YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 T o i m i t u s j o h t a j a S u v i A u v i n e n s . 1
Tule mukaan tekemään Helsingistä maailman toimivin kaupunki! Uutisraivaaja Välitätkö tiedosta? Uudista tiedonvälitystä. Osallistu ideallasi. Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiokilpailu uutisraivaaja.fi 20 19 Kuinka sinä kehittäisit journalismia tai tiedonvälitystä? Osallistu ideallasi! Voittaja saa jopa 250 000 euroa kehitysrahaa. Hae viimeistään 31.1.2019. TALVISIR KUS
3 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 PÄÄKIRJOITUS T: SUSANNE SALMI, PÄÄTOIMITTAJA K: MIKKO RIKALA Lahja Yhdysvaltain naisille PERSPECTIVES AND PROVOCATIONS, I.E. JOURNALISM IN ENGLISH: YLIOPPILASLEHTI.FI ENG SEATTLEEN MUUTON ei pitänyt olla kummoi nen šokki . Uutta kotikaupunkiani mainostettiin Yh dysvaltain skandinaavisimpana paikkana . Helppo sopeutua ! Pohjoismaalainen mielen maisema ! Suomalaisiakin löytyy , ja Nordic Museum ! Tottahan se tavallaan oli : Seattle on paljon lähempänä pohjoista lintukotoamme kuin esimerkiksi Nashville tai Atlanta . Teknolo giaskenestään tunnettu kaupunki on vank kaa demokraattien kannatusaluetta , jossa osa suojateistäkin maalataan sateenkaarilipun väreillä . Seattlessa opiskellessani Donald Trump vasta kisasi republikaanipuolueen president tiehdokkuudesta . Ahdistelusyytöksissä marinoituneen Brett Kavanaugh’n nimi tys korkeimman oikeuden tuomariksi häämötti sekin vielä kaukana dys tooppisessa tulevaisuudessa . Kampuksen arjen perusteella olisi kuitenkin voinut kuvitella toisin . YHDYSVALLOISSA KOKO yhteiskunta on seksismin lävistämä . Sukupuoleen perustu vat hierarkiat rehottavat etenkin työelämässä . 1900 luvun puolivälistä jatkunut suku puolten välinen tasa arvokehitys on hiljattain tyssännyt . Tämä selviää Stanfordin yliopis ton tuoreesta raportista , jossa tarkasteltiin muun muassa sukupuolten välistä ammatil lista eriytymistä , seksuaalisen ahdistelun ja syrjinnän määrää sekä palkkaepätasa arvoa . Samansuuntaisen havainnon teki viime vuon na Maailman talousfoorumi . Pohjoismaisesta näkökulmasta myös yh dysvaltalaisnaisen arki näyttää vieraalta . Illal lista herraseurassa ? Mies tarjoaa , oli hänellä siihen varaa tai ei . Autoa vuokraamassa ? Tässä avaimet käteenne , good sir , muistattehan avata daamillenne oven . Tapakulttuurin siemenet kylvetään lapsuu dessa , mutta viimeistään yliopistossa koko paketti sementoidaan . Sen varmistaa legen daarinen fraternity / sorority järjestelmä , joka yhä nauttii häkellyttävän suurta suosiota . Suomalaisopiskelijan näkökulmasta kon septi on järjetön : nuoret laitetaan asumaan yhdessä parinkymmenen muun saman suku puolen edustajan kanssa , ja tasaisin väliajoin pidetään yhteiset bileet , joihin naisopiske lijat varautuvat pippurisumuttein . Kasva siinä tasa arvon kannattajaksi sitten . TÄLLAINEN ARKIPÄIVÄN seksismi on paitsi ikävää , myös kohtalokasta . Elokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan seksismin yleisyys amerik kalaisnaisen synnyinosavaltiossa saattaa vaikuttaa hänen tuloihinsa ja menestykseensä työelämässä koko loppuiän . Trump ei naisvihassaan ole yksit täistapaus vaan yhdysvaltalaisen yh teiskunnan peili . Hänen suustaan tuleva törky on viimein tehnyt näkyväksi sen , mikä maassa yhä mättää . Marraskuisissa välivaaleissa selviää , mitä kansalaiset tästä kaikesta ajattelevat . New York Times uutisoi syyskuussa , että edustajainhuoneeseen ja senaattiin on ehdolla enemmän naisia kuin koskaan aikaisemmin . Pukukoppipuheet , seksiskandaalit ja abort tioikeuden kyseenalaistaminen ovat olleet monelle liikaa : nyt on pakko toimia . Trump saattaa lopulta olla parasta , mitä amerikkalaisnaisille on pitkään aikaan tapah tunut . Kenties neljän vuoden kärsimys petaa heille tien valoisampaan tulevaisuuteen . 10 KANYE WEST ÄÄNITTI 808S & HEARTBREAK -LEVYN SYKSYLLÄ 2008. KYMMENEN VUOTTA SITTEN POPTÄHTI, NYT AKUUTISTI APUA TARVITSEVA.
4 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 14 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2018 TOIMITUKSELTA LAURA HUHTASAARI ( äärioik .) pääsi lokakuun alussa hullutuksineen ( jotka ovat niin typeriä , etteivät ne ansaitse toistamista ) Yleisradion prime timeen Sannikka & Ukkola ohjelman osiossa ” imitoimme somen huonoimpia puolia ja lisäämme mukaan korkeutta vaihtelevan tuolin ”. Twitterissä # SannikkaUkkola aiheutti suu ren kiistelyn populismista , median roolista agendan asettajana , Yleisradion lopullisesta mädännäisyydestä ja vaikka sun mistä . Kaiken metelin keskellä ehkä kiinnostavinta oli silti , kuinka Sannikka & Ukkola onnistui nostamaan uutisohjelman päivänpoliittiseen ja polttavaan keskusteluun . Uutisohjelman ! Lineaarisessa televisiossa ! Perinteisellä tv kanavalla ! Muistelemme , että niiden piti kuolla . Niin ainakin Mikael Jungner ( ex Yle johta ja , nykyinen Suomen En Marche ! liikkeen PÄÄTOIMITTAJA SUSANNE SALMI @SUSANNESALMI ART DIRECTOR VIIVI PROKOFJEV @VIIVIPROKOFJEV TOIMITUSSIHTEERI PEKKA TORVINEN @TORVINENP TOIMITUSSIHTEERI IIDA SOFIA HIRVONEN @INTERNEITI TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA DORA DALILA, SARA HORNIG, ANTTI KEKKI, EVELIINA LEMPIÄINEN, KRISTIINA MARKKANEN, ERKKA MYKKÄNEN, SÄDE MÄKIPÄÄ, MIKKO RIKALA, JENNA SEIKKULA, SOFIA BLANCO SEQUEIROS, TEKLA VÁLY KIITOKSET VENLA JUNTTI, TERO KARTASTENPÄÄ, OSKARI ONNINEN, ANNA PRUSILA, JUHO RUOTSALAINEN, MIIKKA RUSI, TANELI SUORANTA, MARKO YLITALO, RUTTÉN KANNEN KUVA TEKLA VÁLY PERUSTETTU 1913 106. VUOSIKERTA SÄHKÖPOSTIOSOITTEET ETUNIMI.SUKUNIMI@YLIOPPILASLEHTI.FI WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI INSTAGRAM: @YLIOPPILASLEHTI TWITTER: @YLIOPPILASLEHTI TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/ TILAAJAPALVELUT MEDIATIEDOT WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/MEDIATIEDOT KUSTANTAJA YLIOPPILASLEHDEN KUSTANNUS OY LEPPÄSUONKATU 9 B 00100 HELSINKI TOIMITUSJOHTAJA ANTTI KERPPOLA PAINO PRINTALL AS, TALLINNA, VIRO TOIMITUS EI VASTAA TILAAMATTA LÄHETETYSTÄ AINEISTOSTA EIKÄ PALAUTA SITÄ. ISSN 0355-9246 ISSN 1458-445X (VERKKOLEHTI) SEURAAVA NUMERO 23.11.2018 OIKAISU Y LI O P P I L AS LEH D EN numeron 4 / 2018 si vulla 15 kirjoitettiin vir heellisesti , että Donna Haraway olisi ehdot tanut antroposeenille chthuluseeni nimeä H . P . Lovecraftin ku vitteellisen hirviön mu kaan . Nimi tuo mieleen Lovecraftin hirviön , mutta Haraway on erikseen kieltänyt , että chthuluseeni olisi ni metty hirviön mukaan . perustaja ) vuonna 2007 väitti . ” Om tio år finns inga tv kanaler ”, Jungner julisti Hufvudstadsbladetissa . Jungner oli väärässä . Ylen puoli yhdeksän uutisilla on noin 800000 katsojaa päivässä . Siellä tehdään edelleen perinteisellä tv uutis estetiikalla kolmen minuutin juttuja , joiden avulla maailmasta ei saa mitään tolkkua . Vä lissä on dramaattista musiikkia . Perinteisten tv kanavien ja uutisten pysy minen elossa kertoo omalta osaltaan , miksi Huhtasaari pääsee sekoiluineen otsikoihin . Jos television suorat lähetykset ja tv uutiset jotain ovat , ne ovat spektaakkeleita . Media on itse tehnyt niistä sellaisia . Donald Trumpin sekoilut ovat spektaakkeli . Huhtasaari on Suomen Trump . Median on ylivoimaisen vaikea vastustaa spektaakkelia . Huhtasaari hullutuksineen on eduskunnas sa myös ensi kevään jälkeen . Toimitukselta
5 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 TEKIJÖINÄ Kristiina Markkanen Antti Kekki LOVE ACTUALLY: ROLLER DERBY PELASTI MINUT S. 6 KULTTUURIKLASSIKKO: DEITEILLÄ HECTORIN KANSSA S. 38 KOLUMNI: SÄDE MÄKIPÄÄ S. 42 CITYSSÄ SUHISEE: LEIKITÄÄN POLITIIKKAA! JA TAIDETTA! S. 8 FLASHBACK: LIBERALISTIN SALATTU MENNEISYYS S.6 SPEKULAATIO: AVARUUSAIKA ON TÄÄLLÄ S. 40 TEEMU TANNER KIRJOITTI YSTÄVÄKIRJAAN S. 43 KAINALOSSA: EL CAPITAN S. 9 KAIKEN MAAILMAN DOSENTTI: O TANNENBAUM S. 7 PÄÄKIRJOITUS: EN JUMALOI AMERIKKAA S. 3 ESSEE: SOFIA BLANCO SEQUEIROS S. 36 FIKTIO: ERKKA MYKKÄNEN S. 40 10-17 26-33 18-24 Astalot kuriin SUVI AUVINEN LÖYSI MARKKINAVOIMAT Rajat auki KYLLÄ, TARVITSEMME LISÄÄ MAAHANMUUTTOA Kun kaikki murtuu KIIPEILIJÄN KARU KOHTALO SISÄLLYSLUETTELO KRISTIINA MARKKANEN on helsinkiläinen kirjoittaja . Hän tietää , kuinka akateemikot kesytetään – pitkään Kaskas Media tiedevies tintätoimistossa työskennelleelle Kristiinalle mikään tieteenala ei ole vieras . Sittemmin vapaaksi toimittajaksi siirtyneen Kristiinan juttuja on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa ja Raymondissa . Kristiinan into himoihin kuuluvat ranskalainen kulttuuri , The Nationalin varhainen tuotanto sekä nokkelien syntymäpäiväkorttien piir täminen ystävien riemuksi . ANTTI KEKKI on helsinkiläinen graafikko , joka on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa . Hän on mukana GRMMXI kollektiivissa , mutta hänen oma suunnittelutyylinsä eroaa kollek tiivin ” villistä ” meiningistä . Antti inspiroituu vanhoista tekstiileistä ja keramiikasta . Hän pitää leikkisistä väreistä ja epäsymmetrisistä muodoista . Hän haluaa pitää etäisyyttä mas kuliiniseen ja perinteiseen skandinaaviseen suunnitteluun . Antti on työskennel lyt paljon tekstiilien kanssa . Hän on myös kävellyt muotinäytöksissä !
6 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 FLASHBACK Derby Crazy Love LOVE ACTUALLY T: SUSANNE SALMI K: VIIVI PROKOFJEV Välillä suru sai kyseenalaistamaan koko tou hun : Eikö olisi ollut vain helpompaa jäädä ko tiin ? Miksi en voi koskaan tyytyä siihen , mitä minulla jo on , vaan etsin aina jotakin uutta ? Miksi tehdä asioista itselleen näin kauhean vaikeita ? Ja sitten yhtäkkiä mikään ei enää olekaan niin vaikeaa . Sitä löytää tiensä uusiin paik koihin , bongaa kivan kahvilan , saa ystäviä . Vieraassa paikassa pienetkin onnistumiset aiheuttavat isoja onnentunteita . Tietenkin latasin myös Tinderin . En löytänyt sieltä uutta rakkautta vaan jotain vielä mul listavampaa : roller derbyä pelaavan tyypin , joka pyysi minut mukaan treeneihin . Ensim mäisellä kerralla olin jännittynyt ja aivan ulalla , mutta samalla hirveän ylpeä itsestäni ja siitä , että uskalsin mennä . Roller derbystä tuli tärkein selviytymiskei noni . Yhtäkkiä ei enää tarvinnutkaan olla yksin , vaan sai nujuta pelikentällä yhdessä muiden kanssa . Urheilu on tosi hyvä masennuslääke . Kaipaan exääni ihmisenä edelleen . En kui tenkaan enää jatkuvasti märehdi asiaa . Minun on ihan hyvä olla itseni kanssa , ja ero on men nyttä elämää . Roller derby sen sijaan tuli jäädäkseen . Se hyvä puoli tässä kaikessa oli .” R , 27 HALUAISITKO KERTOA RAKKAUSTARINASI? OTA YHTEYTTÄ: PAATOIMITTAJA@YLIOPPILASLEHTI.FI. PALSTALLA PUHUTAAN RAKKAUDESTA. HEIKKI PURSIAINEN, TUOLLOIN VALTIOTIETEIDEN YLIOPPILAS, SITTEMMIN AJATUSPAJARÄYHÄÄJÄ, NYKYISIN MUSTREADIN ”SISÄLTÖTYYPPI”, YLIOPPILASLEHDESSÄ TAMMIKUUSSA 1995, KUN HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA JÄRJESTI YLEISKOKOUKSEN ENSIMMÄISTÄ KERTAA YLI 20 VUOTEEN. Saavuin paikalle lähinnä viihteen vuoksi, jos täällä olisi vaikka jotakin mielenkiintoista. ” MARRASKUUSSA ALOIMME puhua yhteen muuttamisesta . Meillä oli pitkän tähtäimen suunnitelma : minä lähtisin Ruotsiin vaihtoon , ja kun puoli vuotta myöhemmin palaisin , et sisimme yhdessä asunnon . Tyttöystävä lähetteli linkkejä kivoihin kämppiin . Sitten hän yhtäkkiä ilmoitti , ettei tämä toimikaan . Sinä lauantaina meidän piti mennä yhdessä katsomaan roller derbyä . Se jäi väliin , sillä ilmassa oli jotain outoa . Emme puhuneet koko iltana juuri mitään , ja lopulta lähdin itkuisena kotiin . Toivoin , että tyttöystävä juoksisi lef fatyyliin perääni , mutta sitä ei tapahtunut . Maanantaina hän kertoi , että haluaa erota . Että hänen tunteensa eivät ole enää yhtä vah voja kuin ennen . Jälkikäteen ajateltuna varoi tusmerkkejä oli ollut kyllä ilmassa , mutta siinä hetkessä ilmoitus tuli aivan puskista . Kuukausi eron jälkeen muutin Göteborgiin . Tavallaan se oli ihanaa : ei tarvinnut jäädä sa maan kaupunkiin exän kanssa ja pelätä , että törmää häneen kadulla . Uusi elämä edessä ! Samaan aikaan olin tietenkin aivan paska na , itsetunto pohjalukemissa . Ja yhtäkkiä piti mennä vieraaseen paikkaan , tutustua ihmisiin ja löytää kavereita , vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli vain erakoitua omaan asuntolahuonee seen ja kärsiä surusta yksin . Ei siinä sitten auttanut muu kuin yrittää feikata toimintakykyistä ihmistä . Ero tuntui niin isolta asialta , että siitä olisi tehnyt mieli kertoa kaikille : mut on jätetty , ymmärtäkää mua ! Antakaa anteeksi , että olen näin voima ton ! Mutta niin ei ole kovin luontevaa sanoa ihmisille , joihin on vasta tutustumassa .
