3/2017 HUHTIKUU | VOIMA.FI USKOMATON -LIITE LONDON UNDERGROUND • HUUHAA
Kamppi Rautatieasema Svenska Teatern Lu th eri n Pieni Roobertinkatu Uu de nm aa nk atu M an ne rh eim int ie ka tu Helsinki ihmefestival.fi #ihme2017 Theaster Gates & The Black Monks of Mississippi: The Black Charismatic 5.4. ELOKUVA Finnkino Tennispalatsi 6.4. KONSERTTI Temppeliaukion kirkko 6.–29.4. VIDEOINSTALLAATIO Pelastusarmeijan Temppeli 7.–8.4. PUHEJA ELOKUVAOHJELMA Kulttuuriareena Gloria Toimittaja Johanna Vehkoo sananvapaudesta, taiteilija Anna Tuori taiteen vapaudesta, taiteilijapuheenvuoroja kulttuurisesta omimisesta, kansainväliset puhujavieraat taiteen merkityksestä + paljon muuta VAPA A PÄÄS Y FUTURE FILM LAHJOITTAA 5 % ELOKUVALIPUN TUOTOSTA WWF:N ITÄMERI-TYÖLLE FUTURE FILM LAHJOITTAA 5 % DVD/BLU-RAY-LEVYN HINNASTA WWF:N ITÄMERI-TYÖLLE FUTURE FILM LAHJOITTAA 5 % ELOKUVALIPUN TUOTOSTA WWF:N ITÄMERI-TYÖLLE FUTURE FILM LAHJOITTAA 5 % DVD/BLU-RAY -LEVYN HINNASTA WWF:N ITÄMERI-TYÖLLE ARSVoima.indd 1 29.3.2017 11:59:33
Kamppi Rautatieasema Svenska Teatern Lu th eri n Pieni Roobertinkatu Uu de nm aa nk atu M an ne rh eim int ie ka tu Helsinki ihmefestival.fi #ihme2017 Theaster Gates & The Black Monks of Mississippi: The Black Charismatic 5.4. ELOKUVA Finnkino Tennispalatsi 6.4. KONSERTTI Temppeliaukion kirkko 6.–29.4. VIDEOINSTALLAATIO Pelastusarmeijan Temppeli 7.–8.4. PUHEJA ELOKUVAOHJELMA Kulttuuriareena Gloria Toimittaja Johanna Vehkoo sananvapaudesta, taiteilija Anna Tuori taiteen vapaudesta, taiteilijapuheenvuoroja kulttuurisesta omimisesta, kansainväliset puhujavieraat taiteen merkityksestä + paljon muuta VAPA A PÄÄS Y FUTURE FILM LAHJOITTAA 5 % ELOKUVALIPUN TUOTOSTA WWF:N ITÄMERI-TYÖLLE FUTURE FILM LAHJOITTAA 5 % DVD/BLU-RAY-LEVYN HINNASTA WWF:N ITÄMERI-TYÖLLE FUTURE FILM LAHJOITTAA 5 % ELOKUVALIPUN TUOTOSTA WWF:N ITÄMERI-TYÖLLE FUTURE FILM LAHJOITTAA 5 % DVD/BLU-RAY -LEVYN HINNASTA WWF:N ITÄMERI-TYÖLLE ARSVoima.indd 1 29.3.2017 11:59:33
ILMOITUS Vietnamilaisten Tan Minhin yksinhuoltajanaisten valmistamat mainiot makuupussit moneen käyttöön. 100% silkkiä. Näppärä lakana kyläilyyn ja kaikenlaisille retkille. Korvaa lakanat retkeilymajassa. Ihana iholla, ylelliset unet taattu. Paino vain 140 g ja mahtuu miniveskaan tai vaikka taskuun. Kulkee tavallisessa kirjekuoressa vaikka lahjaksi kaverille. Saatavilla eri väreissä. Rosebudin kirjakaupoista tai suoraan toimituksesta. Hinta 42 euroa kotiin postitettuna: tilaukset@voima.fi VOIMAN SILKKIMAKUUPUSSIT Saksasta alkunsa saaneen reformaation laineet löivät koko maailmaan. Vakaumuksellisen valkopesun ja mukisevan mustamaalauksen sijasta Reformaatio tarjoaa historiallisen kokonaiskatsauksen kulttuuria ja yhteiskuntaa syvään järistyttäneestä ilmiöstä. 29 euroa www.netn.fi PETER MARSHALL: REFORMAATIO SEPPO ZETTERBERG: UUSI VIRON HISTORIA Ilouutisia Virosta kiinnostuneille: nyt on saatavilla ajantasainen ja perusteellinen opus Viron historiasta, vieläpä mukana kulkevassa ke vyessä muodossa! Tämän luettuasi voit myhäillä tyytyväisenä seuraavalla Tallinnanreissulla: en ole tavisturisti vaan kunnioitan paikan kulttuuria ja menneisyyttä. www.finlit.fi/kirjat Syytös on ensimmäinen PohjoisKoreasta salakuljetettu kaunokirjallinen teos. Se on syvästi liikuttava novellikokoelma, joka ajoittuu 1990-luvulle ja kuvaa erityisesti Kim Jong-Ilin kautta. Se on silmät avaava kuvaus tavallisten ihmisten – miesten ja naisten, lasten ja aikuisten – elämästä suljetussa yhteiskunnassa, jonka arjesta ei juuri tiedetä. Kirjoittaja elää yhä Pohjois-Koreassa. kustantamo.sets.fi BANDI: SYYTÖS – 7 KERTOMUSTA POHJOIS-KOREASTA UUDET LUCKY LUKE & PIKO JA FANTASIO -ALBUMIT KOKO HUBARA: RUSKEAT TYTÖT 70-vuotiaan Lucky Luken tuorein pitkä seikkailu on hyvinkin ajankohtainen tarina siirtolaisista etsimässä Luvattua maata Villistä Lännestä. Uusi Piko ja Fantasio -albumi Mustien uhrien herra päättää vuonna 2014 ilmestyneessä Leopardinainenalbumissa alkaneen tarinan, mutta toimii itsenäisenä seikkailunakin. www.egmontkustannus.fi Koko Hubaran Ruskeat Tytöt on rohkea ja koskettava keskustelunavaus ruskeasta suomalaisuudesta. Sen vahvat tunneesseet käsittelevät mm. rasismia, identiteettiä, kauneutta, hip hopia ja äitiyttä. Samalla teos on ensimmäinen suomenkielinen kirja ruskealta tytöltä ruskealle tytölle. sivumäärä 260 Suositushinta 28 € www.like.fi Ajankohtainen uutuusteos käy käsiksi tuttujen suomalaispoliitikkojen viestintään. Se kertaa mediapelin säännöt ja tarkastelee median kasvanutta roolia sekä henkilökeskeisyyt tä politiikassa. Joukko viestinten valokeilassa yksityisestä tulee julkista puolisoja myöten. Poliitikko rakentaa imagoaan niin sanattomalla viestinnällä ja puhumalla kuin mediaesiintymisillä ja sosiaalisen me dian päivityksilläkin. gaudeamus.pikakirjakauppa.fi PEKKA ISOTALUS: MEDIAPOLIITIKKO Hyvällä pyörällä liikut nopeasti ja huolettomasti. Pelago on suomalainen yritys, joka valmistaa hyvin suunniteltuja, toimivia ja kestäviä pyöriä sekä varusteita paremman pyöräilykokemuksen mahdollistamiseksi. Kevään 2017 uutuus Hanko Commuter on suunniteltu jokaisen pyöräilijän luottokumppaniksi ympärivuotiseen käyttöön. Pyörän suunnittelussa on otettu huomioon ympärivuotiset olosuhteet ja se on monipuolinen kulkupeli erilaisiin yksilöllisiin pyöräilyn tarpeisiin. Pyörässä on vakiona huolettomat napavaihteet ja dynamovalot. www.pelagobicycles.com PELAGO-KAUPUNKIPYÖRÄT Ka nsi: Ve lda Pa rkk ine n HUHTIKUUN MERKKITUOTTEET
TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA 3 / 2017 • 7 PÄÄKIRJOITUS Vietnamilaisten Tan Minhin yksinhuoltajanaisten valmistamat mainiot makuupussit moneen käyttöön. 100% silkkiä. Näppärä lakana kyläilyyn ja kaikenlaisille retkille. Korvaa lakanat retkeilymajassa. Ihana iholla, ylelliset unet taattu. Paino vain 140 g ja mahtuu miniveskaan tai vaikka taskuun. Kulkee tavallisessa kirjekuoressa vaikka lahjaksi kaverille. Saatavilla eri väreissä. Rosebudin kirjakaupoista tai suoraan toimituksesta. Hinta 42 euroa kotiin postitettuna: tilaukset@voima.fi VOIMAN SILKKIMAKUUPUSSIT Saksasta alkunsa saaneen reformaation laineet löivät koko maailmaan. Vakaumuksellisen valkopesun ja mukisevan mustamaalauksen sijasta Reformaatio tarjoaa historiallisen kokonaiskatsauksen kulttuuria ja yhteiskuntaa syvään järistyttäneestä ilmiöstä. 29 euroa www.netn.fi PETER MARSHALL: REFORMAATIO SEPPO ZETTERBERG: UUSI VIRON HISTORIA Ilouutisia Virosta kiinnostuneille: nyt on saatavilla ajantasainen ja perusteellinen opus Viron historiasta, vieläpä mukana kulkevassa ke vyessä muodossa! Tämän luettuasi voit myhäillä tyytyväisenä seuraavalla Tallinnanreissulla: en ole tavisturisti vaan kunnioitan paikan kulttuuria ja menneisyyttä. www.finlit.fi/kirjat Syytös on ensimmäinen PohjoisKoreasta salakuljetettu kaunokirjallinen teos. Se on syvästi liikuttava novellikokoelma, joka ajoittuu 1990-luvulle ja kuvaa erityisesti Kim Jong-Ilin kautta. Se on silmät avaava kuvaus tavallisten ihmisten – miesten ja naisten, lasten ja aikuisten – elämästä suljetussa yhteiskunnassa, jonka arjesta ei juuri tiedetä. Kirjoittaja elää yhä Pohjois-Koreassa. kustantamo.sets.fi BANDI: SYYTÖS – 7 KERTOMUSTA POHJOIS-KOREASTA UUDET LUCKY LUKE & PIKO JA FANTASIO -ALBUMIT KOKO HUBARA: RUSKEAT TYTÖT 70-vuotiaan Lucky Luken tuorein pitkä seikkailu on hyvinkin ajankohtainen tarina siirtolaisista etsimässä Luvattua maata Villistä Lännestä. Uusi Piko ja Fantasio -albumi Mustien uhrien herra päättää vuonna 2014 ilmestyneessä Leopardinainenalbumissa alkaneen tarinan, mutta toimii itsenäisenä seikkailunakin. www.egmontkustannus.fi Koko Hubaran Ruskeat Tytöt on rohkea ja koskettava keskustelunavaus ruskeasta suomalaisuudesta. Sen vahvat tunneesseet käsittelevät mm. rasismia, identiteettiä, kauneutta, hip hopia ja äitiyttä. Samalla teos on ensimmäinen suomenkielinen kirja ruskealta tytöltä ruskealle tytölle. sivumäärä 260 Suositushinta 28 € www.like.fi Ajankohtainen uutuusteos käy käsiksi tuttujen suomalaispoliitikkojen viestintään. Se kertaa mediapelin säännöt ja tarkastelee median kasvanutta roolia sekä henkilökeskeisyyt tä politiikassa. Joukko viestinten valokeilassa yksityisestä tulee julkista puolisoja myöten. Poliitikko rakentaa imagoaan niin sanattomalla viestinnällä ja puhumalla kuin mediaesiintymisillä ja sosiaalisen me dian päivityksilläkin. gaudeamus.pikakirjakauppa.fi PEKKA ISOTALUS: MEDIAPOLIITIKKO Hyvällä pyörällä liikut nopeasti ja huolettomasti. Pelago on suomalainen yritys, joka valmistaa hyvin suunniteltuja, toimivia ja kestäviä pyöriä sekä varusteita paremman pyöräilykokemuksen mahdollistamiseksi. Kevään 2017 uutuus Hanko Commuter on suunniteltu jokaisen pyöräilijän luottokumppaniksi ympärivuotiseen käyttöön. Pyörän suunnittelussa on otettu huomioon ympärivuotiset olosuhteet ja se on monipuolinen kulkupeli erilaisiin yksilöllisiin pyöräilyn tarpeisiin. Pyörässä on vakiona huolettomat napavaihteet ja dynamovalot. www.pelagobicycles.com PELAGO-KAUPUNKIPYÖRÄT VOIMA Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.fi, toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi, voima.fi | PÄÄTOIMITTAJA Veera Järvenpää 044 980 5215 | ULKOASU Ninni Kairisalo & Antti Kukkonen, mainosgraafikko Ninni Kairisalo | MUU TOIMITUS Suvi Auvinen, Elina Hiironniemi, Meri-Tuulia Mäkelä, Linda Nyholm, Ria Paljärvi, Velda Parkkinen, Annika Pitkänen, Tuomas Rantanen, Iida Simes, Jari Tamminen & Kaisu Tervonen | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Korkiakangas 040 825 5804 | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Warda Ahmed, Timo Kalevi Forss, Maija Karhunen, Lauri Punamäki, Pontus Purokuru, Sanna Raita-aho, Elisa Ruu, Milja Rämö, Henna Räsänen, Syksy Räsänen, Heli Yli-Räisänen, Johanna Siik, Jaana Tikkanen, Jouni Tilli, Emmi Valve, Taneli Viitahuhta & Jouni Väänänen | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Heikki Hiilamo & Tuomas Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4057 | TILAUKSET Tuomas Korkiakangas 044 238 5109 | VOIMAN VUOSITILAUS 10 numeroa 39 euroa | PAINO Sanomapaino, Vantaa | PAINOS 70 000 | ISSN 1457-1005 | Voima – hipit markkinataloudessa. Ka nsi: Ve lda Pa rkk ine n Tavaramerkkisuoja isonenäiselle homolle ELETÄÄN HERRAN VUOTTA 2017 , kun aikakauslehti Image julkaisee uuden numeron. Kannessa komeilee isonenäinen virtahepoa muistuttava otus, joka on pukeutunut pintaa anteliaasti paljastavaan nahka-asuun. Osassa kansista noita isonenäisiä homo-oletettuja on useampia. Kansiotsikko auttaa, jos omat mielleyhtymät eksyvät: ”Moomin of Finland – Miksi Tom of Finlandista tuli koko kansan maskotti, kysyy Antti Holma.” Sisäsivuilla Holma myös vastaa – ja ansiokkaasti vastaakin. Tuskin Imagen päätoimittaja Heikki Valkama yllättyi kohusta, jonka kansikuvat nostattivat Moomin Characters Oy Ltd:ssä. Taho valvoo muumien nauttimaa tavaramerkkisuojaa ja Tove Janssonin perintöä. Sama lafka on aikaisemmin ottanut yhteyttä porilaisiin insinööriopiskelijoihin ja saanut heidät muuttamaan Muumibileet Virta hepobileiksi. Onpa se moittinut Antti Raantaakin, joka pelasi NHL:ssä ruotsalaistaiteilijan maalaamassa muumikypärässä. Lisäksi Moomin Characters Oy Ltd pitää huolen siitä, ettei koulujen joulujuhlissa esitetä muuminäytelmiä. VALKAMA SAI NOPEASTI korvausvaadekirjeen Moomin Characters Oy Ltd:ltä, ja uutiskynnys paukkui. Imagen päätoimittaja pääsi selittelemään Helsingin Sanomissa, miksi ei ollut kysynyt lupaa Moomin Characters Oy Ltd:ltä siihen, että muumit esitetään Tom of Finland -henkisinä nahkahomoina. Tom of Finlandin tavaramerkistä kukaan ei ollut kiinnostunut. ”On mahdotonta tehdä satiiria vaikkapa pääministeristä, jos tältä joudutaan soittelemaan lupia”, Valkama sanoo jutussa. ”Ja jos satiiria ei saa tehdä, niin silloin ollaan kyllä ongelmissa.” LUVASSA OLISI MUITAKIN ONGELMIA kuin pääministerit ja satiiri ja soitteleminen. Jos kansi tehdään Imagessa kuten Voimassakin journalistisin perustein, lupien kysyminen kansiratkaisuissa miltään taholta olisi journalistisen päätäntävallan luovuttamista toimituksen ulkopuolelle. Se taas rikkoisi Julkisen sanan neuvoston ohjeita hyvästä journalistisesta tavasta. Jos taas kantta ei olisi tehty journalistisin perustein vaan yhteistyössä Tove Janssonin perillisten kanssa, se olisi aivan muuta kuin journalismia: mainos ja brändityötä. JSN:n ohjeiden mukaan lukijalle on tultava vaivatta selväksi, katsooko silmä mainosta vai journalismia. Jos mainos sekoittuu journalistiseen sisältöön, on kyse piilomainonnasta. VEERA JÄRVENPÄÄ 3 Normihomovoimaa! s. 33–34 3.4.–30.4.2017 Liite: Uskomaton-lehti, Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry. Valtio haluaa vallankumouksen REHELLISET VAALIMAINOKSET 26 8 12 36 Non-binary Galleria 30 s.?13 Vastamaino s Koulu on haja lla Purkutaide Erika Vik Tähtiportti 54 44 52
8 • 3 / 2017 MAAILMANLOPUN ETEINEN Olemme kaikki Israel ”HALLITUKSEN MUKAAN meidän pitäisi kunnioittaa juutalaisuutta, mutta juutalaisuus ei kunnioita meitä. Juutalaisuus haluaa hallita ja tähtää länsimaisen sivistyksen tuhoon. [– –] Meillä Saksassa ei ole enää varaa juutalaisuuteen. Haluan, että Talmud kielletään. Meidän täytyy lopettaa Saksan juutalaistuminen. Ei enää synagogia, ei enää juutalaisia kouluja, ei enää rabbeja.” Tässä yhdistetyt kaksi sitaattia eivät ole 1930-luvun Saksasta vaan 2000-luvun Alankomaista. Niissä on vaihdettu maa ja korvattu islam juutalaisuudella. Lausunnot eivät ole mitättömiltä nettihäiriköiltä vaan Geert Wildersiltä, jonka johtama Vapauspuolue nousi maaliskuussa Alankomaiden toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Hän ei ole yksin: kuumeiset teoriat muslimien tulvaan uppoavasta lännestä ovat osa Suomenkin eduskuntapolitiikkaa. WILDERS ON NÄYTTÄNYT , miten juutalaisvihan muottiin istutettu muslimivastaisuus kelpaa politiikan polttoaineeksi. Kaikilta vaihto ei ole onnistunut täydellisesti, kuten Ranskan Jean-Marie Le Penin antisemitistiset puheet osoittavat. Suomessa Jussi Halla-aho on kutsunut juutalaisten kansanmurhan muistamista ”holo-hölinäksi”, jonka taustalla on se, että juutalaiset ”omistavat Hollywoodin ja Yhdysvaltojen median”. Wilders on edelläkävijä myös muslimivihan ja Israelin apartheidin tukemisen yhdistämisessä. Hän on julistanut ulkoministeri Avigdor Liebermanin kutsumana virallisella vierailulla Israelissa, kuinka ”olemme kaikki Israel”. Oikeutuksen hakeminen rasismille Israelista onkin kätevää. Jos Eurooppa hyväksyy etnisen ylivallan Israelissa, niin miksi ei Euroopassa? KYSE EI OLE vain opportunismista vaan yhteisestä arvopohjasta. Israel on vuosia markkinoinut kuvitelmaa ”sivilisaatioiden kamppailusta” ja on maailman pakolaisvastaisimpia maita. Sisäministeri Eli Yishai valitti 2012 vainoa pakenevista afrikkalaisista, että ”tänne tulevat muslimit eivät usko, että tämä maa kuuluu meille, valkoiselle miehelle”. Lausunto on surullinen osoitus siitä, miten rotuidentiteettejä rakennetaan. Yishain vanhemmat muuttivat Israeliin Tunisiasta, joten Euroopassa häntä tuskin hyväksyttäisiin valkoiseksi. Hänet lokeroitaisiin toisen sukupolven arabimaahanmuuttajaksi, joita hänen eurooppalaiset aatetoverinsa vihaavat. Euroopan valtavirran kääntyminen yhä enemmän Israelin apartheidia vastaan houkuttelee maan päättäjiä tukeutumaan nousevaan rasistioikeistoon. Liittolaisuus kuitenkin näyttää Israelin politiikan ytimen paljaana ja kasvattaa kannatusta pakotteille niiden joukossa, jotka eivät halua palata synkkään menneisyyteen vaan torjua niin vanhan kuin uudenkin rasismin. SYKSY RÄSÄNEN 2000-luvun säädyt kokoontuvat Porvooseen Tulevai suuden valtiopäiville. Valtion rahoit tama vallankumous Ve er a Jä rv en pä ä TEKSTI SUVI AUVINEN KUVA ANNIKA PITKÄNEN ”N YKYISEN poliittisen järjestelmän sisällä radikaalien muutosten tekeminen on tosi vaikeaa. Ei pystytä tekemään suuria uudistuksia, kuten pitäisi, ja päätöksentekokyky on huono”, toteaa toimittaja ja viestintäyrittäjä Ville Blåfield. ”Edustuksellinen demokratia ei ole edustuksellista, jos mä en koe, että mikään puolueista kuvaa mun arvomaailmaa tai elämänpiiriä.” Blåfield ja aiemmin kokoomuksen puoluesihteerinä toiminut, sittemmin viestintätoimisto Ellun kanojen toimitusjohtajaksi siirtynyt Taru Tujunen ovat lähteneet etsimään keinoja tilanteen korjaamiseksi. ”Me esitämme kysymyksen, onko tämä systeemi edustava tai kuinka edustava puoluekartta on nykysuomalaisille. Ajatuksemme ei ehkä ole niin radikaali, että kansanedustajalaitos on heitettävä romukoppaan. Agendamme on ehkä aika nössökin, mutta meillä on mielestämme validi kysymys.” Tälle kysymykselle rakentuvat Tulevaisuuden valtiopäivät, jotka järjestetään Porvoon Taidetehtaalla 4. toukokuuta. Maaliskuussa 1809 Porvoossa järjestettiin valtiopäivät, joilla autonominen Suomi ”korotettiin kansakunnaksi kansakuntien joukkoon”. Tuolloin kansaa edustavat säädyt – aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpoikaissääty – kokoontuivat miettimään, miten asioita voitaisiin hoitaa yhdessä. Säädyt edustivat kansaa lähes sata vuotta, kunnes vuonna 1907 pidettiin ensimmäiset eduskuntavaalit. Säätyvaltiopäivien lakkauttaminen ja sen korvaaminen eduskunnalla tapahtui tilanteessa, jossa todettiin, ettei entinen järjestelmä enää edustanut kansaa. Tulevaisuuden valtiopäivät haluaa jälleen kerran päivittää systeemin palaama. ”On kuin 2000-luvun älypuhelinta yritettäisiin pyörittää DOS-käyttöjärjestelmällä”, todetaan Tulevaisuuden valtiopäivien esittelytekstissä nykyjärjestelmästä. MIKÄ TULEVAISUUDEN valtiopäivät on? ”Tylsä vastaus on, että se on demokratian muutostarpeita ja uusia muotoja etsivä seminaaripäivä”, sanoo Ville Blåfield. ”Mutta tietysti, kuten kaikki seminaareja järjestävät haluavat ajatella, me ajattelemme, että se ei ole vain seminaari.” Blåfield uskoo puhujien substanssin tuovan ihmiset Porvooseen, mutta odottaa yhtä lailla monipuolista kattausta osallistujia. Tulevaisuuden valtiopäivillä on 580 istumapaikkaa. Osa on korvamerkitty kutsuvieraille, mutta suurin osa on varattu kenelle tahansa. Tapahtuma on maksuton, ja ilmoittautuminen verkossa oli kaikille avoin. ”Ajatuksena on, että korkeat virkamiehet kohtaisivat valtio-opin opiskelijoita ja tästä aiheesta kiinnostuneita kansalaisia, ja siellä olisi nykyiset poliittiset päättäjät ja kansalaiset, joilla ei välttämättä ole nyt mitään tekemistä poliittisen päätöksenteon kanssa mutta jotka ovat kiinnostuneita tämän järjestelmän fiksaamisesta. Toivon, että osallistujaporukka on oikeasti laaja. Pelkään, että siellä on ne muutama kansanedustaja ja demokratiatutkijoita.” TULEVAISUUDEN valtiopäivien rakennetta on pyritty miettimään kohtaamisten kautta. Työpajatyöskentelyä ja post-it-lappuja ei kuitenkaan ole luvassa. Sen sijaan heti alkuun nykyinen puoluekenttä päivitetään. Tapahtumaan ilmoittautuessaan kaikki täyttivät Hel singin Sanomien vaalikoneen arvokyselyn. Arvokyselyssä kysytään muun muassa mielipidettä samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta, julkisten palveluiden yksityistämisestä ja tuloerojen oikeutuksesta. Vastausten perusteella osallistujat jaetaan arvoryhmiin, joiden mukaan Tulevaisuuden valtiopäivien saliin istutaan. Arvoryhmäjako perustuu mallinnokseen, jonka Helsin gin Sanomien datadeski on luonut vaalikonedatan perusteella yhdessä Helsingin yliopiston tutkijoiden Teemu T. Kemppaisen ja Tuomas YläAnttilan kanssa. ”Halusimme tuoda tällaisen ’uudet puolueet’ -leikin heti päivän alkuun, Blåfield sanoo. ”Heti päivän aluksi pyritään irtautumaan siitä ajattelusta, että tää systeemi on se, joka edustaa suomalaisia parhaalla mahdollisella tavalla. Demokratia voi keksiä uusia muotoja joilla se voi toimia”, Blåfield jatkaa. Vuonna 1907 muodostetun eduskunnan puoluejako on pysynyt yllättävän muuttumattomana yli sata vuotta. Maalaisliitto ei ehkä kuitenkaan pelasta enää 2010luvun suomalaista. Tulevaisuuden valtiopäivillä nähdäänkin uusi kuuden puolueen malli, joihin kuuluvat esimerkiksi konservatiivinen oikeisto, euro kriittinen keskivasemmisto, liberaali oikeisto ja liberaalit vasemmisto vihreät. ”Ne uudet arvoryhmät on musta jollain tapaa tunnis
3 / 2017 • 9 2000-luvun säädyt kokoontuvat Porvooseen Tulevai suuden valtiopäiville. Valtion rahoit tama vallankumous tettavia”, toteaa Blåfield. ”Jokainen niistä kattaa yli kymmenen prosenttia suomalaisista, suurin kattaa yli kaksikymmentä prosenttia.” YLLÄTTÄEN päärahoittajatahona Tulevaisuuden valtiopäiville toimii valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -ohjelma. Pienempänä rahoittajana on Porvoon kaupunki ja työpanoksellaan yhteistyössä ovat mukana myös Sitra ja Helsingin Sanomat. ”Halusimme, että tapahtuma on osallistujille ilmainen”, sanoo Blåfield. ”Se ei ole avoin, jos se on maksullinen, ja koko keskustelun idea on, että sinne voi tulla kuka vaan. Tapahtuma siis tarvitsi maksajan. Mietittiin erilaisia rahoitusmalleja, että kerätäänkö kolehti puolueilta vai mikä voisi olla sellainen taho. Olimme aika nopeasti sitä mieltä, että Suomen valtion pitää järjestää seminaari siitä, miten demokratiaa pitäisi päivittää.” Valtio on siis satavuotisjuhliensa kunniaksi rahoittamassa projektia, joka kyseenalaistaa koko nykyisen päätöksentekojärjestelmän. Halaako valtio kuoliaaksi yritykset muuttaa asioita? ”Meille ei ole valtioneuvostosta kohdistunut mitään painetta tai yritystä vaikuttaa tapahtuman sisältöön”, Blåfield va kuuttaa. ”Meillä ei ole mitään sisällöllistä agendaa tai mallia, me emme esitä mitään ratkaisua. Me kutsumme ihmisiä pohtimaan näitä kysymyksiä ja toivomme, että siellä syntyy jotain ajatuksia ja ituja.” Entä jos Tulevaisuuden valtiopäivistä alkaa kansannousu? ”Saa siellä kansannousu tapahtua. Siellä saa tapahtua mitä vaan”, Blåfield sanoo. ”Se on huono paikka osoittaa mieltään nykypoliittiselle johdolle, koska nekin on siellä vaan vieraana. Mutta olen iloinen, jos siellä on räyhäkkää debattia ja sanallisia yhteenottoja.” Blåfieldin mielestä kokonaisuutta voi katsoa kahdella tapaa: onko järjestelmä elinkelpoinen ja päivitettävissä vai pitääkö se vaihtaa kokonaan. ”Jos vaikka ajattelee, että meillä on tässä hyvät puitteet, jotka on pintakorjattava, niin onko anarkistisella keskustelulla mitään annettavaa? Ja sama pätee toisin päin. Itse toivoisin, että nämä molemmat näkökulmat olisivat läsnä siellä keskustelussa.” Tulevaisuuden valtiopäivät Porvoon T aidetehtaalla 4.5.
