiksi odotan sekä niitä vanhempia ihmisiä, jotka ovat Viron löytäneet heti rajojen 1990-luvulla avauduttua, ja joilla on omia henkilökohtaisia muistoja tuolta ajalta, että nuorempia, jotka ovat nähneet vain tämän modernin, megaseksikkään Tallinnan. Heillä ei ole aavistustakaan, millaista polkua pitkin tähän kiiltävään ja hienoon Viroon on päästy.” Olet kirjoittanut Viroaiheiset kirjat Helsinki-Tallinn Express (WSOY, 2018), Tallinnan tappajat (Into Kustannus, 2019) ja VIRO (Sensuroimaton) (Into Kustannus, 2020). Hyödynnätkö kirjojasi tai niiden teemoja podcasteissa? ”Minähän kielsin koko Viron itseltäni parikymmentä vuotta, mutta sitten noita Viro-kirjoja tehdessäni kiersin maata ja löysin asioita, joita ei vielä ole käsitelty. Tällaiseen Radio Tallinnan tyyppiseen ohjelmaan sopivat mainiosti vaikkapa Viron Venäjän rajalla olevat alueet tai saaret. Viro-kirjojen tekeminen on laajentanut omaa Viro-tietämystäni valtavasti, mikä on ylipäätään mahdollistanut Radio Tallinnan tekemisen. Radio Tallinna ei ole mikään päiväristeilijän tarjouskeskeinen Tallinnan mainoskanava tai jonkun vesipuiston esittelyä, vaan koko Viroa ja virolaisuutta käsittelevä ohjelma.” n Radio Tallinnan jaksot ovat kuunneltavissa osoitteessa www. supla.fi/ohjelmat/radio-tallinna. Antto Terraksen kirjoja Helsinki-Tallinn Express, Tallinnan tappajat ja VIRO (Sensuroimaton) voi ostaa SVYL-Verkkopuodista osoitteesta verkkopuoti.svyl.fi.
20 1/2021 viro.nyt Kaksi rakkaustarinaa Kätlin Ja Hanneleele Kaldmaa Aviador 2020, 302 s. Suom. Outi Hytönen O maelämäkerrallinen romaani Kaksi rakkaustarinaa kertoo kahdesta erilaisesta äidin ja tyttären suhteesta. Kirjassa vuorottelevat Kätlin Kaldmaan ja hänen äitinsä suhteesta kertova, 1970-luvun Viron maalaiskylään sijoittuva tarina sekä Kätlinin ja hänen tyttärensä Hanneleele Kaldmaan vaellusretkestä Pohjois-Espanjassa kertovat päiväkirjamerkinnät. Romaanin kaksi keskenään kontrastista tasoa näyttävät lapsen ja vanhemman suhteen ääripäät: henkisen ja fyysisen väkivallan sekä ristiriidan kodin todellisuuden ja siitä luodun julkikuvan välillä – ja toisaalta lämmön ja huolehtivaisuuden kirjailijan ja hänen tyttärensä välillä. Romaani eläytyy taidokkaasti sekä lapsen että aikuisen maailmaan. Outi Hytösen taitava suomennos tavoittaa hienosti alkukielisen teoksen vivahteet. Hinta: 20 € + postikulut Sobimatute seikade võlu Jaan Kross (koonnut Johanna Ross) EKSA 2020, 776 s. R aamatusse on kogutud 25 Jaan Krossi nn. omaeluloolist novelli esmailmumisaastatega 1980– 2004. Ühiste kaante vahel moodustub neist mahukas jutustus, mis visandab kirjaniku või temasarnase tegelase elukaare poisipõlvest hilise eani. Samuti annab see Krossi vaate läbi pildi XX sajandi Eesti ajaloost. Novellikogumikule on järelsõna kirjutanud Johanna Ross. Kirja on vironkielinen. Hinta: 25 € + postikulut Jaan Kross ja Tallinn MaarJa Undusk (toim.) Tallinna Kirjanduskeskus 2020, 164 s. J aan Kross ja Tallinn on pildija üllatusrohke rännak mööda Jaan Krossi elupaiku ja olulisi kohti tema põlises kodulinnas. Jaan Kross on üks kõige rohkem Tallinnaga seostatavaid autoreid eesti kirjanduses. Raamat aitab möödunud aega ja õhustikku meile käegakatsutavalt lähedaseks muuta. Fotoraamatus on kasutatud rohkesti materjale arhiividest ja perekonna fotokogust. Teoses avaldatud fotosid ja arhiivimaterjale ilmestavad tsitaadid