2
AKAA, KYLMÄKOSKI, VALKEAKOSKEN METSÄKANSA JA SAARIOISPUOLI Irtonumero 2 euroa Nro 94 Perjantai 3.12.2010
6.12.2010
Olkaamme yhdessä ylpeitä juuristamme
- aito paikallinen suomalainen pankki -
Tavaraa on paljon, ja oman aikansa vie myös Takoman tulo Akaaseen ennen kuin toiminta voidaan käynnistää. Tähän hankkeeseen on meidän puolelta haettu ratkaisua jo yli vuoden, ja keskusteluja on käyty muun muassa Tampereen, Nokian, Ylöjärven ja Pirkkalan kanssa. Hallituksen taholta tosin kysyttiin, miksi asiasta ei ole kerrottu aiemmin. Aurinkoenergian keruussa käytettäviä peilejä valmistanut Tamglassin tehdas lopetti toimintansa Akaassa viime keväänä, mutta hallissa on edelleen runsaasti koneita sekä muuta tavaraa. ma-pe 9-18, la 9-14 www.hairway. Tällä hetkellä hallista on maksamatta vielä vajaat 3,2 miljoonaa euroa. Olin valmiiksi palaverissa toisella tehtaallamme Hervannassa, eikä sieltä tänne kauaa mennytkään, Korhonen sanoo. Matka-aika ei välttämättä ole sen pidempi kuin niillä, jotka tulevat toiselta puolelta Tamperetta Lielahteen. Siinä on suuri savotta edessä. Takoman on joka tapauksessa lähdettävä Lielahdesta, koska siellä kaavamääräykset ovat muuttumassa ja ahtaaksikin jäänyt tehdasrakennus joutumassa puskutraktorien ruuaksi. Teemme isoja hydrauliikkasylintereitä, ja siinä tarvitaan aika massiivisia työstökoneita, toteaa toimitusjohtaja Kimmo Korhonen.
www.pirve.net verhoomo@pirve.net HÄMEENTIE 101, 37800 TOIJALA Palvelemme: arkisin 8.3016.30, iltaisin ja lauantaisin sopimuksen mukaan
- Moottoriajoneuvot, veneet, huonekalut, julkiset tilat ym. Sanna-Kaisa, Assi, Tuija ja Anne
"Onhan Akaa huomattavasti lähempänä kuin Kiina ja Puola"
Takoma haluaa siirtää tehtaansa Tampereelta Toijalaan
Mikko Peltoniemi
Hydrauliikkasylintereitä valmistava Takoma Oyj on siirtämässä toimintansa Tampereen Lielahdesta Akaan Toijalaan. Takoma toisi mukanaan miltei 50 työpaikkaa, ja yhtiön toimitusjohtajan Kimmo Korhosen mukaan halli olisi sille loistava vaihtoehto. Jos eivät meidän tyyppiset toimijat tähän usko, sitten on piru merrassa. Onhan se ihan jotain ihan muuta kuin se, että monet kollegat siirtelevät tehtaita Puolaan tai Kiinaan. - Nahkaverhoilut - Lavapressut - Tarvikelämmittimet - Rättikatot lähes joka autoon
LIP UT 1
Lisätiedot www.almu.fi
0
Näyttävät ja kuuluvat pikkujoulubileet Viialan keskustassa.. Se on myös hämmästyttävän lähellä alkuperäistä suunnitelmaa, minkä mukaan me olemme suunnitelleet omaa hanketta. Onhan Akaa huomattavasti lähempänä, Korhonen naurahtaa. Itselläni pelkoja hälvensi se, kun ensimmäisen kerran kävin katsomassa kiinteistöä. Muutaman kerran olen junalla ohi mennessä ihmetellyt, että on iso uudenaikainen halli, mutta missään ei lue mitään. Kaupunginhallituksesta asia etenee valtuuston päätettäväksi. Kysymys esitettiin lähinnä kaupunginjohtajalle, mutta nostin käteni pystyyn ja kysyin, saanko vastata. Toisaalta Korhonen on itse Akaaseen ajaessaan huomannut, että matka on pitkä korkeintaan kilometreissä. Eivätköhän toimenpiteet ja suunnitelmat osoita sen, että uskotaan. Tähän Korhonen vastasi, ettei tehtaan siirtämistä suunniteltaessa voi heti aluksi ottaa mukaan puolta Suomea. Aikataulukysymys on meille tärkeä, ja Akaassa on olemassa valmis, nykyaikainen halli. Toijalan Seutu 2.12.1960
Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
3
Tyttö kumoon ja auto sorakuoppaan Viialassa
Maitolastissa ollut kuorma-auto suistui tiistaina aamulla Viialassa maantieltä noin 3 metriä syvään sorakuoppaan mutta tuli pyörilleen eikä maidosta kuin ihmeen kautta - mennyt litraakaan hukkaan. Senkin Korhonen on huomannut, että itse asiassa Tamglassin halli oli hänelle tuttu jo ennen kuin Akaa nousi edes vaihtoehdoksi. 542 1368 av. Yhtiön nykyinen tehdaskiinteistö Tampereella on ahtautensa vuoksi estänyt uusien asiakkaiden ottamisen, vaikka niitä olisikin ollut tarjolla.
Varaudu PIKKUJOULUKAUTEEN, meiltä juhlameikit ja -kampaukset! Kysy pakettihintoja.
parturi kampaamo kosmetologi Toijala, Kurkelantie 1, puh. Kun ensimmäisen kerran tulin paikalle, huomasin, että tämähän se halli on, Korhonen kertoo.
Suomi tarvitsee vientiteollisuutta
Vaikka monen metalliyrityksen tie on vienyt halvempiin maihin
tai noussut pystyyn, Kimmo Korhonen uskoo alan toimintamahdollisuuksiin Suomessa. Kimmo Korhonen kävi jo esittelemässä pörssissä olevaa Takomaa ja muuttosuunnitelmaa Akaan kaupunginhallitukselle, ja vastaanotto oli myönteinen. Jos sopimus Takoman ja Akaan välillä syntyy, Tamglassin pitäisi muuttaa alta pois mahdollisimman pian. Tehtaan siirron Tampereelta Akaaseen voi myös suhteuttaa jonkin toisen yrityksen vastaaviin manöövereihin. Akaan kaupunginhallitus käsittelee tulevana tiistaina yritystilasopimuksen siirtämistä Takoman nimiin, joka siis jatkaisi hallin lunastamista vähitellen itselleen. Jossain vaiheessa on se hetki, jolloin nähdään, että on mahdollisuus päästä sopimukseen, ja silloin otetaan vastapuoli mukaan, Korhonen selventää. Auto oli sitä ennen töytäissyt tiellä samaan suuntaan liikkuneen koulutytöt kumoon.
TUOMO PRÄTTÄLÄ
LÄMPPÄRINÄ ALICE ALOOF
tuomomusic.com
VIIALAN SEURAHUONE | sunnuntai 5.12.
ILOTULITUS klo 21!
Kattavat hiusten- ja kauneudenhoitopalvelut
Takoma Oyj:n toimitusjohtaja Kimmo Korhonen katseli monesti harmaata hallia junan ikkunasta ennen kuin alkoi suunnitella johtamansa yrityksen muuttoa sen seinien sisälle. Yhtiö on halukas muuttamaan tehdashalliin, jonka Akaan kaupunki rakennutti Savikkoon Tamglass Lasinjalostukselle vuonna 2008, ja jota Tamglass on maksanut kuukausierinä takaisin kaupungille. Kielteinen puoli asiassa on toimitusjohtaja Korhosen mukaan se, että osalle 47 työntekijästä välimatka on ylivoimainen este. Hän ei halua poksautella samppanjapulloja ennen kuin paperit ovat kunnossa. Jos Suomessa aiotaan pärjätä, kyllä täällä on pakko vientiteollisuutta harjoittaa vielä pitkän aikaa. Muun muassa lattia, ilmastoinnit ja sähkösyötöt ovat meidän tuotantokoneistolle hyvinkin passelit, toimitusjohtaja Korhonen kertoi eilen.
KORJAUKSET JA VERHOILUT:
040 511 5998
Tiina Kyrölä
Akaa onkin aika lähellä
Akaaseen tulemalla Takoma säästäisi muutossa merkittävän summan verrattuna moneen muuhun paikkaan
040 719 9262 / Silja Lampinen.
Sääksmäki on tarinoiden tyyssija
Valkeakosken Sääksmäki on tarinoiden tyyssija. Kirjallisuuspiiri klo 13. Toijalassa pe 10.12. EKL:n piirin Ystävänpäiväristeily Isabellalle 14. 15.2. Akaan Soroptimistit Kuukausikokous ja pikkujoulut ti 7.12. klo 14.30. Kirpputori, arpajaiset, pullakahvit. klo 1719. klo 1315 Viialan entisessä valtuustosalissa, Keskuskatu 43, Viiala. klo 11.30 Viialan Sampolassa. Alustajana MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski. Aiheena "Mieluisin joululaulu". Kahvitarjoilu. klo 18. klo 11 alkaen vietämme pikkujoulua Toijalan Sampolassa. Myytävänä leivonnaisia, erilaisia käsitöitä, vihtoja, havukoristeita, ym. Kahvitus klo 17 alkaen. Lippuja saatavana vielä Raunilta p, 0400 387 858. Matkailutuotepakettien palvelun tarjoavat paikalliset matkailu- ja elinkeinoyrittäjät sekä muut käyntikohteet. Tarinat ovat mieleenpainuvia ja inhimillisiä kertomuksia menneistä ajoista ja ihmisistä. Osallistumme kaupungin juhlaan Arvo Ylpön koululla klo 15. klo 911.30. Paketti mukaan. Toijalan Seudun Sotainvalidit Yhdistyksen pikkujoulu 7.12. Akaan Karjalaseura Ma 6.12. tekniikkatunti. Kaikki ovat tervetulleita, kahviraha. Toijalan Mieskuoro Kokoontuminen itsenäisyyspäivän lipunnostoon Toijalan torilla klo 8.50. klo 14.15. Tavoitteena on koukuttaa matkailijat tarinalla Oletko kuullut, että Sääksmäellä.... mennessä Tarja 040 579 1070 ja Maija-Liisa 040 729 1029. Paikalla SDP-kansanedustajaehdokkaita. Jäsenemme järjestävät maksuttoman kuljetuksen kaikille sitä tarvitseville. La kuntojaoston boccia Nahkialan koululla klo 10 ja ma Arvo Ylpön koulun boccia peruutettu. klo 13 Viialan palloiluhallilla. Huom! Tampere-talon joulukonserttiin 17.12. Su 5.12. Kylmäkosken Aseman kyläyhdistys Ti 14.12. Kahvitus klo 14 alkaen. Lähtö Viialasta Puistokadulta klo 12 ja Toijalasta S-marketin p-paikalta klo 12.15. Myyjäisten pystytystalkoot pe 10.12. Viialan Maa- ja Kotitalousnaiset Pikkujouluun ti 7.12. Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ja naisjaosto Yhdistyksen ja naisjaoston joulujuhlaa vietetään ti 14.12. Pulssi Puurojuhla nuorisoseurantalolla
6.12. Ensi vuonna aloitamme kerhot viikolla 2. 010 470 3700 ja kysy oman kotisi kattoasioista meillä luuriin vastaa aina ammattilainen.
Kuljetukset ja kahvitus aloitetaan klo 12.00. Hankesuunnittelija ideoi kiehtovien tarinoiden ympärille matkailutuotepaketteja teemoittain. mennessä. Ohjelmassa mm. Tämän vuoden viimeiset leidija senior-jumpat to 8.12. ILON KIRKKO-ehdokkaat kiittävät tukijoitaan ja tarjoavat kahvit.
Toijalan Seudun Reserviläiset ry järjestää perjantaina 10.12. Arpajaisvoitot viimeistään silloin Sampolaan. Joulupuuro, torttukahvit, ohjelmaa, arpajaiset (arpajaisvoittoja toivotaan). Laulukerho n. klo 12. klo 16 Lounaspirtillä. (03) 540 9600. Myyjäiset srk-salissa klo 18. Järj. Huom! Itsenäisyyspäivänä 6.12. lähtijät Auto lähtee Joupilta klo 17.45 Toijalantietä Riitiäläntien, Ruusutarhankadun ja Heinäsuon kautta kohti Humppilaa. Hartaus kirkossa klo 17.45, mukana nuorisokuoro. klo 18 koululla vanhempainyhdistyksen "Valoa pimeyteen" -tapahtuma, mukana myös kyläyhdistys. Wiiala Darts Viikkokisat ti klo 18.30 Evertonissa.
o Kylmäkoski
Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistys Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen saapuu luennoimaan Iittalan koulukeskukseen ti 14.12. seuran pikkujoulu Sampolassa klo 14, juhlassa nuorisojaoston järjestämää ohjelmaa, seuran parhaat urheilijat ja toimijat palkitaan. klo 13 Päivölässä. Esitelmä Petri Aarnio: Tietotekniikan hyödyntäminen matematiikassa opettajan kannalta. Mennään omilla autoilla tai kimppakyydeillä. Akaan Seudun Ruskat Joulujuhla to 9.12. SOITA KATTOLUURI puh. Tulossa 14.12. Toijalan Työväenyhdistys Metsola-salilla avoimet ovet la 4.12. Akaan Vasemmistoliitto ja Viialan Eläkeläiset
Toivotamme suomalaisille Hyvää Itsenäisyypäivää!
Turkkirata 23-25, 33960 Pirkkala
Kop
kop
kop!
Osoitteenmuutoksesi ilmoitat helposti yhdellä puhelinsoitolla numeroon 03-540 9600.
Kattoluuri 010 470 3700
Yhdistykset toimivat
Tiedotteet yhdistyspalstalle maanantaina ja torstaina kello 10:een mennessä sähköpostiosoitteella yhdistykset@akaanseutu.fi tai p. Emme julkaise hintatietoja tällä palstalla.
o Akaa
Akaan Kansalliset Seniorit Pikkujoulu Pappilanniemessä 8.12. klo 13. klo 13 linja-auto Viialasta Matomäen risteys klo 12, Taksi-asema klo 12.10, Hämeentietä Ilomäen kautta Kurvolantietä S-marketille klo 12.40, matkalta mukaan. Täysihoito. 543 5534 viimeistään ke 8.12. klo 15 Akaan srk-talon yläsalissa, pikkupaketti mukaan, arpajaiset. Kuljetuksen voi tilata Heikki Hyrkkäältä puh. Akaan seudun mielenterveysseura Majakkakahvila suljettu toistaiseksi sisäilmaongelmien vuoksi. Kylmäkoski-Seura Uuden perinnekirjan "Lämmin tervehdys Kylmäkoskelta" julkistaminen kirjastossa ti 7.12. Lupaamme uuden katon parissa päivässä MYÖS TALVELLA. Ilmoittautua voi Siskolle 040 580 3847 tai Maija 0400 891 182. Akaan seurakunnan pastori Janne Turunen pitää hartaushetken. aika!) Lounaspirtillä. ensi vuoden toiminnasta. Paikalla SD-kansanedustajaehdokkaita. Viialan Erämiesten Naisjaosto Lippuja varattu Frenkkell-näyttämön esitykseen "Päällystakki" 17.2. Tied. A-Volley Naisten 2-sarjaa Green Team Nakkilan Paterit su 5.12. klo 18 alkaen. klo 13. Toijalan Seudun Erämiehet Hirvi- ja peuraporukoiden illanvietto Metsäpirtillä la 4.12. Toijalan Metalliveteraanit Turinatuokio pidetään toimistolla ke 8.12. lähtijät, lippurahoja kerätään joulujuhlassa.
Akaan seudun Sukututkijat Yhdistyksen kirjasto on avoinna ti 7.12. Tarinoiden Sääksmäki on matkailun ja elinkeinojen kehittämishanke, joka sai neljän kuukauden Leader-rahoituksen Pirkan Helmi ry:ltä. Teemana eläkkeet ja työelämän kehittäminen. klo 11.30. Muista arpajaisvoitot. Akaan srk
JOULUMYYJÄISET
Paljon eri kelin voiteita. Ryhmä on avoin vertaistukiryhmä mielenterveysongelmista kärsivien omaisille / läheisille. Toijalan Valpas Sulkapalloharjoitukset Monitoimihallilla ke klo 18.45 lisenssipelaajat to klo 17. Joulukanteleet puheenjohtajalta 050 512 5557 kotiin tuotuna. Hankkeen tavoitteena on nostaa esille alueen rikas historia ja luonto tarinoiden kautta. Soittele. alkaen klo
13 seurakuntatalon yläsalissa. Viialan maataloustuottajat Vuosikokous ti 7.12. Kinkkukilpailu ammutaan isolla kiväärillä A-radalla ma 6.12. Perjantaisin ohjelmaa. klo 9.00-11.30. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi Aikaisemmin ilmoitetusta poiketen perjantain BodyCombat-tunti alkaa jo klo 18, tunti on ns. seppeleenlaskut Toijalassa ja Viialassa. Toijalan voimistelu ja liikunta Uskollisuuden kilta Pikkujoulu ke 8.12. klo 13. Hankkeen matkailullisina tavoitteina ovat Sääksmäen matkailumahdollisuuksien tietoisuuden lisääminen, saavutettavuus ja näkyvyys sekä luoda yhteistyömahdollisuuksia.. 4
Perjantai 3.12.2010 - Akaan Seutu
SUKSIPAKETIT alkaen
120
Auton ikkunat jäässä. melkein jo ovella!
PUKIN KONTTIIN UUTUUKSIA: * Finnfeelings- hopeakorut * Kalevala korulta Suomesta uutuudet ja klassikot Joulukoriste 2010 saatavilla * Krisol -hopeakorut Meksikosta * DecoTee -helmikorut * Nomination kaulaan ja ranteeseen rannekkeet ja palat Korut ja lahjatavarat miehille ja naisille!
Yrittäjätie 4, 37910 Kylmäkoski, puh. klo 18.00 Nahkialan järven rannassa avoimen tilaisuuden. Muista joulupaketti! Akaan Vasemmistoliitto Joulumyyjäiset la 11.12. Timo Saarisen Pekkoesitys, Viialan Huru-Ukkojen lauluesitys, joulupukki (ei pikku-paketteja), joulupuuro ja torttukahvit. klo 10 Toijalan rautatieaseman tiloissa. SPR Toijalan osasto Neulepiiri kokoontuu nyyttikestien ja jouluaskartelun merkeissä Sykkeellä to 9.12. Pikkupaketit mukaan. La miesten kolmossarjan
lentopallo-ottelu ValpasMessukylän Toverit 2 monarilla klo 15. Emännät ja isäntiä tarvitaan klo 9. Suksien huoltopalvelu + voitelu.
6500
5
VUODEN TAKUU
JAMATIOSA
SDP:n kampanjalauantaina 4.12. Akaan Seudun Invalidit Pikkujouluun lähtijät 6.12. Toijala-Akaa Rotary Club Viikkokokous la 4.12. Pikkupaketti mukaan. Meri-Kylpylä. klo 1820 Viialan palloiluhallilla. Saarenmaalle kylpylämatka 27.3.2.4. 040 352 6666, tammikuun loppuun mennessä. klo 19. jouluisissa merkeissä. klo 13. Vuoden viimeinen tiistaikerho 14.12. Ilmoittautumiset Eeva Murrolle p. klo 12 alkaen. EIKÄ!
www.laaturemontti.fi
DEMARIT METSOLA-SALILLA
JOULU ON TAAS.. krs klo 16 alkaen. 0400 372 767 Av: ma-pe 10-18, la 10-16, su 12-16. Sampolan myyjäiset la 11.12. Ratkaisu tähän on Caklix SlimLine -sisätilanlämmitin!
· Teho 1400 W · Ohut, vain 35 mm · Ainutlaatuinen tukijalka
Myynti: Hämeentie 64, Toijala (03) 542 1069
Liike suljettu 9.-12.12.
Autopuhdistus Hero
Viialassa pe 3.12. Käsitöitä, joulukortteja, arpoja ym. TERVETULOA!
Hirvialhon koulun juhlasalissa sunnuntaina 12.12.2010.
VARTTUNEIDEN JOULUJUHLAN
Viialan Lion´s Club järjestää perinteisen
JOULUMYYJÄISET
eTerva! tulo
La 11.12. Järjestäjät paikalle klo 11.30. Linja-auto klo 12.20 Viialan taksiasema, Toijala S-market 12.40. klo 15 alkaen. Ilmoittaudu 12.12. Jätkänkynttilöiden loisteessa tarjolla jouluista glögiä ja pipareita.
