Nokia Oyj:n yksikössä lukiolaisnuoret pääsevät tekemään tutkimus- ja tuotekehitysprojekteja muille Nokian yksiköille. Akaassa on muun muassa kehitetty peli Lumia-kännyköihin ja mietitty, mitä kaikkea voisi tehdä kuulokkeilla, joiden ?sormien. Hallin toivotaan tuovan vaikeassa työllisyystilanteessa kaupunkiin töitä.
»
Sivu 3
|
Irtonumero?2?euroa
Kylmäkosken Veikot avaa fut-
salin liigakauden sunnuntaina Toijalan Monitoimihallilla. Päätä liikuttamalla voi
soittaa vaikka komppia, mikä vapauttaa kädet muuhun musisointiin
»
Sivu 6. Numero?74?Keskiviikko?2.10.2013
Akaalaismies kaupitteli alko-
holia keskellä kirkasta päivää Alkon vieressä Toijalassa. Poliisi epäilee miehen juomien olevan peräisin
Virosta.
»
Sivu 2
|
Akaan?paikallislehti
|
www.akaanseutu.fi
Akaan kaupunki rakentaa Elematicille teollisuushallin kolmella miljoonalla eurolla. sensorit tunnistavat kasvojen liikkeet. Vastustajana on viime kauden pronssijoukkue
Kampuksen Dynamo Jyväskylästä.
»
Sivu 31
Tarja Antola
Nokian nuoret kehittivät
Akaassa kännykkäpelin
Päivölän matematiikkalinjan opiskelijat Leila Kettunen (vas.), Sauli Kokkonen, Jaakko Hannikainen ja Cliona Shakespeare
työskentelevät Nokia Student Innovation Labissa Toijalassa
Juomat löytyivät useista eri paikoista Toijalasta. Oliko se nyt Goebbels, joka huusi raunioituneen Berliinin lapsille: nauttikaa lapset sodasta,
sillä rauha tulee olemaan hirveä asia.
Mitä odotetaan. Listan kärkeen nousee Keskustan koulu. Äärimmäistä liberalismia puolustavat odottavat katveessa hetkeä, jolloin
voivat irrottaa hyvinvointivaltion hengityskoneesta.
Tässä vaiheessa huomaa joku väittää, että ovathan tiedotusvälineet täynnä erilaisia keskusteluohjelmia. Murron kohteeksi joutuneet talot sijaitsevat Ajulantiellä ja Petsamontiellä. syyskuuta. Kyse onkin kokonaan muusta
kuin miltä näyttää.
Kalvolan kunta teki mahdottomasti mahdollisen
ja korjasi suuren koulukiinteistön Iittalassa. Alkoholia
saa tuoda ainoastaan omaan
käyttöön, Länsipuro huomauttaa.
Ankarin rangaistus alkoholirikoksesta on kaksi
vuotta vankeutta.
Poliisi toivoo Toijalan
laittomaan alkoholinmyyntiin liittyvät havainnot ja yhteydenotot joko numeroon
07187 46310 tai sähköpostiosoitteeseen rikosvihjeet.
pirkanmaa@poliisi.fi
Leomuovi ostaa kaupungilta maata
Mikko Peltoniemi
Mikko Peltoniemi
Akaan kaupunki myy Viialassa toimivalle Leomuovi Oy:lle noin 3 400 neliötä
maata. Huumausaine eritellään verestä verikokeella,
kertoo rikosylikonstaapeli
Kristian Lindbäck Valkeakosken poliisista.
Lasinhelinää
Laaksolassa
Kulttuuritalo Laaksolan pihassa Toijalassa rikottiin
auton takalasi torstaina
26.9. Kaikki. Akaalaisen hallusta löytyi myös pieni määrä kannabista. Tässä tapauksessa alkoholia on välitetty varsin
röyhkeällä ja törkeällä tavalla, kun se on tapahtunut
kauppojen parkkipaikalla.
Normaalisti alkoholinvälitys tapahtuu ystävien kautta. Kenen pelätään suuttuvan. Keskiviikko
2.10.2013
Nimipäivät tänään Valio, torstaina Raimo, perjantaina Saija, Saila, Frans, lauantaina Inkeri, Inka, sunnuntaina Pinja, Minttu, maanantaina Pirkko,
Pirjo, Piritta, Pirita, Birgitta, tiistaina Hilja.
Pääkirjoitus
Juha Kosonen
Keskustelu
puuttuu
T
osiasiallinen yhteiskunnallinen keskustelu on
suvannossa, ellei peräti halvaantunut. Samassa rakennuksessa
toimii myös Alko.
Länsipuron mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että mies on hankkinut juomat Virosta. Kun Virossa käydään,
tuodaan samalla alkoholia
myös naapureille, mikä sekin on kiellettyä. Länsipuron mukaan tutkinnassa selvitetään muun
muassa, kuinka kauan alkoholinmyynti on jatkunut ja
missä paikoissa juomia on
myyty.
Rikoskomisarion mukaan
laittomia viinanmyyjiä jää
poliisin haaviin muutamia
vuosittain. Se liittyi velkoineen osaksi Hämeenlinnaa.
Myös Akaan investointiohjelma on merkittävä,
vaikka sitä tarkasteltaisiin kuinka kriittisesti. Toijalasta viedään
kokouspullat ja Kylmäkoskelta kaikki. Sekin kannattaa
muistaa, että tämä projekti ei ole Akaan oma, vaan
kytketty Valkeakosken Jutikkalaan. Niin ovat, mutta mikä on niiden keskustelun
taso. Akaan
kaavoituspäällikön Jyri
Sarkkisen mukaan rakennus on säilynyt suhteellisen
hyväkuntoisena, mutta sen
sijainti keskellä teollisuusaluetta ei puolla sen säilyttämistä.
Tontilla on myös puurakenteinen huonokuntoinen
piharakennus 1950-luvulta.
Leomuovi on luvannut purkaa rakennukset ja siivota
tontin omalla kustannuksellaan.
Leomuovi tarvitsee lisää
varastotilaa, koska se suunnittelee laajentavansa yritystoimintaansa.
Pätsiniemessä murtauduttiin omakotitaloihin
Tarja Antola
Pätsiniemessä Toijalassa on
murtauduttu syyskuun loppupuolella kahteen omakotitaloon omistajien ollessa
poissa kotoa. Teollisuushallikin rakennetaan ja muuta tuiki tärkeää sinne
tänne laajaa kaupunkia. Toisella tontilla on
1900-luvun alun asuinra-
kennus, joka on alun perin
ollut osa Viialan kartanoa.
Taloista on viety koruja,
aseita, hopeisia ruokailuvälineitä ja tietokone. Korkojenko. Jos kuljettaja
jää kiinni huumeista, kyse
on heti rattijuopumuksesta,
koska huumeiden käytössä
on nollatoleranssi. ja sinänsä ihan sujuvasti.
Tapahtuvat tosiasiat esitellään kuin huomaamatta, joskus vieläpä tutkimustuloksin. Ja toisaalta, kuluuhan se aina
näinkin. Ajulantiellä murto on tapahtunut 20.?21.9.
ja Petsamontiellä 15.?28.9.
Poliisi pitää mahdollisena,
että molemmat murrot ovat
tapahtuneet samaan aikaan
eli perjantain 20.9. Samaan aikaan paikalla on nähty nuorisoa tavoittelemassa puista omenoita.
Poliisi toivoo paikalla olleiden ottavan yhteyttä tapauksen selvittämiseksi.. välisenä yönä.
Huumekuski Toijalassa
Liikkuva poliisi suoritti liikennevalvontaa Toijalassa viime sunnuntaina. Näillä kahdella miljoonapotilla ei ole mitään tekemistä keskenään, mutta eihän
kansa tätä ymmärrä. Puolueet Suomen Keskustaa
lukuun ottamatta ovat kanveesissa, mutta eipä näy
irtiottoja. Leomuovi teki tarjouksen kahdesta sen nykyisten toimitilojen vieressä olevasta kiinteistöstä, ja
kaupunginhallitus hyväksyi
tarjouksen maanantaina.
Kauppahinta on yhteensä
noin 10 500 euroa.
Rautatienkatu 38:ssa sijaitsevat 1 600 ja 1 800 neliön kiinteistöt ovat vuoden 1979 asemakaavassa
teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta.
Rakennusoikeutta niillä on
30 prosenttia tontin pinta-
Toisella Akaan kaupungin tonteista on Korpisaaren talo, jonka
Leomuovi on luvannut purkaa.
alasta. Sivullisen ilmoituksen perusteella paikalle tullut poliisi löysi vuonna syntyneen 1947
akaalaismiehen autosta alkoholia enemmän kuin normaalisti henkilöllä voidaan
olettaa olevan omaan käyttöön.
Mies otettiin kiinni, ja kotietsinnöissä poliisi takavarikoi yli 200 pulloa viinaa ja
reilusti yli 1000 tölkkiä olut-
ta ja siideriä. Näinhän
teki viime keväänä Pirkanmaan liitto, joka maakuntakaavoituskierroksellaan kävi kertomassa
Toijalassa, että alueen näivettyminen on alkanut jo
1970-luvulla.
Kotietsinnöissä löytyi yli 200 pulloa
viinaa ja yli 1000 tölkkiä olutta ja siideriä
Toijalassa laitonta
viinakauppaa
Tarja Antola
Toijalassa asuva akaalaismies jäi kiinni laittomasta
alkoholinmyynnistä Toijalan S-marketin parkkipaikalla torstaina aamupäivällä 26. Kysyjä on tyytyväinen kuulemaansa, vaikka ei vastausta saakaan.
Leif Salmén teki aikanaan kaiken toisin, mutta ei
sellaista kukaan tänään hyväksyisi.
On paljon helpompi paeta television erilaisiin
tanssi- tai laulukilpailujen viihteeseen tai muiden
ostettujen formaattien syövereihin, koska sieltä ei
tule arjen asiat vastaan. Koulun yhteyteen rakennettiin vielä komea liikuntahalli, jossa voi pelata SM-tason otteluja lajissa jos toisessa. Demarit pettivät viimeisenkin vaalilupauksensa antamalla periksi kuntien pakkoliitosasiassa, joten keskuskaupunkien liepeillä kytee kapina. Taloushäntä heiluttaa niin voimallisesti
hallituskoiraa, että kukaan ei uskalla sanoa mistään mitään. Taloissa
oli pengottu paikkoja, mutta
mitään ei ollut rikottu.
Valkeakosken poliisi toivoo havaintoja mahdollisista epäilyttävistä liikkeistä
Pätsiniemessä.
katesti antoi viitteitä kannabiksen käytöstä. ja lauantain 21.9. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
. Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi miehen viime maanantaina epäiltynä
alkoholirikokseen.
Rikoskomisario
Joni
Länsipuro Valkeakosken
poliisista kertoo, että mies
oli aktiivisesti haalinut asiakkaita kaupan tuulikaapissa. Tekijä on ollut
poliisin kanssa tekemisissä
myös aiemmin, ja tuolloinkin aiheena on ollut alkoholinmyynti.
Poliisi pyytää havaintoja miehen liikkeistä ja varsinkin henkilöiltä, joille on
yritetty myydä alkoholia
erityisesti Toijalan alueella. Ei vaikka seuraavassa kokouksessa valtuusto päätti rakentaa oligarkille kolmen miljoonan teollisuushallin. Yksi kysyy ja toinen vastaa. Tästä taas saadaan aihio moneen . Yleensä se tarkoittaa
kannabiksen tai amfetamiinin käyttöä. Toijalan tapausta hän pitää myyntipaikan
vuoksi poikkeuksellisena.
. Puhujia on, niin kuin esimerkiksi OKO:n pääjohtaja Reijo Karhinen viime viikonvaihteessa Helsingin
Sanomissa, mutta keskustelua ei näytä syntyvän.
Kuunteleeko edes kukaan. Luulisi tästä nyt jonkinlaisen keskustelun syntyvän,
mutta ei. Liikenteessä huumautuneena ajaminen on lisääntynyt. Tästäkään vain ei puhuta, mutta menkääpäs kysymään
asiaa pirkkalalaisilta.
Akaan valtuusto päätti edellisessä kokouksessa
säästää neljä miljoonaa euroa. Hämeentiellä poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan,
jolle tehty huumausainepi-
toon. Jossakin vaiheessa kalliiksi
uumoiltu Yritys-Konhokin on polkaistava käyntiin
ja sitä tekemään ajetaankin sujuvasti Jaakko Leinosta SISU-projektia jatkamaan. Kalvolan kuntaa ei enää ole. Ei tarvitse miettiä, mitä
huomenna tapahtuu. Kuljettajan kortti lähtee hyllylle
ja hänet määrätään ajokiel-
Hirsirunkoinen, puolitoistakerroksinen talo on ollut
vuokrattuna, mutta nykyisin se on tyhjillään
kehonkorjaamo.com
Tervetuloa tutustumaan
ihaniin syysuutuuksiin!
Torstaina 3.10. kysyi Palm.
Vuokrahalliin
päädyttiin kesällä
Valtuutetut Jukka Saari ja
Jaakko Leinonen (kok) selvensivät valtuustolle, että
neuvottelujen kuluessa on
hallin lunastusvaihtoehdosta luovuttu, koska uudemman tulkinnan mukaan lunastussopimus tulkitaan
yhtiön velaksi, eikä Elematic saa aikaisempien sopimuksiensa mukaan ottaa
velkaa muualta kuin jo sovitulta taholta.
. Sähköinen taloushallinto
. Tällä hetkellä
yhtiö työllistää Akaassa suoraan noin 130 henkilöä. Maa-alueen
ostoon valtuusto myönsi
300 000 euron määrärahan
ja hallin rakentamiseen kolmen miljoonan euron määrärahan. Eivät he hyvää
hyvyyttään tänne rahojaan
laita, pohti Lapinleimu.
Keskustelun jälkeen valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen totesi kaupunginhallituksen hallin rakentamista ja vuokraamista
puoltavan esityksen tulleen
myös valtuuston kannaksi.
Aurinko nousi tänään
kello 7.28 ja laskee kello
18.49.
Apteekki
asiakasta
varten
IVÄT
Ä
P
A
H
A
TASAR 11.10.2013
1.?
Valtatie 6, 378
37800
8 Akaa, p. Meidän pitää vastaisuudessa pohtia, koska meillä
on jo omia tuotantotiloja,
ja nyt hankitaan lisää ja ne
vuokrataan ulospäin, että
ei päädytä ristiriitaan, että
kaupungin velanottokyky
heikkenee, ja omaan toimintaan joudutaan kuitenkin
vuokraamaan ulkopuolelta
toimitiloja. Aluksi työllistetään
30 ja myöhemmin lisää noin
20?30 henkeä. Torikatu 4 . Tilitoimistopalvelut
. Maat sijoittuvat erittäin hyvin voimassa olevien asemakaavojen ja
kunnallistekniikan läheisyyteen.
Jukka Saari jätti usean eri
puolueista kootun ryhmän
valtuustoaloitteen, jossa
vaadittiin parempaa ja kaksisuuntaista tiedotusta Keskustan koulun peruskorjausasiassa.
Valtuutettu Henri Palm
puolestaan jätti aloitteen,
jossa esitettiin valtuuston
pidättäytymistä kokouspalkkioista vuonna 2014
tammi-, helmi- ja maaliskuun kokouksien ajan. Lapinleimu selvensi myös yhtiön omistuspohjaa.
. Kiinteistöstrategiatyöryhmän raportti toteaa, että ulkopuolelta vuokraaminen on kalliimpaa, sanoo Saari.
Vain akaalaisia töihin?
Valtuutettu Risto Kajantoa
(ps) huolestutti Elematicin
taloudellinen tilanne. 350 000 eurolla
Akaa saa yhteensä 21 hehtaarin alueen. Sääennuste Akaaseen
Keskiviikko
Akaa
Torstai
+8
Perjantai
Akaa
3
+9
11
Akaa
3
12
Lauantai
12
Sunnuntai
Akaa
5
12
6
12
11
Akaa rakentaa teollisuushallin
Elematicille kolmella miljoonalla
Akaan valtuusto hyväksyi
viime viikon keskiviikon
kokouksessaan keskustelun jälkeen yksimielisesti
kaupungin ja Elematic Oy:n
välisen vuokrasopimuksen teollisuushallista, jonka
kaupunki rakentaa Elematicin pääkonttorin vierestä
Itellalta ostettavalle maalle.
Rakennettavan teollisuushallin koko noin 2 500 kerrosneliömetriä. Saarta askarrutti
myös tilanne, johon joudutaan, jos yritys päättääkin
lähteä Akaasta tai ajautuu
vaikeuksiin.
. 040 662 0228
info@t-tili.. Kaupunginjohtaja
Aki Viitasaari vastasi, että
sopimus on täysin laillinen
ja toiminta muutenkin linjassa kaupungin strategian
kanssa. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.?
Tilitoimistopalvelut yrittäjältä yrittäjälle tyytyväisyystakuulla!
. Netvisor -ohjelmistopalvelut
T-Tili Ky . Myös valtuutettu Mikko
Virolainen (vas) kannattaa
hallihanketta sen työllistävän vaikutuksen takia.
Oligarkit omistavat
Valtuutettu Eero Lapinleimun (kok) mukaan Elematicin tappiolliset vuodet johtuivat siitä, että kauppoja
olisi tullut, mutta asiakkaat
eivät saaneet rahoitustaan
kuntoon. Vuonna 2008 oli
11
4
Kirsi Nord-Sarkola: kuuluuko kunnan toimialaan?
Juha Kosonen
Akaa
13
päällä globaali rakentamisen lama. Elematicin omistaa venäläinen sijoitusyhtiö, oligarkit, ja jokainen voi tykönänsä tehdä päätöksen,
kuinka vakaalla pohjalla
tällainen yritys on. Tasapuolisesti nyt
tehtävä päätös ei yrityksiä
kaupunginjohtajan mielestä
kohtele, koska kaupungilla
ei ole mahdollisuutta kaikkien yrityksien kanssa menetellä nyt sovittavalla tavalla.
Valtuutettu Jukka Saarta (vas) kiinnosti Elematicin toiminnan vakaus Suomessa, josta hän vakuuttui
kuultuaan asiaa koskevat
selvitykset kaupunginhallituksessa. Tästä säätyisi Palmin mukaan
8 514 euroa, jotka voitaisiin
käyttää niihin uimahallikuljetuksiin, jotka valtuusto talouden tasapainottamisohjelmassa karsi.
Juha Kosonen
AVAA OVENSA PERJANTAINA 4.10.2013
KEHON KORJAAMON TILOIHIN.
Tervetuloa tutustumaan avajaisviikonloppuna palveluihimme ja
tuotteisiimme perjantaina klo 10-18 ja lauantaina klo 10-15.
Viikonlopun aikana mahtavia avajaistarjouksia, kahvitarjoilu sekä
arvonta, josta voit voittaa lahjakortteja tai tuotepalkintoja.
040 124 7155, Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa (Tokmannin vieressä)
www. Tilanne on nyt kaupungin kannalta parempi, koska
meillä on kaikissa tapauksissa 15 vuoden päästä halli,
joka voidaan myydä, vuokrata edelleen tai vuokrata
toisaalle, vastasi Leinonen.
Valtuutettu
Marita
Markkulan (ps) mielestä
hallihanke on hyvä, koska
se tuo tässä vaikeassa työllisyystilanteessa kaupunkiin
töitä suoraan ja välillisesti. liikkeessämme
MainVision edustaja Kimmo Haverinen
paikalla klo 14.00-18.00.
Meiltä sekä optikon että silmälääkärin palvelut.
Varaa aika numerosta
03 4109 7000 (pvm/mpm).
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkönen (kok.)
kuunteli mietteliäänä hallikeskustelua.
Valtuuston kokoukseen osallistui varamiehenä demarien pitkäaikainen kunnallispoliitikko Olavi Lahdensivu (vas.).
Valtatie 9, 37800 Akaa
ma, ke-pe 9.30-17, ti 9.30-18, la 10-13.. Ja yrityshän on ulkomaalaisessa omistuksessa.
Toimiva johto jatkaa edelleen yhtiön osakkaina. Lisäksi Kajanto penäsi, ovatko
kaikki uuteen halliin palkattavat työntekijät akaalaisia.
Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari vastasi, että vuokrasopimuksessa mainitut uudet
työpaikkamäärät ovat viitearvoja.
. Elematicilla
on taas rahoittajan kanssa
sopimus, että se ei saa ottaa
velkaa kuin tältä rahoittajalta. Venäläiset sijoittavat länteen rahaa,
jos se tuottaa. Kokonaisuudessaan Elematicin työllistävä vaikutus kaupungissa on noin 250?300
henkilötyövuotta.
Kuuluuko kunnan
toimialaan?
Valtuutettu Kirsi Nord-Sarkola (sd) avasi keskustelun
kysymällä, kuuluuko teollisuushallin rakentaminen ja
vuokraaminen kunnan toimialaan. . Onko
kaupunki mukana siksi, että
yhtiö ei pysty itse hallia rakentamaan. Elematicin kanssa
tehdään 15 vuoden vuokrasopimus hallista ja koko
kuuden hehtaarin maa-alueesta.
Elematic Oy pyrkii allekirjoitettavan vuokrasopimuksen mukaan työllistämään uuteen halliin työntekijät Akaan kaupungin asukkaista. 37830 Akaa . www.talousverkko.?
Maata ja
valtuustoaloitteita
Akaan valtuusto päätti myös
ostaa perikunnalta Hinkan
tilan maat lukuun ottamatta
hehtaarin aluetta, joka jää
myyjälle. Ja kukaan ei pysty määräämään, missä kunnassa
yrityksen työntekijät asuvat,
sanoi Viitasaari
Valtuutettu Henri Palm
(ps) tiesi kertoa, että Elematic on tehnyt pari viime
vuotta tappiota kovastikin.
. Kirjanpitolautakunta on
antanut uusia tulkintaohjeita kesän aikana, ja osamaksukauppa, jollainen lunastussopimus on, tulkitaan
yhtiön velaksi
Muista
aina liittää mukaan nimesi, puhelinnumerosi ja osoitteesi.
Miksi puheet ja teot eivät kohtaa?
Tuoreena rakentajana olen
pitänyt tärkeänä sitä, että
voisin hankkia alan palveluita ja tuotteita paikallisilta yrittäjiltä. Meille yläkoululaisille on
varattu ruokalan sisällä noin
kolmasosa ruokalan tilasta,
mutta silti alakoululaiset is Tomi Lahti ja tuvat meille annetulle tilalle.
Aki Hämäläinen Muut penkit, joissa me yläkoululaiset emme saa istua,
ovat aina tyhjiä, jolloin joudumme menemään aulaan
syömään. He olisivat voineet saada myös toisen ruokailuajan. Sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi. Kirpputoreilla tehdään usein todellisia
löytöjä, mutta niiltä löytyy
liikaa käyttökelvottomia
tuotteita kuten puhkikuluneita sukkia, puolityhjiä hajuvesipulloja, töhrittyjä luomiväripaletteja sekä pesemättömiä vaatteita.
Ihmiset vievät kirpputo-
reille myyntiin huonokuntoista tavaraa, jota kukaan
ei tahdo ostaa. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Kirpputorille tulisi viedä myyntiin vain sellaisessa kunnossa olevia tuotteita, jotka
olisi itse valmis ostamaan.
Kierrätys ei aina toimi, koska ihmiset karttelevat sotkuisia ja täyteen ahdettuja
pöytiä.
Kirppispöydän myyntiä voi parantaa viemällä
myyntiin ainoastaan siistejä tuotteita, esimerkiksi
vaatteet tulisi pestä ennen
myyntiin laittoa. Onko Pepperin
ja Tonyn ongelmiin löydettävissä molempia tyydyttävä ratkaisu?
Iron Man 3:n yllättävät
juonenkäänteet varmistavat, ettei katsojalle tule tylsää elokuvan aikana.
Pidämme elokuvasta sen
loistavan näyttelijäkaartin
vuoksi. Tässä nuorten terveiset päättäjille ja
muille lukijoille.
Kuten moni teistä tietää, alakoululaiset ovat ruokailemassa yläkoulun ruokalassa. Vaikka Iron
Man 3:n luultaisiin jatkavan
sarjan toista elokuvaa, tosiasiassa se jatkaa The Avengersin juonta. Sanomattakin on selvää, että
näiden näyttelijöiden yhteistyön tuloksena syntyy
tähtiluokan elokuva.
Iron Man 3 ilmestyi Suomen elokuvateattereihin
24. Se ei ole
kuitenkaan tavanomainen
rikossarja, jossa tapahtuu
murha ja sitä tutkitaan.
Siinä on jännitystä, juoni
on ihana ja näyttelijät ovat
parhaat mahdolliset.
Vilma Hyytiäinen,
Sohvi Mäenpää ja
Pinja Ojanen
Veli vapauteen!
Iida Harjunniemi
Päivi Peltoniemi
äidinkielen ja
kirjallisuuden opettaja
Kouluruokailussa on ahdasta
ratkaissut, jos yläkoululaiset saisivat käyttää koko
ruokalaa istumiseen.
Penkit ja pöydät ruokalan ulkopuolelle haittaavat välkällä oloa. Max. 4
Keskiviikko 2.10.2013 . Kaikki neljä
Rautamiehen sisältävää toimintaelokuvaa täydentävät
toisiaan ennennäkemättö-
mässä juonijatkumossa.
Tony kärsii New Yorkin
tapahtumien aiheuttamista
henkisistä arvista. elokuuta 2005 ja viimeinen
jakso 15. Akaan Seutu
Kurkistuksia nuorten ajatuksiin
tuun. Ehkäpä
isoilla toimijoilla on työyhteisön asenne kunnossa. Jatkuvat painajaiset tunkeutuvat hänen jokapäiväiseen
elämäänsä, ja paniikkikohtaukset alkavat käydä jo
arkisiksi. Tapahtumat sijoittuvat Fox Riverin
vankilaan (Jolietin vanha
vankila), jonne Lincoln on
tuomittu istumaan kakkuaan teloitukseen asti.
Paon juoni on mielestäni hiottu loppuun asti, eikä
mitään ole jätetty puolitiehen. Mies huolehtii
tyttöystävänsä Pepper Pottsin turvallisuudesta. Jos
näistä ei huolehdita, se näkyy pöydän tuotossa. Alakoululaisille on varattu se
kaksi kolmasosaa, jolla ei
sitten istuta.
Alakoululaisille olisi voitu rakentaa yksi parakin
siipi lisää, jolloin alakoululaiset olisivat saaneet oman
ruokailun ja yläkoululaiset
voisivat syödä kaikkialla
ruokalassa. Tekstiviesti: Lähetä viesti numeroon 17191: AS (väli) MIELIPIDE (väli) mielipiteesi, nimesi ja yhteystietosi. Shane Blackin ohjauskäsikirjoitus toimii Drew Pearcen kynäilyn seurana. huhtikuuta 2013. Ihmetyttää, miten vaikeaa voi
niin sanotulle ammattilaiselle olla se, että rakentaa
tuotantonsa tai palvelunsa
resurssiensa mukaiseksi.
tauksiin, joita rakennukseen
väistämättä jää. Aulassa on kyllä
tilaa, mutta ruokalan ulko-
puolella on ärsyttävä syödä
katsovien silmien alla. En oikein
ymmärrä, miksi emme saa
istua ruokalan ulkopuolella
olevien ruokapöytien ääressä, kun tuntuu muutenkin, että istumapaikat koululla ovat vähentyneet.
Ville Ritari
Iron Man 3 on
eeppinen kokonaisuus
Kun yhdistettiin mahtavat tehosteet ja hyvä ohjaus, saatiin aikaan Iron Man
-elokuvasarjan kolmas elokuva. Harvassa
kodissa ikärajoja edes noudatetaan.
Pelien ikärajat alemmiksi
Kirpputoreilla on liikaa
huonokuntoista tavaraa
Kirpputorit ovat käteviä tavaroiden kierrätyksen kannalta, mutta ihan kaikkea ei
kuitenkaan voida kierrättää, ja sitä ihmiset eivät aina ymmärrä. Suuri innostus vaikut-
taa haluun, jaksamiseen ja
oman ammatin tulokseen.
Menestymiseen.
Siis toimitaan sen mukaan mitä sovittiin ja puhuttiin.
M. Sen joka on siellä jo kerinnyt
sairastua, ei sellainen voi sinne palata.?
Mikko Peltoniemi
Akaan Seutu. Kirpputoripöytää täytettäessä on
kuitenkin muistettava, että
toisen romu voi olla toisen
aarre.
Pako (Prison Break) on
Paul Scheuringin täydellinen luomus yhdysvaltalaisesta toimintasarjasta,
jonka ensimmäinen jakso
nähtiin televisiossa Fox-kanavalla Suomessa 29. Että sinä et voi sinne palata.
Sinun elimistösi reagoi niin herkästi
aivan pienen pieniinkin määriin, mitkä joku terve ihminen sietäisi ilman
oireita. Asian olisi myös
Yläkoulun 8. paon ja Yhtiön tuhoamisen jälkeen.
Pako on sarja, jota suosittelen kaikille. Pääosissa nähdään
tuttu Robert Downey Junior
pomppimassa Rautamiehen
puvussa, Gwyneth Paltrown
Pepperinä sekä Don Cheadle kenraali Rhodesina. Tänä syksynä
Hirvialhon koulun 8b- ja
8c-luokka kirjoittivat mielipidetekstinsä Akaan Seu-
Olemme pelanneet jo noin
kahdeksan vuotta erilaisia
pelejä ja olemme huomanneet, että ikärajat ovat liian
korkeita pelien vaikeuteen
ja raakuuteen verrattuna.
Suurin osa parhaista
peleistä on ikärajaltaan
K-16 tai K-18, esimerkiksi
Skyrim, Black Ops 2, NHL
12, Skate 3, BattleField 3 ja
MW 3.
Aika monet huonoista peleistä ovat K-3 tai
K-7, esimerkiksi Ratchet
& Clank, F1, London 2012,
Lego-pelit ja Tiny Hawk.
Ikärajoja pitäisi alentaa,
koska alaikäinen ei saa ostettua niitä kaupasta. Näyttelijät ovat luotuja
rooleihinsa, ja kaikki pelaa
täydellisesti yhteen. Uusina kasvoina elokuvassa
mukana ovat Rebecca Hall
(Juhlien jälkeen), Guy Pearce (Kuninkaan puhe) sekä
Ben Kingsley (Gandhi). On rasittavaa pyytää vanhempia
ostamaan pelejä. Iron Man 3 on kaikista Rautamies-elokuvista
paras.