10 • 3 / 2017
L IBANONIN pääkaupunkia Beirutia on usein tituleerattu Lähi-idän Pariisiksi. Kaupungin kaduilla kävelee trendikkäästi pukeutuneita nuoria. Se on täynnä kahviloita, tori kauppiaita – ja autoja, jotka usein ruuhkauttavat kapeat kadut. Kaupungissa vallitsee nyt pintapuolinen rauha, mutta Beirut on nähnyt viime vuosikymmeninä paljon raakuuksia – kuten 15 vuotta kestäneen sisällissodan. Lisäksi kaupunki on kantanut useiden muiden maiden sotien seuraukset. Maahan on saapunut suuri määrä pakolaisia naapurimaista. Libanon on pinta-alaltaan vain 1/33 Suomesta, ja pienessä maassa arvioidaan olevan yli miljoona syyrialaista. Määrä on noin neljännesosa koko maan asukasluvusta. Vertauksena voi sanoa, että koko Euroopan unionin alueelle hakeutui vuonna 2015 suunnilleen saman verran pakolaisia. Lisäksi Libanonissa elää jo valmiiksi runsaasti palestiinalaisia pakolaisia. Pakolaisten vastaanotto ei ole sujunut ongelmitta. Sisällissodasta toipuvalla Libanonilla ei ole ollut resursseja huolehtia pakolaisista. Monet syyrialaiset ovat ajautuneet elämään pimeästi maassa. He ovat sekä koulutuksen että luvallisten työmarkkinoiden ulkopuolella. Monet kansalaisjärjestöt ovat varoittaneet, että etenkin pakolaislapsista ja -nuorista on vaarassa kasvaa kadotettu sukupolvi. Tilanteesta on huolissaan myös beirutilainen tohtori Guita Hourani. Libanonin siirtolaistutkimuskeskuksen johtajana työskentelevä Hourani on saapunut puhumaan Beirutiin Suomen Lähi-idän instituutin järjestämään seminaariin, jonka teemana on pakolaisuus. Tauolla hän kertoo, että pakolaistilanne on luonut paljon haasteita Libanoniin. ”Painotan, että tilanne ei ole pakolaisten syytä. Libanonilla ei vain ole resursseja huolehtia yksin pakolaisista”, minttuteetä siemaileva Hourani sanoo. ”Esimerkiksi libanonilaisten nuorten on ollut jo pitkään vaikea löytää töitä. Nyt se on vielä vaikeampaa, kun syyrialaiset tekevät samat työt pimeillä työmarkkinoilla halvemmalla”, hän lisää. LIBANONIN tilanne on ollut jo valmiiksi jännitteinen naapurimaan konfliktin takia. Syyriassa presidentti Bashar alAssadin tukena taistelee libanonilaisen shiiajärjestö Hizbollahin jäseniä. Vuoden 2015 lopussa Etelä-Beirutissa tehtiin kaksoispommi-isku, jossa kuoli yli 40 ihmistä ja haavoittui yli 230. Shiiamuslimien asuinalueelle tehty isku oli pahin terroriteko kaupungissa sitten sisällissodan, ja äärijärjestö ?sis väitti tehneensä iskun. Jo ennen tätä Beirutin eteläosassa oli tehty sarja itsemurhaiskuja. Äärijärjestö al-Qaidaan linkittyvät ryhmät väittivät iskun olevan kosto Hizbollahin tuesta al-Assadille. Iskujen on pelätty lietsovan jännitteitä eri ryhmien välillä, koska sisällissodan haamut kummittelevat yhä maassa. Sisällissodan jälkeen valta on jaettu tasan shiiojen, sunnien ja kristittyjen kesken. Käytännössä tilanne on ollut vaikea. Päätöksen tekoa hidastaa valtava korruptio ja se, että sisällissodan traumoja ei ole saatu kunnolla käsiteltyä. Esimerkiksi maan tuoreen presidentin valinta kesti kaksi vuotta. JÄNNITTYNYT tilanne on johtanut kovempiin otteisiin. Viime syksynä Libanonin turvallisuusviranomaiset tekivät ratsioita pakolaisleireille, ja satoja pakolaisia pidätettiin. Lisäksi syyrialaisille on asetettu ulkonaliikkumiskieltoja. Nyt moni pakolainen joutuukin elämään entistä enemmän maan alla ja pelossa. Ratsioita perusteltiin ääriryhmiä tukevien ihmisten seulomisella. Ratsiat saivat kritiikkiä kansainvälisesti muun muassa kansalaisjärjestöiltä. Hourani pitää kuitenkin toimia osin ymmärrettävinä. Hän penää kritiikin sijasta lisää tukea. ”Samat tahot, jotka kritisoivat toimia, ovat hiljattain leikanneet rahoitusta ja tukea pakolaisten auttamiseen. Muun muassa pakolaisille annettavaa päivärahaa on leikattu.” Vaikka pakolaiskriisi on Euroopassa lakaistu osin pöydän alle Turkin ja EU:n pakolaissopimuksen myötä, kriisi jatkuu yhä. Houranin mukaan kansainvälisen yhteisön tulisi herätä ymmärtämään, että niin pakolaisia kuin vastaanottajamaitakin tulisi tukea enemmän. Syyrian sota on kaikkea muuta kuin ohi ja läikkyy vielä pitkään maan rajojen yli. ”Niin haavoittuvassa asemassa olevat pakolaiset kuin paikallisyhteisötkin ovat vaarassa radikalisoitua, jos heitä ei tueta. Tarvitsemme välittömästi kansainvälisen suunnitelman tilanteen parantamiseksi”, hän sanoo. Pakolaisia majoittanut Libanon jäi yksin Libanonilaistutkija penää länneltä lisää tukea pakolaisista huolehtiville köyhille maille. Hänen mukaansa uhkana on muuten radikalisaatio. Libanonin turvallisuusviranomaisten otteet pakolaisia kohtaan ovat herättäneet kritiikkiä. TEKSTI SANNA RAITA-AHO KUVA MILJA RÄMÖ 3 / 2017 • 11
K OKO 2000-luvun ajan mediassa ja kasvatuspiireissä on juhlittu koululaitoksen menestymistä kansainvälisessä kilpailussa. Esimerkiksi Pasi Sahlberg vyöryttää kirjassaan Suoma laisen koulun menestystari na (2015) valtavan määrän tilastoaineistoa PISA-tuloksista ja oppilaiden korkeasta osaamistasosta. Tilastovetoinen juhliminen on tuntunut erikoiselta. Sillä ei ole ollut mitään tekemistä koulukokemusten kanssa; kyselyiden mukaan kouluviihtyvyys on Suomessa matalalla tasolla muuhun Eurooppaan verrattuna. Myös Sahlberg mainitsee kirjassaan ohimennen, että TIMSSja PISAtutkimusten mukaan ”suomalaisten oppilaiden motivaatio ja sitoutuminen koulunkäyntiin ovat huolestuttavan alhaisia”. Suomen Akatemian rahoittama Mind the Gap -tutkimushanke on selvittänyt viime vuosina, että lähes puolet Helsingin 12-vuotiaista on kyllästynyt tai väsynyt kouluun. Tutkimusta johtanut professori Katariina Salmela-Aro on kulkenut haastatteluissa kertomassa, että koululaiset ”kokevat merkityskatoa”. Julkisessa keskustelussa huono kouluviihtyvyys on leimattu kulttuuriseksi piirteeksi, ikään kuin oppilaat pitäisivät koulua vastenmielisenä vain, koska niin on Suomessa tapana. Pääasiana on pidetty, että oppilaista löytyy kilpailukykyä, jolla voitetaan muut maat. KOULUAMPUMISET ja pahoinpitelyt ovat jäävuoren äärimmäinen huippu, kun puhutaan pahoinvoinnista, jota kouluun liittyy. Suurin osa kouluun liittyvän väkivallan seurauksista ilmenee näkymättömillä tavoilla, kuten masennuksena, syömishäiriöinä, yksinäisyytenä ja vetäytymisenä. Olemme itse nähneet ja kokeneet koulussa väkivaltaa aikuisten seisoessa vieressä, ulos sulkemista, kiusaamista, nolaamista, lasten ja nuorten kilpailuttamista toisiaan vastaan, ulkonäöstä ja elintavoista moralisoimista, käskyttämistä kurin vuoksi, pahoinvoinnin ohittamista ja vähitellen murenevia elämiä. Keskustelu kouluviihtyvyydestä ei tavoita tätä todellisuutta. Vangit ovat esimerkki ihmisryhmästä, jonka alamäki alkaa koulussa. Tanja Äärelä haastatteli 2012 valmistuneessa väitöskirjassaan nuoria vankeja, jotka kertoivat, että erityisesti yläkoulussa koulupäivät muuttuivat rangaistuskeskeisiksi. He kokivat, että opettajat luokittelivat oppilaita hyviin ja huonoihin, minkä jälkeen oppilaita kohdeltiin tämän hierarkian mukaan. Koululaitos pystyy käsittelemään ongelmia edelleen lähinnä yksilöpsykologisoinnin kautta. Puhutaan herkästä oppilaasta, epäsopivasta opettajasta ja yksittäistapauksista. Esimerkiksi koulukiusaamista ei juuri käsitellä koulujärjestelmän sisäsyntyisenä ilmiönä. On julmuuden resepti laittaa päivästä toiseen suuri joukko samanikäisiä lapsia tai nuoria hierarkkiseen laitokseen muutaman aikuisen kontrolloitavaksi. Koulussa traumatisoituvatkin oppilaiden lisäksi opettajat, joiden työ on jatkuvaa taiteilua hermoromahduksen partaalla. Koululaisten kielteisiä kokemuksia ei välttämättä kielletä, mutta ne latistetaan yksilötarinoiksi. VIIME VUONNA otettiin käyttöön uusi opetussuunnitelma, jonka tarkoitus on ”vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemukset”. Vaikka vastaavia arvoja on korostettu suunnitelmissa jo vuosikymmenten ajan, voi kysyä, kuinka paljon koulun perustavat, arkiset käytännöt ovat muuttuneet. Riikka Hohti kuvaa luokkahuonetta käsittelevässä etnografiassaan Valta ja tieto koulun todellisuuksissa, kuinka koulun arkitilanteissa oppilailta vaaditut tehtävät ovat sellaisia, ettei niitä voi lukea opetussuunnitelmasta. Koulussa selviäminen edellyttää ennen kaikkea tottelevaisuutta, tunteiden hallintaa ja mukautumista. On oltava aktiivinen oikealla tavalla oikeaan aikaan ja muuten kärsivällisen passiivinen. Kauniista arvopuheista huolimatta koulun peruskäytäntö on oppilaiden kontrolloiminen. Kontrolloimisen tavat luonnollisesti muuttuvat aikojen myötä. Karttakepillä kuria pitävästä kersanttiopettajasta on siirrytty yrittäjyyskasvatusta toteuttavaan konsulttiopettajaan. Tavoite on edelleen oppilaiden muokkaaminen taloudellisesti tuottaviksi ja hallinnan sisäistäviksi kansalaisiksi. Koulun prioriteetteina eivät ole oppilaiden kokemukset, lasten hyvinvointi tai väkivallan estäminen, vaan oikeanlaisen käytöksen ja kovien ”oppimistulosten” tuotanto. Seuraukset ovat nähtävillä. ICCSja Mind the Gap -tutkimusten perusteella näyttää siltä, että suomalainen koulujärjestelmä kasvattaa olosuhteisiin kyynisesti alistuvia nuoria. To im itu ks ell ist a ain eis to a Juhlittu koulu on julmuuden resepti Jos koululaisten ja opiskelijoiden omat halut, tunteet ja tarpeet otettaisiin vakavasti, koko järjestelmä luhistuisi. TEKSTI LAURI PUNAMÄKI & PONTUS PUROKURU KUVA ANNIKA PITKÄNEN 12 • 3 / 2017
To im itu ks ell ist a ain eis to a
14 • 3 / 2017 K AN SA K U N N AN O LO H U O N E • K AN SA K U N N AN O LO H U O N E • K AN SA KU N N AN O LO H U O N E • KA N SA KU N N AN O LO H U O N E • 14 • 3 / 2017 Undergroundkulttuuria vallan linnakkeilla ICA kiehtoo heitä, joilla ei ole asiaa eliitin edustusklubeille. TEKSTI IIDA SIMES KUVAT IIDA SIMES & ARKISTOKUVIA L ONTOON KESKUSTA A halkoo viistoon The Mall -katu. Entisen siirtomaavallan jähmeimmät peruspilarit ovat sen kulmilla. The Mallin lounaispäässä on Buckinghamin palatsi, jossa Englannin hallitsijat ovat asuneet kuningatar Viktoriasta lähtien. Kadun eteläpuolella St. James Parkin takana sijaitsevat parlamentin alaja ylähuoneet, Winston Churchillin päämaja ja pääministereiden kuuluisa kotiosoite Downing Street 10. Koillispäässä ovat Kansallisgalleria, sotasankari Nelsonin patsas ja Trafalgarin aukio – sillä on radikaalikin menneisyytensä, sillä vuonna 1961 siellä vangittiin ydinaseita vastaan mieltä osoittanut 89-vuotias filosofi Bertrand Russell. Vielä viime vuosisadalla myös Britannian suurimpien sanomalehtien toimitusten talot sijaitsivat The Mallin pohjoispuolella Regent Streetillä. Onkin hyvin erikoista, että keskellä valtakatua on vuodesta 1947 sijainnut ICA, Institute of Contemporary Arts, radikaali kulttuurikeskus taidehalleineen ja elokuvateattereineen. Se on perustamisestaan asti ravisuttanut Lontoon kulttuurielämää. ICASSA ON MYÖS BAARI , hauska hengailupaikka. Kuten koko talo, se on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11–23. Keväisenä iltana siellä istuskelevat kaverukset Hannah, Tanya ja Jimme. Pr-toimistossa työskentelevä Hannah on järjestänyt yläkerrassa Wikipedian tukiverkon hyväntekeväisyystilaisuuden. Nyt hommat ovat ohi, ja on koittanut aika napostella suolapaloja ja juoda viiniä. ”Me olemme aina täällä”, kaverukset hihkuvat. ”Muutin Lontooseen Pohjois-Englannista 12 vuotta sitten, ja siitä lähtien olen käynyt aika ajoin katsomassa, että mitäs uutta nyt on tullut”, tarkentaa Hannah. Paikan sijainti on hämmästyttävän keskeinen. Olisiko lähistöllä jotain samantapaista? ”Ei todellakaan”, vastaavat kaverukset yksissä tuumin. ”Englannin hienoimmat yksityisklubit ovat juuri näillä main. Ei meillä olisi varaa käydä niissä. Paitsi että emme me pääsisi jäseniksikään”, jatkaa Hannah. Yksityisklubista tulevat mieleen brittiläiset tv-sarjat, joissa eliitin edustajamiehet polttelevat sikareita nahkatuolien kätköissä ja joihin tylyt hovimestarit estävät rahvaan pääsyn. ICA:n baari on kaukana moisesta. Näyttelyihin pääsee jokainen, jolla on pulittaa yhden punnan pääsymaksu. Baariin ja kirjakauppaan pääsee ilmaiseksi. Baarin sisustus on pelkistetyn tyylikästä, lähinnä valkoista metallia ja lasia. Tila alkaa tyhjentyä elokuvan alkaessa, mutta nopeatempoinen jazzmusiikki ja henkilökunnan heiluminen tiskin takana tekevät tilasta elävän. Seurueen juttelu kaikuu näyttelytilojenkin käytäville. HAASTATTELUA VAIKEUTTAA hieman se, että usein kokoontuva kolmikko haluaa enemmän kysellä eksoottiselta toimittajalta kuin avautua omista asioistaan. ”Millaista on suomen kieli? Puhu vähän suomea! Mitä mieltä olet Venäjästä? Eikö meidän brexitimme olekin kauhea tapaus?” Britannian eroaminen Euroopan unionista on kuuma aihe. ”Brexit on niin masentava juttu”, sanoo Hannah ja muut säestävät huokaillen. Pöydän ilmapiiri ennustaa Britannian erkanemista saareksi, jossa eletään aikaa ennen muinaisten roomalaisten saapumista. ”Kauheinta ei ollut pelkkä päätös erota EU:sta vaan se, miten päätös tehtiin.” Keskustelemme Britanniassa masinoiduista yltiörasistisista kampanjoista, joita nämä toverit arvostelevat kovin sanoin. Jimme on virkamies – ei kuitenkaan paljasta missä laitoksessa – ja opiskelee venäjän kieltä. ”Brittien pitäisi perehtyä Venäjään paremmin. Se maa vaan on niin valtava, ja meidän näkökulmastamme aivan outo.” Brittinuorukaisesta on ihmeellistä, että Suomi on Venäjän vieressä. ”Te suomalaiset tunnette Venäjän hyvin?” kysyy Jimme. ”Varmaan reissaatte siellä usein?” Kyllä, toki. Oletko muuten vakooja? ”Tottakai!” Seurue remahtaa nauruun. Totta puhuen, tyylikkäästi pukeutunut ja hieman sliipatun oloinen Jimme vaikuttaa James Bond -materiaalilta. ICASSA ON TÄNÄ KEVÄ ÄNÄ esillä australialaisen kuvataiteilijan Helen Johnsonin provokatiivinen ja humoICA, INSTITUTE OF CONTEMPORA RY ARTS THE MALL, CARLTON HOUSE TERRACE, LONTOO TUOPPI: £4,80 ELOKUVA: TONI ERDMANN, LIPPU £6
3 / 2017 • 15 Ilmianna olohuoneesi! ideat@voima.fi Undergroundkulttuuria vallan linnakkeilla ICA kiehtoo heitä, joilla ei ole asiaa eliitin edustusklubeille. ristinen näyttely Warm Ties eli Lämpimät siteet. Se purkaa brittiläisen siirtomaavallan likaisimpia yksityiskohtia. Yhdessä maalauksista mies masturboi samalla, kun hänen korvaansa kuiskutellaan Australian kansallislaulua. Johnsonin työt eivät palvo tai ehkä edes kunnioita imperialistista kuningaskuntaa, ne pitävät valkoista miestä brutaalina sortajana. Sopii paikan perinteisiin: ICAn perustajista taidemesenaatti Roland Penrose rakasti afrikkalaisia kuvataidesuuntauksia ja kubismia. Alusta asti ICAn ohjelmistoon kuuluivat myös jazzkonsertit ja kokeelliset elokuvat. ICAssa tilaa ovat saaneet monet sellaiset taiteilijat, joita Trafalgarin aukion Kansallisgalleriaan ei huolittaisi, kuten ajan henkeä puhkuvat hipit, feministit, AIDS-valistajat ja poliittista vakaumusta uhoavat taiteilijat. Uudet kyvyt pääsevät arvokkaaseen jatkumoon. ICAssa taidettaan on esitellyt esimerkiksi suoraan lattialle maalia roiskinut Jackson Pollock vuonna 1953. Kuvataidetta rakastanut antropologi ja eläintieteilijä Desmond Morris kuratoi paikkaan Paintings by Chimpazees eli Simpanssien maalauksia -näyttelyn vuonna 1957. Hän toimi myös ICAn ICA, INSTITUTE OF CONTEMPORA RY ARTS THE MALL, CARLTON HOUSE TERRACE, LONTOO TUOPPI: £4,80 ELOKUVA: TONI ERDMANN, LIPPU £6 johtajana 1967–1968. Yoko Ono esitteli töitään Destruc tion in Art eli Tuhoa taiteessa -symposiumissa 1966–1968, ja juuri tällöin hän tapasi suuren rakkautensa John Lennonin. 1976 paikassa konsertoi upouusi englantilaisbändi the Clash. Vaclav Havel luki näytelmiä ICAssa 1990. Tilaisuudessa lienee puhuttu politiikkaa, sillä Havel johti Tšekkoslovakiassa samettivallankumousta vuonna 1989, ja kun hän astui johtoon 1990 valtio oli vapaa Tšekinmaa. Radikalismi näkyy ICAssa myös valkokankaalla. Sen kaksi pientä teatteri salia keskittyvät art house -ohjelmistoon eli ylikaupallisia valtavirtatuotantoja uskaliaampiin, usein eurooppalaisiin elokuviin. Ilta on vaihtumassa yöksi, ja Voiman on edettävä kohti Sohoa kirjailijoiden ja kääntäjien tapaamiseen. The Mall -kadulta on hetken kävelymatka taiteilijoiden ja alamaailman vanhoihin sokkeloihin. ICAn sulkeuduttua vallan ja hallinnon monumenttien äärellä on hiljaista ja pimeää. www.ica.art
16 • 3 / 2017 AKTIVISMI KOLONIALISMIN PERINTÖ KEHITYSYHTEISTYÖSSÄ 7.4. klo 14–16 Helsinki Seminaarissa keskustellaan siitä, miten kolonialismin perintö vaikuttaa edelleen entisissä siirtomaissa ja miten tämä pitäisi huomioida kehitysyhteistyössä. Puhumassa ovat muun muassa entinen kehitysministeri Pekka Haavisto ja ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen neuvonantaja Leena Akatama. Paikka tarkentuu myöhemmin. www.facebook.com/ events/371416539910652/ VAPAUS JA VASTUU 12.4. klo 18 Tavastia, Helsinki Helsingin Setan tukikonserttiin osallistuu niin artisteja kuin aktivisteja. Samalla lanseerataan ensi kesän Priden teemat: vapaus ja vastuu. www.facebook.com/ events/108917646268115/ MIES, NAINEN, MUU, MIKÄ? 20.–21.4. Helsinki ja Turku Trasek ja Seta järjestävät keskustelutilaisuudet juridisesta sukupuolesta ja itsemäärittelyoikeudesta. Ajatuksena on, että translain uudistuksen yhteydessä tulisi myös kyseenalaistaa juridinen sukupuolimerkintä, joka jakaa ihmiset joko miehiin tai naisiin. www.facebook.com/events/250487438731264 TATTOO CIRCUS HELSINKI 21.4. Oranssi Toista kertaa Helsingissä järjestettävä solidaarisuustapahtuma kerää tukea sortoa ja vankiloita vastaan. Kamppailua tukee joukko tatuointiartisteja. tattoocircushki.noblogs.org ASIAILTAMAT 25.4. klo 19 Lavaklubi, Helsinki Asiailtamiin kuuluu aina keskustelu ajankohtaisesta aiheesta: huhtikuussa aiheena on oikeus ja politiikka. Ohjelmassa on myös taideosuus ja uuden taidon opettelu. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa, mutta työttömille ja opiskelijoille iltama on ilmainen. ELOKUVA KIEHUMISPISTE NONSTOP 3.–7.4. Unioninkatu 25, Helsinki Elina Hirvosen dokumenttielokuva Kiehumispiste pyörii Bassoradion pop-up Shoutboxissa ilmaiseksi maanantaista perjantaihin. www.facebook.com/ events/1214895881880748 MUISTIKUVIA 5.4. klo 18–20 Kino K-13, Helsinki Reetta Neittaanmäen ja Erika Weisten ohjaaman animaatiodokumentin Muistikuvia ensi-iltaa juhlitaan Katajanokalla. www.facebook.com/ events/265012203949529 CINEMADROME 7.–8.4. Niagara, Tampere Genre-elokuvan festivaali esittää roskaa ja VOIMA SUOSITTELEE splatteria Meksikosta Japaniin. Ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Joe D’Amaton Anthropo phagous vuodelta 1980, Lee Frostin The Black Gestapo vuodelta 1975 ja Mario Bavan Black Sabbath vuodelta 1963. www.cinemadrome.com LYHYESTI KERRAN KUUSSA 9.4. klo 15–17 Kino K-13, Helsinki Ilmaisessa elokuvamatineassa esitetään tällä kertaa satsi Risto Jarva -palkinnon saaneita lyhytelokuvia. Ohjelmistoon kuuluu muun muassa PV Lehtisen Hyppääjä (2000). www.facebook.com/ events/1287760981302661 VALOTUS-ELOKUVASARJA 10.4. klo 18 ja 20.30 Ilokivi, Jyväskylä Elokuvasarjassa esitetään samana iltana kaksi elokuvaa: ensin Jean Renoirin Suuri Illuusio ja sitten Asghar Farhadin The Salesman. AELITA – KINOKONSERTTI 13.4. klo 18 WHS Teatteri Union, Helsinki Jakov Protazanovin vuonna 1924 ohjaamaa mykkää scifi-elokuvaa säestää kokoonpano Cleaning Women, joka soittaa itse tekemillään soittimilla. TORSTAILEFFASARJA 20.4. klo 19.30 Kirjakahvila, Turku Leffasarjassa esitetään sittemmin La La Landin ohjanneen Damien Chazellen esikoiselokuva Whiplash. KIRJALLISUUS TEEMAKESKUSTELU: KUOLEMA VENETSIASSA 4.4. klo 17 Lavaklubi, Helsinki Thomas Mannin klassikko nähdään 5. huhtikuuta alkaen Kansallisteatterin lavalla, mutta Lavaklubilla se käsitellään jo ennakkoon. Esityksen teemoista ovat puhumassa sen dramatisoinut ja ohjannut Michael Baran ja näyttelijät JukkaPekka Palo ja Jukka Puotila. Keskustelun vetää Taina West. LUKUPIIRI: VIRGINIA WOOLF JA AIKA 18.4. klo 18 Kirjakahvila, Turku Virginia Woolf ja aika -lukupiirissä teemaa käsitellään neljällä kokoontumiskerralla, joka kerta eri teoksen kautta. Kolmannella kokoontumiskerralla käsittelyssä on Majakka (1927). LUMOTUT SANAT 22.4.–16.7. Oulu Lasten ja nuorten sanataideviikot starttaavat huhtikuussa. Ohjelmistoon kuuluu muun muassa näyttely Unikudelmia, joka kertoo ”suomalaisen kirjallisuuden unista ja unelmista”. www.lumotutsanat.fi MUSIIKKI FRIDA HYVÖNEN 11.4. Korjaamo, Helsinki Ruotsalaisartisti julkaisi marraskuussa neljännen levynsä Kvinnor och Barn, joka on samalla hänen ensimmäinen ruotsinkielinen albuminsa. Sen biisejä kuullaan Korjaamolla. GYPSY JAZZ CONNECTION 21.4. Telakka, Tampere Jazzkitaristi Tomi Kettusen isännöimä klubi saa vieraakseen ranskalaiskitaristi Adrien Raratagin. HOPEAJÄRVI, ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO 21.4. Kuudes Linja, Helsinki Keikalla juhlitaan Hopeajärven uuden albumin Mahdotonta julkaisua. Yleisön lämmittää ItäHollola installaatio. JYROCK 21.–22.4. Ilokivi, Jyväskylä Kahteen päivään mahtuu liudoittain vaihtoehtoartisteja Rainbowlickeristä Huoratroniin ja Töölön Ketterästä Echo is Your Loveen. www.jyrock.fi KONTULA ELECTRONIC 21.–23.4. Kontulan ostoskeskus, Helsinki Mediataiteen ja elektronisen musiikin yhdistävä tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa. Esiintymässä on muun muassa saksalainen Felix Kubin ja kotimainen Kauriinmetsästäjät. www.facebook.com/ events/1708037846173460 KING DUDE 27.–29.4. Tampere, Jyväskylä, Helsinki Synkkää folkia soittava artisti saapuu tällä kertaa Suomeen bändin kanssa. Keikoilla kuullaan mitä luultavimmin materiaalia artistin viime vuonna ilmestyneeltä Sex-levyltä. MUMMOROCK 3 27.4. klo 15 Kustaankartanon vanhusten keskus, Helsinki Börje Hiltunen ja Mara Balls Duo soittavat kaikille avoimen keikan, jonka tarkoituksena on tarjota paitsi nautinnollisia musiikkikokemuksia myös tila kaikenikäisten kohtaamiselle. HIMERA-FESTIVAALI 2017 28.–29.4. Kutomo, Turku Kokeellisen musiikin festivaalilla esiintyvät muun muassa italialaiset Valerio Tricoli ja Francesco Cavaliere sekä tanskalais-yhdysvaltalainen saksofonisti Louise D. E. Jensen. himera.fi RUOKA JA TALOUS VEGAANINEN SUNNUNTAIBRUNSSI 9.4. klo 11–15 Kirjakahvila, Turku Kirjakahvilan vegaaniselle brunssille ovat tervetulleita kaikki – muutkin kuin turkulaiset. HELSINKI COFFEE FESTIVAL 21.–23.4. Kaapelitehdas Toista kertaa järjestettävä kahvifestivaalilla maistellaan eri kahvilaatuja, huolletaan kahvivälineitä ja kisataan kahvinlaittotaidoissa. TAIDE JA TEATTERI TAITEILIJATAPAAMINEN: ANSSI KASITONNI 6.4. klo 17–19 Kimmo Pyykkö -taidemuseo, Kangasala Maaliskuun lopussa avautunut Ilmassa itekkin -näyttely esittelee Anssi Kasitonnin ja Kimmo Pyykön taidetta. Ensimmäisessä taiteilijatapaamisessa kuullaan Kasitonnin ajatuksia, 27. huhtikuuta ääneen pääsee Pyykkö. www.kangasala-talo.fi/tapahtumat/ilmassaitekkin-kimmo-pyykko-ja-anssi-kasitonni/69 WALDEN 16.4. asti Titanik, Turku Turun Taideakatemiasta valmistuva Lauri Tujula työskentelee uusmediataiteen kentällä. Multimediallinen Walden-näyttely on taiteilijan omakuva ja kuva hänen koko elämästään. www.titanik.fi VUODEN LUONTOKUVA 2016 22.4. asti Malmitalo, Helsinki Malmitalon aulassa on esillä Suomen Luonnonvalokuvaajien kilpailun parhaimmistoa, muun muassa voittajakuva, Juha-Pekka Paanasen ”Kiiruna maailman laidalla”. KABAREE KALEVALA 29.4. saakka Valvenäyttömä, Oulu Oulun Ylioppilasteatterin ja Kinky Carnival Burlesquen yhteistyössä toteuttama versio Kalevalasta on alkuperäistä lihallisempi ja poliittisempi. KEUHKOT 25.4. ja 26.4. Kuopion kaupunginteatteri Juha Jokelan suomentama ja ohjaama, Duncan McMillanin kirjoittama näytelmä kertoo pariskunnasta, joka heijastaa elämänkysymyksensä globaaliin mittakaavaan. HORIZONTAL 27.4. ja 5.5. Kutomo, Turku Hanna Ahdin soolotanssiteos tutkailee Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin teoksen A Thousand Plateaus: Capitalism and Schizophrenia avaamia mahdollisuuksia tasa-arvoisempaan maailmanjärjestykseen. Anssi Kasitonni 6.4. Huoratron Jyrockissa 22.4.– 16.7. Kiehumispiste 3.–7.4. The Salesman 10.4.