JOULUTULET SYTTYVÄT
Tervetuloa hiljentymään Joulun tunnelmaan!
KATOSSA REIKÄ. Pikkupaketti. Ma kuntolentopallo peruutettu Pappilan koululta. Leivonnaisia, jouluisia laatikoita, ohrapuuroa. 0400 817 052 10.12. Iloinen joulumieli mukaan ja joukolla pikkujoulua viettämään. www.karjalanliitto.fi/akaankarjalaseura Akaan Reumayhdistys Joulumarkkinoille Lohjalle 12.12. Ohjelmassa mm. Tiistaiseura Ti 7.12. Hankkeen kohderyhmänä ovat sekä alueen matkailijat että matkailuyrittäjät, mutta samalla vahvistettaisiin ihmisten paikallisidentiteettiä. Senioritupa klo 1214.
o EteläPirkanmaa
Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere Viialan ryhmä kokoontuu ti 7.12. Tervetuloa. Kylmäkosken Martat Viettävämme Martta-iltaa Kylmäkosken seurakuntatalolla 7.12. Viialan Eläkeläiset Tiistaikerho Viialan Sampolassa 7.12. Mukaan myös vanhemmat! Eläkeliiton Akaan yhdistys Ti 14.12. klo 11.30 Viialan Sampolassa. Ostosmatka Tampereelle ma 13.12. klo 18. Toivontupa Avoinna ti 911.30, ke 914, pe 914. boccia klo 8 kerhot klo 10. klo 14 (huom. musiikkia ja joulupukki. F-C-junnujen yhteiset toiminnalliset pikkujoulut ma 6.12. Viialan sotaveteraanit puolisoineen Sota- ja veteraanilesket, naisjaosto ja kannatusjäsenet maksuton joululounas Viialan seurakuntasalissa ke 15.12. Kahvi- ja mehutarjoilu klo 13 alkaen. 040 830 6503. Tiesitkö, että.... klo 17. Hankkeen toisena tavoitteena on kartoittaa alueen luontokohteita ja niiden saavutettavuuttaa ja miettiä, kuinka luoda uusia virkistysmahdollisuuksia sekä vesillä että luonnossa liikkumiseen. Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistys Piimaa ajokoe maastona 5.12. Akaan Seudun Kuulo Pikkujoulu Toijalan Sampolassa, Haittilantie 1, to 9.12. klo 12-16.
Hyvä juttu sinulla on kattoremonttiin tarve ja sattuu olemaan talvi!
Saat nimittäin kaiken talvella edullisemmin ja nopeammin. klo 1821 jouluaskartelun merkeissä. Tarinat alkavat esihistoriasta, Rapolan harjulta ja Rapusoljen rannoilta, kulkevat Paavin bullan ja Helkavalkeiden kautta historialliselle ajalle, jolloin Sääksmäestä tuli lukemattomien kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden koti. Ilon Kirkko -ehdokkaat tarjoavat kahvit. Torttukahvit. lähtö Viialan taksiasemalta klo 8 ja Toijalan S-marketilta 8.15. Pikkujoulut to 16.12. klo 18 Pappilanniemessä. Pukki tulee paikalle tuoden kaikille lapsille pienen lahjapussin. Jutellaan mm. klo 19 Lounaspirtillä, Myllytie 3, Toijala. Varsinaiset ja kannattajajäsenet tervetuloa! Osallistumisesta ennakkoilmoitus Sepolle p. seurakuntasalissa 2. Toijalan Eläkkeensaajat Ke 8.12. Ohjelmaosuus alkaa klo 13.00. Jos olet halukas lähtemään mukaan, ilmoita Kirstille p. klo 10 Osuuspankin kokoushuoneessa
040 335 6090 Alkavien yrittäjien neuvonta, starttirahalausunnot ja perustamistoimet Koko seudulla Jukka Huilla p. 7-21, la 7-18, su 12-21
AKAA
www.vaske.fi
AKAAN SEUTU
AKAAN SEUTU
akaanseutu.fi. 040 335 6086 Valkeakoskella Vesa Varho p. Liput 20 .
Lippujen ennakkomyynti:
Kukka- ja Hautauspalvelu Laakso, Viiala
Toijala ja Lempäälä
Holkerintie 2, puh. alkaen klo 18. (03) 573 5700, ark. Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
5
Arja Koriseva
Joulu-
VASKEn yrityspalvelut juuri sinulle yrittäjä!
Yritysten toimitilat ja tontit, liiketoiminnan kehittäminen sekä investoinnit Akaassa Seppo Seppänen p. 040 335 6082 Tuet mikroyrityksille investointeihin, kehittämiseen ja ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen Koko seudulla Piritta Forstén p. Rantala p. 040 335 6085
konsertti
Toijalan kirkossa sunnuntaina 12.12. 040 335 6089 Kylmäkoskella ja Urjalassa Risto J. 040 335 6081 Henkilöstön, liiketoiminnan ja yritysyhteistyön kehittäminen Koko seudulla Tuula-Maria Mattila p
Matti Heikkilä oli vaatimaton, tarkka taloudessa ja todellinen herrasmies, joka nostaa testamentin arvoa. Ilves on oppinut hyödyntämään pihapiirien läheisyydessä tarjolla olevaa ravintoa, rusakoita, irtokissoja ja kaikkea muuta, mitä kylien läheisyydestä löytyy, riistapäällikkö toteaa. Meillä on asiakkaina esimerkiksi kirkosta eronneita, Laaksonen selittää. PY:n varapuheenjohtajat vuonna Pirkanmaan Yrittäjien hallituksen jäseneksi valittiin 2011: Kari Tolonen (vas.) Lempäämm. Iso osa asukkaistamme on muistiongelmaisia. Havuhovi viittaa sanana emoyhteisöön, Havulinnan vanhainkotiin. Leijonien presidentti Lasse Kiiskinen kertoo, että projekti toteutettiin nopealla aikataululla. Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirin riistapäällikön Jani Körhämön mukaan ilves on oppinut asumaan asutuksen läheisyydessä. Lisärakennus Havuvovi vastaa nykyajan palveluasumisen muotoja, mutta samalla se kantaa mukanaan menneen ajan toimintaperiaatetta tuetusta asumismuodosta. Luvat myönnettiin hakijoille, joiden alueilla on pysyvä, lisääntyvä ilveskanta. Takaniemi kaavailee, että pihalle voisi tulevaisuudessa tehdä erityisen ulkoilureitin. Nimi sanoo enemmänkin: tarkoitus on, että talon asukkaat voisivat kokea elävänsä upeassa elinympäristössä siinä elämänvaiheessa, jossa tänne ovat asettuneet, totesi rovasti Sauli Turja siunatessaan Havuhovia käyttöön. Ikävä tilanne muuttui, kun Lions Club Toijala/Akaa otti asian hoitaakseen Hakalehdon pyynnöstä. Tilaisuudessa julkistettiin Heikkilän valokuva, joka asetetaan kunniapaikalle vanhainkodin seinälle. Kuva: Martti Seppälä.
Hakalehdon vanhainkoti sai kaivatut aidat ympärilleen
Vivikka Monto
Hakalehdon vanhainkoti Toijalassa sijaitsee terveyskeskuksen kyljessä, joten liikenne sen tienoilla on melkoisen vilkasta. Kalliainen.. Diakoniatyön lähtökohtana on auttaa silloin, kun yhteiskunnan muu turvaverkosto pettää. Ryhmäkoti Havupirtin asukkaat muuttivat uusiin tiloihin jo 4.10. Uuden ja vanhan alueen välillä on portti, joten koko pihaalue voidaan tarvittaessa yhdistää. Muut varapuheenjohtajat ovat kuljetus- ja pakkausalan yrittäjä ja Nekala-Koivistonkylän Yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorinen sekä isännöintialan yrittäjä ja Lempäälän Yrittäjien puheenjohtaja Kari Tolonen. Teksti ja kuva: Saana Salminen
Aidan malli kopioitiin Hakalehdon dementiaosaston jo olemassa olevasta aidasta. Talo tarjoaa asukkailleen hoivaa, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä asukkaiden tarpeiden mukaan. Vivikka Monto
Maakuntahallitus lopettaisi seutukunnat
Pirkanmaan maakuntahallitus katsoo, että kuntien kannalta ja käytännön kehittämistyössä seutukuntajako on pitkälti menettänyt merkityksensä. Körhämön mukaan ilves kissaeläinten tapaan vaanii saalistaan, hiipii sen lähelle ja lyhyellä pyrähdyksellä pyrkii ottamaan kiinni saaliinsa. Leijonanaiset lahjoittivat myös 200 euroa kuulovammaisten hyväksi tehtävään työhön. Vanhainkoti Havulinnan toiminta-ajatus on alun alkaen ollut tarjota ikääntyneille ihmisille hoivaa ja apua kodinomaisessa asumisympäristössä. Jalannin riistanhoitoyhdistyksen alueelle myönnettiin yksi lupa Akaan Metsästysyhdistykselle. Siksi Pirkanmaan liitto toistaa aiemman esityksensä seutukuntajaon lakkauttamisesta ensi vuoden alusta. Maakuntahallitus antoi kannanottonsa työ- ja elinkeinoministeriölle seutukuntajaon muutoksista.
Diakoniatyöntekijät Aila Laaksonen (vas.) ja Hanna-Mari Yogaswaran (oik.) ottivat tyytyväisinä vastaan naisleijona Marjukka Nikkilän luovuttaman lahjoituksen.
Olli Sirén Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtajistoon
Toijalan yrittäjien puheenjohtaja Olli Sirén on valittu Pirkanmaan Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtajaksi. Vanhainkodin parkkipaikkakin on ihan sen oleskelualueen vieressä. Vanhainkoti otti leijoniin yhteyttä syyskuussa, ja nyt piha-alue on aidattu. Kaikkiaan varapuheenjohtajavaalissa oli 6 ehdokasta. Maakuntahallituksen mukaan muussa tapauksessa seutukuntajaon uudistamiseksi Kangasalaan liittyvän Kuhmalahden kunnan alue tulee siirtää Tampereen seutukuntaan ja muuten ainoaksi KaakkoisPirkanmaan seutukunnan kunnaksi jäävä Pälkäne samalla Tampereen seutukuntaan. Ilves ei aja saalistaan takaa pitkiä matkoja.
Seurakunta auttaa uskontoon katsomatta
Leijonien ladyt lahjoittivat 800 euroa seurakunnan diakoniatyölle vähävaraisten jouluiloksi. Joskus olemme joutuneet etsimään omille teilleen lähtenyttä vanhusta tai estämään muistihäiriöisen henkilön ulospääsyn turvallisuussyistä. Vähävaraisuuteen on monia syitä. Hän harkitsi tarkkaan mihin halusi testamentin käytettävän, kertoi Vanhainkotiyhdistyksen taloudenhoitaja Tapio Pirilä. Enää ei tarvitse pelätä, että joku asukas erehtyisi retkelle kotipihaa kauemmas. Havuhovissa on myös vanhuksille tarkoitettuja asunto-osakkeita. Vähävaraiset saavat apua ruokakorttien muodossa, joten apua ei voi käyttää väärin vaikkapa päihteiden hankkimiseen. Ilveksen metsästysaika alkaa joulukuun alusta jatkuen helmikuun loppuun. Teimme aitaelementit valmiiksi erillisissä tiloissa ja pystytimme ne talkootyönä. 6
Perjantai 3.12.2010 - Akaan Seutu
Havuhovi siunattiin käyttöön
Vanhainkoti Havulinnan uudisrakennus Havuhovi siunattiin käyttöön sunnuntaina 28.11. Vaihtoehtoisesti koko Pirkanmaa tulisi nimetä yhdeksi seutukunnaksi. Viialan Yrittäjien Risto lästä, Janne Vuorinen Nekala-Koivistonkylästä ja Olli Sirén Toijalasta. Kunta lupasi hoitaa rakennusluvan ja muut byrokraattiset kuviot, ja paikalliset yritykset lähtivät innolla mukaan tukemaan projektia. Emme kysy kirkon jäsenkirjaa vaan autamme mahdollisuuksien mukaan kaikkia apua tarvitsevia. Silti Hakelehdon piha-aluetta ei ollut aidattu dementiaosaston pihaa lukuun ottamatta. Malli aitaan otettiin dementiaosasto Iltatähden piha-alueen aidasta. Laaksonen mainitsee suurimpina tekijöinä työttömyyden ja sairaudet. Kyllähän kotipihalla täytyy aita olla. Vapaaehtoiset lukevat jokaisen Akaan Seudun cd:lle, joka toimitetaan veloituksetta kaikille halukkaille, myös laitoksiin. Osastonhoitaja Hannele Takaniemi on ilahtunut parantuneesta turvallisuudesta. Vanhainkodin pihassa on huvimaja, jonka käyttö tulee aitojen myötä lisääntymään. Näitä kuntia ovat Akaa, Ikaalinen, Juupajoki, Sastamala ja Valkeakoski. Meillä on yhdistyksessä onneksi kaikenlaista osaamista, Kiiskinen sanoo.
Havuhovin siunasi käyttöön rovasti Sauli Turja.
Akaaseen yksi ilveslupa
Pohjois-Hämeen riistanhoitopiiri on myöntänyt alueellaan pyyntiluvat kaikkiaan 25 ilveksen metsästämiseen. Musiikista tilaisuudessa vastasi Akaan Gospelkuoro. Maakuntahallitus katsoo, että johdonmukaisuussyistä Tampereen seutukuntaan tulisi siirtää kaikki ne Pirkanmaan kunnat joiden työssäkäynti Tampereen seutukuntaan ylittää 10 %. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa mainostoimistoyrittäjä Mauri Kivistö. Vuosien myötä hoivan ja avun tarve ikääntyvillä on kasvanut entisestään. Aita lisää turvallisuuden tunnetta, sillä meillä ovet ovat auki asukkaiden kulkea. Diakoniatyöntekijä Aila Laaksonen kertoo, että tänä vuonna raha suunnataan lapsiperheille. Tyhjät cd-levyt kuitenkin kustantavat jonkin verran, ja lahjoituksella taataan toiminta ainakin ensi vuoden kevätkaudeksi. Olemme hyvin kiitollisia leijonille aidasta, Takaniemi kiittelee. Uudisrakentaminen mahdollistui edesmenneen esittelijäneuvos Matti Heikkilän tekemän testamentin johdosta
Hän on tilaisuuksia saanut päättäjien torkkupeitoista alkaen. Korkoja maksettiin, mutta rahan arvon korjaukset ja inflaatio hoitivat osittain velkoja. Hän on toiminut tutkijana Tampereen yliopistossa vuodesta 2006 lähtien. Nämä kansainväliset ja kotimaiset talouspulmat politisoidaan. Ylöjärvellä ei ollut montaa rakennusliikettä pystyssä, kun tarjouksia pyydettiin. Ne maksettiin aikanaan kalliisti pois. Elettiin yli varojen. Olin juuri tullut Ylöjärven kuntaan töihin. Säästettiin ja leikattiin. Kreikka korjasi tilastoitaan nätemmiksi. Ongelmat korostuivat erityisesti vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Vapaa-ajantoimikuntaa luotsaa puheenjohtaja Pentti Koskinen jäseninä Tiina Järvinen, Sanna Salminen, Arvo Niemi, Taru Salminen, Aarto Toivonen ja Paula Sutinen Piirikokousedustajiksi valittiin Sanna Töppärä, Risto Hakala ja Tiina Järvinen. Kuka olisi uskonut Kansallispankin kohtaloon. muuta maataloustyöläisiin, palkollisiin, vähävaraisimpiin käsityöläisiin ja jossain määrin myös torppareihin. Kovassa vauhdissa ei ehditä valvoa. Se lähestyy työväenliikkeen läpimurtoa hämäläisellä maaseudulla mikrohistoriallisesti, yksittäisen henkilön ja hänen toimintansa välityksellä. Kustoksena toimii professori Irma Sulkunen. Niinpä liikkeessä oli tilausta suutari Lindholmin kaltaisille aloitekykyisille ja uskaliaille aktiiveille, jotka olivat valmiita avoimesti haastamaan paikalliset vallanpitäjät.
Euroopan talouskriisit
1970-luvun puolivälissä ja sen jälkeen Suomessa puhuttiin energiakriisistä. Marja-Leena Liiti ja Seppo Mönttinen toimivat tilintarkastajina. Rikas mies pitää tiedotusvälineet näpeissään, mutta toilailee naisjutuillaan ja ylittää sopivaisuuden rajat. Paikallistason analyysi antaa myös eväitä arvioida uudelleen käsityöläisten ja torpparien roolia maaseudun kansalaisliikehdinnässä. Syytöksiä tuli, mutta niinhän kaikki olivat hyvässä uskossa toimineet. Omaisuus menetti arvoaan. Tutkimuksen keskushahmo on Urjalan ja Kylmäkosken rajamailla elänyt suutari Vihtori Lindholm (18681918), joka toimi paikallisessa työväenliikkeessä 1900-luvun ensikymmenellä. Eivät ne ole Berlusconinkaan asiat mallillaan Italiassa. Valuuttaluottoja ei kyetty maksamaan. Siellä maksettiin hyvin palkkoja, muttei kerätty kunnolla veroja, kun kansa ei tykännyt. Meilläkin oli valuuttalainoja. Työväenliike juurtui Urjalaan ja Kylmäkoskelle vuosina 19011902, samoihin aikoihin kuin muualle eteläisen Suomen maaseudulle. Toki hän on EU:ssa jotain hyvääkin nähnyt, kun siellä on itse mukana. Tultiin 1990-luvun alkuun, jolloin kulissit sortuivat. Ryhmään SAK-TU valittiin Sanna Töppärä ja Tiina Järvinen. Toki muitakin syitä oli. Hinnat ja palkat nousivat. Työväenjärjestöjen mahdollisuudet vaikuttaa säätyläisten ja talollisten hallitsemaan paikallispolitiikkaan olivat alkuvaiheessa niukat. On vajaa puoli vuotta vaaleihin. Lindholm kuitenkin jatkoi toimintaansa työväenliikkeessä ja joutui parinsadan urjalalaisen aatetoverinsa ohella maksamaan vakaumuksestaan hengellään vuoden 1918 sisällissodan mainingeissa.
