Taide elokuva kirjoittaja kuvallinen viestintä ja graafinen suunnittelu laulusolistilinja ja lauluntekijä näyttelijäntyö 1 ja 2 pelituotanto alkaa 28.1.2018 Viestintä crossmediatuotanto media ja viestintä radiotoimittaja urheilutoimittaja alkaa 28.1.2018 Yhteiskunta kasvatusalan, psykologia ja vaihtoehtopedagogiikat valtiotieteen linja muut yliopistoalat Ammatillinen kasvatusja ohjausalan ammattitutkinto suntio Muu koulutus idealinja maahanmuuttajien kielikoulutus Lukuvuosi 13.8. 201831.5.2019 Tarkemmat tiedot netistä www.laajasalonopisto.fi Kansanopisto Helsingissä meren rannalla 2
Voit myös opiskella fysiikan, kemian tai matematiikan aineenopettajaksi tai nanotieteiden ammattilaiseksi. Aineenopettajana pääset kehittämään uudenlaista käytännönläheistä toimintaa, jossa kylvetään innostuksen siemeniä matemaattisia aineita kohtaan. Nanotieteet ovat erinomainen vaihtoehto, jos olet kiinnostunut laaja-alaisesti luonnontieteistä ja nautit ilmiöiden selvittämisestä ja sovellusten ja teknologioiden taustalla olevien asioiden ymmärtämisestä. Minustako aineenopettaja tai nanotieteilijä? Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa voit opiskella luonnon ilmiöitä atomien rakenteesta ekosysteemien toimintaan. Oman mausteensa opintoihin tuovat luovat opetusmenetelmät niin luentosalissa, laboratoriossa kuin maastossakin. Jos olet kiinnostunut tekniikasta, luonnosta, ympäristöstä ja yhteiskunnan ja luonnon vuorovaikutuksesta, luonnontieteet ja matematiikka ovat sinua varten. Maailma tarvitsee luonnontieteiden monitaitureita ratkaisemaan tulevaisuuden haasteita. Luonnontieteilijöillä ja matemaatikoilla on keskeinen rooli ratkaistaessa globaaleja haasteita, kuten ihmisen toiminnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta ja biodiversiteetin köyhtymistä maapallolla. Be JYUnited. Jyväskylä on opiskelijoiden oma kaupunki. Nuorekkaassa kaupungissamme joka neljäs vastaantulija on opiskelija. Yliopiston vehreät kampukset ovat keskellä kaupunkia, minkä ansiosta vilkas opiskelijaelämä näkyy myös Jyväskylän katukuvassa. Liikkuminen kaupungissa on vaivatonta, sillä kompaktissa kaupungissamme kaikki on lähellä. ASIANTUNTIJANA MUUTAT MAAILMAA! Yksi tiedekunta, monta maailmaa Tiedekuntamme on tiivis, mutta avoin yhteisö, jossa on yhdessä tekemisen meininki. Vapaus ja vastuu, monipuoliset opintomahdollisuudet sekä tiedekunnan vahva yhteishenki ovat hyviä perusteluja sille, miksi sinun kannattaa opiskella meillä! Vapautta ja vastuuta HAKUAIKA PÄÄTTYY 28.3.2018 WWW.JYU.FI/SCIENCE T ule opiskelemaan luonnontieteitä Jyväskylään! / Biologia / Ekologia ja evoluutiobiologia / Soluja molekyylibiologia / Fysiikka / Kemia / Luonnonvarat ja ympäristö / Akvaattiset tieteet / Ympäristötiede / Matematiikka / Tilastotiede Tiedekunnassamme voit opiskella: 3
S i d e w a y s RODRIGUEZ US DEERHUNTER US SLEAFORD MODS UK NO FUN AT ALL SWE GASELLIT DJ KRIDLOKK M PARIISIN KEVÄT PYHIMYS RÄTTÖ & LEHTISALO $NOW SUAD VESTA ja monia muita! H E L S I N K I , N O R D I S A PERFECT CIRCLE US MØ DK Su 10 .6 . Pe 8 .6 . – 3PV 139€ 2PV 119€ 1PV 79€ W W W. S I D E W AY S H E L S I N K I . F I / L I P U T THE NATIONAL US
”Haluammeko uuden, hienon teknologian, jolle emme keksi käyttökohteita – vai haluammeko sittenkin sen perinteisen vaihtoehdon?” Y H DYSVA LTA I N I TÄ R A N N I KO L L A K ÄV I joulukuussa hauskasti. Pienessä Hicksvillen kunnassa, New Yorkin osavaltiossa, Long Island Iced Tea Corp. -niminen yritys päätti vaihtaa nimensä. Uusi nimi ei ollut ”Long Island Beverages” tai ”Long Island Soft Drinks”, jotka molemmat olisivat hyvin kuvanneet yhtiön toimialaa: alkoholittomien virvoitusjuomien valmistamista. Sen sijaan yhtiö sai uudeksi nimekseen Long Blockchain Corp. Uutistoimisto Bloomberg kertoo, että nimenvaihdoksen jälkeen kannattamattoman yrityksen osake ampaisi 289 prosentin nousuun. Yhtiö aikoo kuulemma etsiä kumppanin tai investoida jatkossa yrityksiin, jotka kehittävät blockhaineli niin kutsuttua lohkoketjuteknologiaa. Samanlaisia tilanteita nähtiin uutistoimiston mukaan jatkuvasti 1990-luvulla. Yritykset, joilla ei ollut mitään tekemistä internetin kanssa, tekivät näyttäviä ulostuloja siitä, miten ne ryhtyvät ”internet-yrityksiksi”. Osakkeiden arvo nousi hetkessä. LOHKOKETJUTEKNOLOGIA ON MONELLE tuttu Bitcoin-kryptovaluutasta. ”Valuutta ilman keskuspankkeja” on ollut uutisissa useaan otteeseen, kun kurssit ovat heitelleet mielivaltaisesti ja toimittajat ovat yrittäneet ymmärtää, mistä ilmiössä on kyse. On kirjoitettu ja luettu juttuja, joissa ihmiset yrittävät kaivella salasanoja päästäkseen johonkin vuonna 2010 tehtyyn tiliin, jonka sisältö onkin yhtäkkiä kymmenien tuhansien eurojen arvoinen. Juttuja, joissa kerrotaan, kuinka joku osti muutamia vuosia sitten kokistölkin yhdellä bitcoinilla, ja nyt tuo vaivainen bitcoin olisikin 15 000 euron arvoinen. Mutta on lohkoketjuteknologiasta puhuttu muutenkin. Parin viime vuoden ajan monet futuristit eli tulevaisuuspovaajat ovat nähneet tietokantojen hajautetun ylläpidon ratkaisuna milloin mihinkin ongelmaan. Pois tieltä kynä ja paperi: täältä tulevat anonyymit älykkäät sopimukset, sähköiset omaisuusrekisterit, paremmat äänestysjärjestelmät ja ”autonomiset organisaatiot”! PESSIMISTISEMPIÄKIN PUHEENVUOROJA on kuultu. Kai Stinchcombe kirjoitti Hackernoonverkkolehdessä joulukuussa, ettei vuosien kehitystyön ja kymmenien miljardien dollarien jälkeen kukaan ole keksinyt oikeasti sopivaa käyttötapaa lohkoketjuille – paitsi valuuttaspekulaation ja laittomat rahansiirrot. Tietysti teknologialla voisi toteuttaa vaikka maksukorttipalveluja, mutta pelkästään Visajärjestelmän pyörittäminen lohkoketjuissa vaatisi tuhansia uusia ydinreaktoreita jauhamaan systeemin vaatimaa sähköä. Ja toki anonyymi, hajautettu pankkijärjestelmä on itsessään hieno, valtioista riippumaton libertaari utopia. Tosin sellainen, jossa pankit saattavat yhtäkkiä kadota, valuutan arvo heitellä mielettömästi ja jossa kukaan ei ole vastuussa yhtään mistään. Lopulta lohkoketjujen tulevaisuudessa ei ole kyse teknologiasta vaan sitä käyttävistä ihmisistä: haluammeko järjestelmän, jossa ei ole valvovaa kolmatta osapuolta, jossa tehtyä ei voi perua ja kaikki on anonyymia? Vai olemmeko valmiit valittamaan heti, kun jokin menee mönkään? Toisin sanoen: haluammeko uuden, hienon teknologian, jolle emme keksi käyttökohteita – vai haluammeko sittenkin sen perinteisen vaihtoehdon? EN VIELÄ TUOMITSE LOHKOKETJUJA, sillä teknologiat ottavat aikansa jalostua. Mutta niin kauan kuin yritykset lisäävät nimeensä sanan blockhain aikomuksenaan tahkota pikavoittoja vailla konkreettisia tekoja, kasvaa myös kyynisyys kyseistä teknologiaa kohtaan. Nuo teot saavat yritykset näyttämään mukapelottomilta tekijöiltä, jotka mielellään ratsastavat disruptiolla, mutta pitävät saman vanhan ytimessään. Juhlapuheissa yritykset vakuuttavat ratkovansa isoja yhteiskunnallisia ongelmia, mutta todellisuudessa niin ei tehdä tai ei olla ihan varmoja siitä, mitä edes ollaan ratkaisemassa. Uudet teknologiat ja innovaatiot jäävät buzzwordeiksi, pelkäksi pöhinäksi. Kun kyseessä on markkinointitemppu, ei mikään oikeasti muutu. Samoin voi käydä sirkkatuotteille. Emme vieläkään ole aivan varmoja, miten sirkansyönti ratkaisisi ongelmia vai ratkaisisiko se niitä lainkaan (s. 18), mutta hype on suuri. Ylioppilaskunnan omistama HYY Yhtymä sijoittaa sirkkayritys Entocubeen ja tuo hyönteiset UniCafeseen. Fazer jauhaa sirkkoja leipäänsä proteiinilisänä, koska ilmeisesti leipäkin tarvitsee nyt proteiinilisää. Joskus on pärjätty ilmankin. Lihatiskillä on sirkkamakkaraa, mutta senkin raaka-aineena on enimmäkseen juuri sitä itseään, mikä sirkkojen piti syrjäyttää: Perinteistä lihaa. K uv a : M er i Bj ör n PÄ Ä K I R J O I T U S 1 2 . 2 . 2 1 8 Robert Sundman, päätoimittaja MARKKINOIDEN PROTEIINILISÄT S i d e w a y s RODRIGUEZ US DEERHUNTER US SLEAFORD MODS UK NO FUN AT ALL SWE GASELLIT DJ KRIDLOKK M PARIISIN KEVÄT PYHIMYS RÄTTÖ & LEHTISALO $NOW SUAD VESTA ja monia muita! H E L S I N K I , N O R D I S A PERFECT CIRCLE US MØ DK Su 10 .6 . Pe 8 .6 . – 3PV 139€ 2PV 119€ 1PV 79€ W W W. S I D E W AY S H E L S I N K I . F I / L I P U T THE NATIONAL US 5
SISÄLLYS A LK U U N 5 Pääkirjoitus 6 Sisällys 9 Suomi on ”kusessa” jos pöhinäpuhe ei lopu, sanovat startup-kirjailijat 10 Ajankohtaista 10 Emoji-uutiset 11 Ison-Britannian huimat lukukausimaksut 12 Gentrifikaatiotutka: Mellunmäki 13 Suomi ei anna raflaavia lahjoja LO PP U U N 42 Taiteen tarinallisuus Minna-Kaisa Kallisen ja Ima Iduozeen käsittelyssä 44 Essee: Se radikaalimpi ruutu 45 Toimituksen TOP 3: Julkiset taideteokset 46 Fiktio: Mikään normaali ei oo koskaan muuttanut mitään 47 Sarjakuva: Kosminen työtön 48 Kolumni: Vaarallinen #meetoo 50 Yst. terv. Ylioppilaslehti JOKAPÄIVÄINEN SIRKKAMME s. 18-27 Hyönteisistä pöhistään ihmeruokana, joka pelastaa maapallon ekokatastrofilta. Tieteiskirjailija Risto Isomäki lähti selvittämään, onko puheille katetta. [also in english] Tekijöinä tässä lehdessä Meri Björn, Iida Sofia Hirvonen, Milena Huhta, Heini Huhtinen, Joskus-kollektiivi, Jaakko Kahilaniemi, Heini Kilpamäki, Mikael Mattila, Jyrki Nissinen, Ilkka Saastamoinen, Kasper Salonen, Jussi Särkilahti, Ida Thompson Coon Kannen kuva Jaakko Kahilaniemi P I T K ÄT
LEHTI ISSN 0355-9246 /// ISSN 1458-445X (verkkolehti) Vuoden toinen numero ilmestyy 16.3. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut IHAN HAJALLA s. 34-37 Homoja lesboparien vihkiminen repii kirkkoa, mutta jakolinjat ovat monimutkaisemmat kuin äkkiseltään luulisi. s. 18.1.1913 Helsinki PÄ ÄTO I M I T TA JA Robert Sundman A D Tuomas Järvenpää TO I M I T U S S I H T E E R I T Veera Jussila Anni Pasanen etunimi.sukunimi(a) ylioppilaslehti.fi KUSTANTAJA Ylioppilaslehden Kustannus Oy Leppäsuonkatu 9 B 00100 Helsinki p. 050 447 1117 TOIMITUSJOHTAJA Antti Kerppola antti.kerppola(a)hyy.fi MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/mediatiedot PALAUTE posti(a)ylioppilaslehti.fi PAINO Printall AS, Tallinna, Viro KULTAINEN NUORUUS s. 28-33 Radio Novan iltajuontaja Oku Luukkainen on nostalgiannälkäisten sankari, joka tarjoilee perjantai-iltaisin trippejä 1990-luvun limudiskoihin.
www.tamk.fi @tamk_uas @tampereenamk tamk.fi/youtube HANKI AMMATTILAISEN PÄTEVYYS. YHTEISHAKU 14.–28.3.2018 Jos pärjäät täällä, pärjäät missä vaan Hae Oulun yliopistoon www.oulu.fi/haku #UniOulu #ArcticAttitude Oulu ei ehkä ole New York, mutta täältä voi tulla kovempaa porukkaa. Näillä leveysasteilla tarvitaan tietynlaista asennetta. Meillä sekä tieteen tekeminen että opiskelijaelämä hoidetaan tinkimättömällä pohjoisen tyylillä. Ja sitä joko rakastaa tai sitten oppii rakastamaan. Asenne voi olla yhtä tärkeää kuin tutkinto. Meiltä saat molemmat. Opiskelijarekry_OY_1_2018_ylkkari.indd 1 26.1.2018 14:13:09 TIEDÄTKÖ JO MITÄ SINUSTA TULEE ISONA? Entäpä jos vedätkin hetken henkeä työskennellen myyntitehtävissä Entäpä jos vedätkin hetken henkeä työskennellen myyntitehtävissä – keräät tienestejä sukan varteen ja kokemusta hihaan? – keräät tienestejä sukan varteen ja kokemusta hihaan? Jos omaat sujuvan supliikin ja hyvän tilannetajun; olet positiivinen, empaattinen ja haluat menestyä – voit hyvinkin olla etsimämme henkilö. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden ansaita hyvin ja oppia samalla taitoja, joista sinulle on hyötyä elämäsi eri vaiheissa ja monessa eri ammatissa. Tehtävänäsi on markkinoida puhelimitse erilaisia tuotteita tai palveluita. mahdollisuuden ansaita hyvin ja oppia samalla taitoja, joista sinulle on hyötyä elämäsi eri vaiheissa ja monessa eri ammatissa. Tehtävänäsi on markkinoida puhelimitse erilaisia tuotteita tai palveluita. Työkaluinasi on helppokäyttöinen soittojärjestelmä ja sinä itse. Suoramarkkinointi Mega Oy on 1986 perustettu Suomen johtava puhelimitse tapahtumaan markkinointiin erikoistunut yritys. Toimimme 17 paikkakunnalla työllistäen yli 400 henkilöä. Kuulumme Alma Media Oyj -konsernin Alma Talent –liiketoimintayksikköön. Voit työskennellä kokopäiväisesti yritysmyynnissämme tai osa-aikaisesti iltavuorossa kuluttajamyynnin parissa. Työt voit aloittaa vaikka heti. Kysy myös kesätyötä! Soita tai lähetä hakemus: megaduuni.? Forssa Hamina Helsinki puh. 045 7731 3801 puh. 044 335 0736 puh. 045 7731 3601 Hyvinkää Hämeenlinna Jyväskylä puh. 045 7731 3769 puh. 045 7731 3781 puh. 045 7731 3752 Kerava Kotka Kouvola puh. 045 7731 3723 puh. 045 7731 3707 puh. 045 7731 3689 Kuusankoski Lahti Lohja puh. 045 7731 3739 puh. 045 7731 3667 puh. 045 7731 3849 Oulu Raahe puh. 045 7731 3859 puh. 045 7731 3636 Urjala Ylivieska puh. 044 4347 318 puh. 050 3451 815 Riihimäki puh. 045 7731 3621
K uv a : Ju ss i Sä rk il ah ti AJANKOHTAISTA Jos startupien leimaaminen pelkäksi hypeksi ei lopu, jää Suomen rooliksi tulevaisuudessa viilennellä muiden konesaleja. Näin uskovat tuoreen tietokirjan kirjoittajat. Maaliskuun alussa ilmestyvän Kutsuvat sitä pöhinäksi – Tositarinoita kasvuyrittäjyydestä (Otava) -kirjan takakansiteksti lupaa, että kirjan ahmittuaan lukijakin haluaa hypätä muuttamaan maailmaa. Olemmeko saaneet jälleen uuden, tällä kertaa kirjan muotoon syntyneen julistuksen siitä, miksi aivan jokaisen pitäisi just-heti-nyt ruveta startup-yrittäjäksi? ”Ei missään nimessä!” huudahtaa Annaleena Kuronen. Kuronen on kirjoittanut kirjan yhdessä Katariina Helaniemen ja Venla Väkeväisen kanssa. Slush-kasvuyritystapahtumassa työskennellessään kolmikko ymmärsi, että tietämys startupeista on Suomessa vielä kovin vähäistä – ja usein virheellistäkin. ”Startupien taloudellisesta tai kulttuurisesta merkittävyydestä ei ole juuri käyty keskustelua saati tehty tutkimusta. Tilausta kirjalle siis on.” Kirjan nimi on kirjoittajajoukon kuittaus niille, joilla on halu leimata startup-yrittäjyys pöhinäksi, siis pelkäksi päämäärättömäksi hypetykseksi. Nuoret startup-starat ovat usein näyttäytyneet yli-innokkaina häärääjinä, mutta todellisuudessa yrityksissä tehdään kovaa työtä. ”Monista arjen hetkistä on pöhinä kaukana”, Helaniemi sanoo. Väkeväisen mukaan suurelle yleisölle on jäänyt myös epäselväksi, mitä startupit ylipäänsä tekevät. Monissa yrityksissä ratkotaan suuria ongelmia: parannetaan syöpää ja torjutaan ilmastonmuutosta. ”Kaikissa yrityksissä ei koodata hupparit päällä turhamaisia appeja, joilla koetetaan optimoida cityihmisten arkea”, hän sanoo. Jokaisen ei siis tarvitse ryhtyä itse kasvuyrittäjäksi, mutta kiinnostua silti kannattaa. Ongelmana nimittäin on, että startupit houkuttelevat puoleensa hyvin kapeaa ihmisjoukkoa: nuoria, länsimaisia ja teknologiaorientoituneita miehiä. ”Lähivuosina yrityksissä ratkotaan monia ruokaan, asumiseen ja liikkumiseen liittyviä ongelmia. Mukaan kaivataan ehdottomasti enemmän erilaisia näkökulmia, jotta syntyvät ratkaisut palvelisivat kaikenlaisia ihmisiä”, Kuronen sanoo. Hänen mukaansa Suomi on ”kusessa”, jos startupeista keskusteleminen jää pöhisemisen tasolle. ”Viime vuosina Suomessa on iloittu, kun tänne on perustettu esimerkiksi Googlen, Fujitsun, Microsoftin ja Yandexin palvelinkeskuksia. Kannattaisiko meidän jäähdytyssaleihin tyytymisen sijaan kysyä, miten me voisimme itse perustaa ne googlet? Meillä on ihan samat edellytykset rakentaa uusia innovaatioita ja menestyviä teknologiayrityksiä kuin muillakin.” PISTE PÖHINÄLLE Teksti: Rober t Sundman Jos pärjäät täällä, pärjäät missä vaan Hae Oulun yliopistoon www.oulu.fi/haku #UniOulu #ArcticAttitude Oulu ei ehkä ole New York, mutta täältä voi tulla kovempaa porukkaa. Näillä leveysasteilla tarvitaan tietynlaista asennetta. Meillä sekä tieteen tekeminen että opiskelijaelämä hoidetaan tinkimättömällä pohjoisen tyylillä. Ja sitä joko rakastaa tai sitten oppii rakastamaan. Asenne voi olla yhtä tärkeää kuin tutkinto. Meiltä saat molemmat. Opiskelijarekry_OY_1_2018_ylkkari.indd 1 26.1.2018 14:13:09 99