3 / 2017 • 17 VOIMA SUOSITTELEE Koonnut Kaisu Tervonen Lerssi on murhaa Miksi himoittu ruoka muuttuu valokuvassa ällöttäväksi? KOLME VUOTTA SITTEN Marko Ylitalo aloitti projektin työpaikkansa ruokalassa, Helsingin Sanomatalossa. Hän on siitä alkaen kuvannut monien työkaveriensa himoitsemia makkara-annoksia. Teossarja erilaisista rasvassa lilluvista makkaroista sai nimen Visvalerssi. Kuvat ovat saaneet Instagramissa seurakseen lennokkaita saatesanoja: ”Silvottu murhalerssi visvasmegmassa”, ”Murhakimara”, ”Eläin viaton lahdattiin, tehtiin visvasyöpää”. Meno on samaan aikaan hieman osoittelevaa, syyllistävää ja humoristista. Ylitalo itse ei visvalersseihin koske, hän on kasvissyöjä. Sen lisäksi, että valokuvat viestivät ottajansa maailmankuvaa, ne myös venyttävät hänen rooliaan maailmassa. Graafikkona ja toimittajana elantonsa ansaitseva Ylitalo on tuottanut kuvistaan taidenäyttelyn. ”Itse ehkä näkisin nämä kuvat ensisijaisesti aktivismina. Mutta tietenkin ne muuttuvat määritelmällisesti taiteeksi gallerianäyttelyn ja vedostuksen myötä. En kuitenkaan koe itseäni taiteilijaksi.” SIINÄ MISSÄ JOIDENKIN mielestä taiteen pitäisi olla esteettisesti kaunista, Ylitalon kuvat ovat lähinnä luotaantyöntäviä, mutta eivät keinotekoisen sellaisia. ”En ole näissä kuvissa tavoitellut kauneutta, mutta en myöskään rakentanut lisää rumuutta. En ole koskenut kuvaamiini annoksiin. Suora salamavalo toki lisää efektiä, ja näyttelyn vedoksia varten kuvia on hieman värisäädetty, mutta kuvat ovat dokumentaarisia.” OSA YLITALON TYÖKAVEREISTA on tunnustanut hänelle vähentäneensä lihan syömistä kuvien myötä. Samalla monet ovat mahdollisesti ensimmäistä kertaa huomanneet ruoan alkuperään liittyvät kysymykset omalla lautasellaan. ”Miksi se makkara näyttää valokuvassa ällöttävämmältä kuin lautasella? Ehkä valokuva muistuttaa tehokkaammin siitä epäeettisyydestä, mikä eläinperäiseen ravintoon liittyy.” Ehkä ruoka lautasella on vain ruokaa, mutta valokuva ruoasta on ajatus ruoasta. Ja silloin, kun käsitellään ajatuksia, on katsojan kohdattava myös taustalla kyyhöttävä arvoasetelma ja tapahtumien ketju. Ajatuksia ei voi lapioida kurkusta alas sen enempää miettimättä eikä kolata biorodeen mahan täytyttyä. Ajatusten kanssa pitää elää. JARI TAMMINEN Marko Ylitalo: Visvalerssi Creat Space -galleriassa, Helsingissä 11.4. asti Lers22 – Eltaantuneessa visvassa marinoitu lerssikimaralaari lähes tyhjilleen lutkutettuna (digitaalinen valokuvavedos alumiinilla, 2017)
www.kuvataide.fi TAIDEOPETUSTA LAPSILLE JA NUORILLE VUODESTA 1978 HAKU SYKSYN RYHMIIN N Y T ! : Helsingin.Kuvataidekoulu www.kesayliopistohki.fi Avointa yliopistollista opetusta Alueja kulttuurintutkimus • Arkeologia • Design Management ja palvelumuotoilu • Egyptologia Filosofi a • Historia • Hoitotiede • Informaatiotutkimus Kasvatuspsykologia • Laskentatoimi ja rahoitus Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi • Liikuntalääketiede • Lääketiede • Monikulttuurisuus • Musiikki Inspiroiva kesä. kesäyliopistossa. Yli 750 innostavaa ja ajatusta herättävää kurssia. Löydä omasi. Ohjelmassa myös Avointa ammattikorkeakouluopetusta • Abiturienttikursseja • Avoimia yleisötilaisuuksia • Eritasoisia kielikursseja 30 eri kielessä • Suomi toisena/vieraana kielenä • Taideaineita • Tietoja viestintätekniikkaa • Täydennyskoulutusta Haluaisitko laulaa jazzia tai tanssia argentiinalaista tangoa? Opettelisitko uutta kieltä, vaikkapa espanjaa, koreaa, kymriä tai tiibetiä? Pohtisitko peliteorian haasteita? Vai haluaisitko tutustua keskiajan fi losofi aan, muinaisen Egyptin taiteeseen tai japanilaiseen populaarimusiikkiin? Perehtyisitkö työoikeuteen, verotukseen tai monikulttuurisuuteen? Kiinnostaisiko Sinua biisipaja, mindfulness tai tähtitiede Ohjelma kirjastoissa, kirjakaupoissa ja verkossa. Ilmoittautuminen: www.kesayliopistohki.fi , alkaa 19.4. Kesäyliopisto on avoin sinulle, minulle, meille kaikille. Musiikkiterapia • Politiikan ja talouden tutkimus Puutarhatiede • Taiteen johtaminen ja yrittäjyys Tanssi ja kehonhuolto • Tanssipedagogiikka Teatteri ja kasvatus • Teatterija näyttämötaide Tulevaisuudentutkimus • Tuotantotalous • Työja organisaatiopyskologia • Uskontotiede • Viestintä Tanssitaide Teatteri ja Draama Liikuntaseikkailu Tehobreikki -suuntana hyvinvointialat Valokuvauksen perusteet+ Vintage-valokuvaus 28.8.2017 – 31.5.2018 Haku juuri nyt! p. 040 8085 035 info.kansanopisto@kpedu.fi kpedu.fi/kansanopisto VIETÄ ELÄMÄSI VUOSI KANSANAOPISTOSSA TIETOA, LUOVUUTTA JA KOKEMUKSIA KANSANOPISTOLINJOILTA! Kansanopistovuosi antaa ammatilliseen peruskoulutukseen hakeutuvalle yhteishaussa 6 lisäpistettä! KUTSU KASVATUSJA TAIDEALALLE www.snellman-korkeakoulu.fi Hakemukset 30.4. mennessä Ajatt elun rohkeutt a, sielun syvävenytt elyä, tekemisen iloa ja tukevia eväitä elämään. Steinerpedagogisia yleissivistäviä ja tutkintoon johtavia kasvatusja taideopintoja merellisessä ympäristössä Helsingin Jollaksessa. KUTSU KASVATUSJA TAIDEALALLE Luova ja elävä koulutusti e Ajatella, se on mahdollista! Väri ja muoto-kuvataidekurssi 5.-9.6.2017 Sisäinen tasapaino ja terveys -kurssi 9.-11.6.2017 Tim o Aar nia la: Ku olem anla iva Maailma ei ole valmis. Tarvitaan enemmän kirjoja. CityCenterin Asematunnelissa on upea jättimäinen 600-neliöinen kirjakauppa. Katso koko valikoima osoitteesta rosebud.? /citycenter Rosebudin hyllystä nämä ja 14 000 muuta kirjaa, pokkaria ja DVD:tä. Tietoa ja kaunoa, uutuuksia ja ajattomia klassikoita. Tarjoukset ovat voimassa huhtikuun loppuun asti. 23 € 23 € 10 € 24 € 20 € 25 € 23 50
Tim o Aar nia la: Ku olem anla iva Maailma ei ole valmis. Tarvitaan enemmän kirjoja. CityCenterin Asematunnelissa on upea jättimäinen 600-neliöinen kirjakauppa. Katso koko valikoima osoitteesta rosebud.? /citycenter Rosebudin hyllystä nämä ja 14 000 muuta kirjaa, pokkaria ja DVD:tä. Tietoa ja kaunoa, uutuuksia ja ajattomia klassikoita. Tarjoukset ovat voimassa huhtikuun loppuun asti. 23 € 23 € 10 € 24 € 20 € 25 € 23 50
20 • 3 / 2017 Tan eli Viit ah uh ta on he lsin kilä ine n kirjo itta ja, m usii kin tek ijä ja kult tuu rip olit iika n väit öst utk ija. Taidetyö on prekaaria työtä MAALISKUUSSA julkaistussa Taiteen ja kulttuurin baro metrissa suomalaiset taiteilijajärjestöt vaativat yksimielisesti lisää apurahoja taiteilijoille. Kyselyyn vastanneet taiteilijajärjestöjen hallitusten jäsenet lähettävät viestinsä Taiken kautta valtion suuntaan, mikä selittää painotuksen. Julkaisuun nostetuissa anonyymeissä avovastauksissa näkyy kuitenkin myös toisenlaista ajattelua: ”Perustulo ratkaisisi huomattavan ongelmavyyhdin. Mutta se, että taide käsitetään edelleen muusta työstä erillisenä viihdykkeenä, on iso ongelma.” Juuri näin. Taiteen hyvinvointivaikutuksia koskevan puheen yleistyttyä sen yhteiskunnallisen autonomian vaatimisesta on tullut vaikeaa. Nyt käytössä on kiertotie, joka painottaa taidetyön erityisyyttä, ja tämän kontrollimekanismina toimii ”korkea laatu”. Asiaa voi kuitenkin katsoa toisinkin. TAITEILIJOIDEN kokemat ongelmat ovat todellisia, mutta prekarisaation vaikutukset ovat samankaltaisia muuallakin. Palkaton työ on riesa taidealoilla. Taiteilijalle, joka ei pane tuntipalkkaa työlleen, vertailuasema kuukausipalkkalaiseen voi olla katkera paikka. Korvaukseton työ ja apurahat kulkevat yhdessä myös yliopistolla. Väitöstutkijoille on tuttu laulu: ”Rahaa ei ole, mutta näyttää hyvältä CV:ssä.” Hoivaja siivoustöissä sekä muilla matalapalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla taas kärsitään pätkien ketjutuksesta ja surkeasta neuvotteluasemasta tavalla, joka muistuttaa taiteilijan tilannetta. Taiteilija voi tipahtaa työttömyyteen koska vain, ja ilman perusteluja. LÄHESKÄ ÄN riittävästi ei tuoda esiin psyykkistä kuormitusta, joka liittyy siihen, ettei apurahoista voi lainkaan neuvotella: taiteilijan työtarjouksiin reagoi tavanomaisesti eräänlainen musta laatikko, joka vain myöntää tai hylkää, antaa rahaa tai sitten ei. Eläkejärjestelyissä kaikilla edellä mainituilla on taiteilijan tapaan huono asema. MYEL-eläkemaksujen käyttöönoton jälkeenkin apurahakausia tulee nauttia monta kymmentä vuotta peräkkäin päästäkseen yli minimi eläkkeen. ERINOMAISEEN Art Workers julkaisuun sisältyvässä haastattelussa Lotta Tenhunen ja Airi Triisberg tuovat esiin paradoksin: taiteilijat ovat monin tavoin selvillä apurahajärjestelmän ongelmista, mutta koska sen piiriin pääseminen koetaan saavutetuksi eduksi, protesti jää kentän sisälle. Nyt olisi jo aika unohtaa ajatus taiteen yhteiskunnal lisesta erityisasemasta ja kehittää alistetussa asemassa olevien yhteisiä vaatimuksia yli palkkatyö/apuraha-jakolinjan. TANELI VIITAHUHTA TUTKIJALIITOSTA TEKSTI SUVI AUVINEN KUVA NINNI KAIRISALO Huutia huuha alle Ammattilaiset selvittivät faktoja ruokamyyttien takana. ”G EENIMUUNTELUKESKUSTELU ihan koko naisuu des saan on täynnä uskomuksia”, kertoo Leena Putkonen. Hän on laillistettu ravitsemusterapeutti, joka on kirjoittanut yhdessä Mari Koistisen kanssa kirjan Ruoka mysteerit. Koistinen on kuluttajuuteen erikoistunut maatalous-metsätieteiden maisteri. ”Minä muutin ihan täysin kantani geenimuuntelusta tutkittuani aihetta. Mari yritti sanoa, että et kyllä todellakaan kirjoita tästä, että sitä mehiläispesää ei kannata sohaista”, Putkonen jatkaa. Ruokamysteerejä pohditaan paitsi kirjassa myös kirjoittajakaksikon samannimisessä blogissa, ja geenimuuntelu on yksi aiheista, joihin Putkonen ja Koistinen törmäävät usein. ”Keskustelussa geenimuuntelusta pitäisi eritellä, mistä puhutaan. Sieltä pitäisi nostaa erikseen teknologia, suuryritykset ja terveysvaikutukset”, Putkonen toteaa. ”Se on vaikea aihe”, sanoo Koistinen ja jatkaa: ”Geenimuunneltu ruoka on syöjälleen, ihmiselle, todella turvallista. Mitään ruokaa ei ole tutkittu niin paljon kuin geenimuunneltua.” Kaksikon mukaan geenimuuntelun huono maine tulee siitä, miten tietyt yhtiöt ovat käyttäneet sitä. Länsimaissa aihetta on heidän mukaansa myös helppo kritisoida, etenkin kun geenimuuntelun edut välittyvät lähinnä köyhille maille: sen avulla saadaan suurempia satoja ja ravinteikkaampaa ruokaa, joka kestää paremmin. ”Mutta me halutaan mielikuvissamme sitä jotakin ’puhdasta’, alkuperäistä ruokaa, ikään kuin viljoja ei olisi jalostettu iät kaiket, kuten kaikkea ruokaa”, Koistinen kertoo. Putkosen mukaan geenimuuntelu on suuryritysten käsissä niin kauan kuin länsimaat ja varsinkin eurooppalaiset ovat siitä paniikissa. ”Julkisella puolella ei lähdetä avoimin mielin tutkimaan ja tekemään koeviljelyjä. Samat ihmiset, jotka kritisoivat geenimuuntelua sen suuryrityskuvion takia, luovuttavat sen vallan suoraan sinne suuryrityksille.” Koistisen mukaan viime vuosina on ollut yleistä, että mitä tahansa voi panna geenimuuntelun syyksi – ja ihmiset uskovat sen. ”Otsikoidaan esimerkiksi huolettomasti, että geenimuuntelu tappoi mehiläiset. Kun sitä juttua lähtee lukemaan, niin syynä olikin esimerkiksi viljelytekniikka tai torjunta-aineet, mutta otsikosta saa paljon raflaavamman, kun laitetaan, että geenimuuntelu tappoi.” RUOKAKESKUSTELU on täynnä turhaa panikointia, mutulle perustuvia uskomuksia ja pelottelua. Geenimuuntelu on tästä vain yksi esimerkki. Etenkin internetissä vellovaan villiin ruokakeskusteluun Putkonen ja Koistinen haluavat tuoda tiedepohjaisen, faktoihin perustuvan näkökulman. Tiedepohjaisuus tuodaan Ruoka mysteereissä arkiselle tasolle, koska tiedekeskustelun akateeminen retoriikka ei puhuttele ihmisiä. ”Ruokakeskustelu pyörii hirveästi sen minä-keskisen terveysajattelun ympärillä”, Putkonen sanoo. ”Ruoka on kuitenkin muutakin kuin yksilön kysymys, eli siihen liittyy paljon ympäristöja ilmastonmuutosasioita. Samoin eettisiä kysymyksiä, niin eläinten kuin ihmistenkin hyvinvointiin liittyen, kun mietitään orjuutta ja pakkotyötä.” Ruokamysteereissä ei yritetä lajitella asioita hyvä–huono-akselilla vaan keskustella ja pohtia asioita eri kanteilta. ”Ihmiset eivät ole yksioikoisia tai tyhmiä, eivätkä he tarvitse listoja hyvistä tai huonoista asioista, joiden mukaan elää. Elämä on paljon monimuotoisempaa. Ruoka mysteereissä puhutaan kuitenkin paljon arjen eettisistä valinnoista”, Putkonen sanoo. Putkonen ja Koistinen eivät etäännytä itseään keskustelusta. ”Me kommentoimme asioita myös kuluttajina: miten
3 / 2017 • 21 Huutia huuha alle Ammattilaiset selvittivät faktoja ruokamyyttien takana. me koemme tietyt jutut, millaisia valintoja olemme tehneet ja mistä syistä”, Koistinen kertoo. FAKTAPOHJAISESSA kirjassa käydään läpi monia aiheita lisäravinteista lihansyöntiin, rasvoihin, sokeriin, palmuöljyyn, torjunta-aineisiin ja ruokahävikkiin. Mutta miten seuloa internetin keskustelukaaoksesta luotettavat lähteet? ”Itse katson kirjoittajan taustat, kuka hän on, mikä hänen ammattinsa on ja onhan hän edes jollain tavalla kouluttautunut tähän asiaan”, Putkonen neuvoo. ”Voi olla mikä tahansa lääketieteen tohtori, mutta jos hän puhuu ruoasta, niin hän ei välttämättä ole sen alan asiantuntija. Katson myös taustatahoa, eli millä sivulla teksti on ja mikä sen agenda on.” Koistisen mukaan hyvä nyrkkisääntö on myös se, että jos lupaus tai pelote tuntuu kohtuuttoman överiltä, niin usein se myös sitä on. Valemedian aikaan, kun pelottelu ja klikkiotsikot myyvät, saa faktoihin pohjautuva keskustelu osakseen myös kritiikkiä. ”Meistä on sanottu, ettei Ruoka mysteereitä kannata lukea, koska emme kannata homeopatiaa tai luomua”, Putkonen sanoo. ”Homeopatiaa emme missään nimessä kannata, koska se on vedellä parantamista, mutta luomukysymys on paljon moniulotteisempi. Luomussa on paljon hyvää, mutta sitten on myös paljon sellaista, mitä pitäisi kehittää.” Pääosin kaksikon saama palaute on positiivista. Palautteen antajat eivät kuitenkaan Koistisen mukaan ole uskovaishenkistä fanilaumaa, eivätkä he itse ole salaliittoteorioita vastaan taistelevia julistajia. ”Suuret linjat on tärkeää saada haltuun. Tietyssä vastuullisen kuluttamisen keskustelussa minua on aina häirinnyt, kun sanotaan, että ihmiset vain ostavat hyvää omaatuntoa. No, miksei saisi ostaa hyvää omaatuntoa, mitä vikaa siinä on, jos se ohjaa vastuulliseen?” Koistinen kysyy. ”Niin, että olisiko parempi ostaa lapsiorjien keräämää kahvia, ettei vahingossakaan vaikuta tekopyhältä?” Putkonen sanoo ja nauraa. ”Kyllä ihmisellä voi olla hyvä mieli myös siitä, että tekee vastuullisia valintoja. Siitä saa nautintoa ihan yhtä lailla kuin överikuluttamisesta, jos vaan saa oman mindsettinsä vähän käännettyä.” Leena Putkonen ja Mari Koistinen Ruokamysteerit – viisaiden valintojen jäljillä (Otava 2016)
22 • 3 / 2017
3 / 2017 • 23 TEKSTI VEERA JÄRVENPÄÄ KUVAT VELDA PARKKINEN Meiltä meille Krapulassa syntynyt Ruskeat Tytöt kasvoi Koko Hubaran blogista yhteisölliseksi verkkomediaksi. K UN Helsingin Kallio herää viikon viimeiseen arkipäivään, Koko Hubaralla ja Caroline Suinnerilla on aikaa katsoa eteenja taaksepäin. Nyt kannattaa olla tarkkana, koska historia tapahtuu tässä hetkessä eikä eilen. Takana on hektisten päivien sarja, joka on jatkunut viikkoja, kuukausia. Hubara on antanut haastatteluja liukuhihnalta, kun Ruskeat Tytöt -esseekokoelma tuli ulos maaliskuussa. Kirjan kanssa samaa nimeä kantaa Suomen ensimmäinen meiltä meille -verkkomedia. Maaliskuussa auennut Rus keat Tytöt on pitänyt Hubaran lisäksi kiireisenä Suinnerin ja koko työryhmän. ”Kun aamulla herää, ei ole tarttenut miettiä, mitä sitä tekisi”, Hubara sanoo. ENNEN KUIN jatketaan siitä, mitä Hubara, Suinner ja 30-päinen jengi heidän kanssaan tekee, palataan kaksi vuotta ajassa taaksepäin. Ystävänpäivän aamuna 2015 Koko Hubara heräsi hirveässä krapulassa valkoisista lakanoista, joihin hän oli edellisyönä sammunut meikit naamassa ja päällysvaatteet päällä. Kaikki tämä ja paljon muuta kerrotaan esseekokoelmassa, joten yksityiskohdista kiinnostuneen kannattaa lukea Hubaran kirja – tai tuona päivänä alkunsa saaneen Rus keat Tytöt -blogin kirjoitukset Lilystä. ”Olin elänyt sellaisessa ympäristössä, että lähes kaikki ystäväni olivat valkoisia. Kun blogi alkoi ilmestyä, ympärilleni muodostui yhteisö. Ihmiset alkoivat heittää juttuideoita ja kehittää sisältöä minun kanssani.” Kun ruskea tyttö kirjoittaa elämästä ja yhteiskunnasta, se on jo lähtökohtaisesti poliittista. Hubaran tekstit levisivät, puhuttivat, ja kokonaisuus palkittiin parhaana yhteiskunnallisena blogina. Blogin viimeinen merkintä on maaliskuulta. ”Blogi ei ollut enää oikea formaatti, eikä minulla ollut enää aikaa eikä intoa kirjoittaa. Halusin palata juurilleni eli journalismiin. Niinpä otin yhteyttä Carolineen.” Hubara on työskennellyt kymmenen vuotta journalistina ja ollut Basso-lehden toimituspäällikkö. Nyt hänestä tuli Ruskeat Tytöt -verkkomedian päätoimittaja ja Suinnerista AD. Jo alussa mukaan rekryttiin myös Ervin Latimer. Hän on suunnitellut tuotemalliston, jonka myyntituloilla Ruskeiden Tyttöjen toimintaa rahoitetaan. Alkuponnistukseen raha tuli Koneen Säätiöltä, joka myönsi medialle 21 000 euron apurahan. Se riittää toistaiseksi avustajapalkkioihin sekä päätoimittajan ja AD:n puolipäiväisiin palkkoihin. ”Sitten oli mun säästöt”, Hubara sanoo. ”Huomatkaa, että oli”, Suinner nauraa. ”Kaikki meni”, Hubara lisää. ”Mutta mitään ilmaista ei haluta teettää. Maksan ihmisille sen, mitä olen itse yleensä saanut freelancerina perusaikakauslehdistä. Olemme liittyneet vapaaehtoisesti alvvelvollisiksi, ja toimintaa pyörittää yhdistys, toivottavasti myöhemmin osakeyhtiö.” Suinnerin tausta on mainosmaailmassa ja markkinoinnin parissa. ”Tässä on päässyt uudestisyntymään ja näkemään asioita aivan eri tavalla. Meillä kaikilla on kollektiivinen kokemus maailmasta, mikä on jotenkin hullua. Me on vain istuttu Kokon kanssa alas ja oltu, että sä oot mä ja mä olen sä.” MIKÄ TEKEE Ruskeista Tytöis tä vallankumouksellisen? Sen päätoimittajana ja tekijöinä toimivat pelkästään rodullistetut ihmiset, ja kaikessa sisällössä otetaan huomioon ensisijaisesti rodullistetut suomalaiset lukijat. ”Olen tehnyt freelancerina paljon juttuja ja kysynyt aina välillä toimituksilta, miksi teillä ei ole ketään ei-valkoisia toimittajia eikä valokuvaajia. Miksi minä olen ainoa? Miksi hiusjuttuihin tai meikkimalleiksi ei koskaan laiteta mustaa mimmiä? Miksi kuviota ei rikota ollenkaan? Vastaus on ollut aina, ettei ei-valkoisia toimittajia ole.” Hubara ei uskonut suurta selitystä. ”Tiesin muutamia tyyppejä nimeltä ja ulkonäöltä ja laitoin heille meiliä. Osa ei halunnut lähteä mukaan, mutta osa lähti. Maryan Abdulkarim päätoimitti Imagen [toukokuussa 2016], ja kysyin häneltä nimiä, jotka voisivat lähteä tähän mukaan”, Hubara kertoo. Toimituskuntaa haalittiin myös Facebookista. Tervetulleita olivat niin valokuvaajat, graafikot, kirjoittajat, kampaajat, meikkitaiteilijat, stylistit kuin koodaajat ja kirjanpitäjätkin. Nyt mukana on noin kolmekymmentä ihmistä. ”On ihanaa, että tekijöitä on löytynyt niin paljon. Nyt selitykset eivät enää riitä”, Suinner painottaa. ”Kun ihmiset eivät näe tai huomaa esimerkiksi jotain epäsuhtaa, ajatellaan, että sitä ei ole olemassakaan. Ihmiset ovat olleet todella innoissaan, ja juttuideoita tulee niin paljon, että niitä kaikkia ei ehdi toteuttaa. Meillä ei vain kädet ja rahat eikä mikään riitä. Nyt pitää vain himmata, jotta aikaa jää siihenkin, että saa"ITSE EN OLE MIKÄÄN KAPITALISMIN SUURIN FANI, MUTTA ONHAN TÄSSÄ OLEMASSA ISO MARKKINARAKO SEN LISÄKSI, ETTÄ VOIDAAN TYÖLLISTÄÄ RODULLISTETTUJA MEDIAALAN IHMISIÄ."
24 • 3 / 2017 daan kunnon pohja, rahoitus ja struktuuri kuntoon”, Hubara toteaa. KONEEN hankekuvauksen mukaan ”Ruskeat Tytöt tekee seksikästä, urbaania, korkeatasoista kulttuurijournalismia, joka perustuu intersektionaaliseen feminismiin ja sukupuolen moninaisuuteen, sekä haastaa nykyisen suomalaisen mediakentän valkoisuuden ja suomen kielen rajat”. Ruskeat on synonyymi sanalle ”rodullistettu”. Sillä viitataan kaikkiin Suomessa rodullistetuiksi tuleviin ihmisiin, kuten esimerkiksi ruskeisiin, mustiin, saamelaisiin, romaneihin, venäläisiin ja virolaisiin. Tytöt on synonyymi sanalle ”sukupuolen moninaisuus”. Se viittaa kaikkiin eri sukupuolen ilmentymiin, jotka ovat poikkeuksia sanalle ”ihminen”, jolla useimmiten tarkoitetaan valkoista miestä. Jo verkkomedian ensimmäisenä päivänä nimestä tuli kuitenkin palautetta. ”Miksi vain ruskeille tytöille? Tehän olette itse asiassa rasisteja, kun teette vain tälle tietylle ryhmälle”, Hubara toistelee. ”Mutta kaikki mediasisällöt, joita me olemme ikinä nähneet, eivät ole olleet meille. Me emme ole olleet millään tavalla niille kohderyhmää. Siitä tulee todella erikoinen olo, kuin meitä ei pidettäisi lukutaitoisina ja ihmisinä, jotka lukisivat lehtiä tai katsoisivat televisiota”, Hubara sanoo. ”On se jotenkin mind blowing”, Suinner toteaa. ”Kai meillä on oikeus yhteen nettisivuun”, Hubara nauraa. On todella hassua, että sitä voi joutua edes puolustelemaan. ”Mutta en oikeastaan tee sitä enää. Ei ole minun tehtäväni selittää, miksi, koska sen pitäisi olla päivänselvää kaikille. Kuitenkin sitä kysytään, miksi ei kaikille tytöille, miksi ei kaikille ihmisille, miksi me ei vain voitaisi tulla toimeen”, Hubara sanoo. Niin, tuskin ihonväri estää ketään lukemasta Ruskeita Tyt töjä. ”Meistähän on ihanaa, jos valkoiset ihmiset kiinnostuu ja innostuu. Ei se ole meiltä mitenkään pois, eikä se ole keneltäkään muilta pois, kun me saadaan tilaa. Se on kaikille hyvä”, Suinner painottaa. ”Jos mietin, miten paljon olen inspiroitunut kaikista naistenlehdistä, kaikenlaisista valkoisista tytöistä, julkkiksista ja ihanista tyypeistä, taiteilijoista ja kirjailijoista. Aivan samalla tavalla tämä toimii toisin päin. Meistä saa kuka tahansa inspiroitua.” PAL ATA AN intersektionaaliseen feminismiin, joka näkyy paitsi Ruskeiden Tyttöjen sisällössä myös koko toiminnassa. Intersektionaalisessa feminismissä tunnustetaan se, että jokaisen ihmisen elämässä on useita risteäviä tekijöitä – esimerkiksi ihonväri, sukupuoli, toimintakyky, fyysinen tai psyykkinen terveys ja luokka – jotka vaikuttavat hänen mahdollisuuksiinsa tulla niin nähdyksi kuin kuulluksikin. ”On täysin mahdollista tehdä töitä niin, että ihmiset tulevat mukaan erilaisilla inputeilla. Työ pitää säätää sellaiselle tasolle, millä sitä on mahdollista tehdä. Ei ajatella, että pitää olla tietyn tasoinen kielitaito, tietty jaksaminen ja tietty pääsy paikkoihin, jotta voi tehdä Ruskeille Tytöille töitä. Homma toimii toisinpäin: kun minulle kerrotaan, mitä haluaa tehdä, raivaan tilaa ja hoidan kaiken niin, että pystyt tekemään homman”, Hubara lupaa. Myös journalistisen kielen käsitettä pannaan uusiksi. ”Mikä on riittävän hyvää kieltä, jotta se otetaan tosissaan? Sitä halutaan ehdottomasti venyttää. Minulla meni monta vuotta siihen, että luin toisten tekstejä ja ajattelin, etten ole samalla tavalla nokkela, joten en voi kirjoittaa. Mutta sitten tajusin, että on erilaisia ääniä”, Hubara kertoo. Tekstejä ei kirjoiteta valkoisille ihmisille selitykseksi monimutkaisesta monikulttuurisesta maailmasta, ja sellaista ei ole kenelläkään lupa vaatia. ”Tekstit ovat meidän välistä julkista keskustelua. Aivan samoin monet valkoiset miehet käyttävät julkista tilaa keskustellakseen keskenään. Totta kai meillä on oikeus osallistua siihen ja raivata tilaa myös itsellemme”, Hubara toteaa. Raivaus tapahtuu tekemällä itse. ”Olen hakenut aikakauslehtiin töihin monta vuotta, mutta en ikinä päässyt edes haastatteluun. Kun blogi avattiin, minulla olisi ollut töitä enemmän kuin pystyn tekemään. ’Sä olet niin upea ja rohkea’, kommentoivat ne samat ihmiset, jotka ei kutsunut mua edes työhaastatteluun”, Hubara toteaa. MEDIA-ALA on erittäin valkoista, eikä Suomessa ole ennen Hubaraa ollut yhtäkään ruskeaa päätoimittajaa. ”Mitään ei olisi tapahtunut, jos en olisi sanonut, että minä olen päätoimittaja. Olisin varmaan saanut odottaa hautaan asti. Sillä on hirveästi väliä niille ihmisille, joilla ei ole koskaan ollut itsensä näköistä päätoimittajaa.” Ruskeat Tytöt pyrkii paljastamaan piilevät valta-asetelmat, kontekstit ja ihmiselämän tasot. Toinen keskeinen tavoite on lisätä ruskeiden ihmisten representaatioita mediassa, normalisoida heistä kerrottavia journalistisia tarinoita sekä toimia alustana ruskeille journalismin ammattilaisille toteuttaa omia projektejaan. ”Itse en ole mikään kapitalismin suurin fani, mutta onhan tässä olemassa iso markkinarako sen lisäksi, että voidaan työllistää rodullistettuja media-alan ihmisiä”, Hubara sanoo. Ruskeat Tytöt on osa suomalaisen mediakentän tulevaisuutta ja osallistuu myös alan sisäiseen keskusteluun. ”Minkälaisia muutoksia on tapahtumassa? Miten ihmiset kuluttaa mediaa? Mikä on hyvää ns. naistenlehtisisältöä? Mikä on blogimaailman ja perinteisen median suhde? Mitä erilaisia mahdollisuuksia digitalisaatio tuo? Nämä kysymykset kiinnostaa vähintään aivan yhtä paljon kuin rasismi”, Hubara sanoo. ”Haluamme ajatella, että tämä ei ole projekti, joka kestää pari vuotta, vaan jatkuvuus on tärkeää. Tämä on lähtenyt niin hyvin käyntiin ja tuntuu niin oikealta. This is the new Finnish legacy. Just take it”, Suinner sanoo. ”MIKSI VAIN RUSKEILLE TYTÖILLE? TEHÄN OLETTE ITSE ASIASSA RASISTEJA, KUN TEETTE VAIN TÄLLE TIETYLLE RYHMÄLLE.”
