2. 9. Parkanolainen
Karoliina Leppihalme ajaa myös kilpaa, ja tuli Akaaseen harjoittelemaan heti kun jäärata aukesi viime lauantaina. Numero. Akaassa ja Urjalassa ajavat 9Lives-yrityksen ambulanssit.
Akaan-auto on aina lähtövalmiina.
»
Sivu 2
Akaan. Eteläisessä Suomessa rata
on tiettävästi ainoa virallinen rata, missä kuka tahansa pääsee ajamaan, kunhan noudattaa radan sääntöjä. Kaukalopalloilu jatkuu Akaa-cupissa.
»
Sivu 11
Vivikka Monto
Akaan jäärata on
kansallinen harvinaisuus
Toijalan Sataman lähistölle tänäkin vuonna aurattu 1,3 kilometrin jäärata etsii kaltaistaan. Valkeakosken?Toijalan Seudun Urheiluautoilijoiden ylläpitämää rataa saa melun vuoksi käyttää vain lauantaisin muutaman tunnin, ja etenkin lopputalvesta radan pitäminen kunnossa vaatii yhdistykseltä paljon työtä.
»
Sivu 8. 1.2.2013
|
Sairaankuljetus siirtyi vuo-
denvaihteessa kunnilta sairaanhoitopiirille. Perjantai. paikallislehti
|
www.akaanseutu.fi
Viialan Keskuskadulle lisättiin
lapsista varoittavia liikennemerkkejä, kun Keskustan koulun sulkeminen toi huomattavan määrän oppilaita kirjastolle ja nuorisotilalle.
»
Sivu 3
|
Irtonumero. euroa
K-pallo voitti Akaan kaupungin kaukalopallomestaruuden lyömällä loppuottelussa viime vuoden
mestarin Taistelijat
Markus Grénin mukaan tämäkin
on parannus entiseen, koska
aiemmin Urjalan auto ei ollut
yöaikaan ajossa lainkaan.
Akaan ja Urjalan ambulanssit työllistävät 16 työntekijää, jotka työskentelevät
vuoroin Akaassa ja vuoroin
Urjalassa. Lohjalta auto ajettiin Toijalaan, jossa se aloitti samana iltana kello 18.
siyrityksen aikana autojen
varustus vastasi hoitotasoa.
. Silti
poliisi, rajavartiolaitos ja tulli saavat kiinni isoja
huume-eriä.
Puolustusvoimat pienenee kuin pyy maailmaloppua ennen. Molemmat asuvat Toijalassa.
Viialassa asuva Markus
Grén ehti kokeilla muun mu-
assa elokuvajärjestäjän pestiä Rauni Mollbergin elokuvassa Paratiisin lapset, ennen kuin oma ala löytyi. Miesten mukaan
paikka olisi 90 sekunnin lähtövalmiuden kannalta ja logistisesti ihanteellinen.
. olisi
itsestäänselvyys. Silti pankin asiakkaat eivät tunne palvelunsa huonontuneen. Ei alkuseurakunta huonosti toiminut, päinvastoin, siitä kasvoi kristillinen usko.
Akaan ambulanssille toivotaan tilaa paloasemalta
9Livesin autot ajavat
Akaassa ja Urjalassa
Tarja Antola
Vuodenvaihteessa sairaankuljetus siirtyi kunnilta sairaanhoitopiireille. Kun minulta on kysytty suosittelenko alaa, olen vastannut, että
paljon se antaa ja vie kaiken.
Jos sen kestää, pärjää.
Miesten työuralla mieliin painuvimpia ovat olleet
lapsipotilaat. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin lähtövalmius oli 15
minuuttia.
Urjalan ambulanssi on vähintään iltakymmeneen asti välittömässä lähtövalmiudessa. Samalla pelastuslaitoksen kaverit
saivat tuntumaa meidän kalustoon ja me heidän. Yöaikaan lähtövalmius on 15 minuuttia. Poliisin ei ole tarkoituskaan ehtiä joka paikkaan samalla nopeudella. Kansa haluaa sirkushuveja.
Mitä tulee instituutioiden tilalle. Grénin,
sairaanhoitaja Heikki Vahteriston ja lähihoitaja Jarno Savikon mielestä paras paikka
ambulanssille olisi Hirsikankaalle valmistuva uusi aluepaloasema. Siitä taitaa olla jo vuosikymmen, kun pankinjohtaja Pertti Voutilainen sanoi, että asiakkaat
ramppaavat konttoreissa vain hiekkaa sisään kantaen. Vain oleelliseen keskitytään, ja tulosta syntyy. Hyvin tehostein tehty sotaelokuva korvaa kohta maastossa koohottamisen.
Suurimpaan hätään käy Tuntemattoman sotilaan
lausuminen, koska Suomen kansa osaa elokuvan
ja romaanin ulkoa.
Evankelisluterilainen kirkko miettii hallintoaan
uusiksi. Pohjois-Karjalaan ei kohta tarvitse ehtiä ollenkaan, koska siellä ei asu ketään.
Rajavartiolaitos taas siirtää tehtäviään kameroille oleelliseen keskittyen, samoin tekee tulli. Siitä pääsee joka suuntaan nopeasti. Puhuminen
neljännestä valtiomahdista on hurskastelua, kiinni
pitämistä jostakin ajat sitten rapistuneesta valtaistuimesta. Nordea on vetänyt paikallisesti suun niin
suppuun kuin mahdollista. Se on Toijalan ja Viialan puolivälissä
ja siitä on hyvä yhteys Turkuun päin ja Koskiin. Niitä tilanteita tulee tosi
paljon. Lisäksi osa
on vaihtanut 9Livesin sisällä
toimipaikasta toiseen.
Akaaseen ja Urjalaan ambulanssit saatiin Helsingistä
ja Lohjalta, jossa auto lopetti uudenvuodenaattona kello
15. Grénin pysähdyttävin kokemus on ollut
itsemurhaan päätynyt lapsi, jota ei pystytty pelastamaan. Vielä ei oikein tiedetäkään, kuinka
pieni potkukelkkapataljoona Suomea jää puolustamaan. Palkkakustannukset tietysti nousivat, koska työntekijöitä tarvitaan enemmän ja
joka tunnista saa palkan. Tieto on sähköisessä maailmassa
avointa, kalliita instituutioita on vaikea perustella,
ja salaseurojenkin elämä käy vaikeaksi.
Tässä ajassa myös media muuttuu. Vähemmän väkeä saa tehdä enemmän
töitä, ja osa nykyisistä töistä jää tekemättä tai annetaan kansalaisten tehtäviksi. Ennen varallaolosta maksettiin
noin kolme euroa tunnilta.
Nyt palvelu on niin kuin pitää;
lähdetään heti ja siitä maksetaan, sairaankuljetusesimies
Markus Grén perustelee.
Sairaanhoitopiiri
on
suunnitelmissaan kaavaillut Akaan auton sijoituspaikaksi Viialan terveysasemaa.
Grénin mukaan tila-asiaan
ei aloituskiireessä ole vielä ehditty paneutua. Matti Wibergin linjoilla on muun muassa kansanedustaja Mikael Jungner,
joka muistutti, että laajoin valtaoikeuksin varustettu tasavallan presidentin virka luotiin tasavaltaan,
koska pelättiin kansanvallan oikullisuutta. Vapaaehtoiset hoitavat loput työt,
jos hoitavat. Perjantai
1.2.2013
Nimipäivät tänään Riitta, lauantaina Jemina, Lumi, Aamu, sunnuntaina Valo, maanantaina Armi, Ronja.
Pääkirjoitus
Juha Kosonen
Instituutiot
kaatuvat
T
asavallan presidentin viran tulevaisuudesta käydään vilkasta keskustelua. Verottaja on jo tässä askeleen edellä.
Valtio vetäytyy joka paikasta ja vauhdilla. Professori Matti Wibergin mielestä Suomessa ei tarvita leikkipresidenttiä ja vallan rippeet voisi jakaa pääministerin ja
muiden valtioelinten kesken. Välillä Urjalasta lähdetään Kanta-Hämeen puolelle
ja Punkalaitumelle, kertovat
viime maanantaina Akaan
ambulanssissa työvuorossa
olleet sairaanhoitaja Heikki
Vahteristo ja lähihoitaja Jarno Savikko.
Hirsikangas sopiva
asemapaikaksi
Ympärivuorokautinen, välitön lähtövalmius sekä Pirkanmaalla aloittanut lääkärihelikopteri näkyvät myös
kustannuksissa. Aseet maksavat liikaa, ja pienellä maalla ei
ole varaa niitä hankkia. Tuskinpa. Suuri rekrytointitilaisuus pidettiin hotelli Ilveksessä joulukuun puolivälissä.
Akaan ja Urjalan autojen
sairaankuljetusesimies Markus Grén kertoo, että suurin osa henkilökunnasta on
siirtynyt aiemmista ambulanssiyrityksistä. Vahteristo on puolestaan kaksi kertaa saanut olla
mukana kotisynnytyksessä.
Miesten mukaan työtä ei jaksaisi, ellei tuntisi sisäistä tarvetta auttaa.. vuosi.
. Molemmat autot
ovat hoitotason ambulansseja. Hoitotaso tarkoittaa, että pystymme aloittamaan lähes sairaalatasoisen hoidon
jo kohteessa ja turvaamaan
sen matkan aikana, Markus
Grén selvittää.
Lähimmän auton periaatteella Akaan ja Urjalan autot
lähtevät tarvittaessa apuun
myös muualle ja päinvastoin.
. Arvoton maailma. Esimerkiksi jos me
menemme Taysiin, voi Lempäälän auto tulla Toijalaan ja
Tampereen keskustasta tai
Pirkkalasta lähtee auto Lempäälään, jos siellä tapahtuu
jotain. Järjestelmä on vuosisatojen saatossa
kasvattanut itsestään hapettoman, ja nyt on muutoksen aika.
Nordea teki lamasta huolimatta ennätystuloksen. Kun
pystyy auttamaan tai parhaassa tapauksessa pelastamaan ihmisen hengen, jaksaa
hoitaa taas kaatuneen juopon
hymyillen sairaalaan. Pikemminkin
päinvastoin; nyt kun kutsutaan luo, palvellaan.
Instituutioiden aika käy vähiin, koska itsellinen
kansa ei halua niistä maksaa. Tykkään haasteista, joita tulee laidasta laitaan. Akaan kaupungin ensihoidon kustannusten on arvioitu nousevan
yli 400 000 euroa vuodessa.
. Suomi ei ole enää
yhtenäiskulttuuri, jossa kuuluu olla jonkun arvostetun yhteisön jäsen tai jossa jokin ?taho. Me käymme Valkeakoskella ja Lempäälässä, ja
Lempäälä käy paljon täällä,
kun meidän omat autot ovat
kiinni. 100 vuotta on Jungnerin mielestä osoittanut, että kansanvalta
toimii.
Ministeriöitä suunnitellaan järjestettäväksi
uudelleen. Kilpailutuksen tuloksena Akaan ja
Urjalan alueella ensihoidosta vastaa nyt 9Lives, joka
voitti suurimman osan Pirkanmaan sairaankuljetuksista. Mahtipontiseen järjestelmään ei ole enää
varaa, vaan muutamalle uskovaiselle riittää kotikirkko ja pappi. Tytäryhtiöineen 9Lives
muodostaa Suomen suurimman yksityisen sairaankuljetuskonsernin.
Koska sairaanhoitopiirin
kilpailutus ratkesi vasta joulukuussa, vuoden viimeiset
viikot olivat 9Livesissa kiivasta henkilökunnan rekrytointia sekä kaluston ja hoitovälineiden hankintaa. Myös edellisen ambulans-
Jarno Savikon (vas.), Heikki Vahteriston ja Markus Grénin mukaan kipinä sairaankuljetustyöhön lähtee halusta auttaa.
Lapsipotilaat pysähdyttävät
Tarja Antola
Maanantaina Akaan ambulanssissa työvuorossa olleet
sairaanhoitaja Heikki Vahteristo ja lähihoitaja Jarno Savikko viihtyvät työssä, jossa päivät ovat erilaisia.
Vahteristo on ollut alalla 15
ja Savikko kuusi vuotta. Myös
sisäistä koulutusta pystyisi
toteuttamaan nykyistä paremmin.
Tarja Antola
Akaan auto lähtee heti
Akaan ambulanssin asemapaikka on tällä hetkellä entisessä tapettitehtaassa Hallamäentiellä Toijalassa. Samoissa tiloissa tukikohtaa
piti myös aiempi ambulanssiyritys Med Group.
Sairaanhoitopiirin päätöksen mukaisesti Akaan ambulanssi on nyt välittömässä eli
90 sekunnin lähtövalmiudessa ympäri vuorokauden, kun
ennen Akaan auto lähti liikkeelle heti vain päivisin kello
8?16. Nyt
menossa on jo 17. Todelliset skuupit pystytään pitämään
itsellä vain muutama minuutti, ja kaikkein onnettominta on, että kukaan ei ole median skuupeista
kiinnostunut
Miten sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus
tulisi uudessa palvelurakenteessa järjestää?
. Onko jotain muuta,
jota haluatte tuoda omalta osaltanne erityisesti
esiin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta uudistettaessa?
. Akaan kaupungin näkemyksen mukaisesti Akaa on
lähes 20 000 asukkaan kasvava vahva peruskunta, jonka kantokykyä kuvaavat mittarit sijoittuvat koko maan
mittakaavassa parhaaseen
viidennekseen mm. Kunta-
rakenneuudistuksesta talvella 2012 julkaistun selvityksen mukaan. Miten kunta aikoo
tulevaisuudessa toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen
kuulemistilaisuudessa
esitettyjen linjausten (sosiaali- ja terveyspoliittisen ministerityöryhmän
linjaus ja palvelurakennetyöryhmän loppuraportti)
mukaisesti?
. Jos taas kunnan
väestö on alle 20 000 asukasta, kuten 17 000 asukkaan Akaassa, kunnalla ei
voi valtion mukaan olla itsenäistä järjestämisvastuuta.
Tällöin palvelut turvataan
kuulumalla sote-alueeseen.
Olemassa olevia yli 20
000 asukkaan yhteistoiminta-alueita kuten Akaan ja
Urjalan kimppaa ei tunnisteta ja tunnusteta lainkaan.
Tarkastelussa huomioidaan
vain kunnan asukasluku, ei
yhteistoiminta-alueen asukaslukua.
50 000?100 000 asukkaan
Ajanvaraus: (03) 540 8500
Avoinna: ma-to 8-20, pe 8-18
Hämeentie 64, 37800 Akaa
lisäksi palveluja järjestävän
perustason kunnan kantokykyä mitataan muutenkin.
Mittareina käytetään muun
muassa 75 vuotta täyttäneiden osuutta väestöstä, huoltosuhdetta sekä asukaskohtaista toimeentulotukea, verotuloja ja velkaa.
Kunnille on varattu mahdollisuus esittää näkemyksensä uudistuksesta, ja
Akaan vastausten on oltava
valmiina viimeistään 8. Näkemyksemme mukaan
Akaan kaupungin vastuulla
toimiva yhteistoiminta-alue
voi jatkossakin toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon
järjestämisen. Valtion kysymykset ja Akaan kaupunginjohtajan Aki Viitasaaren kaupunginhallitukselle ehdottamat vastaukset niihin ovat
seuraavat.
1. Integraation
voisi kenties jättää vähemmälle huomiolle ja keskittyä
terveydenhuollon ja erityisesti erikoissairaanhoidon
kansallisten epäkohtien ratkaisemiseen.. Keskustan koulusta sisäilmaongelmien takia kirjaston ja
nuorisokeskuksen tiloihin
evakuoidut oppilaat ovat
lisänneet lasten määrää
kadulla etenkin kirjaston
ja Nahkalinnan päiväkodin
välillä.
Liikennemerkkejä laitettiin Keskuskadun liikenneympyrän ja kirjaston liepeiden väliselle matkalle.
Kakkosluokkalaisia kirjastolla opettava Lilli Uusitalo kertoo vanhempien raportoineen vaaratilanteista.
Lapsille on painotettu sitä,
että Keskuskadulla pitää olla liikenteessä erityisen varovainen sekä kerrattu liikennesääntöjä.
Juttuvinkki?
Lähetä sähköpostia
toimitus@akaanseutu.fi
Sami Aaltonen (vas.) ja Tuomo Suhonen asensivat lapsista varoittavat merkit keskiviikkona.
. Olemme ohjeistaneet
vanhempia tuomaan lapset
kouluun aamuisin vasta, kun
tunnit ovat juuri alkamassa.
Näin ei jää luppoaikaa kirjaston pihalla oleiluun eikä
synny sitä kautta vaaratilanteita, Uusitalo sanoo.
Uusilla liikennemerkeillä toivotaan olevan lasten
turvallisuutta lisäävä vaikutus.
?Integraation voisi jättää vähemmälle huomiolle?
Viitasaari panee valtiolle hanttiin
Mikko Peltoniemi
Kaupunginhallitus päättää
ensi tiistaina, mitä Akaa vastaa valtion kysymyksiin sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelurakenneuudistuksesta. helmikuuta. 100 000 asukkaan
sote-alueista noudatettaisiin, Akaan kaupunki näkee
mahdollisena toteuttaa Etelä-Pirkanmaalle Valkeakosken aluesairaalaan ja sen
käyttäjäkuntiin pohjautuvan isäntäkuntamallilla toimivan sote-alueen.
