98. vuosikerta | 4. helmikuuta 2011
2
sauli niinistö aalto + aalto
Mies johon paska ei tartu.
Suomi-designin tulevaisuus.
suomalaista suositaan
Ulkomaalaisella tutkinnolla ei irtoa töitä.
kadonneet lapset
Maahanmuuttajataustaisia nuoria lähetetään pakkolomalle mummolaan.
voita oscar nanomateriaalit jalmari helander speksit
ylioppilaslehti 2 # 11
2
pääkirjoitus
Maria Pettersson
anteeksi kuinka?
Maria Manner
Lähetyksen esto
16-vuotias lapsuutensa ja nuoruutensa Suomessa asunut tyttö lähetettiin Kongoon, koska isän mielestä hän liikkui huonossa seurassa. Kun perhe saapui Kongoon, vanhemmat ottivat tytöltä passin pois ja jättivät hänet keskelle ventovieraita ihmisiä. Myöhemmin tyttö ymmärsi, että ihmiset olivat hänen sukulaisiaan. Tyttö teki töitä, mutta joutui välillä varastamaan ruokaa selvitäkseen. Tienattuaan tarpeeksi rahaa hän meni nettikahvilaan ja soitti opettajalleen Suomeen. Opettaja otti yhteyttä sosiaalityöntekijään, ja lopulta poliisi haki tytön takaisin Suomeen. Tytön tarina on kirjattu Ihmisoikeusliiton viimevuotiseen selvitykseen, jossa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten nuorten lähettämistä vanhempien kotimaahan. Tytölle kävi hyvin: hän oli riittävän vanha ja neuvokas selvitäkseen pinteestä. Kaikki lähetetyt eivät ole. Selvityksestä käy ilmi, että suomalaiset viranomaiset voisivat ehkäistä lähettämistä tehokkaammin. Koulut, rajavartiolaitos, terveydenhuoltoviranomaiset, poliisi ja Suomen ulkomaan edustustot eivät kommunikoi keskenään riittävästi. Jos lapsi katoaa koulunpenkiltä, tieto ei välttämättä kulje eteenpäin. Lastensuojelu puolestaan ei aina kerro kouluun siitä, että lapsi elää lähetysuhan alla. Ei ole helppoa arvioida, milloin viranomaisen pitäisi puuttua perheen asioihin. Usein lapset matkustavat mielellään, ja jos motiivina lähettämiselle on vaikkapa pakkoavioliitto tai ympärileikkaus, se salataan viimeiseen asti. Erityisen ongelmallisia ovat tapaukset, joissa lähetettävä on täysi-ikäinen. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että avun saaminen ennen lähettämistä tai sen jälkeen on kiinni nuoren tai hänen läheisensä kyvyistä ja voimavaroista. Se ei voi olla oikein. Koulujen rekistereihin kertyneitä tietoja pitää voida hyödyntää, jotta lähetetyt nuoret tunnistetaan rajalla tai ulkomailla. Tietoja lähetetyistä nuorista tulee kerätä keskitetysti ja lakia pitää tarkistaa niin, että lähettäminen voidaan tarvittaessa estää nopeasti. Erityisen tärkeää on kouluttaa nuorten kanssa työskentelevät viranomaiset tunnistamaan lähettämisuhka.
Oulun yliopiston koulutusrehtori Olli Silvén sanoo (HS 30.1.), että yliopisto ei haluaisi periä lukukausimaksuja Eta-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta, mutta haluaisi "hyviä opiskelijoita". Etenkin venäläiset ja kiinalaiset voivat pitää Silvénin mukaan maksuttomia opintoja huonoina. Oulussa 11 maisteriohjelmaa maksaa syksystä 2012 alkaen 7 50015 000 euroa. Olli Silvén, jos hyviä opiskelijoita saa kouluun vain rahalla, ovatko nykyiset opiskelijanne huonoja?
"Ulkomaisten opiskelijoiden laatu vaihtelee, hakijoiden enemmän kuin valittujen. Ihan helkkurinmoinen määrä on hakijoita, joiden päämotiivi on EU- tai Schengen-alueelle pääseminen. Käytännössä näitä maita ovat Ghana, Nigeria, Norsunluuranniko ja Irak sekä muut levottomat alueet, joilta on muuttopainetta Eurooppaan. Lukukausimaksujen myötä meille tulee myös apurahajärjestelmä, joka kattaa lukukausimaksut kokonaan, jos opinnot etenevät suomalaisen täyden opintotuen tahdissa."
Onko lukukausimaksujen tarkoitus siis karsia pois perusteettomat afrikkalaisten hakemukset? "Tarkoitus on karsia pois kaikki muulla kuin opiskelumotiivilla saapuvat. Uskon, että ulkomaisten opiskelijoiden hakemukset tulevat kokeilun myötä lisääntymään. Oli lukukausimaksuja tai ei, Euroopan ulkopuolella yleensä vain ylemmän keskiluokan lapsilla on varaa lähteä ulkomaille opiskelemaan, ja he usein tulkitsevat lukukausimaksut laadun takeeksi. Näin minua on valistettu varsinkin kiinalaisten ja venäläisten suusta."
kirkossa kuulutetut
Anni Sinnemäen ydinvoimalausunnosta syntyi kaksi ydinvoimalupaa liian myöhään
VIHREÄ SELKÄRANKA
"Sellaiseen hallitukseen, joka on sitoutunut ydinvoiman lisärakentamiseen, me emme lähde." (Anni Sinnemäki, Verkkouutiset, 27.1.2011) "Nyt erimielisyys [ydinvoimasta] ei ole kysymys, jonka perusteella ratkaistaan hallituskysymys." (Anni Sinnemäki, Ilta-Sanomat 9.3.2010)
Keskon pomon kastamana pätkäpääministeristä tuli 24.1.2011
KOKOVARTALOMINISTERI
Vierestä katsoivat syrjään sysätyt vahinkopääministeri ja tekstiviestiministeri.
puuhanurkka
Ann-Mari Huhtanen ja Anna Mattsson
Television katsoja pääsee nykyään seuraamaan eri ammattikuntien vauhdikasta arkea lähes jokaisena arki-iltana. Ympyröi ohjelmat, jotka ovat oikeasti olemassa.
alapääkirjoitus
Ann-Mari Huhtanen
Äänettömät
kuinka antaa ääni ihmiselle, jota ei tavoita? Tätä mietin kirjoittaessani juttua Suomesta pois lähetetyistä maahanmuuttajataustaisista lapsista ja nuorista. Puolet ajasta vietin puhelimessa toistaen samoja asioita järjestön edustaja tai viranomainen langan päässä vain vaihtui. Haastateltavan löytäminen oli kiven takana. Eikä ihme. On ymmärrettävää, että omista kipeistä asioista ei haluta puhua. Vielä ymmärrettävämpää on, ettei omalla tarinalla haluta antaa lisää löylyä maahanmuuton vastustajille. Ei vaikka toimittaja korostaisi, ettei halua leimata tai syyllistää. Sillä enhän voi taata, ettet lukijana ota juttua syynä maahanmuuttopolitiikan kiristämiselle. En voi taata, että olet niin viisas, että erotat pienen joukon teot suuremmasta kuvasta. Haastateltavaa etsiessäni tajusinkin, että vika on minussa, sinussa, meissä. Aitoa yhteyttä kantasuomalaisten ja tänne muualta tulleiden välillä ei ole. Panin myös maahanmuuttajasanan pannaan. Miksi? Koska termikään ei anna asettua, vaan viittaa sinne tänne ja toisaalle muuttavaan ihmiseen, joka ei kiinnity paikkaan joka ei ole täysvaltainen yhteiskunnan jäsen. Jos taustaa on pakko korostaa, voisiko termi olla edes maahanmuuttanut? "Milloin me lakataan olemasta maahanmuuttajia?", kertoi eräs muualla syntynyt, täällä jo 20 vuotta asunut asiantuntija poikansa kysyneen. "Enkä tiedä mitä sanoa. En tiedä vastausta."
tilintarkastajat
poliis it
metsien miehet
matkaoppaat
asfalttimiehet
kylmäköt
Oikeat vastaukset: Poliisit (JIM), Metsien miehet (MTV3), Matkaoppaat (Nelonen).
ylioppilaslehti Perustettu 1913. 97. vuosikerta. Suomen aikakauslehtien liiton jäsen. issn 035-924. Käynti- ja postiosoite Mannerheimintie 5 B, 6. krs, 00100 Helsinki. www.ylioppilaslehti.fi. toimitus Päätoimittaja Maria Pettersson, 050 339 3033, paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi ·Toimitussihteeri Janne Flinkkilä, 050 447 1117, toimitussihteeri@ylioppilaslehti.fi ·Toimittajat Ann-Mari Huhtanen, 050 443 7122 ann-mari.huhtanen@ylioppilaslehti.fi Maria Manner, 050 445 0553, maria.manner@ylioppilaslehti.fi · Ulkoasu Anna Mattsson, 050 441 1327, graafikko@ylioppilaslehti.fi toimistosihteeri Susanne Lindqvist, 09-13114235, susanne.lindqvist@hyy.fi osoitteenmuutokset ja tilaukset www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelu ilmoitusmarkkinointi Markkinointitoimisto Pirunnyrkki · Myyntipäällikkö Lauri Ristikankare, 020 796 9582; Kari Kettunen, 020 796 9580, yolehdet@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi ilmoitushinnat Teksti 2,05 e/pmm ja takasivu 2,40 e/pmm, abinumerossa teksti 2,95 e/pmm ja takasivu 3,50 e/pmm. Määräpaikkakorotus 10 %. Hintoihin lisätään arvonlisävero 23 %. ilmestymisaikataulu ja mediakortti www.ylioppilaslehti.fi/mediakortti.pdf kustantajaYlioppilaslehden kustannus Oy ·Toimitusjohtaja Heikki Härö hallinto ja talous Marjo Berglund paino Sanomapaino Oy, Forssa ·Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä säilytä tai palauta sitä.
ylioppilaslehti 2 # 11
3
"Vältä pimeitä takseja, pimeitä pulloja ja pimeää Varissuota." Kultturikaupunkivertailussa
Turku ja Tallinna s. 24
sisältö 5 8 12 19 23 25
jalmari helander
Rare Exports -ohjaajan splatter-tärpit.
sauli niinistö
Teflon-poliitikko revolverihaastattelussa.
lähetetyt
Mihin maahanmuuttajalapset katoavat?
mar cabeza
Ekologi mönkii luolissa.
kotimaisen suosintaa
Ulkomailla opiskelleet eivät löydä töitä.
mirel wagner
Espoon Scary Spice löysi blues-äijät.
vakiot 4 6 18 20 21 24 27 29
palaute kuvitella! kolumni: hanna nikkanen graduratsia & samaan aikaan toisaalla tyylitarkastus kolumni: olavi uusivirta arviot malinen & kansanmies & nykysuomen sanakirja
1827 - the infernal musical / fanny salonen
tekijät
kannen kuva janne kuisma
muinoin
Ylioppilaslehden uusi yhteiskuntakolumnisti Hanna Nikkanen, 29, matkustaa paljon ja joutuu yhtenään onnettomuuksiin. Himottaa: "Oma mopo. Koska minulla on kolmivuotiaan koordinaatiokyky ja tunnen rajani, en aio toteuttaa tätä unelmaa. Vielä."
Helsinkiläinen Janne Kuisma, 31, kuvitti tämän lehden kansikuvajutun. Vapaa-ajallaan hän soittaa aikuisrockia ja kirjoittaa modernia fantasiaa. Kaduttaa: "Lähimmäisten heikohko huomiointi, Flow-festivaali 2010, Liisa Ihmemaassa 3D."
Olavi Uusivirta, 27, ryhtyi haastamaan kolumnin konventioita Ylioppilaslehden kulttuurisivuilla. Hän harrastaa hot sudokua ja 1970-luvun arkkitehtuuria. Kyrpii: "Avokadot myydään aina raakoina. Hyvä jos yhden kypsän kuukaudessa löytää."
Kyynisyys on nykypäivänä valttia, kirjoittaa toimittaja Heikki Aittokoski Ylioppilaslehdessä 31.3.1994.
4
OPISKELE ORIVEDEN OPISTOSSA SYKSYSTÄ KEVÄÄSEEN 2011-2012 Kirjoittajalinja Kuvataidelinja Musiikkilinja Avoin Ateljee
ylioppilaslehti 2 # 11 Alkusoitto
palaute
posti@ylioppilaslehti.fi palautetta lähettäneille jaetaan kirja-ja levypalkintoja.
Sarjakuvakoulu
Monivuotinen kirjoittajakoulutus
Kirjoittajalukio
Oriveden Opisto Koulutie 5 35400 Orivesi orivedenopisto@kvs.fi orivedenopisto.fi puh. 0207 511 521
pauksessa osata erotella Wikileaksia, aatetta ja rikosepäilyä toisistaan. Wikileaks tekee arvokasta työtä sellaisen aatteen eteen, jota sananvapausaktivistit kaikkialla maailmassa kannattavat. Assange puolestaan kieltäytyy menemästä kuulusteluun, vaikka häntä epäillään raiskauksesta. Assange ei ole sama asia kuin Wikileaks, vaikka hänen oikeusprosessinsa varmasti onkin saanut julkisuutta Wikileaksin takia. Ja mitä tulee professori Heikki Patomäen lausuntoihin siitä, että raiskaus on "lievä ja epämääräinen" syyte: ettäs kehtaat. Sanna Anniina Toimitus vastaa Me kiitämme näistä kauniista sanoistasi mieluummin niiaamalla, jottemme vahingossa pyllistäisi väärään suuntaan.
en halua lapsia! epäilyttävää etanapostia
Toimitukseen saapui ruskea kirjekuori, jonka sisältä paljastui toinen, sdp:n logolla varustettu kirjekuori. Sen sisällä oli päiväämätön ja allekirjoittamaton viesti: "Tutkivaa journalismia kunnioittaen". Mukana seurasi 540 yksikön edestä Monopoli-rahaa pieninä seteleinä. Toimitus vastaa Sosialidemokraattinen huumorintaju on vähän kuin Telluksen ulkopuolinen älyllinen elämä. Merkkejä molemmista odottaa innolla, mutta paha sanoa, olisiko niiden ilmaantuminen lopulta enemmän pelottavaa kuin tervetullutta. Olemme kiitollisia mutta hämmentyneitä. Kiitos tuhannesti onnistuneesta Ilonpilaaja-artikkelista (Ylioppilaslehti 17/10) ja sitä sivuavasta pääkirjoituksesta. Kuulun juuri näihin nuoriin, itsekkäisiin, vinoon kasvaneisiin hirviönaisiin, joilla ei ole aikomustakaan hankkia lapsia. Jutussa oli valtavasti itselle tuttuja asioita ja tilanteita. Ydinperhenormi näkyy monin tavoin niin mainonnassa, palveluiden suunnittelussa kuin vaalilupauksissakin, mutta uskomattomimmalta tuntuvat yksittäisten ihmisten suorastaan vihamieliset reaktiot. Itsekkyyskorttia huidottiin näköjään jo tämän jutun verkkoversion ensimmäisessä lukijakommentissa. Epäilemättä syytöksiä lastenvihaamisesta ja sukupuuttoon kannustamisesta on satanut myös toimituksen sähköpostiin, joten ajattelin tasapainottaa tilannetta lausumalla jotain positiivista. Kiitos! Meeri Toimitus vastaa Ole hyvä, sinä vinoon kasvanut hirviönainen.
HAluATKO TuTusTuA yliOpisTOOpisKeluun?
Tule opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon. Avoin yliopisto tarjoaa avointa yliopisto-opetusta kymmenissä oppiaineissa runsaasti myös verkko-opintoja. Opetusta alkaa ympäri vuoden. Voit opiskella myös kesäisin. Kesän 2011 ennakkotiedot ovat nyt verkkopalvelussa.
kyrpiminen vituttaa
Ei uskoisi, että vielä 2010-luvulla haastateltavilta kysytään, mikä himottamisen ja kaduttamisen ohella "kyrpii". Tuota... epäröin kovasti, uskaltaako tätä tiedustella, mutta kärsiikö Ylioppilaslehden toimitus kenties peniskateudesta? Tai mikä vielä pahempaa eliiteille, tässä tapauksessa ylioppilaseliitille, ominaisesta silkasta sovinismista? Miksi ei kysytä koskaan mikä "vituttaa"? Onko toimitus tietoinen, että Helsingin yliopiston opiskelijoina on myös huomattava määrä naisia? Kari L. Toimitus vastaa Paljastetaan kulissien takaa sellainen skuuppi, että kun haastattelimme pääministeri Mari Kiviniemeä, hän olisi tahtonut laimentaa "kyrpii"-sanan muotoon "harmittaa". Palkinnoksi rohkeasta kysymyksestä lahjoitamme sinulle Stratovarius-yhtyeen upouuden Elysium-levyn. Toivottavasti sinua ei "vituta", että se sisältää niin sanottua kikkeliheviä.
eipäs huvitella!
