Uutisraivaaja Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiokilpailu Hyvät opettajat esiin! Tunnetko aivan mahtavan opettajan tai loistavan luennoitsijan? Innostaako hän mukaansatempaavilla esitelmillään ja rakentavalla palautteellaan? Ehdota tätä helmeä HYYn Hyvä Opettaja – Magister Bonus –palkinnon saajaksi. Palkitun henkilön tulee olla Helsingin yliopiston opetustehtävissä. Ehdotuksia saa tehdä kuka tahansa yliopistoyhteisön jäsen tai jäsenjärjestö. Lisätietoa hakemuksen tekemisestä ja palkintokriteereistä löytyy osoitteesta: ? http://hyy.helsinki.fi/fi/opiskelijalle/opiskelun-tuki Ehdotukset Magister Bonus-palkinnon saajaksi tulee tehdä e-lomakkeella perjantaihin 24.10.2014 klo 12.00 mennessä. Lisätiedot: hallituksen jäsen Johanna Riitakorpi, puh. 050 576 5073, johanna.riitakorpi@hyy.fi. Opiskelijoiden omistama BOTTA ON! | | | Museokatu 10 | www.botta.fi Ma - Pe 11 - 04 La 14 - 04 Su - Ti 15 - 01 Ke - La 15 - 03 Tilaa juhlia! myynti@botta.fi Pe - La 22 - 04 Kilpailun tavoitteena on löytää tiedonvälitykseen ja journalismiin uusia toimintatapoja ja menestyviä liiketoimintamalleja. Kilpailun voittaja saa kehitysrahaa jopa 250 000 euroa, jonka avulla hän toteuttaa hankkeensa. Hakuaika päättyy 17.1.2015. Lisätietoja ja hakulomake osoitteessa uutisraivaaja.fi Helsingin Sanomain Säätiö on media-alan merkittävä kehittäjä ja suomalaisen viestintäteollisuuden, erityisesti sanomalehden, tukija. Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea korkeatasoista viestintään ja viestintäteollisuuteen liittyvää tutkimusta ja alan koulutusta. Päivälehden arkisto ja Päivälehden museo ovat osa Helsingin Sanomain Säätiötä.
Juha Siltanen eli Sisar Huttusen ihmeellinen elämä Uusi aika alkaa huomenna ennen puoltapäivää! Kertamaksut 10-kortit Kuukausikortit ukausikortit Vuosikortit KAUPUNGIN LAAJIN VALIKOIMA KOIMA Kehonhuolto uolto BootyShake Kahvakuula Jamaican Dancehall Muokkaus BodyAttack Groove Salsa Opiskelijaliput 16€ Bootcamp Jooga PACE Venyttely CoreCircuit Ohjaus Lauri Maijala Rooleissa Pirkko Hämäläinen, Johannes Holopainen, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Niko Saarela, Eeva Soivio ja Pekka Valkeejärvi Muusikot Joel Mäkinen, Jiri Kuronen ja Mila Laine Pilates BodyPump Step Niska-selkä elkä Fiesta Ensi-ilta KOM-teatterissa 8.10.2014 HIIT Kuntosali Afro Vatsatreeni atreeni Indoor Cycling MEILLÄ MAKSAT VAIN SIITÄ MITÄ ÄK KÄ KÄYTÄT! ÄYTÄT! Ä Valitse kuntosali, ohjatut tunnit tai Superkortti (norm. 30€) CENTER STOCKMANNILLA Miehille ja naisille Simonkatu 9 09-41533500 Sinä voit pelastaa elämän. Tervetuloa verenluovutukseen: # Espoon veripalvelutoimisto, Kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, ma, ke 12–19, ti, to, pe 11–18 # 21.,01&1),. $/(+*1)$/)%&,+0+'&,, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs, ma, ke, pe klo 11–19, ti, to klo 8–19 # 3+$+-11. $/(+*1)$/)%&,+0+'&,, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16 # Verenluovutustilaisuuksien kalenteri $/(+*1)$/)%!" ! 0 ! ! Harmony Ota virallinen henkilötodistus mukaan. $"-846;) +4;2466"/"1)7; 0800 0 5801. #986"" 964-.699)& 8;21)-;+4;2466"/"-81', %"6"" 39)59):9+"86"/") *;!11+18;29++48( ! Vain Naisille! Aleksanterinkatu 52 B 09-41533560 RUOHOLAHTI ADLON Itämerenkatu 21 09-41533530 Runebergink. 44 09-41533540 Vain Naisille! Vain Naisille! RAutatientori HELSINKI 23.-25.10.2014 klo 16:00-24:00 Kanssasi juhlivat Halavatun Papat, Koop Arponen & Flute of Shame, Osmos´s Cosmos ja Beerfest Tytöt. Tarjolla maukasta ruokaa, hyvää juomaa sekä hulvatonta menoa alusta loppuun. Liput: 17,50 € Lippupalvelusta tai ovelta Lisätietoa: beerfest.fi tai facebook: BeerfestFinland Rilluttelu. Se on meillä ihan tapana.
ylioppilaslehti 5 6 / Pääkirjoitus 2 että kiusaaminen loppuu, kun vika oli ilmiselvästi minussa?” kysyy ruotsalainen taiteilija Anna Odell tämän lehden jutussa (s. 18–23). Odellin esikoisohjaus Luokkajuhla tulee Suomessa elokuvateattereihin marraskuussa. Se kertoo hänen omista koulukiusaajistaan. Odellin sitaatti on osuva tiivistys: kukaan ei kouluaikoina ajatellut koulukiusaamista koulukiusaamisena. Ei kiusaaja, kiusattu eikä opettaja. Kiusattu nimittäin ajattelee olevansa huono, kelvoton, ja ansaitsevansa kaiken sen, mistä häntä kiusataan. Kiusaaja puolestaan ajattelee, että tuo haisee pahalta, sillä on rumat vaatteet tai että se puhuu ärsyttävästi. Hänestä nälviminen on vain totuudenmukaista. tavoin ajattelee myös opettaja. Että luokassa nyt vain on suosittuja ja epäsuosittuja oppilaita, ja se on täysin luonnollista. Kenties siksi, että näin on ollut myös opettajan omalla luokalla. Saattaakin käydä niin, että opettajasta tulee kiusaaja. Silloin hän kääntyy oppilasta vastaan, joko mukamas hyväntahtoisesti (Pekka on huumormiehiä, Pekka nauraa itsekin omille hölmöilyilleen) tai pahantahtoisesti (Pirjo-Riitta ei vain osaa pysyä paikallaan ja käyttäytyä). 1 4 KIUSATTU ANTTI AJATTElEE ANSAITSEVANSA PIKKANEN Päätoimittaja KAIKEN, mISTä häNTä , oliko hänen elokuvansa kosto entisille kiusaajille. Oli tai ei, Odell on todennäköisesti ja toivottavasti oppinut kääntämään menneisyytensä voitokseen: koska minulle kävi mitä kävi, minusta tuli tällainen. Se ei silti tarkoita, että kokemukset olisivat olleet sen arvoisia. Niin Odellkin on vastannut. Eivätkä ne koskaan ole. Kiusaaminen on sitä, että ihmiseltä viedään arvo ja oikeus olla olemassa. Siksi toivon, että sinä, hyvä opettajaopiskelija, mietit motiivejasi kouluttautua opettajaksi. Onko sinulla muita syitä kuin se, että koulussa ehkä oli itselläsi kivaa ja huoletonta? Ja sinä, joka opintojesi alussa vannoit, ettei sinusta ikinä tule aineenopettajaa, koska vihasit koulua niin paljon – mieti vielä uudelleen. Sinulla voi olla alalle jotain annettavaa. On tietysti resurssipulaa, on lomautuksia, on kiire, on isoja ryhmäkokoja ja hankalaa keskittyä oppilaisiin yksilöinä. Ne ovat selityksiä, mutta ne eivät kelpaa. Lääkärikään ei voi sanoa, että tänään pitää tehdä keuhkonsiirto vähän vasemmalla kädellä, koska on kiire. • J U K K A Kumpikaan tuskin on tiedostettua, mutta sillä lailla kiusaaminen yleensä tapahtuu. Kohde, se mystinen kiusattava, tuntee sen häpeänä, nöyryytyksenä ja itseinhona. Häpeänä siitä, että on sellainen, tai siitä, että pitäisi muka vain osata nauraa itselleen. Siinä ei auta, kun joku sanoo, että älä välitä, ne ovat vain kateellisia. Sen ajattelumallin oppii korkeintaan vasta aikuisena. Jos käy hyvin, tunne muuttuu joskus voitonriemuksi, mutta vasta joskus paljon myöhemmin. Jos käy huonosti, se muuttuu vitutukseksi, vihaksi ja kostonhaluksi. Se on vaarallista. O V A S K A I NEN KIUSATAAN. K U V A : koulussa järjestettiin kysely. Siihen sai vastata anonyymisti tai nimellään. Kysymyksiä oli kaksi, ja ne kuuluivat näin: ”Onko sinua kiusattu koulussa?” Ja: ”Oletko nähnyt, että jotakuta olisi?” Kyselyn aikana meille, 7–12-vuotiaille, jaettiin esitteitä, joissa asioista puhuttiin oudoilla sanoilla. Parhaiten niistä jäi mieleen sana ”nollatoleranssi”. Nollatoleranssi julistettiin sen vuoden aikana niin kiroiluun, päihteisiin, koulukiusaamiseen kuin purukumiinkin. Kukaan meistä ei koskaan ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitettiin. Mutta sen tiesimme, että purkkaa sai jauhaa, kirosanoja viljellä ja tupakkaa polttaa, kunhan opettaja ei näe. Kuukauden päästä kyselyn tulos julkaistiin. Se oli yksiselitteinen: koulukiusaamista ei ole. Kyselyn avulla opettajat saivat pestyä kätensä vastuusta. Heillä oli jotain, jonka pohjalta pystyi pitämään vanhempainillassa esitelmän. Kertomaan, että oli tällaisia juoruja, ja nyt ne on todistettu vääriksi. Tämä ei tietenkään ollut totta. Ihan jokainen tiesi, keitä sillä luokalla kiusattiin. Tai ehkä ei sittenkään. 0
ylioppilaslehti 6 6 / 2 PÄÄTOIMITTAJA 0 ART 1 TOIMITUSSIHTEERI TOIMITTAJA ANTTI JAAKKO PIKKANEN, SONJA OSKARI 050 SUOMALAINEN, 339 050 SAARIKOSKI, ONNINEN, 0400 3033, 447 050 835 @apikkanen 1117, 374 495, @JSUOMALAINEN 8679, @SONJASAARIKOSKI @OSKARIONNINEN AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA IIDA SOFIA HIRVONEN, SIMO KARISALO, NIKO KETTUNEN, OTTO KRONQVIST, EERO LAMPINEN, JUHA MATIAS LEHTONEN, KAROLINA MILLER, ERKKA MYKKÄNEN, ANNA NISKANEN, JUKKA OVASKAINEN, LEENA PIHKALA, TAPIO REINEKOSKI, KAISA SAARIO, SHUN SASAKI, ANTTI SEPPONEN, JUSSI SÄRKILAHTI, MAIJA TAMMI, ELINA VITIKKA. PERUSTETTU 1913. 101. VUOSIKERTA. SUOMEN AIKAKAUSLEHTIEN LIITON JÄSEN. ISSN 035-924. KÄYNTI- JA POSTIOSOITE KAIVOKATU 10 B, 7. KRS, 00100 HELSINKI. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET ETUNIMI.SUKUNIMI@YLIOPPILASLEHTI.FI WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI, TWITTER: @YLIOPPILASLEHTI OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/TILAAJAPALVELUT MEDIAMYYNTI PIRUNNYRKKI OY, KARI KETTUNEN, 0400 185 853, KARI.KETTUNEN@PIRUNNYRKKI.FI, ERJA LEHTONEN, 0400 185 852, ERJA.LEHTONEN@PIRUNNYRKKI.FI, WWW.PIRUNNYRKKI.FI ILMESTYMISAIKATAULU JA MEDIAKORTTI WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/MEDIAKORTTI.PDF KUSTANTAJA YLIOPPILASLEHDEN KUSTANNUS OY TOIMITUSJOHTAJA MAURI LAURILA HALLINTO JA TALOUS HEIKKI NÄRHINEN PAINO SANOMAPAINO, VANTAA KANNEN KUVIO SHUN SASAKI TOIMITUS EI VASTAA TILAAMATTA LÄHETETYSTÄ AINEISTOSTA EIKÄ PALAUTA SITÄ. SEURAAVA NUMERO ILMESTYY 3.10.2014. TÄSSÄ 08 10 ANTTI KOHTA NYLÉN SUOMESSA SÖI 14 15 16 MEDIA HAS SEURAAVA ALREADY 18 24 ERKKA ANNA 31 ERKKA TIETEELLINEN MUILLE 38 IIDA 38 39 ASIKKALAN PÄÄKIRJOITUS On ON ON MARA kuin TULEE KATAINEN'S JA JUHANI OLLA MIKÄ FAKTAT MIELESTÄ PÄÄTTÄÄ SANOO OLE HARMAA RIKOLLISTA SAARIKIVI ENIMMÄKSEEN PAIKALLEEN TAPIO TYHJYYS TAMMISELLE KESKELLÄ ANTAMATTA REINEKOSKI ON KAUNISTA HOMOLEHDEN PÄIVÄÄ, ETTÄ NYT ON UIMATAUKO Aika hinta on halpa tuhansista Facebook-tykkäyksistä. Siksi on aloitettava auttamistalkoot, rynnättävä kilpaa väliin ja taisteltava mahdollisuudesta olla hyvä sorrettuja kohtaan. Talkoiden ytimessä ovat silti kertomukset ja niistä ilmoittaminen medialle. Sosiaalinen media mahdollistaa aivan uudet keinot näyttää hyvää esimerkkiä, kun päivitykset pystyvät leviämään kulovalkean tavoin. Siksi jo kaunis tarina on aina parempi kuin ei mitään. Niin koko Suomeen saadaan tartutettua aivan uudenlainen välittämisen ilmapiiri. Samalla ratkeaa mediaa koetteleva murros, kun lehdistö saa jatkuvasta hyvien uutisten tulvasta lisäapua jokapäiväisten klikkaustensa keräämiseen. • Y l i o p p i l a S l eH d eN p er i a aT el i N j a o N o S o i T T eeS S a : H T T p S // Y l i o p p i l a S l eH T i . F i / p er i a aT el i N j a YL ON ORGASMI ENÄÄ JANNE auttamistalkoiden on voinut törmätä uuteen muotoon puun kaatumisäänen dilemmasta: jos puolustaa heikompaansa julkisella paikalla, eikä päivitä siitä julkista romaania Facebookiin, onko oikeasti puolustanut ketään? Harva se päivä saa lukea hyväntekijöistä: kuka huutaa rasisteille ja kuka ostaa makkaraperunat. Kaikkia tapauksia yhdistää se, että sankari on hyväntekijä, joka puolustaa mykkää ja surkeaa heikkoihmistä pahassa Suomessa, jossa jokaisen nurkan takana vaanii kylmiä ihmissieluja. Siksi voi herätä kysymys: onko peukunkuvat silmissä kiiluen suoritettu hyvyys altruismia vai narsismia? Mutta vain ankeuttaja voisi huutaa näin kauniiden tekojen edessä: ”Väärin autettu!” VÄRI KUMMOLA PÄÄTTYMÄTÖN EI A C C O U N T :) KIRJOITTAMISTA RUNNOO ”TAMI” TWITTER PUOLUEENSA KALERVO KAKKAa, KIRJOITTAA HIRVOSEN HÄNEN KANNABIS KIRJAILIJA, KIRJOJEN SUUNVUOROA, KUNNANJOHTAJA VOI KOSKA LÄMMINtä MIESSELITTÄJÄ SOFIA EI KOKKAREEN, NYHTÖHYÖNTEINEN JYRKI KALTINEN ELÄMÄ LÄMMITETYN HAJU VIDEOPELIMAAILMAN TARKOITA LÄHETIMME A ILMAISEKSI MIKROSSA NAVETAN SUUTTUIVAT, on OPISKELLA 1990 CHECKED MYKKÄSESTÄ EI ENÄÄ LÄHTI MIELESTÄ RIKOLLISET Yliopistoranking 34 36 NIMI JOUSTE ODELLIN COLORADOSSA EI RUOKATRENDI: DOUPLE KESKIVERTOKANSANEDUSTAJAN 17 LEHDESSÄ: ALKUSYKSYSTÄ JOSTA YL 4 DIRECTOR PÄÄKIRJOITUSTOIMITUS
ylioppilaslehti 7 6 / 2 0 1 4 Vadelmaveneitä pakoon Renny Harlin ja Markus Selin manasivat suomalaisen elokuvan ankeutta. Tänne piti saada Amerikka, ja he jos ketkä sen voisivat tuoda. Neljä vuotta myöhemmin ensi-iltansa sai Jäätävä polte. Sen piti olla suomalainen Rambo. Ennennäkemättömän suuresta mainoskampanjasta huolimatta lopputulos ei ollut menestys vaan poliittinen selkkaus. Elokuvassa kolme jenkkiteiniä toikkaroi Lapin-lomallaan Neuvostoliiton puolelle ja joutuu hirmuisen puna-armeijan kiduttamiksi. Se oli liikaa Valtion elokuvatarkastamolle. Jäätävä polte joutui sensuuriin ja ajoi tekijänsä liki konkurssiin. Myöhemmin selvisi, että sensuurivaade oli tullut Neuvostoliiton Suomen-suurlähettiläältä Vladimir Sobolevilta, jonka mukaan elokuva näytti itänaapurin väärässä valossa. Jäätävä polte oli siis Harlinin ja Selinin suunnitelmien mukainen, täydellisen amerikkalainen. muutkin suuret elokuvakohut ovat olleet enemmän tai vähemmän tahallista varpaille astumista. Mutta ei Mannerheimin mustasta tai homoversiosta ollut lööppien lisäksi elokuvahistoriaan. Jäätävästä poltteesta sentään kasvoi surkeuden superklassikko. Suomalaisessa elokuvakulttuurissa Kummelikin on kapinaa. Aku Louhimies ankeuttaa, ja hittikomediat harvoin hymyilyttävät. Jos muuta uskaltaudutaan yrittämään, se tuskin kerää katsojia tai sytyttää roihuavia kulttuuridebatteja. Siksi sietää olla naapurikade. ohjaaja Ruben Östlundin kolmas pitkä elokuva Play sai ensi-iltansa vuonna 2011. Tositapahtumiin pohjautuva elokuva oli ylistetty, mutta sen ympärille virisi nopeasti keskustelu. Kun Östlund näytti piinaavuuksiin venyvissä kohtauksissa, kuinka maahanmuuttajapojat ryöstävät ruotsalaisten eliittilapsien iPhoneja, häntä syytettiin rasistiksi. Dagens Nyheterissä Östlund kirjoitti provokaation olleen tietoinen, sillä harva ihminen haluaa katsoa ympäristönsä eriarvoisuutta silmästä silmään. Siksi heidät on pakotettava siihen. Eikä ollut sattumaa, että elokuvassa oli kyse iPhoneista. Kun puhelimen kameran laittaa päälle, ylänurkassa on kuvake, joka kääntää kameran. ”Paina sitä ja katso, mitä tapahtuu”, Östlund kehotti. olisi voinut kehottaa Anna Odell. Odellin vuosi sitten ensi-iltansa saanut Luokkajuhla pakotti sekin yleisönsä katsomaan hahmoja, joihin samastuminen paljasti heistä itsestään vääriä asioita. Elokuvassa Odell näyttää vanhoille koulukavereilleen kuvaamaansa fiktioelokuvaa luokkakokouksesta, jossa hän ei ollut. Odell ei ollut saanut kutsua oikeaankaan luokkakokoukseen, sillä hän oli ollut luokkansa kiusattu oudokki. Kulttuurisivut täyttyivät puheenvuoroista: oliko Luokkajuhla lopulta Odellin kosto hänen kiusaajilleen? Jos, niin Odell olisikin uhrin sijaan kiusaaja, joka käyttää areenanaan tukholmalaisen koulun käytävien sijaan koko maata. Kritiikistä huolimatta Luokkajuhla voitti maan suurimman elokuvapalkinnon Guldbaggenin ja Dagens Nyheterin kulttuuripalkinnon. Odellin elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa. On ihme, jos sen katsojamäärä nousee viisinumeroiseksi. Sen sijaan suuri yleisö jonottaa nähdäkseen filmatisoinnin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen-romaanista. Sen päähenkilö pakenee Ruotsiin, koska siellä kaikki on niin paljon paremmin. • A RT iK K EL i A NN A O DEL L iS TA A L K A A S i V uL L A 18 . OSKARI ONNINEN
ylioppilaslehti 8 6 / 2 0 1 4 H mAksAA A R V A R kuluVA lukuVuosi kAnDioHjElmAssA CollEGEssA YHDYsVAlloissA. D HARVARD Ter vetuloa, lukukausimaksut! YHDYsVAllAt jA EuRoopAn unioni oVAt nEuVotEllEEt VApAAkAuppAsopimustA kEsästä 2013 Asti. sEn mYötä sAisimmE toDEnnäköisEsti HEittää HYVästit mAksuttomAllE koulutuksEllE. Syyskuun alku vuonna 2024. Yhteiskuntatieteiden fuksi Mirva kävelee Töölönlahdella sijaitsevan lasirakennuksen pyöröovista sisään ja etsii salia, jossa hänen ensimmäinen valtio-opin luentonsa pidetään. Rakennuksen nimi on Helsinki School of Business and Law. Se on amerikkalaisen Apollo Groupin kymmenes yliopisto Euroopassa. Mirva on maksanut opinnoistaan kymppitonnin, jonka hän on ottanut lainana. Sen hän tekee mielellään, sillä kolmen vuoden kuluttua hänellä on kädessään arvostettu maisterintutkinto. Valtio-omisteisessa Helsingin yliopistossa samaan menisi helposti kuusi vuotta, eikä tutkintopaperista olisi huoneentaulua kummemmaksi. Barack Obama ja Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ovat kesästä 2013 asti neuvotelleet sopimusta, jonka virallinen tarkoitus on vähentää kaupan esteitä mantereiden välillä ja ”avata uusia mahdollisuuksia sääntelyn yhdenmukaistamiselle”. Sopimuksen nimi on transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuussopimus, kavereiden kesken TTIP tai vapaakauppasopimus. Neuvotteluista tiedetään hyvin vähän, sillä virkamiehet ja päättäjät käyvät niitä suljettujen ovien takana. Euroopan komission ja Suomen valtion kanta on, että sopimus toisi paljon kaivattua kasvua ja loisi uusia työpaikkoja. ”Tekeillä on hyvä sopimus”, kirjoitti pääministeri Alexander Stubb viime keväänä blogissaan. Hyvässä sopimuksessa kävisi todennäköisesti sillä lailla, että nykyinen maksuton korkeakoulujärjestelmämme kuolisi. Ja se tulisi käymään hyvin nopeasti. on tähän asti pidetty ihmisoikeutena. Yhdysvalloissa ajatellaan eri tavalla: oikeus kouluttautua on ensisijaisesti yksilön investointi omaan tulevaisuuteensa. Sellainen, josta kannattaa maksaa. Siksi Mirvakin maksaa tutkinnostaan, koska Helsinki School of Business and Law’n sijoitus harppoo vuosi vuodelta kohti rankinglistojen kärkeä. Yhdysvalloissa tutkintoa myöntävistä yliopistoista ei säädetä laissa, vaan koulutus on palvelu, jota voivat tarjota myös voittoa tavoittelevat yritykset. Vapaakauppasopimus avaisi eurooppalaiset markkinat yhdysvaltalaiselle koulutusjärjestelmälle. Tästä on huolissaan Euroopan opiskelijaliikkeiden kattojärjestön European Students’ Unionin puheenjohtaja Elisabeth Gehrke. Hänestä tiedon puute on yksi neuvottelujen suurimpia ongelmia. Koulutus on neuvottelupöydällä, mutta sen seurauksia ei ole analysoitu. Päättäjiltä siis puuttuu tieto. ”TTIP-neuvotteluihin liittyy riski siitä, että päätökset, joihin tulisi liittyä poliittinen keskustelu, tehdään suljettujen ovien takana. Ja en ole mitenkään vainoharhainen, ovi todella on suljettu”, Gehrke sanoo. Mikä amerikkalaisissa huippuyliopistoissa sitten mättää? ”Kyllä, Yhdysvalloissa on paljon todella hyviä korkeakouluja. Mutta [amerikkalainen] koulutussektori on sekasotku. Useat korkeakouluinstituutiot harrastavat saalistushinnoittelua, käyttäen hyväksi alemmasta yhteiskuntaluokasta tulevia opiskelijoita,” Gehrke sanoo. Kerran aloitettua kehitystä ei voi peruuttaa. Sopimukseen kaavaillaan samaa investointisuojamekanismia, joka kehitettiin 1960-luvulla suojaamaan kehitysmaissa toimivia länsimaisia firmoja korruptoituneiden valtionpäämiesten oikuilta. TTIP toisi tämän menettelyn EU-alueelle. Se tarkoittaa, että yritykset voisivat monessa tilanteessa toimia, vaikka valtio haluaisi harata vastaan.