Jaan Krossi memuaaridest. Raamatu koostaja Maarja Undusk on kirjutanud teosele ka sissejuhatuse. Tallinna kuvandist Krossi loomingus on eessõna kirjutanud kirjandusloolane Toomas Haug. Sissejuhatavad tekstid ja pildiallkirjad on tõlgitud ka inglise keelde. Kirja on vironkielinen, johdannot ja kuvatekstit on käännetty myös englanniksi. Hinta: 25 €/kpl + postikulut Minu Viljandi. Tagasi alguses Justin Petrone Petrone Print 2020, 296 s. virontanut Raivo Hool S iin kaante vahel on sürrealistlik sissevaade aastatesse, mis ma olen veetnud selles väikeses linnas. Ma saabusin ühe suvalise rongiga, ise ka imestades, mida ma jälle siin teen. Mu abielu oli läbi, mu peamised kaaslased olid märkmik ja pliiats. Siis hakkasid asjad juhtuma. Ma armusin Disainerisse, mind võrgutas Preili Pilv, lohutas Emalõvi, vangistas Tiigritüdruk. Mu ümber liikusid diivad, peakokad, ennustajad, diplomaadid, poeedid, muusikud, kindralid, baarmenid, telestaarid ja isegi paadimehed. Ma kogesin lõikuspidusid, folke, kohvikuja teatristseene, jaanitulesid ja joogatunde. Ja kohvi. Palju kohvi. Aga peamine, mis ma nende aastatega selgeks sain: sa ei saa kirjutada hästi ilma armastuseta. — JUSTIN PETRONE Kirja on vironkielinen. Hinta: 15 € + postikulut verkkopuoti.svyl.fi
21 viro.nyt 1/2021 Kodu kotiga kaasas Kersti Salulaid Hea Lugu 2020, 224 s. A utor kirjutab oma raamatut tutvustades nii: „Kuni elame oma kodus, on meie tegemised üsnagi etteaimatavad. Sõidame nagu trammid samu rööpaid pidi. Loomulikult on liinid veidi erinevad, kuid laias laastus on kõik tuttav. Teame oma lähedaste käitumist ja tõekspidamisi ning püsime võõrastest ohutus kauguses. Välismaale elama minnes satume sootuks uude olukorda. Teame, et seal on teine keel, kombed ja tööharjumused. Ootamatult võib aga selguda, et kõige suuremaid üllatusi pakuvad kaasmaalased, kes on samuti võõrsile jõudnud. Korraga elavad su kõrvaltoas inimesed, kellesarnaseid oled näinud ainult tõsielusaadetes. Mõnikord elad läbi nii kentsakaid olukordi, et kahtled peagi ’Kas see tõesti nii oli?’ Et mälu alt ei veaks, tuleb lood kirja panna. Nii sündis 2017. aastal raamat Ülelahe pumpernikkel. Soome tööle. Kuid eestlaste seiklused jätkuvad. Ka nüüd loete, millega toimekad kaasmaalased Soomes tegelevad ja kuidas hakkama saavad.“ Kirja on vironkielinen. Hinta: 20 € + postikulut Kevade Arvo Kruusement Tallinnfilm 1969, 84 min., dvd A rvo Kruusementin ensimmäinen Oskar Lutsin kirjoihin perustuva elokuva tuo katsojan eteen erään Viron kyläkoulun tapahtumat yhden kouluvuoden aikana 1800-luvun lopulla. Runollinen, hilpeä ja valoisa tarina nuoruudesta on valittu Viron kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Paunveren kunnan koulun oppilaat Arno ja Teele, Toots ja Kiir, Tõnisson ja Imelik kokevat yhden talven aikana tunteita, joiden seurauksia he kantavat koko lopun elämäänsä – todellisesta ystävyydestä ja ensi rakkaudesta itsensä ja tavoitteidensa löytämiseen. Kaikenlaisia tapahtumia, värikkäitä hahmoja, rehevää huumoria ja hienovireisiä tunteita täynnä oleva elokuva kertoo nuorten ihmisten kasvutarinan heidän elämänkeväänään. Dvd:llä on lisäksi dokumentti Kuidas tuli Kevade (55 min.), joka ilmestyi vuonna 2020. Elokuva on vironkielinen. Tekstitykset viroksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Hinta: 15 € + postikulut Suvi Arvo Kruusement Tallinnfilm 