7 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 KAIKEN MAAILMAN DOSENTTI T: KRISTIINA MARKKANEN K: JENNA SEIKKULA KUKA? KIRSI MIKKONEN, 41 TITTELI: APULAISPROFESSORI JA AKATEMIATUTKIJA LAITOS: HELSINGIN YLIOPISTO, ELINTARVIKEJA RAVITSEMUSTIETEIDEN OSASTO TÄTÄ ET TIENNYT: TUNNISTAA SILMÄT SIDOTTUNA MAUSTETESTISSÄ KAIKEN OIKEIN PALSTALLA ESITELLÄÄN TIETEENTEKIJÖITÄ. Niin hyvää puuta
CITYSSÄ SUHISEE YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 8 Legitimiteettikriisi 31,61. Se on edellisten Helsingin yliopis ton ylioppilaskunnan edustajistovaalien äänestysprosentti . Lukema on surkea . Äänioikeutettuja oli 26664 , ja ääniä antoi 8 429 ihmistä . Edarissa tykätään leikkiä eduskuntaa . Polii tikonalut tappelevat edustajiston kokouksissa ties mistä arvokysymyksistä vähän niin kuin eduskunnan täysistunnoissa on tapana . Koska näin on , pohditaan hetki , mitä alle 32 prosentin äänestysaktiivisuus eduskuntavaa leissa tarkoittaisi eduskunnalle . Eduskunnalla olisi tuolloin käsissään täysi mittainen legitimiteettikriisi . Kaksi kolmas osaa kansalaisista olisi käytännössä sanonut , että ei kuulkaa paljon kiinnosta , teillä ei ole poliittisena elimenä meidän arvostustamme eikä hyväksyntäämme . Eduskunnalla ei tuollaisen äänestysprosen tin jälkeen olisi käytännössä mahdollisuuksia yrittää muodostaa hallitusta eikä edistää mi tään lakihankkeita . Kansalaiset olisivat anta neet kansanvaltaan nojaavalle järjestelmälle täystyrmäyksen . Ainoa asia , mihin edustajat voisivat ener giaansa käyttää , olisi jotenkin yrittää palauttaa äänestysprosentti edes yli 50 : n seuraavissa vaaleissa , jotka olisi todennäköisesti järjestet tävä pikimmiten . Tuolloin kansan enemmistö sentään hyväksyisi eduskunnan osana poliit tista järjestelmää . Jos äänestysprosentin nostaminen ei onnis tuisi , olisi koko poliittinen järjestelmä toden näköisesti uudistettava , mikäli demokratiasta haluttaisiin edelleen pitää kiinni . Niin kauan kun edari haluaa leikkiä edus kuntaa , täytyy sen jotenkin huomioida oma legi timiteettikriisinsä . Ylivoimainen enem mistö ylioppilaskunnan jäsenistä ei halua äänestää edustajistovaaleissa ketään . Kun näin on , edustajistolla ei käytännössä ole edustettaviensa hyväksyntää . Asiaa vain pahentaa se , että edustajistoon on suhteettoman helppoa päästä pelkillä ka veriäänillä . Millaisen demokraattisen man daatin tällainen edustaja saa ? Niin kauan kun ylivoimainen enemmistö ylioppilaskunnan jäsenistä ei halua äänestää Miksi jonotamme Amos Rexiin? SELAAN PUHELINTANI tihkusateessa Amos Rexin jonossa . Jonot ovat merkki siitä , että niiden päässä odottää tärkeä ” ilmiö ”. Amos Rex on vuoden taidebläjäys , josta jopa New York Times on kirjoittanut . Japani laisen taidekollektiivi teamLabin näyttely on ketään , edustajisto ja edustajiston valitsema ylioppilaskunnan hallitus eivät käytännössä voi kuin teeskennellä edustavansa opiskeli joita ja opiskelijoiden mielipiteitä . Tässä tapauksessa hallitus ei sinänsä ole toimitusministeristö . Hallitus kyllä nauttii edustajiston luottamusta . Edustajisto sen sijaan ei nauti edustettaviensa luottamus ta . Ylivoimainen enemmistö on tyrmännyt järjestelmän . Niin kauan kun edari haluaa olla pikkuedus kunta , sillä pitäisi olla vain yksi tehtävä : saada äänestysprosentti nousuun . Viimeisen yhdeksän vuoden ajan edustajis tovaalien äänestysprosentti on vain laskenut . Viime vaaleissa aloitettu sähköinen äänestä minen ei auttanut . Mieleen hiipii ajatus , että ehkä edustajiston pitäisi lakata leikkimästä eduskuntaa . HYY : n edustajistovaalit järjestetään 31 . 10 .– 2 . 11 . ja 5 . 11 . –7 . 11 . 2018 . PT saanut Hesarin kriitikonkin kyyneliin . Museo säteilee ” luovaa energiaa ”, joka ” haippaa ” koko kaupungin ja sen asukkaiden tunnelmaa . Sisällä pyyhin puhelimeni kameran linssin . Kun Yayoi Kusaman In Infinity näyttelyyn HAMissa suhtauduttiin vielä pari vuotta sit ten ujosti , nyt kävijät tietävät , mikä homman nimi on . Tänne mennään , jotta voitaisiin näyttää , että täällä on käyty . Keskellä taideteosta . Näyttelyssä kaikki ympärillä olevat ihmiset ottavat ensi töikseen puhelimet esiin . Amos Rexiin ei mennä passiivisesti katsele maan . Museo kutsuu eläytymään , kokemaan ja osallistumaan . En halua nostalgisoida wanhoja hywiä aikoja , jolloin museoiden tehtävä oli ” sivis täminen ”. Museot syntyivät , kun yläluok kaiset miehet keräsivät omaa tärkeyttään korostaakseen ja kuolevaisuuttaan paetak seen ” aarteita kokoelmiinsa ”. Kun museot sitten avattiin yleisölle , niiden jalo tehtävä oli koulutus ja tasa arvoinen tiedonvälitys . Nyt kansakin pääsisi nauttimaan arvokkaista taideteoksista ja poistuisi museosta aiempaa rikkaamman sisäisen elämän kanssa . Museot olivat kuitenkin lopulta kurinpi tolaitoksia , jotka esittelivät kansalle ” hyvää makua ” samaan aikaan kun sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma pidettiin visusti ylem män luokan hallinnassa . Kansan tehtävänä oli ihastella ihmeitä , joita yläluokka on saanut aikaan , ja tuntea olonsa vieraantuneeksi . Amos Rex on helposti lähestyttävä . Työt tömät ja opiskelijat pääsevät viidellä eurolla sisään . TeamLabin näyttely tuntuu hauskuu destaan huolimatta lähinnä taustakankaalta treffeille , vanhempi lapsi laatuajalle tai ka verin kanssa hengailulle . Kaikki museossa ja näyttelyssä on en nalta tuttua : olen nähnyt pienen ikkunan ja digitaalisen viidakon Instagramissa . Lapset säntäilevät innoissaan ympäriinsä , ihmiset pälpättävät kuulumisiaan . En ole varma , mitä vaikutelmia tämä tai dekokemus aiheuttaa , mutta ainakin tunnen olevani keskellä tapahtumaa . Mediateoreetikko Rob Horning on väit tänyt , että museoiden tehtävä on tänä päi vänä ennen kaikkea production of the self eli itsen tuotanto . Museo on väline , jonka avulla yksilö voi kehittää identiteettiään ja sosiaalisia suhteitaan . Siksi immersiiviset ja instagrammattavat elämysmuseot saavat ihmiset jonottamaan . Erilaiset brändit ovat perustaneet Yhdys valloissa Museum of Ice Creamin tyyppisiä ” museoita ”. Näissä museonkaltaisissa paikois sa on taiteenkaltaisia installaatioita , joiden keskellä ihmiset voivat ottaa itsestään kuvia . Horning arvelee , ettei pseudomuseoiden elinkaari ole pitkä . Ihmiset haluavat lopulta merkityksellisiä taidekokemuksia enemmän kuin hienoja Instagram kuvia . ISH
JOS PUTOAA 914 metrin korkeudesta , tuntuu ko siltä kuin lentäisi ? Sitä sopii pohtia Yosemiten kansallispuis tossa . Puiston kuuluisin kivimuodostelma El Capitan on ollut kiipeilijöiden märkä uni 1950 luvulta asti . Korkeimpien seinämien kiipeäminen vie ammattilaisiltakin päiviä . Turvavarusteiden lisäksi mukaan on pakattava säilykkeitä , poop bag ja kielekkeelle riippumaton tavoin ripustettava makuualusta . Tai sitten voi tehdä kuten Alex Honnold kesällä 2017 . Turvaköydet ovat nössöille , Honnold totesi ja kiipesi liki kilometrin kor kuisen seinämän ilman apuvälineitä . Yosemiten maisemista viehättyneille Ylioppilaslehti suosittelee Mac OS X El Capitan käyttöjärjestelmää . Sen äärellä ex treme elämyksistä voi haaveilla turvalli sesti , käsiään likaamatta . Huippukokemus KAINALOSSA T: SUSANNE SALMI K: ANTTI KEKKI YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 9 PALSTALLA VIRITTÄYDYTÄÄN LUKUJUTUN TUNNELMAAN.
YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 KIRJOITTI IIDA SOFIA HIRVONEN KUVASI TEKLA VÁLY M a l l i k a n s a l a i n e n Neljä vuotta sitten Suvi Auvinen kirjoitti ensimmäisen blogipostauksensa ”päivystävänä anarkistina”. Nyt päivystysvuoro on päättynyt. Auvisesta on tullut yrittäjä.
11 M a l l i k a n s a l a i n e n
12 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 Mu staa n c o lle g e paitaa n on tekstattu valkoisilla kirjaimilla FEMINISM. Alla on vielä ääntämisohjeet sekä teksti the radical notion that women are people. Paita on H&M:n Divided-nuorisomallistosta. Siihen on pukeutunut 33-vuotias Suvi Auvinen. ”Musta tuli feministi varmaan samoihin aikoihin kun musta tuli anarkisti. Olin just valmistunut Teatterikorkeasta. Mua tytöteltiin työpaikalla, ja mä sanoin, että toi ei oo ok”, Auvinen sanoo. Feminismi, niin kuin anarkismi ja toisaalta veganismikin, merkitsee hänelle ennen kaikkea radikaalia tasa-arvoliikettä. ”Totta kai olen valkoinen ja monella muulla tapaa etuoikeutettu, enkä siksi näe kaikkea, mikä pitäisi korjata. Mutta yritän parhaani.” Auvisen Linkedin-profiilissa lukee ”vegemaailman bosslady”, Twitter-kuvauksessa ”vegan princess”. Hän on toimittaja, konsultti, puhuja, aktivisti, ”somevaikuttaja” ja veganismia edistävän Vegefirman toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan titteli on Auvisen mielestä ”ihan älytön läppä”. Kohta Auvinen voi kutsua itseään myös kirjailijaksi. Vegebuumin taustoja käsittelevä Lihan loppu ilmestyy Kosmos-kustantamon kautta vuoden kuluttua. ”En ole ennen kirjoittanut kirjaa, joten kaikki siihen liittyvä jännittää. Ajattelen kuitenkin: miten vaikeeta se nyt voi muka olla?” Lause lukee myös eräänlaisena mottona Auvisen Twittter-kuvauksessa. Pitkään siinä luki ”päivystävä anarkisti”. Vu o n n a 2014 Auvinen osallistui vappumarssille lapsensa kanssa. Poliisi otti marssilta kiinni kymmenen naamioitunutta anarkistia. Auvista ärsytti median tapa uutisoida asiasta. Puhuttiin anarkistien mustista lipuista, joita voitiin käyttää ”astaloina” eli lyömäaseina. Anarkisteja toimittajat eivät kuunnelleet. Auvinen perusti Uuteen Suomeen blogin nimeltä Astalo. Ensimmäisessä tekstissä hän avasi ajatuksiaan anarkistien naamioitumisesta. ”Me naamioidumme, koska anarkismissa yksilö ei ole tärkeä. Se mikä on tärkeää, on liike”, Auvinen kirjoitti. Samaan aikaan Auvinen perusti Twittertilin. Hänet pyydettiin vieraaksi Radio Rockin Heikelä Korporaatio -ohjelmaan. ”Ne ihmettelivät, että sieltähän tuli ihan ihmisen näköinen nainen eikä mörrimöykky. Olin sitten vaan, että kuulkaas sedät, ja pärjäsin mielestäni aika hyvin.” Ohjelmassa Auvinen sanoi, että poliisi on ”totta kai vihollinen”: poliisin tehtävä on pitää yllä järjestystä, kun taas Auvinen on vallankumoukseen pyrkivä anarkisti. ”Jos tulis joku kriisitilanne, niin kyllähän mä olisin piipun toisessa päässä”, hän sanoi. Siitä alkoi Päivystävä anarkisti -projekti Twitterissä ja blogimaailmassa. Kun jotain anarkisteihin liittyvää tapahtui, media otti yhteyttä Auviseen. Uuden Suomen jälkeen hän on blogannut Imagelle, päätoimittanut Voima-lehteä ja tehnyt eläinoikeusaiheisia kolumneja Rapportiin. Auvinen on kirjoittanut muun muassa siitä, miksi McVegan-hampurilainen on mahtava tuote, miksi natseja pitää vastustaa, miksi Meillä on unelma -tyyppiset kesyiksi haukutut mielenosoitukset ovat hyvä juttu ja mikä aktiivimallissa mättää. Tämän vuoden keväällä Auvinen kirjoitti blogiinsa, että päivystysvuoro on loppunut. ”Olen aina sanonut, etten edusta kaikkien anarkistien näkemyksiä, ainoastaan omiani. Mediaprojekti on vaan yks työkalu mun repertuaarissa. Blogi, ohjelma Radio Helsingillä, Twitter ja mun tuleva kirja, ne on kaikki mun yhtä mediaprojektia.” Auvinen on kertonut julkisesti monta kertaa, ettei äänestä eikä usko edustukselliseen demokratiaan. Silti useat puolueet vasemmistoliitosta kokoomukseen ovat pyytäneet häntä ehdokkaakseen. Jopa perussuomalaiset kysyivät kerran, kun Auvinen kirjoitti, ettei kannata EU:ta. ”Ne olivat ihan tosissaan. Vaan eivät tainneet lukea kirjoittamaani lausetta loppuun. Kirjoitin, etten kannata EU:ta, koska en kannata minkäänlaisia rajoja.” Mediaprojektin aikana Auvisesta on kirjoitettu henkilökuvia muun muassa Suomen Kuvalehteen, Helsingin Sanomiin ja Turun Ylioppilaslehteen. Jutuissa korostetaan aina tämän hymyilevää olemusta, ikään kuin olisi šokki tavata anarkisti, joka ei irvistele ja mulkoile kuin 70-luvun Johnny Rotten. Syksyisenä aamupäivänä Auvinen murentaa verkkaisesti palasia vegaanikorvapuustistaan kalliolaisen kahvilan nurkkapöydässä. Hän puhuu niin kuin kuka ta hansa ammattipuhuja, joka tietää, että jos haluaa antaa hyvän vaikutelman, kannattaa olla sata prosenttisesti läsnä, vaikka kalenteri olisikin täynnä. Miellyttävä esiintyminen ei ole sattumaa,
13
14 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018
15 sillä Auvinen on opiskellut teatteripedagokiksi ja sitä ennen lastenhoitajaksi. Opiskeluaikana hän alkoi pyöriä talonvaltausporukoissa, vastustaa turkistarhausta ja kirjoittaa Voima-lehteen. ”Talonvaltaukseen oli järkevät syyt. Jos tarvittiin esimerkiksi kämppiä opiskelijoille, tyhjät tilat voitiin ottaa käyttöön. Oon käynyt sen verran neuvotteluja poliisin kanssa, että oon oppinut, että on helpompi saada anteeksi kuin saada lupa”, Auvinen sanoo. ”Ensimmäiset Voima-juttuni kirjoitettuani tajusin median merkityksen. Median kautta on paljon helpompi tavoittaa ihmisiä kuin siten, että jaan jotain turkistarhauksen vastaisia lappusia Halosen edessä. Pyrin aina tekemään sen, mikä on mulle kulloinkin tehokkainta.” Tehokkainta on Auvisen mielestä se, että aate tavoittaa mahdollisimman laajoja ihmisjoukkoja. Toisin sanoen on puhuteltava niitä, jotka eivät ole valmiiksi samaa mieltä, Auvinen sanoo. Siksi hän käy nykyään konsultoimassa firmoja siitä, millaisia vegaanituotteita lihansyöntiin tottuneet massat haluaisivat ostaa Alepasta. Ja Ellun kanoja siitä, mitä yritysmaailma voisi oppia anarkisteilta. Mitä aatteelle tapahtuu leviämisen jälkeen, sillä ei ole väliä. ”Feministit käyttävät aivan liikaa aikaa siihen, että he vääntävät keskenään esimerkiksi siitä, saako miesfeministejä kehua. Olisi kuitenkin yhteisiä vihollisiakin, vaikka pörssi klubisetiä.” ”Laajan vasemmiston” ongelma on Auvisen mielestä se, että keskitytään kyttäämään samanmielisten oikeaoppisuutta ja riitelemään oman skenen kanssa sen sijaan, että edistettäisiin yhdessä hyviä asioita. Hän itse sanoo etsivänsä uusia ihmisiä tavatessaan pikemminkin ”pienintä yhteistä nimittäjää” kuin erimielisyyksiä. Esimerkkinä Auvinen käyttää tällaisesta pienimmästä yhteisestä nimittäjästä ilmastonmuutosta. Jos keskustelukumppani on huolissaan planeetan tulevaisuudesta, hän ehkä haluaa ryhtyä vegaaniksi. Tai edes 70-prosenttisesti vegaaniksi. Sekin on voitto. Markkinoille on muutaman viime vuoden aikana tullut valtava määrä uusia vegaanituotteita. Somefiilistely yhdistettynä luterilaiseen vastuunkantoon ja siihen, ettei Suomessa ole muutenkaan niin arvokkaana pidettyä ruokakulttuuria, ettei sitä voisi muuttaa, on tehnyt veganismista valtavirtaa. Veganismi ei enää kerro mitään kannattajansa poliittisista mielipiteistä. On helppo osallistua ”maailmanparantamiseen”, jos maailmanparannus tarkoittaa sitä, että ostaa kaupasta vähän eri tuotteita kuin ennen. Auviselle tämä on enemmän kuin ok. Hän vihaa puhdasoppisuutta. ”On helpompi toimia olemassa olevien sääntöjen raameissa. Tiedän, että ne säännöt voivat olla vääriä, ja niitä pitää jossain kohtaa vastustaa aktivismilla, mutta näin se maailma nyt vain menee.” Tämän suhteen hän kertoo ajattelunsa kehittyneen. Kehitys on tapahtunut, kun Auvinen on hakeutunut ihmisten seuraan, jotka tietävät