Käytännössä hallitus on siis luopumassa paperisista ja postitse lähetettävistä esityslistoista ja
liitteistä.
Äidille 12.5.
Ilmakiharrin
Pro artist 3595
®
PAITULI/
OLOASU
Tehokas
ionisoiva
ilmakiharrin
hiuksille.
PAITULI/
OLOASU
Palokärki
Auringonkukka
sKOOT 3n8,
49
90
2990
sKOOT3n8,
19
4EHO 7s3ISËLTËË sILMANKESKITIN
sSELVITYSHARJAsKAKSIMETALLIHARJAA MMJA
MMSEKËPIENILLEETTËSUURILLEKIHAROILLEsMETALLIHARJA MM. ajantasainen
opastussuunnitelma, luodaan
mobiiliopastusjärjestelmä ja
vahvistetaan Sinisen tien matkailuyritysten verkottumista
sekä matkailupalveluiden tuotekehitystä ja vahvistetaan Sinisen tien brändimarkkinointia.
Tohmajärven kunnassa
keskitetään henkilöstön lomat
tuttuun tapaan heinäkuulle,
jolloin kunnanvirasto on suljettu. Tarpeelliset päivystykset järjestetään myös viraston
ollessa suljettuna.
Kunnanhallitus etsii omassa toiminnassaan säästöjä ja
on siirtymässä sähköiseen kokouskäytäntöön. vuosikerta
ÄLÄ TYYDY VÄHEMPÄÄN
Sinistä tietä
kehitetään
Meiltä parasta äidille
Valion tuote-esittely pe 10.5. Koti-Karjala
Keskiviikko 8.5.2013
N:o 37
Irtonumero 1,30 ?
54. Vuokko Väistö kannatti
Martiskinin esitystä. Äänestyksessä sopimus hyväksyttiin äänin 5-2.
Hallitus myönsi Sininen Tie
Ry:n elinkeinolliselle kehittämishankkeelle 10 000 euron
suuruisen puskurilainan vuoden 2015 loppuun saakka.
Hankkeella Siniselle tielle
laaditaan mm. klo 10?17
Atria
Valion maustetut rahkat ja vaahtoutuvat
maustetut kermat.
NAUDAN
SISÄFILEE
kokonainen
Suomi
Herkkutorilta
Lämminsavu
KIRJOLOHIFILEE
Voimassa 8.?11.5.
Grillistä:
17
6
90
49
Kokonainen BROILERI
Voimassa 8.?11.5.
kg
4
rs
kimppu
-10%
Ilman korttia 3,35 /pkt (6,70 kg)
00
1
39
189
1
-13%
ps
pkt
MARGARIINI
500 g (2,78 kg)
10 kpl/kimppu
Kenia
1 5
pkt
Ilman korttia 1,15 /ps (0,58 kg)
RUUSUT
500 g (3,38 kg)
Intia
4 2
2 kg (0,50 kg)
60
99
pkt
EMÄNNÄN
VEHNÄJAUHO
Reilun kaupan
69
500 g (5,98 kg)
myös tumma paahto
rajoitus 2 pkt/talous
99
Myllyn paras
Lämmintä leipää omista kiviarinauuneista
RYPÄLE
-18%
Ilman korttia 6,14 /kpl (10,87?21,93 kg)
Ilman korttia 4,79 /kpl (7,04 kg)
Voimassa 8.?11.5.
kg
palana, Suomi
KAHVI
280?565 g, pakaste
(8,83?17,82 kg)
kpl
Vihreä
kg
Juhla Mokka
KAKUT tai
PRINSESSALEIVOS
-13%
90
12
90
Frödinge
MAHTILEIPÄ
15
29
NAUDAN
SISÄ- JA
PAAHTOPAISTI
kpl
Omista
kiviarinauuneista:
Fazer
680 g (6,10 kg)
Atria
takuumurea
KANANMUNAT
Runsas
valikoima
äitienpäiväkukkia.
10 kpl/580 g (3,26 kg)
rs
Helatorstaina 9.5. liikkeemme on suljettu.
Hinnat voimassa ke?la 8.?11.5., ellei toisin mainita.
Keski-Karjalan seutusopimuksen hyväksyminen oli
Tohmajärven kunnanhallituksen maanantaisen kokouksen ainoa äänestykseen johtanut asia.
Valmisteltua seutusopimusta melko tarpeettomana
ja ei uutta tarjoavana pitänyt
Jouni Martiskin esittikin,
ettei sopimusta hyväksyttäisi
JONKASISËËNVEDETTËVIENPIIKKIEN
ANSIOSTA KIHARAT SËILYVËT RYHDIKKËINË KUN NE IRROTETAAN HARJASTA s SUORISTUSHARJA
JOKA SILOTTAA
HAPSOTTAVAT HIUKSET s +AKSI LËMPÚASENTOA JA
PUHALLUSVOIMAKKUUTTA s#ARE
TOIMINTO
DFG
sKOOT3n8,
90
PAITULI/
OLOASU
Kesäkukka
s3OVELTUUSEKËKUIVILLE
ETTËKOSTEILLEHIUKSILLE s+ËËN
TYVË
ERITTËINPITKËJOHTO
Palokunta sammutti
palon, eikä se ehtinyt levitä
laajemmalle alueelle.
05.05.2013 oli Rääkkylässä
Hammalahdentien ja Nivantien risteyksen lähellä syttynyt pieni maastopalo, jossa
aluskasvillisuutta paloi noin
aarin alalta. suljettu.
petri.kupiainen@k-supermarket.. ?11.5., tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
65
Taval l i sta parempi Ruok ak a uppa
Palvelemme: ark. www.kupiainen.net
Kiteentie 6, Kitee, puh. Syttymisyytä ei ole saatu
selville. M
NEW PRODUCTS
THE BRAND ELLE
IFA 2012
29
90
GDG
DFG
UUTUUS!
-14%
34,90
Ilman
korttia
-18%
36,90
Rakkaus ja
Muumimamma
MUKIT
10
KOVETTUMIEN
POISTAJA
MPE50
EPILAATTORI
3 IN 1
90
7990
6990
7990
Rakennuspalon
syy selvisi
1
kpl
KUPIAINEN
IHONHOITOKYNÄ
FCE75 PUREO
Tarjoukset voimassa 8. Palopaikan lähellä asuvat ihmiset saivat
sammutettua palon, eikä se
kerinnyt levitä laajemmalle
alueelle.
Poliisi kehoittaa ihmisiä
huolellisuuteen ja varovaisuuteen tulen käsittelyssä sekä
välttämään tupakantumppien
heittämistä maastoon.
Kiteen Suorlahden Kuurnantiellä 3.5.2013 palaneen omakotitalon syttymissyy on saatu
selville poliisin suorittamassa
teknisessä tutkinnassa.
Palo oli saanut alkunsa
viallisesta jatkojohdosta, jolla oli otettu virtaa ulkopistorasiasta terassin pöydällä olleeseen radioon.. 7?21, la 7?18, su 12.5. info 0400 133 807
www.k-supermarket.?
Ilman
korttia
04.05.2013 iltapäivällä Kiteen
Hutsissa oli Kehätien lähellä palanut aluskasvillisuutta
noin 1500 neliömetrin alalta
Peruspankkitoiminnan korkotuotto on romahtanut ja pääosa pankkien
tuloksesta tehdään nykyisin
sijoitustoiminnalla. Tunnepuolella paikallisuus ja itsenäisyys ovat
minulle tärkeitä asioita. Fuusiosopimuksessa Kiteen ja Tohmajärven konttorit säilyvät vähintään nykyisen palvelutason konttoreina ainakin tämän
vuosikymmenen loppuun, joten asiakkaille voidaan turvata
paikallisen palvelun säilyminen pitkälle tulevaisuuteen.
Näen, että paikallisjohtajien
rooli aluepankissa korostuu
paikallisuuden, asiakkaiden
palveluiden, rahoituksen ja
yhteiskuntavastuunkin turvaamisessa.
Edustajisto tekee ratkaisunsa esitetystä fuusiosta aikanaan. Peruspankkitoiminnot ja palvelut on kyetty toimialueella vielä toteuttamaan hyvin, sillä onhan
meillä osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö. Avointa mielipiteiden
vaihtoa tarvitaan asiakasomistajien, edustajiston, hallinnon
ja johdon kesken KSOP:n tulevaisuuden suunnan miettimiseksi ja edustajiston ratkaisun pohjaksi.
Nyt lie aika minunkin, ei
yksistään hallintoneuvoston
puheenjohtajana, vaan myös
asiakkaana, asiakasomistajana sekä myös yrittäjä-, johtamis- ja johtajataustaa omaavana tuoda omia näkemyksiä
ja ajatuksia esille pankkifuusiokeskusteluun.
KSOP on ollut ja on edelleen hyvä ja vakaavarainen
rahalaitos. , jolloin
Kipa saa vastaansa viime vuoden
mestarin Sotkamon Jymyn. Ratkaisun jälkeen pulinat
pois ja töihin edustajiston tahdon ja linjauksen mukaisesti.
Edustajiston antaman valtakirjan ja valtuutuksen mukaisesti
toimialueemme pankkitoimintaa kehitetään, joko palvelut
ja henkilöstö turvaten osana
aluepankkia tai itsenäisenä
pankkina henkilöstö, palvelut ja palvelukyky mitoitettuna itsenäisen pankin voimavaroihin.
JARI SIROLA. Toimintaympäristömme on myös muuttunut vuosien saatossa . Pankkimme palvelutarjonta ja -kyky ovat edelleen kattavia. pankkitoiminnan kannalta ei ikävä
kyllä välttämättä aina parempaan suuntaan; muuttotappio,
kasvanut työttömyys, kustannusten nousu, kansan- ja osin
myös yritystalouden ongelmien vaikutus toimialueemme
taloudelliseen tilanteeseen.
OP ryhmässäkin on viime
vuosina tultu siihen tilanteeseen, että on jouduttu miettimään keinoja palveluiden turvaamiseen ja toiminnan tehostamiseen kustannusten kasvaessa. edessä on pankkitoiminnan sopeuttaminen nykyiseen toimintaympäristöön.
Sopeuttamisella vaan on huono maine, sen kohdentuessa
yleensä yrityksen tuottamattomimpaan osaan, meillä peruspankkitoimintaan. Puheenjohtajan tehtäviin on astunut
Veini Haapasalo ja pelinjohtajana
toimii Sami Purmonen. Koti-Karjala
2
Keskiviikko 8.5.2013
Kiteellä pelataan superisti!
Kiteen Pallon miesten Superpesis
-kausi käynnistyy 17.5. Muutoksia on
tehtävä . Koti-Karjala seuraa
aktiivisesti kauden etenemistä ja
viime vuosien tapaan Superia Suvessa -sivut ilmestyvät aina ennen
kotipelejä.
Kipan pelit tuovat kaivattua positiivista säpinää Kiteen ja KeskiKarjalan alueelle. Kiteen Pallo on
asettanut tälle kaudelle tavoitteeksi
runkosarjan peleihin keskimäärin
2 000 katsojaa. ratkaisun tekeminen vaatii edustajistolle
oikeaa asiatietoa nykyhetken
pankkitoiminnan tilasta Suomessa ja aikaa kokonaisharkintaan. Pitää vielä muistaa, että tänäkin päivänä merkittävä osa KSOP:n varallisuudesta menee, Pohjola
pankin kautta, jopa eteläisen
Suomen hankkeiden rahoittamiseen, eivätkä suoranaisesti
hyödynnä omaa toimialuettamme.
Esitetyssä fuusiossa kolme pankkia on liittymässä
yhteen ja perustamassa uut-
SANNA HALTTUNEN
KSOP:n hallintoneuvoston
varapuheenjohtaja
ULLA
TAMMELA-LINTUNEN
KSOP:n hallintoneuvoston
jäsen
KYÖSTI PARTANEN
KSOP:n hallintoneuvoston
jäsen
ARJA PERTTULA
KSOP:n hallintoneuvoston
jäsen
ESA-MATTI SAVINAINEN
KSOP:n hallintoneuvoston
jäsen
ta aluepankkia Pohjois-Karjalan Osuuspankkia. Edelliseen kauteen verrattuna katsojamäärään tuli hieman pudotusta, varmasti sateisella kesällä
oli oma osuutensa. Mielestämme tämän roolin toteuttaminen vaarantuu suuremmassa yksikös-
KSOP:n fuusiohankkeesta
Tunteita, periaatteellisuutta, epäluottamusta, uhkia,
epäilyksiä, pelkoja. Valitettavasti näen, että jatkettaessa
itsenäisenä jouduttaneen tulevaisuudessa karsimaan merkittävästi myös palvelutarjontaa ja -kykyä, asiakaspalvelua ja myös osallistumista
yhteiskuntavastuumme kantamiseen. Kiteen
Pallon arvokasta toimintaa voit tukea esimerkiksi osallistumalla Kipan kevään haastekampanjaan tai
antamalla oman panoksesi talkootyöhön.
Viime kaudella Rantakentälla katsojia oli kotiotteluissa keskimäärin
1 368. Olkoonpa ratkaisu fuusiolle myönteinen tai kielteinen,
niin siihen on meidän tyytyminen. Toivottavasti ensi kesä ja syksy pystytään viemään läpi ilman loukkaantumisia.
Tämän lehden mukana olevassa Pesisliitteessä on rautaisannos
pesäpallotietoa tulevaa kautta silmällä pitäen. Superpesiksen
lisäksi seuralla on paljon aktiivista
lapsi- ja nuorisotoimintaa. Myös KSOP:n osalta on
tullut ajankohtaiseksi katsoa
tulevaisuuteen, ei vain tätä tai
ensi vuotta, vaan ainakin 5 10 vuotta eteenpäin.
Itse olen myös tunneihminen, mutta myös realistinen
optimisti. Pankkivalvonta ja sääntely on lisääntynyt, mikä on lisännyt ja lisää edelleen pankissa työmäärää ja kustannuksia merkittävästi. Ammattitaitoisella johtamisella Kiteen
Seudun Osuuspankki pär-
jää itsenäisenä, palvelevana
pankkina ja on jatkossakin
yksi toimialueensa johtava
kärkiyritys.
Mielestäni keskeisin asia tulevaisuudessa on, asiakkaan
kannalta, vähintään nykyisen
palvelutason ja -kyvyn turvaaminen KSOP:n toimialueella.
Yritysten osalta, myös maatalousyritysten, keskeisenä näen
riittävän rahoituksen turvaamisen myös miljoonaluokan
riskipitoisiinkin investointeihin. Toimialueemme henkilöstön työpaikkojen turvaaminen myös tulevaisuudessa,
on ollut minulle yksi merkittävä asia oman fuusiokantani
muodostamisessa.
