2/2021 MAALISKUU | VOIMA.FI Teemu Tanner sohvaperuna & Indiesankar i
parvs.fi Aarniometsän sielunmessu – surun ja kaipauksen kuvat ”Jos kameran kääntäisi toiseen suuntaan, näkisi tuhon. – – Mieluummin hän näyttää, mitä olemme menettämässä ja osin jo menettäneet. Oikean metsän.” – Pekka Torvinen, Helsingin Sanomat ”Yöpuoli, pimeä metsä, on johdattanut Willamon myös myyttien jäljille. Hän on eläinten kuvien tekijä, yksi lenkki 40 000 vanhassa ketjussa.” – Petri Pöntinen, Suomen Kuvalehti P alkittu luontokuvaaja Heikki Willamo palaa uudessa kirjassaan metsään – ehkä viimeisen kerran. Metsä minussa esittelee hänen uusimmat metsäkuvansa, joiden pakahduttavassa kauneudessa on painava vaatimus: Katso. Ymmärrä, mitä menetämme. UUSI PAINOS KIRJAKAUPOISSA KAUTTA MAAN! ovh 36 €
Tuellasi on merkitys! Mitä jos se kuka olet estäisi sinua kouluttautumasta, työllistymästä ja elämästä itsenäistä elämää? Kehitysmaiden vammaisille ihmisille mikään ei ole itsestään selvää. Sinun tukeasi tarvitaan, jotta he pääsevät elämässä eteenpäin. Suomalainen Abilis-säätiö tekee työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten eteen. Abilis-säätiön toimintaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Abilis – Ihmiseltä ihmiselle Rahankeräyslupa: RA/2020/1302 Tutustu tärkeään työhömme ja tee lahjoitus, jolla on merkitystä! www.abilis.fi/lahjoita/ MAINOS Tuellasi on merkitys! Mitä jos se kuka olet estäisi sinua kouluttautumasta, työllistymästä ja elämästä itsenäistä elämää? Kehitysmaiden vammaisille ihmisille mikään ei ole itsestään selvää. Sinun tukeasi tarvitaan, jotta he pääsevät elämässä eteenpäin. Suomalainen Abilis-säätiö tekee työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten eteen. Abilis-säätiön toimintaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Abilis – Ihmiseltä ihmiselle Rahankeräyslupa: RA/2020/1302 Tutustu tärkeään työhömme ja tee lahjoitus, jolla on merkitystä! www.abilis.fi/lahjoita/ MAINOS Tuellasi on merkitys! Mitä jos se kuka olet estäisi sinua kouluttautumasta, työllistymästä ja elämästä itsenäistä elämää? Kehitysmaiden vammaisille ihmisille mikään ei ole itsestään selvää. Sinun tukeasi tarvitaan, jotta he pääsevät elämässä eteenpäin. Suomalainen Abilis-säätiö tekee työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten eteen. Abilis-säätiön toimintaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Abilis – Ihmiseltä ihmiselle Rahankeräyslupa: RA/2020/1302 Tutustu tärkeään työhömme ja tee lahjoitus, jolla on merkitystä! www.abilis.fi/lahjoita/ MAINOS Tuellasi on merkitys! Mitä jos se kuka olet estäisi sinua kouluttautumasta, työllistymästä ja elämästä itsenäistä elämää? Kehitysmaiden vammaisille ihmisille mikään ei ole itsestään selvää. Sinun tukeasi tarvitaan, jotta he pääsevät elämässä eteenpäin. Suomalainen Abilis-säätiö tekee työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten eteen. Abilis-säätiön toimintaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Abilis – Ihmiseltä ihmiselle Rahankeräyslupa: RA/2020/1302 Tutustu tärkeään työhömme ja tee lahjoitus, jolla on merkitystä! www.abilis.fi/lahjoita/ MAINOS parvs.fi Aarniometsän sielunmessu – surun ja kaipauksen kuvat ”Jos kameran kääntäisi toiseen suuntaan, näkisi tuhon. – – Mieluummin hän näyttää, mitä olemme menettämässä ja osin jo menettäneet. Oikean metsän.” – Pekka Torvinen, Helsingin Sanomat ”Yöpuoli, pimeä metsä, on johdattanut Willamon myös myyttien jäljille. Hän on eläinten kuvien tekijä, yksi lenkki 40 000 vanhassa ketjussa.” – Petri Pöntinen, Suomen Kuvalehti P alkittu luontokuvaaja Heikki Willamo palaa uudessa kirjassaan metsään – ehkä viimeisen kerran. Metsä minussa esittelee hänen uusimmat metsäkuvansa, joiden pakahduttavassa kauneudessa on painava vaatimus: Katso. Ymmärrä, mitä menetämme. UUSI PAINOS KIRJAKAUPOISSA KAUTTA MAAN! ovh 36 €
MA ALI SKU UN MER KKI TUO TTE ET LIIAN LEMPEÄ MIES Entinen poliisi Anneli Aunola ja rockmuusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä lyöttäytyivät yhteen kirjoittamaan Matti Yrjänä Joensuun hengessä esikoisdekkarin 90-luvun lama-Suomesta. Helsingin poliisilaitoksen konstaapeli Alisa Aro saa tutkittavakseen vastenmielisen pedofilia tapauksen: mieskaveriryhmässä työskennellyt varastomies Kaapponen on käyttänyt seksuaa lisesti hyväkseen yksinhuoltajaäidin pientä poikaa. www.docendo.fi ILMOITUS TAITO – ROMAANI OIKEUDESTA ELÄMÄÄN Kati Rannan uutuusteos kertoo nuoresta Liina Lehtosesta, joka aloittaa lääketieteen opinnot 1920-luvun lopussa. Yliopistossa hän tutustuu ajan hermolla oleviin ihmisiin ja muodissa oleviin ajatuksiin. Kirja tuo esiin niin Suomessa tapahtuneet pakkosteriloinnit kuin natsiSaksassa tehdyt lopulliset ratkaisut. Lukija ei voi estää mieleen nousevia uutisia Suomen sosiaalija terveydenhuollon nykyisistä ongelmista. Julkaisupäivä 14.4. www.kustannusmakela.fi 10 MINUUTTIA 38 SEKUNTIA TÄSSÄ OUDOSSA MAAILMASSA Palkitun brittiläisturkkilaisen kirjailijan syvästi humaani tarina ystävyydestä ja elämänvoimasta. Moniarvoisuuden ja ihmisoikeuksien puolestapuhujan Elif Shafakin Istanbuliin sijoittuva, yhteiskuntakriittinen teos antaa äänen niille, joilla sitä ei patriarkaalisten sääntöjen yhteiskunnassa ole: kaltoinkohdelluille, marginaaliin kadotetuille ja vaiennetuille. Teos valittiin Booker-palkintoehdokkaaksi 2019. www.gummerus.fi MAAILMAN 50 VAARALLISINTA YHTIÖTÄ Se, joka hallitsee teknologiaa ja tietojamme, hallitsee maa ilmaa. Tässä kehityksessä niskan päällä eivät enää ole valtiot, vaan koko ajan suuremmiksi kasvavat mahtiyhtiöt. Nämä yhtiöt ovat nopeasti kasvaneet niin suuriksi, että niiden päätösten vaikutukset ratkaisevat pitkälti niin ilmaston lämpenemisen, demokratian kuin eri instituutioidenkin tulevaisuuden. Tunnettujen taloustoimittajien, JuhaPekka Raesteen ja Hannu Sokalan opas etenee kuin trilleri! www.nemokustannus.fi Kevään 2021 kirjoissa tähyillään tulevaisuuteen niin pelkojen kuin toiveidenkin läpi. Anni Kuu Nupposen romaani Täydelliset sotilaat yhdistää avaruussodan ja eroottisen ihmissuhdedraaman. Novelliantologiassa Ei aivan ihmisiä yhdeksän kirjailijaa visioi tekoälyn uhkia ja mahdollisuuksia 2020-luvun näkökulmasta. Verkkokauppa: osuuskumma.fi OSUUSKUMMAN SCIFIKEVÄT 2021 MINNA CANTHIN SADUT Tunnettu kirjailija Minna Canth kirjoitti urallaan kaksi satua, Pikku-Heikin merkillisen matkan ja Pellervoisen. Vuonna 1879 ilmestyneet tarinat ovat suomalaisiin kansantaruihin perustuvia ihmesatuja, joissa sankari neuvokkuudellaan voittaa pelottavat vastustajansa ja löytää tiensä kotiin. Canthin sadut on nyt upeasti kuvittanut Henri Joela. kustantamohelmivyo.blogspot.com SIPERIALAINEN SÄVÄRI Ville Ropposen esseetrilogian päätösosa on johdatus todelliseen ja mentaaliseen Siperiaan. Sarjan kaksi edellistä osaa ovat Uralilainen ikkuna (Savukeidas 2012) ja Suuren idän essee (2017). Trilogia perkaa nykysuomalaista olemista, kulttuuria, politiikkaa, ekologiaa ja teknologiaa itäisen kulttuuriyhteyden ja Euraasian taustaa vasten. www.enostone.fi Vietnamilaisten Tan Minhin yksinhuoltajanaisten valmistamat mainiot makuupussit moneen käyttöön. 100% silkkiä. Näppärä lakana kyläilyyn ja kaikenlaisille retkille. Korvaa lakanat retkeilymajassa. Ihana iholla, ylelliset unet taattu. Paino vain 140 g ja mahtuu miniveskaan tai vaikka taskuun. Kulkee tavallisessa kirjekuoressa vaikka lahjaksi kaverille. Saatavilla eri väreissä. Rosebudin kirjakaupoista tai suoraan toimituksesta. Hinta 42 euroa kotiin postitettuna: tilaukset@voima.fi VOIMAN SILKKIMAKUUPUSSIT
MA ALI SKU UN MER KKI TUO TTE ET LIIAN LEMPEÄ MIES Entinen poliisi Anneli Aunola ja rockmuusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä lyöttäytyivät yhteen kirjoittamaan Matti Yrjänä Joensuun hengessä esikoisdekkarin 90-luvun lama-Suomesta. Helsingin poliisilaitoksen konstaapeli Alisa Aro saa tutkittavakseen vastenmielisen pedofilia tapauksen: mieskaveriryhmässä työskennellyt varastomies Kaapponen on käyttänyt seksuaa lisesti hyväkseen yksinhuoltajaäidin pientä poikaa. www.docendo.fi ILMOITUS TAITO – ROMAANI OIKEUDESTA ELÄMÄÄN Kati Rannan uutuusteos kertoo nuoresta Liina Lehtosesta, joka aloittaa lääketieteen opinnot 1920-luvun lopussa. Yliopistossa hän tutustuu ajan hermolla oleviin ihmisiin ja muodissa oleviin ajatuksiin. Kirja tuo esiin niin Suomessa tapahtuneet pakkosteriloinnit kuin natsiSaksassa tehdyt lopulliset ratkaisut. Lukija ei voi estää mieleen nousevia uutisia Suomen sosiaalija terveydenhuollon nykyisistä ongelmista. Julkaisupäivä 14.4. www.kustannusmakela.fi 10 MINUUTTIA 38 SEKUNTIA TÄSSÄ OUDOSSA MAAILMASSA Palkitun brittiläisturkkilaisen kirjailijan syvästi humaani tarina ystävyydestä ja elämänvoimasta. Moniarvoisuuden ja ihmisoikeuksien puolestapuhujan Elif Shafakin Istanbuliin sijoittuva, yhteiskuntakriittinen teos antaa äänen niille, joilla sitä ei patriarkaalisten sääntöjen yhteiskunnassa ole: kaltoinkohdelluille, marginaaliin kadotetuille ja vaiennetuille. Teos valittiin Booker-palkintoehdokkaaksi 2019. www.gummerus.fi MAAILMAN 50 VAARALLISINTA YHTIÖTÄ Se, joka hallitsee teknologiaa ja tietojamme, hallitsee maa ilmaa. Tässä kehityksessä niskan päällä eivät enää ole valtiot, vaan koko ajan suuremmiksi kasvavat mahtiyhtiöt. Nämä yhtiöt ovat nopeasti kasvaneet niin suuriksi, että niiden päätösten vaikutukset ratkaisevat pitkälti niin ilmaston lämpenemisen, demokratian kuin eri instituutioidenkin tulevaisuuden. Tunnettujen taloustoimittajien, JuhaPekka Raesteen ja Hannu Sokalan opas etenee kuin trilleri! www.nemokustannus.fi Kevään 2021 kirjoissa tähyillään tulevaisuuteen niin pelkojen kuin toiveidenkin läpi. Anni Kuu Nupposen romaani Täydelliset sotilaat yhdistää avaruussodan ja eroottisen ihmissuhdedraaman. Novelliantologiassa Ei aivan ihmisiä yhdeksän kirjailijaa visioi tekoälyn uhkia ja mahdollisuuksia 2020-luvun näkökulmasta. Verkkokauppa: osuuskumma.fi OSUUSKUMMAN SCIFIKEVÄT 2021 MINNA CANTHIN SADUT Tunnettu kirjailija Minna Canth kirjoitti urallaan kaksi satua, Pikku-Heikin merkillisen matkan ja Pellervoisen. Vuonna 1879 ilmestyneet tarinat ovat suomalaisiin kansantaruihin perustuvia ihmesatuja, joissa sankari neuvokkuudellaan voittaa pelottavat vastustajansa ja löytää tiensä kotiin. Canthin sadut on nyt upeasti kuvittanut Henri Joela. kustantamohelmivyo.blogspot.com SIPERIALAINEN SÄVÄRI Ville Ropposen esseetrilogian päätösosa on johdatus todelliseen ja mentaaliseen Siperiaan. Sarjan kaksi edellistä osaa ovat Uralilainen ikkuna (Savukeidas 2012) ja Suuren idän essee (2017). Trilogia perkaa nykysuomalaista olemista, kulttuuria, politiikkaa, ekologiaa ja teknologiaa itäisen kulttuuriyhteyden ja Euraasian taustaa vasten. www.enostone.fi Vietnamilaisten Tan Minhin yksinhuoltajanaisten valmistamat mainiot makuupussit moneen käyttöön. 100% silkkiä. Näppärä lakana kyläilyyn ja kaikenlaisille retkille. Korvaa lakanat retkeilymajassa. Ihana iholla, ylelliset unet taattu. Paino vain 140 g ja mahtuu miniveskaan tai vaikka taskuun. Kulkee tavallisessa kirjekuoressa vaikka lahjaksi kaverille. Saatavilla eri väreissä. Rosebudin kirjakaupoista tai suoraan toimituksesta. Hinta 42 euroa kotiin postitettuna: tilaukset@voima.fi VOIMAN SILKKIMAKUUPUSSIT 42 46 8 Jarmo Stoor Joose Keskitalo Maria Pettersson TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA 29 GALLERIA: TEEMU MÄKI 26 11 2 / 2021 • 5 1.3.–5.4.2021 KUNNALLISVA ALIT saapuvat sala kavalasti naamioituneena. Tiedotus välineiden politiikkasirkuksessa näyttää korostuvan valtakunnan poli tiikka enemmän kuin kuntien tilanne. Kuten tässä lehdessä haastateltu Journalistilehden päätoimittaja Maria Petterson sanoo, näissä vaaleissa ei äänestetä EUasioista tai jäätelö puikon nimistä. Erityisesti perussuomalaiset näyttä vät haluavan, että kunnallisvaalit oli sivat samalla hallitusvaalit. Ilmiö on tuttu aiemmilta vuosilta. Väittelyihin osallistuvilta puolueiden johtohenki löiltä on pulmallista tivata yksittäisten kuntien ongelmista ja tulevaisuuden näkymistä. Samaan aikaan korona epidemian hankaloittama kampan jointi voi vaikeuttaa äänestäjien mah dollisuutta arvioida puolueita oman kuntansa kehityksen kannalta ja päät tää ketä äänestää. Vaarana on, että yhä useammat äänestävät mielikuvien perusteella tie tämättä puolueen tai valtuutetun käy tännössä ajamasta politiikasta. Osalla puolueista ja ehdokkaista kampanjoin ti keskittyy hyökkäämään muiden puolueiden edustamia arvoja vastaan – sen sijaan, että he toisivat esiin omia näkemyksiään siitä, miten kotikuntaa ja sen palveluja tulisi kehittää. Tilanne johtaa helposti poliittis ten puheiden kärjistymiseen, faktojen vääristelyyn ja jopa vihapuheeseen. Se korostuu etenkin sosiaalisessa me diassa. Valtioneuvoston vuonna 2019 teettämän kyselyn mukaan kolman nes kunta päättäjistä on joutunut viha puheen kohteeksi poliitikkoroolinsa vuoksi. Tutkimuksen perusteella vihapuhe vähentää sen kohteiden osallistumista politiikkaan ja julkiseen keskusteluun. Parkkiintuneiden konkareiden nahka kestänee tätä paremmin kuin aloitte lijoiden, mikä voi vaikuttaa ehdokas asetteluun ikävällä tavalla. Valtamedioiden vaaliseuranta vai kuttaa urheilujournalismilta, kun se keskittyy puoluegallupeihin ja spe kulaatioon vaalimittelöiden valta kunnallisista mitalisijoista. Äänes täjinä meidän on hyvä muistaa, että kisa käydään jokaisessa kunnassa erikseen. Henkilövalinnoilla on jopa suurempi merkitys kuin eduskunta vaaleissa. EDUSKUNTARYHMÄN JA PUOLUEJOHDON ohjauksen ulottumattomissa on huomattavan laaja joukko ihmisiä, jotka tekevät päätöksiä ilman suoraa kytkentää puolueen valtakunnalliseen politiikkaan. Tuhannet valtuutetut ja lautakuntien jäsenet tekevät itsenäis tä politiikkaa yhdessä muiden puo lueiden edustajien kanssa – eikä esi merkiksi hallitus–oppositioasetelma ole selvä päätöksiä määrittävä tekijä. Kunnallispolitiikassa asiakysymykset korostuvat puoluepolitiikan ohi. Kunnilla on merkittävä rooli eten kin taloudellisen ja sukupuolten tasa arvon edistäjinä, ilmastokriisin torjun nassa ja luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa. Nämä vaativat konkreet tisia tekoja, joille tarvitaan tekijänsä. Uskon, että kaikissa puolueissa on näi den asioiden kannalta parempia ja huonompia vaihtoehtoja tarjolla. Valitse joukosta omasi ja äänes tä. Ja muistuta valtuustoon valittuja (puo lueesta riippumatta) tärkeiksi ko kemistasi asioista, mieluiten yhdessä muiden samaa mieltä olevien äänestä jien kanssa. Tuki vaikka väkivallatto masti se valtaväylä, jos se on tarpeen. Kansalaisten osallistuminen on demo kratian perusta. TEEMU MATINPURO Kirjoittaja on Voima-lehden vt. pää toimittaja Sydän on kuntien puolella Pääkirjoitus Pi nja N ikk i VOIMA Vellamonkatu 30 b , 3. krs, 00550 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.fi, toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi, voima.fi | VT. PÄÄTOIMITTAJA Teemu Matinpuro 050 594 1499 | ULKOASU Ninni Kairisalo & Antti Kukkonen, mainosgraafikot Ninni Kairisalo & Pinja Nikki | MUU TOIMITUS Kukka-Maria Ahokas, Julia Jernvall, Antti Kurko, Juno Lehtinen, Anna Miettinen, Nauska, Pinja Nikki, Annika Pitkänen, Pinja Porvari, Tuomas Rantanen, Iida Simes, Satu Söderholm, Jari Tamminen, Markku Tuhkanen & Miia Vistilä | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Antti Kurko 040 834 0286 | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Ali, Amir, Miika Auvinen, Kirsti Era, Olli-Pekka Haavisto, Elisa Helenius, Jasmin Immonen, Esko Juhola, Kirsi Kinnunen, Cécile Marin, Teemu Mäki, Étienne Peyrat, Ari Turunen, Karstein Volle & Oleg Žuravljov | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Tuomas Hiilamo, Vilppu Rantanen & Tuomas Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4357 ja Matti Ikonen | TILAUKSET Antti Kurko 040 834 0286 | VOIMAN VUOSITILAUS 10 numeroa 39 euroa | PAINO Sanoma Manu, Tampere | PAINOS 60?000 | ISSN 1457-1005 | REKISTERISELOSTE voima.fi/rekisteriseloste | VOIMA – Terveisiä Korkille! 2 Ka ns i: N au sk a Lumivalkoisia uutisia
6 • 2 / 2021 Uutiset Aiotko äänestää kuntavaaleissa? Mielipide MAARIT UOTILA, 69, Helsinki En ole seurannut vaaleja tai ehdokkaita. Asun osittain Ruotsissa, vaikka olen kirjoilla Suomessa. TOPI KÄHKÖNEN, 24, Helsinki En ole aikaisemmin seurannut kuntavaaleja, mutta asiaan voi tulla muutos. ENNI ANTTONEN, 27, Helsinki Jos en äänestä, se johtuu varmaan siitä, että olen niin pihalla kunnallisvaaleista. Isompiin vaaleihin kyllä osallistun. HANNAMARI KUKKOLA, 21, Rovaniemi En ole seurannut ehdokkaita tai perehtynyt vaaleihin. Vietän vain vähän aikaa Rovaniemellä, joten en ole kokenut tarpeelliseksi äänestää. TUOMO LEHTONEN, 53, Vantaa Saatan jättää äänestämättä protestimielessä. En ole vihervasemmiston kannattaja, joten jos äänestän, niin äänestän sitä vastaan. TEKSTI MARKKU TUHKANEN TEKSTI JA KUVAT JULIA JERNVALL Uskaltaako Suomi haastaa Googlen ja muut digijätit Spotify tunnustaa tekijänoikeudet E UROOPAN UNIONI hyväksyi keväällä 2019 tekijänoikeusdirektiivin (DSM), jolla pyritään hillitsemään suurten alustapalveluiden, kuten YouTuben ja Facebookin, tekijänoikeuksista piittaamatonta sisältöjen jakelua. Euroopan parlamentin alkuperäisenä tarkoituksena on ollut pakottaa nettijätit neuvottelemaan korvauksista tekijänoikeuksien omistajien tai heidän oikeuksiaan hallinnoivien etujärjestöjen kanssa. Tavoitteena on myös tekijäoikeuskäytäntöjen harmonisointi EU-alueella. Jäsenmaille on jätetty kansallista liikkumavaraa lakitekstin lopulliseen muotoiluun. Valtioille annettu määräaika direktiivin voimaan saattamiseksi umpeutuu kesäkuun alkupäivinä. Suomessa uusi tekijänoikeuslaki on tulossa eduskunnan käsittelyyn huhtikuussa. Tulos koskettaa musiikintekijöitä, tubettajia sekä monenlaisia taiteen, kulttuurin, teatterin ja journalismin sisältöjä tuottavia oikeudenomistajia. BIISIEN SÄVELTÄJIÄ , sanoittajia ja kustantajia edustavan Suomen Musiikintekijöiden huoli kohdistuu erityisesti direktiivin artikla 17:n tulkintaan. ”Ministeriön esityksessä alustojen vastuu alkaa vasta, kun oikeudenomistaja on esittänyt poistopyynnön palvelulle. Direktiivin tekstissä alustan vastuu tekijänoikeuksien toteutumisesta alkaa heti, kun ne saattavat suojatun aineiston yleisön saataville”, kiteyttää Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja Kaija Kärkinen. ”Suomi on ainut maa Euroopassa, missä lakia ollaan valmistelemassa päin honkia. Kyse ei ole aikataulusta, vaan lain sisällöstä. Näyttää tosi huolestuttavalta”, lataa Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja Aku Toivonen. Esimerkiksi Hollanti, Tanska ja Ranska ovat valmistelleet kansallista lakimuutosta artikla 17:n alkuperäistekstin mukaisesti, jolloin vastuu tekijänoikeuksien kunnioittamisesta on lähtökohtaisesti digijäteillä. ”Kansalliset sooloilut eivät ainakaan edistä yhdenmukaista käytäntöä”, Kärkinen huomauttaa. ”Artikla 17 on direktiivissä aivan liian epämääräinen, eikä sitä voida sellaisenaan kopioida kansalliseksi laiksi, sillä se jättää liiaksi tulkinnanvaraa”, sanoo tekijänoikeusneuvos Viveca Still lakimuutosta valmistelevasta opetusja kulttuuriministeriöstä. Luvassa on koko kevään jatkuva monipolvinen keskustelu uuden tekijänoikeuslain lopullisesta muotoilusta. J OS GOOGLEN OMISTAMA YouTube on monille musiikintekijöille liki piraattien kaltainen pahis, niin juuri kuukausimaksuaan korottanut ja pörssiyhtiönä yhä tappiollinen Spotify on siirtynyt hyvisten listalle. Sen musiikintekijöille jakamat tilitykset ovat kaukana cd-myynnin kulta-ajoista, mutta Spotify sentään tunnustaa tekijänoikeudet. ”Tilitysten jakosuhde olisi päivitettävä, sillä se perustuu vanhaan aikaan, jossa levy-yhtiöille tuli huomattavasti enemmän kustannuksia äänitteiden jakelusta ja markkinoinnista”, sanoo Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja Aku Toivonen. Nykymallilla Spotify saa maksavilta tilaajiltaan kertyvästä potista 30 prosenttia, tekijät ja kustantajat yhteensä 13 prosenttia. Leijonanosan haukkaavat levyyhtiöt, joiden 57 prosentin osuudesta maksetaan erilaisten artistisopimusten mukaisesti 8–20 prosenttia biisejä esittäville artisteille. Vastoin yleistä käsitystä Spotify ei maksa muusikoille mitään. He ovat saaneet kertakorvauksen studiopalkkiona levy-yhtiöltä. Mutta mitä sanoittaja ja säveltäjä saavat, jos oma biisi toistetaan Spotifyssa miljoona kertaa? Noin 500 euroa, jos tekijöitä on vain yksi. Yhä useammin biisejä tehdään kuitenkin joukolla, joten esimerkiksi neljän hengen tiimistä jokainen saisi 120 euroa. Jos jollakulla tiimiläisellä on kustannussopimus, hänen palkkiostaan kolmannes menee kustantajalle, eli käteen jää silloin 80 euroa. Suoratoistopalvelun miljoonasta kuuntelukerrasta saa saman rahan kuin vajaasta sadasta radiosoitosta YLEn tai suuren kaupallisen radion taajuudella. Ei siis ihme, että radiohitti voi edelleen olla se, mikä motivoi musiikintekijöitä taiteellisen inspiraation ohella. Musiikintekijät pelkäävät, että kansallinen tulkinta vesittää EU:n tekijänoikeusdirektiivin. Levy-yhtiöt saavat suurimman osan suoratoistopalvelun maksamista palkkioista. Suoratoistopalvelut 30.0% Tekijät ja kustantajat 13.0% Levy-yhtiöt 57.0% Suoratoiston jakosuhteet
2 / 2021 • 7 Karstein Volle V ENÄ JÄLTÄ Kazakstanin halki Kaspianmereen virtaava Uraljoki on hälyttävässä tilassa. Euroopan kolmanneksi pisin joki on 4,2 miljoonan ihmisen elämänvirta. Joki kituu ekologisessa kriisissä, vaikka ongelmat havaittiin jo 1970-luvulla. Lukuisista Venäjän ja Kazakstanin välisistä neuvotteluista ja sopimuksista huolimatta Uraliin lasketaan vuosittain noin 20 miljardia tonnia teollisuusjätettä. Joessa 250 miljoonaa vuotta elänyt sampikanta on romahtanut kymmenesosaan viidessäkymmenessä vuodessa. Elokuussa 2019 Länsi-Kazakstanin hallinnollinen keskus Uralsk jäi ilman vettä, koska vesi oli niin matalalla, etteivät pumput toimineet. Suuri osa veden puutteesta johtuu pääuoman ja sivujokien padoista, joilla vettä ohjataan muihin käyttötarkoituksiin. Venäjä lisäsi viimekeväisen raportin mukaan vuosittaista vedenottoa Uralista 3,6 kuutiokilometrillä. Lisäksi ilmastonmuutoksen arvioidaan vähentävän virtaamaa vuoteen 2050 mennessä kolmanneksella. Kazakstanissa lämpötilat ovat jo nousseet 1,37 astetta sadassa vuodessa. Maatalous, teollisuus, kalastus ja väestö kärsivät puhtaan makean veden niukkuudestta. Tästä on suuria taloudellisia seurauksia. ”Uraljoesta on tullut niin matala, että saaret ovat häviämässä,” sanoo uralskilainen Aleksei. ”Pian on mahdollista ylittää joki kävellen. En ole koskaan nähnyt jokea tällaisena.” Uraljoki kuihtuu TEKSTI OLLI-PEKKA HAAVISTO Sopimukset eivät ole estäneet joen saastuttamista. Ilmastokriisi vähentää veden määrää, mikä tuo ongelmia alueen asukkaille. TEKSTI MIIA VISTILÄ Korona kurittaa kulttuurialaa K ORONAEPIDEMIA on kurjistanut etenkin kulttuurialoja, jotka elävät esityksistä ja ihmisten kohtaamisesta. Alasta riippumatta vaikeinta on ollut freelancereilla ja nuorilla. Tämä käy ilmi Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen ja Taiteen edistämiskeskus Taiken tekemästä kyselystä, jonka tarkemmat tulokset julkaistaan huhtikuussa. Kyselyyn vastanneista eri alojen taiteilijoista keskimäärin 13 prosenttia joko harkitsee ammatinvaihtoa tai on jo siirtynyt pois alalta. Cuporen erikoistutkijan Minna Ruusuvirran mukaan viidennes esittävien taiteiden kuten teatteritaiteen ja musiikin alalla työskentelevistä harkitsee tai on vaihtanut ammattia. ”Osa nuorista taiteilijoista kertoo harkinneensa ammatinvaihtoa taidealan epävarmuuden eikä niinkään koronan vuoksi, mutta osalle korona on ollut viimeinen herätys”, Ruusuvirta kertoo. Alan taloudellinen tilanne oli valmiiksi vaikea. Vuoden 2019 taiteen ja kulttuurin barometri kuvaa alan resurssipulaa: ”Rahaa taiteilijoiden palkkoihin tai palkkioihin ei ole tarpeeksi suhteessa työn määrään, eikä yhteiskunnassa tunnusteta taiteilijan työn arvoa samalla tavalla kuin muiden tekijöiden. On paljon esimerkkejä siitä, miten samassa hankkeessa kaikki muut ammattiryhmät paitsi taiteilijat saavat korvausta työpanoksestaan.” ITSENSÄTYÖLLISTÄJIEN huono asema on koronaa laajempi ongelma ja koskee muitakin aloja. Moni itsensätyollistäjä kuten freelancer tai laskutuspalvelun käyttäjä tekee työtä palkkatyössä olevan tapaan yhdelle tai korkeintaan muutamalle toimeksiantajalle eikä pysty neuvottelemaan työn ehdoista ja hinnasta. Hallitusohjelman mukaan ”työelämän epävarmuuden vähentämiseksi täsmennetään työsopimuslain työsopimuksen käsitettä siten, että työsopimussuhteen naamiointi muuksi kuin työsopimukseksi estetään.” Muutosta valmistellaan työja elinkeinoministeriössä kolmikantaisesti työmarkkinajärjestöjen kanssa kuukausia kestäneen koronatauon jälkeen. JOS EPIDEMIA JATKUU pitkään, kulttuuriala supistuu. Vaikeinta on itsensä työllistäjillä, kuten erilaisilla keikkatyöläisillä. ”Monimuotoisuus vähenee, mikä on huono asia”, Ruusuvirta ennustaa. Parhaiten pärjäävät palkkatyössä olevat ja he, joilla on useita tulonlähteitä. Taideja kulttuurialojen ammattijärjestö TAKU ry:n toiminnanjohtaja Nea Leon mukaan viime kesänä lomautukset seitsenkertaistivat työttömien määrän verrattuna koronaa edeltäneeseen alkuvuoteen. ”Lisäksi keikkojen peruuntuminen vei työt freelancereilta ja muilta itsensätyöllistäjiltä, mikä ei näy työttömyysluvuissa”, Leo huomauttaa. Palkkatyön ulkopuolella työllistyvien ongelmat tulevat esiin myös TAKU ry:n ja Sydänliiton marraskuussa 2020 tekemässä kyselyssä freelancereiden ja itsensätyöllistäjien terveys tilanteesta. Vastaajista 88 prosenttia kertoi olevansa erittäin tai jonkin verran uupunut tai stressaantunut. Töiden jatkuvuus tai toimeentulon riittävyys huolestutti 86 prosenttia ja terveyteen liittyvät asiat 69 prosenttia vastaajista. Itsensätyöllistäjien heikkoa asemaa pyritään parantamaan lakimuutoksella. "Kaksi standardia. Kuva on osa Viirusteatterin helmikuisen ensi-illan synnyttämää meemikampanjaa. Kun silloisten koronarajoitusten takia saliin sai päästää vain kymmenen katsojaa, teatterin oma paljon pienempi ravintolatila oli sallittu 60 hengelle.” Viir us Uraljoki