jotain, mitä hän ei entuudestaan tiedä. Tätä voidaan kutsua verkostoitumiseksi. ”Aiemmin ehkä kuvittelin, että oma ajattelu voisi ikään kuin ‘saastua’, jos saan vaikutteita vääränlaisilta ihmisiltä. Pyrin itsekriittisyyteen. Testaan ajatuksiani, ja jos tuntuu, että jokin ei toimi, voin muuttaa jotain.” Auvinen osoittaa H&M:n feministipaitaa. ”Mulle on ihan sama, jos suuret yritykset käyttävät feminismiä voiton maksimoimiseen. Yks tyyppi konsulttimaailmasta sanoi kerran, että se täytyy hyväksyä, ettei yrityksillä oo moraalia. Motiiveja merkityksellisempää on, jos lopulta pelataan samaan maaliin.” Au v i n e n o n saanut Jari Sarasvuon ja Tuomas Enbusken kaltaiset oikeistoliberaalit sekä oman elämänsä ”boksin ulkopuolella ajattelijat” innostumaan anarkismista ja veganismista. Hän on tutustunut molempiin Twitterin kautta, ja nyt he ovat hänen kavereitaan. Myös ”vegebossladiydestä” on pitkälti kiittäminen Twitteriä. Auvinen rakastaa Twitteriä. Twitterissä voi tavata mahtavia tyyppejä oman skenen ulkopuolelta, hän sanoo. Ikävistä tyypeistä on helppo päästä eroon, sen kun blokkaa. Auvisen blokkilistalla on 800 henkilöä. Ne ovat käyttäjiä, jotka ovat lähetelleet hänelle tappouhkauksia ja vihapostia. Syysja lokakuun vaihteessa Auvinen on juuri palannut työmatkalta New Yorkista. Hän on ollut yhtiökumppaninsa kanssa tutustumassa paikalliseen vegaaniskeneen. ”Tai noh, ‘työmatka’. Miten sen nyt ottaa, kun työllä ja vapaa-ajalla ei ole nykyään selkeitä rajoja. En todellakaan halua ihannoida sitä, että koko elämä on työtä, mutta tällaista se meidän tyyppisten ihmisten skenessä on.” Pian Auvisen Twitter-tili täyttyy iloisista ja kannustavista #lihatonlokakuu-twiiteistä. Auvinen twiittaa suosikkivegaaniannoksiaan ja retwiittaa muiden käyttäjien lupauksia syödä lokakuun ajan kasvisruokaa. Hän on aktiivinen myös Instagramissa, jossa hänellä on lähes 2800 seuraajaa. Auvinen postaa tarinoihin videoita, joissa hän puhuu veganismista, joogaa kuntoilumielessä tai tekee jotain muuta itseään kehittävää, kuten käy luennoilla. Hiljattain hän on alkanut tehdä myös sisältöyhteistöitä kustantamojen kanssa – Auvinen on esimerkiksi hakenut Into-kustantamolta Bernie Sandersista ja Sauli Niinistöstä kertovat kirjat ja esitellyt lukusuunnitelmiaan tarinavideoissaan. ”Luen joka tapauksessa niin paljon, että jos saan pinkan kirjoja ilmaiseksi, on pieni palvelus kertoa niistä Instagramissa.” Kysyn Auviselta, tekisikö hän sisältöyhteistyötä esimerkiksi hotellin kanssa, jos hotelli tarjoaisi ilmaisen yöpymisen. Auvinen miettii hetken ja hymyilee. ”Tekee mieli vastata, että aikani on niin arvokasta, että en mä minnekään hotelliin menis vaan sen takia, että pääsisin ilmaiseksi.” Mutta jos olisit muutenkin reissussa, ja yöpaikka pitäisi saada? Ja hotellissa tarjottaisiin ihana vegaanimenu? ”Mä oon oppinut, ettei näihin saa koskaan sanoa, että ei koskaan. En mäkään olis vielä viisi vuotta sitten uskonut, että olisin joskus yrittäjä. Sitten mun hyvä ystävä Karry ehdotti, että perustettaisko firma, jonka kanssa järjestettäisiin vegaanitapahtumia. En tiennyt mitään yritystoiminnasta, mutta sitten mietin, että miten vaikeeta se nyt muka voi olla. Ja tässä sitä nyt ollaan.” Mi ka e l Ju n g n e r , yksi Liike Nyt -yhdistyksen perustajista, kutsui Imagen tuoreessa henkilökuvassa itseään anarkistiksi. ”Sanan alkuperäisessä merkityksessä” eli ”siinä samassa kuin Mauno Koivisto”. Miltä se entisestä päivystävästä anarkistista tuntuu? ”Kun olin Jungnerin kanssa vieraana radio-ohjelmassa, se alkoi spleinata mulle anarkismia. Oli lukenut Wikipedia-artikkelin. Se on vieläpä aika huono artikkeli, miehet spleinaa sitä usein. Se, että joku Jungner kutsuu itseään anarkistiksi, on mulle kuitenkin mediavoitto.” Kaikkia vanhoja tuttuja Auvisen mediaprojekti ei kuitenkaan miellytä. ”Mua varmaan on kutsuttu takku.netissä
16 joksikin viherkapitalistiksi, mutta en välitä. Luulen, että aktivistipiireillä oli enemmän ongelmia mun mediaprojektin kanssa kuin sen, että oon nykyään yrittäjä”, hän sanoo. Mediaprojektin ytimessä on ollut Auvisen brändäytyminen anarkistiksi, vaikka hän itse kirjoitti ensimmäisessä bloggauksessaan, ettei anarkismissa tärkeää ole yksilö vaan liike. Anarkistiksi brändäytymällä hän on tehnyt itsestään ”kiinnostavan tyypin”, jollaisia media janoaa. ”En lue itseäni koskevia kommentteja. En ymmärrä, miksi kukaan googlaisi omaa nimeään, jos tietää, että hänestä kirjoitetaan paskaa.” Auvinen kutsuu itseään uusoptimistiksi. Kuluneen vuoden aikana hän on yhä osallistunut kurdimielenosoituksiin ja esimerkiksi Prideen, mutta jättänyt noin muuten suoran toiminnan vähemmälle. ”En pidä mielenosoituksia suorana vaan symbolisena toimintana. Koen, että voin toimia tehokkaimmin keskittymällä tähän, mitä nyt teen mediassa ja yrittäjänä. En kuitenkaan pidä itseäni erehtymättömänä. Mulla on kavereita, joille mä oon sanonut, että vahtikaa ja jos mun jutut alkaa mennä liian konsulttipuheeksi, niin sanokaa suoraan.” Auvinen haluaa parantaa maailmaa puolustamalla hyviä asioita, ei keskittymällä siihen, mikä on huonosti. Esimerkiksi Sarasvuon kanssa hengaaminen on ”tosi virkistävää”, koska tämä on ”ihan täysin eri maailmasta”, Auvinen sanoo. Mutta onko asia enää niinkään? Esseisti ja tietokirjailija Pontus Purokuru kirjoitti kaksi vuotta sitten Toimittaja testaa -blogissaan, että Auvinen on ”uuden työn sankari”, koska aktivismi opettaa joustavuutta ja viestintätaitoja. Auvinen on muuntautumiskykyinen tyyppi, joka pystyy liittämään henkilöbrändiinsä koko ajan uusia asioita. Kun kaikki pyörii tietoyhteiskunnassa brändien ja verkostojen ympärillä, ei ole niin outoa toteuttaa itseään alkamalla vaikka – jestas sentään – yrittäjäksi. Ei, vaikka olisi vasemmistoanarkistina pitkään pitänyt ”omistavaa luokkaa” arkkivihollisenaan. Kaikille lukion toista luokkaa käyville jaetaan tänä syksynä Kutsuvat sitä pöhinäksi -kirja, jossa kerrotaan, että jos haluaa muuttaa maailmaa, kannattaa kiinnostua ennen kaikkea yrittäjyydestä. Vaikka kirjassa puhutaan avoimesti yrittäjyyden ”pimeistä puolista”, niitä käytetään lähinnä alleviivaamaan sitä, että yrittäjyys todella on
17 nykytyöelämässä itsensä toteuttamisen korkein muoto, jolla on hintansa. ”Jos jokin asia tuntuu merkitykselliseltä, paras tapa antaa oma panoksensa sille on tehdä jotain konkreettista sen parantamiseksi. Pieni kansalaistottelemattomuus ei ole pahaksi”, kirjassa sanotaan. Vallankumousja maailmanparannusretoriikkaan törmää tänä päivänä todennäköisesti useammin Slushissa kuin anarkismia yliopistolla edistävän A-ryhmän kokouksessa. Kapinallinen asenne ja retorinen systeemien räjäyttely on kuumaa kamaa ennen kaikkea yritysmaailmassa. Mitä anarkismi sitten oikeasti merkitsee, Suvi Auvinen? ”Kaikki kysyy multa sellaisia kysymyksiä, että jos on täydellinen anarkia eikä ole mitään sääntöjä, niin miten sitten vaikka liikenne pitäisi järjestää. Musta se on epäkiinnostava kysymys. On toki yksinkertaisia käytännön tasa-arvoasioita, joita pitäisi edistää, kuten perustulo. Anarkismi on mulle ennen kaikkea radikaalin tasa arvon ihanne, jota kohti pyritään.” Auvisen tavattuani ostan kauramaitoa kahvia varten, vaikka en koskaan laita kahviin maitoa. Ihan vain siksi, että sellaista on olemassa.
YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 KIRJOITTI JA KUVASI EVELIINA LEMPIÄINEN Tuusannuuskana
19 TOINEN MAALISKUUTA postaan Instagramiin kuvan työkaverin kissasta, kuvatekstinä lainaus Mark Twainilta: While the rest of the species is descended from apes, redheads are descended from cats. Kaksi päivää myöhemmin, keho tuhannen pirstaleina ja pää ketamiinista pehmeänä selostan ensihoitajille, kuinka seurallisesta, kullankarvaisesta Romeo-kissasta siirtyi joitakin ratkaisevan kissamaisia ominaisuuksia minuun. Romeo on tuotu meille hoitoon samalla viikolla, jonka päätteeksi olen sekä apina, ihminen että kissa. Kiipeän arviolta yhdeksän metrin korkeuteen ja putoan, ilman köyttä, mutta kuin ihmeen kaupalla neljälle raajalleni. Ambulanssimies toteaa matkalla Töölön ensiapupolille, että minulla ei kuitenkaan ole yhdeksää elämää, ja että nyt on korkea aika opetella meditoimaan, sillä edessä on pitkä taival. ENNEN ONNETTOMUUTTA olen harrastanut kiipeilyä pari vuotta, reilun puolen vuoden ajan yhä intensiivisemmin. Harrastus pyörii mielessä lähes päivittäin, ja uudenvuodenlupaukseni on hankkia alaköysikortti. Vertailen köysiä netissä. Tutkailen juuri sopivasti kuluneita kiipeilykenkiäni, pidän niiden karheasta patinasta. Varaamme huhtikuulle matkan Portugaliin, tarkoituksena päästä ulos kiipeilemään. Ihastelen vessan peilistä käsivarsiani: olkalihakset ovat alkaneet ujosti pullottaa. Tunnen oloni keveäksi ja fyysisesti vahvemmaksi kuin koskaan. Maaliskuisena sunnuntainakin kiipeily sujuu, ja pari tuntia seinillä on hurahtanut. Päätän viimeistellä treenin sinisellä reitillä, jonka vaikeusasteeksi on arvioitu 6A. Vaikeusasteikko etenee numeroin ja kirjaimin alhaalta ylös aina yhdeksikköön asti. Vaikein koskaan kiivetty ulkoreitti on arvioitu lukemin 9B+. Valitsemallani reitillä on automaattivarmisteinen köysi: en tarvitse kaveria varmistamaan, vaan mekaniikka hoitaa kaiken. Olen kiivennyt reitin useaan kertaan ennenkin ja pidän siitä, varsinkin lopun pienestä rutistuksesta. Lähden rivakasti matkaan ja kiipeän noin kaksi kolmannesta seinästä, mutta ei tule rutistusta. Tuleekin lipsahdus ja hulmahdus. Ilmassa tajuan, että olen unohtanut kiinnittää köyden valjaisiini. Maan tasalla havaitsen ensimmäiseksi mutkalle vääntyneet ranteeni. Elämälle vieraan näköiset kädet eivät tällä kertaa ehtineet puristaa ylimpiä otteita. Nenänielun perukoilla on omituinen muovinen haju, lapsuuden haavereista tuttu. Ilma on hetkeksi räjähtänyt keuhkoista pellolle, mutta pian jo kuulen oman huutoni. Etäältä, eläimellisenä. Ei vittu mä oon tyhmä, mä oon niin tyhmä, I’m so fucking stupid, hoen mantrana, kun poikaystäväni juoksee kulman takaa ja ihmisiä alkaa kerääntyä ympärille. Kauhistuttavan kivun kourissakin suomalainen ensiksi häpeää möhläystään. Lantion seudulla leimahtava kipuaalto vaientaa häpeähokuni ja muuttaa sen ulvonnaksi. Nostelen käsiäni poikaystävän nähtäville, jotta hän ymmärtäisi. Siinä vaiheessa joku on luultavasti jo soittanut ambulanssin. Yritän kohottautua katsomaan jalkojani. Ne ovat siellä jossain, tuntemattomassa paikassa selkäni takana. Joku kieltää liikuttamasta päätä, joku on sairaanhoitaja. Onnettomuuden tai nakkikioskitappelun hetkellä joku on aina sairaanhoitaja tai vähintään opiskelemassa lähihoitajaksi, ja auttamaan pyrkivät ihmiset päätyvät melkein riitelemään yrittäessään näyttää, kuka selviää tilanteesta parhaiten. Ambulanssi näyttää sisältä katsottuna aivan avaruussukkulalta. Ensiapupolilla kaikki ovat hirvittävän lämpimiä ja ihania, tai Mark Twain oli paitsi kirjailija myös kullankaivaja, kaivosmies ja journalisti. Yksi Twainin lukuisista pseudonyymeistä oli Rambler, jaarittelija. ”Draw me like one of your French girls.” Suojeluskissa Romeolla oli tärkeä rooli onnettomuuden kulussa. Tuusannuuskana Eveliina Lempiäinen hurahti kiipeilyyn. Sitten hän putosi.
20 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 sitten se on suonissani virtaava morfiini. Minulla on lämpöpeitto, vähän itkettää, mutta mukava, harmaantuva mies silittää tukkaani, kun tutkimuksia tehdään ja vaatteita leikellään yltäni. Pian selviää, että tästä tulee ensimmäisten kertojen kevät. Minulle ei ole koskaan sattunut mitään kovin kamalaa. En ole ollut auto-onnettomuudessa enkä tulipalossa. Edes ampiainen ei ole minua pistänyt. Mikään luuni ei ole murtunut, enkä ole ollut teholla. Minulta on kyllä leikattu nielurisat, ja olen kaatunut pyörällä niin, että jouduin jalka siteessä klenkkaamaan flamingona yhden Ruisrock-sunnuntain. Fyysisten kurimusten puuttuessa olen taipunut ahdistukseen. Sekopäisen nopeatempoinen, ihana, kamala elämä hyökkää päälle ja uuvuttaa. Olen koko aikui sikäni ollut vähän hypokondrikko, ja pystyn samaistumaan elämäkertojen luonnehdintaan lonkkavikaisesta taiteilija Helene Schjerfbeckistä, jonka kerrotaan olleen hauras ja kärsivä olento. Aina minulla jokin paikka koskee, masentaa, ahdistaa tai vähintäänkin sydän hakkaa epätavallisen kovaa. Olen perusterve, etuoikeutettu ihminen, jolla on varaa ostaa terveellistä ravintoa, ja mainostoimistolaisen palkasta vielä maksaa itsensä kipeäksi fysio pilateksessa, kun niskat kipeytyvät siistin sisätyön takia. 26-VUOTIAANA OLEN sinut kroppani kanssa esteettisesti, mutta mitä tulee fysiologiseen puoleen – en todellakaan. Vain pari viikkoa ennen kuin ruumiini runnoutuu Kiipeilyareenalla uuteen uskoon olen samaisessa paikassa kertonut ystävälleni, että haluaisin lakata kokemasta fyysisen kehoni vihamiehenä, joka kiusaa minua krempoillaan. Sillä siltä se on aina tuntunut: kroppa vihoittelee, ja sitten minua suututtaa. Yhdeksi kevään polttavimmista kysymyksistä muodostuu tämä: miten tulla kaveriksi klesan kroppansa kanssa? Alkuun haaste ei tunnu toteuttamiskelpoiselta, kun pelkästään minua kyljelle kääntämään tarvitaan kolme ihmistä. Siitä huolimatta olen ensimmäiset viikot oudon ylpeä, ehkä hiukan harhainen. Lääkärit, ystävät ja sukulaiset kaikki toistelevat, kuinka onnekas olen. Isäni kertoo kirurgiystävänsä sanoneen, että jo kuudesta metristä pudotessa saa viidenkymmenen prosentin todennäköisyydellä aivovamman. Pääni, selkärankani ja sisäelimeni ovat merkillisesti säilyneet ehjinä. Sen sijaan molemmat ranteeni ovat murtuneet, samoin ristiluu ja lantio molemmin puolin. Oikeassa sääressä on pirstaleinen avomurtuma ja vasen kantapää on aivan tohjona, murusina, luumuhjuna. Tunnen itseni sankariksi ja kertaan mielelläni tapahtunutta vierailijoille yhä uudelleen. Jälkeenpäin ajateltuna uskon, että sankaritarinan kertominen on minulle hyväksi. Totun aiheeseen ja teen siitä kotoisasti osan laajempaa kertomustani. En näe kertaakaan painajaista putoamisesta. Pelkoja sairaalassa kuitenkin riittää. Pelkään, että vedän mansikkakeittoa henkitorveen ja joudun yskimään, jolloin lantioni repeää kivusta. Pelkään lääkkeiden aiheuttamaa psykoosia ja että unohdan hengittää yöllä. Pelkään, että sähkösängyn säätö mekanismi menee oikosulkuun ja liiskaudun sängynpuoliskojen väliin, niin kuin lapsena mökillä saattoi baden baden -tuoli pamahtaa pahaa-aavistamattoman auringonpalvojan kiusaksi kiinni. ENSIMMÄISINÄ VIIKKOINA pääasiassa makaan selälläni ja vaadin lisää kipulääkettä. Toisena yönä osastolla herään niin järisyttävään lantion ja alaselän kipuun, että kauhistunut yöhoitaja kärrää minut suihkuhuoneeseen kiljumaan. Huutoni kuulemma pelästyttää toiset potilaat. Sinä yönä sanon Taidemaalari Schjerfbeck kärsi lonkkaviasta, jonka aiheutti kaatuminen lapsuudessa. You don’t say? Suihkuhuone osoittautuu osaston yksityisimmäksi paikaksi jutella esimerkiksi sairaalapsykologin kanssa. Ensimmäinen yö Laakson sairaalassa on yhtä piinaa, mutta heppakalenteri lämmittää mieltä. Pelkästään minua kyljelle kääntämään tarvitaan kolme ihmistä.
