3/2023 17.4.–21.5. | VOIMA.FI TEEMA: MARGINAALI KALEVI HELVETTI ja Outsider-taiteilijat
Interpol Phoenix · Fever Ray M83 Anna Puu · Arppa · Death Grips · Desire · Emma Ruth Rundle · Gaye Su Akyol · Hania Rani· Hannah Peel · Huoratron Irreversible Entanglements · Kælan Mikla · Los Bitchos · Malla · Panda Bear & Sonic Boom · pehmoaino · Plutonium74 Ruusut: ”Melankolia live” · Samuli Putro · Sexmane · Sunset Rollercoaster · Supersilent · Suzanne Ciani The Midnight Hour: Adrian Younge & Ali Shaheed Muhammad · Ursus Factory Aavikko · Antti Autio + Jouset · Bad Sauna · Business City · Ege Zulu · Hassan Maikal · Isaac Sene · Knife Girl · Linda Fredriksson Juniper Lyyti · Lähiöbotox · Maan Tomu · moshimoshi · Nelma U · Radiopuhelimet · Sin Cos Tan · Stepa & Heimo ilman menneisyyttä Stoned Statues · Teksti-TV 666 · Tre-Funk III + lisäyksiä luvassa! Interpol Phoenix · Fever Ray M83 Anna Puu · Arppa · Death Grips · Desire · Emma Ruth Rundle · Gaye Su Akyol · Hania Rani· Hannah Peel · Huoratron Irreversible Entanglements · Kælan Mikla · Los Bitchos · Malla · Panda Bear & Sonic Boom · pehmoaino · Plutonium74 Ruusut: ”Melankolia live” · Samuli Putro · Sexmane · Sunset Rollercoaster · Supersilent · Suzanne Ciani The Midnight Hour: Adrian Younge & Ali Shaheed Muhammad · Ursus Factory Aavikko · Antti Autio + Jouset · Bad Sauna · Business City · Ege Zulu · Hassan Maikal · Isaac Sene · Knife Girl · Linda Fredriksson Juniper Lyyti · Lähiöbotox · Maan Tomu · moshimoshi · Nelma U · Radiopuhelimet · Sin Cos Tan · Stepa & Heimo ilman menneisyyttä Stoned Statues · Teksti-TV 666 · Tre-Funk III + lisäyksiä luvassa! KAUPUNKIPYÖRÄT RETKIPYÖRÄT GRAVELPYÖRÄT TYÖSUHDEPYÖRÄT VARUSTEET VARAOSAT HUOLTO Etu koskee normaalihintaisia pyöriä ja on voimassa verkossa ja kaupalla 31.5.2022 asti tai siihen asti kunnes pyöriä riittää. PELAGOBICYCLES.COM MYYMÄLÄ JA HUOLTO KALEVANKATU 32 HELSINKI Hyödynnä Voima-lehden lukijaetu: koodilla ’VOIMAJALKA’ 100 euron alennus kolmevaihteisista pyöristä. HELSINKI / JOENSUU / JYVÄSKYLÄ / KUOPIO / LAHTI OULU / PORI / TAMPERE / TURKU / RADIOHELSINKI.FI
KAUPUNKIPYÖRÄT RETKIPYÖRÄT GRAVELPYÖRÄT TYÖSUHDEPYÖRÄT VARUSTEET VARAOSAT HUOLTO Etu koskee normaalihintaisia pyöriä ja on voimassa verkossa ja kaupalla 31.5.2022 asti tai siihen asti kunnes pyöriä riittää. PELAGOBICYCLES.COM MYYMÄLÄ JA HUOLTO KALEVANKATU 32 HELSINKI Hyödynnä Voima-lehden lukijaetu: koodilla ’VOIMAJALKA’ 100 euron alennus kolmevaihteisista pyöristä. HELSINKI / JOENSUU / JYVÄSKYLÄ / KUOPIO / LAHTI OULU / PORI / TAMPERE / TURKU / RADIOHELSINKI.FI
LOP PUK EVÄ ÄN MER KKI TUO TTE ET ILMOITUS KRITIIKKI NÄKYY! Suomen arvostelijain liiton toteuttaman ja Koneen Säätiön rahoittaman kolmivuotisen kritiikki hankkeen päätösjulkaisun ovat toimittaneet Riikka Laczak, Vesa Rantama ja Maaria Ylikangas. Teokseen ovat kirjoittaneet Pietari Kyl mälä, Camilla Lindberg, Aino Sutinen, Timo S. Tuhkanen, Maarit Jaakkola, Tero Hautamäki, Hannu Björkbacka, Marissa Mehr, Vesa Rantama, Jonas Schnor & Maaria Sainio, Heidi Backström, Margareeta Lauronen, Katri Tanskanen, Pilvi Porkola ja Mia Hannula. www.kritiikinuutiset.fi Suomi-rockin suurvuosien itähelsinkiläiset kasvot: katu-uskottavuuden ilmentymä Kontulasta jo vuodesta 1987! Rockabillyä, countrya ja poppia yhteen sulattavan bändin soundi ja energia toimii yhä keikoilla, aivan niin kuin silloin ennen. Kokoonpano valmistelee myös uutta materiaalia ja julkaisee uuden albumin keväällä 2023. Show klo 22, ovet klo 21:30 Liput Lippupisteestä www.ttt-teatteri.fi ovat toimittaneet Vesa Maaria . Teokseen PENTTI LINKOLA KALTAISEMME? Pentti Linkola (1932–2020) oli lintututkija, pasifisti ja ihmisvihaaja, akateemisesti koulutettu kalastaja, syvä ekologian guru, teräväkynäinen esseisti, tuomiopäivän profeetta, toisinajattelija, ekofasisti ja -terroristi, läheisilleen kohtuuton mutta puita ja lintuja kohtaan äärimmäisen herkkätunteinen mies. Eeva Putron ja Atro Kahiluodon kirjoittama näytelmä ei ole perinteinen elämä kerta, vaan pikemminkin sarja vaikutelmia, näkyjä ja välähdyksiä sekä henkilökohtaisia oivalluksia Linkolasta ja hänen ajatuksistaan. Esitykset 2.5.–17.5. Vallilan kansallisteatterissa www.kansallisteatteri.fi HANNU PALONIEMI: LUMILUOLAPOIKA Kesken helteisen heinänteon saapuu Lapin Itäkairaan kirje, jonka seurauksena opettajaperhe muuttaa Tornioon 1980-luvun alussa. Samalla kun perheen pojalle avautuu uusien ystävien myötä musiikin maailma, äidin terveys heikentyy. Omakohtainen esikoisromaani äitinsä menettäneestä pojasta ja tehtaiden varjossa versovasta nuorisokulttuurista on täynnä inhimillistä valoa ja pohjoista huumoria. www.like.fi myötä musiikin maailma, äidin terveys heikentyy. Omakohtainen esikoisromaani äitinsä menettäneestä pojasta ja tehtaiden varjossa versovasta nuorisokulttuurista on täynnä inhimillistä valoa ja OH MY PUPPETS NYKYNUKKETEATTERIN MINIFESTIVAALI Aura of Puppetsin ja Cirkon tapahtuma tarjoaa nykynukketeatterin helmiä. Thalia-ehdokas Extra-neitsyt evankeliumi on poliittista esineteatteria, joka vie katsojansa palestiinalaiseen seksikauppaan. Yksin ihminen tarjoilee scifi-nukketeatteria tulevaisuuden Turusta. Englanninkielinen Ariadne – A Mess yhdistelee antiikin Ariadne-myyttiä, villalankaan hiljentyneitä suomalaisia sekä rakkaussotkuja. Sanaton Tea for Two taas on asuntovaununäyttämölle tehty ironinen näytelmä, joka pohtii, voiko kaikki päättyä hyvin. Esitykset Cirkossa 19.-22.4. www.cirko.fi HEARTHILL TAMPEREEN TTT-KLUBILLA KIMMO AROLUOMA: KINGSTON WALLIN PERINTÖ Kingston Wallin tarina päättyi laulaja Petri Wallin kuolemaan vuonna 1995, mutta yhtyeen musiikki löytää edelleen uusia kuulijoita. Vuoden 2019 tribuuttikiertueella Kingston Wallin kappaleet keräsivät enemmän yleisöä kuin koskaan aikaisemmin. Kiertueella oli mukana myös kitarateknikko Kimmo Aroluoma, joka pääsi todistamaan keikat aitiopaikalta. Kirja on kaivattu rinnakkais teos Viljami Puustisen Kingston Wall -historiikille. www.like.fi Salainen puutarha on F. H. Burnettin (1849–1924) vuonna 1911 julkaisema rakastettu nuortenkirja. Nyt se saa Ryhmäteatterin toimesta uuden näyttämöversion Suomenlinnassa Anna Krogeruksen dramatisoimana ja Anne Rautiaisen ohjaamana. llmasto kriisin keskellä Salainen puutarha on kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Teoksessa soi kirjaimellisesti tulevaisuus ja toivo. Esitykset Hyvän omantunnon linnakkeessa 5.6.–31.8. Early bird -liput myynnissä 5.6. asti www.ryhmateatteri.fi SALAINEN PUUTARHA Tampereen kulttuuritalo Telakan terassi on edelleen auki. Tarjolla tutut terassivirvokkeet ja monipuolisen ravintolakeittiön muut herkut. Tsekkaa myös netistä talon klubi-iltojen, teatterin ja gallerian ohjelmat. Terassilla on nyt myös lisäalue. Tullikamarin aukio 3 Tampere www.telakka.eu TELAKAN TERASSI
3 / 2023 • 7 17.4.–21.5.2023 TERVETULOA Voiman marginaaliteemanumeroon! Erityisesti nyt, vastikään käytyjen vaalien jälkeen, pelottaa erilaisten inhimillisten kuilujen reunamilla hoippuvien ihmisryhmien puolesta. Kun tuleva hallitus mitä todennäköisimmin kaivaa esiin talon isoimmat sakset, muistaahan se, että kaikki kansalaisten hyvinvointiin esimerkiksi sosiaaliturvan, koulutuksen, terveydenhuollon ja kulttuurin muodossa satsattu maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Jo nyt sadattuhannet ihmiset perheineen elävät köyhyydessä myös Suomessa, ja kaikki pienituloisimpiin kohdistetut leikkauk set kurjistavat heidän asemaansa entisestään. Neljän vuoden aikana tehdyt päätökset vaikuttavat paljon vaalikautta kauemmin. Se todettiin kipeästi etenkin 1990luvun laman yhteydessä, ja tämän pahoinvoinnin aiheuttamaa velkaa yhteiskunnassamme maksetaan vieläkin. Useimmiten lasku lankeaa kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ja osaansa osattomille. Kun ihminen ajautuu liian pitkälle oman elämänsä tai olosuhteidensa nurkkaan, osattomuuden kokemuksesta tulee niin perustavanlaatuinen, että se voi lamauttaa ihmisen toiminta kyvyn. Tällöin hän on vaarassa jäädä pysyvästi muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Vaikutus heijastuu myös tuleviin sukupolviin eli tällaisen kehityksen hinta on yhteiskunnalle kova. ON ERITTÄIN tärkeää, että erilaisten vähemmistöjen oma ääni pääsee kuuluviin. Sen eteen me myös täällä Voimassa teemme töitä, nostamme esiin ihmisiä ja asioita, Marginaalista muutokseen VOIMA Vellamonkatu 30 b , 3. krs, 00550 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.fi, toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi, voima.fi | PÄÄTOIMITTAJA Emilia Miettinen | ULKOASU Antti Kukkonen, mainosgraafikko Pinja Nikki | TOIMITUS Kukka-Maria Ahokas, Aleksandra Aksenova, Julius Halme, Tiiu Hyyryläinen, Antti Kurko, Nauska, Pinja Nikki, Mika Pekkola, Tuomas Rantanen, Iida Simes, Jari Tamminen, Miia Vistilä & Venla Välikangas | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Antti Kurko 040 834 0286 | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | MARKKINOINTIKOORDINAATTORI Pinja Nikki | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Heikki Jokinen, Leona Kotilainen, Karim Maïche, Eben Oksman, Ville Ropponen, Kaisu Tervonen & Karstein Volle | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Tuomas Hiilamo, Vilppu Rantanen & Tuomas Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4357 | TILAUKSET kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi, Antti Kurko 040 834 0286 | VOIMAN VUOSITILAUS 9 numeroa 39 euroa | PAINO Sanoma Manu, Tampere | PAINOS 60?000 | ISSN 1457-1005 (painettu) 2737-3029 (verkkojulkaisu) | REKISTERISELOSTE voima.fi/rekisteriseloste | IN MEMORIAM Voiman toimitus kunnioittaa avustajansa ja armoitetun jazz-diggarin Pertti Laesmaan (1944–2023) muistoa. Ka ns i: N au sk a Nauska Pääkirjoitus LOP PUK EVÄ ÄN MER KKI TUO TTE ET ILMOITUS KRITIIKKI NÄKYY! Suomen arvostelijain liiton toteuttaman ja Koneen Säätiön rahoittaman kolmivuotisen kritiikki hankkeen päätösjulkaisun ovat toimittaneet Riikka Laczak, Vesa Rantama ja Maaria Ylikangas. Teokseen ovat kirjoittaneet Pietari Kyl mälä, Camilla Lindberg, Aino Sutinen, Timo S. Tuhkanen, Maarit Jaakkola, Tero Hautamäki, Hannu Björkbacka, Marissa Mehr, Vesa Rantama, Jonas Schnor & Maaria Sainio, Heidi Backström, Margareeta Lauronen, Katri Tanskanen, Pilvi Porkola ja Mia Hannula. www.kritiikinuutiset.fi Suomi-rockin suurvuosien itähelsinkiläiset kasvot: katu-uskottavuuden ilmentymä Kontulasta jo vuodesta 1987! Rockabillyä, countrya ja poppia yhteen sulattavan bändin soundi ja energia toimii yhä keikoilla, aivan niin kuin silloin ennen. Kokoonpano valmistelee myös uutta materiaalia ja julkaisee uuden albumin keväällä 2023. Show klo 22, ovet klo 21:30 Liput Lippupisteestä www.ttt-teatteri.fi ovat toimittaneet Vesa Maaria . Teokseen PENTTI LINKOLA KALTAISEMME? Pentti Linkola (1932–2020) oli lintututkija, pasifisti ja ihmisvihaaja, akateemisesti koulutettu kalastaja, syvä ekologian guru, teräväkynäinen esseisti, tuomiopäivän profeetta, toisinajattelija, ekofasisti ja -terroristi, läheisilleen kohtuuton mutta puita ja lintuja kohtaan äärimmäisen herkkätunteinen mies. Eeva Putron ja Atro Kahiluodon kirjoittama näytelmä ei ole perinteinen elämä kerta, vaan pikemminkin sarja vaikutelmia, näkyjä ja välähdyksiä sekä henkilökohtaisia oivalluksia Linkolasta ja hänen ajatuksistaan. Esitykset 2.5.–17.5. Vallilan kansallisteatterissa www.kansallisteatteri.fi HANNU PALONIEMI: LUMILUOLAPOIKA Kesken helteisen heinänteon saapuu Lapin Itäkairaan kirje, jonka seurauksena opettajaperhe muuttaa Tornioon 1980-luvun alussa. Samalla kun perheen pojalle avautuu uusien ystävien myötä musiikin maailma, äidin terveys heikentyy. Omakohtainen esikoisromaani äitinsä menettäneestä pojasta ja tehtaiden varjossa versovasta nuorisokulttuurista on täynnä inhimillistä valoa ja pohjoista huumoria. www.like.fi myötä musiikin maailma, äidin terveys heikentyy. Omakohtainen esikoisromaani äitinsä menettäneestä pojasta ja tehtaiden varjossa versovasta nuorisokulttuurista on täynnä inhimillistä valoa ja OH MY PUPPETS NYKYNUKKETEATTERIN MINIFESTIVAALI Aura of Puppetsin ja Cirkon tapahtuma tarjoaa nykynukketeatterin helmiä. Thalia-ehdokas Extra-neitsyt evankeliumi on poliittista esineteatteria, joka vie katsojansa palestiinalaiseen seksikauppaan. Yksin ihminen tarjoilee scifi-nukketeatteria tulevaisuuden Turusta. Englanninkielinen Ariadne – A Mess yhdistelee antiikin Ariadne-myyttiä, villalankaan hiljentyneitä suomalaisia sekä rakkaussotkuja. Sanaton Tea for Two taas on asuntovaununäyttämölle tehty ironinen näytelmä, joka pohtii, voiko kaikki päättyä hyvin. Esitykset Cirkossa 19.-22.4. www.cirko.fi HEARTHILL TAMPEREEN TTT-KLUBILLA KIMMO AROLUOMA: KINGSTON WALLIN PERINTÖ Kingston Wallin tarina päättyi laulaja Petri Wallin kuolemaan vuonna 1995, mutta yhtyeen musiikki löytää edelleen uusia kuulijoita. Vuoden 2019 tribuuttikiertueella Kingston Wallin kappaleet keräsivät enemmän yleisöä kuin koskaan aikaisemmin. Kiertueella oli mukana myös kitarateknikko Kimmo Aroluoma, joka pääsi todistamaan keikat aitiopaikalta. Kirja on kaivattu rinnakkais teos Viljami Puustisen Kingston Wall -historiikille. www.like.fi Salainen puutarha on F. H. Burnettin (1849–1924) vuonna 1911 julkaisema rakastettu nuortenkirja. Nyt se saa Ryhmäteatterin toimesta uuden näyttämöversion Suomenlinnassa Anna Krogeruksen dramatisoimana ja Anne Rautiaisen ohjaamana. llmasto kriisin keskellä Salainen puutarha on kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Teoksessa soi kirjaimellisesti tulevaisuus ja toivo. Esitykset Hyvän omantunnon linnakkeessa 5.6.–31.8. Early bird -liput myynnissä 5.6. asti www.ryhmateatteri.fi SALAINEN PUUTARHA Tampereen kulttuuritalo Telakan terassi on edelleen auki. Tarjolla tutut terassivirvokkeet ja monipuolisen ravintolakeittiön muut herkut. Tsekkaa myös netistä talon klubi-iltojen, teatterin ja gallerian ohjelmat. Terassilla on nyt myös lisäalue. Tullikamarin aukio 3 Tampere www.telakka.eu TELAKAN TERASSI TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA 10 Miritza Lundberg 40 Ella Marie Hætta Isaksen 32 Cartoon Movie Bordeaux MARGINAALIMUSIIKKI & TEKIJÄNOIKEUDET 36 22 Makamik Migri 8 3 jotka muutoin saattaisivat tulla sivuutetuiksi. Olosuhteiden parantamiseksi ei kuitenkaan riitä vielä se, että asioita nostetaan julkiseen keskusteluun – vaikka niistä millainen kuohunta syntyisi – eikä edes se, että näkökantojansa pääsevät tuomaan esiin erilaisiin marginaaleihin kuuluvat ihmiset. Todelliset muutokset vaativat konkreettisia toimenpiteitä, jotka tuottavat parempaa tulevaisuutta kaikille. Niinpä koko yhteiskunnan ja päättäjien tehtävä on tunnistaa, mitkä asiat pitää kiireen vilkkaa siirtää margi naalista valtavirtaan. MARGINA ALEISSA , yhteiskunnallisen vallan ja niin kutsutun valtavirtaajattelun ulkopuolella, voi löytää kaltaisensa, oman yhteisön ja tukiverkoston. Erityinen identiteetti voi olla suuri voimavara, kunhan se on itse valittu ja omaksi otettu eikä ulkopuolelta päälle langetettu. Joskus marginaaliset toimijat ovat olleet edelläkävijöitä, jotka ovat ajaneet muutosta parempaan kaikkien hyväksi. Naisten äänioikeutta vaatineet suffragetit tai orjuuden lakkauttamisen puolesta kampanjoineet abolitionistit olivat alkuun vain rajattuja, joskin äänekkäitä, ryhmiä, mutta loppujen lopuksi he saivat tahtonsa läpi. Nyt syntyvät lapset syövät elinaikanaan vähemmän lihaa kuin vaikka minun sukupolveni, sillä ennen niin poikkeuksellinen vegaa nius, vähintäänkin kasvissyönti, lisääntyy tulevaisuudessa viimeistään ilmastokriisin pakon edessä. Edistys kuljettaa marginaalia valtavirtaan. EMILIA MIETTINEN TÄMÄN LEHDEN VÄLISSÄ on Diplon (suomen kielisen Le Monde diplomatiquen & Novaja Gazetan) kirjallisuusliite, joka ilmestyy myös Diplon toukokuun numerossa. Diplo on Voima Kustannus Oy:n tytär yhtiön julkaisu.
8 • 3 / 2023 PIRKKO, 83, Helsinki ”Yksi asia, johon ei ole puututtu kovin, on vanhusten yksinäisyys. Itse en kärsi siitä kovasti, mutta olen huomannut, että se on aika yleinen ongelma minun ikäisilläni.” LAURI , ”varttia vaille 70”, Espoo ”Kantaaottava ja myös viihdyttävä sarjakuvapiirtäminen.” SANNA , 25, Helsinki ”He, ketkä tuntuvat edelleen olevan paitsiossa, ovat vammaiset. Olisi myös siistiä, että ulkoparlamentaarinen toiminta saisi enemmän näkyvyyttä, ja että ihmisiä kannustettaisiin siihen enemmän. Tässä poliittisessa ilmastossa sitä tarvittaisiin paljon.” GODSON , 35, Helsinki ”Jos ihminen ei voi hyvin, on helpompi kohdella muita väärin. Siksi minun mielestäni terveyttä, mielenterveyttä, ystävyyttä ja rakkautta pitäisi mainostaa enemmän.” Mikä marginaali ansaitsisi enemmän huomiota? Mielipide TEKSTI JA KUVAT PINJA NIKKI Virheistä avoimuuteen TEKSTI KARIM MAÏCHE KUVA TIIU HYYRYLÄINEN M AAHANMUUTTOVIRAS TON eli Migrin ylijohtaja Ilkka Haahtela aktivoitui Twitterissä viime joulukuussa ja aloitti esittämällä anteeksipyynnön viraston epäonnistumisesta mongolialaisen sairaanhoitajan tapauk sessa. Keväällä 2023 hän kommentoi tätä näin: ”Meidän prosessimme oli mennyt yksittäisessä tapauksessa aivan väärin ja aiheuttanut henkilölle kohtuuttoman tilanteen. Meidän väärä toimintamme oli selkeästi anteeksipyydettävä asia. Nyt yritämme opetella tunnistamaan ja korjaamaan tilanteita ennen kuin ne menevät väärin. Tämä selkeästi virheellinen tapaus oli mennyt läpi aina päätöksentekoon asti. Pyysin anteeksi koko organisaation puolesta.” Viraston toiminta on herättänyt paljon kritiikkiä. Syyskuussa ylijohtajana aloittaneen Haahtelan mukaan nyt on aika kehittää Migrin toimintaa toden teolla. Migrissä ymmärretään ulkomaisen työvoiman merkitys Suomen taloudelle. Työtä on tarjolla paljon, ja Suomi tarvitsee kansainvälisiä huippuosaajia, jotta yritykset pärjäisivät kansainvälisessä kilpailussa. ”Suomen kannalta on aivan olennainen kysymys, miten työvoima saataisiin töihin ja samalla työpaikat ja yritysten työvoiman tarve täytettyä. Yritykset haluaisivat rekrytoida henkilöitä, jotka soveltuvat ja ovat motivoituneita alalle. Tilanne ei liity vain maahanmuuttoon vaan kysymys on paljon laajempi.” Migrin rooli työllistymisessä Entä mitä maahanmuuttovirasto voi asialle tehdä? Haahtela muistuttaa, ettei Suomeen saa oleskelulupaa työnhakuun. Suomessa on asumisperusteinen sosiaaliturva eivätkä lainsäätäjät ole halunneet avata ohituskaistaa työvoimalle. ”Suomessa ei olla haluttu avata lainsäädännöllisiä reittejä kansainvälistä suojelua tarvitseville turvapaikanhakijoille, jotka voisivat suoraan maahan tultuaan hakeutua työmarkkinoille.” Tulijat arvioidaan ensin tapauskohtaisesti, ennen kuin he voivat hakeutua työmarkkinoille. Myös yritykset kokevat palkkaamisen riskialttiiksi, jos tulijan maassa pysymisestä ei ole takeita. Maahanmuuttoviraston uusi ylijohtaja lupaa toiminnan muuttuvan yhtenäisemmäksi ja läpinäkyvämmäksi. ”Maahanmuuttovirastolla ei ole mitään syytä olla auttamatta ihmistä työmarkkinoille mahdollisimman nopeasti. Me emme halua yhtään ylimääräistä lainsäädäntöä pidentämään poissaoloa työmarkkinoilta. Ymmärrämme täällä hyvin työvoiman tarpeen.” Prosessin nopeuttamiseksi maahantulosäädösten yksityiskohtia voidaan tarkastella uudestaan. Kun perusteellisen päätöksenteon kautta tulijalle saadaan oleskelulupa, maahanmuuttovirasto suhtautuu myönteisesti työperusteiseen oleskelulupaan. Lisää tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä prosessiin Haahtela haluaa läpivalaista Migrin koko toiminnan. Virastossa odotetaan ulkoisen ja sisäisen selvityksen tuloksia, ja niistä viestitään heti kun ne saadaan valmiiksi. Käynnissä on myös selvitys kielteisistä päätöksistä. ”Meillä on paljon virkamiehiä, 1 300 työntekijää. Meille tulee yli 100 000 päätöstä vuodessa. Meidän tulee katsoa, että ohjeita sovelletaan samankaltaisesti ja niissä on samat painotukset siten, että laatu on yhteinen koko talossa. Meillä ei voi olla virastoa, jossa päätöksiä tulee tiukemmalla linjalla yhdestä kohtaa tai eri työntekijöiltä ja tiimeiltä. Ohjeita pitää soveltaa samalla tavalla koko talon läpi.” Reilut 100 000 päätöstä pitävät sisällään tilapäisen suojelun päätökset, turva paikanhakijoiden päätökset, opiskelijat, työntekijät ja perhesidepäätökset. Samalla käynnissä on ohjeiden uudistus. Yksilön ja yhteiskunnan etua on tarkoitus tarkastella kokonaisharkinnassa suhteessa lakiin. Haahtela haluaa, että Migri tekee myös sisäistä laadun valvontaa, eikä tyydy odottamaan, mitä hallinto-oikeus sanoo lain soveltamisesta, jos päätöksistä tehdään valituksia. ”Seuraavaksi me muutamme osan ohjeista ja laitamme kaikki nettiin näkyviin. On taattava, että koko henkilöstö soveltaa samankaltaisesti niitä lakeja siinä päätöksentekovaiheessa.” Haahtela ei yritä väittää, että Migrin toiminnassa yllettäisiin vastaisuudessakaan täydellisyyteen. ”On äärettömän tärkeää, että löydämme itse virheemme, olemme niistä avoimia ja käymme julkisestikin sitä keskustelua, jotta me opimme. Sen takia yritämme julkaista mahdollisimman paljon tietoa prosesseista. Yritämme avoimesti myös seurata, miten vastaanottokeskuksissa toimitaan. Sitä mukaa kun saamme raportit valmiiksi, pääsemme kehittämään näitä toiminta tapoja.” Migrin ylijohtaja Ilkka Haahtela siirtyi tehtäväänsä Helsingin kaupungin maahanmuuttoja työllisyysasioiden johtajan pestistä.
3 / 2023 • 9 Karstein Volle Vammaispalvelulaki uudistui Ongelmallisia asekauppoja E DUSKUNTA hyväksyi maaliskuussa uuden vammaispalvelulain. Sen tarkoituksena on turvata tarvittavat erityispalvelut henkilöille, joilla on vamman tai sairauden aiheuttama pitkäaikainen tai pysyvä toimintarajoite. Uudistuksen keskeisinä lähtökohtina on pidetty vammaisten henkilöiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Lain tarkoitus on muun muassa liikkumisen tuen palveluiden monipuolistaminen ja joustavampi järjestämisen tapa sekä yrittäjyyden sisällyttäminen työntekoon. Myös henkilökohtaisen avun työnantajamallia vahvistettiin. ”Lisäksi pidämme tärkeänä, että lain perusteluihin tuli taloudellisena tukitoimena korvattavaksi liikuntaan liittyviä harrastusvälineitä. Tämä lisää vammaisen henkilön mahdollisuutta edistää hyvinvointiaan ja terveyttään”, toteaa Invalidiliiton juristi Henrik Gustafsson. Liitto oli mukana valmistelemassa uudistusta ja piti erityisen tärkeänä sitä, että YK:n vammaissopimus ja sitä kautta vammaisen henkilön itsenäisen elämän ja osallisuuden tukeminen näkyisivät laissa entistä selkeämmin. Vaikka laki hyväksyttiin, resursseihin liittyviä kysymyksiä on yhä avoimena. Uudistuksen myötä tarvitaan uudenlaista palveluvalikoimaa. ”Näitä kaikkia erityispalveluita tulee toteuttaa yhdenvertaisesti vammasta aiheutuviin yksilöllisiin tarpeisiin perustuen”, Gustafsson toteaa. Vielä ei tiedetä, miten uusi laki vaikuttaa perusoikeuksiin. Jos riittäviä resursseja ei saada, palveluita ei voida toteuttaa yksilöllisiin tarpeisiin perustuen, vaan niitä voidaan alimitoittaa nykyisten palveluiden käyttäjien kohdalla. ”Valtiovarainministeriö esitti tammikuussa sosiaalija terveysvaliokunnalle huolen siitä, etteivät uudistuksen aiheuttamat kustannukset ole selvillä.” Gustafssonin mukaan on epäselvää, kuinka lakia sovelletaan. ”Siihen liittyy epävarmuus siitä, kuka palveluita saa ja miten paljon.” Lisäksi uudistusta on kritisoitu siitä, että laissa korostuu ohjauksen, hoivan ja valvonnan merkitys – ei vammaisen henkilön asema aktiivisena toimijana. ”Meitä hämmensi myös se, että esimerkiksi sosiaalija terveysvaliokunnan käsittelyvaiheessa työtoiminta on rajattu pelkästään kehitysvammaisille. Käsittääkseni muulla vammaperusteella työtoimintaa ei voisi saada, vaikka tarvetta olisi. Tällainen ei ole yhdenvertaisuuden kannalta oikeudellisesti perusteltua.” Invalidiliitto on korostanut, että lain toteutumista on tärkeää seurata, mutta sitä ei ole kirjattu lakiin. ”Lain toteutumisen seuranta jää uuden hallituksen hyvän tahdon varaan.” TEKSTI VENLA VÄLIMÄKI TEKSTI PINJA NIKKI KUVA TIIU HYYRYLÄINEN Israelin apartheid-politiikkaa vastustavat aktivistit haluavat julkista keskustelua Suomen ja Israelin asekaupoista. S UOMI teki asehankintoja Israelilta yhteensä noin 400 miljoonalla eurolla vuosina 2008–2021. Joulukuussa 2022 Puolustusministeriö ilmoitti yli 200 miljoonan euron asekaupasta israelilaisen Rafael Ad vanced Defense Systemsin kanssa. Lisäksi huhtikuussa 2023 puolustusministeri Antti Kaikkonen valtuutti Puolustusvoimat hankkimaan ilmatorjunnan korkeatorjuntaohjusjärjestelmän samalta yhtiöltä. Hankinnan arvonlisäveroton arvo on noin 316 miljoonaa euroa. Nimettöminä pysyvät aktivistit aloittivat maaliskuun lopussa Killer Deal -kampanjan, jonka tarkoituksena on välittää tietoa asekaupoista, koska asiaa ei ole aktivistien mukaan käsitelty mediassa tarpeeksi. Suomen ja Israelin väliset asekaupat ovat erityisen ongelmallisia siksi, että Israel miehittää palestiinalais alueita ja ylläpitää järjestelmää, joka monien ihmisoikeusjärjestöjen mukaan täyttää apartheidin tunnusmerkistön. Pääministeri Benjamin Netanjahun johtama äärioikeistolainen Israelin hallitus aloitti loppuvuonna 2022. Ylen mukaan synkimmät arviot povaavat maan olevan matkalla järjestelmään, jossa hallitus käyttää pian rajatonta valtaa ilman minkäänlaisia pidäkkeitä. Asehankinnoillaan Suomi tukee Israelin aseteollisuutta, joka puolestaan hyötyy konfliktista. ”Israelilaisen aseteollisuuden kilpailuasemia parantaa se, että yritykset voivat testata ja esitellä tuotteitaan Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa”, kirjoittaa Kari Paasonen Suomen ja Israelin asekauppa 2000-luvulla -raportissa. Killer Deal -kampanja toteutti eduskuntavaalien alla kyselyn, joka kartoitti eduskunnassa jo istuneiden ehdokkaiden kantaa Suomen ja Israelin väliseen asekauppaan. Lisäksi kysely selvitti tahtotilaa edistää palestiinalaisten ihmisoikeuksen toteutumista kansanedustajana. 194 henkilöstä kyselyyn vastasi vain 51 ehdokasta kahdeksasta puolueesta. Osa kansanedustajana toimineista henkilöistä ei kokenut tietävänsä tarpeeksi asekaupoista Israelin kanssa ottaakseen kantaa kysymykseen kaupan kieltämisestä. Vastaajista 43 prosenttia ilmoitti tukevansa asekauppaa, 30 prosenttia vastustavansa sitä. Vastaajista 67 prosenttia ilmoitti aikovansa edistää palestiinalaisten ihmisoikeuksia, kuusi prosenttia ilmoitti, ettei aio näin tehdä. Epäjohdonmukaisten vastausten perusteella aktivistit tulkitsevat, etteivät kaikki vastaajat osaa yhdistää Israelin kanssa käytävän asekaupan vaikutuksia palestiinalaisten ihmisoikeuksiin. Esimerkiksi kyselyyn vastanneet RKP:n ja kristillisdemokraattien ehdokkaat tukivat asekauppaa Israelin kanssa, mutta heistä jokainen lupasi myös edistää palestiinalaisten ihmisoikeuksia. Kampanjaryhmä aikoo uusia kyselyn uudelle eduskunnalle. Kirjoittaja on ICAHD Finlandin hallituksen jäsen. Aktivistit heijastivat Suomen ja Israelin välisen asekaupan vastaisia viestejä Helsingin keskustan rakennusten seiniin 30. maaliskuuta. Lue pidempi uutinen:
10 • 3 / 2023 Nuorille pitää tarjota muutakin kuin räp-työpajoja Korotettuja säveliä Onko klassinen musiikki luksusta marginaaliyleisölle, Miritza Lundberg? Lundberg tuntee akateemisen musiikkimaailman hyvin. 43-vuotias viulisti vietti Sibelius-Akatemian harjoittelusaleissa koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Nyt ympyrä on sulkeutumassa, sillä hän on palannut jatko-opiskelijaksi ja suorittaa taiteellista tohtorintutkintoa. Nuoria soittajia opettava Lundberg haluaisi nähdä koulutuksen uudistuvan populaarimmaksi, mihin musiikkimaailma suhtautuukin avoimin mielin. Yhteiskunta vain ei näytä olevan valmis. ”Ehkä ajatellaan, että nuoret ovat tottuneet tietynlaiseen musiikkiin, joten annetaanpa niille rap-työpajoja.” Eikä siinä vikaa ole, Lundberg on räpännyt itsekin, mutta klassinen musiikkikoulutus olisi saavutettavampaa, jos sitä tarjottaisiin nykyistä laajemmin peruskoulujen musiikkiluokilla. Painotettu opetus oli koko alkukevään otsikoissa sen jälkeen, kun Helsingin kaupunki ilmoitti suunnittelevansa sen lakkauttamista, koska painotusluokkien katsotaan johtavan koulushoppailuun. ”En missään nimessä lopettaisi painotettua opetusta, vaan laajentaisin sitä niin, että se olisi yhä useampien saavutettavissa.” Vaikea lokeroida Miritza Lundbergin ura musiikin parissa ei ole sattumaa, sillä hän kasvoi maineikkaan muusikkosuvun ympäröimänä: hänen isänsä Taisto Lundberg ja setänsä Feija Åkerlund ovat romanimusiikin uranuurtajan, Hortto Kaalo -yhtyeen perustajajäseniä, laulaja Anneli Sari on hänen tätinsä ja veli Amadeus Lundberg voitti tangoTEKSTI KUKKAMARIA AHOKAS KUVA TIIU HYYRYLÄINEN E NSIMMÄINEN viulistien tuntema sääntö kuuluu: viulua on varjeltava ja suojeltava, sillä se on elämänkumppani, joka on mukana niin hyvissä kuin huonoissakin hetkissä. Miritza Lundberg seisoo Musiikkitalon aulassa ja raottaa penkille asetetun viulukotelon kantta, sillä soitinta ei saa laskea lattialle, jos sen voi suinkin välttää. Sisältä paljastuu vaaleanruskea viulu, joka on valmistettu käsityönä eebenpuusta, kuusesta ja tammesta, jousen kärjessä on norsunluuta. ”Nämä paranevat vanhetessaan niin kuin naiset ja viini,” viulisti sanoo ja naurahtaa. Puun ominaisuudet muuttuvat ajan kuluessa, jolloin myös sointi paranee. Kuulostaako luksukselta? Lundberg ottaa esiin vaalikeskustelun, josta nousi iso häly kulttuuripiireissä, myös täällä juhlavan Musiikkitalon käytävillä. Perussuomalaisten Riikka Purra kutsui maaliskuisessa Ylen vaalitentissä kulttuuria luksuspalveluksi, jota ei liiaksi pidä tukea valtion varoista. ”Klassisen musiikin tapauksessa se on osittain totta, koska harrastaminen on kallista eikä se tavoita niin paljon lahjakkaita lapsia ja nuoria kuin pitäisi. Koulutuksen rakenteet ovat sisäänpäin lämpiävät.” Lundbergin mukaan on kuitenkin väärin kysyä, miten suuri yleisö saataisiin klassisen musiikin luo. ”Esittäisin kysymyksen näin päin: miksi klassinen musiikki ei mene enemmän ihmisten luo?” Miritza Lundgberg on kuin kotonaan niin klassisen kuin perinnemusiikin esiintymislavoilla.