Melissa Turpeinen
& Suvi Helenius
lukijamme kirjoittavat
Lähetä meille mielipiteesi. Jokaisen
kirpputoripöydän pitäjän
vastuulla on oman pöydän
ja tuotteiden siisteys. Loppu
ei mielestäni sovi sarjaan,
koska olisin olettanut ja
toivonut, että ?kaikki elävät
elämänsä onnellisina loppuun. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Pääparin ihmissuhdeongelmiin ei löydetä
helpotusta, kun Tonyn kolmentoista vuoden takainen
tyttöystävä ilmestyy tämän
kotiovelle. Kuitenkin jäi vaivaamaan Paon
loppu, jossa Michael kuolee aivokasvaimeen. luokalla opiskellaan äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla mielipiteen ilmaisemista ja sen
perustelemista. Heinonen
Vastaus Raittilalle
Juttuni perustui tältä osin Hirvialhon
koululla käyttämääsi puheenvuoroon,
jossa totesit muun muassa näin:
?Olen keskustellut työterveyslääkärin kanssa, joka on työskennellyt
sisäilma-asioiden ja potilaiden kanssa, ja hän sanoi, että et sinä voi sinne
kouluun palata, vaikka se remontoitaisiin. J. On sitten kyseessä aikataulut, hankinnat,
laskutus tai joku muu.
Mitä lupaat ja puhut, toteuta myös se äläkä siististi
Täsmennys homekeskusteluun
Viitaten Akaan Seudussa
25.9. toukokuuta 2009.
Päänäyttelijöinä nähdään
Wentworth Miller Michael
Scofieldinä, joka uhraa itsensä vapauttaakseen kuolemaantuomitun veljensä
Lincoln Burrowsin (Dominic Purcell).
Muita päänäyttelijöitä
elokuvassa ovat Sarah Way-
ne Callies tohtori Tancredin roolissa, Robert Knepper Theodore Bagwellinä,
Amaury Nolasco Sucrena ja
Marshall Allman Lincolnin
pojan saappaissa. Olen ajatellut,
että suuret toimijat pärjäävät kyllä, mutta pienyrittäjillä tekee tiukkaa. Kauniis-
ta ajatuksista huolimatta en
ole enää aivan varma, onko
ajatukseni ratkaisuna oikeansuuntainen.
Ongelmana tuntuu olevan se, että osalla rakennusalan pienyrittäjistä ja
toimijoista ei ole mitään kä-
sitystä siitä, mitä tarkoittaa
asiakkaan palvelu, yhteiset
sovitut pelisäännöt ja hyvä
yhteistyö. Mielestämme loppu on oikein mahtava, koska loistavat efektit ja muut
upeat ohjaajien ideat saavat
aikaan kauan odotetun elokuvan. Alkuperäisen rautamiespuvun
kehittyneempien kopioiden
rakentamisesta alkaa tulla
este näiden yhteiselolle.
Kun ihmissuhdesoppaan
vielä lisätään väkivaltainen
terroristi Mandariini lisäämään Tonyn kiireitä, on
toimintaelokuvan alkuasettelu valmis. 160 merkkiä, hinta 0,50 ?/viesti. Tekstejä suunnitellessamme oppilaat päätyivät tavoittelemaan niissä
seuraavia ominaisuuksia:
asiallisuus, ajankohtaisuus
ja paikallisuus. uutisoituun Keskustan
koulun tilannetta käsitelleeseen keskustelutilaisuuteen
19.9.2013. Työterveyshuolto ei ole kieltänyt minua palaamasta Keskustan koululle,
enkä ole näin sanonutkaan.
Mutta työterveys on toden-
nut, että pahiten homeelle
herkistyneet työntekijät eivät
useinkaan voi palata työskentelemään rakennukseen,
jossa ovat sairastuneet, vaikka rakennus remontoitaisiin.
Syynä on sairastuneen henkilön herkkä reagointi (ja
oireilu) pieniinkin epäpuh-
keksi verukkeita asioille.
Esimerkiksi huomenna ei
voi olla ensi viikolla. Kirjoitukset julkaistaan kirjoittajan omalla nimellä. Erilaisten
harjoitusten jälkeen kirjoitetaan mielipideteksti, ja
lopuksi järjestetään väit-
telykilpailu. Saman huolen jakoivat kanssani muutamat muutkin tilaisuudessa
puheenvuoroja käyttäneet, ja
ongelma koskee toki muitakin kuin minua.
Ilona Raittila
On aivan turha surra ja valittaa, miksi suuret toimijat
jyräävät altaan pienet, jos
näin yksinkertaista asiaa ei
saada ratkaistua
klo 13.00.
Liput 13/8 euroa.
Järj. SIIPI-ILTA klo 18-21.
HISTORIAA JA SAMMAKOITA -NÄYTTELY
Toijalan kirjastossa 1.-19.10.2013
Avoinna kirjaston aukioloaikana. Puh. Ripsipidenny
treenaamaan?
ta
ve
ru
o
k
a
a
st
o
. (03) 542 3680
puh.
(03) 542 3680
www.kruunajaklaava.fi
www.kruunajaklaava.fi
varattavissa!
Tilauksesta avoinna pitempään.
www.laakarikeskuskatjaluukkanen.fi
Valtatie 16, Akaa . Klo 16.00 ?Erilaiset kynnet. A-oikeudet.
Av. suodattimen+nesteiden tarkastuksen ajanvarauksella
Tarjolla kahvia, mehua ja pullaa. (03) 542 1567
www.lounaspirtti.?
toijalan.lounaspirtti@co.inet.?
Avajaistarjouksena henkilöauton
öljynvaihto+ilmastoinnin
syyshuolto yhteishintaan
LÄÄKÄRIKESKUS
KATJA LUUKKANEN
KANTISBILEET
klo 21-23 liput 0?.
Sisään vain
Kantiskortilla.
PIKKUJOULUT
Harmonikan juhlaa...
Odotettu konsertti
Arvo Ylpön koululla
keskiviikkona 9.10. Öljyväritöitä
Myllytie 3, 37800 Akaa. Klo 16.30 Hiusten hyvinvointi ja syksyn trendit
Kampaajat Teresa Kärki ja Tuire Jyrämö
. Tiina Metsäntähti
. Akaa
puh. Klo 15.30 Pienillä muutoksilla arjesta juhlaan
Kosmetologi Susanna Kivelä ja kampaaja Tuire Jyrämö
. Klo 21.00 Ovet auki miehille
. Lähtö Toijalan torilta klo 15.
Tervetuloa nauttimaan syksyisestä luonnosta!
Akaan Ympäristöyhdistys
125?
sis. klo 9-15
HILJANPÄIVÄ
Tervavuoren laavulla
Riisikkalassa su 6.10. klo 12.00
ruja, asusteita
. Klo 14.00 Pukeutumisneuvontaa ja tietoja väreistä, Maria Valtonen
. Valtatie 7, 37800 Akaa
alk. Pikaka
en hoitoon
opastusta hiust
ulle?
net sopivat sin
n
y
k
t
e
is
la
il
M
?
assa erilaisista
m
o
rt
e
k
a
ll
a
ik
a
sia
Asiantuntija p
, kestolakkauk
een
vaihtoehdoista
jä meikkaamis
e
k
k
n
vi
ä
k
se
jä
. Klo 21.30 Esiintyjä Duo NMT ja yleistä ilonpitoa aina klo 02:een asti.
Juomatarjouksia! Ihania Drinksuja! Suolaista ja makeaa naposteltavaa!
Vapaa pääsy!
Kauneus- ja jalkahoitola
Tiina Metsäntähti
Hiuskeskus
Teresa Kärki. Neuvo
ia, hiusjatkeita
lk
su
,
a
si
k
u
a
p
m
. Akaan Seutu . Kiin
al trainerit
Paikalla person
ppi
ja Kimmo Kem
i
k
ä
m
a
n
u
Sa
ra
Saa
5
. Laukkuja, ko
iseen
usta pukeutum
st
a
p
o
ja
a
ta
n
sekä
. Pikameikke
ksiä
. 046 895 9218
Petäjätie 2, 37800 Akaa
Pe ja la KARAOKE klo 21 alkaen.
La 5.10. 040 521 4919 automyynti ?
pelaa
Aikoja lääkärin vastaanotolle
voi jo varata.
Ajanvarauksen
puh. Klo 15.00 Muotinäytös
Asusteet: Toijatar, korut: Marika Suomies, Laukut You&Style
. Tervetuloa!
Pirkko Vakkila
. klo 19
Miesten lentopallon
1-sarjan peli
Esiintyjinä: Veikko Ahvenainen, Carina Nordlund,
Kultaisen Harmonikan voittaja Sami Hopponen
ja Toijalan Pelimannit
Akaa-Volley - SUSIRAJA VOLLEY
Viialan palloiluhallilla lauantaina 5.10. Klo 17.00 Säihkyvät silmät, ripsipidennyksillä näyttävyyttä katseeseen!
Asiantuntijana Nina Toivo
. kkeramiikkaa, piirroksia,,
tilateoksia ja runoja
Petteri Vakkila
. Klo 19.00 Stand up koomikko Marju-Nella Kivimäki
. 044 971 3401 Rami Turunen . 040 596 9896
Lämpimästi tervetuloa!
Lounaspirtti 35 vuotta!
Tervetuloa kanssamme iloitsemaan
syksyn sadosta jälkiruokapöydässä kahvin kera
tänään 2.10. TERVETULOA!
Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan työkalusarja+muuta mukavaa.
. Veikko Ahvenainen ja Akaan kulttuuripalvelut
NAISTENPÄIVÄ LA 5.10.2013
os. joka päivä 10-18. Keskiviikko 2.10.2013
Lounaslistamme ja lisätiedot
www.ravintola-leskirouva.blogspot.fi
La 5.10.
SIKAJUHLAT feat
Jimmy Cola,
liput 10?.
Avautuu 15.10.2013
Kurisjärventie 11 . Toijala
Kurisjärventie
11 . Tilauksesta myöhempäänkin.
Autohuolto Ramobiilin
AVAJAISET la 12.10. klo 10-15.
Lounaspirttiläiset
www.lasimaenravintola.
Kielitaidon lisäksi
työskentely opettaa nuorten mielestä myös ottamaan
vastuuta tekemistään.
. Sitä on keskimäärin 12 tuntia viikossa.
. Opettajalla oli visio, että
olisi loistavaa saada mukaan
jokin yritys. Palautettuja rastikartto-
ja kertyi tänä vuonna 120,
joka on miltei sama määrä
kuin vuonna 2012. Aiemmin
naulatehtaana sekä Toijalan
Tietotalona toimineen tiilirakennuksen omistaa Akaan
kaupunki. Haluan ryhtyä tuuppaamaan tieteen rajoja ulommas.
kortin on arvonnassa voittanut Risto Koskela, ja 50
euron lahjakortin voitti Satu Torenius. Toisen vuoden
opiskelija Jaakko aikoo Helsinkiin tai Tampereelle.
Aloista kiinnostavat tietotekniikka, lääketiede ja matematiikka.
Cliona on parhaillaan lähettämässä hakupapereita
amerikkalaisiin yliopistoihin mielessään fysiikan, kemian ja matematiikan opinnot. Yksikössä on myös pieni elektroniikkapaja.
. Aika usein ne ovat pelejä,
Timo Sorsa kertoo.
Hän muistuttaa, että oppilaat tekevät oikeita töitä,
eivät harjoituksia. Tietysti
tämä antaa mahdollisuuden myös kokeilla, minkälaista työnteko on, ensimmäistä vuottaan Päivölässä
opiskeleva Leila perustelee.
Veljensä jalanjäljissä Päivölään opiskelemaan tullut
Jaakko on tyytyväinen, että työstä maksetaan myös
palkkaa. Aina vaan täytyy
todeta, että ?Vau?.
päivä töitä, pääsee käyttämään aivojen eri osa-alueita. Sauli puolestaan
myöntää työmahdollisuuden lisänneen huomattavasti kiinnostusta matematiikkalinjaan.
. 6
Keskiviikko 2.10.2013 . On motivoivaa nähdä
työnsä tulokset ja se, että
jostain ohjelmasta on oi-
keasti hyötyä. Tyypillisesti projektimme ovat sellaisia, että meitä
pyydetään tekemään jokin
sovellus tiettyä teknologiaa
hyödyntäen. Sitten meidän
nuoremme miettivät, mitä
kivaa teknologialla voisi tehdä. Tuloksia
Päivölän matematiikkalinjan opiskelijat Cliona
Shakespeare Kuopiosta,
Jaakko Hannikainen Espoosta, Leila Kettunen Siilinjärveltä ja Sauli Kokkonen Espoosta ovat tyytyväisiä, että tiivistahtiseen,
kaksi vuotta kestävään
opiskeluun kuuluu myös
työharjoittelua. 100 euron lahja-
Tarja Antola
Akaan polkupyöräsuunnistukseen suosio jatkuu
Riitta Lehtonen. Päivölän ja
Nokian yhteistyö alkoi koulun aloitteesta.
. Täällä pääsee tekemään uusia asioita ja asi-
oita, joita on tehnyt ennen
ehkä pienemmällä mittakaavalla.
Koska Nokian työkieli
on englanti, myös oppilaat
tekevät esityksensä englanniksi. Nokia on talossa
vuokralla.
Nokian organisaatiossa Akaan-yksikkö kuuluu
teknologiaan keskittyvään
Chief Technology Officeen
(CTO), joka Microsoft-kaupan jälkeen jatkaa osana Nokian Advanced Technologies
-liiketoimintaa ja keskittyy
jatkossakin tutkimukseen ja
innovointiin.
Opiskelijat kehittivät
kännykkäpelin
Cliona Shakespearen, Leila Kettusen, Sauli Kokkosen ja Jaakko Hannikaisen mielestä työ Nokia Student Innovation Labissa tuo vaihtelua opiskeluun. Näkymä-huivit voitti Juuso Hyvärinen
ja Paul Välimaa sekä Akaan
kaupungin heijastimet Ter-
hi Virevesi-Risku ja Eeva
Toivonen.
Akaan liikuntatoimi onnittelee voittajia ja kiittää
kaikkia suunnistukseen
osallistuneita aktiivisuudesta. Toijalan Sampolan
takana sijaitsevassa tiilitalossa toimii Nokia Student
Innovation Lab, jossa Päivölän opiston matematiikkalinjan opiskelijat tekevät
tutkimus- ja tuotekehitysprojekteja Nokialle.
Nokialla on ollut toimintaa Toijalassa vuodesta 1997 lähtien. Se rentouttaa. Valtaosa työstä on ohjelmointia. Kuluttajalle
asti on edennyt Lumia-puhelimiin ladattavissa oleva peli Cosmos Conquest, joka on
Päivölän matematiikkalinjan
opiskelijoiden kehittämä.
Sorsan mukaan Student
Innovation Labilla Nokia haluaa korostaa myös teknologian ja luonnontieteiden
merkitystä ja niiden opiske-
lua sekä tukea matemaattisesti lahjakkaita lukiolaisia.
Nuoret ovat työsuhteessa
Nokiaan ja saavat työstään
palkkaa. Hyviä vinkkejä rastin paikoiksi
voi esittää Akaan liikuntatoimeen.
Unelma-ammattina astronautti
Opiskelijat tekevät Student
Innovation Labissa projekteja, jotka liittyvät usein johonkin Nokian kehittämään
teknologiaan. Työ tekee opiskelusta monipuolista. Töissä tarvitaan myös luovaa
ongelmanratkaisua, Cliona
miettii.
Lukion jälkeen nuoret
aikovat jatkaa opintoja yli-
opistoissa. Kartan
palauttaneista kaikki rastit
oli kiertänyt kaikkiaan 58
henkilöä, ja loput 62 henkilöä olivat etsineet vähintään
10 rastia.
Kaikkien kartan palauttaneiden ja vähintään 10 rastia löytäneiden kesken arvottiin 50 euron ja 100 euron lahjakortit Akaan Tokmannille. Unelma-ammatti on
astronautti, mutta jos työura avaruudessa ei toteudu,
voisi Cliona kuvitella itsensä
myös tutkijaksi.
. Vaikka nuorilla ei ole
kauheasti kokemusta, he
saavat silti aikaiseksi hienoja asioita. Pala Nokiaa löytyy kuitenkin myös
Akaasta. Olisi hirvittävän rankkaa olla koko ajan koulussa tai töissä.
Kun noin joka toinen päivä on koulua ja joka toinen
Perinteinen Akaan polkupyöräsuunnistus aktivoi
jälleen liikkumisesta kiinnostuneita henkilöitä pyöräilemään ja etsimään eri
paikkoihin asetettuja rasteja. Polkupyöräsuunnis-
tus jatkuu ensi kesänä. Akaan Seutu
Matematiikkalinjan opiskelijat tekevät töitä Nokialle
Akaassa kehitetty peli pääsi kännykkään
Tarja Antola
Tarja Antola
Nokia Oyj tuo helposti mieleen Salon, Espoon, Tampereen ja Oulun, mutta harvemmin Akaan. Nokian yksikköä Akaassa vetää Timo Sorsa (takana), joka perheineen asuu myös Akaassa.
hyödyntävät pääasiassa Nokian muut yksiköt. Opettaja ei ole selän takana varmistamassa, että
teet hommat, vaan sinun pitää itse huolehtia siitä. Mutta nyt koodaan jo
sujuvasti.
Clionan ja Leilan mukaan
opiskelun ja työn vuorottelusta hyötyy myös pää.
. Sitä ei tehdä sen takia, että opettaja
käskee, toteaa Cliona, jonka
juuret ovat isän puolelta Irlannissa.
Ohjelmointi oli Clionalle
vierasta, kun hän aloitti Päivölässä.
. Osa nuorista pääsee Nokialle myös kesätöi-
hin joko Akaaseen tai Nokian muihin yksiköihin.
Kolme vuotta Nokian
Akaan-yksikköä vetänyt Timo Sorsa myöntää lahjakkaiden nuorten yllättävän
kerta toisensa jälkeen.
. Päivölä lähestyi
Nokiaa, joka innostui asiasta, kertoo Nokian Akaan-yksikön vetäjä Timo Sorsa.
Yksikköä kolme vuotta johtaneen Sorsan lisäksi
Akaassa työskentelee muutama muu Nokian työntekijä.
Nokia tekee yhteistyötä myös korkeakoulujen ja
yliopistojen kanssa, mutta
lukiolaisille työmahdollisuuden tarjoava yksikkö on
ainoa laatuaan
Toki omaiset mielellään hoitavat, mutta kyllä
sen pitäisi tulla yhteiskunnan puolelta. Vaikka eläkeläisyhdistyksillä on edustus vanhusneuvostossa, voisimme pitää yhteistä palaveria isolla
porukalla ja viedä ikäihmisten asiaa eteenpäin.
Yhdistykset tekevät
tärkeää työtä
Ikäihmisten palveluista puhuttaessa Hilkka Heinonen
muistuttaa eläkeläisyhdistysten tekevän ikääntyvien hyväksi arvokasta työtä.
Kun sivistysjohtaja Jukka
Oksa Akaan Seudun Forum
Akaassa (20.9.) kirjoitti, että
kunnan eri yhteisöille ja järjestöille jakamat avustukset
pienenevät, Heinonen ei ollut lukemastaan ilahtunut.
. Kotona moni joutuu olemaan
suurimman osan päivästä yksin. Kun ajatellaan,
kuinka paljon tällaiset yhdistykset tekevät vanhusten
eteen palkatonta työtä, 300
euroa ei kata yhtään mitään.
Kaupungin pitäisi ymmärtää ennaltaehkäisevän toiminnan tarkoitus ja tukea
sitä pikkuisen enemmän.
Esimerkiksi hän ottaa
johtamansa Viialan Eläkkeensaajat, jossa on tarjolla kirjallisuutta, askartelua,
käsitöitä, ruokakerhoa ja liikuntaa monessa muodossa.
On senioritanssia, tuolivoimistelua, tasapainokerhoa,
bocciaa, curlingia ja joogaa.
. Isä oli kaatunut Vuoksen
rannoilla vuonna 1944 Hilkan ollessa kaksivuotias.
. Toiminnan tavoitteena
on juuri se, että ikääntyvä
pystyisi asumaan kotona parempikuntoisena.
Hilkka Heinonen johtaa Viialan Eläkkeensaajia nyt toista vuotta. Kahden hengen taloudessa ei ruokakorista paljon säästä, mutta kaupan tarjonta yllätti
monipuolisuudellaan. Ikäihmiset
elävät nykyisin paljon vanhemmiksi, ja jo iän vuoksi
he voivat olla todella huonokuntoisia. Viime
talvena hiihtokilometrejä
kertyi vajaat tuhat.
. Nykyisin hän ohjaa senioritanssia,
harrastaa joogaa ja käy kuntosalilla sekä hiihtää. Ruumista ei ikinä löytynyt. S- ja
K-ryhmä ovat kilpailleet keskenään asiakkaista
lähinnä kanta-asiakasohjelmillaan, eivät niinkään
hinnoilla. Eihän
kunnilla ja kaupungeilla ole
tällaiseen resursseja, Heinonen miettii.
Kaikki eivät
pärjää kotona
Heinonen on erityisen huolissaan myös siitä, miten
huonokuntoiset vanhukset
pärjäävät kotona, jos vanhainkotipaikkoja vähennetään. Siihen asti Hilkka asui Savitaipaleella mummunsa kanssa. Hollannin tulotaso on Suomen kanssa samaa luokkaa, mutta ruokakorin hinta on kuluttajalle 24
prosentti edullisempi. Tällaisen julkisuuskuvan
jälkeen ei ollut ihme, että Lidliä kohtaan oli paljon
ennakkoluuloja. Onkin väitetty, että hinnat on ensin asetettu yläkanttiin, jotta bonuksilla voidaan palkita
uskollisia asiakkaita.
Jokainen voi tehdä omakohtaisia vertailuja, onko väitteissä perää. Suomalaisten kesän
grillihetkiin sen tarjonta on tuonut aivan uusia
näkökulmia. Keskiviikko 2.10.2013
Uuden lain velvoitteet ovat resursseja suuremmat
7
Forum akaa
Kaupungin työtaakka arveluttaa
Lidl
vanhusneuvoston vetäjää
Jarmo Kuusisto
Tarja Antola
Akaan vanhusneuvoston
tuore puheenjohtaja Hilkka Heinonen on huolissaan
siitä, miten kunnat selviävät
velvoitteista, joita vanhuspalvelulaki eli virallisesti laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista asettaa.
. Omat kokemukseni ovat selviä.
Lidlin tullessa kaupungin keskustaan lähikaupaksemme uskaltauduin poikkeamaan siellä ja jäin
koukkuun. Kauppaketju on
ottanut saamastaan palautteestaan vaarin ja korjannut käytännössä lähes kaikki epäkohdat. Hankalan alun jälkeen ketju on voittanut kuluttajien luottamuksen, ja Lidlissä asioi yli
miljoona asiakasta joka viikko.
Tilastokeskuksen julkistaman tutkimuksen mukaan Suomessa ruokakori on noin 10 prosenttia
kalliimpi kuin Keski-Euroopan maissa keskimäärin. Näin oli myös omalla kohdallani
ja päätin, etten periaatteesta Lidliin astu.
Toisin on kuitenkin käynyt. Lähellä saattaa olla sekin, että
Lidl ja muut ulkomaalaiset ketjut myyvät edullista
ruokaa nettikaupassa suomalaisille ja akaalaisille.
Kirjoittaja on eToijalalainen
Hilkka Heinonen johtaa Akaan seitsemänjäsenistä vanhusneuvostoa. Tuntuu kuin kauppa maksaisi alv:t
ja muut verot puolestani ja vieläpä ilman kantaasiakasvaatimuksia. Lidlistä saa ulkomaisten tuotemerkkien lisäksi paljon suomalaisia
tuotteita, ja tarjonnassa on eri maiden ruokakulttuuriin liittyviä kampanjoita. Painotan aina kaikille
jalkojen ja nivelten liikkuvuutta, ja kuinka siitä pitää
hoitaa, liikuntahulluksi tunnustautuva Heinonen muistuttaa.
Tarja Antola
S
aksalainen kauppaketju Lidl rantautui Suomeen
vuonna 2001. Muitakin syitä on. Nyt Akaan päättäjien ja
elinkeinopolitiikasta vastaavien olisi syytä olla hereillä ja toimia aktiivisesti oman Lidlin saamiseksi
kaupunkiin. Tutkimuksen mukaan pääosan tästä erosta
selittävät erilaiset verot. Väitettiin,
että ketju ei myynyt
suomalaisia tuotteita,
pakkauskoot sopivat
vain suurperheille, pullonpalautus ei toiminut
ja niin edelleen. Hollannissa kilpailee kahdeksan suurta kauppaketjua asiakkaista, millä on
selvästi vaikutusta hintoihin. Kauppaketju on ilmoittanut
laajentavansa lähivuosina verkostoaan muutamalla kymmenellä kaupalla. Yleisavustus on ollut
ruhtinaalliset 300 euroa
vuodessa. Olen intohimoinen liikunnan puolesta paapattaja. Nuorena hän hiihti
kilpaa ja yleisurheili. Ruokaostoksia voi vielä täydentää kauppahallissa lähiruualla.
Akaasta Lidl toistaiseksi puuttuu, ja osa akaalaisista suuntaa ostomatkansa Lempäälän ja Valkeakosken liikkeisiin. Sellaisen tarinan olen
kuullut, että miehet olisivat
paenneet kovista taisteluista ja lähteneet uimaan Vuoksen yli, mutta pitääkö tarina
paikkansa, ei voi tietää.
Työvuosinaan Heinonen
on ollut nahkatehtaalla, hoitanut omia ja naapurin lapsia, toiminut vähän aikaa
Viialassa liikuntasihteerin
sijaisena, ollut TUL:n Tampereen piirissä koulutussihteerinä ja ommellut vaatteita.
Heinosen intohimo on liikunta. Yksilöllinen hoitosuunnitelma pitäisi tehdä kaikille ikäihmisille. Akaan Seutu . Vuoden
2015 alusta sen pitäisi olla
kaikilla. Hän on ollut myös demarivaltuutettuna Viialan
valtuustossa sekä istunut
muun muassa kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa sekä johtanut liikuntalautakuntaa.
Paapatusta
liikunnan puolesta
71-vuotias Hilkka Heinonen on syntyisin Savitaipaleelta ja tuli 12-vuotiaana
Viialaan, jonne Hilkan äiti
uuden miehensä kanssa oli
muuttanut jo aiemmin. Akaan vanhuspalvelujen nykytilasta puheenjohtaja aikoo hankkia
lisätietoa keskustelemalla
kaupungin vanhuspalvelun
henkilöstön kanssa.
Tuore puheenjohtaja aikoo olla yhteydessä myös
ikäihmisten yhdistyksiin.
. Koti on hyvä paikka, siitä ei ole kysymys ollenkaan.
Mutta minusta se, että jokainen ikäihminen pitäisi
hoitaa kotona mahdollisimman pitkään ja vanhainkodit pitäisi lopettaa, on väärä suuntaus. Ennen
vetovastuuta hän toimi 16
vuotta yhdistyksen sihteerinä. Lisäksi kauppaketju riiteli työtekijäliiton kanssa ja tiedotti asioistaan niukasti. Kaikki eivät
kuitenkaan pysty asumaan
kotona loppuun asti.
Vanhusneuvoston puheenjohtajan mukaan myöskään omaisten vastuulle
ikääntyvän ihmisen hoitoa
ei tulisi sälyttää.
. Laki takaa lapsille päivähoitopaikan, mutta
ei vanhuksille. Sosiaalipuoli on tässä suuren haasteen
edessä.
Heinonen pitää tärkeänä,
että vanhusneuvosto pääsee
sanomaan sanansa ikäihmisiä koskettaviin asioihin,
osallistumaan niiden suunnitteluun ja puuttumaan
ajoissa epäkohtiin, koskivatpa ne sitten vanhusten
asumista tai korkeita rotvallinreunoja. Tässä on hirveä sarka,
jos kaikki pitää toteuttaa
lain mukaan.
Heinosen mukaan jo räätälöidyn palvelusuunnitelman tekemisessä jokaiselle
ikäihmiselle on valtava työ.
. Missä muualla
kuin vanhainkodissa ikäihmisillä voisi olla kavereita
ja sosiaalista toimintaa. Lisäksi heillä, jotka eivät pysty itse asioita
hoitamaan, pitäisi olla vastuuhenkilö. Ja täytyy myöntää, että onhan merkitystä myös noin 15 prosenttia halvemmilla hinnoilla. Se täydentäisi merkittävästi kaupungin palvelutasoa ja toisi samalla asiakkaita Akaan
erikoisliikkeisiin. Suomen päivittäistavarakauppa on hyvin keskittynyttä, kaksi suurta
toimijaa vie markkinoista noin 80 prosenttia. Ketju
on laajentunut tasaisesti ja on nyt 140 myymälällä
ja lähes 7 prosentin osuudella neljänneksi suurin
päivittäistavarakaupan toimija. Heinonen puhuu mieluummin ikääntyvästä ihmisestä tai ikäihmisestä kuin vanhuksesta.
Ensi keskiviikkona Forum Akaassa kirjoittaa
toimitusjohtaja Heikki Teräväinen.. Siihen sisältyy muun muassa asuminen, kotihoito, sairaanhoito ja ruokapalvelut. Alku ei
näyttänyt menestykseltä, sillä tulokas sai
jatkuvasti negatiivista
julkisuutta. Miten nämä
saadaan toteutettua. Lain tavoite on, että ensisijaisesti ikäihmiset
hoidetaan kotona tai kodinomaisessa asuinpaikassa.
Yksi
suuri koitos on edessä lähipäivinä, kun Erik osallistuu
vesijetillä lajin MM-kisoihin
Lake Havasussa Yhdysvalloissa. Lajissa houkutteli len-
täminen ja volttien tekeminen. Sieltä
hänet houkuteltiin mukaan
lajin pariin. Kilpailijat ajavat rataa kiertäen erivärisiä poijuja värin mukaan joko oikealta tai vasemmalta. Erik on ollut
mukana muun muassa tekemässä flyboard-otosta Putous-ohjelmaan ja esiintynyt
maahantuojan esittelylentäjänä erilaisissa tapahtumis-
Erik Seppästä kiehtovat vauhti ja extreme-lajit. Erik
esitti omassa suorituksessaan voltteja, nopeita pyörähdyksiä ja sukelluksia
korkealta yläilmoista. Kyse on sellaisesta lentohärpäkkeestä, joka liitetään vesijettiin ja joka saa
voimansa jetin turbiineista. Jetistä voima ohjataan
14 metriä pitkää paloletkua
pitkin lautaan, joka nousee
vesisuihkujen varassa ilmaan. Varsinkin tytöt osaavat tämän
tosi hyvin ja löytävät poikia paremmin tasapainon.
Lumilautailu- ja telinevoimistelutaustasta tai muusta
urheilutaustasta on lajissa
hyöytä.
Lajin harrastajat kilpailivat ensimmäisistä Suomen
mestaruuksista Jyväskylässä syyskuun puolivälissä.
Kilpailuun osallistui neljä
naista ja viisi miestä. Viikon
levolla polvi toipui itsestään.
Erik on valmis lähtemään
myös flyboardin kansainvälisiin kisoihin, jos tueksi löytyy yhteistyökumppaneita.
Tähän asti rahoittaja harrastuksille on ollut oma perhe.
. Lajia hän on harjoitellut
myös Toijalan Satamassa.