21 ensimmäisen ja viimeisen kerran haluavani kuolla, niin paljon koskee. Sitten ketamiini ja rauhoittava lääke antavat minun humpsahtaa pehmeään pimeyteen. Käyn leikkauksissa, yhteensä kolmessa noin seitsemän tunnin operaatiossa. Purjehdin päivien läpi kuumeisena ja huumattuna. Poikaystävä istuu päivittäin seuranani. Perhe, ystävät ja työkaverit käyvät melkein yhtä usein. En jaksa nostaa jalkojani patjalta milliäkään. Hyvä kun saan kipsatuin rantein lusikoitua soseutettuja kasviksia suuhuni. Kun minua revitään ensimmäisellä viikolla istumaan, vain muutamaksi minuutiksi kerrallaan, näen tähtiä ja tunnen taas valkoisen kipuaallon piiskan. Se nousee metallikehikolla kyborgityyliin tuettua säärtäni pitkin ylös lantioon. Suloinen sairaanhoitaja kysyy, kiroilenko muutenkin kuin merimies vai johtuuko sadattelu kivuista. Toinen muistuttaa, että kidutuksen uhrit joutuvat kokemaan yhtä kamalia tuskia syyttä suotta. En tiedä, ymmärränkö hänen pointtiaan. Tavallaan olen itse aiheuttanut kidutuksen itselleni. ”Onko pakko harrastaa sellaisia extreme-lajeja? Ja sitten vielä tehdä niin alkeellinen virhe”, kuvittelen ihmisten päivittelevän hiljaa mielessään, ja vanhimmat huonetovereistani ihmettelevät lajivalintaani ääneen. Niin, oma valinta, oma moka. Alkuaikoina olen vihainen ja kadun kohtalokasta aivopieruani iltaisin. Niin paljon treeniä viemäristä alas. Niin monta peruuntuvaa suunnitelmaa! Mietin häpeän kirvellessä, mitä kokeneemmat kiipeilijät mahtavat ajatella töppäyksestäni, ja olisiko kärsimykseni sairaanhoitajasta hyväksyttävämpää, jos joku olisi ajanut ylitseni autolla enkä olisi itse pudonnut kiipeilyseinältä. Ajan myötä itsesyytökset jäävät vähemmälle. Mieli hyväksyy tapahtuneen seuraukset, ja keho alkaa hiljalleen korjata jälkiä. Kuuntelen Spotifysta parantavia mantroja ja paukutan itselleni: I will accept myself just as I am. I will love myself just as I am. Ihminen on erehtyväinen. Minun erheeni nyt vain sattui tuhoisammin seurauksin, mutta sattuipahan mieluisassa paikassa, yhtä lempiasioistani tehden. Sanotaan, että vuori on kiipeilijän paras hauta. Keksin monia miellyttävämpiä paikkoja potkaista tyhjää kuin Kiipeilyareenan kylmä lattia. Ihmeekseni en juuri mieti kuolemaa onnettomuuden jälkeen. Useammin se pyöri ajatuksissa edellissyksynä. Eräissä kotibileissä puhuimme parvekkeella tupakoiden kuolemanpelosta. Olin miettinyt sielua ja sitä, onko väkivaltainen tai äkillinen kuolema huonoksi sielulle. Myönsin tuolloin kuolemanpelon hiipineen nurkille, olin stressaantunut. Ystäväni sanoi, että pelosta päästäkseni minun tulisi kokea near death experience, käväistä kuoleman porteilla. Seuraavan kerran tapaamme toukokuussa. Kun rullaan pyörätuolilla ystävää vastaan, hän sanoo ensimmäiseksi, ettei neuvoa olisi tarvinnut ottaa niin kirjaimellisesti. SAIRAALASSA PELKOTILAT vaihtuvat uusiin. Kauhukuvitelmissani muistisairas mummo kynsii silmiä päästäni huoraksi huutaen. Todistan tietämättäni jonkun kuolonkorahduksen. Tai vähän realistisemmin: jalkani ovat jatkuvasti väärissä asennoissa ja kuntoutuminen viivästyy. Viimeisinä sairaalapäivinä olen kuin olenkin samassa huoneessa dementikon kanssa. Kuuntelen sydänyöllä hänen liikkeitään huoneessa. Hän etsii vessakäynniltä palattuaan oikeaa vuodetta, ja rollaattori kitisee pahaenteisesti. Mutta hän on kiltti, vanha ja väsynyt nainen. Pahinta mitä saan kokea on muovimukin sarjatulimainen paukutus pöytää vasten aamuisin, kun soittokello on jälleen hävinnyt. Tunnen itseni sairaalassa todella nuoreksi. Jatkuvasti minulle toistellaan, kuinka nuorena toipuu nopeammin, kuinka nuoren luut ja nuoren voimat. Vapun tienoilla alan vähitellen voimistua. Rullaan itseni osaston lasitetulle terassille. Tuoksuu vasta lakattu puu ja kuivahtanut, auringon lämmittämä multa. Tarkkailen vastapäiseltä terveysasemalta valuvia ihmisiä. Yllättävän moni sytyttää savukkeen heti ulos päästyään. Mietin omia keuhkojani, joihin ei pariin kuukauteen ole imailtu tervaa. Röökiä tekee nyt mieli kuvainnollisesti, selviytymisen ja vapauden nurinkurisena metaforana – et kuollut, huh, vedä hermosauhu nurkan takana. Laakso on entinen tuberkuloosisairaala ja pysyn kovana. Apuvälineissäni on jotain lelumaista. Tunnen lapsuuden temppuradoista tuttua voitonriemua, kun onnistun hinautumaan liukulevyä pitkin pyörätuolista sänkyyn tai pytylle. Pyörätuolikuskin identiteettini on 14-vuotiaalta skeittaripojalta varastettu – sellaiselta, joka ei koskaan käy skeittaamassa vaan makaa huoneessaan juustonaksuja ahmien ja Xboxia pelaten. Koska sairaalassa suihkumahdollisuus tarjoutuu noin kerran viikossa, viiletän käytävillä meikittä ja tukka rasvaisena lippalakin alla. Nuoruuden tunteeseen vaikuttaa myös huonetovereideni keski-ikä. Olen taatusti osaston ja huoneeni nuorin, vaikka kämppikset ehtivät vaihtua lukuisia kertoja. Vanhukset vaihtuvat, mutta minä jään. Ikkunalaudalle kertyy viikkojen kuluessa viihdykettä pienen paloturvallisuusriskin verran. Aamu sarastaa lasaretissa. Terveellinen ravinto on tärkeä osa kuntoutumisprosessia. Homeboy eli Budget-mallin rullatuoli
22 Käy tuuri. Mummoruletti viskoo vierustovereikseni mitä hurmaavimpia yksilöitä. Ikä ei vaikuta huoneen tunnelmaan, eivätkä liioin vammamme. Kiinnostavaa ovat kokemukset, eletty aika – Inarinjärvessä tehty aamupesu, vasta täytetyillä olkipatjoilla nukkuminen, 12-vuotiaana koettu isän kuolema ja bipolaarisen tyypin maniahurvittelut. Jotkut kohtaamistani ihmisistä kuuluisivat elokuvaan tai romaanin sivuille: skitsofreeninen antiikkikauppias, äkäinen potilaskuljettaja ja sairaalan kanttiinissa aina yksin istuva nuhjuinen mies. Koska julkisessa sairaalassa on kirjaimellisesti haavoittuneena ja paljaana – pitää oppia kusemaan ja paskomaan muutaman metrin päässä vierustoverin korvista ja sieraimista – kohtaamiset tuppaavat olemaan aitoja. Kaiken sen keskellä saan ihanan ystävän, rääväsuisen mahtimuijan, jonka kanssa ikäeroa on nelisenkymmentä vuotta. Sairaala huoneen seinässä oleva sininen kaistale muistuttaa meitä kuohuvasta merestä, jota molemmat rakastamme. Tunnelmoimme lokkien huutoa, eväsleipiä ja termarikahveja rantakallioilla. Tant Ou – se on uuden ystäväni taiteilijanimi – viestittelee ja soittelee minulle sairaalaan vielä senkin jälkeen, kun on jo itse kotiutunut. AIKA OTTAA sairaalassa uusia olomuotoja. Päivät eivät käy pitkiksi. Miten minulla voisi olla tylsää, kun on kirjoja, ristikoita, podcasteja, muistikirja ja musiikkia? Vieraitakin käy. Minulle luetaan ääneen. Kanssani täytetään ristisanoja. Yhtenä kamalimmista päivistä sänkyverhojeni tankoon viritellään värikkäät viirit. Minulle kannetaan herkkuja, mantelicroissantteja, itse puristettuja mehuja, sushia ja nyhtökaurashawarmoja. Päivät viuhahtavat ohi, lipsuvat toistensa lomitse kuin marmorikuulat pussissaan. Eiminkään tekemisestä tulee helpompaa. Välillä aika vanuu kuin purukumi. On niin hidasta ja rauhallista, että voin tarkkailla kananlihalle nousevaa ihoani ja karvojen laskemista pystystä taas ihoa vasten. Vichypullon hopeisia kuplia, jotka ritisevät noustessaan pullon kylkiä ylös. Monellako on aikaa moiseen? Aistit terävöityvät, kun on monta viikkoa ja kuukautta ilman kahvia, alkoholia, tupakkaa, televisiota, töitä. Ihailen paloletkun laskostumista lasikaapissaan. Vihreä lääkepurkki sointuu neonpinkkiin post it -lappuun. Huomaan ruohikolla lojuvan keitetyn kananmunan ja haistan parkkipaikalla poppelin. Tallennan yhdentekeviä esinerykelmiä kännykän kamerarullaan. Minulla on tarve raportoida ja tehdä merkintöjä, lyödä ankea ajanjakso leikiksi. Kerron kavereille, mitä järkyttäviä mössöjä on ruokana ja mitä jäätelömakuja kanttiinista saa. Sitten yhtäkkiä sairaala-aika on tullut tiensä päähän ja hätäännys valtaa mielen. En ole meditoinut läheskään tarpeeksi, enkä lukenut, enkä viisastunut, vaikka alussa niin uhosin. Minun piti opetella taas espanjaa! MUTTA ONHAN fantastista lähteä kotiin kämppisten, omien tavaroiden ja tapojen tykö. Olen ikävöinyt kainalossa nukkumista, kevättakkia, Keskuspuistoa, lähikauppaa, leipomista. Ja kiipeilyä, helkkari, miten ikävöinkään kiipeilyä. Kotona olo on euforinen. Ensimmäisinä päivinä olen ylivoimainen supernainen, joka rullaa ketterästi pitkin töölöläiskaksion ahtaita käytäviä, heittelee itseään pyörätuolista sänkyyn ja sängystä pyörätuoliin. Poltamme röökit keittiössä, juomme pienen pullon samppanjaa. Ensimmäistä kertaa keskustassa rullaillessa ilma tuoksuu eksoottiselta, olo on kuin ulkomailla. Ihmiset ovat iloisia kotiinpaluustani ja kiinnostuneita jatkosta. Moni tarjoaa epämääräisesti apuaan. Sitten arki valahtaa ylle kuin sähköinen ja pistelevä polyesteriviltti. Alan hahmottaa, mikä kaikki on vähintäänkin jumalattoman vaikeaa, jollei mahdotonta, kun on kytkettynä istualleen pyörätuoliin. En pääse kotoamme omin avuin ulos. En ylety kuivauskaappiin. En voi käydä suihkussa milloin haluan, koska jonkun on autettava minut suihkutuoliin. Ajaudun päiväkausien internet-limboon. Riitelen poikaystävän kanssa. On jatkuvasti vähän likainen olo. Haluan riisua ihoni pois, niin julmetusti sen alla kutittaa levottomuus. En saa oikein mitään aikaiseksi, eikä minun varsinaisesti pidäkään saada, mutta kun on kerran päässyt uinuvasta sairaalaympäristöstä vapauteen ja maistanut nopeatempoista, meluisaa elämää – vaikka vain sivustakatsojana –, tuntuu koko ajan, että jottain tarttis tehrä. Fomo, fear of missing out, on tähän asti ollut minulle harvinainen, lähes olematon tunnetila. Kotihiirenä lukemaan tai piirtämään jääminen on aina ollut vähintään yhtä houkutteleva vaihtoehto kuin sosiaaliset ja seksikkäät tapahtumat. Nyt minua vaivaa jatkuva kaipuu ulkomaailmaan, sosialisoimaan, liikkumaan ja juhlimaan. Ikkunani takana kolisevat ratikat keskustaan, museoi hin, Munkkiniemeen, Seurasaareen nauttimaan luonnosta. Ehkä eniten fomoni kytkeytyy juuri luontoon, metsään ja merenrantaan. Ennen onnettomuutta suunnittelin heittäytyväni YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 Eväät arvokkaaseen sairaalasta kotiutumiseen. Lukuun ottamatta yhtä karkureissua Keskuspuistoon ja pitkien katseiden siivittämää paluumatkaa ratikalla sairaalapyjamassa, ulkoilu rajoittuu sairaalan kapeille tiluksille. Imen silti kevätilmaa kuin vihoviimeisiä henkosiani. Välillä nurkilta voi bongata krookuksia, rusakon tai kananmunan.
23 huhtikuussa freelanceriksi, viettäväni saaristokesää ja tekeväni vähän kirjoitushommia. Sen sijaan heittäydyin Kiipeilyareenan lattialle ja eväsin itseltäni pääsyn rantakallioille hyppelemään. TUNNEN KUMMALLISTA, muodotonta ärsytystä läheisiäni ja tuntemattomiakin kohtaan. Ettehän te huolettomat saatana ymmärrä. Kukaan ei voi minua auttaa. Siinä te sotkette Alepa-pyörillänne kesäisiin hippoihin värikkäät kesähepenet liehuen ja minä olen kotini vanki. Ulkona suuressa maailmassa ystävien elämät etenevät nopeasti. Minä matelen maakilpikonnan tahtia, rullaan polvet tutisten rollaattorilla, luen viikon vanhoja sanomalehtiä. Kuuntelen ystävien bileja reissusuunnitelmia. Jälkeenpäin kadun että kysyin. Poistan Instagramin, lataan sen parin päivän tai viikon päästä uudestaan ja toistan saman moneen kertaan. Luen Quartzista artikkelin, jossa sanotaan, etteivät ihmiset uskalla nykyään olla yksin ja tylsistyä, vaikka se olisi aistejamme jatkuvasti hätyyttelevän informaatioajan keskellä äärimmäisen tärkeää. Ajattelen paljon yksinoloa ja yksinäisyyttä. Sen tärkeyttä ja perimmäisyyttä. Nautin ja tarvitsen yksinoloa, terveenä paljonkin. Ihminen on lopulta aina yksin. Yhdessä elää, yksin kuolee. Ajatus tuntuu järkyttävän kipeältä, kun voi pahoin kotona eikä halua vaivata ketään, edes läheisiään. Tiedostan ettei tilanteeni ole ainutlaatuinen, eläähän ympärilläni masennuksesta ja yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä, jotka eivät monesti halua vaivata. Avun ja yksinkertaisesti seuran pyytäminen tuntuu vastenmieliseltä, vaikka nyt jos koskaan saisin pyytää palveluksia niin paljon kuin lystään. Neliraajavammaisena niitä tarvitsee paljon. Jatkuvasti jokin askare roikkuu tekemättömänä ja mietin, keneltä voisin kysyä. Pitkitän kysymistä, sillä kaikki vaihtoehdot tuntuvat yhtä huonoilta. Yritän omaksua buddhalaisen mentaliteetin – kun en halua mitään, en myöskään pety. Ajoittain tuntuu niin yksinäiseltä, että on pakko yrittää maskeerata yksinolosta jotenkin ylevää. On kuunneltava yöllä Mobya ja Mozartia ja kuviteltava, että tässä minä laitan rahaa pankkiin, säästän aivosolujani ja kielenkantojani. Olen suuri filosofi, makaan ja tylsistyn. Te muut siellä pakenette päänne sisäistä huminaa, tyhjyyttä ja apeita ajatuksia kaikenlaiseen hurvitteluun. Olen säälittävä piisamirotta, joka katkeroituu homeiseen grottoonsa. Kansallinen juhlapäivä nimeltä Suomen kesä venyy kuin kiusallaan viikoiksi. Alan harjoitella kävelyä ja se on upeaa, mutta pölyisessä kämpässä hiihteleminen ei riitä. Olen tavallisesti lempeä ja rauhallinen, kuin nuo tuulettomat heinäkuun päivät, melonintahmeat ja tupakanhajuiset. Kesällä 2018 tekee kuitenkin mieli vähän väliä karjua: haistakaa vittu kaikki! STEVE MONITEN Only you -diskohitistä tulee ikuinen voimabiisini viimeistään siinä vaiheessa kesää, kun pitkä ja tärkeä parisuhde päättyy. Tuliset leikkauskivut ja ensimmäisten askelten tuska kolmen kuukauden kävelemättömyyden jälkeen tuntuvat mitättömiltä naarmuilta särkyneeseen sydämeen verrattuna. Kosminen-kollektiivin Rakkauszinessä on osuva lause ”-being physically sick is like having a holiday from being mentally ill”, johon olen samaistunut kuluneina kuukausina kovasti. On niin paljon helpompaa keskittyä kuntouttamaan rikkinäisiä luita ja surkastuneita lihaksia kuin henkisiä traumojaan, vaikka tunnetusti koko paketin huolto on elintärkeää. Silti. Pelottavan helteisenä sydänkesänä 2018 ottaisin totta vie mieluummin fyysiset kivut kuin rakkaussurut. Vaikka Monite laulaa seksin kaipuusta ja Kämppikset ehtivät vaihtua lukuisia kertoja. Vanhukset lähtevät, mutta minä jään. Rakkaus-zine by Kosminen MOBY Perusti vuonna 2002 Kelly Tisdalen kanssa sittemmin jo lakkautetun Teanynimisen teekaupan Tarjoiluehdotus. Troppien määrä ajetaan kotiin palatessa minimiin, enkä onneksi joudu juuri napsimaan ylimääräisiä särkylääkkeitä. WOLFGANG AMADEUS MOZART Yli 600 sävellystä. Ehkä jonkun yllätykseksi suuri kakkahuumorin ystävä.
