VOITTAJA GRAND PRIX CANNES FILM FESTIVAL ELOKUVATEATTEREISSA 4.3.2016 LAOKOON FILMGROUP PRESENTS WITH THE SUPPORT OF THE HUNGARIAN NATIONAL FILM FUND AND THE CLAIMS CONFERENCE A FILM BY LÁSZLÓ NEMES “SON OF SAUL“ (SAUL FIA) WITH GÉZA RÖHRIG LEVENTE MOLNÁR URS RECHN TODD CHARMONT SÁNDOR ZSÓTÉR AMITAI KEDAR UWE LAUER CHRISTIAN HARTING JERZY WALCZAK MARCIN CZARNIK LEVENTE ORBÁN ATTILA FRITZ SCREENPLAY BY CLARA ROYER & LÁSZLÓ NEMES FILM EDITOR MATTHIEU TAPONIER SOUND DESIGNER TAMÁS ZÁNYI MUSIC LÁSZLÓ MELIS PRODUCTION DESIGNER LÁSZLÓ RAJK CINEMATOGRAPHER MÁTYÁS ERDÉLY PRODUCERS GÁBOR SIPOS & GÁBOR RAJNA INTERNATIONAL SALES FILMS DISTRIBUTION Väkevää sanomaa tiedon janoon! rosebud.fi Rosebudin tietokirjakaupat Kolmen sepän kirjakauppa ja Kaisatalon Gaudeamus Kirja & Kahvi toivottavat tervetulleiksi! Palton Valtio otava John Dewey FiloSoFiaN UUDiStaMiNEN vastapaino Haggrén, Halinen, … MUiNaiSUUtEMME jäljEt gaudeamus 35 € Joris Luyendijk RahaN RUhtiNaat atena 29,50 € Eric Hobsbawm ääRiMMäiSyykSiEN aika vastapaino Hannah Arendt totalitaRiSMiN SyNty vastapaino 19,50 € 19,50 € Michel Foucault taRkkailla ja RaNgaiSta otava Jaakko Hämeen-Anttila iSlaMiN MiEkka otava Silvennoinen, Tikka, … SUoMalaiSEt FaSiStit wsoy 29 € SiMoN WiESENthal -collEctioN future film 7,50 € Gerd Gigerenzer RiSkitiEtoiSUUS terra cognita 40 € Caleb Scharf kopERNikUSkoMplEkSi ursa 29,90 € 19,50 € 7,50 € 7,50 € 19,50 € Kaikki Fennada-klassikot meiltä! w w w .r o se b u d .f i
25 RAUHAN PUOLESTA 1/2016 24 RAUHAN PUOLESTA 1/2016 MAAILMANLAAJUISET PROTESTIT OVAT VASTA ALKAMASSA PULUJEN KIRJAJAMBOREE! Tilaa nämä ja muut pätevät Pystykorva-kirjat www. rauhanpuolustajat.org, pulut@kaapeli.fi tai 050 358 1441. Hintoihin lisätään postimaksu. Tarjous voimassa 30.4.2016 asti. JOUKO JOKISALO & RAISA SIMOLA KULTTUURISIA KOHTAAMISIA Tekstejä ja sarjakuvia rasismista, rasisminvastaisuudesta, monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Sarjakuvat mm. Tiitu Takalo, Lissu Lehtimaja, Ville Pirinen & Johanna Rojola. RITVA PARVIAINEN HANKI OMA ELÄMÄ – NELJÄNNESVUOSISATA MOSAMBIKISSA Ritva Parviainen on pisimpään Mosambikissa asunut suomalainen. Hänelle kertyi omakohtaista kokemusta myös brutaalista sodasta, jota Mosambikissa käytiin 16 vuotta. Hän kertoo sodasta ja rauhasta, omasta arjestaan ja rankoistakin kokemuksistaan käytännönläheisesti ja omintakeisen hauskasti. ROBIN HAHNEL KILPAILUSTA YHTEISTYÖHÖN – KOHTI OIKEUDENMUKAISTA TALOUSJÄRJESTELMÄÄ Kilpailusta yhteistyöhön on kriittisen kansantaloustieteen klassikko, joka on erittäin ajankohtainen nykyistä talouskriisiä ajatellen. Kirja haastaa pohtimaan nykytalouden polttavia kysymyksiä: Miksi hyvinvointivaltion kehitys pysähtyi? Minkälaisilla lyhyen ja pitkän aikavälin uudistuksilla taloudesta voitaisiin tehdä oikeudenmukaisempi ja demokraattisempi? JARMO PYKÄLÄ SUOMALAINEN ASEKAUPPA Perusteos, joka kertoo aiheesta niin politiikan, talouden ja maanpuolustuksen kuin asevalvonnankin näkökulmista. KERSTIN JOKISALO-NEUMANN (TOIM.) SERBIA TÄHTÄIMESSÄ TURVATTU TULEVAISUUS Kirjassa pohditaan, millainen on Miloševi?in jälkeisen Serbian historiallinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen kehitys. Eri kirjoittajien artikkeleissa paljastuu, millainen on EU-neuvotteluja käyvä Serbia. ROBIN HAHNEL OSALLISUUSTALOUDEN AAKKOSET Toimivamman talouden perusteet selkokielellä. Osallisuustalous avaa uusia näkymiä työhön ja siihen, miten yritykset ja kuluttajat saisivat vapaasti päättää omasta taloudestaan. ANU HARJU (TOIM.) PALASINA MAAILMALLA – TURVAPAIKANHAKIJOIDEN KIRJOITUKSIA Kirjassa Suomeen päätyneet turvapaikanhakijat ja pakolaiset itse kertovat kokemuksistaan ja elämästään. Kirja on kooste Pakolaisneuvonnan kirjoituskilpailun teksteistä. RYAN ALEXANDER-TANNER & WILLIAM AYERS OPPIMISEN IHANUUDESTA Teos on helposti lähestyttävä, mutta tiukkaa asiaa sisältävä sarjakuva opettajuuden eri puolista pulpetin molemmille puolille. Esiin nostetaan avoimesti yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymykset, kuten köyhyyden tai päättäjien välinpitämättömyyden luomat ongelmat. TARJA TUOVINEN HIKEÄ, KYYNELEITÄ JA SIDEHARSOA Henkilökohtainen tilitys sairaanhoitajan kokemuksista maailman kriisipesäkkeissä. 3 € 4 € MEITÄ ON MONEKSI TALOUS & YHTEISKUNTA 4 € 4 € 2 € 5 € 5 € 10€ 10€
pulut 27 RAUHAN PUOLESTA 1/2016 26 RAUHAN PUOLESTA 1/2016 ALLAN ASPLUND KOKEMUKSIA SUOMALAISILTA KESKITYSLEIREILTÄ Asplund oli suomenruotsalainen toimittaja, jonka sodanaikaiset kokemukset antavat meille aavistuksen siitä raakuudesta ja epäinhimillisyydestä, joka kuuluu sotaan ja selittänee osaltaan kansan keskuudessa vallinneita tunteita sodan loputtua. JEAN-PIERRE TUQUOI KOKEMUKSIA RANSKA JA MAROKKO – IKUINEN AVIOLIITTO Teos paljastaa Ranskan ja Marokon piilotetun rikoskumppanuuden, jossa valtion edun nimissä tehdään vastapalveluksia ja rikastutaan. Painoarvoa erityissuhteille antavat kasvavat ja syventyvät taloudelliset intressit, lakipykälät ja yhteinen taistelu terrorismia vastaan. PIERRE SCHORI TIE ULOS AFGANISTANISTA Ruotsalaiset ja suomalaiset sotivat Afganistanissa Naton lippujen alla ja amerikkalaisten johdolla. Tilanne ei ole maiden hallitusten ja parlamenttien hallinnassa. Samalla YK:n uskottavuus rauhan edistäjänä on heikentynyt. REKO RAVELA AFGANISTANIN LOPUTON SOTA Teos on terävä analyysi siitä, miksi nykyinen amerikkalaisjohtoinen miehitys on epäonnistunut täysin. Kirja esittää, miten alkuperäisillä tavoitteilla ei ole juurikaan tekemistä nykytilanteen kanssa ja miksi ulkomaisten joukkojen olisi syytä vetäytyä maasta mahdollisimman pian. ARTEMI TROITSKI VENÄJÄN VIIMEINEN DIVERSANTTI Kirja on karhea ja kirpeä läpileikkaus Putinin Venäjän arjesta, kulttuurista ja politiikasta. Troitski on Venäjän viimeinen diversantti, jonka terävät huomiot Venäjästä ja venäläisistä eivät jätä ketään kylmäksi. RONALD RÜÜTEL ATARMA – ELÄMÄNI SIPERIASSA Nuoren Siperiaan kyyditetyn virolaismiehen kokemuksia Siperiassa Stalinin Neuvostoliitossa. Kirja on päätalomaisen tarkka kuvaus eräelämästä, kalastusmenetelmistä ja metsätöistä Siperiassa – rakkautta ja romantiikkaa unohtamatta. KRISTIINA KOIVUNEN SERHILDAN – KURDIEN KANSANNOUSU VANISSA Koivunen kuvaa teoksessaan syrjäisen vuoristokaupungin arkea, klaaniriitoja ja kansannousua kaupungissa, joka sijaitsee agenttivaltioksi kuvatun Turkin itärajalla. FREDRIK S. HEFFERMEHL NOBELIN RAUHANPALKINTO MITÄ NOBEL TODELLA TAHTOI Norjalaisen lakimiehen Fredrik S. Heffermehlin mukaan Alfred Nobelin testamentissaan ilmaisema tahto ei ole toteutunut. Kansainvalisen politiikan demilitarisointi, sivistynyt yhteistyö kansojen välillä, sitoutuminen oikeusvaltion periaatteisiin sekä oikeudenmukaisuus olivat tärkeitä arvoja, kun Nobel perusti rauhanpalkinnon yli sata vuotta sitten. SOTA & RAUHA AFRIKKA, EURAASIA, AASIA VENÄJÄ 4 € 3 € 4 € 4 € 4 € 3 € 3 € 3 € Suomen Rauhanpuolustajat Vastauslähetys Sopimus 5000521 00003 Helsinki Pulut maksaa KYLLÄ! TILAAN NÄMÄ UPEAT OPUKSET! Nimi Osoite, postinumero ja -toimipaikka Puh. Sähköposti Allekirjoitus
ilmoitus Maaliskuun Merkkituotteet Samasukupuolinen ”haureus” oli Suomessa rikos vuodesta 1894 vuoteen 1971. Teos kertoo seitsemän suomalaisen miehen tarinan vuosikymmeniltä, jolloin miesten välistä rakkautta kummasteltiin, väisteltiin, pelättiin ja vihattiin. Miesten veljeys syntyy samasta himosta ja halusta, samasta rikosnimikkeestä ja vastakkainasettelusta suomalaisen yhteiskunnan kanssa. gaudeamus.pikakirjakauppa.fi Sandra Hagman: SeitSemän kummaa veljeStä SuomalaiSet faSiStit Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen uraauurtava teos kertoo, mistä suomalaisessa fasismissa oli kyse ja kuinka fasistisilla liikkeillä oli jäsenmääräänsä suurempi vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan 1918–1944. Suomalainen fasismi oli monimuotoisempaa ja vaarallisempaa kuin on aiemmin ymmärretty. Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet. 504 sivua www.wsoy.fi Talouden kysymykset vaikuttavat olennaisesti siihen, miten katsomme nyky-yhteiskuntaa. Uutuuskirjassa pohditaan inhimillisen yrityselämän mahdollisuutta, talousrikollisuutta ja köyhien asemaa. Voiko yksilön menestys tuottaa myös yhteistä hyvää? Kirjoittajina on tunnettuja keskustelijoita, kuten Asmo Kalpala, Sixten Korkman, Teivo Teivainen ja Björn Wahlroos. gaudeamus.pikakirjakauppa.fi Sari kiviStö, Sami PiHlStröm & mikko tolonen (toim.): talouS ja moraali Monikulttuurisuus on sekä eletty kokemus että monikulttuurisuutta hallinnoivaa politiikkaa. Kenan Malikin oivaltava keskustelunavaus saattaa hyvinkin lyödä niin monikulttuurisuuden puolustajat kuin sen vastustajatkin ällikällä. Tutkija Pasi Saukkosen jälkisanat asemoivat Malikin analyysin Suomen tilanteeseen. 25 euroa, niin & näin -lehden kestotilaajille 20 euroa netn.fi/monikulttuurisuus tilaukset@netn.fi kenan malik: monikulttuuriSuuS Heinäsirkka keittiössä kertoo, kuinka tehdään mm. friteerattuja kotisirkkoja, paahdettuja jauhomatoja villivihannespedillä, tagliatellea sirkka-peston kera, hienoja buffalotoukkapraliineja, ja kuinka esikäsitellään itse kerättyjä ruokahyönteisiä ja toukkia. Grillimestarin kasviherkkujen yli 50 reseptin kaikki ruokalajit voi toteuttaa myös vegaanisena. www.minervakustannus.fi HeinäSirkka keittiöSSä & grillimeStarin kaSviSHerkut Suomalaisen vaatemerkin ekologinen kevättakki hengittää materiaalinsa ansiosta erinomaisesti – 55% hamppua ja 45% luomupuuvillaa. Kevään 2016 uutuudet saapuvat nettikauppaan maalis-huhtikuussa! WEBSHOP / RCM SHOP TURKU Rauhankatu 12 a 20100 Turku www.rcm-clothing.com ital jaCket / HamPPua ja luomuPuuvillaa Yhteiskunnallinen kulttuurilehti kartoittaa lahjomattomalla kriittisyydellä aikamme ilmiöitä. Tuorein numero kysyy muun muassa: Miksi kulttuurityöläisistä tehtiin yrittäjiä? Irtonumerot Akateemisesta Kirjakaupasta (Helsingin keskusta), Tulenkantajien kirjakaupasta (Tampere) sekä verkkokaupasta: www.kulttuurivihkot.fi Myös digilehtenä! kulttuuriviHkot Suomalaisen huumorin klassikko Pahkasika-lehti esittäytyy Postimuseon ja Mediamuseo Rupriikin yhteisessä näyttelyssä museokeskus Vapriikissa. Sarjakuva hah moista mukana ovat mm. Peräsmies, Hemmo ja Armas Paskiainen, Vanhat herrat, Miihkali, Sci-Fiasko ja Pahkeinen. Lisäksi esillä on Pahkasika-teemaista esineistöä. Museokeskus Vapriikki, Alaverstaanraitti 5, Tampere. Avoinna ti–su 10–18. Pääsymaksu 4/10 euroa. Myös museokortilla. Samalla lipulla pääset kaikkiin Vapriikin yli kymmeneen näyttelyyn. www.postimuseo.fi ja www.vapriikki.fi PaHkaSika – kymmenen kirjainta joiHin voit luottaa 19.2.–29.5.2016 Pa hk as ik a 1/ 19 86 , m aa la us : Pa ul i H ei kk ilä Ka nsi: Ve lda Pa rkk ine n
s. 13 Vastamai nos Tässä lehdessä muun muassa 29.2.–27.3.2016 2 / 2016 • 7 pääkirjoiTus Voima Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.fi, toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi, fifi.voima.fi päätoimittaja Veera Järvenpää 044 980 5215 ulKoaSu Ninni Kairisalo & Antti Kukkonen, mainosgraafikko Ninni Kairisalo muu toimituS Ellen Eljaala, Velda Parkkinen, tuomas Rantanen, Kaisu tervonen, iida simes & Jari tamminen toimituSjohtaja teemu matinpuro YhteYSpäälliKKö tuomas Korkiakangas 040 825 5804 KuStannuSpäälliKKö tuomas Rantanen 040 507?7165 aVuStajina täSSä numeroSSa suvi Auvinen, scott Caris, Kalle Erkkilä, Emma Heinonen, Pasi Huttunen, tanja is, maija Karhunen, Jonna Kuitunen, marko laihinen, lissu lehtimaja, mervi leppäkorpi, Christer K. lindholm, Apila Pepita miettinen, Henna Räsänen, syksy Räsänen, Johanna siik, Janne siironen, Heli Yli-Räisänen julKaiSija Voima Kustannus oy Yhtiön oSaKKaat Rosebud Books oy, luonto-liitto, maan ystävät, suomen Rauhanpuolustajat, Heikki Hiilamo & tuomas Rantanen jaKelu Jari tamminen 050 331 4057 tilauKSet tuomas Korkiakangas 044 238 5109 Voiman VuoSitilauS 10 numeroa 39 euroa paino Alma manu oy, tampere painoS 60 000 iSSn 1457-1005 Ka nsi: Ve lda Pa rkk ine n Kansalaisosinko poliittiselle agendalle Suomen talouSpoliittinen liikkumavara Euroopan rahaliitossa on hyvin kapea. Talouskurisäännöt estävät elvyttävänfinanssipolitiikanharjoittamisen. Suomessaollaandeflaationterälläjavälillädeflaatiossa, mikäkertootaloudenpitkäaikaisistaongelmista.Vieläjoi tainvuosiasitteninflaationhiipuessadeflaatiollapeloteltiin talouspoliittisessa keskustelussa. Nyt sitä koskeva mörkö puhe on vaimentunut. Deflaatiotarkoittaakuluttajahintojenlaskuajaonsiis inflaationvastakohta.Deflaatiosaakuluttajatlykkäämään ostopäätöksiä. Myös velkojen reaaliarvo nousee. Syntyy helposti negatiivinen kierre: kun tuotteiden hinnat laske vat,yrittäjienkatteetpienenevätjapaineetpienentäätyö voimakustannuksia lisääntyvät. Irtisanomiset heikentävät kokonaiskysyntää,jakierresyvenee. Suomen hallituKSen politiikkaaeivoipitäädeflaatio ta ehkäisevänä. Kansallisilla keskuspankeilla ei ole rahapoliittistavaltaaeuroalueella,vaanmääräl listä elvyttämistä tekee Euroopan keskuspankki. EKP:ntoimenpiteetovatsuuntautuneetfinanssi markkinoille, jonne on pumpattu rahaa 1400 miljardiaeuroa–siis1400000000000euroa. Sisämarkkinoiden elvyttämiseen olisi kuiten kin olemassa mahdollisesti tehokkaampi keino. Jos EKP suuntaisi määrällisen elvyttämisen suoraan ku luttajillejajakaisikansalaisosinkoaeuroalueenasukkaille, kulutus kysyntä nousisi aivan varmasti. laSKelmia onjotehty.Oxfordinyliopistontaloustieteen professoriJohn Muellbaueronarvioinut,että500euron kansalaisosinko riittäisi piristämään taloutta ja taistele maandeflaatiotavastaan.Muellbauerjakaisirahanjokai selleeuroalueenaikuiselle.Suomellesetarkoittaisi2,1mil jardinpumppaustakulutuskysyntään. Ajatuskansalaisosingostakuulostaautopistiselta,mutta EKP:npääjohtajaMario Draghieivastustaajatusta.Nykyi set euroalueen sopimukset eivät estäisi määrällisen elvyttä misensuuntaamistasuoraankuluttajille. Suomessa kansalaisosingon puolesta lobbaa Suomen Talousdemokratia, joka on mukana kansainvälisen yh teistyöjärjestönsä International Movement for Monetary ReformQE4peoplekampanjassa.Kansalaisjärjestökentän on kuitenkin vaikea saada tehtyä valuuttaunionin tasoisia aloitteita,jolleipuoluepolitiikansisälläsynnyliikehdintää kansalaisosingon puolesta. Veera järVenpää 2 normihomovoimaa! s. 32–33 häirikötpäämaja 28–29 raksi ruudussa muu 42 Kim Somervuori 34 Siniristifasistit 48 peK & Filkkarit 39 Duplo! palaa 50 Venäläinen paratiisi 46
8 • 2 / 2016 MaailManlopun eteinen Kuninkaiden perilliset Nykyä äN pidetä äN itsestään selvänä, että poliittinen valta ei periydy. Kukaan täysjärkinen ei ajattele, että Juha Sipilän pojalla olisi oikeus seurata isäänsä pääministerinä. Yhtä luonnollisena kuitenkin pidetään sitä, että taloudellinen valta periytyy. Suomessa keskustellaan korkeintaan siitä, pitäisikö perinnöstä maksaa vähemmän veroa, kuten hallitus on linjannut. Henkilökohtaisessa käytössä olevien tavaroiden ja kodin siirtymistä kuolleiden omaisille on helppo perustella. Sama pätee pienyrityksiin, joissa perheenjäsenet ovat mukana. Mutta kun kyse on omaisuudesta, joka on vain tulojen lähde, niin tilanne on erilainen. Miksi pitäisi saada sukulaisen rahat tämän kuoltua, varsinkin kun niillä voi hankkia myös poliittista valtaa? Vauraus ei ole koskaan ollut niin epätasaisesti jakautunut kuin nyt: maailman rikkaimmat 62 ihmistä – eli 0,0000008% väestöstä – omistavat yhtä suuren osan varallisuudesta kuin puolet koko maailman väestöstä. Tällaisessa tilanteessa on vaikea puhua demokratian kehityksestä vakavalla naamalla, etenkin kun rahalla saa nykyään enemmän poliittista valtaa kuin koskaan ennen. Irvokkaana esimerkkinä voisi mainita Donald Trumpin, joka yrittää perityn taloudellisen mahtinsa avulla kammeta maailman voimakkaimman valtion johtajaksi. Henkilöihin keskittyminen on kuitenkin harhaan johtavaa. Monarkkien todelliset vallanperijät eivät ole ihmisiä, vaan suuryrityksiä. Ne ovat 1800-luvulla keksittyjä oikeushenkilöitä, joiden kohdalla kysymys perinnöstä on ratkaistu siten, että niistä on tehty kuolemattomia. Tuhoisaa on se, että ne ovat myös moraalittomia: inhimillisellä hyvinvoinnilla ei ole niille merkitystä. Kuten oikeustieteilijä Joel Bakan toteaa kirjassaan Yhtiö: ”Psyko paattisena olentona yhtiö ei pysty sen enempää tunnistamaan moraalisia syitä olla vahingoittamatta toisia kuin toimimaan niiden mukaisesti.” Voitot maksimoidakseeN suuryritykset kahmivat poliittista valtaa. Yhdysvalloissa ne ovat päässeet niin pitkälle, että niiden oikeus ostaa poliitikkoja on julistettu sananvapauden ilmentymäksi. EU kirii perässä. Komissio neuvottelee parlamenttien valtaa yrityksille siirtävästä TTIP-sopimuksesta salaa ja paljastaa yrityksille asiakirjoja, joita se kieltäytyy näyttämästä kansalaisille. Suuryritykset ovat onnistuneet rajoittamaan ihmisten mielikuvitusta siten, että elämää ilman niitä ei tule edes ajatelleeksi. Yritykset vakuuttavat olevansa meidän puolellamme, ja väärinkäytöksiä käsitellään poikkeuksina, jotka voidaan ratkaista tapauskohtaisesti. Kuitenkin, aktivisti Noam Chomskyn sanoin, ”on parempi kysyä, miksi meillä on tyranniaa kuin voiko se olla hyväntahtoista”. syksy räsäNeN Ka isa Ka ng as Kirkon jäsenistö ja papit ovat sen päättäjiä vapaamielisempiä. teksti Heli yli-räisäNeN kuVitus NiNNi kairisalo k uuluN siihen ryhmään, joka on Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle hankalin. Olen korkeakoulutettu, kaupunkilainen nuori aikuinen. Me eroamme kirkosta kiihkeimmin ja syiksi siihen kerromme usein kirkon nihkeän suhtautumisen seksuaalivähemmistöihin ja sen verotusoikeuden suhteessa muihin uskontokuntiin, haluttomuutemme sitoutua kirkon oppeihin ja lopulta jumalauskon puutteen. Kaikki nämä syyt koskevat myös minua. Mielestäni on kuitenkin laiskamielistä ajatella, että kirkkoon kuulumiselle olisi jotain ehdottomia kriteerejä. Lopulta kyse voi olla vain halusta vaikuttaa. Olenko hetero? En. Allekirjoitanko uskontunnustuksen? En helvetissä. Viisi vuotta sitten päätin olla eroamatta kirkosta. Kirkko ei ole diktatuuri tai anarkia. Ei se demokratiakaan ole, mutta on sillä päätöksenteossa tietty järjestys. Julistin muuttavani kirkon sisältäpäin. Mutta se ei muutukaan, ei ainakaan minun haluamaani tahtiin. Miksi ei? syitä on monia, mutta papit eivät ole yksi niistä. Vuonna 2014 kirkon työntekijöille tehdyn kyselyn mukaan 44 prosenttia papeista kannatti sukupuolineutraalia avioliittolakia, 41 prosenttia vastusti ja 15 prosenttia oli epävarmoja kannastaan. Kyselyn perusteella pappien enemmistö on liberaaleja, jos avioliittokäsitystä pidetään vedenjakajana. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen: 35 prosenttia papeista kannatti samansukupuolisten kirkollista avioliittoon vihkimistä ja 50 prosenttia vastusti sitä. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen kertoo kehityksen suunnan olevan se, että kirkon työntekijät ovat jatkuvasti myönteisempiä homoseksuaalisuutta ja kirkon avioliittokäsityksen muutosta kohtaan. ”Papisto on suvaitsevampi avioliittokäsityksessä kuin seurakunnan luottamushenkilöt”, Salminen kommentoi. Myös kirkon keskivertojäsen elää erilaisessa arvomaailmassa ja todellisuudessa kuin kirkon päättäjät. seur akuNNaN luottamushenkilöt valitaan seurakuntavaaleissa, jotka järjestetään neljän vuoden välein, viimeksi 2014. Niissä saavat asettua ehdolle kaikki täysi-ikäiset kirkon jäsenet. Vuonna 2014 kirkkoon kuului noin 73 prosenttia suomalaisista, nelisen miljoonaa ihmistä. Äänestysprosentti oli 15,5. Seurakuntien luottamushenkilöt päättävät muun muas sa oman seurakuntansa rahojen käytöstä, toimintamuodoista ja työntekijävalinnoista. He myös äänestävät keskuudestaan kirkollis kokouksen maallikkoedustajat, jotka ovat mukana päättämässä kirkon, siis kirkollisveronmaksajien, rahojen käytöstä ja kirkon linjauksista muun muassa suhteessa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Siksi jokaisen pitäisi tietää kirkolliskokousvaaleista ja seurakuntavaaleista. Kirkolliskokous on kirkon korkein päättävä elin, eräänlainen kirkon eduskunta. Helmikuun 9. päivä valittiin uudet edustajat seuraavalle nelivuotiskaudelle. Edustajia valitaan yhteensä 96, joista yksi kolmasosa on pappeja ja kaksi kolmasosaa maallikoita. Lisäksi kirkolliskokoukseen kuuluvat piispat, kenttäpiispa, saamelaisten edustaja ja valtioneuvoston määräämä edustaja. kirkoN muutosHitaus ei siis johdu papeista. Päinvastoin, tilanne on pappien työssä jaksamiselle kestämätön. He sitoutuvat noudattamaan kirkon linjauksia, kuten kuka tahansa organisaationsa virkahenkilö, vaikka samalla pappeus on työ, jota tehdään vahvasti eläytyen toisen ihmisen asemaan ja tarpeisiin. Jos pappi tekee omantuntonsa mukaan ja suorittaa vaikka rekisteröidyn parisuhteen ”puolesta ja kanssa rukoilun” avioliittoon siunaamiskaavaa noudattaen, hän kyllä toimii niin kuin pappeus edellyttää ja palvelee lähimmäistään, mutta rikkoo samalla virkansa sääntöjä ja ottaa riskin menettää työnsä. Voiko hitaus sitten johtua kirkon päättäjien ikäja sukupuolijakaumasta? Nuoret suhtautuvat Suomessa seksuaalivähemmistöihin yleensä vanhoja myönteisemmin ja naiset miehiä myönteisemmin. Uuden kirkolliskokouksen keski-ikä on 55 vuotta, ja vain yksi edustaja on alle 30-vuotias. Naisia edustajistossa on 35 ja miehiä 61. Yksi tekijä muutoshitaudessa on varmasti liberaalien vaikuttamisaktiivisuus suhteessa konservatiivien aktiivisuuteen. Veli-Matti Salminen osaa kertoa, että seurakuntavaaleissa konservatiivit asettuvat sekä aktiivisemmin ehdolle että myös äänestävät innokkaammin kuin liberaalit. Kun liberaalit eivät aktivoidu seurakuntavaaleissa, kirkolliskokouspaikkajako on jo tavallaan tehty. ”Karkea jaottelu uuden kirkolliskokouksen 96 edustajassa on, että selvästi liberaaleja edustajia on 13 ja selvästi konservatiiveja 15, kun kirkon avioliittokäsitystä käytetään jakajana. 20 edustajaa on maltillisia konservatiiveja ja 20 maltillisia liberaaleja, jotka ehkä eivät ole kiihkeitä muuttamaan kirkon avioliittokäsitystä. Toisaalta näistä ryhmistä on vaikea sanoa, samoin kuin jäljelle jääKirKKo ei ole diKtatuuri tai anarKia. ei se deMoKratiaKaan ole, Mutta on sillä päätöKsenteossa tietty järjestys. Hitaus on kirkon kirous