KOVAA TUULTA K UN SUPERNOVAT RÄJÄHTELIVÄT ja törmäilivät neutronitähtiin 6,6 miljardia vuotta sitten, hötäkässä alkoi tekeytyä uraania. Tästä ei vilahtanut kuin pari miljardia vuotta, kun avaruuden pölypilvistä alkoi muodostua alue, jonka nykyään tunnemme aurinkokuntanamme. Siitä pääsi kulumaan puuduttavat nelisen miljardia vuotta hetkeen, jolloin oli ilmestyvä Voiman numero 4/2002. ”Ydinvoima on halpaa – tai sitten ei” -otsikon alla ympäristöaktivisti Oras Tynkkynen kirjoitti, että ydinvoimaloita operoiva firma Teollisuuden Voima OY (TVO) oli rahoittanut Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa tehdyn diplomityön, jonka mukaan ydinsähkö oli ”edullisin sähköntuotantomuoto”. Ydin voimalla tuotetun sähkön hintaa oli verrattu maakaasuun, jonka sanottiin olevan viidenneksen kalliimpaa, mutta ”uusiutuvia energianlähteitä ei vertailussa otettu huomioon”. TVO haki tuolloin lupaa eduskunnalta viidennen ydinvoimalan eli uuden ydinreaktorin rakentamiseen. Eduskunnan enemmistö hyväksyi viidennen reaktorin – niin kutsutun Olkiluoto 3:n – vuonna 2002 pari kuukautta Voiman jutun ilmestymisen jälkeen, ja reaktorin rakentaminen alkoi vuonna 2005. TYNKKYNEN HA ASTATTELI JUTUSSA AN ympäristöjärjestö Greenpeacen silloista kampanjavastaavaa, Harri Lammia. Reaktorin hinnaksi oli arvioitu 2,2 miljardia euroa, ja Lammi rohkeni epäillä riittääkö massi: ”Hinnat eivät perustu sitoviin sopimuksiin vaan mainospuheisiin. TVO:lle tarjottuja reaktorityyppejä ei ole vielä rakennettu missään päin maailmaa, joten niissä voi olla kalliiksi osoittautuvia lastentauteja.” Niitä on ollut. Reaktorin hinnaksi arvioidaan nyt 9–11 miljardia euroa, eikä se ole vieläkään käytössä. Miten paljon se joskus tuottaa, on kiinni siitä, miten hyvin se sitten aikanaan toimii. Nykyään Harri Lammi työskentelee Tiina ja Antti Herlinin säätiössä ympäristöhankkeiden johtajana. Reaktorin viivästyminen ei ole ollut hänelle yllätys. ”Reaktoria on suunniteltu samalla kun sitä on rakennettu, ja ongelmia on tullut koko ajan enemmän.” YDINVOIMATEOLLISUUS KEKSI 2000LUVULLA alkaa mainostaa kovin huonomaineisena pidettyä ydinvoimaa ilmastokriisin ehkäisijänä. Lammi varoitti tästäkin ansasta Voimassa nimenomaan hinta-argumentin avulla: ”Jos perustamme ilmastopolitiikkamme ydinvoimalle, miten käy, jos se osoittautuukin myöhemmin liian kalliiksi?” Nyt vuonna 2023 Lammi on tyytyväinen uusiutuvien energianlähteiden siirtymisestä marginaalista valtavirtaan. Hänen mukaansa vuonna 2002 ”tuulivoima ei ollut Suomessa kilpailukykyistä”. Parikymmentä vuotta sitten tuulienergiaa otettiin käyttöön ahkerasti erityisesti Tanskassa ja Saksassa, mutta Suomessa teollisuus ja poliitikot eivät nähneet uusiutuvien energianlähteiden mahdollisuuksia. Tilanne alkoi muuttua, kiitos markkinavoimien. Erityisesti viimeisten kymmenen vuoden ajan tuulivoimaa on rakennettu paljon Suomessakin, ja investoinnit siihen ovat muuttuneet hyvin tuottaviksi. Eikä sähkö viime talvenakaan loppunut. ”Tuulivoima tasasi sähkönkulutuksen piikkejä”, Lammi sanoo tyytyväisenä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja kaasutoimitusten katkaiseminen Venäjältä ovat pakottaneet järkeistämään kulutusta. ”Sähköä on säästetty paljon. Vielä parikymmentä vuotta sitten teollisuudessa väitettiin, ettei kukaan täällä halua säästää.” TEKSTI IIDA SIMES Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Sarja pa laa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsi tellyt parin vuosi kymmenen aikana. Eurooppalainen ooppera eksotisoi itää. Korotettuja säveliä kuninkuuden reilu vuosikymmen taka perin. Miritza Lundbergista tulee nyt ensimmäinen romanitaustainen musiikin tohtori Suomessa. Sateleeko taiteellisia neuvoja lähipiiristä? ”Sanotaan nyt vaikka näin, että kun on paljon muusikoita suvussa, niin neuvoista ei ole pulaa”, hän sanoo ilkikuriseen sävyyn ja jatkaa: ”Mutta on taiteilijuuden elinehto, että oppii jo varhain rajaamaan sen, missä minä lopun ja toinen alkaa. Siitä tulee oma näkemys.” Hänen opettajansa arveli aikanaan, että Lundbergilla on absoluuttinen sävelkorva, mutta hän itse epäilee, onko sellaista edes olemassa. Sen sijaan harjoitus muokkaa kuuloa: kun työskentelee kauan ja opettelee kuuntelemaan tarkasti, korva kouliintuu erottamaan pienet yksityiskohdat. Se on kuin ammattitauti, josta ei pääse eroon edes vapaalla: ”Nykyisin mitä tahansa meteliä kun kuuntelee, vaikka metron ovien sulkeutumista, piipityksessä kuulee sävelmät ja taajuudet.” Lundbergia voi tulla kuuntelemaan sekä hänen väitökseensä liittyviin soolokonsertteihinsa että romanimusiikin keikoille, joilla hän yleensä laulaa – usein sukulaistensa kanssa. ”Veljen kanssa on helppo soittaa ja laulaa, koska tutun ihmisen kehonkielestä arvaa heti, milloin vaikkapa tempo muuttuu”, hän kuvaa työskentelytyyliään. Klassisen musiikin lavalla on yksinäisempää. Yleisö ei riehaannu, vaan kuuntelee vakavammin eikä arvosta ulkomusiikillisia tekijöitä kuten lavashow'ta. Vältteleekö Lundberg vain yhteen musiikilliseen lokeroon asettumista? Hän sanoo, että perinteistä romanimusiikkia on ylipäätään vaikea lokeroida, vaikka apurahatoimikunnat ja taideinstituutiot niin vaativatkin. Perinteen sisällä kulkee eri genrejä jazzista flamencoon ja iskelmään, jolloin rajanveto sen ja valtavirran musiikin välillä on usein vaikeaa. Romanimusiikki ei ole marginaalissa, koska sillä on pitkät perinteet Euroopassa. Myös klassisessa ohjelmistossa tulee säännöllisesti vastaan partituuri, joka ohjeistaa soittamaan nuotin à la zingara, romanityyliin. Mitä se tarkalleen tarkoittaa, riippuu tulkitsijasta, mutta Lundberg mainitsee ainakin mustalaismollin, joka voi kansankielellä tarkoittaa tietynlaista melankolista haikeutta. Klassisen musiikin termein se eroaa harmonisesta mollista siinä, että asteikon seitsemännen sävelen lisäksi myös neljäs sävel on korotettu. ”Romanimuusikoille on selvää, mikä on romanimusiikkia ja mikä ei, mutta sitä on hyvin vaikea selittää.” Perinteen kunnioittaminen on tärkeää. ”Alkuperäisen äärellä ollaan nöyränä. Esimerkiksi perinteisiä romanilauluja ei käydä noin vain muuttelemaan. Samaan tapaan kuin puhutaan jazz-standardeista, meillä on tietyt suomalaisen ja kansainvälisen romanimusiikin kappaleet, joita soitetaan perusohjelmistossa paljon.” Suomessa ei kuitenkaan enää juuri tehdä uutta musiikkia romanikielellä, toisin kuin Ruotsissa. Kolmannella tulkintakierroksella Lundbergin tohtorintutkinnon kirjallisen lopputyön aihe on romanimusiikin vaikutus eurooppalaiseen klassiseen musiikkiin. Muusikko mainitsee analyysin työkaluksi sosiologi Edward Saidin kehittelemän orientalismin käsitteen. Se viittaa eurooppalaisten tieteentekijöiden ja taiteilijoiden luomaan stereotyyppiseen kuvaan eksoottisesta, romantisoidusta ja sadunomaisesta idästä, etenkin Lähija Kaukoidän kulttuureista, vaikkapa Intiasta, josta romanit ovat alun perin kotoisin. Kansallisoopperassa parhaillaan esitettävä Turandot-ooppera on kuvaava esimerkki. Kiinasta kertova, Giacomo Puccinin 1760luvulla säveltämä ooppera ammentaa ”salaperäisestä idästä”, joka näyttäytyy eurooppalaisten silmälasien läpi stereo tyyppisen mystisenä seutuna. Lundbergin mukaan valtaväestön suhtautuminen romanimusiikkiin ei kuitenkaan ole ollut yhtä kliseistä, sillä Euroopassa on toiminut ammattimaisia romanimuusikoita vuosisatojen ajan. He ovat saaneet vaikutteita muilta esiintyjiltä ja kehittäneet sointumaailmaa edelleen. ”He ovat tuoneet omasta perinteestään jalostettua, salonkikelpoistettua musiikkia säveltäjien kuultavaksi. Kun puhutaan klassisen taidemusiikin romaniaiheista, nyt ollaan ikään kuin kolmannella tulkintakierroksella.” Vaikkapa Espanjassa romanien musiikkiperinteestä, flamencosta, on tullut kansallisylpeys, jota mainostetaan turismikuvastossa, mutta vielä 1970luvulla Francisco Francon fasistisen hallinnon aikaan muusikot elivät maanpaossa. Romanimusiikki ei sopinut kansallisen yhtenäisyyden ideaaliin. Lainaamista mutta ei omimista Muusikot siis lainaavat paitsi toisiltaan, myös eri musiikinlajien yli, eikä soinnuilla ole patenttioikeutta. ”Lainaaminen on parhaimmillaan vuorovaikutusta, jota ilman taide ei voi elää.” On silti reilua mainita, keneltä on lainannut, koska siinä menee kulttuurisen omimisen raja. Lundberg ottaa esimerkiksi saamelaismusiikin. ”Pitää kuunnella hyvin tarkalla korvalla muusikoita itseään. Saamelaismuusikot kyllä tietävät, mikä on omaa perinnettä ja mikä ei. On reilua sanoa, milloin soittamani musiikki on adaptaatiota, ja minun pitää sanoa ääneen: tämän minä olen lainannut saamelaisilta.” Hän tarttuu käsillään ilmassa leijuvaan sointuun ja kaappaa sen syliinsä. ”Ei vain oteta ja väitetä, että itse keksin.”
12 • 3 / 2023 Mitä saamelaiset haluavat TEKSTI JARI TAMMINEN KUVA HÄIRIKÖTPÄÄMAJA Saamelaiskäräjälain kaatuminen jo kolmannen kerran oli pettymys saamelaisille. Eivätkä murheet siihen lopu. ”S ANOISIN , että sisäinen itsemääräämisoikeus on se keskeinen vaatimus”, toteaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Helga West. Utsjoen Tenojokilaaksosta kotoisin oleva West tutkii saamelaisia koskevia sovinto prosesseja muun muassa sovinnon teologian kautta. West on havainnut, että alkuperäiskansa on monelle suomalaiselle vaikea käsite hahmotettavaksi ja tästä kumpuaa myös paljon väärinkäsityksiä. ”Usein kohtaan toteamuksia, että ’minä olen savolainen, minäkin olen alkuperäiskansaa’. Saamelaiset haluavat edellytykset elää alkuperäiskansana, ja ymmärrys alkuperäiskansan merkityksestä on portti nykytilanteesta ulos.” Se, että West tekee pesäeron saamelaisten ja vaikkapa savolaisten välille tässä asiassa, ei tietenkään itsessään ole arvottava erottelu. Toiset eivät ole toisia arvokkaampia, mutta erot tulisi tunnistaa. Tieteen termipankin määritelmän mukaan alkuperäiskansa on ”vähemmistöasemassa oleva kansa, jolla on jonkinasteinen itsemääräämisoikeus olemassa olevissa valtioissa ja joka tahtoo ylläpitää omaleimaista kulttuuriaan omien instituutioidensa kautta”. Suomen perustuslaki tunnistaa saamelaiset alkuperäiskansaksi. Kun valtio kolhii Kansallisvaltioiden historia on ollut kovakouraista alkuperäiskansoille, joiden ääntä ei ole kuultu esimerkiksi valtionrajoja vedettäessä. Tämä koskee myös saamelaisia, joiden elin alueet jakautuvat neljän valtion alueelle. ”Valtion rooli on ollut kuin Janusjumalan vastakkaisiin suuntiin katsovat kasvot – yhtäältä heikennetään mahdollisuuksia ylläpitää alkuperäiskansan elämänmuotoja ja toisaalta voidaan antaa resursseja vaikkapa saamelaiskielten elvyttämiseen.” Yksi oikea ei kuitenkaan korjaa toista väärää. Elämänmuotojen ylläpitämisen mahdollisuuksien heikentäminen näkyy Westin mukaan esimerkiksi siinä, mitä lakeja ja millä perusteilla valtio niitä säätää – tai jättää säätämättä. Helmikuussa 2023 saamelaisten edustuksellisen itsehallintoelimen, saamelaiskäräjien asemaa selkiyttävä ja saamelaisten itsemäärämisoikeuden toteutumista edistävä esitys saamelaiskäräjälaista kaatui jo kolmannen perättäisen hallituksen käsissä. Saamelaiskäräjälain uudistustyön epäonnistumisen ohella kritiikkiä herätti myös maaliskuussa 2017 voimaan astunut Suomen ja Norjan välinen Tenojoen vesistöä koskeva kalastussopimus, joka rajoitti saamelaisten oikeutta kalastaa perinteisillä menetelmillä, jotka ovat osa heidän kulttuuriaan. Reaktiona joukko saamelaisia rikkoi uutta sopimusta ja teki itse itsestään rikosilmoituksen. Keväällä 2022 korkein oikeus totesi, että perustuslain suoja saamelaisten kulttuurille on kalastussopimusta vahvempi. Samoin saamelaisten elinpiiriin merkittävästi vaikuttava metsähallituslaki ja kaivoslaki nuijittiin läpi ilman, että saamelaisten ääni olisi liiemmin painanut. Vuosien ajan valtio on myös suunnitellut ja valmistellut poronhoitoalueiden läpi kulkevaa ja ympäristöön vaikuttavaa niin sanottua Jäämeren junarataa – jälleen saamelaisyhteisön tahdon vastaisesti. Tarvitaanko totuusja sovintokomissiota? Tulehtuneen tilanteen korjaamiseksi valtio on tarjonnut totuusja sovintokomissiota. West ei pidä sitä tässä tilanteessa automaattisesti toimivana työkaluna. ”Totuusja sovintokomissio on poliittinen instrumentti, joka on syntynyt täysin toisenlaisissa konteksteissa globaalissa etelässä. Niiden avulla on selvitetty katoamisten, kansanmurhien ja orjatyövoiman käytön kaltaisia vääryyksiä sekasortoisissa tilanteissa, joissa ei oikeasti ole ollut kokonaiskuvaa tapahtuneista väkivaltakonflikteista. Kun puhumme pohjoismaisista yhteiskunnista ja saamelaisten historiasta, me tiedämme aika tarkasti, mitä on tapahtunut.” Mihin siis tarvitaan totuuskomissiota, jos tiedämme jo totuuden? Westin mukaan saamelaisiin kohdistunut ja yhä kohdistuva kolonialismi on hyvin dokumentoitu ja sen ilmenemismuotoja ovat olleet muun muassa pakkokristillistäminen, modernia rasismia luonut fyysinen antropologia (eli niin sanottu kallojen mittaus ja rotuoppi), pakotettua kielenja identiteetinvaihdosta toteuttaneet asuntolakoulut sekä maaja vesialueiden haltuunottaminen. ”Voimmehan me leikkiä, että emme tietäisi mitä on tapahtunut, mutta saamelaiset ovat jo tutkimuksella ylirasitettu ihmisryhmä.” Ongelmaton ei myöskään ole komission nimeen sisältyvä toive sovinnosta. Tavallisesti sovintoa haetaan siinä vaiheessa, kun sovinnon tarpeen synnyttänyt toiminta on jo lopetettu. ”Monet saamelaiset sanovat, että sovinto on merkityksellinen vasta, kun rakenteita muutetaan niin, että voimme elää alkuperäiskansana. On eriskummallista tarjota sovintoa ratkaisuksi rakenteellisiin epäkohtiin, joita ei olla valmiita korjaamaan. Tämän kaltaiset sovintoprosessit voivat jopa olla uusi hyväksikäytön muoto. Voi tuntua epäintuitiiviselta, mutta ajatus sovinnosta voidaan valjastaa mitä erikoisimpiin tarkoituksiin. Enkä tarkoita, etteikö joillain poliitikoilla olisi aitoa pyrkimystä edistää asioita.” Esimerkkinä tästä silmänkääntötempusta West on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka komission lopullinen mandaatti muuttui sovintoneuvottelujen edetessä. Saamelaiskäräjät ja kolttien kyläkokous esimerkiksi olivat vaatineet mandaatin käsittelevän maiden ja vesien haltuunottoa, mutta matkan varrella kirjaus muuttui maininnaksi ilmastonmuutoksen tuomasta huolesta, mikä on aivan eri asia kuin maankäytön konfliktit saamelaisten kotiseutualueella. Tietenkään West ei kyseenalaista tarvetta vihreälle siirtymälle, mutta komission mandaatissa se näyttää mahdolliselta Troijan hevoselta, jolla voitaisiin oikeuttaa esimerkiksi uusia kaivoshankkeita saamelaisia kuulematta, ”yhteisesti sovittuun” vedoten. Mutta lokakuussa 2021 työnsä aloittaneella totuusja sovintokomissiolla on Westin mielestä myös oma arvonsa. Hän tunnistaa monien asuntolakoulun käyneiden tarpeen tulla kuulluksi, ja kokemusten julki saaminen komission kautta voi olla hyvinkin eheyttävää. Sekä saamelaiskäräjien edellinen puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio että nykyinen puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso ovat todenneet, että tämän komission asettaminen ei ole ”ilo eikä voitto”. Se näyttäytyy enemmän viimeisenä oljenkortena. Yksilö vai yhteisö On mahdollista samanaikaisesti sekä kärsiä että hyötyä valtion toimista. Saamelaisilla tämä ilmenee vaikkapa siten, että hyvinvointivaltion palvelut ja turvaverkko hyödyttävät tietenkin myös heitä, mutta samalla valtio estää saamelaisyhteisöä elämästä alku peräiskansana. West kannustaa hahmottamaan saamelaisyhteisön kollektiivisena ja yksilön hyvinvoinnin kytkeytyvän yhteisön hyvinvointiin. Yhteisön hyvinvointiin liittyy olennaisesti mahdollisuus vaikuttaa ja määrätä itseensä liittyvissä asioissa. Tätä koetaan rikotun muun muassa vuosina 2011, 2015 ja 2019 kun korkein hallinto-oikeus määräsi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon lisättäväksi henkilöitä, joita saamelaiskäräjien vaalilautakunta ei ole itse yhteisön jäseniksi tunnistanut. Vaikka kiista siitä, kuka on saamelainen, liittyy osaltaan valtion harjoittaman suomalaistamisen perintöön, Westin mukaan yksilön vilpitönkään halu ei määritä hänen suhdetta yhteisöön. Hänen mukaansa ”kollektiivisuuden ymmärtäminen sakkaa suomalaisessa yhteiskunnassa”. ”Se, että yksilöllä on mielipide asias ta, ei välttämättä edusta yhteisön näkökulmaa. Kysytään, että miksi ette vaan voi hyväksyä näitä ihmisiä, jotka vaikuttavat mukavilta ja haluavat oppia saamen kieltä ja heillä on ollut 1800-luvulla saamelainen esivanhempi. Mutta jos yhteisö toteaa, että emme tunnista näitä ihmisiä jäseniksemme, onko se ongelma yksilönvapaudessa vai yhteisönvapaudessa?” Tämä yhteisön varaan asettuminen näkyy myös Westin suhteessa omaan saamelaisuuteensa. ”Olen lähtenyt siitä, että en loppupeleissä voi määritellä omaa saamelaisuuttani. Yhteisö kertoo minulle kuka minä olen ja hyväksyn sen. En voi itse julistautua alkuperäiskansan jäseneksi, koska se ei ole minun mandaattini. Kollektiivi määrittelee, en minä, ja minun on nöyrryttävä siihen, että olen aina yhteisöä pienempi.”
Visit Finland Love it and leave it We all love nature but when it comes to prosperity, nature can only get you so far. That’s why we at Visit Finland work hard to ensure that nature won’t get in the way of your mining operations. As a bonus, we’ve made sure that indigenous peoples or the need to pay taxes won’t be a problem either. We’ll even clean up your mess afterwards. So why not Visit Finland. To im itu ks ell ist a ain eis to a.
14 • 3 / 2023 Outsider-taiteen? airuet
3 / 2023 • 15 TEKSTI MIKA PEKKOLA KUVAT NAUSKA Outsider-taiteen? airuet Pertin Valinta juhlii viisivuotista taivaltaan huhtikuussa 2023. Sen toimijat ravistelevat luutuneita rakenteita nostaen esiin erityisryhmien taiteilijoita. Pertin Valinnan ydinjengiä. Taiteilijoita, muusikoita, managereita, tuottajia ja taidestudioiden ohjaajia.
16 • 3 / 2023 E RITYISRYHMIEN työ ja toimijuus ovat nousseet viime vuosina vahvasti esiin outsider-taiteilijoiden omaehtoisen taideaktivismin ansiosta. Euroviisuissakin esiintynyt Pertti Kurikan Nimipäivät -punkyhtye on osuva esimerkki tällaisesta toiminnasta: bändi on purkanut taiteen tekemisen ja julkisuuden normeja osoittamalla, että erityisryhmiin kuuluvat taiteilijat, kuten kehitysvammaiset ja autismin kirjolla olevat ihmiset, voivat luoda taidetta siinä missä muutkin. Esikuvana ja tienraivaajana toiminut bändi on osoittanut käytännössä, että musiikin ja taiteen tekeminen kuuluu kaikille. Ottamalla ohjat käsiinsä outsider-taiteilijat ovat vahvistaneet toimijuuttaan sekä omaa elämäänsä koskevissa asioissa että laajemmin yhteiskunnassa. Outsider-taiteilijoiden aktivismi perustuu haluun purkaa syrjiviä rakenteita ja edistää yhdenvertaisuutta. Outsider-taide on kattokäsite koulutetun taidekentän ulkopuoliselle taiteelle. Sen alle mahtuu itseoppineita ja erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita, mielenterveyskuntoutujia sekä erityisryhmiin kuuluvia taiteilijoita. Lainasanan ”outsider-taide” käytön taustalla on halu edistää suomalaisten taiteilijoiden tunnistamista osaksi laajempaa kansainvälistä outsider-taiteen lii kettä. Pertin Valinnasta Outsider Art Festivaliin Helsingin Hakaniemessä toimiva outsider-kulttuurin tuotantotalo Pertin Valinta on Pertti Kurikan nimipäivissä soittaneiden Pertti Kurikan, Sami Helteen, Kari Aallon ja Toni Väli talon perustama ja omistama kivijalkakauppa ja galleria, jossa on myynnissä huolellisesti kuratoitu kokoelma taidetta, levyjä ja taidetuotteita. Kauppa on myös taiteen välitystoimisto, ja se toimii alustana eri taiteenalojen outsider-taiteilijoille. Pertin Valinta tuottaa Outsider Art Festivalia (OAF), jota se järjestää yhdessä Autismisäätiön ja mielenterveysjärjestö Kukunori ry:n kanssa. OAF syntyi, kun Pertin Valinnan väki ja Autismisäätiön toimijat miettivät, kuinka erityisryhmille voitaisiin antaa enemmän valtaa päätöksentekijöinä. Festivaalia ohjaa inklusiivisen tuotannon ja kuratoinnin malli. ”Etsimme uusia tapoja työllistää ja osallistaa erityisryhmiä kulttuurija ravintola-aloilla”, Pertin Valinnan perustajajäsen ja kuraattori Helle kertoo. ”Palkkaamme erityisryhmiin kuuluvia kuvataiteilijoita, kirjailijoita, muusikoita ja muita taiteilijoita. OAF työllistää nykyään vuosittain sata henkilöä, ja se on osa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa. Unelmani on, että festivaali laajentuisi tulevaisuudessa muillekin paikkakunnille.” Erityisryhmien toimijuuden vahvistaminen on lähellä Helteen sydäntä. ”On kiva, että Pertti Kurikan Nimipäivät on pystynyt antamaan erityisryhmiin kuuluville taiteilijoille syPertin Valinta • Pertin Valinnan toimintaa ja tapahtumia rahoittavat muun muassa Taiteen edistämis keskus, Opetusja kulttuuriministeriö sekä taide alan säätiöt kuten esimerkiksi Frame Contemporary Art Finland -säätiö. Mukana on myös yrityksiä, kuten Kyrö Distillery ja WSOY. • Pertin Valinnan tuotannoista vastaavat Pertti Kurikan Nimipäivien managerit Teuvo Merkkiniemi ja Kalle Pajamaa, Outsider Art Festivalin toiminnanjohtaja ja kumppanuusvastaava Heini Merkkiniemi sekä Arttu Parttinen. • Pertin Valinnan viisivuotistaivalta juhlitaan 24.–28.4. kahvittelun ja tarjousten merkeissä, ja varsinainen syntymäpäiväjuhla järjestetään perjantaina 28.4. säyksen tehdä asioita”, hän iloitsee. ”Myös OAF avaa mahdollisuuksia. Bändillä ja festivaalilla on ollut varmaan aika suuri rooli sen osoittamisessa, mitä erityisryhmiin kuuluvat ihmiset voivat tehdä. Olemme kyenneet ottamaan riskejä ja potkimaan ovia auki.” Helle toimii tänä vuonna OAF:n musiikkiohjelman kuraattorina yhdessä rap-artisti Palefacen ja muusikko Sani Valorannan kanssa. Kuratoinnissa on riittänyt työtä: bändeiltä tuli esiintyjähakuun Helteen sanoin ”hitsin iso määrä” hakemuksia. ”Ensimmäisenä festivaalivuonna hakemuksia tuli aika maltillisesti, mutta sen jälkeen niiden määrä on vuosittain tuplaantunut. On hienoa, että varsinkin musiikkitarjontaa on runsaasti. Kuratointi on todella hauskaa, ja olen itsekin löytänyt sen kautta uusia kiinnostavia bändejä.” Taiteilijat työllistyvät myös festivaalioppaina. ”Tänä vuonna olen oppaana kolmatta kertaa”, Helle sanoo. ”Festareilla erityisryhmiin kuuluvat, kehitysvammaiset ja normihelsinkiläiset kohtaavat toisiaan ja pitävät yhdessä hauskaa. Ketään ei suljeta pois. Itselleni tapahtuma on vuoden koho kohta.” Koneen Säätiön rahoittama OAF Akatemia, joka on uusi väylä tehdä outsider-taidetta tilaustyönä, on osa Outsider Art Festivalin toimintaa. Toimintaa ohjaa inklusiivisuuden periaate: erityisryhmiin kuuluvat kuraattorit päättävät muun muassa festivaalin taiteellisesta sisällöstä. Pertti Kurikan alter ego Kalevi Helvetti Punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät lopetti toimintansa vuonna 2016, jonka jälkeen sen jäsenet jatkoivat uraansa eri projekteissa. Helle luotsaa jazzja bluestrioaan Sam Heat. Aalto soittaa Rastakarai-reggaeyhtyeessä ja Välitalo lastenmusiikkia esittävässä Hassut Tassut -yhtyeessä. Kurikka puolestaan jatkaa taiteen tekemistä alter egonsa, vampyyriasuun pukeutuneen Kalevi Helvetin hahmossa. ”Teen Kalevi Helvetin näytöksiä ja teatteriohjelmia”, Kurikka kertoo. ”Mitä helvetissä on? 1 500 astetta hellettä, huhhuh kuumaa! Helvetissä on hampaiden kiristystä, ja fakta on se, ettei kukaan halua sinne. Ihmiset ovat tykänneet Kalevi Helvetistä.” Sen lisäksi, että on toiminut esiintyvänä taiteilijana, Kurikka on piirtänyt sarjakuvia. Hänen taidettaan on julkaistu esimerkiksi verkossa Kalevi Helvetti Galleriassa. ”Taiteessani esiintyvät krokotiili, sarvikuono, virtahevot, muurahaiset, helvetin linnut ja helvetin hiiret sekä erilaisia käärmeitä: silmälasikäärme, kyykäärme, verkkokäärme ja kuningatar käärme”, Kurikka kertoo. ”Päätän itse, mitä sarjakuvissa tapahtuu. Kukaan ei voi sanoa minulle, että tee tuota tai tätä. Teen taidetta juuri niin kuin pitää tehdä.” Kurikka piirtää Pertin Valinnassa myös potretteja. Hän on tehnyt tilauksesta muotokuvia perheistä, pariskunnista ja lemmikkieläimistä. Kurikan laaja-alainen taiteellinen työ on esimerkki suomalaiselle outsider-taiteelle ominaisesta monitaiteellisesta lähestymistavasta. Pertin Valinnan ja OAF:n taiteilijat työskentelevät Pertin Valinnan perustajia ja omistajia. Ylhäällä Sami Helle ja Toni Välitalo, alhaalla Pertti Kurikka ja Kari Aalto.
3 / 2023 • 17 kuvataiteen, runouden, esiintyvän taiteen, musiikin ja elo kuvien parissa. Suomalaisten outsider-taiteilijoiden monialainen tuotanto on kansainvälisesti tunnettua. Pertin Valinta tukee suomalaisten taiteilijoiden kansainvälistymistä. Uusin tapahtuma on Suomen Ranskan kulttuuriinstituutin kanssa järjestettävä ryhmänäyttely Imagine Everyday! Outsider Art Finland, joka pidetään Pariisissa 14.4.–13.7.2023. Ryhmänäyttelyn ovat kuratoineet Outsider Art Festivalin taiteellinen työryhmä yhdessä Sofia Lanussen kanssa. Avajaisviikonloppuna on tarjolla kuvataidetta, esittävää taidetta, elokuvia, virtuaalista kulttuurimatkailua, ruokaelämyksiä sekä Pertin Valinnan tuotteita. Esillä on Kalevi Helvetin, Riina Noron, Satu Nekalan ja Maria Tanin töitä. Taiteilijat matkustavat myös itse Ranskaan näyttelyn avajaisiin. Hammodeista kirkkourkuihin OAF Akatemian ensimmäiseksi taiteilijaksi valittiin maaliskuussa 2023 vahvassa nousussa oleva Hammond-muusikko Kalle Salonen. OAF Akatemia on tilannut Saloselta musiikkia kolmille Hammond-uruille. Projektiin osallistuvat Salosen lisäksi muusikot Jukka Gustavson ja Pekka Gröhn sekä mentori-tuottaja Hannu Pikkarainen. Teos kokonaisuus esitetään elokuussa Outsider Art Festivalin yhteydessä. Salonen kertoo soittaneensa urkuja pikkupojasta saakka. ”Kaikki alkoi isäni sylistä”, hän sanoo. ”Laitoin kädet koskettimille, ja aloin soittaa. Urut ovat monipuolinen instrumentti. Niillä voi ilmaista kaikenlaisia tunteita.” Salosen sydäntä lähellä ovat etenkin funkja bluesilmaisu. Kotimaisista artisteista häntä ovat inspiroineet urkuri Kalevi Kiviniemi ja Agentsyhtyeen kosketinsoittaja JukkaPekka Virtanen. Ulkomaisista esikuvista hän mainitsee Deep Purple -yhtyeen kosketinsoittaja Jon Lordin, jazzurkuri Jimmy Smithin ja James Brownin. ”Nyt kun aloitan tämän uuden projektin, minun on sanottava muille jutuille hetkeksi stop”, Salonen toteaa. ”Jos menen sinne ja tänne, homma venyy liikaa.” Salonen on tehnyt aktiivisesti yhteistyötä eri kokoonpanojen kanssa. Hän on soittanut syntetisaattoria Kalevi Helvetin näytöksissä ja kosketinsoittimia Helteen Sam Heat -yhtyeessä. ”Olen ylpeä tästä miehestä”, Helle taputtaa ystävänsä selkää. ”On mahtavaa, että saan tehdä hänen kanssaan töitä.” Kesällä Salonen soittaa urkuja Helteen juhannushäissä. Kirkkoja konserttiurkujen soittajana hän on jo kokenut tekijä. ”Helsingissä olen soittanut Paavalin kirkossa, jossa on makeat urut”, hän sanoo. ”Niistä lähtee hyvä ääni. Finlandia-talolla soitin Finlandia-hymnin, jonka aikana yleisö nousi seisomaan. Viime vuoden lopulla säestin Ylistaron kirkon joulukonsertissa Jutta Tahvanaista. Kanttori ei päässyt paikalle, ja minulle meinasi tulla hätä. Tartuin sitten crescendoon, joka antaa uruille lisää ääntä, ja kaikki meni hyvin. Jutta lauloi kuin enkeli!” Salosen unelmana on päästä soittamaan Musiikkitalon uusia Riegelkonserttiurkuja, jotka on valmistettu käsityönä Itävallassa. Urkujen rakennustyön on määrä valmistua syksyllä 2023, ja ne otetaan käyttöön vuoden 2024 alussa. ”Minäkin olen soittanut kirkkourkuja”, Kurikka lisää. ”Soitin New Yorkin Notre Dame -kirkossa vanhan Siionin virren Oi Herra, Jumalani.” Kurikka esiintyi kirkossa debytoidessaan vuonna 2019 New Yorkin Outsider Art Fair -messuilla. Matkalla syntyivät myös New Yorkin Rutto -kuva taidekokoelman teokset, jotka ovat kiertäneet ympäri maailmaa eri näyttelyissä. Outsider-taiteen ääni radiossa Pertin Valinnan monialaisesta lähestymistavasta kertoo myös yhteistyö Radio Helsingin kanssa. Pertin Valinnan artisti, musiikkitoimittaja Miika Turunen juontaa Radio Helsingissä joka tiistai Pertin Valinnat -radioohjelmaansa sekä kuratoi yhdessä Kurikan kanssa ohjelman musiikillisia sisältöjä. ”Radio-ohjelmassani käy viikoittain vieraita taiteen eri aloilta”, hän kertoo. ”Osan vieraista kutsun itse, ja osa tulee Pertin Valinnan kautta. Minulle lähetetään valtavasti demoja ja promoja. Ennen sain niitä hädin tuskin yhden tai kaksi viikossa, mutta nykyään niitä tulee niin paljon, etten ehdi tsekkaamaan kaikkia. Se ei ole loukkaus ketään kohtaan. Tilanne on sellainen, että minulla on viikossa vain yksi päivä aikaa käsikirjoittaa ja tehdä ohjelmaa.” Radiojuontajan tehtäviensä ohella Turunen työskentelee aktiivisesti DJ:nä. ”Olisi tietysti kiva soittaa vain omaa lempimusaa, mutta DJ-keikoilla on mietittävä tarkasti, millaista musiikkia ihmiset haluavat kuunnella. Esimerkiksi suomirock on suosittua. Valitsen DJ-settini huolellisesti, jotta listalla ei olisi vain Kalevi Helvetin biisejä tai musiikkia kuolemasta ja Jeesuksesta.” Turunen on haluttu artisti, ja hän on huomannut joutuvansa joskus kieltäytymään tarjotuista töistä, jottei stressaantuisi liikaa. Hän iloitsee kuitenkin kaikista keikkatarjouksista ja ottaa ne vastaan aina, kun se on mahdollista. ”Pertin Valintojen ja DJ-keikkojen lisäksi työskentelen viikoittain Lyhty ry:n mediapajalla. Kahden radio-ohjelman juontaminen FM-taajuudella on itselleni aikamoinen aarre. Eräs unelmistani toteutui, kun minut kutsuttiin soittamaan pitkä setti Tavastialla järjestettyyn musiikkialan kutsuvierastilaisuuteen. Tavastia on kuitenkin rockin temppeli. Se oli siistiä.” Tie on auki Unelmia Pertin Valinnan ja OAF:n taiteilijoilla riittääkin. Tie on vasta avattu, ja suomalaisen outsider-taiteen tulevaisuus näyttää valoisalta. Kurikka odottaa innokkaana Pariisin tapahtumaa. Tärkeintä hänelle on saada jatkaa myös tulevaisuudessa taiteensa tekemistä juuri kuten itse haluaa. Helle puolestaan toivoo pääsevänsä solmimaan yhteistyökuvioita Sam Heat -yhtyeellään. Gastronomia on Helteen uusin aluevaltaus: hän valmistaa Pariisin tapahtumassa kaksi brunssia yhdessä kokki Teresa Välimäen kanssa. ”Olen uskovainen ja körtti ja rakastan gospelmusiikkia”, Helle lisää. ”Eräs unelmistani on tehdä gospelkeikkoja. Olen myös ehdolla eduskuntavaaleissa. En viitsi liikaa unelmoida ja laittaa palloa etukäteen pyörimään, koska elämästä ei ikinä tiedä. Mutta aina voi haaveilla!” Helteen, Kurikan, Salosen ja Turusen intohimo taiteellista itseilmaisua kohtaan on silminnähtävää, mutta ennen kaikkea he kokevat tekevänsä taidetta yleisölleen. ”Kivointa on se, että saa antaa ihmisille hyvän fiiliksen”, Helle sanoo. ”Kun menen lavalle, en tee sitä itselleni vaan muille. Musiikki on minulle työkalu. Jos ihmiset eivät olisi tyytyväisiä, kysyisin itseltäni, miksi teen tätä.” Salonen komppaa Hellettä. ”Taide ja musiikki ovat minulle työtä”, hän toteaa. ”Ajattelen soittaessani taiteellista tulosta ja sitä, onko tekemäni musiikki hyvää. Pidän myös oikeudenmukaisuutta tärkeänä. Kun menen Samin häihin soittamaan kirkon pääurkuja, minulle tulee ihanan juhlava fiilis. Koen tunnelman luomisen uruilla omaksi tehtäväkseni.” Ensimmäisten viiden toimintavuotensa aikana Pertin Valinta on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa taidekentässä. Se on ravistellut taiteen luutuneita rakenteita, solminut laajan yhteistyöverkoston sekä kotimaisten että ulkomaisten outsider-toimijoiden kanssa ja edistänyt erityisryhmiin kuuluvien ihmisten taiteellista työtä. ”Pertin Valinta on tehnyt nyt viisi vuotta valintoja”, Helle kiteyttää pilke silmäkulmassa. ”Ensimmäiset vuodet ovat olleet mahtavia! Muistan, kuinka mietimme Pertti Kurikan nimi päivien lopettaessa vuonna 2016, että mitähän tekisimme. Joku ehdotti kivijalkakaupan perustamista. Emme tienneet mitään kaupan pyörittämisestä, mutta ryhdyimme toimimaan, ja lopputulos on tässä.” Kurikka yhtyy ystävänsä sanoihin. ”Tervetuloa Pertin Valinnan syntymäpäiväjuhliin!” hän sanoo. ”Peremmälle vain!” Kalle Salosen (keskellä) uusimmassa kokoonpanossa ovat Pekka Gröhn (vas.) ja Jukka Gustafsson. Miika Turunen vetää radiossa Pertin Valinta -showta.
Anneli Kanto – Jukka Nykänen – Reetta Ristimäki Ensi-ilta 13.4. ja esitykset 20.5. saakka Musiikkiteatteri Kapsäkki Liput 24 39,50 € | Lippu.fi Anna Kortelainen – Reetta Ristimäki NÄKEMIIN, VIIPURI! Esiintyjät: Niina Ahola, Ilkka Hämäläinen, Marika Hölttä, Seppo Äikäs Alustus: Tiina-Maija Lehtonen Karjalatalon juhlasali, Helsinki 17.5.–18.5. klo 14 Liput: 25 29 € | Tiketti.fi Sirpa Kähkönen – Taru Mäkelä – Reetta Ristimäki BRECHTIÄ JOKANAISELLE Musiikkiteatteri Kapsäkki, Helsinki 6.9.–21.9. Liput: 24-38 € | Lippu.fi SUPERSUOSITUN ESITYKSEN LISÄNÄYTÖKSET MYYNNISSÄ NYT! ««««« ”Miten voikin kaikki osua niin kohdalleen!“ HS, Lauri Meri Uusi musikaali menestyskirjan pohjalta mm. Kurt Weillin ja Friedrich Holländerin ikivihreitä Lohjan Kaupunginorkesterin säestyksellä 27.4. Aleksanterin teatteri Liput: 37 42 € | Lippu.fi “Syntisen hauska” HS Reetta Ristimäki – Jukka Ojala – Marko Puro KABAREE BERLIN -KONSERTTI Aurinkoteatteri • Teater Mars • Sirius Teatern • Teatteri Venus katso ohjelmisto www.universum.fi Perämiehenkatu 13, Helsinki
Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming Arjen tarinoita ympäristökriisistä ja uusliberalismista eri puolilla Helsinkiä. Tehdään IHME yhdessä. Vapaa pääsy! Yhteistyössä kulttuurikeskus Stoa ja Itäkeskuksen kirjasto. Muusikko, amatöörimuusikko tai ei-muusikko – liity bändiin joka lauantai! Musician, amateur musician or non-musician – join our band every Saturday! Musihkkár, amatörmusihkkár dahje ii-musihkkár – searvva bándii juohke lávvordaga! #IHME2023 #ChicagoBoys2023 www.ihmehelsinki.fi 22.4./29.4./6.5./13.5./20.5./27.5.2023 IHME Helsinki -teos 2023 Ene-Liis Semper YHTEISTYÖSSÄ: ENSI ILTA 20.4.2023 STUDIO PASILA LIPUT: ALKAEN 15 € • HKT.FI PUH. (09) 394 022 • LIPPU.FI 0600 900 900 (2€ / MIN+PVM) KU VA T: MI IKA ST OR M Sonya Lindfors: ONE DROP Esitykset Tanssin talossa 6.5.–16.5.2023 Liput: www.zodiak.fi KUVA: TUUKKA ERVASTI YLIOPPILASTEATTERIN 26. 28.05.