24 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 naisesta, joka yksin osaa sammuttaa tulen hänen sisimmästään, minulle kappale alkaa symboloida voimaannuttavaa yksinoloa. En pidä vallalla olevasta yksin pärjäämisen kulttuurista, joka tukahduttaa ja aiheuttaa henkisiä ongelmia, mutta tilanteessani on upeaa viimein suoriutua tiskeistä ja kasvojen pesusta seisten omilla jaloilla. Emme ole tottuneet pesetyttämään likapyykkejä kavereillamme, korkeintaan henkiset. Sielun mustia syövereitä voidaan toisinaan vatvoa joukolla, mutta yhä useampi ulkoistaa tahraiset lakanat ja ruokaostokset. Tuntuu melko suomalaiselta: yksin on pelto kynnettävä, sisulla katsos, vaikka hankalista ajoista, töistä ja kotiaskareistakin suoriutuu aina helpommin yhdessä. LOPPUKESÄLLÄ ALAN ajoittain tuntea itseni ”normaaliksi”, terveeksi kesähesalaiseksi. Puiston nurmella istuessa ei kukaan päältä päin huomaa, että minussa on nyt kasapäin rautaa. Polskin meressä kuin kuka tahansa uimari, kunhan ensin keplottelen naurettavaa pyllykäsipohjaa veteen. Kävelen jo lähikauppaan ilman apuvälineitä. Näytän kyllä toikkaroivalta humalikolta, etenkin iltahämärissä. Ulkoisilla seikoilla on onneksi koko ajan vähemmän väliä. Selluliittimuhkurat tai huojuva eteneminen eivät paljoa kiinnosta, kun reidet toimivat. Arvet ovat katu-uskottavia. Vaatteet kiristävät kuukausien makoilusta, mutta on upea ajatus, että takaisin kasvava luu on aiempaa lujempaa. Ystäväni on muokannut vanhan ”viisauden” muotoon se mikä ei tapa, antaa keskivaikean masennuksen, ja vaikka se ei kohdallani sellaisenaan toteutunut, pidän aforismia alkuperäistä totuudenmukaisempana. Vahvistumisen ajatus tuntuu haitalliselta; eivät rankat kokemukset automaattisesti tee ihmisestä voimakkaampaa. Usein koettelemuksista toki seuraa myös hyvää. Tavallisen elämän ollessa tauolla on aikaa ajatella. Silloin voi saada vahvistusta aiemmille aavistuksilleen ja uinuville mielihaluilleen, joita ei arjen keskellä ehtinyt tarpeeksi tutkailla. Voi alkaa ihailla kilpikonnien stoalaista rauhallisuutta ja lannistumattomuutta. Tai sienten mieletöntä monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä. SYYSKUUN ENSIMMÄISELLÄ viikolla onnettomuudesta on kulunut puoli vuotta. Minulla on pari kuukautta etumatkaa alun varovaisista kuntoutusarvioista. Palautan rollaattorin ja pyöräilen Kiipeilyareenalle hakemaan varusteeni, niiden jäljelle jääneet riekaleet. Tuntuu hyvältä suorittaa näitä askareita, sulkea ympyröitä. Istun hetken katselemassa kiipeilijöitä. Epämiellyttäviä muistikuvia ei tule, vaikka tuijotan silmä kovana sitä kohtaa lattian ja ohuen patjan välimaastossa, jossa kuusi kuukautta sitten retkotin ulvomassa. Ehkä hurjien takaumien aika on sitten, kun ensimmäisen kerran taas putoan turvaköyden varaan. Joudun ehkä putoamaan köyteen kymmeniä kertoja ennen kuin kiipeily alkaa taas sujua. Tai ehkä se ei suju enää ollenkaan. On pakko kokeilla alimpia magnesiumjauheen kuorruttamia otteita. Ne tuntuvat tutuilta ja tavattoman hyviltä kämmenessä. Kotimatkalla pysähdyn hetkeksi Lapinlahdelle, istun penkille ja avaan muovipussin. Pilkotussa kiipeilykengässä on hieman kuivunutta verta. Levähtelen kaupungilla uusissa paikoissa, sellaisissa, joiden ohi terveenä kiirehdin. Pyörätuolin ja siinä monesti lojuvan täyteen ahdetun reppun kanssa näytän romukauppiaalta. (Sulaudun joukkoon, maleksijoiden ja kadunmiesten.)
25 THINKCOMPANY.FI CENTER YLIOPISTONKATU 4 VIIKKI LATOKARTANONKAARI 3 MEILAHTI HAARTMANINKATU 4 KUMPULA A. I. VIRTASENAUKIO 1 helsinkithinkco HEISIELLÄ, MUUTOKSENTEKIJÄ #YOU MAKE WE HELSINKI THINK COMPANY Tahdotko muuttaa maailmaa viemällä akateemista osaamistasi käytäntöön jo opiskeluaikana? Tervetuloa Helsinki Think Companylle. Helsinki Think Company on Helsingin yliopiston yrittäjyysyhteisö, joka auttaa yliopistolaisia kehittämään omia ideoita ja projekteja sekä toteuttamaan ne menestyksekkäästi. Erityisestisydämemmesykkiväthankkeille,joidenpäämääränä on parempi yhteiskunta. Tuemme matkan varrella muun muassa järjestämällä erilaisia tapahtumia yhden illan työpajoista viikonlopun mittaisiin haastekisoihin ja monen kuukauden ideakiihdyttämöihin. Lisäksi tarjoamme yritysprojektien edistämiseen ja freelance-työskentelyyn ilmaisia, avoimia yhteistyöskentelytiloja. Helsinki Think Company on paikka kokeilla, yrittää, erehtyä, oppia ja kokeilla uudelleen. Seiniemme sisällä on syntynyt muun muassa startup-yrityksiä, tapahtumakonsepteja, verkostoja ja yhteiskunnallisia aloitteita. Toimintamme on poikkitieteellistä, aktiivista ja kaikille avointa, ja voit tulla mukaan yhteisöön myös ilman valmista ideaa. Pian saatat tosin huomata, että oletkin keksinyt oman projektin. Kiinnostuitko? Tule juomaan kahvit, työskentelemään tai keskustelemaan tiimiläistemme kanssa. Tilamme ovat myös varattavissa ilmaiseksi missioomme soveltuviin tapahtumiin, vaikkapa ainejärjestön työelämäiltamaa varten! HELSINGIN KIRJAMESSUT 25.–28.10. AVOINNA: to–la klo 10–20, su klo 10–18. LIPUT EDULLISEMMIN ENNAKKOON! Opiskelijalippu vain 10 €, kun ostat lipun viimeistään 24.10. verkkokaupasta, shop.messukeskus.com. SAMALLA LIPULLA: Viini ja Ruoka -messut (K18) HELSINGINKIRJAMESSUT.FI | #KIRJAMESSUT | LATAA MESSUKESKUS-APPI! Yli tuhat esiintyjää! Henriikka Rönkkönen Tuomas Holopainen Saara Turunen Sisko Savonlahti Ellinoora Riku Rantala Tuomas Milonoff Iikka Kivi Antti Tuisku M A RK O R A N TA N EN C A RL BE RG M A N O TT O V IR TA N EN / W SO Y RI IK K A K A N TI N KO SK I V IL LE A KS EL I JU U RI KK A LA W A RN ER M U SI C LI V E M A RE K SA BO G A L
YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 KIRJOITTI PEKKA TORVINEN KUVASIVAT MIKKO RIKALA JA DORA DALILA
27 Päämäärä YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 KIRJOITTI PEKKA TORVINEN KUVASIVAT MIKKO RIKALA JA DORA DALILA aikki on niin yksinkertaista. Hetki jonossa, passin vilautus deskin toiselle puolelle, ja boarding-kortti on tulostettu 20 sekunnissa. Laivaan pääsyä täytyy odottaa noin kymmenen minuuttia. Kun ovet avautuvat, kuljemme epämääräisessä jonossa käytäviä pitkin laivaan. Siellä kukin asettuu minne tahtoo. Jotkut suuntaavat kahville, toiset oluelle. Jotkut päättävät vain nukkua ikkunalauteilla. Kahden ja puolen tunnin kuluttua olemme määränpäässä. ”Arvoisat matkustajat, saapuminen Tallinnaan viivästyy 10–15 minuuttia satamaliikenteen takia”, laivanlaajuinen kuulutus kertoo. Syysmyrskyn nostattamat, lukemattomina kiemurrelleet vaahtoavat käärmeet ja neli metriset aallot eivät matkaa hidastaneet. Myrskysäälläkin noin 80 kilometrin matkan perustavin ominaisuus on sen tylsyys – ja tarkoitan tätä vain positiivisessa mielessä. Tallinnan ja Helsingin välillä kulki vuonna 2017 yhdeksän miljoonaa matkustajaa. Sen ansiosta Helsinki oli viime vuonna maailman vilkkain matkustajasatama. Tallinnassa maihinnousu tapahtuu hetkessä. Parisataa metriä käytäviä, yhdet portaat, ja voilà, olen kaupungissa. Pienin variaa tioin sama toistuu Helsingin päässä. Herää aito kysymys: miksi asiat eivät voisi olla näin tylsiä ja yksinkertaisia myös muualla? Maahanmuutto on 2000luvun tärkeimpiä moraalisia kysymyksiä. Suomessa kukaan ei ehdota rajojen avaamista, mutta ehkä pitäisi. Niin kuin esimerkiksi Välimerellä, vaikkapa Tunisian ja Sisilian välillä. Sisilian kanaali on 150 kilometriä leveä, mutta sen yli kulkee vain muutama lautta viikossa. Mitä jos Sisilian kanaalin yli kulkisi yhdeksän miljoonaa matkustajaa vuodessa? Ja mitä jos turvapaikanhakijat voisivat kulkea mukana? Mitä jos heidän maihinnousunsa olisi yhtä yksinkertaista kuin minun maihinnousuni Tallinnassa? Ainakaan silloin merelle ei kuolisi tuhansia ihmisiä. Vuonna 2018 Välimerellä oli lokakuun alkuun mennessä hukkunut noin 1800 turvapaikanhakijaa tai muusta syystä meren yli lähtenyttä. Vähemmän kuolleita, erinomaista. Lisäksi Jussi Halla-ahon (ps) pitäisi olla iloinen: kansalaisjärjestöjen pelastusaluksia ei tarvitsisi enää päästää satamiin, koska ihmissalakuljetukselta katoaisi pohja. Pelastusaluksilla ei olisi enää tehtävää. Halla-ahon ilolle olisi toinenkin syy: ”humanitaarinen maahanmuutto” voitaisiin vihdoin lopettaa. Suomen mahdollisesti seuraava pääministeri Antti Rinne (sd) sanoi syyskuun alussa Ilta-Sanomien haastattelussa, että ”vastuutonta on se, että ’rajat auki’ ja kaikki tervetuloa”. Rinne teki haastattelussa niin sanotun olkiukon, jonka kimppuun sitten kävi. Tosiasiassa kukaan ei ole vakavissaan ehdottanut avoimia rajoja. K
28 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 Maahanmuutto, uhka. Erityisesti vääränväristen ihmisten maahanmuutto. Näin Suomessa on taas viime aikoina ajateltu. Syyskuussa Yle kuvitti puolueiden maahanmuuttonäkemyksiä kartoittaneen jutun rasistisesti. Valkoisten puoluejohtajien kasvokuvien väliin oli aseteltu mustaan niqabiin pukeutunut ruskea nainen aivan kuin tämä kuvaisi yleisesti maahanmuuttajia, ”niitä toisia”. Kuvitus muuttui vain oudommaksi, kun luki itse jutun: niqabista ei puhuta mitään, mutta burkan mahdollista kieltämistä puoluejohtajilta oli kysytty. Kuvitus vaihdettiin myöhemmin. Lisäksi Yle kysyi puolueiden puheenjohtajilta, pitäisikö koululuokissa olla yläraja maahanmuuttajille tai maahanmuuttajien lapsille. Hirvittävä uhka nämä maahanmuuttajat ja maahanmuuttajien lapset – ainakin jos he ovat vääränvärisiä! Uhkia ja vaaroja. Pakko suojautua. Pelkkiä kustannuksia Suomelle. Eivät vääränväriset maahanmuuttajat saa edes töitä. Mitä jos Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan tulevia ihmisiä kohdeltaisiin kuin ihmisiä? Mitä jos heitä ei ahdettaisi esimerkiksi Lesboksen saaren siirtolaisleirille yrittämään itsemurhaa? Lääkärit ilman rajoja -järjestön Luca Fontana kertoi elokuussa Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle, että jopa 10-vuotiaat lapset ovat yrittäneet riistää henkensä leirillä. Mitä jos – Herra varjele – Pohjois-Afrikan ja Euroopan välinen matka olisi yhtä helppo tehdä kuin päiväreissu Helsingistä Tallinnaan? Mitä jos kaikki rajat olisivat yhtä helppoja ylittää? inakin sellaiseen maailmaan pyrkiminen on moraalinen velvollisuutemme, sanoo yhdysvaltalainen toimittaja-kirjailija Ryan Avent. Hän on kirjoittanut kehutun, vuonna 2016 ilmestyneen kirjan The Wealth of Humans: Work, Power, and Status in the Twenty-First Century. Lisäksi Avent on niin sanotusti erittäin vaikutusvaltaisen The Economist -talouslehden senior editor ja yksi taloustiedettä käsittelevien Free Exchange -kolumnien kirjoittajista. Aventin kirja on kattava journalistinen ja uusimpaan tutkimukseen nojaava katsaus kolmanteen teolliseen vallankumoukseen, joka on paraikaa käynnissä. Digitaalinen teknologia mullistaa talouden ja työnteon kauttaaltaan, tulevaisuudessa työn tekevät robotit ja niin edelleen. Tärkeää, mutta Aventin kirja erottuu muista samaa aihetta käsittelevistä siinä, kuinka vakavasti se ottaa digitaalisen vallankumouksen haitat. Miten yhteiskunnat selviävät käynnissä olevista teknologista muutoksista, jotka ovat ainakin yhtä suuria kuin 1800-luvulla? Vastaus lyhyesti: koko yhteiskunnan miettimisellä uusiksi. Tuo mietintä tarkoittaa myös sitä, mihin minkäkin yhteiskunnan rajat ulottuvat ja kenelle nuo yhteiskunnat kuuluvat. Moraalinen velvollisuus avoimiin rajoihin pyrkimisestä syntyy hyvin yksinkertaisesta havainnosta. ”Synnyinpaikallamme on valtava merkitys, eikä kellään meistä ole mahdollisuutta päättää sitä”, Avent sanoo sähköpostilla tehtävässä haastattelussa. ”Ne meistä, jotka syntyvät rikkaisiin maihin, eivät päädy maailmanlaajuisesti verrattuna rikkaiksi siksi, että olisimme parempia ihmisiä kuin muualla syntyneet. Meitä vain lykästi: meillä oli onnea saapua maailmaan paikoissa, joissa ponnistelu ja kekseliäisyys palkitaan ja joissa jopa köyhimpien perheiden elintaso on paljon korkeammalla kuin suuressa osassa maailmaa.” On vain oikeudenmukaista jakaa onnenkantamoisen tuottamat hedelmät niiden kanssa, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita, Avent sanoo. Demarit olisivat joskus voineet kutsua tätä solidaarisuudeksi. Sillä onnesta todella on kyse. Köyhemmissä maissa asuvat eivät ole jonkin sisäsyntyisen syyn takia vähemmän tuottavia tai tehottomampia kuin rikkaissa maissa asuvat. ”Tiedämme, että kun köyhiin maihin syntyneillä on mahdollisuus muuttaa rikkaisiin maihin ja osallistua yhteiskuntaan täysillä, he ovat aivan yhtä kykeneviä menestymään kuin paikalliset”, Avent sanoo. Rikkaiden maiden etu köyhiin maihin verrattuna syntyy niiden instituutioista ja kulttuurisista normeista. Nämä ovat syntyneet niin sanotun sosiaalisen pääoman päälle, ja samaan aikaan ne ylläpitävät sitä. Lyhyesti: sosiaalinen pääoma on ihmisten henkilökohtaisia tietoja ja taitoja, joilla on arvoa ainoastaan tietyissä sosiaalisissa tilanteissa ja vain silloin, jos tarpeeksi moni uskoo samojen tietojen ja taitojen olevan arvokkaita. Esimerkiksi omistusoikeus tuskin toimisi pelkästään oikeusjärjestyksen sanelemana käsitteenä. Se vaatii yhteiskuntaa, jossa ihmiset kasvavat luottamaan siihen, että omistetut asiat pysyvät omistettuina eikä niitä riistetä mielivaltaisesti. Avent ilmaisee asian sähköpostissa taloustieteellisesti: ”[Instituutiot ja normit] tukevat ja palkitsevat investoinneista fyysiseen ja inhimilliseen pääomaan, ja ne luovat ihmisille kannusteita käyttää taitojaan tuotteliaasti.” Kun muualla syntyneet päästetään toimivien instituutioiden luo, he oppivat toimimaan