26 • 3 / 2017
3 / 2017 • 27 Retoriikka, ironia ja politiikka Politiikka on puhetta ja merkityksiä. Kansalaisen tulee seurata valppaana sitä, mitä sanotaan ja miten sanotaan. TEKSTI JOUNI TILLI KUVAT VOIMAN VASTAMAINOSTYÖRYHMÄ P OLIITTISTA retoriikkaa kannattaa tarkastella identifikaation ja ironian näkökulmasta. Näin tavoitetaan politiikalle ominainen muutos ja tulkinnanvaraisuus. Tällä tavoin on myös mahdollista ymmärtää politiikkaa eli ilmiötä, joka ylittää ajoittain inhimillisen käsityskyvyn rajat, saa kansalaiset raivon partaalle ja tekee rouvista ja herroistakin käden käänteessä klovneja. Aristoteleen (384–322 eaa.) klassisen määritelmän mukaan retoriikka on kyky havaita, mikä kunkin asian yhteydessä vakuuttaa. Tämä taas voi perustua puhujan luonteeseen ( ethos), kuulijoiden ja puhujan eli reetorin tunteisiin (pathos) tai puheessa esitettyihin argumentteihin (logos). Yhdysvaltalaisen kirjallisuudenja retoriikantutkijan Kenneth Burken (1897–1993) mukaan suostuttelu kuitenkin onnistuu vasta silloin, kun puhuja pystyy osoittamaan, että hänellä tai ajamallaan asialla on jotain yhteistä yleisön ja heidän intressiensä kanssa. Burken mielestä Aristoteleenkin listaamia syitä, ja retoriikkaa ylipäätään, tulee tarkastella samastumisen ja samastamisen eli identifikaation näkökulmasta. ONNISTUNUT identifikaatio voi syntyä mistä tahansa. Me-pronominin, sopivien sananlaskujen, tutun rakenteen, vertauskuvien, kliseiden, toiston ja yleisesti hyväksyttyihin argumentteihin tai ”järkeen” vetoamisen lisäksi samastumista voidaan luoda vaikkapa elekielellä tai pukeutumalla. Kättely ja kuuntelu kannattavat, ja selfie-kuva kadunmiehen tai -naisen kanssa antaa vaikutelman maanläheisestä poliitikosta. Facebook-tykkääminen kertoo, että henkilö samastuu kyseiseen asiaan tai ihmiseen jollain tasolla. Joskus on hyvä saarnata, joskus keskustella. Toisinaan epäselvyys, tilastot tai abstrakti arvopuhe ovat kannattavia. Joskus pelkkä hymy on mitä parasta retoriikkaa. Yhteinen vihollinen tai vastustaja taas voi yhdistää muuten erimielistä yleisöä. Samastuminen ei ole aina suunniteltua. Puheenparsi tai käyttäytyminen voi muuttua vaivihkaa yleisön mukaiseksi. Reetori voi vilpittömästi uskoa olevansa köyhien ja koulutuksen asialla, ajavansa pienyrittäjien etuja tai puhuvansa luonnon puolesta, vaikka hänen oma toimintansa tai puolueensa linjaukset johtaisivat päinvastaisiin seurauksiin. Se, mihin puhuja uskoo samastuvansa, voi olla joidenkin mielestä naiiviut ta tai itsepetosta. Identifikaatio sisältää aina vähintään rivien välissä sen, mistä erottaudutaan tai mihin aina
28 • 3 / 2017 kin pitäisi tehdä pesäeroa: ei ole olemassa ”meitä” ilman ”muita”, ystäviä ilman vihollisia, oikeistoa ilman vasemmistoa, liberaaleja ilman konservatiiveja, järkeviä ilman ”järjettömiä” tai äänekkäitä ilman äänettömiä. Sosiaalinen media mahdollistaa erilaiset samastamisen ja erottautumisen strategiat eri yleisöille. Ei ole olemassa retoriikkaa, joka toimisi missä tahansa tilanteessa tai mille tahansa yleisölle. Poliittisen puhujan tehtävä onkin melkoisen vaikea: hänen tulisi olla kaikkien kaveri mutta tarvittaessa olla valmis sanoutumaan irti mistä tahansa, kuten kansanedustaja Veli-Matti Saarakkala (ps) on osuvasti todennut. Kumarrus yksille on pyllistys toisille, yhteen asentoon jämähtäminen taas puuduttaa no peasti. Näin ollen retoriikka on kiihkeää tanssia samastumisen ja erottautumisen kanssa. JOS PITÄISI valita yksi politiikan olemuksen kiteyttävä elementti, tämä olisi ironia. Termi juontaa juurensa kreikan teeskentelyä tarkoittavasta sanasta. Arkikielenkäytössä ironialla viitataan usein siihen, kun sanotaan jotain mutta tarkoitetaan jotakuinkin päinvastaista. Kyse on kuitenkin jostain syvällisemmästä. Politiikkaan sopii hyvin Kenneth Burken määritelmä dramaattisesta ironiasta: ”What goes forth as A returns as non-A.” Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää tavalla tai toisella, kun asiat, näkökulmat ja ihmiset linkittyvät toisiinsa mitä yllätyksellisimmin tavoin. Hyvään näytelmään, niin politiikassa kuin teatterin lavalla, kuuluvat olennaisesti yllättävien muutosten hetket ja teot, joiden seuraukset voivat olla aivan jotain muuta kuin tarkoitettiin. Voidaankin ajatella, että ironia on poliittista toimintaa jäsentävä rakenne. Esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Aloittaa sopii Raamatusta. Jeesus taitavana reetorina käytti eräänlaista ironiaa kuvatessaan eskatologiaa eli maailman viimeisiä tapahtumia ja Jumalan valtakuntaa. Tuolloin viimeisistä tulee ensimmäisiä ja hylätystä murikasta kulmakivi. Suomen luterilaiset papit puolestaan julistivat innolla jatko sotaa ristiretkenä, vaikka pyhä sota ja ristiretki olivat heidän teologiselle esi-isälleen antikristuksen tekosia. A JANKOHTAISEMMASTA ironiasta käy hyvin vaikkapa se, että työtä pitäisi vastaanottaa yhä kauempaa kotoa, mutta autoilun kustannuksia kasvatetaan ja julkisia liikenneyhteyksiä heikennetään jatkuvasti. Hyvinvointivaltion pelastamisen väitetään vaativan hyvinvointipalveluiden voimakasta leikkaamista. Valinnanvapaus kuuluu kaikille, kunhan se toteutuu maksukyvyn mukaan. Koulutuksen julistetaan olevan tie auvoisampaan tulevaisuuteen, mutta sen resursseja kutistetaan sadoilla miljoonilla euroilla. Ja julkista sektoria pöhötaudista syyttävillä on tietysti kaikkein kovin hinku sen palkkalistoille. Se, mikä toimii teoriassa, saattaa käytännössä johtaa katastrofiin. Sopivan vaalituloksen jälkeen ”ikuiset” kiistakumppanit löytyvät helposti samasta hallituksesta ja virheet muuttuvat historiallisiksi onnistumisiksi – ja toisinpäin. Riidankylvön hedelmät löytyvät usein lopulta omalta lautaselta. Ironia pitää huolen siitä, että ylimielisinkin joutuu ennemmin tai myöhemmin nöyrtymään. ON JOPA mahdollista ajatella, että demokratia on riippuvainen ironiantajustamme. Diktaattoreita niin oikealla kuin vasemmalla onkin aina häirinnyt se, että demokratia on erilaisten äänien sekamelska. Esimerkiksi Adolf Hitlerille parlamentti loputtomine kiistoineen oli vastenmielinen oire kansakunnan sisäisestä jakautumisesta. Samanlaisia äänenpainoja kaikui ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. Hitler pyrki – ja onnistui – korvaamaan kansanvallan kakofonian yhdellä äänellä. Kiistelyn vastakohtia eivät kuitenkaan ole ykseys ja tehokkuus vaan yksisilmäisyys ja sekasorto. Kenneth Burke totesi aikanaan, että parhaimmillaan eduskunta on ”äänien Baabel”. Hänelle se oli itse asiassa sopivin metafora koko yhteiskunnalle: eri intressien, arvojen ja näkökulmien välinen avoin ja kriittinen vääntö luo syvällisimmän käsityksen siitä, mistä kaikesta inhimillisessä yhteiselossa oikeastaan on kyse – ja tuottaa siinä sivussa toimivimpia päätöksiä. Tämä on syytä muistaa, kun yhteiskunnallista keskustelua pyritään typistämään esimerkiksi ”ratkaisukeskeisyyden” varjolla. Voidaankin sanoa, että demokraattinen mielenlaatu edellyttää polvistumista ironian alttarilla. Tästä puolestaan seuraa, että poliittinen puhe ei suinkaan tyhjene ”tehokkaaseen viestintään”. Poliittinen retoriikka on jatkuvaa kamppailua siitä, keiden veistämä ”yhteinen vene” on merikelpoinen pisimpään ennen vääjäämätöntä haaksi rikkoa. Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkijatohtori. Jouni Tilli: Miten puhumme kun puhumme politiikkaa. 319 sivua. Atena 2017. Häiriköt-päämajan ja Politiikasta-lehden yhteinen Kuntavaalimainosten politiikka -keskustelutilaisuus Helsingin yliopiston Kaisa-talon kahvilassa ke 5.4. kello 17. Keskustelemassa KTT Annamari Huovinen, YTT Jiri Nieminen, professori Janne Seppänen, Häiriköiden Jari Tamminen. Puhetta johtaa VTT Noora Kotilainen. Lisää kirjoituksia vaalivastamainoksiin liittyen osoitteessa Politiikasta.fi.
3 / 2017 • 29
MARINCHO ”Nimeni on Marincho. Olen 58-vuotias ja kotoisin Bulgariasta. Olen nyt kiertänyt Eurooppaa yhtäjaksoisesti viisi vuotta. Ajattelin, että voisin työskennellä täällä rakennusmiehenä, koska minulla on siihen koulutus. Olen kuitenkin hyvin pettynyt Eurooppaan. Tilanne Bulgariassa alkoi huonontua vuonna 1989. Tehtaat myytiin, työt loppuivat, ja ihmiset joutuivat myymään omaisuutensa ja muuttamaan kaduille. Ihmiset pyrkivät pois maasta päästäkseen töihin ulkomaille ja maksoivat suuria summia, 300–500 euroa, henkilöille, jotka tekivät rahaa kuljettamalla ihmisiä rajan yli. Viisi vuotta sitten Prahassa tein yli 15-tuntista työpäivää 4–5 kuukauden ajan, mutta rahaa tuli vain sen verran, että saimme ruokaa. Suomeen tulin, koska tätä kautta toivon pääseväni Venäjälle perheeni luokse. Nyt saan rahaa keräämällä pulloja, yleensä öisin, kun ihmiset nukkuvat. Myyn myös Iso Numero -lehteä, mutta se ei oikein käy enää kaupaksi, kun hinta nousi neljästä eurosta viiteen. Missä tahansa maassa köyhän ihmisen pitää pysyä mahdollisimman kaukana muista ihmisistä. Kun nukahdat, muut voivat tehdä sinulle mitä vain. Kaikki maat eivät anna paikkaa, missä nukkua. Esimerkiksi Suomessa poliisit ajavat sinut pois joka paikasta. Olen katkera elämälle siitä, että se ei sujunut kuten halusin. Toivon vain pääseväni tyttäreni luokse, ja että hänen haaveensa kävisivät toteen.” KUVAT JA TEKSTI ELINA HIIRONNIEMI
GALLERIA Ku vat : Elin a Hiir on nie m i
TILAA VOIMA! Jo 17 vuotta murrosia¨ssa¨ Tilaa Voima-lehti (10 nroa) + Voima t-paita tai Häiriköt t-paita yhteishintaan 49€! Tilaukset www.kauppa.voima.fi, spostilla tilaukset@voima.fi tai puhelimitse 044 238 5109. Ilmoitathan paidan koon tilatessasi. Pelkkä t-paita 20 € 49€ Voimalehden vuosike rta, 10 nroa + t-paita kotiin kannett una (Norma alisti 39€ + 20€)
3 / 2017 • 33 • – normihomolehti 3 / 2017 • 33 G ALLERIA Lapinlahden sisäänkäynnillä on vinyylinen kynnysmatto, jossa on hymyilevän nuoren miehen kasvokuva. Walk Over Me on taiteilija Toni Kitin omakuva, yksi teos hänen näyttelyssään The Persistence Of Plastic. ”Mun yli on kävelty ja päälle paskottu aika paljon milloin mistäkin syystä – koska olen homo, vähän outo, hiv-positiivinen enkä työelämässäkään pärjännyt.” Näyttelyyn tullessaan jokainen kävijä joutuu ensimmäisenä kävelemään Kitin yli ja kysymään itseltään: mikä oikeuttaa tallomaan toisen ja tahrimaan tämän elämänilon? THE PERSISTENCE Of Plastic -näyttely on entisessä mielisairaalassa Helsingin Lapinlahdessa. Mielisairaalaan tai hautausmaalle Kitti ajattelikin joskus päätyvänsä. ”Vuonna 2012 sairastuin flunssaan, joka vei sairaalaan asti. Olikin sitten vähän pahemman laatuinen flunssa, nimittäin aids. En edes tiennyt olevani hiv-positiivinen, en käynyt testeissä, ja syy siihen oli, että mä en uskonut hiviin ja aidsiin. Tiedän, että se kuulostaa älyttömältä eikä sitä ole helppo ymmärtää.” Netissä oli sivusto, jolla oli tutkijoita vakuuttamassa, että hiv ja aids eivät ole totta. Kitti kertoo, että hänet oli kuin viritetty uskomaan sellaista. Taustalla oli rikkinäinen perhe, kasvu homoja syrjivässä yhteiskunnassa, paljon sellaista, mikä sai tarttumaan älyttömyyksiinkin. ”Nyt hävettää, että olen ollut niin tyhmä. Se oli oikeastaan ihan sellaista lahkolaisuutta. Ei uskottu, että hiv ja aids ovat todellisia. Mä olin sellaisessa uskossa.” Kitti vietti sairaalassa kolme kuukautta, hänellä oli aidsin takia paljon sairauksia, myös syöpä nimeltä kaposin sarkooma, joka aiheuttaa ihoon leesioi ta eli verisuonikasvaimia. ”Sairastumisen jälkeen katsoin peiliin ja näin itseni täynnä leesioita. Ajattelin, että elämä oli sitten siinä, ja jos eloon jäänkin, niin painun jonnekin maaseudulle yksin häpeämään. Olin ollut hävettävän tyhmä epäuskossani hiviin ja aidsiin, ja aidsin pilaama ulkonäkökin hävetti.” SAIRAUDET PYSTYTTIIN onneksi parantamaan, mutta häpeälle lääketiede ei voinut mitään. Se tuli taiteeseen. ”Päätin kohdata häpeän. Päätin kertoa omasta tyhmyydestäni ja näyttää leesioita täynnä olevan kehoni taiteessani. Olenhan mä vähän hullu, kun sillä tavalla paljastan itseni. Ehkä mä vähän testaan ihmisiä: minä en häpeä tätä, häpeävätkö he?” Kitti kertoo, että aidsin aiheuttamaa kaposin sarkoomaa ei ole taiteessa käsitelty omakuvien kautta, koska taiteilijat, jotka 80–90-luvulla kaposin sarkoomaan sairastuivat, kuolivat ennen kuin ehtivät ottaa sen mukaan taiteeseensa. Nykyään taas kyseinen syöpä on hänen mukaansa länsimaissa melko harvinainen, koska hivpositiivisia pystytään hoitamaan hyvin. ENNEN SAIRASTUMISTA Kitin taidetta määrittivät elämänilo ja muovi. Vakavista aiheista huolimatta ne ovat edelleen läsnä. Nyt ne ovat vain saaneet erilaisia ulottuvuuksia. ”Aidsiin sairastumisen kautta oman kehon kuolevaisuus tuli todella lähelle, mutta elämänilo on ollut moottori, joka ajaa mua eteenpäin.” Muovi valikoitui materiaaliksi aikanaan sattumalta. ”Pikkuhiljaa siitä alkoi tulla jonkinlainen filosofia: muovi jää tänne, kun kaikki muu häviää. Samoin ihmisestä jää kuvat, vaikka ihminen itse kuolee. Ne jäävät kertomaan meidän kulttuurista.” NYKYÄÄN KITTI osaa käsitellä häpeäänsä. Naamiot ovat tärkeässä roolissa hänen näyttelyssään. ”Ihmiset eivät mun mielestä kohtaa itseään ja häpeäänsä. Silloin pitää piilotella häpeänaamion takana. Miten voi rakastaa itseään, jos häpeää itseään? Kaikki tuntevat joskus häpeää, mutta se pitää kohdata. Hymykin voi olla eräänlainen naamio. Mä hymyilen kaikissa kuvissani, silloinkin, kun naamio peittää suun.” Kitti sanoo, että häpeää ja syrjintää on seksuaalivähemmistöjenkin parissa. ”On kurjaa, että mua saatetaan syrjiä homopiireissäkin. Suomessa ei vieläkään tiedetä hivistä ja aidsista paljon, ei käydä testeissä eikä tiedetä, että hiv-positiivisena eläminen on normaalia. Jos yksikin tyyppi menee testeihin mun esimerkin takia, niin kaikki tämä itseni ja tyhmyyteni julkiseksi asettaminen on ollut arvokasta.” Julkisuus yhtä aikaa pelottaa ja kiehtoo Kittiä. Ihmiset osaavat lyödä lyötyä. ”Oma tyhmyyteni on lannistanut mua yhtä lailla kuin muut ihmiset. Saa nähdä, miten ihmiset reagoi muhun tämän näyttelyn jälkeen. Jos ne nauraa mulle, voin ajatella, että ne ei tunne mua. Omalle tyhmyydelleen taas pitääkin osata nauraa.” Toni Kitti: The Persistence Of Plastic 29.3.–16.4.2017, Galleria Lapinlahti, Helsinki TAITEILIJA TONI KITTI KÄSITTELEE HIV-HÄPEÄÄ POIS TAITEESSAAN. TEKSTI HELI YLI-RÄISÄNEN KUVAT HELI YLI-RÄISÄNEN JA TONI KITTI Hymy häpeän jälkeen Toni Kitillä on kotonaan värikäs kokoelma muoviesineitä. Toni Kitin teos The Dust TILAA VOIMA! Jo 17 vuotta murrosia¨ssa¨ Tilaa Voima-lehti (10 nroa) + Voima t-paita tai Häiriköt t-paita yhteishintaan 49€! Tilaukset www.kauppa.voima.fi, spostilla tilaukset@voima.fi tai puhelimitse 044 238 5109. Ilmoitathan paidan koon tilatessasi. Pelkkä t-paita 20 € 49€ Voimalehden vuosike rta, 10 nroa + t-paita kotiin kannett una (Norma alisti 39€ + 20€)
34 • 3 / 2017 34 • – normihomolehti 3 / 2017 LESBONAISET HAKEVAT NIIN FANTASIAA KUIN REALISMIAKIN. MOLEMMAT SAATTAVAT LÖYTYÄ HOMOPORNOSTA. TEKSTI LINDA NYHOLM KUVA MERI-TUULIA MÄKELÄ Lesbot pornon kuluttajina M ILL AISTA pornoa lesbonaiset katsovat ja miksi? Näkyykö heidän ruuduillaan vain lesbopornoa? Tai oikeastaan, tuleeko sitä katsottua ollenkaan? ”Ehkä jossain netin sopukassa on realistista lesbopornoa… En vain ehkä ole etsinyt oikeista paikoista”, kertoo 21-vuotias Titta. Titta ei katso lainkaan lesbopornoa. Näyttelijät ovat siinä usein selkeästi heteronaisia, ja teeskennelty nautinto ei ole seksikästä katsottavaa. Seksuaalisen nautinnon stimuloimiseksi hän katsookin sen sijaan heteropornoa. ”Heteropornossa pidän eniten penetraatiosta. Konsepti kiihottaa, vaikka en itse haluaisi sitä miehen kanssa”, kertoo Titta. 32-vuotias Anna kertoo katsovansa mieshomopornoa. Myös hän kiihottuu penetraatiosta konseptin tasolla. ”Miehillä sukuelimet, kiihottuminen ja laukeaminen on helpommin nähtävissä kuin naisilla. Naiset harvemmin pornossa edes laukeaa.” Annan mukaan heteropornon katsomiseen liittyy myös satunnainen fantasioiminen peniksen omistamisesta tai kumppanin peniksen omistamisesta. LONTOON MIDDLESEX-YLIOPISTON tohtori Lucy Neville tutki Britaniassa naisten mieshomopornon katsomista. Tutkimukseen sisältyvään kyselyyn osallistui 275 mieshomopornoa katsovaa naista, joista 60 prosenttia identifioitui muuksi kuin heteroksi ja neljä prosenttia lesboksi. Penetraatio ja erektio nousivat myös Nevillen tutkimuksessa syiksi, joiden vuoksi pornoa katsotaan. Tutkimukseen osallistuvat naiset kokivat, että miesten nautinto on uskottavampaa mieshomopornossa, sillä miesten erektio on näkyvillä. Myös mieshomopornon erilaisuus kiehtoo. Tutkimukseen osallistuneiden queer-naisten syyt katsoa mieshomopornoa olivat kuitenkin moninaisempia, kuten laadukkaampi porno, puute naisten esineellistämisestä ja ”erilaisuus”. Neljä viidestä Voiman haastateltavasta koki lesbopornon teennäiseksi. Mieshomopornon erilaisuus teki siitä tavallaan realistisempaa, koska on vaikea tietää, mikä todella on ja mikä ei ole realistista. 26-vuotias Kaisa katsoo toisaalta soolomiespornoa, jossa mies katsoo mieshomopornoa, koska hän kokee voivansa samaistua siihen. Tilanne on samantapainen, missä hän itse on, eli ”runkkaamassa yksin koneen edessä”. Alkaes saan nuorempana löytää oman lesbonaisidentiteettinsä hän pystyi samaistumaan mieshomopornoon. ”Siihen kohdistui nuorempana samantapaista stigmaa, kuin omiin haluihini.” SA ARA KATSOO heteropornoa mutta joskus myös mieshomopornoa, koska se edustaa fantasiaa. ”Mieshomoporno on virkistävän etäistä, kun taas heteroja lesboseksiä olen päässyt kokemaan.” Mieshomopornon katsomisen moraalinen kynnys on alempi. Syynä on naisnäyttelijöiden puuttuminen. ”Hirveällä tavalla he ovat niin sanotusti vain jotain lihakimpaleita, jotka tekevät asioita, jotta sinä viihtyisit.” 27-vuotiaan Saaran pornomieltymykset eivät ole muuttuneet vuosien varrella. Ei edes seksuaalisen identiteetin löytäminen ole vaikuttanut pornomieltymyksiin. ”Pidän lesbopornoa katsovia hetero naisia vähän hölmöinä – eikö heillä naisena herää ajatuksia siitä, että ei se omien rintojen koskettelu voi olla noin kivaa?” Ironisesti hän ei koe itseään ”hölmöksi” katsoen mieshomopornoa. Mieshomonäyttelijöiden ulkonäkö on realistisempaa, kun taas lesbopornon ”näyttelijöiden tekosilarit ja blondit pidennykset eivät ole”. TRANSNAINEN JENNY katsoo mieluiten lesbopornoa. Mieshomopornoa hän on katsonut mielenkiinnosta, mutta seksuaalista tyydytystä ei siitä ole saanut. ”Se johtuu varmaan transsukupuolisesta taustastani. Soolomiespornoa nähdessä tulee jopa paha olo. Feminiini homomies voisi ehkä sytyttää.” Heteropornon toistuva ”jyystäminen” häiritsee, kun taas lesbopornossa kiihottaa hyväily ja toisen huomioiminen. Oli kyse sitten lesbonaisten ja homomiesten tasa-arvosta tai naisen ja miehen epätasa-arvosta, pornossa esiintyvien näyttelijöiden välinen dynamiikka ratkaisee. Haastateltujen lesbonaisten pornon katsomistottumuksia ohjasivat aitous, erilaisuus ja/tai valtarakenteet. Yhden haastateltavan sanojen mukaan ”heteropornossa toiseen mennään ja toinen menee – valtarakenne on väistämätön”. Jenny on sitä mieltä, että porno on tehty jokaiselle. ”Väite siitä, että ’lesboporno on tehty heteromiehille’ on vanha ajattelutapa, jossa myös kaikki normatiivisesti poikkeavat sukupuoli-identiteetit ja seksuaalisuuntautumiset olivat tabuja. Väite tulisi korjata ajan tasalle – lesboporno on kaikille.”