20 • 3 / 2023 Kun yhteisö rakastaa ja eristää Kun yhteisö rakastaa ja eristää Kun yhteisö rakastaa ja eristää Kun yhteisö rakastaa ja eristää Kun yhteisö rakastaa ja eristää Kontrolloiva yhteisö tarjoaa jäsenilleen tiivistä yhteisöllisyyttä ja merkityksellisyyden kokemusta, mutta samalla rajoittaa jäsentensä ihmissuhteita ja tiedonsaantia. Y HTEISÖLLISYYS on keskeinen osa ihmisyyttä, ihmisen lajityypillinen perustarve ja positiivinen asia yksilöiden elämässä. Kuitenkin yhteisöllisyyden kaipuu voi johtaa myös ongelmiin. Ongelmalliseksi yhteisöllisyys muodostuu, jos koko elämä on vahvasti kiinni käytöstä, tunteita, ajattelua ja informaatiota tiukasti kontrolloivassa yhteisössä, ja joutuu siitä erottamisen uhalla hyväksymään tai tekemään asioita, jotka eivät ole itselle hyväksi tai joita ei muuten kokisi hyväksi tehdä. Tyypillisimmin kontrolloiviin yhteisöihin kuulutaan, koska vanhemmat kuuluvat sellaiseen ja niissä kasvetaan. Nuorina tai aikuisina yhteisöihin liittyvät ihmiset etsivät usein elämänsä suuntaa esimerkiksi kriisin seurauksena tai jos he kokevat olevansa yksin tai oman elämänsä sivuraiteella. Yhteisöön voi liukua myös vähitellen, kun kiinnostus yhteen asiaan johtaa toiseen esimerkiksi sosiaalisen median algoritmien ohjaamana. Kontrolloivat piirteet liitetään usein uskonnollisiin yhteisöihin, mutta niitä löytyy monenlaisista yhteisöistä. Tiivis yhteisö tarjoaa kokonaisratkaisun: elämän tarkoituksen, identiteetin, sosiaalisen verkoston ja usein urankin. Usein tarjolla on jonkinlaista pelastusta esimerkiksi hengellisen tien, terveyden tai rahan muodossa. ”Kontrolloidut yhteisöt tarjoavat vaihtoehtoisen reitin menestykseen, omanlaiseensa eliittiin. Siihen liittyy usein erityisyyden kokemus, että on TEKSTI MIIA VISTILÄ KUVA KARSTEIN VOLLE salaista tietoa, joka ei kaikille avaudu, tai valittu, Jumalan siunaama”, kertoo Joni Valkila Uskontojen uhrien tuki ry:stä. Järjestö tarjoaa vertaistukea kontrolloivista yhteisöistä eroon pyrkiville ja heidän läheisilleen. Järjestöön ottavat useimmiten yhteyttä helluntailaisuuden, vanhollislestadiolaisuuden, jehovan todistajien tai mormonikirkon piiriin kuuluvat ihmiset. Yhteydenottoja tulee myös evankelisluterilaisilta alueilta, joissa valtionkirkkoon kuuluu tiukasti uskovia vaikuttajia. Jonkin verran järjestöön ottavat yhteyttä myös islaminuskon kanssa painiskelevat. Uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolelta eniten yhteydenottoja tulee verkostomarkkinointiin ja salaliittoteorioihin uppoutuneiden ihmisten läheisiltä. Tyypillisesti heissä aiheuttaa huolta läheisen voimakas kiinnostus johonkin tiettyyn asiaan ja tämän maailmankuvan muuttuminen. Läheisten mielestä oudot tai liian tiiviit yhteisöt eivät kuitenkaan välttämättä ole kontrolloivia. Varsinkin anonyymeillä nettiyhteisöillä ei yleensä ole valtaa yhteisön kanssa viestimisen ulkopuoliseen elämään, vaikka niihin voi kokea kuuluvansa vahvasti. Kaikki alkaa rakkauspommituksesta Kontrolloiviin yhteisöihiin on usein helppo liittyä. Uudet tulijat toivotetaan tervetulleiksi ja heistä ollaan kiinnostuneita. ”Rakkauspommitus on tarkoituksellinen strategia. Usein tietoa yhteisön toiminnasta jaetaan yhteisön jäsenille vähitellen. Ensin varmistetaan jäsenen lojaalius.” Yhteisö voi myös neuvoa suoraan, mitä medioita kannattaa kuluttaa ja mitä välttää. Yhteisöllä on oma maailman kuvansa, sääntönsä ja sanastonsa, joka erottaa oman ryhmän jäsenet ympäröivästä sosiaalisesta todellisuudesta. Yhteisö voi myös neuvoa, ettei ulkopuolisten kanssa kannata olla tekemisissä. Voi käydä niinkin, että perhe ja lähipiiri kokee uudet asiat ahdistavina ja ottaa itse etäisyyttä. ”Eristäminen voi olla myös epäsuoraa. Esimerkiksi yhteisö voi järjestää niin paljon tekemistä, että elämässä ei jää tilaa yhteisön ulkopuolisille kontakteille”, Valkila täsmentää. Ikävimmillään kontrolloiva yhteisö voi pyrkiä kontrolloimaan alueita, joita pidetään yksityiselämään kuuluvina, esimerkiksi ruokavaliota, seksuaa lisuutta, ihmissuhteita tai kokonaisvaltaista ajankäyttöä. Yhteisöt voivat esimerkiksi kieltää seurustelun tai painostaa seksiin tai avioliittoon. Kontrolli ei näyttäydy kaikille samanlaisena. ”Esimerkiksi uskonnollisissa liikkeissä jossain yhteisössä voi asua tai vain käydä paikan päällä, jolloin kokemus yhteisöstä voi olla hyvin erilainen”, Valkila selventää. Informaation kontrolli keskeistä Sosiaalisten suhteiden ohella kontrolloidaan jäsenten vastaanottamaa informaatiota, jotta jäsen ei päätyisi kyseenalaistamaan yhteisön oppeja ja normeja. Tyypillisiä kontrolloitujen yhteisöjen normeja ovat esimerkiksi johtajan tai johtajien kyseenalaistamaton auktoriteettiasema ja joidenkin yleisesti elämään kuuluvien asioiden, kuten esimerkiksi televisionkatselun ja harrastusryhmissä käymisen, paheksuminen. Yleisiä ovat myös selvärajaiset jaottelut yhteisöön kuuluviin (hyviin,
Kyllä Isä hoitaa K u v a : Na uska K ERROIN KUUSIVUOTIAANA kaverilleni, että ei kannata astua muurahaisten päälle, koska siitä joutuu helvettiin. Kaverini oli saanut hyvää tarkoittavasta neuvostani pelkotiloja pitkäksi aikaa. Vieläkin nolottaa, vaikka minä viattomasti toistin rukoushuoneen penkissä kuulemani: Tappaminen on syntiä, ja siitä joutuu iankaikkiseen tulimereen. Siihen riitti moni vähäisempikin rike. Helluntailaisen perheen lasta uhkasi muukin kuin ikuinen kadotus. Saatana hirvittävine demoneineen oli todellinen ja aina läsnä. Muistan lapsuudestani erityisen hyvin erään julistustyössä käytetyn sarjakuvan, jossa näkymätön riivaaja söi palasia syntisen naisen käsivarresta. Sielunvihollinen vaani alati myös omassa päässä. Jokainen syntinen ajatus – joista myös Herra Jumala oli aina tietoinen – oli Saatanan ansa. Yläasteikäisenä käsitin, että jos olisin syntynyt muslimiksi, olisin luultavasti aivan yhtä vahvasti uskova muslimi kuin nyt helluntailainen. Otin tämän kuumottavan ajatuksen puheeksi nuortenillassa. Vastaus oli, että Jumalan ihmeellisestä armosta juuri meidän siunattu joukkomme on päässyt osalliseksi pelastuksesta, ja siksi meidän velvollisuutemme on kertoa ilo sanomaa muillekin. Minusta vaikutti epäreilulta, että osa sai sattumanvaraisesti huiman etumatkan pelastukseen. Ajatus oli lähtökohta oman uskoni murenemiselle. Mutta koska kadotuksen pelosta ja oman syntisyyden häpeästä oli jo varhain tehty erottamaton osa psyykettä, niistä irti pyristely ei ollut helppoa. En ole osannut olla siitä vihainen varsinaisesti kenellekään. Kukaan ei vain halunnut minun joutuvan helvettiin. FUNDAMENTALISTISISSA YHTEISÖISSÄ on siis perustavanlaatuisia ja kauas kantoisia ongelmia, jotka kuormittavat mielenterveyttä. Apua on vaikea saada. Kun kaikki maalliset murheet voi jättää ”rukouksessa Jumalan eteen”, kuten puheenparsi kuuluu, ei ulkopuolisen avun tarpeesta välttämättä puhuta. Se voidaan kokea jopa epäluottamuksena Jumalaa kohtaan. Uskovat vakuuttavat toisilleen, että Jumala antaa kullekin murhetta vain sen verran, mitä kukin jaksaa kantaa. Sitä paitsi synkimmässä murheen alhossa rypeville on taivaassa luvassa se kirkkain kruunu. Hurskaimmat jopa kiittävät kilvoittelun mahdollisuudesta! Irvokkaimmillaan tämä kollektiiviseen harhaan perustuva heitteillejättö johtaa tilanteisiin, joissa vakavasti psyykkisesti oirehtivasta ihmisestä ajetaan ulos riivaajia ison esirukoilijajoukon voimin. Yhteisen rukouksen (tai manaussession) jälkeen kärsivä ihminen jatkaa elämää omassa ahdistavassa todellisuudessaan, jossa ongelmien kirjo voi olla vaikka millainen: päihteitä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, hyväksikäyttöä monissa muodoissa. Itsensä voi suggeroida uskomaan, että Jumala kantaa, mutta avun hakeminen viivästyy eivätkä olosuhteet muutu. Ja mitä alaikäisiin tulee, he harvemmin kykenevät vaikuttamaan olosuhteisiinsa. TÄMÄ KAIKEN LÄPÄISEVÄSTÄ luottamuksesta Jumalaan juontuva ongelma vuotaa myös yhteisöjen ulkopuolelle. Esimerkiksi Pohjanmaalla, Suomen raamattuvyöhykkeellä, on ollut jo pitkään hälyttävän huono rokotekattavuus. Monissa paikoissa muun muassa tuhkarokkorokotuksen laumasuoja on jo reilusti alle 95 prosentin turvarajan. Tähän on muitakin syitä kuin uskonto, mutta yksi on monien uskovien haluttomuus ottaa rokotteita. Osin asiaan liittyy erilaisia lopun aikojen salaliittoteorioita, mutta perimmäinen syy on varsin suoraviivainen: koska kunkin elonpäivät ovat Herran kädessä, rokotukset eivät yksinkertaisesti ole tarpeen. Kuten Raamattu sanoo: ”...yksikään [varpusista] ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.” (Matt. 10:29-31) EMILIA MIETTINEN Kirjoittaja on matkustanut jeesusbussilla Norjaan ja takaisin. viisaisiin, valittuihin) ihmisiin ja (pahoihin, tietämättömiin, syntisiin) ulkopuolisiin sekä kertomukset siitä, miten ulkopuoliset tekevät tai haluavat yhteisöön kuuluville pahaa. Tällaisia ajatusrakennelmia liittyy monenlaisiin yhteisöihin eivätkä ne automaattisesti tee yhteisöstä kontrolloivaa. Oleellista on, miten normeja ylläpidetään. Kontrolloivissa yhteisöissä jäseniä syyllistetään tottelemaan ja heiltä voidaan vaatia rituaalisia anteeksipyyntöjä tai anteeksiantoa. Eroa harkitsevia painostetaan. Henkinen ja fyysinenkin väkivalta voi olla sallittua yhteisön edun nimissä. Valkila kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, kuinka yhteisö suhtautuu kritiikkiin: ”Saako kritiikkiä esittää? Saako yhteisön oppeja kyseenalaistaa? Voiko yhteisön opeista laskea leikkiä? Miten johtajiin suhtaudutaan, ihmisinä vai palvottuina guruina? Hälytyskellojen pitäisi soida myös, jos yhteisön oppi on ainoa tie pelastukseen.” Uskontojen uhrien tuen nettisivut kehottavat pohtimaan myös yhteisöjen yhteiskunnallista valtaa. Paljonko yhteisöllä on tuloja ja varallisuutta ja yhteisön jäsenillä poliittista valtaa? Liittyykö yhteisöön järjestöjä, joilla on jokin muu tarkoitus, usein hyväntekeväisyys, mutta jotka pohjimmiltaan ajavat yhteisön etua? Tottelemista eristämisen uhalla Jos kontrolloivasta yhteisöstä on tullut vahva osa elämää, ja sen sääntöjen rikkominen johtaisi erottamiseen yhteisöstä, paikkansa säilyttääkseen jäsen voi suostua tekoihin, joihin ei muuten ryhtyisi. Teot liittyvät usein seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin. Yhteisö voi pakottaa naimisiin tai katkaisemaan kokonaan vääränä pidetyn ihmissuhteen. Tilanne on psyykkisesti kuormittava, aiheuttaa yleensä ahdistusta ja mahdollisesti myös monenlaisia mielenterveysongelmia. Yhteisöstä lähdön syynä on usein ristiriita sen kanssa, mitä yhteisö pitää oikeanlaisina ajatuksina tai käytöksenä. ”Esimerkiksi herätysliikkeissä homoseksuaalisuutta tai homoseksuaalisia tekoja pidetään syntisinä, mikä saa monet jättämään yhteisön”, Valkila kertoo. Yhteisöstä lähtemisen alkusysäys on usein uuden tiedon tai näkökulman saaminen, joka johtaa vähitellen eri normien kyseenalaistamiseen. Valkila toivoo, että kaikille lapsille opetettaisiin koulussa elämänkatsomustietoa ja siinä erilaisista maailmankatsomuksista. ”Etäisyys normeihin voi syntyä myös esimerkiksi ulkomaille muuton seurauksena. Vaikka pysyisi saman yhteisön sisällä, eri puolilla yhteisöjen tavat vaihtelevat ja siinä saa etäisyyttä vanhoihin tapoihin.” Yhteisöstä lähtemisellä voi olla laajat seuraukset koko elämään. ”Voi käydä niin, että suhteet perheeseen, sukuun ja ystäviin viilenevät tai katkeavat, sillä esimerkiksi Jehovan todistajissa vaaditaan, että entisiin jäseniin ei pidetä yhteyttä. Samalla saattaa mennä työpaikka ja asunto, jos asuu vuokralla tai jos työnantaja on yhteisöstä”, Valkila havainnollistaa. Myös yhteisöstä lähtemisestä tai erotetuksi tulemisesta seuraa monille mielenterveysongelmia. Lieväkin sosiaalinen eristäminen aiheuttaa ihmisissä stressiä. Aivoissa hylkäämisen tuska koetaan samoilla alueilla kuin fyysinen kipu. ”Eristäminen on todella julma toimenpide. Pahimmillaan ihminen on ollut ensin yksin, löytänyt yhteisön, ja sen jälkeen on taas yksin. Jos yhteisössä suhtaudutaan negatiivisesti opiskeluun, lapsesta asti yhteisössä asunut lähtijä jää tyhjän päälle ilman koulutusta ja taitoja selvitä yhteisön ulkopuolisessa maailmassa.” Lähdön jälkeen elämän rakentamiseen voi mennä vuosia, vuosikymmeniäkin. ”Jos on asunut lapsesta asti rajoittavassa yhteisössä, ei ole kokenut samoja asioita kuin muut ikäisensä. Vaikka opettelisi uusia tapoja, esimerkiksi juhlien viettämistä, myöhemmin elämässään, ei niihin välttämättä pääse samalla tavalla sisään vaan kokee itsensä aina vähän ulkopuoliseksi.” Lahkoiksi nimettyjä yhteisöjä Suomessa • Maria Åkerblom oli unissasaarnaaja ja profeetaksi julistautunut huijari, jonka ympärille kertyi vankka seuraajajoukko 1920-luvulla. Vankilaan murhayrityksestä tuomittu Åkerblom rahoitti näyttävää elämäntyyliään rikoksin ja seuraajiltaan saamilla varoilla. • Alma Kartanon ja unissasaarnaaja Tilda Reunasen perustama kartanolaisuus vaikutti Satakunnassa 1920–50-luvuilla ja tuli tunnetuksi erityisesti lapsisaarnaajistaan. Perheistään eristetyt yhteisössä kasvatetut lapset joutuivat monenlaisen vakavan väkivallan uhreiksi. • 1970-luvun alussa perustettu Lasarus-veljet on edelleen toimiva omavaraisuuteen pyrkivä, yhteistaloudessa asuva yhteisö Satakunnassa Säkylässä. Se nousi otsikoihin 2010-luvun alussa, kun useat entiset jäsenet kertoivat muun muassa lasten ankarasta ruumiillisesta kurituksesta. • Tapani Koivuniemen perustama suljettu kristillinen yhteisö perustettiin 1980-luvun alussa, ja sen yhteydessä toimii muun muassa IT-alan palveluja tarjoava yritys, jonka työntekijät rekrytoidaan Koivuniemen seuraajista. Entiset jäsenet ovat kertoneet yrityksen toimintamallin perustuvan halpatyövoimaan, jonka ansiosta se kykenee voittamaan julkisia kilpailutuksia. Yhteisön on raportoitu kontrolloivan työelämän lisäksi muun muassa jäsenten pukeutumista, seksuaalisuutta ja painoa.
Tulipalo ei tuhonnut ?aatetta Helmikuun lopussa Helsingin Kumpulassa paloi käyttökelvottomaan kuntoon vuosia anarkistisena kokoontumisja kulttuuritilana toiminut rakennus Makamik. Talon aktiivit epäilevät, että tulipalon sytytti ryhmä natsiskinejä. T ULIPALOA edeltävänä päivänä Makamikilla, kuten joka kuukauden viimeisenä lauantaina puolentoista vuoden ajan, järjestettiin Toverikeittiö, kertoo Piki, yksi Makamikkollektiivin jäsenistä. Toverikeittiö on päihteetön ruokailutapahtuma, jossa syödään yhdessä, keskustellaan ja katsotaan elokuvia. Koska tapahtumassa oli läsnä myös pieniä lapsia, elokuvaksi valittiin Hayao Miyazakin Liikkuva linna. Tapahtuman jälkeen osa aktiiveista jäi paikalle. Puolenyön tienoilla he huomasivat tiellä kaksi tummiin pukeutunutta hahmoa, jotka katselivat talon suuntaan. Tämä ei ollut mitenkään epätavallista, sillä Makamik oli koko olemassaolonsa ajan herättänyt kiinnostusta ohikulkijoissa. Vaikka uteliaisiin katseisiin on totuttu, oli tässä kaksikossa jotain uhkaavaa. Kun aktiivit menivät katsomaan, mistä on kyse, tummiin pukeutuneet hahmot poistuivat nopeasti paikalta. Ennen lähtöään kello yhden maissa kollektiivin jäsenet tarkistivat, että molemmat kamiinat olivat sammuneet. He irrottivat sähkölaitteet pistokkeista ja lukitsivat ovet. Talossa ei poltettu avotulia, kuten kynttilöitä. ”Paloturvallisuudesta pidettiin huolta, kuten aina”, Piki tuhahtaa. Hän on turhautunut, sillä uutismedioissa on tulipalon jälkeen liikkunut väitteitä, että talossa olisi juhlittu ja poltettu kynttilöitä. Myös Helsingin Sanomien sittemmin oikaistussa jutussa kirjoitettiin kynttilöiden käytöstä Makamikin tiloissa. ”Olihan sinä yönä muitakin tulipaloja, joten viranomaisilla on voinut mennä paikat sekaisin”, pohtii Piki. Pelastuslaitos sai tiedon tulipalosta noin kahdelta yöllä. Piki ja hänen toverinsa kuulivat tulipalosta hieman ennen kello kolmea ja saapuivat paikalle nopeasti. Talo oli ilmiliekeissä. ”Tilanne oli lohduton”, muistelee Piki. Paloautoja ja savua kaikkialla. Pelastuslaitos avasi talon kattorakenteita ja suihkutti vettä taloon. Vaikka oli selvää, ettei mitään ollut tehtävissä, aktiivit halusivat seurata tilannetta tarkasti. ”Me haluttiin nähdä meidän talo läheltä. Se tuntui tärkeältä.” Eräs aktiiveista jutteli palonsammuttajien kanssa. Yksi heistä tokaisi, etteivät tulipalot itsestään syty. Sen makamikilaiset tietävät. Etenkin talvipakkasilla taloa on pidetty lämpimänä, ettei se vahingoittuisi, ja kuten todettu, paloturvallisuudesta on huolehdittu. Makamik-kollektiivin jäsenet ovat kokeneita tulenkäyttäjiä. Talossa oli jauhesammuttimia, sammutuspeite sekä paloja häkävaroittimet, joiden lisäksi TEKSTI JULIUS HALME & LEONA KOTILAINEN KUVAT TIIU HYYRYLÄINEN hormit nuohottiin suositusten mukaisesti. Lähtiessä tarkistettiin aina, ettei mitään jäänyt tulipesiin kytemään. Paikalla olleet poliisit tiedustelivat Pikiltä mahdollista syytä tulipalolle. Hän vastasi, että äärioikeisto on vandalisoinut taloa aiemmin. Pikin mukaan poliisi vaikutti asiasta tietoiselta. Vandalisoinnilla retosteltu somessa Pari päivää ennen paloa Antifasistinen Helsinki -ryhmä julkaisi jutun nuorista natsiskineistä, jotka ovat ryhmän mukaan vandalisoineet Makamikia moneen otteeseen viimeisen vuoden aikana. Artikkeli pohjautui muun muassa uusnatsien omiin somepostauksiin. Jutussa nimettiin muutama henkilö. Kyseisten henkilöiden kerrottiin murtautuneen Makamikille, riehuneen sisällä kirveen kanssa ja polttaneen sieltä varastamiaan tavaroita. Tästä he olivat itse julkaisseet videon Telegram-kanavilla. Hyökkäyksestä kirjoitettiin myös äärioikeistolaisella Partisaani-sivustolla, jossa kerrottiin Makamikin osoite ja vihjattiin, että talo sijaitsee syrjäisellä paikalla. Kommenttikentässä sanottiin, että ”pitäis polttaa koko paska”. Makamik-kollektiivin maaliskuun alussa julkaisemassa listassa kerro22 • 3 / 2023
Tulipalo ei tuhonnut ?aatetta taan vuoden 2022 talven ja kevään aikana rikotuista ikkunoista, talon ulkoseinään maalatuista hakaristeistä ja muista natsisymboleista sekä juhannuksena poltetusta piharakennuksesta ja pihan irtaimistosta ”Kaikista näistä emme tiedä natsien ottaneen kunniaa. Telegram-kanavalle, jolla joistain iskuista oli tiedotettu, oli viime juhannuksena postattu poseerauskuva natsilippujen kanssa, eli joku natsiporukka on ollut silloin liikenteessä”, kertovat makamikilaiset Kani ja Piki. Äärioikeiston väkivaltaa Euroopassa Pohjoismaissa, myös Suomessa, äärioikeisto on tehnyt väkivaltaisia iskuja ennenkin. Vuonna 2010 Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) hyökkäsi Pride-kulkueeseen kaasusumuttein ja vuonna 2013 ryhmä pyrki ääri oikeistoa käsittelevän kirjan keskustelutilaisuuteen veitsin varustautuneena. Vuoden 2015 syksyllä lukuisten iskujen, myös tuhopolttoyrityksen, kohteena olivat vastaanottokeskukset ja niissä majailevat siirtolaiset. Vuonna 2008 uusnatsit polttivat Tukholmassa antifasistisen ja antiautoritäärisen tilan, Cyklopenin. Historiantutkija Oula Silvennoinen vahvistaa sekä Suomessa että muualla Euroopassa olevan äärioikeistolaisia toimijoita, jotka toteuttavat väkivaltaisia tekoja vastustajikseen mieltämiään ihmisiä vastaan. ”Kohteita on paljon vasemmistosta seksuaalisiin vähemmistöihin ja juutalaisiin yhteisöihin.” Entisen PVL:n ja Soldiers of Odinin jäsenistöstä löytyy runsaasti väkivaltarikoksista tuomittuja ja niihin epäilemättä edelleen valmiita henkilöitä, toteaa Silvennoinen. ”Oma ilmiönsä ovat niin sanotut yksinäiset sudet ja pienet ryhmät, jotka saattavat radikalisoitua väkivaltaan saakka ilman varsinaisia kytköksiä mihinkään olemassa olevaan ryhmittymään.” Uusnatsien kannatus laskee laskemistaan, pohtii Piki. Merkkinä siitä hän pitää itsenäisyyspäivän marssien osallistujamääriä. Äärioikeiston marsseissa on enää vain murto-osa osallistujia aiempaan verrattuna. ”Niiltä tippuu omat aktiivitkin riveistä, mikä on selvä merkki suosion laskusta. Kun näin käy, pieni osa saattaa nostaa militanssiaan”, Piki toteaa. Silvennoisen mukaan äärioikeisto on kaikkialla kumouksellista. Oikeistoradikaalit eivät ole sinänsä kaatamassa demokratiaa, mikäli se voidaan alistaa autoritaariseen järjestykseen. Väkivaltainen äärioikeistoekstremismi puolestaan tavoittelee autoritaarisen järjestyksen pystyttämistä väkivaltaisen mullistuksen avulla ja on valmis lietsomaan aseellisia kaappauksia ja sisällissotaa. Molempia kuitenkin yhdistää autoritaarinen näky yhteiskunnasta, ja siksi raja niiden välillä on usein häilyvä. Kollektiivi jatkaa toimintaansa Makamik-talon palonsyyntutkinta on vielä kesken. Poliisin mukaan palo alkoi olohuoneesta tai välikaton hormista, eikä paikalta löydetty merkkejä palavista nesteistä. ”Konkreettisesti ei ole pystytty selvittämään, että mikä sen on laittanut palamaan”, rikoskomisario Crista Granroth kertoo. ”Vaikka ei tiedetä, oliko kyseessä tuho poltto vai ei, se että niin monet epäilevät tuhopolton mahdollisuutta, kertoo siitä, että fasismin uhka on otettava vakavasti. Anarkisteina ja antiautoritaareinä olemme sitä mieltä, että on kaikkien vastuulla nujertaa se”, Piki painottaa. Ei ole sattumaa, että uusnatsit iskevät antiautoritäärisiä toimijoita vastaan. ”Kaikki äärioikeistolaiset ovat autoritaareja. Autoritaari näkee yhteiskunnan perustuvan hierarkioille ja jäykille kategorioille, joiden rikkominen tai horjuttaminen on uhka. Siksi monikulttuurisuus, vähemmistöt ylipäänsä, vieraiksi koetut etnisyydet ja sukupuolten tasa-arvon kaltaiset ajatukset koetaan uhkina, ja niiden kannattajat on vaiennettava tarvittaessa väki valloin”, toteaa Silvennoinen. Piki ja Kani vakuuttavat Makamikkollektiivin jatkavan tapahtu mien järjestämistä ja toimintaa samassa hengessä kuin ennenkin. Se aikoo jatkossakin järjestää epäkaupallisia, itseorganisoituja tapahtumia, jotka ovat vapaita minkään ylemmän tahon mieli vallasta. ”Haluamme aktiivisesti vastustaa Helsingin gentrifikaatiota ja kapitalismin aiheuttamaa kaiken elämän ja ihmisten tuotteistamista ja vieraantumista”, Piki linjaa. Myös antifasistinen toiminta tulee jatkumaan. ”Fasismi on nyt näivettyessäänkin asia, jonka viimeisetkin rippeet on pakko nujertaa. Natseja pitää vastustaa aktiivisesti ja aina. Antifasismin pitäisi olla täysin normalisoitua yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Kehotamme ihmisiä pitämään huolta toisistaan ja organisoitumaan monimuotoisesti. Sitä Makamik-kollektiivi tulee tulevaisuudessakin tekemään”, Piki summaa. Äärioikeisto Suomessa • Suojelupoliisi arvioi, että äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut • Väkivallan uhka kohdistuu erityisesti vähemmistöryhmiin sekä vastustajiksi koettuihin poliittisiin toimijoihin • Sosiaalisessa mediassa verkostoituminen, propagandan levittäminen ja väkivalta kuuluvat ääri oikeiston toimintatapoihin • Virallisesti lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivit jatkavat toimintaa uusissa kokoonpanoissa Lähde: Suojelupoliisi, Kansallisen terrorismin uhka-arvio 2023
24 • 3 / 2023 Kansakunta kynnys?mattona Valkovenäläisten demokratiaa kannattava enemmistö on nyt hiljaa. Mutta maassa voi koittaa uusi kevät, vangitun nobelisti Bjaljatskin sanoin. V ALKOVENÄ JÄ on entisistä Neuvostoliitosta itsenäistyneistä maista ainoa, jonka johto kannattaa avoimesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Vuonna 2020 Valko-Venäjä sai Venäjältä puolentoista miljardin dollarin lainan ja lupauksen alhaisista kaasun hinnoista. Kreml tuki länsinaapuriaan ja sen johtajaa, presidentti Aljaksandr Lukašenkaa, koska Venäjälle on tärkeää pitää länsinaapuri tiukassa otteessa. Lukašenka on hallinnut maata jo vuodesta 1994, jolloin sille muokattiin Neuvostoliittoon verrattuna edistyksellinen perustuslaki. Sen tarkoitus oli taata maahan demokraattinen kansalaisyhteiskunta, mutta jo vuonna 1996 presidentti Lukašenkan valtaoikeuksia alettiin kasvattaa hyvin vahvoiksi. Valko-Venäjän sijainti on Venäjälle tärkeä sotatoimien takia. Valko-Venäjän eteläinen rajanaapuri on Ukraina, jonka pääkaupunkiin Kiovaan on rajalta matkaa alle 150 kilometriä. Sodan alkuvaiheen uutiskuvissa nähtiin Valko-Venäjältä matkannut kymmenien kilometrien mittainen panssarikolonna pöristelemässä pikkuisia teitä kohti Kiovaa. Hyökkäyksen alkua tutkinut brittiläinen journalisti Luke Harding on kirjoittanut, miten Venäjä piti Kiovan valloittamista muutaman päivän kuluessa niin varmana, että sotatoimiin osallistunut upseeristo oli pakannut mukaan juhlaunivormunsa Kiovassa pidettävää paraatia varten. Myös marssijärjestys ja muut ohjeet paraatin järjestämiseksi löytyivät sittemmin paenneiden sotilasjohtajien matkatavaroista. Sen sijaan venäläisillä ei ollut mukana tarpeeksi polttoainetta tankeille, ruokaa sotilaille saati muitakaan varusteita. Pian uutiskuviin ilmestyikin maajusseja traktoreineen hinaamassa sammahtaneita venäläistankkeja pois tieltä. Jotkut venäläiset kuolivat hyökkäyksessä, jotkut jäivät vangiksi ja jotkut, kuten kuuluisat Butšan kiduttajat, jäivät Kiovan lähistölle sotimaan vielä pitkään. Monet pakenivat takaisin sinTEKSTI IIDA SIMES ne, mistä olivat sillä kertaa tulleetkin – Valko-Venäjälle. Pakotteet ruoskivat Valko-Venäjän valtion osallisuus Venäjän viimeaikaisissa sotatoimissa on siis ollut suuri, ja siksi kansainvälinen yhteisö on rankaissut maata valtavilla pakotteilla. Jo ennestään köyhän maan kauppa Euroopan unioniin tyrehtyi niiden takia yli 70 prosentilla ja muuhun maailmaan lähes viidenneksen. Ison iskun valkovenäläiselle bisnekselle antoi Liettua, joka kielsi Valko-Venäjän tärkeimpien vientituotteiden eli lannoitteiden viemisen ulkomaille satamistaan. Vaikka Valko-Venäjällä hyökkäys Ukrainaan on poliittisesti hyväksytty, asiasta ei voi päätellä sitä, että se olisi kansan tahdon mukaista. Todennäköisesti asia on päinvastoin. Vaikka Valko-Venäjän kansalaisoikeudet ja demokratian tila ovat jo vuosia olleet huonommat kuin Venäjällä, kansa on kuitenkin viime vuosina kapinoinut Valko-Venäjällä paljon. Valkovenäläinen sananvapausaktivisti, runoilija ja kääntäjä Taciana Niadbaj on sananvapausjärjestö PENin Valko-Venäjän osaston johtaja. Niadbaj kuuluu maan suureen enemmistöön, jonka mielestä Lukašenka ei ole valtion johtaja, vaikka viralllisesti vuoden 2020 vaalit päättyivät Lukašenkan voittoon. ”Tietenkään asiaa ei ole koskaan voitu virallisesti vahvistaa, mutta todennäköisesti enemmistö äänesti Tsihanouskajaa.” Niadbaj käyttää Svjatlana Tsihanouskajasta yhdysvaltalaista termiä ”president elect”, joka tarkoittaa vaaleilla valittua mutta ei vielä valtaan noussutta presidenttiä. Lukašenkan vastaehdokas Tsihanouskaja nousi kansan tietoisuuteen kuin tyhjästä, kun Valko-Venäjän viranomaiset vangitsivat hänen julkkismiehensä, tubettajan ja alkuperäisen opposition ehdokkaan Sjarhei Tsihanouskin. Sittemmin tämä tuomittiin 18 vuoden vankeuteen ja Tsihanouskaja pakeni Liettuaan. Myös Taciana Niadbaj on paennut maasta. Hän työskentelee nykyään Varsovassa. Hän kaipaa kotimaahansa, vaikka Puolassa on puolensa. ”Tämä [Puola] on paljon turvallisempi maa. Täällä ei tarvitse koko ajan pelätä, että joku tulee takavarikoimaan tietokoneet ja puhelimet ja pidättämään meidät kaikki. Me haluamme työskennellä lain mukaan ja läpinäkyvästi.” Vielä vuonna 2020 puoli miljoonaa valkovenäläistä protestoi ympäri maata. ”MAAMME HALUTTIIN PUTSATA SELLAISEKSI, ETTÄ VENÄJÄ VOI TÄÄLTÄ KÄSIN SOTIA UKRAINASSA.”
3 / 2023 • 25 KUUNTELE: voima.fi/audio & muut alustat SYNDIKAATTI Puuduttaako tuntikausien turhanpäiväinen jorina? Tuntuvatko käsikirjoitetut jutut toisinaan hieman keinotekoisilta? Meillä on vastaus ja monta kysymystä! Syndikaatissa ei laiteta maailmaa järjestykseen, vaan rakastutaan kaaokseen. Äänessä Laura Gustafsson ja Emilia Männynväli. TEATTERIN POLITIIKKAA Voiman kustantaja Tuomas Rantasen podcastissa käsitellään teatterin, esitystaiteen, tanssin, nukketatterin ja sirkuksen ajankohtaisten teosten yhteiskunnallisuutta. Ohjelmassa vierailee esittävän taiteen tekijöitä, muita taiteilijoita ja eri alojen vaikuttajia. PUHU MINULLE LUOVUUDESTA Musiikillisen luovuuden muotoihin paneutuva podcast-sarja, jossa musiikintutkija Riikka Hiltunen keskustelee teemasta ja teeman vierestä muusikkoja tutkijavieraiden kanssa. ALAKULTTUURIMINISTERI Julius Halmeen ohjelmauutuus tarkastelee alakulttuureissa esiintyviä ilmiöitä ja toimijoita. Sarjassa ei sotkeuduta liiaksi studion kaapeleihin, vaan jalkaudutaan sinne missä tapahtuu: kaduille, kapakoihin ja keikoille. JÄLKIPELIT Futispuheen harrastesarja. Jälkipelit on podcast kaikille, jotka puhuvat paremmin kuin pelaavat. Äänessä Johanna Ruohonen, Kaisu Tervonen ja vaihtuvat vieraat. Uusi tuotantokausi on nyt käynnissä, vieraina muun muassa Verneri Pohjola, Jonna Tapanainen ja Noora Kotilainen. ROMANI PODCAST Oletko romani? Tunnetko jonkun romanin? Jos et ole tai vaikka olisit tai tuntisit, niin, tutustu silti Natashaan, Carmeniin, Janitaan ja Dimitriin. Podcastin aiheena muun muassa: historia, arki, perinteet, syrjintä ja tulevaisuus. Kansakunta kynnys?mattona Suomessa toistellaan usein ukrainalaisten muistutusta siitä, että maa käy sotaa totalitaristista Venäjää vastaan muun Euroopan demokratian puolesta. Onko asia näin myös Niadbajn mielestä? ”Kun meillä oli vaalit 2020, kansan mielipide tukahdutettiin. Se, mitä on tapahtunut Ukrainassa, on saman asian toinen oire”, hän kertoo. Sekä Valko-Venäjä että Ukraina ovat pitkään joutuneet taistelemaan paitsi kansalaisoikeuksiensa myös kulttuurinsa ja kielensä puolesta. Ja Niadbajn mukaan valkovenäläisten protestien tukahduttamisella oli selvä päämäärä: ”Maamme haluttiin putsata sellaiseksi, että Venäjä voi täältä käsin sotia Ukrainassa.” Kreml osallistui mielellään opposition hävittämiseen maasta. Panttivankina marginaalissa Monet valkovenäläiset ihmisoikeusja demokratia-aktivistit pitävät maataan marginaaliin sysättynä panttivankina. Valko-Venäjä on kuin kynnysmatto, johon Venäjä pyyhkii verisiä jälkiään. Samalla muu maailma rankaisee sekä Venäjää että kynnysmattoa. Taloudellisten pakotteiden lisäksi valkovenäläisten mahdollisuutta matkustaa on rajoitettu. Kotimaassa aktivistit ja mielenosoittajat, jopa lapset ja vanhukset, saavat näytösoikeudenkäynneissä julmia tuomioita. Kansaa pelotellaan hiljaiseksi, ja taktiikka tehoaa, sillä tällä hetkellä valkovenäläiset eivät osoita mieltään omassa maassaan. Ulkomailla kyllä. Monet vangit ovat erittäin heikossa kunnossa ja heidän henkensä puolesta pelätään. Heihin kuuluu oppositiopoliitikko, muusikko Maria Kalesnikava, joka pidätettiin syyskuussa 2020. Kalesnikava tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vuonna 2021. Hänet suljettiin kidutuksista kuuluisaan Homielin rangaistus siirtolaan. Häntä pidetään lähes koko ajan eristyssellissä, jota kutsutaan ”vankilaksi vankilan sisällä”. Hänen terveydentilansa on erittäin huono. Pian Kaleskavan vangitsemisen jälkeen hänen asianajansa Maksim Znak tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen. Valkovenäläisistä mielipidevangeista kuuluisin on Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2022 voittanut ihmisoikeusaktivisti Ales Bjaljatski. Bjaljatskin puoliso Natalia Pintšuk nouti juhlallisuuksien aikaan eristyssellissä viruneen voittajan Nobel-palkinnon ja luki tilaisuudessa tämän kirjoittaman puheen. Bjaljatski kirjoitti: ”’Milloin pääset vapaaksi’, minulta kysyttiin. ’Minä olen jo vapaa, mielessäni’, vastasin.” Bjaljatskin perustaman kansalaisjärjestön nimi on Viasna, ”kevät”, sillä hänen mukaansa ”talven jälkeen tulee aina kevät”, hyvä voittaa pahan. Sh utte rsto ck
26 • 3 / 2023 Ihmiset vailla sijaa TEKSTI EMILIA MIETTINEN KUVA BISHER SAWAN Erikieliset joutuvat usein turvautumaan hämäriin välittäjiin saadakseen asunnon. Viranomaiset auttavat vain rajallisesti. V IRALLISTEN tietojen mukaan Suomessa oli vuoden 2022 lopussa 3 686 ihmistä ilman kotia. Todellista lukumäärää on vaikea tietää, sillä moni voi esimerkiksi olla kirjoilla tuttunsa asunnossa, jossa ei kuitenkaan voi pysyvästi oleskella. Asunnottomuus uhkaa erityisesti yhteiskunnan tukirakenteiden ulkopuolelle ajautuneita, myös erikielisiä, maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita perheineen. Heidän kielitaitonsa ja valmiutensa toimia suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa voivat olla heikot eikä Suomessa ole selkeää, niin kutsuttua yhden luukun palvelua maahantulijoiden kotoutumisen edistämiseksi. Tällaista palvelua, Koto-taloa, on peräänkuuluttanut tohtori Moussa Ahmad, joka tutki vuonna 2021 tarkastetussa väitöskirjassaan valtion kotouttamisohjelmaa Suomeen 2016– 2019 saapuneiden pakolaisten näkökulmasta. Ahmadin tutkimuksen mukaan sinänsä hyvän kotouttamisohjelman toteuttaminen takkuaa. Kotoutumisen sujuvoittaminen on olennaista, mikäli Suomeen jo muuttaneet halutaan osaksi tuottavaa ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa. Ahmad kertoo, että nykyisessä maahantuloja kotoutumisprosessissa on monia varsin yksinkertaisestikin ratkaistavissa olevia ongelmia. Jos ei ole esimerkiksi oleskelulupahakemuksessa rastittanut kohtaa, jossa haetaan henkilötunnusta oleskeluluvan yhteydessä, täytyy tunnus hakea Digija väestö virastolta erikseen myönteisen päätöksen saamisen jälkeen, missä voi mennä kuukausia. Ilman henkilötunnusta ei voi saada pankkitiliä ja verkko pankkitunnuksia, mikä puolestaan vaikeuttaa ja viivästyttää kaikkien virallisten asioiden hoitamista – muun muassa asunnon hankkimista. Työperäisesti maahan muuttavien puolesta Ahmad ei ole niin huolissaan, sillä heille asunnon ja muitakin käytännön asioita järjestää usein työnantaja. On myös olemassa palveluntarjoajia, jotka järjestävät maahanmuuttajille maksullisia kotoutumiseen liittyviä palveluita, jotka avustavat kaikessa oleskelulupahakemuksesta pankkitilin ja asunnon löytämiseen. Sen kaltaisiin palveluihin on kuitenkin vain harvoilla varaa. KELAN PERUSTOIMEENTULOTUESSA hyväksyttävät asumismenot ovat usein etenkin isoissa kaupungeissa liian alhaiset suhteessa kohtuullisten kokoisten vuokra-asuntojen yleisiin hintoihin, jolloin ylimenevä osa voi jäädä vuokralaisen itsensä maksettavaksi ja on pois esimerkiksi ruokaan tai muihin välttämättömiin kuluihin käytettävissä olevista rahoista. Maksuvaikeudet, jotka voivat johtua myös yksinkertaisesti puuttuvista TEtoimiston papereista tai lausunnoista, saattavat johtaa vuokrarästeihin ja luottotietojen sekä lopulta asunnon menetykseen. Ongelma koskettaa kaikkia vähävaraisia tukien varassa eläviä. Halvemman asunnon löytämiseksi voi joutua muuttamaan kauaskin omasta elinpiiristä, mikä voi merkitä työpaikan, lasten koulujen ja sosiaalisen piirin vaihtumista – sekä liian ahtaasti asumista. Erikielisten asemaa hankaloittaa syrjintä asuntomarkkinoilla. Kuormitetuilla sosiaalityöntekijöillä on vain rajallisesti tai ei lainkaan aikaa auttaa asiakkaitaan asuntojen etsimisessä, joten erikieliset jäävät usein sosiaalisen median verkostojen varaan asunnon löytämiseksi. Siellä toimii hämäriä välittäjiä, jotka saattavat tarjota vuokralle joko todellista asuntoa ylihinnoiteltuna tai surkeassa kunnossa, tai jopa kokonaan olematonta asuntoa. VALTAKUNNALLISEN kotoutumistyötä tekevän Moniheli-yhteistyöverkoston Katto-toiminnan asiakastyön koordinaattori Bisher Sawan kertoo, että saa säännöllisesti kuulla asiakkailtaan asuntohuijauksista. Hän tietää esimerkiksi tapauksia, joissa kalliin välityspalkkion, takuun ja vuokran ennakkoon maksanut perhe on saapunut muuttokuormineen asunnolle, jonka oven avaakin virallinen asukas, joka on tilanteesta yhtä yllättynyt. Huijareita on vaikea saada kiinni ja korvausvastuuseen. Monihelin Katto-toiminta on yksi järjestotaho, joka auttaa asiakkaita löytämään ja hakemaan asuntoja, mutta järjestöjenkin resurssit ovat rajalliset, eivätkä palvelut tavoita kaikkia tarvitsevia. Inhimillisten ja taloudellisten ongelmien kasaantumisen välttämiseksi maahantulijat tarvitsisivat jo alkuvaiheessa tarpeeksi apua suomalaiseen arkeen kiinnittymisessä. Moussa Ahmadin mukaan kotoutumisen avain on työllistyminen, koska säännöllinen toimeentulo on vakaan elämän – ja pysyvän asunnon – tae. T ULIN SUOMEEN alaikäisenä ja aluksi olin vastaanottokeskuksessa. Sain määräaikaisen oleskeluluvan ja muutin omaan asuntoon. Kun oleskelulupa meni umpeen, minulla ei ollut enää varaa hoitaa kaikkia laskuja enkä saanut uutta vuokrasopimusta. Asunnon löytäminen laillisesti oli minulle käytännössä mahdotonta. En puhu hyvää suomea, millä on vaikutusta vuokranantajien suhtautumiseen minuun asunnon hakijana. Suurin osa vuokranantajista ei vastannut hakemuksiini mitään. Vaihto ehdoiksi jäi paluu vastaanottokeskukseen, asua kaverilla tai sitten vuokrata pimeä koti (asunto, jonka vuokra sopimus on tehty toiselle henkilölle, joka jälleenvuokraa asuntoa pimeästi). Olen pyytänyt asunnon etsimisessä apua hämäriltä välittäjiltä, koska minulla on maksuhäiriömerkintä, eikä minulla ole luottotietoja. Hämärät välittäjät pyysivät minulta välityspalkkiota, jonka lisäksi minun olisi vielä pitänyt maksaa vuokra ja vakuus, eli yhteensä noin 5?000 €, mutta ei minulla ollut sellaisia rahoja. Tiedän tosi paljon ihmisiä, joita hämärät välittäjät ovat huijanneet. He ovat kuitenkin lopulta monelle ainoa vaihtoehto. Kun en saanut mistään apua, menin takaisin vastaanottokeskukseen ja aloitin turvapaikanhakuprosessin uudestaan. Kaikki piti aloittaa alusta. Ihan kuin olisin vasta tullut Suomeen, vaikka olin jo asunut neljä vuotta täällä. Tämän jälkeen olen elänyt asunnottomana. Tällä hetkellä asun pimeässä asunnossa, käyn töissä ja koulussa ja odotan oleskelulupaa. MIES, 22 Valokuva ja artikkelin yhteydessä julkaistu 22-vuotiaan miehen kertomus on osa Kohti kotia -näyttelyä, jonka järjestivät viime syksynä Moniheli sekä Kriminaalihuollon tukisäätiö Krits yhdessä.