1976, 81 min., dvd S uvi alkaa Joosep Tootsin paluusta lapsuudenkotiinsa – hän palaa Venäjältä, jossa hän opiskeli kartanonhoidon hienouksia. Ulkomailta eksoottisen iskiaksen hankkinut Toots vierailee koulutoverinsa Kiirin luona, ja pian nuorten tiet risteävät kauniin talontyttären Teelen ja toisten koulutovereiden kanssa. Yhdessä muistellaan kouluaikoja, nauretaan ja rakastutaan – elokuva on valoisa tarina nuorista ihmisistä, joiden elämässä kaikki on vielä mahdollista. Hienosta näyttelijäntyöstä, sujuvasta dialogista ja taidokkaasta kuvauksesta kiitosta saanut elokuva Suvi jatkaa Kevadeelokuvan hahmojen tarinaa. Poikkeuksellista on, että molempien elokuvien hahmoja näyttelevät samat näyttelijät. Suuriksi kasvaneiden koululaisten rinnalla elokuvassa on muitakin Paunveren asukkaita, joista tunnetuin on rakastetun näyttelijän ja ohjaajan Kaljo Kiisan kuolematon hahmo Lible. Elokuva on vironkielinen. Tekstitykset viroksi, englanniksi ja venäjäksi. Hinta: 15 € + postikulut LUSTE – vuoden 2021 seinäkalenteri Martin Veisman L USTE-seinäkalenterissa on 12 tyyliteltyä ja värikästä kuvaa virolaisista ja Virossa rakastetuista kasveista. Kalenteriin on merkitty kuunkierto ja Viron valtiolliset juhlapyhät. Kalenteri on suurehko (370 x 520 mm) ja painettu laadukkaalle, mattapintaiselle paperille. Siinä on valkea kierreselkämys, jossa on ripustuslenksu. Kalenteri on pakattu ruskeaan, pahviseen laatikkoon, joten se on helppo antaa vaikkapa lahjaksi. Kalenterin mukana tulee 24 läpinäkyvää, eri muotoista tarraa, joilla voi merkata merkkipäivät ja -tapahtumat. Kalenterin on suunnitellut ja kuvittanut Martin Veisman (Viron vuoden 2020 muotoilija) Ruum 414 -muotoilustudiosta. Kalenteri on valmistettu Virossa. Hinta: 25 € + postikulut
1/2021?viro.nyt 22 Kolme vuosikymmentä Suomen ja Viron suhteiden aitiopaikalla Suomen Viron-instituutti täyttää 30 vuotta. Instituutin toiminnan katsotaan käynnistyneen vuonna 1991. Tuolloin aiemmin perustetusta kulttuuripisteestä kasvoi Viron uudelleenitsenäistyttyä Suomen kulttuuri-instituutti. Vaikka koronapandemia vaikeuttaa tapahtumien suunnittelua, on instituutin tarkoitus juhlistaa tänä vuonna pyöreitä vuosia. Anu Heinonen A lkaneen vuoden kulkua on poikkeuksellisen vaikea ennustaa. Onko edessä jälleen vuosi, jolloin tapahtumajärjestäjät Suomessa ja Virossa parhaansa mukaan tasapainoilevat tilaisuuksien järjestämisen ja niiden perumisten välillä? Jos veikata saa, tulee toiminta Virossa olemaan viime vuoden kokemuksen perusteella Suomea ketterämpää. Samalla koko kulttuurialaa leimaa huoli tulonmenetyksistä ja muista koronan vaikutuksista. Epävarmuudesta huolimatta Suomen Viron-instituutin juhlavuosi tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden paneutua Viron kolmikymmenvuotiseen uudelleenitsenäistymisen aikaan sekä Suomen ja Viron välisen kulttuurialan yhteistyön tulevaisuuteen. Tämä tulee näkymään toimissamme muun muassa podcast-sarjana, verkkonäyttelynä sekä juhlaseminaarina. Lisäksi olemme mukana Helsingin ja Tallinnan kaupunginmuseoiden Talsinki/Hellinn-näyttelyssä, joka avataan touko-kesäkuussa. On ollut hienoa huomata, miten erilaisia tarinoita ja kokemuksia tavalliset kansalaiset haluavat jakaa osaksi näyttelyä. Keväällä etsimme koronatilanteeseen sopivia toimintamuotoja, joihin tulee kuulumaan muistojen, valokuvien ja ajatuksien