Asokodit | puhelin 020 161 2280 asuntosaatio.fi Onnella on osoite. • Toimi näin: Hae ensin järjestysnumero paikkakuntasi asuntotoimistosta ja tee hakemus asokotiin • Tutustu Asokotien asumisoikeusasuntoihin, toimimme 31:llä paikkakunnalla: asuntosaatio.fi • Asokodissa sijoitat vain 15 % asunnon hinnasta ja maksat kuukausivastikkeen. • Ei tulorajoja, voit unohtaa suuret pankkilainat ja jälleenmyyntiriskin. • Asut niin pitkään kuin haluat ja asunnosta luopumisaika on vain kolme kuukautta. THE NATIONAL US MØ DK A PERFECT CIRCLE US WARPAINT US PAPERI T SILVANA IMAM SE DEERHUNTER US VESTA PARIISIN KEVÄT LITKU KLEMETTI GASELLIT TEKSTI-TV 666 SLEAFORD MODS UK ELIAS GOULD GETTOMASA KARINA KAURIINMETSÄSTÄJÄT PASTORIPIKE SOFA VERSACE HENRIK X NCO X MELO VIEW YONA + KYMMENIÄ MUITA! HELSINKI, NORDIS KAIKKI LIPPUTYYPIT NYT MYYNNISSÄ! P E 8 . 6 . S U 1 . 6 . S I D E W A Y S H E L S I N K I . F I @SIDEWAYSHEL
”Nainen oli miehelle käsittämätön mysteeri, koska hän ajatteli; mies oli naiselle mykkä taulapää, jonka mielessä oli vain nylkyttäminen aamusta iltaan.” O L I N VA R M A A N 1 2 , K U N V I E R A I L I N jonkun meidän luokkalaisen tytön luona ja luin ensimmäistä kertaa Cosmopolitania. Ensin turhauduin. Lehti teki kaiken äärettömän monimutkaiseksi: Tietävään sävyyn se opasti, että naisten ja miesten välinen vuorovaikutus perustuu jatkuvaan, jännittävään peliin. Tämä taas johtuu siitä, etteivät sukupuolet oikeastaan koskaan voi ymmärtää toisiaan. Miksi? Koska miehet ja naiset ovat niiiin erilaisia. Sitten suutuin. Lehtihän teki minusta, miehestä, jäätävän tyhmän hahmon – lähinnä alkukantaisten viettiensä varassa elävän luolamiehen! Naisen oli jatkuvasti tulkittava, mitä minä milläkin eleelläni tarkoitin (aivan kuin kaikilla eleillä tarkoitettaisiin tosi paljon jotain?) ja laitettava minun oikkuni omien tarpeidensa edelle. S A M A A K A M A A L Ö Y T Y I T I E T Y S T I muualtakin. Vuosituhannen vaihteessa hetken aikaa kukoistanut Slitz opetti miehille, että kahden sukupuolen välinen suhde oli niin ikään ymmärtä mättömyyden taistelutanner – jopa sotaalue, kuten Kosovo tai Tšetšenia. Cosmon ja Slitzin maailmassa sukupuolet eivät olleet koskaan rinnakkain, vaan aina vastakkain. Nainen oli miehelle käsittämätön mysteeri, koska hän ajatteli; mies oli naiselle mykkä taulapää, jonka mielessä oli vain nylkyttäminen aamusta iltaan. Miehen oli siedettävä ”nalkutusta” ja naisen ”kyltymätöntä himoa”, mutta ennen kaikkea molempien oli siedettävä jotakin siinä ihanan kamalassa mielitietyssä. TÄHÄN LEHTEEN TOIMITUSSIHTEERIT Veera Jussila ja Anni Pasanen haastattelivat Tua Backmania, joka järjesti miehille KARHU The MAN miesmessut maaliskuussa. Juttu alkaa sivulta 12. Backmanin ajatusmaailmassa mies on ”alfa”, mutta silti alkukantainen, naisen johdateltavissa oleva reppana. Toisaalta miehistä ei oikein pidetä, ne ovat ”kuin parkkipaikkoja”: ”Kaikki parhaat ovat varattuja ja vapaissa on invamerkki.” Yhtäältä ajatellaan, ettei miehiltä voi oikein vaatiakaan: dialogi kun on tuomittu epäonnistumaan. Vaikka 2010luvulla yleinen diskurssi on muut tunut, joillekin miehet ovat edelleen Marsista ja naiset Venukselta. Se yllättää. Niin töissä, yliopistolla kuin vapaa ajallakin olen huomannut, että kohtelemalla ihmi siä ihan vain ihmisinä asiat ovat sujuneet vanhojen lehtien kauhukuviin nähden yllättävän mutkatto masti. Ei peliä eikä suurta ymmärtämättömyyden sotatilaa, ellei sellaista itse lietso. Silti jokin Backmanin ajatusmaailmassa tuntuu viehättävän. Tsemppaajia riittää ja messuillakin kävi porukkaa. Moni näyttää ajattelevan, että #metoo:n ja feminismin aikana perinteinen mie hisyys on jotenkin nurkkaan ajettuna. Paikkaa, jossa saa kunnolla ”äijäillä”, tervehditään ilolla. Kukaan ei kai ole kieltänyt äijäilyä. Jos viski ja kellot kiinnostavat, siitä vaan. Mutta samalla ajattelen, etteivät miesmessut kuitenkaan edusta ainoastaan tuota äijäilyä. Ne edustavat sitä outoa asetelmaa, jossa toinen taantuu tuttipullosta kaljaa imeväksi luolamiesoikuttelijaksi, jota toinen paapoo ja yrittää ymmärtää sekä höynäyttää samaan aikaan. Kuka sellaista haluaa? Tämä oli tämän toimituksen viimeinen lehti ja samalla viimeinen pääkirjoitukseni Ylioppilaslehden päätoimittajana. Kiitos kaikille lukijoille kuluneesta kahdesta lukuvuodesta. PÄ Ä K I R J O I T U S 9 . 5 . 2 1 8 KALJAA TUTTIPULLOSTA THE NATIONAL US MØ DK A PERFECT CIRCLE US WARPAINT US PAPERI T SILVANA IMAM SE DEERHUNTER US VESTA PARIISIN KEVÄT LITKU KLEMETTI GASELLIT TEKSTI-TV 666 SLEAFORD MODS UK ELIAS GOULD GETTOMASA KARINA KAURIINMETSÄSTÄJÄT PASTORIPIKE SOFA VERSACE HENRIK X NCO X MELO VIEW YONA + KYMMENIÄ MUITA! HELSINKI, NORDIS KAIKKI LIPPUTYYPIT NYT MYYNNISSÄ! P E 8 . 6 . S U 1 . 6 . S I D E W A Y S H E L S I N K I . F I @SIDEWAYSHEL K uv a : M er i Bj ör n Robert Sundman, päätoimittaja 3
SISÄLLYS A LK U U N 3 Pääkirjoitus 4 Sisällys 7 Vaihtoehtomuseo Kontulassa 8 Ajankohtaista 8 Emoji-uutiset 9 Miten arvottaa luovuutta pääsykokeissa? 10 Gentrifikaatiotutka: Suomenlinna 11 Somelakko on kuin pikadieetti LO PP U U N 32 Petri Vähäsarja, Jukka Viikilä ja elämän vertauskuvana tennis 34 Essee: Yhteistyöterveisin, vihollisesi 35 Toimituksen TOP 3: Ajankohtaiset viholliset 36 Fiktio: Ratkaisu 37 Sarjakuva: Kosminen työtön 38 Kolumni: Opettelin lukemaan kahdesti 39 Yst. terv. Ylioppilaslehti VAHVASTI HAURAS s. 12-19 Maskuliinisuuden sanotaan olevan kriisissä. KARHU The MAN -messuilla mieheys oli ainakin sijoitus vinkkejä ja lihaksia. Tekijöinä tässä lehdessä Emine Arapkirli, Meri Björn, Ulla Donner, Aapo Huhta, Heini Kilpamäki, Veera Koivaara, Noora Mattila (editori, s. 12-27), Jyrki Nissinen, Ilkka Saastamoinen, Harry Salmenniemi, Ronja Salmi, Jussi Särkilahti Kannen kuva Jussi Särkilahti P I T K ÄT
LEHTI ISSN 03559246 /// ISSN 1458445X (verkkolehti) Vuoden neljäs numero ilmestyy 7.9. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähe¬tetystä aineistosta eikä palauta sitä. OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut UUTISKATSAUS 2020 s. 28-31 Ylioppilaslehden toimitus lähti aika matkalle kahden vuoden päähän. Tervetuloa Vallilaan, Terrafame! s. 18.1.1913 Helsinki PÄ ÄTO I M I T TA JA Robert Sundman A D Tuomas Järvenpää TO I M I T U S S I H T E E R I T Veera Jussila Anni Pasanen etunimi.sukunimi(a) ylioppilaslehti.fi KUSTANTAJA Ylioppilaslehden Kustannus Oy Leppäsuonkatu 9 B 00100 Helsinki p. 050 447 1117 TOIMITUSJOHTAJA Antti Kerppola antti.kerppola(a)hyy.fi MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/mediatiedot PALAUTE posti(a)ylioppilaslehti.fi PAINO Printall AS, Tallinna, Viro POIS TIELTÄ! s. 20-27 Koomikko Eeva Vekki raivaa stand upiin tilaa naisille. Nyt hän myös juontaa Ylen Noin viikon studio -satiiriohjelmaa. [also in english]
MAKSA NOPEAMMIN MOBILEPAYLLÄ UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa. UniCafe-apilla olisit jo aterioimassa.
K uv a : Ju ss i Sä rk il ah ti AJANKOHTAISTA Marianne Niemelä näkee taiteen tehtävänä tilojen haltuun ottamisen. Siksi hän lähti mukaan synnyttämään uudenlaista museota Kontulaan. Muutama vuosi sitten kuraattori Marianne Niemelä havahtui ristiriitaan. Hän oli vasta liittynyt taiteilijakollektiiviin, joka ylläpitää Third Space galleriaa Punavuoressa. Keskustan jugendtalojen ja kalliiden liikehuoneistojen seassa hän koki olonsa kuitenkin vieraaksi. ”Minulla ei koskaan olisi varaa asua Punavuoressa. Siksi oli outoa ylläpitää tilaa ja tehdä taidetta juuri siellä.” Laajasalossa asuva Niemelä opiskeli Glasgow’n yliopistossa taide historiaa ja myöhemmin kuratointia Aaltoyliopiston maisteriohjelmassa. Third Space sai alkunsa vuonna 2014, kun joukko opiskelijoita kyllästyi pitämään näyttelyitään yliopiston luokkatiloissa. Helsingin galleriatilanne oli silloin haastava, sillä lähinnä ydin keskustassa sijaitsevien tilojen korkeat näyttelymaksut sanelivat, kenellä oli mahdollisuus saada taidetta esille. Third Space sen sijaan tarjosi alusta lähtien taiteilijoille maksuttoman näyttelytilan. Aluksi vain tutuille, myöhemmin kenelle tahansa. Niemelän mielestä kulttuurin keskittyminen lähes yksinomaan keskustan hintaville alueille oli silti ongelmallista. ”Taustalla on ajatus, että sijainnilla luodaan arvoa myös teoksille. Mitä tärkeämpi galleria, sitä keskeisempi sen sijainti on”, hän sanoo. ”Suomessa ei uskota, että lähiöissä on kulttuuria, johon kannattaa panostaa.” Third Space alkoikin suunnitella galleriatilan perustamista ydinkeskustan ulkopuolelle. Kontulaan päädyttiin, koska siellä oli elävä ostoskeskus, toisin kuin monissa muissa vanhoissa lähiöissä. Vaihtoehtoinen kulttuurikeskus Museum of Impossible Forms, M{if}, avattiin viime kesäkuussa. M{if}:ssa on harjoitettu julkaisutoimintaa ja järjestetty esimerkiksi keskustelutilaisuuksia ja työpajoja sekä Hassan Blasimin vetämä arabiankielinen kirjoituskoulu. ”Me ajattelemme, että Impossible Forms tarkoittaa asioita, joita ei voi kerätä tai jotka eivät ole fyysisisiä. Sellaisia ovat esimerkiksi henkilökohtainen kokemus ja yhteisöllisyys. Museo tilan nimessä on museon haltuunottoa. Kysymys on siitä, voimmeko muodostaa oman museon vain sanomalla, että muodostamme sellaisen.” Kontulalaiset ovat löytäneet vasta varovaisesti toimintaan mukaan. Niemelä myöntää, että saavuttamatta ovat yhä sellaiset ihmiset, jotka eivät muutenkaan harrasta kulttuuria. Kaiken toiminnan tarkoituksena olisi kuitenkin kasvattaa lähiön yhteisöllistä muistia. Niemelälle termien ja tilojen haltuun ottaminen on keskeistä, sillä taiteen tarkoitus on aina saada aikaan muutos. Hän ajattelee, ettei taidetta voi oikeastaan edes olla ilman, että sillä otetaan samalla tilaa haltuun. Siksi taiteen on pakko tapahtua suurten instituutioiden, vaikkapa perinteisten museoiden, ulkopuolella. ”Ongelma on, ettei niiden tiloja voi ottaa haltuun. Ne antavat sinulle tilaa, jos haluavat.” MUSEO HALTUUN Teksti: Veera Koivaara 7
AJANKOHTAISTA AJANKOHTAISTA EMOJI-UUTISET Arvaatko, mistä uutisesta on kyse? Jaa vastauksesi Twitterissä tunnisteella #emojiuutiset. Jos olet nopea, voit voittaa kirjapalkinnon! Edellisessä numerossa kerroimme, että Italiassa Silvio Berlusconin johtama vaaliliitto menestyi parlamenttivaaleissa. Berlusconi ei voi itse asettua virkaan veropetostuomion takia. Hän on tunnettu järjestämistään seksijuhlista ja suhteistaan prostituoituihin. Onnittelemme Aaroa oikeasta vastauksesta! Oikea vastaus tämänkertaiseen uutiseen julkaistaan kesäkuussa osoitteessa ylioppilaslehti.fi. OIKAISU Viime numerossa haastattelimme Kepan veroasiantuntijaa jutussa Salaisuusvaltio nimeltä Suomi (s. 7). Veroasiantuntijan nimi oli kirjoitettu juttuun väärin, ja se oli todellisuudessa Lyydia Kilpi – ei Lydia Kilpi, kuten kerroimme. Toimitus pahoittelee virhettä! YLIOPPILASLEHDELLE UUSI PÄÄTOIMITTAJA JA TOIMITUS Ylioppilaslehteä luotsaa seuraavasta numerosta alkaen uusi toimitus uuden päätoimittajan johdolla. Nykyisen toimituksen kaksivuotiskausi päättyy tähän toukokuuhun, ja uusi päätoimittaja valitaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajiston kokouksessa 15. toukokuuta. Tiedotamme päätoimittajavalinnan tuloksesta osoitteessa ylioppilaslehti.fi heti päätöksen julkistamisen jälkeen. 6 8