ylioppilaslehti 9 6 / 2 H E L I S N 0 K 1 I MAKSAA KULUVA LUKUVUOSI KANDIOHJELMASSA TALLINN UNIVERSITY LAW SCHOOLIN HELSINGIN-TOIMIPISTEESSÄ. Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmä on koulutuksen periytyvyydessä mitattuna yksi maailman epätasa-arvoisimpia. Köyhimmällä väestönosalla ei yksinkertaisesti ole varaa pulittaa tuhansien dollareiden suuruisia lukukausimaksuja. ”Olemme havainneet, että jos koulutus aletaan nähdä palveluna, valtiot ja instituutiot alkavat periä lukukausimaksuja, joilla on tapana nousta. Valtiot, riippumatta TTIP:stä, ovat alkaneet nähdä koulutuksen enemmänkin henkilökohtaisena sijoituksena sen sijaan, että pitäisivät koulutusta yhteiskuntaa koossapitävänä voimana”, Gehrke sanoo. Useissa Euroopan maissa on jo nykyisellään käytössä lukukausimaksut ja tutkinnon voi saada myös yksityisestä yliopistosta. Koulutuksen yksityistämisen prosessi on siis jo käynnissä. Sääntelyn poistamisen ja investointisuojan myötä TTIP tarjoaisi kuitenkin korkeakoulutusta tarjoaville suuryrityksille ennennäkemättömiä laajentumismahdollisuuksia Euroopassa. Täällä yksityistämiseen ei vielä ole ryhdytty. Mutta jos vapaakauppasopimus astuu voimaan, Suomen on EU-maana vaikea sanoa ei. Pelkona on, että jos Suomi haluaisi kieltää lukukausimaksut, koulutusfirmat nostaisivat kanteen. Siihen mahdollisuuden antaisi ISDS-välimiesmenettely, jonka ansiosta suuryritykset voivat vaatia menetettyjä investointejaan takaisin. Jos kanne päättyisi suuryrityksen eduksi, lankeaisi valtiolle maksettavaksi pahimmillaan miljardiluokan sakot sopimusrikkomuksesta. Juuri niin on yleensä käynyt. Vuonna 2012 tupakkajätti Philip Morris haastoi Australian valtion välimiesoikeuteen tupakka-askien uusista pakkausmerkinnöistä. Samana vuonna ruotsalainen energiayhtiö Vattenfall päätti vaatia menettelyn kautta satojen miljoonien eurojen korvauksia ydinvoiman käytöstä luopuneelta Saksalta. Yritykset perustelivat kanteita sillä, että valtiot ovat kohdistaneet niihin kohtuuttomia ja syrjiviä toimia. Siis: joukko yksityisiä koulutusta tarjoavia yrityksiä rynnisi Suomeen. Ne kilpailisivat siitä, kenen tutkinto on arvostetuin – ja mistä saa pyytää eniten rahaa. Helsingin yliopisto vaikuttaisi siinä rinnalla köyhäintalolta, jonka tarjoamilla tutkinnoilla ei tee mitään. Miksi tekisi, jos sitä kerran tarjotaan ilmaiseksi? OTTO tietenkään ole yhtä pessimistisiä kuin opiskelijajärjestöt. Niina Blomberg ulkoministeriön kauppapolitiikan yksiköstä ei usko, että TTIP toisi juuri muutoksia suomalaiseen korkeakoulukenttään. ”Suomen omassa virallisessa korkeakoulujärjestelmässä ei juuri ole tilaa ulkomaisille toimijoille. Käytännössähän Suomeen saa nytkin tulla vapaasti minkä tahansa maan korkeakoulu tarjoamaan oman maansa tutkintoja.” Blomberg vakuuttaa, että julkiset palvelut on suljettu visusti neuvottelujen ulkopuolelle. Hänen mukaansa Suomen aikaisemmatkaan kauppasopimukset eivät ole sitoneet Suomea avaamaan markkinoitaan suomalaisia tutkintoja tarjoaville yksityisille yliopistoille. Blomberg sanoo, että lain kirjaimen mukaan tehdyt ”kohtuulliset ja syrjimättömät toimet” eivät ole sopimusrikkomuksia, vaikka yrityksen voitot olisivatkin vaarassa. järjestää korkeakoulutus on Euroopan ja koko maailman mittakaavassa harvinainen poikkeus. Laissa määriteltyjen yliopistojen yksinoikeuteen myöntää suomalaisia tutkintoja ei ole toistaiseksi kajottu. Yleinen mielipide on edelleen se, ettei näin tulisikaan tehdä. On kuitenkin heitä, joiden mielestä systeemi on aikansa elänyt. Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Marita Aho on sitä mieltä, että nykyisen kaltainen tilanne ei voi jatkua enää pitkään. ”En usko, että tätä kehitystä oikeastaan voi enää pysäyttää, eikä siinä ole mitään järkeä. Se kahlitsisi kehityksen ja innovaation tietyltä toimialalta, korkeakouluoppimisessa”, Aho sanoo. Hänestä vaikkapa Googlen kaltaisten isojen teknologiafirmojen marssiminen koulutusmarkkinoille mullistaa koko koulutuskentän, ja Suomen on oltava tässä kehityksessä mukana. Ahon mielestä suomalainen korkeakoulutus käy eloonjäämistaistelua. ”Minkälaiset mahdollisuudet suomalaisella korkeakoulutuksella on menestyä tai, jopa jyrkemmin, säilyä olemassa siinä muuttuvassa tilanteessa, mikä korkeakoulutuksessa on nyt meneillään?” Juuri näin vapaakauppasopimusta myydään: ihmelääkkeenä Suomen ja koko Euroopan rakenteellisiin ongelmiin. Todennäköisesti vuoteen 2024 mennessä on jo selvinnyt, millä hinnalla lääkettä lopulta myytiin – ja tepsikö se. • KRONqVIST 4
ylioppilaslehti 10 6 / 2 0 1 KUVi TUs: J aaKKo sUoMaL aiNEN 4 PA L S TA L L A N AU T I TA A N A R JEN PIENIS TÄ , luultavasti joskus alkusyksyllä vuonna 1990. En muista mitään siitä tilanteesta, mutta muistan ensimmäisten vegetarististen ajatusten tulleen siitä, että kun kuumensi halpaa makkaraa mikroaaltouunissa, sai aikaiseksi sellaisen navetan hajun. Mikä se on sellainen kymmenen senttimetriä paksu pötkömäinen asia, jossa on muovikelmu päällä, sellaista möhnää se taisi olla. En sitten tiedä, olisiko se viimeinen kerta ollut nimenomaan joku tällainen mikrossa lämmitetty kokkare. Asuin silloin vanhempien luona kotona Vantaan Rekolassa, voi olla myöskin, että viimeinen kerta on ollut vain jotain äidin tekemää ruokaa. Jostain syystä mun on hyvin vaikea palauttaa mieleen, miltä liha maistui. Vaikea ylipäätään ajatella, että mä olen joskus pitänyt lihaa ruokana. Vähän kuin eläisi jossain miehitetyssä maassa, jossa ei ole sotaa tai olemista ei rajoiteta mitenkään ratkaisevasti, mutta jossa koko ajan vallitsee painostava, inhottava asiaintila. Kasvissyöjä lihansyöjän maailmassa on pakotettu muodostamaan tällaisen identiteetin.” • Kaisa saario oiKaisU Ylioppilaslehdessä 5/2014 väitettiin virheellisesti, että Maaret Launis olisi Toisinkoinen-kilpailun palkintoraadin jäsen. Launis ei istu raadissa, vaan on kilpailun tuottaja. • MiTÄ PAL S TA LL A K Y S Y MME, MILLO IN V IIMEK S I . KaiKKi ViiMEisiN KErTa Milloin söit viimeksi lihaa, Antti Nylén ? raKasTiN K AUNIIS TA ASIO IS TA . mitä olet mennyt tekemään! Saunailtani oli turmeltua selaillessani katseellani Arabian S-marketin siideritölkkien rivistöä. Silmäni osuivat Upciderin kevytananakseen, tavoittivat Kopperbergin Naked Applen, mulkaisivat Strongbow’ta ja tunnistivat Crowmoorin, mutta yksi puuttui: Rainbow’n kuiva omena. Lempisiiderini, tärkein saunaseurani. Siinä pyörin hyllyjen välissä ja pakko myöntää, että pari ärräpäätä taisi solahtaa huulten välistä tuskaisan hien jo kohotessa ihon läpi. Sauna alkaisi vartin päästä eikä juomaa ollut. Hetkeksi olin jo menettää otteeni uudesta, vastikään löytämästäni stressittömästä minästä. Ei tämän näin pitänyt mennä! Suljin silmät ja puhalsin kaksi kertaa. Puuh, puuh. Avasin silmät. Ja niin se maailmankaikkeus taas näytti, kumpi on isompi: minä vai elämä. Sillä ensimmäinen asia, jonka ripsieni lomasta näin, oli siideri. Rainbowsiideri. Syy, miksen ollut huomannut sitä, on yksinkertainen: S-ryhmä on muuttanut pakkauksen koon puolesta litrasta nolla pilkku kolmekolmoseen. Hyvä syy ostaa kaksi! Nappasin tölkit mukaani ja riensin kassalle. Tunsin jo saunan lämmön ihollani ja siiderin kirpeyden kielelläni. Sitten se tuli, yllättäen kuin omenapuiden tuoksu syyskuussa. Päässäni alkoi soida: Me kestäisimme toisiltamme mitä tahansa. Se mitä saisin sinulta, se voisi korvata ne levottomat illat sekä unettomat yöt, ajat, turhan hapuilun ja mitättömät työt Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran Olet todella viisas, elät vain hetken verran... Yksi kaikkien aikojen lempiviisuistani on sävelletty kuulemma olutpullolle. Salaa olen aivan varma, että todellinen kohde on joku aivan muu: Rainbow-omenasiideri, rakastettuni, lauantai-iltani la mejor amiga. • EEVa K.
ylioppilaslehti 11 6 / Santsille Portaaliin 2 0 1 4 ole enää mikään opiskelijahinta. Kun Café Portaalissa ostaa kaksi kuppia kahvia mukaan, se maksaa lähemmäs kolme euroa. Tai maksoi viime viikkoon saakka. Kahvilan työntekijät Linda Katajamäki ja Milla Wallin huomasivat tiskin takaa silmiään tulitikuilla auki pitävän ja leuat sijoiltaan haukottelevan opiskelijan ahdingon ja ideoivat Portaaliin santsikupin. Toisen saman päivän aikana ostetun kahvin paikan päällä tai mukaan saa nykyään eurolla. Kuittia vastaan. • C a fé P o rTa aLi P o rT H aNiaN Ja a LEK S a NDria N SaarikoSki k U V i T U k S ET: jaa kko Sonja SUoMaL ainen V Ä L i S S Ä a V o i N N a M a - T o 8 .3 0 – 1 9 J a P E 8 .3 0 – 1 8 . Ilmaiseksi leffaan imaamin kanssa lepattava hento valonliekki. Helsingin yliopisto lisäsi pökköä pesään ja starttasi syyskuun alussa tietojenkäsittelytieteen laitoksella Pelit ja peliala ii -kurssin. Pari kaikille avointa luentoa on vielä jäljellä. 9. lokakuuta puhumassa ovat Touko Tahkokallio Supercelliltä ja antti Tiihonen almost Humanilta, 16. lokakuuta Markus Mäki remedyltä ja antti ilvessuo redLynxiltä. Kurssi on jatkoa vuonna 2011 järjestetylle huippusuositulle pelikurssille. Tällöin osallistuminen kannatti: moni opiskelija siirtyi pelialan hommiin suoraan luentosalin lehteriltä. Kyseisen kurssin luennot voi katsoa osoitteessa http://pelikurssi2011.blogspot.com. • eivät oikeasti tiedä, mikä on muslimi, epäilivät Sonja Notley ja Sara bahmanpour. asiaa auttamaan naiset perustivat Lähi-idän elokuvia näyttävän MEfa-festivaalin, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä. MEfassa näytetään muun muassa Sundancefestivaalilla menestynyt The Return to Homs ja Suomen elokuvatoivon, iranilaistaustaisen Hamy ramezanin lyhytelokuva Listen. Tällä festarilla kaikesta ei tarvitse edes maksaa: Mellunmäen moskeijassa pääsee katselemaan elokuvia ilmaiseksi sunnuntaina 12.10. kello 13 alkaen. Leffanäytäntöjen välissä järjestetään Q&a with imam -tilaisuus. Siellä voi sitten vaikka kysyä, mikä on muslimi. • P EL i T J a P EL i a L a i i K L o 1 6 –1 8 o S o i T T EES S a M Efa- f ES T i Va a L i 9 .–1 2 . 10 . o H J EL M a o S o i T T EES S a Gu S TaV HÄ L L S T rö MiNK aT u 2b , Hu o NE b123 . W W W. MEfa HEL S iNK i .Co M . Sonja SaarikoSki Sonja SaarikoSki
ylioppilaslehti 12 6 / 2 0 1 4 Painukaa sinne missä sota on! Maailman lehdet Pa l S ta l l a t eemme k at S au k S en i tä n a a Pu rin medi O ihin . ”En oikein ymmärrä, keitä nämä rauhanmarssiin osallistuneet ovat. En usko, että he kiinnostavat ketään meidän maassa. Marssin järjestäjät ovat selvästi epäonnistuneet paikan valinnassa. Menköön Kiovaan, siellähän se sota on.” Sergei OrdzhOnik idze, ”Euroopassa ihmiset ovat jo joutuneet säästämään sähköä vähentämällä kaasun käyttöä. Lämmitystä ja vedenlämmittimiä käytetään säästeliäästi. Ja tästä johtuen Pariisin metrossa haiseekin useammin hiki – ihmiset ovat alkaneet peseytyä harvemmin.” Venä jän k anSank amarin ”On ilmiselvää, kuka hallitsee maailmanlaajuista internetiä. Ja koska eurooppalaiset ja amerikkalaiset yhteistyökumppanit ovat arvaamattomia, meidän pitää miettiä, miten turvata kansallinen puolustus.” d m i t r y P eS kO V, V en ä jä n PreSidentin lehdiS töSihteeri Var aSihteeri mO SkOVaSSa Va l ery i S hn ya k in , fed er a at i O n in t erne t iS tä irta a n t umiS eS ta , jär jeS t e t y S tä r auh a nm a rS S iS ta , neuVOS tOn PuOluS tuS VOimien uu t iS tO imiS tO in t erfa x kOmitean jäSen Venä jän 19 . 0 9 . 2 0 14 V e r k k O l e h t i V z g l j a d 2 1 . 0 9 . 2 0 14 Va S ta PakOt t eiS ta , Va lt iO r a h O i t t einen t ie tO tO imiS tO r e g i O n S . r u 1 6 . 0 9 . 2 0 14 Karolina Miller
ylioppilaslehti 13 6 / 2 0 1 4 Kun keskustelu Tinderistä siirtyy WhatsApp -alustalle, homma yleensä etenee seuraavaan vaiheeseen, tapaamiseen. Tässä neljä esimerkkiä unelmien treffeistä. CASe IT’S Ensimmäisillä Tinder-treffeillä eräänä perjantai-iltana olin menossa tapaamaan mielikuvieni sanavalmista rumpujen takana viihtyvää muusikkoa. Odotin vähintään 190-senttistä flanellipaita-Tarzania, jonka elämän tarkoitus oli swaipata minut oikealle sinä iltana. Noustuani metroportaat ylös leuka oli pudota rinnalle. Luonnossa rumpali oli minua päätä lyhyempi. Ainoana viitteenä rock-jumaluudesta toimi vanha virttynyt bändipaita. Olimme molemmat vähän hämmentyneitä. Mietin, miltä hänestä tuntui tavata tällainen amatsoni. Baarissa hiljaisuus oli puuduttavaa, tuopin pohja tuntui olevan kilometrien päässä. Myöhemmin metrossa pohdin, minkä takia jotkut antavat itsestään niin epärealistisen kuvan online-maailmassa. Kunnes huomasin itse tehneeni samoin. CASe 2: punAISen 3: LuurAngoT kAApISSA kääpIö Mekon ArvoITuS Treffikumppani numero kaksi halusi tavata niin sanotusti ex tempore, puolen tunnin varoitusajalla. Emme ehtineet viestitellä paljoakaan, mutta hän oli halukas näkemään minut silti. Mahtavaa spontaaniutta! Sitä ei palkittu. Heti ensimmäisellä nanosekunnilla saatoin lukea pettymyksen treffikumppanini kasvoilta. Olin tullut suoraan kirjastosta enkä ollutkaan se punaiseen kesämekkoon verhoutunut urbaani viettelijätär, jollaiseksi siloteltu profiilikuvani minut esitti. Kaduin sitä, etten ottanut paremmin selvää tyypin aikeista - siitä, oliko hän kiinnostunut minusta oikeasti ihmisenä (ilmeisesti ei), vai punaisesta mekostani, vai mahdollisesti siitä, mitä sen mekon alla oli. Niin tai näin, en ole ikinä nähnyt kenenkään juovan kahviaan niin nopeasti. Kolmanteen tapaamiseen menin farkkutakki auki, ilman suurempia odotuksia. Yllätys oli suuri, sillä matchini vaikutti siltä samalta tyypiltä, jonka kanssa olin vaihtanut viestejä koko edellisen päivän. Kumpikin joi kahvinsa normaalin ihmisen vauhdilla, mihinkään ei ollut kiire. Hei täähän on ihan kivaa! Tai oli, kunnes siirryimme juomaan viiniä. Keskustelukumppanini mainitsi ex-tyttöystävänsä. Toisen, kolmannen, myös neljännen kerran. Kertoi pyykinpesutottumuksistaan. Ex-tyttöystävän olemattomasta pyykinpesutaidosta. Hörppäsin viinin alas pari kulausta kerrallaan ja kiitin seurasta. CASe 4: Hyvä TyyppI Kaikkien pettymysten jälkeen tapahtui ihme. Tapasin tavallisen miehen, jossa ei ollut mitään vikaa. Mutta jokin ei kuitenkaan hänessä sytyttänyt. Tai syttynyt meidän välillä. Tinderin myötä olen käynyt treffeillä tuplasti enemmän kuin olisin käynyt ilman. Valitettavasti kuitenkaan se, mikä toimii chatissa, ei aina ulotu kahvipöytään saakka. Itse asiassa ulottuu aika harvoin. Mitä järkeä tässä on? No sitä, että liekehtivä match voi olla jo se sutjakasti viestejä lähettelevä arkkitehti, jonka aion tavata seuraavaksi. • kAroLInA MILLer K Ir j O I T TA jA p O H T II , MIS S ä VA IHEES S A O N S O V EL IA S TA K Y S Yä TO IS EN pI T uu T TA . Ylkkäri tekee edarivaalikoneen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle valitaan tänä syksynä uusi edustajisto. Edustajisto käyttää ylioppilaskunnan ylintä päätösvaltaa ja muun muassa päättää, mihin ja miten jäsenmaksurahasi käytetään. jotta sinun ei tarvitsisi äänestää kaveria tai jättää äänestämättä, koska vaalit ehkä tuntuvat kaukaiselta, Ylkkäri tekee tänä syksynä vaalikoneen. Vaalikoneessa on kysymyksiä ja väitteitä sekä niin ylioppilaskuntapolitiikasta kuin politiikasta yleisesti. äänioikeus vaaleissa on jokaisella ylioppilaskunnan jäsenellä, suomeksi siis kaikilla läsnäolevilla kandi- ja maisteriopiskelijoilla. jokaisella, jolle tämä lehti tulee automaattisesti kotiin. Vaaleissa on ehdolla 635 henkilöä. Edustajistoon valitaan 60 edustajaa. Vaalikone on tehty yhteistyössä HYY:n kanssa. • VA ALIKONE AuK EA A 21 .10. O S OIT TEESS A YLIOppIL ASLEHTI.fI. E D u S T A j I S T O V A A L I T p I D E T ä ä N 4 . — 5 . 1 1 . 2 0 14 , ENNAKKOä äNES T YKSET 29.10—30.10. ä äNES T YSpAIK KO jA ON K AIKILL A YLIOpIS TON K AMpuKSILLA. SuoMALAIn en 190-SenTTInen JAakko 1: k u v I T u k S eT: CASe A MATCH! pA L S TA L L A KO K EM ATO N NE T T IDEI T TA IL I jA K Ir jAu T uu T INDErIIN .