jakaminen verkossa ja virtuaalisesti. Syksyllä, kun korona toivon mukaan on selätetty, käännämme katseet tulevaan ja pohdimme suomalais-virolaisen kulttuurialan yhteistyön tulevaisuutta. Haluamme koota juhlaseminaariin Tallinnaan ystävät ja yhteistyökumppanit vuosien varrelta. Silloin nostetaan myös maljat ja juhlitaan. Yksi seitsemästätoista Aloittaessani Suomen Vironinstituutin johtajana Tallinnassa sujahdin nopeasti myös suomalaisten kulttuurija tiedeinstituuttien verkostoon. Maailmalla toimivia instituutteja on yhteensä 17, joista vanhin on vuonna 1954 perustettu Suomen Roomaninstituutti, joka toimii renessanssihuvila Villa Lantessa. Pääosa muista instituuteista on aloittanut toimintansa 1990-luvulla, kukin itsenäisen säätiön alaisuudessa. Suomen Viron-instituutin säätiön perusti 40 yhteisöä vuonna 1993. Instituuttiverkoston yhteistyö on tiivistä. Toimintaympäristömme ovat hyvin erilaiset, ja jo yksistään koronatilanne on vaikuttanut vaikkapa Brysselin, Pariisin, Madridin ja Lontoon instituuttien toimintaan ihan eri tavoin kuin meillä Virossa. Olemmekin olleet yksi harvoista Suomen instituuteista, joka koronapandemian keskellä on pystynyt toimimaan lähes normaalisti. Olemme myös ainoa Suomen instituuteista, jolla on kaksi toimipistettä. Tämä kertoo Suomen ja Viron välisen yhteyden tiiviydestä ja tärkeydestä sekä siitä, että Tallinnan rinnalla yliopistokaupunki Tartto nähdään merkityksellisenä niin akateemisesti, kulttuurisesti kuin historiallisestikin. Maantieteellinen ja kielellinen läheisyys tuo kulttuuriyhteistyön edistämiseen myös oman erityispiirteensä, joka poikkeaa muista instituuteista. Suomen ja viron kielillä on erityinen asema yhteistyössämme. Viime syksynä minua haastatellut väitöskirjan tekijä oli ihmeissään kuullessaan, että jokaisen instituuttimme työntekijän pitää osata sekä suomea että viroa, eikä yhteistyöhön sotketa mukaan englantia. Olemme myös Viron opetusja tiedeministeriön strateginen partneri, ja meillä on muodollinen asema sekä velvollisuus edistää suomen kielen asemaa Virossa. Suomalaisen näkökulman esittelystä kohti yhdessä tekemistä Kun kävin lävitse virtuaalinäyttelyä varten lehtileikearkistoamme, en voinut olla tulematta yhteen selkeään johtopäätökseen. Kaikkina näinä vuosina olemme toimineet laaja-alaisesti kulttuurin, koulutuksen ja yhteiskunnan eri sektoreilla, aina ajankohtaisten teemojen äärellä. Kirjallisuus ja näyttelytoiminta ovat saaneet toiminnassamme näkyvän roolin, mutta rohkeiden yhteiskunnallisten teemojen käsittelyäkään ei ole kaihdettu. On nostettu esille liikunnan terveysvaikutuksia, isien roolia kasvattajina ja järjestetty Naisen marraskuu -tapahtumia. Viime vuosina yhteiskunnallisten teemojen käsittely on
23 siirtynyt pitkälti Paiden elokuiseen Arvamusfestival-tapahtumaan. Samalla kaikki esille nostetut teemat eivät aina ole resonoineet toivotulla tavalla. On tarvittu aikaa, ja joihinkin teemoihin on täytynyt palata uudelleen tietyn ajan jälkeen. Esimerkistä käy yhteistyö venäjänkielisellä Itä-Virumaalla, jossa jo vuonna 1995 tehtiin ensimmäisiä isompia tapahtumia, mutta jossa toimintamme on vasta viime vuosina päässyt kunnolla vauhtiin. Nyt yhteistyö Narvan taideresidenssin, teatterikeskus Vaba Lavan sekä paikallisten koulujen kanssa on tiivistä. Kolmekymmentä vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika, mutta