instituutioiden ja normien asettamissa rajoissa – ja myös hyödyntämään sosiaalisen pääoman tarjoamia mahdollisuuksia. Seuraus: ihmisistä tulee paljon tuottavampia kuin he olisivat koskaan olleet köyhässä maassa. ”Köyhissä maissa syntyneiden pääsy rikkaan maailman instituutioiden luo tarjoaisi käytännöllisesti katsoen valtavat taloudelliset hyödyt”, Avent sanoo. Miten valtavat? Kehitystaloustieteilijä Michael Clemens arvioi tutkimuspaperissa vuonna 2011, että pienetkin helpotukset köyhistä maista rikkaisiin muuttamisessa kasvattaisivat maailmantaloutta biljoonilla euroilla. Clemensin mukaan riittäisi, että alle viisi prosenttia köyhien alueiden ihmisistä muuttaisi rikkaisiin maihin, ja muuttoliikkeen edut olisivat suuremmat kuin tavaroiden ja pääoman liikkumista vielä haittaavien esteiden poistamisesta saatavat hyödyt. Ja tämä on varovainen arvio. frikan ja Euroopan välisen laivaliikenteen muuttaminen lopulta yhtä vaivattomaksi kuin Helsingin ja Tallinnan välillä ei siis ole vain moraalinen velvollisuus vaan myös uskomaton taloudellinen mahdollisuus. Rikkaiden maiden sosiaalinen pääoma on valtava voimavara ja myös syy sille, miksi ”autetaan ihmisiä siellä, missä he ovat”-argumentti ei toimi. Ei sillä: kaikkein köyhimpiä täytyy ja kannattaa ilman muuta auttaa jo pelkästään rikkaiden maiden oman edun takia. Esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönotossa köyhille maille kannattaisi antaa kaikki mahdollinen apu, mikäli planeetta halutaan pitää modernille yhteiskunnille elinkelpoisena, Avent muistuttaa. Mutta instituutiot, kuten terve demokratia, oikeusvaltio ja markkinatalous, eivät ole vientituotteiksi kelpaavia. Niitä ei voida viedä maihin, joista puuttuu instituutioita tukeva sosiaalinen pääoma. Miten tuota sosiaalista pääomaa voi kasvattaa? Valitettavasti yhteiskuntatieteillä ei ole antaa vakuuttavaa vastausta. ”Olisi mukavaa, jos köyhien maiden olisi helppoa ottaa nuo instituutiot omikseen, mutta historia kertoo, että maiden kääntäminen huonosta instituutionalisesta tasapainosta hyvään on hyvin, hyvin vaikeaa”, Avent sanoo. Autetaan ihmisiä siellä, missä he ovat -argumentti ei toimi. A A
29
30 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018
31 Aventin mukaan varsinkin rikkaiden maiden ihmisten pitäisi miettiä muutamaa ”kovaa totuutta”: 1. Modernissa taloushistoriassa on vain muutama tapaus, jossa köyhä maa on noussut ylempään keskiluokkaan tai muuttunut rikkaaksi. Enimmäkseen tuo historia on tarina rikkaiden maiden rikastumisesta ja köyhien jäämisestä jatkuvasti enemmän jälkeen. 2. Kehittyvien maiden noin 20 viime vuotta jatkunut laaja-alainen kasvu on todennäköisesti kertaluontoinen, Kiinan nousuun liittyvä ilmiö. 3. Maailmantalouden taustatekijät tekevät kehittyvien maiden noususta rikkaiden maiden vauhtiin tulevaisuudessa entistä vaikeampaa. Viimeisessä kohdassa on kaksi puolta. Teknologiset muutokset mahdollistivat maail manlaajuiset tuotantoja logistiikkaketjut, ajoivat teollisuutta alas rikkaissa maissa ja auttoivat osaltaan kehittyviä maita. Yhä jatkuva digitaalinen vallankumous tekee kuitenkin tulevaisuudessa elämästä jälleen vaikeampaa kehittyville maille. Mitä pienempi on työvoimakustannusten osuus tuotannosta, sitä epätodennäköisempää on tuotannon siirtäminen köyhempiin maihin. Kehittyvien maiden on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta päästä rikkaiden maiden kyytiin teollistumalla, sillä teollistumista ei enää juuri tapahdu. Avent tarjosi vuoden 2016 kirjassaan esimerkiksi Intian, jonka kokemusta taloustieteilijä Arvind Subramanian on kuvaillut ”ei-teollistumiseksi”. Teollistuminen loppui ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa. Vuonna 2016 tämä oli Aventin mielestä ”äärimmäisen huolestuttavaa”, koska ei ole selvää, onko maiden taloudelliseen menestykseen mitään muuta reseptiä kuin teollistuminen. aksi vuotta myöhemmin Avent myön tää, että teknologinen muutos on edelleen suuri tekijä, mutta sen rinnalle täytyy ottaa maailmankauppaa ja maahanmuuttoa vastaan syntynyt poliittinen vastaliike. ”Globalisaation supistaminen tekisi köyhien maiden pyrkimyksistä saavuttaa rikkaat maat todella vaikeaa.” Eli: rikkaiden maiden kannattaa auttaa köyhempiä maita, mutta niiden taloudellinen kehitys tuskin poistaa valtavia varallisuuseroja maiden väliltä tai muuttopainetta rikkaisiin maihin. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi syyskuun alussa Ylen Ykkösaamussa, että suurin osa vuonna 2015–2016 Eurooppaan tulleista turvapaikanhakijoista oli liikkeellä ”taloudellisten syiden takia”. Tutkijat tyrmäsivät Sipilän väitteen, mutta ehkä vielä väitteen esittämistä typerämpää on se, että niin sanottu ”elintasopakolaisuus” on huippupolitiikkojenkin mielestä jotenkin epäilyttävää. Rikkaiden maiden keskimääräinen bruttokansantuote asukasta kohden on Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan noin 49000 dollaria. Esimerkiksi Burundissa se on 340 dollaria ja Keski-Afrikan tasavallassa 426 dollaria. Kummassakin maassa bkt/asukas on siis alle prosentin siitä, mitä se on keskimäärin rikkaissa maissa. ”On olemassa erittäin hyviä syitä siihen, että miljoonat ihmiset lähtevät ja riskeeraavat kaiken saadakseen mahdollisuuden parempaan elämään rikkaissa maissa”, Avent kirjoitti vuonna 2016. Perusteltu tapetuksi tulemisen uhka kotimaassa menee tietenkin pelkän paremman elämän etsimisen edelle, kun maahan haluaville myönnetään oleskelulupia. Jos kuitenkin pystymme tunnistamaan turvapaikanhakijan ihmisyyden ja aidon hädän, emmekä halua hänen kuolemaansa omalletunnollemme, kuinka vaikeaa voi olla tunnistaa parempaa elämää etsivän ihmisyys? Jos maahanmuuttajat haluavat osallistua yhteiskunnan toimintaan ja nauttia edes osasta meidän itsestäänselvänä pitämästämme vauraudesta ja mahdollisuuksista, keitä me olemme sanomaan heille ei? ”Ovatko he ihmisiä, joilla on samat perustavanlaatuiset pyrkimykset ja luonnolliset oikeudet kuin meillä vai ei? Tietenkin he ovat, mutta iso osa iljettävästä poliittisesta retoriikasta antaa ymmärtää, että he eivät ole”, Avent sanoo nyt, syksyllä 2018. iin, politiikka. Tosiasia on, että vaikka maahanmuuton lisääminen olisi sekä moraalisesti oikein että taloudellisesti järkevää – ja vieläpä erityisen järkevää ikääntyvissä maissa kuten Suomessa – mahdollisuudet näyttävät varsin heikoilta. ”Näemme, että syntyperäiset väestöt alkavat vastustaa maahanmuuttovirtoja, jos ne ovat suuria tai jos maahanmuuttajien kulttuuri eroaa suuresti paikallisväestön kulttuurista”, Avent sanoo. Noidankehä on nopeasti valmis. Nativistiset eli paikallisväestön identiteettiä ja kulttuuria korostavat politiikat ja rasismi tekevät maahanmuuttajien sopeutumisesta vaikeampaa, mikä taas lisää nativistien maahanmuuttajavihaa. Avoimet rajat ei tällä hetkellä vaikuta voittavalta poliittiselta viestiltä. Moraalinen velvollisuus ei näytä ihmisiä juuri hetkauttavan, vaikka sen voima vain kasvaa, kun huomioon otetaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkein aihe eli ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos on rikkaiden maiden syy. Me olemme luoneet ongelman koko maailmalle, mutta pahimmin se iskee köyhiin maihin. YK:n elintarvikeja maatalousjärjestö FAO kertoi syyskuussa, että nälkäisten ihmisten määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti kolme vuotta putkeen. Syynä on ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöiden yleistyminen. Avent muistuttaa taloustieteellisistä malleista, joiden perusteella ilmastonmuutoksen kustannusten suuruus vaihtelee suuresti sen mukaan, miten helposti ihmisten oletetaan pystyvän muuttamaan. Jos oletetaan, että suurin osa ihmiskuntaa voi muuttaa paikkoihin, joissa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat maltillisia, ilmastonmuutos ei ehkä tule aivan jumalattoman kalliiksi. ”On joka tapauksessa fakta, että kehittyneet taloudet joko hyväksyvät valtavat määrät ilmastopakolaisia tai sietävät anteeksiantamattoman suurta, ilmastonmuutokseen liittyvää poliittista epävakautta ja kuolleiden määrää köyhissä maissa”, Avent sanoo. Avent haluaisi uskoa, että moraaliset argumentit maahanmuuton puolesta voittavat vielä esimerkiksi Yhdysvalloissa, jolla on pitkä historia maahanmuuttajien toivottamisessa tervetulleiksi. Sekä maa että maahanmuuttajat ovat hyötyneet muuttoaalloista valtavasti. ”Mutta jalomielisyys ei ole rikkaissa maissa nyt niin suurta kuin sen pitäisi olla”, Avent sanoo. Mikäli poliitikot haluavat edistää maahanmuuttoa, ratkaisuksi jäävät siis todennäköisesti käytännölliset argumentit, kuten esimerkiksi: maahanmuuttajat perustavat yrityksiä todennäköisemmin kuin paikalliset, maahanmuuttajat voisivat puhaltaa uutta elämää muuttotappioalueille ja maahanmuuttajat parantavat valtion pitkäaikaisia talousnäkymiä. Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki lisää listaan tutkimustulokset, joiden mukaan maahanmuuttajat parantavat paikallisväestön koulutustasoa pitkällä aikavälillä. Yleensä maahanmuuttaja on joko hyvin matalasti tai hyvin korkeasti koulutettu, ja matalasti koulutetut ajavat paikallisväestön matalasti koulutettuja takaisin kouluun. Sitten ovat vielä eläkkeet. Vuonna 2017 syntyvyys Suomessa oli Me olemme pilaamassa tämän. – Ryan Avent K N
32 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 kaikkien aikojen matalin. Maa ikääntyy vauhdilla. Mikäli eläkeläiset haluavat pitää eläkkeensä nykytasolla tai työlliset eivät halua maksaa jatkuvasti korkeampia eläke maksuja, Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia. Rinteen synnytystalkoita ei ole tulossa. Kotamäki huomautti blogissaan elokuussa, että jos Tilastokeskuksen väestöennusteen olettaman 17000 ihmisen vuosittaisen muuttovoiton päälle lisättäisiin tästä eteenpäin vielä 8500 maahanmuuttajaa vuosittain, vuoden 2085 tienoilla eläkevakuutusmaksuihin menisi vuoden 2015 rahassa kaksi miljardia euroa vähemmän – vuodessa. Tämä perustuu Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin malliin. Jotta asia ei jäisi epäselväksi: kaksi miljardia euroa on valtava määrä rahaa Suomen kokoisessa maassa. ”Maahanmuutto on todella tehokas tapa auttaa eläkejärjestelmää, vaikkakin ääritapaus maahanmuuton positiivisista vaikutuksista”, Kotamäki sanoo puhelimessa. Työtön maahanmuuttaja ei aiheuta järjestelmälle mitään kustannuksia. Jos maahanmuuttaja saa töitä, hän on eläkejärjestelmälle pelkästään plussaa aina siihen asti, kun jää itse eläkkeelle, Kotamäki selittää. Voi siis kuvitella, että eläkeläi siä tai pian eläkkeelle jääviä pullollaan olevissa rikkaissa maissa olisi poliittisesti viisasta poistaa maahanmuuton esteitä jo pelkästään ison äänestäjäkunnan oman edun takia. Onko esimerkiksi Euroopan ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnassa mitään järkeä? ”Ei siinä ole”, vastaa Kotamäki. ”Se on täysin tarpeetonta. Minkä takia estetään esimerkiksi ulkomaalaista kokkia saamasta töitä asettamalla suomalainen kokki etuasemaan, jos suomalainen yritys ei alun perin ollut löytänyt tätä suomalaista kokkia? Tarveharkinnassa ei ole järkeä yritysten eikä yhteiskunnan kannalta, se on markkinoille tulon este.” Ylen maahanmuuttoselvityksessä tarveharkinnan säilyttämistä puolsivat demarien, vasemmistoliiton, perussuomalaisten ja sinisten puoluejohtajat. uonna 2016 Ryan Avent kirjoitti, että ”2000-luvun tärkein moraalinen kysymys on, kuinka paljon hyväksymme maahanmuuttoa köyhemmistä maista”. Tuolloin todistusaineisto antoi ymmärtää, että rikkaiden maiden vastaus kysymykseen tulee jättämään hyvin paljon toivomisen varaa. Viimeisen kahden vuoden aikana kertynyt lisäaineisto näyttää Aventin mukaan, että toivomisen varaa on jäämässä vielä enemmän kuin vuonna 2016 saattoi olettaa. ”Yhdysvallat ottaa Trumpin kaudella vähemmän pakolaisia kuin kertaakaan lähihistorian aikana. Maahanmuuttoasioihin edistyksellisesti suhtautuneet maat, kuten Ruotsi ja Saksa, ovat kokeneet huolestuttavia nativististen liikkeiden vastaiskuja. Eurooppa on vastannut omaan pakolaiskriisiinsä lähinnä ulkoistamalla tehtävän julmille hallinnoille Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.” ”Me olemme pilaamassa tämän.” Suurin osa maailmasta elää rikkaiden maiden ulkopuolella. 97 prosenttia tämän vuosisadan ennustetusta väestönkasvusta tapahtuu rikkaiden maiden ulkopuolella. ”Ihmiskunnan hyvinvointi riippuu musertavassa määrin siitä, mitä tapahtuu kehittyvissä maissa elävien ihmisten tuloille ja elämänlaadulle”, Avent sanoo. ”Jos 2000-luvun historiaksi jää, että me emme kyenneet tarjoamaan rikkaan maailman nauttimaa rauhaa, vaurautta ja vapautta suurimmalle osalle ihmiskuntaa, se tulee olemaan kammottava moraalinen tahra meille kaikille.” 2000-luvun historiaa ei ole kirjoitettu. Se tapahtuu nyt. Avent huomauttaa, että edistystä on tapahtunut ennenkin. Oli aikoja, jolloin orjuutta, raakalaismaista imperialismia ja kansojen alistamista pidettiin täysin kunniallisina asioina länsimaissa. Ei enää. Avent muistuttaa vielä, että köyhistä maista tulevassa maahanmuutossa on kyse ihmisistä. Heillä ja heidän elämillään on aivan yhtä suuri arvo ja merkitys kuin kenen tahansa muun elämällä. ”Me joko oivallamme asian tämän vuosisadan aikana ja muutamme tapojamme vastaavasti tai sitten emme.” Yksinkertaista. V
33 JUTUN ALOITUSKUVA ON OTETTU TUNISISTA POHJOISEEN PÄIN JA LOPETUSKUVA HELSINGISTÄ ETELÄÄN PÄIN. KUMPIKIN KUVA ON OTETTU 21. SYYSKUUTA KELLO 12 HELSINGIN AIKAA.