Suutari Lindholm keskushahmona
Väitöskirja syventyy kysymykseen, miksi sosialistinen työväenliike saavutti Suomessa kansainvälisesti verrattuna poikkeukselliseen kannatuksen 1900-luvun alussa. Sosiaalidemokraattisen puolueen organisaation yhdenmukaistuminen ja tarve varjella mainettaan johtivat aatteiltaan ja toimintatavoiltaan kiusallisten rönsyjen karsimiseen liikkeestä. Työväen säästöpankki meni siinä muutaman yrityksen ansiosta kumoon. Opposition on helppo räksyttää ja olla vastaan, vaikka olisivatkin valtaa pitävinä samoin toimivia. Kai uskottiin, että tämä kasvu jatkuu ikuisesti. Akaassa oltiin vain miljoonasta eri mieltä. Lainoista ei enää selvitty. Meillä ajat ovat parantuneet, mutta viennin varassa eletään. Yritysvero oli ollut liian alhainen. Valtiot ovat antaneet suuryrityksille vallat, mutta joutuvat helposti hädässä itse maksumiehiksi. Pienen Islannin pankkimiehet tulivat ostoksille Suomeen. Puheenjohtajaksi valittiin Sanna Töppärä ja sihteeriksi Tiina Järvinen. Hädässä olevaa autetaan, kun EU:ssa ollaan ja rahaliitossa. Minäkin kävin siellä kolme kertaa yrityskeskuksia ja EU-hankkeita katsomassa. Niitä ei lupauksista huolimatta saatu konvertoiduiksi. Velkoja myydään ja optioita nostetaan, kun näin on ohjelmat rakennettu. Vastineista ei ole aikaa sopia. Maa on kriisissä ja syö kalaa, leikkaa ja säästää. Nyt ollaan ihmeissään Irlannin kanssa. Hänen värikkäät vaiheensa osoittavat, että jäsenistön kurittomuus aiheutti työväenliikkeelle jatkuvia ongelmia liikkeen pyrkiessä murtautumaan mukaan paikalliseen ja kansalliseen vallankäyttöön. Liittovaltuutettuna jatkaa Risto Hakala ja mahdollisen uuden liiton (Ammattiliitto Pro) aloittaessa toimintansa 1.1.2011 hän toimii edustajiston jäsenenä. Jäseninä Tiina Järvinen, Vuokko Haussalo, Ari Kaskela, Petteri Jyrämö, Tino Kaapu, Tarja Kuparinen, Matti Toivonen, Ari Mäkinen, Markku Räikkä, Marko Sankari, Kirsi Patama, Pasi Alanko, Juha Väljä
Palkitut vasemmalta: Tapani Salonen, Esa Maaniitty, Pentti Koskinen, Ahti Manninen, Aila Hinkka, Aarne Paulin, Risto Hakala, Paula Sutinen, Petri Saarela ja Kari Väätänen.
ja Saku Kauranen. Yhdistyksen kokous- ja vapaaajanpaikkana toimii paikka nimeltä Nakki Akaan Konhossa. Työväenliikkeen jäsenmäärä ja joukkovoima kasvoivat tuolloin räjähdysmäisesti ja liike suuntautui eduskuntavaalikampanjointiin ja toimintaan kunnalliselimissä. Näin kävi monelle kunnalle. Liike vetosi ennen
Toijalan Toimihenkilöt palkitsi ansioituneita jäseniään
Toijalan Toimihenkilöt TU ry palkitsi ansioituneet vaalikokouksessaan. Eteläisen alueen yhteistyöryhmään valittiin Sanna Töppärä, Tiina Järvinen ja Paula Sutinen. Yhdysvallat ajautui yks kaks talousahdinkoon. Korjattiin vain väestöennusteita. Asuntojen hintakupla puhkesi. Espanja on iso maa ja sillä on talousluvut toista luokka kuin pienillä pulmamailla. Pauli Ihamäki
Jäsenistön kurittomuus ongelma
Toisaalta suutari Lindholm oli huonomaineinen käräjäpukari, joka ärsytti paitsi poliittisia vastustajia myös omia aatetovereita. Perustivat tänne filiaalejaan ja maksoivat hyvät korot sen ajan, kun siihen rahaa oli. Tallettajilla on suojansa. Rahalaitoksissa asuu ahneus ja oman voiton pyynti niin, että järki sumentuu joissakin. Hänen toimintansa välityksellä avautuu uudella tavalla se, miten ja miksi maalaistyöväestön "herraviha" kanavoi-
Suutarin työvälineitä, kirjoitusvälineitä ja työväenlehti 1900-luvun alusta Työväenmuseo Werstaalla. Ne joilla oli valtaa ja rahaa, käyttivät niitä. Tehtiin irtisanomislistoja, jotka sittemmin revin, kun tilanne helpotti ja vaihdoin kotikuntaa. Hakat ja Ekat kaatuivat. Kun pää tuli vetävän käteen, piti ruveta jotain tekemään. Minuakin oli Lahdessa pyydetty säästöpankin hallitukseen eli vastuulliseksi. Visa vinkui käsissä, kun luottokortit olivat tulleet iloksi ja ihanuudeksi. Säästöpankkeja kaatui. Työttömiä on siellä ja heitä oli täälläkin aivan liikaa. Uuden johtokunnan muodostavat: Petri Saarela, Risto Hakala, Saku Kauranen, Maria Nissi, Tiina Järvinen, Paula Sutinen ja Esa Maaniitty. Maassamuutto hiljeni ja joidenkin kaupunkien kasvu tyrehtyi. Peli oli kovaa. Varajäseninä toimivat: Kari Väätänen, Juha Väljä, Tarja Kuparinen, Marita Vilkki, Taru Salminen, Aila Hinkka ja Sanna Salminen. Vaalikokous ja sitä seurannut uuden johtokunnan järjestäytymiskokous valitsi uudet toimijat vuodelle 2011. Siellä käytiin delegaatioiden kanssa tätä ihmettä katsomassa ja oppia ottamassa. Merkkipäivän ja ansioiden johdosta yhdistyksen pöytäviirin sai Tapani Salonen. Pankkeja kaatui. Sitten mentiin Euroopan Unioniin ja rahaliittoon. Maa on EU:n ulkopuolella, mutta toki on apua saanut. Perussuomalaisten Soini pääsi irvimään. Maria Nissi hoitaa tiedotus- ja koulutussihteerin tehtävät. Kauppoja on pantu kiinni ja huilaamaan, kun ei ole ostajia. Saku Kauranen on nuoriso- ja jäsenhankintavastaava. Markkinatalouden pahimmat piirteet pääsivät esiin. Työttömyys on tosi korkealla niissä maissa. Edunvalvontaa hoitaa toimikunta, johon kuuluu kaikki alueen luottamusmiehet vetäjänä Paula Sutinen. Suomi selvisi silloin oppien kriisistään. Varapuheenjohtajaksi valittiin Petri Saarela. Moni joutui velkavankeuteuteen pitkäksi aikaa. Katsotaan nyt kuinka EU:n ja Suomen tässä käy. Niistä tulee vaaliaseita. Vastaväittäjänä on professori Ilkka Liikanen (Itä-Suomen yliopisto). Irlanti oli menestyneen maan kirjoissa niin kuin Suomikin aikanaan. Suutari Lindholm oli paitsi poliittisesti aktiivinen käsityöläinen, myös itseoppinut kirjoittaja ja yhteisössään ristiriitoja herättänyt kyläoriginelli. Pankit olivat ihmeissään järjestämättömien luottojensa kanssa. Täällä meillä on opittu säästämään ja selviytymään, kun on ollut sotakorvauksia ja kriisejä. Kuva: Sami Suodenjoki.
tui työväenliikkeeseen 1900-luvun alkuvuosina. En onneksi mennyt, kun olin toisen pankin asiakas. Takauksia annetaan ja lainataan. Tampereen yliopistossa. Kansa meni kadulle rähinöimään ja rikkomaan yhteistä omaisuutta. Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
7
Työväenliike juurtui Kylmäkoskelle 1900-luvun alussa
Tutkija Sami Suodenjoen historian alaan kuuluva väitöskirja Kuriton suutari ja kiistämisen rajat. Uusi yhteinen raha toi monta helpotusta. Näiden asioiden kynnys on Italiassa aika korkea. Tällöin myös suutari Lindholm menetti asemansa paikallisten työväenjärjestöjen johdossa. Tutkimuskohteena on sama Urjalan seutu, joka aikanaan innoitti Väinö Linnaa hänen kirjoittaessaan kansalliseen historiakuvaan merkittävästi vaikuttaneita Täällä Pohjantähden alla -romaaneitaan. Maa osasi EU-tukia hyödyntää paremmin kuin mikään muu maa. Yliopistot ja yritykset tekivät esimerkillistä yhteistyötä. Sami Suodenjoki on syntynyt vuonna 1977 Tampereella ja hän on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin ja filosofian lisensiaatin tutkinnot Tampereen yliopistossa. Kun oli kysymys maailman suurimmasta taloudesta, heijastuivat pulmat pian Eurooppaan. Portugalin ja Espanjan tilannetta pelätään. Se on Portugalin kanssa niin taloudellisesti ja toiminnallisesti kiinni, että katsotaan nyt. Valuuttalainoja tyrkytettiin ihmisille ja yrityksille. Suomikin EU -kaveriaan päätti tukea. Me olemme nyt sitten niin kansainvälisiä, ettei sitä tavallinen kansalainen oikein tajuakaan. Työväenliikkeen läpimurto hämäläisessä maalaisyhteisössä 18991909 tarkastetaan lauantaina 11.12. Asuntokupla puhkesi. Hallituksessa ei ole nyt herkkua olla. Risto Hakala ja Tiina Järvinen
Pauli Ihamäki
Kirjoittaja on hallintotieteiden maisteri ja Akaan eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja. Samalla Lindholmin monisärmäinen hahmo nostaa esiin työväenliikkeen sisälle muodostuneet rajalinjat ja jännitteet. Verotusta on pidetty korkealla. Suodenjoki työskenteli Akaan Seudun kesätoimittajana vuonna 2002. Markkaa devalvoitiin, kun oli tarpeen, mutta euron arvoa ei Suomi yksin muuttele. Se työllisyyden ratkaisee. Kaikki eivät ole siitä selvinneet. Suomessa elettiin 1980-luvulla vahvan markan aikaa. Pohjolassa Suomi yksin valitsi yhteisvaluutan. Pronssisen ansiomerkin yhdistyksen ja jäsenten hyväksi tehdystä työstä saivat Aarne Paulin, Ahti Manninen, Aila Hinkka, Esa Maaniitty, Kari Väätänen, Paula Sutinen, Pentti Koskinen, Petri Saarela ja Risto Hakala. Hänelle kuuluu myös jäsensihteerin kuviot
Jäseniä perustamisvuonna saatiin 42. Ajatuksena oli, että kun veteraaneilla on vielä nämä sota-aikana mieliin jääneet laulut muistissa, heitä ehkä kiinnostaisi kuulla niitä uudelleen. Se on ollut uhrien, taisteluiden ja tuskan aikaa. Osastomme oli aina tilanteen tasalla, kuin saimme Oivan kautta tiedot liittotasolta, kiittelee 40-vuotisjuhlaan historiikin koonnut Väinö Vinnikainen. Rintamaveteraanijäseniä on noin 8 000 ja 5 500 kannattajajäsentä. Ja kaikki ymmärrämme, että veteraanien puolisotkin tarvitsevat kuntoutusta, mutta sitä me emme ymmärrä, että puolisoiden kuntoutus otetaan veteraanien määrärahasta, sanoi puheenjohtaja Leivo Akaassa lauantaina.
Viime vuonna puolisoiden osuus kuntoutusmäärärahasta oli 30 prosenttia eli joka kolmas veteraani jäi vaille kuntoutusta. Miksi puolisoille ei järjestetä omaa määrärahaa, kun kuntoutus kuitenkin katsotaan tärkeäksi.
Viimeinen iltahuuto lähenee
Veteraanien asioita ei tarvitse enää kauan hoitaa. Vähiin käymme ennen kuin lopumme, sanoi puheenjohtaja Leivo. Vuosijuhlassa erittäin aktiiRintamaveteraaniosaston pit- vista naisjaostoa kiiteltiin monta käaikainen sihteeri kertasi kertaa. Molemmat lupaavat Metsälinnassa tunnelmallisen ja herkän hetken hyvän musiikin ystäville.
sa Kirjeen isältä, Valssin menneiltä ajoilta, Lili Marleenen, Kynttilöiden syttyessä, Valkean sisaren ja tietysti Ison Iitan. Rintamaveteraanien juhlassa debytoi Aulis Eskeli myös laulajana, mikä tietää keikkoja lisää. Myös Sanna Valkama lauloi ja laulatti yleisöä. Alun hiljaiselon jälkeen osaston toiminta vilkastui Oiva Tuomelan tultua puheenjohtajaksi vuoden 1973 alusta. syyskuuta. Apua arjenkin sujumiseen jo kovasti tarvitaan, mutta se on usein kiven alla. Mitalin tulevat saamaan myös Kalevi Joronen, Matti Sipiläinen ja Hilkka Joronen.
Juha Kosonen
Toijalan Seudun Rintamaveteraanien kodikkaassa 40-vuotisjuhlassa kävi selväksi, että veljeä ja sisarta ei jätetä, vaikka askel jo painaa. kappaleita, Suomen Lili Marleene. Toijalan pelimanniorkesteri ja Toijalan Mieskuoron vahvistettu kvartetti on koonnut sota-ajan lauluista konsertin. Rintamaveteraanien liittovaltuuston puheenjohtaja, jo talvisotaan lähettinä osallistunut Sulo Leivo sanoi suoraan, että itsenäisyyspäivänäkin kuultavat korulauseet ja saloissa liehuvat siniristiliput eivät tuo lisää leipää pientä eläkettä nauttivan rintamaveteraanin pöytään. Nyt rintamaveteraanien ja muidenkin veteraanijärjestöjen suurimpana huolena on kuntoutus-
määrärahojen vaatimaton taso. Rintamaveteraaniliitto on kertaalleen jo päättänyt lopettaa toimintansa vuonna 2015, mutta
päätös perutaan ensi kesän liittokokouksessa. Äänisjärven rantakivillä istuen. Naisjaoston johtaa Annahistoriikin pääkohdat. Sitä minä en ymmärrä kun valtiovalta ei ymmärrä. Metsälinnan konsertin ensimmäisessä osassa olemme rintamalla ja toisen osan näkökulma on kotirintama. Sota myös nosti maamme eturivin taitelijoita lopullisesti kaikkien kansalaispiirien suosioon. Liisa Virolainen. Kansaneläkelaitoksen tilastojen mukaan sodan käyneitä miehiä on jäljellä enää 33 900 ja naisia 19 100. Veteraanit! Teidän ja poisnuk-
Sota-ajan ankeutta paettiin viihteeseen
Juha Kosonen
Viihteellä oli vaativa osansa Suomen viime sodissa. Emme tiedä, kuinka kauan kukin meistä toimii, ei kovin kauan kumminkaan. Sanat valssiin kirjoitti talvisodassa Usko Kemppi, aikaisemmin Hurmerinta. Sunnuntaina 5. Tuomela johti rintamaveteraaneja 14 vuotta. Ensimmäisen johtokunnan jäseniä olivat Johannes Ojala, Kalle Kari, Leo Lehmusvirta, Väinö Seppälä, Urho Peltonen, Väinö Rokkanen, Aaro Mäkinen, Väinö Joronen ja Akseli Takkinen. Mäkelä oli jo aikaisemmin perustanut vastaavan piirin Viialaan työväenopiston suojiin ja 1975 oli Toijalan vuoro. Paikallisyhdistyksenkin tulevaisuudesta päättävät veteraanit puheenjohtaja Eskelin mukaan itse, eivät kannattajajäsenet. Yhtään perustajajäsentä ei enää ole elossa. Konserteissa oli laulu kuitenkin alusta asti mukana. Ensimmäinen tavoite oli koota soittajille kappaleista useampiääniset sovitukset ja vasta tämän jälkeen liitettiin laulu mukaan. JK
Suomen Rintamaveteraaniliiton 45-vuotismitalin saivat Kaarina Kitunen Erkki Kitusen (vas.) vastaanottaessa sen, Anna-Liisa Virolainen, Eino Kuittinen, Väinö Vinnikainen, Toivo Seppänen, Kaarlo Helin, Erkki Virolainen ja Pentti Salo. Oiva Tuomelan jälkeen puheenjohtajina ovat toimineet Olavi Sten 19891994 ja Vilho Jokinen 19952001, Eino Kuittinen 20022004 ja Kaarina Kitunen 20052007. Aulis Eskeli aloitti puheenjohtajana vuoden 2008 alusta. lokakuuta 1970, mutta perustamista ideoitiin jo liiton kenttäpäällikkö Pauli Marlen vierailun yhteydessä 14. Oiva Tuomelan kyvyt huomattiin niin piirin kuin liitonkin taholla. Samalla rahalla saadaan vähemmän kuntoutettavia hoitoon. Poistuma sotien veteraanien keskuudessa on vuosittain noin 10 prosenttia. Ei ollut ihme, että sellaiset rintamajermut, joilla oli kotona hieman ronskimman kaliiberin morsiamia, purnasivat ylenmääräisen pikkutyttöjen palvonnan johdosta. Tästä syystä Kalle Väänänen sepitti ja sävelsi verattoman vastaiskun Iso Iita, muistelee majuri Reino Hirviseppä Palle - itsekin sota-ajan rintamaradion monitoimimies, toimittaja, säveltäjä, sanoittaja ja jopa laulaja. Voitto K. Viihdytyskiertueilta alkoi niin Tapio Rautavaaran kuin Olavi Virrankin ura. Oivan puheenjohtajakaudella kerhotoiminta sai alkunsa, samoin äitienpäiväjuhla ja pikkujoulu. Mäkelä johti piiriä vuoteen 1980. Oivan työ oli mittava ja osaston toiminnan kannalta erittäin tärkeää. Sotasensuuri kielsi muun muassa Pienet kukkivat kummut valssin esittämisen, koska valssissapuhutaan sodan uhreista. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Niilo Salo, Viljo Salonsaari ja Eino Saari. Tällä hetkellä Rintamaveteraaniliitolla on 15 piiriyhdistystä ja 180 paikallisosastoa. joulukuuta kello 15 voi Viialan Metsälinnassa kuulla muun muas-
Ahti Järvelä kokosi nuotiston
Ahti Järvelä on veteraaneille tuttu jo vuodesta 1970. Kuntoutusmäärärahat pysyvät ennallaan tai pikemminkin laskevat. Se on vähän niin kuin pissaisi talvipakkasella housuunsa. Voitto K. Vaikka me kuinka selitämme, että kun veteraani ikääntyy, hänen kuntoutuksensa vaatii kalliimpaa kuntoutusta. Veteraanisukupolven jälkeen todella hyvin tehdyistä ja ikivihreiksi nousseista kappaleista ovat kiinnostuneet nuoremmat. Myöhemmin löytyi vielä Taito Vainion sovituksia näihin sävelmiin ja olen myös itse sovittanut muutamia kappaleita, kertoo Ahti Järvelä.
lauluista koottu konsertti kokosi syksyllä 1991 Iittalaan lähes 250 kuulijaa. Lisäksi hoitolaitoksien kustannuksen nousevat vuosittain. Puheenjohtajan tervehdys päättyi muistutukseen, minkä ansiosta lippu liehuu. Marsalkka Mannerheimin mielestä valssi oli kuitenkin liian synkkä ja uhreja korostava. Hän oli piirin puheenjohtaja vuodesta 19771981 ja liittohallituksen jäsen 19791986. Eturivin taitelijat vietiin etulinjaankin, ainakin poseerauskuviin. Radiosta kuunneltiin rintaman uutisia, mutta etsittiin myös musiikkia sota-ajan ankeuteen, kertoo Järvelä. "Siellä lepäävät sankarit Suomussalmen, Summan, Raatteen ja Kollaa-joen....."
Kirje isältä Metsälinnassa
Sota-ajan iskelmät ovat edelleen suosiossa. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Niilo Salo puheenjohtajaksi, Viljo Salonsaari varapuheenjohtajaksi, Eino Saari sihteeriksi, Aaro Mäkinen rahastonhoitajaksi. Ensimmäinen sota-ajan
Elämää juoksuhaudoissa
Valssi Elämää juoksuhaudoissa on Suomen sotien tunnetuimpia. Ragnar Nyholm sävelsi valssin talvisodan jälkeen ja Georg Malmsten levytti sen syksyllä 1940. Toijalan Seudun Rintamaveteraaneilla on 15 jäsentä ja 16 kannattajajäsentä. Hetken se lämmittää, mutta sitten on taas kylmä. Toivottavasti nuo ajat eivät koskaan palaa, sanoi puheenjohtaja Eskeli tervehdyksessään. Tein yhteistyötä Oivan kanssa kahdeksan vuotta. Osaston sihteeri on Erkki Virolainen. Lauluille on Ahti Järvelän mielestä sosiaalinen tilaus. Varsinaista viihdytystoimintaa ei ennätetty talvisodan kuukausiksi käynnistämään, mutta jatkosodassa huolellisesti järjestetyt viihdytystilaisuudet toivat lepoa ja lohtua niin rintaman kuin kotirintamankin arkeen. Oivan puheenjohtajakaudella myös osaston nimestä jätettiin mies-sana pois, jatkaa vuosina 19802009 sihteerinä toiminut Vinnikainen. Aloitimme sota-ajan laulujen suunnittelun jo vuonna 1989. Perustamiskokouksessa oli mukana 40 rintamamiestä. 8
Perjantai 3.12.2010 - Akaan Seutu
Sotien veteraani ei kostu juhlapuheista
kuneiden tovereittenne ansiosta saamme elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa, joka ei ole itsestäänselvyys. Valssista tuli hitti. Vuonna 2015 miehiä on jäljellä 12 900 ja naisia 10 000. Yhdistystä johtaa kannattajajäsen Aulis Eskeli. Rintamaveteraanit tekevät syvää yhteistyötä paikkakunnan muiden veteraanijärjestöjen kanssa. Juhla päättyi yhteislauluun Veteraanin iltahuuto.
Oiva Tuomela nosti rintamaveteraaniosaston
Rintamaveteraanien Toijalan seudun osasto perustettiin 4. Äänisen aallot valssin lauloi levylle Georg Malmsten Berliinissä 1942 ja loppu okin suomalaista musiikkihistoriaa.