Realistina, kun olen tehnyt
omaa arviotani KSOP:n tulevaisuudesta itsenäisenä, näen, ettei nykymeno voi jatkua, vaan kuluja on karsittava
peruspankkitoiminnan tuottojen supistuessa. Realistina kuitenkin pyrin katsomaan kokonaisuuksia ja sitä
kautta muodostamaan oman
kantani pankkiasiassakin.
sä mahdollisen pankkifuusion
myötä.
Kiteen Seudun Osuuspankilla on vahvat edellytykset
jatkaa itsenäisenä pankkina.
Kiteen Seudun Osuuspankki
on vakavarainen pankki, jolla on vahva markkina-asema
toimialueellaan. Tehdäänkö yhdessä
lupaus, että ylitämme kauden 2 012
katsojamäärän ja tavoitellaan Kipan
asettamaa tavoitetta?
Nyt nimittäin tarvitaan onnistumisia paitsi kentällä myös sen ulkopuolella!
Hallintoneuvosto ei ollut yksimielinen pankkien sulautumisasiassa
Haluamme oikaista käsitystä,
jonka mukaan myös Kiteen
Seudun Osuuspankin hallintoneuvosto olisi yksimielisesti
esittänyt edustajistolle sulautumissuunnitelman hyväksymistä. Pankin edustajisto on tekemässä osuuskunnan
yhtä tärkeimmistä päätöksistä
. päätöstä osuuskunnan tulevaisuudesta ja pankkitoiminnan suunnasta . Viimeisimpänä Kiteen Pallon Superpesisjoukkue vahvistui Ville Postilla ja joukkue alkaa olla kasassa alkavaa kautta varten.
Rantakentän hiekkatekonurmea
uusitaan parhaillaan ja tavoitteena
on saada uusi kentän pinta valmiiksi
ensimmäiseen kotipeliin mennessä.
Ulkoiset puitteet alkava olla valmiit
ja joukkue on harjoitellut runsaasti
tulevaa kautta varten. Kipan
organisaatiossa on tapahtunut muutoksia edellisen kauden jälkeen. Toimialueella KSOP:n pankkitoiminnan markkinaosuus oli viime
vuonna noin 70 %, vakavaraisuus noin 34 % ja tulos yli 1,3
miljoonaa.
Kun lähdetään arvioimaan
ja vertaamaan tämän päivän
pankkitoimintaa ja sen johtamista ja tulosta vuosituhannen
alun hyviin vuosiin on silloin
syytä tiedostaa pankkisektorilla ja toimintaympäristössä
tapahtuneet muutokset. OP ryhmän ohjaus on
myös muuttunut tiukemmaksi
ja yhteiset pelisäännöt tarkentuneet, ne osaltaan rajoittavat
myös KSOP:n sijoitus- ja rahoitustoimintaa. Viimeisen 6 -7 vuoden aikana
pankkitoiminta on muuttunut
ratkaisevasti. Kaikkea tätä ja paljon muutakin
on KSOP:n fuusiokeskustelun ympärillä ollut ja niin pitääkin olla. Hallintoneuvoston jäsenistä viisi äänesti sulautumista vastaan ja kahdeksan
sulautumisen puolesta. Mielestäni kokonaisuuden kannalta yhteenliittyminen on asiakkaan ja henkilöstön näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin itsenäisenä
jatkaminen, vaikka tunnepuolella itsenäisyyden menetys
kirpaiseekin.
Pankkitoiminta perustuu
luottamukseen ja sopimusten
pitämiseen puolin ja toisin.
Itse olen oppinut luottamaan
tehtyihin sopimuksiin ja pitämään itsekin niistä kiinni.
Luotan nytkin, että fuusioon
liittyvät sopimukset palveluiden turvaamisesta ja koko toimialueen tasapuolisesta kehittämisestä pitävät sovitusti.
Uskon uudessa pankissakin
rahoituksen riittävän myös Kiteen ja Tohmajärven mittaville
sekä riskipitoisille hankkeille,
kaikki rahoitus ei mene yksin
Joensuun tarpeisiin. Me allekirjoittaneet Kiteen Seudun
Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenet haluamme tuoda
esille, että olemme itsenäisen
Kiteen Seudun Osuuspankin
kannalla.
Kiteen Seudun Osuuspankin edustajisto päättää
21.5.2013 pidettävässä kokouksessaan, liittyykö Kiteen
Seudun Osuuspankki Joensuun Seudun Osuuspankkiin
ja sitä kauttaa perustettavaan
Pohjois-Karjalan maakuntapankiin.
Kiteen Seudun Osuuspankilla on tärkeä rooli lähipalveluna tarjottavien pankkipalveluiden tuottajana sekä elinkeinoelämän ja seutukunnan
kehittäjänä
Poliisi arvioi puotoamisen johtuneen kuorman sidonnan pettämisestä.
haluaa olla mahdollisimman
paljon tiskin takana asiakkaita
palvelemassa.
. On ikävää, jos ihmiset
joutuvat hakemaan apua pitkien matkojen päästä kaupungeista.
Rääkkylästä asunnon hankkinut uusi apteekkari harrastaa lukemista ja ulkoilua.
. Nuorisotilat ovat
olleet kiertolaisen asemassa.
Nyt nuorisotilan virkaa ovat
toimittaneet Pysäkin tilat.
Esa Kuronen on tarjonnut
kunnalle mahdollisuutta ostaa TE-toimiston tyhjilleen
jääneistä tiloista 144 neliön
suuruinen tila nuorisotiloiksi
hieman vajaan 13 000 euron
summalla.
Toimivin nuorisotilaratkaisu toimistotalossa saataisiin
aikaan yhdistämällä ostettavaksi tarjottuihin tiloihin Itellan vuokralle tarjoama 77 neliön tila. Parasta tässä apteekkityössä on asiakaspalvelu, uusi apteekkari hymyilee tiskin
takana.
Parikkalassa, johon Saaren
apteekki kuuluu, sähköiseen
reseptiin siirryttiin jo aikaisemmin kuin Pohjois-Karjalassa. Se on pieni maalaiskunnan apteekki, kuten tämäkin
Rääkkylässä.
Rääkkylän apteekki on hänen ensimmäinen oma apteekkinsa ja torstaina 2. Henkilökunta on hyvä.
Apteekkarin on helppo työskennellä hyvän ja osaavan
henkilökunnan kanssa.
Vaikka paperityöt lisääntyvät oman apteekkiyrityksen
myötä, niin Mirja Matikainen
Maanantai-aamuna putosi n.
4000 litran mahlasäiliö tielle
Sinisentien ja Kiteentien risteyksessä. Kesälahden torilla on
nähty susi! Näin tuumasi Orf?t yhtye Kesälahti City Mahattoman lasten päivänä, esittäessään
kappaleen punahilkasta
ja sudesta. apteekin Saaren sivuapteekkia hän
toimi Lappeenrannassa proviisorina. Saara ja Väinö Palviainen pitivät erityisesti Hymy-koirasta.
Apteekkarien vahdinvaihto Rääkkylässä
Lappeenrannassa ja työpaikka Parikkalassa Saaren sivuapteekissa.
. Mahtaakohan kansalaisopistossa olla sopivia kursseja
tulossa, hän aprikoi.
Riitta Makkonen. Ja on Kesälahden torin kupeessa nähty paljon muutakin erikoista.
nallisia hahmoja, joista yleisö
saa äänestää parhaan eli sen,
joka herkimmin hymyn kasvoille houkuttelee.
Varisten tai ainakaan kaikkien varislintujen pelättiminä hymyhoukuttimet eivät
kuitenkaan esikuviensa tavoin toimi, sillä Kesälahden
naakkoja moiset kummajaiset tuntuivat kovasti vetävän
puoleensa.
City Mahattoman ajankohta on erinomainen, sillä tähän
aikaan keväästä on varsin vähän tapahtumia. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Kesälahti City Mahaton huomioi kaikki ikäryhmät
Mahattoman hyvä lastenkonsertti
. Etelä-Karjalassa sähköinen resepti kirjoitettiin
jo puoli vuotta aikaisemmin
kuin Rääkkylässä. Lähes kuuden vuorokauden yhtäjaksoinen kävelytapahtuma hymyhoukuttimineen ja oheisohjelmineen tuo mukavasti väriä, väkeä ja viihdykettä Kesälahdelle.
Perjantaina käynnistyneessä ja helatorstaina päättyvässä Kesälahti City Mahaton
-tapahtumassa on huomioitu kaikki ikäryhmät lapsista
nuoriin, aikuisiin ja ikäihmisiin.
Maanantai oli suunnattu
Iloisia ja vauhdikkaita ikiliikkujia mahattomassa Orf?tin lastenkonsertissa.
Puolivuotiaat kaksoset Eeli ja Enni Laukkanen viihtyivät konsertissa.
lapsille, mutta ohjelmisto sopi
myös aikuisille, joten Orf?tin
lastenkonsertissa oli paikalla
aivan kaikenikäisiä.
Torilla pidettyyn konserttiin oli Kesälahden lasten lisäksi saapunut linja-autol-
linen päiväkoti Siilinpiilon
lapsia, joille konsertti oli yksi retkipäivän ohjelmanumeroista.
Orf?tin musiikki oli ihan
mahatonta, kuten viikon teemaa noudattaen pitikin olla.
Tuija Marienberg
Välillä musiikillinen vauhti
kiihtyi ylinopeuteen ja kuulijoiden tanssijalat joutuivat
koetukselle.
Lisäyleisöä paikalla piipahti, kun City Mahattoman noin
viiden kilometrin kävelykierrokselta saapui koululaisia,
jotka pysähtyivät musiikkia
kuuntelemaan, ennen koulupäivän jatkumista. Haikea tunnelma. Tiina Ikäheimo on ollut jo tammikuusta lähtien käytännössä enemmän uudessa apteekissaan
Heinävedellä kuin Rääkkylässä. Kielten opiskelu on mukavaa. Hänet voi tavata Heinäveden apteekista.
ja, Rääkkylässä monessa mukana ollut apteekkari naurahtaa.
Uusi apteekkari, proviisori
Mirja Matikainen puolestaan
oli odottavissa tunnelmissa.
Oma apteekki on ollut tavoitteena jo proviisoriopinnoista
Tohmajärvellä on etsitty ja
kartoitettu tiloja nuorison
käyttöön jo useamman vuoden ajan. Koulut hän on lukioon saakka käynyt Punkaharjulla ja välillä tuli tehtyä
lenkki myös Hämeessä.
Rääkkylän apteekissa oltiin perjantaina haikeissa ja odottavissa tunnelmissa. Rääkkylässä oli mukava olla apteekkarina ja neljän vuoden
aikana ehti tutustua ihmisiin,
Tiina Ikäheimo tunnusti.
Toisaalta nyt loppuu Rääkkylän ja Heinäveden välillä
ajaminen ja voi rauhassa ryhtyä luomaan verkostoja uudelle paikkakunnalle. Koti oli
Vuorokauden kokemuksella
Mirja Matikainen pitää Rääkkylän apteekkia hyvin hoidettuna ja mukavan maanläheisesti sisustettuna.
. Hymyhoukuttimet ovat variksenpelättimien kaltaisia, erittäin persoo-
Nuorisotilat
hallituksen
pohdinnassa
lähtien. toukokuuta häntä saattoi sanoa ensimmäistä kertaa apteekkariksi,
tuolloin tehtiin kaupat.
Ennen Parikkalan 1. Iltapäivällä he saivat keskittyä Orf?tin
musiikkiin pitemmäksikin aikaa, sillä yhtye esitti toisen
konserttinsa koulussa.
Mikä hymyhoukuttimista onkaan paras. Nuorekas apteekkarihan tämä on uusikin, mutta nuorekas oli entinenkin, arvioi apteekissa perjantaina asioinut
Mika Hirvonen apteekkareita.
. Pitää etsiä Heinävedeltä,
onko siellä pilatesta ja martto-
Asiakaspalvelu
parasta
apteekkityössä
Perjantaista lähtien Rääkkylän apteekkarina toimii Mirja Matikainen, vasemmalla. Proviisoriksi hän valmistui 20 vuotta sitten.
Mirja Matikainen tulee
Etelä-Karjalasta. Kokemukset sähköisestä reseptistä ovat
olleet pääasiassa hyviä.
Mirja Matikainen pitää erittäin hyvänä asiana, että Rääkkylässä on oma terveyskeskus ja toivoo, että valtakunnallisessa sote-uudistuksessa
terveyskeskukset säilyvät pienilläkin paikkakunnilla lähipalveluina.
. Entinen apteekkari Tiina Ikäheimo hyvästeli rääkkyläläiset ja
uusi apteekkari Mirja
Matikainen toivotettiin
tervetulleeksi.
. Vuokra olisi 4 euroa
neliöltä.
Itellan halukkuutta myydä tila on tiedusteltu. Heinävedellä Karttulan
kotikin on huomattavasti lähempänä kuin Rääkkylässä.
. Tiina Ikäheimo jätti hyvästit apteekille ja rääkkyläläisille. Itella
olisi valmis ratkaisuun, jossa
se myisi 236 neliön tilansa ja
vuokraisi sitten kunnalta tarvitsemansa tilat toistaiseksi
voimassa olevalla sopimuksella 6 kuukauden irtisanomisajalla.
Ennen kuin kunta tekee
ostopäätöksiä, päätti hallitus
tehdä vielä kerran tarkastelukierroksen kunnan nyt omistamissa tiloissa ja tutkia voisiko niistä löytyä ratkaisua nuorisotilojen tarpeeseen.
Säiliö
putosi tielle
Hymyhoukuttimet
Konsertin lisäksi lapsia kiinnostivat torin vieressä olevat
hymyhoukuttimet. Liikenne oli paikalla poikki noin tunnin verran
11 Äitienpäiväjuhla.
Tervetuloa!
www.kotikarjala.fi
Tohmajärvi
Ke 8.5. Keski-Karjalan musiikkiopiston muskarien kevätjuhla
Kemien seurakuntatalolla klo 18.
Mehutarjoilu.
Su 19.5. Simo, Taisia,
Taija.
Lauantaina: Osmo, ort. Hartaus toimintakeskuksella klo 12, Karttunen.
Su 12.5. Toukosiunaus Värtsilän kylätalolla (Hopeakalliontie 1) klo 13 Lappalainen,
Perälä. Ps. Äitienpäivä. klo 11.15) miesten
valmistama äitienpäivälounas
srk-talon kahviossa (kylmät alkupalat, salaatti, täytetty lihamureke, perunat, uunijuurekset, täytekakkukahvit 10 . 40:5.
