Luokkansa huipputehot. Opiskelija tai opettaja! Saat 12 % erikoisalennuksen kaikista normaalihintaisista Mac-kannettavista! Tule myymälään tai lue lisää tector.fi. CITYCENTER ? ISO-OMENA ? SELLO Voimassa 23.10.2022 asti. Ehtoja sovelletaan. O. S. Turvallisuusuhkia, s. 14 S. Y L I O P P I L A S L E H T I 4 / 20 2 2
ylioppilaslehti 4 / 2022 3 Pääkirjoitus Jähmeä valta, muuttuva maailma JÄRJESTELMÄ ON JÄRJESTELMÄ ON hidas, maailma nopea. Nykynuoret uskovatkin voivansa vaikuttaa yhteiskuntaan tehokkaammin suoralla toiminnalla kuin äänestämällä, käy ilmi Ylen tuoreesta tutkimuksesta Suomalaisten pelot ja haaveet . Elokapinan myötä suora toiminta, kuten kansalaistottelemattomuus, on noussut valtakunnalliseksi puheenaiheeksi ja vedenjakajaksi. Samalla kun kuivuus ja metsäpalot runtelevat Eurooppaa, elokapinalaiset ovat vallanneet katuja, jättäneet noudattamatta poliisin poistumiskäskyjä ja aiheuttaneet häiriötä vaatiessaan päättäjiltä kiireellisempiä ilmastotoimia. Jos kansalainen ei demokratiassa koe saavansa ääntään kuuluviin rikkomatta lakia, demokratian voisi ajatella olevan jokseenkin rikki. Toisaalta kansalaistottelemattomuuden voi ymmärtää ikään kuin demokratian varoventtiilinä – järjestelmä toimii, mutta jossain kohtaa on liikaa painetta, joka on syytä päästää ulos. Silloin päättäjät ehkä huomaavat, missä kiehuu. Tai sitten eivät. Perinteisen puoluepolitiikan ja uuden sukupolven välillä kun tuntuu olevan kohtaantoongelma: nuorten ääni ei kuulu siellä, missä valtiovalta lobbauskoneistoineen sijaitsee. TÄMÄN LEHDEN TÄMÄN LEHDEN kansijuttu käsittelee kansalaisuutta, vaikuttamista ja Elokapinaa. Sitä kirjoittaessani juttelin oikeustieteen emeritusprofessorin Jukka Kekkosen kanssa. Hänen mukaansa valtiovalta on yhä keskittyneempää ja johtajavetoisempaa. Hallitusohjelmat ovat sitovia, ja päätöksenteossa korostuvat erilaiset strategiat ja ministeriövetoisuus. Se nakertaa parlamentaarisen demokratian ydintä, avointa keskustelua. Kekkonen pitää esimerkiksi Elokapinan ehdotusta kansalaisfoorumista, eli satunnaisotannalla valitusta ja asiantuntijatietoon pohjaavasta keskusteluareenasta, yhtenä sellaisena luovana ratkaisuehdotuksena, joita kiihtyvän ekokriisin aikana kaivataan. Siihen on toki syynsä, miksi Suomessa asiat eivät tapahdu sormia napsauttamalla. Demokratiaan kuuluu tietty jähmeys, ja vain diktatuureissa asiat muuttuvat hetkessä, kun päätöksenteko on keskittynyt yhdelle ihmiselle. Tarvittaessa politiikan suuntaa voidaan demokratiassakin muuttaa lyhyellä aikavälillä, kuten pandemia todisti. Onhan politiikka tahtoa ja juridiikka sen sanelemaa. NYKYÄÄN YLIOPISTOSSAKIN NYKYÄÄN YLIOPISTOSSAKIN valta keskittyy harvoille ja sitä luovutetaan akatemian ulkopuolelle esimerkiksi hallituspaikkojen muodossa. Yliopiston autonomia kaventuu. Politiikan ja talouselämän paineet vaikuttavat yhä enemmän siihen, mitä kaikkea tutkitaan ja opetetaan. Tämä näkyy opintosuuntien katoamisena, kurssitarjonnan kutistumisena ja tutkijoiden alati kiristyvänä kilpailuna tutkimusrahoituksesta. Kuitenkin juuri yliopiston pitäisi olla paikka, jossa keksitään niitä luovia ratkaisuja, joilla kriiseihin vastataan. Te, ylioppilaskunnan jäsenet, olette oikeutettuja saamaan monipuolista opetusta, joka valmistelee teistä tulevaisuuden asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä. Sellaisia, jotka kykenevät moniääniseen keskusteluun ja pystyvät ajattelemaan myös totuttujen raamien ulkopuolelta. Me Ylioppilaslehden uudessa toimituksessa lupaamme seurata silmä tarkkana, kuinka nuo oikeudet toteutuvat. ADILE SEVIMLI Juttu elokapinalaisista alkaa sivulta 14. k u v a A A V A ER O N EN
UU SI TO I MI T U S E S IT T ÄY TY Y ylioppilaslehti 4 / 2022 4 4 Toimitukselta PÄÄTOIMITTAJA PÄÄTOIMITTAJA Adile Sevimli @adilesev ART DIRECTOR ART DIRECTOR Pauliina Nykänen TOIMITUSSIHTEERIT TOIMITUSSIHTEERIT Anni Härkönen @annihark Petri Jääskeläinen @KmyBeat TEKIJÖINÄ TÄSSÄ TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA NUMEROSSA Stina Alapirtti, Sofia Blanco Sequeiros, Fiona ’El?ne, Aava Eronen, Amy Gelera, Venla Helenius, Hilla Kurki, Eetu Laine, Aurora Lemma, Miikka Pirinen, Oona Pohjolainen, Evi Rinkinen, Erik Solin, Tuukka Tuomasjukka, Arda Yildirim KIITOKSET KIITOKSET Sofia Blanco Sequeiros, Ilkka Karisto, Lari Mörö, Hanna Nikkanen, Kustannusosakeyhtiö Otava, Karoliina Paananen, Aino Pekkarinen, Mikko Pelttari, Viivi Prokofjev, Susanne Salmi, Heini Salminen, Anu Silfverberg, Tuija Siltamäki, Erik Solin, Robert Sundman, Pekka Torvinen, Silja Viitala, Pia Vuorikoski, Juha Ylijurva KANNEN KUVA KANNEN KUVA Hilla Kurki & Pauliina Nykänen PERUSTETTU 1913. PERUSTETTU 1913. 109. vuosikerta. Ylioppilaslehden kustannus Oy on Aikakausmedian sekä Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET SÄHKÖPOSTIOSOITTEET etunimi.sukunimi @ylioppilaslehti.fi SOMESSA SOMESSA @ylioppilaslehti KÄYNTIJA KÄYNTIJA POSTITUSOSOITE POSTITUSOSOITE Leppäsuonkatu 9 B 00100 Helsinki TILAUKSET JA TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET OSOITTEENMUUTOKSET www.ylioppilaslehti.fi/ tilaajapalvelut MEDIATIEDOT MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/mediatiedot KUSTANTAJA KUSTANTAJA Ylioppilaslehden kustannus oy Toimitusjohtaja Leea Tolvas, leea.tolvas@ylva.fi PAINO PAINO Printall AS, Tallinna, Viro ISSN 0355-9246 ISSN 1458-445X (verkkolehti) Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. Seuraava numero ilmestyy 14.10. Kaikki on nyt kallista k u v a A A V A ER O N EN k u v a t PA U LI IN A N Y K Ä N EN Toimitussihteeri Anni Härkönen on koulutuspolitiikan erikoistoimittaja ja kahdeksannen vuoden opiskelija. Apuraharikas mutta henkisesti köyhä Anni ei ole vieläkään valmistunut. Hän on aloittanut neljät maisteriopinnot ja saanut niistä valmiiksi nolla. ” #olisinpatiennyt, ettei fuksivuosi jää viimeisekseni, vaan että niitä tulee vielä ainakin kolme lisää.” Toimitussihteeri Petri Jääskeläinen on kaiken omituisen erikoistoimittaja. Yliopiston valtavasta kurssitarjonnasta hän hyödynsi tarpeellisina pitämänsä kurssit Magian historia ja Kuntajohtamisen perusteet, mutta ei harmikseen ehtinyt opiskelemaan Harmonikan historiaa. “ #olisinpatiennyt, että satunnaisilla sivuainekursseilla päämäärättömästi haahuilemisesta huolimatta voin joskus työllistyä.” Päätoimittaja Adile Sevimli ei ole mikään erikoistoimittaja. Hän työntää nokkansa mielellään joka paikkaan, minkä vuoksi opinnoistakaan ei kertynyt substanssiosaamista. Jodelissa hänet julistettiin voittajaksi kilpajuoksussa siitä, kuka on valtsikan suvaitsevaisin. “ #olisinpatiennyt, että työelämä ruokkii ruumista vaan ei sielua. Ruoho ei ole vihreämpää Porthanian pyöröovien tuolla puolen.” Art director Pauliina Nykänen opiskeli Aallossa kahdeksan tai yhdeksän vuotta ja valmistui graafiseksi suunnittelijaksi. Hän joutuu edelleen googlaamaan, mistä oppilaitoksensa haarasta on valmistunut. “ #olisinpatiennyt, että lopputyön aihetta on turha pohdiskella puolitoista vuotta. Ensimmäinen luonnos on aina paras.” ELOKUU TOI ELOKUU TOI opiskelijoille iloisia uutisia. Opintorahaan tehtiin historiallisen suuri korotus. Itsenäisesti asuva opiskelija saa nyt opintotukea 15 euroa enemmän kuukaudessa kuin viime lukuvuonna. Kului pari viikkoa, ja lisärahalle tuli jo käyttöä. Tiedeja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) ilmoitti, että opiskelija-aterian enimmäishinta nousee 50 senttiä. Arkipäivisin yliopistolla syövä opiskelija maksaa siis aterioistaan kuukaudessa reilun kympin enemmän kuin viime lukuvuonna. Jäljelle jäävät roposensa opintorahan korotuksen saanut opiskelija voi käyttää vaikka pariin koneelliseen pyykkiä. Juuri enempää kolmella eurolla ei enää saa, sillä pörssisähkön tuntihinta veroineen on noin nelinkertaistunut vuoden takaisesta. Opintolainan yllä leijuu uhka nousuun ampaisevista koroista. Vaihtoehto lainalle on työnteko. Töitä saa ensi vuonna paiskia taas aiempaa enemmän, sillä opintotuen tulorajat nousevat jälleen. Harmi vain, että opintotuen tulorajojen korottamista fiilistellessään hallitus unohti kertoa, että lisätyötulot todennäköisesti vaikuttavat yleiseen asumistukeen, jonka tulorajat pysyvät ennallaan. On vielä yksi keino, jolla opiskelija voi rahoittaa opintonsa. Kerron siitä lisää tämän lehden sivulla 24. ANNI HÄRKÖNEN
ylioppilaslehti 4 / 2022 5 Tässä lehdessä PÄÄKIRJOITUS s.3 Järjestelmä on hidas, maailma nopea TOIMITUKSELTA s.4 Hiluja Kelasta UUTISIA s.6 Ukraina, Ukraina, Ukraina Kansallinen turvallisuus uhattuna! Elokapinalainen siivoaa oikeustaloa. KULTTUURI s.34 Kultturihenkilö Kritiikki Rakas ruokapäiväkirja, 3 x lempi ALAKULTTUURI s.38 Pakina: Viimeinen millenniaali Internet-UG Overtonin ikkuna Priority-postia Singaporeen tai jonnekin Top-10 KOLUMNI s.40 Pelastajanviitta silmillä kohti tulevaisuuden kriisejä, Aurora Lemma FIKTIO s.41 Päätös, Fiona ‘El?ne TAKAIKKUNA s.43 Haloo, onko vahtimestarilla? Toimitussihteerimme Anni Härkönen fucked the system. Toimittaja testasi shiftaamista toiseen todellisuuteen. TIEDE s.10 Äärisääennuste Vintage 3 x hot Asian tuntija P I T K Ä s . 1 4 E S S E E s . 2 8 P I T KÄ s . 2 2
ylioppilaslehti 4 / 2022 6 U U T I S I A Nopeat Opintotuen tulorajojen nostolla hallitus tavoittelee yhteensä noin 2 500:aa lisätyöllistä. YLEISEEN HINTATASON YLEISEEN HINTATASON nousuun suhteutettuna 5,7 prosentin eli enimmillään 14,54 euron lisäys opintorahaan on laiha lohtu. Elokuun alussa se riitti esimerkiksi kahteen pakettiin Juhla Mokka -kahvia Kaisaniemen K-supermarketista. Jäljelle jäävällä reilulla eurolla sai litran laktoositonta Pirkka-kevytmaitoa. Voi olla, että pian opintorahan korotus ei riitä maksamaan edes paria pakettia kokouskahveja. Tilastokeskuksen mukaan ruoka maksoi heinäkuussa 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. ANNI HÄRKÖNEN 3,20 on uusi 2,70 OPISKELIJA-ATERIAN OPISKELIJA-ATERIAN enimmäishintaa korotetaan 50 sentillä tämän vuoden lokakuun alusta lähtien. Tiedeja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) kertoi elokuussa STT:lle muutoksen johtuvan siitä, että opiskelijaravintoloiden kulut ovat merkittävästi kasvaneet inflaation vuoksi. Muutos aterioiden hinnoissa koskee myös Helsingin yliopiston opiskelijaravintoloita. Sekä Sodexo että Unicafe kertovat Ylioppilaslehdelle aikovansa nostaa hintojaan. Ylvan ravintolaliiketoiminnan johtaja Anne Immonen kertoo, että enimmäishinnan nosto on tällä hetkellä elinehto Unicafe-ravintoloiden toiminnan jatkumiselle. Korotus ei Immosen mukaan tule vaikuttamaan Unicafen aterioiden sisältöön, vaan se menee kokonaisuudessaan raaka-ainekustannusten kattamiseen. Unicafe on tähän asti pyrkinyt hillitsemään kustannusten nousun vaikutuksia esimerkiksi vähentämällä kalan tarjoamista. Sodexon viestintäjohtaja Mira Peranderin mukaan 50 sentin nosto ei ole riittävä summa kattamaan kokonaisuudessaan raaka-ainehintojen nousua, mutta se antaa yhtiölle paremmat edellytykset tarjota ravitsemussuositusten mukaista ruokaa. Ilman korotusta reseptejä olisi muokattava raaka-aineiltaan edullisemmiksi. PETRI JÄÄSKELÄINEN & ANNI HÄRKÖNEN Opintoraha nousi 15 eurolla, yleisen asumistuen määrä pysyy ennallaan KELA KOROTTI KELA KOROTTI opintorahaa elokuun alussa 5,7 prosenttia. Itsenäisesti asuvan täysi-ikäisen opiskelijan opintoraha on nyt 268 euroa kuukaudessa, kun se aiemmin oli 254 euroa. Opintoraha on sidottu kansaneläkeindeksiin, ja tuen määrä tarkistetaan vuosittain elokuussa. Tänä vuonna korotus on tavallista suurempi, sillä eduskunta päätti tehdä kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin ylimääräisen korotuksen. Korotus ei siis koskenut vain opintorahaa, vaan samalla nousivat esimerkiksi takuuja kansaneläkkeet. Korotuksella eduskunta haluaa turvata Kelan etuuksia saavien ostovoiman inflaation kiihtyessä. Yleisen asumistuen enimmäismäärä pysyy toistaiseksi ennallaan. Esimerkiksi Helsingissä yksin asuva saa asumistukea enintään 430 euroa kuukaudessa. VUODEN 2023 VUODEN 2023 alussa opintotuen tulorajat nousevat 50 prosenttia verrattuna vuoden 2021 tulorajoihin. Jos opiskelija nostaa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, hän saa tienata 18 750 euroa vuodessa ilman että tulot vaikuttavat opintorahan määrään. Tänä vuonna yhdeksän tukikuukauden tuloraja on 15 630 euroa. Opiskelijoiden tulorajoja nostettiin jo tälle vuodelle 25 prosenttia viime vuodesta. Muutoksen oli tarkoitus olla väliaikainen. Helmikuussa hallitus päätti nostaa tulorajoja pysyvästi. Syynä ovat hallituksen työllisyystavoitteet. Helsingin yliopiston entinen rehtori Jari Niemelä on kuollut HELSINGIN YLIOPISTON HELSINGIN YLIOPISTON entinen rehtori, kaupunkiekologian professori Jari Niemelä on kuollut. Niemelä kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 5. heinäkuuta. Hän oli kuollessaan 64-vuotias. Helsingin yliopisto järjesti suruliputuksen 7. heinäkuuta ja uudelleen hautajaispäivänä rehtorin muistoa kunnioittaakseen. JARI NIEMELÄ JARI NIEMELÄ toimi Helsingin yliopiston rehtorina vuosina 2018–2022. Hän jäi eläkkeelle viime keväänä kesken viisivuotiskautensa. Hyönteistutkijana tunnettu Niemelä valittiin Helsingin yliopiston kaupunkiekologian professoriksi vuonna 2000. Ennen rehtorikauttaan hän toimi bioja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaanina vuosina 2004–2017 ja kestävyystieteiden instituutin Helsusin johtajana vuonna 2018. Niemelä tunnettiin kestävän kehityksen, luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen torjunnan puolestapuhujana. Rehtorin tehtävää hoitaa kauden loppuun asti Sari Lindblom, 62. Lindblom on toiminut vuodesta 2017 asti opetuksesta vastaavana vararehtorina ja rehtorin sijaisena. Vuosina 2020–2022 Lindblom hoiti rehtorin tehtävää Jari Niemelän sairausloman aikana. Lindblomin toimikausi kestää 31.7.2023 saakka. Yliopiston hallitus valitsee ensi keväänä uuden rehtorin syksyllä 2023 alkavalle viisivuotiskaudelle. ANNI HÄRKÖNEN
ylioppilaslehti 4 / 2022 7 U U T I S I A Analyysi VENÄJÄN HYÖKKÄYSSOTA VENÄJÄN HYÖKKÄYSSOTA Ukrainassa vaikuttaa voimakkaasti maiden etnisiin vähemmistöihin. Venäjän vähemmistökansat ovat yliedustettuina sodassa kaatuneiden joukossa. Ukrainassa sotaa pakenevat romanit taas ovat toisen luokan pakolaisia, jotka eivät saa samaa kohtelua kuin muut ukrainalaiset. Vähemmistöjen asema sodan kummallakin puolella huomattiin jo keväällä hyökkäyksen käynnistyttyä. Venäjän vähemmistökansoihin erikoistuneen tutkijan ja kääntäjän EsaJussi Salmisen mukaan keskeisin syy Venäjän vähemmistötaustaisten sotilaiden suureen määrään sodassa on köyhyys. Sopimussotilaaksi lähteminen on tie eteenpäin syrjäseudulta. Myös toisenlaisia analyysejä on esitetty. Kun rintamalla kaatuvat pojat periferiasta, sota voi nauttia Venäjällä suurempaa kannatusta kuin silloin, jos valtaosa heistä tulisi Moskovan ja Pietarin ympäristöstä. VARALLISUUDEN PUUTE VARALLISUUDEN PUUTE pakottaa Venäjän vähemmistöjä sotimaan, mutta Ukrainan romanivähemmistöä se voi jopa estää lähtemästä kotimaastaan. Ukrainassa on arvioitu olevan jopa noin 400 000 romania eli noin prosentti maan 44 miljoonasta asukkaasta. Romaniaktivistit kentältä kertovat, että noin neljännes on lähtenyt maasta pakolaisena. Jo ennen Venäjän hyökkäyssotaa romanit arvioitiin Ukrainan haavoittuvimmaksi vähemmistöksi. Ukrainan romaneista noin 10–20 prosentilta puuttuu henkilöpaperit, joilla he voisivat todistaa kansalaisuutensa ja asuinpaikkansa. Esimerkiksi noin 30 000:lta Ukrainan romanilta puuttuu passi. Ukrainasta on paettu sotaa maihin, joissa romanien asema on ollut jo ennestään huono. Samalla kun Ukrainan naapurimaat ovat ottaneet vastaan merkittävän määrän pakolaisia, sotaa pakenevia Ukrainan romaneja on kohdeltu eri tavalla kuin muita Ukrainasta tulleita. Esimerkiksi romaneille annettavan ruoan ja juoman määrää on monessa maassa rajoitettu, kun muut Ukrainasta tulleet ovat saaneet ottaa tarvitsemansa. Euroopan neuvosto on raportoinut Ukrainasta pakenevien romanien syrjinnästä hyökkäyssodan alusta alkaen. Romaneille on medialähteiden mukaan kerrottu, kuinka he eivät ole ukrainalaisia tai pakolaisia. Puolan parlamentissa istuva äärioikeistopuolue aloitti kesäkuussa kampanjan, jossa se väitti Ukrainan romanien vievän Ukrainan pakolaisille tarkoitettua tukea. MITÄ SODASTA MITÄ SODASTA seuraa vähemmistöille? Ainakin se on herättänyt itsenäistymishaaveita ulkomailla asuvien Venäjän vähemmistökansojen edustajien parissa. Toisaalta sota myös hankaloittaa kulttuurin ylläpitämistä. Kärsijöihin kuuluu esimerkiksi uhanalainen karjalan kieli. Karjalaisessa yhteistyössä rahoitus toimintaan on usein tullut Suomesta ja osaajat Venäjältä. Nyt sota on katkaissut suuren osan yhteistyöstä. Romanien aseman osalta on herännyt jopa toiveikkuutta. Ukrainan romanimiehet ovat osallistuneet maanpuolustukseen, minkä on kerrottu paikoin parantavan heihin kohdistuvia asenteita. Samalla hyväksynnän on pelätty olevan vain ohimenevää. Ennen kaikkea sota tekee vähemmistöjen hauraan aseman näkyväksi – jos se vain halutaan nähdä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut ihmiset tukemaan sodan uhreja ennennäkemättömällä voimalla, mutta jo aiemmin syrjään jääneet vähemmistöt jäävät edelleen vaille huomiota. Sota paljastaa solidaarisuuden rajat. k u v a S IL JA V II TA LA Tuukka Tuomasjukka on yhdenvertaisuuskysymyksiä, media-alaa ja Itä-Eurooppaa seuraava toimittaja. Sodassa solidaarisuudellakin on rajansa teksti TUUKKA TUOMASJUKKA
ylioppilaslehti 4 / 2022 8 VUOSI SITTEN VUOSI SITTEN Alina Hruba, 26, aloitti oikeustieteen väitöskirjatutkijana Jaroslav Mudryi National Law -yliopistossa Itä-Ukrainan Harkovassa. Hruba oli maisteriksi valmistuttuaan työskennellyt pari vuotta asianajajana. Tohtoriopinnot tuntuivat mielekkäältä vaihtelulta työlle, ja Hruba kertoo olleensa niistä innoissaan. ”Tarkoitukseni oli alkaa kirjoittaa väitöskirjaani Pohjoismaiden oikeusjärjestelmistä. Suunnittelin myös hakevani ulkomaille työharjoitteluun”, Hruba kertoo. Suunnitelmat toteutuivat, joskin eri tavalla kuin Hruba oli suunnitellut. Nyt Helsingissä asuva Hruba jatkaa tänä syksynä väitöskirjatutkimustaan Helsingin yliopistossa ulkopuolisen apurahan turvin. HELSINGIN YLIOPISTOSSA HELSINGIN YLIOPISTOSSA työskentelee ulkopuolisten säätiöiden rahoituksella muutamia Ukrainasta paenneita tutkijoita, arvioi yliopiston vararehtori Kai Nordlund. Tutkijoiden tarkkaa lukumäärää yliopistolla ei ole. Tilastointia vaikeuttaa se, että osa ukrainalaisista ei ole työsuhteessa yliopistoon vaan työskentelee joko vierailevan tutkijan tai apurahatutkijan nimikkeellä. Yliopisto ilmoitti keväällä myös omasta palkkatukijärjestelmästään Ukrainasta paenneille tutkijoille. Yliopisto on luvannut kattaa yhteisistä varoistaan 60 prosenttia Ukrainasta paenneiden tutkijoiden palkkakustannuksista syyslukukaudella alkavissa työsuhteissa. Vielä elokuun alussa palkkatukia ei ollut myönnetty kenellekään. Hruba saapui Helsinkiin maaliskuussa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kutsumana saatuaan puolivuotisen tutkimusapurahan Suomen Tiedeseuralta. Yliopisto kattoi Hruban ensimmäisen kuukauden majoituskulut. Sen jälkeen hän vuokrasi huoneen kimppakämpästä. Vaikka Hruba ei ole työsuhteessa yliopistoon, hän kertoo tuntevansa olevansa osa yliopistoyhteisöä. ”Minulla on työhuone, voin käyttää kirjastoa ja osallistua eri tilaisuuksiin ja seminaareihin Suomessa ja ulkomailla”, Hruba sanoo. Hän on saanut oikeustieteellisestä tiedekunnasta ohjaajan väitöskirjatutkimukselleen. Haastatteluhetkellä Hruba on juuri saanut tietää saaneensa uuden apurahan Opetushallituksen ukrainalaisille tohtoriopiskelijoille tarkoitetusta apurahaohjelmasta. Sen turvin hän voi työskennellä syksyyn 2023 saakka. ”Tunnen muitakin Suomeen saapuneita ukrainalaisia. Me kaikki olemme kiitollisia siitä, että voimme täällä ollessamme jatkaa opintojamme. Se auttaa myös viemään ajatukset hetkeksi pois siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu.” UKRAINALAISILLE UKRAINALAISILLE perustutkinto-opiskelijoille Helsingin yliopisto tarjoaa alkavana lukuvuonna samoja tukimuotoja kuin viime keväänä. Keväällä yliopisto ilmoitti avaavansa avoimen yliopiston kurssit maksutta ukrainalaisyliopistoissa aiemmin opiskelleille opiskelijoille syksyyn 2023 saakka. Tätä kautta avoimen yliopiston kursseille oli elokuun alkuun mennessä ilmoittautunut 120 opiskelijaa. Avoimen yliopiston johtaja Jenni Krapu kertoo, että suosituimpia ovat olleet suomen kielen kurssit. Myös tietojenkäsittelytieteiden kursseille on ollut kysyntää. Helsingin yliopisto myöntää edelleen myös erillisten opintojen suoritusoikeuksia niille Suomeen saapuneille, joiden tutkinto-opintojen suorittaminen on keskeytynyt ukrainalaisessa korkeakoulussa sodan takia. Aivovuoto Aivovuoto Ukrainasta Ukrainasta YLI SATA UKRAINASTA PAENNUTTA OPISKELIJAA JA TUTKIJAA ON ALOITTANUT HELSINGIN YLIOPISTOSSA SODAN ALETTUA. YKSI HEISTÄ ON VÄITÖSKIRJATUTKIJA ALINA HRUBA. YLIOPISTO EI KEHITTELE UUSIA TUKIMUOTOJA, SILLÄ OSAAJIA TARVITAAN MYÖS UKRAINASSA.