Hanurilla 35 vuotta
Toijalan Mieskuoron todella vahvistettua kvartettia säestävä Ahti Järvelän johtama pelimanniorkesteri on toiminut Toijalan Kansalaisopiston, nykyisin Akaan Opisto, piirinä 35 vuotta. Sanat kirjoitettiin kovan tykistökeskityksen aikana, kun Kempille tuli kiven suojassa aika pitkäksi. Valssi on kuitenkin huomattavasti vanhempi ja tuli tunnetuksi helsinkiläisen Rambles-orkesterin levyttämänä jo vuonna 1937. Konsertin helmiä on myös Äänisen aallot, jonka George de Godzinsky sävelsi syksyllä 1941
Sensuuri ei halunnut kumpujen kukkivan
Kaikki nyt tunnetut sota-ajan laulut eivät kelvanneet sotaa käyvän maan ilmapiirin. Tavisotaan ehätti vain tulevien olympialaisten takia hyvin varustettu Yleisradio, jonka joulukuvaukset tukkitulen keskeltä ovat legendoja. Yksi koskettavimmista kotirintaman toivelauluista on Kodin kynttilät, joka on Metsälinnankin konsertin ohjelmistossa.
Ahti Järvelä ja Antti Tanni vastaavat sota-ajan laulujen konsertin järjestelyistä. Asemasota-aikana luonteenomaisia olivat tyttösten nimiin liittyvät sentimentaaliset kaipauslaulut. Näin kokosin nuotteja ja Musiikki Fazer julkaisi vuonna 1989 nuottivihonkin, josta löytyi kattava materiaali konserttiin. Ja kaikki nuo tytöt tahtoivat olla pieniä, hentoja ja muutenkin suloisia. Pidämme liiton pystyssä niin kauan kuin veteraanit haluavat. Hän kiersi eri tilaisuuksissa viihdyttämässä ja sieltäkin tuli toiveita sota-ajan lauluista. Aunuksen rintamaradiossa hääri muun muassa Pekka Tiilikainen ja Kauko Kähkö. Sulo Leivoa raivostutti, että lähetystöjen edessä eduskuntaryhmien puheenjohtajat kyllä lupaavat hoitaa veteraanien asioita, mutta istuntosaliin mennessään unohtavat koko asian
Rauhallinen sijainti, kuitenkin keskustan palvelut vieressä. 68.000 . Piharakennuksessa on sauna. Alkovi on kuin pieni erillinen makuuhuone. 66.000 . Oh:ssa lämpöä antaa Tiilerin takka. 010 666 4100 myynti@trailpark.fi www.trailpark.fi av. Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
9
Joulupukin pussiin pehmeitä paketteja
mm. 9.30-17 la 10-14
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Peltorinteentie 10, 31760 Urjala, p. Olohuoneessa ja eteisaulassa lattiat mosaiikkiparkettia. Yläkerrassa kaksi huonetta. ja erillinen wc. ki jakaa karkkeja Joulupuk pe klo 1518 ja la klo 1115 55
MEILTÄ MM.
9
MEILTÄ MYÖS HUOLLOT!
SAFARIT
alk.
40,- /hlö
Trapper 400-XL
MYÖS LIIKUNTASETELI
LLÄ!
alk. 2 h+k+kph+p. 1 km. Mh. 1 h+k+alkovi(mh)+vh+s. Sähkölämmitys, lisäksi takka ja puuliesi. Keskustassa rinnetontilla 60-luvun remontoitu ok-talo. Hyvät tieyhteydet, Tre-Tku tielle n. 162.000 . Mh. 123.000 . klo 12 mennessä.
(itsenäisyyspäiväviikolla)
Mönkijä TrailPark Oy Pajalantie 6, 37550 Lempäälä p. 596894
Kerrostalot
Akaa, Viiala okt 82/97 m² Palokatu 26. 03 546 0660, fax 03 546 0661 www.keittiokalustetukut.fi www.visionliukuovet.fi
Kodin Sininen Oy
Omakotitalot
Rivi-, pari- ja puutalot
Kylmäkoski, Kirkonkylä rt 36 m² Einontie 3 A. Talossa on viime vuosien aikana uusittu mm. Mainiolla paikalla palveluiden välittömässä läheisyydessä sijaitseva 1. 598845
Toijala
Kylmäkoski
Viiala
Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Toijala Puhelin (03) 574 5678
opkk.fi. 599321
Rivi-, pari- ja puutalot
Kylmäkoski, Kirkonkylä rt 72,5 m² Rantatie 2 A. Pintaremontilla mukava koti. Kiinteistö on liitetty kunnallistekniikkaan. Avara aurinkoinen takapiha jossa oleskelupatio kivilaattaa. Kellarikerroksessa autotalli, sauna, ph, wc, teknistätilaa ja työtila (huone). Lattiat mosaiikkiparkettia, pesutiloissa laattaa ja lattialämmitys, siistit vaaleat keittiökaapistot. 3 h+k+s. Taloon on tehty laajamittainen alapohjaremontti, jonka yhteydessä on uusittu, eristeet, lattiapinnat ja ulkovuorta. Valoisan huoneiston kph/wc täysin uusittu putkistosaneerauksen yhteydessä. krs:n siistikuntoinen, parvekkeellinen läpitalon huoneisto. Hyväkuntoinen ja toimivapohjainen läpitalon kaksio keskustan palveluiden kupeesta. 574658
Akaan Seudun Joulupukkikisa
Akaa, Toijala kt 110 m² Ylpöntie 1 A. 63.500 . Mh. Nanson yöpaidat ja miesten pyjamat. Valoisa asunto toisessa kerroksessa, rauhallisessa taloyhtiössä. Mh. Kolmas kerros, iso lasitettu parveke Aunelantien suuntaan. Kaiken aineiston tulee olla perillä ti 7.12. Vh. 599193 Kylmäkoski, Kirkonkylä rt 45 m² Einontie 3 A. 1 h+kk+alkovi+s. 41.000 . Lasitetetulta parvekkeelta avarat näkymät. Harvoin tarjolla! Mh. 73.500 . 599032
Akaa, Toijala okt 64/124 m² Sontulantie 14. Taloyhtiöllä pesutupa ja kylmiö. Mh. mape 1018, la 1014
ABC:T
PALVELEVAT MYÖS
JOULUN PYHINÄ JOKA PÄIVÄ
Nyt polkupyörät pukinkonttiin!
Lahja joka liikuttaa vielä kesälläkin.
Keittiökalusteiden ei välttämättä tarvitse maksaa paljon!
24 H
ABC Toijala Satamatie 43, Toijala
KALUSTEET TEHTAANMYYMÄLÄSTÄ!
Kalusteet tehtaanmyymälähinnoin! V I S I O N
* Keittiökalusteet * WC-kalusteet * Kodinhoitohuonekal. 50-luvun ok-talo isolla tontilla lähellä palveluita. 3 h, k. Vh. 4 h, k. 46.934 . 2009. Laatoitetut kph. Joulukankaita ja jouluisia pitsikappoja.
JOULUNAVAUS
ABC:n
(03) 546 0650 Urjalantie 26, Urjala
Tonttutytöt tarjoilevat glögiä ja pipareita p Piparien koristelua lapsille Ilmapalloja Hesburgerissa u piirustuskilpailu maan Tervetuloa tutustumaan voimassa oleviin tarjouksiimme.
JOULUINEN Tervetuloa NOUTOPÖYTÄ ABC Toijalaan 3.4.12. Mainio kohde sijoitukseen, ensiasunnoksi tai vaikkapa lomahuoneistoksi. 595104
Akaa, Toijala kt 57 m² Köyvärintie 22 B. 598647 Akaa, Toijala kt 44 m² Aunelantie 3 A. Mh. 582144 Akaa, Toijala kt 56 m² Nahkialankuja 4 A. * Eteisryhmät * Vaatekomerot * Ovet * Liukuovet * Mittatilausovet ja -kalusteet
LIUKUOVET
Meiltä saat myös pitävät nastarenkaat liukkaille talvikeleille!
Juvankatu 1, Kaukajärvi Puh. 55.312 . Laadukkaasti remontoitu kodikas kaksio Lastumäenrinteessä. Oy Akaan Arkkiatrissa, rv. Hyväpohjainen päätyhuoneisto. 2h+k+kph+p. 363 2900 www.nippeli.fi
Urjalan
Avoinna ark. Kodikas hyväkuntoinen asunto hyvässä taloyhtiössä. 2 h, kk, s. asuin- ja pesutilat, vesijohdot, viemärit, osin sähköt, lämmityslaitteistoa ja katto. Keskustassa uudenveroinen pikku kaksio As. Asunnosta löytyy neljä makuuhuonetta, keittiö, erillinen ruokailutila, remontoitu kph, lasitettu parveke ja iso olohuone, jossa pääset nauttimaan takkatulen lämmöstä. Mh. 110.000 . Vh. Varasto kätevästi sisäänkäynnin yhteydessä. 139.000 . Mh. Alakerrassa keittiö, oh, mh, ja kph. Kiva oleskelupiha. Muuttovalmis kodikas koti pienelle perheelle. 40.432 . Näppärä pikkuasunto talon päädyssä. 2 h, k. 66.516 . vinssi, vetokuula ja puskulevypaketti KAUPAN PÄÄLLE!
4490,-
Viikolla 49
lehti ilmestyy vain torstaina 9.12. 56.000 . 597896
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Akaa, Toijala kt 55 m² Köyvärintie 4 B. Nopeasti vapautuva! Mh. 4 h+k+kph. Kph:ssa höyrysuihkukaappi, mh:ssa korkeat liukuovikaapistot, oh:ssa alkuperäinen lautalattia ja lasipariovet. Vh. Yläkerrassa oh, keittiö, kaksi makuuhuonetta ja wc. Keskustassa iso asunto isommallekin perheelle, tai asumisväljyyttä arvostavalle
10
Perjantai 3.12.2010 - Akaan Seutu
Me käymme joulun viettohon...
Akaan Seudun konttori ja toimitus on suljettu to 23.12.-ma 27.12. Älä pode turhaan joulustressiä. Sunnuntaina 12.12. Vielä ehdit tilata pintaremontin, joulusiivouksen ja paljon muuta! Etsi sopiva palvelu www-sivuiltamme tai soita palvelevaan päivystyspuhelimeemme.
WWW.AKAANPAMAUS.FI p. 0400 995 337
A SST U ! UI LO S M TA NY TI EN KO ÄH V. välisen ajan.
Tervetuloa Nordean perinteiseen joulujuhlaan
Teemme sen mahdolliseksi
Nordea Pankki Suomi Oyj
Arvomme asiakkaittemme kesken Jouluaattona 24.12.
TIMANTTISORMUKSEN!
Akaan ja Urjalan konttorit nordea.fi
Palvelemme: arkisin klo 9-18, lauantaisin 9-14. auki klo 12-16.
JOULUKSI KOTI KUNTOON
Onko mielessäsi suloinen, ihana joulu kotona tai mökillä. Jotain pitäisi saada vielä tehtyä tunnelman takaamiseksi
Nämä olot, vapauden ja hyvinvoinnin saimme sen
ansiosta, Marjanne kiittää. Kesken kiireisen koeviikon ja -päivän haastateltaviksi suostuneet nuoret suhtautuvat kotimaansa ja omaan tulevaisuuteensa toiveikkaina ja myönteisesti. Minusta voisimme ottaa enemmän vastaan ihmisiä muualta, he voisivat tuoda Suomeen jotain aivan uutta, Marjanne pohtii.
Marjanne Murto ja Toni Äyhönen arvostavat itsenäisessä kotimaassa erityisesti sanan- ja mielipiteenvapautta.. koittamaan nuoren perheen elämää. Tulevaisuus näyttää valoisalta, on mahdollisuudet edetä niin kuin haluaa, kaikki mahdollisuudet ovat olemassa ja työtarjontakin on suhteellisen hyvällä mallilla, Toni sanoo. Meidät tunnetaan siitä, että Suomi, pieni maa puolusti itsenäisyyttään suurta Venäjää vastaan. Enkä minä anna periksi. Vanhemmat solmivat avioliiton Amerikassa, jossa syntyi kolme perheen seitsemästä lapsesta. Mutta kun ajattelee omaa lapsuutta, ei silloin kenkiä vaihdettu ja polkupyöriä ostettu monta kertaa vuodessa, hän vertailee. Nykyistä elämänmenoa Eleonora Hietala arvioi varovaisin sanankäänteinen, vaikka ei kaikkia nykymaailman ilmiöitä suopeasti katsokaan. Maailman vaatimukset ovat menneet sellaisiksi, että moni sanoo olevansa lujilla. Kertomukset ovat jääneet Marjannen ja Tonin mieleen. Koivula-kodissa hän on asunut viimeisen vuoden.
Työntäyteistä elämää
Töitä on ainakin pitänyt tehdä ja saa sanoa, että paljon, Eleonora Hietala arvioi tähänastista elämäänsä ja pitkän iän salaisuutta. Koulussa on vuosien varrella vieraillut sotaveteraaneja kertomassa sota-ajoista. Perhe ja sukulaiset ovat yli 20
Pohjanmaalta Kylmäkoskelle
Hietaloilla oli Pohjanmaalla maatila, mutta matka jatkui vielä eteenpäin. Amerikassa äiti teki töitä palvelijana ja isä kaivoksilla, mutta Eleonoran ollessa vajaat puolitoistavuotias vuonna 1914 perhe muutti takaisin Pohjanmaalle isän kotitilalle Nurmoon. Eleonora nauraakin, että perhepiirissä on tapana kääntyä hänen puoleensa, jos kukaan muu ei jotain asiaa muista. Virkeydessä Eleonora päihittää nuoremmatkin. Mitä suomalaisuus nuorten mielestä on. Ei meitä mikään sieltä pois ajanut, mutta mies rupesi sanomaan, ettei hän sinne kuole. Eleonora muutti miehensä Jussin kanssa Savikoskelta Viialaan 1970-luvun lopussa vaihdettuaan tyttärensä perheen kanssa taloja keskenään. Suomessa saa ja voi sanoa, mitä ajattelee. Meillä ei ikinä tapeltu eikä isä sanonut äidille pahaa sanaa. Nokiahan on se toinen asia, jonka ihmiset maailmalla Suomeen yhdistävät. Pariskunnan häitä vietettiin vuonna 1937. Niin, oman mielipiteen saa Suomessa sanoa vapaasti. Kun sotahan lähdettiin, olimme päivällensä vuoden olleet omassa talossa. Kotiinpaluuta saatiinkin odottaa, sillä aviomies Jussi haavoittui olkapäähän maaliskuussa 1940 juuri ennen rauhantuloa, ja huhtikuussa hänet siirrettiin sairaalahoitoon Ruotsiin. Sodan nähneenä Eleonora Hietalan harras toive on, että ihmiset saisivat elää ilman sotia. Isäni kotitilalta pojat olivat lähteneet Amerikkaan ja tila olisi mennyt pian muille, jollei isä olisi
En minä kuvassa sängyssä istu, se näyttäisi niin kipiältä, tuumaa Elonoroa Hietala topakasti. Hietalat muuttivat karjoineen päivineen Kylmäkoskelle vuonna 1960.
Kotiinpaluu viivästyi
Tulevan miehensä, nurmolaisen Jussin, Eleonora tapasi nuorisoseurantalolla iltamissa. Kumpikin voisi kuvitella jättävänsä kotimaan jossain vaiheessa mutta vain joksikin aikaa. Tonille tulee ihan ensimmäisenä mieleen, että Suomi on vapaa maa. Kaikki tietävät ja tuntevat Suomen juuri siitä, Marjanne sanoo. Nuorten mielestä veteraanien vierailut kouluissa ovat olleet tärkeitä, sillä nykynuorten omassa lähipiirissä ei enää välttämättä elä viime sotien aikaan eläneitä. Meillä on aika hyvin asiat, ei tule heti mieleen mitään korjattavaa, isoa asiaa, mitä pitäisi kehittää, Marjanne sanoo. Kotiin isäntä saatiin vasta loka-marraskuun vaihteessa. Muuten ei olisi ehkä kuullutkaan niistä ajoista aitoa muistelua, jos ei niitä vierailuja olisi ollut. Oppikouluun Eleonora olisi päässyt, mutta hän ei halunnut muuttaa kovaa komentoa pitäneelle sukulaistädille kortteeriin. Nyt kun olen saanut jo viimeisenkin lapsen eläkkeelle, voi pikkuhiljaa itsekin siirtyä, Hietala tuumaa pilke silmäkulmassaan. Omaan jälkikasvuun kuuluvat kolme lasta, seitsemän lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta. Kyllähän minun oli välillä ikävä Pohjanmaalle, mutta hyvinhän kaikki meni, ja meillä kävi paljon vieraita Pohjanmaalta. Kotimaastaan Marjanne ja Toni eivät osaa nimetä yhtään selkeää epäkohtaa. Marjanne on samaa mieltä. Kirjoistahan voi aina opiskella asioista, mutta se on eri juttu, kuin kuulla niistä tapahtumat itse kokeneilta, nuoret toteavat.
Suomi on vapaa maa
Marjannen mielestä Suomi voi olla ylpeä siitä, että on pienuudestaan huolimatta kyennyt kehittymään ja saanut paljon aikaan. Päätösten aika on kuitenkin vasta keväällä ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Ei kaikki ollut vielä ihan valmistakaan, toisesta kamarista puuttuivat ovet. Mutta nyt ei tahdo sankarihaudoillekaan saada ketään laskemaan seppeleitä. Minä olen sellainen ihminen, joka ei ole saanut muuta tilipussia kuin meijeritilin. Alkuvuodesta 98 vuotta täyttävä virkeä ja valoisa tervaskanto muistaa kirkkaasti niin menneet kuin nykyisetkin tapahtumat. Parin vuoden päästä sota tuli se-
Nuoret antavat kotimaalle hyvän arvosanan
"Suomi on vapautta"
Tuulia Matilainen
Toijalassa asuvat Marjanne Murto ja Toni Äyhönen opiskelevat kolmatta vuotta Toijalan yhteiskoulun lukiossa, nykyisessä Akaan lukiossa. Kotiaan Hietala muistelee lämmöllä. Myös viime sotien aika on Marjanne Murron ja Toni Äyhösen mielestä osa Suomen hyvää mainetta maailmalla. Mutta minä en ole nähnyt muuta kuin maaseudun elämän, enkä osaa sanoa, kuinka tiukkaa ihmisillä nykyisin on. Sitten ostimme maapaikan Kylmäkosken Savikoskelta. Se saattaa olla ainoakin
asia, joka maastamme tiedetään. Mutta kunhan itsenäisyys vaan säilyisi, miettii Koivula-kodissa Viialassa asuva Eleonora Hietala, joka on katsellut maailmaa kauemmin kuin Suomi on ollut itsenäinen. Kun vaan rauha olisi oman iän ja tulevaisuudessa. Mutta silloinhan saatiin maito, munat, leipät ja lihakin omasta takaa, Eleonora Hietala toteaa. Meillä on Nokia ja muuta. vuotta sitten leskeksi jääneelle Eleonoralle tärkeitä. Silloin se oli vähän huonossa maalissa ja suuressa tuvassa oli hirmuinen muuri. Eleonoran äiti lähti Amerikkaan 18-vuotiaana ja isänsä tämän perässä. Kaikki kunnia niille, jotka siellä olivat. Maatilan töihin tarttuminen on ollut Eleonora Hietalalle lapsesta saakka itsestäänselvyys. Mun mielestä Suomi on vapautta, Suomessa saa olla oma itsensä, Toni sanoo. Kyllä sen lähtö- ja tulopäivän muistaa. Suvussa lienee myös pitkän iän geenejä, sillä elossaolevista neljästä sisaruksesta kaikki ovat 90 täyttäneitä. Äitiä tosin kotiinpaluu vähän kauhistutti, kun vuotta ennen minun syntymääni Titanic upposi, missä meni vanhempienkin tuttuja Jalasjärveltä. Isä oli Amerikassa ehtinyt tienata jo sen verran, että pystyi ostamaan kotonsa. Ja se onkin aika iso juttu, Toni toteaa. Molemmat suunnittelevat jatko-opintoja mahdollisesti kaupallisella alalla. Radio on minulla aina auki ja kaikki ajankohtaiset ohjelmat kuuntelen, jotta pikkuisen pysyn ajan tasalla. Mieleisiä hänelle ovat ovat muun muassa Koivula-kodin tietokilpailut.
tullut takaisin. Jos en muista jotain nimeä, valvon vaikka yön sen takia, Hietala kertoo ja samaan hengenvetoon harmittelee, kun ei ensin tahtonut muistaa tyttärenpoikansa koiran rotua, novascotiannoutajaa. Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
11
Eleonora Hietala on elänyt läpi Suomen itsenäisyyden taipaleen
"Kunhan itsenäisyys vaan säilyisi"
Tarja Antola
Itsenäisyyspäivä on itsenäisyyspäivä, ja kun se sellaisena myös pysyisi. Ensimmäinen työ olikin laittaa uusi muuri ja vaihtaa ovet. Kyllähän me katselimme tilaa monestakin paikasta, mutta Savikoskella oli komia talo. Voisin lähteä opiskelemaan ja ehkä joksikin aikaa töihin ulkomaille, mutta palaisin kyllä varmaan Suomeen, Marjanne toteaa.
