7 / 2014 Vieraissa N ÄY T T E L IJÄ JA K IR JA ILIJA A N T TI H O L M A EI O L E K O T O N A A N M IS S Ä Ä N.
LUENTOTIL AISUUS Monimuotoiset perheet Keskiviikkona 19.11.14, klo 18–20 Saukonpaadenranta 2, Helsinki OHJELMA Lapsi lääketieteellisin keinoin. Eero Varila, erikoislääkäri, Dextra Lapsettomuusklinikka Lapsettomuushoitojen lainsäädäntö. Sirpa Soini, kehittämispäällikkö, lakimies, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Vanhemmuus lahjasukusoluhoitojen jälkeen. Terhi Vihko, psykologi, Dextra Lapsettomuusklinikka ”Minun tarinani” Jani Toivola, kansanedustaja Mukana myös Lapsettomien yhdistys Simpukka ry Anne Lindfors, toiminnanjohtaja sekä Sateenkaariperheet ry Kaisa Niittynen, järjestösihteeri Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Tervetuloa! (Docrates sairaalan tiloissa) Vuonna 2014 Helsingin oikeustieteelliseen valituista 86% oli käynyt Pykälä Ry:n valmennuskurssin! *75$%'&7$&$$337'$$.+ www.pykala.?/valmennuskurssit www.dextralapsettomuusklinikka.fi Dextra Lapsettomuusklinikka, Saukonpaadenranta 2, 4. krs, Jätkäsaari, 00180 Helsinki 045 7733 9997 • (09) 560 16300 • ivf@dextra.? LAURI URI MAIJALA MISSÄ SSÄ NYLJIMME SSÄ KERRAN KERRA KER N Infoillat Pykälässä 7.11. ja 21.11. 13/-72)%&%/7.$. 5$#"". 5%(''$733$ )35)) 6,08806!84+ ”Varmuudella voi sanoa, että tällaista esitystä ei ole ennen nähty, ei ainakaan Suomessa.” — HS E sit y k s e t 1 2.1 1.— 4.1 2.2014 Meritullinkatu 33, Helsinki 09 440 224 viirus.fi lippu.fi
ylioppilaslehti 3 7 / TÄ SS Ä 2 LEH DESSÄ mARRASKUU 0 1 4 ALUKSI 5 P ä ät o I m I t tA j A P A A S A A , K U I n K A m e I d ä n 6 Y L P ä ä K I R j o I t U S t o I m I t U S o t tA A K A n tA A P I tä I S I o t tA A m A L L I A R U o t S I S tA . m e R K I t Y K S e Ltä ä n v ä h ä I S e e n o n g e L m A A n . 7 Y L I o P P I L A S L e h t I v A L j A S tA A m A A I L m A n mIeS - jA nAISneRot InnovoImA An SU omen noUSUUn . 8 LIfe coAch eI enä ä oLe PeLK K ä PUo SK ARI . m U t tA m e n e S t Y v ä n j A t e R v e e n IhmISen ASIALL A hän on . 12 d o S e n t t I v ä I t tä ä , e t tä n A I S t e n 12 v e R I P A Lv e L U S S A e I t I e d e tä , S A A K o U L Ko n äö L L ä eI o L e vä L I ä . L U o v U t tA A v e R tA , j o S S e K S I K U m P P A n I eI oLe o LLU t mIeS eIK ä nAInen . 15 v e S A K A n t o L A o P e t tA A t eeK K AReILLe hUmAnISmIA . LoPUKSI 34 An t t I BeRg LIImAU t UI t eLe vISIo n ä äReen K At S o m A A n I h o L L A - S A R j A A , j o n K A mIeS KU vA o n A hdA S . 36 Y R I t tä m I S e L L ä j A m I n d f U L n e S S I L L A o n P A L j o n Y h t e I S tä , K I R j o I t tA A tA P I o R e I n e K o S K I . 38 I I d A S o f I A h I R v o n e n v ä I t tä ä , e t tä 38 L ähe t Imme YLIoPIS ton Reh toRILLe R AhA A . n A IS t en U L Ko n äö L L ä o n PA L j o nK In vä L I ä . 39 h A A S tAt t e L e m m e U h A n A L A I S e n I h m I S R Y h m ä n e d U S tA j A A : n U o R tA n A I S P U o L I S tA S o S I A A L I d e m o K R A At t I A . 22 m I K ä S U o m A L A I S tA AKANE K ATRI TI K K A N E N M U R A M ATSU femInIS mIä vA I vA A? 16 Ant tI hoLmA 28 S e d ät P I K K U tA K e I S S A A n m U R e h t I v At.
Opiskelijakortilla ja tällä ilmoituksella marraskuun 2014 loppuun saakka: i t t r o k 10 € 9 4 CENTER (KAMPPI) STOCKMANNILLA RUOHOLAHTI ADLON (TÖÖLÖ) 103€) € 8 6 m (nor li untosa k e s t i l it Va ut tunn t a j h o tai www.motivus.fi Opiskelijoiden omistama BOTTA ON! | | | Museokatu 10 | www.botta.fi Ma - Pe 11 - 04 La 14 - 04 Su - Ti 15 - 01 Ke - La 15 - 03 Tilaa juhlia! myynti@botta.fi Pe - La 22 - 04 TULEEKO LIIAN MONTA YLKKÄRIÄ? JOs TALOUdEssAsI AsUU UsEITA TILAAJIA JA vÄhEMpIKIN RIITTÄIsI, vOIT pERUA LEhdEN TILAUKsEN MENEMÄLLÄ wEbOOdIIN JA RAKsITTAMALLA ETUsIvULTA KOhdAN ”OsOITETIETOJA EI sAA LUOvUTTAA YLIOppILAsLEhdELLE EIKÄ LEhTEÄ sAA LÄhETTÄÄ”. vAI EIKÖ YLKKÄRI TULE, vAIKKA pITÄIsI? TARKIsTA wEbOOdIssA, ETTÄ OsOITETIETOsI OvAT OIKEIN ETKÄ OLE pERUUTTANUT LEhdEN TULOA. JOs LEhTI EI OLE ILMEsTYMIspÄIvÄN JÄLKEIsENÄKÄÄN pÄIvÄNÄ TULLUT, ILMOITA AsIAsTA OUTI ANTTILALLE, OUTI.ANTTILA@hYY.fI. pOsTITAMME LEhdEN JÄLKITOIMITUKsENA.
ylioppilaslehti 5 7 / Feminismi on 2 rikki 0 1 4 kulmakivenä on feminismi. Kuuluu ollakin, sillä feministinen tutkimus on arvokasta, tieteellisin kriteerein hankittua tietoa siitä, mitä valta on. Suomalainen feminismi kuitenkin yhdistetään lähes poikkeuksetta Naisasialiitto Unioniin. Unioni ei vielä tänäkään päivänä ota jäsenikseen miehiä. Hyväksyn perustelut, sillä kyllä yhdistys saa ajaa naisasiaa, jos se niin haluaa. Mutta feminismiä se ei ole. Jos se haluaisi sen olevan, sen pitäisi ensi töikseen muuttaa nimensä. Niin on tehty yliopistoissa, joissa naistutkimuksesta on tullut sukupuolentutkimusta. Feminismi kun ei voi olla yhden asian ajamista. Tai kinastelua siitä, millä vähemmistöryhmällä asiat on huonommin kuin muilla. Koska kuitenkin vallalla on mielikuva, että feminismi on naisten liike, syntyy vastavoimia. Yksi esimerkki on vuonna 2008 perustettu Miesten tasa-arvo ry. Se on yhdistys, joka ajaa vieläkin kapeammin vain yhdenlaista T A S A - A R V O P O l ITI I K A N OllA ASIAN YhdEN AJAmISTA. tasa-arvoa: valkoisten heteromiesten tasa-arvoa. Yhdistystä tuntuu kismittävän se, että kaiken maailman epämiehiä alkaa päästä vaikuttamaan yhteiskunnan eri aloille sotkemaan pyhää järjestystä. Vähemmän heitä kiinnostavat miesten keskinäiset erot, sillä heidän ajattelunsa tuntuu lähtevän keksitystä ongelmasta, jonka mukaan naiset käyttävät yhteiskunnassa eniten valtaa. Koska mikään tilasto, luku tai empiirinen havainto ei tue tätä näkemystä, sosiologi Henry Laasanen on kehittänyt niin sanotun seksuaalisen vallan teorian. Teoria perustuu ajatukseen, että naisilla on sukupuolensa vuoksi erityinen kulttuurinen pääoma, jonka avulla he käyttävät seksuaalista valtaa suhteessa miehiin. Teoria on oikeassa ainoastaan siinä havainnossa, että seksuaalinen valta on yksi vallankäytön muoto, mutta sitä voivat harjoittaa niin miehet kuin naisetkin ja miehiin tai naisiin tai mihin tahansa sukupuoleen kohdistuvana. Sekä miesasiamiehet että vanhan liiton naisasianaiset kompastuvat samaan kiveen siinä, että he niputtavat naiset ja miehet yhtenäisiksi ryhmiksi, joilla muka olisi jotain sisäsyntyisiä vahvuuksia tai heikkouksia. Ei ole. T A R VIT S E m m E nopeasti jotain muuta kuin Naisasialiitto Unionin. Mallia voi ottaa vaikka sieltä missä kaikki perinteisesti on paremmin, eli Ruotsista, jossa feminismistä on tullut myös miesten asiaa. Siellä perustettiin lähes kymmenen vuotta sitten feministinen puolue Feministiskt Initiativ. Loppukesästä julkaistun Ruotsin radion kyselyn mukaan peräti puolet ruotsalaisista sanoo olevansa feministejä. Nyt joku voisi sanoa, että feminismin nimi pitäisi muuttaa, jotta siitä voitaisiin tehdä kaikkien asiaa. Ei tarvitse: myös mies voi käyttäytyä feminiinisesti ja nainen maskuliinisesti. Oleellista on ymmärtää, että yhteiskunnan nokkimisjärjestyksessä uskottavin, vakuuttavin ja rationaalisin yksilö on maskuliinisesti käyttäytyvä mies. Ruotsissa muuten ei ole yleistä asevelvollisuutta. Se ei tietenkään tarkoita, että Ruotsi olisi täysin tasa-arvoinen yhteiskunta, tai että kaikki tasa-arvo-ongelmat ratkaistaisiin sillä. Se tarkoittaa, että siellä valtio ei pakkoteetä miehille sukupolvikokemusta, joka laittaa heidät viettämään Facebookissa inttikuvaviikkoa ja siten tuntemaan pakotettua yhteenkuuluvuutta. Sellaista, jota vuosien jälkeen muistellaan saunailloissa sillä aikaa, kun naiset järjestävät vastavoimaksi tarkoitettuja tyttöjen viini-iltoja. Sillä aina on heitä, jotka eivät saa kutsua kumpaankaan. • SIK SI A N T TI PI K K A N E N P Ä Ä T O I m IT T A J A OVASK AIN EN VOI EI JUKK A h E T K E K S I itse maanpuolustus ja keskitytään miettimään, mitä miehiä koskeva asevelvollisuus oikeasti tarkoittaa. Kuulostaisiko hyvältä idealta, että pistetään kaikki synnytyslaitoksella sukupuoleltaan naiseksi määritellyt opettelemaan vähintään puoleksi vuodeksi lastenhoitoa Valtion Lastenhoitokeskukseen Ylivieskaan? Jos kokee lastenhoidon esimerkiksi sukupuolistereotypioita vahvistavaksi, voisi valita huovutuskerhon tai mennä vaikka kaivamaan ojaa. Jos tämäkään ei kelpaa, vankila kutsuu. No ei kuulosta, sillä 1. naisten tehtävä ei ole hoitaa lapsia, ja 2. on ihmisarvoa alentavaa, että valtio teettää pakkotyötä kansalaisilla. Joten: 1. miesten tehtävä ei ole opetella sotimaan, ja 2. on ihmisarvoa alentavaa, että valtio laittaa jokaisen miehen joko opettelemaan sotimista, pakkotyöhön tai vankilaan. U N O h d E TA A N FEmINISmI P Ä Ä K I R J O IT U S K U N V A lTI O ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta jotain pitäisi tehdä, se perustaa työryhmän. Siis aika usein. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi lokakuun lopussa raportin, jota laatimaan perustettu työryhmä olisi pitänyt perustaa jo kymmenen vuotta sitten. Loppuraportti kantaa nimeä ”Mieskysymyksiä tasa-arvopolitiikassa”. Ei siinä mitään, parempi myöhään ja niin edelleen. Ja onhan raportti oikein kiva. Siinä puhutaan tärkeistä asioista, kuten mieskuvan monipuolistamisesta. Että mies ei ole pelkkä jöröttävä juntti. Aivan niin. Jokin raportissa on silti pielessä. Yhdestä konkreettisimmasta asiasta, joka Suomessa voitaisiin tehdä tasaarvon eteen vaikka heti,sanotaan epämääräisesti näin: ”Asevelvollisuus ei kohtele miehiä ja naisia tasa-arvoisesti. Asevelvollisuuden asemaa on arvioitava sekä sukupuolten aseman että sen synnyttämien mielikuvien kannalta.” Tämä on jostakin syystä kirjattu kohtaan ”väkivallan ehkäisy”. Sitä, miksi se on siellä, ei perustella, eikä raportissa myöskään ehdoteta mitään toimia, kuten asevelvollisuudesta luopumista tai sen ulottamista koskemaan kaikkia. A IN A,
ylioppilaslehti 6 7 / 2 R AIM O H EL MISEN M A LLI EI OLE HY VÄ SU O M ELLE 0 1 ART DIRECTOR JAAKKO SUOMALAINEN, 050 447 1117, @JSUOMALAINEN TOIMITUSSIHTEERI SONJA SAARIKOSKI, 050 374 8679, @SONJASAARIKOSKI TOIMITTAJA OSKARI ONNINEN, 0400 835 495, @OSKARIONNINEN AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA ville airaksinen, antti berg, iida sofia hirvonen, niko kettunen, eero lampinen, konsta leppänen, inka lähteenaho, lari malmberg, karolina miller, akane muramatsu, juuso määttänen, jukka ovaskainen, tapio reinekoski, kaisa saario, katri tikkanen, sami viljanto, elina vitikka ja veera voutilainen. PERUSTETTU 1913. 101. VUOSIKERTA. SUOMEN AIKAKAUSLEHTIEN LIITON JÄSEN. ISSN 035-924. KÄYNTI- JA POSTIOSOITE KAIVOKATU 10 B, 7. KRS, 00100 HELSINKI. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET ETUNIMI.SUKUNIMI@YLIOPPILASLEHTI.FI WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI, TWITTER: @YLIOPPILASLEHTI OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/ TILAAJAPALVELUT MEDIAMYYNTI PIRUNNYRKKI OY, KARI KETTUNEN, 0400 185 853, KARI.KETTUNEN@PIRUNNYRKKI.FI, ERJA LEHTONEN, 0400 185 852, ERJA.LEHTONEN@PIRUNNYRKKI.FI, WWW.PIRUNNYRKKI.FI ILMESTYMISAIKATAULU JA MEDIAKORTTI WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/ MEDIAKORTTI.PDF KUSTANTAJA YLIOPPILASLEHDEN KUSTANNUS OY TOIMITUSJOHTAJA MAURI LAURILA HALLINTO JA TALOUS HEIKKI NÄRHINEN PAINO SANOMAPAINO, VANTAA KANNEN KUVA JUSSI SÄRKILAHTI TOIMITUS EI VASTAA TILAAMATTA LÄHETETYSTÄ AINEISTOSTA EIKÄ PALAUTA SITÄ. SEURAAVA NUMERO ILMESTYY 12.12.2014. YL PÄÄTOIMITTAJA ANTTI PIKKANEN, 050 339 3033, @apikkanen P Ä Ä K I R J O IT U S 4 VI I M E VI I K O T on puhuttu siitä, onko ylioppilas Anders Borg uusi Curt Lindström vai ei. Lindström saapui vuonna 1995 Ruotsista Suomeen ja teroitti kiekkoleijonat ennennäkemättömään maailmanmestaruustahtiin. Tulevana keväänä entinen valtionvarainministeri Anders Borg saapuu Ruotsista Suomeen ja teroittaa tulevan hallituksen ennennäkemättömään leikkausvireeseen. On suomalaista nöyryyttä uskoa siihen, että menestyksen ovet aukeaisivat ulkomaisen johtajan voimin. Sen sijaan meidän tulisi keskittyä omiin vahvuuksimme. Kerran opittu tietotaito ei ole kadonnut mihinkään. M I K A E L G R A N L U N D I N ilmaveivistä voisimme oppia, kuinka yllättävällä hetkellä kehitetty innovaatio voi ratkaista pelin. Leo Komarov on taas kuin suomalaisen jääkiekon Amazon: häirikkö, joka kasvoi lopulta tähdeksi. Uudistumista kuitenkin kaivataan. Leijonalegenda Raimo Helmisen malli ei ole enää hyväksi Suomelle. Helminen muistetaan pelisilmästään ja syötöistään. Hän halusi viimeiseen asti tarjota pelitovereilleen avopaikkoja – ja jätti itse laukomatta. Siksi hänet tulisi unohtaa. Suomi voittaa ottelunsa rohkeudella. Ja rohkeus on sitä, että kun kiekko tulee lapaan, on lauottava. YLiOppiLASLeHden peRiAATeLinJA On OSOiTTeeSSA: HT Tp: // YLiOppiL ASLeHTi.fi/ peRiAATeLinJA YL P Ä Ä K I R J O IT U S T O I M IT U S NON-FINNISHS P E AKING READER? OUR BEST FEATURES IN ENGLISH AT WWW.YLI OPPILASLEHTI.FI/ENG
LÄHTEENARO INK A S U I O M N O U S U U Ru oT sIll a o n Inno Va aT Io s T R aT eg Ia . su o mell a eI . N Y lIo ppIl a sleh T I ko ko s I T Yö RY hmÄn l a aT Ima an R ap o RT In , jonk a aVaInsanoIll a suomeenkIn sa ada an m Yö n T eInen Inno Va aT Io Ilma s To. A h k eru us Lu o v u us Vähemmän vastakkainasetteluja, enemmän yhdessä tekemistä. kaikissa meissä piilee luova potentiaali. H y vin vointi me määritämme elämämme suunnan lukemattomilla pienillä päätöksillä, joita teemme joka päivä. Ro h k eus Voit ajatella energiaasi panttivankina, joka sinun on neuvottelulla vapautettava. Rakenna siis samanlaista sisäistä turvallisuutta, kuin panttivankineuvottelijoilla on. K a nsain vä lisy ys Uteliaisu us kun uteliaisuus muodostuu rohkeudeksi, niin rohkeus muodostuu kokeiluiksi, kokeilut virheiksi, virheet tiedoksi ja tiedot voimavaraksi. The world is complex. Vä lit tä mine n K e t tery ys loVe eurooppa & sTop #talouskuri #työttömyys Inactivity is death. Yrit tä jä h e nkisy ys K ä rsivä llisy ys Älä hajoita mitään. Älä pahoinpitele tai tapa ketään. nousuhumala on aika hieno tunne. mieti jos sitä voisi pullottaa ja myydä. olisi aikamoinen business :) T YöRYhmÄÄn kuuluIVaT ValTIoTIeTeIden k andIdaaT TI lI andeRsson, kIRjaIlIja paulo Coelho, ValTIoTIeTeIden maIsTeRI sannI gRahn-laasonen, oIkeusTIeTeen lIsensIaaT TI mIk ael jungneR, YlImmÄn johdon CoaCh jaRmo manneR, TRansfoRmaTIIVInen ValmenTa ja k aTRI mannInen, luoVa johTa ja BenITo mussolInI, phd alex andeR s TuBB, dIgITalIsTI VIlle TolVanen ja luoVa johTa ja saku TuomInen.