NIMIPÄIVÄT
Keskiviikkona: Heino, ort. Helatorstai. aikuiset, 5 ?
lapset) lähetystyön hyväksi.
Ti 14.5. Toukosiunaus Pitkäsillä (Pitkälammentie 20) klo 10,
Happonen, Perälä. 10 Venäjänkielinen
tilaisuus, Ivan Sitishkin.
Ti 14.5. Reserviläisten kirkkopyhä. Esa, Nikolai,
Niko, Niilo, Risto.
Perjantaina: Aino, Aini, Aina, Ainikki, ort. Hartaus Marjattakodilla klo 14.15. Messun
jälkeen (n. 16 Lapsikuorojen
konsertti: ?Lähetä minut?.
Su 12.5. seurakunta
. Osoitteenmuutokset
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
To 9.5. 19 Helatorstain yhteysilta. Konsertin järjestävät Kiteen
kulttuuritoimi ja Kiteen ev.lut.seurakunta. Perhejumalanpalvelus Värtsilän kirkossa klo 10 (471, 135, 497, 468:1-4,
490:1-3, 241), Happonen, Perälä.
Jp:n jälkeen päiväkerhon kevätjuhla srk-kodissa. Jumalanpalvelus Tohmajärven kirkossa klo 10, Lappalainen, Perälä,
kirkkokuoro Kaiku. Kiteen konsertissa
Mustonen esittää neljä
Sergei Prokofjevin sonaattia.
?Kun rakkaus siirtyy yli rajan, kivi kertoo maisen ajan.?
(!54!+)6%4
jatkuvassa myyntinäyttelyssä
s5UDETKIVETJALISÊNIMIENKAIVERRUKSET
kivenveiston ammattilaiselta v. Näköislehti . toukokuuta 2013
Aurinko nousi tänään klo
4.25 ja laskee 21.29.
Hyvää kevätpäivän jatkoa!
o.s. Tarjoilu.
Pe 10.5. Johannes, Juhani, Juha, Arseni, Arsi.
Torstaina: Helatorstai, Timo, Timi, ort. Seppeltenlaskut
sankarihaudoille. Koti-Karjala
4
Keskiviikko 8.5.2013
Rakas äitimme, mummomme ja
isomummomme
Helvi Kaarina
AROVAINIO
8. Kirkkokahvit
jumalanpalveluksen jälkeen Pitäjäntuvalla.
Nuorisotyö: Isosten startti-
Olli Mustonen
jälleen Kiteelle konsertoimaan
Pianisti Olli Mustonen konsertoi Kiteellä
Kiteesalissa lauantaina 11.5.2013. Mukana Maila
Mustonen.
Ke 15.5. Tarjoilu.
Pe 10.5. Tilaukset
. 1993
KARJALAN MUISTOKIVI OY
4ERVETULOA
tutustumaan!
%3!(!65+!).%.
-ALJAKIVENTIE ". Messu
srk-talossa klo 10 (811, 135, 568,
814:1-, 509, 125, 235:4, 467),
Lappalainen, Kivivuori. Ilkka, Kiril, Kirilä, Mefodi, Torsti.
Perinteinen
äitienpäiväjuhla
Rakkaudella kiittäen ja kaivaten
Raili ja Timo
Kirsi
Kati
Rauni
Hanna, Petri, Eleonoora ja Alisa
Jaakko ja Riina
Markku
Arttu ja Sari
Elisa
Aleksi
sukulaiset ja ystävät
Pirjo
Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
äiti ja isä peräkanaa.
Siellä he jollain planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa.
Ja linnut, linnut helää.
(Lauri Viita)
Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiteen seurakuntakeskuksessa
sunnuntaina 12.5.2013 klo 11.00.
Ohjelmassa: ruusu äidille, musiikkia, tervehdyspuhe
ja kahvitarjoilu.
TERVETULOA!
Kiteen ev.lut. 9 siivoustalkoot.
La 11.5. Putkuri
G 13.12.1925 Kitee
16.4.2013 P-KKS
PÄIVÄN SANA
Hyvä on sen osa,
joka luottaa Herraan,
ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden
puoleen, jotka valhetta palvelevat. Karttunen.
To 9.5. Kansanlähetyksen ja
kristillisten eläkeläisten kevätkauden päätös Kukkosella (Sarvikankaantie 23). Helluntai ja Kaatuneiden muistopäivä. 19 Rukousilta.
Tervetuloa!
Kiitos
ja siunaukset
merkkipäivääni
muistaneille.
Kirsti Ihalainen
Hyvää äitienpäivää!
Kiitä tai
onnittele
KotiKarjalassa!
Palomäentie 9, Kitee
www.kiteenvapaasrk.net
To 9.5
Omat kassit
mukaan! Diakoniatoimisto avoinna ma, ti ja to klo 9?11. Hän aloitti musiikkiopintonsa viisivuotiaana, tärkeimpinä opettajinaan pianistit Ralf Gothóni
ja Eero Heinonen sekä säveltäjä Einojuhani Rautavaara.
Sittemmin hänen työnsä on
vienyt hänet kaikille maailman keskeisimmille konserttilavoille niin omin soolokonsertein kuin yhdessä huippuorkestereiden kanssa. 0400-967 601,
www.tohmajarvenseurakunta.?
- nettisivulla voi vasta mielipidekyselyyn ja jättää esirukouspyyntöjä! Seurakuntatalolle jääneitä löytötavaroita voi kysellä
kirkkoherranvirastosta.
Kastettuja: Emma Iita Elisabeth Suomalainen, Ellen Aurora
Felicia Lepola, Vilja Niina Vadelma Vuojolainen.
Vihitty: Jari Jouni Antero Suomalainen ja Maarit Johanna Haapala.
Kuolleita: Irma Marja Toljander 85 v.
Olli Mustosen persoonassa
toiminta pianistina, kapellimestarina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi
muusikkoudeksi harvinaislaatuisella tavalla. 411 293, 0400 272 301
Su
Surussanne lämmöllä palvelemme
Kiteen Kukka- ja Hautauspalvelu
Keisarinkuja 10
p. Viime
aikaisista levytyksistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen kokonaislevytys
Tapiola Sinfoniettan kanssa,
Respighin Concerto in modo misolidio RSOn ja Sakari
Oramon kanssa sekä soololevytyksiä mm. Bachin, Tshaikovskin, Sibeliuksen, Rahmaninovin, Prokofjevin ja
Shostakovitshin teoksista.. 013 411 145, 0500 907 792
Palvelemme: Arkisin 9?17, la 9?13
- *,'(-"" % !* ! ""
*&
Päivystämme
ja palvelemme
h/vrk
)( )' ! # ()$(( '(
$' ) 24
+++ %) $ ' #%))( & %) $ ' #%))( & " ! $"
Asiantuntevaa
Kukka- ja Hautauspalvelua
jo 30 vuotta
Kukkakauppa ja Hautaustoimisto
Kiteentie 4, Kitee, (013) 225 455
Kirkkotie 1, Tohmajärvi, (013) 225 855
Hautausasioissa Kesälahdella 050 567 9678
päivä la 11.5. Olli Mustosen levytystuotanto on laaja ja sisältää useita palkittuja
kokonaisuuksia, kuten esim.
Edison- ja Gramophonepalkinnot saaneen Alkanin
ja Shostakovitshin preludien levytyksen Decca-levyyhtiölle. Päiväkerhon kevätjuhla ma 20.5 klo 19 Kemien
srk-talolla: kirkkohetki, ohjelmatuokio ja tarjoilu. Mustosen
kustantajana toimii saksalainen Schott Musik International.
Kaudella 2012-13 Olli Mustonen toimii Helsingin kaupunginorkesterin residenssitaiteilijana esiintyen
Helsingin Musiikkitalossa
niin pianistina, kapellimestarina, säveltäjänä kuin taiteellisena suunnittelijanakin.
Residenssivuoden puitteissa
HKO myös tilaa Mustoselta
suuren orkesteriteoksen, toisen sinfonian, jonka kantaesitys on suunnitteilla kaudelle 2013-14. Nuorten pihapeli-ilta seuriksen nuortentilassa la 11.5. Syksyn päiväkerhoihin ja
kesän lasten leiripäiviin ilmoittautuminen pe 17.5. Melbournen sinfoniaorkesterin kans-
Olli Mustonen on palkittu Suomen kulttuuriministeriön Suomipalkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia-mitali vuonna 2003.
sa jatkoa sai konserttisarja,
jossa Mustonen johti ja soitti kaikki Beethovenin pianokonsertot sekä omia orkesteriteoksiaan.
Kapellimestarina Mustonen on viime vuosina tehnyt
yhteistyötä kotimaisten orkestereiden ohella mm. John Adamsin, Einojuhani Rautavaaran ja Rodion
Shtshedrinin kanssa. Nykyään hän tekee
yhteistyötä Ondine-yhtiön
kanssa niin pianistina kuin
kapellimestarinakin. Sama hlö/perhe voi hakea niitä
kerran kuukaudessa. +)4%%
PUH. klo 13.00?17.00
seuriksen nuortentilassa. Shtshedrin on myös omistanut
hänelle 5.pianokonserttonsa.
Mustosen omassa sävellystyössä keskeisellä sijalla ovat
viime vuosina olleet orkesteriteokset (Kolme Mysteeriä,
Jehkin Iivana ja Vanha kirk-
ko Petäjävedellä) sekä kamarimusiikki (soolosonaatit
kitaralle, pianolle ja oboelle
sekä sonaatti sellolle ja pianolle, laulusarja Eino Leinon
runoihin, Kolme puuta, kolme poikaa kertojalle ja kamariyhtyeelle sekä kvartetto
oboelle, viululle, alttoviululle ja pianolle). mennessä. klo 17?20.
Varhaisnuorisotyö: Kevään
viimeiset kerhot kokoontuvat
viikolla 20.
Päiväkerhotyö: Päiväkerhot
kokoontuvat viimeisen kerran
viikolla 20. Hänen 1. Camerata Salzburgin, Deutsche Kammerphilharmonie
Bremenin, Kölnin WDRsinfoniaorkesterin, Moskovan Tshaikovski-sinfoniaorkesterin, Northern Sinfonian, Skotlannin kamariorkesterin, Tokion NHKsinfoniaorkesterin, Viron
kansallisorkesterin ja Weimarin Staatskapellen kans-
sa. Muuna aikana työntekijän tavoittaa parhaiten puhelimitse, 050-3019 959.
Tiedoksi: Virasto on auki mape klo 9?12, p. sinfoniansa sai kantaesityksensä
helmikuussa 2012. Perustamansa Helsingin
Festivaaliorkesterin kanssa
Mustonen on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.
Tärkeällä sijalla Olli Mustosen taiteellisessa toiminnassa on ollut myös läheinen
yhteistyö monen aikamme
merkittävän nykysäveltäjän,
mm. Lontoon
sinfoniaorkesterin ja Mariinski-teatterin orkesterin/Valeri Gergievin, New Yorkin ?lharmonikkojen/Esa-Pekka
Salosen sekä Frankfurtin radion sinfoniaorkesterin/Paavo Järven kanssa. Päiväkerhoväen kevätretkelle Maatilamatkailu Saarilaan ilm. Hän on
tehnyt yhteistyötä monien aikamme merkittävimpien kapellimestareiden, kuten Ashkenazyn, Barenboimin, Berglundin, Blomstedtin, Boulezin, Dutoit?n, Eschenbachin,
Gergievin, Harnoncourtin,
Masurin, Salosen, Sarasteen,
Tennstedtin ja Véghin kanssa.
Viime kausilla Mustonen
on esiintynyt mm. pe 10.5. mennessä p
050-5213985, 050-4123656.
Diakoniatyö: EU-elintarvikkeita saa ma?pe klo 9?16 Nurkkalasta (Maiju Lassilan tie 2) Elintarvikkeet on tarkoitettu tohmajärveläisille, vähävaraisille henkilöille
Virkaan tuli 13 hakemusta ilman, että olisi tarvinnut
asettaa juhlallisesti parlamentaarista, olympiakomitean kokoista työryhmää, kuten tämän päivän lääkärihakuun.
Hakijoiden joukossa oli pesäpalloilijan taitoja omaava
Kimmo Syrjänen. Paikallislehdessä oli useita lukijoiden
kannanottoja pesäpallon puolesta ja sitä vastaan.
Kokouksessa käytiin kohtuullisen värikäs keskustelu.
Joku kysyi, ollaanko valitsemassa mahdollisimman hyvää
nuorisosihteeriä vai mahdollisimman hyvää pesäpalloilijaa. Kunnan soramontun puomi luvattiin avata suosiolla ja
kaikkein myönteisin asialle
oli hän, joka ensin kovaäänisimmin sitä vastusti. Vastavetona todettiin, että tärkeämpää
kuin parhaat paperit on se, miten nuorisosihteeri saa nuoret
mukaan toimintaan. Keskeisiä kumppa-
neita puolestaan ovat kunnat
ja seurakunnat, joille tietoa
hankkeesta on välitetty Suomen Kuntaliiton ja Kirkkohallituksen kautta.
Kartoitustyö alkuun
toukokuun lopulla
Pohjois-Karjalassa kartoitustyöttä ovat mukana PohjoisKarjalan Prikaatin aluetoimiston päällikkö Jouni Mattila,
maakuntamuseon johtaja Tarja Raninen-Siiskonen, museoamanuenssi Erkki Matikainen, maakuntaliiton suunnittelujohtaja Risto Poutiainen ja yliopiston tutkija Pasi
Tuunanen.
. Vauhtia jouduttiin hakemaan taas alemmasta sarjasta yhden sarjakauden
verran.
Vuoden tauon jälkeen Kitee
oli kahdeksas ja mestaruutta
juhli Imatra. Kiteen taakse
jäivät Kankaanpää, Ilmajoki,
Nurmo ja Helsinkipesis. Vepsä
perusteli kantaansa sillä, et-
aikaan mennessä seitsemän
henkilöä.
Virkaa ovat hakeneet ?loso?an tohtori Anne Craven Espoosta, yhteiskuntatieteiden
maisteri Jan Kiljunen Helsingistä, kauppatieteiden maisteri Raimo Laaksonen Turusta,
yhteiskuntatieteiden maisteri
Tuula Luukkonen Kuopiosta,
hallintotieteiden maisteri Ari
Nieminen Joensuusta ja kauppatieteiden maisteri Tommi
Romppanen Kontiolahdelta.
Yksi hakijoista ei halua nimeään julkisuuteen.
Ylimmälle
sarjatasolle
40 vuotta sitten
tä Ritva Hämäläisen paperit
olivat joukon ehdottomasti
parhaat ja hän oli yksi niistä kolmesta hakijasta, jotka
olivat suorittaneet ylemmän
tutkinnon.