ylioppilaslehti 14 6 / T 2 1 o 0 1 4 o p TULEEKO LIIAN MONTA YLKKÄRIÄ? JOS TALOUdESSASI ASUU USEITA TILAAJIA JA vÄhEMpIKIN RIITTÄISI, vOIT pERUA LEhdEN TILAUKSEN MENEMÄLLÄ wEbOOdIIN JA RAKSITTAMALLA ETUSIvULTA KOhdAN ”OSOITETIETOJA EI SAA LUOvUTTAA YLIOppILASLEhdELLE EIKÄ LEhTEÄ SAA LÄhETTÄÄ”. vAI EIKÖ YLKKÄRI TULE, vAIKKA pITÄISI? TARKISTA wEbOOdISSA, ETTÄ OSOITETIETOSI OvAT OIKEIN ETKÄ OLE pERUUTTANUT LEhdEN TULOA. JOS LEhTI EI OLE ILMESTYMISpÄIvÄN JÄLKEISENÄKÄÄN pÄIvÄNÄ TULLUT, ILMOITA ASIASTA OUTI ANTTILALLE, OUTI.ANTTILA@hYY.fI. pOSTITAMME LEhdEN JÄLKITOIMITUKSENA. ASIANTUNTIJAT PALSTALLA LAITETAAN ASIOITA TÄRKEYSJÄRJEST YKSEEN. 1. 2. 3. 4. 5. Jarkko Tontti Riku Rantala Paleface Esko Valtaoja Sofi Oksanen 6. Ali Jahangiri 7. Jasper Pääkkönen 8. Elina Tanskanen 9. Umayya Abu-Hanna 10. Raakel Lignell Hyvästi nyhtöpossu, ter vetuloa heinäsirkka vei Teurastamolle ja Kristiinankaupunkiin. Seuraavassa autenttiset kohtaukset molemmista paikoista. Teurastamo, Night market, street food -koju. Listan alussa komeilee pulled pork -burger, jonka saa ostettua itselleen kahdeksalla eurolla. Kristiinankaupunki, ABC-huoltamo. Listalla komeilee nyhtöpossuburger, paikallisella kielellä ”pulled pork -burgare”. Näin on päässyt käymään. Alun perin Los Angelesin food truckeilta maailmalle levinnyt pulled pork -intouma on saavuttanut HOK-elannon ja Pohjanmaan. Pulled porkista on tullut uusi karjalanpaisti. Sen myöntää Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkeläkin. ”Vuosi 2013 oli pulled porkin vuosi. Nyt siitä on tullut osa perusrepertuaaria”, Mäkelä sanoo. Ruokarekkakokkien on siis keksittävä nopeasti jotain muuta, jos he eivät halua kolaroida bisnestään heti alkuunsa. Onneksi itse ei tarvitse pohtia. Apua tarjoaa esimerkiksi FAO:n (Food and Agricultural Organization of United Nations) ruokaraportti. Se luotasi tulevaisuuteen jo viime vuonna ja paljasti seuraavan ruokailun supertrendin: hyönteiset. Elokuun lopulla samaa julisti jo amerikkalainen ABC-tv-kanavakin. Pulled porkissa ja hyönteisissä on paljon samaa. Ne ovat edullisia ja osoittavat edelläkävijyyttä: molemmat tehdään ainesosista, joita ei yleensä syödä. Pulled pork syntyy sian vähemmän haluttavista osista ja hyönteiset, no, hyönteisistä. Ne ovat siis ekologisesti montaa muuta eläinperäistä ruokaa kestävämpi vaihtoehto. Joten herätys, McCormickin Riku ja muut Helsingin ruokaskenen mestarit: Grasshopper tortilla with coleslaw and apple chutney tai Caterpillar burger with wasabiworm-majo pitäisi olla jo tätä vuotta! Päästäkää nyhtöpossu irti ja antakaa sen kirmata vapaana Kehä kolmosen takana. • SONJA SAARIKOSKI
ylioppilaslehti 15 6 / 2 0 1 4 OSKArI tankeromyytissä ei ole enää kyse siitä, etteivät affrikaatat ja hankausäänteet istu suomalaiseen suuhun. Internetissä poliitikkojen on helppo vuolla rujosti paitsi englannin kieltä, myös tapakulttuuria. Heillä kun ei ole hajuakaan, kuinka siellä tulisi käyttäytyä. Jos internet olisi juhlaillallinen, Katainen istuisi pöydässä haarukka tiukasti nyrkissä, loiskuttelisi kastiketta pitkin poikin ja kertoisi pieruvitsejä suu bataattimössöä pursuten. Mutta miksi nauraa, kun kiittää pitäisi. Jos Jyrkiä ei olisi, tankeroita uhkaisi tuho, kuolema ja sukupuutto. Eikä Suomi olisi silloin enää Suomi. • ONNINEN ”Maalla ihmiset ovat onnellisempia kuin kaupungissa.” HÄN SANOI, HÄN SANOI PA L S TA L L A E T S I TÄ Ä N VA S TAU K S I A EPÄ KO RREK T EIHIN VÄ I T T EIS IIN . JUSSI KULONpALO, KAUpUNKITUTKIMUSKOOrdINAATTOrI, HELSINgIN yLIOpISTON SOSIAALITIETEIdEN LAITOS: ”Väitän, että suomalainen keskituloinen ihminen on nykySuomessa onnellisempi kaupunkimaisessa ympäristössä sen takia, että kaupungissa palvelut ovat lähellä ja koulutus- ja työpaikkatarjonta on parempaa kuin maaseudulla. Myös mahdollisuus löytää itselleen puoliso voi olla parempi kuin maaseudulla. Toki kaupungissa asuminen ja eläminen on kalliimpaa, ja maaseudulla luonto on lähempänä ja asumisväljyys suurempi. Mutta välimatkat ovat pidempiä ja palvelut kauempana, mikä taas vaikuttaa arkikokemukseen. Lasten pitää mennä pitkiä koulumatkoja ja sairaalat ja muut peruspalvelut ovat kauempana. Kun sellaisia joutuu kokemaan, niin kyllähän se onnellisuuden kokemusta laskee ja vähentää.” KAISA ArTTU SAArINEN, yLIOpISTO-OpETTAJA, TUrUN yLIOpISTON SOSIAALITIETEIdEN LAITOS: ”Voi varovasti esittää, että maalla asuvat ihmiset ovat hivenen onnellisempia kuin kaupungissa keskimäärin. Erityisesti jos katsotaan kaupunkien sisällä lähiöitä, kasautuu lähiöihin ikään kuin eniten ei-onnellisia ihmisiä. Juuri tehdyn tutkimuksen mukaan muissa Pohjoismaissa kaupunkien ja maaseudun välillä ei ollut mitään eroja onnellisuuskokemuksissa, mutta Suomessa oli edelleen pieni ero. Monesti esitetään, että suomalaisella maaseudulla on kurjaa ja kurjistuvaa, varsinkin, kun muuttoliike kaupunkeihin on voimakkaampaa kuin se on ollut koko Suomen modernissa historiassa. Se ei ainakaan pidä paikkaansa.” • SAArIO SUOMALAINen Muihin kollegoihin sentään saatiin yhteys ja selkokielistetyt kiitokset selvisivät perille: ”Very good day. First time all together.Economy,Ukraine etc. Good discussions. Excellent colleagues.” JAaKKO tweet ever. Good day. I’m happy”, Katainen kertoi kuulumisistaan ensimmäisen luokan englannintunneilla oppimillaan fraaseilla. Seuraavana päivänä tankerot vapautuivat ja kirmasivat halki internetin, kun Katainen twiittasi: ”Thanks for all the supportive messages. It is really a my account. Media has already douple checked it:)” Kuten konsultit opettavat, somessa ei olla yksin. Siksi Katainenkin ylläpiti kansainvälisiä suhteita. Tanskan pääministeri Elle Thorning-Schmidtille hän kertoi uudesta aluevaltauksestaan: ”Welcome. I started yesterday.” . Thorning-Schmidt ei tosin tainnut koskaan lukea tervehdystä, sillä harmikseen Katainen kirjoitti kollegansa tilin nimen väärin. "A shy koala bear #cairns #australia” "Hyvää Juhannusta #kesäranta” @jyrkikatainen K U V I T U K S E T: suomalaisen kansanmytologian luvun ministeristä ja eläintarhasta. 1970-lukulainen ulkoministeri kävi Keniassa, päätyi eläintarhaan ja kertoi kotiin tultuaan kauhistuttavista tankeroeläimistä. Ahti Karjalainen on kuollut jo vuosikymmeniä sitten, mutta myyttiä ei saa hengiltä sitten millään. Ei, vaikka Alexander Stubb yrittää ristiinnaulita sitä kuudella kielellä. Sen sijaan se saa uusia muotoja. Jyrki Katainen on jo pitkään jakanut Instagramissa poliitikon työtä naturalistisesti kuvaavia valokuvia, joissa palmurannikot, koalat ja juhlaillalliset ovat valitettavasti juuri sitä, miltä ne näyttävät. Syyskuun alussa Jyrki Katainen liittyi Twitteriin, kenties koska uusi työ EU-komissiossa niin velvoitti. Tankeromytologiaan kirjattiin välittömästi uusi luku.
16 ylioppilaslehti 6 / Kansan edustaja 2 0 1 Laskimme kansanedustajamme keskiarvon. 4 nimi Mara Kaltinen Laskettu useimmin esiintyvä etu- ja sukunimen ensimmäinen, toinen, kolmas, jne. kirjain. Jos haluaa olla vielä lähempänä keskiarvoa, etunimi olisi ”Maraa”. Etunimien keskimääräinen pituus on viisi kirjainta, sukunimien kahdeksan kirjainta. syntymäpäivä ja ikä Mara on syntynyt 10.10.1962, eli ensi kuussa vietetään Maran 52-vuotissynttäreitä. asuinkunta Maran asuinkunta on Jämsä. Myös Orivesi tai Kuhmoinen ovat melko lähellä. Laskettu kansanedustajien kotikuntien koordinaattien keskiarvosta. Jos kansanedustajan kotikunnaksi on mainittu vaikkapa Siilinjärvi, käytetään paikkana koordinaatteja Google Maps -haulla ”Siilinjärvi” jne. Keskipiste on laskettu syöttämällä kaikki koordinaatit laskuriin sivustolla www.geomidpoint.com. Maran asuinkunta sijaitsee noin 70 kilometriä pohjoiseen väestöllisestä keskipisteestä, joka sijaitsee Hauholla. äänimäärä Maraa on äänestänyt 6 308 henkilöä. sukupuoLi Marassa on miestä 58 prosenttia. puoLueen väri Maran puolueen pääväri on tummanharmaa. Kaikkien puolueiden graafisen ohjeistuksen mukainen pääväri eduskuntaryhmien voimasuhteiden mukaan sekoitettuna (R 95, G 90, B 85). • teksti ja kuva: simo karisaLo Kuva on tehty yhdistämällä jokaisen nyt istuvan kansanedustajan virallinen valokuva. Emme kanna Kaumaa Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) nosti syyskuun alussa kissan pöydälle tuodessaan esiin maahanmuuttajaperheiden lastenvaunuhankintoja koskevan epäkohdan. Kauma huomautti, että maahanmuuttajien pitäisi suosia käytettyjä lastenvaunuja uusien sijaan, koska toimeentulotuen kustannukset nousevat ja mikä tärkeintä, näin joutuu moni suomalainen keskiluokkainenkin tekemään. Muutamia päiviä myöhemmin Huvudsstadsbladet kertoi, että Suomeen saapuvilla maahanmuuttajilla on vaikeuksia integroitua yhteiskuntaan ruotsiksi vaikka haluaisivat. Ohjelmia on tarjolla vähän eikä niihin ole helppo päästä. Kolmelle lehden haastattelemalle maasonja hanmuuttajalle oli ilmoitettu, että virallisesti kolmikielinen Suomen yhteiskunta ei tarjoa heille rahallista tukea ruotsinkieliseen integroitumiseen. Normaalisti tuki on noin 37 euroa päivässä. Tässä on kansanedustaja Kauman tilaisuus lyödä kaksi epäkohtaa yhdellä iskulla. Nyt kun maahanmuuttajia on sopeutettu lähinnä suomeksi vuosikaudet, kannattaa Kauman tasa-arvon nimissä esittää, että heidät sopeutetaan jatkossa ainoastaan ruotsiksi. Sillä ratkeaa ratasongelmakin. Kahden sijamuodon ruotsin nopeasti opittuaan maahanmuuttaja tajuaa, että allt är bättre i Sverige, ja muuttaa lahden toiselle puolelle työntelemään rattaitaan. • saarikoski
17 6 / 2 0 1 Poikien juttuja kuV ituS: eeRo La MPinen 4 eRkka jouSteen teHtÄVÄ on ettÄ tietokoneeLLakin Voi oli ala-asteikäinen, kun kotiin tuli ensimmäinen videopeli. Se oli Super Nintendo, ja sillä pelattiin Super Mario -peliä. Tasohyppelystä Jouste siirtyi nettiräiskintä Quakeen. Sitä piti pelata kaverin luona, sillä sieltä löytyi lähiseudun ainut ISDN-yhteys. Oltiin Kuortaneella, Etelä-Pohjanmaalla. Kipinä syttyi, ja lukiossa hakattiin jo Unreal Tournament 2004:ää Euroopan huipulla. Se oli aikansa suosituimpia nettipelejä maailmassa - nopeatahtinen, tulevaisuuteen sijoittunut räiskintä, jota pelattiin joukkueina. Pelimuodoista löytyivät muun muassa lipunryöstö ja perinteinen deathmatch. Pelaajat alkoivat ryhmittyä klaaneiksi. Pelit vaativat sitä. ClanBase-niminen palvelu piti kirjaa eri maiden liigoista ja järjesti kansallisia ja kansainvälisiä turnauksia. Niissä Jousteen klaani nousi Euroopan eliittiin. muistuttaa urheilua. Siispä kaivattiin lajiliittoja, jotka valvoisivat pelaajien etuja ja järjestäisivät tapahtumia. Vuonna 2008 perustettiin kansainvälinen elektronisen urheilun liitto IeSF. Taustalla oli yhdeksän eri maan kansalliset liitot. Kahta vuotta myöhemmin perustettiin Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL.Jos kyse olisi futiksesta, SEUL olisi Suomen Palloliitto, IeSF taas FIFA. Viime heinäkuussa Jouste nousi SEUL:n puheenjohtajaksi. Virka voisi hänen mukaansa hyvin olla täyspäiväinen, mutta toistaiseksi Jouste pitää kiinni päivätyöstään Postin palvelukuljettajana. Liitossa Jousteen tärkein tehtävä on promota nettipelaamista kilpaurheiluna. Samanlaisena kuin jalkapallo tai shakki. ”Urheilu ei aina ole liikuntaa, eikä kaikki liikunta ole urheilua. Kilpapelaaminen on huomattavasti rankempaa kuin esimerkiksi shakki. Turnaukset voivat kestää kymmenenkin tuntia ja ovat fyysisesti tosi vaativia”, Jouste sanoo. väestöstä puolet on naisia. Silti kilpapelaaminen on yhä poikien puuhaa. Jouste arvioi, että yli 90 prosenttia huipuista on miehiä. anton Vakuuttaa, uRHeiLLa. Kansainvälinen liitto IeSF on järjestänyt turnauksia vuodesta 2009 lähtien, ja tausta-ajatuksena on ollut ajaa videokilpapelaamista eteenpäin oikeana urheiluna. Se on järjestäjien mielestä edellyttänyt jakoa miesten ja naisten sarjoihin. Heinäkuussa kotimainen tietokonefestivaali Assembly järjesti karsinnat IeSF:n MM-kilpailuihin Azerbaidžaniin. Yksi kilpasarjoista, jossa pelattiin suosittua Hearthstone: Heroes of Warcraft -peliä, oli suunnitelmissa rajattu ainoastaan miespelaajille. Syynä olivat IeSF:n turnaussäännöt. Asiasta nousi kohu, johon IeSF reagoi nopeasti. Miesten sarja vapautettiin kaikille osallistujille. tasa-arvo-ongelma sillä taputeltu? Ei tietenkään. Riittää, kun katsoo millaisia pelejä markkinoilla kaupataan. Esimerkiksi kaikki mahdolliset myyntiennätykset vuosi sitten rikkonut GTA V on saanut runsaasti kritiikkiä osakseen. Se tarjosi kolme pelattavaa hahmoa. Ne kaikki olivat paitsi miehiä, mutta niillä saattoi myös marssia ostamaan seksiä aseella uhaten. Kohdeyleisöajattelu jyllää vahvana. Jos toimintapeli suunnataan etupäässä 16–24-vuotiaille nuorille miehille, sen ihmiskuva ei välttämättä ole maailman monipuolisin. Jouste itsekin sanoo katsovansa mieluummin ”kauniita ihmisiä”, olivat ne sitten miehiä tai naisia. Hän muistuttaa myös siitä, että miehet ja naiset hakeutuvat perinteisesti erilaista toimintaa suosivien pelien pariin. "Suoraviivaiset pelit ovat yleensä olleet helpompia pojille lähestyä. Naiset taas suosivat pelejä, joissa pitää hahmottaa isoja kokonaisuuksia", Jouste sanoo. Mutta eikö esimerkiksi räiskintäpelien kohdalla sitten tarvitsisi edes huolestua siitä, etteivät ne ehkä tavoita naispelaajia? Jousteen mukaan ei. Eri genret ovat eri yleisöille. "Miten yhdestä genrestä voisi edes saada kaikkia kiinnostavan?" • VanHa-MajaMaa
ylioppilaslehti 18 6 / K IU S AT T U 2 0 p R o V o K A AT T o R I 1 4 m I e L IS A I R A S m e n e S T y JÄ LUUSeRI p A L K IT T U RUm A K U V A T : J U S S I S Ä R K I L A H T I V o IT TA JA VUonnA 2009 AnnA odeLL TeKI mIeLISAIRAALAKoKemUKSISTAAn TAIdeTTA. Se TeKI HÄneSTÄ RUoTSISSA KoHUJULKKIKSen. SeURAAVA KoHde on HÄnen VAnHAT KoULUKIUSAAJAnSA, JoIHIn odeLL TÄHTÄÄ eLoKUVASSA LUoKKAJUHLA. onKo Se KoSTo? I H A I LT U