Marja Kyllönen osattomuuden äärellä Totta ja tarua autofiktiosta Antti Rönkä ja oma paikka maailmassa
ILMOITUS Kirja muuttaa maailmaa Lähitulevaisuuteen sijoittuva romaani suomalaisesta ilmastopakolaisesta. Kirja kuvaa kiinnostavasti ympäristökatastrofin jälkeistä maailmaa, jonka raunioilla versoo toivo. Yhteiskunnallinen romaani punoo yhteen ajankohtaisia teemoja: huolen ympäristöstä, tulevaisuuden ruokatuotannon, tasa-arvon ja mielenterveyden järkkymisen. www.gummerus.fi Mia Myllymäki: Huomistarhuri Gene Wolfe: Soturi sumussa Antiikin Kreikan persialaissotien aikaan sijoittuva historiallinen fantasia kertoo roomalaisesta palkkasoturista Latrosta, joka päähän saamansa iskun seurauksena muistaa vain lähimmän vuorokauden tapahtumat. Loukkaantumisensa jälkeen Latrolla on kuitenkin yhteys henkimaailmaan, ja hän pystyy keskustelemaan jumalten kanssa. Ollakseen unohtamatta Latro kirjaa tapahtumia papyruskääröön ja yrittää löytää keinon muistinsa palauttamiseen. Gene Wolfe (1931–2019) on angloamerikkalaisen spekulatiivisen fiktion tärkeimpiä kirjailijoita, ja palkkas oturi Latrosta kertova Soturi-trilogia on hänen kuuluisimpia teoksiaan. www.moebius.press Ville-Juhani Sutinen: Hajonneen maailman käyttöohje Ilmastonmuutos kiihtyy ja ekologinen romahdus lähestyy. Me tiedämme sen, mutta emme pysty muuttamaan toimintaamme riittävän nopeasti. VilleJuhani Sutisen teoksen tarinalliset, omakohtaiset esseet kuljettavat ihmistä ympäröivään luontoon ja maailmaan, joka on rikki mutta ei täysin käyttökelvoton. Kirja on kriittinen, mutta toiveikas matka sienimetsään, hylättyyn huvipuistoon ja lapsettomuusklinikalle, sieltä metsäpalojen Kaliforniaan, kelluviin konttitaloihin ja lopulta mayaraunioiden kautta Islannin laavakentille etsimään keinoja, joilla elämä voi jatkua. www.intokustannus.fi Olga Grebennik on harkovalainen kuvataiteilija, kuvittaja ja kirjailija. Sotapäiväkirjan luonnosmaiset piirrokset ja päiväkirjanomaiset lyhyet tekstit kuvaavat Venäjän hyökkäyksen alla elämistä, hänen perheineen tekemää pakomatkaa Puolaan ja elämää pakolaisuudessa. Todistusvoimassaan Sotapäiväkirja vertaantuu Art Spiegelmanin Maus -sarjakuvaan. Teoksessa on säilytetty tekijän alkuperäiset, venäjänkieliset päiväkirjamerkinnät ja teosta voi lukea sekä suomeksi (kääntäjänä Anna Sidorova) että venäjäksi. www.enostone.fi Olga Grebennik: Sotapäiväkirja Pauli Sivonen (toim.): Kuusi katsetta kokoelmaan Serlachiusten teollisuussuku aloitti taiteen keräilyn runsaat sata vuotta sitten. Tuhansien teosten kokoelman ytimenä ovat klassikot Suomen taiteen kultakaudelta sekä vanhan eurooppalaisen maalaustaiteen arvoteokset. Pauli Sivosen toimittama Kuusi katsetta kokoelmaan esittelee kokoelman nykytaidehankintoja vuosilta 2010– 2022. Siinä keskeisiä taiteilijoita ovat esimerkiksi Eija-Liisa Ahtila, Riiko Sakkinen, Ville Lenkkeri, Marita Liulia ja Elina Brotherus. Saatavilla myös englanniksi. kauppa.serlachius.fi Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat alati yhteiskunnallisen väännön kohteena, mutta keskusteluun ei kannata sännätä ilman tietoa. Kirjailija Meg-John Barkerin ja sarjakuvataiteilija Jules Scheelen teos esittelee queer-teorian, -aktivismin ja HLBTIQ-liikkeen historian ydinasiat helppo lukuisena sarjakuvana. Lukija pääsee tutustumaan olennaisimpiin ongelmakohtiin ja teoreetikoihin samalla, kun inhimillisen sukupuolen ja seksuaalisuuden muuttuvuus piirretään esiin. Helpoiten kustantajan omasta nettikaupasta: www.netn.fi Meg-John Barker & Jules Scheele: Queer: Sarjakuvajohdanto
ILMOITUS Kirja muuttaa maailmaa Lähitulevaisuuteen sijoittuva romaani suomalaisesta ilmastopakolaisesta. Kirja kuvaa kiinnostavasti ympäristökatastrofin jälkeistä maailmaa, jonka raunioilla versoo toivo. Yhteiskunnallinen romaani punoo yhteen ajankohtaisia teemoja: huolen ympäristöstä, tulevaisuuden ruokatuotannon, tasa-arvon ja mielenterveyden järkkymisen. www.gummerus.fi Mia Myllymäki: Huomistarhuri Gene Wolfe: Soturi sumussa Antiikin Kreikan persialaissotien aikaan sijoittuva historiallinen fantasia kertoo roomalaisesta palkkasoturista Latrosta, joka päähän saamansa iskun seurauksena muistaa vain lähimmän vuorokauden tapahtumat. Loukkaantumisensa jälkeen Latrolla on kuitenkin yhteys henkimaailmaan, ja hän pystyy keskustelemaan jumalten kanssa. Ollakseen unohtamatta Latro kirjaa tapahtumia papyruskääröön ja yrittää löytää keinon muistinsa palauttamiseen. Gene Wolfe (1931–2019) on angloamerikkalaisen spekulatiivisen fiktion tärkeimpiä kirjailijoita, ja palkkas oturi Latrosta kertova Soturi-trilogia on hänen kuuluisimpia teoksiaan. www.moebius.press Ville-Juhani Sutinen: Hajonneen maailman käyttöohje Ilmastonmuutos kiihtyy ja ekologinen romahdus lähestyy. Me tiedämme sen, mutta emme pysty muuttamaan toimintaamme riittävän nopeasti. VilleJuhani Sutisen teoksen tarinalliset, omakohtaiset esseet kuljettavat ihmistä ympäröivään luontoon ja maailmaan, joka on rikki mutta ei täysin käyttökelvoton. Kirja on kriittinen, mutta toiveikas matka sienimetsään, hylättyyn huvipuistoon ja lapsettomuusklinikalle, sieltä metsäpalojen Kaliforniaan, kelluviin konttitaloihin ja lopulta mayaraunioiden kautta Islannin laavakentille etsimään keinoja, joilla elämä voi jatkua. www.intokustannus.fi Olga Grebennik on harkovalainen kuvataiteilija, kuvittaja ja kirjailija. Sotapäiväkirjan luonnosmaiset piirrokset ja päiväkirjanomaiset lyhyet tekstit kuvaavat Venäjän hyökkäyksen alla elämistä, hänen perheineen tekemää pakomatkaa Puolaan ja elämää pakolaisuudessa. Todistusvoimassaan Sotapäiväkirja vertaantuu Art Spiegelmanin Maus -sarjakuvaan. Teoksessa on säilytetty tekijän alkuperäiset, venäjänkieliset päiväkirjamerkinnät ja teosta voi lukea sekä suomeksi (kääntäjänä Anna Sidorova) että venäjäksi. www.enostone.fi Olga Grebennik: Sotapäiväkirja Pauli Sivonen (toim.): Kuusi katsetta kokoelmaan Serlachiusten teollisuussuku aloitti taiteen keräilyn runsaat sata vuotta sitten. Tuhansien teosten kokoelman ytimenä ovat klassikot Suomen taiteen kultakaudelta sekä vanhan eurooppalaisen maalaustaiteen arvoteokset. Pauli Sivosen toimittama Kuusi katsetta kokoelmaan esittelee kokoelman nykytaidehankintoja vuosilta 2010– 2022. Siinä keskeisiä taiteilijoita ovat esimerkiksi Eija-Liisa Ahtila, Riiko Sakkinen, Ville Lenkkeri, Marita Liulia ja Elina Brotherus. Saatavilla myös englanniksi. kauppa.serlachius.fi Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat alati yhteiskunnallisen väännön kohteena, mutta keskusteluun ei kannata sännätä ilman tietoa. Kirjailija Meg-John Barkerin ja sarjakuvataiteilija Jules Scheelen teos esittelee queer-teorian, -aktivismin ja HLBTIQ-liikkeen historian ydinasiat helppo lukuisena sarjakuvana. Lukija pääsee tutustumaan olennaisimpiin ongelmakohtiin ja teoreetikoihin samalla, kun inhimillisen sukupuolen ja seksuaalisuuden muuttuvuus piirretään esiin. Helpoiten kustantajan omasta nettikaupasta: www.netn.fi Meg-John Barker & Jules Scheele: Queer: Sarjakuvajohdanto SISÄLLYS Minä suosittelen: Leena Majander-Reenpää ..................................... 3 Haastattelu: Antti Rönkä ..................................... 4 Kaunokirja-arviot .................................................. 8 Essee: Miksi kaikki kirjallisuus on nyt autofiktiota? ............................................ 10 Haastattelu: Marja Kyllönen .............................. 12 Tietokirja-arviot .................................................. 14 Kirjantekijät: Meri Eskola ja Jonna Joskitt-Pöyry .................. 16 Historia kirjoissa ................................................. 18 MINÄ SUOSITTELEN: LEENA MAJANDER-REENPÄÄ Leena Majander-Reenpää on kirjallisuusalan vaikuttaja, joka on pitkällä urallaan työskennellyt muun muassa Otavalla, WSOY:ssä sekä ja Kirjallisuuden vientikeskus Filin johtajana. Hänen muistelmateoksensa Kirjatyttö – Kustantajaelämää (Siltala 2011) valottaa suomalaisen kustannusalan lähihistoriaa sen ytimestä käsin. SOTA TULI SILMILLE ja Nato. Kaipasin lisää tietoa Suomen puolustamisesta. Tartuin kenraali Ari Puheloisen muistelmateokseen, olenhan elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja. Sotilas ja työmies avasi minulle sotilaskoulutuksen logiikkaa, kuten toivoin, sekä sotaväen kansainvälistä yhteistyötä, vaikka prikaatit ja pataljoonat eivät pysy päässäni. Kirja yllätti minut lapsuuden ja kouluvuosien kuvauksella. Mieli rävähti auki ymmärtämään, minkälaiseen Suomeen 50-luvun Suomessa synnyttiin. Le Monde diplomatiquen kirjallisuusliite on suomenkielisen Diplo-lehden sisällä kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä erikoisjulkaisu, joka julkaistaan myös Voima-lehden välissä kaksi kertaa vuodessa. Sen painos on 4 000 (Diplo) + 60 000 (Voima). Diplo liitteineen painetaan Botnia Printissä Kokkolassa ja Voima Sanoma Manussa Tampereella. VASTAAVA TOIMITTAJA ............................Emilia Miettinen KUSTANTAJA ..................................................Teemu Matinpuro ULKOASU ..........................................................Antti Kukkonen KANNEN KUVA ..............................................Tiiu Hyyryläinen Tämän teemanumeron julkaisua on tukenut WSOY:n Kirjallisuussäätiö. Puheloinen kuvaa kasvamistaan Lappeen kunnan Lamposaaressa. Kertomus muistuttaa oman isäni tarinoita Sippolan kunnan Sipunsaaresta 30ja 40-luvulla. Puheloisten ja Majanderien pojat, heillä viisi, meillä neljä, osallistuivat pienestä pitäen perheiden toimeentulon hankkimiseen. Niin, olivat lapsityövoimaa. Halu käydä koulua, opiskella ja päästä eteenpäin oli sekä isässä että Arissa, ja heitä siihen kannustettiin. Helsingin Laajasalossa rivitalossa kasvaneena hätkähdin elämänoloja, joissa vain kuusi vuotta minua vanhempi Ari Saimaan saaressa ja sittemmin Luumäellä kasvoi. Puolustusvoimain komentaja evp. kiittää sydämestään maksutonta kunnallista keskikoulua opintiensä mahdollistamisesta. Ikätoverini alkavat kypsyä muistelijoiksi, kuten mainiot Mikko Kuustonen ja Kati Outinen. Opiskeluvuoteni ja työelämäni alku päätyvät historiankirjoitukseksi: Ville Pernaa kartoittaa 70-lukua kirjassa Pimeä vuosikymmen ja Minna Sarantola-Weiss 80-lukua kuvituksellaan ilotulittavassa kirjassa Me halusimme kaiken. Palaset oman elämäni vuosikymmenistä loksahtavat kohdalleen, kun luen muiden kuvauksia samoista ajoista painettuna kovien kansien väliin. Kynän kanssa, alleviivaten ja huutomerkkejä heitellen. TYTTÄRENI OVAT nyt tiukasti työelämässä. Välillä on ollut vaikea ymmärtää heidän kuvauksiaan työrytmistä, työtavoista ja oman ystäväpiirinsä ajatusmaailmasta. Kunnes kuuntelen äänikirjana ruotsalainen Sara Osmanin Kaikki mikä jäi sanomatta -romaanin (suomennos Sirje Niitepöld, lukija Mimosa Willamo). Tyttärieni ikäiset naiset elävät siinä suorituspaineissa ja ihmissuhde ongelmissa somen luomien kulissien kehystäminä. Palaset kolmekymppisten elämästä loksahtivat mielessäni hieman paremmin paikalleen. Suvaitsevainen Ruotsi näyttää julmemmat kasvonsa: fika med kanel bullar ei ole jokaisen juttu. En olisi hoksannut tarttua Osmanin romaaniin ilman mainiota Helsinki Lit -festivaalia, josta saamme jälleen toukokuussa nauttia. Kiinnostava ohjelma on luvassa, hienoa Philip Teir! Antti Rönkä kirjoittaa katkennutta yhteyttä uudeksi 4 Sanan säilällä rotusortoa vastaan 18 Kaunoarviossa katsaus poikkeukselliseen valokuvateokseen sekä uusiin sarjakuviin 8 Tietoarvioissa arvostettujen Venäjän-tuntijoiden teokset 14 Odotan festareilla tutustuvani tarkemmin brittiläisen Tessa Hadleyn ajatusmaailmaan. Romaani Vapaa rakkaus (suomennos Marianna Kurtto) kuvaa vuotta 1967, jolloin kirjan hieman banaalilta maistuva nimi Free Love murtautui ihan konkreettisesti todeksi. Ensituntuma tekijään ei vielä nostanut häntä ikisuosikkini Elizabeth Stroutin rinnalle. Kristiina Rikmanin tuore Strout-suomennos Lucy meren rannalla vie muutaman vuoden takaiseen New Yorkiin. Lucy Bartonin eksä William – voi William!!! – pakkaa vastentahtoisen Lucyn autoon. He muuttavat yhdessä Mainen rannikolla sijaitsevaan pikku taloon. Asioilla käydessä pidetään etäisyyksiä, maskeja ja hanskat kädessä, kaikki vaatteet pyöräytetään kauppareissun jälkeen pesukoneessa. Ja minä muistan: Ennen sotaa oli korona. Korona kaikkialla tai sota naapurissa, meillä on kirjamme ja kirjahyllymme. Että sellaiset kodinturvajoukot. A nn i R ee np ää TE EM A: M IS TÄ KIR JA ILI JA AM M EN TA A DIPLO KIRJALLISUUS K3
K IRJAILIJA ANTTI RÖNKÄ on tutkinut teoksissaan sosiaalisen ulossulkemisen, kehollisuuden ja seksuaalisen heräämisen kaltaisia kokemuksia autofiktiivisen ilmaisun keinoin. Esikoisromaanissaan Jalat ilmassa (Gummerus 2019) Rönkä kirjoitti koulukiusaamisesta ja sen jättämistä haavoista. Päähenkilö Aaron aikuistumista ja opintojen alkua Jyväskylän yliopistossa varjostavat kiusaamisen aikaansaamat traumat, jotka ilmenevät soimaavana sisäisenä äänenä sekä kyvyttömyytenä luottaa ihmisten hyvyyteen. Toisen teoksensa Silloin tällöin onnellinen: pelosta, kirjoitta misesta ja kirjoittamisen pelosta (Gummerus 2020) Rönkä kirjoitti yhdessä kirjailijaisänsä Petri Tammisen kanssa. Kirja on esseistinen vuoropuhelu, ja se käsittelee Röngän tuotannolle keskeistä häpeän tematiikkaa. Viimeisimmän Nocturno 21:07 (Gummerus 2021) -romaanin punaisena lankana on nuoren miehen kehotietoisuuden herääminen sekä itsetyydytyksen aiheuttama häpeä. Röngän teoksia yhdistää omakohtainen kerronta, ulkopuolisuuden tarkastelu ja kaipuu korjata rikkinäinen suhde ympäröivään maailmaan. Vahvana juonteena kaikissa kirjoissa on nuoren miehen pyrkimys löytää oma paikkansa maskuliinisuuden ahtaiden normien puristuksessa. ”Esikoisromaanissani Jalat ilmassa halusin mennä suoraviivaisesti kohti vaikeita kokemuksia ja nousta niiden yläpuolelle sanoittamalla ne”, Rönkä kertoo. ”Kirjoitin teostani 20-vuotiaana, eli lapsena. Olin tuolloin ujo, vielä ujompi kuin nyt, ja olin viehättynyt Karl Ove Knausgårdin kaltaisista kirjoittajista. He osoittivat minulle, että kirjoittamalla voi ilmaista asioita, joista on muuten vaikea puhua. Kirjoittaminen oli minulle uhmaa.” Jalat ilmassa -romaanin tapahtumat perustuvat osittain Röngän omiin koulukiusaamiskokemuksiin. Kirjailijan mukaan teoksessa on vahva ”huomatkaa minut” -aspekti, jota hän pitää sekä sen heikkoutena että vahvuutena. Hän arvelee puhutelleensa ihmisiä juuri vilpittömän ja kirkasotsaisen kerrontansa vuoksi. Sittemmin Rönkä kokee etääntyneensä puhtaasti autofiktiivisestä kirjoittamisesta. ”Kipuilin Nocturno 21:07 -romaania työstäessäni autofiktiivisyyden kanssa”, hän sanoo. ”Kirjoitin kirjaa vilpittömästi, mutta samalla parodioin autofiktiota. Ja lat ilmassa ja Nocturno 21:07 ovat ikään kuin veljeksiä. Ensiksi mainittu on pikkuveli ja jälkimmäinen hulttioisoveli, joka on yhtäältä tosissaan ja toisaalta tekee pilaa itsestään.” Viimeisimmässä romaanissaan Rönkä leikittelee autofiktiivisen ilmaisun rajoilla. Hän esimerkiksi kirjoittaa itsestään omalla nimellä, mutta kolmannessa persoonassa. ”Koin aikuistuneeni yhdessä yössä täytettyäni 25 vuotta. Lakkasin ajattelemasta kaikkea mustavalkoisesti vain omasta näkökulmastani, ja aloin nähdä asioissa eri puolia. En miettinyt Jalat il massa -romaania kirjoittaessani lainkaan mahdollista julkaisua. Itsesensuurini oli sammunut. Kirjan kannalta se oli hyvä asia, sillä saatoin olla vapaasti oma itseni. Tätä nykyä harkitsen tarkemmin tekemisiäni.” Autofiktiivinen läsnäolo Autofiktiivisestä ilmaisusta on keskusteltu viime vuosina runsaasti. Parhaimmillaan debatti on valaissut autofiktion mahdollisuuksia ja ongelmia. Pahimmillaan se on kuitenkin jumiutunut käsittelemään triviaaleja seikkoja kuten sitä, voidaanko tiettyä teosta pitää autofiktiivisenä vai ei. Rönkä kokee keskustelun saavuttaneen jo saturaatiopisteensä. Hän toteaa, että autofiktiivinen ilmaisu on ollut aina elimellinen osa kaunokirjallisuutta. ”Pirkko Saisio kirjoitti autofiktiivisiä teoksia jo vuosikymmeniä sitten, vaikka niitä ei tuolloin kutsuttu sellaisiksi. Jack Kerouac teki samoin 1950-luvulla. Mielestäni kirjoja ei tarvitsisi erikseen luonnehtia autofiktiivisiksi. Se voi johtaa harhaan ja luoda turhia odotuksia.” Autofiktiivistä kirjallisuutta on kritisoitu ajoittain oman navan tuijottelusta, eivätkä kirjailijat ole säästyneet narsismisyytöksiltäkään. Oman ongelmansa on muodostanut moraalinen kysymys siitä, onko kirjailijalla oikeus paljastaa intiimejä asioita lähipiiristään, perheestään, rakastetuistaan tai ystävistään. Rönkä toteaa, ettei hänen kirjoittamistaan ole koskaan motivoinut halu kertoa ihmisille omista erityisistä kokemuksistaan. ”Itselleni autofiktiivisyydessä on kyse tietynlaisesta estetiikasta ja tavasta ajatella asioita. En ole kovinkaan kiinnostunut juonesta tai kuvitteellisten maailmojen ja henkilöhahmojen luomisesta. Haluan, että tekstini ovat kiinni todellisuudessa. Olen kiinnostunut sekä kirjoittajana että lukijana tutkimaan sitä, miltä tuntuu olla tässä.” Autofiktiivinen ilmaisu tuntuukin sopivan erityisen hyvin läsnäolon tarkasteluun. Kaunokirjallisena työkaluna se asettaa lukijan kasvotusten kirjoittajan kokemusten kanssa ja kuroo umpeen etäisyyttä heidän välillään. Alastomuudessaan ja paljastavuudessaan se voi auttaa ihmisiä käsittelemään aiemmin torjumiaan ja vaiettuja asioita. Kirjallisen ilmaisun keinona se tuo mieleen filosofi Herbert Marcusen 1960-luvun lopulla esittämän luonnehdinnan kriittisestä yhteiskuntafilosofiasta: ”Poissa olevien asioiden nimeäminen on olemassa olevien asioiden taian murtamista.” Röngän mukaan autofiktiivinen kirjallisuus on nostanut 2010-luvulta alkaen laajemman yleisön tietoisuuteen uudenlaista riisuttua kirjallista lähestymistapaa. ”Se ollut osin vastareaktio tarinallistumiselle, joka on läpäissyt kulttuurimme. Autofiktio hylkää ja ohittaa keinotekoisen tarinallisuuden. En ole kuitenkaan omia kirjoja kirjoittaessani miettinyt, teenkö autofiktiivistä kirjallisuutta vai en, eikä yksikään teoksistani ole puhtaasti autofiktiivinen. Olen kirjoittanut juuri siten, mikä on tuntunut hyvältä.” Traumojen aika Etenkin monet naiskirjailijat ovat käsitelleet viime vuosina traumaattisia kokemuksia autofiktiivisen kaunokirjallisuuden keinoin. Trauma on ollut vahvasti esillä myös suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Venla Pystynen selvitti vahvasti omakohtaisessa teoksessaan En voi lakata ajattelemasta kuolemaa (WSOY 2022) syitä isänsä itsemurhalle. SusanHäpeä, tyytymättömyys omaan kehoon ja kiusaaminen avautuvat Antti Röngän omakohtaisessa tuotannossa intiimillä tavalla. Hänen kaunokirjallisia teoksiaan läpäisee pyrkimys tulla sinuiksi erillisyyden trauman kanssa ja muodostaa uusi yhteys maailmaan. TEKSTI: MIKA PEKKOLA KUVAT: TIIU HYYRYLÄINEN Katkennut yhteys DIPLO KIRJALLISUUS K5
na Hastin teoksen Ruumis/huoneet (S&S 2022) lähtökohtana oli kirjailijan lapsena kokema seksuaalinen väkivalta, ja Marja Kyllönen tutki puolestaan kielellisesti taiturimaisessa romaanissaan Vainajaiset (Teos 2022) lapsettomuuden aiheuttamaa häpeää ja katkeroitumista, vaikka teos ei olekaan varsinaisesti autofiktiivinen. Kirjailija Pontus Purokuru on kutsunut Nuoren Voiman esseessään ”Traumasubjektin raunoilla” vallitsevaa kaunokirjallista hahmoa traumasubjektiksi. Purokuru ei kritisoi traumasta kirjoittavia kirjailijoita – hän mieltää itsensäkin traumasubjektiksi – vaan toteaa ”sisäänpäin räjähtäneen” trauman kertovan jotain olennaista ajastamme. Tekemällä sisäänpäin räjähtänyttä traumaa näkyväksi autofiktiivinen kirjallisuus on ollut osa kulttuurista muutosta, jonka myötä olemme alkaneet suhtautua uudella tavalla esimerkiksi mielen terveysongelmiin, seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä eri tavoilla marginalisoitujen ihmisten kokemaan syrjintään. Yksityisen kivun taustalta on paljastunut kollektiivista kärsimystä, ja yksilöllisten ongelmien juuret, jotka ulottuvat kulttuurisiin normeihin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin, ovat paljastuneet. Myös Röngän tuotantoa luonnehtii pyrkimys päästä trauman ytimeen. Hän ei kuitenkaan koe nostaneensa tietoisesti esiin mielenterveysongelmia tai sosiaalista ulossulkemista, vaan on yksinkertaisesti kirjoittanut aiheista, jotka ovat koskettaneet häntä itseään. ”En ole koskaan ajatellut kovin tarkasti, mitä kirjoittamisestani seuraa. Ehkä olisi pitänyt. Terapeuttinen kirjoittaminen on kuitenkin kiistämättä osa autofiktiivistä ilmaisua.” Rönkä tunnistaa trauman hallitsevan aseman kulttuurissamme. Hän toteaa, että ajassamme on paljon traumatisoivia asioita. ”Trauman taustalla on yhteyden katoaminen. Yhteys muihin ihmisiin, luontoon, kansalliseen identiteettiin, pyhyyteen ja uskontoon on katkennut. Monet kokevat olevansa eristyneitä. Eristyneisyydessä on kyse siitä, ettei ole lähellä ihmistä, jolle voisi puhua tai olla olemassa kokonaisena. Toisaalta yhteyden katkeamisessa voi olla kyse siitä, että ihminen on kieltänyt itseltään enemmän tai vähemmän tiedostamattaan tiettyjä kokemuksia tai jonkin puolen itsestään. Häpeä kehossa Yhteyden katkeaminen häilyy taustalla myös Röngän kuvauksissa koulukiusaamisesta, tyytymättömyydestä omaan kehoon ja seksuaalisesta häpeästä. Trauma oireilee mielen lisäksi kehossa, ja vastaavasti traumatisoitumisen taustalla on usein ahdistavia kehollisia kokemuksia. Kehotietoisuuden herääminen onkin Röngän teoksissa usein pelottava ja häpeää aiheuttava asia. ”Kehollisuus on nykyään harvoja kokemuksia, jotka yhdistävät ihmisen tiettyyn paikkaan ja todellisuuteen. Mieli ja kommunikaatio ovat digitalisoituneet ja monikaistaistuneet. Keho on vielä tässä. Se on sisintä ja henkilökohtaisinta. Kehollisena olentona ihminen joutuu kohtaamaan itsensä kirjaimellisesti alastomana ja suojattomana, mikä voi olla pelottavaa.” Nocturno 21:07 -romaanissa Rönkä kirjoittaa itsetyydytyksestä lapsuuden päättymisen ja nuoruuden symbolina. Kertoja Antti pyrkii vastustamaan haluaan masturboida. Hän kuitenkin antautuu sille kerta toisensa jälkeen ja kokee häpeää, koska ei kykene hallitsemaan muuttuvaa kehoaan. Häpeällä on teoksessa myös sosiaalinen ulottuvuus: kertoja tekee kaikkensa pitääkseen itsetyydytyksensä salassa, jotta säästyisi runkkarin leimalta. ”Itsetyydytyksen häpeä liittyy romaanissa keholliseen heräämiseen ja siihen, että asiat eivät ole täysin ihmisen omassa kontrollissa”, Rönkä sanoo. ”Ihmisillä on nykyään korostunut tarve mitata, laskea ja optimoida kokemuksiaan. Seksuaalisuus on kaiken tällaisen ulkopuolella. Itse koin nuorena olon kehossani hankalaksi, ja aikuistumisen aiheuttamat muutokset tuntuivat uhkaavilta. En olisi lainkaan halunnut ajatella niitä.” Tunnoton maskuliinisuus Röngän kehodysforia juontui osittain maskuliinisuuden ahtaista normeista ja pojille asetetuista odotuksista. Kirjailijan lapsuudessa lapset jakautuivat kouluporukoissa välittömästi poikiin ja tyttöihin. Kuuluakseen ryhmään lapsen tuli kyetä käyttäytymään sukupuolelleen tyypillisellä tavalla. ”Poikien ja tyttöjen välillä oli viiden metrin tyhjä tila. Pojat ryhtyivät pukkitappeluun. Itse en tajunnut poikien kielAntti Rönkä • Vuonna 1996 syntynyt kirjailija • Kotoisin Vääksystä, asuu nykyään Järvenpäässä • Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kirjallisuutta, suomen kieltä ja kasvatustieteitä K U K A ? Yksityisen kivun taustalta on paljastunut kollektiivista kärsimystä. K6 DIPLO KIRJALLISUUS
Kun haluat tietää lisää Uutuus jäljittää villien uskomusten lähteitä tarinoista, huijauksista ja huhupuheista sekä tutkimuksen harhapoluista. Tarkkanäköinen kirja perkaa marsalkasta luotuja mielikuvia ja syitä siihen, miksi hänen ympärilleen on rakentunut valtava henkilökultti. Ketkä myyttiä rakentavat? Kirja kuljettaa läpi Kansainliiton historian ja kyseenalaistaa vakiintuneen käsityksen sen täydellisestä epäonnistumisesta. Teos sukeltaa 1960–70-lukujen Suomeen ensimmäisen huumeaallon mukana ja antaa äänen niin hoidon pioneereille kuin käyttäjillekin. Sensuurista, virkabyrokratiasta ja santarmivalvonnasta huolimatta suuriruhtinaskunnan kehitys oli ripeää monilla yhteiskunnan aloilla. Teos kokoaa yhteen kolme toisen maailmansodan jälkeen kirjoitettua klassikkotekstiä antisemitismin synnystä ja olemuksesta. Jukka Korpela Muinais-Venäjän myytti Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia Venäjän virallisessa retoriikassa voittava kertomus on ollut näkemys ikiaikaisesta Muinais-Venäjästä. Tällä historiakuvalla perusteltiin myös hyökkäystä Ukrainaan. Teoksessa paneudutaan Itä-Euroopan historialliseen kehitykseen ja täydennetään monia vanhentuneita käsityksiä Venäjästä, Ukrainasta ja niiden muotoutumisesta. Tilaa uutuuskirjat kauppa.gaudeamus.fi tä. Jos joku tönäisi minua ja sanoi, että olet perseestä, hän ei välttämättä tarkoittanut sitä, vaan se oli kieli, jota pojat käyttivät. Itse otin sen kuitenkin tosissani, ja muut pojat huomasivat, että tuota on helppo kiusata. Opettajatkin tuntuivat kannustavan poikia sukupuoliroolien mukaiseen käyttäytymiseen.” Ryhmään sopeutumaan pyrkivän lapsen on vaikea tunnistaa, etteivät sukupuolinormit ole luonnollisia vaan historiallisen prosessin tuloksia. Rönkä toteaakin, että maskuliinisuudella kulttuurissamme pitkä laahus. Hän pitää tärkeänä, että maskuliinisuutta ja siihen liittyviä ongelmia on ryhdytty viime vuosikymmeninä tarkastelemaan kriittisesti. ”Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Vääksystä, ja kapinoin maskuliinisuuden normeja vastaan kieltäytymällä pojille asetetuista odotuksista. Ennen kouluikääni naapurissa sattui asumaan tyttöjä, ja leikin heidän kanssaan nukeilla. Muistan vieläkin My Little Ponyjen uniikin tuoksun. En miettinyt, olivatko tietyt tarkoitettu leikit pojille vai tytöille.” Maskuliinisuuden onnistunut esittäminen edellyttää pojilta tunnottomuuden alkeiskurssin läpäisemistä. Kovaksi tekeytyminen vahingoittaa kaikkia, mutta erityisen raskasta se on herkimmille pojille. Rönkä näkee, että suomalaisen tunnottomuuden taustalta löytyy ylisukupolvisia traumoja. ”Tulemme kovista oloista. Vielä muutama sukupolvi sitten ihmiset elivät köyhyydessä ja niukkuudessa. Sodan trauman sanotaan vaikuttavan neljän sukupolven päähän. Monet ajattelevat, että miksi tuo saisi tulla nyt kohdelluksi pehmeällä tavalla, koska minuakaan ei ole kohdeltu niin? Näin trauma siirtyy eteenpäin ja vahvistaa selviytymismentaliteettia.” Röngän nuoruudessa tunnottomuuden vaatimus korostui etenkin kaveriporukoissa. ”Oli jännä havaita, että kahden kesken kaikki saattoi olla ihan hyvin, mutta heti kun mukaan tuli ryhmä, käyttäytyminen muuttui. Tämä tuntui olevan yhdessä tuotettu asia, jota kukaan yksittäinen henkilö ei välttämättä halunnut. Käyttäytymiselle oli valmis käsikirjoitus, ja siitä poikkeaminen oli mahdotonta. Itselleni kovettuminen oli selviytymiskeino: satuttakaa vain, niin minä satutan itseäni vielä pahemmin. Sain siitä voimaa. Pidemmän päälle se alkoi kuitenkin syödä minua sisältä.” Röngän mukaan tunneilmaisun köyhtyminen ja sisäänpäin kääntyminen voivat tehdä ihmisestä kylmän. ”Kaltaisistani ihmisistä tulee helposti kusipäitä. En toimi itsekään aina kuten haluaisin. Saatan olla kyyninen, koska oletan, ettei mistään tule kuitenkaan mitään. Miehenä pelkään etenkin ilmentäväni toksista maskuliinisuutta. Tämähän on klassinen mekanismi: ihminen kääntyy muita vastaan, koska pelkää muiden vahingoittavan häntä.” Pyrkimys takaisin yhteyteen Maskuliinisten normien kritiikki on kohdistanut huomion siihen, että tunteiden kovettaminen vaikeuttaa kommunikaatiota. Etenkin monet miehet sulkeutuvat tunteellisesti suojatakseen itseään. Tuloksena on noidankehä, jossa ihmiset kommunikoivat toistensa kanssa entistä vähemmän, koska kommunikaatio saattaa altistaa heidät vaaralle. Eräs puhumattomuuden haitallisista seurauksista on se, että ihminen saattaa ryhtyä kuuntelemaan epäilevää sisäistä monologiaan pyrkiessään tulkitsemaan muiden ajatuksia ja tunteita. ”Ajaudun itse usein projisoimaan omaa ajatteluani muiden ihmisten katseisiin”, Rönkä sanoo. ”Omaan käyttäytymiseen tai hyväksytyksi tulemiseen kohdistuvat epäilyt korjaantuisivat sillä, että ihmiset kommunikoisivat toistensa kanssa vapautuneemmin. Tämä on toki helpommin sanottu kuin tehty.” Rönkä kokee olevansa ekstrovertti, joka on menettänyt kykynsä ilmentää luonnettaan. ”En ole epäsosiaalinen ihminen. Kenties en vain osaa käyttäytyä toivotulla tavalla. Päässäni on usein mielikuvia siitä, kuinka jokin tietty tilanne menisi, mutta sitten kun kyseinen tilanne tulee, mielessäni alkaa pyöriä kehiä. Tätä voisi verrata siihen, että ajattelee tekevänsä skeittilaudalla helposti ollien, mutta kun ryhtyy toimeen, kaikki menee aivan eri tavalla.” Kirjailija työstää tällä hetkellä uutta kaunokirjallista teosta, joka kertoo päähenkilön pyrkimyksistä paeta todellisuudesta. Eskapismi on Röngän mukaan yksi mahdollinen vastaus sosiaalisen elämän hankaluuteen. ”Tutkin teoksessani sitä, kuinka voisimme päästä pois ympäröivästä todellisuudesta. Millaisia eskapismin mahdollisuuksia ajassamme on? Miksi haluamme pois? Ja mihin silloin haluamme?” Rönkä toteaa teoksen olevan fragmentaarinen ja esseistinen. Hän kokee kielellisen ilmaisun tulleen itselleen vuosi vuodelta tärkeämmäksi. Uuden teoksen rakenteelliset ja tyylilliset valinnat perustuvat kirjailijan omaan persoonallisuuteen: Rönkä arvioi luonteensa olevan kirjailijalle epätyypillinen. ”Olen kärsimätön, suoraviivainen ja keskittymiskyvytön. Minua viehättävät teokset, jotka ovat heti olennaisen äärellä. Tietyt kirjat tuntuvat vuorikiipeilyltä: lukiessa kiivetään ylös ja odotetaan, millainen näkymä huipulta avautuu. Itse suosin enemmän soutuhetkeä muistuttavia kirjoja. Niissä ei ole olennaista se, miten kaikki päättyy, vaan tietty hetki tai kokemus, tunnelman itseisarvo.” ”Ihminen kääntyy muita vastaan, koska pelkää muiden vahingoittavan häntä.”