8 • 2 / 2021 TEKSTI MARKKU TUHKANEN KUVA ANNA MIETTINEN Päätoimittaja Maria Pettersson on huolissaan demokratian toteutumisesta. Suomessa on isoja alueita ilman paikallista tiedotusvälinettä. Isoistakin mediataloista väki vähenee. Kansanvalta ei toteudu ilman toimintakykyistä mediaa H UHTIKUUN KUNTAVA ALEIHIN valmistaudutaan koronan kurittamassa yhteiskunnassa. Puoluetoimistoissa ja ehdokkaiden kotisohvilla mietitään pää punaisena, miten päästä äänestäjän iholle, kun isot toritapaamiset ja vaalitapahtumat muuttuivat haaveiksi. Epäilijät ovat kyseenalaistaneet vaalien järjestämisen huhtikuussa peläten kansalaisten äänestysinnon putoavan kiusallisen alhaiseksi. Vaikka Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson on itsekin puhunut kulkutautivaaleista, vaalien siirtäminen syksyyn ei ole käynyt edes mielessä. ”Se on huono ajatus. Demokratiassa vaalit ovat tärkeä asia. Maailmalta on esimerkkejä monista maista, sellaisistakin, joissa demokratia on hauraampi ja systeemit huonommat kuin meillä Suomessa, mutta silti niissä on saatu järjestettyä vaalit. Eli eiköhän me tähän pystytä.” Koronarajoitukset muuttavat sekä ehdokkaiden vaalikampanjointia että toimittajien tiedonhankintaa vaalien alla. ”Monet toimittajat eivät ole tavanneet haastateltavia vuoteen. Kaikki on tehty etänä. Totta kai se hankaloittaa, ja jutuista jää puuttumaan sävyjä. Toivon, että journalistit jaksavat korona-aikojen jälkeenkin pitää tätä tilannetta poikkeuksena, ettei jäisi pysyvää käytäntöä haastatella vain videoyhteyden kautta, kun epidemia joskus hellittää.” Tilanteen poikkeuksellisuuden korostaminen voi antaa kansalaisille ja päättäjille demokratian kannalta vaarallisen illuusion siitä, että kansakunnan selviytyminen vaatii myös medialta poikkeustoimia. ”Journalismin tehtävänä ei ole tsempata tai pitää yllä yhteiskuntarauhaa. Se ei ole meidän duuni. Toimittajien tehtävä on välittää tietoa ja tehdä kriittistä journalismia. Jos esimerkiksi viranomaisten ja politiikkojen välillä on kissanhännänvetoa, meidän tehtävämme on kirjoittaa siitä ja analysoida sitä, eikä yhteisen tsemppihengen nimissä leikkiä, että ollaan yhtä suurta perhettä”, Pettersson muistuttaa. NÄISSÄ VA ALEISSA MERKITTÄVÄ osa äänestäjistä saanee kuntavaaleihin liittyvää tietoa ja tutustuu ehdokkaisiin pelkästään median välityksellä. Kampanjat ovat siirtyneet vaali vaalilta enemmän nettiin ja sosiaaliseen mediaan. ”Normaalioloissakin journalisteilla on paljon valtaa määritellä, mistä vaaleissa puhutaan ja kuka pääsee julkisuuteen kertomaan näkemyksistään. Tänä vuonna se korostuu eli journalismin valta kasvaa, samoin sosiaalisen median. Myös vaalikoneiden merkitys vahvistuu entisestään erityisesti nuorempien äänestäjien keskuudessa. Mutta en kyllä keksi mitään, mikä äänestäjän kannalta korvaisi kokonaan spontaanin torikohtaamisen.” Valta vaatii vastuuta, myös medialta. Vielä on muistissa vuoden 2015 eduskuntavaalit, joissa huoli Suomen talouskehityksestä ja Keskuskappakamarin onnistunut velkakellokampanja johti siihen, että vaalikeskusteluja käytiin YLEn studiossa velkakellon tikit täessä seinällä. Kun huoli valtion velasta valtasi journalistit, muut asiat jäivät mitättömälle huomiolle. Journalismi
ALAS MARKKINOIDEN VALTA! TEKSTI IIDA SIMES Ensimmäinen Voimalehti ilmes tyi marras kuussa 1999. Juttusarjassa pa lataan aiheisiin ja teemoihin, joita Voimassa on käsi telty parin vuosikymmenen aikana. O LIPA KERRAN Voima-lehden numero 3/00, Voimista kaikkein aikain neljäs. Sen 48-sivuista sisältöä olivat artikkelit, haastattelut ja kuvagalleria. Kuten nytkin. Ja paljon mainoksia. Ensimmäisistä numeroista alkaen Voimaa inhoavat populistit ovat mekkaloineet lehden olevan kommunistinen. Tämä ei ole 20 vuodessa muuttunut, alustat vain ovat vaihtuneet: 20 vuotta sitten valittajat tyytyivät lähettämään Voimaan vihaisia sähköposteja ja jopa kirjeitä. Nyt haukkujat keskittävät energiansa omille keskustelukanavilleen netissä. He eivät kuitenkaan ole lukeneet lehteä, sillä syntymästään saakka Voima on julistanut toimivansa markkinatalouden ehdoilla. Voima on aina tarvinnut mainoksia. Ne ovat lehden tärkein rahoituskanava. VOIMA ON JOUTUNUT ja kyennyt määrittelemään minkälaista markkina taloutta se tukee. Pienistä puroista kasvaa Voima -otsikolla Tuomas Rantanen kirjoitti manifestoivasti: ”Koska Voiman maailmankuva hylkii ylikaupallisuutta, lehti on tehokas mainosfoorumi nimenomaan fiksusti perustelluille mainoksille. [– –] Mainokset on pyritty valikoimaan Voiman edustaman kulttuurisen maun mukaan.” ”Kulttuurinen maku” mainoksissa näyttää vuonna 2000 tarkoittaneen taide-elokuvien festareita, pieniä levyfirmoja ja mielipidelehdistöä. Tuolloin Rantanen, joka on tärkeä Voiman tekijä edelleen, oli keksinyt uuden mainosidean. Pääkirjoitusaukeamalle lehden alkupuolelle koottiin ”Kuukauden merkkituotteet”. Lehden 3/00 merkkituotteisiin olivat päässeet Eloevään Luomuset-lastenruuat, koska ne olivat ”ainoa kotimainen kilpailija Nestlén ja Arlan lastenmuonille”. MAINOSMEDIA VOIMA ei ole koskaan pelännyt kritisoida markkinataloutta. Markkinoiden diktatuuria vastaan oli Mika Rönkön repäisevä otsikko vuonna 2000. Juttu esitteli älykköjen ranskalaista suosikkilehteä, Le Monde diplomatiquea eli Diploa, joka Rönkön mukaan ”puolustaa ranskalaisia kulttuuriarvoja” vaikka ”lehden linja on globaali”. ”Viime aikojen pääkirjoituksissa on kansainvälisten pääomaliikkeiden analyysien ohella käsitelty Kosovon tuhoamista, Bundesbankin Eurooppaa, uusfasismia, ilmaston lämpenemistä, petettyä sosiaalidemokratiaa, Naton johtamaa ‘uutta mailmanjärjestystä’ ja Mai-sopimuksen kaatumista”, Rönkkö luetteli. Jotkut aiheet ovat nyt aivan yhtä mediaseksikkäitä kuin 20 vuotta sitten. Saksan isojen pankkien valtaa, nykyajan fasismia, ilmaston lämpenemistä ja Natoa puidaan edelleen. Kosovon tuho on ikävä muisto vain, nyt rauniona on Syyria. Mai-sopimuksen jälkeen maailmassa valmistellaan uusia vapaakauppadiilejä. Mutta Diplo on entistä vahvempi. Suomessa ja suomenkielisenä se on ilmestynyt jo vuodesta 2007. Tämän vuoden 2021 alusta Diploa julkaisee Voima. Kansanvalta ei toteudu ilman toimintakykyistä mediaa ”On vaarallista, jos yksinäinen idea humahtaa läpi median, sillä se kaventaa keskustelua. Median vastuulla on myös rajata vaaleihin liittyvää keskustelua vaaleihin liittyviin aiheisiin. Näissä vaaleissa ei päätetä EU-asioista, eikä siitä, minkä niminen on joku jäätelöpuikko!” ”Yhtäältä median pitäisi palvella sellaisia ihmisiä, jotka ovat tosi hyvin perillä kunta-asioista ja toisaalta, erityisesti nyt tuntuu siltä, että medialta odotetaan myös yläasteen perustietoa siitä, mistä asioista kunnissa päätetään. En ole ihan varma, onko yhteiskuntaopin perusopetus median tehtävä”, Pettersson pohtii. ENSIMMÄISET kuntavaalikeskustelut on jo käyty ja nähty mediassa. Niissä puoluejohtajat puhuivat merkillisen paljon valtakunnallisista asioista, vaikka edessä ovat kuntavaalit. Paikallisilla tiedotusvälineillä eri puolilla maata on työtä, jotta kuntalaisille tärkeät aiheet nousevat esille. ”On hirvittävän tärkeää, että ihmisillä on luotettava paikallismedia. Se on äärimmäisen tärkeä demokratiakysymys! Mutta meillä on Suomessa kuntia ilman paikallista tiedotusvälinettä. Ihmiset eivät saa tietää mitä heidän kunnassaan tapahtuu, eikä kukaan valvo kunnanvaltuuston päätöksentekoa. Mikäli maakuntalehti tai valtakunnallinen media joskus sattuisikin kiinnostumaan, se on aivan riittämätöntä. Jos kuntalaisia palvellaan lehdellä, jonka jutut tehdään muualla, vaikkapa Helsingissä, eihän siinä ole mitään järkeä!” Mediatutkija Anu Koivunen esitti Suomen Kuvalehdessä helmikuussa, että alueja paikallislehtien tulisi väliaikaisesti poistaa maksumuurinsa vaalijulkisuuden takaamiseksi. Pettersson ei lämpene idealle. ”Erityisesti näin koronan aikaan mainostajat ovat vähentäneet ilmoitteluaan, ja jostainhan rahaa lehden tekemiselle on tultava. Pikemminkin kannustaisin ihmisiä nyt kiinnostumaan kuntavaalien alla omista asioistaan, ja jos suinkin on varaa, ottamaan sen oman paikkakuntansa median koetilauksen.” Samaan aikaan, kun korona on kiistatta lisännyt median kulutusta kaikissa välineissä ja kansalaisten tiedonjano on tuntunut ajoittain kyltymättömältä, toimittajien lomautukset ja irtisanomiset ovat jatkuneet kiihtyvää tahtiin. ”Kuihtuvat resurssit uhkaavat journalismia ja myös suomalaista demokratiaa kaikkein pahimmin. Alalta on vuodesta 2008 lähtien kadonnut yli 2 000 työpaikkaa. Työnantajia edustavan Medialiiton tilastojen mukaan melkein 40 prosenttia alan työpaikoista on poissa. Päälle tulevat YLE:n supistukset. Totta kai pudotus väistämättä vaikuttaa siihen, miten syvästi ja laajasti media voi seurata suomalaista yhteiskuntaa. Ei ole mahdollista saada samaa laatua huomattavasti pienemmällä henkilömäärällä”, Pettersson huokaa. TYÖNANTAJAT PUHUVAT mielellään laatujournalismista, mutta samaan aikaan yhtiöt palkitsevat huippuammattilaisiaan kalossin kuvalla. ”Monissa tiedotusvälineissä annetaan nyt fudut vakituisille toimittajille, ja jutut ostetaan polkuhinnalla freelancereilta. Jos yksinyrittäjä ei voi elää työllään, koska saa niin hirvittävän vähän rahaa, freelanceritkin katoa vat alalta, koska eivät pysy hengissä nykypalkkioilla”, Pettersson ennustaa. Muissa Pohjoismaissa journalismin merkitys kansanvallan takaajana tunnustetaan avoimesti ja kaupallista mediaa tuetaan rahallisesti, vuosittain 50–80 miljoonalla eurolla. Lisäksi niissä on käytössä alemmat arvon lisäverot, ja tarjolla on merkittävää jakelutukea. ”Suomi on median tukemisen kehitysmaa, koska täällä mediatukea ajatellaan yritystukena, mutta muualla demokratiatukena, mitä se oikeasti onkin. Jos Suomessa ei ole tarpeeksi hyvää journalismia, tämä nykyinen valtiomuotomme, edustuksellinen demo kratia, ei vain toimi. Se vaatii välttämättä toimivaa, riittävästi resursoitua mediaa.”
10 • 2 / 2021 Kulttuurihäirintä Auto voi tunnetusti olla kuljettajansa jatke. Autonrenkaat puolestaan voivat päätyä osaksi kuljettajaa. Mikromuovi on ongelma, joka ei ole katoamassa ihan lähiaikoina. TEKSTI JARI TAMMINEN KUVA HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA SUOMESSA AUTONRENKAIDEN VUOSITTAINEN KULUMA ON JOPA YLI 10 000 TONNIA. Suuri pieni ongelma M UOVIROSK A on aikamme vit saus ja viheliäinen sellainen. Mikäli kaukaisessa tulevaisuudessa planeettaamme tutkitaan arkeologisin kaivauksin, aikamme tunnistetaan muoviroskasta. Muovi keksittiin ja esiteltiin yleisölle hieman 1800-luvun puolivälin jälkeen, mutta vasta 1900-luvulla sen teollinen tuotanto käynnistyi toden teolla. Vuosisadan loppua kohden tuotetun muovin määrät kasvoivat dramaattisesti ja historian saatossa sitä on valmistettu miljardeja tonneja. Tuotannon tahti myös kiihtyy: YK:n arvion mukaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana tuotettiin enemmän muovia kuin edeltäneiden 40 vuoden aikana yhteensä. Nykyään muovia tuotetaan vuosittain lähes 400 miljoonaa tonnia. Koko ihmiskunta painaa vähemmän. Merkittävä osa tuotetusta muovista on päätynyt luontoon, hautautunut maahan ja vesistöjen pohjasedimentteihin. Sitä mihin muovi päätyy, on tutkittu yllättävän vähän. VUONNA 2004 Plymouthin yliopiston tutkija Richard Thompson julkaisi tutkimuksen, jossa käytettiin ensimmäistä kertaa termiä ”mikromuovi”. Meren rantaan ajautunutta muoviroskaa tutkinut Thompson kiinnitti huomiota lähes näkymättömiin hippusiin, jotka paljastuivat lähemmin tarkasteltuna pienen pieniksi muovin palasiksi. Sittemmin mikromuovien muodostamaan ongelmaan on havahduttu. Tutkimuksissa näitä pieniä muovihiukkasia on löydetty kaikista kuviteltavissa olevista paikoista – myös sieltä, mistä niitä ei edes kuviteltu löytyvän. Mikromuoviksi määritellään muovihiput, joiden raekoko on korkeintaan viisi millimetriä. Usein niistä puhuttaessa esiin nostetaan kosmetiikkatuotteet, joihin on lisätty tarkoituksella pieniä muovihiukkasia, sekä polyamidin, akryylin ja elastaanin kaltaisista keinokuiduista valmistetuista tekstiileistä pesussa irtoavat kuidut. Yksi valtava mikromuovin lähde jää keskustelujen ulkopuolelle: autonrenkaat. Renkaiden kulutuspinnat kuluvat, eikä kukaan kerää niistä irronneita hiukkasia talteen. Suomen ympäristökeskus SYKE arvioi, että autoliikenne on merkittävin yksittäinen mikromuovin lähde Suomessa. SYKEn ja lukuisten kansainvälisten tutkimusten mukaan noin kymmenkiloinen rengas menettää elinkaarensa aikana massastaan keskimäärin 15 prosenttia. Suomessa autonrenkaiden vuosittainen kuluma on jopa yli 10 000 tonnia, eli noin kaksi kiloa jokaista suomalaista kohden. Kenenkään vaatteista ei irtoa vuosittain kilokaupalla mikromuovia. SYKEn johtava tutkija ja toinen Suomen merialueen roskaantumisen lähteet -raportin kirjoittajista Outi Setälä kertoo, että mikromuoviongelman suuruutta on vaikea arvioida. ”Vaikka tietäisimme tarkasti, missä ja miten paljon erilaista muovia eri käyttötarkoituksiin tuotetaan, on vaikea selvittää, minne kaikkialle sitä ajan myötä kulkeutuu. Myöskään luonnosta löytyvät mikromuovin alkuperää ei ole helppo arvioida.” Setälä kuitenkin toteaa, että ongelmaa selvitetään lisää nyt, kun siihen on herätty. ”MÄ ÄRÄLLISESTI MUOVIT ovat kasvava ainesryhmä”, toteaa puolestaan WWF Suomen meriasiantuntija Anna Soirinsuo yhteiskuntamme tuottamista jätteistä. Mikromuovit jaotellaan karkeasti kahteen ryhmään, primäärisiin ja sekundäärisiin. Ensimmäiset ovat alkujaan valmistettu pieniksi ja toiset syntyvät kulumisen ja hajoamisen kautta. Lopulta kaikki luontoon jätetty isompikin muovi jauhautuu mikromuoviksi. ”Mikromuoveja löytyy lähes kaikkialta. Tutkimuksissa on osoitettu, että ympäristön korkeilla mikromuovipitoisuuksilla on vaikutuksia selkärangattomien eliöiden kasvuun ja lisääntymiseen. Kokonaisuus on vielä selvittämättä, mutta varovaisuusperiaatteen mukaan paras tapa selviytyä ongelmasta olisi tietenkin vähentää kaiken muovin päätymistä luontoon.” Esimerkiksi vesistöihin levinnyttä mikromuovia on löytynyt kaikista tutkituista eliöryhmistä. Mitä pienempiä hiukkasia etsitään, sitä korkeampia pitoisuuksia löydetään. ”Mitä pienempi kappale on, sitä suurempi sen suhteellinen pinta-ala on, ja muovin pinnalle kiinnittyy herkästi esimerkiksi myrkyllisiä yhdisteitä. Mikromuovin mukana nuo yhdisteet voivat kulkeutua elimistöön”, Soirinsuo kertoo. Autonrengaskumille altistetuissa simpukoissa on havaittu muun muassa kumista peräisin olevia PAHyhdisteitä. PAH-yhdisteet aiheuttavat lisääntymiskyvyn alenemista, ja tutkimuksissa eläinten hedelmällisyyden onkin havaittu alentuneen. Muista eläimistä mikromuovi päätyy myös niitä syövien ihmisten elimistöihin, vaikka on muovilla muitakin kanavia elimistöihimme. WWF:n mukaan mikromuovia päätyy elimistöihimme jopa viisi grammaa viikossa, ja sitä on löydetty esimerkiksi synnyttäneiden äitien istukoista. Ja ennen kuin yksikään nihilisti huomauttaa, että ihmisten lisääntymiskyvyn aleneminen on hyvä asia ylikansoittuneella planeetalla, kannattaa huomata, ettei ongelma koske ainoastaan ihmisiä. ”Monet muut lajit kärsivät ja kuolevat ennen ihmistä. Meitä suojelee osaltaan valvotusti tuotettu ruoka ja juomme puhdistettua vettä, mutta hyönteinen, kala tai hylje voi elää koko elämänsä muovisaasteen keskellä”, Soirinsuo toteaa. HELSINGISSÄ ON PUHUTTU paljon kaduilta auratun lumen kaatamisesta mereen. Lumen mukana mereen päätyy monenlaista epäpuhtautta ja roskaa, myös autojen renkaista irronnutta muovia. Vaikka äkkiseltään saattaa vaikuttaa siltä, että lumen kippaaminen mereen on varmin keino saattaa muoviroskaa vesistöön, asia ei ole niin yksinkertainen. ”Alustavien tutkimusten mukaan mereen lasketuilla tiheillä verkoilla saadaan suodatettua roskat melko hyvin talteen”, WWF:n Soirinsuo toteaa. Lumen mereen kaatamisen ympäristövaikutuksia pitääkin verrata myös vaihtoehtoisiin keinoihin hankkiutua eroon liiasta lumesta. ”Espoossa on koekäytetty polttoöljyllä käyvää lumensulatuslaitetta, mutta laitteen päästöt ovat merkittäviä. Samoin päästöt ovat suuria, jos lunta joudutaan kuljettamaan pitkien matkojen päähän raskailla kuorma-autoilla.” Rekkaralli myös jauhaa lisää mikromuovia luontoon leviämään. Soirinsuon mukaan Helsingissä on lisäksi tutkittu mahdollisuutta sulattaa lunta kaukolämmön avulla, mutta tämä vaihtoehto ei ole järkevä ainakaan niin kauan, kun Helsingissä kaukolämpö tuotetaan kivihiiltä polttamalla. Eikä kyseessä ole pelkästään lumen mereen kippaamiseen liittyvä ongelma, sillä renkaista irtoava aines päätyy vesistöihin myös viemäreistä hulevesien mukana. VAIKKA MIKROMUOVIT aiheuttavat vielä pitkän aikaa viheliäisiä ja kumuloituvia ongelmia, Soirinsuo näkee valonpilkahduksia. ”EU:n kemikaalivirasto on selvittänyt primääristen mikromuovien käyttörajoituksia, riskejä ja sosiaaliekonomisia vaikutuksia. Esimerkiksi kosmetiikasta sekä puhdistusaineista niitä ollaan kieltämässä”, Soirinsuo luettelee. ”Lisäksi kertakäyttömuovin kieltävä EU-direktiivi astuu voimaan heinäkuussa, ja Suomessa kansallinen muovitiekartta puuttuu esimerkiksi maatalouden sekä rakennusteollisuuden muoviroskaan. Ongelmaan on siis herätty laajalla rintamalla.” Lupaavien avausten keskellä yksi asia on muuttumaton: autonrenkaiden tuottamaan mikromuoviin ei olla puuttumassa. Ajoturvallisuudelle ja renkaiden kestävyydelle asetettujen vaatimusten takia jauhautumista vähentäviä kovempia seoksia ja biohajoavia muoveja ei voida renkaissa käyttää. Samoin päästöttömiksi mainostetut sähköautot jatkavat renkaiden jauhamista vanhaan malliin. Monet nopeatkin muutokset ovat yhteiskunnassamme mahdollisia, mutta pyhä peltilehmä pysyy.
2 / 2021 • 11 UUSI SYY HYMYLLESI Saat jopa 8 kertaa enemmän pitoa uudella Black-Crystal-rakenteella. Microplastic-Disintegrationtekniikan avulla koet uskomattoman kontrollin. To im itu kse llist a ain eist oa. Suuri pieni ongelma
Lukunaut ja Innolta Kirjakaupoista, verkkokaupoista, marketeista ja osoitteesta intokustannus.fi = Myös e-kirjana = Myös äänikirjana Colin Rushton AUSCHWITZIN SABOTÖÖRI Sari-Marika Durchman SUPERVOIMANI ADHD Eveliina Talvitie VANHA NAINEN TANSSII Fang Fang KUN KAUPUNKI SULJETTIIN Philip Lymbery DEAD ZONE MIHIN VILLI LUONTO KATOSI? Risto Isomäki RUOKA, ILMASTO JA TERVEYS Timo Strandberg & Eino Heikkinen (toim.) SUOMIKO ONNELLISEN VANHUUDEN MAA? Antti Vihinen PUNAINEN PRINSESSA Jarmo Stoor PRÄSSI Risto Isomäki MITÄ KORONA PANDEMIAN JÄLKEEN Samuli Sinisalo (toim.) YMPÄRISTÖ KÄSIKIRJA KUN TAPÄÄTTÄJILLE – JA KAIKILLE MUILLE Katriina Lehto-Bleckert TULISIELUT
KUTSU KASVATUSJA TAIDEALALLE Hae 1.4. mennessä! snellman-korkeakoulu.fi #snellmankorkeakoulu Valitse oma opiskelupolkusi Steinerkasvatus Taidekasvatus Itsekasvatus Steineropettajaksi Kirjoittajakoulu Tietokirjoittajakoulu Holistisen psykologian koulutus www.kriittinenkorkeakoulu.fi Koulutusten hakuajat auki nyt! ilmonet.fi Helsingin työväenopisto Lakritsitalkoot ja 2 553 muuta inspiroivaa kurssia Maksuttomat verkkoluennot: Etelä-Amerikan kirjallisuutta, H211531 3.3. Katsaus Uruguayn kirjallisuuden vaiheisiin osana maailmankirjallisuutta, Tutkija, FT Auli Leskinen 10.3. Argentiinalaista dystopiaa, ekokauhua ja metafiktiota, Suomentaja Einari Aaltonen 17.3. Chileläinen runoilija Vicente Huidobro ja hänen pääteoksensa Altazor tai matka laskuvarjolla, Suomentaja Emmi Ketonen 24.3. Chileläisen Roberto Bolañon maksimalistinen romaani 2666, Kirjailija Esa Mäkijärvi 31.3. Maagisen realismin mestari Gabriel García Márquez, Kirjailija Esa Mäkijärvi 7.4. Kustantajan näkökulma Etelä-Amerikan kirjallisuuteen, Kustantaja Vesa Tompuri 14.4. Romaanimuodon mestarit Cristovão Tezza ja Luiz Ruffato, Suomentaja Tarja Härkönen 21.4. Favelaa ja Bahiaa: Paulo Lins ja Jorge Amado, Suomentaja Tarja Härkönen 28.4. Mitä on sanojen takana, Clarice Lispector?, Suomentaja Tarja Härkönen Perjantain kulttuuriluennot, H210496 12.3. Kurkistuksia eteläiseen Amerikkaan, Tutkija, FT Auli Leskinen 19.3. Peru taiteilijan silmin, Taiteilija Heikki Kukkonen 26.3. Kuumista rytmeistä melankoliaan – Venezuelan ja Kolumbian kulttuuri, Kirjailija Jukka Koskelainen VAPAA TAIDEKOULU FREE ART SCHOOL Opiskele taidemaalarin ammattiin Kaapelitehtaalla. Earn a Painter’s Degree studying at the Cable Factory. podcastit · keskustelutilaisuudet · etätapahtumat · esitykset valveillastudio.fi Livestreamin / äänityksen / videon tekemisen ei tarvitse olla kallista ja vaikeaa. Palvelut korona-ajan yhteisöllisyyteen toiveidenne mukaan! tuote-esittelyt · vaalipaneelit · musiikkikeikat · seminaarit Lukunaut ja Innolta Kirjakaupoista, verkkokaupoista, marketeista ja osoitteesta intokustannus.fi = Myös e-kirjana = Myös äänikirjana Colin Rushton AUSCHWITZIN SABOTÖÖRI Sari-Marika Durchman SUPERVOIMANI ADHD Eveliina Talvitie VANHA NAINEN TANSSII Fang Fang KUN KAUPUNKI SULJETTIIN Philip Lymbery DEAD ZONE MIHIN VILLI LUONTO KATOSI? Risto Isomäki RUOKA, ILMASTO JA TERVEYS Timo Strandberg & Eino Heikkinen (toim.) SUOMIKO ONNELLISEN VANHUUDEN MAA? Antti Vihinen PUNAINEN PRINSESSA Jarmo Stoor PRÄSSI Risto Isomäki MITÄ KORONA PANDEMIAN JÄLKEEN Samuli Sinisalo (toim.) YMPÄRISTÖ KÄSIKIRJA KUN TAPÄÄTTÄJILLE – JA KAIKILLE MUILLE Katriina Lehto-Bleckert TULISIELUT
14 • 2 / 2021 Ikkunoita suljetun maa?ilman hätään E UROOPAN SUURIN PAKOLAISLEIRI MORIA sijaitsee Lesboksen saarella samannimisen kylän ulkopuolella. Kreikalle kuuluva saari on Egeanmerellä, lähellä Turkin mannerta. Alun perin vuonna 2015 avattu leiri rakennettiin 3 000 hengelle, mutta vuoden 2020 syksyllä siellä ja välittömässä läheisyydessä majoittui 20 000 ihmistä hyvin hankalissa olosuhteissa. Viime syyskuussa leiri tuhoutui tulipalossa jättäen tuhannet ihmiset vaille suojaa. Kuolonuhrien määrää ei ole kerrottu. Tuhannet tuhoutuneen leirin asukkaat siirrettiin muualle, mutta Euroopan unionin tuella rakennetussa uudessa väliaikaiseksi tarkoitetussa Moria 2.0 leirissä asuu tällä hetkellä noin 8 000 ihmistä. Heistä noin puolet on lapsia. Uusi leiri on rakennettu akuuttiin hätään, ja olosuhteet ovat jopa vielä heikommat kuin entisessä leirissä. Ihmiset majoittuvat hatarissa telttarakennelmissa, jotka eivät kestä Kreikan talven kylmiä ja märkiä sääoloja. Meri-ilmaston tuulet, sateet ja tulvat ovat tuhonneet monia telttoja. Jotkut teltoista ovat vain 20 metrin päässä merestä. Leirin asukkailla ei ole lupa liikkua leirialueen ulkopuolella kuin korkeintaan kerran viikossa muutaman tunnin ajan. Pakolaiset ovat vankeina leirissä, jossa olosuhteet ovat epäinhimilliset. SYYSKUINEN TUHOISA TULIPALO ylitti uutiskynnyksen laajalti ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä leiri on uutisLeirin rajoja ja eri leirin alueita rajaavat piikkilanka-aidat estävät asukkaiden vapaata kulkua. Lapsille ei tarjota leirillä opetusta tai muutakaan kasvatusta tukevaa toimintaa. Päivät kuluvat hitaasti talvisella Lesboksen saarella. Moria 2.0 on tuhansien ihmisten koti, vaikkei kukaan heistä haluaisi asua siellä. Pakolaiset näkevät nälkää ja ovat saastuneen alueen vankeja. TEKSTI ANNA MIETTINEN & SATU SÖDERHOLM KUVAT ALI & AMIR, MORIAN ASUKKAAT Eurooppa
2 / 2021 • 15 Ikkunoita suljetun maa?ilman hätään pimennossa, ja tietoa tilanteesta saa lähinnä sosiaalisen median kautta. Tiedonkulku leirin ulkopuolelle on tehty hyvin hankalaksi. Alueelle on toimittajilta pääsy kielletty. Leirillä toimivilla avustusjärjestöillä on tiukka vaitiolovelvollisuus siellä näkemistään asioista. Kuvaaminen leirillä on kielletty myös alueella asuvilta. Muutama uskalias asukas on kuvannut leirin arkea. Tämän jutun kuvat ovat ottaneet Afganistanista paenneet Ali ja Amir. Turvallisuussyistä he esiintyvät vain etunimillään. Instagram-tilille @now_you_see_ me_moria he ovat luoneet kampanjan, josta ihmiset saavat ladata kuvia leiristä ja muokata niistä julisteita kertomaan tavallisille ihmisille ja päättäjille tilanteesta. Niiden toivotaan leviävän ympäri Eurooppaa. 23-vuotias Ali on asunut Moriassa jo puolentoista vuoden ajan. Leirillä hän työskentelee vapaaehtoisena kunnostaen leiriä ja järjestäen vapaa-ajan aktiviteetteja leirin lapsille ja aikuisille. Ali on hakenut jo kaksi kertaa turvapaikkaa, mutta molemmilla kerroilla hakemukset ovat hylätty. Amir on 21-vuotias ja asunut Moriassa vuoden. Leirillä hän opettaa lapsille englantia. Hän haaveilee valokuvaajan tai lentäjän urasta. ”Tahdon vain sanoa kaikille eurooppalaisille, että älkää jättäkö ketään pulaan. Me pakolaiset olemme normaaleja ihmisiä, emmekä kykene asumaan kotimaassamme. Meillä on oikeus inhimilliseen ja parempaan elämään.” LEIRIN ALUEELLA OLI AIKOINA AN ampumarata. Sen peruja maaperässä ovat lyijynjäämät, jotka muodostavat terveysriskin asukkaille ja työntekijöille. Välitöntä uhkaa leirillä aiheuttaa myös koronaepidemia. Talvi Lesboksen saarella on ollut kylmä. Leirillä on puutetta kaikista perustarpeista. Suurimmalla osalla asukkaista ei ole lämpimiä vaatteita eikä lämmitystä. Puhdasta vettä säännöstellään tarkkaan. Aikuinen asukas saa juomavettä 1,5 litraa päivässä. Jonkinlaiset suihkut leirillä on. Niihin pääsee suihkukortilla kerran viikossa. WC:nä toimivat muutamat harvat ulkovessat. Niiden huolto on olematonta, joten hygienia on erittäin kehnoa. Ruokaa saa kerran päivässä, jos omia ruokavarastoja ei ole. Iso ongelma on sähkön puute. Vain jossain leirin osissa on sähköä. Illat ja yöt leirillä ovat hyytävän kylmiä ja pimeitä. Ruoka kokataan avotulella, joka lisää huomattavasti telttapalojen riskiä. Niilläkin alueilla, joissa sähköä on, sähköt katkeavat usein. NOIN 4 000 LASTA KÄRSII leirin huonoista oloista. Heidän kasvunsa ja kehityksensä on vakavasti uhattuna. Kouluja leireillä ei ole, vaan vapaaehtoiset aikuiset opettavat lapsia, tai vanhemmat lapset opettavat nuorempia niillä taidoilla, joita ovat itse ehtineet hankkia. Leirin harvat lääkäritkään eivät saa puhua leirin tapahtumista, mutta sieltä on kantautunut tietoja, että jopa viikoittain vastaanotolle tuodaan nälkiintyneitä, paleltuneita tai itsetuhoisen käyttäytymisensä vaurioittamia lapsia. Moria 2.0 ei anna kenellekään hyviä eväitä loppuelämää varten. Lisätietoja: www.nowyouseememoria.eu Instagram: @now_you_see_me_moria Lapset leikkimässä. Asukkaita jonottamassa ylimääräistä ruokaa ja vettä. Niitä he ansaitsevat keräämällä muovipulloja.