AJANKOHTAISTA AJANKOHTAISTA EMOJI-UUTISET Arvaatko, mistä uutisesta on kyse? Jaa vastauksesi Twitterissä tunnisteella #emojiuutiset. Jos olet nopea, voit voittaa kirjapalkinnon! Kerromme vastauksen myös tällä palstalla seuraavassa Ylioppilaslehdessä. Edellisessä numerossa kerroimme, että Taco Bell avasi ensimmäisen ravintolansa Suomeen. Ketju myy tacoja, burritoja ja ranskalaisia. Avajaispäivänä jono oli tunnin mittainen. Palkinto oikeasta arvauksesta lähtee Sofialle Twitterissä! FUKSI, MITÄ PIDIT FUKSIOPPAASTA? Ylioppilaslehden toimitus toteuttaa HYYn fukseille syksyisin jaettavan Fuksioppaan. Jotta voimme tehdä oppaasta aiempia vuosia paremman, kaipaamme palautetta erityisesti viime vuosien fukseilta: Mistä piditte, mitä tekisitte toisin? Palautekyselyyn voi vastata osoitteessa www.bit.ly/fuksiopaskysely. CLARIFICATION On our last issue (Ylioppilaslehti 6/2017) we wrote about the upcoming Finnish presidental elections. One of the books mentioned in the English article got wrong title in the translation. The book edited by Johanna Vuorelma and Paul-Erik Korvela is titled Puhun niin totta kuin osaan – Politiikka faktojen jälkeen. MIKSI PLASTIIKKAKIRURGIAA TEHDÄÄN JULKISIN VAROIN TÄYSIN TERVEILLE IHMISILLE? ENTÄ KUINKA HYVÄ IDEA ON ROBOTIN JA IHMISEN VÄLINEN PARISUHDE? Näihin kysymyksiin löydät vastaukset osoitteesta www.ylioppilaslehti.fi. Verkkosivuillamme ilmestyy lehtien välillä uusia juttuja viikoittain. Seuraamme paitsi kotimaan ja maailman ilmiöitä, myös ylioppilaskunta politiikan käänteitä. Jos kaipaat enemmän juttuja johonkin aihepiiriin liittyen, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen posti(a)ylioppilaslehti.fi. 10
VASTAVALMISTUNUT JA VELKAANTUNUT KUN AIMÉE HARDY VALMISTUI kielitieteiden kandidaatiksi Sheffieldin yliopistosta neljä vuotta sitten, hänelle oli kertynyt opintolainaa noin 27 000 punnan eli reilun 30 000 euron verran. Viime syksynä insinööriopintonsa Durhamin yliopistossa aloittanut Imogen Sheppard arvioi, että hänen lainasummansa tulee olemaan opintojen päättyessä lähes 50 000 euroa. ”Olen vain hyväksynyt sen, että saadakseni yliopistokoulutuksen minun pitää velkaantua”, Sheppard sanoo. ”Mutta kyllä noiden lukujen ajatteleminen hieman hirvittää.” Samaan aikaan kun Suomessa keskustellaan maltillisten lukukausimaksujen kokeilusta, Isossa-Britanniassa monet kipuilevat yhä korkeammalle kipuavista yliopistomaksuista ja niiden myötä paisuvasta opintovelasta. Kun lukukausimaksut otettiin maassa käyttöön vuonna 1998, maksuille säädetty katto oli noin tuhannen punnan luokkaa vuodessa. Vuonna 2009 opintonsa aloittanut Hardy pulitti vuodessa jo yli 3 000 puntaa, ja Sheppardin tutkinto maksaa jopa yli 9 000 puntaa vuodessa. OPISKELLESSAAN HARDY TIESI, että lukukausimaksuihin ja elinkustannuksiin myönnettävää lainaa aletaan maksaa takaisin valtiolle vasta ansiotulojen noustua tietylle tasolle, ja 30 vuoden kuluttua jäljellä oleva velka mitätöidään. Yllätyksenä tuli kuitenkin lainan korko, joka on tällä hetkellä 6,1 prosenttia. Se lisätään lainaan jo opiskeluaikana. ”Kun tarkastin lainamääräni jonkin aikaa sitten, summa oli aikamoinen shokki. Vaikka olen työskennellyt valmistumisestani asti, minulla on nyt velkaa 2 000 puntaa enemmän kuin opintojeni päättyessä”, hän sanoo ja huokaisee. Hardy sanoo, ettei opintojensa alussa täysin käsittänyt, miten nopeasti korko kasvaisi – eikä vaihtoehtoja juuri ollut. Hänen vanhempansa eivät olisi pystyneet tukemaan opintoja rahallisesti. Hardyn mielestä järjestelmä rankaisee matalapalkkaisia ihmisiä ja tekee esimerkiksi omaan asuntoon säästämisestä entistä vaikeampaa. ”Koska olen töissä huonosti palkatulla järjestösektorilla, tuntuu koko summan takaisinmaksu tällä hetkellä aika utopistiselta ajatukselta.” HARDY EI SUINKAAN OLE YKSIN. Yliopistokoulutuksen maksullisuutta tutkinut koulutuspolitiikan professori Claire Callender Lontoon yliopiston Birkbeck Collegesta kertoo, ettei 83 prosenttia opiskelijoista saa maksettua lainaansa takaisin 30 vuoden määräajassa. ”Käytännössä valtio rahoittaa monen opiskelua kalliilla tavalla. Lukukausimaksut kuitenkin tuovat yliopistoille elintärkeää rahoitusta”, hän sanoo. Suomessa pelätään, että lukukausimaksut estäisivät köyhemmistä taustoista ponnistavien nuorten opiskelun. Britanniassa sellaista trendiä ei kuitenkaan ole huomattavissa: vähävaraisista perheistä tulevien opiskelijoiden määrä on jopa kasvanut viime vuosina. Tärkeämpi kysymys voikin olla se, kuinka lukukausimaksut vaikuttavat nuorten tekemiin opintovalintoihin ja tulevaisuuteen. ”Vaikuttaa siltä, että vähävaraiset opiskelijat valitsevat usein suurten lainamäärien vuoksi turvalliseen ammattiin johtavia kursseja.” Callender kuitenkin huomauttaa, että itsenäinen tutkimus suuren opintolainan pitkäkestoisista vaikutuksista on yhä lähes olematonta. PIENITULOISESSA PERHEESSÄ kasvaneen Ruth Clemensin epävarma akateeminen ura ei olisi onnistunut ilman stipendejä, useaa osa-aikatyötä ja isovanhemmilta saatua perintöä. 27-vuotiaan kirjallisuuden väitöskirjatutkijan mielestä nykyinen opintolainajärjestelmä on elitistinen. ”Suurin mahdollinenkaan lainasumma ei riitä kattamaan todellisia elinkustannuksia ilman vanhempien rahallista tukea”, hän sanoo. Skotlannissa ja Walesissa paikalliset opiskelijat voivat saada myös valtiolta tukea lukukausimaksuihinsa. Clemensin mukaan esimerkiksi Englannissa köyhimmät opiskelijat joutuvat kuitenkin tekemään opintojen ohella paljon töitä, jonka vuoksi arvosanatkin voivat kärsiä. ”Vähävaraisena opiskelijana on myös paljon vaikeampi ottaa riskejä tulevaisuuden työllistymisen suhteen.” Teksti: Heini Huhtinen Suurin osa brittiopiskelijoista ei pysty maksamaan opintolainaansa kokonaan takaisin. Vähävaraisista perheistä tulevien opiskelijoiden määrä on silti kasvussa. 11 11
M E L L U N M Ä K I GENTRIFIKAATIOTUTKA HOT NOT C A M EM B ER T ED A M Hammaslääkäriasema Hymykeskuksen republikaaninen slogan: ”Menestys alkaa hymystä” Te ks ti : Ve er a Ju ss il a & A nn i Pa sa ne n Itkevä lapsi -taulu Mellukirppiksellä 25 e 54 erilaista tupakkavieroitus tuotetta K-Supermarketin paraati hyllyssä Länsimetro, niin vuotta 2017! Ylioppilaslehteä kiinnostaa maailman pohjoisin metroasema, jonka ympäristö tarjoaa ilonaiheita ainakin lihansyöjille ja tupakasta eroon tahtoville. K-Supermarketin ilmoitustaulu: ystävällinen 77-vuotias leskimies ”etsi [sic] naista jonka kanssa voisi jutella ja mennä kahville” Kellertävänruskea oksennus metroaseman kulmalla Laura Huhtasaaren vaaliesite kaupan eteisen lattialla Salla Kukka -kioski ja viiden euron saunavihta Vintage-mersutaksi Nivada-baarin edessä Lukko-Pajan logo, joka tuo mieleen tatuointiliikkeen Hiihtolomatunnelmaa kadunnimissä: Rukatunturintie, Saariseläntie, Pallaksentie Khao Hom -ruokakaupan ovi Lähiöravintola Il Trenon lounas: nakkikeitto, makkara curry [sic], pasta carbonara ja kasvisvaihtoehtona naanleipä K-Supermarketin terveyshyllyt: basilikansiemenjuomaa, kookosvettä, Aloe Vera -juomaa neljässä maussa K-Supermarketin tummasävyinen espressoja lattenurkkaus Paras Kaveri Bar & Bistro: viiden euron kossuvissy, ei ruokaa Gentrifikaatiosta geriatrifikaatioon: puretun ostoskeskuksen paikalle rakennetaan Attendo-konsernin hoivakotia 12 12
E I H Ä N S E KO S K A A N TOT E U T U N U T, mutta jo ajatus lämmitti kivasti. Kun itsenäinen Suomi täytti viime vuonna pyöreitä vuosia, kaavailtiin Norjassa Halti-tunturin sivuhuipun lahjoittamista naapurille. Myöhemmin pääministeri Erna Solberg torppasi hankkeen, sillä valtakunnanrajoja ei ilmeisesti noin vain siirrellä – vaikka suomalaiset olisivat kuinka ihania tai kivoja tahansa. Norja tyytyi lopulta antamaan Suomelle veistoksen ja varoja suomalais-norjalaisesta kulttuurirahastosta. Hollantilaiset puolestaan jalostivat Suomi 100 -nimikkotulppaanin, japanilaiset toivat kirsikkapuita Roihuvuoreen, ja Islanti lähetti herkän lasiveistoksen. Ihania lahjoja! kuten Suomen Kuvalehti totesi viime vuoden loppupuolella. Mutta millaisia lahjoja Suomi itse aikoo antaa, kun juhlat on juhlittu? SUOMEN 100-VUOTISJUHLAVUODEN pääsihteeri Pekka Timonen valtioneuvoston kansliasta kertoo, että eri mailla on vaihtelevia traditioita syntymäpäiviensä viettämisessä. ”Ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa, jota noudatettaisiin. Tavat vaihtelevat maiden välillä samalla tavalla kuin perheidenkin välillä.” Tärkein ajatus on vastavuoroisuus: jos jokin maa muistaa Suomea, myös Suomella on tapana muistaa takaisin – ja toisin päin. Myös maiden välinen ystävyys ja etäisyydet vaikuttavat lahjoihin ja eleisiin. Naapurimaalle ollaan tuttavallisia, kauempana sijaitseville maille tyynen kohteliaita. Muistamisissa voi olla Suomelle tulevina vuosina työtä, sillä useassa maassa tehtiin jokin tempaus tai ele satavuotiaan tasavaltamme kunniaksi. ”Oli erittäin myönteinen yllätys, miten laajasti meitä muistettiin monissa maissa”, Timonen sanoo. Hän vinkkaa myös, että usein muistaminen perustuu kansalaisten omaan aktiivisuuteen. Valtiota ei aina tarvita väliin puuhaamaan. BALTIAN MAAT JUHLIVAT SATAVUOTISTA itsenäisyyttään tänä keväänä. Viron kanssa Suomi sopi jo viime vuonna yhteisestä lahjasta. ”Suomella on ollut kahdenkeskeinen kulttuurirahasto kaikkien muiden naapurimaidemme kanssa, mutta Viro on toistaiseksi puuttunut. Annoimme syntymäpäivälahjat toisillemme ja perustimme yhteisen suomalais-virolaisen kulttuurirahaston maiden väliseen kulttuuriseen toimintaan”, Pekka Timonen kertoo. Latviaa ja Liettuaa aiotaan muistaa vierailuilla ja yhteisissä kokouksissa. Myös erilaisten kohteiden valaisua on suunniteltu. Ei kuulosta kovin raflaavalta. Missä ovat nimikkokukat, missä veistokset? ”No, satavuotisjuhlaa vietetään aika pitkään (Baltian maissa). Ehkä tässä löytyy uusiakin tapoja ja muotoja, ne ovat vielä pohdinnassa. Osa muodoista tulee myös kansalaisaktiivisuuden kautta.” Jos siis Ylioppilaslehden lukijalla olisi hyvä idea, kannattaisiko siitä vinkata valtioneuvoston kanslialle? ”Mikäs sitä estää!” KAPPALE KAUNEINTA SUOMEA Teksti: Robert Sundman Viime vuonna satavuotias Suomi sai naapureiltaan lahjan jos toisenkin. Millaisia lahjoja se itse antaa? 13
Liiketoiminnan perustutkinnon työelämälähtöinen opiskelu tarjoaa upeita ammatillisia urapolkuja sekä loistavia jatko-opintomahdollisuuksia. Ylioppilas, tule opiskelemaan ammattiin MERCURIAan! Haku yhteishaussa 20.2.-13.3.2018, oppilaitoskoodi 0227, hakukoodi 206 ja lue lisää osoitteesta mercuria.fi Valmistut merkonomiksi jopa vuodessa!
FKF:n yliopistoyksikkö tarjoaa japanin kielen ja kulttuurin filosofian kandidaatin ohjelman. FKF ja Taalainmaan yliopisto ovat tehneet yhteistyösopimuksen joka mahdollistaa kandidaatintutkinnon suorittamisen Vaasassa. Tarkemmat tiedot esitteestä tai verkossa www.fkf.fi/uni. FKF:n yliopisto-yksikkö koostuu kahdesta ohjelmasta: kandidaatintutkinto japanin kielessä ja kulttuurissa sekä teologinen opinto-ohjelma. Hakemuksien tulee olla perillä viimeistään 15.6.2018. Tieto opiskelupaikasta annetaan 28.6.2018 mennessä. Luentoja pidetään pääsääntöisesti keskiviikoisin ja torstaisin alkaen 22.8.2018. Yliopistoyksikkö, Fria kristliga folkhögskolan, Kasarmintori 1, PL 46, 65101 Vaasa. Puh. (0)6 319 1500 Fax (0)6 319 1510. Sähköposti: info@fkf.fi. Kotisivut: www.fkf.fi/uni. 19 93 -2 01 8 PÄIVÖLÄSTÄ VAUHTIA YLIOPISTO-OPINTOHIN TAI MATKALIPPU MAAILMALLE! Tule Päivölän opistoon Valkeakoskelle! Opistomme tekee yhteistyötä Suomen eri yliopistojen kanssa. Lisäksi Päivölässä toimii Suomen ainoa matkaopaskoulu! Päivölän opisto,Päivöläntie 52, 37770 Tarttila (Valkeakoski) HAE OSOITTEESSA WWW.PAIVOLA.FI Kauppatiedelinja Oikeustiedelinja Kuvataidelinja Arkkitehtuurilinja Luonnontiedelinja Matkaopaskoulu P O H J O I S M A I N E N T A I D E K O U L U . F I Think like an artist Apply in May Välimerenkatu 14, 00220 Helsinki 09 440 224 viirus.fi lippu.fi Regi / Ohjaus ANNI KLEIN Urpremiär / Kantaesitys 3.3.2018 PIPSA LONKA EARLY BIRD -TARJOUS OPISKELIJOILLE Maaliskuun esitykset 10 € /lippu. Tarjous on voimassa helmikuun ajan. Tekstitetty suomeksi mobiilisovellukseen. Subtitles in English in mobile app. Tule opiskelemaan Metropoliaan Tutustu Suomen laajimpaan koulutustarjontaan ja löydä oma opintopolkusi yli 65 tutkinto-ohjelmasta. Tekniikan, sosiaalija terveysalan, liiketalouden ja kulttuurin aloilla tarjotaan erilaisia opintoja nuorille ja aikuisille, suomeksi ja englanniksi. Osaamista ja oivallusta tulevaisuuden tekemiseen! metropolia.fi/haku Yhteishaku 2018 Suomenkieliset AMKja ylemmät AMK-tutkinnot 14.–28.3.2018 52536_Metropolia_Ylioppilaslehti_105x137.indd 1 29.1.2018 11.44
AVOINNA JOKA HELVETIN PÄIVÄ PIRUN MYÖHÄÄN MA-TO 10.30-02 | PE 10.30-04 | LA 14-04 | SU 14-02 Lounas arkisin 10.30-14 Seuraa tapahtumia: www.manala.fi/tulevat-ohjelmat HUS on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija ja työnantaja. Vahvuutemme on osaava ja työssään viihtyvä henkilökunta, joka arvostaa avoimuutta ja yhdenvertaisuutta. Työmme tavoitteena on korkea laatu ja korostamme potilaan parasta. Tervetuloa työkaveriksemme! HUS on savuton. Vaihtelevatkin työtilanteet sujuvat saumattomass a tiimissämme. Eeva, sairaanhoit aja HUS on monien mahdollisuuksien työpaikka Valitse ura terveydenhuollon parissa: www.hus.fi/urajakehittyminen
Y H T E I S H A K U 2 . 2 . – 1 3 . 3 . 2 1 8 Tee sitä, mistä tykkäät ? tule Omniaan. omnia.fi/yhteishaku2018 O M N I A A V A A O V I A Haluatko olla puuseppä, puutarhuri, putkiasentaja tai vaikka matkailuvirkailija, merkonomi tai mittatilausompelija? Opiskele halutuksi ammattilaiseksi meillä. Voit yhdistää ammatilliseen koulutukseen myös ammattikorkeakouluopintoja ja tuemme sinua huippu-urheilijan urallasi. ALOITA YLIOPISTOSI HEOSSA! Täytä hakemuksesi: www.heo.fi Valmentaudu yliopistoon ja AMKiin! HEOssa voi opiskella monipuolisesti kulttuuria, mediaa ja yliopisto-opintoja. Opiskelu kansanopiston yhteisöllisessä ilmapiirissä on ponnahduslauta jatkoopintoihin tai työelämään. Luova. Luotettava. Akateeminen. Arkkitehtuuri ja muotoilu Kasvatustiede Kauppatieteet Liikuntaja terveystieteet Lääketiede Oikeustiede Psykologia Sisustussuunnittelu Teologia ja historia Tuotantotalous ja IT Valtiotieteet 20.8.201831.5.2019 YLI_105x275_18.indd 2 18.1.2018 12.43 T A M P E R E E N Y T I M E S S Ä JOURNALISMI | ELOKUVAJA TV DOKUMENTTI | NÄYTTELEMINEN VALOKUVAUS | KASVATUSTIEDE VALTIO-OPPI | PSYKOLOGIA K Ä Y K A T S O M A S S A L I S Ä T I E T O J A w w w . v o i o . f i HAE VAIKKA HETI
Teksti: Heini Kilpamäki – Kuvat: Jaakko Kahilaniemi A d : Tu om as Jä rv en pä ä – La va st us : Id a T ho m ps on C oo n
Tieteiskirjailija Risto Isomäki lähti selvittämään Ylioppilaslehden kanssa, voiko sirkkaruoka pelastaa maapallon tuholta. H U M A N I T Y ’ S B E S T F R I E N D ? – E n g l i s h s t o r y s t a r t s f r o m p a g e 2 4.
