3/2015 ty hj ie n la us ei de n ka rn ev aa li s. 28
est. 1971 Joensuu • 17.-19.7.2015 @ilosaarirock ilosaarirock.? Liput: 2 pv 98 € Premium 2 pv 151 € 1 pv 32/69 € Ennakkomyynti: Tiketti \ Lippupiste PLACEBOUK \ GHOSTSWE BASTILLEUK \ ANGUS & JULIA STONEAUS DAMIAN ”JR. GONG” MARLEYJAM CHARLI XCXUK \ SUNN O)))USA SÓLSTFIRISL \ APOCALYPTICA HALOO HELSINKI! \ APULANTA AMORPHIS \ BERES HAMMONDJAM \ BIG K.R.I.T.USA ELASTINEN \ TOM ODELLUK \ ATOMIROTTA MOKOMA \ BEARDYMANUK \ EVA & MANU MICHAEL MONROE \ SANNI \ MIREL WAGNER CMX \ PARIISIN KEVÄT \ OLAVI UUSIVIRTA POPEDA \ VON HERTZEN BROTHERS + MORE kansanedustaja, JATKO-OPISKELIJA JOHANNA SUMUVUORi 84 Äänelläsi pidetään kiinni perusturvasta ja ympäristönsuojelusta. ehdokas on mak sanut mainok sen -20% opiskelija-alennus InsideOut Escape -peleistä! Tällä KUPONGILLA tarjoamme opiskelijoille 20% alennuksen peleistä. Tarjous on voimassa 1.5.2015-31.7.2015. Leikkaa kuponki irti ja ota mukaan saapuessasi pelaamaan! Varaa peli etukäteen osoitteessa www.insideoutescape.com InsideOut Escape Games avasi Suomen ensimmäisen Room Escape -pelin vuosi sitten. Nyt meillä on kolme huonetta Kallion vilskeessä sekä kolme uutta upeaa huonetta meren rannalla keskellä kaunista Vuosaaren luontoa. Tosielämän Room Escape -peli on live-seikkailu, jossa 2-6 pelaajan joukkueen tulee ratkoa arvoitukset paetakseen teemahuoneesta 60 minuutin aikana!
14 Ak AtemiAprofessori mArt ti koskenniemi ei usko totuu teen. pAitsi omA AnsA . 23 res tAmA x on yritysrypäs, jok A hAllitsee mA Akuntien yöel ämä ä. se hAluAisi kovAsti helsinkiin, mu ttA onko se mAhdollistA? 28 vA Alien All A p olitiikk A mene ttää lopullisesti järk ensä , kirjoittA A osk Ari onninen. JU SS I SÄ RK IL AH TI hu hti ku u Aluk si 5 pääto imi ttA jA diskut eer AA . 8 AsiAto n lehdis tö k AtsAus -blo gin kirj oi ttA jAt diskut eer AAvAt päiv ys tävien do sent tien k AnssA . 10 mAri suon to po htii, onko r Asis tistA kiihot tuA must is tA miehistä. 11 l if es ty le-toimi ttA jAmme t if fAny koo mAtkus tAA mek siko on jA tArvitsee hermo sAuhut. 13 sA Amel Aisruno il ijA niil l As holmberg hAluAA pysy tell ä tunturiss A . lopuk si 34 house of C Ards -dr AAmAsArjAstA tuli niin vAltAvA il miö, et tä vo imme peil AtA po li tiik k AAmme siitä. 36 kolumnis ti An tt i holmA po htii, mil l Ais tA olisi oll A he tero mies. 38 kolumnis ti iidA s ofiA hirvo nen AntAA näppär ät vink it työhAA stAtt eluun. 39 Ar jA hiltunen tekee työtä Al All A , jo ll A ei piAn työskent el e enää yh tä än k AntAsu omAl Ais tA . 3 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti TÄ S S Ä LE HD ES SÄ
P Ä ÄK IR JO IT U S ylioppilaslehti 5 3 / 2 1 5 AN TTI PI KK AN EN P ÄÄ TO I m IT TA JA @A PI KK AN EN JU SS I SÄ RK IL AH TI VÄ HEMP I PA REMP I UN T yö NA NTAJA palkkaa uuden työntekijän, hän usein soittaa vanhalle pomolle, että miten hommat hoituivat. Mutta kenelle eduskuntatyötä tuntematon äänestäjä voisi soittaa? Kannattaa kysyä niiltä kansanedustajilta, jotka jättävät eduskunnan. Heitä on yli 30. Heistä moni lähtee, koska on saanut tarpeekseen. Heitä kuunnellaan tämän lehden jutussa (s. 28), jossa toimittaja Oskari Onninen pohtii, miksi reilun viikon päästä pidettävistä eduskuntavaaleista tuli epä-älyllisyyden juhla. Kysymys on tietenkin elitistinen, aivan sietämättömän elitistinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ehdolla olisi tyhmiä ihmisiä. Se tarkoittaa asioita, joista olemme narisseet jo pidempään: äänestysprosentit laskevat, äänestäjä ei tiedä ollenkaan mitä äänellään lopulta saa ja ehdokkaat kisaavat viihdejulkisuudesta, koska äänien kerääminen on ulkoistettu henkilöille puolueiden sijasta. U SE IN RATK AISU KSI ehdotetaan vaalitavan muutosta. Myös näissä vaaleissa se on nostettu esiin – eli pitäisikö siirtyä samanlaiseen listavaaliin kuin Ruotsissa, jossa äänestetään ensisijaisesti puoluetta. Se olisikin parempi vaihtoehto kuin nykyinen, mutta ei ainoa. Eduskunnan jättävillä kansanedustajilla on ajatuksia, joita kannattaa kuunnella. Esimerkiksi kokoomuksen Lasse Männistö, joka jättää eduskunnan yhden kauden jälkeen, on muun muassa sanonut, ettei eduskunnan ”diskuteeraaminen” sovi hänelle. Vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen ministeri Osmo Soininvaara taitaa tarkoittaa jotain samansuuntaista sanoessaan, että elämässä on onnellisempi, kun pysyy kaukana idiooteista. Kokonaan diskuteeraamisesta ei pääse eroon, koska politiikkaan kuuluu se, että asiat tapahtuvat neuvotellen. Eikä siihen kyllästymisessä ole mitään vikaa – ei eduskuntaan tarvitse hakeutua leipääntymään eläkeikäiseksi asti, tarkoittaahan yksi kausi siellä neljää vuotta, ja se on pitkä aika tehdä yhtä hommaa. Mutta politiikkaan turhautuminen kertoo jotain oleellista. K OS KA vAA LITA vAN muutos vaatii sekin loputonta diskuteeraamista, on jotain, mitä voisimme kokeilla ennen sitä. Jotain sellaista, mitä nyt ei ole edes suostuttu harkitsemaan: eduskunta voisi muodostaa vähemmistöhallituksen, jos toimivaa enemmistöä ei synny. Vähemmistöhallitus, jolla olisi jokin yhteinen ajatus, voisi toimia paremmin kuin enemmistöhallitus, jolla ei ole mitään yhteistä. Tai mitään ajatusta. Ei käy! Sehän kaatuisi heti! Näin ajattelemme, koska näin olemme tottuneet ajattelemaan. Ja ajatus tuntuu totta kai ahdistavalta, niin kun kaikella vieraalla on tapana tuntua. Suomessa kun oli vähemmistöhallitus viimeksi 1970-luvulla. Sitä hallitusta ei tämän lehden lukijoista muista kukaan. En minäkään. Samaan aikaan, kun meillä on totuttu ajattelemaan, että enemmistö sen olla pitää, muissa pohjoismaissa vähemmistöhallitukset ovat olleet ihan tavallinen käytäntö. Eivät nekään aina toimi, mutta yleinen havainto on, että hallitus tekee työnsä huolellisemmin, valmistelee esityksensä paremmin ja sillä on jokin strategia, kuten yritysmaailmassa on tapana sanoa. Loputtoman valtanokittelun sijasta voitaisiin keskustella asioista. Jos ne eivät miellyttäisi, hallituksen voisi aina kaataa. Mutta sitten pitäisi myös olla valmis muodostamaan uusi. • E d USKUNNAN JÄTTÄ v ILLÄ KANSANE d USTAJILLA ON AJATUKSIA , JOITA KANNATTAA KUUNNELLA . JA AK KO SU O m AL AI NE N
HYVINVOINTI EI OLE PÄRJÄÄJIEN ETUOIKEUS www.veronikahonkasalo.fi VERONIKA HONKASALO EHDOLLA EDUSKUNTAAN HELSINGISSÄ 29 Punavihreä feministi, tutkija, VTT, valtuustoryhmän pj KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1.5.-31.8. Viikissä LATOK ARTANON YO-KYL ÄSSÄ Soluasunnot: 215-295€/kk/asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133, latokartano@helsinki.fi www.latokartanonyokyla.fi Y L P Ä ÄK IR JO IT US YL: TWITTER KUUNTELEE SINUA T WITT ER salakuuntelee keskustelujasi älypuhelinapplikaation kautta ja tarjoaa sisältöä sen mukaan. Ylioppilaslehti testasi asiaa. Kaikki alkoi epäuskoisesta havainnosta. Kävimme maaliskuun puolivälissä toimituksessamme keskustelun salaliittoteorioista. Puheenaiheitamme olivat Rauni-Leena Luukanen-Kilde ja rokotuskriittisyys. IPhonet lepäsivät pöydällä lähietäisyydellä meistä. Pian keskustelun jälkeen aiheisiin liittyvät twiitit ilmestyivät uutisvirtaan. Image-lehden nimellä kirjoitetuissa suomenkielisissä twiiteissä kerrottiin muiden muassa, että Facebook salakuuntelee keskusteluita ja tarjoaa mainoksia sen mukaan. Testasimme asiaa uudelleen. Toistelimme sanoja ”foliohattu, kemikaalivanat, rokotukset, Rauni-Leena Luukanen-Kilde” ja avasimme Twitterin, jonka jälkeen Twitter-feedissä näkyi Imagen lisäksi useiden suomalaisten medioiden viestejä siitä, että Facebook salakuuntelisi käyttäjiään. Yritimme myös testata väitteen, mutta käyttämämme asiantuntijat eivät pystyneet osoittamaan, että puhelimen mikrofoni siirtäisi dataa Twitterille. Myös vahvistusharhan mahdollisuus on suljettu pois. Jatkoimme testaamista useiden päivien ajan. Muutamaa päivää myöhemmin salaliittoteoriatwiittien virta lakkasi. Twitter oli todennäköisesti testannut applikaationsa kuunteluominaisuuksia vain parin päivän ajan. Ilmeisesti testi koski vain suomen kieltä, sillä englanninkielisiä twiittejä tai väitteitä Facebookin salakuuntelusta ei näkynyt, vaikka kuinka hoimme sanoja vaccinations, tinfoil hats ja scientology. Twitterin edustajat eivät ole kommentoineet asiaa. Asia on yhteiskunnallisesti painava, sillä toisaalta tekemisiämme valvotaan tarkemmin kuin koskaan. Toisaalta saamme tietoverkoista kaiken informaatiomme ja on tärkeää, että siihen voi luottaa. • YL P ÄÄ KI RJ OITU ST OI m IT US K AT so Y LI o PPI LA s L eh d e n P e RIA AT e LI n JA os o IT T ee s TA h TT P :/ / YL I o PPI LA s L eh TI . FI / P e RIA AT e LI n JA . 6 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti PÄÄ TOI m ITTA JA ANT TI PI KKA NE N 050 33 9 303 3 @apik kan en ART DI RE CTO R JAA KKO SU O m AL AIN EN 050 447 1117 @JSUO m ALAI NEN TOI m IT US SIH TE ERI SON JA SA ARI KO SKI 050 37 4 867 9 @SONJ ASA AR IKO SKI TOI m IT TA JA OSKARI ON NINE N 0400 83 5 495 @OSKA RIONN INEN tekijö inä TÄSSÄ NU m EROSSA antti berg , ju li an a hark ki, iid a so fi a hirv one n, antti ho lm a, noor a isoes keli, niko ket tu nen , eer o lam pin en, karoli na mi ller , juu so määtt änen , michik o otomo , roo sa pohja laine n, venla ross i, maija savo laine n, mari su on to , jussi särk ilaht i, anton va nh a-ma jamaa ja elina vi tikk a. PERUST ETTU 1913. 102 . VU OSIK ERTA. SUO m EN AI KA KA USL EHTIE N LIITON JÄ SEN. ISSN 03 55 -9 246. käynti ja posti osoit e LEPPÄS UONKA TU 9 B, 1.KR S, 00100 HELSI NKI. SÄHKÖP OSTIO SOITT EET ETUNI m I. SUK UN I m I@YLI OPPIL ASLEH TI.FI WWW.YL IOPPI LASLE HTI.F I, TWITTE R: @Y LIOPPIL ASLEH TI OSOITT EEN m UUT OKS ET JA TILA UKSET WWW.YL IOPPI LASLE HTI.F I/TIL AAJAP ALVEL UT m ED IA m YY NTI PIRUNN YRKKI OY , KAR I KE TT UNEN , 040 1 85 85 3, KAR I.K ET TUN EN @PI RUNNYRK KI .FI , ERJ A LE HT ONEN , 040 1 85 85 2, ERJ A.L EH TON EN @PI RUNNYRK KI .FI , WWW .PI RU NNY RK KI.FI IL m EST Y m ISA IK ATA ULU J A m EDIA KORTT I WWW.YL IOPPI LASLE HTI.F I/toi mitus KUSTAN TAJA YLIOPP ILASL EHDEN KUST ANNUS OY vt. TOI m ITU SJ OHT AJA HEIKKI NÄ RHIN EN PAINO SANO m APA INO , VAN TAA TOI m IT US EI VASTA A TI LA A m ATTA LÄH ETE TY STÄ AI NEIS TOSTA EIK Ä PA LA UTA SITÄ. SEU RAA VA NU m ERO IL m EST YY 15 .5 .20 15.
7 3 / 2 1 5 KU UK AU D E N KU VA MA IJ A SA VO LA IN EN San na La ak S on en , 24 . pu rk aa ve ne en pre SS uk at o S ta . hän on me ri pa rt io L ip pu ku nta t ur un tä hti -t ytt öj en va S ta ava ki pp ari , ja va S tu u SS a ve ne en hu o Lto t oi me npi te i S tä ja ke S än pu rj eh du S te n jä rj e S tä mi S e S tä .
8 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti VA LT IO N TA LO UDELLI SEN TU TK IMU SK ES KU KS EN ER IK OI ST UT KIJ OI TA HEIK KI PU RS IAI STA JA TU UK KA SA ARI MA ATA HÄ IR IT SI SU OM AL AI NEN TA LO US KE SK US TELU N IIN PA HA ST I, ET TÄ HE PERU ST IVAT VI IME VU ON NA BL O GI N NI MELTÄ AS IATO N LEHD IS TÖ KATS AU S. SE ON SA AN UT KEHU JA EVAN MATT I AP US ELTA JA KR IT II KK IÄ KA NS AI NVÄL IS EN PO LI TI IK AN PR OFESS OR I HEIK KI PATO MÄ ELTÄ . YL IO PPI LA SL EH TI PY YS I AS IATT OM IA LA AT IM AA N VÄ IT TEITÄ SI ITÄ, MIK Ä TA LO US P UH EE SS A MEN EE PÄ IN PERSE TTÄ. AL LA HEID ÄN VÄ IT TEEN SÄ JA AS IA NT UN TIJ OI DEN KO MM EN TI T SI ITÄ, KU INK A TO SI A AS IATT OM IEN PU HEET HEID ÄN MI EL ES TÄ ÄN OVAT. A si att o m ie n v ä it e 1: Yliopisto-opiskelijat eivät ole köyhiä. Yliopistotutkinnon hankkiminen on sama asia kuin yrityksen perustaminen. Yrityksen perustamisvaiheessa tulot ovat alhaiset, työtä pitää tehdä ilman palkkaa ja useimmiten on turvauduttava lainaan. Kukaan ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että yrittäjä, joka myöhemmin rikastuu investoinnillaan, olisi väliaikaisen pienituloisuutensa vuoksi köyhä. Opiskelu yliopistossa on yhtä lailla investointia pääomaan, joka tekee hankkijastaan hyvätuloisen. Yliopisto-opiskelijat eivät siis ole köyhiä sen enempää kuin yrittäjätkään. A NU K AN TO LA , VI ES TI NN ÄN D O SE NT TI , HE LS IN GI N YLI O PI ST O : ”Monet yliopisto-opiskelijat ovat köyhiä, mutta oletuksena on, että tulevaisuudessa köyhyys kannattaa ja koulutus on investointi, joka tuo tuloja. Opiskelijoiden välillä on myös eroja. Esimerkiksi vanhempien varallisuus voi nostaa toiset parempaan asemaan kuin toiset. Osa opiskelijoista käy myös töissä opintojen ohella. Opiskeluajan köyhyys muuttuu pidempiaikaiseksi, jos opintojen jälkeen ei pääse kiinni työelämään. Yliopistotutkinnon hankkiminen ei ole sama asia kuin yrityksen perustaminen. On monia muitakin tapoja ansaita elantonsa kuin yrittäminen. Koulutus ei välttämättä ole satsaus pelkästään taloudelliseen toimeentuloon, vaan siinä hankitaan taitoja, joilla on yksilölle laajempaa merkitystä. On myös paljon ammatteja, joissa ei ole yrittämisen riskiä.” A si att o m ie n vä it e 2: Työllistäminen sen itsensä vuoksi ei ole järkevä tavoite. Poliitikot kehuvat kilpaa, kuinka paljon lisää työtä heidän kannattamansa politiikkatoimenpiteet aikaansaavat. Esimerkiksi kahdesta tavasta tuottaa sama määrä energiaa pitäisi aina valita se työläämpi. Tämä on järjetöntä: tavoitteena pitäisi tietenkin olla asioiden tekeminen mahdollisimman vähällä, ei mahdollisimman suurella vaivalla. Jos tavoitteena olisi työllistää, se onnistuisi esimerkiksi pakottamalla työntekijät työskentelemään toinen käsi sidottuna. Yhteiskunnallinen hyvinvointi on sitä suurempi, mitä enemmän hyviä asioita pystytään tuottamaan samalla työllä. P ER TT I H AA PA RA NT A , TA L O US TI ET EEN PR OFE SS OR I , AA LT O YLI OP IS TO : ”Vastaus riippuu siitä, miten oletamme työmarkkinoiden toimivan. Jos uskomme kaikkien markkinoiden toimivan kuten taloustieteen oppikirjojen ensimmäisen luvun täydellisen kilpailun mallissa, niin väitteessä on jotakin perää. Tuolloinhan ihminen on työtön vain omasta halustaan. Monet, itse asiassa useimmat, työmarkkinamallit ovat sellaisia, että työllisyys/työttömyys ei ole tehokkaalla tasolla. Ruotsin ja Suomen 1990-luvun lamojen jälkeen työllisyysaste laski hyvin paljon ja työttömyys kasvoi suureksi, ja on vaikea kuvitella, että sen syy oli ihmisten yhtäkkinen halu lopettaa työt.” KA IK KI PÄ IN PERS ET TÄ * BR ET TO N WO OD S -J ÄR JE ST EL MÄ Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden perustama järjestelmä. Sen tarkoitus oli estää ensimmäistä maailmansotaa seuranneen taloudellisen epävarmuuden toistuminen. Järjestelmässä eri maiden valuuttojen vaihtokurssit olivat kiinteät suhteessa dollariin, joka taas oli sidoksissa kultaan. Järjestelmän purki Yhdysvaltain presidentti Nixon 1970-luvulla.