. Myös
lähtö tapahtui tavallista
vaativammin selkä menosuuntaan.
. Erik
vakuuttaa, että tasapainoilu laudan kanssa ei ole niin
vaikeaa, kuin voisi kuvitella.
Laudalla liikutaan kallistamalla vartaloa, nousemalla varpaille ja nostelemalla
jalkoja.
. Vesijetti kiihtyy neljässä
sekunnissa 115 kilometriin
tunnissa. Flyboardiin hän tutustui vasta alkuvuodesta Helsingin venemessuilla. Polvi sai vähän
osumaa ja vesijettiin tuli kosmeettisia vaurioita. Pysyyhän pyörällä tai
yksipyöräiselläkin pystyssä. Kurveissa vähän
höllätään, että saadaan pitoa paremmaksi.
Erik myöntää, että vauhti
ja vaaralliset tilanteet ovat
myös lajin suola.
. Tavoitteena oli esittää
jouheva, hienon näköinen
paketti.
Tapahtumassa akaalainen Suomen mestari esiintyi myös naisten sarjan voittajan kanssa.
Tarja Antola
Vesijetillä MM-kisoihin
Akaan lukiota käyvä Erik on
kilpaillut tähän asti vesijetillä. Akaan Seutu
Erik Seppänen on uutuuslaji flyboardin Suomen mestari
Ilmojen halki käy lentäjän tie
Tarja Antola
Toijalassa asuva, 18-vuotias Erik Seppänen on tuore
akaalainen Suomen mestari,
jonka laji flyboard, lentolauta, on vielä monelle vieras.
Vasta tänä vuonna Suomeen
rantautuneessa lajissa taiteillaan laudalla vetten päällä. Tänään keskiviikkona Erik lähtee Yhdysvaltoihin, jossa hän kilpailee vesijetillä MM-kisoissa.
sa. Laudalla pystyy kääntyilemään, tekemään voltteja, sukelluksia ja kierteitä
. 8
Keskiviikko 2.10.2013 . Pienikin virhe, ja
henki voi lähteä.
Akaalaiskuljettaja on
välttynyt vakavilta loukkaantumisilta. Veressä on paljon adrenaliinia. Lähdössä on 18 vesijettiä, ja kun vesijetti painaa
400 kiloa ja hevosvoimia
on 300, tarkkana täytyy olla. Lajin on
kehittänyt ranskalainen vesijettikuljettaja Frank Zapata kolmisen vuotta sitten.
. Täällä Suomessa laji on
todella pientä, mutta maailmalla todella suurta. Ensimmäisessä kurvissa
tein vähän liian suuren leikkauksen ja sisäkurvista tuli
toinen vesijetti vasempaan
kylkeen ja meni koko matkan
kylkeä pitkin. Amerikan vesijettimarkkinat pysähtyvät silloin viikoksi, kun
kaikki alan tekijät ovat mukana kisoissa.
Tunnelmia
Jyväskylän kisoista löytyy Youtubesta
http://youtu.
be/4sbomIibotQ.
Flyboard-kuvat: Flyboard
Finland ja Flyboard Avataara. kaikkea mitä mielikuvitus
keksii, Erik kuvailee.
Vesisuihkut voivat nostaa laudan jopa kymmenen
metrin korkeuteen. Laudan pitävät ilmassa
vesipatsaat, joiden voima on
lähtöisin vesijetistä. Yksi läheltä
piti -tilanne koettiin alkukauden kisassa, jossa Erik
oli jäädä kilpakumppanin
vesijetin alle.
. Esimerkiksi vesijetin MM-kisat
ovat iso tapahtuma. Kyse on melkein extreme-lajista, Erik perustelee ja
myöntää olevansa hulluna
myös kilpailemiseen.
Moottoriurheilusta in-
nostunut Erik ajaa vesijetin
ohella motocrossia, mutta
kisaamisessa hän keskittyy
toista vuotta vesijettiin. Kisoihin
odotetaan 800 kilpailijaa.
. En tiedä ketään,
joka ei olisi päässyt tällä
härpäkkeellä ilmaan. Tasapaino pysyy helposti, koska lauta on niin hyvin
rakennettu
Sattui siinä kuitenkin hauskaakin. Joka päivä 36 suomalaista saa etenevän muistisairauden diagnoosin.
Se tarkoittaa, että muutamassa vuodessa muistisairaiden määrä kasvaa kaksinkertaiseksi. Itku ei auta.
On aivan turha jossitella Seinäjoen pisteitä. lokakuuta. Se, että muutoksenhakulautakunta ei
ottanut asiaa käsiteltäväkseen, ei ole täysi yllätys
sekään. Nähkääs: tohtori
poistui kesken tilaisuuden, koska hänellä oli iltapäivällä toinen velvollisuus. Ja kääntäen: jos sairaus on edennyt liian pitkälle, voi olla vaikea keksiä juuri mitään konstia
asian auttamiseksi.
Seminaari oli siis vakavaa asiaa tulvillaan. Näkymä on jo valmis
brändi, joten sitä ei sopisi
hukata, Jukka Oksa totesi
alustuspuheenvuorossaan.
Jukka Oksa kertoi kaupungin kulttuuritoimen
budjetissa olevan 5 000 euroa ensi vuoden Näkymää
varten. juuri pelaamalla.
***
Pirkanmaan Aluepelastuslaitos kumppaneineen
järjesti muistiseminaarin. Rahan lisäksi
olemme antaneet Näkymän
käyttöön useamman työntekijämme työpanoksen, työtiloja sekä kaupungin koneita
ja materiaaleja. Akaan Seutu . Pian hänen poistumisensa jälkeen puhelin pirahti soimaan paikassa,
jossa tohtori oli äsken istunut. Vaunu
vaunulta laukkaa pitkin laituria, kunnes . Nyt katsoivat tarkastaja ja
tohtori toisiaan. Toisaalta taas esimerkiksi vanha ratapohja voisi
olla mahtava taidesuora.
Akaan Kuvataiteilijoiden puheenjohtaja Anneli
Vainonen painotti kuitenkin eheän ja fyysisestikin
mahdollisimman yhtenäisen näyttelykokonaisuuden merkitystä.
. Tarvitaan vaan se kova työ
kaikilta osallisilta: omistajilta, valmentajilta, uskollisilta kannattajilta ja pelaajilta. Elämä on.. Nokkela pelastuspäällikkö vastasi puhelimeen, selvitti asian ja antoi
rivakalle palotarkastajalle tehtävän: tohtori meni
Helsingin junalle, on aikaa, toimita hänelle. Tulee toinenkin vuosi
toiseksi korkeimmalla
sarjatasolla. Kahden vuoden EU-rahoitteinen Näkymästä vetovoimaa -hanke
on päättynyt, ja nyt haussa ovat sekä rahat että osin
tekijätkin.
Akaan sivistysjohtajan
Jukka Oksan isännöimä
maanantai-illan tilaisuus
Akaan kaupungin valtuustosalissa osoitti, että ideoita
ja tahtotilaa Näkymän jatkamiseksi kaupungista löytyy.
Näkymä on myös ainoa tapahtuma, jonka Akaan kaupunki on kirjannut strategiaansa.
. Kolmesta kolmeen. Seinäjoki
oli parempi koko sarjassa, ja siksi se nousee Veikkausliigaan.
Tulevaisuudessa kova
työ palkitaan. En ole vielä ehtinyt keskustella Jukka Oksan
kanssa maanantain tilaisuuden annista, Viitasaari kertoi
Akaan Seudulle tiistaina.
Viitasaaren mukaan kult-
alkeakosken Haka taisteli kunniakkaasti sarjansa kakkoseksi. Eihän ole valitusta, mitä käsitellä, jos kerran kajaanilaiset vaatimuksensa peruivat.
Jälkimmäisen tapauksen osalta tosin täytyy hieman ihmetellä, miten sellainen tilanne pääsee syntymään. Parin vuoden hankkeena voimme katsoa, mihin
Näkymällä on rahkeita. EU-hankkeen aikana Näkymän vuosibudjetti
oli noin 40 000 euroa.
. Vielä ei ollut Hakan aika, mutta se tulee.
On aivan turhaa muistella edellisen kauden kahden pallon tapausta. Ja tarkastajahan toimi!
Samassa hetkessä hän oli juna-asemalla. Kaikki eivät ota
sitä yhtä kepeästi, kuten teki muuan viialalainen
herrasmies. En osaa vielä sanoa, satsaako kaupunki tähän enemmän rahaa. Töitä pitäisi olla paljon enemmän, jotta niitä
voitaisiin ripotella ympäri kaupunkia. Hän ilmaantui nopeasti asemalaiturille, otti puhelimensa vastaan, kiitti mitä parhaimmin ja totesi: ?Kuten huomaatte,
minä tiedän mistä minä puhun!?
Muistisairaus on vakava asia. Voimme toimia taustaorganisaationa ja tarjota
Näkymän käyttöön TaideAkaan nimissä olevan Näkymä-tilin ja hoitaa sen maksuliikennettä, Nikkilä totesi.
Näkymän pitkäaikaista
sponsoria Akaan Seudun
Osuuspankkia tilaisuudessa edustanut Heikki Teräväinen toivoisi Näkymän näkyvän vielä entistä
enemmän kaupunkilaisten
ja liike-elämänkin arjessa.
. Asia on
vakava.
Tilaisuudessa esitelmöinyt oppinut lääkäri antoi
yksinkertaisen viestin: mitä nopeammin sairaus
saadaan diagnostisoitua, sen paremmin hoito puree. Elämä on siitä
mielenkiintoinen juttu, että se tuo eteen uusia rooleja. Perusteluita on puoleen ja toiseen. Mitäh ny?, sanos tamperelainen.
Samassa tohtori äkkäsi asian. huoh! ?
tohtorin vaunu löytyi. Oma talousarvioesitykseni valmistuu
marraskuun loppupuolella, ja valtuusto päättää ensi
vuoden talousarviosta joulukuulla.
Näkymästä vetovoimaa
-hankkeen käynnistyessä
kaksi vuotta sitten Aki Viitasaari arveli Näkymän tarvitsevan hankkeen päätyttyä
enemmän kaupungin panostusta.
. Lisäksi kaupunki tarjoaa edellisvuosien tapaan
tiloja tuottajan, kuraattorin ja taiteilijoiden käyttöön ilmaiseksi, Jukka Oksa muistutti.
Sivistysjohtajan kutsuun
vastasivat Näkymä-hanketta vetänyttä TaideAkaa
ry:tä edustaneet Marjuk-
ka Nikkilä ja Teijo Kokko, Akaan Kuvataiteilijoiden puheenjohtaja Anneli
Vainonen sekä Näkymässä alusta asti mukana ollut
taiteilija Tuula Vuokola,
Näkymän tämänkesäinen
tuottaja Sofia Welling,
Akaan viestintä- ja markkinointisihteeri Sini Kantola, Päivölän opiston rehtori
Asko Aulanko, Akaan vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Antti Maijala
sekä Näkymän sponsoria
edustanut toimitusjohtaja
Heikki Teräväinen.
TaideAkaa ry:n puheenjohtaja Marjukka Nikkilä
sanoutui jo aiemmin irti
Näkymän vetovastuusta.
Hänen mukaansa tapahtuma tarvitsee ennen muu-
ta ulkopuolisen tuottajan,
jonka palkan voisi maksaa
Akaan kaupunki.
. Seuraavaa kolumnia kirjoittaessa kellossa voi
soida kokonaan toinen ääni. Nahkialanjärvi liittyy
selvästi ihmisten vapaa-ai-
kaan, ja se on jo sivussa ihmisten arkisesta sykkeestä. Työryhmään
kuuluvat sivistysjohtaja Jukka Oksa (vas.), Teijo Kokko ja Marjukka Nikkilä TaideAkaa ry:stä, kaupungin markkinointi-ja viestintäsihteeri Sini Kantola ja tämän vuoden Näkymän tuottaja Sofia Welling.
Ympäristötaidenäyttely saa jättää hyvästit
kymmenien tuhansien eurojen vuosibudjetille
Näkymä saa kaupungilta
vain 5000 euroa
Johanna Mäkinen
Yhdentoista vuoden ajan
Akaan kesää värittänyt
ympäristötaidetapahtuma Näkymä on jälleen uuden edessä. Joko säännöt ovat epäselvät tai sitten on
tapahtunut jotakin perin kummallista.
Yhtäkaikki: pelaamalla matsit voitetaan, sarjat
sitäkin suuremmalla syyllä . Hän kun näet juoksenteli ehtoot pitkät
naisten perässä, vaikka ei yhtään muistanut minkä
takia!
***
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Se on päätetty ja pisteet jaettu. Yksi
toimielin vei pisteet ja toinen ne palautti. Nyt on aika miettiä, mitä Näkymän jatko voisi olla.
Yksin Akaan järjestämänä se
ei toteudu. Jos
sille saadaan profiilia, meidän pitää olla varautuneita
siihen, että se vaatii jatkossa kaupungilta enemmän
panostusta, kaupunginjohtaja kertoi Akaan Seudussa
22.11.2011.
Osaksi
akaalaista arkea?
Kaupunginjohtajan mieli muuttui?
Johanna Mäkinen
Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren mukaan Näkymää ei
ole kirjattu Akaan kaupungin strategiaan kevyin perustein.
. Keskiviikko 2.10.2013
9
Johanna Mäkinen
akaan aatami
16/2013
Muistatkos,
kun??
V
Maanantain kokouksessa Näkymälle asetettiin alustava työryhmä, joka kokoontuu seuraavan kerran 7. Vaikka Nahkialanjärven ranta muodostaa melko eheän kokonaisuuden, ehtii siinäkin
katsoja jo herpaantua, jos
seuraavaa teosta ei ole heti
näköpiirissä, Vainonen painotti.
tuuritoimen budjettiin kirjattujen 5 000 euron lisäksi
ei ole toistaiseksi luvassa lisärahoitusta.
Toipilasaikana hän ei saanut bakteerivaaran takia tehdä savitöitä
ilman suojahanskoja, joten
tuolloin Vakkila teki pastellitöitä ja suunnitteli tulevia
aiheita.
. Keramiikka on kuitenkin kaikkein lähinnä sydäntäni, Pirkko Vakkila sanoo.
Sairaus saatiin lopulta
kuriin niin, että enää Vakkila joutuu käymään seurannassa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa neljän
Sammakkotaulujen lisäksi esillä on Petteri Vakkilan töistä
hänen omakuvansa.
viikon välein. Valtaosassa Vakkilan
töistä on naishahmoja.
Pirkko Vakkilan pojalta
Petteri Vakkilalta on näyttelyssä esillä öljyvärimaalauksia, joissa sammakot
ovat pääosassa. Vakkila on osallistunut aktiivisesti erilaisten
kuvataideyhdistysten toimintaan ja on Rapolan Kuvanveistäjät RAKU ry:n pe-
Näyttelyn keskiössä ovat tilataideteokset.
rustajajäsen. Hän asui ja työskenteli Valkeakoskella 18 vuoden ajan. klo 10-17
Varaa oma aikasi!
Asiantuntija
paikalla!
KAIKKI
NIOXIN -TUOTTEET
-20%!
Kärsitkö hiusten lähdöstä?
Nyt siihen apu löytyy Nioxin-sarjasta!
Ilmainen
hiuspohjan
microkameratutkimus
Henkilökohtaisia
hiustenhoitosuunnitelmia 3teho SP-hoito
Asiakaslahjaksi
Wellan matkatuotepaketti sis.
vaahto ja lakka
TÄ H T I S T U D I O
vain 18e
norm. Näyttelyn nimi on Historiaa ja sammakoita.
Pirkko Vakkila muutti
vuosi sitten Akaaseen täällä asuvan tyttären perheen
takia. Hän on
tehnyt maalauksia ja piirustuksia sekä erilaisia tilataideteoksia etenkin savesta.
Vakkila on piirtänyt aina.
Lapsena hän piirsi koulukirjat täyteen kuvia, mutta
opettajat eivät arvostaneet
tytön taiteellisuutta vaan
antoivat noottia kirjojen
sotkemisesta. lokakuuta saakka.
väylän avaus sekä musiikkia. Hän haluaa tuoda
näyttelyssä esille töitä koko uransa ajalta, ja mukana
on myös uusia töitä. Artesaanin
koulutuksen saanut mies
on opetellut itse tekniikat.
Maalausten inspiroijana oli
kummitytön Kääkkä-niminen pehmosammakko.
Vakkilat halusivat pitää
näyttelyn juuri kirjastossa.
. Kahvin yleisölle tarjoavat VS-Harja Oy ja Elecster
Oyj. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Sontulan kylän asukkaat ja muut asiasta
kiinnostuneet.
Kevyenliikenteenväylällä
on mittaa reilu 2,3 kilometriä. Akaan Seutu
HIUSPOHJAPÄIVÄ
ti 8.10. Vanha sanonta
kuuluu, että sivistysvaltion
tuntee siitä, miten se kohtelee heikoimpia jäseniään. 32e
KLIPPIS - TOIJALA
Valtatie 4
37800 Toijala
37800
Akaa
www.klippis.net
p.03-542 42 10
ma-pe 9-18 la 9-16
Ilmoittaja huomio!
Ilmoitukset keskiviikon
lehteen viimeistään
maanantaina
klo 10 mennessä.
Vivikka Monto
Vivikka Monto
Täysi
issyys
tyytyvä kaisin.
ta
t
a
h
- tai ra
Nioxin
Toijalassa
vain meiltä!
Pirkko Vakkilan taide
kumpuaa omista kokemuksista
Akaan kaupunginkirjastossa on esillä Pirkko Vakkilan ja Petteri Vakkilan töitä. Lisäisin siihen vielä, että kuinka se kohtelee kirjastojaan,
Pirkko Vakkila sanoo.
Näyttely on auki kirjaston
aukioloaikoina 19. Sen rakentaminen aloitettiin toukokuussa 2013.
Väylän kustannukset ovat
yhteensä 660 000 euroa,
josta puolet maksaa Pirkanmaan ELY-keskus ja puolet
Akaan kaupunki.
Kevyenliikenteenväylää
juhlitaan Sontulassa
Sontulantien kevyenliikenteenväylän valmistumista juhlitaan perjantaina 4.
lokakuuta Elecster Oyj:n
parkkipaikalla osoitteessa Sontulantie 382. Tein pitkiä päiviä, ja sairaus oireili pahana
väsymyksenä. Taiteesta tuli totista totta, kun Vakkila
pääsi ensimmäisellä yrittämällä Taideteolliseen korkeakouluun vuonna 1973.
Näyttelyn vanhimmat työt
ovat juuri opiskeluajalta.
Pirkko Vakkilan työuralle mahtuu monenlaisia töitä
muun muassa taiteen opettajana. Hän on pitänyt omia näyttelyitä ympäri
Suomea.
Kaupunginkirjaston näyttelyssä on esillä useita lepääviä naishahmoja. Luvassa on kello 14 alkaen pienimuotoista ohjelmaa kuten. 10
Keskiviikko 2.10.2013 . Haluan näissä töissä tuoda esille sen,
kuinka tärkeää lepo on ihmiselle.
Keramiikka
lähinnä sydäntä
Sairauden diagnosointia
vuonna 2004 seurasi kolmen vuoden rankat hoidot.
Elinikäennusteeksi annettiin korkeintaan neljästä viiteen vuotta.
Taiteilija sai kuitenkin
luuydinsiirteen siskoltaan.
Hänen omat kantasolunsa
tuhottiin täysin. Tuntuu, että kirjastotoimea ajetaan alas vähän joka paikassa. Minulla oli tuolloin taidegalleria ja kehystämö
Helsingissä. Niihin
Vakkila sai inspiraation sairastuttuaan parantumattomaan ja harvinaiseen myelo?ibroosi-verisairauteen.
. Pirkko Vakkila on myös
tehnyt valokuvan perusteella veistoksen omasta äidistään, kun tämä oli nuori
tyttö. Infektion iskiessä hän on kuitenkin joutunut sairaalaan tiputukseen,
sillä keho ei kestä samalla
tapaa kuin ennen sairastumista.
Taiteilija on julkaissut
myös kaksi
runokirjaa.
Näyttelyssä on esillä hänen tekemiään runotauluja
Sittemmin on noita leirejä tullut katsottua vähän turistina koti- ja ulkomailla. Messut ovat aina olleet tärkeitä paikkoja, koska
siellä ihmiset näkevät tuotteemme ja pääsevät kokeilemaan niitä. Leiripaikan muistan niin tarkasti, että osaisin sen sijoituksen tarkkaan piirtää.
Partio sitten hiipui, kun tuli opiskelut ja tytöt, joista vaimo pian valikoitui. Vanhimmat
olivat yli 80-vuotiaita, mutta oli mukana yksi 12-vuotias poikakin, joka teki kuultokudokseen jakoavaimen
kuvan, kertoo Seija Yrjölä.
Vuonna 1998 kuvakavalkadeissa päästään yhtiön
100-vuotisjuhliin Tampereen Verkarantaan. Paljon jäi
muistoja mielen sopukoihin, vaikkei se ennakkoon niin miellyttänytkään. Joskus niitä saatiin sinne saareen. Yhdet kangaspuut
myytiin jopa niin, että messuauton perässä ajanut mies
huomasi tekstin autossa, pysäytti Toikan porukan auton
ja osti vaimolle puut.
1970- ja 80-luvulla Toika
järjesti myös kolmen viikon
kutomakursseja ulkomaalaisille, joista moni on ikuistettu valokuviin.
. Hiekka tietysti juuttui siihen rasvaan. Minulla oli telttakunnasta ainoana makuupussi. Paikka tuli isompana tutuksi, kun siellä vikiteltiin
likkoja. Siskoni näki Akaan Seudusta ilmoituksen, ja minä
päätin tulla, koska tämä oli
näin lähellä. Monissa kuvissa on myös ulkomaalaisia yhteistyökumppaneita. Ihmettelin sitä jäykkyyttä, mitä Saksan
ja Norjan partiolaisilla oli keskenään vielä 1959.
Eivät ne miehitysmuistot niin vaan unohdu nuorukaisilta.
1960-luvun puolivälissä järjestelin paria leiriä
lippukunnalle. Mukuloita alkoi
ilmaantua ennen aikojaankin. Helposti ei eksy marjamettään. Enkä ole ainoa.
Kirjoittaja on entinen Akaan kaupunginjohtaja,
nykyinen eläkeläinen.. Hyvä kun oli ruokaa. Pää on täynnä mukavia leirimuistoja. Nyt on sitten
joka ehtoon saunanlämmittäjä ja puun pilkkoja.
Suurleirille pääsin vasta vanhana miehenä täältä Toijalasta. Keväällä olimme Saksassa, ja ensi kesänä mennään taas USA:han.
Amerikan-markkinat ovat
näyteikkuna maailmalle.
Monelle suomalaiselle
harrastajalle ja ammattilaiselle merkittävä näyteikkuna käsitöiden ja kangaspuiden maailmaan on Toikan
myymälä, jonne viime torstaina oli tullut muun muassa pälkäneläinen Petra
Lempinen.
. Tuo tietotekniikka ja tavat
yleensäkin ovat niin muuttuneet, ettei tämmöinen vanha jäärä enää nykyeloa oikein ymmärrä.
Muistan ne vanhat hyvät ajat. Vanhojen partsakavereitten kanssa oltiin innostuttu vaeltamaan
Lappia ristiin ja rastiin vuosikymmenet. Sinne se
veri vielä vetäisi, mutta kavereitten polvet ovat
omianikin huonommat. Sitä helposti purnataan. Tälläkin hetkellä
iso osa Toikan tuotteista
menee vientiin, ja Jukka Yrjölän mukaan esimerkiksi
USA:ssa kauppa käy hyvin.
. Ei saanut kännykkää käyttää ja niin partio
loppui siihen. Ostin matonkuteita, joista aion virkata
mattoja muun muassa makuuhuoneeseen, keittiöön
ja kylpyhuoneeseen. On kaikkea somea ja
nykyajan kotkotuksia. Ei silloin hygieniasta
paljon taivasteltu. Minut lähetettiin
Lahden seurakunnan
leirikeskukseen Heinäsaareen. Tein päiväohjelmat ja ruokalistat.
Sapuskat hain kauppa-autosta soutamalla sinne
pari kilometriä ja saman verran takaisin. Puukko on paras työkalu ja
tulen saa syttymään. Se oli sellainen keinomuovilla täytetty pussukka, jossa paleli yhtä
paljon kuin kaverit vieressä vanhoilla armeijan
vilteillään.
Leirit jatkuivat vuosittain Päijänteen Salossa
ja Rismalahdessa. Ei ole niissäkään kehumista, jos 25 kiloa heittää selkään. Halukkaiden toivotaan
ilmoittavan etukäteen, jotta Seija Yrjölä tietää ajaa paikalle Tampereelta.
Toikan näyttely kertoo
115-vuotisen historian
Mikko Peltoniemi
Toika Oy järjesti viime viikolla lankapäivät, jolloin
tehtaan yhteydessä olevassa myymälässä Haittilantiellä oli tavallista enemmän
tapahtumaa ja tarjouksia.
Halukkaille esiteltiin myös
yläkerran entisiin toimistotiloihin koottua näyttelyä.
Valokuvat, välineet, työkalut
ja kunniakirjat kertovat kattavasti Gustaf Pihlgrenin
vuonna 1898 perustaman ja
1920 Toijalaan muuttaneen
yrityksen historian.
Akaan Seutua näyttelyssä kierrättivät neljättä sukupolvea edustava toimitusjohtaja Jukka Yrjölä ja
hänen äitinsä Seija Yrjölä.
Vanhin seinällä oleva kunniakirja on saatu vuonna
1913, ja lukuisat valokuvat
vievät koneiden äärelle ja
vanhaan tehdasmiljööseen.
Sota-ajan ryhmäkuvassa
seisoo työnjohtaja, joka vapautettiin palveluksesta,
koska kaiteita eli pirtoja tarvittiin mantteleiden tekemiseen, ja Toika oli Suomen ainoa kaidetehdas.
1950-luvun kuvissa tehdastyöntekijöiden määrä
on suurimmillaan. Kuhmuraisella kentällä
pelattiin jalkapalloa. Yhden
140- ja 150-senttisen maton olen jo tehnyt, vanhempiensa kanssa liikkeellä ollut Lempinen kertoi.
Lankapäivillä arvotut lahjakortit voittivat Päivi Niemonen Toijalasta ja SannaKaisa Koskinen Viialasta.
Vanhoista kaiteista ja pingottimista näkee, kuinka valmistusmateriaalit ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet.
Petra Lempinen tuli Pälkäneeltä Toikan lankapäiville ostamaan kuteita.
nsimmäisen kerran pääsin leirille kesällä 1958.
En päässyt Hangon
suurleirille, joka minua suunnattomasti
harmitti, kun kaverini
pääsi. Astiat käytiin pesemässä
Päijänteessä hiekalla. Meidän Ilves-leirillä pyrittiin hoitamaan
kaikki itse.
Muistan aika lähipiirissä leirillä tulleen äitiä
ikävä. Hänhän ei sieltä
kulumallakaan pois lähde.
On sitä tullut hankituksi taitoja ja tietoja leireiltä ja vaelluksilta. Sotaväessä ja kertausharjoituksissa noista
kokemuksista oli todellista hyötyä. 1970-luvun kuvissa taas on muun
muassa ajettu pakettiautolla messuille, avattu autosta
yksi seinä ja vedetty sisältä
kangaspuut kansalle esiteltäväksi. Ulkomaisia partiolaisiakin oli
vieraina. Virossa
tänä kesänä sotilaat hoitivat turvatoimet ja tekniikan. Mukana oli muun muassa lääkäri, nunna ja Philadelphian kaupunginorkesterin soittaja. Sitä pitää olla
vaan työleirillä rouvan saaressa. Koti-ikävä taitaa olla pienillä vaivana. Niistä
jutuista ei puhuttu.
Muistan sen Heinäsaaren telttapaikan hiekkanummella, iltanuotion roihut ja ne tarinat, leirikasteen ja leirikirkon. Akaan Seutu . Padasjoella piti olla viikko sateessa.
Se oli vielä todellista luonnon armoilla olemista.
Oma telttani oli kyllä kankaalla, jottei ihan läpi
kastunut. Se oli lähellä
Vääksyn kanavaa. Keskiviikko 2.10.2013
11
Mikko Peltoniemi
Pauli Ihamäki
Partioleirillä
E
Jukka Yrjölä ja Seija Yrjölä esittelevät jatkossakin Toikan myymälän aukioloaikoina yläkerran näyttelyä. Ruokailuvälinepussi haiskahti aika
vahvalle, kun kotiin pääsi
Nyt Milena
Tulikari työskentelee kotoana. Virstanpylväät pitää
luoda itse.
Jokavuotiset vaatemallistot ovat yksi näistä virstanpylväistä. Vyötäröllä oleva pitsi on Tulikarin isoäidin vuosikymmeniä sitten virkkaam
Marjo Hakala meikkasi ja kuvasi
Vivikka Monto
Akaalaissyntyinen, Sotkialta
kotoisin oleva Marjo Hakala on yksi tärkeä linkki tässä verkostossa. Hän haluaa olla aina juhlien keskipiste.
Vaikka video on humoristinen parodia, se ei sovellu
kaikkein pienimpien katsottavaksi.
Jatkuvaa itsensä
haastamista
Milena Tulikari ei ole pelkästään ompelija ja vaatesuunnittelija, vaan hän on
myös kuvataiteilija. Kotisivu on osoitteessa www.tulikari.fi
Asu on itse värjättyä silkkiä. Sairauseläkkeellä olevan reumaatikon
elämässä ei ole samanlaisia
virstanpylväitä kuin muilla, esimerkiksi loman alkaminen. Nimesimme sen CSI
Tumpsukaksi. Kelan
säädösten ja oman voinnin
mukaisesti työskentely on
onnistunut osa-aikaisesti.
Oma liike Toijalassa piti
lopettaa parisen vuotta sitten sinne tulleen kosteusvaurion takia. Kokonaisuuden taustoineen pitää
olla mahdollisimman täydellinen.
Perfektionismi onkin
olennaista Tulikarille. Hän
käsikirjoitti itse parodiaksi
puetun videon, jota on ollut
mukana kuvaamassa alan
ammattilainen.
Taiteilijaa naurattaa, kun
hän esittelee videota.
. Kellohame on satiinia sekä tylliä, joka kohottaa hameen.
Violetti pellavamekko on Milena Tuli. Helmikirjailuja hän
teki parin viikon ajan iltaisin television ääressä istuessaan.
Kauhukomedia videolle
Kuvia vaatemallistosta on
otettu ympäri Akaata. Hän
haluaa haastaa itsensä tekemään aina vain vaativampia
töitä.
. Tulikari piti ensimmäisen muotinäytöksensä vuonna 2009, kun
hän täytti kolmekymmentä
vuotta. Jatkuva itsensä
haastaminen näkyy myös
siinä, että Milena Tulikari suunnittelee sarjakuvakirjan tekemistä. Mallit ovat Milena Tulikarin tuttavia, kaikki vähän erikokoisia.