100 2025 € SIS. POSTIKULUT Tilaukset osoitteessa kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109 T-PAIDAT Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen NÄKYMÄTÖN SUKUPUOLI Ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta. Kirja koostuu valokuvista, omaäänisistä henkilötarinoista ja sarjakuvista. 25 € SIS. POSTIKULUT Jari Tamminen NAUTI TYHJYYDESTÄ Mainokset määrittävät sen, mitä kulutamme, kuinka elämme ja millaisen identiteetin rakennamme itsellemme. Vastamainos puolestaan auttaa huomaamaan myös muita toimintavaihtoehtoja. Kirja kerää yhteen Voimassa ilmestyneitä vastamainoksia ja niihin liittyviä artikkeleita. Pure Waste -paidat ovat 85 % puuvillaa, 15 % polyesteriä ja 100 % kierrätystä. Ne on valmistettu vaateteollisuuden hukkamateriaalista. Jokaista paitaa kohden säästyy 2700 litraa vettä. VOIMA KAUPPA 15 € SIS. POSTIKULUT JA MUITA VASTAMAINOKSIA 29,90 € SIS. POSTIKULUT 26,90 € SIS. POSTIKULUT 29 € + POSTIKULUT 26,90 € SIS. POSTIKULUT Kaisu Tervonen (toim.) 13 KATSELUASENTOA Televisio on entistä vähemmän kansakunnan yhteinen rituaali ja entistä enemmän jokaisen yksityinen tunne-elämys. Esseekokoelma tarkastelee kolmestatoista vinkkelistä miltä televisio tuntuu. Kirjoittajat: Suvi Auvinen, Carmen Baltzar, Saara Hannus, Iida Sofia Hirvonen, Silvia Hosseini, Ville Hämäläinen, Veikka Lahtinen, Sini Mononen, Pontus Purokuru, Tytti Rantanen, Marianne Savallampi ja Janne Siironen. Laura Gustafsson & Terike Haapoja MUSEUM OF NONHUMANITY Museum on Nonhumanity on Haapojan ja Gustafssonin yhteistyö, joka perehdyttää katsojan epäinhimillistämisen pitkään historiaan ja ilmenemismuotoihin. Kirja on Museum of Nonhumanity -näyttelyn dokumentaatio. Se sisältää museoteoksessa käytetyn arkistomateriaalin ja aihetta valottavia esseitä. Kirja syventää näyttelykokemusta, mutta toimii myös itsenäisenä teoksena. Kirjan kieli on englanti. Suvi Auvinen LIHAN LOPPU Mitä syömme huomenna? Ruokatrendit tulevat ja menevät, mutta yksi on tullut jäädäkseen: kasvissyönti. Lihantuotannon päästöjen vuoksi kasvissyöntiin siirtyminen saattaa olla jopa väistämätöntä. Veikka Lahtinen & Pontus Purokuru MIKÄ LIBERALISMIA VAIVAA? Liberalistinen kapitalismi on hallinnut länsimaissa vuosikymmenet, mutta nyt se on kriisissä. Ajankohtainen teos valottaa hallitsevan länsimaisen aatteen murenemista ja pohtii mitä voi tulla sen jälkeen. 42 € SIS. POSTIKULUT SILKKIMAKUUPUSSI Vietnamilaisten yksinhuoltajaäiten valmistama silkkimakuupussi sopii lakanaksi yökylään ja on kätevä reissussa. Silkki hengittää kesäkuumalla ja lämmittää talvella. Auki sivusta, helppo mennä sisään ja ulos, tasku tyynylle, tuplatikattu, Koko 90 x 220 cm, paino 140 g. 100 % silkkiä! MARRASKUU VOIMA.FI MARRASKUU MARRASKUU VOIMA.FI Maustetyttöjen lumeton talvi HANNUPEKKA BJÖRKMAN JA LEIKIN LOPPU 10/2020 JOULU–TAMMIKUU VOIMA.FI 21 € SIS. POSTIKULUT Timo Kalevi Forss ja Aiju Salminen MITÄ ON PUNK? Punk on tullut jäädäkseen suomalaiseen kulttuuriin, mutta siitä ei ole juurikaan kirjoitettu lapsille. Nyt on tullut aika korjata tämä puute. Mitä on punk? on 5–12-vuotiaille lapsille suunnattu tietokirja. Kirja kertoo, mitä vuonna 1977 syntynyt punkrock on. 11 € SIS. POSTIKULUT Nika Dubrovsky PROTESTI Postittaisitko pinkit pikkarit hallitukselle? Kuka oli Rosa Parks? Miten voivat Koijärven linnut tänään? Näitä ja muita kysymyksiä voit pohdiskella Protesti – Vastarinnan historiaa -tietoja tehtäväkirjan parissa. Kirja sopii parhaiten yli 12-vuotiaille. Voimassa on monipuolista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Asiaa kulttuurista ja yhteiskunnasta. Tilaamalla Voiman varmistat, että olet aina ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin. Voima ilmestyy 10 kertaa vuodessa. VASTARINNAN HISTORIAA Lisä ä tuot teita verk kok aup assa ! 1/2021 HELMIKUU | VOIMA.FI 39 € 10 NUMEROA Tarkkaile tarjouksia: tilaa uutiskirje osoitteessa voima.fi/uutiskirje! PIDÄTKÖ LUKEMASTASI? TILAA VOIMA!
100 2025 € SIS. POSTIKULUT Tilaukset osoitteessa kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109 T-PAIDAT Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen NÄKYMÄTÖN SUKUPUOLI Ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta. Kirja koostuu valokuvista, omaäänisistä henkilötarinoista ja sarjakuvista. 25 € SIS. POSTIKULUT Jari Tamminen NAUTI TYHJYYDESTÄ Mainokset määrittävät sen, mitä kulutamme, kuinka elämme ja millaisen identiteetin rakennamme itsellemme. Vastamainos puolestaan auttaa huomaamaan myös muita toimintavaihtoehtoja. Kirja kerää yhteen Voimassa ilmestyneitä vastamainoksia ja niihin liittyviä artikkeleita. Pure Waste -paidat ovat 85 % puuvillaa, 15 % polyesteriä ja 100 % kierrätystä. Ne on valmistettu vaateteollisuuden hukkamateriaalista. Jokaista paitaa kohden säästyy 2700 litraa vettä. VOIMA KAUPPA 15 € SIS. POSTIKULUT JA MUITA VASTAMAINOKSIA 29,90 € SIS. POSTIKULUT 26,90 € SIS. POSTIKULUT 29 € + POSTIKULUT 26,90 € SIS. POSTIKULUT Kaisu Tervonen (toim.) 13 KATSELUASENTOA Televisio on entistä vähemmän kansakunnan yhteinen rituaali ja entistä enemmän jokaisen yksityinen tunne-elämys. Esseekokoelma tarkastelee kolmestatoista vinkkelistä miltä televisio tuntuu. Kirjoittajat: Suvi Auvinen, Carmen Baltzar, Saara Hannus, Iida Sofia Hirvonen, Silvia Hosseini, Ville Hämäläinen, Veikka Lahtinen, Sini Mononen, Pontus Purokuru, Tytti Rantanen, Marianne Savallampi ja Janne Siironen. Laura Gustafsson & Terike Haapoja MUSEUM OF NONHUMANITY Museum on Nonhumanity on Haapojan ja Gustafssonin yhteistyö, joka perehdyttää katsojan epäinhimillistämisen pitkään historiaan ja ilmenemismuotoihin. Kirja on Museum of Nonhumanity -näyttelyn dokumentaatio. Se sisältää museoteoksessa käytetyn arkistomateriaalin ja aihetta valottavia esseitä. Kirja syventää näyttelykokemusta, mutta toimii myös itsenäisenä teoksena. Kirjan kieli on englanti. Suvi Auvinen LIHAN LOPPU Mitä syömme huomenna? Ruokatrendit tulevat ja menevät, mutta yksi on tullut jäädäkseen: kasvissyönti. Lihantuotannon päästöjen vuoksi kasvissyöntiin siirtyminen saattaa olla jopa väistämätöntä. Veikka Lahtinen & Pontus Purokuru MIKÄ LIBERALISMIA VAIVAA? Liberalistinen kapitalismi on hallinnut länsimaissa vuosikymmenet, mutta nyt se on kriisissä. Ajankohtainen teos valottaa hallitsevan länsimaisen aatteen murenemista ja pohtii mitä voi tulla sen jälkeen. 42 € SIS. POSTIKULUT SILKKIMAKUUPUSSI Vietnamilaisten yksinhuoltajaäiten valmistama silkkimakuupussi sopii lakanaksi yökylään ja on kätevä reissussa. Silkki hengittää kesäkuumalla ja lämmittää talvella. Auki sivusta, helppo mennä sisään ja ulos, tasku tyynylle, tuplatikattu, Koko 90 x 220 cm, paino 140 g. 100 % silkkiä! MARRASKUU VOIMA.FI MARRASKUU MARRASKUU VOIMA.FI Maustetyttöjen lumeton talvi HANNUPEKKA BJÖRKMAN JA LEIKIN LOPPU 10/2020 JOULU–TAMMIKUU VOIMA.FI 21 € SIS. POSTIKULUT Timo Kalevi Forss ja Aiju Salminen MITÄ ON PUNK? Punk on tullut jäädäkseen suomalaiseen kulttuuriin, mutta siitä ei ole juurikaan kirjoitettu lapsille. Nyt on tullut aika korjata tämä puute. Mitä on punk? on 5–12-vuotiaille lapsille suunnattu tietokirja. Kirja kertoo, mitä vuonna 1977 syntynyt punkrock on. 11 € SIS. POSTIKULUT Nika Dubrovsky PROTESTI Postittaisitko pinkit pikkarit hallitukselle? Kuka oli Rosa Parks? Miten voivat Koijärven linnut tänään? Näitä ja muita kysymyksiä voit pohdiskella Protesti – Vastarinnan historiaa -tietoja tehtäväkirjan parissa. Kirja sopii parhaiten yli 12-vuotiaille. Voimassa on monipuolista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Asiaa kulttuurista ja yhteiskunnasta. Tilaamalla Voiman varmistat, että olet aina ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin. Voima ilmestyy 10 kertaa vuodessa. VASTARINNAN HISTORIAA Lisä ä tuot teita verk kok aup assa ! 1/2021 HELMIKUU | VOIMA.FI 39 € 10 NUMEROA Tarkkaile tarjouksia: tilaa uutiskirje osoitteessa voima.fi/uutiskirje! PIDÄTKÖ LUKEMASTASI? TILAA VOIMA!
18 • 2 / 2021
2 / 2021 • 19 TEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS KUVAT NAUSKA Indiemuusikko Teemu Tanner ei ota taidetta liian vakavasti. Hän esiintyy Sohvaperunat-sarjassa, käy päivätöissä alakoulussa ja ojentaa käyntikorttinsa C-kasetilla. Nyrjähtäneitä melodioita S ILLOIN kun Teemu Tanner ei soita bändeissä Kynnet, TekstiTV 666, Lady Escape, DWNSTRS, The Munchies, Tyst, MM. ESIM., Kids Music, Hopeajärvi, LOVE SPORT, Ö, The Porno Pop-ups, Sukelluskypärät, Shit Mittens, Shitti Sumari, BO, Romeo Chrome, Health Issues, Bakteerit, Twelve Steps, Metrognomen, Tohtori Käärme, MyrkkyKäärme, Kel mien kerho, Formula 11, Folk Boys, The Flagons, Ryeders tai Itsensägooglettajat, hän käy päivätöissään koulunkäynnin ohjaajana helsinkiläisellä ala-asteella. Sieltä hän saapuu haastatteluun täsmällisesti kuin virkamies. TANNER SA A ISTUA haastattelussa rauhassa. Tilanne saattaa muuttua keväällä, kun Kynnet-yhtye julkaisee uuden singlen tai syksyllä, kun uusi levy ilmestyy. Kesäksi Kynnet lähtee yhteiskiertueelle Litku Klemetin kanssa. Viimeistään kansa alkaa kohista, kun Sohvaperunoiden uusi tuotantokausi etenee. Hän istuu joka viikko siskonsa Salli Tannerin kanssa sohvalla ja kommentoi TV-ohjelmia lakoniseen tyyliinsä. Indierockpiireissä hänellä on vankka maine ja hengästyttävä CV. Hän on tehnyt musiikkia 17 vuoden ajan: sanoittanut, sovittanut, laulanut ja soittanut yli 20 eri bändissä, joista valtaosan hän on perustanut. ”12-vuotiaana otin kitaratunteja, kyllästyin ja lopetin. Tekninen taitoni perustuu tähän, muuten olen itseoppinut muusikko”, nyt 35-vuotias Tanner sanoo. Bändejä on niin paljon, että Tanner on itsekin mennyt sekaisin laskuissa. Hän kaivelee yhtyeiden nimiä muistinsa sopukoista ja sanoo, että tarkka lukumäärä ei ole niin olennainnen: ”En harrasta postimerkkeilyä ja hamstraa itselleni bändejä, vaan kokoonpanot ovat enemmänkin testailua.” TESTAILU ETENEE NÄIN: Tanner liikkuu pääkaupunkiseudun pienissä undergroundpiireissä ja tapaa kiinnostavia muusikoita. Hän ajattelee, että heidän kanssaan olisi hauskaa testata soittamista ja perustaa uuden bändin. Harjoittelu etenee sykleissä: jos tiedossa on keikkoja, treenitahti tiivistyy niiden alla. Jos intoa ei ole, tai muut jäsenet ovat kiireisiä, kokoonpano jää hiljalleen taka-alalle. Yhtyeissä on paljon samoja jäseniä, esimerkiksi Kynnet-yhtyeen Hilla Kohtamäki, Sanna Komi, Jarkko Laakkonen, Aino Lehtonen, Johannes Leppänen ja Sampo Seppänen soittavat monissa eri kokoonpanoissa, joiden alulle paneva voima Teemu Tanner yleensä on. Kokoonpanot ovat kuin varaston hyllyllä odottamassa, milloin niitä jälleen tarvitsee. ”En muista tehneeni koskaan lakkauttamispäätöstä. Jotkin bändiviritelmät vain hiipuvat Teemu Tanner • 35-vuotias. • Työskentelee koulunkäynninohjaaja helsinkiläisellä ala-asteella sekä muusikkona. • Esiintyy Sohvaperunat-sarjassa. • Kynnet-yhtyeen uusi single ilmestyy helmikuussa. Levy ilmestyy syksyllä. • Pahimmat pelot: puhdas sähkö, teatteri pyssyt ja syvä meri. Henkilö
20 • 2 / 2021 pois tai ovat naftaliinissa odottamaan sopivaa hetkeä.” Pitkäaikaisin kokoonpano on vuodesta 2004 asti toiminut The Munchies, tärkein yhtye tällä hetkellä on Kynnet. Se voitti vuoden tulokkaan Femmapalkinnon vuonna 2018 ja teki niin hyvän levyn, että kanadalainen, arvostettu Vice-lehti haastatteli Tanneria sen tiimoilta otsikolla I Became Obsessed with a Lo-Fi Finnish Power Pop Song So I Tracked Down the Songwriter in Helsinki. TANNERILLA ON KAKSI pääasiallista työskentelymetodia, joiden ansiosta tuotteliaisuus on mahdollista. Ne täydentävät toisiaan kuin jin ja jang. Tee se itse -metodi juontaa juurensa punkista. Bändin aloittamiseksi ei tarvita hakemusta Patenttija rekisterihallitukseen, byrokraattista suunnitelmaa ei ole. ”En tee taidetta Excel-pohjalta tai laadi viisivuotissuunnitelmia. Asioita ei pidä ottaa niin vakavasti. ” Valtavirran musiikki tuotetaan huolellisesti, mutta lopputulos kuulostaa samanlaiselta. Punk-kulttuurissa ajatellaan, että vaikka jokin asia olisi tehty puutteellisesti, se on silti aina parempaa itse tehtynä. Tekemiseen voi tarttua ilman kenenkään lupaa, ei tarvita todistusta taidekorkeakoulusta tai sopimusta isolta levy-yhtiöltä. Taidetta tehdään osin talkootyöllä. Jos pitää tehdä musiikkivideo, ”aina joku tuntee jonkun, joka osaa jotakin ja voi auttaa”. ”Filosofiani on kristalloitunut vuosien varrella. Ajattelen, että maailma on täynnä kaikenlaista taidetta – miksen minäkin tekisi? Sekaan vaan.” RENNOLLA RETROTYYLILLÄ on vastapainonsa: virkamiesmäi”LAPSET HYVÄKSYVÄT ERILAISUUDEN JA ELÄMÄN MONI MUOTOISUUDEN, EIVÄTKÄ OLE NIIN KULUTUS KULTTUURIN SOKAISEMIA.” nen jämptiys. Tanner nimeää sen toiseksi työskentely metodikseen. ”Vanhempani olivat opettajia ja minäkin päädyin kouluun töihin”, hän sanoo ja naurahtaa. Valinta ei ollut ilmiselvä, koska opiskelu ei kiinnostanut häntä nuorena. Lukio takkuili. Sen jälkeen hän suoritti medianomin tutkinnon. Pääosan muusikon urastaan hän on käynyt päivätöissä alakoulun koulunkäynninohjaajana. Hän herää aamuisin samaan aikaan, kävelee bussipysäkille, noudattaa koulun tarkkoja aikatauluja ja palaa kotiin iltapäivällä. Illalla on aikaa taiteellisille projekteille. ”Hoidan arkityöni tunnollisesti ja virastoaikojen mukaan eläminen sopii minulle. En ehdi istumaan baarissa. Oppilaat eivät tunne muusikkouraani eivätkä kohtele minua rockstarana. Heille olen Teemu vaan.” Se on terveellistä. Tanner näkee aitiopaikalta, miten ekaluokkalaiset ottavat ensiaskeliaan yhteiskunnan jäseninä. ”Lasten kanssa on hyvä keskustella, koska heiltä puuttuu jääräpäisyys ja parkkiintuneet ajatusmallit. He hyväksyvät erilaisuuden ja elämän monimuotoisuuden, eivätkä ole niin kulutuskulttuurin sokaisemia.” Työpäivän aikana aivoissa raksuttaa samalla luovia ideoita, jotka melkein tursuavat yli, Tanner kertoo. Taiteen tekeminen on sisäinen pakko, jota ei voi napsauttaa pois päältä, hän sanoo. Työidentiteetti ja taiteilijan kutsumus ovat kuitenkin erillään toisistaan. Kummallakin on oma paikkansa, eivätkä ne näiverrä toisiaan pois. Myös rokkarielämän kliseet, alkoholismi ja hermoromahdus, on helpompaa väistää tällä elämäntyylillä. ”Olen totta kai välillä herännyt ja aamulla ja miettinyt, miksi olen ajanut itseni siihen tilanteeseen, että päivän työlista on järkyttävän pitkä. Mutta sitten ajattelen, että antaa virrata vaan.” Tavallisessa palkkatyössä käyvän muusikon toimeentulo on taattu, toisin kuin useimmilla underground-taiteilijoilla. Palkkapäivä on kerran kuussa, eikä koronan tuoma keikkatauko ole romahduttanut toimeentuloa. ”Taide vaatii hulluutta ja antautumista”, Tanner pohtii. Nyt taiteella ei kuitenkaan voi elää. Taiteilijoiden ahdinkoa helpottaa dialogi, ja mieluiten asiapitoinen ratkaisujen etsiminen ilman että ”tarvitsee asentaa Twitteriin alkolukkoa”. TANNERIN BÄNDIT soittavat punkahtavaa lo-fi-rockia. Low fidelity -genren musiikki kuulostaa siltä, kuin sen tuottaminen olisi jäänyt hieman kesken. Sanoitukset saattavat syntyä vasta levytysvaiheessa. Tuloksena on musiikkia, joka Helsingin Sanomien levykritiikin mukaan ”yhdistää riehakkaan ränttätäntän ja melodisen wuppi-duun”. Tyyli on Tannerille tietoinen esteettinen valinta. ”En ajattele tekeväni musiikkia vasurilla, mutta ehkä mukana on hiukan malttamattomuutta. Katson, että näillä taidoilla tuli tällainen kokonaisuus tällä kertaa, fine, sitten eteenpäin.” Työskentelytapaan kuuluu, että Tannerin luotsaamat bändit levyttävät kotona tai pienissä studioissa, ja levyjä julkaisevat pienet levy-yhtiöt. Hän kertoo edelleen jakavansa äänitteitään käyntikortin tapaan C-kasetilla, koska se on ”kätevä formaatti”. Hänen yllään olevasta paidasta, surffitukasta sekä musiikki videoiden ja levyjen estetiikasta tulee mieleen kasari nostalgia. Teemu Tanner ehtii moneen.
”MAAILMA ON TÄYNNÄ KAIKENLAISTA TAIDETTA – MIKSEN MINÄKIN TEKISI?” ”En ajattele, että ennen kaikki olisi ollut paremmin. Ehkä tuo retromielikuva johtuu siitä, että kykyni riittävät käsittelemään alkeellista teknologiaa. En mene määrätietoisesti kohti 80luvun estetiikkaa.” KUN KORONAEPIDEMIA alkoi levitä Suomessa viime vuoden maaliskuussa, Tannerin ympärillä oleva kupliva maailma pysähtyi. Pitkäaikainen bändi kaveri ja ystävä Jarkko Laakkonen menehtyi sairauskohtaukseen. Samalla Suomi meni kiinni. ”En tehnyt pitkään aikaan mitään. Mutta lohdutimme toisiamme bändikavereiden kanssa. Kaipaus on tietenkin suuri, mutta ajattelen että hän kannustaa meitä eteenpäin koko ajan. Hän oli meidän dude.” Tanner puhuu lämpimästi muista ihmisistä. Yleensä julkisuudessa korostetaan taiteilijan yksilöä ja henkilökohtaisia saavutuksia, mutta hän ei usko yksinäisen puurtajan myyttiin. Tärkeää on olla osa yhteisöä. ”Kiittelen aina sitä, millainen siunaus on saada ympärille ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista. Se on suuri etuoikeus. Saman henkiset ihmiset heijastavat takaisin päin hyviä ideoita.” Muihin ihmisiin liittyy myös hänen viimeinen työskentelymetodinsa, jonka ansiosta koskaan ei tule tyhjän paperin kammoa: hän menee aina treenikämpälle esittelemään sanoituksiaan ja sävellyksiään muille. ”Kun ei puurra yksin omassa kammiossaan, ei tule luovaa blokkia.” TANNER VAIKUTTA A tyytyväiseltä elämäänsä marginaalissa ja luovan yhteisön jäsenenä. Hän myöntää, että olisi virkistävää nähdä julkisuuden taidekeskustelussa enemmän diversiteettiä. Olisi hyvä, että lehtien kansissa olisi muitakin kuin tuttuja naamoja. ”Mutta ehkä maailma sitten toimii noin. En ole lippua kantamassa ja keikauttamassa valtaa pois istuimeltaan. Ei jengiä voi pakottaa avaamaan silmiä tai Googlea, jos ne ei haluu.” Tanner on tehnyt musiikkia vuosikaudet. Haaveileeko hän stadionkeikoista? ”Mun musiikissa on aina jokin twisti, joka vesittää sen, että pääsisin Elämä lapselle -konserttiin. Independent-tekotapa on niin erilainen. En edes usko, että saisin aivoni sellaiseen moodiin. Mun melodiataju on nyrjähtänyt jo niin aikaisessa vaiheessa”, Tanner sanoo ja hymyilee. D onald Trumpin valtakausi Yhdysvaltain pre sidenttinä päättyi erikoiseen näytelmään, josta surullisin kohtaus nähtiin loppiaisena väkival taisena tunkeutumisena kongressiin. Yllätyk senä tämä ei tullut, vaan Trumpin kausi oli vi hapuheineen, kansaa jakavine toimineen ja epävakauksineen johtanut tilanteeseen, jossa tilanteen kärjis tyminen oli valitettavasti ennakoitavissa. Populistisen ja valtaa kyseenalaisesti käyttäneen Trum pin presidenttikauden perintöä tullaan jakamaan vielä pitkään. Kahtiajakautunut kansa tulee haastamaan Yhdysvaltain sisä politiikkaa ja Trump on luonut toimillaan maailman, jossa ra kentamisen sijaan rikotaan. Vaikka hänen kautensa on johtanut salaliittoteorioiden yleistymiseen, viranomaisiin suuntautuvan epäluottamuksen lisääntymiseen, kansanvallan kriisiin ja en nennäkemättömiin sananvapauden ennakkotapauksiin, on sii tä löydettävissä jotain hyvääkin. Nimittäin huonon esimerkin voima. Tällä tarkoitan sitä, että Trump on muistuttanut jokais ta demokratian puolestapuhujaa siitä, miten vakiintuneissa kaan länsi maissa demokratiaa ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Trump hyökkäsi vapaita vaaleja vastaan tavalla, joka ei demo kratiaan kuulu. Väitteet vaalivilpistä, vaalivirkailijoiden lahjomi nen ja vaalituloksen kiistäminen viime hetkiin asti olivat jotain, jonka edessä arkipäiväiset erimielisyydet tuntuivatkin pieniltä. Kansan vallan korkeinta ilmentymää, vapaita vaaleja, yritettiin pitää pilkkanaan vallanhimon huuruissa. Trumpin politiikka, jossa valheet ja värikynä korvasivat tut kitun tiedon ja totuudet, toimii meille kaikille varoittavana esi merkkinä siitä, mitä käy, kun rakentamaamme yhteiskuntaa ja valtiojärjestystä pidetäänkin itsestäänselvänä. Se on oppi jokai selle poliitikolle – ja miksei myös äänestäjälle. Päättynyt neljän vuoden kausi on ollut intensiivijakso popu lismin, disinformaation ja vallan väärinkäytön syvyyksistä. Uh kana on, että tehtyä ei saada korjattua, jolloin juopa demokra tian kunnioittamisen ja sen halveeraamisen välillä vain syvenee. Mutta mahdollisuus hyvään on, ja siihen on tartuttava kaksin kä sin. Me voimme ja meidän täytyy tehdä enemmän tasapainon, demokratian ja oikeudenmukaisuuden eteen. Yhdysvaltain paluu kansanvallan instituutioiden ja vapaan lehdistön kunnioittamiseen sekä tasaarvoiseen kansainväli seen yhteistyöhön on erityisen tärkeää aikana, jossa niin demo kratia kuin ihmisoikeudet ovat jatkuvan haastamisen kohteena. Eero Heinäluoma Euroopan parlamentin jäsen S&D-ryhmä eeroheinaluoma.fi Trumpin perintö Euroopassa
22 • 2 / 2021 Kaukasuksen konfliktien alkuperän jäljillä Vuoristo-Karabahin sodassa oli vastakkain kaksi kansakuntaa, joita ei näytä yhdistävän mikään, vaikka armenialaisilla ja azerbaidžanilaisilla on pitkä yhteinen historia Venäjän keisarikunnan, Osmanien valtakunnan ja Persian alaisuudessa. Valtionrajojen vetäminen uskonnon ja kansallisuuden perusteella keskenään sekaisin asuvien kansojen välille on saanut tulenaran tilanteen Suur-Kaukasuksen vuorijonon eteläosassa räjähtämään. TEKSTI ÉTIENNE PEYRAT INFOGRADFIIKAT CÉCILE MARIN SUOMENNOS KIRSI KINNUNEN A LUNPERIN vuodelta 1881 oleva kartta Kaukasukselta selittää osaltaan alueen vähemmistöjen välistä kitkaa sekä avoimia konflikteja, joita on puhjennut Etelä-Ossetiassa, Abhasiassa ja Vuoristo-Karabahissa – puhumattakaan Pohjois-Kaukasian konflikteista Venäjän federaation alueella. Tarton yliopiston opiskelija Nikolaus von Seidlitz lähti 1850luvulla tutkimaan tsaarin Venäjään kuuluneen Kaukasian perukoiden kasvikuntaa. Hän asettui ensin nykyisen Azerbaidžanin pääkaupunkiin Bakuun ja muutti sitten Tiflisiin, joka tunnetaan nykyisin Georgian pääkaupunkina Tbilisinä. Seidlitz sai pian vastuulleen Kaukasian tilastokomi tean, joka toimi venäläisten viranomaisten alaisuudessa. Komitean johtajan ominaisuudessa hän julkaisi vuonna 1881 ensimmäisen kattavan kansatieteellisen kartan Kaukasian alueesta. Seuraavina vuosina hän täsmensi sitä pienemmissä julkaisuissa, jotka vielä nykyään kin valaisevat Vuoristo-Karabahin konfliktin taustoja. Kartassa hätkähdyttää ensisilmäyksellä sen laajuus. Kartassa nähdään itä-länsisuunnassa koko Kaukasian alue Kaspianmereltä Mustallemerelle. Seidlitzin kartta muistuttaa ajasta, jolloin Kaukasiassa oli yksi ainoa hallinnollinen alue eli tsaari Nikolai I:n vuosina 1844–1846 perustama valtavan kokoinen Kaukasian varakuningaskunta. Se ulottui pohjoisessa Donin tasangolle ja etelässä se rajoittui Per sian ja Osmanien valtakuntaan. Alueen muodostama kokonaisuus näyttäytyy kartalla käsittämättömän kirjavana. Seidlitz pyrki osoittamaan sekalaisuudestaan tunnetun varakuningaskunnan koko ”kansatieteellisen” monimuotoisuuden – vastakohtana nykytilanteelle. Kirjavuudelle löytyy historiallinen selitys: alueella kohtaavat kolme suurta valtakuntaa, siellä risteävät ikivanhat kulkureitit ja siellä asuu etniseltä, kielelliseltä ja uskonnolliselta taustaltaan erilaisia ryhmiä rajallisella alueella – joskus samassa laaksossa tai jopa samassa kylässä. Seidlitzin työ sijoittuu 1800-luvun lopulla länsimaissa aloitettujen tilastointiyritelmien nousukauteen. Väestöryhmiä pyrittiin sijoittamaan erilaisiin tilastoihin ja työkaluina käytettiin biologista antropologiaa, kielitiedettä ja maantiedettä. Venäjällä tämä työ huipentui tsaarin ajan ensimmäiseen suureen väestölaskentaan, joka vietiin läpi vuonna 1897. Se paljasti, miten vaikeaa oli ymmärtää keisarikunnan raja-alueiden kompleksista todellisuutta. Kartan tukena oli tuolloin Seidlitzin vuodesta 1871 julkaisema moniosainen teossarja, Recueil de renseignements sur le Caucase (”Kokoelma tietoja Kaukasiasta”). Merkittävimpien väestöryhmien tilastotietoja esitettiin taulukossa kartan yhteydessä. VAIKKA SEIDLITZ KÄYTTÄ ÄKIN termiä ”rotu”, luokittelun tärkein kriteeri on kieli. Suur-Kaukasuksen korkeiden huippujen muodostaman maantieteellisen esteen eteläpuolelta löytyy kolme suurta ryhmää: armeenit, georgialaiset ja ”azerbaidžanilaiset tataarit” – kuten tuohon aikaan pääosin šiialaisista muslimeista koostuvia Trans kaukasian turkkilaisperäisiä kansoja kutsuttiin. Georgialaiset ja tataarit asuttivat suhteellisen yhtenäisiä alueita idässä sekä lännessä, jossa muslimiväestö ulottui Mustanmeren rantamille. Armeenit olivat levittäytyneet koko Transkaukasian alueelle, ja heitä oli tuohon aikaan vielä lukuisampi joukko Osmanien valtakunnassa. Nykytutkijan on kuitenkin varottava tulkitsemasta kansojen tuolloista yhteiseloa nykyhistorian tarjoaman liiallisesti yksinkertaistavan identiteettilinssin läpi. Kansallisuudet muotoutuivat vähitellen ja niiden kilpailijoina vaikuttivat myös uskonnolliset, maantieteelliset, kielelliset tai sosiaaliset tekijät, jotka usein yhtä merkittävinä kuin kansallisuusidentiteetti hankaloittivat ensimmäisiä luokitteluyrityksiä. SEIDLITZIN KARTTA TARJOA A visuaalisen johdannon tsaarin ajan loppuvaiheen monimutkaisiin yhteiskuntapoliittisiin prosesseihin Kaukasiassa. Se kertoo ajasta, jolloin kaukana kansallisvaltiomallista ollut alue oli yhtä kansojen mosaiikkia. Sellaisena se tarjosi huikean vähemmistöjen ”ulkoilma museon” aina 1900-luvulle asti. Vaikka vuoden 1881 kartta perustuukin Kaukasian väestön tilastolliseen koosteeseen, alue oli todellisuudessa täyttä vauhtia muuttumassa. Maanviljelyksen, kaivostoiminnan sekä teollisuuden kasvu vauhdittivat suuria muuttoliikkeitä. Alueella käynnistettiin valtavia infrastruktuurin rakennustöitä. Bakun kaupunkikuva Ara s Kura Iori Kur a Rioni Rioni Sevan Tbilisi Naltšik Makhatchkala Bakou Bakou Souk Soukhoumi houmi Batoumi Batoumi Stepanakert/Xank ndi Jerevan Groznyi Vladikavkaz Tskhinvali Soumgaït Soumgaït Baku Suhumi Batumi Sumqay?t Nahitševan Magas G nc Ming çevir Šuši/ u a Gjumri Gori Kutaisi Kars Poti Poti amax? Kürd mir ADŽARIA DAGESTAN ETELÄOSSETIA KABARDI-BALKARIA A B H A S I A POHJOIS-OSSETIAALANIA VUORISTOKARABAH NAHITŠEVAN (Azer.) SJUNIK TŠETŠENIA INGUŠIA KARATŠAI-TŠERKESSIA T U R K K I IRAN G E O R G I A A Z E R B A I D Ž A N A R M E N I A V E N Ä J Ä N F E D E R A AT I O Mustameri Kaspianmeri Elbruz 5 642 m Uchba 4 710 m Dyhtau 5 205 m Kazbek 5 047 m Bazardüzü 4 480 m Aragats 4 090 m Ararat 5 165 m Rokin tunneli 2 388 m Azer it Arm en iala ise t Aze rit Armenialaiset Georgia laiset Georg iala ise t 100 km 50 Ara s Kura Iori Kura Rioni Sevan Tbilisi Naltšik Makhatchkala Makhatchkala (Petrovsk) (Petrovsk) Makhatchkala (Petrovsk) Bakou Bakou Soukhoumi Soukhoumi Batoumi Batoumi Soumgaït Soumgaït Baku Suhumi Batumi Šuši/ u a Jerevan Groznyi Vladikavkaz Tskhinvali Sumqay?t amax? Kürd mir Nakhitchevan G nc (Elizavetpol) Kars Gjumri (Aleksandropol) Gori Poti Poti Kutaisi D A G E S T A N A R M E N I A A B H A S I A ADŽARIA K A R A B A H Š I R V A N G E O R G I A E t e l ä K a u k a s i a OSMANIEN VALTAKUNTA V E N Ä J Ä N K E I S A R I K U N T A P E R S I A Mustameri Kaspianmeri Elbruz 5 642 m Ushba 4 710 m Dyhtau 5 205 m Kazbek 5 047 m Rokin sola n. 3 000 m Bazardüzü 4 480 m Aragats 4 090 m Ararat 5 165 m Mamisonin sola 2 911 m 100 km 50 Vuoden 2020 rajat on merkitty karttaan selvyyden vuoksi katkoviivoin. K AUKASIALAISET ETELÄ KAUKASIAN PÄÄASIALLISET KANSAT Avaarit Abhaasit ja abazat Tšetšeenit ja inguušit Karatšait ja balkaarit Georgialaiset Gurialaiset 1 Pshavit ja muut kartvelilaiset 1 Mingrelit Svanit Muut dagestanilaiset: lezgit, agulit, tabasaranit jne. Ei-kenenkään-maa, syyskuuhun 2020 asti Armenian hallinnassa Merkittävimmät muutokset Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Merkittävimmät väestönsiirrot Vuoden 1880 nimitykset on merkitty sulkuihin, jos ne poikkeavat nykyisistä. 1. Katsotaan nykyisin georgialaisten sukukansaksi. Osseetit Tatit Tališit I RANILAISET Kurdit Venäläiset I NDOEUROOPPALAISET Kreikkalaiset Alue, josta georgialainen väestö karkotettiin v. 2008 Alue, josta azeriväestö karkotettiin v. 1992 Saksalaiset Moldovalaiset Armeenit T URKKILAISET Azerit (Azerbaidžanilaiset tataarit) 2020 1880 C ÉCIL E M ARIN Lähteet: Arthur Tsutsiev, Atlas of the Athno-Political History of the Caucasus, Yalen yliopisto, 2014; ”Carte ethnologique du Caucase dressée d’après les travaux de MM. Seidlitz, Komaro , Von Eckert, et Ernest Chantre”, 1887; Jacques Leclerc, “L’aménagement linguistique dans le monde”, Université Laval, Québec ; ”Ethnolinguistic groupes in the Caucasus region”, Central Intelligence Agency, 1995.