2 / 2016 • 9 Kirkon jäsenistö ja papit ovat sen päättäjiä vapaamielisempiä. vistä edustajista”, Salminen kertoo. toista nelivuotiskautta kirkolliskokouksessa aloittava maallikkoedustaja Katri Korolainen näkee suurena ongelmana kirkon uudistumisessa sen, että uskoa tai oppia koskevassa asiassa kirkolliskokouksen päätökseen vaaditaan kolmen neljäsosan edustajan äänet. Sama koskee kirkollisten kirjojen, kirkkolain tai kirkkojärjestyksen hyväksymistä. Jos liberaalit ovat kirkolliskokouksessa muutenkin vähemmistössä, edistyksellisenä nähty asia saattaa tyssätä määräenemmistön äänien puutteeseen. Miksi seurakuntavaalit eivät sitten tavoita muutoshaluisia liberaaleja? Vuodesta 2010 lähtien seurakuntavaalit ovat olleet vahvasti näkyvillä katukuvassa, medioissa ja internetissä. Käytössä on ollut myös nettivaalikone, joka on auttanut äänestäjiä selvittämään vaalilistojen ja ehdokkaiden näkemyksiä itselle merkittävissä asioissa. Näkyvyyden ja avoimuuden puutteesta ei voi seurakuntavaalien osalta syyttää kirkon keskushallintoa, mutta seurakunnissa näkyvyys onkin sitten voinut olla mitä hyvänsä. Kirkon keskushallinto voi vain ohjeistaa seurakuntia vaalikampanjointiin. ä äNestys vuoden 2014 seura kuntavaaleissa oli tehty helpoksi: ennakkoon saattoi äänestää supermarketeissa, oppilaitoksissa ja vanhainkodeissa, jopa kotiäänestyksen sai tilattua. Nuhteet muutoksen hidastamisesta menevät siis tältä osin laiskoille äänestäjille. Toisaalta moitteet menevät myös niille kirkon päättäjille, joiden käsissä vesittyi mahdollisuus verkossa äänestämiseen. Äänestysaktiivisuus kasvaisi etenkin nuorten jäsenten puolelta, jos netissä äänestäminen olisi mahdollista. Satikutia tulee myös vaikeasti ymmärrettävästä vaalista. Itsenäisissä seurakunnissa valitaan luottamushenkilöt vain kirkkoneuvostoon, mutta seurakuntakuntayhtymiin kuuluvissa seurakunnissa käydään kahdet vaalit: niissä äänestetään ehdokasta seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon. Sama ehdokas voi olla ehdolla molempiin, mutta hänellä on eri numero eri vaaleissa. Erivärisillä lippusilla ja numeroilla pelaaminen ja ylipäätään näiden neuvostojen ja valtuustojen erojen ymmärtäminen saa monen luovuttamaan – äänestäminen on turhan monimutkaista. ViimeiseNä sormeni osoittaa mediaa ja sen kuluttajia. Valtamediat antavat näkyvyyttä kyllä kirkosta eroajien määrästä vuoden lopussa, mutta saattavat unohtaa mainita samassa yhteydessä, että kirkkoon myös liittyi edellistä vuotta enemmän uusia jäseniä. On myös arvovalintakysymys, otsikoiko uutisen seurakuntavaaleista muotoon ”Surkea äänestysprosentti” vai ”Äänestysprosentti nousi viime vaaleista”. Nämä toimittajien valinnat värittävät osaltaan kuvaa kirkosta. Toimittajat voisivat nähdä vaivaa penkoakseen kirkon rakenteissa piileviä epäkohtia, johon kansalainen voisi haluta vaikuttaa. Sen sijaan he usein tyytyvät klikkihuomion kerjäämiseen kristillisdemokraattien politiikkaa koskevilla kommenteilla. Ne eivät ole kirkon linjauksia. Samoin uutiskynnyksen ylittävät marginaaliset lasten hyväksikäyttötapaukset ja Raamatulla homoja pieksevät papit. Näihin on tärkeää puuttua, mutta niiden huomioarvo yhdistettynä mediakritiikittömyyteen aiheuttaa samanlaista diskriminoivaa ja putki näköistä suhtautumista suureen epäyhtenäiseen kristittyjen ihmisjoukkoon kuin kaikkien maahanmuuttajien leimaaminen raiskaajiksi. Suurin osa kirkon työntekijöistä ja jäsenistä tekee ammattimaisesti työtään ja elää elämää, johon ei kuulu indoktrinaatio, hyväksikäyttö eikä minkäänlainen hengellinen väkivalta. Medioiden tapa uutisoida kirkosta vaikuttaa kirkosta eroamisiin ja liittymisiin ja sitä kautta jäsenistön liberaali-konservatiivijakaumaan. Missä on median suuri huomio silloin, kun seurakunnat jakavat yli 100 000 ruokakassia ja tarjoavat yli 20 000 ilmaista tai edullista ateriaa vuodessa? Tai kun kansalainen putoaa valtion viimeisenkin sosiaalituen ulkopuolelle ja kirkon diakoniatyö toimii viimeisenä turvaverkkona? Missä on muuten fiksujen ja avarakatseisten mediakuluttajien mediakriittisyys, kun he vastaanottavat informaatiota kirkosta? Jos moNikulttuurisuus on se, mitä haluamme, siihen kuuluu myös kirkon ja kristillisen uskon hyväksyminen osana yhteiskuntaa, muita uskontoja luonnollisesti unohtamatta. Miten se järjestyy, jää nähtäväksi, mutta mahdollisuus vaikuttaa on jo olemassa. Ensimmäistä kirkolliskokouskauttaan aloittava pappisedustaja Helena Paalanne korostaa kirkon olevan perusluonteeltaan ambivalentti yhteisö. ”Toisaalta se on syntynyt dynaamisena liikkeenä, toisaalta siinä on jo alusta saakka aloitettu opinmuodostus, joka merkitsee yhden totuuden etsimistä. Vaikka kirkon historiassa on aina käytännössä kulkenut iloisesti sekaisin kaikenlaisia näkemyksiä eri asioista, on siellä myös aina taisteltu siitä, kenellä on valta määritellä totuus.” Jokaisella on sanottavansa kirkosta 2017, kun uusi avioliittolaki tulee voimaan. Kirkon päätöksenteko on jo jätetty herrojen ja rouvien haltuun seuraavan neljän vuoden osalta. Kun kirkon linjaus uuteen avioliittolakiin todennäköisesti kuitenkin siirtyy seuraavalle kirkolliskokouksen neli vuotiskaudelle, kannattaa merkitä jo nyt kalenteriin seurakuntavaalit syksyllä 2018. Hitaus on kirkon kirous kirkolliskokous (109 JäseNtä) seurakuNtataloudet Kirkkovaltuusto valitaan seurakuntavaaleilla Yhteinen kirkkovaltuusto valitaan seurakuntavaaleilla Seurakuntien seurakuntaneuvostot valitaan seurakuntavaaleilla Yhteinen kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto Seurakunnat Seurakuntayhtymät HiippakuNNat Piispa Tuomiokapituli Hiippakuntavaltuusto Piispainkokous Kirkkohallitus Kirkon työmarkkinalaitos Kirkon ulkoasiainneuvosto
10 • 2 / 2016
2 / 2016 • 11 teksti Veera JärVeNpää kuVat lissu leHtimaJa rahaa käteen Kansalaisosinko olisi vaihtoehto Euroopan keskuspankin tehottomille elvytystoimenpiteille. e uroalue on jämähtänyt taloudellisen pysähtyneisyyden tilaan. Tammikuussa Euroopan unionin tilastokeskus Eurostat arvioi inflaatioksi 0,2 prosenttia, joka on kaukana kahden prosentin inflaatiotavoitteesta. Vastaus talouden vauhdittamiseen voisi löytyä kansalaisosingosta, jossa on kyse Euroopan keskuspankin eli EKP:n määrällisen elvyttämisen suuntaamisesta suoraan kansalaisille. Terminä kansalaisosinko on uusi. Sen on lanseerannut Suomen Talousdemokratia ry, joka on mukana kansainvälisen yhteistyöjärjestönsä International Movement for Monetary Reform QE4people-kampanjassa. Kansalaisosinko kuulostaa suorastaan vallankumoukselliselta. Väitöskirjatutkija Patrizio Lainà luonnehtii sitä kuitenkin ”konservatiiviseksi reformiksi”, joka noudattelee monetaristisen taloustieteen oppeja. Itse asiassa ajatus on käytännön toteutus Milton Friedmanin ”helikopterirahasta”, jota keskuspankki luo ja jakaa suoraan kansalaisille nostamaan niin kulutuskysyntää kuin inflaatiotakin. ”Valtio jätettäisiin kokonaan ulkopuolelle ja raha annettaisiin suoraan ihmisille. Kansalaisosinko eroaa perustulosta. Sitä jaettaisiin, kun olisi varaa, ja juuri nyt olisi.” Määrällinen elvyttäminen on EKP:n väline inflaatiotavoitteen saavuttamiseksi. Tällä hetkellä keskuspankki ostaa 60 miljardilla eurolla valtioiden ja yksityisen sektorin velkapapereita rahoitusmarkkinoilta. Määrällistä elvytystä EKP on tehnyt syksystä 2014, ja osto-ohjelmaa laajennettiin maaliskuussa 2015. ”Keskuspankin määrällinen elvytys on ollut epäonnistunutta. Se on elvyttänyt tähän mennessä yli 1 400 miljardilla eurolla. Raha on pumpattu yksityiselle sektorille ja osakekurssit on saatu taivaisiin. Silti kahden prosentin inflaatiotavoitetta ei ole saavutettu.” Jos tuo 1 400 miljardia olisi jaettu euroalueen asukkaille kansalaisosinkona, jokainen lapsi, aikuinen ja eläkeläinen olisi saanut 4 300 euroa. Puhutaan siis huikeasta summasta. ”Kovin suurta summaa ei kannattaisi antaa, sillä se voisi kiihdyttää inflaatiota liikaa. Jos kaikille ihmisille antaisi vaikkapa satasen, voisi seurata, miten se vaikuttaisi talouteen ja inflaatioon.” Laskelmia kansalaisosingosta on jo tehty. Oxfordin yliopiston taloustieteen professori John Muellbauer on arvioinut, että 500 euron kansalaisosinko riittäisi piristämään taloutta ja taistelemaan deflaatiota vastaan. Muell bauerin mallissa raha jaettaisiin kaikille täysi-ikäisille euroalueen kansalaisille ja ohi valtioiden. Lainà arvioi, että kansalaisosinko olisi mahdollista saada läpi poliittisesti. ”Asiasta on kysytty EKP:n pääjohtajalta Mario Draghilta. Hän on sanonut, ettei tyrmää ajatusta.” Ketkä asiasta pitäisi saada vakuuttuneiksi? ”Poliitikot. Keskuspankkikaan ei olisi ongelma, vaan näyttäisi vihreää valoa, jos poliitikot pitäisivät kansalaisosinkoa hyvänä juttuna.” Käytännössä kansalaisosingosta pitäisi tehdä päätös Euroopan valuuttaunionissa. kaNsalaisosiNko tähtää kulutuskysynnän lisäämiseen ja sitä kautta inflaation kasvuun. Esimerkiksi Suomessa inflaatio on olematon, ja tammikuussa se pysyi Tilastokeskuksen mukaan nollassa. Joulukuussa oltiin deflaation puolella, sillä inflaatio oli negatiivinen, -0,2 prosenttia. ”Tietenkin voi miettiä, onko kulutuskysynnän lisääminen hyvä ympäristön kannalta. Reformissa mentäisiin inflaatiotavoitteella ja nykyisen paradigman mukaisesti eikä ajateltaisi lainkaan ympäristöä vaan inflaatiotavoitetta. Sen takia melko suurenkin joukon ihmisiä olisi melko helppo hyväksyä se”, Lainà arvelee. Käytännössä kaikki talousteoriat pitävät inflaatiota deflaatiota parempana talouden kannalta. Inflaatiossa kulutushinnat nousevat ja rahan arvo laskee, deflaatiossa kulutushinnat laskevat ja rahan arvo nousee. iNflaatio myös syö kotitalouksien ja yritysten velkojen reaaliarvoa. ”Tilanne on kaksijakoinen. Keskuspankki yrittää päästä inflaatiotavoitteeseen, joka on kaksi prosenttia. Toisaalta finanssipoliittiset sopimukset vaikeuttavat kansallista elvyttämistä: valtio ei saa velkaantua liikaa, eikä alijäämiä saa kasvattaa.” Euroopan keskuspankin määrällistä elvyttämistä sopimukset eivät estä. Kansalaisosinko toisi uuden välineen työkalupakkiin, ja elvyttäminen onnistuisi sen avulla. Suomi ei voi elvyttää velkarahalla, jos se ei tietoisesti riko finanssipoliittista sopimusta. ”Valtioiden velkakirjojen korot ovat historiallisen alhaalla. Suomelle jopa maksetaan siitä, että se ottaa lainaa. Siitä huolimatta, että rahoitusasema olisi turvattu, valtio ei saa lainata rahaa, koska finanssipoliittinen sopimus kieltää sen. Ideologinen puoli korostuu: valtio ei saa puuttua mihinkään.” Kansalaisosingolla voisi myös tasata tuloeroja. ”Jos se on veronalaista tuloa, kuten muukin tulo, progressiivisen verotuksen kautta voitaisiin tasata tuloeroja. Joilla isot tulot, saisivat vähemmän rahaa käteen, ja joilla pienet, saisivat enemmän.”
12 • 2 / 2016 pakkokeinoja vai hoitotoimenpiteitä? s uomi on Somalian ja Yhdysvaltojen lisäksi yksi muutamasta maailmankolkasta, jossa vammaisten oikeuksia koskevaa YK-sopimusta ei ole ratifioitu. Suomi on allekirjoittanut sopimuksen jo vuonna 2006, ja maaliskuussa 2015 myös eduskunta hyväksyi sopimuksen. Uudessa hallitusohjelmassa sopimuksen ratifiointia ei mainita, mutta tavoite löytyy sentään hallitusneuvotteluiden hyvinvointityöryhmän taustamuistiosta. Esteenä ratifioinnille on ollut se, että Suomen tämänhetkinen lainsäädäntö ei ole ollut yhteensopivaa YKsopimuksen vammaisten henkilöiden koskemattomuutta koskevien artiklojen kanssa. Ristiriidassa YK-sopimuksen kanssa on vuodelta 1977 peräisin olevan kehitysvammalain pakkokeinojen käyttöä hoidon aikana koskeva pykälä. Sen mukaan pakkokeinot ovat sallittuja vain, kun hoito tai toisen henkilön turvallisuus niitä vaativat, mutta pykälä ei määrittele sallittua käyttöä tarkemmin. Pakkokeinoja voivat olla esimerkiksi lyhytkestoinen rauhoittaminen lääkkeillä, kiinni pitäminen, lyhyt aikainen erillään pitäminen ja aineiden ja esineiden haltuunotto. muuN muassa eduskunnan oikeusasiamies on pitänyt lainkirjausta liian löyhänä ja vaatinut kehitysvammalakiin muutosta. YK:n vammaissopimuksen ratifioimiseksi ryhdyttiinkin jo vuonna 2010 luomaan uutta itsemääräämisoikeuslakia, mutta keväällä 2015 lakihanke kaatui eduskunnan vaihduttua. Se sai myös kritiikkiä osakseen. Turun yliopiston oikeustieteen professori Juho Lavapuro kutsui sitä omassa lausunnossaan ”itsemääräämisoikeuden rajoituslaiksi”. Samoilla linjoilla on pääsihteeri Pirkko Mahlamäki vammaisjärjestöjen kattojärjestö Vammaisfoorumista. ”Lakiesityksessä keskityttiin listaamaan tarkasti tilanteet, joissa pakkokeinojen käyttö on sallittua. Tarkkuus on sinällään hyvä, mutta lain henkenä ja tavoitteena täytyisi kuitenkin olla pakkokeinojen minimointi. Keskeisimpänä asiana täytyisi olla vammaisen henkilön oikeuksien turvaaminen ja edistäminen.” uudeN itsemääräämislaiN sijasta ratifiointiin tarvittavat muutokset yritetään tehdä vanhaan kehitysvammalakiin. Siinä pakkokeinojen käyttö asetetaan viimesijaiseksi keinoksi suojella henkilön itsensä tai toisen ter veyttä, turvallisuutta tai suuressa määrin omaisuutta. Niiden käyttö on aina perusteltava ja raportoitava, ja niiden kohteiksi joutuvia koskee oikeusturva. Sosiaalija terveysministeriön laatima uusi lakiluonnoskin on kuitenkin saanut osakseen kritiikkiä perustuslakivaliokunnalta ja asiantuntijoilta. Pakkokeinoista erityisesti kiinnipitäminen herättää huolta henkilökohtaisen vapauden toteutumisesta. Hoidon ja rajoittavan toimenpiteen välille ei arvostelijoiden mukaan tehdä tarpeeksi selkeää eroa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kritisoi lausunnossaan sitä, että liikkumista rajoittavien vaatteiden käyttö määritellään uudessa laissa hoitokeinoksi, ei rajoittavaksi toimenpiteeksi. Mahlamäen mukaan laissa myös otetaan hyväksyttynä se, ettei vapaaehtoista ja tahdosta riippumatonta hoitoa voitaisi irrottaa toisistaan. ”Lähtökohtana kuitenkin pitäisi olla henkilön jäljellä olevan päätöksentekokyvyn tukeminen niin pitkälle kuin mahdollista.” HallitusNeuVos Pirjo Kainulainen sosiaalija terveysministeriöstä kertoo lakihankkeen olevan tällä hetkellä sosiaalija terveysvaliokunnan käsittelyssä. Se on pyytänyt ministeriöltä vastineen perustuslakivaliokunnan kritiikkiin. Laki olisi tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn huhtikuussa. Tavoitteena on sen jälkeen ratifioida YK-sopimus kesäkuussa, mutta aikataulu näyttää haastavalta. Kainulaisen mukaan kyse on herkästä asiasta, josta nyt yritetään säätää tarkasti. ”Saamme viestiä, että rajanveto hoitamisen ja pakottamisen voi olla vai keaa, jos henkilön päätöksentekokyky on rajoittunut ja näin ollen suostumusta toimenpiteille on vaikeaa saada. Hankalasti määriteltäviä tilanteita tulee olemaan jatkossakin. Prosessi on ollut hankala, ja YK-sopimuksen ratifiointikin näin ollen viivästynyt”, Kainulainen sanoo. Myös Mahlamäki tunnistaa asian arkaluontoisuuden. ”Ympäroivien ihmisten näkökulmasta rajoittavat keinot voivat olla hyviä, koska ne voivat ennaltaehkäistä hankalia tilanteita ja helpottaa arkea, jos laitoksessa on henkilöstövajetta. Pitäisi kuitenkin muistaa vammainen henkilö yksilönä, ja ensisijaisesti varmistaa perusoikeuksien toteutuminen”, Mahlamäki sanoo. Itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistusta aiotaan jatkaa YK-viilauksen jälkeenkin. muita lakimuutoksia YK-sopimuksen ratifiointi ei Suomessa vaadi. Meneillään olevassa kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistämisessä YK-sopimus otetaan lähtökohdaksi. Tosin perusporvarihallitus näkee lakien yhdistämisen lähinnä säästöhankkeena. Hallitus ilmoitti juuri 61 miljoonan euron leikkauksista vammaispalveluihin. ”Se, kuinka leikkauspolitiikka tulee heikentämään vammaisten ihmisten perusoikeuksia, on tällä hetkellä suuri huoli”, Mahlamäki kiteyttää. Suomi ei ole ratifioinut vammaisten oikeuksia koskevaa YK-sopimusta. Syynä on kiista pakkokeinojen käytöstä osana hoitoa. teksti maiJa karHuNeN
To im itu ks ell ist a ain eis to a Ostaessasi IK €A-tuotteita lupaamme siirtää myyntitulot turvaan. Yritysjärjestelyiden ja konsernin sisäisten varainsiirtojen kautta huolehdimme, että rahat katoavat sinne, minne verottaja ei yllä. 2000-luvulla olemme pelastaneet jo yli miljardi euroa. Verojärjestelymme ovat yhtä yksinkertaisia kuin keittiökaappiemme kokoaminen. Tähän järjestelyyn ei EU puutu ja hyvä niin, rahasi eivät päädy ahneen verokarhun kitaan. Tämän me lupaamme!
14 • 2 / 2016 14 • 2 / 2016 teksti Ja kuVa pasi HuttuNeN K an sa K u n n an o lo h u o n e • K an sa K u n n an o lo h u o n e • K an sa Ku n n an o lo h u o n e • Ka n sa Ku n n an o lo h u o n e • ilmianna olohuone esi! ideat@vo ima.fi Vapaa laituri juna-?asemalla Kulttuurikahvila Laituri jatkaa joensuulaista kaupunkitila-aktivismin perinnettä ja tarjoilee vegaanisia torttuja. k iire H ä lV eN ee , kun astuu sisään vanhaan taloon. 50-luvulla rakennettu Joensuun asemaravintolarakennus on toiminut myös tanssikouluna ja teatteritilana. Nyt rakennuksessa on toiminut osapuilleen vuoden verran Kulttuuriosuuskunta Laiturin vapaaehtoisvoimin pyörittämä vegaaninen kahvila. Lisäksi tilaa vuokrataan iltakäyttöön. Lämmin valo täyttää kodikkaan tilan. Leivonnaiset tuoksuvat. Junaa ei ole vähään aikaan saapunut, joten kahvilassa on rauhallista. Sohvalla istuu nuori nainen läppäriinsä uppoutuneena, ja yhdessä pöydässä seurue juttelee hiljaa. Välillä takahuoneesta ilmestyy työhuonetta vuokraava taiteilija hakemaan kahvia ja ka toaa sitten taas koloonsa. Saan käteeni kupillisen teetä. ”Vaihtoehtoisuus on ollut se kantava ajatus. Haluamme tehdä taloutta ja kulttuuria eri tavalla, yhdessä eikä vain yksin yrittämällä. Sen ei tarvitse tapahtua liiketalouden ehdoilla”, osuuskuntaan jo alkuvaiheessa liittynyt Tuulikki Rautiainen kuvailee. Hiukan myöhemmin toimintaan mukaan tullut Siiriliina Riikonen jatkaa, että osuuskunnan toiminnassa pyritään konsensukseen ja opetellaan toimimaan yhdessä niin, että se olisi mahdollisimman tasa-arvoista. Vastuita jaetaan, ja kukin tekee osansa vuorollaan. Toinen kantava ajatus on Rautiaisen mukaan se, että tila pysyy avoimena monenlaisille toimijoille, jotka voivat tulla toteuttamaan omia tapahtumiaan. ”Sellaisia paikkoja ei Joensuussa kauheasti ole.” laituri Jatka a joensuulaista kaupunkitila-aktivismin perinnettä. Vuonna 1989 joukko nuoria valtasi Hankkijan talona tunnetun rakennuksen ja nimesi sen Kulttuuribunkkeriksi. Kaupungin kanssa neuvottelemalla ei nuorisolle tuntunut tilaa järjestyvän. Valtaus kesti viisi päivää, mutta tilaa ei saatu haluttuun käyttöön. Vappuna 2009 vallattiin vanha puutalo Torikadulla kaupungin keskustassa. Tämäkin valtaus jäi lyhytaikaiseksi, mutta neuvottelujen tuloksena perustettiin toiselle puolelle jokea Väen talo, joka toimi jonkin aikaa vapaana kulttuuritilana. Väen talon taannuttua lähinnä järjestöjen toimitilaksi, oli kaupungissa jälleen vapaan tilan tarve. Muistot ovat se perusta, jonka varaan uutta kaupunkikulttuuria Laiturilla rakennetaan. Asemarakennuksella on paikkansa joensuulaisessa paikallishistoriassa ja osuuskuntalaiset ryhtyivät hiljattain keräämään rakennukseen liittyvää muistitietoa. Helmikuun ajan ihmisiä pyydettiin kirjoittamaan muistojaan postikorteille ja kiinnittämään ne seinälle roikkumaan. Riikosen mukaan myöhemmin rakennuksen historiasta on tarkoitus järjestää näyttely, jonka osaksi kortit tulevat. ”Mennyt aika näkyy täällä. Tämä on tosi hieno tila. Kotoisa ja viihtyisä”, Riikonen sanoo ja tilanteeseen sopivasti seinällä olevasta kaiuttimesta pärähtää kuulutus saapuvasta junasta. ”Tuo on se asemaravintolan jättämä perintö meille”, Rautiainen nauraa ja jatkaa: ”Tämä on kohtaamispaikka. Junamatkustajat tulevat ja ihastelevat vähän ovella, juovat kahvia. Aika moni haluaa kertoa, että on käynyt täällä, kun tämä oli vielä asemaravintola. Lisäksi täältä tiskin takaa usein huomaa, että eri pöydissä saattaa olla meneillään muutama eri kokous.” alkuraHoitus saatiin Mesenaattikampanjalla, joka tuotti yli 4 000 euroa. Kulttuuriosuuskunnan perustajajäseniä oli alle kymmenen. ”Nyt on ehkä parikymmentä aktiivista ja toiset parikymmentä vähemmän aktiivista ihmistä. Joitakin jättäytyy pois ja uusia tulee”, Rautiainen sanoo ja lisää, että haastattelupäivänäkin on tulossa uusia tyyppejä leipomaan. Vapaaehtoiset hoitavat kahvilaa, leipovat sinne myytävät ja siivoavat paikkaa. ”Avajaisissa paikka oli tupaten täynnä. Toiseen päähän oli helpompi mennä ulkokautta kuin salin poikki. Joensuulaisilla oli selvästi tarve tällaiselle olohuoneelle”, Rautiainen muistelee. Laiturilla on käynyt esiintymässä paljon paikallisia ja ulkomaalaisia
2 / 2016 • 15 kulttuurika HVila laituri itäraNta 10, JoeNsuu. ei aNNiskeluoi keuksia, mutta ykkösolut: 2?€ Biisi: kokoelmalt a morrow 78 ColleCtioN: kriCi kriCi tiCek (kroatialaiN eN kaNsaNtaNs si) Vapaa laituri juna-?asemalla Kulttuurikahvila Laituri jatkaa joensuulaista kaupunkitila-aktivismin perinnettä ja tarjoilee vegaanisia torttuja. kin bändejä. Etenkin pienemmille ja tuoreemmille artisteille paikka tarjoaa tilaisuuden kokeilla siipiään. Keikkojen lisäksi on ollut näyttelyiden avajaisia, leffaklubeja ja keskustelutilaisuuksia. Eräs väittelijä piti siellä karonkkansa. ”Ite tykkäsin erityisesti puolalaisen elokuvan illasta, jossa oli lähinnä itäeurooppalaisia lyhytanimaatioita”, Rautiainen sanoo. Aiemmin pystyttiin soittamaan vain tekijänoikeusvapaata musiikkia, mutta hiljattain osuuskunta maksoi Teostomaksut ja aikeissa on pyytää paikallisilta bändeiltä levyjä soitettavaksi. ”Mie kyllä tykkään niistä Teostovapaistakin. Siellä on paljon klassista, jota ei ehkä muuten tulisi kuunneltua”, Rautiainen lisää. Vr:N omistamaN rakennuksen vuokra ja muut kustannukset katetaan kahvilan tuotoilla ja tilan vuokraajilta saatavilla tuloilla. Paikan tulevaisuudesta ei ole tietoa. Rakennuksen paikalle suunnitellaan uutta matkakeskusta, mikä tarkoittaisi vanhan rakennuksen purkamista. ”Ainakin vuoteen 2017 ollaan tässä, luultavasti vähän pitempäänkin, mutta varmaa tietoa ei ole. Olen silti toiveikas. Joensuussa on rohkaisevia esimerkkejä rakennusten suojelusta”, Rautiainen sanoo.