HALUTAAN: LUOVA YKSILÖ LU OVA AJAT T E LU, näkemyksellisyys, kehityskelpoisuus, käsitteellistämiskyky, motivoituneisuus, soveltuvuus alalle… Muun muassa tällaisin kriteerein valitaan Aaltoyliopiston uudet taidealojen opiskelijat tänäkin keväänä. Aallon taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa opiskellaan esimerkiksi elokuvauksen, muodin ja muotoilun pääaineissa. Opiskelupaikkaa mielivän hakijan pääsykoekevät alkaa ennakkotehtävillä vuoden alussa ja huipentuu pudotuspeliin sekä monipäiväisiin pääsykokeisiin toukokuun lopulla. Koko kevään ajan hakijoita, heidän ideoitaan ja luovutaan, arvioi valintatoimikunta, jossa on kolmesta kuuteen henkilöä. Mutta miten arvioida ideoita ja luovuutta? YLIOPISTO-OPETTAJA Heidi Paavilainen muotoilun pääaineesta on ollut alansa valintatoimikunnissa mukana jo kymmenen vuotta. Hän painottaa, että toimikunta arvioi nimenomaan suorituksia, ei henkilöitä. Toimikunnan jäsenet ovat pääosin Aalto-yliopiston opetusja tutkimushenkilökuntaa. Opiskelijoiden suoritukset arvioidaan yksitellen ja nimettöminä aina haastatteluun asti. Kaikki toimikunnan jäsenet ovat tasavertaisia, mutta puheenjohtajalla, kuten Paavilaisella, on yksinvaltiaan oikeus ratkaista hakijan kohtalo silloin, kun valinnasta ei muuten päästä yksimielisyyteen. Paavilainen muistelee, että vuosien aikana näin on tapahtunut yhteensä ehkä kaksi kertaa. ”Yleisesti meidän päätökset perustuvat yhteiseen näkemykseen. Jos näkemykset kovasti poikkeavat, tehtävän pisteet perustuvat siihen, kuka pystyy järkevimmin argumentoimaan oman kantansa.” Tilanteeseen liittyvää etiikkaa tai prosessin tulkinnanvaraisuutta ei toimikunnassa edes ole juuri pohdittu, Paavilainen kertoo. Hänen mukaansa anonyymi, tehtäviin keskittyvä arviointiprosessi on tasapuolinen hakijoille. PÄÄSYKOEPROSESSI ON RASKAS. Suunnittelija Tuuli Asunmaa kertoo, että hakijat joutuvat ammentamaan itsestään paljon pitkien pääsykoepäivien ajan, jännityksen ja luovuuden keskellä. Parempaakaan mallia ei välttämättä ole. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden TOKYO ry:n puheenjohtaja, arkki tehtuuriopiskelija Matti Jänkälä toteaa, että pääsykokeet ovat ainoa mielekäs tapa valita opiskelijoita taidealoille. ”Itse näen pääsykokeet todella tärkeänä. Se tarjoaa hakijalle mahdollisuuden todistaa, että olen hyvä tässä mitä teen”, hän sanoo. Jänkälän mielestä on hyvä, että valintaraadit ovat pysyviä. Sillä varmistetaan, että arviointi on vuodesta toiseen johdonmukaista, eikä vaihtele yksittäisten henkilöiden mielipiteiden mukaan. ”Toki se on silloin johdonmukaista myös siinä, että yksittäisten jäsenten sana painaa paljon.” JOS HAKIJA KOKEE tulleensa kohdelluksi epäreilusti, hänellä on oikeus pyytää oikaisua. Tuuli Asunmaan mukaan taidealalle oikaisupyyntöjä tulee noin kymmenen vuodessa. Osa pyynnöistä koskee esimerkiksi tiedotusta ja vain osassa pyydetään tarkistamaan oma arvostelu. Heidi Paavilainen kertoo, että muotoilun puolella käsitellään oikaisuja noin yksi vuodessa. Useimmiten oikaisua hakevat sellaiset hakijat, jotka ovat jääneet pisteen päähän opiskelupaikasta. Silloin toimikunta pitää kesäistunnon ja tarkistaa valinnan. Paavilainen ei muista, että päätös olisi harkinnan seurauksena koskaan muuttunut. ”En kyllä ole kauheasti kiinnittänyt asiaan huomiota. Se ei ole meille mikään auktoriteettikysymys.” Aalto-yliopiston mukaan taiteellisten alojen pääsykokeissa suoritus ratkaisee – ei missään nimessä persoona. Teksti: Veera Koivaara 99
S U O M E N L I N N A GENTRIFIKAATIOTUTKA HOT NOT C A M EM B ER T ED A M Te ks ti : Ve er a Ju ss il a & A nn i Pa sa ne n Suomenlinnakeskuksen kaupassa turistivedätyksen huippu: historialliset sakset 11,60 e Kun yleisölle avatut Vallisaari, Isosaari ja Lonna gentrifioituvat jo kovaa vauhtia, päätti Ylioppilaslehti tarkastaa unholaan jääneen Suomenlinnan tilanteen. Kirkon juliste keskiviikkokahveista: leppoisaa yhdessäoloa kryptassa Lelumuseota ympäröivät raparperiistutukset Rakennus, joka varattu omien eväiden syöntiin, ja pihassa kohtuulliset kierrätysmahdollisuudet: lasit, metallit, bio ja sekäjäte Kirjastossa erillinen Suomi pöytä: Muumiopas, Finnish Nightmares ja Tatun ja Patun This is Finland Suomenlinnan suolakurkut yhtyeen uutuuslevy KMarketin herätehyllyllä, 15 euroa Vuosimallin 1867 venäläistykin sisälle tungettu Fazerin konvehtikääreitä, Lidlin paistopistepussi ja kertakäyttöpeflettejä Hostel Suomenlinnassa äänekäs leirikouluryhmä Bistro Bastionin catering toiminnalla mm. Vuoden hääyritys kunniakirja: eniten yleisöääniä kategoriassa pitopalvelut KMarketissa harkittu teese itsesimapöytä: sitruunoita, fariinisokeria, lasipulloja Suomenlinnan Panimo: Tin Soldier’s Black Apple siiderin makupariehdotuksena tumma suklaa tai karitsan sisäfile lakritsikastikkeella Suomen ensimmäinen perinteinen japanilainen teehuone Tokuyûan: opetukseen ilmoittautuminen Doodlessa, välillä vieraileva sensei Pariisista Djiboutin tasavallan pääkonsulaatti ruosteisen telakkaromun seassa 10 10
T A T U S A L O N E N T U N N U S T A A H E T I olevansa toipuva älypuhelinriippuvainen. ”Se oli ihan järkyttävä addiktio. Sain itseni kiinni siitä, että räpläsin puhelinta kaikkialla: bussipysäkillä, syödessä tai jos keskustelu kumppanin kanssa tuli hiljainen hetki.” Koska Salonen on omien sanojensa mukaan myös ”kaikki tai ei mitään ihminen”, hän päätti lopettaa älypuhelimen käytön kokonaan. Face bookiin hän näpytteli päivityksen, jossa ilmoitti, ettei häntä saisi enää kiinni Whatsappin kautta. Luuri vaihtui Nokian uudelleenlanseeraamaan 3310klassikkoon. Arkielämä ilman älylaitetta oli työlästä. Verkkopankkia oli mahdotonta käyttää, parkkiaikaa ei voinut ostaa eikä bussireittejä tarkastella. Myös ystävien suunnitelmista oli mahdotonta pysyä kartalla ilman yhteisen keskusteluryhmän kyyläämistä. Parin viikon päästä seurasi retkahdus. M Y Ö S T U T K I J A S A K A R I T A I P A L E Jyväskylän yliopistosta on huomannut, että omassa tuttavapiirissä saatetaan nykyään tehdä päivityksiä älypuhelinpaastoista vaikkapa joulupyhien alla. Hänen mielestään some ja älypuhelinlakot liittyvät aikamme laajempiin trendeihin: itsen kontrollointiin ja paremman elämänlaadun tavoitteluun kaikilla osaalueilla. Mutta mitä ihmiset kaipaavat, kun he haikailevat aikaa ennen älypuhelimia? Tatu Salonen kertoo kaipaavansa omaa ajattelua, joutilaita aikoja ja aitoja kohtaamisia. Sakari Taipaleen mukaan älypuhelin aiheuttaa monelle kokemuksen arjen pirstaloitumisesta, kun jatkuvasta tavoitettavissa olemisesta on tullut normi. Samalla älypuhelimen käytön rajoittaminen on tutkijan mielestä myös sosiaalinen signaali: päivitys some tai älypuhelinpaastosta on osoitus toimivasta elämänhallinnasta. ”Silloin annetaan ymmärtää, että sosiaalinen media on pintaa, eikä siellä tarvitse välttämättä olla”, Taipale sanoo. LAIHDUTUSTUTKIJAT PUHUVAT TOISTUVASTI elämäntapamuutosten puolesta tiukkojen mutta väliaikaisten dieettien sijaan. Sakari Taipalekaan ei usko, että pikapaastoilla saavutetaan pysyviä muutoksia älylaitteiden käytössä. Kuten Salosen tapauksessa, retkahdus on lähinnä ajan kysymys. Sen sijaan Taipale kannustaa pohtimaan omaa teknologiasuhdetta ja rajaamaan käyttöä osana arkea. Niin tekee esimerkiksi Kasper Kotisaari. Hän jättää älypuhelimen kotiin nykyään parina päivänä viikossa. Kotisaari ei haikaile aitojen kohtaamisten perään ja pitää teknologiaa hienona asiana, mutta päätti silti alkaa vähentää älypuhelimen käyttöä saatuaan kolmen päivän käyttökiellon Facebookiin. Silloin Kotisaari huomasi, kuinka automatisoituneesti keho käytti puhelinta. ”Huomasin, että refleksi oli jo niin pitkälle kehittynyt, että otin kännykän taskusta, avasin näppäinlukon, menin selaimeen ja aloin kirjoit tamaan, ennen kuin muistin, että ai niin, enhän minä pääse sinne.” Älypuhelimen jättäminen kotiin ensimmäistä kertaa tuntuikin yllättävän ihanalta. ”Oli kuin olisin vapautunut lumouksesta.” Kokemus oli niin hyvä, että Kotisaari päätti alkaa järjestää ihmisille mahdollisuuksia viettää aikaa ilman teknologiaa. Ensimmäinen ”teknologiaton picnic” pidettiin maaliskuun lopulla. KOTISAARI KUTSUU TEKNOLOGIATONTA piknikkiä humoristisesti ysärilarpiksi. Myös Sakari Taipale näkee niin sanotussa ”dumb phone movementissa” kaipuun 1990 ja 2000lukujen estetiikkaan. Sama trendi on ollut nähtävillä esimerkiksi videopeleissä. Ovatko ihmiset luopumassa älylaitteistaan kokonaan? Siihen Taipale ei usko, mutta käytön vähentäminen saattaa silti olla yleistymässä. Britanniassa havaittiin viime vuonna ensinmmäistä kertaa, että nuorten päivittäinen älypuhelimen parissa vietetty aika kääntyi laskuun. No, oikeasti laskua oli vain muutama minuutti. Mutta se oli silti ensimmäinen lasku mittaushistorian aikana. Teksti: Veera Koivaara Sosiaalisen median pikapaastot eivät johda pysyviin loppu tuloksiin, uskoo tutkija Sakari Taipale Jyväskylän yliopistosta. ÄLYTÖN DIEETTI 11
Teksti: Veera Jussila & Anni Pasanen – Kuvat: Jussi Särkilahti M I E H E N P A I K K A
Yrittäjä Tua Backman päätti järjestää messut, joita Suomessa ei ollut ennen nähty. E N S I M M Ä I S E N R O L E X I N S A H Ä N osti vuonna 1994. Seitsemäntuhatta markkaa, ”perhanan kallis kello”. Asfaltinväriseen puvuntakkiin sonnustautunut mies seisoo puhujalavalla, vilkaisee paksu sankaisten silmälasiensa takaa sivupöytiin ja kertoo kellosivistyksestä rennosti kuin sihauttaisi kaljatölkin auki. Yleisöä on maaliskuisena lauantaiaamuna vasta kymmenkunta, pääosin kolmekymppisiä miehiä. On kahisevaa ulkoilutakkia ja sänkipar taa, jonka pituus on jossain rennon ja huolitellun kaidalla rajavyöhykkeellä. Tapahtumatila Ruohis on Helsingin Ruoho lahden kauppakeskuksen toisessa kerroksessa, Jyskin ja Tokmannin naapurissa. Heti sisään käynnin vieressä seisoo Harley Davidson moottoripyörä. Tervetuloa KARHU The MAN miestenmessuille! Lavalla luennoiva mies on Mikko Sokero, Kellolehden kustantaja. Takavuosina hän päätoimitti muun muassa Oho!juorulehteä ja ehti istua vankilassakin oman kelloliikkeensä ryöstön lavastamisesta. Mutta nyt hän pääsee esityksensä huippukohtaan. Jos kävisi niin posketon mäihä, että Walesin prinssi Charles kutsuisi kuninkaalliselle illalliselle, mitä miehen olisi tehtävä? Käytettävä nahkarannekkeista, litteää kulta kelloa. Ei missään nimessä digitaalista sportti ajannäyttäjää. ”Villeimmät tyypit voivat mennä nahkarannek keisen teräskellon kanssa, mutta se on jo hurjan uskaliasta.” Pilottitakkiin, maastohousuihin ja mustaan pipoon pukeutunut mies tallustaa lavan lähistölle. Hän kuuntelee muutaman sekunnin. 180 asteen pyörähdys, eikä miestä näy koko loppupäivänä. Luennon päätteeksi Sokero harppaa lavalta yhdel lä askeleella. Tänään ranteessa on Parmigiani, 17 000 euroa. Sivummalla puheeksi tulee Tua Backman, koko miestenmessut ideoinut yrittäjä. Backmanin firmoista merkittävin on Bretelleliike, joka kaup paa solmioita, taskuliinoja ja muita miesten asusteita. Paremmin hänet tunnetaan Tua Casa lifestyleblogistaan ja toraisaan eroon päät ty neestä avioliitostaan takavuosien kiekkotähden Esa Tikkasen kanssa. Sokerolla on Backmanista vain hyvää sanottavaa: ”Aivan uskomaton tyyppi, niiiin yrittäjä! Vain se on niin hullu, että lähtee hirveellä riskillä järjestää tätä.” KOLME VIIKKOA MYÖHEMMIN BRETELLEasustemyymälän edustalle, Helsingin Ullan lin naan, pyyhkäisee viininpunainen katumaasturi. Kova jarrutus, töksähtävä pysähdys. Ovesta työntyvät seeprakuvioiset, ugg malliset talvisaappaat. Sitten isot aurinkolasit. Tua Backman on myöhässä. Hän ilmoittaa topakasti, että nyt lähdetään kahvilaan. Lähistöltä ei löytynyt parkkipaikkaa. ”Ootteko ennen käyneet Löylyssä?” Takapenkillä lojuu laskettelusuksia ja monoja ja tallinnalaisen Kaubamajatavaratalon kassi. Ainoan tyhjän takapenkkipaikan turvavyö ei toimi. ”Mä ajan varovasti”, Backman lupaa, kiih dyttää Korkeavuorenkatua etelään niin lujaa, että risteyksessä on otettava ovesta tukea, ajaa läpi Eiran, sieltä Hernesaarenrantaan ja pyöräyttää lopuksi auton siististi taskuparkkiin. Saatuaan eteensä latten Backman alkaa päivi tellä messujen kohtaamia ongelmia. ”Ihan katastrofi. Musta tuntuu, että jos miehet ois ollu tapahtuman takana, ne ois kuohittu.” Backman oli jo vuosia sitten saanut idean miesten omista lifestylemessuista, kun sellaisia kerran oli naisillekin. Keväällä 2017 hän perusti tapahtuman Facebooksivut ja alkoi sen jälkeen etsiä yhteistyökumppaneita. Sitten tuli lokakuu, ja #metookampanja repi esille äijäkulttuurin tunkkaisimman sopukan. Kampanja paisui, ja valpastuneen katseen alla The Man tapahtuma alkoi näyttää yhä enemmän äijäilyn Disneylandilta. Messujen alueille annettiin sellaisia nimiä kuin Man Cave ja Red District, ja helmikuussa 2018 itse tapah tuma ristittiin olutsponsorin mukaan KARHU The MAN Miestenmessuiksi. Markkinointilause lupaili ”bisnestä, urheilua, nautintoaineita, 13