KAUNOKIRJAT JOONATAN TOLAN toinen omakohtainen romaani Hullut ihanat linnut jatkaa siitä, mihin Punainen planeetta -esikoisromaanissa jäätiin: perheen egoistinen taiteilijaisä on tehnyt itsemurhan ja nelihenkisen sisarusparven elämä pyörii miestään surevan, entistä epävakaamman äidin ympärillä. Kyseessä on jatko-osa, mutta kirjat toimivat myös toisistaan irrallisina teoksina. Vaikka Tola ammentaa omasta varsin levottomasta lapsuudestaan, hän myös muistuttaa, ettei kirjaa tule tarkastella totuudenmukaisena dokumenttina vaan fiktiivisenä, kauno kirjallisena teoksena. Viiteen osaan jaettu romaani kulkee kahdessa aikatasossa: toisessa kertoja perheineen valmistautuu esikoislapsen syntymään, toisessa taas palataan kertojan lapsuuteen. Isän kuoleman jälkeen lapset seuraavat hoivaajina ja huoltajina aitiopaikoilta äidin MS-taudin etenemistä ja mielenterveyden horjumista. Kerronnan lapsinäkökulmasta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, tekstistä välittyy varsin tarkkanäköisesti, miten perheen epävakaa arki ei mahdollista turvallista tilaa olla lapsi. Isän itsemurhaa ei käsitellä, ja se jättää jälkeensä lähinnä hämmennyksen. Lisäksi jälkikasvun harteilla on jatkuva uhka huostaanotosta, huoli äidin voinnista ja arveluttavista poikaystävistä sekä perheen toimeentulosta. Siinä missä esikoinen ottaa taloudelliset huolet vastuulleen, toimii vanhin poika äidin tukipilarina lähes symbioottisessa suhteessa. Jälkikäteen ja ulkopuolisen silmin voi ihmetellä, miten näistä lähtökohdista on mahdollista selvitä aikuiseksi asti. Tola ei kuitenkaan alleviivaa kurjuutta, vaan absurdeimmatkin käänteet kerrotaan kauhistelematta, toteavaan sävyyn. Pohjavireeksi ei yritetä löytää päälle liimattua toiveikkuutta, joka säilyisi läpi vaikeiden aikojen. Perheelle tämä on yksinkertaisesti heidän arkeaan, kuten nuorimmainenkin tottuneesti lauleskelee sosiaalityöntekijöiden vieraillessa: ”Tää on tätä.” Teosta on mielenkiintoista tarkastella myös yhteiskunnallisella tasolla niin luokkaerojen, sosiaalityön, terveydenhuollon kuin kasvatusalankin näkökulmasta. Yksi romaanin pysäyttävimmistä havainnoista on se, kuinka syvät arvet lapsena koettu epäluottamus järjestelmää kohtaan jättää. Vaikka arvomaailma on nykyisin erilainen ja monissa asioissa on menty eteenpäin sitten kultaisen kahdeksankymmentäluvun, junnaa moni asia edelleen paikoillaan. Huolestuttava ilmiö on esimerkiksi se, kuinka kuinka vaikeaa on nykyään päästä avun piiriin. Raskaista teemoista huolimatta romaanista on helppo nauttia. Tolan ainutlaatuinen tyyli kirjoittaa vaikeista asioista lakoniseen, humoristiseen sävyyn vetää puoleensa ensi sivuilta lähtien. Perheen kaoottisesta arjesta lukee sekä kyyneliä että epäuskoista naurua pidätellen. Vaikka kyseessä on sivumäärältään verrattain lyhyt kirja, ei se ole hetkessä pureskeltu, sillä jokainen lause on sanamääräänsä painavampi. On selvää, ettei elämä kohtele kaikkia tasapuolisesti ja vaikkei kortteja voi vaihtaa kesken pelin, voi niillä oppia pelaamaan. Tuloksena voi syntyä esimerkiksi tämän kaltaisia kirjoja, jotka voivat tarjota kaikessa traagisuudessaan parantavan kokemuksen paitsi kirjoittajalleen myös lukijalle. NEA LINDVALL Joonatan Tola Hullut ihanat linnut Otava 2023 Inarin kerronta on intensiivistä. Yksilölliset ongelmat limittyvät kapitalistisen järjestelmän aiheuttamiin ongelmiin. Jy ri K ero ne n Tekla Inari Iida Ylämäki = Ida Uphill Bokeh 2022 TEKLA INARIN runoja valokuvateos Iida Ylämäki kuvaa nuoren prekaarin taidetyöläisen arkea köyhyyden, mielenterveysongelmien ja lähestyvän ekologisen tuhon varjossa. Ikkunasta avautuvat sameat kaupunkimaisemat: Kallion kaupunginosan rujo kauneus, asfalttihalkeamista puskevat kasvit sekä veden ja kallion tekstuurit rinnastuvat rutistuneita karkkipapereita, lekottelevia kissoja ja hylättyjä esineitä esittäviin kuviin. Tekstuaalisen ja visuaalisen sisällön yhdistelmä tarjoaa lukijalle mahdollisuuden tulkita Iida Ylämäkeä monin eri tavoin. Inarin kerronta on intensiivistä. Yksilölliset ongelmat limittyvät kapitalistisen järjestelmän aiheuttamiin ongelmiin. Viesti on rankka mutta samalla lohduttava: ihmiset eivät ole koettelemuksineen yksin. Jaettujen kokemusten sanoittaminen voikin auttaa tunnistamaan yksilöllisten ongelmien taustalta löytyviä yhteiskunnallisia rakenteita. Iida Ylämäki tekee prekaaria arkea näkyväksi erityisellä herkkyydellä. Esseisti Antti Nylénin Bokeh-kustannusprojektin julkaisu on harvinaislaatuinen taideteos, jossa valokuvat, runot ja tarkasti mietityt graafiset yksityiskohdat yhdistyvät todistusvoimaiseksi kokonaisuudeksi. Inarin teos ei kerro ainoastaan ajallemme tyypillisestä kärsimyksestä – masennuksesta, arjen kuormittavuudesta, uusliberalistisesta kilpailusta ja ilmastoahdistuksesta – vaan myös poikkeuksellisesta kyvystä nähdä maailma kaikesta huolimatta säkenöivänä ja taianomaisena. MIKA PEKKOLA Einar Kárason Myrskylinnut Aviador 2023 Suom. Tapio Koivukari ISLANTILAISEN Einar Kárasonin pienoisromaani Myrsky linnut on huikaiseva suoritus niin kirjailijalta kuin kääntäjä Tapio Koivukarilta. Teos perustuu tositapahtumiin, troolari Máfurin miehistön epätoivoiseen kamppailuun kuolemaa vastaan myrskyn keskellä Newfoundlandin vesillä vuonna 1959. Kolmen päivän ajan keskellä raivokasta myrskyä miehet hakkaavat laivasta irti jäätä, jota muodostuu koko ajan lisää ja joka uhkaa painaa aluksen miehistöineen meren pohjaan. ”Kone kävi, potkuri pyöri, ohjaus toimi, myrsky riehui, aallot löivät laivaa, jokainen teräkseen osunut roiske jäätyi. –– [K]aikki kynnelle kykenevät miehet aseistettiin nyt vasaroilla, kirveillä, vanttiavaimilla, putkenpätkillä, ja sitten täytyi vain toivoa, että he selviäisivät yli lyövistä aalloista, kylmyydestä, jäästä, ja rukoilla luojaa ettei sää enää tästä huononisi, mieluummin vaikka paranisi.” Kertojana toimii nuori Lárus, jonka äiti on jo menettänyt monta läheistään merelle kalastusmatkoilla. Siksi äiti kyynelehtii vuolaasti saatellessaan poikaansa laivaan. Lárus on nuoresta iästään huolimatta vastuuntuntoinen mies, jolle eräs viinaanmenevä pursimies eli puosu muodostuu tärkeäksi matkakumppaniksi. Puosun elämä pyörii kalastusmatkojen aikaisen kovan työn ja maissaoloajan kovan ryyppäämisen ympärillä. Perhe ei ankaran elämän kyydissä pysy. Teoksen kolmas keskeinen henkilö on laivan kapteeni, joka käyttää kaiken kokemuksensa, neuvokkuutensa ja inhimillisen kestävyytensä pelastaakseen miehistönsä kuoleman kynsistä. Kárasonin vimmainen kerronta vie tarinaa eteenpäin niin taitavasti, että epäonnisen troolarin miehistön kokema kylmyys ja kuolemanpelko suorastaan hyökyvät teoksen sivuilta lukijan luihin ja ytimiin. Lukijan onneksi tekstissä on myös hengähdystaukoja kamppailusta myrskyn keskellä. Välillä palataan aiempiin tapahtumiin ja romaanihenkilöiden taustoihin, mikä tuo tarinan kaareen ja hahmoihin syvyyttä. Tapio Koivukarin käännös mukautuu vaivatta kirjailijan polveileviin, pitkiin lauseisiin, jotka pauhaavat armottomasti ja tauotta kuin romaanissa raivoava meri. Suomennos on vaatinut kääntäjältään myös mittavaa aiheeseen paneutumista ja erikoissanaston hallintaa. Mutta kunniamaininta menee myös kustantaja Aviadorille. Pienten kielialueiden kirjallisuuden suomentaminen on taloudellisen riskin lisäksi aina kulttuuriteko, ja niitä on Aviadorin listoille kertynyt reilussa vuosikymmenessä jo runsaasti. EMILIA MIETTINEN K8 DIPLO KIRJALLISUUS
Pentti Otsamo Tapio Tomsten – Työmiehen päiväkirja 2018–2022 Suuri Kurpitsa 2023 SIVU KERRALLAAN Teollisuusliiton Tekijä-lehdessä vuosina 2018–2022 julkaistu Pentti Otsamon piirtämä ja käsikirjoittama Tapio Tomsten -sarja on hauska aikalaishistorian kuvaus yhteiskunnallisista ongelmista. Koronakriisi näkyy monella sivulla, mutta suurimmaksi osaksi tarinat käsittelevät ensin työttömäksi joutuvan ja myöhemmin erilaisiin töihin ryhtyvän Tapion ihmissuhteita ja työelämää. Kukin sivu alkaa yleensä arkisen realistisesti, mutta kääntyy viimeistään viimeisellä rivillä hassunhauskan tai mustan huumorin surrealismiksi. Päähenkilön uudet työt ovat esimerkiksi human relations manager metsän eläinten pontikkatehtaassa, feissari vampyyrin verenluovutusfirmassa ja joulupukki, joka joutuu improvisoimaan lahjoja lapsille. Tapion lemmikkikultakala käy monenlaisilla seikkailuilla ja päätyy Kiinassa lepakkoluolaan kohtalokkain seurauksin. Huumori pehmentää synkkiä teemoja kuten työttömyyttä, huonoja työehtoja tai vanhushoivan tilaa. Tarinat ovat luonnon ja pienen ihmisen puolella. MIIA VISTILÄ Keijo Ahlqvist Umpimähkä Zum Teufel 2022 PIENI LIMINGAN KUNTA Pohjois-Pohjanmaalla on taide koulunsa vuoksi yksi suomalaisen sarjakuvakulttuurin ydinpaikoista. Koulun sarjakuvalinjan kehittäjä, pitkäaikainen opettaja ja suomalaisen sarjakuvakentän keskeinen vaikuttaja Keijo ”Keijjo” Ahlqvist menehtyi viime vuonna. Viimeisinä vuosinaankin hän piirsi ahkerasti. Pädille syntyi pelkistettyjä mutkikkaita viivoja ja kiinnostavia kerronnallisia kikkailuja maailmaa ja tekijää itseään kyseenalaistavien ajatuksien havainnollistamiseksi. Viimeinen kokoelma, Umpimähkä, julkaistiin vasta tekijän kuoleman jälkeen. Se on Ahlqvistin aiempaa, taiteen olemusta käsittelevää Taide-kokoelmaa laajempi ja hajanaisempi. Ahlqvist kritisoi nytkin taidemaailmaa ja yhteiskuntaa. Hän pohtii elämän suuria kysymyksiä kuten totuutta, hyvyyttä, kauneutta, kuolemaa ja niiden vastapainoksi arkisia asioita kuten näkemistä tai kännykkää. Hän ottaa välillä kantaa kyynisestikin, mutta ymmärtää ihmisyyden monenlaisia puolia. Teos vaatii lukijalta valmiutta seurata mutkittelevia ajatuspolkuja ja pysähtyä välillä pienten ajatusjyvien äärelle. MIIA VISTILÄ Tessa Astre, Aapo Kukko, Niko-Petteri Niva Uhma on Jumalasta Zum Teufel 2022 LIMINGAN TAIDEKOULUN opettaja Tessa Astre sukeltaa yhdessä Aapo Kukon ja Niko-Petteri Nivan kanssa liminkalaisen kuvataiteilijan Vilho Lammen (1898–1936) elämään. Uhma on Jumalasta tavoittelee taiteen, historian ja fantasian keinoin Lammen mielentilaa, aikaa ja merkitystä. Tv-sarjoissa ja elokuvissa vastaavaa todellisuuden fiktiollistamista on nähty paljon, sarjakuvissa vähemmän. Monilla eri tyyleillä ja tekniikoilla toteutettua sarjakuvanovellien kokoelmaa pitää katsella hitaasti kuin taidenäyttelyä, mieli assosiaatioille avoinna. Kuvia on paljon enemmän kuin tekstiä. Tyylien vaihtelu virkistää. Päähenkilöstä on hyvä tietää jotain jo ennalta, jotta tekijöiden ratkaisuja osaa kunnolla arvostaa. Tom of Finland -viittauksineen teos on vahvasti tekijöidensä tulkinta ja aikansa tuote, joka kurkottaa tulevaisuuteenkin. Kokonaisuudessa painottuu kuitenkin 1900-luvun alkuvuosikymmenten ajankuva sisällissotineen ja Pariisisssa opiskeluineen. Lopussa pohditaan myös taiteen merkitystä ja tulkintaa sekä taiteilijamyyttien rakentumista. MIIA VISTILÄ IHMISIKSI Kari Hotakainen Ohjaus Tuomo Rämö IHMISIKSI Kari Hotakainen Ohjaus Tuomo Rämö IHMISIKSI Kari Hotakainen Ohjaus Tuomo Rämö
ESSEE Miksi kaikki kirjallisuus on nyt autofiktiota? TEKSTI: PÄIVI KOIVISTO KUVA: ALEKSANDRA AKSENOVA K un laittaa Helsingin Sanomi en verkkosivujen hakuun sanan autofiktio, osumia tulee roppakaupalla. Viimeisen parin vuoden aikana autofiktioksi on nimetty kaikenkarvaisia romaaneja avainromaaneista ihan perusromaaneihin, antiikin klassikkoja ja Joni Mitchellin laulujen sanoituksia. Toisaalta on etsitty autofiktion alkujuuria, kuten Sanna Kangasniemi, joka keksii Karl Ove Knausgårdin sijaan lajin esiäidiksi ruotsalaisen Carina Ryd bergin. Arttu Seppänen puolestaan toivoi suomalaisten kirjallisuudentutkijoiden ryhtyvän vihdoinkin tutkimaan auto fiktiota. Muissakin lehdissä on kirjoitettu autofiktiosta. Usein lajin syntykimmokkeeksi on veikkailtu sosiaalisen median vaikutusta, mutta Knausgårdia pidetään myös tärkeänä tekijänä. Sitä hän toki onkin tälle uusimmalle autofiktioinnostukselle, mutta ei hän lajia ole keksinyt eikä sellaista väitäkään. Kangasniemen tavoin Knausgård on maininnut Rydbergin olleen Ruotsissa yksi edeltäjistään, mutta ei Rydbergkään autofiktiota keksinyt. Autofiktion tutkijana tuulesta temmatut väitteet ärsyttävät. Toivoisin että journalistit lukisivat autofiktiota käsitteleviä tutkimuksia sen sijaan, että omasta päästä keksivät erilaisia lajimääritelmiä ja kirjallisuushistoriallisia väitteitä. Suomessa autofiktiota tiedän tutkitun useammankin väitöskirjan verran – yhden olen itse kirjoittanut. JOS AUTOFIKTIO-SANA on nyt niin yleinen, että koko käsite tuntuu inflatisoituneen, tilanne oli toinen 12 vuotta sitten. Silloin uutinen oli, että autofiktio on noussut puheenaiheeksi. Kuvailin Kiiltomatoverkkolehden artikkelissani, että nyt jopa Sofi Oksanen julistaa, että kaikista kirjallisuudenlajeista autofiktio kiinnostaa häntä eniten. Samoihin aikoihin julkaistiin nyt unholaan vaipunut esikoisromaani, jossa päähenkilö kannustaa raAutofiktiosta liikkuu monenlaisia juttuja. Kaikkea ei kannata uskoa. K10 DIPLO KIRJALLISUUS
ja jatkui kiinnostavana 80-luvulle, edustajinaan muun muassa uutta romaania kehittäneet Marguerite Duras ja Georges Perec. Sen sijaan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä ei ole Ranskassa tyypillisesti tulkittu autofiktioksi, vaikka ulkopuolinen voisi sen sellaiseksi lukea. AUTOFIKTION URANUURTAJIEN , Saision, Hotakaisen, Holapan ja sukunimensä sittemmin Snellmaniksi vaihtaneen Anja Kaurasen avattua lajin Suomessa on teoksia tipahdellut julkisuuteen suhteellisen tasaisena virtana. Tyypillistä suomalaiselle autofiktiolle 1990-luvulta 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle asti oli tutkiva suhde kertomiseen omasta elämästä ja itsestä kirjoittamiseen tai sitten kaupallistuneen kirjailijuuden parodioiminen. Innostus autofiktioon oli jo tyssätä, kunnes Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja (2009– 2011) herätti sen isompaan liekkiin kuin koskaan aiemmin. Eikä ihme, Knausgårdin Taisteluni oli minustakin kiinnostava kirja, joka tuntui kuin tuoneen nyky päivään Marcel Proustin Kadonnut ta aikaa etsimässä -teoksen yksityiskohtaisen arjen kuvauksen tuoreena ja samalla hurmaavan tuttuna. Autofiktion isä Knausgård ei tosiaan ollut, ei maailman mittakaavassa, ei Suomessa eikä Norjassakaan. Knaus gårdin kotimaassa Dag Solstad kirjoitti jo vuonna 2003 romaanin 16.07.41, joka on selkeä autofiktio lähtien kirjailijan nimisestä päähenkilöstä ja kirjan nimestä, joka on Solstadin syntymäpäivä. Suomessa Pirkko Saisio ja Anja Snellman ovat kumpikin nimenneet innoittajakseen taas Marguerite Durasin, jonka vaikutus näkyy myös nuoremmista autofiktionalisteista ainakin Essi Kummun teoksissa. Duras voidaankin nimetä suomalaisen autofiktion äidiksi. Snellman taas viittailee Kaurasena kirjoittamassaan Kiinalaisessa kesässä Pentti Saarikosken Asiaa tai ei -proosateokseen – olisiko suomalaisen autofiktion isä Pentti Saarikoski proosateoksillaan? Tai ehkä Henrik Tikkanen osoitesarjallaan? Märta Tikkasen Punahilkkaa olen myös tulkinnut suomalaisen autofiktion varhaiseksi edustajaksi. KNAUSGÅRDIN MYÖTÄ autofiktio muuttui yhä suoremmaksi oman elämän kuvailuksi, ilman tekstuaalisia pelejä ja teoreettisia kokeiluja. Knausgårdille ominainen tunnustuksellisuus – jota jotkut tutkijat pitävät todisteena siitä, että hänen teoksensa eivät ole autofiktioita – vahvistui suomalaisessakin kirjallisuudessa. Kirjoitettiin kasvusta pohjoisessa pikkukaupungissa ja esikoiskirjailijuuden ahdistuksista (Saara Turunen), syömishäiriöstä (Laura Gustafsson, Antti Hurskainen), seksuaalisuudesta (Emmi-Lia Sjöholm) ja rahasta ja luokasta (Milja Sarkola), joitakin aiheita ja kirjailijoita mainitakseni. Knausgårdille hänen teostensa kontroversiaalisuus on ollut siinä, että hän kirjoittaa romaanissa todellisista ihmisistä ja itsestään oikeilla nimillä. Se on efekti, joka aiheutti kohua etenkin Norjassa ja joka pahoitti myös sukulaisten ja läheisten mieliä. Tässä mielessä Knausgårdin teokset ovat suoraa jatkoa lajin todellisen isän, ranskalaisen tutkija-kirjailija Serge Doubrovskyn romaaneille, joissa tapahtumien oli oltava tosia ja nimien oikeita. Oikeusjuttujakin viriteltiin, sillä oikeilla nimillä kirjoitettaessa romaanin henkilöiksi joutuneet läheiset pahoittavat helposti mielensä. Suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa sen sijaan oikeiden nimien käyttö romaanin sisällä ei ole ollut erityisvaatimus teoksen julistamiseksi autofiktioksi. Mikä tahansa kirja, jossa vaikuttaa olevan yhtymäkohtia kirjoittajansa elämään, luetaan tällä hetkellä autofiktioksi. Silloinkin kun päähenkilön nimi on alleviivatusti toinen kuin kirjoittajan itsensä. Tällainen lukutapa on vaarallinen, sillä se voi johtaa isoihinkin tulkintavirheisiin. Kuten esimerkiksi kirjailijan elossa olevan isän väittämiseen kuolleeksi sen perusteella, että Meri Valkaman Sinun, Margot -romaanissa päähenkilön isän kohtalo on kuolla. Vähäisemmissäkin lukuvirheissä vaarana on, että todelliset ihmiset loukkaantuvat turhaan, kun luulevat kirjan kuvausta todeksi, vaikka kirjailija olisi tietoisesti pyrkinyt fiktioon ja tehnyt paljon työtä mahdollisten yhtymäkohtien sumentamisessa. Silloinkin kun kirjailija itse on ajatellutkin kirjoittaa autofiktion, sanaa käytettäessä tunnutaan unohtavan koko fiktio-jälkiosa. Autofiktion idea on alun perin ollut toden ja fiktion yhtyminen eli se, että on mahdotonta jaotella teoksen osia sen mukaan, mikä on totta ja mikä fiktiota. Ulkopuolisen ainakaan. Nykykeskustelussa autofiktio on muuttunut kaunokirjalliseen muotoon puetuksi dokumentiksi, mitä harva romaanin kirjoittaja luomistyössään tavoittelee. KYTKEYTYYKÖ JOURNALISTIEN kiintymys autofiktioon journalismin muutokseen? Kirjakritiikkejä ei helposti netissä klikkailla, sen sijaan henkilövetoisen kirjailijajutun raflaava otsikko tavoittaa lukijan. Kun teos luetaan autofiktioksi, päästään tekemään kirjailijasta henkilöhaastattelu, jossa käsitellään teoksen sijasta kirjailijan elämää. Elämä voittaa, mutta kirjallisuus häviää. Tutkijana en ole ollut erityisen kiinnostunut viime aikojen autofiktiosta, koska lajin alkuaikojen kokeellisuus ja rakenteellinen yllättävyys on nykyisin harvinaista. Kustantajan ominaisuudessa tekstin tosipohjaisuudella ei taas romaanissa ole merkitystä, merkitystä on omaperäisellä ilmaisulla ja visiolla. Kirjoittajalle romaanilajin tuoma fiktionaalisuuden suoja on tärkeää, jos kirjoittaa aroista ja tunnustuksellisista asioista. Joskus fiktion suoja on välttämätön, jotta sanat edes tulevat esille. Mutta jos aihe ei ole aivan niin arka, voisi miettiä kipeistä aiheista kirjoittamista faktana, jos kimmokkeena kirjoittamiselle ovat tositapahtumat. Tositarinoille on tilausta. Uusia pulmia tietenkin syntyy: Millä keinoin tosikertomuksessa voisi suojata liian arat faktat? Miten taustoittaa tiedoksi yksilölliset omat kokemukset? Miten minun tarinani suhteutuu muiden ihmisten tarinoihin maailmassa? Näihin kysymyksiin vastaamisen jälkeen tuloksena voisi olla asiaproosaa uudistava teos, ja niille olisi tilausta yhä uusien minäromaanien sijasta. Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Teoksen kustannuspäällikkö. Knausgårdin myötä autofiktio muuttui yhä suoremmaksi oman elämän kuvailuksi. Henkilövetoisen kirjailijajutun raflaava otsikko tavoittaa lukijan. Elämä voittaa, mutta kirjallisuus häviää. Andersen, Claus Elholm 2015. ”På vakt skal man være”: Om litterariteten i Karl Ove Knausgårds Min kamp. Helsingin yliopisto. (Esittää mm. autofiktiolle vaihtoehtoisia lajimääritelmiä Taisteluni-sarjalle.) Koivisto, Päivi 2011. Elämästä autofiktioksi. Lajitradition jäljillä Pirkko Saision romaanisarjassa Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja. Helsingin yliopisto. (Trilogian tulkintaa Doubrovskyn autofiktiomääritelmän lajipiirteiden valossa.) Marttinen, Heta 2015. Rajan tiloja: luonnollisuus, luonnottomuus ja epäluonnottomuus 2000-luvun pohjoismaisissa autofiktioissa. Jyväskylä Studies in Humanities. Jyväskylän yliopisto. (Suomesta tutkimuskohteena Peter Sandströmin autofiktio.) Tanskanen, Katri 2017. Yleisö kohtaa toisen. Etiikan dramaturgioita 2010-luvun suomalaisissa näytelmissä. Helsingin yliopisto. (Autofiktio analyysivälineenä Milja Sarkolan draamaa käsittelevässä luvussa.) Suomessa tehtyjä väitöskirjoja autofiktiosta kastettuaan autofiktion kirjoittamiseen. Omaan sähköpostiini saapui auto fiktiokurssin mainos. Innostus autofiktioon tuntui jännittävältä, sillä artikkelia väsätessäni valmistauduin väittelemään aiheesta. Väitöskirjaa aloitellessani 2000-luvun alussa olin joutunut salapoliisin tavoin etsimään selkeää määritelmää autofiktiolle. Epäilin tutkimusten alaviitteissä vilahtaneen autofiktio-sanan olevan paras lajikäsite kuvaamaan 1990-luvulla julkisuuteen ponnahtaneita romaaneja, joissa päähenkilö oli saman niminen kuin kirjan kirjoittajakin. Pirkko Saisio, Kari Hotakainen ja Pentti Holappa olivat tuolloin paitsi kaikki Finlandia-voittajia, myös autofiktion kirjoittajia. Anja Kauranen ja Jouko Turkka olivat kirjoittaneet vastaavia teoksia jo 1980-luvulla. Lopulta järjellistä autofiktion teoretisointia löytyi 1970ja 80-luvun ranskalaisesta omaelämäkertatutkimuksesta, Serge Doubrov skyn ja Philippe Lejeunen kiistasta. Doubrovsky halusi todistaa, että romaanin voi kirjoittaa oikeilla nimillä ja tositapahtumista. Ranskassa autofiktiobuumi sijoittuukin jo 1970-luvulle DIPLO KIRJALLISUUS K11
Tilaukset: kauppa.voima.fi & tilaukset@voima.fi OSTOKSILLE VOIMAKAUPPAAN! 15€ + POSTIKULUT NÄKYMÄTÖN SUKUPUOLI Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa Suomessa tehdään ja miltä tuntuu kasvaa transihmisenä, muunsukupuolisena tai sukupuolettomana. Kirja kertoo noista kasvukokemuksista, törmäämisistä viranomaisten kanssa ja oman tilan löytämisestä. Tilaamalla Voiman olet aina ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin. LISÄÄ KIINNOSTAVAA LUETTAVAA? TILAA VOIMA! 39€ 9 numeroa 22€ + POSTIKULUT JULISTE A2 Haluaisitko laadukkaan ja kantaaottavan julisteen kotiin tai luokkahuoneeseen? Voimakaupan valikoimasta löytyy lukuisia vastamainoksia ja taidejulisteita. UUSI VOIMA-PAITA 34,90€ + POSTIKULUT Upean, uuden kuvituksen on suunnitellut Lille Santanen. Paita on Stanley/Stellamerkin sertifioitu tuote. 100 % luomupuuvillaa. LISÄÄ TUOTT EITA VERKK OKAUP ASSA! 42€ + POSTIKULUT POHJOISTUULEN METSÄ Valokuvataiteellinen tietokirja Suomen luonnonmetsien monimuotoisesta elämästä. Teos kuvaa rikkaita ekosysteemejä, jollaisia pohjoiset havumetsämme parhaimmillaan ovat, mutta se kertoo myös metsien hupenemisesta ja toisaalta pyrkimyksistä niiden säilyttämiseksi. Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo Jenni Holma, Veera Järvenpää, Kaisu Tervonen Sielunkainen etsii osaansa Romaanissaan Vainajaiset Marja Kyllönen manaa esiin lausumatonta metaforin ja runokuvin. Väkevä teos tutkii osattomuutta, lapsettomuutta ja seksuaalisuuden ambivalenttia voimaa. M ARJA KYLLÖSEN vuonna 1997 julkaistu esikoisromaani Lyijyuuma tenhosi lukijansa poikkeuksellisen rikkaalla kaunokirjallisella ilmaisullaan. Kirjailijan toinen teos, Rikot, ilmestyi vuonna 2001, jonka jälkeen Kyllönen katosi suomalaisen kirjallisuuden kentältä kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Kirjailija teki vaikuttavan paluun syksyllä 2022 ilmaisu rikkaalla ja monitulkintaisella Vainajaiset-romaanillaan, joka nostettiin Finlandia-ehdokkaaksi ja joka palkittiin helmikuun alussa Runeberg-palkinnolla. ”En tule varmaan enää koskaan kirjoittamaan näin kerroksellista tekstiä”, hän sanoo. ”Käsikirjoitus on syntynyt pääosin vuosien 1998–2006 välisenä aikana. Olen myöhemmin muokannut tekstiä ja lisännyt siihen osia. Uusimmat tekstit ovat toukokuulta 2022.” Osattomuuden poetiikkaa Vainajaisten tunneytimenä on osattomuuden kokemus. Päähenkilöt Inari ja Rauno elävät romaanin alussa arkaaisessa luontoyhteydessä. Nuoret tuntevat pakottavaa vetovoimaa toisiaan kohtaan, mutta intohimo väljähtyy, sillä pari ei kykene täyttämään suhteelle asetettuja odotuksia – eli saamaan lasta. Laimi Inari ottaa tarinan edetessä käyttöön ensimmäisen nimensä ja kantaa kirjan loppuun asti nimessään laiminlyönnin tuntoa. Osattomuus ilmenee romaanissa erityisen voimakkaana osioissa, joita Kyllönen itse kutsuu sielunkaisen messuiksi. Sielunkainen puhuu ikään kuin tämänpuoleisen maailman takaa, olemattomuudesta, joka kuitenkin on paradoksaalisesti olemassa. ”Sielunkaisella on kaikki, muttei mitään”, Kyllönen sanoo. ”Se ei kykene löytämään edes pientä reikää päästäkseen maailmaan. Sielunkainen kysyy, onko se, mitä meillä on, tarpeeksi? Olemmeko todella halunneet sitä, mitä meillä on?” Osattomuus saa Vainajaisissa monenlaisia muotoja. Syntymättä jääneen sielunkaisen ääni on lähes metafyysinen, Laimi ei kykene täyttämään hänelle naisena asetettuja odotuksia, Rauno pelkää isyyttä ja lapsenomainen Hertta puolestaan etsii kuumeisesti tunnustusta, mutta päätyy hyväksikäytetyksi. Erilaisten osattomuuden kokemusten lävitse kuultaa kuitenkin jaettu ydin. ”Tarinan hahmot kiertävät elliptisesti saman tyhjän aukon ympärillä”, Kyllönen kertoo. ”Laimi yrittää siivota ja olla kodin henki. Hän etsii elämälleen merkitystä, mutta epäonnistuu, sillä ei kykene täyttämään äidiksi tulemisen vaatimusta. Ja kun lapsi lopulta syntyy, se on vääränlainen, ja Laimi tuntee itsensä äitinä vääränlaiseksi. Ja taas ollaan osattomia.” Osattomuus on kiehtonut Kyllöstä aina, ja romaanin intensiivinen kerronta kumpuaakin osin kirjailijan omista kokemuksista. TEKSTI: MIKA PEKKOLA KUVA: PINJA NIKKI ”Osaton ei löydä paikkaa, jossa kokisi itsensä merkitykselliseksi. Olen nainen, joten minulla on sukupuolitettu velvollisuus tehdä lapsia. Taistelin nuorena hirveästi sitä velvollisuutta vastaan. Olin varma, etten ikinä tee lapsia tai mene naimisiin. Mutta kuinkas sitten kävikään? Minulla on kolme lasta, ja olen naimisissakin.” Kyllönen kuvaa lapsettomuuden kokemuksen kautta yhteiskunnallisten normien pakottavuutta. Lapsettomuudesta puhuminen on ollut perinteisesti vaikeaa, aivan kuten keskenmenoista ja vanhempien kykenemättömyydestä rakastaa lapsiaan. Kyllönen huomauttaa, että naiset ovat alkaneet vasta hiljattain kritisoimaan äitiyteen kohdistuvia odotuksia. Monet naiset ovat todenneet, etteivät edes halua lapsia. Aiemmin tällaisen asian sanallistaminen olisi herättänyt pahaa verta. Vainajaisissa seksuaalisuus silmukoituukin lisääntymisen liekaan. ”Romaanin aikajänne ulottuu 1950-luvulta 1990-luvulle, ja tuolloin avioliiton päämääränä oli lasten saaminen”, Kyllönen toteaa. ”Susiparit olivat syntisiä. Laimin ja Raunon suhde tähtää koko ajan siihen, että lapselle avautuisi portti maailmaan. Odotus lapsen saamisesta painaa pois seksuaalisuuden nautinnollisen puolen.” Luova ja tuhoava ruumiillisuus Kyllönen on kuvannut teoksissaan seksuaalisuutta tuhoavana voimana. Vaina jaisten alussa Inarin ja Raunon kiintymys toisiaan kohtaan ilmenee kaihoisana haluna, mutta pian se muuttuu pakottavaksi. Romaanin lukija jää miettimään, onko seksuaalisuuden vääristyminen seurausta sen perinteisestä alisteisesta asemasta suvunjatkamisen välineenä. Kyllöselle seksuaalisuus tuntuisi olevan sekä yhteiskunnallis-kulttuurisesti määrittynyttä että raaka luonnonilmiö. ”Seksuaalisuus on alkukantaista. Se on ruokkiva ja hedelmällinen voima, mutta samalla se on tuhovoima, joka vetää puoleensa kuin musta aukko. On ihmisestä, ajasta ja ympäristöstä kiinni, kanavoituuko seksuaalisuus uutta tuottavaksi vai tuhoavaksi voimaksi. Vainajaisten Hertta hakee seksillä hyväksyntää. Hertan herttaisuus syödään pois, ja hänestä tehdään ontto ihmiskuori.” Kyllönen käsittelee Vainajaisissa naisten kokemaa erityistä osattomuutta, muttei pyri varsinaisesti ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin vaan työskentelee tarinan ja kielen ehdoilla. Romaania lukiessa käy ilmeiseksi, ettei kaunokirjallisuus ole Kyllöselle väline muiden päämäärien edistämiseen vaan saa sukeutua itseisarvoisesti – kaikessa monitulkintaisuudessaan. ”Minusta on aina tuntunut, että olen vääränlainen nainen ja että minun odotetaan vievän eteenpäin naisasiaa”, hän sanoo. ”Sukupuoleni ei kirjoita, vaan minä kirjoitan. Koen asiat toki naisena, koska olen nainen. Vasta viimeisen vuoden sisällä kirjoitin Vainajaisiin kohtia, joissa käsittelen suoraan naisten kokemaa puutteenalaisuutta ja naisten asemaa miesten maailmassa. En ole aiemmin tiedostanut näitä teemoja, mutta ne ovat olleet aina läsnä kirjoittamisessani.” Runous on kaunokirjallisuuden kruununjalokivi Kaunokirjallisuuden erityinen arvo piilee Kyllösen mukaan juuri merkitysten moninaisuuden vaalimisessa. Poeettinen ilmaisu ei ole eksaktia vaan mahdollistaa luovat tulkinnat. Lukija voi löytää tekstistä asioita, joita kirjoittaja ei edes tiedä sinne piilottaneensa. ”Kirjoittamisessani sanat ja kuvat kutsuvat toinen toisiaan”, hän sanoo. ”Tule, tule, nouse ylös! Kieli on minulle osa tarinaa. Kaunokirjallisuudessa olennaista onkin kyky ilmaista asioita poeettisesti. Metaforat nostavat esiin uusia näkökulmia, ristivalottavat asioita siten, että ne syvenevät. Ne luovat yhteyksiä ja auttavat ymmärtämään elettyä kokemusta. Metafora paljastaa salatun kartan.” Kyllönen iloitsee Vainajaisten saamasta tunnustuksesta, sillä kirja edustaa runollista marginaaliproosaa. Tekstin vahva metaforisuus on lumonnut yksiä, mutta häirinnyt toisia. Häntä on myös kritisoitu kielestään, jota on pidetty erikoisuudentavoitteluna ja jonka on katsottu uuvuttavan lukijansa. ”Poeettinen kieli ja kyky nähdä ja esittää kaunokirjallinen maailma toisin kuin kukaan muu, on kirjoittamiseni kenties tärkein motivaattori”, Kyllönen toteaa. ”Koen, että Finlandia-ehdokkuus meritoi tapani kirjoittaa. Tunnustus osoitti, että saan käyttää kieltä näin ja voin jatkaa valitsemallani tiellä: kinttupolulla, umpihangessa tai missä nyt milloinkin satun rämmeltämään.” K12 DIPLO KIRJALLISUUS
Tilaukset: kauppa.voima.fi & tilaukset@voima.fi OSTOKSILLE VOIMAKAUPPAAN! 15€ + POSTIKULUT NÄKYMÄTÖN SUKUPUOLI Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa Suomessa tehdään ja miltä tuntuu kasvaa transihmisenä, muunsukupuolisena tai sukupuolettomana. Kirja kertoo noista kasvukokemuksista, törmäämisistä viranomaisten kanssa ja oman tilan löytämisestä. Tilaamalla Voiman olet aina ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin. LISÄÄ KIINNOSTAVAA LUETTAVAA? TILAA VOIMA! 39€ 9 numeroa 22€ + POSTIKULUT JULISTE A2 Haluaisitko laadukkaan ja kantaaottavan julisteen kotiin tai luokkahuoneeseen? Voimakaupan valikoimasta löytyy lukuisia vastamainoksia ja taidejulisteita. UUSI VOIMA-PAITA 34,90€ + POSTIKULUT Upean, uuden kuvituksen on suunnitellut Lille Santanen. Paita on Stanley/Stellamerkin sertifioitu tuote. 100 % luomupuuvillaa. LISÄÄ TUOTT EITA VERKK OKAUP ASSA! 42€ + POSTIKULUT POHJOISTUULEN METSÄ Valokuvataiteellinen tietokirja Suomen luonnonmetsien monimuotoisesta elämästä. Teos kuvaa rikkaita ekosysteemejä, jollaisia pohjoiset havumetsämme parhaimmillaan ovat, mutta se kertoo myös metsien hupenemisesta ja toisaalta pyrkimyksistä niiden säilyttämiseksi. Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo Jenni Holma, Veera Järvenpää, Kaisu Tervonen Vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallinen osallisuus Susan Eriksson & Eero Saukkonen Suomessa on pitkään pidetty tärkeänä edistää kansalaisten liikunnallisuutta. Vammaisten henkilöiden liikunnallisuutta on kuitenkin alettu kunnolla ajatella vasta viime vuosikymmeninä. Tässä kirjassa tarkastellaan liikunnallisen osallisuuden toteutumista tuon kansalaisoikeuden kannalta ehkä kaikkein marginaalisimmassa ryhmässä eli vaikeimmin vammaisten nuorten parissa. ISBN 978-952-372-039-8. 157 s. 26 € nuorisotutkimusseura ry. nuorisotutkimusverkosto Uutuuskirjoja Nuorisotutkimusseurasta Nuoruus korona-ajan kaupungissa Tutkimus nuorten vapaa-ajasta, jalkautuvasta nuorisotyöstä ja huolikasaumista Sofia Laine, Eila Kauppinen, Karla Malm & Tommi Hoikkala (toim.) Koronavirus ja sen leviämistä seuranneet rajoitustoimenpiteet ovat vaikuttaneet nuorten elämään monin tavoin. Teoksessa tarkastellaan koronapandemian vaikutusta nuorten vapaa-aikaan kaupunkiympäristössä. Miten nuorten liikkuminen ja oleminen kaupunkitilassa muuttui? Miten korona-aika vaikutti nuorten käsityksiin kaupungista ja ajan viettämisestä siellä? ISBN 978-952-372-042-8. 411 s. 34 € Läpi kriisien Nuorisobarometri 2022 Antti Kivijärvi (toim.) Vuoden 2022 Nuorisobarometrissa tarkastellaan nuorten resilienssiä epävarmuuksien ajassa – kykyä kestää vastoinkäymisiä ja palautua niistä. Barometrissa etsitään vastauksia muiden muassa seuraaviin kysymyksiin: Miten nuoret arvioivat resilienssiään? Minkälaisia vastoinkäymisiä nuoret ovat kohdanneet ja minkälaiset asiat ovat auttaneet ylittämään ne? Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien toteutettu 15–29-vuotiaiden, Suomessa asuvien nuorten arvoja, asenteita ja näkemyksiä luotaava tutkimussarja. Vuoden 2022 barometri perustuu 1864 nuoren puhelinhaastatteluun. Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusseura & opetusja kulttuuriministeriö 2023. ISBN 978-952-372-045-9. 212 s. 30 € Saatavilla Tiedekirjasta ja Rosebud Booksista sekä Nuorisotutkimusseuran verkkokaupasta: www.nuorisotutkimusseura.fi/verkkokauppa/kirjat