Kaukasuksen konfliktien alkuperän jäljillä YHTEISTYÖSSÄ Ara s Kura Iori Kur a Rioni Rioni Sevan Tbilisi Naltšik Makhatchkala Bakou Bakou Souk Soukhoumi houmi Batoumi Batoumi Stepanakert/Xank ndi Jerevan Groznyi Vladikavkaz Tskhinvali Soumgaït Soumgaït Baku Suhumi Batumi Sumqay?t Nahitševan Magas G nc Ming çevir Šuši/ u a Gjumri Gori Kutaisi Kars Poti Poti amax? Kürd mir ADŽARIA DAGESTAN ETELÄOSSETIA KABARDI-BALKARIA A B H A S I A POHJOIS-OSSETIAALANIA VUORISTOKARABAH NAHITŠEVAN (Azer.) SJUNIK TŠETŠENIA INGUŠIA KARATŠAI-TŠERKESSIA T U R K K I IRAN G E O R G I A A Z E R B A I D Ž A N A R M E N I A V E N Ä J Ä N F E D E R A AT I O Mustameri Kaspianmeri Elbruz 5 642 m Uchba 4 710 m Dyhtau 5 205 m Kazbek 5 047 m Bazardüzü 4 480 m Aragats 4 090 m Ararat 5 165 m Rokin tunneli 2 388 m Azer it Arm en iala ise t Aze rit Armenialaiset Georgia laiset Georg iala ise t 100 km 50 Ara s Kura Iori Kura Rioni Sevan Tbilisi Naltšik Makhatchkala Makhatchkala (Petrovsk) (Petrovsk) Makhatchkala (Petrovsk) Bakou Bakou Soukhoumi Soukhoumi Batoumi Batoumi Soumgaït Soumgaït Baku Suhumi Batumi Šuši/ u a Jerevan Groznyi Vladikavkaz Tskhinvali Sumqay?t amax? Kürd mir Nakhitchevan G nc (Elizavetpol) Kars Gjumri (Aleksandropol) Gori Poti Poti Kutaisi D A G E S T A N A R M E N I A A B H A S I A ADŽARIA K A R A B A H Š I R V A N G E O R G I A E t e l ä K a u k a s i a OSMANIEN VALTAKUNTA V E N Ä J Ä N K E I S A R I K U N T A P E R S I A Mustameri Kaspianmeri Elbruz 5 642 m Ushba 4 710 m Dyhtau 5 205 m Kazbek 5 047 m Rokin sola n. 3 000 m Bazardüzü 4 480 m Aragats 4 090 m Ararat 5 165 m Mamisonin sola 2 911 m 100 km 50 Vuoden 2020 rajat on merkitty karttaan selvyyden vuoksi katkoviivoin. K AUKASIALAISET ETELÄ KAUKASIAN PÄÄASIALLISET KANSAT Avaarit Abhaasit ja abazat Tšetšeenit ja inguušit Karatšait ja balkaarit Georgialaiset Gurialaiset 1 Pshavit ja muut kartvelilaiset 1 Mingrelit Svanit Muut dagestanilaiset: lezgit, agulit, tabasaranit jne. Ei-kenenkään-maa, syyskuuhun 2020 asti Armenian hallinnassa Merkittävimmät muutokset Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Merkittävimmät väestönsiirrot Vuoden 1880 nimitykset on merkitty sulkuihin, jos ne poikkeavat nykyisistä. 1. Katsotaan nykyisin georgialaisten sukukansaksi. Osseetit Tatit Tališit I RANILAISET Kurdit Venäläiset I NDOEUROOPPALAISET Kreikkalaiset Alue, josta georgialainen väestö karkotettiin v. 2008 Alue, josta azeriväestö karkotettiin v. 1992 Saksalaiset Moldovalaiset Armeenit T URKKILAISET Azerit (Azerbaidžanilaiset tataarit) 2020 1880 C ÉCIL E M ARIN Lähteet: Arthur Tsutsiev, Atlas of the Athno-Political History of the Caucasus, Yalen yliopisto, 2014; ”Carte ethnologique du Caucase dressée d’après les travaux de MM. Seidlitz, Komaro , Von Eckert, et Ernest Chantre”, 1887; Jacques Leclerc, “L’aménagement linguistique dans le monde”, Université Laval, Québec ; ”Ethnolinguistic groupes in the Caucasus region”, Central Intelligence Agency, 1995. mullistui öljyntuotannon nopean kasvun takia. Venäjän vuoden 1905 vallankumous paljasti Kaukasiaa vaivaavat sosio ekonomiset, uskonnolliset ja poliittiset murrokset. Tsaarin vastainen vallankumousliike yhdistyi siellä turkkilaisten tataarien ja armeenien välisiin laajoihin väkivaltaisuuksiin. Nämä liikehdinnät aiheuttivat kaaokseen, joka mullisti alueen moneksi kuukaudeksi ja lietsoi mellakoita, pogromeita ja kahakoita kaupungeissa ja maaseudulla. Nykyisten alueellisten konfliktien lähtölaukauksena pidetään usein vuoden 1917 vallankumousten aiheuttamaa tsaarin Venäjän romahdusta sekä kolmen Kaukasian tasavallan itsenäisyysjulistusta keväällä 1918. On totta, että Georgian, Armenian ja Azerbaidžanin synty vuonna 1918 mullisti alueellisten jännitteiden luonteen, mutta Kaukasian vuosiin 1920– 1921 kestäneissä itsenäistymisprosesseissa käytetyt argumentit eivät olleet uusia. Kartat ja tilastot, joita napit vastakkain olleet uudet tasavallat käyttivät hyväkseen, olivat peräisin aiemmilta vuosilta. Ne oli laadittu vuosien 1915–1916 Transkaukasian maakunnallisen itsehallinnon uudistamista (semstvojen uudistusohjelma) varten. Siihen liittyneessä keskustelussa oli jo jouduttu pohtimaan alueen jakamista ja Osmanien valtakunnassa tehdyn armeenien kansanmurhan takia alueel le virtaavien armeenipakolaisten kohtaloa. VUORISTO-KAR ABAHISTA muodostui Azerbaidžanin ja Armenian välisten kiistojen polttopiste. Tammikuussa 1919 azerit – brittien suostumuksella – nimittivät suuren maanomistajan Khosrov bey Sultanovin alueen kenraalikuvernööriksi, mutta Karabahin armeenit kieltäytyivät hyväksymästä hänen valtaansa. Seuraavina kuukausina alueella puhkesi lukuisia väkivaltaisuuksia, ja itsenäinen Armenia tuki vaivihkaa tätä paikallista kansallismielistä toimintaa. Koska molemmat maat olivat heikkoja alueen taloudellisen ja poliittisen romahduksen takia, kumpikaan ei päässyt selvästi niskan päälle. Ympärysvaltojen sovittelua odotettiin, mutta ennen sitä, keväällä 1920, Neuvosto-Venäjä ehti valloittaa Etelä-Kaukasian tasavaltoja. Josif Stalin perusti neuvostovallan alkuvuosina Vuoristo-Karabahin autonomisen alueen Azerbaidžanin alueelle. Vuoristo-Karabahissa syksyllä 2020 käytyjen taistelujen yhteydessä monet muistuttivat, miten kauaskantoinen merkitys tällä päätöksellä oli. Syntyperältään georgialainen Stalin ei jäänyt kylmäksi Kaukasian alueen tilanteelle, joskin bolševikki-Venäjän kansallisuuskysymysten komissaarina hän joutui ottamaan kantaa synnyinseutunsa kilpailuasetelmia huomattavasti laajempiin kysymyksiin. SEN SIJA AN , että neuvostojohto olisi tietoisesti soveltanut hajota ja hallitse -strategiaa, Vuoristo-Karabahin perustaminen oli ideologisten periaatteiden ja poliittisen realismin siivittämä taktinen siirto kiehuntapisteessä olevalla alueella. Neuvosto-Venäjä valtasi Azerbaidžanin huhtikuussa 1920 ja Armenian joulukuussa 1920, mutta se ei saanut kahden tasavallan alueella asuvien kansallisuuksien välisiä jännitteitä laantumaan. Kiistassa väes
24 • 2 / 2021 J OS HALUAA KOHDATA kielten ja kulttuurien moninaisuuden, Kaukasus on se paikka. Valitettavasti rajoja ei helposti pääse ylittämään. Yksi yleisimpiä englannin kielen käännösvirheitä on kääntää sana ”caucasian” kaukaasialaiseksi, vaikka se tarkoittaakin valkoihoista. Eurooppalaiset tutkijat olettivat 1700-luvulla pääsääntöisesti, että ihmiskunnan alku koti olisi ollut Kaukasuksen alue. Tämä perustui teoriaan, jonka mukaan Nooan arkki rantautui siellä. ”Kaukasoidit” tarkoittivat valkoja ruskea ihoisia, ”mongoloidit” aasialaisia ja ”negroidit” afrikkalaisia. Uskottiin, että kaikkein kauneimmat ihmiset olivat Georgiasta ja Tšerkessiasta. Muinainen Tšerkessian valtio ulottui Asovan mereltä Mustanmeren rannikolle. Sen pääkaupunkina oli Sotši. Ottamatta kantaa paikallisten ihmisten kauneuteen, yksi hätkähdyttävimmistä alueen piirteistä on valtaisa uskontojen, kulttuurien ja etnisten ryhmien kirjo. Pelkästään Georgiassa on lukuisia etnisiä ryhmiä, jotka vaalivat vuoristolaaksoissa perinteitään ja kulttuuriaan ja kantavat ylpeinä omia, tunnistettavia hattujaan. Valitettavasti rajojen yli ei monessa paikassa pysty kulkemaan. Venäläisten 1700-luvun lopulla rakentama Georgian sotilastieksi kutsuttu reitti vie Tbilisistä pohjoiseen. Tien molemmin puolin avautuvat korkeat vuoret. Niiden toisella puolella vallitsee toisenlainen todellisuus. Lännessä on EteläOssetia, jota vartioi Venäjä ja jonne georgialaisilla ei ole asiaa. Pohjoisessa on Venäjän puolella Tšetšenia, Ingušia ja Pohjois-Ossetia, jonka pääkaupunkiin Vladikavkaziin vanha sotilastie aikoinaan päättyi. Kaikki suorastaan kosketeltavan lähellä mutta vuorten ja rajojen suojaamia. Georgian luoteisosassa, Mustanmeren rannalla on Abhasia, joka on julistautunut itsenäiseksi ja jonka tunnustaa lähinnä Venäjä. Idässä on Kaspianmereen rajoittuva Dagestan, joka kuuluu Venäjälle, mutta on myös tunnettu separatismistaan. Kaukasuksen alue on myös tunnettu ekslaaveistaan. Itsenäiseksi julistautunut Vuoristo-Karabah sijaitsee Azerbaidžanin virallisten rajojen sisäpuolella ja saa tukea Armenialta. Pinta-alaltaan lähes samankokoinen Nahitševan kuuluu Azerbaidžaniin, mutta sijaitsee siitä erillään Armenian, Turkin ja Iranin ympäröimänä. Viime marraskuussa solmitun sopimuksen mukaan luodaan kaksi käytävää, josta toinen yhdistää Vuoristo-Karabahin Armeniaan ja toinen Nahitševan Azerbaidžaniin Armenian ja Iranin etelärajaa pitkin. Armenian ja Azerbaidžanin raja on suljettu. Jos virallisia ja epävirallisia rajoja on paljon, niin on myös kieliä. Venäjän lisäksi indoeurooppalaisia kieliä ovat armenia ja ossetia. Alueella puhutaan seemiläisistä kielistä ara meaa ja erityisesti Dagestanissa arabiaa. Azerit puhuvan turkinsukuista kieltä. Kaukasuksen kieliryhmään kuuluvat georgia, dagestanilaiset kielet, tšetšeeni, inguuši, abhaasi ja tšerkessi (kabardin kieli). Tämän kirjon kruunaavat erilaiset aakkostot. Esimerkiksi georgian ja armenian kielillä on omat aakkosensa. Kirjoittaja on Le Monde diplomatiquen Suomen edition päätoimittaja. töltään sekoittuneiden Nahitševanin ja Zangezurin sekä armeenienemmistöisen vuoristoisen Karabahin hallinnasta azerien ja armeenien bolševikkieliittien välit kiristyivät. Vuoristo-Karabahin konfliktin historia ei suinkaan päättynyt vuoteen 1921, vaan Neuvostoliiton aikana alueella oli levottomuuksia, jotka useimmiten kuitenkin jäivät piiloon. Tämä saattoi vaikeuttaa 1980-luvun lopulla puhjenneen kahakoinnin ja sodan syiden ymmärtämistä. Rajojen määrittelyä jatkettiin 1920-luvun puoliväliin asti, ja maaalueiden jakamisesta syntyneiden kiperien kysymysten lisäksi ongelmana oli myös kansallisuuden määrittely. Kansatieteilijät kiinnittivät erityistä huo miota Armenian tasavallan ja Vuoristo-Karabahin välissä asuneisiin kurdeihin, joita Azerbaidžanin alueellista valtaansa kasvattamaan pyrkivä hallinto yritti yhä voimakkaammin sulauttaa valtaväestöön niin kielellisesti kuin kulttuurisesti. Vuonna 1926 Tbilisin asukkaista 35 prosenttia oli armeeneja ja 16 prosenttia venäläisiä. Georgialaisen väestön osuus kasvoi siellä vakaasti ja saavutti 48 prosentin osuuden vuonna 1959, 57 prosentin osuuden vuonna 1970, ja Neuvostoliiton romahtamisen aikaan georgialaisia oli Tbilisin asukkaista peräti 66 prosenttia. Azerbaidžanille kuuluvan erillisalueen Nahitševanin – jonka erottaa emämaasta Armenialle kuuluva Sjunikin maakunta – väestössä armeenien osuus alkoi vähetä sotien välisen ajan lopussa ja romahti vuoden 1939 yli 10 prosentista 1,5 prosenttiin vuonna 1979. Talonpoikien kansannousut vuoden 1930 kesällä ja Stalinin vainot 1930-luvun lopussa tarjosivat useilla seuduilla tilaisuuden kiihdyttää vähemmistöjen osuuden hupenemista esimerkiksi tiettyjen kansan ryhmien pakkosiirtojen avulla. Niiden kohteeksi joutuivat Georgian kreikkalaiset, armeenit, turkkilaiset ja kurdit, ja siirtoja jatkettiin vielä toisen maailmansodan päätyttyäkin. 1940-LUVUN LOPUSSA Armenian ja Azerbaizanin kommunistisen puolueen pääsihteerit sopivat väestöja aluevaihdoista, jotka olisivat hyödyttäneet kummankin maan laajentumishaaveita Turkin ja Iranin alueille. Kun Neuvostoliitto luopui aluevaatimuksistaan, kummankin maan hankkeista luovuttiin 1940-luvun lopussa. 1960ja 1970-luvulla vaadittiin useaan otteeseen Vuoristo-Karabahin liittämisestä Armeniaan, mikä huolestutti Azerbaidžanin viranomaisia. Armeenien neuvostovihamielinen dia spora länsimaissa kannatti näitä vetoomuksia avoimesti. Vuoden 1915 armenialaisten kansanmurhan muistoksi järjestettiin ensimmäinen mielenosoitus huhtikuussa 1965. Azeriviranomaiset käyttivät hyväkseen maansa talouskasvua vahvistaakseen Vuoristo-Karabahin integroitumista Azerbaidžaniin. Tätä pyrittiin edistämään siirtämällä sinne azeriväestöä ja pyrkimällä rajoittamaan armeenien autonomisen alueen yhteyksiä Armeniaan. Kun vertaa Etelä-Kauka sian nykytilannetta sata vuotta Seidlitzin kartan jälkeen laadittuun karttaan, alueen kehityslinjat käyvät hyvin ilmi. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, samoin kuin 70 vuotta myöhemmin Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, uusien valtioiden vallan perustana on haluttu pitää samanaikaisesti sekä alueellisia että etnis-uskonnollisia suvereniteettivaatimuksia. Étienne Peyrat on nykyhistorian tutkimuksen lehtori Lillen valtiotieteellisessä korkeakoulussa. Kaukasus: kielten ja kulttuurien sekamelska TEKSTI ARI TURUNEN Postikortti Georgian sotilastieltä 1800-luvulta, taustalla Kazbek vuori. Li br ar y of C on gr es s USEAAN OTTEESEEN ON VAADITTU VUORISTOKARABAHIN LIITTÄMISESTÄ ARMENIAAN, MIKÄ ON HUOLESTUTTANUT AZERBAIDŽANIN VIRANOMAISIA. Lue tämä artikkeli laajempana ja muita Diplon artikkeleita osoitteessa voima.fi.
annamakipaa.net Anna Mäkipää uudelleen valtuustoon Tehdään yhdessä punavihreä Turku! Kiinnostaako kommunismi? Klikkaa skp.fi ja tutustu meihin! TUOMAS RANTANEN Voima-lehden kustantaja ja kulttuuritoimittaja Kaupunginvaltuustossa jo vuodesta 2000 M ai no ks en m ak sa ja : Tu om as R an ta ne n EHDOLLA HELSINGISSÄ Kulttuurin koronatuet, kaupunkimetsät, asuinalueiden tasa-arvo. www.tuomasrantanen.fi Sini Kollan, Helsinki sosionomi-diakoniopiskelija Instagram & Twitter: @sinikettutytto LAITA AKTIVISTI ASIALLE! MENTORITOIMINTA: mahdollisuus tutustua saman ammattialan ihmisiin ja auttaa maa hanmuuttajamiehiä töiden etsimisessä. TUKIHENKILÖTOIMINTA: etsimme vapaa ehtoisia ystäväksi ja tueksi maahanmuuttaja miehille. KESKUSTELURYHMÄ: suomenkielistä kes kustelua maahanmuuttajille ja suomalaisille. Vieraasta Veljeksi -hanke yhdistää suomalaisia ja maahanmuuttajamiehiä! Suuren valikoiman vanhanaikainen kirjakauppa. Citycenterin myymälästä kaikki Gaudeamuksen kirjat suoraan hyllystä. Lisäksi laaja valikoima muiden kustantajien uutuuksia ja klassikoita, kaunokirjallisuutta, kortteja ja elokuvia. Avoimet kirjakaupat: Rosebud Citycenter Asematunnelissa ja lasten Mini katutasossa, korttelikauppa, Mariankatu 21, Rosebud Kallio Porthaninkadulla ja myymälä Kuopion Kauppahallissa. Kauppojen valikoimat näet verkosta rosebud.fi. Maailma ei ole valmis. Tarvitaan enemmän kirjoja.
Aino Mäki, 1993 (Kuollut isoäitini). Sarjasta Neljä sukupolvea, kaksi sukupuolta, yksi kuolema Suudelma (Katariina Katlan ja Anna-Liisa Kankaanmäen muotokuva), osa triptyykkiä, 2015 Lasse Svartströmin muotokuva. 2013 Jamie MacDonaldin muotokuvia (transmaskuliini). 2018. Kuvattu vuonna 2016 ja vuosikymmeniä aiemmin. Maru Hietalan muotokuvia (transmies), triptyykki , 2018. Kuvattu vuonna 2016 ja vuosikymmeniä aiemmin. TEEMU MÄKI
Sukupuolien ja -polvien moninaisuus T AITEILIJA Teemu Mäki on kuvannut sukupuolta tutkivaa valokuvamuotokuvien sarjaa vuodesta 2003. Kuvasarjassa esiintyy niin miehiä, naisia, transihmisiä ja muita sukupuolia. Sukupuoli on yhdistelmä siihen liitettyjä fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Mäki kirjoittaa, että stereotyyppiset, ympäristön asettamat sukupuoliroolit ovat vankiloita. Ne rajoittavat yksilön persoonallisuutta – ja mahdollistavat myös muiden olemisen rajoittamisen. Binäärinen sukupuolijaottelu, joka tunnistaa sukupuoliksi vain miehen ja naisen, on puutteellinen. Suurin osa tieteellisestä sukupuolentutkimuksesta on päätynyt sille kannalle, että sukupuolia on käytännössä rajaton määrä. Sukupuoli on liukuva käsite, jota pyritään usein ahtaamaan ennalta määriteltyjen sukupuoliroolien mukaiseksi. Kulttuurin tuottamista sukupuolten vankiloista voi kuitenkin vapautua ja rakentaa oman tapansa ilmaista sukupuolta itse. Jonkun sukupuoli voi olla jatkuvassa muutoksen tilassa, kun toisella se pysyy vuodesta toiseen samana. KUOLEMA A VOIDA AN PITÄ Ä olennaisesti sukupuoleen liittyvänä tekijänä. Ilman kuolevaisuutta ja elämän rajallisuutta meitä ei olisi sellaisessa muodossa kuin olemme nyt. Meistä on tullut sukupuolisia ja seksuaalisia olentoja, koska emme ole ikuisia. Vanheneminen ja kuolevaisuus nousevat Mäen kuvista toisena tärkeänä teemana. Valokuvissa esiintyy eri-ikäisiä ihmisiä, ja niissä ajan kuluminen on vahvasti läsnä. Osa kuvista on lapsuuden aikojen arkistokuvia. Mäki pohtii töidensä kautta paljon kulutuskapitalistista ihmiskuvaa. Siinä ihannekeho ja -identiteetti esitetään vahvana ja voittamattomana. Ajattelun taustalta voi löytää pohjattoman uskon ihmisen kehitykseen, jonka päämääränä on kuolemattomuus. Teoksen muotokuvat kuvaavat sen sijaan haurasta kehoa. Hau raus, kuolevaisuus, moraalinen epävarmuus ja moniminäisyys ovat jyrkässä ristiriidassa kaupallisen ihmiskäsityksen kanssa. Valokuvat perustuvat Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? -kirjaan (Parvs 2021). Teoksia on ollut esillä monissa yhteisja yksityisnäyttelyissä. ANTTI KURKO TEEMU MÄKI
Lipunmyynti (09) 4342 510, ti–pe klo 11–14 Erottajankatu 5, 00130 Helsinki ENSI-ILTA 8.4.2021 ESITYKSET 8.4.-24.4.2021 Steve Tesich – Hanna Kirjavainen LAVALLA Minna Kivelä ja Tiina Weckström POST-APOKALYPTINEN MUSTA KOMEDIA Open Road Show Suomen suurin taideja kulttuurialojen ammattiliitto auttaa ja neuvoo elokuvan, teatterin, tanssin, sirkuksen ja tv-työn ammattilaisia ja opiskelijoita työelämän eri tilanteissa. Sinulla on 5?200 hyvää syytä liittyä Temeen. www.teme.fi Opiskelija, 5200 SYYTÄ LIITTYÄ TEMEEN Luomumysliä Sysmästä jo 20 vuoden ajan! Osta lähimmästä ruokakaupasta! TEATTERIA KOTISOHVALLE NYT ESITYSTALTIOINTEINA: TALTIOINNIN KATSELU KEIKALLA.FI TULOSSA PIAN Kirsi Porkka – Marina Meinander TUOHTUMUS RIKINKELTAINEN TAIVAS Kjell Westö Michael Baran HITLER JA BLONDI ”Seela Sella ja Verneri Lilja tekevät historiaa – – – Esitys on kaunis ja kauhealla tavalla ajankohtainen” AL ”Hallittua, eheää ja koskettavaa aikalaisdraamaa.” HS LIPUT 25/20 €
2 / 2021 • 29 Lumivalkoisia uutisia Kolonialismi ja epätasa-arvo toistuvat median kuvastossa. Nenäpäivä toistaa stereotypioita, jotka on aika riisua nyt. Siihen tarvitaan myös valkoisia. TEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS KUVA JULIA JERNVALL M EDIAN VALKOISUUS näkyy tavassa, jolla globaalista etelästä tai rodullistetuista ihmisistä puhutaan. Latinalaisessa Amerikassa asunut ja sieltä uutisia Suomeen kirjoittanut (valkoinen kantasuomalainen) toimittaja Kukka-Maria Ahokas jututti median valkoisuudesta ja Ylen Nenäpäivästä Leonardo Custódioa, Åbo Akademin afrobrasilialaista mediatutkijaa. Custódio on yhdessä Monica Gathuon kanssa perustanut Anti-Racism Media Activist Alliance -aktivistiverkoston. Custódion ehdotuksesta päätimme käsitellä median valkoisuutta dialogina perinteisen haastattelun sijaan. Voiman tekijöistä suurin osa on valkoisia. Pitäisikö pyytää, että joku toimittaja Ruskeat Tytöt Mediasta mieluummin kirjoittaisi tämän jutun? Pyydä toki. Samalla olisi hyvä huomata, että valkoisten suomalaisten pitäisi käsitellä omat etuoikeutensa ja rasismin ongelmat. Kun minä mustana Brasiliassa syntyneenä ihmisenä kritisoin kolonialismia, lukija ajattelee: ”tietenkin hän tietää mistä puhuu”. Media
30 • ”VALKOISEN PELASTAJAN SYNDROOMASTA VOI PARANTUA.” Julkisissa keskusteluissa vastakkain ovat helposti rasistit ja heidän uhrinsa. Muu yleisö tuppaa olemaan hiljaa, koska ei pidä ajatuksesta, että asia koskisi myös heitä. Valkoiseksi rodullistettuna kirjoittajana sinä olet ”yksi heistä”, suomalainen, jolla on etuoikeuksia. Rasismi on valkoisten ihmisten luoma ongelma. Sen vuoksi teidän pitää myös puhua siitä ja vastustaa sitä. Tutustuit pyynnöstäni YLE:n viime vuoden lopulla näyttämään Nenäpäivä-ohjelmaan, jolla kerättiin varoja kehitysyhteistyöhön. Valkoinen suomalaistoimittaja vierailee kenialaisessa kylässä, jonne avustusvaroja kerätään. Hän järkyttyy kohtaamastaan puutteesta ja surkeudesta. Ohjelmassa toistettiin vanhanaikaista kuvastoa globaalista etelästä. Mitä ajattelit tästä? Toimittaja meni shortseissa, sandaaleissa ja T-paidassa kylään, vaikka hänen paikallisella avustajallaan oli asiallisesti kauluspaita ja pitkät housut. Suomalainen teki parhaansa yrittäessään olla kohtelias, hän tervehti ihmisiä kättelemällä. En kuitenkaan kuullut hänen käyttävän muodollisia fraaseja kuten Sir, kun hän puhutteli yhteisön johtajaa. Ohjelmassa toistettiin, miten ”täällä Keniassa” asiat ovat näin, vaikka yksi köyhä kylä ei edusta koko maata ja koko maanosa keskiluokkaistuu. En syytä toimittajaa yksilönä. Hänen tiiminsä olisi voinut valmistautua paremmin. Tiimi voi opiskella paikallista kulttuuria ja tapoja. Tiimi voi opettaa toimittajia sanomaan kohteliaita fraaseja paikallisella kielellä. Ongelma on ehkä siinä, että valkoiset eivät näe omaa valkoisuuttaan. Ymmärrän toki, että hänet lähetettiin sinne, jotta suomalaiskatsojat voivat samastua häneen, hän saisi ihmiset liikuttumaan, tuntemaan syyllisyyttä ja hellittämään kukkaronnyörinsä hyväntekeväisyyteen. En kiellä lahjoittamasta rahaa hyvään tarkoitukseen. Kysyn, miksi muut maanosat ja rodullistetut ihmiset näytetään mediassa samalla tavalla vuosisadasta toiseen? Tarkoitatko suurisilmäisiä, kärsiviä lapsia etelässä? Rodullistetut lapset esitetään usein kärsivinä rassukoina. Ajatellaan, että on oikeutettua näyttää heidän kasvonsa mediassa, koska he tarvitsevat apua niin paljon. Ja heidän hädällään saa todennäköisemmin Suomen kaltaisessa maassa asuvat ihmiset lahjoittamaan. En tietenkään halua, että valkoisten kärsivien lasten kuvia aletaan näyttää. Sen sijaan, tutkija Faith Mkweshaa mukaillakseni: myös mustia lapsia pitää suojella ja kunnioittaa. Totta. Ei tulisi kuuloonkaan, että toimittaja menisi köyhään suomalaisperheeseen ja kuvaisi kärsivien valkoisten lasten kasvoja lähietäisyydeltä. Ajatellaan, että lapsilla on oikeus yksityisyyteen. Media näyttää usein valkoisen näkökulman maailmasta. En usko, että taustalla oleva tarkoitus on paha tai ilkeä. Mutta joskus ihmiset reagoivat rakentavaan kritiikkiin hassusti. He ottavat sen henkilökohtaisesti ja menevät puolustuskannalle, aivan kuin heitä sanottaisiin pahoiksi ihmisiksi. Ei kukaan halua olla pahis tai rasisti. Tekijät sanovat: tarkoitamme vain hyvää ja haluamme auttaa, keräämme varoja köyhille, miksi te valitatte? Vastaan näin: Meidän olisi silti hyvä puhua siitä, oikeuttaako rahankeruu vahvistamaan rasistisia stereotypioita? Ehkä tämä liittyy valkoisen pelastajan syndroomaan? Siihen että Euroopasta lentää joku valkoihoinen hemmo, joka tulee ja auttaa vaikka väkisin? Valkoisen pelastajan syndrooma on todellakin ongelma. Se liittyy valkoiseen etuoikeuteen yleensä. ”Valkoisuus” ei tarkoita tässä yhteydessä vain ihonväriä, vaan se on osa hierarkkista valtasuhdetta. Frantz Fanon on varoittanut, että myös muut kuin valkoiset voivat olla rasisteja ja katsoa maailmaa valkoisen linssin kautta. Minäkin saatan tehdä niin. Opiskelen ja tutkin yliopistolaitoksessa, jonka valkoiset ovat historian saatossa kehittäneet. Minun olisi helppoa kuvitella, että rakenteellista rasismia ei ole, koska olen päässyt hyvään asemaan. Ei kenenkään ihmisen valkoisuus ole ongelma. Hierarkkiset valtasuhteet ovat ongelma, syrjivä politiikka on ongelma. Rasismi on ongelma. Ja koska nämä rakenteet ovat historiallisesti hyödyttäneet valkoisia ihmisiä, heidän pitäisi myös aktiivisesti olla ratkaisemassa ongelmaa. Ja sitten mediassa käsitellään sitä, miten pahalta valkoisesta toimittajasta tuntui, kun hän näki puutetta tai häntä kritisoitiin aiheesta. Eivät hänen tunteensa ole tärkeimpiä. Kolonialismi vaikuttaa edelleen globalisoituneessa maailmassa, jossa elämme. Kolonialismissa valkoista ihmistä pidetään ylivertaisena. Se näkyy mediassa sekä Brasiliassa että Suomessa. Yhteiskunnan valkoinen etuoikeus on eduksi sinulle, mutta haitaksi mustille ja ruskeille ihmisille, tarkoititpa sitä tai et. Ja joskus hyvää tarkoittavilla teoilla voi olla huonoja seurauksia. Tulee mieleen Renee Bach, amerikkalainen kaksikymppinen valkoinen nainen, joka perusti Ugandaan terveysklinikan ja hoiti sairaita lapsia ilman terveydenhoitoalan pätevyyttä. Nyt häntä syytetään yli 100 ugandalaislapsen murhasta. Länsimaiset mediat eivät käytä uutisissa termiä ”murhasyyte” vaan kiertoilmaisuja. Siinä näkyy, miten järkyttäviin tilanteisiin hyvät aikeet voivat johtaa. Ugandassa onkin aloitettu No White Saviors -viestintäkampanja. Se tuomitsee ”valkoisen pelastajan syndrooman”. Valkoista ei pidä nostaa kertomuksen päähenkilöiksi, joka auttaa afrikkalaisia. Täsmälleen niin. Jokin aikaa sitten näin hyvän viestintäkampanjan täällä Suomessa. Kuvissa näytettiin kehitysjärjestön avustustyöntekijöitä kumppanimaissa. Viesti oli, että lahjoitusvarasi menevät näiden ammattilaisten palkkakuluihin, jotta he voivat auttaa ihmisiä köyhillä alueilla. Tällöin hyväksyt, että sen jälkeen kun olet lahjoittanut rahasi, paikalliset asiantuntijat kanavoivat ne parhaaksi katsomallaan tavalla perille. He tuntevat paikalliset olosuhteet ja yhteiskunnan paremmin kuin me. Miten virheiltä voisi jatkossa välttyä? Suomalaisen median tekijöissä pitää olla enemmän diversiteettiä. Se ei tarkoita vain ihonväriä, vaan tekijöiden pitää ymmärtää, miten rasismin ja valkoisen etuoikeuden rakenteelliset ongelmat korjataan. Tämä pätee myös silloin, kun työskennellään ulkomailla. Synnyinmaassani Brasiliassa on paljon maan sisäistä epätasa-arvoa ja rasismia, joten on mahdollista palkata avustajaksi paikallinen journalisti, joka toistaa kaikki samat stereotypiat. ”MIKSI RODULLISTETUILLE IHMISILLE TAPAHTUU ASIOITA, JOITA VALKOISILLE EI TAPAHDU?” M AINOKSESSA isosilmäinen norjalaistyttö tuijottaa kärsivänä. ”Ajatelkaa. Norjalaiset joutuvat elämään kylmyyden ja pimeyden keskellä”, afrikkalainen teknologiayrittäjä sanoo johtoryhmän kokouksessa. Muut nyökkäilevät vakavina. Africa Corp -teknologiayritys valmistaa aurinkovoimalla käyviä lämmityspattereita, joita se alkaa viedä Norjaan. Pipopäinen influensseri ja toimitusjohtaja ottavat selfieitä, kun kuljetus starttaa kohti pohjolan talvea. ”Yrityksellemme on tärkeää, että voimme omalta osaltamme auttaa vähäosaisia. Unelmani on, ettei yhdenkään norjalaisen tarvitse enää kärsiä kylmyydestä”, toimitusjohtaja kertoo liikuttuneena. Norjalainen tutkijoiden ja opiskelijoiden järjestö SAIH on julkaissut tämänkaltaisia parodiavideoita YouTube-kanavallaan lähes kymmenen vuoden ajan. Ne naurattavat, koska perinteinen kuvasto on käännetty päälaelleen. Auta kärsiviä norjalaisia