Todennäköisesti sinunkin kuntasi valtuustoon on ehdolla nuoria, jotka tekevät töitä demokraattisen, yhdenvertaisen ja ekologisen kunnan puolesta. Löydät heidät täältä: vasemmistonuoret.?/kuntavaalit
36 • 3 / 2017 ”K UN OLIN LAPSI , mun äiti halusi, että mulla on pitkät hiukset. Protestoin aina sitä vastaan. Kun olin 7tai 8-vuotias, sain lupauksen, että kun täytän kymmenen vuotta, saan päättää itse, millaiset hiukset mulla on. Odotin pitkään vaan sitä. Kun olin varmaan alle kouluikäinen, keskustelin tätini kanssa ja väitin sille, että oon poika tai että musta tulee poika. Muistan, kun se todisteli, että et sä kyllä ole, jotenkin ’pojilla on pippeli’ -tyyppisellä kommentilla. Mä sanoin siinä vaiheessa, että se kasvaa vielä, se on vasta tulossa. Silloin olen ihan uskonut asiaani. En yhtään halunnut olla tyttö, en koskaan. Kaikki asiat, mitkä liittyi siihen, kaikki ulkoiset merkit – pitääkö olla pitkät hiukset tai pitääkö laittaa joihinkin juhliin mekko päälle – ne oli semmoisia kohtia, mistä piti aina taistella. Olen joskus miettinyt, minkä takia mun äiti piti niin tiukasti kiinni tällaisista. Olinkohan lapsena jo semmoinen, että se mietti, mikäköhän tuo tyyppi on, että pitääköhän sitä ohjata tälle polulle, että se ymmärtää, miten ollaan tyttöjä ja naisia. Kuitenkin ajattelen, että suurimmaksi osaksi mulla on ollut mukava lapsuus. Ei se semmoinen asia ole, mikä olisi pilannut lapsuuteni, mutta kyllä se aina säännöllisin väliajoin poksahteli esiin, silloin kun oli pakko mennä sen sukupuolen mukaan. Esimerkiksi koulussahan jaettiin silloin ja jaetaan edelleenkin oppilaita aika paljon sukupuolen mukaan. MULLA EI OIKEASTAAN ole ollut inhoa vartaloani kohtaan. No silloin kun murrosikä alkoi muuttaa kroppaa naiselliseen suuntaan, oli joskus hankalia hetkiä. Olen yrittänyt suojella itseäni itseinholta. Olen halunnut olla itseni puolella myös transihmisenä, en ole halunnut ajatella, että mussa on mitään vikaa. Olen ajatellut näin, että yhteiskunnassa on se vika, jos en saa olla semmoinen kun oon semmoisella kropalla, joka mulla silloin oli. Lapsena oli vielä helppo olla jollain tavalla sukupuoleton, ainakin omissa mielikuvissa. Murrosikäisenä ajattelin, että mulla ei ole mitään keinoja taistella sitä sukupuolittamista vastaan. Ja sama juttu murrosiän jälkeen. Halusin tietenkin pois Juupajoelta. Ehkä yksi syy oli, että siellä tunsi olevansa monella tavalla ulkopuolinen monessa jutussa. Muutin Helsinkiin, enkä enää ajatellut olevani transihminen, identifioiduin enemmän lesboksi. Mulla oli ihan selkeä mielenkiinto, olin kiinnostunut naisista. Se lesbolokero oli paljon yksinkertaisempi. Siinä yhteisössä, missä kakskymppisenä olin mukana, oli tilaa sille, ettei ollut naisellisen näköinen nainen. Sai olla sen näköinen kuin oli. Oli suorastaan enemmän normi olla sen näköinen, ettei ole mitenkään naisellinen. Se yhteisö helpotti mun tilannetta niin paljon, että en enää siinä vaiheessa miettinyt transasiaa. Mulla meni kymmenen vuotta Helsingissä ennen kuin rupesin miettimään sitä uudestaan. Se vähän niin kuin unohtui. Sen aikakauden loppu oli se, kun tapasin nykyisen puolisoni. Tajusin, että olemme erilaiset sukupuoleltamme, niin pään sisässä kuin ulkoisestikin. Puolisoni on nainen, ja minä olen jotain muuta. EN IDENTIFIOIDU voimakkaasti mieheksi. Kyllä mä ajattelen, että tässä mieslokerossa on kivempi olla – paljon kivempi kuin siinä naislokerossa – mutta jos saisin valita, ottaisin sen kolmannen lokeron. Kun aikanaan tajusin sen transasian, menin tutkimuksiin, koska se oli ainoa keino fyysisiin muutoksiin. Ne tutkimukset oli mulle jotenkin tosi traumaattinen kokemus. Tajusin, että valta tässä asiassa on jossain aivan mun ulkopuolella. En itse pysty päättämään tästä, vaikka haluaisin. Vieläkin kun menen siitä paikasta ohi, mulle tulee sellainen olo, että jos voisin räjäyttäisin sen paikan. Se oli niin kauheeta. Ihmiset, joita siellä oli, tarkoittivat ehkä hyvää mutta olivat aivan pihalla minkäänlaisesta sukupuolen käsitteellis tämisestä. Silloin tajusin, että ei todellakaan kannata ruveta puhumaan mistään tällaisesta, että ’en ole ihan täysin mies tai nainen’. Pitää vain sanoa, että haluan olla mies. Muuten tulee ongelmia. Kävin juttelemassa semmoisen sairaanhoitajan kanssa. Se esimerkiksi aina kehui mua, jos mulla oli jotenkin erityisen miehekkäät vaatteet. Ihan niin kuin suku puoliidentiteettini olisi ollut todellisempi tai hyväksyttävämpi tietynlaisissa vaatteissa. En silloin todellakaan kaivannut sellaista holhoavaa päähän taputtelua. Tämmöiset ihmiset tekee todella, todella tärkeitä päätöksiä toisten elämän suhteen, eikä ne kuitenkaan tajua mistään mitään. Ajattelin jo silloin, että olisi hienoa, jos voisin taistella sen asian puolesta ja muuttaa systeemiä siihen suuntaan, ettei ole pakko olla mies tai nainen. Mutta samalla ajattelin, ettei mulla ollut varaa sellaiseen. Prosessi oli mulle niin tärkeä, etten ottanut minkäänlaisia riskejä. NE TUTKIMUKSET oli mulle jotenkin niin kova pala, että mulle tuli niistä totaaliuuvahdus, tämmöinen burn out -tyyppinen. Kyllästyin myös Helsingissä oloon ja halusin pois. Olin tosi tyytyväinen, kun muutettiin Tampereelle. Tampereella mä varmaan keksin sen, että haluan takaisin maalle. Ehkä se liittyi vähän siihen transasiaankin. Nyt kun mietin sitä, niin transihmisenä mä pystyin kuvittelemaan palaavani takaisin maalle, mutta lesbona en varmaan olisi voinut kuvitella palaavani. Mulla on selvästi aika vahvat juuret, mutta en sitä aikaisemmin vaan tajunnut. Ehkä ne identiteettiasiat oli silloin niin pinnalla, ettei elämään oikein mahtunut mitään muuta. Sukupuoliasia ei ole enää niin pinnalla. En pohdi sitä päivittäin, en varmaan edes viikottain. Se on semmoinen pieni häiritsevä kivi kengässä -tyyppinen asia. Me ollaan asuttu Juupajoella nyt jotain viisi vuotta. Se on pieni paikka, missä on yksi teollisuustaajama ja sitten loppu sitä maaseutupuolta. Me tosiaan ollaan siellä ihan maaseudulla. Tykkään tehdä maaja metsätöitä, mutta tekemistä on liikaa. Mulla on koko ajan vähän huono omatunto siitä maatilasta ja varsinkin niistä metsätöistä. KUN PALASIN TAKAISIN , mun äiti oli jo käynyt oman prosessinsa läpi ja oli tehnyt paljon hyvää työtä mun puolesta. Se kertoi kaikille ihmisille, että nyt se on Leo-niminen ja se on tehnyt tällaisen muutoksen elämässään. Osa vanhemmista sukulaisista tuli oikein katsomaan minua, hyväksymään minut. Oikeasti halusivat nähdä, että minkä näköinen se nyt on ja millainen se nyt on. Tulivat sanomaan käsipäivää ja kertomaan, että muistan, kun olit viimeksi semmoinen 5vuotias lettipäinen tyttö. Jotenkin vähän huvittavaa, mutta en todellakaan millään tavalla loukkaantunut siitä. Mä en ole kyllä loukkaantunut tuollaisesta vissiin koskaan. En ajattele, että mun pitäis piilottaa entistä elämääni. Ihmiset ei yleensä tarkoita pahaa, vaikka ne sanoisi jotain hölmöä. En jaksa esimerkiksi
3 / 2017 • 37 korjata ihmisiä, että ei saa sanoa sukupuolenvaihdos, pitää sanoa sukupuolenkorjaus. Jos puhun ihmisten kanssa, jotka ei ole transihmisiä ja joilla ei ole samaa kokemusta, yritän käyttää kieltä, josta ne ymmärtää, mistä puhun. Siinä mielessä kuitenkin välitän termiasioista, että olis ihan kiva, että mediassa käytettäisiin oikeita termejä. EN MÄ MITENKÄ ÄN kaapissa ole siellä Juupajoella, en tietenkään, koska palasin takaisin lapsuuden maisemiini toisella nimellä ja niin sanotusti toisessa sukupuolessa. Ei se mikään salaisuus ole, mutta en ole myöskään julkitransihminen, että esimerkiksi puhuisin asiasta ja pitäisin koulussa jotain esitelmiä. Mä opetan 3–9-luokkalaisia, se vähän vaihtelee vuosittain. Yläkoululaisten kanssa voi enemmän keskustella asiasta. Harvoin ne kyllä lähtee kauniisti keskustelemaan. Yläkoululaisilta on muutaman kerran tullut semmoisia kommentteja, että ’hähää, sä olit ennen nainen’. Sen tyyppisiin kommentteihin mä olen yleensä vain vastannut, että ’niin, mitä sitten, onko siinä naisena olemisessa jotain vikaa’. Keskustelu jää yleensä siihen. Aikuiset ihmiset ei kysy mitään. Se on minusta todella outoa. Tiedän, että siellä koululla varmaan puolet opettajista tietää tasan tarkkaan mun taustat, mutta ne ei ole kertoneet niille toisille ihmisille. Opettajanhuoneessa joku on joskus alkanut kertoa jotain ’transuvitsiä’, ja se on äkkiä vaien nettu. Se opettaja ei selvästikään ole tiennyt minusta. Joskus ajattelen, että mun pitäisi jotenkin tulla ulos kaapista, että se olisi reilua muita ihmisiä kohtaan. Mutta sitten ajattelen, etten jaksa, en halua. Se ei tunnu niinkään pelottavalta, se tuntuu lähinnä rasittavalta. Olisi jotenkin hankalaa lähteä informoimaan työkavereita transasiasta, kun muutenkaan en jaa kovin henkilökohtaisia juttuja työpaikalla. Siellä on ihan mukavia työkavereita. Voisi olla joskus ihan kivakin jutella sukupuoleen liittyvistä asioista. Ei mua epäilytä se, että oppilaiden vanhemmat tietää tai saisi tietää. Ei mulla ole transihmisenä tai muutenkaan syrjintäkokemuksia. Mulla on vahva luottamus siihen, ettei mua kyllä syrjitäkään. Tiedän, että olen oikealla asialla. MEILLÄ ON 2ja 4-vuotiaat lapset. Ne kutsuu mua iskäksi tai nimellä. Lapset saa ajatella, että mä olen mies. En mä ala niitä kauheasti korjaamaan, varsinkaan vielä. Sitten kun ne kasvaa vanhemmiksi, voin keskustella asiasta, että tarviiko olla pelkästään mies tai nainen. Vanhempi on sellaisessa vaiheessa, että kun silitin vaaleanpunaista paitaa itselleni, niin se oli että ’ei pojat tykkää pinkistä’. Sillä on jotenkin hirveän vahvana se, että tässä on tyttöjen ryhmä, minä olen täällä ja tykkään pinkistä ja prinsessoista. Ja pojat on tuolla. Tietenkin yritän laajentaa sitä näkemystä. Lapsille ollaan kerrottu mun taustat niin kuin ne on. Vanhempi aina välillä muistaa sanoa, kun se miettii näitä tyttö–poika-asioita, että ’niin, mutta sinä oletkin erilainen: olit ennen tyttö ja nyt olet poika’. Mä haluaisin, että meidän lapsilla olisi semmoinen olo, että ne on tienneet mun taustat aina, että niitä ei ole erikseen kerrottu. Samoin lasten omat taustat, että ne tietää olevansa lahjasolulapsia. Me ei tehdä asiasta mitään numeroa, mutta kun mennään vaikka sen klinikan ohi, niin kerrotaan, että tuolla teidät on laitettu alkuun. Mä olen sitä mieltä, että ei salaisuuksia.” Kotiinpaluu Leo, 41, huolehtii maatilasta, oppilaista ja lapsistaan mutta ei enää kanna huolta sukupuoli-identiteetistään. TEKSTI KAISU TERVONEN KUVA ELINA HIIRONNIEMI
G A BY M O R EN O Maailma kylässä -festivaali 27.–28.5.2017 | La 11– 21 Su 11–19 Kaisaniemen puisto & Rautatientori, Helsinki Gaby Moreno (GUA/USA) Grammy-ehdokas ja Latin Grammy -voittaja ammentaa vaikutteita folkista, bluesista ja jazzista maailmakylassa.fi | #maailmakylässä Oikeudenmukaisen maailman puolesta Anna Puu, Fuel Fandango (ESP) ja 100 muuta esitystä Musiikkia ja dokumentteja Puhetta ja toimintaa Kansalaisjärjestöjä ja katukeittiöitä Vapaa pääsy! Pääpartnerit: Tapahtumaa tukevat: Opetusja kulttuuriministeriö, Helsingin kulttuurikeskus ja Suomen Kulttuurirahasto Tapahtuman järjestää: KALLIOSTA KAUPUNGINVALTUUSTOON 263 Heta Hölttä 272 Timo Kallio 279 Mai Kivelä 280 Dan Koivulaakso Kallion Vasemmiston kuntavaaliehdokkaat Helsingissä 241 Pormestariehdokas Paavo Arhinmäki 287 Kari Kälviä 289 Noora Laak 291 Patrizio Lainà 297 Joonas Leppänen 345 Pertti Tanner Ratkaiseva tekijä! 25-vuotias sosiologi ja järjestövaikuttaja. “Päätökset valtuustossa tekee edelleen 85 valtuutettua: poliittiset voimasuhteet ratkaisevat.” Taidetta ja transportaatiota! Haluan vapaan ja demokraattisen Helsingin. #ympäristö #feminismi #aktivismi #eläintenoikeudet Kaupunginvaltuutettu, sosiaaliantropologi ja kauppatieteiden opiskelija Kalliosta. Stadissa duunarin asialla! Yksinhuoltajaisä Hermannista. 31-vuotias arkkitehti ja rakennuslautakunnan jäsen Alppiharjusta Paikallisraha Helsinkiin! Ekonomisti ja globaalin poliittisen talouden tohtoriopiskelija. Valtiotieteiden tohtori ja vasemmistoliiton puoluesihteeri. Julkinen perusterveydenhuolto säilytettävä! Tilastonlaatija, eläkkeellä.
lippupalvelu Klaneettitie 5 | kanneltalo.fi | Kanneltalo RealContact Project: Macbeth, again! to 20.4. klo 19 (ensi-ilta) pe 21.4. ja la 22.4. klo 19 | liput 17/12 € Entä jos elämä onkin vain yö toisensa jälkeen toistuva uni? Kansainvälisen työryhmän uniikki tulkinta Shakespearen klassikkotragediasta yhdistää teatteria ja nykytanssia klassisen japanilaisen Taiko-rummun säestyksellä. Esityskielinä suomi, englanti, japani. 256 Petri Siuro Sairaanhoitaja, varavaltuutettu Eteläpuisto kuuluu puille ja ihmisille, ei kerrostaloille siuro.fi 246 Johanna Roihuvuo Office manager, kansalaisaktiivi Vähemmän apatiaa, enemmän empatiaa johannaroihuvuo.fi ÄÄnestä tekoihin Ihmisten ja ympäristön Hyvinvointia M ai no ks en m ak so iv at eh do kk aa t its e. 258 Iiris Suomela Vihreiden nuorten puheenjohtaja, yhteiskuntatieteiden opiskelija Radikaali realisti iirissuomela.fi 264 Oras Tynkkynen Kaupunginvaltuutettu, YTM Siltoja, ei muureja orastynkkynen.fi 183 Olga Haapa-aho sosiaalipoliittinen asiantuntija, Tampereen vihreiden pj Eriarvoisuutta vastaan olgahaapa-aho.net Ehdolla Tampereella 29.3.–4.4. ja 9.4.2017 tampereenvihreat.fi Liput: 1 pv alk. 69 € \ 2 pv alk. 99 € \ 3 pv alk. 129 € Ennakko: Lippu.? \ Tiketti \ ilosaarirock.?/liput PIXIES USA \ ULTRA BRA \ PAROV STELAR AUT THE HELLACOPTERS SWE \ MEW DEN \ MØ DEN IMAGINE DRAGONS USA \ ROYAL BLOOD UK Rag’n’Bone Man UK \ Millencolin SWE \ Snakehips UK \ Leprous NOR \ Zeke USA Vesala \ Insomnium & Joensuun Kaupunginorkesteri \ Huoratron MC Taakibörsta \ Pariisin Kevät \ Helsinki-Cotonou Ensemble \ Oranssi Pazuzu \ Disco Ensemble Wasted \ Litku Klemetti & Tuntematon numero \ Perikato \ Töölön Ketterä \ Tuuttimörkö \ Ellinoora Jarkko Martikainen & Luotetut Miehet \ Kauriinmetsästäjät \ The Holy \ Ghost World + more Nyt kolme kokonaista päivää! Joensuu 14.-16.7.2017 ilosaarirock.?
Hä m ee nt ie Viid es lin ja nä kin ku ja k a a rl en k at u sö rn äi st en ra nt at ie Vaasankatu Helsing inkatu st ur en ka tu BraHenkenttä Hakaniemenranta si lt a sa a re n k at u teoll isuus katu junatie työp ajan katu sö rn äi st en ka tu M M M alek sis kiVen katu to ine n lin ja ko lm as lin ja kulmaVu orenkat u siltaVuorenranta VegeKallio Aamiainen, lounas, salaatit, tea tim, a-oikeudet Viides linja 14, karhupuiston laidalla avoinna ma–pe 7.30–22 la 10–22 su 10–20 8 9 3 4 5 2 7 1 9 4 Bergga Heluna Shop Ekolo Silvoplee Kombo Street Gastro Vihreä Holvi Vegekauppa 6 Soi Soi Vaasankatu 15 b, ma–pe 12–20 ja la 12–18. vegekauppa.fi Helsingin ainoa vegaaninen ruokakauppa. 6 2 3 8 1 5 7
Hä m ee nt ie Viid es lin ja nä kin ku ja k a a rl en k at u sö rn äi st en ra nt at ie Vaasankatu Helsing inkatu st ur en ka tu BraHenkenttä Hakaniemenranta si lt a sa a re n k at u teoll isuus katu junatie työp ajan katu sö rn äi st en ka tu M M M alek sis kiVen katu to ine n lin ja ko lm as lin ja kulmaVu orenkat u siltaVuorenranta VegeKallio Aamiainen, lounas, salaatit, tea tim, a-oikeudet Viides linja 14, karhupuiston laidalla avoinna ma–pe 7.30–22 la 10–22 su 10–20 8 9 3 4 5 2 7 1 9 4 Bergga Heluna Shop Ekolo Silvoplee Kombo Street Gastro Vihreä Holvi Vegekauppa 6 Soi Soi Vaasankatu 15 b, ma–pe 12–20 ja la 12–18. vegekauppa.fi Helsingin ainoa vegaaninen ruokakauppa. 6 2 3 8 1 5 7 KULTTUURI Taideinstituutiot uusiksi TEKSTI MAIJA KARHUNEN KUVAT ELINA HIIRONNIEMI Esitystaiteen talo Mad House syntyi idealismista ja punkhengestä. H ELSINGIN Suvilahti on ollut jo kauan esitystaiteen mekka. Kun alueel le vuonna 2014 avautui Mad House, Tiivistämössä sijaitseva kokeilevan esitystaiteen talo, sai viime vuodet nousukiitoa elänyt taiteenlaji oman näyttämönsä ja tarvitsemansa rakenteen. Esitystaiteen keskus kuvaa esitystaidetta ”erilaisten esittävän taiteen perinteiden väliseen maastoon syntyneeksi uudeksi taidekentäksi”. Sen juuret löytyvät ainakin nykyteatterista ja performanssista. Notkeus näkyy myös Mad Housen ohjelmistossa. Esitystaiteen lisäksi sinne mahtuu muun muassa performansseja, tanssitaidetta, klubeja, kokeilevia livekonsertteja ja stand upia. Mad House ei ole perinteisin taidetalo. ”Monesti taideinstituutio tai taiteen tuotantotalo rakentuu hitaasti. Esimerkiksi Kiasma tai tuleva Tanssin talo ovat vaatineet vuosia, kun on lobattu, rakennettu ja suunniteltu. Me olimme kärsimättömiä ja lähdimme kummempia lupia kyselemättä yhdessä pohtien ja keskustellen rakentamaan Mad Housea punk-asenteella, taide ja tekeminen edellä. Kotikutoisuus sai näkyä. Projekti on ollut idealistinen, ja niin pitää ollakin”, kertoo yksi Mad Housen perustajista, esitystaiteilija Annika Tudeer. PYRKIMYKSENÄ onkin ollut luoda taiteenlajin näköiset rakenteet, jotka palvelevat taidetta. Talon toiminnasta ei päätä yksi johtaja vaan työryhmä, joka valitsee ohjelmiston. Talo toimii kausittain, muutaman kuukauden kerrallaan. Nyt meneillään on neljäs kausi, joka päättyy huhtikuun lopussa. Annika Tudeer kertoo, että Mad Housessa työskentelyn myötä mystiikka taideinstituutioiden ja kuratoinnin ympäriltä hälveni. ”En tunne itseäni kovinkaan portinvartijamaiseksi. Avoimuus on tärkeää, mutta näyttääkö se toteutuvan ulospäin, se on aina kysymys”, Tudeer pohtii. Tärkeää on yhdessä keskusteleminen ja pyrkimys tuoreuteen, keveyteen ja ketteryyteen. ”Mitä on demokratia, mitä kollektiivinen päätöksenteko? Vastauksia meillä ei ole vaan halu ajatella asioita uudelleen. Voisiko taideinstituutio käyttää vaikkapa aikapankkeja? Voiko raha-asioita ylipäätään järjestää uudella tavalla? Taiteelle tarvitaan instituutioita ja rakenteita, mutta olemme halunneet kysyä, miten rakentaa niitä eri lailla ja uudistaa niitä sisältä käsin.” Mad Houseen on alusta alkaen sisään rakennettu elävä suhde ympäröivän Helsingin nykytodellisuuteen ja sen moninaisiin asukkaisiin. ”Mietimme esimerkiksi sitä, miten mahdollistaa muualta Suomeen muuttavien taiteilijoiden työskentelyä. Maahan pakolaisina tai muista syistä muuttaneet ovat olleet mukana Mad Housen toiminnassa eri tavoin. Myös esimerkiksi feminismi, HLBTQ-kulttuuri ja queer ovat läsnä. Mad House on kaiken kaikkiaan hyvin poliittinen hanke. Työskentelemme taide edellä, mutta emme aina tavoittele mahtavimpia taideteoksia, vaan on myös muita syitä valita tiettyjä esityksiä tai tekijöitä ohjelmistoon.” ESITYSTAITEILIJA Mikko Niemistö on kuulunut Mad Housen työryhmään vuodesta 2015. Hänestä työskentely on ollut hyvällä tavalla yhteisöllistä. Taiteilijoista ja tuottajista koostuvalla työryhmällä on ensi käden tieto siitä, miten taiteellisen työn tekemisen olosuhteita kannattaa rakentaa. Tasavertaisuudelle perustuva työskentely ei aina ole selväpiirteisintä, mutta liikkuva rakenne ei jämähdä toistamaan totuttuja kuvioita. Niemistö ei ollut aiemmin tehnyt kuraattorin työtä, eikä Mad Housessakaan ollut painetta perinteiseen kuraattorirooliin.
42 • 3 / 2017 KULTTUURI ”Yhteinen tekeminen ja keskustelevuus on kiinnostava ja pehmeä tapa työskennellä. Lähdin liikkeelle omasta taiteilijuudesta, kollegiaalisuudesta ja siitä, millaisia taiteilijoita ympärilläni on.” Sattuma tuo usein Mad Housen ohjelmistoon teoksia, jotka keskustelevat keskenään. Keho ja sen hau raus sekä koreografian lähestymistavat yhdistävät joitakin kevään teoksia. Niemistö kutsui helmikuussa taloon ruotsalaisten tekijöiden Rosalind Goldbergin, Sandra Lolaxin ja Stina Nybergin esityksen Immunsystemet. Esityksessä tutkittiin kehon arkisia epämukavuuksia, sairautta ja toimimattomuutta. Huhtikuun alussa kehon haavoittuvuus tulee esiin Consolationteoksessa, jonka tekijöinä ovat tanssitaiteilijat Masi Tiitta, Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen, Anna Mustonen ja Anna Torkkel. ”Näissä Mad Housen teoksissa ja muutenkin taiteessa on ollut näkyvissä yhteiskunnan sivuuttamia ihmisen ominaisuuksia ja kokemuksia. Niitä on totututtu ajattelemaan heikkouksina, mutta ne voisivat olla myös voimavara”, Niemistö toteaa. HEIDI BACKSTRÖM työskentelee yhtenä Mad Housen kolmesta tuottajasta. Hänelle arvokasta on ollut seurata esitystaiteen matkaa marginaalista laajan yleisön tietoisuuteen ponnistavana nuorena taiteenlajina. ”Esimerkiksi anopilleni jouduin selittämään esitystaidetta uutena asiana, vaikka hän sivistynyt kulttuurinharrastaja onkin. Yleisöt ovat kuitenkin löytäneet Mad Houseen, erityisesti nuoret urbaaniudesta ja taiteesta kiinnostuneet.” Esitystaide ei ole luutunut käsite, vaan sen alle ja ympärille mahtuu monenlaista. ”Kun ohjelmisto on moniäänistä, se tuo meille erilaisia yleisöjä.” Mad House tarjosi juuri performansseja vauvoille ja alakouluikäisille osana Hurraa!-festivaalia. Mad Housessa on myös oma Mad Baari. ”Monet ihmettelevät, että miksi ihmeessä haluatte ja jaksatte pyörittää baaria. Halusimme kuitenkin Mad Houseen tilan, jonne voi jäädä hengaamaan ja purkamaan esityskokemusta ja ehkä kohtaamaan taiteilijoita, mutta epämuodollisesti. Baarissa on myös oma ohjelmistonsa, vähän kevyempää taideohjelmaa. En tiedä, johdattaako se katsojia vaikkapa performanssitaiteen puolelle, mutta ainakin he ovat löytäneet perille.” Backström kuvailee Mad Housen työskentelyä oppimisprosessiksi. Häntä motivoi tehdä työtä, joka perustuu vuoropuhelulle ja itsereflektiolle. ”Opimme työryhmässä toisiltamme, kun taiteilijat jaksavat kuunnella tuotannollista näkökulmaa, miksi kannattaa ajatella lipunmyyntiä tai paljonko tarjoamamme seinät ja tekniikka oikeasti maksavat. Ja sitten ovat ne toiset arvot ja ymmärrys siitä, miksi satsata vaikka johonkin nuoreen tekijään, vaikka lipputulot jäisivät pieniksi.” TALO, KUTEN ESITYSTAITEEN kenttä laajemminkin, pyörii pienillä resursseilla, mutta tilanteen hahmottaminen yhdessä kentän toimijoiden kanssa voi Backströmin mielestä tehdä kaikista vahvempia ja viedä keskustelua ensimmäistä ”rahat on vähissä” -hokemaa pidemmälle. ”Mitä todella tarvitaan, mistä voidaan luopua? Miten taiteilijat ja taideinstituution muissa työrooleissa työskentelevä henkilökunta olisivat paremmin samalla viivalla esimerkiksi palkkauksessa?” Backström pohtii. Kaupungin tilapolitiikasta Backström elättelee romanttisia ajatuksia: ”Voisiko kaupungin tiloja varustaa valmiiksi taidetoimijoiden tarvitsemalla tekniikalla, vai onko kaikki hankittava itse? Palvelevatko tilat vain kaupallisia vuokraajia, vai halutaanko niissä mahdollistaa kulttuuritoimintaa, ja ovatko vuokrat siihen nähden riittävästi subventoituja?” Heidi Backströmille Mad House on eräänlainen yhdessä tekemisen ihmiskoe, jossa virheaskeleitakin tapahtuu. Demokraattisuuteen pyrkivä työtapa ei ole aina tehokkain. Mielipiteen saa sanoa, oli kysymyksessä asiantuntija tai ei. ”Innostus tekemiseen aiheuttaa välillä vauhtisokeutta, ja silloin huhkitaan suorittamisen moodissa. Mutta jos jokin päätös ei ole ollut hyvä, emme jää märehtimään epäonnistumista.” Märehtimisen sijaan Backströmin mukaan Mad Housessa mietitään, mitä virheistä opitaan. ”On myös poliittinen kysymys, miten virheiden tekemiseen suhtautuu. Kun kuunnellaan ja keskustellaan, mikään ei voi loppujen lopuksi mennä aivan pahasti pieleen.” Backström toivoisi, että ihmiset unohtaisivat esitystaiteeseen liitetyt kuluneet mielikuvat ja kliseet vaikkapa vaivaannuttavasta osallistumisen pakosta. ”Tuntuu että taiteenlajina esitystaide on poikkeuksellisella herkkyydellä ja nopealla reagoinnilla ajassa kiinni. Minulle se onnistuu usein liikauttamaan niin poliittista, yleisinhimillistä kuin yksilökohtaistakin ja tietysti sitä, että nämä ovat lopulta yhtä ja samaa.” KEHO JA SEN HAURAUS SEKÄ KOREOGRAFIAN LÄHESTYMISTAVAT YHDISTÄVÄT JOITAKIN KEVÄÄN TEOKSIA. MAD HOUSE ON YHDESSÄ TEKEMISEN IHMISKOE, JOSSA VIRHEASKELEITAKIN TAPAHTUU.