ylioppilaslehti 9 3 / 2 1 5 A si att o m ie n vä it e 3: Tuonti on ulkomaankaupan tavoite, ei vienti. Julkisesta keskustelusta syntyy usein se käsitys, että vienti on ulkomaankaupan päämäärä ja tuonti välttämätön paha. Asia on täysin päinvastoin. Vienti on hinta, joka joudutaan maksamaan, jotta saadaan tuontitavaroita. Mitä vähemmän vientisektorilla joudutaan tekemään työtä samojen tuontitavaroiden hankkimiseksi, sen parempi. Pe r TT i H AA PA r A n TA : ”Tunnen pientä sympatiaa tätä väitettä kohtaan: jos viennin arvo on suurempi kuin tuonnin, niin annamme ulkomaille tuotteita tai palveluksia sieltä annettua velkapaperia vastaan. Jos tilanne pysyy tällaisena, niin vientiylijäämäinen maa vain kasaa näitä papereita sitä vastaan, että saa tulevaisuudessa lisää näitä papereita. Järkevässä taloudessa jossakin vaiheessa alettaisiin vaatia ulkomaita maksamaan velkoja takaisin, siis tavaroita tai palveluita ulkomailta. Tällöin tuonti kasvaisi suuremmaksi kuin vienti ja hyvinvointi kasvaisi. Tässä päättelyssä oletetaan rahoitusmarkkinoiden toimivan hyvin, erityisesti kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden. Viime vuosien kriisin synnyttämä alan tutkimus on kuitenkin kyseenalaistanut tämän yleisesti ja euroalueella erityisesti. Tällöin voi olla perusteltuja syitä seurata kauppatasetta ja vaihtotasetta ja niiden alitai ylijäämiä. Bretton Woods -järjestelmä * rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen siksi, että markkinoiden ei uskottu toimivan hyvin. Keynes ** ehdotti siihen sopeutumisjärjestelmää, jossa sekä alijäämäiset että ylijäämäiset taloudet olisivat joutuneet töihin, alijäämäiset supistamaan tuontiaan, ylijäämäiset lisäämään omaa tuontiaan. Valitettavasti Keynesin vaatimus ei mennyt läpi, maailma on siitä kärsinyt.” A si att o m ie n v ä it e 4: Vain ihmiset maksavat veroja. Monet kannattavat yritysten maksamien verojen korottamista, jotta ihmiset voisivat maksaa vähemmän veroa. Yritykset eivät kuitenkaan maksa yritysveroa sen enempää kuin rakennukset kiinteistöveroa tai puut metsäveroa. Veron maksavat aina lopulta ihmiset. Markkinataloudessa ei voida valita edes sitä, ketkä ihmiset yritysveron lopulta maksavat. Vaikka rahat lähtevät yritysten tileiltä, tämä ei tarkoita sitä, että yritysten omistajat kantaisivat verorasituksen. Yritysvero alentaa yritysten tuottavuutta ja kohdistuu siksi lopulta suureksi osaksi työntekijöiden kannettavaksi alempien palkkojen kautta. M AT T i Tu o MA l A , TA l o u s T ie T een P ro fe ss or i , TA MP er een Y li o P is T o: ”Suurin osa veroista on sellaisia, jotka yksilö maksaa. Yritysveron osalta tilanne on konstikkaampi kuin nämä asiattomat antavat ymmärtää. Esimerkiksi säätiöiden omistuksia on hankala kytkeä yksilöihin. Kaikkia veroja koskeva kysymys on, kuka ne viime kädessä maksaa: se, jolle maksaminen on laissa niin sanotusti asetettu, vai jokin muu taho. Tämä on niin sanottu veron kohtaantokysymys. Yritysvero (verojuristien kielellä yhteisövero) voidaan ajatella veroksi joko pääoman käytöstä tai yrityksen voitosta. Kiistojen kohde on, kumpi näistä. Jonkin verran tiedetään, mitkä tahot maksavat yritysveroa. Oxfordin yliopiston yritysverotuksen tutkimusryhmä tutki laajalla eurooppalaisella yritysaineistolla (mukaan lukien myös suomalaisia yrityksiä) tätä kysymystä. Heidän varovaisten arvioiden mukaan puolet yrityksen verotaakasta kantavat yrityksen työntekijät. Loppu jakautuu eri tahoille (mukaan lukien omistajat. On muitakin tutkimuksia, joissa vaihtelee, missä määrin verot menevät työntekijöille, missä määrin asiakkaille tai omistajille. Yllä oleva tulos koskee pitkää aikaväliä. Tällaisessa taloustilanteessa, jossa seitsemän vuotta ollaan eletty, on uskottavaa, että kohtaanto on erilainen. Kohtaanto, eli kuka veron lopulta maksaa, riippuu osapuolten neuvotteluvoimasta. Jos ja kun talouden taantumassa työntekijöiden neuvotteluvoima on selvästi heikompi kuin hyvinä aikoina, työntekijöiden maksama osuus lyhyellä aikavälillä todennäköisesti kasvaa. Esimerkiksi elinkeinoelämän tahot usein perustelevat verovapaita osinkoja sillä, että omistaja on jo maksanut yhtiön veron. Oxfordin tutkimus ei tue tätä väitettä.” • AN TTI BE RG * * J o H n MAY n A r D K e Y ne s Brittiläinen taloustieteilijä, joka perehtyi eritoten 1930-luvun lamaan. Keynesin mielestä lama-aikana pitäisi tehdä elvyttävää talouspolitiikkaa. se tarkoittaa sitä, että valtio käyttää huonossa taloustilanteessa tavallista enemmän rahaa julkisiin hankkeisiin, esimerkiksi rakennustöihin, jotta talous elpyisi. l u e li sä ä V äi TT ei T ä os oi TT ee s TA Y li o PP il A sl e HT i.f i . JA AK KO SU OM AL AI NE N
10 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti EläkEläisillE tErvEyttä krimiltä ”Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Vladimir Žirinovski neuvoi niitä venäläisiä eläkeläisiä, jotka haluavat parantaa terveyttänsä, muuttamaan pysyvästi Krimille, Sotšiin tai Anapaan.” Ra d io k a na va RS n (R u SS k a y a Sl uzh b a n ov o S te i) , 24 .0 3 .2 01 5 ”Ulkomaille pysyvästi muuttaneet venäläiset eläkeläiset voivat menettää eläkkeensä. Lakiehdotus on jo laadittu, ilmoitti Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen jäsen Mihail Degtyarev. Lain mukaan eläkkeet jätettäisiin maksamatta niille henkilöille, jotka ovat viimeisen 12 kuukauden aikana olleet 183 päivän ajan ulkomailla.” San o ma le hti i zv e S ti a, 24 .0 3. 20 1 5 ”Venäjän duuman puolustuskomitea kannattaa lakialoitetta, jonka mukaan armeijasta kieltäytyneille kansalaisille annetaan viiden vuoden poistumiskielto Venäjältä.” u ut i S to imi S t o i nt e R fa x, 24 .0 3. 20 1 5 • k ar ol in a m il l E r P al S ta ll a te em me k a t S a u k S en it än aa P u R in me d io ihin . m uu ta ma vu osi sitten ihastuin ulkomailla asuessani amerikkalaiseen kundiin. hän oli hauska, älykäs ja haastava nuori musta mies, joka piti idolinaan malcolm x:ää ja kultivoi militantin tiukkaa asennetta rasismiin. kerran seurustelumme aikana kirjoitin läpällä kaverille Suomeen, että olen ottanut nuoren mustan rakastajan. frendi vastasi, että jes, lähetä kuva sen peniksestä. kysyin mieheltä, että miten olisi, mutta häntä ei naurattanut. t uo on ma ut on ta rodullista fetisointia, hän torui. Se on rasistista, eikä yhtään hauskaa. olin vähän ymmälläni. mautonta ehkä, mutta enhän minä ole rasisti. minusta oli päinvastoin hurmaavaa, että hänen etninen taustansa oli toisenlainen. Pidin siitä, miltä näytimme yhdessä. Ruskea rastapää ja vaalea skandinaavi, kaksi erilaista maailmaa käsi kädessä kuin benettonin mainoksessa. Ja mitä vikaa on pienessä rotuerojen fetisoinnissa? kundin mukaan ongelma on se, että eksotisointi rodullisten erojen perusteella liittyy tiiviisti orjuuden ja kolonialismin historiaan, jossa mustan miehen koko arvo kiteytyy hänen ruumiiseensa. valkoisessa kuvitelmassa ”vieras” rotu on aina alkukantainen ja eläimellinen, ja musta mies on seksuaalisesti aggressiivinen toinen isolla teellä. ei siis yritysjohtaja tai runoilija vaan aina pelkkä kävelevä fallos. mies väitti, että alistamisen historia näkyy edelleen valtavirran pornopätkissä, joissa mustat miehet ovat järjestään jäätävillä heijareilla varusteltuja ghettokundeja mozzarellanväristen mimmien kimpussa. ymmärsin pointin ja lupasin olla vitsailematta kavereideni kanssa, mutta jäin silti miettimään. ei ole tietenkään niin, että haluaisin kuksia ketään pelkän ihonvärin perusteella, mutta kieltämättä olen katsonut välillä big black cock -teemaista pornoa. minusta hyvännäköiset tummat miehet ovat usein jotenkin ekstrakuumia, pantavan näköisiä. onko kyseessä henkilökohtainen, suhteellisen viaton mieltymys, vähän niin kuin joidenkin taipumus ajautua aina tatuoidun muskelimiehen tai pienen söpön blondin syliin? vai onko haluni eriarvoistava fetissi ja sidoksissa rasistisiin stereotypioihin? henkilökohtainenhan on aina poliittista, feministitkin sanovat, eikä rakenteita voi kieltää vetoamalla omiin fiiliksiin. y mm är rä n, että eroottinen ihailu ei ole imartelevaa, jos se kohdistuu rotustereotypiaan, ei ihmiseen. en minäkään tahtoisi, että joku tapailee minua, koska olen ”valkoinen nainen”. nyt jo eksäksi muuttunut amerikkalaismies voi olla oikeassa siinä, että fantasia mustan miehen erityisestä eroottisesta swäggeristä vaikuttaa jossain viehtymykseni taustalla. Samalla tavalla kuin fantasia vaaleaverisestä naisesta ehkä vaikuttaa minusta kiinnostuneiden tyyppien haluun. kyllähän erilaisuus voi himottaa ja kiihottaa. Sen sijaan älyllisesti, verbaalisesti ja henkisesti haen tyyppiä, jonka kanssa olemme sen verran samoilla taajuuksilla, että meissä riittää toisillemme haastetta. Silloin ihonväri on toissijainen juttu. viime kuukaudet olen tapaillut toista puoliksi mustaa jenkkimiestä. hän pitää rotuun liittyvää halua varsin mutkattomana asiana. Se on visuaalinen juttu, sä tykkäät mistä sä tykkäät, mies totesi ykskantaan. nautimme molemmat siitä, miltä ihomme näyttävät toisiaan vasten ja jollain tapaa tuo fyysinen erilaisuus ruokkii vetovoimaa välillämme. Se ei toki ole keskeisin syy olla yhdessä. tärkeämpää – usein myös seksin kannalta – on se, että meidän on hyvä olla yhdessä. kysyin tapailumme alkuaikoina uteliaisuuttani, mitä mieltä hän olisi, jos lähettäisin otoksen hänen varustuksestaan dikkikuvaa kyselleelle kaverilleni. Se oli hänestä vähän mauton mutta ihan hauska läppä, joten toteutimme sen. • iso musta kyrpä P al S ta ll a ma R i S uo nt o ki RJ oi tt aa S ek S i S tä . J aa kk o su om al ai n E n ma ri su on to s E k s i HE tk i m a a i lm an l EH DE t
Ku n S uo me SS a itsestään ilmoitellut kevät vaihtui rännäksi, sain taas kiittää äiti universumia viesteistä, joita se lähetteli minulle viime syksynä raamattuani Momondoa selaillessani. Silloin maailman henki ilmoitti minulle: osta lennot Meksikoon. Minähän tottelin, eikä kaduttanut, kun pinkinpörhelöinen sateenvarjoni kilpenäni raivasin tietä räntärämeikössä taksilta terminaali kakkosen ovelle. Su un nite lm an i m e KSi K o SS a oli liihottaa kuin känninen kolibri sinne, minne nokka näyttää. Kiersin Cancunin hiekkadyynit, heleät kuin hehkulampun loiste, ja Oaxacan, Tequila Sunrisen synnyinseudun. Sitten oli aika suunnata Guatemalan kylkeen Chiapasiin, tuohon eteläisen Meksikon autuaaseen aarreaittaan. tai niin lu ul in. Chiapasin kultturisen pääkaupungin saavuttaessani tuli kuitenkin pinkkipörhöä ikävä. San Cristobalissa satoi kun Esterin persikasta, eikä se ollut mitään taivaiden nektaria vaan sitä itseään – ehtaa suomensukuista räntää! Ky ll ä Sii nä omaakin sisintä nipisteli, kun sateenvarjona toimineen baarin vanha Augusta kertoi, ettei ole tällaista sadetta nähty San Cristobalissa 36 vuoteen! Ah ilmastonmuutosta. Mutta samassa alkoi stratosfäärieni Helinä-keiju kuiskutella korvaani. 36 vuoteen, 36 vuoteen… Tässähän ollaan turistinähtävyyden äärellä! e i K un u ut ta pinkkipörhelöä ostamaan (okei, vihreän oli pakko kelvata, koska tunkkaiset turistipuodit), ja kirkon portaille! Ja kas, vahingossa, kuin taikaiskusta (tai kaikkeuteni megafonihuudosta) kosketin taskuani. Siellä se oli… kiiltävä Vogue-rasia, tuo arkipäivieni ylösnousemuksesta lupaava kangastus. Sy ty ti n, im in , imin uudestaan, imin itseni kliimaksin partaalle. Katselin varjoni alta sateista kaupunkia, erilaista kuin vuosikymmeniin. Ilma oli suoraan elokuvan Aamiainen Tiffanylla loppukohtauksesta. Koin olevani yhteydessä itseeni enemmän kuin koskaan. Liikutuin ja tumppasin tupakan. Ja itkin. • tif fa ny Ko o Vogueta tiffanylla ylioppilaslehti 11 3 / 2 1 5 H EI KKI H II l AMO , SO SI AA l I p O l ITI IK A n pr O f ES SO r I , H E l SI n GI n yl IO p IS TO : ”Tämä on yksioikoinen väite, sitä en kyllä allekirjoita. Tämä liittyy aina kontekstiin, älykkyys on erilaista eri yhteyksissä. Jos ihmisillä on hyvin vähän rahaa, se vaatii erilaista kekseliäisyyttä. Toki jos katsotaan koulutuksen ja tulojen yhteyttä, on niin, että mitä enemmän ihmisillä on koulutusta, sitä korkeammat tulot ovat. Itse älykkyyttä arvostellaan yhteiskunnissa eri tavalla. Yhdysvalloissa sanotaan joskus, että jos olet älykäs niin miksi et ole tuon rikkaampi, sitten taas Euroopassa ajatellaan, että voi olla hyvinkin älykäs, mutta älykkäät ihmiset eivät ole yhtään rikkaampia. Älykkyyden tarkoitus ei ole se, että hankkisi itselleen varallisuutta, vaan se, että esimerkiksi tieteen, taiteen ja muiden kulttuurien alalla pyrkii luomaan yhteisesti arvostettuja asioita.” V ES A K A nn IA I n E n, K A n SA n TA l O u ST IE TE E n pr O f ES SO r I , H E l SI n GI n yl IO p IS TO : ”Science-lehdessä vuonna 2013 julkaistu tutkimus, jonka mukaan köyhyys heikentää henkisiä kykyjä ja jättää köyhille vähemmän aivokapasiteettia käytettäväksi, vaikuttaa luotettavalta. Se osoittaa, että epäonni ihmisillä kumuloituu. Tulokset eivät kuitenkaan tarkoita, että köyhät olisivat muita tyhmempiä. Perinteisesti on ajateltu, että rikkaaksi tullaan sattumalta tai kyvykkyydellä ja köyhiksi jäädään ilman niitä. Tämä tutkimus paljastaa kolmannen syyn köyhyydelle: taloudellisten resurssien puute. Edustamani tutkimusalueen mukaan globalisaatio on puolittanut maailman prosentuaalisen köyhyyden 40 vuoden kuluessa. Se on ollut parasta taistelua maailman köyhyyttä vastaan ja köyhyydestä irtaantumiseen liittyvä resurssien kasvu saattaa selittää sen, miksi globalisaatioon osallistuneet maat ovat kasvaneet 40 vuoden aikana nopeammin kuin jopa perinteiset vanhat teollisuusmaat.” • Ka ro li na m il le r Köyhät oVat tyh mempiä Kuin riKK aat. pA l ST A ll A ET SI T Ä Ä n V A ST A u K S IA E p ÄK O rr EK TE IHI n VÄ IT TE IS I I n . pA l ST A ll A n A u TIT AA n A r J E n p IE n I ST Ä , K A u n II ST A AS IO IS TA . Maria Ohisalo #StopKöyhyys 77 Mainoksen maksoi Marian tukiryhmä. köyhyystutkija (VTM) Ehdolla eduskuntaan Helsingistä h ä n S an o i , h ä n S an o i K a i K K i m i tä ra K a S ti n
1. Suomen keskusta 2. Piraattipuolue 3. Vihreä liitto 4. Kansallinen kokoomus 5. Perussuomalaiset 6. Suomen ruotsalainen kansanpuolue 7. Muutos 2011 8. Vasemmistoliitto 9. Suomen kristillisdemokraatit 10. Suomen sosialidemokraattinen puolue PUOLUEET Y L iOP PiL as L E h Ti (2/2 01 5) väitti pilkallisesti minun kritisoivan äärioikeistoa tuntematta sitä. Olisin kaivannut asialle perusteluja. Lehti toteaa myös, ettei kaikki epämiellyttävä ole fasismia. Olen samaa mieltä. On kuitenkin ongelma jos itsensäkin fasisteiksi määrittäviä tahoja ei voi kuvailla. Kiitellyssä Äärioikeisto Suomessa -kirjassa, jonka yksi tekijä olen, analysoidaan 683 lähdeviitteen ja lukuisten viranomaisasiakirjojen tuella äärioikeiston ideologiaa ja toimintaa 1960-luvulta tähän päivään asti. YL:n kuvittelisi pilkkaamaan äärioikeistoa eikä aiheesta kirjoittavia. Onhan moni toimittaja viime vuosina sanonut vaikenevansa maahanmuutosta siitä seuraavan ”paskamyrskyn” johdosta ja kirjatilaisuuteen hyökätty puukottamaan. • Da n K O iv UL aa K s O YT M, K a u pu ng in va LT uu T e TT u ja T ie T OK ir j ai L ij a vasTinE YLiOPPiLasLEhDEn 2/2015 jUTTUUn pa LS T a LL a L ai T e T aa n a S i O i T a TÄ r K e Y S j Ä rj e ST YK S een . hYPPÄÄ RUUTUUn! www.ylioppilaslehti.fi 12 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti ja a KK O s UO M a L ai n E n ”Todennäköisesti mä oon pyytänyt viimeksi anteeksi pojaltani. Se voi olla myös, että pyysin anteeksi tämän kuun sisällä avovaimoltani tai keikkadeejiiltäni. Nämä ovat lähinnä ne kolme ihmistä, joilta joutuu pyytämään anteeksi. Avovaimon kanssa tulee yleensä kinasteltua avioparijutuista ja keikkadeejii DJPP:n kanssa otetaan yhteen keikkamatkoilla. Pojan kanssa viimeisin kerta taisi olla sellainen, että olin luvannut leikkiä ja sitten yhtäkkiä huomaan, että mä oon jossain näpyttelemässä mailia ja toistan pojalle ”kohta, kohta”. Pyysin anteeksi vähän nolona. Jäi vähän huono omatunto, kun jouduin pyytelemään anteeksi viisivuotiaalta. ” • Ka RO L in a Mi LL ER MiLLOin PYYsiT viiMEKsi anTEEKsi, sTig ? v i i ME i s in K E RT a pa LS T a LL a KY SY MM e , M i LL O in vi i M e K S i .
