Tämä voi olla uuden alku ja hyvä hetki rakentaa uutta menestyvää joukkuetta. Jari Hakalan mielestä putoaminen voi terästää Toijalan Pallon edustusjoukkueen pelaamista. www.akaanseutu.fi
AKAA, KYLMÄKOSKI, VALKEAKOSKEN METSÄKANSA JA SAARIOISPUOLI
Irtonumero 2 euroa
Nro 76 Perjantai 1.10.2010
Joni ja Jani nostavat rautaa tosissaan
TOIJALAN Pätsiniemessä asuvat Sarangon painonnostajaveljekset Joni (etualalla) ja Jani tähyävät lajinsa huipulle. - Ei tässä välttämättä katastrofin aineksia ole, vaikka näin kävikin. Kuva: Kalle Valkama.
Keittiöiden tulevaisuus puhuttaa Kylmäkoskella
o Sivu 10
o Sivu 11
o Sivu 7. Vuoden alusta Lempäälän Kisasta Tampereen Pyrintöön siirtymässä olevat veljekset harjoittelevat myös Toijalan monitoimihallin kuntosalilla.
o Sivu 7
Toijalalainen Joni Saranko voitti viime kesänä 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden painonnostossa
Chorale menestyy Euroviisu-karsinnoissa
AKAALAISYHTYE Chorale osallistui esityksellään Share Your Life kaikille avoimeen Suomen Euroviisujen esikilpailuun, johon lähetettiin kaikkiaan 277 demoa. Kumisaappaat odottivat kantajaansa myös lauantaina edustusjoukkueuran päätöspelissä. Näistä Ylen raati on valinnut jatkoon viisitoista kappaletta, joiden joukossa myös Share Your Life on. Varusvaihdossa apua tarjoavat Toni Niskala (vas.) sekä Juha Hevonoja.
Akaan Opisto lopettaa yhteiskunnallisten aineiden opettajan viran
o Sivu 3
Sarjasta putoaminen Topalle uuden alku
VUONNA 1973 pelaajauransa Toijalan Pallo-49:n riveissä aloittanut Jari Hakala päätti uransa edustusjoukkueen pelaajana sunnuntaina. Toijalan Palloa vastaan asettui Forssan Jalkapalloklubi, joka kaatui numeroin 52. Sitoutuminen liikaa harrastuspohjaista, sanoo Hakala.
Sata partiolaista Akaasta Pyynikille
o Sivu 4
Choralen kokoonpano: Tero Laihanen, Markus Ahola, Santtu Saarela ja Susannah. - 90 prosentin asenne vastaa 50 prosentin suoritusta. Eihän tästä saavutuksesta voi olla muuta kuin ylpeä, kun olemme mukana viidentoista sakissa. Joni on jo 17-vuotiaiden Suomen mestari omassa painoluokassaan. Mestaruus tuli kesällä Kalajoella 55 kg:n tempaisun ja 67 kg:n työnnön yhteistuloksella. Viidestätoista esityksestä kolme valitaan tekstiviestiäänestyksellä alkuvuodesta 2011 televisioitaviin Suomen alkukarsintoihin. Kapea rinki, eikä riittävää kilpailua pelipakoista. Suomihan on täynnä hyviä biisintekijöitä, kappaleen tuottajat Markus Ahola ja Tero Laihanen toteavat.
Viialan Keskustan koulu ei taivu KiVaan
o Sivu 2
Kapteenille saappaat. Voitto ei säilyttänyt Toijalan Palloa III divisioonassa, vaan putoaminen sarjaa alemmaksi on tosiasia. Jari "Himppa" Hakala aloitti peliuransa kumisaappaissa. Peliuransa jättävä Hakala suomii joukkuetta uuteen kauteen
Lippuja saa Akaan apteekeista, pankeista ja kirjastoista viikolta 39 alkaen. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.30, järjestää Toijala-Akaa LC-Ladyt. Vuosi on pian lopuillaan, eikä lapiota ole isketty maahan. päivien välisenä yönä varkaus, jolloin maantien läheltä Kylmäkosken kylässä vietiin maanviljelijä Martti Koskelan omistamia koivuhalkoja 17 m³. Ke 6.10. siirtyy elokuussa eläkkeelle. Akaan maksuosuus olisi 85 400 euroa ja Urjalan 30 000 euroa. Avoimet ovet Arwolassa klo 13-14.30. Jos valtion kirstusta ei kilahda tukea seuraavallakaan kierroksella, on poliitikkojen mietittävä, käynnistetäänkö 650 000 euron hanke sittenkin omin voimin. 24. Kuntien ensi vuoden talousarviot hyväksytään lopullisesti joulukuun valtuustoissa. ja 25. Säästöt pitää saada toteutettua muulla tapaa. johtava lääkäri Jussi Saarnisto puhuu em. Yhteiskunnallisten aineiden kysyntä on vuosien saatossa laskenut, ja jatkossa niiden opetus hoidetaan meillä tuntiopetuksena, Nieminen toteaa. Opiston saama ensi vuoden lopullinen valtionosuus selviää marraskuun loppupuolella.
ACO FACE PLUS
Tuotesarja herkälle ja ikääntyvälle iholle
SANA-SOL 500 ML
Monivitamiinivalmiste lapsille
RELATABS 60 TABL.
Tehokas maitohappobakteerivalmiste
-15%
(10,25-13,88)
(9,86)
23,00
(27,50)
RELADROPS 10 ML L
Vauvan oma maitohappobakteerivalmiste
LISTERINE TOTAL CARE TAI SENSITIVE 500 ML Suun ja
hampaiden hoitoon
DECUBAL CLINIC CREAM 250 G
17,00
(19,80)
Kirjontakurssilaiset olivat työn touhussa Hirvialhon koululla Viialassa Pirkko Metson (vas.) johdolla.
(7,85)
8,00
(9,94)
Tehokkaasti kosteuttava ja pehmentävä perusvoide. Avoimet ovet Päiväkeskus Seniorituvassa, Kirkkotori 6 Toijala klo 9-15. Saarnaa kirkkoherra Sari Lindström.
Irtonumeromyyntipisteemme:
TOIJALA: R-Kioski Kirkkotori R-Kioski Hämeentie K-supermarket Akaa Aseman 10-Kioski Akaan Seudun konttori VIIALA: R-Kioski S-Market Viiala IITTALA: R-Kioski LEMPÄÄLÄ R-Kioski URJALA: R-Kioski VALKEAKOSKI: R-Kioski Yhteistalo
Viialassa sijaitsevat Tarpian talot asukkaineen odottavat valtion avustusta tai ilman sitä tehtävää uusien asuntojen rakentamispäätöstä.
AKAAN SEUTU
AKAAN SEUTU
akaanseutu.fi
Kuntaliitos vie valtion tukea Akaan Opistolta
Vivikka Monto
Akaan Opiston saaman valtionosuuden arvioidaan vähentyvän 54 000 eurolla, kun Kylmäkoski liittyy Akaaseen ensi vuoden alusta. Meillä on luonnokset ja kustannusarvio tehtynä, eikä anomusta tyrmätty siksi, että se ei olisi kelvannut vaan siksi, että rahat eivät riittäneet, Simola sanoo. Kansalaisopiston saama valtionosuus maksetaan ylläpitäjäkunnalle ja lasketaan sen asukastiheyden mukaan. Kerhovieraita Viialasta. Pe 8.10. Siihen haettiin valtiolta erityisryhmien investointiavustusta, joka on noin 40 prosentin luokkaa, ja toukokuussa tuli päätös, että meille ei riittänyt rahaa, kertoo Akaan kiinteistöpäällikkö Anneli Simola. Urjalan tapaisessa maaseutukunnassa kansalaisopistolla on suuri merkitys. Monet perinteiset kurssit ovat olleet suosittuja. Vanhustenviikon päätösjumalanpalvelus on radiojumalanpalvelus Akaan kirkosta klo 10. Uskon kunnan päätöksentekijöiden olevan valmiita myöntämään korotetun määrärahan opiston toimintaan.
Palvelemme Toijalassa arkisin 9-19, la 9-15, su 11-15
kaan apteekki
www.akaanapteekki.fi Valtatie 6, Toijala p. Ainakaan tässä vaiheessa ei rakenneta, jos ei saada avustusta. Paikalla on tien pinta niin kova, ettei auto ollut jättänyt havaittavia jälkiä.
Uudisrakennus jäi vaille valtion avustusta
Elämä jatkuu Tarpian taloissa
Mikko Peltoniemi
Akaan tämän vuoden talousarvioon oli varattu 230 000 euron määräraha erityisryhmien asumiseen. Kurssien hintoja ensi syksynä alkavalle lukuvuodelle ei ole vielä päätetty. Toimea nyt hoitava opettaja
21,50
(26,41)
+50 TABL.
Hyvänmakuinen D-vitamiinitabletti koko perheelle
BEREX PRO 100 TABL.
Vahva B-vitamiinivalmiste
(17,00)
15,00 7,00 7,50 6,50
14,50
(17,60)
MULTIVITA PLUS 250 TABL.
Monivitamiinivalmiste aikuisille
NASO SEESAMIÖLJY
Nenän limakalvon kostuttamiseen
LYSI OMEGA-3 FORTE 64 KAPS.
Vahva kalaöljytiivistekapseli
19,90
(23,68)
(8,27)
13,50
(17,52)
Tuki varmistuu marraskuussa
Akaan Opiston syyslukukausi on päässyt jo hyvin vauhtiin. Opetustunneista 74 prosenttia olisi Akaassa ja 26 prosenttia Urjalassa. Siksi, kun me emme saaneet avustusta. Pieniä korotuksia kurssimaksuihin saattaa tulla, mutta suuriin muutoksiin ei ole varaa. Tähän asti Akaan Opisto on saanut valtionosuutta korotetulla yksikköhinnalla, mutta putoaa nyt normaalihintaisten ryhmään. Akaan srk-talon alasalissa Toijalassa Kohtaamispaikka: klo 9-12 maksutonta niska-hartiaseudun hierontaa (20 ensimmäistä). Opiston nettokustannuksista kunnat vastaavat kussakin kunnassa annettujen todellisten opetustuntien suhteessa. Akaan Opisto toimii ensi vuonna kahden kunnan eli Akaan ja Urjalan alueella. Jos avustusta ei ensi vuonnakaan saada, täytyy miettiä, rakennetaanko vain asuntoja ja jätetään päivätoiminta Lallintalolle, kiinteistöpäällikkö Simola toteaa.
VANHUSTEN VIIKKO AKAASSA 3.-10.10.2010
Teema: " Meitä on moneksi"
Su 3.10. Tarjoilua. Su 10.10. Opiston ylläpitäjänä on Akaan kaupunki. Miksi. Jos maksuja nostetaan liikaa, vähenee kurssilla kävijöiden määrä. Tarpian taloja on suunniteltu vuosikymmenen aikana monesti sekä korjattavaksi että korvattavaksi, eikä niiden kunto odotellessa ole ainakaan kohentunut. Mutta emme me varmaan kerrasta luovuta. Lämmitysjärjestelmänä ovat uunit ja satunnaiset patterit. Uudisrakennukseen piti tehdä myös uusi päihdeongelmaisten päivätoimintakeskus, joka pyörii tällä hetkellä Lallintalossa Pajantiellä. Ti 5.10. Ilman sitä taloa tuskin nousee. Halkojen kuljetuksessa on todennäköisesti käytetty kuorma-autoa, jolla halot on viety luultavasti Tampereelle, joko yhdessä tai kahdessa erässä. Syynä on se, että Akaan asukastiheys laskee liitoksen myötä. Väkeä ovat vetäneet etenkin jooga, eri liikuntakurssit, pianonsoitto, lasten ja nuorten teatteriryhmät sekä muutamat käden taidon ryhmät. Toijalan Seutu 30.9.1960
Akaan Seutu - Perjantai 1.10.2010
3
Varkaat veivät Kylmäkoskella 17 kuutiota halkoja
Kylmäkoskella tapahtui tk. Tarkoitus oli rakentaa Viialaan kahdeksan asuntoa korvaamaan alkukantaiset Tarpian talot ja Korpisaaren talo. Valtion osuus on tuen vähennyksen jälkeenkin noin 60 prosenttia opiston budjetista, joka talousarvioehdotuksen mukaan olisi ensi vuonna kaikkineen 643 400 euroa. Ohjelmassa: Juhlapuhe: muistiasiantuntija, suunnittelija Tarja Zhou, yhteislaulua, kanttori Juha Salmesvuori säestää, hanurimusiikkia, Tummeli Girls ym. Avoimet ovet vanhainkoti Mäntymäessä ja päiväkeskus Päivikissä Viialassa, Koivistontie 14 klo 13.30-16 sekä lähetyspiirissä Kylmäkosken srk-salissa klo 12-15. aiheesta. Opetustunnin yksikköhinta on tiiviisti asutuissa kunnissa 15 prosenttia normaalihintaa korkeampi. 8 ensimmäistä) Akaan srk-salissa Olopäivä: klo 12 ruokailu, klo 13 Akaan kaupungin vs. Eihän sitä voi kukaan sanoa, että ne olisivat hyvässä kunnossa. Pääjuhla Vanhainkoti Havulinnassa Toijalassa Ajulantie 29 klo 13. Jonkin verran säästöä saadaan jo ensi vuonna siitä, että yhteiskunnallisten aineiden opettajan toimi jätetään täyttämättä 1.8.2011 lukien. Opiston rehtori Risto Nieminen valottaa valtion tuen logiikkaa. Nyt hanketta ollaan heittämässä vuodelle 2012, ja Simolan mukaan avustusta haetaan uudestaan. Vajeen paikkaamiseksi opiston ensi vuoden talousarvioon on kaavailtu kuntien maksuosuuden korottamista 35 000 eurolla 115 000 euroon. Vanhustenviikon elokuva: Kari Väänäsen elokuva Havukkaahon ajattelija Toijalan Kinossa klo 14. Vesi tulee edelleen kylmänä kaivosta, ja tarpeilla käydään pihan perällä. Halot oli ajettu tienoikaisun takia liikenteestä poistetun vanhan tien varteen. To 7.10. (03) 542 1622
Lokakuun avainasiakastarjouksia apteekissamme!
VAIN AVAIN- ! APTEEKEISSA
MULTI-KALKKI D-STRONG 2x90 TABL.
+30 TABL.
DEVISOL 10 MG 230 TABL.
Kalkkia ja D-vitamiinia päivittäiseen käyttöön
Tuntimäärä sama
Risto Nieminen painottaa sitä, että budjetin lähtökohtana on ollut pitää tuntimäärä tämän vuoden tasolla eli noin 9 200 opetustunnissa. Parturi-kampaaja Reija Korhonen leikkaa hiuksia alennettuun hintaan (n. Nieminen on tyytyväinen Urjalan kanssa käytyihin neuvotteluihin
Jatketaan Toijalaan, mistä lähtö klo 14.10. Yhteislähtö omilla autoilla S-marketin p-paikalta klo 18. Kävelemme Nahkialan järven ympäri, sen jälkeen kahville Varmiolan kahvioon. Jarno Renko: Single Malt viskit. klo 12 tuolijumppa ja sen jälkeen tiistaikerho klo 13. Eläkeliiton Akaan yhdistys Ti 5.10. Emme julkaise hintatietoja tällä palstalla.
o Akaa
Akaan Maatalousnaiset Kaikille avoin Mainiot metsänantimet -luontoretki kutsuu lapset vanhempineen luontopolulle, kuulemaan marjojen tarinan, maistamaan metsän maun ja muuta mukavaa la 2.10. Teatterimatka Hämeenlinnan kaupungin teatteriin la 5.2. klo 1315 Viialan entisessä valtuustosalissa (Keskuskatu 43, Viiala). Feline Porta, Applaws, Miamor ja NutriOne ym.
Ei mik
ään
digi
lehti.
AKAAN SEUTU
akaanseutu.fi
Autosi parhaaksi, Akaanportissa
Nyt on aika tarkistaa renkaat ja varautua talveen! kysy rengastarjous meiltä!
Avoinna arkisi klo A inna arkisin klo 7.30-16.30 Avoinna arkisin klo 7 3 i arkisin l ii Satamatie 41, 37800 Toijala, ABC liikenneaseman vieressä
Lapset 6,00 (alle 10v)
Valikoimiimme kuuluu myös salaatit, pastat, a la carte annokset, pikaruoka, ym! Käy katsomassa: www.zanzi.fi Sivuiltamme näet myös lounaskalenterin ja voit tilata sen sähköpostiisi.
Yht 14,90
Pastori, toimittaja Hilkka Olkinuora puhuu aiheesta
"Viisas, vanha vapaa: Sukupolvien sija tässä yhteisessä elämässä" seuraavilla paikkakunnilla: Kylmäkoski, Kylmäkosken kirjasto ma 4.10. Akaan Shakki Akaan Shakin lokakuun kuukausipikapelit pelataan to 7.10. Akaan seudun mielenterveysseura Kaikille avoin Majakka-kahvila mape klo 915 Kirkkotori 2. - Todella kattava salaattipöytä + leivät. klo 18.
NASTARENKAAT esim.
Akaan Nuorisokuoro laulaa, joht. Muut kerhot kuten ennenkin. Kaikki joukolla mukaan kuulemaan Voimaa ja Vireyttä -hankkeesta. Lähdetään
Lempäälän Eläkkeensaajien syysriehaan Työväentalolle. Muita kerhoja ei ole. Omat eväät mukaan. (03) 540 9600. klo 18, uudet ja entiset piiriläiset tervetuloa, valmistelemme osaston 60-vuotisjuhlia. Jumppasalivuoro haussa, löytyykö jumppareita päivävuorolle Aseman koululle. klo 19
Laukon kartanossa, Vesilahdessa. Retken kesto noin pari tuntia.Omat eväät ja makkarat mukaan, kodassa makkaravalkea. Toijalan Postimerkkeilijät Kokoontuminen ensi ma paloaseman kerhotiloissa klo 19. klo 18.30 Toijalan rautatieasemalla II krs. Maaliskuun kylpylämatkasta kiinnostuneet, lisätietoja Martilta 050 575 5534. Tied. Kokoontuminen Shellillä klo 8.30. Viikonloppuisin (La-Su) klo 11:00 - 19:00 tarjoamme seisovasta pöydästämme: Viikon 39 (La 2.10 ja Su 3.10) menu: - Possun ulkofiletä kermapippurikastikkeella. Esitelmän pitää Pirkanmaan Lehtitalosta Olli Sirén. Ykkössarja käynnistyy. Kuntolentopallo maanantaisin klo 1819.30 ja torstaisin klo 19.3021 Pappilan koululla. Buffetti. Akaan seudun Sukututkijat Yhdistyksen kirjasto, Akaan kirjaston alakerrassa, avoinna ti 5.10. Lähtö S-marketilta klo 14.30. Kaiku-tapahtumaan osallistuu Hämeen Partiopiirin alueelta 1300 partiolaista ja 300 aikuista saattajaa. klo 12.30. Tervetuloa!
o EteläPirkanmaa
Eläkeliiton Kalvolan yhdistys Kokoonnumme Palotalolla ke 6.10. Niinpä hän oli tyytyväinen, kun pääsi takaisin kotiin ystävänsä Ro-Botin luokse Partioplaneetalle. Akaan Seudun Ruskat Kävellen kuntoa (Viialan patikkaporukka) ti 5.10. Bändeinä Kaskas ja Kaksoispiste. A-rata. Tied. - Juomaksi maitoa, kotikaljaa, mehuja, limpparia. - Sitruuna-minttu maustettua lohta. Osallistujista satakunta on Akaan seudulta. Hän oli ollut maailman Kaikkien Kaikujen Kokouksessa Brysselissä. saunomista ja mato-onkikisat. T:mi Markku Tuomi
0400 628 933
Viiala
Fiarosa Eläintarvike / Itsepalvelukirppis
Pöytävuokra 20/vko tai 65/kk.