ylioppilaslehti 8 7 / 2 0 1 4 M e n e s t Y J Ä 2 .0 Life coachi t ei vät o Le enä ä peL k ä s tä än köy hän miehen p s y ko Lo g e ja , s iL L ä n y k yä än coaching ia voi opisk eLL a huippu yLio pis toiss a . coach ei yri tä par an ta a mieLen t erve y s o ng eLmia , va an hän h aLu a a t ehdä menes t y väs tä ihmises tä v ieL ä menes t yneemmän . K a l i f o r n i a n V e n t u r a harborin aalloilla keinuu purjevene. veneen nimi on cuidado, joka tarkoittaa espanjaksi huolenpitoa. veneessä asuu nainen nimeltään vikki Brock. hän on coach, vapaasti suomennettuna eräänlainen henkilökohtainen valmentaja. cuidado on paitsi koti, myös coachvikkin työpaikka. silloin kun Brock ei harrasta kajakointia koiransa djangan kanssa, hän vastaanottaa kajuutassa puheluita yhdysvalloista, euroopasta, Lähi-idästä, afrikasta, aasiasta ja Latinalaisesta amerikasta. siitä hän saa kuukausipalkkansa. Brockin mukaan ihmiset, jotka soittavat cuidadoon säännöllisesti, ovat yritystensä tähtiä tai kenties lahjakkaita yksilöitä, joilla on jokin sokea piste, joka hidastaa heidän menestymistään. se voi esimerkiksi olla keskittymisvaikeudet tai monikansallinen tiimi johdettavana. Brock tietää harvoin etukäteen, mistä asiakas tarkalleen haluaa puhua. mutta yhden asian hän tietää aina. satelliittiyhteyden toisessa päässä on menestynyt ihminen, joka haluaa menestyä vielä paremmin. Vi K K i B r o c K on tehnyt väitöskirjan coachingin historiasta. hän on kaukana ammattikunnan stereotyypistä, jonka mukaan life coach on puoskari jostain kirjekurssin suorittaneen poppamiehen ja yhdellä pisteellä psykologian pääsykokeissa rannalle jääneen terveydenhoitajan välimaastosta. Brockilla nimittäin on Washingtonin yliopiston maisterintutkinto johtamisesta. hän työskenteli parikymmentä vuotta konsulttina muun muassa lentokoneita ja ohjuksia tehtailevassa Boeing companyssa. vuonna 1995 hän päätti ryhtyä coachiksi. ”olin yksi varhaisista ihmisistä alalla. monet coachit ovat elinikäisiä oppijoita, ja minä olen yksi heistä.” kymmenen vuotta myöhemmin hän pääsi vapaaehtoisena mukaan, kun joukko korkeakouluttautuneita coachingin pioneereja perusti the foundation of coaching -nimisen säätiön rahoittamaan caoching-tutkimusta vuonna 2005. samoihin aikoihin harvardin yliopiston suurimmassa psykiatriaan erikoistuneessa opetussairaalassa sai alkunsa coachingin ja positiivisen psykologian aloite, johon myös Brock lähti mukaan. aloitteen tavoitteena oli perustaa ”akateeminen koti coachingille ja positiiviselle psykologialle, jotta ihmiset voisivat saavuttaa huippusuorituksensa ja -terveytensä”. pari vuotta myöhemmin harvardin lääketieteellisen tiedekunnan tiloissa kokoontui ensimmäistä kertaa kansainvälinen coaching-tutkimuksen foorumi, jossa coaching-tutkijat kehittivät yhdessä sata ehdotusta tulevien tutkimusten pohjaksi. foorumin ehdotukset johtivat harvardissa coaching-instituutin perustamiseen, joka käyttää vuosittain satoja tuhansia dollareita alan tutkimukseen. harvardin instituutissa pyritään siihen, että coaching vapautuisi poppamiehuuden taakasta ja saisi vakaan tieteellisen pohjan. siellä coachingia ei kuitenkaan voi varsinaisesti opiskella. mutta monissa muissa yliopistoissa voi. esimerkiksi yhdeksi maailman parhaista yliopistoista toistuvasti arvioidussa newyorkilaisessa columbiassa. coachingin tieteellinen teoria pohjaa muun muassa psykologi abraham maslow’n vuonna 1943 julkaistuun tarvehierarkiaan. maslow esitti elämän itsensä toteuttamisen pyramidina, jossa ihmisen ensisijaiset tarpeet, kuten hengittäminen, syöminen ja nukkuminen, asettuvat pohjakerrokseen. niiden täytyttyä pääsee sukkuloimaan ylöspäin: luovuuden ja ”sisäisen potentiaalin” kaltaiset tarpeet asettuvat värikkään triangelin huipulle. menestynyt yksilö on siellä. pyramidin huippukin on tuulinen paikka. ongelma liittyy yleensä siihen, että päivässä eivät tunnit riitä, jotta voisi olla täydellinen kaikessa. silloin tarvitaan coacheja, kuten vikki Brockia. hänelle onkin juuri tulossa puhelu. ”haluaisin todella saavuttaa lisää tasapainoa työni ja elämäni välille. a s i a K a s:
ylioppilaslehti 9 7 / 2 0 1 saMi Vi l Ja n T o 4 Työskentelen 80 tuntia viikossa, ja kun tulen kotiin, pöydässä ei ole illallista ja lapseni ovat jo menossa nukkumaan. Taidan olla palamassa loppuun.” Coach-Vikki: ”No niin. Katsotaan ensi viikkoa. Kuinka monen tunnin ajan voisit omistautua työlle ensi viikolla?” A: ”Ensi viikolla aion olla töissä vain kymmenen tuntia päivässä. Sen jälkeen menen kotiin. Viiden päivän ajan.” C: ”Ok, se on hieno parannus. Miten aiot toteuttaa tämän?” B r o c k tekee päivästä toiseen Cuidadossaan. ”Ihmiset haluavat menestyä”, Brock toteaa. ”He kaipaavat henkilökohtaista apua onnistuakseen. Mutta ystävät ja perhe eivät enää aina täytä tätä roolia.” Aikana, jolloin Cuidadoon soittaminen sunnuntaiaamuna kello kuusi ei vielä ollut vaihtoehto, asiakkailla oli varmaankin muita keinoja selviytyä pattitilanteistaan. Tai kenties he vain hyväksyivät sen, etteivät kyenneet jatkuvasti olemaan samanaikaisesti loistavia niin johtajina kuin rakastajinakin. Onko dilemma mahdollista ratkaista? Monet uskovat, että on – ja nimenomaan yliopistoissa. ”Kyse on vastuullisuudesta. Itse esimerkiksi opetan kaikkia teorioita, jotka luovat perustan alalle. En usko, että coachit tekevät samoin ei-akateemisissa ympäristöissä”, sanoo Paulette Rao. Rao suunnittelee ja opettaa kursseja New York Universityssä ja toimii International Tä l l a is Ta Coaching Federationin New Yorkin jaoston presidenttinä. International Coaching Federation eli ICF on coachien oma yhdistys. Sillä on 132 paikallisjaostoa ympäri maailmaa. ICF myöntää coacheille sertifikaatteja ja velvoittaa jäseniään seuraamaan eettistä koodistoaan. Nettisivuilla sanotaan, että ”ihmiset ovat avoimempia ajatukselle siitä, että he ovat itse vastuussa omasta elämästään, ja coaching auttaa heitä nimenomaan siinä”. ICF pyrkii tekemään itsesäännellystä alasta säännellympää, ja siihen Raon mukaan tarvitaan yliopistoja. ”Jos menet Guccin liikkeeseen, ostat Guccin vaatteita. Jos menet Tom Fordille, ostat Tom Ford -vaatteita. Jos menet positiivisen psykologian kouluun, saat positiivista psykologiaa, mutta jos menet yliopistoon, pääset käsiksi kaikkiin teorioihin, joista voit valita”, Rao sanoo ja alkaa luetella: ”Aikuisoppimisen teoria, neurotiede, kognitiivis-behavioraalinen teoria, positiivinen psykologia, muutosteoria, systeemitiede.” Suosiosta päätellen teorioiden mahdollisuuksiin uskotaan. Columbiayliopiston coaching-ohjelman professori Terrence Maltbia kertoo, että heidän jonotuslistallaan odottaa tälläkin hetkellä noin sata henkilöä. Maltbian mielestä coachingin suosiota selittää maailman jatkuva monimutkaistuminen. Ja se, että ihmiset ovat hirvittävän stressaantuneita. ”Uskon, että työpaikka on vain mikVeera V o u Ti l a i n e n rokosmos laajemmasta yhteiskunnasta”, hän sanoo. ”Ympärivuorokautinen tavoitettavuus johtaa siihen, että avainsana sekä töissä että elämässä muutenkin on monimutkaisuus.” Eri asia on, voiko ongelmiin löytää yksinkertaisia patenttiratkaisuja edes yliopistokoulutuksen jälkeen. Vikki Brock tuntuu uskovan, että voi. Ja niin taitaa uskoa hänen asiakkaansakin, joka haluaa muuttaa 80-tuntisen työviikkonsa 50-tuntiseksi. Hän nimittäin soittaa Brockille uudestaan. Coach-Vikki: ”Kuinka monta tuntia teit töitä viime viikolla?” Asiakas: ”Työskentelin 12–14 tuntia päivässä.” C: ”Hei. Sanoit, että haluat tätä. Toimintasi ei ole linjassa sen kanssa, mitä sanoit haluavasi tehdä. Mitä tässä tapahtuu? Vaikka väität, että haluat toimia näin, lienee selvää, että se ei ole sinulle tarpeeksi tärkeää.” Brockin mukaan ongelma johtuu ristiriidasta, joka asiakkaalla on tavoitteensa ja tekemisensä välillä. Siksi hän kehottaa miestä tekemään valintoja. Samaa kehotetaan esimerkiksi Tiny buddha – simple wisdom for complex lives -blogissa: alisuorittamisen ja ylisuorittamisen välillä sijaitsee harmaa alue, jossa kasvu ja läsnäolo ovat molemmat mahdollisia. Sen tilan löytäminen vaatii päätöksiä, tietoisia valintoja. •
ylioppilaslehti 10 7 / 2 Feik kiv uit tO nin va lk e a sa n k a ri 0 1 4 PAL S TALL A NAU T I TA AN AR JEN PIENIS TÄ , K AUNIIS TA ASIOIS TA . k ais a s a a riO Oik a is u Ylioppilaslehdessä 6/2014 väitettiin, että Marokko tuottaa yli 40 prosenttia maailman kannabiksesta. Todellisuudessa kysymys oli pelkästä hasiksesta. • r a k a s ti n ”O l e n k O k O i k ä n i luottanut omaan vaistooni kaikissa asioissa, olen itse tehnyt aina kaikki päätökset. Sen takia olen koko ikäni julistanut sitä, että en ole katunut mitään. Mutta nyt tuli se toinen kirja. Ukrainan kriisi oli menossa, ja tajusin varmaan kaksi kuukautta ennen kirjan ulostuloa, että se tulee täysin päin helvettiä -aikaan. Olen sitä mieltä kaikesta, mitä siinä kirjassa sanotaan, mutta mä tiesin, että se tulee saamaan just sellaisen paskan vastaanoton. Soitin kustantajalle ja kysyin, että pystytäänkö me ottamaan se vielä pois, ja se sanoi, että kun on tehty jo ennakkotilauksia ja se on kohta menossa painoon. Kaduttaa, että en vetänyt sitä pois. Joskus pitäisi olla vaan vittumainen ja tehdä se, miltä itsestä tuntuu. Aina, kun minulla on joku vaikea asia elämässä, vaikeita päätöksiä tai joku harmittaa, mä juttelen itseni kanssa ääneen, keskustelen, käyn itseni kanssa dialogia. En tiedä, kuka se toinen osa on. Minulla ei ole vielä todettu ainakaan skitsofreniaa. Kävin pitkän ja katkeran keskustelun itseni kanssa, kun tajusin sen silloin, että se on mennyt juuri niin kuin pelkäsinkin. Että pystyn sitten myöhemmin ottamaan ehkä jotain opikseni.” • M it ä PAL S TALL A K YS YMME, MILLOIN VIIMEK SI . k aikki vi i M e i s i n k e r ta MillOin viiM eksi k a d uit jOtain, ville H a a pasa lO ? e n k u u l u niihin ihmisiin, jotka viihtyvät ylä- tai alailmoissa kovin pitkää aikaa kerrallaan. Luonteeni vaatii kierrettä. Siksi se iski, klaustrofobia, kuin Linnanmäen hattaranhajussa silloin, kun Kieputin on yläasennossa pysähtyneenä. Silloin, kun ei voi olla varma, tuleeko laite koskaan alas. Tajusin, etten ole kuukauteen käynyt ulkomailla. Sydämeni pompahti peloissaan. Olenko jumissa? Viihdyn ulkomailla, koska silloin tajuaa itsestään uusia puolia. Näkee itsensä eri silmin uudessa ympäristössä. Tulee uudeksi versioksi itsestään. Peilaa itseään suomalaisen järven sijaan japanilaisen luostarin lammikosta. Sulautuu Santorinin sineen, maalaa luomiinsa Darwinin auringonlaskun purppuran, huuliinsa ranskalaisen viinin punan. Rakkaudestani ulkomaihin sain idean: miksi en voisi työni puolesta matkustaa hieman enemmän? Niinpä, miksi! Otin laivan Tukholmaan tavoitteenani tehdä reportaasi oluenmaistelusta. Kaadoin märkää kurkkuuni Söderin eteläpuolella ja jonotin Systemetissä pari tuntia vettä vahvemman tähden. Silmissäni loisti sinne meikkaamani kaljan kulta. (Sävy on Lumenen valikoimista poistunut kimalleluomiväri nimeltään Ohran vieno kosketus, voisivat aloittaa valmistuksen uudelleen!) Illalla saavuin vuokraamaani asuntoon meikit jo vähän poskilla. Otti valmiiksi päähän, koska jos meikkaaminen on terveyspuuron lempeä kosketus vatsanpohjassa aamutuimaan, on meikinpoisto posliinikuppiin jumiutunut hiutale, jota saa jynssätä pois elämän valuessa ohi kuin tunnelbana hiprakkaisen suomalaisen edestä. Mutta sitten muistin! Olin ollut kaukaa viisas! Sillä laukustani löytyi kuin löytyikin Nivean super-refreshingmeikinpoistoliina, matkalaukkujeni vakiovaruste, feikkivuittonini varjoista kurkistava sankari. Lysähdin onnellisena sohvannurkkaan jynssäämään ohraluomaria nassustani. Veto sinne, toinen tänne, uudestaan ja uudestaan, kunnes valkoinen liina oli muuttunut kimaltavaksi vaaleanruskeaksi. Huokasin onnellisena. Olin jälleen hieman parempi versio itsestäni. •
ylioppilaslehti 7 AutOiLu O n Miesten h O M M A A S A 2 0 1 4 on vielä tahoja, jotka pitävät yllä elämää helpottavia jakolinjoja miesten ja naisten välillä. Radiossa pyörii Autoliiton mainoskampanja, joka opastaa miten nainenkin voi kantaa kortensa kekoon, jos pariskunnan auto hyytyy kesken automatkan. ”Ei voi olla totta, periferiassa ollaan ja bensa on finito”, epäonninen mies tuskastuu. Mutta ei hätää. Nainen ei jää neuvottomaksi, vaikka hänen oma miehensä ei naismaisuuttaan selviydy eteen tulleesta autoilullisesta ongelmasta. Naisethan ovat kielellisesti miehiä lahjakkaampia, joten nainen on kuin tehty soittamaan apua. ”Sori kulta, mutta nyt on pakko soittaa tärkeälle miehelle”, mainoksen nainen toteaa. Ja kas, puhelin ei ehdi piipata kuin kerran, kun Autoliiton möreä-ääninen turvamies vastaa. Eikä pelkästään vastaa. Kuten oikea mies, hän on osannut varautua naisen hätään. ”Rouva on huoletta, Autoliiton turvamiehet ovat jo matkalla bensakanisterin kera”, teiden sankari lohduttaa. Sitten naisen omalle miehelle tulee paha mieli. ”Kai minäkin olen sinulle tärkeä mies?” mies kyselee värisevällä äänellä. Nainen vakuuttelee, mutta oikeasti kaikki – niin mies, nainen kuin Autoliittokin – tietävät, ettei tärkeä mies voi olla sellainen, joka ei pärjää autotiellä yksin. Ja vielä sitäkin selvempää on, ettei Autoliiton turvamies voi olla turvanainen. Vaikka naiset ovat äidillisiä ja siksi hyviä auttamaan, heiltä puuttuu yksi turvamiehelle pakollinen ominaisuus. Päästäkseen apuun turvamiehen pitää osata ajaa autoa. • N D G I S R L LARi M ALMBeRG tA nssi pA h A p Ois h A L u A A O L L A y s t ä V ä L L i n e n, ei tarvitse kuin klikata itsensä Life West Organisationin (Pelastusliiviorganisaatio) sivulle. Aluksi voi katsoa kohottavan videon, jossa näkee, että ystävällisyys tarttuu tehokkaasti kuin malaria. Kun auttaa skeittaavaa poikaa, skeittaava poika auttaa mummoa kadun yli, mummo maksaa nuoren naisen parkkimittarin ja niin edespäin. Todella helppoa. Kun on katsonut videon, kokee olonsa voimaantuneeksi ja haluaa viestiä eteenpäin ystävällisyyden ilosanomaa. Onneksi samalta sivulta selviää myös, että marraskuussa vietetään ystävällisyysviikkoa. Se alkaa Tanssi-flashmobilla, jossa kaikki voivat pukeutua pelastusliivin oranssiin ja juhlia ystävällisyyttä. kun sO nJA Aluksi pitää rekisteröityä, koska tanssin, jolla ystävällisyyttä viestitään, saavat oppia vain rekisteröityneet. 9. päivä marraskuuta tanssitaan ympäri maailmaa: Yhdysvalloissa, Yhdysvalloissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Suomalainen joutuu pettymään: Suomen kaupunkikulttuuripioneerit eivät ole ennättäneet mukaan järjestämään flashmob-oodia ystävällisyydelle. Onneksi apu löytyy lauttamatkan päästä: flashmob järjestetään sekä Ruotsin Tukholmassa että Viron Viljandissa. Jos ystävällisyyden dilemma ei tanssista huolimatta ratkea, seuraava tilaisuus on jo joulukuussa. Silloin järjestetään Aftonbladetin arkipäivän sankarit -gaala. Voimauttavia videoita aiheen tiimoilta löytää jo nyt osoitteesta aftonbladet.se/svenskahjaltar. • sA ARikOski suOM ALAinen O n n e k si JA A k kO R / k u V i t u k s e t: C A 11
ylioppilaslehti 12 7 / 2 0 1 4 T o p m a ail m a n h auskim m at ih misE t Palstalla laitetaan asioita hän s a n o i, hän s a n oi tärkeysJärJest ykseen. ” Erit yisEn hy vä n n ä köisE t ih misE t sa avat h Elp o m min töitä kuin m u ut.” Pal s tall a e t si tä än va s tauk sia ePäkorrek teiHin väit teisiin . 1. 2. 3. 4. 5. Adolf Hitler Johan Bäckman Markku Ritaluoma Timo T.A. Mikkonen Pekka Siitoin 6. 7. 8. 9. 10. Rita Tainola Paavo Väyr ynen Sirpa Asko-Seljavaara Jippu Sami Hedberg Ja ana Parviainen, filosofian dosent ti, tamPereen ylio Pis to : ”tämä on hyvin sukupuolittunutta. miesten kohdalla näyttäisi olevan niin, että hyvännäköiset miehet hyötyvät ulkonäöstään. Heitä kutsutaan useammin työhaastatteluun kuin tavallisen näköisiä miehiä. naisia vaaditaan olemaan hyvännäköisiä, mutta se ei kuitenkaan näytä edistävän heidän asemaansa. Joissakin tutkimuksissa, joissa naiset ja miehet ovat laittaneet kuvia työhakemuksiin, naisten kohdalla viehättävä kuva ei edistä sitä, että heidät kutsuttaisiin työhaastatteluun. se tiedetään, että pitkät miehet etenevät helpommin johtajiksi kuin lyhyet miehet. miehillä myös painolla on nykyään merkitystä - normaalipainoiset miehet menestyvät parhaiten. ideaalityöntekijä, jota yritykset ja organisaatiot tällä hetkellä hakevat, on 35-vuotias, hyvännäköinen tai dynaamisen näköinen mies. se paljastuu parhaiten, kun katsoo näitä nykyisiä poliitikkoja. eli sitä, minkä näköisiä miespolitiikkoja meillä on ja keitä siellä viime vuosina on niihin tehtäviin valittu.” sanna nurmi, keHit ysPä ällikkö, H en k i lö s tö Pa lv elu y r i t y s a d ecc o : ”omasta roolistani katsoen se ei pidä paikkaansa. ammattitaitoinen rekrytoija tai haastattelija osaa katsoa henkilön osaamista, työtaustaa ja sitä kautta soveltuvuutta siihen tehtävään kokonaisuutena pikemminkin kuin lähteä sitten ulkoisten seikkojen kautta miettimään asiaa. ei ulkonäöllä ole mitään tekemistä soveltuvuuden, kyvykkyyden ja potentiaalin kanssa. toivoisin, että kuka tahansa, joka tekee haastattelutyötä tai on ylipäänsä ottamassa ihmisiä töihin, pyrkisi objektiivisuuteen ja katsomaan sitä henkilöä kokonaisuutena pikemminkin kuin jonkun kapean yksittäisen osa-alueen kautta. Henkilön osaaminen on niin monen tekijän summa, että on sääli, jos katsotaan liian kapea-alaisesti.” • k ais a s a a rio sin u n pu olEstasi v u o dat ta m at ta jätE t t y m a h d o l l i n E n ti l a n n E tosielämästä: veripalvelu lähettää viestin, että veriryhmäsi luovuttajista on huutava pula. apuun! kävelet verenluovutuspisteeseen. täytät tutun kyselylomakkeen. sitten tulee tenkkapoo. lomakkeessa kysytään, oletko harrastanut miestenvälistä seksiä. sitten muistat. neljä ja puoli kuukautta sitten oli australian-reissulla se yksi heila, jonka sukupuoli ei tullut esille. vaikka hiv-tartunta näkyy veressä jo kolmen kuukauden jälkeen, miestenvälistä seksiä harrastaneilla karenssi on säädetty varmuuden vuoksi vuoteen. veripalvelun lääkäri susanne ekblom-kullberg, mitäs nyt tehdään? ”ööh. on siinä varmaan ollut jokin käsitys siitä, että onko kyseessä vaginaan vai anaaliin kohdistuvaa seksiä?” mutta eihän tässä sitä kysytä. eikö naisillakin ole anaali? ”ööh, sitten pitää varmaan katsoa sitä, että mikä se virallinen sukupuoli on.” Jos on epävarma siitä? australiassa voi valita viralliseksi sukupuolekseen myös jonkin muun kuin miehen tai naisen. ”nyt täytyy sanoa, että pitää konsultoida lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus fimeaa, joka laatii nämä ohjeet.” no, miten on, fimean ylitarkastaja Pasi Peltoniemi? ”tuota noin. niin että jos on ollut epävarma? no, luovuttajan on se varmaan syytä ottaa esille. Ja terveydenhuollon ammatti-ihmisen arvioida tilanne. nyrkkisääntö varmaan on, että jos ei olla jostain varmoja, niin silloin se estää luovutuksen.” Tällä aikaa moni ehti jo kuolla. • a n t ti pi k k a n E n