ylioppilaslehti 4 / 2022 9 U U T I S E T Vararehtori Nordlundin tietojen mukaan erillisiä opintoja suoritti kevätlukukaudella 26 opiskelijaa. Erilliset opinto-oikeudet ovat voimassa heinäkuuhun 2023 saakka. Opinnot ovat ukrainalaisille maksuttomia. NORDLUND KERTOO, NORDLUND KERTOO, että nykyisiä tukimuotoja jatketaan tarvittaessa ja yliopistolla on mahdollisuus kehittää uusia yhteistyössä muiden eurooppalaisten yliopistojen kanssa. Tällä hetkellä yliopistolla ei kuitenkaan ole suunnitteilla uusia tukimuotoja ukrainalaisille opiskelijoille tai tutkijoille. Yksi perustelu tähän on Ukraina, joka vaikuttaa pelkäävän aivovuotoa. Nordlundin käsityksen mukaan Ukraina toivoo, ettei ukrainalaisia opiskelijoita vietäisi pois maasta. Hän kertoo, että vielä kevättalvella tilanne Ukrainassa oli niin vaikea, että näytti siltä, että kaikki maan yliopistot jouduttaisiin sulkemaan. Niin ei käynyt, vaan suurin osa yliopistoista jatkaa toimintaansa tavalla tai toisella esimerkiksi verkossa. ”Meidän ei nyt pidä aggressiivisesti lähteä houkuttelemaan ukrainalaisia opiskelijoita ja tutkijoita pois Ukrainasta, vaan tukea heitä. Toivomus olisi, että tilanne rauhoittuisi, ja kaikki, jotka haluavat suorittaa tutkintonsa loppuun, saisivat suorittaa sen loppuun Ukrainassa.” Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi on sopinut Ukrainan opetusministeriön kanssa, että Suomessa suoritetut yliopisto-opinnot voidaan soveltuvin osin hyväksyä osaksi ukrainalaisia tutkintoja. MYÖS ALINA MYÖS ALINA Hruban kotiyliopisto Harkovassa jatkaa edelleen toimintaansa verkossa. Hruba ei vielä tiedä, palaako hän suorittamaan tohtoriopintojaan kotiyliopistoon Ukrainaan vai ei. Hän pohtii hakemista Helsingin yliopiston oikeustieteen tohtoriohjelmaan vielä tämän lukuvuoden aikana. Hän on juuri saanut valmiiksi väitöskirjansa tutkimussuunnitelman uuden ohjaajansa kanssa. Myös väitöskirjan Pohjoismaita käsittelevä aihe puoltaisi jäämistä. ”Kun saavuin Suomeen keväällä, kaikki tuntui sekavalta. Vei aikaa tajuta, mitä oli tapahtunut ja käsitellä kaikkea sitä. Nyt tunnen oloni jo kotoisaksi ja pidän tästä paikasta. Kaikki ovat olleet reiluja ja valmiita auttamaan”, Hruba sanoo. ANNI HÄRKÖNEN ”MEIDÄN EI NYT PIDÄ AGGRESSIIVISESTI LÄHTEÄ HOUKUTTELEMAAN UKRAINALAISIA OPISKELIJOITA JA TUTKIJOITA POIS UKRAINASTA, VAAN TUKEA HEITÄ.”
ylioppilaslehti 4 / 2022 10 T I E D E Äärisääennuste einäkuussa Munkkiniemen uimarannalta leijui kauas mädän misokeiton haju. Lähteeksi paljastui rantaviivan tuntumassa vellonut paksu, kirkkaan turkoosi puuro. Sinilevää. Ranta asetettiin uimakieltoon. Kaupunkilaisten jätevesiä laskettiin LänsiHelsingin ja Espoon itälaidan yhteiseen Laajalahteen vuoteen 1986 saakka. Nyt kaltoinkohtelu kostautuu: matalavetinen ja rehevä lahti on pullollaan ravinteita, jotka pohjasta hitaasti vapautuessaan ruokkivat muun muassa leväkukintoja. Vaan eipä hätää! Vaikka vesistöihin on ensin vuosikymmenien ajan dumpattau paskaa, ongelmaa on osattu myöhemmin ratkoa sillä, millä se on tullutkin: kippaamalla sisään lisää tavaraa. Varsinais-Suomessa sijaitseva Littoistenjärvi puhdistettiin muutama vuosi sitten kaatamalla sinne 160 tonnia polyalumiinikloridi-nimistä kemikaalia (sittemmin sieltä poistettiin 5?000 kiloa kuollutta kalaa, ja vielä myöhemmin kaloissa havaittiin paiseita). Saimaata taas elvytettiin heivaamalla järvenpohjaan joulukuusia (Ylen otsikossa professori innostuu: ”Ooh, kyllä!”), ja Pohjois-Pohjanmaalla eläkeläiset puuhasivat Jäälinjärveen ely-keskuksen tuella suodatinkankaan, jolla estetään rautamönjän valuminen veteen. Myönnettäköön, että näistä ainakin Littoistenjärvi vaikutti aluksi menestykseltä. Samea vesi muuttui turkoosiksi kuin Välimerellä. Vau-efekti jäi kuitenkin lyhyeksi, kun järvi sumeni jälleen vuoden kuluttua. Onko kunnostushankkeissa mitään järkeä, vai onko vesistöjemme tulevaisuus vääjäämätön tuho? SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN Syken erikoistutkija Laura Härkönen kertoo, etteivät kunnostushankkeet ole turhia – vaikkakin joulukuusien upottamisen hyödyistä on niukasti tutkittua tietoa. Härkösen mukaan esimerkiksi Littoistenjärveen käytetty kemiallinen puhdistus on äärimmäinen keino, ja sen käytön jälkeenkin ekosysteemi pyrkii ylläpitämään pitkään vallinnutta, rehevöitynyttä tilaa. Koheneminen vie siis aikaa, mutta parempaan suuntaan mennään. Härkönen kertoo, että vastuu vesistöjen kunnostamisesta riippuu kuormituslähteestä. Sitä voi olla vaikea paikantaa, koska Kauanko Suomen vesistöissä voi vielä uida? teksti TOIMITUS H PALSTALLA EKOKRIISI NÄKYY. NÄMÄ PITÄÄ TIETÄÄ. The Dawn of Everything – A New History of Humanity KANSANTAJUINEN TIETOTEOS KANSANTAJUINEN TIETOTEOS The Dawn of Everything – A New History of Hu manity on jälleen yksi ihmiskunnan esihistorian viiteensataan sivuun tiivistävä opus. Kaksi David-nimistä jäbää, Graeber ja Wengrow, arvostelevat siinä edeltäjiään, kuten Yuval Noah Hararia, saman yrittämisestä ennen heitä. Toimii! Päivitetyssä versiossa Davidit kertovat, miten höttöisiä syy-seuraussuhteita tutkijat ovat esiajoistamme vetäneet ja millainen vaikutus sillä on tämän päivän politiikkaan. Länsimaisia yhteiskuntia ja filosofiaperinnettä ruoditaan kerrankin niin, että myös Yhdysvaltojen ja Kanadan alkuperäiskansojen jo vuosisatoja sitten tekemät huomiot rappiostamme tulevat kuulluksi. teksti ADILE SEVIMLI 3x hot k u v a PA U LI IN A N Y K Ä N EN
ylioppilaslehti 4 / 2022 11 T I E D E Vintage Tärinähoitoa joka vaivaan PALSTALLA ESITELLÄÄN TIETEEN RIEMUVOITTOJA. Bataille on pop JOS JOKU JOS JOKU akatemian sankari pitää nyt ottaa haltuun, niin Georges Bataille [/ba.taj/]. Miksi, sitä kukaan ei tiedä, mutta jollain tavalla tähän itsekorostuksen aikaan ranskalaisfilosofin sisäiset kokemukset sopivat. Bataille on mystinen outolintu, jonka artikkeleita, muistiinpanoja ja tiedotteita sisältävän tekstikokoelman Isovarvas Tutkijaliitto julkaisi vastikään suomeksi. Samaan aikaan myytiin loppuun kokoelman oheis-merch, eli Lidl-sukat korvaava Bataillelippis. Jos näet kyseisen keräilyharvinaisuuden Kallion kaduilla (punainen farkkukangas, trippaava aurinko), tiedät olevasi seurassa . Todennäköisesti päädyt kulttuuriväen vanavedessä spiritistiseen istuntoon. Puistokatu 4 KOKOUSJA KOKOUSJA tapahtumatiloja tarjoava, tieteen ja toivon taloksi itseään tituleeraava Puistokatu 4 avasi ovensa elokuussa. Talo on vuosikymmenten varrella ehtinyt ainakin palaa, vaurioitua sodassa ja toimia näyttelijä Ida Aalbergin kotina. Nyt kunnostettu, yli satavuotias huvila tarjoaa oman kerroksen tutkijoille, jotka etsivät ekokriisiin ratkaisuja. Toiminnanjohtaja Anna Herlin kertoo nettisivuilla, että talo on etuoikeutetuille tarkoitettu pysähtymispaikka, jossa voi ”radikalisoitua”. Alakerrassa toimii myös hinta-laatusuhteeltaan semi-etuoikeutetulle kävijälle sopiva Elm-ravintola, jonka maukas, välimerellinen äyriäiskeitto sai pohtimaan merenelävien syömisen tarvetta (ei ole). Yhtenä ratkaisuna ekokriisiin eläimet voisi pyyhkiä listalta pois. TUTKIJA JA LÄÄKÄRI TUTKIJA JA LÄÄKÄRI Joseph Mortimer Granville päätteli 1870-luvulla, että värinähoito voisi parantaa lihassairauksia. Hän tuli kehittäneeksi värisevän elektromekaanisen laitteen, jolla stimuloidaan hermoja. Myöhemmin 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä laitteen versioita myytiin amerikkalaisille kotirouville häveliäisyyssyistä keittiövälineinä. Nykyään tunnemme vekottimen vibraattorina. Granvillen vasaraksi kutsuttu vempain kehitettiin alun perin tietysti miehille, kuten kaikki muutkin hoidot ja laitteet. Naisia sillä ei hoidettu, vaikka Hysteria -elokuvan vuoksi muuta uskotaan. kuormittajia saattaa olla useita ja saastuttaminen tapahtunut vuosikymmeniä sitten. Esimerkiksi eri teollisuusalojen ympäristölupien ehdoissa tulisikin velvoittaa seuraamaan alapuolisen vesistön tilaa ja tarvittaessa toteuttamaan kunnostustoimenpiteitä. Aina näin ei tehdä. TÄLLÄ HETKELLÄ TÄLLÄ HETKELLÄ vesistöjen suojelemiseen on Härkösen mukaan tarjolla jopa historiallisen paljon julkista rahoitusta. Suojelua tekevät monenlaiset toimijat omissa hankkeissaan, ja vapaaehtoistyölläkin voi olla merkittävä rooli. Vain eläkeläisten puuhastelun varassa ei onneksi siis olla. Härkösen ennuste tulevasta herättää jopa hieman toivoa. ”Jos vesiensuojelusta huolehditaan, rehevöityneitä vesistöjä kunnostetaan ja vesistöjen monimuotoisuutta vaalitaan, vesistöt kyllä säilyvät uimakelpoisina seuraavillekin sukupolville.” Granvillen alkuperäiskeksintö painui unohduksiin, mutta seuraavalla vuosisadalla kaupallisten vibraattoreiden mainonta yleistyi laajalti. Vibran seksuaalinen käyttö oli kuitenkin vielä julkinen salaisuus. Sen markkinoitiin auttavan monenlaisiin terveysvaivoihin: kaljuuntumiseen, kiputiloihin tai jopa syöpään. Lääkärit kritisoivat lupauksia pseudotieteeksi ja humpuukiksi, jolla rahastettiin hyväuskoisia. Nykyisin vibraattorit tunnetaan erityisesti seksuaalisen nautinnon stimuloijina, mutta hieromavasaroiden kaltaiset tuotteet pitävät Granvillen alkuperäisidean henkeä yllä. PETRI JÄÄSKELÄINEN
ylioppilaslehti 4 / 2022 12 T I E D E Asian tuntija PALSTALLA TEHDÄÄN KUNNOLLISTA TIEDEJOURNALISMIA. ieleen juolahtaa muistaakseni The New Yorkerin vanha pilapiirros, jossa suuren ja paahtavan auringon alla seisoo kaksi kuivaa maata tuijottavaa hahmoa pohtimassa, mistähän oikein löytäisi tarpeeksi energiaa koko ihmiskunnan tarpeeseen. Nykypäivän versiossa toinen hahmoista olisi fysiikan professori Marko Huttula, joka nostaa katseensa kohti valoa. Hän kehittää parhaillaan Oulun yliopistossa valokatalyyttistä vedyntuotantomenetelmää, niin sanottua aurinkovetyä. Menetelmässä vety irrotetaan vedestä auringonvalon avulla päästöttömästi, ilman sähköä. Valon energia riittää hajottamaan vesimolekyylit vedyksi ja hapeksi, jotka kerätään talteen. Valokatalyysi itsessään ei ole uusi keksintö, mutta Huttula on onnistunut tiiminsä kanssa muuttamaan menetelmää auringonvalolle sopivaksi kehittämällä kasvien lehtien pintarakenteita muistuttavia nanorakenteisia kalvoja, joilla auringon säteily saadaan talteen tehokkaasti ja aiempaa pienemmällä energiahäviöllä. Luonnon ehdoilla toimiminen on osa Huttusen filosofiaa: miksi ei imitoitaisi tapaa, jota kasvit ovat kehittäneet jo miljoonia vuosia. Aikaisemmin suurin osa vedystä on tuotettu maakaasun höyryreformoinnilla eli hyödyntämällä fossiilisia polttoaineita. Pyrkimyksessä päästä eroon fossiilisista polttoaineista vedyn valmistuksessa on viime vuosina yleistynyt esimerkiksi elektrolyysimenetelmä, jossa vety irrotetaan vedestä sähköllä. UUSIEN VALMISTUSMENETELMIEN UUSIEN VALMISTUSMENETELMIEN yleistymisen vuoksi vetyä ylistetään nyt kaikkialla merkittävänä teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentäjänä. Puhutaan vetytaloudesta – maailmankaikkeuden yleisimmän alkuaineen hyödyntämisestä vesija tuulienergian varastoimisessa, teollisuudessa sekä tulevaisuuden vaihtoehtoisena polttoaineena. Myös Suomi haluaa olla vetytalouden ykkösmaita. Vihreää vetyä, eli uusiutuvilla tuotetulla sähköllä saatua vetyä on kuitenkin kritisoitu siitä, että suuri osa sähköstä menee hukkaan vaivalloisessa prosessissa. ”Meillä ei tällä hetkellä ole vihreää sähköä vihreän vedyn tekemiseen. Tuulija aurinkovoima pitäisi käyttää ensisijaisesti korvaamaan sähkövajetta ja fossiilista sähköntuotantoa vedyntuotannon sijaan”, Huttunen sanoo. Vedyn tuottaminen – nimenomaan tuottaminen, sillä vetyä ei esiinny luonnossa sellaisenaan – vaatii tällä hetkellä tuhottomasti sähköä, jota Suomessa ei ole saatavilla tarpeeksi. ”Sähkön sijaan useissa voimaloissa tuotetaan lämpöä. Puhdasta sähköä saa tuulivoimasta, mutta sen rakentaminen on hidasta. Käytännössä kaikki vesivoima, jolla sähköä voidaan tuottaa, hyödynnetään jo”, Huttunen sanoo. ”Kannatan ehdottomasti joka ikisen hitaastikin valmistuvan tuulivoimalan rakentamista, mutta yksin se ei riitä. Sähkön määrä, joka tarvitaan vedyn tuottamiseen elektrolyysillä on aivan absurdi.” Sähkötön vedyn irrottaminen kuulostaa hyvältä, mutta Suomessa aurinko porottaa vain lyhyen ajan vuodesta. Miten käy talvella? ”Kesällä tuotettu vety varastoidaan. Ja kyllä, myös varastoiminen on vielä vaikeaa. Erikoislujissa teräksissä vetyhauraus on ongelma, ja vety aiheuttaa vaikeuksia myös kuljetuksessa, sillä pieni vetyatomi vuotaa melkein kaikesta läpi. Myös vedyn siirtämisessä, pumppaamisessa, paineistamisessa ja nesteyttämisessä on haasteensa.” VETYHYPE ON VETYHYPE ON kirvoittanut muunkinlaista arvostelua. Aine on jokseenkin vaarallista käsitellä, sillä se voi aiheuttaa räjähdyksiä yhtyessään hapen kanssa. Toisaalta, myös maakaasu ja bensiini ovat palavia aineita. Vedyn tuotannossa on ilmennyt myös suuria viherpesuongelmia. Fossiiliteollisuus lobbaa niin sanotun sinisen vedyn ympäristöystävällisyyden puolesta, vaikka moni ympäristöjärjestö on sitä mieltä, että hyöty on haittoja pienempi. Esimerkiksi Kanadassa Shellin voimala, joka kerää hiilidioksidia ilmasta ja tuottaa tilalle vetyä, on vapauttanut ilmaan saasteita yli kaksinverroin keräämänsä määrän. Kapitalistinen unelma siitä, että päästöt ilmasta nappaavien laitteiden ansiosta saastuttamista ei tarvitsekaan lopettaa, kaatui. Huttula uskoo, että päästötön aurinkovety otetaan teollisessa mittakaavassa käyttöön viimeistään kymmenen vuoden kuluessa. Häntä motivoivat työssään energiasiirtymä ja maailmanparannus. ”Kestävyyden ja ympäristön takia mä tätä teen. Olen koulutukseltani atomifyysikko, mutta pääsen hyödyntämään fysiikkaa niin, että siitä on apua muille. Energiakriisi on niin valtava. On pyrittävä fossiilisesta energiasta luopumiseen.” Aurinkovety, kuten mikään muukaan tieteen innovaatio, ei yksinään ratkaise ilmastokriisiä. Kun maailma hyvästelee fossiiliset polttoaineet, tarvitaan tilalle jotain, mitä ei tarvitse polttaa ja mikä ei päästä hiilidioksidia. Vihreällä siirtymällä on kiire, ja ratkaisuja tarvitaan useita. Aurinkovety voi olla niistä yksi. Vetyhype tuli, Suomi ei ole valmis teksti ADILE SEVIMLI ”Kestävyyden ja ympäristön takia mä tätä teen. Olen koulutukseltani atomifyysikko, mutta pääsen hyödyntämään fysiikkaa niin, että siitä on apua muille. Energiakriisi on niin valtava. On pyrittävä fossiilisesta energiasta luopumiseen.” M
ylioppilaslehti 4 / 2022 14 TEKSTI TEKSTI Adile Sevimli KANSALAINEN, Elokapinalainen rikkoi lakia leiriytymällä Mannerheimintielle, toinen taas pysäytti liikenteen Sörnäisten rantatiellä. Onko kansalaistottelemattomuus osoitus soveltumattomuudesta virkamiestehtäviin tai oikeustalon siivoamiseen?