tuohon ajanjaksoon mahtuu virolaisen yhteiskunnan valtava muutos. Tätä muutosta instituuttimme on päässyt aitiopaikalta seuraamaan. Vaikka virolainen yhteiskunta on muuttunut vuosikymmenten aikana, ovat instituutin perustehtävä ja luonne pysyneet pääpiirteissään samoina. “Meille on aina ollut luontevaa kulkea yhtä matkaa ajan kanssa ja tuoda Viroon tuoreimpia ajatuksia ja saavutuksia Suomen kulttuurista ja yhteiskunnasta”, totesi entinen pitkäaikainen työntekijämme Maimu Berg instituutin täyttäessä 20 vuotta. Tähän on helppo edelleen yhtyä, mutta ”tuomisen” sijaan on toiminnassa kyse yhä enemmän ”yhteistyöstä” ja ”yhdessä tekemisestä”. Roolimme on muuttunut samalla, kun maidemme väliset suhteet ovat kehittyneet ja virolainen yhteiskunta muuttunut. Tästä esimerkkejä ovat Suomi 100 -juhlavuosi sekä viimevuotinen John Nurmisen Säätiön lanseeraama Itämeripäivä, jota vietimme useiden toimijoiden kanssa yhdessä. Samalla työtä leimaa jatkuva uusien teemojen, alojen ja sellaisten toimijoiden kartoittaminen, joilta puuttuu aito yhteistyö maidemme välillä. Tätä työtä ylläpitää jatkuva muutos virolaisella kulttuurikentällä. Oman kaksivuotisen johtajakauteni aikana ovat uusina toimijoina mukaan tulleet muun muassa Vaba Lavan teatterikeskus Narvassa, KAI Kunstikeskus Tallinnassa sekä viimeisimpänä Tallinnan Paljassaaressa lokakuussa harjannostajaisiaan viettänyt Naked Island. Jää nähtäväksi, miten tuleva Tallinna filmilinnak tulee vaikuttamaan Suomen ja Viron väliseen aktiiviseen elokuva-alan yhteistyöhön. Yksittäisiä tapahtumia, mutta myös vakiintunutta toimintaa Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu monenlaisia huippuhetkiä. Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhla Estonia-teatterissa 600 kutsuvieraalle vuonna 1997 sekä tunnettujen suomalaistaiteilijoiden vierailut, luettelee kohokohtina instituuttimme entinen johtaja Juhani Salokannel artikkelissa vuodelta 1998 (Suomen ulkomailla toimivat kulttuurija tiedeinstituutit, Edita, 1998). Nimekkäitä esiintyjiä onkin vuosikymmenten aikana riittänyt Aki Kaurismäestä Rosa Liksomiin ja Juice Leskisestä Sofi Oksaseen. Virolaisyleisö on laatutietoista ja arvostaa nimekkäitä sekä kiinnostavia esiintyjiä. Samalla viime vuosina on toiminnassamme haluttu lähteä tukemaan aloittelevien ja vähemmän tunnettujen suomalaistaiteilijoiden kansainvälistymistä erillisen TelepARTmatkatuen muodossa. Instituutin vuosittainen ohjelma koostuu erilaisista yksittäisistä tapahtumista, joista osalla on hyvinkin pitkät perinteet. Keväisin toistuvat niin vuoden suomen opettajan valinta, kääntäjäseminaari kuin suomen opettajien koulutustilaisuudet. Myös suomalainen kirjastomme Tartossa on palvellut asiakkaita instituuttimme varhaisvaiheista alkaen. Nykyisin palvelemme valtakunnallisesti ja toimimme kansalaisten olohuoneena Tarton yliopiston naapurissa. Kansalaisten väliset suorat yhteydet ovat tärkeitä suomalaisvirolaiselle kulttuuriyhteistyölle, kansalaisyhteiskunnan suorille suhteille ja kielisukulaisuudelle. Toivottavasti jokaiselle tarjoutuu mahdollisimman pian mahdollisuus ylläpitää näitä suhteita myös matkustamalla taas Viroon. n Kirjoittaja on Suomen Vironinstituutin johtaja. Suomi 100 -juhlakonsertti ja kesäinen Suomi-päivä on ollut suurin yksittäinen instituutin tapahtumakokonaisuus. Kuva: Sven Tupits / Suomen Viron-instituutti.