16 • 2 / 2016 aktiVismi aktiVistiVieraat stoassa 7.3. klo 18, Café Stoa, Helsinki Kaikille avoimissa illoissa tavataan kevään mittaan eri alojen aktivisteja. Maaliskuussa jututettavana on Jaakko Blomberg, Yhteismaa ry:n perustajajäsen ja kaupunkiaktivisti. Huhtikuussa vieraana on Pauliina Feodoroff. sata Naista wikipediaaN 8.3. klo 12–19, Helsingin yliopiston kirjasto Naistenpäivän kunniaksi pääkaupunkiseudun kirjastot, museot ja arkistot järjestävät avoimen tapahtuman, jonka tarkoituksena on lisätä Wikipediaan 100 suomalaista tai Suomessa vaikuttanutta ja vaikuttavaa naista. blogs.helsinki.fi/librarynews/satanaista/ otetaaN yö takaisiN 8.3. klo 19, Narinkkatori, Helsinki Erityisesti naisiin, rodullistettuihin henkilöihin ja transihmisiin kohdistuvan väkivallan ja vihan vastainen mielenosoitus starttaa Narinkkatorilta ja jatkaa musiikin säestämänä kohti todellista tasa-arvoa. www.facebook.com/events/1014737931924600/ opiNtotukimieleNosoitus 9.3. klo 13, Helsinki Hallitus on leikkaamassa opiskelijoilta, ja tänä keväänä selviää, miten ja miten paljon. Helsingissä marssitaan opintotuen puolesta. refuGee puNk fest 11.3. klo 20, Cactus, Helsinki Bändit Ikkuna, Custody, Cause a Riot ja Blossom Hill soittavat iltamissa, jonka vapaaehtoinen pääsymaksu menee vastaanottokeskuksen asukkaiden matkalippuihin. seksismi Ja sukupuolisyrJiNtä 15.3. klo 18, Kirjasto Kymppi, Helsinki Helsingin Vihreät Nuoret järjestää keskustelutilaisuuden, jonka alustaa Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Pia Puu Oksanen. www.facebook.com/events/558195537689705/ elokuVa moVemeNt 28.2. klo 16, Kupoli, Helsinki Kello 16.30 alkaa dokumenttielokuva Movementin näytös, joka kuvaa ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta toimivia aktiiveja. Jo sitä ennen paikassa on myynnissä vegaanista pitsaa. sÁmi stories 1.3. klo 17, Elokuvateatteri Studio, Oulu Kuukauden pohjoismainen elokuva -sarjassa esitetään tällä kertaa joukko saamelaisia lyhytelokuvia. tHis CHaNGes eVerytHiNG 9.3. klo 17.30, Dubrovnik, Helsinki Avi Lewisin ohjaama ja Naomi Kleinin kirjaan pohjaava dokumentti pureutuu erilaisiin yhteiVoima suosittelee söihin, jotka ovat ilmastotaistelun etulinjassa. Näytöksen jälkeen aiheesta myös keskustellaan. iHmiskauppa 10.3. klo 17–18, Kirjasto Metso, Tampere Tampereen elokuvajuhlat levittäytyvät myös kirjastoihin. Pääkirjaston musiikkiosastolla esitetään Ihmiskauppa-otsikon alla lyhytelokuvia. wayNe’s world liVe CiNema 12.3. klo 22–04, Tullikamarin Pakkahuone, Tampere Future Shorts Finland, Tampereen Elokuvajuhlat ja Tampereen YT herättävät henkiin 90-luvun kulttiklassikon Wayne’s Worldin! Vedä parhaat ysärikledjut yllesi ja sukella Wayne’s Worldin valloittavaan maailmaan. Paikalla tulee olemaan tuttuja hahmoja, paikkoja elokuvasta, rekvisiittaa ja ohjelmaa Wayne’s Worldin malliin, mukaan lukien ilmakitarakilpailu, bändi, DJ ja paljon yllätyksiä varsinaisen elokuvakokemuksen lisäksi. Ilta huipentuu ysäridiskoon. sHeer terror 17.3. klo 18, Musta kynnys, Jyväskylä JKLDIY:n järjestämässä ilmaisessa leffaillassa esitetään dokumentti Beaten By the Fists of God, joka kertoo yhdysvaltalaisesta, metallista hardcorea soittavasta bändistä Sheer Terror. www.facebook.com/events/203152216702499/ kiNos 19.3., Lahti Lahtelainen elokuvafestivaali tarjoaa koko päivän ajan ohjelmaa kuudessa eri tapahtumapaikassa. Minna Canthin päivän kunniaksi esitetään muun muassa mykkäfilmi Anna-Liisa vuodelta 1922. www.facebook.com/kinosfest/ pels 30.3. klo 19.30, Kirjakahvila, Turku Eläinkuvia-sarjan tämänkertaisena elokuvana esitetään turkisteollisuutta ruotiva norjalaisdokumentti. kirJallisuus arCtiC pride Queer -kirJakaHVila 28.2. klo 14–18, Kauppatorin asukastupa, Rovaniemi Oikeutta eläimille -paikallisryhmä ja Arctic Pride järjestävät yhteisen kirjakahvilan, jossa on tarjolla vegaanista purtavaa sekä eläinoikeusja HLBT-aiheista kirjallisuutta. www.arcticpride.fi/queer-kirjakahvila.html kuukaudeN kirJakluBi 2.3. klo 18–20, Dubrovnik, Helsinki Tammi, WSOY ja Johnny Kniga järjestävät kaikille avoimen ja ilmaisen kirjallisen klubin. Sen juontaa Samuli Aaltonen. kirJalliNeN lauaNtai 5.3. klo 11–14, Hakunilan kirjasto, Helsinki Kirjallisuudelle omistettuna lauantaipäivänä kuunnellaan ja luetaan alkuun runoja, minkä jälkeen kello 13 työstään puhuu kirjailija Riina Katajavuori. poetry slam 3.3. klo 19–22, Onda, Helsinki Helmikuussa ravintola Ondassa alkaneet Poetry Jamit jatkuvat uudella, spoken word -artisti Harri Hertellin juontamalla kisalla. turya 8.3. klo 19–21, Kirjakahvila, Turku Turun Uusien Runoilijoiden Yhteistyö ja Avunanto -iltamat täyttyvät runoudesta. Tapahtumassa saa lukea omia tekstejään tai vain keskustella runoudesta. JyVäskyläN kirJamessut 12.–13.3., Jyväskylän Paviljonki Kirjamessujen ohjelmaan kuuluvat myös Voima ja Häiriköivät dosentit. Tämä sakki on lavalla lauantaina kello 10.30. www.sevent.fi/kirjaruokaviini/ prosak 15.3. klo 19.30, Lavaklubi, Helsinki Maaliskuun klubilla tekstejään lukevat kirjailijat Jari Tervo ja Alexandra Salmela. www.lavaklubi.fi/ story sHariNG Cafe 17.3. ja 21.3., Vuotalo ja Stoa, Helsinki Elämäntarinoiden jakamisprojektin tarkoituksena on edistää maahanmuuttajien kotouttamista. Projekti on Universum-teattereiden tuottama. musiikki mirel waGNer 5.3., 8.4. ja 9.4., Helsinki, Tampere, Jyväskylä Kaksi pitkäsoittoa julkaissut blues-artisti keikkailee pitkästä aikaa kotimaan kamaralla. Keväälle on luvassa lisää päivämääriä. spiGu & ritilä 9.3. ja 23.3., Restobar Tenho, Helsinki Maaliskuussa tuoreen ravintolatulokkaan lavalle nousevat Sami Kukka ja paria viikkoa myöhemmin Jukka Nousiainen. CHestBurster 18.3. ja 19.3., Helsinki, Kouvola Törkyistä ja raskasta rock’n’rollia soittava kouvolalaisyhtye julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa Slime and Guiltin, jota juhlitaan useampana iltana. ouluN musiikkiJuHlat 11.–24.3., Oulu Vuosittainen musiikkitapahtuma ulottuu kamarimusiikista jazziin ja maailmanmusiikista lastenlauluihin. Festivaalilla vierailee muun muassa Verneri Pohjola Quartet. www.oulunmusiikkijuhlat.fi/ dyke Hard 25.3., Hercules, Helsinki Lesboja queerklubi palaa puolen vuoden tauon jälkeen yöelämän sulostuttajaksi vetäjinään dj:t Selina Kyle ja Sanctuares. www.facebook.com/dykehardklubi/ ruoka Ja talous diem25 3.3. klo 16, Helsingin yliopisto Helmikuun alussa Berliinissä perustettiin DIEM25, Euroopan unionin demokratisoimiseen tähtäävä liike. Heikki Patomäen vetämässä, avoimessa keskustelutilaisuudessa puhutaan liikkeen mahdollisuuksista. www.facebook.com/events/1682341515357290/ JoukkoVoima 12.3. klo 14–18, Senaatintori, Helsinki Leikkauspolitiikan vastainen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton mielenosoitus vaatii riittävää toimeentuloa kaikille. ViiNiNystäVäN päiVä 18.–19.3., Messukeskus, Helsinki ViiniExpossa tutustutaan viineihin sillä ainoalla pätevällä tavalla eli maistelemalla. Aiheesta kuullaan toki luentojakin. taide Ja teatteri Jesse aVdeikoV Ja aNatomiNeN aHtaus -taide kollektiiVi 8.3. saakka, Galleria Rajatila, Tampere Kahdessa eri näyttelyssä ollaan kehollisuuden äärellä. Avdeikovin maalauksissa muistoja kirvoittaa lapsivesi, kun taas Vappu Tuomiston, Suvi Maarasen ja Elisa Honkasen muodostama taidekollektiivi pohtii munasolun elinkaarta. reCeptet pÅ lyCka 19.3. saakka, Universum, Helsinki Joakim Grothin kirjoittamassa ja ohjaamassa teoksessa kysytään suuria kysymyksiä ihmisyydestä ja yhteiskunnasta, mutta löydetään niihin pieniä vastauksia. www.universum.fi/ sata kuVaa, sata Vuotta 13.3. saakka, Pohjoinen valokuvakeskus, Oulu Maaseudun tulevaisuus -lehti juhlii satavuotista historiaansa valokuvanäyttelyllä, jonka taiteilijat ja tekijät ovat kuvanneet suomalaista maaseutua. mutatis mutaNdis 3.4. saakka, Jyväskylän taidemuseo Holvi Tommi Toijan näyttely koostuu keramiikkahahmoista, jotka muodostavat muukalaisten ryhmän. Niiden lisäksi esillä on piirustuksia. olipa kerraN NeuVostotaide 15.5. saakka, Didrichsenin taidemuseo, Helsinki Näyttely koostuu 40 teoksesta moskovalaisen keräilijän Mihail Arefjevin kokoelmista. Neuvosto teokset ovat vuosilta 1920–1995. BiNary NiGHt 5.3. klo 19–22, Mad House, Helsinki David Frankovich, Tellervo Kalleinen ja Irma Optimist lähestyvät binaareja performanssien kautta. Oulun Musiikkijuhlat 11.–24.3. PROSAK 15.3. Wayne’s World 12.3.
2 / 2016 • 17 Voima suosittelee Koonnut Kaisu Tervonen piilotetut Valokuvissa limittyy kaksi maailmaa. kuN suomessa puhutaan monikulttuurisuudesta, katseet kääntyvät usein kohti Itä-Helsinkiä. Tämä on ihan ymmärrettävää, onhan kyseessä Suomen suurimman kaupungin lähiökeskittymä, jolla on todellisuutta paljon hurjempi maine. Oikeastihan Multikultihelvetti ja Idän Liekehtivät Lähiöt elävät lähinnä Suomen Sisun sivuille taisteluraportteja kirjoittavan Olli Immosen fantasioissa. Mutta ei niin suurta legendaa, etteikö siinä olisi hippunen tottakin: Helsingin itäisissä osissa tosiaan asuu myös maahanmuuttajia. Itäkeskuksen vieressä Puhoksen ostarilla tämä näkyy, kun ykkösiin laittautuneet muslimit kävelevät kohti rukoushuonetta tai sieltä pois. Vanhan ja rapistuneen ostarin perimmäisestä nurkasta löytyy yksi Suomen noin 60:stä muslimien rukoushuoneesta. Viereisestä ovesta pääsi viime vuoden loppuun saakka sisään Diakonissalaitoksen erityispäiväkeskukseen. Sen asiakaskunta muodostui eri tavoin päihderiippuvaisista ja -ongelmaisista. Tämä alkoholista kieltäytyvien ja alkoholilla läträävien yhteentuominen tuotti kiinnostavia kohtaamisia. Oli hämmentävää seurata, kun hartaat uskovaiset taapersivat ykkösissä rukoilemaan ja viereisellä nurtsilla miehet joivat auringon porottaessa kaljaa ilman paitaa. Ehkä tämä sijoittelu kertoi myös yhteiskunnan päätöksentekoprosesseista ja prioriteeteista. italialaiseN Nicoló Degiorgisin Hidden Islam -teossarja kuvaa eurooppalaisen yhteiskunnan ja kulttuuriympäristön muuttumista. Degiorgis on kuvannut tiloja, joita muslimit käyttävät Italiassa väliaikaisina moskeijoina ja rukoushuoneina. Kuvien persoonattomat rakennukset kätkevät sisäänsä rukoilijat ja asiaan kuuluvan tarpeiston. Sarjaan liittyvän kirjan kuvauspaikkalistalta löytyy yksi varasto, kaksi kauppaa, kolme supermarkettia, neljä asuntoa, viisi stadionia, kuusi kuntosalia, seitsemän autotallia ja kahdeksan diskoa. Mikäpä olisikaan Suomessa parempi paikka tälle näyttelylle kuin Puhoksen ja Itiksen väliin puristetun kulttuurikeskus Stoan galleria. Näyttelyssä ja sen jälkeen Stoan pihalla katsoja voi pohtia sitä, mitä yhteiskunnassa saa näkyä ja mitä on piilotettu. Jari tammiNeN Nicoló Degiorgis: Hidden Islam. Helsingin Stoassa 24.4. asti. Näyttely on osa Poliittisen valokuvataiteen festivaalia. MIREL WAGNER 5.3., 8.4. ja 9.4. Sata kuvaa, sata vuotta 13.3. asti
koulutusmaiNos kansainvälistäjournalismiasuomeksi. tilaaDiploalkaen30 € / vuosi (sisältää myös digilehden) mondediplo.fi HAE NYT KANSALAISYHTEISKUNNAN ASIANTUNTIJUUDEN JA KULTTUURIPOLITIIKAN MAISTERIOHJELMIIN! Jyväskylän yliopiston maisteriohjelmat ovat molemmat ainoat laatuaan Suomessa ja antavat opiskelijalle laajat valmiudet uraan Suomessa ja kansainvälisesti. Kansalaisyhteiskunnan asiantuntijuuden maisteriohjelma antaa tieteelliset tiedot kansalaisyhteiskunnasta ja monimuotoisesta kansalaistoiminnasta. Ohjelma kouluttaa kansalaistoimintaan ja kansalaisyhteiskuntatematiikkaan erikoistuneita asiantuntijoita, tutkijoita, opettajia, projektiosaajia ja suunnittelijoita järjestökentän sekä julkisen ja yksityisen sektorin tarpeisiin eri aloille. Ohjelma on tarkoitettu kandidaatintutkinnon tai vastaavan oppimäärän suorittaneille (180 op) ja siitä valmistuu pääaineesta riippuen joko yhteiskuntatieteiden, liikuntatieteiden, kasvatustieteiden tai filosofian maisteriksi. Ohjelma antaa jatkokoulutuskelpoisuuden. Lisätiedot ja hakuohjeet: www.jyu.fi/ytk/kans Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma kouluttaa opiskelijoita kulttuurialojen asiantuntija-, kehittämisja johtotehtäviin kansallisiin ja kansainvälisiin organisaatioihin. Valmistuneet maisterit työskentelevät kulttuurihallinnon eri tasoilla, opetusja tutkimustehtävissä korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa, tiedotusvälineissä, kulttuurija taidealan laitoksissa, yhdistyksissä ja yrityksissä. Ohjelma on tarkoitettu kandidaatintutkinnon tai vastaavan oppimäärän suorittaneille (180 op) ja siitä valmistuu yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Ohjelma antaa jatkokoulutuskelpoisuuden. Lisätiedot ja hakuohjeet: www.jyu.fi/ytk/kup Haku ohjelmiin on auki 16.3.–6.4.2016. Lisätiedot: Johanna Turunen, johanna.k.turunen@jyu.fi, 040 805 35119. KUTSU KASVATUSJA TAIDEALALLE www.snellman-korkeakoulu.fi Avoimet ovet pe 18.3. Hakemukset 30.4. mennessä Ajatt elun rohkeutt a, sielun syvävenytt elyä, tekemisen iloa ja tukevia eväitä elämään. Steinerpedagogisia yleissivistäviä ja tutkintoon johtavia kasvatusja taideopintoja merellisessä ympäristössä Helsingin Jollaksessa. KUTSU KASVATUSJA TAIDEALALLE Steinerpedagoginen luova ja elävä koulutusti e
Nuorisobarometri 2015 on arjen jäljillä (28 €) www.nuorisotutkimusseura.fi/verkkokauppa Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus, Kansanopisto Opistontie 1, Kälviä, p. 040 808 5035 Lisätiedot ja haku: www.kpedu.fi • Tanssilinja • Vintage-valokuvaus • Teatterilinja • Valokuvauksen päiväopinnot Hakuaika 1.1.-20.7.2016 Opiskeluaika 15.8.201626.5.2017 I was here • Nuorisoja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto (näyttötutkinto, aikuiset) Ennakkotehtävien palautus viimeistään 25.4.! Katso lisätiedot ja ilmoittaudu hakuun: w w w . T A I D E K O U L U M A A . F I HAE TAIDEKOULU MAAN kolmivuotiselle NyKyTAITEEN päIväLINjALLE . ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Katso koko ohjelma ja näytteille asettajat! www.luk upiiriin.fi KOKO PAVILJONGIN VERRAN NÄHTÄVÄÄ JA KOETTAVAA! SAMALLA PÄÄSYLIPULLA MYÖS VIINI, RUOKA JA SHOWLINK PETS -MESSUT! KATSO WWW.SHOWLINKPETS.FI JA WWW.LUKUPIIRIIN.FI! Jyväskylän kirjamessut on kasvussa ja mukaan on tulossa reilusti uusia näytteilleasettajia ja kaksi lavaa lisää ohjelmaa! Tänä vuonna mukana myös oma lava tietokirjallisuudelle ja Docendon Luontopaneeli, jossa mukana muun muassa Karhu-kirjan juuri messujen alla julkaiseva Kimmo Ohtonen sekä luontokuvaaja ja -kirjailija Jussi Murtosaari. Luvassa A-luokan viihdettä ja uusinta tietoa! TAPIO TAMMINEN Tieto-Finlandia -voittaja MIKKO PORVALI Sotahistorioitsija KUMMELI Paras A-ryhmä KIMMO OHTONEN Karhu-kirjailija JP KOSKINEN Sarjadekkaristi Ku va: Ha rri Hin kk a Ku va : Ilm ar i Fa br itiu s Avoinna la 9 18 ja su 10-17. Viini auki la klo 20 saakka (K18 klo 16 alkaen). Liput 12 €, perhelippu 24 €, 4-7 -vuotiaat 7 €. Su opiskelijat 5 € opiskelijakortilla!
20 • 2 / 2016 Kirj oitt aja on talo ust iete ilijä ja vap aa ko lum nist i. TTIP – vaarallisempi kuin luulitkaan euroopaN uNioNiN ja Yhdysvaltojen välinen kauppaja investointisopimus TTIP on kannattajiensa mukaan ratkaisevan tärkeä niin Suomen kuin koko EU:nkin taloudelle. Siksi sopimusneuvottelut pitäisi viedä loppuun mahdollisimman nopeasti ja marisematta kaiken maailman pikku yksityiskohdista, kuten EU-maiden demokraattista päätöksentekoa rajoittavista sijoittajasuojalausekkeista. Sen sijaan TTIP:n kannattajat eivät mielellään täsmennä, miksi he pitävät sopimusta ensiarvoisen tärkeänä. Tämä ei sinänsä ole yllättävää ottaen huomioon, että TTIP:n myönteiset taloudelliset vaikutukset ovat kaikkein optimistisimpienkin Euroopan komission teettämien tilaustutkimusten mukaan erittäin pienet – joissakin tapauksissa jopa niin pienet, etteivät ne todellisuudessa olisi edes mitattavissa. Riippumattomien tutkijoiden, kuten Capaldon (2014) ja Razan (2014), mukaan nämäkin vaatimattomat tulokset perustuvat kuitenkin epärealistisiin olettamuksiin. kuteN kaikki kaupan esteitä alentavat sopimukset, TTIP johtaa kansainvälisen kilpailun kiristymiseen, minkä seurauksena toiset toimialat kasvavat ja toiset kutistuvat. TTIP-myönteisissä tutkimuksissa tästä ei kuitenkaan odoteta aiheutuvan juuri minkäänlaisia sopeutumiskustannuksia taloudelle, vaan kaikkien tuotantotekijöiden – myös työvoiman – oletetaan siirtyvän nopeasti ja kitkattomasti kutistuvista toimialoista kasvaviin. Näin ollen TTIP:n mahdolliset työttömyyttä lisäävät vaikutukset jäävät kokonaan tarkastelun ulkopuolelle. Käytännön kokemusten perusteella vaikutukset voivat kuitenkin olla varsin merkittävät. Kun esimerkiksi IMF ja Maailmanpankki painostivat 1990-luvulla kehitysmaita nopeaan avautumiseen kansainväliselle kilpailulle, seurauksena oli monissa tapauksissa työttömyyden merkittävä ja pitkäaikainen nousu. Korkeampi työttömyys heikentää puolestaan kokonaiskysyntää, mikä vaikuttaa kielteisesti talouskasvuun. Pahimmassa tapauksessa kaupan vapauttamisen nettovaikutus kansantalouteen jää miinusmerkkiseksi. CapaldoN realistisempiin olettamuksiin pohjautuvan tutkimuksen perusteella juuri näin uhkaakin käydä useimpien EU-maiden kohdalla, jos TTIP toteutuu: kymmenen vuoden aikavälillä TTIP:n nettovaikutukset talouskasvuun, työllisyyteen, työtuloihin ja nettovientiin olisivat tutkimustulosten mukaan yksiselitteisen kielteiset. Kaikkein voimakkaimmin kielteiset vaikutukset kohdistuvat EU:n pohjoisiin jäsenmaihin – siis myös Suomeen – joiden arvioidaan TTIP:n seurauksena esimerkiksi menettävän nettomääräisesti yli 220 000 työpaikkaa. Tämä on yli kolmasosa koko EU:n arvioidusta, noin 600 000 työpaikan nettomenetyksestä. TTIP ei toisin sanoen ole vaaraksi ainoastaan demokratialle ja kansalliselle itsemääräämisoikeudelle. Se on myös vaaraksi useimpien EU-maiden taloudelle ja niiden kansalaisten hyvinvoinnille. CHrister k. liNdHolm rahan voiMa teksti suVi auViNeN kuVitus NiNNi kairisalo kilarivega nismin loppu Siirtyykö veganismi ”puritanismista” kohti eläinkysymyksien politisoimista. f aCeBook-ilmoituksessa kämppistä etsii täysvegaanien kommuuni. Meikkipussin sisältö tarkistetaan, työpaikan täytyy olla vegaaninen, eikä vegaani voi luonnollisestikaan pitää lemmikkejä. Juttu leviää nopeasti somessa ja jakaa mielipiteitä siitä, voiko ilmoitus olla tosissaan tehty. Kulttuurissamme elää vahvana seko päisen kilarivegaanin hahmo, joka vahtii muiden syömisiä, jeesustelee elämäntapansa moraalisesta ylivertaisuudesta ja syyllistää jokaista vastaantulijaa merkityksettömistä pikkuseikoista. Osa ihmisistä ei kutsu itseään vegaaniksi vaikka käytännössä ovat sitä, sillä he eivät tahdo tulla mielletyksi puritanistilahkolaisten kavereiksi. Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa. Vegaanihaasteen kasvattaessa suosiotaan naistenlehdet ovat alkaneet kirjoitella veganismista trendinä. Suomen seuraavaksi vientituote-innovaatioksi povataan vegaanista nyhtökauraa. Helsingin Kalliossa on Vaasankadulla keskittymä yrityksiä, jotka ovat hypänneet trendiin mukaan. Kaupungin ainoaa kokonaan vegaanista ruokakauppaa, Vegekauppaa, pitää pitkän linjan vegaani Karry Hedberg. ”Ongelmat ovat niin massiivisia, ettei oikein tiedetä, miten toimia. Siinä voi suhteellisuudentaju karata käsistä: ei enää eroteta, mikä on oleellista eläinten oikeuksien toteutumisen kannalta ja mikä merkityksetön pikkuseikka.” kaHdeNkymmeNeN vuoden veganismiin on myös Hedbergillä mahtunut kilariveganismin kausi. ”Olin todella tarkka esimerkiksi siitä, millaisissa olosuhteissa ravintolaruokani on valmistettu. Jos ruokani olisi paistettu samassa altaassa jonkin lihakimpaleen kanssa, olisin ollut todella närkästynyt. Nykyään se on minulle täysin yhdentekevää, koska olen alkanut hahmottaa suurempaa kuvaa. Eläinoikeuksien toteutuminen ei riipu siitä, missä astiassa ruoka paistetaan”, Hedberg sanoo. Muutos ei ole tapahtunut pelkästään yksittäisten vegaanien ajattelussa, vaan yhteiskunnassa laajemmin. Vuonna 2007 suomalaisessa eläinoikeusliikkeessä tapahtui merkittävä suunnanmuutos, kun ensimmäinen eläinkuvauskampanja esitteli tuloksiaan 101 suomalaiselta eläintilalta. Kuvat ja videot järkyttivät ja puhuttivat valtamedioita myöten. Eläinoikeusliike näyttäytyi ensimmäistä kertaa varteenotettavana keskustelukumppanina ja yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä kettutyttöilyn ja sabotaasin sijaan. Lähes kymmenen vuotta eläinoikeusliike on tuottanut salakuvattua materiaalia eläintiloilta. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka nauttivat nähdessään, kuinka lammasta hakataan muovilaatikolla ennen sen teloittamista. Kuvien seurauksena kasvissyönnin ja eläin oikeusajattelun suosio on kasvanut räjähdysmäisesti vuosituhannen vaihteesta. ”Ennen mielikuva vegaanista oli se perusituhippi, jolla on paljon lävistyksiä ja tukassa lukuisia eri värejä. Nykyään kuka tahansa raksaäijistä bisnesnaisiin voi olla vegaani, sitä ei todellakaan pysty päättelemään enää ulkonäön perusteella”, sanoo Hedberg. Hänen mukaansa Vegekaupan asiakaskunta on laajaa, vaikka sijainti Kallion punavihreän kuplan kovassa ytimessä varmasti vaikuttaa myös siihen, ketkä asiakkaaksi päätyvät. Hedbergille yksi parhaita asioita kaupassa on ollut nähdä veganismin valtavirtaistuminen ja pääseminen pois alakulttuurista. ”Noin kolmekymppinen perheellinen ihminen on ehkä se stereotyyppisin asiakas, mutta kaikenlaisia ihmisiä täällä käy. Osa on vegaaneja, osa kasvissyöjiä, osa sekasyöjiä, joita kiinnostaa vegaaninen tarjonta.” eläiNperäisteN aineiden käyttäminen kulutushyödykkeissä on massiivista. Monelle aloittelevalle vegaanille tulee yllätyksenä esimerkiksi kirppujen murskaaminen väriaineeksi, kananmunan käyttäminen maalissa tai viinin kirkastaminen kalalla. Mihin sitten pitäisi vetää raja? Hedberg painottaa kokonaisuutta. ”Jos halutaan muuttaa yhteiskunnan suhdetta eläimiin, niin joku kirppuväri jossain on aika helvetin yhdentekevää. Kirppujen oikeudet ovat tällä hetkellä merkityksetön kysymys. Kun olemme yhteiskuntana pidemmällä aiheen kanssa, voimme palata niihin.” Eikö kirppuvärien hyväksyminen ja epävegaanisella maalilla maalatussa talossa asuminen sitten ole oman aatteen myymistä? ”Tulokset ovat se, millä on väliä, ei aatteen puhtaus. Olen täysin valmis ’myymään aatteeni’, jos se johtaa siihen, että eläimiä tapetaan vuosittain vähemmän. Veganismi ei ole päämäärä, vaan väline yhteiskunnan eläin kuvan muuttamiseen”, Hedberg vastaa.
2 / 2016 • 21 kilarivega nismin loppu Siirtyykö veganismi ”puritanismista” kohti eläinkysymyksien politisoimista. palata aN Facebookiin. Nettikeskustelu saa tunnetusti ihmisten parhaat puolet esiin. Myös kilariveganismi voi edelleen hyvin Facebookissa. Veganismin tuputtaminen tai toisten tuomitseminen eivät kuitenkaan Hedbergin mukaan johda haluttuihin lopputuloksiin. ”Vegaanien pitäisi luopua pyrkimyksestä puhdasoppisuuteen ja kommunikoida veganismista ihmisille rauhallisesti ja ymmärtäväisesti”, Hedberg toteaa. ”Harvassa ovat ne tilanteet, joissa pystytään etenemään syyllistämällä. Sillä saa aikaiseksi ai noastaan defenssit. Hurmoshenkinen oman ruokavalion julistaminen on tehotonta. Se johtuu usein siitä, että ollaan nuoria ja vähän pihalla siitä, miten asioihin oikeasti voi vaikuttaa.” Positiivisiakin esimerkkejä kuitenkin alkaa löytyä. Facebook-ryhmä Sipsikaljavegaanit on tuonut täysin uudenlaisen sävyn veganismista keskustelemiseen. Aiheesta kiinnostuneet sekasyöjät toivotetaan tervetulleeksi hakemaan inspiraatiota, ihmisiä kannustetaan ja innovaatioita nakkisushista punssirullavihiksiin esitellään. Toisinaan hieman fetisistisiä piirteitä saava suhde ruokaan ja etenkin HoviRuoan kasvispiirakoihin eli vihiksiin saattaa olla kilariveganismia, mutta paremmanlaatuista kuin kultin puhdasoppisuuden vaaliminen. Kilariveganismin ja julistamisen sijaan Hedberg peräänkuuluttaa ajattelun muutosta. ”Vegaanien pitää auttaa ihmisiä ymmärtämään sitä, miksi meidän täytyy saada yhteiskunnan eläinkuva muutettua. Kuvien ja tiedon tuottaminen eläintiloista sekä kasvissyönnin tuominen helpoksi ovat avainasemassa siinä muutoksessa. Asian esillä pitäminen ja eläinkysymyksen politisoiminen ovat tärkeämpiä päämääriä kuin puritanismi. Jos joku haluaa ajatella kehonsa olevan temppeli, joka saastuu eläinperäisistä tuotteista, niin siitä vaan, sitä ei vaan tarvitse julistaa muille. Minun kehoni on huvipuisto.”