OpiskelijaBikes.indd 1 5.10.2018 14:54:34 3.–12.11.2018 HELSINKI etnosoi.fi Dizu Plaatjies (Etelä-Afrikka) · Leyla McCalla (US) Mumo – Mustalais musiikin orkesteri · Heikki Laitisen juhlakonsertti · Anna Murtola · VILDÁ · Lasten Etnosoi! Koko ohjelma: etnosoi.fi Maailman musiikin keskus Global Music Centre globalmusic.fi Leyla McCalla Korjaamo 12.11. Dizu Plaatjies Korjaamo 6.11. SEURAA @YLIOPPILASLEHTI
BO YS & GI RL S OP IS KE LI JA T! ilman ajanvarausta! PELKKÄ LEIKKAUS 22e LEIKKAUS + PESU 29e PARTURI-KAMPAAMO LIISANKATU 14 P. (09)2782679, MA–PE 9.30–17.00 OSIS MATTAVAHA 13 20 e OPISKELIJAALENNUS 25%! ELOKUVIA SATEENKAAREN KAIKISSA VÄREISSÄ! HELSINKI 9.-11.11. Eduskuntatieto. Oikeudellinen tieto. Yhteiskuntatieto. Rauhallinen ja tilava lukusali. Kaikille avoin kirjasto. Eduskunnan kirjasto. Aurorankatu 6. Eduskuntatieto. Oikeudellinen tieto. Yhteiskuntatieto. Rauhallinen ja tilava lukusali. Kaikille avoin kirjasto. Eduskunnan kirjasto. Aurorankatu 6. Tervetuloa panimobaariin maistelemaan Stadin Panimon tuoreimmat oluet sekä maahantuontimme herkulliset siiderit ja oluet. Laaja valikoima! Panimopuodista voi e ostaa oluita myös mukaan. Tule tutustumaan miten valmistamme Stadin Panimon olu a käsityöläismenetelmin. Yksin tai porukalla! Kierroksen ja tastingin voi antaa myös lahjaksi ja tastingin voi järjestää yrityksenne tiloissa. Tsekkaa vaihtoehdot: www.stadinpanimo.fi/vierailut tours@stadinpanimo.fi tai 045-601 2170 Avoinna ti-la 15.30-21.00 • pe-la 15.30-2.00 Kaasutehtaankatu 1 Rakennus 6 Suvilahdessa www.stadinpanimo.fi C M Y CM MY CY CMY K stapa_baari_yolehti_97x137 copy.pdf 1 05/10/18 14:32
ALAN 10-VUOTIAANA miekkailijaksi Aragornin ja Anne Bonnyn vuoksi . Pian käy ilmi , ettei lajissa ole kyse san kareista , rohkeudesta tai muiden lasten kukistamisesta . Miekkailu on tarkkuutta ja tuhansia toistoja , jotka kehittävät rytmitajua ja reaktiokykyä . Niiden ansiosta miekkailija tietää vaiston varaisesti , mitä tehdä , kun joku lähestyy tarkoituksenaan lyödä säilä päälakeen . 11 vuotiaana en tajua kisaamista : aikuiset suostuttelevat lapsensa hakkaamaan toisiaan aseilla samalla , kun itse katsovat vierestä . Ot teluiden jälkeen seison rivissä muiden kanssa , kun diminutiivi Terminaattorit on esitelty voiton ja häviön huumeille ja yksi heistä ju listetaan parhaaksi . Miekkailu kehittyi nykyisen kaltaiseksi ur heilulajiksi 1800 luvulla . Se on mielikuvista huolimatta raskasta kuin tennis tai nyrkkeily , ja yhdistää molempien tavoin kestävyyden ja räjähtävän nopeuden reaktiokykyyn ja taktiseen osaamiseen . Lajin kantava ajatus on yhä sama kuin kaksintaistelun , josta se kehittyi sotilastaidon kautta urheiluksi : osua TÄYDELLISYYDEN RAJAT aseella vastustajaan ennen kuin hän ehtii osua minuun . Osumisen opettelu alkaa askeleen opettele misesta . Askellettuani muutaman vuoden lii kuntasalin päästä toiseen voittomahdollisuu teni alkavat kasvaa . Samalla minulle selviää , että myös julkisen keskustelun ulkopuolella osa ihmisistä pitää urheilevaa naista naisur heilijana , eikä ” vain urheilijana ”. Naisurheilijan taidot määrittyvät ennen kaikkea sen kautta , ettei hän ole mies , eikä siksi pysty yhtä hyviin suorituksiin edes teoriassa . Ominaisuudet , taidot ja minuus nähdään asioina , jotka kaikilla vain ovat , eikä asioina , jotka opitaan , poisopi taan tai luodaan . ESSEESSÄÄN Tapa pallo kirjailija Juhani Karila kirjoittaa : ” Urheilussa tappio on totaalinen . Elämässä totaalista on vain kuolema . Urheilu on turvallinen paikka harjoitella kuolemista .” Miekkailussa Karilan toteamus on erityisen tosi . Olen harjoitellut kuolemaa ensimmäisen kisavuoteni jälkeen lukemattomia kertoja . Kisoissa kuoleman simulointi alkaa aina samasta paikasta kuin videopelihahmon uusi elämä : pim , olet elossa . Löydän itseni urheiluhallin vessasta täyttämästä vesipulloa , ja vessassa on , hallista riippumatta , harmaata hohkaava lattia ja Lordi elokuvan tunnelma . Palaan liikuntasaliin , kiristän kengännauhat ja alan lämmitellä . Moderni huippu urheilu luotiin miesten kamppailun areenaksi ja yhteiskunnan peiliksi . Käsitykset voitosta ja parhaudesta rakenne taan kilpa ja huippu urheilussa varhain , koska ne ovat päämääriä , joihin kilpailija yleensä jossain vaiheessa tähtää . Huippu urheilu on yhteiskunnan peilinä jätättävä ja hidastu nut . Tasa arvoistuminen on kilpaurheilussa edennyt yhtä hyvin kuin Akilleen yritys ottaa kilpikonna kiinni . Erityisesti ymmärrys siitä , mitä tarkoittaa olla paras , on yhä kietoutunut tiukasti sukupuoleen . Naisten asema kilpaurheilussa on paran tunut viime vuosikymmeninä , mutta kilpaur heilijanaisen identiteetti on yhä neuvottelun alaisena eri tavalla kuin miesurheilijan . Nais urheilijaa määritellään ja hänen kykyjään ky seenalaistetaan miesurheilijasta poikkeavin tavoin . ESSEE T: SOFIA BLANCO SEQUEIROS 36
YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 37 Ymmärrys siitä, mitä on olla paras, on yhä kietoutunut sukupuoleen. SOFIA BLANCO SEQUEIROS ON HELSINKILÄINEN KIRJOITTAJA JA FILOSOFI. Keväällä 2018 kansainvälinen yleisurheilu liitto IAAF asetti säädöksen , jonka mukaan Caster Semenya ja joukko muita naisten sar jassa kilpailevia huippujuoksijoita joutuvat joko alentamaan luonnollisen korkeita tes tosteroniarvojaan lääkinnällisesti tai kilpai lemaan miesten sarjassa . Stanfordin yliopis ton tutkija Katrina Karkazis arvioi säädöksen vaikuttavan erityisesti globaalista etelästä tuleviin ei valkoisiin urheilijoihin . Historiallisesti muita kuin miehiä on pyritty järjestelmällisesti pitämään kilpaurheilun ul kopuolella vetoamalla sekä naiseuden että li sääntymiskyvyn vaurioitumiseen . Molemmat liittyvät vahvasti naisille oletettuun kehoon . Kun Kathrine Switzer juoksi Bostonin mara tonin vuonna 1967 kisan ollessa naisilta kiel letty , kriitikot varoittivat toisteisen liikkeen surkastuttavan rinnat ja pudottavan kohdun ulos . Vuonna 2005 Kansainvälisen hiihtolii ton puheenjohtaja ja olympiakomitean jäsen Gian-Franco Kasper sanoi radiohaastattelus sa , ettei mäkihyppy sovi naisille ” lääketieteel listen näkökulmien vuoksi ”, viitaten kohdun mahdolliseen vaurioitumiseen . Sukupuolten asemaan vaikuttaminen on usein ollut yhtä hienovaraista kuin räjähtävien kohtujen pelko . Vuoden 1976 olympialaisissa Margaret Murdock sai kivääriammunnassa hopeaa , ja vuonna 1984 laji jaettiin miesten ja naisten sarjoihin . Vuoden 1992 olympialaisis sa kiinalainen Zhang Shan osallistui skeet am munnan sekasarjaan ja voitti . Seuraavissa olympialaisissa naiset eivät saaneet osallistua skeet ammuntaan , muu haulikkoammunta jaettiin miesten ja naisten sarjoihin , ja nais ten sarjan kisasuorituksista tehtiin kevyempiä , joten sen tulokset eivät enää olleet vertailukel poisia miesten sarjan tulosten kanssa . Vuoden 2020 olympialaisissa ammunta uudistuu ja miehet ja naiset ampuvat miltei vertailukelpoisesti . Laajemmin tarkasteltu na mahdollisuudet naisten ja miesten sekä valkoisten ja ei valkoisten urheilijoiden välil lä ovat kuitenkin yhä epäsymmetriset . Siksi miekkailija Ibtihaj Muhammad , ensimmäinen hijabiin pukeutuva amerikkalainen olympia mitalisti , sanoo voitontahtonsa liittyvän ha luun olla esikuva . Sellaista hänellä itsellään ei huippu urheilijaksi kasvaessaan ollut . VALOKUVAREPORTAASISSAAN Play Like A Girl Britni de la Cretaz ja Laurel Golio doku mentoivat kahta tyttöjen baseball joukkuet ta . Syrjinnän historia lajissa on pitkä . Vuonna 1973 yhdysvaltalainen tuomioistuin määräsi , että 22 vuoden osallistumiskiellon jälkeen tyt töjen täytyi antaa liittyä lasten baseball jouk kueisiin New Jerseyssä . Sen seurauksena yli 2000 poikajoukkuetta samasta osavaltiosta lopetti pelaamisen kokonaan . Vuonna 1974 osallistumiskielto kumottiin koko maassa , mutta nykyisen tasa arvolain yksityiskohdat mahdollistavat yhä tyttöjen kieltämisen kou lujen baseball joukkueista , jotka muodostavat valtaosan nuorten mahdollisuuksista harras taa lajia . Miekkailu jaetaan sarjoihin sukupuolen ja iän mukaan . Vaikka kaikki sarjat miekkailevat samat pisteet , on etuliitteiden käyttö runsas ta . Miesten finaali on kisoissa aina viimeisenä . Tavarapalkinnot ovat välillä osoitus ihmismie len kekseliäisyyden lopullisesta hiipumises ta . Sarjojen välille luodut erot ovat fiktiota , mutta ne on helppo sisäistää ajattomiksi ja muuttumattomiksi rakenteiksi . Tietoisuus tuskastuttaa Lordi teemaisessa vessassa , mutta miekkailualueen viivat rajaavat sen ottelun ulkopuolelle . Jako naisten ja miesten sarjoihin on kilpa urheilun sukupuolittuneiden käsitysten ytimessä . Nykyisenlainen jako binääriseen sukupuoleen ottaa lähtökohdakseen sen , että sukupuolia on kaksi : yksi on vahva , toinen heikompi . Jako perustuu vääriin oletuksiin sukupuolesta , olettaa sukupuolille luontaisia ja muuttumattomia kykyjä ja vaikuttaa erityi sesti transurheilijoiden , muunsukupuolisten urheilijoiden sekä muihin sukupuolivähem mistöihin kuuluvien urheilijoiden harrastami seen ja uraan . Huippu urheilijat Chris Mosier ja Lauren Lubin ovat sekä urheilussa että työssään urheilun ulkopuolella osoittaneet , että vääristynyt ymmärrys sukupuolesta heijastuu paitsi sukupuoli ja seksuaali vä hemmistöihin kuuluviin kilpaurheilijoihin yksilöinä , myös laajempaan yhteiskunnalli seen ymmärrykseen sekä sukupuolesta että urheilusta . Toisaalta myös media ylläpitää käsityksiä eri sukupuolten asemasta kilpaurheilussa . Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kilpa urheilusuorituksia huomioidaan vähemmän ja eri tavoin kuin miesten vastaavia . Heidät ase tetaan miehiä useammin edustamaan tiettyä sukupuolta sen sijaan , että he saisivat edustaa itseään kilpaurheilijoina . Urheilujournalismin antamat vaimon , tyttären ja äidin identitee tit , kilpailijoiden ulkonäön kommentointi ja muiden kuin cis sukupuolisten urheilijoiden häivyttäminen uutisoinnista ylläpitävät rajaa , jonka toisella puolella vain mies voi toteuttaa kilpaurheilijuutta puhtaimmillaan . PIM, OLEN ELOSSA . Materialisoidun Rus keasuon urheiluhalliin , jonka kahvila on poik keuksellisen hyvä mutta vessan lattia har maa . Lämmittelen ja astun miekkailualueelle hermostuneena . Kovaa hyökkääminen on taktisesti oikea valinta , mutta saan pisteitä liioitellulla , rumalla aggressiolla . Miekkailussa aggressiivisuus on hyve , jos sitä käyttää oikein , ja nyt olen siirtynyt Taktikoiva Bulbasaur ta solta Hulk tasolle . Viides ja viimeinen osuma hävittää takanani leijailevan kalman . Ottelu loppuu ja jään odottamaan seuraa vaa . Välillä voiton etsintä muuttuu jälleen syntymisen opetteluksi . Hiki tiivistyy varus tekopissa pilveksi , josta urheilijan on aikansa murjotettuaan noustava . Palaan kisoihin , koska niissä on edelleen kyse siitä , että osallistujat jahtaavat toisiaan miekat kädessä ja lopuksi yksi heistä julis tetaan parhaaksi . Kilpaurheilu etsii fyysistä virheettömyyttä tiivistäen sen mahdolli suuden miekkailuottelun kestoon tai juok suradan pituuteen . Yksi sukupuoli voidaan olettaa kilpaurheilijoista parhaaksi ja muut määritellä sen mukaan . Silloin kyse ei enää ole täydellisyyden etsimisestä , vaan asioiden painostamisesta sellaisiksi kuin ne ovat aina olleet . Toisaalta kilpaurheilija on kärsivällinen ja muutoksen epätasaisuuteen tottunut . Hän on oppinut , että kehitys vaatii toistoja , ja löytää niistä voiman ja kauneuden .
38 ELDIS, ELLU, SPEDE . Rakkailla ihmisillä on usein paljon nimiä , niin myös minulla . Olen yhdeksänkymmentäluvun tuotos , kauniiksi kin kehuttu naisen alku . Opiskelen muotoilua . Kotosalla kudon ryijyjä ja kirjon . Pidän käsi töistä ja siitä fiiliksestä , kun saa jonkun asian valmiiksi . Vaikka koti on kiva paikka , niin on myös tanssilattia . Minusta on siis moneen . Rakastan ruokaa , hyvää ruokaa , sitä parem paa ruokaa . Käytän mielelläni rahat ulkona syömiseen ja hyvin juomiseen . Ja alkoholin seuraksi kuuluu tupakka . Jos tuntuu että pysyt perässä , olen valmis tärskyille . ” Keskivihreä PallMall Girl ” Neiti A KULTTUURIKLASSIKKO T: SUSANNE SALMI K: VIIVI PROKOFJEV Henkilökohtaista, eli Ylkkärin deittipalsta Mä Henkilöjä-osan liitepalstoja luin Ja etsin yksinäistä ymmärtäjää Mä siihen skeptisesti suhtauduin Mut mietin, kannattaisko yrittää KUN JOKU kysyy minulta ja kumppanilta ni , kuinka olemme toisemme tavanneet , vastaam me aina samalla tavalla : Missäs sitä ihmiset nyt yleensä tapaavat . Baarissako , saattaa se joku silloin kysyä . Ei sentään , nyt eletään 2010 lukua ! Tin derissä tietenkin , nauramme . Sen jälkeen keskustelu muuttuu usein hil peäksi päivittelyksi : Ajatella , että ilman tuota hupsua sovellusta emme ehkä olisi koskaan kohdanneet . Mikä onni , että deittailu on ny kyään näin mutkatonta ! Siunattu teknologia ! Mutta osattiin sitä ennenkin . Suomirockin monoliitti Hector oli näiden asioiden äärellä jo vuonna 1976 . Kaipaava haavanlehtinen esittelee 1970 luvun vastineen Tinderille : sa nomalehtien Henkilökohtaista palstat , nuo salattujen toiveiden syntysijat . Kaava on samanlainen kuin nykyäänkin . Kertoja joutuu hylätyksi , kittaa halpaa puna viiniä suruunsa ja päätyy tarkastelemaan koti kulmiensa naistarjontaa . Deitti ilmoitukseen vastaaminen tuntuu arveluttavalta , mutta ei tässä hävittävääkään ole , sankarimme tuu maa ja marssii lähimpään postitoimistoon . Hänen mieleensä on jo ehtinyt piirtyä kuva siitä , millainen nainen vastassa kenties on : herkkä mutta kiihkeä , ritarillista lempeä vailla ! Skeptikko etsii seuraa 3X
39 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 Herra B Neiti C OLEN VAJAA kolmekymppinen oikeustieteilijä , joka on kiinnostunut politiikan kiemuroista ja elämästä kaikessa sen moninaisuudessaan . Teen erinomaisia pastaruokia ja pidän ruuan laitosta muutenkin . Paheeni ovat levyjen keräily ja matkustelu : reissaan aina , kun voin , vaikka olen huolissani ilmastonmuutoksesta . Indie rock on lähellä sydäntäni , mutta pidän myös elektronisesta musiikista . Sinä fiksu ja ihana tyyppi , keksitään jotain hauskaa yhdessä ! ” Modern Lover ” MOI. OLEN 26 vuotias nainen , ja olisi siistiä tavata uusi mukava tyyppi . Tykkään muun muassa seuraavista asioista : musiikki , valo kuvaus , jooga , kesäillat ja spontaanit hetket . Viihdyn museoissa , nauran puujalkavitseille ja hoivaan rakkaudella huonekasvejani . Toivon , että olisit kohtelias , avoin , hyvä kes kustelija ja tosi hauska . Lempeät arvot , kyky heittäytyä ja pieni parta ovat kovia juttuja . ” Nähdään Stockan kellon alla ” LÖYTYIKÖ MATCH? ISKIKÖ KIPINÄ? OTA TOKI YHTEYTTÄ, NIIN TOIMIMME AMORINA: PAATOIMITTAJA@YLIOPPILASLEHTI.FI Ja sitten näin sen nimimerkin: ”Kaipaava Haavanlehtinen” On yksin jossain mielin herkin Hän kiihkon kuriiria ootellen HOTELLI HANNIKAINEN on Hectorin viides levy . Se tupsahti omituiseen välitilaan ; maailmaan , jossa kohkattiin toisaalta Abbasta , toisaalta Sex Pistolsista . Albumi on hämmentävä sekoitus rokkia , kantria , suomenkielistä kikkailua ja tankero englantia . Löytyypä sieltä kaksi Bob Dylan coveriakin , joista erityisesti Hei leidi hei on jo hölmönfiksun nimensä puolesta mainitse misen arvoinen . Mutta millainen kappale Kaipaava haavanlehtinen onkaan ! Röhönaurulla käynnistyvä , baaripianon ja kurittoman saksofonin säestä mä ralli , jota toteuttamaan on haalittu kaarti aikansa keskeisimpiä musiikintekijöitä : Tasa vallan Presidentissäkin soittanut saksofonisti Pekka Pöyry , vielä suurta läpimurtoa odotel lut 23 vuotias Maarit ja uraansa niin ikään vasta aloitellut Freeman . Ja sitten on juopuneen mökkinaapurin innokkuudella fraseeraava Hector ja tämä käsittämätön sanoitus , joka sulkee sivistys sanat muitta mutkitta syliinsä ( kuinka usein olet kuullut jonkun laulavan skeptisestä suhtautumisesta ?) ja tekee viinanhajuisesta yksinäisyydestä oudolla tavalla ylevää . Neljäkymmentä vuotta myöhemmin tämä kaikki kuulostaa toki hieman koomiselta , enkä voi kuin kiittää luojaa siitä , ettei levyllä hai taria soittanutta Seppo Hovia ole päästetty tässä kappaleessa ääneen . Silti : Hector oli jo vuonna 1976 edistykselli sempi kuin moni meistä nykyään . Kaipaavaa haavanlehtistä kuunnellessani minun tekisi mieli ojentaa tolvanoita , jotka yhä vieläkin internetissä kyselevät , onko ok panna ekoilla treffeillä : kuunnelkaa hyvät ihmiset Hectoria ja tehkää valintanne ihan itse . Me mentiin Hotelli Hannikaiseen Ja sinne viikoksi hukuttiin Virta kytkettiin kahteen yksinäiseen Me tuskin tuntiakaan nukuttiin! TÄLLÄ TAVALLAHAN suhteista kauneimmat usein alkavat : treffeillä , jotka eivät pääty vaan kestävät vuorokauden , tai kolme , tai vaikka viikon . Myös Haavanlehtiselle käy onnekkaasti . Hän päätyy kavaljeerinsa kanssa Hotelli Hannikaiseen , arvatenkin Hannikaisen baarin kautta – sellainenkin kappale albumilta nimittäin löytyy . Perimätiedon mukaan Han nikaisen baari on mielikuvituksen tuotetta : yhdistelmä kapakoita , joissa Hector ensim mäisen 29 elinvuotensa aikana luuhasi . ( 2010 luvun Tinder deittailija voi viedä seuralaisensa esimerkiksi Turussa sijaitse vaan Olutravintola Hannikaiseen . Tiettävästi paikka on kuitenkin saanut nimensä Hectorin sanoituksesta , ei päinvastoin . Toim . Huom .) Kuinka Haavanlehtisen ja hänen kirjekump paninsa lopulta käy ? Jatkuuko romanssi vai jääkö deittipalstarakkaus epärealististen odotusten jalkoihin ? Sitä Hector ei kerro . Vihellyssoolosta ja hilpeänä rallattelevasta taustakuorosta huo limatta kappaleesta jää jokseenkin surumie linen maku . Mä vielä nään sen nimimerkin , Hector lopuksi laulaa , kuin jotakin jo aikoja sitten päättynyttä kaihoisana katsellen . Kuluneet vuosikymmenet ovat nekin lyöneet kappaleeseen oman melankolisen leimansa . Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut Pekka Pöyry teki itsemurhan vuonna 1980 ollessaan 40 vuotias . Ja nyt on Hectorkin jo vanha – niin ikääntynyt , että jopa Vain Elämää on ehtinyt tulla tutuksi . Siitä huolimatta kappale antaa 2010 luvun Tinder deittailijalle toivoa . Skeptikon kannat taa yrittää , sillä toisinaan käy seuranhakupals tallakin flaksi . HEC TO R: KA IP AA VA HA AV ANLEHTINEN, AL BU MI LT A HO TEL LI HAN NIK AI NE N, LO VE RECORDS 1976
40 HR : Avaisitko tuota koulutustaustaasi vähän . EMILIA : Tosi mielellään ! Minulla on kan didaatin tutkinnot oikeustieteestä ja eng lantilaisesta filologiasta sekä maisterin paperit kirjallisuustieteestä , kemiasta ja molekyylibiotieteistä sekä teoreettisesta filosofiasta . Lisäksi sosiologian tiede kunta hyväksyi vastikään väitöskirjani Nikomakhoksen etiikan suhteesta 2010 luvun luovan luokan käsityksiin muuttu vasta työnkuvasta . HR katsoo odottavasti . EMILIA : Ammatilliselta puolelta on kokemusta tietysti myös . Minulla on media ja restonomin tutkinnot Haaga Heliasta sekä hankintatoimen ylempi korkeakoulututkinto Metropoliasta . Ammattikorkeakouluopintojeni ohella suoritin myös rakennusalan perustut kinnon koneenkuljetuksen osaamisalalla ja kahden vuoden talotekniikan opinnot putkiasennuksesta . Valmistelen myös paraikaa neuropsykologian gradua opis keluperäisen stressin aiheuttamasta vas kulaaris kognitiivisesta heikentymästä ... Mutta se on totta puhuen vaarassa jäädä ikuisuusprojektiksi . HR nojautuu eteenpäin . HR : Oletko ajatellut jatkokouluttautua ? EMILIA : Kyllähän sitä tietysti tulee mietittyä . FIKTIO T: ERKKA MYKKÄNEN K: JENNA SEIKKULA SPEKULAATIO K: NASA Emilia päätyy koulutustaan vastaavaan työhön . Kuoppa Jätetään maa Nasan suunnitelmien mukaan Marsiin päästään kymmenen vuoden päästä. Onko sinullakin tunne siitä, että alamme ehkä ihmiskuntana valmistautua elinkelvottomaksi muodostuneen planeetan jättämiseen? Vaikutelma ei ole mitenkään uusi. Hannah Arendt kirjoitti 1950-luvulla, että ensimmäisen satelliitin laukaisemisen jälkeen tunnelma ei ollut voitonriemuinen tai kunnioittava: ”Ensireaktio oli helpotus, joka tunnettiin ensimmäisestä askeleesta kohti ihmisen vapautumista maan kahleista.” Maa on yksi ihmisenä olemisen ehdoista. Maan jättäminen ja avaruuteen muuttaminen on vastaava utopia kuin luopuminen työstä ja synnyttämisestä.