Muutoksentekijä kulttuurija kirjastolautakunnassa 2009-2017 Työväenopiston itsenäisyyden ja voimavarojen puolustaja. Myös Kaapelilla. Kiskurivuokrat alas kunnallisella asuntotuotannolla. 413 RISTO KOLANEN Päätoimittaja ja mielipidekirjailija Mikkelin taidemuseo Ristimäenkatu 5, 50100 Mikkeli • Puh. 015 194 2424 • www.mikkeli.fi/museot Avoinna ke 12–19, to–su 10–17, ma–ti suljettu. Taidemuseossa käy myös valtakunnallinen museokortti. 24.2.–21.5.2017 C A N D Y C R U S H S A G A Emma Ainala Emma Ainala Detachment Plateau, 2017, öljy kankaalle, 195 x 185 cm, yksityiskohta. Kuva Laura Happo
44 • 3 / 2017 KULTTUURIHÄIRINTÄ J OUNI VÄ ÄNÄNEN seisoo purkutuomion saaneen ränsistyneen ja autioituneen liikekiinteistön sisäpihalla. Talon seinät täyttyvät parhaillaan graffiteista. ”Tämäkin rakennus herättää tunteita joissakin. Me tarjoamme sille hallitun alasajon”, Väänänen kertoo. Purkutaide-hanke eteni maaliskuussa suunnitellusti, kun taiteilijat antoivat elinkaarensa ehtoon saavuttaneelle rakennukselle mahdollisuuden arvokkaaseen loppuun. Järvenpään keskustassa sijaitseva Perhelän kortteli saa hyvät läksiäiset, eikä kaupunkilaisten tarvitse katsoa rapistuvaa ja hylättyä rötisköä. Kaupunkilaiset voivat katsella taidetta. Pari viikkoa myöhemmin Väänänen istuu maalipurkkien päällä työhuoneellaan Keravalla ja selittää, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys. VÄ ÄNÄNEN TUNNETA AN graffititaiteilija Psykenä, ja maalaamista hän on harrastanut jo parikymmentä vuotta. Maalaamisen lisäksi hän on pyrkinyt edistämään graffitin ja katutaiteen asemaa yhteiskunnassa myös rakenteiden tasolla. Kesällä 2016 hänen vuosia työstämä hankkeensa toteutui – Purkutaide väritti Keravan keskustassa sijainneen kokonaisen ostoskeskuskompleksin ulkoa ja hieman sisältäkin. Marginaaliseksi mielletty taidemuoto sai kansan syvät rivit liikkeelle ja kaupungin sekä rakennusliikkeen tyytyväiseksi. ”Minun mielestäni näitä purkukiinteistöjä tulisi aina hyödyntää taiteen ja kulttuurin tarpeisiin. Ne ovat valtava ja hyödyntämätön resurssi, ja niitä ei ole mitään järkeä seisottaa tyhjillään. Mökkiähän menee koko ajan nurin pitkin Suomea, ja samalla on taiteilijoita, joilla ei ole tiloja, joissa toteuttaa itseään.” TIE PURKUTAITEESEEN on ollut työläs. Vuonna 2010 Väänänen ja Keravan nuorisopalvelu järjestivät graffitiaiheisen näyttelyn yhdessä ostoskeskuksen tyhjistä liiketiloista. ”Suuri osa ostoskeskuksesta oli jo tuolloin tyhjillään tai tyhjentymässä, ja rupesin silloin hahmottelemaan, minkälaista kulttuuritoimintaa tiloissa voisi järjestää. Vuosien saatossa lähestyin eri tahoja, mutta kiinteistöjen omistussuhteet olivat aika moninaisia. Vaikka usein vaikutti lupaavalta, ehdotukset törmäsivät aina jossain vaiheessa seinään.” Kun rakennuskokonaisuus oli siirtynyt purkutöistä vastaavan rakennusyhtiö SRV:n haltuun, Väänänen otti lokakuussa 2015 yhteyttä joukkoon paikallisia poliitikkoja. Saatuaan selustatukea idealleen, tehtiin rakennusyhtiölle keväällä 2016 ehdotus, josta ei kannattanut kieltäytyä. ”Muodollisesti prosessi meni niin, että SRV solmi sopimuksen Keravan kaupungin kanssa. Minä puolestani sovin Keravan kaupungin kanssa tämän toteutuksesta. SRV ei voinut tehdä sopimusta yksityishenkilön kanssa, ja näin tämä saatiin tapahtumaan.” Tämä kaikki tietenkin edellyttää uudenlaista ajattelua kaikilta osallisilta. Esimerkiksi rakennusyhtiössä on helppo ajatella, että tämän kaltaiset hankkeet tuovat mukanaan maineriskin mutta eivät mitattavia hyötyjä. On helpompaa kieltäytyä kuin lähteä mukaan. Toisaalta perinteisellä yritysviestinnällä ei välttämättä kyetä rakentamaan yhtä tehokasta sitoutumista paikalliseen yhteisöön edes yrittämällä. ”SRV on sellainen organisaatio, joka olisi voinut sanoa, että tässä kohteessa ei tehdä yhtään mitään. Se on se perinteinen tapa toimia. He olivat kuitenkin avoimia idealle, ja aluksi tätä lähdetGraffitia rakennusliikkeen kanssa Keravalla kokonainen purkutuomion saanut ostoskeskus täytettiin taiteella ja ihmisillä. Purkutaiteesta muodostui ilmiö, joka levisi myös naapurikaupunkiin. TEKSTI JARI TAMMINEN KUVAT JOUNI VÄÄNÄNEN JA JAANA TIKKANEN
3 / 2017 • 45 KULTTUURI tiin viemään aika rajatusti. Sitä mukaa kun homma eteni hyvin, saimme lisää ja lisää tilaa taiteelle.” Lopulta Keravan Purkutaide kattoi yhteensä lähes 5 000 neliömetriä seinäpinta-alaa. Toiminta ei rajoittunut seinien maalaamiseen: paikalla järjestettiin muutaman kuukauden aikana muun muassa reivit, rapja punk-keikat, seinään potkimisen maailmanmestaruuskilpailut (koska Kerava), ilmaisia joogatunteja ja yli sata pitsiliinaa kattanut näyttely erään paikallisen rouvan kokoelmasta. Väänäsen vetämälle katutaidekävelylle osallistui noin kaksisataa kiinnostunutta. YKSIN TÄTÄ HANKETTA ei olisi pystynyt kukaan toteuttamaan. Mukana maalaamassa oli 106 taiteilijaa, ja Väänäsellä oli vapaaehtoisia apunaan käytännön asioita hoitamassa. Kaupungilta tuli tukea kulttuuritoimintaan 1 500 euroa, ja paikallisilta ravintoloilta saatiin pizzoja, rautakaupoilta tarvikkeita ja maalia. Kun graffitikulttuuriin kuitenkin yhdistetään ajatuksia kapinallisuudesta, miten kaupungin, rakennusliikkeen ja paikallisten yritysten kanssa toimiminen sopii tähän? ”Tuo on ihan oikeutettu kysymys. Minulle graffitissa ei kuitenkaan koskaan ole ollut lähtökohtaisesti kyse kapinasta. Minulla on ollut taustalla esteettiset arvot, mutta se on jossain vaiheessa mennyt kapinan puolelle olosuhteiden pakosta.” Purkutaiteen kaltaisissa hankkeissa graffitiin liittyvä konflikti on siirtynyt seinäpinnasta kaupungin rakenteisiin. Väänänen on ennenkin pyrkinyt edistämään vastaavia hankkeita, mutta Keravalla nappasi ensimmäistä kertaa kunnolla. ”Ehkä kymmenen vuotta sitten ei ollut riittävästi meidän kaltaisia setämiehiä, jotka vaikuttavat kaupungin tai rakennusliikkeen kannalta vakavasti otettavilta neuvottelukumppaneilta.” KUTEN KUMMELI JO TIESI , artisti maksaa. Purkutaiteessakaan taiteilijoille ei maksettu, koska ei ollut rahaa, jolla maksaa. Ei Väänänen itsekään palkkaa saanut, päinvastoin: hän käytti muutaman tuhat euroa omia rahojaan. Onko tämä muuttumaton luonnon laki? Väänäsen mielestä ei. ”Keravan Purku taide toteutettiin niin nopealla aikataululla, että kunnollisen rahoituksen hankkiminen sille oli täysin mahdotonta. Jos vastaavia toteuttaisi jatkossa, niin olisi hienoa saada tieto kohteesta jo pari vuotta etukäteen – silloin olisi aikaa hakea apurahoja.” Mutta jäi tästä jotain käteen kokemuksen ohella. Väänänen on vuoden alusta toiminut projektipäällikkönä Keravan kaupungin palveluksessa, ja jatkossa hän tekee samoja hommia kuukausiliksalla. Eivätkä hyödyt sada pelkästään Väänäsen laariin. Yksi Purkutaiteeseen osallistunut taiteilija neuvottelee Järvenpään kanssa ihan korvausta vastaan maalattavasta julkisesta taideteoksesta. Ja samankaltaisia kaavailuja on käynnissä myös Keravan suunnalla. ”Purkutaiteeseen osallistuminen on käytännössä taiteilijoiden käyntikortti ja CV kaupungin suuntaan”, Väänänen toteaa. VAIKKA PURKUTAIDE on mitä suurimmissa määrin Väänäsen oma lapsi, ei hän halua pitää itse kaikkia lankoja käsissään. Päinvastoin. ”Toivoisin, että meidän esimerkkimme ja kokemustemme myötä konsepti lähtisi monistumaan eri puolilla Suomea.” 2.–3.6. klo 19–19.30, vapaa pääsy Äänimaisemaa, liikettä ja videotaidetta yhdistelevä poikkitaiteellinen nykytanssiteos. Äänisuunnittelu Laonikos Psimikakis-Chalkokondylis, videoteokset Jeroen Sebrechts. 8.5.–15.6. ma-ti klo 9-18, la 11–18, vapaa pääsy Aalto-yliopiston jatko-opiskelijaryhmän päättötyönäyttely. Ohjaus Miina Savolainen. 5.–6.5. klo 19–19.45, 10/7€ Vanhat kulttuurit tuodaan nykyaikaan tanssija Gabriela Aldana-Kekonin ja shamaani-viulisti Tuomas Rounakarin duetossa. Sielunpalautus Land(E)scapes Lempeä Katse Voimauttavia valokuvia IV caisa.fi Mikonkatu 17 C | Kaisaniemi caisakulttuuri otso.kivekas@vihreat.fi 040 333 6338 otsokivekas.fi M ak sa nu t: O ts o K iv ek kä än tu ki ry hm ä Hämeentielle pyörätie – 2019 Kaupungin datat ja koodit avataan – 2015 Kaikkien lasten oikeus päivähoitoon säilytetään – 2016 Pikaratikat Jokeri ja Laajasalo – 2021 & 2025 Hanasaaren hiilivoimala suljetaan – 2024 Moottoritiet muutetaan kaduiksi Kansallinen kaupunkipuisto Maksuton varhaiskasvatus kaikille lapsille Perustulokokeilu Helsinkiin Riittävästi koteja uusille helsinkiläisille Pyöräbaanat lähiöihin Parkkipaikkapakko pois asuntorakentamisesta TO DO Kuvaaja: Raisa Kyllikki Ranta
46 • 3 / 2017 KULTTUURI Taiteen objek?ti ja subjekti Elga Sesemann maalaa silmänsä paikalle mu stan aukon, Aurora Reinhard pukeutuu silikonimaskiin, ja Pilvi Ojala piiloutuu huuli punan ja pöllönaamarin taakse. TEKSTI TUOMAS RANTANEN T A MPEREEN TAIDE MUSEOSSA on näytteillä harvinainen kokoelma suomalaisten naismodernistien töitä. Kun kapuaa portaat ylös toiseen kerrokseen, paraatipaikalla katsojaa haastavat silmillään Ina Colliander (1905–1985), Helmi Kuusi (1913–2000) ja Elga Sesemann (1922–2007). Heidän omakuvistaan on muodostettu sarja. Teoksista vaikuttavin on näyttelyjulisteeseenkin valittu Sesemannin teos. Siinä taiteilijan toisen silmän paikalla voi nähdä dramaattisesti vahvistetun mustan aukon. Työn voi tulkita viestivän aikakausien yli taiteilijan tavasta pohtia sekä omaa taiteilijan katsettaan että sitä katsetta, joka kohdistuu hänen sukupuoleensa taiteen mallina. Sesemann tuntuu jatkavan jälkimmäistä teemaa näyttelyssä olevassa teoksessaan Ompelevia naisia, joissa käsitöitä tekeviltä naisilta puuttuvat kasvot kokonaan. Näyttelyn kuratoinnista vastaava professori emerita Riitta Konttinen korostaa näyttelysaatteessa, miten suomalainen taidekenttä oli 1900luvun alkupuolella hyvin sukupuolittunutta. Yleensä modernismin ajan naistekijöistä huomioidaan vain Helene Schjerfbeckin ja Ellen Thesleffin tapaisia suuruuksia. Esillä oleva näyttely laajentaa tätä kuvaa ansiokkaasti. Esillä olevista teoksista erityisen kiinnostavina nousevat esiin esimerkiksi Greta HällforsSipilän (1899–1974) värimaailmaltaan Marc Chagallin mieleen tuovat leikkisät maalaukset. Kahvikekkereissä nainen kuvataan selin samalla kun häntä liehittelevät maireasti kapteeni ja kaksi matruusia. Sinipukuisessa ihailijas sa taas mies tarttuu naista olkapäästä omistavan lujaa. Sukupuolista vastakatsetta voi nähdä myös Tuulikki Pietilän (1917– 2009) teoksissa Surmanajajat 1–2. Helena Schjerfbeckin herkässä Puku kuvassa taiteilija näyttää nostavan pääosaan mallina olevan naisen ilmeen ja kädet itse puvun jäädessä rekvisiitan rooliin. Meri Genetzin (1855–1943) Aurin gonkukkia ja naishahmo taas tuntuu ilkikuriselta rinnastukselta Vincent van Goghiin, mitä vahvistaa viereen ripustettu hatullinen omakuva. AUROR A REINHARDIN (s.1975) erilaisilla tekniikoilla tekemissä töissä on usein ollut teemana tutkia sukupuoleen ja seksuaaalisuuteen liittyviä näkökulmia. Zetterberg Galleryssa esillä olevassa Venus-näyttelyssä suurimman tilan vievät valtavat valokuvatulosteet, joiden pääosassa ovat pornografiseen kuvastoon viittavat kokovartalomaskit. Samalla kun muoviset jättirinnat punkevat esiin vähäisten vaatteiden alta, kummitusmaisten kasvojen silmäaukoissa siristelevät taiteilijan omat silmät. Siinä missä pornografinen naiskuva perustuu plastiikkakirurgiseen feikkauk seen, nyt huijataan puolestaan tätä feikkausta. Monotonisesti toistettuna hiukan itsetarkoitukselliselta provokaatiolta tuntuvan teossarjan keskellä olevasta vitriinistä löytyy toinen sarja, Artist and Model (2017), joka koostuu taiteilijan 3D-tulostetuista pienoisveistoksista. Niissä taiteilija poseeraa taidehistoriasta tutuissa asennoissa, toisissa veistoksissa arkisisissa asusteissa, toisissa alasti. Tässä itsestä tehtyjen mekaanisten kopioiden sarjassa taiteilija ääriesineellistää oman kehonsa. JÄTKÄSA ARESSA SIJAITSEVAN Galleria Huudon puolella taiteilijan itsetutkiskelua jatkaa myös Pilvi Ojala (s. 1973). Sen kookas avaustyö Näky (2016– 2017) on uskonnollisia yksityiskohtia ja myytin palasia pursuava teos. Muuta tilaa täyttävät etenkin lukuisat näyttämöpienoismallit miniatyyrihahmoineen. Yhdessä näiden kautta jäsennetään yksilöä piirittäviä maailman katsomuksellisia ja sosiaalisia kehyksiä. Elga Sesemann: Omakuva, ajoittamaton. Öljy Aurora Reinhard: Venus #4, 2017; mustesuihkutulostus vinyylille. TÄSSÄ ITSESTÄ TEHTYJEN MEKAANISTEN KOPIOIDEN SARJASSA TAITEILIJA ÄÄRIESINEELLISTÄÄ OMAN KEHONSA.
3 / 2017 • 47 KUVATAIDE Taiteen objek?ti ja subjekti Elga Sesemann maalaa silmänsä paikalle mu stan aukon, Aurora Reinhard pukeutuu silikonimaskiin, ja Pilvi Ojala piiloutuu huuli punan ja pöllönaamarin taakse. TEKSTI TUOMAS RANTANEN Näyttelyn avainteoksina korostuvat eri puolelle ripustusta sijoitetut omakuvat. Niissä taiteilija kuvaa itseään viitteellisesti piiloutuneena milloin peruukin, milloin kasvomaalin, kaulaliinan, silmälasien, tekoviiksien, pöllönaamarin ja jopa hillityn huulipunan taakse. Tätä toisteista sarjaa vastaan asettuu muista omakuvista poikkeava Pai najainen (2017). Siinä taiteilija on kuvannut itsensä teatteripienoismallin näyttämölle, muiden katseiden edessä alastomana paperinukkena. Tässä taiteen vahva taiteilijasubjekti ja pelokas objekti sulautuvat toisiinsa melko täydellisesti. Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa Tampereen taidemuseo 28.5. asti Aurora Reinhard: Venus Zetterberg Gallery 2.4. asti Pilvi Ojala Galleria Huuto, Jätkäsaari näyttely päättyi 26.3. Pilvi Ojala: Sarjasta Omakuvia, 2016; tempera MDFlevylle Hyvä kaupunki kaikkiin elämäntilanteisiin – osallistumista ja yhdenvertaisuutta kaikille www.katijuva.fi facebook.com/ Pienen ihmisen asialla IL M O IT U KS EN M A KS A A EH D O KK A ID EN TU KI RY H M ÄT 643 730 ESTEETÖN HELSINKI – TOIMIVAT PALVELUT KATI JUVA TUOMAS TUURE Dosentti, erikoislääkäri Koordinaattori, varavaltuutettu TILAA ILMAINEN lehden näytenumero Lähetä nimesi, postiosoitteesi ja sähköpostiosoitteesi tekstiviestillä numeroon 050 693 60 muodossa Mari Malli, Mallitie 4, 00920 Mallila, mari.m@mail.com. Lähettämäsi tekstiviesti maksaa norm. tekstiviestin hinnan. Osallistumalla annat luvan sähköiseen ja mobiilimarkkinointiin. Lehteä kustantaa Lastensuojelun Keskusliitto.
48 • 3 / 2017 KULTTUURI Tulevaisuuden visio menneisyydestä Kansallisteatterin Macbeth tekee syväsukelluksen vallanhimon syövereihin. TEKSTI TIMO KALEVI FORSS ”S ELKEÄ ON SYNK KÄ Ä , synkkä on selkeää”, laulaa kolmen noidan muodostama Weird Sisters kiihkeän konekompin päälle. Janne Reinikaisen ohjaama Macbeth polkaistaan käyntiin orwellilaisissa tunnelmissa, vaikka aloitusbiisin teksti on alkuperäistä William Shakespearea. Jo tämä on osoitus siitä rikkaudesta ja moniulotteisuudesta, mitä vuonna 1606 kirjoitettu klassikkonäytelmä tarjoaa. Macbeth on syväsukellus jokaisessa asuvaan vallanhimoon ja sen turmelevuuteen. Macbethin ja hänen puolisonsa Lady Macbethin teot ja niiden seuraukset ovat universaalisesti tunnistettavia. Ne pätevät jokaisessa ihmisyhteisössä. William Shakespeare pureutuu ihmisyyden ytimeen, ja Janne Reinikainen työryhmineen siirtää teemat sujuvasti nykypäivään tai jopa tulevaisuuteen. ”Olemme nimenneet näytelmän otsikolla Macbeth, klassikko tulevai suudesta. Haluamme kysyä, minkälaisia vaikutuksia ihmisen valinnoilla ja teoilla on tulevaisuuteen. Kaikilla valinnoillamme on vaikutus meihin, meidän lähipiiriimme ja loppujen lopuksi yhteiskuntiin globaalisti”, kertoo Reinikainen. MACBETHIN ROOLIN tulkitsee hienosti Antti Luusuanniemi. Lady Macbethina loistaa Katariina Kaitue, ja vanhana pyörätuoliin vangittuna kuningas Duncanina murahtelee uskottavasti legendaarinen Esko Salminen. Macbeth murhaa Duncanin ja riistää vallan itselleen. Tätä seuraa hallitsemattomien tapahtumien ketju, joka johtaa kaaokseen. Asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät, tai niillä on vähintäänkin kaksi eri puolta. On siis totuuksia ja vaihtoehtoisia totuuksia. Vastakohtaisuus tulee esiin myös Macbethin ja Lady Mac bethin suhteessa. ”Molemmat päähenkilöt ovat tilanteessa, jossa he ovat tyhjyyden keskellä. Macbeth on palannut sodasta, ja tulevaisuus on avoin. Vallanhimo sokaisee. Macbeth ja Lady Macbeth juonivat ja toteuttavat poliittisen murhan”, pohtii Janne Reinikainen. Macbeth ei pysty perumaan tekojensa seurauksia. Hän toteaa ka tuen: ”Minun käteni saastuttaa kaikki valtameret.” Yksi Macbethin taustateemoista onkin ihmisen suhde luontoon. Näytelmän tekstiin on kirjoitettu ajattomasti globaalin maailman ongelmat. Myös ilmastonmuutos on prosessi, jonka syntyyn ihminen on vaikuttanut ja jonka lopputuloksia ei tiedä kukaan. NÄYTELMÄN LOPUSSA puhutaan antroposeenin käsitteestä. Se on geologinen epookki, aikakausi teollistumisesta tähän päivään, johon kuuluvat ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset luonnossa. ”Antroposeeni rinnastetaan kuninkuuteen ja kuningasnäytelmään. Haluamme pohtia, kuka on vallassa tällä hetkellä ja olisiko sitä syytä kyseenalaistaa. En halua tarkemmin analysoida antroposeenia. Katsojat saavat itse käydä arvioimassa sen merkitystä.” Taustavideoilla nähdään räjähteleviä ydinlatauksia sekä mikroskoopin läpi nähtyjä soluja ja alkueläimiä. Miten kaunis voikaan olla ydinpommin sienipilven muodostama kaasuheltta? Kun kaikki esitetään poliittisten murhien ja tolkuttomien valtakamppailuiden taustalla, yhdistelmässä on jotain pelottavan tuttua. ”Kun teimme visualisointia videosuunnittelija Henna-Riikka Halosen kanssa, halusimme nostaa esiin elämänmuotoja, jotka jatkavat elämää kaikkein pahimmankin skenaarion jälkeen. Vaikka maapallo olisi täysin pommitettu, jotain jää kuitenkin jäljelle. Halusimme tuoda esiin näitä rottia ja torakoitakin sitkeämpiä alkueläimiä. Myös levälautat ja rehevöitynyt meri lähija ylinopeuskuvina saattavat näyttää hyvinkin esteettiseltä ja kauniilta. Se on ristiriitaisella tavalla kiinnostavaa materiaalia. Kyse on kuitenkin hirveistä asioita, joita tapahtuu myös aivan meidän läheisyydessämme Itämerellä”, kertoo Reinikainen. MACBETHIN NÄYTTÄMÖKUVA vangitsee ja pakottaa myös ajattelemaan. Ilmaisu on isoa ja hallittua. Valtapeliä heijastavaan replikointiin on ujutettu mukaan uusi verbi, ”sipilöidä”. Toisen näytöksen alkupuolella katsojan verkkokarvoille heijastetaan muun muassa Trumpin, Putinin ja Soinin kasvot. Paikoin raskastakin tekstivyörytystä on rytmitetty Timo Hietalan hienolla musiikilla, jonka multi-instrumentalisti Joakim Berghäll toteuttaa suvereenisti. Musiikkikappaleet toimivat kuin norpan hengitysaukot jään pinnalla ja takaavat hapensaannin syvä sukellusten välissä. Ihminen kuvittelee hallitsevansa luontoa, mutta luonto voittaa kuitenkin lopulta. Luonto on huono häviäjä. Luonto iskee takaisin jo Macbethin huonona omantuntonakin. Lopulta skotlantilaiset ja englantilaiset joutuvat sotaan, jossa Macbethille käy huonosti. ”Macbeth alkaa sodasta, joka on hyvin monimutkainen selkkaus Skotlannissa. Vastakkain on useita eri kapinallisjoukkoja. Sisällissotaan on sekaantunut myös pari ulkovaltaa. Tilanne on hyvin epäselvä eli aivan samankaltainen kuin voimme lukea päivittäin lehdistä. Ihmisluonnon syklinen paluu teurastukseen, tuhoon ja tappamiseen jatkuu. Tällaisesta kiertokulusta Macbeth myös osin kertoo.” Janne Reinikainen: Macbeth, klassikko tulevaisuudesta Kansallisteatterin suuri näyttämö 16.5. asti
MimoArt Company 19.4.–26.4. Kantaesitys ke 19.4. klo 19 Uusi avaus suomalaisen fyysisen teatterin ja tanssin alueella . Ohjaus Mimosa Lindahl. BODY NOTES Liput p. 09 310 12000 Turunlinnantie 1 | Itäkeskus stoa.fi | stoansivu | @stoa_kulttuuri
50 • 3 / 2017 KULTTUURI Ihminen, luonto ja ihmisluonto Kansallisteatterin ja Teatteri Siperian esityksissä luonto piirittää ihmistä ja ihminen luontoa. TEKSTI TUOMAS RANTANEN KULTTUURI K ANSALLISTEATTERIN Pienen näyttämön lavalle on rakennettu viitteellisesti Saarijärven voimalaitoksen työmaa vuodelta 1960. Voimalaitosinsinööri Harry Björkharry (Timo Tuominen) purkaa yleisölle huoltaan patovuodoista ja työväen heikosta työmoraalista. Kamppailu pohjoisen kosken voimaa vastaan näyttäytyy eloisan mimiikan kautta, ja kapinoiva työväki marssii pyörölavalla kuin Bertolt Brechtin Äiti Peloton. Pian työläisiä patistelemaan saapuu pankkimiehenä tunnettu Björkharryn isä Viki (Taisto Reimaluoto). Yhteenotto päättyy veritekoon, jonka juuret ulottuvat sisällissodan katkeruuden juoksuhautoihin. Kyseessä on Atro Kahiluodon ohjaama sovitus Marko Tapion kesken jääneestä Arktinen Hysteria -romaanisarjasta. Esityksen alkupuoli on dynaamisen teatteri-ilmaisun juhlaa. Pienen pohjoisen paikkakunnnan traumaattinen historia keritään auki muutaman perheen ja kolmen sukupolven kautta hurjalla aikatasojen ja kohtausten limityksellä. Käytössä oleva näyttämöestetiikka palautuu 1990-luvun Ylioppilasteatterin aikoihin, jolloin Kahiluodon, Esa Kirkkopellon ja Juha Hurmeen ohjaukset pöyhivät fyysisellä liikkeellä ja näyttämöllisellä luovuudella silloisia poliittisen yhteisöllisyyden mahdollisuuksia. Esityksen haasteena on tekstin loppuminen kesken. Vaikka dramatisoinnista vastaavat Kahiluoto ja JuhaPekka Hotinen hakevat siihen täydennystä Tapion jäämistöstä löytyneiden aihioiden esittelyllä, näytelmän kerronnallisen kaaren murtuminen, rytminvaihdos ja näkökulman kääntäminen esityksen tekemistä kuvaavalle metatasolle jättävät antikliimaksisen jälkimaun tiheän latauksen rakentamisen jälkeen. SAMASSA TALOSSA kerrosta alempana esitettävä Arktinen Odysseia sijoittuu vielä Saarijärveä pohjoisemmaksi. Jarkko Lahden ja Ruska Ensemblen dokumenttiteatteriesitys on vahva puheenvuoro kulttuurisesta itsellisyydestä ja omimisesta käytävään keskusteluun. Monitaiteellisessa esityksessä Grönlannin inuiitti Connie Kristoffersen, Siperian tšuktši Anra Naw ja Utsjoen saamelainen Niillas Holmberg välittävät omakohtaisen ristiriitaisia tuntojaan, joissa lomittuvat ahdistavana koettu etääntyminen perinteisestä luontoyhteydestä ja valtakulttuurin moninaisin tavoin harjoittaman alistamishistorian tunnistaminen. Musiikillisesti intensiivisen esityksen tärkeä lenkki on myös etnomuusikko Tuomas Rounakari. Esittäjien ja yleisön välille rakentuva yhteisöllisyys täydellistyy, kun katsojat saatellaan nuotiopiirin äärelle eläytymään ihmisen ja luonnon välistä jännitettä kuvaavaan primitiiviseen maskitanssiin. Dramaattisista lähtökohdista huolimatta esitykseen on uskallettu päästää myös komiikkaa. Erityisen hauska ja samalla viiltävän kulttuurikriittinen episodi on Holmbergin joikuesitys, jonka aikana hän pelaa tekstiviestitennistä Pablo Nerudan alkuperäiskansoja käsittelevän runon kanssa. Tragikoomisuudessaan koko tunnerekisterin skaaloja koettelevassa jaksossa Naw kertoo vuosien yrityksestä saada lapsi jatkamaan kansansa tulevaisuutta. Yhtä lailla pysäyttävä on Kristofferssenin kuvaus jääkarhun kaataneesta nuoresta inuiitista, joka peijaisten jälkeen päätyy itsemurhaan. Siihen kiteytyy pohjoisten kansojen edustajien usein kokema tuska elämän merkityksellisyyden katoamisesta. JÄ ÄKARHUHAHMO nähdään lavalla asti Teatteri Siperian esityksessä Eikä kukaan meitä enää etsi. Tommi Kainulaisen ohjaamassa esityksessä käsitellään ihmisen vastuuta luonnon tuhoutumisesta ja tämän tiedostamisesta seuraavaa riittämättömyyden tunnetta. Näytelmässä kerrotaan ristikkäin tarinat, joissa ilmastonmuutoksen uhkaamien jääkarhujen kohtaloon eläytynyt perheenäiti saa maailmanparantelustaan burn outin, vanhemmuutta väistelevä dyykkariaktivisti löytää erämaaretriitin kautta oikeutuksen isyyteen ja idealistinen kaupunginvaltuutettu yrittää etsiä politiikan ja henkilökohtaisen elämän välistä yhteyttä. Esitys kulkee hyvin, ja näyttelijätyö on kerrassaan mainiota. Sen kuvaus poliittisesta osallistumisesta väistelee tuoreella tavalla kyynisyyttä, vaikka se hahmojen tasolla horjahtelee stereotypioiden ja opettavaisuuden puolelle. Ympäristöongelmien ja ratkaisupyrkimysten mittakaavojen suhteuttamisessa on tehty kiitettävää pohjatyötä. Oma jännitteensä sisältyy siihenkin, että esityksen armollisuus maailmantuskan kärsijöitä kohtaan syö hiukan tekstin pohjimmaista manifestia. Marko Tapio & Atro Kahiluoto: Arktinen hysteria Kansallisteatterin Pieni näyttämö 15.5. asti Jarkko Lahti & Ruska Ensemble: Arktinen Odysseia Kansallisteatterin Willensauna 8.4. asti Tommi Kainulainen, Marika Heiskanen, Karoliina Blackburn & Reidar Palmgren: Eikä kukaan meitä enää etsi Teatteri Siperia 6.5. asti LUONTO, RIISTO JA VIINAN PIRU. Marko Tapion valitettavasti kesken jäänyt Arktinen hysteria -kirjasarja kuvaa sisällissodan traumoja työväestöstä valkoiselle puolelle päätyneen perheen näkökulmasta.