22 • 2 / 2016 TeksTi kaisu Tervonen kuvaT velda Parkkinen varo, koomikko Jamie MacDonald ei usko komedian olevan turvallinen tila. J amie macdonald kiittelee yleisöä eturivin täyttämisestä. Stand up -komediailloissa yleisö ei aina uskaltaudu ensimmäiselle penkkiriville. Koomikot kun tunnetaan poliittisesti epäkorrektina sakkina, joka ei epäröi tölväistä yleisön jäseniä. Katsomossa tunnetaan usein suorastaan pelkoa. ”Tämä on se show, jossa tunne on molemminpuolinen”, feministisen komediailtaman järjestäjä ja juontaja MacDonald sanoo lavalla. Sen kyllä huomaa. Moni illan esiintyjistä kyselee kesken esityksensä, ”meninkö nyt liian pitkälle” tai ”en tiedä, naurattaako tällainen teitä feministejä”. Esiintyjät ovat verbaalisesti varpaillaan. ”Se on outo pelkojen vaihto. Koomikoita pidetään aggressiivisina ja seksistisinä ja feministejä huumorintajuttomina ja vihaisina, joten molemmat ryhmät odottavat kipua toisen suunnalta”, MacDonald kertoo myöhemmin. Hän on sekä feministi että koomikko, mutta on myös tuntenut mainitsemaansa kipua. syksyllä 2015 Helsingissä startannut Feminist Comedy Night sai alkunsa Mad House -tuotantoryhmän jäsenen Lee na Kelan aloitteesta. Hän kysyi, haluaisiko MacDonald vetää erilaista stand up -iltamaa. Samantapainen ajatus oli valmiiksi kytenyt kanadalais-suomalaisen esiintyjän mielessä. ”Edelleenkin kuulee vitsejä, joissa ’homo’ on se punch line. Ja yleisö nauraa niille. Saatan mennä lavalle tuollaisen vitsin jälkeen ja esitellä itseni homoksi, ja ihmiset hurraavat. Se on hyvin outoa ja turhauttavaa. Kymmenen minuuttia sitten ihmiset nauroivat ajatukselle, että joku on homo, ja nyt he hurraavat minulle, koska olen homo”, MacDonald kertoo. Hän tiesi jo ystäväpiirinsä perusteella, että moni halusi kuulla esimerkiksi MacDonaldin omia juttuja, mutta ei jaksanut samoissa iltamissa esiintyviä, vähemmän valveutuneita koomikoita. Kun hän lähti rakentamaan feminististä komediailtamaa, ensimmäinen ajatus oli buukata iltamiin mahdollisimman paljon naiskoomikoita. Huolimatta kielimuurista – MacDonald puhuu mieluummin äidinkieltään englantia kuin äitinsä kieltä suomea – hän yrittää valikoida koomikoita, joilla on kiinnostavaa sanottavaa feministeille. Mitään takeita ei kuitenkaan anneta. ”Opettelen kuratoimaan tätä iltamaa. Toisaalta haluan antaa jokaiselle mahdollisuuden esiintyä tämän yleisön edessä, jotta he voisivat haastaa oman tekemisensä. Tajuan, että samalla saatan laittaa lavalle jonkun, joka kertoo loukkaavan jutun yleisölle, joka on maksanut viihtymisestä – no, viihtymisestä ja haastetuksi tulemisesta. Olen sanonut esiintyjille, että jos aiotte mennä lavalle vain loukataksenne yleisöä, pysykää poissa. Feministit ovat varmasti kuulleet juttunne ennenkin eivätkä aio maksaa siitä etuoikeudesta. Samalla vaivalla he voivat mennä Twitteriin.” suomi on ollut Torontossa opiskelleen MacDonaldin kotimaa 14 vuotta. Hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa performanssitaidetta ja sen teoriaa. Parin vuoden ajan MacDonald pitäytyikin kokeellisen teatterin ja performanssin parissa. Hän nautti työstään, mutta kunnianhimoisiakin ideoita säesti aina samanmielisten hyminä. ”Parasta stand up -komediassa on välitön reaktio. Tiedät heti, toimiiko materiaalisi sinä iltana ja sille yleisölle. Se on hyvin erilaista muusta taidetuotannosta, etenkin Suomessa. Kriittistä kirjoittamista on hyvin vähän, kritiikkejäkin on vähän, eikä niille ole julkaisuja. Taiteellisesta työstä ei ole juurikaan keskustelua.” Keskustelu voi ainakin yksilötasolla johtaa positiivi
2 / 2016 • 23
24 • 2 / 2016 siin oivalluksiin. Joskus epämukavien huomioiden kautta, kuten MacDonaldille opiskeluaikoina Helsingissä kävi. Yksi professoreista pyysi häntä listaamaan taiteilijoita, jotka ovat vaikuttaneet häneen eniten. ”Listan nähtyään hän totesi ’ai niin, unohdin ettet juuri välitä naistaiteilijoista’. Kysyin, mitä hän oikein tarkoittaa, ja hän käski katsomaan listaani. Katsoin. Oh shit!” MacDonald meni kotiinsa ja katsoi kirjahyllyään. Sekin oli rivi rivin jälkeen täynnä miehiä. ”Ajattelin ’mitä olenkaan tehnyt? Olen idioot ti.’” MacDonaldista tuli feministi 28-vuotiaana. Hänen täy tyi opetella sellaiseksi. Koomikko kertoo, kuinka hän alkoi kiinnittää keskusteluissa huomiota siihen, että kysyy naisten mielipidettä, ja kuinka hän käy nyt läpi kirjailijoita Margaret Atwoodista Ursula J. Le Guiniin ja Zadie Smithiin. ”Kun siihen alkaa kiinnittää huomio ta, tajuaa kuinka naurettavaa on, että voit olla täydessä huoneessa ja vain miehet ovat äänessä. Itse olen vielä viehättynyt miehistä. Muistin yleensä vain niiden nimet, joita pidin kiinnostavina ja joiden kanssa halusin harrastaa seksiä. Oikeastaan siis vain priorisoin seksihaluni”, MacDonald sanoo muka viattomasti. Feministiksi opetteleminen ei riistänyt hänen huumorintajuaan. Yksi feministisen komediaillan agendoista onkin riisua feminismiltä sen tosikkoleimaa. ”Jos joku haluaa olla totinen, se on tietysti ookoo. Ja tarpeeksi ihmisiä on paskamaisissa tilanteissa liittyen lisääntymisoikeuksiin, parisuhdeväkivaltaan tai vaikka äitiyslakiin. Ymmärrän, että käynnissä on taistelu ja vielä paljon työtä on tekemättä. Samaan aikaan astun kuitenkin kerran, pari viikossa sellaisen yleisön eteen, joista osa ei ole koskaan tavannut transihmistä. Yritän tehdä aiheen heille tutuksi, yritän muuttaa heidän mielipiteitään. Uskon siis osallistuvani kamppailuun, vaikka teen sen eri tavalla.” ”kuulosTan Justin Bieberiltä, mutta näytän lihavalta Matt Damonilta”, MacDonald kuvailee itseään. Sitten hän kertoo siirtymisestään naisten pukuhuoneista miehille tarkoitettuihin pukuhuoneisiin sukupuolenkorjausprosessin myötä. Yleisö nauraa. ”Feministisissä komediailtamissa minun ei kuitenkaan tarvitse tehdä pilaa itsestäni saadakseni yleisön kuuntelemaan minua. He tietävät jo tilanteeni, ja se on heille ookoo.” Sukupuolta MacDonald tutkii myös osana työryhmää esityksessä Transformations – Otteita maskuliinisuuden sanakirjasta, joka saa ensiiltansa Helsingissä maaliskuussa. Teemu Mäen ohjaama teos sisältää niin puheteatteria, tanssia kuin stand up -komediaakin. Keskustelulle sukupuolesta on selvästi tilausta myös taiteellisen työn piirissä. Aiheeseen liittyy pitkällistä marginalisointia ja epäreiluja vallankäytön mekanismeja. Siksi myös keskustelu on välillä latautunutta. Marraskuussa järjestetyssä toisessa Feminist Comedy Nightissa MacDonald puhui peniksistä ja kertoi, että naisetkin voisivat saada itseluottamusta treffeille laittamalla tekopeniksen housuihinsa. Hän vihjasi, että tekopenis olisi hyvä kuitenkin ottaa pois ennen lähempää kontaktia. Jotkut feministit suuttuivat tosissaan. Vitsi loukkasi väkivallan uhkaa kokevia transnaisia. Tapahtuman Facebook-sivuilla käytiin kiivasta keskustelua feministisen huumorin rajoista. Toiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kommentoivat umpiväsyneesti feministien oletettua huumorintajuttomuutta. Samaan syssyyn MacDonald potkittiin ulos yhdestä Facebookin feministiryhmästä. ”Se oli uskomattoman tuskallista. Menetin yöunia. Vasta myöhemmin edes muistin, mitä olin sanonut. Periaatteessa pyysin anteeksi transihmisten olemassaoloa liittyen johonkin sisäistettyyn transfobiaan, joka pulpahti ulos. Se oli tyhmää. Olen iloinen, että siitä huomautettiin.” Pelkän huomauttamisen sijaan MacDonald sai kuitenkin niskaansa haukkuja ja kohtuuttomalta tuntuvan määrän epäluottamusta. ”Seuraavana päivänä olin Kampissa ostamassa kahvia ja katselin olkani yli jokaista parikymppistä naista, että tuleekohan hän sylkemään kasvoilleni. Oikeastaan tiesin, ettei niin tule tapahtumaan, mutta se pelko… se oli eräänlaista hiljentämistä”, MacDonald kertoo. kaiken TaPahTuneen jälkeen Jamie MacDonald poseeraa kookkaan puuveistospeniksen kanssa hillittömissä pin up -asennoissa. Tämä jos mikä on halpaa huumoria. Kaikkia läsnä olevia kuitenkin naurattaa. ”Siihen on syynsä, että komiikka on roomalaisajoista asti sisältänyt penisvitsejä ja vastaavaa. Ne ovat epäkohteliaita asioita. Me sanomme niitä komediaklubeilla, jotta niille olisi hallittu paikka jossakin. Jotta emme huutelisi niitä kaduilla”, MacDonald kertoo. Hänen mukaansa komedia saa olla vaarallista ja se saa myös loukata. Myös feminismille täytyy pystyä nauramaan. ”Feminismissä on isoja ongelmia niin kuin missä tahansa liikkeessä. En dissaisi feminismiä sen ulkopuoliselle joukolle, joka ei kaipaa enää enempää ammuksia naisten oikeuksien alas ampumiseen. Mutta meidän itsemme pitää pystyä nauramaan feminismille, avaamaan argumenttejamme ja tekemään niistä vahvempia.” Helmikuussa järjestetyn kolmannen ja kolmannen kerran loppuunmyydyn Feminist Comedy Nightin Facebook-tapahtumassa yleisöä varoiteltiin etukäteen, ettei kyseessä ole välttämättä turvallinen tila. ”En ole varma, voiko julkinen tila tai tilaisuus koskaan oikein olla turvallinen tila. Uskon, että koko turvallisen tilan ajatus on ajatus poikkeuksellisesta tilasta, jossa tietyt normeiksi ajatellut asiat eivät pädekään. En usko, että tarkoituksena on luoda turvallinen tila ja elää siinä lopun elämäänsä. Tai että turvallista tilaa voisi laajentaa vähitellen niin, että koko maailma on osa sitä. Silloin päätyisimme [Orwellin kirjoittaman] Vuonna 1984 kaltaiseen tilanteeseen, jossa kukaan ei saa ajatella tai sanoa tiettyjä asioita. Niin kamalaa kuin se onkin, ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja erilaisia ajatuksia ja toiset vaan ovat paskamaisia ihmisiä ja halua vat sanoa paskamaisia asioita.” Seuraavat Feminist Comedy Night -illat 25.3. ja 29.4. Ihana Baarissa, Helsingin Suvilahdessa. Transformations – Otteita maskuliinisuuden sanakirjasta 18.–20.3. Ihana Baarissa, Helsingin Suvilahdessa.
MU KA NA MY ÖS HU ILILEH TI JA OIK EU TTA ELÄ IMI LLE 9/2 015 MA RR AS KU U | VO IM A.F I HA LLI NT AR EK IST ER I PO LII SI EI PA MP UT A 1/2016 HELMIKUU | VOIMA.FI MIES MURHIEN TAKANA PAKKANEN TAPPAA • ZIGGY • VANKILADRAAMAA POLIITTISEN VALOKUVAN FESTIVAALI LIITE
26 • 2 / 2016 TeksTi Ja kuvaT kalle erkkilä shaolin disneyland Dengfengin shaolintemppeli on malliesimerkki äärimmilleen kaupallistetusta turismista. s elfieTikkuJa , kiinalaisten ryhmämatkailijoiden värikkäitä lippalakkeja ja bisnesmiehiksi kääntyneitä shaolinmunkkeja. Tämä on todellisuus Kiinan keskiosassa Henanin maakunnassa sijaitsevassa shaolintemppelissä. Jos temppeli oli ennen pyhä, nyt siellä kumarretaan vain rahalle. Vuonna 1982 valmistui Chang Hsin Yenin ohjaama The Shaolin Temple -elo kuva, jota tähdittää Jet Li. Potkuleffassa on kohtaus, jossa keisarin sotilaat vyöryvät ratsain temppeliin. Kohtauksen voi elää uudestaan temppelin pihalla. Sotilaiden tilalla on vain kiinalaisten pakettimatkaajien armeija, joka rynnii vauhkoontuneena sisään porteista. Ensimmäisen puraisun temppelin kaupallisuudesta saa, kun maksaa 100 renminbin eli noin 13 euron sisäänpääsymaksun. Hinta on kiinalaiselle nähtävyydelle korkea. Shaolintemppeli on shaolin kung fun kehto, ja sen historia ulottuu 1 500 vuoden taakse. Temppeli sijaitsee Songvuoristossa, jota pidetään yhtenä Kiinan pyhimmistä paikoista. TemPPelissä turistit polttavat ylihintaisia suitsukkeita ja räpsivät selfieitä. Kaikki vaikuttaa feikiltä. Onhan temppelikin vain kopio alkuperäisestä, joka paloi vuonna 1928. Munkit on valjastettu kauppamiehiksi. He ovat pyhien miesten sijaan ennemminkin samassa roolissa kuin Mikki Hiiri -maskotti Disneylandissä – turistit tarvitsevat viihdettä. Temppelin apottia Shi Yongxinia pidetään Kiinassa ristiriitaisena henkilönä. Hänellä on miljoonaomaisuus ja maisterin tutkinto kauppatieteistä. Hän johtaa temppeliä Buddhan oppien sijaan kapitalismin arvoilla. Kiinassa hänet tunnetaankin nimellä ”toimitusjohtaja-munkki”. Apotti on todennut, että aggressiivinen kaupallistuminen on paras tapa vaalia shaolinin perinteitä ja levittää buddhalaista sanomaa. Temppeli on taatusti tehokas rahantekokone. Onhan koko alue valjastettu kaupallisen turismin palvelukseen. Anonyyminä pysyvä entinen munkki syytti Shitä viime vuoden elokuussa lukuisista seksisuhteista eri naisten kanssa. Todisteiden mukaan Shillä on myös useita lapsia, mikä on buddhalaiselle munkille kiellettyä. TemPPelin ”show-keskuksessa” järjestetään viisi kertaa päivässä esitys, jossa munkit hyppivät voltteja, esittelevät kung fu -liikkeitä ja pieksevät ilmaa shaolinin kahdeksalla eri ase lajilla. Esityksen huumoriarvo revitään siitä, kun lavalle pyydetään yleisöstä turisteja, joiden pitää matkia munkkien liikkeitä. Ja sehän naurattaa, kun ylipainoinen turisti kierii lattialla.
2 / 2016 • 27 Esityksen jälkeen on vähän huijattu olo, mutta todellinen rahantekoshow alkaa vastaa esityspaikalta poistuttaessa. ”Hello Sir, photo with monk?” ”Hello, very good souvenir here. Hello!” ”Buy real shaolin sword, very old.” Paidan saumat ovat revetä, kun kauppiaat kiskovat minua kojuilleen. Rahavyöni pysyy kuitenkin kiinni. Temppelin itäpuolella on kukkula, jonka päälle voi kiivetä. Noin tuhat rappusta ja näkymä alas aukeaa. Matkalla huipulle on opettaja Bodhidharman meditaatioluola. Legendan mukaan hän meditoi luolassa yhdeksän vuotta 500-luvulla. Bodhidharmaa pidetään perimätiedon mukaan yhtenä zen-buddhalaisuuden kehittäjistä. Nyt luolan suulla myydään länsimaisia makeisia ja virvoitusjuomia, ja luolasta voi ostaa suitsukkeita kalliiseen hintaan. Mistään hiljentymispaikasta ei siis enää ole kyse. Kun kiipeää kukkulan huipulle, päätyy kiinalaisten sosiaalisen median kanaviin täyttämään länkkärikiintiötä. Viidennen kuvaussession jälkeen olen valmis palaamaan alas kukkulalta. Matkalla päädyn vielä yhden kännykkäkuvaajan otokseen. Olenko minä se nähtävyys täällä, häh? Kuvausintoa saattaa selittää se, että länsimaalaisia turisteja on paikalla vain kourallinen. Kiinalaiset ryhmämatkailijat ovat enemmistössä. ainoa ei-kaupallinen osa temppel ialuetta on shaolinmunkkien akatemia, jossa asuu ja harjoittelee satoja nuoria poikia. Valitettavasti sinne on turisteilta pääsy kielletty: määrätietoiset munkit ohjaavat sisään havittelevat turistit pois portilta. Kaupallistunut temppeliturismi jättää lopulta vähän happaman maun suuhun. Toisaalta matka antaa läpileikkauksen kiinalaiseen massaturismiin. Se ei aina ole kaunista katseltavaa – saati halpaa. The Shaolin Temple -elokuva päättyy siihen, kun munkit saavat luvan juoda viiniä. Tällaisen turistipläjäyksen jälkeen sitä on itsekin lasillisen tarpeessa.
Ku va Sc ot t C ar is
s PekTaakkeliyhTeiskunTa tarvitsee spektaakkelia. Taiteen ja aktivismin rajapinnasta löytyvä kulttuurihäirintä on oiva keino tutkia yhteiskuntaamme, purkaa merkityksiä ja kiinnittää huomio epäkohtiin. Häiriköt haastavat valtakeskittymät esimerkiksi vastamainoksin, katutaiteella ja performanssein, luoden samalla spektaakkelia. Termi kulttuurihäirintä (culture jamming) on johdettu sodankäyntiin liittyvästä termistä radiohäirintä ( radio jamming). Radiohäirinnässä pyritään luomaan häiriötila viestin lähettäjän ja vastaanottajan välille. Samoin kulttuurihäirintä luo häiriöitä sinne, missä niitä ei odoteta. Voima-lehti on osallistunut tähän häiriköintiin vastamainoksilla jo vuodesta 1999. Olemme myös seuranneet ilmiötä vuosien ajan sen monissa ilmenemismuodoissa Suomessa ja maailmalla. Kirjamme Louserit Vuittuun – ja muita Voiman vastamainoksia (Into 2011) ja Häiriköt – Kulttuurihäirinnän aakkoset (Into 2013) jatkoivat siitä, mihin lehden sivuilla jäimme. Nyt on tullut aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Julistamme Häiriköt-päämajan avatuksi. Häiriköt-päämaja uutisoi alan tapahtumista ja kutsuu kaikki maamme kulttuurihäiriköt saman katon alle. Olkoon vallankumouksemme naurava ja tanssiva. muTTa miksi kulttuurihäirintää tarvitaan? Kaupunkitila pyhitetään kaupallisuudelle. Julkinen tila muuttuu vähitellen puolijulkiseksi tilaksi – tilaksi, jota hallinnoivat yritykset. Katukuvaa koristavien valotaulujen ohella mainokset täyttävät ihmisten väliset viestintäkanavat. Poliittiset puolueet ovat valinneet mainonnan tavakseen kommunikoida kansalaisille. Häiriköt kyseenalaistavat tämän kehityksen ja kääntävät kritisoimiensa viestien merkitykset päälaelleen. Me kaikki ymmärrämme, että toimiakseen demokratia tarvitsee valistuneita kansalaisia. Meidän kuluttajakansalaisten pitää nähdä kiiltävää pintaa syvemmälle ja tunnistaa yhteiskuntamme ongelmakohdat. sen lisäksi, että tarkkailemme ilmiötä sivustaseuraajana, Häiriköt-päämaja on myös aktiivinen toimija. Kapina pelkästään kapinoimisen riemusta ei kuitenkaan ole hirvittävän kiinnostavaa. Suhtaudumme kulttuurihäirintään hyvänä työkaluna ja nostamme kulttuurihäirinnän keinoin esiin myös akateemista tutkimusta. Popularisoimme tiedettä. Yhteiskunnassa, jossa poliitikot pyrkivät kuristamaan yliopistot, koulut ja opiskelijat kaikin mahdollisin keinoin, tarvitaan meluisia puheenvuoroja järjen äänen puolesta. Näitäkin me tarjoamme, karnevalismin kaapuun verhottuina. Vastaus pääministerin ”kaiken maailman dosentit” -letkautukseen on sarja Häiriköivät dosentit -tilaisuuksia. Dosenttimme eivät päivystä puhelimen vieressä, vaan astuvat yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Häiriköivät dosentit -tapahtumat tuovat yleisön eteen tutkijat, aktivistit ja taiteilijat, jotka pureutuvat eri suunnista kulloiseenkin aiheeseen. Tilaisuuksissa syntyneistä huomioista teemme kulttuurihäirinnällisiä ulostuloja, joita levitetään Voiman lisäksi internetin tietoverkoissa ja jotka ajoittain löytävät tiensä myös julkiseen tilaan. Häiriköt-päämajalle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Käsittelemme muun muassa finanssikriisiä, sukupuolirooleja, ihmisoikeuksia ja alkuperäiskansojen asemaa yhteiskunnassa. Puimme ilmastonmuutosta, demokratian kriisiä, nationalismia, eläinoikeuk sia ja ihmisten suhdetta muihin planeettamme eläinlajeihin. kulTTuurihäirinnän protesti on muutakin kuin pelkkä ”Ei!”-huuto. Kulttuurihäirinnässä muoto ja sisältö kohtaavat toisensa siten, että jokin voi olla – ristiriitaisestikin – samaan aikaan asian puolesta ja vastaan. Julkisen tilan mainos ähkyä vastustetaan mainostauluilla, mainoksia kritisoidaan vastamainoksilla ja viestintä voidaan typistää pelkästään brändeiksi (brändiparodioiksi) ja logoiksi (logoparodioiksi). Kulttuurihäirintään yhdistetään usein luvaton toiminta, mutta se ei ole edellytys. Välillä rajoja ja sääntöjä on kuitenkin koeteltava, jopa rikottava, kun häiriköt tökkivät yhteiskunnan kipu pisteitä. Häiriköt tekevät näkyväksi valtarakenteita ja avaavat meitä ympäröivän kuvaston piilo merkityksiä. Häiriköt saattavat paljastaa vaarallisia ja väkivaltaisiakin ilmiöitä, mutta häiriköt itse eivät käytä väki valtaa. Kulttuurihäirintä ei lähtökohtaisesti tarjoa valmiita vastauksia tai tietä paratiisiin. Se peilaa yhteiskuntaamme kuin huvipuiston peilisali konsanaan. Häiriöillä ja provokaatioilla luodaan hetkiä ja paikkoja joissa voimme nähdä maailman toisin. Se on hyvä paikka tarkistaa suunta, ja tarvittaessa korjata sitä. Kulttuurihäirintä herättää meidät vaatimaan parempaa huomista. Yhdistämällä kulttuurihäirintään tieteellistä tutkimusta, tarjoamme yleisölle häiriöiden lisäksi perusteltuja ja harkinnan arvoisia uusia polkuja, joita tallata. seuraamme häiriöitä Voima-lehdessä, mutta jatkossa aiheeseen liittyvää asiaa löytyy myös osoitteesta häiriköt.fi. Jari Tamminen & iida simes Häiriköivät dosentit päivystävät maaliskuussa Jyväskylän kirjamessuilla, huhtikuussa Suomen valokuvataiteen museossa ja Suomen Lontoon instituutissa sekä toukokuussa Maailma kylässä -festivaaleilla. Ajankohtaista tiedotusta kaikista tapahtumista osoitteissa häiriköt.fi ja facebook.com/hairikot. Hanketta tukee Koneen Säätiö, jolle erikoiskiitos päämajan häiriköiltä. Häiriköi den manifest i
Katso maailmaa uusin silmin Ihmiset • Kulttuuri • Ympäristö • Ilmiöt Tilaa 5 lehteä vain 17, 50€ Tee tilaus helposti: ? Netissä: maailmankuvalehti.fi/tarjous ? Puhelimitse +358 9 584 233 ? Sähköpostilla asiakaspalvelu@maailmankuvalehti.fi Maailman Kuvalehti kertoo rohkeudella ja rakkaudella muuttuvasta maailmasta, eri kulttuureista, ilmiöistä ja ympäristöstä.