13 3 / 2 1 5 Al A pu hu A it se ks esi. Se oli neuvo, joka pelasti runoilija ja muusikko Niillas Holmbergin. Utsjoelta kotoisin oleva Holmberg oli muuttanut peruskoulun jälkeen Tampereelle. Hän ei tuntenut sieltä ketään. Syy muuttoon oli pääsy ilmaisutaidon lukioon, mutta mukana oli myös kapinaa omaa identiteettiä ja kotiseutua kohtaan. ”Väheksyin siihen aikaan syrjäseutuja. Kuuntelin vain rap-musiikkia ja halusin kauas tuntureista”, Holmberg kertoo puhelimitse. Kapina ei kestänyt pitkään, vaan olo muuttui Tampereella orvoksi. Holmberg ei voinut puhua kenenkään kanssa äidinkieltään, pohjoissaamea. Pelastus löytyi kirjahyllystä. Holmberg oli kotoa lähtiessään napannut mukaan saamelaisen Nils-Aslak Valkeapään runojen kokoomateoksen. Kirja esitti ajatuksen, että itsekseenkin voi puhua, kirjoittamalla. Holmberg alkoi tehdä niin. Se on vienyt pitkälle. Helmikuussa julkistettiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat vuodelle 2015. Tähän mennessä kolme runoteosta julkaissut 24-vuotias Niillas Holmberg on myös ehdolla. ”Se on näin nuorelle tekijälle suuri kunnia”, hän sanoo sujuvalla suomella. Nykyään runotkin taittuvat kahdella kielellä. Niil l A s Holmbergin isä on kääntäjä ja kirjailija Veikko Holmberg. Äiti taas oli ensimmäinen saamenkielinen lastentarhanopettaja Suomessa. Vanhemmat olivat aktiivisesti mukana saamelaisliikkeen muotoutumisessa 1960ja 1970-luvuilla. Niinpä perheen lasten kasvatukseen kuului perinteinen saamelainen elämäntapa ja tyyli. Tärkeää oli oppia kunnioittamaan luontoa ja olemaan siellä oikealla tavalla. Tunturissa mekastaminen oli kielletty, eikä mihinkään saanut jättää jälkiä itsestään. Holmberg on opetellut myös poronhoitoa ja kalastusta, saamelaisten perinteisiä elinkeinoja. Ne ovat hänen kokemuksensa niistä ”oikeista töistä”, raksahommien lisäksi. Nämä työt ovat kuitenkin jääneet. Nykyään Holmberg säveltää runouden lisäksi. Hän on muusikko Roope Mäenpään kanssa julkaissut kaksi albumia pohjoissaamenkielistä folk-musiikkia. Silti hän kantaa huolta myös saamelaiselinkeinoista. ”Olisi tärkeää, että ihmiset voisivat jatkaa niitä tulevaisuudessakin.” Holmberg ei viihdy edelleenkään isoissa kaupungeissa. Kolmen Tampereen-vuoden jälkeen oli aika palata pohjoiseen. Nykyään hän asuu Tromssassa eikä kovin mielellään edes käy Etelä-Suomessa. Uusimmassa runokirjassaan hän kuvaa, kuinka kaupungissa ei voi olla muuttumatta ”yhdeksi kerrostalon tiileksi” tai ”yksijalkaiseksi puluksi”. Kyse on siis myös itsesuojelusta, hän sanoo. ”Ajattelen, että ympäristö vaikuttaa ihmiseen ihan suoraan. Pohjoisessa voin olla sellainen kuin haluan.” h ol mb er g on monella tavalla marginaalissa oleva tekijä. Hän on ainoa alle kolmekymppinen saameksi julkaiseva runoilija, siis koko maailmassa. Runous ei myöskään ole mikään itsestään selvä osa arktisten alueiden kulttuuria, vaan on kehittynyt joikujen ja suullisen kerrontatradition pohjalta. Lukijakunta on pieni, ja kirjoja on vaikea saada julkaistua. Saamelaisrunous ja -taide ovat usein käsitelleet valtaväestöön sulautumisen ongelmia. Niin tehdään myös Holmbergin teksteissä. Haastattelun aikana Holmberg harmittelee, että eduskunta on edellisellä viikolla päättänyt taas lykätä kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäisja heimokansoja koskevan sopimuksen ratifiointia. Saamelaisaktiivit ovat taistelleet sen puolesta jo pitkään. Mutta onko Holmberg myös hyötynyt marginaaliasemastaan? Olisiko hän 24-vuotiaana Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas ja levyttänyt muusikko, jos tausta olisi tavallisen suomenkielinen? Puhelimessa tulee hetkeksi hiljaista. Rauhalliseen tyyliinsä runoilija sitten kuitenkin vastaa, että ei välttämättä olisi. ”Mutta toisaalta silloin en välttämättä olisi alkanut tehdä taidetta ollenkaan. Ei olisi ollut samanlaista tarvetta käsitellä näitä asioita.” • V e N l A ro ss i S AA ME LA IS RU NO IL I j A N IIL LA S H OLM b ER g HAL UA A P y S y Ä TU NT UR IS SA , KO SK A KA UP UN g ISS A MU UT TU U y KS I j AL KA IS EK SI PU LU KS I . Ainu t la at ua an eer o l A mp i N e N he N ki l Ö
Va pa a ra dika ali KA NS AINVÄL ISEN OIKEUDEN PROF ESSO RI M AR TT I KO SK ENNIEMEN MIEL ES TÄ TO TU UT TA EI OLE . SILT I HÄN US KO O KI VENKOVAA N O MA AN TO TU UT EENSA EU RO OPAN UNI ONIN JA YHDY SVALTO JEN NEUVOT TELEMA STA VA PA AK AU PPAS OP IMU KSES TA . SO NJ A SA AR IK OS KI 14 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti JU LI AN A HA RK KI LL b AR ON e -kuppilan pöydässä Lontoon Kingswaylla istuu mies kumartuneena lukemaan. Sylissä on kasa paperia. Ruutupaidan kaulukset pilkottavat collegemaisen paidan suulta. Kun miehen olkapäätä koskettaa kevyesti, hän havahtuu maailmastaan yllättyneenä kuin leikeistään keskeytetty lapsi. ”Jos minulla on aikaa lukea jotain, se ei ole internetin keskustelupalstoilla”, sanoo kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi, 62, vähän narisevalla äänellä ja ehdottaa pienen viinilasin tilaamista. Koskenniemen työpäivä läheisessä London School of Economicsissa on päättynyt hiljattain. Hän on LSE:ssä vierailijaprofessorina, niin kuin myös University of Melbournessa ja New York Universityssä – Helsingin yliopiston akatemiaprofessuurinsa, Erik Castrén -instituutin johtamisen ja ympäri maailmaa sijoittuvien vierailijaluentojen lisäksi. Näin illalla on aikaa perehtyä jenkkikollegan kirjelmään uuden kirjansa aiheesta, joka nyt lepää Koskenniemen polvella. Professori on luvannut toimia kriitikkona. Kriitikkona hän on viime aikoina esiintynyt muutenkin. Se johtuu Yhdysvaltojen ja EU:n neuvottelemasta vapaakauppasopimuksesta, TTIP:stä. Sopimuksella olisi tarkoitus purkaa kaupan esteitä yli 50 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta kattavien mantereiden välillä, luoda lisää työtä ja saada aikaan talouskasvua. Samalla mantereiden sääntelyä pitäisi yhdenmukaistaa. Salaiset neuvottelut aloitettiin heinäkuussa 2013. Loppuvuodesta Koskenniemi kommentoi asiaa Ylellä ja Helsingin Sanomissa. Silloin hän sanoi, että neuvottelujen tarkoituksena on lisätä suuryritysten valtaa. Puoli vuotta myöhemmin aiheen tiimoilta julkaistiin 49 suomalaistutkijan huolestunut kannanotto, jossa myös Koskenniemi oli mukana. Sen jälkeen Koskenniemen tahti on vain kiihtynyt. Pikkuhiljaa suomalaisessa julkisessa keskustelussa väki on vähentynyt, mutta Martti Koskenniemi on jatkanut taisteluaan. Hän on kiertänyt ympäri Suomea ja Brysseliä kertomassa aiheesta erilaisissa ulkoministeriön, LSE:n ja EU:n tilaisuuksissa, ollut televisiossa pariin otteeseen Eurooppaja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan kanssa ja kirjoittanut aiheesta pääkirjoitussivuilla ja mielipidepalstoilla. ”Minä tunnen kansainvälisen investointisuojan paremmin kuin kukaan muu Suomessa”, sanoo Koskenniemi. ”Minä aion tuhota TTIPin.” Kuka voi sanoa näin? M AR ttI K OS K e NN I e MI syntyi Turussa 1953 samana vuonna, jona Stalin kuoli, Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman
ylioppilaslehti 15 3 / 2 1 5
16 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti ilmoitti maan onnistuneen kehittämään vetypommin ja absurdin teatterin klassikko, Samuel Beckettin Huomenna hän tulee, sai ensi-iltansa Pariisissa. Lapsena Martti vietti paljon aikaa isovanhempiensa luona. Hänen isänsä, hovioikeudenneuvos Hannu Koskenniemi, kärsi sotavammoista ja tuberkuloosista ja äiti Anna-Maija Rehnforsin päivät kuluivat sairaalassa miehensä kanssa. Niinpä isän äiti, Vieno Koskenniemi, hoiti Marttia. Martille mieluisinta isovanhempien luona oli kirjojen lukeminen mummun kanssa. Kirjoja riitti, sillä Koskenniemen isoisä oli runoilija, yliopistokansleri Veikko Antero Koskenniemi, joka tunnetaan paremmin V. A. Koskenniemenä. Hän pukeutui liiveihin, käytti kävelykeppiä ja oli valtavan kiireinen. Töitä hän teki yötä päivää. Isoisällä ja pojalla ei ollut paljon sanottavaa toisilleen. Mummulla sen sijaan oli aikaa, vaikka töitä hänkin teki. Kieliä ja kirjallisuutta opiskellut Vieno Koskenniemi luki WSOY:lle kirjoja ja valitsi, mitkä tulisi kääntää suomeksi. Samalla hän toimi merkittävänä tukijana V. A. Koskenniemelle. Ehkä siksi, että Martti Koskenniemi vietti nuoruusvuotensa lähinnä vanhojen ihmisten kanssa, hän oli koulussa pikkuvanha. Pukeutumistyyli oli vähän arrogantti, ja vapaa-ajalla hän rakenteli laivojen pienoismalleja. Koulussa isoisän maine tiedettiin, joten Marttia pyydettiin tuon tuostakin lukemaan joku pätkä luokan edessä. V. A. Koskenniemi kuoli, kun Martti oli 9-vuotias. Vieno-mummu alkoi ottaa Marttia mukaan matkoilleen, joita hän oli tavannut tehdä Veikon kanssa. Tärkeä reissu oli muun muassa Pariisin-matka, kun Martti oli 14-vuotias. Faarao Tutankhamonin haudan aarteet oli saatu Kairosta näyttelyyn Louvreen. Vieno-mummu oli erityisen kiinnostunut egyptologiasta. Mummun innostus tarttui Marttiin. Valtavaa museota käveltiin pari päivää ympäriinsä. Välillä mummu kertoi tarinoita kotoa. Kulttuurikodin vakiovieraisiin kuului Suomen kirjallisen piirin ykkösnimiä, kuten Mika Waltari ja nobelisti F. E. Sillanpää. Mitään kunnioitusta auktoriteetteja kohtaan ei ollut. Vieno Koskenniemi näki merkkiherrat aivan samanlaisina ihmisinä kuin muutkin, hienouksineen, huonouksineen ja epäpyhine pyrkimyksineen. Ehkä pojanpoikakaan ei siksi ikinä oppinut auktoriteettiuskoiseksi. Ka ns ai nväl is en oi K eu den professori Martti Koskenniemi katsoo All bar onen pöydän yli pisteliäästi. TTIP-sopimuksen kovin suomalainen kriitikko on valmiina selittämään, mikä vapaakauppasopimuksessa hänen mielestään mättää. ”Vain investointisuoja”, Koskenniemi sanoo, ja lisää, että muut riskit ovat yleiseen globalisaatiokehitykseen liittyviä riskejä, jotka kaikki tietävät. Ympäristönäkökohtia, finanssisäätelyä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevat riskit esimerkiksi. EU:ssa on oltu huolissaan sääntelyn vähenemisestä, vaikkapa niistä geenikanoista. ”Mä voin räjäyttää vain yhden pankin kerrallaan”, Koskenniemi sanoo. ”Sitä paitsi moni asia on Yhdysvalloissa säädellympää kuin Euroopassa, esimerkiksi pankkiala. Ei me olla puhtaita pulmusia täällä.” TTIP-sopimukseen suunnitellun investointisuojan käyttöönotto tarkoittaisi, että yritys saisi haastaa valtion välimiesmenettelyyn, jos se kokee toimintansa vaarantuneen tai voittojen kärsineen lainsäädäntömuutosten takia. Välimiestuomioistuimet eivät toimi minkään kansallisen tai kansainvälisen oikeustuomioistuimen alaisena, ja siksi kriitikot pitävät niitä uhkana demokratialle. Usein istunnot käydään Washingtonissa Maailmanpankin alaisena. Alun perin menetelmä on kehitetty 1960-luvulla, kun kehitysmaat alkoivat kansallistaa teollisuuksiaan. Koskenniemellä on kolme esimerkkiä, joiden kautta hän kertoo todentavansa väitteen investointisuojan vaarallisuudesta. Hän laskee silmälasit pöydälle ja alkaa puhua tauotta ja niin intohimoisesti, että kuulijaa alkaa väkisinkin hymyilyttää. ”Suomen kolmen suurimman terveysalan yrityksen, Terveystalon, Attendon ja Mehiläisen, taustalla on amerikkalaisia rahoittajia. Kun sosiaalija terveysministeriössä tehdään niitä koskevaa lainsäädäntöä, voi Attendo halutessaan lähettää lakimiehensä ministeriöön ja sanoa, että ’see you in court’. Tämä on normaali käytäntö”, Koskenniemi sanoo ja kertoo itsekin tehneensä niin toimiessaan juristina. Koskenniemen mukaan riskinä on, että lainvalmistelija tottelee investoijan tahtoa, koska välimiesmenettely maksaa – OECD:n arvion mukaan 8–30 miljoonaa euroa. ”Puhumattakaan korvauksesta, jos ministeriö häviää kanteen”, Koskenniemi sanoo. Sitten hän kertoo toisen esimerkin. ”Yksi tällä alalla kaikkein vilkkaimmin laajenevista liiketoimintamuodoista on third party investment eli firmat, jotka rahoittavat yrityksille kanteiden nostamista. Jos yritys häviää kanteen, se ei maksa kanteen rahoittaneelle firmalle mitään. Jos taas voittaa, niin se maksaa rahoittajalle vaikka kolmanneksen voittamansa kanteen summasta”, Koskenniemi sanoo. Sitten hän kehottaa liittämään nämä kaksi asiaa toisiinsa ja kertoo kolmannen esimerkin. ”Amerikkalainen oikeuskäytäntö on aivan tavattoman aggressiivista. Siinä jatkuvasti nostetaan oikeusjuttuja, joiden pyrkimyksenä ei ole voittaa yksittäistä juttua, vaan vaikuttaa tietyn tuotannonalan tai taloudellisen toiminnan sääntelypyrkimyksiin.” Niin kuin vaikka terveydenhuollon. Koskenniemi pyytää liittämään kolme asiaa toisiinsa ja vastaa itse, mitä yhtälöstä jää jäljelle: ”Mitä jos Amerikassa yleisesti ajateltaisiin, että eurooppalainen sääntely työsuojelualalla, kuluttajansuojelualalla tai ympäristönsuojelualalla on jossain suhteessa yleisesti ottaen sellaista, että me emme siitä pidä. Sitten tulee mieleen, että mahtaisikohan jossain Euroopassa toimia amerikkalainen firma, jolla olisi toimintaa näillä aloilla”, Koskenniemi aloittaa ja alkaa laskea yhtälöään yhteen. ”Sitten käytetään sitä yritystä, joka puolestaan tekee kanteen välimiestuomioistuimeen ja pyytää third party investoria rahoittamaan sen claimin. Toisin sanoen amerikkalaiset vain käyttävät firmoja ampuakseen alas Euroopan uutta lainsäädäntöä. Amerikassa tällaisesta oikeusmenettelystä käytetään nimitystä ’sitting duck’”, Koskenniemi sanoo. Koskenniemi muistuttaa, että välimiesmenettelyn häikäilemättömästä hyödyntämisestä on esimerkkejä maailmalta. Tupakkayhtiö Phillip Morris on esimerkiksi pyrkinyt estämään Australian tupakkalainsäädännön kiristämistä perustamalla Hongkongiin pöytälaatikkofirman, joka on sitten haastanut Australian välimiesmenettelyyn vedoten Hongkongin ja Australian väliseen sopimukseen investointisuojasta. Välimiestuomioistuimen päätöstä asiasta ei ole vielä tullut. ”Mä tietysti toivoisin että se tulisi, koska TTIP-neuvottelut kaatuisivat siihen. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Morrisin kanne on aivan kauhea.” Mutta onko tilanne kuitenkaan aivan näin vakava? Helmikuussa BBC sai esimerkiksi haltuunsa salaisen TTIP-dokumentin, jonka mukaan vapaakauppasopimuksesta ulkoistettaisiin kaikki terveydenhoitoon liittyvät asiat. Vapaakauppasopimuksen vaikutus terveydenhuoltoon on huolettanut Euroopassa erityisen paljon, niin kuin Koskenniemen esimerkistäkin huomaa. ”Ei tällä ole mitään väliä. Lakimiehet on koulutettu etsimään sopimuksista kohtia, joilla tällaiset asiat voidaan kiertää”, Koskenniemi väittää. Kaikki eivät vakuutu. Esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on ilmaissut, että investointisuojan vaikutukset lainsäädäntöön ovat fiktiota. Mutta Koskenniemen mielestä taas koko kokoomus on fiktiota. Hän on ajatellut niin
”Stubb ja kokoomuS eduStavat vain SellaiSta peräkyläläiStä neoliberaliSmia, joka on täySin dogmaattiSeSti orientoitunutta. ollaan hitSin epävarmoja omaSta itSeStä, juoStaan kaikkien pinnalliSten ilmiöiden peräSSä ja hirttäydytään niihin.” ylioppilaslehti 17 3 / 2 1 5 vuodesta 1975, kun lähti puolueesta ovet paukkuen eikä palannut. t ei ni nä Martti Koskenniemen paras ystävä oli Turun klassikon lukiossa opiskeleva Ruotsin kansalainen Juhan Talve, jonka isä oli aikanaan paennut Virosta Neuvostoliiton miehitystä. Vaikka Talvella ei ollut Suomen kansalaisuutta, hän toimi Turun kokoomuksessa paikallistoimiston sihteerinä. Hänen kauttaan Martti Koskenniemi löysi kokoomuksen. Neuvostovastaisuuden lisäksi Koskenniemeä viehätti puolueessa sivistyksen ideologia, porvariaate ja kulttuuriradikalismi. Luettiin kirjoja, katsottiin elokuvia ja oltiin huolissaan kommunismista. Välillä Koskenniemi ja Talve kävivät Yhdysvaltain suurlähetystössä hakemassa vähän kampanjarahaa. Viikonloppuisin saatettiin vetää kännit. Samalla myös vanhemmat, jo yliopistossa opiskelevat kokoomuslaiset tulivat tutuiksi. Koskenniemi pääsi ylioppilaaksi keväällä 1972. Hän kirjoitti neljä laudaturia, yhden magnan ja yhden harmittamaan jääneen cumun saksasta. Cumu ei kuitenkaan estänyt tietä Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan, jonne Koskenniemi halusi yhdestä syystä: hänen tavoitteenaan oli valloittaa maailma, ja hän uskoi, että se olisi helpompaa oikeustieteen kuin humanismin tai fysiikan keinoin. Ensimmäisenä vuonna Koskenniemi ei opiskellut lainkaan. Sen sijaan hän rupesi Varsinais-Suomen kokoomuksen puolipäiväiseksi piirisihteeriksi ja ylioppilaskunnan hallituksen jäseneksi. Hän toimi sekä Kokoomuksen nuorten liitossa, jonka puheenjohtajana oli juuri aloittanut Ilkka Kanerva, että opiskelijajärjestö Tuhatkunnassa. Poliittisesti hyperaktiivinen Koskenniemi kiersi piirisihteerinä kouluvaaleja ympäri Suomea. Turun klassikossa Koskenniemi kävi kertomassa uhkakuvia punaisesta Suomesta. ”Jos ette äänestä meidän porukkaa, ei tiedä, mitä tapahtuu ja onko tätä kouluakaan kohta olemassa”, saattoi opiskelijapiireissä Kosina tunnettu Koskenniemi sanoa. Ylioppilaskunnan edustajistossa pitkätukkainen, professorimaisesti pukeutunut Kosi oli äänekäs ja älykäs oman asiansa puolustaja. Päävihollisia olivat stalinistit eli taistolaiset, mutta otti hän kovasti yhteen myös erään SKDL:n enemmistön linjauksia noudattaneen biokemian opiskelijan kanssa. Tämä opiskelija oli nykyään arvostettuna kansainvälisen oikeuden professorina tunnettu Martin Scheinin eli Mappe, joka pari vuotta myöhemmin haki oikeustieteelliseen tiedekuntaan, jotta voisi keskustella Kosin kanssa samoin termein. Moni varmasti kuvitteli, että Koskenniemi on löytänyt kokoomuksesta poliittisen kotinsa ja päätyisi vielä ministeriksi. Ehkä näin olisi käynytkin, jos hänen Tuhatkunnan hallitukselle vuonna 1975 lähettämäänsä 15-sivuiseen kirjelmään ”Tuhatkunnan politiikan suuntaviivoista” olisi suhtauduttu vähän toisella tavalla. Kirjelmässä hän kritisoi Tuhatkunnan ja Kokoomuksen nuorten liiton toimintakulttuuria sekä Kanervan linjaa, joka pyrki vankkaan yhteistyöhön keskustan kanssa. Koskenniemen mukaan tämä tarkoitti myös pikkusormen