3 / 2017 • 51 ESITYSTAIDE 3 / 2017 • 51 Ylpeän miehen hauras ego Jevgeni Onegin ei elänyt yhtä jännittävästi kuin Pjotr Tšaikovski. TEKSTI IIDA SIMES Saa ra Au tere Josef Wagner ja Olesya Golovneva, Jevgeni ja Tatjana. H eik ki Tu uli Katso koko tarjonta! malmitalo.fi to 1.6. klo 19 Konsertti valkokankaalla! HKO soittaa suorassa lähetyksessä Musiikkitalosta Bartókia. HKO screen Puinen prinssi Mopo Syntymä Sointi Jazz Orchestra ke 5.4. klo 19 | liput 13/7 € Iso orkesteri ja suuria elokuvallisia soundeja, hiottuja sovituksia sekä taidokkaita improvisaatioita. Uuden levyn julkaisukiertue starttaa tästä! Bluesia! The Kokomo Kings ke 19.4. klo 19 | liput 15 € Tyylikäs bändi tunnetaan paitsi hillittömästi rokkaavana myös kovien bluesnimien luottosäestäjänä Mud Morganfieldistä Lazy Lesteriin. Baghdad Khayma II Band pe 19.5. klo 19 Arabialaista klassista laulaen ja perinteisin soittimin kuten ud-kielisoitin ja darbuka-rumpu. Slidin’ Explosion 2017 pe 5.5. klo 19 | liput 19,50 € Lena & Slide Brothers ja Southpaw Steel’n’Twang soittavat vauhdikkaasti ja slidekitarapainotteisesti. Tasha Taylor ti 11.4. klo 19 | liput 16,50 € Amerikkalainen blueslaulaja esittää omia melodisia bluesja soulkappaleitaan. su 23.4. klo 17 | liput 6,50 € Nyt ammennetaan isolla kauhalla jazzista, punkista ja luonnosta pöristen vilpittömästi sekä elämän riemua että syviäkin puolia. Romus Koskinen Innanen feat. Hauta-aho su 21.5. klo 17 | liput 6,50 € Remuisa ja intensiivinen puhallintrio ammentaa improvisoinnista ja luovasta yhteishengestä. Soitinvalikoima on kekseliäs ja yllätyksellinen. Lipunmyynti p. 09 310 12000 ja lippu.fi Ala-Malmin tori 1 | Malmitalo R UNOILIJA Aleksandr Puškin (1799–1837) oli poliittisesti kantaaottavien kirjoitustensa takia karkotettu Etelä-Venäjälle Pskovin kaupungin lähelle. Siellä hän sai vuonna 1827 valmiiksi muutaman vuoden ajan kirjoittamansa runomuotoisen tarinan, Jevgeni Oneginin. Hän vuodatti teokseensa huomioita venäläisestä maalaiselämästä ja irvaili seurapiireille. Runot kertovat nuoresta rikkaasta tyhjäntoimittajasta, joka asui juuri niillä kulmilla, minne Puškin oli karkotettu. Kaunis ja karismaattinen Onegin kulkee onnensa ohi ja tajuaa vilpittömän rakkauden voiman vasta kun on liian myöhäistä. Hän torjuu naapurin Tatjanan, koska ei nautiskelevana maailmanmiehenä halua sitoutua maalaistyttöön – ei, vaikka tämä on kulmakunnan suloisin olento. Turhautumisensa vallassa hän viettelee Tatjanan siskon Olgan, jolla on jo sulhanen: Oneginin paras ystävä Lenski. Seuraa kaksintaistelu. Seurapiiritanssiaisista alkanut tapahtumaketju päättyy vuosien kuluttua. Jonkun elämä on loppunut ennen aikojaan, ja toiset ovat tuomittuja kalvavaan kaipaukseen. Puškinin taiteilijaelämä oli yhtä hurjaa kuin fiktio. Hänen vaimonsa oli tunnettu kaunotar, hovikelpoinen Natalia Gontšarova. He saivat neljä lasta. Jevgeni Oneginin tavoin itsekäs Puškin kuitenkin epäili onneaan. Kun ranskalainen aristokraatti Georges d'Anthès alkoi vokotella Nataliaa, oman vaimonsa siskoa, Puškin haastoi tämän kaksintaisteluun. Vatsaan osunut laukaus tappoi Venäjän suurimman runoilijan. JEVGENI ONEGIN oli säveltäjä Pjotr Tšaikovskin (1840–1893) mieleen, koska tarinassa ei hänen mielestään tapahtunut paljon mitään. Hän ei pitänyt sitä edes oopperana vaan pieninä lyyrisinä sävellysten jonona. Miten mahtipontista säveltäjän elämä olikaan, jos tanssiaiset, naamiohuvit, kaksintaistelut ja rakkaudesta pyörtyvät naiset kuuluivat tylsään arkeen. Kansallisoopperassa jännitetään hyvin klassisen tulkinnan mukana. Alku on naisten, sopraanojen ja alton, taidokasta mittelöä, mutta koko teoksen huikeimmat väliaplodit bravo-huutoineen saa Lenski (tenori Tuomas Katajala) kuuluisassa aariassaan, jossa aamun sarastaessa, kaksintaistelun kohta alkaessa, hän kertoo rakastavansa Olgaa eikä pidä tätä petturina. ”MIKSI NE EIVÄT viritä jo kotona?” harvoin oopperassa käyvä katsoja pohti näytöksen alussa. ”Tässä menee aikaa, ja eikö tämä ole epäkohteliasta yleisöä kohtaan?” Mahtava idea, säästyisi tämäkin puoliminuuttinen. Mutta niin kuin lätkä pelaajat pukevat aina saman jalan sukan ensin, viritysrituaalia ei saa rikkoa. Taian ohittava orkesteri soittaa väärin, solistit laulavat mitä sattuu ja putoilevat orkesterimonttuun. Ei sentään. Jotkut puiset soittimet ovat kuin inhimillisiä oikuttelijoita. Ne hengittävät, löystyvät ja venyvät. Ne eivät pysyisi vireessä esitykseen. Selkeästi soiva oboe antaa äänen, jotta mahdollisimman lähellä esityshetkeä koko orkesteri saa A-sävelen samalle korkeudelle, yleensä tismalleen 442 herziin. Soundi ei saa olla epä vireinen eli riitasointuinen. Yleisölle virityshetki on aina maaginen. Se lähettää viestin: nyt alkaa matka taiteen taikamaailmaan. Pjotr Tšaikovski, Marco Arturo Marelli: Jevgeni Onegin Suomen kansallisoopperassa 5.5. asti
52 • 3 / 2017 KULTTUURI M UUKALAINEN istuu kapakan perällä papereihinsa syventyneenä. Baaritiskiin nojailevat miehet ovat huomanneet uuden tulokkaan. Tarjoilija suo muukalaiselle kauniin hymyn. Sehän ei ole viskiä juovien kantakorstojen mieleen. Takan loimu paljastaa vieraan miehen silmien palon. Hän on kaukaa muualta, toista kansaa. Seleesi. Revolverit kaivetaan esiin. Muukalainen on käsittämättömän nopea, eikä hyökkääjistä ole hänelle vastusta, mutta seleesi haluaa lopettaa kahakan ilman ruumiita. Pian hän on valjastanut ratsunsa ja kadonnut yöhön. Näin vetävästi alkaa Erika Vikin esikoisromaani Hän sanoi nimekseen Aleia. Alkukohtaus muotoutui vasta kirjan valmistumisen loppuvaiheissa. Alkuperäisissä versioissa ei ollut revolvereita. Eikä junia. Vik oli kirjoittanut kokonaisen trilogian eli kaksi seuraavaakin osaa, kunnes tarina vaati kirjailijalta muutosta: päähenkilöiden oli matkustettava junalla. Vik aloitti alusta. KIRJOITUSPROSESSI on ollut pitkä. ”Syksyllä tulee kymmenen vuotta. Hahmot keksin jo 14-vuotiaana, eli 20 vuotta minä olen tuntenut heidät.” Netissä julkaisemassaan Tarina tari nan synnystä -esseessä Vik kertoo, miten tarinaa pulppusi: ”Ajattelin kaiken olevan kerrottu 120 liuskassa tekstiä. Noin 900 sivua myöhemmin huomasin olleeni väärässä.” Palavasilmäisiä muukalaisia junassa TEKSTI IIDA SIMES KUVA ELINA HIIRONNIEMI Erika Vikin fantasian auringot valaisevat nykyaikaa. Teos on tyylilajiltaan nuorille aikuisille suunnattua ”spekulatiivista fiktiota”. Junien ja revolvereiden myötä juoneen alkoi tulla elementtejä nykyään muodikkaasta lajityypistä, steampunkista. Kirjallisuudessa ”höyrypunkilla” tarkoitetaan lähinnä viktoriaanisesta teollistumisen ajan alkumetreillä olevasta Britanniasta muistuttavaa, hiilen poltosta voimansa saavien koneiden ja mekaanisten värkkien ihannointia. Tyyliin kuuluu käyttää kaukoputkia, kompasseja ja värkkejä, joiden toimintaperiaatteina on kelloista tuttuja rataksia. Steampunkin klassikkokirjailijoihin kuuluvat Jules Verne ja H. G. Wells, ja sen tunnetuimpia nykyedustajia on Philip Pullman. Vik pitää menneisyyden estetiikasta, kuten viktoriaanisista pukeutumistyyleistä, ja kirjassa seikkaillaan höyryjunilla ja -laivoilla, mutta Vik ei tunnustaudu steampunk-kirjailijaksi sanan ahtaimmassa mielessä. ”Mun kirjassa ei juurikaan ole sitä konehehkutusta. Lainaan sekä steampunkista että villin lännen tarinoista vain itselleni mieluisimpia asioita.” HISTORIALLISISTA vaikuttimista huolimatta Hän sanoi nimekseen Aleia on vahvasti kiinni nykyajassa. Lajityypillä voi kertoa ajankohtaisista ja vaikeistakin asioista, kuten muukalaisvihasta ja rasismista, joka on Vikin hahmojen kielellä ”lajismia”. Kirjassa käsitellään myös esimerkiksi syyllisyyden tunnetta ja yksinäisyyttä. Juonesta löytyy myös nuorten seksuaalista heräämistä, romanttisia jännitteitä ja transsukupuolisuutta. ”Kuka tahansa, joka ymmärtää inhimillisyyttä, pystyy lukemaan spekulatiivista fiktiota. Fantasialla on todellisuutta pehmentävä filtteri”, pohtii Vik. ”Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle.” Henkilöhahmot eivät ole yksiselitteisen hyviä tai pahoja, vaan tie koitosten keskellä on mutkainen. ”Teinityttöoletettu”, kuten Vik Aleiapäähenkilön määrittelee, on lumottu ja salaperäinen mutta ei mikään pikkuhissukka. Hän osaa manipuloida ympärillään olevia ihmisiä ja tietää hyvin, milloin kannattaa vain seurata paremmin suunnistavia. ALEIAA PIINAAVA lumous on mysteeri, josta tiedämme tarinan alkuhetkillä vain, että kyseessä on jotakin vaarallista ja pelottavaa. ”Hän ei ole sinisilmäinen”, kertoo Vik, ”hänet vaan on hyvin vaikeaa tappaa. Toisessa osassa hän alkaa muuttua.” Aleiaan ihastuu villi poika Mateo, joka Vikin saaman lukijapalautteen mukaan on ”kaikkein eniten väärinymmärretty hahmo”. Nuorella kapinallisella on rikollinen tausta, mutta hän tuntuu pitävän itseään paljon kovempana jätkänä kuin sisimmässään onkaan. Vik armahtaa rosvopoikaa. ”Ongelmanuori on huono sana, koska nuori ei ole ongelma, vaan olosuhteet.” Joukon johtohahmo, seleesimuukalainen Corildon kohtaa häneen ihastuvia naisia, mutta ei osoittaudu kiiltokuvamaiseksi romanttiseksi sankariksi. Hänkin kantaa salaisuutta, josta kuoriutuu taustoja tarinan edetessä. Kaksosaurinkojen seuraava osa ilmestyy syksyllä 2017, ja koko trilogia on julkaistu vuonna 2018. Vik olisi halunnut kirjat nopeammin markkinoille, mutta kustantaja päätyi tähän aikatauluun. Ehkä toista vuosikymmentä tarinansa kanssa viettänyt Vik malttaa odottaa. Sivuillaan hän kannustaa uusia kirjoittajia: ”Kirjoita kirjoittamisen palosta ja tarinoiden janosta, älä vain siksi, että haluaisit olla Kirjailija. Sillä saattaa olla, että se kaikista upein tapahtuu jo kauan ennen kuin saat lopulta kustannussopimuksen. Niin kävi minulle, kun löysin tämän maailmani. Kerran sen kahden auringon valossa paistateltuani en halua unohtaa sitä enää koskaan.” Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus 2017)Lisää kirjan maailmasta: seleesia.com
KIRJALLISUUS KIRJAT RUNOILIJA Palstalla kohdataan tavalla ja toisella ajankohtainen runoilija. H aa sta tte lu: M ar ko La ihi ne n, kir jai lija /to im itt aja Ku va : M ar ko La itin en Seitsemäs runokirjasi, Planeetta (Otava 2016) palkittiin Nihil Interit -runouspalkinnolla. Miksi maa veti sinua puoleensa? Tuli tarve palauttaa jalat maan pinnalle. Planeetan mittakaava tuntui unohtuneelta, se oli jäänyt ajattelussani vähemmälle. Kirjan kirjoittamisen aikaan tein kaksi matkaa Uuteen-Seelantiin, ja toinen jatkui maapallon ympäri. Mikä merkitys kirjailijalle ja ihmiselle on välillä olla muualla, poissa kotiolosuhteista? Se on tietenkin todettava, että on etuoikeus saada matkustaa. Kirjailija voi hyödyntää siirtymisiä tai kirjoittaa suoremmin paikasta. Toinen paikka voi tuoda yllättäviä kombinaatioita esille. Mutta minulle oli ensimmäinen kerta, kun maantieteellinen paikka oli aihe. Moni kokee ahdistuneena, että elämme katastrofien aikoja. Kirjassasi puhaltelee positiivinen ja valoisa tuuli. Kuinka tietoinen valinta se on? Olen tuosta positiivisuudesta vähän eri mieltä, vaikka on toki kirjassa lohdullisuutta. Kyllä me elämme kriisien aikaa, koska ensimmäistä kertaa uhat ovat globaaleja. Toki myös hyviä käänteitä voi tapahtua, ja odottamaton tulevaisuus voi tarjota mitä vain. Millaisena näet planeettamme vuonna 2056? Sellaisia olen joskus fantasioinut, että jospa voisi edes lyhyesti kurkistaa tulevaisuuteen, niin näkisi, onko käynyt hyvin vai huonosti. En osaa sanoa. 20 vuotta näyttää usein olevan sellainen tutkijoiden aikaraja, jonka päähän pyritään katsomaan. Mitä uutta Planeetan kirjoittaminen sinulle antoi? Sen jälkeen on ollut vaikea aloittaa seuraavaa teosta. Jotenkin tuntu on sellainen, että edelliset kokoelmat olivat lähestyneet sitä, mikä nyt tuli valmiiksi. Olin edennyt kirjoittajana niin, että kykenin kirjoittamaan teoksen, jolla oli sanoma. Miten tärkeää on rytmi runoissasi? Mikä on Planeetan pulssi? Kokonaisrytmi on hyvin tärkeä. Teos on rakennettu etenemään alusta loppuun, tekstit johtumaan toisiinsa. Asettelulla viestitään pysähdyksistä. Siinä on lauseen rytmi ja kokoelman rytmin taso. Enemmän musiikillinen kuin kuvallinen rytmi. Kyllä Planeetan pohjalla on lepopulssi, sellainen rauhallinen 54. Aiotko jatkossakin pysyä vain runouden parissa? Minulla on ollut kolme vuotta työn alla esseeteos, joka jossain määrin vaikutti Planeetankin sisältöön. Haluaisin saada senkin tehtyä valmiiksi. Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen? Mikä on suhteesi syntaksiin? Minulle eivät sanat yksinään riitä, se että ne kelluisivat ilman syntaksia eli ajatuksenjuoksua, sen seuraamista ja asioista toiseen siirtymistä. Syntaksilla yritän kuvata rinnakkaisuutta, limittäisyyttä – sitä, että jokin pysyy käynnissä. Muutamat valitut sanat Kauan sitten täällä loikkivat kuut ja auringot kenenkään häiritsemättä loputtomasti. Ne poimivat kukkulat ylös merestä ja ihastelivat niiden yllätystä. Koko maa oli riemuissaan vapaudestaan ja tyhjyydestään ja mitä sitten tapahtuikaan, tyhjyys haluaa täyttyä ja yksinkertainen laki toteutua niin monimutkaisesti kuin mahdollista. Pauliina Haasjoki Lähes ääretön, ääretön Mika Siironen MUSTAN LIPUN ALLA. ELIAS SIMOJOEN ELÄMÄ JA UTOPIA. Atena 2017, 328 s. Elias Simojoki (1899–1939) oli kiistelty äärikansallismielinen herättäjäsaarnaaja, Akateemisen Karjala-Seuran perustajajäsen, IKL:n kansanedustaja ja vuonna 1936 lakkautetun Sinimustatnuorisojärjestön puheenjohtaja. Mika Siironen käy läpi karismaattisen kansankiihottajan elämänkaarta körttiläisen pappisperheen pojasta sisällissodan valkoiseksi soturiksi, hurmahenkiseksi Aunuksen sotaretkeläiseksi, kiihkeäksi ylioppilaspoliitikoksi, suosituksi virkapapiksi sekä kansallismielisyyden ikoniksi. Teos kuvaa persoonana ristiriitaisen Simojoen uran ja maineen romahdusta hänen jäätyään kiinni Viron vallankaappauksen vehkeilystä. Kirja on kiinnostavimmillaan käsitellessään Simojoen uskonnollisuuden ja nationalismin välistä jännitettä, hänen erityisiä puhelahjojaan sekä suhdettaan valkoisesta ääriajattelusta irrottautuvaan Urho Kekkoseen. Simojoen kuolemastakaan ei dramatiikkaa puutu: monia ihmisryhmiä syvästi vihannut sotapappi kaatui talvisodan rintamalla hevosta auttaessaan. Teos taustoittaa myös sitä, miten suomalainen äärioikeistolaisuus oli ja on sen itse vaalimista mielikuvista huolimatta hyvin vastaavaa kuin fasismi muualla Euroopassa. TUOMAS RANTANEN Han Kang VEGETARISTI Gummerus 2017, 215 s. suom. Sari Karhulahti Yeong-hye on eteläkorealainen, epätasavertaisessa avioliitossa elävä vaimo ja tytär. Nähtyään eräänä yönä salaperäisen unen Yeong-hye päättää heittää kotoaan kaikki eläinperäiset tuotteet roskiin ja ryhtyy kasvissyöjäksi. Pian hänen kasvisruokavaliostaan tulee koko perheen asia. Vegetaristi on sokeeraava teos. Ilman ennakkovaroituksia lukija joutuu keskelle pakkoruokintaa ja väkivaltaa. Kolmiosainen teos kertoo päähahmon Yeong-hyen tarinan muiden kertomana: aviomiehen, siskon miehen ja perheystävän. Yeong-hyen puuttuva ääni teoksessa on jo itsessään muistutus naisen heikosta asemasta Etelä-Koreassa. Hänen ruokailuaan, seksuaalisuuttaan ja asemaansa perheessä pyritään kontrolloimaan kaikin keinoin. Yeonghyen kasvissyönti kuvastaakin tietynlaista tottelemattomuuden työkalua, joka paljastaa vallitsevat normit. Kirjailija Han Kang nostaa esille, miten lihan syönti määrittelee henkilön sosiaalista asemaa yhteiskunnassa. Päähahmon kohtaama seksualisointi, esineellistäminen ja väkivalta eivät ole seurausta hänen normeja rikkovasta kasvisruokavaliostaan, vaan enemminkin tulevat esiin sen avulla. Vaikka Han Kang onnistuu nostamaan esiin valtarakenteet, hän ei itse niitä nimeä. Sen sijaan hän jättää niiden tunnistamisen lukijan vastuulle. LINDA NYHOLM Koko Hubara RUSKEAT TYTÖT Like 2017, 260 s. Ensin on kokemukset, jotka jaamme. Olen se rillipäinen pullukka, joka ahmii kirjoja ja etsii samaistumispintoja. Koko Hubara puhuu suoraan minulle. Hymy on herkässä, mutta ilme on päättäväinen. Ketkä ovat Ruskeat Tytöt? Niin, kyllä isoilla alkukirjaimilla, koska sillä on väliä. Maistan sanaa ja, mietin kuvaako se minua. On uusi maailma ja uusi kieli. Koko Hubaran esseekokoelma jakautuu kahteen osaan. Unelmat saavat paljon tilaa rehottaa. Painajaiset käsitellään napakasti. Odotan eniten hip-hop-esseetä. Paljastuu, että meillä on vähän eri sankarit mutta sama nälkä nähdä itsemme ja samaistua afrikkalaisamerikkalaiseen tarinaan. Löytää heimo. Myös suuret kirjalliset esikuvat ovat mustia, kuten Toni Morrison. Koskettavinta on riipivän kaunis kirje Kaddish syntyneelle lapselle. Koko Hubara avaa kirjassaan hyvin yksityisiä ovia. Kuvaukset ovat kipeäntarkkoja, mutta ne on kirjoitettava näkyväksi. On välttämätöntä kertoa ylisukupolvisista sorron kokemuksista ja pieniin ruskeisiin tyttöihin kohdistuvista julmuuksista. On rohkeaa käsitellä omia risteäviä ja ristiriitaisia identiteettejä ja lojaalisuutta moniin kotimaihin. Sitten viesti teille, joille kirjaa ei ole kirjoitettu. Valkoisille intellektuelleille eli allyille. Tavatkaa tarkemmin kirjan loppuosaa. Olkaa tietoisia. WARDA AHMED Anne Leinonen METSÄN ÄITI Ateena 2017, 208 s. Naisprotagonistien vähäisyys genrekirjallisuudessa häiritsee monia. Usein scifissä ja fantasiassa miehet ovat aktiivisia toimijoita, joita naiset jeesaavat parhaan kykynsä mukaan. Onneksi tuohon asetelmaan on myös poikkeuksia ja kirjailijoita, jotka korjaavat vääristymiä. Anne Leinonen on esitellyt teoksissaan mainioita naishahmoja, ja hänen uusi Metsän äiti ei tuota pettymystä tällä saralla. Nykypäivään ja kaupungistumisen haavoittamalle maaseudulle sijoittuvassa tarinassa Riina palaa kotikylille ja kohtaa vieraan maailman. Suomalaisten ja suomensukuisten vanhasta kansanuskosta ja mytologiasta ammentava kirja lomittaa toisiinsa nykyaikaisen maailmankuvan ja animistisen henkimaailman – metsä ei ole enää entisensä. Vaikka Riinan oma paikka maailmassa vähitellen hahmottuukin, ei tarina tarjoa mukavan pörröistä ja onnellista loppua. Näivettyvän yhteisön traumat ja turhaumat aukeavat tarinassa yliluonnollisten selitysten kautta. Valppaan lukijan ei kuitenkaan ole loputtoman vaikea ymmärtää fantasiamaailman heijastavan meidän arkisempaa todellisuuttamme ja traumojamme. JARI TAMMINEN
54 • 3 / 2017 KULTTUURI T ÄHTIPOR TIN kolmas levy Superdep ressio valmistui tammikuussa. Jo elokuussa 2015 bändin Facebook-sivulla lueteltiin tulevan, tuolloin toiseksi pitkäsoitoksi aiotun levyn kappaleiden nimiä. ”Levy oli noin 70-prosenttisesti valmiina tosi pitkään. Siitä on puuttunut vain se ratkaiseva neljäsosa”, Ilari Larjosto, taiteilijanimeltään StilettiAna, arvioi. ”Aluksi piti tulla tuplalevy eli Eetteri messu/Superdepressio, mutta se jaettiin kahdeksi”, Vilunki 3000:na paremmin tunnettu Mikko Viljakainen jatkaa. Eetterimessu julkaistiin toisena pitkäsoittona huhtikuussa 2016, ja Super depressio tulee ulos nyt, reilu vuosi myöhemmin. SUPERDEPRESSIO ei kuulosta kuitenkaan erityisen depressiiviseltä ainakaan haastattelijan korviin, mutta aiempaan tuotantoon verrattuna musiikki on riisutumpaa. ”On se aika paljon minimalistisempaa”, Larjosto vahvistaa. ”Jopa siihen asti, että jossain vaiheessa mietittiin, pystyykö tätä julkaisemaan. Ei siksi, etteikö se meidän mielestä olisi hyvää musaa, vaan pystyykö ihmiset enää nykyaikana keskittymään sellaiseen, jossa ei ole mitään koukkua. Levyllä on aika monta biisiä, joissa on jotain perus-diudiuta ja jaarittelua”, laulaja-sanoittaja Sami Hynninen eli Albert Witchfinder selvittää. ”Ekalla levyllä oli nopeampi tempo kaikissa biiseissä. Se oli vähän sellainen singlekokoelma”, Viljakainen lisää. Bändille itselleen on selvää, että jokaisella levyllä on oma teemansa. Super depression sanoituksia Hynninen hahmottaa ihmiskohtaloiden kautta, siinä missä ”ensimmäisellä oli kaikenlaista scifiä, ja toinen oli henkilökohtaista rappiotilaa”. ”Tai ehkä niin, että toinen ja kolmas levy ovat yhdessä se ihmisen maaninen ja depressiivinen vaihe”, Viljakainen ehdottaa. TÄHTIPORTILL A ei ole erikseen ulkopuolista tuottajaa missään levyntekovaiheessa. ”Nykyään ei ole ketään sellaista, jota pyytäisi. Jos T. T. Oksala olisi elossa, niin voisin maksaa sille”, keskusteluun paikalle myöhässä saapunut Perttu Häkkinen miettii. ”En minäkään keksi ketään, joka tekisi paremmin kuin me itse”, Larjosto hymähtää. Itsenäistä tekemistä auttaa, että Larjostolla on Suomenlinnassa oma studio ja bändistä löytyy kolme osaavaa äänittäjää. Biiseihin musiikki syntyy aina ensin. ”Jonkin verran on tietoista tekemistä, joku viitekehys, mihin ollaan tekemässä ja minkä tyyppistä. Aika paljon biisejä syntyy kuitenkin sattuman ja kokeilun kautta”, Larjosto kertoo. ”Ekan levyn monet biisit oli olemassa eri sessioista. Siinä alkoi vain käydä niin, että nämä on Tähtiportin biisejä ja nämä ei. Tokaan ja kolmanteen on tehty nimenomaan Tähtiportti-matskua”, Viljakainen jatkaa. ”Se soundi on sellainen, että kun sen kuulee, niin sen tietää”, Larjosto sanoo. ”Lyriikat teen aina musaan. Joskus niitä on valmiina muistikirjassa, ja kun kuulen biisin, huomaan, että tämähän on tämä. Esimerkiksi Eetterimessulla oleva ’Ihmeiden aika ei ole ohi’ oli sellainen. Se taidettiin äänit tääkin yhdellä otolla”, Hynninen täydentää. TÄHTIPORTTIA kutsutaan edelleen markkinointimateriaalissa superbändiksi, koska sen jäsenillä on Tähtiportin olemassaolon rinnalla muutakin musiikillista uraa. Kolmannen levyn kohdalla määritelmä sen perinteisessä merkityksessä alkaa tuntua hieman turhalta. ”Käsitys siitä, että ’superbändi’ tekee vain yhden levyn, on lähtöisin jostain 80-luvulta, kun jotkut random-kokoonpanot tekivät yhden tai kaksi levyä, joista toinen oli jo niin vaivaannuttava, että se jäi siihen”, Viljakainen huomauttaa. ”Kyllä ajatus on, että tehdään niin pitkään, kun joku meitä vaan julkaisee”, Larjosto sanoo. KESKUSTELU superbändin käsitteestä saa haastattelutilanteessa lopulta aikaan hyvin kiivaan väittelyn siitä, miten usein Tähtiportin pitäisi julkaista levyjä. Häkkinen puhuu voimakkaasti sen puolesta, että nykyinen tahti, uusi levy aina keväisin, on hyvä, Hynninen taas ei ole ehdotuksesta yhtään innoissaan. Lehteen voi sentään jo kirjoittaa, että neljäs levy on tekeillä. Työnimellä Abiristeily kulkeva kokonaisuus haaveillaan tehtäväksi tuplavinyylinä. Tekstejä ja riffejäkin on valmiina, mutta tekoprosessin metodi pidetään toistaiseksi salassa. ”Ehkä voi sanoa niin, että Tähtiportti jättää Abiristeilyllä lapsuuden ja siirtyy aikuisuuden maailmaan. Siitä se nimikin tulee”, Häkkinen paljastaa. ”Haaveena tietysti on, että sitten kun se ilmestyy, me päästäisiin jollekin abiristeilylle esiintymään”, Hynninen heittää. ”Abiristeilyllähän jokainen urpo luulee, että nyt jotain tapahtuu. Mutta mitään ei tapahdu.” Tähtiportti: Superdepressio (Svart Records) Julkaisupäivä 21.4. Superbändin kolmas tuleminen Tähtiportti haaveilee tulevaisuudessa esiintymisestä abiristeilyllä. TEKSTI JOHANNA SIIK KUVA ELINA HIIRONNIEMI