2 / 2021 • 31 K EHITYSTUTKIMUSTA JA ANTROPOLOGIA A yhdistävät niiden yhteiset kolonialistiset juuret. Ihmisen tutkimus eli antropologia on kiemurrellut kolonialistisen perintönsä kanssa. Aikoinaan antropologinen tutkimus harjoitti eugeniikkaa eli ”rodunjalostusoppia”. Sittemmin valtasuhteiden kritisointi antropologien keskuudessa on laajalti kyseenalaistanut koko käsityksen kehityksestä ja tuonut esiin sen kytköksen kolonialistiseen maailmankuvaan. Sosiologi Aníbal Quijano on kirjoittanut vallan kolonialismista: Amerikan valloituksen myötä maailmaan muodostuivat kapitalistiset valtasuhteet, jotka jakoivat ihmiset ”rotuihin” oikeuttaakseen kapitalismin ylläpidon. Kehityskriittiset antropologit ovat painottaneet kolonialismin roolia kehityskäsityksen filosofiassa. James Ferguson määrittelee, että nykyaikainen ajanlasku, siis käsitys jonka mukaan ihmiset ja yhteisöt eivät pysy staattisesti paikallaan vaan etenevät ajan mukana eteenpäin, alkoi 1700-luvulla. Muuttunut käsitys ajasta teki mahdolliseksi käsityksen, että eri yhteiskunnat ja tietyt ryhmät voivat edustaa ”aikaisempaa” astetta. 1800ja 1900-luvuilla kolonialismin aikana luotua ajatusta ”rodusta” käytettiin määrittämään ihmisten asemaa tässä kehitysjonossa. Entisten siirtomaiden itsenäistymisestä huolimatta kolonialistiset rakenteet näkyvät yhä: on kolonialistista ajatella, että maat voidaan jakaa eri kehitysasteisiin. Mutta mitä kehityksen mytologia peittää? MODERNIN KALTAINEN KEHITYSAPU ALOITETTIIN 1950-LUVULLA. Antropologi Jason Hickelin mukaan kehitysteollisuus hehkuttaa köyhyyden poistamisella, mutta 1960-luvulta saakka tuloerot ”rikkaan pohjoisen” ja ”köyhän etelän” välillä ovat kasvaneet maailmassa kolminkertaisiksi: 4,3 miljardia ihmistä eli 60 prosenttia maailmasta elää alle viidellä dollarilla päivässä. Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston rakenteelliset uudistukset 1980ja 1990-luvuilla velkaannuttivat lainanottajamaita eli niin sanottuja ”kehittyviä” maita niiden auttamisen sijaan. Rakenteelliset uudistukset muuttivat valtioiden mahdollisuuksia puuttua yksityistämiseen ja viennin ja tuonnin kontrollointiin. Kehitysapujärjestöt painottavat yksilön vastuuta köyhyyden poistamisessa, mutta eivät kiinnitä huomiota markkinoiden ylivaltaan. Termit kuten ”voimaannuttaminen”, ”osallisuus” ja ”valmiuksien kehittäminen” ovat kauppatavaraa järjestöjen bisnesmallin mukaisesti toimivissa projekteissa, jotka saavat rahoitusta Bill ja Melinda Gatesin -säätiön tapaisilta jättimoguleilta, kun mainitsevat hakemuksissa oikeat tunnussanat. Hickel esittää tilastollisia tutkimuksia, jotka osoittavat että köyhistä maista virtaa rikkaisiin maihin yli kaksi kertaa enemmän rahaa kuin mitä ne vastaanottavat. Pelkästään lainojen korkoihin menee 200 miljardia vuodessa. Samalla kun kehitysteollisuus kukoistaa, köyhien maiden tuotannosta maksetaan alihintaa, veroja kierretään ja työntekijöiden oikeuksia poljetaan. TÄMÄN VUOSISADAN SUURIN ongelma on ilmastonmuutos, jonka syntymiseen ajatus ”kehityksestä” on suuresti vaikuttanut. Kohtuutaloustieteilijät ovat jo vuosikymmeniä puhuneet tarpeesta luopua bruttokansantuotteen käytöstä ”kehityksen” mittana. Emme voi enää puhua taloudellisista, sosiaalisista tai poliittisista oikeuksista puhumatta ekologisista oikeuksista. Niistä voisimme oppia enemmän kolonisoiduilta kansoilta. Ajatus kehitysavusta ja sen viemisestä on romanttinen ilmiö, joka ei juuri eroa kolonialistisesta maailmankuvasta. Sen perustana toimii ihmisten ja maiden jaottelu lokeroihin, mikä puolestaan oikeuttaa tietyn ryhmän riiston. Kehitysavun kritisoiminen ei tarkoita, että kaikki kehitysapu pitäisi lakkauttaa. Maailmantalous on paljon monimutkaisempi kokonaisuus. Huomio pitää siirtää oikeudenmukaisuuteen. JASMIN IMMONEN ”MAAILMANPANKIN JA KANSAINVÄLISEN VALUUTTARAHASTON RAKENTEELLISET UUDISTUKSET 1980JA 1990-LUVUILLA VELKAANNUTTIVAT LAINANOTTAJAMAITA ELI NIIN SANOTTUJA ’KEHITTYVIÄ’ MAITA NIIDEN AUTTAMISEN SIJAAN.” Mitä kehityskuvasto ei kerro Kirjoittaja on sosiaaliantropologi ja aktivisti, joka toimii Latin America is Moving -kollektiivissa, Elokapinassa ja perulaisessa Juntos por el Perú -puolueessa. ”VALKOISEN PELASTAJAN SYNDROOMASTA VOI PARANTUA.” Myös empatia on tärkeää. Mitä vieraammassa ympäristössä toinen ihminen elää, sitä kovemmin meidän pitää yrittää eläytyä hänen asemaansa. Haluaisinko, että minua kohdellaan näin? Kunnioitus on tärkeää. Minun pitää suhtautua kaukaisen kulttuurin edustajiin samalla kunnioituksella kuin minulle tuttuihin ihmisiin, vaikka en tunne heidän tapojaan – toki voin ottaa niistä selvää. Olen tutkinut marginalisoitujen ihmisten viestintätyylejä Brasilian Rio de Janeirossa. Heillä on mielenkiintoisia ratkaisuja. He tuottavat esimerkiksi favelan paikallisuutisia, jotka ovat alueen asukkaille merkittävämpiä kuin isojen mediatalojen uutiset. Paikallislehdissä favelan asukkaista käytetään nimitystä ”ihmiset”. Heitä ei nimitetä ”rikollisiksi” tai ”hädänalaisiksi”. Pohdin, miltä Nenäpäivän tyylinen kampanja näyttäisi, jos sitä tuottaisivat antirasistiset, afrikkalaiset mediaammattilaiset? Millaista olisi, jos kylän asukkaat esitettäisiin ihan vain ihmisinä? Se näyttäisi erilaiselta. Mutta tämä ei ole vain median ongelma, vaan yhteiskunnallinen ongelma. Valitettavasti ongelmiin ei ole pikaratkaisuja eikä helppoja vastauksia, kun niiden perimmäiset syyt ovat kolonialismi ja epätasa-arvo. En käske lopettamaan kehitysyhteistyötä enkä ulkomaanuutisia, mutta on hyvä pitää seuraavat asiat aina mielessä: Miten suomalaiset voivat auttaa ja raportoida maailmasta ilman että toistavat stereotypioita? Miksi rodullistetuille ihmisille tapahtuu asioita, joita valkoisille ei tapahdu, miksi he kohtaavat rasistista väkivaltaa ja elävät äärimmäisessä köyhyydessä? Ja ennen kaikkea: miksi maailmantalous on rakennettu siten, että suomalaisten pitää lähettää rahaa Keniaan? An na M iett ine n
32 • 2 / 2021 Demokratian haparoivat askeleet Venäjällä Aleksei Navalnyin myrkyttäminen, vangitseminen ja näitä seuranneet protestit ovat kääntäneet maailman huomion Venäjään. Miten tähän pitäisi suhtautua? Miten Navalnyia pitäisi arvioida? Mitä mielenosoittajat haluavat? Kokonaisuuden ymmärtämiseksi ilmiötä on tarkasteltava laajemmassa yhteydessä. TEKSTI OLEG ŽURAVLJOV SUOMENNOS KIRSTI ERA L ÄNSI-EUROOPAN ASUKKA AT ovat tottuneet pitämään Venäjää autoritaarisena maana, joka liukuu kohti diktatuuria ja jopa uhkaa muiden maiden demokratiaa. Kuitenkin kulunutta kymmentä vuotta voidaan pitää, paitsi autoritarismin, myös demokratian nousukautena. Vladimir Putinin hallinto reagoi nimenomaan ruohonjuuritason demokraattisen liikkeen syntymiseen tukahduttamalla sitä sekä yrittämällä samaan aikaan saada omia kannattajiaan liikkeelle konservatismin ja nationalismin ankeiden lippujen alla. Protestiliikkeen ja tukahduttavan valtiovallan keskinäinen kamppailu on saavuttanut huippunsa sen jälkeen, kun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi ensin myrkytettiin, oletettavasti asialla oli FSB, jäi henkiin ja sitten vangittiin. Tapahtumasarja toi esiin Kremlin epäinhimillisen julmuuden, mutta toisaalta Navalnyin ryhmän selvitykset tuovat julki Putinin ja hänen lähipiirinsä käsittämättömän korruption ja rikkaudet. Nämä asiat ovat saaneet kymmenet ja jopa sadat tuhannet venäläiset lähtemään kaduille. Taistelu alkoi kuitenkin jo aikaisemmin, kymmenen vuotta sitten. VUONNA 2011 VENÄJÄLLÄ puhkesi mielenosoituksia, jotka muuttivat maan poliittista historiaa. Vladimir Putin oli ilmoittanut asettuvansa ehdolle kolmannen kerran: hän oli ollut presidenttinä kaksi kautta peräkkäin ja istuttanut virkaan välillä suojattinsa Dmitri Medvedevin. Hän päätti palata presidentiksi, lakihan kielsi presidenttiyden vain kolmasti peräkkäin. Tämä synnytti suuttumusta. Joulukuussa duuman vaaleissa ei tapahtunut vain väärennöksiä, joita oli ollut aiemminkin, vaan nähtiin videotodisteita laaja-alaisesta ja julkeasta vaalivilpistä. Niinpä Venäjän suurkaupunkien kaduille lähti satoja tuhansia ihmisiä, mitä ei ollut tapahtunut sitten vuoden 1993. Yhteiskunnan aktiiviset osat omaksuivat yhteisen tunnuksen ”rehellisistä vaaleista”. Se ei kuitenkaan merkitse, että kaikki mielenosoittajat olisivat kannattaneet liberaalia demokratiaa. Ohjelma vaalivilppiä vastaan symboloi ”rehellisten kansalaisten” ja korruptoituneen hallinnon välistä moraalista konfliktia. Vuosien 2011–12 liike muistutti noiden vuosien globaaleja liikkeitä, kuten Yhdysvaltojen Occupy Wall Streetia ja Espanjan Indignadosta. Niille oli yhteistä pitäytyminen konkreettisista vaatimuksista, populaari kielenkäyttö, luopuminen ideologisesta identifikaatiosta ja nojaaminen moraaliseen ”erilaisten yhtenäisyyteen”. Protestilla oli Venäjällä koordioiva elin, Opposition Koordinaationeuvosto, jossa oli eri tavoin ajattelevia poliittisia johtajia. Vuoden kuluttua protesti, joka ei ollut kyennyt esittämään tulevaisuuden näkymää eikä konkreettista ohjelmaa, alkoi kyllästyttää mielenosoittajiakin. Hallitus vastasi sortotoimin. Se hajotti mielenosoituksia ja vangitsi johtajia. Koordinaationeuvoston vasemmistosiiven johtaja Sergei Udaltsov tuomittiin vuosiksi vankilaan. Osa oppositiojohtajista matkusti lomille. Bloggaaja Aleksei Navalnyin aikeet olivat kuitenkin vakavammat. NAVALNYI ON oppositiopolitiikan veteraani, josta on tullut poliittinen johtaja vasta hiljattain. Hän on ehtinyt olla liberaalin Jabloko-puolueen rivijäsen, osallistua radikaaliin maahanmuuttajia vastustaneeseen nationalistiliikkeeseen ja paljastaa blogeissaan ylimpien vallankäyttäjien korruptiota. Pragmaattinen Navalnyi kuitenkin tajusi miten poliittista suosiota saa: pitää osata ylittää ideologisia raja-aitoja. Rehelliset vaalit -liikkeen hajottaminen, sen johtajien saamat rangaistukset ja sen seurauksena koalition hajoaminen loivat hänelle tilaisuuden. Navalnyi alkoi nousta Venäjän riippumattoman opposition ainoaksi johtohahmoksi. Hän kykeni yhdistämään kiihkeän eliitinvastaisen populismin kylmään, ”objektiiviseen” ja konkreettiseen faktojen ja lukujen kieleen, johon hänen tekemänsä paljastukset perustuvat. Ilmaisutapa toimii Venäjän kansalaisille, jotka eivät luota ”valheellisiin”, abstrakteihin ideologioihin. Samaan aikaan rivimielenosoittajat alkoivat luoda paikallisia aktivistiryhmiä väsyttyään mielenosoituksiin, jotka eivät johda mihinkään. He halusivat jatkaa yhteistä toimintaa, joka tarjosi innostavaa yhteisöllisyyttä elämän yleisen atomisoitumisen keskellä. Näistä ryhmistä nousi paikallisvaltuutettujen liike, jossa ”rehellisten kansalaisten” taistelu ”epärehellistä hallintoa” vastaan jatkui. Niinpä protestit heräsivät eloon paikallisaktivismina ja Navalnyin liikkeenä, joka jatkoi paljastusten tekemistä ja järjesti uusia katutapahtumia liittäen vähitellen diktatuurin ja väärin hankitun vallan kritiikkiin arvostelun kansallisomaisuuden ryöstänyttä Putinin oligarkkipiiriä kohtaan. Navalnyi kääntyi vasemmistopopulismiin vastauksena hallinnon uusliberaaleihin reformeihin koulutuksessa, terveydenhuollossa ja ennen kaikkea eläkeuudistuksessa. VIHA ELIITTIÄ KOHTA AN sai alkunsa rehellisten vaalien vaatimuksesta, ja se levisi maan eri osiin. Paikallinen aktivismi kaupungeissa, valtuutettujen toiminta, Navalnyin paljastukset ja uudet protestit nostivat uudelleen esiin vuosien 2011–12 hallituksen kritiikin vahvistaen sitä uusilla todisteilla. Nähtiin, miten lasten leikkipuistoja hajotetaan Moskovassa ja pohjoiseen Šiesiin rakennetaan valtavaa kaatopaikkaa. Navalnyi alkoi esitellä virkamiesten huvijahteja ja palatseja. Tämä kaikki alkoi paljastaa Kremlin ja itse Putinin toiminnan rikollisen luonteen. Putin oli aiemmin nojautunut kansalaisten epäpoliittisuuteen. Nyt hän yritti itse nostaa poliittista aktiivisuutta lietsoen passiivisuuden sijasta innostusta. Kuitenkin ilo Krimin valtauksesta oli lyhyt eikä konservatiivinen mobilisaatio onnistunut. Sen sijaan Putinin hallintoon kohdistuva kritiikki alkoi laajentua vähitellen hänen ydinvalitsijoidensa keskuuteen. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että Navalnyi olisi heidän suosiossaan. VENÄJÄN NYKYISIÄ TAPAHTUMIA on tarkasteltava tässä kontekstissa. Yhtäältä protestiliike on kehittynyt voimakkaasti, laajentunut ja alkanut saada uusia muotoja paikallisaktivismista väkivaltaisiin yhteenottoihin poliisin kanssa. Vuonna 2011 mielenosoittajat eivät nostaneet esiin omia yhteiskunnallisia intressejään, vaan välttelivät ottamasta kantaa ideologioihin ja katsoivat, että yhteiskunnalliset ongelmat voivat hajottaa protestin moraalisen yhtenäisyyden. Koordinaationeuvosto jakautui vasemmistoon, liberaaleihin ja nationalisteihin, edusti eri liikkeitä ja organisaatioita, joiden edustajat kamppailivat siellä herkeämättä. Nyt on päinvastoin: hallituksen uusliberaalien reformien ja talouskriisien jälkeen abstrakti liberaali protesti on alkanut saada yhteiskunnallista ja luokkasisältöä. Vuoden 2017 jälkeen mieltä osoittamassa on ollut yhä enemmän köyhiä ja turvattomia, jotka näkevät liikkeessä keinon taistella yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden Essee
2 / 2021 • 33 Demokratian haparoivat askeleet Venäjällä puolesta. Myös Putiniin uskovia konservatiivisten arvojen kannattajia on ilmaantunut protestikylttien alle. Ennemmin tai myöhemmin liikkeen on pakko määrittää kantansa ja keskustella intresseistä, kompromisseista ja liittoutumisista. Koordinoivaa koalitiota ei kuitenkaan enää ole. Sen tilalla on Navalnyi. Hän on vasemmistopopulisti, joka vaatii rikkauden uudelleenjakoa ja taistelua oligarkkeja vastaan, nationalisti, joka vaatii viisumipakkoa Keski-Aasian kansalaisille, sekä liberaali, joka taistelee oikeuksien ja vapauden puolesta. JOS PROTESTILIIKE VOITTA A ja valta vaihtuu, demokraattinen liike voi taantua ja joutua autoritaaristen voimien käsiin. Monet sanovat nyt Venäjällä, ettei Navalnyi ole johtaja, vaan protestin symboli; voiko muka yleisdemokraattisella liikkeellä edes olla Novaja Gazetan helmikuisen numeron kannessa oli teksti "zabralo" eli visiiri. Se viittaa tapaukseen, jossa 56-vuotiasta naismielenosoittajaa väkivaltaisesti potkaisssut mellakkapoliisi selitteli tilannetta kertomalla, ettei nähnyt mitä teki, koska hänen kypäränsä visiiri oli huurussa. Sivusta seuraajan kännykällä kuvaamalla videolla näkyy, että potkaisun hetkellä kypärän visiiri oli poissa silmiltä. Sittemmin zabralo zapotelo, eli ”visiiri huurtui” -meemit levisivät venäläiseen sosiaaliseen mediaan. Kuva: Petr Saruhanov./ Novaya Gazeta. johtajaa tai ideologiaa, kun taistellaan oikeuksista ja vapaudesta kaikille? Kyllä voi, sillä liike, joka on kaiken hyvän puolesta diktatuuria vastaan, on kaikkein helpoimmin otettavissa haltuun. Kannustava esimerkki voisi olla Ukrainan Euromaidan vuonna 2014. Putinin diktatuuri yrittää yhä karkottaa venäläisten protestihaluja pelottelemalla heitä ukrainalaisilla fasisteilla, jotka nousivat valtaan, mutta silloin tällöin kannattaa verrata Venäjää ja Ukrainaa. Oligarkit kaappasivat Ukrainassa hämmästyttävän helposti oligarkkien vastaisen vallankumouksen. On suorastaan pahaenteistä, että entisen presidentin Janukovitšia ja hänen puoluettaan vastustavien protestien aikaan valtaan nousi eräs saman puolueen perustajista, oligarkki Petro Porošenko. Näin kävi, koska säilyttääkseen Maidanin moraalisen yhtenäisyyden, mielenosoittajat eivät halunneet ottaa poliittista kantaa. He eivät kiinnittäneet huomiota valtapolitiikkaan, eivätkä edes omiin virallisiin oppositiojohtajiinsa, vaan asettivat etusijalle katujen yhteishengen ja tunteet. Kutsun tätä ”aitouden ja alkuperäisyyden politiikaksi”. KUITENKIN ARABIKEVÄÄN AIKANA ja eräissä entisten neuvostotasavaltojen vallankumouksissa olemme nähneet, miten autoritaariset populistit valtasivat yleisdemokraattisia, ideologisesti epämääräisiä kansanliikkeitä. Sosiologi Tuukka Ylä-Anttila on väitöstutkimuksessaan kuvannut, miten Perussuomalaiset on koonnut kannatusta artikuloimatta poliittisia ajatuksia ja hyödyntämällä ihmisten yhteisiä kokemuksia, esimerkiksi Suvi virren rituaalista asemaa. Autoritaarisen populismin riski on erityisen suuri Venäjällä. Neuvostoajan jälkeen populismi on käytännössä oletusasetus. Läntisessä poliittisessa teoriassa populismi on protestin kehityksen lopputulos, mutta Venäjällä se on protestin edellytys. Neuvostoajan jälkeen yhteiskuntaryhmien luokka-asema on romahtanut ja luokkatietoisuus surkastunut. Kaikkea "neukkulaista” stigmatisoidaan, kuten ideologioita ylipäätään. Parlamentti on tuhottu ja puoluejärjestelmä degeneroitunut, jolloin ”kansan ja vallan” vastakkainasettelu on kaikkein ymmärrettävintä protestipolitiikan alkeiskieltä. Populismilla voi kärjistää poliittista keskustelua yhdistämällä erilaisia heikossa asemassa olevia ryhmiä ”kansaksi” ja kokoamalla erilaisia vaatimuksia yhtenäiseksi ohjelmaksi. Sen sijaan kun yhteiskunnan sosiaa liset konfliktit tukahdutetaan, eri ryhmät eivät saa edustusta politiikassa ja kovan poliittisen ja yhteiskunnallisen väittelyn traditio puuttuu, silloin sekä valta että oppositio taistelevat keskenään oikeudesta puhua ”kansan” nimissä vaivautumatta kuitenkaan ehdottamaan mitään tulevaisuudensuunnitelmaa. Tämä näännytystaistelu voi jatkua hyvin kauan. OLEMME AIVAN HILJATTAIN nähneet esimerkkejä siitä, miten jotkut demokraattiset johtajat ovat kyenneet puolueiden oligarkkien vallan kasvun oloissa henkilöimään ja korvaamaan poliittiset puolueet ja aatteet. Myös heitä nimitetään populisteiksi. Heidän esimerkistään näemme kuitenkin, miksi vasemmistopopulismi on edistyksellisempää kuin oikeistolainen. Bernie Sanders ja Jeremy Corbyn palauttivat sosialidemokraattisen puoluepolitiikan Yhdysvaltojen ja Britannian julkisuuteen. Venäjällä Navalnyi ei tarjoa selvää poliittista ohjelmaa yhdistellessään retorisesti vasemmistopopulismia uusliberalismiin. Kuten Putin, hänkin tarjoaa vain itseään, ei ideaa tai ohjelmaa. Ei ole mahdollista edustaa samaan aikaan sekä köyhiä että rikkaita, sekä LGBTIQliikettä että aborttioikeuden poistoa vaativia konservatiiveja. KUN KRITISOIN NAVALNYIA , en kehota jäämään pois protestiliikkeistä. Päinvastoin! Venäjän yhteiskunnan aktiivinen osa on nyt hukutettu pidätysten ja sorron todellisuuteen. Nyt kaduille lähtevät ihmiset – joista läheskään kaikki eivät pidä itseään Navalnyin kannattajina – tekevät näin huolimatta pidätysten, sakkojen, korkeakoulusta erottamisen tai töistä irtisanomisten vaarasta. Kysymys on nyt siitä, miten pitää osallistua, miten sekä voitetaan Putinin hallinto että taataan yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja demokratia kaikille. Huolimatta hallituksen ja opposition populistisesta luonteesta, Venäjän protestipolitiikan uusi trendi on kiinnostua poliittisista ohjelmista. Edellisinä kymmenenä vuotena kukaan ei lukenut eikä käsitellyt niitä. Kun Navalnyin poliittinen ohjelma julkistettiin, myös muut poliittiset tahot, jopa pseudo-opposition poliittiset spoilaajat, kuten duumassa edustettuna oleva kommunistinen puolue ja Žirinovskin liberaalidemokraattinen puolue, ovat alkaneet julkistaa omiaan. Navalnyin ohjelma on kuitenkin ristiriitainen ja kehittymätön, eikä ennen kaikkea erotu hänen julkisen toimintansa takaa. Korruptiopaljastusten, journalististen selvitysten ja ”älykkään äänestämisen” eli äänten keskittämisen sille, joka voi estää Yhtenäisen Venäjän ehdokkaan valinnan. Hänen ohjelmansa on uusliberalistinen, se ehdottaa laajaa yksityistämistä ja työmarkkinoiden liberalisointia. Tukiessamme kampanjaa Navalnyin vapauttamiseksi ja vaatiessamme hänen myrkytysjuttunsa rikostutkintaa, meidän Putinin vallan venäläisten vastustajien täytyy kiistellä keskenämme ja Navalnyin kanssa siitä, mitä ehdotamme maallemme. Nykyinen hallitus pelkää kertoa yhteiskunnalle, mitä sillä on edessään. Hallitus käyttää voimavaransa loputtomaan kiistelyyn menneisyydestä, neuvostoajan arvioinnista ja patsaan tai tuomion ansaitsevista. Jos Venäjän protesteista tulee sankaritekojen ja moraalisen ”erilaisten yhtenäisyyden” sijasta keskusteluareenoja yhteiskunnallisista eduista, silloin meillä on mahdollisuuksia todellisiin muutoksiin. Kirjoittaja on tutkija ja Suomessakin vierailleen Arkadi Kots -yhtyeen muusikko.
Uusi Rooma ja muita mi krovaltioita Mikrovaltiot ovat itse julistettuja valtakuntia, joita mikään valtio ei tunnusta. Niitä perustetaan huumorimielessä, aktivismina tai taideperformanssina. Niillä on oma maa-alueensa tai niitä hallitaan netissä. TEKSTI MIIKA AUVINEN KUVA NINNI KAIRISALO P ERFORMANSSITAIDE , poliittinen aktivismi ja huumori ammentavat paljon arvokkaasta ja konservatiivisesta valtiollisesta kuvastosta. Mikrovaltion (engl. micronation) avulla voi tehdä tunnetuksi monenlaisia kantaaottavia projekteja. Vatikaanivaltio tai Monaco ovat muiden maiden tunnustamia kääpiövaltioita eivätkä tietenkään performansseja. Näiden rinnalla on sellaisia mikrovaltioita, jotka ovat lyhyt aikaisia projekteja ja joilla on erikoisia satiirisia tai parodisia piirteitä. Valtioilla on tietysti omat tunnuksensa. Useimmille mikrovaltioille suunnitellaan jopa passeja, postimerkkejä ja lippuja. Joskus perustajat haluavat oman alueensa talousrikosten tehtailuun. Toiset käyttävät mikrovaltiota asumattomien alueiden vaatimiseen, ja esimerkiksi Celestiamikrovaltio vaati vuonna 1949 alueita avaruudesta. Yksi tunnetuimmista mikrovaltioista on Jugoslavian romahtamisen jälkeen vuonna 1992 itsenäiseksi julistautunut Neue Slowenische Kunst, NSK. Ennen mikrovaltioksi julistautumista ryhmittymä kampanjoi 1980-luvulla Jugoslavian piilofasismia vastaan. NSK:n piirissä toimii eri taiteilijaryhmiä, joista tunnetuin on Laibach-bändi. KEISARILLINEN VENÄJÄ on kiehtonut menneen maailman haikailijoiden mieltä. Venäläinen liikemies Anton Bakov etsi 2010-luvulla maaaluetta Romanovien uudelle keisarikunnalle. Bakov halusi nostaa Romanovien perillisen valtakunnan tsaariksi. Bakovista itsestään olisi tullut hallituksen puhemies. Bakov kumppaneineen etsi aluetta uudelle keisarikunnalle Albaniasta, Kiribatista ja Gambiasta. Aluehankinnat epäonnistuivat. Bakov on tehnyt tiliä keisarikunnan vaiheista teoksessaan The state is you! (2019). Suomen mikrovaltioista tunnetuin oli kulttuuripersoona Ari ”Paska” Peltosen perustama Valtio. Sillä oli oma lippu ja kansallishymni. Sen hallintomuoto oli yksinvaltius. Valtio sijaitsi Posiolla. Ruotuväki-lehti valtasi alueen takaisin Suomelle vuonna 2007, mutta Peltonen ei tunnustanut valtausta ja piti valtakuntansa itsenäisyysjuhlat Helsingin Kaapelitehtaalla vuonna 2008. AUSTRALIALAISET HOMOAKTIVISTIT perustivat Korallimeren saarten homojen ja lesbojen kuningaskunnan (Gay and Lesbian Kingdom of the Coral Sea Islands). Mikrovaltion hallitusmuoto oli perustuslaillinen monarkia. Liike syntyi protestina Australian parlamentin haluttomuudelle laillistaa samaa sukupuolta ole vien avioliitot.