Viitaten artikkeliin Hauskempi Helsinki (Ylioppilaslehti 1/2011): ilmeisesti Ylioppilaslehden toimittajille ei ole kotona opetettu, että ensin työ, sitten huvi. Ennen kuin aletaan maalailla Merihakaa vaaleanpunaiseksi tai ryhdytään muutenkaan taivaanrannan maalareiksi, voitaisiin panna asiat tärkeysjärjestykseen. Eivätköhän esimerkiksi terveydenhuollon jonojen purkaminen, peruskoulun ryhmäkokojen pienentäminen ja vanhustenhuolto ole "vähän" tärkeämpiä asioita kuin taidenäyttelyjen pystyttäminen metroasemille? Ylioppilaslehden pitäisi ajaa ensisijaisesti opiskelijoiden etua ja vaatia esimerkiksi opintotuen sitomista indeksiin. Kun näihin tavoitteisiin on päästy, voidaan miettiä niitä pyöräteitä. Hannu Ruoti, hum. kand. Toimitus vastaa Ennen kuin hum. kandi alkaa kirjoitella opiskelijalehtien palautepalstoille, voitaisiin panna asiat tärkeysjärjestykseen. Eiköhän esimerkiksi gradun kirjoittaminen olisi "vähän" tärkeämpää? Kun siihen tavoitteeseen on päästy, voidaan miettiä niitä yleisönosastohommia.
www.HelsinKi.fi/AVOin
assange ei ole wikileaks
...kuten monipuolista nuoriso- ja vapaa-ajan koulutusta
Tee kuten tuhannet nuoret ja aikuiset tekevät vuosittain. Hanki arkeesi leipää ja sirkushuveja Koulutuskeskus Salpauksesta.
Kiitän ja kumarran (samalla Yhdysvaltoja kohden pyllistäen) Julian Assangea koskevasta artikkelista (Ylioppilaslehti 1/2011). On hämmästyttävää, ettei Assangen ta-
NUORISO- JA VAPAA-AJAN OHJAAJA
nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto Koulutus alkaa elokuussa 2011 Yhteishaku 28.2. 18.3.2011 Lisätietoja opinto-ohjaaja Krista Velling, puh. 050 538 2379, krista.velling@salpaus.fi Tutustu www.salpaus.fi/nuoriso_ja_vapaa-aika/ koulutusmahdollisuudet
mielipide
luoja ja matematiikka
Ei kai mitään Jumalaa koskaan ole ollutkaan. Ei kai se tärkeääkään ole, kun ei tiede siitä kerro. Voi, voi kansalaiset rakkaat. Miten voisi rajallinen ihminen käsittää kaikkivaltiasta? Kun opinahjossani matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa kerta toisensa jälkeen ohitetaan se kaikkivaltias, jonka edessä tietoedustuksemme on kuin hiekanjyvä aavikolla, kuinka koskaan viisautta kertyisi. Kuinka voisivat kasvavat kansalaisemme saada kaiken tarvittavan pitääkseen huolta itsestään ja toisista? Ei kai ilman kaikkivaltiaan rakkautta mikään pysy voimassa? Kunniassa pidetyt kansamme johtajat: yhtenä heikkona jäsenenä voimme luottaa rakkaan kansamme kaikkivaltiaan käsiin, jotta elämämme voisi elpyä ja saisimme toivon. Susanna Tamminen matematiikan ja tilastotieteen laitos
www.salpaus.fi
Teinintie 4, 15200 Lahti
ylioppilaslehti 2 # 11 Alkusoitto
5
verta, suolenpätkiä ja eläviä kuolleita
ohjaaja jalmari helanderin aloittelijan opas splatter-leffoihin.
peter jackson: bad taste (1987) Kulttiklassikko, jossa planeettojenvälisen hampurilaisketjun edustajat saapuvat pikkukaupunkiin testaamaan ihmislihan makua. "Melkein kaikki pienenä videotuotokset aloittaneet lähtevät ensin splatter-linjalle. Tein itsekin niin. Uskon, että syy löytyy tarinan keksimisen vaikeudesta. On helpompi säväyttää katsojia keksimällä, miten mielikuvituksellisella tavalla veren voi pistää lentämään. Samoin aloitti Peter Jackson. Bad Taste kiersi vhs-kopioina leffadiggarien keskuudessa, kun olin pikkupoika. Siinä on nähty vaivaa ja huolella. Talkootöinä syntynyt elokuva ei sinänsä ole hyvä, mutta teki suuren vaikutuksen ja innoitti itseänikin näkemään lisää vaivaa." peter jackson: braindead (1992) Koominen zombikauhuelokuva, jossa lentää edeltäjäänsäkin enemmän verta ja sisäelimiä. "Jacksonin hieman kehittyneempi versio raajojen katkomisesta. Täynnä hyviä ideoita. Ei niinkään tarinallisia, mutta visuaalisia ja kekseliäitä juttuja. Erikoinen teos." zack snyder: dawn of the dead (2004) Uusi versio George A. Romeron elokuvasta vuodelta 1978. Jatkoa vuoden 1968 kauhuklassikolle Night of the Living Dead. "Se peruskaava usein toimii, että joukko ihmisiä joutuu rajattuun tilaan, jossa päädytään taistelemaan elämästä. Tässä kyse oli ostoskeskuksesta, jota piirittivät zombit. Sama kaava toimii esimerkiksi kaikissa Alien-leffoissa." danny boyle: 28 days later (2002) Eläinaktivistit vapauttavat laboratoriosta simpansseja. 28 päivää myöhemmin mies herää tyhjässä sairaalassa ja huomaa Lontoon autioituneen. Virus on muuttanut kaupungin asukkaat verenhimoisiksi zombeiksi. "Superhyvä. Kuumottava alku ja täysin uudenlaiset zombit. Nopeat ja vittumaiset. Jännä ja ihana konsepti. Hahmot ovat hyviä ja tarina kiinnostava. Yksi lempielokuvistani." juan carlos fresnadillo: 28 weeks later (2007) Jatko-osa edelliselle. Nyt työn alla on jo kolmososa 28 Months Later. "Vaikka Danny Boyle ei enää ohjannut tätä, homma saatiin toimimaan tyylikkäästi. Alun kohtaus, jossa mies jättää vaimonsa zombien syötäväksi, jotta voisi pelastaa itsensä, on tosi jäätävä. Samalla Robert Carlyle tekee mahtavan roolityön. Erittäin hyvä käsikirjoitus." the walking dead (tv-sarja) Sarjakuvaan perustuva, lokakuussa alkanut tv-sarja, jossa zombiepidemia on vallannut Yhdysvallat. "Alkaa hyvin samalla lailla kuin 28 Days Later. En tiedä kumpi matki kumpaa, mutta tämä toimii, vaikka välillä pienestä budjetista johtuva tv-sarjamaisuus voi hämätä. Hyvät hahmot ja pitkälle vietyjä zombitehosteita."
teemu granström
Jussi-gaala Nelosella su 6.2. klo 21. Rare Exports on ehdolla seitsemässä kategoriassa.
Rare Exports -ohjaaja Jalmari Helander aloitti tekemällä splatter-elokuvia.
ylioppilaslehti 2 # 11 Alkusoitto
6
kuvitella!
Munuaisen hinta mustassa pörssissä
Tyylitietoiset
ensin oli Hel-looks, vuonna 2005 aloitettu Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen verkkogalleria, joka esittelee katumuotia Helsingistä. Sitten suosittu trendiblogi sai seuraajia. Kesällä aloittanut Tallinlooks ikuistaa tallinnalaisten tyylejä ihan tosissaan, mutta osa on asialla kieli poskessa. Landelooks-sivu esittelee omien sanojensa mukaan "100 % tyyliä suoraan alkujuuriltaan." Näin kuvailee sivustolla tyyliään lampolassa ikuistettu Mikko: "Armeijan puukko on asuni tärkein osa. Teroitan sen silloin tällöin. Aito norjalainen villapaita on myös tärkeä: ostin sen 7 vuotta sitten Robin Hoodista enkä ole pessyt sitä kertaakaan, mutta se tuoksuu edelleen raikkaalta." Blogin joulukuussa perustaneen loviisalaisen Sanni Turusen mukaan kävijöitä on ollut yhteensä 158 000. Lökäpöksyjä esittelee myös toinen verkkosivu. Kotihousut-blogissa kuvataan "uusimpia ja mielenkiintoisimpia trendejä kotivaatteiden saralla" esimerkiksi näin: "Minua inspiroivat vaatteet, jotka on tehty kankaasta ja joissa on käytetty innovatiivisesti saumoja. Tykkään yhdistää kotiasuihini orgaanisia materiaaleja, kuten ruokaa. Tyyliesikuviani ovat mm. Chloë Sevigny, naapurini Lasse ja pantterit." Poliittisemmalla asialla on Kukkahattutati.com-verkkogalleria, jossa on kuvia ihmisistä kukkahattu päässään. Tarkoitus on vastustaa rasismia. "Idea lähti rasistien kirjoituksista nettipalstoilta, joissa toistui usein sana kukkahattutäti. Aloimme miettiä, mitä ihmettä se oikein tarkoittaa, ja päädyimme siihen, että kukkahattutäti tarkoittaa ketä tahansa, joka kannattaa ihmisten tasa-arvoa ja vastustaa rasismia", sanoo Jaana Ristola, joka perusti sivuston yhdessä Ninni Luhtasaaren kanssa. Tammikuun lopussa avatulla sivulla on yhteensä jo yli 200 kuvaa. Sieltä saa myös ohjeet oman kukkahatun tekemiseen. maria manner www.hel-looks.com www.tallinnlooks.com landelooks.wordpress.com kotihousut.blogspot.com www.kukkahattutati.com
667
Tsunamin seurauksena velkaantuneet perheenäidit myivät munuaisiaan vuonna 2006 Chennain alueella Intiassa.
4350
Moldovalainen 11 lapsen isä myi munuaisensa kuolemansairaalle itävaltalaiselle vuonna 2008.
Ninni Luhtasaari on iloinen kukkahattutäti.
6500
Jemeniläisluovuttajat myivät munuaisensa egyptiläiselle välitysliigalle vuonna 2010. Monet luovuttajista ryöstettiin, kun nämä olivat matkalla leikkauksesta kotiin.
Faksivastarintaa
Kun internet suljettiin, egyptiläiset kaivoivat esiin faksit ja kenttäradiot.
hallituksen päätös sulkea internet ja rajoittaa matkapuhelinverkkojen toimintaa ei ole pysäyttänyt egyptiläisiä, kertoo BBC. Hätiin on kaivettu teknologiaa viime vuosituhannelta. Netti- ja informaatiosulkua kierretään esimerkiksi faksien, kenttäradioiden ja analogisten modeemien avulla. Kansainväliset netti- ja sananvapausaktivistiryhmät kuten Anonymous, We Re-Build ja Telecomix levittävät ohjeita Egyptiin ja välittävät samalla tietoa Egyptistä muualle maailmaan. yleisin tapa kiertää Egyptin nettisulku on käyttää analogisia modeemeja, jotka toimivat puhelinlankoja pitkin. Aktivistit levittävät kansainvälisiä puhelinnumeroita, joiden kautta analogisilla modeemeilla saa nettiyhteyden Egyptistä. Palveluntarjoajat esimerkiksi Ruotsissa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa ovat avanneet kansainvälisiä numeroita, joiden kautta Egyptistä voidaan olla yhteydessä internetiin. Jotta tavallisilla egyptiläisillä olisi tähän varaa, osa palveluntarjoajista on alentanut hintojaan jopa puolella. Egyptiläisistä lankapuhelimista ei kuitenkaan aina voi soittaa ulkomaille, joten egyptiläiset The Manalaa -blogin pitäjät kehittivät tavan käyttää näitä kansainvälisiä numeroita kännykän, bluetoothin ja kannettavan tietokoneen yhdistelmällä. Egyptin nettisulku blokkaa DNSnimipalvelujärjestelmän osoitteet, mutta ei ip-osoitteita. Kirjaimilla kirjoitettu osoite www.facebook. com ei siis toimi, mutta egyptiläisiä kehotetaan käyttämään Facebookin ip-osoitetta 69.63.189.34, jolla palve-
7320
Brasilialaisesta slummista kotoisin oleva mies myi munuaisensa israelilaisten johtamalle, Etelä-Afrikassa toimivalle välitysliigalle vuonna 2004.
wikimedia commons
Vallankumous venttiseiskalla.
luun yhä pääsee. Eniten jaetaan juuri Facebookin sekä Twitterin ip-osoitteita. nettiaktivistit eivät kuitenkaan operoi vain netissä. We Re-Build kertoi kuuntelevansa amatööriradioiden taajuuksia ja levittävänsä niiden kaut-
ta tulevia puhe- ja morseviestejä. Anonymous tiedotti faksaavansa nettisulun kierto-ohjeita egyptiläisille aktivisteille. Fakseilla lähetettiin yliopistoihin ja kouluihin myös Wikileaksin kautta vuotanutta tietoa Mubarakin hallinnon toiminnasta. maria pettersson
Karhu piipittää
4,56 miljoonaa
Korkein tarjous eBay:ssa vuonna 2004 ennen kuin palveluntarjoaja esti huudot ja kaupan.
Charatter lukee tweettaukset ääneen.
Lähteet: The New York Times, The Observer, Unesco, WHO
takavuosien suosikin Tamagotchin valmistaja on jälleen keksinyt yhden söpön mutta hieman erikoisen olennon. Tällä kertaa kyse on kymmensenttisestä Charatter-karhusta, joka lukee ääneen tweettauksia. Käyttäjä lataa koneelleen tai puhelimeensa Charatter-ohjelman, joka lukee tweettaukset, muuttaa ne ääneksi ja lähettää karhun sisällä sijaitsevaan kaiuttimeen. Aina kun uusi tweettaus saapuu, karhu liikuttelee
huuliaan ja lukee tweettauksen ääneen. Karhu on suunniteltu lukemaan japaninkielisiä sanoja, joten sen suomi ja englanti kuulostavat hiukan erikoisilta ja niissä on vahva japanilainen aksentti. Noin 20 euroa maksavalla Charatterilla on tietenkin oma Twitter-tili, jossa sen, ja eritoten sen fanien, edesottamuksia voi seurata. maria pettersson twitter.com/charatter_pr
ylioppilaslehti 2 # 11 Alkusoitto
7
Kultaisen miehen metsästys
Haluat voittaa Oscarin. Näin se tapahtuu.