Eläintarvikepuolelle saapuneet esim. Kaikille avoin ja maksuton, vasta alkajat+ muut. Wiiala Darts Viikkokisat ti klo 18.30 Evertonissa.
o Kylmäkoski
Kylmäkosken aseman kyläyhdistys To 7.10. Päiväkahvitarjoilu. Sovituilta pysäkeiltä pääsee kyytiin. Viialan Eläkkeensaajat Saamme vieraaksemme Voimaa ja Vireyttä -hankkeesta Sisko Myllymäen ti 5.10. Wetterhoff klo 16.30, Palotalo klo 17 ja Toijala klo 17.30. Kolehti lähetystyölle.
Hankook nasta 205/55 16 400 205/60 16 455 225/45 17 540
UUDISTAMME VIIKONLOPUN SEISOVAN PÖYDÄN!
Runsaan kysynnän ja palautteen perusteella asiakkaamme haluavat kunnon ruokaa seisovasta pöydästä myös viikonloppuisin. klo 12 alkaa kahvitus ja klo
13 luento aiheena Mangneettihoidot. Tarjolla kahvia ja makkaraa. aika) kaikki joukolla Sampolaan. 5.2. boccia klo 8. Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere Viialan ryhmä kokoontuu ti 5.10. Toijalan Seudun Kalamiehet Laituripilkit su 3.10. klo 14 (huom. Tervetuloa!
Pätsiniementie 5 37800 TOIJALA 040-1774442
Kaikki annokset saa myös mukaan. kirjallisuuspiiri Sampolassa klo 11.30, senioritanssiharjoitukset Sampolassa klo 13, mukaan mahtuu vielä. Joku oli varastanut Kaiun! Auta Ro-Bottia selvittämään kuka on syyllinen?" Kaiku on pienimpien partiolaisten partiojuhlavuoden päätapahtuma, joka kokoaa lauantaina 2.10. Toijalan Valpas Su Miesten kolmossarjan lentopallo-ottelu ValpasLento-64 mt-hallilla klo 15. klo 18 Viialan Työväentalolla. Hämeenlinnan kameraseura kutsuttu paikalle. Akaa, Viialan kirjasto ti 5.10. Toijalan Eläkkeensaajat Ma 4.10. Kahvitus alkaa klo 11, ohjelma klo 12. Toijala-Akaa Rotaryklubi Viikkokokous Toijalan rautatieaseman tiloissa la 2.10. klo 1923 Viialan työväentalolla. Tuo oma onki ja syötit mukanasi. Ilmoittautuminen kerhoissa tai p. Ilmoitus poissaolosta Tainalle, osallistumismaksu klubin tilille. Toijalan VPK Syyskokous 1.10. klo 14. Akaan Soroptimistit Kuukausikokous ti 5.10. Omilla kyydeillä. aika. Pintakoristelu ja kortti -kurssilaiset Maria paikalla ti 5.10. klo 17.30 Ravintola Kruuna&Klaavassa. Pärnuun lähtijät linja-auto Viialasta klo 6.30, Shelliltä 6.45 ja S-marketilta klo 7. Välipysäkeiltä kyytiin. Kulttuuritoimenjohtaja Reijo Tepsa antaa palautteen kisasta. Toijalan Moottorivenekerho Veneilykauden päättäjäiset la 2.10. lentopalloa Aseman koululla klo 19 eteenpäin. Ohjelmassa mm. Kuntojaoston boccia Arvo Ylpön koululla ma klo 15.3017 ja la Nahkialan koululla klo 1012. lähtö retkelle Mattilan lintutornille Keskustan ala-asteen p-paikalta klo 9. Tervetuloa! Akaan Rotaryklubi Viikkokokous ma 4.10. 4
Perjantai 1.10.2010 - Akaan Seutu
KESÄRENGASTARJOUS
Nokian H Hankook 195/65 16 320 185/65 15 260 205/55 16 385 195/65 15 270 205/60 16 420 205/55 16 335 Nokian Hkpl 5 185/65 15 365 195/65 15 405 205/55 16 525
sarja asennettuna esim.
Konsertti
Viialan kirkossa su 3.10. kirjaston aukioloaikoina ja 60-vuotisjuhla Viialan Työväentalolla la 9.10. Toijalan Urheiluampujat Ampumakoulu alkaa ma 4.10. Perjantaisin ohjelmaa. Ilm. Kameraseura-74 Kerhoilta ma 4.10. Hallitus klo 17.15.
Toijalan Voimistelu ja Liikunta Uskollisuuden kilta. Kesken kiivaimman selityksen näkyi vain häivähdys jotain mustaa ja yhtäkkiä Kaiku olikin kadonnut. Silkkinauhakirjontaa, Elli Vankka. Menemme katsomaan komediaa "Hupsu kreivitär". Vapaa pääsy! SPR Toijala Neulepiiri kokoontuu Sykkeellä 7.10. Esitys Niskavuoren naiset. klo 15. Elofoton tulokset. - Kermaperunaa ja keitettyä perunaa. Urjala, Urjalan kirjasto ti 5.10. 040 719 9262 / Silja Lampinen.
Akaasta satakunta pikkupartiolaista partiotapahtumaan
"Kaiku oli hyvin väsynyt. Pääosassa Ritva Oksanen. Kangassaaressa klo 18. klo 14. Riisikkalan kodalle klo 10, huom. Satamassa vesibussilaiturilla klo 15. Syysretki Lautsiaan 16.18.11. klo 13 Viialan palloiluhallilla. Toijalan Seudun Erämiehet Vaarin hirvikilpailu su 3.10. klo 10. Kaiku-tapahtuma järjestetään samana päivänä eri puolilla Suomea. VREL Lauluporukka Arvola 6.10. sudenpennut ja seikkailijat Tampereelle Pyynikin maisemiin selvittämään Kaiun mysteeriä. 040 579 1070. Toivontupa Avoinna ti 911.30, ke 914 ja pe 914. Kuvakisan aihe: Terävä. Viialan Työväentalolla klo 19.45 Asiat: Hevisaurus-rock-konsertti ym. Päivä alkaa Pyynikin urheilukentällä juhlallisilla avajaisilla klo 10. klo 13 ja Senioritalo 14.10. klo 19. 040 539 6302. Sääntömääräinen vuosikokous la 9.10. Vertaiset klo 13. Heta Blom 050 304 6867 tai Helvi Schuvalow 040 763 3398. Arja p. klo 17.30 Sontulantie 3. Sulkapalloharjoitukset hallilla ma klo 16.30, ke klo 18.45 lisenssipelaajat ja to klo 17. Mäntän Valo tulee vieraaksi Toijalan Monarille la 2.10. mennään Hämeenlinnan uuteen teatteriin katsomaan Niskavuoden Loviisan tarina. Soita tilauksesi ja nouda!
Avoinna joka päivä AKAAN SEUTU Klo 10:00 - 21:00
Yhdistykset toimivat
Tiedotteet yhdistyspalstalle maanantaina ja torstaina kello 10:een mennessä sähköpostiosoitteella yhdistykset@akaanseutu.fi tai p. klo 18 Kerhomajalla. Lähtö Joupilta klo 13.35, ajetaan Matomäen risteyksen kautta taksiaukiolle, mistä lähtö klo 13.50. klo 14, Hakalehto 13.10. Ilmoittele lähdöstäsi p. klo 14. klo 10 Toijalan aseman kerhotiloissa. Viialan Martat Teatteriretki Valkeakosken teatteriin su 31.10. Tervetuloa. A-Volley Naisten 2-sarjan avaus Green TeamKaLe su 3.10. Viialan Luoti Ilma-aseammunnat alkavat Viialassa Nahkakulmassa 7.10. klo 15 srk-alasali. klo 10. klo 18. klo 18. TY:n naiset Itämaisen tanssin kurssi su klo 19 20,30 Viialan Työväentalolla. Soittele 040 705 0270. Kaiku istuskeli tyytyväisenä omassa kaikukopassaan Ro-Botin olkapäällä ja kertoi tarinoita Kaikkien Kaikujen Kokouksesta. Heikki Ali-Löytty, KaislaKerttu Laxenius, puhe ja viulu. MLL Viiala Järjestämme yhdessä Almun kanssa nuorten bändi-illan pe 1.10. Ke 6.10. SPR Viialan osasto Osaston 60-vuotisjuhlanäyttely Viialan kirjastossa Vilkussa 4.9.10. - Tarjolla ruokia myös lasten makuun!
7
Myös kitkoja. Killan ulkoilupäivä ma 4.10. poikkeuksellisesti vain klo 17 17.45. Viialan Nuoret Kotkat Kotkatoimikunnankokous 6.10. 0400 828 429 Pertti Mäkinen. Akaan Seudun Invalidit Kerho ma 4.10. Tuolloin Kaiku-tapahtumissa ympäri Suomea nostetaan Suomen lippu satavuotiaan partioliikkeen kunniaksi.. Suunnitellaan liikuntaa, tanssia ja kursseja. Risteilylle lähtö su 10.10. Ryhmä on avoin vertaistukiryhmä mielenterveysongelmista kärsivien omaisille / läheisille
OP-Pohjolasta.
Riina Tekokoski rahoitusneuvottelija
Puhelujen hinnat Suomesta soitettaessa: lankapuhelimesta 0,0828 e/puhelu + 0,0595 e/min. ja matkapuhelimesta 0,0828 e/puhelu+ 0,1704 e/min.
op.fi/tampere. uu sil le Po hj ol sä! uksen yhteydes liikennevakuut Me hoidamme loput.
Olet OP-bonusasiakas, kun lainasi, säästösi tai sijoitukOP-bonus sasiakas, sesi ovat vähi vähintään 5 000 euroa ja olet osuuspankin omistajajäsen. Soita vaikka heti ja varaa aika, puh. Omistajajäseneksi pääset 84,09 euron osuusmaksulla osuusmaksulla. Pohjolan etua etuasiakas olet, kun sinulla on vakuutuksia kolmesta eri tu tuoteryhmästä.
Etua elämään. 010 254 6011 tai jätä hintaan odeksi puoleen yhteydenottopyyntö osoitteessa Autovakuutus vu lle an etua sia kk ai op.fi/tampere. Kannattaisiko sinunkin tarkistaa oma pankki- ja vakuutussuhteesi ja ottaa edut kotiin. Akaan Seutu - Perjantai 1.10.2010
5
Kunnolla keskittymällä saa etua kukkaroon!
Lähes jokaisella suomalaisella on pankkitili ja sitä kautta myös pankkisuhde. Etuja, jotka näkyvät omassa kukkarossa esimerkiksi reilusti pienempinä vakuutusmaksuina. Osuuspankin OP-bonusasiakkaalle suhde tuo mukanaan myös yllin kyllin etuja
Pitää oppia kiittämään itseään. On tärkeää, että lääkitys päästään aloittamaan ajoissa. Itä-Euroopan juutalaisten juhlamusiikkia klezmeriä kuullaan haitaristi Markku Lepistön soittamana. Liikunta myös lisää hyvän kolesterolin osuutta veressä ja laskee kohonnutta verenpainetta. Soitan ja äänitämme sellaista musiikkia, joka on sävelletty nimenomaan uruille. Muisti voi heiketä monista eri syistä. Tampereen markkinaalueella mainostaja saa nyt samasta osoitteesta ostoskeskusmedian, paikallis-TV:n, kaupunkilehden, paikallisradion sekä tilattavia paikallislehtiä. klo 18 kahvitarjoilun jälkeen näyttelyn esittelee taidemaalari Kim Lindertz, ja visuaalisen antropologian historiasta kertoo Tampereen yliopiston yleisen etnologian tuntiopettaja, FL Hannu Sinisalo. Täällä Visavuoressa soitan Oskar Merikantoa, jonka tuotannosta tein tohtorin tutkintotyönikin, kertoi Lehtola, joka on esiintynyt Radion sinfoniaorkesterin, Lahden, Tampereen ja Mikkelin kaupunginorkestereiden sekä Keski-Pohjanmaan kamariorkestereiden solistina.
Jan Lehtola kiitteli Visavuoren urkuja herkiksi, romanttisiksikin.. Urut on suunnitellut ja rakentanut kuvanveistäjä Emil Wikströmin veli, urkujenrakentaja Karl Gustav Wikström, joka aikoinaan rakensi Suomeen kahdet kymmenet urut. Visavuoren urkujen ääni on romanttinen, pehmeä, ilmaisuvoimainen ja herkkä. Yhdessä nykyisten tuotteidemme ja käynnistyvän paikallis-TV:n kanssa kontaktien määrä ja kattavuus kasvaa merkittävästi. Jos REM-unta ei saada riittävästi, tätä ei tapahdu. Muistiasioiden ammattilainen huomauttaa myös siitä, kuinka tärkeää olisi oppia nauttimaan arjen pienistä iloista ja olemaan armollinen itseä kohtaan. Äänityksen Visavuoren urkuparvella teki useita levyjä äänittänyt Mika Koivusalo ja urkuja soitti musiikin tohtori Jan Lehtola, joka toimii urkumusiikin lehtorina Sibelius Akatemian Kuopion osastolla. Kun kovalevy tulee täyteen, siihen ei mahdu enempää tietoa. tutkimusmatkailijat, sotilaat ja lähetyssaarnaajat; esimerkiksi C. Kiertonäyttely on kooste Tampereen taidemuseossa esillä olleen Vieraan katse -näyttelyn valokuvaosuudesta. JPC Studiot Oy hakee toimilupaa valtakunnalliselle FUN Radiolle taajuuskokonaisuuteen nro 2 sekä paikallislupaa SUN Helsingille taajuudella 96,2MHz.
Metsätiloista kaupat Kylmäkoskella
Kylmäkosken kunnanhallitus on myynyt kunnan kaksi metsätilaa tarjousten perusteella. Nyt kaikki Tampereen markkina-alueen kauppakeskusten äänimaailmat muodostavat yhden merkittävän median. Näin kiteyttää liki 20 vuotta muistiasioiden parissa työskennellyt sairaanhoitaja Merja Stén ohjeet muistin huoltamiseen. Jokainen unohtelee joskus, se on ihan normaalia. Todeta vaikka, että teinpä hyvää pullaa. Se on elimistön tapa herätellä, että olisiko muistettavaa ja huolehdittavaa nyt hiukan liikaa.
Mukana hakemassa uusia radiolupia
SUN Radio hakee valtioneuvostolta toimilupaa jatkaakseen kaupallista radiotoimintaa taajuusnipussa Tampere 3. Ryhmien toivotaan ilmoittavan tulostaan ennakkoon kulttuuritoimistoon Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Ystävät ovat tärkeitä
Miten itseään ja muistiaan voi huoltaa. Pelätään, että kyseessä on Alzheimer tai muu muistisairaus. Ensi vuonna 95 vuotta täyttävä paikallislehti Akaan Seutu on osa Pirkanmaan Lehtitalo -konsernia.
Pitäisikö nimien unohtelusta huolestua?
Pidä huolta muististasi
Vivikka Monto
Huolehtimalla itsestämme hoidamme samalla muistiamme. Lepoa ja unta tarvitaan riittävästi. Pienet lapset saattavat valvottaa vanhempia. Verenpaine, kolesteroli, diabetes ja aivoverenkierron häiriöt vaikuttavat muistiin. Noin 34 hehtaarin Pimeekorpi-tila myytiin 167 824 eurolla ja noin 23 hehtaarin Halkosuo-tila 141 000 eurolla. Kun aivot ylikuormittuvat, niin ihminen alkaa unohdella asioita. Liikunta vähentää stressiä. Silloin, kun unohtelu haittaa
Tekemistä aivoille
Arjen hallitsemiseksi on hyvä
Visavuoren urkujen sointi levylle
Liisa Ahokas
Visavuoren vuonna 1905 valmistuneiden, kaksi vuotta sitten uudelleen soittokuntoon konservoitujen, urkujen sointia tallennettiin eilen torstaina Visavuoren ateljeen urkuparvella. Niin kauan kun muistaa, ettei muista, ei ole hätää. Terveellisiin elintapoihin kuuluu kohtuus päihteiden osalta sekä monipuolinen ruokavalio. Maistele uusia makuja, keskity siihen mitä sinulle puhutaan ja muistele näkemiäsi unia. Muistiin saattaa vaikuttaa sekin, jos on kova jännittäjä. Tai jos jatkuvasti kadottaa tavaroita, joita ei koskaan enää löydy. Ääniä ei miksata, vaan käytetään eri mikeistä eri määrä ääntä, jolloin saadaan paras sointi aikaan. Tänä päivänä tuskin osataan tehdä niin hyviä urkuja. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos elämänilo on kokonaan kadonnut, ja ihminen on pidemmän aikaa ollut masentunut tai apaattinen. SUN Radio operoi jo nyt sisäisiä äänimaailmoja Kauppakeskus Elossa Ylöjärvellä ja Liikekaupunki Ideaparkissa Lempäälässä. Eli nimi pyörii kielen päällä, muttei tule juuri sillä hetkellä mieleen. arkipäivää. Huolestuttavaa myös on, jos aloitekyky on kadonnut tai raha-asioiden hoitaminen on vaikeaa. Kaupoista kertyi kunnalle yhteensä 335 624 euroa.
Merja Stén luennoi Viialan maa- ja kotitalousnaisten tilaisuudessa muistista. Käytämme tähän superaudioäänitykseen viittä mikrofonia, joista otetaan parhaat äänihiukkaset. Ihmiset ovat usein huolissaan etenkin nimimuistinsa heikkenemisestä. Tuntoaistia voi kutkutella vaikka laittamalla teipin jalkapohjaan. Akaan kulttuuritalo Laaksolassa avautuu yleisölle ensi tiistaina uusi näyttely, joka valottaa sadan vuoden takaisia käsityksiä muista kulttuureista. Pirkanmaan Lehtitalo tarjoaa asiakkailleen monimediapaketteja, joita muut mediat eivät pysty tarjoamaan, toteaa Pirkanmaan Lehtitalo -konsernin toimitusjohtaja Olli Sirén. Ystävät ovat tärkeitä koko hyvinvoinnille. E. Miten entisaikaan suomalainen valokuvaaja on kameransa linssin läpi nähnyt saamelaisen, romanin, kiinalaisen, intiaanin, afrikkalaisen. Metsätiloista ja lohkoista jätettiin 12 tarjousta. Lukeminen ja esimerkiksi sanaristikoiden täyttäminen ovat hyvää aivojumppaa. Lisäksi kunta myi kolme lohkoa, joiden yhteispinta-ala oli vajaat neljä hehtaaria, 26 800 eurolla. Merja Stén luennoi Viialan maa- ja kotitalousnaisten tilaisuudessa keskiviikkona aiheella Pidä huolta muististasi.