Ennen valtuuston kokousta
asiasta käytiin vilkasta yleistä
keskustelua ja päättäjät olivat melkoisessa ristitulessa.
Sanoja ei säästelty. 040 831 3880
Mari Tiainen
Äidille
12.5!
I
UUS Escada
Cherry in the air
Escada
Especially
30 ml edt
50 ml edp
44,
-
55,
-
LAHJAKORTTI KAUNEUSHOITOLAAN
GATINEAU ihoa uudisJalkahoito
kynsilakalla tava ja kirkastava
Activ edat
kasvohoito
45,
-
Koko kasvohoito
sis. uhosi kovin kriitikko.
Hakijoista Tuula Luukkonen on tällä hetkellä Rääkkylän kunnan hallintojohtajana ja Tommi Roppanen toimi määräaikaisena taloussihteerinä.
Riitta Makkonen
Kantakievarissa meitä
odottivat Hurskaisen lisäksi
Tauno Huhtilainen, Arvo Taskinen sekä Väinö ja Martti
Kupiainen. Kun äänet menivät tasan, puheenjohtajan
kunnanjohtaja Aarni ?Aapo?
Vepsän ääni ratkaisi. Kunnanhallitus
esitti äänestyksen jälkeen, että virkaan valitaan Ritva Hämäläinen. Hanke
julkistettiin ja käynnistettiin
liiton perustamisen 10-vuotispäivänä 24.4.2013. klo 9?13
Punaisen Ristin
viikko
Kitee:
. Samalla toivomme, että jäsenyhteisöjemme kenttä
omilla alueillaan ottaa hankkeeseen aktiivisesti osaa, toiminnanjohtaja Seija Karttunen Pohjois-Karjalan sotaveteraanipiiristä kertoo.
Tuomo Flinkman
Kunnanjohtajan
viran hakuaikaa jatkettiin
Rääkkylän kunnanhallitus
päätti maanantaina jatkaa
kunnanjohtajan viran hakuaikaa 31. Se oli
hyvä esimerkki siitä, miten
kevyt lobbaus ja asiallinen informaatio saavuttavat päättäjän tajunnan.
Entä miten kävikään sarjassa. Luultavasti minun toivottiin vaikuttavan siihen, että Kimmosta tulisi joukkueen
vahvistus.
Vaali toimitettiin siihen aikaan kunnanvaltuustossa ja
kunnanhallitus teki valtuustolle ehdotuksen valittavasta henkilöstä. kestovärit ripsiin ja kulmiin
70,
90,
-
0445 227 226
Keisarinkuja 1, Kitee
Liike avoinna myös la 11.5. klo 9-13 S-marketissa Punaisen Ristin
ja Kiteen osaston toiminnan esittelyä.
Kukkivaa kevättä
Kevään kukka- ja taimivalikoimat
alkavat olla parhaimmillaan.
Äitienpäiväksi puutarhalta saatavana
esimerkiksi orvokkeja sekä upeita
miljoonakello- ja lumihiutaleamppeleita.
Tervetuloa vierailulle Rääkkylän Haapasalmeen!
Kukkapuutarha K. Äänet menivät tasan 5-5 Syrjäsen ja Hämäläisen kesken.
Silloisen kuntalain mukaan
hallituksen puheenjohtaja oli
kunnanjohtaja. Kauteen valmistauduttiin mm. Silloin ylimmällä sarjatasolla, mestaruussarjassa,
pelasi 12 joukkuetta, joista 3
viimeistä tippui sarjasta kauden jälkeen. ?Pesäpallopuolue. etsimällä joukkueen vahvistukseksi ns. Koti-Karjala
Keskiviikko 8.5.2013
Maakunnan
muistomerkkien
karttoittaminen
käynnistyy
Tammenlehvän Perinneliitto
toteuttaa juhlavuoteensa liittyvän hankkeen, jossa kartoitetaan viime sodista (19391945) ja niiden veteraaneista kertovat muistomerkit ja
muistolaatat Ahvenanmaata lukuun ottamatta kaikissa Suomen kunnissa. toukokuuta saakka.
Ensimmäisessä haussa jätetyt hakemukset otetaan huomioon. Sain pintapuolisen käsityksen pelaajaneuvotteluista, kun minut kutsuttiin Kantakievarin saunalle
Kimmoa tapaamaan.
Osasyynä lienee ollut se,
että Kimmo oli yhden opiskelukaverini hyvä ystävä, joten
olimme melkein kuin vanhat
tutut. Kiteen kohtalona oli
jäädä viimeiseksi 7 pisteellä.
Toiseksi viimeinen oli Jyväskylän Lohi 14 pisteellä.
Kahden välivuoden jälkeen
tilanne oli jo hieman parempi.
Kouvolasta tuli mestari ja Kitee oli kolmanneksi viimeinen
17 pisteellä Alajärvelle harmittavasti vain yhden pisteen
hävinneenä. Ajatus oli
se, että kunta antaa soran ja
penkan ajo ja muotoilu tehdään talkootyönä.
Yksi puuhamiehistä, huonekalukauppias Väinö Hurskainen soitti ja kutsui kunnanhallituksen kokouskahville Kantakievariin. Varsinainen kartoitustyö
aloitetaan toukokuun loppupuolella kutsumalla kokoon
maakunnan eri toimijoita, jotka toeuttavat työn kentällä.
Maakunta on jaettu neljään
osa-alueeseen, joista Kiteen
seutu on yksi osa.
. Työ pyritään saattamaan loppuun kuluvan vuoden aikana. He olivat asialle
vihkiytyneitä pesäpallomiehiä kaikki.
Keskustelut sujuivat ystävällisessä molemminpuolisen ymmärtämyksen hengessä. He
halusivat kohentaa vaatimattomia katsomo-oloja kentän
reunalle tehtävällä sorapenkalla, joka mahdollistaisi puolen tusinan penkkirivin ?nousevan. Niiden kunnon on oltava veteraanisukupolvea ja välittämäänsä
sanomaa kunnioittava.
Hanke toteutetaan yhdessä Perinneliiton jäsenyhteisöjen kanssa. Halonen
Puh. ostomiehiä.
Kunnassa oli alkuvuodesta
avoinna nuorisosihteerin virka. Pesäpalloharrastuksen katsottiin vetoavan erityisen hyvin nuo-
risoon.
Jo etukäteen oli selvää, että yksimielisyyttä ei synny.
Toimitetussa vaalissa Syrjänen sai 22 ääntä ja Hämäläinen 9 ääntä. Yhteyshenkilöinä kentällä ovat sotaveteraanipiirien nimeämät
perinneyhteyshenkilöt.
Kuntatasolla päätoimijoita
ovat maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen paikalliset yhdistykset. Rääkkylän kunnanjohtajan virkaa haki määrä-
Kiteeläinen pesäpallo oli ylimmällä sarjatasolla ensimmäistä kertaa kesällä 1973. katsomon. Ritva oli kotoisin
Kesälahdelta ja Kiteen lukion
ensimmäisiä ylioppilaita. Toinen totesi, että Syrjäsen valinnalla saadaan molemmat.
Keskustelussa vedottiin
Hämäläisen kiistatta parempiin papereihin. Pääkumppanina ja hankkeen käytännön
toimeenpanijana on Suomen
Sotaveteraaniliitto. Siitä
lähtien on pysytty ylimmällä
sarjatasolla.
Jaakko Turunen
5
ITIENPÊIVÊLÊHESTYY
Muista äitiä, ystävää,
valmistuvaa lahjakortilla!
s,YMFATERAPIAPUHDISTAA
s!ROMATERAPIAVIRKISTÊÊ
s3ELLULIITTIHOITOvSYÚSENTTEJÊv
Fysio- ja lymfaterapiat myös lähetteellä.
Tuula Miinin
&YSIOTERAPEUTTI!-+
,YMFATERAPEUTTI
5-'
AROMATERAPEUTTI
0
LAHJAKORTIT
Marin AskelHoivasta
La 11.5. voitti.
Toisenkin voiton pesäpallon puuhamiehet saivat. Kerroin
päättäjille etukäteen, mitä pesäpalloväki tulee esittämään.
Ajatus ei juuri herättänyt
myötämieltä.
?Kunnan soramontulle ei
männä, hommatkoot sorasa
muuvvalta, hyöhän ne kerevää lipputulotkii. La 11.5. 050 589 2908/Kari
Avoinna ma?pe klo 9?18, la 9?16 ja su 10?19. klo 10.00?14.00
UÊÞ?ÃÊ >??i????Ì?«>ÛiÕÊ À>?
>?>??ÀÌÌi>ÊÃ>>Ì>Û?>t
Kiteentie 14 A
(torin vieressä)
Puh. Sankarihautausmaiden muistomerkit
rajataan omana hankkeenaan
tämän työn ulkopuolelle.
Muistomerkkikartoituksen
tavoitteena on veteraaniperinteen ja perinnetyön tunnettavuuden lisäämisen ohella
muun muassa muistomerkkejä koskevan täydentävän
tiedon kokoaminen liiton perinneportaaliin, muistomerkkien kunnon toteaminen sekä muistomerkkeihin liittyvien perinnetapojen kartoittaminen.
Pysyviä muistoja
Muistomerkkien kuntoa arvioitaessa on otettava huomioon, että jokainen muistomerkki ja -laatta on tarkoi-
tettu veteraaniajan pysyväksi
muistoksi jälkipolville. Mestaruuden otti Puna-Mustat Helsingistä 32
pisteellä
Vapaalippu Osuuskaupparockiin 2013 ja
:s
ojat
0v
eu
n0
5s0
6u
Bon
t taja
is
vä
äm
rt
o
as
asiakie
a?
0
5s
iko
an
6is
im
aa
itip
lk
ao
pt
ja
an
la!
po
iln
mk
rt
aja
kh
la
.
a
aikan
Kiteen Nallerockiin 2013
. -15% À la carte -annoksista
ABC-ravintoloissa
. Loppuosan
100 euron osuusmaksustasi
voit kerryttää Bonuksilla tai
maksaa 24 kk:n kuluessa.
. 10 . Voit liittyä PKO:n
myymälöissä tai netissä:
www.pko.fi. toisen 10 euron etusetelin PKO:n toimipaikkoihin.
Lisätietoja www.pko.fi
ojat
Bonusneuv
kiertävät
sa
toimipaikoisn
kampanja
aikana.
OSUUSKAUPPAROCK
BONUSTAULUKKO
Talouden
kk-ostot
vähintään
Bonus Bonusta
%
kk:ssa
vähintään
900 ?
5,0
45 ?
800 ?
4,5
36 ?
700 ?
4,0
28 ?
600 ?
3,5
21 ?
500 ?
3,0
15 ?
400 ?
2,5
10 ?
300 ?
2,0
6?
200 ?
1,5
3?
50 ?
1,0
0,5 ?
. Riitta on neljän hoitajan tiimissä
toistaiseksi ainoa palveluse-
teliyrittäjä.
Kaarlo on mestaritutkinnon
suorittanut hermoratahieroja,
joka haaveilee pääsevänsä jo
oikeasti eläkkeelle ja etsii siten työlleen jatkajaa.
Hän toivookin löytävänsä
sellaisia uusia asiakkaita, jotka haluaisivat tutustua hermoratahierontaan ja opiskella
alaa. Kuinka välillä jotain kuihtuu ja kun koittaa uusi kevät,
koittaa myös uusi alku.
Kun Hyvinvointiosuuskunta Elonvirta lopetti toimintansa noin vuosi sitten, yksi kasvukausi oli käyty loppuun. Hiustenleikkaus -50%
Sokos Hyvä Olo -parturi-kampaamosta
. Heillä on yhteinen sähköinen varauskirja,
josta jokainen voi tarkastaa
milloin tilat ovat vapaina.
Riitta, Raija, Mervi ja Kaarlo toteavat, että ihmiset ovat
ryhtyneet talouden alamäen
myötä säästämään itsensä hoitamisessa. Lehti-ilmoituksen perusteella HoitoApilan nelikko
löysi Pokentieltä, aivan keskeltä Kiteetä, katutasosta sopivan toimitilan. Ilmainen autonpesu PKO:n ABC-asemilla
. Koti-Karjala
6
Keskiviikko 8.5.2013
Terveyttä tukevien hoitojen HoitoApila
ja turvehoitoja.
Neljän yhteistyöstään
onnellisen luontaishoitajan yhteenliittymästä
piirtyy kuin luonnostaan
kuva elinvoimaisen vihreästä onnenapilasta. Lisäksi etuja PKO:n ruoka- ja
iltaravintoloissa
Kahden ensimmäisen Yhteishyvä-lehden mukana saat
lisäksi 16 PKO:n ja kumppaneiden tarjoamaa etuseteliä
mm. Asiakasomistajaksi pääset
maksamalla 20 euron osaosuusmaksun. Koitti tarinan talvi, jossa Elonvirran entiset jäsenet
jäsensivät omaa elämäänsä
kukin tahollaan ja tavallaan.
Tämän tarinan päähenkilöt
Riitta Hassinen, Raija Vartiainen, Mervi Holopainen
ja Kaarlo Pirinen jatkoivat
työtään hoitajina, koska kysyntää riitti.
Kysyntää olisi ollut ehkä
enemmänkin, jos siitä olisi
pidetty ääntä. Esimerkiksi äitienpäiväksi lahjakortteja
saa tilattua soittamalla hoitajille.
HoitoApilan jokainen hoitaja ottaa itse vastaan omat
ajanvaraukset. etuseteli PKO:n toimipaikkoihin
. Siitä
sai nimensä HoitoApila.
HoitoApilan tarina on houkuttelee kirjoittajaa proosallisuuteen ja kuvailemaan, kuinka
asioilla on omat vuodenaikansa. Nelikko pysytteli hiljaa, sillä heillä oli
haave löytää helposti asiakkaiden saavutettavissa oleva
toimitila.
Liki vuoden kestäneen
etsinnän jälkeen koitti uusi
kevät. Rahat laitetaan helposti mieluummin vaikka auton huoltamiseen kuin omaa
itseä, terveyttä ja jaksamista
tukevaan hoitoon.
Kaikesta huolimatta heillä on vahva luottamus ja usko
siihen, että terveyttä ylläpitäviä ja tukevia hoitoja tarvitaan
ja kysytään tällä seudulla jatkossakin.
Hyvän ja osaavan palvelun
takaamiseksi kaikille neljälle
on erityisen tärkeää, että heillä on toisensa eli työyhteisö.
Kokemus opettaa osaaviakin
tekijöitä koko ajan sen lisäksi, että he kouluttautuvat ja
hankkivat tietoa itsenäisesti.