ylioppilaslehti 19 6 / 2 0 1 SONJA SAARIKOSKI antaa odottaa itseään. Anna Odell seisoo kadulla näyttelijä Henrik Norlén vierellään ja tarkkailee talon ulko-ovea. Lopulta kiusaaja tulee. He eivät ole nähneet toisiaan vuosikausiin. Odell kävelee hänen luokseen, Norlén seuraa perässä. Odell kysyy, miksi kiusaaja ei ole suostunut tapaamaan häntä. Sitten hän alkaa huutaa. Henrik Norlén antaa odottaa itseään. Anna Odell seisoo kadulla näyttelijä Rikard Svensson vierellään ja tarkkailee talon ulko-ovea. Lopulta Henrik tulee. Odell kävelee hänen luokseen, Svensson seuraa perässä. Odell kysyy, miksi Henrik ei ole suostunut tapaamaan häntä. Sitten hän alkaa huutaa. Ensimmäinen kohtaus tapahtui oikeasti. Toinen tapahtuu Anna Odellin elokuvassa Luokkajuhla. Rikard Svensson haaveili lapsena osaavansa lentää. Nyt hän soittaa yhtyeessä nimeltä Kärleksorkestern. yli kymmenen vuotta ja sen jälkeen mielisairas toiset kymmenen. Hän on sairastanut anoreksiaa, meinannut melkein tappaa itsensä ja ollut pakkohoidossa psykiatrisella osastolla monta kertaa. Nyt, 41-vuotiaana, hän on kaunis, älykäs, menestynyt ja palkittu. Hän matkustaa ympäri maailmaa ja juo samppanjaa kulttuurin silmäätekevien kanssa. Hänen ensimmäinen kokoillan elokuvansa on voittanut monia palkintoja: parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen Guldbaggen Ruotsissa, Dagens Nyheterin kulttuuripalkinnon ja kriitikoiden suosikin ja parhaan debyytin palkinnon Venetsian elokuvajuhlilla. Hänen nimensä on Anna Odell ja hänellä on ongelma. Hän on ollut Helsingissä jo 24 tuntia ilman deodoranttia. ”Unohdin deodoranttini kotiin. Mistä sellaista voi ostaa?” hän kysyy ja katsoo vähän huolestuneesti. Aivan kuin hän pelkäisi, että hänen kainaloistaan tulee haju. Anna Odell istuu Sunn-ravintolan kabinetissa Senaatintorin laidalla. Hän on Suomessa, koska häntä on koulukiusattu. Tai tarkemmin ottaen siksi, että hän on tehnyt kokemustensa pohjalta elokuvan Luokkajuhla, joka tulee Suomen elokuvateattereihin marraskuussa. Ruotsissa elokuvasta syntyi kalabaliikki. Se johtuu siitä, että Luokkajuhla ei ole varsinaisesti fiktio. Elokuvan hahmot perustuvat oikeisiin ihmisiin, Odellin entisiin kiusaajiin. Odell on luonut heidät muistojensa ja elokuvaa varten järjestämiensä kohtaamisten pohjalta. Heistä annettu kuva ei niin sanotusti mairittele. Onko se kosto? Sellaiseksi sen moni Ruotsissa on tulkinnut. Kriitikot ja filosofit pohtivat lehtien sivuilla, voiko tällaista hyväksyä taiteessa. Samaa Anna Odellin taiteesta on kysytty aiemminkin. siltä kuin sinä, tappaisin itseni.” Näin Anna Odellille koulussa sanottiin. Kiusaaminen alkoi tarhassa, kun Odell oli suunnilleen 4 neljä. Hän asui Enskeden lähiössä Tukholmassa, jossa kouluja oli vain yksi. Kun Odell siirtyi tarhasta ensimmäiselle luokalle vuonna 1980, ryhmä pysyi aika lailla samana. Odell ei halua kertoa tarkasti, miksi ajattelee kiusaamisen alkaneen, mutta uskoo sillä olevan jotain tekemistä ryhmädynamiikan, uhkana kokemisen ja valtapelien kanssa. Kuulostaa vähän Kärpästen herralta. Kuten Odell sanoo elokuvassa: toisillemme me emme olleet lapsia. Aluksi Odell yritti olla osa ryhmää. Pukeutua samalla tavalla kuin hänen kiusaajansa tai puhua samalla lailla. Se provosoi vain enemmän. Pikkuhiljaa Odell alkoi uskoa kiusaajiaan. ”Kuka tahansa voi tulla kiusatuksi. Kaunis, ruma, tyhmä, fiksu. Sitä alkaa käyttäytyä eri tavalla kiusaamisen takia. Ihmisestä tulee hyljeksitty, hän hiljenee ja kutistuu, mutta ei ihminen alun alkaen ole sellainen”, Odell sanoo nyt. Hänen olkapäänsä ovat nousseet kohti korvia, kun hän puhuu. Silmät tarkkailevat varautuneesti ympäristöä. Kun hän hörppää lattea lasista, kädessä näkyy viiltelyn arpia. Odell ei olisi halunnut mennä kouluun, koska häntä pelotti. Hän ei kuitenkaan uskaltanut myöskään sanoa, ettei mene. Äiti yritti käydä opettajan juttusilla, mutta ei se oikein auttanut. Eikä Anna halunnut vaihtaa koulua, koska oli varma, että tulisi kiusatuksi sielläkin. ”Kuinka olisin voinut toivoa, että kiusaaminen loppuu, kun vika oli ilmiselvästi minussa?” Lapsena Odellilla oli yksi ilo, leikkiminen. Teininä sekään ei käynyt enää päinsä. 15-vuotiaana Odellista tuntui, että elämä oli ainoastaan päivästä toiseen selviytymistä. Lopulta hän ei enää pystynyt käymään koulua. Pian hänet otettiin pakkohoitoon psykiatriselle osastolle. Kun Odell oli 23, lääkäri diagnosoi hänellä skitsofrenian ja sanoi, ettei siitä voi parantua. ”En usko, että minulla oli sitä. Tärkeämpää on kuitenkin, ettei kukaan tänä päivänä voi väittää, että minulla olisi skitsofrenia.” Diagnoosiin vaikutti todennäköisesti se, mitä oli tapahtunut vuotta aikaisemmin. Silloin Anna Odell heilui Liljeholmenin sillan kaiteella sekavassa tilassa. Ohikulkijat hälyttivät paikalle poliisit, ja Odell kiidätettiin Sankt Göranin psykiatriseen sairaalaan, jossa hänet pantiin lepositeisiin. Myöhemmin Odell on kertonut, ettei hän ollut ajatellut tehdä itsemurhaa, mutta hänen päässään oli ”harhaluulo, jonka takia hän tunsi itsensä pakotetuksi tekemään niin”. Hirveästi enempää hän ei nuoruudestaan välitä puhua. Se ei ole hänestä tärkeää. Mutta taide on, ja se puolestaan liittyy Odellin nuoruuteen. Anna Odell aloitti taideopintonsa vuonna 2006 Konstfackissa Tukholmassa, jonne oli yrittänyt päästä sisään usean vuoden ajan. Välissä oli tapahtunut paljon. Odell oli saanut pojan ja ainakin yhden ystävän. Ja hän oli ymmärtänyt, että taiteilijuus on sitä, että voi leikkiä, vaikka olisi aikuinen. Niinpä hän 14 vuotta Liljeholmenin sillalla sattuneen välikohtauksen jälkeen keikkui sillalla taas. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ollut siellä sisäisen äänen sanelemasta pakosta, vaan leikillään. Se leikki teki hänestä Ruotsin kohutuimman taiteilijan.
20 ylioppilaslehti 6 / 2 0 1 4 Psykiatri David Eberhard on sitä mieltä, että lapset saavat päättää liian monesta asiasta. Hän ei enää työskentele Sankt Göranin sairaalassa. lopussa 2009 Pitkähiuksinen nainen heiluu sekavana Liljeholmenin Hornstulliin yhdistävällä sillalla Tukholmassa. Vaatteet ovat likaiset ja tukka pesemättä. Kengät ovat märät. Nainen puhuu kuolleelle linnulle. Kolme ohikulkijaa pysähtyy ja koittaa saada naiseen kontaktin. Kun se ei onnistu, he soittavat poliisille. Paikalle ajaa auto valot vilkkuen. Kaksi raavasta miestä raahaa rimpuilevan naisen autoon, joka ajaa Sankt Göranin psykiatriseen sairaalaan. Siellä hänet pannaan lepositeisiin ja hänelle annetaan rauhoittavaa lääkettä suoraan suoneen. Myöhemmin hänelle annetaan vielä kaksi tablettia, jotka hän kuitenkin kätkee kielensä alle ja piilottaa myöhemmin sukkahousuihinsa. Anna Odell ei tarvinnut tabletteja. Seuraavana päivänä hän kertoi lääkärille, että on taidekoulu Konstfackin viimeisen vuoden opiskelija ja että psykoosi oli näytelty. Lääkäri tyrmistyi ja lähetti Odellin välittömästi kotiin. Odell oletti, että sillalla sattunut välikohtaus jäisi huomiotta ja että hän saisi viimeistellä työnsä rauhassa. Mutta sitten joku Sankt Göranin psykiatrisesta sairaalasta keksi soittaa Aftonbladetiin ja kertoa tapahtuneesta. Aftonbladet kirjoitti jutun otsikolla ”Koulutyö: leiki mielisairasta”. Artikkelissa Sankt Göranin erikoislääkäri David Eberhard syytti Odellia väkivaltaisuudesta ja yhteiskunnan resurssien tuhlaamisesta. Anna Odell vastasi vain, ettei voi kommentoida, koska työ ei ole valmis. Kommentista raivostuttiin. Kehdata nyt tuhlata yhteiskunnan niukkoja resursseja ja verorahoja ja jättää vielä perustelematta. Häikäilemätöntä! Lääkäri Eberhard kehotti Dagens Nyheterissä Odellia menemään töihin sirkukseen ja kutsui hänet takaisin sairaalaan, jotta voisi antaa hänelle psykoosilääkettä vain näyttääkseen, kuinka kivaa se on. Dagens Nyheter kirjoitti myös, ettei provokaatio taiteessa saisi ikinä olla maali itsessään. ”Siinä tapauksessa olisi riittänyt, että olisi mennyt paskalle Sergelin torille”, lehdessä sanottiin. Ei tarkoitus ollut provosoida, väitti Odell silloin. Ja väittää edelleen. ”En koskaan ajattele, mitä voisin tehdä provosoidakseni. Se ei ole asia, joka ajaa minua. Eteenpäin työntävä voima on tutkia jotain, joka mielestäni on tärkeää ja ongelmallista yhteiskunnassa.” Toukokuussa Odell paljasti tavoitteensa. Tapahtumat Liljeholmenin sillalla kuuluivat hänen työhönsä nimeltä Okänd, kvinna 2009-349701. Työ koostui useista osista, joista yksi oli opiskelukaverin parvekkeelta kuvattu videonauha Liljeholmenin sillalta tammikuussa. Odell kertoi olleensa itsekin psykiatrisessa hoidossa ja haluavansa tutkia siihen liittyviä valtarakenteita. Kohu kiinnosti, Konstfackin kävijäennätykset paukkuivat. Monia Odellin selitys teoksen motiiveista ei kuitenkaan vakuuttanut. Hän sai tappouhkauksia ja hänet haastettiin oikeuteen. Odell tuomittiin 50 päiväsakkoon muun muassa virkavallan vastustuksen takia. Muutamaa vuotta myöhemmin Odellin lopputyöstä syntyi taas kohu. Tällä kertaa Odell ei kuitenkaan leikkinyt mielisairasta vaan luokkakokousta. Anna Odell oli valmistumassa maisteriksi Kungliga Konsthögskolanista Tukholmasta. Lopputyö oli dokumentin keinoja hyödyntävä kaksiosainen kokoillan elokuva. Ensimmäinen osa on kuvitteellinen luokkakokous, jossa itseään elokuvassa näyttelevä Anna Odell pitää entisille kiusaajilleen puheen. Alun perin hän halusi tehdä sen ihan oikeassa luokkansa 20-vuotisjuhlassa, kuvata ja ehkä käyttää elokuvassa, mutta se ei onnistunut. Hän oli nimittäin ainoa, jota ei kutsuttu. Niinpä kokous piti kuvitella. Entisiä luokkakavereita esittivät näyttelijät. Odell oli kuitenkin päättänyt, että jollain tavalla entiset luokkalaiset pitäisi saada mukaan. Kun elokuvan ensimmäinen osa oli valmis, Odell otti puhelimen käteen ja alkoi soitella vanhoille luokkakavereilleen. Hän halusi näyttää heille elokuvansa. Noin kaksi kolmasosaa suostui tapaamaan Odellin. Kohtaamisten pohjalta tehtiin elokuvan toinen osa. Jotkut kuitenkin kieltäytyivät näkemästä Odellia, muun muassa se pahin kiusaaja. Niinpä Anna Odell meni tämän kotiovelle. Mukanaan hänellä oli Henrik Norlén, joka esittäisi kiusaajaa elokuvassa. Luokkajuhlan ensi-ilta oli Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2013. Siellä se voitti sekä kriitikoiden suosikki- että parhaan debyytin palkinnot. Ruotsin teattereihin elokuva Henrik Norlén on näytellyt muun muassa näytelmässä Sotarpojken. Se kertoo orjakaupan uhreiksi joutuneista sveitsiläispojista.
ylioppilaslehti 21 6 / 2 Kun Tulsa Jansson oli 16, hänen siskonsa kuoli autoonnettomuudessa. 17-vuotiaana hän rupesi malliksi. tuli marraskuussa. Sielläkin vastaanotto oli ylistävä. Hetken vaikutti siltä, että entisestä hylkiöstä ja provokaattorista tuli kertaheitolla koko kansan lemmikki. ”Luokkajuhla on vuoden paras elokuva, vahvin ja originellein ruotsalainen elokuva pitkään aikaan. Monet syksyn elokuvat ovat käsitelleet kiusaamista, -- mutta mikään ei samalla tasolla kuin Anna Odellin debyytti”, kirjoitti Svenska Dagbladetin kriitikko heti ensi-illan jälkeen. Kunnes pari kuukautta myöhemmin, kolmas tammikuuta 2014, Aftonbladetissa julkaistiin kirjoitus otsikolla: Luokkajuhla – valheellinen elokuva. ”On merkittävää, että mielenkiintoinen mutta ongelmallinen elokuva saa niin yksisilmäisen ja problematisoimattoman vastaanoton. Mainoksen ennemmin kuin kritiikin”, kriitikko kirjoitti. Soraääniä alkoi kuulua lisää. Filosofi Tulsa Jansson esitti Dagens Nyheterissä, että Luokkajuhlan moraali on kyseenalainen, koska se sekoittaa dokumenttia ja fiktiota. Hän kirjoitti, että elokuvan asetelma jakaa ihmiset väärällä tavalla meihin ja teihin. Olen jOita tietOinen, teen, jOllekin, vOivat Mutta yhteiskunnasta, On ne raskasta. Ajatellaan, että jos joku on taiteilija, hän on hyvin vapaa, mutta oikeasti se on juuri päinvastoin. Sitä kohtaan, mitä taiteilijat tekevät, ollaan paljon kriittisempiä kuin muita ihmisiä kohtaan.” Odellin mielestä hän on toiminut niin eettisesti kuin mahdollista. Hän sanoo, että kertoi luokkakaverinsa tavatessaan, että aikoo hyödyntää materiaalia elokuvassa. Kaikkien nimet on kuitenkin muutettu. ”Ne, jotka ovat toisessa osassa, tietävät toki itse keitä ovat, mutta jos he eivät ole kertoneet tapaamisesta kellekään, kukaan ei voi tietää heidän henkilöllisyyttään. Elokuvassa käytetään näyttelijöiden eikä luokkakavereiden nimiä. Vanhat luokkakaverit voivat arvata, kuka on kuka, mutta luulen, että he selviävät siitä. Olemme aikuisia ihmisiä, valitsemme kuinka käyttäydymme. Olen näyttänyt asiat niin kuin ne tapahtuivat niin hyvin kuin olen pystynyt.” Odell sanoo, että haluaa taiteilijana käyttää omia kokemuksiaan ainoastaan siksi, että ne ovat hyödyllisiä valtarakenteiden analysoinnissa. ”Toisessa tilanteessa olisin voinut itsekin olla koulukiu- että jOtkut Olla vaikeita Ovat näkeMys jOssa eläMMe. 0 1 4 asiat siitä jOskus eläMä raskasta. Pian kaksikkoon yhtyi vielä Dagens Nyheterin kriitikko, jonka mielestä Odellin elokuva tekee kiusaajille saman kuin he ovat tehneet Odellille. Että Luokkajuhlan kiusaaja on oikeastaan Anna Odell. Olisihan se kauheaa. Olla tavallinen mies kotiovellaan, kun Ruotsin kohutuin taiteilija paukahtaa tunnettu näyttelijä vierellään huutamaan päin naamaa yli kaksi vuosikymmentä sitten tapahtuneista asioista. Asioista, jotka ovat tapahtuneet silloin, kun ihminen ei vielä osaa arvioida tekojensa seurauksia. Eikö sellainen pitäisi vain unohtaa, antaa anteeksi, niin kuin kypsät aikuiset tekevät? haluaa mennä ostamaan deodoranttia. Matkalla hän alkaa puhua Dagens Nyheterin kriittisestä arviosta. ”Kukaan ei ole kysynyt luokkakavereiltani, miten he asian kokivat. He ovat aikuisia ihmisiä. Joka väittää noin, ei tiedä kiusaamisesta yhtään mitään. Sitä paitsi kritiikki tuli kaksi kuukautta ensi-illan jälkeen!” Odell vaikuttaa tuohtuneelta. Niin tuohtuneelta, ettei sellaista odottaisi menestyneeltä taiteilijalta. Tavallisesti näin tunnetut ihmiset pysyvät coolina ja sanovat, ettei heitä kiinnosta, tai väittävät, etteivät lue arvioita ollenkaan. ”Olen tietoinen, että jotkut asiat joita teen, voidaan tulkita satuttavina tai ne voivat olla vaikeita jollekin, mutta yritän tehdä ne niin huomioonottavasti kuin voin. Ne ovat myös näkemys siitä yhteiskunnasta, jossa elämme. Joskus elämä on saaja. Kyse on sattumista”, Odell sanoo. Hän ei ollut. Mutta onko hän nyt? Anna Odellin entisten luokkakavereiden henkilöllisyydet olisi helppo selvittää pienellä googlauksella. Esimerkiksi Stay Friends -palvelussa moni kertoo olleensa Enskeden koulussa vuosina 19801989 niin kuin Odellkin, osa myös samalla 9C-luokalla. Olisi helppo saada tietää, keitä nämä ihmiset ovat, naureskella heille ja pohtia, että ovatpa he luusereita. Odellin elokuvasta on vaikea sanoa, mikä se oikein on. Siinä on näyttelijöitä, omakohtaisia kokemuksia, oikeasti tapahtuneita asioita ja taiteilijan omaa tulkintaa. Tällainen hämmentää ja herättää kysymyksiä – muuallakin kuin Ruotsissa. Norjassa Karl Ove Knausgårdin suku yritti estää omaelämäkerrallisen Taisteluni-sarjan julkaisun. Suomessa keskustelu meni vuonna 2012 niin pitkälle, että kirjailijoille vaadittiin ”eettisiä ohjeita”. Vaatija oli kirjailija Riikka Ala-Harjan sisko, jonka mielestä Ala-Harjan romaani Maihinnousu loukkaa siskon perheen yksityisyyttä. Fiktiivisessä Maihinnousussa on leukemiaa sairastava poika niin kuin Ala-Harjan siskollakin on. Onko taiteilijalla oikeus kertoa omasta ja samalla muiden ihmisten elämästä taiteessaan? Ala-Harja-kohun yhteydessä Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Variksen kanta oli yksiselitteinen. Kirjailijalla pitää olla vapaus sanoa asioita. Kun tätä vapautta rajoitetaan, rajoitetaan paljon muutakin. Yhteiskuntia, joissa näin tehdään, tavataan kutsua totalitaristisiksi. Riikka Ala-Harja on kirjoittanut kaksi lastenkirjaa: Aavikko ja makrillimeri sekä Ter-Mari ja Koralli. Tuula-Liina Varis kokee olleensa aviomiehelleen Pentti Saarikoskelle kuin äiti. Heillä on myös yhteinen lapsi.