ylioppilaslehti 4 / 2022 16 Ulkoministeriöstä lähetetyssä sähköpostissa Lindqvistille kerrottiin, että hänellä on oikeus tutustua omaan turvallisuusselvitykseensä. ”Kävin sen hakemassa ulkoministeriön turvallisuusyksikön virkahenkilöltä. Se oli nopea tapaaminen Merikasarmin toimipisteen porteilla, ja hän totesi, että UM on aika tiukka näiden kanssa”, Lindqvist sanoo. Paperista kävivät ilmi Lindqvistin rikosnimikkeet, jotka supo oli raportoinut ulkoministeriöön. Työnantaja ei kuitenkaan näe paperista, että tapaukset liittyvät juuri Elokapinaan. ”Nehän voivat luulla mua vaikka joksikin jalkapallohuligaaniksi.” Työnantaja voi tietysti kysyä hakijalta, mistä sakkotuomioissa tai epäilyissä on kyse. Minkäänlaista puheyhteyttä Lindqvistiin ei kuitenkaan muodostettu, vaan kyseessä oli hänen mukaansa ”suora hylsy”. Ulkoministeriön talon tavat kuitenkin kannustavat keskusteluun. Ministeriön turvallisuusyksikön turvallisuuspäällikkö Jussi Aarnio kertoo Ylioppilaslehdelle, että pääsääntöisesti ministeriö käy asian läpi selvityksen kohteen kanssa. Tarkoituksena on selvittää, onko merkinnän aiheuttanut jokin ymmärrettävä syy, kuten nuorena kännissä töppäileminen tai vaikkapa tilanne, jossa henkilö on iskenyt mökillä kirveen jalkaansa ja saanut matkalla sairaalaan sakot humalassa ajamisesta. Hänen mukaansa esimerkiksi nuoruuden yksittäistä kannabiskokeilua tuskin katsottaisiin esteeksi valtion viraston perustehtävissä toimimiselle. ”Käymme lausunnon yhdessä läpi, ellei meillä ole poikkeuksellista kieltoa tähän”, Aarnio sanoo. ”Haluamme keskustella henkilön kanssa, jos on jokin lieventävä syy, ettei estettä työskennellä olekaan. Toki jos rikos on törkeä, eikä keskustelulla ole merkitystä, sitä ei käydä, mutta muistan näitä tapauksia vain yhden tai kaksi, ettei olisi keskusteltu ja olisi ollut selvää, ettei henkilö voi tulla meille töihin.” Miksi Lindqvistiä ei sitten pyydetty selittämään sakkojen syitä? Aarnio ei voi kommentoida suoraan yksittäisiä tapauksia, mutta muistuttaa, että tilanteessa punnitaan aina rikkeiden määrää ja äskeisyyttä. ”Ministeriön sisäinen tahto on, että puhutaan.” Nyt Lindqvist pohtii, olisiko hän voinut saada työpaikan, jos olisi saanut selittää sakkojensa johtuneen Elokapinaan liittyvästä kansalaistottelemattomuudesta, jota hän tekee kiinnittääkseen päättäjien huomion akuutteihin ekologisiin kriiseihin. Tarjottu työ ulkoministeriössä kun olisi pitänyt sisällään nimenomaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen edistämistä ja sen hillintää köyhemmissä maissa. ”Tässä mielessä ulkoministeriöllä ja Elokapinalla on itse asiassa aika samanlaiset tavoitteet”, Lindqvist sanoo. ”Keinot vain ovat erit.” VUONNA 1979 VUONNA 1979 otetussa valokuvassa nuori mies katsoo kameraan leveä hymy huulillaan. Hiukset valuvat Beatles-tyyliin edestä otsalle ja sivuilta leukaan. Vakosamettitakin alta pilkistää liivi ja olalla riippuu laukku. Tiheää kantahämäläistä kuusimetsää vasten seisova mies kuvassa on silloinen Komposti-lehden toimittaja, nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto. Jossain lähitienoilla kuvan ulkopuolella luonnonsuojelijat ovat kahlinneet itsensä metalliketjuilla keltaiseen Lokomon kaivinkoneeseen. Sillä levennetään uomia, joista veden annettaisiin valua pois lintujen suosimasta Koijärvestä. Luonnonsuojelijoiden tarkoituksena on estää järven kuivaamisyritykset ja varmistaa paikan suojelu. Myöhemmin poliisit saapuisivat irrottamaan kansalaistottelemattomuutta harjoittavia aktivisteja kaivinkoneesta. Haavisto esitteli vanhaa kuvaansa Ilta-Sanomien järjestämässä puolueiden puheenjohtajien Vaaligrillissä vuonna 2019. ”Nyt kun katsoo näitä ilmastolakkolaisia, niin on tullut vähän sellaiset samat tunnelmat kuin siellä Koijärvellä vuonna 1979”, Haavisto sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa. Samanlaisia tunnelmia voisi olettaa myös elokapinalaisten herättävän Haavistossa, sillä heidän toimintansa muistuttaa Koijärven luonnonsuojelijoiden suoraa toimintaa. Kun ulkoministeriön korkeimmalla pallilla istuu entinen luonnonsuojelija, onko reilua, että nykypäivän ympäristöaktivistilta evätään paikka saman ministeriön alemmilla portailla? Koskevatko valtioneuvoston MAALISKUUN ALUSS MAALISKUUN ALUSSA A Joel Lindqvist sai iloisen puhelun. Hänelle tarjottiin työpaikkaa ulkoministeriön kehityspoliittisessa yksikössä. Kestävyystieteen opintojaan Helsingin yliopistossa viimeistelevä Lindqvist oli hakenut ministeriöön maisterivaiheen harjoitteluun, mutta hänelle tarjottiinkin seitsemän kuukauden mittaista sopimusta, siis ihan oikeaa pestiä oikealla virkamiespalkalla. Työ alkaisi viimeistään toukokuussa. Lindqvist ilmoitti ministeriöön haluavansa paikan ja suostui samalla hänelle tehtävään turvallisuusselvitykseen. Ministeriöissä sellainen teetetään pääsääntöisesti kaikille työntekijöille. Suojelupoliisi laatii selvityksen, jonka tarkoituksena on arvioida henkilön luotettavuus ja alttius joutua vaikuttamisen kohteeksi. Selvitykseen vaikuttavat rikostausta, elämänhallinta, sidonnaisuudet ja yhteydet ääriliikkeisiin. Tehtävät, joihin selvitystä voi hakea, määritellään turvallisuusselvityslaissa, ja ne koskevat esimerkiksi valtion turvallisuutta. Pitkän odotuksen jälkeen, viikkoa ennen uuden työn alkamista Lindqvist sai ministeriöstä sähköpostin. Siinä luki: Henkilöturvaselvityksen perusteella ja saamamme lausunnon arvioinnin perusteella olette valitettavasti esteellinen rekrytoitavaksi ulkoministeriön palvelukseen. Paikka evättiin. JOEL LINDQVIST JOEL LINDQVIST on ollut Elokapinan aktivisti vuodesta 2019 saakka. Hänellä on ollut viimeisen kahden vuoden aikana vireillä yhteensä viisi sakkotapausta: yksi maksettu, toinen käräjillä hävitty, jonka tuomio ei ole vielä lainvoimainen sekä kolme syyteharkinnassa olevaa tapausta. Kaikkien perustana on sama rike: niskoittelu eli poliisin käskyn tai kiellon noudattamatta jättäminen. Näin Lindqvist on tehnyt esimerkiksi leiriytymällä keskelle Mannerheimintietä, istumalla vallatulla Kaisaniemenkadulla ja lukittautumalla metalliputkien avulla toisiin aktivisteihin tarkoituksenaan lisätä häiriötä ja hidastaa katublokin purkua Sörnäisten rantatiellä. Metalliputkilla lukittautumiseen on liittynyt myös haitanteko virkamiehelle (epäilyvaiheessa) ja Kaisaniemenkadun tapaukseen liikenneturvallisuuden vaarantaminen (maksettu). Kaikki rikkeistä liittyvät Elokapinassa toimimiseen.
ylioppilaslehti 4 / 2022 17 ”Ulkoministeriöllä ja Elokapinalla on itse asiassa aika samanlaiset tavoitteet. Keinot vain ovat erit.”
ylioppilaslehti 4 / 2022 18 työmarkkinoilla: miten suojelupoliisi ja työnantajat suhtautuvat niskoittelusakkoihin? Lakiasiantuntija kaipaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, ovatko seuraukset niskoittelusta kohtuulliset. Hänen näkemyksensä on, että kansalaistottelemattomuudesta rangaistaan mielivaltaisesti. Esimerkiksi lokakuussa 2020 elokapinalaiset istuivat Kaisaniemenkadulla ja katkaisivat liikenteen. Ne, jotka eivät noudattaneet poliisin poistumiskäskyä, saivat niskoittelustaan sakot. Osa kuitenkin riitautti sakkonsa eikä joudu maksamaan niitä. Se johtuu siitä, että poliisi oli sumuttanut kadulla istuneita elokapinalaisia paprikasumutteella. Myöhemmin apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti seitsemää poliisia vastaan syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä. Syyttäjä katsoi paprikasumutteen käytön olleen ylimitoitettua siihen nähden, paljonko haittaa mielenosoittajat aiheuttivat. Nyt näyttää siltä, että tapauksessa väärin käyttäytyikin poliisi. Elokapinalaiset saivat siis samasta teosta sakon tai selvisivät sanktioitta riippuen siitä, miten he annettuun rangaistukseen suhtautuivat. Esimerkiksi Joel Lindqvist ei riitauttanut sakkojaan, vaan hän joutuu maksamaan ne. Lisäksi tuomio näkyy hänen sakkorekisterissään ja turvallisuusselvityksessään, ja vaikutti hänen työllistymiseensä. Lakiasiantuntija kaipaa läpinäkyvyyttä viranomaisprosesseihin. Kun turvallisuusselvitys tilataan, suojelupoliisi näkee työnhakijan rikkomukset, mutta ei suinkaan lähetä niitä sellaisenaan työnantajalle. Sen sijaan viranomainen arvioi, ovatko rikkeet sen kaltaisia, että ne vaikuttavat juuri haettavassa virassa työskentelemiseen. Jos viranomainen päättää ilmoittaa joistain rikkeistä eteenpäin, työnantaja vielä harkitsee, palkkaako henkilön mahdollisesta lausunnosta huolimatta. Elokapinan lakitukiryhmän asiantuntijan mukaan suojelupoliisin päätös ilmoittaa rikoksista ministeriöön on kuitenkin painava epäluottamuslause. Koska supo ei ilmoita jokaisesta rikkeestä automaattisesti työnantajalle, lakiasiantuntijaa epäilyttää, arvioidaanko kaikkia työnhakijoita tasavertaisesti. SEKÄ ULKOMINISTERIÖSTÄ SEKÄ ULKOMINISTERIÖSTÄ että suojelupoliisista kiistetään jyrkästi, että supon lausunto itsessään olisi este työnhakijan palkkaamiselle. jäseniä ja virkamiehiä eri säännöt? Useista yhteydenotoista huolimatta ulkoministeriöstä ei lopulta suostuttu antamaan Haaviston kommenttia asiaan, joten soitimme hänen aateja puoluetoverilleen, suoran toiminnan veteraanille Osmo Soininvaaralle. KOIJÄRVELLÄ SOININVAARA KOIJÄRVELLÄ SOININVAARA kantoi kiviä patoon, jolla veden korkeutta säädeltiin. Hän sai aktivismistaan 40 päiväsakkoa, kertomansa mukaan siksi, että hänet katsottiin osaksi liikkeen johtoa. Soininvaara sanoo, ettei Koijärvi lopulta vaikuttanut negatiivisesti yhdenkään aktivistin työuraan, ainakaan hänen tietääkseen. ”Mutta kaikki me kuvittelimme, että tämä tarkoittaa urakehityksen loppua Suomessa. Tätä käsitystä myös poliisi ruokki: että pilaatte nyt elämänne tällä toiminnalla.” Kysyttäessä, ovatko vihreät politiikot, kuten hän itse, Haavisto tai Heidi Hautala hyötyneet aktivismistaan Koijärven jälkeen tai saaneet siitä uskottavuutta poliittiselle uralleen, Soininvaara jäävää itsensä urakehityksensä arvioinnista: sitä pitäisi kysyä joltain muulta. Kollegat taas ovat pärjänneet hänen mielestään aivan toisilla ansioilla, eikä hän usko, että äänestäjät miettivät Koijärveä enää 43 vuoden jälkeen. ”Silloinhan ympäristöpolitiikka oli ihan katastrofaalisella tasolla. Ei ollut ympäristöministeriötä, vaan ympäristöasiat oli alistettu maatalouden edun ajamiselle. Maatalousministeriö päätti niistä. Oli Koijärven valtaus ja samana vuonna Hattuvaaran 6–0-voitto vesakkoruiskutuksien kieltämiseksi. Suoran toiminnan liikehdintä levisi silloin. Virallinen koneisto oli sen edessä vähän voimaton”, Soininvaara kertoo. Hän muistelee, että mielipidetutkimuksissa Koijärvellä oli aikanaan vankka kansan kannatus. Lopulta aktivisteilla oli hyvät välit myös heitä vahtineisiin poliiseihin, jotka paistelivat metsässä makkaraa päivärahan juostessa. ”Ne sanoivat, että paras komennus koskaan.” Soininvaara näkee Elokapinan jakavan kansan mielipiteitä Koijärveä selkeämmin. ”Me aikoinaan pidettiin huolta siitä, ettemme aiheuta mitään ylimääräistä harmia kenellekään, ainoastaan välttämätöntä. Ei pitäisi neuvoa nuoria, mutta kun ne aina pysäyttää sen ratikkatien, niin löytyisihän sitä puhtaasti autoväyliäkin. Jos mä myöhästyn junasta sen takia, ettei ratikka kulje, niin totta kai se pännii.” Soininvaaran mielestä suoran toiminnan tärkein tehtävä on saada kansalaiset puolelleen. ”Me oltiin tarkkoja siitä, ettei ketään meistä voi syyttää mistään väkivallasta. Semmoinen ikään kuin ekoterrori, jossa yrittää pakottaa muut omalle kannalle, ei tule onnistumaan. Tuntuu, ettei tätä ole ihan täysin mietitty Elokapinassa. Suureen yleisöön kohdistuva häirintä saa aikaan sen, ettei joukon vaatimuksiin voi suostua, koska on siten suostunut kiristykseen.” Soininvaaran mielestä lain rikkomisessa ilmastokriisin takia ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä. ”Lakia pitääkin aina silloin tällöin rikkoa. Pitää vaan harkita tarkkaan, mitä lakia.” Hän kertoo käyneensä kerran kuuntelemassa Elokapinan julkista ”työpalaveria” Senaatintorilla. ”Kyllä oli niin samanlaista keskustelua kuin Koijärvellä. Pohdittiin, pitäisikö Elokapinan mennä politiikkaan ja asettaa omia ehdokkaita. Ihan samoja puolesta ja vastaan -argumentteja meilläkin oli. Pääsääntöisesti pidän heidän toimintaansa erittäin positiivisena.” ELOKAPINAN LAKITUKIRYHMÄN ELOKAPINAN LAKITUKIRYHMÄN asiantuntija kertoo Ylioppilaslehdelle, että Joel Lindqvistin tapauksesta on keskusteltu ainakin parinkymmenen juristin kesken kymmenien tuntien ajan. Asiantuntija on yliopistolla työskentelevä oikeustieteilijä, joka haluaa pysyä anonyymina, koska ”Elokapinaan liittyminen tuntuu vaikealta”. Hänen mielestään ympäristöliike ei ole saanut samanlaista julkista hyväksyntää kuin vaikkapa Koijärvi-liike aikoinaan, joten asiantuntija toimii mieluummin Elokapinan taustajoukoissa kuin eturintamassa. Hän tarjoaa aktivisteille juridista apua. Lindqvistin kaltaista ennakkotapausta on lakitukiryhmässä odotettu. Kun elokapinalaiset jättäytyivät yhä useammin poliisin kiinniottamiksi ja alkoivat saada toiminnastaan sakkoja, oli selvää, että jossain vaiheessa keskusteluun nousisi heidän asemansa
ylioppilaslehti 4 / 2022 19 ”Jos ministeriöön haetaan autonkuljettajaa, ja me ilmoitetaan selvityksen kohteen syyllistyneen kolme kertaa rattijuopumukseen, ministeriö voi silti palkata henkilön näin halutessaan”, sanoo suojelupoliisin ylitarkastaja Pekka Aho. Hän kertoo, että aina kun turvallisuusselvityksestä tehdään lausunto, se menee vähintään kaksivaiheisen prosessin läpi. Kukaan supossa ei voi antaa niin sanottua merkintää yksin. Aho sanoo, että suojelupoliisi ilmoittaa työnantajalle vain haetun tehtävän kannalta relevantit asiat. Lain mukaan relevanttiuteen vaikuttavat esimerkiksi teon tapahtumahetki ja toistuvuus. Mitä tärkeämmästä tehtävästä on kyse ja mitä kovempaan tietoon haettavassa työtehtävässä pääsee käsiksi, sitä matalampi on supon lausuntokynnys. Jos tilanne on epäselvä, henkilö saatetaan pyytää paikan päälle haastatteluun selittämään itse rikkeitään. Arvioinnissa supoa ohjaa turvallisuusselvityslaki. Lisäksi supo hyödyntää oikeusministeriön alaisen arviointikriteerilautakunnan suosituksia. Niiden tarkoitus on ohjata siihen, että kaikkia kohdellaan samojen kriteerien pohjalta. Tulkintasuositukset eivät kuitenkaan muodollisesti sido viranomaisia. Supon omissa asiakirjoissa sanotaan, että ihmisen tilannetta arvioidaan aina yksilöllisesti kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Kysyttäessä, selvitetäänkö turvallisuusselvityksessä rekistereiden ulkopuolisia asioita, kuten työnhakijan toimintaa eri yhteiskunnallisissa liikkeissä, vastaus tulee nopeasti: ei . Kysyttäessä, tulkitseeko supo väkivallattoman kansalaistottelemattomuutta hyödyntävän ilmastoaktivismin ilmoittamisen arvoiseksi asiaksi turvallisuusselvityksessä, Aho vastaa, että se riippuu siitä, mihin hakija on työllistymässä. Lausuntokynnys on matalampi, jos on kyse esimerkiksi turvallisuusviranomaisten parissa työskentelemisestä. Kysyttäessä, keskusteleeko supo esimerkiksi ministeriön kanssa lausuntoon sisällytettyjen sakkojen syistä, esimerkiksi siitä, että kyseessä on Elokapinaan liittyvä rike, Aho vastaa jälleen ei . Ei ole mitään selvityspuheluita tai sähköposteja, joissa ministeriö tiedustelisi suposta, millainen tapaus sakkojen syynä on. Koska supon turvallisuusselvitys kattaa muitakin kuin sakkotuomioita, myös keskeneräisiä tapauksia, tuntuu oudolta, jos Elokapina-yhteys ei olisi koskaan noussut turvallisuusselvityksissä esiin. Aho lupaa vielä varmistaa asian. Myöhemmin hän lähettää sähköpostia: ”Joudun sen verran vielä tarkentamaan, että saamani tiedon mukaan on kaksi tapausta, joissa Elokapina on mainittu kirjallisessa ilmoituksessa. Toisessa kyseessä on ollut keskeneräinen esitutkinta ja toisessa asia on edennyt syyteharkintaan.” Aho kertoo, että Elokapina on mainittu, koska kummassakin tapauksessa turvallisuusselvityksen hakija on ollut turvallisuustai oikeusviranomainen. Niille ilmoituskynnys on tavallista matalampi. Molemmat ilmoitukset ovat vuodelta 2022. Ulkoministeriöstä ei kommentoida, onko ministeriöllä erityistä Elokapina-linjaa tai onko Elokapinasta keskusteltu ministeriön sisäisesti. Aho kertoo, että supolla mitään Elokapina-linjausta ei ole. RIKKEITÄ PEILATAAN RIKKEITÄ PEILATAAN supossa aina haettavaan tehtävään. Jos ministeriön takapihalle on tulossa esimerkiksi telineasentaja, tämän rattijuopumuksella ei Ahon mukaan ole yhtä suurta merkitystä kuin palkattaessa autonkuljettajaa. Näin järkeili myös oikeustaloa siivonnut Liisa Uljas, kun hän suostui hänelle tehtävään turvallisuusselvitykseen – että siivoojan työssä pikkurikkeillä ei olisi merkitystä. Eihän hän edes suoraan työskentele supolta selvityksen tilanneelle Helsingin hovioikeudelle, vaan entuudestaan tutulle siivousalan yritykselle. Uljas siivosi Helsingin käräjäoikeuden tiloja Ruoholahdessa kesällä 2021. Hän sai kahdet niskoittelusyytteet saman vuoden lopulla. Syyskuun Syyskapinassa hän oli istunut Mannerheimintiellä ja kieltäytynyt noudattamasta poliisin poistumiskäskyä. Joulukuussa järjestetyssä Uhma-aktiossa sama oli toistunut Sörnäisten rantatiellä, missä Uljas oli pidellyt sylissään kylttiä: “Itkettää, koska ympäristö tuhoutuu, vaikka sen voisi estää”. Tänä vuonna Uljas huomasi jännittävänsä turvallisuusselvitystä, toisin kuin viime vuonna. Hän tiesi, että poliisi näkisi niskoittelutapaukset järjestelmästään. ”Ajattelin, että mä olen menossa vain siivoamaan, ja jutut ovat vielä syyteharkinnassa, eli en ole vielä syyllistynyt mihinkään”, Uljas sanoo. Turvallisuusselvityksen merkintöjen vuoksi Uljas ei saanut jatkaa saman kiinteistön siivoamista, vaan siivousyritys siirsi hänet toisaalle. Esihenkilö suhtautui Uljaan aktivismiin ja sen seurauksiin lähinnä ymmärtäväisesti ja huvittuneesti. Uljas epäilee, että jos asia olisi esihenkilöstä kiinni, hän saisi edelleen siivota oikeustalolla, koska on työskennellyt jo pari vuotta samalla työnantajalla ja hoitanut työnsä moitteettomasti. ”Netissä luki, että selvitys tehdään, jotta voitaisiin eliminoida valtioon kohdistuvaa vaaraa tai jotain sellaista. Mua alkoi naurattaa, etten saanut siivota oikeustaloa, koska se on uhaksi Suomelle.” Uljas sanoo, ettei hänellä ole mitään syytä rettelöidä siivoojan roolissaan. Hän pitää työstään eikä halua työyhteisölle ongelmia. Elokapinassa Uljas on rikkonut lakia, koska on halunnut tehdä jotain hyvää ja olla hyödyksi. Jollekin siitä aiheutuu aina harmia, mutta Uljaan mielestä toiminnan itsetarkoitus ei ole Mannerheimintien sulkeminen, vaan yhteiskunnallinen muutos. ”Olen pitänyt itseäni kunnollisena ja kilttinä, ja muhun on aina suhtauduttu rakentavana voimana. Opettajat ovat pitäneet musta, ja olen aina ollut yhteistyökykyinen, reipas ja hyödyllinen. Siinä tarkoituksessa olen tehnyt myös kaiken sen, mitä olen tehnyt Elokapinassa”, Uljas sanoo. ”Siksi tuntui yllättävän pahalta, että jouduin sieltä oikeustalolta lähtemään. Yritin toimia yhteisön parhaaksi, mutta aktivismini johtikin siihen, että joku ajattelee, että en voi tyhjentää roskiksia oikeustalolla.” Uljas kertoo, että vaikka Elokapinan järjestämissä kansalaistottelemattomuuskoulutuksissa puhutaan kiinniottojen seurauksista, ei kukaan tiedä varmasti, kuinka niskoittelusakkoihin missäkin virastossa suhtaudutaan. Uljas suostui turvallisuusselvitykseen osin siksi, että siitä kieltäytyminen olisi aiheuttanut ihan yhtä paljon ongelmia kuin läpi menemätön selvityskin. Osin kyse oli uteliaisuudesta. Hän halusi selvittää, kuinka hänelle käy, jotta voisi kertoa kokemuksestaan myös Elokapinan koulutuksissa. Tänä syksynä Liisa Uljas aloitti
ylioppilaslehti 4 / 2022 20 ”Mua alkoi naurattaa, etten saanut siivota oikeustaloa, koska se on uhaksi Suomelle.”