K14 DIPLO KIRJALLISUUS TIETOKIRJAT MONINKERTAISESTI PALKITTU Mihail Šiškin on yksi arvostetuimmista venäläisistä nykykirjailijoista, eikä suotta. Hänen taidokasta ilmaisuaan on verrattu muun muassa Fjodor Dostojevskin, Orhan Pamukin ja J. M. Coetzeen kaltaisiin suurnimiin. Vaikka Šiškin on jo vuodesta 1995 asunut perheineen emigranttina Sveitsissä, Sota vai rauha osoittaa, että hän on edelleen tiukasti kosketuksissa entisen kotimaansa nykytodellisuuteen. Teos on alunperin julkaistu vuonna 2019, mutta tänä vuonna julkaistussa suomenkielisessä laitoksessa on tuore esipuhe. Kirja ei ole neljän vuoden aikana menettänyt tippaakaan ajankohtaisuuttaan, päinvastoin. Ukrainan sodan laajentuminen vuoden 2014 Krimin valtauksesta täysimittaiseksi sodaksi ei ole varmasti yllättänyt Šiškiniä. Kirjailijalla on tuskin ollut hallussaan kristallipalloa, mutta syvä ymmärrys Venäjän menneisyydestä ja vallanpitäjien mentaliteetista on auttanut häntä aavistamaan, mitä tuleman pitää. Neuvostoliiton romahtaessa Šiškin oli kolmekymppinen, ja oli siis aikuisiälläänkin ehtinyt elää neuvostotodellisuutta ja muodostaa siitä oman käsityksensä – ja myös todistaa vierestä, keiden käsiin romahtaneen Neuvostoliiton rippeet jäivät Venäjällä. Rakenteet ympärillä vaihtuivat, valtaapitävät eivät. Syyn sille, miksi venäläiset sietävät öykkäreitä johdossaan, Šiškin löytää vuosisatojen takaa, 1200-luvulta. Mongolivalloittajat antoivat paikallisille ruhtinaille oikeuden hallita omilla alueillaan ja kerätä veroja kaanille. Ruhtinaat hirmuhallitsivat omaa kansaansa vieraan vallan nimissä oman henkensä ja valtansa pitimiksi. ”Koko vallan vertikaali toimi periaatteella ’[a]listu ylöspäin, tallo alaspäin’”, kirjoittaa Šiškin. Tuon rakennelman varassa eletään yhä. ”Jos hallitsijan ote on heikko, koko vallan vertikaali suistuu sijoiltaan ja kaaos alkaa levitä. Siksi kansa toivoo aina vahvakätistä johtajaa. Kaaoksesta ja järjestyksestä valitaan aina jälkimmäinen. Kukaan ei halua Venäjälle heikkoa tsaaria, halutaan tyranni.” Kansan kokemuksen mukaan heikon hallitsijan aikana maa suistuu sekasortoon ja arjen perustukset järkkyvät. Kurjatkin olosuhteet ovat jotain, mistä pitää kiinni. Kaaos puolestaan merkitsee varmaa kärsimystä ja kuolemaa. Šiškinin teos valottaa tarkkanäköisesti naapurimaamme historiaa ja siitä juontuvaa nykyhetkeä, mutta viittaa myös yksilöiden kokemuksiin. Muun muassa oman perheensä kautta hän kuvaa, miltä historian mullistukset ovat tavallisten venäläisten elämässä tuntuneet, ja mitä niistä on seurannut. Teoksen tunnelma on ennen kaikkea surumielinen, ja toivo paremmasta pilkahtelee vain ajoittain. Kaiken kaikkiaan teos on varmastikin yksi parhaista, mikäli Venäjää – ja Mihail Šiškin Sota vai rauha – Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä WSOY 2023 Suom. Sirpa Hietanen Antony Beevor Venäjän vallankumous ja sisällissota WSOY 2022 Suom. Markku Päkkilä Venäjä silmästä silmään Emigranttikirjailija kirjoittaa synnyinmaastaan ja sinne juurtuneista vallan mekanismeista kaunistelematta. HISTORIOITSIJA KATSOO taaksepäin eikä eteenpäin. Silti brittiläisen historioitsijan, Sir Antony Beevorin, tutkimuksista voi ammentaa varoituksen sanoja nykyVenäjän johdolle: sota on aikoinaan syössyt Venäjän vuosiksi tilaan, jossa maa ei ole ollut oikeastaan kenenkään hallittavissa. Alun Euroopan itsemurha -luku kertoo, miten nopeasti teollistuva Venäjä rikastui ja sen hallitseva luokka joutui ”päihdyttävän ylimielisyyden valtaan”. Kun Itävalta-Unkarin arkkiherttua Franz Ferdinand murhattiin Sarajevossa vuonna 1914, Venäjän ulkoministeri halusi tukea Serbiaa sotilaallisesti Itävalta-Unkaria vastaan. Tsaari Nikolai II epäröi. Hänen neuvonantajansa Grigori Rasputin oli ehdottomasti sotaa vastaan, mutta hän ei saanut lähetettyä tsaarille viestiä. Hän oli matkoilla kaukana Siperiassa, jossa oli joutunut puukotuksen uhriksi. Kun Rasputin tokeni, hän varoitti keisariperhettä ”sodasta, joka koituisi sekä Venäjän että Romanovien tuhoksi”. Liian myöhäistä. Sotahaukat veivät Venäjän myöhemmin ensimmäisenä maailmansotana tunnettuihin taisteluihin, joita tykinruokana itseään pitäneet talonpoikaissotilaat vihasivat. Petrogradilaiset ruhtinaat murhasivat Rasputinin 17. joulukuuta 1916. Tsaarin perheen rakas ystävä ja itsekin valtaa hännystellyt mystinen hahmo muuttui kansallissankariksi, olihan hän ylimysten salaliiton uhri. Juopa muutamien harvojen hyvinvoivien venäläisten ja suuren, nälkiintyneen kanssa välillä oli syvä. Venäläiset ovat kautta aikain ruokkineet myyttiä kansasta, joka rakastaa omaa kärsimystään ja suhtautuu siihen jalosti, koska emämaa on tärkein. Kuitenkaan tämä uhrautuvuus ei enää riittänyt 1900-luvulla. Beevor argumentoi läpi koko kirjan, miten Venäjän vallankumous oli yllätys valtaapitäville vain siksi, että he kieltäytyivät näkemästä tosiasioita. ”Valkoisten tapio Venäjän sisällissodassa johtui ennen muuta joustamattomuudesta, joka ilmeni muun muassa haluttomuutena aloittaa maareformi, kunnes oli liian myöhäistä.” Toisin sanoen, maaorjuuden edes osittainen purkaminen olisi voinut estää vallankumouksen. Monia yleistajuisia historiateoksia kirjoittanut Antony Beevor (s. 1946) on yksi tunnetuimmista elossa olevista sota historioitsijoista. Hän pitäytyy faktoissa ja perustelee väitteensä tarkasti. Hänen kirjoissaan erityisen hienoa on, miten hän saa kasattua kiinnostavia yksityiskohtia suurien kaarien sisälle: Kun sotilaat palasivat länsirintamalta, Lev Trotski ”kannatti ensimmäisen luokan penkkien samettipäällysteiden repimistä jalkaräteiksi sanoen, että jokainen oli ansainnut elämässään hiukan ylellisyyttä”. Entä miten kasakat ratsastivat: etunojassa, jalat suorina. Mikä oli Neuvostoliiton alkuaikojen pelätyimmän miehen, bolševikkien salaisen poliisin perustajan, askeesiin taipuvaisen Felix Zderžinskin, ainoa ”heikkous”? Se oli runous, tuo ”slaaveille taiteellisen luovuuden korkein muoto”, kuten Beevor määrittelee. Baltiasta Kaukasuksen kautta Siperiaan, naiset ja juutalaiset olivat Venäjän sisällissodassa punaisten, valkoisten, nationalistien ja kasakoiden, aivan kaikkien väkivallan suurimpia uhreja. Venäjän vallankumouksen teki suhteellisen pieni porukka, ja syy miksei sitä vastustettu, ”ei kuvastanut niinkään apatiaa kuin tunnetta, että vallankumousta edeltäneessä ancien regimessä oli tuskin mitään puolustamisen arvoista.” IIDA SIMES Kirjailija Göteborgin kirjamessuilla syksyllä 2022. asiain nykytilaa – haluaa ymmärtää paremmin. Melankoliasta huolimatta Šiškinin selkeä ja kaunis tapa kirjoittaa on lohdullinen. Niille, jotka eivät vielä ymmärrä kulttuurin ihmisyyttä rakentavaa ja koossa pitävää arvoa, vaan pitävät sitä vaikkapa luksuspalveluna, esipuheen lopetus kiteyttää kaiken olennaisen: ”Viha on sairautta, kulttuuri lääkettä.” EMILIA MIETTINEN M ac ha tjk ala / W ik im ed ia C om m on s
DIPLO KIRJALLISUUS K15 Reetta Hänninen Tulisydän — Maissi Erkon kiihkeä elämä Otava 2022 Auli Viitala Elämäni kansalaisena Kirjapaja 2023 TUTKIJA JA HISTORIOITSIJA Reetta Hännisen Kanava-palkinnon voittanut elämäkertateos Tulisydän – Maissi Erkon kiihkeä elämä antaa Helsingin Sanomien lehti-imperiumin syntyyn aivan uudenlaisen kulman. Kiehtova ja kaunis yhden naisen historian taustamateriaali tukeutuu etenkin Päivälehden perustajan Eero Erkon puolison käymään mittavaan kirjeenvaihtoon perheensä ja aikalaistensa kanssa. Maissi Erkon elämäkerta on kiihkeää tulta leimuavan sydämen historiaa, joka ei jatka ainoastaan tunnetun lehtisuvun tarinaa, vaan luo samalla taiten uutta tulkintaa naisten roolista Suomen historiassa. Teoksen alkuosa valottaa Maissi Holländerin kotisaarellaan Seilillä viettämää aikaa sekä kouluvuosia ennen tutustumista tulevaan aviomieheensä. Avioiduttuaan Maissi alkoi hoitaa etenkin vaimon, äidin ja myöhemmin isoäidin velvollisuuksia. Perheestä tulikin järjestötoiminnan ohella hänen keskeinen elämäntehtävänsä, Suomen poliittisen elämän taipumattomana vaikuttajahahmona olon lisäksi. Teos kuvailee yksityiskohtaisesti oman aikansa naisen, äidin ja vaimon elämää. Maissi Erkon yhteiskunnallinen toimeliaisuus nuoren kansakunnan rakentajana oli tulisydämen osa jo varhain. Teoksen annin parhaimmistoa onkin Naiskagaalin, Suomen historian kenties kiinnostavimman maanalaisen ompeluseuran, toiminnan kuvaus. Naiskagaali toimi vastarintajärjestö Kagaalin ohella levittäen kansan parissa sanaa venäläistämistoimia vastaan kekseliäästi pitkin salattuja reittejä ensimmäisen sortokauden aikana. Nuorsuomalaisten äänenkannattajan julkaisija Eeroa odotti pian maastakarkoitus. Monien muiden sortotoimien kohteeksi joutuneen tavoin hän lähti maanpakoon Atlantin toiselle puolelle, ja perhe seurasi pian perässä. Erkkojen ihmeelliset Amerikan vuodet avautuvat lukijalle nuoren rouva Erkon näkökulmasta. Kirjeet kaukaiseen koti-Suomeen kertovat muun muassa New Yorkin kodin mukavuuksista, paikallisten naisten muodista sekä Sunset Parkista karuselleineen. Erkkojen palattua takaisin kotiin vastikään itsenäistynyt maa luisui vuosikymmenten saatossa henkisesti ja poliittisesti vaikeaan tilanteeseen. Siinä missä sortokausi ja taistelu venäläistämistoimia vastaan olivat yhdistäneet kansakuntaa, itsenäistymisen ajan valtatyhjiö, kansalaissota ja kansalaissodan jälkeiset vuodet aiheuttivat suomalaiseen yhteiskuntaan ja kansanluonteeseen syvällä kytevän epäluottamuksen. Maissi toteaakin erääseen ajan poliittiseen kiistaan liittyen osuvasti: ”Ei maanpakoon lähdetty, jotta kansa itsenäiseksi tultuaan alkaisi tuomita toisiaan kuolemaan”. Teoksen loppuosa keskittyy etenkin Maissi Erkon suurta arvostusta nauttineeseen yhteiskunnalliseen toimintaan, iäkkään naisen luopumisen tuntemuksiin, mikä toisinaan kasvoi jopa tuskaksi, sekä Erkkojen suvun jännitteisiin suhteisiin. Ne olivat kietoutuneet 1930-luvun Suomen poliittisesti arvaamattomaan ilmapiiriin, jota sitäkin kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Reetta Hänninen luo historioitsijana elämyksellisen kuvauksen aikakauden Suomesta hyvin keskeiseltä näköalapaikalta sekä suomalaisen naisen, yhteiskunnallisen vaikuttajan ja esitaistelijan näkökulmasta – aina upeisiin kaunokirjallisiin sfääreihin hivuttautuvia naisen elämän ja lopulta myös elämästä luopumisen kuvailuja myöten. Kansakunnan rakentamiseen osallistuneen Maissi Erkon loistelias tarina nostaa esille riveiltä ja rivien välistä myös hänen mietteitään siitä, millainen itsenäistyneen Suomen tulisi lopulta olla – sellaisena kuin se olisi meille kaikille hyvä. Olemme kulkeneet jo pitkän taipaleen Maissi Erkon ajan nuoresta kansakunnasta nykyiseen Suomeen. Ehkä me edelleen etsimme hapuillen jotain, josta Tulisydän kertoo omalla tavallaan. ELINA HUTTUNEN ENSIMMÄISEKSI TUNNUSTUS: vierastan suuresti omakohtaisuutta sekä tietoettä kaunokirjallisuudessa. Mikäli kirjoittaja haluaa juuri omien kokemustensa kautta käsitellä jotain aihetta, siihen on oltava vankan tulokulman lisäksi rutkasti taitoa. Liian moni lähtökohtaisesti kiinnostavakin omakohtainen teos jää häilymään mitäänsanomattoman fiilistelyn ja sen kuuluisan oman navan kaivelun tympeälle rajaseudulle. Auli Viitalan tietoteoksessa Elämäni kansalaisena olennainen omaelämäkerrallinen tulokulma ja taidokas, rohkea kirjoittaminen yhdistyvät kuitenkin riemastuttavalla tavalla. Ylelle kolumneja muun muassa köyhyydestä ja luokkayhteiskunnasta kirjoittanut Viitala käsittelee teoksessa omaa kokemustaan luokasta. Viitala on opettajapariskunnan tytär, eli monia keskiluokan luontaisetuja synnyinlahjanaan saanut kansalainen, joka on sittemmin sairastumisensa vuoksi pudonnut köyhien syrjäytyneiden joukkoon. Oman positionsa muutoksen myötä hän sanoo ymmärtäneensä tarkemmin, mitä keskiluokkaisuus todella merkitsee. Se ei todellakaan ole pelkkä varallisuuskysymys, vaan kyse on myös – ellei etenkin – abstraktimmasta pääomasta kuten ajattelun tavoista, itsetunnosta ja sosiaalisista suhteista. Viitala toteaa olevansa köyhänäkin aina osa keskiluokkaa. Viitala ei tosin ollut sivuunputoajaksi aivan ummikko. Sen lisäksi, että kuuluu seksuaalivähemmistöön, Viitala pääsi jo lapsesta asti katsomaan maailmaa lähietäisyydeltä jonkun siitä ulkopuoliseksi asetetun silmin. Kuvaus elämästä itselle niin läheisen Downin syndroomaa sairastavan pikkuveljen rinnalla, jota ulkopuoliset tuijottavat ja paheksuvat julkisella paikalla ja joka raivostuttaa ja uuvuttaa välillä omat perheenjäsenensäkin, on kertakaikkisen hieno. Tarinan ytimessä on rakkaus ja ihmisarvo, joka ei ole kytköksissä Down-lasten erityisyyden korostamiseen, johon Viitalan mukaan hyvää tarkoittavassa kampanjoinnissa välillä sorrutaan. ”Ihmisen arvoa ei mitata sillä, onko hän valoisa persoona tai suloisen näköinen. Jokaisella ihmisellä on oikeus olla olemassa ja kuulua porukkaan, vaikka hän olisi hankala tai likainen tai tyhmä.” Tämänkaltaisella selväsanaisella tyylillä Viitala ruotii aiheitaan. Välillä teksti laskettelee tarkoituksellisen vinhan ja sekalaisen ajatuksenvirran mukana tyyntyäkseen jaksoihin, joissa puidaan jotakin teemaa hieman hartaammin. Teoksen raikkaus on Viitalan rohkeudessa olla epätasainen, sanoa, mitä ei tiedä, ja laittaa itsensä likoon. Osoittamalla omat puutteensa ja tekemällä niistä myös pilaa, hän nostaa peilin lukijoiden silmien eteen, ja kas: Eipä sieltä paljon kummempi tyyppi tuijottele. Inhimillisen rehellistä on myös se, että kirjailija ei yritä rakentaa valmiita ajatushimmeleitä aivan kaikesta. Hyvänä esimerkkinä toimii Viitalan pohdinta demokratiasta yhteiskunnassa, jossa kansalaisten koulutustaso ja sen myötä opittu kyky ajatella vaihtelee: ”Seuraavana tulee mieleen, että mikäs järki siinä sitten on, että demokratiassa jokaisen ääni on yhtä painava, jos toiset osaavat ajatella ja toiset eivät. Ja sitten… Ei, tähän suuntaan kieltäydyn etenemästä. Arvot, perkele!” Viitalan mukaan kaikkeen ei tarvitse olla kokonaista, kaikenkattavaa vastausta tai hyvää ratkaisua. Emmehän me ole ihmisinä millään tavoin kokonaisia tahi valmiita. Joskus myös sinnepäin saa kelvata. EMILIA MIETTINEN Reetta Hänninen luo historioitsijana elämyksellisen kuvauksen aikakauden Suomesta. Teoksen raikkaus on Viitalan rohkeudessa olla epätasainen ja sanoa, mitä ei tiedä.
KIRJANTEKIJÄT Kymmenen kysymystä esikoiskirjailijalle Meri Eskola on helsinkiläinen toimittaja, jonka esikoisromaani Ehdin rakastaa häntä (WSOY 2023) kertoo omakohtaisen tarinan äidin kuolemasta ja tytöstä, jonka tehtäväksi jäi selviytyä. Eskola on kirjoittanut ja toimittanut tietokirjoja. miselle, joka on ajatellut, että maailma on yleensä vain paha paikka, ja yksin täällä on pärjättävä. Mikä on yllättänyt eniten esikoiskirjailijana? Lukijoiden palaute, hyvässä ja pahassa. Olen yllättynyt ihmisten hyvyydestä, miten myötätuntoisia ja rakkaudellisia palautteita he ovat lähettäneet. Ihmiset totisesti haluavat lähtökohtaisesti ilahduttaa toisiaan! Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin? Kaikenlaisten, myös miesten. Ei kannata ajatella, ettei kirja kosketa itseä, jos perheessä ei ole alkoholismia tai itsetuhoisuutta – minulle on sanottu, että kirjani on myös tarina esimerkiksi yksinäisyydestä, surusta, ylisukupolvisista traumoista ja masennuksesta. Lukijan kannattaa pysähtyä, jos huomaa alkumetreillä pitävänsä kirjaani ”raivoisana” tai ”katkerana” – kertooko tuntemus enemmän hänestä vai kirjastani? Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten? Minulla ja WSOY:llä on suunnitelma romaanin julkaisemiseksi keväällä 2025. Sitä ennen olen luvannut tehdä yhden tietokirjan Docendolle. Ketä kirjailijaa arvostat? Kaikkia feministisiä kirjailijoita, jotka avaavat silmiä, kuten Simone de Beauvoir, Germaine Greer, Naomi Wolf, mielekkäältä. Jos haluaisin tarkoituksella tehdä jotain todella vaikean ja rankan tuntuista, hankkiutuisin ulkotyömaille talvella tai välitason päällikköhommiin organisaatiossa.” Miksi kirjoitat? Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi hengitän. Olen aina jäsentänyt maailmaa ja ajatuksiani kirjoittamalla, 10-vuotiaasta asti päiväkirjoihin, sitten runoihin ja proosateksteihin. Ensimmäisellä kirjoittajakurssilla kävin yläasteella, Kriittisen korkeakoulun maineikkaassa kirjoittajakoulussa jaksoin olla lukion jälkeen vuoden. Journalistinen uranikin on pitkä: ensimmäisen julkaisemani aikakauslehden tein pikkusiskolle jo ala-asteella, yläasteella päätoimitin jo koululehteä. Toimittajan työssäni työläin vaihe on ajattelu; kirjoittaminen on ”vain” väline, jolla ajatukset järjestetään paperille. Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta? Olen miettinyt äitini kohtaloa koko elämäni, ja tiesin, että hänen tarinansa minun pitää kirjoittaa ensin, jotta sieluuni vapautuu tilaa muulle. Katsoin olevani ainoa perheessäni, joka pystyi suhtautumaan äidin kauheisiin tekoihin myötätuntoisesti. Minun piti kirjoittaa hänenkin äänensä näkyväksi. Kauanko työstit esikoisteostasi? Vuoden – tai 40 vuotta. Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista? Apua saa pyytää, ja useimmiten ihmiset haluavat auttaa. Esikoisromaanin tein toki yksin, mutta matkan varrella sain paljon apua läheisiltä ja kustantamon ammattilaisilta, kun kerrankin osasin pyytää apua. Se oli terveellinen oppitunti ihGloria Steinem, Erica Jong ja Liv Strömqvist. Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen? Norjalaiskirjailija Erlend Loen Super naiivi. En vain saa tarpeekseni sen nerokkuudesta! Haaveilen hakkalelun ostamisesta yhä. Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa! Esikoiskirjailija Tuomas Aitonurmen essee kokoelma Ruumiin ylittävä ääni (WSOY 2023) on loistelias. Se on upeasti kirjoitettu, enkä tiennyt, että olisin näin kiinnostunut kenenkään sairaskertomuksesta… Kokoelman esseessä ”Kirjoituksen minä” Aito nurmi paljastaa myös olevansa hauska: ”Kirjoittaessa saa mennä kohti sitä, minkä tekeminen tuntuu aidosti M in na K ur je nlu om a Tietokirjoittajakoulu Vuoden kestävässä ohjelmassa työstetään opiskelijoiden aineistoja ja/tai tietokirjakäsikirjoituksia sellaiseen vaiheeseen, että niitä voidaan tarjota kustantajille. Hae viimeistään 5.5.2023! Kriittinen korkeakoulu w w w . k r i i t t i n e n k o r k e a k o u l u . f i Tietokirjoittajakoulu K16 DIPLO KIRJALLISUUS
Kahdeksan kysymystä kääntäjälle Kuinka ryhdyit kääntäjäksi? Opiskelin alun perin kieltenopettajaksi, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Kääntäminen sen sijaan luonnistui paremmin, ja sain myös rohkaisevaa palautetta käännöskurssien opettajilta. Auskultointivuoden jälkeen opiskelin pari vuotta käännöstiedettä, ja valmistuttuani perustin toiminimen, jolla aloin tehdä asiatekstikäännöksiä. Kirjallisuuden suomentaminen kiinnosti kuitenkin eniten ja siinä sivussa lähettelin kustantamoihin käännösnäytteitä. Joulukuussa 2006 tärppäsi, kun Likestä tarjottiin suomennettavaksi Åke Edwardsonin dekkaria Armahin maa, ja Jonna Joskitt-Pöyry on vantaalainen suomentaja, joka on kääntänyt muun muassa pohjoismaisia dekkareita ja Karl-Ove Knausgårdin romaaneja. tietämyksensä rajat, ja niiden tullessa vastaan pitää olla sitkeyttä ja taitoa perehtyä asioihin. Luontaisesta uteliaisuudesta on hyötyä. Työ vaatii myös samaan aikaan kurinalaisuutta ja luovuutta, eli melkoista nuorallatanssia se on. Onko kääntäjän työ muuttunut urasi aikana? Kun aloitin urani, suurin murros esimerkiksi tiedonhaussa oli jo tapahtunut. Tekniikka on oikeastaan kehittynyt yllättävän vähän. Urani alkuaikoina toimitettuja käsikirjoituksia ja taittovedoksia läheteltiin paperilla, nyt kaikki korjaukset tehdään koneella. Palkkioista ja aikatauluista neuvotteleminen ei ole ainakaan helpottunut. Äänikirjat ja e-kirjat ovat mullistaneet markkinoita, ja digioikeuksista maksettavien palkkioiden suhteen on syytä olla hereillä. Tekijänoikeuksista on pidettävä kiinni yhä tiukemmin. Huomaan myös kääntäessä yhä useammin miettiväni, miltä teksti kuulostaa äänikirjaksi luettuna. Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi? Kenties vaikuttavin on ollut vastikään ilmestynyt Karl Ove Knausgårdin romaani Ikuisuuden sudet, lähes 800-sivuinen järkäle, joka oli niin rakenteeltaan, sisällöltään kuin ilmaisultaankin poikkeuksellisen vaativa. Mitä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi? Käännöspalkkioilla tulisi voida elää, jotta ammattikuntamme ei olisi niin paljon apurahojen varassa kuin nyt. Toivoisin siitä saakka olen suomentanut päätoimisesti enimmäkseen ruotsin-, englanninja norjankielistä kaunokirjallisuutta. Mikä tekee hyvän kääntäjän? Kirjallisuuden kääntäjän tulee hallita hyvin sekä lähdeettä kohdekielensä, etenkin syvä ja laaja ymmärrys omasta äidinkielestä ja sen vivahteista on välttämätöntä. Lisäksi on osattava kääntää, mikä on aivan oma taitonsa. Kääntäjällä tulee olla hyvä yleissivistys – tietämys siitä, miten maailma toimii, mitä maailmassa on ja on joskus ollut. Yhtä tärkeää on tuntea mahdollisuutta sopia palkkioista kollektiivisesti. Euroopan komission tuore linjaus antaakin tälle vihreää valoa. Soisin myös, että kirjoja tehtäisiin ennen kaikkea laatu edellä ja kustannustoimittamiseen panostettaisiin. Kun laajemmin mediakentässä trendi tuntuu olevan se, että yleisöjen kaipuuta laatusisältöön ali arvioidaan, kustannusala saisi pitää pintansa eikä lähteä lyhytnäköisesti matkimaan siinä kehityksessä – vaikka markkinat toki asettavat omat realiteettinsa. Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle? Suomen kirjallisuuskenttä on jo nykypäivänä ilahduttavan värikäs, mutta esimerkiksi erilaisten vähemmistöjen ääniä ja tarinoita ei voi koskaan kuulla liikaa. Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten? Pidän juonivetoisesta fiktiosta, jossa on myös painavaa asiaa ja yhteiskunnallista sanomaa. Etenkin ympäristöaiheet ovat lähellä sydäntäni, ekodystopiat kiehtovat. Älykäs huumori on aina plussaa. Kehu jotain kollegan aikaansaannosta! Viime aikoina olen ihastellut Tero Valkosen Agricola-palkittua suomennosta David Foster Wallacen romaanista Päättymätön riemu. Huikea taidonnäyte! Suuren vaikutuksen tekivät myös Sirkka-Liisa Sjöblomin työ Susanna Ala kosken Pumpuli enkelissä, ja Sanna Mannisen suomennos Anne Cathrine Bomannin pienoisromaanista Agathe oli hienovireisen elegantti. P ek ka P öy ry Valokuvataiteellinen tietokirja matkaa monella tavoin tuntemattomaan luonnonmetsään. Suomalainen luonnonmetsä on tuhansien eliöiden koti. Yksi asuu pöllön oksennuspallossa, toinen tarvitsee monipeninkulmaisen erämaan. Jollekin metri on pitkä matka, toiselle vuosisata liian lyhyt. Pohjoistuulen metsä Ritva Kovalainen & Sanni Seppo 320 sivua | yli 400 valokuvaa | suositushinta 49 euroa | Hiilinielu Tuotanto & Miellotar | yhteys: pohjoistuulenmetsa@gmail.com myynti: Hiili-kirjakauppa (https://holvi.com/shop/Hiili-kirjakauppa/ ) , Rosebud Sivullinen, Luova ja muut hyvin varustetut kirjakaupat. DIPLO KIRJALLISUUS K17
Historianörtti ja bibliofiili E. TAMILOFF koluaa kirjallisuuden historian pölyisiä nurkkia. HISTORIA KIRJOISSA ”Aamun koittaessa perjantaina 20. päivä kesäkuuta 1913, Etelä-Afrikan alkuperäinen asukas huomasi olevansa, ei aivan orjan asemassa, mutta hylkiö omassa synnyin maassaan.” Sol Plaatje: Native Life in South Africa (1916) K esäkuussa vuonna 1913 voimaan astui maalaki, joka rajoitti mustien eteläafrikkalaisten oikeutta omistaa maata, tai edes vuokraviljellä valkoisten omistamaa maata. Mustalle väestölle osoitetut erilliset alueet kattoivat aluksi ainoastaan seitsemän prosenttia maan pinta-alasta, myöhemmin alueita kasvatettiin 13 prosenttiin. Muilla alueilla asuvien vaihtoehtona oli lähinnä jäädä valkoisten halpatyövoimaksi. Etelä-Afrikan unionin perustuslaki oli hyväksytty kolme vuotta aiemmin. Sen laativat britit ja buurit, jotka olivat päässeet yhteisymmärrykseen 1880–1902 välisenä aikana käytyjen kahden buurisodan jälkeen. Niissä oli ollut kyse maan hollantilaistaustaisten buurien ja brittien valtakamppailusta ja tietysti Etelä-Afrikan runsaiden kultaja timanttivarantojen hallinnasta. Taiston voitti lopulta Britannia, mutta se ei ollut lohduksi maan mustalle väestölle. Vuoden 1910 valkoisten kansalaisten laatima perustuslaki jätti heidät ilman parlamentaarista valtaa. Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon alku sijoitetaan yleensä vuoteen 1948, jolloin nyt afrikaanereiksi itseään kutsuvien buurien puolue Afrikaner National Party voitti enemmistön maan parlamenttiin. Syrjivää politiikkaa oli kuitenkin harjoitettu maassa paljon pidempään, ja vuoden 1913 maalaki oli yksi apartheidin kulmakivistä. VUONNA 1878 syntynyt Sol Plaatje sai alun opintielleen saksalaisten lähetysasemalla lähellä Kimberleyn kaupunkia, jonne hän muutti tswana-kansaan kuuluneiden vanhempiensa kanssa. Viisitoistavuotiaana hän opetti jo itse muita oppilaita, mutta siirtyi pian postivirkailijan toimeen. Ainakin seitsemän kielen taitajana hän toimi kääntäjänä brittihallinnon palveluksessa vuosina 1899–1902 käydyssä toisessa buurisodassa. Hänen muistelmansa tuolta ajalta on julkaistu postuumisti. Sodan jälkeen journalistiksi ryhtynyt Plaatje toivoi monen muun tavoin, että brittien voitto parantaisi mustien eteläafrikkalaisten asemaa. Vuoden 1910 perustuslaki ja 1913 maalaki osoittivat toiveet tyhjiksi. Plaatje oli ollut perustamassa vuonna 1912 nykyisen valtapuolue African National Congress ANC:n edeltäjää South African Native National Kansakunnan hylkiöt Congressia ja oli sen pääsihteeri. Vuonna 1914 hän lähti SANNC:n delegaation mukana esittämään vetoomuksen Britannian kuningashuoneelle, jolla oli veto-oikeus kaikkiin Etelä-Afrikan parlamentin päätöksiin, että syrjivään lainsäädäntöön puututtaisiin. Lontoossa oltiin kuitenkin enemmän huolissaan puhkeamaisillaan olevasta ensimmäisestä maailmansodasta ja afrikaanerien uskollisuuden säilyttämisestä tiukassa tilanteessa. Plaatje jäi Englantiin ja jatkoi taistelua mustien oikeuksien puolesta kynä kädessä. Hänen vuonna 1916 ilmestynyt teoksensa Native Life in South Africa oli suora vastalause vuoden 1913 maalaille. Plaatje tavoitteli sillä nimenomaan brittiläisen yleisön huomiota. Vaikka teoksella ei ollut toivottua vaikutusta, se muistetaan edelleen yhtenä keskeisimmistä teksteistä apartheidin vastustamisen historiassa. Se on samalla yksityiskohtainen dokumentti siitä, millaiseen ahdinkoon maalaki miljoonat mustat eteläafrikkalaiset syöksi. Plaatje kirjoitti myös yhden varhaisimmista postkolonialistisista romaaneista. Lajityyppi yleistyi vasta 1900-luvun puolivälissä, mutta hänen historiallinen romaaninsa Mhudi on tyylipuhdas kolonialistisia rakenteita tarkasteleva ja purkava teos, kuten nykykirjailijoista esimerkiksi nigerialaisen Chinua Acheben alkuperäiskansan taistelua kolonialistista valtaa vastaan kuvaava Kaikki hajoaa. Mhudi oli ensimmäinen julkaistu mustan eteläafrikkalaisen kirjailijan englanniksi kirjoittama romaani. Plaatjen kirjalliset ansiot eivät tosin jääneet siihenkään. Elinaikanaan hän käänsi useita Shakespearen näytelmiä, muun muassa Venet sian kauppiaan, tswanan kielelle. PLAATJE KUOLI keuhkokuumeeseen Johannesburgissa vuonna 1932. Hänen kuolemastaan kului vielä lähestulkoon 60 vuotta ennen kuin vanha maalaki kumottiin vuonna 1991. Presidentti Frederik de Klerk oli edellisenä vuonna laillistanut oppositiopuolueet, mukaan lukien ANC:n, ja vapauttanut maan tunnetuimman poliittisen vangin Nelson Mandelan. Ensimmäiset vapaat vaalit Etelä-Afrikassa järjestettiin vuonna 1994, ja ANC:n puheenjohtaja Mandela nousi maan presidentiksi. Uuden Etelä-Afrikan kansallislaulu yhdistettiin kahdesta kappaleesta. Toinen osa sävellystä on apartheidin aikaisesta kansallislaulusta, johon on kirjoitettu uudet sanat. Kansallislaulun kuitenkin avaa johannesburgilaisen xhosapapin Enoch Sontongan vuonna 1897 säveltämä kristillinen hymni Nkosi Sikelel’ iAfrika, josta oli 1900-luvulla tullut kautta Afrikan mantereen tunnettu vapautuslaulu. Sen ovat vuosikymmenten varrella äänittäneet kymmenet, jollei sadat laulajat. Jaakko Löytyn kääntämä versio Siu naa koko maailmaa löytyy suomalaisesta virsikirjastakin numerolla 501. Eräs laulun varhaisimmista äänitteistä, joka on edelleen kuunneltavissa verkossa, on itsensä Sol Plaatjen esittämä. Vanhan 110 vuotta sitten säädetyn maalain kumoamisesta on kulunut jo lähes kolmekymmentä vuotta, mutta sen vaikutusten kumoamisesta ja korvauksista kiistellään Etelä-Afrikassa edelleen. Sol Plaatjen elämäkertatiedot ovat peräisin Native Life in South Africa -teoksen e-kirjaversion esipuheesta, jonka on kirjoittanut Botswanan yliopiston professori Neil Parsons. Yhteiskunnallisen vaikuttajan Sol Plaatjen museo Kimberleyssä Etelä-Afrikassa. Samassa kaupungissa on myös hänen mukaansa nimetty yliopisto. K18 DIPLO KIRJALLISUUS
Maailma ei ole valmis. Tarvitaan enemmän kirjoja. Erittäin suuren valikoiman kirjakauppa. Tätä kirjoitettaessa Rosebudin hyllyissä on yli 48 500 eri kirjanimikettä! Meiltä löydät hyllystä kaikki tärkeät kirjallisuuden uutuudet. Varsinkin Teos, Aula, Aviador, Gaudeamus, Vastapaino, Tutkijaliitto, SKS, Siltala, niin & näin, Ursa, Umpihanki ja Terra Cognita huolehtivat, että Rosebudissa ovat kaikki näiden kustantajien saatavilla olevat nimikkeet. Hyllyssä on myös paljon kustantajilta loppuunmyytyjä klassikoita ja vanhoja helmiä. Sekä tietenkin pääkustantajien ajankohtaiset nimikkeet. Ohjelmalavallamme pyörii viikottain monia tärkeitä keskusteluja kirjallisuudesta, tieteestä, taiteesta ja politiikasta. Ellet ehdi paikalle, katso ohjelmat YouTube-kanavaltamme rosebud_lava. Kaikkien Rosebudin kirjakauppojen yhteystiedot löydät sivuiltamme rosebud.fi . Kaisa-talo, Helsinki Kaisaniemenkatu 5 Pidätkö tästä lukemastasi kirjaliitteestä? Diplon välissä on aina vastaava kirjaliite. Tilaa nyt Diplo itsellesi tai lahjaksi kaverille! mondediplo.? /tilaa Kansainvälistä politiikkaa Suomeksi Kestotilaus 34,90 € 39 € / vuosi 6 numeroa sis. digilehden
RECTANGLE PRODUCTIONS AND WILD BUNCH INTERNATIONAL PRESENT VAIN ELOKUVATEATTE REISSA 21.4. ALKAEN ”TUNTEELLINEN JA KOSKETTAVA” JUHO TYPPÖ, HELSINGIN SANOMAT ? ? ? ? ? ”ROOLISUORITUKSET OVAT USKOMATTOMIA” EMMA GRAY MUNTHE, AFTONBLADET ? ? ? ? ? ”KYPSÄ JA TÄYNNÄ TUNNETTA” PETER BRADSHAW, THE GUARDIAN ? ? ? ? ? ”KOSKETTAA SYVÄLTÄ” CHRISTOPHER MACHELL, CINEVUE ? ? ? ? ? ”TÄLLAISTA EMME OLE ENNEN NÄHNEET TAI TUNTENEET” TARA BRADY, THE IRISH TIMES SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN MAAHANTUONTITUKI 2023
www.myyrancolo.fi/ tapahtumat Jönsaksentie 6 • Vantaa Myyrmäen aseman vieressä 14.10.2022 – 17.9.2023 Postimuseon näyttelyt museokeskus Vapriikissa Alaverstaanraitti 5, Tampere 15 €/7 € tai Museokortti•www.postimuseo.fi KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I Nyt myös DIGILEHTENÄ | TILAA: tilaus@kulttuurihaitari.fi • helmikuu • toukokuu • syyskuu • marraskuu KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I 1 KULTTUURI haitari YONA ”Suomi on sydämeni kieli” TAPAHTUMAKALENTERI K E V Ä T PERTTU SAKSA tutkii taiteessaan ihmistä ja sen ympäristöä SILVO MANUELA BOSCON parasta kulttuuria Satu KULTTUURIMATK ALLE MALAGAAN JA NÄKYMÄTÖN NAINEN JARKKO LAHTI Vladimir Putinin roolissa ANNELI KANTO kirjoitti dekkarin Megasakki LAULAA lapsiperhearjesta Max Seeckin ja Joonas Pajusen KAUHUELOKUVA kuvaa perhetragediaa TEATTERI KUVATAIDE MUSIIKKI TANSSI KIRJALLISUUS ELOKUVA 1/2023 8,90€ KULT TUUR I KULT TUUR I KULT TUUR I www.kulttuurihaitari.fi | puh. 040 7126 254 28 90 TILAA SUORAAN KOTIISI KULTTUURI haitari Lehti+Digi
28 • 3 / 2023 Kaukasian yhteiset juuret K AUKASIASSA LEPÄÄVÄ Georgia on ikivanha runouden maa. Giorgi Arabuli (s. 1991) on georgialainen nuori nouseva runoilija sekä teatterija elokuvaohjaaja. ”Ammennan erityisesti kotiseutuni Khevsuretin perinteistä, mytologiasta, rituaaleista, mystiikasta ja tarinoista, jotka kertovat todellisten tai myyttisten henkilöiden elämästä”, sanoo Arabuli katukahvilassa keskellä Tbilisin vanhankaupungin värikästä hyörinää. Tbilisi on Georgian pääkaupunki. Khevsureti taas on maakunta Pohjois-Georgiassa, Venäjään kuuluvan Tšetšenian rajalla, ylhäällä Kaukasusvuorilla, jotka nousevat yli 5 000 metrin korkeuteen. Georgiassa maakunnat eivät ole ehkä niin omintakeisia kuin jossain päin Pohjois-Kaukasiaa tai Azerbaidžania, jossa viereisissä laaksoissa sijaitsevissa kylissä asuvat joskus aivan eri kansat ja puhutaan eri kieliä. Silti myös Georgian Kaukasusvuorilla elää omaleimaisia kulttuureja. Khevsureti on Svanetin ja Tushetin ohella maan vaikeakulkuisimpia alueita. Eristyneisyys onkin aiheuttanut sen, että vuoristossa on usein eletty paitsi syrjässä myös vapaammin – ja vanhat perinteet ovat säilyneet. Esimerkiksi Khevsuretissa miehillä oli vielä 1930-luvulla tapana pukeutua rengaspanssariin rosvojen ja vaarojen varalta. Puoli-animistinen Pyhän Yrjön kultti eläinuhreineen elää seudulla yhä. ”Kuulin lapsena kotikylässäni Chirdilissä paljon kertomuksia ja taruja. Nyt käytän niitä runouteni materiaalina. Pyrin puhumaan nykaikaisista aiheista”, selittää Arabuli. Hänen mukaansa vanhoista tarinoista voi löytää todella kiinnostavia juttuja ja henkilöhahmoja, jotka puhuttelevat edelleen. Nykyään Tbilisissä asuva Arabuli työskentelee ohjaajana Dushetin draama teatterissa. Runous on kuitenkin hänen suurin intohimonsa. Hän on julkaissut kaksi runokokoelmaa, Gzaze gasvla (”Liikkeellelähtö”, 2012) ja Gvrini (”Niittolaulu”, 2017). Liikkeellelähtö voitti vuonna 2016 Tsinandalin kirjallisuuspalkinnon parhaana runokokoelmana. Viime vuonna Arabuli ohjasi myös elokuvan, joka käsittelee khevsuretilaisia rituaaleja, mytologiaa ja hänen omaa runouttaan. Niittäminen symboloi kuolemaa Georgialainen runous syntyi jo antiikin aikana, ja kirjallisuutta georgialaisessa kulttuurissa on ollut viimeistään 400-luvulta lähtien, jolloin keksittiin georgialaiset aakkoset. Maan kansalliskirjailijana pidetään suurvalta-aikana 1100-luvulla elänyttä Shota Rustavelia, jonka tunnetuin teos on sekä eurooppalaisesta että persialaisesta kirjallisuudesta ammentava eeppinen runoelma Vepkhistkaosani (”Ritari pantterintaljassa”). Myös nykyaikainen runous syntyi Georgiassa varhain, jo 1800-luvun lopulla, samassa aallossa venäläisen modernistisen ”hopeakauden” kirjallisuuden kanssa. Georgialaisilla nykyrunoilijoilla on takanaan pitkä ja moninainen perinne, josta ammentaa. Arabuli on ottanut vaikutteita myös muistiin kirjoitetusta kansanrunoudesta, jossa on paljon aineksia suullisesta perinteestä. ”Khevsuretin kansanrunous, kuten yleensä kaukasialainen folklore, on hyvin dramaattista ja traagista – täsTEKSTI VILLE ROPPONEN Georgialainen runoilija ja ohjaaja ammentaa taiteeseensa perinteistä ja vuoristoseuduista. Ra fa? Ko m oro wsk i
sä se eroaa eurooppalaisesta kansanrunoudesta. Kansanrunous on usein myös erittäin filosofista”, selittää Arabuli ja jatkaa: ”Toisen kokoelmani nimi Gvrini viittaa Pshaville ja Khevsuretille tyypillisiin lauluihin, joita miehet lauloivat niittäessään.” Arabulin mukaan khevsurit ja naapurimaakunnan heimo pshavit uskoivat, että niittäminen oli sekä elintärkeää tuottaessaan karjalle rehua talveksi että myös läheisessä symbolisessa suhteessa kuolemaan, tuonelaan ja vainajien sielujen muiston kunnioittamiseen. Kaukasialaista identiteettiä etsimässä Perinteiden hyödyntäminen ei ole Arabulille pelkkää juuriin uppoutumista ja paikallisen kulttuurin vaalimista globaalissa maailmassa. Hän etsii mytologiasta ja perinteistä myös yleiskaukasialaista identiteettiä. ”Kaukasialaisuus on sekoitus itää ja länttä, eurooppalaisuutta ja aasialaisuutta – vaikutteita on tullut monesta eri suunnasta – ja silti paikalliskulttuurit ovat täällä säilyneet omaleimaisina. Tärkeitä ovat erityisesti vieraanvaraisuuden perinne ja esivanhempien muistoa kunnioittavat rituaalit.” ”Mielestäni kaikilla Kaukasian kulttuureilla on yhteiset juuret”, pohtii nuori runoilija. Arabulin mukaan jotkut georgialaiset nykyprosaistit kirjoittavat fantasiakirjallisuutta, jossa liehuu mytologisia aiheita. Runouden puolella hän pitää kuitenkin itseään ainoana, joka ruotii perinteitä ja mytologiaa. ”Vaikka nykykirjallisuudessa näkyy myös kokeellisuus, jossa keskitytään muodon uudistamiseen, georgialaisessa kulttuurissa ovat nyt enemmän esillä sosiaaliset ongelmat – tämä on suosituin teema niin kirjallisuudessa, teatterissa kuin elokuvassakin”, sanoo Arabuli. Sosiaalisten ongelmien käsittely juontaa juurensa Georgian uuden itsenäisyyden ajan vaikeaan talouskehitykseen ja yhteiskunnallisiin jakoihin: rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on iso, korruptio vaivaa ja demokratiakehitys, joka näytti lupaavalta vielä 2010-luvun alkuvuosina, ei ole viime aikoina edistynyt. Vuorilla elämän näkee kokonaisuutena Omaa runouttaan Arabuli pitää myös tavallaan kokeellisena. Hän pyrkii käyttämään georgian kirjakielen lisäksi khevsuretin murretta ja omintakeisia metaforia, joita ryydittävät eksistentialistiset ajatukset. ”Tärkeintä runoudessa ovat ihmiselämää koskevat kysymykset, ei se onko ne kysytty modernistisesti, postmodernisesti vai jotenkin muuten. Uskon myös, että perimmäiset kysymykset ovat samoja jokaisessa maassa”, pohtii Arabuli. Nuori mies viihtyy sinänsä Tbilisissä, suurkaupungissa on paljon ihmisiä ja kaikkea tapahtuu koko ajan, mutta sittenkin hänestä vuorilla näkee enemmän elämän kokonaisuudesta. ”Vuorikylissä asuu paljon vähemmän ihmisiä, ja siksi yhdenkin ihmisen elämä tai kuolema on merkityksellinen. Esimerkiksi kuolemaan suhtaudutaan vuorilla aivan toisin kuin kaupungissa. Kylä on ikään kuin mikrokosmos, maailma pienoiskoossa. Vuorilla on enemmän aikaa ajatella tärkeitä asioita, kuten rakkautta ja mitä elämä tarkoittaa”, sanoo uutta runo kokoelmaa valmisteleva Arabuli. Giorgi Arabuli: Vanhuuden huolet Berdia tutkiskeli perintöään, hän asetti kiven ja sanoi: ”täällä vanhenin”. Berdia tutkiskeli ilojaan ja murheitaan, hän asetti kiven ja sanoi: ”täällä vanhenin”. Berdia tutkiskeli omatuntoaan, hän asetti kiven ja sanoi: ”täällä vanhenin”. Berdia teki ristinmerkin, hän asetti kiven ja sanoi: ”täällä vanhenin”. Berdia tutkiskeli vaimoaan, hän asetti kiven ja sanoi: ”täällä vanhenin”. Berdia tutkiskeli elämäänsä, hän asetti kiven ja sanoi: ”täällä vanhenin”. Berdia tutkiskeli, mutta ei löytänytkään kiveä asetettavaksi. Ja niin Berdia sanoi” kaikella on aikansa”. (Donald Rayfieldin englanninnoksen kautta suomentanut: Ville Ropponen) Vill e Ro pp on en hameentie 3 00530 HELSINKI Liput: www.kokoteatteri.fi eli O:n markiisitar Faster Pussycat! Kill! Kill! ENIS MACI 21.4. / 22.4. / 26.4. / 28.4. / 10.5. / 12.5. / 13.5. / 17.5. / 19.5. / 20.5.