consideration", eli vapaasti suomennettuna "antakaa tälle elokuvalle Oscar, pliis". 5. varaudu rahantuloon... Tutkimusfirma Ibis Worldin selvityksen mukaan Oscar-ehdokkuus on viimeisen neljän vuoden aikana parantanut elokuvan lipputuloja keskimäärin 22 prosenttia. Se tarkoitti noin 16 miljoonan euron lisätuloja. Palkinnon voittaminen tuo elokuvalle vielä 15 prosenttia lisää rahaa. Arvokkain kategoria on "paras elokuva". Sen voittajalle Oscar-tulot muodostavat keksimäärin neljänneksen kaikista tuloista. 6. ...ja piratismiin. Tuomaristolle lähetetään dvd-kopiot ehdolla olevista elokuvista. Tavallisesti elokuvayhtiöt ovat tarkkoja siitä, missä ennakkokappaleet kulkevat, mutta Oscarien kohdalla on pakko tehdä poikkeus. Elokuva ei voi voittaa, jos tuomariston jäsen ei saa dvd:tä kotiinsa. Monet tuomariston jäsenet ovat ilmeisen höveleitä ennakkokappaleidensa kanssa, sillä alkuvuosi on elokuvapiratismin kulta-aikaa. Jokainen ehdolla oleva elokuva tulee jakoon torrent-sivustoille heti, kun tuomarit saavat kiekot käsiinsä. Oscar-tuomareiden vuotama elokuva on helppo tunnistaa. Kuvan päällä on vesileima, jossa lukee, että tämä kopio on tarkoitettu vain Oscar-käyttöön ja sen levittäminen on laitonta. Siinä missä tavallisen dvd-piraatin tiedostonimi on esimerkiksi "Kings Speech DVDrip", Oscar-tuomarin jakaman piraattielokuva kulkee nimellä "Kings Speech screener-rip". 7. valmistaudu juhlimaan ostarilla. Onneksi olkoon, elokuvasi on ehdolla Oscarin voittajaksi! Saat kutsun Los Angelesin Kodak Theateriin, jossa Oscar-gaala on pidetty vuodesta 2002. Kodak Theater sijaitsee ostoskeskuksessa nimeltä Hollywood and Highland Center. Ostaritunnelmaa yritetään tosin häivyttää gaalan tvlähetyksessä. Paparazzit odottavat ostarin ulkopuolella, josta punainen matto alkaa. Kävele ostarin läpi juhlapaikkaan. 8. mene baariin. Oscar-seremonian aikana jaetaan yli 20 palkintoa. Pisimmillään gaala on kestänyt neljä tuntia, yleensä noin kolme ja puoli. Miksi et viettäisi aikaa baarissa? Tarkkasilmäiset saattavat huomata televisiokuvasta, että vaikka Steven Spielberg vielä äsken istuikin käytäväpaikalla, pian häntä ei enää näy missään. Hän on baarissa, kuten kaikki isot starat. Paikoilleen hän palaa vasta kun päästään parhaaseen elokuvaan, parhaaseen naispääosaan tai muuhun olennaiseen palkintoon. Parhaan ulkomaisen elokuvan, parhaat sivuosat ja muut turhat palkinnot voi surutta sivuuttaa. juhana pettersson Oscar-gaala 27.2.2011
mikko rantanen
1. tee elokuva, josta valkoihoiset vanhat ukot pitävät. Oscar-tuomaristo koostuu The Academy of Motion Picture Arts and Sciences -nimisen elokuvantekijöiden kunniakerhon jäsenistä, joita on noin 6000. Jäsenlista ei ole julkinen, joten Oscar-päättäjien tarkat henkilöllisyydet eivät ole selvillä. Kerhoon kutsutaan "urallaan ansioituneita elokuva-alan ammattilaisia", mistä seuraa, että valkoihoiset ikämiehet ovat edustettuina erityisen hyvin. Panosta elokuviin, joista he pitävät. 2. ota aiheeksi vammaiset tai kansanmurha. Jos haluat voittaa Oscarin, valitse elokuvasi aiheeksi juutalaisten kansanmurha. Schindlerin lista pokkasi vuonna 1994 seitsemän pystiä, Pianisti vuonna 2002 kolme. Itävalta sai vuonna 2007 Oscarin keskitysleirille
sijoittuvalla elokuvalla Väärentäjä ja vuonna 2009 parhaan sivuosan Oscar meni Quentin Tarantinon natsinmetsästyselokuvalle Kunniattomat paskiaiset. Historian huonoiten ansaittu holokausti-Oscar meni italialaiselle Roberto Benignille vuonna 1999. Hän voitti parhaan miespääosan ja muutaman vähäisemmän Oscarin kammottavalla keskitysleirifarssillaan Kaunis elämä. Kate Winslet esitti vuonna 2005 itseään tv-sarjassa Statistit. Hän pilkkasi siinä Oscar-tuomariston tapaa antaa palkinto elokuvalle, joka edes hipaisee holokaustia. Kolme vuotta myöhemmin hän voitti parhaan naispääosan Oscarin esittämällä entistä keskitysleirin vartijaa elokuvassa Lukija. Muita todennäköisiä voittajia ovat historialliset epookit (Titanic, Amadeus, Gladiaattori, Braveheart taipumaton, Rakastunut Shakespeare)
ja elokuvat, joiden päähenkilö on en kannalta. Tänä vuonna kilpailuun vammainen tai rajoittunut (Sadeosallistuvat vuonna 2010 ensi-iltanmies, Kaunis mieli, Forrest Gump). sa saaneet elokuvat, ja elokuvalle on Tämän vuoden ennakkosuosikki eduksi, jos sen mainoskampanja siKuninkaan puhe on ehdolla neljäsjoittuu loppuvuoteen. Näin elokuva sätoista kategoriassa. Pääpysyy tuomarien mielissä silhenkilö on puhevikailoin, kun päätöksiä tehnen kuningas, tarina dään. Jos elokuvan sijoittuu 1920- ja julkaisee liian aikai1930-luvuille ja sin, on vaarana, etvalitse elokuvasi kankaalla vilahtei kukaan enää aiheeksi taa Hitler. muista sitä. Oscajuutalaisten reita hamuavat kansanmurha. 3. ajoita oikein. elokuvat saavat SupersankarirySuomessa ensi-ilmistelyt ja toimintaptansa pitkin kevättä. läjäykset tulevat teattereihin kesällä, kun yleisöllä 4. mainosta. arvellaan olevan paljon aikaa käydä Mainonta on isoa bisnestä Oscarleffassa. Tähtää sinä Oscar-tyrkkyinesi tapahtuman kynnyksellä. Ehdolla alkutalveen. olevien elokuvien, kuten Darren Laadukkaat tai ainakin laatuun Aronofskyn Black Swanin, tuottajat pyrkivät draamaelokuvat saavat enostavat mainoksia esimerkiksi elosi-iltansa Yhdysvalloissa joulun alla. kuvabisneslehti Varietystä. MainokSe on oiva aika Oscar-ehdokkuuksisissa lukee perinteisesti "For your
mies johon paska ei tartu
ylioppilaslehti 2 # 11 Päähenkilö
9
Puhemies Sauli Niinistön mielestä kansanedustajat kitisevät hänestä saadakseen julkisuutta. Hän saa rauhassa ilkkua puoluetovereita ja kieltää kollegoilta kunnon tietokoneet, ja teflon-miehen kannatus vain kasvaa.
sanat maria manner kuva teemu granström
S
auli Niinistö on Yleensä poliitikkoja ei ole vaikea "Ei siitä ole kyse. Mitä tulee Kreimyöhässä. Hän saada puhumaan itsestään. Niinistön kan ja Irlannin talousvaikeuksiin, hoitaa vielä yhden ei sitä tarvitse tehdä. Teflon-mies vasolen vähän vierastanut euromaiden puhelun, sihteeri taa niukoin päälausein, juristin asialliyhteisvastuuta ja kaivannut riskin jakäy sanomassa. sella tyylillä. Turun seudun murre puskamista laajemmin. Irlannissa riski Yhden jälkeen tukee puheeseen selvästi vain kerran, oli myös yhdysvaltalaisilla ja brittiläilee vielä toinen puhelu. Se venyy. silloin kun häntä alkaa naurattaa. sillä pankeilla. Pitää miettiä, että euEduskuntatalon käytävällä odottaSuomalaiset näyttävät tykkääromaatko sen kaiken kattaa. Mutta essa on aikaa pohtia ilmiötä nimeltä vän pessimistisistä päättäjistä, sanoin heti keväällä, että Suomen Sauli Niinistö. jotka varoittavat edessä olevista hallitus ei silloin voinut tehdä asialle Niinistö on ollut jo kauan Suohuonoista ajoista ja käskevät sääsomin päin mitään. Kun varoitin velmen suosituin poliitikko. Hän on tämään, sellaisista kuin sinä ja kaantumisesta vuonna 2008, oltiin eräänlainen virallinen velkaoraakkeRaimo Sailas. Mistä se johtuu? sitä mieltä, että kritisoin hallitusta. li ja tiukan taloudenpitäjän "En tiedä, onko se pessimisNyt sitten kai kaikki kritisoi hallitusta maineessa. Hän on ajamiä, pikemminkin realisja hallitus itsekin kai kritisoi itseään, nut leikkauslistoja mia. Kun varoitin kun se toteaa, että ensi vaalikaudella Arkadianmäellä vuonna 2008, että tarvitaan leikkauksia." eduskunnan puedessä on leikkaukMiksi sinä saat olla asioista eri hemiehenä, sitä sia, sanottiin että mieltä kuin muu puolue? Ajaako nyt sitten kai kaikki ennen valtionvamaalaan piruja kokoomus kaksilla rattailla? Sinä kritisoi hallitusta ja rainministerinä. seinille. No nyt miellytät niitäkin, joihin Stubbin hallitus itsekin kai Ja me tahdomleikkauksista puja Kataisen fantastinen meininki kritisoi itseään. me lisää. Niinistö huvat kaikki. Luuei iske. johtaa presidenttilen, että suomalaiset "Se kuva on ehkä sitten julkisuugalluppeja kirkkaasti, pitävät siitä, että ei aidesta tullut, mutta en tiedä miten mun vaikka yhtään ehdokasta nakaan turhaan anneta liipitäisi vakuuttaa, että mä ajattelen tätä ei ole virallisesti asetettu. an optimistisia lupauksia." taloutta ihan vain taloutena. Koen, Yleensä väitetään, että poliitikot Eikö ole vähän populistista jatettä voin sanoa mitä ajattelen. Mediallupailevat kansalle liikoja äänien toikuvasti vaatia säästöjä, kun suola on sellainen pyrkimys, että aina kun vossa. Suomessa sen sijaan poliitimalaiset niin tykkäävät siitä? esitetään joku asia, aletaan miettiä, kon kannatus kasvaa ja häntä pide"Oho, ennen vanhaan sanottiin, ketä tällä kritisoidaan sen sijaan, että tään sitä luotettavampana, mitä että säästöjen vaatiminen on pikemmietittäisiin, miten asia on." pidempi on hänen leikkauslistansa. minkin epäsuosittua. Nykyään sitten Mediasta puheen ollen. Miksi koKun Taloustaito-lehti kysyi suomamilloin mikäkin on populistista." koomus selvisi vaalirahakohusta laisilta, kenen talouspäättäjän mieliOlet esittänyt vakausneuvostoa, pahemmin ryvettymättä, mutta piteet ovat niin viisaita, että vastaaja eräänlaista talouspolitiikan viisaikeskusta juuttui lokaan? Sinäkin voisi antaa vaikka omat rahansa häden kerhoa, johon ei otettaisi poliisait vaalirahaa Nova Groupilta. nen hoivaansa, 57 prosenttia vastasi tikkoja. Pitääkö ajattelu ulkoistaa "Ja ilmoitin siitä heti. Luulen, että Niinistö. Toisena tuli Raimo Sailas. poliitikoilta? keskustan tilanteeseen vaikutti NuoEikä Niinistö suostu kertomaan, "Ei, eikä neuvosto tekisi mitään risosäätiö, joka oli valtionapua saanut mitä hän aikoo tehdä. Hän on arvoipäätöksiä. Meillä on ekonomisteja, laitos. Se teki siitä varmaankin niin tuksellinen ja siksi kiinnostava. Niijotka saavat äänensä kuuluviin. Mutarkaluonteisen kysymyksen." nistön pienimmätkin lausunnot uutita he ovat aina jonkin panSinun puhemieskausoidaan isosti ja niitä siteerataan kin tai tutkimuslaitokdellasi eduskunnassa kaikissa tiedotusvälineissä. Kulisseissen palveluksessa, on vedetty vyötä ta Niinistöä syytetään itsevaltiaaksi. mikä jos nyt ei sido kireälle, ja käytOsa kansanedustajista väittää Niinisheidän käsiään, tömenoista on tön petaavan kansansuosiota säästävoi rajoittaa jonsäästetty 10 milen oikein näe, että mällä Arkadianmäellä matkoista ja kin verran. Media joonaa euroa meillä on keinoja käyntikorteista, vaikka samaan aion vaatinut, että vuodessa. Osa tehdä tuloeroille kaan eduskunnan peruskorjaukset pitää puhua avoikansanedustamitään. menot vain paisuvat. Teflon-Niinismesti leikkauksista. jista ja avustajista tön kansansuosiota ei kuitenkaan miVakausneuvosto avaisanoo, että eduskään onnistu tuhrimaan. si keskustelua arvovalkunnassa vallitsee nytaisella tavalla. Tällainen vakyään kyttäysmeininki ja itten puhelu päättyy ja kausneuvosto on olemassa Saksassa esimerkiksi tietoliikenneyhteyNiinistö on vapaa. ja Ruotsissa. Ei tämä ole mun suudet ovat auttamattomasti van"No, antaa palaa", hän renmoinen keksintöni, ei sitä sen tahentuneet, eikä niihin saa rahaa, sanoo. kia tarvitse ampua alas." kun Niinistöllä on säästövimma. Olet Suomen suosituin poliitikOlet esittänyt useaan otteeseen "Tietoliikenneyhteydet ovat vanko. Onko nastaa? porvarihallituksen linjasta poikkehentuneet, ja niiden parantamiseen "Onhan se kivaa, mutta ei mulla avia näkemyksiä. Etkö luota Jyrki on oma ohjelmansa. Minä en ole täole harmaintakaan aavistusta, mistä Kataisen ja muun hallituksen tamän talon atk-ekspertti, enkä pysty se johtuu." loudenpitoon? niistä yksityiskohtaisesti kertomaan.
S
Peruskorjaukseen menee rahaa, mutse on aito uhka, ja osin syrjäytyminen ta ajatus on ollut, että tämä talo on on myös rahakysymys." palvellut demokratiaa jo 80 vuotta ja Sdp:n puoluesihteeri Mikael kun tehdään jotain sukupolvelta toiJungner on toistuvasti sanonut selle kestävää, tehdään kunnolla." kannattavansa joitain sinun aloitEduskunnan käyttömenot ovat teitasi. Lisäksi hän on sanonut, että valtion kokonaisbudjetista loppudemarit ovat isoista uudistuksista jen lopuksi vähän. Mitä järkeä siinä samaa mieltä. on, että kansanedustajien aikaa "En ole puhunut Jungnerin kanshukkaantuu tietokoneiden kanssa sa vuosiin, enkä ota tähän kantaa." tappelemiseen? Ensin ajattelimme toimitukses"Kyllä täällä kaikki toimii. On sa, että demarit vain tahtovat kiihsuosittua valittaa tästä. Sillä saa julkeästi mukaan seuraavaan hallikisuutta, kun menee lehteen sanotukseen. Olemme kuitenkin maan, että Niinistö sitä ja Niinistö alkaneet epäillä, että Jungner yrittätä. Mun nimeni sotketaan usein tää tärvellä sinun presidentinvaaliasioihin ennen kuin olen millään takampanjaasi. valla asianosainen. Esimerkiksi mat"Hehehe... Tärvelee sitten... hekojen suhteen täällä ei ole tehty mihee. Tärvelee sitten tarpeettomasti." tään uusia päätöksiä, on vain Mitä tarkoitat? alettu noudattaa vanhoja "Hehe, tarpeettomaspäätöksiä, jotka on ti... hehehee... Se sanoo varmaankin kaiken. tehty jo ennen minun aikaani. " Ei ole tarpeellista sillä saa Etkö siis ole tärvellä. Hehe. julkisuutta, kun kieltänyt antaYleensä mä en tärsanoo lehdessä masta lisää ravele mittään." että niinistö sitä haa tietokoneKuinka paljon ja tätä. hankintoihin? ärsyttää, kun joka "Niissä ei ole haastattelussa tivasäästetty kovin paljon. taan, aiotko lähteä ehSellainen yksityiskohta dolle presidentiksi vai et? taisi olla, että edustajat olisivat "Onneksi tässä haastattelussa halunneet hankkia laitteita tänä keei kysytä, ei ärsytä." väänä. Katsoin, että on parempi, että Ei ainakaan vielä. Ärsyttääkö? uusi eduskunta valitsee omat lait"Heh, no ei se kovin kivaa ole. Siiteensa. Toisekseen valtiolla on laanä on tietynlaista tavoitteellisuutta jemminkin aikomus yhtenäistää laitakana. Ai millaista? Sitä täytyy kysyä tehankintoja. Tuntuisi oudolta, jos niiltä, jotka viikosta toiseen jankkaa eduskunta hankkii koko ajan uutta samaa asiaa. En ymmärrä, jos eilen on laitetta, kun yhtenäistämishanke tujoku kysynyt, tänään kysynyt ja huolee kuitenkin parin vuoden kulutmenna joku kysyy, etenkin kun vaatua." leihin on vuosi aikaa, niin kai siinä on Viime aikoina on puhuttu paljon toimittajilla joku meininki takana. ryöpsähtäneistä tuloeroista. Kuilu Musta se on vähän yksitotista." köyhien ja rikkaiden välillä on yhä isompi. Pitäisikö tuloeroille tehdä jotain? "En oikein näe, että meillä on keikuka noja tehdä niille mitään. Tuloerot kasvoivat etenkin nousukaudella, Sauli Niinistö, 62. Eduskunnan kun kärki lähti nousuun. Meidän tupuhemies, kokoomuksen kansanloveroprogressio on yksi maailman edustaja ja entinen puheenjohtatiukimpia, siinä on vaikea tehdä enää ja. Valtiovarainministeri vuosina uusia ennätyksiä." 19962003. Palloliiton puheenEt siis pyrkisi kaventamaan tujohtaja. loeroja? himottaa "En ole niinkään huolissani suhEndorfiini. teellisesta köyhyydestä, absoluuttinen kaduttaa köyhyys on paljon olennaisempi asia. Pahat ajatukset. Meillä ei ole ilman minimitoimeentukyrpii loa olevia ja sikäli taloudellisesti hyvin Selkäsärky. heikossa asemassa olevia ihmisiä. Sen sijaan syrjäytymisestä olen huolissani,
amisen Il oa!
Y HTE I S
Yhteishaku 28.2.18.3.