ylioppilaslehti 4 / 2022 21 ympäristöpolitiikan opinnot Joensuussa. Paikka oli ollut yhteishaussa hänen listallaan toisena jo aiemmin, mutta Elokapinassa toimimisen myötä kiinnostus ja tiedontarve kasvoivat. Kysyttäessä, onko Uljas ajatellut hakeutua politiikkaan töihin, hän kertoo, että ainakaan kansanedustajaksi hän ei halua. ”Olen ehkä enemmän teoriakuin tekijätyyppi. Byrokraattisetkin kanavat kiinnostavat, mutta aion pitää ruohonjuuritason mukana.” Uljaan mielestä poliittista vaikuttamista tarvitaan kaikkialla. Lakimuutokset tapahtuvat instituutioissa, mutta kansalaisilla on mahdollisuus ja velvollisuus luoda painetta sinne, missä valta keskitetysti sijaitsee. Kansalaistottelemattomuus on ollut hänelle tehokkain tapa vaikuttaa. ”Voin tuoda itseni paikalle miekkariin ja olla poistumatta, mutta en pysty muuttamaan lakia, koska en ole sellaisessa asemassa eikä mulla ole siihen resursseja”, Uljas sanoo. ”Olen vakuuttunut siitä, että historian esimerkkien valossa kansalaistottelemattomuus on se tapa, jolla yhteiskuntaa muutetaan, jos saadaan tarpeeksi porukkaa mukaan. Tai ei välttämättä kansalaistottelemattomuus, mutta kansalaisliikkeet. Kaikki kansalaisliikkeet eivät johda isoihin muutoksiin, mutta kaikkien isojen järjestelmämuutosten takana on kansalaisaktivismia.” SUOMESSA KAIKILLA SUOMESSA KAIKILLA on perustuslaillinen oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan, harjoittaa kansalaisaktivismia ja osoittaa mieltään. Lain rikkominen ei näihin oikeuksiin kuulu, ja kansalaistottelemattomuus jakaakin mielipiteitä. Kärjistäen voisi sanoa, että poliittisen akselin vasemmassa päässä kansalaistottelemattomuus nähdään hyväksyttävämpänä tapana osallistua yhteiskuntaan kuin oikealla, kunhan toiminta on väkivallatonta. Tottelemattomuus nähdään demokratian varoventtiilinä, kansalaisen yksilönvapauden jatkeena, jolla epäoikeudenmukaiseen hallintoon voi puuttua. Oikealla taas kunnioitetaan yksiselitteisemmin lakia ja järjestystä – ainakin aatteen tasolla. Lakia kun rikotaan kansanedustajienkin keskuudessa, etenkin oikealla äärilaidalla. Kansalaistottelemattomuuden tarkoituksena on kiinnittää huomiota yhteiskunnalliseen epäkohtaan lakia rikkomalla. Laki on ehkä toimijoiden mielestä vanhentunut, yleisen hyvän vastainen tai jollain tavalla moraalisessa ristiriidassa sen kanssa, mikä tänä päivänä on heidän mielestään oikein . Toiminnan ytimessä ei ole koko yhteiskuntajärjestyksen vastustaminen, vaan huomio pyritään kiinnittämään johonkin tiettyyn epäkohtaan, ja mahdolliset sanktiot ollaan valmiita kärsimään. Esimerkiksi yksi Elokapinan ydinviesteistä on, että se vaatii hallitusta luomaan lainsäädännön hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Lakia rikkomalla Elokapina pyrkii kiinnittämään päättäjien huomion ekokriisiin. Mielenosoitukset, adressit ja äänestäminen eivät ole johtaneet ilmakehän hiilidioksipitoisuuden käyrän kaartumiseen alaspäin, joten liikkeessä ajatellaan, että tämän kokoluokan kriisin edessä on aika ottaa järeämmät keinot käyttöön. Jos asiaa tarkastelee oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta, voi todeta, että demokraattisessa yhteiskunnassa on ihan turha itkeskellä, jos työt menevät alta, kun rikkoo lakia. Poliittiseen osallistumiseen on laillisia keinoja, ja demokratiassa pitää käyttää niitä. Elokapinalaiset eivät tosin asiaa juuri itkeskele. He haluavat kirvoittaa keskustelua siitä, onko ilmastokriisi sen tason uhka, että jonkinlaisen häiriön aiheuttaminen on perusteltua. Nuoret ilmastolakkoilijat ja -kapinalliset eivät ole olleet päättämässä saastuttavista sopimuksista, joiden seurauksista he joutuvat kuitenkin kärsimään. Jos he lähtisivät luomaan perinteistä poliittista uraa, voisi kestää vuosikymmeniä, ennen kuin he pääsisivät vaikuttamaan politiikan tärkeille pelipaikoille. Silloin on ilmastokriisin kannalta jo liian myöhäistä. JURIDISESTI JOE JURIDISESTI JOEL L LINDQVISTIN LINDQVISTIN tai Liisa Uljaan tapauksissa ei ole tapahtunut mitään väärää. Ministeriö, oikeuslaitos tai supo eivät ole rikkoneet lakia. ”Voidaan kuitenkin kysyä, onko toimittu lain hengen mukaan. Täytän joitain kriteerejä, joiden mukaan rikkeitäni voi ilmoittaa eteenpäin työnantajalle, joitain taas en”, Lindqvist sanoo. Hän kertoo tiedostaneensa hyvissä ajoin, että työpaikan menettäminen turvallisuusselvityksen vuoksi on mahdollista. ”Se, miksi puhun tästä, ei johdu siitä, että mua erityisemmin vituttaisi tai haluaisin kostaa tai olla ikävä. Haluan puhua aiheesta, koska pidän sitä yhteiskunnallisesti merkittävänä”, Lindqvist sanoo. ”Olemme vakavien ekologisten kriisien keskellä, matkalla kohti lajien massasukupuuttoa ja mahdollisesti nyky-yhteiskuntien romahdusta, ja sen takia me Elokapinassa tehdään näin häiritsevää kansalaisaktivismia.” Lindqvistin mielestä nykytilanteessa yksilö joutuu valitsemaan, haluaako hän tehdä kansalaistottelematonta kansalaisaktivismia vai lähteä virkamiesuralle. ”Mun tapauksessa nämä kaksi asiaa ovat ristiriidassa keskenään. Mielestäni keskeinen kysymys on, haluaako Suomi olla sellainen oikeusvaltio, tai ollaanko me enää oikeusvaltio jos sä joudut valitsemaan näiden kahden väliltä.” Ulkoministeriön paikan epäämisen jälkeen Joel Lindqvist sai nopeasti töitä muualta. Työllistyminen ei ollut itsestään selvää. ”Käytännössä mulla meni sivu suun kahden kuukauden työpaikat, joita olisin ilman muuta hakenut, jos olisin tiennyt, että en tule saamaan työpaikkaa ulkoministeriöstä sakkojeni takia. Tietysti oli realistinen skenaario, että näin käy, mutta en mä pitänyt sitä todennäköisenä. Ne on kuitenkin lieviä sakkotapauksia, eivät sellaisia, että ihmiset normaalisti menettäisivät töitä niiden takia.” Lindqvistin nykyinen työ on määräaikainen. Häntä mietityttää, kuinka pitkälle tulevaisuuteen turvallisuusselvitysmerkinnät vielä vaikuttavat hänen työllistymiseensä. Merkinnät säilyvät supon käyttämässä sakkorekisterissä kolme vuotta, poliisin rekisterissä taas viisi, ja teoriassa supo saisi ilmoittaa myös niistä eteenpäin. ”Oman jännityskertoimensa luo se, että nuo vuodet lasketaan alkavaksi siitä, kun tuomio on lopullinen.” Lindqvistin sakkotuomioista kolme on syyteharkinnassa, eli rikosoikeudellinen prosessi on kesken. Se voi jatkua vielä pitkään. Juttuun on taustahaastateltu oikeus tieteen emeritusprofessori Jukka Kekkosta sekä oikeus tieteen professori Kati Niemistä.
ylioppilaslehti 4 / 2022 22 onks mitää apurahaa? Ylioppilaslehden toimitussihteeri Anni Härkönen aloitti opinnot vähävaraisena. Nyt hän on apuraharikas kahdeksannen vuoden opiskelija, joka on päässyt nauttimaan luksusvaihdoista Euroopan kalleimmissa maissa. Tässä jutussa hän kertoo, miten hän teki sen. Onks mitää säätiöö, Amy Gelera Anni Härkönen KUVAT KUVAT TEKSTI TEKSTI
ylioppilaslehti 4 / 2022 23 EN SILLOIN EN SILLOIN tiennyt istuvani yliopistoaikani hyödyllisimmällä luennolla. Muistan, että luentosalin ilma tuntui jo aavistuksen ummehtuneelta ja silmäluomet opiskelemisesta raskailta. Luennoitsija taisi kertoa siitä, miten hän oli rahoittanut journalistisia juttuprojektejaan vapaana toimittajana. Huomioni heräsi, kun luennoitsija mainitsi taikasanat apuraha ja Excel . Hän kertoi laatineensa apurahojen myöntäjistä ja hakuajoista vuodenkierron mukaan järjestetyn taulukon ja kehotti meitä journalistiikan opiskelijoita tekemään samoin. Innostuin. Voisiko opiskelunsa rahoittaa pelkillä apurahoilla? Idea tuntui kokeilemisen arvoiselta, eikä edes kovin työläältä: rakastan asioiden taulukointia ja olen hyvä laatimaan hakemuksia ihan mihin tahansa tarkoituksiin. Olen vuosien varrella excelöinyt muun muassa hiihtokilometrejä, marjasaalislitroja ja verovähennyksiä. Lisäksi olen hakenut ja saanut viisi eri korkeakoulupaikkaa ja kirjoittanut kymmeniä työhakemuksia – myös ystävilleni, kun haettava on toisinaan loppunut itseltäni kesken. Päätin kokeilla apurahojen hakemista ensin harrastusmielessä. Nyt, kuusi vuotta ja 14 590 euroa myöhemmin huomaan, että olen treenannut itseni aika hyväksi. LÄHDIN YLIOPISTOON LÄHDIN YLIOPISTOON vuonna 2015 vaatimattomista lähtökohdista. En saanut vanhemmiltani taloudellista tukea opintoihini, eikä minulla ollut opintojen alkaessa kymppitonnien perintöä säästötilillä tai lapsuuteni ajan lapsilisillä lihotettua osakesalkkua. Käytännössä se tarkoitti, että fuksivuotenani valitsin usein työvuoron hampurilaisravintolassa haalaribileissä juhlimisen sijaan. Töiden jälkeen olin rättiväsynyt ja tunsin lemuavani niin voimakkaasti suolakurkuilta ja majoneesilta, etten viitsinyt lähteä jatkoillekaan. Opiskelijaelämä ei tuntunut hääviltä. En silti uskaltanut rahoittaa elämistäni opintolainalla, sillä opiskelin alaa, jonka työllistymisnäkymät tuntuivat epävarmoilta. Hain ensimmäistä apurahaani hupimielessä kokeillen, miten pienellä vaivalla tililleni tippuisi ilmaista rahaa. Olin kuullut huhua, että Tampereella toimiva Idmanin säätiö avusti Tampereella lukion käyneitä korkeakouluopiskelijoita, kunhan nämä täyttivät tietyt ehdot varallisuudesta ja koulumenestyksestä. Sattumalta sovin täydellisesti säätiön kriteereihin: olin laudaturin papereineni tarpeeksi menestynyt ja hampurilaisravintoladuunarina tarpeeksi köyhä, jotta minua kannatti rahoittaa. Silti häkellyin, kun ensimmäinen, 900 euron arvoinen stipendi tipahti tililleni syksyllä 2016. Olin käyttänyt hakemuksen laatimiseen ja tarvittavien liitteiden ja todistusten etsimiseen korkeintaan puolikkaan työpäivän. Palkkatyössä minulta olisi kestänyt saman summan tienaamiseen nettona noin 75 tuntia. Se on pitkä aika käännellä hampurilaispihvejä rasvankatkuisessa, huonosti ilmastoidussa ravintolakeittiössä. VÄHITELLEN INNOSTUIN VÄHITELLEN INNOSTUIN apurahoista ja stipendeistä lisää. Käytin muutaman yön lukemalla läpi netin apurahatietokantoja. Huomasin, että Suomessa rahoitetaan ihailtavan monipuolisesti eri opintoja ja opinnäytetöitä laidasta laitaan. Esimerkiksi saunakulttuuria tai sikatalouden edistämistä käsitteleville graduille löytyy omat rahoittajansa. Suurin osa eteen sattuneista hyväntekijöistä rahoitti väitöskirjoja ja isoja tutkimushankkeita, mutta aina välillä eteen sattui taho, joka jakoi rahaa myös perustutkinto-opiskelijoille tai heidän opinnäytetöihinsä. Näihin minä tartuin kiinni. Kirjasin kiinnostavat, lupaavalta vaikuttaneet säätiöt Exceliini ja luonnostelin tulevia hakemuksia valmiiksi yön pimeinä tunteina. Työväen opintorahastolle korostin duunaritaustaani ja kympintyttöyttäni. Taisin itkeä hakemuksessa sitä, miten työnteko vei aikaa opiskelulta. Myönnän, että se tuntui vähän hölmöltä – en ollut lainkaan varma, käyttäisinkö työnteosta yli jäävää aikaa mihinkään järkevään, jos en kävisi töissä. Paatoksellinen itkuvirsi kuitenkin kannatti. Pari kuukautta hakemisesta tililleni tipahti tonni. SUOMESSA SUOMESSA ON ON noin 800 apurahoja jakavaa säätiötä. Niistä vain murto-osa jakaa rahaa korkeakoulujen perustutkinto-opiskelijoille. Isommat rahat liikkuvat tieteellisen tutkimuksen ja taiteen rahoituksessa, kertoo historioitsija Liisa Suvikumpu. Hän toimii säätöiden ja rahastojen edunvalvontajärjestön toimitusjohtajana. Säätiöitä perustettiin Suomessa runsaasti etenkin 1950-luvun molemmin puolin. Suvikummun mukaan taustalla vaikutti usein maailmanparantamisen ideologia. ”Ajatus oli monesti, että kun mä lahjoitan tähän rahaa, joku tulevissa sukupolvissa selviää vähän helpommalla.” Usein lahjoituksen taustalla oli halu kehittää tiettyä seutua tai seutukuntaa. Taustalla oli traagisiakin tarinoita: jos oma lapsi oli kuollut tiettyyn sairauteen, saattoi tämän vanhempi perustaa säätiön tukemaan sairauteen liittyvän lääketieteen alan opiskelua tai tutkimusta. Rahanjakoperusteita on vaikea muuttaa. Siksi moni säätiö on jakanut rahaa lähes
ylioppilaslehti 4 / 2022 24 samanlaisin perustein vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. MINÄKIN OPIN MINÄKIN OPIN nopeasti, että monelle rahoittajalle hakijan taustalla on väliä. Yksi rahasto (1?000 euroa) rahoitti ainoastaan kotipaikkakunnaltani lähtöisin olevia opiskelijoita. Toinen (1?500 ja 2?000 euroa) vaati, että hakijalla oli oltava sukujuuria Sortavalassa, kolmas (1?000 euroa) sitä, että sekä hakijan että tämän vanhempien vuositulot olivat riittävän pienet. Jotkut säätiöt ovat määritelleen nichensä hyvin tarkkaan. Esimerkiksi Reinhold Ekholmin nimeä kantava säätiö jakaa apurahoja vähävaraisille, nuorehkoille latinan tutkijoille tai opettajille – mutta rahoitettavien on oltava miehiä. Salaojituksen tukisäätiö taas rahoittaa maankuivatukseen ja salaojitukseen liittyvää tutkimusta ja opinnäytetöitä. Apurahahakija voi hyötyä myös toisen kotimaisen kielen osaamisesta tai pikkupaikkakuntalaisuudesta. Suomenruotsalaisten tai ruotsiksi opiskelevien opintoja rahoittaa Studiefonden. Lahjakkaille loimaalaistaustaisille korkeakouluopiskelijoillekin on oma stipendirahastonsa. Pikkupaikkakuntien jakamat stipendisummat ovat tyypillisesti vaatimattomia, joitakin satoja euroja. Toisinaan stipendiin on liitetty pieni porkkana. Äänekosken kaupunki myöntää 350 euron stipendejä niille opiskelijoille, jotka säilyttävät kaupungin kotikuntanaan, vaikka asuisivatkin opiskelujen vuoksi toisaalla. Muuttotappiokunnan väestön ikäjakaumaa kätevästi nuorentava stipendi voi kaupungin verkkosivujen mukaan ”auttaa ylläpitämään elävää suhdetta kotikuntaan, kun opiskelupaikkakunnan ja kotikunnan väliseen matkaamiseen jää enemmän rahaa”. VALTAOSA VALTAOSA korkeakouluopiskelijoille jaetuista stipendeistä ja apurahoista on varsin vastikkeettomia. Edes Äänekosken kunta ei vaadi, että stipendiaatti todellisuudessa käyttää saamansa rahat bussilippuihin opiskelupaikkakunnan ja Keski-Suomen välillä. Yksittäiset apurahani ovat niin pieniä ja niille etukäteen määritellyt käyttötarkoitukset niin laajoja, ettei yksikään rahoittajani ole toistaiseksi vaatinut minulta yksityiskohtaista selvitystä siitä, mihin olen saamani rahan käyttänyt. Karkea parin lauseen kirjoitelma (15 minuuttia) rahojen käytöstä toteutuneeseen opiskelijavaihtoon tai valmistuneeseen kanditutkintoon on riittänyt, osa rahoittajista ei ole pyytänyt sitäkään. Hyvä niin. Moni mesenaattini kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, miten tehokkaasti olen saanut hukattua opiskeluapurahani toimintaan, joka muistuttaa opiskelua mahdollisimman vähän. KUN KUN APURAHOJA APURAHOJA oli kertynyt tililleni kolmisen tuhatta euroa, aloin pohtia tapoja tuhlata rahoja. Opiskelijavaihto kiinnosti, eikä vähiten siksi, että sitä varten voisin hakea lisää apurahoja. Moni säätiö tukee mielellään tulevaisuuden tekijöiden kansainvälistymistä . Halpa kalja tai lämpimän kesäiset säät eivät kiinnostaneet minua – näitä saisin kokea ihan tavallisilla viikonloppureissuilla milloin tahansa. Sen sijaan minua viehättivät mahdollisimman kylmät ja kalliit maat, jotka olivat aiemmalla tulotasollani tuntuneet utopistisilta ja mahdottomilta saavuttaa. Myös maskuliiniset viikinkitarinat, mytologiat ja vaikeasti ymmärrettävät kielet vetivät puoleensa. Kun näin Reykjavíkissa sijaitsevan Islannin suurimman yliopiston nimen tietokoneen ruudulla, valinta oli selvä. Muutaman apurahan turvin lähdin opiskelijavaihtoon Islantiin aikana, jona Islannin kruunu oli suhteessa euroon kalliimpi kuin vuosiin. Vaihtokohteessa opiskelin minimimäärän kursseja. Käytin muutaman kympin koulukirjoihin ja muutaman tonnin ”virkistäytymistarkoituksiin”. Voi pojat, miten virkistävä retki se oli! Ratsastin islanninhevosilla pitkin laavakenttiä ja kiipeilin lampaiden kanssa uinuvien tulivuorten rinteillä. Lisäksi rahaa paloi vuokraautoiluun ja paikallisen Alkon kalliiseen, mehulta maistuvaan viiniin. Tein maan ympäri ”opintomatkan”, jonka tavoitteena oli ravata läpi mahdollisimman monta Instagramissa herkulliselta näyttävää maisemaa ja liottaa mehuviinin turvottamaa ruhoani kiehuvan kuumissa lähteissä, jotka tuoksuivat vienosti mädältä kananmunalta. Reissu näytti niin hyvältä somessa, että pari vuotta myöhemmin innostuin hakemaan toiseen opiskelijavaihtoon Islannin itänaapuriin Färsaarille. Kun se ei onnistunut, jouduin tyytymään Norjaan. En vaivannut päätäni liikaa sillä, että kohteessa kaikki kurssini olivat päällekkäin ja jouduin pudottamaan opiskeltavien kurssien määrän minimiin. Sen sijaan nautin lisääntyneestä vapaa-ajastani, kuten parhaiten taidoin: opettelin hiihtämään ja lipitin terästettyä kaakaota vuoristoisissa hiihtokeskuksissa. Vakuutin itselleni käyväni vaihtokaupunkini kalleimmalla joogastudiolla ensisijaisesti imemässä itseeni maan kieltä ja kulttuuria, en siksi, että halusin valita tyyriin studion, koska pystyin. Käytin muutaman kympin koulukirjoihin ja muutaman tonnin ”virkistäytymistarkoituksiin”.