Kylmäkoski-Seuralle oikeus vaakunan käyttöön
Kylmäkosken kunnanhallitus on myöntänyt Kylmäkoski-Seuralle tämän anomuksesta oikeuden käyttää Kylmäkosken kunnan vaakunaa Kylmäkosken ja Akaan kuntaliitoksen jälkeenkin. Ei sellainen, että tukka lähtisi päästä, totesi Lehtola. Akustinen kuva peilautuu kaikessa. Ihmisen muistia verrataan joskus tietokoneen kovalevyyn. Halaus päivässä olisi hyvä ihan jokaiselle. Aistien virkistäminen virkistää myös aivoja. Visavuoren urut, joissa on 6+1 -äänikertaa, ovat niistä ainoat alkuperäisessä asussa säilyneet. Samoin jos persoona on muuttunut ja henkilö on sekava tai pelokas, sairaanhoitaja Stén opastaa. kirjoittaa asioita ylös, ne toimivat muistin tukena. Nyt tekeillä olevalle levylle tulee musiikkia, jota on äänitetty neljillä vanhoilla uruilla: Kalelassa Ruovedellä, Amos Anderssonin taidemuseossa, Kuusankoskella UPM:n ammattikoulun juhlasalissa ja Visavuoressa. Erilaisia jumppaliikkeitä kannattaa kokeilla ja vaikka tanssia itsekseen, niin minäkin teen, Merja Stén naurahtaa. Mannerheim, Samuli Paulaharju ja Sakari Pälsi. Muistilappuja ei kuitenkaan kannata viljellä joka paikkaan, silloin ne menettävät merkityksensä. Äänitettäessä pitää osata ottaa huomioon myös tila, muuten se musiikki kuolee. Unen puutteen lisäksi stressi vaikuttaa muutenkin muistia heikentävästi, Stén valaisee. JPC Studiot -tuoteperhe ja nykyiset mediamme antavat toisilleen paljon synergiaa. JPC on valtakunnallinen markkinajohtaja kauppakeskusten sisäisten äänimaailmojen ja niiden mainosten tuottamisessa. Myös aistipuutoksilla kuten näön tai kuulon heikkenemisellä voi olla vaikutusta. Aivot virkistyvät, kun ne saavat mieluista tekemistä. Väsymys on yleisin syy jo nuoresta alkaen. Lääkäriin on syytä hakeutua myös, jos sanojen löytäminen on ongelmallista. Aivoja voi jumppauttaa monella tavalla. Tässä näyttelyssä suljinta ovat painaneet mm. Vaakunaa saa käyttää kotiseutua osoittavana osakuviona sillä edellytyksellä, että käytössä noudatetaan vaakunamääräyksiä.
Vieraan katse kameran läpi valokuvanäyttelyn avajaiset maanantaina
Kansalliset vähemmistöt ja vieraat kulttuurit suomalaisten valokuvaajien silmin 1890-luvulta 1940-luvulle. Näyttelyn avajaisissa Kulttuuritalo Laaksolassa Toijalassa maanantaina 4.10. Kun paineet helpottavat, keskittymiskyky paranee ja muistin toimin-
Koska lääkäriin?
Koska muistihäiriöistä sitten pitäisi huolestua. Samoin stressi vaikuttaa usein niin, että ei saa nukuttua. Yhdistämme tilan tekstuuriin. Vieraan katse kameran läpi -näyttely on avoinna 5.10.-19.11. Uuden liikkeen opettelu virkistää niin aivoja kuin kehoa. Sairaanhoitaja Stén pitää vertausta ontuvana. Tällöin on syytä hakeutua lääkäriin. Unen aikana muistijäljet kiinnittyvät ja aktivoituvat uudelleen. Jos ongelmia on, kannattaa kysyä lääkäriltä, voisiko syy olla lääkkeissä, Stén vinkkaa. G. Taajuuskokonaisuus käsittää radiotaajuudet Tampereella, Ylöjärvellä, Akaassa, Ikaalisissa, Parkanossa ja Kankaanpäässä. Niitä analysoidaan, ja ne siirtyvät pitkäkestoiseen muistiin. 6
Perjantai 1.10.2010 - Akaan Seutu
Pirkanmaan Lehtitalo kasvaa lisää Tampereen markkina-alueella
Pirkanmaan Lehtitalo on ostanut osuuden helsinkiläisestä JPC Studiot Oy:stä. Sovittujen tapaamisten jatkuva unohtelu voi olla yksi oire. Nämä kaikki neljät urut ovat kuin samasta puusta tehtyjä, hienoja ja klassisia, kunnolla tehtyjä. Merja Stén korostaa sosiaalisten suhteiden merkitystä. Erilaisuus on kohdattu kotona ja kaukana, Helsingistä ja Nakkilasta Ambomaalle ja Papua-Uuteen-Guineaan. Esimerkiksi pyykit unohtuvat pesukoneeseen homehtumaan kahdeksi viikoksi. Erilaiset päihteet ja jotkin lääkkeet voivat aiheuttaa muistihäiriöitä. Muistisairauksien etenemistä voidaan hidastaa lääkityksellä. Myös kipu sekä masennus valvottavat ja vaikuttavat muistia heikentävästi. Tähän auttaa se, että kiinnittää huomiota muistiasioihin ja osaa siten hakeutua lääkäriin hyvissä ajoin. Tuttu asia kannattaa tehdä joskus eri tavalla, kuten harjata hampaat toisella kädellä kuin normaalisti. ma-pe klo 9 -15. Iän myötä nimimuisti heikkenee, ja se kuuluu asiaan. Akustiikkaa löytyy tästä Visavuoren tilasta hyvin, tämä on ihan fantastinen tila. Sténiä oli kuuntelemassa kymmenkunta muistiasioista kiinnostunutta Kuntoaskeleen tiloissa Viialassa.
not virittyvät
On syötävä salaattia, jotta pääsee kyykkyyn. Suomihan on täynnä hyviä biisintekijöitä, kappaleen tuottajat Markus Ahola ja Tero Laihanen toteavat. Muu maailma on suljettava ulkopuolelle. Englanti sopii danceen erittäin hyvin. Painonnostoa ei kannata harrastaakaan itsekseen, sillä virheet tarttuvat helpommin kuin oikea tekniikka, Joni Saranko sanoo. Motivaatiota kovaan harjoitteluun tuntuu olevan molemmilla veljeksillä. Lisäksi Yle on valinnut 12 kilpailijaa suoraan alkukarsintoihin levy-yhtiöiden ehdokkaiden ja avoimen kilpailun kautta tulleiden ehdokkaiden joukosta. Painonnostajan treeniviikko on monipuolinen. Itse asiassa dancella on Euroviisuissa päästy pitkälle, aina top-kolmen joukkoon. Saranko nosti 56-kiloisten sarjassa. Saranko voitti painonnoston 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden viime kesäkuussa Kalajoella tuloksella 122 kg. Kyseessä on biisi, jollaista Suomen Euroviisuissa ei ole ennen ollut. Viime vuonna hän osallistui karsintoihin säveltämällään kappaleella Kadotaan, joka pääsi Choralen lailla avoimesta kilpailusta äänestykseen.
Akaalaiset äänestämään
Ahola ja Laihanen kertovat itse seuranneensa Euroviisuja tiiviimmin viimeiset pari vuotta. Tämän vuoden loppuun Joni Saranko nousee kilpalavoille vielä
Lempäälän Kisan nimissä, mutta lisenssi siirtyy ensi vuoden alusta Tampereen Pyrintöön. ta jos pääsemme telkkariin, pystymme panostamaan siihen vielä suuremmalla volyymilla kuin normaaliin keikkaan. Jos pääsemme finaaliin, lupaamme järjestää isot juhlat. Myöhemmin lisäravinteita saatetaan tarvita, mutta se saa riittää. Choralea ja muita euroviisuehdokkaita voi käydä kuuntelemassa netissä Ylen sivuilla. Mutta katsotaan nyt hattu kourassa tämä vaihe loppuun, mitä mieltä kansa on, sitten näytämme kyntemme, Ahola ja Laihanen toteavat. Uhraus on pieni ihmiselle, mutta iso meille, Markus Ahola ja Tero Laihanen muistuttavat. Biisi hyvä ja melodia tarttuva. Euroviisutaistossa Chorale esiintyy poikkeuksellisesti englannin kielellä. Jos äiti ei olisi niin nopea, olisin varmaan loukannut itseni pienenä, sen verran kova olin kuulemma jo silloin menemään ja liikkumaan, naurahtaa Joni Saranko. Painija-aikoina tuli myös kilpailtua, joten enää ei lavalle noustessa jännitä niin paljon, pystyy paremmin keskittymään. Myös dancella tuntuu olevan Euroviisuissa oma paikkansa, jopa finaalissa asti ja ehkä jopa lisääntyvässä määrin, miehet aprikoivat. Ja on hyvä, kun Pyrinnössä on valmentajina kokeneita painonnostajia, jotka ymmärtävät sen, että pojat ovat vielä kasvuiässä. Kappale edustaa uutta tyylisuuntaa, johon Chorale on menossa. Luulenpa, että Janikin voisi olla mestari, jos olisi omassa sarjassaan saanut painia, poikien äiti Maarit Saranko sanoo. Ensimmäisen singlensä, Univiidakko, yhtye julkaisi vuonna 2004, ja ensimmäisen kokonaisen albumin vuoro oli vuonna 2005. ja päättyy 15.10. Painonnosto onkin Sarangon mielestä tekniikkalaji. Laulaja Susannah asuu ja työskentelee pääkaupunkiseudulla. Janin omaan sarjaan, 45-kiloisiin ei ollut muita ilmoittautuneita, joten hän kilpaili yhtä painoluokkaa ylempänä. Molemmat har-
rastivat ensin painia. Kymmenen vuotta perustamisena jälkeen Chorale on edelleen vahvasti akaalainen yhtye. Meitä tullaan varmasti vertaamaan Waldoon, mutta dance-musiikin saral-
la olemme aika eri puolilla. Chorale osallistui esityksellään kaikille avoimeen Suomen Euroviisujen nettikarsintaan, johon lähetettiin kaikkiaan 277 demoa. Lisäksi Susannahin
taito laulaa englanniksi kruunaa kokonaisuuden, ja englantihan on monelle helpommin lähestyttävä, kun kyse on dance-musiikista, miehet miettivät. Biiseillä ja esityksillä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Uusi seura tuntuu kodikkaalta. Ulkomuoto voi pettää, hoikka Joni Sarankokin nostaa paljon itseään painavampaa rautaa. Koen äitinä, että harrastus on turvallinen ja se on tärkeää, Maarit Saranko sanoo. Kun vanhin veli Jouni alkoi nostella painoja, autokuskina toiminut äiti kehotti miettimään harrastusten yhdistämistä. Samoissa kisoissa 50-kiloisissa kisannut 14-vuotias Jani-veli tuli neljänneksi. Syyskuussa Joni Saranko tuli toiseksi Rovaniemellä järjestetyissä nuorten SM-kilpailuissa tuloksella 126 (työntö 71, tempaus 55). Kaksikon lisäksi yhtyeeseen on vuodesta 2005 kuulunut kitaristi Santtu Saarela ja alkuvuodesta remmiin liittyi laulajana Susannah. Jos suomalaiset ovat ylpeitä isänmaastaan, olkaa akaalaiset ylpeitä meistä. Säännöllinen ruokailurytmi on tärkeä, mutta ravinnon koostumustakin on hyvä pohtia. Avoimeen kilpailuun esiintyjiltä toivottiin myös promokuvia ja taustatietoja. Akaalaisyhtye on mukana euroviisukarsinnoissa dance-kappaleella Share Your Life. Akaan Seutu - Perjantai 1.10.2010
7
Akaalaisyhtye selvitti tiensä jo 15 joukkoon
Chorale mukana Euroviisu-karsinnoissa
Tarja Antola
Konemusiikin saralla mainetta saavuttanut Chorale on tarttunut uuteen haasteeseen. Eihän tästä saavutuksesta voi olla muuta kuin ylpeä, kun olemme mukana viidentoista sakissa. Kustavista on äidille tuomisina kalaa kuulemma melkein vaivoiksi asti. Tero Laihanen ja Santtu Saarela asuvat Toijalassa, myös Markus Ahola on kirjoilla Akaassa, vaikka työt vievätkin miestä Helsinkiin. Tähtäin on nyt ensi vuoden SM-kisoissa, mutta katse tähyää jo kauemmas tulevaisuuteen. Miehet ovat perustaneet Choralen Toijalassa vuonna 2000. Nääshalli Tampereella on silti jo tullut tutuksi, sillä Saranko käy veljensä Janin kanssa jo harjoittelemassa pyrintöläisten kanssa. Se on rakkauslaulu diskoversiona ilman hempeilyä. Usko on kova. Kiellettyjen aineiden käytöstä kiinni jäänyt voi unohtaa kilpauran. Chorale lupaa tarjota myös näyttävän show´n, jos ovi jatkoon avautuu. Painijatausta on ollut etu painonnostossa.
Painista sain lisää liikkuvuutta, mikä on painonnostossa tärkeää, Joni Saranko sanoo. Liikkeessä nämä Sarangon veljekset ovat jatkuvasti vieläkin, sillä vaativan painonnostoharrastuksen lisäksi he ehtivät mukaan myös vapaapalokuntaan, ajamaan motocrossia ja aina kun aikaa liikenee, isoisän kanssa kalastamaan merelle. Kasvuiässä oleville pojille riittävän kisakunnon antaa monipuolinen ruoka, lisäravinteista ei juuri tarvitse vielä huolehtia. Hyvä tekniikka on kaiken A ja O. Se oli kyllä positiivinen yllätys, äiti myöntää.
LeKistä Pyrintöön
Toijalassa asuvat Sarangon veljekset ovat harrastaneet painonnostoa 2,5 vuotta. Painonnosto on minulle sellainen harrastus, että sitä kantaa tuossa olkapäällä, Joni kuvaa.. Esimerkiksi antibiooteista vain muutama käy, yskänlääkkeissäkin on usein kiellettyjä ainesosia, Maarit Saranko kertoo. Viidestätoista esityksestä kolme valitaan tekstiviestiäänestyksellä alkuvuodesta 2011 televisioitaviin Suomen alkukarsintoihin. Siitä työnnöllä nousi 67 kg, tempauksessa 55 kg. MM-kisoihin olisi kuulemma jonain päivänä päästävä nostamaan. Se on sekoitus monista tämän hetken dance-genren artisteista, mutta kuitenkin niin, että meidän oma kädenjälkemme näkyy siinä. Ja lihaa, että pääsee ylös. Nyt kaikkien harrastusmatkat suuntautuvat samaan suuntaan, joten perheen arkinen logistiikka on helpottunut. Ahola ja Laihanen arvelevat mahdollisen euroviisumenestyksen tekevän myös kotikaupunkiaan Akaata tunnetuksi. Meidän keikkameininkimme on saanut yleisesti kiitosta, mut-
Sarangon painonnostajaveljekset tähtäävät huipulle
Jani on jo painonnoston Suomen mestari
Tuulia Matilainen
Kun painonnostaja nousee kisoissa lavalle, siellä on nostajan lisäksi vain rautaa. Näistä Ylen raati on valinnut jatkoon 15 kappaletta, joiden joukossa myös Share Your Life on. Jatkoon päässeet julkistetaan 16.10.
Chorale lupaa unohtumattoman esityksen, jos jatkopaikka televisioitaviin karsintoihin aukeaa.
Suomi vaihtui englantiin
Kilpailukappale Share Your Life on syntynyt pitkän kypsyttelyn tuloksena. Choralen miehet toivovat tekstiviestiääniä kertyvän runsaasti kotikonnuilta. Kappale itsessään on myös kansainvälisempi kuin aikaisemmat, Tero Laihanen ja Markus Ahola kuvailevat.
Yhtyeen laulaja Susannah uskoo kappaleella olevan mahdollisuudet menestyä. Yhtyeenä Chorale on mukana euroviisumittelössä nyt ensimmäistä kertaa, mutta Markus Ahola jo toistamiseen. Painonnostajan on tehtävä välit selviksi dopingin kanssa. Lääkärissä on poikien kanssa aina oltava todella tarkkana, ja kerrottava lääkärille, mitä kiellettyjen lääkkeiden listalle kuuluu. Joni
Akaalainen Joni Saranko voitti viime kesänä 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden painonnostossa.
Sarangolla on antaa hyvää vinkki kaikille niille, jotka pohtivat hyvän ravitsemuksen saloja. Nykyisin biisejä arvioidaan enemmän kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon myös show ja tunnelma. Unohdan kaiken muun, keskityn vain siihen, että tuossa on rauta, Joni Saranko kuvaa painonnostajan tunnelmia ennen suoritusta. Kuntosalilla harjoitellaan 23 kertaa viikossa, lenkkeillään ja uidaan ja lisäksi käydään viikonloppuleireillä. Äänestysaika alkaa tänään 1.10. Viimeksi toivat 45 kiloa ahvenia, Maarit Saranko huokaa hymyillen.
Tavoitteena MM-kisat
Kalat tulevat kyllä syödyiksi, sillä urheilijaperheessä ruokaa kuluu. Jokainen ääni on tärkeä
Ilmoittautumisessa on syytä olla nopea, jotta haluttu konepaikka ei mene sivu suun. Akaan kaupunki alkaa ensi vuoden alussa laatia asemakaavaa Kangassaareen, joten pohdittavaksi tulee rakennusten käyttö. Tähän viittaisi se, ettei aina ole selvää, kuka virkamies piirustukset on laatinut. Osassa ikkunoista on säilynyt alkuperäinen puhallettu ikkunalasi. Enemmän meriittiä kertyikin asemista, jotka Hellström vapaasti suunnitteli: mm. Tällä järjestäjät haluavat kertoa jokaiselle vieraalle aikovansa jatkaa tulevaisuudessakin yhtä laadukasta tapahtumajärjestämistä kuin aikaisemminkin. Kymmenen vuoden ajan on Sataman asema ja sen pihapiiri on ollut Toijalan Näyttämön kesäteatterin esityspaikkana. Vuonna 1928 Toijalan Sataman kautta lastattiin laivoihin noin 100 000 tukkia ja VR:n tilastojen mukaan vuonna 1930 Toijalan sataman kautta kulki yli 19 000 tonnia tavaraa. Nykyinen laituri, joka toimii vene- ja vesibussilaiturina valmistui vuonna 1959. Pohjanmaalla toinen kerros tehtiin ihan näön vuoksi, vaikkei tarvetta ollutkaan. Satamaradan vihkiäisiä vietettiin 7. Kaksikerroksiseen taloon tarvitaan yksi katto vähemmän kuin samankokoiseen yksikerroksiseen. Asemarakennuksen ikkunat ovat todennäköisesti alkuperäiset 4-, 6- ja 9-ruutuiset. Juhlapaikkana tänäkin vuonna toimii tuttu ja turvallinen Toijalan yhteiskoulun alasali, joka remontista huolimatta palvelee lanittajia. Tyyppipiirustukset on koettu jotenkin vähäpätöiseksi työksi. Ehdotuksia otetaan vastaan, hymyilee Akaan kaupungin kaavasuunnittelija Lasse Majuri.