. Hän on tehnyt meikit jokaiselle mallille sekä ottanut mallikuvat.
Hakala voitti maskeerauksen Suomenmestaruuskilpailut opiskelijasarjassa
vuonna 2011. Ihmisen pitää kehittyä, ja työssä täytyy olla
vastusta, jotta se pysyy mielenkiintoisena. Akaan Seutu
Milena Tulikarin uusi vaatemallisto meni
Vivikka Monto
Akaalaisen taiteilijan Milena Tulikarin vuotuinen
vaatekokoelma on valmistunut ja näytteillä hänen
nettisivuillaan. Teemaan sitoutuminen kahlitsisi. Hän pitää
myös omaa blogiaan, jota
seuraa suuri joukko ihmisiä.
Goottiasun korsetti on vinyyliä ja vihreää organzaa nyörityksen kera. Organza-kangasta Tulikari muokkasi seitsemän tunnin ajan,
jotta hän sai siihen uuden
ilmeen. Kasteltu kangas laitetaan emalivatiin, päälle kasataan lunta,
ja lopuksi lisätään erilaisia
värejä. Haluan tehdä mahdollisimman monipuolisia ja erilaisia asuja.
Jokainen tekemäni vaate on
uniikki, ja tässä mallistossa olen värjännyt ja muuten muokannut suurimman
osan kankaista itse.
Hehkuvia värejä ja
näyttäviä kirjailuja
Värjäysmenetelmistä Tulikari mainitsee esimerkkinä lumivärjäyksen. Kuvataidetausta vaikuttaa siihen, että hän haluaa miettiä tarkasti vaatteista otet-
Pinkki-violetin asun silkkikangas on Italiasta. Kun kokonaisuus on
seissyt yön yli, on kankaaseen tullut mitä erilaisimpia
kuvioita.
Kierrätys on lähellä Milena Tulikarin sydäntä, ja hän
hyödyntää mahdollisimman
paljon kierrätystuotteita.
Vanhallekin kankaalle saa
uuden ilmeen, kunhan se on
ehjä.
Osa kankaista on tuotu
ulkomailta. Muita suunnitelmia
ovat opetusvideoiden tekeminen nettisivuille. Erikoisvaatteisiin ei voi aina tehdä
jälkikäteen kokomuutoksia,
mutta tarvittaessa muokkaan vaatetta mahdollisuuksien mukaan ostajalle
sopivaksi.
Muotinäytöksen sijaan
vaatteita esitellään myös
videolla, joka sekin löytyy
Tulikarin kotisivuilta. Kuva:
Marjo Hakala.
taviin kuviin sommittelun
ja yksityiskohdat. Pyristelen väkisinkin vastaan
kaikista sairauksistani huolimatta. En pystyisi jäämään kotiin tekemättä mitään. Tulikarin sukulainen osti Italiasta upeita
silkkikankaita, jollaisia ei
Suomesta saa.
Vaatteissa on käytetty
paljon erikoistekniikoita.
Esimerkiksi 1940-luvun pitsejä on värjätty ja yhdistetty
erilaisiin kankaisiin. Haaveissa on perustaa
uusi liike, mutta sen sijainti
on vielä auki.
Viialassa asuva taiteilija
sanoo, ettei hän suunnittele vaatemallistoja minkään
teeman mukaan.
. Niissä
näytettäisiin alkeista lähtien ompelemisen perustekniikoita.
Blogisivuilla osoitteessa
http://taidetehdas.blogspot.fi on jo kuvia ja ohjeita muun muassa erilaisista
värjäystekniikoista. Tänä vuonna näytös
jäi väliin, sillä reuman takia sairauseläkkeelllä olevan naisen vointi aaltoilee,
ja takana on nyt huonompi
kausi.
Tulikari jäi sairauseläkkeelle vuonna 2008 ja perusti heti toiminimen. Se tosin
on pitkän tähtäimen projekti. Tuolloin hän
opiskeli kosmetologiksi.
Hän on hiljattain aloittanut
myös maskeeraaja-meikkaajan opinnot Tampereella
Meikkaaminen on enemmän hänen juttunsa kuin perinteinen kosmetologin työ.
Koulu kestää ensi kevääseen
saakka, ja sen jälkeen Marjo
Marjo Hakala loihtimassa Anniina Seppälälle kuvausmeikkiä.
Hakala haaveilee pääsevänsä töihin televisio-, elokuvatai muotialalle.
Marjo Hakala on teh-
nyt nettiin opetusvideoita
meikkaamisesta. 12
Keskiviikko 2.10.2013 . Vaatekokoelmaa tekiessä pitää yrittää huomioida, että asu sopisi mahdollisimman monelle. Esitän itse
Tumpsukkaa, joka tappaa
videossa kaikki, jotka ovat
häntä kauniimpia ja hoikempia
Keskiviikko 2.10.2013
nettiin ja videolle
Syys-
pe 27.9. - su 29.9.-13
KARKELOT
V I S I ON
LIUKUOVET
-20%
WHKW\LKLQ WLODXNVLLQ
su KAKKUKAHVIT
la MAKKARAA
VARASTO-
VARASTO
kaupan päälle
kaupan päälle
TASOT
TASOT ja
-ALLAS
WHKW\LKLQ
\OL ¼ Q WLODXNVLLQin
WHKW\LKLQ
\OL ¼ Q WLODXNVLLQ
Heti mukaan!
ma. Kuva: Marjo Hakala.
ikarin värjäämä. Yläosa on kirjottu, alaosa laskostettu, ja alla on violetti tyllihame. Akaan Seutu . Kuva: Marjo Hakala.
13
.XYDQ PXNDLVHW KOMEROT
HOLVIKAARI, TALONPOIKA
tai 6,/(b S\|UHlUHXQD,
YDONRLVHW PDDODWXW RYHW
VLV WDQJRQ MD K\OO\Q
K\OO\l
020 720 9240, fax 020 720 9240
/DQNDS VQW PLQ VQW PLQ DOY . 8-18, la 9-15
p. 8-18, la 9-15, su 12-16
Pirkanmaan
KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy
Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI \ORMDUYL#NHLWWLRNDOXVWHWXNXW ¿ ark.
U\KPlQ NRUNHXV OHYH\V
325?
osina
la
Liiga-Ilveksen pelaajia
jakamassa 120 lippua
OOYHV 3HOLFDQV RWWHOXXQ WL
Savo
HGXVWDMD
paikalla
-RSD NN
NRURWRQWD PDNVXDLNDD
+DQGHOVEDQNHQ
UDKRLWXNVHOOD
ZZZ NHLWWLRNDOXVWHWXNXW ¿ ZZZ YLVLRQOLXNXRYHW ¿
Nyt ark
0DWNDS VQW PLQ VQW PLQ DOY
Suutarin valttina on, että
hän on käynyt myös maskeerauskoulun. Sosiaalisessa mediassa on kehuttu ravintolan ruokia maukkaiksi ja palvelua erinomai-
seksi.
Parturi-kampaajan pitää
seurata trendejä ja lisäkou-
luttautua jatkuvasti pysyäkseen ajan tasalla. Haluan tarjota monipuolista, herkullista ruokaa.
En nimennyt ravintolaani kebab-pitseriaksi, koska
ruokalistallamme on niin
paljon muutakin, Nzar kertoo.
Hän leipoo joka aamu
tuoretta leipää ruokien kyytipojaksi, ja ravintolassa on
myös salaattipöytä. Nzar remontoi tilan itse ravintolakäyttöön sopivaksi.
Asiakkaiden suosikke-
ja listalla ovat esimerkiksi
rullakebab, kana ristikkoperunoiden kera sekä pitsat.
Omistajan lisäksi Vindassa
palvelee yksi palkattu työntekijä.
Nzar tuli Suomeen nelisen vuotta sitten Syyriasta.
lutaan hallitumpaa kiharaa.
. Listalle tulee jatkossa myös
kala-annoksia. Luonnolliset
sävyt ovat nyt suosiossa.
Halutaan joko selviä raitoja
tai elävyyttä hiuksiin värien
hienoisella vaihtelulla.
Suutari on saavuttanut
menestystä myös kilpailuissa. Hän valmistui parturi-kampaajaksi Tampereella
vuonna 1995 ja nauttii työstään.
Kisamenestystä
fantasiasarjassa
visin ja viikonloppuisin.
Asiakkaat ovat kertoneet,
että Vindan ovat löytäneet
ja hyväksi todenneet myös
monet urjalalaiset. Kun asiakas kerran käy
täällä syömässä, hän tulee
varmasti uudelleenkin, yrittäjä hymyilee.
Vivikka Monto
. Toisinaan myös uusi
asiakas haluaa irti vanhasta
tyylistään.
Vapaa-ajallaan parturikampaaja tykkää tehdä käsitöitä ja askarrella. Minulla on Viialassa sukulaisia, ja miesystävänikin
asuu täällä. Joskus vakiasiakkaat
antavat hänelle vapaat kädet. Miehille on kehitetty omat tuotesarjansa.
Nykyään voidaan myös tehdä permanentti ja väri samalla käynnillä.
Moni asiakas haluaa
hiuksiinsa useamman kuin
yhden värin. Etenkin moni morsian haluaa kampauksen lisäksi myös meikin,
joka onnistuu Sannan parturi-kampaamossa samalla
käynnillä.
Hiusala oli Sanna Suuta-
Toistaiseksi Sanna Suutari ei haaveile toiminnan laajentamisesta, vaikka tilaan mahtuisi toinenkin yrittäjä.
rin haave jo yläkouluiästä
alkaen. Nykyään ha-
taa. Käsillä
tekeminen on selvästi Sanna Suutarin juttu. Ja olihan minulla
Vesilahdellakin asiakkaita,
jotka tulivat Viialasta, Suutari sanoo.
Töitä on riittänyt sopivasti. Hän ehti
huoltaa asiakkaiden hiuksia
naapurikunnassa 13 vuoden
ajan.
Muutto Viialaan oli lopulta luonnollinen valinta, sillä Suutari muutti asumaan
Viialan keskustaan kaksi ja
puoli vuotta sitten. Se vain tuntui
sopivalta paikalta. Ruokailemassa
käy kaiken ikäisiä ihmisiä.
Ruuhkaa on etenkin iltapäi-
Asiakkaat palaavat
Dawid Nzar kertoo huomanneensa tyhjän liiketilan Kylmäkosken keskustassa ja
otti selvää, kuka talon omis-
Dawid Nzar leipoo itse ravintolassa tarjottavan leivän.
Valtteinaan yrittäjänä hän
pitää hyvän ruoan lisäksi
kokemustaan ravintolatoiminnasta.
. Kasvissyöjiäkään ei ole unohdettu.
. Ravintoloilla on yhteinen ruokalista, mutta Kylmäkosken Vinda on täysin Dawid Nzarin
omistuksessa.
Ravintola tarjoaa muun
muassa pitsaa, kebabia, erilaisia grilliherkkuja, kanaannoksia ja salaatteja. Sanna
Suutari sanoo, että nykyään
on monenlaisia suuntauksia
luonnollisesta tosi räväk-
kään tyyliin. 14
Keskiviikko 2.10.2013 . Luotin siihen,
että asiakkaat seuraavat minua tänne. Minulla käy kaiken ikäisiä asiakkaita, niin miehiä
kuin naisia. Esimerkiksi permanenttiaineet ovat aikaisempaa hellävaraisempia. Yrittäjäksi ryhtyminen ei pelottanut, sillä Nzarilla on yksinkertainen resepti ravintolan
menestymiseen.
. Akaan Seutu
Sanna Suutari laittaa hiukset
ja tekee tarvittaessa meikinkin
Vivikka Monto
Vivikka Monto
Sanna Suutari muutti parturi-kampaamonsa Vesilahden kirkonkylältä Viialaan
viime keväänä. Myös aineet
kehittyvät jatkuvasti. Kun tekee hyvää ruokaa, niin asiakkaita riittää.
Vindan suosio on silti yllättänyt positiivisesti yrittäjänkin. Hän on innostunut myös pyöräilystä
ja uimisesta.
Vinda tuo vipinää Akaan ravintolatarjontaan
Vivikka Monto
Kylmäkosken kirkonkylä sai
uutta eloa, kun apteekin entisiin tiloihin avattiin 11.
elokuuta uusi ruokapaikka.
Dawid Nzar perusti VindaRuoka-nimisen ravintolan.
Nzar asuu Tampereella
ja työskenteli aikaisemmin
Kaukajärvellä Vinda-nimisessä ravintolassa. Asiakkaita riitti Vesilahdellakin,
mutta kun Viialasta vapautui sopiva liiketila, niin ratkaisu oli selvä.
. Tampereen Hiusfestivaaleilla tuli kolmas sija fantasiasarjassa vuonna 2003.
Suutari teki mallille sekä
kampauksen että meikin.
Valtikseen Sanna Suutari kertoo sen, että hän osaa
kuunnella asiakkaiden toiveita. Hän ei osaa tarkemmin
määritellä, miksi halusi perustaa ravintolan juuri Kylmäkoskelle
Sunnuntain pyhäkoulun,
nuorten ryhmän ja Raamattu-piirien lisäksi tarjolla
on monenlaista toimintaa
miesten viikoittaisesta aamiais- ja rukouspiiristä tilkku- ja käsityökerhoihin.
. Optikko ei ole lääkäri,
mutta silmistä voi päätellä
paljon. Kummassakin
alustuksessa painottui ennalta estävien toimenpiteiden sekä itsehoidon ja -tarkkailun merkitys.
Tarkkaile jalkojasi
Jalkojen tutkiminen kuuluu diabeetikkojen vuosittaiseen hoitoon. Tampereen
hiippakunnan ja Akaan seurakunnan vieraaksi omasta
seurakunnastaan, Salemin
evankelisluterilaisesta kirkosta saapunut Davis hämmästelee suomalaisen luonnon paljoutta. Vierailemme paljon
toistemme kodeissa, ja pari
kertaa vuodessa järjestämme Salem Supper Clubin, joka pidettiin viimeksi yhden
talon etupihalle. Kaikkiaan tilaisuuksiin
osallistui lähes kuusisataa
kuulijaa eli keskimäärin sata per tilaisuus. Olemme tarjonneet keskiviikkoisin modernia palvelusta, mutta sinne on tullut vain 25 ihmistä.
Davis arvelee jumalanpalveluksien suosion liittyvän
myös erinomaiseksi mainostamiinsa pappeihin, joita Salemin seurakunnassa
työskentelee kaksi. Perinteiseen liturgiaan
tunnutaan olevan tyytyväisiä. Yksi pieni poika totesi
hänen näyttävän ihan Jeesukselta, Sinikka Ylimäki
paljastaa.
Diabeetikolle jalat ja silmät ovat sydämen asia
Akaan Seutu
Jalkojenhoitaja Jaana Huhtanen Diabetesliitosta ja
optikko Tuula Mäkelä vastasivat tämän vuoden viimeisten valtimoterveysiltojen alustuksista Akaassa
ja Urjalassa. Jos onnistuu pitämään verenpaineen ja sokeriarvot tasapainossa, sillä on suoraa vaikutusta silmänpohjan terveyteen ja
näkökyvyn ja silmäsairauksien kehittymiseen, totesi
optikko Tuula Mäkelä.
Taipumus diabetekseen
on periytyvää. Lohdullista on, etteivät suinkaan kaikki diabeetikot erityisesti sairastu
silmistään. Kovettuma on haavan
esiaste. Jo
pelkästään kristinuskoa voi
tunnustaa evankelis-luterilaisten lisäksi katolisten,
baptistien, metodistien tai
juutalaisten joukoissa. Yritämme nyt haastatella ihmisiä ja kerätä tietoa,
ja kokeilemme tätä varmaan
piakkoin.
Jumalanpalveluksen sisältöön ei Davisin mukaan
haluta muutosta.
. Silloin ei enää auta kovettuman pehmittäminen, poistaminen ja rasvaus. Toisaalta sairaudet etenevät vuosien kuluessa. Silmät kertovat optikolle tai silmälääkärille paljon muutakin. Ohjelmalliseen iltaan osallistui 130
ihmistä.
Eniten kirkkoneuvoston
puheenjohtajan sydäntä lähellä on Salemin näytelmäkerho, jonka näytelmiä hän
on näyttelemisen lisäksi viime vuosina käsikirjoittanut.
Parhaillaan työn alla on jälleen yksi intertekstuaalinen
joulunäytelmä, Miracle on
Frederick Road, joka sekoittaa iloisesti kaikkea mahdollista amerikkalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä
Lutheriin ja Itä-ja Länsi-Saksaan ja jouluperinteisiin.
Akaan seurakunnan vieraana joulupukinpartainen
amerikkalainen sai kuulla
myös yhden parhaista kohteliaisuuksistaan.
. Kirkon kävijämäärät
ovat laskussa myös Amerikassa. Tärkeää on huolehtia yleiskunnosta ja liikunnasta.
Onnistuneet
valtimoterveysillat
Valtimoterveysiltoja oli
kaikkiaan kuusi kappaletta. Salemin kirkko
on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa, joista tärkeimmäksi on muodostunut
Facebook.
. Tärkeätä
on huomata, että emme ole
sairauksiemme kanssa yksin emmekä toisaalta yksin
pärjääkään, vaikka omavastuisuus ja itse itsestä huolehtiminen tärkeitä asioita
ovatkin.
Valtimoterveysillat järjestivät Akaan Seudun Diabetesyhdistys ry, Akaan kaupunki, Urjalan kunta, Toijalan Seudun Sydänyhdistys
ry ja paikalliset apteekit. Edellinen ilta
ja yö on vietetty Tampereen
seurakuntayhtymän leirikeskus Ilkossa Kangasalla
muun muassa saunoen ja
uiden, ja vierailuun on kuulunut myös virallisia tapaamisia sekä vierailu tamperelaisessa Mummon kammarissa.
Valtion kirkko jaksaa ihmetyttää kolehtivaroin rahoitettavan seurakunnan
kirkkoneuvoston puheenjohtajaa, mutta hyvin pian
Akaan seurakunnan kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan Sinikka Ylimäen olohuoneessa käyty keskustelu
päätyy rapakon molemmin
puolin vallitsevaan kirkon
suurimpaan haasteeseen.
. Säännölli-
sillä tarkastuksilla pyritään
ehkäisemään ennakolta tilanteita, joissa riskit ovat jo
niin korkeita, että tarvitaan
lääkärin, ellei peräti erikoissairaanhoidon apua.
. Meillä on sunnuntaisin
kaksi jumalanpalvelusta,
kello 8.15 ja kello 11. Toinen papeistamme
on noin kolmekymppinen
kahden pienen lapsen isä,
jolla on työhönsä tietynlaista innostusta. Akaan Seutu . Tähänkin nähden Salemin kir-
Seurakuntansa verkkosivuista huolehtiva tohtori Guy Davis on siviiliammatiltaan tiedemies.
Seurakunnassaan hän kirjoittaa myös näytelmiä.
kon sunnuntain jumalanpalvelukseen osallistuvien luku saa Akaan seurakuntaa
edustavan Sinikka Ylimäen
yskähtämään.
. Keskiviikko 2.10.2013
15
Seurakunta-aktiivien määrä on romahtanut myös Amerikassa
Guy Davisin kotikirkko täyttyy sunnuntain
lisäksi pian myös lauantai-iltaisin
Johanna Mäkinen
Johanna Mäkinen
Sumuinen perjantaiaamupäivä hiljaisessa Viialassa on amerikkalaiselle Mr.
Guy Davisille jotakin muuta kuin Baltimoren kotilähiönsä Catonsvillen normaali kaupunkilaiselämä
ja ihmisvilinä. Silloin tarvitaan kevennystä, ongelmakohtaan
suuntautuvan paineen poistamista sekä hankauksien
eliminointia. Toisinaan silmiä tutkiessani tulen sanoneeksi asiakkaalle, että kannattaisiko
tutkituttaa myös verensokeri. Selvitämme parhaillaan
voisiko lauantai-illan noin
kello 17 tai kello 18 palvelus
olla vaihtoehto niille, joille
sunnuntai ei jostain syystä
sovi. Uskon, että jokainen
mukana olleista sai arvokasta tietoa ja ennen muuta
mielenvirkistystä. Seurakuntaamme on
lyhyen ajan sisällä syntynyt
viisitoista vauvaa, mikä on
seurakunnan kokoon nähden todella paljon.
Nettiä selaamalla
itselle sopivin
Kirkkoneuvoston puheenjohtaja Guy Davis vastaa
myös seurakuntansa verkkosivujen sisällöstä ja päivittämisestä. Papin iällä on
varmasti vaikutusta siihen,
että hän osaa houkutella
mukaan muita samassa elämäntilanteessa eläviä nuoria perheitä.
Davis kertookin huomanneensa seurakuntansa
nuorten määrän kasvaneen
viime aikoina.
. Ne
jatkuvat ensi vuonna.. Kumpaankin osallistuu keskimäärin noin 230 henkeä,
Davis ynnää.
Silti perinteisen sunnuntaipalveluksen rinnalle yritetään löytää vaihtoehtoa
niille, joille sunnuntain ajat
eivät sovi työn tai lasten
harrastustoiminnan vuoksi.
. Jos osallistuvien
huippu saavutettiin joskus
1950-luvulla, käy nykyamerikkalaisista enää noin neljäsosa säännöllisesti kirkossa, Davis vertaa.
Kamppailu sieluista on
kovaa, kun yksinomaan pienessä Catonsvillen kaupungissa on vähintään kymmenen erilaista kirkkoa. Se on loistosaavutus, iloitsee Akaan
Seudun Diabetesyhdistys
ry:n puheenjohtaja Timo
Rajala.
. Kun tulee näöntarkastukseen, asiakkaan
tulisi muistaa kertoa myös
sairauksista kuten verenpainetaudista tai diabeteksesta.
. Davis nostaa kuitenkin seurakuntansa tiiviin yhteisön, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja
ovat sitoutuneita yhteisöönsä. He ovat
useimmiten molemmat läsnä
jumalanpalveluksissa niin, että toinen saarnaa tai puhuu ja
toinen jakaa ehtoollista.
. Jalalle sopivat
tukevat kengät ovat erittäin merkittävä tekijä, Jaana
Huhtanen kertoi.
. Ihon hoito on tärkeää.
Ehjä iho on parasta tuleh-
dusten ehkäisyä. Vuoronsa saivat diabeteslääkäri, psykologi, ravitsemusterapeutti, liikunnanohjaaja, jalkojenhoitaja ja
optikko.
. Ihmiset etsivät itselleen
verkosta sopivaa kirkkoa.
Siksi yritämme esitellä Salemia netissä mahdollisimman hyvin. Ei
rasvata siksi, että on diabetes, vaan siksi, että rasvaamisesta on jotakin hyötyä,
Huhtanen kiteytti.
Silmät kertovat
Silmiä on totuttu arvioimaan kauneus- ellei peräti
erotiikkaseikkojen perusteella. Rasvaaminen ei ole itsetarkoitus. Olenkin tehnyt
sivuillemme ja YouTubeen
videoklippejä papeistamme
sekä haastatellut eri-ikäisiä
seurakuntalaisiamme.
Sosiaalista mediaa tärkeämmäksi Mr
Avoimet
ovet ja Akaan Seudun etupihalle pystytetyssä teltassa tarjoiltu lohikeitto saivat akaalaiset liikkeelle sankoin joukoin,
mutta koleasta säästä huolimatta soppajonossa jaksettiin
odottaa hyvillä mielin.
Ruokatuntilaisten lisäksi Akaan Seudun tempaus houkutteli paikalle monia paikallislehteä vuosikymmeniä tilanneita, joita lehden muuttuminen yksipäiväiseksi hieman pohditutti. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Nokia
Lumia 520 -puhelin.
5-vuotiaalle Karla Toivettulalle maistui lohikeitto ja keiton päälle sisällä tarjottu suklaakonvehti. syyskuuta paikallislehden uutta arkea. Netistä tuli
kyllä tänään aamulla katsottua, mitä uutta sivuilla on, mutta
paperilehti on minulle edelleen se ykkönen, vaikka istunkin
päivät koneen ääressä, Pirjo Joela sanoi.
Mari Toivettula puolestaan kertoi lukevansa yhdistyspalstan netistä, mutta totesi esimerkiksi uusista yrittäjistä
kertovien juttujen olevan monille pienyrittäjille elintärkeitä.
Ai se on tiistai ja akaalainen (Anja Salminen)
Vuodesta 1973 Toijalassa asunut Kosti Molkka on ollut
Akaan Seudun tilaaja lähes saman ajan, ja muutos yksipäiväiseksi kesken kalenterivuoden ihmetyttää.
. Kiitos kovasti, olen tosi yllättynyt, kun olen harvoin
voittanut mitään, ja nyt sain näin hienon ja ajan hermolla
olevan työkalun. Olen kyllä tottunut sosiaalisenkin median käyttäjä, joten tämä laite tulee heti käyttöön, kotitalousopettajana Toijalan Yhteiskoulussa työskentelevä Sakala
kiitteli.
Akaan Seudun siirtyminen yksipäiväiseksi tuntui Sakalasta ihan järkevältä uudistukselta.
. Akaan Seutu koettiin niin tärkeäksi osaksi arkipäivää,
että uuteen rytmiin tottumiseen arveltiin kuluvan vielä tovi.
Ensimmäisten joukossa Ilkka Leinon tarjoilemalle lohisopalle ehtivät Eino ja Anja Ilmanen Toijalan Pätsiniemestä.
? Olen lukenut lehteä jo 65 vuotta, kun jo kotiin Urjalaan
tuli Toijalan Sanomat. Päällimmäisenä toivelistalla
olivat uudet, pysyvät etuhampaat.
Akaan Seudun päätoimittaja Juha Kosonen ojensi kaikkien tilaajien ke
taja Kirsi Sakalalle.. (Eila Inkeri Ojala)
Lainaukset ovat päivän aikana kerätystä lempisanontani
tai sananlaskuni -kilpailusta, johon osallistui keskiviikkona
141 ihmistä. 16
Keskiviikko 2.10.2013 . Hyvin on ollut mielenkiintoinen ja
mukava lehti, maailman halvimmaksi mieheksi itseään tituleerannut Eino Ilmanen kertoi.
Aika aikaa kutakin (Antti Miekka)
Myös 5-vuotias Karla Toivettula lähti mummunsa Tuula Toivettulan, äitinsä Mari Toivettulan ja Pirjo Joelan
kanssa ulos syömään. Lohikeittoa ehdittiin jakaa 580 annosta, kunnes soppa loppui, joten päivä todella ylitti komeasti odotuksemme,
päätoimittaja Juha Kosonen kiteytti päivän tunnelmat.
Ilkka Leino sai annostella soppatykistään 580 annosta lohisoppaa.
Kiva päivä, kiitos. Paperilehti on se mitä haluan, ja nähtäväksi jää saako
lukija rahoilleen nyt enemmän vai vähemmän vastinetta,
Molkka pohdiskeli.
Onnellisuus ei ole päämäärä, se on elämänta
(Kirsi Sakala)
Päivän tyytyväisin ja iloisin vieras oli eittämättä Asus Me-
mo Pad -tabletin Akaan Seudun tilaajien kesken suoritetussa arvonnassa voittanut Kirsi Sakala.
. Joskus ihan harmitti tiistaisin, että tässäkö tämä lehti
nyt oli, kun olisi mielellään lukenut enemmänkin ja muuta kuin urheilua. Akaan Seutu
Juttua riitti lehden uudistumisesta sananparsiin
Akaan Seudun avoimet ovet vetivä
Johanna Mäkinen
Akaan Seutu lehti parhain, sen huomasimme jo varhain (Kaarina Miettinen)
Akaan Seutu Open -tapahtuma juhlisti viime viikon keskiviikkona 25. Kun lehti on tullut tiistaisin ja perjantaisin niin kauan
kuin minä muistan, en osaa sanoa vielä mitään. Pirjo Joela epäili uuden ilmestymispäivän vaativan vielä tottumista, mutta lehden verkkosivuilla keskiviikkona toimintansa aloittanut nettitelevisio Akaa
ON TV oli sekin noteerattu heti aamusta.
. Mielestäni näin pieneen kaupunkiin riittää
kerran viikossa ilmestyvä lehti, ja tämänpäiväinen paksu
lehti oli käsissä ihan kunnon lehden oloinen, Sakala arvioi.
Kyllä kaikki järjestyy, kaatuu sitä valtamerilaivojakin
(Eeva Pekkala)
Joku näkyi muistavan päätoimittaja Juha Kososta ruusulla ja Marjatta Systä, Akaan Seudun uskollinen tilaaja
hänkin, yllätti iltapäivällä talon vieraat sekä Akaan Seudun
henkilökunnan esittämällä mukaellun katkelman Pekka Simojoen tekstistä Hyvää matkaa:
Tämä päivä on elämän kevät,
se on voimaa nuoruuden,
tänä päivänä hymyilevät eilinen ja huominen.
Tämä päivä on kyyneleitä,
se on rakkautta polttavaa,
kovin paljon on edessä teitä,
rajaton on tämä maa.
Työtä tehkää ja uutta luokaa,
ja kun löydätte vettä elämän,
ottakaa maljanne ja juokaa.
Päivän musiikkiannista piti huolta sähköpianonsa taakse
asettunut akaalainen muusikko Markus Mantere, joka tulkitsi iltapäivän tunteina otteita muun muassa Aki Sirkesalon tuotannosta.
Akaan Seudun koko henkilökunnan lisäksi vieraiden kysymyksiin oli vastaamassa myös lehteä kustantavan Pirkanmaan Lehtitalo Oy:n levikkipäällikkö Sari Riutta, joka
neuvoi tilausasioissa sekä esitteli halukkaille Akaan Seudun
Näköislehteä, verkkosivuja sekä päivän aikana avattua Akaa
ON TV -nettitelevisiota.
Ruokailemaan päästiin jo telttaan.
Marjatta Systä yllätti sekä
paikalla olevan yleisön että
Akaan Seudun henkilökunnan
esittämällä mukaelman Pekka Simojoen tekstistä Hyvää
matkaa.
Eino ja Anja Ilmanen ehtivät Akaan Seudun tarjoamalle lohisopalle ensimmäisten joukossa. Pariskunta kertoi lukevansa paikallislehden aina hyvin tarkkaan.
Oona Murto (vas.), Laura Mäkelä, 3-vuotias Niklas Kaukojärvi ja 4,5-kuukauden ikäinen Minea Kaukojärvi sekä
Kristiina Mäkelä pähkäilivät
kuvakisan kuva-arvoituksia.
Päivi Tiura-Paavola Kotihelmestä ja Minna Nyström Kantapankista jaksoivat jonottaa lohikeittoa koleasta tuulesta ja
ajoittain pitkäksi venyneestä jonosta huolimatta. Uudistuneelta Akaan Seudulta naiset toivoivat
positiivisia juttuja paikallisista asioista ja ihmisistä tasapuolisesti ympäri Akaata.
Ihmiset osallistuivat innokkaasti sananlaskuja ja lempisanontoja tiedustelevaan kilpailuun.