ylioppilaslehti 13 7 / Va ro ju usto n a ksukier r e t tä ja 9 m u uta sä ä n tö ä tin deriin Pal s tall a ko k emato n dei t taili ja k ir jau t uu t inderiin . 0 1 4 lisäksi uusimme strategiamme. uudella strategialla takaamme voitollisuuden jatkossakin. Yhteisömme edellyttää jokaisen tinder-deittaajan noudattavan strategiassa määritettyjä linjoja työssään tästä päivästä alkaen. strategia on hyvä leikata talteen ja kiinnittää sängyn yläpuolelle vaikkapa nuppineulalla, teipillä tai sinitarralla. k u V i t u k s e t: ja a k ko suom alainen it ’ s a m atC H ! k V a r t a a l i n kestäneen tinder-deittailun kunniaksi on aika tehdä neljännesosavuosikatsaus. siinä suuntaamme katseen tiukasti tulevaan. taataksemme menestyksen jatkossakin meidän on tehostettava työskentelyä organisoimalla toimintojamme uudelleen. irtisanomisilta onneksi vältytään niin kauan kuin tunteet eivät tule mukaan painamaan tulostamme pakkasen puolelle. 2 k a rolina miller
! ylioppilaslehti 14 7 h / 2 o 0 a 1 Ja a K Ko SUoM alainen A l 4 f o o k i n ’ C o o k ’ n i n ’ TUlTa Kilo H ailille Ja p ölliväT UK r ain a l aiSe T M a ail M a n leHDeT PAL s TALL A T EEmmE K AT s AUK s EN I TäNA APURIN mEdIO IHIN . ”Rosselkhoznadzorin työntekijät tuhosivat polttamalla 20 tonnia eurooppalaista lihaa Novorossijskin alueella. Todistus väitti lihan olevan jäädytettyä Mustanmeren kilohailia.” ”Havaijilainen keskus tarjoaa luentoja, joilla kerrotaan säännöt turvalliseen sukupuolielämään, mukaan lukien homoseksuaaliseen kanssakäymiseen ja anaaliseksiin.” KAUPALLINEN VERKKOLEHTI LENTA.RU*, UUTINEN OTsIKOLLA 6 . 10.2014 "yHdysVALLOIssA LAPsIA OPETETAAN HARRAsTAmAAN ”Syvenevän talouskriisin myötä ukrainalaiset eläkeläiset ovat alkaneet varastella yhä enemmän kaupoissa. Vartijoiden mukaan he varastavat pieniä määriä alkoholia, lihaa tai kalaa, ja lähiöiden alueilla litran vodkapulloja ja kotitalouskemikaaleja. ” OIKEAOPPIsEsTI sEKsIä sAmAN sUKUPUOLEN ”Tim Cookin mielestä siinä on jotain hyvää, kun ihminen ottaa housut pois ja juoksee ympäriinsä, mutta meidän mielestämme tämä korostaa näiden ilmoitusten naurettavuutta. Amerikkalainen liike-elämä on saanut taas yhden hullun lisää. Toisaalta Barack Obaman rinnalla minua ei kyllä mikään Tim Cook pelota.” KANssA" VENäLäINEN POLIITIKKO VALTION OmIsTAmA jA OsIT TAIN RAHOIT TAmA KANsAINVäLIsEsTI Näy TET TäVä VENäLäINEN T V-UUTIsK ANAVA RT, 16 . 10.2014 VITALI mILONOV, GAzPROmIN OmIsTAmAN VALTAKUNNALLIsEN KANAVAN NTV:N VERKKOsIVUT, 31 . 10.2014 VALTION OmIsTAmA jA OsIT TAIN RAHOIT TAmA KANsAINVäLIsEsTI Näy TET TäVä VENäLäINEN T V-UUTIsK ANAVA RT, 14 . 10.2014 K arolina *LENTA.RU:N Miller Pä äT O I m I T TA j A G A L I N A T I m c H EN KO ERO T E T T I I N 1 2 .3 . 2014 j A L EH d EN PääTOImIT TA jAKsI VALIT TIIN KREmLIN-myöNTEINEN ALExEy GOREsL AVsKy
15 7 / 2 0 1 EERo l a m pi N E N 4 te e k k a r eid e n k a s v at ta ja V ES A K A N TO L A PA KO T TA A T EEK K A RI T A N A LY S O IM A A N S O S I A A L IS TA A S EM A A NS A B O U RdIEUN VALO SS A , JOT TA T ULE VAISUUdESS A T ULE VAISUUdES TA K ESKUS T ELL A AN HUMA ANIMMIN . K a i K K i j o h t u i l a m a s t a . Vesa Kantola oli juuri valmistunut elokuvaohjaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1990, kun talous romahti. Yhteiskunta poti krapulaa, eikä vaimon kanssa perustettu elokuvayhtiö Kristalli-Filmi tuonut toimeentuloa. Oli pakko hakea töitä. Kantola päätyi Teknilliseen korkeakouluun tuottamaan viestintävideoita. Pian hän sai vastuulleen uusien sisällöntuotantoopintojen luomisen. Jälkikäteen ajateltuna se oli kuin olisi katsonut kristallipalloon. ”Rehtori [Paavo] Uronen kysyi jossain vaiheessa, että mitä TKK:lla pitäisi tehdä. Olin lukenut jonkin verran ja ymmärtänyt, että multimedia olisi kova juttu.” Lama taittui. Elokuvaprojektit alkoivat pyöriä. Kantola on muun muassa ollut tuottajana vaimonsa Kristina Schulginin ohjaamissa dokumenteissa Miksi en puhu venäjää sekä Kasvoista kasvoihin. Teekkarihommat olisi voinut jättää sikseen. Pitihän kokeilun olla vain lyhyt syrjähyppy laman yli. N y t o l l a a N jo toisen laman syövereissä, ja pesti jatkuu edelleen. Nykyään Kantola perehdyttää Aalto-yliopiston opiskelijoita esimerkiksi konseptointiin ja elokuvakerrontaan mediatekniikan opintokokonaisuudessa. E lo K u va o h ja a ja Humanistiopiskelija voisikin pyrkiä vaikuttamaan siihen, millaista tulevaisuuskuvaa hänen tieteenalalleen maalataan. Paljon riippuu siitä, tyytyvätkö opiskelijat yliopiston nykyiseen sosiaaliseen ympäristöön vai vaativatko jotain enemmän. Tyydytäänkö nykyiseen kuvaan humanistisista tieteistä vai uskalletaanko jalostaa myös niitä taitoja, jotka eivät suoraan palvele tiedeintressejä. t E K N i s E N ja taloudellisen tiedon korostuminen tulevaisuuskuvissa kertoo Kantolan mielestä enemmän puhujista itsestään kuin humanistien osaamisesta tai tarpeellisuudesta. Kantola sanoo. ”Silti olisi hyvä pystyä löytämään oma ekologinen lokeronsa, jossa on hyvä olla.” Akateeminen nurkkakuntaisuus rajoittaa kykyä kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, sanoo Kantola. Kiinnostavia asioita alkaa syntyä, kun opiskelijat saavat edetä uteliaisuutensa ehdoilla. Kantola itse ehti kokeilla konetekniikan ja filosofian opintoja ennen Taideteolliseen korkeakouluun päätymistä. Mutta vanhat asenteet ovat tiukassa. Kantolan opetusmetodit ärsyttävät monia teekkareita. Insinööriopinnoissa on helppo tottua selkeisiin raameihin, tehokkuuteen ja yksiselitteisiin vastauksiin. Kantola kuittaa vastarinnan merkkinä siitä, että oppiminen on monen kohdalla vielä kesken. ”Maailmalla ei ole yhtä oikeaa ratkaisua.” Tunnilla monella insinöörillä menee sormi suuhun. Teknisten kalvomaratonien sijaan luennoilla pyritään ymmärtämään yhteiskuntaa, sen historiaa ja tulevaisuutta. Keskustelu korvaa monologin. Teekkarit joutuvat analysoimaan omaa sosiaalista asemaansa Pierre Bourdieun sosiologisten teorioiden valossa. kiinnittää huomiota myös tarinankerrontaan. Kantola on kiinnostunut siitä, kuinka tulevaisuudesta puhutaan. Suuret tutkimuslaitokset ja yritykset tuottavat jatkuvasti erilaisia ennusteita ja tulevaisuuskuvia ohjaamaan poliittista päätöksentekoa. ”Kuvat ilmenevät mediassa, mutta emme ymmärrä sitä, miten ne on tehty”, Kantola sanoo. Kantolan mukaan olisi tärkeää, että tulevaisuuspuheesta ja sen takana olevista intresseistä keskusteltaisiin. Esimerkiksi humanistin tulevaisuus näyttäytyy helposti synkkänä. Akateeminen työttömyys kasvaa, eivätkä humanistiset tieteet keiku päättäjien juhlapuheissa pelifirmojen ja startupien rinnalla. vi l l E a iR a KsiN E N ” jo K a is E s ta Ei tulE o p E t t a j a a ”,
16 7 / V 2 0 1 JUSSI SÄRKILA H TI 4 s a r ie ylioppilaslehti Näyttelijä ja esikoiskirjailija An t t i H o l m a v o i h u o l e t t a n ä y t t ä ä persettä korkeakulttuurille suomen suurimman viihdeohjelman lavalla, koska hän on vain käymässä. A N TTI PIKKA N E N
ylioppilaslehti 17 7 / 2 0 1 4 k u i n t ä m ä t a r i n a olisi kuultu ennenkin. Tarinan päähenkilö on pienen kylän kasvatti, joka haluaa suureen maailmaan. Hänen isänsä on pappi ja äiti uskonnonopettaja. 15-vuotiaana hän pakkaa laukkunsa ja muuttaa Helsinkiin. Hän aloittaa opinnot Kallion ilmaisutaidon lukiossa, jonne hän pääsee landepisteillä. Hän juo alaikäisenä kaljaa taidelukioystäviensä kanssa maahanmuuttajien pyörittämissä pizzerioissa ja pitää katsojasta riippuen joko ärsyttäviä tai vaivaannuttavia aamunavauksia. Hän saa ylioppilaslakin Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Hän kävelee Helsingin kaupunginteatterin takana olevilla kallioilla lakki päässä ja miettii, voiko elämässä olla jotain muuta kuin taidelukio. Hän polttaa tupakkaa ja on ahdistunut. Hän menee R-kioskille töihin. Hän menee yökerhoon töihin. Hän hakee Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalle. Hän pääsee Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalle. Hän työskentelee Kansallisteatterissa, koska se näyttää hyvältä cv:ssä. Hän työskentelee helsinkiläisessä Takomo-teatterissa, jossa ajatellaan, että täällä tehdään oikeaa teatteria. Hän julkaisee esikoisromaanin, joka saa erinomaiset arviot ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkuuden. Sitten juoneen tulee käännekohta. Nyt päähenkilö ajelee ja rasvaa säärensä, levittää huolellisesti kajaalin, pukee ylleen farkkuminihameen ja kiipeää Suomen suurimman sketsiviihdeohjelman Putouksen lavalle. Hänen nimensä on Antti Holma, 32 vuotta. a iv a n t o s i s s a a n mulle luvattiin illallinen merinäköalalla. Sit mut vietiin jossain haisevassa autossa Poriin Kirjurinluodolle. Siellä oli käpyjä, keskikaljaa ja kaks astetta pakkasta”, Holman esittämä sketsihahmo, Kissi Vähä-Hiilari nimeltään, julistaa piukeassa farkkuminihameessa. Siinä lukee ” Elikk ä ”So cute.” Hänellä on sinivalkopunainen napatoppi, jonka rintamukseen on kirjailtu ”Push it.” Nauru kulkee aaltona katsomon läpi. Kun se on riittävästi hiipunut, hahmo jatkaa: ”Mulla oli nää vaatteet ja mä en voi syödä käpyjä koska mulla on kuus plus kaks miinus kakstoista jaettuna kuudella kertaa kahdeksan -dieetti.” Lisää naurua. Sketsihahmon ääni on matala, hänen lihaksikkaat olkapäänsä ovat ylväät kuin perhosen siivet, liikkeet pelottavan itsevarmat ja korkokenkäkävely suunnitelmallisen kömpelöä. Ensimmäinen ajatus on, että vieläkö se jaksaa naurattaa, kun mies pukeutuu naisten vaatteisiin. Kyllähän se tietysti jaksaa, mutta Holman hahmossa ei ole kyse siitä. Se naurattaa ihan eri tavalla. Hahmo on parodia muun muassa fitness-villityksestä. Sillä on joka kerta eri dieetti, joiden asettamat vaatimukset ovat kaukana vapaudesta. Se herättää yhden ainoan kysymyksen: kuka tai mikä hänet siihen oikein pakottaa? Tästä sketsihahmosta koko Suomi tuntee juuri nyt Holman. Mutta tunnetaan hänet muustakin. Seuraavana päivänä Holma ei nimittäin pukeudu farkkuhameeseen, vaan hyppää kirjamessujen lavalle muiden esikoiskirjailijoiden kanssa, ja kun häneltä kysytään lehdessä, miksi hän kirjoittaa, hän ei kehittele kornilta kuulostavia analyyseja erikoislaatuisesta päänsisäisestä mielenmaisemastaan, vaan vastaa kuudella sanalla: ”Koska en osaa puhua enkä elää.” r E i l u n n E l j ä n t u h a n n E n asukkaan Sonkajärvi PohjoisSavossa ei oikeastaan eroa kummemmin ankeista helsinkiläislähiöistä. Taajama, siihen sanaan Antti Holma kotikylänsä tiivistää. Ihmiset Helsingissä tietysti olettivat, että savon murretta puhuva teinipoika ymmärtäisi jotakin vaikka lehmien lypsämisestä. Ei maalaismaisema ollut Holman elämää. Sitä oli laakeus, tasainen ja tyhjä kylänraitti ja toivottomalta tuntuvat etäisyydet. Kun Holma puhuu, savon murre puskee ujostellen läpi. Ja kun hän puhuu, lauseet ovat pitkiä, nopeita, polveilevia. Helsinki näyttäytyi sonkajärveläiselle romanttisena kuin Kjell Westön romaaneissa, vaikka oikeasti silloin, vuosituhannen vaihtuessa, kaupunki näytti nykyiseen verrattuna Neuvostoliitolta. Kiasma oli aivan hetki sitten valmistunut, Kampin kenttä oli tuulinen aukio ja yöelämän kuuminta hottia edusti Yrjönkadun Tiger. Sedu Koskinen teki valloitustaan ja istutti yökerhojaan ympäri kaupunkia, sillä ensimmäisillä Nokia-miljonääreillä oli rahaa enemmän kuin Helsingillä kerta kaikkiaan oli tarjota kulutettavaa. Tarkoitusta varten ei riittänyt pelkkien yökerhojen perustaminen, vaan niihin piti rakentaa ylihinnoiteltuja vip-loungeja, joissa samppanjaa sai vaikka piikittää suoneen. Juuri täysi-ikäistynyt Holmakin meni Tigeriin tienaamaan elantonsa kantamalla viinaa nousukkaille.
ylioppilaslehti 18 7 / 2 0 1 4 Teatterikorkeakoulussa oli yhteisökin. Niihin sopeutumisen kanssa Holmalla on ollut vaikeuksia aina. ”riipi kuinka voi katsoa, nämä tälleen tulla ja elämänsä jäbät vaan astella Halki.” Holma oli ilmoittanut jo seitsemännellä luokalla vanhemmilleen, että kun yläaste loppuu, hän lähtee Helsinkiin. No mene sitten, äiti oli sanonut. Halu lähteä ei johtunut siitä, että Sonkajärvessä itsessään olisi ollut jotakin vikaa. ”Mulla oli sellainen ajatus, aivan yksinkertaisesti, että on pakko päästä täältä jonnekin isompaan paikkaan, ja ainoa vaihtoehto oli Helsinki, koska mä ajattelin, että se on isointa mitä täältä löytyy. Ajattelin, että siellä varmaan on tilaa mellastaa”, Holma sanoo. Mellastanut Holma oli aiemminkin. Hän oli tottunut pitämään itsestään meteliä, harrastamaan, pitämään aamunavauksia koko koululle tiistaisin keskusradion kautta, olemaan esillä. Pienellä paikkakunnalla tällä lailla toimiva poika saa heti oudon tyypin leiman. Ei häntä erityisesti kiusattu, suljettiin vain ulos. Mutta mitä sitten, sillä leimasta tuli identiteetti. Holma kirjoitti Kallion lukion hakemukseensa kaikki savityökursseista näytelmäkerhoon. Varmuuden vuoksi. Kallioon ei kävellä keskiarvolla, vaan hakiessa saa pisteitä esimerkiksi harrastuneisuudesta. Kolme vuotta meni ja Kallio loppui. Kun sitä ei enää ollut, tuntui ettei ollut mitään, sillä taidekoulua vartenhan hän oli Helsinkiin tullut. Holma haki Helsingin yliopistoon opiskelemaan pohjoismaista kieltä ja kirjallisuutta ja pääsi. ”Ajattelin, että mä en ole taiteilija eikä musta voi koskaan sellaista tulla. Sitten ajattelin, että no, musta tulee kieltenopettaja.” Mutta perseestähän se oli. Hän jaksoi käydä puoli vuotta luennoilla, ja sitten sai riittää. Jokin yliopistossa ahdisti. ”Aloin kaivata jotain ryhmää, vaikka olen aina vihannut ryhmiä ja yhteisöjä. Yliopistossa ei ollut yhteisöä ollenkaan. Koko opiskelusta tuli sellainen olo, että tämä ei johda mihinkään.” Hän haki Teatterikorkeakouluun. ”Ja sehän oli hirveen erilaista, se on taidekoulu, ja opiskelu siellä on todella koulumaista.” Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2008. k i r j o it ti esikoisromaaninsa pienessä 20 neliön yksiössään Helsingin Punavuoressa. Se kävi kahdeksan kuukauden ajan päivätyöstä. Juuri nyt hänellä on aika erilainen päivätyö, Putous. Jokaviikkoinen suora lähetys vaatii näyttelijöiltään täydellisen paneutumisen noin puoleksi vuodeksi. Holma on siitä innoissaan. Ennen viihdettä hän teki pitkään teatteria. Sekin oli kovin erilaista. ”Viihteen puolella yleisöön tulee aivan erilainen suhde kuin teatterissa. Katsojia pitää miettiä koko ajan. Teatterihan on sitä, että tulkoon joku nyt katsomaan tätä taiteellista luomustani, jos kiinnostaa. Nyt on olo, että saan tehdä ihan hirveästi enemmän, saan kirjoittaa itselleni materiaalia, saan tehdä sitä muille, pystyn liikkumaan, tekemään ihan hirveän paljon erilaisia asioita”, Holma sanoo. Voisiko se johtua yksinkertaisesti siitä, että se on uutta ja viehättävää? Ei. Tai niin Holma ehtii vastata ennen kuin häneltä ehtii kysyä kysymystä loppuun. Asia selvä. Työn jälkeen Holman elämä on yksinkertaista. Hän ei käy baareissa, ei juo, ei polta. Hän käy salilla kurinalaisesti neljä kertaa viikossa, siitä ei jousteta, ja 20 neliössään Holma on hyvin paljon yksin, mutta ei ikinä yksinäinen. Porukassa on yleensä paljon yksinäisempää kuin omassa seurassa. Se tunne on Holmalle hyvin tuttu. ”Se on asia, jonka jaan Järjestäjän päähenkilön kanssa. Tunne siitä, että mä seison jossain ovella ja katson jotain porukkaa ja tajuan, että mä en kuulu tuohon, enkä mä ikinä edes voi kuulua tuohon.” Esikoisromaani Järjestäjä kertoo Tarmosta, joka vaihtaa työnsä kirjastossa laitosteatterimaailmaan. Tarmolle kaikenlaiset porukat, miesringit ja tyttöporukat, ovat vastenmielisiä. Hän tietää, ettei ole yksi jätkistä, eikä koskaan tule olemaan. Holma Holma näki televisiossa ruman naisen, oikean kotkan. Naisella oli pikimusta tukka ja yliampuvat meikit. Miksi tuo haluaa näyttää tuolta, Holma ajatteli. Nainen oli Kirsti Paakkanen, Marimekon pelastaja 1990-luvun alussa. Naisjohtajat kiinnostavat Holmaa, sillä he joutuvat aina erikseen ratkaisemaan ja perustelemaan johtajuutensa. Tila täytyy raivata itselleen väkisin ja röyhkeydellä. Tunnistettavan tyylin luominen helpottaa tässä. Miehillä saman asian ajaa puku. ”Ei kukaan ajattele, että Björn Wahlroosilla on selkeä oma tyyli. Mutta Kirsti Paakkasesta ajatellaan niin”, Holma sanoo. Naisjohtajuuden kompleksisuuteen Holma on törmännyt myös omalla työurallaan. ”Se oli aika karua seurata sivusta, kun Marja-Liisa Nevala lähti pois Kansallisteatterista ja tilalle tuli Mika Myllyaho, 1 0 - v u o ti a a n a
miten siellä puhuttiin siitä entisestä akasta. Tilalle tuli rento, nuorehko Myllyaho – äläkä nyt ymmärrä väärin, että haukkuisin hänen ammattitaitoaan – niin mua riipi se, että nää jäbät voi tälleen vaan tulla ja astella elämänsä halki.” Kansallisteatterissa Holma ehti työskennellä neljä vuotta freelance-pohjalta. Se oli turhauttavaa ja väsyttävää. ”Mulla oli sellainen olo, että tää pitää nyt tehdä, jotta voisin joskus päästä johonkin parempaan. Ikään kuin joku tuijottaisi mun uraa jostain ulkopuolelta ja arvioisi mun tekemisiä.” Holma teki Kansallisteatterin Lavaklubille lauluesityksen Rakastaja. Se oli eräänlainen matkakertomus. Rakastajan yksinäinen päähenkilö etsii maailmalta rakkautta, rakastajaa, kuten nimi kertoo. Esitys veti katsomot täyteen. Nyt olen varmaan sitten menestynyt, Holma ajatteli. Joten Kansallisteatteri sai jäädä. Rakastaja sai jatkoa helsinkiläisessä pikkuteatteri Takomossa, joka pitää majaansa Fredrikinkadulla, Holman kotikadulla. Takomo on alkanut ohjaaja Kristian Smedsin henkilökohtaisesta projektista, ja se edustaa suomalaisessa teatteriskenessä henkilöstä riippuen joko elitismiä tai edelläkävijyyttä. Akse Petterssonin ohjaama monologinäytelmä Johtaja esitettiin Takomossa vuonna 2012. Se käsitteli vallan kytkeytymistä yhteiskunnan rakenteisiin. Sekin sai erinomaiset kritiikit. Sitten tuli trilogian päätös, esikoisromaani Järjestäjä. Tri- logian päätöksessä langat eivät yhdisty niin kuin niiden voisi ajatella yhdistyvän: Järjestäjän päähenkilö ei löydä rakkautta, vaan näkee sen edessään ja tietää hyvin varmasti, että haluaa sen kokonaan. Kriitikot ja kulttuuritoimittajat ovat ylistäneet romaania, mutta olleet siitä samalla ymmällään. Romaania on esimerkiksi verrattu syksyn toiseen esikoiseen, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviaan, jonka päähenkilö on homo, kuten Holman romaanin Tarmokin. Kumpikaan romaani ei silti millään lailla käsittele homoutta, ei homoidentiteetin etsintää tai homona olemista. Siksi niiden yhdistäminen toisiinsa on kaukaa haettua. ”Homous ei edes voi olla taiteessa teema tai aihe. Pirkko Saisio voi väittää muuta tekemällä Kansallisteatteriin Homo!-nimisen näytelmän, mutta minä sanon toista”, Holma sanoo. Homoseksi kirjallisuudessa on ilmeisesti jotain niin uutta ja kiinnostavaa, että se, että Statovcin ja Holman kirjoissa satutaan muutamassa hassussa kohtauksessa harrastamaan sitä, on haluttu lehdissä tuoda näkyvästi esiin. Samoin Holman oma seksuaalisuus saa palstoilla tilaa. Siitä puhumisen suhteen hän teki heti alussa tietoisen valinnan. ”Mä ajattelin, että teen selväksi heti ekassa haastattelussa, että olen homo. Tiedän, mitä muuten olisi käynyt. Olisi alkanut sellainen saatanan vihjailu. Kukaan ei olisi kehdannut kysyä asiaa suoraan.”