Tyyppipiirustuksia on vähätelty
Sataman asema on rakennettu tyyppipiirustuksilla, kuten useimmat 1920-luvun uusklassistiset asemarakennukset. Kuistin ja portaiden kaiteina on valkoiseksi maalattu säleaita. Siksi kaupungit paloivatkin tämän tästä. I- ja II-luokan asemarakennuksista on järjestetty suunnittelukilpailuja, ja niissä menestyivätkin parhaat suunnittelijat, kuten Helsingissä Eliel Saarinen. VR:n rakennustoiminta oli siis keskusjohtoista, muutama arkkitehti on vastannut satojen rakennusten suunnittelusta tai ainakin hyväksynyt suunnitelmat. On siis jo täysin selvää, että tapahtumaan saapuu vierailijoita, kilpailijoita ja vain tavallisia lanittajia laajalti ympäri Suomen. Thure Hellström oli tavattoman tuottelias. Tapahtumaa järjestävä Yume Ry lähettää kiitokset yhteistyökumppaneilleen, jotka ovat mahdollistaneet tapahtuman järjestämisen. Ylipäänsä kaksikerroksinen puutalo on oma lukunsa suomalaisessa rakentamisessa. Suuriruhtinaskunnassa kyllästyttiin poroksi palaneisiin kaupunkeihin, ja määrättiin yksikerroksisuus sekä leveät palokadut ja kujat. Niitä varten ei tyyppipiirustuksia rapisteltu. Tietysti määräystä kierrettiin, ja mansardikatolla saatiin talot kaksikerroksisiksi. Huonejako aseman sisällä on säilynyt pääpiirteissään entisellään, samoin peiliovet, pönttöuunit ja sisäkatot. Tavarasuojaan on ollut leveä sisäänkäynti luoteispäästä sekä kulku myös eteläpuolelta. Tavaraliikenne satamaradalla hiljeni pikkuhiljaa, kun VR päätti rakentaa radan Toijalasta Valkeakoskelle Konhon kautta. Henkilöliikenne radalla alkoi seuraavana kesänä, jolloin myös asemarakennus valmistui. Neljä kilometriä pitkän rautatien rakensi Rautatiepataljoona 2 harjoitustyönään ja se valmistui niin, että ensimmäinen paperilasti kulki radalla joulukuun 7. Tapahtuman nettisivuilta voi käydä jo etukäteen tarkistamassa, mikä tulevista kilpailuista olisi itselle sopiva ja mahdollisesti alkaa jo harjoitella. Sisäänkäynnin alkuperäinen peiliovi on myöhemmin paneloitu pystypaneelilla. Hän suunnitteli käytännössä kaikki asemarakennukset vuosisadan alkukymmeninä, jolloin rataverkko laajeni voimallisesti. Hämeenlinnan, Kuopion, Lahden ja Riihimäen asemat. Kaupungeissa kaksikerroksiset asuintalot olivat yleisiä aina 1800-luvulle asti tiukasti toisissaan kiinni. Aluksi henkilöliikenteessä toimi yksi matkustajavaunu, jonka kumpaankin päähän oli kytketty Ford-auto, jolloin junaa ei tarvinnut lainkaan kääntää. Myös Tampereen rautatieasema, 1930-luvun jylhää funktionalismia, on kilpailunehdotuksen tulos.
sen eteläpuolelta satulakattoisen, kahden pilarin kannattaman kuistin kautta. Tapahtuman virallisilta kotisivuilta löytyy varmasti kaikki tarpeellinen jokaiselle tapahtumasta kiinnostuneelle, mutta viime vuosina on opittu seuraavanlainen asia; lippuja on rajoitettu määrä, joten kaikkien konepaikasta kiinnostuneiden on syytä toimia mahdollisimman nopeasti. Nykyinen sisäänkäynti rakennukseen on
Taka-alalla asuinrakennus, jossa on nykyisin sauna ja etualalla vanha sauna.
UNi.LAN 8 Infinity syyslomalla
Viime vuosien tapaan koulujen syyslomilla 1517.10. Ne on suunnitellut Martti Välikangas 1920-luvun alussa. Myöhemmin otettiin käyttöön oikea veturi. va sellaista eloa, että ne voidaan kunnostaa. Teatteri voidaan varmaankin tällaiseksi toiminnaksi ajatella. on taas aika koota jokainen tietokoneharrastaja UNi.Lan-tapahtumaan jakamaan kokemuksia ja luomaan uutta tämän vuosituhannen kulttuuria. päivänä 1926. Se on tämä virkamiehen työ anonyymiä, ei nosteta tekijöitä esiin, naurahtaa Majuri. Eikä kyse ole kuitenkaan puhtaasta ajanvietteestäkään, kilpailuista voi voittaa arvokkaita, teemaan sopivia palkintoja. 8
Perjantai 1.10.2010 - Akaan Seutu
Teksti ja kuvat: Liisa Ahokas Lähteet: Pekka Suvanto: Akaan historia II, Martti Favorin: Akaan historia III, Jari Heiskanen: Satama-alueen rakennus- ja maisemainventointi 2006
Sataman asema on nähnyt työntekoa ja teatteria
Kun Toijala ryhtyi huolehtimaan Valkeakosken tehtaiden materiaalin ja tuotannon kuljettamisesta yli Vanajaveden puutavarasta Valkeakoskelle päin ja valmiiden tuotteiden kuljettamisesta Toijalan kautta lähinnä Turun suuntaan rakennettiin Toijalasta rata Satamaan. Mutta pitkällä tähtäimellä rakennuksiin on saata-
Asemarakennus pihan puolelta.
Asema sisältä lähes alkuperäinen
Alunperin sataman asemarakennuksessa oli ratapihan puolella pitkä katos ja sisäänkäynti asemalaiturilta. Radan rakentaminen aloitettiin vuonna 1935 ja se avattiin vakituiselle henkilö- ja tavaraliikenteelle syyskuussa 1938. Jo viime vuosien tapaan on myös huomautettava, että tieto tapahtumasta leviää laajalle. Kesäkäytössä ne rapistuvat. Alakerrassa on ollut aseman huoneet, yläkerrassa asunto. Pyrkimyksenä on ollut, että, että jokaiselle vierailijalle olisi jokin kilpailu, missä hän pärjäisi omilla vahvuuksillaan. Liikenteen loputtua sataman asema jäi rautatieläisten virkistysalueeksi. Syntyi empiren väljä asemakaava. Vuonna 1997 Sataman asemaalue tuli Toijalan kaupungin omistukseen ja sitä on vuokrattu erilaisten tapahtumien ja kokousten pitoon. Suunnittelija on korostanut pohjakerrosta suuremmilla ikkunoilla, jolloin yläkerta näyttää matalammalta. Ennenkin tapahtumassa vierailleet ovat varmasti erittäin tietoisia siitä, että tarjolla on myös jokaiselle osallistujalle tilaisuus osallistua monenlaisiin kilpailuihin. Tämän vuoden tapahtuma on nimeltään Infinity. Pääarkkitehtina toimi alkuun Bruno Granholm. 1950- ja 1960-luvuilla henkilöjuna kulki satamaan muun muassa juhannusjuhlille. Jarl Ungern oli osaston kolmas arkkitehti. Vailla käyttöä ovat pihasauna, pitkä talousrakennus ja ulkohuusi.
Moottoritie katkaisi satamaradan
Tukkipuiden ja halkojen kuljetus satamarataa pitkin Vanajaveden rantaan jatkui 1940-luvun lopulle. Osayleiskaavassa alue määriteltiin julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi. Tyylillisesti hän puki rakennukset ensin jugendiin, sitten klassismiin ja lopulta funkionalismiin. elokuuta 1927. Samoilla piirustuksilla on tehty ainakin Pikkarilan asema Oulussa. Lienee Hellström tepastellut Käpylässä ja mieltynyt kollegan tyyliin, tuumii Lasse Majuri. Kahdet kiskot johtivat suoraan satamalaiturille, missä tavarat lastattiin tai purettiin. Lisätietoja löytyy nettisivuilta osoitteesta www.uni-lan.org, josta pääsee myös ilmoittautumaan tapahtumaan. Antti Korkiamäki Yume Ry. Joten jo uusien tuttavuuksien syntyminen, leikkimielinen kilpailu ja kokemusten jakaminen samansieluisten ihmisten kesken tekee joka vuosi tapahtumasta juuri sellaisen, millaisia sen hetkiset vieraat ovat. Talo on rakennettu yhtenäiselle lohkotuista kivistä tehdylle saumaamattomalle kivijalalle. Kaksikerroksiseksi asemaksi rakennus on kovin pieni, ja siten korkea. Tänäkin vuonna on palkintojen laatu ollut yksi merkittävimmistä tekijöistä laneja järjestettäessä. Granholm, Hellström ja Ungern ovat vaihtelevasti signeeranneet, tarkastaneet tai toimineet toimiston esimiehenä. Jo kahdeksannen kerran järjestettävä tapahtuma on historiansa aikana antanut merkittävän huomautuksen siitä, mihin intohimo ja joukko samasta asiasta kiinnostuneita nuoria voi johtaa. Sataman asemarakennus muistuttaa kovasti Helsingin Käpylän työväenkaupunginosan taloja. Asemarakennuksen rankorakenteisessa tavarasuojassa on käytetty osin lohkottuja nurkkakiviä. Ne purettiin pois samalla, kun ratapihan raiteet ja lastaussilta purettiin sotien jälkeen. Samoihin aikoihin purettiin pois myös pitkä laituri rannasta ja tukkien nostolaite. Rautatiehallitus suunnitteli myös asemaseutujen muut rakennukset. Odotushuoneen ja alakerran asuinhuoneen välinen seinä on purettu ja seiniltä on otettu hirret esiin pinkopahvien ja tapettien alta. Kuva Asemalta Toijalan teille kirjasta.
Mallia Käpylästä?
Kaksikerroksinen, hirsirunkoinen, satulakattoinen asemarakennus on kohtalaisesti kestänyt ajan hammasta. Moottoritien rakentamisen yhteydessä suurin osa satamaradan kiskoista purettiin pois. Sivuseinillä on pieniruutuiset ikkunat.
Sataman ratapihalla oli kolmet raiteet lastausta varten. Sataman aseman pihapiirissä, lähempänä rantaa on yksikerroksinen asuinrakennus, johon on myöhemmin rakennettu sauna ja pesuhuone
Jäin pois töistä ja kasvatin lapseni. Jotkut saattavat ajatella, että indeksisijoittaminen on "tylsää", koska indekseillä ei tienaa. Normaaleista "rahastoista" indeksi poikkeaa siten, ettei indeksillä ole "rahastonhoitajaa", vaan indeksin arvo määritellään laskennallisesti matematiikan (keskiarvolaskenta) avulla. Synkkää tarinaa Pirkko-Liisasta vaan ei voi kirjoittaa, koska hänelle vastoinkäymiset ovat osa elämää ja huolet otetaan arkipäivän asioina vastaan. Minä haluaisin jämäkkyyttä ja avoimuutta. lokakuuta 1950 syntynyt Pirkko-Liisa muutti lapsena vanhempiensa kanssa Kanadaan parempaan huomista etsimään. Perheeseen on syntynyt kuusi lasta - Lea, Matti, Paavo, Risto, Timo ja Liisa. Kyse on siis usean pörssiosakkeen tai korkotuotteen "rahastosta". raa kirkossakin, jos mieli tekee, ja saa osakseen hämmentyneitäkin katseita. Sanon senkin, että nyt meni yli hilseen. Ja Pirkko-Liisa nau-
Taloustiedon ABC
En rakasta suuria sanoja, vaikka niilläkin on aikansa ja paikkansa, vaan pieniä tekoja ja läheisyyttä, Pirkko-Liisa Parikka toteaa.
Tapio Haavisto tapio.haavisto@siop.fi. Pirkko-Liisan äiti Irja ja sisaret Martti ja Paula asuvat edelleen Kanadassa. Sekin on palautteen antimista, että vain osallistuu. Kohtalo leikki vielä niin, että Pirkko-Liisa sairastui syöpään työelämänsä viime metreillä. Suurin vaiva on selvittää se, mitkä ovat kunkin tuotteen tärkeimmät sijoituskohteet eli mihin yrityksiin todella sijoitat. Jos etukäteen paljon murehtii, pilaa vain päivänsä ja läheistensä päivän. On myös laajoja koko maailmaa tai maanosaa koskevia osakenippuja eli indeksejä. Väkeä eroaa ja lama ei ole mennyt ohi tyhjentämättä kirkonkaan kirstuja. Tällainen tuote edustaa esimerkiksi jotain maata, kuten Intia tai Vietnam tai jotain "sektoria", kuten esimerkiksi pankki- tai energiaosakkeet. Mutta Kristushan vapauttaa. Näinäkin päivinä olen huomannut, kuinka paljon perheeni rakastaa minua. Kaupankäyntikulut jäävät usein alle puoleen vastaavan rahaston kuluista. Tällöin on selvillä siitä, mihin rahat todellisuudessa panee. Palkkiosi vaivannäöstä on se, että pääset kerralla mukaan useisiin "maailman johtaviin" yrityksiin sijoittajana ottamatta kuitenkaan kovin suurta yrityskohtaista riskiä. Mieliharrastukseni on jo vuosia ollut sijoittaminen erilaisiin indekseihin Euroopan pörsseissä kuten Frankfurtissa ja Pariisissa. Kyllä näillä asioilla on aina jokin tarkoitus, vaikka se joskus kohtuuttomaltakin tuntuisi.
Kokemuksia indeksikaupasta Euroopan pörsseissä
Indeksiosuus koostuu yhteisellä nimellä kaupattavista osake- tai korkopaperikoreista. Ongelma on se, että tuotenimet ovat aina englannin kielellä, ja tuotteisiin perehtyminen vaatii vaivaa ja yleensä asiantuntijan apua ainakin alkuun pääsemiseksi. Elämä on hyvää ja ei murjottamisella mitään saavuta. Indeksiosuuksia nimitetään lyhenteellä ETF eli Exhange Traded Funds. Olen täysin eri mieltä. Huolta vanhemmista, huolta läheisistä, huolta huomisesta, huolta omasta terveydestä... Hyvätuottoisia kohteita löytyy euroilla ostettaessa paljon. Saali on viesti, että sinusta välitetään. Ja olihan minulla myöhemmin liike. Ei hän sinulle hymyile, vaan ystävyydelle ja elämälle. Vammautumisestaan huolimatta Heikki ei ollut katkera, hän uhkui elämäniloa. Mutta onnistuminen edellyttää kyllä aiempaa kokemusta ja näkemystä osakesijoittamisesta. Elämä koulutti, olin ensiksi ehkä liiankin fanaattinen, se oli sellaista lapsen uskoa ehdotonta. Epäkohdat niin kirkossa kuin yhteiskunnassa muutenkin nostetaan kriittiseen tarkasteluun. Usko ei kuitenkaan vaienna häntä, pikemminkin päinvastoin. Meillä oli kuitenkin suomalainen seurakunta, josta löysin turvan. Kun Heikki viimein myöntyi, pääsi Pirkko-Liisa irti. Jo tätä tehdessä on ollut niin hauskaa. Koska monella ihmisellä ei ole aikaa syventyä näihin ETF-tuotteisiin, on parasta suositella asiantuntijan apua tuotteita valikoitaessa ja niiden seurannassa. Nyt kun ei sanota oikeastaan mitään, tuntuu, että salataan jotakin. Yhteiskunta rakentuu meistä kaikista, ei niin, että vain toiset saavat tehdä ja osallistua, ja toisten on katsottava hiljaa ja otettava kaikki nurkumatta vastaan. Viidennen lapsen syntymän jälkeen pistettiin karja pois. Toivon todella meille tässä talossa monia iloisia vuosia. Sen sijaan rahastosijoittajan on kirjauduttava jonkun rahastoyhtiön asiakkaaksi. Erikoisindeksit voivat edustaa osakkeita, joita ovat esimerkiksi "vesi", "uusi energia", "ydinvoima" tai hyvät "osinko-osakkeet". Pirkko-Liisa taas mietti tuvan valaistuksen ja Heikki piti asiasta "näppinsä" irti. Parikan talossa on eletty arjen todellista elämää ja sen huomaa. Kirkko voisi ottaa vanhaa rooliaan takaisin, hiljennyttäisiin ottamaan armo ja turva vastaan. Meillä on 3-metrinen pöytä pirtissä, kaikki mahtuvat jouluaterialle. Eihän mikään muutu, jos epäkohdista ei keskustella. Kun asioista puhutaan suoraan ja vilpittömästi, kaikki voittavat. Pirkko-Liisa on kutonut vuosien mittaan lähes kolme kymmentä rukoussaalia lähimmäistensä iloksi. Kirkko yrittää olla tänä päivänä liian suvaitseva. Talossa on paljon yksityiskohtia, joista huomaa, että emännällä ja isännällä on silmää kauneudelle ja historialle. Jumala otti minut omakseen. Talo on syvän yhteistyön tulos, kuistilta alkaen henkii rakkaus. Rakentava palaute vahvistaa ja useimmiten palautetta ei tarvitse antaa olleenkaan. Indeksiosuuksien hallinto- ja säilytyskulut ovat usein vain kolmasosan tai alle puolet vastaavan rahaston kuluista. Sotkialla diakonia- ja lähetyspiiriä pyörittävälle Pirkko-Liisalle lähetystyö ja diakonia ovat ominta seurakunnassa. En minä tänään enää välttämättä näin tekisi. Sanon vilpittömästi, että olen onnellinen ihminen. Tiemiehet olisivat halunneet siirtää talon, mutta siihen se jäi. Yksittäiseen osakesijoitukseen verrattuna ETF sijoitusten tuoma automaattinen hajautus useisiin kohteisiin pienentää myös sijoittajan riskiä. Puhun sairaudestani hyvin avoimesti. Molemmista pörsseistä löytyvät yleisimmät maailman indeksit suoraan eurohinnoissa. Pirkko-Liisa ja Heikki ovat sinut lapsiensa kanssa.
Olen saanut paljon ja olen siitä kiitollinen. Tuotevalikoimat ovat hyvin laajat. Indeksisijoittamista voisi parhaiten verrata rahastosijoittamiseen. Yhteyttä pidetään viikoittain, kiitos yhä vain parantuvan telekommunikaation.
Heikin vaimo
Pirkko-Liisa Parikan elämässä yksi päivämäärä on ylitse muiden. Tarvitseeko elämän olla helppoa, pitää vain ottaa päivä kerrallaan. Mutta Heikki oli rakkautta ensi silmäyksellä. Välillä aina pistin moottorin käyntiin, jotta saataisiin lämmintä. Punaisesta talosta tuli unelmakoti. Näin vuosia unta pyöreistä pilareista ja nyt ne ovat pääoven molemmin puolin. Indeksisijoittaminen on yhtä vaativa harrastus kuin osakesijoittaminen, mutta samalla jännittävä seikkailu ympäri maailmaa. Pirkko-Liisa Parikka juhlii 60-vuotispäiväänsä lauantaina 9. Jos pappi puhuu hyvin, kyllä minä sen hänelle sanon. Jäin koukkuun ja ehkä siinä oli hivenen johdatustakin. Kaikkia omistajia en edes tunne. Aina voi myös itse tehdä jotakin asioiden korjaamiseksi. Sain hoitaa kaivos- ja metsätöissä loukkaantuneiden asioita, oman isänikin. Erona on se, että indeksisijoittajan täytyy avata ns. Sisaren ensimmäisiä käyntejä oli vierailu Parikan taloon Sotkialla, jossa hän kohtaisi tulevan miehensä Heikin. Pirkko-Liisan tarinasta saisi synkän. Kokoukset kestivät ja kestivät, mutta me leikittiin autossa. Ei se helppoa ollut, vaan kovaa työtä. Heikki muun muassa halusi jättää keittiössä näkyviin vanhan muurin ja sai suojakseen lasin. Kaikkea ei tarvitse aina muuttaa, on vanhassakin arvonsa. Yli 100-vuotiaan talon luonnetta ei ole turmeltu uuteen pyrkimällä. Pöytyällä 6. En minä sitä kiellä, ettei maatalon arki olisi raskasta ollut, mutta sekin otettiin päivä kerrallaan. Pirkko-Liisa haaveili talosta unelmakotia, mutta Heikki empi, vanhalla Parikalla kun on historiansa. Ensimmäisiä tehtäviä täällä oli opetella ajamaan traktoria. lokakuuta kello 14 Sotkian Nuorisoseuratalossa Opeleekiokansanmusikkiyhtyeen konsertissa.
Jumalan lapsi
Pirkko-Liisa on uskova ihminen eikä hän peittele sitä. Pitkässä juoksussa alhaisilla kustannuksilla on tuottojen kertymiseen suuri vaikutus. Ja vaikka politiikkaan PirkkoLiisa ei sormiaan pistänyt, on hän Heikin vaimona osansa saanut. Jokaiselle pitää olla jotakin, jolloin mikään ei nouse kirkon tärkeimmäksi viestiksi. Ei minun tarkoitukseni ollut jäädä Suomeen, olin täällä vain katsomassa sukulaisia. Lisäksi julkisuudessa kirkosta pyörivät kaikki muut kuin uskon asiat. Tuotteita on satoja ja löytyy useita "tuoteperheitä", jotka kilpailevat keskenään sekä hinnoilla että laadulla. Perhe pärjäsi täysin suomalaisessa yhteisössä hyvin, ja minä olin myöhemmin tulkkina viranomaisiin. Akaan Seutu - Perjantai 1.10.2010
9
Pirkko-Liisa Parikka onnellinen nainen
Juha Kosonen
Jos Pirkko-Liisa Parikka ei hymyile kohdatessanne, hän ei ole vielä huomannut sinua. Aloitan syksyllä tässä salissa rukoussaalipiirin, ollaan yhdessä ja rukoillaan. syyskuuta 1974 hän aloitti Akaan seurakunnan seurakuntasisaren viransijaisena. Kirjoittelen talousaiheisia juttuja otsikolla "Taloustiedon ABC" ja toivon palautetta asiasta kiinnostuneilta lukijoilta.