Akaan Seutua kustantavan Pirkanmaan Lehtitalo Oy:n levikkipäällikkö Sari Riutta (vas.) opasti Raili Roinista kestotilaajan
etukortin tilaamisessa.
Kaya (vas.) ja Lily Lampén kurkkivat Akaan Seudun postilaatikosta.. Keskiviikko 2.10.2013
17
ät ihmisiä tungokseen asti
Johanna Mäkinen
esken arvotun Asus Memo Padin Toijalan Yhteiskoulun kotitalousopet-
Jonossa vaihdettiin kuulumisia. Naiset epäilivät, miten he pärjäävät, kun lehti lakkasi ilmestymästä kaksi
kertaa viikossa. Akaan Seutu
Siitä se lähti, ja kun
siitä ei ollut mitään haittaa,
ajattelin, että miksi ei.
Akaa on liittynyt mukaan
koirankakkaroskiskampanjaan. Maijalan mukaan
seurakuntasalille on helppo
myös poiketa.
Verenluovutuksen järjestivät SPR:n Veripalvelu ja
Viialan SPR.
Koirankakkaroskistarroja saa ilmaiseksi esimerkiksi kaupungin neuvonnasta.. Tilaisuuteen hän tarttui mainoksen
nähtyään. Näin koiraansa ulkoiluttavat voivat
etukäteen tarkistaa kartalta, missä on luvallisia koirankakkaroskiksia.
Koirankakkaroskis.fi on
kahden yksityishenkilön
perustama kansalaisliike.
Siihen liittyneitä kuntia on
jo yli 70.
Heli Uusi-Rasi kävi ensimmäistä kertaa verenluovutuksessa kolmisen vuotta sitten. Alun perin lähdin
verenluovutukseen äidin
kanssa ihan vaan uteliaisuuttani. Sillä pyritään vähentämään hoidetuille alueille
jätettävien koirankakkojen
määrää.
Omakotitalojen omistajat voivat tarroilla merkitä
oman roska-asiansa sellaiseksi, että koiraa ulkoiluttava saa jättää sinne koiransa
jätökset pussiin suljettuna.
Taloyhtiötkin voivat liittyä
kampanjaan, jos hallitus
niin päättää.
Ilmaisia tarroja voi nou-
taa Akaan neuvonnasta
kaupungintalolta. Ensimmäisen kerta taisi
olla aika pian, kun olin täyttänyt 18 eli kolmisen vuotta sitten. Keskiviikkona 18. Ahkerampia luovuttajia ovat
yleensä naiset.
Heli Uusi-Rasi ajeli varta
vasten Valkeakoskelta Viialaan luovuttamaan verta.
Luovutuskertoja Uusi-Rasilla on takana nyt neljä.
. Palkinnot postitetaan voittajille. Tästä tulee toki hyvä
mieli, mutta tämä on myös
jotenkin hauskaa. Oikeat vastaukset ohessa.
Kumeran tehdas Kylmäkoskella.
Kierrätyskeskuksen rakennus, entinen Luoman kauppa Hämeentien varrella Toijalassa.
Toijalan Sampola.
Kylmäkosken kirkko.
Viialan työväentalo.
Viialan urheilukentän katsomo.
Koirankakkaroskiskampanja
levisi Akaaseen
Heli Uusi-Rasista verenluovuttaminen on hauskaa
Tarja Antola
Vivikka Monto
Tarja Antola
Viialan seurakuntasalissa
järjestetyssä verenluovutustilaisuudessa kävi 28 luovuttajaa, jotka kaikki olivat
vanhoja kävijöitä. Keskiviikkona hän
kävi verenluovutuksessa
nyt toista kertaa. Toijalan Sampolaa puolestaan luultiin myös Toijalan ABC-asemaksi, Kulttuuritalo Laaksolaksi, Viialan
vanhaksi pappilaksi, Viialan
S-marketiksi ja Sahurin päi-
väkodiksi. Niitä saa
myös kaupunginpuutarhuri
Heli Laineelta.
Oman tarralla merkityn
roskiksensa voi halutessaan
käydä rekisteröimässä netissä osoitteessa www.koirankakkaroskis.fi. Miehet voivat
luovuttaa verta kahden ja
naiset kolmen kuukauden
välein. 18
Keskiviikko 2.10.2013 . syyskuuta hän ajoi Valkeakoskelta Viialaan luovuttamaan verta.
Uusi-Rasin mukaan verenluovutus lähentelee jo
harrastusta.
. Kaikkien vastaajien
kesken arvottiin Kylmäkos-
ki-Seuran julkaisema kotiseutukirja Lämmin tervehdys Kylmäkoskelta, AkaaToijala-Seuran julkaisema
Terveiset Toijalasta sekä
kaksi Akaan Kuvataiteilijoiden 30-vuotisjuhlajulkaisua
Juhla. Akaan Seutu
Akaan Seudun kuvakisassa pähkäiltiin Kumeraa
Tarja Antola
Akaan Seudun avoimien ovien päivänä järjestetyssä kuvakisassa arvuuteltiin akaalaisia rakennuksia. Yleensäkin teen asioita sillä perusteella, mikä on hauskaa.
Viialan Oopakassa asuvalla Tarja Maijalalla oli
luovutuksissa pidempi tauko, kunnes hän aloitti uudelleen. Luovuttajien määrä jäi tällä kertaa
hieman tavallista pienemmäksi, koska kolmen kuukauden väli edellisestä luovutuskerrasta ei ehtinyt aivan täyttyä. Kirjapalkinnon voittivat Jorma Nerama, Mat-
ti Hautamäki, Liisa Lampela ja Teuvo Kaihlavirta
Akaasta. Sairaanhoitaja Satu Vahtervuo Veripalvelusta kertoo, että keskimäärin
Viialan luovutustilaisuuksissa käy 45 luovuttajaa. Viialan työväentaloa veikattiin Ylpönpihan
päiväkodiksi, ratamestarintaloksi, Laaksolaksi, Toijalan Sampolaksi ja Kylmäkosken työväentaloksi.
Hyvin tunnistettiin Kylmäkosken kirkon pyöreä ikkuna ja vanha viljavarasto
eli nykyinen kierrätyskeskuksen rakennus Hämeentien varrelta Toijalasta, jota
vastaajat nimittivät myös
Luoman ja Huuskan torniksi ja siiloksi.
Vastauksia jätettiin yli
sata. Päänvaivaa tuotti muun muassa kuva Kumeran tehtaasta, jota
veikattiin myös Viialan kirjastoksi, Fläkt Woodiksi ja
Akaan uudeksi paloasemaksi
Pastori Anna Hällin vastuulla on
kirkon viestintä ja kirkkomusiikki.
. Pastori Elis Bergroth työskenteli Grimsbyn
ja Hullin satamissa vuodesta 1880 ja siirtyi Lontooseen
vuonna 1882.
Kirkon nykyisenkin paikan Lontoossa määräsi satama. Se siitä osaamisesta sitten. Ennen satamissa oltiin
päiväkausia, joskus pitempäänkin. Kirkko
oli monen miehen turva ja
pelastus
. Hautajaisia meillä
on hyvin vähän, koska suomalainen yhteisö täällä on
nuorta väkeä.
Julkinen jumalanpalvelus
kirkossa on kerran kuukaudessa ja suurina juhlapyhinä. Keskiviikko 2.10.2013
19
Juha Kosonen
Pastori Anna Hälli on Lontoon merimieskirkon tiedottaja ja kirkkomuusikko. Tänään merimieskirkko on yli
10 000 suomalaisyhteisön
tukikohta, tavallaan edelleen kointähti miljoonakaupungissa.
. Jos
kirkolle ehtii yksi merimies
silloin tällöin, niin hyvä on.
Lontoon suomalainen yhteisö on suuri ja me olemme
tänään heitä varten, kertoo
Hälli.
Lontoon merimieskirkkoa johtaa pastori Teemu
Hälli. Meidän perhe
asuu tässä kirkossa. Laivojen viipyessä satamissa pitkään, kielitaidottomien merimiesten
sosiaalinen auttaminen oli
kirkon päätehtävä. Hääturismia Suomesta,
kyllä. Gulin muurasi Lontoon merimieskirkon
peruskiven 12. Merimieskirkossa on jatkuvasti myös erilaisia harjoittelijoita. Kasteita suomalaisessa yhteisössä on vuosittain kuutisenkymmentä. Täältä
huolestunut kotiväki myös
kysyi, onko merimiestä näkynyt. Täällä katsotaan televisiota keihäsfinaaleista vaalivalvojaisiin. Kirkolta löytyy myös
sosiaalityöntekijä, talon arkea pyörittävä palveluvastaava, leipuri ja toimistotyöntekijä. Rotherhithenissä näkee
myös suomalaisia paikannimiä ja alueella asuu pysyvästi myös kymmeniä suomalaisia.
Suomalaisten
tärkein tukikohta
Lontoossa toimivat Suomen
suurlähetystö ja kulttuurikeskus palvelevat ensisijai-
sesti muita kuin kaupungissa asuvia suomalaisia. Tämä
on tällä hetkellä enemmän
elämäntapa kuin työ.
Tapahtumien keskus
Lontoon merimieskirkossa on vuosittain yli sata kirkollista toimitusta. Häitäkin järjestetään parikymmentä joko
yhteisölle tai merimieskirkon varta vasten itselleen
varanneille.
. Laivat ovat satamissa
muutamia tunteja ja satamassa olo on laivahenkilöstölle kiireisintä aikaa. Akaan Seutu . tammikuuta 1957.
mes-joen lahtea saapuivat
laivat Scandinaviasta. Niinkin tehtiin, pappi otti merimieheltä palkan pois ja lähetti sen
vaimolle Suomeen, sanoo
Lontoon suomalaisen kirkon tiedottaja, pastori Anna
Hälli.
Kirkko on koettu merimiestien keskuudessa aina
turvapaikaksi, kointähdeksi
yksinäisessä maailmassa.
. Hän ilmiselvästi viihtyy työssään.
Merimieskirkko on suomalaisten
kointähti Lontoossa
Juha Kosonen
Siitä on aikaa kun merimieskirkon pappi taisteli merimiehen sielusta ilotalon tytön kanssa. Tämän lisäksi kirkko järjestää vuosittain parikymmentä jumalanpalvelusta
ympäri Iso-Britanniaa ja Irlantia.
Kirkkosalissa
tanssitaankin
Lontoon merimieskirkko
on myös suomalaisen yhteisön keskeisin kulttuurijuhlapaikka kaupungissa, isänmaallisista tapahtumista
puhumattakaan.
. Halutaan pienet sympaattiset ja erikoiset häät
täällä. Olen koko ikäni soittanut pianoa, mutta kanttoriveljeni on lohkaissut tekemisistäni, että ?ei niin huonoa porukkaa, ettei siitä paras löytyisi?. On kertomuksia, että
pappi veti merimiehiä pois
ilotaloista, joita tietysti sataman lähistöllä oli paljon.
Täällä oli mereltä tulleelle
hyvin vähän muuta viihdykettä kuin viina ja naiset.
Kapakan vaihtoehtona oli
yksinäisyys. Työ Iso-Britanniassa aloitettiin kuitenkin jo huomattavasti aikaisemmin. Kun yhteydet ko-
tiin olivat mitä olivat, kirkon
tehtävänä oli yhdyssiteenä.
Kirjeitä kulki kodin ja merimieskirkkojen välillä. Lähellä sijaitsevat myös Norjan ja
Ruotsin kirkot, joiden kanssa tehdään paljon yhteistyötä. Laivoihin
myös vietiin suomalaisia
lehtiä ja vhs-kasetteja, jatkaa Hälli.
Jo kolmas
kirkkorakennus
Lontoossa
Lontoon Rotherhithen kaupungissa Thames-joen eteläpuolella sijaitseva järjestyksessään kolmas Suomen
merimieskirkko valmistui
vuonna 1958. Vielä muutama vuosi sitten kirkon tärkeimpiä
tehtäviä oli myydä puhelinkortteja, jotta miehet saivat soittaa kotiin. Täällä juhlitaan
myös vappua, tanssitaan juhannustanssit salissa ja juhlitaan Suomen itsenäisyyttä.
Virallinen Suomen itsenäisyysjuhla on suurlähetystössä,
Jatkuu sivulla 20. Juuri tälle alueelle Tha-
Tampereen piispa E.G
Tämän lisäksi
kirkkomme saa myös lahjoituksia ympäri Suomea. Pelejä oli jalkapallosta
mitä sovellettavimpiin peleihin, joista mainittakoon
suksilla hiihtäminen palloiluhallissa ja samassa il-. Väkiluku ja kaupungin
koko olivat samaa luokkaa
Viialan kanssa. Osa suomalaisista oli peliä katsellessa
nukahtamispisteessä aikaisen herätyksen takia, mutta liettualaisten kova huuto
ja kannustus tekivät lepäämisestä mahdotonta. Myymme täällä kaikkea
mahdollista mitä suomalaiset kuvittelevatkaan tarvitsevansa . Pelin
päätyttyä lähdimme kaikki
kotiin isäntäperheidemme
luo ja pääsimme viimein
nukkumaan.
Köydenvetoa
ja hiirenhäntää
Tiistai-aamu alkoi makealla aamupalalla, kuten lätyillä ja kakulla. Esimerkiksi joulumyyjäiset kestävät viisi
päivää ja koko kirkkotalo
muuttuu myyjäispaikaksi. syyskuuta lähti kello 7.15 aamulla
lentokone kohti Riikaa ja
sitä kautta Vilnaan, Liettuaan. Kirkkomme sosiaalityöntekijä on yhteisömme
käytössä. Pääosin jokainen
asui yksin perheessä muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta, mikä myös aiheutti jo aikaisemmin epäröintiä. Yhdeksän
paikkeilla piti olla koululla, jolloin osallistuimme
projektin tehtäviin. Merimieskirkolla on
kaksi todella suurta myyjäistapahtumaa
kerran
vuodessa. Kirkon tärkeänä
kohderyhmänä oleville lapsiperheille on omaa hyvin
aktiivista kerhotoimintaa.
Myös sosiaalityö on olennainen osa arkea.
. Koneessa matkusti 19
kokemuksenhaluista ja väsynyttä Akaan lukion opiskelijaa sekä kaksi opettajaa
kohti Liettuan Nemencineä
opintomatkalle.
Opintomatka on osa liettualaisten kanssa toteutuvaa projektia, johon kuuluu
eri vaiheita diaesityksistä
matkustamiseen.
Kulunut kaupunkikuva
Lentokoneen laskeuduttua Vilnaan ajoi bussi meidät Nemencineen. Jos au pair -juttu
meneekin pieleen, nuori
löytää täältä turvan. Me suomalaiset peittosimme liettualaiset kaikessa muussa,
paitsi tietenkin koripallossa. Tutuksi tulivat linnan historia sekä muutama
vanha kidutusväline. Lisäksi
majoitamme myös luokkaretkiryhmiä. Akaan Seutu
Jatkuu sivulta 19
mutta kyllä täälläkin juhlitaan. kaurahiutaleista
joulukalentereihin. Isäntäperheiden
selvittyä lähdimme matkalaukkuinemme koululta
kohti viiden päivän kotiamme.
Juutalaisten
turvapaikka
nuorisotalona
Lontoon merimieskirkossa järjestetään yli sata kirkollista
toimitusta vuosittain.
Lontoon merimieskirkko on avoinna päivittäin, vaikka viralliset aukioloajat kertovat muuta. 20
Keskiviikko 2.10.2013 . Kauppa on auki päivittäin. Kielimuuri ja vieraiden ihmisten kanssa toimeentulo saman katon alla
vaatisi sopeutumista, johon ei heti uskottu oltavan
valmiita. Sitä vietimme taas porukalla Nemencineläisen joen varrella.
Yhteishenki liettualaisten sekä myös oman luokan kanssa oli muodostunut korvaamattomaksi, eikä meistä kukaan ollut vielä valmis lähtemään kotiin
seuraavana päivänä.
Lähtöpäivän
aamuna perjantaina meillä oli
olympialaiset liettualaisia
vastaan, jossa kilpailimme
viidessä eri lajissa. syyskuuta.
Päätoimittajien poistuessa
kirkosta neuvoi Anna Hälli tietä lähimpään pubiin ?
paikallisen tavan mukaan.
Liettua ylitti lukiolaisten o
Maanantaina 9. Lontoon keskustasta kirkolle pääsee parhaiten
punaisella bussilla 188.
Suurin osa asui kerrostaloissa, jotka ulkopuolelta
vaikuttivat edelleen samalta kuin aikaisemmat talot,
mutta talo kuin talo oli jokainen sisältä omalla tavallaan kaunis. Käyttökielenä oli englanti, joka sujui tilanteessa
kuin tilanteessa mutkattomasti, eikä pelättyjä ongelmia tullut. Aamulla ajoimme
ensin reilun tunnin mittaisen matkan historialliseen Trakain linnaan, jossa
saimme yhden tunnin aikaa
kierrellä, tutustua ja ottaa
kuvia. Kun
olimme asettuneet taloksi,
menimme koululle, jossa
meidät toivotettiin tervetulleeksi kansantansseilla
ja Liettuan esittelyllä.
Loppupäivä oli kaikilla vapaa, ja vietimme sen
keskenämme. Otamme tarvittaessa ihmisiä
myös hätämajoitukseen ja
järjestämme turvallisen
kuljetuksen Suomeen. Oma varainhankinta ja lahjoitukset ovat Lontoonkin kirkon pääasialliset
rahoituskanavat.
. Matka
jatkui linnasta TV-tornille,
missä saimme nähdä kaupunkia korkealta katsoen.
Jatkoimme siitä vanhaan
kaupunkiin, jossa meillä oli
vapaata aikaa syödä, kävellä ja nähdä Vilnaa.
Bussi lähti vanhasta kaupungista vielä yhteen tutustumispaikkaan, Vilnan
TV-studiolle, jossa meille
esiteltiin uutistenlukuhuoneet ja muita studioita äänityksestä kuvaamiseen.
Näimme myös paikallisia
uutistenlukijoita.
TV-studiolta bussi pudotti meidät Vilnan kohokohtaan, jota suuri osa oppilaista oli yllämainittujen
lisäksi innokkaasti odottanut; ostoskeskukseen.
Muutama tunti meillä oli
aikaa ostaa itsellemme ja
tuliaiseksi liettualaisia ostoksia, kunnes kahdeksan
aikaan illalla bussi taas lähti Nemencineen ja me oppilaat pääsimme viettämään
vapaata iltaa jo läheiseksi muodostuneen ryhmän
kanssa.
Oppia sulkaan
valmistuksesta
Torstaina meillä jatkuivat projektit koululla. Siinä vaiheessa suomalaiset
menivät lukkoon, kun letkajenkan seuraksi ei kelpuutettu Maamme-laulua
eikä Fröbelin Palikoiden
Huugi Guugia, joka olikin
alun perin englanninkielinen. Noin 20
minuutin matka lentokentältä taittui katsellen bussin ikkunasta ulos paikallista arkkitehtuuria ja maisemia, joiden jokainen huomasi poikkeavan Suomesta.
Hieman ristiriitaisia tunteita aiheuttanutta kaupungin ulkomuotoa voi kuvailla vanhaksi ja kuluneeksi.
Moderneja taloja oli harvassa, mutta niitä varten ei
maahan tultu eikä niitä sen
koommin enää matkan aikana huomioitu.
Bussi ajoi meidät Nemencinen koululle, jossa
muut projektilaiset ottivat
meidät vastaan ja luokseen
asumaan. Erilaisten pienten rahavirtojen
ansiosta tulemme toimeen
ja voimme palvella kirkon
oven avaavia ja laajemminkin toiminnastamme kiinnostuneita Iso-Britanniassa
ja Irlannissa, kertoo Anna
Hälli.
Lontoon merimieskirkko oli Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen yksi
Lontoon koulutusmatkan
kohteista 20. Yksi kulttuurishokki oli näin koettu. Merimieskirkko on Lontoossa
myös melkoinen turvatalo,
sanoo Hälli.
Rahat myyjäisistä
ja lahjoituksin
Suomalaiset merimieskirkot
maailmalla eivät toimi verovaroin. Projektiin kuului kummankin
maan opettaa toisilleen
kunkin maan kansallistanssi ja kansallislaulu. Lopuksi saimme mukaamme vietäväksi uunissa paistuneet
leivät.
Noin parin tunnin ajomatkan jälkeen olimme
taas Nemencinessä ja ilta
oli meillä vapaa. Sen sijaan suomalaiset saivat oppia liettualaisten mielenkiintoisen tanssin ja monta päivää putkeen päässä soineen liettualaisten kansallislaulun
Ant Kalno Murain. Liettualaiset olivat keksineet meille
tekemistä ja veivät meidät
katsomaan kansallislajiaan koripalloa paikalliseen
vapaa-ajanviettopaikkaan.
Kävellessämme
ulkona
meille selvisi, ettei paikka
ole Viialaa juurikaan isompi. Hyvin monet meidän tilaisuuksista järjestäisi
Suomessa nuorisoseura.
Suomalaiset tulevat kirkolle myös katsomaan Suomen lippua, joka on harvinainen näky Lontoossa.
Merimieskirkossa liputetaan Suomen liputuskäytännön mukaan. Viime vuonna pelkästään joulumyyjäiset tavoittivat yli 7 500 täkäläistä
suomalaista. Varoja kerätään myös 20 hengen hostel-majoituksella. Liettualaiset olivat taas järjestäneet
meille illaksi menoa ja vietimme oppilaiden kesken
aikaa Nemencinessä ulkona.
Keskiviikkona oli lähtö Liettuan pääkaupunkiin
Vilnaan. Sieltä saa suomalaisia
arkijuttuja, kuten ruisleipää
ja karjalanpiirakoita ja Fazerin sinistä. Saimme myös
maistaa kouluruokaa, joka
veti vertoja meidän kouluruoallemme.
Ruokailun jälkeen meitä
odotti koulun pihassa bussi, joka vei meidät noin kahden tunnin ajomatkan päähän kuuntelemaan mielenkiintoista tarinaa leivästä
ja jopa leipomaan sitä itse.
Paikka sijaitsi maalla, jossa oli hevosmuseo, latoja
ja muutama maatilan eläin.
Odotellessamme leipiämme
meille pidettiin liettualaisia
leikkejä köydenvedosta hiirenhäntään, joissa me suomalaiset olimme kunnian-
himoisesti mukana.
Mahdollisuus oli käydä
hevosmuseossa ja kiinnostuksen meiltä lukiolaisilta
veivät myös pihassa olevat karusellit ja keinut sekä maatilan vuohi. Tutustuimme toisiimme, saimme kokea liettualaisia laululeikkejä alakoululaisten
kanssa ja opetimme toinen
toisillemme omaa kieltämme. Parhaiten kirkon väen tavoittaa puhelimella. Talosta
löytyvät myös sauna, suomalaisten kulutustavaroiden kauppa ja majoitustiloja turisteille.
. Viime
vuonna myimme 150 000
punnan edestä tavaraa ja
voittoa saimme 45 000 puntaa, kertoo Hälli.
Lontoon merimieskirkon
vuosibudjetti on 500 000
euroa ja myyjäiset sekä Suomi-kauppa ovat olennainen
osa tulorahoitusta.
. Samana päivänä myös paikallinen suklaantekijä vieraili koulussa ja saimme itse
valmistaa omat suklaakeksimme.
Projektipäivä koulussa
oli päättynyt suklaantekoon ja oli meidän viimeinen vapaa iltamme liettualaisten kanssa. Ennen illan
kohokohtaa eli koripallopeliä kävimme muun muassa ravintolassa syömässä, näimme koulun liepeillä
olevan stadionin ja entisen
juutalaisten turvapaikan,
Akaan Lukion 2C ja liettualaiset opiskelijat Trakain linnan edustalla.
joka toimi nykyisin nuorisotalona.
Kun oli koripallopelin
aika, suuntasimme toiseen
nuorille tarkoitettuun paikkaan, jossa valkokankaalta
katsoimme Liettua vastaan
Bosnia-Hertsegovina -peliä.
Mahdollista oli myös pelata biljardia tai muuten
vain oleilla. Suomi-kaupan
viemme kohta myös Oxfordin jumalanpalveluksen yhteyteen.
Suomalaisesta yhteisöstä
on kirkon yhteyteen koottu
myös urheiluseura, kuoro
ja teatteri. Täällä tiedetään,
että miltei kaikissa ongelmissa voi kääntyä puoleemme
Porakaivo,
kantovesi. Viettävä suojainen ja vehreä rinnepiha. Mh. Suojaisa piha ja -terassi länteen. Kylpyhuone
ja wc kunnostettu käyttövesiputkiston saneerauksen yhteydessä. Tilan koko 6773 m². Viimeisen päivän mielipiteitä jakava ruoka olikin projektin viimeinen vaihe ennen
matkalaukkujen hakemista
koululle. käyttövesi- ja
viemäriputket sekä ikkunat uusittu.
Es. Keskiviikko 2.10.2013
odotukset
mapallojen puhkaiseminen
tikalla.
Lieuttualaiset huhtikuussa vastavierailulle
Samana päivänä teimme
myös oman ruokamme jon-
Ensi viikko on valtakunnallinen vanhusten viikko, jolloin
AVOIMET OVET SENIORITUVASSA
ka myöhemmin söimme.
Ruoka oli perinteinen liettualainen zeppelin, jollaista ei Suomessa olla totuttu
syömään. 7.10. klo 16-20 Toijalan Arvo
Ylpön koulun tekstiililuokassa. Tee tästä perheellesi koti,
puitteet valmiina. Kesäpaikaksi 1970-luvulla saneerattu
?piilopirtti. 6.30?21, la 8?21, su 9?21
www.nestetoijala.?
Akaa, Kylmäkoski /
Kirkonkylä paritalo
92,5 m²
Kärpänkivenraitti 8 B. Lattialämmitys,
ilmalämpöpumppu. Toijalan terveysaseman kokoustila klo 14.00 alkaen.
Ti 8.10. Keskustaan vain muutaman
kilometrin matka hyviä tieyhteyksiä
myöden. 2 h+k+aputiloja. Pöytävaraukset p. Opastus yhdessä
Akaan kaupungin kirjaston kanssa (Kirjastossa, Köyvärintie 1)
. 115.000 ?.
687536
Kerrostalot
Carlake
Vahashampoo ja
pesusieni
320
21
Urjala, Kankaanpää okt 70/101 m²
Heinoontie 164. Osa piti ruoasta
enemmän, osa vähemmän
mutta tätä perinnettä jokainen yritti kunnioittaa
parhaansa mukaan. Keskusta asumista parhaimmillaan palveluiden vieressä.
Ikkunoista avarat tori- ja kirkkonäkymät. Vanhustenviikon elokuva: Suhosen ja Saarniluodon ohjaama luontodokumentti Metsän tarina. 83.000 ?.
664265
Akaa, Toijala / Nahkiala kt 59 m²
Nahkialantie 13 B. 4 h+k+kph+p.
D2007*. pesu veloituksetta
Neste-polttoöljyt lämmitykseen,
koneisiin ja maatalouteen
Ammattitaitoinen
Huoltokorjaamo
p. klo 17-17.30/Helle 0400
941 946. 4 h, k, kh. Muuntelukelpoiset tilat luovat mahdollisuuksia täysin omannäköiseen avaraan kotiin. vartissa. Nahkialanjärven loistavat ulkoilureitit
vieressä, keskustaan kävelet n. 2,5 km. Kylmäkosken parhaalta paikalta palvelujen ääreltä tilava
siisti koti isollekin perheelle. 03-542 4230
Avoinna: ark. Tule myymään sinulle tarpeeton ja jollekulle
toiselle aarre. Hakalehdon avoimet ovet klo 14-18 kahvitarjoilu.
Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat
tarjoavat iloa ja virkistystä Havulinnan asukkaille.
Ulkoilupäivä Mäntymäessä ja makkaranpaistoa.
Pe 11.10. 79.900 ?.
686200
995
2 ps
(1,66?/l)
Ilman korttia 13,80. 109.000 ?.
688464
Akaa, Toijala / Keskusta kt 89 m²
Rauhanummentie 2 B as. 99.500 ?.
673764
Akaa, Toijala / Keskusta kt 72 m²
Kirkkotori 1 A. Hän tekee korvauksetta suunnitelman
asuntosi tarvitsemista muutoksista turvallisuuden lisäämiseksi sekä rahoitusneuvonnan.
Senioritupa on Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistyksen ylläpitämä ikäihmisille tarkoitettu kerho- ja harrastetila Toijalan keskustassa, joka on
avoinna ma-pe klo 9.00-14.00.
Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistys
Paikallista vanhuspalvelua yli 50 vuotta
Ilmoittaja huomio!
Ilmoitus keskiviikon lehteen
viimeistään maanantaina
klo 10 mennessä.. Avoimet ovet Mäntymäessä klo 14.00-16.00.
Kirppari, arpoja, kahvitarjoilu ja kuoro Laulurastaat.
Lions Club Toijala-Akaan puolisot tuovat iloa ja virkistystä Havulinnan asukkaille.
To 10.10. Fysioterapeutti Elisa Rajamäki luennoi liikunnan merkityksestä. Pinnat uusimalla puitteet upealle kodille! Soita ja sovi oma esittelysi. Kunnallistekniikkaan
liitetty. Perinteikäs rintamamiestalo peltoaukeiden laidassa. Erillinen saunarakennus. Piharakennuksessa autovaja ja varasto-/
harrastustilaa. Talon toisessa
päässä runsaasti varastotilaa. wc. Vapautuu tarvittaessa
nopeasti. klo 9.30-14.00!
Tervetuloa kakkukahville
kuulemaan ajankohtaista asiaa.
Kirkkotori 6 (Toijalan torin reunalla)
. Hakalehdossa Hemmottelupäivä asukkaille klo 15 alkaen.
Järjestää Lions Club Toijala/Arvo Ylppö.
Emmi Lundán
Omakotitalot
Rivi-, pari- ja puutalot
Palveluksessasi paikallinen täyden palvelun
Neste Oil Toijala
Urjala, Hakkila okt
90/105 m²
Tampereenväylä 316. 4-5 h+k+kph/
wc+et+kuisti. Käsityötarvikkeiden ja -työvälineiden osto-, myynti- ja vaihtopäivä. 2 h, k, kh, vh, p.
D2007*. 4 h, k, kh,
s, erill. Rintamamiestalo mainioiden tieyhteyksien varrella. Tornitalon tilava
asunto. 040 160 7960
ark. Vapaa pääsy!
La 12.10. Talo maalattu
2013, remonttia tehty 2009-2012
ja peruskorjausta 1991. 8.00-16.00
Neste Oil Toijala
Kurisjärventie 5, Akaa, puh. 3 h, tupak, kh, s.
D*. Mh.
94.271 ?. 116.000 ?.
688897
Kahvi ja Fazer
Korvapuusti
Yhteensä
Yhteensä
7
50
Etu K-Plussakortilla
Neste Voltera Ready 2 x 3 L
Käyttövalmis tuulilasinpesuneste
Akaa, Toijala /
Siniänmäki okt
90/100 m²
Siniänmäentie 24. Klo 9.30 Pankkien maksuliikenteen muutokset
Suoraveloituksesta suoramaksuun
Mikä muuttuu, vai muuttuuko mikään?