ylioppilaslehti 20 7 / 2 0 1 4 v u o n n a 2 0 0 6 Holma halusi tutustua lähemmin homokulttuuriin. Hän meni töihin silloin Iso Roobertinkadulla sijainneeseen homoyökerho dtm:ään. Dtm on helsinkiläisen homoyöelämän pioneeri, jonka historia alkaa jo vuodesta 1984. Se on ravintolamaailmassa todella pitkä aika. ”Vuosi 2006 siellä oli mahtavaa aikaa. Silloin siellä vielä järjestettiin fetissi-iltoja ja muita. Se oli bilepaikkana tosi kova mesta silloin. Bileet loppui neljältä ja ne alkoi uudestaan yhdeksältä aamulla kun terassi aukesi.” Holma on tehnyt pisimmän työuransa yökerhojen tiskin takana. Se on muutakin kuin kaljan kaatamista, sillä yökerhossa ihmiset näkee alastomimmillaan. Lasittuneet katseet, tukeva humala, hitaat liikkeet ja usein kaksi ainoaa ajatusta: seksi ja viina. Dtm sai jäädä vuonna 2011. Ravintolasta oli tullut kovin erilainen. Tapahtui jotakin, joka homopiireissä on edelleen kestopuheenaihe: väki lähti ja heterot tulivat. Tilalle tuli kertakäyttöjengiä, yhtenä iltana kääntyviä tyyppejä. Enenevässä määrin heteroita omissa porukoissaan sen sijasta, että he olisivat tulleet paikalle homoystäviensä seurassa. Paikalta katosi entisten kantisten mukaan sielu. Tyhjyys näkyi myös ravintolan taloudessa, sillä silloisen yökerhon omistanut yritys ajautui konkurssiin. Pelastaja kuitenkin löytyi. Perustettiin uusi dtm, joka löysi tilan keskustasta Mannerheimintieltä, jossa se pyörii nytkin, varsin erilaisena kuin kymmenen vuotta sitten. Mutta siitä Holma ei oikein tiedä mitään. Homoyhteisöstäkin hän lopulta halusi lähteä pois. Siellä vallitsevat saman- ”teoriat on ja mulle ehkä vieraita. mun enemmän älykkyys mä tai kuvittelen näkeväni ihmisissä asioita, ja mä sitten niitä kirjoitan ja on sosiaalista älykkyyttä. ainakin filosofiat ehkä kirjoihini teksteihini kaikkea.” ja laiset valtasuhteet kuin kaikissa muissakin yhteisöissä. Tyttömäisiä homoja potkitaan ja kaikista korkeimmalla hierarkiassa on mies, joka osaa kävellä haara-asennossa ja jonka käsiliike ei koskaan, edes vahingossa, lipsahda olemaan liian lennokas. l u o k k i a on myös kulttuurikentällä, siksi ylipäätään on olemassa ero niin sanotun korkean ja matalan välillä. Holman mielestä sketsiviihde ei syö hänen uskottavuuttaan kirjailijana. Hän ei myöskään ajattele, että hänen pitäisi tehdä sitä, jotta saisi kirjaansa myytyä. Se johtuu siitä, ettei koko ristiriitaa ole hänelle olemassa. Kirjailijuus ei nimittäin merkitse Holmalle yhtään mitään. Se ei ole identiteetti. Eikä ole näyttelijyyskään. ”Mutta sellainen olo mulla on, että tämä koko touhu, että pyörin tuolla perse paljaana lavalla tekemässä viihdettä ja sitten puhun fiksuja tästä mun romaanista kirjamessujen lavalla, on osa jotain performanssia, jonka päätettä mä en vielä tiedä.” Ja nyt hän palaa aiempaan kysymykseen siitä, voiko nykytilanne tuntua niin mahtavalta juuri väliaikaisuuden ja uutuudenviehätyksen vuoksi. ”Mistä mä tiedän, kuinka paljon tästäkin on uutuudenviehätystä? Voihan se ollakin sitä. Mulla on sellainen taipumus, että olen kauhean innoissani jostain, ja sitten mä lähden ovet paukkuen. Mä yritän tehdä näitä töitä sillä lailla, että mä epäonnistuisin niin karvaalla tavalla, että mun olisi pakko muuttaa Suomesta pois.” s a m a n l a isi a j a n y t Holma on kuitenkin hyvin läsnä. Oli hänen kanssaan kahden sitten minuutin, tunnin tai puolitoista tuntia, hän on tässä. Vaikka hänellä olisi aikataulu – ja onkin, sillä hän on itse asiassa hyvin rutinoitunut ihminen – hän ei vilkuile kelloa, vaan on kunnes on aika lähteä pois. ”Mä oon sillä lailla sivistymätön, että teoriat ja filosofiat on mulle vieraita, mutta mä kuitenkin pidän itseäni aika älykkäänä. Ehkä mun älykkyys on sitten enemmän sosiaalista älykkyyttä, tai ainakin mä kuvittelen näkeväni ihmisissä asioita, ja ehkä mä niitä sitten kirjoitan kirjoihini ja teksteihini ja kaikkea.” Koska Järjestäjän päähenkilö tarkkailee kaikkea niin täydellisen ulkopuolisena, hän pystyy näkemään kaikissa ihmisissä enemmän ja heidät syvemmin kuin yksikään muu. Hän näkee, millaiset asiat vaikuttavat ihmisiin ja laittavat heidät käyttäytymään juuri niin kuin he käyttäytyvät. Järjestäjä osoittaa, kuinka banaaleilta yhteiskuntaa ylläpitävät voimat, poikaporukat, miesyhteisöt ja setäjengit, näyttävät ulkopuolisen silmin – ja kuinka ne sulkevat ulkopuolelleen paljon muutakin kuin naissukupuolen. Kaiken, sillä niiden voima perustuu ulossulkevuuteen, jatkuvaan kamppailuun jengiin kuulumisesta. Jos niitä ei olisi, yhteiskunta olisi kovin toisenlainen. Kun Holma itse lähtee, hän lähtee nopeasti, anteeksipyytelemättä eikä katso taakseen. • tä s s ä
ylioppilaslehti 21 7 / 2 0 1 4
ylioppilaslehti 22 7 / 2 0 1 JA A K KO SUOM ALAINeN 4 RUOtSISSA vIetettIIN feMINIStIKevättä, KUN feMINIStINeN pUOLUe SAI pAIKAN eUROpARLAMeNttIIN. SUOMeSSAKIN pOhdItAAN MAhdOLLISUUttA peRUStAA SeLLAINeN. MUttA eNSIN SUOMALAISteN feMINIStIeN pItäISI päättää, MItä feMINISMI tARKOIttAA. SO NJA SA ARIKOSKI
ylioppilaslehti 23 7 / 2 0 1 4 Vi i m e m a a l i s k u u s s a Naisasialiitto Unionissa oli jännät paikat. Oli alkamassa äänestys siitä, otettaisiinko miehet vihdoin liiton jäseniksi. Muutoksella olisi merkitystä paitsi käytännössä, myös mielikuvissa. Kun Suomen suurin feministinen järjestö tekisi tällaisen päätöksen, feminismiä olisi aiempaa hankalampi syyttää miesvihasta. Ehkä feminismi ei sitten enää olisi Suomessa kirosana. Ehkä yhä useampi ihminen uskaltaisi tunnustautua feministiksi ja alkaa kiinnittää huomiota Suomen tasa-arvo-ongelmiin, miesten jäsenyyttä tukeneet unionilaiset ajattelivat. Unionin puheenjohtaja Katju Aro piti ennen äänestystä puheen, jossa ilmoitti kannattavansa miesjäsenyyden sallimista. Hän tiesi, että Unionin jäsenissä oli jäsenyyden avaamista vastustavia tahoja, joille sääntömuutos olisi kova pala. Moni esimerkiksi pelkäsi, että antifeministit liittyisivät Unioniin ja torpedoisivat Unionin sisältäpäin. Myös naiserityisille tiloille koettiin olevan tarve. Aro ymmärsi tämän, mutta toivoi silti sääntömuutoksen läpimenoa. Voisihan Unionissa edelleen olla toimintaa, joka olisi vain naisille. Sääntömuutosta kannatti myös joukko Tulvalehden aktiiveja. He olivat julkaisseet Tulvan nettisivuilla jo edellisvuonna kannanoton otsikolla: "Feminismiä kaikille". Siinä sanottiin: Feminismi ei tänä päivänä palaudu enää naissukupuolen erityisyyteen tai naisliikkeeseen. Feminismi on monimuotoinen liike, joka problematisoi sukupuolieroa ja siihen liittyvää valtaa ja epätasa-arvoa. Feministisiä kysymyksiä on paljon, eivätkä ne palaudu pelkästään naiserityisiin kysymyksiin. Unionissa näkemysten taisto on ollut läsnä aina. Myös miesten jäsenyydestä oli puhuttu säännöllisin väliajoin aiemminkin, mutta nyt tahtotila oli erityisen voimakas. Uudistusta vaatineet aktiivit halusivat, että suomalainen feminismi unohtaisi vihdoin vanhat vastakkainasettelut ja siirtyisi kohti niin kutsuttua intersektionaalista feminismiä. Intersektionaalinen feminismi ottaa huomioon erilaiset syrjinnän muodot, kuten etnisyyden, vammaisuuden ja luokan. Feminismiä ei voida siis ajatella pelkkänä sukupuolikysymyksenä, vaan laajempana tasa-arvoliikkeenä, joka pyrkii vapauttamaan kaikki. Oikeastaan muutos olisi myös paluu juurille: Unionin perustamiskokouksen puheenjohtaja oli miespuolinen kirjallisuudentutkija Valfrid Vasenius. Virallisesti miesjäsenyys kiellettiin Unionin säännöissä vasta vuonna 1987. Suomen suurin feministinen järjestö äänesti toisin. Sääntömuutoksen puolesta äänesti vain 24 henkilöä ja vastaan 59. Tulos oli uudistusmielisille pettymys, mutta samalla odotettu. Jo syksyn kokouksessa sääntömuutos oli haluttu käsittelyyn, mutta se oli jätetty pöydälle lisäselvityksiä varten. Joidenkin mielestä näin ei olisi pitänyt tehdä. Kokous päättyi riitaisissa tunnelmissa ja johti 30 unionilaisen ulosmarssiin. Oli kuitenkin selvää, että taistelu ei jäisi tähän. Jos uudistus ei onnistuisi 122 vuotta vanhassa Unionissa, se onnistuisi jossain muualla. Vaihtoehto olisi perustaa Suomeen poliittinen feministinen puolue, joka ottaisi mukaan kaikki. Olihan sellainen onnistuttu perustamaan Ruotsiinkin. Eikä siinä vaiheessa edes vielä tiedetty, että kaksi kuukautta myöhemmin Feministinen aloite -puolue pääsisi läpi eurovaaleissa ja nostaisi samalla feminismin monen muunkin puolueen mainoksiin. ”moni aJattelee, että feminismi on VaPautusPRoJekti” GUdRUN ScHYMAN m it ä o n f e m i n i s m i ? Yhden määritelmän mukaan 1700-luvun valistusajattelusta lähtevä liike, joka pyrkii parantamaan naisten yhteiskunnallista asemaa ja muuttamaan sukupuolirooleja merkittävästi. Toisen määritelmän tarjoili suomalainen politiikan vaikuttaja Helsingin Sanomissa 12. lokakuuta: ”Feminismissä on vahvasti negatiivinen sävy. Ei se ole enää tänä päivänä sitä, että kannatat tasa-arvoa. Sillä on sellainen sävy arkipuheessa, että haluat naisille enempi miesten kustannuksella. Suomessa naiset on niin tasa-arvoisia, että ne näyttääkin miehiltä.” Kuulostaa ihan amerikkalaiselta evankelista Pat Robertsonilta, joka on sanonut, että feminismi saa naiset harjoittamaan noituutta, tappamaan lapsensa ja kääntymään lesboiksi. Todellisuudessa sanoja on suomalainen nainen, perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo. Ruotsalaisella Gudrun Schymanilla oli feminismistä hyvin erilainen käsitys, kun hän syyskuussa 2003 lähetti kirjeen. Se alkoi: "Till alla feminister från Gudrun Schyman". Kaikille feministeille Gudrun Schymanilta. Olen vielä vasemmistopuolueen jäsen, mutta en istu missään valiokunnassa enkä anna rajoittaa itseäni puolueen linjalla. Pidän itseäni ennen kaikkea feministinä ja minun paikkani eduskunnassa pitäisi olla ulkoparlamentaarisen feministisen liikkeen käytössä.