SUomE
H A KU
Engl A
7. 3. 12 T o H j E lm AT .4. 2011 w w w. AmKHA KU . f I
IE lI
n KIE lI S
E
3.1. 15 S E T o H j E lm AT . 2 . 2011 w w w. A d m IS S Io n S . f I
nnInK
AMK-tutkinnot
> Kuvataiteilija (AMK) > Medianomi (AMK) > Muusikko (AMK) > Musiikkipedagogi (AMK) > Tradenomi > Restonomi (AMK) > Bioanalyytikko (AMK) > Fysioterapeutti (AMK) > Röntgenhoitaja (AMK) > Sairaanhoitaja (AMK) > Sosionomi (AMK) > Insinööri (AMK) > Laboratorioanalyytikko (AMK) > Metsätalousinsinööri (AMK) > Rakennusmestari (AMK)
+
Degree Programmes in English
> Degree Programme in Environmental Engineering > Degree Programme in International Business > Degree Programme in Media > Degree Programme in Nursing > Degree Programme in Tourism
Lisätietoja
hakutoimisto, p. 03 245 2397, 245 2398 hakutoimisto@tamk.fi, www.tamk.fi
Ajatteletko, että opiskelu on pelkkää teorian lukemista ja merkittäviä edistysaskelia otetaan vasta työelämässä? Ajattele yliopistoa tavallista laajemmin. Niin mekin teemme. Yhdistämme taiteen, tekniikan ja talouden parhaat osaajat avoimessa ja kannustavassa ympäristössä. Sellaisessa sinäkin voit kehittyä perinteisiä uraputkia pidemmälle. Hae Aalto-yliopiston perustutkintoihin 7.3.-12.4. ja maisteriohjelmiin 28.2. mennessä. studies.aalto.fi
ylioppilaslehti 2 # 11
12
etyt het lä
Jäähylle, naimisiin, ympärileikattavaksi, pakkomatkalle mummolaan. Maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria katoaa jatkuvasti koulunpenkeiltä. Miltä tuntuu joutua lähetetyksi vieraaseen maahan? Kuinka lasten käy, kun he palaavat Suomeen?
sanat ann-mari huhtanen kuvat janne kuisma
ylioppilaslehti 2 # 11
13
A
uringonvalo tulvii lentokoneen ikkunoista. Ensin näkyy pelkkiä pilviä, sitten kone kaartaa kohti pohjoisafrikkalaista lentokenttää. Kun pyörät tärähtävät maan kamaralle, kyydissä istuva 12-vuotias tyttö miettii kotiin jääneitä kavereitaan. Eletään vuotta 2005. Muutamia päiviä aikaisemmin Maria on hyvästellyt ystävänsä. Nähdään vuoden päästä, hän on huikannut. Vuoden eroksi hän sitä silloin luuli. "Isä päätti, että mennään siskon kanssa tutustumaan hänen kotimaahansa. Oppimaan kieltä ja tapaamaan sukulaisia", nyt 18-vuotias Maria kertoo. "Sitä ennen oltiin asuttu Suomessa, eikä oltu matkustettu pidemmälle kuin Tukholmaan. Olin jo sen verran vanha, että mulla oli kaikki kaverit täällä. Eikä mua silloin suoraan sanottuna kiinnostanut lähteä paikkaan, josta en tiennyt oikein mitään." Maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria, sellaisia kuin Maria, katoaa koulunpenkeiltä ja harrastuksista koko ajan. Helsingissä 5 000 lasta opiskeli vuonna 2009 suomea toisena kielenä. Lukukauden aikana 123 heistä kirjattiin "ulkomaille muuttaneiksi".
92 oli kadonnut ilman syytä. Minne he menevät, sitä ei aina tiedetä. Suurimmassa osassa muuttoja ei tietysti ole mitään hämärää. Perheet muuttavat ulkomaille hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta eivät muista tai halua kertoa siitä viranomaisille. Toisaalta kaikki katoamistapaukset eivät tule viranomaisten tai järjestöjen tietoon. Huhupuheita sen sijaan liikkuu paljon. Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten lähettäminen pois Suomesta nousi julkisuuteen viime vuonna, kun Ihmisoikeusliitto julkisti asiasta selvityksen. Sitä varten haastateltiin yli 60:tä maahanmuuttajien kanssa työskentelevää. Koulujen ja neuvoloiden työntekijät kertoivat tutkijoille, että lapsia katoaa jatkuvasti. Minne lapset katoavat ja miksi? Ja miltä lähtö vieraaseen maahan heistä tuntuu?
Kyseenalaisia kasvatuskeinoja
Helsingin kaupungilla sosiaalityöntekijänä työskentelevä Mukhtar Abib tietää 2000-luvulta kymmeniä tapauksia, joissa teini-ikäinen poika on lähetetty sukulaisten luo ikään kuin jäähylle kuukausiksi tai jopa
vuosiksi. Hän on tehnyt töitä rikoksiin syyllistyneiden afrikkalaistaustaisten nuorten kanssa vuodesta 2001. Sitä ennen Abib työskenteli lastensuojelulaitoksissa. Abibin mukaan lähettämisen syynä ovat kasvatusvaikeudet ja pelko siitä, että nuori joutuu "pahoille teille", omaksuu suomalaisen yhteiskunnan tavat ja unohtaa juurensa. Maahanmuuttajataustaiset lapset oppivat monesti vanhempiaan nopeammin täkäläisen yhteiskunnan tavoille. Joskus liiankin hyvin usein lähettämisen syynä on koulusta pinnaaminen, päihteiden käyttö tai rötöstely. "Toisin kuin lapsilla, vanhemmilla ei ole tarpeeksi tietoa valtaväestön kulttuurista tai kontaktia tavalliseen suomalaiseen ihmiseen ja järjestelmään ylipäätään. He lähtevät ratkaisemaan ongelmia välillä primitiivisestikin", Abib sanoo. Kulttuurituottajan ja vuosia nuoriso-ohjaajana työskennelleen Abdi Asisin kolme kaveria lähetettiin hetkeksi Somaliaan. Syynä olivat vaikeudet koulussa ja kotona. "Heidät lähetettiin sukulaisten luo, jotta he oppisivat, ettei kaikkialla eletä samalla tavalla ja jotta he oppisivat arvostamaan sitä mitä heillä on. He joivat ja riehuivat ulkona. Nyt he ovat tulleet takaisin fiksumpina."
Asisin mukaan taustalla on vanhempien huoli ja halu suojella. Hän puhuu toisesta mahdollisuudesta. Viranomaiset ovat palauttaneet hänen ystäviään Somaliaan rikosten vuoksi. "Ei kukaan toivo eroa. Vanhemmat turvautuivat tähän ratkaisuun,
"
Ei mua kiinnostanut lähteä paikkaan, josta en tiennyt mitään. Sitä ennen oltiin asuttu koko ajan Suomessa, eikä oltu matkustettu Tukholmaa kauemmas.
jotta he saavat lapsensa takaisin vielä jossain vaiheessa. Se on paljon parempi kuin että viranomaiset lähettäisivät pois lopullisesti. Vanhemmat antoivat ystävilleni kaksi vaihtoeh-
toa: joko parannat elämäntapasi tai lähdet. Täällä ei pysty muuttumaan, vanha koira ei opi uusia temppuja." Mukhtar Abibin mukaan jäähylle lähettäminen oli yleisempää 1990-luvun loppupuolella, vaikka tapauksia tulee eteen edelleen. Samaa kertoo myös Ihmisoikeusliiton tekemä selvitys. Somaliasta muutti Suomeen 1990-luvun alussa paljon alaikäisiä lapsia. Kun lasten vanhemmat saapuivat tänne perheenyhdistämisen kautta, kasvattajan rooli ja auktoriteetti eivät välttämättä palanneet käden käänteessä. Malli jäähylle lähettämisestä haettiin Britannian, Ruotsin ja Pohjois-Amerikan somaliyhteisöistä. "Silloin kuulin melkein joka päivä, että joku on palautettu. Lapsi ajautui erilleen perheestä ja joutui sijaiskotiin, tai hän ei tullut ajoissa kotiin, lopetti koulun ja käytti alkoholia. Sitten vanhemmat ajattelivat, että kokeillaan tätä. Nykyään vanhemmat ovat eläneet pidempään osana tätä yhteiskuntaa, saaneet koulutusta ja oppineet kieltä. He uskaltavat pyytää apua." Abib kertoo ymmärtävänsä vanhempien huolen, mutta lähestymistapaa ja keinoja hän ei hyväksy. Suurin osa lähettämispäätöksistä on tehty kuulematta lasta. Vanhemmat
ylioppilaslehti 2 # 11
16
www.nygardinautokoulu.fi
Henkilöautokurssimme alkavat maanantaisin klo 17:00
Ongelmat eivät jää matkalle
Mutta miten kävi Marian? Palataan kevääseen 2008. Auringonvalo tulvii lentokoneen ikkunoista. Ensin näkyy vain pilviä, kohta kone lähtee kaartamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Kun koneen pyörät tärähtävät maan kamaralle, kyydissä istuva, nyt 13-vuotias tyttö miettii taakse jäänyttä maata, kotona Suomessa odottavia kavereitaan ja vapaampaa tulevaisuutta. "Mä muistan, että tuntui vapaalta. Että jee, me mennään kotiin." Vain tunteja aikaisemmin Maria perheineen oli päässyt koneeseen kohti kotia. Äiti oli ottanut yhteyttä Suomen suurlähetystöön, joka hankki uudet passit ja lentoliput Marian suomalaisen isoäidin avustuksella. "Me lähdettiin sieltä salaa, karattiin. Sisko oli niin pieni, ettei sille kerrottu suunnitelmasta. Meillä oli autokuski, joka vei meidät aamuisin kouluun. Kun se heitti meidät sinne, mun tehtävänä oli puijata sisko suurlähetystöön. Mä muistan sanoneeni, että käydään hakemassa uutta mansikka-Pepsiä." Suomessa lentokentällä odottivat poliisit, ja perhe vietiin turvakotiin. Siellä he viettivät pari kuukautta ennen kuin muuttivat kolmisin nykyiseen asuntoon. Marian äiti selvitti, voisiko isää syyttää vapaudenriistosta. Asia jäi käsittelemättä, mutta isä sai vuoden lähestymiskiellon. Vaikka Maria jatkoi elämäänsä Suomessa, ongelmat eivät olleet ohi. Vanhempien ero astui voimaan, mutta he kävivät vuosia huoltajuuskiistaa Marian pikkusiskosta. Sisko itse oli halunnut jäädä äidin luo. Marian äänestä kuuluu katkeruus kun hän puhuu isästään. Hänen mielestään isän lähestymisyritykset olivat vainoa ja häiriköintiä. Vuosien takaisista asioista puhuttaessa muistissa on myös aukkoja. "Mä olen yrittänyt niin monta vuotta unohtaa, niin sitten kun pitäisi muistaa, mä en vaan muista", hän sanoo moneen kertaan haastattelun aikana.
"Mä halusin vain, että se olisi mahdollisimman kaukana. Mä olen ollut faijalle vihainen koko ajan. Nyt vasta olen ajatellut, että voisin olla sen kanssa yhteyksissä jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Soitella kuulumisia kerran kuukaudessa." Ongelmat vanhempien suhteessa ja isän kotimaassa vietetty aika traumatisoivat. Maria kärsi koulunkäyntivaikeuksista ja masennuksesta. Vuosi paluun jälkeen hän kävi nuorisopsykologilla, mutta siitä ei ollut apua.
lapsen näkökulmasta äideille, joilla on tällaisia kokemuksia, musta tuntui, että sain hyvää aikaan. Mä olen katsonut myös äidin tuskaa läheltä. Ja mä sanoin, että niiden lapset rakastaa niitä, tuli mitä tuli."
PUHELIN (09) 495 979
AUTOKOULU E. NYGÅRD OY
Mannerheimintie 36 (käynti Cygnaeuksenkatu 16) toimisto@nygardinautokoulu.fi
Kohti aitoa kiinnostusta
Niin, se lapsen ääni, miten se saataisiin kuuluviin? Miten lähettämiseen liittyvä ongelmia voidaan ratkaista ja kenen tulisi toimia? Ihmisoikeusliitto esittää, että lasten katoamistapauksiin pitäisi puuttua tehokkaammin. Samaa mieltä ovat myös haastatellut asiantuntijat. Mutta jokainen heistä korostaa, etteivät ratkaisut tule ulkoapäin. Monikulttuuriseen perhetyöhön pitäisi panostaa. Kouluissa, neuvoloissa ja sosiaalipalveluissa tulisi keskustella lasten tulevaisuudesta ja oikeuksista, vaihtaa avoimesti mielipiteitä. "Pitäisi etsiä ratkaisuja leimaamatta. Me tiedetään, mutta tietääkö se ryhmä, jota asia varsinaisesti koskee? Tietävätkö he, että kaikki painivat samanlaisten kasvatusvaikeuksien kanssa? Viranomaisten pitäisi viedä osaamistaan näille yhteisöille", sanoo Mukhtar Abib. "Että oltaisiin kiinnostuneita näistä perheistä muutenkin kuin ympärileikkausten, pakkoavioliittojen ja kunniamurhien osalta. Jos olen vieraassa kulttuurissa, jossa ollaan kiinnostuneita vain, siitä maksanko vuokrat ajallaan, ja viranomaiset ovat oven takana kertomassa että ympärileikkautan tai avioitan tyttäreni lomamatkalla, loukkaannun. Jos mun perheen hyvinvoinnista ja lasten koulussa pärjäämisestä ollaan oikeasti kiinnostuneita, en", sanoo Anne Väisänen. Lähde: Selvitys maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten lähettämisestä kotimaahan tai toiseen maahan väliaikaisesti kasvatettavaksi tai asumaan, Ihmisoikeusliitto, toukokuu 2010 Jutussa Marian nimi ja yksityiskohtia hänen tarinassaan on muutettu.
OSKARI JA SIIRI VILAMON RAHASTON SEKÄ HÄMÄLÄISTEN YLIOPPILASSÄÄTIÖN
TUTKIMUS- JA GRADUSTIPENDIT 2011
Apurahoja ovat oikeutetut hakemaan · Helsingin yliopistossa opintojaan harjoittavat Hämäläis-Osakunnan nykyisetjaentisetjäsenetsekä · muuthenkilöt,jostutkimuskohdistuuHämeeseen Hakemuksetliitteineenpyydetääntoimittamaansähköpostitse. Hakulomakkeenjaohjeetsaaosoitteestawww.hys.net. Hakuaikapäättyy28.2.2011klo14.00. Hämäläistenylioppilassäätiö UrhoKekkosenkatu4-6A,00100Helsinki,puh.(09)58601810.
"
Me lähdettiin salaa. Mun tehtävänä oli puijata sisko suurlähetystöön. Muistan sanoneeni, että käydään hakemassa uutta mansikka-Pepsiä.
"Siellä yritettiin kaivaa, että puhu nyt lapsi hyvä. Olin teinikapinallinen, ei siitä ollut apua. Peruskoulun viimeiset luokat menivät päin persettä. Vasta nyt, viiden vuoden jälkeen, olisin valmis käsittelemään tapahtunutta." Ystävillekään hän ei halunnut puhua, vaikka he Marian tarinasta tiesivätkin. "Halusin nauttia ystävistä ja siitä että saan olla nuori, enkä alkaa masistella. En halunnut selitellä, sillä kun alkoi ajatella, tuli paha olo." Tällä hetkellä hänellä menee jo paremmin. Maria opiskelee ammattikoulussa ja suorittaa samalla ylioppilastutkintoa, asuu omillaan, harrastaa. Hän on käynyt myös puhumassa kokemuksistaan. "Kun mua pyydettiin puhumaan
Eniten keinoja tulevaisuudenvisioiden toteutumiseen löydät Metropoliasta. Tarjoammehan ammattikorkeakouluista runsaimmin koulutuksia.
KULTTUURI · LIIKETALOUS · SOSIAALI- JA TERVEYSALA · TEKNIIKKA JA LIIKENNE
YHTEISHAKU 7.3.12.4. / 50 KOULUTUSOHJELMAA / ENITEN TULEVAISUUTTA
opiskelijaystävälliset yritykset ja palvelut
Oletko kiinnostunut?
Japanin kielestä? Japanin kulttuurista? Japanilaisesta yhteiskunnasta?
FKF:n yliopistoyksikkö tarjoaa japanin kielen ja kulttuurin kandidaatin- ja maisteriohjelman. FKF ja Tukholman yliopisto ovat tehneet yhteistyösopimuksen joka mahdollistaa kandidaatintutkinnon suorittamisen Vaasassa. Tarkemmat tiedot esitteestä tai verkossa www.fkf.fi/uni.
Leikkaus nyt
Leikkaus+pesu
Keijohostel
FKF:n yliopisto-yksikkö koostuu kahdesta ohjelmasta: kandidaatintutkinto japanin kielessä ja kulttuurissa sekä teologinen opinto-ohjelma. Hakemuksien tulee olla perillä viimeistään 17.6.2011. Tieto opiskelupaikasta annetaan 30.6.2011 mennessä. Luentoja pidetään pääsääntöisesti keskiviikoisin ja torstaisin alkaen 24.8.2011. Yliopistoyksikkö, Fria kristliga folkhögskolan, Kasarmintori 1, PL 46, 65101 Vaasa. Puh. (0)6 319 1500 Fax (0)6 319 1510. Sähköposti: info@fkf.fi. Kotisivut: www.fkf.fi/uni.