M I E H E N PA I K K A 1 2 1 9 vapaaaikaa, pelejä, tekoälyä, terveyttä, muotia, hyvin vointia, teknologiaa, rakkautta ja seksiä”, joista monen huomio jämähti somesta päätellen nautintoaineisiin ja seksiin, jotka epäilemättä pyörähtivät mielessä rähinäkänniksi ja male gazeksi. Verkkokeskusteluissa yksi kirjoitti ”mitä vittuu”, toinen epäili parodiaksi, kolmas vertasi Soldiers of Odin ämpäreihin, neljäs Danten helvettiin, viides aikoi ostaa lipun läpällä ja kuudes ei edes pilaillakseen. Anarkisti Suvi Auvinen vinoili, että ”ÄIÄ” on kyhännyt tapahtuman karskin ilmeen Paintilla, minkä jälkeen koomikko Iikka Kivi ehdotti messuille askartelunurkkaa, jossa ”Lauri Törhönen, Panu Rajala ja Tomi Metsäketo opettavat, miten rakennetaan ahdistelunpitävä syytesuoja”. Sponsoreita alettiin painostaa somessa ja sähköpostitse, Backmanin mukaan ”#metoon ja feminismin nimissä”. Neljä yritystä perui tukensa, osa viime tipassa. Viimeiset kaksi viikkoa oli varattu markkinointiin, mutta nyt pitikin estää koko tapahtumaa murenemasta. On vaikea uskoa, että kiivaat reaktiot tulivat täytenä yllätyksenä, mutta niin Backman väittää. Hänen mielestään kyse oli itse asiassa hyökkäyksestä naisia vastaan: Järjestäjäjoukko koostui Backmanin lisäksi kahdesta naispuolisesta ystävästä. Lisäksi osallistujissa oli monta naisyrittäjää. ”Jos feministit haluaa, että naiset pystyy yrittämään tasaarvoisesti miesten rinnalla, kannattais miettiä, mitä sabotoi. Eikä nää messut olleet kannanotto, vaan kaupallinen tapahtuma, jonka kohderyhmänä oli tietyntyyppiset miehet. Et sä järjestä lihangrillausmessua vegetaristeille.” J O S T U N T E E B A C K M A N I N N E T T I persoonan, ei välttämättä ihmettele, että miesten messut on nähty muunakin kuin kaupallisena tapahtumana. Tua Casa blogi kertoo kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin talonrakennusprojektista Lauttasaaressa. Blogit.fisivuston laajassa listauksessa se on viiden suosituimman joukossa luokassa ”Rakentaminen ja remontointi”. Mikä tahansa remppablogi ei ole kyseessä. Joskus kirjoittaja tarkastelee taidetta New Yorkin Guggenheimmuseossa (”Monesti pitää kuolla tullakseen todella hyväksi.”), joskus lounastaa yrittäjäkollegoiden kanssa (“Ystäväni Outi sai ehkä potkut Diilistä, mutta oli mukana auttamassa Miraa voittoon.”). Erityisen tiuhaan postauksissa vilisee aforismeja (”Kaikkiin ihmisiin ei voi luottaa. Joku saattaa näyttää hiekkarannalta, mutta onkin juoksuhiekkaa.”) Huomattava osa mietelauseista perustuu aja tukseen miesten ja naisten vastakkaisuudesta. Tuloksena on sekoitus Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta retoriikkaa ja Audin entistä myyn tijohtajaa Esko Kiesiä, joka tyrmistytti vuonna Sponsoreita alettiin painostaa somessa ja sähköpostitse, Backmanin mukaan ”#metoon ja feminismin nimissä”. 14
2009 vertaamalla naisia autoihin ja korkokenkiä jousitukseen. Backmanin vertauksia: Miehet ovat kuin parkkipaikkoja: Kaikki parhaat ovat varattuja ja vapaissa on invamerkki..;) Naiset harvoin itkevät exiensä perään. Miehet taas ovat kuin busseja; ne tulevat aina takaisin. Jotkut naiset etsivät ritaria, toiset miekkaa. Viime lokakuussa Backman julisti, että ”Miehet haluavat menestystä ja seksiä. Naiset haluavat kaiken.” Miestenmessuihin liittyvän jupakoinnin aikaan hän kirjoitti blogin otsikolla He too – saako miehille järjestää messuja. Teksteissä hän kaipaa näkyvää miestenpäivää, ihmettelee sukupuolikiintiöitä ja uskoo naisen olevan naisen pahin vihollinen. Tämäntyyppiset postaukset keräävät Back manin mukaan parhaimmillaan yli tuhat kommenttia: sähköpostiin, blogin kommentti kenttään, keskusteluryhmiin. ”On turha kirjoittaa, jos ei tule keskustelua. Mä kirjoitan, mihin mä uskon, ja silloin on helppo seistä niiden sanojen takana, vaikka ne keskustelut onkin aika… vahvoja.” RUOHIKSEN PUHUJALAVALLA SEISOO syntymäpäiväsankari, Suomen tunnetuin kiinteistönvälittäjä Jethro Rostedt. Paljon onnea vaan, laulaa yleisö. ”Älkää laulako, kun nää on miesten messut!” rähähtää Rostedt. Hetkeä aiemmin hän on luennoinut kädet viuhuen asuntosijoittamisesta. ”Niinkin kusinen mesta kuin Rovaniemi” on sijoitusasunnolle hyvä paikka. Kuulijoita on jo muutama kymmenen. Yleisökysymykset jäävät niukoiksi, ja pian Rostedtilla on jo kiire kohti ovia. Mutta nopea näkemys miestenmessuista? ”Otan mielelläni fyrkat pois sekä naisilta että miehiltä. Ja niiltäkin, jotka ei tunne olevansa kumpaakaan!” Rakkauskonsultti Angel Goan vastaanotto on auki koko messupäivän. Kädessä on lasi Karhun sponsoroimaa ruisolutta – näön vuoksi, koska hän ”ei oikeastaan juo”. Prätkätakki on pinkki ja piikkikorot korkeat kuin rumpukapulat. Angel kertoo olevansa Intiassa syntynyt, 13vuotisesta avioliitosta eronnut äiti ja vuosia maailmaa kierrellyt rakkaustiedon lähettiläs. Hän kauppaa messuilla Love in 5 Weeks verkkokurssiaan, 297 euroa. Angelin mielestä sukupuolten suhteet ovat vinossa: naiset ovat vieneet työelämässä omaksumansa maskuliinisen tekijän roolin myös ihmissuhteisiin. ”On miesten dna:ssa tarjota naiselle. Nykytilanteessa miehet ovat menettäneet arvonsa. Miehet eivät ole herrasmiehiä, jos naiset eivät ole prinsessoja”, hän kertoo hymyillen. Millaisia miehiä hänen puheilleen tulee? Taas leveä hymy. Lokakuussa Backman julisti, että ”Miehet haluavat menestystä ja seksiä. Naiset haluavat kaiken.” PITKÄT 15
”Pikkupoikia puvuissa. Niin eksyksissä. He eivät tajua, että rakkaus kuuluu heillekin. Heitä kohtaan voi tuntea myötätuntoa.” Angel Goa ei totta vie ole ainoa, joka on alkanut pohtia miehen paikkaa. Viime vuosina miehuudesta on kirjoitettu pinoittain kirjoja ja lehtijuttuja, jotka julistavat maskuliinisuuden olevan kriisissä ja rikki, jopa kuollut. Liberaalit ilkkuvat perinteistä miehuutta niin hauraaksi, että sitä korostaakseen on tilattava ”tosimiehen kasvispizza”, jossa on lihaa neljässä eri muo dossa, ja ostettava suihkugeeliä sinimustassa pullossa, jossa on lieskoja tai ruutulippu. Tai mentävä miestenmessuille ajamaan lentosimulaattorilla. Uutta puheissa on vähän. Oikeasti masku liinisuus on kuin markkinatalous: kriisi ja epä varmuus ovat osa järjestelmää. 1600luvulla yläluokkaiset länsieurooppalaismiehet pukeutuivat korkokenkiin erottuakseen pelloilla rämpivästä rahvaasta, mutta lopettivat, kun korot tulivat naisten muotiin. 1800 ja 1900 luvun vaihteen urbaani keskiluokka pelkäsi miehuutensa katoavan tympeisiin toimistoihin, ja pian populaarikulttuuri alkoi romantisoida metsureita, lännenmiehiä ja Tarzania. Viime vuosien kriisipuheet taas liittyvät siihen, että työmarkkinoilla tarvitaan enemmän kykyä istua keskittyneesti aloillaan kuin iskeä lujaa lekalla, että all male paneleista on tullut yleinen hihittelyn aihe ja että perinteisen mieheyden oletusasetukset, kuten perheenelättäjyys, ovat vanhentuneet. Tosin tästäkin sosiologit ovat kirjoittaneet jo kymmeniä vuosia. Uudempaa on puhe myrkyllisestä masku liinisuudesta. Termillä viitataan esimerkiksi perinteisen mieskuvan väkivaltaisiin puoliin, jotka ovat tuhoisia myös miehille itselleen. Ajatuksena on, että kun saa nyrkkiä naamaansa jo koulun pihalla, vaikuttaa se väistämättä ihmiseen myös aikuisena. Kuten monet muotikäsitteet, myös myrkyllinen maskuliinisuus kärsii paikoin inflaatiosta: siitä on tullut valtava huussinkuilu, johon voi kipata yhteiskunnallisia ongelmia kouluampumisista ilmastonmuutokseen. Myrkyllisyyttä ja kriisiä päivitellessä voi myös helposti unohtua, että ahtaalla on lähinnä yhdenlainen käsitys miehuudesta: pukukoppipuheita viljelevä KARHU The MAN, ei esimerkiksi koulutettu latteisä. RAVINTOLA LÖYLYSSÄ ON HYVINVOIVA lounasvilinä: tikkitakkeja, lastenvaunua, kalliiden aurinkolasien takaa avautuva merinäkymä. Backmanin mielestä on ”vitsi” väittää, että perinteinen maskuliinisuusnormi olisi syynä pienen miesryhmän ongelmakäyttäytymiseen. ”Mulle sana alfauros viestittää, että mies on itsevarma ja rehellinen. Yhteiskunnan ongelmat tulevat muualta.” A B O V E I T A L L 1 4 2 1 ”Mulle sana alfauros viestittää, että mies on itsevarma ja rehellinen. Yhteiskunnan ongelmat tulevat muualta.” M I E H E N PA I K K A 1 2 1 9 16
Maskuliinisuuden kriisin Backman allekirjoittaa, mutta kuulostaa laitaoikeistolaiselta kirjailijalta Timo Hännikäiseltä tai miesasiamies Henry Laasaselta sanoessaan, etteivät syynä ole ahtaat rooliodotukset, vaan feminismi. Se on Backmanin mielestä sekoittanut sukupuolten rooleja, ja nyt naiset ja miehet eivät tule toimeen. Todisteena ovat vaikkapa 1900luvun jälkipuolella lisääntyneet avioerot. (Mihin äkkiväärä voisi huomauttaa, että erotilastot eivät todista suhteita aiempaa onnettomammiksi. Pikemminkin ne kertovat siitä, että ennen ei ollut sosiaalisesti tai taloudellisesti mahdollista lähteä onnettomasta liitosta.) ”Virossa on hyvä sanonta, että mies on perheen pää ja nainen kaula. Siinä voi miettiä, kumpi määrää oikeasti. En silti ymmärrä, miten ois keltään pois, että mies sais kokea olevansa vahva ja kunniallinen”, Backman sanoo. Feministi ehkä toteaisi, ettei vahvuudessa ja kunniallisuudessa mitään pahaa olekaan, vaan siinä, että perinteinen käsitys niistä perustuu usein oletukseen miesten paremmuudesta. Backman korostaa olevansa nimenomaan tasaarvon asialla. ”Ei se mun mielestä vaadi, että miehistä pitäis tulla pehmeempiä. Naisilla ja miehillä on eri heikkouksia ja vahvuuksia. Tasaarvo ei tarkoita, että sukupuolten pitäis olla samanlaiset.” Backman alkaa kertoa kahdesta kouluikäisestä pojastaan ja tyttärestään. Pojista hän sanoo kasvattavansa perinteisiä miehiä, laittavansa heidät kantamaan ruokaostoksia ja pikkusiskon luistinkassia. Tyttärestään hän tahtoo koripalloa pelaavan ”taistelijan”, sillä sellainen Backmanista itsestäänkin kasvatettiin. Joku voisi nähdä juuri tässä osasyyn ongelmiin: tyttöjä on jo vuosikymmeniä rohkaistu, että he voivat tehdä mitä tahansa, mutta monille pojille kerrotaan yhä, mitä he eivät saa olla. Kun perinteisen mallin tosimies ei esimerkiksi voi itkeä, ainoa sallittu negatiivinen tunne on viha. Jos naisten ja miesten väliset erot ovat rikkaus, entä miesten väliset, Tua? ”Ehdottomasti.” Backman mainitsee, että hänenkin lähi piirissään on ihmisiä, jotka ovat ”biologisesti molempia sukupuolia”, ja heidän huomioimisensa on nykypäivän suuri onni. Ongelma ei olekaan vähemmistöjen kuunteleminen, vaan enemmistön parjaaminen, hän toteaa. Ja valtavirtaa hän katsoo perinteisine ihanteineen edustavansa. ”Jos on yks tai kaks sadasta, sillä ei voi polkea 99:n muun oikeutta olla mitä ne on. Tuntuu, että nykypäivänä saat sanoa ääneen vain, jos oot vähemmistö, mutta jos sanot massan puolesta, niin se on väärin. Sit pitäis vaieta.” Samaa retoriikkaa on kuultu niin kansanedus taja Pentti Oinosen (sin.) puheenvuoroissa kuin pakkoruotsia koskevissa verkkokeskusteluissa. M YÖ S BAC K M A N I N O M A K A SVAT U S oli perinteinen. Hän puhuu ”satukirjalapsuudesta” yrittäjäperheessä Vantaalla. Viikonloput kuluivat urheilukisoissa ja treeneissä, kesät eri kouluissa ulkomailla. Yläasteella Backman oli snobina pidetty silmätikku: suomenruotsalainen, joka pukeutui Filaan ja Lacosteen. Koripallo toi stipendin yksityiseen San Diegon yliopistoon, jonne Backman meni kesäisin jo lukioaikaan. Sitten hän liukastui suihkussa pahasti. Oli keksittävä urheilun tilalle muuta: kauppakorkeakoulu Saksan Münsterissa. Siellä Backman kertoo saaneensa peräänsä vainoajan, jonka takia hän kantoi 19vuotiaana kaasupistoolia. Oli palattava Suomeen ja katkaistava kaikki yhteydet Saksaan. Backman toistaa olevansa ”tekijätyyppi”, joka ei pidä ”kynttilää vakan alla”. 