Talo kuin unelma
Sotkialla aivan tien reunassa seisoi iso punainen talo tyhjillään. Indeksiosuuksilla käydään kauppa pörssissä kuten osakkeilla, mutta kaupankäynti on rahastosijoittamista huomattavasti edullisempaa. Olen opettanut kymmeniä ihmisiä perehtymään näihin tuotteisiin ja olen itse käynyt niillä kauppaa noin 5 vuoden ajan mukavalla menestyksellä. Huominen tuli, mutta ei välttämättä aina onnellisena ja huolettomana. Kun katseenne kohtaavat, hymyilette molemmat. En rakasta suuria sanoja, vaikka niilläkin on aikansa ja paikkansa, vaan pieniä tekoja ja läheisyyttä. arvo-osuustili jossain pankissa. Silloin ei ollut kännyköitäkään. 9. Eläke jäi pieneksi, mutta kotona oli aina joku lasten tullessa. Vaikka indeksisijoittaminen on pieniriskisempää kuin "suora" osakesijoittaminen, on tuotevalikoima laaja ja mielenkiintoinen. Suomen evankelisluterilainen kirkko elää tällä hetkellä murroksessa. Vein Heikin kokouksiin Urjalaan ja kun lapset olivat pieniä, he olivat mukana. Täällä on kaikkea sellaista, mistä olen haaveillut. Seurakuntaelämää on viime vuosina myös voimakkaasti muutettu, modernisoitu
Huolestunut huoltaja
Juhlapuhetta, päätoimittaja Kosonen
Kovin paatoksellisesti päätoimittaja kirjoittaa veteraaniruokailusta Akaan Seudun pääkirjoituksessa 28. Miten valmistettavien ruoka-annosten määrä voi vaikuttaa ammattitaitoon. Toivon kuitenkin, ettei lautakuntaa pistettäisi miettimään uudestaan, mistä tuo 200 000 euroa nipistetään. Yleensä toimintaa muutettaessa on tarkoitus saada aikaan huomattavia säästöjä. Voitte joskus yllättyä, mitä kaikkea kivaan ja siihen vähemmän kivaan päivään voi liittyä. Simo Syrjänen
Jokamiesvauhtia lauantaina Kurisjärvellä
Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoiden järjestämä perinteinen syksyn jokamiesluokan autokilpailu, jo 28. Valmistuksen keskittäminen yhteen paikkaan takaa Koskisen mielestä parhaan keittotaidon. Kisassa ajetaan yleisen sekä nuorten ja naisten luokkien lisäksi myös yleisen etuveto- ja kardaaniautojen luokka. Ei kunnioituksen tai arvostuksen puutteesta, kuten päätoimittaja tuntuu ajattelevan. Uudessa Akaassa on Kylmäkosken liittymisen jälkeen veteraaniruokailun piirissä reilu 300 henkilöä. Nuotiolta nousee ohut savujuova ja ympäriltä kantautuu lasten iloinen nauru. Osaava henkilökunta on valmistuskeittiössä ja ruoan makukin on paljon parempi ja tasalaatuisempi, Koskinen kehui. Kylmäkosken vanhainkodin keittiöhenkilökunnalla on koulutus ja vankka työkokemus. Ehkäpä syynä on se, että kiusaaminen jatkuu lähes päivittäin, aina jollain on paha mieli. Alkuun oli kyse vain sotaveteraaneista ja -invalideista, mutta kun pisteitä haluttiin kerätä, niin mukaan tulivat myös heidän aviopuolisonsa ja leskensä. Avauksen suoritti Pekka Vilpas ja lasten puolesta Heidi Kylèn. yli 170 osallistujan voimin. 10
Perjantai 1.10.2010 - Akaan Seutu
Vaarinlaavu Ylpönpihan päiväkodille
Kaunis syysaurinko levittää valonpisaroita ympäröivään metsikköön. Juhlan lopussa ajatuksissa pyöri yksi ainut sana, joka oli varmasti jokaisen huulilla ja se sana on lämmin kiitos! Kirsi Lammi
Urheilua
Valppaan lentopallomiehistöllä avauspeli
Toijalan Valppaan lentopallomiehet aloittavat kautensa kolmossarjassa sunnuntaina 3.10. Esimerkiksi Kylmäkoski ja Urjala eivät ole tätä palvelua kustantaneet. Aika merkillistä, että hanke joka on saanut Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa ensimmäisen palkinnon, ei toimi Keskustan koululla?! Näin ollen siitä palkinnosta ei kannata ainakaan Keskustan koulun röyhistellä rintaansa. Kotiin ateriat kuljetettiin 170 veteraanille. Jokaisen vanhuksen, ja muidenkin, yksinäisyyden torjumiseen pitää löytyä muita keinoja. Terveydenhoidosta, vanhustenhoidosta, päivähoidosta, sosiaalipalveluista vai muista lautakunnan päätettävistä palveluista. Juha Järvisen seurue 234 p., 2. Naiset kodin lisäksi miesten perinteisiä töitä hoitamassa ja jopa 10-vuotiaat lapset halkomotin teossa. Melkein 200 000 euroa. Aarne Kiuru Akaa. Viime keväänä Akaassa oli veteraaniruokailun piirissä noin 260 henkilöä. Esitystäni kannatti jäseniä puolueista laidasta laitaan. Tulokset: 1. Reijo Virtasen seurue 135 p.
Lukijat kirjoittavat
Tehosekoitusta!
Akaan kaupungin ruoka- ja siivouspalveluiden projektivastaava Eira Koskinen kyseenalaisti Akaan Seudussa (21.9) Kylmäkosken keittiöhenkilökunnan ammattitaidon ja työmotivaation. kylmäkoskelaisia ja urjalalaisiakin, ihmisinä, jotka eivät kunnioita sotaveteraaneja, edes parilla lounaalla viikottain. Paula Pörhälä
Akaan kaikki koulut eivät ole KiVoja!
Silmääni pisti otsikko, jossa kerrottiin kaikkien Akaan koulujen olevan KiVa Koulu -hankkeessa täysillä mukana. Sotaveteraanien ja muiden sotiin osallistumaan joutuneiden kunnioittamisesta ei ollut epäilystäkään. Jos ja kun on paperille kirjoitettu liuta nimiä, jotka kuuluvat KiVa-tiimiin, niin hyvänen aika, olisi enemmän kuin suotavaa myös käyttää sitä ryhmää tarpeen vaatiessa. Puhumattakaan siitä, että edes vanhustyönjohtajalle ei kerrottu suunnitelmasta muuttaa yhden hoitoapulaisen toimenkuva siistijäksi Eivätkö johtavat viranhaltijat tiedä, että toimiva sisäinen markkinointi on perusta koko yksikön menestykselle. Perusteluni ovat pääasiallisesti seuraavassa. Vasta ensi vuonna oli tarkoitus siirtyä jakelukeittiömalliin. Ihmisten pyyteetön hyvyys saa lämpimän tunteen valtaamaan mielen. Kaikki työntekijät ovat yrityksen eli tässä tapauksessa Akaan kaupungin osa-aikaisia markkinoijia ja tiedottamisella varmistetaan, että asioista kerrotaan oikein. Kovasti on veteraanien ruokailua perusteltu sillä, että edes pari kertaa viikossa he pääsisivät keskustelemaan muidenkin kanssa. Ainakin harjoitukset sekä käydyt harjoituspelit lupaavat hyvää ja katsottavaa lentopalloviihdettä. Helge Liimataisen seurue 168 p., 3. Valppaan pelaajat toivottavat yleisön tervetulleeksi monitoimihallille, jossa kotipelit pelataan. Tiedän oikein hyvin, ettei kaupunginhallitus ja -valtuustokaan perusturvalautakunnan esitystä purematta niele. Kylmäkosken vanhainkodin valmistuskeittiöstä tehdään jakelukeittiö. Vastaan asettuu Lento 64 Hämeenlinnasta. Päätoimittaja tuntuu myös pelkäävän, että kohta joku tokaisee "mitäs menitte sinne". Päiväkodin vanha, vuosikausia lasten leikki- ja retkipaikkana toiminut jo sammaloitunut laavuvanhus on enää muisto vain, ja uusi entistä ehompi "vaarinlaavu" seisoo jykevästi paikallaan päiväkodin metsän siimeksessä. Olen ollut 60-luvun puolivälistä mukana sos.dem. Varmasti monet asuvat myös palvelutaloissa, joissa "sosiaalisia kontakteja" löytyy. Tiedotus lisää avoimuutta ja tasa-arvoista ilmapiiriä. Työmotivaatiota ei lisätä jättämällä kertomatta täydellisestä toiminnan ja toimenkuvan muutoksista. Viime viikolla oli Viialan Keskustan koululla vanhempainilta, jossa koulun rehtori ilmoitti, että he ovat vain osittain mukana kyseisessä projektissa. 56 terveydenhoitajaa, jotka parantaisivat myös veteraanien elämänlaatua. Kaupunginhallitus edellyttää myös perusturvalautakunnalta talousarvion tasapainottamistoimenpiteitä. Kirsi lahjoitti Pekalle kunniamitalin kauniista ja koskettavasta eleestä päiväkodin lasten hyväksi. Heikki otti yhteyttä Pekkaan, joka ryhtyi heti tuumasta toimeen: hän päätti lahjoittaa päiväkodille uuden laavun ja viedä samalla vanhan pois. Vauhdikasta kilvanajoa on tarjolla klo 11 alkaen.
Laavu avattiin viralllsesti nauhan leikkauksella. Tästä kaikesta saamme kiittää Pekka ja Anja Vilpasta, Jouko Arosta sekä Heikki Koivistoa, joka viime syksynä päiväkodilla lettukestejä pitäessään huomasi vanhan laavun käyttöiän tulleen tiensä päähän. Samalla summalla palkkaa mm. Juhlassa lauloimme lasten kanssa metsäaiheisia lauluja ja paistoimme makkaraa nuotiolla. Ihanko totta. Vähissä rahoissa on aina kyse järjestykseen asettamisesta ja sen toteuttamisesta. Isä osallistuikin vain talvi-, jatko- ja Lapin sotaan ja äitini 15-vuotiaana lottana vain kuulovartioon Ranualla. Tosin muistan jo varhain olleeni mukana keskusteluissa, joutuiko Suomi jatkosotaan ajopuuna vai mentiinkö mukaan Saksan avittamana. Olen aina sanonut, että tyhmää kysymystä ei ole olemassakaan, tyhmä on se, joka ei kysy, vaan tekee virheen. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Paikallisista kilpailijoista huomio kääntyy isä ja poika Koivistoihin, jotka nyt ajavat molemmat yleisessä luokassa. Keittiön sulkeminen tuli kaikille täytenä yllätyksenä. Tilannetta todistamassa päiväkodin väki ja Anja Vilpas
Peuraseurueilla hirvikilpailu
Toijalan Seudun Erämiesten peuraseurueiden välisen hirvikilpailun voitti Juha Järvisen seurue. Alun perin oman valmistuskeittiön piti jatkaa normaalisti remontin ajan. Kas siinäpä kysymys, joka juhlapuheissa unohtuu. Parhaan tuloksen ampui Juha Järvinen 61 pistettä. Tulevat pelit näyttävät, kuinka joukkue on hitsautunut yhteen. Kesällä 18 vuoden ikään ehtinyt Kai-Petteri tulee antamaan varmasti täyden vastuksen vanhalle kardaanispesialisti Kari-Pekalle. Jos asiasta olisi tiedotettu ja hoitoapulaisten kanssa hyvissä ajoin neuvoteltu, ratkaisu olisi voitu saavuttaa hyvässä hengessä. Pekka ja päiväkodin Heidi leikkasivat juhlan alussa nauhan, minkä jälkeen päiväkodin vastaava lastentarhaopettaja Raili Kujanpää-Suojanen sekä aluevastaava Kirsi Kurkinen pitivät lyhyet puheet. Kun kaikkien pienten valmistuskeittiöiden henkilökunta laitetaan samaan isoon keittiöön, henkilökunnasta tulee osaavaa ja ruoasta maittavaa. Toisin sanoen, Koskisen mukaan pienessä yksikössä ei ole aikaisemmin osattu laittaa lainkaan maittavaa ruokaa. syyskuuta. Tämän järkeilyn mukaan en kunnioita myöskään edesmenneiden isäni ja äitini sodanaikaisia toimia. Moniin asioihin ei voi vaikuttaa, koska lait ja asetukset määrittävät palvelujen määrän ja laadun. Heistä miehiä oli 60. Veteraaniruokailu ei kuulu näihin, hyvästä tarkoituksestaan huolimatta. kello 15 kotiottelulla. Sen lisäksi tehtiin joka päivä aamupuuro ja iltavelli. Lasten ilo ja riemu oli suunnaton, kun nämä hyväsydämiset laavun rakentajat saivat viimeisen naulan lyötyä kattorakenteisiin, ja laavu oli valmis vastaanottamaan leikkivät lapset monine satuineen ja tarinoineen. nuoriso- ja opiskelijapolitiikassa enkä ikinä ole törmännyt "veteraanivastaisuuteen". Yli 75-vuotiaita on melkein 1500. Eira Koskinen miettii paikallislehdessä, miten saada lisää työmotivaatiota Kylmäkosken henkilökunnalle (keittiöhenkilökunta ja hoitoapulaiset). Syyksi kerrottiin, että hanke ei toiminut sellaisenaan. Niistä ei mikään estä minua arvostamasta maamme itsenäisyyden puolustajia. Yksinäisyysongelman ratkaisu on kullan arvoinen. Kosken Kohaus, ajetaan jälleen lauantaina 2.10. Suomelle ja sen selviytymiselle olivat ensiarvoisia kotirintaman toimijat. Jos en nyt ihan väärin muista, veteraaniruokailu toteutettiin sopivasti vaalien alla tehdyn aloitteen jälkeen. Perusturvalautakunnassa tein perusturvajohtajan esityksestä poikkeavan ehdotuksen, että koko veteraaniruokailu lopetetaan. Nykyään kunnan toiminta on muuttunut yhä enemmän yritysmäiseksi. Osa totta kai, kuten veteraaneistakin, tulee hyvin toimeen ja osa todella huonosti. Kaikissa luokissa kilpaillaan AKK-Motorsportin Hämeen alueen mestaruuksista viimeisen osakilpailun muodossa. Mielestäni minun sotaveteraanien arvostustani ei vähennä, kun olen sitä mieltä, että kunnioitusta ansaitsevat myös muut kuin rintamasotilaat. Siksi siis kokoonnuimme perjantaina 17.9. aamuvarhaisella laavun ääreen juhlimaan koko päiväkodin väen sekä tietenkin kunniavieraidemme Pekan, Anjan, Heikin ja Joukon kanssa. Jostain on vain luovuttava. 60-luvun hajuista. Lounasannoksia valmistettiin keskimäärin 50 60 annosta per päivä. Jos ei tiedä, miten jossain ongelmatilanteissa pitäisi toimia, kannattaa kilauttaa itseä viisaammille ja kysyä! Ja hyvät vanhemmat, kyselkää lapsiltanne, mitä koulupäivään kuului ja mitä koulussa tapahtui. Valppaan joukkue kaudella 201011 on sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Tai niin kuin päätoimittaja asian ilmaisee, "ettei kenenkään pitäisi olla tahtomattaan yksin". Tämä tavoite ei nyt näytä toteutuvan kuten kotiinkuljetusten määrä osoittaa. Koskisen mukaan ruokaa ei kannata enää tehdä pienen porukan tarpeisiin, koska isoimmista tukuista ei tahdo saada pienempiä pakkauksia. Joukkueessa pelaavat Simo Syrjänen, Marko Korvenaho, Mika Lahdensivu, Juha Heinonen, Henri Mäkinen, Joni Haapakoski, Juho Haapakoski, Vesa Mikkola, Jukka Haapakoski, Tapio Koivisto. Veteraaniruokailusta luopumalla säästyisi merkittävä summa. Ollaan Ylpönpihan päiväkodissa, jonka pihapiiriin noussut upouusi laavu, "vaarinlaavu", vihitään kohta virallisesti käyttöön. Tarvitaanko kiusaamisen lopettamiseen todellakin aina jokin projekti, kun joskus voisi sitä kuuluisaa maalaisjärkeäkin käyttää. Missä on laskentatoimen yksikön laskelmat saavutetuista säästöistä. Säilyttääkö veteraaniruokailu vai pyrkiäkö parantamaan kaikkien heikoimpien vanhusten asemaa 200 000 eurolla. Koskisen mukaan tulevien henkilöstöjärjestelyjen vuoksi on mietittävä, mistä saadaan lisäkapasiteettia ja Kylmäkosken ihmisille motivaatio tehdä työtä. Juha Kosonen näyttää pitävän minua, kuten mm. Pirkanmaalla ei taida olla muita kahden viikkoaterian toimittajia Akaan lisäksi
Janne Hevonoja) T. 32. Joukkueiden ero sarjataulukossa venyi lopulta 13:sta pisteeseen. Jukka Koskinen III div. Tampereen Kisatoverit kaksiosaiseen karsintaan kolmosen paikasta nelosdivisioonan voittajaa Nekalan Palloa vastaan. Tasoitukseen meni minuutti, ja tästä vielä voittomaaliin 5 minuuttia. ja päättyy keväällä huhtikuussa pidettäviin lopputurnauksiin. Kallioinen (46. Maestro itse varmisteli hienoja läksiäisiään pilkulta. IV div. Varoitukset: T: M. Joukkueeseen oli valittu myös Aarne Ikäheimo, joka joutui jättämään turnauksen väliin selkävamman vuoksi. Voittajalle nelosen paikka. Jokaiselta alueelta on koottu kaksi tyttö- ja poikajoukkuetta kisaamaan aluejoukkueiden Suomen mestaruudesta. Hopeaa voittaneessa poikien Lounaisen alueen I-joukkueessa pelasi A-Volleyn Miika Seppänen ja joukkueen II-valmentajana toimi Liisa Asikainen. Laskeskelin yhtenä päivänä muutamia lukuja uralta. Jaria on tietenkin yhdistetty Topan tuleviin valmennuskuvioihin. 32, T. Pajula, T. Niskala. 12, V. Pelikenkinä oli kumisaappaat. 42, J. Ojala (63. Näin oli Tuulaäiti poikansa varustanut sateisena kevätpäivänä. Kukkonen (46. Vielä lajia sivuava erikoisuus. 38. Innokas juniorijaosto ja sen valmennustyö on se kivijalka, jonka varaan voi laskea. Teija Sonninen. Enteellistäkö. Henna jos kuka oli peliurallaan Topamimmien henkinen johtaja. Vastustajan kunnioitus. 01, Jarno Honkaniemi. Kesti reilu puoli tuntia, ennen kuin valmentajakaksikon ohjeet löysivät pelaajien tajunnanvirran. Tyttöjen I-joukkue kaatoi finaalissa Lännen I-joukkueen puhtaasti 20, erät 2520, 2510. Aplodit edustusjoukkueen monivuotiselle keulamaskille olivat tietenkin kuuluvat. Alkupeleissä vielä opeteltiin joukkueen yhteistä pelitapaa ja pelaajat tutustuivat toisiinsa. Enstedt), Juho Räsänen, V. N. Jukka Koskinen, kuuluttamo. Sitoutuminen liikaa harrastuspohjaista, Hakala luettelee. Kokoonpanossa kärkeen tulivoimaa toi, Tuomas Kallioinen. 69. Nelosen neljä viimeistä putoaa viitosdivisioonaan.