TEKOJA TRANSASIAN PUOLESTA ensi-ilta 9.2.2016 käsikirjoitus Anna Krogerus, työryhmä ohjaus Sakari Kirjavainen rooleissa Anu Koskinen Eeva Putro Ella Pyhältö Lipunmyynti (09) 4342 510, ti–pe klo 11–14 Erottajankatu 5, 00130 Helsinki – tuokioita Tove Janssonin jalkojen juuressa kansainvälistäjournalismiasuomeksi. tilaaDiploalkaen30 € / vuosi (sisältää myös digilehden) mondediplo.fi
32 • 2 / 2016 J os Joku ei ole vielä kuullut Andreja Peji?istä, niin onkin korkea aika. Peji? syntyi 1991 Bosnia-Hertzegovinassa serbiäidille ja kroaatti-isälle. Nimekseen hän sai Andrej. Peji?in vanhemmat erosivat pian hänen syntymänsä jälkeen, ja Bosnian sodan aikana Peji? pakeni äitinsä, isoäitinsä ja isoveljensä kanssa Belgradiin ja sitten Vojskan kylään Serbiaan. Naton pommitukset 1999 saivat äidin hakemaan turvapaikkaa Australiasta. Peji? oli kahdeksanvuotias, kun hän muutti äitinsä kanssa Melbourneen. Ensimmäinen malliagentti kosiskeli Peji?iä alalle uima-altaalla tämän ollessa vielä varhaisessa teini-iässä. Vasta toista kyselijää onnisti. Agentti onnistui nappaamaan 17-vuotiaan Peji?in McDonaldsin kassalta. PeJi? aloiTTi miesmallina, mutta androgyynin olemuksensa ansiosta hän edusti ja esitteli pian muotimaailman unisex-suuntaa. Merkittävä hetki oli, kun Jean Paul Gaultier inspiroitui Peji?sistä ja pani tämän astelemaan catvalkille sekä naisten että miesten mallistoa esittelemään. Peji? oli ensimmäinen laajaa huomiota saavuttanut malli, joka teki sekä miesettä naismallin töitä. Hän aiheutti myös eräänlaisen nipple gaten poseeratessaan vaaleissa pitkissä kutreissa meikattuna ja ilman paitaa kulttuurilehti Dossier Journalin kannessa. Kuvaa pidettiin huolestuttavana, koska sen saattoi tulkita yläosattoman naisen kuvaksi. Peji? oli tuolloin kuitenkin julkisuudessa tunnettu miehenä. Peji?in sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista kyllä spekuloitiin. Eräässä haastattelussa hän sanoi, että jättää sukupuolensa mielellään tulkintojen varaan. Samaan aikaan hän oli avoimesti suhteessa miehen kanssa. Ajan myötä Peji?in tyyli meni feminiinisempään suuntaan. Vuonna 2014 hän kertoi julkisesti käyneensä läpi sukupuolenkorjauksen. Nimi muuttui Andrejsta Andrejaksi, ja hän kertoi olevansa heteroseksuaali nainen. PeJi? on niin sanottu täydellinen naismalli. Pituutta on 185 senttimetriä, sääret vaikuttavat loputtoman pitkiltä, hänen vartalonsa on kapoinen ja kiinteä ja hänen kasvoissaan on yhtä aikaa jotain klassista ja persoonallista. Ei siis ihme, että Peji? päätyi ensimmäisenä transsukupuolisena mallina kasvokeulakuvaksi meikkifirmalle. Hänet palkkasi Make Up Forever. Mielenkiintoisen Peji?istä tekee ilmeisen kauneutensa lisäksi se, että hän kävi oman transprosessinsa läpi julkisuudessa niin nuorella iällä. Hän kertoi siitä avoimesti Peoplen haastattelussa. Muutokset olivat näkyvillä – ja tietysti ilkeämieliset pääsivät julkisesti arvostelemaan, miten hyvin Peji? onnistuu naisena olemisessa. Peji? on ylpeä transsukupuolisuudestaan ja työskentelee kovasti transnäkyvyyden eteen, vaikka haluaakin olla vain ”ihan tavallinen nainen”. Tekeillä on myös dokumenttielokuva Andrej(a), jossa käydään läpi Peji?in sukupuolenkorjaamisprosessi. Kiinnostavuutta lisää entisestään hänen taustansa pakolaisleirin läpikäyneenä lapsena. Pieni tyttö, joka ei koskaan ollut sinut poikana olemisen kanssa, nousi sodan jaloista maailmankuuluksi huippumalliksi. Täydellinen tuhkimotarina siis. Peji?in äiti on tukenut tytärtään koko ajan. PeJi? on transsukupuolisena onnekas. Hän on monen ihmisen kauneuskäsityksen mukaan kauniimpi nainen kuin yksikään syntymässä naiseksi määritelty. Peji? avautuu tosin välillä asioista, jotka hänelle transsukupuolisena ovat olleet vaikeita. FB-sivullaan hän on todennut, kuinka turha muiden tyttöjen on surkutella, koska heillä sentään on kohtu. Vaikka on surullista, että transsukupuolisia edelleen arvioidaan sen perusteella, miten hyvin he menevät läpi sukupuolensa kanssa – ja Peji? todella menee – niin on merkittävää, miten paljon näkyvyyttä transsukupuolisuus saa Peji?in kaltaisten rohkeiden nuorten ansiosta. Pejic on älykäs keskustelija, joka ei jää sanattomaksi tv-kameroiden edessä. Nuori, kaunis ja älykäs – länsimaalaisen naisen ihanne. Transsukupuolisuus tuo vielä tässä ajassa tuohon yhtälöön sen tekijän, joka toivottavasti raivaa tietää niin erilaisille käsityksille naiseudesta, mieheydestä ja transsukupuolisuudesta kuin käsitykselle koko sukupuolesta liikkuvana ja muuttuvana. maailman kaunein nainen yksi Tämän heTken haluTuimmisTa naismalleisTa on TranssukuPuolinen andreJa PeJi?. TeksTi heli yli-räisänen 32 • – normihomolehti 2 / 2016
2 / 2016 • 33 • – normihomolehti 2 / 2016 • 33 fasismin viekoitteleva kauneus homokulTTuurissa elää fanTasia ”kauniisTa, vahvasTa, TerveesTä”. TeksTi Janne siironen k uvaTessaan toisen maailmansodan aikana propagandaelokuvia natsi-Saksalle ohjaaja Leni Riefenstahl tuli samalla luoneeksi täydellisen esteettisen kuvakielen, joka on meille nykyäänkin pelottavan tuttu mainoksista, musiikkivideoista ja… homopornosta. Sodan jälkeen Riefenstahl puolustautui sanomalla, että on kiinnostunut vain kauneudesta, ei poliittisista ideologioista: ”Minua kiehtoo se mikä on kaunista, vahvaa, tervettä, se mikä on elävää.” Noin 40 vuotta myöhemmin 1976 kirjailija ja aktivisti Susan Sontag kirjoitti paljon lainatun esseensä Fascinating Fascism, jossa arvioi Riefenstahlin merkitystä ja tämän vasta julkaistua valokuvakirjaa afrikkalaisen Nubaheimon elämästä. Sontag pohti esseessään fasismin esteettistä olemusta ja sen voimaa modernissa kuvastossa. Sontagin mielipide Riefenstahlin sodanjälkeisistä töistä oli, että vaikka kohde niissä oli vaihtunut täydellisestä arjalaisesta miehestä Nuba-heimon mustiin sotureihin, kuvaajan ote oli edelleen fasistinen; Riefenstahl tallensi maailmaa vain kauneuden, voiman, ylivertaisuuden ja myyttisen kautta. Jo tuolloin Sontag pohti myös fasismin ja homokultuurin outoa suhdetta. Sontag puhuu esseessään toistuvasti natsien ja natsipuolueen ”seksikkyydestä”, ja siitä kuinka paljon puolue näki vaivaa teatraalisuuden ja visuaalisuuden eteen Hugo Bossin valmistamista SS-uniformuista aina Riefenstahlin massiivisiin mainosfilmeihin. Viitatessaan fasismin erotisointiin gay-kulttuurissa Sontag esitti validin kysymyksen: miten homoseksuaaleja vainoava järjestelmä voi kiihottaa homoja? ohJa aJa Bruce La Bruce on töissään kuvannut muun muassa skinheadien ja homouden suhdetta. Hänen mielestään tänäpäivänä kaikki homoporno on epäsuorasti fasistista. ”Fasismi on meidän ytimessämme, koska siinä on kyse valkoisen miehen ylivallan ihannoinnista sekä dominaation, julmuuden, voiman ja hirviömäisten auktoriteettihahmojen kokemisesta fetisseinä.” Toisen maailmansodan aikana näiden hirviömäisten auktoriteettihahmojen vainon kohteeksi joutui Saksassa noin miljoona homoseksuaalia, joista 100 000 pidätettiin ja ainakin 15 000 kuoli keskitysleireillä. Järkyttävistä luvuista huolimatta natsipuolueessa toimi, uskomatonta kyllä, myös vaikutusvaltaisia homoseksuaaleja. Yksi heistä oli puolueen perustajajäsen Ernst Röhm. Sodan jälkeen historiaa on kirjoitettu uusiksi innokkaasti ja monista eri näkökulmista. Yksi hulluimpia on The Pink Swastika -kirjan kaltaisten sepustusten yritys sysätä natsien hirmutyöt homojen harteille. Ei tarvinne erikseen korostaa, että moisille väitteille ei löydy mitään järkevää näyttöä. Silti eurooppalaisen äärioikeiston historiasta löytyy myös homoja. Yllättävän paljon ja yllättävän korkeista asemista. Esimerkiksi Itävallan vuoden 2008 suuren vaalivoittajan, äärikonservatiivin Jörg Haiderin kuolema auto-onnettomuudessa nosti pintaan todisteita perheenisän imagostaan kiinni pitäneen miehen salaisista homosuhteista. Haiderin seuraaja, Itävallan tulevaisuuden liitto -puolueen puheenjohtaja Stefan Petzner antoi oppi-isänsä kuoleman jälkeen tunteellisen haastattelun, jossa kutsui Haideria ”elämänsä mieheksi” ja korosti, kuinka miesten vuosia kestänyt suhde oli ”ylittänyt ystävyyden rajat”. Petzner sai lähteä puolueesta. Saksassa sodanjälkeisen ajan ehkä tunnetuin uusnatsi Michael Kühnen tuli kaapista 80-luvun loppupuolella. Hän oli ollut mukana lukuisissa väkivaltaisissa hyökkäyksissä myös seksuaali vähemmistöjä kohtaan eikä katunut tekojaan. Äärioikeistolaisena populistina sekä julkihomona tuli tunnetuksi myös Alankomaan Pim Fortuyn, jonka poliittinen murha kuohutti euroopassa vuonna 2002. Briteissä äärioikeiston ja uusnatsismin ytimessä vuosikymmeniä vaikuttanut Martin Webster taas savustettiin liikkeestä seksuaalisen suuntautumisensa takia. Webster väitti myöhemmin, että hänellä ja British National Partyn johtajalla Nick Griffinillä olisi ollut suhde 70-luvulla. Nämä edelliset esimerkit voi tietenkin helposti kuitata yksittäisten ihmisten poliittisena toimintana, joka ei ole mitenkään sidoksissa seksuaaliseen suuntautumiseen. Fasistisen visuaalisen perinnön vaalimista homokulttuurissa on vaikeampi kiistää. Tom of finlandin varhaisissa piirustuksissa vilahtelee SS-sotilaita, Kenneth Angerin Scorpio Rising vilisee natsisymboleja, Robert Mapple thorpe verhoaa fasistisen kiimansa S/M-rekvisiittaan. Kaikenkaikkiaan Stonewallin jälkeinen aika toi homokulttuuriin koppalakit, saappaat, klooni armeijat, alistajat ja alistetut. Vuonna 2016 tarvii vain avata homojen suosituin deittisovellus Grindr nähdäkseen, että Riefenstahlin arjalainen fantasia ”kauniista, vahvasta, terveestä” elää ja voi hyvin. Katsojan silmien eteen avautuu bodattujen torsojen ja sixpackien meri, jota siivittävät ”no fats, no femmes, no asians, no blacks” -tyyppiset iskurepliikit. Homokulttuurissa meille on syötetty pikkulusikalla fasismia eroottisena fetissinä jo yli 60 vuotta. Riefenstahlin kauneuden kultti ei vaadi jäseniltään poliittista tajua tai historian tuntemusta, ja juuri se tekeekin siitä niin vaarallisen. Pikkuhiljaa se normalisoi ajatuksen yli-ihmisestä ja hypermaskuliinisuudesta ja häivyttää taustalla kummittelevan kuoleman ideologian. Voi tuntua keinotekoiselta puhua samassa lauseessa Grindrin kaltaisesta deittipalvelusta viimevuosisadan hirveimmän poliittisen liikkeen kanssa, mutta kannattaa ehkä kuitenkin kysyä itseltään; jos lihavat, femmet, mustat tai aasialaiset eivät kelpaa, niin mitä – tai kuka – jää jäljelle?
34 • 2 / 2016 TeksTi veera JärvenPää kuva aPila PePiTa mieTTinen Pitkä matka omaksi itseksi Kun Juno, 41, yritti elää naisena, hän tunsi olevansa mies mekossa. ”o li n a l aasTeella tai juuri aloittamassa koulua, kun olimme kaikki saunassa yhdessä: mummo, täti, äiti ja isosisko sekä minä. Äiti sanoi, että nyt ollaan kaikki meidän suvun naiset yhdessä löylyissä. Muistan sen tunteen yhä. Pääni oli räjähtää siitä huudosta, jota en saanut suustani ulos. Minun teki mieli huutaa, että älkää laskeko minua siihen kategoriaan. Lapsuuteni oli normaali, ja elin maalaiselämää. Hoidettiin eläimiä, rymyttiin pihalla ja välillä leikittiin barbeilla. Luettiin paljon ja kuunneltiin musiikkia. Ruumis oli vain käyttöä varten. Sillä haettiin halkoja, oltiin heinätöissä tai pyöräiltiin. Suhde kehoon oli käytännöllinen. Meillä oli eläimiä, ja niitä teurastettiin myös kotona. Siinä näki, mitä nahan alla on. Rasvaa, lihaa, luita, jänteitä. En osaa ajatella omastakaan kropasta, että se olisi jotain kovin erikoista. lukion Jälkeen minulla oli vaihe, kun koin olevani lähinnä jätkä. Tunsin ruumiini ja olemukseni maskuliiniseksi. Minusta oli luontevaa pukeutua niin, että minut voitiin tulkita nuoreksi mieheksi. En tiennyt, että on transihmisiä, ennen kuin parikymppisenä. En tiennyt sukupuolenkorjauksesta, enkä tiedä, olisinko edes halunnut sitä. Tärkeä juttu oli se, kun näin erään valokuvakirjan. Siinä oli kuvia erilaisista ihmisistä, ja yhdessä oli transpoika. Tunnistin jollain tapaa itseni siitä kuvasta. Aloin hahmottaa, että on olemassa transihmisiä, ja minulla on samantyyppisiä kokemuksia sukupuolesta kuin heillä. Hautasin kuitenkin tuntemukseni häpeällisinä ja yritin vuosien ajan elää naisena. kun yriTin elää biologisen sukupuoleni mukaista elämää, tuntui kuin minua olisi yritetty kostonhimoisesti painaa suohon niin, että mätänen sinne. Siitä seurasi todella suuri itseinho. Yrittäessäni elää naisena vedin siinä överit. Se oli äärimmäisen fetisistinen tulkinta naiseudesta. Tuntui, että kaikki näkevät, että olen mies mekossa. Oli todella ahdistavaa yrittää elää naisena. Lähimmät naisesikuvani olivat vanhojen kauhuelokuvien sivuhahmoja. Ei ollut arkinaiseutta, vaan jokin outo juttu, jota yritti kyhätä kasaan. Hyväksyin kehoni, mutta minulla oli hirveitä paineita pystyä olemaan sellainen, millaiseksi minut oli syntymässä määritelty. Kun kokemukselleni ei ollut sanoja, mietin, olenko transsukupuolinen.
2 / 2016 • 35 Alkoi kuitenkin ahdistaa, kun en tuntenut pystyväni olemaan siinäkään sukupuolessa, jossa olisin korjausten jälkeen. Itselleni sen hyväksyminen oli pitkään kaikkein vaikeinta. kun vuosia siTTen aloin lukea muunsukupuolisuudesta, kaikki loksahti paikalleen. Tajusin, että saan olla tällainen. Muunsukupuolisuus on käsitteenä muuntuva, ja siihen mahtuu maskuliinista ja feminiinistä. Molemmat ovat läsnä. Nautin nykyisin siitä, että ilmaisussani on ristiriitaa ja kontrasteja ja joku joutuu hetken miettimään nähdessään minut. Silti minut määritellään usein syntymässä saamani sukupuolen perusteella. Ihmiset eivät miellä kolmatta lokeroa. Silloin tällöin tuntuu mukavalta, jos minut tulkitaan mieheksi. Bussikorttia on tultu tarkastamaan, että kuljenko toisen ihmisen kortilla. Mutta jos yrittäisin tehdä itsestäni miestä, sekin tuntuisi roolilta. Olen pohtinut näitä asioita enemmän tai vähemmän tietoisesti jo yli 30 vuotta. Kaiken kokemani jälkeen olen tullut siihen tulokseen, etten voi kutsua itseäni mieheksi enkä naiseksi. Se on rehellisin vastaus, jonka voin kenellekään antaa. Jos haluan joskus laittaa meikkiä tai mekon, voin tehdä sen, vaikka se olisikin aika drag. Voin ilmaista itseäni fyysisesti todella eri tavoilla eri tilanteissa. Olen sinut oman kroppani kanssa. Välillä innostun tyttöilemään, ja toisinaan laitan itseni todella maskuliinisen näköiseksi. olen krisTiTTy ihminen , mutta ajattelen asioista hyvin liberaalisti. Usko on laaja, elämää kannatteleva asia. Kun pyörin kuvioissa, jotka eivät olleet kovin vapaamielisiä, elin transihmisen elämää, vaikka minulla ei ollutkaan sille sanoja. Asiat olivat minussa samaan aikaan, mutta ne olivat irrallisia toisistaan. Kun samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinti tuli vireille ensimmäistä kertaa, eräissä piireissä kerättiin sille vasta-adressia. Allekirjoitin adressin, vaikka samanaikaisesti elin biologiseen lähtökohtaani nähden maskuliinista ruumiillisuutta ja sielunmaisemaa. On mahdollista olla tilanteessa, jossa syrjii itse itseään. Eniten se kertoo sanojen ja tuen puutteesta, häpeästä ja peittelystä sekä hämmennyksestä. Minulla on ollut todella pitkä tie itseni löytämisessä. Toivon, että nuorilla ihmisillä, jotka miettivät nyt sukupuoltaan, olisi sanoja asioille, esikuvia, vertaisapua ja ammattiapua. TieToa oli todella vaikea löytää, kun olin nuori 90-luvulla. Transihmiset mainittiin lukion kirjassa yhdellä lauseella muiden perversioiden joukossa. Ei tullut mieleen ajatella, liittyykö tämä jotenkin minuun. Olen saanut erinomaista keskusteluapua Transtukipisteestä, mutta en ole oikein kokenut transyhteisöä omakseni. Vielä muutama vuosi sitten olin havaitsevani transyhteisön taholta paineita, että pitäisi haluta hoitoja ja olla mies, jos on maskuliininen. Kyseenalaistin, voinko edes kuulua yhteisöön. Koin ulkopuolisuutta. Transryhmät olivat todella prosessikeskeisiä. Nyt asia tuntuu olevan muuttumassa. On tullut erilaisia nettifoorumeja, joissa on tilaa meille muillekin ja joissa ei tarvitse esittää olevansa maskuliinisempi kuin on. Oman kasvun myötä on ollut todella helpottavaa tajuta, että minun ei tarvitse elää ja toimia toisten ihmisten tulkintojen varassa. Yhteiskunnallisella tasolla pitäisi olla mahdollisuus valita juridinen kolmas sukupuoli ilman, että hakee jonkun diagnoosin. Tuntuisi oudolta hakea diagnoosia asialle, joka ei ole sairaus. Diagnoosi on nykyisin kuitenkin psykiatrian diagnoosi. Mietityttää, vaikuttaisiko se esimerkiksi siihen, miten laajan henkilövakuutuksen voin saada. hoiToalan henkilökunnalla pitäisi olla enemmän tietoa muunsukupuolisuudesta. Kun olin masennuksen takia psykiatrilla, kerroin sukupuoliidentiteetistäni yhtenä monista mieltäni painavista asioista. Psykiatri otti A4-arkin. Hän sanoi, että naisia on todella monenlaisia. Osa sijoittuu aivan naiseuden ytimeen, keskelle paperia. Sitten osa on reunoilla, mutta hekin ovat naisia. Heillä voi olla lyhyt tukka ja he voivat olla hyvinkin maskuliinisia. Asia esitettiin minulle ilosanomana. Sanoin, etten kuitenkaan koe olevani arkilla ollenkaan. En koe olevani nainen. Myöhemmin kävin eräällä psykologilla, jota pidin todella fiksuna. Vielä silloin pohdin, olenko sittenkin mies. Vein mukanani transtukipisteen esitteitä ja näytin niitä psykologilleni, jotta hän voisi saada niistä lisätietoa. Sanoin, että koen usein olevani enemmän mies. Siihen psykologi vain sanoi, että et sinä kyllä mikään mies ole. Minulle tuli siitä todella huono fiilis. Tuntui käsittämättömältä, että asiasta ei voinut puhua avoimesti. Nämä kokemukset eivät ainakaan parantaneet hoitosuhdettani. Kun sukupuolikäsitys on mustavalkoinen, se vaikuttaa todella paljon hoidon toteutumiseen. Olen laittanut omiin hoitotietoihini sen, että olen muunsukupuolinen enkä halua tulla puhutelluksi biologisen sukupuoleni mukaan. kaikki Takkuaminen asian kanssa on muuttanut minua paljon. Onnellisuus ja sukupuoli ovat muuttuneet entistäkin suhteellisemmiksi asioiksi. Monille korjausleikkaukset ja hormonihoidot ovat välttämättömiä, mutta minä en osaa asettaa niitä onnellisuuteni ehdoksi. Sosiaalinen tila merkitsee minulle kaikkein eniten. Tärkeintä on, että voin olla perheeni ja läheisteni kanssa sellainen kuin olen. Toivon myös, että löytäisin joskus työpaikan, jossa voisin turvallisesti olla se, mikä olen. Tasa-arvolainsäädännössähän kielletään kaikki sukupuolen ilmaisuun ja sukupuoli-identiteetteihin liittyvä syrjintä. Se pitäisi myös työnantajan ottaa huomioon. Olen luottavainen, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Silti edelleen on ihmisiä, joille en näe turvalliseksi kertoa. Silloin olen vain hiljaa. En kuitenkaan muuta sitä, miten pukeudun tai olen. Jos lomakkeessa kysytään, olenko mies tai nainen, saatan lisätä siihen kolmannen ruudun ja raksittaa kohdan ’muu’. en esiinny tässä jutussa omalla nimelläni enkä kuvallani. Itse voisin olla omilla kasvoillani, mutta en halua, että läheisilleni tulee hankaluuksia. Muunsukupuolisuus on vielä näkymätöntä ja ennakkoluuloja on olemassa. Ei tarvitse kuin mennä paikallislehden keskustelupalstalle ja lukea kommentteja liittyen uutiseen, kun homoseksuaaleille turvapaikanhakijoille perustettiin oma vastaanottokeskus Saksaan. Olen kohdannut ennakkoluuloja ja kuullut transfobisia kommentteja. Siinä ei tee mieli alkaa avautua. Valikoin, keille tulen muunsukupuolisuuteni kanssa ulos kaapista. Kuitenkin voin pukeutua esimerkiksi juhliin, miten haluan. Mutta jos alan kertoa olevani muunsukupuolinen, se menee ehkä ihmisten mielissä yhä mielenterveysdiagnoosien joukkoon. Tietoa ei ole tarpeeksi, ja ehkä siksi ihmisillä ei ole kapasiteettia käsitellä asiaa. Olen löytänyt rauhan itseni kanssa, eikä minun tarvitse pyristellä sen kanssa, olenko mies vai nainen. Enää ei ahdista samalla tavalla kuin ennen, jos joku tulkitsee minut biologisen sukupuoleni mukaan. Jos koen sen turvalliseksi kertoa, sanon, etten koe olevani mies tai nainen. Olen tärkeimmille läheisilleni ulkona kaapista. Jossain vaiheessa ahdisti todella paljon, kun minua yritettiin työntää naissukupuolen laatikkoon. Vihasin kategorisointia niin paljon, että huomasin muuttuvani miltei naisvihaajaksi. Nyt pystyn arvostamaan sekä feminiinisyyttä että itsensä naiseksi identifioivia ihmisiä, kuten esimerkiksi suvustani tulevia mahtavia, taitavia, toimeliaita ja fiksuja naisia. Olen saanut heiltä todella paljon ihmisenä kasvu vuosinani ja ylipäätään elämässä.”
Tuhansia hienoja kirjoja ja elokuvia. www.rosebud.fi Rosebud Retro, Asematunneli, Makkaratalo Kaikki viidellä eurolla! Jatkuvasti vaihtuva valikoima. 5 € 5 € avoinna joka päivä ma-pe 10–20, la 10–18, su 12–17
Hä m ee nt ie Viid es lin ja K a a rl en K at u sö rn äi st en ra nt at ie VaasanKatu Helsing inKatu st ur en Ka tu BraHenKenttä HaKaniemenranta si lt a sa a re n K at u teoll isuus Katu junatie työp ajan Katu sö rn äi st en Ka tu M M M aleK sis KiVen Katu to ine n lin ja Ko lm as lin ja KulmaVu orenKat u siltaVuorenranta VegeKallio CAFÉ & YOGA Hilton Hotelli Töölönlahti Kaisaniemen puisto Ka isa nie me nk atu Ma nne rhe im intie Si lta sa ar ek at u Liisankatu M ar ian ka tu Siltavuorenranta Tervasaari Korkeasaari Sompasaari Hanasaari Hakaniemi Rautatieasema Senaatintori Helsingin yliopisto Rautatientori Kamppi Ateneum Sn ell m an in ka tu TUTUSTUMISTA RJO US JOOGAA N 2 VIIKKOA 30 € ANYTIME Siltavuorenranta 16, himahappiness.com 2 6 9 8 7 1 3 5 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9
2.4. klo 14 • Sellosali Melkutus 2.4. klo 18 • Haltia Soiva avajaisvideokonsertti Tangohousut: Maria Kalaniemi, Eero Grundström, Elina Brotherus, näyttely (klo 17) ja pelimannijamit 3.4. klo 19 • Espoon tuomiokirkko Sampo Lassila NARINKKA 5.4. klo 13.30-15.15 Sellosalin lämpiö Päivätanssit: Vieno Kekkonen & Espoon pelimannit 5.4. klo 19 • Lagstad hembygdsgård Thomas Lundin & Thomas Enroth, Ingå Spelmansgille 6.4. klo 19 • Sellosali Värttinä 7.4. klo 10 • Sellosali Koulukonsertti: Värttinä 8.4.klo 19 • Sellosali Frigg, Saaga Ensemble 9.4. Pilpatussoitot eri puolilla Espoota 9.4. klo 12 • Espoon kulttuurikeskus Nuorten Pilpatuskonsertti 9.4. klo 18 • Sellosali Kansantanssin riemua! Kansanmusiikkia Espoossa 2. 9. 4. Juhla Liput ennakkoon Sellosalin ja Haltian konsertteihin: Lippupiste, www.lippu.? /juurijuhla www.juurijuhla.? Juuri TyöTä kaikille — Work for all Työtä kaikille -rekrytointipalvelu on avoin, ilmainen ja mainoksista vapaa rekrytointipalvelu. Työtä kaikille on erityisesti luovien alojen ja esittävien taiteiden freelancereille, itsensätyöllistäjille, pätkätyöläisille sekä työnantajille. Työnantajat voivat jättää työpaikkailmoituksia ja etsiä ammattilaisia. Työntekijät voivat tarjota osaamistaan. englanninkielinen Work for all -palvelu valmistuu maaliskuussa. Palvelu on Teatterija mediatyöntekijöiden liiton Temen kehitte lemä ja ylläpitämä. www.teme.fi tyotakaikille.fi ti 8.3. klo 19 (kantaesitys) ke 9.3., to 10.3., pe 11.3. ja la 12.3. klo 19, alk. 15/10 € Pohjoismaiseen tarinaan pohjautuva peking-ooppera! ke 6.4.– pe 8.4. klo 19, alk. 15/10 € Huumorilla höystetty kuvaus lähitulevaisuudesta. Millainen ihmisen pitäisi olla, jottei se tuhoaisi koko maapalloa? ke 30.3. klo 19, alk. 15/10 € Ekologinen punktanssimusikaali. Earth Song The Liput 09 310 12000 ja Ticketmaster Suomi Klaneettitie 5 | kanneltalo.fi | Rainer Werner Fassbinder PELKO JÄYTÄÄ SIELUA ”Ihminen on onnellinen, kun se on vapaa rakastamaan.” Keski-ikäisen Emmin ja nuoren Salemin rakkaus syttyy kaupungin yössä. He tempautuvat mukaan hurjaksi yltyvään kolmiodraamaan, jossa kolmatta pyörää näyttelee pariskunnan lähipiiri. Päärooleissa Anna Pitkämäki ja Aleksi Holkko Ohjaus Saana Lavaste Näytelmä ohjelmistossa kevään ajan! Esitykset maaliskuussa la 5.3. klo 19 / pe 11.3. klo 19 / la 12.3. klo 13 / la 19.3. klo 19 Liput 28 € / 25 € / 19 € / www.lippu.fi alk. 17 € hinnat sisältävät palvelumaksun Lippumyymälä 0600 30 5757 (1,53€/min +pvm) Ryhmämyynti (03) 752 6000 Väliaikatarjoilut (03) 7826 474 www.lahdenkaupunginteatteri.fi TANSSIN PÄIVÄN GAALA & TANSSIT LA 23.4. ENERGIA AREENA, RAJATORPANTIE 23, VANTAA Tanssimusiikista vastaa Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble, Anne Mattila & dj. Lue lisää vantaa.fi/kulttuuri ja varaa liput lippu.fi GAALASSA LOISTAVIA ESIINTYJIÄ MM. ESPANJASTA JA ITALIASTA!
kulttuuri Leffoja – ei popkornia! Elokuvateatterin ja -festivaalin pyörittäminen on intohimobisnestä. TeksTi ja kuvaT jari Tamminen ”a ikojen alussa, eli reilut 30 vuotta sitten, Tampereella oli erittäin voimakas elokuvakerholiike. Sehän oli siis aikaa ennen VHSnauhureita, kun televisiossa oli kaksi kanavaa.” Jukka-Pekka Laakso tietää, mistä puhuu. Hän oli mukana touhuissa silloin aikojen alussa ja jatkaa edelleen Tampereen elokuvaskenen ytimessä. Nykyään hän on Pirkanmaan elokuvakeskuksen (PEK) toiminnanjohtaja ja Tampereen elokuvajuhlien festivaalijohtaja. ”4 000–5 000 ihmistä kävi viikoittain eri harrastuspohjalta pyöritettyjen kerhojen näytöksissä. Vaikka kerhot kilpailivat keskenään, ne myös toimivat yhdessä – ja siitä syntyi ajatus yhteistyöstä. Ajateltiin, että olisihan se hienoa, jos meillä olisi oma elokuvateatteri.” Vuonna 1982 elokuvakerhot löivät resurssinsa samaan pottiin ja syntyi Pirkanmaan elokuvakeskus ry. Sittemmin touhu on kehittynyt ja ammattimaistunut, mutta tavoitteet ovat pysyneet samoina. Mukana on Laakson ohella muutama muukin alkuperäinen veteraani. ”Elokuvataiteen ja -kulttuurin edistäminen oli se alkuperäinen tavoite, ja on sitä edelleenkin.” Tammerkosken kyLjessä , Kehräsaaren vanhassa teollisuusmiljöössä vuodesta 1992 toiminut PEK:n elokuva teatteri Niagara sai vuonna 2012 kylkeensä myös anniskeluravintolan. Sitä olikin odoteltu. Ravintola 931 tukee leffateatterin toimintaa ja samalla avaa mahdollisuuksia tapahtumien järjestämiselle. ”Paikka on nyt sellainen, kuin mitä sen halusimme alusta alkaen olevan. Meillä ei kuitenkaan ole osaamista baarin pitämisessä, joten se tarvitsi ammattilaisia. Ja investointeja me olemme aina kyetessämme tehneet enemmänkin tuonne salin puolelle”, Laakso sanoo ja huitaisee sormellaan viereisen elokuvateatterin suuntaan. ”Meidän puheille tuli Virhiän veljekset, jotka sanoivat, että haluavat laittaa baarin meidän aulaan. Sehän meille sopi.” Se edellytti remonttia. Remontin yhteydessä seiniä pantiin matalaksi ja uloskäyntejä lisättiin yksi. Nykyisellään paikka on auki joka päivä, ja tupa on jatkuvasti täynnä. Ravintolan seiniä koristavat vaihtuvat näyttelyt, vierailevat kokit tuovat vaihtelua keittiön tarjontaan, ja myös paikallinen roolipeliskene kerääntyy Kehräsaareen viikoittain. Välillä kuullaan live-musiikkia ja dj:tä. ”Haluamme olla eurooppalaistyyppinen art house -elokuvateatteri, ja tämä terävöittää sitä.” ”Niagara on se elokuvateatteri, jossa ei haise popkorni. Kun tilasimme uudet penkit saliin, tilasimme ne samalta valmistajalta kuin lähes kaikki muutkin eurooppalaiset elokuvateatterit. Jouduimme vakuuttelemaan useammankin sähköpostin verran myyjää siitä, että me emme halua mukitelineitä penkkien käsinojiin. Niiden oli vaikea uskoa, että joku tilaisi elokuvateatteripenkkejä, joihin ei mahdu limutonkkaa.” Mukinpidikkeiden puuttuminen on viesti siitä, että Kehräsaari on paikka, johon tullaan katsomaan elokuvia. Tirehtööri Laakso elokuvateatterissa, jota hän oli omin käsin rakentamassa. Tässä teatterissa poppari ei haise eikä näissä penkeissä ole mukinpidikkeitä.