Paikalla pankin edustaja (Akaan Seudun Osuuspankki)
Klo 10.30-12.00 Tietokoneen käytön alkeet. klo
16.50-17.20/Sikiö 0400 905 058.
Mh. Srk-kuoro Mäntymäessä.
Ke 9.10. Sähkölämmitys. Elokuva Toijalan
Kinossa klo 14.00. 040 335 3347.
VALTAKUNNALLINEN VANHUSTYÖN
KESKUSLIITON VANHUSTEN VIIKKO
AKAASSA 6.-13.10.2013
Teema: ?Hyviä vuosia!?
Ma 7.10. Akaan Seutu . Mh. Meillä oppilailla
oli vielä viimeinen muutaman tunnin yhteinen hetki
koululla, jossa vielä otimme
viimeiset kuvat, vietimme
viimeiset hetket ja hyvästelimme toisemme hetkeksi,
ennen kuin liettualaiset saapuisivat huhtikuussa meidän luoksemme Suomeen.
Tunteikkaan hyvästelyn jälkeen kuuden maissa
bussi lähti kohti Vilnan lentokenttää. Noin hehtaarin tontti.
Mh. Hyvät tieyhteydet Tampereenkin suuntaan. 4 h, k, kh,
wc, lasit.p. Es. Pöytämaksu 5?, myyjät paikalle
klo 15. Mahdollisuus tutustua Seniorisalien kuntolaitteisiin. (2,30?/l)
Kahvilaravintolasta herkulliset ruoka-annokset
Tehokas ja hellävarainen pikapesu!
Pesuetukortilla joka 6. Autotalli
ja varasto. 56.000 ?.
686144
Vapaa-ajan asunnot
opkk.?
Akaan Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Valtatie 6, 37800 Akaa
Ma-pe 9.30-16.30.
010 255 4488
Akaa, Toijala /Tyrisevä
vapaa-ajan asunto
64/95 m²
Lontilantie 360. ma 7.10. 1 krs:n reilu kaksio. Yhtiössä mm. Meille jokaiselle jäi tästä opintomatkasta unohtumaton kokemus.
Olemme oppineet paljon ja
saaneet paljon uusia kokemuksia ja ystäviä, jollaisia
emme olisi saaneet yleisissä opintomatkakohteissa
kuten Roomassa ja Pariisissa. Mh. Mh.
53.000 ?.
682880
tiistaina 8.10. Vh. Klo 13.00 Apua kotona asumisen helpottamiseksi
Liikkumisen esteet pois.
Paikalla Vanhustyön Keskusliiton korjausneuvoja
RI Voitto Niska. n. Vapaa-ajanasunnosta asuintaloksi muutettu pienen perheen koti
maaseudun rauhasta hyvien kulkuyhteyksien läheltä. D2007*. Kirkonkylään n. Liettuan opintomatka ylitti itsensä ja meidät.
Rompepäivä pe 18.10. Varaava takka
antaa tunnelmaa ja tasaista lämpöä.
Mh. 6 km:n päässä Toijalasta
Tuomas Kallioisen sivurajaheittoon Jalkapalloklubin
maalin edessä pääsi väliin
lit alkavat.
Kaksi kertaa viikossa Turusta Akaaseen harjoituksiin saapuva vahvistus naureskeli kysyttäessä pitkistä
harjoitusmatkoista.
. Toivotaan, että Viialan palloiluhallin parketti
oli riittävä ponnahduslauta
näiden nuorten miesten liigaurille.
Viime kauden pelaajista
jäi Akaaseen kuitenkin vielä takuuvarma runko. 76. Joukkue on nuori ja kehityskelpoinen maustettuna
sopivasti vanhemmilla konkareilla. Vantaan
miehistö johti erää 22?17
ja oli menossa vahvasti erävoittoon, kun Akaa-Volleyn
syöttöruutuun vaihdettiin
vasta 17-vuotias Rami Rekomaa. Rekomaan syöttövuoron jälkeen tilanne tasoittui 22?22:een, ja Akaan
miehistö sai hengen päälle.
Erä voitettiin jatkopisteillä
27?25.
. vierasottelulla Vantaan Lentopalloa vastaan. Pelaajasopimukset vahvistivat jo
keväällä Saku Sinkkonen,
Matti Ollikainen, Hasse
Mattila, Lauri Kurki ja Lassi Lahti. Toni Niskala puski
Vesa Pajulan keskityksen
sisään. syyskuuta. Tihisen Laurin valmennuksessa nämä nuoret ovat menneet hienosti
eteenpäin, ja tällä kaudella he pääsevät kokeilemaan
taitojen riittävyyttä junnupelien ohella myös miesten 1-sarjaan. Lauantaina 5.10.
Viialan Palloiluhalliin saapuu Susiraja-Volley Liperistä. Tuossa oli ottelun yksi
kulmapiste. Tämän jatkosta Jyri Erkkilä nikkasi kavennusmaalin.
Eivätkä maalipaikat tähän
loppuneet. Toijalan Pallo -49 vieraili omassa päätöspelissään
Forssassa, jossa paikallinen
Jalkapalloklubi voitti maalein 3?2 (3?1). Pieni huolimattomuus piti numerot kuitenkin 3?2:ssa.
ToPan parhaille pelaajille
tähdet jakoi Akaan Seudun
avustaja Jukka Koskinen: 3
Jussi Nyström, 2 Jyri Erkkilä,
1 Jussi Nyström.
TP-49 kokoonpano: Saska Heiskanen (46. Janne Hevonoja),
Aate Jokinen, Jussi Nyström,
Jukka-Pekka Jyrämö (C), Jyri Erkkilä, Aleksi Lapinleimu, Toni Niskala, Jari Hakala
(46. Joukkue koki
viime kauden jälkeen melkoisia pelaajamenetyksiä.
Nuori passarilupaus Eetu
Rantanen lähti liigaympyröihin Tampereen Isku-Volleyn riveihin. ToPa sijoittui jalkapallon nelosdivisioonan omassa lohkossaan
kuudenneksi.
Peli, jossa ei minkäänlaista panosta sarjasijoitusten suhteen ollut, kiinnosti
reilusti yli puoltasataa katsojaa. 186
jakkuuksia 1-sarjajoukkueilta, avautuu näytön paikkoja nuoremmille lupauksille. 39
1 9 55 - 39
8 6 45 - 38
2 11 33 - 51
3 13 43 - 57
2 14 35 - 60
3 15 30 - 64
1 19 31 - 77
53
48
39
39
38
37
32
29
21
20
15
7. Tauolle mentiin
kotijoukkueen ansaituissa
3?1-johtonumeroissa.
Tauolla ToPan valmentajien ohjeet lienevät olleet
sen suuntaiset, että tälläkin
ryhmityksellä tulosta pitäisi
syntyä.
Vaihtoja heti puoliajan
alkuun tehtiin neljä, jotka
kohensivatkin peli-ilmettä.
Hallinta siirtyi vierasjoukkueelle. Akaan Seutu
urheilu
Mestarin sopimus kestää tämän kauden
Jimmy Hernandez on Akaa-Volleyn miehiä
Harri Mattila
Harri Ahonen
Akaa-Volleyn miehistö on
valmiina lentopallokauteen
2013?2014. ToPan
peliin lienee vaikuttanut
eniten arpomalla suoritettu kenttäryhmitys. Näillä nuorilla on hyvä
paikka kasvaa pelimiehen
mittoihin, toteaa valmentaja Risto Lahti.
Harri Ahonen
hyesti Jimmyn suoritusta.
Akaa-Volleyn kausi
alkoi vierasvoitolla
Jimmy Hernandez aloitti harjoitukset Akaa-Volleyn riveissä vasta viikko ennen ensimmäistä ottelua, mutta mies uskoo yhteisen sävelen löytyvän syksyn aikana helposti.
senttiä pitkä, mutta Akaan
valmentaja Risto Lahti myhäili syystäkin ensimmäisten harjoitusten lopulla Jimmyn ponnistusta.
. 20 minuutin
jälkeen numerot olivat 2?0.
Forssalaisten maalintekijät
olivat Mikko Matinaro ja
Vihtori Kaseva.
39. Edellistä maalia
seuranneesta aloituksesta
kotijoukkue hyökkäsi nopeasti ja tehokkaasti, ja Mikko
Matinaro laukoi tarkasti alanurkkaan. Seuraavaa maalia ei
minuuttia kauempaa tarvin-
nut odottaa. Borishev suuntasi
pelikassinsa kanssa viime
vuoden SM-liigan mestarin
Kokkolan Tiikereiden vahvuuteen. Ääh, reissaaminen on
ihan tuttua, ei tuota mitään
ongelmaa, tuli vastaus hymyillen.
A-Volleyn nuorilla
näytön paikka
Kun liigaseurat repivät lah-
Akaa-Volley aloitti sarjakauden sunnuntaina 29.9. Vantaan
konkarimiehistö oli viimekaudesta uudistunut melkoisesti. Ville Myllylä), Vesa Pajula, Mikko Tromstedt (46.
Tuomas Kallioinen).
Jalkapallon Tampereen piirin IV-divisioona.
Päätöstaulukko 28.9.
KaVo
22
VaKP
22
PP-70
22
UrPS 22
NePa 22
TP-49 22
LeKi-futis 22
FJK 22
SW 22
Jags 22
ParVi 22
FC Teivo 22
17
15
12
12
11
12
8
9
6
6
4
2
2 3 78 - 30
3 4 54 - 27
3 7 55 - 40
3 7 62 - 49
5 6 50 . Samaan osoitteeseen lähtivät myös keskitorjuja Teemu Koivunen
sekä hakkuri Petteri Friberg. Vantaan pojilla oli mahdollisuudet ottaa
erä ja kääntää pelin kulkua,
mutta meidän nuori mies
vastasi hienosti haasteeseen, iloitsi valmentaja Lahti kotimatkalla.
Seuraavat ottelut Akaan
miehistöllä ovat jo tulevana viikonloppuna, kun ohjelmassa on sekä koti- että
vieraspeli. Viime kauden nimekkäin Akaan peluri Dimitri
?Dima. Otteluun asti tuota värinää ei
juuri riittänyt, vaan voitto
irtosi rutiinisuorituksella
Akaan miehistölle lukemin
0-3 (18?25, 25?27, 18?25).
Hernandez lunasti
paikkansa
Akaa-Volleyn tuore vahvistus Jimmy Hernandez pelasi tasaisen varman ottelun.
Hyökkäystehot +14 kaikkiaan 17:stä hyökkäyksestä
puhuvat puolestaan . Nimet Rissanen, Liehu, Aalto ja Seppänen kertovat, että joukossa
on myös toisen polven lentopalloilijoita Akaan joukkueeseen läpimurtoa yrittämässä.
. Nuoremmat pelaajat
saivat ohjeita tasaisesti tältä
31-vuotiaalta pallontappajalta. Myös useamman
vuoden Akaan vahvuuteen
kuulunut Adjete ?Air-Togo?
Agnitheyn nimi saatiin papereihin syyskuun viimeisellä viikolla.
Paluumuuttajana tulee
takavuosilta tuttu hakkuriyleispelaaja Arttu Löfgren.
Välivuoden työ-/ opiskelukiireiden takia pitänyt pelimies uhkuu varmasti näyttöhaluja kauden alkaessa.
Hernandez Akaaseen
Toissa kevään SM-liigan hopeaa Hurrikaani Loimaan riveissä saavuttanut, Suomen
Cup-mestaruuden ja cuphopean Raision Loimussa
voittanut Jimmy Hernandez pelaa alkavan kauden
Akaa-Volleyn riveissä. ToPa oli jo ajat sitten
säilyttänyt sarjapaikkansa.
Jalkapalloklubin paikka varmistui edellisenä keskiviik-
Jukka-Pekka Jyrämö. Ottelu alkaa kello 13.
Sunnuntaina matkataan Jyväskylään, missä vastustajana on HuKi.
Toijalan Pallo päätti kautensa niukkaan tappioon
Jukka Koskinen
Jalkapallon nelosdivisioonan päätöskierros pelattiin lauantaina 28. Kaverilta voidaan tuolla
ulottuvuudella odottaa laitapelin dominointia 1-sarjassa, asettuu verkon toiselle puolen sitten kuka vastustaja tahansa.
Hernandez otti paikkansa heti ensimmäisissä harjoituksissa, ja kokemus huokui miehen kaikissa tekemi-
sissä. 22
Keskiviikko 2.10.2013 . Parhaat siunaantuivat varsinkin Niskalalle ja
Kallioiselle. minuutin kohdalla ToPa pääsi maalin makuun. Jimmyn läsnäolo kentällä rauhoitti joukkueen
peliesitystä melkoisesti läpi
ottelun, analysoi valmentaja
Risto Lahti pelin jälkeen ly-
Nuori kaartikin väläytti
osaamistaan
Hernandez oli odotetun
vahva, mutta yllättävämpi
ilouutinen koettiin toisen
erän loppupuolella. Kun Korson kakkosjoukkue luopui sarjapaikastaan, siirtyi osa nuorista
miehistä VanLen riveihin.
Tämä toi mukavasti lisävärinää kauden aloitukseen,
kun vastustaja ei ollutkaan
?se tuttu ja turvallinen VanLen konkariporukka?. Tavoitteenamme on
hitsautua jouluun asti kestävässä alkusarjassa joukkueeksi, että olemme sitten
keväällä ylemmässä jatkosarjassa iskussa, kun tosipe-
kona, kun Sastamalan Woima hävisi LeKi-futikselle.
Jalkapalloklubin esitys
avausjaksolla tuntui selvästi vapautuneemmalta kuin
akaalaisten vastaava. minuutilla syntyi ansaittu kavennus. hän
oli ottelun hahmo.
. A-Volleyn junioritoiminnan vanhimmassa päässä
täysi-ikäisyyden molemmin
puolin on nippu pitkään ja
hyvin harjoitelleita nuoria
miehiä. Ensimmäinen 30 minuuttia oli sinivalkoisen kotijoukkueen
painostusta. Tuomas
Arvonen), Joonas Pietikäinen (46. Hernandez itse oli innoissaan uudesta haasteesta.
. Kuubalaissyntyinen yleispelaaja/hakkuri on ?vain
Viime kauden mestarijoukkue haki yhden tittelin
lisää viime sunnuntaina Toijalan monitoimihallilta. Jeremias Partanen, AYK, 10,26
Korkeus tytöt 6. Marko
Karppinen, Ke, 5,61
600m pojat 4. Sissi Perukka, Ra, 9,87,
5. Akseli Halme, Na,
10,06, 3. Tapio Mikkola, KK,
3,79, 2. Henri Risku, Ke
24,09, 3. Jere Saarilmapi, PA, 7,83
600m pojat 6. Anni Mattila, AYK, 9,75,
3. Ville Humala,
AYK, 9,52, 4. Kiia Kiuru, KE, 7,70, 2.
Jenni Toivonen, PA 7,38, 3.
Jenna Ruuska, AYK, 7,29, 4.
Heidi Vierimaa, 6,89, 5. Heidi
Vierimaa, Ke, 2.19,28
Keihäs pojat 6. Ella-Maria Saari, Ra, 3,04, 5. Kiia Kiuru, Ke, 17,93, 2.
Kiira Vilenius, Ke, 16,80, 3.
Ronda Saarikivi, AYK, 16,61,
4. Viivi Hakanen, Na, 5,53
600m tytöt 4. Topias Listo, Na,
3,78, 3. Nea Heino, Ke, 5,17, 5.
Sanni Aronen, Na, 5,10
40 m tytöt 3. Reetta Viholainen, Pa, 2.20,75, 3. Viljo Valoma, Na, 2.01,07, 4. Katinka Salmipuro,
AYK, 6,94, 2. Aku Kössilä, AYK, 7,50,
3. Joona Miekka, AYK,
1.53,83, 2. Santeri Niskala, Pa, 10,30
Pituus pojat 4. Rasmus Mäkinen, KK, 23,59, 5. lk
1. Sani Karjula,
AYK, 13,38, 5. Viivi Väljä Pa 3,26
Kuula tytöt 4. Tapio Mikkola, KK,
21,98, 3. lk
1. lk
1. Sirkku Näsi, KK, 3,98,
2. lk
1. Jasmin-Sofie Koivisto, Pa, 2.17,57, 5. lk
1. Topias Listo, Na,
2.01,23, 2. Ilveksen rutiini alkoi kuitenkin näkyä. Johan Tuominen, AS, 8,68,
3. Josefina Harju, Ra, 12,47
Pituus tytöt 5. lk
1. Veera
Lamminmäki, Na, 7,98
Pituus tytöt 3. Henrik Risku, KE, 9,62,
2. Joonas Mäkinen, Ra, 2.16,53, 4. Jenni Toivonen, Pa, 2.15,43, 5. Kirkonkylä, 1.11,1,
6. Netta Sievola, Pa,
9,75, 3. Sirkku Näsi KK 126
, 3. Vihtori Sormunen, So, 3,90. Tino Salmipuro,
AYK, 3,59
600m pojat 5. lk
1. PJK?KylVe 1?12.
Tämä peli oli aivan yhtä
maalia, sillä PJK ei kunnon
vastusta tarjonnut. Salla Pussinen, Ke, 9,82,
4. lk
1. Saku Raudanpää, Na,
136, 2. Kuva: Kari Uolamo.
23
Puolivälierät
Lempäälässä
Liittocupin puolivälierät pelattiin edellisenä lauantaina Hakkarin liikuntahallissa Lempäälässä. lk
1. Veikko Lamminmäki, Na, 2.04,62, 3. Miro Kemppainen, AYK, 19,84
Pituus pojat 5. lk
1. Ida Liukku, Ra,
3,18
60m tytöt 6. Niklas Aalto,
AYK, 9,22, 3. Rasi, 1.13,6. Juulia Repo KK 3,53
, 3. Pipsa Nieminen, AYK, 10,48, 5. Jesse Ojala, Pa,
9,59, 5. Venla
Mikkola, Kk, 2,66
600 m tytöt 3. Alarik
Noki, Ke, 2.25,49, 5. Santeri Niskanen, Ke, 2.20,97, 5. Em-
ma Nieminen, AYK, 3,45, 5.
Iina Hyry, Ke, 3,45
600m tytöt 5. Aster Kalkela, AYK, 3,77,
3. lk
1. Juulia Repo, KK, 7,29,
2. lk
1. Noora
Suojanen, Ke, 2,66, 5. Tomy Nurmesniemi,
Ke, 4,33, 2. Pinja Palkoranta, Pa, 5,60,
5. Niko Uolamo, AYK, 119, 3.
Miro Holttinen, Ra, 113, 4.
Topias Listo, Na, 110, 5. Väinö Kautto, Pa, 3,15,
2. lk
1. Teemu Hytönen, Ra,
3,64, 4. Taavi Arminen, Pa,
6,97, 2. Tomy Nurmesniemi,
Ke, 8,94, 2. Sirkku Näsi, KK, 6,81, 2.
Kerttu Niinimäki, Ke, 6,80, 3.
Laura Laukkanen, Ra, 6,78,
4. Lauri Peltoniemi,
Ra, 20,43, 5. Miili Inomaa,
As, 10,01
Keihäs tytöt 6. Miili Inomaa, As, 15,45,
5. lk
1. Samu Lindgren, Ke, 3,62
Korkeus pojat 6. lk
1. lk
1. Aleksi
Sorsa, Pa, 2.26,50
60m tytöt 4. Vilhelmiina Sormunen So
3,26 , 5. Joonas Toivonen, Pa,
9,91, 2. Katinka Salmipuro,
AYK, 2.13,72, 2. Sirkku Näsi, KK, 9,53,
2. Alina Koponen, Ke,
2.30,35
40m pojat 3. Lumi Vahteristo, AYK,
3,24, 2. Toni Lehto, Pa, 6,03, 4. Jeremias Partanen AYK 7,23,
5. Vilhelmiina
Sormunen, So, 2.29,31
60m pojat 4. Taavi Arminen,
Pa, 2.16,26, 3. Ville Humala, AYK, 3,65, 5. Linda Hiukkamäki, As,
15,05
Kuula tytöt 6. Vihtori Sormunen,
So, 9,66
Pituus pojat 6. Ville Kirkkomäki, KK, 7,98,
5. Vihtori Sormunen,
So, 132, 3. lk
1. Topi Mäkinen, As,
21,64, 4. Juulia Repo, AYK,
9,73, 3. Sanni Karra, Ke, 6,53 , 3.
Kerttu Grandell, AYK, 6,45,
4. Sissi Perunka Ra 116 ,
4. Kaikki
joukkueen jäsenet kerryttivät seuransa pistepussia, ja
yli 9 tunnin urheilunpäivän
päätteeksi vauhtilaiset olivat keränneet ennätykselliset 125 sisulisäpistettä. Aikaisempi ennätys oli viime
vuodelta 117 pistettä.
Kaikki joukkueen jäsenet
venyivät hyviin tuloksiin ja
tekivät omia kesän kärkituloksia. Hyvänä esimerkkinä
oli Joni Uolamo, joka voitti
P13 sarjan 5-ottelun mestaruuden 2203 pisteellä. Jenni Toivonen, Pa,
4,01, 2. Väinö Kautto, Pa, 7,23,
2. Vesa
Tuomi, Ra, 2.05,74, 4. Aliisa Tuomi, Ke,
2.26,71, 4. Juuso Virtanen, NA, 8,23,
4. lk
1. Tino Salmipuro,
AYK, 10,18, 5. Reetta Viholainen, Pa, 7,70, 5. lk
1. Fanny Saartila,
AYK, 2.10,62, 3. Lauran T12
5-ottelun tulos oli 1356 pistettä ja hänen pikkusiskonsa Ainon tulos 585 pistettä
T09-sarjassa. Aliisa puolestaan otteli T10-sarjan 4-ottelussa 852 pistettä ja poikien mainetta piti yllä Martti
P09-sarjassa otellen 4-ottelussa 716 pistettä.
Kokonaistulokset löytyvät osoitteesta http://toijalanvauhti.yhdistysavain.fi/
yleisurheilu/tulokset/
Kari Uolamo
Akaan alakoulujen väliset
yleisurheilukilpailut pidettiin Keskusurheilukentällä Toijalassa 19.9. lk
1. Matilda Lahtinen,
Ra, 2.27,29, 5. Alina Koponen, Ke, 7,49, 4. Teemu Ruonakoski, Ke, 3,23, 5.
Tuukka Tuomi, Ra, 3,22
Kuula pojat 4. Jani Suhonen, Ke
,10,17, 4. Kerttu Niinimäki, Ke,
1.56,31, 2. Heidi Vierimaa, Ke,
3,37, 4. ACE oli vailla mahdollisuuksia, kun mestarijoukkue pyöritti pallorulettiaan.
Tampereen Ratinassa käytiin syyskesän auringonpaisteessa Hämeen Seudun
Yleisurheilun 9?13-vuotiaiden piirinmestaruusottelut.
Otteluihin osallistui kaikkiaan 216 urheilijaa. Toijalan
Vauhdista kilpailuissa oli 12
ottelijan tehoryhmä. Henrik Risku, Ke,
129, 4. Jasmin Harju, RA, 6,88, Miili Inomaa, AS, 6,88
600m tytöt 6. lk
1. lk
1. Väinö Kautto, Pa,
2.15,88, 2. Neea Suhonen, Ke, 5,63,
2. Iina Henttonen Ra 3,29 ,
4. Niklas Aalto, AYK, 3,85, 4. lk
1. Viola Inkeroinen, Pa, 2.27,17, 4.
Neea Suhonen, Ke, 2.28,96,
5. Roni Ikonen, Ke, 10,06, 3.
Elias Niemi, AYK, 10,22, 4.
Urho Lyytinen, AYK, 10,27,
5. Neea Seppänen,
AYK, 9,89, 5. lk
1. Kasper Garczinsky,
Pa, 115, 5. AnttiJussi Oksa, So, 2.04,20, 5.
Ville Humala, AYK, 2.05,14
Sukkulaviesti
1. Tapio Mikkola, KK, 119,
2. Arttu Mäntysaari,
AYK, 24,01, 4. Matilda Koponen,
Ke, 9,77, 4. Elias Hutko,
AYK, 2.19,88, 4. lk
1. lk
1. Viljami Vähäverkkomäki, AYK, 5,95, 5. lk
1. Alarik Noki, Ke, 3,10, 3.
Joonas Mäkinen, Ra, 3,05,
4. Laura Laukkanen Ra
126, 2. Julia Hakala, AYK, 2.13,73, 4. Aliisa Keskinen, AYK,
2.06,31, 2. lk
1. lk
1. Eerika Hotchkiss,
AYK, 3,24, 3. Urho Lyytinen,
AYK, 2.17,96, 3. Loppunumeroilla
0?6 Ilves meni finaaliin.
Selvää oli, että Europelien vuoksi jo huomattavasti muita aiemmin aloitettu
treenaaminen pitikin Ilveksen otteissa näkyä. Leevi Ahola, Na,
2.12,01, 2. Tulokset
ovat kokonaisuudessaan
Akaan Seudun nettisivuilla osoitteessa www.akaanseutu.fi
Ke = keskustan koulu, Ra
= Rasin koulu, KK = Kirkonkylän koulu, So = Sontulan
koulu, As = Aseman koulu,
AYK = Arvo Ylpön koulu, Pa
= Pappilan koulu, Na = Nahkialan koulu
Kuula tytöt 3. Keskusta B, 1.12,2, 7. Anni Mattila, AYK, 3,54, 4.
Anna Rasi, Ra, 3,50, 5. Laura Laukkanen,
Ra, 16,42, 4. Maalinsa he saivat jakson loppusekunneilla.
Edelleen toisen jakson alkajaisiksi leijonapaidat jatkoivat mallikasta peliä. Miro Holttinen, Ra,
23,22, 2. Juho
Joni Uolamo voitti myös keihäänheiton tuloksella 38,18. Tinka Leinivaara,
AYK, 3,19, 5. Onni Peltoniemi, Ra, 7,58
Kuula pojat 3. Enni Virtanen, As, 6,65, 5.
Viivi Pola, Ke, 6,47
Keihäs tytöt 5. Akaan Seutu . Arvo Ylppö B,
1.10,7, 5. Kerttu Niinimäki, KE,
22,15, 2. Miro Holttinen Ra 7,80,
2. Kahden nopeasti tulleen maalin jälkeen ei
voittajasta ollut enää epäselvyyttä. lk
1. lk
1. Lumi Vahteristo, AYK, 7,34, 3. Vilhelmiina Sormunen, So, 10,55
Pituus tytöt 4. Joni
teki ennätyksensä 60 metrillä, keihäässä, 800 metrillä ja kiekossa, jossa hän paransi virallista ennätystään
yli 15 metriä heittäen tulokseksi 39,21.
Aivan mitalien tuntumaan eli neljänsiksi ottelivat T11-sarjan Sirkku Näsi
ja T09 sarjan Katinka Sal-
mipuro. Sirkku oli 4-ottelu
korkeudessa paras hypäten
ennätyksensä 131. Ennen
viimeistä lajia 800 metrin
juoksua hän oli jäljessä kolmannesta sijasta 21 pistettä. Erinomaisen juoksun
jälkeen pronssimitali jäi
kuitenkin 14 pisteen päähän
tuloksella 1198 pistettä.
Katinka oli ennen viimeistä eli neljättä lajia viidentenä, mutta nosti itsensä
800 metrin juoksun jälkeen
neljänneksi vain 26 pisteen
päähän pronssimitalista.
Katinkan pistemäärä oli 686
pistettä.
Kymmenen
parhaan
joukkoon ottelivat vauhtilaisista Laura Anttonen, Aino
Anttonen, Aliisa Keskinen
ja Martti Näsi. Teemu
Ruonakoski, Ke, 2.22,24
60m tytöt 5. PP-70?
Loiske 6?2. Kiira Vilenius, Ke, 126, 3.
Matilda Koponen, Ke, 120, 4.
Fanny Saartila, AYK, 120, 5.
Tinka Leinivaara, AYK, 120
Pituus tytöt 6. Juulia Repo, KK,
2.18,71, 3. Rasmus Hiukkamäki, As,
6,38, 4. Aliisa Keskinen,
AYK, 9,95, 4. Veikkojen hahmo oli neljä maalia
viimeistellyt Janne Hevonoja.
Välieräpelit Toijalan monitoimihallilla sunnuntaina
avasi ottelupari ACE?PP70. lk
1. 3. Aster Kalkela AYK 113, 5.
Emmi Lindstedt AYK 105,
Maire Rokkanen Na 105
Kuula pojat 5. Santeri suoranta, 3,25, 4. Arvo
Ylppö A, 1.07,6, 3. Tulokset:
ACE?Mad Max 5?3. Tinja
Mäkinen, Kk, 2,66, 5. Nahkiala, 1.13,1, 8. Sara Niinimäki, Ke,
9,19, 2. Leevi Ahola, Na, 3,42, 2.
Jere Tikkala, Ra, 3,33, 3. Sissi Perunka, Ra,
2.06,49, 4. Iina Henttonen, Ra,
9,69, 2. Pappila, 1.07,4, 2. lk
1. Topi Mäkinen As 7,05
Korkeus pojat 5. lk
1. Aliisa Keskinen AYK
3,70 , 2. Teemu Hytönen, Ra, 105, Rasmus Majalahti, Pa, 105, Juho
Veikkolainen, Ke, 105
Keihäs pojat 5. Anton Koski, AYK,
110, Edvin Mustonen, Na,
110, Jasper Niskala, Pa, 110
Kuula pojat 6. lk
1. Keskiviikko 2.10.2013
Joni Uolamo otteli piirinmestariksi
Ilves FS voittoon
futsalin liittocupissa
Yksi tulevan Futsal-liigan
mestariehdokkaista on eittämättä Ilves FS Tampereelta. Emma Nieminen, AYK,
10,29
Kuula tytöt 5. Tasaväkinen kamppailu
päättyi ACE:n 2?0-voittoon.
Liigajoukkueiden Veikkojen ja Ilveksen välienselvittely oli vauhdikas alusta
lähtien. Martti Näsi, KK, 6,14,
3. Eeli Mäkinen, Ke, 2,98, 5.
Martti Näsi, KK, 2,95
600m pojat 3. Kiira Vilenius, Ke,
2.06,34, 2. Ilves FS otti Tampereen piirin
liiga- sekä ykkösdivisioonajoukkueiden välisen liittocupin voittopokaalin itselleen.
Loppuottelussa Ilves kaatoi
AC Estudiantesin 8?1 (2?
0). Aster
Kalkela, AYK, 2.19,87
Korkeus tytöt 5. Leevi Ahola, Na, 8,14, 2.
Jasper Karppanen, Ke, 7,34,
3. Leevi Ahola, Na, 9,96,
2. Kylmäkosken Veikot näytti hyvää
asennetta, eikä tämän ottelun esitystä tarvitse hävetä.