23vuotiaana hän oli Suomen nuorin hotellinjohtaja, joka pyöritti huoneistohotellia Vallilassa. Sitten vuonna 1998 Hesarin ilmoituksessa etsittiin solmioiden maahantuojaa. Backman muistelee, että ensimmäisen kuukauden aikana Bretelleen marssivat sekä VR:n että tilintarkastustoimisto Arthur Andersenin edustajat, 200 solmiota kummallekin. 17
Vuonna 2003 hän tapasi Teatterin VIPbaarissa kiekkouransa juuri lopettaneen Esa Tikkasen. Lapsia tuli kolme, ero vuonna 2013. Hyväntekeväisyysura on pidempi. On ollut illallisgaalaa Roosa Nauha kampanjalle ja julkkis miesten muotinäytöstä Lastenklinikoi den Kummien hyväksi. Ja sitten viimevuoti nen jupakka: Maaliskuussa 2017 Backmanin asuste liike järjesti hyväntekeväisyysgaalan, jonka huutokaupan tuotot oli tarkoitus ohjata Frenditkoulukampanjaan. Kampanjan toteutta jaksi pyydettiin Kiusaamista vastaan yhdistys, jonka mukaan rahojen käytössä tuli sittemmin epäselvyyksiä. Yhdistys teki rikosilmoituksen, joka ei johtanut lopulta edes tutkintaan. Backmanin mukaan järjestö ilmoitti käyttä vänsä gaalan tuotot lasten välituntitarvikkeiden sijaan opettajakoulutukseen, eikä hänen ja kolle goiden lukuisiin yhteydenottoihin ikinä vastattu. ”Sen sijaan he antoivat Seiskaan haastattelun ja tekivät rikosilmoituksen. He, jotka ovat Kiusaamista vastaan ry!” Viimeinen leima, jonka Backman haluaa, on onnea onkiva lätkävaimo. ”Jääkiekkovaimo on hirveä sana – ihan sama kuin feministi!” VUONNA 1873 HARVARDIN YLIOPISTON professori Edward Clarke oli huolissaan. Hän kirjoitti korkeakoulutuksen tuottavan naisia, joilla on ylikasvaneet aivot ja surkastuneet kohdut. Seurasi mylläkkä, jonka perusteella suljettaisiin nykyään Twittertilejä. 2010luvun antifeminismi pulppuaa meemeissä, Redditketjuissa ja 4chankommenteissa. Jos liberaalipiirien buzzwordeja ovat hauras ja myrkyllinen maskuliinisuus, niin manosfääriksi sanottu liikehdintä on lainannut käsitteensä The Matrix elokuvasta: red pill, punainen pilleri, viittaa havahtumiseen eli feminismin vastaiseksi kääntymiseen ja blue pill, sininen pilleri, epätietoisuudessa uinumiseen. Avainsana on uhka: feminismin ja ”soijapoikien” katsotaan pilaavan maailman. Feminismiä vastustavat naiset ovat oma lukunsa. Vuonna 2014 Tumblrblogipalveluun perustettu Women Against Feminism selfietili jatkaa nykyään elämäänsä Facebookissa. Kuvissa naiset poseeraavat paperilappujen kans sa, joissa lukee suomennettuna esimerkiksi: En tarvitse feminismiä, koska en ole uhri. En tarvitse feminismiä, koska osaan ajatella itsekin. En tarvitse feminismiä, koska kotiväkivallasta kärsiville miehille ei ole turvakoteja. Nopeasti joku kasasi ivallisen vastatilin, Confused Cats Against Feminism, jonka meemikissat esittivät yhtä älykkäiksi katsottuja näkemyksiä: Jos feminismi ei ole jotain lämmintä, en tarvitse sitä. Verkkokeskustelujen perusteella myös Tua Casaa luetaan epäuskoisten lolsilmälasien läpi. Tunne on molemminpuolinen: Backmanille feminismi on yhtä äärimmäistä kuin sovinismi. ”Mä oon kuitenkin vahva nainen, ja miten mut on saatu feminismin vastaiseksi, niin siinäpä kysymys! Munhan pitäis olla siellä kärjessä miekka kädessä!” Backman intoutuu. Vahvalla naisellakin on eri klangi kuin ennen. Intersektionaalinen feminismi analysoi etu oikeuksia, rodullistamisen rakenteita ja suku puolikäsityksen binäärisyyteen perustuvaa toiseuttamista. Siitä näkökulmasta yksillä on enemmän varaa vastustaa feminismiä kuin toisilla. Taustaajatus feminismissä on hyvä, Backman sanoo. Samoin me too liikkeessä. ”Musta on järkyttävää, mitä me too on alkanut tarkoittaa nykypäivänä. Sehän on, että raiskaus minulle. Minä myös – senhän pitäisi olla jotain positiivista!” HAASTATTELU ON OHI, MUTTA BACKMANILLA on kysyttävää. ”Ootteks te molemmat feministejä? Ootte. Ootteks te äärifeministejä vai tasaarvon kannattajia? Mä haluan tietää vähän.” Hän kysyy, millainen miehen tulisi toimittajien mielestä olla. ”Maailmahan perustuu yleistämiseen. Suomalaiset on tietyn tyyppisiä, blondit, kampaajat. On helpompi ajatella kokonaisuuksia, jos ajatellaan vaikka, että muslimit ovat tietyntyyppisiä. Jos sä yleistäisit?” Toimittaja on yleistämistä vastaan. ”Jaa.” Messukonsepteissa on pakko yleistää, Backman muistuttaa. Se tuntuu olevan ihmisille vaikeaa ymmärtää. Mutta nyt eletään bloggaajan mukaan muutenkin somelynkkauksen aikaa. ”Se alkoi Teri Niitistä, siitä imetyskohusta. Mä sanon, että Teri kuoli siihen lynkkaukseen. Sitten ”Jääkiekkovaimo on hirveä sana – ihan sama kuin feministi!” M I E H E N PA I K K A 1 2 1 9 18 18
lynkattiin tietyllä tavalla Jari Sillanpää, vaikka huumeet ovatkin ehdottomasti eihyväksyttäviä. Sitten Aku Louhimies lynkattiin… Akun onni oli, että Sillanpää munasi. Brother Christmas… nää on kaikki muuten miehiä.” Onko se sinusta sattumaa? ”No, ei niistä ole alfauroksia minusta yksi kään. On mielenkiintoista, että miksi juuri tämäntyyppisiä ihmisiä. He ovat kaikki oman alansa tähtiä. Miksi on tarve... Nostetaan ylös, ja sitten on tarve saada sut hirveän nopeasti alas.” Backman asettaa kämmenet pöydälle kauas toisistaan välimatkan merkiksi. Toinen kämmen merkitsee feministiä. ”Kun joku ajattelee täältä ja joku täältä, on tosi järkevää keskustella. Kumpikin voi oppia ja muuttaa mielipiteitään. Tieto lisää tietoa.” Se on keskustelu, johon kovin moni feministi ei välttämättä ilmoittaudu. Backman aikookin keskittyä taas Bretelleen – ja ensi vuoden mies messuihin. ”Mä olen sitkeä, liiankin sitkeä. Haen teke misellä ehkä omanlaistaan hyväksyntää.” KEVÄÄN 2018 MIESTENMESSUILLA kello käy iltapäiväneljää. Jäljellä olisi tunti, mutta paikalla näkyy jo enemmän kojunpitäjiä kuin messuvieraita. Jos KARHU The MAN näyttäytyi etukäteen pullisteluna miesluolissa, on todellisuus enemmän hyvin pukeutuneita messuvieraita astrologia ja luontaistuotekojuilla. Kellolehden pisteellä vuoden 2017 Miss Suomi Michaela Söderholm jakelee nimikirjoituksia ja kertoo kävijöille, että kellot merkitsevät hänelle paljon, koska ”pitää olla usein ajoissa”. ”Myös miehet kokevat ahdistelua. Se on jäänyt valtamediassa piiloon”, hän huomauttaa #metoo keskustelusta. Red District alueen viskipisteellä päivystää baarimestari Jesse Teerenmaa. Hänelle messut ovat työkeikka, josta maksetaan, ja niinpä hän latelee juoman valmistuksesta vartin esitelmän, ties kuinka monennen tänään. Päässä on printtilippis, etusormen sivussa viiksitatuointi. Lopuksi tulee suoraa puhetta: ”Olen sen verran feministi, että… Tämä tapah tuma kuulosti niin sovinistiselta, että olisin mielelläni skipannut.” Mutta: ”Baarimestarina muakin on esineellistetty vaikka kuinka.” Aiemmin päivällä kalastusopas Mika Vornanen on kanniskellut pienen lapsen kokoista teko haukea Man Cave osastolla. Lätkähenkisessä sponsoripaidassa on logoa vieri vieressä, venemerkki Mercurysta sukelluspukubrändi Ursuitiin. Ja kaurajuoma Oatlyn logo. Vornanen puffaa kalastusretkiä järjestävää Haukikoirayritystään. Oikeastaan hän tahtoisi puhua naisten kalastuksen puolesta. Miestenmessut eivät vain ole siihen paras areena. Eikö siis katsottaisi tabletilta pieni ”video collection” kalaretkistä? ”Kaveri heittää miesten moukaria yli 70 metriä, mutta kuten näätte, tuo elukka pitää sitä pilkkanaan!” 19
Teksti: Robert Sundman – Kuvat: Aapo Huhta S tand up show käynnistyy yleensä tutulla kaavalla. Aivan aluksi illan isäntä tai emäntä esittelee koomikon. Esitellään siis Eeva Vekki. Hän on kotisivujensa mukaan paitsi stand up koomikko myös improvisaationäyttelijä ja valemeedio. Varhaiskeskiikäinen nainen ja menestynyt uraäiti, joka on kadehdittavan taidokkaasti onnistunut yhdistämään lapset, uran, valkoviinin, burn outin ja diapamit. Siis helvetin hyvä ihminen. Ja Yle TV2:n tuoreen Noin viikon studio ohjelman ankkuri. Vekki saapuu, tervehtii yleisöään ja heittää ensimmäisen kommenttinsa. Se on stand up esityksen avauksen klassinen kohta, jossa kommentoidaan ympäristöä: yleisöä, esiintymispaikkaa, esitystä tai sisääntuloa. Nyt Eeva Vekki kommentoi paikkaa, Helsingin Sörnäisten Kurvin Picniciä. Täällä kuulemma ollaan, sillä pitkän työviikon jälkeen tapaaminen nykyisellä työpaikalla Ylellä ei tuntunut hyvältä. Vekki on mennyt töihin tänään myöhässä, syönyt lounaan ja ottanut päiväunet. Oli hyvä päästä tuulettamaan ajatuksia jonnekin muualle. Vaikka tunnelmalliseen Kurvin Picniciin? Vaikka. Kun avaus on viety loppuun, on ensimmäisen vitsin vuoro. E i sovi Suomeen. Suomalaiset koomikot eivät voi olla hauskoja. Ei vaan toimi täällä.” Näin Helsingin Sanomat summasi marraskuussa 2014 suomalaisten koomikoiden kuulemaa palautetta. Stand upin suosiosta huolimatta laji oli jäänyt kulttuurikentällä paitsioon. Sitä on vaikea uskoa, kun klubeja syntyy jatkuvasti ja uusia kansannaurattajia olisi tarjolla jonoksi asti. Vielä 2000luvun alussa stand up oli kuitenkin uutta. Eeva Vekki seurasi tuolloin ystäviään, jotka aloittelivat uraansa Helsingin ensimmäisillä klubeilla. Hän itse näytteli improvisaatioteatterissa, jota on harrastanut 14vuotiaasta lähtien. Vekki on ammatiltaan tuottaja, ja noihin aikoihin hän oli mukana järjestämässä useita klubeja, joilla komiikka ja improvisaatio vuorottelivat. Ensin tarjoiltiin puolikas improa, sitten puolikas stand upia. ”Mietin usein vähän ylimielisesti, että mä tekisin tai sanoisin ton niin paljon paremmin.” Ei hän silti lähtenyt hommaan ihan heti. Koomikko Pirjo Heikkilä oli houkutellut monesti mukaan naisille suunnatuille stand up kursseille, mutta Vekillä oli muutakin tekemistä: improa, tuottajan töitä, klubien järjestämistä. Viisi vuotta sitten Heikki Vilja, kollega Tikkurilan Teatterista, H E LV E T I N H Y VÄ Eeva Vekki on ollut raivaamassa stand upiin tilaa naisille. Myös itselleen, sillä nyt hän on koomikkona ensi kertaa suuren yleisön edessä: Ylen Noin viikon studion juontajana. 20
A DA M N G O O D P E R S O N – English story starts from page 24.