2. Valtion linja on, että
jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestettäisiin kaksiportaisesti.
Uusi perustaso olisi entistä
laajempi, ja sitä tukisi erityisvastuutaso. Akaan kaupunki korostaa, että kaikkein tärkeintä
uudistuksessa on sosiaalija terveyspalveluiden integraatio muuhun kunnalliseen
päätöksentekoon. Sosiaalija terveyspalveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuu
tulee säilyttää kunnilla. Sääennuste Akaaseen
Perjantai
Lauantai
Akaa -2
Akaa -2
3
-2
Sunnuntai
Akaa -4
4
-3
Maanantai
Akaa -6
2
-4
2
-5
Aurinko nousi tänään
kello 8.35 ja laskee
kello 16.34.
Kouluevakko lisäsi oppilaiden määrää keskustassa
Liikennemerkit varoittavat
lapsista Viialassa
Vivikka Monto
Eläinlääkärit:
Ana Navarro Santana, Camilla Christiansen
Vivikka Monto
Keskuskadulle Viialassa
asennettiin keskiviikkona
viisi liikennemerkkiä varoittamaan autoilijoita lapsista liikenteessä. Keskeistä on ratkaista se, miten
kunnat voivat ohjata sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuskehitystä samalla tavalla kuin muutakin kunnallista toimintaa.
4. Mikäli sosiaali- ja terveyspoliittisen
ministerityöryhmän linjausta uusista, vähintään noin
50 000 . Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden integraatiota korostetaan tarpeettomasti. Sosiaali- ja
terveydenhuollon peruspalveluista päivähoitoa lukuun
ottamatta vastaa Akaan
kaupungin vastuulla toimiva yhteistoiminta-alue Urjalan kanssa, minkä väestöpohja on yli 23 000 asukasta. Ennen pidemmälle meneviä linjauksia uuteen palvelurakenteeseen siirtymisestä tulee perusteellisesti
selvittää ja ratkaista kes-
kussairaalan ja aluesairaaloiden asema, tehtävät, rahoitus, kustannustenjako ja
hallinto.
3. Miten keskussairaalan ja aluesairaaloiden
asema, tehtävät ja hallinto tulisi määritellä/järjestää uudessa palvelurakenteessa?
. Kunta vastaisi palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta.
Valtion mielestä palveluja järjestävässä perustason
kunnassa on oltava vähintään noin 50 000?100 000
asukasta
Ma 4.2. Lisäksi normaali viikko-ohjelma. 040 5753
175, linja-auto Toijalan kautta.
Sääksmäen kirkossa esitetään sunnuntaina 3.2. senioritanssi klo 10.
Monitoimihallilla (huom. klo 19 alkavaan näytökseen Perheistä parhain. klo 18 kuukausikokous. klo 18.45?20.30
11-vuotiaat ja vanhemmat Arvo
Ylpön koulu ja ti 5.2. klo 17.45?
19.30 7?10-vuotiaat Monarin
juoksusuora. Edellä mainituista tilaisuuksista on mahdollista laittaa muistutus yhdistyspalstalle, kun tilaisuudesta on ollut ennen muistutusta myös maksullinen ilmoitus. Lippuvaraukset Annikille p. Kysy meiltä lisää.
täväKysy ys aa
nj
kampa
Lounaslistamme ja lisätiedot www.leskirouva.fi
Oletko
ostamassa,
myymässä
?
vuokraamassa
sesi
Meillä ilmoituk
huomataan!
ilmoitukset@
akaanseutu.?
KLIPPIS - TOIJALA
Valtatie 4
Valtatie
37800
Akaa
37800
Toijala
www.klippis.net
p.
(03) 54242
4210
p.03-542
10
ma-pe9-18,
9-18 la
la 9-16
9-16
ma-pe
LOUNASLISTA VIIKKO 6:
MA Makaronilaatikko
8,20
Kalakeitto (l, g)
6,50
TI
Mustamakkara (l)
8,20
. uutuutena ?Toimintatiistai?. Mukana Pentti Ehoniemi aiheena Sitoutuminen. Kerhomatka venemessuille Helsinkiin la 16.2. Musikaali LIZ TTT:ssa 4.4. Erkki Väisänen,
matkakertomus (Etelä-Afrikka).
Akaan Seudun Invalidit
Kerho 4.2. klo
17.30-18.30 Viialan Työväentalolla. aika).
Kirjallisuuspiiri klo 13 Laaksolassa. 10.2. Kahvi
klo 12.30. Jäsenmaksuja kerätään kerhoissa.
40-vuotisjuhla 12.3. Aiheena lapsen
uhma ja kiukku. klo 13. klo 9
alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Harjun kuoro ja Jukka Salminen.. 040 596 9896
Lauantaina 2.2.
Siipi-ilta lauantaina 2.2.
Pääsimme takaisin kotiin!
- palvelemme teitä taas omissa
tiloissamme Valtatie 4:ssa
Syö niin paljon kuin jaksat 12 ?.
Vapaa sisäänpääsy
Keskiviikkoisin
Texas Hold´em klo 19.
Perjantaisin
Dart´s kisa klo 18.
Lauantaisin
Bilis-kisa klo 14.
Ohenevien hiusten USA:n ykkösbrändi NIOXIN - Toijalassa vain Klippiksessä
Tulossa! Pe 15.2.
Auli & Acustic bastu
Upea tarjous!
Wella Illumina Colorglossing - värikiiltokäsittely helmi-maaliskuussa hiusten leikkauksen yhteydessä
erikoishintaan:
lyhyet hiukset 15 e
hi
in
- puolipitkät/pitkät hiukset 20 e.
T
ER
VET
U L O A V II H T Y M
ÄÄ
ma-pe 11-02, la-su 9-02
Hämeentie 69, akaa
puh. Myös kansanedustaja Piia Viitanen on lupautunut
mukaan.
Viialan VPK
Veteraaniosaston palaveri 5.2.
paloasemalla klo 18.30.
Maailmanympärimatka
Sääksmäen kirkossa
Afrikkaan, Aasiaan, Amerikkaan ja Eurooppaan laulujen siivin.
Lähetysmusikaali alkaa
kello 15. Palstalla ei julkaista esim. Työväentalolle ovat terve-
tulleita kaikki Akaan Demarien
ehdokkaat ja vaalityössä kannustaneet. Emäntänä Pirkko Heikura,
Lounaspirtti, Myllytie, poissaolosta ilmoitus Pirkolle.
Eläkeliiton Akaan yhdistys
Teatterimatka Hämeenlinnaan
pe 15.3. Max. Lisätiedot: Tarja Ruusuvuori 040 5507 778.
Toijalan Valpas
Sulkapallo- ja miesten lentopallovuoro hallilla peruttu ke 6.2.
Toijalan Vauhti
Yleisurheiluharjoitukset: la 2.2.
klo 16?18 kuntopiiri ja pelitunti
Tovoli
Tänään klo16.30 CrosFit tyylinen treeni Mamin johdolla. Kerhot klo 10. Hämsyn tekniikkaillat http://www.hamsy.net/valmennus2/tekniikkaillat/.
län Eläkeläisten kutsuille Kuljuun to 14.2. Ti 5.2. osallistuminen jää tämän vuoden toiminnasta pois. La
2.2. klo
12. Hallituksen kokous 6.2. Lempää-
Viialan Työväenyhdistys
After-vaalitilaisuus Viialan
Työväentalolla la 2.2. Maanantain 4.2. Hyvä elämä
-teemana hyvä ruoka.
Akaan Soroptimistit
Ti 5.2. klo 9.30 Akaan apteekista apteekkari Ulla-Maija
Kimmel puhuu ajankohtaisista
asioista. Jukka Salminen ja Harjun lapsikuoro Maiju Häyrysen
johdolla vievät kuulijansa
Toijalan Seudun Kalamiehet
Kaiken kalan kilpailut su 3.2.
Yhteislähtö Shelliltä klo 8.45.
SM-pilkki Viitasaarella. Pirtillä
klo 14. Lippuja
voi varata Sirkulta p. Kerätään kuntokortit. (03) 542 1846
www.oldbronx.fi
Tiimimme täydentyy
Raudanlujat ammattilaiset Suvi Halme ja Anniina Pörsti
t
ä
täydentävät
Klippiksen huipputiimin, jonka sydän on Wellan
k
ko
o
kouluttajanakin
työskentelevä Eila Haaparinne.
Uutuutena non-stop hiustenleikkaus (ilman ajanvarausta)
Uutu
Muista myös: Ripsienpidennykset - Henkilökohtainen hiustenhoitosuunnitelma - Hiusjatkeet - Hiuspohjan tutkimus microkameralla Monivärivärjäykset - Kihara- ja rakennekäsittelyt - rakennekynnet
TÄ H T I S T U D I O
N
!
Tiesitkö, että oheneviin hiuksiin on olemassa
ratkaisu, jonka ansiosta voi nauttia paksumman
näköisistä ja tuntuisista hiuksista. MLL:n Hämeen
piiristä vierailu. Tarkemmat tiedot
löydät facebook-sivuiltamme ja
netistä viiala.mll.?i.
SPR Toijala
Käsityöpiiri kokoontuu Sykkeellä, Valtatie 9 ma 4.2. jooga klo 8.30. klo 13. Ke 13.2. Su RPM
klo 17. 040 743
8500. klo 18
ystävänpäivän askartelun merkeissä. Akaan
Seudulla on oikeus lyhentää jätettyä aineistoa.
Akaan kansalliset seniorit
Muistikerho Toijalan Pirtillä,
Mustanportintie 4 ti 5.2. verenpainetta.
Toijalan Eläkkeensaajat
Ma 4.2. klo 17.30 Kylmäkoskella, Haavistontie 1, Pirkan Helmen alakerran tilat.
Viialan Eläkkeensaajat
Kerhot kokoontuvat seuraavasti: maanantaisin klo 11 tasapaino, klo 12 boccia, klo 17
Wilhelmiinat ja klo 17.45 HuruUkot. Ke 6.2. Jäsenten toimintaideat ovat tervetulleita. Tiistaikerho 5.2. Auto 10.2. Ke 6.2. 4
Perjantai 1.2.2013 . klo 16 alkaen. Paikat täytetään
ensisijaisesti kerhon jäsenistä.
Lisätiedot TMvK:n nettisivuilta.
Arvo Ylpön koulu, su 3.2. perunamuusi
Hernekeitto (l, g) pannari
6,50
PE Hampurilaisbuffa
8,20
Borssikeitto (l, g)
6,50
Viikon leike: Pippurileike
10,70
Viikon hampurilainen: Kananmunahampurilainen 9,50
Lounas sisältää salaattipöydän ja kahvin/teen.
www k
www.kruunajaklaava.fi
kruunajaklaava
j kl
fi
f
i
AKAAN YHDISTYKSET TOIMIVAT
Tiedotteet yhdistyspalstalle maanantaina ja torstaina kello 10:een mennessä sähköpostiosoitteella yhdistykset@akaanseutu.?i, p. Lähdöt: Viialan torilta klo 8.15 ja
Toijalan S-marketin parkkipaikalta klo 8.30. klo 9. Kahvakuula-peruskurssilla kaksi peruutuspaikkaa.
Viialan Eläkeläiset
Johtokunnan kokous Viialan
Sampolassa to 7.2. (03) 540 9600 tai lähetä tekstiviesti
numeroon 17191: AS (väli) SEURAT (väli) julkaistava teksti ja yhteystietosi. mennessä Kari Koskiselle p.
0500 628 849. Emme julkaise hintatietoja tällä palstalla.
Yhdistyspalsta on tarkoitettu levikkialueemme yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. viipaleperuna
Lihakeitto (l, g)
6,50
TO Paneroitu Kampela (l), ruohosipulikermaviili 8,20
. Askartelu ja boccia kokouksen jälkeen
noin klo 10. lähetysmusikaali Läkalale. Molempiin vapaa pääsy. Laulukööri klo 11. klo 11 BodyCombat. Arpajaiset.
MLL Viiala
Perhekahvila Viialan Sampolassa keskiviikkoisin klo 9.30?
12.30. Lounaspirtillä klo 17.30. ei kerhoa Laaksolassa senioritanssikurssin takia.
Eläkeliiton Kylmäkosken
yhdistys
Kokoonnumme OP:n kerho-
huoneella ti 5.2. Tiistaisin klo 10.30 boccia, klo 11 käsityö, askartelu ja
kotitalous, klo 12 tuolijumppa,
klo 13 tiistaikerho. Laskiaistiistaina 12.2. klo 15 srk-talon
alasalissa. Kaipaamme uusia
kävijöitä. Askartelu ja laulajat.
Boccia klo 14?16 monitoimihallilla. Ystävänpäiväristeilylle lähtijät bussi Viialasta klo
16.55, Toijalasta kylmä-Shelliltä
klo 17.10.
Toijalan Moottorivenekerho
Talkoot Kekässä la 2.2. kokoontuminen peruutettu.
Akaan rotaryklubi
Viikkokokous ma 4.2. Akaan Seutu
Valtatie 16, 37800 Akaa . klo 13
kahvakuula Monitoimihallin juoksusuora, ma 4.2. mennessä.
Toijalan Seudun
Vanhainkotiyhdistys
Seniorituvalla tapahtuu vkolla 6: Ti 5.2. 160 merkkiä, hinta on 0,25 ?/viesti. perunamuusi
Juustokeitto (l, g)
6,50
KE Curry-Broileri (l, g)
8,20
. Keskiviikkoisin klo 10 kuntosali Rasilla.
Perjantaisin klo 10 senioritanssi
ja klo 11.30 curling ja jooga. Ilmoittautumiset
4.2. Vesilahden kirkkoon Toijalan S-marketin parkkipaikalta klo 9, Viialan
taksiasemalta klo 9.20.
Akaan Seudun
Mielenterveysseura
Majakka auki maanantaisin
klo 13?14.30 osoitteessa Meijerintie 1 A 1. Tehdään pieniä rasioita,
ota kankaita ja neuloja mukaan,
jos haluat. mennään bussilla.
Ilmoita mukaantulostasi Liisalle
kerhoissa tai p 040 5659 258.
Toijalan Seudun
Sydänyhdistys
Kynttiläkirkkoon 3.2. Tervetuloa mittaamaan
mm. Tervetuloa niin vanhat
kuin uudetkin ?käsityöläiset?.
SPR Viialan osasto
Terveyspiste auki to 7.2. Ennakkoilmoittautumiset Matille 040
5646 076 viim. myyjäisilmoituksia, syys-, kevät- tai vuosikokousilmoituksia eikä
hintatietoja. klo 15.
Canasta-/korttikerho kokoontuu
poikkeuksellisesti to 7.2
Tilausehdot:
www.akaanseutu.fi, Info. Tilaajapalvelu: puh. 40,00 ?)
Tarjous
voimassa
24 h
TOIJALAN
KUNTOKESKUS
Hyvinvointisi puolesta!
Ammattitaitomme on tallella ja
kaikki muu on uutta ja upeaa juhlavuotemme kunniaksi.
Tervetuloa tutustumaan uuteen senioripainoitteiseen kuntosaliimme.
Tilaa tekstiviestillä
Lähetä tekstiviesti numeroon 17191:
TILAA (väli) AS (väli) 24H nimi ja osoite.
Esim. TILAA AS 24H Matti Meikäläinen Lehtikatu 1
37800 Akaa. Akaan Seutu . Perjantai 1.2.2013
Tilaa Akaan Seutu nyt.
Toimi pian!
3 kk
?
20
(norm. 03 540 9600 tai www.akaanseutu.fi, Tilaajapalvelu.
Lue
Akaan Seutu
ja tiedät
mistä kylillä
puhutaan!
Tarjoamme 30-vuotiskahvit maanantaina 11.2.2013 klo 10-18
Sirkka Salminen, Ft, Kati Kallio, Ft, Anna-Maria Tikkanen, FTAmk
Jaakko Saarela, kuntosaliohjaaja + personal trainig-palvelut
Kurkelantie 1, 37800 Akaa, 0400 538 322, (03) 542 4722
5. Lehden tilaushinnat sisältävät arvonlisäveroa 10 % ja digituotteet 24 %. Viestin hinta 0,25 e.
Tilaa sähköpostilla
tilaukset@akaanseutu.fi
Tarjous on voimassa 2.2.2013 klo 24.00 saakka ja koskee vain Suomeen tulevia tilauksia sekä talouksia, joihin lehti ei vielä tule tilattuna. Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin
Ensimmäisellä vaalisijalla on Hattulan seura-
kunnan kappalainen, entinen Kylmäkosken kappalainen Markku Antola, 55, ja
toisella vaalisijalla Kangasalan seurakunnan kappalainen Henri Lehtola, 40 Päl-
käneeltä.
Kulhia toimi ennen seurakuntaliitosta Viialan seurakunnan kirkkoherrana.
Hän väitteli teologian tohtoriksi viime vuonna.
Sääksmäen seurakunnan
nykyinen kirkkoherra Kari Kauhanen jää eläkkeelle
elokuun alussa. Vasta gradua tehdessään ehtii tehdä opintojen
ohessa töitä. Päivittäisen ajoneuvomäärän on ennustettu kasvavan vuoteen 2014
mennessä yli 11 000:een.