30 • 3 / 2023 Opas maailman muuttamiseen ”O LEMME huomanneet, että metsäaktivismi toimii ja sille on Suomessa suuri tarve”, aloittaa Suomen Greenpeacen Mari Vaara. Vaara on toimittanut yhdessä kollegansa Juuso Janhusen kanssa Greenpeacen julkaiseman Metsäaktivistin opas -teoksen. Ilmaiseksi netistä ladattava teos avaa perusteita, joiden varaan aktivismi rakentuu, ja toimintatapoja, joilla aktivistit asioitaan ajavat. Vaikka kirja keskittyy metsäaktivismiin, löytyy siitä paljon huomioita, jotka tukevat kaikkia aktivisteja riippumatta siitä, mitä tavoitteita kukin ajaa. ”Idea tähän lähti pitkään jatkuneista keskusteluista eri taustoista tule vien aktivistien kanssa. Tavoitteena on kasvattaa metsien suojelun puolesta toimivaa Metsäliikettä kokonaisuudessaan. Käydessämme läpi sitä, millaisia tarpeita liikkeellä on, nousi erityisesti esiin tarve tiedolle, ja halusimme koota sitä yhteen paikkaan.” Opas palvelee aktivistien lisäksi myös niitä, jotka vasta miettivät suhdettaan aktivismiin. ”Haluamme rohkaista toimimaan, vaikka ei olisi vielä kaikkea tietoa. Kerromme vaikka miten luonnonmetsän voi tunnistaa ja annamme vinkkejä vaikuttamiseen. Mukaan metsiensuojelutoimintaan voisi tulla matalalla kynnyksellä.” Oppaan artikkeleita ovat olleet mukana kirjoittamassa lukuisat kokeneet aktivistit eri järjestöistä ja myös järjestökentän ulkopuolelta. Kirjassa jaettavat tiedot ja kokemukset ovat karttuneet vuosikymmeniä jatkuneen aktivismin myötä. Kun isot eivät toimi Aktivismi on arvolatautunut käsite, ja sitä on vaikea määritellä tarkasti. Kenties aktivismin voisi määritellä puoluepolitiikan ulkopuoliseksi toiminnaksi, jonka tavoitteena on saada aikaiseksi muutos yhteiskunnassa tai maailmassa. Aktivismi harvemmin edustaa hege monista näkemystä, ja sen voisi väittää olevan useimmiten vähemmistön työkalu. Toisaalta valtaosa suomalaisista haluaa metsiä suojeltavan entistä enemmän, joten marginaalista ponnistavat metsäaktivistit ajavat enemmistön toivomia tavotteita. Mutta onko aktivismi lopulta kovinkaan tehokas tapa toimia yhteiskunnassa, jonka suunnan määräävät poliitikot ja liike-elämä? ”Se on hyvä työkalu siksi, että se toimii. Suomen metsiä on suojeltu satoja tuhansia hehtaareja aktivismin ansiosta, ja kansallispuistoja on perustettu siksi, että aktivistit ovat toimineet. Tälläkin hetkellä hakkuut ovat jäissä vaikkapa UPM:n, Metsä Groupin ja valtion luonnoltaan todella rikkaissa metsissä vain sen takia, että aktivistit ovat olleet hereillä.” Ja vaikka demokraattisessa yhteiskunnassa isot linjat päätetään parlamentaarisesti, ei aktivismin tarkoitus ole rikkoa järjestelmää. ”Me olemme nähneet, että luontokato on edennyt Suomessa ja hiilinielut romahtaneet. Näemme, että päättäjät ja teollisuus eivät ole itse kyenneet tekemään metsätaloudesta kestävää. Siinä aktivismilla on paikka osoittaa epäkohdat, mutta tietenkin olisi toivottavaa että toiminta olisi kestävää ilman aktivistejakin.” Hyvänä esimerkkinä siitä, että valtio tarvitsee apua tehtäviensä täyttämisessä, toimii huhtikuussa julkaistu, Koneen Säätiön rahoittaman Luonnonmetsä-työryhmän kolmas raportti Suomen valtion suojelemattomista arvometsistä. Vapaa ehtoisista luonto kartoittajista koostuva työryhmä on kartoittanut valtion omistamat ja luontoarvoiltaan merkittävät vielä suojelemattomat metsät ja merkinnyt ne kartalle. Valtio itse ei ole osoittanut resursseja kartoitustyölle. Kohtelias kirje vai suora toiminta? Metsäaktivistin opas keskittyy pääasiassa ruohonjuuritason toimintaan. Teoksessa ei käsitellä sitä työtä, mitä monet järjestöt tekevät keskustellessaan politiikan ja yritysmaailman johtajien kanssa ja toimiessaan rakenteissa. Kuvatut toimintatavat ovat hyvin erityyppisiä: toisinaan on hyvä idea lähettää kirje kunnanvaltuutetulle ja toisinaan on perusteltua seistä metsätyökoneen edessä tai kiivetä puuhun estääkseen sen kaatamisen. Teoksessa opastetaan, kuinka tehdä mediatiedote ja kerrotaan, kuinka hakkuiden keskeytys tapahtuu ilman vaaratilanteita. Tärkeintä on pitkäjänteinen ja monipuolinen tekeminen, jossa eri ihmisillä voi olla eri rooleja. Kirje poliitikolle harvemmin aiheuttaa närkästystä, mutta suora toiminta ja kansalaistottelemattomuus herättävät usein ärtymystä osassa kansaa. Siksipä onkin hyvä, että oppaassa kuvaillaan myös sitä, mihin mikäkin taktiikkaa sopii, ja kuinka valita tilanteeseen ja itselle sopiva tapa toimia. ”Usein kannattaa valita kevyin mahdollinen keino. Kun on kyse metsistä, niin se, minkä alueen haluaa suojella, määrää aika pitkälle toiminnan muodon. Hakkuita on pysäytetty silloin, kun muita keinoja on jo yritetty eivätkä ne ole toimineet. Mitä aiemmin voi toimia, niin sen parempi”, Vaara linjaa. Ja vaikka toisinaan suoraan toimintaan liittyy myös lakien rikkominen, Vaara muistuttaa, ettei kyse kuitenkaan ole rikollisuudesta sanan yleisesti ymmärretyssä mielessä. Sillä ei tavoitella omaa hyötyä, eikä tarkoitus edes ole, että sääntöjen koettelu jäisi huomaamatta. ”Suoralla toiminnalla metsissä tavoitellaan yhteistä hyvää, se ei ole itsekästä. Keskeistä on myös väkivallattomuus ja omilla kasvoilla toimiminen.” www.greenpeace.org/finland/blogit/metsat/ metsaaktivistin-opas-nain-edistat-metsiensuojelua-suomessa/ TEKSTI JARI TAMMINEN KUVA ANTON VERHO / GREENPEACE Valtion omistamista Riuttaskorven luonnonmetsistä on löydetty lukuisia uhanalaisia lajeja ja ne ovat yhteydessä kansallispuistoihin. Metsähallitus on tehnyt hakkuusuunnitelmia alueella. Greenpeace julkaisi opaskirjan, jossa joukko aktivisteja jakaa tietoa ja kokemuksiaan siitä, kuinka kannattaa toimia. He kertovat myös, miksi aktivismi on tärkeää.
Animaatioissa koko maailma Euroopassa tehdään aikuisille pitkiä animaatioelokuvia, jotka eivät käännä selkäänsä maailman todellisuudelle. E UROOPPAL AISEN animaatioelokuvan yhteistuotantotapahtuma Cartoon Moviessa Bordeaux'ssa maaliskuussa esiteltiin rahoittajille 58 suunnitteilla tai tekeillä olevaa animaatio elokuvahanketta. Moni niistä suunnataan aikuiskatsojille. Elokuvat nostavat esiin näkökulmia ja ääniä ympäri maailman. Tässä poimin toja tapahtumassa esitellyistä hank keista. Historian raskas taakka Bolivialaisen, Saksassa asuvan Matisse Gonzalez Jordánin Cursed Children kysyy, onko lasten kannettava edellisten sukupolvien tekojen taakkaa. ”Kenraali-isoisäni oli 1967 Bolivian suurimman joukkomurhan takana, samoin Che Guevaran murhan”, Gonzales sanoo. Maan armeija surmasi juhannuksena 1967 kymmeniä nukkuvia kaivosmiehiä. Visuaalisesti pelkistetty piirros kertoo Kikistä, joka huomaa perheensä olevan kirottu. ”Joka kerta, kun joku kieltää menneen, hän menettää osan ruumiistaan”, ohjaaja sanoo. Kikin on tutustuttava historiaan, ja se on tuskallinen prosessi. ”Miksi minun on kärsittävä siitä, mitä perheeni teki? Emme halua elää menneen painolastin kanssa, haluamme olla onnellisia.” Elokuvan saksalainen tuottaja Stefan Michel uskoo, että vaikka tarina on henkilökohtainen, se on yleismaailmallinen. ”Me saksalaisena studiona sovimme hyvin sen tekemiseen.” Tämä on Vietnamimme Gomorra-kirjastaan tunnettu italialainen journalisti Roberto Saviano on elänyt lokakuusta 2006 poliisin rikollisjärjestöiltä suojelemana. Italialaishanke I'm Still Alive perustuu israelilaispiirtäjä Asaf Hanukan sarjakuvaan Savianosta. ”Se puhuu vastarinnasta ja taistelusta, halusta tehdä muutos. Mutta millä hinnalla?”, sanoo tuottaja Carlo Stella. Elokuva käy läpi Savianon elämän, valinnat jotka hän teki. ”Nimi tulee Savianon kommentista: ’Hey bastards, I'm still alive.’” Realistiseen piirrosTEKSTI HEIKKI JOKINEN Cursed Children Matisse Gonzalez Jordán esittelee hankettaan Cursed Children rahoittajille Bordeaux’n Cartoon Moviessa maaliskuussa. Vieressä tuottaja Stefan Michel. @C arto on
tyyliin sekoittuu fantasian elementtejä. Kuvat ovat osin julmia, mutta väkivalta on julmaa. Saviano on itse elokuvan kertoja. ”Ymmärrettävistä syistä Roberto ei voi olla läsnä täällä”, tuottaja Stella sanoi Bordeaux'ssa. Niinpä hän esiintyi videolla. ”Tämä on Vietnamimme, maa on sodassa”, Saviano kuvaa rikollisjärjestöjen otetta Italiasta. ”Minä kirjoitan. Pakkomielteeni pelastaa minut.” Heterosis-virus iskee Aivan toisenlaiseen maailmaan vie ranskalaishanke Jim Queen. Jim on Pariisin komein homo ja kuntosalien kuningas. Äkkiä häneen iskee heterosis-virus. Lihakset muuttuvat läskiksi, homot ryhtyvät yksiavioisiksi ja istuvat kotona tv:n ääressä kaitsemassa yhtä lastaan, kuvailee tuottaja Arthur Delabays. Muotimaailmakin romahtaa. Jim alkaa etsiä lääkettä virukseen. ”Hanke syntyi, koska ei ole fiktiota gay-yhteisöstä, vielä vähemmän animaatiota”, sanoo käsikirjoittaja Simon Balteaux. Tyyli on karrikoitua viivapiirrosta. ”Kirjoitin elokuvan 73-vuotiaalle isälleni, jolla ei ole aavistustakaan, mitä päivittäinen elämäni on. Veljenikin on naimisissa Liegessä.” Ohjaaja Marco Nguyen sanoo haluavansa kertoa elokuvalla, että on hienoa olla homo, ainakin nyt 2023. ”Keinoina ovat satiiri ja itsensä pilkkaaminen.” Satiirin henkeen sopivasti tekijätiimillä oli loppuvinkki rahoittajille: ”Heteronormatiivisuus ei ole juttumme, olemme avoimia kaikille ehdotuksille.” Fela Kutin henki Italialaishanke Fela Back to Lagos kietoutuu afrobeatin luojan Fela Kutin legendaan. Hän oli nigerialainen muusikko, poliitikko ja aktivisti. Elokuva pohjautuu Luca Ferraran vahvoin kuvin piirtämään sarjakuvaan. Geton kasvatti Adin jengi terrorisoi naapurustoa. Yhdessä isoisänsä kanssa hän ihailee Fela Kutia. Isoisän kuolema saa pojan tolaltaan ja hän melkein kuolee manausrituaalissa. Tällöin hän tapaa Fela Kutin hengen ja saa voimaa taistella. Sarjakuvan ja elokuvan käsikirjoittaja Loulou Dedola kertoo olevansa yksi harvoista valkoisista, joka soitti Fela Kutin bändissä. Tarina yhdistää Kutin musiikin nykypäivään. ”Lagos on väkivaltaa ja korruptiota, Fela vertasi poliiseja zombeihin. Elokuvassa joruba-kansan mytologia ja henkien maailma yhdistää eri aikakaudet”, Dedola sanoo. Kutin musiikillinen perintö on luonnollisesti mukana. Baskien Corto Maltese Yleensä esiteltyjen elokuvahankkeiden budjetti liikkuu 4,5–7 miljoonan euron välillä. Sen kokoaminen aikuisten yhteiskunnalliselle animaatiolle ei ole helppoa. Baskiohjaaja Fermin Muguruza sai sisulla valmiiksi kaksi Black Is Beltza -animaatiota. Ensimmäinen, 2018 valmistunut elokuva kertoo baskimies Manexista 1960-luvun kylmän sodan kuohuissa. Tarinaan kietoutuvat Mustat pantterit, CIA, Kuuban agentit sekä tietysti Francon diktatuuri ja Baskimaan sorto. ”Elokuva sai miljoona katsojaa, vaikka se oli baskiksi”, Muguruza sanoi vuosi sitten Cartoon Moviessa. ”Luulin saavani rahoituksen toiselle elokuvalle, mutta kaikki ovet lyötiin kiinni edessäni.” Tätä selittänee se, mitä eräs madridilainen alan ihminen minulle yksityisesti sanoi: elokuva oli ”silkkaa propagandaa”. Baskimaan vasemmistolainen poliittinen aktivismi ei ole suosittua kaikkialla maassa. Muguruza kiinnitti asuntonsa ja löysi lopulta rahoittajat toisellekin osalle, Black Is Beltza II: Ainhoa. Ainhoa on Manexin Kuubassa kasvanut tytär, joka matkaa Baskimaahan vuonna 1988. Hänen isoäitinsä on sisällissodan tasavaltalaisia, jonka valokuvissa vilahtaa kansainvälisten prikaatien riveissä Corto Maltesekin. ”Silvana Pratt sanoi, että Manex voisi olla Corto Maltesen poika”, Muguruza kertoo. Silvana Pratt on sarjan piirtäjä Hugo Prattin tytär. Ainhoa kohtaa baskien kamppailun, punkmusiikin, väkivallan ja politiikkaan sidoksissa olevan huumekaupan. Matka vie Kabuliin, Libanoniin ja Marseille'hin. Black Is Beltza on animoitu melko yksinkertaisesti vahvoilla väreillä ja piirroksilla. Budjetti oli pieni. Elokuvan hengestä kertoo hahmosuunnittelijan taiteilijanimi Tres Voltes Rebel – kolme kertaa kapinallinen. ”Nimi tulee katalaanirunoilija Maria Mercè Marçalin runosta, joka puhuu kolmesta taistelusta: feministinen, luokkaja kulttuuritaistelu”, hän sanoo. Ensimmäinen Black Is Beltza -elokuva löytyy suomeksi tekstitettynä Netflixistä. OHJELMISTO JA ESITYKSET teatterikoulutus.fi HAKU KOULUTUKSIIN 4.4.–31.5.2023 AINO KOSTAA Ohjaus ja käsikirjoitus: Tanjalotta Räikkä Esitykset 24.3.–23.4. SUOMEN AINOA ESITTÄVIEN TAITEIDEN AIKAKAUSLEHTI • TEATTERITANSSI.FI TTS_pikkuilmo_voima_118x26mm.indd 1 25/03/2022 16.59
34 • 3 / 2023 Kärsimys ei katoa Laura Gustafssonin kuudes romaani kertoo muunlajisten eläinten tehotuotannosta. Kirjailija pohtii, mikä erottaa ihmisruumiin muiden eläinten ruumiista. ”O LIN huolissani siitä, osaanko kirjoittaa tästä. Pelkäsin, että tästä voi tulla pamflettimainen, julistava, jotenkin luotaantyöntävä, että unohdan kaiken kirjallisen tekemisen ja taiteellisen puolen. Mutta tuli sellainen olo, että on oikea aika tehdä tämä.” Laura Gustafssonin maaliskuussa ilmestynyt romaani Mikään ei todella katoa (Like 2023) kertoo kirjailijalle erityisen läheisestä aiheesta, ihmisten ja muunlajisten eläinten välisistä suhteista. Romaanin nimeämätön eläinoikeusaktivisti käy kuvauskeikoilla tuotantolaitosten maanpäällisissä helveteissä ja kamppailee tullakseen toimeen ihmislajin kanssa. Tarttuakseen aiheeseen kirjailijan piti vakuuttaa itselleen, että ihmisen ja eläinten välisistä suhteista voi kirjoittaa uskottavasti ja merkityksellisesti myös meidän ajassamme. Lajienvälisten kumppanuuksien kuvauksia kyllä on kaunokirjallisuudessa, mutta asetelmat ovat useimmiten kovin maskuliinisia ja sijoittuvat esimerkiksi sotaan tai metsästysreissuille. ”Kukaan ei ole sanonut, että aikuisten kirjoissa pitää kuvata vain ihmisten välisiä suhteita”, Gustafsson toteaa. Lapsille nimittäin luetaan runsaasti tarinoita, joissa ihmisen paras – ja joskus ainoa – ystävä on jokin eläinhahmo, mutta muutoin ihmisen ja muunlajisten välisiä tasaarvoisia suhteita kuvaavat kertomukset loistavat poissaolollaan. Lapsille luettujen satujen, netistä katsottujen söpöjen eläinvideoiden ja toisaalta ruokakauppojen hyllyissä notkuvien lihapakettien välillä on täydellinen kuilu, ikään kuin ne eivät olisi osa samaa todellisuutta. Muunlajiset ovat yhtä aikaa sekä kaupallistettuja, elävinä ja kuolleina, että täydellisesti marginaaliin työnnettyjä. Gustafsson uskoo, että ilmastonmuutos on hinta, jota ihmiskunta maksaa muun muassa hillittömästä eläintuotannosta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä. ”Se ei ole edes kosminen oikeudenmukaisuus, vaan joku elämän laki. Jos toimii paskasti, paskaa aiheutuu. Me ollaan hirveässä ilmastokatastrofissa, ja kaikki on tuhoutumassa.” Kaikki yhtä ruumista Tuoreen romaanin keskeinen teema on ruumiillisuus, jota Gustafsson lähestyy teoksessa monesta eri suunnasta. KirTEKSTI EMILIA MIETTINEN KUVA TIIU HYYRYLÄINEN jailijan mukaan teeman ensisijainen tehtävä on rinnastaa ihmiset muunlajisiin. Itsensä ylentäneille ihmislajin edustajille tekisi hyvää ymmärtää olevansa vain yksi laji muiden joukossa. Oman ruumiimme luonnolliset tarpeet viestivät meille siitä aina, kun tunnemme nälkää ja janoa, vessahätää, tarvetta levolle tai seksille, tai kun meihin sattuu tai kun lisäännymme. ”Nämä on tosi hyviä paikkoja tajuta, että me emme tosiaan ole mitään jumalia täällä tai mitään erikoiseläimiä, me ollaan ihan samanlaisia nisäkkäitä kuin kaikki muutkin.” Ihmisruumiitkin on valjastettu kulutusyhteiskunnan osiksi, joiden tulisi ihannetilanteessa toimia koko ajan kuin äärimmilleen viritetty kone. Nykyisin lehtijutuissa puidaan loputtomiin, kuinka voi saada kaiken irti yöunista, kuinka aivojaan voi huoltaa, kuinka syödä oikein. ”Ruumista käsitellään siltä kantilta, miten se voi toimia tehokkaammin kaikessa tässä muussa. Ruumis on vain väline, mutta ei mitenkään itseisarvoinen.” Kapitalistisessa järjestelmässä kaikkein kammottavimman osan ovat kuitenkin saaneet muunlajisten kehot, joita kohdellaan ilmaisina resursseina ja tuotannon välineinä. Romaanissa niiden kärsimys on kirjoitettu auki. Teoksen kuvaukset tuotantoeläinten kohtelusta ovat karua luettavaa, mutta Gustafssonin taidokas kielenkäyttö kantaa niin, että romaania ei silti laske käsistään. ”Kyllä mä sitä rynkytinkin ihan saatanasti”, kommentoi Gustafsson nauraen. Lohdullisia ovat myös ne luonnossa vietetyt hetket, joissa viisas koira Epikuros johdattaa päähenkilön paikkaan tai tilaan, jossa muuten kaikesta varsin irrallinen päähenkilö kokee olevansa yhtä kaikkeuden kanssa. Romaanista voi löytää buddhalaisuuden kaikuja. Olemme kaikki yhtä, ja yhden kärsimys on lopulta kaikkien kärsimystä. Pitkä tie muutokseen Vaikka Gustafsson tarttui eläinoikeusaktivismiin kaunokirjallisena aiheena nyt ensimmäistä kertaa, hän on muiden töidensä kautta käsitellyt eläintuotantoa ja eläinten oikeuksia runsaasti. Gustafsson ja kuvataitelija Terike Haapoja ovat järjestäneet useita, ulkomaillakin kiertäneitä aihetta käsitteleviä näyttelyitä. Parivaljakon viimeisin yhteinen teos, Seinäjoen taidehallissa esillä ollut Siat – Pigs (2021) herätti paljon huomiota keskellä Suomen lihantuotannon ydinaluetta. Taidehalli sai näyttelystä kiukkuista, jopa uhkaavaa palautetta. Kurikkalaisten kasiluokkalaisten vierailut peruttiin, koska näyttelyn väitettiin antavan lihantuotannosta yksipuolisen kuvan ja olevan nuorille liian ahdistava. ”Koettiin että se on loukkaava niitä tilallisia ja tuottajia kohtaan, ja että siellä on jotain eksplisiittistä materiaalia, mitä siellä ei ollut. Jos niillä [kasiluokkalaisilla] on naapurissa sikatila, niin sinne vain katsomaan. Se on paljon hirveämpää.” Gustafsson sanoo havainneensa, että alueella, jossa niin monen elämä ja toimeentulo kytkeytyy eläintuotantoon, siihen liittyvistä ongelmista ja eettisistä pohdinnoista vaietaan. ”Tuli sellainen olo, että tästä ei puhuta täällä. Parempi olla hiljaa, jos alkaa vaikka vegaaniksi. En ollut tajunnut että se on noin tabu.” Koko elintarviketuotanto perustuu kestämättömään järjestelmään, jonka aiheuttama kärsimys ja pahoinvointi ulottuu myös ihmisiin. Taloudellisestikaan systeemi ei kanna. ”Perhetilan konsepti on lähinnä sitä että ei ole varaa palkata ketään, ja sitten kaikki ovat ihan burnoutissa.” Matka parempaan on siis pitkä ja vaikea kaikille. ”Kirjoittamaan motivoi, että tällaisiakin kuvauksia löytyisi maailmasta, että voin näyttää maailman sellaisena kuin minä sen nyt näen. Tuntui tärkeältä dokumentoida tätä asiaa, ettei se pääse unohtumaan.” Muunlajisten kokema rakenteellinen väkivalta dokumentoituu myös maankuoreen, Gustafsson muistuttaa. Nykyisen eläintuotannon volyymin jäljiltä sedimenttiin kerrostuu miljardien kanojen luita muistoksi meidän ajastamme. Voima julkaisee Laura Gustafssonin ja Emilia Männynvälin Syndikaattipodcastia.
22.4-4.6.2023 Helsingin Taidehalli Galleria G Galleria Sculptor MUU Helsinki nykytaidekeskus Valokuvagalleria Hippolyte tm•galleria HAM nuoret2023.fi @nuoret2023 Kuusilahdenkuja 1 • 010 2193970 www.didrichsenmuseum.fi E L I N A B R O T H E R U S VIERAILIJA • BESÖKAREN • VISITOR 11.2.–28.5.2023 Näyttelyn ajan 18–30 -vuotiaat 5 € Ro sa Lo y & Ne o Ra uc h, 20 02 , öl jy ja ka se iin i ka nk aa lle (ra ja tt u) . Ku va Uw e W al te r, Be rli n. ROSA LOY NEO RAUCH Das Alte Land | Ikiaikainen maa 6.5.–20.8.2023 sinkka.fi Maaherrankatu 18–20, 50100 Mikkeli Kauppakeskus Akseli, 2. krs • Puh. 040 129 5090 Avoinna ke–su 10–17, ma–ti suljettu, museot@sivistys.mikkeli.fi • www.mikkeli.fi/museot MIKKELIN TAIDEMUSEO Mikkelin taidemuseo Dark Atlas – Perttu Saksa – 10.2.–21.5.2023 Perttu Saksa, Dark Atlas, Diasec, yksityiskohta. Kuva Perttu Saksa Pu uta rh ak atu 34 , Ta m pe re | ta m pe re en ta ide m us eo .fi DE L LA GR AC E VO LC AN O: INT IM ATE INV ER TS, (ZA CK & LO LA FLA SH ), LO ND ON 199 1
36 • 3 / 2023 Algoritmi kaalimaan vartijana J ULMAHENRIN 020706:n introsta on ehtinyt kulua vain pari tahtia ennen kuin armoton bassonjytke lähtee komppaamaan sitä. Pian mukaan tulevat bongorummut. Muunneltu kappale on lähes kaksi kertaa nopeampi kuin alkuperäinen. Uuden version tuottaja on H3RSKA. Hän kysyi alkuperäiseltä artistilta luvat remixin, eli muunnelman, tekemiseen. Ilman lupia kappaleen muuntelu olisi todennäköisesti ollut tekijänoikeuslain näkökulmasta laitonta. Varmuudella tätä on mahdotonta sanoa, sillä tekijänoikeuslain rikkomukset käsitellään aina tapauskohtaisesti. Mitään yleispäteviä sääntöjä taiteelliseen siteeraukseen ei ole ja remiksaus liikkuu tekijänoikeuslain harmaalla alueella. Samplaaminen, eli lyhyiden ääninäytteiden ottaminen osaksi uutta teosta, on olennainen osa musiikintekoa. Etenkin räpissä ja elektronisessa musiikissa vanhasta materiaalista valmistetaan uutta. Tekijänoikeuslain näkökulmasta samplaaminen ei kuitenkaan ole yksioikoista. Kuinka monta tahtia vanhasta kappaleesta saa käyttää, ennen kuin joutuu maksamaan sen levyttäneelle artistille rojalteja? ”Toivoisin tekijänoikeusjärjestöjen tekevän jonkin linjanvedon siitä, mikä mitta on ok sämplätä ilman että se on plagiointia tai varastamista? En tiedä itsekään mikä se raja on”, H3RSKA pohtii albumin julkaisukeikkansa jälkeen Vastavirta-klubin bäkkärillä. Tekijänoikeusjärjestö Teosto Ry:n vanhemman lakimiehen Teemu Pitkäsen mukaan samplaamiselle ei ole laissa asetettu mitään suoranaisia rajoja. Samplaaminen perustuu sitaattioikeuteen, ja mahdolliset tekijänoikeusrikkomukset käsitellään aina tapauskohtaisesti. Musiikin tekijänoikeuksia on valvonut Teosto. Tämä saattaa muuttua, kun uuden tekijänoikeuden muutokset tulevat voimaan ja palveluntarjoajat velvoitetaan seulomaan sisältöään. Lainsäädäntö sotii sananvapautta vastaan Mediassa ”meemilaiksi” tituleerattu vuonna 2019 hyväksytty EU-direktiivi muuttui kansalliseksi lainsäädännöksi huhtikuussa. Eduskunta hyväksyi uuden, kauan valmistellun ja kiistellyn, tekijänoikeuslain 22 helmikuuta. Vaikka EU-direktiivi sai aikoinaan paljon mediahuomiota, kansallisen lainsäädännön valmistelu on jäänyt sitä vaille. Tekijänoikeuslainsäädännön uudistuksen suurin muutos on artikla 17, joka liittyy verkkosisällönjakopalveluiden tarjoajien vastuuseen. Jatkossa palveluntarjoajien, kuten Youtuben ja TikTokin, on varmistettava, ettei palveluissa ole tarjolla tekijänoikeutta loukkaavaa aineistoa. Tekijänoikeuden alaisia sisältöjä poistetaan palveluista fitteröintialgoritmien avulla. Tekoäly ei kuitenkaan erota laillista sisältöä, kuten laillista siteerausta tai parodiaversiota, laittomasta sisällöstä. ”Kyse on naiivista ja hurskaasta teknologiauskosta, jossa luotetaan siihen, että tekoälyalgoritmi pystyisi tulevaisuudessa toimimaan tekijänoikeustuomarina. Tässä kohdassa lainsäädäntö on epäonnistunut”, Turun yliopiston kauppaoikeuden professori Tuomas Mylly kommentoi lakia Yle Uutisten haastattelussa. Samassa haastattelussa Mylly huomauttaa, että hallituksen alkuperäisessä esitysluonnoksessa lokakuussa vuonna 2021 oli enemmän erilaisia oikeusturvatakuita. Luonnos kuitenkin sai kyytiä tekijänoikeusjärjestöjen lobbauksen ansiosta. ”Teosto ja muut tekijänoikeusjärjestöt onnistuivat lobbaamisessaan erittäin hyvin. Opetusja kulttuuriministeriössä oli alkujaan edistyksellistä lainvalmistelua, mutta se onnistuttiin saamaan makulatuuriksi. Eli sulka hattuun tekijänoikeusjärjestöille, he ovat onnistuneet puolustamaan intressejään”, Mylly totesi Yle Uutisille. Kansalaisjärjestöltä huutia Kansalaisten oikeuksia erityisesti internetissä ajava Electronic Frontier Finland Ry eli Effi ry kritisoi lakia. Järjestö totesi lausunnossaan, että tekijänoikeuslaki on poikkeuksellisen monimutkainen ja vaikeatulkintainen laki, ja sellaiseksi se jäi muutoksen jälkeenkin. Täydentävä esitys ei korjannut pahimpia ongelmia, ja iso osa lokakuussa 2021 lausunnolla olleen esitysluonnoksen parannusehdotuksista jätettiin pois. TEKSTI JULIUS HALME KUVA ALEKSANDRA AKSENOVA Huhtikuussa voimaan tuleva tekijänoikeuslain muutos pakottaa palveluntarjoajat seulomaan tekijänoikeuden alaisia materiaaleja tehokkaasti. Tämä on ongelmallista sananvapauden kannalta.
kutsua sekä jazziksi että hyväksi biisiksi, koska tämä klassikko vaikuttaa olevan Pöyhösen innoittaja. Kannattaa ottaa soittamaan yhdeksikkö eli nonet, että saa koottua unelmatiimit. Tosin luotsaahan Pöyhönen myös Ricky-Tick Big Bandiä, joka on peräti 17-henkinen. Tiikerilevyllä hönkivät kontrapunktia ja lurittelevat vuoropuhelujaan trumpetisti Jukka Eskola, fonisti ja huilisti Petri Puolitaival, fonistit Jussi Kannaste ja Ville Vannemaa, pasunisti Antti Rissanen ja – tädää! – itse Antti Sarpila, klarinetin legenda. Komppia paukuttavat basisti Ville Herrala ja rumpali Jaska Lukkarinen, joka on Pöyhösen soittokaveri Dalideòsta, niin kuin Puolitaivalkin. Kuin vanhus auringonnousun aikaan levy herää balladinomaisesti mutta päättyy kunnon big band -iloitteluun, jossa erityisesti Lukkarinen rummuissaan on kovassa vedossa. IIDA SIMES Jarkko Räsänen: batbiz Taide, 2023 Kuunneltavissa: Taide.Bandcamp.com. Myös vinyylipainos. Maailma on pullollaan ääniä, joista suurta osaa emme kuule. Osa kuulemattomuudesta johtuu haluttomuudestamme kuulla, osaa äänistä emme fyysisesti kykene kuulemaan. Esimerkiksi lepakoiden ääni sisältyy molempiin näistä kuulemattomuuden kategorioista: emme juurikaan halua kuulla muiden eläinlajien ääniä ja lisäksi lepakoiden ääniala on kaukana meidän kuulemamme yläpuolella. Jarkko Räsänen tuo lepakoiden äänen kuuluviin. Räsänen nauhoitti ultraääninauhurilla lepakoiden ääniä. Hidastamalla ääniä hän pudotti niiden taajuutta niin, että ne muuttuivat ihmiskorvin kuultaviksi. Kaikki batbiz-levyn äänet ovat peräisin noista nauhoituksista. Levyllä korkeat, terävät naksahdus-vokaalit koristelevat todella muhkeita ja syvälle kyykkääviä bassoja. Äänten kuuleminen ei vielä tarkoita niiden ymmärtämistä, mutta on kuitenkin ensimmäinen askel matkalla sitä kohti. JARI TAMMINEN Levyarviot Ismo Alanko: Me olemme ihme Fullsteam 2023 Helmikuussa Ismo Alangon julkaiseman levyn kolme ensimmäistä kappaletta Se, Valvomme näitä öitä ja Synkkää musiikkia ovat tunnelmaltaan salaperäisiä, ja Alangon erikoinen ja tunnistettava ääni sopii niihin täydellisesti. Me olemme ihme -kappaleen alusta voisi kuvitella, että laulaja olisi joku aivan muu, sillä siinä Alangon ääni taipuu korkeammaksi kuin yleensä. Alangolle tyypillisesti kappaleista suurin osa on kuvainnollisia, ja jokaisen voi liittää syvempiin teemoihin. Melodialtaan kaikki ovat mieleenpainuvan mystisiä ja muistuttavat tunnemaailmallaan ihmeellisesti myös vuodenajoista. Lähestulkoon ainoa sävyltään positiivinen ja henkeä nostattava kappale on Iloinen. Pitkällä urallaan Alanko ei ole onnistunut tekemään yhtään huonoa teosta, mutta muutama uutuusalbumin kappale tuntuu hetkittäin jopa jämähtäneeltä. Ehkä juuri se tekee lauluista niin runollisia. Ismo Alanko ei saa tarpeeksi arvostusta suomalaisnuorten parissa ”isä kuuntelee tätä” -musiikkina. Vaikka esimerkiksi Juice Leskinen, Pelle Miljoona ja Eppu Normaali soivat usein iskelmäkanavilla, Alankoa voisi kuulla enemmänkin. Hänellä on taitoa ja luovuutta toteuttaa omaperäisimmät ja erikoisimmat ideansa. EBEN OKSMAN Valtteri Laurell Nonet: Tigers Are Better Looking We Jazz Records 2023 Neljännen biisin Let Them Call It Jazz mukaan Valtteri Laurell Pöyhönen sallii tämän musan olevan jazzia. Marvin Fisherin When Sunny Gets Blue -standardia Pöyhönen saattaa Koostamme Voiman arvioimat levyt soittolistaksi. Kuuntele Spotifyssä: KUUNTELE LEVYT 3 / 2023 • 37 ”Tekijänoikeuslaki uhkaa sananvapautta. Lainvalmistelun ulkoistaminen tällä tavalla on kerrassaan järkyttävää eikä saa toistua enää koskaan”, Effi ry:n puheenjohtaja Leena Romppainen kommentoi lakia. Romppaisen mukaan laki pahimmillaan mahdollistaa kansalaisten sananvapauden rajunkin loukkaamisen ilman mitään tehokasta tapaa puolustautua. Lakiin kirjatut oikeusturvakeinot ovat heikkoja ja monessa tilanteessa täysin tehottomia. ”Yksityisoikeudellinen kanne edellyttää osoitettavissa olevaa taloudellista menetystä, mutta sananvapaus ei ole ensisijaisesti taloudellinen oikeus. Mikä olisi vaikkapa blokatun vaalimainoksen takia menetetyn kansanedustajapaikan hinta?” ”Joukkokanteen mahdollisuuttakaan ei tässä haluttu käyttää. Jos jokin toimija jatkuvasti väärinkäyttää tekijänoikeutta, se pitäisi haastaa oikeuteen erikseen jokaisesta tapauksesta. Tällöin oikeudenkäynnin hinta muodostuu helposti liian suureksi, yleensä ylitsepääsemättömäksi, pelotteeksi yksittäiselle ihmiselle”, toteaa Romppainen. ”Sananvapauden oleellinen puoli, joka usein unohdetaan, on oikeus vastaanottaa tietoa. Jos jotain on poistettu, miten sen olemassaolosta voi edes tietää? Lakiin ei haluttu antaa tiedon potentiaalisille vastaanottajille mitään keinoa vaatia oikeuksiaan.” Lakiuudistukseen ei tullut mitään kriteeriä tai rajausta automaattisten suodatusmenetelmien käytölle. Kansalaisten oikeusturvan kannalta on ongelmallista rajausten muodostuminen pelkästään oikeuskäytännön varaan. Romppainen jakaa huolen Myllyn kanssa tekoälysuodattamisen ongelmallisuudesta. Ongelmallinen lainvalmistelu Effi ry teki vuonna 2022 kantelun oikeuskanslerille tekijänoikeuslain uudistuksen valmistelusta. Yhdistyksen tekemän tietopyynnön seurauksena selvisi, että opetusja kulttuuriministeriö oli palkannut ulkopuoliseksi konsultiksi Jukka Liedeksen. Liedes on aiemmin urallaan toiminut muun muassa Gramex ry:n yhteydessä toimivassa Esittävän säveltaiteen edistämiskeskuksen ja Kopiosto Ry:n yhteydessä toimivan AVEKin johtokuntien jäsenenä sekä Teoston juristina. Opetusja kulttuuriministeriö sai huomautuksen eduskunnan oikeusasiamieheltä vuonna 2007, kun Liedes oli toiminut konsulttina silloisen tekijänoikeuslainvalmistelusta. Oikeusasiamies piti ongelmallisena Liedeksen kaksoisroolia tekijänoikeusjärjestöjen hallituksissa ja lainvalmistelijana. Oikeuskansleri oli samaa mieltä tälläkin kertaa. Johtopäätöksissään hän totesi, että: ”Katson, että konsultin antama asiantuntijalausunto ja siinä esitetty tulkinta on ollut omiaan synnyttämään epäilyksiä täysin puolueetonta ja objektiivista lainvalmistelua kohtaan.” ”Pidän opetusja kulttuuriministeriön menettelyä konsultin käyttämisessä hallituksen esityksen jatkovalmistelussa näin ollen ongelmallisena.” ”Ulkopuolisille on perustellusti saattanut syntyä epäilys virkatoiminnan täyttä puolueettomuutta ja objektiivisuutta kohtaan.” ”Oikeuskanslerin pitäisi rohkeammin käyttää toimintavaltuuksiaan: Tekijänoikeuslain valmistelusta annettiin huomautus, mutta lakia ei palautettu uuteen valmisteluun. Mitä väliä tällöin on huomautuksella? Jos lainvalmistelussa on vikaa, huomautuksen sijaan laki pitäisi palauttaa uuteen valmisteluun” Leena Romppainen toteaa. Musiikkiteollisuus tienaa tekijänoikeuksilla Napsterin perustaminen ja vertaisverkkojen nousu ravisutti musiikkiteollisuutta ja pakotti sen muuttamaan ansaintamallejaan. Musiikkiteollisuuden kolmen eri sektorin, eli perinteisen levyteollisuuden, live-teollisuuden ja lisensointisektorin suhteet jouduttiin miettimään uusiksi. Kirjassa Chokepoint Capitalism: How Big Tech Monopolies Devoured the Arts and How to Fight Back ( Beacon Press, 2022) Rebecca Giblin ja Cory Doctorow kertovat kuinka pääoma kaappasi kulttuurin haltuunsa. Kuristuskohtakapitalismin kuvaa monopolin toista puolta, monopsonia. Laeista ja teknologioista luodun kuristuskohdan ansioista tekijät eivät voi viedä markkinoille mitään menemättä sen läpi. Hyvä esimerkki tästä on, kuinka kolme massiivista konglomeraattia omistavat kolme levy-yhtiötä ja kolme musiikkikustantamoa, jotka kontrolloivat suurinta osaa maailman musiikista. Spotifyn aloittaessa se joutui operoimaan noiden yritysten luvilla, joka johti siihen, että yritykset ottivat suuret omistajuusosuudet yhtiöstä, järjestivät itselleen jatkuvat ja taatut kuukausimaksut, joista suurin osa ei yllä artistille asti. Lisäksi varmistettiin, että loput 30 prosenttia teollisuudesta, joka ei ollut niiden kontrollissa tulisi saamaan niin pienet rojaltit per striimaus, etteivät ne kykenisi haastamaan niitä. Kirja mainitsee myös EU:n tekijänoikeusdirektiivin 17 artikkelin yhtenä kuristuskohtana. Suuret levy-yhtiöt lobbasivat direktiiviä, uskoen sen antavan niille vipuvoimaa rojaltineuvotteluihin. Vanderbilt Journal of Entertainment and Technology Law -lehdessä julkaistussa artikkelissa Annemarie Bridy toteaa, että vaikka musiikkiteollisuus lobbasi direktiivin puolesta EU:ssa, sen hyväksymisestä eivät hyötyneet kuin ACR-järjestelmien (Automatic Content Recognition) kehittäjät. Lainmuutoksen tuomat kulttuuriset vaikutukset voivat olla katastrofaaliset. Tekijänoikeuksien valvonnan ulkoistaminen koodinpätkille saattaa johtaa siihen, että tulevaisuudessa julkaistavan kappaleen sallitun samplauksen mitta on nolla sekuntia, eikä ainuttakaan tahtia. H3RSKAn haastattelu on kuunneltavissa Alakulttuuriministeri-ohjelmassa osoitteessa voima.fi/audio.