40 • 2 / 2016 kulttuuri ”Salin ulkopuolella on sitten se paikka, josta saa kunnollista kahvia ja syötävää ja jossa halutessaan voi ottaa konjakin sen kahvinsa kanssa.” Pek:in Linja vaikuttaa poikkeavan 180 astetta elokuva-alan yleisestä kehityssuunnasta. Laakson mukaan Kehräsaaressa ei kuitenkaan asu hulluus. Homma on ihan suunniteltua. ”Ala jakautuu. Toisaalta on multipleksit, jotka saavat ison osan tuloistaan juurikin popkornin myynnistä, jossa katteet ovat huimia. Elokuvateatterin talouspuolta katsoessa tietenkin käy sitä kateeksi. Tämä on kuitenkin olennainen ero – on olemassa segmentti, joka ei halua syödä elokuvateatterissa eikä kuunnella sitä syömistä. Se segmentti ei myöskään halua katsoa kännykän kajoa läpi elokuvan eikä kuunnella hölinää. Tämä on se paikka, jossa oikeasti voi katsoa elokuvaa, ja tämänkaltaiselle on varmasti jatkossakin kysyntää. Mutta ei tämä hyvä bisnes ole.” Elokuvateatterien yhteisöllinen kokemus tietenkin voimistuu entisestään elokuvafestivaaleilla. Tälle on epäilemättä myös tarvetta, sillä ihminen on laumaeläin. Nykyään muutamat vuosittaiset urheilukilpailut, vaalilähetykset ja Linnan juhlat ovat ainoita kansallisia yhteiskokemuksia. ”Parhaimmillaan elokuvateatterikokemus on yhteinen, kun sata tai tuhat ihmistä hengittää samaa kokemusta samaan tahtiin. Teatterissa istuessa katsojan ja tekijän välillä on sanaton sopimus siitä, että nyt katsotaan elokuvaa ja vasta elokuvan loputtua päätetään, mitä mieltä siitä ollaan.” Tuo kokemus on rauhattoman kanavasurffailun antiteesi. ”Elokuvateatterien puolesta en olisi huolissani. Elokuvissa käynti lisääntyy Suomessa ja muualla. Kyseessä ei olekaan auringonlaskun ala, vaikka sitä on ennustettu vuorollaan VHS:n, DVD:n ja kotiteatterien myötä.” Sen sijaan elokuvaohjelmistosta Laakso on huolissaan. ”Kulttuuria määritetään nykyään rahan kautta, ja se näkyy myös elokuvaalalla. Voi olla perustellusti huolissaan sellaisten elokuvien saatavuudesta, jotka eivät ole jatko-osia.” Yksittäisten elokuvien lipputulojen tuijottaminen kokonaisuuden kustannuksella ohjaa väistämättä ohjelmiston yksipuolistumiseen. Pek:in kaLTaisTen toimijoiden lisäksi myös elokuvafestivaalit kuitenkin tuntuvat kasvattavan suosiotaan vuodesta toiseen. Elokuvafestivaalien ja -tapahtumien järjestämistä luulisi myös helpottavan alan digitalisoituminen. Siinä, missä vielä joitakin vuosia sitten tyyriit filmikelat muodostivat pullonkaulan, liikkuvat leffat nykyään piuhoja pitkin. Leffojen saatavuus ei ole enää kiinni fyysisten kopioiden määrästä. Harmillisesti yhden ongelman poistuessa toinen tuppaa usein nostamaan päätään. ”Meillä oli alusta lähtien yhteistyötä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin kanssa, ja esitimme valikoituja elokuvia täällä Tampereella festivaalien jälkeen. Muutama vuosi sitten tilanne meni kuitenkin siihen, että emme saaneet merkittäviä R&A-leffoja esitykseen, vaikka teknisesti se olisi helppoa. Esityskorvauk set festivaalin jälkeisistä lisäesityksistä ovat nousseet niin korkeiksi, että esityskorvausta ei saa millään takaisin, vaikka myisi salin täyteen.” Ongelmaan olisi Laakson mielestä olemassa ratkaisukin, mutta siihen ei kukaan ole tarttunut. ”Puuttuu kansainvälinen kauppapaikka, jossa elokuvien tuottajat ja esittäjät voisivat kohdata. Tätä olisi järkevää kehittää Euroopan tasolla. Nykyisellään myyntiagentit pääasiassa estävät elokuvien leviämisen. Vaikka mekään emme ole isoja toimijoita, meidän kaltaisia toimijoita on useita.” Kansainvälisen kauppapaikan järjestäminen epäilemättä olisi koko alan etujen mukaista – elokuvien huono saatavuus näivettää koko ilmaisumuotoa. kuTen niin usein kulttuurikentällä, Pirkanmaan elokuvakeskuksen toiminta perustui pitkään vapaaehtoistoimintaan. Parikymmentä vuotta sitten Laaksokin oli talkoolaisena muuttamassa entistä kuntosalia elokuvateatteriksi. Muutto Kehräsaareen oli kuitenkin vedenjakaja, jonka jälkeen PEK:in toiminta alkoi muuttua ammattimaisemmaksi. Haastattelupäivänä Laakso laski palkattuja työntekijöitä olevan hommissa 11. Näiden lisäksi työn touhussa oli neljä harjoittelijaa. ”Elokuvateatteri pyörittää itsensä, mutta sen ohella meillä on kuitenkin paljon toimintaa, joka ei ole taloudellisesti kannattavaa. Eivät kaikki ohjelmistoon valituista elokuvistakaan ole kannattavia, mutta me haluamme, että niitäkin elokuvia nähdään Tampereella.” Aatteellisen yhdistyksen ei tarvitse takoa voitollista tulosta eikä maksaa omistajille osinkoja. Kaikki tulot käytetään siihen varsinaiseen tarkoitukseen, ja matkan varrella elokuvateatterin pitämisestä on opittu melkoisen paljon. Elokuvanäytösten ohella PEK järjestää myös keskustelutilaisuuden ja elokuvaelämyksen yhdistäviä DocLounge-tapahtumia sekä ulkoilmanäytöksiä. Niiden lisäksi toimintaan kuuluu ”suurin piirtein kokonaisuudessaan kannattava” suomalaisten dokkarien ja fiktion levitystoiminta – tästäkin touhusta PEK:lle riittää se, että kulut saadaan takaisin. Ja levittihän PEK myös Aki Kaurismäen maahantuomat Jean Vigon ja Akira Papu Kehräsaaressa Ravintola 931:n helmikuun näyttely oli Kaija Papun Everyday I Love You Less and Less. Papu piirsi viime vuonna joka päivä yhden teoksen, ja kaikki nuo 365 teosta olivat esillä 931:ssä. Teokset olivat myös myynnissä hintaan 10–100 euroa ”riippuen teoksen koosta ja ostajan varallisuudesta”. ”Köyhät maksaa vähemmän!” taiteilija kertoi. Papu oli myös valmis vaihtamaan teoksia tarvitsemiinsa asioihin. Ohessa ote listasta: lounareita, liikuntaseteleitä, dekki, itse tehty eroottinen juonellinen skedeleffa, täydelliset mustat farkut, laulutunteja, hieronta, itse poimittuja marjoja, kuivattuja sieniä, pyörän pesu ja huolto, verhojen pärmääminen, Legoja, Beatles-kamaa, mustia Teema-lautasia (halkaisija 23,5 cm), tatuointi, basso, ehjä sydän, ikuinen rakkaus.
2 / 2016 • 41 kulttuuri Kurosawan elokuvat, joiden saatavuudesta sekä Kaurismäki että Laakso kantavat huolta. PEK järjestää elokuvapajoja muun muassa muistisairaille vanhainkodeissa ja nuorille vastaanottokeskuksissa tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa. Työpajojen kautta se myös tuottaa kulutuskriittisiä elokuvia lukioissa. Näitä varten PEK saa opetusministeriöstä siivun veikkausvoittorahoista sekä rahaa Tampereen kaupungilta. Myös erilaisia projektirahoja on tullut esimerkiksi Suomen lasten ja nuorten säätiöltä, Pirkanmaan jätehuollolta, Mäntän kaupungilta ja Tampereen ympäristökuntien kouluilta. Lipputulojen ohella tämä kaikki mahdollistaa toiminnan nykyisessä muodossaan jopa niiden popparitulojen puuttuessa. ”Parhaat visionäärit eivät aina ole kaikista realistisimpia ja käytännöllisimpiä talouden hoidossa, ja kaikki kuitenkin pyörii talouden päälle rakennettuna. Aina tarvitaan joku inhottava realisti, joka sanoo, mitä voi tehdä – minä olen ollut se alusta asti. Olen opiskellut kauppatieteitä ja ajautunut tähän tehtävään sen takia, että käytän hyväkseni yhteiskunnan minulle tarjoa mia työvälineitä.” Vaikka Laakso olikin mukana perustamassa PEK:sta, hän ei kuitenkaan ole ollut niissä hommissa koko aikaa. Takana on myös ura ”rehellisten töiden parissa ja ihan muilla aloilla”. LaaksoLLa on pitkä historia myös lyhytelokuviin keskittyvän Tampereen elokuvajuhlien kanssa. ”Taisin olla ensimmäistä kertaa elokuvajuhlilla töissä vuonna 1980 ovimiehenä. 1980-luvulla vastasinkin sisäänja ulosheitosta, mutta sitten jättäydyin niistä hommista.” 1990-luvun lopussa Laaksoa kuitenkin pyydettiin mukaan ohjelmistotyöryhmään, mihin hän suostui. Sitä seurasi hallituspaikka ja seuraavaksi hallituksen puheenjohtajuus. Elokuvajuhlien talouden sakattua 2012 syntyi päätös, että festivaalijohtajaksi siirtynyt Laakso rupeaisi jumppaamaan tapahtuman taloutta kuntoon yhdessä uuden toiminnanjohtajan Juhani Alasen kanssa. ”Nyt talouspuoli on kunnossa, mutta jatkan mielelläni festivaalinjohtajana, koska homma on niin mielenkiintoista ja sitä on mahdollista tehdä PEK:in pyörittämisen rinnalla. Tuohan se synergiaetujakin.” Niagaran ja Tampereen elokuvajuhlien suhde on läheinen, mutta niitä pyörittävät omat itsenäiset yhdistykset. ”Minä toimin molemmissa. Kun tiedämme tällä tasolla, mitä toinen on puuhailemassa, löytyy synergiaa paljonkin. Toisaalta näiden syvin olemus on kuitenkin hyvin erilainen: elokuvakeskus tekee töitä päivästä päivään vuoden ympäri, ja festivaali taas on rypistys, joka tiivistyy yhteen viikkoon. Toiminnat ovat niin erilaisia, että niitä ei kannata tämän enempää yhdistää.” Mikä sitten saa ihmisen omistamaan elämänsä elokuvien esittämiselle ja elokuvafestivaalien järjestämiselle? Kyllä sen elantonsa helpommallakin saisi. ”Aina silloin tällöin – ehkä jopa päivittäin – löytyy katsoja, joka tulee näytöksestä ulos muuttuneena ihmisenä. Se on taiteen tehtävä: muuttaa käyttäytymistä ja ajatuksia.” On Laaksolla tosin muitakin syitä. ”Ja tietysti rakkaudesta lajiin.” Elokuvateatteri Niagara, Kehräsaari, Tampere Tampereen elokuvajuhlat 9.–13.3.2016
siirTymiä Vanhasta romusta syntyy taidetta Kim Somervuoren työhuoneella. TeksTi jari Tamminen k im somervuoren näyttelyissä taide leviää usein yksittäisten teosten ulkopuolelle. Näin tapahtuu myös Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa hän muun muassa maalasi yhden huoneen seinät täyteen. Huoneen kuvastoon kuuluu muun muassa hänen lapsensa neljävuotiaana piirtämiä tatuointiluonnoksia toisinnettuna suureen kokoon. Pienempänä nuo samat kuvat löytyvät taiteilijan käsivarresta, johon ne taltioi tatuointeja tekevä veli. ”Pyrin aina tekemään näyttelyistäni jotain sellaista, mikä on hetkellistä ja koettavissa vain paikan päällä.” ”mennessäni Kuvataideakatemiaan vuonna 2006, minulla ei ollut mitään taidekoulutaustaa. Vaikka olin maalannut ja tehnyt t-paitoja ja vastaavia noin 15 vuoden ajan, en koskaan kokenut, että se olisi taidetta. Taide oli lähinnä jotain museoissa olevaa käsittämätöntä kamaa.” Somervuoren viitekehyksenä toimi graffiti ja skeittaus sekä populaarikulttuuri laajemmin. ”Graffiti graffitina lakkasi kiinnostamasta joskus 2000-luvun alussa. Minulla oli Kuvataideakatemiassa kavereita, jotka vinkkasivat, että akatemiaan pääsee pelkällä näytöillä ilman aiempaa taidekoulutusta. Ei minulla ollut pohjalla edes lukiota.” Näyttötyöt riittivät ja ovet taidemaailmaan aukesivat. ”Akatemiassa moni on käynyt jo jonkun luovan koulun tai lukion. Olin vapaampi niistä oletuksista, miten taidetta kuuluisi tehdä. Se vähä taidehistoria, mitä peruskoulussa opetettiin, ei tarjonnut minulle tarttumapintaa. Itselleni olisi ollut helpompi lähestyä uudempaa taidetta kuin kuivalta tuntuneita klassikoita. Vähitellen se vanhempikin taide on alkanut aueta.” Somervuoren yhteisnäyttely Kati Lehtosen, Ilari Hautamäen ja Sami Havian kanssa on auki Hämeenlinnan kaupunginmuseossa helmikuun lopusta toukokuun alkuun. Aikaisemmin Somervuoren teoksia on nähty esimerkiksi katutaiteeseen ja siihen linkittyvään taiteeseen erikoistuneessa Make Your Mark Galleryssä Helsingissä. ”Teoksissani on usein läsnä sellainen, ei nyt vittuilu, mutta huumori ja melankolinen maailmankuvani.” viime vuosina katutaide on vakiinnuttanut paikkansa osana taidemaailmaa. Samana päivänä, kun Somervuori juhlii näyttelynsä avajaisia Hämeenlinnassa, avaa ovensa Vantaan taidemuseo Artsi, joka julkisti linjansa katutaidetta näyttävänä ja keräävänä laitoksena. Yksi kehityskulun lieveilmiö on se, että monille taiteilijoille on pyritty luomaan juuria katutaiteen parissa, jotta heidän katu-uskottavuutensa kasvaisi. ”Ratsastaminen taustalla on ihan ookoo, mikäli se tausta on olemassa. Minua ei vaivaa ollenkaan, että esimerkiksi Nug Ruotsista tai Egs Suomesta ammentavat omasta historiastaan. Keinotekoisesti rakennetut taustat ovat kuitenkin helvetin epäkiinnostavia.” Omaa identiteettiä on tietysti aina paha arvioida, mutta Somervuori varoo itse yhdistämästä graffititaustaansa nykyiseen uraansa. Galleriaan siirretty graffiti ei ole hänen kirjoissaan graffiti, eikä hän itse sellaisia tekisi. ”Opettaja Kuvataideakatemiassa sanoi aikanaan, että jokaisella on tausta jossain, tarkoittaen että sitä on turha jättää huomioimatta. Ehkä taustani näkyy välinevalinnois42 • 2 / 2016
2 / 2016 • 43 kulttuuriHÄiriNtÄ sa. Olin yllättynyt akatemian alussa, että osa professoreista oli että ’miksi spray’. Itse olin, että ’miksi ei’. Sprayn käyttö koettiin ainakin aikaisemmin kantaa ottavana, mutta itse näen sen maalaus välineenä siinä missä muutkin pelit ja pensselit.” somervuori käyttää teoksissaan paljon vanhaa ja kierrätettyä materiaalia. Rikkinäiset pinnat ja muodot eivät kuitenkaan ole merkki tuhovoimaisesta työskentelystä. ”Pois heitetty materiaali on mielestäni huomattavasti kiinnostavampaa kuin esimerkiksi uudesta pakasta vedetty kangas. Minulla on työhuoneellakin jatkuvasti lattialla pinoissa kankaita, jotka keräävät luonnetta. Kerään tosi paljon materiaalia. Esinekoosteteoksiin voin käyttää vaikka jotain kippoa tai kuppia, joka on seurannut minua vuosia.” Haastatteluun Somervuori saapui kirpparilta juuri löytämänsä kynttilänjalan kanssa. Se saattaa päätyä osaksi Hämeenlinnana taidemuseon näyttelyä, mutta saattaa myös olla päätymättä. Jälkimmäisessä tapauksessa se pääsee työhuoneelle odottamaan omaa vuoroaan parrasvaloissa. Materiaaleilla on väliä ja niissä on merkityksiä. Välillä ne merkitykset ovat hyvinkin kouriintuntuvia. ”Osallistuin Kuvataideakatemian aikana Tuntematon kaupunki -projektiin, jonka osana maalasimme seiniä Helsingissä – välillä spraylla ja välillä pensselillä. Silloin kun maalattiin spraylla, ilmaantuivat poliisit paikalle kyselemään lupia. Kun maalattiin pensselillä, ei lupia kyselty. Mielenkiintoistahan se on.” Hautamäki-Havia-Lehtonen-Somervuori Hämeenlinnan taidemuseossa 8.5. asti. osa ink abouT iT! -TeoksesTa. Teos käsittelee taiteilijalle rakkaita asioita kuten maalaamista, musiikkia, tusseja, tatuointeja, runoja, kirjallisuutta ja perhettä. Seinän korkuinen teksti on lainaus Neil Youngin I’m the Ocean kappaleesta. ”Se kappale oli vedenjakaja omassa elämässäni ja siihen tilaankin sopi sen kappaleen kertosäe, jossa sanotaan ’People my age they don’t do the things I do’”, Somervuori kertoo. UUSI KAUPPA! INNON NETTIKAUPPA ON UUDISTUNUT. www.INTOKUSTANNUS.fI 5 € hinnasta pois! kertaluonteinen alennus tunnuksella uusiasiakas2016 Esko Seppänen Mistä suoMi vaikenee? Andy Weir Yksin MaRsissa Naomi Klein täMä Muuttaa kaiken Koivuranta, Pehkonen, Sorjanen, Vainio, Karlsson & Ponto MaRiMekko Nämä jA 400 mUUTA KIrjAA www.INTOKUSTANNUS.fI Rekisteröidy Innon kantaasiakkaaksi niin saat viiden prosentin alennuksen jokaisesta ostoksesta, myös aletuotteista. Yli sadan euron kertaostoksesta saat kahdeksan prosentin alennuksen ja mikäli ostat vuoden aikana yli 1000 eurolla saat lisäksi 50 euron lahjakortin. intokustannus.fi/rekisteroidy
44 • 2 / 2016 kulttuuri Teatteria mamulandiasta Töppöhörö, Pelko jäytää sielua ja Musta laatikko pöyhivät suomalaisten maahanmuuttoasenteita. e nsi-iLTayLeisö kuhisee uteliaan odottavasti, kun Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on alkamassa Juha Hurmeen uusi kanta-esitys. Hurmeen Europeaus (2014) muistetaan teatterin tuoreena merkkitapauksena. Kaksi muuta runsaan vuoden sisään tehtyä onnistumista ovat Kom-teatterille tehty Muuttomiehet ja TOTEM-teatterin kouluissa kierrättämä, Tšehovin novelliin perustuva opetusnäytelmä Kastanjakoira. Ennakkotiedoissa Töppöhöröä kuvataan komediana miehestä Suomessa ja Suomesta miehessä. Sen keskushenkilönä nähdään oman elämänsä sivuraiteelle häröillyt Viki, joka on rasisti, homofoobikko ja sovinisti. Ensimmäisessä näytöksessä Vikiä esittävä Jarkko Lahti panee kaikkensa peliin täyttääkseen koko lavan pitkällä yksinpuhelullaan. Lahti pärjääkin hyvin. Silti Hurmeen rikas teksti tuntuu draamallisine oivalluksineen ja kielikuvineen enemmän armoitetun kynänkäyttäjän leikittelyltä kuin syrjäytyneen luuserin tajunnanvirralta. Toisessa näytöksessä lavalle saapuu deus ex machina – venäjää ja karjalan murteella suomea haastava Alina Tomnikov, jonka voi tulkita Vikin haavekuvana, persoonallisuuden toisena puolena tai omatuntona. Tämä hurmaava Helinä-keiju ryhtyy kärsivällisen opettavaiseen sävyyn kyseenalaistamaan Vikin vääristyneitä selityksiä elämänsä alhosta. Murteinen teksti ja ilmeikäs lavakoreografia pehmentävät saarnapaatosta vain hiukan. Tekstissä on viisautta, mutta kokonaisuuden tasolla Hurmeen kirves osuu tällä kertaa oksan kohtaan. Koventuneen kulttuuri-ilmapiirin keskellä heiluvien ennakkoluulojen palauttaminen näin yksinkertaisesti syrjäytymisen ja luokkataustan heijasteeksi on harhaanjohtavan pelkistävää – siltäkin osin kuin se on totta. Töppöhörössä kiteytyvä aikalaisanalyysi on selvästi vanhentunut. Esityksen teoreettinen humanismi kiertyy myös kiusallisesti osaksi kertomusta, jolla me sivistyssuvakit määrittelemme itseämme arkisten jännitteiden yläpuolelle. Tästä syystä tuntuu falskilta nauraa niissäkään kohdissa, joissa satiirin jyvä on kohdallaan. a joiTuksen suhTeen Töppöhöröä paremmin lankulle osuu Saana Lavasteen Lahden kaupunginteatteriin ohjaama näytelmä Pelko jäytää sielua. Esitys perustuu Rainer Werner Fassbinderin (1945–1982) vuonna 1973 valmistuneeseen, samannimiseen elokuvaan. Siinä leskeksi jäänyt kuusikymppinen siivooja Emmi ja noin 35-vuotias marokkolainen siirtotyöläinen Ali rakastuvat Emmin ennakkoluuloisten lähisukulaisten ja muun ympäristön kauhuksi. Lavasteen ohjauksessa pääparin ikäeroa on hiukan lievennetty, mutta muuten alkuperäinen tarina on haluttu kertoa aikaa ja paikkaa myöten mahdollisimman uskollisesti. Minna Välimäen luoma lavastus välittääkin puhuttelevasti 1970-luvun saksalaisen suurkaupungin laitamien, kerrostaloasumisen ja katubaarien ympäristöt. Teatterin kautta Fassbinderin kuvaamat saksalaisen sodanjälkeisen yhteiskunnan jännitteet nousevat vertailumalliksi oman aikamme ongelmille. Maahanmuuttoon projisoituvat kansallistunnon kriisit ja sukupuoliseen kanssakäymiseen liittyvät tabut tuntuvatkin tutuilta. Valitun kiertotien kautta on myös helpompi hahmottaa, miten rakenteellinen sorto hiipii myös pohjimmiltaan hyväntahtoisten ihmisten keskinäisiin suhteisiin. Esityksen kompastuskiveksi muodostuu liian orjallinen pitäytyminen elokuvan dramaturgisissa ratkaisuissa. Fassbinderin elokuva on melodramaattinen ja osoittelevan asetelmallinen tekijänsä tyylin mukaisella tavalla. Teatteriksi siirrettynä näin ankaraan kehykseen on vaikea puhaltaa sitä itsenäistä läsnäolon henkeä, jota teatteri vaatii toimiakseen omilla ehdoillaan omassa ajassa ja paikassaan. Nyt esityksestä tulee eläytymisen sijaan suorittamista. ma ahanmuuTTojänniTTeeT pääsivät lavalle myös Kansallisteatterin Pienen näyttämön puolella Helsingin Sanomien ensimmäisen Musta Laatikko -esityksen myötä. Esityssarja on saanut innoituksensa San Franciscosta syntyneestä Pop Up Magazine -formaatista, jossa toimittajat tuovat työtään esiintymislavalle. Ensimmäisessä esitysillassa peräti kuusi kymmenestä toimittajasta käsitteli maahanmuuttoteemoja. Sami Sillanpää paljasti, kuinka hänen Afrikka-sterotypiansa muuttuivat Afrikan kirjeenvaihtajan työn myötä, Jukka Gröndahl esitteli turvapaikanhakijoista kootun kuvagallerian taustoja ja Satu Vasantola avasi toimittajalle vihapostia lähettäneen – odotuksista kiinnostavasti poikkeavan – henkilön persoonaa. Esitysten tyylilajit vaihtelivat kuvitetusta luennasta jutustelevaan luennointiin ja TED-tyylin presentoimisesta komedialliseen stand upiin. Esityksen seremoniamestarina toiminut Jaakko Lyytinen kertoi lavalta, kuinka Musta laatikko -otsakkeen alla halutaan avata journalismin tekemisen taustoja. Juuri tässä suhteessa konseptia voisi viedä paljon pitemmälle. Esiintymislavan kehys mahdollistaa journalismin esittelyn sijaan myös aiheiden avaamisen syvemmin kuin journalismin omilla pelisäännöillä on mahdollista. Yksi tie johtaisi dokumenttiteatterin suuntaan, toinen siihen, että juttujen taustoituksen haasteita ja kesken jääneitä lankoja purettaisiin nähtyä enemmän. Tihentynyttä jännitettä löytyisi myös journalismin tekemiseen kohdistuvien vaikutuspyrkimysten avaamisessa. Oma kysymyksensä on sekin, pyritäänkö hankkeessa ylipäänsä tekemään teatteria vai hakemaan sen kautta omalle työlle uutta arvostusta. Kirjoittavien toimittajien rohkeutta asettaa itsensä ja työnsä tällä lailla arvioitavaksi ei voi kuin ihailla, mutta ehkä tällainen esityssarja saattaisi toimia sittenkin paremmin klubi-ympäristöön vietynä ohjelmallisena iltana. Juha Hurme: Töppöhörö Kansallisteatteri 25.4. saakka Rainer Werner Fassbinder & Saana Lavaste: Pelko jäytää sielua Lahden kaupunginteatteri 13.5. saakka Helsingin Sanomat esittää: Musta laatikko Kansallisteatteri, seuraavat esitykset 31.3. ja 2.6. Fassbinderiä Lahden kaupunginteatterin lavalla. Ali kavereineen irrottelee raskaan työpäivän jälkeen baarissa TeksTi Tuomas ranTanen
teatteri 2 / 2016 • 45 seksikkäät ja älykkäät verenimijät k auan siTTen, muinaisella 1980-luvulla, säveltäjä Jim Steinman työskenteli Nosferatu-kauhuleffan parissa. Hän halusi säveltää vampyyrien rakkauslaulun. Niin syntyi hitti Bonnie Tylerille, Total Eclipse of the Heart, joka kertoo vampyyrien loputtomasta pimeydestä olennaisen: ”Tarvitsen sinua enemmän kuin koskaan, ja tänä yönä alkaa ikuisuus.” Kaupunginteatterin kevään suurmusikaalissa, Vampyyrien tanssissa, tämä biisi kuuluu musiikillisiin huippukohtiin. Siitä soi pieniä palasia häivähdellen jo alkupuolella, mutta kliimaksiin päästään toisessa näytöksessä. eLävien kuoLLeiden ja elävien maailmat eivät hevillä kohtaa. Niin kutsuttu tavallinen kansa pelkää vampyyreja. Valkosipuleita kaulalleen letittävät, hölmöihin kansallispukuihin pukeutuvat ja kapakassa istuvat tavikset näyttävät vieraantuneen kaikesta mielenkiintoisesta. Toista on vampyyrikreivin linnassa: siellä pukeudutaan tyylikkäästi – vaikka haudan takana vaatteet ovatkin joskus resuisia – ja satsataan hulppeaan goottisisustukseen, kuten massiivisiin kynttiläkruunuihin. Maalaisten majatalossa kaksinaismoralistinen isäntä rakastelee piikaansa salaa vaimoltaan ja Jumalaa peläten. Vampyyrien sateenkaariseksuaalisuus on avointa: heidän ei tarvitse varoa enää mitään, koska he tietävät, että Jumala on kuollut. Sekä taivaan että helvetin tilalla on ikuisesti heidän maanpäällinen kadotuksensa. Asetelma onkin se kaikkein jännittävin juttu: tarinan fiksut ovat seksuaali sesti kyltymättömiä ateisteja, kun jumalaapelkäävien maalaiskylä näyttäytyy tylsänä tyhmyyden tyyssijana. Tarinan Pä äkonfLikTi käydään taistelussa nuoren Sarahin seksuaalisuudesta ja sielusta. Isä haluaa tyttärensä pysyvän siveänä, mutta vampyyrikreivi, taloon poikennut opiskelijapoika ja jopa tyttö itse halajavat jotain aivan muuta. Vampyyrit laulavat komeasti ja huomattavasti parempia biisejä kuin kiltit mutta simppelit maalaiset. Voiko kylmän analyyttisesti elämään suhtautuvasta professorista kuoriutua kuuma ori? Voi, koska vampyyrit tietävät sen kaikkein tehokkaimman viettelykeinon: kirjat. Kaupunginteatteri on edelleen remonttia paossa ihanan retrossa Peacockissa. Vampyyrien tanssin toteutus on kiihkeän toimiva. Näyttämölle mahtuu paljon tanssivia ja laulavia viettelijöitä ja vieteltäviä. Komedian päälimmäinen tarina on niin kevyt, että show sopii myös lapsille. iida simes Michael Kunze & Markku Nenonen: Vampyyrien tanssi . Helsingin kaupunginteatteri Peacockissa kevätkauden 27.4. asti.