Pohjoisen eksotiikka on valtti
Suomi on pieni maa Pohjolassa, talvella luminen ja kylmä, mutta juuri eksoottiset luonnonolomme ovat Marjannen ja Tonin mielestä maamme vahvuus ja osa erityislaatua, joka maailmalla tunnetaan. Haaveena olisi, että joskus voisi lähteä käymään muuallakin, opiskelemaan esimerkiksi Espanjaan, Toni sanoo. Suomalaisuuden olennainen osa on nuorten mielestä myös oma kieli. Sen kun muistaa, kuinka silloin oltiin sydän kylmänä.
Amerikasta Pohjanmaalle
Eleonora Hietala, tyttönimeltään Rintala, on kotoisin Pohjanmaalta, mutta syntyisin Amerikasta Michiganista. Nurmolaisetkin lähtivät hevosten kanssa. Nykyisin molempien pitää käydä töissä, että pärjätään. Sellaistakin puhuttiin, ettei siitä mitään sotaa tule, vaan parin viikon päästä ollaan taas kotona, Hietala muistelee. Tytär onkin sanonut, ettei sellainen nykyaikana kannattaisi ollenkaan, jos pitäisi laittaa niin paljon ruokaa kuin silloin. Maailma on nyt sellainen, ettei koskaan tiedä, mitä tapahtuu ja kuinka huonoksi tämä menee. Eihän nuoret välttämättä tiedä siitä, hän miettii. Meillä oli vähän huonoetuinen tila, johon olimme ostaneet maapalan kerrallaan. No, suomalaisten asenteissa on ehkä kehitettävää, esimerkiksi ulkomaalaisia kohtaan. Silloin kun minä olin nuori 30-luvulla, itsenäisyyspäivää korostettiin vähän liiaksikin
Heinäsuon puukoulu on vielä
Lapin koululla asunto ja puusepänverstas
Lapinkulman koulun yläkoulurakennus on valmistunut kouluksi vuonna 1903 ja sitä on jatkettu vuonna 1911. Koulun lopettamispäätös sai aikaan melkoisen kansanliikkeen valituksineen ja kokouksineen, mutta päätös pysyi ja oppilaat ohjattiin Keskuskouluun. Näihin mataliin rapattuihin kyläkouluihin on silmä tottunut maalaismaisemissa, toteaa Akaan kaupungin vs. Vuonna 1924 oppilaita oli kuitenkin jo 62 ja kymmenen vuotta myöhemmin 48 sekä 11 jatkokoululaista. Kuusikymmentäluvun jälkeen lakkautettuihin kouluihin ja vanhoihin pappiloihin on usein asettunut taiteilijoita ja käsityöläisiä. Kunnat sen sijaan näkevät pienet kyläkoulut kustannuseränä, aikaisemmin lakkauttamisen syynä olivat enemmänkin pienenevät ikäluokat. Heinäsuon yläkoulun rakentaminen siirtyi sodan ja kunnan muiden rakentamistöiden vuoksi vuoteen 1957, jolloin uusi koulu virallisesti vihittiin ja samalla purettiin vanha koulurakennus. Kuntajaon jälkeen koulutilojen puute Viialassa oli huutava ja vuonna 1938 rakennettiin Heinäsuon vanhan koulun yhteyteen alakoulurakennus, joka kulki nimellä kansakoulunlisä. losta, kunnes koulua laajennettiin alakoulu- ja keittolarakennuksella, joka valmistui vuonna 1948. Koulun oppilasmäärä oli tuolloin 57 ja se alkoi siitä vähitellen laskea, niin että oppilaita oli vuonna 1965 enää 32 ja edessä oli koulun lakkauttaminen kaksi vuotta myöhemmin. Vuodesta 1988 koulu oli 15 vuotta vuokrattuna SF-Caravan Pirkanmaan kerho ry:lle ja vuo-
Savikosken koulu on karavaanareiden tukikohta.
Persoonallisia asuntoja
Myöhemmin Viialan kunta vuokrasi Heinäsuon koulun tiloja asunnoiksi ja yrittäjille. 12
Perjantai 3.12.2010 - Akaan Seutu
Teksti: Liisa Ahokas. Koulujen säilyttämisen kannalla olevat pitävät lähikoulua vetovoimatekijänä, kun kylille halutaan uusia asukkaita. Lähteet: Pekka Suvanto: Akaan historia II, Martti Favorin: Akaan historia III, Viialan kunta 19321982, Jari Heiskanen: Viialan rakennetun ympäristön ja kulttuurimaiseman inventointi 20052006, koulujen nykyisten omistajien haastattelut
Vanhat koulut uusiokäytössä
Näinä päivinä Suomessa keskustellaan kiivaasti pienten kyläkoulujen , kuten tällä hetkellä Kylmäkosken Kurisjärven koulun, tulevaisuudesta. Kaksikymmentä vuotta sitten Suomessa oli lähes 4500 koulua, nyt alle 2900. Moni koulutalo onkin tästä syystä säilynyt hyvissä käsissä ja tullut harkiten korjatuksi ja vähän muutelluksi, kiittelee Lasse Majuri.
Lapin puukoululla toimii puusepänverstas.
desta 2003 lähtien yksityiselle Savikosken Loma Oy:lle. Koulu osoittautui 1940-luvulla ahtaaksi ja kunta vuokrasi sille lisätilaa Tepon ta-
Asunto Oy Viialan Heinäsuonraitti.
Heinäsuon puukoulussa klassismia edustaa mm. Rakennus oli muutaman vuoden tyhjillään, kunnes sen vuonna 1992 ostivat Kristiina ja Jarmo Niemi, jotka muuttivat siihen peruskorjauksen jälkeen vapuksi 1993. Nykyisin puukoulu on saneerattu yksityisasunnoksi. Leveitä käytäviä on hyödynnetty huoneiksi, jumppasalissa on keittiö ja yläkerran näyttämökin muuttui keittiöksi. Rakennus valmistui keväällä 1958. Kun peruskoulu tuli elokuussa 1976, lopetettiin Lapin koulun toiminta. Koulutyön lisäksi koulut ovat perinteisesti olleet monenlaisen harrastus- ja virkistystoiminnan tyyssijoja. Oikeastaan kiertokouluahan käytiin juuri suurten talojen tuvissa. Lapin koulun erikoisuutena oli pitkään hyvin hoidettu keittiöpuutarha. Testattu on.
Heinäsuo on tarjonnut virikkeitä
Heinäsuon (Heinusuon) vanha koulu oli rakennettu 1904. lunetti- eli puolikuuikkuna kellarin sisäänkäynnissä.. kaavoituspäällikkö Lasse Majuri. Isoja ikkunoita lukuun ottamatta moni koulu näytti tavalliselta asuinrakennukselta. 1950-luvullakin tehtiin vielä ikkunat niin hyvästä puutavarasta, että niiden rinnalla kalpenevat ja sälöytyvät nykyiset ikkunat alumiineineen. Vuonna 1955 kunnanvaltuusto piti välttämättömänä koulun laajentamista. Koulun yhteydessä ollut asunto otettiin koulukäyttöön ja koulun laajennusosaan rakennettiin opettajien asunnot. Taiteilijat ovat olleet hyviä uudiskäyttäjiä kouluille, koska he harvoin pamauttivat täysremontin heti päälle. Alueelle on rakennettu tiloja karavaanareiden tarpeisiin, mutta itse koulurakennusta ei ole oleellisesti muutettu. Lapinkulman alakoulua on ainakin ulkoa korjattu esimerkillisesti: harva omistaja vaivautuu korjaamaan vanhoja isoja ikkunoita, vaikka syytä olisi. Vuosittain lakkautetaan noin sata koulua. Heinäsuon koulullakin nuorisotoiminta oli vilkasta. Suurimmillaan Viialan koulut olivat suurten ikäluokkien tullessa kouluikään, 1960-luvun alussa oppilaita oli kouluissa kaksinkertainen määrä verrattuna vuoden 1975 oppilasmääriin. Lähikouluista halutaan kehittää alueensa monipalvelukeskuksia, jotka tarjoavat eri-ikäisille asukkaille erilaisia palveluja. Heinäsuon koulu toimi vuoteen 1978, jolloin kunnanvaltuusto totesi oppilasmäärän koulussa vähentyneen niin, että yhdistetyissä opetusryhmissä opiskelu katsottiin epäedulliseksi. Vanhat puuikkunat eivät tietenkään pidätä lämpöä niin hyvin kuin lämpölasit. Mäen päällä sijaitseva vanha puukoulu oli ensin pari vuotta tyhjillään, sen jälkeen siinä on toiminut Jokinen & Mäkisen puu-
Lapin kivikoulusta tuli yksityiskoti.
sepänverstas. Perustellaan, että sopivan pieni koulu kasvattaa itsetunnoltaan eheitä ja taidoiltaan luovia kansalaisia turvaamaan suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta. Kommentit: Lasse Majuri. Vasta 50-luku ja koulujen rakentamis-buumi toi kouluille oman arkkitehtuurin, kuten näkyy Heinäsuon kivikoulussa. Kymmenen ensimmäisen toimintavuoden ajan oppilasmäärä vaihteli kolmenkymmenen kahden puolen. Vuonna 1995 ostivat Taru ja Olli Barman vanhan puukoulun ja pitivät siinä Tar-Bar-kelloliikettä. Mutta sitä varten on olemassa liimapaperi, ja paksut verhot talviöitä varten, hymyilee Lasse Majuri. Savikoski Caravanin alueella on 170 sähköistettyä vaunupaikkaa sekä muillekin kuin karavaanareille tarkoitetut kesäkioski, ravintola ja minigolfrata. Kuvat: Merja Järvinen, Lasse Majuri ja Liisa Ahokas. Rinteessä olevassa kivikoulussa oli koulun lopettamisen jälkeen seuratoimintaa, yläkerran luokassa painonnostosali ja kellaritiloissa jonkin aikaa urheiluseura Pyryn jätekeräyspiste. Heinäsuon yläkoulurakennus vuokrattiin kuntainliiton suojatyöpaikaksi ja alakoulurakennus jäi Heinäsuon sivukirjastoksi.
Savikosken koulu karavaanareilla
Vuonna 1898 annetun keisarillisen asetuksen mukaan kuntien oli jaettava alueensa kansakoulupiireihin ja perustettava niihin koulu, jossa oppilaita olisi vähintään 30. Kun uusi koulupiirijako 1950-luvulla toteutettiin, lyheni koulun nimi Lapin kouluksi. Pienentyneet ikäluokat olivat aikoinaan niin Kylmäkosken Savikosken kuin Viialan Lapin ja Heinäsuon koulujen lakkauttamisten syinä. vanhaa kouluarkkitehtuuria, jossa yksinkertainen harjakattoinen talo oli varustettu yhdellä tai kahdella luokkahuoneella. Savikosken koulun tilat olivat sen jälkeen kansalaisopiston ja kyläläisten käytössä ja siellä oli jonkin aikaa myös vuokralaisia, kunnes Kylmäkosken kunta myi koulun vuonna 1987 yksityiselle, joka on vuokrannut koulun ja sen tontin karavaanareille. Koulun tiloja on muokattu niiden ehdoilla, avaruus ja korkeus on säilytetty. Kylmäkosken Savikoskella määrä ylitti juuri ja juuri tarvittavan ja kun sopiva tontti löytyi Lumijärven rannalta, koulu rakennettiin sinne vuonna 1907. Heinäsuon kivikoulun ostivat vuonna 1996 Veli ja Tarja Nieminen, jotka itse suunnittelivat ja pääosin myös rakensivat tiloihin kuusi asuntoa ja omistusmuoto muutettiin asunto-osakeyhtiöksi
SULJETTU
KLASSINEN LELUKAUPPA
JOULUN PARHAAT LELUT!
PUULELUJA PEHMOLELUJA RAKENNUSSARJOJA PELTILELUJA KERÄILYKORTTEJA NUKKEJA PAPERINUKKEJA NUKKEKOTEJA JA KALUSTEITA VAUVALELUJA PIKKUAUTOJA SOITTORASIOITA KOOTTAVIA JA TARVIKKEITA PELEJÄ POLKUAUTOJA PIENOISRAUTATEITÄ AUTORATOJA HÖYRYKONEITA SOITTIMIA PIENOISMALLEJA PAPO-FIGUUREJA PULMAPELEJÄ LE TOY VAN -RAKENNUKSIA PALAPELEJÄ PELIKORTTEJA ROOLIASUJA JA PALJON MUUTA!
SOITTORASIA
KATHERINE KERÄILYNUKKE
RITARILINNA
TERVETULOA TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ!
Pätsiniementie 1, 37800 TOIJALA Puh. 03 5434 055 Gsm 050 5428 208
www.toistori.fi info@toistori.fi. Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
13
TOISTORI
EASY RIDER KEINU"CHOPPER" MUOTOPALAPELI
JOULULAHJAVALVOJAISET TÄNÄÄN, MYYMÄLÄ AVOINNA KLO 10-20!
JOULUKUUN ALUN PIDENNETYT AUKIOLOAJAT MA-PE 10-19 LA-SU 12-18 24.-26.12
Se on antanut suuren sisällön elämälle. asti.
ÄLÄTÖNI
Rasismin vastaista taistelua käydään nyky-yhteiskunnassa paljon, mutta tuntuu, kuin sillä ei olisi merkitystä. Koulussa kuulee usein, kun nuoret matkivat maahanmuuttajien "huonoa suomea". Ei ole hyväksyttävää syrjiä muita heidän rotunsa, kansalaisuutensa tai kulttuurin takia. Voit joko seisoa, tai mennä istumaan erirotuisen henkilön viereen, kumman valitset. Kadulla näkee ihmisten halveksuntaa eri kansalaisia ja heidän kulttuureita kohtaan. Olen itse Toijalassa syntynyt enkä ole asunut Viialassa. Niitä tarjoaa Piccolon Kamarikuoro, joka on yksi maineikkaista, jo pitkät perinteet omaavan tamperelaisen lasten ja nuorten Piccolo-kuoroperheen kuoroista. Maalaamiseen on liittynyt myös kursseja ja matkoja kotimaassa ja ulkomailla, ja olen saanut tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Loppujen lopuksi huntujen kieltäminen on turhaa, ja se loukkaa ihmistä syvästi. Kuvitellaanpa arkipäiväinen tilanne; olet matkustamassa töistä tai koulusta julkisella liikennevälineellä kotiin, ja siellä on aivan täyttä. Maalaamisesta on tullut osa minuuttani niin, että pensseli kuuluu päiviini. Akaan seurakuntaan se siirrettiin "vasta" 1600-luvun lopulla ja hallinnollisesti se liitettiin Akaan maalaiskuntaan vuonna 1870. Salme Pulkkinen-Sirviö on ollut mukana alusta asti. Tolvilan kylän viljelysmaita ja tontteja on kuluneen 90 vuoden aikana palstoitettu uudelleen ja osa niistä on vaihtanut omistajaa useaankin kertaan. Nyt sitten herätys joka ikinen! Ajatelkaa, miltä teistä tuntuisi asua vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa, jossa niin virkavalta kuin tavalliset ihmiset syrjisivät teitä. Suuret taiteilijat saattavat kyllä rikkoa sääntöjä tahallaan, mikä voi tehdä taulusta mielenkiintoisen, mutta ensin täytyy tietää sommittelu. Tahdotko olla maailmalle se hyvä vai paha. Sivumennen mainiten: myös rajanaapuri, Akaan Viialan kylä, kuului alkuaan Lempäälään. Osuuskunnan jäseninä oli myös mäkitupalaisia ja muita alueen asukkaita, jotka suorittivat kartanolle vuokraa (pääasiassa taksvärkkinä) hallitsemistaan viljely- ja tonttimaista. Joskus kuulee, kuinka pikkulapset leikkivät pihalla huutaen: "Varokaa neekeriä!" se saa ajattelemaan, että tuollako ne tulevaisuuden toivot huutavat asioita, jotka ovat oppineet vanhemmiltaan tai elinympäristöstään. Tietääkseni osuuskunnan perustivat Tolvilan kartanon torpparit tarkoituksenaan lunastaa viljelemänsä maa-alueet. Nyt yhdistyksessä olemme kiitollisia siitä, että voimme laittaa tauluja esille tänne Varmiolan kahvilan seinälle. Hän myöntää olevansa hyvin kriittinen sekä materiaalien että omien töidensä suhteen. Pysähdyhän miettimään hetkeksi, " Oletko sinä rasisti. Työt ovat läpileikkaus lähivuosilta, mutta mukana on myös vastikään maalattuja töitä, Salme Pulkkinen-Sirviö kertoo. Eivät he ymmärrä sanojansa vielä, mutta vuosien kuluessa käsitykset vahvistuvat, ja lisää rasismia syntyy. Tämän ikäisten nuorten neliäänisesti laulavaa kamarikuoroa ei pääse liian usein kuulemaan. Perusasioiden opiskelu on tärkeää. Suomalaiset ovat äärettömän ennakkoluuloisia. Osuuskunta Lyhteen toimijoita oli mukana perustamassa myös Viialan Osuuskassaa vuonna 1928. Kartanon silloisen omistajan, maanmittausinsinööri Tuuralan, ja torppareiden välit olivat täysin asialliset, ja lunastustoimenpiteet sujuivat vailla suurempaa kitkaa. Opiskelu antaa tekemiseen oman varmuutensa. Suomessa asuu korkeasti koulutettuja, koko ikänsä suomessa asuneita, sekä Suomessa syntyneitä, erirotuisia ihmisiä, eli he ovat Suomen kansalaisia, ja eihän kansalaiset voi nousta omiaan vastaan. Näitä myöhempiä vaiheita en kovin hyvin tunne. Juuret Lempäälässä
Salme Pulkkinen-Sirviön töissä luonto on vahvasti esillä. Salme Pulkkinen-Sirviö muistuttaa maalaamisen opettavan myös katsomaan luontoa eri tavalla ja näkemään maiseman värejä. Tekemisen meininki ei synny ilman tunnetta. maanosto-osuuskunta Lyhdettä. Piccolo-kuoroja johtaa nykyisin Heikki Hinssa. Mukana oli Viialan Työväenyhdistyksen jäseniä myös sisällissodan aikana punakaartin toimintaan osallistuneita. " perustelut kiitos. Hukkapaperia tulee paljon, hän toteaa.