ylioppilaslehti 24 7 / 2 0 1 4 Haluan, yhdessä teidän kanssanne, nopeuttaa feministisen muutoksen tapahtumista. Istun eduskunnassa teidän toimeksiannostanne. Tämä on prosessi, jonka teemme yhdessä. Jos sinulla on hyvä idea, lähetä minulle sähköpostia: gudrun.schyman @ riksdagen.se Auta minua levittämään tätä pidemmälle! Nähdään, Gudrun Schyman Schyman oli vasemmistopuolueen entinen puheenjohtaja. Hänen johdollaan vasemmistopuolue oli tehnyt historiallisen hyvät tulokset sekä valtiopäivävaaleissa vuonna 1998 että eurovaaleissa vuonna 1999. Edes se, että Schyman oli kertonut avoimesti julkisuudessa kärsivänsä alkoholiongelmasta, ei ollut onnistunut kaatamaan häntä. Lopulta laki tuli tielle: alkuvuodesta 2003 selvisi, että hän oli vähentänyt veroissa matkoja, joita ei ollut itse maksanut. Kentän luottamusta ei enää ollut, ja Schyman erosi. Ehkä ero oli hyväkin. Schyman ei nimittäin enää luottanut vasemmiston politiikkaan. Hän oli yrittänyt saada feministisiä kohtia vasemmistopuolueen ohjelmaan pitkän aikaa, mutta oli epäonnistunut. Hänestä tuntui, että vanhan liiton miespoliitikot asettuivat aina poikkiteloin. Niinpä Schyman alkoi puuhata omaa feminististä liikettä. Siksi hän lähetti kirjeenkin. Hän kävi keskusteluja muun muassa ruotsalaisen kirjallisuustieteen professori Ebba Witt-Brattströmin kanssa. Mukaan pyydettiin myös ruotsinsuomalaista sukupuolentutkimuksen professori Tiina Rosenbergia. Rosenberg ei kuitenkaan ollut vielä ensimmäisessä feministien tapaamisessa, joka järjestettiin Taalainmaalla. Hän ei ollut varma, sopisiko poliittinen toiminta yhteen yliopistouran kanssa. Mutta lopulta uteliaisuus voitti. Taalainmaan kokouksen jälkeen feministit alkoivat kokoontua salaisesti Ruotsin valtiopäivien tiloissa, joihin Schymanilla oli pääsy. Tapaamisten myötä kävi selväksi, että feministien näkemykset poikkesivat toisistaan radikaalisti. Naisasianaiset kuten Witt-Brattström näkivät naiseuden poikkeuksellisena. Heidän mielestään naiseus on fundamentti, jota vain toinen nainen voi ymmärtää. Siksi naisten välinen solidaarisuus on tärkeää. Melkein päinvastoin ajatteli queer-aktivistina tunnettu Tiina Rosenberg, joka näki sukupuolen paljon moninaisemmin. Hänestä kysymystä ei voinut pelkistää kahteen sukupuoleen, koska se jättäisi ”KONFLIKTI NÄKYY TÄLLÄ HETKELLÄ VAHVEMMIN SUHTEESSA TOISIIN FEMINISTEIHIN KUIN YMPÄRÖIVÄÄN YHTEISKUNTAAN” TERHI TOPPALA huomiotta niin monia muita sukupuolen variaatioita. Erilaisista näkemyksistä huolimatta tapaamiset jatkuivat. Osa tapaamisissa esitetyistä ajatuksista oli utopistisia. Schymanin ajatuksena ei nimittäin ollut viedä feminismiä eteenpäin vain Ruotsissa, vaan maailmanlaajuisesti. Kaukaisena tavoitteena oli saada kaikki maailman demokraattisesti valituissa parlamenteissa istuvat feministit lähtemään puolueistaan ja liittymään yhteen. Tehdä vaaleanpunainen vallankumous maailmanlaajuisesti ja parlamenttien sisältä. Tapaamisia jatkui noin vuosi. 7. joulukuuta 2004 Schyman jätti oman puolueensa riitaannuttuaan sen uuden johdon kanssa. Häntä syytettiin oman linjan vetämisestä ja siitä, että hän oli kiinnostunut vain tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä. Mutta Schyman ajattelikin, että kysymys tasa-arvosta sisältää kaikki muut kysymykset. Luokan, etnisyyden, sukupuolen, toimintamahdollisuudet yhteiskunnassa. Vasemmistopuolueessa oltiin sitä mieltä, että Schymanin pitäisi jättää eduskunta kokonaan, mutta Schyman kieltäytyi. Hän jäi eduskuntaan itsenäisenä edustajana. Huhtikuussa 2005 Feministiseksi aloitteeksi nimetty ryhmä piti tiedotustilaisuuden. Se ilmoitti olevansa liike, joka puuttuu erilaiseen naisten syrjintään. Se ei ottanut kantaa vasemmisto-oikeistoakselilla eikä halunnut määritellä itseään naisliikkeeksi, ”koska feministinen liike tarvitsee antirasistista liikettä ja päinvastoin”, kuten tällöin 26-vuotias Feministisessä aloitteessa mukana ollut Monica Amante sanoi Svenska Dagbladet -lehdelle. Feministisen aloitteen politiikka oli siis alusta lähtien intersektionaalista: se otti huomioon sukupuolen lisäksi myös muita syrjinnän muotoja. Feministinen aloite ilmoitti tiedotustilaisuudessa, että se asettuisi mahdollisesti ehdolle seuraavan vuoden valtiopäivävaaleihin. Puoluekokous pidettäisiin puolen vuoden päästä. Siellä valittaisiin puolueelle kolme puhenaista ja päätettäisiin vaaleista. Vaikutti siltä, että yhteinen tahtotila oli saavutettu. Mutta pian kulissi alkoi kaatua. Paria viikkoa ennen puoluekokousta lähti Ebba Witt-Brattström ja hänen jälkeensä moni muu naisasianainen. Ebba WittBrattströmin mielestä intersektionaalinen höttö ei ollut oikeaa feminismiä. Puoluekokouksen toisena päivänä hän kirjoitti Dagens Nyheterin Debattpalstalla, että feministinen aloite oli varastanut feminismin käsitteen. Otsikkona oli ”FI-monopoli
ylioppilaslehti 25 7 / 2 0 1 4 on katastrofi tasa-arvolle”. Hän oli myös huolissaan feminismin tilasta Ruotsissa ja epäili, että kukaan teini-ikäinen ei innostu aatteesta, jos tutustuu siihen Feministisen aloitteen kautta. Jokaiselle kävi selväksi, että hänen mielestään intersektionaalisuus ja feminismi eivät ole missään tilanteessa sovitettavissa yhteen. Mutta ei se enää auttanut. Witt-Brattströmin kanta oli jo hävinnyt. Ehkä Abba-tähti Benny Anderssonin tähän eurovaalikampanjaan lahjoittamaa miljoonaa kruunua. Ehkä kevättä, josta oli tullut feministikevät. Ehkä, että tämä oli vasta alkusoitto. Että viiden vuoden päästä Euroopassa saattaisi olla kokonainen feministinen puolue. Mutta aluksi niitä pitäisi saada eri maihin, esimerkiksi Suomeen. Miten? Ehkä Schyman osaa kertoa. Gudrun Schyman syö tukholmalaisessa kahvilassa kanelipullaa pieni pala kerrallaan. Feministikevät on muuttunut syksyksi. Valtiopäiväpaikka jäi syksyn vaaleissa saamatta, mutta 13 kunnanvaltuustoon feministinen aloite raivasi tiensä. Vaalit olivat pettymys, mutta feminismi niissä näkyi.Moni puolue kampanjoi feminismi-teemalla. Liberaali Folkpartiet lanseerasi jopa oman ”Feminism utan socialism” eli Feminismiä ilman sosialismia -kampanjansa. Stefan Löfvenin hallitus julistautui hiljattain feministiseksi. Feministiselle politiikalle tuntuukin olevan tilausta. Vuoden 2014 aikana feministisen aloitteen jäsenmäärä on noussut 2000:sta yli 22 000:een. Jäsenmäärä on jo nyt enemmän kuin vihreillä ja vasemmistoliitolla Suomessa yhteensä. Facebooktykkääjien määrä on Ruotsin puolueista suurin, yli 140 000. Jo jäsenien määrä kertoo, että puolue ei ole vain naisille. Schymanin arvion mukaan 25–30 prosenttia jäsenistä on miehiä. Ruotsissa siis ollaan jo pitkällä siinä, mitä Emma Watsonin lokakuussa lanseeraama YK:n He for She -kampanja yrittää: saada miehet kiinnostumaan feminismistä. Schyman on tähti. Tänä vuonna Almedalenin politiikkapäivillä hän puhui kohuekonomisti Thomas Pikettyn jälkeen. Hänen puheensa oli niin paljon tempaavampi kuin ekonomistin, että se sai Dagens Nyheterin toimittajan kutsumaan Schymania rokkitähdeksi. Nyt Schyman varmaan loistavilla puhelahjoillaan voi kertoa, mitä feminismi oikein tarkoittaa, kun Suomessa siitä ollaan niin kovin erimielisiä? Tähti katsoo kuin idioottia. ”Feminismi ei voi tarkoittaa eri asioita. Feminismin maali on tasa-arvo. Feministinen analyysi näyttää faktat. Tässä ei ole kysymys mielipiteestä. Ei voi kysyä, että mitä feminismi on sinulle.” Millaista se feminismi sitten on, jota ei voi määritellä kuin yhdellä tavalla? Schyman ei viitsi alkaa selittää, vaan kehottaa menemään nettiin. Itse hän menee pesemään pullaiset kätensä. Lok a kuussa yökerho Skyddsrummet Tukholmassa muuttui vaaleanpunaiseksi. Pinkkiä oli ilmapalloissa, seinälle levitetyissä kankaissa, ihmisten kynsissä ja vaatteissa. ”In med feministerna, ut med rasisterna! In med feministerna, ut med rasisterna!” Feministit sisään, rasistit ulos! Feministisen aloitteen eurovaalivalvojaisissa huusi satoja ihmisiä. Kun ensimmäiset arviot äänistä tulivat kello yhdeksän jälkeen, olisi melkein tarvinnut jo korvatulpat. Pian se oli varmaa. Feministinen aloite saisi paikan europarlamenttiin yli viiden prosentin ääniosuudella. Mikään muu feministinen ryhmä missään päin maailmaa ei koskaan ole saanut vastaavaa demokraattista tukea. Valituksi tuli Soraya Post, romaninainen, jonka suku löytyy Skånen poliisin rekisteristä. Sellaisesta, johon on listattu epäilyttäviltä vaikuttavia ihmisiä. Se oli valtava saavutus Postille, mutta vähintään yhtä suuri voitto Gudrun Schymanille, joka halasi Postia kuin ei haluaisi ollenkaan päästää irti. Mitä ihminen tällaisena hetkenä ajattelee? Ehkä, että tapahtuuko tämä todella. Ehkä, että tämä oli vaikeuksien arvoista. Feministisen aloitteen alkutaipaleella lähti ensin Ebba Witt-Brattström ja sitten Tiina Rosenberg. Liike olisi voinut hajota. Ehkä, kun hän itsekin lähti liikkeen johdosta vuonna 2011, mutta palasi sytyttämään ruotsalaisen feminismin uudelleen tuleen kuin ne 100 000 kruunua, jotka hän poltti Almedalenin politiikkapäivillä vuonna 2010 ilmentääkseen miesten ja naisten palkkaeroja. Ehkä muita, aikaisempia vaaleja, joissa paikkoja ei ollut tullut Jane Fondan ja The Knifen kaltaisista nimekkäistä tukijoista huolimatta. Ehkä lanseeraamaansa Homeparty-konseptia, kaikkia niitä ihmisiä, joille hän on käynyt puhumassa ja joista osa on varmasti ollut tekemässä tämän mahdolliseksi. To ukokuussa 2 0 14 UUSI BRÄNDI FEMINISMILLE Naisasialiitto Unionin yhteydessä toimii 17 naisryhmää, joista uusin on FemAct. Se on viiden kolmikymppisen naisen yhteenliittymä, joka määritelmänsä mukaan pyrkii muuttamaan feminismin ääriliikkeestä aidoksi kansanliikkeeksi. FemAct sai alkunsa Laura Franckin, Heli Paatelan, Emma Keräsen, Salla Kantokorven ja Jenni Herkaman keskusteluista. Naisia alkoi ärsyttää, että niin moni nuori nainen ei halua käyttää itsestään sanaa feministi. Sanaa ajateltiin miesvihan synonyymina tai liian radikaalina. Feminismi pitäisi brändätä uudelleen, jos siitä haluttaisiin kaikkien juttu, naiset pohtivat. Mukaan tarvittaisiin naisten lisäksi myös miehet: aitoa kansanliikettä on vähän vaikea synnyttää, jos käytössä on lähtökohtaisesti vain puolet väestöstä. FemAct on järjestänyt kaksi tempausta. Ensimmäinen oli viime naistenpäivänä kolmen sepän patsaalla järjestetty Älä pihtaa -tapahtuma, jonka tarkoituksena oli saada ihmiset käyttämään feminismi-sanaa itsestään. Puhumassa oli muun muassa silloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki. Toukokuussa FemAct julkaisi videon, jossa suomalaiset miehet tulivat kaapista – siis tunnustautuivat feministeiksi. Mukana olivat muun muassa Juhana Vartiainen, Jani Toivola ja Riku Nieminen. FemAct toimii lähinnä tempausten kautta. Suunnitteilla on kaikenlaista, muun muassa väkivallan vastainen kampanja Lyömätön Linja Espoossa ry:n kanssa.
ylioppilaslehti 26 7 / 2 0 1 4 Feministisen aloitteen (FI tai F!) eduskuntavaalialustan alussa kerrotaan näin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, persiaksi ja viittomakielellä: F!:n lähtökohta on, että kaikkien ihmisten matka elämän läpi kuuluu olla hyvä. Kenenkään ei pitäisi kokea väkivaltaa eikä syrjintää. Kaikkien oikeus hyvinvointiin ja kulttuuriin on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Sen jälkeen seuraa pitkä litanja erilaisia talouspolitiikkaan, maahanmuuttoon ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Oleskelulupa kaikille! Vanhempainvapaa tasan! Normikriittisyyttä kouluihin! Vaalialusta loppuu näin: Feministinen läpimurto tapahtuu nyt. Feministinen politiikka, joka perustuu antirasismiin, ihmisoikeuksiin ja kestävyyteen on paras vaihtoehto meille, jotka haluamme passittaa fasismin sinne minne se kuuluu: menneisyyteen. Haluamme rakentaa tasaarvoisen yhteiskunnan, joka on vapaa syrjinnästä. Arvokkuutta ja osallistuvuutta kaikille! ”Moni ajattelee, että feminismi on vapautusprojekti”, sanoo Schyman. Vapaus syntyy oikeudenmukaisuudesta. Poliittisen intersektionaalisen feminismin voisi ajatella olevan kuin filosofi John Rawlsin tietämättömyyden verho. Oikeudenmukaisimmat päätökset syntyvät silloin, kun ei tiedä, mikä oma asema yhteiskunnassa tulee olemaan. Se on politiikassa mahdotonta, mutta ainahan voi kysyä heiltä, keillä on kokemusta syrjityksi tulemisesta. Syksyn vaaleissa noin puolella feministisen aloitteen eduskuntaehdokkaista oli joku vähemmistötausta. Mutta entä Schymanin oma asema? Feministisellä aloitteella on kolme puhenaista. Silti Schyman on se, johon feministinen aloite henkilöityy. Vallan rakenteita murretaan antamalla valtaa niille, joilla sitä ei ole. Vammaisille, vähemmistöille, maahanmuuttajille, köyhille. Tähän intersektionaalinen ajattelu perustuu. Antaako vallan kammareihin tottunut valkoinen heteronainen hyvät kasvot intersektionaaliselle feminismille? Ruotsin FI elää vain osittain niin kuin opettaa. Mutta se on parempi kuin ei mitään. Täydellinen tasa-arvo ei koskaan ole mahdollista. Jos olisi, se tarkoittaisi samalla, että ihmiset ovat samanlaisia. Poliittisessa liikkeessä jonkun on pakko ottaa ohjat käsiinsä. Ruotsissa se on vielä vuonna 2014 valkoinen heteronainen. Tulevaisuudessa se on mahdollisesti Sissela Nordling Blanco, maahanmuuttajataustainen queer-aktivisti ja yksi feministisen ”Fi-mOnOPOLi On KAtAstrOFi tAsA-ArVOLLe” EBBA WIT T-BR AT T S TRÖM FEMINISTIPOLIITIKOT K A APIS TA ULOS Vielä ensi kevään eduskuntavaaleihin feminististä puoluetta ei saada puuhattua. Jotain on kuitenkin tekeillä. Naisasialiitto Unioni aikoo julkaista kampanjasivuston, johon kootaan yhteen kaikki feminististä politiikkaa ajavat ehdokkaat. Sivut julkistetaan helmikuussa F-klubilla, johon on näillä näkymin tulossa puhumaan myös Gudrun Schyman. aloitteen puhenaisista. Se on jopa todennäköistä, sillä Nordling Blanco on Ruotsissa valtavan suosittu poliitikko. Ruotsissa näin voi tapahtua. Mutta voidaanko Suomessa nähdä Ruotsin kaltainen intersektionaalisen feminismin esiinmarssi? Schymanin mielestä ilman muuta. Mutta aluksi suomalaisten feministien pitäisi organisoitua. Ja se on helpommin sanottu kuin tehty. Suomalaisten feministien välillä vallitsee luottamuspula. Facebook-ryhmän keskusteluja lukiessa pintaan nousee kylmä hiki. Eihän missään tehdä mitään oikein. Kaikki on jollain tavalla pielessä ja antifeminististä. Somessa on somen laki. Monesta kuitenkin tuntuu samalta myös Naisasialiitto Unionin kokouksissa. ”Unionissa on epäluottamusta niiden välillä, jotka äänestivät miesjäsenyyden sallimista vastaan ja niiden, jotka äänestivät sen puolesta”, sanoo Naisasialiitto Unionin julkaiseman Tulva-lehden vt. päätoimittaja Terhi Toppala. No keitä he olivat? Useat Naisasialiitto Unionin toiminnassa mukana olleet kertovat, että sääntömuutosta vastustaneet olivat naisasialiiketaustaisia feministejä. Siis heitä, joiden mielestä naiseus on kategoria, joka väistämättä yhdistää ihmisiä niin kuin vaikka Ebba Witt-Brattströmin mielestä. Äänestyksestä seurasi epäluottamusta myös Unionin ulkopuolella. ”Moni Unionin ulkopuolinen feministi kokee epäluottamusta unionilaisia kohtaan, koska miesjäsenyyttä ei sallittu”, Toppala sanoo. Asia voitaisiin ratkaista perustamalla puolue, johon kaikki olisivat tervetulleita. Naisasialiitto Unionissa käynnistettiin tänä syksynä keskustelusarja F-klubi, jonka yhtenä teemana on feministisen puolueen mahdollinen perustaminen Suomeen. Mutta sekin herättää epäluottamusta. Samana päivänä kun Riikka Slunga-Poutsalo laukoi näkemyksiään feminismistä Helsingin Sanomissa, kirjoitettiin Takku.netissä teksti otsikolla: "Tarvitsemmeko feminististä puoluetta?" Siellä luki: Me haluamme toiminnallamme toteuttaa feministisiä periaatteita käytännössä, emmekä tukahtua hierarkiseen puoluejärjestelmään. Meille feminismi ei ole vain tyhjä sana vailla sisältöä. Feminismi on läsnä kaikessa mitä teemme, vaikka emme aina sano sitä ääneen. – – Mikään puolue ei koskaan ole ollut femiF e m i n i s ti r y h m ä - n i m i s e n
ylioppilaslehti 27 7 / 2 0 1 4 nistinen. Tästä olemme samaa mieltä feministipuolueen kannattajien kanssa. He ovat kuitenkin väärässä, kun luulevat voivansa perustaa uuden feministisen puolueen. Teksti oli allekirjoitettu: Eräät anarkistiset queerfeministit. Pää menee pyörälle. Eripuraa feministien keskuudessa tuntuu olevan joka suuntaan. ”Konflikti näkyy tällä hetkellä vahvemmin suhteessa toisiin feministeihin kuin ympäröivään yhteiskuntaan”, Toppala sanoo. Siitä lähtökohdasta on vaikea levittää feminismiä eteenpäin. Puolue voisi auttaa. Nostihan esimerkiksi vihreä liitto ympäristöasiat melkein kaikkien puolueiden agendalle ja laajempaan keskusteluun. Toppala toivookin, että Suomeen perustettaisiin feministinen puolue. Myös Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro on sitä mieltä, että vähintäänkin keskustelua puolueesta tarvitaan. Aro oli hiljattain puhumassa asiasta Ruotsin radiossakin. Tarve puolueelle johtuu muun muassa siitä, ettei tasa-arvon ongelmia oteta vakavasti. ”Esimerkiksi miesoikeusliikkeessä ollaan sitä mieltä, että naisten tasa-arvo ei ole välttämättä niin suuri ongelma. Että oikeastaan ongelmaa ei välttämättä ole. Tästä feministinen liike on eri mieltä.” Eri mieltä ovat myös luvut: hiljattain julkaistun raportin mukaan nykykehityksellä naisten ja miesten palkat ovat yhtä suuret 81 vuoden päästä. Monilla ei ole aikaa odottaa. Yksi heistä on Maryan Abdulkarim, joka monen mielestä voisi olla Suomen feministisen liikkeen Gudrun Schyman. M a r y a n a b d u l k a r i M , Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja, lusikoi porkkanakakkua suuhun Café Lasipalatsissa ja katsoo silmälasien läpi. Abdulkarim liittyi Unioniin Atlas Saarikosken Tulva-toimituskollektiivin myötä. Hänen käsityksensä mukaan Saarikoski on ensimmäinen, joka toi intersektionaalista ajattelua Naisasialiitto Unioniin. ”Hän pystyi kielitaitonsa takia seuraamaan Ruotsissa käytyä keskustelua aiheesta. Hänen kauttaan tajusin, että on myös feministejä, jotka eivät keskity vain keskiluokkaiseen, valkoiseen naiseen ja hänen tarpeisiinsa, vaan joille myös minua koskettavat kysymykset ovat feministisiä.” Jos joku on intersektionaalisen ja antirasistisen feminismin ruumiillistuma, se on Abdulkarim. Hän on myös se, jonka yhteiskunnallinen valta on potentiaalisesti nolla. 32-vuotias tummaihoinen muslimimaahanmuuttajafeministi, jolla on juuret Somaliassa. Ei olisi ihme, jos hän sanoisi, että nykyinen parlamentaarinen valta on patriarkaalista ja perseestä ja se pitää lopettaa. Että täytyy tehdä vallankumous niin kuin anarkistifeministit ajattelevat. Hän ei sano. ”Realistisesti rakenteet ovat tällaiset vähintään seuraavat 50 vuotta. Pitäisi aina miettiä omaa asemaa. Että kenellä on aikaa odottaa. Minulla ei ole.” Jotain pitäisi tehdä. Abdulkarim ei ole tyytyväinen niin sanottujen suvaitsevaisten puolueiden politiikkaan. Häntä esimerkiksi ärsyttää, että vihreät ja vasemmistoliitto ajavat vähemmistöpolitiikkaa, mutta puolueissa ei vaikuta juuri ketään rodullistettua henkilöä. Feministinen puolue tarvittaisiin. Juuri Abdulkarim voisi monen mielestä antaa sille kasvot, muun muassa Tiina Rosenbergin ja Terhi Toppalan. Silti Abdulkarim epäröi. Hän epäilee, ettei häntä uskottaisi. Parempi johtaja olisi ehkä kuitenkin joku valkoinen, vanhempi heteronainen. Joku raudanluja poliitikko. Joku Schymanin kaltainen. ”Realistisesti sanottuna meitä intersektionaalisen feminismin kannattajia on Suomessa liian vähän. Suomessa keskustelu on sillä tasolla, että puhutaan kaappifeministeistä.” Ruotsissa ei tuntunut tältä. Viime toukokuussa Maryan Abdulkarim katsoi alas yökerho Skyddsrummetin lehteriltä ja ajatteli, että onpa meitä paljon. Satoja feministejä juhlimassa feministisen aloitteen riemuvoittoa ja Soraya Postia. Romania, joka tulisi olemaan Ruotsin kasvot Euroopassa. • ”SuOMESSa kESkuSTElu On SillÄ TaSOlla, ETTÄ PuHuTaan kaaPPiFEMiniSTEiSTÄ” ARTiKKELiA VARTEN oN HAASTATELTU TAidEYLioPiSToN REHToRi TiiNA RoSENbERGiA, HELSiNGiN YLioPiSToN KiRJALLiSUUSTiETEEN PRoFESSoRi EbbA WiT T-bR AT TS TRöMiä , FEMiNiSTiSEN ALoiT TEEN KUNNANVALTUUTET TU MALiN ERiCSoNiA, PoLiTiiKAN TUTKiJA JEMiMA REPoA SEK ä USEiTA NAiSASiALiiT To UNioNiN JäSENiä. MARYAN AbdULK ARiM