KANSALAISAKTIVISTI JA TIETEISKIRJAILIJA Risto Isomäki näyttää siltä, kuin olisi eksynyt väärään paikkaan. Ollaan Kampin kauppakeskuksessa, kirkkaassa keinovalossa ylimmän kerroksen ravintolamaailmassa. Ihmiset kopistelevat ohi huoliteltuina, jouluostoksilta tulossa tai niille menossa. Isomäki voisi tarpomiseen sopivine saappaineen ja ulkoilutakkeineen olla suoraan lintubongausreissulta. Luonnonsuojelu on hänen intohimonsa, ja juuri siksi Ylioppilaslehti on pyytänyt hänet mukaansa. ”En ole koskaan käynyt täällä”, Isomäki sanoo kohteliaasti ja seisahtuu katsomaan joulukoristeita. Täällä, fuusiokeittiöissä ja kasvisruokaravintoloissa, kohtaavat trendikkäät ja edelläkäyvät maistelijat. Samaa kohderyhmää houkuttelee nyt myös hyönteisruoka, jota löytää tämänkin kauppakeskuksen ruokakaupoista jo lukuisissa muodoissa. On sirkkaleipää, sirkkagranolaa, sirkkamakkaraa, sirkkasuklaata, sirkkapihvejä... Ötökkäruoka ei ole vain trendikästä, vaan sen pitäisi pelastaa myös maapallo. Koetamme Isomäen kanssa selvittää, onko se mahdollista. ISO NYTKÄHDYS TAPAHTUI VUONNA 2013. Silloin YK:n elintarvikeja maatalousjärjestö FAO nosti hyönteiset tulevaisuuden ruoaksi. Kahden miljardin ihmisen perinteiseen ruokavalioon ne jo kuuluivat – ja nyt olisi muidenkin aika oppia. Järjestön mukaan hyönteisproteiini auttaisi maailman kasvavan väestön ruokkimisessa. Siinä missä yhden naudanlihakilon tuottamiseen tarvitaan kymmenen kiloa rehuja, saadaan samalla rehumäärällä ruokittua sirkkoja yhdeksän kilon edestä. Hyönteiset vievät lehmiä ja possuja vähemmän tilaa joten maa-alaa vapautuisi kasvisruoan viljelyyn. Lihantuotannon päästöt vähenisivät, samoin kuin ilmakehän ja merien saastuminen. Hyönteisruokaa puolsi YK:n näkökulmasta myös huoli tuotantoeläimille annettavien antibioottien tehon heikkenemisestä. Tauteja aiheuttavat bakteerit ovat oppineet vastustamaan antibiootteja, joita on käytetty lihakarjan hoidossa ja myös kasvun edistäjinä etenkin Yhdysvalloissa. Sirkoille ei tarvitsisi antibiootteja syötellä. Tässähän alkaa mielikuvitus jo hyppiä. Hyvästi ilmastopakolaiset ja nälänhädän tuottamat konfliktit! Viime syyskuussa maaja metsätalousministeriö sitten tiedottikin, että Suomi muuttaa tulkintaansa Euroopan unionin uuselintarvikeasetuksesta. Se tarkoitti, että hyönteiset hyväksyttiin ruoaksi, johon pätee elintarvikelainsäädäntö. Samalla loppui myös kikkailu. Yrittäjät olivat innostuneet hyönteisbisneksestä ennen päättäjiä ja myyneet tuotteitaan Ruohonjuuressa ”keittiö somisteina”. Tuo aika tuntuu kaukaiselta jo nyt. Piskuisiin lähimarketteihinkin ilmestyy tuon tuosta sirkkaleipää ja sirkkapihviä, pikku hiljaa sirkkamakkaraakin. Näinkö maapallon tuho väistetään? R I STO I S O M Ä E L L Ä O N V I S I O S I I TÄ , mihin kaikki voisi loppua. Vuonna 2005 ilmestynyt ekotrilleri, Finlandiaehdokkaanakin ollut Sarasvatin hiekkaa kertoo ihmisen luomasta ilmastonmuutoksesta. Se on karua luettavaa: ollaan vasta vuodessa 2020, ja tutkijat Intian valtamereltä Grönlantiin todistavat tuhon merkkejä. Jäätiköt sulavat, jättitsunami uhkaa. Dystopiasta kaavailtiin myös elokuvaa, jonka olisi ohjannut Aku Louhimies. Sittemmin suunnitelma on vaihtunut Luminoir-yhtiön tuottamaan kansainväliseen tv-sarjaan. Tietokirjassa 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen (2008) Isomäki esittää yhdeksi pelastuskeinoksi sen, että lihakarjan tuotantoa vähennetään radikaalisti. Ja siksi meitä kiinnostavat nyt myös sirkat. ”Suurin yllätys minulle on ollut se, että hyönteiset ovat lyöneet Suomessa läpi niin nopeasti”, Isomäki sanoo. Eläinperäisistä tuotteista Isomäki syö itse pelkästään kalaa, mutta hän näkee ötököissä potentiaalia. Niitä on hänen mukaansa suorastaan mahdotonta kasvattaa niin, ettei se olisi nykyistä lihantuotantoa ”merkittävästi ekologisempaa”. Hyönteiset voi usein esimerkiksi syödä kokonaan, kun taas teurastetusta naudasta päätyy vain 40 prosenttia ihmisen ruuaksi, Isomäki sanoo. Isoin mullistus olisi, jos kaikki maailman ihmiset ryhtyisivät vegaaneiksi. Silloin vapautuisi Isomäen mukaan ”neljä miljardia hehtaaria lihakarjan ruokintaan käytettyä laidunmaita, kaksi miljardia hehtaaria metsiä, jotka on hakattu karjan laidunmaaksi ja puolitoista miljardia hehtaaria peltoa rehuntuotannosta”. Mutta jo karjan vaihtaminen ötököihin olisi sekin raju muutos. Entäs jos jatkamme nykymenolla? ”Nykyiset koralliriutat häviäisivät ensimmäiseksi, kun vedet happamoituvat. Jos emme kykene pienentämään hiilipäästöjämme, tämä on edessä noin vuonna 2080. Se olisi aikamoista: 500 miljoonaa ihmistä on täysin riippuvaisia koralliriuttojen ekosysteemistä, kolme miljardiakin jonkin verran.” Tässä skenaariossa meren tuottama ruoka loppuisi, sillä koralliriutat ovat useille kalalajeille merkittävä suojaisa kutupaikka, Isomäki selventää. Massasukupuutto kohtaisi lopulta myös ihmisen. ”Jäljelle jää meduusoja. Ne ovat valtamerissä se eliötyyppi, joka hyötyy kaikkein eniten ilmaston lämpenemisestä ja veden happamoitumisesta.” Tästä on hyvä jatkaa kierrosta. VA I K U T TA A S I LTÄ , E T TÄ S U O M E S SA oltaisiin valmiita ötökkävallankumoukseen. Turun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkimusten mukaan olemme jopa maailman hyönteisruokamyönteisintä kansaa. 70 prosenttia suhtautuu positiivisesti hyönteisproteiinin mahdollisuuksiin, kun Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa vastaava luku on 35 prosenttia. Halutaanko gallup-vastauksissa vaikuttaa ennakkoluulottomilta ja trendeistä perillä olevilta ihmisiltä? Ruokakulttuurin professori Mari Niva Helsingin yliopistosta uskoo, että lukema on Suomessa oikeasti kuvaava. Ötökkäbuumia hän selittää monen asian summalla. Ensimmäisenä on suomalaisten startupien ja niiden hyönteistuotteiden saama myönteinen julkisuus. ”Tässä on ollut havaittavissa jopa sankaritarinan ainesta: nuoret yrittäjät kehittävät tuotteita, joita ei saa edes myydä. Siitä saa I H M I S E N PA R A S Y S TÄVÄ ? 1 8 2 7 20
kuvan, että ollaan vilpittömin mielin tekemässä yhteistä hyvää.” Toiseksi suomalaiset ovat osoittautuneet ennakko luulottomiksi kuluttajiksi jo aiemmin. Se nähtiin 1990-luvulla, kun terveysvaikutteinen Benecol-margariini loppui kaupasta. Sushikaan ei pysynyt pitkään pienen piirin hienona ruokana, vaan siitä tuli buffettien suosikki. ”Suomalainen ruokakulttuuri on hyvin avoin: olemme saaneet vaikutteita idästä ja lännestä sekä kehittäneet paljon itse. Toisin on Italiassa tai Ranskassa, jossa normitetaan tiukemmin, millaista hyvä ruoka on.” Korkealla koulutustasollakin saattaa olla tekemistä uuden omaksumisessa. Jos jokin on tutkitusti ympäristöystävällistä ja terveellistä, uskallamme maistaa, Niva sanoo. Sellaiseksi ötököitä on ainakin mainostettu.. F A Z E R I N I N N O V A A T I O J O H T A J A Juhani Sibakov on pukeutunut Fazerin sinisen sävyiseen pikkutakkiin. Hän vastaanottaa vieraat Kampin K-Supermarketin myymäläleipomolla. Täällä alettiin valmistaa sirkkaleipää heti lain salliessa, marraskuun alussa. Kaikkiaan sitä valmistavia Fazerin leipomoita on 17. Sibakov luettelee tottuneesti: Sirkkaleipä on tulevaisuuden ruokaa. Fazerissa on seurattu trendiä pitkään. Yritys on maailman ensimmäinen leipomo, joka tekee hyönteisleipää. Sirkkaleipä on hyvä tarkastelukohde: jättiyrityksen valmistama ja suomalaisten helposti saatavilla. Myyntihylly kaupan puolella ammottaakin tyhjyyttään. Limppujen tilalla lojuu jonkun hylkäämä lihapasteija. Itse leipä näyttää tavalliselta limpulta. Revimme sitä käsin ja kurkistamme sisään. Ei tietoakaan sirkoista, vaikka niitä on limpussa noin 80. Ne on jauhettu ja jauhe sekoittunut nätisti taikinaan. Maistuu ihan normaalilta leivältä, melko suolaiselta. Design huutaa ekologisuutta. Vaaleanvihreä paperipussi on valmistettu kierrätysmateriaalista. Mutta miksi sirkkajauhe näyttää tulevan Hollannista, kun Suomessakin kasvatetaan sirkkoja? Kotimaisiin sirkkoihin on kuulemma tarkoitus siirtyä. ”Toimiala on sen verran uusi, ettei Suomessa ole vielä saatavilla riittävästi elintarvike käyttöön tuotettua sirkkaa”, Sibakov sanoo. Isomäki on kuunnellut sivussa ja tuijottanut lattiaan. Tuleeko mieleen kysymyksiä? Heti. ”Tiedätkö, minkälaista ruokaa sirkoille syötetään kasvatuksen aikana? Paljonko ne syövät sellaista kasvisruokaa, jota ihmiset eivät pysty käyttämään? Tarvitsevatko ne jotain muuta?” Isomäki kyselee. Sibakov vastaa, että rehu on samaa kuin ”kanoille tai vastaaville tuotantoeläimille tarkoitettu”. ”Sen pitää olla hyvin standardoitua. Siellä on komponentteja joita ihmiset eivät syö, se on sillä tavalla ekologista. Kasvattajilla on omia käytäntöjä, joita he eivät kerro. Ne ovat liikesalaisuuksia, pitkälle kehitettyjä ja luottamukselliseksi katsottuja asioita.” Isomäki ei saa tarpeeksi vastauksesta. Hän jatkaa rehusta. Olisi hyvä tarkistaa, onko siinä kalajauhetta tai muuta eläinproteiinia. Ja jos on, niin paljonko. Sibakovin mukaan rehun koostumus on ”tietenkin tärkeä ekologisuuden kannalta”. ”Pääosin se koostuu kasvispuolen raakaaineista. Ja jos siinä olisi jotain eläinpuolta, se ei menisi silti ihmisravinnosta. Jos vertaa muihin tuotantoeläimiin, niin…” Isomäki keskeyttää. ”Joo, tuohon se keskustelu aina menee, että joka tapauksessa sirkkatuotanto on ekologisempaa kuin muu eläintuotanto. Mutta oikeasti rehusta pitäisi heti pystyä sanomaan, onko siinä jotain tiettyä raaka-ainetta ja onko se oikeasti niin ekologista kuin väitetään. Silloin vahinko on pienempi, ennen kuin asia ehtii myllätä somessa.” Keskustelu loppuu, ja jatkamme matkaa. M YÖ H E M M I N I S O M Ä K I S E L I T T Ä Ä kiinnostustaan rehuun. Hän ei vänkää kiusallaan. ”Kun ihminen alkoi pitää kotieläimiä, idea oli, että ne muuttivat ihmiselle kelpaamattoman ravinnon ihmiselle sopivaksi”, hän selventää. Siis lehmä nautti ravinnokseen heinää, ihminen taas lehmän maitoa ja lihaa. Enää nykyinen karjatalous ei toimi näin. Mutta olisi tärkeää, että ajatus pätisi hyönteisiin. ”Ne voivat syödä periaatteessa mitä vain. 21
Jos niille tarjottavassa ruoassa olisikin jotain, joka olisi puolittain tai kokonaan ihmisen ruoaksi hyödynnettävissä, ne eivät enää olisi tuotannoltaan yhtä eettistä ruokaa.” Myöhemmin Fazerilta halutaan palata rehun sisältöön. ”Nyt käytössä olevassa rehusta on maksimissaan 3 % eläinperäistä raaka-ainetta. Sirkkojen kasvattaja on jo menestyksekkäästi testannut täysin kasviperäistä rehuseosta ja siirtymässä sen käyttöön kevään 2018 aikana”, kirjoittaa Sibakov sähköpostissa. Isomäessä vastaus herättää uuden kysymyksen – nyt kasviperäisen rehun sisällöstä. ”Se, miten huikeaksi hyönteisruuan ekotase voidaan nostaa, riippuu ennen kaikkea siitä, miten suuri osa hyönteisten ruuasta on sellaista kasvismateriaalia, jota ei voida sellaisenaan käyttää ihmisten ravinnoksi.” Näyttää siltä, että tuomio ötökkäruoasta vaatii vielä toisen retken. LÄPINÄKYVÄSSÄ MUOVIPUSSISSA SÄTKII tuhansia sirkkoja. Ne ovat kolmekymmentä päivää vanhoja ja valmiina harvestoitavaksi. Pussissa sirkat siirretään pakastimeen, jossa ne vaipuvat vaihtolämpöisinä horrokseen ja lopulta kuolevat. Sadonkorjuuseen viittaava sana on kaunis nimi joukkoteloitukselle. ”Melko lempeä menetelmä”, Isomäki sanoo katsellessaan sätkimistä. Ollaan Espoon Otaniemessä, Startup Saunan pihalla. Isomäki kurkkaa vanhan rahtikontin sisälle. Siellä on sirkkafarmi, käytännössä rivikaupalla muovilaatikoita täynnä sirkkoja. Kontissa on myös kuuma: lämpötila on 34 astetta, jotta munista kuoriutuvat sirkat kasvaisivat nopeasti aikuisiksi. Yksi laatikko tuottaa 5 000 sirkkaa, puolitoista kiloa. Entocube on yksi suomalaisen hyönteisruoan pioneeriyrityksistä. Vielä viime syksynä sekin myi sirkkagranolaansa keittiösomisteena. ”Oletteko koskaan maistelleet bugeja?” kysyy perustaja, diplomi-insinööri Robert Nemlander ja tarjoilee granolaa. ”Itse asiassa olen, Afrikassa ja Aasiassa”, Isomäki vastaa ja muistelee ensimmäistä termiittikokemustaan Keniassa. ”Kylän isännät katselivat uteliaana, uskaltaako länsimaalainen syödä. Mutta kun muut söivät hyvällä ruokahalulla, ajattelin, että minäkin uskallan.” Tätähän ötökänsyönti ennen oli – uhkarohkeaa touhua Pelkokertoimessa tai Madventuresissa. Eksotiikkaa, joka ei kuulu suomalaiselle lautaselle. Sitä käsitystä vastaan Entocuben kaltaiset yritykset ovat lobanneet vimmatusti. Tästä kertoi myös maaja metsätalousministeriön tiedote syksyllä: ötökkäruoka vapautettiin, koska ”kuluttajien ja yritysten kiinnostus hyönteisten kasvattamiseen ja hyödyntämiseen elintarvikkeena on kasvanut myös Suomessa”. Nyt vieraat istutetaan upottaviin nojatuoleihin. Alkaa diaesitys: kuvia Ruotsin kuninkaan vierailusta ja pääministeri Juha Sipilästä, joka nappaa lautaselta maistiaisiksi toisenkin paistetun sirkan. Kaikki alkoi vuonna 2013, kun Nemlander halusi kehittää sirkankasvatukseen kontteja, joita sitten vietäisiin kehitysmaihin. Risto Isomäki tekee muistiinpanoja kahtia taitetulle A4:lle. ”Tajusimme, että teimme asiat väärin päin. Meidän ei pidä viedä hyönteissyöntiä kehitysmaihin, vaan kehitettävä menetelmät ensin täällä ja saatava länsi innostumaan hyönteis proteiinista”, Nemlander sanoo. ”En voisi olla enempää samaa mieltä!” Isomäki innostuu ja jatkaa: ”Köyhemmät maat haluavat aina seurata rikkaampia maita. Jos hyönteisten ja kasvisruoan vallankumous alkaa meiltä, on suurempi todennäköisyys, että se leviää maailmanlaajuisesti.” ISOMÄKI ON TOIMINUT KANSALAISaktivistina kehitysyhteistyössä vuosikymmeniä: Keniassa, Tansaniassa, Bangladeshissa, Intiassa ja niin edelleen. Hänen mukaansa on selvä ilmiö, että köyhemmät maat jäljittelevät rikkaampia elämäntyyliin liittyvissä trendeissä. ”Siirtomaa-aika on jättänyt näihin maihin jälkensä. Nöyryytys on mennyt niin syvälle, että tarvitaan edelleen useita sukupolvia, että siitä toivutaan.” Tästä näkökulmasta perinteinen hyönteisravinto saattaa näyttäytyä alkukantaisena ja aikansa eläneenä niillä seuduilla, joilla sitä on vanhastaan syöty – ja oltu siis tavallaan edelläkävijöitä. Isomäen mielestä kauhuskenaario onkin, että eläinperäisten tuotteiden kulutuksen kasvu köyhissä maissa jatkuu hurjaa tahtia. Siltä näyttää tuoreen Turun yliopistossa tehdyn väitöskirjan perusteella. Francesca Allievin mukaan lihan kokonaiskulutus maapallolla kasvaa. Ei auta, että Pohjois-Amerikan ja PohjoisEuroopan rikkaat alueet ovat vähentäneet lihan syöntiä, koska vaurastuvassa ItäAasiassa on innostuttu 2000-luvulla kymmenkertaiseen lihankulutukseen 1960-luvun alun lukemiin nähden. Sirkkabisneksen pitäisi pystyä valloittamaan nekin, jotka ovat vasta innostuneet pihvistä, kinkuista, makkaroista ja broileripadoista. Eikä ainoastaan heidät. SUOMESSA YHÄ USEAMPI KULUTTAJA haluaa valita ruokansa eläinten hyvinvoinnin perusteella. Ihmisille on väliä, onko onnellisen kanan munan muninut oikeasti onnellinen kana. Sirkat eivät ole kasvisruokaa, mutta ovatko ne silti eettistä ruokaa? ”Meidän ei pidä viedä hyönteissyöntiä kehitysmaihin, vaan kehitettävä menetelmät ensin täällä ja saatava länsi innostumaan hyönteisproteiinista.” I H M I S E N PA R A S Y S TÄVÄ ? 1 8 2 7 22
”On lähdettävä liikkeelle siitä, mitä eettisyydellä tarkoitetaan. Tarkoitetaanko eettisyyttä vain ympäristön vai myös eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta?” kysyy filosofi, yliopistotutkija Elisa Aaltola Itä-Suomen yliopistosta. Jos tarkoitetaan eläinten hyvinvointia, voi hyönteisten suosio toki olla possun kärsimyksestä pois. Mutta Aaltolan mukaan hyönteisiltä löytyy luultavasti sellaisia mielen kykyjä, jotka ansaitsisivat huomiomme. Hyönteisten aivot ovat tutkimusten mukaan pienet, mutta hyvin tehokkaat. Ne ovat joiltain osin samanlaiset kuin selkärankaisilla. Se viittaa siihen, että hyönteinenkin saattaa kokea kipua ja nälkää – ja ehkä jopa ymmärtää itsensä osana muita lajikumppaneita ja ympäristöään. ”Meidän on helpompi nähdä kognitiivisia, ihmisenkaltaisia tunteita ja prosesseja esimerkiksi nisäkkäissä kuin hyönteisissä, joita emme koe muistuttavamme lainkaan.” Tutkija kehottaa pohtimaan asiaa myös määrän näkökulmasta. Yhdessä Fazerin sirkkaleivässä on 80 sirkan edestä sirkkajauhetta. ”Suuri tapettavien eläinten lukumäärä jo sinällään vaatii myös tarkempaa eettistä harkintaa.” Isomäki on sirkkojen tunne-elämästä eri mieltä. Hän uskoo, että niillä voi olla vain ”pieni tietoisuuden kipinä, eivätkä ne taatusti pysty suremaan kuolleiden lähiomaistensa kohtaloa niin kuin nisäkkäät tai linnut”. Tarhatut sirkat elävät keskimäärin pidempään ja vähemmän stressaavissa oloissa kuin villit hyönteiset, Isomäki sanoo. Loppukin on hänestä armelias: hidas horrokseen vaipuminen. Isomäen mielestä sirkka on räikeä poikkeus nisäkkäistä ja linnuista: se voi tuotantoeläimenä paremmin kuin vapaudessa. ”Villien hyönteisten maailma on täynnä kauhuja, joita emme osaa kunnolla edes kuvitella. Saalistavat hyönteiset pilkkovat uhrejaan pikku hiljaa palasiksi, sulattavat niitä hapoilla, varastoivat niitä elävinä verkkoihinsa tai munivat niiden sisälle.” OTANIEMESSÄ KÄYNNISTYY DIOJEN HURJIN osuus. Isomäki kurottuu innostuneena eteenpäin. Selviää, että Nemlander pyrki ja pääsi aikanaan kansainväliseen astronauttien koulutusohjelmaan. Hän suunnitteli muun muassa siirtokunnan suojarakenteita Marsiin. Koulutus jäi lopulta kesken, mutta yksi kysymys ei kadonnut. Mitä Marsissa ja matkalla sinne tulisi syödä? Mikä menisi pieneen tilaan? Millainen ruoantuotanto voisi pyöriä Marsissa automaatiolla jo silloin, kun ihminen vasta saapuu paikalle? No, vähemmän yllättäen – hyönteiset. ”Erittäin kiinnostavaa!” Isomäki huudahtaa, eikä hänellä ei ole enempää kysymyksiä. Ennen lähtöä käymme vielä kontissa katselemassa sirkkalaatikoita. Mutta Isomäkeä kiinnostaa hänen silmiinsä osuva rehu. Mitä siinä on? ”Monet käyttävät kanan rehua. Meidän rehumme on optimoitu sirkoille sopivaksi. Se on viljapohjainen, eikä siinä ole soijaa. Valmistettu Suomessa. Sen jälkeen kun siirryttiin tähän, meidän sadonkorjuumäärämme ovat kasvaneet 50–100 prosenttia”, Nemlander vastaa. Myöhemmin sähköpostissa selviää, ettei vastaus ole Isomäen mielestä ihan riittävä. Tosin hän ymmärtää, ettei liikesalaisuus tivaamalla murru. On loppupäätelmän aika. Pelastaako ötökkäruoka meidät? ”Sanoisin, että maailman pelastavat pääsääntöisesti vanhanaikainen kasvisruoka, soluviljelmien tuottama keinoliha sekä kasvisja sieniproteiineista valmistetut eläintuotteiden korvikkeet, mutta hyönteisruoasta voi tulla niiden jälkeen toiseksi tärkein ruuantuotantoon liittyvä asia. Siis isompi asia kuin esimerkiksi kalastus.” 23