46 • 2 / 2016 kulttuuri Rikkaan oikeus perheeseen syksyLLä aiemPaa suuremmalta osalta perheistä saatetaan vaatia kohtuuttomia summia Suomessa elämiseen. EU:n ulkopuolelta tulevista perheistä osan on edellytetty tulevan toimeen omillaan jo pitkään. Lakihankkeesta on syntynyt eniten hälyä siksi, että hallitus haluaisi maahanmuuttopolitiikkansa hengessä myös kansalaiset elättämään kumppaneitaan. Lakiehdotus koskisi myös suomalaisia, jotka haluaisivat ei-suomalaisen puolisonsa tänne. Rakkauden hinta olisi parin tonnin pysyvät kuukausitulot. Lakiehdotukseen on jätetty harkinnanvaraa alaikäisten Suomen kansalaisten vanhempien kohdalla. Edes jossain kohtaa oikeus perheeseen näyttäisi menevän tavoitellun ulkomaalaisten ”tasa-arvoisen kohtelun” edelle. Edes hallituksessa ei olla enää varmoja linjasta. Yksittäiset kansanedustajat jokaisesta hallituspuolueesta ovat ottaneet julkisuudessa takapakkia kansalaisten elatusvelvollisuuden kohdalla. ToimeenTuLoedeLLyTys halutaan ulottaa kotoutumisen nimissä myös pakolaisiin. Jos Suomessa suojelua saaneen perheenjäsenet eivät suoriudu kriisialueelta laillisin keinoin lähimpään Suomen lähetystöön kolmessa kuukaudessa siitä, kun pakolaisstatus on myönnetty, pitäisi turvapaikan saaneella perheenkokoajalla olla tuloja perhettä varten. Yritteliäisyydestä ei luvata palkita. Viisumin saaminen Suomeen saattaa kestää pitkään ja lähetystöön on jonoa. Jos paon peruste on ”vain” sota, armon aikaa ei edes anneta. Kukaan ei ole vielä selittänyt, miten ero perheestä auttaa innostumaan uuden yhteiskunnan jäsenyydestä. Toteutuessaan laki rankaiseekin täällä jo olevia ihmisiä, koska Euroopan ulkopuolelle halutaan lähettää viestiä tiukasta politiikasta. Kun Suomeen haluaa puolisonsa ja kaksi lastaan, pitää osoittaa saavansa käyttöönsä 2 600 euroa kuukaudessa. Kokeneen asianajajan mukaan se tarkoittaa usein noin 3 200 euron bruttotuloja. Ylihoitajien ja rakennussähköasentajien mediaanitulot olivat vuonna 2014 sen verran. Jos tekee urakkatai pätkätöitä, on liian pitkään lomautettuna tai tulot putoavat pitkän sairausloman aikana, tuloja ei katsota turvatuiksi. Eikä siivoojalla voi olla liikaa työtunteja, tai Maahanmuuttovirasto huolestuu työssä jaksamisesta ja antaa kielteisen päätöksen – ikään kuin perheen omaksi parhaaksi. siPiLän haLLiTus toivoo maahanmuuton olevan ”hallittua”. Jos sotaa paenneen ihmisen on todellisuudessa helpompaa ja nopeampaa maksaa perheen salakuljettaminen Suomeen kuin osoittaa riittävät tulot oleskelulupaan, lakimuutoksen on vaikea nähdä millään logiikalla tukevan tätä tavoitetta. Uusi laki vahvistaisi jo osalle siirtolaisista olemassa olevaa tilannetta: työttömät, matalapalkka-alojen duunarit ja pätkätyöläiset eivät ansaitse perhettään, jonka jäsenillä on vääränlaisia passeja. mervi LePPäkorPi iHmisiÄ liikkeessÄ Ku va : Ve er a Jä rv en pä ä Kirj oitt aja on siirt ola isu usa ktiv isti ja valm iste lee väit ösk irja a ihm isis tä ilm an oik ean lais ia pap ere ita. Rakkauteen uskova taiteilija paljastaa kimalluksen julman tyhjyyden. TeksTi iida simes mätäpaiseissa on toivoa ”v enäjäLLä on toinen jalka kiinni menneisyydessä. Toisella jalalla se sohii jonnekin kauas tulevaisuuteen.” Ohjaaja Aleksandr Proškin avautuu Venäjän nykytilasta Helsingissä venäläisen elokuvan festivaalilla Kino Lokakuussa. Hän on paikalla esittelemässä elokuvansa Paratiisin lintukoto (??????? ????). Proškinilla on ilo ja kunnia pohtia, mihin Venäjä on menossa – senhän me ulkomaalaiset aina haluamme tietää, osaavatpa taiteilijat vastata siihen tai eivät. Usein he eivät edes halua pohtia sitä. Onneksemme Proškin haluaa. Aleksandr Proškin (s. 1940) on erikoistunut historiallisiin ja kirjoihin perustuviin elokuviin. Pari viimeisintä käsittelee nykyaikaa, mutta historia on niissäkin läsnä. Paratiisin lintukoto on kuvaus kahden ajan ja sukupolven arvomaailman taistelusta. ”Se käy dialogia Brežnevin ajan kanssa”, tarkentaa Proškin. ”Minusta historiaa pitää pohtia koko ajan. On tärkeää oppia virheistään, ettemme tekisi samoja virheitä uudestaan. Vaikka eihän se niin mene. Teemme niitä samoja virheitä koko ajan uudestaan. Ja itse asiassa olemme ottaneet askelia taaksepäin.” eLokuvassa aluksi onnellinen nuoripari muuttaa haluttuun Eden-nimiseen luksuslähiöön. Jo siellä asuminen on statussymboli. Vitja-miehen kollegat ovat kateudesta vihreitä. Moni kadehtii myös Vitjan upeaa matemaatikkovaimoa. Vitja etenee työelämässä muita talloen ja jopa esimiestään jymäyttäen. Eikä tyypillisesti ymmärrä millainen aarre hänellä vaimossaan on. Vitjan eräänä työtehtävänä on kuvata vammaisia lapsia paraatissa. Laiska Vitja ei jaksa raahautua paikalle, vaan viettää aikaansa töiden sijaan muhinoiden sattumalta tapaamansa nuoren tytön kanssa. Myöhemmin Vitja pelastaa nahkansa tekemällä mauttoman videon kopioimalla sokeiden lasten kuvia netistä. Järjestön omistajiin tämä uppoaa, eikä totuudella niin väliä olekaan. Vitjan työpaikka, hyväntekeväisyysjärjestö ”Toivo” (”Nadežda”), on pelkkää silmänlumetta. Oikean auttamisen sijasta ”Toivo” on vain yksi tapa tahkota rahaa uusrikkaille. Vitjan pomo ei olisi halunnut tehdä kuvahuijausta. ”Sinä olet tuhonnut minut”, tämä vaikeroi, kun ylin omistajataho innostuu kuvankäsittelyohjelmilla tehdyistä hyväntekeväisyysvideoista. Toisin kuin Vitja, vanhan liiton pomo ymmärtää, että välinpitämättömyydessä piilee tuhon siemen. ParaTiisin lintukodon Venäjä on raadollinen ja epäoikeudenmukainen. Eden-luksusalue on ulkoapäin hieno, mutta sisältä tyhjä. Siellä ei asu päähenkilöitä lukuun ottamatta ketään. ”Eden on Venäjän kuva”, huokaa Proškin. ”Ihmiset eivät ymmärrä, että tämä ylellisyys maksaa kovan hinnan. Se on aivan liian kallis, jotta se kannattaisi. Rikkaita pitää ruokkia koko ajan, ja rikkaat itsekin menettävät omatuntonsa ja itsekunnioituksensa.” Rahaa ja kimallusta palvovalla Venäjällä statussymboleita ovat hiljattain olleet kaikenlaiset tekniset vempaimet, kuten viimeisintä mallia olevat älypuhelimet ja tablettitietokoneet, joita elokuvassakin ahkerasti käytetään. Mutta härpäkkeet eivät enää oikeastaan erottele ihmisiä, sillä liian monilla on jo omansa. Siksi tosi isoilla kihoilla on panssariautot ja turvamiehet. Ei hyväntekeväisyysjohtajakaan kulje muutaman metrin matkaa autosta toimistoon ilman vähintään kahta treenattua nuorta tärkeilijää, joilla on korvanapit korvissa. Paratiisin lintukodon ajankuva on julma. ”Neuvostoliitossa omaisuus jakautui tasa-arvoisemmin”, huudahtaa Proškin nostalgisesti. ”Nykyään kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on suurempi. Suhteet ovat aina vaan tärkeämpiä, ja statussymboleilla viestitään, mikä on kenenkin asema hierarkiassa. Samalla portaalla olevat kaveeraavat mieluiten saman tason ihmisten kanssa.” ”iHmiset ovat olemassa vaiN siiHeN asti, kuN He tuNtevat rakkautta.”
2 / 2016 • 47 kulttuuri Elokuvassa kuilu on myös konkreettinen. Kuivuneen joen yli menee silta, jota pitkin kuljetaan tavan takaa. ”Silta kertoo siitä, että onni on aina jossain toisaalla, yleensä takana.” Proškin menee yhteiskuntakritiikissään pitkälle. Elokuvassa ruoskitaan myös tyhjänpäiväistä ja valheellista mediaa. Nuori poika lavastaa televisioon tilanteen, jossa baari myy viinaa alaikäiselle. ”Keinotekoinen tiedonvälitys on vain porvariston palvelemista”, Proškin sivaltaa. Entä lukuisat kansalliset symbolit? Onko venäläisille tärkeää, että illallisravintoloissa pukeudutaan muka vanhoihin venäläispukuihin ja hoilotetaan kansanlauluja kasakoiden kanssa? ”Tämä uusi patriotismi on tuonut muotiin kaikenlaista vanhan imitointia. Minä en kauheasti pidä siitä. En tunnista niistä omaa maatani.” Kai jossain on toivoa? Edes katukirjastoissa? Ne ovat itsepalvelukaappeja, joista moskovalaiset käyvät lainaamassa klassikoita. ”Minä teen elokuvia Venäjän mätäpaiseista”, painottaa Proškin. ”Mutta juuri elokuvien ja kirjallisuuden tehtävä on antaa toivoa. Jos ihmiset vaikka tämän elokuvan nähtyään heräävät todellisuuteen, toivoa on.” Elokuvan lopussa Vitja totisesti herää ja ymmärtää, ettei paratiisia ole hänen itsensä ulkopuolella. Ikävä kyllä asia valkenee aivan liian myöhään. ”Hän on joutunut koko ajan tekemään kompromisseja pitääkseen kulisseja yllä. Se on väärin. Sille tielle ei pitäisi mennä”, valittaa Proškin. ”Ihmiset ovat olemassa vain siihen asti, kun he tuntevat rakkautta. Tämä onkin rakkauselokuva. Rakkaudessa on aina toivoa.” Ku va : Iid a Si m es
48 • 2 / 2016 kulttuuri fasismin juuret ja versot Ansiokas uutuusteos kirjoittaa auki unohdetun luvun suomalaista poliittista historiaa. 48 • 1 / 2016 h isToriankirjoiTus palvelee harvoin niin täsmälleen julkaisuhetkensä tarpeita kuin Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen tuore teos, joka valottaa suomalaisen fasismin aatehistoriaa ja käytäntöjä sotien välisellä ajalla. Kirja osoittaa suomalaisen radikaalin isänmaallisuusliikkeen yhteyden 1700-luvulle palautuvaan vastavalistukseen ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopassa virinneeseen fasistiseen järjestäytymiseen. Toisaalta se näyttää, kuinka tietty historiankirjoituksen katkos estää osaltaan meitä tunnistamasta samoja versoja omassa ajassamme. Tarinallisena lankana kirjassa kulkee tsaarin armeijassa palvelleen pioneeriupseeri Johan Christian Sergei Fabritiuksen (1890–1946) elämänkaari ja erityisesti hänen vuonna 1936 ilmestynyt omakohtainen avainromaaninsa Miehiä, jotka eivät unohda. Fabritiuksessa yhdistyvät historiallisen fasisti aktivistin peruspiirteet: ensimmäisen maailman sodan ja erityisesti bolsevismin nousun aiheuttama syvä trauma, katkeruus kotirintaman pelkureita ja poliitikkojen petturuutta kohtaan sekä kaipaus autoritaarisesti johdetun yhtenäisen kansallisvaltion huomaan. Toisen maailmansodan lopulla Fabritius päätyi monen aatetoverinsa tapaan isänmaallisessa kommunismivihassa niin pitkälle, että oli valmis jopa maanpetokseen saadakseen Suomeen sellaisen hallituksen, joka sitoutuisi taistelemaan Natsi-Saksan puolella katkeraan loppuun asti. kirjassa eTsiTä än laajan lähdeaineiston kautta muitakin jälkiä radikaaliyhdistysten ja erilaisten salaseurojen juonista kansanvaltaisen parlamentarismin kumoamiseksi. Erityisen tarkkaan kolutaan tietenkin Lapuan liikettä edeltäneet ja sitä seuranneet tapahtumat. Historiaa ennestään tuntevallekin lukijalle yllätyksenä tulee tämän jäävuoren alla olleiden juurakkojen ja maan päälle nousseiden taimien moninaisuus. Esittävä aineisto vahvistaa senkin, että kehityskulku sotilasdiktatuuriin on ollut useinkin pelottavan lähellä. Tahdosta ainakaan ei ole ollut puutetta. Kirjoittajien mukaan suomalainen fasismi epäonnistui lopulta tavoitteissaan siksi, että sisällissodan julmasta jälkinäytöksestä huolimatta radikaalien rivijäsenet eivät muuttuneissa olosuhteissa olleet valmiita vaadittavaan verilöylyyn tavoitteiden puolesta. Väkivaltaista kumousta jarrutti myös isänmallisuuspiireissä vahvasti vaalittu laillisuususko. Lisäksi fasisteilta puuttui kokoava ja karismaattinen johtajahahmo. On Suomen onni, että Lapuan liikkeen johtajaksi valikoitunut Vihtori Kosola oli lopulta kykenemätön astumaan Rubicon-jokensa yli. järkeenkäyPä on myös kirjoittajien selitys siitä, miksi 1940-luvun loppuvuosina Suomessa ei ollut erityisiä syitä kaivella fasistien tekemisiä. J. K. Paasikiven johdolla valtiolla oli kiire saada välinsä Neuvostoliittoon normalisoitua. Asekätkentäjutun ja jo ennestään esillä olleiden maanpetosoikeudenkäyntien rinnalle ei haluttu lisää kiusallista aineistoa. Toisaalta virkaja oikeuslaitoksesta sekä politiikan ja maan talouselämän huipulta löytyi paljon myötätuntoa jopa maanpetoksellisen toiminnan vaikuttimia kohtaan. Kirjan esimerkki Lohjan Kalkkitehdas Oy:n pitkäaikaisen toimitusjohtajan Petter ”Kalkki-Petteri” Forsströmin (1877–1967) asemasta on kuvaava. Vaikka tämä suomalaisen fasismin keskeinen tukija sai sodan jälkeen maanpetoksellisesta toiminnasta kolmen vuoden kuritushuonetuomion, hänelle myönnettiin kesken tuomion kärsimistä Suomen Leijonan komentajamerkki. Hänen 70-vuotissyntymäpäivilleen osallistui jopa marsalkka Mannerheim. Sodan jälkeisessä tilanteessa syytä syntien julkiseen käsittelyyn ei ollut aktivisteilla itselläänkään. Aatteen käyttövoimakin alkoi hiipua, kun sydän verellä maalattu uhka Neuvostol iiton valloitushaluista alkoi leventyä YYA-Suomen koukeroisemmaksi valtapeliksi. TuTkijaT eivät säästele sanojaan kuvatessaan kotimaisen historiantutkimuksen perinteistä tapaa silotella kuvaa radikaalin isänmaallisuuden aidosti väkivaltaan kannustavasta ja avoimesti demokratian vastaisesta luonteesta. Usein on myös katteetta annettu ymmärtää, että liikehdintä Suomessa olisi ollut laadultaan viattomampaa kuin Euroopassa yleensä. Erityisen kärjekkäästi siipeensä saa nykyisestä puolustusministerin roolistaan paremmin tunnettu historioitsija Jussi Niinistö, jonka Lapuan liikettä käsittelevän kirjan leikkisyyttä korostavat luonnehdinnat kyyditysten väkivallasta ovatkin pöyristyttäviä. Toisaalta kirjoittajien arvio fasistisen aateperinnön vaikutuksesta tässä ajassa on vastaansanomaton. Vaikka kommunismi ja juutalaisuus ovat ajautuneet yleismaailmallisen pahuuden symbolin roolissa marginaaliin, uusiksi maalitauluiksi ovat päätyneet esimerkiksi islam, maahanmuutto, ”kulttuurimarxismi”, sukupuolisten vähemmistöjen oikeudet, feminismi ja ylipäänsä tämän ajan vastavalistuksellisuutta kiihdyttävät arvot ja asiat. Vaikka biologinen rasismi on laajentunut kulttuuriseksi rasismiksi, maahanmuuton vastustamisen taustalla on sama vanha turhauma yhteisöllisen yhteenkuuluvuuden tunteen menettämisestä. Samalla oikeutetaan jyrkätkin teot, joilla torjutaan kuvitellun kansallisen yhtenäisyyden tielle asettuvia epäisänmaallisia tahoja. a jaTusLeikkinä voi kukin mielessään korvata tässä vuonna 1934 perustetun Suomalaissosialistisen puolueen nostatuksessa käytetyn tekstin sanan ”juutalaiset” käsitteellä ”maahanmuuttaja”: ”Meilläkin [väijyvät] mustatukkaiset, kiharapäiset juutalaispojat ja -miehet suomalaisia tyttöjä saastuttaen nuo onnettomat ’pula-ajan’ uhrit inhottavalla verellään ja ryöstäen heidät siten Suomen kansalta [– –] Suomalaiset eivät yleensä tahdo hevillä uskoa juutalaiseen myrkkyyn maassamme, koska meillä muka on suhteellisen vähän lihallisia juutalaisia [– –] siten on juutalaisrutto yhtä kamalaa, jopa pahempaa kuin tuberkkeli, koska kansan laajat piirit eivät myönnä sen olemassaoloakaan saatikka vaarallisuutta.” Tuomas ranTanen Oula Silvennoinen, Marko Tikka & Aapo Roselius: Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet WSOY 2016, 504 s. Tappara-aikakauslehden vuoden 1933 joulunumerossa puhdasta, protestanttista Suomineitoa ahdistelevat eurooppalaisen fasismin suosituimmat viholliskuvat: bolsevikki, katolinen munkki, vapaamuurarit ja rahavaltaan yhdistetty juutalaishahmo. Kirjan kuvitusta.
2 / 2016 • 49 kirjallisuus Ante Aikio AIgI – LOVI Goranut 2015, 282 s. Ante Aikio ammentaa fantasiakirjojensa taustat saamelaisesta kulttuuriperinnöstä. Onkin varsin virkistävää lukea fantsua, jonka perusasetelma ja hahmot eivät toisinna Tolkienin luomia – tai kuuluisaksi tekemiä – kliseitä ja arkkityyppejä. Noitien sukuun syntynyt Aigi jää jo vauvana vanhan sukuvihan jalkoihin ja pelastuu lähinnä vahingossa. Onhan tuo aika nähty ja luettu asetelma, mutta jo siirto perinteisistä fantsuympäristöstä Lappiin toimii hyvin. Ensimmäinen Aigi-kirja, Jänkäjärven syöverit, perustui kirjailijan mukaan enemmän itse keksittyihin hahmoihin. Sarjan toinen osa, Lovi, puolestaan seuraa tiukemmin saamelaisten omaa mytologiaa. Helsingin kirjamessuilla Aikio kertoi lukeneensa suunnilleen kaikki saatavilla olleet lähdeteokset ja yhdistäneensä tiedot vanhemmiltaan oppimaansa. Lopulta ”kokonaisuus kristallisoitui tunturissa”, kuten niin hyvin sopii kirjailijan ollessa myös poromies. Ajoittain molemmat teokset harmillisesti kärsivät kulmikkaasta ja toistavasta kielestä ja tarina ei aina oikein rullaa. Ei Aigi-kirjoja kuitenkaan voi moittia, päin vastoin. Lähestymällä läpeensä koluttua ja tuttua genreä Aikio onnistuu puhaltamaan siihen uutta eloa ja samalla siirtää saamelaista perintöä tuleville polville ja meille sivusta seuraaville. JArI TAmmINEN Anssi Mononen (toim.) 12 Tuumaa – TarinoiTa suomaLaisisTa LevykauPoisTa Musiikkiyhdistys Summer of Struggle 2015, 271 s. Jo viime vuonna ilmestynyt kirja kokoaa yhteen tarinoita olemassa olevista ja jo lopettaneista levykaupoista, joissa musiikki on ollut enemmän kuin bisnes. Ainakin menneinä aikoina musafanin suhde levykauppiaaseen oli tiivis, ja tiskin yli vaihdettiin rahan ja julkaisujen lisäksi paljon tietoa. (Haluaisin tässä kohtaa kiittää Oskun Divaria ja Combat rock Shopia, jotka tietenkin saavat omat lukunsa myös kirjassa.) Levykaupat ovat siis osa ruohonjuuritason kulttuurihistoriaa. Jo senkin takia mesenaattirahoituksen ja Koneen Säätiön apurahan turvin tehty kirja ansaitsi nähdä päivänvalon. Ympäri Suomea – tosin etelään keskittyen – tehdyt levykauppiaiden haastattelut kertovat lisäksi kiinnostavaa tarinaa yrittäjyydestä, tallennevalinnoista, talouden heittelyistä ja kauppiaiden verkostoitumisesta. Kirjoittajia on useita. Tekijöiden runsaus antaa kertomuksille useita erilaisia ääniä, mikä sopii hyvin kokonaisuuden ideaan. Valitettavasti samasta syystä tekstit ovat keskenään epätasaisia laadultaan, eikä haastatteluiden rakenteissa ole yhtenäisyyttä. reippaampi editoiminen olisi tehnyt kirjalle hyvää. Paikallista levykauppaa kannattaa suosia vaikka ostamalla tämä turhasta kaunistelusta riisuttu mutta lukijassa väkisinkin myös nostalgiaa herättävä kirja. KAISu TErVONEN kirjaT Marko Raassina kuLLervo kaLervonPoika Arktinen Banaani 2016, 71 s. uutuussarjakuva vaikuttaa aluksi turhan heppoiselta lapsekkaan ja simppelin piirrostyylinsä takia. Kullervohan on vakavaa tarua eikä mikään tyhjä komedia. Piirroskerrontaan onneksi tottuu, ja loppupuolen puhekuplaton ”Kosto” on jo taidetta. Kullervo avaa pelkistetysti Kalevalan kovimman jätkän tarinan. Antiikin tragedioiden tyyliin Kullervo viettelee vahingossa siskonsa, ja totuuden paljastuessa Raassina muistaa mukailla Kalevalan kauneimpia säkeitä: ”Siinä itki luonto siskosen kohtaloa, nurmi ei kasvanut eikä kukat kukkineet.” Seppo Ilmarisen ”laatuaika” kullasta takomansa uuden vaimon kanssa syöksee sepän entistä lohduttomampaan yksinäisyyteen. Patsas on sängyssä kylmempi kuin Kullervon murhaama kiivasluoteinen eukko. Kullervo on vahva moraliteetti, joka vaatii, että ihmisen on keskityttävä olennaiseen. Vaikka sodat käydään vallasta ja rikkauksista, arvokkain on oma emo, äiti. Kosto on hyödytön, kun tuloksena on yksinäisyys ja kalvava omatunto. raassina on kieltämättä tajunnut Kalevalasta sen olennaisinta ydintä. IIDA SImES Ilkka Remes jääTyvä heLveTTi WSOY 2015, 442 s. Enää trillerifriikkien ei tarvitse kerrata kesämökillä pölyttyviä Alistair MacLeanejä. Nyt Suomessakin osataan actionjännäreiden tehtailun jalo taito. Jännitystä lisää pelon luominen lähes uskottavilta vaikuttavin keinoin, eli kirjan tapahtumista pitää pystyä ajattelemaan että ”entä jos...”. Jäätyvän helvetin ytimessä on Venäjän nettitrollaaminen ja kyberiskut. Venäjä haluaa sotilaallista jalansijaa Etelä-Suomesta ja panee Nato-myönteiseksi muuttuneen Suomen kärvistelemään pakkasen keskellä. Koko maa lamaantuu, kun sähkönja lämmöntuotanto katkaistaan nettihyökkäyksellä ja sabotaaseilla. Kaupunkilaiset etsivät turvaa pommisuojista, jotka ovat muuttuneet evakuointikeskuksiksi. maaseudun asukkaat kerääntyvät tupien tulisijojen äärelle. Pian maamme on muuttunut rauhanomaisesta hyvinvointivaltiosta roistojoukkojen rintamaksi ja hätää kärsivien kansalaisten kuolemanleiriksi. Suomi käy sotaa, jossa ei – ainakaan sotilaallisesti – ammuta yhtäkään laukausta. Remeksen kirjat svengaavat. Tarinat kulkevat kuin suihkuhävittäjät läpi vihollistaivaan. Taattuun remes-tyyliin Jäätyvä helvetti tähtää, laukaisee ja osuu niin moneen maaliin, että lukijaa hengästyttää. Päähenkilöt tekevät sankaritekoja motiivinaan pelastaa omat rakkaansa – mikäs sen kauniimpaa, vaikka se ei aina olekaan oikein. IIDA SImES 1/2 ruNoilija Palstalla kohdataan tavalla ja toisella ajankohtainen runoilija. H aa sta tte lu: m ar ko La ihi ne n, kir jai lija /to im itt aja Ku va : m ar ko La ihi ne n Kolmas runoteoksesi Valo kaaria (Poesia 2015) palkittiin Nihil Interit -runouspalkinnolla, Kalevi Jäntin Säätiön palkinnolla ja sitä on kutsuttu uuden runouden klassikoksi. Onko suhtautuminen yllättänyt? Tietenkin, ne ovat olleet iloisia yllätyksiä. Eihän tuollaisia oleta kirjoittaessaan – mielestäni runous ei ole tapa olla esillä. Millaisen lukuavaimen itse antaisit kirjasi lukijalle? Malta kulkea teoksessa hitaasti havainnoiden vivahteita, yksityiskohtia, ehdotelmia. Runokirjoissa aika virtaa eri tavalla kuin elokuvassa tai proosassa – runoissa voi pysähtyä, mennä taaksepäin – lukija voi kulkea vapaasti merkitysten kehystämiä polkuja. Ihannetapauksessa altistuu teoksen kysymyksille silkkaa uteliaisuuttaan. Miten itse kukin voi teroittaa omaa näkemisen herkkyyttään? Minulla se liittyy kiintymyksestä hiljaisuuteen. René Charin ajatusta jatkaen: hiljaisuuden kautta itselle tuttu maisema alkaa tehdä ehdotuksiaan, ja ihminen poimii siitä poikkeamia. Silloin ajatus ja maisema joskus kohtaavat, muodostavat aforistisen yhteyden. Runokirjastasi voi tosiaan halutessa ravistaa ulos runsaasti aforistiikkaakin. Millaisena näet runon ja aforismin suhteen? Sulautuessaan eri lajeihin aforistisuus tekee lauseesta lihaksikkaan, ruoskan iskun. Aforistisuus antaa parhaimmillaan veistosmaista lujittumista. Valokaarista on todettu, ettei se lannista lukijaa elämän mysteerien äärellä, vaan tuo energiaa. Millä tavoin nykyrunosta voisi olla henkiseksi laastariksi? Runous liikkuu henkilökohtaisella alueella ja voi ohjata oman vetovoimansa piirissä lukijaa näkemään oman ympäristönsä eri tavalla. Tietyt perspektiivivirheet saattavat korjaantua. Miten erotat pyhyyden ja uskonnollisuuden? Pyhyyden kokemuksessa jotakin painautuu oman ymmärryksen ulkorajoja vasten, jotkin varmuudet heltiävät, pehmenevät, ja se ohjaa havahtumisen äärelle. Pyhyys ei ole irrallinen tämän maailman kokemuksista. Uskonnollisuuden kaikupohjana on laajempi uskomusjärjestelmä, jossa ratkeamattomuudet on jo ratkaistu. Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen? Miksi Valokaaria nimi? Minua kiehtoo sanassa palmikoituva kauneus ja vaara. Valokaari myös iskee odottamatta ja tyypillisesti täysin arkisessa ympäristössä. Siellä se yhdistää kaksi asiaa, joilla ei ole välttämätöntä yhteyttä. Yleensä seurauksena on oikosulku, jonka seurauksena jokin täytyy korjata, jokin on aloitettava alusta. Mutta toisinaan tuollainen tilanne sisältää myös mahdollisuuden muutokseen. Koen, että ihmisen on mahdollista muuttaa elämäänsä. muutamat valitut sanat Entäpä osallisuus, joka pimeällä on ihmeiden tuntuun: talojen massa kasvaa, vetoketjujen ääni kuuluu lähempää, huoneet ovat kokoaan suurempia. mutta tuo kynttilää ympäröivä pilveily, tuo aineeton väri, mitä se on? Kristian Blomberg Yksityiskohtien ehdotelmia