Yhdessä asioiden pohtiminen
auttaa kaikkia kehittymään
omalla sarallaan.
Niina Nyrhinen
Sinustako PKO:n
65 000:s asiakasomistaja?
!
t
y
n
Liity
Kampanja voimassa
5.5.?2.6.2013
Saat huippuedut heti käyttöösi!
. Jos Kaarlo löytäisi työlleen jatkajan, olisi hän valmis toimimaan hänen mentorinaan ja luovuttamaan val-
miin asiakaskunnan uudelle
osaajalle.
Mervi on diblomiaromaterapeutti ja luontaishoitaja.
Aromaterapia, kasvohieronta,
vyöhykehieronta, intialainen
päähieronta ja shiatsu kuuluvat Mervin palveluvalikoimaan.
Diblomivyöhyketerapeuttina ja kalevalaisena jäsenkorjaajana tunnettu Raija tekee
myös intialaista päähierontaa, vauvojen koliikkihoitoa
HoitoApilalla ei ole kiinteitä aukioloaikoja, vaan se on
avoinna sopimuksen mukaan
asiakaslähtöisesti. Sen ja uuden
nimen myötä hoitajien yhteistyö aloittaa nyt uutta kasvu-
Huoltoa omalle
terveydelle
Onnenapila näkyy taustakuvana HoitoApilan mainoksissa ja esitteissä.
kauttaan uudelta pohjalta.
Monipuolinen
hoitovalikoima
Neljän hoitajan osaaminen
on vaikuttavan kattavaa, joten HoitoApilan palveluvalikoimakin on laaja.
Riitta on pohjakoulutukseltaan erikoissairaanhoitaja
ja lymfaterapeutti, jonka lisäksi hän on hankkinut monipuolisesti koulutusta ja osaa-
mista täydentävien hoitojen
puolelle.
Riitan palveluvalikoimaan
kuuluu lymfaterapian lisäksi
kuumakivihieronta, kvanttikosketus, reiki - energiahoito,
intialainen päähieronta, vauvojen koliikkihoito ja Bemer
- verisuoniterapia.
Lisäksi Riitta vuokraa ja
myy Bemer -laitteita sekä
myy Aloe vera -tuotteita. etuseteli Joensuun Sokokseen
. 10
suljettu
39
2
1
3
69
3
Rainbow
Kermaperunat
pakaste, 750 g
(3,19/kg)
Presidentti
Kahvi
Suodatin- tai
pannujauhatus,
500 g (7,38/kg)
99
Arla
Apetina-salaattijuustopala
200 g (9,95/kg)
69
Suomen Nestlé
Aino&-jäätelö
(ei laktoositon)
480 g (7,69/l)
10
Hinta voimassa 8.?11.5.
99
Elonen
Äitienpäiväkakku
Kolmen suklaan kreemikakku 800 g (13,74/kg)
9
Hinta voimassa 8.?11.5.
95
F.K. persiljaa, basilikaa)
rouhittua mustapippuria
paistilankaa sitomiseen
Naudan sisäfilee
alkuperämaa Brasilia/Uruguay
Suomalainen
8
1
99
Atria
Viljaporsaan
ohutleike
naturel, 750 g
(11,99/kg)
Hinta voimassa 8.?11.5.
25
rs
Espanja
Miniluumutomaattipikari
250 g (5,00/kg)
Palvelemme
ma?ke 7?21,
helatorstaina 9.5. Hyvää äitienpäivää!
Sieni-yrttitäytteinen naudan
sisäfilee (6?8 annosta)
www.foodie.fm
n. (013) 120 731
Helatorstaina 9.5. ja äitienpäivänä su 12.5.
myymälät suljettu. Koti-Karjala
Keskiviikko 8.5.2013
7
Tapaa lakimies S-marketissa.
Asiakasomistajille maksuton
NEUVONTAPÄIVÄ
20.5. suljettu
pe 7?21, la 7?18,
äitienpäivänä 12.5. 1,5 kg
2 rkl
1 tl
ripaus
26
90
Suomalainen
7
65
Atria Perhetilan
Broilerin
ohutleikkeet
480?600 g
(15,94?12,75/kg)
1
Hinta voimassa 8.?11.5.
35
rs
Espanja
Mansikkarasia
500 g (2,70/kg)
I-lk.
www.pko.fi
Täyte
400 g
1l
1 rkl
2 rkl
1 rkl
2 rkl
1 dl
naudan sisäfileetä
voita
suolaa
rouhittua mustapippuria
ripaus
Lisäksi
kg
Rainbow
herkkusieniä tai
metsäsieniä
öljyä
soijakastiketta
sinappia
ranskankermaa
silputtuja yrttejä
(esim. Trube
Mansikkakakku
Äidille 500 g
(19,90/kg). klo 9?15
Varaa aikasi etukäteen p
klo
11.00 Seurakuntasali.
Järj. Irja Halosen akvarelleja ja öljyvärimaalauksia
Rääkkylän kirjastossa
6.6.2013 asti.
TOHMAJÄRVI
. 040 546 2057
Kesän tapahtumia:
s0OTSIPËIVËT4OHMAJËRVELLË
s0URUVEDEN,OHIKUNINGAS
5ISTELUKISA+ESËLAHDELLA
s6ËRTSILËPËIVËT
s+IHAUSKANSANMUSIIKKI
festivaali Rääkkylässä
s0UHOKSEN0ERINNEPËIVËT
s+OKOKESËN
miesten Super-pesistä Kiteellä
s-USIIKKILEIREJË +ESËTEATTERIA
s!UTOURHEILUA s.ËYTTELYITË
Koti-Karjala
markkinointi@kotikarjala.?
KITEE
. klo 20 MIKAEL GABRIEL. Ryhmä on
kokoontunut kansalaisopis-
ton ryhmänä, mutta myös
ihan omin päin keskenään tai
viikonloppu- ja kesäkurssien
merkeissä.
Kukaan ryhmän jäsenistä
ei ole ammattitaiteilija, vaikka teosten perusteella voisi
niin luullakin. PIANOKONSERTTI
OLLI MUSTONEN Kiteesali la 11.5. Minusta haritus on yhtä
tärkeää kuin viilaus. KESÄLAHTI CITY
MAHATON 3.-9.5. Aina se
ei kuitenkaan kerralla onnistu,
jos osa hampaista on karahtanut pahasti kiveen.
Kouruhampaat viilataan
sopivankokoisella pyöröviilalla oikeassa kulmassa. Monilta
se tuppaa unohtumaan, mutta itse tarkistan harituksen 1-2
Keskiviikko 8.5.2013
Terät kuntoon!
Terän viilauksessakin työasento on tärkeä. Tässäkin työssä ohjurista on iso
apu. 010 6666 370.
Palvelemme: ma?to 9?17, pe 9?18, la 9?14
Soitto 010-alkuisiin numeroihimme maksaa lankapuhelimesta 0,0821 ?/puh + 0,059 ?/min ja matkapuhelimesta 0,0821 ?/puh + 0,169 ?/min. To 9.5. Hinnat sis. Taitokeskuksella on
6.5.?17.5. Niinpä hän järjesti ryhmälle näyttelyajan Savonlinnan Riihisaaren toiseen kerrokseen.
AR-7 Kesälahti -ryhmä on
toiminut Kesälahden kulttuuriseuran, Puruveden kansalaisopiston sekä Puruvesiopiston siipien suojassa yli
kymmenen vuotta. Joensuun yliopiston
puhallinorkesteri RYTMIHÄIRIKÖIDEN maakuntakiertueen KONSERTTI
Kiteesalissa pe 10.5. 040 709 0684 tai
0400 904 433. SUMMERBAY ROCKS
kaikille avoin ja ilmainen
BÄNDIKURSSI 18.?19.5.
Tiedustelut ja ilmoittau-
tumiset 12.5. ev.lut. TAITO-PIRKANMAAN NÄYTTELY,
jossa on paperinaru- ja
poppanatuotteita. joka päivä
klo 12?16.
KESÄLAHTI
. Ote on tukeva, kun viilauksen tekee polvea vasten, Timo Hurskainen opastaa.
kertaa viikossa, Timo jatkoi.
Moottorisahan ketjun teroittaminen aloitetaan kuluneimmasta kouruhampaasta.
Viilauksessa pyritään tasaiseen lopputulokseen. lehdessä olleesta messujen muotinäytöksen esittelemästä sekä kevään
ja kesän muodista kertoneesta
jutusta oli unohtunut pois tärkeää tietoa vaatteista.
Muotinäytöksessä ja siten
jutun kuvissa esitellyt vaat-
teet löytyvät Kekäleen valikoimasta.
Näytösvaatteet olivat malleille valinneet ja pukeneet
Kiteen Kekäleen myymäläpäällikkö Armi Torni ja myyjä Sari Eronen.
Kesä ja kesätapahtumat lähestyvät
ja niiden mukana kesävieraat
Kesä Keski-Karjalassa
erillinen
KESÄLEHTI
. KATRI-HELENAN
50-VUOTISTAITEILIJAJUHLAKONSERTTI to
9.5. Siveltimeen
ovat tarttuneet niin maatilan emännät kuin insinöörit.
Yhteistä heille on se, että he
ovat piirtäneet tai maalanneet
pienestä pitäen ja löytäneet
taiteen tekemisen ilon, jonka
avulla elää päivästä toiseen
paremmin.
Ryhmään kuuluvat Reetta
Karjalainen, Sirpa Hirvonen,
Irmeli Loukkaanhuhta, Kyllikki Tikka, Marjatta Pennanen, Ritva Solonen ja Katri
Tirkkonen.
Ryhmällä on ollut onni saada vuosien varrella ohjaajak-
seen nimekkäitä
taiteilijoita kuten Maire Pyykkö, Anne Pelkonen, Maija-Liisa
Hallikainen, Jukka Rintala ja Anne Pelkonen.
Näyttely avattiin 26. matkakohteet
. mennessä puh. Kiteen
ev.kansanopistolla la klo
10.00 ja su klo 13.00 alkaen.
. Silloin
työstä nauttii ja sahaaminen on turvallista, metsuri Timo Hurskainen sanoo.
Hän oli kollegansa Veikko
Erosen kanssa opastamassa
moottori- ja raivaussahojen
käyttäjiä oikeaoppiseen terien teroittamiseen ja huoltoon
Taipaleella keskiviikkona pidetyssä Terät kuntoon -tapahtumassa.
Raivaussahan terä pidetään
terävänä pyöröviilalla. seurakunta.
. klo 16.00, Järj.
Kiteen kulttuuritoimi ja Ki-
KULTTUURIIKKUNA
teen ev.lut. Koko perheen ÄITIENPÄIVÄTAPAHTUMA 11.?12.5. Ohjurin
avulla homma hoituu kätevästi ja virheiltä välttyy, Timo
vakuutti kokemuksen syvällä
rintaäänellä.
Pelkällä hampaiden teroittamisella terä ei kuitenkaan
pysy iskukunnossa. Sen avulla aloittelijakin varmistaa oikean viilauskulman ja -syvyyden.
. oppilaita.
RÄÄKKYLÄ
. Puh. Avoinna ma-pe 10?17.. Jonotusaika on maksullinen. Opettajina
Sibelius- lukion opettajia
ja ent. alv 23%.
Tarkennusta
kevään
muotijuttuun
Lauantain 27.4. Kyllähän niiden vehkeiden pitää olla kunnossa, kun metsään mennään
töitä tekemään. LAVRENCHUKIN PERHEEN KONSERTTI ke
8.5. Ke 8.
Nuorten päivä, nuorten
bändejä torilla klo 15.30
alkaen ja n. klo
19.00.
. Hyttinen ja
Husqvarna, jotka esittelivät
raivaus- ja moottorisahoja sekä metsätöihin liittyviä turvavarusteita.
Kesälahtelaisten akvarellit
lumoavat Savonlinnassa
AR-7 Kesälahti -ryhmän akvarellit hehkuvat
Savonlinnan Riihisaaressa 9. VANHOJEN JA UUSIEN KÄSITÖIDEN NÄYTTELY Taipaleen kylätalolla
(ent.koulu), Satakielentie
4, helatorstaista 9.5. Kiteen Jäähallissa
klo 17.
. kesäkuuta saakka.
AR-7 Kesälahti ryhhmän ohjaaja Kaija-Leena Hänninen
katseli talven akvarellisatoa
ja oli ihastunut näkemäänsä.
Hänen mielestään työt ansaitsevat päästä esille muuallakin
kuin vain Kesälahdella. huhtikuuta.
Liia Karjalainen: Lohtu
ilmestyy to 30.5.2013
Siitä löytyvät:
. 040 684 8424 tai
Marko Torni p. Lisäksi
tarvitaan terän harittamista.
Harituksen ansiosta sahausraosta tulee riittävän avara ja
puru lentää siitä helpommin
pois. päätöspäivänä esiintyvät mm.
Improtentit klo 15.30.
. Niissähän ne tyypilliset virheet tehdään. paikalliset
kesän tapahtumat
. Koti-Karjala
8
Muista Äitiä su 12.5.!
VIIKONLOPPU
keskiviikko, perjantai sekä lauantai
K-Plussakortilla
?20%
Kaikki
ASUSTEET
sekä
JALKINEET
Myös tarjoushinnoista!
KITEE
Kiteentie 7 . Sitä kannattaa aika ajoin viilata, jotta leikkauslastu pysyisi
sopivankokoisena.
Timo Hurskainen sanoo sipaisevansa moottorisahan terän viilalla muutaman kerran
päivässä. Pyöröviilan koko on teräkohtainen.
Moottorisahan terän huollossa on syytä pitää mielessä
myös purupiikin korkeus. klo 18.30 Kiteesali,
Koulutie 3 K-K:n musiikkiopisto.
. 21 000 kpl.
Kesälehti löytyy
myös matkailukohteista ja
huoltoasemilta.
Toimi heti!
Varaa mainospaikkasi ja
toimita aineisto
ke 15.5.2013 mennessä.
Soita markkinointiimme
Jouko Kaasinen
p. ÄITIENPÄIVÄKON-
SERTTI su 12.5. Kun viilauksen suorittaa jokaisen tankkauksen
yhteydessä, terä pysyy taatusti kunnossa koko työpäivän.
Taipaleella Harri Toropaisen konehallilla pidettyä Terät kuntoon -tapahtumaa olivat toteuttamassa Stora Enso
sekä Koneliike J. Harituksen tekeminen
onnistuu helpoimmin viilaohjurin päässä olevien haritusrakojen avulla.