ylioppilaslehti 22 6 / 2 0 1 4 AjAttelemme, mAAlimme mUttA on ollA voimmeko päättymättömän kUinkA sitten elämäämme tUottAviA. AinA minUA Karl Ove Knausgårdista on tehty Jyväskylän yliopistossa ainakin yksi gradu, jossa käsitellään alistettujen maskuliinisuuksien rakentumisen dynamiikkaa muun muassa isyyden näkökulmasta. Knausgårdilla on neljä lasta. ravintola Sunnin vessaan laittamaan ostamaansa vaaleanpunaista Rexonaa. Kohta tarjoillaan lounasta. Jos Odell saisi valita, hän nauttisi sen mielellään Karl Ove Knausgårdin kanssa. Näin hän ainakin Expressenlehden haastattelussa sanoi. Puhuttavaa varmaan riittäisi. Taiteilijoilla on nykyään paitsi yhteinen kotimaa, myös samantyyppinen tapa tehdä taidetta. Ehkä Odell ja Knausgård voisivat keskustella siitä, onko oman elämän yhä suorempi hyödyntäminen tämän päivän taiteilijan ainoa vaihtoehto. Nykyihminen kun tuntuu tarvitsevan taiteeltakin yhä suorempia viittauksia henkilökohtaiseen arkielämäänsä. Juuri samastumispinnasta sekä Odellin Luokkajuhlaa ja Knausgårdin Taisteluni-sarjaa on ylistetty. Tai sitten he voisivat puhua jostain vieläkin henkilökohtaisemmasta. Onnellisuudesta ja menestyksestä vaikka. Knausgård on kirjoittanut, että hänellä on lapsesta saakka ollut menestymisen pakko. Mutta kun hän on alkanut menestyä, hän on tajunnut, että mitättömyyden tunteesta on välttämätöntä pitää kiinni. Muuten hän ei pystyisi kirjoittamaan enää mitään. Anna Odell puolestaan ajattelee: ”Jos sanoo, ettei ole onnellinen, seuraava lause on: Ahaa, olet siis masentunut. Ajattelemme, että meidän maalimme on olla onnellinen, mutta voimmeko olla onnellisia koko ajan, voimmeko saada päättymättömän orgasmin? Se olisi fantastista, mutta kuinka sitten eläisimme elämäämme ja olisimme tuottavia. Jos me olisimme aina tyytyväisiä, emme tekisi mitään. Jos olisin aina onnellinen, mikä ajaisi minua eteenpäin? Minun ei tarvitsisi tehdä mitään, jos olisin aina onnellinen. meidän onnellinen, sAAdA orgAsmin? eläisimme olisimme jos me olisimme tyytyväisiä, tekisi AinA jA että mitään. emme jos onnellinen, olisin mikä AjAisi eteenpäin? Minun ei tarvitsisi löytää uutta poikaystävää, tehdä lapsia tai löytää uutta työtä, jos olisin koko ajan onnellinen. Muille ihmisille sellainen ihminen, joka on koko ajan onnellinen, ei ole kiinnostava.” Odell saapuu vessasta ravintola Sunnin pöytään. Hän ei halua tarjottua alkupalalohta vaan käy hakemassa salaattia. Hienot ruuat ovat alkaneet kyllästyttää. ”Ymmärrän, että tässä ammatissa voi tulla vähän arrogantiksi”, Odell sanoo ja tiputtaa vahingossa raastetta pöydälle. Kun lounas saapuu, on maljan aika. Se kohotetaan Skotlannille, jonka itsenäisyydestä äänestettiin edellisenä päivänä. Äänestyksen tulos oli, että Skotlanti ei itsenäisty. Anna Odell on tyytyväinen. Ei kuitenkaan siksi, että hänelle olisi ollut suurempaa väliä, miten Skotlannin käy. Hän hymyilee pienesti. ”Päätin jo eilen olla voittajan puolella. Se on paljon mukavampaa.” •
ylioppilaslehti 23 6 / 2 0 1 4
ylioppilaslehti 24 5 / 2 0 1 4 JUHA MATIAS KUVAT: LEHTONEN MAIJA TAMMI
ylioppilaslehti 25 5 / 2 0 1 4 Coloradon osavaltio y h d y s v a l l o i s s a SALLI kannabiksen päihdekäytön vuoden alussa. NYT PIENVIL J ELI J ÄT , TEHOTUOTTA J AT J A RIKOLLISET KILPAILEVAT SIITÄ , KENEN KASVIT LEVITTÄYTYVÄT LAA J I M M ALLE .
26 ylioppilaslehti 6 / 2 0 1 4 Denveriläinen kannabismy ymälä ja -kasvattamo 3D Cannabis Centre. 3D tulee sanoista Denver, discreet, dispensar y. retkottaa kahvilan pöydän takana Coloradon osavaltion pääkaupungissa Denverissä. Hänen nimensä on Jack ja hän on ammattirikollinen. Jack kasvattaa ja myy laitonta marihuanaa – kaupungissa, jossa kannabis on laillista. Kahvilan nimi on Leela. Se on aina auki, vuorokauden ympäri. Sieltä saa kahvia, olutta ja baageleita. Varhaisaamun valo paistaa suoraan suurten ikkunoiden läpi ja pullot tyhjän baaritiskin takana hehkuvat. Kaiuttimissa soi Die Antwoord liian kovalla. Jackilla on takana kolmen päivän bileputki. Kädessä on iso sormus ja huulessa lävistys. Tukka on suloisesti sekaisin. Ulkoilutakki on nuhjuinen. Nyt on aika pitää tauko, syödä aamiaista ja palata töihin. ”Myin kannabista kauan ennen kuin se oli laillista. Ja aion myydä myös jatkossa.” Laittomasti. Se johtuu siitä, että hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa. Se on Kalliovuorten kupeessa sijaitsevan Denverin vanha lempinimi. 2000-luvun aikana nimi on saanut uusia sivumerkityksiä. Ylänkökaupungin apteekeissa on kaupattu kannabista lääkkeeksi vuodesta 2001. Samoin pienimuotoinen kotikasvattaminen on siitä lähtien ollut sallittua. Vuonna 2012 sallittiin kannabiksen käyttö päihteenä. Vuoden 2014 alussa Coloradossa astui voimaan uusi laki, jonka ansiosta kuka vain 21 vuotta täyttänyt henkilö voi marssia erityiseen marijuanakauppaan ja ostaa seitsemä n grammaa kannabista viihdekäyttöön. Denverissä on tällä hetkellä noin viisikymmentä kauppiasta. Kannabista ei saa kuitenkaan polttaa, höyrystää, popsia tai nauttia millään muullakaan tavalla julkisilla paikoilla. Niin saa tehdä vain kodeissa, tietyissä hotelleissa ja sellaisissa tilaisuuksissa, joista on haluttu tehdä kannabisystävällisiä. Esimerkiksi Coloradon sinfoniaorkesteri järjestää klassisen musiikin konsertteja, joissa pössyttely on sallittua. Muutama yökerho sallii polttamisen jopa sisätiloissa. Käytännössä rajoituksia ei Denverissä juuri valvota. Kaduilla ja kujilla leijuu tuttu imelä tuoksu. Se on läsnä puistoissa ja vanhojen tiilitalojen porttikongeissa, baarien terasseilla, turistikeskustan kävelykadulla, South Platte -joenvarren lenkkipoluilla ja jopa Starbucksin vessassa. Denveriläisiä poliiseja löyhkä ei kiinnosta. Resurssit eivät riitä julkipössyttelijöiden jahtaamiseen sen enempää kuin julkijuoppojenkaan. Virkavallan silmissä ne ovat nyt aivan sama asia. on edennyt Yhdysvalloissa vauhdilla. Nyt näyttää varmalta, että aine tullaan lopulta laillistamaan koko maassa. Gallupien mukaan jo 75 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että pian kaikissa osavaltioissa kannabis on laillista. Liittovaltion lain mukaan kannabis on yhä laiton huume. Osavaltiot ovat kuitenkin nousseet kapinaan. Heinäkuussa myös Washingtonin osavaltio laillisti kannabiksen myymisen päihteeksi. Liiketoimintaa ovat tähän mennessä haitanneet etanamaisen hidas byrokratia ja aineen poikkeuksellisen korkea hinta. Kannabis on kaupoissa yli tuplasti kalliimpaa kuin kaduilla. Coloradon ja Washingtonin seuraan liittynevät pian Oregon ja Alaska, joissa molemmissa järjestetään marraskuussa kansanäänestys kannabiksen viihdekäytön laillistamisesta. Myös Maine, Kalifornia, Arizona, Nevada ja New York harkitsevat kannabislakiensa höllentämistä. Ennen tätä kieltolain aika on ollut pitkä. Vuodesta 1937 Yhdysvaltain liittovaltion lainsäädäntö on kieltänyt kannabiksen käytön ja kasvattamisen lukuun ottamatta tiettyjä lääketieteellisesti perusteltuja poikkeuksia. Niin sanottu lääkekannabis on sallittua 23 osavaltiossa sekä Columbian liittopiirissä. Lääkekannabis on sallittua Suomessakin. Neurologian erikoislääkärit tai sairaaloiden neurologisten yksiköiden lääkärit voivat määrätä kielen alle suihkutettavaa Sativex-lääkeliuosta MS-taudin lihasjäykkyyden hoitoon. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean erityisluvalla voidaan määrätä myös esimerkiksi poltettavaa kannabista, mutta luvan saaminen on pitkä ja vaikea prosessi. Mutta Yhdysvalloissa lääkekannabis on jo pitkään tarkoittanut aivan eri asiaa. Lääkekannabiksen ostoon oikeuttavan kortin voi saada haltuunsa käytännössä kuka tahansa, kunhan vain vierailee lääkärillä ja maksaa pyydetyn taksan. Yhtä helposti kuin Suomessa saa vähän tavallista vahvempaa Buranaa. Eikä kortilla saa mitään epämääräisiä sumuttimia tai pillereitä, vaan ihan aitoa kukkaa, josta voi kääriä sätkän tai jolla voi ladata bongin. Miten nyt mieliikin lääkkeensä nauttia. neonvaloissa välkkyvät marijuanan lehdet ovat olleet läsnä jo lääkekannabiksen sallimisesta asti. Nyt kylttejä nousee kadunvarsiin yhä enemmän. Pilvenpiirtäjien varjossa toinen toistaan kornimmin nimetyt kaupat houkuttelevat kannabiksen ystäviä luokseen. Starbuds. High Level Health. Mile High. Healing House. Kiiltävän bisnes- ja turistikeskustan ulkopuolella Denver levittäytyy kilometrejä joka suuntaan matalana ja yksitoikkoisena. Puistot, teollisuusalueet ja valtatiet rytmittävät omakotitalojen suoria rivejä. Duunariperheiden etupihoilla vallitsee resuinen idylli. Lännessä häämöttävät Kalliovuorten haalean siniset rinteet. Täällä lähiöissä sijaitsevat myös kannabiksen gigantit ja ikeat, kaikkein suurimmat marihuanamyymälät.
ylioppilaslehti 27 6 / 2 0 1 4 Denverin keskustaa. Ne on sijoitettu tarkoituksellisesti etäälle keskustasta ja sen raketin lailla nousevista vuokrahinnoista. Toisin kuin maaseudun pikkukaupungeissa, Denverissä uusi laki ei ole liiemmin lisännyt kannabiksen käyttöä. Kaupunki on ollut jo pitkään pössyttelijöiden suosiossa. Satunnaisen käyttäjän näkökulmasta mikään ei ole merkittävästi muuttunut. Mutta kun huumeesta tulee päihde, pilvessä julkisesti esiintymisen kynnys madaltuu. Helsingin kaduilta tutun humalaisen horjujan vastine on Denverissä ennemmin outo hiihtäjä, jonka silmät verestävät. Niitä hoipertelee paikallisen pyöräkorjaamon tiloihin joka viikko. Yksi tyyppi ei osaa puhua. Toinen ei muista, mitä tuli kauppaan tekemään. Kolmas rakentaa aikakonetta. Sisällä työskentelevän pyörämekaanikon turvallisuutta pitää yllä painava jakoavain käden ulottuvilla. syövä Jack, jonka bisneksestä on vihdoin tullut laillista, on raivoissaan. ”Laki on perseestä. Isot korporaatiot pilaavat kannabiskulttuurin. Ne haluavat takoa rahaa ja kasvattavat luokatonta tavaraa. Kaikki polttavat nykyään, ja uudet käyttäjät eivät ymmärrä hyvän päälle. He ostavat ihan mitä vain heille tarjotaan. Voisivat yhtä hyvin polttaa vessapaperia.” Jack ja muut vanhan kaartin pienviljelijät, jotka ennen tekivät työtään rikollisina, joutuvat seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana etsimään uuden tulonlähteen. ”Meidät, jotka tuotamme laadukasta pilveä suurella rakkaudella, ajetaan ulos markkinoilta.” Laillistamisen aikaansaamaa vastakkainasettelua kuvaillaan termeillä ”big marijuana” ja ”small marijuana”, iso ja pieni kannabis. Ensimmäinen viittaa lääketeollisuuden hallitsemaan bisnekseen, jolla on valtavat koneistot takanaan. Kansainväliset yhtiöt, kuten englantilainen GW Pharmaceuticals, perustavat ympäri Coloradoa valtavia viljelyhalleja. Niissä tuotanto viritetään äärimmilleen tehomaanviljelyn periaatteilla. Jackin on vaikea kilpailla tämän kanssa. Hän on pieni kannabis. ”Suuryrityksiltä puuttuu se kokemus ja tieto, joka pienkasvattajille on kertynyt vuosien varrella. Vanhat viljelijät ovat myös itse kokeneita käyttäjiä. He ymmärtävät, miten kaikenlaiset ympäristötekijät vaikuttavat pilven laatuun”, Jack sanoo. ”En voi ymmärtää, miten jotkut saattavat myydä tuon osaamisensa isoille korporaatioille. Painukoot helvettiin.” lakimuutos on ollut voitto. Hän on coloradolainen matkailuyrittäjä, jonka pyörittämä Colorado Green Tours sijaitsee tylsässä toimistorakennuksessa Auroran kaupungissa Denverin kupeessa. Pienen toimiston seiniä koristavat kannabisaiheiset paidat ja hatut. Pöydillä lojuu piippuja. Keski-ikäinen liikemies Johnson istuu toimistotuolissaan rentona ja itsevarmana. Silmiä peittävät isot aurinkolasit, asu on arkinen. Huoneen nurkassa kiltiltä motoristilta näyttävä toimistoapulainen Aaron hakkaa työkoneen näppäimistöä ja hoitaa juoksevia asioita. Johnson myy kannabismatkoja. Turistit eri puolilta Yhdysvaltoja soittelevat ja kirjoittavat hänelle varatakseen kannabisystävällisiä majapaikkoja tai turistikierroksia kauppoihin ja viljelmille. Henkilökohtaisesti kannabis ei ole Johnsonille mikään uusi tuttavuus. Tarkempiin uteluihin hän tosin vastaa vain kuivakalla naurulla. Menneet ovat menneitä. Colorado Green Tours ei itse myy marihuanaa. Yrityksen yleisimmät asiakkaat ovat Coloradoon saapuvia lumilautailijoita ja laskettelijoita. Sitten on vielä vanhempi väki. ”Suuret ikäluokat ovat tärkeä asiakasryhmä. Heidän suhtau-
ylioppilaslehti 28 6 / 2 0 1 4 Kannabismatkoja järjestävän matkailuyrityksen johtaja Peter Johnson 3D Cannabis Center -kasvattamossa. Kuvassa vasemmalla Deathstar-lajiketta, oikealla Chem Dawg -lajiketta. Takana kasvattamon johtaja Paul Roterdam. tumisensa kannabikseen on pääosin myönteinen ja heillä riittää ostovoimaa. Osa tulijoista on vanhoja kannabisharrastajia, toiset taas saapuvat Coloradoon lääkekannabiksen perässä.” Johnson ei häpeä olla osa uutta uljasta pilvibisnestä. Jackin ahdistus saa häneltä osakseen huvittuneen tuhahduksen: voi huumekauppiasparkoja! ”Olen runsaan ja monipuolisen kannabistarjonnan ystävä. En halua suuryritysten puskevan pienviljelijöitä pois markkinoilta enkä usko niin myöskään tapahtuvan. Ainakin meidän asiakkaamme ovat kiinnostuneita pienyritysten palveluista.” Colorado Green Tours on osa pienyrittäjien verkostoa, joka käy viivytystaistelua suuryritysten ylivaltaa vastaan. Tänä kesänä perustettu SmallCannabis.org-verkosto kerää rahallista tukea coloradolaisen kannabisaktivismin tueksi. Mahdolliset lahjoitussummat ovat oman valinnan mukaan 4,20 tai 420 dollaria. Johnson on myös mukana perustamassa uutta Cannabis Niche -palvelua, jonka on tarkoitus tarjota alusta uusien kannabishankkeiden joukkorahoitukselle. Joukkorahoitus saattaa muodostua Coloradon pienen kannabiksen pelastajaksi. , miksi Jack on rikollinen. Jackin on nimittäin taloudellisesti mahdotonta siirtyä lailliseen bisnekseen. Liiketoiminnan aloittamiseen liittyvä paperisota, muun muassa viljely- ja myyntiluvat, maksavat yhteensä helposti 6 000–8 000 euroa. Se ei olisi kummoinenkaan summa jollakin toisella alalla. Silloin toiveena olisi löytää sijoittaja, jolta saada pääomaa firmalleen. Mutta sijoittajat eivät halua tulla tunnistetuksi kannabisbisneksen rahoittajina. Isot lääkeyritykset sen sijaan voivat suojata sijoittajiensa mainetta. Sinäkin voit aivan huoletta, mainettasi menettämättä, ostaa kannabisbisnekseen sekaantuvan suuryhtiön osakkeita, sillä kannabisbisnes on joka tapauksessa vain pieni osa sen kaikesta liiketoiminnasta. Myös kannabisrahojen käsittelyyn liittyy erikoinen ongelma. Pankit eivät suostu ottamaan vastaan huumerahaa, sillä ne toimivat liittovaltion lakien puitteissa. Liittovaltion hallinnossa ongelma tiedostetaan. Viime helmikuussa useat hallintoelimet esittivät yhteisen ohjeistuksen, jonka mukaan rahalaitoksia ei käydä vainoamaan kanna- TäL L A INEN O N CO LO R A D O N K A NN A bIS L A K I * A L L E 2 1- V u O T I A A T E I V ä T * JuLKISILL A PAIKOILL A EI SA A K ERR A LL A ENIN Tä äN Kuu S I K A S V I A S A A O S TA A EI VäT K ä K äy T Tä ä P O LT TA A . K äy Tä NN ö S S ä L A K I R A JA A JA NIIS Tä VAIN Pu O LE T S A A O LL A K ANNAbIS TA . K äy TöN KOTEIhIN. KuK IN TAVA IhEES S A . * O S AVA LT I O N A SuK K A AT S A AVAT * K ANNAbIKSEN VAIKu TuKSEN * KO T IK A S VAT TA JA EI S A A M y y Dä PI Tä ä h A L Lu S S A A N ENIN Tä ä N y h Tä AL AISENA EI SA A A JA A AuTOA . T u OT E T TA A N Mu T TA S A A L Ah J O I T TA A u N S S I A ( EL I 28 ,35 G R A M M A A ) J A * K A NN AbIS TA EI S A A KuL JE T TA A S I Tä P O IS ENIN Tä ä N y hDEN uNS S IN uLKO Pu O LISE T NOIN 1 /4 uNSSIA uLO S O S AVA LT I O S TA . VERR AN. K ANNAbIS TA . * KO T IK A S VAT TA JA S A A O MIS TA A