H u m a n i t y ’ s b e s t f r i e n d ? N O N F I CT I O N A N D S C I F I AU T H O R Risto Isomäki looks a little lost. We’re in the Kamppi shopping center, bathed in the eye-watering electric lights of the top floor’s restaurant complex. Fashionable people zoom past on their Christmas shopping sprees. Isomäki, attired in hiking boots and a hefty coat, appears as though he’s just arrived from a birdwatching retreat. Nature conservation is his greatest passion, which is exactly why we at Ylioppilaslehti want to talk to him. “I’ve never been here before,” Isomäki comments politely and stops to admire some seasonal decorations. Trendy and pioneering gourmets gravitate towards this high rise realm of fusion cuisine and vegetarian fare. That same demographic is now discovering insects as an ingestible ingredient, found all over the mall’s food courts in various forms. Cricket bread, cricket granola, cricket sausage, cricket chocolate, cricket steak... The list goes on. But bug food isn’t just in vogue, some also hail it as the key to saving the planet. With Isomäki’s help, we’re going to try to see whether creepy crawlies can save the world or not. A THRUST TOWARD DINING ON INSECTS came in 2013. The UN’s Food and Agriculture Organization (FAO) hailed insects as the food of the future. More than 2 billion people aready ate them as part of their common diet – and it was everyone else’s time to learn. The FAO deemed that insect protein would help feed the growing human population. Where it takes 10 kg of feed to produce one kilo of beef, the same amount of resources can be used to sustain 9 kg’s worth of crickets. Insects take up less space than cows and pigs, and the freed up arable land could be used to grow vegetables. The meat industry’s emissions would go down, and the pollution of the atmosphere and the seas would be curbed. Another concern that the UN felt supported the invertebrate introduction was for the weakening benefits of the antibiotics being administered to livestock. Disease-causing bacteria in animals had learned to resist the antibiotics used as treatment as well as a growth precipitator in cattle, in the United States especially. Crickets and mealworms would need no such drugs. It’s enough to let your imagination run wild. Good riddance to environmental fugitives and hunger-induced conflicts! And last September the Ministry of Agriculture and Forestry announced that Finland would alter its interpretation of the EU’s directive on novel food. It meant that insects would now be allowed to be sold as food under food safety regulations. It also ended the need for farcical displays. Entrepreneurs got invested in the insect biz before the government, and had been peddling their products in eco shops as “kitchen decorations”. That seems like a long time ago. Out-of-theway little grocery stores are ordering up cricket loafs and cricket steaks practically every week, and cricket sausages, too. Is this how we’re going to avoid the destruction of planet Earth? I S O M Ä K I , AT L E A ST, H A S A V I S I O N of how it might all end. His 2005 eco thriller The Sands of Sarasvati, which stood as a Finlandia Prize candidate, is about climate change as caused by humankind. It makes for chilling reading: set as early as 2020, in the story researchers the world over from the Indian Ocean to Arctic Greenland are reporting Doomsday signs. The ice caps are melting, and a megatsunami threatens We asked science fiction author Risto Isomäki if eating insects is really the path to salvation. Text: Heini Kilpamäki – Photos: Jaakko Kahilaniemi – Translation: Kasper Salonen 24
populated coasts. The unnerving dystopia was even being made into a motion picture, directed by Aku Louhimies (most recently of Unknown Soldier fame). Eventually plans were scrapped in favor of an international TV series, in the works under production company Luminoir. In his 2008 non-fiction book covering 34 ways to keep the Earth from overheating, Isomäki suggests a drastic downsizing of the meat industry as a potential solution. And that’s why we’re also talking about crickets. “The biggest surprise for me has been how fast people have taken to the idea of insect food,” Isomäki says. The author says the only meat he eats is in the form of seafood. But he also says he sees potential in bugs, describing how they are virtually impossible to grow without their production being anything but ”substantially more ecological” that the cattle industry. For one, insects can usually be eaten whole, while only 40 percent of a slaughtered cow ends up in people’s mouths. The biggest upheaval would be if every person on Earth became vegan. If such a thing were possible, Isomäki says the projected effects would be staggering. “We’d free up four billion hectares of grazing fields, two billions hectares of forests cut down to create them in the first place, and a billion and a half hectares of arable soil from cattle feed production.” Even so, switching over to crickets would be an enormous shift. And what if we just keep on trucking like we always have? “Modern coral reefs would be the first to disappear as the seas acidify,” Isomäki explains. “If we aren’t able to shrink our carbon emissions, this will come to pass in around 2080. It would be quite a thing: 500 million people are completely dependent on coral reef ecosystems, with a full three billion people being affected by it somehow.” In this scenario, seafood could no longer be produced, as the reefs are significant safe spaces where numerous fish species breed, Isomäki continues. The human race would also eventually face mass extinction. “Jellyfish would still be around. They’re the one species in the oceans that outright thrives on global warming and the acidification of the waters.” And so we press on. RESEARCH SUGGESTS THAT FINLAND may be on the brink of a practical insect revolution. Studies from the universities of Turku and Eastern Finland even tout Finns as the most pro-bug nation in the world. Some 70 percent of respondents said they felt positively toward the potential of insect protein, while the figure in Sweden and the UK is at half of that, 35 percent. Did the people who responded in the study want to appear unprejudiced and modish? Professor of food culture Mari Niva from the University of Helsinki says she believes the figure to represent Finnish attitudes aptly. The current insect boom, she says, is the sum of several phenomena. The first is the positive publicity received by domestic startups and their bugbased brands. “There are even hints at some sort of heroic tale: young entrepreneurs are developing products that they’re not even allowed to sell. It gives the impression of sincere action for the common good,” says Niva. The second variable is that Finnish consumers have proven to be open-minded in the past. Just look at the 90s, when the allegedly healthier Benecol brand of margarine was all but sold out of stores. And sushi didn’t remain the fancy dish of small circles, instead becoming a favorite buffet staple. “Finnish food culture is very open: we’ve been influenced by both eastern and western cuisines and even done a bit of inveting on our own,” Niva says. “It’s a far cry from Italy or France, where the norms for what constitutes proper food are much stricter.” A high level of education may also have something to do with an affinity for adapting to new things. If something is proven to be environmental as well as healthy, Finnish people are in, Niva says. And that’s what insect-fortified foods have certainly been marketed as. THE INNOVATION CHIEF FOR FOOD industry giant Fazer, Juhani Sibakov is dressed in a blazer the very shade of his company’s signature blue hue. He receives the guests at the Kamppi K-Supermarket’s outlet bakery. The bakers here began baking cricket bread the very moment it became legal, in early November. All told, Fazer has 17 bakeries at the task across the country. Sibakov rattles off the familiar spiel: Cricket bread is the food of the future. We here at Fazer have followed this trend closely. Our company is the first in the world to produce insect-fortified bread. Cricket bread is a prize horse: produced by a huge company and easily accessible. The shelves are bare of the sought-after loaves. Instead, one lone meat pasty sits dejectedly in their place, discarded. The bread itself looks like an ordinary loaf of oven-baked bread. We tore into it and peeked inside. No sign of any grasshoppers or such, even though there are about 80 of them in this one piece. They’ve been ground up and innocuously added to the dough. It tastes ordinary too, fairly salty. The package designs screams “environmental”. The pale green paper bag is made from recycled materials. But why does it say the insect powder comes from the Netherlands, when Finland has cricket farms of its own? Fazer, apparently, means to phase into domestic bugs. “This is such a new game that there aren’t enough crickets around yet to be used on an industrial scale,” Sibakov says. Isomäki has listened to all, apart from the others, staring at the ground. Any questions? Plenty. “What sort of food are the crickets fed when they’re being grown? How much vegetable matter do they consume that humans can’t eat? Do they need something else?” Isomäki asks. Sibakov answers that the feed the insects are given is the same as ”the kind meant for chickens or similar livestock.” “It has to be clearly standardized,” Sibakov says. “It contains components that people don’t eat, so it’s ecological in that sense. Growers have their own standards – industry secrets – that they usually don’t divulge. Developed practices such as those are considered confidential.” Isomäki is not satisfied, but brings up the feed again. It should be checked for fish meal or other animal-based proteins. And if some is found, in what quantities? Sibakov says the ingredients of the feed is “certainly important in terms of ecology.” “It’s mainly vegetable material. And any animal protein would be suitable for human consumption. So if you compare that to the meat industry generally, then...” Isomäki interrupts him. “Yeah, that’s where the conversation always 25
ends up, that crickets are always more ecological than cattle. But really, it should be easy to know whether the feed the insects are given contains any given ingredient, and whether it is actually as ecological as it claims to be. That way the damage is smaller, before social media starts digging and speculating.” The conversation ends, and we push on. LATER ISOMÄKI EXPLAINS HIS INTEREST in the fodder. He doesn’t go on about it for nothing. “When humans began to keep domestic animals, the idea was that they changed inconsumable food into people-friendly fare,” he says. Thus a cow consumes hay, and humans can consume its milk and flesh. This is not how the contemporary livestock industry operates anymore. But the same idea should be true of crickets, as well. “They can basically eat anything. If the food they were fed contained something partially or wholly consumable by humans, they would no longer count as an ethical food to produce.” Fazer responds to Isomäki’s many queries later in the form of an email. “The feed currently being used contains a maximum of 3 percent animal-based ingredients. A cricket farmer has already successfully tested a fully vegetarian feed mix and will be shifting to it during spring 2018,” Sibakov writes. Isomäki’s Holmesian mind leaps to the next question – this time about the ingredients of this supposedly vegetarian feed. “The level of ecology that insect-fortified food can reach depends more than anything on how much of the feed they are nourished with is inedible to humans,” he repeats. It seems that for the final verdict we’ll have to take another trip. THOUSANDS OF CRICKETS WRITHE IN plastic bag. They are thirty days old and ready to be harvested. The creatures are transferred to a freezer, where they will begin to hibernate and finally perish. The word ”harvest” is used in Finnish, too (as the lexical borrowing harvestoida); a pale euphemism for what is essentially mass execution. “It’s not a bad way to go,” Isomäki says, watching the wriggling bugs. We’re in Otaniemi, Espoo in the back yard of business accelerator Startup Sauna. Isomäki peeks inside an old cargo container, which houses a cricket farm: rows upon rows of plastic boxes filled with the animals. It’s also a sweltering 34 degrees Celsius within, so that the hatching crickets can reach maturity quickly. One box produces about 5,000 crickets, a kilo and a half. Entocube is one of the pioneering companies in the Finnish insect nutrition game. Only last autumn they, too, were selling their product – cricket granola – as kitchen accessories. “You ever tried bugs?” asks the founder, Robert Nemlander, M.Sc. as he serves up some of his prime grub. “I have actually, in Africa and Asia,” Isomäki replies and recalls his first termite-eating experience in Kenya. “The elders of the village watched curiously to see if a Westerner had the courage to try them. But I saw everyone else digging into them, so I figured why not.” That’s what dining on insects used to be: a daredevil spectacle on programs like Fear Factor or Madventures. An exotic performance grossly unfit for Finnish dining tables. Companies such as Entocube have lobbied furiously against that unsettling image. The Ministry of Agriculture said as much in their release last fall; insect food was freed up because “Finnish consumers and businesses alike have taken a growing interest in farming and utilizing insects as a foodstuff.” Here at the alleged cutting edge of modern bugdom, guests are plomped into comfy armchairs and treated to a slideshow that includes footage of the King of Sweden’s visit and of Prime Minister Juha Sipilä, seen having seconds at a fried cricket spread. For Entocube, everything started in 2013 when Nemlander wanted to develop containers for farming crickets that could eventually be transported to developing countries the world over. Isomäki scribbles notes onto a folded piece of A4 paper. “We realized that we were doing things the wrong way around,” Nemlander describes. “We don’t need to export insect food to developing countries, but rather we should develop the methods here first and get the West interested in insect protein.” “I couldn’t agree more!” Isomäki pipes up, and continues. “Poorer countries always end up mimicing richer ones. If the insect and vegetarian revolution starts with us, there’s a greater chance that it will catch on globally, too.” ISOMÄKI HAS WORKED AS AN ACTIVIST for local development projects over the course of several decades; in Kenya, Tanzania, Bangladesh, India, and other countries. He says that impoverished countries following in the lifestyle footsteps of more well-to-do nations is a real phenomenon. “Colonialism has left its mark on these countries,” he says. “The massive scale of humiliation has scarred them so deeply that they need many generations to recover.” From this perspective, traditional insect food may seem primitive and blasé in regions where it has been a staple for centuries. Isomäki says that the worst-case scenario is that animal-based food consumption will escalate exponentially in poorer countries. One dissertation from the University of Turku predicts just this. Researcher Francesca Allievi says meat consumption is on the rise in the world. It makes little difference that the rich regions of North America and Northern Europe have cut down on their meat-eating, because the increasingly prosperous Eastern Asian countries are eating ten times more meat in the 2000s than in the 1960s. The cricket biz would have to charm people in these places, too, where steak, ham, sausage, and poultry are just breaking through in a big way. And not just them. M O R E A N D M O R E C O N S U M E R S I N Finland express the desire to choose their food based on the wellbeing of animals. People care whether the chickens whose eggs they devour have actually lead the happy lives that marketing tells us they have. Insects are not vegetarian, but can they still count as ethical food? “First we have to decide what we mean by ethical,” says philosopher and researcher Elisa Aaltola from the University of Eastern Finland. “Are we talking about ecological ethics or also animal welfare ethics?” Speaking to the latter, the popularity of crickets may in some sense alleviate the suffering of, say, pigs. But Aaltola says that the insect world is capable of feats of the mind that deserve our attention. “We don’t need to export insect food to developing countries, but rather we should get the West interested in insect protein.” H U M A N I T Y ’ S B E S T F R I E N D ? 1 8 2 7 26
Research shows that insect brains are small, but extremely effective. In part, they exhibit traits similar to the brains of vertebrates, which could mean that insects can feel pain and hunger – and maybe even comprehend themselves as part of a species and an environment. “It’s easier for us to see cognitive, humanesque emotions and processes in mammals, for instance. We feel no recognition when we observe insects,” says Aaltola. She also urges people to consider the issue in terms of quantity. Just one of Fazer’s cricketinfused loaves contains 80 crickets’ worth of meal. “The high quantity of animals to be killed is relevant to our ethical deliberation.” Isomäki does not share this idea of a cricket’s emotional scale. He believes that they may only have a “small spark of consciousness, and that they are definitely incapable of mourning for the loss of a member of its family like mammals or birds.” Farmed crickets live longer on average and in less stressful conditions than their wild counterparts, says Isomäki. The way their lives end is also merciful to him: a slow sinking down into torpor. The author says crickets are significantly different from mammals and birds, in that they live better lives as livestock than they do in their natural habitats. “The world of wild insects is full of horrors that we can’t even properly wrap our heads around. Predatory insects chop their prey slowly into little pieces, digest them with acids, store them alive in their nets, or lay eggs inside of them.” I N T H E O F F I C E S A T O T A N I E M I , the slideshow is reaching its crescendo. Isomäki leans forward in his comfy chair. The slides show that Nemlander was once admitted into an international astronaut training program. One of the things he did was conceptualize and design protective structures for a colony on Mars. The training was interrupted, but one nagging question remained. What should humans eat on their way to Mars, and eventually while living there? What could be easily stored? What sort of food production could be automatically maintained in the Martian deserts right at the beginning of humankind’s first steps there? Well, not to put too fine a point on it – insects. “Fascinating!” Isomäki exclaims, and he is out of questions for now. Before we take our leave we take another look at the cricket boxes in the cargo container. The feed placed nearby catches Isomäki’s eye. What’s in it? “Many producers use chicken feed,” says Nemlander. “Our fodder has been optimized to be the perfect match with the crickets. It is wheatbased and contains no soy. It is also a domestic product. After switching to this stuff, our harvests have grown by 50–100 percent.” Isomäki later says that this still isn’t an answer. But he understands that trade secrets can’t be cracked with a barrage of queries. It’s time for the final verdict. Will insect food save us all? “I would say that the world will actually be saved by old-fashioned vegetarian food, in vitro meat produced in labs, as well as animal product substitutes created from vegetables and fungi. But after these, insects could become the second most important food production staple around. Bigger, that is, than something like fishing.” 27
Teksti: Anni Pasanen – Kuvat: Jussi Särkilahti SÄ I LY K E
Coco Jambo, Barbie Girl ja muut ysärihitit villitsivät Suomen uudelleen jo vuosia sitten, mutta nostalgia-aallolle ei näy vieläkään loppua. Ysäriguru Oku Luukkainen kertoo, miksi.