Kärpänkiven alueen kaavamerkintä on TY-1, eli alueelle voi sijoittua ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta
teollisuutta. Itse näkisin paikan soveltuvan erinomaisesti muun muassa autoilevaa
kansaa palvelevalle yritystoiminnalle, ja toki moneen
muuhunkin. 6
Perjantai 1.2.2013 . Koska alue sijaitsee
erinomaisella paikalla, halusimme ottaa sen esille ja
laittaa aktiiviseen myyntiin.
Kaupunki teki hakkuun ja
järjesti tonttilakanan.
Rantalan mukaan Sipilän
alueella käy jopa 700 000
asiakasta vuodessa, ja ysitietä pitkin ajaa sillä kohtaa
yli 7000 ajoneuvoa vuorokaudessa.
. Jälkimmäinen
tarjoaa opintoja myös Helsingissä. Pahinta on, kun
on loskaa.
Tuulikki Luontila
Urjala
. Kyseessä on jo hyvin
vanha kaava-alue, vuodelta
1986. Maisterin tutkintoon voi saada
yhden lisävuoden, mutta jos
sekään ei riitä, opiskelija ei
yksinkertaisesti valmistu.
. Ahtolan vierailun järjesti Akaan
Seudun Suomi-Viro Seura.
Tällä hetkellä Virossa
opiskelee noin 1000 suomalaista, ja joka vuosi 100
suomalaista lähtee Viroon
suorittamaan korkeakoulututkintoa. Motivaation riittävyys saatetaan kartoittaa
myös haastattelulla.
Opintomaksut virolaisten yliopistojen englanninkielisissä opinto-ohjelmissa
ovat noin 2 000?4 000 euroa. Sitä ennen on
niin paljon tekemistä, ettei
ehdi.
Vuokrat ovat Virossa
huomattavasti edullisemmat kuin Suomessa ja muukin eläminen halvempaa.
Kelan opintotukea Viroon
saa noin 500 euroa kuussa,
ja monet Tallinnassa opiskelevat suomalaiset käyvät
myös viikonloppuisin Helsingissä töissä. Sääolot ovat
Tallinnassa vuoden mittaan
kutakuinkin samat kuin
Suomessa, mutta vajaat 200
kilometriä etelämpänä sijaitsevassa Tartossa kevät
tulee jo muutamaa viikkoa
aikaisemmin.
Hyvä keino tutustua virolaisten yliopistojen opetukseen on käydä Tartossa tai
Tallinnassa kesäyliopiston
kurssilla. Mitään pahaa tässä
ei ole. Opiskelijat valitaan
lukion päättötodistuksen ja
ylioppilastodistuksen perusteella, ja lisäksi hakijan
on kirjoitettava kirje, jossa
hän pyrkii vakuuttamaan
valitsijat opiskelumotivaatiostaan. Olen syntynyt tammikuun 14. Tallinnan yliopisto puolestaan
tarjoaa muun muassa media- ja lakiopintoja sekä humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä aineita.
Tallinnan kauppakorkeakoulu ja Estonian Business
School keskittyvät nimiensä
mukaisesti kauppatieteisiin
ja ovat kasvattaneet kovasti suosiotaan. Tutkinnot hyväksytään suoraan muissakin
maissa, ja harva suomalainen jääkin pienempiä palkkoja tarjoavaan Viroon töihin.
Viron vanhin yliopisto
on vuonna 1632 perustettu Tarton yliopisto, jossa on
käynyt suomalaisia opiskelemassa ja opettamassa jo
vuosisatojen ajan. Parasta on hieno lumi. Esimerkiksi professori Lauri Kettunen on päässyt kirjaan,
jossa kerrotaan tuhannesta
tärkeimmästä tarttolaisesta kautta aikain. Viro on niin pieni maa,
että kaikki tarvitaan töihin,
Grete Ahtola kertoi tiukan
linjan perusteluksi.
Aikataulu näkyy myös
ajankäytössä.
. Ahtola esitteli
Toijalassa lyhyesti Viron yliopistot ja muut korkeakoulut sekä kertoi ulkomaalaisille opiskelijoille suunnatuista vaihtoehdoista. Tarton maatalousyliopisto puolestaan on ollut
monen suomalaisen eläinlääkärin opinahjo.
Tallinnan teknillisessä
yliopistossa voi opiskella
muun muassa taloushallintoa, oikeustieteitä ja kan-
Grete Ahtola Viro-instituutista kertoi Akaan lukion abeille, minkälaisia opiskelumahdollisuuksia Viron yliopistot ja korkeakoulut tarjoavat.
sainvälisiä suhteita. Neuvostoliiton aikana ulkomaalaiset
saivat vierailla Tartossa vain
päiväseltään, mutta kun Viro
sai itsenäisyytensä takaisin
vuonna 1991, alkoi suomalaisia taas virrata Emajoen
Ateenaan. Talvi on kiva, kun on
lunta eikä ole kovia pakkasia. Kirkkoherranvaali järjestetään toukokuussa.
Toijalan abeille tietoa Viron yliopistoista
Mikko Peltoniemi
Mikko Peltoniemi
Eero Ahola
Viiala, Akaa
. Akaan Seutu
Parasta
talvessa?
Akaan Seutu kyseli Kylmäkoskella, mikä talvessa on parasta ja mikä pahinta.
Tarja Antola
Marja Tammi
Kylmäkoski, Akaa
. Nykyään 18 000
opiskelijan ja 10 tiedekunnan yliopistoon houkuttelevat suomalaisia erityisesti
taloushallinnon opinnot sekä perinteisesti vetovoimainen lääketieteellinen tiedekunta. Se on kaunista, kun
on lunta. Pehmeän laskun
varmistavat yliopiston puolesta järjestetty majoitus,
opastus ja muut palvelut.. Pakkaset ja pyryt
eivät haittaa, se on pukeutumiskysymys.
Kärpänkiven yritystontit kaivettiin naftaliinista
Mikko Peltoniemi
Akaan kaupunki myy kolmea yritystonttia Kärpänkiven alueelta Kylmäkoskelta,
ysitien ja Urpontien väliseltä kaistaleelta. Taideaineista kiinnostuneet voivat hakeutua
Tallinnan taideyliopistoon.
Aikatauluvaatimukset
Suomea tiukemmat
Merkittävin ero Viron ja
Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa on se, että Virossa ei yleensä ole pääsy-
kokeita. Kannattaa toimia pian, sillä kunnallistekniikan hintoja tarkistetaan
kevään kuluessa, Rantala
kehottaa.
Kärpänkiven alueen tontit ovat kooltaan 2 900,
4 850 ja 6 750 neliötä.
Tarja Antola
Kärpänkiven yritystontit sijaitsevat Kylmäkoskella ysitien
varrella.
Ali Kulhia ehdolla Sääksmäen kirkkoherraksi
Tarja Antola
Akaan seurakunnan kappalainen Ali Kulhia, 51, hakee Sääksmäen seurakun-
nan kirkkoherran virkaan.
Tampereen hiippakunnan
tuomiokapituli on asettanut
Kulhian kolmannelle vaalisijalle. Kandidaatin
tutkintoon on varattu kolme vuotta ja maisterin tutkintoon kaksi vuotta. Parasta on lämmin
talo. Jos lukee ensin viron
kieltä tai hallitsee sen jo entuudestaan niin, että pystyy
opiskelemaan viroksi, ei lukukausimaksuja mene.
Myös virolaiset sekä muut
viroksi opiskelevat joutuvat
maksamaan lukukausimaksun, jos he valitsevat ensimmäisen rinnalle toisen pää-
aineen tai vaihtavat pääainetta tai oppilaitosta.
Valmistumisen suhteen
Virossa ollaan tiukempia
kuin Suomessa. Tontit sijaitsevat aivan Sipilän alueen eli
muun muassa Tokmannin
tavaratalon lähellä, ja niiden
neliöhinta on 3,5 euroa.
Kehitysyhtiö Vasken yritysasiamies Risto Rantala
kertoo, että mistään uusista
tonteista ei ole kysymys.
. päivä, ja nautin
olostani, vaikka talkkarilla onkin kauheasti töitä.
Pahinta on, kun väsyttää
ja nukuttaa, kun ei ole aurinkoa.
Helmiriitta ja
Martti Nurkkala
Sotkia, Akaa
. Pahinta ovat liukkaat kelit ja kovat pyryt.
Vaikka meille on oikeastaan sama, minkälaista
keliä on, kun ei ole pakko
lähteä.
Helsingissä sijaitsevan Viro-instituutin johtaja Grete
Ahtola kertoi viime viikolla Akaan lukion abeille opiskelumahdollisuuksista etelänaapurissa
Kuinka luodaan joukkoliikenneyhteydet. Perjantai 1.2.2013
7
Tarja Antola
Forum akaa
Heikki Tuokko
Sisäilmaa
A
Anna Orasmaa (vas.) soittaa Lasten barokki! -konsertissa cembaloa, Hanna Haapamäki erilaisia huiluja ja Markus Pelli barokkiselloa, jossa ei ole lainkaan piikkiä.
Barokkimusiikki soi
Akaan alakouluilla
Tarja Antola
Viime viikolla Toijalan yhteiskoululla ja Hirvialhon
koululla soivat Oskar Merikannon sävelet, tällä viikolla Akaan alakoululaiset ovat
puolestaan päässeet tutustumaan barokin maailmaan
Lasten barokki! -konsertissa. Lastenkonsertteja kokoonpano on
tehnyt vuodesta 2006.
. Haapamäen
piti ryhtyä soittamaan oboeta, mutta 7-vuotiaana hän
oli siihen liian pieni, ja soittimeksi valikoitui huilu.
Hanna Haapamäen mu-
Kirkonkylän koululle konserttia kuulemaan tulleet Sontulan koulun oppilaat pääsivät seuraamaan esitystä eturivistä.
kaan lapsiyleisö saattaa tietää barokin ajalta J.S. Liikenne aiheuttaa vielä huolta Viialan kirjaston, nuorisotilan ja Rasin
asuntolankin luona.
Keskustan koulun henkilökunnan asennoituminen nopeaan muutostilanteeseen on ollut loistavaa. Olemme kaikki vanhan
musiikin ammattilaisia. Bachin
ja tunnistaa ajan tutuimpia
melodioita.
. Kaikki, mitä oli tehtävissä, tehtiin nopeasti ja
iloisen haikealla mielellä. Seuraavana
päivänä puolen päivän
aikaan tiedettiin, että
pieleen meni.
Varsin nopeasti koulun rehtorin kanssa päätimme, että vaikka aikaa oli helmikuun loppuun, tavoittelemme mahdollisimman nopeata siirtymistä
uusiin tiloihin kevätlukukauden alussa.
Nyt kaikki 430 oppilasta ja yli 40 henkilökuntaan kuuluvaa ovat nykytermillä ilmaistuna väistötiloissa Rasilla, Hirvialholla, kirjastossa, nuorisotilassa, Toijalan yhteiskoulussa ja Aseman koululla.
Kuljetusten ja ruokailujen järjestäminen meni
suhteellisen kivuttomasti. Keskustan koulun korjauksen jälkeen siellä taas on tilaa ja
lukiolaisilla olisi mahdollisuus palata Viialaan.
Akaan kaupungin kannalta on myös taloudellisesti tärkeää, että mahdollisimman usea akaalainen kävisi omaa lukiota. Toivottavasti massiivinen Viialan keskustan koulu voidaan ottaa uudelleen käyttöön mahdollisimman pikaisesti. Moittimista ei myöskään
löytynyt väistötilojen henkilöstön suhtautumisessa. Koulun piha leikkipaikkoineen olisi tällöin käytössä.
Esiopetus palannee muun koulun yhteyteen.
Keskustan koulun väki luonnollisesti haluaa, että
kouluyhtenäisyys säilyisi eli kaikille 0-6 luokkien
oppilaille hankittaisiin yhtenäiset vuokratilat.
Kevään aikana selvitetään myös koulutoimen
rakenteeseen liittyviä mahdollisuuksia. Nykyiset lapset/nuoret ovat niin paljon
tekemisissä toistensa kanssa muun muassa eri
harrasteissa, ettei ennakkoluulojen pauloihin enää
tarvitse vajota.
Kaupungin tekninen puoli selvittää kevään aikana, mitä koululla on tapahtunut, mitä siellä on korjattava ja millä aikataululla. Vaikka barokki
sanana ja ajan musiikki olisi
lapsille hepreaa, konsertissa
voi huomata, että barokki on
läsnä meidän elämässämme
ja perusta kaikelle myöhäisemmälle musiikille.
Keskiviikkona Tri HOP!
konsertoi Kylmäkoskella
Kirkonkylän koululla, jonne
saapuivat myös Sontulan ja
Aseman koulujen oppilaat.
Sontulan koulun kolmasluokkalaisten Toivo Lehtosen ja Eino Näsin mielestä
konsertti oli ihan kiva, vaikka ajan musiikki ei entuudestaan pojille tuttua ollutkaan.
Samaa mieltä olivat myös
luokkakaverit Aleksandra
Pulliainen, Iida Hämäläi-
nen, Roosa Mustonen, Anni Riihiviita ja Hanna Mero. Akaan Seutu . Vuodessa menetetään valtionosuutta useita tuhansia euroja jokaisesta oppilaasta, joka käy koulua vieraalla paikkakunnalla.
Lukion houkuttelevuuteen pitää panostaa, toimii
se kahdessa pisteessä tai yhdessä.
Selvittelemistä siis riittää. Tuulia ja Robinia kuuntelevat tytöt arvelevat jatkossa tunnistavansa myös barokkisävelet. päivä, jolloin investointiosaan varattiin 85
000 euroa Keskustan
koulun ilmanvaihdon
parantamiseen, kuntotutkimukseen ja korjauksiin. Paikka on todennäköisesti
Keskustan koulun ja Hirvialhon koulun väli. Entisestä Viialan ja Toijalan vastakkainasettelusta ja ennakkoluuloista ei enää näkynyt merkkejä kuin meidän vanhempien ihmisten ajatusmaailmassa. Barokin ajan soittimien soittaminen on meille leipätyö,
Hanna Haapamäki kertoo.
Haapamäki itse kiinnostui vanhan ajan musiikista
jo pikkutyttönä musiikkiopistossa innostavien opettajien ansiosta. Sen tässä on oppinut, ettei varmaksi voi etukäteen oikeastaan sanoa
mitään.
Kirjoittaja on Akaan sivistysjohtaja.
Ensi perjantaina sarjassa kirjoittaa
Hannu Mikkonen.. Konsertin jälkeen päällimmäisenä mielessä olivat erilaiset barokin
nokkahuilut, jotka tulivat
tutuiksi isommasta bassonokkahuilusta pienimpään
sopraniinoon.
. Lapset yleensä havahtuvat, kun soitamme Bachin
Badienerien, joka on soittoäänenä monessa Nokian puhelimessa. Olisiko yksi ratkaisu lukion Viialan toimipisteen oppilaiden
siirto Toijalan toimipisteeseen. On kaiketi utopiaa uskoa, että korjaukset tehdään kesällä
ja syksyllä palataan vanhaan kouluun.
Tilaelementtejä tarvitaan. Kuinka paljon tiloja
vapautuisi Hirvialhon koulusta. Kohtuullista varmasti on, että maksuton koulukuljetus järjestyisi Akaan sisällä. Kuinka pitkäksi aikaa,
kuinka paljon, minne. Musiikin ja tarinoiden
ohella ajasta kertovat soittajien barokkihenkiset puvut ja peruukit.
1600?1700-luvuille, barokin aikakauteen ja musiikkiin oppilaat tutustutti barokkiyhtye Trio HOP!,
jossa cembaloa soittaa Anna Orasmaa, huilua Hanna
Haapamäki ja barokkiselloa Markus Pelli. Konsertista jäi mieleen
ainakin se isoin ja pienin
huilu, tytöt kertovat.
kaan valtuusto
piti talousarviokokouksensa joulukuun 19. Kuinka lukiolaiset
pääsevät Toijalaan. Voiko
mahdollinen siirto olla vain väliaikainen
Aukeassa tilassa kun ollaan, niin
melu kuuluu kauaksikin.
Ajaminen
kulkee suvuissa
Karoliina Leppihalme kisaa rata-ajossa ja tuli Sataman jääradalle Parkanosta asti.
joita harjoittelemassa liukkaan kelin ajoa. Radalla kerrallaan olevien autojen määrä on kuitenkin rajoitettu, joten vuoroa joutuu joskus odottamaan.. Rata on 1,3
kilometrin mittainen. Nainen naurahtaa, että
ajaminen on tainnut tulla
hänelle verenperintönä, sillä myös hänen isänsä ja veljensä ajavat kilpaa. Enemmänkin
heitä voisi käydä, kun katsoo
kuinka ihmiset teillä ajavat,
Kaukoranta hymähtää.
Hän harmittelee sitä, että
radalle on annettu käyttölupa vain kerran viikossa. Nuorimman mestarin
Tonin mukaan jääradalla ajaminen poikkeaa normiajosta
luonnollisesti liukkautensa
takia, ja se vaatii vähän eri otteita kuin rata-ajo.
Paikalla oli viime lauantaina myös yleisöä, joka halusi katsella autojen menoa.