ylioppilaslehti 4 / 2022 25 Viimeistään toisen opiskelijavaihdon kohdalla huomasin, että apurahaharrastukseni herätti opiskelijapiireissä myös närkästystä. Moni tuttavani ei ollut koskaan tajunnut hakea yhtäkään apurahaa. Kumma kyllä, harmistusta ei lievittänyt edes se, että olin valmis jakamaan apuraha-Exceliäni kaikille, joiden kanssa asia tuli puheeksi (olen vieläkin, saa laittaa sähköpostia!). ILMAINEN RAHA ILMAINEN RAHA ei tipu tililleni tyhjästä, vaikka usein siltä tuntuukin. Jokusen tuhannen euron jälkeen aloin pohtia, kuka minulle jakaa rahaa ja miksi. Avokätisin – ja ehkä hämmentävin – mesenaattini on ollut Sortavala-säätiö, joka on jakanut minulle opintojeni aikana yhteensä 3?500 euroa. Sortavala-säätiön hallituksen puheenjohtaja Risto Voipio innostuu sukunimestäni heti puhelun alussa. Hän tietää lukuisia suku nimikaimojani Sortavalan alueelta. Voipio listaa nimen toisensa perään, mutta jokaisen kohdalla joudun tuottamaan pettymyksen. Yksikään ei kuulosta tutulta. Eikä ihme, sillä yhteyteni koko säätiöön löytyi sattumalta. Tiesin, että minulla, kuten noin miljoonalla muullakin suomalaisella, on sukujuuria menetetyn Karjalan alueella. Viitisen vuotta sitten kysyin vanhemmiltani huumorimielessä, löytyisikö minulta sukujuuria Sortavalasta. Hämmästyksekseni sain myönteisen vastauksen. Selvisi, että 2000-luvun alussa kuollut isoisäni oli syntynyt seudulla. Sortavala-säätiö jakaa vuosittain rahaa sortavalalaisja laatokankarjalaistaustaisille – siis minulle ja kaltaisilleni korkeakouluopiskelijoille – kansainvälistymiseen ja opintojen loppuunsaattamiseen. Olen saanut tällaisen apurahan kahdesti. Nyt olen soittanut Voipiolle tunnustaakseni syntini. Huomaan kierteleväni aiheen ympärillä pitkään. Lopulta kerron hänelle eläneeni apurahojen ansiosta ”varsin mukavaa arkea” ja ratsastaneeni rahojen avulla islanninhevosella auringonlaskuun. Mitä säätiössä ajatellaan siitä, että olen syytänyt apurahoja virkistystarkoituksiin? Linjan toisessa päässä on hiljaista. Voipio huokaisee. ”On monenlaisia apurahansaajia. Toisessa ääripäässä on niitä, jotka palauttavat rahaa, koska eivät tarvinneetkaan kaikkea. Näitä olen arvostanut”, hän sanoo. Minä en kuulu tähän joukkoon. ”Sitten on juuri tätä, että kun rahaa kerran on, kaikki käytetään. Äärimmäinen ääripää on se, että rahat saatuaan ihminen juo itsensä hengiltä.” Voipio kertoo kuulleensa toisesta säätiöstä näinkin joskus käyneen. Ennen kuin Sortavala-säätiöstä tuli Sortavala-säätiö, sen taustalla vaikutti yhteisöjä, joiden tarkoitus oli auttaa hädänalaisia, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin sotien ja karjalaisalueiden luovuttamisen takia. Samalla haluttiin tukea luovutetuilta alueilta paenneiden koulutusta. Kun Karjalan luovutus jäi pysyväksi, yhdeksi tavoitteeksi nostettiin kulttuuriperinnön säilyttäminen. Voipio sanoo, että ajan kuluessa säätiön olemassaoloa ja tarkoitusta on pitänyt pohtia uudelleen. Monet lapset ja nuoret alkavat olla neljännen tai viidennen polven karjalaisia. Aika on katkonut siteitä sukujuuriin. Minäkin olen pohtinut, miksi minua ja kaltaisiani edelleen rahoitetaan. Opiskelijoiden sosiaaliturva on parantunut 1950-luvulta, ja opintorahan, asumistuen ja opintolainan avulla opiskelijan kuin opiskelijan pitäisi kyllä tulla toimeen opintojen aikana. Olemmeko me karjalaiset niin ylisukupolvisesti kipeitä ja köyhiä, että almuja on tarpeen edelleen antaa? Voipio ei pidä apurahoja osana sosiaaliturvajärjestelmää. Siksi säätiö ei esimerkiksi kysy apurahanhakijoilta heidän tulojaan. Hakijoiden varallisuuden selvittäminen olisi Voipion mukaan mahdotonta. Hänen mielestään arvokasta on sekin, että hakijat näkevät pikkuisen vaivaa apurahan eteen selvittäessään esivanhempiensa taustoja. ”Aina välillä apurahansaajista joku on kertonut raportissaan innostuneensa juuristaan apurahan saatuaan. Tietysti voi olla kyse siitäkin, että nuollaan ruokkivaa kättä.” Voipio myöntää, että järjestelmä mahdollistaa sen, että apurahan saa ihminen, joka ei taloudellisen tilanteensa puolesta sitä tarvitsisi. Tunnen piston sydämessäni. ”Sille, että apurahalla lähtee ratsastamaan ponilla Islannissa, on kaksi mahdollista seurausta. Voi tuntea siitä häpeää, joka on kasvattavaa. Tai kun istuu vanhainkodissa pyörätuolissa, voi ajatella, että se oli hienoa aikaa.” SÄÄTIÖIDEN TAUSTALTA SÄÄTIÖIDEN TAUSTALTA löytyy sekalainen joukko hyväntekijöitä. Työväen opintorahaston (1?000 euroa) johdossa istuu kasa demarivaikuttajia. Toinen säätiö (1?000 euroa) taas on saanut nimensä ja pääomansa jo edesmenneeltä paperitehdaspatruunalta Juuso Waldenilta ja tämän puolisolta Tellervolta. Sellunkatkuista stipendiäni pankkitilillä katsoessani pohdin, onko tämä okei. Työssäni toimittajana olen tottunut siihen, että jo kesätoimittajakeikalla mansikkapellolla haastateltavalta saatu marjalaatikko on syntiä. Alan puritaanit uskovat, että jo kaksi kiloa Lopulta kerron hänelle ratsastaneeni rahojen avulla islanninhevosella auringonlaskuun.
ylioppilaslehti 4 / 2022 26 mansikoita voi saada toimittajan riippumattomuuden rakoilemaan. Tällä taustalla ei ole ihme, että taloudellinen riippuvuus demareista arveluttaa. Historioitsija Liisa Suvikumpua ajatukseni vähän naurattaa. ”Tullaan mahdottomuusyhtälön eteen, jos näin ajattelisi. Suomeen mahtuu niin monenlaisia säätiöitä, että kaikille löytyy joku rahoittaja.” Puhelua on kestänyt parikymmentä minuuttia, kun jo huomaan ripittäytyväni myös Suvikummulle. Kerron kalliista opiskelijavaihdoistani ja löperöstä rahankäytöstäni. Yllätyksekseni hän vakuuttaa ymmärtävänsä ja jopa samastuvansa tuskasteluuni siitä, onko harrastukseni hamstrata ja hassata apurahoja ollut moraalitonta. ”Mä en usko apurahojen hyödyllisyyden pilkuntarkkaan mittaamiseen. Tai siihen, että opiskelijavaihto olisi ollut onnistunut vasta silloin, jos et olisi pystynyt kavereinesi jonain krapula-aamuna laittamaan rahaa yhteen rasvaiseen munakkaaseen”, Suvikumpu sanoo. Hän vakuuttaa, että säätiöt tuntevat kyllä riskit, joita rahan jakamiseen tuntemattomille liittyy – ja jatkavat rahan jakamista siitä huolimatta. Suvikumpu on seurannut säätiöiden toimintaa läheltä sekä nykyisessä tehtävässään että eri säätiöiden hallituksissa. ”Siellä toivotaan, että jokainen rahoitettava voisi mahdollisimman hyvin toteuttaa suunnitelmansa. Että apuraha antaisi vapautta ajatella ja etsiä vaihtoehtoja – ja että se aikanaan kanavoituisi yhteiskunnan hyödyksi.” TYÖSSÄKÄYVÄNÄ VAJAAT TYÖSSÄKÄYVÄNÄ VAJAAT 15?000 euroa ei enää tunnu kovin suurelta summalta. Se on silti hyvä potti ilmaista ja verotonta rahaa melko vähällä vaivalla. Nykyisessä työssäni toimittajana joutuisin paiskimaan hommia täysipäiväisesti puoli vuotta, jotta saisin tienattua saman summan nettona. Hakiessa harjaantuu. Olen muokannut vuosien varrella samaa, hyväksi havaitsemaani hakemuspohjaa, joten alun jälkeen uusien apurahojen hakemiseen ei ole enää kulunut juuri aikaa tai vaivaa. Apurahojen hakeminen on kannattanut: olen saanut yhteensä 13 apurahaa tai stipendiä kymmeneltä eri rahoittajalta. Vuosien varrella vain yksi säätiö on hylännyt hakemukseni. Verovapaat apurahat ovat kivaa ekstraa, jotka eivät vaikuta opintotukeen tai edes asumistukeen, kunhan ne on suunnattu muuhun kuin toimeentulon turvaamiseen: siis esimerkiksi matka-, laitetai työhuonekustannuksiin. Toisinaan tosin tuntuu ristiriitaiselta suhtautua apurahoihin kivana ekstrana , sillä tiedän, että omassakin tuttavapiirissäni on väitöskirjatutkijoita, joiden tutkimustyön kohtalo riippuu siitä, läpäiseekö juuri heidän hakemuksensa Koneen säätiön tai Suomen kulttuurirahaston tiheän seulan. MAISTERIKSI TAVOITEAJASSA MAISTERIKSI TAVOITEAJASSA valmistuva voi nykyään saada noin 6?000–7?000 euron arvoisen opintolainahyvityksen. Ajattelen apurahojani vähän kuin kaksinkertaisena lainahyvityksenä, jota en koskaan saanut – en uskaltanut nostaa opintolainaa ennen opintojeni loppuvaihetta. Ajatus kaksinkertaisesta opintolainahyvityksestä tuntuu miellyttävältä, mutta vielä apurahojen tarjoamaa taloudellista helpotusta tärkeämpää on ollut apurahojen antama henkinen selkänoja. Apurahojen turvin olen uskaltanut tehdä opintojeni aikana vähän hölmöjäkin ratkaisuja – sellaisia, joita tuskin olisin uskaltanut tehdä ilman tunnetta siitä, että selustani on turvattu. Rohkenin jättää opiskeluaikaisen työni pikaruokaravintolassa. Lähdin opiskelijavaihtoon maihin, joihin en muuten pääsisi – en vain kerran, vaan kahdesti. Uskalsin lähteä opiskelemaan toista alaa jumitettuani ensimmäisessä pääaineessani kuusi vuotta. Tai no, kävin parilla luennolla toteamassa, että arki korona-ajan Zoom-fuksina on ankeaa ja jätin uudet opinnot suosiolla odottamaan koronan jälkeistä aikaa. Odottelen edelleen. Neuvottelin itselleni palkattoman opintovapaan määräaikaisesta työstäni ja lähdin graduretriitille Lappiin. Sattumalta satuin paikalle sukset kainalossa keväthankien ollessa parhaimmillaan. En antanut gradunteon liikaa häiritä hiihtoharrastusta. Vaikka apurahat ovat mahdollistaneet miellyttävän opiskelija-arjen, on kuitenkin yksi asia, jossa edes niistä ei ole ollut apua. En ole vieläkään valmistunut. En tavoiteajassa enkä edes yhdessä tai kahdessa vuodessa sen päälle. Tänä syksynä aloitin kahdeksannen vuoden yliopistossa. En antanut gradunteon liikaa häiritä hiihtoharrastusta.
AVOINNA: to–la 10–20, su 10–18. SAMALLA LIPULLA: Viini & Ruoka -messut (K18) UUTUUSKIRJAT, ANTIKVARIAATIT JA YLI 1000 ESIINTYJÄÄ. TULE TAPAAMAAN KIRJAILIJOITA JA HANKKIMAAN KIRJAT MESSUHINTAAN! OSTA LIPUT ENNAKKOON! Kun ostat liput ennakkoon verkkokaupasta, saat ne edullisemmin. Katso päivän hinta verkkokaupasta shop.messukeskus.com. Liput nyt myös tapahtuma-aikaan edullisemmin verkkokaupasta. HELSINGINKIRJAMESSUT.FI | #KIRJAMESSUT HELSINGIN KIRJAMESSUT 27.–30.10.2022 OSAAMME. VAIKUTAMME. ILMOITTAUDU >> AVOIN.JYU.FI Avoimessa yliopistossa opiskelet sinulle sopivassa rytmissä, etänä tai lähiopetuksessa Helsingissä. Ilmoittaudu ympäri vuoden. Täydennä tutkintoasi joustavasti avoimessa! Sopisiko sinun tutkintosi osaksi: Yliopisto-opintoja joustavasti JYU avoimessa / Psykologia tai erityispedagogiikka / Monitieteiset perheopinnot tai nuorisotutkimus / Lukuja kirjoitustaitojen oppiminen ja opettaminen / Esija alkuopetuksen perusopinnot / Suomen kieli, suomi toisena ja vieraana kielenä / Kirjoittaminen (perusopintojen haku 10/2022, myös Hki) / Draamakasvatus (myös Hki, hakuajat verkossa) / Kulttuurialan hallinto, verkostot ja vaikuttaminen / Vastuullisuus ja kestävä kehitys työelämässä / Kauppatieteet, mm. henkilöstöjohtaminen / Liikuntaja terveystieteet, mm. liikuntapsykologia / Aineenopettajan kelpoisuuden tuovat opinnot Opintojen hinta 15 e / opintopiste. Tutustu myös maksuttomiin opintoihin, mm. Planetaarinen hyvinvointi, Kansalaisen kyberturvallisuus, Education in Finland.
ylioppilaslehti 4 / 2022 28 E S S E E TEKSTI TEKSTI Oona Pohjolainen KUVAT KUVAT Evi Rinkinen Mitä kannattaisi pukea päälleen vaellusretkelle Keski-Maahan, ja kauanko meidän maailmassamme kuluu aikaa poissa ollessani? Entä mikä olisi hyvä turvasana, jonka avulla pääsen takaisin? Kaikenlaista sitä joutuu miettimään, kun valmi s t autu u sii rt ym ä ä n osiaalisen median videopalvelussa Tiktokissa trendaa nyt shiftaaminen : henkinen harjoitus, jonka avulla voi väitetysti siirtyä toiseen todellisuuteen. Törmäsin ilmiöön ensimmäistä kertaa koronaeristyksen pitkinä kuukausina ja luulin aluksi, että kyseessä oli vitsi, Keisarin uudet vaatteet -tyyppinen tilanne, jossa joukko ihmisiä esittää uskovansa yhteiseen tarinaan. Etusivulleni Tiktokissa alkoi putkahdella videoita, joilla nuoret selittivät innoissaan palanneensa juuri takaisin lempitarinansa maailmasta. Kuka oli viettänyt aikaa Tylypahkassa Rohkelikon oleskeluhuoneessa ja ystävystynyt Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa, kuka taas tupsahtanut Stranger Things -sarjasta tuttuun 1980-luvun Hawkinsin pikkukaupunkiin. Aika moni oli seurustellut Draco Malfoyn kanssa. Toisessa todellisuudessa saattoi vierähtää viikkoja tai jopa kuukausia, samalla kun meidän maailmassamme aikaa kului vain tunteja. Videoista välittyi salaseuran fiilis. Harjoitteista puhuttiin lyhenteillä ja käsitteillä, jotka vain sisäpiiriläinen saattoi ymmärtää. Minua alkoi tietysti välittömästi kiinnostaa, vaikka olinkin samalla skeptinen: ei kai kukaan oikeasti uskonut pystyvänsä matkustamaan Tylypahkaan? Mitä enemmän selasin materiaalia, sitä enemmän minusta kuitenkin alkoi vaikuttaa siltä, että kertojat pitivät videoilla jakamiaan kokemuksia aitoina. Esimerkiksi Rachelle Au -niminen käyttäjä kertoo I Shifted to Hogwarts eli Shiftasin Tylypahkaan -nimisellä videollaan jutustelleensa Tylypahkan pikajunassa mukavilta vaikuttaneiden velhojen Cho Changin ja Cedric Diggoryn kanssa. Käyttäjä kuvaili myös osallistuneensa lukukauden aloittajaisaterialle koulun juhlasalissa, missä hän oli yhdessä uusien tuttavuuksiensa kanssa käyttänyt leijumisloitsua Draco Malfoyn ystävään niin, että ruokapalat levitoivat tämän haarukasta pois. PSYKOLOGI JA PSYKOLOGI JA israelilaisen Haifan yliopiston emeritusprofessori Eli Somer on viime vuosina erikoistunut pakonomaiseksi haaveiluksi (maladaptive daydreaming ) nimeämänsä psykologisen ilmiön tutkimiseen ja jakaa käsitykseni: hän uskoo ilmiön olevan aito sikäli kun aitoudella tarkoitetaan, että shiftausta harrastavat itse kokevat aistimuksiensa olevan totta. ”Henkilöt, joilla on kyky erityisen mukaansatempaavaan haaveiluun, vaikuttavat olevan parempia saavuttamaan tietynlaisen muuttuneen tietoisuuden tilan”, Somer kirjoittaa minulle sähköpostissa. Oletan shiftaamisen muistuttavan selkounen näkemistä: tilaa, jossa tiedostaa olevansa unessa ja saattaa kyetä ohjailemaan sen kulkua. Myös Somerin tutkimusryhmä rinnastaa ilmiöt sillä erotuksella, että selkounen näkijän tietoisuus yleensä havahtuu kesken unen. Shiftaajat taas pyrkivät alusta lähtien saavuttamaan tietyn mielensisäisen maiseman. Somer on julkaissut vuonna 2021 ilmeisesti maailman ensimmäisen shiftausta käsittelevän tieteellisen artikkelin yhdessä tutkijaryhmän kanssa, johon kuuluu kollegoita muun muassa ruotsalaisesta Lundin yliopistosta. Current Psychology -julkaisussa ilmestynyt artikkeli määrittelee shiftaamisen trendikkääksi henkiseksi aktiviteetiksi, joka nousi pintaan koronapandemian puhkeamisen myötä vuonna 2020, ja jota harrastavat pääasiassa post-millenniaalisukupolven edustajat. Shiftaukseen kuuluu olennaisena osana tiettyjä metodeja, kuten rentoutumista, keskittymisharjoituksia ja itsesuggestiota. Siirtyminen toiseen maailmaan tapahtuu mielikuvien avulla eläytyen. Tunnisteella #realityshifting merkittyjä sisältöjä on katsottu Tiktokissa 1,6 miljardia näyttökertaa. Kyse on siis isosta ilmiöstä. Miksi juuri shiftaus, miksi juuri nyt? Olisi helppoa vetää suora linkki pandemian ja ilmiön välille. Rajoitukset pakottivat meidät eristäytymään koteihimme ja elinpiirimme kutistuivat. Yhdelle jos toisellekin olisi varmasti kelvannut matkalippu omasta sängystä suoraan stratosfääriin. Tuntuu loogiselta, että erityisesti nuoret tarttuivat shiftaamisen tarjoamaan eskapismiin. Esimerkiksi In siderlehden tammikuussa haastattelema 17-vuotias shiftaaja kertoo aloittaneensa shiftaamisen, koska oli tyytymätön elämäänsä. Psykologi Saul Rosenthal vahvistaa samassa jutussa, S teksti OONA POHJOLAINEN kuvat EVI RINKINEN t o i s e n t o d e l i l s u u t e e n. e
ylioppilaslehti 4 / 2022 29
ylioppilaslehti 4 / 2022 30 että shiftaaminen saattaa olla suora reaktio pandemian ja sosiaalisen eristäytymisen aiheuttamaan stressiin. ”Ihmiset ovat nauttineet vaihtoehtoisiin kokemusmaailmoihin uppoutumisesta niin kauan kuin olemme kertoneet tarinoita ja myyttejä”, Somer kuitenkin huomauttaa. Hänen tutkimusryhmänsä ei löytänyt yksiselitteistä vastausta siihen, miksi shiftaus on noussut esiin juuri nyt. Vaikka ilmiön ja pandemian välillä on korrelaatio, se ei vielä kerro suorasta syy-seuraussuhteesta. Shiftauksen suosio näyttää jatkuvan tiukkojen koronarajoituksien raukeamisen jälkeenkin. ”Yritin shiftata vähintään kerran päivässä melkein vuoden ajan”, kertoo 18-vuotias Illinoisin osavaltiossa ”keskellä ei mitään” asuva Emma Rhys. Löysin hänet haastatteluun Tiktok-etusivulleni ilmestyneestä videosta, jolla Rhys iloitsi viimein onnistuneensa. Hän kertoo minulle sähköpostitse tarkemmin ensimmäisestä shiftauskokemuksestaan, jossa näyttelijä Idris Elba ilmestyi hänen takapihalleen leikkaamaan puiden oksia. Rhys oli huolissaan siitä, että Elban mukana kulkenut ihmisryhmä hajottaisi hänen terassinsa ja muistaa kiinnittäneensä huomiota siihen, miten todellisilta laudat hänen jalkojensa alla tuntuivat. Tulevaisuudessa Rhys toivoo pääsevänsä vierailemaan esimerkiksi Harry Potterin ja Stranger Thingsin maailmoihin. ”En tiedä, miten shiftaaminen toimii, mutta se antaa ihmisille mahdollisuuden kokea seikkailuja, joista voi tavallisesti lukea vain kirjoista”, Rhys sanoo. Alun hämmennyksen jälkeen minun on pakko myöntää, että shiftauksessa on jotain vastustamattoman kutkuttavaa. Kukapa ei haluaisi matkustaa lempisarjansa maailmaan kokemaan, miltä tuntuu osata taikoa, lentää tai hengittää veden alla? Tutkimukseni seuraava askel on selvä: minun pitää kokeilla shiftausta itse. ALOITAN VALMISTAUTUMISEN ALOITAN VALMISTAUTUMISEN tiedonkeruulla. En halua hypätä sokkona mukaan johonkin, mitä en kunnolla ymmärrä, vaan aion ensin selvittää perinpohjaisesti, millaisilla konkreettisilla keinoilla shiftaajat ovat väittäneet onnistuneensa. Minua mietityttää myös, liittyykö shiftaamiseen mahdollisia riskejä, liikutaanhan siinä herkällä unen ja valveen välisellä alueella. Entä jos todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat lopullisesti? Vähän shiftaus-käsitteistöä: Current Reality , lyhennettynä CR, merkitsee meidän fyysistä todellisuuttamme, kun taas Destined Reality eli DR tarkoittaa shiftaajan kohteena olevaa toista todellisuutta. Scripting eli käsikirjoittaminen merkitsee esivalmisteluja, joihin kuuluu kohdetodellisuuden lainalaisuuksien mahdollisimman yksityiskohtaista määrittelyä. Turvasanan avulla taas pääsee nopeasti palaamaan takaisin meidän maailmaamme, jos maa alkaa polttaa jalkojen alla toisessa todellisuudessa. Aloitan valmistautumisen tutkimalla, mitä menetelmää minun kannattaisi käyttää. Vaihtoehtoja on paljon, ja outojen nimien perustella on mahdotonta päätellä kunkin menetelmän sisältöä: The Pillow Method , The Heartbeat Method , The Julia Method , The Estelle Method . . . Alice in Wonderland eli Liisa Ihmemaassa -menetelmässä ohjeistetaan kuvittelemaan itsensä istumaan puun juurelle ja odottamaan, kunnes hahmo omasta kohdetodellisuudesta juoksee ohi. Silloin pitää lähteä mielikuvissaan seuraamaan hahmoa ja hypätä sen perässä kaninkoloon. The Raven eli korppimenetelmä on kenties yleisin, ja myös yksinkertaisin. Se muistuttaa monilta osin tavallista meditaatioharjoitusta: aluksi maataan paikoillaan ja rentoutetaan keho ja mieli. Sitten lasketaan hitaasti sataan, ja lukujen välillä toistellaan mielessä affirmaatioita, kuten ”olen shiftannut”. Kolutessani Tiktokja Instagram -videoita sekä keskustelupalstoja huomaan, että shiftausta tutkiessa saattaa tosiaan helposti pudota kaninkoloon. Aihe vilisee uushenkisyydestä tuttuja teemoja, kuten enkelinumeroita, kuun vaiheita, selvänäkijöitä ja kehäpäätelmiä. Kvanttifysiikasta lainatut termit menevät iloisesti sekaisin henkimaailman juttujen kanssa. Ei ehkä pitäisi olla yllättynyt – lähtökohtaisesti shiftauksen konseptiin kai kuuluu hieman mystiikkaa. Oletin kuitenkin, että kyse on lähinnä fanittamisen alakulttuurista, hauskasta mielikuvitusleikistä, joka on rinnastettavissa vaikkapa larppaukseen. Nyt huomaan, että monella shiftausvideolla myydään rivien välissä uskomuksia esimerkiksi maailmankaikkeuden perustavanlaatuisesta rakenteesta. Erityisesti väitteet, jotka yhdistelevät sujuvasti tiedeyhteisön tunnustamia teorioita ja pseudotieteellisiä ajatuksia, särähtävät korvaan. Vaikka kvanttimekaniikassa on pitkään tunnettu, että pienet hiukkaset voivat olla olemassa monessa tilassa samanaikaisesti, tästä ei ehkä kannata joidenkin shiftaus-tiktokkaajien tapaan suoraan päätellä ihmisen voivan toimia samoin. Kun pitää mielessä sen, että esimerkiksi Ofcom -tutkimuksen mukaan Tiktok, Instagram ja Youtube olivat vuonna 2021 brittiläisten varhaisteinien pääasialliset uutislähteet, herää huoli kanavilla vallitsevasta pseudotiedonvälittämisen kulttuurista. Mihin oikein olen hyppäämässä mukaan? AUTTAKAA!! AUTTAKAA!! Oon nähny tik tokissa paljon tyyppei jotka shiftaa. Haluisin itekki kokeilla koska haluun tylypahkaan. Mut onks kellää kokemusta esim et niinku miten se tehään , kirjoittaa eräs käyttäjä Suomi24-sivuston shiftaamista käsittelevällä kanavalla. Keskustelunavaukseen on tullut useita kommentteja. Se on kanssa hyvä että kirjottaa siihen scriptiin että esim ei tule nälkä tai jano. Kannattaa myös kirjottaa siihen että onko sulla jtn erityis kykyjä. Dr:ästä pääsee myöskin pois ilman Aika moni shiftaaja oli seurustellut Draco Malfoyn kanssa.