S en jälkeen nostalgia ei ollut entisensä. Kamera mahtui mukavasti käteen kuin kiikarit. Neliskulmainen laatikko, päällystetty mustalla marokonnahalla, yksityiskohdissa lakattua messinkiä. Päällä avain, jolla filmiä sai pyöräytettyä eteenpäin. Nimi Kodak ei tarkoittanut mitään, mutta laitteen myyntiin tuonut nuori, yhdysvaltalainen yrittäjä George Eastman sattui pitämään jämäköistä K-kirjaimista. Oli vuosi 1888. Kodak-kameran kätevyys merkitsi käytännössä laajamittaisen amatöörivalokuvauksen alkua: enää ei tarvinnut taiteilla kemikaalien tai mutkikkaan tekniikan kanssa. Kun sadan kuvan filmi täyttyi, koko kameran pystyi postittamaan tehtaalle kuvien kehittämistä ja uuden filmin laittamista varten. Nerokasta. Kodakin kameroita alettiin mainostaa muistelun helpottajina. Nyt lähes kuka tahansa saattoi säilöä joulut, kalaretket ja lasten leikit perhealbumeihin ja herkutella nostalgia-annoksella aina kun huvitti. Alettiin puhua Kodak-hetkistä, ikuistamisen arvoisista muistoista. 2 010-luvullakaan nostalgia ei ole entisensä. Siinä mielessä se on siis täsmälleen samaa kuin ennenkin. Jos Kodak-kamera oli nostalgian karkkiautomaatti, nyt meillä on mässäilyyn viettelevä noutopöytä. Youtube, Spotify, Facebook-muistot ja Timehopin kaltaiset mobiilisovellukset ovat tehneet vanhojen aarteiden tallentamisesta, löytämisestä ja jakamisesta ennennäkemättömän helppoa. Siksi on riemastuttavaa, että kaiken yltäkylläisyyden keskellä menestyy yhä laatikko, joka keksittiin Kodak-kameran tavoin yli sata vuotta sitten. Perjantai-iltaisin kymmenet, jopa sadat tuhannet suomalaiset avaavat radion seitsemän ja kymmenen välillä ja virittävät sen Radio Novan taajuudelle. Jos sieltä vaikka tulisi Haddaway tai Movetron? Tai molemmat? Ne soivat Oku Luukkaisen juontamassa Retroperjantai-ohjelmassa usein. Novan Retroperjantai on nostalgiannälkäisten kulttiohjelma, joka keskittyy 1990-luvun eurodanceen. Juuri siihen yltiöhilpeään bilejynkytykseen, jolta kukaan, joka muistaa synteettisensinisen Hämähäkkimies-limsan ja Prätkähiiri-lelufiguurit, ei voinut aikanaan välttyä. Monen mielestä se oli maailman parasta musiikkia, mutta kriitikot leimasivat genren joutavanpäiväiseksi teknohumpaksi. Retroperjantai on osa ysäribuumia, joka on pysynyt Suomessa kuumana jo viitisen vuotta. Se johtuu tietysti siitä, että 1990-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneet ovat ehtineet ikään, jossa haikailla menneitä. Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa ysärinostalgia on paketoitu juuri eurodanceksi. Retroperjantain lisäksi buumin näkyvimpiin ilmiöihin kuuluvat ysäribileet, joita tähdittävät vanhat suosikkiartistit tai tanssihittejä soittavat dj:t ja joista suurimpia ovat tuhansien kävijöiden Go 90’s-, Jysärija We Love -festivaalit. Eurodancen lisäksi muutakin lähihistoriaa vyöryy päälle kaikkialta. Äkkiseltään voisi jopa ajatella, että se on kaapannut nykyhetken. Musiikkiuutiset ovat yhtä comebackia: Ultra Bra, Spice Girls, Tiktak, Pikku G ja niin edelleen. Samoin televisio: Bumtsibum, Gladiaattorit, Haluatko miljonääriksi?, Heikoin lenkki, Kymppitonni, Napakymppi. Teknologian alalla myyntiin ovat palanneet muun muassa Polaroid-filmikamera, Nokia 3310 -puhelin ja kahdeksanbittiset Nintendo-pelit. Kauppojen herkkuhyllyillä on ihasteltu Super-jäätelöpuikkoja ja Raider-suklaapatukoita. Jopa pornoteollisuudessa vintage ja retro menestyvät, vaatemuodista nyt puhumattakaan. Ja entäs politiikka sitten: Make America great again! Take back control! Suomi takaisin! Yhtä suurta haikailua aikoihin, jolloin pojat saivat rauhassa olla poikia ja kuka pelkää mustaa miestä oli ”harmiton” pihaleikki. Takaisin, back, again! O ku Luukkainen ojentaa kätensä, esittäytyy etunimellään ja kysyy, miten menee. Hän on valinnut pöydän läheltä tiskiä yhdestä suosikkibaareistaan Sörnäisissä. Yllä ovat ketsupinpunaiset lenkkitossut, kolmiraitaverkkarit ja tummansininen collegepaita, jota koristaa Los Angeles Kings -NHL-joukkueen logo. Luukkainen on 32-vuotias Radio Novan iltajuontaja ja ysäriguru, joka syntyi Rovaniemellä, kasvoi Pohjois-Karjalassa Kiteellä ja Kesälahdella ja opiskeli ammattioppilaitoksessa media-assistentiksi, koska lukuinto ei riittänyt lukioon eivätkä kädentaidot autonasentajaksi. Valmistumisen jälkeen hän teki muutamia vuosia sekalaisia töitä muun muassa Hesburgerissa ja lehtimyyjänä. Sitten hän valehteli Radio Jyväskylän työhaastattelussa olevansa paikallinen ja sai vakituisen juontajanpestin. ”Jyväskylän murretta on helppo matkia. Ei tarvitse kuin vähän venyttää sanoja.” Muistona Jyväskylän-vuosista Luukkaisen lapaluun kohdalle on tatuoitu punamusta JYP-logo. Ja kun Jyväskylä haki kaupunginjohtajaa vuonna 2014, Luukkainen räväytti jättämällä hakemuksen. Haastatteluissa hän visioi alkavansa aateloida ihmisiä ja myyvänsä kaupungin nimen yrityksille jäähallien tapaan. Mutta se oli jo aikaa, jolloin Luukkainen oli ehtinyt muuttaa Helsinkiin ja aloittaa työt The Voice -radiokanavalla. Siellä hän oli saanut vuonna 2012 juonnettavakseen Retroperjantai-ohjelman. Ohjelman suosio kasvoi äkkiarvaamatta, kun Luukkainen keksi korvata kasaribiisit oman lapsuutensa musiikilla, 90-luvun tanssijytkeellä. Lopulta Retroperjantai menestyi niin, että vuonna 2016 se siirtyi suuremmalle Radio Novalle ja turposi valtakunnan suosituimmaksi ysäriohjelmaksi. Retroperjantai ei ole enää aikoihin ollut vain perjantain etkotunnelmaa virittävä radio-ohjelma, vaan myös ympäri maata kiertävä dj-show ja ennen kaikkea valtava, intohimoinen yhteisö. Facebookissa ohjelmalla on jo liki 60 000 tykkääjää – selkeästi enemmän kuin esimerkiksi televisiokanava Nelosella. Luukkaisen radioshow tunnetaan muun muassa kappaletoiveista, joita kuulijat voivat lähettää postikorteilla, ja joka lähetyksessä soitettavasta Arcadion Sydän sähköttää -laulusta, joka on ehkä juustoisen 90-luvun juustoisin suupala. Tosin leimallisin erikoisuus ovat jopa pikkutunneille venytetyt lähetykset. Nykyinen ennätys on viime elokuulta, jolloin ohjelma päättyi vasta neljän jälkeen aamuyöllä. S Ä I LY K E B I L E E T 2 8 3 3 30
R ehellisyyden nimissä: ei Luukkainen eurodancehuumaa itse keksinyt. Jo viime vuosikymmenellä pandoroiden ja raptorien renessanssia pohjustivat elektroniseen tanssimusiikkiin keskittynyt Radio KLF ja YleX:n Parasta ennen! -ysärishow. Niistä jälkimmäinen oli Matti Airaksisen juontamana pitkään ysärifanien ykkösohjelma. Nyt sekä Radio KLF että Parasta ennen! on kuopattu, mutta um-ba-paa-skuubi-duubi-a-a-aa-jealle ei näy loppua. Siitä Luukkainen on ottanut kaiken irti. On loppuunmyytyjä Retroristeilyjä ja muita etukäteen hehkutettuja ohjelman fanien kokoontumisia. On parhaimmillaan Suomen albumilistan kärkeen yltäneitä Retroperjantai-kokoelmalevyjä. On tiimin kanssa sävel letyt, omat ysärihenkiset Haddawayja Comin Alive Tonight -singlet, joilla vierailee Solid Basen kaltaisia retrosuosikkeja. Ja tietysti toinen työ ysäribileiden tähti-dj:nä, joka soittaa tuttuja hittejä parhaimmillaan tuhansille ihmisille kesän ysärifestivaaleilla tai Helsingin jäähallissa Scooterin lämmittelijänä. Matkalla haastatteluun Luukkainen on kuunnellut puhelimensa Spotifysta rapyhtye Gaselleja ja metallibändi Rage Against the Machinea. Mutta sentään myös yhden kappaleen Scooteria, ehtaa eurojytinää. Luukkainen itse oli 1990-luvulla vielä pojannappula, mutta hän kertoo saaneensa ysäritietämyksen ”suoraan suoneen” limudiskoista, ilman intohimoista opiskelua tai fanitusta. Sash!:in Equadorin ja Eiffel 65:n Bluen kaltaisia eurohittejä päätyi puolivahingossa kotiin postitse, kun unohti perua Fazerin musiikkikerhon kuukauden cd-levyn. Ymmärtääkseen, mikä tekee Retroperjantaista supersuosikin, pitää tajuta Paradision Bailandon dna:ta, Luukkainen selittää. Ysärihittien herättämät lapsuustai nuoruusmuistot ovat vain yksi, joskin tärkeä ainesosa. Sitäkin tärkeämpää on, ettei eurodancea ole tehty otsa kurtussa analysoitavaksi. Ysärinostalgia ei ole elegistä idealisointia eikä katkeraa, hurmahenkistä uhoa. Ytimessä on puhdas hauskanpito. Sellainen on tässä ajassa erityisen tervetullutta, Luukkainen sanoo. ”Ysäribileiden kävijöissä on edustettuna eri poliittisia näkökulmia, yhteiskuntaluokkia ja ikäryhmiä. Moni on bileissä humalassa, mutta kun Captain Jack lähtee soimaan, kukaan ei viitsi tapella. Hetkiä, jotka yhdistää niin erilaisia ihmisiä saman asian äärelle, ei nykymaailmassa ole hirveästi.” E nglantilainen musiikkitoimittaja Simon Reynolds väittää vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan Retromania: Pop Culture’s Addiction to Its Own Past, ettei ihmiskunnan historiassa ole nähty toista aikakautta, joka olisi yhtä pakkomielteisen viehättynyt omasta välittömästä menneisyydestään. Hän käyttää 2000-luvusta nimitystä Re-decade, vapaasti suomennettuna kierrätysvuosikymmen. Reynoldsin kauhuskenaariossa pop ei lopu isoon pamaukseen vaan järkälemäiseen levyboksiin, jonka viimeistä levyä ei enää jaksaisi kuunnella, tai klassikkoyhtyeen ylihintaiseen keikkaan, jolla vanha suosikkialbumi soitetaan läpi kappale kappaleelta. Hänen mielestään popin kuuluu kiinnittyä uuteen, elää tässä ja nyt: se on ennen kaikkea nuorten musiikkia, eikä nuorilla vielä ole, 31
S Ä I LY K E B I L E E T 2 8 3 3
mitä nostalgisoida. Mutta nyt kun mikään vanha ei tunnu kuolevan, uuttakaan ei synny, Reynolds murehtii. Toisaalta enemmän kuin muistamista, nostalgia on unohtamista. Toisinaan unohtuu sekin, että jatkuva kierrätys kuuluu populaarikulttuurin aineenvaihduntaan: nostalgia myy kuin seksi tai kuolema, eikä tulevaisuutta edes ehdittäisi keksiä tarpeeksi nopeasti markkinoiden tarpeisiin. Sitä paitsi raja menneen ja nykyisyyden, kierrätyksen ja uuden luomisen välillä on hiuksenohut. Silti aina kun tulee uusi nostalgia-aalto, sitä aletaan ihmetellä ja analysoida, mitä se kertoo juuri meidän ajastamme. Vuonna 1986 tv-kriitikko Tom Shales valitteli yhdysvaltalaisen Esquire-lehden kansijutussa, että 1980-luvun viihteeltä puuttuu oma tyyli, koska kaikki on lainattu menneestä. Jutun otsikko oli sattumoisin The Re Decade. Vakioselitys nostalgiabuumeille on, että ne ovat jonkinlainen ajatuksellinen vastine lohtusipseille. Kun maailman muutostahti kiihtyy ja tulevaisuus käy yhä epävarmemmaksi, tuntuu turvalliselta tarrata menneeseen. Se ainakin on pultattu pysyvästi aloilleen. Entisaikaan nostalgiaa pidettiin mielenterveyden häiriönä, josta kärsivät esimerkiksi kauas kotoa lähetetyt sotilaat. Nykytutkimuksen valossa se näyttää olevan mielelle suorastaan tarpeellinen vitamiini. Natsien keskitysleireillä juutalaisnaiset yrittivät sietää nälkää muistelemalla menneitä aterioita ja vanhoja reseptejä. Ja kun tutkijat ovat laittaneet ihmisiä kylmään huoneeseen, nostalginen tunnelmointi saa olon kirjaimellisesti tuntumaan lämpöisemmältä. L ämmittävä todellisuuspako selittää myös sitä, että kaikista 1990-luvun genreistä juuri parjattu eurodance on nykyisen musiikkinostalgian ylivertainen kärki. Esimerkiksi Nirvana ja angstinen grunge tai Oasis ja brittipop eivät pysty samaan: tarjoamaan yhtä täydellistä eskapismia kuin eurodancen terhakkaasti sykkivät bassorytmit, häpeilemättömän pinnalliset rallatuskertosäkeet ja toffeemaisesti tarttuvat syntikkariffit. Toisinaan kun Oku Luukkainen päättää hikisenä dj-keikkansa jossain päin Suomea, joku tulee avautumaan elämänsä tragedioista ja kiittelee, kuinka Retroperjantai auttaa jaksamaan. ”On kuulijoita, joilla saattaa olla neljä lasta, haastava parisuhde ja työhuolia. Sitten perjantaina kello 19 mennään autoon, käännetään radio lujalle, kuunnellaan vain ja unohdetaan arkipäivän murheet.” Enemmistö ysärifaneista on maakuntien pikkukylistäja kaupungeista. Helsinki ei ole lämmennyt, lukuun ottamatta yksittäisiä poikkeuksia kuten We Love the 90’s -festivaalia. ”Yllättäen Vantaalla on jo kova meininki. Raja kulkee siinä.” Luukkainen sanoo kaipaavansa pääkaupunkiin lisää samanlaista rentoutta kuin maakunnissa. Rehellistä irrottelua vähemmillä ironiahöysteillä. ”Pikkukaupungissa ei mietitä, onko tää junttia vai trendikästä. Siellä ihminen nousee helpommin pöydälle tanssimaan kuin täällä Helsingissä, mikä on hienoa.” Myös pikkukylien ja -kaupunkien kulttuuri on Luukkaisen mielestä pysynyt samankaltaisena kuin 1990-luvulla. Hän mainitsee kliseisen esimerkin: wunderbaumintuoksuiset Toyota Corollat tummennettuine takalaseineen. ”Pillurallin ajaminenhan ei ole loppunut missään vaiheessa.” N ostalgiaakin voi tietysti nostalgisoida. Jos ysärikuumetta vertaa aiempiin nostalgiabuumeihin, sitä olisi helppo arvostella ennennäkemättömästä kulutusja tavarakeskeisyydestä. Ennen nostalgiaa luonnehti selkeämmin ristiriita sen välillä, mitä nuorena oltiin (hipit, punkkapinalliset, Belle Époquen huolettomat optimistit) ja miksi lopulta tultiin (tylsiksi virkailijoiksi ja sellutehtaan työntekijöiksi). Nyt kaiho näyttää kohdistuvan ennen kaikkea siihen, mitä kulutettiin. Ysärihän oli höpsöjen, lyhytaikaisiksi jääneiden koulunpihavillitysten vuosikymmen. Tamagotchien, Coca-Cola-jojojen ja jääkiekkokorttien, joita kerättiin muovitaskulliseen kansioon. Hamehousujen, Pokémonien ja Spice Girls -fanirihkaman. Kun pintaa vähän raaputtaa, aikuistuneiden ysärilasten tunnelmointi on samanlaista kuin aiempienkin sukupolvien. Paksupohjakengät ja narutoppi, jossa lukee ”100% Angel”, eivät tietenkään ole krääsää vaan matkalippuja lapsuuden ja nuoruuden riemukkaan yksinkertaiseen maailmaan. Jokainen retrovuosikymmen on viimeinen viattomuuden aikakausi, ja nyt on 1990-luvun vuoro: viimeinen vuosikymmen ennen terroristien pelkoa, viimeinen sukupolvi ennen internetin yleistymistä ja niin edelleen. Ei sieltä muistella kaduilla luikertavia leipäjonoja tai tv-uutisissa totisena puhuvaa valtiovarainministeri Iiro Viinasta, eikä niitä muistele Luukkainenkaan. ”Vaikka 1990-luvulla oli lama ja paljon traagista, kansakunnan tunnelma oli nykyiseen verrattuna lämpöisempi. Sitä mä ainakin fiilistelen noiden biisien kautta.” Saman tien hän jo nykäisee itsensä maan kamaralle. ”Mutta tietysti se oli viatonta aikaa, kun oli niin nuori.” K uinka pitkään samoja eurodancehittejä voi kierrättää, ennen kuin ihmiset kyllästyvät? Populaarikulttuurin tutkija Kimi Kärki arveli Helsingin Sanomissa jo toissa kesänä, että ysärimusiikin renessanssi olisi pian ohi. Retroperjantain sitkeästä suosiosta päätellen ei siltä näytä. Tietty piste on tosin Luukkaisenkin mukaan jo ylitetty: ”Vaatimustaso on noussut, mikä on vain hyvä asia. Ihmisille ei enää riitä, että paikallisen baarin ysäribileissä talon dj soittaa hassu hattu päässä Coco Jamboa. Pitää olla ysäriartisti tai ohjelman vetäjä, jonka ympärille on rakennettu kunnon show.” Luukkaiselle itselleen kuluneimmat tanssihitit eivät enää tuo nostalgiaväreitä. Sen verran puhki niitä on ehtinyt soittaa Retroperjantaivuosien varrella. Ei hän tosin ole niille allerginenkaan. ”Niistä on tullut työkaluja.” Nähtäväksi jää, hyytyykö ysärihuuma siihen, että seuraava retroaikakausi eli 2000-luvun alku alkaa jo talloa kantapäille. Tammikuussa YleX:n perjantai-illoissa aloitti tubetähti Sonja ”Soikku” Hämäläisen ja Jani Kareisen juontama Throwback-radio-ohjelma, joka keskittyy viime vuosikymmenen hittimusiikkiin. We Love the 90’s -festivaali typisti hiljattain nimensä We Loveksi ja ilmoitti laajentavansa millennium-aikakauden artisteihin. Novan Retroperjantaissakin loikitaan välillä ysäriä tuoreempiin bilehitteihin. Harry Potter, Las Ketchup ja Far Out. Tervetuloa takaisin, seuraavat viattomat Kodak-hetket. 33
Teksti: Robert Sundman – Kuvitus: Milena Huhta Avioliittokysymys sai kirkkoväen tappelemaan keskenään. Vastakkain eivät kuitenkaan ole vain liberaalit ja konservatiivit. JUMALAN KUPLAT