Jääradalla oli viime lauantaina yhteensä viitisentoista autoa ajamassa. Paikalle on kuka tahansa tervetullut ajamaan,
mutta turvallisuussääntöjä
on noudatettava. Esimerkiksi kypärää pitää käyttää
ajaessa.
Pasi Kaukoranta sanoo,
että jääradan tekeminen
Satamaan on vuosikymmenien perinne. Hän
ajaa myös kilpaa rata-ajossa.
Leppihalme tuli jääradalle ajamaan Parkanosta saakka. Ympäristötarkastaja Taru Lainkari
Valkeakosken ympäristöpal-
Auto liiraa kurveissa, ja ensikertalaista kyydissä olevaa
toimittajaa hiukan hirvittää.
Kuski Karoliina Leppihalme kuitenkin tietää mitä tekee ajaessaan jääradalla. Akaan Seutu
Tiettävästi ainoa eteläisessä Suomessa
Akaan jääradalle tullaan
Helsingistä ja Parkanosta asti
Vivikka Monto
Vivikka Monto
Valkeakosken-Toijalan seudun urheiluautoilijat avasi viikonloppuna perinteisen jääradan Toijalan Satamassa. Paikalla oli porukkaa runsaasti myös muualta
kuin Akaasta.
Ratamestari Pasi Kaukorannan mukaan ainakaan
Tampereen eteläpuolella ei
ole muita virallisia jääratoja.
Rata on avoinna 15. Joskus lupa on saatu kolmena
päivänä viikossa. Sen
hoito aurauksineen vaatii
paljon työtä yhdistykseltä.
Lopputalvesta radan pintaa
joudutaan useasti myös jäädyttämään, jotta se pysyy
hyvänä.
. Kilpaautoilu ei olekaan enää vain
miehinen laji, vaan jäällä näkyy muitakin naiskuskeja.
Akaalainen, useita rata-autoilun Suomen mestaruuksia
voittanut Lähteenmäen perhe tuli paikalle kolmessa polvessa. Täällä käy paljon kilpaautoilijoita ajamassa mutta
myös ihan tavallisia autoili-
veluista selittää käytännön
syyksi meluhaitan. 8
Perjantai 1.2.2013 . maaliskuuta asti lauantaisin kello
12?16. Se on tehty
aina, kun jäätilanne on sen
mahdollistanut
4. Pikkulintujen herkut kelpaavat
isoillekin, mutta isojen ruokaillessa, pikkulinnuilla ei
ole paikalle asiaa. Perjantai 1.2.2013
Pekka Pennanen
Pauli Ihamäki
Juhlien jälkeen
J
Lasin alla on herkkuja ja talitintti tietää sen.
Lasikatto ja sopivan kokoiset aukot estävät sen, että näitä
herkkuja eivät oravat ja naakat rohmua.
Ruokailemaan lasin alla olevaan laatikkoon pikkulinnut pääsevät laatikon päässä olevasta aukosta.
Kun orava on paikalla, pikkulintuja ei ole missään. Ajankohta oli lapsiperheystävällinen. Hyvä niin.
Uusi vuosi on perinteisesti otettu vastaan
Tampereella. No
onhan sitä meitä kaikkia niin moneen junaan.
Joka tapauksessa vuosi 2013 on nyt kirjoitettu.
Omaan postiosoitteeseen on pantava se Akaa. Lasikatto on ilo ruokapaikan
hoitajalle ja pikkulinnuille,
mutta pelottava isommille
eläimille. Pyyhkimet jäätyivät, ja tie oli täysi autoja. Muuten kotiseutuneuvoksen päivät kuluvat Railirouvaa hoidellen ja arkistoa
järjestellen. Lasten ei tarvinnut nähdä ja kuulla iltaan sopivaa menoa.
Kun tässä kohtalaisesti liikkuu, tulee seurattua nuorison ja vähän varttuneempien käytöstä.
Tuntuu siltä kuin nuoret likat olisivat kulmien
koviksia nykyään. Helin
Lintuja ruokkiessa on syytä
muistaa ruokintapaikan hygienia, jotta ruokinnasta ei
tule surmanloukkua linnuille. Ruokinta-automaatin alle kertynyt siemen- ja
kuorimassa kannattaa poistaa useamman kerran talven aikana. Joulurauhan julistus on tunnelmallinen episodi. Vanhemmat ihmiset ovat
heille pelkkää ilmaa tai tiellä olevaa sakkaa. 3. Nyt oli näyttävä ilotulitus, kun se
itsenäisyyspäivänä oli lyhyt kuin kanan lento. Vuodet tuntuvat
vierivän entistä nopeammin tässä vanhuusiässä. Hyvillä vahvistimilla
siitä sai kotielämyksen. Tämä on erityisen tärkeää suojasäällä,
jolloin märkä ruokintajäte
toimii bakteerin kasvualustana. Ei aina oikein maistu, mutta
taloudellinen pitää olla.
Joulusta selviää helpommalla, jos tekee niin
kuin rouva toivoo. Teräsbetonin Jarkko Aholan joululevy
tuli kuunneltua toistuvasti. Merkillisiä tarpeita luodaan. Näistä talven liukkaista ja
loskista ei ole väliä.
Sitä sipsuttelee noilla
kaljamilla, ettei vaan
kaadu ja loukkaa itseään. Paluumatka tiiviissä lumisateessa oli inhottava kokemus. Oravan
poistuttua on lintulautakin tyhjä.
Pienten puolesta
Juha Kosonen
Kotiseutuneuvos Pekka
Pennasen arkiaskareisiin
kuuluu lintujen tarkkailu ja
valokuvaaminenkin. Erityisen herkkiä taudille
ovat vihervarpuset, urpiaiset sekä punatulkut.
Tautiin sairastuneen linnun tunnistaa pörhöisestä
höyhenpuvusta ja löysän
ulosteen tahrimasta peräaukon ympäristöstä. Kotinsa parvekkeelle neuvos on
rakentanut pikkulinnuille
ruokintapaikan, johon isoilla linnuilla tai muilla isoilla
eläimillä ei ole asiaa. Lintu on myös ?kesy. Lintulauta joko heiluu niin, että pikkulintu ei siellä pysy tai tilanne on muuten pelottava.
Esimerkiksi orava on varastoinut ruokaa talvipiiloihinsa niin paljon, että se selviää
talven läpi ilman ruokintapaikkojen herkkuakin.
Pekka Pennasen ruokin-
tapaikka on laatikko, jonka
molemmissa päissä on pikkulintujen kokoisen aukot.
Lasikaton läpi linnut näkevät, että herkkuja on tarjolla. Vahvoja juomia tuntuu
riittävän tulevaan kesään. Sitten
kinattiin lahjojen aukaisu- ja syöntiajankohdista.
Kun oli paljon väkeä, mahtui siihen mielipiteitä.
Kun sitten oli syöty liian nopeasti ja lahjat aukaistu, oli se joulu siinä. Laatikko on kukkalaatikossa. Toinen vaihtoehto olisi livistää tiehensä jonnekin ulkomaille.
Kohde pitää tarkkaan valita, koska joulu on levinnyt sinnekin, missä perusväestö ei sitä vietä.
Sitä voi joutua ojasta allikkoon, kun pyhinä ovet
sulkeutuvat ja huomaa olevansa ulkopuolinen ja
yksin. Luut ovat mokomat
haurastuneet, ja on entistä kömpelömpi.
Joulun kaupallisuus on aika rasittavaa. Ne paikat ja tavat ovat entisiä. Satojen valokuvien digitoiminenkin on
aloitettu.
Vapaista ruokintapaikoista voi tulla kaupunkialueella
ongelma. Joululaulut
kohtalaisessa määrin jopa kirkossa ovat aika hyvä juttu. Se alkaa reilua kuukautta aikaisemmin. Niitä jäännöksiä puputetaan sitten viikko tolkulla. Nämä eivät uskalla lasin alle mennä.
Pikkulintujen syöttäminen on Pekka Pennaselle
mieluisa harrastus. Päivät pitenevät.
Valoisan ajan lisä ei
ole pahitteeksi. Jos mahdollista, siirrä ruokintapaikan sijaintia
muutamia metrejä talven
aikana. Osa oli jo valmiiksi vatsataudissa. 5. Sitä sitten ulkomailla ihmetellään ja kysytään, että
oletko muuttanut.
Kohta pääsee arvioimaan Akaan päätöksenteon mahdollisuuksia, kun nimet ovat selvillä ja työ
alkanut.
Kirjoittaja on entinen Akaan kaupunginjohtaja,
nykyinen eläkeläinen.
9. Ihmiset liukastelivat kohti Ratinan suvantoa. Aukot ovat
niin pienet, että vain pikkulinnut mahtuvat sisään. Lapsiperheessä sitä jouluruokaa sai odottaa taas. Siihen peliin mennään helposti mukaan. Pitää olla tarjottavaa, jos joku
yllättäen tulee. Pukin tulo oli vähän hakusessa. Akaan Seutu . Ruokaa ja juomaa
tulee ostettua liikaa. Pese ruokintalaitteet (telineet, automaatit)
kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Jos maa-aines pölyää, käytä myös hengityssuojaimia. Desinfiointiainettakin voi käyttää. Eri puolilta Pirkanmaata on saatu ilmoituksia salmonellaan sairastuneista ja
kuolleista linnuista ruokintapaikoilla.
Salmonella leviää helposti likaisella ruokintapaikalla, ja pian tautia esiintyy lähialueen kaikilla ruokinnoilla. Se sitten levisi flunssan ohessa lähes
koko kyläkuntaan. Menee kiltisti hänen sukulaisiinsa ja käy sitä ennen neljä kertaa päivässä
kaupassa jonkin ajan ennen lähtöä. Sitä ikään kuin varaudutaan
vieraiden tuloon. Lisätiedot: www.pily.
fi/ruokinta
oulusta ja uudesta
vuodesta on taas
kerran päästy ylitse. Joululauluja
tulee tuutin täydeltä, ja sitten ne loppuvat kuin
seinään. Olenpahan tuonkin kerran Budapestissa
kokenut.
Aaton joulusauna oli aika hyvä juttu aamupäivällä. (likaista maata, ruoantähteitä ym.), käytä suojakäsineitä ja pese kädet käsittelyn jälkeen huolellisesti
lämpimällä vedellä ja saippualla. Akaassa on yhden
kerran kielletty lintujen ruokinta uhkasakon uhalla, koska paikasta sikisi satapäinen
naakkayhdyskunta kaupunkia terrorisoimaan.
Muista hygienia
Jukka T. 2. eli se ei
pysty pakenemaan ihmistäkään.
Seuraavassa on muutamia talvilintujen ruokintaan
liittyvä hygieniavinkkejä: 1.
Käytä ruokinta-automaatteja, joissa linnut eivät pääse ulostamaan ruoan joukkoon. Ruokintapaikan täyttö ja puhdistaminen onnistuu helposti, koska lasikatto on irtonainen.
Yleensähän käy niin, että
lintujen ruokintapaikat valtaavat naakat tai oravat. Ne pujahtavat aukoista
sisään syömään. Lintujen puuhia seuratessa tulee
napsittua muutama kuvakin. Huomasin, että rouvakin jäi vähän mietiskelemään näitä jouluaaton
vieton vaihtoehtoja.
Niitä vaatimattomia mutta lämminhenkisiä
lapsuuden jouluja ei saa takaisin, vaikka mitä
tekisi. Puhdistaessasi ruokintalaitteita
tai käsitellessäsi ?ruokintajätteitä
Lapsena
koetut luontoelämykset ovat
koko elämää kantavia voimia.
Toni Lajos
Luonnon henkisyydestä
Juhani Vuorinen
Teija Hakala tavoittelee menestystä
klassisessa voimanostossa
Tarja Antola
Tarja Antola
Rasin voimailutila Viialassa
tuli tutuksi Teija Hakalalle
jo 15-vuotiaana, jolloin hän
alkoi käydä salilla harrastusmielessä. Poliisipartio pääsi auton perään ja pysäytti kuljettajan Hallamäentiellä.
Tekijä on poliisin vanha
tuttu, ajokortiton akaalaismies, joka on aiemminkin
syyllistynyt vastaavanlaisiin tekoihin. Jos
se ei tule tänä vuonna, niin
kauan tahkotaan, kun se on
saatu.
Menestystä Hakala odottaa viimeistään silloin, kun
hän neljänkympin ikäpyykin saavutettuaan pääsee
mukaan veteraanikisoihin.
Hakala haluaa olla myös
esimerkki puhtaasta urheilusta.
. Ensimmäiset kilpailut
kävin varusteilla, mutta niiden kanssa oli jotenkin rasittavaa pelata, minkä takia
siirryin klassiseen voimannostoon eli tähän raw-lajiin.
Minä en ole osannut käyttää varusteita hyväkseni, eivätkä ne ole tuoneet minulle parempia tuloksia. Nyt koti on Toijalassa, mutta pääasiallinen harjoittelupaikka
pysyy Viialassa. Lapset kulkevat välillä mukana
äidin harjoituksissa Rasilla, ja ovat tottuneita kävijöitä salilla. Akaan Seutu
Omistaja näki varastetun autonsa
liikenteessä Toijalassa keskellä päivää
lukijamme
kirjoittavat
Kallis kielto
Viialasta varastettu
kuorma-auto löytyi Ylöjärveltä
Tarja Antola
Talon pihasta Toijalan Satamatieltä varastettiin tiistain ja keskiviikon välisenä
yönä henkilöauto. Rasin voimailutilan lisäksi Hakala harjoittelee työpaikan
salilla lounastauoilla.
Sosiaaliohjaajan sekä datanomin tutkinnot suorittanut Hakala työskentelee
Nokian alihankkijalla Accenturella. Koska kaikenlaiset aineet ovat tulleet kehonrakennukseen, fitnessiin ja
voimanostoon, haluan olla esimerkkinä muille lajin
harrastajille, että ilman niitäkin voi pärjätä.
Voimanostossa hän haluaa testata omia rajojaan.
. Kaapista vietiin kymmenen paria
kaupungin sivistystoimen
omistamia CCM-merkkisiä
luistimia.
Poliisi epäilee varkauden tapahtuneen päivän ja
illan välisenä aikana. Siellä voi syntyä
kipinä johonkin tavoitteeseen, oli se sitten painonpudotus, oman itsensä ylittäminen, apu kipeään selkään
tai niskaan tai ylipäänsä hyvinvointi.
Hakala toivoo, että myös
kaupungin liikuntatoimi panostaisi Rasin tilaan. 10
Perjantai 1.2.2013 . . Siksi
luonnon katselulla on parantava vaikutus.
Vanha kansa oli tästä tie-
toinen, ja se kertoi maahisista, vetehisistä, menninkäisistä ja keijukaisista, jotka
se tunteellaan vaistosi ja
näkikin.
Nykyihmisten olisi aika kehittää uusi ymmärrys ja suhde luontoon. Kannat-
taa vakaasti harkita tämän
kiellon kumoamista, vaihtoehtoisesti kiellon esittäjän
vastuuseen saattamista.
Vuosikausia olen pitänyt valitettavana, että suurin osa
ihmisistä kuvittelee esimerkiksi kasvikunnan olevan
pelkkää aineellista materiaa
eli erilaisten atomien edestakaista liikehdintää sinne tänne. Tosin
Teija Hakala harjoittelee Rasin salilla. Mies oli nip-
urheilu
pusiteillä kiinnittänyt varastamaansa autoon toisen
auton rekisterikilvet. Hakala toivottaa muutkin tervetulleiksi Rasin salille.
. Tarkoitus on tuoda SMkisoista kultaa kotiin. Tällaista kasvimaailmaa
ei ole, vaan se on moninaisten henkisten olentojen yhteissumma ja luomus. Varsinkin lapsia
tulisi ohjata kokemaan luonnon nähtävyyksiä. Käyttäjät kaipaavat muun muassa uusia tankoja ja levypainoja, joita pyynnöistä huolimatta ei ole salille saatu.
. Poliisi epäilee, että
luistimia saatetaan kaupata
eteenpäin.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan opettajia sekä päiväkotien henkilökuntaa on kielletty puhumasta
työpaikkojensa kosteus- ja
homeongelmista. Laji vaatii tosi rankkoja treenejä, mutta se antaa
myös tasapainoa omalle elämälle ja on tapa rentoutua,
vaikka ei ehkä uskoisikaan.
Teija Hakalan viimeisimmät harjoitusohjelmat on
laatinut Henri Vauto. Vauvaiässä lapset
seurasivat äitinsä harjoittelua kantokopasta käsin. Haluan ottaa irti kaiken,
mitä saliharjoittelussa saa
sen sijaan, että pyörisin aina oman mukavuusalueen
sisällä. Täällä kaikki otetaan avosylin
vastaan.
joillekin varusteet tuovat
paljonkin lisää kiloja, Hakala vertaa.
Laji tuo
tasapainoa elämälle
Sarjassa Naiset 84 kiloa kilpailevan Hakalan yhteistuloksen ennätys on 302,5
kiloa (kyykky 110, penkkipunnerrus 62,5 ja maastaveto 130 kiloa). Auto löytyi kunnossa eilen torstaina
Ylöjärven keskustasta. SM-kisoihin
hän lähtee hakemaan mitalia.
. Autot
vaurioituivat etukulmasta ja
kyljestä.