ylioppilaslehti 4 / 2022 31 turvasanaa, jos teet dr maailmassa itsemurhan niin se on ainakin varma tapa päästä pois, onnea yrittämiseen! yksi käyttäjä vastaa. Shiftaaminen kuulostaa suoraan sanottuna melko vaivalloiselta. Monet shiftaajat kertovat videoillaan usean liuskan mittaisista käsikirjoituksista, joita on hiottu viikkokaupalla, ja Pinterest-kansioista, jotka on koottu täyteen asuinspiraatioita kohdetodellisuutta varten. Minä tyydyn pitämään kirjaa yksityiskohdista, jotka tuntuvat kaikkein tärkeimmiltä muistaa, kuten turvasana. Valitsen minun ja siskojeni pitkään käyttämän salaisen koodin. Se on ainakin helppo palauttaa mieleen joka tilanteessa. Shiftaamiseen liittyy myös synkempiä sävyjä. Eräällä Youtube-videolla varoitellaan, että erityisesti viestisovellus Amino Appsissa kiertää juttuja respawning -nimisestä marginaali-ilmiöstä. Käsite on peräisin pelimaailmasta ja viittaa tilanteeseen, jossa pelaajan hahmo syntyy kuoltuaan uudelleen. Shiftauksen yhteydessä käsitteellä tarkoitetaan lopullista irtautumista tästä todellisuudesta ja siirtymistä pysyvästi toiseen. Tämä saavutetaan uskomuksen mukaan esimerkiksi sitä kautta, että henkilön fyysinen ruumis kuolee. Amino Apps -sovelluksen respawn/ideal reality users -nimiseltä foorumilta löydän The Complete Guide to Respawn -otsikoidun julkaisun. Sen on kirjoittanut nimimerkki Theo, jolla on yli 6?000 seuraajaa. Pitkässä postauksessa Theo vastailee uudelleensyntymiseen liittyviin kysymyksiin. Hän painottaa useaan otteeseen, että kyse ei ole itsemurhasta, ja kehottaa olemaan yhteydessä mielenterveyspalveluihin, mikäli käyttäjä tai joku tämän lähipiiristä osoittaa merkkejä itsetuhoisuudesta. Silti hän vastaa samassa postauksessa kysymykseen siitä, voiko shiftaaja kuolla rauhallisen kuoleman ja jättää tähän maailmaan tilalleen kloonin. Clinical death would be your heart stopping, Biological death would be your brain dying. Go for clinical death if you want to leave a clone/ stand-in , Theo kirjoittaa. Kloonit: siinä toinen villimpi shiftaamiseen liittyvä ulottuvuus. Jotkut harrastajat ilmeisesti uskovat, että voivat kohdetodellisuudessa majailunsa ajaksi jättää jälkeensä fyysisen kehonsa toimimaan robottimaisen kloonin lailla. Somerin tutkimusryhmä teoretisoi, että kloonikokemus saattaisi selittyä tietyillä persoonallisuuden piirteillä, joihin liittyy kyky uppoutua esimerkiksi aistiärsykkeisiin poikkeuksellisen kokonaisvaltaisesti. Tällaiset henkilöt kertovat kokevansa, että heidän kehonsa tekevät arkisia askareita auto pilotilla samalla kun he itse uppoutuvat mielikuvitusmaailmaansa. En löydä raportteja siitä, että kukaan olisi oikeasti yrittänyt uudelleensyntymistä shiftauksen avulla. Sen sijaan saan nettifoorumeilla pyörimisestä päänsäryn, eikä minulla enää ole aivan yhtä kepeä olo shiftaamisen kokeilusta kuin aluksi. Mielen herkkien kerrosten sorkkiminen huolestuttaa hieman – syy, miksi en esimerkiksi koskaan ole halunnut opetella selkounitekniikoita. Pahin skenaario olisi, että kykyni erottaa tosi unesta katoaisi, kuten Leonardo DiCaprion hahmolla Inception -elokuvassa. En tietenkään vakavissani usko voivani siirtyä toiseen todellisuuteen ja jääväni vahingossa sinne jumiin, mutta entä jos jotenkin onnistun uskottelemaan itselleni, että näin on käynyt, ja jään mielen sisäiseen limboon loukkuun? SOMERIN TUTKIMUSRYHMÄN SOMERIN TUTKIMUSRYHMÄN mukaan mainittavimpa shiftaukseen liittyviä todellisia riskejä on siihen koukuttuminen. Useilla Tiktok-videoilla shiftaajat puhuvat voimakkaista ikävän tunteista, jotka liittyvät todelliseen maailmaan palaamiseen. Kaksi Insider-lehden haastattelemaa entistä shiftaajaa kertoo, että he lopettivat harrastuksen kokonaan huomattuaan laiminlyövänsä oikeaa elämäänsä sen kustannuksella. Kun kyselen Somerilta shiftaamisen mahdollisista haitallisista vaikutuksista mielenterveyteen, hänkin painottaa kohtuutta ja esittää vertauksen: viinilasillisen äärellä rentoutuminen silloin tällöin voi olla terveellistä, toisin kuin vodkapullon tyhjentäminen päivittäin. Omalla kohdallani en pidä koukkuun jäämisen riskiä suurena, sillä nautin elämästäni, enkä haaveile äkkilähdöstä toiseen todellisuuteen. Tilanne voisi olla toinen, jos olisin löytänyt shiftaamisen teini-ikäisenä. Silloin oma kotikaupunkini tuntui maailman tylsimmältä paikalta ja toivoin joka päivä kiihkeästi, että jotain jännittävää tapahtuisi. Tunnen silti tarvetta kertoa ihmiskokeestani jollekin lähipiirissäni. Pahimmassa tapauksessa shiftaaminen saattaisi horjuttaa todellisuuden kokemustani, enkä halua ottaa mitään riskejä. Lähetän viestin minun ja siskojeni yhteiseen viestiketjuun ja selitän tilanteen. Hmm kiinnostavaa mut ottaisin kyllä varovasti , Iida kirjoittaa. Kunhan et minnekään Upside Downiin katoa niin hyvää matkaa vaan! Tuu päristelee lamppuja jos niikseen tulee , Ella kirjoittaa. VALMISTAUTUESSANI ENSIMMÄISEEN VALMISTAUTUESSANI ENSIMMÄISEEN shiftauskokeiluuni kohtaan kaksi ongelmaa. Ensinnäkin minun on vaikea keksiä, minne yrittäisin suunnata. Oma hypoteesini on, että onnistuminen edellyttäisi voimakasta tunnesidettä kohteena olevaan todellisuuteen. Miten muutenkaan voisin eläytyä kokemukseen niin vahvasti, että se tuntuisi aidolta? 21-vuotias Kaliforniassa asuva elokuvaja teatteriopiskelija Kaya Porras on yrittänyt vuodesta 2020 asti shiftata Teen Wolfin maailmaan, sillä se on hänen suosikkisarjansa. Yliluonnolliset kyvyt ja pahiksia vastaan taisteleminen houkuttavat häntä. ”Sarjan hahmot vaikuttavat siltä, että he olisivat upeita ystäviä, ja odotan innolla, että pääsisin luomaan oikeita muistoja heidän kanssaan”, Porras kertoo. Vaikka olen elämäni varrella ehtinyt fanittaa monenlaista, ei minulla tällä hetkellä ole
ylioppilaslehti 4 / 2022 32 palavaa halua matkata yhteenkään tuntemaani fiktiiviseen maailmaan. Tästä päästään toiseen ongelmaan: shiftaaminen vie yllättävän paljon aikaa, kun mukaan laskee suunnittelun ja itse harjoitteet. Lopulta makaan kuitenkin pimeässä huoneessani ennen nukkumaanmenoa valmiina ensimmäiseen yritykseeni. Laitan Youtubesta löytämäni korppimenetelmään perustuvan meditaationauhan pyörimään, suljen silmäni ja kuuntelen rauhallista ääntä, joka ohjaa minua kehoni rentouttamisessa. Olen päätynyt valitsemaan kohteekseni Taru sormusten herrasta -tarinasta tutun Keski-Maan ja kuvittelen itseni telttaan metsäiselle kallionkielekkeelle. Yritän ottaa kaikki aistini mukaan mielikuvaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti samalla kun ääni nauhalla laskee hitaasti sataan. Kuvittelen ulkoa kantautuvan hiljaisen puheensorinan, tulen rätinän ja hevosten puuskahdukset. Kuvittelen teltan hiukan raollaan olevasta oviaukosta leijailevan nuotiotulen, piipun savun ja metsän tuoksun. Kuvittelen ryhmyiset juurakot ja pehmeän heinän selkäni alla. ”Minulle tuli kihelmöivä tai leijuva olo, ja välillä tuntui siltä, kuin olisin pyörinyt kovaa vauhtia ympäri sängyssäni”, Porras kuvaili minulle niitä kertoja, kun hän koki päässeensä lähelle onnistumista. ”Joskus tunsin vaniljan tuoksua, mikä käsikirjoituksessani merkitsee sitä, että olen shiftannut.” Sängyssä maatessani en kuitenkaan tunne mitään tavanomaista meditaation aikaansaamaa raukeutta kummempaa. Oloni on vähän levoton ja arka, ja minun on vaikea heittäytyä harjoitukseen täysin. Tunne saattaa johtua siitä, että tilanne tuo minut konkreettisesti vastakkain sellaisten mielemme kerrosten kanssa, joita emme pysty edes näennäisesti hallitsemaan. Nukahtaminen illalla merkitsee heittäytymistä tuntemattomaan. Unimaailmassa mikä tahansa on mahdollista. Rikon sääntöjä ja jään meditaation päätyttyä vielä hetkeksi selaamaan puhelintani. En tiedä, pilaako se yritykseni, mutta sinä yönä en todellakaan vieraile Keski-Maassa, vaan laskettelen talvisissa maisemissa sisarusteni kanssa. Uni on kyllä erityisen elävä ja kirkas. SEURAAVALLA VIIKOLLA SEURAAVALLA VIIKOLLA menen ystäväni kanssa piknikille Seurasaareen ja kerron hänelle haasteistani shiftauksen kanssa istuessamme rantakalliolla. Hän ehdottaa, että yrittäisin shiftata paikkaan, jossa pääsen käyttämään kauniita vaatteita. ”Vaatteet tulee niin iholle”, ystäväni sanoo. Hyvä idea. Sofia Coppolan ohjaaman Marie Antoinette -elokuvan puvustus on kaikkien aikojen suosikkejani, joten valitsen enempää miettimättä seuraavaksi kohteekseni fantasiaversion Versaillesin hovista. Haluan päästä Kirsten Dunstin näyttelemän Marie Antoinetten houstaamiin hulppeisiin juhliin, joissa pelataan hippaa palatsin käytävillä ja poksautellaan kuohuviinipulloja puutarhassa kesäaamun valjetessa. Tällä kertaa en aio lepsuilla sääntöjen kanssa. Illalla sängyssä pysyn erossa puhelimestani, rentoutan kehoni selälläni maaten, ja lasken kaksi kertaa hitaasti sataan keskittyen koko ajan mielikuvissani kimaltavaan hovielämään. Kuvittelen hohtavaa silkkiä ryöppyävän mekon ja huojuvat samppanjalasitornit, macaron-leivosvuoret ja oopperanaamiot, kuiskatut keskustelut palatsin hämärissä kolkissa ja Petit Trianonin uneliaan idylliset niityt. Nukahdan kesken laskemisen, minkä pitäisi kai olla hyvä merkki. Siitä huolimatta joudun aamulla herätessäni toteamaan, että en ole taaskaan onnistunut. Olen tosin nukkunut niin sikeästi, etten ole herännyt edes siihen, kun avoimesta ikkunasta on satanut vettä sisälle asuntoon. Seuraavana yönä, kolmannella shiftausyrityksellä nukahdan ennen kuin pääsen laskemisessa edes kunnolla alkuun. Taaskaan ei onnista, joskin unessani on hieno kristallikruunu – pieni pala Versaillesia? Joudun toteamaan, että harjoitukset eivät vie minua toiseen maailmaan. Kaksi konkreettista vaikutusta niillä silti on: nukun todella hyvin ja syvään, ja uneni ovat voimakkaita, tarinallisia ja mieleenpainuvia. Vaikka en ollutkaan vakavissani uskonut onnistuvani shiftaamaan, olen turhautunut. Minusta tuntuu, että en ole vieläkään täysin päässyt minua jo parin vuoden ajan askarruttaneen ilmiön ytimeen. Yhdeksi suurimmista kysymysmerkeistä minulle jää shiftaajien oma, sisäinen logiikka: mitä he itse ajattelevat, että shiftatessa tapahtuu? ”Rehellisesti sanottuna en ole vieläkään täysin varma siitä, mihin uskon” Porras pohtii. ”Käy järkeen, että todellisuuksia on olemassa enemmän kuin yksi, ja ehkä mielemme on väylä, jonka avulla saavuttaa ne.” Monen muun shiftaajan tavoin Porras uskoo multiversumiin eli hypoteesiin siitä, että todellisuus saattaisi muodostua useista rinnakkaisista maailmankaikkeuksista. Tämä olettamus jättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, sillä shiftaajien kohdetodellisuudet ovat yleensä meidän maailmamme populaarikulttuurista lainattuja. Ajattelevatko shiftaajat kenties, että multiversumin eri kolkista pääsee tihkumaan ideoita todellisuudesta toiseen? Jos ajatuksella haluaa leikitellä, on totta, että useat kirjailijat ja taiteilijat historian varrella ovat kertoneet saaneensa kipinän teokseensa unesta. ”Valitettavasti emme pystyneet artikkelissamme vielä vastaamaan näin kiehtoviin Kvanttifysiikasta lainatut termit menevät iloisesti sekaisin henkimaailman juttujen kanssa.
Otetaan talouspolitiikka yhdessä haltuun asiantuntijoiden ja poliitikkojen kanssa. Kurssin jälkeen tiedät enemmän mm. • talouden termeistä ja perusteista • talouden ohjauskeinoista ja markkinoiden toiminnasta • uusista utopioista ja vihreän ajattelun kulmakivistä • perustulosta ja sosiaaliturvasta • julkisesta taloudesta ja hyvinvoinnin rahoituksesta Kurssiin sisältyy vierailu eduskunnassa. Tutustu ja varaa paikkasi: www.opintokeskusvisio.fi/vihrea-talouskoulu Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä talous: ymmärrä ja vaikuta! Tutustu myös Vision muihin koulutuksiin: Normaali kurssimaksu 150 € – jaossa myös kymmenen 120 € stipendiä, joita voi hakea 5.9. asti. Työväen Opintorahasto myöntää APURAHOJA JA AVUSTUKSIA erityisesti työväestön nuorison opiskelun tukemiseksi sekä Opintorahaston tarkoitusta edistäville yhteisöille. Opiskelija-apurahoja haetaan sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteesta www.tyovaenopintorahasto.fi. Apurahahakemukseen tulee liittää todistus opiskelupaikasta, yhteystiedot, sp-osoite sekä pankkitilin numero. Yhteisöjen avustushakemukset liitteineen pyydämme toimittamaan postitse osoitteeseen Paasivuorenkatu 8, 00530 Helsinki tai sähköpostitse jarmo.matinlassi@tyovaenopintorahasto.fi Vuoden 2022 hakuaika on 1.9.-30.9.2022. Apurahoista päätetään marraskuussa Työväen Opintorahasto sr Paasivuorenkatu 8, 00530 HELSINKI www.tyovaenopintorahasto.fi jarmo.matinlassi@tyovaenopintorahasto.fi, 0500 514 829 HAETTAVAKSI JULISTETAAN HÄMÄLÄISTEN YLIOPPILASSÄÄTIÖN OPINTOSTIPENDIT Stipendejä voivat hakea Hämäläis-Osakunnan varsinaiset jäsenet, jotka ovat hakiessaan osakunnan jäseninä vähintään kolmatta lukukauttaan. Stipendejä jaetaan enintään 57kpl ja yhden stipendin suuruus on 950 euroa. Hakuohjeet ja sähköinen hakujärjestelmä löytyvät osoitteesta www.hys.net. Hakuaika päättyy 13.10.2022 klo 24.00. Hämäläisten ylioppilassäätiö Urho Kekkosen katu 4-6 F, 00100 Helsinki ylioppilaslehti 4 / 2022 33 kysymyksiin, ja lisää tutkimusta tarvitaan”, sanoo Eli Somer, kun tiedustelen hänen näkemystään asiaan. Somerin mukaan on myös perusteltua olettaa, että suuri osa shiftaamista harrastavista nuorista on mieleltään perusterveitä, eikä heidän käsityksensä todellisuudesta ole tavalla tai toisella järkkynyt. MITÄ TÄSTÄ MITÄ TÄSTÄ kaikesta jää käteen? Tutkimukseni ovat paljastaneet minulle, että shiftaamiseen liittyy välillä harmaalla alueella liikkuvia lieveilmiöitä, mutta haastateltavani nostavat esiin myös näkökulmia, joita en ollut osannut tulla edes ajatelleeksi. Kaya Porras kertoo toivovansa, että shiftaaminen parantaisi hänen itseluottamustaan, sillä hän on käsikirjoittanut itselleen itsevarmempia piirteitä kohdetodellisuudessaan. Emma Rhys taas sairastaa fibromyalgiaa eli toiminallista oireyhtymää, joka todennäköisesti johtuu kivun säätelyn häiriöstä keskushermostossa ja autonomisen hermoston epätasapainosta. Rhys kärsii jatkuvista kivuista, ja shiftaus on hänelle pakokeino. Shiftaajien kertomusten kuunteleminen aiheuttaa minussa jopa hiukan haikeutta. Niistä paistaa kokonaisvaltainen heittäytyminen mielikuvituksen maailmaan, mikä muuttuu sitä vaikeammaksi, mitä vanhemmaksi tulee. Shiftaajat ovat ehkä lähempänä lapsuudesta tuttua olemisen tilaa, jossa täydellinen uppoutuminen leikkiin oli mahdollista. Kun muistelen minun ja sisarusteni merirosvoleikkejä, tunnen mielikuvissani purjealuksen leveät kansilaudat paljaiden jalkojeni alla ja Karibianmeren tuulen hiuksissani. Haistan nenässäni tervan ja suolan, vaikka todellisuudessa meillä oli vain soutuvene ja pieni metsälampi. Minulla on lapsuuden leikeistä hyperrealistisia muistoja, jotka tuntuvat todellisemmilta kuin todellisuus itse. Kiihkeimmän Twilight -fanituksen aikoina ystäväni taas törmäsi selkä edellä aurauskeppiin ja oli muutaman sekunnin ajan täysin vakuuttunut, että hänen takanaan seisoi Edward Cullen. Parhaimmillaan shiftaus edustaa sellaista herkkää ja ainutkertaista antautumista mielikuvituksen kuljetettavaksi, mikä on ehkä mahdollista vain lapsille ja nuorille. Aion silti vielä yrittää, ainakin kerran tai pari.