SUOMEN KANSA ON JÄLLEEN VALINNUT PRESIDENTIN. Kuten hyvin tiedetään, Sauli Niinistö johtaa erityisesti ulkopolitiikkaa, mutta on kansalle myös arvojohtaja: ottaa kantaa ja herättelee keskustelua symbolisena vaikuttajana, kun laajempi poliittinen valta puuttuu. Nyt alkuvuodesta kansa, tai ainakin kirkkokansa, saa toisenkin arvojohtajan. Arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle kesäkuussa, ja hänen seuraajansa on selvillä viimeistään maaliskuussa. Monet kirkkovaikuttajat tuntuvat ajattelevan, että vielä arkkipiispakautensa alussa Mäkinen ei juurikaan erottunut piispojen joukosta. Mutta mitä pidemmälle 2010-luku on edennyt, sitä näkyvämpi hahmo myös Mäkisestä on tullut. Viime vuosina hänet on nähty puolustamassa mielellään vähemmistöjen oikeuksia, köyhiä, turvapaikanhakijoita ja yhteiskunnan eettistä perustaa. Mäkisestä on tullut suvaitsevaisuuden suurimpia julistajia. Seuraajaksi on tarjolla viisi ehdokasta: lähetysjohtaja Ville Auvinen, yliopisto-opettaja Heli Inkinen, kansanedustaja Ilkka Kantola (sd), Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström. Vaalikentillä on ollut tärkeää puhuttavaa: Mitä mieltä pitäisi olla turvapaikanhakijoiden auttamisesta, josta Kari Mäkinen on saanut myös kritiikkiä? Entä mikä on arkkipiispaehdokkaiden suhde eutanasiaan tai naispappeuteen? Pitäisikö lukiossa opiskella yhteistä katsomusainetta oman uskonnon sijaan? Yksi kysymys on kuitenkin noussut esiin niin useasti, että siihen vastaileminen taitaa jo kyllästyttää ehdokkaita: Mitä mieltä arkkipiispaehdokas mahtaa olla samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä? VIIME MAALISKUUSSA SUOMEN LAKI MUUTTUI NIIN, että myös homoja lesboparien on mahdollista solmia avioliitto. Rekisteröidyt parisuhteet poistettiin käytöstä. Tasa-arvoinen avioliittolaki ajoi kirkon suureen debattiin: tulisiko kirkossakin huomioida lakimuutos ja päivittää käsitys avioliitosta? Ekumeniikan professori Risto Saarinen Helsingin yliopistosta näkee, että kysymys avioliittokäsityksen muuttamisesta on jossain mielessä ”uusi naispappeuskysymys”. ”Kirkossa on usein jokin tällainen vedenjakaja, joka liittyy sukupuoleen tai seksuaalisuuteen. 1950ja -60-luvuilla keskusteltiin avioerosta, 80-90-luvuilla naispappeudesta, ja nyt keskustellaan samaa sukupuolta olevien liitoista”, hän sanoo. ”Sateenkaariväki on ikään kuin vahingossa joutunut mittatikun rooliin.” YMMÄRTÄÄKSEEN, MITEN KIRKKO LOPULTA KANTANSA määrittää, on otettava pieni kertaus kirkollispolitiikan alkeisiin. Kuten tasavallan presidenttikään ei yksin päätä ulkopolitiikkamme linjoista, ei arkkipiispallakaan ole oikeutta määritellä kirkon kantaa esimerkiksi avioliittoon. Edes kirkko ei ole teokratia, jossa uskonnollisilla johtajilla olisi korkein mahdollinen valta. Sen sijaan päätöksenteko on jakautunut monelle tasolle, kuten valtiolla ja kunnissa. Paikalliset seurakunnat ovat hyvin itsenäisiä, ja niiden asioista päättävät seurakuntavaaleissa valitut tavalliset pulliaiset. Kirkon ”eduskunta” eli ylin päättävä elin on kaksi kertaa vuodessa kokoontuva kirkolliskokous, johon kuuluu niin maallikkoja kuin kirkon työntekijöitäkin. Usealla kirkon tasolla vapaaehtoiset luottamushenkilöt ja palkatut viranhaltijat kuten papit tekevät päätökset yhdessä. Kirkon organisaatio muistuttaa hiukan valtionhallinnossa suunnitteilla olevaa maakuntamallia. Seurakuntien ja kirkolliskokouksen välissä toimivat hiippakunnat, joihin seurakunnat kuuluvat ja joita piispat johtavat. Kymmenestä piispasta arkkipiispa on ”ensimmäinen vertaistensa” joukossa ja piispainkokouksen puheenjohtaja. Kirkolla ei siis tavallaan ole ykköspomoa, mutta arkkipiispalla on silti merkittävää arvovaltaa kirkon sisäisessä keskustelussa. Toisaalta hän antaa kirkolle kasvot myös muun yhteiskunnan suuntaan. Kirkon ja valtiovallan suhde on elänyt ajassa. Suomen evankelisluterilainen kirkko on pikkuhiljaa vuosikymmenien saatossa irtautunut valtiosta, vaikka siitä puhutaan yhä ”kansankirkkona”. Vielä Urho Kekkosen aikaan oikeus nimittää evankelisluterilaisen kirkon piispat oli Suomen tasavallan presidentillä, mutta Mauno Koiviston kaudella nimitys siirtyi kirkolle itselleen. ”Ennen saatettiin ajatella, että piispat olivat valtiovallan luotto miehiä. Nykyään sellaista roolia ei niinkään ole, vaan piispa on ennen muuta oman väkensä kaitsija”, professori Risto Saarinen sanoo. VAIKKA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN PARIEN vihkiminen on kirkossa kuuma aihe, arkkipiispanvaaleissa keskustelu siitä on ollut laimeaa kuin presidenttiehdokkaiden Nato-väittely. Kysymys ei juuri jaa ehdokkaita. Enemmistö heistä olisi valmiita päivittämään kirkon avioliittokäsitystä. Inkinen, Kantola ja Vikström varauksetta – Luoma taas siinä tapauksessa, jos kirkolliskokouskin niin katsoo. Ainoastaan Espoon hiippakunnan piispa Ville Auvinen edustaa puhtaan konservatiivista linjaa. Hänen kantansa on jyrkkä ei. Käytännöllisen teologian yliopistonlehtori Kati Tervo-Niemelä Helsingin yliopistosta haastaa käsityksen, jonka mukaan arkkipiispanvaalissa olisivat vastakkain ”liberaalit” ja ”konservatiivit”. ”Jakolinja kulkee nykyään enemmänkin liberaalien ja keski kirkollisten välillä”, hän sanoo. Tervo-Niemelä on tutkinut Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappien ja muiden työntekijöiden jakautumista liberaaleihin ja konservatiiveihin. Hänen mukaansa kirkko on monella tapaa liberalisoitunut 2000-luvulla. Perinteinen konservatiivinen ajattelu, jota ovat edustaneet erityisesti monista herätysliikkeistä tulevat päiviräsäsmäisen linjan papit, on muuttunut sen sijaan melko marginaaliseksi. ”Mielestäni kirkossa on käynnissä selvä liberaali siirtymä. Moni haluaa muuttaa kirkkoa hyvin nopeastikin.” Kyselytutkimuksista käy ilmi, että papistossa on enemmän itsensä selkeästi liberaaliksi kuin konservatiiviksi kokevia. Alueellisia eroja toki on, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla liberaaleja on kirkas enemmistö. ”Mutta myös koko kirkon tasolla ollaan enemmänkin voittopuolisesti liberaaleja”, Tervo-Niemelä huomauttaa. Jos vielä 2000-luvun alkupuolella evankelisluterilaisen kirkon papeista noin puolet vastusti samaa sukupuolta olevien vihkimistä jyrkästi, nyt noin puolet kannattaa sitä varauksetta. Muutos on todellakin ollut nopeaa. Avioliittokysymys sai kirkkoväen tappelemaan keskenään. Vastakkain eivät kuitenkaan ole vain liberaalit ja konservatiivit. 35
J U M A L A N K U P L AT 3 4 3 7
KIRKOSSAKIN ASENTEET ELÄVÄT AJASSA. Kati TervoNiemelän mukaan 1980-luvulla liberaali oli se, joka kannatti naispappeutta. 1990-luvun liberaali olisi nykypäivänä melkein konservatiivi. Kun liberaalius on muuttunut nopeasti yhä uudistusmielisemmäksi, on kirkossa törmätty määrittelyongelmiin. Mikä oikeastaan on liberaalia ja mikä ei? Kuka voi kutsua itseään liberaaliksi? Tervo-Niemelä itse jakaa tutkimuksensa perusteella liberaalit ja konservatiivit erilleen sekä opillisissa että työorientaatioon liittyvissä kysymyksissä. Kirkon konservatiivit suuntautuvat sanan julistamiseen, Raamatun opettamiseen ja rukouselämään. Liberaalit puolestaan korostavat yleistä ihmisten auttamista, oikeudenmukaisuuden edistämistä ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Laaja yhteinenkin alue löytyy, sillä molemmat pitävät jumalanpalveluksia ja sielunhoitoa tärkeinä. Opillinen ero näkyy siinä, miten kirjaimellisesti Raamattua tulkitaan. Liberaalit eivät ota esimerkiksi Kristuksen neitseellistä syntymistä faktana vaan ajattelevat, että se on ollut tapa kuvata hänen erityislaatuisuuttaan. He myös kyseenalaistavat Jeesuksen ihmetekojen todenmukaisuuden. Kiinnostavaa kuitenkin on, että viime vuosina liberaalien joukosta on lohjennut Tervo-Niemelän mukaan erikseen ”ääriliberaali” suuntautuminen. Se on näkynyt esimerkiksi kyselytutkimuksissa. Tosin kehityksen suunta voi hiukan yllättää: vuonna 2010 joka neljäs pappi määritteli itsensä selvästi ”teologisesti liberaaliksi”, mutta vuonna 2014 luku oli pudonnut 11 prosenttiin. ”Papit halusivat yhtäkkiä mieltää itsensä aiempaa maltillisemmin liberaaliksi. Oman näkemykseni mukaan se johtuu siitä, että äänenpainot ovat kirkon sisällä kärjistyneet. Yhä useampi kokee, ettei halua olla ’ääriliberaali’.” Tervo-Niemelä mainitsee esimerkin: Helsingin piispan Teemu Laajasalon taloussotkut, jotka nousivat julkisuuteen tammikuussa. Hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja eli hiippakunnan korkein maallikko Johanna Korhonen kyseenalaisti näkyvästi Laajasalon kalliit hotelliyöt, kuohuvapullot ja muut kirkon verovaroilla kustannetut kulut, joista useat oli puutteellisesti selvitetty. Laajasalo tunnetaan liberaalina, mutta hän oli ainoa Helsingin piispanvaalin ehdokas, joka kelpasi myös konservatiivisille uskovaisille. Syksyllä hän kannatti moitteen antamista pappi Kai Sadinmaalle, josta oli tehty kantelu tuomiokapitulille tämän vihittyä samaa sukupuolta olevia pareja. Moni Laajasaloa liberaalimpi kannatti Helsingin piispanvaalissa sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaata. Johanna Korhonen toimi Hallamaan kampanjapäällikkönä, ja nyt useat liberaalit Laajasalon kannattajat näkevät Korhosen toimet ”ristiretkenä” ja ”kostona” Laajasaloa kohtaan. Esimerkiksi professori Heikki Hiilamo ilmoitti protestina eroavansa liberaalien yhteisestä Tulkaa kaikki -liikkeestä. Hän on edustanut kirkolliskokouksessa liikkeen ryhmää yhdessä Korhosen kanssa. Tammikuussa Seura uutisoi, että Helsingin hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Wiking Vuori, niin ikään Tulkaa kaikki -liikkeen edustaja, on pettynyt Korhosen toimintaan. ”En ole koskaan aikaisemmin seitsemän luottamushenkilövuoteni aikana nähnyt tilannetta, jossa yksittäinen luottamushenkilö tutkii yhden virkamiehen kuitit viideltä vuodelta ja lähettää niistä kymmenittäin kysymyksiä, jotka vuotavat julkisuuteen jo samana päivänä. Kysymyksissä oli heti nähtävissä, että niistä saa näyttäviä otsikoita jo ennen kuin Laajasalo ehtii niihin mitään vastaamaan”, Vuori totesi Seuralle. Liberaalien rivit tuntuvat todellakin rakoilevan. VAIKKA KESKUSTELU KIRKON suunnasta ja avioliittokäsityksestä näyttää julkisuudessa liberaalien ja konservatiivien väännöltä, ei kumpikaan ryhmä nouse kiistakysymysten ratkaisijaksi. Sen tekee Tervo-Niemelän jo aiemmin mainitsema iso joukko, keskikirkolliset, joita voisi leikillisesti kutsua kirkon ”tolkun ihmisiksi”. He ovat kirkon liberaalien uusi vastapuoli, ja heidän joukostaan tulee myös piispanvaalien ennakkosuosikki, Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma. Keskikirkolliset ymmärtävät sekä liberaaleja että konservatiiveja ja pyrkivät kompromisseihin. Hyvä esimerkki on kirkko sosiologian emeritaprofessori Eila Helanderin lausunto, jota kirkolliskokous käsitteli viime marraskuussa. Ehdotus tarjosi jotain sekä konservatiiveille että liberaaleille. Konservatiiveja saattoi miellyttää kanta, että kirkon tulisi säilyttää sekä vihkioikeutensa että käsitys kirkollisesta avioliitosta miehen ja naisen välisenä. Toisaalta liberaalien suuntaan nyökkäsi ehdotus, että papeille pitäisi antaa oikeus vihkiä samaa sukupuolta olevia pariskuntia ja myöntää, että sille on teologisia perusteita. Konservatiivit eivät lausunnosta pitäneet. Arkkipiispaehdokas Ville Auvinen syytti Helanderin kompromissia orwellilaiseksi ”kaksoisajattelun” mahdollistajaksi. Kirkolliskokouksessa kuultiin myös Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiaisen puheenvuoro. Hänen mielestään esitys oli tähän mennessä paras ehdotus pattitilanteen purkamiseksi. ”Kompromissi, joka on määritelmällisesti juuri sellainen, että molemmat osapuolet joutuvat luopumaan jostain saavuttaakseen jotakin, on sellainen, johon kannattaisi tarttua”, Turtiainen sanoi. Se on malliesimerkki keskikirkollisesta ajattelusta. Mutta kelpaako se kaikille? NAISPAPPEUDESTA VÄÄNNETTIIN KIRKOSSA MONTA vuosikymmentä, mutta samaa sukupuolta olevien avioliitoista ei voi ehkä kiistellä yhtä kauan. Jo nyt monet papit vihkivät homoja lesbopareja. Osalle heistä on annettu varoitus, ja varoituksista taas on kanneltu hallinto-oikeuteen. Kirkko on kiusallisessa asemassa. Oikeastaan sen olisi noudatettava lakia – eli vihittävä samaa sukupuolta olevia pareja. ”Keskustelu samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja se, että kirkon on ikään kuin pakko ottaa kantaa, on ilman muuta kiihdyttänyt kirkon siirtymää liberaalimpaan suuntaan”, yliopistonlehtori Kati Tervo-Niemelä arvioi. Monet liberaalit katsovat jo toiveikkaina arkkipiispanvaalien yli: syksyllä odottavat seurakuntavaalit, joilla on avioliittokysymyksen kannalta suurempi merkitys kuin kirkon arvojohtajan valinnalla. Voi olla, että seuraavat kirkkopäättäjät ovat edellisiä liberaalimpia – jos tarpeeksi moni uudistusmielinen vain saapuu vaaliuurnille. Toiveikkuus on todellakin tarpeen, sillä äänestysprosentti seurakuntavaaleissa on perinteisesti ollut matala ja suosinut konservatiivisempia ehdokkaita. Liberaaleja suomalaisia ei kirkkopolitiikka kiinnosta. Ennen vaaleja pitäisi tietysti vielä varmistaa, että liberaalien omat rivit pysyvät yhtenäisinä. Jutun lähteenä on käytetty myös Kati Niemelän artikkelia Pappien teologinen orientaatio ja papin työn arki (Teologinen aikakauskirja 3/2014) sekä julkaisua Kutsumusta, auttamista ja itsensä toteuttamista. Pappien ja kanttorien suhde työhön, työhyvinvointi ja suhtautuminen ajankohtaisiin kysymyksiin Kirkon akateemisten kyselyssä 2014 (Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 38). 37
Kantaesitys 21.2.2018 AKSE PETTERSSON: JOONAS HEIKKINEN, SONJA KUITTINEN, PIRJO LONKA ja EERO RITALA www. Q-teatteri.fi | www.tiketti.fi | opiskelijat 18€ HEI ABI Keuda on sun #ykkösvalinta! Hae vaikka kuvallisen ilmaisun pariin tai opiskele lähihoitajaksi. Tsekkaa yo-pohjaiset yhteishaussa 20.2. 13.3. Jatkuva haku kaikkiin koulutuksiin on käynnissä koko ajan. Keuda.fi/ykkosvalinta AVOIN YLIOPISTO, PALVELUKSESSASI! Helsingin yliopisto on yksi maailman parhaista. Avoimessa yliopistossa pääset opiskelemaan sen koulutusohjelmien opintoja ympäri vuoden yliopistolla, verkossa tai yhteistyöoppilaitoksissa. Tule Avoimeen tutustumaan yliopisto-opintoihin ja etsimään omaa juttuasi vaikka välivuoden aikana. Kesän 2018 opintotarjonta on nyt julkaistu! WWW.HELSINKI.FI/AVOIN #oppiminentekeehyvää HELSINGIN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO
HAE NYT! HAE NYT! www.haapop. Lisätietoja antaa: Marika Åvist, 040 8682282 Valmistuttuasi voit työskennellä lasten ja nuorten parissa sekä ohjata eri-ikäisten monipuolista vapaa-ajan toimintaa Kasvatusja ohjausalan pt 180 osp (ent. nuorisoja vapaa-ajan ohjauksen pt ) Kasvatusja ohjausalan pt 180 osp (ent. nuorisoja vapaa-ajan ohjauksen pt ) Saat opinnoista hyvät valmiudet toimia sekä kirjastoettä kulttuurialan eri tehtävissä Liiketoiminnan pt 180 osp (ent. tietoja kirjastopalvelujen osaamisala ) Liiketoiminnan pt 180 osp (ent. tietoja kirjastopalvelujen osaamisala ) Aloita YLIOPISTOtai AMK-OPINTOSI Alkio-opistossa! Jyväskylän Korpilahdella www.alkio.fi | Suomen laajimmin avoimia yliopistoja amkopintoja tarjoava kansanopisto. • Biologia ja luonnontieteet • Englannin kieli ja kansainvälisyys • Historia • Kasvatustieteet • Kauppatieteet • Korkeakouluun valmentavat opinnot • Lääketieteeseen suuntaavat opinnot • Maahanmuuttajien korkea kouluun valmentavat opinnot • Psykologia • Soteli, myös amk • Yhteiskunta ja valtiotieteet Opintolinjat 2018–2019 Akateemisia opiskelutaitoja Valmistautumista valintakokeisiin Opintotuki Asema korkeakoulujen ensikertalaiskiintiössä säilyy! KOVIEN TIETEIDEN KESÄLUKIO 29.7.–8.8. 2018 HAE NYT alkio.fi Oskari ja Siiri Vilamon rahaston sekä Hämäläisten ylioppilassäätiön TUTKIMUSJA GRADUSTIPENDIT 2018 Apurahoja ovat oikeutetut hakemaan • Helsingin yliopistossa opintojaan harjoittavat Hämäläis-Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet • muut henkilöt, jos tutkimus kohdistuu Hämeeseen Hyvin perustellulle tutkimusstipendihakemukselle voidaan myöntää koko vuoden työskentelyn mahdollistava stipendi. Sähköinen hakujärjestelmä ja hakuohjeet löytyvät osoitteesta www.hys.net Hakuaika päättyy 28.2.2018 klo 24.00 Hämäläisten ylioppilassäätiö Urho Kekkosen katu 4-6 F, 00100 Helsinki puh. (09) 5860 1810