Ahto Külvet vierailemassa latvialaisessa levykaupassa esiintymismatkalla Kometa-festivaalille. Kuva: Taavi Arus. 24 1/2021 viro.nyt Ahto Külvet on tarttolainen levykauppias, joka tutkii NeuvostoViron musiikillista antia Ahto Külvet on tarttolainen Psühhoteek-levykauppaa pitävä vinyyli-intoilija ja Tartu 2024 -kulttuuripääkaupunkihankkeen aktiivi. Ahtoa ajaa eteenpäin into tutkia lempiaikakausiensa musiikkia ja jakaa tietouttaan muille. Tätä hän tekee mm. IDA Radion Psühhodisko-ohjelmassa ja esiintyessään erilaisissa tapahtumissa. Külvetista tehty dokumenttielokuva Muusika mida ma veel ei tea (musiikki, jota en vielä tunne) on Aleksander Heifitsin ohjaus, jonka ensi-esitys nähtiin 17. tammikuuta Virossa. Lissu Kirves K un Ahto Külvet oli noin 15-vuotias, hänellä oli kotonaan oma huone ja siellä mittava äänentoisto: gramofoni, magnetofoni ja cd-soitin. Huoneessa soi jatkuvasti musiikki, jota Ahto myös tallensi ahkerasti. ”Se oli omanlaisensa salonki, huoneessa oli jopa oma parveke ja se oli paikka, jossa monella tavoin kasvoin ihmiseksi. Siellä istuimme ystävien kanssa juomassa viiniä, lukemassa runoja ja kuuntelemassa Doorsia.” Siinä huoneessa sai alkunsa myös Ahton rakkaus vinyylejä kohtaan, ja voisi jopa sanoa, että myös levykauppa Psühhoteekin tarina. Ahton ensimmäinen vinyylilevy oli kummallisen kuuloinen Venäjällä julkaistu piraattikopio, jonka kaikki tekstit olivat kyrillisillä aakkosilla kirjoitettu. ”Kuuntelin sitä levyä vuosia ymmärtämättä, mistä siinä on oikeastaan kyse. Levyn
"Tämä työ on anta nut paljon, olen musiikkiarkeo logina löytänyt paljon uutta ja tuonut lisätietoa musiikkikartalle." Ahto Külvet esiintymässä Latviassa Kometa-festivaalilla. Kuva: Taavi Arus. ? viro.nyt ?1/2021 25 päällä luki venäjäksi ??????? ja myös kappaleiden nimet oli käännetty – ja se oli oikeastaan kaikki informaatio, mitä levystä sai irti. Vasta jonkin aikaa myöhemmin sain selville, että venäjänkielinen kappale ???? ???? ????? ???? eli ”haluan olla sinun koirasi” oli The Stoogesin biisi I wanna be your dog. Arvelen, että rakkaus kaikkea kummallista ja erityistä musiikkia kohtaan sai alkunsa tästä albumista.” Keräilijästä kauppiaaksi Noin seitsemän vuotta sitten Ahto alkoi jälleen kuunnella musiikkia aktiivisemmin ja hankki erityisesti vinyylilevyjä kotiinsa. Into kasvoi niin kovaksi, että lopulta vinyylit alkoivat viedä kodista neliöittäin tilaa. Kun silloiselta työpaikalta Genialistide Klubilta vapautui yllättäen yksi huone, muuttivat levyt sinne. Tällä hetkellä Psühhoteek sijaitsee Ahton mukaan ”maailman parhaan kaupungin Tarton rakkaimmassa kaupunginosassa, Karlovassa”. Liikkeen löytää nykyisin Barlova-baarin yläkerrasta, 50-neliöisestä ja 100 vuotta vanhasta uunilämmitteisestä puutalohuoneistosta. Toinen Psühhoteekin huoneista on levykauppa ja toinen studio-salonki, jossa hän tekee radiolähetyksiä ja pitää luentoja, ja tulevaisuudessa on suunnitelmissa järjestää pienimuotoisia musiikinkuunteluiltoja. Levykaupassa käyminen on lämmin kokemus: Ahto tervehtii vieraansa, esittelee liikkeen tarjontaa ja soittaa musiikkia kiinnostuneille asiakkaille. Ahto itse kuvailee levykauppaansa paikaksi, johon voi tulla tutustumaan musiikkiin, jota ei aiemmin tiennyt rakastavansa. Hyllyistä ei löydy ajankohtaisia suosikkeja, vaan muun muassa kirpputoreilta ja kuolinpesistä löydettyjä harvinaisuuksia, joista Ahto voisi puhua tunteja. ”Levykauppa on täynnä minua kiehtovaa, epätavallisempaa vinyylimusiikkia, suurin osa Melodia-yhtiön vinyylejä ja psykodiskoa, mutta myös lastenmusiikkia, nauhoitteita luonnosta, sanataidetta, estrada-musiikkia eli tanssittavaa ja funkahtavaa iskelmää, hyvä valikoima virolaista musiikkia klassisesta rockiin, 7-tuumaisia vinyyleitä ja kaikkea odottamatonta.”