SIJOItA tuLEVAISuutESI
OPISKELE EKOnOmIKSI RuOtSIn KIELELLÄ
Hanken tarjoaa kandidaatti- ja maisteritutkinnon ruotsiksi. Voit syventyä 10 pääaineeseen ja lisäksi lukea 7 eri kieltä. Opintoihin on sisällytetty lukukausi ulkomailla, joten tarjolla on aidosti kansainvälinen tutkinto. "Olen pärjännyt täällä Hankenilla ihan yhtä hyvin kuin muut" Kristiina Äikäs "Saan kilpailuedun Pohjoismaisilla työmarkkinoilla" Juuso Lindström KÄy KatSOmaSSa KriStiinan, JuuSOn Ja LiSan tarinat tÄÄLtÄ: WWW.EKOnOmiKSi.Fi LuE LiSÄÄ KOtiSiVuiLLammE HanKEn.Fi/antaGninG
Hanken Svenska handelshögskolan on yksi Pohjoismaiden vanhimmista kauppakorkeakouluista. Nykyään Hanken on johtava kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto kauppatieteiden alalla Suomessa. Hankenin alumneja työskentelee johtotehtävissä noin 60 eri maassa maailmanlaajuisesti.
Eikö Ylkkäri tule?
Tarkista osoitetietosi WebOodissa.
Eikö vieläkään tule?
Et varmaankaan ole Helsingin yliopiston opiskelija. Onneksi voit silti tilata Ylioppilaslehden. Tee se osoitteessa www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelu
ylioppilaslehti 2 # 11 Yhteiskunta
18
Hanna Nikkanen on vapaa kirjoittaja ja seikkailijatar.
ajankohtainen nikkanen
Oh bambi!
Koolla on väliä
Älykkäiltä nanomateriaaleilta odotetaan paljon, mutta kukaan ei tiedä niiden riskejä.
"
uganda valmistautuu helmikuussa järjestettäviin vaaleihin, joissa presidentti Yoweri Museveni valitaan neljännelle kaudelleen. Musevenilla on tapana hieman huijata vaaleissa, mutta se sallitaan, koska hän pitää maansa vakaana. Mieluummin tämä elähtänyt Kekkonen kuin Kongo-henkinen anarkia, ulkovallat järkeilevät, ja katsovat taas sormien läpi, kun äänestyslippaat ja oppositioaktiivit katoavat. matkani aikana Pohjois-Afrikan kevytdiktatuureissa kuohuu. Mielenosoittajat ajavat vihdoin presidentti Zine El Abidine Ben Alin maanpakoon Tunisiasta. Egyptissä toinen dinosaurus takertuu valtaan, joka uhkaa karata käsistä. Ugandan Museveni, Egyptin Mubarak ja Tunisian Ben Ali ovat olleet Euroopan suosiossa, sillä he ovat luoneet vakautta vuosikymmenten ajan: varjelleet kauppasuhteita ja tukahduttaneet kiusalliset kansannousut. Vaan salskea voimamies-Kekkonen muuttuu lopulta surkeaksi dementikkovaariksi, ja pelkkään vakauteen perustuvat järjestelmät rapautuvat terminaalivaiheessaan vauhdilla. Silloin kansalta palaa vihdoin päre ja hallituksen liittolaiset joutuvat selittelemään, miksi ihmeessä juuri näitä geriatrisia roistoja on pitänyt avittaa. Ikään kuin Tunisian ja Egyptin kriisit eivät riittävästi alleviivaisi tätä ajatusta, Musevenin NRM-puolueen masinoimia homovainoja vastaan taistellut David Kato murhataan matkani viimeisenä päivänä Kampalassa. Maasta paenneen tutkivan toimittajan vaimo katoaa. Huono hallitus ei ehkä sittenkään ole parempi vaihtoehto kuin ei hallitusta lainkaan. ugandalaisten äänessä on vähän ivaa, kun Museveniin kyllästynyt väki päivittelee hallituksetonta Belgiaa. Oh bambi, te pulskat vohvelinpurijat, mahtaa olla vaikeaa. Oikeastihan Belgialla menee hyvin. Kesäkuusta asti jatkunut tilanne ei ole ihanteellinen, mutta ei sietämätönkään. Päätöksentekoa on delegoitu suuntaan ja toiseen: joskus EU:lle, joskus maakuntiin. Demokratian tila ei ole ainakaan huonontunut. Belgialaiset itse tuntuvat olevan poikkeustilastaan salaa aika innoissaan. Leppoisan Kampalan auringossa kadehdin flaamitoveriltani hänen hallituskriisiään. Miksi Suomessa pitää kaiken olla niin vakaata? Meillä edes vihreitä ei saa ulos hallituksesta, vaikka uraaniin kastetulla kuutilla hätisteltäisiin. Hetkenä, jolloin hallituksen pitäisi kaiken järjen mukaan kaatua rytinällä, pystyyntärkätty pääministeri selittää eroaan jalkaleikkauksella ja yleisö teeskentelee uskovansa. Oh bambi! Itsesääli saa otteen. Kotimaani kansanvallan sielu muistuttaa enemmän Ugandaa kuin Belgiaa. En äänestä ennen kuin tyydyttävä hallituskriisi palauttaa uskoni suomalaiseen demokratiaan.
O
h bambi", ugandalaiset sanovat, kun joku kertoo jotain surullista. "Voi raukkaa." "Oh bambi", he sanovat belgialaisystävälleni kuullessaan, ettei hänen maallaan ole hallitusta.
wikimedia commons
Nanopartikkeleita käytetään muun muassa suksissa, housuissa ja aurinkovoiteissa.
"
Vihreitä ei saa ulos hallituksesta, vaikka uraaniin kastetulla kuutilla hätisteltäisiin.
m e r k i l l i s t a
miestenvaateliike mainostaa likaa hylkivää pikkutakkia. Markkinoilla on itsepuhdistuvia vessanpönttöjä ja ikkunalaseja. Nanoputkia sisältävät syöpälääkkeet vievät tropin täsmäiskuna kasvaimeen terveitä soluja vahingoittamatta. Nanoteknologia kuulostaa tieteiselokuvalta. Teollisesti valmistettuja nanomateriaaleja on kuitenkin käytössä runsaasti kosmetiikassa, aurinkopaneeleissa, urheiluvälineissä ja lääkkeissä. Nanoteknologia tarkoittaa aineen hajottamista käsittämättömän pieniin osiin. Nanometri on metrin tuhannesmiljoonasosa, eli yksi millimetri on miljoona nanometriä. Kun hiukkasten koko pienenee, aineen ominaisuudet muuttuvat. Nanokoossa pinta-alan suhde massaan kasvaa, mikä vaikuttaa kemiallisiin ja fysikaalisiin ominaisuuksiin. Tavallinen hopea on melko vaaraton aine, mutta nanokoossa hopea on voimakkaasti bakteereja tappavaa. Nanoteknologian lupaukset ovat suuret. Siitä toivotaan apua maailman energiantuotantoon, juomavesipulaan ja ympäristönpuhdistukseen. Lääketeollisuudessa toiveet ovat korkealla. Mutta. Nanomateriaalien mahdollisista haitoista tiedetään vielä vähän. Onko tässä uusi teollinen vallankumous vai aikapommin lailla tikittävä terveysriski? nanomateriaaleja käytetään pinnoitteina esimerkiksi suksissa sekä muun muassa tietokoneiden ja kännyköiden elektroniikkakomponenteissa. "Niissä ihmisillä ei käytännössä ole riskiä altistua nanohiukkasille", sanoo työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kai Savolainen.
LESTADIOLAISVYÖHYKE
Kuluttaja altistuu nanomateriaatutkimus ei ole pysynyt teollisuuden leille todennäköisimmin erilaisissa perässä. kosmetiikkatuotteissa ja voiteissa. "Perustutkimusta ja tuotekehitteNanohiukkasia lisätään esimerkiksi lyä tehdään nykyään yhtä aikaa. EUaurinkorasvoihin, hammastahnoirahoituksessa voi olla ehto, että tutkihin ja kenkävahaan. "Nanomateriaamuksen pitää poikia pilottituote lien riski on siinä, että ne läpäisevät parin vuoden kuluessa. On surullista ihmiskehon biologiset turvamekahuomata, kuinka rinta rottingilla nismit eli ihon, keuhkorakkulat ja mennään eteenpäin, vaikka kaikki aivoja suojelevan veri-aivoesteen. mitä on opittu esimerkiksi asbestista Vielä ei tiedetä, onko niistä haittaa osoittaa, että kannattaisi olla varovaiaivoihin kulkeutuessaan", sanoo nen", Hukkinen sanoo. Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen. teknillisen korkeakoulun professoSamasta asiasta varoittaa raportisri Harri Lipsanen toppuuttelee huolsaan maailman suurin jälleenvakuuta. Hän muistuttaa, että nanohiukkatusyhtiö Swiss Re. sia on ollut ympäristössä aina. Niitä EU:n direktiivi määrää nykyisin syntyy nuotiossa ja dieselmoottoria kertomaan pakkauksessa, jos kosmekäynnistettäessä. tiikkatuotteessa on käytetty nanoma"Liikenteen päästöt ovat terveyteriaaleja. Muissa tuotteissa delle paljon isompi uhka mikään ei velvoita kerkuin nanoteknologiaa tomaan sitä. sisältävät tuotteet." "Aiemmin valEntä käyttäisimistajat markkivätkö tutkijat itse jos kenkävaha on noivat tuotteita nanohiukkasia sinanomaininnalsältävää kenkävatehty läpäisemään la, kun sillä ajahaa tai aurinkoraslehmän nahka, kyllä teltiin olevan kuvaa? se läpäisee minunkin luttajien mielessä "En missään ninahkani. positiivinen kaiku. messä. Jos kenkävaha Nyt kun julkisuutta on on tehty läpäisemään tetullut vähän enemmän, sitä hokkaasti lehmän nahka, kylei välttämättä pidetä hyvänä asiana", lä se läpäisee minunkin nahkani. En Savolainen sanoo. ottaisi riskiä. Mutta nanosukset voisin ostaa", Hukkinen sanoo. suomen ympäristökeskus tutkii parKyllä, vastaa Kai Savolainen. Hän haillaan, miten nanomateriaalit vaiei pidä riskiä merkittävänä. kuttavat, kun niitä kulkeutuu ympä"Juuri lentokentän turvatarkasristöön. tuksessa minulta vietiin nanomateYmpäristöprofessori Hukkisen riaalia sisältävä kenkävaha. Olisin mukaan teollisuus käyttää hyväkkovasti halunnut edes kerran lankaseen lainsäädännön porsaanreikää. ta kenkäni sillä, mutta eivät ne sitten Nykyinen sääntely ei päde erittäin antaneet." keveisiin nanohiukkasiin, eikä riskimaria manner
ylioppilaslehti 1 # 11 Yliopisto
19
tutkija
Sambaa, sukellusta ja sontakuoriaisia
Tutkija Mar Cabeza kiipeää, tanssii, purjehtii ja mönkii luolissa. Hän ei edes muista kaikkia harrastuksiaan.
jos tahtoo tutkia vaikkapa lantakuoriaisia, Madagaskar on siihen erinomainen paikka. Kymmeniä miljoonia vuosia muusta maailmasta eristyksissä olleella saarella elää lukuisia eliölajeja, joita ei tavata muualla. Ekologi Mar Cabeza tutki alkutalvesta saaren monimuotoisuutta kurssilla, joka järjestettiin Madagaskarilla sijaitsevalla Helsingin yliopiston tutkimuslaitoksella. Kurssille osallistuu sekä paikallisia että suomalaisia opiskelijoita. "Se on todella raskas kurssi niin opiskelijoille kuin minullekin. Yövymme teltoissa ja olemme yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa. Ja kaikki suomalaiset sairastuvat johonkin ripuliin tai vatsatautiin. Kerran opiskelijoista oli 80 prosenttia yhtä aikaa sairaana. Tänä vuonna oli onneksi helpompaa", Cabeza sanoo. HYY valitsi katalonialaissyntyisen Cabezan viime vuonna yliopiston parhaaksi kansainväliseksi opettajaksi. Opiskelijat kiittelivät häntä loistavaksi ja inspiroivaksi opettajaksi ja omistautuneeksi ohjaajaksi. Varsinaisesti Cabeza tutkii Helsingin yliopistolla metapopulaatiobiologiaa, joka keskittyy pirstoutuneissa elinympäristöissä eläviin lajeihin ja niiden suojeluun. "Tutkin erityisesti ympäristönsuojelun tehokkuutta hajallaan elävien lajien kohdalla. Osaltaan työni liittyy ilmastonmuutoksen vaikutukseen suojelluilla alueilla", Cabeza selventää. Suomessa hän on opiskelijoineen selvittänyt esimerkiksi äärimmäisen harvinaisen täpläverkkoperhosen levinneisyyttä. kesällä Cabezan voi bongata Helsingin sambakulkueessa. Samba on hänen harrastuksensa, tai tarkemmin ottaen yksi lukuisista. "Niitä on niin paljon, että hävettää. Jo pienenä minulla oli hirveästi harrastuksia, kokeilin joka vuosi jotain uutta lajia", hän sanoo. Cabeza tanssii sambaa, salsaa ja afrokuubalaisia tansseja, joita hän myös opettaa kerran viikossa ItäHakkilassa. Lisäksi hän harrastaa vaeltamista, kiipeilyä, purjehtimista ja sukellusta. Juuri sukellusharrastuksen kautta Cabeza alun perin päätyi biologian opintojen pariin ja edelleen Suomeen jatkoopintoihin vuonna 1999. "Espanjassa ei noihin aikoihin ollut kunnon mahdollisuuksia tehdä akateemista uraa, ja tuttavan kehotuksesta hain Suomeen." Cabezan suurin intohimo on kuitenkin kiipeäminen. "Kun näin Madagaskarilla kallion, olisin heti halunnut kiivetä
"
Kaikki suomalaiset sairastuvat ripuliin tai vatsatautiin.
sen päälle. Tapasin ensimmäiset suomalaiset ystäväni sekä puolisoni kiipeilyn parissa." Cabeza kiipeää minne vain: vuorille, kallioille, pitkin kiipeilytai jääseinämää. Hän on harrastanut kalliokiipeilyä varsinkin Kataloniassa sekä vuorikiipeillyt Alpeilla, Andeilla ja Pyreneillä. Vantaalle kotiutunut Cabeza on hiljattain innostunut puutarhanhoidosta. "Se on ihanaa ja niin suomalaista. Kun olin lapsi, isäni kasvatti parvekkeella Barcelonan pölyisellä kadulla chilipaprikoita. Nykyisin voin kasvattaa puutarhassa kaikenlaista. Ennen harrastukseni olivat extreme-lajeja, mutta nyt olen rauhoittunut." Kaikkia harrastuksiaan hän ei edes tahdo muistaa. Haastattelun jälkeen Cabeza lähettää sähköpostia. Viestissä hän pahoittelee, että unohti kertoa harrastavansa myös luolia. "Siinä laskeudutaan köyden varassa alas sata metriä syvään luolaan, ja sitten ryömitään, uidaan, sukelletaan tai mitä nyt täytyykään tehdä, jotta pääsee kulkemaan tunneleissa. Pidän siitä, koska se on teknisesti haastavaa. Tykkään myös hiljaisuudesta ja putoavan veden äänestä pimeydessä. Tulee tunne, että yläpuolella on koko maailma." maria manner
kuka
Mar Cabeza, 37, on katalonialaissyntyinen ekologi, biotieteiden tohtori ja määräaikainen eläinekologian professori. himottaa Kiivetä yli 6 000 metrin korkeuteen, käytännössä Andeilla tai Himalajalla. kaduttaa Etten ehdi pitää tarpeeksi yhteyttä läheisiin ihmisiin. Kirjoita siihen, että vihaan Facebookia! Haluan pitää yhteyttä ihmisiin henkilökohtaisesti, en massana. kyrpii Kiire nyky-yhteiskunnassa.
teemu granström
ylioppilaslehti 2 # 11 Yliopisto
20
graduratsia
luovuuden mittaamisesta. erityisesti luovuuden ja mielenterveyden yhteyksien näkökulmasta.
soveltava psykologia
Luimme Pekka Saurin gradun.
Hoaslaboratorio
Ajatushautomo ja asuntosäätiö pohtivat, miten opiskelijaasumisesta tulisi kivempaa.