Kaupungin
luistimet varkaille
Hämeentiellä Hirsikankaan
kohdalla sattui peräänajo
viime viikon perjantaina iltapäivällä. Paikkakuntalainen kuljettaja oli hidastanut nopeutta tiellä, jolloin
takaa tullut törmäsi auton
perään.
Toijalassa sijaitsevan Matinpuiston urheilukentän
pukukopin kaappiin murtauduttiin maanantai-iltapäivän ja keskiviikkoaamun
välisenä aikana. Parikymppisenä harrastus jäi, kunnes Hakala yli kolmekymppisenä
työkaveriensa innostamana
aloitti harjoittelun uudelleen.
Nyt 37-vuotias Viialan
Viriä edustava Hakala valmistautuu klassisen voimanoston SM-kisoihin, jotka
järjestetään Helsingissä 9.
maaliskuuta. Hän on kotoisin
Viialasta ja asunut vuosia
muualla mutta palannut takaisin kotiseudulle. Kilpailemaan hänet on innostanut ja tekniikkaa hionut
akaalainen voimailuvete-
raani Aulis Aalto.
Treenejä lounastauolla
Teija Hakala on 2-vuotiaan
Tuulin ja 5 vuotta täyttävän
Laurin yksihuoltajaäiti. Auto oli pysäköity asiallisesti
muiden autojen joukkoon.
Miljoonasillan ja Hämeentien risteyksessä Toijalassa kolaroitiin viime vii-
kon perjantaina iltapäivällä.
Ylikulkusiltaa ajanut helsinkiläinen kuljettaja törmäsi
Hämeentietä ajaneen paikkakuntalaisen autoon. Vaadittavan
tulosrajan hän saavutti klassisen voimanoston kisoissa
Muuramessa 12.1.
Hakalan lajissa klassisessa voimanostossa kilpaillaan ilman varusteita, kyykkytrikoita, penkkipaitaa ja
maastavetotrikoita. Rasilla on kiva porukka,
jolta saa varmasti apua treenaamiseen. Perusnostotrikoon lisäksi käytössä voivat olla polvenlämmittimet, vyö, rannesiteet ja
maastavetosukat.
. Omistaja
näki auton päivällä liikkeellä Toijalassa ja ilmoitti siitä
hätäkeskukseen. Lisäksi hän oli irrottanut autosta
soittimen ja muuta tavaraa,
jotka löytyivät kotietsinnässä miehen asunnosta.
Myllykujalta Viialasta
puolestaan varastettiin tiistain ja keskiviikon välisenä
yönä kuorma-auto. Illasta aamuun pukukopit ovat
kiinni. Tällainen on pieni satsaus siihen nähden, että täällä
käy paljon kisaavia ihmisiä,
ja vaikka ei kävisikään, varusteiden ja välineiden pitää olla kunnossa, kun harjoitellaan.
Tällä kertaa palkinnon pokkasi
Ari Sauren.
Myös ansioituneita toimitsijoita palkittiin kiertopalkinnoin. Taistelijat?K-pallo 3-5.
mies Janne Raappana saanee lähiaikoina mieluisan
tehtävän. Autosuunnistuksen kuljettajista
palkittiin B-luokassa kilpailevat Jari Rosenblad ja kartanlukijoista Ville Väre.
Vuoden autourheilijaksi
VaToSUA valitsi ensimmäisen kerran historiansa aikana autosuunnistajan. tammikuuta, ja niinhän siinä kävi, että
viime vuoden mestari Taistelijat syöstiin valtaistuimeltaan. 22.03 2-4, Antti Harinen. etenkin grillimestarina menestyneelle Petteri Airanteelle.
Arvo Etelä. Kenttäpelaajat Jarno
Aaltonen, Rauno Joronen,
Pekka Julin, Vesa Koskinen,
Juha-Pekka Kössilä, Marko
Lauhasmaa, Marko Lundan,
Markus Matomäki, Harri
Puustinen.
Tuloksia: 24.1. 25.09 3-4, Jirka Järvi.
29.17 3-5, M. Finaalissa joukkue
joutui taipumaan K-pallolle
maalein 3?5.
Torstain 24.1. Akaa-cupiin otetaan
ilmoittautumisia tiistaihin
5.2 asti. meni Sami Merjaniemelle ja ?Penan pytty. 8.21 0-2,
Marko Lauhasmaa. 050 434
3594 ja Jukka Koskiselle p.
040 579 4880.
Cupin osallistumismaksun, joka on sama kuin
puulaakissa, voi maksaa
US Pumpun tilille: 116630116808 Nordea tai ensimmäisen ottelun yhteydessä.
Turnaus pyritään aloittamaan torstaina 7.2. La. ToTo
oli melkoisessa karusellissa ollen pahimmillaan 0?5
tappiolla. Perjantai 1.2.2013
11
urheilu
Terävyys maalin edessä toi
K-pallolle mestaruuden
Akaan kaupungin kaukalopallomestaruus ratkaistiin
lauantaina 26. Taistelijat?Kireet
Stringit 7-4. Joukkue oli toki varamiehinenkin, koska tähtitrio Jesse Järvi, Jani Laine, Teppo Tenkanen
oli muissa edustustehtävissä. Crossari?Kireet Stringit 2-8. 26.1.
Välierät. B-lohkon
ykkösen Old Bronxin vaisuus oli toki pettymys, mutta vastustaja Toijalan Toivot
pelasi koko turnauksen nousujohteisesti. Akaan Seutu . Puolivälierät Taistelijat?APK 11-3.
Old Bronx?ToTo 1-5. On ollut
PS-cupia, on ollut TS-cupia.
Ja nyttemmin, kun kaupunkimme nimi on muuttunut,
jatkoturnaus on nimeltään,
Akaa-Cup.
Kyselyjä on ollut, ja kyselyihin vastataan myönteisesti. Mutta
samovaari tai nakkisoppakeitin se ole!
Harmihan se oli, etteivät
kaikki ykköstähdet esiintyneet loppuottelussa. Saavutetuista eduista
ei missään tapauksessa pidä
luopua.
Loppuottelun Taistelijat?K-pallo maalit. 17.20 1-3, M.
Lundan. Lau-
Perinteisesti kaukalopallopuulaakia on seurannut
toinenkin turnaus. Lundan.
Akaan kaupungin kaukalopallopuulaakin mestarijoukkue K-pallon kokoonpano: Maalivahti Juha Seppänen. Ilmoittautumiset
Vesa Koskiselle p. Pitäisi säveltää
iskevä ja melodinen ylistyslaulu tälle paikkakunnalla
suosiota nauttivalle lajille.
Janne pelasi nytkin laadukkaan turnauksen.
Hävinneen joukkueen
lauantain tehomies oli Pasi Reunanen. Niinpä vajaa kolme minuuttia ennen päätössummeria oltiin tasatilanteessa, 7?7.
Nopeat jalat ja nopean
rannevedon omaava Jani
Välimaa sai kunnian niitata
hasmaa. Vuoden toimitsijapalkinnoista ?Reijon
tela. 6.24 0-1,
Marko Lundan. Naisten luokan palkinto meni Johanna
Rautalinin nimiin ja yleisen
luokan pokaali Janne VilpVaToSUA:n vuoden autourheilijaksi valitun, tamperelaisen Juha Heikkilän taidoilla ei harhaan ajosta ole
pelkoa.
pulalle.
Nopeuskilpailujen sekä
rata-ajon kiertopalkinnot
menivät rata-ajon V-1600
cup-mestaruuden jo toisen
kerran saavuttaneelle Toni Lähteenmäelle. Näin ollen K-pallon oma
vastine Jarno Aaltonen,
Marko Lauhasmaa, Marko
Lundan nousikin parrasvaloihin. Jostain he kuitenkin kaivoivat taisteluhengen
esiin nousten jo 4?5:een.
K-pallo iski kuitenkin ratkaisun reilussa minuutissa.
Kolme häkkiä ja lopputulos
4?8.
Pasi Kulmala
Akaa-Cup
tänäkin vuonna
K-Pallo voitti viime vuonna kaukalopallon Akaa-Cupin ja tänä vuonna puulaakimestaruuden.
Pronssit ToTo:lle
ToTo otti opiksi välieräpelistä ja meni pronssiottelussa Kireitä Stringejä vastaan
ajassa 7.20 jo 5?0 johtoon.
Tässäkin lajissa voimasuhteet saattavat pelin sisällä
muuttua. Rallikuskeista palkittiin Hannu
Nevalainen ja karttureista Petri Tuominen. 9.45 1-2,
Matias Wiik. Loppuottelu. Tämän
kunnian sai pohjoiseurooppalaisessa NEZ-sarjassa hopealle ja kotimaisessa SM-
sarjassa pronssille sijoittunut kartanlukija Juha Heikkilä.
Kun autourheilu on tunnetusti tekniikkalaji, on
vuosittain palkittu kiertopalkinnolla kilpa-autojen
tekniikan parissa aktiivisesti toiminut henkilö. puolivälierät pelattiin ilman mojovampia yllätyksiä. Kireet Stringit kävi kahdesti johdossa, mutta
luisteluvoimainen Taistelijat ratkaisi loppuminuuteilla loppuottelupaikan 7?4
voitolla.
Toisessa välieräottelussa
alkutahdit löi K-pallo. Pelit pelataan Toijalan keskuskaukalolla.
Jukka Koskinen
Valkeakosken?Toijalan Seudun Urheiluautoilijat palkitsi menestyjiä
Juhani Valkonen
Valkeakosken?Toijalan Seudun Urheiluautoilijoiden
uuden kilpailukauden avajaisissa palkittiin vuonna
2012 menestyneitä urheilijoita ja ansioituneita toimitsijoita kiertopalkinnoilla.
Jokamiesautoilussa nuorten luokan kiertopalkinnon
sai vuodeksi kaappiinsa Toni Leppäkorpi. 20.16 1-4, M. Nimivahvaa Kireitä
Stringejä vastaan olisi kuitenkin pitänyt osata pistää
pallo paikoista sisään.
Lauantain välieräotteluista ensimmäisessä Taistelijat
joutui alkuun jopa takaaajajaksi. Kahdessa
pelissä yhteensä kuusi osumaa.
Taistelijoiden Matias Wiik
teki loppuottelussa maalin.
Kaukalopallokin on
maalintekopeli
päätösosuman ajassa 28.10.
Se tiesi Toijalan Toivoille
pronssimitaleita.
ToTon nimekkäin peli-
Ikuinen fraasi, ?jos et itse
tee paikoista osumaa, kyllä
kaveri kohta tekee?, tuli todistetuksi loppuottelussa.
Puolustava mestari Taiste-
lijat ei tekopaikkojaan hyödyntänyt. Crossari oli
suhteellisen hyvin luistellut
ryhmä. K-pallo?ToRu 5-2. Puulaakimestaruus
ratkesi tekopaikkojen hyödyntämiseen, jossa kokenut
K-pallo onnistukin kiitettävästi.
Mestareiden maalivahti
Juha Seppänen teki myös
laatutorjuntoja riittävästi.
Näin viime vuoden Akaacupin mestari saa nyt ihailla
myös puulaakin mestaruuskannun kauneutta. Mutta
pienemmän lajin ei aina pidä mennä kumartelemaan
ja nöyristelemään suuren
ja mahtavan lätkän edessä.
Kaukalopallo on ollut yli 30
vuotta paikkakunnan kärkikaartia, kun puhutaan puulaaki- ja harrasteturnauslajeista. ToTo?K-pallo
4-8.
Pronssiottelu: ToTo?Kireet Stringit 8-7
Ylenpalttisen
runsaasti syömistä, sauna,
tietokilpailu. klo 16.30 naisten
raamattupiiri seurakuntatalon takkahuoneessa.
To 7.2. klo 18.30 Rukoile
ja laula ylistyslauluja kanssamme, Rukouksentalo-tiimi
kutsuu mukaan toimintaan,
Seurahuoneenk. Messu klo 10 Akaan
kirkossa, Pakkanen, Hannu
Kahilakoski. Ilmainen bussikyyti. tai
yksittäisten ruokailujen mukaan. yksin. 040 725 7426.
Hinta 50?.
KYLMÄKOSKEN
KAPPELISEURAKUNTA:
Su 3.2. Sanan ja laulun ilta
klo 18, Kinnarintie 13, vieraana evankelista Jukka Partala.
Su 24.2. Koulutuspäivä uusille
ja vanhoille vapaaehtoisille.
Lähetys:
Ke 6.2. 2,50?, alle kouluikäiset ilmaiseksi). Kokkikerhot ovat
täynnä. klo 11.15 messun
jälkeen, kahviraha yhteisvastuun hyväksi. Jeesus ei ollut ainoa. Simeon oli varmasti monasti hyvin yksinäinen ja hämmentynytkin ajatuksineen, sillä
ihmiset saattoivat pitää häntä jo vähän höppänänä ja pilkata häntä, mutta vanhus oli kuuliainen
ja uskollinen viestille, jonka oli saanut Jumalalta. klo 15 Haukilan
piiri.
Lapset ja perheet:
Perjantaisin klo 9.30-11.30
Perheparkki, os. Ilm. Keittoa ja pullia myytävänä myös
mukaan.
Ke 20.2. 4.
Ke 6.2. Matti
Neulanen 040 744 1659.
Kuollut: Lilja Mattinen 93,
Ensi Kyllikki Piippo 79, Pentti Eero Juhani Vuorinen 76,
Rauha Kaarina Harkki 68.
Kastettu: Miika Iivari Kanerva, Fanni Helmi Kyllikki
Lamminen, Roki Huuko Saukkonen.
Rakkaamme
Raimo Jaakko
SAARELA
9.12.1939 Jalasjärvi
2.1.2013 Akaa
Ikävöiden, kaivaten
Airi
Jaana, Mika, Janita ja Anette
sisko perheineen
veljet perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Loppui tuskat, tuli rauha,
uni kaunis ikuinen.
Siunaus toimitettu läheisten
mukana ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Oili Siviä
VÄLJÄ
o.s. Runebergin
virsiä ?On meillä aarre verraton?.
Ke 6.2. Hinta 15 . Yhteisvastuukeräyksen
aloitus
ja kirkkokahvit, pyhäkoulu päiväkerhosalissa klo 10.
Aseman, Kuusjoen ja Naulin
kinkerit klo 15 Uosukaisella
(Poppelikuja 2).
Ma 4.2. Lounaan jälkeen lyhyt
infotilaisuus tämän vuoden
kohteista. klo 18.30 Kristittyjen yhteinen rukousilta
Kappelikirkossa, laulun ja sanan äärellä. Kuulokerho klo
12.30 kerhovierailu Urjalaan.
Ke 13.2. Koskenkodin päiväpiiri klo 13, Roopenkatu 1.
To 7.2. Perhejumalanpalvelus klo 10 srk-talossa, Saastamoinen, Karhu, Karrinmäki,
lapsikuoro. Elämän yksi monista tarkoituksista onkin rakastaa ja löytää lähimmäinen. Toijalassa tammihuhtikuussa täyttävien syntymäpäiväjuhla. Häntä
johdatettiin kohtaamaan Vapahtaja, ja hän sai
rauhan sielulleen.
Uskallan väittää, että jokaisella ihmisellä on
sielussaan tyhjä tila Jumalaa varten. Hän uskoi, ettei kuolisi ennen kuin näkee Jeesuksen. Simeon oli noudattanut sisäistä kehotusta.
Tiedän nykyäänkin useita ihmisiä, joita Jumala
on johdattanut ja varjellut kuten Simeonia.
Simeon tiesi heti, kuka lapsista oli Jeesus. Jukka
Salminen, Harjun lapsikuoro,
johtajana Maiju Häyrynen.
Vapaa pääsy.
Tytöt ja pojat 7-13v.: Hiihtolomaleirien ilmoittautumiset alkaneet. ma 4.2. klo 14 lähetyspiiri
Karppila , Hannulankatu 14.
Ti 5.2. Hebrealaiskirje 4. Siihen tilaan mahtuu usko Jeesukseen.
Jumala antaa kestävän rauhan etsivän sydämeen
aivan samalla tavalla kuin hän antoi rauhan Simeonille tämän nähtyä Jeesus-lapsen. 040
350 4901.
Toivon talo, vähävaraisten
ruokailu 2?, ma-to klo 1113 ja pe klo 10.30-12.30 seurakuntatalolla.
La 2.2. Uppoudu rukouksen maailmaan, rukouspalvelijoiden rukoushetki.
Ma 4.2. Konsertti klo 18
Akaan kirkossa, Kristjan Mõisnik, laulu ja Pietari Korhonen,
urut.
Muuta:
Ti 5.2. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa. Israelin tilanne synkkenee
maallisessa mielessä, mutta pelastuksen näkökulmasta se kirkastuu koko ajan. klo 18 Rukouspiiri
Sääksmäen kirkossa.
Kohtaamispaikka Seurahuoneenk. Kevään kerhojen toimintakausi
on alkanut. Raamattu
sanoo, että iankaikkisuus on pantu ihmisen sydämeen. Iltaohjelmassa yleinen
rippi lohdutusta tarwitseville
ja nääntywille. huoltajan
kanssa. p. Hernekeittolounas
laskiaispullakahvilla 6?. klo 18.30 miesten
raamattupiiri seurakuntatalon takkahuoneessa.
Ma 4.2. Torstaiklubi klo
12.45 Ystävänpäiväjuhla Lauhalassa Valtatie 20.
Ma 18.2. Mm. Tuominen
30.10.1929 Viiala
9.1.2013 Akaa
Vaiti seisoo pihapuut,
ikävöivät kukkamaat.