Alusta asti Akaan kuvataiteilijoissa
Akaan kuvataiteilijat täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Tässä kuorossa laulavat noin 1725-vuotiaat nuoret miehet ja naiset. Salme Pulkkinen-Sirviö kuvailee kuvan tekemistä elinikäiseksi prosessiksi, jossa oppiminen ja tekeminen eivät lopu. Kyseinen alue sijaitsi Lempäälän kunnan eteläosassa Tolvilan kylässä. Usein tekemisissään pitää olla hyvin impulsiivinen. Rasismi on vaikea havaita tietyissä tilanteissa, sillä suurin osa suomalaisista kieltää olevansa rasismi. Rasismi voi olla yhteiskunnan syrjintää tiettyä kansanryhmää tai kulttuuria vastaan, niin kouluissa, työpaikoilla kuin kadullakin. Niina Saarinen Hirvialhon koulu
Pappilan koulun oppilaan Ilpo Lehtosen piirros.. Rasismi voidaan määrittää usealla eri tavalla, ja on niin piilorasismia, kuin näkyvääkin. Suurin osa suomalaisista on rasisteja, myös sinä saatat olla, vaikka et asiaa tiedostaisi. Ai etkö ole. 14
Perjantai 3.12.2010 - Akaan Seutu
Piccolon Kamarikuoro Akaan kirkossa
Akaan kirkossa voi lauantaina 4.12. Salme Pulkkinen-Sirviön työt ovat esillä Varmiolan kahvilassa 18.12. Asia on aivan toisin. Torpparit olivat maanviljelijöitä, mutta näistä muista perheistä käytiin työssä Viialan teollisuuslaitoksissa ja sahalla. Torpparit taisivat kuitenkin kannattaa pääasiassa maalaisliittoa. kello 15 nauttia kuulaasti soivista klassikoista, uudemmista joululauluista ja matkustaa aistimaan myös muualla maapallolla vietettävien joulujen tunnelmia. Ei olisi mukavaa. Joskus rasismi on vaikea erottaa, se voi olla myös häiriköintiä ja erilaista kiusantekoa. Ihmettelin hieman Kivisaran aiemmin, Akaan liikenneillassa, esittämää kommenttia "Tolvilan alueen tontit on vuonna 1918 jaettu punikkijohtajalle..." (AS 19.11.2010). Koska valon voima säätelee värien hehkua ja koska päivä on tähän aikaan vuodesta lyhyt, keskipäivällä tulee suorastaan kiire, jos aikoo saada jotain aikaiseksi, hän toteaa. Piirtäminen ja maalaaminen ovat olleet Pulkkinen-Sirviölle lapsesta asti tärkeitä, "läpi elämän kantava voima", kuten hän itse kuvailee. Tietoni perustuvat Tolvilan kylässä asuneiden isovanhempieni ja muiden edesmenneiden sukulaisten kertomaan. Useat työskentelevät omassa yrityksessään, tai jossain julkisella puolella, ja on todella inhottavaa, suoraan sanoen vastenmielistä, että heidän työtään häiritään, heitä pahoinpidellään ja heidän yrityksiään ja omaisuuttaan rikotaan. " Viialan teollisuus- työntekijöistä ym. Käsken jokaista ottamaan itseään niskasta kiinni, ja hyväksymään erilaisuuden, vaikka hampaat irvessä! Erilaisuudessa ei ole mitään pahaa, päinvastoin, on mahtavaa oppia tuntemaan eri kulttuurisia ja -rotuisia ihmisiä, sillä tavoin saa tietoa eri maiden tavoista ja perinteistä, ja se kehittää yleissivistystä. Mukaviin muistoihin kuuluvat niin retki Ahvenanmaalle telttamajoituksineen kuin näyttelyt Nuutajärvellä. Saarioisten hallintopitäjän yhteyteen se ei siis kuulunut. Kukat ja maisemat ovat tekijälle mieleisiä.
Salme Pulkkinen-Sirviön töitä Varmiolan kahvilassa
Läpileikkaus lähivuosilta
Tarja Antola
Akaan kuvataiteilijoiden näyttelyt jatkuvat Varmiolan kahvilassa Toijalassa. Pahimmillaan se voi olla jopa väkivaltaa. Sitä paitsi, suurempi osa ulkomaalaisista tekee töitä heidän lukumääräänsä verrattuna, kuin suomalaiset asukaslukuun verrattaessa! Toivoisin, että ihmiset alkaisivat ajatella tekojansa ja niiden seurauksia. Jo nuorena lapset oppivat, mikä on oikein ja mikä on väärin. Yleisin ajatusmalli on, että erirotuiset ovat täällä vain viemässä meidän verorahoja, elävät sosiaalituella ja varastelevat. Kunnassa kuin kunnassa näyttelypaikkoja on harvakseltaan, kuvataiteelle ei oikein ole tiloja, hän toteaa. koostunut osuuskunta osti 1916 Tolvilan kartanolta isohkon maapalan...". He oppivat vanhemmiltaan myös rasismin, mikä on valitettavaa. Myös haukkumanimiä käytetään, ja niitä jopa kuulee pienten lasten suusta, huolestuttavaa, eikö totta. Rasismi voi olla henkistä väkivaltaa; pilanimien keksimistä, halveksimista, matkimista sekä haukkumista. Tutut joululaulutkin saavat aivan uusia merkityksiä ja ulottuvuuksia nuorten laulamana, Hinssa kertoo.
Lukijat kirjoittavat
Maanosto-osuuskunta Lyhteen perustamisesta
Erkki Kivisara muisteli Akaan Seudun lukijapalstalla 26.11. Kaupparekisteriin merkittiinkin kassan kotipaikaksi Lempäälä. Parhaillaan kahvilan seinällä on esillä pitkän linjan kuvataiteilijan Salme PulkkinenSirviön akvarelleja, joista useimmat ovat saaneet innoituksensa kukista ja maisemista. Mukana on myös tekijän lempitöihin kuuluva Fantasia elämän ikuinen toivo. Mitään suurta dramatiikkaa ei asiaan liene liittynyt. Jokaisella tulisi olla vapaus elää omaa elämäänsä juuri sellaisena kuin on, ja myös perustuslaki vetoaa ihmisoikeuksiin. Paljon kysymyksiä herää esimerkiksi musliminaisten hunnuista, mutta mitä pahaa siinä on. Toisaalta asian ymmärtää, jos haluaa töihin esimerkiksi julkiselle sektorille, jossa pitää palvella ihmisiä, niin silloin kasvojen peittäminen voi tuntua kiusalliselta niin työnantajasta kuin asiakkaista. Nyky-yhteiskunnassa ihmisten pitäisi olla suvaitsevaisia ja pystyä yhteistyöhön niin suomalaisten kuin
SPR:n Toijalan ja Viialan osastojen 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin keväällä rasisminvastainen piirustus- ja kirjoituskilpailu, jonka töitä Akaan Seutu sarjassa esittelee.
Rasismi huolettaa nykyajan katukuvassa
ulkomaalaisten kanssa. Mutta näihinkin asioihin tarvittaisiin vain ja ainoastaan suvaitsevuutta ja erilaisuuden hyväksymistä, jolloin ihminen hyväksyttäisiin sellaisena kuin hän on, eikä rajoitteita olisi. Mutta entä nuo lapset. Työ kuvaa ihmisen mieltä ja taipumusta toivoa jotain hyvää tapahtuvaksi. Myöhemmin entisten torppareiden delegaatio matkusti insinööri Tuuralan hautajaisiin ja sai siellä erittäin lämpimän vastaanoton
Viikonloppuna pelattiin monarilla B-poikien SMsarjaa ja Viialan Palloiluhallissa D-poikien aluesarjaa. Loput jyräävät kotimaisessa salibandyliigassa.
Nokialta pääsee myös ulkomaille
Henri Johansson aloitti salibandyn pelaamisen Toijala Fumblers Teamissa 13-vuotiaana. Johansson uskoo Suomen kultamahdollisuuksiin ja toivoo itse onnistuvansa maalintekijän roolissa. Ura oli katkolla heti seuraavana vuonna, kun juniorijoukkue hajosi, ja Johanssonin peleihin tuli vuoden tauko. Nokia-sopimukseen sisältyy myös mahdollisuus lähteä pelaamaan ulkomaille, ja tämän kortin Henri Johansson aikoo käyttää. Kahtena viime vuotena SM-liigan pistepörssin voittaneen Johanssonin omat henkilökohtaiset tavoitteet ovat myös korkealla. Suomessa on tasollisesti kovempi liiga, vaikka Sveitsissä saa enemmän rahaa, toteaa Henri Johansson. Kolmanneksi Hyvinkäällä jääneet Viitala ja Heikkilä hävisivät kakkostilan minimaallisella viiden virhepisteen (=sekunnin) erolla. Sen pääratamestariksi on lupautunut Juha Heikkilä apunaan Toijalan Heikki Lehtonen. Se oli nytkin toisena vaihtoehtona. Tämä nelikko on yhä muita edellä. Akaan pojat olivat kohteliaita isäntiä. valmentaja. Tositoimiin Suomen joukkue pääsee huomenna, kun vastassa on Tanska, jonka pitäisi olla suupala. MP
25-vuotias Henri Johansson nousi Suomen salibandymaajoukkueeseen tammikuussa, ja huomenna edessä on ensimmäinen MM-ottelu. Se ajettiin Valkeakoskella vuonna 1997.
A-Volleyn B-pojat kohteliaina isäntinä
Lentopalloilulla on Akaassa vahva asema. Akaan turnauksen tulokset: LoimuNaPa 2 21 (2830, 2520, 1510), SoVoA-Volley 20 (25 21, 2511), LoimuSoVo 20 (2521, 2514), NaPa 2A-Volley 21 (2225, 2520, 1512), AVolleyLoimu 12 (2523, 2325, 915), SoVo NaPa 2 21 (2025, 2624, 1512) Harri Mattila
Tomi Viitalan (oik.) ja Juha Heikkilän edellinen SM-pronssi on parin vuoden takaa. Asikainen istui turnauksessa katsomon puolella tilastojen kimpussa. Ensi syksynä suunnistetaan Toijalan ympäristössä autolla SM-tasolla, kun perinteinen 36. Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
15
Henri Johanssonilla taskussa seitsemän vuoden ammattilaissopimus
Kaikkien aikojen kisat alkavat huomenna
Mikko Peltoniemi
Akaalainen Henri Johansson aloittaa huomenna ensimmäiset salibandyn MM-kisansa yhtenä Suomen joukkueen suurimmista tähdistä. Tehot 3+1 historiallisiin 92-lukemiin päättyneessä Ruotsi-pelissä tiesivät varmaa kisakomennusta. Iloisempi ilme vaan kentälle ja kunnon tuuletukset onnistumisten jälkeen. Nykyään melkein kaikki salibandymailat tehdään siellä, joten luulisi, että sitäkin kautta laji leviää, Johansson toteaa. Yhdestätoista pelaajastamme peräti seitsemän mahtuu vielä C-junnuihin, joten pojilla on vielä muutama vuosi aikaa nauttia menestyksestä tässä sarjassa, laskeskeli pelivalmentajan roolissa häärännyt Heikki Rissanen. Liisa Asikaisen valmentamat B-pojat kohtasivat monarilla Someron Voiman, Raision Loimun ja Napapiirin Palloketut. Tuntui, ettei mikään muuttunut, joten lähdin hakemaan uusia tuulia, ja olen nauttinut vaihdosta. Tietysti se, että pääsee pelaamaan mahdollisimman isossa roolissa ja että onnistuu siinä roolissa. Hyvästä yrityksestä huolimatta ylempään pooliin nouseminen jäi siis ainakin toistaiseksi seuraavaan turnaukseen. Nyt pitäisi kyllä olla kaikkien aikojen kisat tiedossa, Johansson povaa. Miksi mies sitten ei vielä lähtenyt kuuntelemaan vuoristopurojen solinaa ja käkikellojen kukuntaa. Paussin jälkeen pelit jatkuivat Tampereen Classicissa, jossa Johansson nousi miesten joukkueeseen jo 16-vuotiaana. Ketjut kerrotaan kuitenkin yleensä vasta pelipäivän aamuna, joten avausottelunkin osalta ne selvinnevät vasta huomenna. Eilen Johansson matkasi kisapaikalle Helsinkiin, ja tänään vuorossa on kahdet harjoitukset. Jokainen voi seurata televisiosta, tapahtuuko historiallinen kohtaaminen hymynkare suupielessä vai veren maku suussa. 2003 voitettiin nuorten kulta, mutta sen jälkeen ei ole oikein tullut mitään kultaista mitalia, Johansson selittää nälkäänsä. Hain vaihtelua, kun olin pelannut niin monta vuotta Classicissa, ja koko ajan oli ollut sama
Ketjut kerrotaan vasta aamulla
Vasemmassa laidassa pelaavan Henri Johanssonin mieluisimmat hyökkääjäkaverit maajoukkueessa olisivat Tampereen Classicin vanha tuttu Lassi Vänttinen ja Tapanilan Erän Jani Kukkola. Uskon, että kun Venäjä ja Kanada saavat vielä muutaman vuoden pelejä alle, niin ne tulevat nousemaan. SM-sarjan F-poolin ottelut kääntyivät kaikki vieraiden eduksi. On hienoa, kun pääsee tekemään sitä mistä tykkää, Johansson iloitsee. Ennen sarjan päättänyttä Hyvinkään osakilpailua oli vielä useallakin kaksikolla mahdollisuus vaikka Suomen mestaruuteen. Oletan, että maalintekijäksi minut on valittu. Kaikki on hyviä, Johansson kuittaa spekulaatiot. Se merkitsi harmillisesti SM-mitalien värin jäämistä pronssisiksi. Rissasella oli kentän reunalla apunaan joukkueen kakkosvalmentaja Kalevi Liehu, joka aikalisillä ja erätauoilla kehotti joukkuettaan nautiskelemaan lentopalloilusta. tila. Etenkin Sveitsi kiinnostaa paljon, ja neuvotteluja oli alkukesästäkin sinne, mutta ei siitä mitään isompaa vielä tullut. Maat kohtaavat toisensa jo huomenna, ja sunnuntaina Kanada pelaa Suomea vastaan. Aprilli-ST ajetaan SM-osakilpailuna VaToSUA:n isännöimänä. Vastustaja on ennakkosuosikki, joten paineet ovat verkon toisella puolella. Kuva: Nokian KrP
Viitala ja Heikkilä autosuunnistuksen SM-pronssille
Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoita edustava kartanlukija Juha Heikkilä yhdessä kuljettajansa Kiikoisten Tomi Viitalan kanssa "navigoivat" itsensä pronssille viisi osakilpailua sisältäneessä autosuunnistuksen SM-sarjassa. En oikein usko, että muista löytyy haastajia. Viidestä tai kuudesta eri joukkueesta on tullut kyselyitä, Johansson kertoo. Ottamalla sarjassa kolmannen osakilpailuvoittonsa he varmistivat jo kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa maksimipistein. Keskiviikkona Toijalassa varusteitaan viritellyt Henri Johansson uskoo, että yleisö on Suomen kuudes kenttäpelaaja, sillä tunnelma oli hieno myös edellisissä kotikisoissa vuonna 2003. Mutta miksi. Ja kun laji on levinnyt Kiinaan, niin uskon, että sekin nousee. Heille tähän riitti päätöskisan 10. Johanssonin viihtymistä Nokian Kristityissä Palloilijoissa kuvaa se, että pelimies ja seura tekivät elokuussa seitsemän vuoden sopimuksen. Oikeastaan on ihan sama, ketä pelaajia on rinnalla. Tämän hetken ylivoimaisin kaksikko autosuunnistuksessa tuntuu olevan Forssan Esa Yliniemi kartturinsa Helsingin Stefan Åstrandin kanssa. Henri Johansson pelaisi mieluiten kovia otteluita heti alusta asti, mutta tasoerot eri maiden välillä ovat edelleen suuria. Tarkoitus on asua tässä ainakin lähiseudulla, ja kun nykyaikana työpaikat eivät ole kovin varmoja, niin nyt on ainakin työpaikka tiedossa seitsemäksi vuodeksi. Silloin Henri Johansson saa vastaansa niin ikään Akaasta kotoisin olevat Parikan kaksoiskansalaisveljekset Riston ja Paavon. Jääkiekon suurvalloista hän sen sijaan arvelee löytyvän potentiaalia myös salibandyssä. Johansson pääsi kuukausi sitten varamiehenä näyttämään kyntensä EFT-turnaukseen eikä jättänyt mitään epäselväksi. Hyvinkään ympäristön tunnetusti haastavissa maastoissa ajettu päätöskisa ratkaisi mitalien lopullisen järjestyksen. Kyllä meillä hyvät saumat tässä ottelussa on. Aktiivinen nuorisotyö etenee usealla rintamalla ja tuottaa uusia edustuspelaajia aikuisten sarjoihin. Pisin suomalaisen miespelaajan tekemä sopimus takaa tuoksi ajaksi Johanssonin elannon ja sisältää pelaamisen lisäksi myös valmennustehtäviä. Suomen MM-kisajoukkueen 20 pelaajasta vain yksi on Sveitsin liigasta ja kolme pelaa Ruotsissa. Toiseksi Hyvinkäällä suunnistivat Hämeenlinnan Jarno Laine ja Pekka Virtanen lähes tuhat virhepistettä heikommalla tuloksella, SM-sijoitus kaksikolla kuitenkin vasta 6. MM-kisojen vakiofinalistit ovat Suomi ja Ruotsi, joiden lisäksi neljän parhaan joukkoon mahtuvat yleensä Sveitsi ja Tsekki. Akaalaispeluri uskoo, että Suomella on loistavat mahdollisuudet maailmanmestaruuteen, kunhan kenraaliharjoituksen Ruotsi-murskajaisia ei muistella liikaa. Mainittakoon, että edellisen kerran Toijalassa on ajettu autosuunnistusta SMtasolla syksyllä 1977. SM-hopealle sijoittuivat Naantalin Jari Ojanperä ja Riku Rousku. Venäjä ja eilen Toijalan monitoimihallilla paikallista TFT:tä vastaan pelannut Kanada ovat molemmat Suomen kanssa samassa alkulohkossa. Ehkä haluan vielä pelata Suomessa. Sen riveissä menivätkin seuraavat kahdeksan vuotta, kunnes Johansson toissa vuonna siirtyi Nokian KrP:n riveihin. Virolla on muutama Ruotsin liigan pelaaja, ja se saattaisi nousta yllättämään, mutta en oikein sitäkään usko, Johansson sanoo. Edellisestä VaToSUA:n järjestämästä autosuunnistuksen SM-kisastakin on aikaa jo tovi vierähtänyt. Kuva: Juha Heikkilän arkisto.
Miika Seppänen syötti hyvin turnauksen avausottelussa Someron Voimaa vastaan.
Su 5.12. Piccolon kamarikuoron joulukonsertti Akaan kirkossa klo 15, joht. 0400 832 836. Seppeleenlasku sankarihaudalla jp:n jälkeen. harmonikkaharrastuksena. 7.1950 30.10.2010 Kaipaamaan jäivät Taina sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Koivula, Karhu, Kirkkokuoro, Seppeleenlasku. Kauneimmat joululaulut klo 18 Viialan kirkossa, Helenius, lapsi-, nuoriso-, kirkko-, Ruska- ja Koraalikuorot. Siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 19.11.2010 Kuhmossa. Vaalikeräyksen Nälkä, paha pala purtavaksi -keräyksen tuotto Kirkon Ulkomaanavulle 859,45 . Su 5.12. Unettomuus on kiireen ja stressin ikävä seuralainen. Runo- ja musiikkitilaisuus klo 15 Akaan kirkossa. Messu klo 10 Akaan kirkossa, Turunen, Pakkanen, Salmesvuori. Ajan kiihtyvä vauhti turruttaa. Taizé-iltakirkko, HPE klo 20 Viialan kirkossa. Seurakunnan toimintapiirien myyjäiset klo 18 Viialan srk-salissa. Pe 10.12. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus klo 10 Viialan kirkossa, Helenius, Hannu Kahilakoski. Hartaus kirkossa klo 17.45, Nuorisokuoro. Parisuhdepalikkailta, aiheena Rakkaus klo 18 Viialan rippikoulusalissa. Kauneimmat joululaulut kirkossa klo 19, kirkkokuoro, lapsikuoro. Musiikillinen seurakuntailta klo 18 Viialan kirkolla "majatalo"-malliin. Keskustelukerhon joulujuhla klo 13 Akaan alasalissa. Silloin ei ole varaa hukata kaikkein tärkeintä: iankaikkista elämää. Vapaaehtoisten kiitosretki Lohjalle Vivamoon jouluvaellukselle. Vaikka vaikea sairaus heitti Alpon viimeisten vuosien ylle raskaan varjon, hänen peräänantamaton ja tulevaisuuteen katsova asenteensa jätti omaisille ja ystäville surunkin keskellä toivon näköaloja. On oltava valmiina irrottamaan ote siitä, mikä on katoavaa. Nuortenilta klo 18.30 Viialan Pappilassa. Su 12.12. Syvästi kaivaten Orvokki Sinikka ja Jyrki Irmeli, Jukka ja Janne Marita muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Yhteinen joulujuhla klo 12 Viialan srk-salissa, puurotarjoilu, ohjelmaa; Ruskakuoro. Puh. Lämmin kiitos surussamme myötäeläneille. Se on Jumalan Pojan käsiin jäämistä. Elämää onkin mitattava lopusta käsin. klo 11.00.