Toijalan Pallo-49:n pitkäaikaisen kapteenin Jari Hakalan peliura edustusjoukkueessa päättyi keinutuoliin.
den tyytyessä sivustakatsojaksi. Jukka Koskinen
A-Volleyn Miikalle ja Lissulle SM-hopeaa
Viime viikonloppuna Salossa pelatussa tyttöjen ja poikien alueiden välisissä C-nuorten SM-kisoissa A-Volleyn edustajat saavuttivat SM-hopeaa. Kapea rinki, eikä riittävää kilpailua pelipaikoista. Innala), V. Hän oli vahvasti mukana joukkueen nousukiidossa kohti Veikkausliigaa. NePa 22 14 6 2 79 - 23 48 Loiske 22 13 5 4 68 - 39 44 FC Tampere 22 12 4 6 67 - 34 40 KaVo 22 11 4 7 45 - 37 37 LeKi-futis 22 9 7 6 63 - 34 34 LaVe 22 10 4 8 55 - 36 34 ParVi 22 9 6 7 47 - 42 33 Sopu 22 9 1 12 30 - 57 28 PJK/2 22 7 5 10 45 - 59 26 PP-70/2 22 6 4 12 55 - 74 22 Valo 22 3 4 15 33 - 84 13 ViiPV 22 3 2 17 23 - 88 11 Nekalan Pallo kaksiosaiseen karsintaan kolmosen paikasta TKT:tä vastaan. Sääksmäen Sopu yksinkertaiseen karsintasarjaan nelosen sarjapaikasta VaKP:n ja Kristallipalatsin kanssa. 90 prosentin asenne vastaa 50 prosentin suoritusta. Topan valmennuskaksikkona toimi, Sampsa Laakso ja B. Niskala. F: J. Lahjakkuuden lisäksi toistoja, toistoja, toistoja. Päätöstaulukko 28.9. LounaisSuomen aluejoukkueet pärjäsivät hienosti. 22, T. Kuulasmaa). Kaikille avoimet viikkokisat heitetään Ravintola Evertonissa tiistaisin kello 18.30. Lopputaulukko 27.9. Hakala. Tietokonepeli Play Station FiFa 2001:een minut sekä Pekka Lingman oli valittu maailman huippujoukkueita vastaan, hämmästeli mies. Pojissa samat alueet olivat jälleen vastakkain ja tällä kertaa oli lännen vuoro viedä finaalipeli nimiinsä 21, 2516, 1725, 15 11. TP-49FJK, maalit: 4. Salossa pelatussa turnauksessa oli mukana myös muita A-Volleyn Cpoikia. F: J. Suomi on jaettu viiteen alueeseen. Huollossa velmuili Jussi Toivonen. 7. Jyrämö, Jani Räsänen, J. M. Lounaan molemmat II-joukkueet sijoittuivat seitsemänneksi 10 joukkueen turnauksessa. Kausi alkaa 9.10. Ja juhlavuoden 1999 kunniaksi punamustat nousivat kolmoseen. Turnauksen 3 viimeistä tärkeintä peliä menivät hienosti koko ajan yhteispeliä parantaen. Palkitut: T: J. Kausi päättyi voittoon, mutta putoaminen pitää kokonaisuuden miinusmerkkisenä. Hakala, rp. 1 J. Akaan Pallon ja Topan lisäksi Jari Hakala on edustanut FC Hämeenlinnaa. Tähdet Topan parhaille, raati: 3 J. Mutta vielä nopeampaa oli kotijoukkueen maalitehtailu. V. Viisi viimeistä putoaa nelosdivisioonaan. Tätä ennen hyvin aloittanut FJK meni jo alkuminuuteilla 02-johtoon. K. Saariniemi (63. Laine. I-Kissat 26 20 4 2 87 - 19 64 FC Tigers 26 17 5 4 72 - 33 56 Koskenpojat 26 16 6 4 81 - 25 54 NoPS 26 16 4 6 57 - 38 52 Härmä 26 15 2 9 70 - 54 47 PJK 26 13 3 10 76 - 49 42 TPV/2 26 12 5 9 56 - 40 41 PS-44 26 12 3 11 53 - 54 39 TKT 26 12 3 11 41 - 46 39 TP-49 26 10 2 14 52 - 58 32 FJK 26 5 4 17 46 - 65 19 Pato 26 5 3 18 21 - 70 18 TP-T 26 3 2 21 34 - 93 11 PP-70 26 2 2 22 26 - 128 8 Ilves-Kissat karsii noususta kakkosdivisioonaan kaksiosaisessa ottelussa FC Raumaa vastaan. Odotamme vain sitä virallista ilmoituspäivää. Yleisömäärä tosin oli pitkä miinus kannattajille. Hakala. Joukkueen etu ennen muuta, aina! Ja, kuin pisteenä iin päällä, kapteenin parempi puolisko. Bussissa istuttu yli 40 000 kilometriä. Tämä voi olla uuden alku, ja hyvä hetki rakentaa uutta menestyvää joukkuetta. Laine, H. Pitkin viikkoa mietityttänyt säätila näytti sittenkin paremman puolensa, ja päätösottelu saatiin pelata kuivassa +17-asteen puolipilvisessä kelissä. Osa porukasta täydentää myös seuran B-joukkuetta, jotka aloittavat kauden SM-karsintaturnauksilla 16.10. Silti Himppa näkee seuran tulevaisuuden vahvana. heitettiin dartsin ikäkausi-SM-kisat Vääksyssä. 33. Honkaniemi. Himpan poistumisen yhteydessä, kapteenin nauha siirtyi Toni Niskalalle. 02, Ivo Dankov. Ja pelin päätyttyä kotijoukkue tuli vielä pahimpia töppäreitä tasoittamaan. Vuonna 1973, 6-vuotiaana vanhemman veljen Jarmon kanssa alkoi ura Matinpuiston kentällä. Pajula. Ei tässä välttämättä katastrofin aineksia ole, vaikka näin kävikin. 52, T. 2 T. Pystyttiin tosissaan haastamaan kärkijoukkueita, ja nuorilta pelureilta nähtiin useita hienoja suorituksia. Voitosta huolimatta joukkue putosi sarjaa alemmaksi, sillä putoaminen oli jo varmistunut aiemmin. Poikien I-joukkueen valmentaja Tei-
Wiiala Dartsin Asko Vanhanen (vas.) ja Veikko Niemi.
Dartsin Suomen mestaruus Viialaan
Lauantaina 25.9. Akaan Seutu - Perjantai 1.10.2010
11
Urheilua
Topan kapteenille hienot läksiäiset
Toijalan Pallo-49 päätti sarjakautensa voitollisesti, kun Forssan Jalkapalloklubi kaatui 52 (32) keskusurheilukentällä viime lauantaina. Ottelu oli historiallinen. Niskala, J. Peli-iloa oli silminnähden joukkueella, vierainiin läksiäis-delegaatio oli oman osansa tapahtumasta vienyt loppuun. Edustanut Suomen amatöörimaajoukkuetta turnauksessa Puolassa, Hakala latelee. Sillä joukkuetta kapteenina vuosikaudet johtanut Jari "Himppa" Hakala, päätti peliuransa edustusjoukkueessa tähän otteluun. Raati. 10 minuutin taukoon, kun kaptee-
Jari Hakala:
Putoaminen ei välttämättä katastrofi
Viimeisen ottelun Toijalan Pallo -49:n edustusjoukkueessa lauantaina pelannut Jari Hakala ei näe painajaisia, vaikka joukkueensa sarjasta putosikin. Ei niin pahaa paikkaa, jossa luonto olisi pettänyt. Kuitenkin kokeneen silmä poimi ratkaisevia, menestymättömyyden ratkaisseita asioita. Sopuisasti suhtauduttiin myös n. Tulevalla kaudella A-Volleyn C-pojat pelaavat syksyn Aluemestaruussarjaa ja tähtäävät kevääksi valtakunnalliseen C-nuorten SM-sarjaan. Niskala. TP-49 kokoonpano: J. Ojala), J-P. Innala. Asenne harjoituksissa ja peleissä. 50. Kallioinen. Asko Vanhanen ei onnistunut puolustamaan viime vuoden pronssiaan, vaan jäi niukasti mitalien ulkopuolelle. Kyllähän tosin vieraiden otteissa oli jonkin verran pehmeyttä, ei ollut tarvetta pistää kaikkea likoon. Kapteenin mielestä menneessä kaudessa oli hyvääkin. Junioreille on siinä elävä esimerkki, mihin tämänkin kokoisesta kaupungista pääsee. Yli 20 valmentajaa, noin 7000 harjoituskertaa. Loppukevennyksenä ruvettiin purkamaan miehen uralta muutamia poimintoja. Lisää tietoa A-Volleyn ja C-poikien toiminnasta löytyy osoitteesta http://a-volley.sporttisaitti.com. Hakala ``C``(77. Esimerkillistä! Erikoisuuksia oli ottelutapahtumassa useita. Lounaisen alueen II-joukkueessa A-Volleytä edustivat Oskari Rissanen, Tebarek Peltonen, Sakari Liehu sekä Jere Aalto. Honkaniemi, Vesa-Pekka Valtonen, Teemu Tuominen. Viimeksi kun Topa pelasi nelosta, tuli mies kesken kauden remmiin. Toijalan Pallo-49 kiittää sponsoreita sekä kannattajiaan tuesta ja kannustuksesta, noita elintärkeitä osatekijöitä. Uudet ja vanhat heittäjät ovat tervetulleita mukaan.
Kuvassa A-Volleyn alue-SM-edustajat vasemmalta Tebarek Peltonen, Miika Seppänen, Sakari Liehu, Oskari Rissanen ja Jere Aalto.
jo Kööpikkä sanoo olevansa tyytyväinen joukkueen kehitykseen turnauksen mittaan. Seniorit 60-sarjassa Wiiala Dartsin Veikko Niemi uusi viime vuoden mestaruutensa
Jokainen kirkkovieras voi tuoda mukanaan enkelin, joka laitetaan yhteiselle enkelipöydälle. klo 13 Laukeelan diakoniapiiri Salli Niemisellä, Urjalantie 33. Olopäivän vanhusten viikon tilaisuus klo 12 Akaan srksalissa. Ke 6.10. Itsemurhan tehneiden omaisille sururyhmä. Lähetyslounas klo 11.30 Viialan seurakuntasalissa. Tilaisuus alkaa lounaalla ja sen jälkeen ohjelmaa. Lepo lempeä hänelle anna, hänet siivin kirkkain kanna ikirauhan rantahan. Konsertti: Su 3.10. Ke 6.10. Bussi lähtee pappilan p-paikalta klo 11.30. 7 edestakainen matka Muu toiminta: Ti 5.10. Nuorten kuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 19 srk-talolla. Su 3.10. Muuta toimintaa: Pe 1.10. 12
Perjantai 1.10.2010 - Akaan Seutu
3.10.2010 Mikkelinpäivä
AKAAN SEURAKUNTA
Su 3.10. klo 18 Viialan srk-salissa, Ritva Olkkola-Pääkkönen. Vieraana ykaupungin ylilääkäri Jussi Saarnisto. Raamattutunti: Miten Jumalan sana on elämässä kantanut. Kirkon tiedotuskeskus 20.9.2010
VAINAJIA
Rakkaamme
Aino Helena NIKANDER
o.s. To 7.10. Ke 6.10. Klo 19.15 Lähetystilaisuus, Ritva Olkkola-Pääkkönen, Leena Koski, musiikissa Marja-Leena Brander. Alustajana lähetysjohtaja Pekka Huhtinen: "Pyhä Henki pyhittäjänä". Mikkelinpäivän perhekirkko klo 10.00 kirkossa, Antti Herkkola ja Sonja Saarikko. Aamoksen kirja. Lapset asettavat rajat aikuisten elämälle. Kirkkokuoro klo 17.30 seurakuntatalossa. Su 10.10. Yleinen seurakuntaretki Pappilanniemeen Sääksmäelle. To 7.10. Muu toiminta: Pe 1.10. Opetuslasten oman kateuden ja kilpailun keskellä Jeesus tekee yllätysvedon. Ma 4.10. Ti 5.10. Katso lisää seurakuntamme internetsivuilta www.saaksmaenseurakunta.fi Nuoriso ja nuoret aikuiset: Pe 1.10. Ti 5.10. Koivula, Hannu Kahilakoski. Koululaisten kerhot: Pyhisparkki 1-2 -luokkalaisille maanantaisin srk-talossa klo 1315.30, Huhdin pappilassa klo12.30-15. Ti 5.10. Itselleen etusijaa kärkkyvä aikuinen ei olekaan tärkein. Ma 4.10. Tampereen Aleksanterin kirkko: Uskon puhdistus alkaa: klo 17 Varustavaa settiä, klo 20 Janne Kataja Talkshow, klo 21.30 Uudistettu messu. Seurakuntavaalit 14.11., ennakkoäänestys 1.-5.11. Nuoret aikuiset: La 9.10. Aikuisen tehtävänä on suojella ja varjella lapsia. Ehtoollisjumalanpalvelus, jota vietetään vanhustenviikon ja rovastikunnan näkövammaisten yhteisenä kirkkopyhänä klo 10.00 kirkossa. Näyttely: Su 3.10.-to 7.10. Jokainen lapsi on pyhä. To 7.10. Päiväkerholaisten lauluesitys. 040 571 9353. Ma 4.10. Lähetystyö: Lähetystupa avoinna syyskuussa torstaisin ja lauantaisin klo 10-13. Ti 5.10. klo 19 diakoniatyön johtokunnan kokous srk-talossa. Alkaa tiistaina 13.10.2010 klo 18.30. Koululais- ja nuorisotyö Lasten ja nuorten kokoontumiset Jessen majassa, ellei toisin mainita! Pe 1.10. 040 571 9354. Perinteiset miestenpäivät Pappilanniemessä 9.-10.10.2010. Katso siis lapsia, jotka on uskottu hoitoosi tai läheisyyteesi. Kuollut: Juha Heikki Lauhkonen 59 v, Aino Helena Nikander 81 v, Jaakko Eero Antero Sintonen 68 v. Käki * 7.10.1928 30. Se, mikä vahingoittaa ketä tahansa lasta, on väärin. Diakonia-avustustili oman seurakunnan vähävaraisten tukemiseksi, tilinumero OP 548843-233782. Kuollut: Eila Kaarina Saarni 95, Lea Rakel Räsänen 88, Tilma Tuulikki Salonen 77, Raita Irma Seppänen 72. ma 4.10. Su 10.10. Omaiset. Raamattuluento seurakuntatalossa klo 18.00. Diakoniatoimisto avoinna syys-lokakuussa ajanvarauksella, diakonissa puh. klo 18 Rukousilta seurakuntatalon toimitushuoneessa. Näe heidän arvonsa ja merkityksensä sylin, rakkauden ja hyväksynnän nälkänsä. klo 13 Urjalankylän ompeluseurat Sirkka Salon luona, klo 18 raamattupiiri srk-talon "Pehmossa". 040 571 0812. Bussi kiertää Kylmäkosken kautta, mikäli sieltä on lähtijöitä. Osa Kylväjän Raamattu- ja lähetyspäiviä. klo 18 Saila Seurujärvi-trion konsertti kirkossa. klo 15 Messu Valkeakosken kirkossa. Merimieskirkkopiiri klo 14 Akaan srk-salissa, Marja Karhu laulattamassa. Diakonia: Ma 4.10. Kohtaamispaikka klo 9-12 Akaan alasalissa. Diakonia-vapaaehtoistyön piiri klo 13 Viialan rippikoulusalissa. Ke 13.10. Ti 12.10. klo 8.30 aamurukous kirkossa, Aila Manner, klo 18 vaalilautakunta Kirkkoriihessä. Tyttökerho torstaisin srk-talossa ja Huhdin pappilassa klo 17-18. Matti Neulanen, p. Heitä on kohdeltava arvostavasti ja arvokkaasti. Rippikouluilmoittautuminen klo 17.00 seurakuntatalossa. Mittaaminen jatkuu aikuisenakin. Vanhusten viikon kunniaksi ilmainen niskahartiahieronta 20:lle ensimmäiselle ja hiustenleikkausta alennettuun hintaan. Nuortenilta klo 19.00.
Pysähdy Hetkeksi
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA
Jumalanpalvelukset: Mikkelinpäivä, aiheena Jumalan sanansaattajat Su 3.10. Sydämelliset kiitoksemme kaikille muistaneille sekä vanhainkoti Havulinnan henkilökunnalle.
URJALAN SEURAKUNTA
Jumalanpalveluselämä: Kirkkokyytipalvelu: Tilaa ilmainen kuljetus, mielellään kahta päivää ennen, jumalanpalvelukseen ja takaisin kotiin numerosta 040 751 6695. Muu toiminta: Ma 4.10. Ke 6.10. ekirkko.fi tai vaalikuulutukset paikallislehdessä.
Lämmin kiitos
teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
Juha Lauhkosen
muistoa ja otitte osaa suruumme. Kirkkokahvit Leteensuon-Heinun seurakuntapiiriltä. klo 10 Perhemessu Sääksmäen kirkossa, sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus. Mukana myös Kaisla-Kerttuli Laxenius. Kaikkia tänä vuonna 10-vuotta täyttäviä kutsutaan yhteiseen juhlaan. Nuoret: Lauantaisin kellari auki klo 18-20.30, la 2.10. Messun jälkeen keittolounas ja kahvi srk-talossa. Ke 6.10. Kastettu: Emma Henrietta Hannila, Roosa Leena Niskavaara, Tytti Sylvia Pietilä, Antti Markus Mikael Torkkel. Pe 1.10. klo 10 Mikkelinpäivän perhemessu, pappeina Johan Lampinen ja Kauko Keränen, kanttori Terttu Jussila, suntioina Lari Pynnä ja Mika Lehmus, messun jälkeen keittolounas srktalolla, klo 13.30 vanhustenviikon kirkko Reikonlinnan Kanervakodissa, Keränen, Jussila. klo 18 Messu Metsäkansan kirkossa. Viialan p-paikalta klo 9.30 ja Toijalasta srk-talon edestä klo 9.45. Kutsutaksit. Ma 4.10. Evankeliumiteksti kun puhuu ennen muuta aikuisille. Myös uudet laulajat tervetuoa! Su 3.10. Pekka Savolainen, Marja Eskola, Marja Lehtimäki, seurakuntakuoro, joht. Retken hinta 10e. Perhemessu klo 10 kirkossa. Diakoniatyö: Pe 1.10. Huomaa heidät. klo 13 kuulo- ja näkökerho srk-talossa. Syksyn satoa otetaan kiitollisena vastaan mielellään pienehköissä erissä, Terttu Lustila puh. Pe 1.10. EU-elintarvikkeita saatavana. Sanan ja Laulun hetki klo 10 Lähimmäisentuvalla. Nuoret: Pe 1.10. Kymppisynttärit seurakuntatalossa ja nuorisotiloissa. Tarvittaessa voit jättää yhteydenottopyynnön kirkkoherranvirastoon arkisin klo 9-12. Aiheena Ikääntymisen ilot ja harmit. Ke 6.10. klo 18 Nuorten aikuisten raamis srk-talon takkahuoneessa. Laatuarvioita on monenlaisia ja listoja niin ikään. menn. Perhemessu klo 10 Akaan kirkossa. Näkökerho klo 14 Akaan alasalissa. klo 18.30-20 Naisten lentopallovuoro Kärjenniemen koululla. klo 12 torstaikerho srk-talossa. klo 18-21 nuortenilta seurakuntatalolla. Vihitty: Vesa Juhani Nurmi ja Kaarina Anneline Sahi.