Kaipaa tuttu pihapolku
rakkaan jalan astuntaa.
Kaivaten
Aila ja Terho
Jouni, Marika, Niko ja Miro
Anne-Marie
Juha ja Anne
Sami
Anniina
Sointu-sisko perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten
saattamana. klo 18.30 kirkkokuoron harjoitukset srktalolla.
To 7.2. Simeon ymmärsi myös, että
Jeesus toimisi nimenomaan Jumalan pelastussuunnitelman välineenä, ja pelastus on tarkoitettu kaikille kansoille.
Tänään elämme sitä aikaa, että näemme kuinka radioaalloilla evankeliumi kiirii kaikkialle maailmaan Simeonin ennustuksen mukaan.
Ei-kristillisen maailman keskelle syntyy seurakuntia, ja Jeesus-valo loistaa pimeyden keskellä. Liput 15 ?.
Ennakko kirkkoherranvirasto
ja kauneushoitola Eila Lindberg.
Muu toiminta:
Su 3.2. Koulukatu
6 A.
Muskaripyhis joka maanantai klo 16-16.45 srk-talon
päiväkerhotilassa. Mäenlaskua,
rastirata, arpajaiset, tuotto
yhteisvastuulle.
Akaan perheuutisia:
Kastetut: Väinö Hannu Antero Hietamaa, Inka Jose?iina
Rönnberg, Hilla-Emilia Savolainen.
Kuollut: Maila Marjatta
Heikkilä 88 v, Anna-Liisa Niemi 88 v, Verno Martti Jämsä 79
v, Raimo Jaakko Saarela 73 v,
Martti Juhani Rokkanen 64 v.
SAALEM Asemantie 32
Su 3.2. 4 auki ti ja pe klo
10-13. Jumalan Pyhä Henki oli ilmoittanut hänelle, ettei hän kuole ennen
kuin kohtaa ja näkee Herran Voidellun (Luuk
2:26). Akaan Seutu
PYSÄHDY HETKEKSI
Aila Laaksonen
Johdatuksen
varassa
I
hmisellä on tarve kohdata toinen ihminen oikeasti ja aidosti. Messu klo 10 Viialan kirkossa, Piirto, Kulhia,
Ali-Löytty. Aivan lopussa Simeon näkee, että Jumala on
valmistanut Jeesuksessa kirkkauden, joka loistaa Israelin kansalle. kirkkoherranvirasto suljetaan klo 14.
Ti 5.2. 040 358
3342.
4.-6.3. klo 21.
Kaikenikäiset ja -kokoiset
mukaan, alle 12v. Raamattuluento
klo 18 srk-talossa, Nikkilä.
Su 10.2. Retken hinta 15?, sis.
matkat ja rinnelipun. klo 10 ikääntyvien
jumppa Juusontien kerhotilassa.
Su 3.2. Tied. Alle 3-v. klo 16 avoin raa-
mattupiiri seurakuntatalon
neuvotteluhuoneessa. Raamattuopetussarja klo 18 Akaan srk-salissa, Jumalan on -luentosarja:
Valitse mitä tahansa. klo 11 Eläkeikäisten virkistyspäivä Pappilanniemessä. Messun jälkeen lounas
(10?) Pappilanniemessä.
Su 3.2. Teemu Salminen, Anna-Maija Haavisto.
Diakoniatyö:
Diakoniatoimisto
on
avoinna ma-to klo 9-12 ajanvarauksella. klo 10 ikääntyvien
jumppa kirkon luentosalissa.
Ma 11.2. klo 15 Naisten
Pankin kahvikonsertti seurakuntatalolla. 14.2. Etsitään,
odotetaan ja löydetään!
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan
diakoniatyöntekijä
Toijalan
Helluntaiseurakunta
AKAAN SEURAKUNTA
Jumalanpalvelukset:
Su 3.2. Listoja ja lippaita
saatavana. klo 18 miesten lentopalloa Pappilanniemessä.
Ti 5.2. Hiljaisuuden retriitti Toukolan leirikeskuksessa.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut Marilta p. Näemme Jeesukseen uskovien seurakuntien lisääntyvän koko
ajan Israelissa. Hän totesi, että nyt sinä
annat palvelijasi rauhassa lähteä, kuten olet luvannut (Luuk 2:29). Viialassa myös
kirkkokahvit sekä infotilaisuus srk-salissa messun
jälkeen.
Ma 4.2. 040
553 1007.
Ti 12.2. 4.
Ma 4.2. 5?, lapset
7-12v. Kohtaamispaikalla Yhteisvastuutapahtuma
klo 9-12, hernekeittoa, laskiaispullia ja arpoja myynnissä
yv:uun hyväksi.
To 14.2. Pe 1.2. klo 15 Lakälale
-lasten
lähetysmusikaali
Sääksmäen kirkossa vie matkalle maailman ympäri. klo 18.30 yhdistyksen vuosikokous.
www.toijalansaalem.palvelee.fi
Helluntaiseurakunta
Viiala, Jumu, Asemakatu 6
Tervetuloa kokouksiimme!
Su 3.2. klo 11.30 Yhteisvastuulounas Pappilanniemessä
10?. Valkeakosken rinnelaskijat ja Sääksmäen seurakunta.
Su 3.2. Diakoniapiiri klo
13 Viialan rippikoulusalissa.
Invalidikerho klo 15 Akaan
alasalissa.
Ti 5.2. klo 19 Keidashetki
Jeesus kanssasi!
Surun kohdatessa...
Välitämme muistoilmoitukset
myös muihin lehtiin.
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA
Jumalanpalvelukset:
Kynttilänpäivä, aiheena ansaitsematon armo.
Su 3.2. Niemi p.
040 744 1648.
Ma 4.2. Sääksmäen
kerho on vaihtunut torstaista tiistaihin klo 17-18. klo 11 Ehtoollisjuhla, Harri Johansson,
seurakuntakuoro.
Ti 5.2. luku.
Ma 4.2. Ilm. Puhelinpäivystys ma-to klo 9-10, p. klo 18 rukouspiiri
seurakuntatalon
toimitushuoneessa. Mukaan voi
tulla koska vaan.
Vauvakahvila joka tiistai
klo 9.30-11.30, Koulukatu 6
A. Jumalanpalveluksen jälkeen laskiaistapahtuma: myynnissä hernekeittoa
ja pannaria (aik. Varapaikoista tied.
Jetalta. Vanhan Simeonin sanat alkavat
toteutua.
Ihmisen osa on usein olla etsivällä ja odottavalla mielellä. menn. Ilkka
Rytilahti, SRO.
Ke 6.2. 040 350 4901.
Eläkeläisten piirit ja ryhmät:
Ke 6.2. Tule mukaan toimintaan. Yhteisvastuukeräyksen avaus, kirkkokahvit
ja yhteisvastuu-info Akaan
alasalissa n. Diakoni Terhi-Maria Ekman vieraana ti 5.2.
Laskiaistiistain
lasketteluretki
Sappeeseen
12.2.2013 klo 16- n. Ottaessaan Jeesus-lasta syliinsä Simeon ylisti Jumalaa. Jeesuksen näkeminen oli hänelle elämän
täyttymys ja sen tapahduttua hän saattoi hyvillä
mielin kuolla.
Raamattu kertoo, kuinka Henki johdatti Simeonin temppeliin, jonne Jeesus-lasta tuotiin.
Hän ei tullut sinne sattumalta tai muuten vaan,
sillä elävän Jumala Henki oli häntä kehottanut
menemään ja oli Simeonin kanssa siellä temppelissä. klo 11 hartaus
Elina Tamminen.
Perinteiset miestenpäivät
Pappilanniemen
kurssikeskuksessa 9.-10.2. Sirkka-Liisa Voutilainen, Katariina Vuorinen,
Elina Tamminen, Tuula Niemi. Luennoitsijana rovasti Yrjö Niemi:
?Miten erotan oikean ja väärän?. Muitakin sylilapsia varmaan tuotiin temppeliin. Simeon etsi, odotti ja löysi. Ruokailu 7?. Yhteisvastuukeräys alkaa.
Diakoniatyö:
Su 3.2. Messu klo 10 srktalossa, Helenius, Karhu,
Ali-Löytty, Poikselkä. Ilm viim. klo 18.30 miesten
lentopalloa Kärjenniemen
koululla.
To 7.2. klo 13 Leppälän
piiri.
To 7.2. Se ei ole aina helppoa, kuten olemme matkan varrella todenneet, ja koska olemme itsekkäitä ja mieluiten itse elämäämme hallitsevia.
Ihminen kokee kuitenkin usein elämässään
pohjatonta yksinäisyyttä, ja jokainen kohtaa lopulta rajallisuutensa kuolemassa . T. Äänilehti-koulutus klo 9-15 Akaan srk-salissa.
Vapaaehtoiset lukijat tekevät
äänilehteä näkövammaisille.
Tule mukaan lukijaksi ja äänittäjäksi. klo 10-13 laskiaistapahtuma Kohtaamispaikalla. Lähtö
srk-talo, Valkeakoskenk. 12
Perjantai 1.2.2013 . Tällaisen Jumalan ja Jeesuksen löydämme uuden testamentin lehdiltä.
Raamattu kertoo eräästä hurskaasta, vanhasta
miehestä nimeltä Simeon. klo 11 Ehtoolliskokous.
Ti 5.2. 14.2.
mennessä ma-to klo 9-10
puh. klo 10 Messu Kappelikirkossa. Tähän
ihmisen suureen yksinäisyyteen ja rakkausvajeeseen Jumala lähetti Jeesuksen lohduttajaksi,
avuksi ja armahtajaksi. Kutsun saanut,
ilmoita tulosi ja kyytitarpeesi
viim. klo 9 aamurukous,
Seurahuoneenk. Tietotien sähly 1-3.
luokkalaisille täynnä. 70-, 75- ja 80-vuotiaiden syntymäpäiväjuhla Akaan srk-salissa messun
jälkeen. klo 18.30 Rukouksen ja yhteyden ilta.
Ke 20.2. aikuisen seurassa. Akaan lähetyspiiri
klo 13 Akaan alasalissa, Riina
Saastamoinen.
Musiikkityö:
Su 3.2. ulla-mari.hutko@evl.?i,
tiedustelut, 040 744 1637.
Järj. Kärjenniemen sählykerho täynnä.
Kysy peruutuspaikkoja.
Nuoret ja nuoret aikuiset:
Musiikki:
Ke 6.2. 27.
Mukaan mahtuu 50 henkeä.
Ilm. klo 17 Napero-kuoron harjoitukset srk-talolla.
Tulossa:
Su 17.2. Lämmin kiitos
osanotosta.. klo 13.30 laskiaispullien leivontatalkoot
seurakuntatalolla. YV:n aloitusmessu
42.000 ?. K7
. 1. Vh. 050 548 3333. 3. K12
. Lämpimät kiitokset osanotosta.
Maila Marjatta
HEIKKILÄ
Ent. Kulkki, Kauvatsa
p. 2013 Akaa
Kaipauksella muistaen
Tuula ja Juhani
Pasi, Hanna, Erica ja Alex
Jari ja Noora
Eero
Pirjo ja Jarmo
Miska, Kati ja Miisa
Merja ja Esa
Anna
Essi ja Pekko
Markku, Maarit ja Matias
Muut sukulaiset ja ystävät
Me näimme voimasi vähenevän
ja tiesimme lähtösi lähenevän.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä,
vaikk` sydän, silmät
on täynnä kyyneleitä.
Olet ansainnut unen rauhaisan ja
kiitoksen kaikkein kauneimman.
Siunattu läheisten saattamana. kotipalvelut ym. laatoitukset . tapetoinnit . Kokouksen jälkeen
kuoroharjoitus. krs:ssa, 12/2006 valm.
talossa. Kesto 1h 39min . Johtokunta
Akaan Seudun Ruskat ry:n
Toijalan
Martat ry
VUOSIKOKOUS
Akaan Kirkkokuoro ry:n
VUOSIKOKOUS
ma 18.2. 040 501 7728
82 m², 5. Kesto 1h 26min . Musiikki . lvi-työt
. Piano ym. 48.530 ?.
Omistaja myy. 1.1948
. 0400 661 807
Olavi Toppari, www.otpelli.fi
Asennuspalvelu.
Mahd. Muuttokuljetukset
paketti/kuorma-autolla
. S
. Esillä sääntöjen määräämät
asiat. keittiöt . VESIKOURUT
. kylpyhuoneet
. Seikkailu . Liput 10?
PE 20, LA/SU 19, KE 20
Valkeakoskella, Lotilanjärven
rannalla kaunis
34m² Viialassa.
P. 1924 Virolahti
. Piipunpellit-hatut . Hallitus
Toijalan Seudun
Reserviläiset ry
Sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
ke 20.2.2013 klo 19 SPR
Toijalan osaston toimitilassa
Sykkeellä, Valtatie 9, Akaa.
Johtokunta kello 17.30.
Tervetuloa!
Johtokunta
vuokralle tarjotaan
Toijala
Pätsiniementie 9, Akaa
. 0400 959 400
myydään
Vuokrattavana Toijalassa
Heti vapaa,
remontoitu, muuttovalmis
2 H+KK+PARV.
YKSIÖ
keskustan tuntumassa
(600 m asemalle).
Hakijan luottotiedot tarkistetaan.
P. Tarjoilua alkaa klo 13.00.
Johtokunta
Kylmäkosken
Sotaveteraanit ry
VUOSIKOKOUS
torstaina 21.2.2013 klo 14
Millerinassa. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat. Järvenkylä
. Tervetuloa! Hallitus
to 14.2.2013 klo 11 Kulttuuritalo
Laaksolassa, Ryödintie 2, Akaa.
Käsitellään sääntöjen määräämät
asiat. Liput 10?
LA/SU 17, MA,TI,TO 20
HITCHCOCK
. kuljetukset
. 040 581 4710
30 m² Rapusaarentiellä Akaassa.
040 837 7726, 0400 983 093
Parvekkeellinen
TORIKAUPAT
PERUNOITA
RÖLLI JA KULTAINEN AVAIN
. Käsitellään vuosikokousasiat. Kesto 1h 40min . klo 18 Kulttuuritalo
Laaksolassa. Kattosillat ?Kattoremontit
. 0400 466 271
näytöstiedot helposti!
TYÖSUORITUKSIA
TYÖSUORITUKSIA
KAIKKI REMONTIT
Läheisemme
Anna-Liisa
NIEMI
* 1.12.1924 Urjala
. Lumiesteet
. 1.2013 Akaan Viiala
. ym.
AKAAN PAMAUS
Päivystyspuhelin 0400 995 337
www.akaanpamaus.fi
* 28. Lämmin kiitos osanotosta.
PUH. maalaukset . suunnittelu ja valvonta . maanrakennus
. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Akaan Seutu . Kotimainen
. Muuttolaatikkovuokraus
Kuljetus
Jyrkinen Ky
0400 632 731 Akaa
?Näkymättömät kyyneleet?
kuiskasi äitini eräänä talvi-iltana.
Mietin, ovatko ne hänen, vai minun.
Hänen, joka makaa hauraana
sängyssään muistamattomana,
vai minun, joka istun siinä vieressä.
Muuta ei ole kuin satunnaiset sanat
minulle, lapselleen,
jota hän ei enää tunne.
Lämmöllä kaivaten
Irmeli
Muistaen
lapset
lastenlapset
muut sukulaiset ja tuttavat
Siunattu hiljaisuudessa. Draama . 050 64 247
KAKSIO 58 m²
Heti vapaa kaksio Rautalassa.
Peruskuntoinen, parvekelasit.
Mh. 25.12.2012
Surun kyynelten lävitse
kuultavat onnellisten päivien
rakkaat muistot.
Ikävöiden
Satu
Tommi ja Heli
Luukas ja Maire
Timo ja Sini-Marja
Siiri, Tiuku ja Julius
Liisa perheineen
Helena perheineen
sukulaiset ja ystävät
. rakennustyöläinen
Sirkka-Liisa
TEPPO
o.s. Lämmin kiitos osanotosta.
Sydämelliset kiitokset vanhainkoti Hakalehdon
henkilökunnalle Anna-Liisan hyvästä hoidosta.
Rakas
puoliso, isä, vaari
Martti Juhani
ROKKANEN
* 2. Tervetuloa. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Mäntymäen vanhainkodille äitimme
monivuotisesta hoidosta.
Löydät meidät
myös Facebookista!
- Sadevesijärjestelmät
- Kattoturvatuotteet
- Piipunpellitykset
- Rakennuspellitykset
Paikallinen
yrittäjä
Puh. rakennuspeltityöt . 040 730 3277 Rautatienkatu 36, 37830 Akaa
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset
Likakaivojen tyhjennykset
Vaihtolavapalvelut
VIEMÄRI TUKOSSA?
Meiltä nopea apu.
0400 232 640
www.kaivopumppu.?
KULJETUSPALVELUA
YLI 50 VUOTTA!
Äitimme, mummumme
ja isomummumme
o.s. Tervetuloa!
KEVÄTKOKOUS
Akaan srk-talossa ke 6.2.2013
klo 18. Musiikki . Komedia . 1. Osta ennen 1.3.13
ja säästät varainsiirtoverossa.