2 / 2021 • 35 Uusi Rooma ja muita mi krovaltioita tapaa. Internetissä vuonna 1998 organisoitu liike on ”hengellinen kansakunta ja symbolinen valtio”, ja sen tarkoituksena on elvyttää Rooman valtakunnan kulttuuria. Nova Romalla ei ole omaa maa-aluetta, mutta sillä on oma hallinto, perustuslaki ja lainsäädäntö. Raja internetissä organisoidun mikrovaltion, yhteisöpalvelun ja roolipelin välillä on häilyvä. Muinaisesta Roomasta intoilevat aktivistit elvyttävät valtakuntaa opintomateriaalien, latinan opiskelun ja näytösluontoisten tapahtumien avulla. Nova Roman kotisivuilta löytyy ohjeita antiikin Rooman ruokakulttuuriin, juhlapäivien viettämiseen, peleihin ja leikkeihin. Nova Roman tapahtumissa gladiaattorit kamppailevat keskenään ja tooga-asuiset papit uhraavat jumalille. Uskontoa voi harjoittaa virtuaalisissa temppeleissä, joissa on tietoa jumalista ja näille osoitettuja rukouksia. Historian harrastamisen lisäksi Nova Romassa on yhteiskunnallinen ulottuvuus. Projekti korostaa antiikin roomalaisia hyveitä, kuten ihmisten ja yhteiskunnan rauhallisuutta ja arvokkuutta. Jotkut mikrovaltiot ovat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden performansseja. Osa on keksitty lähinnä viihdekäyttöön. Kaikkien taustalla lienee kuitenkin ihmisten halu muuttaa maailmaa. Aktivistit, joukossaan uuden mikrovaltion keisari Dale Parker Anderson, pystyttivät sateenkaarilipun kesäkuussa 2004 Australian Korallimeren Cato-saarelle. Aktivistien vaatima maa-alue oli hyvin karu, eikä siellä ollut kertoman mukaan esimerkiksi juomakelpoista vettä. Saarella ei ollut pysyvää asutusta. Mikrovaltio vaikutti Australian tasa-arvopolitiikkaan kampanjalla, jonka tarkoituksena oli saada ihmiset ilmoittamaan mielipidekyselyssä kannattavansa avioliittoja saman sukupuolen edustajien välillä. Samaan aikaan maailmalla vaikutti muitakin sateenkaariaktivistien tee se itse -valtakuntia. Korallimeren saarten homojen ja lesbojen kuningaskunta purettiin vuonna 2017 Australian hyväksyttyä samaa sukupuolta olevien avioliitot. NOVA ROMA -MIKROVALTION perustajat kannattavat antiikin roomalaista elämänMiten kirppu pärjää googleikossa? N inn i Ka iri sa lo L UOVIA SISÄLTÖJÄ TUOTTAVIEN toimeentuloon vaikuttava lakiluonnos on loppusuoralla. EU:n tekijänoikeusdirektiivin pitäisi olla suomalaisissa lakikirjoissa jo kesäkuussa. Monimutkainen ja kansallista liikkumavaraa sisältävä lain valmistelu on edennyt pitkälle poissa julkisuudesta. Valmistelusta vastaavassa opetusministeriössä puhelin alkoi piristä vasta, kun maapallon toisella laidalla tapahtui. Australiassa tuore lakiluonnos vaatii Googlea maksamaan uutismedioille niiden sisältöjen käytöstä. Bittijätti vastasi uhkaamalla poistaa googlauksen australialaisilta, jos lakitekstiä ei sorvata sopivammaksi. GOOGLE ON VÄLÄYTELLYT muskeleitaan myös Suomessa. Kolme vuotta sitten, kesken tekijänoikeusjärjestö Teoston ja YouTuben välisiä korvausneuvotteluja, yhtiö poisti hetkeksi kaiken suomalaisen musiikin alustaltaan. Jätti näytti kirpun paikan, Teostosta myönnettiin. Nyt uuden direktiivin tavoitteena on harmonisoida EU:n laajuinen tekijänoikeuskäytäntö ja painostaa teknojätit sopimaan korvauksista oikeuksien omistajille. Vastuu jaettavien sisältöjen lainmukaisuudesta on myös haluttu sälyttää selkeästi niillä rahaa tekeville alustoille. Tavalliselle kansalaisille ei ole luvassa sisältöjä rajoittavia pykäliä. Julkisesti digijätit eivät ole olleet EU:n direktiivistä moksiskaan. Ilmeisesti ne uskovat pystyvänsä vaikuttamaan riittävästi valmiin lakitekstin muotoiluun kussakin jäsenmaassa. PERIAATTEESSA ASIA ON PLÄKKI. Teosten, kirjoitusten, biisien ja muun omintakeisen sisällön tekijöiden tulee saada korvaus hengentuotteidensa katselusta, kuuntelusta tai lukemisesta. Mutta kun muita ansaintakanavia on tukittu, erityisesti koronan aikana, mitä muuta kirpuille jää enää vaivanpalkaksi, kuin julkisuus googleikossa? Sieltäkin siis häviää näpäytyksellä, jos Google niin haluaa. Ranskassa ja Espanjassa, missä direktiivin osia on jo kansallisesti implementoitu, erityisesti pienet kustannusyhtiöt ovat panikoineet, kun Google on saman tien rajoittanut heidän sisältöjensä näkyvyyttä. Jos lopulta uudessakin tekijänoikeuslaissa jakelualustan vastuu alkaa vasta siitä hetkestä, kun joku oikeudenhaltija itse ilmoittaa materiaalinsa laittomasta lataamisesta, kaikki säilyy pitkälti ennallaan. Entäpä valvonta, millä muilla toimijoilla kuin Googlella ja kaltaisillaan on nykypäivänä riittävä kyky ja teknologia jäljittää kattavasti tekijänoikeus loukkauksia digiympäristössä? Ei ainakaan meillä yksittäisillä kirpuilla. MARKKU TUHKANEN P.S. Koska Voiman johto on evännyt minulta kulttuuriarviot, niin kehun tässä kohtaa Liksom Luxin uutta sinkkujulkaisua. Ihan rautaa! Ja kun kuuntelet Spotifyssa, niin tekijät saavat tekijänoikeuskorvauksia, eli ainakin kahvin ja pullan, sitten elokuussa. Tai no, viimeistään jouluna. Markku Tuhkanen seuraa politiikan kiemuroita #vaalikahvit-blogissaan Voiman nettilehdessä syyskuun alusta alkaen osoitteessa #vaalikahvit
36 • 2 / 2021 Graffiti, museokamaa Suomalaiset museot ovat löytäneet graffitin ja katutaiteen. Mitä graffitilla on annettavana museoille ja mitä museot voivat antaa takaisin? TEKSTI JARI TAMMINEN V UONNA 2000 nykytaiteenmuseo Kiasmassa järjestettiin ensimmäistä kertaa urbaaniin taiteeseen keskittyvä URB-festivaali, jonka ohjelmistoon kuului myös graffiteja. Vuonna 2001 poliisi esitti Kiasmalle virka-apupyynnön. Siihen vedoten poliisi haki tutkinnallisista syistä festivaalin arkistoon kertyneet valokuvat, videot ja muun graffitiin liittyvän aineiston. ”Eivät he varmastikaan tulleet siitä hullua hurskaammiksi. Mutta tarkoitus olikin varmasti luoda kuva uhasta, joka asetti toimintamme laillisuuden kyseenalaiseksi”, URBin tuolloinen johtaja Virve Sutinen muisteli tapaus , ta reilu vuosikymmen myöhemmin Voima-lehdelle. Vaikka virkavalta lupasi palauttaa kaiken Kiasmasta ottamansa, kun sitä ei enää tarvittaisi, kuvia tai videoita ei sen koommin nähty. Tuolloin Helsingissä elettiin Stop töhryille -hankkeen aikaa, ja kaupungilla oli nollatoleranssi kaikkea katutaidetta kohtaan. Vuonna 2008 Stop töhryille -hanke päättyi, ja asenne katutaiteeseen muuttui vähitellen koko maassa. Hieman tämän jälkeen Pia Hovi aloitti kuraattorin työt Porin taidemuseossa. Vuonna 2012 Hovin valvonnassa rakennettu Street Art: The New Museot pistävät koreaksi. Vasemmalta oikealle: Egs Porin taidemuseon seinällä, MadC Keravan taidemuseon seinällä, Jussi TwoSeven Porissa ja Artsi Spray Squad Vantaan taidemuseon Artsin seinällä. Generation -näyttely aukesi. Lontoosta Poriin muuttanut Hovi oli seurannut katutaideskenen kehittymistä jo vuosia ja halusi nostaa taidemuodon esiin Suomessa myös museoympäristössä. YKSINOMA AN GRAFFITIIN ja laajemmin katutaiteeseen keskittynyt The New Generation -näyttely oli laatuaan ensimmäinen Suomessa. Vasta Suomeen palannut Hovi ei prosessin alussa tuntenut mielestään riittävästi kotimaista kenttää. ”Olin heti yhteydessä Make Your Mark -galleriaan, jota pyörittävä Umut Kiukas auttoi tekijöiden kartoituksessa. Sana kiiri kentältä ja yhteydenottoja alkoi tulla. Minulle oli tärkeää tehdä yhteistyössä skenen kanssa paras mahdollinen näyttely”, Hovi muistelee. Tavoite täyttyi, ja valittu työskentelytapa osoittautui toimivaksi. Näyttely sai hyvän vastaanoton sekä katutaidekentän piirissä että sen ulkopuolella. Katutaiteen luonne alatai jopa vastakulttuurina on vaikuttanut museonäyttelyiden kokoamiseen. Tavallisesti museoissa tunnetaan hyvin näyttelyyn valittu taiteenala. Nykyaikainen katutaide ja graffiti ovat verrattain nuoria taidemuotoja, eikä museoiden henkilökunnan asiantuntemus useinkaan ulotu niihin. Näyttelyn rakentamiseen liittyvä osaaminen voi siis löytyä tyystin toisaalta kuin tuntemus näyttelyyn halutusta taiteesta. ”Meillä oli hyvä työjärjestys: olin suunnitellut näyttelyn tarinan ja rakenteen, mutta tekijät saivat paljon vapauksia. Tykkään tehdä näyttelyitä yhdessä enkä halua kuratoida liian tiukasti.” Näyttelytilojen ohella The New Gene ration näkyi edessä olevan julkisivuremontin mahdollistamana myös historiallisen museorakennuksen ulkoseinässä, johon Egs ja Jussi TwoSeven maalasivat isot teokset. Museon lisäksi näyttelyyn liittyvä katutaide levisi – aiheeseen sopivasti – kaduille: puolalainen M-City maalasi tuolloin Suomessa vielä harvinaisen suurikokoisen muraalin kerrostalon päätyseinään. Sittemmin muraaleja on nähty lukuisia muissakin kaupungeissa. TAIDEMUOTONA KATUTAIDE poikkeaa monista muista taidemuodoista. Maalaajien työskentely on yleensä hyvin omaehtoista, ja muodollinen taidekoulutus on ollut melko harvinaista. Katutaide on pääsääntöisesti syntynyt perinteisten taideinstitutioiden ulkopuolella, ja maalaajat ovat itse määritelleet ilmaisumuodon säännöt ja lainalaisuudet. Pia Hovi nostaa esiin poikkeuksellisena, ”kuinka intohimoisesti tekijät suhtautuvat tekemiseensä”. SAMALLA KUN MUSEO SEURAA, FASILITOI JA TALTIOI KATUTAIDETTA, SILLÄ ON MYÖS ERILLINEN MÄÄRÄRAHA, JOLLA PUTSATAAN TÄGEJÄ SIBELIUS-MONUMENTIN JA MANNERHEIMIN RATSASTAJAPATSAAN JALUSTOJEN KYLJISTÄ.
2 / 2021 • 37 GRAFFITI VASTAKULTTUURISTA MUSEOON OSAT 5 & 6 Graffiti, museokamaa Hovi pitää saavutettavuutta yhtenä katutaiteen vahvuutena. Hänen mukaansa siinä toteutuu kulttuurin demokratia: se on avointa ja ilmaista. Näin se edistää kulttuurin tasa-arvoa. ”Taideinstituutiot voisivat oppia katutaiteelta ei-hierarkkisia toimintatapoja ja jaettua asiantuntijuutta. Museo ammattilaiset voisivat oppia katutaiteilijoiden kautta paljon, ja samalla museoammattilaisilla voi olla myös annettavaa taiteilijoille”, Hovi kannustaa yhteistyöhön. JOS PORIN The New Generation on merkkipaalu Suomen ensimmäisenä katutaiteelle omistettuna museonäyttelynä, toisena sellaisena voisi pitää Vantaan taidemuseo Artsin vuonna 2016 julkistamaa päätöstä keskittyä jatkossa erityisesti graffitiin. Vantaalla päätökseen johti Myyrmäkiliikkeen aktiivisuus ja asukaslähtöinen työ, jonka myötä eri puolilla Myyrmäkeä on ny kyään katutaidetta, muraaleja ja graffiteja. Asukkaiden aktiivisuus ja yleisön matala kynnys kokea katutaidetta, jota on maalattu eri puolille Myyrmäkeä, toivat asukkaat ja museon poikkeuksellisen lähelle toisiaan. Vuonna 2017 Keravan taidemuseo Sinkassa avattiin graffitimaalari Jouni Väänäsen kuratoima ja yksinomaan graffitiin keskittynyt Rakkaudesta va pauteen -näyttely. Helsingin kaupungin taidemuseo HAMin vuoro osallistua jatkumoon tuli vuonna 2018, kun museossa avattiin Graffiti Helsingissä -näyttely. Museonjohtaja Maija Tanninen-Mattilan mukaan graffititeemainen näyttely sopi hyvin museon tehtäviin. ”HAMilla on julkisen taiteen mandaatti. Katutaide ja taide julkisessa tilassa ovat tehtäviemme ytimessä. Meillä oli erittäin suuri halu oppia lisää aiheesta, ja näyttelyitä pitämällä oppii. Haluamme tuntea Helsingin graffitihistorian eri vaiheet. Kuraattorimme haastattelivat näyttelyä valmistellessaan suurta joukkoa taiteilijoita, heidän perheitään ja edesmenneiden taiteilijoiden omaisia.” Yleisölle näyttely on ensi sijassa mahdollisuus tutustua tarjolla olevaan taiteeseen. Museon työntekijöille se voi antaa paljon muutakin. TanninenMattila kertoo näyttelyn tarjonneen henkilökunnalle myös mahdollisuuden pohtia tarkemmin museon suhdetta katutaiteeseen. ”Jouduimme miettimään esimerkiksi sitä, kannattaako kaupungin taidemuseo nollatoleranssia luvattomasti maalatuille teoksille, vai onko meillä avoimempi näkemys asiaan?” Näyttelyyn liittyvien positiivisten kokemusten ja kaiken pohdiskelun jälkeenkin museon suhde graffitiin on jakautunut. Tanninen-Mattila kertoo, että samalla kun museo seuraa, fasilitoi ja taltioi katutaidetta, sillä on myös erillinen määräraha, jolla ”putsataan tägejä Sibeliusmonumentin ja Man nerheimin ratsastajapatsaan jalustojen kyljistä”. Vaikka museon tehtäviin kuuluu myös poistaa tägejä patsaiden jalustoista, museonjohtaja ei kaipaa paluuta vanhaan, jyrkempien asenteiden aikaan. ”Helsingissä pitkään toteutettu nollatoleranssi oli todella julma ja seurauk set olivat monille hurjia. Uskon, että näyttelymme myötä moni ymmärsi graffitit uudella tavalla, ja niitä alettiin toivottavasti arvostaa. Uskon myös, että näyttely koettiin kädennojennuksena kaupungilta maalaajille.” KATUTAIDE ERI MUODOISSA AN on tärkeä osa nykykulttuuria. Vaikutteita siitä ammennetaan moneen suuntaan, ja museoissa on tärkeää ymmärtää myös tätä taidemuotoa. Pia Hovi toteaakin, että ”museoissa tarvitaan asiantuntemusta siitä, mikä on olennaista ja mikä on se taltioimisen arvoinen asia”. Maija Tanninen-Mattila puolestaan linjaa, että ”museot ovat muistiorganisaatioita, joiden tehtävä on huolehtia siitä, että asiat pysyvät muistissa. Olemme helsinkiläisten oma museo, ja tuntuu luontevalta, että me arkistoimme myös tätä.” Vilhelm Sjöström
38 • 2 / 2021 Galleristin kädenjälki Suomen ensimmäinen katutaiteeseen erikoistunut galleria täyttää kymmenen vuotta. Galleristin vaikutus kenttään on ollut suurempi kuin pelkästään näyttelyitä katsomalla voisi päätellä. TEKSTI JARI TAMMINEN KUVA SATU SÖDERHOLM U MUT KIUK AS avasi galleriana ja spraymaalikauppana toimivan Make Your Mark Galleryn vuonna 2011 Helsingin Suvi lahteen. ”Lähtökohtana ja toiminnan ytimenä oli muuttaa sitä, miten graffitiin suhtaudutaan. Olen itse nähnyt läheltä Stop töhryille -projektin haittapuolet ja kuinka media julkaisi sellaisenaan poliisin tiedotteita, joissa meidät leimattiin ammattirikollisiksi ja narkkareiksi. Piti tehdä jotain, jotta graffitin arvostus saataisiin nousemaan.” Päätös yhdistää tarvikkeiden myyminen galleriatoimintaan syntyi tarpeen sanelemana – galleriatoiminta ei alkuun rahoittanut itse itseään. Myynti on tuonut gallerian toimintaa pyörittänyttä kassavirtaa, ja samalla Kiukas on kyennyt tukemaan taiteilijoita urillaan eteenpäin. ”Tavoitteena oli myös herättää taiteen ammattilaisten kiinnostus. Kun heidät saa kelkkaan, niin muutkin ymmärtävät katsoa eri tavalla.” VUOSIKYMMENEN KULUESSA museonäyttelyitä onkin nähty eri puolilla maata. Toisinaan Kiukaksen neuvoja ja näkemyksiä on myös kaivattu, ja esimerkiksi vuosina 2015–2017 hän kuratoi Helsingin kaupungin taide museo HAMille Egsin, Jussi TwoSevenin sekä Kaoksen installaatioita Kampin metroasemalla olevaan tilaan. Museoiden ohella myös taiteen keräilijät ovat heränneet. Esimerkiksi Hagelstamin taidehuutokauppa on koonnut katutaiteeseen liittyviä teoksia myytäväksi ja kysyntää on riittänyt. Nämä tuovat resursseja myös taiteilijoille. ”Museot ovat tukeneet taiteilijoiden toiminnan ammattimaistumista ja ovat myös vaatineet sitä. Ja kun tulee budjettia, teoksia pystyy kasvattamaan ja tekemään uusia asioita. Vaikka raha ei olisi itsessään tavoite, se tuo mahdollisuuksia”, Kiukas kertoo. Make Your Markin edustaman ja graffitista ponnistavan Egsin kohdalla tämä on Kiukaksen mukaan nähty hyvin konkreettisesti. ”Egs on esimerkiksi pystynyt tekemään lasiveistoksia, joissa käytetään myös valoja ja tietotekniikkaa. Näin taiteilija voi kehittyä työssään, ja hän voi menestyä myös ulkomailla. Suomessa on niin hyviä tekijöitä, että heidän ei kannata jäädä pelkästään tähän lampeen polskimaan.” Kiukas huomauttaa, että ”mitä suurempiin saappaisiin taiteilijat astuvat, sitä enemmän koko kulttuurin arvostus kasvaa”. Hän on toiminut taiteilijoiden ja taideinstituutioiden yhteyshenkilönä sekä istunut palavereissa, jotka vaikuttavat ehkä taiteilijoille tarpeettomilta, mutta ovat tarpeellisia instituutioille. ”Taiteilijoiden asenteissa on tapahtunut muutosta. Toivon, että mahdollisimman moni taiteilija voisi saada tästä elantonsa. Tietenkään kaikkien ei tarvitse tavoitella sitä. Ymmärrän myös tyyppejä, jotka elävät hetkessä ja tekevät tätä DIY-asenteella”. KYMMENEN VUOTTA on pitkä aika ja asenteet graffitia kohtaan ovat ehtineet muuttua. ”Suurin muutos tapahtui jo vuonna 2009, kun Suvilahden graffitiseinä avattiin ja palkittiin pian vuoden helsinkiläisenä kulttuuritekona”, Kiukas pohtii. ”Asenteet muuttuivat silloin rajusti. Ennen sitä monilla ammattilaisillakin oli Stop töhryille -kampanjan ja Kiasman näyttelyyn liittyneiden taka varikkojen tuomaa pelkoa graffitia kohtaan.” Monet kuitenkin arvioivat, että katu taidebuumiin johtanut heiluriliike on saavuttanut huippunsa, ehkä kääntynyt jopa vastakkaiseen suuntaan. Kiukas on huomannut tämän. ”Helsingin kaupunki ei tainnut viime kesänä edeltävistä vuosista poiketen järjestää yhtään tukea ja apua antavaa maalausprojektia. Kaupunki on laittanut hanat kiinni, vaikka ei puhuta isoista rahoista.” Graffitikulttuurissa 80-luvun loppupuoliskolta asti mukana ollut Kiukas toteaa, että muutosta voi tapahtua moneen suuntaan eikä mikään ole pysyvää. Hän ei kuitenkaan usko, että enää mentäisiin niin pohjalle kuin nolla toleranssin aikaan. SA AVUTUSTEN KESKELLÄ on hyvä myös päivittää päämääriä. Kiukas unelmoi, että kouluissa opetettaisiin graffitia. Ei jokaisen tietenkään tarvitse niistä pitää, mutta auttaisi, jos kulttuuria ymmärrettäisiin. ”Monet näkevät graffitit isoina värikkäinä kuvina, eivätkä välttämättä ymmärrä mitä kulttuuriin liittyy tai osaa arvostaa sitä. Kun olen puhunut opettajien kanssa, niin esimerkiksi kuvistunnilla luokka voi kummasti sähköistyä, kun siirrytään Rembrandtista graffitiin. Tämä innostus voi ohjata myöhemmin muunkin taiteen pariin.” Make Your Mark Galleryn 10-vuotisjuhlanäyttely Wave Formation aukeaa Helsingin Suvilahdessa 7.4. Galleristi Umut Kiukas ripustaa edustamansa Egsin teosta Suvilahdessa. Vuonna 2016 ruotsalainen graffititaiteilija Lars Hjersted eli Kaos maalasi Kampin metroasemalle. Taiteilijaa huvitti tapauksessa erityisesti se, että kyseessä oli ensimmäinen kerta kun hän maalasi metroasemalla luvan kanssa. M ak e Yo ur M ar k
Alviina Alametsä Vihreä europarlamentin jäsen alviina.alametsa@europarl.europa.eu Instagram: @alviinaalametsa Facebook: @alviinavaaleissa Twitter: @alviinaalametsa www.alviina.fi Raiteilla lähelle ja kauas Alviina H elsingin rautatieasemalla muistan vapauden tunteen: uuden alun yliopistossa, uudessa kaupungissa. Metromatka kotiin tuntuu yhä mukavan helsinkiläiseltä paitsi silloin, kun metro on myöhässä. Arjen lisäksi raiteet muistuttavat seikkailuista Euroopassa. Junareitti on kestävin vaihtoehto matkustaa kautta Suomen ja Euroopan, lähelle ja kauas. Junaliput eivät kuitenkaan ole kaikkien ulottuvilla. Puolentoista tunnin junamatka Brysselistä Pariisiin maksaa junalla 90 euroa, lentäen 60 euroa. Se, että lento on halpa, ja juna on kallis, on poliittinen päätös. Kiitos ilmastoaktivistien ja tutkijoiden, päättäjät ovat vihdoin huolissaan ilmastonmuutoksesta, ja raiteet on hoksattu yhdeksi ratkaisuksi. Mediassa kaikki rakastavat raiteita, mutta konkreettiset teot ovat jääneet jälkeen lupauksista. Tämä täytyy korjata. Junareittejä ja erityisesti yöjunia on karsittu rajusti 2000-luvun aikana. Ranskassa on enää muutama yöjunayhteys jäljellä. Saksan valtion rautatie myi loputkin yöjunakalustonsa neljä vuotta sitten. Raiteiden kunnostamisen ja laajentamisen sijaan katse on ollut leikkaamisessa. Monet matkat taittuisivat tutkitusti kätevimmin junalla, mutta päättäjät ovat tukeneet sen sijaan lentoliikenttä. Eurooppalaiset lentoyhtiöt ovat pitkään nauttineet suorista ja epäsuorista valtion tuista ja verohelpotuksista. Niiden arvo on joka vuosi kymmeniä miljardeja euroja. Koronakriisin aikana pelkästään Ranska ja Saksa ovat tukeneet lentoyhtiöitään yli 15 miljardilla eurolla. Junayhtiöiden saamat tuet jäävät tästä hyvin kauas. Olisi loogista, että ympäristön hyvinvointia ja junia julkisesti kannattavat puolueet toteuttaisivat ajatusta myös käytännössä, mutta olemme vihreissä jääneet liian usein yksin, kun olemme esittäneet muutoksia rahojen jakoon. Tähän toivon nopeaa muutosta. Myös hyvää kehitystä onneksi tapahtuu. Euroopan parlamentti julisti vuoden 2021 Euroopan rautateiden teemavuodeksi, mikä oli iso voitto vihreille. Tämä tuo huomiota ja resursseja raiteiden kehittämiseen. Samaan aikaan Itävalta, Ranska, Saksa ja Sveitsi pääsivät sopuun Euroopan yöjunaverkoston henkiin herättämisestä suurimmalla laajennuksella vuosikymmeniin. Reittejä on tarkoitus laajentaa myöhemmin myös pohjoismaihin. Määrätietoinen, fiksusti toteutettu ilmastopolitiikka sujuvoittaa samalla ihmisten arkea ja elämää. Tammikuussa julkaistiin vihreiden uusi raidesuunnitelma, jolla saataisiin jopa miljoona suomalaista sujuvan ja kattavan lähijunaliikenteen pariin. Lähijunien päästöt ovat jopa 98 prosenttia henkilöautoliikennettä pienemmät, ja pitkilläkin matkoilla päästöjä kertyy vain murto-osa lentämiseen verrattuna. Luontoa suojelevista valinnoista täytyy tehdä nykyistä helpompia, ja aidosti kilpailukykyisiä. Siksi lentoliikenteen kohtuuttomat tuet on saatava kuriin, ja junaliikenteen kehitystä on tuettava yhtä innokkaasti, kuin juhlapuheissa lupaillaan. Toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa yöjunalla Brysseliin, Berliiniin ja minne vain! Tilaukset: kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109 Antti Kalakivi PERINTÖ 35€ + POSTIKULUT Maalauksia, paikkoja, tekijöitä ja tarinoita helsinkiläisestä graffitikulttuurista neljännesvuosisadan ajalta valokuvin ja tekstein. HELSINKI-GRAFFITIA VUOSILTA 1992-2017 20€ SIS. POSTIKULUT 25€ + POSTIKULUT Teos kertoo, mitä graffiti on ja miten sitä tehdään. Siinä esitellään tarvittavat materiaalit ja välineet sekä valotetaan monin tavoin graffitin tekemisen eri vaiheita suunnittelusta toteutukseen ja dokumentointiin. GRAFFITISTA INNOSTUNEILLE SUOMI RADALLA Dokumentti kertoo tarinan suomalaisen katutaideja graffitikulttuurin kehityksestä kaduilta gallerioihin. Elokuva esittelee tekijöiden ideologiaa, erilaisia näkemyksiä ja kohtaloita muuttuvassa yhteiskunnassa. DVD Jay Kowski & Tiina Hiekkaranta Juho Toiskallio GRAFFITI – WRAITTERIN KÄSIKIRJA Lisää tuottei ta Voima kaupa ssa! ninni@kaligraphics.fi / www.kaligraphics.fi KALI GRAPHICS
40 • 2 / 2021 Teatteri Korona-ajan aavesonaatti Ohjaaja Laura Jäntti ja Espoon Kaupunginteatterin johtaja Erik Söderblom ovat huolissaan teatterin tekemisen mahdollisuuksista. TEKSTI TUOMAS RANTANEN N ÄYTTÄMÖKUVAA hallitsee omituinen verhottu rakennelma. Esityksen kuluessa peitteen alta paljastuu mustaksi maalattu karuselli. Näytelmän ihmishahmot hevosineen tuovat mieleen ilmestyskirjan tuhoa kylvävät ratsukot. Kokonaisuus huokuu myös viitteitä 1920-luvun kabareesta sekä sellaisista kauhuja rikoselo kuvien klassikoista kuin Robert Wienen Tri Caligarin ka binetti (1920) tai Fritz Langin Tri Ma buse – ihmispeto (1933). Kyseessä on Laura Jäntin Espoon Kaupunginteatteriin ohjaama sovitus August Strindbergin Aavesonaatista (1907), jonka ennakkonäytös esitettiin helmikuun alussa pienelle toimittajayleisölle. Aavesonaatti on monitasoisen vertauskuvallinen ja ihmiskuvaltaan jokseenkin lohduton näytelmä. Se kertoo manipulaatioista, valtapelistä ja naamioiden putoamisesta. Ikivanha porvari Hummel kohtaa kadulla nuoren ylioppilas Arkenholtzin ja houkuttelee hänet soluttautumaan läheisessä talossa asuvan everstin perheeseen. Arkenholtz huomaa pian ajautuvansa omituiseen kieroutuneiden ihmisuhteiden ja luokka-asetelmien sekamelskaan. Synkkä ja vaikeasti lähestyttävä Aavesonaatti kuuluu Strindbergin harvemmin esillä oleviin näytelmiin. Silti sen teemat tuntuvat istuvan yllättävänkin tuoreella tavalla tämän ajan kovenevan työelämän, pirstaloituvien perhesiteiden, mieliä muokkaavan somen ja koronan synkentämän tulevaisuuskuvan ilmapiiriin. ”Esityksen valmistelu aloitettiin tietenkin jo ennen kuin koko koronasta oli tietoa, mutta kyllähän se käsittelee sellaisia ihmiselämän isoja paradokseja, jotka osuvat suoraan tähänkin aikaan”, myöntää ohjaaja Jäntti ennen esitystä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. 71-VUOTIAS JÄNTTI tunnetaan pienten teatteriryhmien ja taiteellisen monimuotoisuuden puolestapuhujana. Hän toimi Lilla Teaternin johtajana ennen sen sulauttamista Helsingin kaupunginteatteriin vuonna 2004. Hän on myös ohjannut paljon esimerkiksi Kom-teatteriin ja kaupunginteattereihin eri puolilla maata. Kansallisteatterissa hänen ohjauksistaan on viime vuosina nähty Pirkko Saision näytelmät Slava! (2015), Koivu ja tähti (2017) ja Musta Saara (2018). ”Meillä piti olla nyt ensi-ilta, mutta kun olosuhteet ovat mitä ovat, emme tiedä onko se edes maaliskuussa. Harjoittelun aikana tällaisia asioita ei mieti koko ajan, mutta tietenkin kaikki kokemukset muokkaavat teosta. Kuten sekin, että esityksen valmisteluun normaalisti kuuluva laajempi vuorovaikutus puuttuu melkein kokonaan”, huokaa Jäntti. Nyt nähtävässä sovituksessa korostuu visualisoinnin (Milja Salovaara) ja valosuunnittelun (Joonas Tikkanen) ohella se, että vain kolme näyttelijää esittää alun perin 14 roolihahmolle kirjoittua näytelmää (Siri Hamari, Janne Marja-aho ja AnaYrsa Falenius). Ennakkonäytöksen perusteella sovituksen suurin haaste onkin, miten jo alkutekstissä hyvin vaikeasti avautuvien hahmojen ja heidän unimaisten näkyjensä ja mutkikkaiden keskinäisten jännitteidensä välittyminen onnistuu jatkuvien roolivaihtojen keskellä. Tässä katsojaa auttaa se, jos hän tuntee näytelmän entuudestaan. Näytelmän draamallisen kirkastumisen kannalta ratkaisevaa on, miten Ukko Hummelin (Hamari) ja ylioppilas Arkenholtzin (Marja-aho) sekä Arkenholtzin ja everstin perheen tyttären (Falenius) välisissä kohtaamisissa näyttelijöiden dynamiikat löytävät kohdalleen. ENNEN ESITYSTÄ KUULTIIN myös teatterinjohtaja Erik Söderblomin manifestoiva puhe siitä, miten kulttuurikenttä näyttää jääneen koronarajoitusten panttivangiksi. ”Korona on yhteinen asia, eikä kenenkään tässä tilanteessa kannata heittäytyä hankalaksi ollakseen vain hankala. Kulttuurikenttä kuitenkin toimi koko syyskauden hyvin vastuullisesti ja esimerkiksi teattereita pyöritettiin vajailla saleilla ja turvaväleillä. Nyt ollaan kafkamaisessa tilanteessa, kun edes omat järjestömme eivät pysty välittämään tietoa siitä, kuka sääntöjä milloinkin tekee ja millä perusteella.” Söderblomin mukaan olisi erityisen tärkeää parantaa tiedonkulkua ja ottaa kulttuuritoimijoita mukaan päätöksenteon valmisteluun. Toisaalta, jos halutaan pitää laitosteatterit ja etenkin huonommassa tuulensuojassa oleva vapaa kenttä hengissä, on pakko järjestää aina vain uusia koronatukien kierroksia. Aavesonaatin ennakkoesityksissä meitä toimittajia oli kahdeksan. Revon tulihallin katsomossa, johon mahtuu jopa 400 katsojaa, turvavälit olivat vähintään kymmenmetrisiä. On helppo yhtyä teatterijohtajan vetoomukseen koronatoimien suhteellisuuden tarkistamisesta. ”Samaan aikaan baarit, puntti salit ja muut ilman julkista rahaa toimivat tahot voivat jatkaa toimintaansa. Emme halua tuottaa ongelmia muille aloille, vaan saada järkeä siihen, miten taideja kulttuurialaa kohdellaan”, huokaa Söderblom. ”Näin neljännen teollisen vallankumouksen aikaan pitäisi olla selvää, ettei kulttuuri enää ole mikään koriste tai kirsikka kakun päällä. Koko tapahtuma-ala työllistää 200 000 ihmistä ja sen taloudellinen merkitys on ohittamaton. Samalla taide on elimellinen osa sitä yhteisöllisyyttä, jota ilman ei tällaisista kriiseistä selvitä." Ste fan Bre m er MUSTA A TEATTERIA . Espoon kaupunginteatterin Aavesonaatin sovituksessa varjot saartavat valoa ja tulevaisuus on menneisyyttäkin synkempää.