Jukka Koskinen
Alakoulujen yleisurheilukisat käytiin Toijalassa
Veikkolainen, Ke, 2.07,52, 5.
Santtu Mattila, Ra, 2.12,85
60m pojat 5. Jenni Toivonen, Pa, 130,
2. Taukonumerot
olivat Ilvekselle 0?1. Edwin Mustonen, Na,
24,20, 2. Viljo Valoma, Na, 22,29
60m pojat 6. Veikot harasi hyvin
vastaan tarjoten monilukuiselle yleisölle hyvää taisteluilmettä. lk
1. lk
1. Sirkku Näsi, KK,
2.01,86, 3. Katinka Salmipuro, AYK, 3,20, 4. lk
1. Aaron Weltzien, AYK, 5,93, 5.
Nooa Kuismanen, Ra, 5,83
Pituus pojat 3. Sofia Isotalo, Na, 5,55, 3.
Lumi Vahteristo, AYK, 5,48,
4. lk
1. Keskusta
A, 1.07,7, 4. Niko Uolamo, AYK,
3,63, 5. Miro Torra, AYK, 7,53, 4.
Martti Näsi, Kk, 7,55, 5. lk
1. Sirkku Näsi, KK,
20,16, 3. Vihtori Sormunen, So, 1.58,59, 3. Aatu Ahlfors Pa 7,61, 3.
Veeti Mäkinen Ke 7,38, 4
Katsokaa tuolla se jussi loikkii jo kohti naapurin pihaa.?
Äiti on tullut tällä välin kotiin.
?Missä olet äiti??, huutelevat tytöt. Tarkoititte varmaankin sinilevää, joten
uimaan ei voi nyt mennä. minun 3 kuppiani. Ilmoille kajahtaa heti heidän laulunsa. Kisu tokaisee, että sitähän minä olen
tässä koettanut sanoa, että minulla on karmea nälkä. Nyt
leikitään, sanoo kisu. Akaan Seutu
Hennin ja Hetin pienet tarinat ja marinat, osa 2
Punainen mekko
K
isu on kuunnellut
tarkkaan, huomannut lasten touhut ja
ajattelee, että nyt he saavatkin sitten ruveta töihin.
Se hölköttelee sisälle ja palaa hetken päästä kantaen
suussaan vihreätä lankakerää. Mennään me Kisu lukemaan päivän
lehdet.?
?Kurnau ja mau, mielellään kiitos.?
Tyttöjen herätyskello soi. Mutta siisti kissa
on siisti kissa. Lopulta niitä on kupin ympärillä viisi kappaletta. Mitä minun korvani kuulevatkaan. Lasten ei tarvitse kuin nähdä pappa ja
letku, niin jo alkaa valtavat riemunkiljahdukset.
Pappa roiskuttelee vettä Hennin ja Hetin päälle iloinen
ilme kasvoillaan.
?Äitinnekin tykkäsi lapsena tästä leikistä. Minä pääsen pyöräretkelle . Äidin ääni on
jotenkin tuskastunut. Vielä vaatteet päälle ja kouluun. Hetti vetää hupparia päällensä ja huudahtaa hätääntyneenä:
?Minun silmäni putosi! Mihin se
joutui??
Henni
rientää hätiin ja toteaa hymyillen:
?Ota
huppu pois
silmän
päältä, niin
taitaa silmäsikin
löytyä.
Nyt lähdetään!?
Jaana Hänninen. Kyllä meillä on sitten viisas kissa.?
?Juu, niin on?, vastaa Hetti, ?minä voin laittaa ruoan hänelle.
Katsopas Kisu, tässä on sinulle herkkua, onko sinulla nälkä?. kahvikin on väriltään mustaa, mutta ei sitä sanota
mustaksi kahviksi.?
?Kyllä sitä on mustaakin kahvia. ?Herra Sokerikärpänen, kärpänen, kärpänen. Ilmassa tuoksuu kahvi ja pulla. Kissa hiipii, kyyristelee ja syöksähtelee sinne
minne lankakeräkin on lennähtänyt. Henni ja Hetti nousevat hartaasti venytellen ylös.
?Kiitos Kisu, kun autoit meitä heräämään. Sieltähän hän jo
tuleekin. Meidän kotiportista vilahti pupujussi. Hei!?
Ja tuo loruttelu jatkuu ja jatkuu. Olen pahoillani.?
?No saat anteeksi . Tytöt höpöttelevät keskenään eivätkä kuule Kisun intoa. Mahtava lämmin ilmavirta tulvii kisun kasvoja vasten, kun Henni kiitää pyörällään pitkin teitä
Hetti rinnallaan. ?Jee! Missä korini on. Mihinkähän tänään mennään, miettii Kisu.
Hetken päästä kolmikko saapuu kylän torille.
O
n toripäivä. ?Nyt pitää herätä tai myöhästytte
koulusta! Mauuu!. Hetken kuluttua se kiitää takaisin suussaan vihreä lankakerä.
Kisu tipauttaa kerän ruokakupin viereen ja lähtee hakemaan
uutta kerää. Kisu rikkoo hiljaisuuden tokaisemalla.
?Taidat kyllä näyttää aika lailla makkarankuorelta!. huudahtavat lapset.
?No ei nyt sentään. Jaahas, sieltä tulee isännekin ja hyvänen aika, mummukin on vaihtanut
uikkareihin. Äidillä on yllään samanlainen punainen mekko kuin se, jollaista Hetti
kokeili torilla. Tytöt ja Kisu rientävät äidin luo. Yksi on vettä varten, yhteen laitetaan kuivia raksuja ja viimeisestä löytyy se kaikkein paras eli minun oikea ruokani. ?Me tuotiin sitä mustaa
makkaraa?
?Olen täällä makuuhuoneessa?, äiti huhuilee. Arvasin, ettei hän malta pysyä poissa. Mutta minullapa on hauska idea.
Juttelinkin siitä juuri papan kanssa. huudahtaa Henni,
?minä haluan uimaan.?
Hettikin haluaa uimaan. Äiti tuijottaa tyttöjä ja tytöt tuijottavat äitiä
hiljaisuuden vallitessa. Isäkin on saapunut kotiin ja naureskelee heille tietämättä, mille muut nauravat.
Hän toteaa vain, että ?Onpa sinulla äiti kaunis mekko!. Mutta
kiitos, nyt minä syön.
Kylläpä ruoka maistui, ja nyt on pestävä itsensä siistiksi,
vaikka en minä kyllä sotkenutkaan itseäni. Kisu
röyhisteleekin rintaansa ja näyttää tyytyväiseltä, kauniilta
ja onnelliselta.
K
otitielle saavuttaessa Kisun katse valpastuu. 24
Keskiviikko 2.10.2013 . Menkääpä tuonne saunalle päin.?
S
amassa pappa ilmestyy kulman takaa vesiletku
kädessään. Herra
Sokerikärpänen, hän
meillä asustaa. Torilla myydään marjoja, vihanneksia,
karamelleja, vaatteita ja mustaa makkaraa. Lapset ottavat työn vastaan hymyillen. kysyy Kisu.
?Ei se palanutta ole, se on vain sen nimistä. Olemme pahoillamme. ?Mennään jo!. Mukaan on joutunut yksi pehmokoirakin. Tytöt
hihittelevät jo, ja yllättäen äitikin alkaa hymyillä, ja lopulta he kaikki nauravat yhteen ääneen. Se on tosi hyvää
puolukkahillon ja maidon kanssa.?
?Jaa-a, taidanpa pysyä tonnikalassa, se on kissan mieleen.
Mutta. Tytöt kiertelevät toria, kunnes pysähtyvät vaatekojulle, jossa Hetti
on nähnyt mielestään kauniin mekon ja haluaa kokeilla sitä.
Heiska pujottautuu äheltäen punaiseen mekkoon. Kaikki nauravat vedet
silmissä ja hengästyneinä. Kivahan se on,
kun heillä on hauskaa. Luulisi näillä
vinkeillä isäntäväen
tajuavan, että minulla on nälkä.
Samassa ovi kolahtaa
ja tytöt saapuvat kotiin. Nami ja slurpsis! Mitä
ihmettä, ruokakuppini on tyhjä! Kurnau ja mau, sanon minä.
Tämä peli ei vetele! Hmm, taidanpa huomauttaa asiasta. Kisukin on jo lopen uupunut ja
heittäytyy pitkäkseen koivun
varjoon huilaamaan.
?Me on painettu hiki hatussa
töitä, vaikka ei meillä hattuja olekaan ja me mennään nyt
uimaan?, sanoo Henni mummulle.
Mummu hymyilee ja tarjoaa
heille mehua.
?Valitettavasti en voi päästää teitä uimaan, kun järvessä on...?
?Sinihomejuustoo!. Meidän pitäisi muistaa kuunnella kaikkia porukassa olijoita. Anteeksi vielä kerran.?
?Saatte anteeksi. Henniä
hymyilyttää jo vähän, ja sitten hän ratkeaa nauramaan.
?Näytät ihan makkarankuorelta! Hihihihihii! Näkisitpä itsesi.?
Hetti loukkaantuu ja ottaa mekon pois. Kisu kipittää vauhdilla yläkertaan rappuja pitkin. sanoo Henni.
Tytöt ovat nopeasti valmiita aamupesut suoritettuaan ja
aamupalan syötyään. Tytöt ja äiti katsovat toisiaan ja kaatuvat kaikki sängylle kippurassa kikattaen. Yhtäkkiä
Henni pysähtyy ja huutaa: . Heistä on kivaa, kun
tytöt ovat ottaneet Kisunkin mukaan pyöräretkelle. Toiset laittavat kahviin maitoa ja toiset juovat kahvinsa mustana ilman maitoa.
Matka jatkuu kotia kohti. Nyt mennään
hammaspesulle ja aamupalalle. Henni, Hetti ja Kisu saavat paljon
huomiota ja ihmiset hymyilevät heille. - ?Mau, mau,
meidän pihaan loikki pupujussi!. Hiki hatussa he
kaikki kolme leikkivät nurmella auringon lämmittäessä heitä entisestään.
?Kuuma!. taisi se mekko olla minulle aivan liian
pieni ja taisin tosiaankin näyttää ihan makkaralta.?
?Makkarasta puheen ollen, mennään ostamaan nyt sitä
mustaa makkaraa, kun äiti pyysi.?
?Onko se makkara ihan palanutta, kun se on mustaa?. lässyttää Hetti. Kisu ihmettelee, miten Hetti voi näyttää makkarankuorelta, vaikka on tyttö.
Henni huomaa Hetin loukkaantumisen ja hänelle tulee paha mieli.
?Anteeksi Hetti, en ajatellut mitä sanoin. Tästähän tuleekin mahdottoman hauskaa?, sanoo pappa pilke silmäkulmassaan.
Siinä ne ovat . Kivahan tuota on kuunnella, mutta nyt minulla on nälkä!! Hei,
huomaatteko, että
kuppini on tyhjä.
Henni saapuu keittiöön ja huudahtaa,
?Katsohan Hetti, Kisu on laittanut meille vinkin, että olisi
kiva saada lisää ruokaa. Meidän pihassa on pupujussi!?
?No sitähän minä juuri sanoin?, huomauttaa Kisu.
?Anteeksi Kisu, että emme kuunnelleet sinua. Kaikki kolme pysähtyvät ovelle hämmentyneinä. Missä korini on??
Henni tuleekin jo vastaan korin kanssa ja hyppään sinne
oitis. Lankakerä tipahtaa
suoraan Hetin selkään. Isä katsoo Kisua ja sanoo, ?Nyt en oikein
tainnut ymmärtää, mutta se ei kai haittaa. Mukava puheensorina ja naurahdukset kuuluvat
ympäriltä
Tehtävässä liikutaan työkohteissa ympäri toimialuettamme, pääpaikka sijaitsee Hämeenlinnassa.
Tehtävään edellytämme c-luokan ajokorttia. Erityiskiitos Saanalle, Lassille ja
Aleksille taitavista ja herkistä musiikkiesityksistä 17.9.
Olkkarin kahvihetkessä.
Terveydenhoitaja Ritva
Ilpo
kiittää!
E L O K U VA
KATI OUTINEN
ELENA LEEVE
ESKO SALMINEN
LAURA BIRN
Ylpöntie 1, 37800 Akaa
puh. 050 548 3333
. Lopuksi arpajaiset.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
OLLI HEIKKILÄ
. (03) 545 1133 (Millerin kauppakeskus). Henkilöstöä meillä on n. Osteopatia
. Työsopimus on
koulutusajan määräaikainen, jonka jälkeen työ mahdollisesti
muuttuu vakituiseksi.
Työtehtäviin sisältyy pääsääntöisesti jätevesipumppaamoiden sekä -verkoston huolto- ja kunnossapitotöitä. Uudisrakennukset
. Kokonaisurakoinnit
HL-Rakennusratkaisut Oy
045 675 4006
Teroita luistimesi
valmiiksi jo nyt!
Pyörät, huollot, varaosat, tarvikkeet
Tmi HK-Sport
Hietastentie 5, 37800 Akaa
0400 627 019 avoinna ark. 0400 661 807
Olavi Toppari, www.otpelli.fi
Asennuspalvelu.
Mahd. 040 511 0038
F-CC Sport, vm. Kesto 1h 32min . euroa ja toimintamme kattavuus laajenee
vuosittain lähes 250 uudella liittyvällä
kiinteistöllä. S
. Asenne työntekoon ja
työskentelyyn säällä kuin säällä tulee olla kohdallaan. Kaikki kodin remontit
. 60.
Etsimme joukkoomme seudullisen vesihuollon toteuttajaksi
PUHDISTUSLAITOSTYÖNTEKIJÄÄ
Edellytämme valmiutta tulla töihin oppisopimuksella (palkallinen koulutus on noin 1,5 vuotta) ja tuona aikana työntekijä
suorittaa Vesihuoltoalan ammattitutkinnon. pohjaukset . Länsirannikon
puolukkaa . Porkkanaa
. klo 13 Maija ja Vilho
Kirkkomäellä os. Fysioterapia
. Peltilistat
PAIKKOJA TARJOLLA
HS-Vesi on Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Akaassa toimiva seudullinen vesihuoltoyhtiö. Tikkaat. www.toijalan-kino.info
4.-10.10.
TARU MÄKELÄN
2 H+K
os. Liput 10?
PE 22, LA 21, MA 20, KE 22
LENTSIKAT 3D
. MÖKKI
Akaasta.
Puh. Liput 10?
PE 20, LA/SU 17,
MA 18, KE 20
RUNNER RUNNER
. akaanseutu.fi/
ee
hj
so
a.
tilau
Katso tarkat siat/kestotilaajan-maailm
tilausa
Lokakuun kestotilaajan etu:
u:
Paikallinen
yrittäjä
Puh. S
. Liput 10?
PE 18, LA/SU 15, TO 18
SELÄNNE
. Kurkelantie 9, Toijala.
Heti vapaa.
Vuokra 550?+vesi+sähkö.
P. 23.9.13,
vetokoukku, lohkolämmitin.
P. Kotimaista omenaa
. Toisinaan työssä tapaa myös asiakkaita, joten ystävällinen ja
asiallinen asiakaspalvelutaitokin on hyvä omata.
Noudatamme Palvelulaitosten työnantajayhdistyksen työehtosopimusta (PTYTES).
Paikka pyritään täyttämään marraskuun 2013 alusta alkaen.
Hakemukset sähköpostitse osoitteella:
anu.heinonen@hsvesi.fi 6.10.2013 mennessä.
25
PUH. Fysioshop
. Viialan torilla klo 14-17.
Autot, akut, maatalousromut ym.
metalliromu ja arvometallit.
Pienet ja suuret erät,
kaikki huomioidaan.
Nouto ja käteismaksu.
T:mi Kulkki, Kauvatsa 0400 959 400.
041 785 8396
puunpoisto.fi
Huom! Kotitalousvähennys.
TYÖSUORITUKSIA
Syksy on hyvä aika tehdä
PIHAPUUN
KAADOT
P. kotitalousvähennykseen.
- Sadevesijärjestelmät
- Kattoturvatuotteet
- Piipunpellitykset
- Rakennuspellitykset
Toijalan Yhteiskoulun
Vanhempainyhdistys Ry
VUOSIKOKOUS
2.10.2013 klo 18
koulun ruokalassa.
Lauantaina Toijalan torilta 25 kg:n säkkitarjous 10?.
Useita lajikkeita, myös juureksia säkettäin.
Ahdesalon maatila p. Draama, jännitys . Karpaloita ja puolukoita
Pe 4.10. Kattosillat ?Kattoremontit
. Kesto 1h 50min . kokoproteesit . klo 13> ja la
hessu@hk-sport.net www.hk-sport.net
Kestotilaajan etukortilla
EURON ALENNUS LOUNAASTA!
Avoinna joka päivä klo 10.00 - 18.00
Puh. 0400 768 635
. Alueemme kunnissa asuu
noin 94 400 asukasta. Kotimainen . 0400 777 197, 050 569 4598
Vuokralle tarjotaan
TORIKAUPAT
KOKOUKSIA
Nyt on aika hankkia
TALVIPERUNAT varastoon!
HALUTAAN VUOKRATA
Halutaan vuokrata
RIVITALOKAKSIO /
?MUMMON. Kesto 1h 43min . 0400 639 877 / Haarala
HALUTAAN OSTAA
Talven alta
romut pois
nurkista!
. Komedia . . 0400 639 877 / Haarala.
TALVISÄILYTYSTÄ
Lämmin kiitos Kylmäkosken MLL:n puuhaihmisille,
Kylmäkoskilaisille perheille ja kaikille, jotka olette muistaneet
minua jäätyäni eläkkeelle. 0400 801 581
TALVIRENKAAT
asennettuna
Nokian 8
175/65 14
185/65 15
195/65 15
205/55 16
395?
425?
465?
600?
Kumho
175/65 14
185/65 15
195/65 15
205/55 16
0400 628 933
310?
315?
330?
430?
T:mi Markku Tuomi . . Viemäriverkoston huolto- ja kunnossapitotyöt sekä metallialan kokemus
katsotaan eduksi. K12
. Liput 10?
LA/SU 19, KE 18, TO 20
näytöstiedot helposti!
TORIKAUPAT
PERUNAA
. Keskiviikko 2.10.2013
vuokralle tarjotaan
TERVEYSPALVELUITA
KAKSIO
. -93, 700?,
2 renkaat, kats. 040 852 0149
veneille ja
autoille.
P. Maijantie 1.
Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat.
Hallitus kokoontuu klo 12.
Kahvitarjoilu ja kuumia
makkaroita. Akaan Seutu . Kesto 1h 31min . Seikkailu . Piipunpellit-hatut . LIPPUVARAUS
040 186 1869
. Sääntömuutosten toinen käsittely.
Tervetuloa! Hallitus
Kylmäkosken
Oikeutta Eläkeläisille ry.
SYYSKOKOUS
ti 15.10. 542 4993
"*/65-""56*/&/ 5637&)0*50
UJMBB TUSFTTJOJTLBIJFSPOUB
KBMLBIPJUP UBJ WZÚIZLFUFSBQJB KOF
Q
myydään
Myydään
Myydään
34m², keittiö, vaatehuone,
parveke Haittilantiellä Toijalassa.
Heti vapaa.
P. Rehband tuet
Vapaa.
Puh. Hieronta
. 0500 670 959
SEKALAISIA
huvit
Rivitalosta Lentilästä
Toijala
Pätsiniementie 9, Akaa
. K7
. Animaatio
. VESIKOURUT
. Dokumentti . Myös atk-taidot auttavat päivittäisissä
työtehtävissä.
Lisätietoja työstä antaa putkimestari Seppo Hietala 03
6213700.
Haemme joukkoomme reipasta ja yhteistyökykyistä, itsenäisesti työstään suoriutuvaa henkilöä. Van Gogh, Siikli ym. 040 531 6903
TERVEYSPALVELUITA
Muolaalaisten Seura
Sääntömääräinen YLEINEN
KOKOUS Jokioisilla 12.10.2013
klo 10 Jokioisten Tietotalo,
Humppilantie 9. Liikevaihtomme
kuluvalle vuodelle on noin 18 milj. Nahkatehtaantie 10, Akaa
YKSIÖ
OPEL ASTRA 1.8
Kestotilaaja
Syyskuun
kestotilaaja-arvonnassa
yllätyspussin on voittanut
Marja-Leena Alho Akaasta,
Jonna Parikka Ritvalasta ja
Eija Peura Akaasta.
Onnittelut voittajille!
Saat edut
näyttämällä
Etukorttisi.
kortti: 1:
obiiliEmtu
Tilaa M
oon 1719
er
nu
i
st
ie
tiv
Lähetä teks (väli) KORTTI.
AS
on 0,25 e.
Viestin hintat: www. Lumiesteet
. Sipulia ym. korjaukset
Pätsiniementie 9 (Kinon talo) Akaa, puh
Raamattuluento klo 18 srk-talossa,
Nikkilä.
Ke 9.10. Kirpputorilta 2?/
kassi!
Ti 8.10. Aamurukous
seurakuntatalon salissa
klo 9. Yleensä pappi saarnaa evankeliumista, mutta
voi valita jonkin kahdesta
muustakin vuorossa olevasta raamatunkohdasta
saarnansa pohjaksi.
Jokaiselle pyhälle on siis
oma aiheensa, joka suurina kirkkovuoden pyhinä
toki on selvä (joulu, pääsiäinen,?), mutta ?tavallisenakin. Mutta rohkea pappi oli, kun ei
valinnut helpointa tietä!
KALVOLAN SEURAKUNTA
Mistähän se pappi ensi sunnuntaina saarnaa?
Riina Saastamoinen
Kylmäkosken kappalainen. Muistikahvila
klo 12-13.30 Lähimmäistuvassa. Nipponpiiri klo
16 Seija Kaukosella Torkontie 35.
Su 13.10. Ti klo 19 Hyvän sanoman ilta, Ali Kulhia, Pekka
Heiskanen, Kerttu-Kaarina
Mäenpää, Antero Kallio,
musiikki Pertti Kallio.
Ti 8.10. Tiistaitiimi klo
13 Viialan rippikoulusalissa.
Ke 9.10. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna
klo 11-14. mennessä.
To 10.10. Hän liitti parantamiseen myös
pelastuksen perusasian - syntien anteeksi antamisen. Ma klo 19
Hyvän sanoman ilta, rovasti Pekka Heiskanen, Antero
Kallio, musiikki Pertti Kallio. klo 18 virastotalon yläkerrassa (käynti
pihan puolelta). Messu (Vanhusten pyhä) klo 10 Akaan
kirkossa, aihe; Usko ja epäusko, Pakkanen, Salmesvuori, Akaan lapsikuoro
Laulupörriäiset. Jeesus oli kuitenkin täyttämässä tehtäväänsä ihmisen pelastajana lakia
kumoamatta.
4. Uskonko?
Herra sinuun uskon
vaikka elämä horjuttaa
Herra sinuun luotan
vaikka murhe mieltäni painaa.
Herra sinulle annan ylistyksen
Sinä tiedät parhaiten
vaikka murhe mieltäni painaa
Sinuun tahdon luottaa.
Hän toivon minulle antaa
vaikka sydämeni tuskaa kantaa
Herra sinuun uskon
enkä kuuntele kuiskauksia epäuskon.
Kirjoittaja on Akaan seurakunnasta.
AKAAN SEURAKUNTA
To 10.10. Ryhmässä
tilaa ilmaista erilaisia su-
run tuntemuksia ja puhua
surusta. Lisätietoja ja ilmoittautuminen p. Hän paransi ja antoi sen jälkeen synnin päästön. Jeesus tiesi hengessään lainoppineiden ajatukset ja teki kuten Henki häntä johdatti. Olopäivä klo 12
Akaan srk-salissa. Lähimmäistupa
ja kirpputori avoinna klo
11-14. sunnuntaina on pyhällä oma teemansa. pyhälle, vaikka se
ilmeisesti oli vaikeahko ja
herätti kuulijoissa ristiriitaisia tunteita. Iltatilaisuudet joka
ilta klo 18. Sanan ja laulun
ilta klo 18, Kinnarintie 13,
Sotkia.
To 3.10. ti 15.10. Ohjelmaa,
keittoruoka ja kahvit. Maittava ruoka 6?.
Pe 11.-13.10. Hiljaisuuden retriitti klo 20 Toukolan
leirikeskuksessa,
Pakkanen, Yogaswaran. Niin
se oli jo Jeesuksen aikana, monet ihmiset epäilivät
häntä, loukkaantuivat häneen ja torjuivat hänen
jumaluutensa.
2. Hän paransi ihmisiä, kun ihmiset sitä pyysivät. Mikä on pyhän aihe?
Pyhän aihe on Usko ja epäusko. Ryhmä kokoontuu
ensimmäisen kerran to
24.10. 045 657 8777 ja diakoni Sari Airola p. Kaikki seurakuntatoimistot suljettu.
Jumalanpalvelukset:
Su 6.10. kerros,
käynti srk-talon ovesta.
Su 6.10. Raamattuopetustilaisuus (Room. Virasto ja
muut seurakuntatoimistot suljettu klo 12-15.
Pe 11.10. Messu klo 10
srk-talossa, Turunen, Karhu.
Akaan perheuutisia:
Kastetut: Jasmin Helmi
Ihanelma Kuusisto, Armi
Sinikka Lehtonen, Alvar Ricardo Allan Lindeman.
Kuollut: Rauha Saima
Eliisa Sarkki 92 v, MaijaLiisa Polakovski 83 v, Elsa
Inkeri Kaarina Jordan 72 v,
Tuula Anneli Katajisto 59 v.
Kuollut: Olavi Johannes
Keskimaa 95 v, Hilkka Inkeri Ylitörmä 91 v, Ritva
Marketta Lehtonen 60 v.
Jumalanpalvelukset:
Su 6.10. Onneksi niitä tyveneitä hetkiäkin on - Jumalan armosta. Vanhustenviikon juhla ?Hyviä vuosia?, vieraana Tarja Ruusuvuori ja Seniorituvan
väkeä. Sitten hän neuvoi ihmisiä jatkamaan elämäänsä sanoen ?mene kotiisi äläkä enää syntiä tee?.
Vaikka oma uskoni on Jumalan armosta säilynyt,
ei se mikään itsestään selvä asia ole. 040 804 9482 tai
kirkkoherranvirastoon p.
040 804 9490.
Taannoin kesällä eräässä
hämeenlinnalaisessa paikallislehdessä joku lukija
kirjoitti, että häntä ihmetytti
konfirmaatiomessussa papin lukema evankeliumi. mennessä puh. Diakoniapiiri
klo 13 Viialan rippikoulusalissa. Lähellä muistisairaan arkea.?
To 10.10. Ohjaajina pastori Virpi Järvinen
p. Raamattuhetki
ja keskustelua, Pekka Heiskanen, väliajalla kahvi. Mielipidekirjoittajan mielestä evankeliumi ei
sopinut lainkaan nuorten
iloiseen juhlaan. Invalidikerho klo
15 Akaan alasalissa.
Ti 8.10. klo 18. 040 804 9482 ti
8.10. Miksi pappi valitsi moisen tekstin,
kysyi närkästynyt lukija.
Kirkon jumalanpalveluselämä saa rytminsä ja
sisältönsä kirkkovuodesta, jonka keskus on kirkkovuoden suurin juhla eli
pääsiäinen. klo 13 Tarpiakodin virkistyspäivä.
La 12.10. Mistä evankeliumi kertoo?
Päivän evankeliumi Mark. Ilm. Olopäivä klo 12
Viialan srk-salissa, Kulhia,
Ali-Löytty, vierailee kuntohoitaja Jaana Renko, arpajaiset.
Ma 7.10. Kokoontuminen
kahdeksan kertaa. Itselleni on
rukous ollut aina tavattoman tärkeää. Kirpputorilta
2?/kassi!
Ke 9.10. Onko tekstissä jotain vaikeaa?
Evankeliumin teksti on moniulotteinen. 040 358 3339.
Lähetys:
Ke 2.10. Akaan lähetyspiiri klo13 Akaan alasalissa.
Su 6.10. Paluu n. Ilm. Elämän
eri tilanteiden myrskyt koettelevat ihmisen uskoa
joskus syvältä sydämen sopukoista. Hinta määräytyy osanottajien
mukaan. Taipaleen Maatalousnaiset koristavat tilan
ja Maataloustuottajat tarjoavat kirkkokahvit.
Ma 7.10. ?Tärkeimmät
uskonkohdat?. Keikkalakodon
piiri klo 14.30.
Ti 8.10. Viialan srk-talolla.
Su Messu klo 10 kirkossa
Kulhia, Pertti Kallio, Alilöytty. 12)
klo 18 Akaan srk-salissa,
Pakkanen.
KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA:
Su 6.10. Lempäälän
Rauhanyhdistyksen Lähetysseurat klo 18.30 srktalossa.
Su 13.10. Tuotto lähe-
tykselle.
Muuta:
Ke 2.10. Kun epäusko meinaa kalvaa mieltä, tunnustan sen mielessäni
heti Jumallalle ja pyydän vahvistusta. Jos usko tuntuu hyvin epävarmalta tunnetasolla, silloin on tartuttava Jumalan sanaan. Mauri Sailio, Lauri
Tikkanen. Elisa Peltoselle p. Jeesus piti halvaantuneen miehen uskoa niin suurena, että paransi miehen saman tien.
Lainopettajille se ei sopinut: he syyttivät Jeesusta
Jumalan herjaajaksi. Ryhmä
on tarkoitettu läheisensä
menettäneille. Iittalan alueelta järjestetään
maksutonta
kuljetusta.
Kuljetusta haluavat voivat
ottaa yhteyttä Elisa Peltoseen, p. Tarkemmin ensi
viikolla. Sanan ja laulun
hetki klo 11 Lähimmäistuvassa. Jokaiselle pyhälle on omat raamatuntekstinsä ja rukouksensa.
Pääsääntöisesti kirkon-
menoissa luetaan kolme
katkelmaa Raamatusta: yksi Vanhasta testamentista,
toinen Uuden testamentin
kirjeistä ja kolmas katkelma jostakin evankeliumista. Lähetyspiiri
klo 15 Lähimmäistuvassa.
Tiedoksi:
Hattulan
srk:ssa alkaa sururyhmä, kalvolalaisetkin tervetulleita. Kirkkokahvit.
Su 13.10. Kohtaamispaikka klo 9 Akaan alasalissa, Toijalan Martat
emäntinä. Tuntuu miltä tuntuu.
5. Raamatusta löytää takuuvarmasti uskoa vahvistavaa sanaa. 70-, 75- ja
80-vuotiaiden syntymäpäiväjuhla klo 12 Viialan
srk-salissa. Kutsun saaneiden Akaan seurakuntalaisten 70, 75 ja 80 vuotta
täyttävien syntymäpäiväjuhla jumalanpalveluksen
jälkeen. Luento ja
keskusteluhetki Raamatun ja Tunnustuskirjojen äärellä klo 18 seurakuntatalolla.
Ke 9.10. Hinta
50?.