Sovi näyttö p. Tikkaat. Peltilistat
Mööpelivisio
Siunaus toimitettu 26.1.2013. siivoukset
. Perjantai 1.2.2013
KOKOUKSIA
huvit
Toijalan seudun Sotainvalidit ry:n
sääntömääräinen VUOSIKOKOUS
perjantaina 22.2.2013 klo 13.30
Ravintola Kruuna&Klaava, Toijala. 1.2013 Akaa
Lämmöllä muistaen
omaiset
ystävät
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss. Mahtavat maisemat ja
lenkkeilymahdollisuudet!
Palvelut lähellä.
Lisätiedot/esittely
040 5464888.
YKSIÖ
4 H+K+S
Lastumäenrinteessä siisti,
parvekkeellinen toisen
kerroksen
KAKSIO
Ei lemmikkejä.
Puh. Kallio
?
13
8. Komea, lasitettu 9 m²:n
parveke. ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!
(Wilhelmi Malmivaara)
Siunaus toimitettu Urjalan kirkossa 25.1.2013
läheisten läsnä ollessa. Liput 8?
PE 18, LA/SU 15, MA-TO 18
VUONNA 85
. sähkötyöt
. LIPPUVARAUS
040 186 1869
. www.toijalan-kino.info
1.-7.2.
Van Gogh, Siikli.
PORKKANAA,
SIPULIA ym.
Tänään Viialan torilla klo 14-17.
T. 14. kotitalousvähennykseen.
Entisöinnit ja Pintakäsittelyt
Mira Molkka p
Miami (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Mustat donkkaa tykimmin (16)
0.50 Menneisyyden haamut
6.40 Ostosruutu
7.10 Disneyn esikoulu: Jake ja
Mikä-Mikä-Maan merirosvot
7.35 Disney esittää: Finias
ja Ferb
8.00 Disney esittää: Aku ja
kumppanit
8.10 Chuckin ja ystävien
seikkailut
8.25 Vaaleanpunainen
pantteri
8.35 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
9.00 Leila leipoo
9.25 Luksusmammat
9.55 Elixir
10.25 Sisustuskaksoset
10.55 Ostosruutu
12.55 Luksusmammat
13.25 Elixir
13.55 Sisustuskaksoset
14.25 Huippukokki lähtee
maalle
14.55 Inno
15.25 Teinielämää
15.55 Vaaleanpunainen
pantteri
16.05 Hurja painonpudotus
17.00 Suhdekoukerot
17.30 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.25 Keno
21.30 Salaliitto High Schoolissa
23.20 Nelosen uutiset
23.30 Nelosen sää
23.35 Elokuva: Crank (18)
1.20 Villa Helena (12)
2.05 Perhe on pahin
2.40 Älypää-TV
9.40 Neljän tähden illallinen
10.10 Neljän tähden illallinen
10.40 Neljän tähden illallinen
11.10 Neljän tähden illallinen
11.40 Eläintarhojen elämää
12.10 Eläintarhojen elämää
12.35 Eläinten ABC
13.05 Eläintenpelastustiimi
13.30 Koirakouluttaja Tanja
Karpela
14.00 Salattu teinielämä
15.00 Waverly Placen
velhot (7)
15.30 Paluu lukioon
15.55 Suhdekoukerot
16.25 Vaaleanpunainen
pantteri
16.35 Matkaoppaat
17.05 Matkaoppaat
17.35 Matkaoppaat
18.00 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Vaaleanpunainen
pantteri
19.10 Elokuva: Elukka (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Ihmisen
pojat (16)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 SM-liigan huippuhetket
23.30 Totuuden miekka
0.30 Elokuva: Stewardess
School - Pilvissä ollaan (12)
2.15 Perhe on pahin
2.50 Älypää-TV
lauantai 2.2.
4.00 Uutisikkuna
8.00 Yle Uutiset
8.05 Kiehtova maailma: Palin
Brasiliassa
9.00 Yle Uutiset
9.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.15 Opettaja ohjaimissa (7)
12.05 A-studio: Stream
12.35 Valtakunnan sydän (S)
12.50 Dokumenttiprojekti:
Virtuaalinen vapaus
13.50 Keittokirjalle kyytiä
14.20 Strada
14.50 Akuutti
15.20 Hercule Poirot: Viisi
pientä possua (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Rakkautta ja riitasointuja (7)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Toisenlaiset frendit
18.45 Avara luonto: Kukoistavat ekosysteemit
19.40 Midsomerin murhat (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Valaistunut (16)
4.00 Uutisikkuna
7.45 Pikku Kakkonen
7.46 Nimipäiväonnittelu: 2.2.
7.47 Kaapo (S)
8.12 Pikku Kakkosen posti
8.19 Anniina Ballerina (S)
8.47 Babar ja Badun seikkailut (S)
9.00 Galaxi
9.05 Sherlock Jakki: Sherlock
Jakki (S)
9.20 Late lammas (S): Sirkan
hirveä hikka (S)
9.29 Galaxi: Lentismestari
10.00 Pikkukarhun tarinoita (S)
6.00 Lähetystauko MTV3
7.00 Ostoskanava
8.00 Baby Looney Tunes (S)
8.25 Puuha-Pete (S)
8.40 Hirviöallergiaa (S)
9.10 Kasper (S)
9.35 Winx-klubi (S)
10.05 Pokémon (7)
10.30 Unelmien pallokerho
11.00 Ostoskanava
11.30 Luontodokumentti:
Omituisimmat dinosaurukset
12.35 Motor Forum: Ralli SM
- Rovaniemi
13.05 Uniikki: Elämäsi diili
13.10 Pilanpäiten
13.20 Laura Närhi: Siskoni
(feat. ...............................050 516 9146
Toimittaja Mikko Peltoniemi . 14
Perjantai 1.2.2013 . Akaan Seutu
SOITA SUORAAN MEILLE!
AKAAN SEUTU
Päätoimittaja Juha Kosonen . Erin)
13.25 Salatut elämät (S)
13.55 Salatut elämät (S)
14.25 Salatut elämät (S)
14.55 Perheleffa: Anasta-
sia (7)
16.50 Formula 1: 2012 Review
17.50 Top Gear
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Putous
21.00 Sydänjää (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Lotto ja Jokeri
22.35 Medusan verkko (16)
0.55 Hyvässä uskossa (12)
1.55 MTV3 Deitti
5.00 Älypää-TV
7.10 Ostosruutu
8.40 Elixir
9.10 Start!
sunnuntai 3.2.
14.30 Historiaa: Kuinka Nero
pelasti Rooman?
4.00 Uutisikkuna
15.20 Hercule Poirot: Teetä
8.00 Yle Uutiset
kolmelle (7)
8.05 Avara luonto: Kukoistavat 16.55 Yle Uutiset viittomaekosysteemit
kielellä
9.00 Yle Uutiset
17.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
17.10 Inhimillinen tekijä
9.45 Kuvakirjeitä Euroopasta
18.00 Yle Uutiset
9.55 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
10.00 Jumalanpalvelus
18.15 Antiikkia, antiikkia
11.00 Yle Uutiset
18.45 Suomi on ruotsalainen
11.05 Yle Uutiset Viikko
19.15 Luontohetki: Eläinviitottuna
tarinoita
11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 19.45 Arto Nyberg
12.00 Yhteisvastuukeräyksen 20.30 Yle Uutiset
avaus
20.45 Urheiluruutu
12.10 Volga - venäläinen joki
21.05 Kotikatsomo: Täällä
13.10 Prisma: Selviytyjät
pohjantähden alla (12)
14.00 Prisma Studio
21.55 Patricia Cornwell:
Silminnäkijä (16)
23.25 Ykkösaamu
0.05 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna
7.45 Pikku Kakkonen
7.46 Nimipäiväonnittelu: 3.2.
7.47 Raa Raa, leikkisä
leijona (S)
8.00 Dinojuna (S)
8.25 Puu Fu Tom (S)
8.47 Sohvaset (S)
9.00 Galaxi
9.06 Hirveä Henri (S)
9.25 Villit futarit (7)
9.51 Viidakkojytä (S)
10.00 Vili Vilperi
10.25 Satuhäät
11.15 Uusi päivä (S)
6.00 MTV3 Deitti
7.00 Ostoskanava
8.00 Chuggington (S)
8.10 Looney Tunes Show (S)
8.35 Katti kaiken tietää! (S)
9.05 Madagascarin pingviinit
(S)
9.35 Beyblade: Metal
Masters (7)
10.00 Pientä pintaremonttia
10.55 Top Chef Suomi - missä
he ovat nyt?
11.50 Salatut elämät (S)
12.20 Salatut elämät (S)
12.50 Smash (7)
13.50 We Are Marshall (7)
16.25 Moderni perhe (S)
16.55 Mike & Molly (12)
17.25 Putous
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Jussi-gaala 2013
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta (16)
23.45 Ilman johtolankaa (16)
0.45 Näin tehtiin elokuva
Kaappari
1.15 MTV3 Chat
5.00 Älypää-TV
7.50 Ostosruutu
9.20 Jaksa paremmin
9.50 Hurja remontti
10.40 Sikke - Ruokaa
rakkaudella
11.10 Elixir
11.40 Eläinten ABC
12.05 Koiralle koti
13.05 Eläintenpelastustiimi
13.35 Eläintenpelastustiimi
14.05 Melissa ja Joey
14.35 Melissa ja Joey
15.05 Frasier
15.35 Frasier
16.05 Frasier
16.35 Frasier
17.05 The Voice of Finland
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Vaaleanpunainen
pantteri
19.10 Hauskat kotivideot
20.05 Olipa kerran (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: National
Treasure - kansallisaarre (12)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 Holmes NYC (12)
0.45 Mad Men (12)
1.40 Lost (12)
2.30 Perhe on pahin
3.05 Älypää-TV
maanantai 4.2.
4.00 Uutisikkuna
5.55 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Luontohetki: Eläintarinoita
10.00 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 Arto Nyberg
12.30 Vielä virtaa (S)
13.00 Kipparikvartetti (7)
14.20 Kukunor (S)
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.55 Antiikkia, antiikkia
16.25 Kuningaskuluttaja
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Selviytyjät
19.50 Yhteisvastuukeräys
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Hakkeriaktivistit
22.30 Kotikatsomo: Täällä
pohjantähden alla (12)
23.20 Yle Uutiset
23.25 YleLeaks
23.40 Panta kaulassa (12)
Akaan paikallislehti
ISSN 1239-4343
Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin
Sanomalehtien Liiton jäsen
TOIMIPAIKKA:
Alventie 4, Toijala
Avoinna: ma?to klo 9?15
PUHELINVAIHDE: (03) 540 9600
FAX:
(03) 540 9630
0.10 Oddasat
0.25 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna
6.50 PIKKU KAKKONEN
6.51 Nimipäiväonnittelu: 4.2.
6.53 Popi Kissa (S)
7.04 Lilli Pii (S)
7.09 Metkat Mesiläiset (S)
7.18 Melkein mestari
7.24 Jussin matkat (S)
7.36 Loruloikkaa
7.40 Humps (S)
7.47 Neppajymykerho
7.55 Martta puhuu (S)
8.18 Viidakkokirja (7)
8.40 Late lammas (S): Tuliterä
traktori (S)
8.50 Pieni runotyttö (7)
POSTIOSOITE:
PL 60, 37801 Akaa
JULKAISIJA:
PIRKANMAAN LEHTITALO OY
Akaan Seutu Lehti Oy
toimitusjohtaja Olli Sirén
PÄÄTOIMITTAJA:
Juha Kosonen 050 516 9146
5.30 Aamusää
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
ILMOITUSMYYNTI:
Myyntineuvottelija:
Asta Kohonen 044 347 7404
ilmoitustuotanto:
Tiina Yli-Mutka 044 755 7212
9.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.40 Emmerdale (7)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 HANKI: Hiihtolajien
huippuhetket
12.35 Ostoskanava
14.05 50 parasta ravintolaa
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Itämeri
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Better Off Ted (S)
15.50 Amerikan lapsityrannit
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman
sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
Ilmoitusten sähköposti:
ilmoitukset@akaanseutu.fi
Ilmoitusten jättö:
- tiistain lehteen viimeistään
maanantaina klo 10 mennessä
- perjantain lehteen viimeistään
keskiviikkona klo 16 mennessä
Emme vastaa puhelimitse saadun
teksti- ja ilmoitusaineiston
mahdollisista virheistä.
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Hansin matkassa
21.00 Helppo elämä (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Rizzoli & Isles (12)
23.35 Burn Notice (12)
0.35 MTV3 Chat
5.00 Älypää-TV
6.40 Ostosruutu
7.10 Disneyn esikoulu: Jake ja
Mikä-Mikä-Maan merirosvot
7.35 Disney esittää: Finias
ja Ferb
8.00 Disney esittää: Aku ja
kumppanit
8.05 Chuckin ja ystävien
seikkailut
8.20 Vaaleanpunainen
pantteri
8.30 Vaaleanpunainen
pantteri
8.35 Paluu lukioon
9.00 Huippukokki lähtee
maalle
9.30 Luksusmammat
10.00 Elixir
10.30 Sisustuskaksoset
11.00 Ostosruutu
11.40 Ostosruutu
12.20 Ostosruutu
13.00 Luksusmammat
13.30 Elixir
14.00 Sisustuskaksoset
14.30 Huippukokki lähtee
TOIMITUS:
Toimittajat:
Tarja Antola 044 755 7211
Mikko Peltoniemi 044 755 7210
Avustajat:
Liisa Ahokas 0400 852 134
Vivikka Monto 040 739 5502
Toimituksen sähköposti:
toimitus@akaanseutu.fi
maalle
15.00 Salattu teinielämä
16.00 Hurja painonpudotus
17.00 Eläinten ABC
17.30 Tuuri
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: After the Sunset - Keikka Bahamalla (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 Frasier
23.45 Olipa kerran (12)
0.45 Totuuden miekka
1.40 Perhe on pahin
2.15 Älypää-TV
TILAUKSET JA
OSOITTEENMUUTOKSET:
(03) 540 9600
tilaukset@akaanseutu.fi
www.akaanseutu.fi
PAINOPAIKKA:
Westpoint
Rauma
PERUSTETTU 1916
TOIJALAN SANOMAT
www.akaanseutu.fi. perjantai?maanantai
perjantai 1.2.
4.00 Uutisikkuna
5.55 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Suomi on ruotsalainen
10.00 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio: Talk
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 Nokea ja kultaa (7)
14.35 Kuin varjo metsässä
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Kiehtova maailma: Palin
Brasiliassa
16.55 Yle Uutiset viittoma-
kielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Vera Stanhope tutkii
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Riutuvat romantikot
23.50 Oddasat
0.05 Eurojackpot
0.10 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna
6.50 PIKKU KAKKONEN
6.51 Nimipäiväonnittelu: 1.2.
6.52 Possu Pallero (S)
7.03 Noksu (S)
7.08 Lulu kilpikonna (S)
7.22 Anton Siilinen ratkaisee (S)
7.36 Nyt mennään!: Hiihtämässä
7.43 Hupsu pikku pupunen (S)
7.47 Pikku Kakkosen posti
7.54 Martta puhuu (S)
8.18 Viidakkokirja (7)
8.39 Late lammas (S): Pirtsakka pyykkipäivä (S)
8.50 Pieni runotyttö (7)
9.40 Yle Uutiset Uusimaa
9.50 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
10.00 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.10 Yle Uutiset Häme
10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.50 Yle Uutiset PohjoisSuomi
11.00 Oddasat
11.15 Uutisikkuna
12.55 Uuden Musiikin Kilpailu
13.43 Uuden Musiikin Kilpailu:
Tuloslähetys
14.10 Tuntematon Norja
14.40 Luontoretkellä: Sopuleita ja naaleja
15.10 Satuhäät
16.00 Ypäjä
16.29 Galaxi
16.30 Velhot, jätit ja susihukkaset (S)
16.44 Karvinen (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.50 William &
Mary (7)
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Ypäjä
20.00 Pressiklubi
20.30 Isot ja pienet (7)
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
22.45 Ypäjä
23.15 Pasila (12)
23.40 Bored to Death (12)
0.05 Game of Thrones (16)
0.56 Uutisikkuna
22.25 Komisario Frost (16)
0.10 Uutisikkuna
10.25 Tartu Mikkiin
11.15 Haavi auki
11.30 Yle Uutiset Uusimaa
11.40 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.50 Yle Uutiset LounaisSuomi
12.00 Yle Uutiset Häme
12.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
12.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.40 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.50 Oddasat
13.05 Jääpallon MM
13.50 Ravisuoran vihjeet
13.55 Jääpallon MM
15.00 Pressiklubi
15.30 Peliuutiset
15.50 Ypäjä
16.18 Ypäjä
16.45 Ypäjä
17.14 Ypäjä
17.40 Ypäjä
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.20 Mamin iso poika (12)
20.50 Syyttäjä (12)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Lumilautailun WST
22.45 The Sentinel - Salaliitto (12)
0.30 Game of Thrones (16)
1.25 The Wire (16)
11.45 Uusi päivä (S)
12.15 Uusi päivä (S)
12.45 Jääpallon MM
14.45 Urheilevat norjalaiset
16.00 Yleisurheilua: Tähtien
kisat
18.00 Jääpallon MM
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheilukatu 2
19.30 Pirunpelto (12)
20.20 Mikaelin naiset: Manna
20.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
21.00 Luck (16)
21.55 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.10 Girls (16)
22.40 Girls (16)
23.05 Girls (16)
23.34 Girls (16)
0.00 Girls (16)
0.30 How to Make it in
America (12)
0.55 Game of Thrones (16)
1.55 Silminnäkijä: Armeijan
salaisuus
2.24 Uutisikkuna
9.40 Norjan rannikoilla
10.20 Työ on elämää varten
11.00 Eläinsairaala
11.30 Uutisikkuna
12.30 Tunturikuningatar
13.30 Pressiklubi
14.00 Veljesten keittiössä
14.30 Uusi päivä (S)
15.00 Uusi päivä (S)
15.30 Uusi päivä (S)
16.00 Ypäjä
16.29 Galaxi
16.30 Villit futarit (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.01 Alppihiihdon MM
18.15 William & Mary (7)
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Kandit
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Putoojat (12)
21.00 Satuhäät
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
22.35 Misfits (16)
23.25 Kandit
23.55 Game of Thrones (16)
0.50 Uutisikkuna
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Pilanpäiten
10.40 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
14.10 Menestyksen takanaSaarioinen
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Tucsonin veljekset (7)
15.50 Pomo piilossa
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman
sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Korkojen kera
21.00 C.S.I. ..............................044 755 7210
Toimittaja Tarja Antola ...........................................044 755 7211
Myyntineuvottelija Asta Kohonen .....................044 347 7404
Ilmoitusvalmistaja Tiina Yli-Mutka ....................044 755 7212
TELEVISIOVIIKKO 1.?4.2
. Palkitut
työt julkaistaan antologiana
ja kirjaston verkkosivuilla.