Ahto Külvet Psühhoteek-levykaupassaan Tarton Karlovan kaupunginosassa. Kuva: Taavi Arus. 1/2021?viro.nyt 26 Tutkimusta, opetusta ja kulttuuripääkaupunkisuunnitelmia Ahtolle levyjen alkuperän ja merkityksen tutkimisesta on tullut tärkeä osa työtä ja suuri intohimon kohde. Ahto kertoo, että hänen tutkimuksensa keskittyy pääosin Melodia-levy-yhtiön tuotantoon. Melodia oli Neuvostoliiton monopolilevyfirma, joka toimi vuosina 1964–1990. Yhtiöllä oli kuusi suurta tehdasta, joista kaksi sijaitsi Riiassa ja Leningradissa – tehtaat olivat suunnilleen yhtä kaukana Tartosta ja kaupunkien välillä kulki junayhteys. Yliopiston myötä Tartto on toiminut keskeisenä paikkana levyjen leviämiselle, sillä kaupunkiin saapuneet opiskelijat ja professorit kuuntelivat paljon monipuolista ja kiinnostavaa musiikkia. Näiden seikkojen vuoksi Tartto on ollut tutkimustyölle Ahton mukaan ideaali paikka. Venäjän kielen taito on ollut myös tärkeä. Oleellisinta on kuitenkin se, että Melodian luoma musiikillinen maailma oli hänen aloittaessaan tutkimatonta maaperää ja täynnä tyhjiä aukkoja. ”Pidän kaikenlaisesta hyvästä musiikista jazzista funkiin, mutta ymmärsin heti, että minua kiinnostaa erityisesti uuden löytäminen ja sen jakaminen muille. Sen myötä ymmärsin, että esimerkiksi Amerikan funk-kulttuurista on löydetty jo varmasti kaikki oleellinen, mutta Melodia-levy-yhtiötä ei ole kukaan oikeastaan tutkinut kunnolla. Tämä työ on antanut paljon, olen musiikkiarkeologina löytänyt paljon uutta ja tuonut lisätietoa musiikkikartalle.” Psühhoteekista käsin Ahto tekee nykyään myös Helsingissä toimivalle IDA Radiolle Psühhodisko-ohjelmaa, jossa hän jakaa tietouttaan virolaisille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Lähetyksiä on tehty yli 30 ja niitä voi kuunnella jälkikäteen IDA:n nettisivuilta. Lisäksi Ahto esiintyy Psühhovisioon-nimellä erilaisissa tilaisuuksissa. Kaikki keikat ovat erilaisia ja setit on valmisteltu aina kuhunkin tilaisuuteen sopivaksi. ”Olen esiintynyt esimerkiksi Tarton yliopiston luonnontieteellisen museon luontoillassa, jossa luennoin täytetyn kirahvin luona 1,5 tuntia luontoäänistä vinyylillä ja soitin runsaslukuiselle yleisölle muun muassa ääniä siitä, kuinka sähkömonni pelottelee saalistaan”. Venäjän lisäksi Ahto puhuu myös sujuvaa suomea. Suomalaismusiikissa häntä innostaa erityisesti Love Recordsin ja Eteenpäin! -levy-yhtiöiden tuotannot. ”Eero Koivistoisen Muusa ja Ruusa -levy on puhdasta psykodiskoa! Psühhoteekilla on Suomessa todella hyviä ystäviä – Dj:t Jussi Kantonen ja Anssi Nieminen erityisesti ovat auttaneet löytämään kaikenlaista jännittävää ja kummallista tanssittavaa. Svart Recordsin kautta julkaistut kokoelmat Satan In Love – Rare Finnish SynthPop & Disco 1979–1992 ja Dance For Your Life – Rare Finnish Funk & Disco 1976–1986 ovat minun ’Suomi-musiikin raamattujani’, ne on koonnut dj Mikko Mattlar.” Ahto Külvet on yksi Tartu 2024 -kulttuuripääkaupunkivuoden aktiiveista. Hän kertoo, että hänen roolinsa hankkeessa on samanlaista vinyylimusiikkiin liittyvää koulutusja valistustoimintaa, jota hän on tehnyt tähänkin asti. Viimeisen viiden vuoden aikana Psühhoteek on järjestänyt seitsemän kansainvälistä Psykodisko-konferenssia, joihin ovat osallistuneet muun muassa musiikkitieteilijä ja -kirjailija Pekka Gronow ja dj Jussi Kantonen. Vuonna 2024 on suunnitelmissa järjestää tavallista laajempi tapahtuma yhdessä erilaisten vierailijoiden kanssa. Samoin suunnitelmissa on julkaista Tarttoteemainen vinyylilevy. n Lue lisää: www.facebook.com/psuhhoteek idaidaida.net/et/saated/psuhhodisko 5 vinyylikauppaa Virossa P sühhoteek-levykauppaa Tartossa pyörittävä Ahto Külvet suosittelee tutustumaan viiteen käytettyjen levyjen kauppaan