Opiskeluaika Neljä vuotta Valmistumisvuosi 1977 Johdanto "Luovuuden ongelma on viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana askarruttanut tutkijoita niin psykologian kuin kasvatustieteenkin piirissä. Uuden ja omaperäisen tuottajien ominaisuudet ovat olleet kiinnostuksen kohteena kautta sivistyksen historian. Luovuuden ja mielenterveyden suhteesta on esitetty hyvin erilaisia käsityksiä. Toisinaan luovuus on rinnastettu mielenterveyteen, toisinaan psykopatologian ja luovuuden on uskottu esiintyvän yhdessä. Näitä ristiriitaisia käsityksiä pyritään selventämään tässä tutkielmassa." Aineisto Luovuutta ja sen tutkimusta käsittelevä kirjallisuus. Johtopäätös "Luovuuskäsitysten jako tuotekeskeiseen ja elämäkeskeiseen luovuuteen sen perusteella, kuinka eri määritelmissä luovuuden katsotaan toteutuvan, tuo selvennyksen luovuuden teoriaan. Luovuuden ja mielenterveyden käsitteiden lähentäminen saattaa yhteiskunnallisten tavoitteiden kannalta osoittautua hyödylliseksi. Näkökohdilla on sovellusarvoa myös kasvatustieteen piirissä, mikäli kiinnostus luovuuden tutkimukseen, edistämiseen ja mittaamiseen pysyy ajankohtaisena." Synnytystuskat "Olin nopea opiskelija. Hakkasin gradun kolmessa viikossa 22-vuotiaana. Epämääräisesti ajattelin, että varmaan tämän jälkeen teen lisensiaattityön ja väikkärin, kuten sitten tapahtuikin. Olin nähnyt monen opiskelijan vatvovan graduaan vuosikausia, enkä missään nimessä halunnut samaa kohtaloa, joten halusin tehdä sen mahdollisimman rivakasti. Siihen aikaan ei ollut tietokoneita eikä tekstinkäsittelyä, mutta onnistuin lainaamaan jostain melko primitiivisen sähkökirjoituskoneen, jolla naputin loppuversion."
teemu granström
sä kokeillaan ympäristöjärjestö Dodon avulla kaupunkiviljelyä. Muutamaan solukämppään asutetaan Lapin yliopiston muotoiluopiskelija sekä Demos Helsingin tutkijoita, jotka ideoivat tapoja parantaa soluasuntojen viihtyisyyttä. Puolentoista vuoden aikana on tarkoitus testata 1520 tapaa tehdä Hoasista kivempi paikka asua. Kaikkia kokeiluja ei ole vielä lyöty lukkoon, vaan asukkaat voivat esittää omia ideoitaan. Onko sinulla ratkaisuehdotus jääkaapista katoilevien kaljojen ongelmaan? Tiedätkö, miten saada naapuri lopettaman trance-bileet tenttiä edeltävänä yönä? Ota yhteyttä Tommi Laitioon, tommi.laitio@demos.fi. maria pettersson
hoas siirtyi vihreään sähköön
hoas siirtyi vuoden alusta kokonaan vihreään sähköön. Asuntojen sähkö on suomalaisella vesivoimalla tuotettua. Hoas hankki vihreän sertifikaatin Energiakolmio Oy:n välityksellä. Vihreä sertifikaatti on Euroopan Unionin direktiiviin perustuva todistus, joka takaa sähkön alkuperän ja tukee uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä. Vihreään sähköön siirtymiseen vaikuttivat asukkaiden toiveet. "Halusimme myös edistää vihreää asiaa säätiönä", toimitusjohtaja Heikki Valkjärvi kertoo. Valkjärven mukaan vihreä sertifikaatti nostaa sähkölaskua hieman, mutta vuokrat eivät nouse sen vuoksi ainakaan tänä vuonna. Suurimmassa osassa Hoasin asuntoja sähkölasku sisältyy vuokraan. Aiemmin ekosähköstä piti maksaa erikseen. Noin 12 000 asunnosta vajaa 200 valitsi tuulivoimalla tuotetun vaihtoehdon maksamalla siitä euron lisämaksua. ann-mari huhtanen
Tarkastaja Olavi Viitamäki maria ruuska
kaupunkiviljelyä, aikapankkeja, sähkönkulutusmittareita ja tehokkaampaa viestintää. Siinä muutamia projekteja, joita Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin taloissa koeajetaan tämän vuoden aikana. Hoasin ja ajatushautomo Demos Helsingin design-hankkeen, Hoaslaboratorion, tavoite on tehdä opiskelija-asumisesta viihtyisämpää ja ympäristöystävällisempää. Tarkoitus on ensinnäkin vähentää opiskelijoiden energian- ja vedenkulutusta. "Suurin osa opiskelijoista haluaa elää vastuullisesti. Hoasin asukkaat ovat ympäristömyönteisiä, kansainvälisiä ja koulutettuja. Tähän asti he eivät kuitenkaan ole saaneet tietoa energiankulutuksestaan", sanoo tutkija Tommi Laitio Demos Helsingistä. Hänen mukaansa monien Hoasin talojen mittalaitteistot ovat niin vanhoja, ettei niillä voi mitata asuntokohtaista sähkönkulutusta. Sähkö- ja
vesimaksut sisältyvät usein vuokraan, joten opiskelija ei tunne energiankulutusta edes kukkarossaan. Projektissa asukkaat saavat henkilökohtaiset energianmittauslaitteet ja Hoasilla kokeillaan Yhdysvalloista tuttuja talojen välisiä kulutuksenvähentämiskilpailuja. Mutta eikö opiskelija käytä melko vähän energiaa verrattuna vaikkapa omakotitaloasujaan? Kyllä, sanoo Laitio, mutta projektin tarkoitus onkin antaa eväitä koko loppuelämäksi. "Jos ihmiset oppivat säästämään energiaa ja tarkkailemaan kulutuskäyttäytymistään opiskeluvaiheessa, he luultavasti tekevät niin lopun ikäänsä." projektin toinen tavoite on lisätä Hoasin asumisviihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Puolentoista vuoden aikana on tarkoitus selvittää, innostuvatko opiskelijat esimerkiksi aikapankeista. Yhdessä taloyhtiös-
Kämppä vaikka väkisin
lankomaissa opiskelija-asuntojen vähyyteen kyllästyneet opiskelijat ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä. Vuodesta 2004 saakka toiminut vapaaehtoisten pyörittämä Studenten Kraakspreekuur eli Opiskelijoiden talonvaltausinfo auttaa omatoimisia ja yritteliäitä opiskelijoita valtaamaan jonkin kaupungin lukuisista tyhjillään seisovista kiinteistöistä asuinkäyttöön. Infotilaisuus järjestetään kahdesti kuussa. Valtausinfos-
A
Tutustumme opiskelijaelämään muualla maailmassa.
sa kerrotaan, miten talonvaltaus toimii ja mitkä sen riskit ovat. Vapaaehtoiset myös auttavat valtausprosessissa. Vuonna 2009 valtausinfo auttoi noin 150:tä opiskelijaa järjestämään itselleen kodin. Talonvaltauksesta on sittemmin tullut laitonta, ja viime vuoden lokakuusta lähtien tyhjään kiinteistöön muuttaminen on saattanut tuoda valtaajalle vankilatuomion. Tämä on vähentänyt valtaavien opiskelijoiden määrää, mutta ei lopettanut toimintaa kokonaan. Tammikuussa maanlaajuisten talonvaltauspäivien aikana Amsterdamissa
vallattiin neljä taloa, joista kaksi opiskelijavoimin. Amsterdamiin tarvittaisiin 10 000 opiskelija-asuntoa lisää, ja niin kauan kuin kaupunki tai valtio eivät panosta ongelman ratkaisuun, valtausinfo auttaa opiskelijoita ratkaisemaan pulmansa itse. Eivätkä he ole mielipiteineen yksin: asuntoasioihin keskittyvä opiskelijayhdistys ASVA tiedusteli vuosi sitten yhteensä 1 801 opiskelijalta, pitäisikö talonvaltaus hyväksyä Amsterdamissa. 65,5 prosenttia haastatelluista vastasi myöntävästi. oona juutinen
ylioppilaslehti 2 # 11 Yliopisto
21
Nutturat löysällä
Tulevat opettajat esittelevät nutturansa.
sanat maria manner kuvat teemu granström
tyylitarkastus
Esittelemme opiskelijoiden tyylivalintoja.
jenni suomela, 30
"Kääräisin hiukset nutturalle, jotta ne olisivat pois tieltä, eivätkä häiritsisi esimerkiksi tiskatessa. Mulla on ollut rastat noin 14 vuotta. Tätä tukkaa ei enää kammata suoraksi. Odottelen päivää, jolloin raaskin leikata nämä pois."
anna vesamäki, 28
"Laitoin tämän nutturan aamulla hätäpäissäni hirveässä kiireessä. En kauheasti käytä aamulla peilin edessä aikaa, tyylini on aika luonnonmukainen. Tukka on fiiliksen mukaan milloin mitenkin. En kamalasti mieti, miltä se näyttää."
sini karjalainen, 23
"Mulla on tänään tällainen pikanuttura, tein sen aamulla kiireessä. Pidän hiuksia usein nutturalla, koska se on helppo sutaista aamulla. Hiukseni ovat aika pitkät. Pidän niitä myös auki tai letillä."
susanna pakarinen, 23
"Mulla on usein nuttura. Se on kätevä, kun hiukseni ovat aika pitkät. Pidän niitä joskus myös auki tai ponnarilla. Opettajankoulutuslaitoksella näkee melko usein nutturoita, vaikka ei stereotyyppisen paljon. Tällä hetkellä nutturat ovat aika in."
emma-maaria metsälä, 19
"Mulla on luonnonkiharat hiukset, ja niitä on aika vaikea laittaa. Välillä hiukset on vähän miten sattuu, mutta nutturalla niitä on helppo pitää. En ole kyllä miettinyt nutturaa opettajaidentiteettini kannalta."
heidi koskinen, 20
"Pidän aina välillä hiuksia nutturalla. Se on hyvä etenkin talvella, kun hiukset sähköistyvät kylmällä säällä helposti. Nutturan saa hyvin piiloon pipon alle. Silloin hiusten sähköisyyskään ei häiritse."
nelli carlson, 22
"Pidän melkein aina nutturaa. Mulla on käsivarteen ulottuvat, aika ohuet hiukset, niitä pitää yleensä vähän laittaa. Nuttura on päälaella tai sivulla. Usein käytän myös vain yhtä korvista. Miellyttää jotenkin silmää, jos on vain toisella puolella."
anniina aro, 23
"Laitoin tänään nutturan ensimmäistä kertaa. Hiukseni ovat tosi pitkät, alaselkään asti, ja yleensä pidän niitä aina auki. Tänään heräsin vahingossa viideltä, kun luennot alkoivat ysiltä. Oli liikaa aikaa, joten päädyin tekemään nutturan."
aila saikkonen, 22
"Tänään mulla on tällainen vähän räjähtänyt nuttura. Se johtuu märästä säästä ja siitä, että tulin juuri sirkusliikunnan tunnilta Linnanmäellä. Nuttura on liikunnassa kätevä. Jos tukka ei ole nutturalla tai auki, se on ponnarilla tai pinneillä kiinni."
Lisää opiskelijoiden tyylivalintoja osoitteessa www.ylioppilaslehti.fi/tyylitarkastus
Avoimet ovet 12.2.2011
klo 11-15
luentoja, työpajoja, opintolinjojen esittelyä, luomulounas ja kahvio
Tervetuloa!
Kutsu kasvatus- ja taideopintoihin!
www.snellman-korkeakoulu.fi Puuskakuja 14, 00850 HKI
Etsitkö kotia? sato.fi
Pelasta planeetta!
Meiltä supervoimat metsistä, elintarvikkeista, ympäristöstä, maataloudesta ja taloustieteistä kiinnostuneille.
Opiskele kauppatieteitä
Porissa! Hakutiedot ww
w.tse.utu.fi/pori
w
. ww
T
t ee
es
ti
he
in ls
ja
y lö
s dä
ki
.
pe fi/
is
äi
n ne
su
la
a st
pe
rs
k an
ar
i si
pl
a
e ne
tt
a
Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot Hakuaika 7.3.-12.4.2011 Valintakoe 14.6.2011 Lisätiedot: ktm@tse.fi, 050 520 0789
avoinna? Oletko ylioppilas? Tulevaisuus iseksi osaajaksi! Hae opiskelemaan monipuol
Lue lisää: www.mm.helsinki.fi/opiskelijaksi www.facebook .com/mmtdk
Jatka nyt kansainvälisen kaupan osaajaksi!
· Opiskelet kansainvälisen kaupan ryhmässä. · Suorittamalla liiketalouden perustutkinnon valmistut kahdessa vuodessa merkonomiksi. · Opiskelet mm. markkinointia kansainvälisessä toimintaympäristössä. · Saat mielenkiintoisia työtehtäviä eri toimialoilta. · Saat työelämäkokemusta työssäoppimisjaksojen aikana. · MERCURIA pääkaupunkiseudun paras kauppaoppilaitos jo seitsemännen kerran peräkkäin.*
* Opetus- ja kulttuuriministeriön tuloksellisuuspisteet 2011. Ks. www.mercuria.fi
Tuleva kevään ylioppilas:
Den vetenskapliga revolutionen.
Den vetenskapliga revolutionen handlar om ditt liv: en bättre och framgångsrikare framtid. Åbo Akademi är ett universitet präglat av fina traditioner, dynamiskt studieliv och internationella möjligheter.
Haku: 28.2.18.3.2011
Tag chansen!
KULTURVETENSKAPER SPRÅK PEDAGOGIK PSYKOLOGI LOGOPEDI TEOLOGI EKONOMI SOCIALVETENSKAPER HÄLSOVETENSKAPER STATSVETENSKAP RÄTTSVETENSKAPER BIOVETENSKAPER INFORMATIONSTEKNOLOGI KEMITEKNIK NATURVETENSKAPER
Meille pääset helposti: Helsingistä M-junalla ja busseilla 453, 516 ja 539, Vantaan linjoilla 35, 45 ja 5156, Espoosta linjoilla 510 ja 530 sekä Nurmijärven suunnasta mm. linjoilla 490, 492 ja 495.
ww w. ab
www.mercuria.fi, opinto@mercuria.fi
o. fi
MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Martinlaaksontie 36, 01620 Vantaa, puh. 09 895 581
/so k
ylioppilaslehti 2 # 11 Yliopisto
23
lyhyesti
Akateeminen työttömyys ei hellitä
vaikka työttömyys Uudellamaalla vähentyi viime vuoden aikana 9 prosentilla, akateemisten työllistymisessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Kluuvin työ- ja elinkeinotoimiston paikallisjohtajan Tom Åhlgrenin mukaan syksyn aikana työllisyystilanne on kokonaisuudessaan hieman parantunut, mutta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden tilanne on pysynyt ennallaan. "Parannukset ovat tapahtuneet ammattikorkeakoulutasolla, jossa tosin työtilanteen heikentyminenkin oli kaikista rajuinta", Åhlgren sanoo. Joulukuussa yli 20 prosenttia Helsingin työttömistä oli korkeakoulututkinnon suorittaneita ja ylemmän korkeakouluasteen suorittaneiden työttömyys on pääkaupunkiseudulla kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, kertoo Yle Helsinki. Turun Sanomien mukaan korkeakoulutettujen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut viidessä vuodessa 25 prosenttia.
tero koskela
Työnantaja suosii suomalaista
Ulkomailla korkeakoulututkintonsa suorittaneet häviävät työnhaussa Suomessa valmistuneille.
"masensi, ärsytti ja kaikkea mahdollista. Että miten voi olla, että on tutkinto eikä silti pääse edes haastatteluihin." Näin muistelee University College Dublinissa informaatio- ja kirjastotutkimusta sekä politiikan tutkimusta opiskellut Saara-Maria Palmu, 27, työnhakuyrityksiään. Palmulle ja monille muille ulkomailla tutkintonsa suorittaneille työn saanti on vieläkin vaikeampaa kuin suomalaisesta yliopistosta valmistuneelle. Suomessa yliopiston käyneet löytävät täältä töitä ulkomailla opiskelleita kollegojaan vikkelämmin. Tämä käy ilmi Kelan vuonna 2007 tekemästä kyselytutkimuksesta, jossa tarkasteltiin ulkomailla korkeakoulututkinnon suorittaneiden siirtymistä työelämään. Ulkomailla opiskelleista vain puolet sai kotimaasta töitä heti valmistumisensa jälkeen, kun kotimaassa opiskelleista työllistyi lähes 70 prosenttia. "Alku on selkeästi hitaampaa ja rikkinäisempää. Tutkimusten mukaan ulkomailla tutkintonsa suorittaneet lähettävät myös useampia hakemuksia", sanoo Kelan tutkija Miia Saarikallio-Torp. Vuonna 2007 Suomeen muuttanut Palmu haki oman alansa töitä pätkittäin pari vuotta. Kymmeniä hakemuksia seurasivat uudet kymmenet hakemukset. Työtilannetta eivät helpottaneet tutkinnonuudistusta seurannut valmistuneiden suma ja akateemisen työttömyyden kasvu. erot työllistymisessä kaventuvat ajan myötä. Mutta mistä työnsaantiongelmat alussa johtuvat? Yksi syy on verkostojen puute. Sillä, ketä tuntee, on suuri vaikutus työllistymiseen. "Kotimaassa opiskelleet raportoivat, että ensimmäinen työ saattoi olla harjoittelun kautta saatu. Ulkomailla opiskelleilla ei myöskään ole samanlaista työkokemusta, koska työlupakäytännöt hankaloittavat siellä työskentelyä", Saarikallio-Torp sanoo. Tämän allekirjoittaa myös Palmu. "Harjoittelu olisi silottanut tietä ja helpottanut pääsyä vaikkapa kaupungin kirjastoihin sijaiseksi. Mutta kun en osannut käyttää kirjastojen lainausohjelmaa, se ei onnistunut. Se oli itseään ruokkiva kierre: minulla ei ollut työkokemusta, mutta en voinut sitä myöskään hankkia." Työnhakua vaikeuttavat myös hakijasta riippumattomat syyt. Syksyllä julkaistun yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan Suomessa painotetaan ulkomailla opiskelun, kielitaidon ja kansainvälisyyden tärkeyttä. Silti juuri näitä ominaisuuksia muualta hankkinut nuori työnhakija saattaa törmätä työhaastatteluissa ennakkoluuloihin ja arvostuksen puutteeseen. "Moni kokee, etteivät työnantajat
siin papereihin ei välttämättä luoteta, koska ei tiedetä, miten ne vastaavat suomalaista. Tästä syystä korkeakouluneuvoja Merja Salokannel kertoo ohjeistavansa työnhakijoita avaamaan tutkintoa mahdollisimman hyvin jo hakemuksissa. Hänen mukaansa yksityiselle puolelle työllistytään ulkomaisella tutkinnolla helpommin, kun taas julkisella puolella vaaditaan tutkintojen rinnastuksia.