28 7 / 2 0 1 K AtRI tI K K A N E N 4 SuOmEN tAlOudEllA EI OlE mENNyt pItKääN AIKAAN hyvIN. mItä, jOS EI mENE jAtKOSSAKAAN? OSKARI ONNINEN
ylioppilaslehti 29 7 / 2 viisaat miehet istuvat rivissä. Korkman, Kiander, Vartiainen, Kotilainen, Haaparanta. Neljä mustaa puvuntakkia ja yksi punainen. On lokakuun 21. päivä. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa järjestetty julkinen kuuleminen on juuri päättymässä. Talousviisaiden kuuleminen on ensimmäinen laatuaan. Se on järjestetty siksi, että Suomen tulevaisuus näyttää pimeältä. Vuosi toisensa jälkeen tunnelin päähän ennustetaan valoa. Vielä kun joku tietäisi, kuinka se sytytetään. Tänä vuonna Suomen talous supistuu. EU-komission ennuste sen tulevalle kolmelle vuodelle on euromaiden heikoin, ellei miniatyyrivaltio Kyprosta lasketa. Jopa Alexander Stubb manasi Dagens Industrin kolumnissaan Suomen tuleville vuosille synkkyyttä, jos jotain ei tehdä. Valiokunnalle puhuvien pukumiesten suut suoltavat paljon puhuttuja ongelmia tutuin sanankääntein. Rakenteellisia uudistuksia, palkkamalttia ja kansallisia katastrofeja. Lisäksi Suomea riivaa rakenteellinen alijäämä ja kestävyysvaje, eli se, kuinka julkisen sektorin menot kasvavat ja tulot laskevat väestön lisääntyessä. Professori Sixten Korkmanin puhe virtaa kuin helminauha. Hän edustaa keskitietä, toivoo niin rakenneuudistuksia kuin investointeja. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) ylijohtaja Juhana Vartiaisen mielestä nykytilanteessa investointeihin ei ole varaa, vaan julkinen sektori tarvitsee kunnon mylläämistä. Professori Pertti Haaparanta eroaa yleislinjasta punaisen takkinsa lisäksi sillä, että hän vaatii elvytystä. Ihan sama millaista. Mutta toimetkin ovat vain toive, sillä ongelma ei koske vain Suomea, vaan koko euroaluetta. Sen kituminen jatkuu jo seitsemättä vuotta. Ja kun nykyinen taantuma on ratkaistu, pitäisi vielä purkaa kotoinen kestävyysvaje ja lopulta ilmastonmuutos. Vain siten talouskasvu voi jatkua. L ä n ti s e n d e m o k r a ti a n H a r v a r d i n y L i o pi s t o n taloustieteen professori Alberto Alesina tarvitsi kesäkuussa 2010 viisitoista minuuttia antaakseen koko Euroopalle opetuksen. Alesina esitteli EU-johtajille laajentavan supistamisen teorian. Se on juuri niin paradoksaalinen kuin nimensä antaa ymmärtää. Teorian mukaan julkinen velkaantuminen pysähtyy ja talous kääntyy nousuun alijäämiä leikkaamalla. Opetus kuului: ”Älkää tehkö, kuten Kreikka.” Puoli vuotta aiemmin oli paljastunut, että Kreikka oli hoitanut talouttaan aivan miten sattuu. Koko vuosikymmenen vaaleissa maan puolueet olivat kampanjoineet lähinnä sillä, kuka tarjoaa kansalle eniten ja avokätisimmin. Velkaa oli otettu niin paljon, että maa yritti korjata alijäämäänsä piiloon. Vaikeuksiin Kreikka ajautui kuitenkin siksi, että siitä tuli EU:n poliittinen pelinappula, jonka tilanteesta oikein kukaan ei halunnut olla vastuussa. Ei Kreikka itse, eikä EU. Lopulta Kreikalle tehtiin lainapaketti ja EUkomission, Euroopan keskuspankin ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n muodostama troikka syötti maalle Alesinan lääkkeen. Se oli kaikkien aikojen ankarin sopeutusohjelma. EU-komissio osoitteli sormellaan Kreikan paisunutta julkista sektoria. Pimentoon jätettiin ne puhkivelkaantuneet keskieurooppalaispankit, jotka olivat mahdollistaneet Kreikan törsäyksen antamalla sille ahneuspäissään liikaa luottoa. Pankkikriisistä tuli velkakriisi, ja Kreikasta varoittava esimerkki. t r o i k k a on pakottanut Italian, Irlannin, Portugalin ja Espanjan samalle kiristyskuurille. Millään niistä ei pitänyt olla mitään hätää, ellei EU-komissio olisi onnistunut säikäyttämään sijoittajia pelottelemalla Kreikan velkataudin tarttumisella. Hinta on ollut kova. Vallalla oleva uusklassinen taloustiede kuvittelee olevansa luonnontiede, vaikka se on ihmistiede. Järjestelmä uskoo, että ihminen on rationaalisen ahne, eikä välitä muista. Sopeutuksen idea on tasapainottaa markkinat siihen kuntoon, että sijoittajien luottamus palaisi. Sen uusklassisen taloustieteen mekanismi tekee luvuilla ja väkisin, välittämättä ihmisistä tai resursseista. Siksi Kreikassa neljännes maan asukkaista on nyt työttöminä, malaria leviää ihmisten välillä ja vuotuiset HIV-tartunnat ovat yli 30-kertaistuneet. Portugalista nuoret pakenevat siirtomaihin Angolaan ja Mosambikiin töiden perässä, ja Espanjan tuloerot ovat kasvaneet EU:n suurimmiksi. Myös Suomi on saanut osansa eurooppalaisesta kiristyspolitiikasta. Ensi vuonna kestävyysvajetta ja velkaa leikataan kolmen miljardin euron sopeutuksilla. Silti luottamuskeijua ei vain näy. Kriisi jatkuu, eikä yksityinen puoli ole onnistunut korvaamaan julkisen puolen leikkauksia. Päinvastoin. Koko Eurooppaa vaivaa kysyntäpula. Kaikki maat joutuvat kilpailemaan koko ajan kovemmin toisiaan vastaan koko ajan vähenevästä ostovoimasta. Tuloksia paasto ei ole tuonut vielä yhdessäkään Euroopan maassa. Euroalueen keskellä on sen suurin talous Saksa. Sen vaihtotase on ollut vuosia selvästi ylijäämäinen, eli toisin sanoen vienti vetää ja raha valuu muualta Saksaan. Silti siellä autobahnit murenevat käsiin ja talouden rakenteet lahoavat, kun liittokansleri Angela Merkel istuu vahdissa rahakirstun päällä kuin mikäkin Roope Ankka. Saksasta on tullut EU:n rikas mutta yrmeä hausfrau, joka laittaa Finnjetin buffetissa lohta käsilaukkuunsa ja pakottaa muut ottamaan nuukailusta mallia. Se on mahdollista, koska euroa ei johda kukaan. Euroalueen nykyinen pysähdys on taloushistorian pisin: pidempi kasvuton kausi kuin Yhdysvaltain 1930luvun lama. Lokakuussa euroalue kääntyi jo kolmanteen taantumaan seitsemän vuoden aikana. Mitä, jos sille ei vain näy loppua? s it t e m m i n taloustieteen laitoksella, Economicumin toisen kerroksen käytävällä Arkadiankadulla tajuaa, kuinka paljon Suomen virallista talousviisautta on kasautunut neliömetrimääräisesti pienelle alueelle. Sixten Korkman ja Pertti Haaparanta ovat parin huoneen päässä toisistaan. Seuraavat pari huonetta ja ollaan taloustieteen professori Matti Pohjolan huoneessa. a a Lt o - y L i o pi s t o n 0 1 4
30 ylioppilaslehti 7 / 2 t a l o u d e n varsinainen peikko ristittiin ”kestävyysvajeeksi” vuonna 2006, kun valtiovarainministeriön virkamiehet puhuivat siitä Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan. Epämääräisyydestään huolimatta tai juuri sen vuoksi siitä on tullut valtakunnanpolitiikan ja talousjargonin trendisana. On itsestään selvää, että Suomen väestö ikääntyy, minkä vuoksi eläkkeitä tarvitaan koko ajan enemmän kuin niille on maksajia. Sopivat luvut vajeeseen jokainen voi kuitenkin arvata itse. Julkiset ennusteet ovat olleet silkkaa Stetson-Harrisonia riippuen siitä, kuka arvioi ja koska. Siksi kestävyysvaje voi näyttää vuoroin vaarattomalta ja vuoroin likimain maailmanlopulta. Julkisuudessa kauhisteltu valtionvarainministeriön ennuste viiden prosentin vajeesta bruttokansantuotteesta on hurjimmasta päästä. Alimmilla arvioilla vajeesta selvittäisiin, vaikkei eläkeikää edes nostettaisi. Pohjolan mukaan kestävyysvaje on kuitenkin syy sille, että nyt tarvitaan tarkkaa talouspolitiikkaa. Koko euroalueen kannattaisi elvyttää, mutta siihen Saksa taas ei suostu. Jos Suomi lisäisi yksin julkista alijäämäänsä ja elvyttäisi, velkaantuminen voisi paisua tulevina vuosina niin, että se näkyisi myös luottomarkkinoilla, eikä vain A-kirjainten katoamisena luottoluokituksesta. ”Meillä ei olisi mitään ongelmaa kasvun hidastumisen kanssa, jos julkinen sektori ei velkaantuisi näin voimakkaasti. Jos tämä vauhti jatkuu, siitä tulee hirveä taakka tuleville sukupolville, jos talous ei käänny kasvuun.” Mutta kun ei tiedetä, mikä aikanaan nykäisee kasvun liikkeelle, ei ole paljon mitä tehdä. Ainut vaihtoehto ovat rakenneuudistukset. Sekin on talousjargonia ja tarkoittaa sitä, että ihmiset laitetaan tavalla tai toisella tekemään enemmän töitä. ”Seuraavan hallituksen aikana pitäisi tehdä suuret päätökset”, Pohjola peräänkuuluttaa. Niitä löytää samasta rakennuksesta, kahta kerrosta ylempää. Suomen 0 1 4 Pohjola, Korkman ja Massachusetts Institute of Technologyn taloustieteen professori Bengt Holmström kirjoittivat talvella raporttimuotoiset askelmerkit Suomen talouskasvulle. Jos virallisten rivien väliin voi kirjata jotain, niin Pohjolan, Korkmanin ja Holmströmin raportti elättelee toiveita uudesta Nokiasta. Vai mitä muuta tieto- ja viestintäteknologian (ict) kehittämisestä syntynyt uusi innovaatio voisi muka tarkoittaa. Raportin mukaan ict-ala on yhä Suomen vahvuus. Sen varaan kannattaa laskea, koska insinöörien osaaminen ei ole kadonnut mihinkään, vaikka Nokia sortuikin. Muuten Pohjola ei ole sen toiveikkaampi kuin muutkaan. ”Ollaan tässä vähän umpikujassa. Sen takia ekonomistit on erimielisiä, päättäjät on erimielisiä. Kukaan ei oikein tiedä, mikä ratkaisisi tämän”, hän sanoo. ”On taantuma ja ikääntyminen. Pitkällä tähtäimellä näyttää hyvin synkältä.” Synkkyyttä selventääkseen Pohjola avaa tietokoneensa ja näyttää nipun diagrammeja. Ne osoittavat alas. Se on rakennemuutoksen kuva. Se ei toki ole mitään uutta. Teollisuuden osuus Suomen elinkeinorakenteesta on laskenut tasaisesti viimeiset 40 vuotta. Nokian vuoksi teollisuus oli Suomelle pitkään tärkeämpi kuin vaikkapa Ruotsille. Nyt vahvat alat, ict-, metsä- ja metalliteollisuus ovat kaikki alamäessä, eikä Suomi oikein tiedä, mitä tekisi. Vientiä tarvittaisiin, mutta Eurooppa ei vedä. ”Tässä paljastuu, että Suomen teollinen kuva onkin jälleen aika yksinkertainen”, Pohjola sanoo. V a r ti a i S e n lista on pitkä. Eläkeikää voisi nostaa yhä. Työperäisen maahanmuuton voisi vapauttaa. Kotihoidontuen voisi lopettaa. Kannustinloukut pitäisi purkaa. Ja pitäisi luoda matalapalkkatyöjärjestelmä, joka lisäisi kouluttamattomien suomalaisten työllisyyttä. Kaikki rakenneuudistuksia par excellence. Vielä, kun niitä saataisiin ajettua läpi. Pari päivää aiemmin VATTin ylijohtaja Vartiainen on ihastellut Twitterissä Suomen 1970-luvun peruskoulu-uudistusta. ”Se oli uudistus, joka muutti resurssien käyttöä, yhteiskunnallista tasa-arvoa, koski saavutettuihin etuihin ja mullisti Suomen. Nyt poliittinen järjestelmä on sellainen, ettei se olisi enää mahdollista. Aina kaivetaan esiin häviäjät, media rummuttaa sitä, ja etujärjestöt suojaavat saavutettuja etuja”, Vartiainen puuskahtaa. Päivänpolitiikassa vatvotut lapsilisät ja kalastusmaksut ovat hänestä Suomen talouden kannalta nappikauppaa. ”Niistä kiistely on pikkuisen surrealistista ja ionescomaista menoa.” Vartiaisen mukaan uudistuksia tarvitaan, jotta kestävyysvaje ei pelottaisi enää kuin ennen. Julkisella Juh a n a
ylioppilaslehti 31 7 / 2 ”SakSaSta hauSfrau, lohta on tullut joka Eu:n laittaa käSilaukkuunSa ottamaan nuukailuSta ja mutta finnjEtin pakottaa yrmEä p o l i iti k o n m it t a on se, kuinka vaikeita päätöksiä hän tekee. Se sopii suomalaiseen mentaliteettiin. Ensin ajatellaan, että itku pitkästä ilosta, sitten kärsi kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat. ”Sitä minä mietin, miksei kukaan tunnu pitävän mahdollisena tällaista itku pitkästä itkusta -vaihtoehtoa?” Tommi Uschanov kysyy puhelimessa. Uschanov on tietokirjailija, joka on kirjoittanut suomalaisesta talouskulttuurista. Hänen mukaansa täällä ei uskota, että politiikalla voitaisiin juurikaan vaikuttaa 1 muut 4 talouteen. Suomessa lama on kuin ukkoskuuro, jonka tullessa mennään sisälle suojaan ja odotellaan, kunnes se on ohitse. Muutenkin suomalaiset suhtautuvat talouteen yltiöpessimistisesti. Juuri nyt tosin on Uschanovin mielestä aihettakin synkistelyyn. On kuin se hetki vuorokaudesta, jolloin rikkinäinen kello näyttää oikeaa aikaa. ”Minä katson tätä jo voimakkaasti ensi kevään vaalien kannalta, tuleeko leikkauspolitiikasta ideologinen kynnyskysymys. Kukaan ei sano sitä tietenkään ääneen, mutta kyllähän kaikki varmasti koettavat käyttää talouspessimismiä ja muuta politiikkaa lyömäaseina omien tarkoitusperiensä ajamiseen”, hän sanoo. Maailmanhistoriasta esimerkkejä velkansa maksaneista maista ei löydy, mutta Suomessa valtionvelka ajatellaan herkästi samanlaisena kuin kotitalouden velka. Se on vippi, jonka ottamista tulee välttää ja joka tulee maksaa takaisin. Silloinen Suomen Pankin pääjohtaja ja tuleva presidentti Risto Ryti ei suostunut ottamaan velkaa edes vahvistaakseen maanpuolustusta syksyllä 1939. Vuonna 1957 Suomen valtio pysäytti maksuliikenteensä, jätti laskut, lapsilisät ja eläkkeet maksamatta, jotta sen ei tarvinnut ottaa velkaa. Siksi tuntuu selvältä, miksi Suomessa on sen suuremmitta mukinoitta miellytty EU:n paastopolitiikan linjaan, eikä elvytyksestä edes puhuta. Poliitikoille on kansan silmissä monesti kovempi päätös ehdottaa velanottoa kuin leikkauksia. Suomessa jo nollabudjetin tekeminen katsotaan elvyttämiseksi. Kun kansainvälinen valuuttarahasto IMF patistaa Eurooppaa ottamaan velkaa ja rakentamaan infrastruktuuria, suomalaiset eivät ota sitä kuuleviin korviinsa. ”Vaikka Suomessa tai kansainvälisesti ollaan suositeltu enemmistöllä lisävelkaantumista kivuttomimmaksi poispääsyreitiksi tästä talouskriisistä, niin niitä neuvoja ei kuunnella. Kun suomalaiset talousviisaat esittävät velkaantumisen mahdollisuutena, he lakkaavat olemasta talousviisaita”, Uschanov sanoo. 1980-luvun lopulta lähtien Suomen kriisit ovat olleet lähinnä taloudellisia. Siksi elinkeinoelämän kärki ja talousviisaiden leegio on noussut Suomen tärkeimmäksi eliittiryhmäksi. Miehiksi, joilla on valtaa. Sitten on miehiä, joiden mielestä juuri näillä miehillä on liikaa valtaa. j o n k u n h a r t E i l l E voisi kuvitella laskevansa eurokriisin kaatajan viitan, olisi matkattava 1930-luvulle. Silloin brittiläinen ekonomisti John Maynard Keynes julkaisi pääteoksensa Työllisyys, korko ja raha: Yleinen teoria. Keynes on yksi taloustieteen suurista. Hänet syrjäytti viime vuosisadan lopulla uusklassinen talousteoria, jo S 0 buffEtiSSa mallia.” puolella olisi varaa elvyttää eurotalouden kääntymistä odotellessa. Ensi keväänä Vartiainen ja Ruotsin väistynyt valtionvarainministeri, maltillisen kokoomuksen Anders Borg tekevät raportin Suomen taloustilanteesta. Suomi on tilannut heiltä viralliset neuvot, kuinka suomalaisesta hyvinvointivaltiosta saadaan sellainen, että se on varaa ylläpitää. Siinä hyvinvointivaltiossa nykyistä useamman pitää maksaa yhteiskunnalle takaisin saamansa palvelupaketti, joka sisältää kaiken ultraäänikuvista yliopistoon. Takaisinmaksun valuuttana toimii työ. Vartiaisen listaa kuunnellessa vaikuttaa selvältä, millaisia uudistuksia kaksikko aikoo ehdottaa. Hän sanoo, ettei Suomen iso julkinen sektori ei ole ongelma, vaan sen velkaantuminen on. Mutta kerrankin perisuomalaiselle velkapelolle on pätevä syy: hyvinvointivaltion pelastaminen työväestön vähetessä. Mutta miksi politiikka sitten näyttää aivan muulta? Muualla Euroopassa julkisen sektorin leikkausten seurauksena tuloerot ovat venähtäneet ja työttömyys kasvanut. ”Musta tuntuu, että vasemmistossa on epäluulo, että tää on vain veruke purkaa hyvinvointivaltio. Ainakin se on mun osalta traaginen väärinkäsitys. Mä en oo purkamassa hyvinvointivaltiota, enkä oo mikään veronalentaja”, Vartiainen sanoo. ”Sen vuoksi mun on vaikea nähdä, että talouskuria käytettäisiin keppihevosena hyvinvointivaltion purkamiselle. En mä oo sellaisia ihmisiä nähnyt. Voi olla, että olen sitten naiivi.” Koska täällä suuret ikäluokat jäävät paraikaa eläkkeelle, Vartiainen ei usko paastopolitiikan lisäävän työttömyyttä täällä samalla tavalla kuin muissa maissa. Se, että Euroopan laajuisena talouskuri tekee niin, on hänen mukaansa ollut ”järkeville ihmisille koko ajan selvää.” "Jos euroalue olisi yksi maa, niin ei tää olisi järkevää talouspolitiikkaa. Saksan pitäisi elvyttää, mutta se ei halua kantaa yksin vastuuta koko euroalueen politiikasta. Mutta kun ei ole varsinaista liittovaltiota, kaikki tekevät mitä haluavat.” S u o m a l a iSE n rikaS