2 / 2021 • 41 Teatteriarviot Ei mikään skuuppi M E KUUSI nykyisten määräysten mukaan teatteriesitykseen sallittavaa yleisön edustajaa istumme lavaa eri puolilta saartavilla katsomokorokkeillamme kuin tennisottelun tuomarit. Olemme KokoTeatterissa teat terijohtaja Anna Veijalaisen ohjaaman NSFW:n ennakkonäytöksessä. Brittiläisen Lucy Kirkwoodin (s. 1983) vuonna 2012 kantaesitetyn tragikomedian nimi tulee fraasista not safe for work. Se viittaa nettisisältöön, jonka tiirailusta on noloa jäädä kiinni työpaikalla. Esitys alkaa, kun pöydän alla röhnöttävä äijänretale alkaa kakoa roskakoriin. Pian käy ilmi, että tämä Liverpool-huiviin kietoutunut hahmo on Doghouse-lehden sovinistinen hulttiotoimittaja Rupert (Sesa Lehto), joka heräilee edellisen yön juttukeikalta. Doghouse on alemman keskiluokan miehille tarkoitettu, journalistisesti vähemmän kunnianhimoinen aikakauslehti, jonka keskeistä sisältöä ovat tissit, jalkapallo ja äijäseikkailut. Muuta toimitusta ovat kyyninen päätoimittaja Aidan (Sami Saikkonen), tiedostavalle naispiirilleen työpaikkansa valehdellut Charlotte (Katimari Niskala) ja märkäkorvana yliopistolta lehteen päätynyt Sam (Elias Salonen). Ensimmäisessä näytöksessä toimitus yrittää pakottaa Samia tekemään tirkistelyseksiä tihkuvaa featurejuttua siitä, miten hän kosii tyttöystäväänsä romanttiseksi tarkoitetulla luontoretkellä. Simputus keskeytyy, kun toimitus huomaa, että jo ilmestyneessä lehdessä yläosattomissa poseeraava Naapurintyttö 2021 -kilpailun voittaja onkin vasta 14-vuotias. Sisäisen sekamelskan ohella nähdään päätoimittajan ja toimitukseen ryntäävän tytön isän (Lehto) pitkä screwball-dialogi, jossa mitellään lähinnä siitä, kumpi voittaa tekopyhyydessä ja kuvan kohteen välineellistämisessä. Viimeisessä näytöksessä jupakan syntipukkina Doghousesta kenkää saanut Sam hakee uutta työpaikkaa ylemmän keskiluokan naisille suunnatusta Elektra-lehdestä. Viaton kandidaatti joutuu tällä kertaa päätoimittaja Mirandan (Anna Veijalainen) seksuaa lisesti nöyryyttämäksi. Suffragettien työ muodollisen tasaarvon puolesta näyttää tässä mielessä toteutuneen. ENNAKKOESITYKSEN PERUSTEELLA ei ole lupa arvioida teosta valmiina. Selvää on kuitenkin tekstin sovittamisen suurin kysymys: miten omissa päättäjäasemissaan sukupuolitettua valtaa käyttävien päätoimittajien satiirinen överiys puhkeaisi kukkaansa. Metoon myötä viime vuosina esillä olleiden todellisten tapahtumien irvokkuus saa nämä fiktiiviset rooli hahmot näyttämään välillä jopa empaattisilta. Mediakriittisen toimittajakuvauksen kannalta kiinnostava teema liittyy kummankin päätoimittajan avoimeen pyrkimykseen alistaa journalismi surutta kaupallisen kohderyhmälaskelmoinnin alle. Ajankohtaisen riipaisevaa on sekin, miten Samin ja Charlotten hahmot kuvastavat toimittajatyöhön hakeutumisen raadollisuutta. Tosin nimenomaan Samin kohdalla on draaman kannalta oleellista, miten kohtuuttoman riiston ja hahmon karikatyyrimäisen naiiviuden välinen jännite esityksessä lopulta tasapainottuu. Lucy Kirkwood & Anna Veijalainen: NSFW. Rahaa, seksiä ja Photoshoppia. Esitykset KokoTeatterissa rajatuille yleisöille ja suoratoistona netissä. TEKSTI TUOMAS RANTANEN Ihmisyyden valuviat Miksi hylkäsitte meidät? Pa te Pe son ius H eid i Be rg str öm J UHO MANTEREEN Toksises sa kabareessa ollaan matkalla tuhoutuvalta maapallolta Marsiin. Pitkän lennon aikana meitä viihdyttää Huikka Alakuikan (Miiko Toiviainen) isännöimä ja pianisti Seppo Huvin (Henri Lyysaari) säestämä viihdeshow. Sillä aikaa kun avaruusaluksen miehistö (Olli Riipinen, Miro Lopperi ja Anna-Sofia Tuominen) kärvistelee motiiviensa äärellä, estradikabareen puolella satirisoidaan televisioformaattien piilofasistisia piirteitä samaan tapaan kuin Charlie Brookerin mediakriittisessä Black Mirror -tv-sarjassa. Näytelmässä parodioidaan Putouk sen kaltaisen improvisaatiokisailujen tapaa esineellistää nuorten näyttelijöiden työtä, mutta se tehdään katsojia osallistavan improvisaatioteatterin keinoin. Ja itse asiassa varsin taitavasti. Jälkeenpäinkin kylmiä väreitä nostattaa etenkin Toiviaisen esittämä tunteikas musikaalikappale, jossa hän onnistuu samaistumaan kaupan kassalla maansa pelastamisesta haaveilevaan nuoreen Sanna Mariniin. Hillitöntä on myös, kun aluksen miehistö esittelee estradisohvalla lapsuuden muistoesineitään, ja Star Trekin Mr. Spockilta luonteenpiirteitä saanut tiedeupseeri (Tuominen) kaivaa kassistaan isoisältään saamansa hakaristi-pöytäviirin. Ensi-illassa nähtiin myös kahden hengen ensemblen esittämä lapsityövoiman vastainen mini versio Hamletista, Toksisen kabareen yhteiskuntakritiikki ei ole kylmää ja kyynistä, vaan vilpitöntä, osallistavaa ja ihastuttavan pateettista. Se julistaa vakuuttavasti, että matkustamalla Marsiin ei pääse karkuun ihmisen valuvikoja. Esitys on myös poikkeusolojen keskellä pysäyttävä puheenvuoro teatterin tärkeydestä. Vaikka tulevassa striimauksessa menetetään yhteinen kokemus samassa avaruuslaivassa seilaamisesta, nettivälitys saattaa vahvistaa televisioviihteeseen kohdistetun kritiikin terää. Juho Mantere: Toksinen kabaree Esitykset Q-teatterissa sitten kun korona suo. Liput livestriimaukseen 4.3. myynnissä. Lisäesityksiä tulossa. T EATTERIOHJA AJA Ruusu Haarla ja näyttelijä Seidi Haarla jatkavat vuoden 2014 Traumaruumiissa käynnistämäänsä retkeään lapsuutensa kriiseihin. Uusi lapsuus käsittelee hylätyksi tulemisen tunnetta, vanhemmuudessa epäonnistumista, sisarten solidaarisuutta ja omaa kyvyttömyyttä rakkauteen. Mukaan kietoutuvat muistikuvat lapsuuden hyväksikäyttökokemuksesta sekä kuvaus esityksen työstämisen raskaudesta. Näyttämön kodinomaisuus on loihdittu vapaa-ajan verkkareilla, edestakaisin roudattavalla sohvalla ja kahdella keittiökaapistolla (kummallekin sisarelle omansa). Näyttämön pankolla on rummut, joiden paukuttelusta syntyy väkevä mielikuva huoneessaan murjottavasta teinistä. Muuta kotiväkeä ilmentävät Heini Maarasen luonnollista kokoa oleva ihmisnuket, joita retuutetaan kuin voodoo nukkeja. Niille myös manataan räpin muodossa suorat sanat. Esitys on pitkä ja polveileva, eikä sen sulatteluun ole tarjoilla huumoria edes armosta. Silti tunteen aito vereslihaisuus kannattelee sitä tavalla, joka välittyy jopa striimattuna. Loppua kohden draama karkaa hiukan hohtimistaan. Silti – ja osin juuri siksi – paljastuu ilmeinen: mitään vapauttavaa ratkaisua lapsuuden traumoihin ei ole. Osasovinnot ja yhteinen työstö voivat auttaa pahaan oloon, mutta lopulta sielun vammojen kanssa on vain opittava elämään. Ruusu Haarla & Seidi Haarla: Uusi lapsuus Tallenne nähtävissä 7.3. asti. Esitykset Tehdasteatterilla 26.–30.7. KokoTeatterin NSFW näyttää miten sukupuolitettu vallankäyttö toimii lehdistössä. Mr Bradshaw (Sesa Lehto) kertoo päätoimittaja Aidanille (Sami Saikkonen), mitä mieltä hän on alaikäisen tyttärensä alastonkuvien julkaisemisesta. Luurangot kaapista. Tähtilaivan keulabaarin lavalle kabareemestari Huikka Alakuikan vieraaksi kutsuttu miehistö esittelee maasta retkelle ottamiaan muistoesineitä.
42 • 2 / 2021 Artikkeli Kirjailija ja kilpakädenvääntäjä kertoo uutuuskirjassaan häikäilemättömästä tuomaripelistä ja periksiantamattomuutensa synnystä. TEKSTI MIIA VISTILÄ KUVA JUNO LEHTINEN K IR JAILIJA Jarmo Stoor vääntää kät tä Suomen maajouk kueessa. Hänen uusin romaaninsa, omiin kokemuksiinsa poh jautuva Prässi, kertoo Sofian EM-ki soissa 2018 käydystä maailman pi simmästä kädenvääntöottelusta ja Stoorin lapsuudesta ja nuoruudesta. Ottelussa tuomari pelaa häikäilemät tömästi Stoorin vastustajan hyväksi, mutta Stoor ei anna periksi. Kirjassa tämä rinnastuu kasvuun sisukkaaksi, epäreiluuden edessä taipumattomaksi ihmiseksi. Stoor eli lapsuutensa yksinäisenä ja tiukkojen rajoitusten keskellä. Prässissä hän kertoo avoimesti elämästään jatkaen lapsuusmuistoja ja sukupolvel ta toiselle heijastuvia traumoja kuvan neen Sielunhäkkiromaaninsa teemaa. ”Kirjallisuuden tarkoitus on viih dyttää, lohduttaa ja tarjota vertaistu kea – tässä järjestyksessä. En halua jarrutella kirjoittaessani. Joko teen täy sillä tai en ollenkaan.” FYYSISTÄ VOIMA A arvostettiin Stoo rin nuoruudessa. Vahva vältti hel pommin tappelun poikaporukassa. Lapsena Stoor kapinoi kotipihalla py symisen sääntöä vastaan työntämällä salaa suurta Rajakiveä, jonka toiselle puolelle ei saanut mennä. Lapsuuden kesinä 70luvun alussa hän poimi isän sä ja muiden aikuisten miesten seu rana hilloja soilta ja kantoi painavia marjaämpäreitä. Lukioikäisenä Stoorilla todettiin ra situksen aikaansaama kuluma seläs sä. Lääkäri sanoi nuorelle selkävaivai selle, että tämä ei ehkä nostaisi enää mitään kynää painavampaa. ”Siinä se kynän nostelu toteutui, kun ryhdyin kirjailijaksi,” Stoor nauraa. Nuoruuden selkävaivoista kuntou tuminen oli Stoorille suuri henkinen ja fyysinen koitos, josta tuli myöhemmän periksiantamattomuuden malli. Stoori keksi, miten vatsalihak sia vahvistamalla voi vähentää selän kuormitusta. Inspiraation lähteenä toimi lehtileike selkävammansa vat salihaksilla voittaneesta voimanosta jasta. Lukion aikana Stoor harjoitteli ahkerasti, teki jopa 10 000 vatsalihas liikettä päivässä. Aluksi portaiden las keutuminen vinttikamarista oli suuri saavutus. ”Kun jossain pääsee vähän eteen päin, siitä saa voimaa ja halun nähdä, miten pitkälle voikaan päästä”, Stoor kertoo. Hän kuntoutui selälle raskaan rugbyn harrastajaksi ja maajoukkue tason kädenvääntäjäksi. URHEILU PELASTI STOORIN konk reettisilta vaikeuksilta, kirjoittami nen henkisiltä. Hän ei ihaile rankkoja aikoja eikä usko kärsimyksen jalos tavaan voimaan. ”Paska juttu, vaik ka tästä paskasta kasvoikin kukka”, hän kirjoittaa Prässissä. Stoor uskoo vaikeuksiensa kehittäneen empatian tajuaan. ”Kun on itse ollut heikoilla, ym märtää, että se on yleismaailmallista. Muilla on muita asioita, jotka vaativat kanttia. Itselläni kävi myös tuuri, että esimerkiksi selän kanssa ei käynyt vie lä huonommin”, hän pohtii. Urheilu ja kirjoittaminen tukevat toisiaan. Hyvässä kunnossa jaksaa kirjoittaa paremmin. Sekä kirjoittami nen että kädenvääntö vaativat hyvää keskittymiskykyä. ”Kirjoittaminen on auttanut jäsen tämään kokemuksia. Siinä käy omat pelot ja onnet läpi, ja samalla luo ver taiskokemuksia muille.” Prässissä rankka menneisyys on jä sentynyt ymmärtäväksi hyväksynnäk si, osaksi omaa elämäntarinaa ilman katkeruutta. ”Kun on itsellä hyvä olla, haluaa hyvää muillekin”, Stoor perus telee henkistä selviytymistään. Se ei edellytä anteeksiantoa tai so vintoa. ”Sovinto on rauhansopimus, joka voi rakoilla pienestäkin muistu tuksesta. Anteeksianto on asioiden unohtamista, pysyvästi ja kokonaan”, hän erottelee Prässissä. STOOR ON KOTOISIN Enontekiöl tä. Lappilaisuus näkyy kielessä. Lap suuden ihmiset puhuvat kirjoissakin meänkieltä muistuttavaa enontekiön murretta. Stoorin lapsuudesta tutut tarut ja kulttuuri ovat samoja kuin saamelai silla. Stoorin isoäiti puhui pohjoissaa mea äidinkielenään. Stoorin isällä oli kihlajaiskuvassaan suvun lapinpuku, mutta sitä ei käytetty enää Stoorin lapsuudessa. Aikuisena Stoor löysi isän papereis ta saamelaiskäräjien vaaliluettelon hylkäyskirjeen. ”Isäni luopui identiteetistään hil jaa”, hän kuvaa Prässissä. ”En ole saa melainen, puhui mummo mitä kieltä hyvänsä. Olen lappalainen, mutta mi tä se on? Olen kuin reservaatista kar koitettu apassi lännenmiesten mailla”, hän kirjoittaa. Nykyisin hän asuu Helsingissä ja Oulussa ja on kotonaan ”kaikkialla, minne reppunsa laskee”. Maajoukkuepaita yllään hän tuntee ylpeyttä. ”Suomalaisuus merkitsee mi nulle sitä, että ihmisillä on yhtäläiset oikeudet ja arvo, jota ei mitata vain ra hassa. Valitettavasti tällainen suoma laisuus on hiipuva luonnonvara, ja se voi kadota kokonaan, ellemme pidä siitä kunnolla kiinni.” Sitä suomalaisuutta vaalitaan vas takkainasettelua vähentämällä ja eh käisemällä syrjäytymistä: ”Tuki yhdel le ihmisryhmälle ei ole muilta pois! Ja opiskelun pitäisi olla aidosti ilmaista.” STOOR ON TEHNYT kulttuurin saralla monenlaista, pyörittänyt kustantamoa ja kirjakahvilaa. ”Olen ollut mukana melkein kaikissa kirjan tekemisen vai heissa, puiden istuttamisesta alkaen”, hän naurahtaa. Kirjojensa teksteihin pohjautuvaa musiikkia hän esittää Latistajatyhtyeessä. Jeesuksen saappaanjälki novelli kokoelmasta hän käsikirjoitti sarja kuvan, jonka kuvitti Harri Filppa. Kirjailijan työ on kuitenkin Stoorin päätyö. ”Sarjakuvassa parasta on, kun voi pläjäyttää. Näyttää jotain kerralla si vun kääntämisen jälkeen. Mutta sisäi sen maailman kuvaamiseen teksti toi mii paremmin.” Jarmo Stoor: Prässi Into 2021, 213 s. Sisulla & väännöllä Kirjallisuus
2 / 2021 • 43 VIRUSPANDEMIA on tuhonnut ihmiskunnan lähes kokonaan. Is lanti on onnistunut viruksen torjunnassa parhaiten, ja siellä ele tään nyt, 90 vuotta epide mian puhkeamisen jälkeen vapaasti uutta normaalia. Suomesta, Ruotsista ja Norjasta löytyy pieniä virusva paita asutuskeskittymiä, joiden ympäriltä epidemia on saatu osin torjuttua. Pieni retkikunta ihmisiä näistä maista lähtee kartoittamaan Tanskan tilannetta. Virus tarttuu helposti ja ellei tapa, muuttaa ih miset ja eläimet hirviöiksi. Kaikilla retkikuntalaisilla ei ole immu niteettia, ja hirviöt voivat hyökätä, joten varotoimien kanssa pitää olla tarkkana. Näin visioi ruotsinsuomalainen Minna Sundberg jo vuonna 2013 aloittamassaan nettisarjakuvassa Stand Still Stay Silent. Tä hän mennessä hän on julkaissut sarjakuvaa yli 900 sivua vapaasti netissä luet tavaksi. Tarina jatkuu edelleen. SARJAN NIMI TULEE hirviön kohtaamisen ensimmäisestä sään nöstä: pysy hiljaa paikallasi. Hirviöitä vastaan taistelun sijaan sar jassa kartoitetaan tuntematonta maata. Seikkailun lomaan liittyy yllättävän paljon odottelua. Tyylilaji on maaginen realismi, osalla hahmoista on erilaisia taikavoimia. Erityisen taianomaisia ovat kissat. Ne ovat paitsi lähtökohtaises ti immuuneja virukselle, myös opetettavissa erilaisiin vartiointi TEKSTI MIIA VISTILÄ Pohjola pandemian jälkeen Minna Sundbergin tieteisfantasiassa tutkitaan viruksen tuhoaman yhteiskunnan jäänteitä. Kirjaarviot EN VOI yhden lukukerran jälkeen väittää täysin ym märtäväni mistä tässä kir jassa on kyse. Runeberg palkittu REC on vaikuttava, vaikkakin haastava lukuko kemus. On harvinaista ha vahtua kirjaa lukiessa ajatukseen, että se pitäisi lukea toisen ker ran. Kirjalta nimittäin puuttuu selkeä juonirakenne, ja romaani rikkoo kerta toisensa jälkeen perinteisen kerronnan tapoja. Kirjan yhtenä isoimpana teemana on teoksen nimensä mukai sesti tallentaminen. Siinä tarkastellaan maailmaa kameran linssin läpi: joko kirjan keskeiset henkilöt valokuvaavat tai heitä kuva taan. Valokuva ei kerro aina koko totuutta, vaan esittää tiukasti, ja usein harkitusti, rajatun näkökulman. Näin lukijasta tulee pi kemminkin tarkkailija, kuin kaiken yläpuolella oleva tietoinen ju malolento. Välillä lukeminen tuntuu siltä, kuin katsoisi valokuvia negatii veista. Periaatteessa kaikki on esillä, mutta kuva näyttää väärältä tottumattomalle. Marisha Rasi-Koskinen: REC. S&S 2020. 648 sivua. TEKSTI ANTTI KURKO Play. Rec. Pause. TEKSTI ESKO JUHOLA ISOJOELTA KOTOISIN oleva Auli Kyllikki Saari katosi kotimatkallaan vuonna 1953. Nuori nainen löydettiin viiden kuukauden etsintöjen jälkeen kuolleena haudattuna suo hon. Kuoleman oli aiheuttanut todennäköi sesti isku kasvoihin, mutta tukehtumista kaan ei voitu täysin sulkea pois. Kyllikki Saaren murhasta on kirjoitet tu palstakilometreittäin, ja viime vuosina kiinnostus on jälleen virinnyt poliisin esi tutkintaaineiston tultua julkiseksi. Toistai seksi tosin vain kaksi toimittajaa ja kaksi tutkijaa on saanut luvan käydä aineistoa läpi. Yksi tutkijoista on sosiologi Juho Saari (ei sukua), jonka kirja Kuuluisan kuoleman Kyllikki Saaren murha ei unohdu varjo keskittyy siihen, miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu. Kirja perkaa murhatut kinnan kaikkine käänteineen huolellisesti. Muutamista raskaslukuisista teoreettisista pohdinnoista huolimatta kirja tarjoaa uutta tietoa myös heille, jotka ovat kuulleet ja luke neet aiheesta paljonkin. Murhaajan nimeä ei tästä(kään) kirjasta löydy. Huolellisesti kirjoitettua tekstiä lukee mie lellään. Saari käsittelee aihetta hyvin sensitii visesti. Kuvitusta kirjassa on vain vähän. Viimeistä lukua Saaren murhassa ei ole kirjoitettu, sillä myöhemmin tänä vuonna populaarihistorioitsija Teemu Keskisarja julkaisee aiheesta oman kirjansa. Juho Saari: Kuuluisan kuoleman varjo – Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? Gaudeamus 2020, 310 s. Minna Sundbergin Stand Still Stay Silent -nettisarjakuvan ensimmäinen sivu. ja palvelutehtäviin meidän maailmamme koi rien tapaan. Suurin voima nousee ihmisten toveruudesta ja erilaisuuden arvostamisesta. Tutkimusretkel le lähtijät eivät ole suuria sankareita, vaan kes kinkertaisia taviksia, joista jokaisella on erilais ten kykyjen lisäksi inhimilliset heikkoutensa. He selättävät eteen tulevat hankaluudet taioilla tai taidoilla, yhteistuumin hyvässä hengessä. Po rukan keskinäinen huolenpito tekee tarinasta, lähtö kohdistaan huolimatta, enemmän iloisen kuin traagisen. SUNDBERG VASTAA YKSIN koko projektista: ta rinasta sarjakuvakäsikirjoitukseksi, luonnosten kautta piirroksiksi sekä sivujen värittämises tä ja netissä julkaisusta. Sivuja ilmestyy useita viikossa. Sivut ovat visuaalisesti selkeitä, dramaattisia ja kauniita. Vaikuttavimmillaan piirrosjälki on maalauksellisia pintoja ja tarkkoja yksityiskohta yhdistävissä maisemakuvissa. Jokaisella luvulla on oma väripalettinsa, jossa on kaksi kontrastin muodostavaa pääväriä ja niiden eri tummuus asteista haettuja lähivärejä. Kuplien teksti on yleensä englanniksi, hahmojen puhuma kieli on kuvattu pienillä lipuilla puhekuplien reunalla. VAIKKA ALKUPERÄISTEOS on nimenomaan nettisarjakuva, siinä on vakiokokoinen sivutus, joka vastaa rytmiltään A5 tai B5koossa julkaistua sarjakuvaromaania. Sarjasta onkin julkaistu kolme ko koelma-albumia paperilla. Myös nettiversiossa lukujen välissä on sarjan maailmaa taustoittavia infosivuja. Koronapandemia antaa tarinalle uuden tulkintakehyksen. Kun toimet viruksen leviämisen estämiseksi eivät ole enää vain mieli kuvitusta kutkuttavaa scifiä vaan jokapäiväistä arkea, Stand Still Stay Silent muistuttaa, että huonomminkin voisi mennä. Minna Sundberg: Stand Still Stay Silent. Yli 900 s. sssscomic.com
44 • 2 / 2021 TEKSTI ELISA HELENIUS YHDYSVALTALAISEN TIETOKIRJAILIJAN , historioitsijan ja aktivistin Rebecca Solnitin (s. 1961) uusin suomennos Eksymisen kenttäopas (S&S 2020) sisältää yhdeksän omakohtaista esseetä eksymisen merkityksistä. Solnitille eksyminen merkitsee ihmiselämään oleellisesti liittyvää koke musta niin konkreettisesti kuin eksistentiaalisestikin. Kirjan pohdiskeleva sisältö tuntuu aluksi häilyvältä, jopa niin, että siitä on vaikea saada otetta, ellei keskity kunnolla. Pian kuitenkin kieh tovat tarinat ja kirkkaat oivallukset tempaavat mukaansa. Solnit kertoo esimerkiksi menneisyyden tutkimusmatkailijoista, jot ka olivat täydellisen eksyksissä, koska eivät olleet aiemmin käyneet tutkimissaan kartoittamattomissa paikoissa. Filosofisessa mielessä olemme eksyksissä myös toisten ihmisten ja itsemme suhteen, koska läheistenkin ihmisten välillä vallitsee etäisyys ja emme tunne edes kaik kia omia puoliamme. Esseessä Antautuminen Solnit taas kertoo nuo ruusaikojensa karismaattisesta ja lahjakkaasta ystävästä, joka kuoli 24-vuotiaana huumeisiin epäselvissä olosuhteissa: Marinella oli tapa na antautua seikkailuihin vailla pelkoa seurauksista. SIIRTOLAISTEN JÄLKELÄISENÄ Solnit pohtii myös oman sukupuun sa arvoituksia. Hän aprikoi, että ehkä hänestä tuli historioitsija, koska hänellä ei ollut omaa historiaa. Hän halusi selvittää totuuden hämärän peitossa olevasta suvustaan. Vaikka Eksymisen kenttäopas pohtii historiallisia ja filosofisia asioi ta, välillä Solnit yllättää avoimuudellaan, kuten viitatessaan lapsuuden perheensä isoihin ongelmiin. Juuri tämä vuorottelu yleisen ja yksityisen välillä tekee kirjasta rikkaan. Solnitin mukaan onnistunut eksyminen liittyy epävarmuuden sietämiseen. Eksyminen on puh dasta läsnäoloa. KIRJASSA ON KOLME PITKÄ Ä esseetä samalla otsikolla Siniset etäisyydet. Erityisesti ensim mäinen niistä on vaikuttava. Sii nä Solnit kuvailee kiehtovia ja vähemmän tunnettuja vaiheita eurooppalaisten saapumisesta Amerikkaan. Myös Amerikkaan rahdatut orjat ja vangit tottuivat lopulta vieraaseen ympäristöön, ja heidän aiempi kotiikävän koh teensa muuttuikin vieraaksi. Erityisen kiinnostavia ovat esseessä kerrotut tositapaukset: Alkuperäiskansojen ihmiset siep pasivat valkoisia ja adoptoivat osan lapsista heimoihinsa kor vaamaan kuolleita perheenjäseniään. Nämä väkisin adoptoidut lapset kärsivät aluksi ankarista sopeutumisvaikeuksista, mutta eivät myöhem min enää halunneet palata valkoisten pariin ja alkoivat kokea valkois ten kulttuurin ahdistavana. Kirjassa käsitellään eksymistä myös kiinnostavasti taideteosten ku ten Alfred Hitchcockin Vertigoelokuvan ja sinistä väriä rakastaneen Yves Kleinin kuvataiteen kautta. Kirjan loppupuolella Solnit ottaa ajan kohtaisesti kantaa maapallon suurimpaan ongelmaan eli ekologiseen kriisiimme. Käsittämättön määrä lajeja häviää maapallolta ihmisten toimien takia. Rebecca Solnit: Eksymisen kenttäopas. Suomentanut Pauliina Vanhatalo S&S 2020, 254 s. Matkakirja elämässä ja maailmalla eksyvälle TEKSTI PINJA PORVARI Ahdingon muodonmuutos TEKSTI ELISA HELENIUS Kuumeinen kuvaus seksistä ja ulkopuoli suudesta NIKO HALLIKAISEN (s. 1989) esikoisromaani on estoton kuvaus homomiehen eroottisesta elämästä, fantasioista ja rakkauden kaipuus ta. Nimetön kertoja kohtaa 15 vuoden tauon jälkeen koulukiusaajansa ja rakastuu tähän. Kun suhde ei toimi, hän lentää Los Angelesiin elokuvatähden poikaystäväksi. Kanjoni pyrkii ylittämään kohtuuden ra jat runsaissa runkkaamisen ja seksin kuvauk sissa. Nautinnon taustalla häilyy yksinäisyys. Klaustrofobisen ahtaassa maailmassa kaikki muu on merkityksetöntä paitsi seksi ja rak kaus. Hallikainen osaa kirjoittaa erotiikasta luontevasti. Kauniissa, proosarunomaisessa kielessä kuuluu hänen taustansa esitysrunoi lijana. Kertoja on suurimman osan ajasta yksin yksiössään. Hän on emotionaalisesta yksinäi syydestä kärsivä runoilija. Yhteiskunta tun tuu kylmältä paikalta vähemmistöön kuulu valle, varattomalle ja epävakaalle nuorelle. Takakannessa mainitut luonnehdinnat ”kirjallinen peilitalo ja eroottinen taikatemp pu” kuvaavat osuvasta juonta, joka vetää maton lukijan jalkojen alta. Intensiiviseen kerrontaan sopii se, ettei tarinaa ole jaettu luvuiksi. Musta huumori keventää tragediaa, vaik ka lopulta juonen toisteisuus alkaa puudut taa. Kanjoni on kuitenkin tervetullut lisä suomalaiseen kirjallisuuteen antamalla uuden äänen seksuaalivähemmistöjen ko kemuksille. Niko Hallikainen: Kanjoni. Otava 2021, 184 s. PARHAITEN RUNOILIJANA tunnetun V. S. Luomaahon toinen proosallinen tuotos va lottaa pieniä hetkiä erillisten henkilöiden elä mästä. Yksi ahdistuu kuolemasta, toinen vil kaisee puolisoaan ja värisee silkasta inhosta. Tekstin muoto hyppii kritiikistä novellei hin, henkilöhaastattelusta Tinder-profiiliin. Mukaan mahtuu Powerpoint-esitys, jonka avulla luennoitsija koettaa täsmentää ”sietä mätöntä, kaiken lävistävää, koko olemassa olon pysäyttävää kauhuaan”. Huvittavuusar vo näyttää toisinaan naamaansa. Kirjan alati vaihtuva kerronta on puoles sa välissä matkaa vaarassa kääntyä itseään vastaan. Teoksen häpeilemätön itsetietoi suus herättää kysymyksiä. Kirjallisuutta vain kirjallisuuden vuoksi? Kiitos kyllä. Kirjallis ta kikkailua vain kikkailun vuoksi? Muuttuu helposti sekavaksi egoprojektiksi. Kustannusyhtiö Kosmos kuvailee teos ta häiritseväksi lyhytproosaksi ja osuu siinä epäilemättä oikeaan. Syypäätelmämme vain poikkeavat toisistaan. Katkelmista muutama pysäyttää aidosti. Kertojat onnistuvat paikoittain venymään kiinnostaviin suuntiin. Päällimmäiseksi mie leen tarrautuu avioliittonsa hajoamista vas taan pyristelevän hahmon ajatus: ”Ihmiset nauravat kovin harvoin yhteisestä syystä. Me kukin helpotamme vain omaa, yksityistä tra gediaamme. Yhteistä ei ole naurumme, vaan kipumme.” V. S. Luoma-aho: delete. Kosmos 2021, 135 s. Monipuolinen esseekokoelma painottaa sopeutumisen merkitystä. Kirjaarviot
KESTÄVISTÄ TUOTTEISTA ON TULTAVA NORMI, EI POIKKEUS J os koko maailma kuluttaisi kuten keskivertoeurooppalainen , tarvitsisimme käyttöömme kolme planeettaa. Suomalaiset kuluttavat keskimäärin vieläkin enemmän. Suomen ylikulutuspäivän, eli päivän, jolloin laskennallinen ekologinen jalanjälki ylittää maapallon vuotuisen kantokyvyn, on arvioitu tänä vuonna olevan jo huhtikuun kymmenes. Siirtyminen kiertotalouteen vähentäisi luonnonvarojen kulutusta ja ympäristön kuormitusta, ja se hyödyttäisi myös taloutta kasvattamalla bruttokansantuotetta ja luomalla enemmän ja parempia työpaikkoja. Kilpailu niukentuvista resursseista vain kiihtyy, ja se, joka kykenee tuottamaan vähemmästä enemmän, tulee pärjäämään parhaiten. Olen koko europarlamentaarikkourani ajan tehnyt parlamentissa töitä kiertotalouden edistämiseksi ja ollut mukana sen eri vaiheissa. Parlamentti hyväksyi helmikuussa selkeällä enemmistöllä EU:n kiertotaloutta koskevaan toimintasuunnitelmaan liittyvän oma-aloitemietinnön, jossa olen ollut poliittisen ryhmäni EPP:n pääneuvottelija. Mietintö on parlamentin kannanotto komission keväällä 2020 julkaisemaan uuteen kiertotalouden toimintasuunnitelmaan. Koska jopa 80 prosenttia tuotteiden ympäristövaikutuksista määritetään tuotetta suunniteltaessa, on suunnitteluvaiheeseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Tuotteet ja pakkaukset täytyy suunnitella niin, ettei niistä synny jätettä vaan edelleen kiertävää materiaalia. Meidän on suunniteltava jäte pois eli “design out waste”. EU:n talous täytyy saada planeetan kantokyvyn rajoihin vuoteen 2050 mennessä. Tämä onnistuu muun muassa tukemalla myymättä jääneiden kestokulutustavaroiden hävittämisen kieltoa sekä lainsäädäntöä estämään tuotteiden, erityisesti elektroniikan, ennenaikaisen vanhenemisen. Tuotteet, jotka hajoavat heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen, ja elektroniikka, joka kestää vain muutaman vuoden, eivät ole kenenkään etu. Emme tarvitse kertakäyttöisiä t-paitoja, jotka eivät maksa muuta kuin ihmishengen ja ympäristön. Tärkein odotettavissa oleva kiertotalouden EU-aloite on kestävää tuotepolitiikkaa koskeva lainsäädäntöehdotus. Toivonkin, että siinä kielletään tuotteiden suunniteltu ja ennenaikainen vanhentaminen. Tuotepolitiikan on taattava, että kestävistä, turvallisista ja myrkyttömistä materiaaleista tulee normi, jonka mukaiset tuotteet ovat kaikkien saatavilla. Ekosuunnitteludirektiivi pitää laajentaa asettamaan standardit tuotteiden tehokkuudelle, kestävyydelle, uudelleenkäytettävyydelle, korjattavuudelle, myrkyttömyydelle, päivitettävyydelle, kierrätettävyydelle sekä resurssija energiatehokkuudelle. Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen sirpa.pietikainen@europarl.europa.eu WWW.SIRPAPIETIKAINEN.EU PULITZER-PALKITTU yhdysvaltalaissyntyinen journalisti ja historioit sija Anne Applebaum asuu Varsovassa, Puolassa. Journalistipuoliso Rados?aw Sikorski on europarlamentaarikko. Kirjassaan Applebaum analysoi itäisessä Euroopassa tapahtuneita poliittisia muutoksia kohti demokratian kriisiä. Kirja alkaa prologilla: Applebaum ja Sikorski perheineen juhlivat maaseutuasunnollaan vuoden 1999 viimeisiä hetkiä. Paikalla on ystä viä: eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia journalisteja, poliitikkoja ja kai kenlaisia silmäätekeviä. Viini virtaa, ja uusi vuosituhat alkaa. Applebaumin kirjaa rytmittävä, sujuvasti soljuva Appleabaumin oma tarina tekee vakavasta aiheesta helpommin omaksuttavaa. Nimit täin kun 20 vuotta on kulunut, koko bileporukka ei enää ole väleissä. Monet ovat nyt äärioikeistossa. Heistä on tullut uuden laidan äänitor via, Laki ja oikeus puolueen näkyviä tukijoita. Kun Unkarissa pääministeri Viktor Orbán tuhoaa lehdistöä ja alis taa yliopistoja valtapolitiikan kontrolliin, epätieteellisiksi populistien hautomoiksi, Applebaum on kauhuissaan – mutta monet hänen entiset älykköystävänsä ovat tyytyväisiä. APPLEBAUM POHTII, mitä ihmettä tapahtui: mikä uudessa konserva tiivisessa totalitarismissa ja poliittisten valheiden suoltamisessa viehät tää monia korkeasti koulutettuja neuvostoaikojen vihaajia? Syynä ovat vallan houkutus ja uudet mahdollisuudet, vastaa hän kir jassaan. Valtaeliitti tekee häikälemättömiä ja harkittuja siirtoja keskit tääkseen valtaa itselleen ja kavereilleen. Viholliskuvat yhdistävät kansan enemmistöä. Puolassa vihan koh teena eivät ole pakolaiset, sillä heitä ei juuri ole, vaan homoseksuaalit. Eliitti itse ei pelkää homoja sen enempää kuin maahanmuuttajiakaan, vaan se käyttää näitä aseina tyhjässä retoriikassa. Kansa seuraa äärioi keistoa ainakin sen ajan, kun liike tuntuu uudelta. Populistien on löy dettävä koko ajan uusia vihollisia ja pidettävä kansa pelon pauloissa, jotta johtajien seuraajat eivät keksi alkaa ajatella omilla aivoillaan. Kirja ei kerro vain Puolasta. Äärioikeiston ja huijaripopulistien nou su Britanniassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa, miksei Suomessakin, on osa samaa ilmiö tä – tosin se saattaa olla jo laskusuunnasssa. Applebaumin kirjan heikkoutena voisi pitää sen sidonnaisuutta ai kaan, mutta vain jos uskoo Yhdysvaltain populistipresidentin Donald Trumpin jo olevan menneen talven lokaa. Edelleen kannattaa kerrata miten Trump pääsi valtaan. Samoin myös brexit on ajankohtainen koko ajan, vaikka sen eh doista on jo pitkälti päätetty. Rajua kirjassa on Applebaumin taustoi tus upporikkaitten brittikonservatiivien kaipuusta menneiden aikojen Britan niaan. Brexit oli heille keino palata puolen vuosisadan taakse. Euroopan unionista eroamalla he luulivat palaavansa aikaan, jolloin Britannia oli suuri ja mahtava. He saattoivatkin palata siihen aikaan, jolloin Brittein saarilla ruoka oli kortilla ja valot sammuivat. Anne Applebaum: Demokratian iltahämärä Suomentanut Antero Helasvuo. Siltala Kustannus 2020, 207 s. TEKSTI ILONA IIDA SIMES Kun populismi sammuttaa valot