Helsingin yliopistolle ruokakulttuurin lahjoitusprofessuuri
helsingin yliopistoon on perustettu suomalaisen ruokakulttuurin professuuri, joka rahoitetaan lahjoituksilla. Lahjoittajia on noin 50. Valtaosa tarvittavasta 1,5 miljoonasta eurosta on saatu rahastoilta ja säätiöiltä. Yritysten osuus potista on 20 prosenttia. Loput saatiin professuuria varten pidetystä hyväntekeväisyysgaalasta, yhdistyksiltä ja yksityisiltä lahjoittajilta. Potista puuttuvat 40 000 euroa katetaan yliopiston tulevaisuusrahastosta. Professuuri tulee Helsingin yliopiston käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan, osaksi kotitalousopettajan koulutusta. Sen myötä pyritään nostamaan ruokakulttuuri muiden kulttuurin alojen rinnalle. Haku tehtävään käynnistyi 31. tammikuuta.
samaan aikaan kun työnantajapuolella suhtaudutaan nihkeästi muualta arvosta melko tunnetussa ja arvosteoppinsa hakeneeseen, pelätään aivotussa yliopistossa suoritettua tutkinvuotoa, koulutetun väestön karkaatoa. Työnantajat arvostavat kielitaitoa mista ulkomaille. Tosin ei aiheetta. ja kulttuurintuntemusta, eivät niinSuomalaiset ja tanskalaiset jäävät kään koulutusta. Kun tosipaikka tulee, muita pohjoismaalaisia useammin kotimainen tuttu tutkinto vie voiton", asumaan ulkomaille valmistumisenSaarikallio-Torp kertoo. sa jälkeen. Tutkimuksen mukaan runSaara-Maria Palmu pääsi muutasas 40 prosenttia jää ulkomaille. maan työhaastatteluun; hän ei kokeMyös Palmusta saattaa tulla yksi nut, että hänen tutkintoansa olisi aivovuodoista. Työnsaantiongelmiskyseenalaistettu. Informaata huolimatta hän ei alempaa tiotutkimuksen alalla ulkomailta hankittua tunnettua koulua ei tutkintoaan kadu. täällä vain tunPäinvastoin. nettu. Lopulta "Missään vaikun tosipaikka tulee, hän haki Tampeheessa en ole kotimainen tuttu reen yliopistoon miettinyt, että olija opiskelee siellä sinpa tehnyt toitutkinto vie voiton. nyt informaatiosin. Tutkinnosta tutkimuksen maison hyötyä kielitaiteriohjelmassa. don ja muunkin osalta, jos jatkan ulkomaille. työnantajapuolella suuEn välttämättä jää tänne airin epäluuloa ruokkiva tekijä onkin nakaan koko työelämäksi." tietämättömyys. Eurooppalaiset ja ann-mari huhtanen pohjoisamerikkalaiset huippuyliopistot ovat tuttuja. Pienemmät yliopisLähteet: Saarkallio-Torp M, Wierstot saattavat olla työnantajalle tunteJenssen J (toim.): Nordic students abmattomia, vaikka ne olisivat jollain road. Student mobility patterns, student alalla maailman parhaita. Ja vaikka support systems and labour market outSuomesta lähdetään vaihtoon hyvin comes. Kela 2010. Miia Saarikallio, paljon, ulkomaisen tutkinnon suoritKatri Hellsten ja Vesa-Pekka Juutilaitaa yhä verrattain harva. nen: Korkeakoulusta työelämään? VäyMyös tutkintojen sisällöt saattavat länä ulkomainen tai kotimainen tutkinto. olla työnantajille hepreaa, Kluuvin Kela 2008. Juttua varten on haastateltu työ- ja elinkeinotoimiston akateemimyös Kluuvin työ- ja elinkeinotoimiston sista palveluista kerrotaan. Ulkomaipaikallisjohtajaa Tom Åhlgrenia.
YTHS avasi uudet verkkosivut
ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö on uudistanut kotisivunsa. Uudistuksen tavoitteena on ollut nopeuttaa terveystiedon löytämistä. Sivustolle on kerätty terveysvinkkejä opiskelijan itsehoitoa ja terveyden edistämistä varten. Terveystietopankissa on laaja valikoima opiskelijan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin liittyviä artikkeleita. Uudet verkkosivut löytyvät osoitteesta www.yths.fi.
ylioppilaslehti 2 # 11 Kulttuuri
24
deli kat essen
Y:n dna
Lauluntekijä, näyttelijä ja kirjoittaja Olavi Uusivirta koettelee kolumnin rajoja.
tallinna vs. turku
Kumpaan kulttuuripääkaupunkiin turistin kannattaa suunnata?
sanat janne flinkkilä
X
opettelee swingiä Sarfvikissa. Y on kohta päässyt neitsyydestään. Z opettelee vielä hetken kertotaulua. Ei, tämä ei ole Markku Lahtelan kokeellinen romaani 60-luvulta. Tämä on sukupolvitietoisuutta. Minä rakastan sosiologeja. Kiitetyt olkoot sosiologit, jotka antoivat minulle jokapäiväisen sukupolvitietoisuuteni. Olin sokea, nyt näen! Sosiologit, tulkaa tänne, haluan syleillä teitä! Olen tosissani. 1980-luvun alun jälkeen syntyneenä olen Y-sukupolven vanhimpia jäseniä. Citation needed. En kuitenkaan tiedä sukupolvestani juuri mitään. Ryhdistäydyn. Aion hankkia käsiini Y:n dna:n. Skypepuhelu Julianille. En voi puhua nyt, loput "kirjeessä", hän sössöttää australiaksi ja suihkauttaa hiuksiinsa häivähdyksen beigeä. 12 minuutin päästä älypuhelimessani komeilee lista sekalaisia sanoja ja käsitteitä. Käsissäni on sosiologien tarkimmin varjeltu salaisuus, avain Y:n sieluun. Onko siinä perää? Päätän ottaa selvää. Lähden iltapäiväoluelle Helsingin sykkivään ytimeen.
voittaja
tallinna
Lauttamatka n. 1,53 h, jos vuoroa ei peruta merenkäynnin tai jäätilanteen vuoksi.
turku
Junamatka n. 23 h, jos vuoroa ei peruta lumen, pakkasen, ratatöiden, routavaurioiden, tulipalon, ajolankavaurion, peuraonnettomuuden, allejäännin, radalle kaatuneiden puiden, teknisen vian tai puuttuvan konduktöörin vuoksi. Suomella pärjää hyvin, vaikka paikalliset puhuvat hassusti. "Aitäh" tarkoittaa "en tajunnut äskeistä kulttuurielämystä". Katukuvassa paljon humalaisia suomalaisia. Älä puhu pääkaupunkioikeuksista tai Turun sinapista, sillä ne ovat yhä kiusallisia aiheita. Vältä pimeitä takseja, pimeitä pulloja ja pimeää Varissuota. Keskiaikaisten rakennusten (Tuomiokirkko, Turun linna) vastapainoksi kaupunkia rumentavat 1960-luvulla raivonneen Turun taudin jäljet ja maisemasta piittaamatta 2000-luvulla pystytetyt automarketit. Vanha Turku paloi 4.5. syyskuuta 1827. Vain yksi elokuvateatteri, Finnkinon omistama Kinopalatsi. Viimeinen indie-elokuvia näyttänyt teatteri Kino Thalia lopetti toimintansa vuonna 2007. Pahimpaan ahdistukseensa elokuvaturisti voi toki bongailla Levottomat-leffan kuvauspaikkoja.
Matkustaminen Helsingistä
"
Kieli ja turvallisuus
Minä rakastan sosiologeja.
Suomella pärjää hyvin, vaikka paikalliset puhuvat hassusti. "Aitäh" tarkoittaa "kiitos". Katukuvassa paljon humalaisia suomalaisia. Älä puhu venäläisvähemmistön asemasta tai pronssisoturimellakasta, sillä ne ovat yhä kiusallisia aiheita. Vältä pimeitä takseja, pimeitä pulloja ja pimeää Lasnamäkeä. Keskiaikaisten rakennusten (Pyhän Nikolauksen kirkko, Toompean linna) vastapainoksi kaupunkia rumentavat neuvostomiehityksen jäljet ja maisemasta piittaamatta 2000-luvulla pystytetyt tornitalot. Vanhakaupunki on restauroitu huolellisesti EU-rahalla. Solaris Kinon ja Coca-Cola Plazan kaltaisten multiplex-teatterien lisäksi monta itsenäistä leffateatteria. Toukokuussa Viru-keskuksen katolla alkavat taas suositut Rooftop Cinema -näytökset. Marrasjoulukuussa järjestetään pimeiden öiden filmifestivaali PÖFF. Viime vuonna kävijöitä oli 65 700, yli 12 000 enemmän kuin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Kolmatta kertaa järjestettävä Tallinn Music Week tunnetaan jo koko Euroopassa. Kaupunkifestivaali tuo 24.26. maaliskuuta 15 klubille noin sata yhtyettä eri puolilta Pohjois-Eurooppaa. Menopaluu Helsingistä 30 (opiskelijahinta Eckerö Linen lautalla), majoitus 9,45 (Booking.comin halvin hotelliyö yhdelle kahden hengen huoneessa viikonloppuna), elokuvalippu 4,15 (viikonloppuhinta klo 15 jälkeen), museolippu 3,20 (opiskelijalippu taidemuseo Kumuun), teatterilippu 18,80 (Tallinnan kaupunginteatteri), keikkalippu 10 (Apulanta, Herra Ylppö & Ihmiset ym. Rock Caféssa 11.2.), ateria ketjuravintolassa 11,12 (Amarillo Big Burger ja Sol-pullo), bussilippu 0,96 (etukäteen ostettuna). Yhteensä 87,68 . 6 pistettä
itseilmaisu ja hyväksyntä. Minä kirjoitan tähän lehteen, Ylioppilaslehteen, ja toivon, että ylioppilaat sanoisivat: hyvä. Olen kirjoittanut lauluja, jotta saisin kuulla: hyviä. Ironia. Kun sanon: hyvää, hän sanoo: jag mår bra. Tarkoitamme päinvastaista. Fragmentaarisuus. Mitä tarkkaan ottaen tarkoitatte? Liekin eka oli paras. Yhteisöllisyys. Istun Mbarissa. Täällä istuu koko sukupolveni. Pöydät ovat lähekkäin, olemme lähekkäin, nyökkään tuntemattomalle, sanon anteeks. Onkstässä. Joo on. Pieni hymy = hymynkare. Välitön kommunikaatio. Täällä toimii WiFi, niin oletinkin. Sinkoan viestejä Pitkänsillan yli Kallioon, tsätti on liekeissä. Eskapismi. Dj laittaa musiikkia kovemmalle. On keskiviikko. Valot himmenevät. Tytön repusta kuuluu pilleripurkin ääni: jag mår bra. Vieläkin voi vähän nostaa volaa. Kello on 19.45. Vastakulttuurin tuolla puolen. Kävin joskus parturissa, jossa soi minimalistinen elektro. Minulle sanottiin: tämä on minimalistista elektroa. Ylitin Uudenmaankadun, ja niin olin Uudenmaankadun tuolla puolen. Tästä on kysymys. Peter Pan. A: "Mitä muijat, mikä boogie? Hyvältä näyttää niinku kuuluuki." B: "Mitä äijät, mikä boogie? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki." C: "Sä oot 30." julian ei lähettänyt minulle bulkkia, Y:n dna on totisinta totta! Mikä yhteisyyden tunne! Näinä rockin, politiikan ja historian jälkeisinä aikoina tunnen todella kuuluvani johonkin! Syleilkäämme! Meidän lapsemme ovat taas meidän. Mutta heillä ei ole vielä nimeä, koska Heitä ei vielä ole. Meillä suomalaisilla ei ole hätää, koska aakkosia on vielä jäljellä. Z-sukupolvemme lapset ovat Å-sukupolvi. He alkavat syntyä näillä näppäimillä. Vanhempamme antoivat meille rahisevat vinyylit, jotka me myimme ja ostimme tänään takaisin. Me annamme lapsillemme cd-levyt, jotka eivät ole analogisia eivätkä digitaalisia, vaan muovilättyihin survottuja nollia ja ykkösiä. Se on meidän alibimme.
Arkkitehtuuri
Elokuva
Musiikki
Ruisrock ja DBTL tunnetaan koko maassa valitettavasti myös Tommi Läntinen, Ressu ja Jussu. Vuosina 19562010 toiminut TVO-klubi lopetti viime vuonna, koska ylioppilaskyläsäätiö päätti rakentaa sen paikalle pyöräkellarin. Menopaluu Helsingistä 29,60 (opiskelijahinta IC2-junassa), majoitus 25 (Booking.comin halvin hotelliyö yhdelle kahden hengen huoneessa viikonloppuna), elokuvalippu 11 (viikonloppuhinta opiskelijalta), museolippu 8 (opiskelijalippu Logomon Kiasma-näyttelyyn), teatterilippu 27 (opiskelijalippu Turun kaupunginteatterin päänäyttämölle), keikkalippu 19 (Apulanta Holiday Club Caribiassa 9.4.), ateria ketjuravintolassa 18,04 (Amarillo Big Burger ja Corona-pullo), bussilippu 2,50 . Yhteensä 140,14 . 1 piste
Kulttuurimatkabudjetti
Pisteet
Kulttuuripääkaupunkien ohjelmat verkossa www.turku2011.fi ja www.tallinn2011.ee.
eläimellinen näyttely
Susanna Autio haali kirpputoreilta yli sata palapeliä, joista hän kokosi kummallisia eläinhahmoja. Mutaatioista syntyi Napa-galleriassa esillä oleva 26 teoksen näyttely Oudot otukset . Eerikinkatu 18, vapaa pääsy.
4.26.2.
Lauantai 5.2. klo 21
kareit enklangoillaa L
Cafe Mascotin Future Shorts One -klubilla pohditaan sähköjohdoille heiteltyjen lenkkarien arvoitusta. Urbaanilegendoja ruotii elokuvafestivaaleilla palkittu The Mystery of the Flying Kicks. Toisena elokuvana nähdään vartin lyhäri Mary Last Seen sekä bonuksena The Klaxonsin ja Flying Lotusin uudet musiikkivideot. Neljäs linja 2, liput 2 .
5.16.2.
flamencofestarit
naapurit kylässä
Suomalais-venäläinen opiskelijafestivaali Close Encounters HelsinkiSt. Petersburg järjestetään yhtä aikaa molemmissa maissa. Helsingissä konserttipaikkoja ovat muun muassa Vuotalo ja Arabiasali. Esiintyjien tyylikirjo venyy suomalaisen Latvan elektroakustisesta popfolkista venäläisen Dina Sineglazova Quintetin lattarivaikutteiseen fuusiojazziin. Ohjelma osoitteessa www.closeencounters.fi.
7.11.2.
Helsingin flamencofestivaalin ohjelmassa on suomalais- ja espanjalaisvoimin esitettyjä tanssinäytöksiä, konsertteja ja klubeja. Espanjalaisvieraita ovat tanssija-koreografi Manuel Liñán ja flamencolaulaja Antonio Campos. Kanneltaloon, Malmitaloon, Gloriaan, Savoy-teatteriin ja ravintola Pianoon leviävän festivaalin ohjelma osoitteessa www.flamenco.fi/festivaalit.