. ja tietysti paikkakuntien
parhaat tarjoukset
Lehti jaetaan kaikille
Keski-Karjalan
talouksille ja vapaa-ajan
asuntojen omistajille.
Painos yhteensä n. Lisävarusteena pyöröviilaan kannattaa hankkia ohjainlevy, ns.
viilanohjain. seurakunta ja
Keski-Karjalan musiikkiopisto.
. sunnuntaihin 12.5
Keskiviikko 8.5.2013
Koti-Karjala
9
20 ?)
SUTKIN KROUVI - Kiteen Pallon Superpesisjoukkueen kotipelipäivien aikana
- ISO OLUT 4,50 . Pattijoki otteluun 10 . Ilman niitä seura on kuin kapteeniton laiva, joka seilaa ulapalla ilman määräsatamaa.
Kiteen Pallolle on uudet tavoitteet asetettu. väreistä ja hiustenleikkauksesta (miehet ja naiset) . Tekstiviestillä/sähköpostilla viestitämme niille jäsenille,
jotka ovat antaneet kyseiset yhteystietonsa meille käyttöön. Muista näyttää aina jäsenkorttisi liikkeissä.
MISSIO: ?Pesistä ja viihdettä, kilpa- ja harrastetasolla, ikään ja sukupuoleen katsomatta?
www.KIPA90.COM
MISSIO: ?Pesistä ja viihdettä, kilpa- ja harrastetasolla, ikään ja sukupuoleen katsomatta?
www.KIPA90.COM. Otteluohjelmat ja pelipaikat pyritään tuomaan paremmin esille ja
hyödyntämään tässä palvelussa modernien älypuhelinten paikkatieto- ja navigointipalveluja.
Tällaisia kehityskohteita on useita, ja
monessa tapauksessa meillä on jo olemassa olevaa dataa, jota voidaan hyödyntää uudella tavalla. 10 %
JM-MAALAUS JA TAPETOINTI, Juha Malinen 050 534 1993 - työstä -10 %
KITEEN KIRJA-INFO
- kaikista normaalihintaisista tuotteista -10%. (Poissulkien postimerkit ja mustepatruunat.)
- voimassa pesiskaudenajan touko-syyskuu
KITEEN PALLO-90 RY - Kotipelikyyditys E. Joistakin tarjoustuotteista ei alennusta.
FOOTBALANCE/KITEEN KESPORT
- yksilöllisistä footbalance pohjallisista . Perinteisten rahoitusmuotojen lisäksi tarvitsemme uusia rahan
lähteitä, haluamme seuraan
ympärivuotista kassavirtaa.
Kassaan on virrattava euroja
myös silloin, kun Rantakenttä
on lumen peitossa.
Tavoitteisiin pääsy edellyttää vahvaa sitoutumista seuran johdolta, johtokunnalta,
markkinointiryhmältä, seuratyöntekijöiltä, talkoolaisilta, pelaajilta, pelinjohtajilta,
valmentajilta, yhteistyökumppaneilta...kaikilta kiteeläisen
pesäpallon ystäviltä.
Henkilökohtaisesti olen yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin sitoutunut. Suuri yhteisöllisyys ja vahva seuratoiminta kasvukeskuksissa ja maakunnissa pitää pesäpallon pinnalla.
Oman lisän nykyiseen liikuntapoliittiseen keskusteluun tuovat urheilun lieveilmiöt. Koti-Karjala
10
Keskiviikko 8.5.2013
Superpesis kehittää ja markkinoi
maailman parasta pesäpalloa
Tuohon otsikossa olevaan lausahdukseen kiteytyy tehtävämme varsin hyvin.
Lajimme on ollut hyvässä nosteessa jo
useamman vuoden, mutta kehitettävää
on todella paljon erityisesti uuden teknologian tuomien mahdollisuuksien hyödyntämisessä.
Pystymme tuomaan lajia lähemmäksi
yleisöä tarjoamalla helppokäyttöisiä ja
joustavia palveluita, joilla kesäkaudesta saa enemmän irti.
Verkkopalveluitamme tullaan kehittämään erityisesti mobiilikäyttöön paremmin sopiviksi. Kaikki siis innolla mukaan
seuraamaan alkavan kauden pelejä!
Pesisterveisin,
Jussi Pyysalo
Superpesis Oy:n tuore toimitusjohtaja
Edessä jälleen mielenkiintoinen pesäpallokesä
Kausi 2012 oli pesäpallolle monella tavalla haasteellinen. Hyvä esimerkki
tällaisesta kehityksestä oli viime kesänä
tuotu lisäsovellus tulospalveluun, jolla
pelin seuraamiseen etänä tuli aivan uusi ulottuvuus.
Televisiointisopimuksemme seuraaviksi vuosiksi tulee painottumaan perinteisen lineaarisen televisiotarjonnan
lisäksi vahvasti joustavaan, päätelaiteriippumattomaan internet-tv -ottelutarjontaan.
Näin voimme tarjota faneille mahdollisuuden katsoa suosikkijoukkueensa
pelejä kesämökillä vaikkapa iPadiltään
edullisella kertamaksulla. Tänä vuonna tavoittelemme runkosarjassa paikkaa
neljän sakissa.
Asetettujen tavoitteiden
saavuttaminen edellyttää talouspohjan laajentamista. Sen rinnalla
emme voi kuitenkaan unohtaa
omaa junioritoimintaa. 20 % voimassa 31.5. Tavoitteenamme on, että jokaisessa tulevan kesän
runkosarjan pelissä olisi keskimäärin 2 000 katsojaa. ilman lähetettä olevista hoidoista . Kiteen Pallon joukkue
on mielenkiintoinen sekoitus kokemusta ja nuorta tulevaisuutta. Haluan tuoda
yrityselämästä ja aiemmasta
seuratoiminnasta hankkimani
osaamisen ja kontaktiverkostot Kiteen Pallon käyttöön.
Tuon seuraan yrittäjämäistä
toimintaa niille alueille, missä
sitä kipeimmin tarvitaan.
Vahvaa sitoutumista odotamme myös kannattajiltamme. saakka
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS APUPISTE KY . 5,50 ?)
Tavoitteellisesti
kohti huippua!
Urheiluseurallakin pitää olla
tavoitteita, selkeitä päämääriä, joita kohti mennään. Kaiken natsatessa kohdalleen saatetaan Rantakentältä kuulla kiteeläisittäin hienoja uutisia.
Näin ainakin minä uskon.
Oikein nautittavaa ja toivottavasti
myös lämmintä (sään puolesta) pesäpallokesää kaikille. Rakennamme valmentajien, pelinjohdon
ja yhteistyökumppanien kanssa kilpailukykyisen edustusjoukkueen, joka menestyy ja
pelaa jo kolmen vuoden päästä kirkkaimmasta SM-mitalista. Vain
vahvalla juniorityöllä ja korkealla pelaajaomavaraisuudella voimme varmistaa sen,
että kiteeläinen pesäpallo säilyy huipputasolla pitkälle tulevaisuuteen.
Näillä ajatuksilla toivotan kaikki pesäpallon ystävät
Rantakentälle nauttimaan hienosta kansallispelistämme ja
sen tarjoamista upeista elämyksistä!
Veini Haapasalo
KiPan puheenjohtaja
KITEEN PALLO -90 MISSIO:
. Karhun Bussilla Imatralle
su 26.5. Haluathan Sinäkin olla mukana
viemässä kiteeläistä pesäpalloa takaisin valtakunnan huipulle!
Edustusjoukkue on luonnollisesti kiteeläisen pesäpallon näkyvin osa, kirkas keulakuva, jonka menestymisedellytyksistä on pidettävä jatkuvasti huolta. 10 %
HIUS STUDIO . Tältä pohjalta ponnistaminen uuteen kauteen pitää sisällään
suuria odotuksia, vaikka elämme aikoja, jossa tulevaisuuden ennustaminen on
todella vaikeaa.
Tässä kohtaa on todettava, että kansallisuus on meille vahvuus. (norm. Lajin 90. Pesäpallon osalta meidän on
pidettävä huolta siitä, että lajimme keskuudessa ei esiinny väkivaltaa - ei katsomossa eikä kentällä.
Ylilyönteihin on puuttuva tiukalla otteella, jotta vanhemmat uskaltavat tuoda
jatkossakin jälkikasvunsa mukaan pesäpalloseurojen toimintaan.
Tulevana kesänä nuoret ja innokkaat
pesäpalloilijan alut kirmaavat jälleen tuhansissa otteluissa ja pesiskoulutapahtumissa nauttien lajista täysin rinnoin.
Uskon, että saamme nauttia myös
huippupesäpallon osalta mielenkiintoisesta kaudesta. Lisäksi
suomalaisessa urheilussa aloitettiin rajut
uudistukset, joihin urheilujärjestöjen lisäksi osallistuu voimakkaasti myös opetus- ja kulttuuriministeriö.
Pesäpalloseurat selvisivät vuodesta
hienosti, vaikka riesana olivat myös heikot sääolosuhteet. (norm. Kitee . Pesistä ja viihdettä,
kilpa- ja harrastetasolla,
ikään ja sukupuoleen katsomatta?
Jäsenetuuksia tulee pitkin kautta lisää ja tulemme tiedottamaan niistä nettisivuillamme/sosiaalisessa
mediassa sekä ottelutapahtumissamme. Pysykää katsomoissa, sillä pesis on edelleen parasta viihdettä Suomen kesässä.
Arto Ojaniemi
Suomen Pesäpalloliitto,
toiminnanjohtaja
KITEEN PALLO -90 RY
JÄSENKORTTIETUUDET 2013:
FIXUS KITEE/JOENSUU (Joensuun Dieselhuolto Oy)
alennukset 5-25 % riippuen tuotelinjoista. Tätä tekniikkaa ja uutta palveluntarjoajaa testasimme
jo Halli-SM -turnauksien yhteydessä.
Lienee kuitenkin selvää, että on aivan
sama millaisia sähköisiä palveluita kehitämme, pesis on aina parasta paikan päällä koettuna. toimintavuosi sisälsi paljon tapahtumia niin kansallisesti kuin kansainvälisesti
Varsinainen jokerikortti tulee olemaan Hynä
Hynninen, mutta ei siitä sen
enempää.
Faktaa on kuitenkin se, että kentällä jaetaan pisteet ja
määritetään osaaminen. Olemme saaneet
puheenjohtajaksi Veini Haapasalon, energisen yrittäjän
Sumpputieltä.
Veini on jo linjannut omat
ajatuksensa tulevaisuuden KiPasta. Matkan varrella on rooleja ollut
laidasta laitaan ja nyt koen,
että on viimeisen ulosmittauksen aika omista taidoista
ja kyvyistä tähän hommaan.
Kotipelipäivänä älkää ihmetelkö, jos vastaan tulee kylällä peruukkipäinen pappatunturikuski mainostaen illan
ottelua!
Jarmo Timonen,
Kiteen Pallo -90
Superpesistoiminnanjohtaja,
joukkueenjohtaja
Uudet tuulet puhaltavat Rantakentällä tänä kesänä kirjaimellisesti. Tä-
män meidän yhteisen matkan
onnistumisen ratkaisee, kuinka monesta matkustajasta tulee kesän aikana kuljettaja, jos
ymmärrätte, mitä tarkoitan.
Viestini jälkipolville onkin
se, että uskalla pistää itsesi
likoon kentällä. Yhdessä
me saamme aikaan tästä hienon kauden. Koemme olevamme erittäin merkittävässä roolissa alueemme ihmisten sosiaalisessa verkostossa
ja siksi edellä mainittuja toi-
menpiteitä on jatkettu ja uusia keksitty.
Toivon lämpimästi, että
olette matkassa mukanamme niin voittojen kuin tappioidenkin hetkellä. Koti-Karjala
Keskiviikko 8.5.2013
11
Käsijarrua löysätty,
mutta vaijeria kiristetty
Aurinkoinen Rantakenttämeininki kutsuu taas!
Uusi Kitee on nähnyt päivänvalon ja uskomme KiPassakin
näkevämme uutta ilmettä ja
menoa. yhdessä
Viinijärven kanssa sekä kulttuuri-/liikuntaseteleiden käyttö maksuvälineenä superpesisotteluissamme.
Lisäksi kauden 2013 aikana jatkumoa saavat Ruokkeen
Iltamat heinäkuussa, CCMkiekkoleiriläisten vierailu 2.7.
pelissämme, kaupungin tarjoama perinteinen ilmaisottelu
to 30.5 jne.
Paljon teemme hommia
järjestäessämme sosiaalisia tapahtumia ja palveluita
kansalaisille. Hommia on tehty nöyrän
määrätietoisesti, mikä onkin
jo osa kipalaisuutta.
Uuden valmennuskaksikon
suurin tehtävä onkin repiä tehot irti miehistä, jotta pääsemme nauttimaan työn tuloksista
konkreettisesti. Saapi nähdä, kuinka sekaisin kirjurit ja yleisö ovat, kun
Tilli Purmonen aloittaa oman
ruletin peluunsa.
Kuumille pelaajille ramataan rutkasti vastuuta ja uskonkin, että Laakson poika
nousee aivan uudelle tasolle
Harrastus lisää hyvinvointia
Suurin osa kiteeläisistä on
elämänsä aikana ollut tavalla
tai toisella tekemisissä pesäpallon kanssa, koska peli on
tullut tutuksi ainakin koulun
liikuntatunneilla.
Pesäpallon tai muun urheilulajin harrastaminen voi tar-
koittaa hyvin monia erilaisia
asioita: voit pelata/urheilla itse, valmentaa, olla mukana
urheiluseuran hallinnossa, olla toimitsijana, olla mukana
lapsesi harrastuksen kautta,
olla mukana kioskitoiminnassa, myymässä pääsylippuja tai
kannustamassa katsomossa.
Tutkimusten mukaan kaikenlainen sosiaalinen osallistuminen lisää hyvinvointia elämään, niin omaan henkilökohtaiseen elämään kuin
työelämänkin puolelle.
Yhteisöllisyys ja erilaisen
KITEEN PALLO -90 VISIO:
toiminnan kautta saatu sosiaalinen pääoma edistää terveyttä ja pidentää myös elinikää ja
ehkäisee jopa dementiaa.
Harrastustoiminnan kautta
voi tutustua uusiin ihmisiin ja
saada elämään uusia tukiverkkoja, jotka voivat olla kullan-
pesäpalloilijana.
Uudet kasvot Posti ja Ikonen tuovat sopivan mausteen
etenemis- ja vaihtopeliimme ja antavat täten mahdollisuuden monipuolisempaan
sisäpeliin. Haluan tässä muutamalla sanalla valottaa, mitä
on nyt laitettu vireille markkinointimielessä ja muutenkin.