antamista Neuvostoliitolle. Analyysin jälkeen pitäisi tilanteesta johtaa konkreettiset toimintamuodot. Tässä muistiossa ei ole juurikaan esitetty ratkaisumalleja mainittuihin ongelmiin, vaan on nähty, että niiden etsimisen tulisi tapahtua vasta perusteellisen järjestöllisen avoimen keskustelun jälkeen, kirjoitti 22-vuotias Koskenniemi. Kirjeessä peräänkuulutettua avointa keskustelua ei kuitenkaan koskaan järjestetty. Koskenniemi suuttui eikä mennyt enää kokoomuksen kokouksiin. Valmistumisensa jälkeen hän muutti Helsinkiin ja meni töihin ulkoministeriöön. Kokoomuskaverit jäivät ruotsinvirolaista ystävää lukuun ottamatta. k riiti kk o Martti Koskenniemi tarkistaa jotain vanhasta Nokia-puhelimestaan ja kohottaa huulilleen pienen punaviinilasillisen. Ei hän ole alkoholin suhteen mikään mielettömän tarkka, tietää vain kokemuksesta, että Englannissa pienet lasilliset ovat suurempia kuin Suomessa suuret. Moni muukin asia on professorin mielestä meillä vähän eri tavalla kuin muualla. ”Mitä mieltä sä olet siitä Stubbista?” Koskenniemi kysyy ja vastaa omaan kysymykseensä. ”Stubb ja kokoomus edustavat vain sellaista peräkyläläistä neoliberalismia, joka on täysin dogmaattisesti orientoitunutta. Ollaan hitsin epävarmoja omasta itsestä, juostaan kaikkien pinnallisten ilmiöiden perässä ja hirttäydytään niihin. Se on tavattoman ahdistavaa. Mä olen tosi kiitollinen, että katkaisin suhteet kaikkeen siihen niin varhaisessa vaiheessa.” Myös investointisuojauskon taustalla on Koskenniemen mielestä tällainen ideologia. Hän sanoo, että välimiesmenettelyä oli alettu kansainvälisesti jo kyseenalaistaa, kunnes sitä alettiin puuhata osaksi TTIP:tä. Kansainvälinen huoli liittyy siihen, että välimiestuomioistuimien päätöksissä ei vaikuttaisi olevan mitään logiikkaa. Samoilla faktoilla on saatu täysin erilaisia päätöksiä. Päätöksistä ei jää ennakkotapauksia eikä synny jatkuvuutta. Ne syntyvät kahden välimiehen ja yhden yhdessä valitun puheenjohtajan istunnossa eikä niistä voi valittaa. Myös EU-kansalaisten vastustus investointisuojalle on valtava. Viime vuonna toteutetussa yli 145 000 vastausta saaneessa kyselyssä yli 90 prosenttia vastaajista vastusti investointisuojaa tai esitti syvän huolensa sitä kohtaan. Luku ilmenee EU:n vihreiden blogista. Komissio ei virallisessa raportissaan ole ilmoittanut tarkkoja prosentteja, vaan on puhunut suuresta vastustuksesta. Viimeisimmällä kahdeksannella neuvottelukierroksella investointisuojaa ei käsitelty ollenkaan. Yhdeksännen neuvottelukierroksen on tarkoitus alkaa huhtikuussa, mutta sielläkään investointisuojaa ei tulla käsittelemään, koska komission uusi luonnos investointisuojasta ei ole valmis. ”Luulen, että tässä käydään sellaista hymykampanjaa, että Euroopan parlamentti olisi valmis hyväksymään jonkunlaisen investointisuojajärjestelmän. No chance in hell”, Koskenniemi sanoo. Maaliskuussa MEP Viviane Reding ehdotti erillistä julkista investointituomioistuinta välimiesmenettelyiden sijaan. Kauppakomissaari Cecilia Malmström ilmoitti maaliskuun lopussa, että ehdotus on harkitsemisen arvoinen. Suomessa Elinkeinoelämän keskusliitto otti heti kantaa todeten: ”Pysyvän investointituomioistuimen luominen vie aikaa eikä se siten ole realistinen vaihtoehto TTIP:n välimiesmenettelylle.” Koskenniemi sanoo kannattavansa julkista investointituomioistuinta, kunhan tapaukset on ensin käsitelty kansallisissa oikeuksissa, niin kuin ihmisoikeuskysymyksissä tehdään. EK:sta puhuttaessa Martti Koskenniemi kiihtyy. ”Mua ahdistaa se, että EK, mukaan lukien sen juristit, on ottanut tähän sellaisen ideologisen näkökulman. He sanovat, että joojoo, nämä on näitä ongelmia, mutta kyllä tämä on kokonaisuutena tärkeä juttu ja
18 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti
”J os on vähän fiksumpi kuin muut, voi tukkakin olla vähän fiksumpi .” ylioppilaslehti 19 3 / 2 1 5 meidän täytyy 'see the big picture'. Minä en pääse läpi siitä. En saa heitä argumentoimaan välimiesmenettelyn riskejä.” Juristi Eeva Korolainen EK:sta sanoo, ettei ymmärrä, miten investointisuoja uhkaisi demokratiaa, kunhan sopimus on huolellisesti ja asianmukaisin menettelyin tehty. Hänestä investointisuojan kannattaminen on ennen kaikkea Suomen edun mukaista, koska Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmässä ongelmia saattaa tulla. Se antaisi Korolaisen mukaan myös signaalin Suomesta hyvänä investointien kohteena. Suurin riski investointisuojasopimuksessa Korolaisen mukaan olisi, että Suomi haastettaisiin välimiesmenettelyyn. Hän ei kuitenkaan usko, että riski välttämättä toteutuisi ja pitää sitä joka tapauksessa ottamisen arvoisena. Hän muistuttaa, että Suomella on investointisuojasopimus 65 maan kanssa eikä Suomea ole kertaakaan haastettu välimiesmenettelyyn. Koskenniemen mielestä kaikki tämä on yhdentekevää. ”Millään tällä ei ole minun näkökulmastani väliä. Se minun argumenttini ei ole toi. Minun argumenttini on siinä, että kaikki juristit tietävät, että tuomioistuimia ja välitysmenettelyitä ei tarvita sen takia että niihin mentäisiin, vaan sen takia, että niillä voidaan uhata. Se vahvistaa olennaisesti suuryritysten neuvotteluasemaa”, hän sanoo. Suurin summa, jonka hän tietää vaihtaneen omistajaa tällaisella systeemillä, on Puolan hollantilaiselle Eureko-vakuutusyhtiölle maksama yli 2 miljardia euroa vuonna 2009. Puolan suurinta vakuutusyhtiötä PZU:ta oltiin yksityistämässä, mutta lopulta Puolan valtio päätti ottaa haltuunsa PZU:n osakkeista sen 21 prosenttia, jotka olisivat tehneet Eurekosta suurimman omistajan. Alkuperäisen sopimuksen mukaan kiistat oli tarkoitus ratkaista Puolan kansallisissa oikeuksissa, mutta Eureko katsoi, että maiden välistä investointisuojaa oli rikottu, joten se haastoi Puolan välimiesmenettelyyn. Kiista kuitenkin ratkesi jo ennen välimiestuomioistuimen päätöstä Puolan maksamaan 2 miljardiin. Myöskään siitä Koskenniemen mukaan ei puhuta, että investointisuojasopimus halutaan lähinnä EU:n kahden vähän kehittymättömämmän oikeusjärjestelmän – Romanian ja Bulgarian – takia. ”Pitäisi saada ne ymmärtämään, että tässä ollaan yhteisellä asialla. Että en usko, että tästä on mitään hyötyä yrityksille”, Koskenniemi manailee. Sitten hän antaa saman vakuutuksen, minkä nykyisissä TTIP-puheenvuoroissaan aina. ”Minä kannatan vapaakauppaa. Minusta Suomi tarvitsee tämän sopimuksen.” Monelle tämä on yllätys. Se on myös vähän epäjohdonmukaista, onhan Koskenniemi ilmoittanut aikovansa tuhota TTIP:in. Tosin käy vielä ilmi, että hänellä on tällekin lausunnolleen selitys. 19 80 -l uvun alussa ulkoministeriössä rohkaistiin työntekijöitä jatko-opintojen pariin. Martti Koskenniemi päätti suunnata Oxfordiin vuonna 1982 työskenneltyään ulkoministeriössä neljä vuotta. Oxfordissa kämppäkavereina sattui olemaan kielitieteen opiskelijoita. Niinpä Koskenniemikin meni kuuntelemaan strukturalismia käsittelevää luentosarjaa. Asioiden perusrakenteiden merkitystä korostava suuntaus oli tuttu niin kirjallisuudesta, psykologiasta kuin kulttuuriantropologiastakin, mutta oikeustieteen rakenteita ja semiotiikkaa ei ollut tutkittu kovin paljon. Koskenniemi innostui. Nopeasti hänestä alkoi tuntua, että hän on jonkun todellisemman ja painavamman äärellä kuin koskaan aiemmin oikeustieteessä. Ideana oli laittaa koko oikeuden kieli paikoilleen – osoittaa, että oikeuskäytännöt syntyvät kielessä. Hän päätti väitellä vielä tohtoriksi. Koskenniemen ja hänen puolisonsa, juristi Tiina Astolan esikoinen syntyi vuonna 1986, kuopus kaksi vuotta myöhemmin. Silloin väitöskirja alkoi olla jo valmiina. Vastaväittäjäkin Koskenniemellä oli mielessä. Hän oli tutustunut mielenkiintoiseen nuoreen mieheen YK:n kutsuilla Genevessä. Kyseessä oli Harvardissa tällöin opettajana toiminut sittemmin professoriksi päätynyt David Kennedy. Miehet olivat alkaneet jutella Frankfurtin koulukunnasta ja tajunneet olevansa hämmentävän samoilla linjoilla suunnilleen kaikesta. Koskenniemeä vuotta nuorempi Kennedy kuului Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntyneeseen kriittiseen koulukuntaan. Suuntausta edustavat tutkijat olivat kiinnostuneita oikeuslaitosten sisäisistä valtamekanismeista. Miehillä alkoi kirjeenvaihto kuin Paul Austerilla ja J. M. Coetzeella konsanaan. Väitöstilaisuus järjestettiin keväällä 1989. Karonkassa oli hauska tunnelma. Paikalla oli Koskenniemen ystäviä ja kollegoita ulkoministeriöstä. Puheitakin pidettiin. Yksi puheenpitäjä kertoi joskus kysyneensä Koskenniemeltä, miten ihmeessä tämä voi olla ulkoministeriössä töissä, kun hänellä on niin pitkä tukka. ”Jos on vähän fiksumpi kuin muut, voi tukkakin olla vähän fiksumpi”, oli Koskenniemi vastannut. Laudaturin arvosanalla hyväksytystä väitöskirjasta huolimatta Koskenniemi ei harkinnut akateemista uraa. Heti väiteltyään hän lähti New Yorkiin, jossa hän aloitti työt Suomen YK-edustustossa. Suomi oli tällöin YK:n turvallisuusneuvoston jäsen ja Koskenniemi suurlähettilään tärkein kansainvälisen oikeuden neuvonantaja. Monelle ulkoministeriön työntekijälle on piirtynyt elävästi mieleen tv:stä tuttu kuva, kun Koskenniemi kuiskii Suomen kantoja suurlähettiläs Klaus Törnuddin korvaan. Sitten vuonna 1994 Koskenniemi sai puhelun. Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Bengt Broms oli jäämässä pois virastaan ennen aikojaan. Koskenniemelle sanottiin, että jos tämä hakee professuuria, se myönnetään hänelle. Tilanne oli vähän hassu, koska Koskenniemellä ei ollut mitään tutkijataustaa yliopistosta. Asiaa harkittuaan hän kuitenkin päätti ottaa virkavapaan ulkoministeriöstä ja kokeilla. Yliopistoon hän myös jäi. Yliopiston toimintaperiaatteet ja luentokäytännöt tuntuivat ulkoministeriöön tottuneesta Koskenniemestä kuitenkin vähän omituisilta. Vuonna 1998 hän perusti Helsingin yliopistoon Erik Castrén -instituutin, koska halusi päättää käytettävistä rahoista itsenäisesti. Ja kun yliopisto otti 2000-luvun alussa käyttöön tulosohjausjärjestelmän, joka edellytti esimiehiä arvioimaan työntekijöitään, Koskenniemi kritisoi käytäntöä voimakkaasti ja antoi suoralta kädeltä kaikille työntekijöilleen parhaat mahdolliset pisteet. Luennoitsijanakin Koskenniemi sanoo olevansa aika erilainen kuin muut juristit. Hän ei ole kiinnostunut kertomaan oikeusteoriasta, koska se on hänestä suurin valhe sitten litteän maapallon. Hän ei ole pitänyt aiheeseen liittyviä luentoja 11 vuoteen. Humanitäärisestä oikeudesta hän ei suostu luennoimaan ollenkaan, koska hänestä olisi epäeettistä, että professori nauraisi luentonsa aiheelle. Sen sijaan hän on pitänyt muun muassa luentosarjan ”Human rights, so 90’s”, jossa hän kritisoi ihmisoikeusjargonia, joka on tullut osaksi kaikkien instituutioiden puhetta johtamatta yhtään mihinkään. Sarja ei ole herättänyt pelkkää riemua. Tärkeässä roolissa Koskenniemen luennoilla on myös hänen oma elämänsä, ajatteleehan hän, että oikeustieteessä on teoreettisten ideoiden sijaan kyse vain ja ainoastaan käytänteistä. Hän puhuu kollegoistaan ystävinään, kertoo, mitä ystävien kanssa on tullut puhuttua.
20 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti Vaikkapa sellaisten tyyppien kanssa kuin Judith Butler. Hän saattaa mainita 2000luvun alun YK:n vuotensa, joiden takia hän ei usko enää instituutioihin vaan pienten ihmisten pieniin tekoihin, tai muistella toimintaansa Martti Ahtisaaren CMI-järjestössä. Hän saattaa viitata pariin metodiartikkeliinsa, joiden pääviesti on, että mitään metodia ei ole ja kertoa, kuinka hän on toiminut juristina YK:n elimissä ja pari kertaa Haagissakin. Tai mainita, kuinka nobelistiystävät parin kaljan jälkeen ovat kertoneet hänelle, että kuule Martti, kun en minä tiedä tästä asiasta yhtään mitään. Jos joku kysyisi politiikan ja oikeuden suhteesta, hän saattaisi mainita mummotapauksen. Suomi karkotti vuonna 2010 turistiviisumeilla maahan saapuneet venäläisen ja egyptiläisen isoäidin. Koskenniemi kritisoi voimakkaasti suomalaisia poliitikkoja siitä, ettei ulkomaalaislakiin saatu muutosta. Ennen karkotusta Koskenniemi sanoi Aamulehdelle, että lakia voi rikkoa viemällä mummot kellariin ja ottamalla haulikon käteen. Emeritusprofessori Jyrki Virolainen puolestaan kritisoi voimakkaasti Koskenniemeä. Hänestä Koskenniemi unohti, että Suomessa on riippumaton tuomioistuinlaitos, jonka ainoa tehtävä on tulkita lakia. Koskenniemestä asia ei ole näin yksinkertainen. Yksi tärkeimmistä luentojen ja seminaarien aiheista onkin oikeuden ja politiikan suhde. Sen havainnollistamiseen hän käyttää tällaista kuvaa: Aivan totta. Siinä on ankka. Mutta siinä on myös kani. Totuus riippuu siitä, mistä suunnasta katsoo. Samalla tavalla Martti Koskenniemelle oikeus on politiikkaa ja politiikka oikeutta. Se ur aa va na pä ivän ä poliitikko ja juristi Martti Koskenniemi istuu lontoolaisessa lounasravintolassa luentonsa jälkeen ja katsoo äkäisesti ylös. Ohi kulkenut tarjoilija on juuri suihkuttanut hänen kädelleen pesunestettä. Vaikka Koskenniemi on jättänyt kokoomuksen taakseen, hän tosiaan kutsuu itseään poliittiseksi eläimeksi. Hän on nykyään professori, akateemikko ja maailman arvostetuimpiin kuuluva kansainvälisen oikeuden asiantuntija, mutta hänestä mikään ei estä samaan aikaan olemasta myös poliittinen. Poliitikkoa sanan yleisimmässä merkityksessä hänestä ei tullut, koska hänestä maailmaa hallitsevat nykyään asiantuntijat eivätkä poliitikot. Näkeehän sen jo nykypoliitikkojen päätösten perusteistakin. Tosin Koskenniemen mielestä myöskään asiantuntijuutta ei oikeasti ole olemassa. Tällä hän tarkoittaa sitä, että lopulta ihmiset ovat kuitenkin omien näkemystensä ja ideoidensa vankeja. ”Suuri vaara on minusta siinä, että se asiantuntija astuu siihen oman asiantuntijuutensa taikamaailmaan ja alkaa uskoa itseensä, jolloin hän sanoo sellaisia asioita, että näin pitää tehdä, mutta eihän mulla ole mitään vastuuta tästä, että näin vaan pitää tehdä.” Koskenniemi kiihtyy vähän ja alkaa imitoida vastuutaan pakoilevia asiantuntijoita. ”Nämä junat pitää saada kulkemaan täältä Jugoslaviasta Auschwitziin ja Berliinistä ja Pariisista Auschwitziin, tää on tosi hankalaa, pitää saada nää vaunut ajoissa et saadaan nää määrät siihen… joo et mä olen vaan asiantuntija siinä miten junat kulkee…” Koskenniemi huoahtaa. ”Jos sanon, että mulla on jonkinlainen projekti, niin se on saada se asiantuntija tuntemaan, että se hänen oma asiantuntijuutensa on hauras. Ja että se perustuu ristiriitaisille oletuksille siitä, mitä maailma on. Ja että hänen täytyy se ratkaisu tehdä, kun kerran tuo parlamentti ei sitä tee. Mutta hänen täytyy tietää se, että se on hänen ratkaisunsa ja että hänellä on se vastuu siitä ratkaisusta. Ja tässä mielessä se asiantuntijuus on se politiikka.” Koskenniemen teesi on siis vähän kuin Sokrateen: ainoa mitä tiedän on etten tiedä. ”Mä olen tällainen postmodern weirdo, uskon, että totuutta ei ole.” Tämä käsitys olisi kovin ymmärrettävä, ellei Martti Koskenniemi olisi niin varma joistain asioista. Kuten TTIP:stä. Moni muu ei ole – esimerkiksi kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin sanoo, ettei halua ottaa asiaan vielä kantaa, koska ei ole nähnyt dokumentteja. Scheinin sanoo, että hänen mielestään Koskenniemi on nero mutta myös eklektikko, jolle erilaisten kärkevien kantojen esittäminen on tärkeämpää kuin niiden välinen johdonmukaisuus. Tästä päästäänkin Koskenniemen viimeiseen korttiin. Nyt hän selventää, miksi hän voi samaan aikaan sanoa kannattavansa vapaakauppasopimusta ja silti ilmoittaa tuhoavansa sen. Kyse on laskelmoinnista, yhtälönratkaisusta. ”Tiedän näistä neuvotteluista niin paljon kuin niistä voi tietää. Minulle on vuodettu tietoja parlamentista ja olen ollut keskustelemassa sopimuksesta chatham house -säännöllä. Siellä on ollut mukana muun muassa Yhdysvaltojen neuvotteludelegaation jäseniä”, Koskenniemi aloittaa. Chatham house -sääntö tarkoittaa keskustelua avoimin periaattein mutta lähdesuojasta huolehtien. Koskenniemen mukaan vaikuttaisi siltä, että taistelu on taputeltu jo. Jos TTIP-sopimuksen halutaan menevän tällaisenaan läpi, sen täytyy tapahtua ennen kuin Yhdysvalloissa vaihtuu valta, eli ennen ensi vuoden marraskuuta. ”Valmiin sopimusluonnoksen pitäisi olla valmis tämän vuoden lopussa tai viimeistään ensi vuoden alussa.” Koskenniemi näkee, ettei tämä ole investointisuojan vastustuksen takia mahdollista. ”Tärkeät poliitikot, mukaan lukien Malmström, ovat sanoneet, että sopimus pitää hyväksyä mixed agreementina, mikä tarkoittaa, että EU-parlamentin lisäksi se hyväksytään jokaisessa jäsenmaassa erikseen. Ei tule menemään läpi”, hän sanoo. Todennäköisesti vapaakauppaneuvottelut jatkuvat myös Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen. Mutta millaisina ja kenen johdolla, on epävarmaa. ”Mä olen tosi vahvoilla tässä investointisuoja-asiassa.” Koskenniemi vaikuttaa olevan melkein varma voitostaan. Mutta jos hän on niin varma, miksi hän jatkaa taistelua? Muutakin työtä olisi, kuten yhdeksän vuotta työn alla ollut kirja oikeuden historiasta. Koskenniemi pyörittelee lohta lautasellaan. ”Juristit on koulutettu käyttämään hyväksi asioita. Me katsomme aina sitä, millaisia mahdollisuuksia tilanteista aukeaa.” Juristi tekee näin, jotta voisi voittaa. Ehkäpä Koskenniemi siis puolitoista vuotta sitten näki tilaisuutensa tulleen ja alkoi siksi vastustaa investointisuojaa. Tai ehkä hän vastustaa investointisuojaa, koska tietää, mitä on juristin työ ja juristin valta. Ja hän näkee, että kun olosuhteet ovat otolliset, sillä työllä ja sillä vallalla voi saada aikaan myös häikäilemättömiä asioita. Siitäkin huolimatta, että alun perin olisi tarkoitettu hyvää. • J U T TU A VA r TE N ON HA A ST AT E l TU MY ö S AS IA NA JA JA T IM O rU IK K A A , EK : N JOH TA VA A AS IAN TU NTI JA A S IM O K A r ET IE T ä SE K ä MO NI A U l KO MINIS TE r I ö N TY ö NT EK IJ ö IT ä.