Aulikki Mäkinen Aulikki Mäkinen toimii hiippakuntasihteerinä Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa. Sirkka-Liisa Voutilainen, Anna-Maija Haavisto, Sääksmäen kirkkokuoro ja lapsikuoro, Pohjois-Tyrvännön Martat. www.akaanseurakunta.fi
Jumalan silmäterät
Meillä ihmisillä on kova tarve mitata muita ihmisiä ja miettiä, missä kohtaa mittatikkua itse seisomme. Hinta 15 e tai yksittäisten ruokailujen mukaan. klo 13 Iltalan kerho kerhohuoneessa. Vauvakahvila klo 9-11 Akaan alasalissa yhteistyössä MLL:n kanssa. Klo 20 iltamessu Valkeakosken kirkossa. Se, mikä on hyvää lapselle, on oikein. klo 18.30 kristittyjen yhteinen rukousilta Vapaakirkossa. Liisa Keva. Muuta: su 10.10. Mielenkohennusryhmä klo 12 Pajantie 6:ssa. Aviol.kuulutettu: Janne Mikko Olavi Välimaa ja Saara Marika Lempinen. 040 744 1659, viim. Lehdet listaavat maailman rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat, parhaiten pukeutuneet ja komeimman näköiset. Mikkelinpäivänä kirkkoon kutsutaan lapsia, sillä evankeliumitekstissä Jeesus asettaa lapsen aikuisten esikuvaksi. Jumala auttakoon meitä toimimaan oikein. virastoon 040 358 3342 tai 040 358 3343. Lisätietoja ja ilmoittautumiset, Lotta Maijala, p. Sopii ihmetellä, miksi tuo päivä on lasten sunnuntai. Lapset ovat pala Jumalan taivasta. Su 3.10. Koivula, Karhu, Karrinmäki, päiväkerholapset ja lapsikuoro. Nuorten aikuisten leiri Pappilanniemessä. Opetusta, keskusteluja, Raamatun tutkistelua (ota raamattusi mukaan!), saunomista, ylen määrin syömistä. Retkellä poiketaan Sääksmäen kirkkoon ja sen jälkeen Pappilanniemeen sääksmäkeläisten kerhovieraaksi klo 11. Sirkka Rauha Inkiläinen 88v. Sillä Jeesus sanoo: "Se, joka ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, ottaa luokseen minut."
KALVOLAN SEURAKUNTA
Kuollut: Erkki Juhani Virtanen 68v. Ke 6.10. Kummisunnuntai 3.10. klo 8-10 vähävaraisten aamupala (maksuton) srk-talossa. Ilm. Lapset: Ma 4.10. Ma 4.10. Nuorten iltakirkko klo 20 Akaan kirkossa, ehtoollinen. Keikkalakodin piiri klo 14.30. Ti 5.10. Pakkanen, Turunen, Salmesvuori, Haarala, Joki. paikalla Terttu. klo 16.30 isoskoulutus seurakuntatalolla. Jumalanpalvelukset: Su 3.10. Kahvitarjoilu. klo 17-19 Naisten sauna Pappilanniemessä. Valoisaa luonnettasi ja sydämesi hyvyyttä muistaen lapset lastenlapset lastenlastenlapset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Siinä aikuisia kehotetaan pitämään huolta lapsista, Jumalan silmäteristä. Ilmoittautumiset diakoni Riitta Savander puh. Olopäivän retki Toijalaan. klo 19 kirkkoneuvosto srk-talossa. Kylmäkosken kappeliseurakunta: Su 3.10. Kuulokerho klo 12.30 Akaan alasalissa. Jo koulun todistuksessa saimme numeroita ja numerojen perusteella päättelimme, kuka on taitavin ja osaavin. Keskiöön tuodaan lapsi, vähäpätöinen ja vähäarvoinen, aikuisen itu vain. Lisää ensi viikon lehdessä. Vaali-informaatio http://seurakuntavaalit.fi tai seurakunnan kotisivut http://urjala. Vieraana Hämeenlinnasta asiakasohjausyksikön palveluneuvonnasta Marja Kalliopohja. Otti luokseen väsyneen. Kaikki nuoret mukaan laulamaan! Perhekerhot: Huhti (Pappilassa) tiistaisin klo 9.30-11.30, Nuutajärvi (koululla) keskiviikkoisin klo 9.30-11.30, Laukeela (srk-talo) torstaisin klo 18, alkaen 16.9. Ohjelma 10. Kerttu-Kaarinalle 040 839 5975. Seurakuntakuoron harjoitukset alkavat klo 18 perjantaisin Viialan srk-salissa Liisa Kevan johdolla. 050 505 4512 tai riitta.savander@evl.fi viimeistään 13.10. Musiikkityö: Kirkkokuoron harjoitukset srk-talolla keskiviikkoisin klo 17.30. 18.10. Sirkka Salminiemelle, puh. Invalidit kokoontuvat klo 15 Akaan alasalissa. Su 3.10. Tarvitsevat voivat soittaa etukäteen Kalvolan alueen takseille. Kirkon Ulkomaanavun Toivon torstai Pappilanniemessä, ilmoittautumiset viimeistään 8.10. Tutustumme Vanhaan testamenttiin "pikkuprofeettojen" opastuksella. To 7.10. lasten enkelitöiden näyttely srk-talon "pehmossa" srk-talon aukioloaikoina. Sählyä tiistaisin kirkonkylän koululla klo 15-16 ja Aseman koululla klo 16.30-17.30. Ma 4.10. Nuorisokuoron konsertti klo 18 Mongoliassa tehtävän lähetystyön hyväksi Viialan kirkossa. Turunen, Salmesvuori Retket ja leirit: Ke 27.10. klo 10 messu kirkossa, eläkeläisten kirkkopyhä, pappina Kauko Keränen, kanttori Terttu Jussila, diakonissa Auli Nummenmaa, suntio Mika Lehmus. Sanajumalanpalvelus klo 10 srk-talossa. klo 20-21.30 Miesten lentopalloa Kärjenniemen koululla. Matkan hinta 2e, ruoka 6e. 8.2010 Saapui Jeesus auttamaan, maiset vaivat poistamaan. To 21.10. Ma 4.10. Ryhmä on avoin hämeenlinnalaisille ja ympäristökuntalaisille. klo 18 Miesten lentopalloa ja sauna Pappilanniemessä. klo 18.30 Miesten raamattupiiri seurakuntatalon takkahuoneessa. klo 19-20 nuortensähly Roukon koululla 13-17-vuotiaille. Ilm. klo 13 keskustan lähetyspiiri seurakuntatalon takkahuoneessa. Akaan perheuutisia: Kastettu: Juha Lenni Valtteri Salovaara, Paula Ilona Kauppinen, Samuli Arvo Matias Ilomäki, Toivo Ilmari Korpela. 040 744 1658. Messu klo 10 Kaisla-Kerttuli Laxenius, Kulhia, Ali-Löytty, Kirkkokuoro. Nuortenilta klo 18.30 Akaan Nuokkarilla. Lapset ja perheet: Perhekerhot kokoontuvat klo 9.30-11.30 torstaisin Sassissa, perjantaisin Eerolassa, Naakassa, Roukossa, Sointulassa, Sorrilassa, Sääksmäen kirkontuvassa ja Kärjenniemen seurakuntatalossa. Ilm. Pe-su 15.-17.10. Aloitamme perhekirkosta klo 10.00. Ma 11.10. Su 3.10. Tuskin missään taivasten valtakunta on lähempänä kuin lapsen katseessa. Ma 4.10. Kylväjän Raamattu- ja lähetyspäivät: Kylväjä lähti kylvämään klo 18 Viialan srk-salissa. Aiheena Iloa ikääntymiseen vapaaehtoistyöstä. Ma 4.10
6 kuuk n josta puolet i osakerahas itustuotteide mä- ta 0 % ja sijo tiön yhdistel on kiinteä 4, us on voin. klo 19 Nuorten ilta. Tule ja kysy lisää! Autovakuutusedun saa uusi Pohjolan etuasiakas liikennevakuutuksen yhteydessä. Su 3.10. 03 540 9600
Tervetuloa kakkukahville ke 6.10.
Osuuspankkiviikon kunniaksi konttorissamme on tarjolla kahvia keskiviikkona 6.10. Uutena etuasiakkaana saat autovakuutuksen vuodeksi puoleen hintaan. Tarjo tilin korko nteen mukaa kaisen tuotto markkinatila to määräytyy tuot lveluun. klo 11 Ehtoollisjuhla, Harri Johansson, Keijo Blommendahl, kuoro. Akaan Seutu - Perjantai 1.10.2010
13
Helluntaiseurakunta
Toijala, Asemantie 32
Pe 1.10. koko päivän.
Keskitä vakuutuksesi nyt Pohjolaan. Etuasiakas on sellainen asiakas, jolla on vakuutus kolmesta eri vakuutusryhmästä Pohjolassa. Ti klo 19 Rukousilta. Tämän edun saat Osuuspankista. klo 11 Seurakunnan ehtoolliskokous. Pankkija vakuutusasioiden keskittäminen ei muuten ole lainkaan vaikeaa. klo 18 Elokuvailta, vapaa pääsy. Su 3.10. klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta.
www.toijalansaalem.palvelee.fi
Helluntaiseurakunta
Viiala, Jumu, Asemakatu 6 Tervetuloa kokouksiimme Pe 1.10. n OP-Pohjo Etua elämää
(03) 574 5500. 00 puhelinpa massa 31.1 OP 0100 05 lisää tai soita Tule ja kysy usyhtiö Oy.
OP-sijoitusrah oit noi OP-Rah astoja hallin
4%
lasta. klo 18 Jumu-Parkpeli-ilta yläasteikäisille. Jeesus kanssasi!
Syksyn perinteinen Yrittäjäteemanumero lähestyy!
Yrittäjä varaa paikkasi heti! Tero 044 347 7403 Anne 044 347 7404
Lehti peittojakelussa 15.10. Akaassa ja Kylmäkoskella.
Surun kohdatessa...
Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin.
p. Pe 8.10. akerahastoo tai os
rjous! P-viikon ta O
s Muista myö isen edut! keskittäm
sijoitusta, .000 euron itusyhvähintään 10 olet OP-Raho me koskee aiTarjouksem totilille ja pu auden määrä itetaan tuot sijo toon. 0.2010 asti. Ti 5.10. Tarjous on voimassa 31.12.2010 saakka.
tilin korko Tuotto lmäe oitus yhdist ja sij n
klo 15 "lämmin, herkkä ja hauska" RAKKAUSTARINOITA Aliisa Pulkkinen, Aarni ja Jotaarkka Pennanen. T. 040 338 7157 T:mi J. Leena Larva
MED. Liput 15/13.
www.toijalankellariteatteri.com
A-Volley pelaa
Naisten 2-sarjan kotiavaus
- KaLe
su 3.10. 0400 880 618
2 H+K+S
Akaa-Viiala keskusta RT 54 m² Torikatu 11
TYÖSUORITUKSIA
AMMATTITAIDOLLA PALVELU KOTIPIHAAN.
Vesikourut, palotikkaat ja lumiesteet.
Puh. päivänä lokakuuta 2010 klo 10.00 Paikka Kylmäkosken kunnantalon valtuustosali (Kylmäkoskentie 5) Pirkanmaan-Satakunnan maanmittaustoimisto järjestää tiedotustilaisuuden tilusjärjestelyistä Kylmäkosken aseman seudun ja Urjalan Uuden-Salmen alueen maanomistajille. Annamme mielellämme lisätietoja tilusjärjestelyistä. Varauksia voi tehdä siihen saakka p. klo 18.30 PR-talo, Toijala. klo 10 Toijalan aseman kerhotiloissa. 040 444 1803. 14
Perjantai 1.10.2010 - Akaan Seutu
TORIKAUPAT
HUVIT
PERUNOITA
Akaan, Kylmäkosken, Valkeakosken Metsäkansan ja Saarioispuolen paikallislehti ISSN 1239-4343 Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Sanomalehtien Liiton jäsen
TOIMIPAIKKA: Alventie 4 Toijala Avoinna: ma-to klo 9-15, pe 9-12 PL 60, 37801 Toijala PUHELINVAIHDE: TELEFAX: (03) 540 9600 (03) 540 9630
(Van Gogh, Siikli ym.). klo 15.
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
Syytä hymyyn!
Kauppiastavaratalo 2. Talvi/keskuslämmitys, siisti, vähän vedetty. 88.000 . Myös pienehkö peräkärry.
Liput 6/3
Sari Pajukoski
hammaslääkäri
puh. Ma-To 8-20, Pe 8-15.
Minua muistaneille
Puh. Helvi
28.9. 8300/tarj. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita paikalle. Ennakkoliput (13) nyt myynnissä. Kotimaista OMENAA. klo 12-16 Poikien ja naisten polkupyörät, tavarakärryt, laskettelupaketti (3 kpl), kajakki, Arabiaa, lasitavaraa (mm. Aune Rummukainen maanmittausinsinööri (DI) puh. Puh. Tekijä pakeni paikalta. 040 186 1869 1.-7.10. 040 752 5767.
UMPI PAKETTIAUTO
Metsäkansan Ainola, Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa Ajanvaraus p. Kattoremontit Muista kotitalousvähennys! 0400 565 405 www.kouruteam.fi
Akaan Seutu
sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan!
2H+K
56 m² Toijalassa, hissitalon 3. Puh. Tiedustelut 0400 795 126
RANTAPAIKKA, METSÄPALSTA tai PIKKUTILA, soita heti 050 382 1798
Piha- ym. klo 11-11.30
v. 040 835 5917 timo.seppala@ maanmittauslaitos.fi
Hyväkuntoinen päätykaksio. kotitalousvähennykseen. Viialan torilla tänään klo 14-17. 020 860 7553 (varmimmin arkisin klo 9-12) info@ainoklinikat.fi www.ainoklinikat.fi
Kutsu tilusjärjestelyn tiedotustilaisuuteen
Aika keskiviikkona 13. (03) 542 2745 Myös iltavastaanotto
(03) 540 9618
Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: - tiistain lehteen viimeistään maanantaina klo 10 mennessä - perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä ILMOITUSHINNAT: (hintoihin lisätään alv 23%): Etusivu Tekstisivut ja tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Takasivu Värilisä 1,49 /pmm 1,15 /pmm 1,09 /pmm 1,15 /pmm 0,29 /pmm
Lämmin kiitos
ystävät muistamisestanne. Nyt n. Tarkemmin puh. Kahvitarjoilu!
VUOKRALLE TARJOTAAN
Sadevesijärjestelmät Lumiesteet Kattosillat Tikkaat Asennukset Rakennuspellit ym. SPA AINO
Lääkärijohtoinen Akupunktio (lääkäri) Matalaenerginen laserhoito (lääkäri) Vyöhyketerapia Kuumakivihieronta Stressiniskahieronta Aromahieronta, eri muodoissaan Kosmeettinen jalkahoito Turvesauna invavalmius, kotikäynnit
KOLHAISTIIN harmaata Opelia
Mustanportintie 7:ssä. kerros Kirkkotori 10 Toijala
TERVETULOA! MYYTÄVÄNÄ
Myytävänä 175 rekist. Hallitus
Toijalan Mieskuoro ry
Toijalan Kellariteatteri Mustanportintie 2 Su 3.10. TOIMITUS: Toimittajat: Mikko Peltoniemi (03) 540 9616 Tarja Antola (03) 540 9612 Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Tuulia Matilainen 0440 664 184 Vivikka Monto 040 739 5502 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET: (03) 540 9600 tilaukset@akaanseutu.fi TILAUSHINNAT KOTIMAASSA: 12 kk kestotilaus 65,00 6 kk kestotilaus 37,00 3 kk kestotilaus 24,00 12 kk määräaikainen 75,00 6 kk määräaikainen 47,00 3 kk määräaikainen 31,00 Irtonumero 2 TILAUKSET ULKOMAILLE: (03) 540 9600 JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy toimitusjohtaja Olli Sirén PAINOPAIKKA: Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere
Hyundai vm -03, 2,5 diesel, hieno yksityiskäyttöinen, väri kulta, aj. 3000 alle liikkeen hinnan elikä hp. Kulkki, Kauvatsa 0400 954 400
Pikkujoulut lähestyvät! Scandinavian Hunks 15.10.!
Muista tehdä varauksesi hyvissä ajoin. Altti
· Tikkaat · Lumiesteet · Kattosillat · Piipunpellit-hatut · Peltilistat Olavi Toppari, www.otpelti.com Asennuspalvelu. Wiiala) ym. ja tied. klo 13 Viialan palloiluhallilla
Vapaa pääsy! Tervetuloa!
Täällä Pohjantähden alla 2 LA/SU 17.15, TI 19.45, KE/TO 17.30 K13, 2h 18min, 9 Prinsessa LA/SU 15.00, TI 17:30 K11, 1h 45min, 9 Vampyyrien imussa VIELÄ PE 18.00 K13, 1h 24min, 9 TULOSSA: Legenda suojelijoista (8.10.)
045 131 9824
TIEDOT YHDISTYSPALSTALLE: yhdistykset@akaanseutu.fi PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 ILMOITUSMYYNTI: Myyntineuvottelijat: Tero Sikiö 044 347 7403 Anne Colliander 044 347 7404 Tuottaja: Tiina Yli-Mutka
Akaa-Volley pelaa
lentopallon 1-sarjaa
SEKALAISIA MEHUASEMA
lopettaa tämänvuotisen toimintansa ke 6.10. Tekninen keskus Ruoka- ja Siivouspalvelut
Akaa-Volley - Mäntän Valo
Toijalan monitoimihallilla la 2.10. 044 262 3714, 046 574 1400
OSTETAAN
KIRPPUTORIT
Syksyn viimeinen AUTOTALLIKIRPPIS (n. Mh. Kello 9, 12 ja 16 paikallisuutiset.
Katso ohjelmatiedot
radiosun.fi. 0400 661 807
RAUTA- JA METALLIROMUA.
Myös romuautot. 68+ ketjut+perälevy kotimaisella hytillä. Multi Power v. 100 m²) Sontulassa, Mäyräntie 43 lauantaina 2.10. (Liput ovelta 15.)
Toijalan Kino Toijala Lippuvar. Rekisteristä poisto. PE/LA/SU 20.00, KE/TO 20.15 2h 15min, 9
KOKOUKSIA
Toijala-Akaa Rotaryklubi sääntömääräinen
Ma 11-24, Ti-To 11-02, Pe 11-04, La 21-04, Su suljettu.
VUOSIKOKOUS
lauantaina 9.10. 040 749 8171
Takavetoinen 3-paikkainen
ASUNTOVAUNU
Myytävänä
TERVEYSPALVELUITA
AINO KLINIKKA
Perhelääkäri ja kotikäynnit LT Eija Pitkänen Gynekologia Naistentautien erik.lääk. Sisko ja Matti
Sydämellinen
MASSEY-FERGUSON
ELÄINLÄÄKÄREITÄ TOIJALAN ELÄINLÄÄKÄRIASEMA OY
Hämeentie 64 puh. 81 960 kg, juuri katsastettu Sprite Super Musketeer. Hallitus
SYYSKOKOUS
pe 8.10. Mahd. 146tkm, lisälaitteissa löytyy. Hyvää Länsirannikon PUOLUKKAA (myös laatikoittain), KARPALOA. Puh. 044 350 5830.
Emme vastaa puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. krs. 040 866 8457 aunem.rummukainen@ maanmittauslaitos.fi Timo Seppälä maanmittausinsinööri (AMK) puh. Jos näit tapauksen ottaisitko yhteyttä p. Valitkaa ilmoituslehdeksenne
· VESIKOURUT
HALUTAAN OSTAA
PUH. 040 749 8171
kiitos!
Kirsti
kiitos!
Terttu
Kiitos
muistamisesta. 540 8500. kaivuutyöt kumitelakoneella!
www.okejantunen.
044 579 9119
Myös maa-ainesten siirrot ja kuljetukset.
Monipuolisin iskelmä ja paras pop.
radio
PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT www.akaanseutu.fi
SUN AKAA 96,7MHz
Viikon artistina MARISKA Uutiset ja sää arkisin tasatunnein klo 7.00-17.00
Kumpienkin edessä tavallinen ihminen näyttää mitättömän pieneltä. Konsertin jälkeen on kahvit seurakuntasalissa.