järjesti stand up kurssin osana teatteripedagogiikan opintojaan. Äitiyslomalla olevalla Vekillä oli nyt ensimmäistä kertaa aikaa osallistua. ”Ylimielisyys karisi kyllä helvetin nopeasti. Vaikeatahan se oli, ku mikä.” N yt pitää ehkä tarkentaa, ettei Eeva Vekki oikeasti ole diapamin ja valkoviinin sekakäyttöhuuruissa ympäriinsä pyyhältävä burnismutsi, vaan ihan tavallinen, joskus vähän väsynyt kolkytplusäiti. Lavalla onkin toisaalta oikea Eeva Vekki, toisaalta Vekin luoma hahmo itsestään. Jutuilla on totuuspohjaa, mutta kaikki on viety äärimmäisyyksiin saakka – tai ”potenssiin 150”, kuten Vekki itse sanoo. ”Osa saattaa kysyä, että siis tehtiinkö sulle eilen oikeasti abortti. No ei tehty.” On toki niitäkin koomikoita, jotka puhuvat silkkaa fiktiota. Vaikka heittäytyminen lavalla voisi olla vahvaakin, teksteissä ei välttämättä seikkaile oma persoona. Ismo Leikola voi hekotella lakoniseen tyyliinsä englanninkielisille fraaseille tai junamatkalle pendolinossa. Myös Vekki haaveilee, että hän pääsisi joskus vitseissään abstraktimmalle tasolle. Toistaiseksi hänen daijunsa on kuitenkin ollut hän itse. ”Uskon, että ihmiset haluavat samaistua. Jos kerron epä onnistumisen kokemuksestani tai häpeästä, jokainen pystyy tarttumaan siihen ja pohtimaan, että mäkin olen joskus kokenut jotain tuollaista.” Esimerkiksi Nelosen Stand up! ohjelmassa viime syksynä Vekki heitti vitsin, jossa hän kehotti naisia laittamaan lantiopohjalihakset kuntoon. ”Sitten voidaan viettää yhdessä ihan erilaista tipatonta tammikuuta.” Koska joskus voi vähän lirahtaa, ”pari tippaa trampoliinilla lasten kanssa Hoplopissa”. ”Lapsettomat runkkarit rivillä neljä ei niin tajua.” Itselleen siis pitää osata nauraa, ja saa valtaapitävillekin, mutta muiden osoitteluun Vekki ei usko. ”En ole koskaan pitänyt sellaisesta, että naureskellaan sille miten tyhmältä joku näyttää ilman, että uskalletaan laittaa itseään likoon.” Punch up, not down, kuten sanonta kuuluu. T änään stand up kenttä näyttää hyvin erilaiselta kuin 15 vuotta sitten. Myös yleisö on lajiin tottuneempi, ja vaatimustaso on kasvanut. Enää ei riitä, että lavalla heittää puolivillaista läppää siitä, miten naiset tykkäävät meikeistä ja miehet piereskelevät. ”Kilpailu pakottaa ihmiset erottautumaan toisistaan”, Vekki summaa. ”Jos lavalla on illan aikana neljä samassa elämäntilanteessa elävää nelikymppistä miestä, joilla on kouluikäiset lapset ja parisuhde, niin helvetin hyvätkin jutut todennäköisesti toistavat samaa näkökulmaa.” Vitsien ja hahmojen monipuolisuus kannustaa myös uudenlaisia näkökulmia ja tekijöitä kentälle. Samalla myös naisille on tullut lisää tilaa. Vekki itse aloitti yhdessä ystäviensä kanssa All female panel nimisen klubin Helsingin Bottalla viime syksynä. Siitä on tullut ”jännääkin” palautetta. ”Osa mieskoomikoista on kysynyt, että eikö siellä siis koskaan ole miehiä. No ei, se on se pointti. Mutta siis tosissaanko ei koskaan ole? No niin, ei ole.” Alun perin nimeksi ei pitänyt tulla All female panel, mutta kun tekijät sattuivat kaikki olemaan naisia, mahdollisuus päätettiin hyödyntää. Vekin mukaan sama vitsi ei toimisi toisin päin. ”Jos stand up klubin esiintyjät ovat pelkkiä miehiä, se on stand up klubi – ei all male panel.” Vekin mielestä uusi klubi murtaa stereotypioita ja antaa naisille enemmän tilaa komediassa. Jokainen esiintyjä on erilainen, ja siitä on tullut hyvää palautetta. ”Jos klubilla on viisi koomikkoa ja heistä yksi on nainen, hän edustaa koko sukupuolta, halusi hän tai ei. Mieskoomikoiden lavapersoonista taas voi löytyä perheenisä, yksinäinen runkkari ja vanhempi alkoholisoitunut herra. Mutta nainen on vain nainen.” Joku voisi hermostua tällaisesta puheesta. Mutta Vekki sanoo, että varsinkin nuoret koomikot – miehetkin – ymmärtävät yskän. S tand up klubeilla voi helposti syntyä sellainen tunne, että hauska tyyppi vaan saapuu lavalle ja höpöttelee menemään. Rutiinit on kuitenkin huolellisesti käsikirjoitettuja. Mitä taidokkaampi esiintyjä on, sitä enemmän hän saa kaiken näyttämään spontaanilta ja kepeältä. ”Joskus näkee sellaisia koomikoita, jotka on niin hemmetin hyviä lavalla, että vähän huolimattomastikin tehty vitsi menee läpi. Sitten voi olla joku, joka on kirjoittanut ihan timanttista materiaalia, mutta delivery ei vaan kanna.” Osa Vekin omasta materiaalista on ollut mukana melkein ”alkuajoista” saakka, osa tarttunut mukaan impron puolelta. ”Olen siinä hetkessä saattanut tajuta, että tämä onkin hyvä, ja kehittänyt sitä sitten pidemmälle.” Stand upista ei pitänyt tulla Eeva Vekille työ, mutta niin kävi pikkuhiljaa. Kun tuottajana saa järjestää klubeja muille, pystyy samalla tarjoamaan esiintymismahdollisuuksia itselleenkin. Aluksi homma kasvoi puolipäiväiseksi, mutta sittemmin Vekki jättäytyi täysin freelanceriksi. Kun suosio on kasvanut, mukaan on tullut myös TVtöitä. Syksyllä 2016 Vekki teki kirjeenvaihtajaroolin Yle TV2:n Noin viikon uutisissa ja vieraili muutamaan otteeseen käsikirjoittajana. Keväällä 2017 hän aloitti Nelosen Mad Cook Show’n vakipanelistina. K oomikkotoimittaja Jukka Lindströmin luotsaama Noin viikon uutiset loppui kolmen menestyksekkään vuoden jälkeen viime syksynä. Huippusuosittu ohjelma jäi määrittelemättömälle tauolle, mutta Lindströmin taustatiimi ei. Tehtiin demo ja työstettiin konseptia. Kirjoitettiin vitsejä ja kokeiltiin, mikä toimisi ja mikä ei. Lopputuloksena on huhtikuussa alkanut Noin viikon studio, jota juontavat koomikot Eeva Vekki ja Anders Helenius. Niin ohjelman nimestä, formaatista kuin tyylistä löytyy sekä vanhaa että uutta. Vekki on molempia. Mutta ei hän kovin monelle ole vielä TV:stä tuttu. Se on nyt muuttumassa, eikä Vekki tiedä, mitä ajatella. ”Mieluummin hiippailisin rasvatukkaisena Lidlissä ihan rauhassa.” H E LV E T I N H Y VÄ I H M I N E N 2 2 7 22
Stand upissa palaute on välitöntä: yleisö joko nauraa tai ei naura. Kaikki perustuu livetilanteeseen, kokeilemiseen, erehdykseen ja oppimiseen. Jos jokin vitsi ei toimi, sitä muutetaan, ja seuraavalla kerralla homma saattaa jo rullata. Televisiotöistä palaute tulee eri tavalla. Twitterissä saatetaan ruotia vitsien sopivuutta naisankkurin suuhun. ”Nyt tässä kasvatellaan paksumpaa nahkaa.” E nnen viimeisiä vitsejään koomikko viestittää yleisölle, että loppu alkaa olla käsillä. Ilmoille heitetään yleisöön liittyvä kommentti ja koomikko esittelee vielä kerran itsensä. Eeva Vekki, 37, on iloinen löydettyään stand upin vasta kolmikymppisenä. ”Koska mulla on muutakin elämää.” Se tarkoittaa sitä, että Vekki on jonkinlainen antiteesi henkilö brändiään hinkkaaville tvpersoonille. ”Varhaiskeskiiässä” ei enää ota suosion määrästä tai ylläpitämisestä hirveitä paineita. Noin viikon studio on Vekille uusi, jännittävä mahdollisuus. Ja jokainen uusi mahdollisuus tehdään sata lasissa, vaikka välillä kauhistuttaisikin. ”Aina, kun on ollut jonkun isomman homman edessä, niin on ajatellut, että miten helvetissä selviän tästä. Sitten kun sitä on tehnyt jonkin aikaa, niin tarvitseekin jotain lisää. Mulla on kova halu oppia koko ajan jotain uutta.” Mutta elämässä työ ei ole kaikki kaikessa. ”Siitä lähtee sellainen tekemisen ilo, jos kaikkea tekee hampaat irvessä ja ajattelee vain voittoja tai häviöitä.” Ja ilman tekemisen iloa on aika vaikea heittäytyä lavoilla oman itsensä daijuksi. Tai ajankohtaissatiirin ankkuriksi. Stand up -esityksen rakennetta koskeva tieto on koottu Jason Rutterin väitöskirjasta Stand-up as interaction: Performance and Audience in Comedy Venues (Salfordin yliopisto, Salford, Yhdistynyt kuningaskunta, 1997). 23
S tand up shows usually follow a familiar formula. At the start of the show, the host or hostess for the evening introduces the comedian. So let’s introduce Eeva Vekki. According to her homepage, in addition to being a stand up comedian, she is also an improvisational actress and fake medium. Early middle aged woman and successful career mom, who has with enviable talent managed to combine children, a career, white wine, burn out and diazapam. So, a damn good person. And the presenter for Yle TV2's new Noin viikon studio program. Vekki arrives, greets her audience and throws out her first comment. That is a classic note in a stand up show’s opening moments, where the comedian comments on their environment: the audience, the venue, the show or their entrance. This time Eeva Vekki comments on the venue, Picnic in Helsinki’s Sörnäinen. Here we are, since apparently a meeting at her current place of employment at Yle after a long work week didn’t feel good. Vekki went to work late today, ate lunch and took a nap. It was good to go somewhere else to get her thoughts out. Like the atmospheric Picnic in Kurvi? Yeah, like there. When the opening lines are landed, its time for the first joke. N o place for it in Finland. Finnish comedians can’t be funny. It just doesn’t work here.” This is how Helsingin Sanomat summarised the feedback that Finnish comedians received in November 2014. Despite the popularity of stand up, the art form has has been left out of the cultural mainstream. That’s hard to believe, because clubs are popping up constantly and new entertainers of the people are lining up at the door. Stand up was a new phenomenon at the beginning of the 21st century. Eeva Vekki followed her friends who started their careers in the first clubs in Helsinki. She acted in improvisation theatre, which she had done since the age of 14. Vekki is a producer by trade, and at the time she was involved in organising many club nights, where comedy and improve took turns on stage. On offer was a half evening of improv, and then the other half stand up. “I was thinking kind of arrogantly that I would do that or say that so much better.” She didn’t jump in straight away. Comedian Pirjo Heikkilä had tried to entice her onto a stand up course aimed at women, but Vekki had other things to do: improv, her work as a producer, organising club nights. Text: Robert Sundman – Photos: Aapo Huhta – Translation: Emine Arapkirli Eeva Vekki has been paving the way in stand up for women. Also for herself; for the first time as a comedian, she will appear in front of a large audience: the host of Noin viikon studio on Yle. A D A M N G O O D 24
Five years ago Heikki Vilja, a colleague from Tikkurila Theatre, organised a stand up course as a part of his theatre pedagogy education. Vekki, who was on maternity leave, now had her first opportunity to take part. “The arrogance got thrown off pretty quick. I can tell you, that was hard.” N ow, we should clarify, Eeva Vekki is not really an out of control diazepam and white wine abusing burnout mom, just a regular, sometimes a bit tired, thirty something mom. On stage, however, is the real Eeva Vekki, albeit a character that Vekki herself has created. Her material is based in reality, but everything is taken to extremes – or “to the power of 150”, as Vekki herself says. “Some people might ask, did you really get an abortion yesterday? No, I didn’t.” There are of course those comedians that have purely fictitious material. Even though the persona on stage could be convincing, the material might not reflect the real person behind the act. Ismo Leikola can laugh in his laconic style at English phrases or about his train journey on the pendolino. Vekki also dreams of getting to crack jokes on a more abstract level. At the moment though, the clown has always been her. “I believe that people want to identify with me. If I talk about my experiences with failing in life or shame, every person can grab on to that and think, I’ve been through something like that too.” For example, on the programme Stand up! on Nelonen last autumn, Vekki made a joke where she encouraged women to get their pelvic muscles in shape. “Then we can all have a different kind of dry January together.” Sometimes a little bit can slip out, “a drip or too on the trampoline with the kids at Hoplop.” “The wankers with no kids on row four don’t get it.” So you have to know how to laugh at yourself, and at those in power, but Vekki doesn’t believe in tearing other people down. “I’ve never liked it when people laugh at how stupid someone looks, when they don’t dare to put themselves out there.” Punch up, not down, as the saying goes. T oday, the field of stand up looks very different to 15 years ago. The audience is also more seasoned, and expectations have risen. It’s not enough any more to throw out some half assed jokes about how women like makeup and men fart a lot. “The competition forces people to make themselves stand out,” Vekki summarises. “In one evening, if there are four 40 something guys who are around about at the same stage in life, who have school aged kids and are in a relationship, then it’s likely even if the jokes are really good, they are repeating the same viewpoint.” The need to keep the jokes and characters varied also encourages new viewpoints and artists. This also includes women, who are now given that space. Vekki herself started stand up with her friends at a club night called All female panel at Helsinki’s Botta last autumn. There has been some “interesting” feedback. “Some male comedians have asked, there really aren’t any men there? Well no, that’s the point. But like, really, no men ever? Nope, no men.” Originally, the name wasn’t going to be All female panel, but as the performers all happened to be women, they decided to take advantage of the situation. Vekki says that the joke wouldn’t work the other way around. “If a stand up club only included male performers, it’s a stand up club – not an all male panel.” Vekki thinks that the new club is breaking stereotypes and would give women more room in comedy. Every performer is different, and it has received good feedback. “If a club has five comedians and one of them is a woman, she is representing her whole gender, whether she wants to or not. Out of the male comedians, you can find a family dad, a lonely loser and an older alcoholic guy. But the woman is always the woman.” Someone might get a bit antsy from this kind of talk. But Vekki says that young comedians especially – men as well – understand the issue. A t a stand up club, you could easily get the feeling that a funny guy just gets up on stage and starts jabbering away. Routines, however, are meticulously scripted. The more talented the performer is, the more it seems like everything is spontaneous and easy. “Sometimes you see comedians that are just so damn good on stage that even a poorly done joke seems good. Then again, you might have someone who has written some fabulous material, but the delivery just isn’t there.” Some of Vekki’s own material has been with her since “the beginning”, some of it was picked up from improv. “Just at that moment, it might come to me that this is some good stuff, and then I’ve gone on the develop it further.” Stand up wasn’t supposed to be a career for Vekki, but that’s what happened, little by little. As a producer you have the opportunity to develop clubs for others, you can also find opportunities to perform yourself. It started out morphing in to a part time job, but then Vekki became a freelancer. As her fan base has grown, TV opportunities have followed. In autumn 2016, Vekki was a correspondent in Yle TV2’s Noin viikon uutiset, and was a guest scriptwriter a few times. In spring 2017, she became a panel regular on Nelonen’s Mad Cook Show. T he show Noin viikon uutiset, piloted by comedianjournalist Jukka Lindström, ended after three successful years last autumn. The popular show went on indefinite hiatus, but Lindström’s backstage team didn’t stop there. They made a pilot and worked on a concept. They wrote jokes, and tried out what worked and what didn’t. The end result was Noin viikon studio, which debuted in April, hosted by comedian Eeva Vekki and Anders Helenius. You can find old and new in both the show’s name as well as it’s format and style. Vekki is in both of these. But she is not yet a familiar face on TV to most people. That is changing now, and Vekki doesn’t quite know how to feel about it. A D A M N G O O D P E R S O N 2 2 7 26
“I’d rather wander around Lidl with my greasy hair without feeling bothered.” You get instant feedback in stand up: the audience laughs, or they don’t. Everything is live, trying it out, trial and error. If a joke doesn’t work, you change it, and the next time it might be just right. Feedback from TV work comes in a different form. People on Twitter analyse every word that comes from a female comedian’s mouth and whether it’s appropriate. “Now I’m growing a thicker skin.” B efore her last joke, the comedian lets the audience know that the end is approaching. A few comments aimed at the audience and the comedian introduces herself one more time. Eeva Vekki, 37, is happy that she found stand up only as a thirty something. “Because I also have a life outside of this.” That means that Vekki is somewhat of an antithesis to the standard personal brand polishing tv persona. When you are “early middle aged”, you don’t feel the pressure of how popular you are or making sure your popularity grows. Noin viikon studio is a new, exciting opportunity for Vekki. And every new opportunity is taken at 100mph, even though sometimes it can be scary. “Every time there has been something bigger on the horizon, I have thought, how on earth will I get through this. After a while, it turns out that I need something more. I have this huge desire to learn new things all the time.” But work isn’t everything in life. “It isn’t fun anymore if you have to struggle through every moment, and all you think about is the win or lose aspect. “ And without that love for the job, it’s hard to commit to making a fool of yourself on stage. Or the host of a current affairs satire show. Information concerning the formula of a stand up show is taken from Jason Rutter’s thesis Stand up as interaction: Performance and Audience in Comedy Venues (University of Salford, Salford, United Kingdom, 1997) 27
Teksti: Veera Jussila, Tuomas Järvenpää, Anni Pasanen & Robert Sundman U U T I S V U O T O 2 2 Kahden vuoden päästä seuraava Ylioppilaslehden toimitus siivoilee pöytäänsä. Teimme palveluksen: katsoimme kristallipalloon ja näimme vuoden 2020 mediamaiseman kirkkaana jo nyt. Siitä vain viimeisiä irvailuja keksimään!