HYYn omistamien opiskelija-asuntojen vuokraus ja hallinto on siirtynyt Hoasilta Ovenialle 1.4.2015 alkaen. Asuntohakemuksen voi jättää osoitteessa www.ovenia.?/asunnot/opiskelija-asunnot HYYn opiskelija-asunnot vuokraa Ovenia Oy Ensi-ilta 25.3.2015 #33 Maksuton koulutus kaikille ja opintoraha muiden etuuksien tasolle #koulutuslupaus KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNNOT julistetaan osakunnan jäsenten haettaviksi. Hakuaika on 16.3.–24.4.2015. Ohjeet ja hakulomakkeet löytyvät osoitteesta http:/ /www.kso.fi. Hakulomakkeeseen tulee ehdottomasti liittää seuraavat liitteet: Opintosuoritusote (opintohallintajärjestelmästä sähköpostiin tilattu riittää) Vapaamuotoinen selvitys aktiivisuudesta KSO:ssa ja muissa opiskelijajärjestöissä Verotustodistus vuodelta 2013 Vapaamuotoinen selvitys vuosien 2014 –2015 tuloista Hakemusten liitteineen on oltava perillä osakunnalla viimeistään 24.4.2014 klo 16:15 (merkitse kirjekuoreen "Asuntohakemus"). Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Haun tulokset ovat nähtävissä osakunnan ilmoitustaululla ja www-sivuilla viimeistään 29.4.2015. Asunnon saaneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Lisätietoja saa osakunnan www-sivuilta ja asuntovastaavalta. Juuso Nieminen KSO:n asuntovastaava 040 8483336 asuntovastaava @kso.fi KESKISUOMALAINEN OSAKUNTA PERHONKATU 6, 2. KRS, 00100 HELSINKI
i us koisi, että tämä Tampereen keskustassa sijaitseva kivitalo on yli 100 vuotta vanha. Sen yläkerrassa on uudenkarhea toimisto, jonne kantautuu alakerran ravintolasta lautasten vaimea kilinä. Toimistossa on niin hiljaista, että kilinä rauhoittaa. Iso aula taas on niin valkoinen, että häikäisee. Lattia kiiltää kuin juuri vahattuna. Kivitalon yläkerrasta johdetaan Restamaxia. Se on ravintolakonserni, joka hallitsee Suomen yökerhomaailmaa. Toimiston isoin työhuone kuuluu yrityksen toimitusjohtajalle. Neuvottelupöydän ääreen mahtuisi pienen yrityksen toimiston koko henkilöstö. Kun työhuoneen ikkunasta katsoo ulos, näkymäksi ei aukea vieressä kuohuva Tammerkoski. Ikkunat on suunnattu ohitse kulkevan valtatien toisella puolella siintävään rakennukseen. Sen seinässä lukee Ilona. Jos johtaja jäisi istuskelemaan työhuoneeseensa puoleenyöhön saakka, hän pystyisi katsomaan ikkunastaan, kuinka Ilonan eteen kasaantuu kiemurteleva jono bilekansaa. Jonon naiset olisivat pukeutuneet ihonmyötäisiin mekkoihin ja miehet Dressmann-kauluspaitoihin. Jono kulkisi yökerhoon, jossa olisi eri puolet karaokelle, diskoilulle ja istuskelulle. Sen sisustus mukailisi sovittuja teemoja hyvin perinteisellä tavalla. Tanssilattialla listamusiikki paukkuisi ja strobovalot vilkkuisivat. Pieni tuoppi olutta maksaisi vähän yli 5 euroa. Restamax on suomalaisen yökerhomaailman ABC-ketju, joka tarjoaa tuttuja ja turvallisia klubeja hyvillä sijainneilla maakuntien kasvukeskuksissa. Sellaisia, jotka eivät yllätä omaperäisyydellään mutta toisaalta myöskään ärsytä kummallisuudellaan. Yhtiö laajentaa toimintaansa jatkuvasti ja tekee lama-aikanakin hyvää tulosta. Vaikka Restamax antoi viime syksynä tulosvaroituksen, oli sen liikevoitto silti noin kuusi prosenttia myyntituloista. Alan keskiarvo on kaksi. Restamaxille kuusi prosenttia voittoa tarkoittaa yli viittä miljoonaa euroa. Yhtiö on kummajainen, jonka menestyksen ei pitänyt enää olla mahdollista. Viime vuosien aikana asiantuntijat ovat paasanneet siitä, että ketjuyökerhojen aika on ohi. Ihmiset ovat kuulemma jakautuneet alakulttuureihin ja kaipaavat yksilöllisiä baareja sekä erilaisiin teemoihin sopivia klubi-iltoja joka ylioppilaslehti 23 3 / 2 1 5 il Resta maf ia YR IT YS RY PÄ S NIMELTÄ RESTAMA X HAL LI TS EE MA AKUN TIEN YÖ KERHO JA . NY T SU UR KO NS ER NI HALUA A VA LL OI TTAA HELS IN GIN YÖ EL ÄMÄN . ED EL LISEN KERR AN VA STAAVA N TEMP UN TEKI SEDU KO SK INEN. J uu so MÄ ÄT TÄ NE N k u Vi T u k s E T: M iC H ik o o T o M o k u V A T: J u s s i s Ä R k i L A H Ti
ilta samanlaisena pyörivien ketjupaikkojen asemasta. Suomessa todisteena tästä on pidetty onneloiden ja niitä seuranneiden tivoleiden kaatumista. Niiden, joita vielä jokin aika sitten kutsuimme seduloiksi. Hienolta teorialta katoaa pohja katsellessa Restamaxin tuloskäyrää. Yritys on onnistunut siinä missä kaikilla muilla on vaikeuksia: pitämään ketjupaikat kiinnostavina. Yh te ens ä Re stama x omistaa lähes 100 ravintolaa. Niistä kolmasosa on yökerhoja. Suuri osa yhtiön klubeista kuuluu Ravintola. fi-tuoteperheeseen, jonka kruununjalokivi on toimitusjohtajan huoneeseen pilkottava Ilona. Mutta ei Ilona ole Restamaxin ainut ravintolabrändi. Yhtiön ketjupaikkojen listalta löytyy joukko tuttuja nimiä: Wayne’s Coffee, Gringos Locos, Stefan’s Steakhouse, Daddy’s Diner, Ruma, London, Midhill, Como, Bella Roma, Villisika, Ale Pupi, Passion, Galaxie, Henry's Pub ja jopa keilailuun keskittynyt Space Bowling. Ne ovat tuttuja maakunnista. Helsingin ydinkeskustassa Restamaxin paikkoja on vain kuusi: Narinkkatorin pubit Ikkuna ja Henry's Pub, saman alueen yökerho Circus, Forumiin sijoitettu Wayne's Coffee ja Esplanadin puiston viereiset Stefan’s Steakhouse sekä Rikhard Von Trappe. Määrä on vähäinen verrattuna konsernin pääkaupunkiin, huomattavasti pienempään Tampereeseen, jossa Restamaxin ravintoloita on yli 30. Tietenkin Restamax haluaisi hallita myös Helsingissä. Se on ihan ymmärrettävää: onhan yhtiön toiminta saanut alkunsa Helsingissä, tarkalleen ottaen kahdesta lähiöbaarista. Vuosi oli 1996. Timo Laine ja Elina Leppälahti perustivat ravintolayrityksen yhdistääkseen pubinsa Iloisen katupojan ja Black Doorin. Yrityksen nimeksi tuli Mr. Max. Kaksikko osti perustamisvuonna myös ensimmäisen yöravintolansa, tamperelaisen diskon Senssin. Samaan aikaan Suomessa perustettiin myös toinen juomaravintoloihin keskittyvä yritys. Sitä johti Turussa vaikuttava liikemies Seppo ”Sedu” Koskinen. Yrityksen nimi oli ensin Seppo Koskinen Ravintolat, sitten SK Ravintolat. Koskista ei kiinnostanut pubien yhdistely tai vanhojen diskojen ostaminen. Hän halusi tehdä jotain aivan uutta. Koskinen pyöritti suuren maailman tyylillä rakennettuja yökerhoja ja sai siksi turkulaisten puheissa ravintolamogulin tittelin. Vuonna 1997 avatussa yökerho Puuterissa oli kitschisisustusta, vip-tiloja ja tolppatanssijoita. Sellaista ei ollut nähty Suomessa ikinä ennen. La in e ja Le ppä L ah ti eivät voineet edes haaveilla Puuterin kaltaisesta menosta. Jos siis olisivat tienneet, mitä Turussa tapahtui. Mr. Maxin toiminta oli hyvin vaatimatonta ensimmäisen kymmenen vuoden ajan. Disko ja pari pubia riittivät aivan hyvin, koska suurimmassa osassa Suomea ei kaivattu mitään muuta. 2000-luvun alussa suurin uudistus oli se, että yhtiö avasi ensimmäisen ruokaravintolansa. Koskiselle sen sijaan vuosituhannen vaihtuminen tiesi uutta aikakautta. Turku alkoi käydä pieneksi, ja niinpä Sedu rynnisti Helsingin yöelämän johtajaksi. Koskinen toi pääkaupunkiin ostettavat vip-kortit, häikäilemättömät happy hour -tarjoukset ja silmiinpistävän sisustuksen. Tuli Tiger, tuli Studio 51 – ja tuli Onnela. Koskisen paikkoja alettiin kutsua seduloiksi. Kritiikkiä riitti, mutta yökerhot tuottivat ennennäkemätöntä tulosta. Sedu jatkoi paikkojensa monistusta ja levitti Onnelat ympäri Suomea 2000-luvun puolivälissä. Mr. Maxilla oli vielä vuonna 2006 omistuksessa vain kymmenkunta ravintolaa. Yrityksen liikevaihto, eli myyntitulojen veroton kokonaissumma, oli noin 8 miljoonaa euroa. Se oli reilu kymmenesosa SK Ravintoloiden luvuista. Silti Mr. Maxin ravintolat tuottivat tasaista tulosta. Maltillinen yhtiö ei pyrkinyt samanlaisiin riskihankintoihin kuin huipputulosta tehnyt SK Ravintolat vaan huolehti siitä, että rahat eivät lopu kesken. Muutos oli kuitenkin edessä. Se alkoi siitä, kun Mr. Max sai uuden toimitusjohtajan vuonna 2005. Silloin Suomessa ei vielä kaivattu uutta Sedua, koska alkuperäisessä oli aivan tarpeeksi. iso n t Yöh uo ne ens a ison työpöydän ääressä istuu klassiseen pukuun ja solmioon pukeutunut tavallinen keski-ikäinen suomalainen mies, joka on johtanut Restamaxia kymmenen vuotta. Hän on nyt ottamassa Sedun paikkaa uutena yökerhomogulina. Hän vaikuttaa kiireiseltä mutta tavoittelee silti kasvoille ystävällistä hymyä. Miehen nimi on Markku Virtanen. Kädenpuristus on jämäkkä. Näinä vaikeina taloudellisina aikoina luotettavan oloinen Virtanen sopisi hyvin pankinjohtajaksi. Hän on rauhallisella olemukseltaan hyvin kaukana siitä, millainen Sedu Koskinen on – temperamenttinen, suurpiirteinen ja velmuileva. Suurin ero Virtasessa ja Koskisessa on kuitenkin se, että Virtanen on voittanut Sedun tämän omassa pelissä. Restamaxin nousukausi ajoittuu lähes yksi yhteen SK Ravintoloiden ja sitä seuranneen Night People Groupin syöksykierteen kanssa. Ensimmäinen käännekohta oli vuosi 2008. Sedun ravintolat alkoivat tehdä taantuman alkaessa tappiota, mutta Mr. Maxin paikat pysyivät voitollisina. Lisäksi yritys oli kolminkertaistanut liikevaihtonsa kahdessa vuodessa. Lopullisen yliotteen Restamax nappasi 2010-luvun alussa, jolloin se myös vaihtoi nimensä Mr. Maxista nykyiseen muotoonsa. Vuonna 2010 Restamax avasi ensimmäisen Ilonan Seinäjoelle. Sen jälkeen yhtiö on tehnyt vuosittain 5–6 miljoonaa euroa voittoa. SK Ravintoloiden tulos jäi 16 miljoonaa euroa tappiolle heti uuden vuosikymmenen alussa. Seduloita ei pelastanut edes se, että vanhat työntekijät perustivat uuden Night People Groupin, joka osti SK Ravintoloiden paikat. Hämmentävintä Restamaxin menestystarinassa on se, että yhtiön paikat tuntuvat ihan samanlaisilta kuin alkuperäiset sedulat. Tätä väitettä Virtanen ei tosin hyväksy. ”Meillä ei ole asiakkaalle tunnistettavia ketjuravintoloita. Me halutaan, että kaikki ravintolat on yksilöllisiä.” Yksilöllisyyteen pyrkivällä yrityksellä on silti viisi Ilonaa ympäri Suomea. ”Meillä on yli 40 brändiä, ja osa niistä on monistettavia. Silti jokainen Ilona on vähän
ylioppilaslehti 25 3 / 2 1 5 erilainen. Osan yhteydessä on ruokaravintola, ja jokainen ruokaravintoloista on erilainen”, Virtanen jatkaa. Aivan niin kuin jokainen ABC-ravintolakin on ”vähän erilainen”. Siksi Pohjois-Suomen ABC:llä saa poroa, Seinäjoella ”meirän talon annoksia” ja Pirkanmaalla mustaa makkaraa. Yk silö ll is YY ttä ja erilaisuutta voi tarkastella suuntaamalla tien toisella puolella sijaitsevaan Ilonaan. Jos Tampere on liian kaukana, vastaavaan tunnelmaan pääsee myös Seinäjoella, Kuopiossa, Lappeenrannassa ja Joensuussa. Tampereella Ilona sijaitsee ison kerrostalon alimmassa kerroksessa. Yökerhon yhteydessä toimii ravintola Villisika, josta saa paljon porsaan ulkofileetä mutta vähän villisikaa. Yökerhokävijälle ravintolasta ei tosin ole iloa, koska lauantaita lukuun ottamatta Villisika menee kiinni ennen parhaan biletysajan alkamista. Yökerho on jaettu neljään eri puoleen: pubiin, karaokebaariin, drinkkibaariin ja diskoon, jossa esiintyy viikonloppuisin liveartisteja. Osastolta toiselle löytäminen osoittautuu sokkeloisen pohjapiirustuksen takia vaikeaksi, mutta suoritusta on helpotettu kylteillä. Brittityylinen pubi on nimetty Bobbyksi. Sisäänkäynnin vieressä pönöttää englantilaispoliisin patsas. Seinillä on kuvia muun muassa Piccadilly Circuksesta. Saanaksi nimetty drinkkibaari puolestaan yrittää valkoisesta väristä ja puisista seinistä päätellen mukailla lappilaisteemaa. Diskoja karaokepuolet näyttävät samalta kuin kaikissa muissakin yökerhoissa. Tanssilattiaa on vaikea hahmottaa vilkkuvien valojen takia. Sivuille on aseteltu nahkatuoleja ja muovipöytiä. Kiiltävä baaritiski on iso, jotta mahdollisimman moni mahtuu nojailemaan siihen tilatakseen juoman. Samaan aikaan Seinäjoen Ilonassa asiakkaat saavat nauttia viidestä eri osastosta: Live Clubista, Discosta, Karaokesta, London Pubista, ja Reino baarista. Diskoa ei erota hyvällä tahdollakaan Tampereen vastaavasta. London Pubin baaritiski on kopio Bobby Pubin tiskistä. Tai toisinpäin. Sokkeloisuus sekoittaa taas pään. Lappilaista Saana-drinkkipuolta ei Seinäjoella kuitenkaan ole. Sen korvaa perusistuskeluun tarkoitettu Reino baari. Reinon seinällä roikkuu Pappa-Tunturi. Lappeenrannasta ei löydy Reinoa tai Saanaa. Karaoken ja London Pubin lisäksi on tarjolla vain erikseen jaotellut Disco ja Live Club. Joensuussa ja Kuopiossa osastot ovat samat kuin Tampereella: brittipubi, Saana, Live Club ja Karaoke. Mutta niiden yhteydessä ei ole Villisikaa. Jokainen Ilona todella on vähän erilainen. Ihan niin kuin Virtanen on luvannut. t us ki n ed es toi mitu sjohtaja itse uskoo, että Restamaxin monipuolisuus tai menestys piilisi pienillä muokkauksilla muunnelluissa ABC-yökerhoissa. Varsinaista vaihtelua Restamax tarjoilee virallisen listan ulkopuolisilla paikoillaan, joita ei mainosteta Restamaxin omistamiksi. Monet niistä se on haalinut itselleen yrityskaupoilla. ”Meillähän on paljon ravintoloita, jotka ei ole Ravintola.fi:ssä. Ne ovat independentravintoloita, joiden nimi tai markkinointi ei ole Restamaxin näköistä”, Virtanen sanoo pyöriteltyään sanojaan hetken aikaa. Malliesimerkki Virtasen independentravintolaksi kutsumasta yökerhosta on Ruma, joka on tyyliltään ja sisustukseltaan kaikkien perinteisten yökerhonormien vastainen. Se on ollut perinteisiä yökerhoja välttelevän asiakaskunnan suosiossa siksi, että teema on syntynyt oikeasta vastayökerhon tarpeesta, eikä sitä ole kehitelty väkisin. Kun Restamax yritti tuoda Ruman 2000-luvulla Helsinkiin, se kaatui juuri teennäisyytensä takia. Helsingin Ruma yritti hetken aikaa siipiään Mannerheimintiellä Svenska Teaternia vastapäätä, tiloissa, joissa vuodesta 2012 on ollut homoyökerho dtm. Tampereella moni Restamaxin perinteisiä yökerhoja vastustavista klubikävijöistä menee Rumaan mielellään. Tai meni, kunnes se suljettiin viime kuun lopussa. Tällä hetkellä ravintolalle etsitään kuumeisesti uutta liiketilaa. Virallisesti Rumaa pyörittää Ruma Oy, joka on yksi monista Restamaxin tytäryhtiöistä. Niiden avulla yhtiö omistaa enemmistön Tampereen keskustan yökerhoista. Samalla sillä on valta määrittää, minkälaisista paikoista yökerhon voi valita. Pienet kilpailijat on helppo pelata pois, koska iso ketju pystyy pyörittämään niiden vieressä kannattamatontakin ravintolaa, jos toiset paikat tekevät tarpeeksi tuottoa. Silloin pienen yrityksen vaihtoehdoksi jää kuihtuminen pois tai sulautuminen isoon konserniin. Re stama xi n ta ktii kk a on tarkkaan hiottu. Yhtiö ei osta independent-ravintolakseen yhtään paikkaa, joka ei ole taatusti tuottava. Samoin se on valmis lopettamaan nopeasti Ravintola.fi-brändin paikan, jos se ei toimi toivotulla tavalla. Monilla ravintola-alan yrityksillä on ollut suuria vaikeuksia onnistua näin yksinkertaisessa taktiikassa. SK Ravintolat sortui pröystäilyyn, laajentumisen huumaan ja sedumaiseen intoiluun. Restamax ei intoile tai pröystäile. Kun Virtanen pääsee puhumaan yrityksen menestyksestä, puhe muuttuu hehkutuksen sijaan kankeaksi bisnesjargoniksi. Virtanen kuvaa Restamaxia laskelmoivaksi yritykseksi. Kun tupakkalaki tiukentui, se myi pois kaikki lähiöissä sijaitsevat pubinsa. Yritys on luopunut jopa kahdesta alkuperäisestä paikastaan, Black Doorista ja Iloisesta Hovipojasta. Tunteiluun ei käytetty aikaa. Restamax on myös jättäytynyt pois useista pääkaupunkiseudun isoista ravintolakaupoista, jotka olisivat tuoneet yritykselle lisänäkyvyyttä. Tarjotut kaupat eivät ole olleet yrityksen johdon mielestä kannattavia, mutta kilpailijat ovat vieneet ne loppuun ” meillä on Yli 40 bRändiä, ja osa niistä on monistettavia. silti jokainen ilona on vähän eRilainen. osan YhteYdessä on RuokaRavintola, ja jokainen RuokaRavintoloista on eRilainen .”