ylioppilaslehti 29 6 / 2 yhdysvalloissa oikeuttavan saada kuin kortin haltuunsa suomessa on kuka saa lääkekannabiksen jo pitkään tahansa. vähän ostoon voinut yhtä tavallista helposti vahvempaa buranaa. bisrahan käsittelemisestä. Siltikään pankit eivät halua lähteä mukaan huumebisnekseen. Tuore ohjeistus on liian jyrkässä ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Liittovaltion olisi periaatteessa mahdollista asettaa kannabisrahoja käsittelevät pankit syytteeseen lupauksista huolimatta. Siksi kannabiskauppa tapahtuu pääasiassa käteisellä. Kauppiaat maksavat veronsa seteleillä. He säilyttävät myymälöissä valtavia rahasummia, ja osa myyjistä on aseistettu ryöstöjen torjumiseksi. Laillisetkin yrittäjät turvautuvat rahanpesuun. Rahoista voidaan tuulettaa epämiellyttävä löyhkä esimerkiksi 7-Eleven-lähikauppojen avulla. Yrittäjä voi marssia käteistensä kanssa korttelin nurkkakauppaan ja muuttaa rahat sekeiksi tai prepaid-luottokorteiksi. Niiden avulla laskujen maksaminen onnistuu kuljettamatta varoja pankkitilin kautta. joka puolella. Heitä näkyy keskustan puistoissa ja patsaiden juurilla. Laumoittain ihmisiä, jotka ovat pudonneet syystä tai toisesta sosiaalisen turvaverkon läpi. Juoppoja, narkkareita, mielenterveysongelmaisia. Ihmisiä, joiden selkä on murtunut tai joiden puoliso on kuollut syöpään. Joiden elämän jättimäiset sairaalamaksut ovat pysyvästi pilanneet. Heidän joukkoonsa on nyt liittynyt työttömiä kannabisharrastajia. Denverin kodittomien nuorten määrä oli viime kesänä ennätyslukemissa. Yösuojiin hakeutui keskimäärin 40 prosenttia tavallista enemmän väkeä. Ilmiö on nimeltään green rush, viherryntäys. Nuoria aikuisia ryntää Denveriin siinä toivossa, että heille löytyisi työtä uudesta, laillisesta kannabisbisneksestä. Laillisia yrityksiä on perustettu Coloradoon jo satoja, ja niiden perustajat ovat kaivaneet pääoman omasta taskusta. partasuista miestä viherryntäys ahdistaa. Hän istuutuu penkille puun varjoon. On aurinkoinen päivä turistien suosimalla 16. kadulla. Toisen puun alla paikallinen resupetteri paukuttaa värikkääksi maalattua epävireistä pianoa. Ohitse porhaltaa kumarainen nainen kasvot peitettynä. Glenn huokaa uupuneena. ”Joka päivä tyttäreni joutuvat todistamaan huumeiden aiheuttamaa tuhoa. Sosiaalista rappiota, perusarvojen katoamista, väkivaltaa”, hän sanoo. Hän on kotoisin Kansasin osavaltion maaseudulta ja tullut Denveriin tapaamaan tyttäriään. Lukujen valossa Glenn on kenties hieman puolueellinen. Ennen lain täytäntöönpanoa kriitikot maalailivat värikkäitä uhkakuvia siitä, miten kannabiksen laillistaminen tulisi lisäämään alaikäisten pössyttelyä ja rikollisuutta. Kävi kuitenkin aivan päinvastoin. Osavaltion terveyslaitoksen virallisten lukujen mukaan alaikäisten kannabiksen käyttö on jyrkässä laskussa. Keskusrikospoliisi FBI:n tietojen mukaan Denverin rikollisuus on laskusuunnassa. Esimerkiksi katuväkivalta on vähentynyt kannabiksen laillistamisen jälkeen. Yllättäen myös kannabismyymälöihin kohdistuneet ryöstöt ovat viihdemyynnin käynnistyttyä vähentyneet. Syytä tähän ei tiedetä. Ongelmana ovat lisääntyneet yliannostukset. Ne johtuvat erityisesti syötävistä kannabistuotteista: esimerkiksi suklaapatukoiden korkeat kannabispitoisuudet yllättävät käyttäjänsä helposti. Yliannostus voi aiheuttaa paniikkia, ahdistusta ja hallusinaatioita. Pahimmassa tapauksessa käyttäjä voi menettää tajunsa. Yhdysvaltain huumepoliisia edustavan tuomarin vuonna 1988 esittämän arvion mukaan ihmisen pitäisi tosin nauttia 680 kiloa kannabista viidessätoista minuutissa tappaakseen itsensä. Hybridilajike Ogre 99. Voimakas sitruunainen aromi. Käytetään erityisesti kivun lievittämiseen ja rentoutumiseen. 0 1 4
ylioppilaslehti 30 6 / 2 0 1 4 Auringonlasku kannabisystävällisestä Warwick-hotellista. Huoneessa polttaminen on sääntöjen mukaan ehdottomasti kielletty. Huoneeseen kuitenkin kuuluu pöydällinen popcornia, suklaata ja pähkinöitä, jos iskee yllättävä makeannälkä. imelä ja tuoksu tiilitalojen baarien on Kannabisyliannostus ei siis aiheuta suurta vaaraa terveydelle, sillä se menee ohi itsekseen muutamassa tunnissa. Kansanterveydellisesti melko yhdentekevää. tappelevat siitä, mihin Coloradon kassaan kilisseet ylimääräiset kaksitoista miljoonaa verodollaria käytetään. Osavaltio verottaa kannabiskauppaa jenkkiläisittäin kovalla kädellä. Normaalien verojen lisäksi se perii 17,9 prosenttiyksikköä ylimääräistä viihdekannabiksen tuotoista. Pieni osa varoista ohjataan huumeriippuvuuksien hoitoon ja valvonnan toteuttamiseen. Suurin osa kannabisrahoista on löytämässä tiensä julkisen koulutusjärjestelmän kehittämiseen. Vaikka 12 miljoonaa dollaria on huima summa, se on pienempi kuin mitä päättäjät etukäteen odottivat. Se johtuu Jackista. Pimeät markkinat ovat toistaiseksi pitäneet pintansa, sillä arvioiden mukaan vain 60 prosenttia osavaltion kannabiksesta hankitaan tällä hetkellä laillisia reittejä pitkin. Tuloja ovat vähentäneet myös eräiden paikallispäättäjien kapina osavaltion lainsäädäntöä vastaan. Esimerkiksi Coloradon toiseksi väkirikkain kaupunki, kristillis-konservatiivinen Colorado Springs, on kieltänyt viihdekannabiksen myynnin rajojensa sisällä. on käynyt aivan huomaamatta. Coloradosta ja Washingtonista on tullut paitsi Yhdysvaltojen myös koko maailman koelaboratorioita kannabiksen päihdekäytölle. Juuri nyt Coloradon tapahtumista ottaa mallia Uruguay. Se aikoo ensimmäisenä maana maailmassa sallia kannabiksen myynnin kaikkialla rajojensa sisällä. Maan presidentti Jose Mujica on moittinut Yhdysvaltoja hätäilystä lainsäädäntötyössä. Uruguayssa muutos toteutetaan tarkoituksella hitaasti. Viimeisintä lakimuutosta lykättiin tämän vuoden lopulta jonnekin ensi vuoden puolelle, sillä ”säädöksissä oli vielä hiomista”. ja puistoissa porttikongeissa, terasseilla, kävelykadulla läsnä turistikeskustan starbucksin vessassa. Uruguayssa kannabista ei myöskään aiota myydä turisteille, ainoastaan täysi-ikäisille maan kansalaisille. Marokossa taas eräs pääpuolueista haluaisi laillistaa maan mittavan kannabistuotannon. Kaikki nimittäin tietävät, että jo nykyään Marokko tuottaa yli 40 prosenttia maailman kannabiksesta. Arviolta 800 000 marokkolaista saa elantonsa marihuanan viljelystä. Viljelyn ja myynnin verottaminen mullistaisi vähävaraisen maan talouden. uusi kannabisvallankumous alkoi? Miksi muutos käynnistyi juuri nyt, vaikka aine on ollut laittomuudestaan huolimatta suuren yleisön suosikki jo vuosikymmeniä? Vastaus löytyy lokakuulta 2006. Presidentiksi pyrkivä Barack Obama istuu toimittaja David Remnickin grillattavana. Ympärillä istuu viisisataa media-alan pamppua seuraamassa keskustelua. Remnick kysyy Obamalta pilven poltosta. Poliitikko epäröi hetken, sitten lausahtaa kujeellisesti: ”Kun olin nuori, silloin vedin useinkin henkeen. Sehän se oli koko homman juju.” Obaman heitto oli vastine Bill Clintonin yli kymmenen vuotta vanhemmalle tunnustukselle. Clinton myönsi polttaneensa, mutta väitti ettei vetänyt savua henkeen. Viimeksi tammikuussa Obama kohautti lehdistöä sanomalla, ettei kannabis ole sen vaarallisempaa kuin alkoholi ja yksittäiselle käyttäjälle jopa harmittomampaa. Kymmenen vuotta sitten se olisi ollut poliittinen itsemurha. • JU T T UUN O N H A A S TAT ElT U M Yö S S O S i O lO g i A l E x T HO MP S O NiA B OUlDERiN Y liO PiS TO S TA CO lO R AD O S TA . JACKiN NiMi ON MUUTET TU.
ylioppilaslehti 31 6 / 2 0 1 OSKARI ONNINEN KUVA: ANNA NISKANEN 4 KIELTENTUTKIJA JANNE SAARIKIVEN MIELESTÄ SUOMALAINEN YLIOPISTO MENEE SITÄ ENEMMÄN RIKKI, MITÄ ENEMMÄN SITÄ YRITETÄÄN KORJATA. Ajatus, että mitataan kulttuuria, on perseestä.
32 ylioppilaslehti 6 / 2 0 1 4 Janne Saarikivi puuskahtaa. Lämmin kakka on numero 67. Sijoitus, johon QS University Ranking on puristanut Helsingin yliopiston tuhannet työntekijät, kymmenet tuhannet opiskelijat, tutkimuksen, verkostot, opetuksen, kulttuurihankkeet, systeemit, kolumnit, aivan kaiken. Saarikiven itsensäkin. Hän on suomalais-ugrilaisten kielten tutkija, jonka fennougristiikan määräaikainen professuuri päättyi juuri. Siihen hän on varsin tyytyväinen. Saarikivestä jo yliopistojen laittaminen paremmuusjärjestykseen on kauheaa. Vielä kauheampaa on se, että niihin rankingeihin uskotaan. Että on yliopistostrategia, johon on vakavalla naamalla kirjattu tavoite nousta viidenkymmenen parhaan joukkoon. Helsingin yliopisto on julistautunut huippuyliopistoksi, joka haluaa tuottaa huippuosaajia. Saarikivi, 41, ei halua. 1990-luvun alussa Kallion lukiossa. Janne Saarikivi ja hänen paras ystävänsä Pekka Lahdenmäki ottivat taksin, ajoivat alas Porthaninkatua, kiersivät vartin Ympyrätaloa ja palasivat lukion pihaan. Rahat menivät, mutta rakennus sai nimensä mukaisen kohtelun. Saarikivi oli tullut Kallioon Haagan toisesta normaalikoulusta. Norssissa hän oli omituinen hikari ja pikkuvanha Egon Friedellin siteeraaja. Kalliossa hänelle kävi kuten omituisille teineille taidelukioissa usein käy. Se oli tärkeää aikaa. Hän löysi ihmisiä, joiden kanssa jakaa arvoja, mielenkiinnonkohteita ja asenteita. Ikäpolvi 1973 oli Kallion lukiolle erityinen ja sen kolmesta luokasta Saarikiven luokka kaikkein erityisin. Pulpetit olivat täynnä tulevaa kulttuuriväkeä. Saarikiven lisäksi muun muassa Anni Sinnemäki, Anna Tulusto ja Maija Vilkkumaa. Rinnakkaisluokalla olivat Lahdenmäen lisäksi Kerkko Koskinen. Heistä muodostui tiivis yhteisö, jossa luettiin marxeja ja linkoloita ja poltettiin piippua. Saarikivi ja Lahdenmäki olivat ryhmän friikeimmät, älykkäimmät ja vittumaisimmat, eräs porukkaa laidalta seurannut kuvailee. Omasta mielestään maailman fiksuimpia, joille kaikki muut aivan idiootteja. Kaksikko oli sellainen, jolle aurinkokuntamainen taksikiertoajelu oli ainakin hetken ajan nerokas idea. tai seitsemän, se kysyy isältä tai äidiltä, että mikä on maailman isoin auto tai mikä on maailman isoin juna”, Saarikivi aloittaa. Monologi on pitkä ja jäsennelty. Jos sitä yrittää keskeyttää, hän puhuu päälle, eikä pyytele anteeksi. ”Se kysyy myös sellaisia kysymyksiä, mikä on maailman paras kirja ja mikä on maailman paras biisi. Ysiluokalle mennessä ihminen tajuaa, että voi sanoa, mikä on maailman korkein vuori tai maailman pisin pituushyppy, mutta ei ole mahdollista sanoa, mikä on maailman paras kirja tai maailman paras laulu tai maailman paras taulu.” ”Kun ihminen on työskennellyt kuusi vuotta yliopiston hallinnossa, tapahtuu taantumus, ja siitä tulee jälleen kuusi–seitsemänvuotias henkilö, joka alkaa kysyä sitä samaa kysymystä: Mikä on maailman paras yliopisto, mikä on maailman paras professori, kuinka monenneks paras Helsingin yliopisto on. Ja kun joku on tarpeeksi tyhmä luodakseen monimuuttujaindeksin, jolla voi laskea, että Helsingin yliopisto on 67. paras, niin nämä ihmiset kiljahtelee riemusta, että rankingsijoitus nousi.” ”Hävetkää! Ihan hirveää spedeilyä!” Saarikiveä ärsyttää moni muukin indeksi, joilla rakennetaan kansallista itsetuntoa, vaikka ei pitäisi: Pisa-tutkimus, Shanghain yliopistoranking, luottoluokitusarvio, kilpailukykyvertailu ja Monoclen lista maailman parhaista kaupungeista asua. Jälkimmäisellä Helsinki, harmillista kyllä, putosi kaksi sijaa viime vuodesta. ”Pitäisikö meidän helsinkiläisten olla nyt huolissamme tästä?” Saarikivi kysyy. ”Jokainen ihminen joka vähän ymmärtää kulttuuria ja ihmisyyttä tajuaa, että on ihmisiä, joille Gazan kaista on maailman paras paikka, koska niiden koti ja läheiset asuu siellä. Ei sitä voi verrata johonkin saatanan Vancouveriin.” Suomen demokraattisen nuorisoliiton eli nykyisten vasemmistonuorten laulukilpailun voitti kappale nimeltä Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat! Koskisen säveltämästä kappaleesta alkoi Ultra Bra. Koskisen kappaleita sanoitti hänen asunnossaan Kalevankadulla hengannut, bändiin kuulumaton porukka: Sinnemäki, Lahdenmäki ja Saarikivi. Kolmikon teksteissä painoi vilpitön usko ihmisen toimintaan. Siihen, että jotain parempaa voi tehdä. Vasemmistolaisena bändinä Saarikivi ei Ultra Brata pidä. Yhtye oli ennen kaikkea campia, samalla tavalla kuin Saarikiven lukiossa ironisesti kylvämät kommunistisloganit ja penkkarirekan kylkeen ripustettu Sosialismi voittaa! -lakana. ”Olisi ollut kiva olla radikaali, jos olisi ollut asia, mihin uskoa samalla tavalla kuin 1970-luvun vasemmistolaiset.” Jos Ultra Bra ja sen sanoittajat olivat jotain, niin nuorten intellektuellien yhteisö, jonka ideologia oli ihmisyys. Kuvaavia ovat myös Saarikiven kirjoittamat säkeet Ultra Bran Laulussa marsalkka Mannerheimistä: ”haluan tietoa enkä draamaa, haluan erehtyä itse.” jatkoi opiskelemaan yleistä kielitiedettä Helsingin yliopistoon kuusi laudaturia mukanaan. Linja Pitkänsillan yli kielitieteiden laitokselle oli suora: Sinnemäki ja Tulusto päätyivät opiskelemaan venäjän kieltä ja kirjallisuutta, Lahdenmäki kielitieteitä ja Vilkkumaa suomen kieltä. Viereisestä Torkkelin lukiosta opiskelunsa aloitti samanikäinen esseisti Antti Nylén. Nyt hän ja Saarikivi ovat toistensa lasten kummeja. ”Suurin osa mun ystävistä on lukiosta tai opiskelujen alkuajoilta. Ehkä ihmisen persoonasta valmistuu jotain keskeistä silloin 16–22-vuotiaana.” Tärkein henkilö oli kuitenkin Lahdenmäki. Hän teki itsemurhan kesällä 2008. ”About samalla hetkellä, kun Pekka kuoli, ajoin kissan ylitse Venäjän Karjalassa. Se kissa kärsi ja se oli aivan kauhea tapahtuma. Myöhemmin ymmärsin, että Pekka oli kuollut about samalla hetkellä.” Parhaan ystävän kuolema ei ollut yllätys. ”Pekka oli aika hullu. Koen, että oon selvinnyt, koska olen kristitty. Pekka taas ei, koska oli nihilisti.” tehdessään 2000-luvun alkupuolella Saarikivi kiersi nahkahousuissaan pitkin itäistä Karjalaa, jutteli mummoille ja keräsi karttaan luonnonpaikkojen ja asutusten nimiä ja niiden taivutusmuotoja. Väitöskirjareissustaan hän sanoo kuulleensa ”jonkin verran” vertauksia Elias Lönnrotiin, vaikka se oli aivan normaalia fennougristista tutkimusta. Sen lisäksi Saarikivi on opiskellut hungarologiaa, venäjän kieltä ja kulttuuria ja teologiaa. Muutenkin lingvistin on hankala sanoa, montaako kieltä hän osaa. Tiukatessa Saarikivi arvioi luvun olevan viitisentoista. Niistä reilua kymmentä hän käyttää säännöllisesti, juttelee Facebookissa mariksi, komiksi ja karjalaksi ja seuraa päivittäin uutisia suomen ja englannin lisäksi venäjäksi, unkariksi, viroksi ja saameksi. Kotona oli puhuttu aina kieliä. Oikeistosukuinen äiti oli hammaslääkäri, joka oli opiskellut nuoruudessaan ranskaa ja espanjaa, mutta valinnut ammattinsa käytännön syistä. Vasemmistolaista kulttuurisukua ollut isänsä taas oli koulutukseltaan filologi ja töissä ulkoasiainministeriön idänsuhteissa. Vanhemmat puhuivat salakielinä ranskaa ja espanjaa, mutta eniten Saarikivi kuuli venäjää, jonka hän tosin opetteli vasta