thisisFINLAND Vastaa kaikille JL/tiedo Vuonna 2010 yritysjohtaja Jorma Ollilan johtama maabrändivaltuuskunta julkisti loppuraporttinsa, jossa tavoitteeksi asetettiin, että vuoden 2030 Suomi on ”maailman ongelmanratkaisija”. Vuonna 2020 on koittanut puolivälitarkastelun aika. Tässä raportissa myös päivitämme Suomen maabrändistrategiaa. HEI, MIKÄS UUTINEN MUN FACEBOOK-FEEDISSÄ NÄKYY: KALJA AUTTAA IDEOINNISSA JA KAHVI SUUNNITELMAN TOTEUTUKSESSA. HÄ-HÄ! AIKA HYVÄ. OTAN SIT KALJAN TÄS VÄLIS, NIIN ALKAA RAPSAN IDEOINTI LUISTAA. Johdanto. Suomen toimivuus perustuu kahteen asiaan: kalsareihin ja känneihin. Ennen hoidimme diplomatian Tamminiemen saunassa snapsien rentouttamana. Nyt päättäjissä on paljon naisia, joten rauhan rakennus onnistuu korrektimmin somettamalla kotona. Kalsarikännissä, tietenkin. Unohtakaa hygge ja lagom – suomalainen zen maailmalle. PERKELE, TÄÄ KALJA MUUTEN TOIMII! I’M FIXU AND I KNOW IT… Sosiaalisten innovaatioiden Piilaakso… mahdollisuuksia ratkaista maailman viheliäisimpiä globaaleja ongelmia… Ennakkoluuloton ja ratkaisukeskeinen… Vai vittu katkaisukeskeinen. Housussanne on keskeiset. KUUDES TÖLKKI, YAY! MÄ OONN IHAN ETÄDUUNIRAPPIOLLA TÄÄLLÄ HIMASS! AIN’T AFRAID TO SHOW IT, SHOW IT… PARASS RAPPSA IKINÄ!!!!!
”EI OLE NÄKYNYT MELKEIN KAHTEEN VUOTEEN”, SANOO PAPERI T HENRI PULKKISESTA S uomen suosituimpiin artisteihin kuuluva rap-muusikko ja runoilija Paperi T eli Henri Pulkkinen on virallisesti hajonnut. Asian vahvistaa Paperi T Ylioppilaslehdelle. ”Ei ole näkynyt melkein kahteen vuoteen”, hän sanoo Pulkkisesta. Vielä keväällä 2018 näytti toiselta. Artisti julkaisi Kaikki on hyvin -singlen lähes kolme vuotta Teosto-palkitun Malarian pelko -albumin jälkeen. Pientä eripuraa tosin oli ollut nähtävissä aiemmissa haastatteluissa. ”Välillä on vituttanut olla koko ajan joku Paperi T”, sanoi Pulkkinen Helsingin Sanomissa huhtikuussa 2018. “En usko, että pääsen siitä (Paperi T:stä) eroon”, hän lausui MTV:n haastattelussa syksyllä 2016. ”Kaiken hässäkän jälkeen tajuaa sosiaalisissa tilanteissa, että ei vittu, nyt tuo juttelee Paperi T:n kanssa”, Pulkkinen kertoi Creatille samana syksynä. Viimeisen kerran Paperi T näki Pulkkisen toisen sooloalbuminsa julkistusjuhlissa Teurastamolla kesäkuussa 2018. “Se sanoi, että jengi ottaa sitä päähän ja että se lähtee Las Vegasiin”, sanoo Paperi T ja viittaa Helsingin Karhupuistossa sijaitsevaan baariin. Ikävästä käänteestä huolimatta Paperi T:llä menee soolourallaan hyvin. Verkkokauppa Zalando julkaisee syksyllä 2020 hänen toisen runokokoelmansa, jatkajan loppuunmyydylle Post-alfalle. Lisäksi Paperi T tekee väitöskirjaa myrkyllisestä maskuliinisuudesta suomalaisessa rap-lyriikassa. Hän aloitti hiljattain femistisen aikakauslehden Tulvan toisena toimituspäällikkönä. Kiitoksia, että sain tulla tänne. Mun oli pakko kirjoittaa oma puheeni paperille. Yleensä en tee niin, mutta viime vuosina näitä on saanut keksiä muille niin monta, että jopa ammattilaisen kapasiteetilla on rajansa. Marginalisoidut ryhmät ovat hiljattain nousseet vaatimaan oikeuksiaan yhä pontevammin, ja hyvä niin, koska se tietää mulle töitä. Haluan siis kiittää kaikkia sorrettuja. Mun virheet eivät ole teidän virheitä. Kuten muistatte, vuoden 2019 Jussi-gaalan puheenaihe oli #PähkinäallergisetMyös, ja tänä vuonna pinnalle on noussut Left-handed Pride -liike. Kaikkihan tiedämme sen ohjaajan, joka pakotti julkivasurin Antti Holman syömään kuvauksissa oksennusta oikealla kädellä, heilutteli oikeakätisten saksia vasenkätisten lapsinäyttelijöiden edessä ja laittoi vasurimuusikot vetämään leffan kitarasooloja oikeakätisten soittimilla. Itse asiassa myös kyseisen ohjaajan gaalapuhe on meikäläisen käsialaa. Että kiitos vain hänellekin. Mä haluan pyytää anteeksi kaikilta leffantekijöiltä, joiden puheet olen joutunut kirjoittamaan kiireessä vasemmalla käd… siis hutiloimaan. Haen burn outiini apua, ja olen sitä saanutkin. Mutta yhden väitteen mä haluan oikaista. Uskon, että kaikissa puheissani lapset ovat olleet turvassa. KRIISIVIESTINTÄKONSULTIN KIITOKSET JUSSI-GAALASSA Suosikkiartisti hajosi erimielisyyksiin! V U O N N A 2 2 2 8 3 1 Vai n Ylk kär issä !
VUODEN 2020 JUSSI-PALKINNOT Yleisön suosikki: Tuntematon Jäämies. Formula 1 veteraani Kimi Räikkösestä kertova suurmieselokuva, jonka taistelukoh taukset ja ohitusten kauhut on kuvattu vakuuttavasti. Koska ele tään 2020lukua, on kilpaa ajavien miesten lisäksi esiin nostettu kotirintaman merkitystä: vaimot Jenni ja Minttu saavat paljon tilaa. Loppukohtauksessa Räikkönen kävelee kypärä kädessään varikkopilttuuseen. Taustalla savuaa auton hajonnut moottori, ja Finlandia soi. ”Tulis tallipäällikkö ja tappais.” Dokumentti: Hobby Hall Revolution. Verkkokauppajätti Amazon on perustanut Suomeen jakelukeskuksen. Kivijalkatavaratalot ovat joutuneet sulkemaan ovensa, ja amerikkalaisyhtiö hyppii ja hirnuu Stockmannin tyhjässä liiketilassa. Sitten kolme nuorta naista ostaa kotimaisen Hobby Hall verkkokaupan ja alkaa taistella Amazonin ylivaltaa vastaan. Kaupan pyörittämisestä tulee heille harrastus, johon voi paeta elämän murheita. Vaikka kyse on hauskanpidosta, otetaan kilpailu tietenkin tosissaan. Dokumentti on koskettava kertomus mielikuvituksen voimasta, joka eheyttää tyttöjä. Pukusuunnittelu: Mom of Finland. Kaunis kuvaus Muumimamman tiestä maailmantähdeksi. Esiliinaan pukeutunut äitihahmo kehittyi rumasta pilapiirroksesta, jonka Tove Jansson sutaisi huussin seinään. Lopulta Mamma löysi kansainvälisen yleisön ja päätyi suomalaisten kansallisomaisuudeksi vuodevaatteisiin ja posti merkkeihin. Aihee seensa nähden elokuva on ehkä liiankin kiltti. Isoäidin reseptikirja toki nähdään, mutta varsin häveliäästi esitettynä. Niihin uskoo puolet suomalaisista. Niiltä ovat hakeneet lohtua niin näyttelijä Manuela Bosco kuin Norjan prinsessa Märtha Louisekin. Nyt niiden voima on koettava itse. Hoitaja Minna pyytää asettumaan makuulle ja peittelee minut. Pöydällä lojuu bestsellerkirja Rinkeleitä hiuksissani. Minna kutsuu paikalle arkkirinkelit: Bagelin, Donitsin, Munkkirinkilän, Pretzelin, Vaniljarinkelin, Vesirinkelin, Viipurinrinkelin ja Voirinkelin. Hän sanoo kanavoivansa minuun tunnin ajan niiden energiaa. Sitä tosiaan riittää: esimerkiksi yhdessä kinuskikuorrutteisessa donitsissa on noin 400 kilokaloria. Hiukan epäilyttää. Mahtaakohan tämä todella tuoda lohtua? Ensin vesi herahtaa kielelle, mutta pian ajantaju katoaa, ja viidennen voirinkelin jälkeen kyyneleet tulvahtavat silmiin. Kohta rinkeleistä jäljellä on vain muruja. Havahdun äkisti, kun Minna kehottaa minua palaamaan tähän aikaan ja paikkaan. Jään makaamaan pedille pökerryksissä. Taputtelen vatsaani. Se on täytetty. Testissä uusi hittihoito – huuhaata vai aito parannuskeino?