AKAAN SEURAKUNTA
Su 5.12. Lähetysmyyjäiset klo 16 Akaan srk-salissa. Päiväkerho, esikoulu, päiväkoti ja perhepäivähoito. Yön hiljaiset tunnit ovat monessa kodissa hitaasti etenevää piinaavaa todellisuutta, jolloin joutuu miettimään tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Kun matkan määränpää on selvillä, se antaa sisällön koko elämälle. Aamurukous klo 8.30 Akaan kirkossa, Pakkanen, Salmesvuori. Tämä uhka on syytä jokaisen tiedostaa! Sunnuntain teksti ravistelee hereille. Toijalan lähetyspiiri klo 13 Akaan alasalissa. Pyhäkoulu klo 10 päiväkerhosalissa. Alpon kirjallisuusharrastus oli elämänikäinen. Hänen työntäyteisimmät ruuhkavuotensa osuivat 1960- ja 1970-luvuille, jolloin kolmilapsisen perheen pää sitkeällä työllä kehitti pienestä tilasta taloudellisesti elinkelpoisen. Ystäväkerhon joulujuhla klo 13 Päivikissä, Mäntymäki, Viiala. La 4.12. Kotimme ilmapiiri oli lukemiseen ja opiskeluun kannustava: isällä riitti asiantuntemusta keskustella pintaa syvemmältä niin talouselämän käänteistä kuin kulttuuristakin. Kahvi lähetystyön hyväksi. Lähetystupa avoinna torstaisin ja lauantaisin klo 10-13 Ke 8.12. Pe 10.12. Olet aina mukanamme syvällä sydämissämme. Invalikerhon joulujuhla klo 15 Akaan srk-salissa. Nyt jos koskaan on aika olla valveilla. Ei ole ihme, että moni uupuu. Retket: Su 12.12. Lähetystyö: Lähetyssihteerinä toimii Anja Annila 15.11.-31.12.2010 välisen ajan. klo 8 srk-salin keittiössä. Ma 6.12. 2.1948 Viialassa 22.11.2010 Viialassa Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet.
Rakkaamme
Maisa Marja-Liisa KUIKKANIEMI
o.s. Ne kädet ovat ristinnaulojen lävistämät. Hän oli syntynyt Kylmäkosken Taipaleen kylässä, Mäenpään tilalla, jossa harjoitti karjataloutta 1990-luvulle saakka. Omahyväisyyteen ei saa tuudittautua. Lasten joulukirkko kirkossa klo 10. 03 540 9600. La 11.12. Tarjoilua, keskustelua, lapsille omaa ohjelmaa. Seppeleenlasku sankarihaudalla ennen jp:tä. Muistot kauniit voimaa antaa surun raskaan hiljaa kantaa. Lapsuus ja nuoruus maalla, tuolloin vilkkaassa kyläyhteisössä, tarjosi meille lapsille ainutlaatuisen kasvualustan. Kirkon tiedotuskeskus 12.11.2010
Eero Mikael SALO
* 27. Kiitämme hyvästä saattohoidosta Toijalan terveyskeskuksen vuodeosastoa, jonka potilaana isä sai nukkua pois lähimpiensä läsnäollessa. Taizé-iltakirkko klo 20, HPE, Lindström, Ali-Löytyt Viialan kirkossa. Su 5.12. Ke 8.12. Jaatinen * 14. adventtisunnuntai
VAINAJIA
Rakkaamme
VAINAJIA
Rakkaamme
Ei yksinäinen unta saa...?
Kiireisen ja hektisen ajan ihmisen on vaikeaa hiljentää vauhtia. Jouni Lehikoinen Jouni Lehikoinen on Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra. diakoniatyö. 6.1940 Kuopio 7.11.2010 Akaa Ikävöiden Veikko Anu ja Juha Oscar, Oliver, Jasmin ja Julius Mikko ja Anu muut läheiset Soita tuuli kerro ikävämme, uni kaunis anna mummillemme. Messu klo 10 Viialan kirkossa, Antero Kallio, Kulhia, Hannu Kahilakoski. Su 12.12. Sanajumalanpalvelus Savikosken Myllypirtissä klo 10, Koivula, Karhu. Kuulemme hiljaisuuden, havahdumme ääneesi. Emme ymmärrä kuolemaasi, kaipaamme elämääsi. Mutta niiden käsien varaan saa jättäytyä koko painollaan. Marita Koskinen
Surun kohdatessa...
Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin.
p. Ke 8.12. Tilaisuuteen vapaa pääsy, ohjelmia ovelta 10/5. Kuningas on tulossa hetkenä, jota kukaan ei osaa aavistaa. Lepo ja hiljaisuus ovat asioita, joita moni pyrkii jopa välttelemään. Valkeakosken Musiikkiopiston oppilaskonsertti klo 19 Viialan srk-salissa. Yhtäkkiä huomaa, se päättyikin tähän. Sommelon joulukonsertti klo 19 Viialan kirkossa. Alpo jäi isästään orvoksi jo pikkupoikana ja isännän rooli lankesi hänelle varhain. Isä myös uskollisesti kokosi ja säilytti Mäenpään ja Koskisen suvun historiaa koskevia dokumentteja, jotka ovat tärkeä henkinen pääoma jälkipolville. Jouluaamun kuoroharjoitus klo 17 Viialan srk-salissa. Diakonia: Ti 7.12. Oscar, Oliver, Jasmin ja Julius Maisan toivomuksesta siunattu hiljaisuudessa. Ti 14.12. Leena Aarnipuu-Lampela. Akaan perheuutisia: Kastettu: Benjamin Juho Kalevi Suonpää, Huuko Paavo Albert Korkki, Justiina Eeva Maria Korkki, Martina Ellen Amanda Pakkanen, Miia Eveliina Lammasniemi, Veera Aino Elina Tujunen, Viivi Sirkku Anita Tujunen, Veeti Matias Ruuska. Kahvio auki klo 17 lähtien. Lisätietoja Marilta 040 725 7426. Ke 15.12. kanttori Heikki Hinssa. Piirakkatalkoot myyjäisiä varten alk. Ti 7.12. Lämmin kiitos osanotosta.
Pysähdy Hetkeksi
Lämmöllä muistaen Toni ja Lotta Antti ja Onni Anja ja Heikki Tuija perheineen Marja perheineen Esa ja Anja Maarit ja Markus Aimo ja Pipsa sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Viialan kirkossa lauantaina 11.12. On helpompi olla välinpitämätön ja antaa jokaisen vastata vain omasta tontistaan. Ma 6.12. Srk:n yleinen joulujuhla klo 12 Akaan srk-salissa, järj. Pyhäkoulu klo 10 KK:n päiväkerhosalissa. Kuollut: Alpo Matti Ensio Koskinen 73 v, Eeva Esteri Lahti 84 v.
Muistokirjoitus
Kylmäkosken kappeliseurakunta:
Alpo Koskinen
Isäni, maanviljelijä Alpo Koskinen kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 12.11.2010. Jotenkin ei vain pysy mukana ajan yhä nopeammin pyörivässä karusellissa. Lähtö Viialan kirkon p-paikalta klo 7.15, Kylmäkosken kirkolta 7.30, Akaan srk-talon edestä 7.45. Sanajumalanpalvelus Aseman srk-kodissa klo 10, Nikkilät, Karhu. Kauneimmat joululaulut klo 18 Akaan kirkossa. Muu toiminta: Pe 3.12. Tarpiakodin joulujuhla klo 17 Tarpiakodissa. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus klo 10 Akaan kirkossa, Pakkanen, Salmesvuori, Toijalan Mieskuoro. Lopullinen yhteisvastuukeräystulos 16 713,26 (ennätystulos). Nuoret: Pe 3.12. Israelilaisen musiikin konsertti klo 14 Viialan kirkossa, Leena Mantere, klarinetti ja Markus Mantere, piano. Su 19.12. Ma 6.12. Outi Laine runot, Liisa Lilvanen, kanteleen soitto. 16
Perjantai 3.12.2010 - Akaan Seutu
2. Joht. Mielenkohennusryhmä klo 12, Pajatie 6. Kiitoksemme Alpoa Toijalan terveyskeskuksen vuodeosastolla hoitaneelle henkilökunnalle.
Rakas äiti, mummu, sisar
Paula Kirsikka VÄSTILÄ
* 17. Isä vaikutti jonkin aikaa myös Kylmäkosken kirjastolautakunnassa: tuon ajan mieleenpainuvimpia tapahtumia oli kunnankirjaston perustaminen. Valveilla oleminen ei merkitsekään riutumista tai suorittamista. Hän luki hyllykilometreittäin historiaa käsitteleviä tietoteoksia ja oli hyvin perehtynyt kaunokirjallisuuteenkin. Mikään ei voi olla niin tärkeää kuin perillepääsy. To 9.12. Koskisen suvun musikaalisuus näkyi Alpossa mm. Silmien sulkemista pahempi on sydämen jäätyminen. Huom! päivä. Lämmin kiitos osanotosta suruumme.
Alpo Matti Ensio KOSKINEN
* 22.11.1936 Kylmäkoski 12.11.2010 Akaa Katsomme kaukaisuuteen, näemme katseesi. Ihmisellä ei kohta enää ole aikaa muuhun kuin arkirutiinien pyörittämiseen. Väsymys vie tehoja niin ihmissuhteista kuin työstä. Ne kädet jaksavat kannattaa heikkoa ja keskeneräistä kulkijaa. Pe 10.12. Ma 13.12
klo 12 Pappilanniemen piiri. Suo vallankäyttöön viisautta ja vastuun mieltä, rakkautta. Su 12.12. klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta. To 9.12. AIKA!) Jumalanpalvelus Viialan Sampolassa, ehtoollinen, aihe: Pyhä Henki Ma 6.12. To 9.12. klo 14 Kauneimmat joululaulut Haukilan koululla. Seppelenlasku sankarihaudalla ennen jumalanpalveluksen alkua. Ma-Pe klo 11-13 Toivon talon ruokailu vähävaraisille 1. klo 14-17 Toivon talon joulukahvit ja joululahjojen paketointitalkoot. La 4.12. Itsenäisyyspäivä, aiheena kiitos isänmaasta. klo 10-13 Kohtaamispaikka auki, Seurahuoneenk. EU-elintarvikkeita saatavana. Äiti ja lapsi -piiri klo 10.00. klo 18.30 Rukouksen talo Koulukadun kerhotilassa, Koulukatu 6. 2. Kahvi- ja ohjelmahetki seurakuntatalossa klo 11.45. Ma 6.12. Alustajana rovasti Matti Holkeri: "Vapaudesta". Ti 7.12. Muu toiminta: Su 5.12. klo 13.15 Sääksmäen lapsikuoron harjoitus Kirkontuvassa. Jos voit, ota mukaan omiakin havuja. Ma 6.12. Klo 16 Partiokirkko kirkossa, jonka jälkeen kynttilöiden sytytys sankarihaudoilla. Diakonia-avustustili oman seurakunnan vähävaraisten tukemiseksi, tilinumero OP 548843-233782. Pe 10.12. Su 12.12. klo 14 Naisten iltapäivä.
www.toijalansaalem.palvelee.fi
Kukka- ja Hautauspalvelu Laakso
Keskuskatu 42, Viiala 0400 352 035 www.kukkapalvelulaakso.fi Palvelemme ark. Isoskoulutus klo 15.30. klo 10 Sanajumalanpalvelus Valkeakosken kirkossa. Pe 10.12. Ke 8.12. klo 19.30 Taas kaikki kauniit muistot -joulukonsertti, Jukka Pietilä laulu, Mervi Myllyoja viulu, Kalevi Kiviniemi urut, ohjelma 10, osa tuotosta musiikkityölle. klo 17 Äitien ja tyttöjen havuaskartelu srk-talossa. adventti 12.12. Ma 6.12. La 11.12. Pe 3.12. klo 19 Rukousilta. Pe klo 14-16 Pelikerho 4-6-luokkalaisille.
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA
Jumalanpalvelukset: 2. Tässä on teidän Jumalanne!" Keskiviikkona 8.12.2010 Hepr. Sääksmäen lapsikuorolla ei ole harjoitusta. 9-17, la 8-15, su 10-15.
Viiala, Jumu, Asemakatu 6 Tervetuloa kokouksiimme La 4.12. Ke 8.12. Su 5.12. To 9.12. To 2.12. Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
17
KALVOLAN SEURAKUNTA
Jumalanpalvelukset: Su 5.12. Seurakuntamyyjäiset klo 10.00 alkaen Lähimmäistuvalla. 10:39 Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.
Ystävällistä hautaustoimistopalvelua jo lähes 40 vuoden ajan
· Arkut · Uurnat · Muistokivet · Muistoseppeleet ja -kukat · Pitopalveluvälitys
Mukana elämän iloissa ja suruissa
Helluntaiseurakunta
Toijala, Asemantie 32
Pe 3.12. Su 5.12. Musiikki: Pe 3.12. klo 18 Halkivahan kirkko yhteislaulua, Lampinen, Katariina Vuorinen. Ilmoittautuminen 3.12. Ke 15.12. klo 10 Ikäihmisten jumppahetki Juusontien kerhohuoneella (viimeinen tänä vuonna). Musapyhis, klo 9.30-10.30 Sorrilan kerhopisteessä (Koulukatu 6 A käynti sisäpihalta) ja Kärjenniemen seurakuntatalolla (Vanhatie 7) klo 11.30-12.30 Tiedustelut Ulla-Mari Hutko p. klo 18 Elokuvailta: Joulun tapahtumat. Pe 10.12. klo 19.30 Eläinten joulurauhan julistus Majakalla, Urjalan eläinsuojeluyhdistys, Keränen, Jussila. Paketin tekijöitä tarvitaan! Paketoimassa ei tarvitse olla koko aikaa, tuntikin riittää. adventtisunnuntai Luuk. Seurakuntasähly klo 16.30 Nuhalassa. klo 9.30-11.30 Vauvakahvila, koulukatu 6, kerhotilat. Su 12.12. klo 12 (HUOM. Lauantaipyhis klo 10-11 Sääksmäen kirkontuvalla (Kelhinpolku 20). 3. Perheuutiset: Kastettu: Enia Helmi Linnea Taipale, Oona Helena Mäkelä. klo 10 runomessu kirkossa, Keränen, Lampinen, Jussila sekä runonlausujia, messun jälkeen kirkkokahvit ja runohetki Liisa Lehtosen runojen äärellä seurakuntatalolla. klo 18 Ilta Kauneimpien joululaulujen merkeissä Pyörönmaan Peltolassa, Hannu Kahilakoski, Juha Valkama. Sählyä syksyn viimeinen kerta ti 7.12. To 9.12. klo 10 Messu Valkeakosken kirkossa. Lintumaan seurakuntapiiri klo 15.00 Annikki Hokkasella, Meijeritie 11, Toijala. Hengelläs siunaa päämies maamme ja esivaltaa johdata. klo 17 Naisten raamattupiiri srk-talon toimitushuoneessa. klo 8-10 vähävaraisten aamupala (maksuton) srk-talossa. Ke klo 15.30-16.30 Liikuntakerho 1-3-luokkalaisille Nuhalassa. klo 18 Kauneimmat joululaulut Pyörönmaan Peltolassa. klo 10-13 Avoimet ovet, myyjäiset, mm. Ke 8.12. adventti 5.12. Koululaisten säännöllinen toiminta (viikoilla 35-50): Ke klo 13.30-15.30 Pelikerho 1-3-luokkalaisille. Musiikkityö: Variskuoro to 2.12. klo 18.30 Kristittyjen yhteinen rukousilta Valkeakosken kirkossa. klo 16.30 Sääksmäen kirkkokuoron harjoitus Kirkontuvassa. To 9.12. Pe 10.12. 35:3-4 Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Lastenhoito. klo 16 Partiokirkko ja lupausten anto kirkossa, jonka jälkeen kynttilöiden sytytys sankarihaudoilla. To 9.12. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 10.00 kirkossa. Kauneimmat joululaulut klo 18.30 Rimmin rukoushuoneessa. Nuortenilta klo 19.00. klo 19 Nuorten ilta. klo 19 Grooveimmat joululaulut Metsäkansan kirkossa Ma 6.12. Diakoniatoimisto avoinna ajanvarauksella, diakonissa puh. Perhekerhot Huhdin Pappilassa tiistaisin klo 9.30-11.30 (viimeinen kerho 7.12.), Menosten koululla keskiviikkoisin klo 9.30-11.30 (viimeinen 8.12.). Lasten kauneimmat joululaulut klo 15.00 kirkossa. Sirkka-Liisa Voutilainen, Tuija Peltokoski. Pe 10.12. Oi Jeesus Kristus, itse valaise minutkin, niin että tullessasi valmiina olisin. Heinulaisten joulujuhla Rauhalahdessa klo 18.00. Pirttikosken seurakuntailta klo 18.00 koululla. Perinteiset kauneimmat joululaulut klo 18.30 kirkossa. klo 11 Ehtoollisjuhla. klo 18-20.30. To 9.12. Tiistaina 7.12.2010 Jes. Partio: Joululeiri 5.-6.12.2010. klo 18 Urjalan kirkossa yhteislaulua, mukana mieskuoro, Keränen, Jussila. Konsertit: Ke 8.12. Krista Kiuru kertoo varhaisesta vuorovaikutuksesta leikin kautta. Jumalanpalvelus Sampolassa, saarna: Jori Brander, aiheena Pyhä Henki ja hengen hedelmät. klo 10 messu kirkossa, Lampinen, kanttori Katariina Vuorinen. klo 11 Eläkeikäisten joulukirkko ja puurojuhla Pappilanniemessä. Su 5.12. Juhla tarkoitettu kaikille vanhuksille, eläkeväelle ja muille, jotka haluavat viettää jouluisen hetken muiden kanssa. Saunomme klo 18, toppakahvit. klo 10-13 Kohtaamispaikan joulupuuro. Ma 6.12. klo 12 Torstaikerhon adventtijuhla srk-talossa. klo 12 srk-talossa. ei jumppaa kirkon luentosalissa. Su 5.12. Ti 14.12. 040 571 9354. Antti Herkkola, Reetta Salonen. klo 10-12 äitien hengähdyshetki srk-talolla. Koululais- ja nuorisotyö Lasten ja nuorten kokoontumiset Jessen majassa, ellei toisin mainita! Ti 7.12. Bussireitti ensi viikon kirkollisissa. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11.00-14.00. To 9.12. Diakoniatyö: Diakonian joulupäivystys seurakuntatalolla alkaen 7.12. Ilmoittaudu Päivi Partaselle p. klo 18 Miesten saunailta Pappilanniemessä. Itsenäisyyspäivän juhlapäivällinen ja seurakunnan 1-vuotisjuhla klo 16 Sampolassa Su 12.12. Diakoniatyö: Pe 3.12. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa." Virsi 8:1 Nyt tahdon käydä vastaan maailman auttajaa, vaan kuinka voisin tietä hänelle valmistaa. klo 18 mennessä! Su 6.12. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus klo 10.00 kirkossa. Su 12.12. Tarvittaessa voit jättää yhteydenottopyynnön kirkkoherranvirastoon arkisin klo 9-12. 4. Kastettu: Veera Maria Heikkilä, Aliisa Anneli Imeläinen, Fanni Elisabeth Madilta Ranua.
URJALAN SEURAKUNTA
Jumalanpalveluselämä: Kirkkokyytipalvelu: Tilaa ilmainen kuljetus, mielellään kahta päivää ennen, jumalanpalvelukseen ja takaisin kotiin numerosta 040 751 6695. Puhe opiskelija Pasi Parila. Joulupuuro, kahvit, joululauluja, seimen ja muuta ohjelmaa. Lähimmäistuvan kirpputori avoinna klo 17.00-19.00, mehutarjoilu. klo 9-10 Diakoniapäivystys Sääksmäen kirkon sakastissa. Hautaan siunattu: Ilmi Esteri Kuorsalo 94v, Liisa Ilona Mäntysaari 92v.