ylioppilaslehti 33 6 / yliopistossa. Lapsuudessa isä kuunteli venäjänkielistä radiota lyhytaaltovastaanottimella, televisiosta katsottiin Tallinnan venäjänkielisiä uutisia ja perheen luona kyläili viroa ja venäjää puhuvaa väkeä. ”Yllättävän harva suomalainen on käynyt koskaan Venäjällä. Mä käyn lähinnä Venäjällä”, Saarikivi sanoo. ”Mulla on Venäjä-keskeinen maailmankuva. Vuosi vuodelta muutun kulttuurisesti venäläisemmäksi.” Venäjällä jatkuvasti. Vastikään hän kävi yhteisötaiteilijoiden kanssa Karjalassa Vieljärvellä vaihtamassa kauppojen venäjänkielisiä hintalappuja karjalankielisiin. Venäjän kieli runnoo idässä pieniä suomalais-ugrilaisia kieliä samalla tavalla kuin englannin ympärille rakentuva megavaltio lännessä. Saarikivelle Venäjä ei ole Kreml, vaan valtava kulttuuri koko mitassaan. Elokuussa hän oli tutkimusryhmän mukana Sahalinin saarella Vladivostokin takana, yli 9 000 kilometrin päässä Moskovasta. Siitä perspektiivistä jättivaltiota katsoo vähän eri tavalla kuin Suomesta yleensä. Kuvaavaa on, että Helsingin Sanomat teetti vastikään gallupin, jossa se kysyi yksinkertaisesti ”Pelkäätkö Venäjää?” Venäjä on valtava kansa ja täynnä hyviä ihmisiä siinä missä muutkin kansat, Saarikivi sanoo, mutta Putinin diktatuuri manipuloi heitä aktiivisesti. Häntä ihmetyttää, miksi vasemmistosta löytyy Suomessa niin paljon Putinin ymmärtäjiä. Ei Ukrainan sota johdu länsimaiden provokaatioista, eivätkä Pol Potin hallinnon joukkomurhat olleet CIA:n vika, vaikka Noam Chomsky niin väittää. Venäjä ei ole mörkö, mutta siihen on idioottimaista suhtautua sinisilmäisesti. ”Venäjän päättäjien aggressiivinen ja revansionistinen politiikka muodostaa uhan Suomelle. Uhka ei ole uusi talvisota, vaan se, että Putinin hallinto alkaa sanella Suomen politiikan etujensa mukaisesti. Tästä on jo kaikenlaisia merkkejä”, Saarikivi sanoo ja naureskelee perään kannattavansa republikaanista puolustuspolitiikkaa. ”Meidän kannattaisi ostaa hirveästi aseita, sanoutua irti Ottawan sopimuksesta, kaivaa maamiinoja kuoppiin ja liittyä äkkiä Natoon.” Nykyään puoluepolitiikka ja sen agenda tuntuvat Saarikivestä vieläkin tympeämmiltä kuin Ultra Bran aikaan. Puolueiden välillä on vain aksenttieroja. Kaikki ajavat samankaltaisia asioita, talouskasvua ja integroitumista globaalitalouteen ja kansainvälisiin verkostoihin. Ja sitten on asioita, jotka eivät ole kenenkään prioriteetti, vaikka Saarikivestä pitäisi. Kuten se, että Suomesta pitäisi tehdä liittovaltio. ”Olisi hirveän tärkeää muuttaa Suomi federaatioksi kielipolitiikan, kulttuuripolitiikan ja kulttuurisen orientaation takia. Vaasan ympäristössä puhuttaisiin suomea ja ruotsia, idässä suomea ja venäjää ja pohjoisessa suomea, norjaa ja saamea.” Liittovaltiousko kuvaa Saarikiven maailmankäsitystä, joka ei rakennu kansallisvaltioiden, vaan kielialueiden ja omanlaistensa kulttuurien ympärille. Englanti ja koulussa päntätyt länsimaiset suurkielet eivät ole yhtä kuin kansainvälisyys. Saarikivi ei suostu hyväksymään sitä, että poliitikot hymyilevät, urheilevat, palloilevat ja vieläpä retostelevat tuloksillaan. Triathlonpoliitikko on kuva Suomesta, joka tuijottaa sykemittariaan ja yrittää mennä koko ajan lujempaa. ”Urheilu on leikki, jossa yhden hetken ajan on selvää, että toinen voittaa ja toinen häviää. 90 minuutin kehyksessä Manchester United on parempi kuin Bayern München. Poliittisesta eliitistä tulee hirveän pelottava kuva, kun ne on kaikki tällaisia. Ihmiset, joiden pitäisi hoitaa vakavia asioita, korostaa vaan näitä leikkisuorituksiaan.” on tullut yliopistostakin, vaikka vielä kymmenen vuotta sitten opinto-oikeuden sai eliniäksi. Opiskelijoiden arvo lasketaan opintopisteissä ja tutkijoiden kansainvälisissä A1-tyypin referee-julkaisuissa. Professoreista on tullut pankinjohtajia, jotka saavat yhteiskunnalta rahaa hakeaksaan rahaa, jota yhteiskunta jakaa toisaalta. Niiden tulosten pohjalta yliopiston sykemittarissa lukee se sijoitus 67. Sillä se perustelee olemassaoloaan ja yrittää mennä lujempaa, olla mahdollisimman tehokas makkaratehdas, joka suoltaa tutkintoa ja julkaisua tutkintojen ja julkaisujen vuoksi ja heittää vastavalmistuneita maistereita keskelle huippuosaajien sotaa huippuosaajia vastaan. Siksi Saarikivi on niin tyytyväinen siihen, ettei hän ole enää kovapalkkainen professori, eikä vähään aikaan haluakaan olla. Hän sanoo, että tieteestä saa vastauksen vain pieniin asioihin, joista on saatavilla selvää dataa. Suuret kysymykset, kuten jumalan olemassaolo, ovat sen ulottumattomissa. Silti uskotaan, että kosmologeilla on avaimet koko maailmankaikkeutta koskevaan salatietoon. Eskovaltaojat ja karienqvistit julistavat kovan luonnontieteen ylivoimaa. Saarikivi kuitenkin huomauttaa, että he ovat luoneet statuksensa kirjoittamalla taitavasti, eli osaamalla kulttuuriset säännöt. Saarikivi sanoo järkyttävänsä intellektuellituttujaan sillä, että hän on vakaumuksellinen luterilainen. Uskonhaarassa hän ihailee sitä, kuinka se on suuntautunut maallistumiseen. Vaikka Pohjoismaat ja Baltia ovat maailman maallistuneimpia valtioita, niissä kristillinen ihmiskäsitys on sisäänrakennettu. Ruotsissa ihmiset lähtivät syyskuun jytkyvaalien jälkeen vastustamaan demokraattisesti valittuja ruotsidemokraatteja ja puolustamaan kristinuskon mukaista käsitystä, jossa ihmisyys ei ole kytköksissä rotuun, syntyperään tai saavutuksiin. ”Musta on jännää, että nämä julkiateistit eivät pysty ajattelemaan, että jumala olisi muuta kuin laajennettu joulupukki, partasuinen ukko 80 metrin korkeudessa, joka määrää säätiloista”, Saarikivi sanoo. ”Kun sitä ei oo Turun tähtitornissa näkynyt, niin sitten ollaan varmoja, ettei voi olla jumalaa olemassa, ja uskonnot ja kaikki muu siihen liittyvä on roskaa.” Humanistiselta kannalta kova tiedeusko näyttää muutenkin kapealta, mutta humanisti on saanut Suomessa maailmanselittäjän roolin vain, jos hän on nuorena väitellyt filosofi. ”Mutta jos mietitään rakkauden käsitettä, josta Valtaoja kirjoittaa, niin ei sitäkään näy sieltä tähtitornista. Kielitieteen kannalta samankaltainen, hyvin kompleksinen käsite, kuten jumalakin. Kaikissa kielissä sitä ei edes ole.” Luonnontieteellisessä maailmankuvassa asiat ovat mitattavissa, lukuja ja desimaaleja lukujen perässä. Elämässä niin ei ole. pitäisi olla yhteisö, niin kuin Ultra Bra ja Kallion lukio olivat. Siihen pitäisi jäädä saarekkeita, jotka edustavat luovuutta, pitkäjänteisyyttä ja akateemista vapautta ja joiden keskeinen tehtävä ei ole tuottavuus. ”Ajatus, että mitataan kulttuuria on perseestä, ja mittarit nyt ainakin ovat ihan vääriä. Jos ajatellaan Helsingin yliopiston historiaa, niin mikä on Helsingin yliopiston kautta aikain merkittävin tuote?” Vastaus ei kuulemma ole Artturi Ilmari Virtasen Nobel-palkittu artikkeli AIV-rehun säilömisestä tai muu arvostettu tutkielma. "Kalevala, Aleksis Kiven kirjat ja lukemattomat muut kulttuurituotteet on nimenomaan Helsingin yliopiston tuotteita. Professoreita on olleet Lönnrot, Runeberg, Topelius, Snellman”, Saarikivi luettelee. ”Aleksis Kivi ei valmistunut koskaan, mutta olivatko ne vuodet turhia? No, mun mielestä Aleksis Kivi oli aika hyvä alumni Helsingin yliopistolle. Hyvää settiä teki Aleksis. Kyllä mä uskon, että hän sai yliopistosta paljon elämää varten, vaikka hän ei valmistunutkaan filosofian maisteriksi.” Saarikiven mielestä yliopistosta voisi aivan hyvin valmistua hengaamalla siellä kuusi tai kahdeksan vuotta, osallistua kursseille, juoda kaljaa ja keskustella professoreiden kanssa, matkustaa Venäjälle ja jutella siellä mummoille ja kirjoittaa lopuksi jonkin vähän pidemmän tekstin, joka voisi ehkä olla pro gradu. ”Kyllä mä väittäisin, että Helsingin yliopiston kaikkien aikojen tärkein tuote on Suomi. Kansakunnan ideologinen pohja ja pääoma, jonka kaikki tuntee. ” Se ei näy yhdessäkään yliopistorankingissa. • 2 0 1 4
ylioppilaslehti 34 6 / 2 0 1 4 eRkka essee MYkkÄnen PALSTALLA KIRJOIT TA JA PAL JASTAA FaniPOsTia IHAILUNSA KOHTEEN. että ymmärrän nyt olevani kakkosluokan kansalainen jopa ilman kakkostyypin diabetesta. Ymmärsin ilosanomasi, kun katsoin dieettiohjelmaasi. Siinä valmistauduit fitness-kisailuun kiskomalla nestettä poistavaa ulostuslääkettä. Sen jälkeen pronssatun kehosi päälle liimattiin paljettibikinit. Vaikka itse olisin tehnyt nämä asiat päinvastaisessa järjestyksessä hygieniasyistä, luotan siihen, että kansanterveyden mannekiinina tiedät varmasti paremmin. Tavallisesta poiketen sait näissä kisoissa nauttia kuukautisista, vaikka yleensä ne olivat jääneet pois. Me kotikatsomossa taputimme innoissamme pulleita käsiämme! Minkä hengästymiseltä jaksoimme. Lihavuutensa vuoksi syrjityt kerryttävät lisäkiloja entisestään, kertoo University College Londonin tuore tutkimus. Kun punnitset omia arvojasi gramman tarkkudella, ei tämä tutkimustulos taida painaa vaakakupissa yhtä paljon kuin paksu palkkakuitti. Kollegasi Jari ”Bull” Mentulakin kertoi, että selluliitin pois laihduttaminen on mahdollista, koska keskitysleirillä sitä ei näkynyt. Sivuutat mielenterveyskysymykset ja keskityt tahdonvoimaan. Se on menestyjän merkki. Myyt mahdollisuuksia, et umpikujia. Kun valmennettavien kontrolli hillittää, kilot ropisevat takaisin. Sitä me emme tosin televisiossa näe. Mutta sinä otat korvauksesta vastaan synnintunnustuksen ja määräät katumusharjoitukseksi kyykkäystä. Ihailen sitä, kuinka osaat takoa nostettavaa rautaa, kun se on kuumimmillaan. • Pullukkasi, leena Pihkala työtä, josta olen unelmoinut 11-vuotiaasta lähtien. Lähetin työhakemuksen kerralla viiteen eri työpaikkaan. Kerroin ytimekkäässä saatekirjeessä, mitä olen tehnyt ja mitä haluaisin jatkossa tehdä. Liitin oheen työnäytteen. Se oli hakemassani työssä poikkeuksellisen merkittävässä roolissa. Parin viikon päästä sain kutsun työhaastatteluun. Toiset pari viikkoa, ja istuin toimistossa Korkeavuorenkadulla edessäni kahvikuppi ja croissant. Se oli selvää ensi minuuteista: yli tuhannen vuosittaisen hakijan joukosta työnantajani haluaisi hommaan juuri minut. ”Tervetuloa taloon”, esimieheni hymyili ja nousi halatakseen. unelmani toteutuu: minusta tulee esikoiskirjailija. Se on samaan aikaan hurjan iloista ja aika omituista. Olen saanut kutsun työhön, joka yhä kantaa yllään kunnioituksen auraa, mutta jonka hedelmät eivät kiinnosta oikein ketään. Kirjankustannusmaailma käy läpi jatkuvaa ja loputonta murrosta. Kirjoja kirjoitetaan ja julkaistaan enemmän kuin koskaan, mutta niitä ei juurikaan osteta. Kilpailuja keksitään ja järjestetään jatkuvasti, palkintoja jaetaan, mutta nekään eivät vaikuta myyntilukuihin kuin satunnaisesti. Kirjailijan ammatti nauttii arvostusta, mutta itse työllä ei tule toimeen. Silti kaikki tuntuvat haluavan kirjailijaksi. WSOY:lle, omalle kustantamolleni, lähetetään vuosittain tuhat käsikirjoitusta. Printtipinkkojen postittajista yksi tai kaksi saavat kuulla sanat ”tervetuloa” ja ”taloon”. huomioon, millä innolla kirjailijaksi haetaan, näyttää hassulta, ettei itse työpanos ole oikeastaan missään suhteessa siitä saatavaan korvaukseen. Esimerkiksi minä aloin kouluttaa itseäni tulevaan työhöni noin 11-vuotiaana. Siitä lähtien olen lukenut kirjoittamisoppaita, lähettänyt tekstejäni arvostelupalveluun ja hakeutunut toisten kirjoittavien ihmisten yhteisöön. Maksullisissa kirjoittajakoulutuksissa kävin kaksi vuotta. Yliopistoonkin hakeuduin opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta. En tullakseni kirjallisuudentutkijaksi tai työllistyäk-
ylioppilaslehti 35 6 / LOpULTA OMAääNISEN VUOTTA. pääLLä KUNNES AhdISTUNEENA 0 1 4 USKALSIN esikoisteoksestani on pari tonnia. Summa on pienempi kuin laitossiivoojan yhden kuukauden palkka. (2000 euroa oli myös kirjailijan vuosittainen mediaaniansio vuonna 2010 – apurahat kylläkin nostavat summan lähemmäs kymppitonnia.) Palkkio on tietenkin ennakkoa kirjan myynnistä. Jos se siis myy. Myynnin kannalta teokseni ei ole sentään ihan toivottomimmasta päästä (runokokoelma), mutta ei ihanteellinenkaan (romaani). Julkaisen novellikokoelman, joita esikoiskirjailijoiden kirjoittamina myydään tavallisesti muutamia satoja kappaleita. Eikä tämä ole valitusta. Päinvastoin tuntuu ihmeelliseltä, että joku ylipäätään haluaa julkaista päästä keksimiäni tarinoita maailmanlopusta, kakkaamisesta ja Krista Kososesta. Ja jopa maksaa siitä rahaa. kirjailijaksi pääseminen tietysti paljon muutakin kuin teoksen julkaisua ja paria tonnia pankkitilille. Kirjailijan työ näyttää nimittäin tätä nykyä koostuvan enimmäkseen kaikesta muusta kuin kirjojen kirjoittamisesta. Kirjailijuus on status. Siitäkin huolimatta että kirjailijoiden kirjoja ei osteta, heitä pidetään, jos ei suurina ajattelijoina, niin vähintäänkin kuulemisen arvoisina tyyppeinä. Vaikka ei päätyisikään telkkariin Jari Tervoksi tai Tuomas Kyröksi (molemmat muuten oman kustantamoni bestselleristejä, jotka mahdollistavat kaltaisteni esikoisten julkaisun), pienellä yrittämisellä pääsee todennäköisesti esimerkiksi kirjoittamaan kolumneja. Sitten ovat apurahat. Laskujeni mukaan minulla on ensi vuonna realistinen mahdollisuus saada valtion ja eri säätiöiden myöntäminä apurahoina kymmenisentuhatta euroa. Todellinen summa voi jäädä pariin tonniin tai nollaankin, mutta mahdollisuus on todellinen. Jos kirjailija on kaiken lisäksi sosiaalisesti etevä, niin sanottu hyvä tyyppi, eivätkä hänen mielenterveysongelmansa (joita hänellä tutkimusten mukaan todennäköisesti on) pääse kovin pahasti vallalle, hän voi alkaa vaikka opettaa kirjoittamista kursseilla ja oppilaitosten palkkalistoilla. ”hyvän tyypin”. Epämääräinen käsite on viime vuosina tunkeutunut työelämäpuheeseen. Yleisen käsityksen mukaan työssä kuin työssä työntekijän pitää tätä nykyä olla hyvä tyyppi. Siis yhteistyökykyinen, joustava ja mukava. Tyyppi joka ei vain osaa työtään, vaan jonka läsnäolosta työyhteisössä tulee mukava olo. Kirjailijallekaan ei riitä, että kykenee kirjoittamaan kirjoja. Hänellä pitää olla sosiaalista pelisilmää ja jämptiä mutta joustavaa asennetta. Pitää osata neuvotella. Kirjani julkaisuun on vielä kuukausia, mutta olen jo nyt lähettänyt kymmeniä sähköposteja kustannustoimittajani, kustannuspäällikön, kirjailijakuvieni ottajan, kirjani taittajan ja kustantajan kuvatoimittajan kanssa. Jos ahdistuu moisessa viestiviidakossa, ajautuu helposti ongelmiin. Jos taas samoilee siellä kuin kotonaan, moni seikka luonnistuu itselle mieluisasti. Kun työnantaja ottaa puheeksi vaikkapa kirjailijakuvat, on oltava itse aktiivinen jos haluaa hyvien sijaan juuri itselleen mieleiset kuvat. Pitää ottaa puhelin käteen ja soittaa Perttu Saksalle, jonka muotokuvat ovat Suomen palkituimpia. Ja miksei sitä samalla kysyisi kirjojensa kansitaiteilijaksi Markus Pyörälää, joka on palkittu parikin kertaa vuoden kauneimman kirjan suunnittelijana? Oikeutensakin kirjailijan pitää tietää siinä missä muissakin duuneissa. Vaikka itse tiesin kustannussopimukseni ihan hyväksi, koin asiakseni allekirjoittaa sen vasta tarkistettuani pykälät Kirjailijaliiton lakimiehellä. Joka muuten erikseen kehui sopimukseen kirjattua laitossiivoojan palkkaani. tulee kirjailija. Unelmani toteutuu. Ei se ole sitä, mistä 11-vuotiaana haaveilin, Stephen Kingin kaltaisesta suosiosta. Pikemminkin saan itselleni kirjailijuudesta yhden sivutyön lisää. Ja sen sivutyön sivutöihin kuuluu toisinaan kirjojen kirjoittamista. Eräs novellikokoelmani tarina kertoo miehestä, joka ihastuu Krista Kososeen. Hänenkin unelmansa toteutuu. Mies fantisoi Kososesta kuukausikaupalla ja saakin hänet lopulta sänkyynsä. Mutta kun pari pääsee tositoimiin, Kosonen alkaa pikkuhiljaa haihtua miehen alta. Jokaisella työnnöllä Krista Kososta on jäljellä yhä vähemmän. Ja juuri kun mies laukeaa, Kosonen katoaa kokonaan. Vaikka tarina loppuu tuohon, luulen, ettei mies pahoittanut mieltään kovin pahasti, vaikka unelma Krista Kososesta osoittautuikin harhakuvaksi. Kyllähän hän sentään sai. • E r K K a M Y K K ä S E n E S i K O i S T E O S Kolme maailmanloppua ( W S O Y ) J U L K a i S T a a n H E L M i K U U S S a 2 0 1 5 . JUKKA seni kustannusalalle, vaan ainoastaan kehittyäkseni kirjoittajana. Tähtäimessäni ei ollut gradu, vaan esikoisteos (anteeksi vain, Helsingin yliopisto). Ennen kaikkea olen tietenkin lukenut ja kirjoittanut vuodesta toiseen: novellikokoelman tynkiä, romaanin alkuja ja valmiiksi luulemiani runokokoelmia, jotka tuntemani kustannustoimittajat ovat torpanneet. Kun lopulta sain valmiiksi pinkan omaäänisiä novelleja, istuin senkin päällä ahdistuneena pari vuotta. Kunnes uskalsin hakea töitä. OVASKAINEN TöITä. KUVA: hAKEA SENKIN NOVELLEJA, 2 S U O M A L A I N e n pArI pINKAN VALMIIKSI J A a K K O ISTUIN SAIN K U V I T U K S E T : KUN