Olette molemmat käsitelleet taiteessanne tenniksen pelaamista. Mille tennis toimii tekstissä vertauskuvana ja miksi? Jukka Viikilä: Elämälle tietenkin, ei sen enempää eikä vähempää. Pidän siitä kamppailun ja sivistyneisyyden yhdistelmästä. Tennikseen kuuluvat tietyt käytöstavat sekä pukukoodi niin kentällä kuin yleisössä. Laji on todella verinen, mutta se näyttää vihreältä ja valkoiselta. Petri Vähäsarja: Pelissä asiat on pistetty tapahtumaan tietyllä tavalla ja tietyissä rajoissa. Omaa Tennistäkappaletta tehdessäni rupesin miettimään, tuleeko radiosta tennistä ikinä. Olin jo pitkään kuvitellut silloiseen kotiini asumaan mummoa, joka on hirveän yksinäinen, mutta yrittää radion välityksellä säilyttää yhteyden toisiin ihmisiin. Mutta kanavalta tulee vain tennistä ilman selostusta, ja sitä se mummo kuuntelee, niitä lyöntiääniä. Onnistutte molemmat luomaan teksteillänne illuusion jonkinlaisesta välittömyydestä tai suoruudesta. Mitä suorapuheisuus teille merkitsee? Viikilä: Minulla on kirjoittajana pyrkimys olla aika estoton, mutta se, miten se toteutuu, on asia erikseen. Kyllä yksi ideaali on vilpittömyys. Toisaalta toisesta runokirjastani tehdyn kritiikin otsikko oli Ironian viileä oppikirja, eli välttämättä kaikki eivät näe tekstejäni niin suorapuheisina. On jännittävää, että se mikä toisille on täysin suoraa puhetta, lähestulkoon tunnustusta, on toisille venkulointia. Vähäsarja: Ehkä vain taiteentekijä itse voi tietää, kuinka suorapuheinen hän on. Olen huomannut, että suorin mahdollinen puhe on luultavasti sitä, että mennään mahdollisimman tarkkoihin, pieniin yksityiskohtiin. Tai sitten en edes tiedä, mitä suorapuheisuus on, juuri rehellisyyttä ehkä? Viikilä: Ehdottomasti rehellisyyttä. Itsensä saa silti aika ajoin kiinni vilpistä, temppuilusta ja kikkailusta. Minulla on ehkä vähän vanhanaikainen kuva kirjoittamisesta. Ajattelen, että se on ajatusten ja ideoiden ja löydösten vilpitöntä jakamista toisten ihmisten kanssa, olivat ne löydöt sitten poeettisia tai elämää koskevia. Jukka, sanoit Finlandia-palkintopuheessasi, että proosateoksesi ovat tapa salakuljettaa runoutta ihmisille. Petri, myös sinulla on kunnianhimoinen suhde lyriikkaan. Mitä runoilijuus teille tarkoittaa? Vähäsarja: Bob Dylan sanoi kerran ihan hyvin, että "All I can do is be me, whoever that is." Sitähän se runoilijuus on: kaipuuta vapauteen, kaipuuta saada olla sellainen kuin oikeasti on. Tätä tapaa, jolla haluan olla olemassa, voidaan kutsua runoilijuudeksi. Samalla se on hirvittävän latautunut stereotypia, mutta en tiedä, onko parempaakaan. Viikilä: On hienoa, että se on niin latautunut, toisin kuin mielikuvat mistään muusta tekstin tekemisen ammattikunnasta. Kirjailija on ihan laimea sana verrattuna runoilijaan. Kerran tapasin näyttelijöitä, jotka olivat ihmeissään, kun minut esiteltiin heille. Eivät he olleet koskaan nähneet runoilijaa, ihan kuin se olisi joku eläin. En kyllä tiedä, koenko itseäni runoilijaksi, vaikka olen runokirjoja kirjoittanut. M U U S I K K O P E T R I VÄ H Ä S A R J A J A K I R J A I L I J A J U K K A V I I K I L Ä P U H U VA T K O M I I K A S T A , K I E R K E G A A R D I S T A J A I H M I S E N S U H T E E S T A I K U I S U U T E E N . K U LT T U U R I K E S K U S T E L U T E N N I S R U N O I L I J A T Petri Vähäsarja on muusikko, jonka toinen sooloalbumi Uusi iloinen Petri ilmestyi viime syksynä. Soolotuotantonsa lisäksi hän toimii muun muassa Suomen Zorro -yhtyeessä. 32
Vähäsarja: Joskus 50luvulla runoilijuus, runojen kirjoittaminen, oli vielä kova juttu. Nykypäivän runoilijoita ovat räppärit. Viikilä: Se on totta. Runous on aina ollut marginaalista, mutta nykyään se on vielä marginaalisempaa, vaikka myynnit ovat suurinpiirtein samoja – aina sen 300 kappaletta per kirja. Ennen runoilijat olivat kansakunnan kaapin päällä: isoja tyyppejä, vaikka ei kansa niitä silloinkaan lukenut. Saarikoski oli sentään Kekkosen kaveri. Jukka, kuvaat uudessa kirjassasi nykysuomalaisten sielunmaisemaa. Petri, sinun tuotannossasi taas näkyy ihmisenä olemisen yhtäaikainen arkipäiväisyys ja pyhyys. Mikä ihmisyydessä on ikuista? Vähäsarja: Ajattelen, että ihminen on ikiaikainen ja että kaikella on merkitystä, vaikka onhan tässä tuo kuolema tietysti. Kuolematon sielu on kuitenkin se, mikä ikuisuudesta ihmisessä tulee ensimmäisenä mieleen. Se on kristillinen ajatus. Sielun kuolemattomuuteen liittyy oleellisesti myös ruumiin ylösnousemus. Viikilä: Tuo on tosi lohdullista, ja minäkin mielelläni ajattelisin noin, mutta olen hyvin epäileväinen kuolemattomuuden suhteen. Ihmisyys itsessään on hirveän sama riippumatta siitä, kenessä se on. En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, onko ihminen jatkuvainen täällä. Vähäsarja: Jos saisin esittää lampun hengelle yhden toiveen, niin haluaisin tietää, millaista on olla joku toinen ihminen: että voisin siirtää tämän tietoisuuden toiseen henkilöön hetkeksi ja saada tietää, miten hän kokee asiat nahoissaan. Se olisi äärimmäisen mielenkiintoista, koska toisen kokemus on aina kuvailujen ja jonkun koetun yhteyden takana. Viikilä: Lisäksi tapamme kertoa omista kokemuksistamme ovat niin konventionaalisia, aina samanlaisia. Siksi niistä puuttuu tarkkuus. On täysin mahdollista, että meidän kokemuksemme ovat hyvinkin erilaisia, mutta emme vain osaa viestiä sitä. Vähäsarja: Hyvä esimerkki ovat värit: miltä toisesta ihmisestä näyttää se, mitä me molemmat kutsumme siniseksi. Filosofi Ludwig Wittgenstein taisi kirjoittaa kokonaisen kirjan väreistä ja niiden kokemisesta. Tuollaisia ajatellessaan voi menettää järkensä, ja varmaan tulee menettämäänkin. Viikilä: Tai sitten se on jo mennyt! Puhutaan vielä huumorin ja tragedian yhteydestä. Mitä ajattelette siitä? Vähäsarja: Vakavat asiat voivat aina kääntyä hauskoiksi. Tämä ajatus on oikeastaan varastettu filosofi Søren Kierkegaardilta, jota olen lukenut vähän liikaa aikanaan. Olen todennut oikeaksi ajatuksen, että äärimmäinen vakavuus ja pyhyys ja toisaalta huumori ja leikki ovat todella lähellä toisiaan. Viikilä: Jotkut sanovat, että teksteissäni on huumoria, mutta ei se koskaan ole pyrkimyksellistä, vaan pyrin vain kirjoittamaan hyvin. Ajattelen, että hyvä havainto on aina koominen riippumatta siitä, mitä se koskee, koska tunnistettavuus on hassua. Kyllä minua naurattavat Antti Hyryn kirjat, kun ne ovat niin tarkasti kirjoitettuja. Vähäsarja: Herra on mun kanssa kappaleessani kertojalta irtoavat ensin pää ja kädet, sitten vuorotellen kaikki ruumiinosat. Osat lentävät avaruuteen, mutta siltikin kertoja laulaa, että herra on mun kanssa. Moni hekottelee sanoituksille, ja ovathan ne aika hassut. Samalla kappaleessa on minulle äärimmäisen tärkeä ja syvällinen sanoma. Moni saattaa ajatella, että musiikkini on synkkää ja vakavaa, mutta itse näen, että siinä on monia sävyjä. En minäkään lähde tietoisesti mitään hassua rakentamaan, mutta asioista tulee helposti hassuja. Ylipäätään taiteen tekemisessä on hienoa, että ei ainoastaan tee asioita, vaan että siinä tekemisen yhteydessä myös tapahtuu jotain. Viikilä: Silloin, kun joku teksti on aidosti hauska, se yleensä on myös auki. Silloin lukijallakin on tekstiin reitti. Vähäsarja: Silloin siihen on kevyt astua. Teksti: Veera Koivaara – Kuva: Ilkka Saastamoinen Tällä palstalla kaksi taiteilijaa tapaa ja keskustelee mistä tahansa. Jukka Viikilä kirjailija ja dramaturgi, joka voitti Finlandiapalkinnon vuonna 2016 teoksellaan Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus). Häneltä on tänä keväänä ilmestynyt uusi proosateos Suomalainen vuosi (Otava).
E S S E E Yhteistyöterveisin, vihollisesi Teksti: Heini Kilpamäki ku va : M er i Bj ör n PARIKYMPPINEN QUEER-AKTIVISTI MARK ASHTON katsoi televisiosta uutisia lakkomellakoista kotonaan Lontoossa. Oli vuosi 1984, ja pääministeri Margaret Thatcherin hallinto halusi sulkea Isossa-Britanniassa parikymmentä valtion hiilikaivosta. Kaivosmiesten ammattiliitto ei tähän suostunut, sillä se olisi merkinnyt satojen tuhansien työpaikkojen menetystä. Poliisit ja kaivosmiehet ottivat työtaistelussa väkivaltaisesti yhteen. Lakko pitkittyi ja työläisten perheiden toimeentulo kiristyi. Seksuaalivähemmistöillä ei mennyt juuri paremmin. Homoseksuaalisuus määriteltiin tuohon aikaan sairaudeksi ja rikokseksi. Vähemmistöt toimivat käytännössä maan alla, terrori-iskuja ja poliiseja peläten. Joillain on kuitenkin asiat huonommin, mietti Ashton. Hän marssi ystäviensä luo ja painotti, että kaivosmiehet tarvitsevat nyt apua. Ashton perusti ystäviensä kanssa valtakunnallisen Lesbians and Gays Support the Miners -ryhmän. Pelkästään Lontoon-jaosto keräsi lakkoavustukseen 11 000 puntaa, nykyrahassa yli 35 000 euroa. Aktivistit ottivat kartan ja valitsivat avustuskohteensa sokkona. Sormen alta löytyi pieni Onllwynin kylä Walesista. Sinne lähdettiin kerättyjen lahjoitusten kanssa. Homoseksuaalien ja kaivosmiesten yhteistyö kuulostaa hiukan kaukaa haetulta. Billy Elliotinsa katsoneet tietävät, että lakon paine kärjisti yhteisössä entisestään konservatiivisia arvoja: vaikkapa tanssia rakastava poika saattoi olla perheelleen suuri häpeä. Homoseksuaalien tukitempaus oli niin erikoinen, että sen pohjalta on tehty myös elokuva, Pride (2014). Siinä on muun muassa kohtaus, jossa walesilaiset kaivosmiehet ja Lontoon tukijengi bailaavat iloisesti samalla tanssilattialla. ”Hyvän mielen elokuva”, kirjoitti moni kriitikko. LÄNSIMAISEEN KERTOMUSPERINTEESEEN kuuluu, että erimieliset yhdistävät voimansa, kun yhteinen vihollinen käy päälle. Monissa kansansaduissa päähenkilön on mentävä kaunaisen naapurin tai pahan velhon puheille, koska ilkeä jättiläinen uhkaa syödä tämän suihinsa – kuten pian naapurin ja velhonkin. Myös tuoreessa Black Panther -supersankarielokuvassa päähenkilöt hakevat apua vanhalta vastustajalta, jotta yhteinen vihollinen saataisiin kuriin. Entinen vihanpitäjä kuuntelee avunhakijoita myötämielisesti. Tarinan laji on sydänpohjaa kaihertava lupaus siitä, että jos minulle tapahtuu absoluuttista pahaa, saan apua. Ja saan sitä vain siksi, että olen ihminen. Lupaus toimii myös toisinpäin: minun ja muiden luonto on niin jalo, että osaamme kohdata erilaisten ihmisten hädän ja inhimillisyyden. Mutta fiilistely sikseen. Muuttaako odotusten vastainen yhteistyö todella ihmisten asenteita liittolaisiaan kohtaan? Vai onko kyseessä vain järkiliitto? Politikointia, tykkäysten kalastelua tai brändinrakennusta? PELKÄSTÄÄN NYKYPÄIVÄN SOMEKOHUJA seuratessa menee usein sekaisin siitä, milloin kukin on kenenkin ystävä. Tai kuka on yhteinen vihollinen. Näyttelijöitään sadistisesti kohdellut elokuvaohjaaja Aku Louhimies on saanut puolelleen muun muassa liikemies Jari Sarasvuon ja kulttuurihahmo Kauko Röyhkän. Louhimiehen liittolaiset vetoavat yleisöönsä somekanavissaan: ajojahdin on loputtava! Mies pyysi jo anteeksi, ja vielä häntä täällä riepottelette! On vaikeaa sanoa, millaista liittolaisuutta Röyhkä tai Sarasvuo ovat hakeneet puolustaessaan Louhimiestä. Mutta julkisesta avauksesta saa ainakin huomiota. Ja jos itsellä on jokin liiketoimi tai markkinoitava projekti, se on mahdollista tuoda framille samassa yhteydessä. 34
T P 3 : A J A N K O H TA I S E T V I H O L L I S E T MUSTIN HUUMORI THE DEATH OF STALIN (ARMANDO IANNUCCI, 2017) Mitä syntyy, kun yksi 1900luvun suurimmista konnista, Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin tekee kuolemaa? Konnamainen valtataistelu. Brittisatiirin esittäminen ehdittiin jo kieltää Venäjällä alkuvuodesta, mutta Suomen elokuvateattereissa se on nyt. Anni Pasanen ENITEN PINKKIÄ BARBIE – THE ICON KANSALLISMUSEOSSA 26.8.2018 ASTI Lelumaailmassa loka on valunut kohta 60 vuotta yhden nuken niskaan. Niin usein sitä on syytelty alipainoiseksi ilmapallopääksi, että vuoden 2014 kampanjassa leluyhtiö Mattel julisti Barbien olevan #unapologetic: ei ole anteeksipyydeltävää. Veera Jussila POHJALAISIN SATU VASANTOLA: EN PALAA TAKAISIN KOSKAAN, LUULEN (TAMMI 2018) Tuoreessa esikoisteoksessa luokkaretkeä tekevän Susannan pahin vihollinen on oma kotiseutu ja sen näköalattomuus, jota kaupunkiin oli hyvä paeta. Robert Sundman Tässä tapauksessa vihollinen on ulostulleiden naisnäyttelijöiden lisäksi vielä jokin epämääräisempi: mainehaitta tai syntymäkatkeran sivullisen huudahdus. Liittolaisuudessa kukaan ei myöskään kuulu automaattisesti miehiin, naisiin, kokoomuslaisiin, kouvolalaisiin tai Sannin faneihin. Somen kommenttilaatikoista huomaa, että moni aivan tavallinen nainen toivottelee Louhimiehelle tsemppejä – ja tämän entisille naisnäyttelijöille syöksymistä lähimpään rotkoon. Kommentit ovat keränneet massoittain tykkäyksiä toisilta naisilta. Joskus joutuu pohtimaan, onko liittolainen edes toivottu. Tuntuisiko falskilta, jos kotitalosi palaisi ja suosittu räppäri tai tosi-tv-selviytyjä jakaisi uutisen somessa toivottaen ”voimia niille, joita tää koskee”? Sinkkuelämää-televisiosarjan Samanthana tutuksi tullut Kim Catrall ei hyväksynyt rooliystävänsä ”Carrien” Sarah Jessica Parkerin julkisia pahoitteluja veljensä kuoleman johdosta. Catrall viestitti somen kautta, että Parker halusi myötätunnollaan vain kerätä pisteitä itselleen. Taustalla olivat Catrallin mukaan vuosia kestäneet työpaikkakiusaaminen ja palkkojen polkeminen, jotka Parker oli masinoinut. Toisinaan tuki ei kelpaa edes oman ryhmän sisältä. Keskusta ei ole huolinut liittolaisekseen puolueen grand old mania Paavo Väyrystä. EDELLÄ KUVATUN JÄLKEEN IHMISYYDEN puolustaminen vaikuttaa melko naiivilta, kun puhutaan liittolaisuudesta. Usein kyse on laskelmoidusta hyvänmielenkampanjasta, tai siltä se ainakin näyttää. Edes aktivisti Mark Ashtonin ideoima, lakkolaisille annettu apu ei ollut pelkästään tarina hyvästä tahdosta. Muun muassa moni Ashtonin ystävä kieltäytyi lähtemästä kampanjaan, koska ei pystynyt kohtaamaan homofobisina pitämiään kaivostyöläisiä. Vastaavasti useat kaivosmiehet perheineen kieltäytyivät tulemasta samaan diskoon homoseksuaalien kanssa. Kampanjalla oli kuitenkin selkeitä yhteiskunnallisia seurauksia. Vaikka epäluuloja oli puolin ja toisin, otti Onllwynin kylän kaivosmieskunta lopulta lontoolaiset queer-aktivistit omikseen. Siitäkin huolimatta, että ammattiliiton pr-toimisto piti epäuskottavana ottaa moiselta taholta julkisesti apuja vastaan. Ison-Britannian kaivoslakko loppui vuonna 1985 tuloksettomana. Silti Kaivosmiesten ammattiliitto osoitti myöhemmin tukensa seksuaalivähemmistöille osallistumalla Pride-kulkueeseen. Ja vuonna 1986 työväenpuolue Labour sisällytti seksuaalivähemmistöjen oikeudet ohjelmaansa. Lobbarina toimi Kaivosmiesten ammattiliitto. Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, jonka esikoisteos Suomalaisen tyhmyyden ylistys (Atena) ilmestyi vuonna 2014. 35