Liikuntatoimen ryhmät
Akaan kaupungin liikuntaryhmät, viikko 6
Ikäihmisten ja erityisryhmien ohjatut kuntosaliryhmät
ma klo 9?10
ma klo 10?11
ti klo 9?10
ti klo 10?11
ke klo 10?11
ke klo 13?13.50
ke klo 14-15
to klo 9?10
to klo 10?11
ikäihmiset, Rasi
ikäihmiset, Rasi
ikäihmiset, Monitoimihalli
ikäihmiset, Monitoimihalli, täynnä
ikäihmiset 75+, Rasi
ikäihmiset, Kylmäkoski
ikäihmiset, Kylmäkoski
ikäihmiset, Monitoimihalli, täynnä
ikäihmiset, Monitoimihalli, täynnä
Ikäihmisten ja erityisryhmien salijumpat
ma klo 11.30?12.15 Aseman koulu (Lempeää liikuntaa)
ti klo 11.15?12.00 Monitoimihalli (Ikäihmisten jumppa)
ti klo 15.30?16.00 Arvo Ylpön koulu (Tuolivoimistelu)
ti klo 16.10?16.55 Arvo Ylpön koulu (Lempeää liikuntaa)
ke klo 11.15?12.00 Keskustan koulu (Lempeää Liikuntaa)
to klo 11.45?12.30 Monitoimihalli (Päiväjumppa, työikäiset)
Tiedustelut ja ryhmiin ilmoittautuminen p. Oy/Kesäpiha Kukka: myyjiä, Yksityinen työnantaja: tukiperhe,
Yhtymä Rantanen MRV: porari, VPS Henkilöstöpalvelu: levyseppä-hitsaaja, Yksityinen työnantaja: henkilökohtainen avustaja, Sta?Point: työntutkija, Staf?link
Oy: hitsaaja, Suomen Tenava päiväkodit Oy: lastenhoitaja/lähihoitaja, 9Lives Oy:
sairaanhoitaja/ensihoitaja,
StudentWork Sharper Oy:
hankintainsinööri, Karakaya Jenni: kauneusneuvoja,
Kiinteistöhuolto Isohaavisto Oy: siivooja, HTL-Works
Oy: tig/mig-hitsaaja.
URJALA
Urjalan kunta: lastentarhanopettaja, Akaan kaupunki: sairaanhoitaja, lähihoitaja, YIT: asentajia kallio- ja rakennuskaluston
huoltoon, Oy Suomen Friendtex Ab: yrittäjä/vaatemyyjä, 9Lives Oy: sairaanhoitaja/ensihoitaja, Karakaya Jenni: kauneusneuvoja, I&R Kärkäinen Oy: torimyyjä
Avoimet työpaikat löytyvät osoitteesta www.mol.
?i/paikat
Lassi ja Leevi
Röllin hirmuiset tunnustukset
Rölli ja kultainen avain. Kesto:
1h 26 min. Kilpailussa on kaksi sarjaa, lyriikka ja
proosa, joihin voi osallistua
samanaikaisesti. (03) 540 9600, toimitus@akaanseutu.?i Alventie 4, 37800 Akaa
50 vuotta sitten
Viialan Sanomat 31. Perjantai 1.2.2013
AKAAN SEUDUN TARJOTIN
Ruokalista
Onnittelut
Akaan koulut
ja päiväkodit
Maanantai
Ystävyyteemme on yhtä
monta syytä kuin on tähtiä
taivaalla. tammikuuta. Ikäraja: S.
Rölli ja kultainen avain vie
peikkomme vuosien taakse
hänen muistellessaan menneitä haikaran nokasta pudonneelle Juurakko-tytölle.
Kyseessä on neljäs Rölli-le?a,
joista edellinen, Röllin sydän
(2007), oli animaatio.
Tätä Rölliä mainostetaan
tietenkin koko perheen elokuvana, ja kyllä aikuinenkin
sen voi katsoa, mutta totuuden nimessä: Rölli ja kultainen avain on lapsille, mutta harva viisivuotias lähtee
yksin elokuviin. Palkintoina jaetaan 4 200 euroa.
Työt tulee jättää 28.2.
mennessä osoitteella Tampereen kaupunginkirjasto,
Pirkanmaan kirjoituskilpailu, PL 152, 33101 Tampere.
Viimeisen päivän postileima
riittää.
Työt voi jättää myös Pirkanmaan kuntien pääkirjastoihin eli Akaassa kaupunginkirjastoon Toijalaan.
Tällöin viimeinen jättöpäivä on 28.2. jännitystä elämään.
Lamppu Laamanen. helmikuuta. 040 335 3566
Huomaa tiistain Lempeän liikunnan muuttunut aika.
Nakkikastike,
perunat,
vihersalaatti
Tiistai
Pinaattikeitto, kananmuna,
karjalanpiirakka
Keskiviikko
Jauhelihapihvit, perunasose,
porkkanaraaste
Torstai
Kalakeitto, ruisleipä,
tuorepala
Perjantai
Broilerpastavuoka,
kaali-ananassalaatti
15
Puh. Lisäksi rakkaat onnittelut äidin täyttäessä 89 vuotta.
T. Kilpailutöitä ei
palauteta, joten kirjoittajan
kannattaa ottaa niistä jäljennökset.
Kilpailun tulokset julkistetaan maanantaina 13.5.
Palkituille ilmoitetaan erikseen sijoittumisesta. Molempien autojen alkaessa ohituksen samanaikaisesti iskeytyivät ne toisiinsa keskitiellä,
saaden kumpikin auto pieniä peltivaurioita.
Kolariautot olivat toinen Vesilahdesta ja toinen Helsingistä.
Elokuvia Toijalan Kinossa
Työpaikat
AKAA
Air?il Oy: myyntiedustaja,
Akaan kaupunki: sairaanhoitajia, lähihoitaja, koulukuraattori, koulupsykologi, kiinteistöpäällikkö, Silor
Avoin Yhtiö: kokkeja, Viialan Säästöhalli Oy: yrittäjä, Oy Suomen Friendtex
Ab: yrittäjä/vaatemyyjä,
Hellsten & Co. Onnea syntymäpäivänä 5. kotiväki
Ville Siltanen täytti 7 vuotta 31. Akaan Seutu . Paljon
onnea!
Toivoo mummu ja pappa +
Eija ja Henrik perheineen
Iloista 10-vuotissyntymäpäivää Liisalle 3.2.
T. tammikuuta 1963
Kiireellä ei tule mitään
Sunnuntaina oli Toijalan suunnasta lähestymässä Viialaa
neljän auton jono. Jonossa viimeisenä ollut auto lähti
ohittamaan jonoa ja samaan ajatukseen tuli myös jonossa
kolmantena ollut auto. Äiti, iskä, Maija ja Lauri
Onnittele
ystävääsi
Tarjottimella
Pirkanmaan kirjoituskilpailu käynnissä
Tampereen kaupunginkirjasto järjestää 62. Lompakkoa
ei liene pakko keventää lisää,
mutta Rölli ja kultainen avain
-cd ja Rölli ja kultainen avain
-kuvakirja saattavat niin tehdä, jos jälkikasvu on riittävän
ponnekas.
Nyt olisi siis äidin ja pikkuisten vuoro lähteä yhdessä
seikkailemaan huiman värikkääseen maailmaan, varhaisteinit voivat lähteä sinne
kavereittensa kanssa.
Lavastaja Päivi Kettunen
on tehnyt avustajineen mahtavan työn luodessaan puitteet tälle sadulle, ja hyvin
perässä pinkoo puvut suunnitellut Anna Vilppunenkin.
Digitaaliset lisät istuvat kuvaan myös oikein hyvin.
Allu Tuppuraisen Röllin
lisäksi mukana on muutama
tämän hetken tähti kuten
Mikko Leppilampi ilkeänä
sirkustirehtöörinä ja Rolli Cityn päällikkönä, Krista
Kosonen ei niin itsensä nä-
köisenä laulunopettajana ja
Iina Kuustonen lähes itsensä
näköisenä Sähinänä. 28.2.2013.
Kirjoituskilpailuun voivat
osallistua Pirkanmaan alueella asuvat, työskentelevät
tai opiskelevat kirjoittajat,
jotka eivät ole julkaisseet
kaunokirjallista teosta tai
omakustannetta. Pääosissa: Allu Tuppurainen, Mikko Leppilampi, Krista Kosonen, Jarkko Niemi, Turkka Mastomäki, Iina Kuustonen, Ville Haapasalo ja
Christian Ruotanen. Kaikki pärjäävät perushyvin, ja
vaikea tällaisessa le?assa
olisi epäonnistuakaan, mutta
suloisin kaikista nollavuotiaan Röllin lisäksi on Milli
Menninkäinen (Alina Tomnikov).
Mielestäni elokuvan hauskin kohtaus onkin, kun haikaran nokasta nyytin sisällä
pudonnut vauva-Rölli pelottelee isoja, aikuisia peikkoja.
Siitä Rölli alkaakin kasvattaa
itselleen muista poikkeavaa
uskomatonta itsevarmuutta, jonka tunnustaa huijaukseksi vasta nyt, eläkepäivillään. Kilpailuaika on 16.1. Ohjaaja: Taavi Vartia. Rölli on tehnyt nuorena
muutakin tunnustettavaa,
mutta sitä ei sovi tässä paljastaa... Kilpailutekstien pituus on korkeintaan 10 liuskaa molemmissa sarjoissa.
Palkintolautakuntaan
kuuluvat kirjailijat Risto
Ahti, Päivi Alasalmi, Vil-
ja-Tuulia Huotarinen ja
Markku Turunen. kerran
Pirkanmaan kirjoituskilpailun. Kilpailun tavoitteena
on tukea uusia lahjakkaita
kirjoittajia ja tarjota heille
mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen
Ala-aste
ja esikoulu vieressä. (03) 574 5678
Neste Oil Toijala
www.nestetoijala.?
Kurisjärventie 5, 37800 Akaa, puh. 1.
krs:n siisti kaksio ulkoilumaastojen
kupeessa ja kävelymatkan päässä
keskustasta. Mh. Uusitut pinnat. 7-8 h, k,
kph, s,. Parveke joen rantatöyräälle. 1984-2006.
Myös katsastamattomat. koulut kivenheiton
päässä. Tilava
edullinen perheasunto palveluiden
kupeessa, mm. Vuokra 500 ?.
663638
Akaa, Toijala kt
174 m²
Rauhanummentie 2 as. 0500 670 959
Tiloissamme toimii myös:
Kodintarvikkeet . Myymälätila+ap
utilat+kk+wc+varastotilaa. 6.30?21, la 8?21, su 9?21
P. 040 160 7960, ark. Eteläparveke
puistopihalle päin. 2 h, k, kh, vh, p.
Kauniisti remontoitu koti Nahkialanlammen maisemissa. 3 h, k, kh, parveke,
pihapatio. 3-4 h, k, kh, s, vh.
Siisti paritalokoti liki kaupungin keskustaa. Mh. Provikkatori
Kerrostalot
Paikallinen täyden palvelun
Neste Oil liikenneasema
palveluksessasi
Akaa, Viiala, Alkkula rt
96,7 m²
Koulukatu 2 as. 112.000
?.
656091
Akaa, Toijala, Nahkiala kt 56 m²
Koulupolku 2 B. Nopea yhteys
moottoritielle. Autokatos. 3 h, k, kh, s. Kauniisti remontoitu koti
jykevän kivitalon 1. Viialan palveluihin lyhyt kävelymatka. Omakotimaisen asumisen helppoutta yhtiötalossa. 78.500 ?
.
660101
. Heti vapaa!
Mh. Oma pihapatio parvekkeen lisäksi. KLO 10!
Kahvi ja Tiikerikakku
yhteishintaan
Kahvitarjoilua klo 10-17.
Tervetuloa tutustumaan!
3
20
Akaa, Toijala lt
78 m²
Kurisjärventie 1 B. pesu veloituksetta
Autosi parhaaksi Neste Oil -voiteluaineet
ja autokemikaalit
Neste-polttoöljyt lämmitykseen,
koneisiin ja maatalouteen
Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo
p. 59.900 ?.
665896
Huldan Huusholli
&Kirppis
AVAAMME TÄNÄÄN
PERJANTAINA 1.2. Liiketila
Viialan parhaalta paikalta. Mh. 2 h+k+kph+p. 4 h, k, s. nopeasti. 16
Perjantai 1.2.2013 . 0400 969 339 /Juha
Akaan Auto-Center Oy
Hämeentie 92, 37800 Akaa
Rivi-, pari- ja puutalot
A
udusta.
aan Se
k
A
.
.2
8
in
nta
perja
n pääset
a
a
k
u
m
,
ja
Ilmoitta
a:
soittamall
4 / Asta
0
4
7
7
4
3
p. Kuvausasioissa palvelen edelleen,
minut tavoittaa puhelinnumerosta 040 548 2317
tai sähköpostitse pauli.mikkonen@foto-oksala.fi
Pauli Mikkonen / Foto-Oksala
arkisin 10-18
lauantaisin 10-15
KENKÄ?
CENTER
Valtatie 12 (käynti Myllytien kautta), Akaa
p. Ainutlaatuinen koti avarin
maisemin sekä useine lasiparvekkeineen liki kaupungin keskustaa. Soveltuu muunneltavuutensa ansiosta moneen tarkoitukseen. Erinomaiset ulkoilumaastot ympärillä. Mh. 129.000 ?.
666019
Luhtitalot
Akaa, Toijala, Nahkiala kt 59 m²
Vihkurintie 3 C. Kaupat ja palvelut lyhyen kävelymatkan
päässä, junallekin vain n. 045 119 9211
Valtatie 12, 37800 Akaa
Avoinna ma-pe 10-17.30, la 10-15, su 11-15. Kattavat palvelut
automaattivaihteistoihin
Matic Doctor
Juho Sassi p. 8.00-16.00
opkk.?
Akaan Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Valtatie 6, 37800 Akaa
Ma-pe 9.30-16.30. 58.000 ?.
666139
Kerrostalot
Toimitilat
Akaa, Viiala,
keskusta liiketila
86,5 m²
Keskuskatu 38-40. Vap. krs:ssa Haihunkosken maisemissa. Akaan Seutu
RAKE
:
TULOSSA
NNUS
ai
v
a
s
s
i
e
t
a
Sahat k
sa?
s
e
e
t
s
o
u
r
naulat
Apu löytyy
Ostetaan Toyota Hiacet
vm. Autokatospaikka. km. Nopea käteiskauppa.
Nouto paikan päältä.
P. Mh. Pihanäkymät. Heti
vapaa saunallinen luhtitalokoti. Mh.
219.500 ?.
661761
Kahvilaravintolasta
herkulliset ruoka-annokset
Huippulaadukkaat polttonesteet
Neste-bensiini ja Neste-diesel
Tehokas ja hellävarainen pikapesu!
Pesuetukortilla joka 6. 044
Paikallinen KENKÄKAUPPA palveluksessasi
Kiitos asiakkailleni kuluneista 37 vuodesta!
Olemme avoinna:
Myymälä on sulkenut ovensa. 49.000 ?. 115.000 ?.
66.4000
TEEM
Akaa, Viiala, Haihunkoski kt 70 m²
Kanavantie 6 B. Mh. Ylin
krs, oma sauna ja takkahuone. Isot näyteikkunat. 045 859 0910
juho.sassi@maticdoctor.com
Yritystalo Parkki Nahkatehtaantie 10, AKAA
SISUSTUS- ja LAHJATAVARALIIKE
Akaa, Toijala, Luhtaniitty pt 80 m²
Kaakontie 16 H. 03-542 4230
Avoinna: ark