Jokaisen nähtäväksi jää, millainen tarina sitten syksyllä
Kiteen Pallon kaudesta 2013
kirjoitetaan.
Kiteen Pallo tulee olemaan
tulevalla kaudella muutoksen tiellä. Se tietää muutoksen
jatkumista, tarkoituksena on
kehittää koko seutukuntaa,
jossa KiPalla on vahva rooli
menestyvänä juniori-/huippupesäpalloseurana.
Kiteen Pallossa on talven
aikana laitettu vireille monia
uusia asioita kehittäessämme
palveluamme ja toimintaam-
me kaudelle 2013:
Kesäkauden avaus Hotelli Kiteenhovissa 17.5., jäsenkorttiasiat, uudet nettisivut,
Pintaa Syvemmälle -blogi,
kentän pinnan uusiminen,
olosuhteiden parantaminen
Rantakentällä, yhden kotiottelun vieminen Imatralle, Supersunnuntai 21.7. Tälle kaksikolle ei ole tosin tässä maailmassa mikään mahdotonta ja
suurin anti on ollutkin äärettömän itseluottamuksen siirrännäisvaikutus pelaajiin.
Pienet muutokset taktisesti
ja pelillisesti tuovat varmasti
säpinää uusitulle Rantakentälle. Ei tuskailua, ei odottelua, ei jossittelua. Vaikka näitä polkuja on tullut tallattua jo kotvasen, niin joukkueen moraali talvitreenaukseen jaksaa hämmästyttää. Joukkue, valmennus, kenttä ja seurajohto ovat
kokeneet pienen mylläyksen
ja samalla seuran ja joukkueen vanhoja toimintatapoja
on päivitetty ja yleisilmettä
muokattu.
Asian voisi tiivistää toteamalla, että käsijarrua on löysätty, mutta vaijeria kiristetty
tai että näköpiirissämme ei
ole esteitä, vaan ainoastaan
mahdollisuuksia.
Talvi mennä hurahti taas
vauhdilla. Tervetuloa erilaisiin tapahtumiin ja tilanteisiin
kanssamme!
Itsellä on käynnissä 20.
vuosi Kiteen Pallossa. Epäonnistuminen ei ole mielestäni häpeällistä, vaan se, ettei uskalla yrittää.
arvoisia jossakin elämäntilanteessa.
Hyvinvointia voi lisätä olemalla sopivasti sosiaalinen
(Markku T. Hyyppä: Elinvoimaa yhteisöstä mukaellen)
* Syö yhdessä
* Harrasta
* Käy elokuvissa
* Aloita urheilu
* Hanki lemmikki
*Tutustu naapureihin
*Laajenna maailmakuvaasi
vapaaehtoistyön parissa
*Hyödynnä oikein sosiaalista mediaa
Popeda
Hyvää ja hyvinvoivaa pesäpallokesää!
Tuija Vaittinen
työhyvinvointipäällikkö/
Kiteen kaupunki
KITEEN PALLO -90 ARVOT:
?Pesäpallon huippuseura?
sAURINKOINEN2ANTAKENTTÊMEININKI
sVOITTAVASUPERPESISJOUKKUE
sUUDISTAVAYHTEISTYÚKUMPPANEIDENKANSSA
sVETOVOIMAISETJUNIORIJOUKKUEET
JOISSAHUIPPUVALMENTAJAT
sILOINENJAAKTIIVINENTALKOOVÊKI
sMOLEMMINPUOLINENYHTEISTYÚ
ALUEENSEUROJENJAKOULUJENKANSSA
sTOIMIVAHARRASTEPESIS
MISSIO: ?Pesistä ja viihdettä, kilpa- ja harrastetasolla, ikään ja sukupuoleen katsomatta?
WWW.KIPA90.COM
MISSIO: ?Pesistä ja viihdettä, kilpa- ja harrastetasolla, ikään ja sukupuoleen katsomatta?
www.KIPA90.COM
TIMO HYNNINEN 4.1.1984, Kitee, ?Suleiman Öglu?
HANNU IKONEN 23.5.1987, Tohmajärvi, ?Hanski?
TONI LAAKSO 7.8.1987, Kitee, ?Tono?
H DJ:t HDISCOT HJUONTAJAT
HÄÄNENTOISTO HTANSSIMUSIIKKI
HVALOLAITTEET HSAVUTEHOSTEET
HKUULUTUSLAITTEET HHÄÄKEIKAT
HSYNTTÄRIT HBÄNDIEN MIKSAUS
HURHEILUTAPAHTUMIEN VIIHDE
HTORITAPAHTUMIEN TEKNINEN TOTEUTUS
www.airpower.fi
OHJELMATOIMISTO RS-VIIHDE
Keikkamyynti: JANNE IKONEN DJ SILVER
0500 572 127
Kiteen Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Kiteentie 3, KITEE
Kiteen Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Kauppakatu 4, TOHMAJÄRVI. Koti-Karjala
12
JUSSI HURSKAINEN 21.2.1989, Närsäkkälä,
?Murikka?, ?Johtaja?
Keskiviikko 8.5.2013
TOPI HURSKAINEN 7.7.1993, Kitee, ?Toivo?
VILLE HÄMÄLÄINEN 10.3.1989, Tohmajärvi, ?Hämis
040 531 5554
kiteen.kiinteistohuolto@co.inet.fi
Asiantuntevaa
vakuutuspalvelua!
Vain If vakuutuksista saa nyt
myös S-bonusta, kysy lisää!
Jaana Vuolle-Apiala
Jorma Rahunen
044 219 2584
0400 941 640
Ole huoletta. Me autamme.
www.kleinonen.fi
0400 573 117. Koti-Karjala
Keskiviikko 8.5.2013
13
MATTI LATVALA 16.11.1983, Ilmajoen Koskenkorva, MIKA LAUKKANEN 15.7.1978, Kitee, ?Poro?
?Mauno?
JUHANI MYYRYLÄINEN 17.11.1992, Kitee, ?Myyry. SAMI PARTANEN 13.7.1979, Rautjärvi, ?Eko?
SIMO RAHUNEN 22.8.1990, Kitee, ?Simppi?
VILLE POSTI 31.1.1988, Hamina, ?Pode?
Luotettavaa
talohuoltoa
Kiteen Kiteen alueella
KIINTEISTÖHUOLTO KY
Pasi Pulkkinen puh
Kentällä
järjestettävien juhlallisuuksien lisäksi ilta jatkuu Hotelli
Kiteenhovissa.
Ravintolan buffet on tar-
jolla 20-22. Musiikista illan aikana vastaa dj Silver
sekä uudistunut Teo Turunen
ja Ote. Illan aikana tulemme
kuulemaan musiikkia laidasta
laitaan, tanssilattia kutsuu tu-
liseen tangoon sekä suomipopin nostalgisiin pyörteisiin.
Supersunnuntaina 21. Ottelujen tauolla katsojia viihdyttää
Duo Tiekarhut Trio.
Tervetuloa uudistetulle
Rantakentälle!
Kirsi Muhonen. heinäkuuta Rantakentällä pelataan sekä naisten että miesten
Superin ottelut. 2013 klo 18.00,
jolloin Kipa saa vieraakseen
Sotkamon Jymyn. Illan ohjelmassa
on pelaajahaastatteluja, bingo ja huutokauppa. Koti-Karjala
14
Keskiviikko 8.5.2013
MIKKO SIRVIÖ 13.2.1989, Sotkamo, ?Sirre?
Pelinjohtaja SAMI PURMONEN 3.4.1972, Ilomantsi,
?Tilli?
Valmentaja MATTI HÄRKÖNEN 20.2.1970,
Ilomantsi, ?Häre?
Videovalmentaja AKI SUTINEN 25.2.1984, Kitee,
?Sude?
Huoltopäällikkö ANTTI OLKKONEN 18.10.1978,
Kitee, ?Parta?
Joukkueenjohtaja JARMO TIMONEN 28.4.1978,
Kitee, ?Tepi?
Uudella ilmeellä uuteen kauteen
Tulevana kesänä Rantakentällä tullaan näkemään Superin
ottelujen aikana eri urheilulajien edustajia, paikallisten
urheiluseurojen esittäytymisiä
sekä live musiikkia.
Muksula uudistuu ja näin
myös pienten lasten vanhem-
milla on entistä parempi mahdollisuus seurata peliä lasten
viihtyessä leikkipaikalla.
Pub Sudenpesä saa uuden
ilmeen, palvelut laajenevat ja
ottelujen aikana toteutetaan
eri teemoja yhdessä yhteistyökumppanien kanssa.
Kauden avaus on perjantaina 17.5. Viinijärven
Urheilijat saavat vieraakseen
Vihdin Pallon ja Kiteen Pallo
Alajärven Ankkurit
Laaja harrastajapohja tarjoaa seuran kehittämiselle ja tavoitteiden asettamiselle turvallisen pohjan.
. Toisena tulee tutustuminen pesäpalloon ja sen osa-alueisiin.
. Pesiskoulun ensisijainen
tavoite on pitää hauskaa ja
saada lapset liikkumaan. 14.30
Kitee
9.00 . 14.30
Kitee
Ma 17.6.
Ti 18.6.
Ke 19.6.
To 20.6.
9.00 . 10.30
Rääkkylä
16.00 . Pienillä kylillä liian
moni jää ilman mahdollisuutta toteuttaa itseään. No kyllä siinä varmaan
JONI MATIKAINEN 11.5.1995,
Kitee, ?Sedi?
pitää olla perusluonteeltaan
vähän puheliasta sorttia ja lajitietämystä ei voi ikinä olla liikaa. Pesiskoulu toimii hyvänä
ponnahduslautana lajin pariin.
Topikin (Hurskainen) oli vielä
pari vuotta sitten pesiskoululainen ja nyt on meidän kantavia voimia.
. 14.30
Kitee
9.00 . Kiteellä on ollut muutamia jääkiekko-otteluita, yhdistetyn talvikisat ja Nuorten
SM-hiihdoissa olin kenttähaastattelijana!
Mitä harrastat kuuluttamisen ohella?
Talvisin käyn pari kertaa
viikkoon pelailemassa kaukalopalloa ja ?höntsäkiekkoa?.
Kesällä pelaillaan tennistä ja
Vespelin kuntosalilla pyrin
käymään säännöllisesti. Varsinkin ulkopelipaikoissa täytyy olla aika tarkkana, koska nykyisin ne elävät aika paljon tilanteiden
mukaan!
Oletko hoitanut kuuluttajan tehtäviä KiPan lisäksi
muualla?
. 14.30
Kitee
?Huoltojoukoissa. 10.30
Rääkkylä
Ma 10.6.
Ti 11.6.
Ke 12.6.
To 13.6.
Pe 14.6.
9.00 . Siitä se ajatus lähti, hän kertoo.
Perinteisen Rantakentän
pesiskouluun lisäksi pesisoppeja jaetaan tulevana kesänä
myös Rääkkylässä.
. Joensuussa kävin hallipesiksen SM-turnauksessa pari
peliä kuuluttamassa ja joskus
pikakomennuksella lentopalloa SurVon kotiottelussa Reijolassa. Joo, se taisi olla kesä
2010, kun olin maakuntasarjatiimin mukana ja ajateltiin,
että voisin soitella vaikka musiikkia ottelun aikana ja sanoa
tarvittaessa muutaman sanan!
Siitä se on sitten pikku hiljaa
lähtenyt kasvamaan.
Millaisia muistikuvia ensimmäisestä superpesisottelustasi on jäänyt mieleen
vai veikö jännitys mielikuvat mennessään?
. Pelin seuraamiseen
pitää myös osata keskittyä yllättävän tarkasti, ettei nopeat
pelitilanteet mene täysin ohi.
Tätä saattaa moni vanha opettajani hieman epäillä!
Kuinka valmistaudut tulevaan otteluun?
. Muutamia keikkoja on ollut. Varaudu antamaan silloin kaikki edellä mainitut yhteystiedot.
Lisätietoja voit pesiskouluun liittyen kysellä numeroista 040 554 7321/Matti
Latvala tai 044 322 5230/Jari Liukku.
OP-Pesiskoulun lukujärjestys:
Ma 3.6.
Ti 4.6.
Ke 5.6.
To 6.6.
9.00 - 10.30
Rääkkylä
13.00 - 14.30
Kitee
16.00 - 17.30
Kitee
9.00 - 10.30
Rääkkylä
13.00 - 14.30
Kitee
Pe 7.6.
9.00 . Koti-Karjala
Keskiviikko 8.5.2013
Iiro Monto - mies
mikrofonin takana
Olet melko tuore tapaus
kuuluttajan hommissa, kerrohan milloin aloitit tehtävissä?
. Jari kysyi, olisinko kiinnostunut kehittämään KiPan
pesiskoulua. Ehdottomasti ?Sinunkin
haavasi hoitaa Kiteen Apteekki?.
15
Ylös, ulos ja
pesiskouluun
Kiteen Pallo-90 järjestää perinteisen OPpesiskoulun kesäkuussa
alle 14-vuotiaille (-99 ja
myöhemmin syntyneille).
Rantakentän lisäksi pesiskoulu järjestetään nyt
myös Rääkkylässä.
OP-pesiskoulun organisoinnista, sisältöjen tuottamisesta
ja osittain myös ohjaamisesta vastaavat KiPan superpesispelaaja Matti Latvala yhdessä tyttöystävänsä HennaRiikka Röngän kanssa.
Kiteen Pallon järjestämä
OP-pesiskoulu pidetään 3.20. Kama -peli! Jännitti kyllä ihan älyttömästi ennen peliä ja mietin,
että tuleekohan tästä muuta
kun sanomista, mutta pelin
alku oli aika täydellinen.
. Ilmoita pesiskoululaisen nimi ja syntymäaika, vanhempien nimet, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Voit ilmoittautua myös ensimmäisellä pesiskouluvuorolla. Tarkoituksena on luoda
sellaiset sisällöt, että kaikilla
on hauskaa ja homma antaisi
kipinän uudelle harrastukselle, päättää Latvala.
Ilmoittautuminen pesiskouluun tapahtuu sähköpostilla
osoitteeseen jari.liukku@kipa90.com. Yleensä tutustun hieman
vastustajan kokoonpanoihin
ja tilastoihin, niitten perusteella teen sitten tarvittavat
muistiinpanot! Suurimman
osan pelaajista tiedän, mutta
aina siellä on tuntemattomia
pelaajia seassa.
. Se oli Kipa vs. Seuralla oli halu
uusia pesiskoulun sisältöjä ja
he pyysivät apua. Ja
rummuistakin pitää aina joskus hakata pölyt pois!
Paras lukemasi äänimainos?