Ratkaisu Teksti: Harry Salmenniemi AURINGON KOHDEVALO LIIKKUI HITAASTI vuorten seinämillä, painoi harmaaseen kiviseinään vaaleita jälkiä kuin palavia kohtia. Pilvien vaaleassa peitossa risteili siellä täällä repeämiä, joista taivaan syvä vaaleansini paljastui koko korkeudessaan. Täällä taivas näytti olevan niin korkealla, ettei minkäänlaista avaruutta mahtuisi sen taakse. Katselin sitä, yritin ymmärtää. Tarkkailin miten Björkenheim käveli rantakivien väleissä, pysähtyi ja kuunteli. Aina kun liikenne taukosi, tuli niin hiljaista että veden liplatus kuulosti melulta. Vesi ympäröi meidät äänillään kuin hyttysparvi, yhtä aikaa kaikkialta; vaikka meri aaltoili edessäni, laineiden ääni nousi myös selän takaa. Rantaan ajautunut levä kiilsi tummanruskeana. Sen lomassa lojui sivistyksen merkkejä: muovirasioita, styroksia, raaputettuja arpoja, rytättyjä tölkkejä ja vääntyneitä korkkeja. – Minä en nyt jaksaisi tutkia näitä, Björkenheim sanoi. – Niin, minä sanoin. Björkenheim laskeutui polviensa varaan ja haravoi sormillaan maan ja veden yhtymäkohtaa, joka liikkui koko ajan aaltojen mukana. Kivet hohtivat veden läpi kuin suurennoksina. Laineiden edestakaisessa liikkeessä ne näyttivät elävän ja liikkuvan, tarkentuvan ja menevän taas kauemmas niin kuin suurennuslasia käänneltäisiin ympäri. Björkenheim painoi kätensä ruskean kiven lomaan huolellisesti jotakin etsien. Vasemmalla kädellään hän suki ensin hiuksiaan ja sitten viiksiään ja puristi sitten niskaansa kuten hänellä oli tapana. Ajattelin että hän teki sen rauhoittuakseen. Sytytin tupakan ja jäin seisoskelemaan taustalle. Mutta aina kun Björkenheim näytti löytävän jotakin, minun oli mentävä lähemmäs. – Minä näen saman minkä sinä näet, Björkenheim sanoi, – mutta minä näen sen lähempää. – Minä en näe mitään, minä sanoin. – Minä näen sen lähempää. – Puhu vähemmän, minun täytyi sanoa. VALOKIILA SIIRTYI VUOREN SEINÄMÄLTÄ laaksoon, jossa paljastui pienen kylän tilkkutäkki: puisia asuintaloja, jotka kaukaa näyttivät vanhoilta asemarakennuksilta, ja niiden yläpuolella keltainen kirkontorni ja sen auringossa välkkyvä kupoli ja risti kupolin päällä. Tietä ei näkynyt, mutta jossakin rinteen ja talojen välissä tien täytyi kulkea, johtaa kylään ja kylästä takaisin maisemaan. Björkenheim löysi litteän kiven, sopivan leivänheittoon, ja heitti sen vedenpintaan oikeassa asennossa, mutta aallot kävivät kiveen niin, että se upposi heti. Hän heitti uudelleen kiven, nyt melkein pyöreän, joka nousi kolmeen hyppyyn ennen kuin pulahti veteen. Tuuli humisi niin kovaa, ettei kiven ääntä kuullut. – Ei tästä mitään tule. – Heitä vielä kerran. Niinhän se sovittiin, että kolme heittoa, minä sanoin. – Siitäkö se sitten on kiinni? ku vi tu s: U lla D on ne r F I K T I O 36
– Niin, minä sanoin. Björkenheim kumartui veden ääreen ja alkoi etsiä kaksin käsin. Hän näki litteän kiven muutaman metrin päässä syvemmällä, se näytti ohuelta, kuuraiselta lehdeltä. Hän riisui vaelluskengät ja sukat ja kääri lahkeet ja painoi jalkansa maahan. Näin että veden kylmä tuntui vatsassa asti. Viiden hyytävän askelen jälkeen hän oli kiven luona. Kivi makasi syvemmällä kuin luulin: vesi ylsi häntä polviin, ja käärityt maastohousut kastuivat. Björkenheim nosti kiven ja käveli nopein askelin takaisin rantaan. – Minä siis heitän vielä tämän, hän sanoi. – Onnea vaan, minä sanoin. – Paska tuuli. – Odota jos tahdot. Björkenheim odotti, että aallot taukoaisivat hieman. Hän piti kiveä kämmenten välissä kuin lämmittääkseen sitä. Katsoin kun hän puhalsi käsiinsä, hankasi niitä toisiaan ja kiveä vasten. Hän koukisti takajalkaansa niin että oikea käsi laski lähes vedenrajan korkeudelle ja ojensi vasemman kätensä vaakasuoraksi tähdätäkseen aaltojen väliin. Hän seisoi siinä kuin pysäytetty kiekonheittäjä; stadionin kiertävä tuuli piinasi häntä. Kun sopiva kohta tuli, Björkenheim heitti niin nopealla ranneliikkeellä, että sivulta käsi välähti ruoskaniskuna. Kivi hyppäsi neljä ensimmäistä hyppyä nopeasti ja lähellä toisiaan, ja veden renkaat jatkuivat toisistaan saumattomasti. Minä melkein innostuin. Mutta viidennen hypyn jälkeen kivi kääntyi väärään asentoon, eikä kuudetta enää tullut. Vesi nielaisi kiven lähellä rantaa, vaikka heitto oli irtonainen ja nopea. – Ei tullut seitsemättä, Björkenheim sanoi. – Ei lähellekään, minä sanoin. – Minä kävelen tuohon. Odota että minä pääsen lantiota myöten veteen, Björkenheim sanoi. Katselin kun Björkenheim alkoi kävellä. Kun hän oli riittävän syvällä, tähtäsin selän yläosaan, hieman niskan alapuolelle. Tiesin että Björkenheimilla oli siinä syntymämerkki, olin nähnyt sen joskus saunassa, se näytti kuin taistelussa siihen palaneelta. Muistin että merkistä kasvoi karvoja. Kun ajattelin niitä, ampuminen oli helppoa. Harry Salmenniemi on kiva runoilija, mukava novellisti, sävyisä libretisti ja ikävä käsikirjoittaja. Hänen viimeisin teoksensa Yö ja lasi (Siltala) ilmestyi helmikuussa. Kosminen työtön on Jyrki Nissisen Ylioppilaslehdelle luoma sarjakuva. 37
J U O K S E M I N E N O N H E L P P O A . Tossua toisen eteen ja kädet rennosti mukana. Lenkillä käyminen on vaikeampaa, ja sitä pitää erikseen harjoitella. On osattava valita oikeat kengät ja juoksureitti, ettei tekeminen tyssää heti alkuunsa. Kun on juossut jonkun aikaa, juokse misesta voi tulla tapa, jopa taito. Lukemisen kohdalla pelaavat samat säännöt. Lukutaitoon pystyy kuka tahansa, mutta lukemisen taito on eri asia. Lukemisen taito on ajatusketju, joka alkaa pohdinnalla ”mitäpä sitä tekisi?” ja päättyy itselleen annettuun vastauk seen: ”luen kirjaa”. L U K E M I S E N T A I T O V A I K U T T A A yksinkertaiselta, mutta sitä on tosiasiassa hyvin haastavaa opettaa. Lukemisen taito tarvitsee alkujaan jouti laisuutta, vapaata aikaa, jota on vaikea toiselle antaa. Vapaaaika on otettava itse, tai lapsille se on vanhempien tehtävä. Tyhjien hetkien koh dalla on vielä loikattava yli velvollisuuksien ja muiden virikkeiden ansasta, väistettävä ehkä ne lenkkikengätkin, että päästään lukemiseen asti.Mahdotonta se ei toki ole. Osa hoksaa tai don aivan itsekseen. Toiset saavat työntöapua. Minä olen yksi niistä onnekkaista, joilla on ollut mestareita oppaina. VÄLINEISTÖÄ OLI KAIKKIALLA. Pinoittain, hyllyittäin kirjoja. Omia, lainattuja ja niitä, joista joutui maksamaan kirjastossa myöhästymismak suja. Sohvalla näki usein yhden mestareista hio massa taitojaan. Syvässä hiljaisuudessa, rinta rauhallisesti hengityksestä kohoillen. Siirryin taitajien joukkoon Harry Potter kirja sarjan kolmannen osan kohdalla. Eteneminen oli niin hidasta ääneen luettuna, että otin onneni omiin käsiini. Olin lopulta lukemisen taidosta niin haltioissani, että pyrin harjoittamaan sitä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Luin aamulla ennen kouluunlähtöä. Äitini huuto ”älä jää lukemaan” ei ollut kehotus vähentää lukemista, vaan päästää muutkin välillä vessaan. Istualtaan painavaa kirjaa oli helppo kannatella polvien päällä. Jos käsillä oli tiukka kohta, kirja oli auki myös koulumatkan. Onneksi tie oli suora ja pitkä. Olin tästäkin taidosta innoissani. Osasin kävellä kat somatta eteeni! Osasin lukea kävellessäni! MYÖHEMMIN TULI AIKA, JOLLOIN MONI muukin osasi tehdä yhtä ja katsella toista. Kirjan tilalla vain oli sinisenä hohtava valo ja sormien alla väräjävä ruutu. Olisi valhetta sanoa, ettei puhelin olisi muut tanut minunkin lukemistani. Tietenkin se muutti. Puhelin muutti koko elämäni. Puhelimesta sain töitä, ystäviä ja rakkauden. Puhelimesta sain tietoa, joka toimi kuin valuutta ja teki minusta tiedosta rikkaan. Mutta lukemisen taidon se minulta vei. Enkä ole ainut. Väitän, että jopa lasten ja nuorten lukemisesta huolestuneet huolestuvat puhelimet kourissaan. Ja älkää ymmärtäkö väärin, olen minäkin huolissani. Ja on minullakin se puhelin räpylässä, kun asiasta otsa rypyssä twiittailen. Mutta olen ollut huolissani myös ikätovereideni lukemisesta. Ja omastani. Niin huolissani, että päätin opetella lukemaan uudestaan. E N S I N P I T I O P P I A U U S VA N H A S TA tavasta pois. Aloitin tarkkailemalla puhelinta ja tilanteita, joissa se eksyi käteeni. Iltaisin laitettuani herätyksen jäin usein selaamaan puhelinta. Ostin tilalle vanhanaikaisen herätyskellon ja sen seuraksi pelkkiä kirjoja. Hankin myös joutilaisuutta ja aikaa lukea. Tajusin, ettei aika lukemiselle tullut kirjan mukana, vaan se piti järjestää itse. Loput hoiti kirja. Taito palautui mieleeni kuin polkupyörällä ajo keväällä. Kirja otti kantaakseen. Minulle lukeminen on taito, joka vie pitkälle. Pidän siitä enemmän kuin juoksemisesta. Juoksemalla kierrän Töölönlahden, mutta lukemalla pääsen minne tahansa. Ronja Salmi on kirjailija, toimittaja ja Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja. Hänen ohjelmansa Mitä mietit, Ronja Salmi? nähdään Yle TV2:lla maanantaisin klo 21:30. K O L U M N I OPETTELIN LUKEMAAN KAHDESTI Teksti: Ronja Salmi K uv a : M er i Bj ör n 38
Perustitte sitten puolueen! Tai siis liikkeen, koska puolueet on tosi yök ja aivan 70lukuu. Vielä on jäänyt hieman epäselväksi, mitä tarkalleen ottaen tarjoatte. Politiikka on rikki, sanovat kaikki. Ideologiat ovat niiiiiiiiiiiiiiiiiin ikäviä, sanoo jokainen, jonka mielestä oma ideologia on parempi kuin kaverin. Esimakua siitä, miten aiotte erottua muista valtansa vähyyteen pettyneistä vallakkaista miehistä, sai 22. huhtikuuta Helsingin Sanomien Sunnuntaisivujen jutusta. Sen mukaan ”Liikkeessä” jokainen saa netissä kertoa, mitä haluaa, ja sitten lopulta Hjallis äänestää eduskunnassa, mitä haluaa. Edustaja voi kuunnella kansalaisia verkossa – tai olla kuuntelematta. Vau! Ja: kuulostaa ihan nykyiseltä systeemiltä? Paitsi että poliittinen kuluttajansuoja on ”Liikkeen” äänestäjillä vielä hei kompi, sillä ”Liikkeellä” ei edes ole mitään poliittista ohjelmaa, koska ”vuorovaikutus ?”, kuten Mikael sen muotoilet. Ja jatkat vuorovaikuttamista Twitterissä blokkaamalla erimielisiä. Joo joo, tämä nyt on tällaista byroslavialle tyypillistä ankeuttamista. Kuten Mikael Twitterissä linjasitkin (pystyimme vielä näkemään twiittisi!), tulisi konservatiivisten valtio oppineiden epäilemättä ymmärtää avauksenne osaksi start up maailmaa eikä tunkkaisia kabinetteja. Pakko näin meidän kesken myöntää, että markkinamyönteisen ”Liikkeen” tuote kuulostaa yllättävän paljon Neuvostoliitolta: kuluttaja kertoo mitä haluaa, ja sitten hänelle myydään sitä, mitä myyjä haluaa. Vähän kuin Jokerien kannattajat toivoisivat seuran kodin pysyvän Suomessa, ja niin luvattaisiin, ja samalla venäläisoligarkit johtaisivat seuran toimintaa maksamalla kuluista joka miljoonan. No joo, tällainen tuli vain mieleen! Lähetämme teille laiturilukemiseksi Kutsuvat sitä pöhinäksi tietokirjan, jossa käydään läpi laajasti suomalaista kasvu yrittäjyyttä. Olette päässeet pitkälle – varmasti ainakin Tekesin ja Sitran lompakoille asti. Mutta nyt se tuote kuntoon. Palstalla lähetämme ihmisille postia. HYVÄT HARRY ”HJALLIS” HARKIMO JA MIKAEL JUNGNER, Ystävällisin terveisin, Ylioppilaslehti Y S T. T E RV. P.S. Varjoterveiset Loimaan Prisman viidelle Eurojackpotvoittajalle, jotka eivät ole helmikuussa 90 miljoonan euron potin saatuaan vieläkään ilmoittautuneet ja joiden kunniaksi järjestettiin Loimaalla myös ilotulitus. Koska onhan tuo nyt siistiä. 39