32 ylioppilaslehti 7 / 2 0 1 4 kun valtio toisensa jälkeen alkoi uskoa markkinoiden itsensä korjaavaan mekanismiin. Nykyään tunnetuimpia keynesiläisiä on taloustieteen nobelisti Paul Krugman, joka on profiloitunut Euroopan kuristuspolitiiikan kriitikkona. Krugman on usein osannut tiennyt etukäteen, mitä Euroopassa olisi pitänyt tehdä. Keynesiläisen talouspolitiikan perussääntö on, että heikossa taloustilanteessa on otettava velkaa ja lisättävä kysyntää. Kun julkinen sektori on alijäämäinen, yksityinen sektori rikastuu ja sillä on varaa investoida ja pitää talous liikkeessä. Mallia voi katsoa Yhdysvalloista. George W. Bush reagoi keväällä 2008 puhjenneeseen finanssikriisiin välittömästi 160 miljardin dollarin elvytyspaketilla. Samana syksynä presidentiksi valittu Barack Obama käski ensi toimikseen keskuspankin ostaa 800 miljardilla dollarilla valtion velkakirjoja, eli siis painaa seteleitä. Keskuspankin ja valtiovarainministeriön vetämä elvytys jatkui tämän vuoden lokakuuhun asti, ja Yhdysvaltojen kasvu on ollut jo vuosia vakaata. Vielä 2008 Euroopassakin uskottiin Keynesiin pienen hetken ajan. Silloin koko euroalue elvytti José Manuel Barroson johdolla. Nyt ne ajat ovat takana. Suomessa Keynesin sanomaa ei levitä kovaäänisesti yksikään valtakunnan talousviisaista, vaan päävastuu on kahdella helsinkiläisellä jatko-opiskelijalla: Lauri Holapalla ja Jussi Ahokkaalla. He edustavat jälkikeynesiläistä suuntaa. Se korostaa rahataloutta. Raha on kahden tahon välinen velkasuhde, joka luodaan aina tyhjästä, joten se ei sinänsä lopu koskaan. Holappa ja Ahokas pitävät uusklassista talousteoriaa puutteellisena, vaikka se on kehikko, jota etabloituneet talousviisaat pitävät kaikkeen sopivana ja jota opetetaan kaikissa Suomen korkeakouluissa. Vastavuoroisesti jälkikeynesiläisyys on Vartiaiselle ja Pohjolalle lähinnä pienen kuppikunnan ideologia, joka ei kuulu taloustieteen piiriin. Ero ajattelutavoissa on merkittävä. Uusklassiset taloustieteilijät yrittävät pujottaa talouskaavoja yhteiskunnan luomiin rajoitteisiin, kun jälkikeynesiläisyys yrittää luoda taloutta, jonka alaisuudessa yhteiskunnan saisi korjatuksi. Holapalle ja Ahokkaalle eurokriisi on Euroopan laajuinen sosiaalinen kriisi, joka johtuu paastopolitiikasta. Paastopolitiikka taas on tekosyy ajaa ”uusliberaalin blokin” yhteiskunnallisia tavoitteita myös Suomessa. Blokkiin ei kuulu pelkkiä markkinauskoisia taloustieteilijöitä, vaan myös elinkeinoelämän johtoa ja poliittista eliittiä, jotka ajattelevat samalla tavoin. Pukumiehiä, joilla on valtaa. ”Uusliberaali blokki selvästi uskoo, että tällä politiikalla on negatiivisia kasvuvaikutuksia, mutta samalla kasvua käytetään sen oikeuttajana. Se on jännä ristiriita”, Holappa sanoo. Hänen mukaansa nollakorkotilanteessa järkevästi kohdistettu elvytys maksaisi itsensä takaisin ja vähentäisi julkista velkaantumista tehokkaammin kuin leikkaukset. Mutta tuntuu, että se on uusliberaaleille irrelevantti kysymys. ”Heillä on tietyt yhteiskuntapoliittiset tavoitteet, jotka liittyvät aika isosti meidän yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseen, hyvinvointivaltion alasajoon ja hashtag norminpurkutalkoisiin. Siellä on nähty, että nyt kansan keskuudessa on kriisimieliala ja byrokratiaviha, niin on helppo paukuttaa läpi muutoksia, jotka on olleet latentteina olemassa jo vuosia.” on kysyntäpolitiikkaa. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat aina, kun resursseja on käyttämättä. Siksi elvytys, eli rahan kaataminen koneistoon, on kuin bensiiniä, jolla käynnistää kulutus ja työllistää ihmisiä. Holappa ja Ahokas pitävät selvänä, että Eurooppa ja Suomi on tuomittu rämpimään niin pitkäksi aikaa, että Saksa taipuu elvyttämään. Muutamassa vuodessa Saksan kysyntä hiipuu niin, että Merkelin linjan on pakko muuttua ja Saksan rahahanojen aueta. Muuten Eurooppa on jumissa ja pysyy. Tällä hetkellä Suomen julkinen sektori säästää, yksityinen sektori säästää, eikä vienti vedä. Siksi rahavirrat ja kysyntä ovat tyrehtyneet eikä talous nouse. Se on ajanut Suomen spiraaliin: Mitä enemmän kasvu hidastuu, sitä enemmän julkinen velkaantumisaste kasvaa ja sitä enemmän ajetaan läpi leikkauksia, jotka hidastavat kasvua ja lisäävät eriarvoistumista ja kansalaisten epävarmuutta entisestään. Koreografia on täysin sama kuin Etelä-Euroopan eurokriisimaissa. ”Jos nyt puhutaan, että suomalainen hyvinvointivaltio ei ole vielä hävinnyt mihinkään, niin jos ja kun tämä jatkuu vielä kolme vuotta, niin kyllä se sitten on. Jo nyt leikataan tutkimuksesta ja tuotekehityksestä, joissa piti olla tän maan kilpailuetu”, Ahokas sanoo. Holapan ja Ahokkaan puheissa Suomi on ollut seitsemän vuotta kriisissä, jota näyttää seuraavan lisää kriisejä. Nykyisen sosiaalisen kriisin jälkeen luvassa on ekologinen kriisi. Mutta nyky-Suomessa luontopuhe ei vetoa, vaan välinpitämättömyydellä pikemminkin rehennellään. Ja kuten hallituksen suonsuojelupäätöksestä voi huomata, luonto on uhrattavissa joka tilanteessa mahdollisten työpaikkojen tieltä. Holappa ja Ahokas arvioivat, että ihmiset saadaan kiinnostumaan ekologiasta vasta silloin, kun heillä on muuten riittävän turvattu olo ja usko yhteiskunnan vakauteen. Siihen, että arki jatkuu normaalina, vaikka kriisiä yritetään helpottaa. ”Ekologinen kriisi on kaikkein tärkein, siitä ei ole kahta sanaa”, Holappa sanoo. ”Mutta ennen kuin me ratkaistaan globaali massatyöttömyysongelma, eriarvoistumiskehitys ja muu sosiaalinen kriisi, me ei voida ratkaista sitä.” K e y n e sil ä is y ys J ä r v e n s iv u puhuu asioista, joilla harva haluaa lattehetkeään häirittävän. Järvensivu on Aalto-yliopiston talouskulttuurin tutkija. Hänen skenaarionsa on synkkä: talouskasvuajattelu pitää niin tiukkaa otetta politiikasta, että ilmastonmuutosta ei saada torjuttua. Vaihtoehtoja on oikeastaan yksi: muutos. Eri asia on, millaisesta muutoksesta on kyse. Luonnontieteellisen konsensuksen mukaan nykyistä vauhtia jatkuva kasvu johtaa siihen, että 30–50 vuoden sisällä globaali biosfääri saavuttaa romahduspisteensä. Pa av o
ylioppilaslehti 33 7 / Silloin kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Toinen vaihtoehto on hillitä talouskasvua pakkokeinoin, lähinnä tiukalla päästökaupalla. Historiallisesti tällaisessa rajoittamisessa ei ole mitään uutta. Britanniassa autolla ajaminen huvin vuoksi oli kiellossa koko toisen maailmansodan ajan, koska bensiiniä oli säästettävä. Järvensivun mukaan meillä on vain muutama vuosi aikaa aloittaa muutokset kohti jälkifossiilista yhteiskuntaa. Muutokset voisivat olla niitä, jotka ovat nyt tulleet esille järkevinä elvytyskohteina: uusiutuvat energiavarat, älykäs sähköverkko tai julkisen liikenteen infrastruktuuri. Samalla pitäisi keksiä, kuinka päästä hiljalleen irti talouskasvusta. Se kun ei näytä jatkuvan. ”Jos meillä hyvinvointipalvelut on sidottu talouskasvuun, pitäisi laittaa maan parhaat voimat miettimään, miten siitä yhteydestä pääsisi eroon”, Järvensivu sanoo. On luonnontieteellinen itsestäänselvyys, että uusiutuvilla energioilla ei voida koskaan korvata fossiilisia polttoaineita. Niiden kaivamisen tai poraamisen hyötysuhde taas laskee vuosi vuodelta, kunnes jossain pisteessä se ei kannata. Sitä uusklassinen taloustiede ei huomioi, koska se pohjautuu teoriaan, ei empiirisiin testeihin. ”Resurssikysymyksen ei pitäisi olla ideologinen tai vihervassarikysymys, vaan sen pitäisi tulla talouden ytimeen. On käsittämätöntä, että taloustiede on resurssien optimaalista allokointia mutta täysin irtautunut resursseista”, Järvensivu huokaa. Myös ilmastonmuutoksen kannalta talouskasvun jatkuminen näyttää mahdottomalta – ainakin, ellei teknologista ihmettä tapahdu. Jo nyt Kööpenhaminan ilmastokokouksen julistama tavoite, kahden asteen lämpeneminen vuonna 2050, on Britannian johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluvan professori Kevin Andersonin mukaan käytännössä karannut. Tilanteessa, jossa globaali hiilidioksidipäästöjen huippu olisi vuonna 2020, kahden asteen tavoitteeseen pääseminen vaatisi päästöjen leikkaamista kahdeksalla prosentilla joka vuosi. Tähän asti yhden prosentin päästövähennys on vaatinut Britannian hallitukselle teetetyn Sternin raportin mukaan vähintään maailmantalouden taantumaa. Neuvostoliiton romahtaessa globaalit päästöt vähenivät viidellä prosentilla. Neljän asteen noususta seuraisi tuhoa jo pelkästään siitä, että merenpinta nousisi metrillä tai parilla ja jopa puolet Intian vehnä- ja Yhdysvaltain maissisadoista tuhoutuisi. Silti kansainvälinen energiajärjestö IEA on pelotellut jopa kuuden asteen nousun olevan mahdollinen. t a l o u s ti e t e i l i j ä t uskovat, että ilmastopelko on turhaa. Kuten historiassa tähänkin asti, teknologia ja innovaatiot huolehtivat talouskasvusta ja ratkaisevat ympäristöongelmat. Talouden mekanismit tasaavat Suomen kasvun pitkällä tähtäimellä kahden prosentin uralle, kuten Vartiainen arvioi. VATTin uuden raportin mukaan valtaosa päästövähennyksistä saadaan aikaan teknologian avulla, ja ilmastopolitiikka hidastaa vuoden 2020 jälkeen vientiä vain ”hieman”. V a lt a Vi r r a n 2 0 1 4 Paavo Järvensivu on toinen, joka vannoo jälkikeynesiläisyyden nimiin. Hän pitää sitä ainoana uskottavana talousteoriana, joka antaa yhteiskunnalle edes jonkinlaisen mahdollisuuden siirtyä hallitusti niukkojen resurssien maailmaan. Koska raha on velkasuhde ja keskuspankkiraha luodaan tyhjästä, taloudellisesti suvereenilta valtiota se ei lopu koskaan kesken. Omalla valuutallaan valtio voi luvata kaikille työtä ikuisesti, mikä takaa jatkuvan rahavirran ja kysynnän. Liiallinen inflaatio vältettäisiin ennen muuta säätelemällä ostovoimaa verotuksella, ja kun täystyöllisyys saavutettaisiin, rahahanoja kiristettäisiin, Järvensivu kertoo. Silloin rahatalouden ja fyysisten resurssien välinen kytkös katkeaisi. Rahamääräinen talous voisi periaatteessa kasvaa loputtomasti – mutta se ei olisi kenellekään enää mikään tavoite. 19 3 0 Yhdysvalloissa oli juuri puhjennut suuri lama. Samana vuonna John Maynard Keynes maalaili esseessään Economic Possibilities for Our Grandchildren maailmaa sata vuotta myöhemmin. Kuva oli kaunis: maailmassa olisi tarpeeksi työvoimaa, jotta ihmiset saisivat tuotettua kaiken, mitä tarvitsivat. Yhteiskunta pyörisi harmonisena. Keynesille talous oli aina tekninen ongelma, joka pitää ratkaista. Sen vuoksi, että ihmiskunnalla olisi niin paljon tärkeämpääkin ajateltavaa. Vuonna ARTIKKELIN LÄHTEINÄ ON KÄYTETTY TIMO HARAKAN KIRJAA SuuRI KIRISTYS (ScHILdTS & SödERSTRöM, 2014) JA N AO MI K L EININ K IR JA A T HI S cH A N G ES E V ERY T HIN G ( A L L EN L A NE , 2014). L IS Ä K S I JuT TuuN ON HAASTATELTu HELSINGIN YLIOPISTON YMPÄRISTöPOLITIIKAN PROfESSORIA JANNE HuKKISTA.
ylioppilaslehti 34 7 / 2 0 1 4 AIK A VELIKULTIA A N T TI BErG ESSEEE F A N I P O S TI A TO S I -T V Vä L I T Tä ä S U RU L L I S EN Y K SIPU O LIS TA KU VA A MIEHE YdES Tä , K IR JOI T TA A AN T T I BERG . PALSTALLA KIRJOIT TA JA PAL JASTAA IHAILUNSA KOHTEEN. m u u TI N K O T O A , äiti soitti. ”Hei, mitä me tehdään kun sulla on täällä tää Bhagavad Gita, Narnia ja Siimes?” Bhagavad Gita piti minut poissa panohommista. Narnia sai ostamaan hassun näköisiä leluja. Sinun kirjasi ei tehnyt vaikutusta, mutten voinut heittää pois esikuvani teosta. KuN Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta, vasemmistolaisille sanasi olivat myrkkyä. Myrkkyä, joka oli johtanut puolueen kohti sosiaalidemokratian kookomuslaista lammaskarsinaa. Et sietänyt Jaakkoa tai Taistoa. Peräänkuuluttamasi avoin keskustelu tuntui kieltämättä olevan tapa muuttaa mielipiteitä. Vanhanaikainen vasemmistolainen vallankumousretoriikka muuntui pehmeäksi paimentolaisleiriksi oikealla. KuN E r O S IT J O T A I N v A N K K u m A T O N T A jätit minuun silti. Aina kun kuulen nimesi, ajattelen aurinkoa, voimaa, kykyä kääntää asiat vielä kerran toisinpäin. Ihanan ryhdikäs äänesi, lyhyt vaalea siilitukka ja musta kajaali silmiesi ympärillä. Tyylisi oli minulle hardcorepunkkia, tai sittemmin post-punkkia. Riitti, että City-lehdessä muistelit Lepakkoa, ja olin tukehtua ihastukseen. Tosin kun mainitsit Juice Leskinen -julisteen seinälläsi, palasin taas maan pinnalle. • T: JA A K KO SuOm ALAINEN K A T S O I N koko syksyn naisille suunnatulta AVA-kanavalta tositv-sarjaa nimeltä Iholla. Sarjassa oli joukko tavallisia ihmisiä, jotka kuvasivat käsikameralla elämäänsä vähän niin kuin tekisivät videopäiväkirjaa. Heitä yhdisti se, että he olivat jonkinlaisen elämänmuutoksen edessä ja valmiita puhumaan siitä. Iholla-sarjan kahta aiempaa tuotantokautta olen katsonut silloin tällöin, mutta ensimmäistä kertaa istuin tv:n edessä sohvaan liimautuneena. Syy oli päähenkilöissä. He olivat ensimmäistä kertaa miehiä. Ohjelman ensimmäisen jakson nimikin lupasi, että ”puhuu ne miehetkin”. Huh, innostuin niin, että käteni hikosivat. Miehet ovat aina kiinnostaneet minua, sillä sellaiseksi minuakin on kutsuttu koko elämäni. Mutta silti miehenä olo on askarruttanut päiväkotiajasta lähtien. Tarharyhmässäni kaksi poikaa halusivat todistaa rohkeutensa käyttäytymällä sääntöjen vastaisesti, joten he ottivat toisiaan kädestä kiinni, ryhtyivät villiin paritanssiin ja pusuttelivat toisiaan. En voi unohtaa sitä, koska siitä lähtien olen miettinyt, mitä sääntöä he rikkoivat. I h O L L A - S A r J A N viidestä miehestä neljää yhdisti se, että heidän käytöksessään näkyivät sellaiset miehiset piirteet, joiden kaiketi pitäisi olla väistymässä. Yksi miehistä ei ollut tippaakaan kiinnostunut vaimonsa tulevasta synnytyksestä. Kaksi miehistä jätti siivoamisen ja arjenhallinnan puolisoilleen. Neljä ei puhunut tunteistaan, kun oli riitaa puolison kanssa lapsenhoidosta tai elämä oli huomattavan yksinäistä. Ymmärrän piirteet täysin, sillä olen nähnyt niitä isässäni ja isoisissäni. Iholla-sarjan miehet lähinnä vaikenivat tunteistaan ja parisuhteestaan käsikameran edessä. Vaikea sanoa, onko sääntö oma vai ulkoa tullut. Ainakaan julkisuutta osallistujat eivät pelänneet, päinvastoin. Mukana oli X Factorissa laulanut vammaistenhoitaja-Yrjänä, joka puhuu avoimesti lapsettomasta parisuhteestaan. Mutta hänkään ei halunnut itkeä kameralle, eikä hänen puolisonsa hakeutunut kameran eteen vaan oli pikemminkin kuvan reunassa tai ulkopuolella. Toisin oli esimerkiksi ensimmäisellä tuotanto-
ylioppilaslehti 35 7 / 2 0 kaudella, jossa arkkitehti Maria Nordin toi mukaan paitsi omat tunteensa myös miehensä Reino Nordinin, joka näytti joissakin otoksissa selvästi turhautuneelta kameraan. Tosin on totta, että vaikeneminen on pitkään yhdistänyt kuvaa suomalaisesta miehestä. Ajatelkaa nyt vaikka Linnan Tuntematonta sotilasta, jossa puheliaisuuskin selittyy synnyinseudulla. Jos avaa suunsa, on turkulainen tai karjalainen, siis lähes ruotsalainen tai venäläinen. Vaiteliaiden valinta ärsytti osaa sarjan katsojista, ja keskustelupalstoilla useat kysyivät samaa: minkä takia nämä ihmiset ovat hakeutuneet sarjaan? M U T T A J O T A K I N y K S I p U O L I S T A näissä isoveljissä silti oli. He olivat Uudeltamaalta ja asuivat tai kävivät säännöllisesti pääkaupunkiseudulla. Heidän ikäeronsa olivat melko pieniä, nuorin oli 24-vuotias, vanhin 39. Heistä kolme oli parisuhteessa ja kolme huomattavan timmissä kunnossa. Kaikki heistä olivat ainakin kameran edessä heteroita, jotka käyttivät alkoholia, eivät tunnustaneet minkäänlaista uskoa ja joille perhe oli tärkeä. HäN LEIpOI ETTä SAAdA SE KyLLä JA MIEHEN LEIpOA, NIIN TUUMAILI, pITää VAIKKEI MIEHINEN JUTTU E d E L L E E N T A V A L L I S T A , että naiset käyttävät yhä huomattavasti enemmän aikaa lasten- ja kodinhoitoon kuin miehet. Tästä on tilastotietoa esimerkiksi Kuluttajatutkimuskeskuksella. Ja kyllä, samassa tilastossa miehet nikkaroivat enemmän kuin naiset. Mutta millaisia eroja miesten välillä on? En minä tiedä. Minun kuplassani miehet ovat säännönmukaisesti kaikki samanlaisia: älykkäitä, huomaavaisia ja joskus monomaanisia besserwissereitä. En silti uskalla olettaa, että he olisivat samanlaisia. Että jokainen haluaisi perheen tai avioliiton. Tai liiton. Tai naista. Silti sellaisen tarinan haluaisin nähdä joskus tosi-tv:ssä. Jotain, joka ei vastaa sitä, mistä minä, akateemisesti koulutettu, parisuhteellinen ja keskiluokkaan kiipivä opiskelija, haaveilen. Sillä eivät kaikki voi haluta samoja asioita. Eivätkä ne rohkeat ihmiset ole minnekään kadonneet. ON KIR JOIT TA JA ON ENTINEN LIIKENNEMY YMäLäT YöNTEKIJä, JOK A KUUNTELI ILTAISIN REKK AMIESTEN HUOLIA . JUKK A K U VA: SUOM ALAINEN Vaikka sopivien arvojen ja asenteiden rajat vaihtelevat ajasta ja paikasta toiseen, Iholla-sarjan miehistä vain yksi rikkoi selvästi aikansa ja paikkansa rajoja. Enkä tarkoita tällä sitä, että sarjassa täytyisi olla bbtalosta löydetty feminiininen homo, joka kiljuu falsetin rajoilla. Sekin on yksi säännönmukaisuus, tutumpi toki toisenlaisissa tosi-tv-ohjelmissa. Ajattelen sotkamolaista pitkäaikaistyötöntä, jolla ei ole liiemmin unelmia tai parisuhdetta, ja kempeleläistä vanhoillislestadiolaista, jolla on perhe jo 18-vuotiaasta lähtien. En edes tiedä, onko Kempeleellä yhtään 18-vuotiasta lestadiolaista. Silti ehkä heidän tarinansa olisivat erilaisia kuin Iholla-sarjan velikultien, joiden elämää väritti sekin, että heille tapahtui lähinnä onnellisia asioita. Yksi sarjan miehistä sai ensimmäisen omistusasuntonsa, toinen uuden työpaikan ja asunnon Helsingissä, kolmas tanssitaitoja ja neljäs sittemmin lapsen pitkän lapsettomuuden jälkeen. Eikä tämä tarkoita sitä, että Iholla-sarjan tehtävä olisi ollut kertoa pienpaikkakuntien tai epäonnisten miesten elämästä. Silti tosi-tv-julkisuudessa tällaisetkin miehet ovat yhä harvinaisuus. Se kertoo siitä, mihin oma ja ohjelmantekijän katse kohdistuu. Joka taas kertoo siitä, että mieskuvan muutos on hankalaa, jos emme katso muualle. OVASK AIN EN OLISIKAAN. JA A K KO M I E L E N K I I N T O I S I A S A r J A N T U p pI S U I S I S T A miehistä teki se, että he yhdenmukaisesti näyttivät, miten miehen rooli on muuttunut. Se ei perustu välttämättä jörrikkyydelle, hiljaiselle nököttämiselle olohuoneen nurkassa. Sarjan miehet nimittäin pitivät huolta ihostaan tai parrastaan. Oikeastaan kaikki heistä pitivät huolta kunnostaan. Suurin osa halasi niin lastaan kuin puolisoaan. Yhdelle miehistä pipo oli asusteena niin tärkeä, että sitä oli pidettävä pakkasella ja helteellä, ulkona ja sisällä. Ja vaikka he osittain muistuttivat ehkä isiämme, heistä tuli ennemminkin mieleen hemmoteltu isoveli. Sellainen, joka näyttää tarpeen tullen, missä on kaapin paikka, mutta muuten loikoilee sohvalla. Joka hoitaa lampunasennukset ja kyyditykset mutta saa erikoisluvalla laistaa siivouksesta. Se on nuorempien sisarusten hommaa. Tiedän kyllä, mistä puhun. Hiljattain pelasin innoissani tietokonepeliä, kun puolisoni siivosi vessan hajulukon ja suihkun lattiakaivon. Koska olimme puhuneet niiden siivoamisesta edellisenä päivänä. Hänelle puhe siivoamisesta oli arkinen juttu, joka toteutettiin seuraavana päivänä, minulle ennemminkin aiesuunnitelma loppuviikolle. 4 K U V I T U K S E T: V A I K K A K y L L ä S A r J A onnistui kertomaan myös toisenlaisen miehen elämästä. Helsinkiläinen yh-iskä, biojätekuski-Jukka itki, kun lapsi näytti ylpeältä päiväkotijuhlan päätteeksi, ja tärisi hermostuneena ennen treffejä höpöttäen kameralle, mitä sylki suuhun tuo. Hän leipoi ja tuumaili, että kyllä miehen pitää saada leipoa, vaikkei se niin miehinen juttu olisikaan. Hän ei näyttänyt miettineen kovinkaan paljoa, mitä kaikkea kameralle näyttää. Ja se teki hänestä niin välittömän ja aidon, että katsoin sarjan jokaisen jakson vain voidakseni myötäelää hänen pieniä ilojaan ja surujaan. Kun häntä vertasi muihin, näki, että sarjan muiden miesten miehinen käytös on laskelmoidumpaa. He ovat valinneet tarkemmin, mitä itsestään näyttävät. Ja tuo valinta näytti kismittäneen myös sarjan tuotantotiimiä, kun jaksot muistuttivat hetkittäin ironisine musiikkivalintoineen ja leikkauksineen enemmän Satuhäitä kuin lempeähenkistä dokumenttidraamaa. 1