SOSIAALIJA TERVEYSALA MASKEERAUS MASKEERAUS TEATTERI MASKEERAUS TANSSINOHJAUS TANSSINOHJAUS RYTMIMUSIIKKI lue lisää! EPOPISTO.FI SOSIAALIJA TERVEYSALA SOSIAALIJA TERVEYSALA hEVOSTAIDOT YLIOPISTOSTARTTI hEVOSTAIDOT hEVOSTAIDOT YLIOPISTOSTARTTI YLIOPISTOSTARTTI KIRJOITTAMINEN JA SUOMEN KIELI SOSIAALIJA TERVEYSALA KIRJOITTAMINEN JA KIRJOITTAMINEN JA FRIA FINSKA KASVATUSTIEDE KAUPPATIEDE KASVATUSTIEDE PSYKOLOGIA KAUPPATIEDE PSYKOLOGIA PSYKOLOGIA LÄÄKETIEDE SOSIAALIJA TERVEYSALA SOSIAALIJA TERVEYSALA LIIKUNTATIEDE KAUPPATIEDE KAUPPATIEDE OIKEUSTIEDE KASVATUSTIEDE tIETOTEKNIIKKA HAKU SAVOLAISTEN YLIOPPILAIDEN ? SÄÄTIÖN ASUNTOIHIN Soluhuoneet yksin hakeville, kaksiot pariskunnille & kaveruksille Koskelassa, Vallilassa ja Patolassa. Hakuaika ? 1.–31.3.2018. Jatkoaikasekä kesäasuntohakemukset käsitellään samassa haussa. Uusien opiskelijoiden hakuaika on 15.6.-15.7.2018. ? savolainenosakunta.fi/?q=asunnot Y L I O P P I L A S L E H T I . F I
UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. 2,60 € L [S] K 2,60 € MAKSA KÄTEVÄSTI MOBILEPAYLLÄ
Käsittelette taiteessanne tarinoita, kieltä ja identiteettejä. Miksi ne kiinnostavat? Ima Iduozee: Aiheet tulevat arkielämästä! Tuntuu, että kaikki asiat elämässäni liittyvät identiteettiin, kehon muistiin ja rodullistettujen kehojen representaatioihin. Ne ovat läsnä kellon ympäri, riippumatta käynnissä olevista produktioista. Minna-Kaisa Kallinen: Minun maailmani on kielellinen, eli hahmotan sitä useimmiten sanojen kautta. Kadehdin kyllä myös ihmisiä, jotka kykenevät ilmaisemaan asioita kehollaan. Olen viime aikoina tehnyt trilogiaa nimeltä Life Is Not a Story. Esityksissä käsittelen sitä, miten meihin vaikutetaan ja miten meille myydään asioita tarinoiden kautta. Koko yhteiskunta rakentuu tarinoiden ympärille! Media rakastaa sankaritarinoita ja kasvukertomuksia. Myös CV on tarina. Kiinnostavaa on myös, mikä jätetään tarinasta pois, kuten epäonnistumiset ja traumat – paitsi jos ne on osannut kääntää voitoksi, jolloin niistä tulee usein tarinan käännekohta. Iduozee: Tuokin on jännä, miten yhtäällä arvostetaan tuollaista ”kellarien kasvatti” -tarinaa, mutta miten taide on samalla niin institutionalisoitunutta. Jos sanon jollekin maallikolle olevani koreografi, niin sehän kuulostaa todella yläpilviseltä ammatilta. Mutta jos jatkan kertomalla, että olen valmistunut Teatterikorkeakoulusta, niin silloin olenkin yhtäkkiä pätevä. Tämä kertoo siitä, minkälainen sertifikaatti taidekoulusta valmistuminen on. Miten kieli on läsnä tanssissa ja liikkeessä? Olet, Ima, sanonut, että kun viet kehosi ulkomaisille näyttämöille osana suomalaista kulttuurivientiä, on kyseessä poliittinen ja täten kielellinen ele. Iduozee: Keho on aina poliittinen väline. Tanssiva ruumis kantaa mukanaan siihen liitetyn historian, kulttuurin ja sosiaaliset merkitykset. Kieli taas näkyy erityisesti koreografin suunnittelutyössä ja ohjaamisessa. Jos haluaa esittää yleisölle eksakteja väittämiä tai kysymyksiä, tarvitaan niiden ilmaisuun yhteisesti ymmärretty sanasto. Usein tulen miettineeksi, onko valitsemani kielenkäyttö luonteeltaan rikastuttavaa vai kavennanko sillä omia mahdollisuuksiani ajatella ja toimia. Koreografia voi myös tavoitella abstrakteja, esija post-kielellisiä ulottuvuuksia. Esikielellisellä tarkoitan ruumiin ja ihmisrodun esihistoriaa, ja post-kielellinen kurottaa tulevaan ja kohti utopiaa, joka on käsitteiden ja dikotomioiden tuolla puolen. Mehän määritämme maailmaa vastakohtien kautta: musta on mustaa, koska sillä ei ole valkoisen ominaispiirteitä. Sooloteokseni The Body Of Work kysyy, mistä identiteetti ja minäkuva muodostuvat, jos oma henkilöhistoria on täysin pyyhkiytynyt muistista. Esityksen kerronta on päähenkilön näkökulmasta yhtä paljon totta kuin keksittyä. Kallinen: Myös kielellinen taide voi vaikuttua taiteilijan abstrakteista kokemuksista. Voimakkaimpia taidekokemuksia minulle ovat sellaiset hetket, joina ei ihan heti ymmärrä, mistä on kyse. Kiinnostavampaa voi olla pelkkä aistiminen. Tajuamisen ja kieleksi pukemisen voi tehdä jälkeenpäin. Perinteisesti abstrakti ja kerronnallinen taide nähdään vastakohtina. Mutta voiko tarinakaan koskaan oikeasti valmistua? Esimerkiksi Minna-Kaisan lyhyt ääniteos Dear Neil Young yrittää olla fanikirje rocktähdelle, mutta päätyykin toistelemaan ja korjaamaan itseään. Iduozee: Nykytanssin tilasta käytetään tällä hetkellä termiä post-dance, joka pyrkii pois narratiivisesta, esittävästä ja aristotelisesta draaman kaaresta. Tästä huolimatta huomaan itse rakastavani edelleen tarinoita, koska niissä on aina läsnä valtarakenteiden, jännitteiden ja ristiriitojen mahdollistama vitaalius, joka innostaa ja sytyttää. Ima Iduozee on tanssija-koreografi, jonka esikoisesitys This Is the Title on kiertänyt 14 maassa. Iduozee on ohjannut koreografioita esimerkiksi Helsingin ja Tukholman kaupunginteattereihin, popmuusikko Almalle, muotitapahtuma Pre Helsingille ja Tuomas Merikosken AALTO International -muotibrändille. Hänelle myönnettiin Suomen arvostelijain liiton Kritiikin kannukset -palkinto vuonna 2015. Uusinta esitys Iduozeen toisesta sooloesityksestä The Body of Workista Zodiakissa 27-28.3. TA N S S I JAKO R E O G R A F I I M A I D U O Z E E JA K U VATA I T E I L I JAM U U S I K KO M I N N AK A I SA K A L L I N E N P U H U VAT TA R I N O I STA , K E H O I STA JA SA M A I ST U M I S E STA TA I T E E S SA . K U LT T U U R I K E S K U S T E L U T Ä R K E I N T Ä T A R I N O I S S A O N S A M A I S T U M I N E N Tällä palstalla kaksi taiteilijaa tapaa ja keskustelee mistä tahansa. 42
Kallinen: Onhan aristotelinen kaari tosi elinvoimainen formaatti. Ihminen haluaa kuitenkin ymmärtää kokemaansa, ja siihen tarina on helppo väline. Mutta koska abstraktia taidetta ei ehkä heti voi ”ymmärtää”, onkin kiinnostavampaa tarkkailla vaikka sitä, minkälaisia tuntemuksia se herättää omassa kehossa. Iduozee: Monesti juuri abstrakti, ei-narratiivinen taide herättää minussa voimakkaimpia, katarttisia kokemuksia. Mieleenpainuvimmat teokset ovat tarjonneet sekä välitöntä nautintoa että ajatuksenruokaa myöhemmäksi. Viimeisimpänä varmaankin Frank Oceanin keikka Flow:ssa. Kallinen: Samaistuminen on kuitenkin näissäkin tilanteissa tärkeää! Samaistumisen tarve ei tietenkään päde vain taiteeseen, vaan kaikkeen inhimilliseen kanssakäymiseen. Tuntuu, että silloin kun taiteessa tai yhteiskunnassa nousee esiin hahmoja, jotka eivät sovi perinteiseen, valkoiseen ja miehiseen tarinaan, ei heidän kokemuksiaan oteta yhtä vakavasti. Johtuuko tämä juuri siitä, ettei heihin osata samaistua? Kallinen: Varmasti. Usein suomalainen keskustelukulttuuri on tässä suhteessa hyvin masentavaa… Kävin hiljattain Ruotsissa, ja siellä #metooilmiö oli koko ajan tiedotusvälineissä esillä, ja niissä kerrottiin, millaisiin toimenpiteisiin kohujen myötä oltiin ryhdytty. Suomessa asiaan on päättäjätasolla suhtauduttu verrattain laimeasti. Iduozee: Valkoisella mieshegemonialla on yhä asiantuntija-asema, jonka avulla se puhuu myös vähemmistöjen suulla. Normia edustavat valkoiset miehet saavat esiintyä asiantuntijoina, mutta vähemmistöjen edustajien ajatellaan kommentoivan vain ”fiilispohjalta” – kokemusasiantuntijoina. Näin määritellään, kenen kokemus ja tieto on validia. Kallinen: Tällaisella jaolla vain vahvistetaan vanhoja valta-asetelmia. Millä tavalla samaistumisen kirjoa voisi sitten laajentaa? Iduozee: Ensimmäinen askel samaistumiseen on omien etuoikeuksiensa myöntäminen ja niistä luopuminen. Valitettavasti juuri tämä myöntämisen ja luopumisen vaikeus herättää vastareaktioita eli toisten kokemusten vähättelyä ja pienentämistä. Mitä taidemaailmaan tulee, on äärimmäisen tärkeää, että vähemmistöjen edustajat pyrkivät aktiivisesti erilaisiin taideinstituutioihin ja näyttämöille. Näin he toimivat esikuvina tuleville sukupolville ja voidaan osoittaa, että niin sanotun korkeakulttuurin tilat ovat auki kaikille. Kun Garden of Eden -teostani esitettiin Stoassa ja yleisöstä 20–30 prosenttia oli rodullistettuja, koin olevani mukana jossain merkittävässä. Kallinen: Ajatus pätee muuallakin kuin korkeakulttuurissa, koska sama hegemonia vaikuttaa myös undergroundkentällä. Sielläkin suurin osa näkyvistä artisteista ja bändeistä on edelleen valkoisia miehiä ja suurin osa keikkailloista niin sanottuja all male -iltoja. Tämän epäkohdan korjaamiseksi perustin Minifestin – musiikkitapahtuman, jonka esiintyjissä ovat edustettuina ensisijaisesti myös muut sukupuolet! Teksti: Mikael Mattila – Kuvat: Ilkka Saastamoinen Kuvataiteilija Minna-Kaisa Kallinen tunnetaan myös Hulda Huima -musiikki projektistaan. Tuorein, Hitaat sekunnit -taustayhtyeen nimeä kantava albumi julkaistiin vuosi sitten. Kallinen on järjestänyt näyttelyitä ja performansseja pitkin Suomea ja esiintyi alkuvuodesta myös Ruotsissa Life Is Not a Story -trilogian puitteissa. Hulda Huima vierailee Pyhimyksen 23.2. ilmestyvällä Tapa poika -albumilla. 43
E S S E E Se radikaalimpi ruutu Teksti: Veera Jussila ku va : M er i Bj ör n RUUDUN ULKOSIVU ON 3,14 METRIÄ PITKÄ. Sivut muodostuvat valkoiseksi maalatuista katukivistä, joita on kahdessa rivissä. Rivien keskellä kulkee valaistu johto. Näin ruutu erottuu varmasti ympäristöstään: kuranharmaasta katukiveyksestä. Kyseessä on taideteos, jonka nimi on Rutan eli Ruutu. Se on sekä totta että fiktiota. Tosielämän Ruutu sijaitsee Etelä-Ruotsissa, Keravan kokoisessa Värnamon kaupungissa. Sen voi bongata ostarin vierestä, Lindexin, matkatoimiston ja Systembolagetin eli paikallisen Alkon tuntumasta. Ruben Östlundin The Square -elokuvassa (2017) ruutu rakennetaan fiktiivisen X-Royal-taidemuseon pramealle etupihalle. Kyltin mukaan teos on ”turvapaikka, jossa luottamus ja huolenpito vallitsevat. Sen sisällä kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet.” Jos kaipaa apua, voi toivoa saavansa sitä ruudun sisällä. ELOKUVASSA RUUDUSTA TULEE pokkuroinnin väline. Kun kuraattori Christian esittelee muodollisesti teosta kutsuvieraille, hän keskeyttää ja pyytää saada aloittaa alusta. Seuraa näennäisesti aidompi, vessassa harjoiteltu puheenvuoro. Tällainen teos, pelkkä tasa-arvoiseksi sanottu ruutu, saattaa helposti tuntua naiivilta, Christian puolustautuu. (Niin tuntuu.) Sitten leikkaus vie katsojan hetkeksi pois, kunnes aplodit jo myrskyävät. Kas, naiivi teos ei äkkiä enää olekaan naiivi: siihenhän pitää kuraattorin vanavedessä vain uskoa. Östlundin elokuvassa taidepuhe on teatteria, jolla keskiluokka peittelee pelkoaan tietämättömäksi paljastumisesta. On tilaa ja ei-tilaa, näyttelyä ja ei-näyttelyä. Osa kriitikoista on moittinut elokuvaa Trump-henkisestä anti-intellektualismista, jossa kaikki nykytaide on pilkattavissa postmodernina tekotaiteena ja kaikki poliittinen epäkorrektius automaattisesti oivaltavaa. Sanjin Pejkovi? kirjoittaa elokuvalehti FLM:ssä The Squaren olevan ”tuplaironiaa post-post-kyynisessä maailmassa”: ympäriinsä räiskivä trolli, joka jättää katsojan tehtäväksi päätellä merkityksiä, joita ei oikeasti ole. Minusta elokuva on hauska. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että Östlundilla on sormensa pelissä myös Värnamon tosielämän Ruudussa? VUONNA 2014 VÄRNAMON taidemuseo Vandalorum sai ehdotuksen. Elokuva-alan professori Kalle Bomanilla oli idea teoksesta, tasa-arvoisuuden ruudusta. Oli myös nimekäs työpari: Turisti-elokuvallaan (2014) kuusi Guldbagge-palkintoa kahminut Ruben Östlund. Professori Boman on myös osakas Östlundin elokuvia tuottavassa Plattform Produktion -tuotantoyhtiössä. Tietysti pikkukaupunki halusi teoksen, olihan Värnamon tärkein nähtävyys siihen asti ollut pala Ruotsin suurimmasta suosta. Ruutua ei vain maalattu, vaan se hakkautettiin pysyvästi torin kiveykseen. Teoksen teemoja pohdittiin näyttelyssä, jonka sisällöstä kellään ei ollut ajatusta kaksi kuukautta ennen avajaisia. Paikallislehti Värnamo Nyheter kertoi Ruudusta kymmenissä ylpeissä jutuissa. Selvisi, että Östlund tekee ”Ruudusta inspiroitunutta” elokuvaa. Toukokuussa 2017 The Square voitti Cannesissa Kultaisen Palmun. Loppukesästä Värnamon ostariväki sai katsella, kun ohjaaja poseerasi heille Ruudussa pystin kanssa. Samana päivänä nykytaidetta ivaava The Square sai ensiiltansa Ruotsissa. HAASTATTELUISSA OHJAAJA ON vakuuttanut Ruudun olevan aito humanistinen projekti: tutkielma siitä, voisiko niin sanotun sivustakatsojaefektin rikkoa eli saada ihmiset auttamaan vaikkapa kadulla makaavaa ventovierasta. No, ainakin Ruutuja on tullut lisää. Göteborgin Way Out West -festivaali sai ”Östlund-ruutunsa” juuri Ruotsin ensi-illan alla. Kun Ruutu saapui Etelä-Norjan piskuiseen Grimstadiin, vihkivät kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa MetteMarit sen käyttöön vetämällä yhdessä kankaan pois teoksen päältä. Norjassa Ruutu on ilmestynyt myös pieneen Vestfossenin kuntaan. Östlund on toistellut, että Göteborgissa kuningas Kaarle IX:n ratsastajapatsas tulisi siirtää ja kaivauttaa tilalle Ruutu. Tässä kohtaa ruutuprojekti alkaa tuntua jo väljehtyneeksi venyvältä metavitsiltä, jossa nykytaide on yhtä PR-trollaamisen kerrosvoileipää. Se, kuka performanssissa on nolo, on katsojan silmässä. Voihan taideteoskin olla nykyään pisuaari tai pölykasa! Mutta Värnamossa alkoi tapahtua jotain kiinnostavaa. 44
T P 3 : H E L S I N G I N J U L K I S E T V E I S TO K S E T VIATTOMIN NARKISSOS (Björn Weckström, 1982) 80-luvulla egoismin huippu oli tuijottaa heijastustaan telkkarista. Ison Pajan pihalla oleva veistos ei ole vielä kuullut Instagram-kuratoinnista tai peppuselfieistä eli belfieistä. Veera Jussila JULKEIN BAD BAD BOY (Tommi Toija, 2013) Jätkäsaaren oma Manneken Pis eli punakasvoisena lorottava betoniveistos kuvaa sitä tunnetta, kun haluaisit haistattaa systeemille pitkät, mutta suusta pääsee ”anteeksi”. Anni Pasanen YLIMAALLISIN URHO KEKKOSEN MUISTO? MERKKI ELI LÄHDE (Pekka Jylhä, 2000) Vesiallas, neljä pronssista kättä ja itsevaltaisen presidentin muisto. Hakasalmen puiston teos syntyi taiteilijan mukaan ”korkeamman läsnäolon” tunteesta. Robert Sundman NYKYÄÄN KOROSTETAAN, että tulkinta on katsojan, ei taiteilijan määrättävissä. Julkinen taide on tässä omaa luokkaansa: sitä saatetaan myös käyttää yllättävillä tavoilla. Havis Amanda -suihkulähde Ville Vallgrenin naisveistoksineen symboloi merestä nousevaa Helsinkiä, mutta teoksesta on tullut humalaisten leijonapaitainen molausallas. Englannin Gatesheadissa Antony Gormleyn The Angel of the North -patsaan monikymmenmetrisiin terässiipiin on heijastettu sekä Brexit-kampanjointia että patonkimainos. Kampissa metroaseman liukuportaita suojaa Pekka Paikkarin, Kristina Riskan ja Kati Tuomisen keltainen keramiikkateos Gekko, joka tunnetaan paremmin K-Supermarketin asiakkaiden nojailualustana. Myös Värnamossa yleisö on ottanut Ruudun omiin käsiinsä. Viikko avajaisten jälkeen joku rysäytti teoksen valokaapelin rikki. Juhlavasta tarkoituksesta kertova kyltti katosi. Kävi ilmi, että kaupungin työntekijä oli poiminut heikosti kiinnitetyn kyltin mukaansa, koska pelkäsi sen tulevan varastetuksi. Kun eräs nainen sitten jätti laukkunsa Ruudun suojaan, torikeittiön omistaja ihmetteli sitä Värnamo Nyheterin haastattelussa. Joku sentään oli todella pitänyt teosta turvapaikkana. Sitten Värnamossa päätettiin, ettei kansanopiston kursseja lasketa päivätoiminnaksi, josta liikuntavammaiset voivat saada tukea. Mieltä osoitettiin tihkusateessa rollaattorin kanssa – tietysti Ruudun sisällä. Kun Värnamoon alaikäisenä saapuneita turvapaikanhakijapoikia uhkasi kiristyvien lakien myötä käännytys, kokoontuivat kaupunkilaiset mielenosoitukseen Ruutuun. Kun päätökset alkoivat tulla voimaan, protestoivat nuoret itse tuomalla teoksen sisälle kukkia ja kynttilöitä. Teinit alkoivat kokoontua iltaisin Ruutuun. Huhuttiin Ruudussa tapahtuneesta kihlauksesta. Kun Tukholman Drottninggatanille tehtiin keväällä 2017 kuorma-autoisku, värnamolaiset muistivat uhreja juuri Ruudussa. JOS THE SQUARE ON HAUSKA, onnistuu ilmiö oikean Ruudun ympärillä olemaan enemmän: radikaali. Mutta se ei ole tekijän ansiota. Ostarin viereen hakattuun teokseen on kehdattu suhtautua tosissaan. Siis nykytaiteeseen! Jos Ruudun tarkoitus oli jymäyttää pikkupaikkakuntalaisia, ei Värnamossa nähty teosta niin. Jos Ruutu oli hyväntahtoisuuden testi, on se taipunut rehvakkaampaankin käyttöön: siellä on juotu kaljaa, raivottu ja tehty politiikkaa. Se on tuonut torille takaisin sitä, mistä torissa on ollut kyse: kaikille avoimesta vaikuttamisen tilasta. Ja vaikka Ruudun tarkoitus oli markkinoida elokuvaa, näkevät värnamolaiset toisin päin. Meidän Ruutu maailmalla! Tällainen aitous on tietysti myös hyvää PR:ää. Jos The Square voittaa Oscarin, on Östlund luvannut tuoda patsaan Ruutuun näytille. Oscar-palkinnot jaetaan 4. maaliskuuta. Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimitussihteeri. 45