saakka. Suomessa tehdään siis Restamaxin näkökulmasta huonoa ravintolabisnestä. ”Sen voin sanoa, että Helsingissä on isoissa ravintolakaupoissa maksettu liikevaihdosta, kun meidän laskuopin mukaan pitää maksaa tuloksesta”, Virtanen sanoo. Monet ravintolayritykset toivovat, että ostettujen paikkojen toiminta saadaan käännettyä kaupanteon jälkeen voitollisiksi vähentämällä menoja. Laskelmoiva Restamax ostaa vain, jos tuottoa on tarjolla heti. Jä l J el lä on vi el ä yksi Sedun temppu, jossa Restamax ei ole onnistunut. Sen on pystyttävä nousemaan Tampereen ja Seinäjoen tapaisten kaupunkien lisäksi ykköseksi myös Helsingissä. Sedu tuli pääkaupunkiin rytinällä 2000luvun alussa, mutta Restamaxin siirtyminen on ollut paljon hitaampaa. Niinpä Helsinki on ainut iso alue, jossa Sedun aikaiset paikat hallitsevat yöelämää yhä vahvemmin kuin Restamax. Helsingin Sanomat teki jo vuonna 2013 jutun Virtasesta: tamperelaismiehestä, joka aikoo valloittaa Helsingin ravintolaelämän. Jutussa Virtanen sanoi Restamaxin pyrkivän Helsingissä samaan asemaan kuin Tampereella. Sen jälkeen ei ole tapahtunut paljoa. Kahdessa vuodessa Restamax on joutunut sulkemaan pari ravintolaansa Helsingissä ja avannut vastaavasti pari uutta Hans Välimäen kanssa. Niilläkään ei oikein hyvin mene: maaliskuun lopussa ovensa sulki Citykäytävän Midhill. Tässä kuussa samalle paikalle avataan uusi ravintola paremman tuloksen toivossa. Vuonna 2009 avatun The Circuksen jälkeen Restamax ei ole avannut Helsingissä yhtään uutta yhä toiminnassa olevaa yökerhoa. Toimitusjohtajan mielestä pääkaupungin valloitus ei ole silti epäonnistunut. ”Totta kai Helsingin markkinat kiinnostavat, mutta niissä täytyy olla malttia. Liikepaikkojen hinnat ovat pääkaupunkiseudulla todella kovia”, Virtanen sanoo. Loputtoman taantuman aikana Restamax saa odotella varmoja tuottoja vielä pitkään. Silti Virtanen vakuuttaa, että lähivuosina Restamax avaa lisää ravintoloita Helsinkiin. Suurin kysymys yökerhoissa on se, kannattaako pääkaupunkiseudulle tuoda Ilona vai pitääkö keksiä jotain muuta. ”Helsingissä on pikkaisen erilaiset markkinat kuin muualla Suomessa. Tällä hetkellä siellä ei ole tilausta suurille yökerhoille, mutta pieniä paikkoja on paljon”, Virtanen sanoo. Sedun ajoista lähtien Helsinki on kulkenut yöelämän trendeissä koko ajan hieman edellä. Massiiviset klubit toimivat vielä muualla, mutta pääkaupunkiseudulla niiden aika on toistaiseksi ohi. Isommalta alueelta löytyy myös enemmän vaativia asiakkaita. Siksi pääkaupunkiseudulla pienet ja monipuoliset paikat tuntuvat pärjäävän muuta Suomea paremmin. Jo s Re stam ax joskus avaa Helsinkiin Ilonan, hyviä toimipaikkoja voisi löytyä esimerkiksi Punavuoresta Isolta Roobertinkadulta. Samalla yhtiö pääsisi palaamaan viRtanen vakuuttaa, että lähivuosina Restamax avaa lisää Ravintoloita helsinkiin. suuRin kysymys yökeRhoissa on se, kannattaako pääkaupunkiseudulle tuoda ilona vai pitääkö keksiä Jotain muuta. 26 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti
juurilleen. Aivan kadun päässä majaansa pitää edelleen Black Door, josta kaikki alkoi lähes 20 vuotta sitten. Sen jälkeen kun Restamax luopui Black Doorin omistuksesta, pubi on valittu muun muassa vuoden olutravintolaksi. Tai sanotaan se niin, että Restamaxin johtoakin kiinnostaa: Black Doorin nykyinen omistaja Delifox on ravintolayhtiönä vielä pienehkö, mutta sen liikevoittoprosentti oli viime vuonna samaa luokkaa kuin Restamaxilla. Restamaxin onnistunut rynnäkkö pääkaupunkiseudun markkinoille voisi koitua kohtaloksi juuri Delifoxin kaltaisille pienille ravintolayrityksille. Tai sitten ne päätyisivät Restamaxin tytäryhtiöiksi, uusiksi independent-ravintoloiden pyörittäjiksi. Virtanen tosin kiistää jyrkästi ajatuksen siitä, että Restamax haluaisi ajaa pieniä kilpailijoita pois alalta. ”Uskon ja toivon, että Suomessa on tulevaisuudessakin yksityisiä ravintoloita ja yökerhoja.” Vaikka Restamax ottaisi Helsingin haltuunsa yhtä vahvasti kuin Tampereen, olisiko sillä lopulta mitään väliä tavalliselle kävijälle? Virtasen mukaan harva asiakas on kiinnostunut ravintoloiden omistajuussuhteista. Siinä hän on luultavasti oikeassa. Suurin huoli on se, että Restamax muuttaisi pääkaupunkiseudun tarjonnan yksipuolisemmaksi, vähän niin kuin Sedu onnistui tekemään 2000-luvulla. Silloin syntyi ”Youth against Sedu” -liike. Virtanen seisoo silti edelleen ravintoloidensa monipuolisuuden takana. Helsinkiläisillä ei ole hänen mukaansa hätää. ”Ymmärrän sen huolen, että kaikkialla olisi samanlaista. Juuri sitä me halutaan välttää”, hän sanoo. Ei auta kuin luottaa uuden yökerhomogulin sanaan. Kun Suomessa tehtiin edellisen kerran niin, koko ala koki täysmullistuksen. Tä mä n vuo den lopussa Restamaxin pitäisi suunnitelmien mukaan ylittää 100 miljoonan liikevaihdon raja. Siihen SK Ravintolat ei pystynyt ikinä. Night People Group, jonka SK Ravintoloiden entiset työntekijät perustivat pelastaakseen ketjupaikat, hakeutui toissasyksynä yrityssaneeraukseen. Vaikka Virtasesta ei ehkä suoraan saa leivottua uutta Sedua, hän osti viime joulukuussa Oulussa toimineet Tivolija Apollo-yökerhot Night People Groupilta. Nyt Restamax pyörittää paikkoja, joita vastaan se on kilpaillut vuosikaudet. Night People Groupilla on jäljellä enää kymmenkunta ravintolaa. Siis saman verran kuin Restamaxilla 2000-luvun puolivälissä, Sedun parhaalla nousukaudella. Virtanen muistuttaa, että ostetuissa oululaisyökerhoissa tehdään kannattavaa liiketoimintaa. Se on tosin itsestään selvää. On tullut jo selväksi, ettei Restamax ole kiinnostunut vanhojen seduloiden ostamisesta henkisen voimannäytön vuoksi vaan niiden hyvän tuloksen ansiosta. Jos kyse olisi ollut pelkästä isottelusta, Restamax olisi ostanut samalla Tivolit myös Tampereelta ja Helsingistä. Sen sijaan yritys pyrkii pääsemään Tivolin Sedu-leimasta tulevaisuudessa eroon. Miten – sitä Virtanen ei vielä tiedä. Yksi vaihtoehto tulee mieleen heti. Sedun ketjupaikkojen aikajanalla Tivoli jäi viimeiseksi menestyskonseptiksi. Seuraavan menestyneen yökerhobrändin loi Restamax. Ehkä Helsingin läpimurtoa odotellessa olisi sopiva aika ulottaa Ilonan vaikutusalue Suomen pohjoisimpaan suurkaupunkiin, vanhalle Sedun tontille. • ”Ymmärrän sen huolen, eTTä kaikkialla olisi samanlaisTa. Juuri siTä me haluTaan välTTää.” Tampereen Ruma-yökerhosta on jäljellä enää tämä roskalava. ylioppilaslehti 27 3 / 2 1 5
28 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti Ä H Sekavia lausuntoja, nuoleskelua ja tyhjiä puheita joista ei tarvitse vastata. Vaalien alla politiikka näyttää vieläkin epä-älyllisemmältä kuin yleensä. OSKARI ONNINEN JAAKKO SUOMALAINEN
i voi ol la to de ll is ta. On maaliskuun loppu ja Kuumat nimet -titteliä kantava vaalitentti pyörii telkkarissa. MTV3 on valinnut jokaisesta eduskuntapuolueesta mukaan yhden riviehdokkaan, ”jotka puhuvat painavaa asiaa Suomen tulevaisuudesta sekä laittavat persoonansa peliin”, kuten ohjelman puffissa kerrotaan. Ja tuleehan sitä, todella painavaa asiaa. Ensin kokoomuksen ehdokas Hjallis Harkimo pääsee kertomaan sydänkohtauksesta, jonka sai kesken panohommien. Seuraavana ohjelmanumerona vasemmistoliiton Li Andersson saa luvan vastata klassikkokysymykseen, miltä tuntuu olla nätti tyttö politiikassa. Onko ulkonäöstä kenties ollut hyötyä, uutisankkurina tunnettu toimittaja kysyy ihan tosissaan. Sen jälkeen toinen, keskustelua johtava politiikan toimittaja tiedustelee kaikilta ehdokkailta, pitäisikö keskiolut kenties poistaa ruokakaupoista. Kun luulisi saaneensa tarpeekseen, ehdokkaat pääsevät äänestämään ja väittelemään kansanedustajien palkkioiden laskemisesta. ”Tässä tilanteessa, jossa pitää tehdä ensi kaudella isoja säästöjä, se olisi esimerkillä johtamista”, sanoo Jutta Urpilainen ja tietää toivottavasti aivan hyvin, ettei eduskunta itse edes päätä kansanedustajien palkkioista. 544 000 suomalaista seuraa parhaaseen katseluaikaan, miten ”kuumat persoonat” höpöttävät asiasta, jolla ei ole edes teoriassa mitään vaikutusta valtion budjettiin vaikeinakaan aikoina. Vaikka koko eduskunta lakkautettaisiin, sen vaikutus budjettiin olisi muutama prosentin kymmenys. Lopuksi haastatteluun saapuvat vielä Savon ”Hillary ja Bill”, keskustan Olli Rehn ja hänen niin ikään ehdokkaana oleva vaimonsa Merja. Bill Rehn näpäyttää Hillarynsä käyvän ihan töissäkin, ja toimittaja pyytää anteeksi. Tämä sirkus on vain jäävuoren huippu siitä, millainen on Suomen vaalikevät herran vuonna 2015. Jo s ny t ih an to siss aa n mietitään, äänestäminen on tarpeeksi vaikeaa ilman vaalitenttien hassutteluitakin. Suomen vaalijärjestelmässä äänestetään aina ensisijaisesti puoluetta, vaikka se on vähän kuin osallistuisi arpajaisiin. Meillä käytössä oleva avoin listavaali mahdollistaa laajemman demokratian: äänestäjä saa puolueen lisäksi valita ehdokkaan. Ongelma on vain, että tv-kanavat eivät ole ainoita, jotka sortuvat nuoleskelemaan jotain epämääräistä, mitä he kutsuvat ”suureksi yleisöksi”. Tätä nykyä ehdokkaita on jokaisessa puolueessa niin laidasta laitaan, ettei voi olla lainkaan varma mitä saa. Jos äänestää Helsingissä vaikkapa kokoomusta, vaalitapa pitää huolen siitä, että äänellä on mahdollisuus päätyä myllypurolaisen ylikomisarion Juha Hakolan tai Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen laariin. Julkifeministille sosiaaliliberaalille tarkoitettu ääni voikin mennä tiukan oikeistolaiselle konservatiiville. Usein naaman tunnettuus painaa enemmän kuin ajatukset. Ja kas, olemme tilanteessa, jossa RKP:n listalta eduskuntaan pyrkii pakkoruotsia vastustava ex-räppäri Juho ”Jufo” Peltomaa, vaikka koko puolueen suuri missio on ollut vuodesta toiseen nimenomaan kaksikielisyyden vaaliminen. Järkevin vaihtoehto on siis taktikoida. On arvioitava, kenelle ehdokkaalle ääni saattaisi mitäkin puoluetta äänestäessä mennä. Sen jälkeen on etsittävä ehdokas, jonka läpimenoon pystyisi kenties itse vaikuttamaan mahdollisimman paljon. Toinen vaihtoehto on minimoida riskejä ja kenties valita puolue, jonka listalta huonoinkin arpa olisi edes kohtuullinen. Vaalikoneet toki antavat suuntaa, mutta ei niihinkään ole luottaminen. Esimerkiksi Helsingin Sanomien koneessa tehdään eroa oikeiston ja vasemmiston välille kysymällä, pitäisikö hyvin ansaitsevien palkkaveroja kiristää. Jos haluaa ohjata koneen tulosta vasemmistoa kohti, kysymykseen kannattaa vastata kyllä, vaikka pitäisi järkevämpänä ratkaisuna esimerkiksi ympäristöverojen kiristämistä. Jo s so piva n pu ol uee n ja ehdokkaan valintaa tahtoo hankaloittaa vieläkin lisää, kannattaa tutkailla vaaliohjelmia. Ne nimittäin ovat sitä, mitä arvata saattaa. Puolueet näyttävät unohtaneen vaalitavan kokonaan ja julistavat utopioita siitä, mitä tekisivät, jos olisivat Suomen diktaattoreita. Tämän kevään vaaleja varten tehtaillut ohjelmat ovat mainoksia, joiden keskeisin lupaus on varoa minkään konkreettisen lupaamista. Ne ovat realismia pakenevia pamfletteja ja luetteloita asioista, joiden laajamittaiseen toteutumiseen tuskin yksikään ehdokas uskoo. Kokoomus haluaa esimerkiksi tukea ikääntyneiden työntekijöiden mahdollisuuksia jatkaa työelämässä pidempään ”ottamalla käyttöön ikäjohtamisen hyviä käytäntöjä työpaikoilla”. Kuulostaa humaanilta, mutta mitä se tarkoittaa tai miten se tehdään: ei mainita. Sosiaalidemokraatit kertovat haluavansa ”investoida uuteen kasvuun”, sillä no, kasvu on tunnetusti näppärä tie ulos lamasta. Myös vihreät haluaa ”investoida kestävään kasvuun” ja uudistaa rakenteita. Ja koska Suomessa on työttömiä, puolue tahtoo kehittää 200 000 työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Ilmeisesti työpaikat ilmestyvät juuri rakenteita uudistamalla, mutta kun ”rakenne” sinänsä ei oikein tarkoita mitään. Kristillisdemokraattien pitkässä ohjelmassa tuetaan oikein erikseen Israelin ”oikeutta olemassaoloon” ja vaaditaan, että EU:n täytyy vaatia palestiinalaishallintoa edistämään ihmisoikeuksia, koska se rahoittaa palestiinalaishallintoa. Sitä, miten oikein Israel on kenties toiminut, ei mainita sanallakaan. Kaiken kukkuraksi tämän kevään vaaliohjelmat ovat ilmeisesti onnistuneimpia, joita Suomen historiassa on saatu aikaan. Ainakin, jos on uskominen eduskunnan jättäviä Mikael Jungneria ja Lasse Männistöä. ”Mun mielestä puolueiden vaaliohjelmat on yllättävän laadukkaita. Kaikkihan niitä haukkuvat, mutta jos niitä lukee tarkkaan, niin nyt siellä ehkä on ajateltu asioita”, SDP:n Jungner sanoo. ”Olen istunut niissä pöydissä, joissa on päätetty, että kokoomus julkaisee vaaliohjelmana ’hallitusohjelman’ eikä ’liirumlaarum kaikille kaikkea hyvää ja kaunista’ -ohjelmaa. Muutamassa muussakin puolueessa on tehty niin. Se on askel eteenpäin”, Männistö komppaa. ylioppilaslehti 29 3 / 2 1 5 vihreät haluaa ”investoida kestävään kasvuun ” Ja uudistaa rakenteita. Ja koska suomessa on työttömiä, puolue tahtoo kehittää 200 000 työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. ilmeisesti työpaikat ilmestyvät Juuri rakenteita uudistamalla, mutta kun ”rakenne ” sinänsä ei oikein tarkoita mitään.
Hy vä nt uu li ne n H ymiste ly on kyllä puolueiden kannalta järkevää. Varovaisuus tekee hallitukseen pääsystä helpompaa. Puolueet ovat valmiita mihin tahansa päästäkseen Säätytalolle neuvottelemaan, ja gallupien povatessa keskustalle roimaa vaalivoittoa, puoluejohtajat ovat kampanjoineet lähinnä alleviivaamalla yhteistyökyvykkyyttään Juha Sipilän kanssa. Vihreiden Osmo Soininvaara – eduskunnan jättävä hänkin – toivoisi, että puolueet kertoisivat tarkemmin ja analyyttisemmin, mihin tähtäävät. Silloin äänestäjä tietäisi, mitä on valitsemassa. ”Tällaisessa tilanteessa, jossa puolueiden sisäinen varianssi on suurempi kuin niiden välinen varianssi, pitäisi miettiä vaalitapaa uudelleen”, Soininvaara sanoo. Niin, nämä ovat nyt niitä rakenteita, joista vaaliohjelmissa ei kylläkään puhuta sanaakaan. Esimerkiksi Ruotsissa käytössä on osittain suljettu listavaali, jota Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja promosi pääsiäisenä Suomeenkin. Ruotsin mallissa on muitakin eroja. Siellä kaksi hallitusblokkia, punavihreä liittouma ja porvariallianssi esittävät ohjelmansa hyvin tarkasti etukäteen, kansa valitsee vaaleissa kumman haluaa, jonka jälkeen ei diskuteerata vaan kääritään hihat (paitsi viime syksynä, kun ruotsidemokraattien vaalivoitto sotki tasapainon). Hollannissa taas jokainen puolue joutuu julkistamaan ennen vaaleja talousohjelmansa, jonka valtiollinen tutkimuslaitos sitten tarkastaa suurennuslasin kanssa. Jos Suomessa toimittaisiin samalla tavalla, löysät puheet sadoista tuhansista työpaikoista ja epämääräisyyksien seasta ilmaantuvasta talouskasvusta kenties vähenisivät. ”Kansa ansaitsisi ennen vaaleja parempaa. Jotenkin ajatellaan, että saadaan enemmän ääniä, jos hallitusohjelmia ei kerrota. Yhteenlaskettu äänimäärä on sata prosenttia joka tapauksessa. Ruotsissa nämä ovat toimineet aivan erinomaisesti”, Soininvaara sanoo. Jos puolueet julkaisisivat tarkempia ohjelmia etukäteen, se johtaisi kohti Ruotsin mallia, puolueiden blokkiintumista ja ennen vaaleja sovittavia koalitioita. Osmo Soininvaara sanookin, että jo nyt esimerkiksi vihreiden ja vasemmistoliiton tulisi lopettaa keskinäinen vaalitaistelu ja muodostaa "kartelli", jolla houkutella äänestäjiä perinteisten kannattajiensa ulkopuolelta. Myös kokoomuksen luopuvan kansanedustajan Sampsa Katajan mielestä puolueiden pitäisi vähentää vaaleja edeltävää, Säätytalolle tähtäävää ”lässynlässyn keskivertopolitiikkaa”. Samaan aikaan median pitäisi tehdä tarkemmin selväksi, miten vaikkapa sinipuna eroaa hallituspohjana punamullasta. ”Jos kansa haluaa demareiden talouslinjan, niin sen linjan pitäisi saada sitten riittävästi puolueita taakseen. Nyt on ihan hatusta vedettyä, kenen kanssa keskusta lähtee hallitusneuvotteluihin.” Katajan mielestä vain samanmielisten pitäisi mennä hallitukseen, oli kyseessä sitten enemmistö tai vähemmistö. ”Meillä pidetään itseisarvona, että enemmistö on mukana hallituksessa. Vähemmistöhallitus saattaa olla paljon yhtenäisempi hallituksena. Voisi olla myös demokraattisempaa, kun hallitus olisi pieni porukka, joka yrittäisi saada perustelluilla ajatuksilla eduskunnan enemmistön taakseen.” Kokoomuslaisena Katajan on tietysti helppoa puhua, sillä porvaripuolueilla oli hallussaan eduskunnan enemmistö kaikissa vaaleissa vuoden 1966 jälkeen aina perussuomalaisten jytkyyn asti. Silti vähemmistöhallitukset olisivat politiikan kannalta hyvästä, sillä silloin oppositiokin joutuisi tekemään politiikkaa, eikä vain kiukuttelemaan kaikesta. Nykyisellään hallituksesta oppositioon joutunut puolue vastustaa usein sellaisiakin asioita, joita se vielä ennen vaaleja puolusti. ”Enemmistöhallitusten oloissa pienillä oppositiopuolueilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa yhtään mihinkään”, Osmo Soininvaarakin sanoo. Suomessa on kuitenkin totuttu kolmeen suureen tai nykyään neljään keskisuureen puolueeseen, jotka liittoutuvat hallitusneuvotteluissa ristiin milloin mitenkin päin. Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, meillä ei ole leveää jakolinjaa vaikkapa oikeistoja vasemmistopuolueiden välillä, mikä varmasti jarruttaisi blokkiutumista. Listavaali olisi sen sijaan harkinnan arvoinen. Silloin puolueet saisivat päättää itse ehdokkaidensa läpimenojärjestyksen. Suomen nykymalliin nähden se vähentäisi yksittäisten ehdokkaiden painoarvoa, pakottaisi puolueita selkeyttämään kantojaan, mutta ennen muuta silloin äänestäjä tietäisi nykyistä paremmin, mitä saa. Osmo Soininvaara nostaa lisäksi esiin siirtoäänivaalit. Se tarkoittaa, että ääni annetaan useammalle ehdokkaalle. Jos ykkösvaihtoehtona ollut on saanut jo riittävästi ääniä tai ei pääse läpi, ääni siirtyy seuraavalle. Jos toinenkaan ei saa ääntä hyödynnettyä, niin kolmannelle. ”Potentiaalisesti hyvät uudet tyypit pääsisivät siirtoäänivaalissa helpommin läpi, kun ääniä ei menisi hukkaan ja niitä uskallettaisiin äänestää”, Soininvaara sanoo. ”60 000 ääntä Sauli Niinistölle olivat ihan hölmöjä ääniä.” Vaalitavan muutos ei tosin ole mikään läpihuutojuttu, sillä kyse on perustuslaista. Jos tämä hallitus lähtisi ajamaan muutosta, ehdotuksen pitäisi levätä seuraavalle vaalikaudelle ja saada vuonna 2019 valittavassa eduskunnassa kahden kolmasosan äänienemmistö. On syynsä, miksi vaalitapakeskustelu on jäänyt teoreettisen pyörittelyn tasolle. ”Se on hyvin elitistinen aihe. Sillä ei hirveästi kauppatorilla kansaa villitä”, Soininvaara sanoo. On ne ksi te le visiO ss a tunnutaan tietävän, millä kansa villitään. Viikkoa ennen Kuumat nimet -tenttiä MTV3 on järjestänyt puheenjohtajatentin. Siinä joudutaan puhumaan oikeasti monimutkaisista asioista, kuten valtion velasta. Sellaisia on tietenkin vaikeaa selittää kiinnostavasti ja ymmärrettävästi, joten vaalituloksen kannalta on parempi jättää älyllinen rehellisyys lämpiöön ja yksinkertaistaa sanomansa toisteltaviksi mantroiksi. Suomessa kun voi laukoa vaikka mitä falskiuksia ilman, että joutuu häpeään. ”Kyllä ihan tietoisesti tavoitellaan sitä massaa, joka ikään kuin tekee mielikuvien ja muutamien virkkeiden perusteella ratkaisut”, sanoo Sampsa Kataja. Se on toiminut aiemminkin. "Karseimpana esimerkkinä" ilmiöstä Kataja pitää sitä, kun keskusta sai edellisen veretseisauttavan vaalivoittonsa vuonna 2003. Silloin Anneli Julkinen velka On samanlainen HOkema kuin kestävyysvaJe Ja Julkisen sektOrin kOkO. POliitikOt saavat käyttää niistä PuHuessaan sellaisia tutkimustulOksia Ja lukuJa kuin agendaan sattuu sOPimaan. 31 3 / 2 1 5
Jäätteenmäki toisteli samoja opeteltuja fraaseja kysymykseen kuin kysymykseen tentissä toisensa perään. ”En mä usko, että meidän poliittinen keskustelu olisi kauheasti tästä syventynyt”, Kataja sanoo. No, katsotaanpa onko. Tällä kertaa kokoomuksen Alexander Stubb saa sisällytettyä kolmeen ensimmäiseen puheenvuoroonsa ilmaisun ”yhteinen tilannekuva”, mitä se sitten tarkoittaakaan. SDP:n Antti Rinne puolestaan on löytänyt mantran puolueensa vaaliohjelmasta ja jauhaa, kuinka taloustilanne saadaan korjattua kasvulla. Vaikeista asioista puhumista auttavat onneksi myös tenttiä johtavat toimittajat. He ovat tuoneet studioon Keskuskauppakamarin lanseeraaman velkakellon, ihan jotta monitahoinen möhkäle nimeltä valtion taloustilanne saataisiin yksinkertaistettua mahdollisimman raflaavaan muotoon. Suomen taloustilanne tikittää studion jokaisella ruudulla ihan konkreettisesti, kun keskustan Juha Sipilä kuvaa 90 miljardin euron valtiovelkaa maailman ympäri kiertävänä, 120 metriä korkeana halkopinona. Kristillisten Päivi Räsänen puolestaan pelottelee Suomen olevan Kreikan tiellä. Pääministeri Alexander Stubb väittää ensin, että Suomen viime vuosien velkaantuminen on ollut elvyttämistä, vaikka se ei ole totta, sillä valtio ei ole tehnyt investointeja vaan leikannut miljardikaupalla. Sitten hän jatkaa, että on vastuutonta, että Suomi ottaa velkaa 8 000 euroa vuodessa per nelihenkinen perhe. Todellisuudessa vastuutonta on rinnastaa valtiontalous kotitalouteen. Jos oletetaan, että kukaan katsojista ei ymmärrä kansantaloudesta mitään – niin kuin aikapommia muistuttavalla velkakellolla annetaan ymmärtää – siitä ei ainakaan saisi puhua mitä sattuu. Julkinen velka on samanlainen hokema kuin kestävyysvaje ja julkisen sektorin koko. Poliitikot saavat käyttää niistä puhuessaan sellaisia tutkimustuloksia ja lukuja kuin agendaan sattuu sopimaan. Valtion menojen leikkauksia puolustava Juha Sipilä esimerkiksi kertoi Financial Timesille maaliskuun alussa, että Suomen julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta on 58 prosenttia, vaikka oikeasti se on 21 prosenttia. Harva ryhtyy tarkistamaan maailman johtavan talouslehden printtaamaa numeroa, vaan tyytyy kauhistelemaan sosiaalipummeille syydettyjen veroeurojen määrää. Se taas johtaa siiten, että poliitikot roiskivat julkisuuteen paniikinomaisesti kyhättyjä leikkauslistoja vain hälventääkseen äänestäjille itse aiheuttamaansa huolta. MTV3:n tentissäkin puheenjohtaja toisensa jälkeen muistuttaa EU:n sääntöihin kirjatusta myyttisestä rajasta. Siitä, miten Suomi käytännössä lakkaa olemasta, kun velka ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kenelläkään ei käy mielessä mainita, että raja ei pohjaudu mihinkään objektiiviseen tutkimukseen eikä edes hyviin kokemuksiin. Se ei ole mikään raja, vaan EU-maiden valtionvelan keskiarvo 1990-luvun alussa. Lisäksi enemmistö jäsenmaista, tarkan markan Saksa mukaan lukien, on rikkonut sen jo vuosia sitten ilman sen kummempia seuraamuksia. Ja se velkakello. Siinä juokseva luku on bruttovelkaa. Pelkästään yhtä lukua esittelemällä saa helposti sivuutettua sen tosiseikan, että kiitos eläkevarastojen, Suomella on EUmaiden rikkain julkinen sektori ja enemmän varoja kuin velkaa. Suomea ei vertailla vaikkapa Ruotsiin, jonka talous kasvaa kiitos ennen muuta kotimaisen kysynnän. Tai euroa käyttävään pieneen avotalouteen Hollantiin, jossa julkisen sektorin menojen roima karsiminen ei hillinnyt sen velkaantumista – kuten ei Suomessakaan viime vaalikaudella. Tentin toimittaja voisi helposti kyseenalaistaa puheenjohtajien paatoksellisen pelolla ratsastamisen, mutta ei. Sen kun roiskivat lisää vettä kiukaalle. Politiikan toimittaja tiukkaa: ”Eikö summa yhtään kauhistuta teitä? Miten pitkälle olette valmiita menemään velkaantumisessa?” Jää kuitenkin avoimeksi, puhuuko hän kenties elvytyksestä vai siitä, että epäonnistunut leikkauspolitiikka on kasvattanut valtionvelkoja pitkin Eurooppaa. Ti e TämäTT öm ie n jo uk ko on tietysti se, jolle vaalien aikana kannattaa puhua. On tutkittu, että ne, joilla on hatarimmat pohjatiedot, ovat vähiten sitoutuneita mihinkään puolueeseen ja pitävät uskomuksistaan tiukimmin kiinni. Äänestyspäätös kun ei ole perusteltu päätös, kirjoitti poliittisen psykologian uranuurtaja Philip Converse jo vuonna 1964. Hänen perusajatuksensa oli, että mitä politiikkaan tulee, juuri kukaan ei ymmärrä juuri mistään juuri mitään. Sen sijaan äänestyspäätökseen vaikuttavat poliittisen suuntautumisen sijaan kaikenlaiset irrationaalisuudet, tottumukset, pettymykset ja samastumiset, joita ei osata kysyttäessä perustella. Näitä tietämättömiä piisaa myös Suomessa. Tutkija Lauri Rapelin vuonna 2010 väitöskirjan mukaan 89 prosenttia suomalaisista ei osaa vastata viiteen politiikkaa koskevaan peruskysymykseen. Tietämyksen lisäämisessä olisi kyse hyvin yksinkertaisista asioista. Demokratia on itseään ruokkiva järjestelmä: mitä enemmän pääsee osallistumaan, sitä enemmän haluaa ottaa selvää ja sitä enemmän politiikka alkaa kiinnostaa. ”Systeemiä pitäisi avata niin, että kansalaiset pääsisivät mukaan vaikuttamaan vaaliohjelmiin. Nyt on niin, että puolueaktiivit, joita on alle prosentti väestöstä, määrittelevät agendan ja ruokalistan, josta 99 prosenttia voi äänestää joka toinen vuosi”, Mikael Jungner sanoo. Tuntuu naurettavalta, että ainoa tapa aktivoida kansalaisia äänestämään on pistää ehdokkaat puhumaan panemisesta tai tentata heiltä vaalikoneissa, pitäisikö maahanmuuttoa rajoittaa terroriuhan vuoksi. Tai sitten luoda Vaalideitti-nimisiä sovelluksia kuten Yle. Suuren yleisön kansalainen saa vastata viiteen kysymykseen ydinvoimasta, tasa-arvoista avioliittolaista ja verotuksen kiristämisestä. Sitten selataan vaaligalleriasta ehdokkaiden naamoja kuin Tinderistä ikään. Samanlaista yksinkertaistamista on Helsingin Sanomienkin kevytvaalikoneessa, jossa vedellään paria slaideria ja etsitään lähimmät oikean ikäiset ja oikean puolueen ehdokkaat poliittiselta nelikentältä. Toisaalta. Kun tarkemmin ajattelee, voi olla niin, että deittisovellukset ovatkin ne, joiden avulla politiikkaan saadaan aiempaa enemmän järkeä. Se, mikä näyttäytyi ensin älykkään politiikan lopulliselta tuholta, onkin parasta, mitä sen edistämiseksi on aikoihin tehty. Jokainen äänestäjä, joka tekee päätöksensä edes yhden asiakysymyksen pohjalta, edustaa Conversen esittämää pientä vähemmistöä. Ja mitä enemmän ehdokkaita äänestetään poliittisten kysymysten, eikä vaikkapa tunnettuuden perusteella, sitä fiksumpia ehdokkaita se kaiken järjen mukaan eduskuntaan tuo. Siksi meitä toivottavasti odottaa fiksumpi kansanedustajajoukkio kuin koskaan aiemmin. Siitä, jos mistä saa lohtua vaalisirkuksen järjettömyyden keskelle. • A RT i KK EL ii N ON HA A ST AT EL TU L i SÄ K S i T UR UN YL i O P i ST ON TU TK i JO i TA R A U L i Mi CK EL SS ON i A JA Vi LL E Pi TK ÄS TÄ . 32 3 / 2 1 5
!