34 ylioppilaslehti 4 / 2022 M I S T Ä T U N N E T A A N M I S T Ä T U N N E T A A N Aikuiset -sarjan luoja ja käsikirjoittaja. Kirjoittanut myös esimerkiksi Jättekiva -, Rehtori ja Putous -sarjoja. T Y Ö P Ö Y D Ä L L Ä N Y T T Y Ö P Ö Y D Ä L L Ä N Y T Televisioja elokuvakäsikirjoitus sekä Aikuisten uuden kauden ja syyskuussa ilmestyvän Aikuiset tietokirjan markkinointi. U N E L M I E N P R O J E K T I U N E L M I E N P R O J E K T I Menisin Successionin writers’ roomiin dialogikirjoittajaksi tai kirjoittaisin jonkin satiirin Ruben Östlundin ohjattavaksi. A L A L L A M Ä T T Ä Ä A L A L L A M Ä T T Ä Ä Vallan keskittyminen. Esimerkiksi Suomen elokuvasäätiössä käsikirjoitusapurahoista päättää yksi ihminen ja tv-kanavillakin päätöksenteko on melko keskittynyttä. Se väistämättä näkyy siinä, millaisia käsikirjoituksia menee tuotantoon. ANNA BROTKIN, 34, käsikirjoittaja
ylioppilaslehti 4 / 2022 35 K U L T T U U R I Kulttuurihenkilö PALSTALLA TAITEILIJAT SAAVAT KERRANKIN PUHUA IHAN VAAN TAITEESTAAN. teksti STINA ALAPIRTTI kuva MIIKKA PIRINEN AIKUISTEN KÄSIKIRJOITTAJALLE ANNA BROTKINILLE SARJAN VIIMEINEN KAUSI OLI VAIKEIN KIRJOITTAA. KOLMAS KAUSI SAA TUTUN TODELLISUUSPAON LISÄKSI MYÖS VAKAVAMPIA SÄVYJÄ. Anna Brotkinin työhuone on sijainnut viimeisen vuoden ajan Kalliossa, Aikuisten tapahtumapaikalla. Brotkinille oli tärkeää, että sarja kuvattiin ulkona studion sijaan. ”Ehkä siitä tulee myös osa aitouden tunnusta”, hän pohtii. ANNA BROTKINIA ANNA BROTKINIA jännittää Aikuisten kolmannen ja viimeiseksi jäävän kauden vastaanotto. ”Olen people pleaser ja haluaisin, että kaikki tykkäisivät myös kolmannesta kaudesta.” Kausi julkaistaan Yle Areenassa ja televisiossa 12. syyskuuta. Viimeisen kauden kirjoittaminen oli Brotkinille aiempia vaikeampaa – miten voi keksiä lopun sarjalle, jonka perusteemoista yksi on loputon haahuilu? ”Tapahtumien keksiminen on minulle helppoa. Ongelmaksi muodostuikin se, mitä viimeiselle kaudelle mahtuu mukaan. Halusin antaa kaikille sivuhahmojen tarinalinjoille jonkinlaisen tyydyttävän lopun.” Brotkin on koko sarjan ajan tietoisesti vältellyt monia televisiosarjojen kliseitä koskien esimerkiksi sukupuolirooleja ja ihmissuhteita. ”Olin itselleni velkaa sen, etten lopussa astuisi niihin kliseisiin. En pidä liian avonaisista lopuista, mutten liian suljetuistakaan – en olisi voinut kirjoittaa Oonaa ostamaan koiraa, muuttamaan Vantaalle ja löytämään mielenrauhaa.” AIKUISET ON AIKUISET ON Aalto-yliopistosta vuonna 2016 valmistuneen Brotkinin ensimmäinen oma sarja. Sen ensimmäinen kausi julkaistiin vuonna 2019, ja etenkin sarjan vuonna 2021 ilmestynyt toinen kausi nosti sarjan huippusuosituksi ilmiöksi. Sarjan keskeisiä henkilöitä ovat 24-vuotias Oona (Anna Airola) ja hänen paras Sarja ei yritäkään väittää, että on oikeasti iso yhteiskunnallinen ongelma, ettei joku keksi kahvilalleen nimeä.” Brotkin kertoo miettivänsä paljon työnsä yhteiskunnallista merkitystä – Aikuisten kohdalla se on mahdollisuus paeta välillä raskasta todellisuutta. ”Lisäksi se toivottavasti herättää pohtimaan, millainen maailma voisi olla. Komedian avulla voi kyseenalaistaa vallitsevia arvoja ja asenteita.” SARJAN LOPETTAMINEN SARJAN LOPETTAMINEN kolmen kauden jälkeen oli sekä Brotkinin ja työryhmän että Ylen yhteinen toive. ”Halusin alusta asti kertoa elämänvaiheesta, jolloin on jo oma elämä eikä vanhemmista itsenäistymistä tarvitse enää kipuilla, mutta toisaalta elämässä ei ole vielä kolmikymppisyyden isoja kysymyksiä. Sen lisäksi halusin kuvata vieläpä hyvin tiettyä elämäntyyliä Kalliossa. Tarkennus on vedetty niin kireälle, että se toimii parhaiten tiiviissä muodossa”, Brotkin sanoo. Sarjasta on silti haikeaa luopua. Tekijäporukka on ollut alusta asti lähes sama, ja Brotkin laskee viettäneensä myös hahmojen kanssa kymmeniä tuhansia tunteja. ”He tuntuvat ystäviltä tai perheenjäseniltä. Tuntuu haikealta, etten voi enää miettiä uusia läppiä Artulle tai pohtia, mitä Oonan elämässä seuraavaksi voisi tapahtua.” Seuraavaksi Brotkinia kiinnostaisi tarkastella kapitalismia ja yhteiskuntajärjestelmää komedian keinoin. ”Ja romanttiset suhteet ja hyvät bileet kiinnostavat aina.” ystävänsä Arttu (Elias Salonen), jotka yrittävät pyörittää Oonan kahvilaa ja samalla luovia aikuisuuden, nuoruuden, bileiden, parisuhteiden, ystävyyden ja identiteettikriisien ristiaallokossa. Aikuiset on voittanut kolme Kultaista Venlaa, joista yksi annettiin Brotkinin käsikirjoituksesta. Sarjaa on kehuttu etenkin sen aitoudesta ja samaistuttavuudesta sekä huumorista. Tuttuja teemoja käsitellään myös kolmannella kaudella, mutta Brotkinin mukaan henkilöt kipuilevat aiempaa enemmän yhteiskunnan menestymispaineiden kanssa. ”Yksi syy siihen on toisen kauden ja samalla itseni saama menestys ja huomio. Toinen, suurempi syy on se, että menestyspaineet tuntuvat olevan asia, jota nyt käsitellään somessa ja baarikeskusteluissa.” Viimeisellä kaudella ollaan Brotkinin mukaan muutenkin aiempaa suurempien kysymysten äärellä, ja mukana on vakavia hetkiä, joita ei puretakaan loppuvitsillä. ”Sielultaan sarja on silti sama. Kolmas kausi sijoittuu elokuuhun, joten kesästä ja elämästä yleensä pidetään vielä aiempaa tiukemmin kiinni. Siinä näkyy ehkä pandemian jälkeisen ajan halu nauttia elämästä.” Vaikka Aikuisissa sivutaan myös vakavia yhteiskunnallisia ja henkilökohtaisia kysymyksiä, sarja on pohjimmiltaan lohdullinen kupla, jossa aurinko paistaa ja joka paikkaan pääsee vaivattomasti pyörällä. Sarjaa on myös kritisoitu siitä, että se kertoo lähinnä hyväosaisista, valkoisista ihmisistä gentrifikoituneessa Kalliossa. ”Niinhän se kertoo! Minusta se ei edes ole mikään kritiikki vaan tosiasia. Teokseen valitaan aina jokin näkökulma, josta aiheita käsitellään. Osa sarjan huumorista tulee siitä, että se yrittää satirisoida kuvaamiaan ihmisiä.
ylioppilaslehti 4 / 2022 36 K U L T T U U R I Kritiikki Patricia Lockwood Kukaan ei puhu tästä Tammi, 2022 226 s. K irjailija Patricia Lockwoodin romaani käsittelee internetiä ja ihmisyyttä. Nimettömäksi jäävä päähenkilö on olemassa internetissä, romaanin kielellä ”portaalissa”, ja internetin vuoksi. Päähenkilö selaa portaalia puhelimellaan niin pitkään, että hänen sormenpäänsä puutuu. Hän on tullut kuuluisaksi portaalissa ja sen ulkopuolella lauseesta ”Voiko koira olla kaksoset?” Romaanin ensimmäinen osa kuvailee, mitä ihmisen havainnolle, kielelle ja ajattelulle tapahtuu, kun internet alkaa hallita niitä. Romaanin toisessa, Lockwoodin omaan elämään kenties vahvemmin perustuvassa osassa kertojan sisko saa lapsen, jonka kehitykseen vaikuttaa vakava sairaus. ”Kaikki, mikä kehittyvissä aivoissa voi mennä pieleen, on mennyt pieleen”, lääkäri toteaa. Vauvan elinajanodote on lyhyt, ja lopulta hän kuolee noin kuuden kuukauden ikäisenä. Näin Lockwood tarkastelee ensimmäisen osan teemoja täysin eri näkökulmasta: Mitä mieli ja ihmiselämä tarkoittavat, kun uusi, poikkeuksellisella havaintokyvyllä varusteltu olento kurottelee kaikkine voiminensa kohti elämää ja ymmärrystä? Mitä elävä elämä tarkoittaa? Englanninkieliset kritiikit kehuvat romaania lähes yksimielisesti. Moni kirjoittaa, että Lockwoodin kirja on ensimmäinen, joka todella kuvaa, millaista internetissä on olla – kertoessaan samalla riipaisevan kauniisti surusta, kuolemasta ja ihmisen kyvystä rakastaa. Oma lukukokemukseni oli erilainen. Kukaan ei puhu tästä on hyvä, ehkä erinomainen romaani, mutta sen oivallukset tuntuvat rajallisilta. Osittain kyse voi olla siitä, ettei kirjailijan kieli kaikkine ulottuvuuksineen välity käännetyssä tekstissä. Fragmenteiksi palasteltu teksti ja absurdi huumori kuvaavat kyllä tarkasti internetin läpäisemää elämää, mutta uusimmat kriisit aina sodasta planetaariseen luontotuhoon ovat synnyttäneet minussa pessimismin internetiä pohtivaa kaunokirjallisuutta kohtaan. Tätä pessimismiä Lockwoodin romaani ei kumoa. Toisaalta Lockwoodin teos ei väitä, että internet on uuvuttava voima, jonka kokemisen jälkeen ihmisen on rojahdettava sohvalle, vaikka suomennoksen kansi kuva antaa niin ymmärtää. Sitäkin internet on, mutta ennen kaikkea se on kieltä, mieltä ja maailman kokemista mullistava jokin , joka muuttaa hetkessä muotoaan solidaarisuuden leikkikentästä liekehtiväksi tunkioksi ja siitä käyttäjiensä yhteiseksi alitajunnaksi. Romaanin toinen osa on joka tapauksessa ensimmäistä kiinnostavampi. Siinä Lockwood kysyy: Onko internetin kollektiivisella mielellä väliä, jos aikansa voi viettää pian kuolevan, satumaisen henkilön vierellä? Lockwood kirjoittaa ihmeistä, joihin mieli kykenee kaikessa olemassaolossaan. Ne ovat konkreettisia, kuten kahiseva, interaktiivinen pallolelu nukkuvan vauvan leuan alla, ja abstrakteja, kuten kuoleman jälkeisen todellisuuden mahdollisuus sekä kuolleelle että hänen läheisilleen. Nämä ovat lopulta paljon suurempia kuin internetin käyttäjien yhtenä liikkuva kalaparvi. Einari Aaltosen suomennos toimii pääosin hyvin. Kirja itsessään esittää kielen metafyysiikkaan liittyvän dilemman: teoksen kieli on tarkoituksella läpikotaisin internet-englannin saturoimaa, minkä tavoitteena on välittää lukijalle kokemus internetin vaikutusvallasta inhimilliseen todellisuuteen. Voiko tekstiä siis kääntää suomeksi ilman, että jotain tästä menetetään? Pessimismistäni huolimatta Kukaan ei puhu tästä on hieno romaani. Se tiedostaa, että internetissä roikkuminen on valinta ja pohtii valintaa eri eksistentiaalisista ja yhteiskunnallisista näkökulmista. Välillä teos onnistuu suostuttelemaan skeptisen kriitikon puolelleen, vain työntääkseen hänet jälleen pois – aivan kuten maailma teoksen ympärilläkin. Rajallisia oivalluksia internetistä teksti SOFIA BLANCO SEQUEIROS Caterina Barbieri: Spirit Exit LIGHT-YEARS Taivaallinen Flow-löytö! Heinäkuussa uuden albumin julkaissut Caterina Barbieri liiti suoraan sieluun kokeellisella modulaarisyna-ambientilla, jossa korkeat nuotit ja kirkkolaulu hajoavat yllättäviin arpeggioihin. Kuuntelukokemus on yhtä aikaa ylösnostattava ja repivä. Barbieri on säveltänyt elämän ja kuoleman tematiikoilla leikittelevän, ajan kerrostumista rönsyilevän albuminsa eristyksissä Milanon yksiössään pandemia-aikana. Hänen musiikissaan yhdessä intiimissä hetkessä kiteytyykin kokonainen maailma. ADILE SEVIMLI TOIMITUKSEN KRITIIKITTÖMÄT SUOSITUKSET. 3x lem pi Necronomidol: Vämjelseriter SPECIFIC RECORDINGS Necronomidol on virkistävä erikoisuus Japanin idolipop-teollisuuden keskellä. Vastikään Euroopassa julkaistulla Vämjelse riter -levyllä ylipirteä elektropop yhdistyy black metal -vaikutteisiin, iskelmämelodioihin ja goottiystävälliseen post-punk-synkistelyyn. Yhdistelmä kuulostaa paperilla melko kajahtaneelta, mutta tarttuvat sävellykset ja riittävän kiinnostavat tuotantovalinnat, kuten nuhjuisten blastbeat-rumpujen, orkesterisovitusten ja trance-syntikoiden vuorottelu jopa saman biisin sisällä pitävät otteessaan paremmin kuin lännessä tutumpi kliininen Babymetal. PETRI JÄÄSKELÄINEN
ylioppilaslehti 4 / 2022 37 K U L T T U U R I thea wang: Tell me about it MADE RECORDS Syyskuussa esikoisalbuminsa julkaiseva thea wang on alkuvuoden ajan pudotellut maistiaisia tulevan albuminsa unenomaisen pehmeästä äänimaailmasta. Helmikuussa ilmestynyt single Tell me about it on melodista folkpoppia, jonka soinnissa on häivähdys Regina Spektoria ja suomalaista dreampop-duo Karinaa. Bergenissä varttuneen ja Kööpenhaminassa asuvan artistin tähänastisen tuotannon läpi kulkee pohjoismaisen melankolinen pohjavire. Sen päälle on kuitenkin kerrostettu onnistuneesti myös toiveikkaita sävyjä, kuten wangin tuorein single Garden song (I prefer a loon) osoittaa. ANNI HÄRKÖNEN PALSTALLA NAUTISKELLAAN. teksti ARDA YILDIRIM kuva VENLA HELENIUS rkeen palaaminen tarkoittaa paluuta rutiineihin, useimmille myös kahvinjuontiin. Sumppia tulee lipitettyä joka tauolla. Itselleni käy paradoksaalisesti päin vastoin. Nyt töiden ja opiskelujen alettua kahvia kuluu vähemmän kuin lomalla. Heinäkuussa huomasin litkiväni pannullisen jo aamupäivän aikana. Nautiskelin myös iltapäiväja iltakahveja. Jaksoin ihmetellä levotonta oloani, mutta en vaivautunut laskemaan, oliko kädessäni viilenevä suodatinkahvi tai cappuccino kolmas vai kuudes kupilliseni. Liian usein kai jälkimmäinen. Kesällä asioidessani kahviloissa ympäri Suomea minulle kerrottiin ylpeästi, että tarjolla on tummaa paahtoa. Ärsyynnyin. Kenties suomalaisen vaaleapaahtoisen huoltsikkakahvin perinne on liian raskas kannettavaksi: kahvia on ehkä juotu syrjäisen kiertotien hiljaisella pysähdyspaikalla, jossa vaalea sumppi on jo kertaalleen palanut pohjaan lämpölevyn ja pannun väliin asetelluista kolikoista huolimatta. Meille suomalaisille tumma paahto edustaa jotain erilaista. Se on käyntikortti suuren maailman sykkeeseen, paikkaan, jossa tunteet näytetään ja maa tärisee jalkojen alla kaikesta tanssimisesta. Työskentelin pitkään baristana italialaiseen kahviin erikoistuneessa liikkeessä. Tumma paahto oli juttumme. Emme tarjoilleet vaaleaa paahtoa, vaan ehdotimme asiakkaille americanoa , jossa on enemmän makua – siis savun ja tupakan aromeja, ”maanläheisyyttä”, eli jokseenkin tunkkaista palettia. Nykyään olen sitä mieltä, että tummempi paahto sopii parhaiten maitokahveihin, enkä ole vaaleiden paahtojen pariin päästyäni enää ajatellut yksioikoisesti, että kahvin kuuluu maistua tymäkältä. Muistan erään kesäkuisen päivän Fredrikinkadun jo kuopatussa kahvilassa Il Birrificiossa vuonna 2015. Kahvinmaistosessioissa paahdot olivat lähtökohtaisesti vaaleita, jotta kahvin potentiaalin maistaa. Tuolloin lusikoin suuhuni mustikkasopan makuista etiopialaista kahvia. Muistan myös sen väsyneen illan, kun puolisoni valmistautui baristakisoihin ja uutti minulle bastogne-keksiltä maistuvan kolumbialaisen espresson: kanelia ja ruokosokeria. Niinä hetkinä kahvi paljasti makumaailmansa koko potentiaalin, enkä sittemmin ole voinut uskoa, että tupakan aromi on parasta, mitä kahvikupilla on tarjota. Pavun laatua voi joko korostaa tai peittää, ja monesti tumma paahto tekee jälkimmäisen. Karkeasti sanottuna tumma paahto on kuin padel – kummassakaan itse tuote ei ole tärkein, kunhan näyttää hyvältä kahvia tai kaloreita kuluttaessaan. Kyse on ennen kaikkea elämäntavasta. Juomme tummaa paahtoa siirtyäksemme hetkeksi Suomen verkkaisesta, loputtomien kuusimetsien ja pystyyn kuolevien huoltoasemien täyteisestä arjesta Milanon kapeille mukulakivikujille aamucappun äärelle. Haluamme olla erilaisia kuin muut sukkaveden lipittäjät. Huoltsikoiden vaalean paahdon äärellä voin kuvitella itseni Kaurismäen näyttelijäkaartiin, tai vastaavasti Twin Peaksin jokseenkin suomalaisiin maisemiin. Sarjan a damn fine cup of coffee -kohtauksessa on kaikki, mitä kahvintekijä ja -juoja voivat kahvihetkeltään toivoa. Joten jos vaaleapaahtoinen kahvi maistuu mielestäsi aina sukkavedeltä, tarkista a) sen tuoreus sekä b) kahvikoneen puhtaus, äläkä c) ikinä kaada vettä koneeseen samalla kahvipannulla, johon mustaa kultaasi keität. Suosi termarillisia kioskeja lasipannullisten sijaan. Syksyn säästötalkoiden hengessä: valitaan ja tehdään kahvimme huolella. Rakas ruokapäiväkirja, A
ylioppilaslehti 4 / 2022 38 A L A K U L T T U U R I Viimeinen millenniaali Internet-UG Helpot hevoset PALSTALLA KERROMME AKTIIVISTA NETTIYHTEISÖISTÄ. Oletko aina halunnut oman hevosen, muttet saa terveydentilan, taloudellisten syiden tai tilanpuutteen vuoksi? Ratkaisu ongelmaan löytyy Suomen virtuaalitalliskenestä. Virtuaalista hevostenhoitoa on harjoitettu Suomessa 1990-luvun lopulta lähtien, eivätkä harrastajia paina ravintokulut, varusteja tilamaksut, allergiat tai muut maalliset murheet. Tallit kun sijaitsevat käyttäjien mielikuvituksessa sekä tietokoneen näytöille piirrosten ja valokuvien avulla elävöitetyissä roolipeleissä. Varsinaisia tavoitteita tällä virtuaalitodellisuuksien kaukaisella esiasteella ei ole, vaan kukin voi hevostella haluamallaan tavalla. Virtuaalinen hevostenhoito on käyttäjilleen niin palkitsevaa, että talleja on rekisteröity Suomessa vuosien varrella yli 10 000 kappaletta. Tiedot talleista löytyvät tietenkin Virtuaalisesta ratsastajainliitosta. Ihahaa aktiivisuutta! PETRI JÄÄSKELÄINEN k u v a ER IK S O LI N PAKINOITSIJA ON YLIOPISTOLLA YHÄ UHAN ALAISEMMAKSI KÄYVÄN Y-SUKUPOLVEN EDUSTAJA JA KAIKKIIN PÄIHTEISIIN TASAPUOLISESTI PEREHTYNYT GENERALISTI. len nähnyt somessa teistä kaikista runsaasti epäilyttävän iloisia kuvia ja videoita kesän festarijatkoilta. Pullot ja tölkit voi niistä laskea yhden käden sormilla, mutta en ole huumeidenkäytöstänne huolissani. Kerron miksi. Tiesihän sen, etteivät nuorisolaiset enää juo. Jo kevään kultajuhlissa pystyi silmämääräisesti havaitsemaan kovien huumeiden kasvavan suosion kaikkein nuorimpien keskuudessa. Normalisoituessaan huumeet mukautuvat muuhun kulttuuriin ja ajanviettoon. Enää nenään ei kuitenkaan kiskota mitä tahansa. Tähän asti piri on ollut suomalaisille siitä kätevä huume, että sen avulla on voinut ryypätä helvetisti ilman että sammuu. Sekä piiska että alkoholi kuuluvat kuitenkin menneen Suomen kärsimyskuvastoon. Nautintokeskeinen mutta tehokas sukupolvi suosii kirkasta koksua, joka ei ole lainkaan samanlainen väkisin vedettävä kuin edeltäjänsä. Kun kokaiinimarkkinat valuvat eliitin jauhojengeiltä meille tavan tallaajille, tuotteen kysyntä kasvaa ja laatu paranee. Nykyään saa selkeästi yli 50-prosenttista ainetta 150 euron grammahinnalla. Muiden keskiluokkaistuneiden millenniaalien tapaan minäkin voin myöntää olevani valmis maksamaan hyvistä päihdekokemuksista satoja euroja. Käyttökulttuurin muutos uudistaa myös valtion brändiä. Tämä on huomattu kansainvälisestikin. Siitä on pitänyt huolta suomalainen media, joka yhdisti ylilautalaisten salapoliisilangat ja luovutti pääministerin bile videot anonyymin spektrianalyytikon tutkittavaksi. Hypoteesin vahvisti kielitieteilijän kommentti Facebookissa: kyllä siinä sanotaan jauhojengi. Tietävätpähän maailmalla, että meilläkin kaikki käyttävät. Tässä emme kuitenkaan olisi ilman Suomen luotettavinta viranomaista, poliisia, jonka huumeosaston johto aikoinaan henkilökohtaisesti varmisti porttituotteiden kulun maailmanmarkkinoilta tänne periferiaan. KIITOS!!! Nyt kun THL:n jätevesitutkimuksetkin todistavat, että pääkaupunkiseudun viemäreissä kiertää yhä enemmän kokaiinin jäämiä ja yhä vähemmän amfetamiinia, voimme viimein todeta Suomen yhdistyneen osaksi länttä. Siirtymää ei sinetöinytkään Nato-hakemus, vaan kaikkien edellä mainittujen yhteinen ponnistelu. Suomi on Helsingin esimerkillä jättänyt taakseen itäeurooppalaisen pirikulttuurin ja siirtynyt rikkaalle, läntiselle edistysmaalle sopivampaan koksubailaukseen. Onnea, länsimaa Suomi! YL-analyysi: Suomesta tuli länsimaa, onnea Suomi! O