. Ei lasten kanssa voi olla
muuta päämäärää kuin liikkuminen ja hauskan pitäminen,
jos sieltä sitten sattumalta löytyy uusi Pirinen tai Kohonen,
niin se on vain plussaa, Latvala tuumii.
Seuran tavoitteena on kasvattaa pesiskoululaisten määrää edellisistä vuosista. kesäkuuta. Idean pesiskoulun kipparoinnista Matti
kertoo saaneensa Jari Liukulta.
. 10.30
Rääkkylä
13.00 . Ottelun kolmannella
lyönnillä Pasi Kokkonen löi
kakkosjatkeelta 1+2 ja siinä
sitten itekkin innostuin niin
paljon, että kuuluttaminenkin
rentoutui ja Kipa otti kolme
pistettä!
Onko jäänyt erityisesti
mieleen jokin tietty ottelu
näiden vuosien aikana?
. Hieno ajatus seuralta, kehuu Latvala.
Seurojen tulevaisuutta pyritään rakentamaan vakaan juniorituotannon varaan, niin
myös Kiteellä. Nykyisenkin edustusjoukkueen
jäsenistä moni on aloittanut
pesiskoulusta.
. 17.30
Kitee
13.00 . 14.30
Kitee
13.00 . 10.30
Rääkkylä
13.00 . 10.30
Rääkkylä
13.00 . Tätä Lisää!
Mitä ominaisuuksia kuuluttajalla tulee olla?
. On tärkeää, että pesäpalloa viedään maakuntiin kaikin
muodoin. No tuon ensimmäisen lisäksi täytyy kyllä sanoa, että
viime kesän kotiottelu Hyvinkäätä vastaan on jäänyt mieleen. 10.30
Rääkkylä
9.00 . Ratkaisu tuli vasta kotiutuskilpailun toisella kierroksella ja kentällä oli kyllä loistava tunnelma, yleisön pauhu
oli mahtavaa. mukana vahvasti:
Fysikaalinen Hoitolaitos Apupiste ky, Tilausliikenne E.Karhu ky,
Kelkkavuokraus V.Vanhanen, Pekka Tarkkonen.
Junioreiden joukkuekuvat: Nikon Kuvauspalvelu, juttujen kuvat: Niilo Hirvonen
Kiteen Pallo-90 tarjoaa Rantakentällä elämyksiä sekä pesisviihdettä pitkin kesää!
ANTTI-JUSSI TOROPAINEN
2.1.1995, Kitee, ?A-J?
JANI HAKKARAINEN 18.5.1994,
Kitee, ?Hakki?
Palveluksessanne otteluiden aikana ovat
Susiklubi (vip-alue) kakkospuolen
katsomon takana, Sudenpesä (anniskelu-alue) kolmospuolen katsomon
päädyssä, fanituotemyynti kakkospuolen lipunmyyntiportin välittömässä läheisyydessä, kioskeja ympäri kenttää
katsomoiden takana sekä kiertomyyntiä katsomoon (kahvia, virvokkeita, makeisia, jäätelöä, pyttipannua, makkaraa,
pullaa), arvanmyynti lippuporttien
välittömässä läheisyydessä, WC-tilat
kuuluttamorakennuksen takana, rannan
varastorakennuksen päädyssä remontoidut wc-tilat sekä anniskelualueen läheisyydessä bajamajoja, SPR:n toimipiste kotipesässä ja kolmospuolen
katsomossa, Muksula valvottu lapsiparkki kotipesän takana.
Tervetuloa nauttimaan yhdessäolosta ja
elämyksistä kanssamme!
Leiri on koonnut
vuosittain liki sata innostunutta kiekkoilijaa ympäri
Suomea ja jopa Norjaa myöten Kiteelle viettämään ikimuistoista kesäleiriviikkoa.
Aktiivisen jääharjoittelun
ja muun toiminnan lisäksi
kiekkoilijanalut ovat tutustuneet myös superpesikseen
seuraamalla vuosittain KiPan
edustusjoukkueen kotiottelua
Rantakentällä. Tomek
Valtonen, Petri Pakaslahti,
Jyrki Louhi, Tony Virta, Sami Helenius, Ville Leino ja
joensuulaislegenda Markku
Kyllönen.
Tämän vuoden leirin ohjaajina toimivat SM-liigatähdet Teuvo Teräväinen, Miro
Aaltonen, Teemu Pulkkinen
ja Teemu Eronen.
Leiri jatkaa hyväksi todetulla mallilla vahvassa yhteistyössä Kiteen Evankelisen Kansanopiston ja Kiteen
jäähalliyhtiön kanssa. Helsingin Jokerien juniorijoukkueet käyt-
tävät nykyään Kiteetä harjoitusleiripaikkanaan!
CCM-kiekkokoulu panostaa jatkossakin erityisesti leiriläisten hyvinvointiin
ja tavoitteena on olla viihtyvyydeltään Suomen kesän paras kiekkoleiri.
Leireillä toimivat leiriäidit
ja ohjaajat auttavat leiriläisiä kaikenlaisissa asioissa ja
leirin oma terveydenhoitaja
huolehtii tarvittaessa leiriläisten hyvinvoinnista, joten leiri
sopii hyvin myös nuoren jääkiekkoilijan ensileiriksi.
Lämpimät onnittelut kymmenvuotiaalle ja hyviä kymppisynttäreitä!. Koti-Karjala
16
Keskiviikko 8.5.2013
UÊ?i?}BÌÊUÊ>Õ?ÕÌ
?
B ?
EDULLISESTI
????Ê«iÀ?iiit
?Ìii?Ì?iÊÈ]Ê ?Ìii]Ê«Õ?°Êä{äÊ£?xÊ?ä{ä
>q*iÊ?q£Ç]Ê >Ê?q£{
Parturi
Eeva
Haverinen
050 527 6915
Pesupalvelut
s-ATOT
s+ODINTEKSTIILIT
s6AATEPESUT
puh. Hirvonen Oy
P. heinäkuuta, kun KiPa kohtaa Koskenkorvan.
Leiriläisten valmennuksesta ja ohjauksesta näiden
yhdeksän leirin aikana ovat
vastanneet monet juniorivalmentajat ja myös kilpakiekkomaailmasta tutut nimet.
Edellisten leirien maalivahtivalmentajista voidaan mainita vaikkapa nykyinen NHLjoukkue Dallas Starsin ykköstorjuja Kari Lehtonen, ja ehkä
hivenen yllättävämmät nimet
kuten Pave Maijanen ja Harri
Syrjänen.
Kenttäpelaajille oppejaan
ovat jakaneet mm. Leiriläiset majoittuvat ja ruokailevat Evankelisella Kansanopistolla ja jäätreenit pidetään
tietenkin paikallisen hallin kesäjäillä.
Opiston ja hallin leirikonsepti on havaittu erittäin toimivaksi ja mm. 050 309 6337, 045 650 1161 viisumi@lampoidea.?
WWW LAMPOIDEA l
Ympäristön puhtaana pitää
?
.
t
a
k
i
a
p
t
a
a
t
h
pu
Kuljetus J. 040 180 6070
Tervahaudantie 18 B, Kitee
Venäjän viisumit
Venäjän vuosi-, kerta- ja ryhmäviisumit
myös postitse toimitettuna
s6ALAMONRISTEILYJENLIPUTKESË
s-AJOITUKSET3ORTAVALASSAJA0ETROSKOISSAKESË
Viisumipalvelu
Lämpöidea Oy
Järnefeltintie 8, Tohmajärvi
!VOINNA
p. 010 322 4950
LUOMUMARJAT
Tohmajärven keskustasta.
Paavo Karvinen
Lähtelän Tila
Lähderinteentie 17, Tohmajärvi
Puh. Tämän vuoden
leiriläiset ovat läsnä tiistaina
2. 040 551 6992
CCM-Kiekkokoulu viettää
10-vuotisjuhlaleiriä heinäkuussa!
Kiteeläislähtöisen Tomek Valtosen kotipaikkakunnalleen
tuoma jääkiekkoleiri viettää
tänä kesänä kymmenvuotisjuhliaan
(013) 222 636
tai 050 597 6343
nina.aalto@suomi24.?
www.elisanet.?/kotipirtti
Yrittäjät/seurat/yhdistykset
Brodeeratut
sPAIDATsTAKIT
tekstiilit
sHATUTsYM YM
Romolantie 23, KITEE
040 523 0291,
www.bellabit.fi
www.james-harvest.com
Pesäpallo-ottelut kuuluvat olennaisena osana CCM-kiekkokoululaisten leiriohjelmaan. 013 223 111 | WWW.TERASKULMA.COM. heinäkuuta, jolloin KiPa kohtaa Koskenkorvan.
SILTAKATU 14 B 22, 80100 JOENSUU | HOVINTIE 3, 82500 KITEE
AJANVARAUKSET P. Tänä kesänä leiriläiset saapuvat Rantakentän katsomoon 2. (013) 413 265
Kotipirtti on viihtyisä lounasja ruokaravintola Tohmajärvellä.
s 4ARJOAMMEMONIPUOLISTAPITOPALVELUAJAPERINTEISIÊPERHEJUHLIA
s *ÊRJESTÊMMESEKÊPIENIÊETTÊSUURIAJUHLIA !
OIKEUDET
s 6ALMISTAMMEKARJALAISTAPERINNERUOKAAJALEIVONNAISIA
PAIKALLISISTARAAKA
AINEISTA
s 0ALVELEMMEMIELELLÊMMEMATKAILIJARYHMIÊJAVIIHTYISIÊTILOJAMME
VOIKÊYTTÊÊMYÚSKOKOUKSIIN
Puh. Keskiviikko 8.5.2013
Koti-Karjala
17
TULEVAISUUDEN HIUSVÄRI
NYT MEILTÄ!
Kauppakeskus
Kupiainen
Puh
044 322 5230 tai
kiteenpallo@kipa90.com.
Talkoovaihtoehtoja on laidasta laitaan ja sitä paitsi tämä on mukavaa! Erityisesti
anniskelu-alueelle tarvitsemme anniskelupassin omaavia
henkilöitä vielä lisää myyntitöihin.
Talkoolaisille tulemme
järjestämään kyydityksen su
26.5. Kitee-Pattijoki peliin
Imatralle sekä kauden päätteeksi Talkoojuhlan pe 27.9.
Ruokkeen Lomakylässä yhdessä LähiTapiolan kanssa!
Meiltä aidot
RANNEKORUT
RUOTSALAINEN
Kiteentie 16 (torin vieressä) Kitee puh. 040 559 2616
ltau
K
a
a
j
o
l
l
e
a K
ja!
ja hopeakor u
e
Eco-Driv
Timanttisormuksia
-korut
Tule mukaan
talkooperheeseen!
Oletko kiinnostunut liittymään
KiPan talkooperheeseen! Ota
rohkeasti yhteyttä KiPan toimistolle p. (013) 412 128
Palvelemme: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14.
Mervi Holopainen on yksi KiPan talkooperheen jäsenistä.
Tulisitko sinäkin Mervin tavoin
mukaan seuratoimintaan?. +ITEE
J KATTELUS SAHKOHUOLTO INET l
PUUSEPÄNLIIKE
OSWOOD
Puh
eläkeläiset, opiskelijat, työttömät
s 2UNKOSARJASSA KOTIPELIË. aikuiset
100 . Koti-Karjala
Keskiviikko 8.5.2013
19
Superpesisotteluiden
lippukäytäntö 2013:
RUNKOSARJAN KAUSIKORTTI
120
JOISTATO KLO
Kitee . KankaanpääONKaupungin ilmaisottelu!
s +AUSIKORTINOMISTAJAPËËSEEVIP
VIERAAKSI
VALINTAKIERROSOTTELUUN
AIKUISET
s 10 . JOKA+I0ALLAONKOTONATO27.6 TAISU30.6
!JANKOHTASELVIËËTO20.6 VALINTATILAISUUDESSA
Edun arvo 50 ?!
s Ilmainen linja-auto kyyditysSU26.5 KLO17
ALKAVAAN+ITEEn0ATTIJOKIPELIIN)MATRALLE
s +AUSIKORTTEJAMYYNNISSË+ITEEN0ALLONTOIMISTOLLA
2AIPPALANTIE JA+ITEEN+ESPORTISSA KËTEISELLË
PÄÄSYLIPUT:
s 12 . ELËKELËISET
OPISKELIJAT
Susiklubi-lippu SIS PËËSYLIPUN. TYÚTTÚMËT
s 5 . NUORISOLIPPU
VUOTIAAT
s ALLE
VUOTIAATJASOTIEMMEVETERAANITILMAISEKSI
50
VIP
PAIKAT
INFON
OTTELUSTA
RUOANSEKËJUOMATVIP
TELTASSA
s /STETTAVAENNAKKOON+I0ANTOIMISTOLTA (YVËVINKKI
KAVERIPORUKALLESYNTTËREIDENJËRJESTËMISEKSI
,IPUNMYYNTIALKAATUNTIAENNENOTTELUNALKUA
+ITEEN0ALLO
RYPIDËTTËËOIKEUDETERILAISIIN
KAMPANJOIHIN ETUIHINPËËSYLIPPUJENOSALTA
HUOMIOITA!
s Maksuvälineenä PORTILLAKËYMYÚS3MARTUMIN
LIIKUNTA
KULTTUURISETELISEKË2*
+UNTOILUSETELI/Y N
4YKY
KUNTOSETELI UUTUUS )TË
3AVONETURIVIKORTILLA
n . AIKUISTENPËËSYLIPUISTA
s MaksutapanaKENTËLLËMMEON+¯4%).%.
KLO +ITEEn0ATTIJOKIOTTELUPELATAAN
)MATRALLA. LUKUUN
OTTAMATTAANNISKELU
ALUETTASEKËFANIMYYNTIË
s Su 26.5
KYYDITYSJËRJESTETËËN
SEURAAILMOITTELUA
s )LMOITTAUTUMISET+I0ANTOIMISTOLLE
KITEENPALLO KIPA COM
s ,ËHTÚKLO +ITEEN!"# LTË
KYYDINHINTA
EDESTAKAISIN . +I0ANJËSENILLE ?
s +AUSIKORTTILAISILLESEKËTALKOOLAISILLEKYYTIONILMAINEN
s To 30.5 KLO +ITEEn+ANKAANPËË)LMAISOTTELU
s Ti 18.6.KLO +ITEEn3EINËJOKI3ANOMALEHTI
+ARJALAISENETUKORTILLAn ?PËËSYLIPUISTA
s Su 21.7.KLO 6IINIJËRVIn6IHTIJAKLO
+ITEEn!LAJËRVI350%235..5.4!)
s PËËSYLIPUT . AIKUISET