KAIRA Kaira Svart Records 2017 Onnistuneisiin sunnuntaiaamuihin kuuluu ehdottomasti lehden lukeminen aamiaisella ja smooth jazz taustalla (ja muksujen huijaaminen kauas keittiöstä). Vaikka itse usein suosinkin hieman kilarimpaa fuusiota, niin sunnuntaina sellaista ei jaksa töötätä. Viimeisen parin kuukauden ajan aamusessioiden toistuvin vieras on ollut Kaira. Kotimaisen Kairan muodostavat hyväksi koetut jazzmuusikot. Koskettimissa on Markus Niittynen, saksofonia soittaa Joonatan Rautio, bassosta ja rummuista vastaavat Sampo Tiitanen ja Jussi Lehtonen sekä laulusta Nina Mya. Lisäksi mukana on kiinnostavana lisänä Eternal Erection -funkhassuttelusta tuttu Sam Huber. Tässä kohdassa on pakko tunnustaa, että Eternal Erection ei ole ikinä puhutellut minua musiikillisesti, vaikka tyypeillä on ilmeisesti ihan hyvä meno. Kairan levylle (mahdollisesti) Huberin mukanaan tuomat funk-mausteet tuovat juuri sopivan annoksen rullaavuutta. Kokonaisuus nousee kiinnostavammaksi kuin mitä kuulimme esimerkiksi Nina Myan viime vuonna julkaistulla Closure-levyllä. Kaira ei riko raja-aitoja eikä pyri keksimään jazzia uusiksi – se soittaa perinteitä kunnioittavaa musiikkiaan kuulostamatta vanhentuneelta. Pakko arvostaa. JARI TAMMINEN DEPECHE MODE Spirit (Deluxe) Verve Records 2017 Käsi ylös, te jotka tajusitte jo 1980-luvulla, että Depeche Mode tekee vallankumouksellista musiikkia? Ei voi nousta käsiä. Rockpoliisit ovat aina uskoneet vallankumouksen piilottelevan progessa ja tietenkin punkissa. Deppareiden new wave eli uusi aalto tarkoitti konemusiikkia, joka katkoi siteensä kaikkeen vanhaan – tosin brittien uusi aalto oli tyylin alkuaikoina lähellä punkkia. 80-luvun lopussa syntikkapopista tuli klubeilla kukoistavien öiden pintaliitäjien kokaiinihuuruista taustamusiikkia. Depechen Moden Spirit lietsoo barrikadeille. Avausraidalla lauletaan komeasti ja fiilistellen, miten kulttuurimme ja järkemme on taantunut. Historiasta ei ole opittu mitään, luolamiehen tasolla ollaan. Vaikka telkkarista nähdään, miten ihmisiä kuolee suorassa lähetyksessä, sisällämme ei ole mitään. Toisessa biisissä ihmetellään, ”missä on vallankumous?”. Kannattaisi aktivoitua, sillä ”sinua on sorrettu, sinulle on valehdeltu” ja syyllisiä ovat ”uskontosi, hallituksesi ja kotimaasi”. Maailman toiseksi eniten pieleen ymmärretyksi muka-rakkauslauluksi noussee ”Poison Heart”. Rakastuneet parit tanssivat sitä varmaan jopa häissä, samoin kuin pieleen menemisen kärkibiisiä, joka on maanisesta stalkkaamisesta kertova Policen ”Every Breath You Take”. IIDA SIMES MUSIIKKI LEVYT RIXE Baptême Du Feu La Vida Es Un Mus 2017 Ranskan pääkaupunkiin liitetään vanhastaan hienostuneisuus ja tyyli. Jälkimmäistä pariisilaistrio Rixestä kyllä löytyy, hienostuneisuutta ei tippaakaan. Bändin musiikki ei kerrokaan vanhasta Pariisista. Sen aggressiivinen ote muistuttaa enemmän kaupungin nykyjännitteistä. Bändin kolmas seiskatuumainen, Baptême Du Feu, on neljän biisin mittainen katujyräsessio. Oi!-punkkia edustava musiikki ei pyytele anteeksi, ei myöskään sitä, että biisit ovat toisinaan raa’an soundin ja toteutuksen alla silkkaa poppia – vaikkakin Martenseilla lommoille potkittua poppia. Tämä pätee uudella ep:llä ainakin biisiin ”Paris-Est”. Se ei aivan yllä samaan svengiin kuin ensimmäisen ep:n ”Infatigables” mutta pitin sijaan se voisi yhtä hyvin sytyttää tanssikemut. Rixe kävi hiljattain Helsingin Lepakkomiehessä ja todisti, että bändin musiikki on parhautta myös live-tilanteessa. Aiempaa kokemusta soittajilla on muun muassa bändeistä HardXTimes ja Maraboots. Kahden laulajan vokaalisuoritukset ovat rujoudessaan vetäviä. Ranska tuntuu olevan oi!:n äidinkieli, mutta bändi kommunikoi viestinsä täydellisesti silloinkin, kun kuulijalla ei ole kyseisen kielen taitoa. Yhteinen kieli kun on ennen kaikkea oi!-punk. Oi! Oi! Oih! KAISU TERVONEN JASKA LUKKARINEN TRIO Origami We Jazz 2017 Vuosituhannen alun Helsingissä jazz ehkä kuoli, tai se ryömi koloonsa piiloon. Jazzin tuhosi se valtava pettymys, kun lyhytnäköistä bisnestä tekevien baarikeisareiden sallittiin muuttaa kaupungin biletyspaikat toinen toisiaan kopioviksi, hotellien ravintoloita muistuttaviksi kauppajättien etukorttibaareiksi. Ennen Stadissa oli ollut jameja, pieniä keikkoja ja hämyisiä kellaripaikkoja. Maailmaa nähneet ja musiikillisesti sivistyneet diggarit alkoivat pikkuhiljaa rakentaa näitä uudelleen. Jazz heräsi jälleen. Alkoi syntyä uusia festareita ja keikkapaikkoja. 2010-luvulla fenikslintusten tavoin he, jotka selvisivät yli ankeiden aikojen, nousivat tuhkasta vahvoina ja elinvoimaisina. Jaska Lukkarinen Trio ja tämän Origami-levyn tuottaja We Jazz -organisaatio kuuluvat uusiin voittajiin. Rumpali Jaska Lukkarinen, tenorifonisti Jussi Kannaste ja basisti Antti Lötjönen soittavat hyvin perinteisen oloista jazzia, vaikka sävellykset ovatkin täyttä nykyaikaa, Valtteri Pöyhösen käsialaa. Tosin missä sävellys loppuu ja tulkinta alkaa? Ei voi tietää. Erityiskehut äänittäjä Abdissa ”Mamba” Assefalle. Uskomatonta, että Origami on taltioitu keikalta Dubrovnik-baarissa. Perkussio mies taltioi erityisesti rummut lähes studiosoundien tarkkuudella. Kun kuulee aplodit soolon jälkeen, vain yksi asia harmittaa: miksi ihmeessä minä en ollut tuolla? IIDA SIMES
56 • 3 / 2017 KULTTUURI ELÄVÄ KUVA Ero kirkastaa elämän suunnan Mia Halmeen dokumenttielokuva Joka toinen pari osoittaa, että eron hetkellä totuuksia on yhtä monta kuin kokijoitakin. TEKSTI JOHANNA SIIK M UISTOISTA se lähti, kristallinkirkkaista. ”Se, miten eronnut ihminen kertoo eron hetkestä, on kuin hän katsoisi valokuvaa. Hän muistaa kaikki yksityiskohdat, värit ja mitä silloin oli päällä”, elokuvaohjaaja Mia Halme kertoo. ”Ilmiö liittyy sokkiin. Siinä elimistömme reagoi niin, että tunnetaso lamaantuu, jotta pystymme ylipäätään toimimaan. Kun tilanne on ohi, voi se palautua juuri noin, tarkkana muistona.” HALMEEN uusin dokumentti Joka toi nen pari on elokuva parisuhteen hajoamisesta. Siinä seurataan ja kuunnellaan kuutta ihmistä, kolmea entistä pariskuntaa, jotka kaikki kertovat oman versionsa tapahtuneesta. ”Yhtäkkiä kaikki ympärillä alkoivat eroamaan. Tuli sellainen ruuhkavuosien eropiikki, joka on myös tilastollisesti olemassa neljänkympin kieppeillä. Ystävissäni oli useita pareja, joista kuuntelin molempia osapuolia, ja oli kiinnostavaa, miten eri tavalla asiat voidaan kokea, muistaa ja nähdä. Eikä kummankaan suhteen tullut olo, että hän olisi ollut väärässä”, Halme pohtii. ”Monen kohdalla ero ei ole epätoivon vaan kirkastumisen hetki. Tietyllä lailla se kriittinen hetki kirkastaa katseen, ajatukset ja elämän suunnan.” DOKUMENTISSA esiintyvät ex-parit Kaisa ja Ville, Ykä ja Jonna sekä Sanna ja Mikko löytyivät lukuisten haastateltujen joukosta melko varhaisessa vaiheessa, ja se näkyy dokumentissakin: kameran edessä käydään läpi isoja eron jälkeisiä muutoksia. On uusia suhteita, lapsiakin. Eronneiden voice-over-haastattelut taas paljastavat, miten kukin on eron hetken kokenut, mikä siihen ovat johtanut ja miltä elämä sen jälkeen on tuntunut. Halme halusi, että dokumenttiin osallistuvilla pareilla on yhteisiä lapsia, koska silloin heillä olisi yhteistä elämää myös eron jälkeen. ”Minulla ei ole mitään sanomaa siitä, että ero olisi hyvä tai huono asia. Ainoa agendani on, että ihminen itse tietäisi, kumpaa se on. Että säännöstö ei tulisi ulkoapäin tai ero olisi jollain tapaa häpeä, myöskään lapsille. Toivon, että ihmiset näkevät omien tekojensa merkityksen, koska se on ainoa keino mennä eteenpäin.” Joka toinen pari sivuaa myös nuorta parisuhdetta ja sen jälkipuintia. Ja viimeisimpänä trendinä on nähtävissä noin 60-vuotiaiden eropiikki. MIA HALMEEN haastattelun yhteydessä on hyvä tilaisuus puhua myös elokuvapolitiikasta, sillä hän on sekä tekijä että opettaja. Samalla kun opiskelijoita täytyy rohkaista omaan näkemykseen, on ajateltava näiden tulevaa ammattikuvaa ja toimeentuloa. Nykyisessä rahoitusjärjestelmässä omanlaisen elokuvan tekeminen voi olla hyvin haastavaa. Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselta puuttuu tällä hetkellä dokumentaarisen elokuvan professuuri. Halme hoitaa tätä ei-olemassa-olevaa professuuria Executive in Residence -tittelillä. ”Opiskelijoilla on hirveä rohkeus sekä tyylillisesti että sisällöllisesti! Voi olla, etteivät ne ole lainkaan suuren yleisön elokuvia, mutta on tärkeää, että tekijän elämässä on sellainen vaihe, että tietää pystyvänsä tekemään oman tyylisiään elokuvia ja että niilläkin on oma yleisönsä. Kaiken ei tarvitse olla massojen elokuvaa”, Halme iloitsee. ”Onneksi vielä meidän koulutusjärjestelmässä voi tehdä näin. Se on jonkin sellaisen siemenen kylvämistä, joka kantaa jotain, mutta me ei vielä tiedetä, mitä. On todella ikävää, jos professuuri jää perustamatta uudelleen ja vedetään vessasta alas iso osa suomalaista dokumenttielokuvan osaamista. Aalto-yliopiston elokuva taiteen osasto on kuitenkin ainoa paikka, jossa opetetaan maisteri tasolla dokumenttielokuvan tekemistä. Siinä on aivan omat erityispiirteensä, toisenlaiset kuin fiktion ohjaamisessa, katsomisessa ja tekemisessä”, Halme sanoo. SUOMAL AISELL A DOKUMENTILL A kuitenkin menee toistaiseksi hyvin ja sitä arvostetaan kansainvälisesti. Joka toinen pari on siitä tuore esimerkki. Se sai maailmanensi-iltansa viime syksynä Saksassa DOK Leipzigissa ja kilpailee tänä keväänä Pohjois-Amerikan suurimman dokumenttielokuvafestivaalin, Torontossa järjestettävän Hot Docsin pääsarjassa. Lisäksi elokuva on mukana Puolassa kolmetoista kaupunkia käsittävällä Against Gravity -festivaalilla. Suomessa Halmeella on elokuvan yleisön suhteen yksi erityistoive: ”Maa on pullollaan niitä, jotka tekee erojen kanssa työtä: juridisesti, terapeuttisesti tai lastenvalvojina. Haluaisin tämän elokuvan juuri sinne työntekijäpuolelle nähtäväksi, koska siinä on se kotona tapahtuva yksityinen puoli, jota he eivät välttämättä näe.” Joka toinen pari Ensi-ilta 21.4.
3 / 2017 • 57 ELÄVÄ KUVA Supervallan supersankarit Helsinkiläinen Night Visions -festivaali tuo Suomeen venäläisen viihdepläjäyksen. TEKSTI KAISU TERVONEN SIIK G UARDIANSIN julisteessa poseeraa supersankariporukka, joka tuo väistämättä mieleen Guar dians of the Galaxyn avaruusseikkailijat. Mitä pidemmälle venäläinen supersankarielokuva etenee, sitä enemmän läntisiä leffaviitteitä tulee mieleen: Robo cop, XMen, Fantastic Four, Aven gers, Mad Max ja niin edelleen. Daniel Shapovalov, yksi Guardian sin tuottajista, vastaa sähköpostitse kysymykseen, mikä elokuvassa sitten on venäläistä. ”Elokuva on täynnä viitteitä venäläiseen kulttuuriin. Yksi supersankareista muuttuu Venäjän kansalliseläimeksi, karhuksi. Mukana on vitsejä ja viitteitä, jotka liittyvät olennaisesti venäläiseen elämäntapaan: mentaliteettiin, borssikeittoon ja niin edelleen.” Shapovalov lisää, että kansallinen elementti ei jää vain pintaraapaisuksi. ”Jokainen supersankareistamme on eri osasta Venäjää, ja jokainen noista osista tunnetaan omista kulttuuripiirteistään.” ELOKUVAN ALKUTEKSTIT vievät neuvostoaikaan. Valtion leivissä työskennellyt tiedemies on kehittänyt superihmisiä sotakoneiksi. Sitten siirrytään nykyaikaan, jossa tiedemies on omien kokeidensa seurauksena pullistunut brutaaliksi pahikseksi. Armeijassa keksitään, että samaisen superpahiksen kehittämät mutantit voisivat taistella tätä vastaan. Armenialaisesta luostarista löytyy Ler, joka hallitsee kiviä. Kazakstanissa lymyää valonnopeudella liikkuva Khan pyöreine teräaseineen. Siperiassa temmeltää karhumies Arsus, ja moskovalaisessa sirkuksessa tavataan näkymätön nainen Ksenia. Huumoriyrityksistä huolimatta Guardians on totisempi kuin jenkkiserkkunsa. Se on isolla rahalla ja tosissaan tehtyä viihdettä, joka onkin saanut näkyvyyttä ympäri maailmaa. Shapovalov uskoo, että Guardians näyttää koko maailmalle laadukkaan vaihtoehdon Hollywoodin supersankari kulttuurille. ”Elokuvaamme voi samaistua kaikkialla, sillä se näyttää, että jokainen Telluksen kolkka, jokainen kansakunta ja kulttuuri voi antaa katsojille modernin supersankarielokuvan ja hahmoja, jotka esittelevät heidän kykyjään parhaassa valossa.” Elokuva ei saanut kotimaassaan kriitikkojen eikä yleisön rakkautta, mutta Shapovalov kertoo, että tekeillä on jo jatko-osa. Tiimillä on muutenkin suuria suunnitelmia Guardiansin suhteen. ”Rahoittajat ja tuottajat eri puolilta maailmaa ovat kiinnostuneita tuomaan taloudelliset ja luovat voimavaransa jatko-osaan, jossa voisi olla mukana myös heidän oma kansallinen supersankarinsa.” HELSINKILÄISEN Night Visions -festivaalin ohjelmistossa Guardians on kuriositeetti – kuitenkin genre-elokuvafestarin omaperäiseen profiiliin sopiva kuriositeetti. Ne, jotka eivät pääse paikan päälle todistamaan jäyhää venäläisviihdettä, voivat lohduttautua tiedolla, että Amerikan Guardiansille on tulossa jatkoa. Guardians of the Galaxy Vol. 2 saa ensi-iltansa 26. huhtikuuta, heti Night Visionsin jälkeen. Night Visions 19.–23.4. www.nightvisions.info
58 • 3 / 2017 ELÄVÄ KUVA ELOKUVAT Asghar Farhadi THE SALESMAN Elokuvateattereissa nyt. Asghar Farhadin ohjaama ja käsikirjoittama iranilais-ranskalainen elokuva voitti vieraskielisen elokuvan Oscarin ja sai parikin palkintoa Cannesissa. Se kertoo Teheranissa asuvien Emadin ( Shahab Hosseini) ja Ranan ( Taraneh Alidoosti) parisuhteeseen kohdistuvista ulkoisista ja sisäisistä paineista. Elokuva alkaa kaaoksesta, kun kerrostalo on sortumassa perustusten pettämisen takia. Talossa asuvien Emadin ja Ranan on etsittävä uusi koti. Maallistunutta keskiluokkaa edustava näyttelijäpariskunta on mukana teatteriryhmässä, joka valmistelee esitystä Arthur Millerin Pulitzer-palkitusta Kauppamatkustajan kuolemasta (1949). Sen teemana on elämänarvojen romahtaminen. Pääparin omassa elämässä arvot kriisiytyvät, kun Rana joutuu uudessa asunnossa oudon tunkeutujan väkivallan uhriksi. Perusturvallisuuden järkkyminen murtaa myös keskinäisen luottamuksen, kun Emad reagoi tapaukseen – itselleenkin vaikeasti ymmärrettävällä tavalla – perinteisen perhekunnian puolustamisen ja kostonhimon sokaisemana. Älykkäästä käsikirjoituksesta ja taitavasta näyttelijätyöstä huolimatta elokuvaa kärsii hiukan perusasetelman turhankin uutterasta alleviivauksesta. TUOMAS RANTANEN KOONNUT TUOMAS RANTANEN 4.4. Yle Teema: Eläintarhan vangit (Kanada 2015) & 8.4. FOX: New World – Uusi maailma (USA/UK 2005) Roch Brunetten kirjoittama ja Guilhem Rondotin ohjaama, oikeudentuntoa syvältä kouraiseva dokumenttielokuva kertoo inuiittiperhestä, joka pyrki 1880-luvulla paremman elämän toivossa Eurooppaan, jossa heidät vangittiin ja laitettiin näytteille saksalaisiin eläintarhoihin. Mestariohjaaja Terrence Malick pyrkii tahollaan välittämään myyttejä realistisemman kuvan intiaaniprinsessa Pocahontasin tarinasta, mutta kompastelee hiukan yliestetisoivan naiskuvansa kanssa. 8.4. AVA: Puhdistus (Suomi 2012) & 17.4. Yle TV1: Pojat (Suomi 1962) Antti Jokisen hiukan kovakouraisesti ohjaama elokuva Sofi Oksasen kii(s)tellyn romaanin pohjalta käsittelee Viron väkivaltaista poliittista historiaa ja sen näihin päiviin kantavaa painolastia erityisesti neuvostovallan ja sen hännystelijöiden brutaaliutta korostaen. Mikko Niskasen Suomi-elokuvan klassikko taas perustuu Paavo Rintalan romaaniin, ja sen pääosassa tekee unohtumattoman läpimurtonsa nuori Vesa-Matti Loiri. Se on myös yksi harvoista suomalaisista elokuvista, jossa viitataan Suomen ja natsi-Saksan aseveljeyden purkautumiseen ja Lapin sotaan. 13.4. Yle TV1: Kalervo Palsa ja kuriton käsi (Suomi 2014) & 15.4. TV5: Boyhood (USA 2014) Pekka Lehdon surrealistinen elokuva omaa kivuliasta kasvutietään kulkeneesta kuvataitelija Kalervo Palsasta kuvattiin jo vuonna 2006, mutta se sai julkaisemiseen liittyvien vaikeuksien takia odottaa teatteriensi-iltaansa kahdeksan vuotta. Richard Linklaterin ohjaamaa elokuvaa puolestaan kuvattiin 12 vuotta, minkä aikana Ellar Coltranen esittämä pikkupoika varttuu aikuiseksi. 14.4. Yle TV1: Uusi ihminen (Ruotsi/ Suomi 2007) & 25.4. Yle Fem: Mies vailla menneisyyttä (Suomi 2002) Klaus Härön koskettavan tiedostava elokuva muistuttaa oikeusvaltioperiaatteiden kannalta synkästä aikakaudesta, jolloin Ruotsissa rodun jalostuksellisessa tarkoituksessa steriloitiin alempien sosiaaliluokkien nuoria naisia. Aki Kaurismäen elokuva muistinsa menettäneestä miehestä ja pelastusarmeijassa köyhille soppaa jakavasta Irmasta taas kertoo, kuinka köyhien keskinäisellä solidaarisuudella maailmasta saadaan parempi paikka. 15.4. FOX: Milk (USA 2008) & HBO Nordic: Show Me A Hero (USA 2015) Suomalaisten kunnallisvaalien seuraamisen rinnalle sopii hyvin Gus Van Santin ohjaama tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa Sean Pennin esittämä Harvey Milk (1930–1978) kampanjoi kerta toisensa jälkeen päästäkseen San Franciscon kaupunginvaltuustoon ja lopulta sinne päästyään tulee arvokonservatiivisen kollegansa murhaamaksi. Amerikkalaisen kunnallispoltiikan syövereihin sukeltaa yhtä lailla paikallispoltiikkaa sivunneista Langallaja Treme-sarjoistaan tunnetun David Simonin minisarja, jossa hyvään pyrkivän pormestarin idealismi ja minuus jauhetaan politiikan myllyssä pienen pieniksi jyviksi. Gaby Dellal THREE GENERATIONS Ensi-ilta 14.4. Three Generationsin kolme sukupolvea asuvat New Yorkissa talossa, joka on yhtä sokkeloinen ja kerrostunut kuin heidän sisimpänsä. Kaikki kaipaavat muutosta ja uusia alkuja. Isovanhemmat ovat feministinen ja tiedostava lesbopariskunta, ja heistä Maggie-tyttären olisi aika irrottautua äideistä ja seistä tukevammin omilla jaloillaan. Talossa ainoata lastaan kasvattaneen Maggien salaisuudet alkavat kuoriutua esiin. Maggien lapsi taas oli aikoinaan Ramona-tyttö, mutta nyt tämä teini on valmiimpi kuin muut aloittamaan uuden elämän. Kohta aloittaessaan uuden koulun hänestä tulee testosteronihoidon myötä poika, Ray. Elle Fanningin, Susan Sarandonin ja Naomi Wattsin tähdittämä Three Generations on valmistunut vuotta ennen kuin samaan aikaan elokuvateattereissa pyörivä Vuosisadan naiset, jossa nähdään Elle Fanning ja Annette Bening. Molemmat ovat yksinhuoltajuudesta kertovia vahvojen naisten elokuvia, mutta Three Generationsissa on aidosti uusia ja teräviä oivalluksia, vaikka se sijoittuukin peruskonservatiiviseen nykyaikaan, kun Vuosisadan naiset on suorastaan yllättävän sovinnainen, vaikka sijoittuukin Kalifornian hippiaikaan. Three Generations on pieni helmi, joka kertoo, että vaikkei rakkauden tie ole helppo, rakkauteen on aina silti pyrittävä. IIDA SIMES Three Generations 14.4. Jérôme Salle JACQUES. ELÄMÄ MERELLÄ. Ensi-ilta 7.4. Pienenä en osannut uida kunnolla eikä sukeltaminen olisi tullut mieleenikään. Siitä huolimatta – tai juuri siksi – Jacques Cousteau (1910–1997) oli lapsuuteni suuri sankari. Ahmin hänen elämäkertansa alle 10-vuotiaana. Kun luin lehdestä hänen poikansa ja tärkeän työtoverinsa Philippen traagisesta lentokoneonnettomuudesta (1979), surin sitä kuin kyse olisi ollut tutusta perheestä. Jérôme Sallen tuoreen elämäkertaelokuvan tarina nojaa isän ja pojan väliseen suhteeseen, mikä on mielestäni onnistunut ratkaisu. Vaikka ajoittain elokuvaa vaivaa draamallinen kömpelyys – ei vähiten Jacquesin ja hänen puolisonsa Simonen ( Audrey Tautou) suhteen kuvauksen osalta – tarpeellista särmää asetelmiin tuo karismaattisen päähenkilön heikkouksien nostaminen esiin. Elokuvan onnistumisen kulmakivenä voi kuitenkin pitää kuvaaja Matias Boucard’n työtä. Ainakin meille, joille Merten salaisuuksien ikoniset merenalaiset kuvat ja Calypson miehistön asetelmalliset veljeilyt kameran pyöriessä ovat jääneet ikuisesti mieleen, elokuvan kuvat tutkimusretkiltä nostavat tuttuudessaan liikutuksen kyyneliä silmäkulmiin. Painavalla tavalla kiinnostava elokuva on television historiaa ja ekologista heräämistä luotaava ajankuva. TUOMAS RANTANEN Rupert Sanders GHOST IN THE SHELL Elokuvateattereissa nyt. Japanilaisen Masamune Shirow’n vuosina 1989–91 ilmestynyt Ghost in the Shell on yksi manga-sarjakuvan klassikoista. Teos kuvaa lähitulevaisuutta, jossa ihmisten kyberneettinen parantelu on arkipäivää. Tarinan keskiössä ovat kyberpunkin peruskysymykset: teknisen kehityksen tuomat mahdollisuudet ja uhat, suuryhtiöiden ja valtioiden välinen vallanjako sekä ihmisen asema näiden voimien puristuksessa. GitS-klassikon animaatiosovitus sai ensiiltansa vuonna 1995, ja nyt tarina on siirtynyt Hollywoodin kautta myös ihmisnäyttelijöiden esittämäksi. Yhdysvaltalaisvetoinen filmatisointi herätti etukäteen pelkoa ja kohuakin. Tarinan pelättiin vesittyvän, ja pääosaan kiinnitetyn Scarlett Johanssonin katsottiin edustavan valkopesua – monien mielestä olisi ollut asiallista antaa päärooli japanilaiselle tai japanilaistaustaiselle näyttelijälle. Monia lähdeteoksen kohtauksia sellaisenaan toisintava elokuva on tehty helposti aukeavaksi. Kerronta on alkuperäistä suoraviivaisempaa – hyvässä ja pahassa. Tämä uusi GitS on silmiähivelevän kaunis, mutta ei se oikeastaan tuo mitään lisäarvoa alkuperäiseen teokseen. Toisaalta, se tuo tarinan uuden yleisön nähtäväksi. JARI TAMMINEN Jacques 7.4. The Salesman Voiman TV-tärpit 11 5 4 2 13 Kauppatori 9 1 Suomen Joutsenen kotipesä 2 Suomen ainoa kaupunkilautta Föri 3 Uusi, tukeva Myllysilta 4 WAM Wäinö Aaltosen museo 5 Kihlat lukkoon Teatterisiltaan 6 Logomo 7 Legendaarinen 7 veljestä avaa uudistetun Turun Kaupunginteatterin syyskauden Täältä löytyvät Turun linna ja ikimuistoisten risteilyjen lähtöterminaalit! Turun tuomiokirkko – Suomen pisin tie alttarille! 6 8 Kauppahallissa herkutellaan 9 Pääkirjasto, kaupunkilaisten olohuone 10 Vähätorilla tapahtuu – paljon ja usein! 11 Vanha Suurtori – tervetuloa Keskiaikaisille markkinoille! 12 Festareita kaikissa ilmansuunnissa 13 Turun yliopiston kampus ulottuu Kupittaan tiedepuistoon Turussa tehdään tulevaisuuden teknologiaa jo tänään. Tule tänne töihin tai hae opiskelemaan Turun yliopistoon yhteishaussa 5.4. mennessä. Tervetuloa meille! turku.fi/muutaturkuun utu.fi/hae PS. Joko sinulla on suosikkipaikkasi Aurajoen rannalla? Aurajoki on Turun sydän. Molemmin puolin jokea on uskomaton määrä nähtävää ja koettavaa museoista ravintolalaivoihin. Tutustu Turkuun: visitturku.fi 3 Lentokentälle alle 8,5 km Kauppatorilta 1 8 12 Juna – raidetta pohjoiseen ja itään Lyhyitä työmatkoja – paljon työpaikkoja. Täällä työmatkat taittuvat hyvin fillarilla tai bussilla! 7 10 Turussa kukaan ei jää nälkäiseksi: täältä löydät sekä maankuulut nakkarit että gourmet-ravintolat!
11 5 4 2 13 Kauppatori 9 1 Suomen Joutsenen kotipesä 2 Suomen ainoa kaupunkilautta Föri 3 Uusi, tukeva Myllysilta 4 WAM Wäinö Aaltosen museo 5 Kihlat lukkoon Teatterisiltaan 6 Logomo 7 Legendaarinen 7 veljestä avaa uudistetun Turun Kaupunginteatterin syyskauden Täältä löytyvät Turun linna ja ikimuistoisten risteilyjen lähtöterminaalit! Turun tuomiokirkko – Suomen pisin tie alttarille! 6 8 Kauppahallissa herkutellaan 9 Pääkirjasto, kaupunkilaisten olohuone 10 Vähätorilla tapahtuu – paljon ja usein! 11 Vanha Suurtori – tervetuloa Keskiaikaisille markkinoille! 12 Festareita kaikissa ilmansuunnissa 13 Turun yliopiston kampus ulottuu Kupittaan tiedepuistoon Turussa tehdään tulevaisuuden teknologiaa jo tänään. Tule tänne töihin tai hae opiskelemaan Turun yliopistoon yhteishaussa 5.4. mennessä. Tervetuloa meille! turku.fi/muutaturkuun utu.fi/hae PS. Joko sinulla on suosikkipaikkasi Aurajoen rannalla? Aurajoki on Turun sydän. Molemmin puolin jokea on uskomaton määrä nähtävää ja koettavaa museoista ravintolalaivoihin. Tutustu Turkuun: visitturku.fi 3 Lentokentälle alle 8,5 km Kauppatorilta 1 8 12 Juna – raidetta pohjoiseen ja itään Lyhyitä työmatkoja – paljon työpaikkoja. Täällä työmatkat taittuvat hyvin fillarilla tai bussilla! 7 10 Turussa kukaan ei jää nälkäiseksi: täältä löydät sekä maankuulut nakkarit että gourmet-ravintolat!
ILMAN ”TURHAA” SÄÄNTELYÄ ONKO REILUA? @pamliitto #onkoreilua MUISTA ÄÄNESTÄÄ KUNTAVAALEISSA!