Gaalaskandaalit
Gaala muistetaan, jos se tarjoaa glamourin lisäksi skandaalinkäryä.
minna kauppi vinoili ennen Suomen Urheilugaalaa blogissaan, miten toimittajat vetävät vuoden urheilijan hatustaan. Arpaonni osuikin omalle kohdalle." Minulla on paha mieli, koska minäkin olen vain ihminen ja vieläpä välillä vähän hölmö sellainen", hän pahoitteli MTV3:lle voittonsa jälkeen. Pian sen jälkeen Kultainen Venla -gaalassa Duudson-Jukan itsensäpaljastelu herätti liki Janet Jacksonin Nipplegate-skandaalin veroista moraalista paheksuntaa. Ylioppilaslehti ehdottaa skandaaleja tulevan kevään gaaloille: jussi-gaala 6.2. Kaapelitehdas, Helsinki Viime vuonna Juha Veijonen jakoi parhaan naispääosan Jussin. Hän unohti esitellä ehdokkaat ja oli julistaa voittajan ennen aikojaan. Veijonen myönsi ottaneensa "muutaman lasillisen viiniä". Tänä vuonna Veskuelokuvaa veikkaillaan yleisöäänestyksen voittajaksi. Jos Loiri kaatuu lavalla, enää se ei ole vitsi. emma-gaala 26.2. Barona-Areena, Espoo Vuonna 2004 Jouni Hynynen lähetti kiitospuheessaan terveisiä sairaalassa lojuvalle Kotiteollisuuden rumpalille: "Et menettänyt mitään, paskat bileet ja helvetin rumannäköisiä akkoja." Nyt vuoden albumista kisaa Paleface. Yrittääkö hän uusia itsenäisyyspäivän skandaalin saapumalla paikalle kolmiraitaisissa tennareissa? femmagaala 26.2. Helsinki Femmagaalan taustavoimissa häärivä Wallu Valpio nousi itsekin julkisuuteen gaalaskandaalin ansiosta. Valpio valittiin Musiikki & Media -seminaarin gaalassa vuoden 2000 mediapersoonaksi, mistä hän kiitti näyttämällä sukuelintään. Iltapäivälehden retusoitu valokuva toi hänelle lisänimen "Pikselimuna". Viime vuonna toinen Femma-juontaja oli vuoden 1981 Miss Olympia, nykyinen eduskuntavaaliehdokas Kike Elomaa (PS). Ehkä tänä vuonna gaalassa näytetään paljasta persua. thalia-gaala 23.7. Logomo, Turku Juontajapari kunnioittakoon maamme teatterihistorian muistettavinta hetkeä, josta tuli 17. tammikuuta kuluneeksi 24 vuotta. Sinikka Sokka heittäköön Jumalan teatterin hengessä yleisön päälle ulostetta, virtsaa, kananmunia, paukkupommeja ja sammutinvaahtoa. Uudempaa skandaalia kunnioittaen Nicke Lignell ampuu Ransun. janne flinkkilä
sarjakuvat
Markus Miettinen ja Jaakko Seppälä
ylioppilaslehti 2 # 11 Jälkinäytös
29
nykysuomen sanakirja
P
Paistomittari
[subst.] 1) Ylipainoisen ihmisen käyttämä napakoru. Jos minulla olisi noin iso maha, en kyllä pitäisi tuollaista toppia ja esittelisi paistomittaria. Jos sillä olisi verkkopaita, pikkulinnut luulisivat talipalloksi ja nokkisivat hengiltä. 2) Laite, jolla mitataan uunissa valmistettavan liharuoan sisälämpötilaa lihan kypsyysasteen toteamiseksi.
"Suomalainen yliopistoopiskelija on laiska ajattelija, joka tahdottomana lampaana seuraa mielipidejohtajaa sen sijaan että miettisi itse, mikä on hänen tulevaisuudelleen parasta."
hemppa, 31.1.2011 klo 16.17
Oletko eri mieltä? Taistelu jatkuu osoitteessa
www.ylioppilaslehti.fi
HYY-sivu on Ylioppilaslehden jokaisessa numerossa ilmestyvä ylioppilaskunnan tiedotussivu. Sivun kokoaa HYYn tiedottaja, sähköposti tiedottaja@hyy.fi.
Facebookissa!
Maailman ehkä suosituimmasta sosiaalisesta mediasta, Facebookista, löytyy ylioppilaskunnan fanisivu nimeltään hyy, jonne ilmestyy päivityksiä keskustoimiston arjesta, tulevista tapahtumista ynnä muusta. Tule sinäkin mukaan yhteisöön, jossa voit antaa välitöntä palautetta ja keskustella ylioppilaskunnan edustajien kanssa. Liity faniksi vaikka heti!
HYY näkyy ja kuuluu
www.facebook.com
Poistokirjamyyntiä Opiskelijakirjastossa
Opiskelijakirjaston poistokirjamyynti jatkuu tervetuloa! Tarjolla on kirjoja eri aloilta 15 euron hintaan. Uutuutena on viikon teemakärry, jossa aineistoa on yhdeltä alalta kerrallaan. Teemamyynnin aloitti kirjallisuustiede ja kaunokirjallisuus, joka ehti jo olla viikoilla 34. Kaksi viikkoa kerrallaan kestävä teemamyynti etenee seuraavasti: · 31.1.12.2. (vkot 56): teologia · 14.2.26.2. (vkot 78): historia ja paikallishistoria · 28.2.12.3. (vkot 910): lääketiede · 14.3.26.3. (vkot 1112): oikeustiede ja yhteiskunta · 28.3.9.4. (vkot 1314): teologia · 11.4.21.4. (vkot 1516): lääketiede ja luonnontieteet
Katso omat teemasi ja tule tekemään löytöjä!
Parhaista happeningeista kerrotaan HYYn tapahtumakalenterissa
Mikä liikuttaa sinua tänään, huomenna, ensi viikolla? Katso parhaat tapahtumat, bileet, illanvietot, kokoukset ja muut happeningit HYYn tapahtumakalenterista. Kalenteri löytyy osoitteesta hyy.fi/tapahtumat. Älä jää kotiin, lähde kylille!
kejä yths:n omaan Terveystietopankkiin, jonne on koottu laaja valikoima artikkeleita opiskelijaikäisen aikuisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Uusilta kotisivuilta löydät tietoa myös yths:n terveyden edistämistoiminnasta, tutkimus- ja julkaisutoiminnasta sekä infopake-
tin organisaatiosta. yths arvostaa myös palautetta ja ottaa mielellään vastaan kehittämisehdotuksia etusivun "Anna palautetta" lomakkeen avulla.
Lisätietoja: YTHS:n viestintäpäällikkö Sari Krappe, p. 046 710 1540, www.yths.fi tai http://www. facebook.com/#!/ylioppilaidenterveydenhoitosaatio
Tervetuloa Hengailuiltaan pe 11.2.!
Tervetuloa perjantaina 11.2. klo 18.0022.00 tapaamaan muita opiskelijoita alkoholittomaan ja maksuttomaan Hengailuiltaan! Tarjolla on hyvää seuraa, lautapelien pelailua, pientä naposteltavaa, uusia tuttavuuksia ja rentoa yhdessäoloa. Sinun ei tarvitse olla huolissasi siitä, tunnetko ketään jo valmiiksi. Olet tervetullut iltaan juuri sellaisena kuin olet. Iltaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Illan aluksi Nyyti ja spr kertovat hyvää mieltä ja oloa tuottavista vapaaehtoistyömahdollisuuksista järjestöissään. Hengailuilta järjestetään Nyytin toimistolla (Rikhardinkatu 4 B, Helsinki). Järjestäjät: Nyyti ja Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri
Lisätietoja: toimisto@nyyti.fi
Tule mukaan HYYn toimintaan Tsekkaa valiokuntien kokoontumisajat
Nauti hyvästä porukasta ja tekemisen ilosta hyyn valiokunnissa koko vuoden. Ylioppilaskunnan hallitus on perustanut vuodelle 2011 seuraavat valiokunnat: ESN-valiokunta, kulttuurivaliokunta, järjestövaliokunta, kaksikielisyysvaliokunta, kehitysyhteistyövaliokunta, opintoasioiden valiokunta, sukukansavaliokunta, tuutorivaliokunta ja ympäristövaliokunta. Kaikille jäsenille avoimet valiokunnat ovat hyvä tapa vaikuttaa ylioppilaskunnassa ja olla aktiivisesti mukana sen toiminnassa. Valiokuntiin järjestettiin ennakkoilmoittautuminen, mutta ilman sitäkin ovat kaikki halukkaat tervetulleita mukaan. Valiokuntien toimintaan pääsee myös mukaan milloin tahansa vuoden aikana. · Ympäristövaliokunta ma 7.2. klo 17.00 alkaen Cajsassa. Valiokunta järjestäytyy kokouksessa, keskustelussa on lisäksi vuoden ohjelma ja kuulumiset Reilun kaupan korkeakoulu -adressista. Tarjolla teetä ja pientä purtavaa. Lisätietoja: Saara Nykänen, p. 050 595 0329. · Kulttuurivaliokunta maanantaina 7.2. kello 18.00 Uuden ylioppilastalon kokoushuone Sparressa. Kokouksessa valitaan valiokunnalle puheenjohtaja ja aloitetaan vuoden 2011 toiminnan suunnittelu. Tervetuloa! hyyn juhla- ja kulttuurivaliokunta hyyn juhla- ja kulttuurivaliokunta osallistuu ylioppilaskunnan perinteisten juhlien, kuten Floran päivän ja vuosijuhlaviikon toteutukseen, ja kehittää myös itsenäisesti erilaisia hyyn jäsenille suunnattuja kulttuuritapahtumia, kilpailuja ja kursseja. Niin uudet kuin vanhatkin jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita ideoimaan ja toteuttamaan uudenlaista toimintaa, ja mukaan voi aivan hyvin tulla vaikkei olisikaan virallisesti ilmoittautunut valiokuntaan. Valiokunnan sähköpostilistalle voi liittyä lähettämällä viestin subscribe hyy-kulttuuri osoitteeseen majordomo@ helsinki.fi (jätä otsikkokenttä tyhjäksi). · Opintoasiainvaliokunta ti 8.2. klo 17.00 (Aurora). Ohjelmassa järjestäytyminen ja katsaus tulevaan vuoteen. Lisätietoja hyyn hallituksen jäsen Tapio Heiskari, tapio.heiskari@hyy.fi, p. 050 543 9612. · Kaksikielisyysvaliokunta ke 9.2. klo 17.00 (Lakki). Lisätietoja: Marika Ikkala, marika.ikkala@hyy.fi, p. 050 595 0327. · Tuutorivaliokunta ke 9.2. klo 18.00 Aurora. Lisätietoja: hyyn hallituksen jäsen Risto Karinkanta, risto.karinkanta@hyy.fi, p. 050 325 8041. · Järjestövaliokunta ti 15.2. klo. 18.00 (Mannerheim-Sali). Lisätietoja: Jannica Aalto, jannica.aalto@hyy.fi, p. 050 543 9615. · Sukukansavaliokunta to 17.2. klo 18.30 (Flora). Lisätietoja: Anni Hirsaho, anni. hirsaho@hyy.fi, p. 050 595 0328. Kokoustilat Aurora, Flora ja Cajsa löytyvät Uuden ylioppilastalon B-rapussa (Mannerheimintie 5 B, 3. krs). Sparre sijaitsee hyyn keskustoimistossa A-rapussa (Mannerheimintie 5 A, 2. krs), Mannerheim-Sali sijaitsee myös A-rapussa, mutta 5. kerroksessa. Kokoustila Lakki puolestaan löytyy kolmannelta ylioppilastalolta, Domus Gaudiumista (Mechelininkatu 3 C, 1. krs).
Lisää tietoa yksittäisistä valiokunnista löydät HYYn internetsivuilta: www.hyy.helsinki.fi/suomi/72/. Tiedot valiokuntien kokouksista ja muista tapahtumista löytyvät myös HYYn tapahtumakalenterista osoitteessa hyy.fi/tapahtumat.
Urapalveluiden kesätyönhaun infotilaisuus ti 8.2.
Helsingin yliopiston urapalveluiden järjestämä kesätyönhaun infotilaisuus pidetään tiistaina 8.2. Porthanian salissa I. Tule hankkimaan tietoa kesätyönhausta ja kansainvälisen harjoittelun mahdollisuuksista. Tilaisuuden yhteydessä sinulla on mahdollisuus saada palautetta CV:tasi / ansioluettelostasi. Ohjelma: · Klo 13.0014.30 Tietoa kesätyönhausta ja kansainvälisestä harjoittelusta · Klo 14.3016.00 CV-klinikka. Tuo oma CV:si arvioitavaksi. Klinikan aikoja riittää noin 35:lle tilaisuuteen osallistujalle (max. 15 min / henkilö).
Ilmoittaudu tilaisuuteen tapahtumakalenterissa 7.2. mennessä: http://www.helsinki.fi/urapalvelut/ tapahtumakalenteri/
Häirintää ei tarvitse sietää!
Asiattomat, syrjivät ja loukkaavat puheet, rasistinen, homofobinen tai seksistinen vitsailu, sopimaton koskettelu, mukavan flirtin rajat ylittävä vihjailu jne. eivät kuulu yliopistolle niin kuin eivät muillekaan työ- tai opiskelupaikoille. Ylioppilaskunnassa sinua neuvovat ja tukevat häirintäyhdyshenkilöt Sofia Lindqvist ja Ville Sinnemäki ja yliopistolla tasaarvovastaava Terhi Somerkallio. Heillä on vaitiolovelvollisuus, ja he eivät pidä kirjaa yhteyttä ottaneista.
Ota rohkeasti yhteyttä: sofia.lindqvist@hyy.fi, 050 543 9605, tai kulttuurisihteeri@hyy.fi, 050 537 2831.
Ilmoita järjestösi tapahtumista!
Haluatko ilmoituksen järjestösi tapahtumasta hyyn verkkosivujen etusivulle? Ylioppilaskunnan tapahtumakalenteri on ensisijaisesti suunnattu järjestöjen tapahtumailmoittelulle. Siellä kerrotaan myös ylioppilaskunnan omista tapahtumista. Tapahtumakalenteriin toivotaan erityisesti ilmoituksia kaikille avoimista tapahtumista, konserteista, bileistä, urheilutapahtumista ja muista tempauksista, mutta siellä voi myös ilmoittaa esimerkiksi järjestöjen sääntömääräisistä kokouksista. Tapahtumakalenteriin voi jättää ilmoituksen milloin vain, eikä järjestelmä vaadi rekisteröitymistä. Ilmoitukset julkaistaan ylläpidon tarkistettua ne. Kalenteriin on mahdollisuus jättää ilmoitus jopa kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Kalenteri löytyy osoitteesta hyy.fi/tapahtumat.
YTHS avasi uudet verkkosivunsa
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö on uudistanut kotisivunsa. Uudet verkkosivut löytyvät osoitteesta www.yths.fi. Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena on ollut opiskelijan paras: nopea ohjautuminen tavoiteltuun terveystietoon. Sivustolle on koottu aihepiireittäin myös terveysvinkkejä opiskelijan itsehoitoa ja terveyden edistämistä varten. Esimerkiksi suunterveyden sivuilta löytyy tietopaketti hammashoitopelon kierteestä sekä keinoja, miten hammashoitopelkoisen asiakkaan hoitoa voidaan helpottaa. Kaikilta palvelukohtaisilta sivuilta on link-
LIVE NATION AND WME PROUDLY PRESENT
SPECIAL GUEST
Julistetaan haettavaksi:
Etelä-Pohjalaisen Osakunnan stipendit
Etelä-Pohjalaisen Osakunnan stipendirahaston hoitokunta on julistanut stipendit haettavaksi seuraavissa ryhmissä:
1. Alemman korkeakoulututkinnon suorittamiseen 2. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen 3. Jatkotutkinnon suorittamiseen (väitöskirjan tekemiseen) Stipendit on tarkoitettu Etelä-Pohjalaisen Osakunnan jäsenille tai jatkotutkintoa suorittaville entisille jäsenille. Vapaamuotoiset hakemukset liitteineen tulee toimittaa Osakunnan toimistoon viimeistään maanantaihin 28.2.2011 mennessä. Stipendit jaetaan Etelä-Pohjalaisen Osakunnan vuosijuhlissa lauantaina 19.3.2011 Ostrobotnian juhlakerroksessa. Lisätietoja ja lista vaadituista liitteistä Osakunnan www-sivuilta osoitteesta http://epo.osakunta.fi tai taloudenhoitajalta juho.niskanen@helsinki.fi. Hakemukset osoitteella Etelä-Pohjalainen Osakunta, Stipendirahasto, Töölönkatu 3 A 5. kerros, 00100 Helsinki.
OSTA LIPPU
SI NYT!
LIPUT: 68 + MAHD. TOIMITUSKULUT // MAX. 6 LIPPUA/ASIAKAS. WWW.FOOFIGHTERS.COM
YHTEYSTIEDOT: Puhelimitse: 010 666 5810 Email: asiakaspalvelu@tammertekniikka.fi