musiikki Garage-pappojen kirkas tulevaisuus The Duplo! palasi treenikämpälle alkuperäisellä kokoonpanolla, ja taas oli vuosi 1999. TeksTi johanna siik e nsimmäinen ajatus I’m a Man -biisin remasteroitua versiota kuunnellessa on, kuinka tuoreelta se kuulostaa. Janne Lehtisen kasiraiturilla vuosina 1997–98 Lepakossa nauhoittamat kappaleet ovat ajattomia garagerock-rykäisyjä, joita muusikonalut tekevät aikakaudesta riippumatta. Ne on koottu toukokuussa julkaistavalle kokoelmalle. ”Kun tänään pistin meidän musan soimaan, niin kyllä siinä lensi perseelleen, että vittu miten hyvän kuulosta!” The Duplo!:n kitaristi-laulaja Aleksi Pahkala tiivistää. Ja onhan esimerkiksi juuri I’m a Man lajissaan hyvä garagepunk-biisi, oikeaoppisesti kaksi minuuttia pitkä ja sanoituksiltaan varsin 2010-lukulainen. Julkaisuvuonnaan se voitti Radio Mafian Räkärodeo-ohjelman yleisö äänestyksen, mutta muuten kolmen ensimmäisen seiskatuumaisen EP:n materiaali ei ole yleisölle livetilanteita lukuunottamatta soinut. siinä missä The Duplo! opetteli rokkielämän alkeita ja ylipäätään soittamista parikymmentä vuotta sitten, helmikuussa 2016 rumpali Wallu Valpio saapuu haastatteluun autettuaan viides luokkalaista tytärtään matikan läksyissä. Pahkala on puolestaan pari päivää aiemmin kertonut Facebookissa, kuinka paljon hän lapsiaan rakastaa. Basisti Lasse Kiehelä hoitaa päivä työssään migreenipotilaita. Haastattelutilanteessa kuluu kuitenkin rock-turvallinen määrä kolmostuoppeja, ja nostalgian määrä on vakio. Kiehelä oli se, joka ensimmäisenä heitti ilmoille idean The Duplo!:n paluusta. ”Nyt tuntuu tyhmältä se, että jos me ei oltais päätetty tehdä tätä. Tämän soundin aika ehkä oli taas nyt, vaikka ei me sitä ajateltu aluksi.” ”Alkuidea oli reunion, mutta kun Aleksilta tuli uusia riffejä ja biisejä, aloin ajatella, että niin kauan kuin keikkakunto kestää, mennään The Duplo! edellä”, Valpio komppaa. ”Me ei edelleenkään suunnitella treeneissä mitään, se lähtee selkärangasta. Uuden biisin tekemisessä meni viisi minsaa, eli voin oikeastaan verrata itseäni Picassoon”, Pahkala heittää. PahkaLa ja kieheLä yrittivät jo vuonna 2011 rumpali Tommi Forsströmin kanssa herättää henkiin The Duplo!:n alkukausien garage-fiilistä, mutta kokeilusta syntyikin uusi bändi, Gim Kordon, tosin taas eri rumpalilla. Pahkala, Valpio ja Kiehelä treenasivat ensimmäisen kerran uudestaan yhdessä tämän vuoden tammikuussa. Energisen keikkabändin maineessa muinoin ollut kolmikko on sittemmin jo sopinut kesän festarikeikkoja. ”Mun mielestä meidän keikat ei aina edes olleet mitään hullua sekoilua. Me kuitenkin treenattiin viisi päivää viikossa. Aina vain sattui ja tapahtui”, Pahkala selittää. ”Me keskityttiin keikkaan sillä tavalla kuin yleisö halusi”, Valpio muotoilee. vaikka The duPLo! ei kuulosta vanhalta, tykkäävät Aleks Duplee, Lars Duplee ja Waikiki No Tom Tom muistella vanhoja. Vartin mittaiseksi aiottu haastattelu venähtää kolmeen tuntiin, kun papat yrittävät päästä yksimielisyyteen muun muassa sitä, miten ja miksi bändi perustettiin. Toukokuussa ilmestyvän, digitaalisessa muodossa ja cd:nä julkaistavan kokoelman Full Speed, No Brain remasteroinnista on huolehtinut Didier. Pahkala lähetti rahisevilta seiskoilta mp3:siksi muunnetut biisit Didierille masteroitaviksi siksi, että niistä jäisi edes bändin jäsenille joku digitaalinen muisto. Julkaisusta innostui kuitenkin myös levy-yhtiö Solitin Nick Triani, jonka lempibändeihin The Duplo! lukeutuu. Jo helmikuussa päivänvalon näki seiskatuumaisena julkaistu sinkku Liar, jota painettiin vain 50 kappaletta. Paluulle löytyy lopulta myös se vähän aikuisempi motiivi. ”Ajattelen, että me voitaisiin näyttää nuorille, miten musiikkia tehdään aidosti. Saataisiin aikaan sellainen pieni ’smells like teen spirit’ -ilmiö. Tuskin me saadaan nuorisoa massoittain meidän keikoille, mutta ne voisi perustaa omia sonicseja tai ramoneseja”, Valpio haaveilee. Full Speed, No Brain – The 7” Singles Compilation julkaistaan 6. toukokuuta. 50 • 2 / 2016 Ku va : N au sk a
2 / 2016 • 51 kova ajo Kova ajo Tänäänkin menee hyvin 2016 Helsinkiläiskokoonpanon esikoisjulkaisua on vaikea arvioida. Syynä on timanttinen eka biisi Takaisin maalle, jonka alkuun neulan haluaa siirtää joka kerta biisin loppuessa. Puhelaulun ja punkilta haiskahtavan rockin svengaava kokonaisuus ilahduttaa kuitenkin seiskatuumaisen viimeiseen raitaan saakka. Bändissä vaikuttaa muun muassa modernista elämästä ja Ydinperheestä tuttuja naamoja. Sanoituksissa taas ollaan kännissä duunissa ja toivotetaan rasistiset spedet helvettiin kotikaupungista. Ep:tä kuunnellessa myös ensiksi mainittu toiminta kuulostaa hyvältä idealta. Olispa olutta. KAISu TErVONEN The muTanTs El Fiesta Infernal Jymp Records 2016 ¡Hola señores y señoritas! Suomalainen instrumentaalirockyhtye The mutants jatkaa kuudennella La Fiesta Infernal -levyllään valitsemallaan tiellä. Touhu ottaa vaikutteita vanhan liiton rock ’n’ rollista ja surffista sun muusta ja koristaa kaiken hienolla torvisektorilla. Touhu flirttailee häpeilemättä meksikolaisen poljennon kanssa, mutta vaikka soitannassa on meksiko-mausteita, ei se suinkaan tarkoita, että kyseessä olisi puristinen toisinto meksikolaisesta musiikkikulttuurista. Kyseessä on enemmänkin karnevalisoitu tulkinta siitä, mitä saattaisi tapahtua jossain hieman vinksahtaneen rinnakkaistodellisuuden meksikossa. Ei tässä torvien lisäksi hirveästi muita meksiko-mausteita olekaan, mutta ne mausteet ovat sitäkin vahvempia (scovillen asteikolla 10+++). Ehkä kokonaisuuden vinksahtaneisuutta kuvaavat parhaiten muusikoiden nimet. Yhtyeessä soittavat muun muassa Weijjo Abnormal, El Toro, Jack Europa, Max de Sauce ja Juan Emperor. Näillä nimillä meno ei voi olla kuin hyvää, ja hyväähän se onkin. JArI TAmmINEN kaLLe saLonen Barracuda Man Texicalli Records 2016 Laurens Hammondin kehittämällä Hammond-urulla ei oikein voi epäonnistua – mikäli soittaja siis tietää, mitä on tekemässä. Kalle Salonen tietää, eikä epäonnistu. Hänen Barracuda Man -albuminsa kokoaa yhteen mitä parhaimpia funk-, r&Bja jazz-vaikutteita. Levyn tunnelma ammentaa paljon 1960ja 70-luvuilta, jolloin hammondit nauttivat suurta suosiota mainittujen musiikkityylien taitajien keskuudessa. Ja jos se ei ole rikki, niin mitä sitä korjaamaan. Salosen meno on muuttunut sen verran, että edellisen Cat Slide instrumentaalilevyn jälkeen hän on kutsunut mukaan muutamia vokalisteja. Johanna Förstin, Marjo Leinosen ja Hannu Pikkaraisen laulupalkeet tuovat hyvää rytmitystä muuten instrumentein hoidettuun levyyn. Esimerkiksi Johanna Förstin tulkinta Van Morrisonin moondancesta on musiikki LevyT hieno, ja marjo Leinosen versio Shirley Ann Leen There is a Light -gospelista on silkkaa täydellisyyttä. radioskugga-hokemaa [suom. radion katvealue] toisteleva radioskugga-kappale tuli kesällä 2015 tutuksi radio Helsingin kuuntelijoille. Nyt tuo biisi löytyy levyltä sekä hitaampana että nopeampana versiona – molemmat toimivat. JArI TAmmINEN TaLmud beach Chief Svart Records 2016 Chief on hienovarainen levy. Se ei alleviivaa auktoriteettiaan runttaamalla bassoa tärykalvon täydeltä tai vemputtamalla virtuoosikitaraa. Sen auktoriteetti on luontaista. Trion toinen pitkä levy vangitsee huomion pienillä eleillä ja toisaalta vahvalla kokonaisuudella, siinä on jotain aikuismaista sanan kauneimmassa merkityksessä. Talmud Beach kutsuu itseään blues-bändiksi – tai ainakin niin toiset heitä kutsuvat. Bändi upottaa musiikilliseen suohonsa kuitenkin kaikenlaista tavaraa aor:sta hypnoottiseen poppiin. Verkkainen Forest-biisi tuntuu kanavoivan 22-Pistepirkon vinoa energiaa, ja sitä seuraava Kekkonen taas muistuttaa kokoonpanon boogiepotentiaalista. Jo vuosia keikkasettiin kuulunut Chinaman tekee kaukomaiden eksotisoinnista jälleen vetävää lisäämällä siihen annoksen itseironiaa. myös levyn avaava Ain’t So Young on mainio biisi, ehkä sitä tutuinta Talmud Beachia jostain Canned Heatin maisemista. Kappaleen tueksi on tehty yhtä mainio video, joka voitti Oulun musiikkivideofestivaalin kotimaisen sarjan pääpalkinnon viime kesänä. Niin kolmikon pokkakomiikka kuin itse biisikin pääsevät oikeuksiinsa vähäeleisessä videossa. KAISu TErVONEN riuTTa Sinun täytyy elää vielä kerran Luova Records 2016 raskasta rockia soittava oululaisbändi riutta fanittaa True Detective -tv-sarjaa ja erityisesti sen ensimmäisen kauden päähenkilöä, eksentristä etsivää rusty Cohlea. Levyn nimi Sinun täytyy elää vielä kerran siteeraa hahmon mietteitä sarjan loppuhuipennuksessa. uutuus ilmestyy muodikkaasti vinyylinä. riutta soittaa tanakkaa poppia, ja on ilo huomata, että myös sovitukset ovat kunnianhimoisia. Bändi ei mene sieltä, mistä aita on matalin. Kultaiset progeajatkin kikkailuineen sieltä kajahtavat. Isompi asia, mitä kannattaisi harkita uusiksi, ovat laulusaundit. Laulu ei kuitenkaan ole pielessä, päinvastoin: laulaja kuulostaa niin taitavalta, että tyylejä voisi laajentaa. runopoikaherkistelyn sijaan semiheavymeininkiin sopisi erinomaisesti klassinen heavyballadistaili 90-luvun Steven Tylerin tai 80-luvun David Lee Rothin tyyliin (älkööt kuitenkaan kopioiko rothin huippuajan tukkaa). Ja koko bändi laulamaan lisää sointuja. Progessa enemmän on enemmän. uutuuslevyn perusteella riutta vaikuttaisi innostavalta livebändiltä. Käykäämme kuuntelemassa, jos poppoo ehtii kiertueelle! IIDA SImES
52 • 2 / 2016 kulttuuri elÄvÄ kuva e Psom derbyn laukkakilpailuissa 4. kesäkuuta vuonna 1913 brittiläisen naisasialiikkeen aktivisti Emily Davison (1872–1913) astui filmikameroiden kuvatessa kuningas Yrjö V:n omistaman hevosen kulkureitille. Davisonin tarkoituksena tuskin oli tehdä itsemurhaa, mutta hän kuoli vammoihinsa neljä päivää myöhemmin. Hänestä tuli liikkeensä marttyyri, jonka näyttävästi kukitettua hautajaissaattuetta seurasi Lontoon kaduilla kymmenien tuhansien yleisö. Paikan päällä kuvatut uutisfilmit välittivät tapahtuman maailmalle. Kuvat onnettomuudesta ja hautajaisista löytyvät nykyään esimerkiksi YouTubesta. Davison kuului Emmeline Pankhurstin (1858–1928) kahden tyttärensä kanssa vuonna 1903 perustaman Women’s Social and Political Union -järjestön eli WSPU:n ympärille järjestäytyneeseen militanttiin tasa-arvoliikkeeseen. Muutoksen hitauteen turhautunut Pankhurst yllytti julkisissa puheissaan liikkeen kannattajia suoraan toimintaan. Nämä rikkoivat ikkunoita, katkoivat puhelinlinjoja, räjäyttivät postilaatikoita ja tyhjiä rakennuksia sekä tekivät muita provokaatioita. Parlamentin alahuone hylkäsi vuonna 1913 pitkään odotetun esityksen naisten äänioikeudesta. Tämä kiihdytti sabotaasi-iskuja entisestään. Esimerkiksi katteettomista lupauksista syytetyn valtiovarainministeri Davis Lloyd Georgen maaseutuasunto tuhottiin aikapommilla. Terrori ei aiheuttanut suoria ihmisuhreja, mutta liikkeen aktivisteja vangittiin jopa toista tuhatta. Suuren yleisön sympatia oli enemmän virkavallan kuin protestoijien puolella. Mielenosoitusten ja pidätysten yhteydessä poliisien toiminta oli usein jyrkän väkivaltaista. Vankien käynnistämään nälkälakkokampanjaan vastattiin brutaalilla pakkoruokinnalla, jonka aiheuttamiin vammoihin myös menehtyi naisia. Ennen kohtalokasta laukkakilpailua Emily Davison oli pidätetty ainakin yhdeksän kertaa, ja nälkälakon murtamiseksi häntä oli ruokittu väkisin liki 50 kertaa. Vaikka liikkeeseen liittyi naisia myös työväenluokan piiristä, suurin osa aktivisteista oli lähtöisin ajankäytön suhteen vapaammista ja koulutetuista yhteiskunnallisista luokista. Esimerkiksi Emmeline Pankhurst oli jatkanut opintojaan Pariisissa ja Emily Davison oli taustaltaan kieliä, ja kirjallisuutta opiskellut opettaja. sarah Gavronin ohjaama Suffragette välittää vuoden 1913 kiivaita tapahtumia melko uskollisesti historialliseen kehykseen tukeutuen. Elokuvan päähenkilö on tehdastyöläinen Maud (Carey Mulligan), jonka omassa ympäristössään näkemä ja kokema sorto työntää häntä WSPU:n aktivistiksi. Valinnan hinta on kova: työnsä ja vapautensa ohella hän menettää sosiaalisen paineen takia myös perheensä. Kansalaisoikeuksien vialliseen kokonaispakettiin vuonna 1913 nimittäin kuului sekin, että eronneella naisella ei ollut oikeutta edes lapsiinsa. Melodraamallisista aineksista huolimatta elokuvan fokus on enemmän tässä ajassa tunnistettavaan oikeudenmukaisuuteen vetoamisessa. Esimerkiksi Maudin aviomies ja laittomuuksia tekevien aktivistien jahtaamisesta vastaava poliisipäällikkö näyttäytyvät enemmän oman aikansa rakenteiden heikkoina myötäilijöinä kuin korostuneen demonisina hahmoina. Emmeline Pankhurst (Meryl Streep) puolestaan esiintyy elokuvassa juuri sellaisena hallitsevana ikonina kuin hänet on totuttu kohtaamaan histo rian sivuilla muutenkin. eLokuva murTa a osaltaan sitä nykyään oudosti kiilloteltua myyttiä, jonka mukaan sukupuolten välinen tasaarvo muka eläisi omassa kulttuuripiirissämme jotenkin sisäsyntyisenä ominaispiirteenä. Näinhän ei tietenkään ole. Tämä ensimmäisen feministisen aallon uhrautuva kamppailu perusoikeuksista oli vasta ensimmäinen porras nykyisiin tasa-arvoihanteisiin. Samalla elokuva muistuttaa kiusallisesti siitäkin, että terrorismia on joskus käytetty myös nykyisin yleisesti hyväksyttävien asioiden ajamiseen. Menestykselläkin. Elokuvan jonkinlaisena puutteena taas voi pitää sitä, että siinä kuvatun ajan brittiläisen yhteiskunnan luokkaluonne ja sen merkitys vuorovaikutussuhteissa jää osittain tavoittamatta. Siitäkin huolimatta, että työväenluokkainen miljöö näyttäytyy ulkoisesti Maudin elinpiirin kuvauksessa. suffr aGeTTien sabotaasikampanjointi päättyi ensimmäisen maailmansodan käynnistymiseen. Uudessa tilanteessa Pankhurst ryhtyi antaumuksella rekrytoimaan naisia mukaan isänmaan puolustamiseen. Sodan jälkeen parlamentti myönsi osalle yli 30vuotiaista naisista äänioikeuden ja viimein 1928 miesten kanssa tasa-arvoisen äänioikeuden. Suomi antoi kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa naisille äänivallan jo vuonna 1906 osana yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Tämä tieto on jäänyt pois elokuvan lopputeksteissä luetelluista naisten äänioikeutta koskevista edistysaskelista. Ennakkopressiä seuranneiden toimittajien keskuudessa tämä aiheutti spontaaneja protestihuudahduksia. Elokuvan tekijöiden kömmähdyksen voisi silti kääntää myös ymmärryksen eduksi. Vähättelemättä historiallisten merkkipaalujen merkitystä on hyvä muistaa, että vaikka yhtäläiset lailliset oikeudet ovat välttämätön ehto tasa-arvon toteutumiselle, samalla ne ovat sille kaikkea muuta kuin riittävä ehto. Paljon on tapahtunut muodollisen tasa-arvon saavuttamisen jälkeen, eikä maailma tässä suhteessa tule koskaan valmiiksi. Sarah gavron: Suffragette Ennakkoesityksessä Season-festivaaleilla 31.3.–3.4. Ensi-ilta 8.4. Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys Suffragette-elokuva muistuttaa, kuinka naisten aseman puolesta on taisteltu myös terrorin keinoin. TeksTi Tuomas ranTanen Ta as mennä än . Sukupuolensa sortoa vastaan nousevalle Maudille (Carey Mulligan) tulevat tutuiksi virkavallan kovat otteet ja ympäristön paheksunta.
54 • 2 / 2016 elävä kuva elokuvat Adam McKay the Big Short Elokuvateattereissa nyt Finanssikapitalismin ja pyramidihuijauksen ero on häilyväinen. Kurssikeinottelu on laillista ja huijaus laitonta. Mutta miten ihmeessä pörssissä voi shortata eli myydä lyhyeksi arvopapereita, joita ei edes omista? The Big Short paljastaa, että pelottavan suuri osa kaikenlaisesta finanssitaiteilusta on vedon lyöntiä ja pelaamista. Kukaan ei oikeastaan tiedä arvopapereiden todellista arvoa. Elokuva kertoo, miten haurailla savijaloilla suurten pankkien perustukset olivat. Liian kevyes ti myönnetyistä asuntolainoista USA:ssa syntynyt kupla puhkesi vuonna 2008 ja vei kriisiin rahoi tuslaitoksia ympäri maailmaa. Tietenkin pankit lopulta pelastettiin veronmaksajien rahoilla. Loputtoman ahneet sijoittajat ovat innoit taneet elokuvataiteen merkkiteoksia. Oliver Stonen Wall Street (1987) muistetaan omatun tonsa myyvistä rahamiehistä. John Landisin hillittömässä komediassa Vaihtokaupat (1983) pikkudiilerit nousivat kapinaan systeemiä vastaan tuhoten kierot oppiisänsä näiden omilla aseilla. Ennen leffojen rikkaat osasivat nauttia rikkauksistaan. Nykypankkiirit juovat kivennäis vettä ja kiduttavat itseään kuntosalilla eivätkä satsaa muuhun sisustukseen kuin harmaan eri ankeusasteisiin. Merkki vauraudesta on torni Red Bull litkuja toimiston keskellä. The Big Short antaa vahvoja moraalisia ope tuksia. Brad Pittin hermoromahdusta pakeneva sijoittajapuutarhuri kieltää kuplan haistaneita besserwissereitä iloitsemasta megavoitoista. Rahat eivät ole vain tietokoneen näytöllä vilahtelevia lukuja, vaan voitoilla on maksajansa: suuret joukot työttömiä ja asunnottomia. IIdA SIMES KOOnnut tuOMAS RAntAnen 2.3. Yle teema: Maailmojen välissä (Saksa 2014) & 18.3. Yle tV1: 9. komppania ( Venäjä 2006) Feo Aladagin ohjaamassa ajankohtaisessa elokuvassa saksalainen rauhanturvaamis yksikkö joutuu tasapainoilemaan Afganistanin kriisialueella paikallisten vaatimusten ja oman turvallisuutensa välillä. Feodor Bondartshukin vanhoja traumoja avaavassa sotaelokuvassa palataan samaan paikkaan 80luvulla, jolloin Afganistanissa käytiin sotaa Neuvostoliiton joukkojen ja sen tukeman hallituksen ja USA:n aseistamien islamististen sissiliikkeiden välillä. 6.3. Yle Fem: Ådalen 31 (Ruotsi 1969) & 27.3. Yle Fem: Call Girl (Ruotsi 2012) Bo Widerbergin draamaelokuva kertoo paperityöläisten lakosta 14.5.1931, jolloin Ruotsin puolustusvoimien joukot avasivat tulen rauhanomaista mielenosoituskulkuetta vastaan surmaten viisi henkilöä ja haavoittaen viittä. Mikael Marcimainin kohauttanut, 1970luvulle sijoittuva epookkielokuva taas kertoo kansankodin toisenlaisesta skandaa lista, joka syntyi kun kävi ilmi, että myös alaikäisiä tyttöjä välittävän prostituutio ringin peitellyt lonkerot ulottuivat jopa Olof Palmen kabinettiin. 6.3., 13.3. ja 27.3. Yle teema: Paikka auringossa (uSA 1951), Punainen virta (uSA 1948) & Joki tulvii (uSA 1960) 45vuotiaana kuollut Montgomery Clift oli amerikkalaisen elokuvan taitavimpia metodi näyttelijöitä, joka poltti itsensä loppuun horjuvan mielenterveytensä, päihdeongel miensa ja biseksuaalisuuteensa liittyvien paineiden ristitulessa. Sivurooli John Waynen rinnalla Howard Hawksin Punaisessa virrassa nosti hänet Hollywood tähteyteen ja George Stevensin Paikka auringossa elo kuvassa hänen tulkintansa henkisesti hukassa olevasta miehestä loi hänelle kapinallisen idolin sädekehän. elia Kazanin Joki tulvii elokuvassa taas Clift rakentaa uransa loppu vaiheen näyttelijäprofiilia esittämällä valtion patohanketta vastaan taistelevaa maajussia. 7.3. ja 14.3. Yle tV1: Äitini, vakooja (Britannia 2012) & Yle tV1 perjantaisin ja Areena: Peaky Blinders – gangsteriklaani (Britannia 2013) edward Hallin ohjaama minisarja sijoittuu 1930luvun vakoilun ja sen 1970luvulla tapahtuvan jälkiselvittelyn maailmoihin ja osoittaa hiukan John le Carrén hengessä, kuinka vakoilija kadottaa roolipelissään helposti itsensä ja moraalinsa. Brittiläistä televisiodraamaa edustaa myös Steven Knightin luoma Birminghamin 1920 luvun ympäristöön sijoittava gangsterisarja, jonka omintakeisuus liittyy nick Caveen nojautuvaan dramaattisen rajuun musiikkiin ja välillä jopa surrealismia lähestyviin yksittäisiin kohtauksiin. 9.3. Yle teema: Matkalla (uSA 2012) & 19.3. Yle teema: Mies vailla menneisyyttä (Suomi 2002) Walter Sallesin mukiinmenevä päivitys muistuttaa pätevästi, miksi Jack Kerouacin beatnikkien ajan boheemisivullisuuden ja amerikkalaisen yhteiskunnan murroskauden kuvauksesta tuli klassikko. Aki Kaurismäen Cannesissakin menestynyt tulkinta suoma laisesta ylpeän solidaarisesta sivullisuudesta oman aikamme murroskauden keskellä taas on klassikko jo itsessään. voiman tv-tärpit The Big Short tim Miller DeaDpool Elokuvateattereissa nyt Rob Liefeldin ja Fabian niciezan luoma sarjakuvahahmo, deadpool, on laskelmoitu yhdistelmä kahdesta suositusta hahmosta – Hämähäkkimiehestä ja Wolverinesta. Kun Hämähäkkimiehen huumori kohtaa Wolveri nen väkivaltaisuuden, Deadpoolelokuvassa piisaa sekä huumoria että päätöntä (eheehe) väkivaltaa. Leffan varsin tavanomainen syntytarina vitsailee koko sarjakuvaelokuvagenrellä. Asetel maa helpottaa se, että pääosassa on sattuman kautta kuolemattomaksi muuttunut exsotilas/ palkkamurhaaja, joka on myös pähkähullu. Elokuvassa hulluutta alleviivataan sillä, että deadpool puhuu toistuvasti katsojille – hän ymmärtää tai kuvittelee olevansa mielikuvitus hahmo. Yleisölle puhumista ei ole hoidettu näin hyvin sitten muinaisen Lovejoysarjan. Halusta rikkoa tiukkoja rajoja kertoo myös kohtaus, jossa sankarimme saa tyttöystävältään anaali penetraation – tämähän saattaa jopa murentaa heteronormatiivisia ja homofobisia käytänteitä. Elokuva ei edellytä katsojalta laajaa tunte musta genrestä, mutta nörtit saavat ylimääräis tä iloa piilotetuista viittauksista. Elokuvan ehkä hienoin pääsiäismuna on heti ensimmäisessä kohtauksessa: juuri tapetun autokuskin kahvi kupissa lukee Rob L. Tämä pääsee parhaiden elokuvallisten isänmurhien kaanoniin. JARI TAMMINEN Deadpool László nemes Son of Saul Ensi-ilta 4.3. Unkarilaisen László nemesin ohjaama keski tysleirikuvaus kertoo kaasukammioiden äärelle työskentelemään pakotetusta juutalaismiehestä Saulista ( Géza Röhrig). Hän uskoo löytäneensä oman poikansa ruumiin muiden uhrien joukosta ja ryhtyy kaikkien kauheuksien keskellä järjestä mään pojalle uskontonsa mukaista hautausta. Mátyás erdélyn impressionistinen kuvaus seuraa päähenkilöä intensiivisesti katseen tasoil la. Synkkä vankilaympäristö välittyy klaustro fobisena tilakokemuksena ja pälyilevän katseen tavoittamina epämääräisinä yksityiskohtina. Va littu kuvauksen metodiikka ilmentää uskottavasti kestämättömien kauheuksien keskellä elävän ihmisen psykologista torjuntaa ja turtumusta. Sorretun vähemmistön osaan sitoutuva näkökulma sisältää harkitun vahvoja viitteitä Euroopassa nyt nouseviin kulttuurisiin jännittei siin. Tarinan epärealistinen pyrkimys kuolleen pojan saattamiseksi kuvattavissa olosuhteissa uskonnollisten tapojen mukaisesti maan lepoon nousee myös metaforaksi siitä, miten ihminen äärimmilleen piinatun elämän keskellä takertuu johonkin merkityksellisyyttä ja säällisyyttä edustavaan asiaan. Kaikista ansioistaan huolimatta elokuvasta jää myös hiukan keinotekoinen jälkimaku: jokin kokemuksen rouheuden taso tuntuu sitten jäävän jäävän tarkan sommittelun jalkoihin. TUoMAS RANTANEN terrence Malick knightS of CupS Ensi-ilta 25.3. terrence Malickin The Tree of Life (2011) oli oudon pömpöösi tutkielma elämän tarkoituksen etsimisestä tekijälle läheisen kierkegaardilaisen kristillisen eksistentialismin näkökulmasta. To the Wonder (2012) vei samoja teemoja pelkiste tymmälle tasolle ja lainasi paljon esimerkiksi ranskalaisen uuden aallon kerrontatavoista ja vieraantuneisuuden kuvista. Uudessa elokuvassaan maestro näyttää veistelevän yhä tätä samaa keinutuoliaan. Sen tarinassa vieraantuneesti elokuvapiireissä har haileva käsikirjoittaja ymmärtää menettäneensä alkuperäisen yhteytensä ”isäänsä” eli olemassa olonsa tarkoitukseen. Hän vie toinen toistaan kauniimpia muusiaan avoautolla merenrantaan potkimaan hiekkaa ja vettä. Yhteyttä syvem pään ei löydy, mutta saldoksi tiivistyy oman kärvistelynsä kanssa kilvoittelun tärkeys. emmanuel Lubezkin kuvaus on jälleen mestarillista. Kuvien liikkeitä mukaileva ja taitavasti hypyttelevä leikkaus tukee kerronnan rytmiä saumatta. Jokaiseen kohtaukseen ja väli kuviin on ahdettu häpeämättömän maneerista symbolivirtaa. Naiskauneuden esineellistämi sessä klassinen maalaustaidekin uhkaa jäädä toiseksi. Malick osaa asiansa, mutta toisto syö tekijäänsä. Toisaalta artistisesti konkari lipsahtaa ajoittain yliestetisoidun tekotaiteen puolelle ja filosofisesti tavoiteltava nöyryys uhkaa tavan takaa sortua hybriksen suohon. TUoMAS RANTANEN Son of Saul 4.3.
Liity Amnestyn hätäviestiverkostoon. Tekstiviesti on nopein tapa toimia vaarassa olevan ihmisen puolesta. Tee päivän hyvä työ – liity tekstaamalla ”VETOOMUS LIITY NIMESI” numeroon 16499. Kun meitä on tarpeeksi, meitä ei voi sivuuttaa. Pikavetoomusverkoston jäsenenä saat 20 vetoomuspyyntöä vuodessa ja osallistut vastaamalla viestiin. Sekä viestin vastaanottaminen että lähettäminen maksavat 0,90 euroa/viesti. Vuodessa maksat enintään 36 euroa.