38 • 3 / 2023 Mikään ei pelasta meitä Valtimonteatterin Paskassa kolme väkivallan marginalisoimaa naista purkaa pahaa oloaan toisilleen ja toisiinsa. ”J A SE SANOI , kato ittees, vittu kato ittees, mitä vittua sä teit, sä et vittu tehnyt mitään, sä et vittu koskaan aio tehdä mitään, täysin kelvoton, minkä vitun panoksen sä oot antanut, et mitään, et yhtään mitään, vitun mitäänsanomaton, vittu sä et ole mitään”, aloittaa Billy. Hänen vaikeselkoinen virkkeensä jatkuu vielä paljon pitempään ja ilman turhia pisteitä. Purkauksen tauottua Bobby ja Sam ryhtyvät kuittailemaan Billylle vittu-sanan liioitellusta käytössä. Se saa hänet kuulemma kuulostamaan joltain ”vitun sekopäältä”. Näin alkaa australialaisen Patricia Corneliuksen vuonna 2017 kantaesityksensä saanut Paska, jota esitetään nyt Valtimonteatterissa. Sen pidätysselliin sijoittuvien kohtausten kolme henkilöä ovat nimistään huolimatta naishahmoja. Esityksen kuluessa nämä elämän kolhimat väkivaltarikolliset purkavat omaa lapsuudesta asti kasaantunutta pahoinvointiaan toisilleen ja toisiinsa. ”Kun kuulin tästä näytelmästä jo pari vuotta sitten, ajattelin, etten halua tehdä mitään näin raskasta. Mutta kun luin sen uudestaan koronan jälkeen, se tuntuikin toiselta. Yhtäkkiä alkoi myös joka puolelta sattua silmiin juttuja vankilamaailmasta ja kaikesta mitä muuta tällaista tapahtuu etenkin nuorille”, kertoo Valtimonteatterin johtaja ja näytelmässä Billyn hahmoa esittävä Mona Kortelampi. ”Cornelius on itse antanut ohjeen, etteivät näytelmän henkilöt tunteile yhtään. He eivät myöskään saa uhriutua ollenkaan, koska se olisi hänestä ällöttävää. Itkemisen sijaan he peittävät sitä kurjuutta hirveällä show´lla”, täydentää näytelmän suomentanut ja ohjannut Carita Drew. Rikotut ihmiset Paskan kovisten arkirealistiseen rooliteatteriin löytyy syvyyttä aina heidän piilotellun heikkoutensa paljastuessa. Esimerkiksi joukkoa dominoivaan Billyn hahmoon syntyy ilmeikkäitä ristisävyjä hänen itsevarmuutensa horjumisen hetkillä. ”Minulla oli lähtökohtana, että Billy on tosi uupunut ihminen, joka menee eteenpäin kuin jossain uuvuttavassa työelämässä ajatellen, että kyllä tämä paketti nyt vain jotenkin pidetään kasassa. Toisaalta ajattelen, että hän varmaan olisi muuten tehnyt itsemurhan, mutta nyt vankilassa ei pysty siihenkään”, kuvaa Kortelampi itse. Samaan tapaan Anna Rannan esittämä Sam on koskettavimmillaan haaveillessaan kaiken kauheuden keskellä jopa lapsen saamisesta. Tämä triggeröi läpikyynisen Billyn entistä ankarampaan simputukseen. Satu Mikkelinen pääsee puolestaan Bobbyn ytimeen monologissa, jossa hän avautuu naiseen kehoon liittyvästä vieraantuneisuudestaan. Samalla hän tulee vahingossa paljastaneeksi näistä tunnoistaan vankitovereilleen enemmän kuin on tarkoittanut, mistä seuraa tasapainon järkkymistä muillekin. ”Analysoimme yhdessä sitä hahmoa niin, että hänellä on ollut niin paljon seksuaalista hyväksikäyttöä pienestä asti, että sitä kautta on syntynyt inhoa omaa kroppaansa ja koko sukupuolta kohtaan”, huokaa Drew. ”Itse näen sen myös niin, että tämä asia on ollut kaikkien tiedossa ja läsnä sanattomana totuutena. Mutta nyt kun Bobby sanoittaa sen ääneen, se ei mahdu nimenomaan Billyn pirtaan siksi, että hänelle kaikki muutokset ovat tuoneet aina vain ongelmia. Juuri tällaisissa identiteettiaiheissa me teatterin tekijät olemme aina aika herkillä vesillä, ja meillä on erityinen velvollisuus rakentaa roolit hahmoja kunnioittavasti”, täydentää Korpilampi. Todellisuuden teatteria Paskan fiktiivinen tarina tapahtuu Australiassa. Suomalaisten rikoksiin syyllistyneiden naisten taustoja tutkineen Ulla Salovaaran mukaan siitä silti tunnistaa hyvin myös suomalaisen sosiaalisen todellisuuden. ”Siinä tulee hyvin monipuolisesti esille erilaisia kipeitä ja vaikeita asioita, kuten vaikka fyysisen, psyykkisen, seksuaalisen ja rakenteellisen väkivallan yhteyksiä ja eroja. Esitystä katsoessani ryhdyin jopa miettimään, että tässähän on oma väitöskirjani aika hienosti tiivistettynä”, hän hymähtää. Salovaaran mukaan näytelmästä välittyvät myös tutkimusaineistoista tutut elementit kuten häpeä, särkynyt äitiys sekä viranomaisiin ja yleensä ympäristöön liitettävä kaikkinainen luottamuksen puute. ”Vaikka ei rikostaustaisilla miehilläkään lapsuus ja elämä ole yleensä kauhean ruusuista ollut, juuri naisten taustalta löytyy paljon seksuaalisen väkivallan kokemista. Rikollisuuden maailmassa naisilla on myös kapea tila rooleihinsa niin, että olet joko hyvä jätkä tai pirihuora. Ja se hyvä jätkä tarkoittaa käytännössä sitä, että oma paikka täytyy lunastaa väkivallalla.” Entä onko Corneliuksen näytelmissään suosima sosiaalisen syrjäytymisen käsittely meille kulttuurikeskiluokan edustajille jonkinlaista roolipelihenkistä eläytymistä marginaalin? ”No, itse olen niin pitkään toiminut sosiaalityöntekijänä, etten enää tunnista tässä mitään sen kummempaa larppausta. Sen sijaan ajattelen, että taiteen tehtävä on nimenomaan herättää ihmisiä näkemään sitä ympäröivää maailmaa jostain uudestakin näkökulmasta,” naurahtaa Salovaara. Carita Drew on samoilla linjoillla. ”Cornelius on itse sanonut, että hän kirjoittaa sellaisista naisista, joita moni ei uskalla katsoa kohti silloin, kun he ovat samassa metrossa tai bussissa. Nyt on sitten pakko katsoa tällaisia ihmisiä ja kuunnella heidän tarinaansa.” Esitykset Valtimonteatterissa 22.4. asti. Lisäesityksiä saattaa olla tulossa. Kuuntele myös Kortelammen, Drewn ja Salovaaran keskustelu Teatterin politiikkaa -podcastissa: voima.fi/audio TEKSTI TUOMAS RANTANEN Iiro Im m on en Yhdessä erillään. Ari Kortelammen lavastuksessa vankityrmän seinän aukot paksuine karmeineen luovat vaikutelmaa hahmojen muotokuvista ja heidän välisistä suojamuureista. Kuvassa vasemmalta Anna Ranta, Mona Korpilampi ja Satu Mikkelinen.
3 / 2023 • 39 KOONNUT TUOMAS RANTANEN Teatteriarviot TEKSTI TUOMAS RANTANEN Teatterin kevät Loppukauden teatteriteemoja ovat asunnottomuus, sota, vakoojan kuolema ja feminismi. REIDAR PALMGRENIN ja Pasi Lampelan kirjoittama ja Markus Järvenpään ohjaama Näkymätön nainen on Satu Silvon 60-vuotisjuhlanäytelmä. Se tarjoaa empaattisen näkökulman epäonnisten valintojen ja rakenteellisten vinoumien takia asunnottomaksi suistuneen naisen koko elämänkaareen. Silvon säteilevä valovoima ei ehkä täysin jäännöksettä istu syrjäytyneen sivullisen kurjaan hahmoon. Silti juuri hänen näyttelijänkarismansa kannattelee juhlavasti tätä aiheen, eetoksen ja musiikin (Veera Railio & Maija Ruuskanen) puolesta Brechtin Kolmen pennin oopperan haikuja välittävää esitystä alusta loppuun asti. TALVISOTA on suomalais-ukrainalaisvenäläisellä yhteistyöllä (Hanna Kirjavainen, Ari-Pekka Lahti, Oleg Mihailov, Mikhail Durnenkov ja Evgenii Kazachkov) kirjoitettu näytelmä, joka nojaa kuvastoltaan esimerkiksi sodanaikaisen kuplettipropagandaan viittaavan politrukkihahmon ja ukrainalaisen kirjailijan Rambo-olemuksen kaltaisiin irvokkaisiin kärjistyksiin. Teoksen materiaalina ovat vuoden 2009 kansainvälisen kirjoitustyöpajan aikana syntyneet tekstit suomalaisittain myyttisestä talvisodasta, dokumentaarinen muistelu työpajan jännitteistä sekä nykyisen Ukrainan sodan aikaan sijoitetut kohtaukset rintamalla, Venäjällä ja Suomessa. Hanna Kirjavaisen ohjaama ja Iida Koron dramatisoima näytelmä saattaa tässä ajassa erityisen tärkeällä tavalla yhteen erilaisten sotien ja rintamien moninaisuuden, mutta jättää synteesin kokoamisen enimmäkseen katsojan omalle kontolle. Samalla kolmen naisen ensemble (Kati Outinen, Ella Pyhältö ja Anna-Leena Sipilä) loistaa näyttelijätyössään. TOTUUDEN HINTA on Lucy Prebblen kirjoittama, toimittaja Luke Hardingin Vaiennettu -tietokirjaan (Into 2017) perustuva näytelmä siitä, miten Vladimir Putin murhautti entisen agenttinsa Aleksandr Litvinenkon ja mitä tämä kertoo Venäjän valtion nykyisestä tilasta. Näytelmän sovituksessa Ukrainan sodan ajankohtaisuus näkyy tapahtumia muka ulkopuolisena kommentoivan Putinin (Jarkko Lahti) irvokkaan satiirisessa hahmossa. Ohjaajana Anne Rautiaisen erityisvahvuus liittyy visuaalisesti voimakkaisiin näyttämökuviin, joita tällä kerralla edustavat erityisesti sateisen Lontoon moninaiset kahvilat, joiden kautta murhajuonta kehrätään dynaamisesti kasaan kuin kaikkein tiivistunnelmaisimmissa salapoliisikertomuksissa. SAKSALAISEN Enis Macin kirjoittama Kesytön eli O:n markiisitar – Faster Pussycat! Kill! Kill! törmäyttää yhteen Heinrich von Kleistin (1777–1811) vuonna 1809 julkaiseman novellin ja pornahtavista b-elokuvistaan tunnetun Russ Meyerin (1922–2004) vuoden 1965 elokuvan. Yhdistelmän jujuna on se, että tiedottomana raiskatun markiisittaren raskauden aiheuttama maineen menetys synnyttää nykykatsojassa tukevan turhautumisen, joka kääntyy Meyerin seksploitaatiorymistelyn kyydissä jonkinlaiseksi tarantinolaiseksi kostofantasiaksi. Tekstimateriaalin yksityiskohtaisuus uhkaa välillä tukahduttaa rennon ensemblehengen. Tätä paikkaa kuitenkin hienosti Cécile Orblanin hurmaava ja itse ironinen markiisittaren hahmo. Näkymättömän naisen esitykset Musiikkiteatteri Kapsäkissä 29.4. asti ja sen jälkeen ainakin Hämeenlinnan Teatterissa 4.5. Talvisodan esitykset Teatteri Avoimissa Ovissa 29.4. asti. Totuuden hinnan esitykset Lahden kaupungin teatterissa 5.5. asti. Kesyttömän esitykset KokoTeatterissa 20.5. asti. Satu Silvon ja Kati Outisen esityksiin liittyvät haastattelut Teatterin politiikkaa -podcastissa: voima.fi/audio Perikunta hoitaa Toveruuden tärkeys E N OLE KOSKAAN halunnut kerätä turhaa materiaa itselleni. Jostakin kuitenkin aina siunaantuu paljon pieniä ja vähän suurempiakin esineitä, joilla ei ole taloudellista arvoa eikä ehkä käyttöarvoakaan, mutta sitäkin enemmän omituista tunnearvoa. Ajatus laittaa nimenomaan näihin esineisiin liittyvät muistot kaatopaikalle tuntuu vaikeammalta kuin jättää niiden lopullinen ratkaisu seuraavan sukupolven harteille. Juuri tästä lähtee liikkeelle Anna Kankilan, Ronja Louhivuoren ja Ville Väisäsen omakohtaisen osallistava esitystaideteos DOOMBAG (saatan tarvita tätä vielä). Siinä työryhmä hiplailee hellästi omista nurkistaan löytynyttä roinaa pohtien omalta kantiltaan ja vanhempien tavaranrakastajien videohaastattelujen kautta, miksi tällaiset tavarat tuntuvat oman identiteetin kannalta tärkeältä. Samalla tuumaillaan, miten tämä kaikki liittyy luokkataustaan ja varallisuuteen (tai sen vähäisyyteen) ja millä ilveellä tällaisesta tavarasuhteesta voisi päästä irti. Fiksun ja hauskan teoksen erityinen ansio on siinä, että se ajan virtaa vastaan uskaltaa näyttää keskisormea kaiken maailman konmarituksille ja saa tietyillä rytminvaihdoksilla käännettyä itseironiansa myös satiiriseksi rymistelyksi kaupallisuuden pirua vastaan. Esitykset Teatteri Telakalla ovat päättyneet. Lisäesityksiä huhutaan olevan tulossa jonnekin. P ASI LAMPELAN kahdelle ahtaaseen vankikoppiin sijoitetulle roolihahmolle kirjoittama ja Teatteri Jurkkaan ohjaama Selli on yhteiskunnalliseen kehykseen tavanomaista uskottavammin istutettu näytelmä. Monissa toimituksissa varmasti kiinnostaisi miten paljon Jorma Ollila toimiessaan vuosina 2006–2015 Shellin hallituksen puheenjohtajana tiesi yhtiönsä ihmisoikeusja ympäristörikoksista Nigerian Ogonimaassa. Tiivistunnelmaisen näytelmän lähtö asetelma viittaa yhtä hyvin mihin tahansa totalitaariseen yhteis kuntaan ja sen vastaiseen kamppailuun. Samalla Sellissä tiivistyvät ammatillisen kunnian himon ja idealismin törmäys oman arjen muihin valintoihin, sekä pitkittyvän vankeuden ja väkivallan uhan vaikutus ihmisen psyykeen. Näytelmän vaikuttavuus nojaa osaltaan a-luokan näyttelijätyöhön. Wenla Reimaluoto saa Ainon hahmossaan loihdittua esiin riipaisevan kuvan asial leen omistautuneesta ja henkisesti vahvasta nuoresta toimittajasta, joka kestää paljon, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Eero Ahon Henri on yhtä lailla kokonaisvaltaisella tavalla vahva karaktääri, jonka sisäisiin ristiriitoihin näyttelijä puhaltaa syvältä repivää tuskaa. Henrin psyyken hajoamisen seuraaminen vierestä nostattaa katsojalle tunteet pintaan vielä jälkeenpäinkin. Näyttelijöiden saumaton yhteispeli vahvistaa uskoa teatterin voimaan ja ytimeen. Samalla näyttelijät työllään ja näytelmä sisällöllään onnistuvat välittämään koskettavan kuvan nuoren naisen ja keski-ikäisen miehen keskinäisestä kunnioituksesta ja syvästä toveruudesta. Esitykset Teatteri Jurkassa 25.5. asti. Näkymätön nainen M ark o M äkin en Iid a-L iina Lin ne a Ter o Vih ava ine n
40 • 3 / 2023 Virta vie vapauteen Poplaulaja ja aktivisti Ella Marie Hætta Isaksen protestoi saamelaisten oikeuksien puolesta ja näyttelee elokuvassa, jossa kuvataan hänen vanhempiensa sukupolven aktivismia. TEKSTI VENLA VÄLIKANGAS A LTAJOEN PADON rakentamisesta kiisteltiin 1970ja 80-luvuilla Pohjois-Norjassa. Anna joen virrata (Ellos eatnu) perustuu tositapahtumiin ja aikaan, jona saamelaisaktivistit nousivat vastustamaan rakennushanketta ja taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Ella Marie Hætta Isaksen (s. 1998) esittää tarinan päähenkilöä Esteriä ja tekee elokuvassa debyyttiroolinsa. Isaksen tunnetaan Norjassa popartistina ja aktivistina. Hän osallistui televisiossa esitettyyn laulukilpailuun vuonna 2018. Isaksen teki vaikutuksen elokuvaohjaaja Ole Giæveriin, joka työsti tuolloin Anna joen virrata -elokuvan käsikirjoitusta. ”Hänestä minun energiani sopi Esterin rooliin. Hän alkoi ajatuksissaan kirjoittaa minusta. Jonkin ajan päästä hän pyysi minua rooliin.” Isaksen kertoo, että rooli oli hänelle suuri kunnia. Hän oli haaveillut jo kauan ammattimaisesta näyttelemisestä. Esterin rooliin asettuminen edellytti aikamatkaa menneisyyteen – aikaan, jona assimilaatio oli tehokasta ja saamelaiset häpesivät taustaansa. Erilainen tapa suhtautua häpeään teki Isaksenin mukaa roolin rakentamisesta vaikeaa. ”Näytteleminen oli hyvin haastavaa siksi, että olen aina ollut ylpeä saamelaisuudestani. Se johtuu perheestäni. Jo ennen kuin synnyin, äitini päätti, että hän halusi kasvattaa meistä sisaruksista ylpeitä. Minun oli vaikeaa sallia itseni tuntea sitä häpeää, jota roolihahmoni tuntee.” Aktivismia pidätyksen uhallakin Isaksen ei varsinaisesti aikonut ryhtyä aktivistiksi, mutta se tuntui lopulta ainoalta oikealta vaihtoehdolta. ”Ei kukaan haaveile siitä, että voisi puolustaa omia perustavanlaatuisia ihmisoikeuksiaan. Me teemme sitä edelleen vuonna 2023.” Isaksenilla on saamelaisystäviä ja -kollegoita myös Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. Hän toteaakin, että kokee olevansa heidän kanssaan samaa kansaa, joka on vain valtionrajoin erotettu. Helmikuussa 2023 saamelaisaktivistien ryhmä protestoi Fosenin saamelaisalueiden tuulipuistoa vastaan. Norjan korkein oikeus on todennut sen yksimielisesti laittomaksi. Silti tuulimyllyt tuottavat edelleen sähköä. Mielenosoitukseen osallistui myös Isaksenin ystävä, suomalainen saamelaisaktivisti Petra Laiti. Isaksen muistelee, miten Laiti sai tiedon saamelaiskäräjälain kaatumisesta ministeriöön, jossa aktivistit osoittivat mieltään. ”Näin hänen hajoavan ja olevan järkyttynyt uutisista. Hänen täytyi lähteä mielenosoituksestamme mennäkseen osoittamaan mieltään Suomen puolelle.” Isaksen pidätettiin mielenosoituksen yhteydessä. Mutta hän ei aio luovuttaa. ”Se, että joutuu käyttämään omaa kehoaan taistelemaan oikeuden puolesta vaikuttaa tunteisiin, mutta se tuntui silloin tärkeältä ja oikealta”, hän kuvailee. ”Ja haluan yhä tehdä niin monta kertaa.” Hän on kiitollinen saamelaisaktivistien saamasta tuesta ja lahjoituksista. Isaksen kertoo, että ihmiset ovat myös levittäneet tietoisuutta sosiaalisessa mediassa ja käyttäneet sillä tavoin ääntään tuen ja solidaarisuuden osoittamiseen. Maailma tarvitsee saamelaisten viisautta Isaksen on kotoisin Tanasta, pienestä kaupungista, joka sijaitsee lähellä Suomen rajaa. Hän kuvailee Tanaa ”saamelaisparatiisiksi”. Siellä hän kasvoi joen rannalla – aivan kuten Esterkin. ”Olemme käyneet joka kesä kalastamassa perheemme kanssa. Se on ollut tärkeä osa elämäntapaamme ja tapa saada ruokaa pöytään. Alkuperäiskansojen, kuten saamelaisten kulttuureissa on mielestäni kaunista, että pidetään tärkeänä tietoa, kuinka käyttää ympärillä olevia resursseja ja kuinka suojella maata ja jättää se tuleville sukupolville yhtä hyvässä kunnossa. Maailma tarvitsee nyt ilmastokriisissä ja luonnon monimuotoisuuden kriisissä tällaista filosofiaa. Siksi olen kovin ylpeä omasta taustastani ja toivon välittäväni tämän ymmärryksen myös lapsilleni.” Vaikka Isaksen kertoo olleensa aina ylpeä saamelaisuudestaan, hän on kokenut joskus ulkopuolisuutta taustansa tähden. Muutettuaan 16-vuotiaana pois kotikaupungistaan hän huomasi, että jotkut ärsyyntyivät saamelaisuudesta. Isaksen arvelee, että taustalla ovat historialliset syyt, kuten konfliktit, jotka liittyvät omistusoikeuksiin. Siihen, kuka omistaa joet ja vuonot tai kuka saa hyödyntää maita. Isaksenia turhauttaa, että menneisyydestä ja saamelaisten oikeuksien laiminlyönnistä kieltäydytään puhumasta. Juuri se on hänen mukaansa ongelmien ydin ja syy sille, miksi muutos kohti parempaa tapahtuu niin hitaasti. ”Uskon, että asiat eivät ole parantuneet, koska yhteiskunta ei ole ollut riittävän rohkea. Norja pitää itseään esimerkkinä täydellisestä demo kratiasta eikä pysty tunnustamaan kauheaa menneisyyttä.” Fosenin tuulipuiston protestin seurauksena Norjan hallitus esitti anteeksi pyyntönsä. ”Nyt voimme vihdoin aloittaa keskustelun ratkaisun löytämisestä,” sanoo Isaksen. Roolimalli osaa asettaa rajansa Artistinuransa alussa Isaksenia kehotettin varomaan sanomisiaan. Vahvat mielipiteet saattaisivat provosoida ja vaikuttaa uraan epäedullisesti. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan Isaksen kuvailee itse kieltäytyneensä rahasta ja yhteistöistä joidenkin yritysten kanssa. Esimerkiksi öljy-yhtiöiden, jotka pyytävät häntä esiintymään pikkujouluihin. ”Se, että minulla on vahvoja näkemyksiä, vetoaa johonkin yleisöön ja antaa mahdollisuuksia, joita minulla ei muuten olisi ollut. Kun luopuu jostakin, saa tilalle jotakin.” Isaksen haluaa olla hyvä roolimalli, joka osaa myös asettaa rajansa tarpeen tullen. Eräs yritys palkkasi hänet ja vaati saamenpuvun käyttämistä. Isaksen kieltäytyi. Tapahtuneesta syntyi kohu ja yritys esitti lehdessä julkisen anteeksipyyntönsä. Isaksen on kiitollinen debyyttiroolistaan ja siitä, että pääsi haastamaan itsensä uudella tavalla sen kautta. Hän tekisi mielellään lisääkin elokuvarooleja, jos vain tarjoutuu mahdollisuus. Ester on ollut mukana viidesosan hänen elämästään. ”Elokuvan loppupuolella minun oli helpompaa samaistua häneen, kun hän todella löytää oman äänensä.” Juuri oman äänen löytämiseen liittyy myös elokuvan tärkein sanoma. ”Toivon vain, että tämä elo kuva voi auttaa ihmisiä tuntemaan itsensä vahvoiksi sellaisina kuin he ovat. Monimuotoisuuden voiman ymmärtäminen on kaunista, ei meidän pitäisi edes yrittää olla muiden kaltaisia.” ”Ei kukaan haaveile siitä, että voisi puolustaa omia ihmisoikeuksiaan. Me teemme sitä edelleen vuonna 2023.”
”Elämä on elokuvia isompaa” Tavallinen elämä jää elokuvissa usein pimentoon – mutta ei Mia Hansen-Løven teoksissa. E I YHTÄ ÄN supersankarimaskia, ei yhtään murhaa, ei yhtään kosintaa lentokentällä. Ranskalaisen Mia Hansen-Løven elokuvissa kolutaan arkea, oli se sitten filosofian opettajan arki (Tämän jälkeen, 2016), elokuvantekijän arki (Kohtauksia eräältä saarelta, 2021) tai tavallisen ihmisen arki, kuten hänen uusimmassa draamassaan Kaunis aamu (2022). ”Mielestäni elokuvien tulisi näyttää, että elämä on elokuvia isompaa. Ja luulen, että sitä kautta tehdään elämää suurempia elokuvia”, Mia Hansen-Løve kertoo videohaastattelussa. Kaunis aamu kertoo pariisilaisesta yksinhuoltajasta Sandrasta, joka laittaa muistisairaan isänsä hoivakotiin ja samoihin aikoihin rakastuu vanhaan tuttavaansa. Teos kuvaa isoista tunteista huolimatta pientä elämää. Limittäisiä tunteita Kaikki Hansen-Løven elokuvat ovat saaneet innoituksensa hänen tai hänen läheistensä elämästä. Hän alkoi kirjoittaa Kaunis aamu -elokuvaa oman isänsä sairauden loppuvaiheessa. ”Tajusin haluavani tehdä tämän elokuvan, kun olin vieraillut tyttäreni ja ystäväni kanssa isäni luona hoivakodissa – se oli yksi viimeisistä kerroista. Oli kesäpäivä, ja nousimme SacréCœurille [Pariisissa Montmartren kukkulalla sijaitseva kirkko], koska se oli lähellä. Sinä päivänä kaikki elämäni linjat tuntuivat kohtaavan yhdessä isossa tunnevirrassa”, hän kertoo. Kohtaus on päätynyt osaksi elokuvaa. Hansen-Løven mukaan kokonaisuudessa on kyse sekä muistamisesta että unohtamisesta. ”Kun olen käynyt läpi murheita elämässäni, elokuvat ovat aina olleet paras tapa ottaa niihin etäisyyttä. Mutta samalla elokuvat myös pitävät huolen siitä, etteivät ne tunteet unohdu.” Kerronta ei silti vello kyynelissä tai hyvän mielen hetkissä. Monimutkaiset tunteet nivoutuvat arkisiin kohtauk siin, joissa Sandra nähdään tulkin töissään tai pakkaamassa isänsä kirjoja. ”Joskus kohtaus, jota joku käsikirjoitusekspertti voisi sanoa epäolennaiseksi tai ehdottaa poistettavaksi, voi olla minulle hyvin merkityksellinen.” Omaelämäkerrallisuudesta elokuvanostalgiaan Elokuvissa tuntuu olevan käynnissä fiktioon kietoutuva omaelämäkerrallinen hetki. Viime vuosina ensi-iltansa saaneista elokuvista siihen voi lukea muun muassa Jafar Panahin draaman Ei karhuja, Alice Diopin Saint Omerin ja Charlotte Wellsin Aftersunin. Sam Mendesin Valon valtakunta, Steven Spielbergin The Fabelmans ja James Grayn Armageddon Time käsittelivät ohjaajien ja heidän perheidensä elämiä suoremmin, aivan kuten Hansen-Løve tekee. Ohjaaja tosin huomauttaa, että kolmessa mainitussa on yhtä paljon kyse elokuvien historiasta. ”Elämme hetkeä, jossa ohjaajat – eivät nuoret ohjaajat – ovat hyvin melankolisia ja nostalgisia elokuvan suhteen.” Hansen-Løve puhuu kahdesta erilaisesta suhtautumisesta taiteenlajiin. Uutta ovat ainakin Netflixin kaltaiset katselualustat ja tunne siitä, ettei ihmisiä enää innosta käydä oikeissa elokuva teattereissa. Ohjaajan itse voisi ehkä asettaa toiseen kategoriaan, elokuvaromantikkoihin. Hän tunnustaa samaistuvansa noihin nostalgisiin elokuviin. ”Se saa minut hämmentymään!” Kaunis aamu sai Suomen ensi-iltansa 14. huhtikuuta. TEKSTI KAISU TERVONEN Sandra (Léa Seydoux, oik.) jättää hitaita jäähyväisiä isälleen (Pascal Greggory). ELOKUVATEATTEREISSA 28.4.2023 STREET FOOD Sanomatalo, Postikuja 2, 00100 Helsinki 044 054 4632 | info@junkyvegan.fi | junkyvegan.fi Junkyest Junkyest Summer Parties Summer Parties 3.6. alkaen live-ohjelmaa joka keskiviikko ja joka toinen lauantai. Tsekkaa tapahtumat: junkyvegan.fi 3.6. alkaen live-ohjelmaa joka keskiviikko ja joka toinen lauantai. Tsekkaa tapahtumat: junkyvegan.fi KESÄ TULEE KINO REGINAAN Ohjaajina mm. Pedro Almodóvar, Tsai Ming-lian, Martin Scorsese ja Lizzie Borden. Kesäohjelmisto julkaistaan 25.4. KINO REGINA OODI, TÖÖLÖNLAHDENKATU 4 LIPUT 8,5 € / 7 € KINOREGINA.FI In to h im o n la ki (1 9 8 7 ) ninni@kaligraphics.fi / www.kaligraphics.fi KALI GRAPHICS
42 • 3 / 2023 ELOKUVAT Charlotte Wells: AFTERSUN – PÄIVÄMME AURINGOSSA Elokuvateattereissa nyt. Skotlantilaisen Charlotte Wellsin loistava debyyttielokuva sukeltaa muistojen maailmaan yhtä pehmeästi – ja rivakasti – kuin lomailija hotellin viileään ulkoilma-altaaseen konsanaan. Elokuvassa Aftersun – päivämme auringossa eronnut isä Calum ( Paul Mescal) ja 11-vuotias tytär Sophie ( Frankie Corio) viettivät kahdestaan lomaa Turkissa. Parinkymmenen vuoden jälkeen aikuinen Sophie ( Celia Rowlson-Hall) suuntaa katseensa menneisiin uppoutumalla lomavideoihin. Näyttelijäparin keskinäinen kemia on koskettavan onnistunutta: on aidon oloista Alice Winocour: MUISTAN SINUT, PARIISI Ensi-ilta 5.5. Terroristit ovat viime vuosina iskeneet lukuisiin kohteisiin Ranskassa ja erityisesti Pariisissa. Vuonna 2015 iskuissa kuoli 130 ihmistä ja satoja vammautui. Psyykkiset vauriot ovat mittaamattomia. Muistan sinut, Pariisi kertoo, miten Mia poikkeaa eräänä iltana bistroon ja hänen elämänsä muuttuu. Kamera katsoo kuin Mian silmin lattiaa, sirpaleita, verta, verissään makaavia ihmisiä ja ruumiita. Joku pitää Miaa kädestä. Iskun seurauksena Mia on menettänyt muistinsa, mutta kaikki muut uhrit eivät onneksi ole. Ilman muiden apua hän jää elämään KOONNUT TUOMAS RANTANEN Jerzy Skolimowski: EO Ensi-ilta 14.4. Puolalainen Jerzy Skolimowski on 84-vuotias elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Ennen kuin aloitti työskentelyn lännessä 1970-luvulla, hän ehti tehdä ranskalaisen uuden aallon henkisiä kapinallisia elokuvia ja osallistua Roman Pola?skin ja Andrzej Wajdan käsikirjoitustiimeihin. Hänen elokuviaan ovat esimerkiksi työluvattomia puolalaisia duunareita Britanniassa kuvannut Kuutamokeikka (1982) ja Venetsiassa palkittu Majakkalaiva (1985). Cannesissa palkittu EO on ajoittain surrealistisesti sävytetty kertomus hellyttävästä sirkusaasista, joka ikävien ihmisten toimesta ajautuu Puolan maaseudun kautta Italiaan. Jack Londonin Valkohampaan hengessä aasiparkaa retuutetaan muun muassa turkistarhalle, jalkapallohuligaanien hakattavaksi ja pitkälle teuraskuljetukselle. EO:ssa on keinotekoisuuden makua, mutta samalla sen hallitussa kömpelyydessä voi havaita konkarin esteettistä omaleimaisuutta. Samalla kun ihmisten maailma ei aasin silmin peilattuna tunnu eläinten erilaisia vankiloita vapaammalta, elokuva kääntyy manifestiksi niin eläinten kuin ihmisten paremman kohtelun puolesta. TUOMAS RANTANEN Jesse Jalonen: KUKAAN EI KATSO SINUA SILMIIN Ensi-ilta 28.4. Jesse Jalosen vanhalla Nokian kännykällä kuvaama kokeellinen elokuva kertoo ihmisistä, joita ei tietyn sairauden takia voi havaita paljaalla silmällä, vaan ainoastaan kameran kaltaisten teknisten apuvälineiden kautta. Sen tarinoissa yksinhuoltajaisä vaalii yhteyttä tyttäreensä ja nuori nainen tapaa ensimmäisen kerran internetistä löytämänsä poikaystävän. Oudon keinotekoisesta lähtöasetelmastaan huolimatta – tai jopa osaltaan juuri siksi – elokuva onnistuu tekijän luovuudella, taidoilla ja riipaisevalla herkkyydellä kuvaamaan vertauskuvallisesti jotain aidosti syvällistä ihmisten kohtaamisen vaikeudesta nykyisen välineellistyneen kommunikaation ja lisääntyvän yksinäisyyden aikakaudella. Valittu kuvausratkaisukin on esteettisesti täydellisen perusteltu. TUOMAS RANTANEN Lue lisää arvioita osoitteessa Voiman TV-tärpit lämpöä, hoivaa ja vitsailua. Aftersunin kaunis kerronta pohjaa lempeiden hetkien kuvaamiseen. Tästä huolimatta tunnelma on kovin melankolinen ja jopa kasvavan painostava. Jo elokuvan ilmapiiri itsessään tarjoilee katsojalle monta kysymystä. Jos onnea oli, mitä sitten tapahtui? Kuinka kauan jaksaa – kunnes ei enää jaksa? Missä menee aikuisen ja lapsen maailmojen raja? Kuinka pitkä välimatka kahden toisilleen läheisen ihmisen välillä lopulta onkaan? Löytyykö videoista mitään johtolankoja? Aftersunin ytimessä ei ole selkeän ratkaisun löytäminen, vaan tarve vastausten etsimiselle ja muistojen läpi kahlaamiselle. PINJA NIKKI 17.4. Yle TV1 Juurakon Hulda (Suomi 1937) Hella Wuolijoen kirjoittamassa ja Valentin Vaalan ohjaamassa, aikanaan poliittisessa oikeistossa närkästystä herättäneessä huippusuositussa komediassa köyhän maalaistorpan tyttö ( Irma Seikkula) muuttaa kaupunkiin, ryhtyy piian töiden ohessa opiskelemaan ja hurmaa charmikkaan tuomarin ( Tauno Palo). Elokuvassa käsitellään poikkeuksellisen aikalais kriittisesti niin kaupungistumista, luokkajaon murrosta kuin naisten aseman muutosta. Se muistetaan myös Seikkulan läpimurtoelokuvana ja hienoista kaupunkikuvistaan. 20.4. Kutonen: Cobain: Montage of Heck (USA 2015) Brett Morgenin elokuvallisesti kunnianhimoinen ja omaperäinen henkilökuva Nirvanan ja koko grungen keulakuvaksi nousseesta Kurt Cobainista piirtää myytin takaista kuvaa lahjakkaasta ihmisestä, jolla näyttää olleen pienestä asti haasteita itsensä hallinnassa ja ympäristön kohtaamisessa. Yle Areena: Uhattu (Britannia, 1961) Basil Deardenin ohjaama yhteiskunnallinen jännitysdraama otti tuoreeltaan kantaa homoseksuaalisuuden kriminalisoinnin lopettamisen puolesta . Asetelmallisuudestaan huolimatta se on myös elokuvallisesti onnistunut – etenkin esimerkiksi repliikkejään itsekin kirjoittaneen Dirk Bogarden paneutuneen näyttelijätyön ja yli 50 vuoden uran tehneen Otto Hellerin loisteliaan kuvauksen ansiosta. 4.5. alkaen Yle TV2 & Yle Areena 18.4. alkaen: Catch-22 (USA 2019) Joseph Hellerin Me sotasankarit (1961) käsitteli sodan traumoja ja eettisiä paradokseja niin absurdin liioittelevasti ja epäkronologisesti edenneen mustan satiiriin keinoin, ettei sen elokuvallistaminen onnistunut puutteitta Mike Nicholsin suureellisessa vuoden 1970 elokuvassa. George Clooneyn tähdittämä ja yhdessä Grant Heslovinw ja Ellen Kurasin kanssa ohjaama kuusiosainen sarja ei yritä liikoja, mutta ehkä juuri siksi se onnistuu melko kiitettävästi tavoittamaan pasifistisen klassikon sanoman. Yle Areena: Sabaya (Ruotsi 2021) Samalla kun välillä räikeäksi käynyt keskustelu Syyrian Al-Holin vankileireille suljetuista Isis-leskistä ja heidän lapsistaan näyttää kadonneen suomalaisesta keskustelusta, Hogir Hirorin vuoden 2022 Docpointfestivaaleillakin huomiota saanut dokumentti kertoo, miten samalla leirillä vangittuna on myös Isiksen orjiksi kaappaamia jesidinaisia. itse itselleen rakentamassaan kuoleman eteisessä. Jännityskertomuksen tapaan elokuva alkaa purkaa tapahtumaa. Missä Mia todella oli kun isku tapahtui? Miksi se on olennaista? Totuus on tärkeä, sanoo elokuva. Ihminen ei ole kokonainen, ellei hän kohtaa totuutta, ja valheita on tarjolla liikaa. Elokuva laajenee kertomaan, että myös Pariisin ja koko Ranskan on nähtävä, ketkä tekevät raskaimmat työt ja mihin talous perustuu. Belgialaisyntyinen ja sitten ranskalaistunut pääosanesittäjä Virginie Efira ei ole Suomessa kovin tunnettu, mutta tämän loistavan roolin myötä hänet varmasti huomataan. Super tähti Benoît Magimel (Marseille) esittää miestä, joka ei ehtinyt pyytää Miaa pöytäänsä ennen kuin tulitus alkoi. IIDA SIMES
Maailma kylässä -festivaali 27.–28.5.2023 Suvilahti, Helsinki Seun Kuti & Egypt 80, Toya Delazy, Helena Gualinga, Liraz, Balaklava Blues, Jesse Markin , Yeboya h, Ilta, Von Hertzen Brothers w w w . f u n k y f i n l a n d . f i KLO 19-02 K-18 Tiivistämö, Suvilahti (HKI) L i p u t : E v e n t u a l & T i k e t t i EMILIA SISCO DASHING WAVES MAMA LONGHORN FUNKY AMIGOS DJ'S & HOST BUNUEL Lisätiedot ja uusi tietokanava rytmimusiikista: SEMINAARI & VERKOSTOITUMISTILAISUUS RYTMIMUSIIKKIARTISTIEN KANSAINVÄLISTYMISESTÄ Vapaakaupungin Olohuone (REDI) pe 21.4. klo 17-20:30 (vapaa pääsy)