ylioppilaslehti 36 6 / Miehet jotka pitävät faktoista 2 0 1 aina, koska se pelaa kaksilla korteilla. Toisilla muita tieteitä vastaan ja toisilla sopupeliä muun maailman kanssa. Luonnontieteilijät vaalivat monopoliaan faktatietoon maailmasta, sillä humanistit eivät saa taloja pysymään koossa ja hiukkasia hajoamaan. Kun luonnontiede haluaa vakuuttaa muun maailman ja saada rahaa kyniin ja vihkoihin tai puhdastiloihin ja kiihdyttimiin, se puhuu itsestään instituutiona, jolla on ainoana hiljainen ja äänekäs tieto siitä, miten maailma toimii. Totuus on tuolla jossakin, tieteestä riippumatta, mutta vain sen saavutettavissa. Vaikuttaa aukottomalta. Ja leuhkalta. Ja kaksinaismoralismilta, joka on repinyt vuosisataisen kuilun luonnontieteiden ja ihmis- ja yhteiskuntatieteiden välille. Molemmat puolet puhuvat tiedesodista. Miehekästä. Ja ylimielistä. 4 TAPIO KOLUMNI OVASKAINeN J UKKA Tein itse ja kuolin PAL S TA LL A ESI T ELL Ä ÄN K EK S IN TÖ JÄ , J O IS TA O LIS I VO INU T T ULL A J OTA IN . INNOVAATIO J A A K KO K U V I T U S : hyvin samanlainen moukkamainen tekopyhyys tuli Suomessa tunnetuksi Kansan uutisten hittikolumnissa nimellä miesselittäminen. Kukapa ei ilmiötä tunnistaisi. Kirjailija Rebecca Solnitin nimeämä ”mansplaining” tarkoittaa leimallisen maskuliinista tapaa muuttaa kaikki keskustelut monologeiksi ja alentuvasti selittää, mistä asioissa on kyse. Aivan yhtä lailla se kuvaa kovistieteiden käytöstä. Tieteellinen miesselittäjä paaluttaa faktat paikoilleen, K IR J O I T TA JA O N I T S EINH O INEN HU M A NIS T I , J O K A H A LU A IS I Y MM Ä RTÄ Ä LU O NN O N T IE T EIL I J Ö I TÄ . K U V A : SUOMALAINeN ReINeKOSKI koska tietää. Töykeimmillään ja räikeimmillään hän on alentuessaan yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi. Kosmologi Syksy Räsänen voi sanoa, että ”olemassaolollamme ei ole kosmista tarkoitusta, teoillamme on vain se merkitys, minkä niille annamme, ja olemme vastuussa niistä vain toisillemme” ilman, että hän kuulostaa jääkaappimagneetilta. Tiedepaavi Esko Valtaoja mietti kolumnissaan jytkyn jälkeen, että ”olisiko sellainen demokratia mahdollinen, jossa täytyy tietää, ennen kuin on valta päättää”, eikä tullut teilatuksi ylimielisenä teknokraattina. Julkiseen sananvaihtoon Valtaoja alentuu lähinnä uskonnon kanssa. Papin kanssa kirjoitettu kirja Tiedän uskovani, uskon tietäväni on tieteellisen miesselittäjän tunnustus: hän ymmärtää kaikkien muiden kannat ja suo relativismin ja suhteellisuuden itselleen, mutta ei muille. Viimeistään silloin, kun tiedemiesselittäjä joutuu puolustautumaan, se heittäytyy marttyyriksi. Siitä huolimatta, että kaikki tieteellinen tieto puoltaa ihmisen roolia ilmaston lämpenemisessä, useimmat ilmastotutkijat kieltäytyvät keskustelemasta kriitikkojensa kanssa julkisesti. Ilmastonmuutoksen kieltäjät saavat edelleen larpata kriittistä tiedettä ja puheenvuoron, koska tiedemiesselittäjää ei huvita enää leikkiä. Miksi? Yhteiskuntatieteilijöillä, tieteentutkijoilla ja humanisteilla olisi tähän paljonkin sanottavaa. Pöydässä on vain tapana ollut olla hiljaa silloin kun miehet puhuvat. •. Los Alamosin ydinlaboratorion tiedemiehillä oli pulma. Labran nurkassa pyöri tyhjänpanttina kuuden kilon painoinen plutoniumydin, kolmas koskaan valmistettu. Sillä oli ollut tarkoitus tappaa kymmeniä tuhansia japanilaisia siviilejä 19. elokuuta, mutta jo edellisen ytimen pudottaminen Nagasakiin oli saanut Japanin antautumaan. Niinpä tutkijat päättivät selvittää, miten uudesta ytimestä saisi entistä tehokkaamman ketjureaktion irti. 21. elokuuta nuori fyysikko Harry Daghlian alkoi kasata ytimen ympärille volframikarbiditiiliä. Tiilet heijastavat neutroneja takaisin ytimeen, jossa ne pilkkovat atomeja ja synnyttävät hallitun ketjureaktion. Jos neutroniheijastimia on liikaa, ydin menee superkriittiseksi ja tuottaa hetkessä valtavan määrän säteilyä. Kuinka ollakaan, Daghlian lipsautti tiilen suoraan ytimen päälle. Seurasi sininen välähdys, lämpöaalto ja sairaalareissu. Mies kuoli muutaman viikon sisällä. turvatoimia ei onnettomuuden jälkeen lisätty. Niitä vähennettiin. Fyysikko Louis Slotin sorkki ydintä tyylillä, joka oli kuin suoraan Kummelin tohelot sähkömiehet -sketsistä: NIKO “Tänään Jakke ja Sepi näyttävät, miten plutoniumytimen saa kotioloissa superkriittiseksi. Tähän tarvitaan tietysti vain aivan tavallinen ruuvimeisseli, jollainen varmasti jokaiselta kaapista löytyykin.” Slotinin kokeissa ydin oli puolipallon muotoisen heijastinkuvun sisällä. Sen päälle hivutettiin toista kupua juuri sen verran, ettei se sulkeutuisi kokonaan. Slotin piti ylempää kupua kiinni toisella kädellä, kun ujutti toisella kädellä ruuvimeisseliä kupujen väliin, jotteivät ne lävähtäisi kiinni. Slotin kutsui testiä "lohikäärmeen hännän kutitteluksi”. Hän oli tehnyt sitä jo useita kertoja. 1946 kävi kuitenkin niin, että ruuvimeisseli lipsahti. Sinistä välähdystä ihmetteli laboratoriossa tällä kertaa kahdeksan ihmistä. Vain Slotinin nopea reaktio pelasti heidän henkensä. Slotin repi ylemmän kuvun ytimen päältä ja lopetti ketjureaktion, mutta imi samalla kehoonsa kymmenen sievertin säteilyannoksen. Hän oksenteli poistuessaan laboratoriosta ja kuoli säteilysairauteen viikossa. Los Alamosin “demoniytimestä” tehtiin lopulta pommi, joka sai nimekseen Gilda. Se räjäytettiin Tyynellämerellä Bikini-atollilla heinäkuussa 1946. Tarkoitus oli testimielessä tuhota hylättyjä sotalaivoja ja säteilyttää alueelle kerättyjä koe-eläimiä. Mutta sekin meni tietysti reisille. Gilda putosi kauas maalista, upotti pari laivaa ja säteilytti muutaman kurjan vuohen hengiltä. • KeTTUNeN
ylioppilaslehti 37 6 / 2 0 : a k s el I HIlt u nen . ”Sankarin taistelutanner tömisee, minkä jälkeen sankari vetäytyy nuolemaan haavojaan ja saa pyhityksen leimahtavassa Es-duuri-soinnussa.” ”Kahden naisen välille syttyvä luottamus liukuu kauhuksi ja psykoanalyyttinen paini elää näyttämöllä ilman pakotonta punnertamista.” r u m b a 8 /2 0 14 : marIa sÄkÖ, H s 7 . 9 . 2 0 14 4 teokset : Jukk a Isopuro. H s 9 . 9 . 2 0 14 1 aRviot ”Yhtye vetää koko albumin läpi kovalla intensiteetillä ja perinteitä kunnioittavalla ilmaisullaan.” Muusikko Milla kiRjailija juha elokuvaohjaaja RuMi, opiskelet itkonen, Millainen j-p valkeapää, teatteRikoRkeakoulussa. on juhaitkosiaanisin Mitä suoMalaiset Miksi näyttelijät ovat Mahdollinen RoMaani?” elokuvantekijät aina niin dRaMaattisia? ”Mitä vittuu vitun paskapää miks kysyt tollaista! Ootko ihan saatanan hullu? T. näyttelijät” mIll a rumIn FIona applen InspIroIma DebY Y t tIalbumI Ilo t, H a lu t Ja Va l Hee t Il mes t Y I 3 . lo k akuu ta . voisivat oppia Muista ”Juhaitkosiaaninen mahdollinen romaani sisältää melankolisen, liikaa muistavan miespuolisen kertojan. Mukana on oltava myös vähintään yksi keski-ikäinen nainen. Miljöönä on pikkukaupunki, josta pyritään ja välillä päästäänkin pois, mieluiten Amerikkaan. Lisäksi kirjassa on tietenkin musiikkia ja mielellään muitakin intertekstuaalisia viittauksia, jotka ovat läheisiä luultavasti vain kirjailijan omalle sukupolvelle tai kenties vain hänelle itselleen.” JuHa Itkosen kuuDes roma anI pohjoisMaista? ”Pohjoismaisen nykyelokuvan taitavimmat tekijät kuten von Trier, Bier, Vinterberg ja Moodysson tekevät elokuvansa ajattelevalle yleisölle. He haastavat katsojansa niin aihevalinnoillaan, kuin elokuvakerronnallaan. He luottavat katsojaansa. Keskivertokatsojalle suunnatut elokuvat jäävät myös Tanskassa ja Ruotsissa keskinkertaisiksi.” J-p Valk eapÄ Än toInen a Jo Ilmest YI sY Yskuussa . se pI t k Ä FIk t Io elo ku Va He o Vat eI o l e t ek I JÄ n s Ä mIel es tÄ paennee t on poIkkeuksellIsen Y H tÄ J u H a I t ko s I a a nInen ku In o nnI s t u nu t Ja s a a en s I - Ilta n s a eD eltÄ JÄ n s Ä . 17 . l o k a k u u t a .
ylioppilaslehti 38 6 / Keep calm and _ _ _ _ _ 2 0 1 Kodin 1:ssä. Siellä oli hiljaista kuin haudassa, ei ketään missään. Näytti vähän siltä, että jokaisessa myytävässä sisustusesineessä oli jotain pielessä. Kaupassa oli sisustustauluja, joiden aiheina oli kukkia, riikinkukkoja ja “luonnosmaisia” maalauksia naisvartaloista, ikään kuin suoraan taiteilijan ateljeesta. Sen lisäksi hyllyssä lojui “rustiikkisävyisiä” tauluja ja muita esineitä, joihin oli kirjailtu toinen toistaan mielettömämpiä iskulauseita, kuten: meN To The LeFT, BeCAUSe WomeN ARe ALWAYS RiGhT! PACK YoUR TRoUBLeS iN AN oLD KiT BAG AND SmiLe SmiLe SmiLe 4 IIdA SOfIA YST. TERV. YLIOPPILASLEHTI KOLUMNI HIRVONEN kuvan ja lähetin sen välittömästi ystävälleni Facebookissa. “Aaarrgghh : D Aivan mielenvikaisia”, hän vastasi. Niin minustakin. Kuitenkin nuo mitäänsanomattomat “aforismitaulut” olivat suosikkiesineitäni koko kaupassa. Ne herättivät minussa ristiriitaisia kuvitelmia. Jokaisen tavaratalon valikoimassahan on tauluja, joissa lukee “viisaita” tekstejä sievällä taustalla. ostivatko ihmiset niitä? Jos ostivat, niin saivatko he “voimaa” arkeensa niistä lauseista? Ja jos he saivat, oliko minulla toisaalta mitään oikeutta naureskella sellaisille esineille? menee huonosti. Samaan kirppareita ilmestyy koko ajan enemmän. Yhä useammin kuulee jonkun hehkuttavan ”minimalismia” ja sitä, kuinka hän aikoo heittää melkein kaiken paitsi välttämättömät tavarat pois. Se ei vaikuta mitenkään yllättävältä, sillä sisustaminen on alkanut tuntua jotenkin ”vanhanaikaiselta”. Netissä on jo niin paljon visuaalisia ärsykkeitä, että kodin täyttäminen tavaralla tuntuu turhalta. Tarkemmin ajateltuna hienommalta näyttäisi, jos koti olisi niin tyhjä kuin mahdollista. Applen edesmennyt toimitusjohtaja Steve Jobskin oli niin ”perfektionisti”, ettei hän pystynyt sisustamaan kotiaan juuri ollenkaan. Tyhjyys näytti hänen mielestään zenillä tavalla “täydellisemmältä”. Taiteilija William morris neuvoi olemaan hankkimatta kotiinsa mitään, mikä ei olisi hyödyllistä tai kaunista. Kotoisa tunnelma syntyy sähköstä ja elämästä. Siksi olen varma, että tulevaisuudessa asuntoja ei “sisusteta” juuri kuin digitaalisilla laitteilla ja huonekasveilla. Todennäköisesti pian sinäkin hankkiudut eroon kaikesta paitsi välttämättömistä esineistä. Tyhjyys on nimittäin kaunista. miksi se pitäisi piilottaa? • K iR J o i T TA JA S i S U S TA A JäT Tä m ä L L ä T i S K A A m AT TA JA LAiNAAmALLA KiRJoJA. n, e n i m m a T Ta m i ” ” i n a h u J P a r a h in PALSTALLA LäheTämme ihmiSeLLe PoSTiA. iltapäivälehdille, että et ole 60 vuoden urasi aikana nähnyt jääkiekkopiireissä yhtään homoa. Nerokas johtopäätöksesi oli, että heitä ei kerta kaikkiaan niissä piireissä ole. haluamme vilpittömästi auttaa sinua tunnistamaan jatkossa homoseksuaaliset yksilöt keskuudestasi. Siksi lähetämme sinulle ohessa brittiläisen homoille suunnatun Attitude-lifestyle-lehden numeron lokakuulta 2012. Kannessa poseeraa boksereissa viisi Lontoon saman kesän olympialaisissa mitalisijoille sijoittunutta urheilijaa. he tekevät sen, sillä ovat nähneet urheilumaailmassa homoja. Aivan niin kuin he ovat nähneet homoja kadulla, metrossa, baarissa, bussissa ja kassajonossa. mutta ennen kaikkea: he voisivat itsekin olla homoja. YSTäVäLLISIN saatat tuskastua. Tunnistaminen on miltei mahdotonta. Gaydar eli homotutka menee sekaisin. et voi olla ollenkaan varma, ketkä lehden sivuilla olevista miehistä ovat homoja ja ketkä eivät. Lupaamme kuitenkin, että jos he kuulisivat sinun aivopierusi, heitä ottaisi päähän. Varsinkin, kun et kehtaa pyytää sitä anteeksi ja todeta, että etpä tullut ajatelleeksi. (Joskus olisi hyvä tulla.) Varma voit olla myös, että reippaanlaisesti nyppii niitä kaikkia jääkiekkoilevia homoja, joiden kanssa 60 vuoden urasi aikana olet ehtinyt työskennellä. Nyt taitaa olla se hetki, kun eläkepäiväsi ovat vihdoin koittaneet. • TERVEISIN, YLIOPPILASLEHTI
ja reaalimaailma menee toiseen suuntaan. 39 6 / 2 0 1 KuVa: antti sePPonen 4 loPPuKiri PAlSTAllA HAASTATEllAAN uHANAlAiSiA iHMiSRyHMiä. vuotta sitten pääsin kunnanjohtajaksi Sulkavalle. Sillä hetkellä olin 27-vuotias ja Suomen nuorin. Nyt olen ollut kahdeksan vuotta Asikkalan kunnanjohtajana Päijät-Hämeessä. Kunnanjohtajan virat ketjuuntuvat usein. Käytännössä mennään pienemmästä kunnasta isompaan. Sulkavalla on vajaa kolme tuhatta asukasta, Asikkalassa liki kahdeksan ja puoli. Raja on vastassa tietyssä kaupunkikoossa, koska kaupunginjohtajasta tulee poliittinen virka, johon sitoutumattomat, kuten minä, eivät pääse. Sukupolvessani kunnanjohtajat jakautuvat kahtia. On elämäntapakunnanjohtajat kuten minä ja ne, jotka ovat vähän aikaa ja lähtevät toimitusjohtajiksi. Elämäntapa tulee siitä, että työ on samaan aikaan totaalista ja vapaata. Voin päättää keskellä päivää, että nyt on uimatauko, mutta samalla sunnuntaina voi olla työpäivä. Hurjimpina viikkoina keväällä ja syksyllä on helposti neljä arki-iltaa kiinni. en ole ollut lainkaan innostunut, sillä ne heikentävät demokratiaa. Sitä keskustelua käydään ilman päteviä argumentteja ja faktoja. Molemmat puolet väittävät, että heidän näkemyksensä perustuu järkeen ja vastakkaisen osapuolen taas tunteeseen. Virallinen kanta julkisuudessa on, että liitokset olisivat järkiratkaisu. Jos se kerran niin on, väitetyt taloudelliset hyödyt pitäisi pystyä osoittamaan. Suurista liitoksista on nyt viisi vuotta, eikä todisteita hyödyistä ole. osKari Tärkeämpi kysymys kuin kuntien määrä on, mitä ne tekevät. Jos kunta järjestää itse kaikki palvelut, Suomessa ei voi olla paljon yli sataa kuntaa. Mutta jos valtio järjestäisi raskaat sosiaali- ja terveyspalvelut, kuten sote-alueilla yritetään, kunnat voisivat keskittyä tärkeimmiksi näkemiensä lähipalveluiden järjestämiseen. Nyt valtio haluaa saada kaikista kunnista identtisiä keskenään. on siis, että valtio päästää otteen irti ja johtaa kuntia vain euroilla. Silloin kunnilla on päätösvalta itse tehdä ja sopeuttaa, miten tahtovat ja voidaan samalla vähentää porukkaa valtionhallinnosta. Nyt valtio sanoo, että kuntien tehtäviä pitäisi vähentää miljardilla, mutta neljän vuoden aikana on tullut niin paljon normeja ja lakiohjausta, että kaikki on muuttunut työläämmäksi. Puheet on toisessa päässä, ja reaalimaailma menee toiseen suuntaan. Tämä on kuin työmäärää lisättäisiin, palkkaa poljettaisiin ja kysyttäisiin, onko kivaa. Koneisto tuntuu yhä tsaarinaikaiselta. Valtiojohto ei ymmärrä, että kunnat eivät ole valtiohallinnon jatketta, vaan erillinen, itsehallinnollinen yksikkö. Ja kun ministeriöt toimivat omina yksikköinään, ne katsovat vain omaa sektoriaan. Valtionvarainministeriöllä ei ole kokonaisohjausta, joka hallitsisi yksittäisten ministeriöiden yli. Siksi tämä on enemmän valtion kuin kuntien ongelma.” • onninen
menevätkö nallekarkit t a sa n HYYn edustajistovaalit 4.–5.11. ennakkoäänestYs 29.–30.10. www.hyy.fi/ vaalit #hy yvaal it2014