Tallinnassa ja Tartossa. Raamatukoi Grammofon Käytettyjen levyjen lisäksi myynnissä myös kirjallisuutta ja pienesineitä. Voorimehe 9, Tallinna www.facebook.com/grammofonheli Tallinn Old Town Records Pieni levykauppa myy käytettyjä ja uusia vinyyleitä Vanhassakaupungissa. Olevimägi 13, Tallinna www.facebook.com/ TallinnOldTownRecords Retrodisc Record Shop Retrodisc on uusi käytettyjen levyjen ja kasettien kauppa Nauticakauppakeskuksessa lähellä D-terminaalia. Paadi 14a, Tallinna www.facebook.com/Retrodisk Psühhoteek Tarjolla tietoa, uutta musiikkia ja mukava hetki puodin pitäjän kanssa NeuvostoViron kummallisimpien kappaleiden parissa. Tähe 29, Tartto www.facebook.com/psuhhoteek Gramophonetree Records Laaja-alainen kattaus vinyylimusiikkia tyylilajista toiseen, vaikkakin voimakkaalla rockja pop-painotuksella. Magasini 5, Tartto www.facebook.com/gramophonetree
Kristina Normanin Kanuti Gildi Saalin esitys Lighter than Woman. Kuva: Epp Kubu. 27 Viro-instituutti tiedottaa Lisätietoa kaikista tapahtumista ja ajankohtaiset tiedotteet osoitteessa www.viro-instituutti.fi. Viro-viikot Espoon kaupunginteatterissa 4.–13. maaliskuuta Espoon kaupunginteatterin perinteisillä Viro-viikoilla nähdään kaksi hienoa virolaisryhmää. 4.–6. maaliskuuta esitettävä Kinoteaterin Gesamtkunstwerk¹ on nokkela komedia taiteen vaikutuksesta ihmiseen. Kristina Normanin (Kanuti Gildi Saal) dokumentaarisessa teoksessa Lighter than Woman puolestaan pohditaan elämän painoa ja painottomuutta 12.–13. maaliskuuta. Lisäksi ylistetty Joensuun kaupunginteatterin Stalinin lehmät vierailee 13.–14. huhtikuuta Espoossa. Sofi Oksasen esikoisromaaniin perustuva esitys kuvaa kolmen sukupolven kautta elämää Virossa ja Suomessa. Viro-instituutti Suomessa ja Viron Helsingin-suurlähetystö ovat jälleen tapahtuman ylpeitä kumppaneita ja tarjoavat teatteriesitysten lisäksi viikon aikana myös muuta Viro-ohjelmaa. Tästä tiedotamme lähempänä tapahtumaa! Suomen Tarton rauha 100 -näyttely tilattavissa Tarton rauhanneuvottelut Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä alkoivat Tartossa 12. kesäkuuta 1920. Neuvottelut kestivät 14.10. saakka, jolloin allekirjoitettiin rauhansopimus. Näistä neuvotteluista on nyt tehty näyttely, joka esittelee kuvin ja suomensekä vironkielisin tekstein sitä, mistä neuvoteltiin ja miten rauhanvaltuuskunta vietti Tartossa aikaa. Näyttelyn ovat koostaneet Tarton kaupungin historiamuseot ja Suomen suurlähetystö. Näyttelyyn sisältyy kahdeksan kaksipuoleista roll-up -seinää. Näyttely on tilattavissa kuljetuskustannuksilla helmikuusta alkaen. Tiedustelut ja tilaukset osoitteesta info@viroinstituutti.fi. Näyttely kiertää Suomessa yhteistyössä Suomen Viroyhdistysten liiton kanssa. Viikon runo Viron runokartalta Viron runokartta on kaunokirjallinen matkaopas Viroon. Anniina Ljokkoin ja Heidi Iivarin toimittama Viron runokartta esittelee paikkakohtaisia käännöksiä virolaisesta kirjallisuudesta. Ljokkoin avustuksella olemme valikoineet ajankohtaisia runoja keväälle ja julkaisemme joka viikko uuden runon nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa. pieni paikka linnanmuuri turvaa linnoituksen pieni paikka savun haju leijuu lämmin tupa Adam Cullen suom. Merja Aho ja Hannu Oittinen. Nippernaati 4 (Eesti Instituut, 2019) n Lue runokarttaa osoitteessa: viro-instituutti.fi/vironrunokartta
VIRON ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAAN Tervetuloa Viro-toimijat haluavat kutsua teidät mukaan Viron itsenäisyyspäivän etäjuhlallisuuksiin 24.2.2021! Luvassa livetallenteet mm. Malmin ja Vanhan kirkkopuiston seppeleenlaskuista, itsenäisyyspäivän puhe ja juhlapäivän herkkujen valmistusta. Seuraa tiedotusta tapahtumasta nettisivuillamme www.svyl.fi.