SDP VIHR VAS KD LIIK KESK KOK RKP VKK PS 39 Overtonin ikkuna Postia Shiftauslomakohteet PALSTALLA LAITETAAN ASIOITA TÄRKEYSJÄRJESTYKSEEN. Huorapuhetta Kokoomuspoliitikko Eija-Riitta Korhola kutsui elokuussa Twitterissä keskustaa huorapuolueeksi, joka on ”ostettavissa milloin mihinkin” – tällä kertaa vihervasemmiston käsikassaraksi. Korhola käytti rouheaa ilmaisua kehuessaan kansanedustajaa, sote-valiokunnan puheenjohtajaa Markus Lohta (kesk). ”Vaikka olen pitänyt kokoomusta lähinnä huorapuolueena, nostan hattua aina kun joku puhuu siellä järkeä”, Korhola twiittasi viitaten Lohen ehdotukseen siitä, että hoitajien koronarokotevelvoitteesta luovuttaisiin. Kukaan ei ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Vain päivää aiemmin Korhola oli twiitannut maailman muuttuvan helpommaksi paikaksi, jos lakkaisimme somettamasta Twitterissä. Hän voisi itse näyttää esimerkkiä. Jos Korholan teoria politiikan huora-asiakas-kahtiajaosta kuitenkin pitää paikkansa, kummalle puolelle vaikkapa kokoomus ja perussuomalaiset asettuvat? Elävätkö puolueet selibaatissa vai vetääkö libido firman juhlissa vieraisiin pöytiin ehdottelemaan aina tilaisuuden tullen? Tuskin kukaan uskoo yksiavioisiin suhteisiin puolueiden välillä. Jos käry käy, tekonsa voi onneksi kuitata äänestäjille kuin Temptation Islandissa: ”Vähän panin”. TOIMITUS PALSTALLA SEURAAMME, MITEN ASIAKESKUSTELU LÄHTEE AINA LAPASESTA. Helsingin palkanmaksu takkuaa, joten lähetimme Juhana Vartiaiselle wanhan cunnon helmitaulun pelastamaan tilanteen Arvoisa pormestari Juhana Vartiainen, olemme huolestuneina seuranneet tietoja Sarastian palkanlaskentaohjelman aiheuttamista vaikeuksista. Toivottavasti konsultointiapuun käytetyt miljoonat löysivät perille, vaikka kaupungin työntekijöiden palkanmaksu tuntuukin sakkaavan jatkuvasti. Olemme kuitenkin ymmärtäväisiä. Teknologiset siirtymät tuottavat aina vaikeuksia: yliopistomaailman Sisu-järjestelmäkin onnistui lopulta korvaamaan WebOodin ennestään toimivat ominaisuudet rikkinäisellä himmelillä. Joissain tilanteissa kannattaakin katsoa rohkeasti menneeseen tulevaisuuden sijaan. Me Ylioppilaslehdessä päätimme muistaa Teitä eräällä kuuluisalla laskennallisten ongelmien päihittäjällä. Abakus eli helmitaulu on edullinen ja tehokkaasti toimiva vaihtoehto monimutkaisille järjestelmille. Toisin kuin digitaalinen kilpailijansa, mekaaninen helmitaulu ei kuluta sähköä. Väline sopii erinomaisesti myös syksyn energiansäästötalkoisiin. Konsulttiyhtiö Deloittelle maksamanne yli kolme miljoonaa euroa tuskin auttavat viemään koko sotkua ihan maaliin – siksi varmistimme, että taulussa riittää laskentatehoa aina viiteen miljoonaan euroon saakka. Kompakti helmitaulu mahtuu kätevästi käsimatkatavaroihin. Pohjoismaista muotoilua mukailevaa puuesinettä kehtaa esitellä myös työmatkoilla, matkustittepa Finnairin bisnesluokassa sitten Singaporeen tai Harvard-yliopiston kurssille New Yorkiin työpajailemaan kansainvälisten kollegoiden kanssa. Laskennallisin terveisin, Ylioppilaslehti TOIMITUS PALSTALLA LÄHETÄMME IHMISILLE POSTIA. 1. Twin Peaks 2. Mos Eisleyn kanttiini, Tatooine (Star Wars) 3. Kandrakar (W.i.t.c.h.) 4. Gotham 5. Kesäranta 6. Sienikuningaskunta (Super Mario) 7. Maameri 8. Croft Manor (Tomb Raider) 9. Raamatun tarinat 10. Mikä-mikä-maa top 10
Välähdys ylioppilaslehti 4 / 2022 40 Kolumni teksti AURORA LEMMA Pelastajanviitta silmillä kohti tulevaisuuden kriisejä Välähdys ”Vihreä puolue on leimattu pysyvästi nuoreksi. Kaikki muistavat nuoren Pekka Haaviston nahkahousut valtiopäivien avajaisissa.” — MATTIAS ERKKILÄ YLIOPPILASLEHDESSÄ 18.2.1993 k u v a A A V A ER O N EN iltä tulevaisuutemme näyttää pandemian aikaisen kansainvälisen yhteistyön perusteella? Sanoisin, että melko synkältä. On vaikea keksiä selvempää tulikoetta valtioiden kyvylle ratkaista ongelmia yhdessä kuin rajoja kumartamaton, tappava hengitystievirus. Koronapandemia oli kuitenkin itsekeskeisyyden aikaa: länsimaat hamstrasivat maskeja ja testejä, hyödynsivät vientikieltoja ja lisäsivät omien rokotteidensa määrää. Samalla ne arvostelivat toinen toistaan rokotenationalismista. Yhteistyökyvyn puute pelottaa etenkin nyt, kun meitä uhkaa yhä useampi maailmanlaajuinen kriisi aina ruokapulasta luonnon monimuotoisuuden katoamiseen. Syyt yhteistyön ongelmiin juontavat juurensa historiasta. Kansainväliset instituutiot kuten YK, Maailman terveysjärjestö (WHO), Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailmanpankki syntyivät maailmansotien jälkeen selkeään tarpeeseen: länsi pyrki estämään kauheuksien toistumisen. Instituutiot varttuivat nykyiseen muotoonsa kylmän sodan aikana, jolloin niiden tukijat olivat suhteellisen samankaltaisia, kommunismin pelon yhdistämiä maita. Nykyään kansainvälinen yhteisö kattaa kuitenkin lähes koko maailman ja sisältää keskenään erilaisia taloudellisia ja poliittisia järjestelmiä sekä historiallisia kehityskulkuja – arvomaailmoista puhumattakaan. KUN VENÄJÄ KUN VENÄJÄ hyökkäsi helmikuussa Ukrainaan, länsi tiivistyi jälleen yhtenäiseksi rintamaksi vanhaa tuttua vihollista vastaan. Globaalissa etelässä Venäjän vastaisiin pakotteisiin taas ei juuri haluttu osallistua. YK:n yleiskokouksessa maaliskuussa merkittävä osa Afrikan maita pidättäytyi tuomitsemasta Venäjän hyökkäystä. Toimintalogiikka ei kuitenkaan varsinaisesti poikkea länsimaista. Globaali etelä suhteuttaa poliittiset boikottinsa omiin taloudellisiin ja geopoliittisiin intresseihinsä, mikä johtaa pohjoisesta katsottuna laihoihin lopputuloksiin. Samoin länsimaat suhtautuvat laiskasti esimerkiksi uiguurien kohteluun Kiinassa, palestiinalaisten asemaan Israelissa tai ihmisoikeusrikkomuksiin Saudi-Arabiassa. Kansainvälisen lain vastainen sodanaloitus Ukrainassa on kenties maailmanpoliittisesti merkittävämpi kuin kansanmurha, apartheid tai ihmisoikeusrikkomukset, mutta laiton oli myös Irakin sota. Tarkoitukseni ei ole vähätellä Ukrainan sotaa, saati puolustella Venäjää, jonka toimet Ukrainassa ovat yksiselitteisen tuomittavia. Ukrainan sota on katastrofaalinen ja äärettömän surullinen humanitaarinen kriisi, jonka pysäyttämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Yhteisiin sääntöihin ei kuitenkaan voi vedota vain silloin, kun se on itselle tärkeää ja sitten yllättyä, jos muut eivät seuraa perässä. LÄNNESSÄ OLLAAN LÄNNESSÄ OLLAAN paikoin sokeita sille, miten globaali etelä meitä katsoo. EU nähdään etenkin Afrikassa arvojohtajan sijaan usein epäoikeudenmukaisena kumppanina, joka osaltaan ylläpitää Afrikan alisteista asemaa maailmanpolitiikassa. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa pandemia-ajan rokotepolitiikka. Intia ja Etelä-Afrikka halusivat tasata rokotteiden määrää eri maanosien välillä, ja ne esittivät lokakuussa 2020 Maailman kauppajärjestölle (WTO) niiden patenttien väliaikaista poistoa. Suurin osa globaalin etelän maista yhdistyi tukemaan aloitetta. Ne toivoivat, että akuutin helpotuksen lisäksi patenttien poistaminen toimisi ennakkotapauksena, jonka avulla maailmanlaajuista lääkkeiden patenttijärjestelmää voitaisiin haastaa. Oletettavasti samoista syistä lääkeyhtiöt vastustivat aloitetta koko lobbauskoneistonsa voimalla. Niin vastusti myös lääkkeiden tärkeä viejä EU, joka tuki lahjoituksiin ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa rokotteiden jakamisjärjestelmää Covaxia, jota Euroopan komissio oli perustamassa saman vuoden huhtikuussa. Tasavertaisen dialogin ja rakenteellisen muutoksen sijaan länsi pitää kiinni pelastajanviitastaan. Globaali etelä näyttäytyy edelleen pelinappulana lännen ja sen kulloisenkin vihollisen välisissä kamppailuissa, ja kansainvälinen yhteistyö tämän kamppailun areenana. Voi kuitenkin olla, ettei kaikkia enää kiinnosta pelata. Ei ainakaan niillä korteilla, jotka länsi on aikanaan jakanut. M
ylioppilaslehti 4 / 2022 41 F I K T I O – OLI VARMAAN – OLI VARMAAN vaikee päättää? Hän katsoo minua silmät suurina odottaen vastausta, mutta en ymmärrä kysymystä. Olen pukeutunut puhtaimpiin vaatteisiin, jotka löysin epämääräisen pyykkikasan keskeltä ja tullut kaljalle lähibaariin Parhaan Ystäväni ja hänen Työkaverinsa kanssa. Taustalla soi pehmeä jazz ja ilmassa tuoksuu keittiössä valmistuva artesaanipizza. Atmosfääri on omiaan houkuttelemaan ilta toisensa jälkeen huoneen täyteen tärkeileviä hipstereitä, jotka puoleenyöhön mennessä unohtavat tarkkaan harkitun Kallio-fasadinsa ja palaavat puhumaan kuka mitäkin maalaismurretta. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä, tämä on ehdoton vakispottimme. Tila on hämärä, mutta pöydät valaistu kynttilöin ja Työkaverin kasvoilla lepattaa lämmin valo kuin istuisimme leirinuotion ympärillä. Kai se on tilan luoma valheellinen tunne hengenheimolaisuudesta, joka saa hänet utelemaan henkilökohtaisia. Emme ole koskaan tavanneet Työkaverin kanssa aikaisemmin. Paras Ystävä on mennyt vessaan ja hylännyt minut kahdestaan hänen kanssaan. Työkaveri on ollut ahkera ja selvittänyt parissa minuutissa työhistoriani, veroprosenttini ja tämän hetkisen suhde statukseni. Kaikki kysymyksiä, joihin en täysissä järjissäni koskaan vastaisi, mutta räkäpäissäni ja epäinhimillisestä työurakasta uupuneena en osannut yllätyskuulustelun edessä muutakaan. – Ai päättää mitä? – Niin, et pidätkö lapsen vai et. Työkaveri ei turhaan jää odottelemaan vastaustani. – Mä en kyl yhtään tiedä, mitä tekisin jos tulisin nyt raskaaks. Tai niinku, en mä oo valmis äidiks, mut toisaalt mul on kuitenki mies ja hyvä duuni, ni en mä tiedä oisko mitää hyvää perusteluu olla pitämättäkää. Tiedätsä? Siperian kylmä viima pyyhkäisee lävitseni, kun viimeinenkin hänelle suomani kunnioituksen hiven hautautuu ikiroutaan ja kasvoni kivettyvät hyytävään mulkoiluun. Lieneekö syynä ravintolan hämärä valaistus vai silkka korkeamman sosiaaliluokan opettama röyhkeys, mutta hän tulkitsee hiljaisuuteni kammottavan väärin ja jatkaa samaan as a matter of fact -tyyliinsä. Hengitä Ona, hengitä, toistelen mielessäni. Ensin sisään ja sitten ulos . Lasken mielessäni kymmeneen ja jokaisella numerolla juon edellistä pidemmän huikan oluttani. Se on aivan liian kallista ja hapanta tällaiseen lotraukseen, mutta hätä ei lue etikettiä. Kun lasipullo on tyhjä, Paras Ystävä palaa vessasta. Hallitsematon bisseröyhtäys karkaa huuliltani, mutta Työkaveri ei tunnu kiinnittävän puheensa keskellä minuun kovinkaan paljoa huomiota. – … ja mä vaan haluun sanoo, että sä oot ihan älyttömän rohkee, kun oot päättäny kasvattaa lapsen yksinäs. Työkaveri tuijottaa minua kasvoillaan kiitoksia odottava ilme. – Mä meen röökille, sanon ja nousen ennen kuin kukaan ehtii vastata. Oven lasiruudut helisevät perässäni, kun stormaan ulos terassille. Tunnen asiakkaiden paheksuvat katseet selässäni, tiedän ne ilmeet, kohotetut kulmakarvat. Poltan tupakkaa ketjussa tilkkuvilttiiin kietoutuneena ja mietin kaikkia niitä nasevia vastauksia, jotka minun olisi pitänyt sanoa hetkeä aikaisemmin. Olisin voinut vastata, että päätös oli minulle helppo, toisin kuin hänen vanhemmillaan, jotka epäilemättä olisivat toivoneet lapsen, eivätkä röyhkeää jyrsijää. Tai vain todeta, kuinka harmillista on, ettei hänenlaistaan ylikasvanutta sikiönrähmää enää voi abortoida. Tragic. MITÄ ENEMMÄN MITÄ ENEMMÄN tilannetta mietin, sitä raivoisammin sisälläni kiehuu. Työkaverin mielestä lapseni on epäonninen sattuma, virhe. Hän olettaa, että olen tullut raskaaksi ja pitänyt lapsen vastoin tahtoani, ehkä häpeästä, joka raskauden keskeyttämiseen hänen maailmassaan liitetään. Hän on niin väärässä ja kuitenkin osuu lähemmäs totuutta kuin aavistaakaan. Vatsani muljahtaa ilkeästi. Minun on välillä vaikea löytää merkitystä sille, että olen itse päättänyt ruveta vanhemmaksi, että päätimme yhdessä ruveta vanhemmiksi. Muisto toiveestamme tulla raskaaksi ei toimi enää harhautuksena edes itselleni. Työkaveri tietää, kuten kaikki jotka minua katsovat tietävät, etten minä halunnut olla tässä näin. En minä valinnut tällaista elämää. Kukapa valitsisi? Kolmannen röökin kohdalla kurkkuni huutaa hoosiannaa ja kuumeinen oloni nostaa taas päätään muistuttaakseen, etteivät nikotiini ja alkoholi ole kaikkein tehokkaimpia välineitä taudin hoidossa. Ulkona on niin lämmintä, että pärjään hetken ilman takkia, mutta viilenevä iltatuuli huomauttaa, ettei kesä kuitenkaan ole vielä täällä. Palaan sisälle. Ravintolapöytiä koristavat kukat tuoksuvat lempeästi ja liian nopeasti juotu olut alkaa äkisti levitä kehooni lämpimänä kihelmöintinä. Hengitykseni on tasaantunut, mutta pöytään en mene ennen kuin olen saanut uuden ylihintaisen sour bissen kouraani. Istuessani takaisin kuluneelle nojatuolille P Ä Ä T Ö S teksti FIONA ’EL?NE k u v a PA U LI IN A N Y K Ä N EN
ylioppilaslehti 4 / 2022 42 F I K T I O huomaan ilokseni, että keskustelu on palautunut takaisin turvallisille uomille. – Oonks mä kertonu siitä jäbästä, joka slaidas mun deeämmiin sen jälkeen, kun olin postannu sen avautumisen siitä, et kukaan ei slaidaa mun deeämmiin? Työkaveri pudistaa päätään. – No Ona on ainaki joutunu kuulee tän jo miljoona kertaa. Vastaan nopeasti, ettei minua haittaa. Olen vain kiitollinen, että Työkaveri on vihdoinkin hiljaa. Sitä paitsi aihe on kestosuosikki. – No tää jäbä sit tuli siihen mun stooriin jotain selittää et blaa blaa miten sunlainen upee tyyppi ei muka saa yhteydenottoi ja rehellisesti mä aavistin jo silloin, et se on todennäkösesti joku selkärangaton juotikas, mut mul oli tylsää ja tietsä mä tarviin siinä hetkessä huomioo, ni lähin sit siihen juttuun mukaan. Nyökyttelemme Työkaverin kanssa molemmat ymmärtäväisesti. Paras Ystävä ottaa kulauksen juomastaan ja jatkaa. – Joo no me sit siinä jotain juteltiin ja se lässytti jotain siitä, et ei oo ite koodannu mulle, koska tykkää antaa tilaa mimmeille, ku ei haluu olla mikää predaattori, mut nyt ku olin ite tehnyt tiettäväks, et saa ottaa yhteyttä, ni se päätti heittää verkot vesille. Kyl te tiiätte perus hyväjäbä-settii. Täs vaihees mä tietty tiesin jo, et se ei oo vaan just samanlainen ku kaikki jäbät, se on pahempi, mut mul oli silti kiima ja mä vaan halusin jotain helppoo ja kasuaalia ja tiesin, et ainakaan tän tyypin kanssa mun ei tarvi miettii, et tekstaanks myöhemmin teeämäs. Jatkamme nyökyttelyä. – No yks asia johtaa toiseen ja me sovitaan, et nähään ja chillataan ja mä meen sit sen kotiin, koska en tosiaan ole pyytämässä sitä munkaan luo. Ja tiedätsä mikä mua odottaa?! Paras Ystävä jatkaa ja hänen äänensä nousee pari oktaavia. Viereisessä pöydässä käännytään katsomaan. – VITTU KÄMPPÄ, JOSSA EI OLLU YKSIÄKÄÄN VERHOJA. SIL RUNKKARILLA EI OLLU EES LAKANOITA SEN SÄNGYSSÄ. Hän pitää dramaattisen tauon. – Näytänks mä joltain 18-vuotiaalta? Näytänks mä siltä, että mulle voi puhua, jos ei osaa edes järjestää itelleen verhoja? Luuletsä oikeesti, et sä voit lähestyä mua, jos sun VESSAPAPERI ON KELTASTA JA PÖNTTÖ PESEMÄTTÄ? – Mitä sitten tapahtui? Työkaveri kysyy. – No mä tietty lähin, ja poistin sen mun seuraajista. Hän takeltelee hetken ja jatkaa sitten matalammalla äänellä. –Mut eka me pantiin sen sohvalla. Repeämme ulvontaan, ja viereisen pöydän seurue kerää tavaransa ja siirtyy toiselle puolelle baaria istumaan. RAKASTAN NÄITÄ RAKASTAN NÄITÄ tarinoita. Ne vievät minut aikaan, josta ei ole kuin pari hassua vuotta, mutta joka tuntuu kaukaiselta, a lifetime away. Aikaan, jolloin kaikki oli uutta, vaikeaa ja tahmaista, mutta silti paljon yksinkertaisempaa kuin nyt. Jos suljen silmäni, olen kanssasi siinä luukussa, jossa kaikki on kevyen likakerroksen peitossa ja verhottoman huoneen nurkassa on lakanaton sänky. Kaikki tapahtuu kuten tarinassa, mutta tuntemattoman dm-slaidaajan tilalla on Sinä, ja toisin kuin Paras Ystävä, minä en blokkaa sinua mistään, vaan jään rintasi kuoppaan asumaan. Aukaisen silmät ja avaan puhelimelta viesti ketjun, jossa on vain yksi rivi tekstiä tuntemattomasta numerosta: Huolen ikävä. Voitaisko nähä? Kurkkua kuristaa ja vatsahapot nousevat kyynelkanaviin saakka. Suljen puhelimen näytön ja tungen luurin laukkuni syvimpään kolkkaan. Kierrän kahvat kuin lukoksi kassin ympärille ja työnnän sen pöydän alle. Nykyään kaikki on niin vitun monisäikeistä. Onnistumme viettämään pari tuntia pöydässä leppoisasti ilman, että joudun turvautumaan väkivaltaan. Työkaveri on classic harmiton tyyppi. Siis niitä, jotka tarkoittavat hyvää, mutta aiheuttavat kaaosta ja tuhoa ajattelemattomuudellaan. Sellaisia, jotka lukevat paljon, mutta eivät alkuunkaan ymmärrä, mitä heille yritetään sanoa. Jotka haluavat ”aUtTAA hUONOMpiOsaIsia”, mutta eivät tajua olevansa itse ongelma. Jos hän olisi sarjakuvaelokuvan hahmo, hän olisi kahdella jalalla kävelevä, kermanvaalea, rusettipäinen jänis, joka kumartuu ihailemaan tien vieressä kasvavaa kukkaa ja huomaamattaan tönäisee takapuolellaan jonkun auton alle. The worst kind. Yhtäkkiä kello on jo kahdeksan. Ilmoitan, että on aikani häipyä. Lapsi pitää hakea ja laittaa yöpuulle. Työkaveri näkee ilmeisesti tässä tilaisuuden tuhota vielä jotain pientä, sillä hänen kasvoilleen palaa jälleen myötätuntoa ilmentävä, säälivä mutristus: – Mikä on sun mielestä vaikeinta vanhemmuudessa? Alan tahtomattani miettiä niitä vanhempia, jotka lapsen saatuaan vetäytyvät viettämään perhe-elämää johonkin toiseen, kaukaiseen todellisuuteen, josta katsoen perspektiivi kaikkeen muuttuu, eivätkä kaverit, juhliminen ja irtosuhteet enää kiinnosta. Minä en ole siihen todellisuuteen vielä tietäni löytänyt, enkä varmaan löytäisikään. Olen itse laittanut lapseni nukkumaan joka ilta tämän viikon, kuukauden ja koko vuoden ajan, ja myös tänään minä olen se ainoa, joka hakee hänet kotiin ja peittelee vuoteeseen. Tässä ohi vyöryvässä epämääräisessä tunteiden sekamelskassa en saa painettua mieleni perukoille sitä, mitä en haluaisi itsellenikään myöntää. Että ero arjessani verrattuna lapsettomiin ystäviini, sekä suurimpaan osaan niitä, jotka ovat päättäneet keskittää energiansa lapsiperhearkeen on, että minä olen vanhempi yksikössä. Vatsaa viiltää katkeruus, suru ja epäonnistumisen tunne. Tässä hetkessä minä olen juuri se, jona Työkaverikin päättää minut nähdä. Minä olen se nuori yksinhuoltajaäiti, jonka lapsella ei ole toista vanhempaa, jolla ei ole toista aikuista, jonka kanssa vaihtaa vahtivuoroa. Minä olen se äiti, joka on epäonnistunut valitsemaan lapselleen hänen arvoisensa isän ja samalla kirjoittanut tälle tarinan, josta muiden silmissä tulee aina puuttumaan pala. Kuulen vastaavani, että vaikeinta on väsymys. Novelli pohjautuu kirjaan Tulit luokseni kutsumatta , Otava (2022).
H al oo , on ko va ht ime starilla? unnuntaina 27. helmikuuta 1944 keskus yhdisti puhelun yliopiston päärakennukseen. Soittaja oli Saimi Järnefelt – taidemaalari Eero Järnefeltin leski. Edellisenä yönä Helsinkiä oli pommitettu rajusti. Ilmaiskuissa oli vaurioitunut myös yliopiston päärakennus. Palopommit olivat runnelleet yliopiston kattorakenteita. Yliopiston vahtimestarit ja rengit olivat kantaneet kirpeässä pakkasyössä irtaimistoa turvaan taivasalle Senaatintorille palavasta rakennuksesta. Hätiin oli hälytetty myös joukko ylioppilaita, joiden railakkaat osakuntajuhlat Bulevardin hulppeassa Rake-talossa olivat päättyneet ilmahälytyksien ääniin. Kuusi vuotta aiemmin kuollut Eero Järnefelt oli luonnostellut yliopiston juhlasaliin kaksi valtavaa teosta yliopiston 250-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyssä maalauskilpailussa. Voiton vei taiteilija PALSTALLA KURKISTETAAN YLIOPISTOON. teksti ANNI HÄRKÖNEN Albert Edelfelt, mutta juhlia ei koskaan järjestetty. Edelfeltin pian kuoltua Järnefeltin ja taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan välille syntyi riitaa siitä, kuka teokset ansaitsisi tehdä. Lopulta Järnefeltin Aurora -seuraja Flora-juhla -nimiä kantaneet, kankaalle maalatut teokset ripustettiin juhlasalin molemmin puolin lähelle katonrajaa vuosina 1916 ja 1920. Näistä maalauksista Saimi Järnefelt oli pommitusten jäljiltä huolissaan. Hän soitti yliopistolle varmistaakseen, että myös hänen puolisonsa maalaukset oli pelastettu palavasta juhlasalista. Oli jo kuitenkin liian myöhäistä. Vahtimestari kuunteli puhelua tyrmistyneenä. Yliopistolla oli luultu, että teokset oli maalattu suoraan seinään. Teokset olisi voitu pelastaa helposti puukolla irrottamalla, mutta tuli oli tuhonnut maalatut kankaat täysin. kuva EETU LAINE S Takaikkuna 43
Luokkansa huipputehot. Opiskelija tai opettaja! Saat 12 % erikoisalennuksen kaikista normaalihintaisista Mac-kannettavista! Tule myymälään tai lue lisää tector.fi. CITYCENTER ? ISO-OMENA ? SELLO Voimassa 23.10.2022 asti. Ehtoja sovelletaan.