Su 27.10. Vanhusten-
viikon juhla seurakuntatalolla klo 12. Kutakin pyhää varten on
yleensä kolme tekstivuosikertaa eli tänä vuonna luetaan eri tekstit kuin kahtena seuraavana vuonna.
Poikkeuksiakin on, esimerkiksi jouluevankeliumi luetaan aina Luukkaan evankeliumista vuodesta toiseen. Eihän usko
ole mikään tunneasia. Miestyön raamattupiiri klo 18 Akaan
takkahuoneessa, 3. Jeesuksen luokse on kerääntynyt niin suuri joukko
ihmisiä, että ystävien pitää laskea halvaantunut
mies sisälle Jeesuksen kotiin puretun katon kautta.
Tapahtuma herätti huomiota - myönteistä ja
kielteistä. Antti Herkkola, Lauri
Tikkanen. Messu klo
10 Viialan kirkossa, Kulhia,
Pertti Kallio, Ali-Löytty,
Viialan kirkkokuoro, pyhäkoulu klo 10 Viialan
päiväkerhosalissa.
Diakoniatyö:
Ke 2.10. Toisaalta on nykypäivän ihmisenä vaikea ymmärtää lainoppineiden ankaraa tulkintaa, mutta siihen aikaan Jeesus
joutui tavan takaa fariseusten hampaisiin milloin
mistäkin lain kohdasta. 2: 1?12 kertoo Jeesuksen parantamasta halvaantuneesta miehestä. Lähetyslounas klo 11.15 Viialan seurakuntasalissa.
Aikuiset
10?, lapset 10-16v 5?, alle
10v ilmainen. Vanhustenviikon ehtoollisjumalanpalvelus klo 10.00 kirkossa. Hän pitäytyi siinä
evankeliumissa, joka oli annettu ko. Su
klo 19 Toivon sävel, Pertti
Kallion konsertti. Sanajumalanpalvelus klo 10.00 kirkossa. Ei voi
kuin ihmetellä halvaantuneen uskoa, tuskinpa itse
olisin ollut uskossani yhtä vahva. Seurakuntatapahtuma
?Toivon
portit. Sadonkorjuun
kiitosmessu klo10 srk-talossa, Saastamoinen, Karhu, kirkkokuoro, Toukolan
isosleiri. Lauletaan virsiä, luetaan Raamattua ja rukoillaan yhdessä. ?Eloisa ikä . Jeesuksen ihmeteko sai ihmiset ylistämään
hämmästyneenä Jumalaa.
3. Kerro ajatuksiasi evankeliumista?
Evankeliumi on monin tavoin lohdullinen. On
hienoa lukea halvaantuneen miehen vahvasta uskosta ja Jeesuksen armahtavasta suhtautumisesta.
Evankeliumissa tulee hyvin ilmi Jeesuksen kaksitahoinen tapa toimia. Aikuisten kitarakerho klo 17 Viialan kirkolla, Roosan kammari, Ali
Kulhia 040 739 8390.
Su 6.?ti 8.10. Se on sangen läheinen aihe monelle nykykristityllekin. Kirkkokahvit LC
Kalvola-Iittala.
Muu toiminta:
Ke 2.10. 045 657
7145.
Tiedoksi: Retki Sydämen asialla - Vivamon
naistenpäivään la 12.10.
Ohjelmaa, lounas ja kahvit.
Lähtö srk-talon edestä klo
7.15. Viime sunnuntaina vietettiin
mikkelinpäivää, tulevana
sunnuntaina taas on aiheena ?usko ja epäusko?.
Akaan
seurakunnan
työntekijöiden uudenmuotoisissa hartauskirjoituksissa on tarkoituksena aiempaa enemmän avata seuraavan sunnuntain aihetta
ja evankeliumia.
Palataan vielä kirjoitukseni alun pappiin, joka
saarnasi konfirmaatiomes-
sussa. 040 725 7426. Pappi olisi
voinut valita toisen tai kolmannen vuosikerran evankeliumin (tai muun tekstin)
halutessaan, sillä erityisissä tilanteissa ei tarvitse
käyttää juuri tällä hetkellä vuorossa olevan tekstivuosikerran tekstejä. Tervetuloa!
Ke 9.10. 26
Keskiviikko 2.10.2013 . Akaan Seutu
SEURAKUNNAT TOIMIVAT
pysähdy hetkeksi
Jaana Viitakangas-Klemola
Usko on
luottamista
1
Matti Neulanen 040 744 1659.
Kuollut: Pentti Adolf
Vuori 88, Helmi Maria Takala 86, Reino Merisalo
84, Anna-Maija Lahtinen
70, Päivi Hannele Lampinen 55.
Kastettu: Peetu Esko
Aleksi Kyllönen, Luca Jesse
Mikael Vuorinen.
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA
Jumalanpalvelukset:
20. Juomme
aamukahvit leivän kera ja
juttelemme miehiä kiinnostavista aiheista. kello 10 sadonkorjuun
kiitospyhää. Puhelinpäivystys ma-to klo 9-10,
040 350 4901.
Toivon talo, vähävaraisten ruokailu asiakaskortilla 2?, ma-to klo 11-13
ja pe klo 10.30-12.30 srktalolla. 040 504 904.
Eläkeikäisten toiminta:
La 5.10. klo 18.30 Rukouksen ja yhteyden ilta.
Tervetuloa!
Sadonkorjuun
messu
Kylmäkoskella
Kylmäkosken seurakuntatalossa vietetään sunnuntaina
6.10. Keskiviikko 2.10.2013
Rippikouluihin ilmoittautuminen käynnissä
Tällä viikolla vuonna 1999
syntyneet saavat postia
seurakunnasta, kutsun tulla rippikouluun. sunnuntai helluntaista, aiheena usko ja epäusko.
Su 6.10. Ilm.
saaksmaenseurakunta.fi/
tytotjapojat
Nuoret ja nuoret aikuiset:
Pe 4.10. Opetuslapseuskoulu sunnuntaisin koko
syksyn ajan.
Edistykselliset miestenpäivät Pappilanniemen kurssikeskuksessa
12.-13.10. Kirjeessä
on oma viesti nuorelle, oma
viesti huoltajille ja ilmoittautumislomake. heiltä, joilla Raamattu on mukana, tai yksittäisten
ruokailujen mukaan. klo 17 Naisten
sauna Pappilanniemessä.
Ma 7.10. klo 18-21 Nuorten ilta, srk-talo.
Musiikki:
Ti 8.10. Ryhmät kokoontuvat
tämän jakson aikana noin
kerran kuukaudessa. Yhteisvastuukeräykseen osallistumista
tai auttamista tapahtumis-
sa jne. Seurakuntayhteysjakson kortit
palautetaan huhtikuun loppuun mennessä.
Toukokuussa on viimeiset kokoontumiset ja kesän
leirien omat vanhempainillat. mennessä numeroon 040 350 4901. Tervetuloa!
To 10.10. Jos et
pääse kyytiin reitin varrelta, kerro siitä ilmoittautumisen yhteydessä.
Kohtaamispaikka
avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13, Seurahuoneenkatu 4.
Lapset ja perheet:
La- su 26.-27.10. aik., 15. Toivottavasti
nuorten perheet osallistuvat näihin jumalanpalveluksiin. ma 7.10. Konfirmaatiomessu on koko seurakunnan
juhla, jossa nuoret tunnus-
Lounas 7?. klo 10 Ikääntyvien jumppa, Juusontien
kerhotila.
Ma 7.10. klo 18 Raamattupiiri Sääksmäen kirkontuvalla.
Ke 9.10. M-L Väisänen 040
744 1653, U-M Hutko 040
744 1637.
Tytöt ja pojat 7-13v.:
La 12.10. 542 1660
Valkeakoski
Yhteistalo
Puh. Ilm.
viim. Eläkeikäisten virkistyspäivä klo
11-13 seurakuntatalolla.
tavat halunsa uskoa Jumalaan ja halunsa kuulua edelleen tähän perheväkeen.
Konfirmaatiomessun jälkeen rippileirin opettajat
ja isoset käyvät vierailulla
vain niissä kodeissa, joihin
on kutsuttu.
Rippikoulu on ainutlaatuinen jakso elämässä; se
muistetaan vielä vuosikymmenien jälkeenkin. klo 18 Valkeakosken
kirkkokuoron
harjoitus seurakuntatalolla.
La 12.10. Tässä jaksossa
Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Hinta vain 15 . Nuoret laulavat konfirmaatiolaulunsa. klo 11 Ehtoolliskokous.
Ti 8.10. klo 10 Messu
Pappilanniemessä. klo 17.15 Lasten kuoro 3-7-vuotiaille
seurakuntatalolla.
Ke 9.10. 0400 838 486
www.muistokivikaila.?
27
Akaa
Valtatie 18
Puh. klo 13-14.30
Hannatiimi kokoontuu
Café Hannassa.
Ma 7.10. Sitten odotellaan leirin
alkamista. Kuvassa kummit siunaamiassa rippilapsia.
jokainen ryhmä valmistaa
yhden sanajumalanpalveluksen ja on mukana toteuttamassa sitä. Yksi nuoren kummeista on alttarilla siunaamassa kummilastaan. Tähän Akaan seurakunnassa kuuluu kaksi
kaikkien ryhmien yhteistä tapahtumaa: Gospelkonsertti ke 27.11 Toijalassa
Monarilla ja Riparijumalanpalvelus su 1.12. Kummi-kummilapsileiri Pappilanniemessä.
Ilmoita
viestissä leiriläisten nimet, yhteyshenkilön osoite, numero, kummilasten
iät ja ruoka-aineallergiat.
Hinta 25. klo 16 Avoin
raamattupiiri seurakuntatalon
neuvotteluhuoneessa.
Ma 7.10. Lounas Pappilanniemessä messun jälkeen.
Diakoniatyö:
Diakoniatoimisto
on
avoinna ma-to klo 10-12
ajanvarauksella. Teatteriretki
Tampereelle. Kun lomakkeet on palautettu, nuoret jaetaan ryhmiin ja opettajat lähettävät tiedon omille ryhmilleen.
Ilmoittautumisesta käynnistyy rippikoulun aloitusjakso. Messun toimittaa piispa Matti
Repo. - su 13.10.
Markkinateltta
Viialan torilla
pe 4.10. On mukavaa kutsua aina uutta
ikäluokkaa rippikouluun,
elämän seikkailuun yhdessä toisten ja Taivaan Isän
kanssa.
Hele Ali-Löytty
nuorisotyönohjaaja
Akaan seurakunta
Toijalan
Helluntaiseurakunta
SAALEM Asemantie 32
Pe 4.10. klo 16.15 Naisten raamattupiiri, toimitushuone, seurakuntatalo.
Rukouksen talo, Seurahuoneenk. Viialan kirkossa. Silloin
nuoret saavat kortit, joihin
kerätään merkintöjä mm.
messuista . klo 16-19.
Lisätiedot:
www.akaanvapaasrk.fi
Toivon Portit
Viialassa kirkon
seurakuntasalissa
6.-8.10.2013
Tapahtumassa mukana: Pekka Heiskanen,
Pertti Kallio, Antero Kallio, Ali Kulhia,
Heikki Ali-Löytty, Ensio Partanen ja
Kerttu-Kaarina Mäenpää
Tarkemmat tiedot tapahtumasta
www.akaanseurakunta.fi
Tapahtuman järjestävät:
Suomen Raamattuopisto, Akaan evl seurakunta ja
Agricola Opintokeskus
Helluntaiseurakunta
Viiala, Jumu, Asemakatu 6
Tervetuloa kokouksiimme.
Su 6.10. Akaan Seutu . klo 19 Rukoushetki Metsäkansan kirkossa. klo 20-23.30.
Jumalanpalvelus ja
ehtoollinen Viialan
Sampolassa, Vakkistentie 5
su 6.10. klo 9-11 Miesten juttutupa, Seurahuoneenkatu 4. Liput
20?/hlö, sis.kuljetus. Näitä ennen jokainen
ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran.
Aloitusjaksoon kuuluu lisäksi kirkkoseikkailu omassa konfirmaatiokirkossa,
kolme ensimmäistä ulkoläksyä ( Isä meidän ?rukous, uskontunnustus ja Herran siunaus) ja jumalanpalvelusopetus. 584 1953
www.savolahti.fi. klo 16.30 Sääksmäen
kirkkokuoron
harjoitus kirkontuvalla.
Ke 9.10. klo 18 Miesten
lentopalloa ja sauna Pappilanniemen
kurssikeskuksessa.
Ke 9.10. 4, joka sunnuntai rukous- ja ylistyslauluilta klo 18 ja joka
keskiviikko klo 9 aamurukous. klo 11 Ehtoollisjuhla, Jouko Koski, kuoro.
Ti 18.30. Jokaisella ryhmällä on
myös palvelutehtävä, joka
voi olla esim. Mestarietsivä Kalle Blomqvist. klo 17.30-19
Naisten lentopalloa Kärjenniemen koululla.
Ma 7.10. Luennoitsijana
rovasti Matias Roto: ?Jumalan lahjat?. Kirkkoherranvirasto avoinna klo 9-11.
Pe 4.10. klo 10 Messu
Valkeakosken
kirkossa.
Juha Valkama, Sirkka-Liisa
Voutilainen.
Su 6.10. klo 10 kirkkoherra Markku Antolan
virkaan
asettaminen
Sääksmäen kirkossa. Ruokatarvikelahjoituksia otetaan vastaan,
tied. klo 18 Raamattutunti: Jumalan kolminaisuus.
Jeesus kanssasi!
HAUTAKIVET
Kaiverrukset, kultaukset,
entisöinnit, kaikki alan työt
suoraan valmistajalta
MUISTOKIVI OY
M. Ilmoittautumiset ma-to klo 9-10,
10.10. klo 10 Ikääntyvien jumppa, VLK-kirkon
luentosali.
Ke 16.10. klo 10 Kirkkokuorojen harjoitukset
Sääksmäen kirkossa.
Muu toiminta:
Pe 4.10. Kaila, Kuivaspääntie 150,
Lempäälä
Veistämö P. Isoskoulutettavat
avustavat myös messun eri
tehtävissä.
Taipaleen maatalousnaiset koristavat kirkkotilan
syksyn sadolla ja Maataloustuottajat tarjoavat kirkkokahvit.
Akaan
Vapaaseurakunta
Seurakuntavierailu
Two Rivers seurakunnasta
Phoenixista (USA)
to 3.10. Aloitusjakso
kestää tammikuun loppuun
asti.
Helmikuussa alkaa seurakuntayhteysjakso. klo 20 - Toriteltta
Viialassa.
Su 6.10. Bussireitti:
Linja-auto klo 10 Mäntylän pysäkiltä reittiä
Kaakonojantie-Salomaantie-Eerolantie-PainontieRoukontieLempääläntie-Tallikatu-Ulvajankatu-Apiankatu-Sointulan
kierros-Hakakatu-Kalmistonkatu-Sääksmäentieseurakuntatalo. Teemu Salminen,
Samuel Ahtiainen ja Osmo
Lötjönen.
Ke 9.10. Iltaohjelmassa Herran rukous.
Ylenpalttisen
runsaasti
syömistä, sauna, tietokilpailu. Liturgina toimii
kappalainen Riina Saastamoinen ja kanttorina Marja
Karhu. Rippikoululei-
reillä on vierailupäivä nuorten perheille.
Rippikouluvuosi päättyy konfirmaatiomessuun
kirkossa. SirkkaLiisa Voutilainen, Maaret
Manni-Korpi, Päivi Isomäki.
Ensi
sunnuntaina
13.10. lapsi.
Tied. Kirkonmenoissa laulavat kappeliseurakunnan
kirkkokuoro sekä Akaan
seurakunnan isoskoulutusryhmä. klo 19 Miesten
lentopalloa Kärjennimen
koululla.
To 10.10
(16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja
Jokeri
22.30 Tulosruutu
22.40 Teknari
23.10 Myytinmurtajat
0.15 Viidenkympin
villitys (S)
1.15 UEFA Champions
League -huippuhetket
16.00 Hurja remontti
17.00 Neljän tähden
6.40 LIVE: Tiedä ja Voita illallinen
17.30 Junior MasterChef
7.00 Disney esittää
18.30 Nelosen uutiset
8.00 My Little Pony
8.30 Inspector Cartoons 18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden
8.40 Leila leipoo Ransillallinen
kassa
19.30 Matkaoppaat
9.15 Koirakouluttaja
20.00 Kuppilat kuntoon,
Tanja Karpela
Jyrki Sukula!
9.45 Tuhluriprinsessat
10.20 Sisustuskaksoset 20.57 Keno
21.00 Nashville (7)
10.50 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita 22.00 Hyvät ja huonot
uutiset
12.50 Koirakouluttaja
23.00 Nelosen uutiset
Tanja Karpela
13.20 Tuhluriprinsessat 23.10 Nelosen sää
13.55 Sisustuskaksoset 23.15 SM-liiga
23.20 NCIS Los Angeles
14.25 Näin teet ranska0.20 Defenders (7)
laista ruokaa
1.20 Perhe on pahin
15.00 Tanssi peppu
1.55 Pulkkinen
pieneksi
6.55 Babar ja Badun
seikkailut (S)
7.06 Fungi (S)
7.16 Seikkailija Saku (S)
7.20 Sanasieppari
7.35 Olivia (S)
7.50 Arvaa kuinka paljon
sinua rakastan (S)
8.00 Dinojuna (S)
8.20 Richard Scarry
8.40 Tero hoitaa (7)
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Kukkaron herraksi
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi
9.50 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.20 Yle Uutiset Itä-
Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret
11.50 Maailmanmenoa
12.00 XL-sukupolvi
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 Elämäni eläimet
14.00 Riistametsällä
14.30 Suorana
15.00 Maailmanmenoa
15.10 Ajankohtainen
kakkonen
15.45 Minun maisemani
16.00 Blogistania
16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
18.50 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Hullu juttu
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana
21.00 Taivaan tulet (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon
ravisuora
22.10 Docventures
23.47 Docventures: Live
0.30 Hullu juttu
7.46 Neppajymykerho
7.52 Pikku perunat (S)
7.57 Dinojuna (S)
8.17 Richard Scarrya
8.39 Tero hoitaa (7)
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Kukkaron herraksi
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.50 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret
11.50 Erätulilla - kalavesillä
12.00 Riistametsällä
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 Metten kesäiset jälkiruokaherkut
13.30 Sportmagasinet
14.00 Elämää ja pyörätuolirugbya
14.30 Suorana
15.10 Tartu Mikkiin
16.00 Hullu juttu
16.30 Galaxi
16.33 Kesäleiri (7)
16.50 Ystäväni hevonen
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Hehku
20.00 Silminnäkijä
20.30 Pasila (12)
21.00 Mun ainoot 30 minsaa
21.25 Poliisi-tv
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Haven (12)
22.46 Hehku
23.15 Telinevoimistelun MM
0.00 Taivaan tulet (12)
0.50 Rakkautta ja jälkikasvua (12)
6.53 Ariol (S)
6.57 Kotikisat
7.01 Kim ja Kai
7.08 Lulu kilpikonna (S)
7.21 Aamuruno
7.23 Ihmejuttu
7.29 Lauri kilpa-auto (S)
7.39 Pikku Kakkosen posti
7.45 Max ja Meeri
7.56 Dinojuna (S)
8.19 Syrhämä (7)
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Kukkaron herraksi
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.50 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret
11.50 Kuvakirjeitä EteläAmerikasta
12.00 Elämää ja pyörätuolirugbya
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 Pelastakaa sotamies
Osen
13.30 Elämäni eläimet
14.00 Tanskalainen
maajussi
14.30 Hymy Pyllyyn
15.00 Minun maisemani
15.20 Strömsö
16.00 Hehku
16.29 Galaxi
16.30 Sutaistu sankari
Roy (7)
17.00 Pikku Kakkonen
17.55 Neljä vuodenaikaa
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
18.48 Mikaelin naiset
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Peltsin Lappi
20.00 Pressiklubi
20.30 Kakola
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Luther (16)
23.05 Telinevoimistelun MM
0.00 Poliisi-tv
0.25 Peltsin Lappi
0.55 Pasila (12)
1.20 Novellielokuva
1.45 Amerikan frendi (12)
täisiin?
15.20 Asunto 23 (7)
15.50 Idols
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman
sää
6.00 Studio55.fi
17.00 Kauniit ja rohkeat
6.25 Huomenta Suomi
17.55 Mitä tänään syö9.05 Studio55.fi
täisiin?
9.30 Uutiset
18.00 Emmerdale (7)
9.40 Mitä tänään syö19.00 Seitsemän Uutiset
täisiin?
19.20 Päivän sää
9.45 Tunteita ja tuoksuja
19.30 Salatut elämät (S)
10.35 Emmerdale (S)
20.05 Totuuden torvet
11.35 Enbuske & Linnanah- 21.00 Hell?s Kitchen Suomi
de Crew
22.00 Kymmenen Uutiset
12.25 Pilanpäiten
22.20 Päivän sää
12.35 Ostoskanava
22.25 Tulosruutu
14.05 Viikonvaihteen
22.35 MM-ralli
alueellinen sääennuste
22.45 Formula 1
14.10 Top Gear
23.15 Heartbreak Ridge
15.15 Mitä tänään syö1.40 Eurojackpot ja Jokeri
1.45 Mr. & Mrs. keskiviikko?tiistai
keskiviikko 2.10.
5.55 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Muisti
10.00 Sydämen asialla
10.50 Villit eläinystävämme
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 Aamusydämellä
12.15 Palanen
12.21 Arjen huimapäät
12.30 Ulkosuomalaisen
tarina
13.00 Rikas tyttö (S)
14.20 Vuosirenkaita
14.30 MOT
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv
15.55 Avara luonto
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historiaa
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Taivaan pilarit (16)
22.55 Yle Uutiset
23.00 Ulkolinja: Kurdistan - silta rauhaan?
6.50 Pikku Kakkonen
6.52 Nimipäiväonnittelu
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.35 Jamie Oliverin
herkullinen Iso-Britannia
12.40 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Selviytyjät
15.15 Mitä tänään
syötäisiin?
15.20 Rasittavat tyttäret (S)
15.50 Koko Suomi leipoo
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 45 minuuttia
21.00 C.S.I. 28
Keskiviikko 2.10.2013 . Akaan Seutu
TELEVISIOVIIKKO 2.10.?8.10. Bloom
2.40 MM-ralli: Ranska
15.00 Taitoluistelun
Finlandia Trophy
16.00 Salibandyn Champions cup
17.30 MotorSport
18.00 Taitoluistelun
Finlandia Trophy
19.00 Yle Uutiset
19.05 Ravisuora
19.50 Telinevoimistelun
MM
20.35 Mun ainoot 30
minsaa (7)
21.00 Boss (16)
21.55 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Taitoluistelun
Finlandia Trophy
23.00 Salibandyn Champions cup
0.25 The Wire (16)
11.05 Motor Forum:
Ralli SM - Tampereen
6.00 MTV3 Deitti
osakilpailu
6.25 Inside Grand Prix:
11.35 Motor Forum:
Korea, Saksa
FINRace
7.00 Formula 1: Ennakko- 12.05 Jamie Oliverin
tunnelmat
kotona
7.30 Motor Forum: Ral12.40 Salatut elämät
licross SM
14.10 Super-Karvinen
8.00 MTV3 TOTAL Syksy
15.50 Formula 1: Korean
2013
aika-ajot
8.05 Dibitassut (S)
16.50 Tanssii Tähtien
8.30 Mokon suuri maail- Kanssa
ma (S), Ranska
18.45 Formula 1: Extra
8.45 Kivisten ja Sorasten 19.00 Seitsemän Uutiset
uudet seikkailut (S)
19.10 Tulosruutu
9.15 Winx-klubi (S)
19.15 Lottovoittaja UKK
9.45 PopPixie (S)
Turhapuro (S)
10.05 Pokémon (7)
21.00 Selviytyjät
10.30 Kiihdytysajot:
22.00 Kymmenen Uutiset
Power & Speed
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 Tulosruutu
22.35 MM-ralli: Ranska RalliExtra
22.45 Camilla Läckberg:
Kadonnut ystävä (12)
0.35 Jälkiä jättämättä
1.35 MM-ralli: Ranska
6.00 Studio55.fi
torstai 3.10.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
5.55 Puoli seitsemän
18.30 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
19.00 Lähi-idän herkut
9.30 Akuutti
19.48 Luonnon ihmeitä
11.00 Yle Uutiset
20.00 Kuningaskuluttaja
11.05 Puoli seitsemän
20.30 Yle Uutiset
11.35 A-studio
20.55 Urheiluruutu
12.30 Ulkosuomalaisen ta- 21.05 A-studio: Talk
rina
22.00 Ulkolinja
13.00 Markan tähden (7)
22.55 Yle Uutiset
15.00 Yle Uutiset
23.00 Silta (16)
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv
16.00 Eduskunnan kyse- 6.50 Pikku Kakkonen
lytunti
6.51 Nimipäiväonnittelu
16.55 Novosti Yle
6.53 Bertin ja Ernien suuret
16.57 Yle Uutiset viittoma- seikkailut (S)
kielellä
6.59 Kuvat liikkuvat
17.00 Yle Uutiset
7.04 Possu Pallero (S)
17.08 Sydämen asialla (7) 7.17 Katinkontti Remix
18.00 Yle Uutiset
7.34 Stella ja Sami (S)
siin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja
10.35 Emmerdale (S)
11.35 Pieniä potilaita
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Jamie Oliver
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.50 45 minuuttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäi6.00 Studio55.fi
siin?
6.25 Huomenta Suomi
18.00 Emmerdale (S)
9.05 Studio55.fi
19.00 Seitsemän Uutiset
9.30 Uutiset
19.20 Päivän sää
9.40 Mitä tänään syötäi- 19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Idols
21.00 Broadchurch (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Enbuske & Linnanahde Crew
23.20 Nico (16)
1.15 V (12)
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Koirakouluttaja Tanja Karpela
13.20 Tuhluriprinsessat
13.55 Sisustuskaksoset
14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa
15.00 Tanssi peppu pieneksi
16.00 Hurja remontti
17.00 Neljän tähden illal6.40 LIVE: Tiedä ja Voita
linen
7.00 Disney esittää
17.30 Hyvät ja huonot uu8.00 My Little Pony
tiset
8.30 Inspector Cartoons
18.30 Nelosen uutiset
8.40 Näin teet ranskalais- 18.50 Nelosen sää
ta ruokaa
19.00 Neljän tähden illal9.15 Koirakouluttaja Tanja linen
Karpela
19.30 Matkaoppaat
9.45 Tuhluriprinsessat
20.00 Olipa kerran (7)
10.20 Sisustuskaksoset
20.57 Keno
10.50 Ostosruutu
21.00 Criminal Minds - FBI-
tutkijat (16)
22.00 Sarasvuo
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 NCIS Los Angeles (12)
0.20 Nurse Jackie (16)
0.55 Nurse Jackie (16)
1.30 Perhe on pahin
2.05 Maailman vaarallisimmat tiet (7)
3.05 Älypää-TV
perjantai 4.10.
5.55 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Ulos luontoon
10.00 Kuningas Bjarne ja
hänen valtakuntansa
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 A-studio: Talk
12.30 Ulkosuomalaisen
tarina
13.00 Kun isä tahtoo (S)
14.20 Palanen: Kaipuu
14.30 Norjan maatalouden
tulevaisuus
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv
15.55 Kiehtova maailma
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viitto-
makielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Naisten paratiisi
20.00 Kuka oikein olet?
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Kennedyt (12)
23.40 Panta kaulassa
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu
14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa
14.55 Tulossa
15.00 Tanssi peppu
6.40 LIVE: Tiedä ja Voita
pieneksi
7.00 Disney esittäät
16.00 Hurja remontti
8.00 My Little Pony
17.00 Neljän tähden
8.30 Inspector Cartoons
illallinen
8.40 Näin teet ranskalaista 17.30 Sarasvuo
ruokaa
18.30 Nelosen uutiset
9.10 Tulossa: Vain elämää 18.50 Nelosen sää
9.15 Koirakouluttaja Tanja 19.00 Hauskat kotivideot
Karpela
20.00 Vain elämää
9.45 Tuhluriprinsessat
21.25 Keno
10.20 Sisustuskaksoset
21.30 Elokuva: Mies ja
10.50 Ostosruutu
alaston ase 2 1/2 (12)
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
23.20 Nelosen uutiset
12.50 Koirakouluttaja
23.30 Nelosen sää
Tanja Karpela
23.35 SM-liiga
13.20 Kauneusleikkauk23.40 Hobo with a Shotgun
seen vai ei?
1.30 James Blunt: Bonfire
13.55 Sisustuskaksoset
Heart
lauantai 5.10.
8.00 Yle Uutiset
8.05 Kiehtova maailma:
Euroopan ruokatoreilla
9.00 Yle Uutiset
9.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Tohtori Kleistin
perhe (7)
12.00 A-studio: Stream
12.30 Dokumenttiprojekti: Amerikkalainen
huumesota (16)
14.00 Strada
14.30 Akuutti
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Tarinateltta
15.25 Tarinateltta
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 Kotirintaman
naiset (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Naisten paratiisi
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Kotkat laakson yllä
18.45 Avara luonto: Kaksi
merten valtakuntaa
19.35 Ryhmä Pullman
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Komisario Frost
23.40 Taivaan pilarit (16)
0.35 Uutisikkuna
11.15 Yle Uutiset
Uusimaa
11.25 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi
11.35 Yle Uutiset
Lounais-Suomi
4.00 Uutisikkuna
11.45 Yle Uutiset Häme
7.45 Pikku Kakkonen
11.55 Yle Uutiset Keski7.46 Nimipäiväonnittelu Suomi
7.48 Pikku Kakkosen
12.05 Yle Uutiset Itäposti
Suomi
7.55 Pikku prinsessa
12.15 Yle Uutiset Poh8.20 Katinkontti
janmaa
8.32 Anniina Ballerina (S) 12.25 Yle Uutiset
8.59 Galaxi
Pohjois-Suomi
9.00 Karvinen (7)
12.35 Oddasat
9.17 Ota banaani! (S)
12.50 Ravisuoran
9.27 Galaxin mestari:
lämmitys
Kartingmestari
13.00 Pressiklubi
10.00 Karhuset (S)
13.30 Tunne minut
10.25 Tartu Mikkiin
14.12 Tunne minut
7.20 LIVE: Tiedä ja Voita
8.00 Lego Legends of
Chima (7)
8.30 Elixir
9.00 Start!
9.30 Neljän tähden
illallinen
11.30 The Voice Kids
13.25 Koiralle koti
14.30 Eläinten ABC
15.00 Eläintarhojen
elämää
15.30 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
16.30 Robin POP SHOW Live In Hartwall Areena
17.00 Vain elämää
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
19.30 Dancing on Ice
21.25 Keno
21.30 Will Hunting (12)
0.05 Nelosen uutiset
0.15 Nelosen sää
0.20 SM-liigan huippuhetket
0.25 Syntejä Vegasissa
2.15 Nashville (7)
3.15 Älypää-TV