ylioppilaslehti 36 H AUD UtE t tUjA A jAtUKsiA tA Pi o oVAsK Ain En K U V i t U s: i n n o V A A ti o jA A K Ko sUoM ALAinEn K U VA: jUKK A KoLUM ni r EinEKosKi Y r it t ä j Y Y s edellyttää mindfulnessia: tahtoa olla henkisesti voittamaton. Mindfulness eli tietoisuustaito on buddhalaisuudesta juontuvaa kognitiivista terapiaa. Se on myös psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin räätälöityjä, korvien väliin fokusoituja täsmäratkaisuja myyvää yritystoimintaa – hoitovastuutonta ketterää kehitystä. Yrittäminen on tapa tehdä töitä, tarjota niitä muille ja hyötyä siitä. Enää se ei ole vain välttämätön elinkeino tai mahdollisuus työllistää siivoojia, konsultteja ja kirjoittajia palkkatyömarkkinoiden velvoitteista välittämättä. Luovan ihmisen yrittäminen on ennen kaikkea psyykkistä kyvykkyyttä, oikea mielentila ja elämän kokoinen mahdollisuus toteuttaa itseään. Yrittäjyyshybris ja mindfulness-epistolat kieltävät, että kyse olisi rahasta tai sen tekemisen välttämättömyydestä, rikastumisesta puhumattakaan. Molemmat puhuvat itsensä löytämisestä, intohimosta ja oikeasta asenteesta, jonka eteen täytyy tehdä tietoisesti töitä. ”Jos rakastaa sitä mitä tekee, ei tee elämässään päivääkään töitä. Eniten minua motivoi kasvu, eteenpäin meneminen ja oppiminen. – – Uudistumiskyky edellyttää paitsi tahtoa myös voimavaroja uudistua eli kehittää ja toimeenpanna asioita”, vannoo startup-tapahtuma Slushin vetäjä Miki Kuusi. Tai mindfulness-koulutuksia myyvä Aitologia-yritys. Osallistuja maksaa kahdeksan kerran mindfulness- kurssista 380 euroa. Yhteiskunta maksaa korvavaloja innovoivasta kasvuyrityksestä parhaimmillaan kaksi miljoonaa euroa Tekes-tukina. Yliopistojen yrityskiihottamoissa ja ajatuspajoissa iskostetaan opiskelijoihin ja tutkijoihin juuri yrittäjähenkisyyttä. Tieteellisestä tietotaidosta ei välitä tai hyödy kukaan, ellei sitä muuta liiketoiminnaksi ja siten ”arvotaloudeksi” ja ”yhteiskunnalliseksi vaikuttavuudeksi”. Ellei harjaannuta tietoisuustaitojaan, palaa loppuun aivan omaa syytään. Menestys on sekä yrittämisen seuraus että syy. E t t ä j o K U s A A opinnoistaan tai tutkimuksestaan liikeidean ja pääsee kertomaan siitä muille ja sijoitushaluisille yrityksille, ei ole mitään pahaa. Eikä siinä, että moni on saanut tarvitsemansa avun mindfulness-terapiasta. Siinä sen sijaan on, että luova tietotyö ja akateeminen yrittäjyys myydään psykologisoivalla pöhinällä, jolla tehdään muusta kuin ”omalta jutulta” tuntuvasta työstä merkityksetöntä. Tai että mindfulnessista tehty voimautusbisnes saa mielenterveyden kuulostamaan valmiudelta pitchata enkelisijoittajille serotoniinitasoja mittaavaa mobiiliappia. Onneksi Slushista tai think tankeista vuotaa maailmaa parantavaakin liiketoimintaa. Se vain edellyttää sitä, että ihmiset, jotka eivät koskaan saa eivätkä halua työstään elämäntapaa, tekevät rahasta valtavan määrän asioita, jotka eivät inspiroi tai innosta. • sii n ä, KirJOiT TA JA On vASTEnTAhTOinEn JA MY YnTiTAidOTOn YriT Tä Jä. M ä ä n E MYr KY tä n PALSTALLA ESiTELLään KEKSinTÖJä, JOiSTA OLiSi vOinUT TULLA JOTAin. o n K E K s i j ö it ä , jotka yrittävät parantaa maailmaa. Sitten on Thomas Midgley Jr., joka myrkytti keksinnöillään miljoonia ihmisiä ja tuli lähes tuhonneeksi otsonikerroksen. Midgley Jr. (1889–1944) lienee kaikkien aikojen surullisenkuuluisin keksijä. hän ilahdutti maailmaa tuomalla meille lyijylisäaineet bensiiniin sekä CFC-yhdisteet eli freonit. Autoilun alkuvuosina 1920-luvulla yritettiin erilaisilla polttoaineseoksilla ratkaista moottorin nakutusta, joka johtuu polttoaineen epätasaisesta syttymisestä. Yhdysvalloissa General Motorsilla kemistinä työskennellyt Midgley oivalsi, että lyijyn lisääminen bensaan lopettaa nakutuksen. Ongelma toki oli, että lyijy on pirun myrkyllistä, leviää ympäristöön pakokaasuista ja pysyy siellä lähes ikuisesti. Mutta lyijybensan patentilla tahkottaisiin isot rahat, ja ainahan pieni harmiton kusetus kannattaa. Kaikki lyijyn haitat kiistettiin, vaikka ne olivat yleisesti tiedossa. Midgley itse hieroi keksimäänsä tetraetyylilyijyä käsiinsä ja hengitti sitä lehdistön edessä vakuutellen, että tämä on täysin turvallista. Sumutus meni läpi. Kun Midgley paranteli esityksestä seurannutta lyijymyrkytystä Floridan auringossa vuonna 1924, lyijybensaa valmistaneen Ethyl Corporationin päätehdasta alettiin kutsua perhostaloksi. Lyijyä käsitelleet työnteniKo kijät tulivat hulluiksi ja näkivät hyönteisiä ympärillään. Moni kuoli ja useampi vammautui loppuiäkseen. Se ei haitannut bensayhtiöiden pamppuja, joiden ihmebensa levisi ympäri maailmaa ja kilautti kassaan miljardeja dollareita. vasta 1960–1970-luvuilla haitat saatiin julkisuuteen ja lyijybensa hiljalleen pois pumpuista. Siihen mennessä ihmisten luissa laskettiin olevan jo tuhat kertaa enemmän lyijyä kuin 1600-luvulla. H A V A it ti i n myös, että otsonikerroksessa on muuten aika iso reikä. Se johtui Midgleyn toisesta keksinnöstä: hän kehitti 1920-luvulla CFC-yhdisteet korvaamaan tuolloin käytettyjä myrkyllisiä kylmäaineita. Tuotenimeksi tuli Freon. CFC-yhdisteet kiellettiin Montrealin sopimuksessa 1987. nasa on laskenut, että ilman kieltoa otsonikerros olisi kauttaaltaan tuhoutunut vuoteen 2060 mennessä. Midgley tosin ei voinut tietää CFC-yhdisteiden vaikutuksista yläilmakehään 1920-luvulla, mutta olisiko hän edes välittänyt? Emme tiedä, sillä Midgley sairastui viisikymppisenä polioon, joka halvaannutti hänen jalkansa. viimeisenä keksintönään hän rakensi monimutkaisen köysinostimen päästäkseen ylös sängystä. Eräänä päivänä vuonna 1944 Thomas Midgley Jr. sotkeutui laitteensa köysiin ja tukehtui. • Pi A n KEttUnEn
ylioppilaslehti 37 7 / 2 0 ”Elokuvaa kuitenkin vaivaa omaperäisyyden puute.” : aNNa MöTTölä, Hs / NyT 23.10. ”Se on hetkellinen liukuminen kehojen eriytymättömyyteen, mikä häviää pimeässä laukeavan suihkun ääneen.” : Niko HallikaiNeN, T e aT T eri&Ta N s s i 6 /2014 ”Päähenkilön muutos tulee aivan liian helposti, eikä hän lähtökohtaisesti koskaan ollutkaan niin kovin paha. Tästä syystä muutos mukavaksi tyypiksi ei ole kovin kontrastinen ja on siis katsojalle melkoisen yhdentekevä.” 1 4 : HaNNu liekso, a r vi o t episodi, 24.10. Kirjailija antti räppäri paleface, miKä on Kääntäjä tarja HeiKKinen, miKä vasemmiston vaHingollisin roinila, Kirjailija on Hienoin juicen aiKaansaannos? tHomas BernHardilla on ”On vaikea yhtä nostaa. Yksi, mitä olen pyöritellyt tosi paljon päässäni: ”Pilkkaanko jumalaa helposti loukkaantuvaa / pilkkaanko jumalaa vai jumalankuvaa”. Olen törmännyt väitteeseen, että Juice pilkkasi jumalaa. Minun käsitykseni mukaan Leskinen ei pilkannut koskaan jumalaa, vaan ihmisiä, jotka tekevät siitä keppihevosen itselleen.” VuodeN ViralliNeN isäNpäiVälaHja, HeikkiseN kirjoiT TaMa juice leskiseN eläMäkerTa risaiNeN eläMä (silTala) ilMesT yi lok akuuN alussa. misantroopin maine. ”Jotain Neuvostoliittoa tai Itä-Saksan salaista poliisia Stasia ei minusta voida pitää vasemmistolaisina keksintöinä. Ei myöskään kommunistista Kiinaa tai Pohjois-Koreaa. Nämä kaikki ovat totalitaristisia rakennelmia, stalinistisia diktatuureja. Joitakin taistelevan AY-liikkeen pahimpia änkyröintejä voitaisiin pitää aika haitallisina. Esimerkiksi työajan jatkuvaa lyhentämistä, joka on johtanut työtahdin superahdettuun tiivistymiseen. Sanon kuitenkin, että itse työnteon liiallinen glamorisointi on varmaankin vasemmiston vahingollisin luomus. Tämä sosialismin helmasynti on osaltaan ollut luomassa maailmaa jossa ihmisen oma jaksaminen on toissijaista itse työnteon rinnalla. Kovaa duunia pitääkin arvostaa, mutta liika on liikaa. Jengi uupuu ja katkeaa keskeltä.” palefaceN kolMas suoMeNkieliNeN albuMi luoVa TuHo ilMesT yy saMaNa päiVäNä kuiN TäMä leHTikiN. miKä on Hänessä inHimillisintä? ”Thomas Bernhardin kertojat ovat rujoja. He eivät osaa käyttää ”rikasta”, ”värikästä” kieltä vaan ajautuvat kiertämään kehää, kiukuttelemaan, inttämään, toistamaan samaa. Kehän keskellä on kuolema, inhimillisistä inhimillisin asia, joka ei katoa silmistä hetkeksikään. Ihmeellisintä tässä kaikessa on, että hakkaava, pakkomielteinen vyörytys onkin musiikkia ja tuo lohdun.” iTäValTalaiskirjailija THoMas b er N H a r d i N ( 19 3 1–19 8 9) NiHilisTisiMMäksi VäiTeT Ty Teos VersTöruNg (1967) ilMesT yi lokakuussa suoMeksi NiMellä Häiriö. teoKset Kirjoittama loppusointu?
ylioppilaslehti 38 7 / 2 N aiseN a Ole MiseN taitO 0 1 j u t t e l e e naisen kanssa baarissa. Nainen on muusikko, joka on julkaissut levyn. Mies taputtaa naista olalle ja onnittelee: ”No hei! Huomasin, että sulta on just ilmestynyt levy. Hieno homma, onneksi olkoon. Hyvä kuva sulla siinä.” Nainen: ”Kiitos kiitos.” Mies: ”Että näytät hyvältä siinä kuvassa.” Nainen: ”Ai?” Mies: "Niin siis, en mä sitä oo tietty kuunnellut. Mutta tosi hyvä kuva susta siinä kannessa.” Nainen: ”Aiii. Kiitos.” Mies: ”Noo. Hymyileppäs vähän, eikö se nyt ole hieno saavutus.” Nainen: ”Heh heh :)” Mies 4 iid a s O fi a hirVONeN N a i s t e N tekemisiin ja saavutuksiin suhtaudutaan tällä planeetalla. Vaikka nainen keksisi ratkaisun syöpään tai räjäyttäisi uusia ydinhiukkasia, jos hän on fotogeeninen ja hienosti pukeutunut, hänet muistetaan kauneudesta helpommin kuin mistään muusta. Vaikka esimerkiksi misseys ei ole enää hieno ja tavoittelemisen arvoinen saavutus, hyvä ulkoinen habitus on edelleen ”taito”, josta nainen hyötyy kaikissa tilanteissa. Tietenkin miehillekään ei ole haittaa ulkonäöstä. Mutta mies tekee vaikutuksen aina ensin muilla asioilla kuin ulkonäöllä. kOlu M Ni N äiN V ä l i l l ä V a i k u t t a a s i lt ä , että pukeutuminen ja ulkonäkö olisivat naisille tärkeimpiä ”kulttuuripääoman” kenttiä. Ulkoiset piirteet ovat sinänsä geneettistä sattumaa, mutta niitä voi kehittää omalla toiminnalla. Kun nainen kasvaa aikuiseksi, hän oppii peilaamaan kuvaansa erilaisilta heijastavilta pinnoilta, peileistä ja kauppojen ovista. Hän alkaa vertailla ulkonäköään kateudensekaisesti toisiin naisiin: ”Tuo on niin paljon laihempi ja kauniimpi tyyppi kuin minä! Yhyy, hänen elämänsä on varmasti mahtavampaa kuin minun!” Hän ostaa meikkejä, trendivaatteita ja tottuu ajamaan karvansa. Hän vain jotenkin ”tajuaa”, että jos hän haluaa ”pärjätä” työssä ja ihmissuhteissa, kaikkia kauneusvinkkejä kannattaa noudattaa. Ulkonäön kehittäminen vaatii jatkuvaa työtä, mutta sitä työtä ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää näyttää ulospäin. Siksi media suhtautui niin tekopyhän vihamielisesti näyttelijä Renee Zellwegerin kauneusleikkaukseen. Ulkonäöstään huolehtivat naiset pitäisi jättää rauhaan. He tietävät, etteivät he voi muuttaa kulttuuria, jossa kannattaa keinolla millä hyvänsä näyttää mahdollisimman hyvältä. He pelaavat samoja pelejä kuin muutkin, mutta tekevät sen vain paremmin. k u V i t u s: ja a k kO suOM alaiNeN k u Va: jukk a O Vask aiN eN KiRjoiT TA jA Ei T YKK ää SEllERiSTä EiK ä VAloKUVAT TAVANA olEMiSESTA. PAlSTAllA läHETäMME iHMiSEllE PoSTiA. opetusministeriö valmistelee parhaillaan lakiluonnosta, joka velvoittaisi suomalaiset yliopistot perimään vähintään 4000 euron suuruisia lukukausimaksuja kaikilta EU/ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta. lakiesitys on järjetön yhdestä, hyvin yksinkertaisesta syystä: se sisältää oletuksen, että joku aivan tosissaan haluaisi tulla EU/ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen opiskelemaan ja vielä maksaa siitä jotain. Tästä tehtiin jo kokeilu, joka osoitti, ettei yliopistokaan sillä oikein nettoa. Siksi lähetämme sinulle ohessa 4000 euroa Ylioppilaslehden toimituksen Konica Minolta -laitteella painettua rahaa. Sinä hyödyt siitä yhtä paljon kuin Helsingin yliopisto hyötyy nettoamistaan lukukausimaksuista. on tullut hyvin selväksi, että sinä yliopiston rehtorina suhtaudut lukukausimaksuihin kovin myönteisesti. Se on ihan jees, sillä korkeakoulutusta voi tarkastella kovin eri tavoin. oleellista on pysyä johdonmukaisena, ja toivomme, että muistutat asemastasi käsin päättäjiä tästä. Siis joko lukukausimaksut kaikille tai sitten ei kenellekään. Suomeen syntyminen ei tuo oikeutta saada ilmainen korkeakoulutus. Ei meistä kukaan ole tänne valinnut syntyä. lUKUK AUSiMAKSUEHdoTUSTA VASTUSTAVAN AdRESSiN Voi AllEKiRjoiT TAA oSoiT TEESSA w w w. AdRESSiT.coM/Ei _ lUKUK AUSiMAKSUEHdoTUKSEllE. Ys täVä l lisiN t e r V eisi N, Y l i O p pi l a s l e h ti
ylioppilaslehti 39 7 / 2 0 1 ko n s ta l ePPä n e n 4 sanna MaRin, 28-vuotias sosiaalideMokRaatti PaLSTaLLa haaSTaTELLaaN UhaNaLaiSia ihMiSRyhMiä. v a l it e s s a n i pohdin SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden välillä. Vihreät tippui pois ensimmäisenä, koska heillä ei ollut yhtenäistä linjaa talous- ja sosiaalipoliittisiin asioihin. Lopulta päädyin demareihin, koska SDP on saanut politiikassa aikaan enemmän kuin vasemmistoliitto. Syyni vasemmistolaisen ajattelumallin kannattamiseen ovat hyvin perinteisiä. Uskon siihen, että vapaus tarkoittaa vapautta johonkin, kuten ilmaiseen koulutukseen. Jokaisen pitää olla vapaa toteuttamaan itseään omista taustatekijöistä riippumatta. Se mahdollistetaan takaamalla toimeentulo ja sosiaaliset oikeudet. Vuonna 2006 liityin demarinuoriin ja seuraavana vuonna puolueeseen. Vuonna 2012 nousin Tampereen kaupunginvaltuustoon, ja minut valittiin heti ensimmäisellä kaudellani valtuuston puheenjohtajaksi luultavasti kunta- ja aluejohtamisen opintojeni vuoksi. Nyt istun myös puoluehallituksessa varapuheenjohtajana. ” P u o l u e t ta s d P:n k a n n a t u k s e n nykyiseen tilanteeseen on kolme syytä. Ensimmäinen on se, että olemme menettäneet uudistusotteemme. 1980- ja 1990-luvuille saakka SDP oli voimakkaasti yhteiskuntaa uudistava voima. Kun hyvinvointiyhteiskunta saavutettiin, emme ole onnistuneet asettamaan uudenlaisia tavoitteita. Viime aikoina kompromisseista on tullut SDP:n tavoite, vaikka kompromisseja pitäisi tehdä vain tarvittaessa. Toinen ongelma on se, että SDP:ssä ei ole ymmärretty globalisaation logiikkaa. Uskomme edelleen valtiovetoiseen toimintaan, vaikka päätöksenteko on hajautunut Euroopan unioniin ja paikallispolitiikkaan. Esimerkiksi uusien nuorten puolueaktiivien löytämiseksi meidän pitää toimia aktiivisemmin paikallisesti. Kahteen edelliseen syyhyn liittyy kolmas ongelma, eli se, ettemme ole onnistuneet puhuttelemaan nuoria äänestäjiä. SDP vaikuttaa harmaapukuisten miesten puolueelta, joka puhuu budjeteista ja rakenteista. u s k o n, e t t ä s d P pystyy uudistumaan ja houkuttelemaan nuoria äänestäjiä, mutta se ei tapahdu yhtä kivuttomasti kuin olisi voinut tapahtua, jos uudistustyö olisi aloitettu aikaisemmin. Muutos herättää varmasti myös vastarintaa ja tiukkasanaista keskustelua. Vaikka Jutta Urpilainen oli hyvä johtaja, hänen aikanaan demarit nukkuijuuso M ä ät tä n e n vat Ruususen unta. Viime aikoina keskustelu on virinnyt uudestaan. En osaa sanoa, johtuuko tilanne puheenjohtajavaihdoksesta vai poliittisen ilmapiirin muutoksesta. Meidän pitäisi muutenkin päästä pois puheenjohtajavetoisesta ajattelutavasta. Puolueet ovat yhteisiä projekteja eivätkä yksittäisen ihmisen show – paitsi ehkä kokoomuksessa. Tärkeintä on rohkeuden ja räväkkyyden löytäminen. SDP:ssä on lahjakkaita nuoria, joiden pitää terävöittää omaa tekemistänsä ja lakata olemasta liian kilttejä. Meillä on oltava selviä tavoitteita, kuten sosiaaliturvan uudistaminen ja ilmastokysymyksiin puuttuminen. Vaaleihin suunnatessa meidän on tavoiteltava hallitusvastuuta, mutta hallitukseen ei voida mennä mistä hinnasta tahansa. Jos olemme hallituksessa, sen on tehtävä sosiaalidemokraattista politiikkaa. Ongelma on se, että kaikki muut suuret tai keskisuuret puolueet ovat oikeistolaisia ja arvokonservatiivisia. Juuri hallitusvastuun tavoittelu erottaa meidät vasemmistoliittolaisista, jotka haluavat olla oikeassa, vaikka se tarkoittaisi sitä, että he ovat yksin eivätkä saa mitään aikaan.”
19.– 26.11.2014 Kulttuuria ja etuja HYYn jäsenille! KesKiviiKKo 19.11. Klo 10–20 Taidetta meille -tapahtumapäivä Ateneumissa TorsTai 20.11. Klo 18 20,000 Days on earth Kino Engelissä. HYY tarjoaa ilmaisliput, nouda omasi palvelutoimistosta 14.11. alkaen. Klo 9–18 Vapaa pääsy Luonnontieteelliseen museoon PerjanTai 21.11. Klo 11–18 Vapaa pääsy Hotelli- ja ravintolamuseoon LauanTai 22.11. Klo 10–16 Korkeasaareen! Liput HYYn jäsenille 6€. Klo 11–18 Vapaa pääsy Hotelli- ja ravintolamuseoon Klo 19 Ylioppilasteatterin saasta – mulla kaikkea jo on ensi-ilta. Liput 6€, ovelta tai www.ylioppilasteatteri.fi. sunnunTai 23.11. Klo 11–18 Vapaa pääsy Hotelli- ja ravintolamuseoon MaananTai 24.11. Klo 18 Luokkajuhla Kino Engelissä, HYY tarjoaa ilmaisliput, nouda omasi palvelutoimistosta 14.11. alkaen. TiisTai 25.11. Klo 11–18 Vapaa pääsy Kansallismuseoon Klo 11–18 Vapaa pääsy Hotelli- ja ravintolamuseoon Klo 17–20 Kymijoen kalatiet -paneelikeskustelu vesistöstä ja sen merkityksestä. KesKiviiKKo 26.11. Ylioppilaskunnan 146. vuosijuhla Vanhalla ylioppilastalolla. Ilmoittautuminen 12.11 mennessä www.hyy.fi/vuosijuhla. www.HYY.fi/vuosijuHLa