Mikään normaali ei oo koskaan muuttanut mitään Teksti & Kuvitus: Joskus-kollektiivi Henkilöt ovat sosiaalisessa tilanteessa saunassa ja kaikki tai edes joku tiedostaa normit, mutta silti päättää toteuttaa niitä. No emmä tiedä, sukupuuttoon kuolevana eläimenä – Tarvitaan jotain hyväksymistä, et pääsee yli siitä vittuolenpaskaihminen-tilasta ja alkaa toimia toisin. On helpompi olla ns. hiljaa ja mukautua. Että me nyt ylläpidämme tätä yhteistä näennäistä konsensusta, vaikka ehkä kummatkin ajatellaan tästä tilanteesta ihan vastakkaisia juttuja kuin mitä sanotaan tai miten koetaan tää tilanne tai toisemme. Ja jos ei joskus halua sanoo jotain, sekin on ihan ok. *joku heittää muutaman kauhallisen* Mut sanokaa silti ääneen jos mä heitän liikaa löylyä! Niin, kai kaikki konsensus on aina jollain tasolla näennäistä, mut ei se oo välttämättä paha. Silloin on myös mahdollisuus esimerkiksi yhteisöllisyyteen ja kuulumisen tunteeseen. Mä olen niin kaksinaismoralistinen, kun en sano, mitä ajattelen nyt. Vaikka tiedostat enemmän et oo yhtään sen parempi kuin minä, joka en tiedosta, enkä siksi voi valita. Haluaisin käydä keskusteluita, joissa täytyy perustella, miksi kukin sanoo jotain just niinku sanoo. Muuten uppoudutaan mielikuvamarkkinointiin, että mitä tää nyt viestii, kun olen Slushissa ja kuulun johonkin tiettyyn kuviteltuun Slushyhteisöön ja -identiteettiin. Tietty se on luonnollista, koska täytyy kokea kuuluvansa johonkin. Mut haluaisin et ihmiset selittäis perin pohjin miksi ne edustaa kaikkia niitä mielikuvia ja tiedostaako ne sen! Mun kaikki resurssit kuluu siihen, että kyseenalaistan omat toiminta mallit, identiteetin, kaikki ne syvät syyt ja koko järjes telmän missä toimin. En pysty sanomaan mitään. Itse yritän kyseenalaistaa ainakin sen, minkä takia haluan pyrkiä tiettyyn elintasoon ja mitkä muut asiat hyvinvointia ja onnellisuutta vois tuottaa. Miten itse on syyllinen asioihin X ja osatekijä kaikessa siinä pahuudessa ja kärsimyksessä, mitä tässä maailmassa on. Ajatteleekohan nää, että puhun näitä juttuja vaan todistaakseni jotain? Ei ajattelemattomuus oo aina välinpitämättömyyttä. Ihmiset on niin yksinäisiä, ei niillä oo sellasta turvaverkkoo, johon luottaa silloin, kun kyseenalaistaa itsensä totaalisesti. Mä en pysty tähän keskusteluun just nyt. It’s so sad. Se yksinäisyys on niin lohdutonta. Mä herään siihen jatkuvasti aina uudelleen, aina uusien ihmisten kohdalla. Se rajottaa niin helvetin paljon. Eikä tietenkään voi kaikkea tiedostaa, se on sula mahdottomuus. Kun tiedostaa jonkun asian, voi valita toisin. Biohacking lounge Mitä toimintatapoja teillä on vaikka yhteiskunnallisesti, jotka kontribuoi eniten yleiseen pahuuteen? Kuluttaminen. Kaikki kuluttaminen. Mulla on kyl sillä tavalla egoismi, et koko ajan miettii, mitä haluaa elämältä ja millaset asiat ois ”mun juttuja”. Mullakin toi, tai tavallaan individualismi. Sekin liittyy kapitalismiin. Mitä tahansa mä teen, se tulkitaan kapitalistisen viitekehyksen kautta. Noin niinku yleisesti ottaen. Voidaan toki miettiä, mikä on kapitalismin ja individualistisen kehityksen suhde: onko ne tulleet ajatuksina yhtä aikaa. F I K T I O 46
Kosminen työtön on Jyrki Nissisen Ylioppilaslehdelle luoma sarjakuva. Voidaanko mennä syömään, kun teillä on hirvee nälkä. Ei, nyt juodaan skumppaa ja kestetään. Jep, ylipäätään spesistinen ja ihmiskeskeinen ajattelu on tietysti ongelmallinen ja mittakaava missä se tapahtuu. Voidaan toki miettiä syitä, miksi ihmispopulaatio on päässyt räjähtämään ja ollaanko me jo lähtökohtaisesti ajateltu kaikkea hirveen ihmiskeskeisesti, että me hallitsemme kaikkea. Kun viedään tietty teknologia johonkin päin maailmaa, voidaan taata tietty elintaso. Sitten kun se populaatio kasvaa, muodostuu taas ongelma siitä, ettei oo pinta-alaa. Siinä kohtaa ei saada mitään, kun ei oo happee. Hengittäisit välillä. Paitsi että on Slush! Ja on teknologia, joka aina kato ratkasee kaiken. Skål! *kirkasvalolamppu sammuu* Good night. Oho tulipas [pimeää]. Aina yhtä omituinen kokemus. Kun se sammuu… Mikä ois sellanen tilanne, että pureuduttais oikeesti ongelman syihin eikä pelkästään seurauksien ratkaisemiseen? Tiedättekö, vähän niin kuin sillon kun tulee tajuamisen hetki ja on hetken tyhjän päällä. Vaatis kaikkien yhteisen tajuamisen, et kaikki pysähtyis ongelmien äärelle ja voitais toimia toisin. Tää on niin turhaa. Ei mikään tuu kuitenkaan muuttumaan tarpeeks. Se on romahdus. Todennäköisintä on se romahdus. Tavallaanhan kaikki, mitä me tehdään tähtää siihen, että me turvataan meidän tulevaisuutta. Osa näkee sen pitkäjänteisemmin ja osa lyhyemmällä aikavälillä, mutta kaikki meidän toiminta on jollain tavalla tulevaisuuskeskeistä. Meillä ei olisi elämää, jos me ei ajateltaisi, että huominen tulee. Tulevaisuus kehkeytyy auki joka hetki, aina tulee uusi hetki ja uus tulevaisuus… Yhteisöllisyys materiaalisuuden tilalle. Norminpurkutalkoot. Olikohan tää nyt yhtään hedelmällistä. Musta tuntuu, et me työskennellään näin niin kauan, kunnes me keksitään joku parempi tapa. #storyofcapitalism ”Jossain vaiheessa vaan alettiin kutsua ystävyyttämme kollektiiviksi.” Joskus-kollektiivin muodostavat Elsa Heikkilä, Lotta Hurnanen, Veera Kauhanen ja Suvi Tuomisto. Kollektiivi julkaisee kolmannen zinensä joskus keväämmällä. 47
K O L U M N I #METOO #KAIKKIMENI Teksti: Iida Sofia Hir vonen K uv a : M er i Bj ör n Niin kuin kaikki muutkin netti-ilmiöt, tuli myös #metoo Suomeen. Pitäisi olla kuitenkin varovainen, koska kampanja voi muun muassa pilata kaiken seuraavilla tavoilla: 1 ) T A S A A R V O M E N E E P I L A L L E Suomi on siitä poikkeuksellisen hieno maa, ettei meillä ole seksuaalista häirintää. Paitsi ehkä teatterissa, mutta taiteilijat nyt tunnetusti ovatkin dramaattisia sekopäitä, jotka ovat saaneet vaikutteita ulkomailta. Ja tietysti eduskunnassa, mutta poliitikot puolestaan ovat epäluotettavia suhmureita. Muualla häirintää ei yksinkertaisesti tapahdu, niin kuin ei meillä tapahdu myöskään rasismia, poliisiväkivaltaa, köyhyyttä, ympäristökatastrofeja tai julmaa eläintuotantoa. #metoo on askel taaksepäin. Meillä naiset ovat aina käyneet töissä, ja äänestämässä. Jos päättää mennä teatterin tai eduskunnan kaltaiseen arveluttavaan työpaikkaan, niin se on aivan tietoisesti otettu riski. Feministit, täällä ei ole mitään nähtävää! 2) EPÄOIKEUDENMUKAISIA SYYTÖKSIÄ Yhtäkkiä törkeästi käyttäytyviä miehiä saa sanoa törkeästi käyttäytyviksi miehiksi, jopa julkisesti, netissä! Kun uhri raportoi toisen ihmisen ikävästä käytöksestä, kyse on syyttämisestä ja tuomitsemisesta ilman todisteita. Siinä menee hienon miehen maine pilalle, mikä on ihan sama, kuin että pistettäisiin linnaan. 3) IKIAIKAISEN FLIRTIN PELI TUHOUTUU Ennen sukupuolia oli kaksi ja ne oli helppo erottaa toisistaan, vaikka tasa-arvoisessa Suomessa naiset ovat aina voineet pukeutua esimerkiksi housuihin. Erojen leikki toi iloa ja jännitystä elämään. Flirtin peliä pelattiin esimerkiksi baarissa ja ruotsinlaivalla. Kosketus oli osa flirtin kieltä, eikä siihen tarvinnut erillislupaa tanssilattialla. Katseet kohtasivat. Mies yritti lähestyä naista. Nainen teeskenteli, ettei huomaakaan. Mies kysyi, saisiko ostaa naiselle juoman. Nainen vastasi: ei kiitos, haluan istua täällä ystävieni kanssa. Mies joi neljä olutta ja gin tonicin ja sitten saapui väkisin ehdottelemaan ja hiplailemaan. Ennen miehekästä sinnikkyyttä arvostettiin. Eikö kohta mies saa edes jutella naiselle? Joutuuko tekemään kirjallisen sopimuksen, ennen kun saa koskettaa? Sehän tappaa erotiikan! Entä mitä käy pelimieskonsulttien bisnekselle? Yrittäjyys on tärkeää. 4 ) N A I S I S T A T U L E E U H R E J A Feminismin piti tehdä naisista bossladyja. #metookampanja tekee naisista kuitenkin valittavia inisijöitä, vähän niin kuin italialaisia jalkapalloilijoita, jotka teeskentelevät tuskaansa pelikentällä pienen hipaisun seurauksena. Jos nainen kohtasi vanhoina hyvinä aikoina ahdistavaa ja pelottavaa seksuaalista häirintää, hän ei puhunut siitä vaan jatkoi elämää. Kun traumoja ei käsitellyt, niitä ei käytännössä ollut. Mitäs siitä, jos itsetunto oli nollassa eikä julkisille paikoille voinut mennä ilman pelkoa ja paniikkikohtauksia! Seksuaalinen häirintä oikeastaan kasvatti naisluonnetta, vähän samalla tavalla kuin lyöminen lapsen kasvatusmetodina. Se oli elämää ja kasvua taiteilijana! 5 ) M I E S T E N E L Ä M Ä S T Ä T E H D Ä Ä N K O H T U U T T O M A N V A I K E A A Ennen kaikki oli niin yksinkertaista. Kun vaikutusvaltainen mies päätti tehdä jotain, muiden ei tarvinnut sitä kyseenalaistaa. Miehiä noin yleisesti ottaen kunnioitettiin, muiden sukupuolten kanssa se ei ollut niin justiinsa. Harvoin muilla oli tärkeiden miesten käytöksestä mitään sanomista. Nyt yhtäkkiä joku on keksinyt, että muidenkin sukupuolten kokemukset ovat kuuntelemisen arvoisia. #Metoo voi pahimmillaan johtaa maailmaan, jossa kaikki ihmiset, myös neromiehet, joutuvat joskus jopa miettimään omaa käytöstään ja sitä miten se saattaa vaikuttaa muihin ihmisiin. Ehdottoman huolestuttavaa! Olisiko Jean-Luc Godard tai Roman Polanski tehnyt niin legendaarisia elokuvia, jos hän olisi koko ajan joutunut olemaan kiva muille ihmisille? Pohtimisen arvoinen kysymys. On totalitarismin merkki, että ihmiset pakotetaan väkisin olemaan empaattisia. Muistuttaa taistolaisten ajoista. Muiden ihmisten tunteiden miettiminen vie energiaa tärkeämmiltä asioilta. Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen toimittaja, joka yhä odottaa, että #metoo-keskustelu käynnistyisi Suomessa kunnolla. 48
Mukavinta ja helpointa opiskeluajan asumista Koti ja kämppikset: hoas.fi hoashelsinki hoas_fi hoas_fi ALOITA OMA TARINASI Kajaanin ammattikorkeakoulussa Valitse alasi ja aloita oma tarinasi: AMK-tutkinnot päivätai monimuotokoulutuksena. • Datacenter | Älykkäät järjestelmät | Peliala • Liikunnanohjaaja | Sports and Leisure Management • Matkailun asiantuntija | Adventure Tourism • Rakennustekniikan insinööri | Konetekniikan insinööri • Sairaanhoitaja • Terveydenhoitaja • Liiketalous | International Business | Esports Business Lisätietoja: hakijapalvelut@kamk.fi, p. 044 7101 648, 044 7101 229 Yhteishaku: 14.–28.3.2018 haekamk.fi | opintopolku.fi Voita matkalahjakor tti! osallistu kilpailuun haekamk.fi @kajaaniamk kajaaninamk ensi ilta 13.2.2018 t e k s t i Aino Kallas o h j a u s Heini Tola r o o l e i s s a Maija Andersson Suvi Isotalo Sauli Suonpää Lipunmyynti (09) 4342 510 ti–pe klo 11–14 Erottajankatu 5, 00130 Helsinki teat teri avoimet ovet 20 vuot ta TÖIHIN RAJAVARTIOLAITOKSEEN HAKUAIKA RAJAVARTIJAN PERUSKURSSILLE ON MENEILLÄÄN facebook.com/MahdollisuuksienRaja WWW.RAJA.FI/RMVK
TULE MEILLE KESÄTÖIHIN veikkaus.?/tyopaikat #mahdollisuuksia Loppuvuodesta meitä valvotti yksi kysymys: missä sinä olet? Huoli kasvoi, kun presidenttipari Sauli Niinistö ja Jenni Haukio ottivat Mäntyniemessä vastaan perinteiset joulutervehdykset. Sinulle oli omat lahjat: piirakoita Karjalan Liitolta ja vegaaninen puruluu eläinja ympäristöjärjestöiltä. Frakkiasun väristä turkkiasi ei vilahtanut missään. Lopulta Niinistö kertoi, että olit vaalikaranteenissa. Tammikuussa hän tarkensi Helsingin Sanomille: ”Musta tuntuu, että media ois sen (joulujuhlan) jälkeen sanonut, että jaaha, hyppäsi pienen koiran harteille.” Väärin. Oikeasti koko kansakunta on sinun, puhisevan bostoninterrierin, harteilla. Siksi tiedämme, mistä oikeasti oli kyse: poliittisesta kotiarestista. Sinua ei päästetty tapaamaan vapaasti mediaa, koska niin ei ole päästetty Aleksei Navalnyita tai aikanaan Aung San Suu Kyitäkään. Sait näissä vaaleissa pelkästään Helsingissä kaksi ääntä. Voimme vain kuvitella, mikä olisi ollut tulos, jos olisit saanut tehdä vaalityötä kuten muutkin kandidaatit. Obama-ilmiöön verrattavia merkkejä oli jo vuoden 2016 jouluseremonioissa. Kuinka voisimme unohtaa hölmistyksesi, kun Vehmaan maataloustuottajien lahjoittama kinkku vietiin ulottuviltasi poikakuoron laulaessa En etsi valtaa, loistoa? Se oli vasta alkua: kun presidenttipari katsoi toisaalle, väläytit kuvaaja Heikki Saukkomaan kameralle valloittavimman ilmeesi. Sen, joka näyttää siltä kuin pään läpi olisi lentänyt bumerangi. Kansainvälinen meemitähti syttyi. The Tonight Show -keskusteluohjelman isäntä Jimmy Fallon äänsi nimesi melkein oikein. Helsinkiläinen Café Esplanad kehitti sinulle nimikkovadelmaleivoksen, jonka mantelipohja oli gluteeniton. Olemme oppineet, että pidät pussailusta, jääkiekkojoukkue Porin Ässistä ja presidenttiparin lapselle jo ennen syntymää annetuista ”pörrölahjoista”. Ehkä Ässiä lukuun ottamatta tässä oli kaikki ainekset presidentinvaalien voittoon. Ei ihme, että päädyit lukkojen taakse. Me Ylioppilaslehdessä pidämme poliittisista marttyyreista. Sinulle on moneen muuhun verrattuna helppo lähettää ikioma ”pörrölahja” – onhan virallinen osoitteesi tiedossa taas seuraavat kuusi vuotta. Käännetään kuono jo vuoteen 2024, jolloin nykyinen presidentti ei voi enää olla ehdolla. Johtajuuttasi kaivataan: poissa ollessasi alpakat mellakoivat. Jo kuusi vuotta sitten Suomen Bostonit -yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Sanna Feberg kertoi Ilta-Sanomissa, että bostoninterrierit eivät ”hauku tai uhittele ketään”. Sellainen on näinä aikoina hyvä. Palstalla lähetämme ihmisille postia. HYVÄ TASAVALLAN ENSIMMÄINEN KOIRA LENNU, Ystävällisin terveisin, Ylioppilaslehti Y S T. T E RV. 50
Kasvatustiede | Oikeustiede | Taide ja muotoilu | Yhteiskuntatiede Sinne eivät pienetkään unelmat huku Hae Lapin yliopistoon ulapland.f i hakijapalvelut@ulapland.fi Korkeakoulujen yhteishaku 14.–28.3.2018 la 3.3. klo 19.30 | ti 6.3. klo 19.30 | la 10.3. klo 19.30 Musiikkitalo, Konserttisali www.hebo.fi Kustaa Vaasa Leopold Koželuchin ooppera MARTINA JANKOVÁ & HELENA JUNTUNEN & TUULI LINDEBERG sopraano MONICA GROOP mezzosopraano | MARIO ZEFFIRI & NIALL CHORELL tenori CORNELIUS UHLE basso | HELSINGIN KAMARIKUORO EMIL & ARTUR SALLINEN videosuunnittelu | REIJA LAINE pukusuunnittelu HELSINGIN BAROKKIORKESTERI | johtaa AAPO HÄKKINEN konsepti ERIK SÖDERBLOM | ohjaus VILLE SANDQVIST Opiskelijat pääsevät saman päivän lipulla KYMPILLÄ OOPPERAAN! Liput palvelumaksuineen 30–70 € TULE MEILLE KESÄTÖIHIN veikkaus.?/tyopaikat #mahdollisuuksia