41 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 Energia arkkitehdin , vertikaaliviljelijän ja otec insinöörin pätevyydet kiinnostavat . Omalla ajalla olen yrittänyt ottaa haltuun myös nanoviljelyn , 3D räätäliyden ja mik robimaalauksen perusteita . Lisäksi ekso paleoklimatologin koulutus lienee ennen pitkää väistämättömyys . HR : Niin , planeettainvälinen matkustus on pian todellisuutta . Se ei voi olla vaikut tamatta itse kunkin uramahdollisuuksiin näillä ... Näillä ... HR katsoo odottavasti . EMILIA : ... näillä alati muuttuvilla työ markkinoilla . Aivan . En halua kuulua hei hin , jotka jäävät nuolemaan näppejään . HR : Sitten varsinaisesta työkokemuksesta . Katselimme – EMILIA : Anteeksi kun keskeytän . Mutta pakko sanoa . Minä ihan todella , todella tarvitsen tämän työn . En tiedä mitä teen jos – HR : Eli tästä työkokemuksestasi . Kat se limme CV : täsi . Vähän semmoista tilkku täkkiähän se on . EMILIA : Niin , olen tosi pahoillani . Olen ollut kahdeksana kesänä Valion ja Ingmanin jäätelömyyjänä sekä seitsemänätoista ke sänä Picnic Finlandin kahvilatarjoilijana . Ei vaan kahdeksanatoista . Lisäksi olen tehnyt kolmekymmentä vuotta työharjoitteluita Maanmittauslaitoksen kehittämis ja yl läpitotehtävissä , tuottaja tiedottajana eri kulttuuriorganisaatioissa sekä tarvit taessa työhön kutsuttavana palkattoma na leikkausavustajana useimmissa Hus kuntayhtymän kahdestakymmenestä sairaalasta . HR huokaisee . HR : Löytyisikö harrastuspuolelta sitten jotain ? EMILIA : Olen neljävuotiaasta lähtien opiskellut alttoviulua ja tanssinut balettia . Kahdeksanvuotiaana sijoituin trampoliini voimistelun SM kilpailuissa neljänneksi . Vapaa ajalla tietysti luen niin paljon kuin mahdollista . Viime kuukausien aamuöinä olen käynyt läpi Dostojevskin , Saramagon ja Adoniksen teoksia . Tietokirjallisuutta kah laan aina kun voin . Odotteluhuoneessanne luin Lauri Järvilehdon Tee itsestäsi mes tariajattelijan , Daniel Kahnemannin Thinking , Fast and Slow ’ n sekä Stebe Jobsin elämäkerran . Viime aikoina olen kin ollut innoissani transformationaalisen johtamisen mahdollisuuksista . Arkisin , jos nyt jää luppoaikaa , tutkin kirkkolatinaa , hepreaa sekä muutamia kuolleita kieliä , kuten muinaispreussia , eteokyprioottien kieltä sekä tietysti niuatoputapua . Mutta täytyy myöntää , että keskittymisen kans sa on välillä hankaluuksia . Tässä auttavat äänikirjat . Autoa ajaessa , raitiovaunul la kulkiessa , pyöräillessä , lenkillä , crossfit ja spinning treeneissä sekä meditoidessa äänikirjat ovat korvaamaton keksintö . Ei mene aika hukkaan . HR : Entä miten kuvailisit itseäsi työ ryhmän jäsenenä ? Emilia nousee ylös . Emilia kävelee ruukulle , jossa on peikonlehti . Emilia oksentaa mul taan . Emilia pyyhkii suunsa . Emilia palaa paikalleen . EMILIA : Ennen kaikkea minua on kuvail tu hyväksi tyypiksi . ” Kun Emilia tulee huoneeseen , myös hyvä energia tulee huoneeseen .” Noin minusta on sanot tu . Olen ystävällinen , avoin , innovatii vinen , energinen ja ratkaisukeskeinen . Persoonallisuustyypiltäni olen ENFP , eli kuten tiedätte , tulen toimeen parhaiten INFJ tyyppien kanssa , mutta me enfpparit olemme ylipäätään sopeutuvaista sakkia . Minulla on kahdeksan sydänystävää , kak sisataa kaveria ja kolmisentuhatta tutta vaa . Viime aikoina olen alkanut havahtua somen käyttööni , ja vaikka selaankin toki yhä Instagramia , Facebookia , Twitteriä ja Snapchatiä , panostan yhä useammin kahdenkeskisiin , merkityksellisiin ystä vyyssuhteisiin , joita some ei voi koskaan korvata . Elämä tapahtuu tässä ja nyt . HR : Meidän välillämme . EMILIA : Tässä kasvokkaisessa koh taamisessa . HR : Kertoisitko vielä , mikä hakemukses samme herätti kiinnostuksesi ? Kuoppa EMILIA : Voiko tuohon ilman ylisanoja vas tatakaan ? Yksinkertaisesti vakuutuin paitsi siitä että olen etsimänne henkilö ja siitä että tarjoamanne mahdollisuus tarjoaa innostavan työympäristön ja näköalapai kan alalle , myös siitä että olen henkilönne etsimä ja että tarjoamanne työympäristö innostaa näkönäkönäköalapaikan todel lisuuteen sellaisena kuin se nykypäivän kokemushorisontissa on mahdollista kokea mielekkääksi niissä rakenteissa , joille jokainen meistä väistämättä tulee altistuneeksi . HR : Niin , halusi tai ei . EMILIA : Niin . HR : Emilia . Kaunis , riittävä Emilia . Kyllä sinä riität . Kyllä meillä on tässä jo riittävästi . EMILIA : Voi miten helpottavaa kuulla . HR : Sananen toimintaympäristöstäm me . Paikka sijaitsee Kalasatamassa , pie nellä kaavoitukseen kelpaamattomalla joutomaalla . EMILIA : Oh , tosi kiinnostavaa . HR : Kyseiselle paikalle on tarkoitus kaivaa kuoppa . EMILIA : Kuoppa . Aivan joo , ihan mahtavaa . HR : Saadaan siihenkin kohtaan sitten jo tain . Ei jää joutomaaksi . EMILIA : Ymmärrän . Kuulostaa todella hyvältä . HR katsoo odottavasti . HR : Pääsisitkö paikalle lauantaina , aamuneljältä . EMILIA : Totta kai . Silloin käydään hommiin ? HR : Kyllä kuoppa on siihen mennessä jo kaivettu . Riittää , kun saavut paikalle .
42 YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 ALUKSI SE tuntui hyvältä . Samaistuttavalta , jopa voimaannuttavalta . Katselin Instagramin tarinoita ja nyökkäilin hyväksyvästi , kun kilahtelevien skumppa lasien ja kissojen kehräyksen seasta näytölle sinkosi tuttavani puhuva pää . Se pohti ratsas tuksen eettisyyttä . Nyökkäilin myös silloin , kun toinen tutta vani postasi tarinaansa taivastelua Ylen Motin tekemästä jutusta . Jutun seurauksena type ryyksiä seksuaalisesta häirinnästä laukonut rehtori sai potkut . Käyttäjät jäivät mieleeni hahmoina , joilla on sanottavaa . He erottuivat arjen hassujen huomioiden massasta pointeillaan siitä , mikä yhteiskunnassamme on pielessä . Aitoja in fluenssereita , minun somekuplassani . Iloitsin . Pian tarinoissa vilisi puhuvia päitä . Ne ja koivat näkemyksensä siitä , onko twerkkaus kulttuurista omimista , millaista on oikea kehopositiivisuus , onko miehen perässä ul komaille muuttaminen , mopsin omistaminen , Touko Aallon sairausloma tai vasemmistolii ton uusi logo ok . Osalla heistä on yksityinen profiili , osalla ammattiin tai blogiin liittyvä tili . Kaikkien seu raajamäärät ovat alle kahdessatuhannessa , osalla muutaman sadan tienoilla . Puhuvat päät täyttivät someni . TOISEN AALLON feministien keskeinen ajatus oli , että yksityinen on poliittista . He toivat esimerkiksi perheeseen ja seksuaalisuuteen liittyvät epäoikeudenmukaisuudet osaksi politiikkaa ja julkista keskustelua . Instagramin tarinoissa tämä periaate on kääntynyt toisinpäin : poliittisesta on tullut henkilökohtaista . Kansalaiskeskustelun kannalta Instagramin tarinat ovat hankalia . Kaikki palaute putoaa yksityisviestinä tarinan postanneelle henki lölle . Toki nämä kaksi ihmistä voivat käydä keskenään suljetun keskustelun aiheesta . PALSTALLA LAITETAAN ASIOITA TÄRKEYSJÄRJESTYKSEEN Henkilöbrändi: Puhuva pää KOLUMNI T: SÄDE MÄKIPÄÄ K: MIKKO RIKALA TOP 10 Vallankumoukset Ranskan suuri vallankumous # MeToo vallankumous Kansalaissota Neljäs teollinen vallankumous , datauskonnon aika Eläinten vallankumous Syömisen vallankumous ( Wolt ) Avaimen Punainen tiili levyn ilmestyminen ( 2001 ) Yrittäjyyden vallankumous ( Slush ) Lohkoketjujen vallankumous Maukas vallankumous ( voimme alkaa syödä hyönteisiä ) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Ennen Instagramissa esiteltiin täydellistä elämää, nyt täydellisiä mielipiteitä, kirjoittaa Säde Mäkipää. Parhaassa tapauksessa tarinan tekijä voi lisätä kuvakaappauksen käymästään yksi tyisestä keskustelusta tarinansa jatkoksi . Rohkeimmat voivat tehdä näin saamalleen kritiikille , mutta sellaista olen nähnyt vain muutaman kerran . Yleisempää on kavereilta tulleiden kannustavien viestien esitteleminen . Twitterissä keskustelu tarkoittaa usein ilkei lyä tai turhaa kohkaamista , mutta toisin kuin Instassa , se on ensisijaisesti julkista . Insta gramissa yhä useammalla on yksityinen tili , jolloin tarinan näkevät vain valikoidut henkilöt , yleensä oma tuttavapiiri . Näistä lähtökohdista on hyvin vaikeaa ra kentaa avointa keskustelua . Sen sijaan stooriin postatut edustavat selfiet , joiden vieressä on napakka pohdinta masennuslääkkeistä , ovat kätevä tapa esiintyä fiksuna ja tiedostavana tyyppinä . Kannattaa seurata hei , mulla on ajatuksia ! Ja millaisia ne ovatkaan , ne ovat niin in ! In tersektionaalinen feminismi sitä , ekologiset pesuaineet tätä . INSTAGRAMIA ARVOSTELTIIN pitkään siitä , kuinka tilien kuvastossa arki näyttäytyi yh tenä juhlana : siellä esiteltiin vain täydellistä elämää . Nyt tarinoissa esitellään täydellisiä mielipiteitä . Loppupeleissä tyylikkäällä feedillä ja kan taa ottavalla tarinalla on sama pyrkimys : itsen sä esittäminen muille mahdollisimman edul lisessa valossa , toisin sanoen brändääminen . On hienoa , jos esimerkiksi tietyt femi nistiset ajatukset tuntuvat omilta . Harvoin Instagramin tarinoissa silti esitetään pintaa syvemmin , mistä nämä aatteet ovat peräisin tai mitä ne laajemmin tarkoittavat . Sellainen postaus vaatisi enemmän kuin 15 sekuntia . Lopulta pohdin , pitäisikö minunkin . Olisi hienoa kirjoittaa oman profiilin esittelyyn ” mielipidevaikuttaja ”. Mutta se ei parantaisi maailmaa tippaakaan . Eugène Delacroix: Vapaus johtaa kansaa,1830
YSTÄVÄKIRJA T: TOIMITUS K: SARA HORNIG YLIOPPILASLEHTI NRO 5 2018 KUKA: TEEMU TANNER IKÄ: 33 ASUU: KRUUNUNHAASSA HELSINGISSÄ TEKEE: TAIDETTA JA MUSIIKKIA LASKENTATAVASTA RIIPPUEN KUUDESSA TAI SEITSEMÄSSÄ BÄNDISSÄ (MM. KYNNET, TEKSTITV 666 JA HOPEAJÄRVI). ESIINTYY SOHVAPERUNOISSA. TYÖSKENTELEE KOULUNKÄYNNINOHJAAJANA ITÄ-PAKILASSA. MIKÄ ON SUOSIKKIBÄNDIPAITASI? Minulla on noin kymmenen Seksihullujen paitaa . Ja Seksihullut tyynyliina . OLETKO IKINÄ HARRASTANUT SEKSIÄ OMAN MUSIIKKISI TAHTIIN? Hyi , en ikinä , millainen sairas ihminen tekisi sellaista ? Jos on läheisesti jonkun ihmisen kanssa , niin on parempi muutenkin , ettei mi tään musiikkia ollenkaan . Musiikista tulisi vaan outo fiilis , että missäs ne kamerat on . TEET DJ-KEIKKOJA TAVASTIAN LAUANTAIDISKOSSA. MILLAISESTA MUSIIKISTA NUORISO TYKKÄÄ? Aika erikoisesta musiikista . Festareiltakin ” rock ” on häviämässä . Tämä on kuitenkin tosiasia , johon pitää sopeutua . En halua olla se tyyppi , joka valittaa , että missä oikeat soittimet . Lauantaidiskossa soitetaan Aki Pohjankyrön kanssa mitä halutaan , ja nuoret on diggailleet meidän valinnoista . NUOREMPI VAI VANHEMPI? Vanhempana elämä on rennompaa . MIKÄ ON MAAILMAN PARAS ELÄINVIDEO? Video , jossa sika herää siihen , että sen kärsän eteen laitetaan suklaakeksi . Sika hitaasti rea goi , syö keksin ja käy takaisin nukkumaan . MILLAINEN OLISI UNELMIESI REALITY-SARJA? Siinä olisi mahtavia persoonia jossain saarella tai talossa , koko ajan pienessä kännissä . Sitten niille annettaisiin erilaisia tehtäviä , kuten vaik ka pommin purkaminen . MIKÄ ON PARAS TV-SARJA KOSKAAN? Rokkarille Morsian . Siinä Poisonin Brett Michaels , maailman pahin kehäraakkirokkari , tulee jostain katkaisusta etsimään itselleen vaimoa ja pistää naiset pelaamaan lätkää biki neissä ja sitten kehuu jokaista erikseen . SUOMI ON NOUSUSSA. Ei pidä paikkaansa . Aika moni voi täällä huo nosti ja ihmisillä on paljon ongelmia . TULETKO KULTTUURIKODISTA? Vanhempani ovat opettajia ja veivät meitä lapsia taidenäyttelyihin ja teatteriin , joten kai voisin sanoa , että olen . TAIDE SYNTYY KÄRSIMYKSESTÄ. Ei pidä paikkaansa . Taide voi syntyä mistä ta hansa tunteesta . Tykkään tosin Sarah Kanen näytelmistä , ja ne ovat syntyneet tosi synkästä elämästä . MITÄ NÄET -LOGOSSA? Fallosmaisen kuvion . Y kirjaimen . Ja on siinä sydänkin . SINULLA ON HIRVEÄN MONTA YHTYETTÄ. KUINKA MONESSA BÄNDISSÄ VOISIT MAKSIMISSAAN SOITTAA SAMAAN AIKAAN? Ehkä pyrin koko ajan maksimia kohti . Minulle on luonteva toimintatapa tehdä montaa pro jektia samaan aikaan . Yli kymmenen voisi olla rajoilla , ettei enää mitään järkeä . KENEN ELÄVÄN TAI KUOLLEEN MUUSIKON KANSSA PERUSTAISIT SUPERBÄNDIN? Tom Waitsin ja edesmenneen Mark Sandmanin kanssa , joka soitti Morphine bändissä kaksi kielistä bassoa . Improvisaatiota ja raskaita , tummia sävyjä . Treeniksellä olisi paksut kan gasverhot , lattialla lojuisi soittimia ja miksei välillä ihmisiäkin . NAISET VAI KALJA? Naiset . Ilman naisia miehet vaan uikuttaisivat ja joisivat kaljaa tuolla jossain katukivetyksellä vailla päämäärää . Ilman kaljaa voisi elää , elä mästä vain hioutuisi terävät kulmat pois ja olisi vähän tylsempää . V ai n Ro ck elä mää