AN TO N VA NH AMA JA MA A JU SS I SÄ RK IL AH TI JA AK KO SU OM AL AI NE N 34 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti DR AA MA SA RJ A HOU SE OF CA RDS LU OT IIN PEIL AA MA AN PO LI TI IK KA AM ME . SAR JA STA TU LI NIIN VA LTAVA IL MI Ö , ET TÄ NY T VO IM ME PEIL ATA PO LI TI IK KA AM ME S II TÄ . OH JE IT A UN DE RWO OD IL AI SE LLE HA LLI TS IJ AL LE ”S yd ÄM EN Lyö NN IN päässä presidentin virasta eikä yhtään kannattajaa. Demokratia on niin yliarvostettua.” Frank Underwood lausuu sanat kameralle samalla kun häntä vihitään Yhdysvaltain varapresidentin virkaan. Underwood on television nerokkaimpia ihmishirviöitä, ja hänen lahkoonsa on inhottavan ihana kuulua. Kohtaus on Netflixin tuottaman House of Cardsin viimevuotiselta kakkoskaudelta. Sarja seuraa rooliinsa demokraattipuolueessa pettynyttä poliitikkoa (Kevin Spacey elämänsä roolissa), joka aloittaa monimutkaisen pelin noustakseen Washington D.C.:n valtahierarkiassa. Nousu on kuin Donkey Kongia Valkoisessa talossa. Oikeat tikapuut pitää kiivetä oikeassa kohtaa, muuten tipahtaa pohjalle. Ylhäällä häämöttää oval office ja pesti Yhdysvaltain presidenttinä, koko maailman Ruhtinaana. Frank Underwood harrastaa videopelejä ja ymmärtää niiden logiikan. Eikä hän epäröi käyttää huijauskoodeja. Jos tikapuita ei löydy, ne kierretään, kasataan vastustajista tai kiristetään pelinkehittäjää koodaamaan niitä lisää. R EN ES SA NS SI KI RJAILIJA Niccolò Machiavellin Ruhtinas (1513) on ohjekirja yksinvaltiaalle. Sen mukaan hallitsijan tulee olla voimakas, käytännöllinen ja viekas. Petturuus ja julmuus ovat perusteltuja, mikäli lopputulos hyödyttää valtiota ja kansaa. Moraaliarvioinnille ei jää sijaa. Psykologiassa machiavellismi tarkoittaa yksilön kykyä irrottaa itsensä moraalista ja pettää toisia omien (ja muiden) etujen vuoksi. Sitä voi ES S E E Aina, kun olen ärsyyntyä, ajattelen sinua. Ajattelen sitä mielenlujuutta, jota esitit, kun olit kuusi sitten olit vieraana Pressiklubissa. Ruben Stiller, Saska Saarikoski ja Leif Salmén huutaa mökelsivät ympärilläsi minkä ehtivät, mutta sinua ei provosoinut mikään. Olit stoalaisuuden perikuva. Ja kun olit tahallasi ilkeä, teit senkin ilmekään värähtämättä ja kirjakielellä. Silloin tuntui kuin maailma olisi hidastunut, olisit kaivanut povitaskustasi stalinistikortin ja polvistunut ojentamaan sen Salménille. Ihan vain, koska tiesit, että niin saat hänet entistä enemmän tolaltaan. Se penseytesi, mitä monet pitävät öykkäröintinä, on minusta vain ja ainoastaan rehellisyyttä. Politiikka ja maailma toimisivat paljon paremmin, jos tyhmien kysymyksien tai kommenttien esittäjiä ja muita irtopisteiden keräilijöitä muistutettaisiin useammin heidän järjettömyydestään. Mutta yhdestä tyylirikosta tahtoisin kuitenkin muistuttaa sinua. Kun raivostuit Aamulehdelle huonosti reprotuista ja muutenkin vääränlaisista valokuvista, osoitit inhimillisyyttä tavalla, jota uskoin sinun pystyvän välttämään. Sillä kyllähän sinä itsekin tiedät, että jokainen kerta, kun sinä loukkaannut tai provosoidut, syö tehoja siltä ihanalta ivalta, jolla hellit maamme ammattiloukkaantujia ja muita mielensäpahoittajia. P AR HA IN TE RVE IS IN , O SK AR I O NN IN EN Hy vä Jussi Halla-aho, PA LS TA LL A KI RJ OIT TA JA PA LJ AS TA A IH AI LU NS A KO HTE EN . FA NI P O S TI A
JA AK KO SU OM AL AI NE N ylioppilaslehti 35 3 / 2 1 5 mitata vuonna 1970 kehitetyllä MACHIV-testillä. Testi kertoo, kuinka vahvasti vastaaja uskoo maailman hyvyyteen. Mitä alhaisempi tämä usko on, sitä enemmän maailmaa täytyy manipuloida. Testin voi tehdä internetissä. Itse sain tulokseksi 73/100 ja kuulun ”korkean Machin” kategoriaan. Se tarkoittaa, että arvostan rahaa, valtaa ja kilpailua yhteisöllisyyden ja perhearvojen ylitse. Frank Underwood luultavasti rikkoisi mittarin. ”Me, jotka olemme ravintoketjun huipulla, emme tunne sääliä. On vain yksi sääntö: metsästä tai joudu saaliiksi”, hän sanoo ja katsoo suoraan silmiini. Neljännen seinän rikkominen on lainattu Shakespearen näytelmästä Rikhard III, ja se saa sarjan muistuttamaan oppikirjaa – tai saarnaa, jonka opit ovat näytelmän tavoin suoraan Machiavellilta. JOS JO tAK U tA länsimaisista nykyruhtinaista voi pitää Ruhtinaana, niin Saksan liittokansleri Angela Merkeliä. The New Yorker -lehdessä kuvattiin viime joulukuussa Merkelin vaivihkaista nousua itäsaksalaisesta kvanttikemististä Euroopan valtiaaksi. Merkel on harmaa ja sukupuoleton ja hänen hiuksensa ovat ”kuin väritön potta”. Valju ulkonäkö kätkee taakseen häikäilemättömän pelurin, joka käyttää järjestelmän porsaanreiät hyväkseen ja pelaa vastustajansa ulos yksi kerrallaan. Vuonna 1999 Merkel kirjoitti lehtiartikkelin, jossa hän kannusti kristillisdemokraattista puoluettaan hylkäämään lahjusskandaalin riepotteleman johtajansa Helmut Kohlin. Muutamaa kuukautta myöhemmin Merkel valittiin puheenjohtajaksi. Saksan yhdistänyt ja 25 vuotta puoluettaan johtanut Kohl vaipui unholaan. Vaikeat päätökset Merkel kätkee byrokratian triviaaliuksiin niin, ettei niitä usein huomata ennen kuin on liian myöhäistä. Samalla hän on tehnyt Saksasta vakaan talousmahdin. Toisaalta maassa vallitsee niin vahva poliittinen konsensus, ettei Merkelin tarvitse esittää edes vaivautuvansa kuuntelemaan opposition edustajien puheita Reichstagilla. Ruhtinaan opit eivät ole siis kadonneet mihinkään, mutta machiavellismin sijaan voitaisiin hyvin puhua underwoodilaisuudesta. Viitataanhan House of Cardsin päähenkilöön jo politiikkaa ja valtaa käsittelevissä teksteissä ilman turhia selittelyjä. Sarja on vauhdilla noussut politiikan kantateokseksi. Sellaiseksi, jonka voi poimia yöpöydältä päivän lopuksi ja tutkailla lempikohtia uudelleen. Niin kuin nyt vaikka jostain Raamatusta. Ky S yIN p OL ItII KA N tutkija Emilia Paloselta, käykö House of Cards inspiraatioksi tuleville valtiaille. Vastaus kuului ”ehkä”. Toisaalta sarja osoittaa, että kiivetäkseen järjestelmässä täytyy olla häikäilemätön. Yleisempi katsojareaktio on silti luultavimmin kriittinen: tällaista politiikkaa ei ainakaan haluta tehdä. Oppikirjaa ennemmin House of Cards onkin ehkä peilikuva aikansa politiikasta – tai mielikuvastamme siitä. Sarjaa suunnitellessaan Netflix hyödynsi käyttäjistään keräämäänsä dataa juonenkäänteitä varten. Koska poliitikkoja rakastetaan vihata ja edustukselliseen demokratiaan ollaan monelta osin pettyneitä, sarjan kyyninen kuva vetoaa. Siinä missä edellinen poliittinen laatusarja West Wing (1999–2006) esitti byrokratian tiheänä verkostona, johon oli helppo takertua ja turhautua, katsojien mieltymysten pohjalta suunniteltu House of Cards louskuttelee sen palasiksi voimapihdeillä. Sarja on siis vähän niin kuin The Wire, paitsi että sitä katsotaan oikeasti. Kotimaassaan Yhdysvalloissa House of Cardsia voi pitää osasyynä eliittipolitikoinnin lisääntyneeseen kritiikkiin. Korruptiota vastaan ja kansalaisten vaikutusvallan puolesta taisteleva Oregonin itsenäisyyspuolue sai helmikuussa virallisen puolueen aseman ja yrittää osaltaan haastaa liittovaltiossa vakiintunutta kaksipuoluejärjestelmää, vaikka viiden prosentin kannatus Oregonissa ei vielä suuria lupaakaan. Tulevan hallitsijan oppikirjan sijaan House of Cards siis ennemminkin osoittaa asioita, jotka ovat pielessä. Myös Suomessa. yK SI SA r JA SS A toistuva vallankäytön keino on kokouskäytännöt ja kuinka niitä hyödynnetään asioiden läpiviemiseen – tai torppaamiseen. Paljon voidaan tehdä jo sillä, ettei saavuta paikalle. Kuulostaako tutulta? Maaliskuussa, juuri ennen eduskuntakauden loppua, SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki pöytäsi hallituksen lakiehdotuksen, joka olisi taannut paperittomille ulkomaisille terveydenhuollon. Pöytääminen tarkoitti sitä, ettei esitystä tulla enää käsittelemään tällä hallituskaudella. Eduskunnan jättävä Rajamäki sanoi toimineensa yksin ja syytti hallituksen esitystä ”ala-arvoisesta valmistelusta”. Julkisuudessa hän sai niskoilleen hallituksen ja oman puolueensa vihat. Mutta tiesikö hallitus sittenkin Rajamäen päätöksestä etukäteen? Ainakaan kukaan ei ollut saapunut saliin vastustamaan Rajamäen tekemisiä, mitä demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman kutsui ”suojauksen ja vartioinnin pettämiseksi”. Sen sijaan paikalla oli perussuomalaisia, jotka tuulettivat Rajamäen kanssa. Rajamäen käsittämätön ratkaisu herättää kysymyksiä. Halusiko hallitus vaalien alla kumota oman ehdotuksensa, joka olisi päällepäin näyttänyt siltä, että etuudet ja kulut kasvavat? Säikähtikö hallitus Rajamäenkin toistamia mutta tutkimustiedon vastaisia kauhukuvia Venäjältä saapuvista AIDS-potilaista? Painostettiinko eläkkeelle siirtyvä Rajamäki kaatumaan hallituksen miekkaan säästämisen alttarilla? Oli totuus mikä tahansa, tuntuu että Rajamäkeä lukuun ottamatta kaikki päättäjät voittivat. Perussuomalaiset kiittelivät lain kaatumista, puoluekollegat ja hallitus saivat näyttää humaaneilta paheksuessaan edellä mainittuja. Sekä vaatiessaan lisää rahaa johonkin ehdottoman tärkeään, mikä ei nyt tule toteutumaan. Kari Rajamäen motiivit jäävät ehkä ikuiseksi mysteeriksi, mutta koska House of Cards on näyttänyt miten näitä asioita suhmuroidaan, on hänen tekemisiään helppo spekuloida. Ja sitä Suomessa tehdään ihan liian vähän, vaikka spekulointi on usein parasta mitä politiikalla on tarjota. M A ch IA v EL LI muuten kirjoitti Ruhtinaan jälkeen teoksen nimeltään Valtiollisia mietelmiä. Edeltäjäänsä paksummassa kirjassa hän esittää näkemyksensä siitä, miten valtio tulisi järjestää demokraattisesti. Emilia Palonen sanoo, että tässä kirjassa on ”todellinen” Machiavelli. Teos ei kuitenkaan saanut edeltäjänsä veroista suosiota, eikä ihme. Katsojina ja kansalaisina me kun rakastamme väärintekijöitä, juonittelijoita, hirviöitä. Rajamäkiä ja underwoodeja. Heitä seuratessani ja heistä lukiessani minun on helppo kokea olevani hyvä ihminen. Ja ihan varmasti olisin myös heitä parempi ja oikeudenmukaisempi ruhtinas. • KI RJ OI TT AJ A ON VA PA A TO IM IT TA JA , JOK A PE l K ää ME TR OT A SA NT E IT A . S p EKULOIN t I ON USEIN p A r AS t A MItä p OLI t IIKALLA ON t A r JO t A .