46 • 2 / 2021 Sanat solmussa Joose Keskitalo palaa 11. studio albumillaan lapsuutensa kieleen. Musiikkiperinteiden taakka tuntuu englanniksi painavammalta. TEKSTI PINJA PORVARI KUVA JUNO LEHTINEN J OOSE KESKITALO on kuunnellut viime aikoi na paljon omaa musiik kiaan. Myöhemmin ke väällä ilmestyvä New Songs for Old Motifs levy poikkeaa normaalisti suomen kielellä laulavan artistin tuotannosta. Keskitalo on julkaissut jo kymmenen studioalbumia sekä muita julkaisuja eri nimillä ja kokoonpanoilla. Nyt hän istuu Helmi Levyjen työ huoneessa ja vertaa kieliä ihmisiin. Kukin on erilainen, ja osan kanssa ei tule toimeen ollenkaan. Jälkimmäistä edustaa kieliä yliopistossa lukeneelle Keskitalolle latina. ”Se on liian valoisa ja haluaa, et tä kaikki paikat tutkitaan. Sen sijaan muinaisheprea on kuin pimeä huone, jonne valo loistaa vain vähän. Se tekee siitä samaistuttavan kielen. Se on kuin salaisuus, joka ei tahdo paljastua.” Sanoilla on Keskitalolle suuri merkitys. Hän väittää niiden olevan äärim mäisen epätäsmällinen keino informaation välitykseen. ”On kauhea harhaluulo, että sa nat olisivat verrattavissa matematiik kaan. Joku esittää väitteen, emmekä voi sanoa pitääkö se paikkaansa vai ei. Emme tiedä, mitä sanojen taakse kätkeytyy.” Matemaattisella lausekkeella voi il maista vain asioita, joita lausekkeen on etukäteen määritelty voivan il maista. Yksi plus yksi on aina kaksi. Keskitalo ei ajattele sen lopulta kerto van maailmasta mitään. Matematiik kaa hän pitää kehäpäätelmänä, sillä se ei ulotu itsensä ulkopuolelle. Kie li pyrkii epätoivoisesti olemaan sen vastakohta. ”Esimerkiksi viinistä puhuttaessa näkee sanoja kuten kupliva ja mus tikkainen. Ne ovat täyttä dadaa. Kieli yrittää tavoittaa makuelämystä, mikä on mahdotonta. Mutta silti se yrittää. Siksi se on tosi mahtavaa. Parasta mi tä on.” Lauluja tehdessään Keskitalo tähtää siihen, etteivät teksti ja sä vellys puhu toistensa päälle. Laulu lyriikkaa hän pitää vaikeana lajina. Vaikka yhdistettäisiin maailman pa ras runo maailmaan parhaaseen me lodiaan, lopputulos ei ole välttämättä hyvä. TULEVAN LEVYN inspiraationa toi mii Francis James Childin perin teinen laulukokoelma Child Ballads. 1800 luvun lopulla julkaistuissa kap paleissa kiinnostaa erityisesti niiden narratiivinen rakenne. Levyltä kuulee kaikuja myös kreik kalaisesta mytologiasta. Will You Go A Hunting kappale kertoo Aktaionin ta rinan. Vain nimet ovat vaihdettu. Sally Dear perustuu Orfeuksen taruun. Siinä mies menettää vaimonsa, koska kääntyy kiellosta huolimatta katso maan häntä manalan porteilla. Lapsena Lontoossa asunut Keski talo pitää englantia nykyään luon tevana vaihtoehtona. Savonlinnaan muuttanut poika koki lukiossa vah van suomen kielen herätyksen. Aikai semmin englantia sujuvasti puhunut Keskitalo kieltäytyi käyttämästä kieltä kokonaan. Jos jotakin oli pakko sanoa, puhui hän englantia mahdollisimman suomalaisittain. Tuleva albumi ei kuitenkaan ole Keskitalon ensimmäinen englannin kielinen soololevy. Vuonna 2019 jul kaistu Sings selätti vanhoja kummi tuksia. Aikaisemmin ulkomaan keikat olivat vaikeita. ”Kun ajatus on tietynlaisessa ekso tiikassa, sopii tarkoitukseen suomen kieli hyvin. Mutta omaa musiikkiani, jossa teksti on niin olennaista, oli aina tosi kiusallista esittää suomeksi.” Keskitalo käänsi lentokoneessa muutaman kappaleensa englannik si. H.C. Slim nimellä tehty levy sai alkunsa. Taiteilijanimi tulee nuoruu den lempinimestä Holocaust Slim, joka viittasi Keskitalon silloiseen lai Musiikki
huuteen. Alkuperäinen nimi täytyi muokata, kun promoottorit ilmoitti vat, ettei sitä voi käyttää. ”Totta kai tiesin riskit. H.C. Slim är sytti minua silti alusta saakka. Mutta kai se kuvaa sitä levyä hyvin. Melkein tajunnan räjäyttävä, mutta kuitenkin vesitetty.” Englanninkielinen populaarimu siikki on Keskitalon mukaan loppuun kaluttu. . ”Kun tekee musiikkia suomeksi, tuntee monesti olevansa pioneeri. Eng lanniksi tietää, että miljoonat ihmiset ovat tehneet tämän jo. Eri tavalla te keminen täytyy silloin perustella. Se rajoittaa.” ORTODOKSINA TUNNETTU Keskita lo kertoi Tampereen Telakalla 2013 kuvatulla videolla kuuluvansa sekä raamatun kirjaimellisesti ottaviin et tä niihin, jotka ajattelevat sitä lähin nä eksistentiaalisella tasolla. Silloin vertauk sena toimi taidenäyttely, jossa Keskitalo ei pelkästään ihaile teosta, vaan kokee olevansa osa sitä. Uskos sa hän kertoo olevan yhä enemmän aktiivinen, ennen kaikkea itseään kohtaan. ”Pelkkä taustalla oleva ideologia on kuollutta uskontoa. Toivottavasti muu tun koko ajan paremmaksi ihmiseksi. Se on tietystä näkökulmasta kaikkien uskontojen tarkoitus.” Keskitalon persoonaa ja musiikkia on kuvailtu ristiriitaiseksi. Tuotan toon kuuluvat vilpittömät rakkauslau lut ja murhaamisesta kertovat kappa leet. Hän on puhunut naispappeuden ja homojen siunaamisen ongelmalli suudesta. Samalla hänellä ei ole mi tään heitä vastaan. Hän myöntää paradoksin. ”Minulla ei ole ongelmaa puhua ristiin itseni kanssa, suorastaan toi von sitä. Joskus se, että puhuu risti riitaisesti, ilmaisee todellisuutta pal jon paremmin. Jos ideologia on täysin ristiriidaton, se on aika epäilyttävää.” Tyrantti Orjaplaneetta Playground Music (2021) HELSINKILÄISLÄHTÖINEN Tyrantti tulittaa kakkosalbumillaan täydeltä laidalta. Bändi on selvästi ironmaide ninsa ja judaspriestinsä kuunnellut, mutta sen lisäksi trion soitannassa on sävyjä muun muassa King Dia mondilta. Uutuuden puutteen bändi korvaa niin kovalla biisinkirjoitustai dolla, etteivät klassikkobiiseistä lähes suoraan lainatut kohdat pahemmin haittaa. Orjaplaneetta jyrisee eteenpäin kuin galaksien välinen tähtihävittäjä ja panee veren kiertämään vanhem mankin hevifanin nahkahousuissa. Kokonaisuuden sitoo kasaan tarina koneiden hallitsemasta planeetasta, jossa ihmiset elävät orjuudessa. Eep piseen nimikappaleeseen päättyvä le vy on yksi alkuvuoden positiivisimpia yllättäjiä. Raivolla tiikerin saalistaa yössä ja salamat soi! ESKO JUHOLA Ocelot Unelmoi Soliti (2021) OCELOTIN NYKYINEN TRIO , eli Emilia Pennanen, Rasmus Pietilä ja Victor von Hellens näyttävät kuinka yksinkertaisista elementeistä kootaan kiinnostavaa musiikkia. Yhtye ottaa toisella EP:llään huiman musiikillisen harppauksen edellisestä tuotannos taan. Kukkapelto kuulostaa yhtä vir kistävältä kuin vuosi sitten singlenä ilmestyessään. Pianovetoisilla kappa leilla huomio kohdistuu lisäksi basso kuvioihin. Pennasen terävä lauluääni saa arvoisensa raamit. Levy vie kävelylle luontoon lä pi niittyjen ja merenrantojen. Välillä juostaan kilpaa, välillä pysähdytään hautaamaan varpaat hiekkaan. Unelmoi on mielikuvitusmatka kesäiseen maisematauluun, jonka sisällä on ai kaa haaveilla. PINJA PORVARI SITOI Kuori I Changeless (2021) ”OON OLLUT SUSTA asti raolla” al kaa Arka ja nostaa ihokarvat pystyyn. Exploited Bodyn, eli Noah Kinin uh kaavat industrialäänimaisemat lyöt täytyvät saumattomasti yhteen koh talokkaan lausunnan kanssa. SITOI, eli Reetta Nummi on artistina kuin runoilija Elsa Töllin rosoisempi mus tiin pukeutuva sisar. Piikit ovat esil lä. Spoken word -artistin kolmas levy käsittelee ihmisten ja identiteettien rajoja, kieroa vihaa ja yksipuolista kaipausta. Äänitaide on valunut aikai sempaa intensiivisempään suuntaan. Kappaleista Parasitoidi sykkii herk känä, mutta voimalla, joka kynsisi it sensä nahastaan ulos. Sakset on kut kuttava uudelleenluonti. SITOI:n EP on runollisuuden, kokeellisen kone musiikin ja rytmillisen nerokkuuden sulattamo. PINJA PORVARI Roivanen SOOMA Svartronix (2020) KUVATAITEILIJA Tiia Roivasen mu siikkiprojekti Roivasen SOOMA EP muuntautui helmikuussa visuaali seksi albumiksi, kun levystä julkais tiin päiväkirjamainen videoteossarja YouTubeen. Roivasen itsensä ohjaama ja osit tain myös kuvaama videosarja ei poikkea levyn moniulotteisesta ääni maisemasta, jota luonnehditaan avantgardistiseksi popiksi. Videoiden kautta SOOMA:n herkkä tunnelma saa yhä uusia ulottuvuuksia ja luo entistä tiiviimmän yhteyden kehollisuuteen, joka on yksi levyn poikkileikkaavista teemoista. Levyn kliimaksi, kaksiosai nen Kutukappale, on kylmiä väreitä nostattava rakkauslaulu. EP tuo mieleen vahvasti taiteellis ta popmusiikkia tekevien M:n ja Kari nan tuotannot. Rinnastus jälkimmäi seen ei ole edes kaukaa haettua, sillä EP:n tuottajana häärii Karina-yhtyeen Karin Mäkiranta. ANTTI KURKO Levyarviot
48 • 2 / 2021 Festivaalit Festarielämää netissä Elokuvajuhlat siirsivät esityksensä nettiin, kun ihmisiä ei saa päästää kokoontumaan teatteriin. Teosten katsomisen lisäksi netissä jonotetaan, keskustellaan ja deittaillaan. Ja saunotaan. TEKSTI ILONA IIDA SIMES E LOKUVAFESTIVA ALIEN PÄ ÄTARKOITUS on tarjota elokuvan ystäville tilai suus kokoontua valkokankaan ääreen. Nii den tärkeintä antia ovat elo kuvat ja tekijävieraat. Monet festivaalit tarjoavat katsojil le kunnianhimoista, taiteel lista ohjelmistoa, jota Suo messa ei esitetä kaupallisissa teattereissa. Suomessa järjestetään vuosittain nelisenkymmen tä elokuvafestaria. Ne toteu tetaan suurimmaksi osaksi talkootyönä. Suurimmilla organisaa tioilla on palkattua henkilö kuntaa, muttei juuri kukaan harvoista ammattilaisista ei saa palkkaa työstä ympäri vuoden. Monilla työt alkavat muutamia viikkoja ennen fes tareita ja päättyvät pian nii den jälkeen. Lipunmyynti sekä valtion ja sponsoreiden apu kerryt tävät sen verran tuloja, että festarit sinnittelevät vuodesta toiseen. Vuosikymmeniä fes tariorganisaatiot ovat rullan neet kuin vanha höyryveturi: yskien, mutta varmasti. Kunnes tuli korona. Veturia piti korjata. DOKUMENTTIELOKUVAAN KESKITTYVÄ DocPoint täytti 20 vuotta tammikuussa 2021. Se juhli vain netissä. Festivaa leilla esitettiin 70 dokumenttia 38 maasta. Tämän vuoden festari ”on nistui yli odotusten”, kertoo DocPoint tiedotteessaan: Elo kuvia katsottiin yli 7 000 ker taa. Ilmaista oheisohjelmis toa seurasi 18 000 osallistujaa. Normaaleilla festareilla on vii me vuosina ollut jopa 30 000 kävijää. DocPointin toiminnanjohta ja Tapio Riihimäki uskoo ko ronaajoista opittavan paljon. Tänä vuonna ”haastattelutilai suudet toimivat aika hyvin”, hän iloitsee. ”Tekijävieraat ovat festa reille tärkeitä, mutta luon toarvot ovat tärkeitä myös. Hiilijalanjäljen takia jotkut ohjelmanumerot voisivat myöhemminkin olla virtuaa lisena”, Riihimäki pohtii. Saat taa olla, että tulevaisuuden DocPointit ovat ”hybridejä”: ohjelmaa järjestetään sekä yleisön edessä että netissä. Riihimäki painottaa, ettei vät virtuaaliideat auta ko konaan korvaamaan paikan päälle tulevia vieraita, mutta aina taiteilijaa ei ehkä tarvitse tuoda Suomeen. ”Jos vieras on tulossa kau kaa, voidaan miettiä, voitai siinko häntä haastatella siellä.” Netti voi tehdä paikallisis ta festivaaleista valtakunnalli set, ja joistain jopa maailman laajuiset! Samalla katsojien festari budjetti kutistuu, kun mat kat ja majoitukset jäävät pois kuluista. VIIME VUONNA 2020 Tampe reen elokuvajuhlat ehdittiin järjestää maaliskuussa ennen kuin koronaepidemia lähti riehumaan. ”Emme onneksi olleet mi kään koronalinko”, Tampe reen toiminnanjohtaja Laura Laaksonen huoahtaa. Hän muistaa hyvin, miten festa reiden aikaan Helsingissä jär jestettiin surullisenkuuluisa naistenpäivän konsertti, jossa vahinko tapahtui, ja korona virus levisi esiintyjien ja ylei sön joukossa. Tampereen elokuvajuhlat ovat yli 50vuotias tapahtuma. Tänä keväänä 10.–14.3. ne jou dutaan järjestämään virtuaali sina. ”Olimme miettineet netin käyttämistä jo aikaisemmin”, Laaksonen kertoo, sillä ilmas tokriisin takia pitäisi vähentää matkustelua. Tampereen festareilla on oheisohjelmaa. Nettiin siir rettyjen festareiden valikoi missa luovuus kukkii. Lau ra Laaksonen kertoo, miten eräs vuosikymmeniä kestänyt avioliitto sai alkunsa Tampe reen elokuvajuhlilta. Tämän esimerkin kannustamana net tiin on mietitty elokuvajuhlien deittisovellusta. ”Ja sauna”, Laaksonen li sää. ”Tampereen festarisau na on käsite, sen me ainakin teemme virtuaalisesti.” ESPOO CINÉ elokuvajuh liin koronaepidemia iski lujaa. Toukokuulle aiotun tapah tuman ohjelmajärjestelyt oli vat viimeisen päälle valmii ta, kunnes tuli valmiuslaki, ja kulttuuri meni kiinni. Espoo Ciné ei ehtinyt net tiin, mutta pystyi järjestä mään festarit syksyllä paljon pienempinä. Yleisömäärää oli rajoitet tu, ja ajanjaksokin supistunut vain ”pidennettyyn viikonlop puun”, toiminnanjohtaja Mia Vainikainen harmittelee. Tänä vuonna Espoo Ciné aio taan järjestää 23.–27.8. Vai nikainen toivoo tietenkin, et tei yleisörajoituksia enää tuol loin ole. Festarit tarvitsevat lipputuloja. ”Jos yleisö pitää rajata al le 20 henkeen, meidän pitää miettiä voidaanko festareita järjestää vai pidetäänkö ne netissä.” SODANKYLÄN ELOKUVAJUHLAT toivovat voivansa järjestää 35vuotisjuhlafestarit 16.–20.6. paikan päällä Lapissa. Yleisön ja tekijävieraiden kanssa. Taiteellinen johtaja Timo Malmi haluaisi nähdä eloku via jo pian laajalta kankaal NETTI VOI TEHDÄ PAIKALLISISTA FESTIVAALEISTA VALTAKUNNALLISET.
2 / 2021 • 49 ta: maaliskuussa järjestettä vät Berliinin elokuvajuhlat, Berlinale, ovat tärkeä ammat tilaisten tapahtuma, jossa esi tetään myynnissä olevia elo kuvia. Berlinare on nyt vain netis sä. ”Tosin saatan päästä näke mään striimattuna sellaisiakin elokuvia, joita en ehtisi nähdä Berliinissä”, Malmi myöntää. Berlinalessa on satoja elo kuvia, ja myyntiyhtiöt saat tavat antaa aikaisempaa hel pommin oikeuksia katsoa linkkejä juhlien jälkeen. Nettifestareissa on tieten kin huonoja puolia. ”Ne han kaloittavat tekijävieraiden kutsumista.” Kautta vuosien Malmi on tehnyt kiinnityksiä Sodan kylän festareille, kun hän on nähnyt paikan päällä ”miten hyvä ja valovoimainen keskus telija” artisti on. ”Tai joku ei osaa yhtään pu hua leffastaan. Me tarvitsem me Sodikseen meille sopivia tyyppejä. Onneksi heitä on ai kaisempina vuosina katsastet tu aika paljon.” SODANKYLÄN KESÄN 2020 virtuaalifestarit olivat menes tys. Lippuja näytöksiin myytiin yli 8 000. Sovelluksen elokuvia sai ihan luvallisesti katsoa 50 hengen yleisö, joten tarkkoja katsojamääriä ei voi tietää. Sodankylän nettialustal la oli kaikille avoin, ilmainen ”festaribaari”, jossa osallis tujat nauttivat virvokkeitaan ja juttelivat korkealentoisesti asiantuntijoiden kanssa soli daarisesta maailmanpolitii kasta, elokuvien Jeesuksesta ja elokuvakasvatuksesta – ihan kuin Sodankylän Pubiteltalla. Festareiden Facebooksi vulla leffakansa raportoi, miten kukin järjesti festari larppeja leikkien olevansa Sodan kylässä. Voima osallistui Helsingissä Sodankylän leikkifestareille. Ennen leffojen alkua osallistu jat jonottivat puolisen tuntia, koska jonottaminen on eloku van rakastajien masokistinen rituaali. Jonobändi säesti odo tusta oikeiden elokuvakarke loiden tapaan. Ulkona syötiin lettuja lakkahillon kanssa. Öisin meren rannalla lau lettiin ja tanssittiin – aivan kuin Kitisenjoen äärellä La pissa, jossa kantaasiakkaat ja organisaattorit mieluiten kohtaisivat. Mopoilua Beninissä Mia Halmeen elokuvasta Missä tiet kohtaavat. Marikan kuolema. Ohjaus Peter Wallenius. M ONI ISON RAHAN HITTIELOKUVA odottaa ensiiltaansa. Yleensä James Bond elokuvan traileri ja tunnusmusa julkistetaan lähellä ensi-iltaa. Mutta korona yllätti. Ensiiltaa ei ole tullut vieläkään. Bondin trailerin taustalla soi isosti lanseerattu Billie Eilishin hengäs tyneen vuotavalla adelesoundilla laulama No Time To Die, joka on yksi kehnoimpia Bondtunnareita. Vaikka sen esittäisi joku parempi laulaja, melodialtaan heikkona se ei jää soimaan mieleen. Muita laajan yleisön odottamia superkaupallisia jo valmiiden eloku vien ensi-iltoja ovat scifielokuva Dyyni – David Lynchin versio vuodel ta 1984 ei ole tämän esikuva – ja toimintaviihdepläjäys Wonder Woman 1984. Monet suurtuotannot on keskeytetty pandemian takia. Viime syk synä pieni virus kaatoi supersankarin, kun Batmanin päätähti Robert Pattinson sairasti koronaa. MARRASKUUSSA 2020 Suomessa pyörähti Lapinlomallaan vanha Sodankylän elokuvafestareiden kunniavieras, ohjaaja Francis Ford Coppola. Hän on hiljattain tehnyt uuden version Kummisetä 3:sta – sekin ensi iltaansa odottava teos. Coppola antoi Helsingissä suorana välitetyn nettihaastattelun. Sitä katsoessa palautui mieleen, mitä hän sanoi vieraillessaan Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2002. Katsoja kysyi Ilmestyskirja. Nyt. elokuvan jälkeen, voiko hän tehdä kelvollisen elokuvan, jos hänellä on vain sellainen (hän kertoi merkin) kamera, eikä niin hienoja laitteita, joita Coppola käytti. Maestro nauroi, ja lainasi muinaista kiinalaista sotatietielijää. ”Sun Tzu sanoi: ’Use the weapons at hand’, ’käytä aseita, jotka sinulla on.’ Jos et tee, mitä haluat, älä sano tekosyyksi, että vika oli kameran. Kuvaa millä vaan. Tee aina se työ.” SAATTAA OLLA, että dokumenttielokuvat ja indieelokuvat sinnittelevät ja pystyvät käyttämään koronasodassa miniaseitaan. Ehkei pienten lef fojen määrä surkastu pandemian aikaan, koska niitä voidaan tehdä hy vin pienissä ryhmissä. Toivottavasti taideala kuitenkin saa tukea isoista kassoista. Tilanne on paha. Viime vuoden iso menestyselokuva, Zaida Bergrothin ohjaama Tove ehti sekin tekovaiheessaan kärsiä koronaepidemian haitoista: Käsikir joituksen mukaan sitä piti kuvata Pariisissa. Tämä oli mahdotonta epi demian yltyessä. Löytyi ratkaisu: Tovessa Seinejoen halkomaa, taiteen ja rakkauden pääkaupunkia esittää Suomen Turku. Kekseliäät Toven tekijät olivat Coppolan linjoilla: käytä aseita, jotka sinulla on. Meillä ei ole aina Pariisia, mutta Turku on! IIDA SIMES TUHKAA JA TIMANTTEJA Ku va : Ve ld a Pa rk kin en Aseena Turku
50 • 2 / 2021 rauhanpuolustajat.org Liity rauhan jengiin 25 euroa vuodessa – saat paljon pätevää luettavaa, näppärän ja inspiroivan Solidaarisuuskalenterin ja alennuksen kaikista tuotteista nettikaupassamme. Hurriganes Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 1973 Kuva: Keijo Laajisto, museoviraston kokoelmat Rauha – lahkeet ja sydän lepattamaan! Hyvät jutut eivät koskaan vanhene. rauhanpuolustajat.org Liity rauhan jengiin 25 euroa vuodessa – saat paljon pätevää luettavaa, näppärän ja inspiroivan Solidaarisuuskalenterin ja alennuksen kaikista tuotteista nettikaupassamme. Hurriganes Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 1973 Kuva: Keijo Laajisto, museoviraston kokoelmat Rauha – lahkeet ja sydän lepattamaan! Hyvät jutut eivät koskaan vanhene. ELOKUVAT Robert Lorenz: THE MARKSMAN Meksikon ja Yhdysvaltain rajan laiton liikenne vähenisi paljon, jos poliisikunnasta kitkettäisiin korruptio, vihjaa The Marksman. Liam Neeson on Jim Hanson, yksinäinen cowboy Arizonan autiomaassa. Sattuman kautta hän ottaa siipiensä suojaan pienen meksikolaispojan Miguelin ( Jacob Perez), joka menettää äitinsä julmasti. Miguel pitää viedä turvaan Chicagoon, ja takaa-ajajat ovat kintereillä. Elokuvan tausta vaikuttaa poliittiselta. Leffan kuvausten aikaan, ei tiedetty jatkaako Donald J. Trump vielä seuraavalle presidenttikaudelle. Elokuvan vahva symboliikka nostaa mieleen Trumpin unelmoiman rajamuurin, Anna Antsalo: MEREN TUOMAT Ensi-ilta 9.4. tai kun korona suo. Lähes jokainen meistä on leikkinyt legoilla, mutta mitä niille tapahtuu, kun ne on heitetty pois? Anna Antsalon dokumentti antaa pysäyttävän vastauksen: ei juuri mitään, ne saattavat löytyä rannoilta vielä vuosisatojen päästä. Dokumentti saa meren suolan tuoksumaan nenässä. Aallot kuljettavat ihmiskunnan loputtomat synnit rannikoille, joita kolme haravoijaa koluavat. He kutsuvat ironisesti löytämiään muovinpalasia aarteiksi – kai se kertoo siitä, että jopa luonnolle vaarallisessa roinassa voi nähdä jotain kaunista. Brittiläinen Rob potee huonoa omatuntoa muiden roskaamasta muovista, hollantilaihänen määräyksensä erottaa vanhemmat lapsistaan rajalla ja Yhdysvaltain muutoksen maaksi, jossa verojen maksaminen ei tuo turvallisuutta, koska yhteiskunta antaa takaisin vain murusia. Lopulta leffa lähettää vahvoja viestejä: rahan on oltava hyvää rahaa, ennen kuin sitä on sopivaa käyttää. Ja väkivallan tie on väärä tie. Liam Neesonin puheen alarekisteriä on vahvistettu niin hurjasti, että maailman kuuluisin raspikurkku-cowboy Lee Marvin pyörii haudassaan. Ehkä ilman uutta ääntä Neeson vaikuttaisi liian kiltiltä kovan äijän rooliinsa, vaikka huonosti istuvat farkut ja kivääri auttavat kyllä asiaa. IIDA SIMES sen Jolandan intohimo on tutkia esineiden eroosiota ja japanilainen Shigeo siivoaa rantoja siitä huolimatta, että pelkää merta kuollakseen. He säilövät löytämänsä aarteet lokeroihin ja lasipurkkeihin, joka tekee niistä sydäntäsärkevän upeita. 20 vuotta sitten mereen putosi kontti legoja, joita löytyy edelleen maailman eri kolkista. Rannalle ajautunut luottokortin palanen kertoo kortin vanhentuneen jo vuonna 1993. Haravoijat ovat löytäneet tuhansia aarteita, mutta se, mikä rannoilla näkyy, on murto-osa kokonaisuudesta. Silmiä avaava dokumentti saa katsojan asettamaan oman kuluttamisensa perspektiiviin. Sehän on vain yksi mehupilli, sanoo seitsemän miljardia ihmistä. JULIA JERNVALL KOONNUT TUOMAS RANTANEN 10.3. YLE TV2: Tyhjiö (Suomi 2018) Aleksi Salmenperälle tyypillinen mustan huumorin tragikomedia kertoo taiteilijuuden taakasta, kroonistuneesta elämäntuskasta, tekopyhyydestä ja puun takaa rysähtävien vastoinkäymisten kohtaamisesta. Tekijöiden muiden töiden lomassa neljän vuoden aikana kuvaamista kohtauksista koottu elokuva nojaa oivaltavaan tekstiin ja A-luokan näyttelijätyöhön. 11.03.Yle Teema & Fem: The Commitments (Irlanti 1991) Alan Parkerin ohjaama musiikkielokuva on lajityyppinsä aatelia. Roddy Doylen romaaniin perustuva elokuva kertoo sosiaalisesti arkirealistisella, ihastuttavan sympaattisella ja sielukkaan pysäyttävällä tavalla dublinilaisen työttömän Jimmy Rabbitten pyrkimyksistä perustaa aito soulbändi. 15.3.–28.3 Yle Areena: Self Potrait (Norja 2020) & koko Dokkarifestivaali Anoreksiaan jo lapsena sairastunut valokuvaaja Lene Marie Fossen (1966–2019) kertoo dokumentissa oman tarinansa, ja tulee samalla saattaneeksi katsojan päivittämään perustavalla tavalla omaa kehosuhdettaan ja ihmiskuvaansa. Yle Areenan Dokkarifestivaalilla nähdään ensiesityksinä myös 14 muuta dokkaria. 19.03. Yle Teema & Fem: Detroit (USA 2017) Hurt Locker (2008) elokuvastaan Oscarilla palkitun Kathryn Bigelowin kevään 1967 rotumellakoiden aikaan sijoittuva tositapahtumiin perustuva elokuva kuvaa detroitilaisessa motellissa tapahtuvaa rasistista ja mielivaltaista poliisiväkivaltaa. Näkökulma toimii tärkeänä pohjustuksena Black Lives Matter -liikehdinnän historialliseen perustaan: vaikka jotain on vuosikymmenten kuluessa muuttunut, paljon on vielä tekemättä. 1.4. alkaen Yle Areena: Roy Andersson: ihmisenä olemisesta -dokumentti (Britannia/Ruotsi 2020) sekä elokuvat Toisen kerroksen lauluja (Ruotsi 2000), Sinä elävä (Ruotsi 2007) ja Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (Ruotsi 2014) Enimmäkseen Kohti ääretöntä -elokuvan (2020) tekemisen lomassa kuvattu Fred Scottin dokumentti ohjaaja Roy Anderssonista piirtää kuvan oikeudentuntoisesta, luovasta ja työhönsä perfektionistisella vimmalla suhtautuvasta taitelijasta, joka pakenee stressiä ja maailmantuskaansa alkoholismiin. Scott auttaa myös ymmärtämään Anderssonin vanhempien töiden estetiikkaa näyttämällä vilauksia niistä teknisistä studioratkaisuista, joilla on rakennettu elokuvien epätodellinen, mutta silti todenmakuinen maailma. Voiman TV-tärpit Lisa Rovner: SISTERS WITH TRANSISTORS Tampere Film Festival 10.–14.3. Vuonna 2020 ilmestynyt Lisa Rovnerin dokumenttielokuva Sisters with Transistors kertoo elektronisen musiikin synnystä naisten näkökulmasta. Kulttuurihistorian kannalta arvokas teos rikkoo hiljaisuuden, naisten rooli elektronisen musiikin alalla ei ole enää pelkkää taustakohinaa. Elokuvaa varten on koottu suuri määrä harvinaisia arkistonauhoja ja -haastatteluja paikoin jopa 90 vuoden takaa. Elokuva on tyyliltään kokeileva, mutta visuaalisesti upeana ja äänimaisemaltaan vaikuttavana se tempaisee mukaansa. Silloin kuin miehet olivat rintamalla toisen maailmansodan aikana, naiset menivät palkkatöihin. Yksi yhdeksästä elokuvassa esitellystä muusikosta, Daphne Oram (s. 1925), työskenteli sodan aikana BBC:llä ääniteknikkona. Vapaa-aikanaan hän tutki tapoja, joilla tekniikkaa voitiin käyttää erilaisten äänien tekemiseen ja tallentamiseen. Suhtautuminen elektroniseen musiikkiin oli sen alkuaikoina penseää. Osa muusikoista pelkäsi elektronisen musiikin vievän heiltä työpaikat. Elokuvan esittämät naiset sen sijaan näkivät kehittyvän teknologian mahdollisuutena uppoutua asiaan, jolle ei ollut ehtinyt muovautua ennalta määritettyjä sääntöjä. Musiikkialalla monimuotoisuus on noussut laajasti pinnalle vasta viime vuosina. Elokuva muistuttaa siitä, että on tärkeää huomioda, kenelle annetaan tilaa, eikä sitä onko joku tarpeeksi ”hyvä”. ANTTI KURKO Sisters with Transistors The Marksman Meren tuomat Spike Lee: BLACKKKLANSMAN Suomen televisioensi-ilta TV5:llä 14.3. " Spike Lee on läpilyöntielokuvastaan Do the Right Thing (1989) asti kuulunut yhdysvaltalaisen poliittisen elokuvan ja afroamerikkalaisen identiteetin näkyvimpiin lipunkantajiin. BlacKkKlansmanissa Lee yhdistää tiukasti paketoidun yhteiskunnallisen kantaaottavuuden hiukan löysin rantein ohjatun komediallisen poliisielokuvan muotoon. Erityisen tarkkana ohjaajan ote on hänen kuvatessaan mustien kansalaisoikeusliikkeen manifestaatiota ja arkirasismin vaikutusta päähenkilön politisoitumiseen." TUOMAS RANTANEN Lue lisää arvioita osoitteessa Pe gg y W eil rauhanpuolustajat.org Liity rauhan jengiin 25 euroa vuodessa – saat paljon pätevää luettavaa, näppärän ja inspiroivan Solidaarisuuskalenterin ja alennuksen kaikista tuotteista nettikaupassamme. Hurriganes Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 1973 Kuva: Keijo Laajisto, museoviraston kokoelmat Rauha – lahkeet ja sydän lepattamaan! Hyvät jutut eivät koskaan vanhene.
rauhanpuolustajat.org Liity rauhan jengiin 25 euroa vuodessa – saat paljon pätevää luettavaa, näppärän ja inspiroivan Solidaarisuuskalenterin ja alennuksen kaikista tuotteista nettikaupassamme. Hurriganes Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 1973 Kuva: Keijo Laajisto, museoviraston kokoelmat Rauha – lahkeet ja sydän lepattamaan! Hyvät jutut eivät koskaan vanhene. rauhanpuolustajat.org Liity rauhan jengiin 25 euroa vuodessa – saat paljon pätevää luettavaa, näppärän ja inspiroivan Solidaarisuuskalenterin ja alennuksen kaikista tuotteista nettikaupassamme. Hurriganes Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 1973 Kuva: Keijo Laajisto, museoviraston kokoelmat Rauha – lahkeet ja sydän lepattamaan! Hyvät jutut eivät koskaan vanhene. rauhanpuolustajat.org Liity rauhan jengiin 25 euroa vuodessa – saat paljon pätevää luettavaa, näppärän ja inspiroivan Solidaarisuuskalenterin ja alennuksen kaikista tuotteista nettikaupassamme. Hurriganes Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 1973 Kuva: Keijo Laajisto, museoviraston kokoelmat Rauha – lahkeet ja sydän lepattamaan! Hyvät jutut eivät koskaan vanhene.