Tapahtumia
Pennasen Rakkaustarinoita Kellariteatterissa
Toijalan Kellariteatterin syksyn vierailut jatkuvat sunnuntaina 3. Hänen tärkeimmäksi tehtäväkseen näyttää enää jäävän suhteen korjaaminen ainoaan elossa olevaan lapseensa Winnieen (Carey Mulligan). Akaan Seutu - Perjantai 1.10.2010
15
Puh. Joka on Gekkon mukaan pahassa liemessä, sillä ahneuden sanomasta on tullut totta kaikilla elämän sektoreilla. Kuunkuiskaajien hyväntekeväisyyskonsertin tuotto ohjataan lyhentämättömänä Sampolan salin kunnostamiskassaan. Retroiskelmällään Työlki ellää suomalaisten sydämet valloittanut kaksikko Susan Aho ja Johanna Virtanen on monille tuttu jo Värttinän riveistä. Sampolan konsertissa kuullaan ensin Kuunkuiskaajien omia kappaleita ja väliajan jälkeen toisella puoliajalla pääsee yleisökin laulamaan mukaan yhteislauluja duon säestyksellä. Näyttelijöinä esityksessä nähdään Aliisa Pulkkinen Tampereen Teatterista sekä Aarni ja Jotaarkka Pennanen. Syntymämitat olivat 3900 grammaa ja 51 senttiä. (03) 540 9600, toimitus@akaanseutu.fi
Tarjotin
Lauantaina
Alventie 4, 37800 Toijala
Onnittelut
Koulujen ja päiväkotien ruokalistat
o Akaa ja Kylmäkoski
Maanantai Keltainen kalakeitto, ruisleipä, tuorepala Tiistai Makaronilaatikko tai lasagnette, viher-salaatti Keskiviikko Uunimakkara, perunat ja kastike/ perunasose, porkkanaraaste Torstai Hernekeitto, ruisleipä + juusto Perjantai Pinaattiohukaiset, puolukkahillo, kinkku-makaronisalaatti, peruna, kananmunakastike
Sääennuste Akaan seudulle
Sunnuntaina
Lempäälä
Maanantaina
Lempäälä
10
Vesilahti
10
+9
Vesilahti
11
12
Vesilahti
Lempäälä
11
Valkeakoski Akaa Kylmäkoski Urjala
Valkeakoski Akaa Kylmäkoski Urjala
Valkeakoski Akaa Kylmäkoski Urjala
10
10
11
2
Hämeenlinna
5
Hämeenlinna
6
Hämeenlinna
10
Humppila
10
Melkein selkeää Ukkos- kuuroja
+9
Humppila
10
Puoli- pilvistä Sade- kuuroja
11
Humppila
11
Pilvistä Tuulen suunta ja nopeus
Selkeää
Melkein pilvistä Sumua
Paljon onnea 1-vuotiaalle Venlalle! Toivottelee mummu ja pappa sekä Mikko-kummi Urjalasta
Paljon onnea 4 vuotta täyttävälle Nikolle! T. Gekkolla ja vävyehdokkaalla on siis yhteinen vihollinen, mutta myös yhteinen päämäärä: saada Winnie luottamaan isäänsä uudelleen. Joka on aiheuttanut myös Gekkon vankeustuomion. tuttu Maan korvessa kulkevi, Taizé-laulu Te kaikki kansat, tulkaa ja nuoren seurakunnan veisuja, niistä uusimpina Niin on kaunis maa ja Luojan kaunein ajatus. Isoveli Onni on 1,7 vuotta.
Valmistuneita
Tiia-Maria Koivusaari on valmistunut diplomi-insinööriksi Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta 1.10.2010.
Avoimet työpaikat
AKAA Tmi Ömer Akkoyun: kokki, Parturi-Kampaamo Kati´s Place: parturi-kampaaja, Go On Yhtiöt: siivooja, Hannu Pulkkinen Oy: mestarin kisälli, Akaan kaupunki: henkilöstöpäällikkö, kaavasuunnittelija, sairaanhoitaja, Stafflink Oy: tuotantotyöntekijä, Kajon Oy: taksinkuljettaja, Arja Raukola Oy: financial assistant, Hastema Oy/Neste: huoltamotyöntekijä, Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy: financial assistant, RKT-Palvelu Oy: siivooja, ISS Palvelut Oy: siivooja, TTT Technology Oy Ab: tuotantopäällikkö KYLMÄKOSKI Kl-kaukoliikenne Oy: kuormaautonkuljettaja URJALA Urjalan kunta: teknisen työn päätoimisen tuntiopettajan tehtävä, varastotyöntekijä
Elokuvat
Wall Street: Money Never Sleeps
Draama 2010. klo 18 on mainio tilaisuus nauttia musiikista ja samalla tukea Mongoliassa tehtävää lähetystyötä osallistumalla Akaan Nuorisokuoron konserttiin Viialan kirkossa. äiti, isä, Joni, mummo, pappa, Tiina-kummi, Kimmo, Heta, Henri ja Tupu
Sadetta
5
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)
Vauvauutiset
Anne Kyrölän ja Teemu Saarisen perheeseen Valkeakosken Tarttilaan on syntynyt 18.9.2010 tyttö. Oliver Stonen elokuva sisältää kovaa ja pehmeää, hyvyyttä ja pahuutta, miljoonia dollareita, jotka vilkkuvina punaisina lukuina pörsseissä ja vaihtavat omistajaa luureissa. Ajatuksista on syntynyt kirja, jota vankilasta vapautunut mies käy markkinoimassa newyorkilaiselle nuorisolle. Kuorolaisista huilisteina avustavat Rebekka Nagy ja Jenni Laakso sekä viulistina Laura Keski-Petäjä. Viialan kirkolla vietetään lähetysyhdistys Kylväjän päiviä, ja nuorisokuoro antaa panoksensa lähetyksen hyväksi lauluillaan. Kun Jacobin mentorina toimiva legendaarinen pörssihahmo päättää päivänsä, palkataan Jacob teosta suuressa vastuussa olevan Bretton Jamesin (Josh Brolin) leipiin. Osa runoista soi lauluina, jotka on säveltänyt Aarni Pennanen. Se sisältää myös hienoa näyttelijäntyötä sekä hulppeat New Yorkin puitteet ja pilvenpiirtäjät, jotka Stonen ohjauksessa symboloivat Wall Streetin rahamarkkinoita. Tapahtuma on osa Sampolan kerhotalon satavuotisjuhlallisuuksia Toijalassa. Gekko taas on istunut kahdeksan vuotta vankilassa ja ehtinyt sinä aikana ajatella. Mikään inhimillinen ei kuitenkaan mene niin kuin suunniteltu on, sillä Wall Streetillä raha on verta sakeampaa ja peli kiinnostavampaa kuin ihmiset, jotka sen alle musertuvat. lokakuuta klo 15, kun teatterissa nähdään Jotaarkka Pennasen kokoama ja ohjaama esitys Rakkaustarinoita - runoja ja tarinoita rakastamisesta, kun se on helppoa, kun se on matka vaikeudesta toiseen, hyvin vaihtelevin tyylilajein. Tilaisuudessa puhuu Kaisla-Kerttu Laxenius ja hän soittaa myös viulua. Väriä esitykseen tuo myös teatterimaskein esitetyt Rajaportin saunan osuudet. Ohjaaja: Oliver Stone Pääosissa: Michael Douglas, Shia LaBeouf, Carey Mulligan, Susan Sarandon Kesto: 2h 15 min. Tapahtuman järjestää Sampola-työryhmä ja Akaan kulttuuripalvelut. Lippuja voi ostaa ennakkoon Akaan Wanhasta Aitasta.. Esitys sai ensi-iltansa heinäkuussa Kajaanin runoviikoilla.
Elossi
Akaan Nuorisokuoro esiintyy Viialan kirkossa.
Kuunkuiskaajat Toijalan Sampolaan
Suomen vuoden 2010 Euroviisuedustaja Kuunkuiskaajat konsertoi Akaassa syyslomaviikon torstaina 14.10. Välikapulana toimii Winnien poikaystävä, lahjakas Wall Street -pankkiiri Jacob (Shia LaBeouf). Ohjelmassa kuullaan mm. Oliver Stonen jatko-osa vuonna 1987 ilmestyneeseen Wall Street -elokuvaan palauttaa valkokankaalle pörssipeluri Gordon Gekkon, jonka roolissa nähdään ensimmäisestä osasta tuttuun tapaan Michael Douglas. klo 18.00. Teija Varis
Tapahtumia
Musiikkia lähetykselle
Ensi sunnuntaina 3.10. Gekko näyttää siis kääntäneen takkinsa ja puhuvan nyt ahneuskapitalismia vastaan. Ikäraja: K11. Wall Streetillä pelaajat ovat vaihtuneet, ja peli on käynyt entistäkin likaisemmaksi. Sitten 80-luvun ajat ovat muuttuneet. Esityksen tekstit perustuvat etupäässä Jotaarkka Pennasen vanhempien, Anja Vammelvuon ja Jarno Pennasen runoihin, aforismeihin ja kertomuksiin
594431 Akaa, Toijala liiketila 67 m² Hämeentie 62. 594818
Olemme Asta-messuilla osastolla C919. Vh. Toimivapohjainen pikkukoti maaseudun rauhassa. Keskustaan 3 km. 16
Perjantai 1.10.2010 - Akaan Seutu
Omakotitalot Kerrostalot
Kauneushoitola Aava
OMAKOTITALOT RIVITALOT
AKAA VIIALA, Matomäki 2 h, kk, s, khh 64 m² Puiston reunassa lähellä palveluita toimiva pikkuasunto. Tervetuloa! Näsilinnankatu 30, 33200 Tampere (03) 212 1410, fax (03) 212 1415 www.kotinelio.fi
www.timonkuva.fi
Kuvat jopa tunnissa filmiltä ja tiedostoista!
Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Toijala Puhelin (03) 574 5678
opkk.fi
KIEVARIN HEVOSTILAn esittely
la 2.10.2010 klo 13-15.30. Hinnat erilaista saunaa. Kiinteistölle perustetaan venevalkamaoikeus. Au(6908366) tokatos asunnon edessä. Es. Mh. Uusittu mm. 28.000 . 229.000 . Ensies. Viehättävä mukavuuksin varustettu mökki ja oma hiekkarinteessä oleva uimasyvyinen lampi. klo 18:00 - Ma 4.10. Hv. Vuokravakuus 2 kk:n vuokran määrä. Liiketila katutasossa hyvällä paikalla. Rak.oikeus 250 m². ikku- kalantie 11 Sillanpää 040 570 5498 nat, katto, kph. Kaksi varaavaa takkaa ja LTO. Koulukatu 6 Nie4 h, k, th, khh n. 2 h, k, työtila, s, ph, wc. p 1/3 57,5 m² Siisti, tilava, puistoisissa maisemissa järven / kalaisan Haihunkosken läheisyydessä. 3 h, k, s. jo klo 10 mennessä. 923 m² puutarhatontilla AKAA TOIJALA, Korkeemäki lähellä kouluja/harrastuksia tiilivuor. 1 h, kk, alk, s. 129.000 AKAA VIIALA, Koivisto . Eteläinen Tarpiantie 27 vieressä. Remontoitava ensimmäisen kerroksen asunto. Es. määräala Ha-79 rak. Lisäksi sähköistetty vierasaitta. Mukavan kokoinen piha. 85.000 . 127/160 m² minen 0440 396 115
Kaikki hoidot myös koti- ja yrityskäynneillä
KERROSTALOT
AKAA VIIALA, Lallinmäki 2 h, k, lasit. 7 h, k, s. Mh. Kievarintie 16, Tarttila 0400 722 957
Jokamiesluokan autokilpailu
Tarjous voim. 49.000 . muk.) Myymälä ja studio: Kirkkotori 1, Tla (9-17, 9-13)
Puh. Järj. Mh. Muistathan vuotuisen Yrittäjäteemanumeron 15.10. lattialämmitys. Paloka3 h, k, takkah., khh, s.os. (6907729) 179.000 . 159.000 . Mh. Es su 13.30-14.00. Koko talossa vesikiert. Olohuoneen, keittiön ja eteisen osalta lattioissa mosaiikkiparketti. 95.500 . 120.000 . Mökki on talviasuttava, sähkölämmitys ja varaavatakka. Valoisa asunto toisessa kerroksessa, rauhallisessa taloyhtiössä. 581841
Vuokrattavana
Akaa, Toijala, keskusta kt 60 m² Ylpöntie 3 A. 123.000 . Asemakaava-alueella 3 kpl Kellarikerros täysin -08 saneerattu. 9x8 m AKAA VIIALA Metsään rajoittuva 2000 m² puutarhatontti. 195,08 /kk. Taloyhtiö on kaukolämmössä. Pääosin remontoitu, 1½ krs. klo 10:00 välisen ajan.. n. 1-taso, todella kauniilla 961 m² puutarhatontilla käAKAA VIIALA, Tillihaka velymatkan päässä kaikista palveluista. Mh. Laatoitetut kph. Liiketila, keittiönurkkaus, wc. Vh. sop. Ohrapolku Sillanpää 040 570 AKAA VIIALA, Tillihaka 5498 4 h, k, s.os., at 99,5/116 m² Puistoon raj. Yrittäjä, varaa paikkasi pikimmin.
1 39
660 g / 2,11 kg
Vaasan ruispalat 12 kpl
0 39
kg
Suomalainen peruna
remontin vuoksi kauppa suljettu Su 3.10. 594144
Tammela, Keikkala 46/54 m² Rajapellontie 89. Kiertotie 11 C AKAA VIIALA, Tillihaka 2 h, k, s 69 m² Tilava, siisti, keskustan kupeessa. Mh. Puistoon rajoittuva tontti. LeivonAKAA VIIALA, Keskusta katu 3 (6904183) Puustoinen 1810 m²:n tontti. Siniän- alk. Huollosta vastaa huoltoyhtiö. 594972
Hyväkuntoinen 2003 valm. 3 h, k, s, ak 95,6 m² Huvimaja, liiterirak. Menninkäisenkuja Nieminen 0440 396 115 mäenkuja 16
AKAAN AUTOTARVIKE OY
Kaukolantie 6, 37830 Viiala Puh. Keskustassa, kuitenkin rauhallisella alueella remontoitu, muuttovalmis kolmio. hintaan. Lallintie 7B
Niina Ruonala · 044-08 500 80 Keskuskatu 41, Viiala · www.kauneushoitola-aava.fi Aavan löydät myös facebook -sivuilta
Vapaa-ajan asunnot
Rivi-, pari- ja puutalot
Akaa rt 76,5 m² Haukikuja 4 C. (03) 543 5670
AVOINNA arkisin 817, lauantaisin 913
al KUVAT KANSIOON! DIGIKUVATk.
10x13 + perusmaksu 2,95
010
kpl
Urjala, Laukeela rt 35 m² Metsämiehentie 2 A. Autolle sähköpistokepaikka. Vuokra 540 /kk + vesi + sähkö. ja erillinen wc. Keskeinen sijainti ja heti vapaa. 29.000 . Laadukkaasti remontoitu kodikas kaksio Lastumäenrinteessä. niin kauan kuin tavaraa riittää.
ALBUMITARJOUS Ota 3 maksa 2
Studio, Piiponraitti 1, Llä (av. Es su 14.00-14.30. Mh. Mh. Tontilla huoAKAA TOIJALA, Siniänmäki nokunt. Mainiolla paikalla keskustan palveluiden kupeessa hyväpohjainen hissitalon kaksio. 1 h, k, s, terassi. klo 10!
TARJOUKSET VOIMASSA 4.-10.10.2010 kahvitarjous avajaispäivän ma 4.10.
XXVIII KOSKEN KOHAUS
la 2.10.2010 klo 11 Toijalan Maastoradalla Kurisjärvellä Liput 5 , lapset ilmaiseksi. Vuokra 480 + sähkö(lämmitys) + vesi. 79.500 . Vuokra 922 . Kph uusittu, autokatos asunnon edessä. Persoonallinen, hyvin rakennettu puurunkoinen lauta/ tiiliverhoiltu ok-talo. Koulukatu 6 AKAA VIIALA, Koivisto 3 h, k, khh, s.os., ak 87/109 m²
..rauhoittava arjen lepokeidas
Urjala okt 172/272 m² Yntäläntie 94. 1 h, k. Palveluihin kävelymatka. Mh. Mh. Vuokra 750 + alv 23%. 124.764 . 593513
Akaa, Toijala kt 57 m² Köyvärintie 22 B. Vuokrattavana Toijalan Rautalassa hyvältä paikalta tilava 100 m² liiketila. 591328 Akaa, Toijala liiketila 100 m² Hämeentie 69. Mh. Tre:lle vain 25 min. Pienen perheen nuorekkaasti remontoitu ok-talo metsään rajoittuvalla tontilla. Rinnetontti (määräala), jonka kokoon voi vaikuttaa. Pesutiloissa lattialämmitys. Keskustan palvelut kävelymatkan päässä. 2 OK-TONTIT auton katos, lämmin varasto, t.1099m². 582144
Itämainen kokovartalohieronta Mahler suihkugeeli veloituksetta (arvo 25)
Tarjous voimassa lokakuussa
Akaa, Toijala okt 80/88 m² Sireninkuja 9. Lämpöeristetty autot./varastorakennus ja kahden auton autokatos. 2 pkt / asiakas
0
pss
Valio arkijogurtti
89
kpl
1 kg / 0,89 kg
Perjantain 22.10. rakennus. 275.000 . Omalla sisäänkäynnillä ateljee, toimisto tai harrastetila. Öljyläm., mahd. 43.000 . 593318
Urjala, Laukeela kt 36 m² Urjalantie 28 A. 1.000 m². Mh. 68.000 . 3 määräaloja. 591404
Hyväkuntoinen, uuden veroinen 1-tason puutalo lähellä kaikkia palveluita. käyttää puuta, lisäksi sähkövastus. tu 24 Nieminen 0440 396 115 ulkom. 56.500 . 7590 m². Olohuoneessa vuolukivitakka, keittiössä puuliesi, lisäksi ilmalämpöpumppu. 2 h, k. 2h+k+kph+p. 72.000 . Myymälä, keittiö, wcx2. Kph:ssa höyrysuihkukaappi, mh:ssa korkeat liukuovikaapistot, oh:ssa alkuperäinen lautalattia ja lasipariovet. 192.000 . Sähkö- ja viemäriliittymä sis. (03) 542 4997
Ei mik
ään
digi
akaanseutu.fi
meiltä myös Postipalvelut!
viiala, Asemakatu 4, avoinna ma-pe 7-22, la-su 9-22
lehti.
AKAAN SEUTU
tervetuloa viialan siwan remonttiavajaisiin ma 4.10. Ohjelmassa: · tallin esittelyä: vuokrakarsinoita ja pihattopaikkoja · hevosohjelmaa · poniratsastusta lapsille · makkaran paistoa TERVETULOA koko perheellä! mervi.turunen@pp2.inet. Mh. su 14.45-15.15. 18.000 . Suojaisa, aidattu takapiha etelään. Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijat ry
UTU
Juhla Mokka kahvi
1
99
pkt
500 g / 3,98 kg raj. Mh. Puustoinen tontti 5000 m2. Su 15.40-16.10 AKAA TOIJALA, Heinäkangas Eteläinen Tarpiantie 33 (6909903) 1329 m², rak. Tilat porrastetusti 3-tasossa. Mh. Varasto kätevästi sisäänkäynnin yhteydessä. lehteen tulevan aineiston tulee olla perillä poikkeuksellisesti keskiviikkona 20.10. Todella tilava, 1-taso, koulut ja palvelut su 16.25-16.55. Kaupungin vesija viemäriliittymä. 2-tason talo. Mh. oikeus 220+80 m². Vh