Ha lu aisi n ol la H et er o. Tässä ei ole mitään kätkettyä ironiaa, joka paljastuu viimeistään kolumnin päätteeksi. Tämä on hartain toiveeni. Kävin taannoin elokuvan koekuvauksissa. Teimme kohtauksen ja ohjaaja antoi palautteensa: ”Antti. Sä kun oot gay. Niin se tulee nyt vähän läpi sieltä. Yritä olla niin hetero kuin pystyt.” ”Joo”, vastasin, vaikka kaikki pysähtyi. Gay? Onko gay jotenkin kohteeliaampi ilmaus kuin homo? Vai päinvastoin? Miten näyteltiinkään heteroa? Missä eleissä ylimääräinen homous oli tällä kertaa ollut nähtävissä? ”Joo”, sanoin uudestaan, kohotin rintakehääni, madalsin ääntäni ja pyrin pitämään polveni etäällä toisistaan. Äl k ÄÄ k Ä sittÄ kö vÄÄ ri n, en kritisoi ohjaajaa. Näyttelijälle homomaisuus voi olla ongelma kuten murteet, ärrävika, fyysiset vammat tai akne. Niiden ei tarvitse olla arkielämässä määrääviä, mutta näytellessä niistä tulee helposti hallitsemattomia merkkejä: katsoja harhautuu liian helposti miettimään, miksi Hamletista on tehty turkulainen rampa. Oikeastaan olin kiitollinen ohjaajalle, koska hän puhui niin suoraan. Sellainen on harvinaista. Merkillisen koekuvaustilanteesta teki se, että tehtäväni oli näytellä Touko Laaksosta. Siis Tom of Finlandia. Ohjaaja kertoi, ettei Tomista mitenkään voinut tietää, että hän on gay. Ymmärsin sen kyllä. Ohjaaja varmasti halusi näkyviin jotakin piilotettua, tukahdutettua, senkin ymmärsin, mutta ajattelin vain kahta asiaa: Olen liian homo Tom of Finlandiksi. Miksi en voi olla perusserkku? Jo ka is el la suomalaisella on perusserkku. Perusserkku ei ole komea eikä ruma, hänellä on mummolan perusvitriinin perusylioppilaskuvassa paksu kaula ja ohuet viikset, väsynyt katse ja selittämätön, vaaleanvihreä puvuntakki. Kaikki on perusserkkua varten: koulutus, vessat, armeija, avioliitto, hengellisyys, vaatekaupat, deodoranttimainokset, kaikki. Ajattelen, että perusserkun elämä on synnytyskanavasta hautakuoppaan rakennettu liukumäki, jonka varrella instituutiot vilkuttavat iloisesti ja vastoinkäymisten sattuessa auttavat ja antavat lisää vauhtia. Yritän päästä H aluan olla Hetero liukumäkeen, mutta minut ohjataan rikkinäiseen kiipeilytelineeseen, johon ovat takertuneet Madonna, etumusta kohottavat alushousut ja kaikki ne käheä-ääniset, alkoholisoituneet heteronaiset, jotka eivät ehtineet apajille kun perusserkuille vaimoja valittiin. Miksi en voi olla perusserkku? Perusserkun häpeästä punehtuvat posket maalaisivat takuulla kätketyn rakkauden valkokankaalle monin verroin tehokkaammin kuin minun itsetyytyväinen gay-naamani. Liian homo Tom of Finlandiksi? Sehän on käytännössä sama asia kuin olla liian nuori sikiöksi. o n kuit en ki n yk si se ik ka, joka estää minua kadehtimasta perusserkkua: olen vapautettu siitä kilpailusta, joka heteromiehiä vainoaa. Kilpailusta, jossa määritellään, kenen tehtävä on johtaa ja kenen olla alainen. Olen vasenkätinen, siviilipalveluksen käynyt homoseksuaali ja kaiken lisäksi olen hetken opiskellut ruotsinopettajaksi. Ainoastaan maahanmuuttajatausta puuttuu värisuorastani. En koskaan voi päästä miesporukassa katsomaan Luokkakokous-elokuvaa ja sen jälkeen kaatuilla naisten päälle vihamielisessä humalassa, mutta minua ei myöskään haasteta kilpasille – olen jo valmiiksi hävinnyt. Voin yrittää, voisin vaikka murhata sodassa seitsemänkymmentä vihollista urheasti kepillä. Minua käteltäisiin ja saisin mitalin. Silti myöhemmin korsussa selkäni takana kerrottaisiin kaskua, jossa aseenani on kepin asemesta ollut AIDS. Olen hävinnyt ja siksi enää ei ole mitään menetettävää. Voin mennä vaikka farkkuhameessa televisioon. t oisi n on niil l Ä mi e H il l Ä, jotka vielä joutuvat suojelemaan kunniaansa. Perusserkun kuvitteellisissa hautajaisissa keskustellaan vaitonaisesti siitä, kumpi lopulta ajoi hänet kauheaan tekoonsa: lapsettomuus vai konkurssi. Perusserkun kaverit toistelevat, että olihan hän tosiaan vähän erikoinen. Laulan muistotilaisuudessa pianosäestyksellä virren 338: ”Päivä vain ja hetki kerrallansa”. Yksi perusserkun kavereista haluaa selfien kanssani, koska sanoo vaimonsa pitäneen minusta Kingin juontajana. Tästä hän saa kuulla pilkkaa saunailloissa vielä senkin jälkeen, kun minä olen jo kauan aikaa sitten menehtynyt Thaimaassa lehdistötiedotteen mukaan veritulppaan. • an tti H ol ma ku vi tu s : J aa kk o su om al ai ne n ku va : J us si s Ä rk il a H ti r o o l i s uo ri tu s PA LS TA LL A KI RJ AI LI JA J A N Ä YTT EL IJ Ä AN TT I HO LM A PY RK II AS E T TU MA AN TO IS TE N AS EM A A N. y s t . te r v . y l io P P il a s l e H ti m aa lisk uu n lopussa feministi teki tempun, joka jäi harmittamaan sinua. Naisasialiitto Unionin selvityksen mukaan suomalaista pörssiyhtiötä johtaa useammin Juha kuin nainen. Tämä on sinusta persulogiikkaa ja yksilöllisyyden polkemista, kerroit Apu-lehden kolumnissa. Mielestäsi Naisasialiitto Unioni syyllisti Juhia tilastollaan. Yllätyimme tunteellisesta reaktiostasi. Olisi luullut, että kaltaisellesi miespuoliselle älykölle nimenomaan tilastot ovat tyydyttävää tietoa. Lohdutukseksi muistutamme, että vastaavan selvityksen teki ensiksi The New York Times, jonka ”Glass ceiling index” oli saanut inspiraationsa konsulttifirma Ernst & Youngin raportista. (Ernst & Youngin toimarin nimi on Mark.) Vaikka nainen on kolumnisi mukaan tyhmempi kuin mies, huumorintajuton hän ei ole. Siksi tahdomme lähettää sinulle teoksen Kiusan henki – sukupuoli ja huumori uuden ajan alussa. Suosittelemme lukua Hauskuuttavat naiset ja huumorintajun historia sivulta 69. PA LS TA LL A L ÄH ET ÄM ME IH MI S E LLE PO ST IA . y st Ä v Ä ll is in te rve is in , y li o PPil as l e H ti H y vä Tu o m a s En b u ske, 36 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti
”Keikan aloittava nimikappale kuulosti livenä viehättävän silottelemattomalta ja sen suoraviivainen paahto toi ensimmäisenä mieleen Foo Fightersin – joka ei ehkä muutenkaan ole kauhean kaukana New Day Risingin ylitehokkaasta stadionrockista.” Ot tO talviO, Helsingin sanOmat 28.3. ”Sen kappaleet ovat luottavat suuriin eleisiin: voimasointuihin, paahteiseen tempoon ja veljesten nostattaviin lauluharmonioihin.” Ot tO talviO, Helsingin sanOmat 28.3. ”Vastaavasti heti sen perään kuultu You Don’t Know My Name luotti samaan paahtoon, mutta oli niin turboahdettu, että kuulijaa alkoi uuvuttaa.” Ot tO talviO, Helsingin sanOmat 28.3. Elokuvatoimittaja kallE kinnunEn, mitä jalmari HElandEr on tEHnyt niin oikEin, Että juuri HänEstä on tullut suomalaisEn Elokuvan kaupallinEn toivo? ”Helander on uskonut omaan visioonsa sataprosenttisesti ja uskonut elokuvaan. Hän on elokuvahullu siinä missä Kaurismäki. Lisäksi Helander tarvitsi tuottajan, joka on yhtä rohkea tekemään eri tavalla ja ymmärtää genre-elokuvaa ihan oikeasti ja kehittäisi paketin valmiiksi. Tällaisia tiimejä Suomessa ei ole montaa. Kaurismäki tuottaa elokuvansa itse. Se, että Helanderin visio on kansainvälisen tyylin genre-elokuvaa teki läpimurron pitkään mahdottomaksi Suomessa, koska Suomen elokuva-ala on ollut sisäänpäin kääntynyt ja sen huonon itsetunnon seurauksena kaikkea erilaista on totuttu epäilemään. Etenkin genreviihdettä on ollut helppo pitää lähtökohtaisesti alempiarvoisena, koska se on avoimesti kaupallista.” K alle Kinnusen K ir ja Big g ame – KuinK a HOllywOOd tuOtiin suOmeen ilmest yi ma alisKuussa – samOin Kuin jalmari Helanderin Big g ame -elOKuva. toimittajat villE similä ja mErvi vuorEla, mikä on 1990-lukulaisEn punkin kulttuurisEsti tärkEintä alkoHolia? ”1990-luvun punkkarit tekivät pesäeroa 1980-luvun nihilistiseen soppaeli sorbuspunkskeneen siirtymällä ainoaan täysin anarkistiseen ja valtion monopoleista riippumattomaan alkoholijuomaan, joka oli lisäksi käytännössä ilmaista, kiljuun. Valtion, EU:n ja nousukauden alennettua alkoholin hintaa jopa punkkarit luopuivat kiljusta 2000-luvun taitteessa.” ville simil än ja mervi vuOrelan valtiO viHaa sua – suOmal ainen punK ja HardcOre 1985–2015 ilmest yy HuHtiKuun lOpussa. muusikko sanni kurkisuo, kappalEissasi iHmissuHtEEt ovat HarvEmmin mEnnEEt iHan putkEEn. mikä on oHjEEsi ultimaattisEksi sydänsurulääkkEEksi? ”Hyväksi todettu tapa selvitä sydänsurusta on istua parhaan kaverin sohvalla sunnuntaina ja juoda jotain ihanaa yoga-teetä ja pohtia elämän luonnetta latelemalla aforismeja ristiin. Oon pahimmalla hetkellä tosi vastaanottavainen ikivihreille huuhaa-lauseille. Kunhan tekee edes hetken jotain muuta kuin katsoo Netflixiä yksin kotona, niin tie on vaan ylöspäin!” sannin tOinen alBumi lelu ilmest yy 24. HuHtiKuu ta . ar v i ot t E ok s E t ko on nu t: os ka ri on ni n E n Maksuton koulutus purkaa luokkayhteiskuntaa 35 24 28 34 Mia Haglund Riku Ahola Sophia Leppä Vesa Korkkula HELSINGIN VAALIPIIRI ILMOITUKSEN OVAT MAKSANEET EHDOKKAIDEN TUKIRYHMÄT ylioppilaslehti 37 3 / 2 1 5 ko on nu t: os ka ri on ni n E n
KO LU MN I IN N O VA AT IO CIA:N psyyKKIseT sOTUrIMUNKIT Ke N r AA LILU UT NA NT TI Albert Stubblebine III:n nenää jomotti. Hän oli toistamiseen yrittänyt kävellä toimistonsa seinän läpi Virginiassa. Elettiin 1980-luvun alkua. Stubblebine uskoi vilpittömästi, että tulevaisuuden sotilaat osaavat muuttua näkymättömiksi ja läpäistä seiniä. ”Se on täysin loogista. Ihminen ja seinä koostuvat atomeista, joiden välissä on tyhjää. Täytyy vain yhdistää nämä tyhjät välit”, Stubblebine perusteli myöhemmin haastattelussa. Hän ei ollut mikään tavallinen kahjo, vaan Yhdysvaltain tiedusteluja turvallisuuselin INSCOMin johtaja, sotilastiedustelun korkeimpia henkilöitä ja yksi vuoden 1983 Grenadan miehityksen avainkenraaleista. Ne w A ge -h UM p UTU s valtasi Yhdysvaltain asevoimat Vietnamin sodan jälkeen. Neuvostoliiton tiedettiin tutkivan paranormaaleja kykyjä kuten kaukohavaitsemista, eikä CIA halunnut jäädä kakkoseksi. Niinpä vuonna 1972 Stanfordin yliopistossa aloitettiin vakoilurahalla projekti Stargate, ”tähtiportti”. Tarkoitus oli kouluttaa selvänäkijöitä vakoilemaan itäblokin salaisia sotilaskohteita mielensä avulla. Stargatesta vastasi juuri Stubblebine. Hän johti lisäksi vielä hullunkurisempaa Jedi-projektia, jossa erikoisjoukkojen sotilaita koulutettiin muuttumaan yliluonnollisiksi soturimunkeiksi. Tarina on tosi, ja sitä on parodioitu elokuvassa Miehet, jotka tuijottavat vuohia. Jedihanke pohjautui everstiluutnantti Jim Channonin kirjoittamaan new age -henkiseen Evolutionary Tactics -sotilasmanuaaliin. ”Ensimmäisen Maa-pataljoonan” soturimunkit taistelisivat vihollista vastaan ensisijaisesti rakkaudella, halauksilla ja rauhoittavalla musiikilla. Tämän epäonnistuessa soturit nitistäisivät vihollisen jedivoimillaan. e r IK OIsjOU KK O je N sotilaita koulutettiin tappamaan vuohia pelkällä katseella. Yksi vuohi kuolikin. Mihin, se on uskon asia. Väitetysti eräs kokelas kuitenkin tuijotti vuohi numero 17:ää intensiivisesti tuntien ajan, kunnes eläinparka lopulta määkäisi ja kupsahti kyljelleen. ”Hyvä luoja, se toimii”, tokaisi kokeen valvoja. Vuohentuijotuksen taustalla oli 1960-luvulla toteutettu outo laboratoriokoe, jossa tutkijat ajattelivat vihaisesti homekasvustoja. Tulkittiin, että tätä ”negatiivista ajatusenergiaa” imeneet homeet olisivat kasvaneet hitaammin kuin muut. Näihin projekteihin syydettiin kylmän sodan aikana kymmeniä miljoonia. Stargate lopetettiin vasta vuonna 1995. Syrjäisessä mökissä työskenteli tuolloin vielä kolme CIA:n meediota. Stubblebine on yhä elossa ja on eläkkeellä aktivoitunut edistämään erilaisia salaliittoteorioita muun muassa 9/11-iskuista. • N IK O Ke TT UN e N 38 3 / 2 1 5 ylioppilaslehti I I d A sO fIA hI r VO N e N PA LS TA LL A ES ITE LL ÄÄ N KE K S IN TÖ JÄ , JOI ST A OLI SI VO IN U T TU LL A JO TA I N . jO s p U he LI N s OI ja sinut pyydetään työhaastatteluun, onneksi olkoon. Unelmiesi työpaikka on metriä vaille sinun. Enää täytyy tehdä vaikutus työnantajaan. Näillä vinkeillä onnistut: 1.e r OT TA U d U KO KO NA Is UU de s TA Kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Ihmisen geenit ovat myös 80—99 prosenttia identtisiä hiiren ja monien muiden eläinten geenien kanssa. Yksilöt, jotka erottuvat joukosta, teeskentelevät taidokkaasti. Näkyviä teeskentelyn tapoja ovat muun muassa nämä: pukeutuminen, kampaukset sekä erilaiset tekniset laitteet. Käytä näitä keinoja tehdäksesi hyvä ensivaikutelma. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei niitä voisi tehdä kerralla monta. Pue päällesi kuusi erilaista asua samaan aikaan ja riisu kerrokset pois haastattelun mittaan. Anna itsestäsi 110 prosenttia. Jätä pöydälle hiuksia ja kynsiä kirjekuoressa. 2.Näy Tä T er V ee LTä Kukaan ei palkkaa sairaita tai rapakuntoisia ihmisiä. Urheilulliset työntekijät levittävät ympärilleen myönteistä ilmapiiriä. Osoita aktiivisuutesi ottamalla paikalle mukaan ”salivaatteet”. Suorita lihaskuntosarjaa samalla, kun vastaat haastattelukysymyksiin. Kerro, että minuutit ovat liian kalliita paikalla pysymiseen. Fitness on tärkeintä elämässä. Sitä paitsi aiot elää satavuotiaaksi. Haasta työnantajasi leuanvetokilpailuun. 3.O L e KIIN N O s TU NU T Työhaastattelu muistuttaa pitkälti ensitreffejä. Jotta vaikuttaisit kiinnostavalta, sinun täytyy käyttäytyä kiinnostuneesti. Älä ”jäädy”, kun haastatelija kysyy, onko sinulla jotain kysyttävää. Kokeile vaikka näitä: Mitä tapahtuu, jos hyppää tyhjään uima-altaaseen? Miltä kuulostaa yhden käden taputus? Mitä eroa on totuudella ja kauneudella? Miksi käytämme rahaa lukkoihin, kun ikkunasta pääsee sisälle? Missä ovat rumat urheilijat? Miten voi tulla päälliköksi? Mitkä ”aineet” tarvitaan? Miksen koskaan pääse horisonttiin? Kasvavatko puut ylöspäin vai roikkuvatko ne maasta? Mitä tapahtuisi, jos tilaisimme pizzan neljällä kinkulla? • K I r JOIT TA JA ON r EN ES SAN SS IO SA AJ A VA IL LA KE SÄ TY ÖP AI KK AA . KUINK A pärjäTääN Työh AAsTATTeLUssA KU VI TU K se T: j AA KK O s UO MA LA IN e N KU VA : j U ss I sä r KI LA h TI
L O P P U K IR I 39 3 / 2 1 5 ”M I n U n ei ollut tarkoitus ryhtyä siivoojaksi. Se oli oikeastaan sattumaa: muutin Sonkajärveltä Helsinkiin nykyisen mieheni perässä vuonna 1992 ja päätin, että työttömäksi en etelään lähde. Olin valmis tekemään työtä kuin työtä ja marssin Lassila & Tikanojan pääkonttoriin. Aloitin työt seuraavana päivänä. Siivoamisen piti olla väliaikaista, mutta viihdyinkin hyvin, ja lapsiperheen arki pyöri työn ohessa mukavasti. En pystyisi istumaan tietokoneen edessä päivääkään, olen aina tykännyt fyysisestä työstä. Siivosin monenmoisia kohteita, toimistoista ruokaloihin ja myymälöistä varastoihin, kunnes minut palkattiin viime vuonna siivoamaan Kaisa-taloa. Voisin kuvitella jääväni täältä eläkkeelle, jos vain kroppa kestää. Siivousala on kehittynyt vuosien varrella valtavasti. Froteet ja vesiämpärit ovat väistyneet päältä ajettavien siivouskoneiden ja ekologisten siivousmenetelmien tieltä. Sikäli työstä on tullut kevyempää. Toisaalta työtahti on kiristynyt. Nykyään lasketaan, miten kauan mihinkin työvaiheeseen kuluu aikaa, ja työt pitää monessa kohteessa hoitaa entistä pienemmällä porukalla. Kun aloitin siivoustyöt, maahanmuuttajat olivat alalla vielä harvinaisuus. Useissa kohteissa kelpuutettiin siivoojiksi vain syntyperäisiä suomalaisia. Nykyisessä kuuden hengen työporukassani on lisäkseni vain yksi kantasuomalainen siivooja. Yliopiston tavoitteena on kansainvälinen työyhteisö, ja siivoojat edustavat ties kuinka montaa kansallisuutta. Onhan se haaste. Eri kulttuureissa kasvaneilla ihmisillä on erilaiset sosiaaliset perusvireet, ja meno on töissä joskus hyvinkin värikästä. Toisaalta ennakkoasenteet voivat olla turhan jyrkkiä – olemme kaikki yksilöitä. Korkeaa työmoraalia löytyy kaikista kansallisuuksista. Aluksi kaikki hakevat omaa paikkaansa, mutta yhteistyö sujuu päivä päivältä paremmin. Opittavaa löytyy puolin ja toisin. Virolaisilla, venäläisillä ja latvialaisilla työkavereillani on esimerkiksi mukava tapa juhlistaa merkkipäiviä ja toivottaa aina hyvää ruokahalua. Me suomalaiset olemme välillä liiankin jäyhiä. Kieli aiheuttaa välillä sekaannuksia. Hankalia ovat esimerkiksi suomen ja viron samankuuloiset sanat, joilla on ihan eri merkitykset. Toisaalta siivousalalla pärjää heikommallakin suomen kielen taidolla, sillä työhön voi opastaa kädestä pitäen. On tärkeää, että maahanmuuttajille annetaan mahdollisuus elättää itsensä. Kyllä sitä joskus pohtii, että kuulunko viimeiseen kantasuomalaiseen sukupolveen, joka viitsii tehdä tätä työtä. Nykynuoret tietävät, että rahaa saa helpommallakin. Varmaan asiaan vaikuttaa kehnon palkan lisäksi alan laskenut arvostus. On kuvaavaa, että jouduin selittelemään ammattiani pienelle veljenpojalleni, joka ei uskonut, että siivoaminen voisi olla jonkun työ. Siivoojilla on silti ammattiylpeytensä. Voisi ehkä kuvitella, että siivota osaa kuka tahansa, mutta tämänkin työn voi tehdä hyvin tai huonosti. Minulle arvostus lähtee siitä, etteivät korkeammin koulutetut ihmiset täällä katso minua alaspäin. Kun teen työni hyvin, olen yhtä tärkeä yhteisön jäsen kuin muutkin. On opittava nauttimaan työstään, jotta jaksaa puurtaa päivästä toiseen. Minä nautin erityisesti varhaisista aamuista. Kun tänään lähdin neljän jälkeen töihin ja kuuntelin mustarastaiden laulua, mietin, että jossain muussa ammatissa en saisi kokea tätäkään mahtavaa hetkeä.” • RO OS A PO HJ AL AI n E n Arja Hiltunen, 47-vuotias kantasuomalainen siivooja n OO RA IS OE SK EL I P AL ST AL LA HA AS TAT EL LA AN U H ANAL A i S i A i HM i S r YH M i ä .
AsuntorAkentAmisen investointiAvustus 10 % valtio myöntää ArAn jakamia investointiavustuksia erityisryhmille ja vähävaraisille suunnatuille rakennushankkeille. Ympäristöministeriön työryhmä on esittänyt nykyistä 10 % investointiavustusta rakennushankkeille poistettavaksi. investointiavustus on säilytettävä, jotta uusien opiskelija-asuntojen rakentaminen ei tule liian kalliiksi ja jotta vuokrat eivät nouse opiskelijoiden saavuttamattomiin. korkotukilAinojen omAvAstuukorko 1 % Pankit ja rahoituslaitokset myöntävät erityisryhmille rakentamiseen lainoja, joiden koroista valtio maksaa lainansaajan omavastuun ylittävän osan. omavastuukorko on nyt 1 %, mutta vuoden 2015 jälkeen se nousee jälleen 3,4 %:iin. mitä alhaisempi omavastuukorko on, sitä pienempi osa jää asuntoon muuttavien opiskelijoiden vuokrissa maksettavaksi. Alhainen omavastuukorko turvaisi opiskelija-asuntojen rakentamisen tulevaisuudessa ja pitäisi vuokrat kohtuullisina. 106 000 korkeAkouluoPiskelijAA 24 000 oPiskelijAAsuntoPAikkAA kotioiskiva.fi #kotioiskiva ? eduskuntAvA Alit 2015 ? PääkAuPunkiseudulle tArvitAAn lisää kohtuuhintAisiA kotejA. jottA oPiskelijoillA olisi riittävästi AsuntojA, tArvitAAn vAltion tukeA. tärkeimmistä tukimuodoistA ei voi luoPuA ensi vAAlikAudellA!