Päivän sana
Sunnuntaina 5.12.2010 2. klo 17 Panssarisoittokunnan konsertti kirkossa, Sotainvalidit 70 vuotta. Kauneimmat joululaulut Metsäkansan, Sääksmäen ja Valkeakosken kirkoissa. Isoskoulutus klo 17.30. Harri Johansson, kuoro. Syksyn viimeinen pyhisparkki ma 13.12. To 16.12. La 3.12. Nuoret: Kellari auki la 4.12. klo 10-13 Kohtaamispaikka auki klo 12-13 askarrellaan enkeleitä joulumyyjäisiin. Ti 7.12. Muuta toimintaa: Pe 3.12. Lapset ja perheet: La 4.12. 12:35-36 Jeesus sanoo: "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. klo 18 Raamattupiiri Sääksmäen kirkontuvalla, Joh. Maanantaina 6.12.2010 Itsenäisyyspäivä Matt. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa, Juha Valkama, AnnaMaija Haavisto, kirkkokuoro, kahvit kirkontuvalla. Isäntänä Kalevi Suhonen. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 10.00 kirkossa. Ke 8.12. Muu toiminta: La 4.12. Timotei-kuoron, Iittalan Mieslaulajien ja Varttuneiden kuoron joulukonsertti klo 17.00 kirkossa, johtajana Saija Virta, säestys Liisa Herkkola. Kirje jaetaan kokouksissa. Su 12.12. Vanhusten joulujuhla klo 12.00 seurakuntatalossa, kuljetus. Kirkkokahvi luentosalissa. To 9.12. adventtisunnuntai, aiheena Kuninkaasi tulee kunniassa. Joulun kauneimmat laulut: Pe 3.12. Matti Neulanen, Terhi-Tuulia Keränen, Reserviupseerit. Ti 7.12. Su 12.12. Su 5.12. 9. Kirkkokahvit. klo 18.30 Valkeakosken kirkkokuoron harjoitus seurakuntatalossa. Ti 7.12. klo 18 Joululaulujen aika, Leevi Ahopelto & VIAband. ilman ajanvarausta ma-to klo 9-12 Pe 3.12. Antti Herkkola, Sonja Saarikko. Itsenäisyyspäivä 6.12. kirkonkylän koululla klo 1516 ja Aseman koululla klo 16.30-17.30. Tyttökerhot: syksyn viimeiset kerhot to 9.12. Lounas 6/aik. Ti 7.12. Ti 7.12. VIA-yhtyeen joululaululevyjä. Ti 7.12. Kunniakäynti ja seppeleenlasku sankarihaudoilla klo 11.15. Koululaisten kerhot: Pyhisparkki 1-2 -luokkalaisille maanantaisin srk-talossa klo 1315.30, Huhdin pappilassa klo 12.3015. klo 11 Evankelista Paavo Järvisen karismaattinen kokous Jeesus kanssasi!
Helluntaiseurakunta
Akaan Vapaaseurakunta
Su 5.12. Kuollut: Aune Olga Kouki 102, Toivo Henrikki Salmi 86, Maire Onerva Leino 80, Mauri Alvar Rautiainen 78. ja 3/yli 3-vuotias lapsi. klo 20-21.30 Miesten lentopalloa kärjenniemen koululla. Joulukonsertti klo 18.00 kirkossa, Perttu Mathlin, laulu ja Sonja Saarikko, urut. To 9.12. 040 744 1637 ullamari.hutko@evl.fi Ti 7.12. klo 9.15 Koulujen joululaulut kirkossa, Keränen, Jussila. klo 10 Messu Metsäkansan kirkossa. To 9.12. klo 18 Kehitysvammaisten kerho seurakuntatalolla. Teemu Salminen , Anna-Maija Haavisto. klo 19 Tourun talo, Tourunkulmantie 633, mukana Juhani Routasalo. klo 8.30 aamurukous kirkossa, Unto Koskela, klo 18 raamattupiiri Vilma Kuisman luona, Tampereentie 11 B 18. Katso tarkemmin nettisivuilta: www.akaanvapaasrk.fi Tervetuloa!. Su 19.12. 040 744 1638. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Lampinen, Keränen, Jussila, mieskuoro, jumalanpalveluksen jälkeen seppeleen lasku sankarihaudalle (klo 9 seppeleen lasku Halkivahan sankarihaudalla). 20:26-27 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja." Virsi 579:1 Oi Herra, korkein valtiaamme, kansaamme kaitse, armahda
ja tied. La 4.12. Tuntee nimen POJU. TI 20.15. 24 SYYSKOKOUS su 12.12.2010 klo 18.00. (03) 57 711
Toijalan Kellariteatteri Mustanportintie 2
MYYTÄVÄNÄ
Myydään tukkuhinnoin kotimaisia RUKKASIA, HANSKOJA ja LENTÄJÄLAKKEJA
naisille, miehille ja lapsille suoraan valmistajalta 7.- 9.12. n. klo 13 Viialan palloiluhallilla.
Vapaa pääsy! Tervetuloa!
4.12. Toivotamme kaikille rauhaisaa juhlaa!
Monipuolisin iskelmä ja paras pop.
radio
PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT www.akaanseutu.fi
SUN AKAA 96,7MHz
Uutiset ja sää arkisin tasatunnein klo 7.00-17.00. 0400 661 807
arkisin p. KE/TO 18. 040 739 5502.
Osuuskunta Akaan Pihlaja
* Kotipalvelu * Sähkötyöt * PC-korjausta * Puusepän työt * Henkilökohtainen avustaja * Remontit, maalaus ja kodin/pihan aputyöt
ajoissa! Puh. 040 513 4149
1 H + K 34m² hissitalon 5. Kulkki, Kauvatsa 0400 959 400 Huomenna lauantaina Toijalan torilla oivallinen tilaisuus ostaa sopuhintaan. hintavirhe. Samantha Fox 10.12. Tervetuloa!
TIEDOT YHDISTYSPALSTALLE: yhdistykset@akaanseutu.fi PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 ILMOITUSMYYNTI: Myyntineuvottelijat: Tero Sikiö 044 347 7403 Anne Colliander 044 347 7404 Tuottaja: Tiina Yli-Mutka
PE/LA/SU 20. Illan vauhdittajana on bilebändi Borderline.
Toijalan Kino 3.-9.12.
Toijala
Lippuvar. Lisäksi upeita lampaantaljoja. Toimikunta Kylmäkosken kk:n maa- ja kotitalousseuran to 9.12. 040 186 1869
Akaan, Kylmäkosken, Valkeakosken Metsäkansan ja Saarioispuolen paikallislehti ISSN 1239-4343 Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Sanomalehtien Liiton jäsen
TOIMIPAIKKA: Alventie 4 Toijala Avoinna: ma-to klo 9-15, pe 9-12 PL 60, 37801 Toijala PUHELINVAIHDE: TELEFAX: (03) 540 9600 (03) 540 9630
PE 18. Showtime klo 23.
A-Volley pelaa
Naisten 2-sarjaa
VUOSIKOKOUS
- Nakkilan Paterit
su 5.12. Remontoitu täysin v. 040 760 4958 www.akaanpihlaja.com
JOULUPUKKI ja TONTTU
P. kadonnut leikattu
sarja asennettuna esim.
Hankook 185/65 15 195/65 15 205/55 16 225/45 17
Tmi HK-Sport
Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Tuulia Matilainen 0440 664 184 Vivikka Monto 040 739 5502 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET: (03) 540 9600 tilaukset@akaanseutu.fi TILAUSHINNAT KOTIMAASSA: 12 kk kestotilaus 68,00 6 kk kestotilaus 39,00 3 kk kestotilaus 25,00 12 kk määräaikainen 78,00 6 kk määräaikainen 49,00 3 kk määräaikainen 33,00 Irtonumero 2 TILAUKSET ULKOMAILLE: (03) 540 9600 JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy toimitusjohtaja Olli Sirén PAINOPAIKKA: Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere
T:mi Markku Tuomi
Viiala 0400 628 933
325 330 400 540
HALUTAAN OSTAA
TRAKTOREITA alk. Käsiteltävien asioiden asialista julkaistaan kunnan ilmoitustaululla ja kotisivuilla www.kylmakoski.fi Kylmäkoskella 3.12.2010 Päivi Välimäki valtuuston puheenjohtaja
HUVIT Perjantaina 3.12. Ei vapaasti ulkoileviksi. KE/TO 20. klo 19 Eskolassa. hessu@hk-sport.net www.hk-sport.net
Toijalasta, Piirrettyläntie 13:sta. 040 757 6409
JOULUPUKKISI
· VESIKOURUT
Autoileva, raitis
PUH. kerros Kirkkotori 10 Toijala
Sari Pajukoski
hammaslääkäri
puh. Madotetut, rokotetut ja mikrosirutetut. Liput 10/8 .
TORIKAUPAT
045 131 9824
RIVITALOKOLMIO
(Van Gogh, Siikli, Matilda, Pito, Rosamunda ja Puikula ym.). 1-kerros, n. 30 m² hyvät taukotilat + lastauslaituri. Puh. 30 m² Viiala, Lallintie 7. krs,
KT Akaa/ Toijala Rauhanummentie 4
n. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 1h 27min, VAIN 8,50!
PERJANTAINA 3.12.
VICKY ROSTI
ja menneisyyden vangit
KOKOUKSIA
Viialan puu- ja erityisalojen ao. P. Tied. T. Ostohinta 44.500. 47.000. 2-kerros, 1-4 tilaa toimistoksi, verstaaksi, varastoksi tai muuhun toimintaan yht. MattoMäkelä, Huittinen
PERUNOITA
KADONNUT
Emme vastaa puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Mahd. TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola (03) 540 9612 Mikko Peltoniemi (03) 540 9616
Tmi Reijo Rannikko
TALVIRENKAAT
Nokian Hkpl 5 185/65 15 385 195/65 15 425 205/55 16 540 215/65 16 515
Luistimien teroitusta 5 /pari.
Pyörät, huollot, varaosat, tarvikkeet
Hietastentie 5, 37800 Toijala Soita puh. Vuokra 560 + vesi. Su 5.12. 130 m². Ari Hiltunen, p. Ei autojen tai mopojen ym korjaukseen tai säilytykseen. vm -60 pikkuvikaisetkin käy.
Noudetaan paikan päältä, käteisellä. 1h 24min, 9.
Liput: 15 . LA/SU 15. K11, 2h 26min, 9. (03) 542 2745 Myös iltavastaanotto
SEKALAISIA
Hyvää kotia vailla kaksi 4 kuukauden ikäistä Tilaa
TYÖSUORITUKSIA
Nyt on aika eristää F I B R AT U S SELLUERISTEELLÄ! Soittele TAMPEREEN SELLUERISTE OY Luukkonen 040 967 8367 www.fibratus.fi · Tikkaat · Lumiesteet · Kattosillat · Piipunpellit-hatut · Peltilistat Olavi Toppari, www.otpelti.com Asennuspalvelu. klo 19. S-marketin pullonpalautusaulassa.
lasitettu parveke. Viialan torilla tänään klo 14-17. Sääntömääräiset asiat. 040 846 5661.
Viialan Kirpputorin Parkki on suljettu itsenäisyyspäivänä 6.12. 2006. Tervetuloa kaupoille. 0400 733 478
Ostetaan HENKILÖja PAKETTIAUTOJA.
Vuokralle tarjotaan: Toijalan entisen meijerin tiloja osoite Meijerintie 1, Toijala seuraavasti: Ympäristöä häiritsemättömään toimintaan tai varastoksi ym. 040 831 1078
POIKAKISSA
29.11. ym. 130 m² työtilaa + n. Puh. Velatonh. Illan tahdittajana Tanssiorkesteri Magna. Kotimaista OMENAA. Myös irtoromut. 0400 620 704 sähköposti ari.hiltunen@trah.fi
MATTOJA
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
Syytä hymyyn!
Kauppiastavaratalo 2. TULOSSA: TRON: PERINTÖ 3D (17.12.) VEIJARIT, MEGAMIND 3D, NARNIAN TARINAT III 3D (25.12.)
(03) 540 9618
Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: - tiistain lehteen viimeistään maanantaina klo 10 mennessä - perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä ILMOITUSHINNAT: (hintoihin lisätään alv 23%): Etusivu Tekstisivut ja tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Takasivu Värilisä 1,49 /pmm 1,15 /pmm 1,09 /pmm 1,15 /pmm 0,29 /pmm
Toijalan Nuorisoseura ry:n sunnuntaina 12.12.2010 klo 15 Laaksolassa. Keittiö-, wc- ja suihku- ym tilat on. Kello 9, 12 ja 16 paikallisuutiset.
Katso ohjelmatiedot
radiosun.fi. ym. 0400 627 019. Liput 6. Yksityistilaisuus klo 23.00 asti. itsenäisyyspäivän aattona olemme avoinna 04 asti. Romuautojen nouto ja rekisteristä poisto veloituksetta. TI 17.30. Johtokunta
SYYSKOKOUS
VUOKRALLE TARJOTAAN
Vuokralle tarjotaan
www.valkeakosken-waltikka.fi
HAKALANTIE 6 37600 VALKEAKOSKI PUH. Puh. 0400 733 478 myös pyhinä.
Ostetaan
Katsastamattomat ja pikkuvikaisetkin käyvät. 69 Eyes Ennakkoliput: Koskiviihde ja Waltikka
HARRY POTTER JA KUOLEMAN VARJELUKSET, OSA 1 LA/SU 17. 0500 231 979 Vuokrataan remontoitu 69 m² Kylmäkoskella. 040 747 2549 tai 044 584 2295
YKSIÖ
Ilta RAUL REIMANIN laulujen tunnelmissa. Kellertävä pitkäkarvainen. Joulu- ja tammikuussa av. Edellisessä ilm. (Muuton johdosta poistamme kaikki varastossa olevat matot.) Myös jättikokoja 2 x 3 m. kotitalousvähennykseen.
KISSANPENTUA. 18
Perjantai 3.12.2010 - Akaan Seutu
KUULUTUKSIA
KYLMÄKOSKEN VALTUUSTON KOKOUS pidetään kunnantalolla valtuuston kokoushuoneessa, maanantaina 13.12.2010 alkaen klo 18.00. sop.mukaan. Jorma Kääriäinen ja RNO 18.12. Puh
siskot ja veljet perheineen Hallussasi varmaan on nuoruuden taika, kun ei sinuun pysty vuodet, ei aika. Lehteä myydään tulevien viikonloppujen aikana Toijalan ja Viialan markettien auloissa. Jälkikasvu kumppaneineen onnittelee 2.12. Mukana esityksessä on Pirkanmaan eri seurakuntien muusikoita ja laulajia.
Laulu Suomelle -ryhmää: vasemmalta valot Sirpa Pursiainen, orkesterinjohtaja Meri-Helmi Laaksonen, kuoronjohtaja Jenni Jokiaho, ohjaaja Riitta Haapala, pikkunäyttelijä, sotilaan tytär Anna-Riikka Haapala
Kastetut
Elossi
Avoimet ovet Jumussa
Jumussa aloitetaan hyvissä ajoin jouluun valmistautuminen, sillä Viialan helluntaiseurakunnassa pidetään ovet avoimina lauantaina 4.12. Via-yhtyeen joululevyä on tarjolla sekä myyjäisissä että sunnuntai-iltana.
5.9.2010 syntyneet tyttäremme saivat 21.11.2010 kasteessa nimet Viivi Sirkku Anita ja Veera Aino Elina. Illassa kuullaan tuttuun tapaan myös seurakuntalaisen puheenvuoro.
4.12.1930 syntyi pieni kiharapäätyttö, joka sai nimekseen Aira Marjatta. Esitys on kunnianosoitus itsenäisyyden puolesta taistelleille veteraaneille ja jälleenrakennustyön väsymättömille sankareille. Mutkien jälkeen oma paikka löytyi Helsingistä polkupyöräpoliisina. Peteriä on luonnehdittu nuoreksi mieheksi, jolla on vanhuksen sydän. Peteriltä on ilmestynyt kaksi kokopitkää albumia. Rakkaudella äiti, isä ja Emma-Sofia
Onnea 4.12.2010 olevan syntymäpäivän johdosta. Lehden voi ostaa myös Akaan Seudun konttorista arkisin kello 9-15 (perjantai 9-12). Jouluisessa ilmapiirissä jatketaan Jumussa myös sunnuntaina 5.12. Railakkaat syntymäpäiväonnittelumme 2.12.2010 johdosta! t. Helvi ja Unto
Avoimet työpaikat
AKAA Akaan kaupunki: terveyskeskushammaslääkäri, Go On Yhtiöt: siivooja KYLMÄKOSKI Sirpa Salo: henkilökohtainen avustaja, Kylmäkosken kunta: peruskoulun luokanopettaja URJALA Urjalan kunta: vs. aluearkkitehti, liikunnan ja terveystiedon lehtorin viransijaisuus, J Mettänen Oy: taksinkuljettaja
Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)
Tapahtumia
Majatalossa mietitään omaa paikkaa
Ensi sunnuntaina vietetään Viialan kirkolla glögin tuoksuista Entisten nuorten Majataloiltaa. Hän valmistui aikoinaan tuuban soittajaksi sekä diakoniksi. Ylpeät tyttöjen vanhemmat Jani ja Satu Tujunen. Onnittelut Samu-Eliakselle täytettyäsi yhden vuoden 27.11.2010. Entisten nuorten Majataloilta alkaa sunnuntaina 5.12. Keskiviikko Lihakeitto, tumma leipä, tuorepala Torstai Musta makkara tai jauhemaksapihvit, puolukka, perunat ja valkokastike/ perunasose, tuorekurkku Perjantai Broileriwokki tai -kastike, riisi, Viher-tomaattisalaatti
Sääennuste Akaan seudulle
Sunnuntaina
Lempäälä
Maanantaina
Lempäälä
-7
Vesilahti
-9
-6
Vesilahti
-6
-6
Vesilahti
Lempäälä
-6
Valkeakoski Akaa Kylmäkoski Urjala
Valkeakoski Akaa Kylmäkoski Urjala
Valkeakoski Akaa Kylmäkoski Urjala
-8
-6
-5
2
Hämeenlinna
3
Hämeenlinna
4
Hämeenlinna
-7
Humppila
-9
Melkein selkeää Räntä- sadetta
-4
Humppila
-6
Puoli- pilvistä Lumi- kuuroja
-5
Humppila
-5
Pilvistä Tuulen suunta ja nopeus
Selkeää Lumi- sadetta
Melkein pilvistä Sumua
5
Kuu ja tähdet kertoi sen; se yö oli kumma ja maaginen. Kun nukuit, kuului taikasana ja heräsit vuotta vanhempana. 45 ei ole vielä ikä eikä mikään. Kuoronjohtajana on Jenni Jokiaho Viialasta. johdosta! Akaan Rotaryklubin perinteinen joululehti Akaan Joulu on ilmestynyt. Nyt on aika onnitella. kello 18 Viialan kirkolla.
Mä oon 3kymppinen...Sydänlämpöiset onnittelut rakkaalle Mirkalle ja ratkiriehakasta synttärijuhlaa! Tv: kotoväki
Akaalaisia Laulu Suomelle -musikaalissa
Akaan Joulu ilmestynyt
Aikuinen nainen 60 vee. Illan pääesiintyjä on Lempäälässä asusteleva kristitty muusikko ja lauluntekijä Peter Joukainen. kello 1013 joulumyyjäisten merkeissä. Noin tunnin mittaisen esitys pohjautuu Lasse Heikkilän säveltämään Suomalaiseen Messuun. Onnea myös siskolle ja sen miehelle. Tarjolla on perinteen mukaisesti käsitöitä sekä leivonnaisia. Esityksen ohjaa Riitta Haapala, orkesterinjohtajana toimii Meri-Helmi Laaksonen, kuoron johtajana Jenni Jokiaho ja koreografina Betrina Boren. Ihanan isot kiitokset teille kaikille perhettämme muistaneille. Majataloillan oma Houseband laulattaa ihmisiä Markus Mantereen johdolla. kello 13 Laulu suomelle -musikaali, jossa on mukana Viialasta ja Toijalasta soittajia ja laulajia. Viime keväänä ilmestynyt "Yöksi kylmenee" levy soi heinäkuussa Radio Dein viikon levynä. Lehti on tänäkin vuonna tuhti lukupaketti muun muassa kotiseutuhistoriasta kiinnostuneille. Asiasta alustaa helsinkiläinen poliisi Samuli Rask. (03) 540 9600, toimitus@akaanseutu.fi
Tarjotin
Lauantaina
Alventie 4, 37800 Toijala
Onnittelut
Koulujen ja päiväkotien ruokalistat
o Akaa ja Kylmäkoski
Tiistai Kalapyörykät tai itse tehty lohimureke, perunat, kermaviili-kurkkukastike, raastesalaatti. Helsingin poliisisoittokunnassa soittava Samuli esittää myös musiikkia muusikkovaimonsa Anun kanssa. Joukainen tunnetaan pohdiskelevista ja elämänmakuisista lauluista. Tapahtuman järjestää KD Pirkanmaa, KD naiset, Kristillinen Kulttuuriyhdistys yhteistyössä Lapsi- ja nuorisoteatteri Sirpaleteatteri ry:n kanssa. Tällä kertaa pohditaan paikkaa elämässä sekä Jumalan suunnitelmissa. Lehden tuotto käytetään muun muassa vaihtooppilastoimintaan. T. Tampereella Sampolan juhlasalissa esitetään 5.12. Sukulaiset onnittelevat
Peter Joukainen esiintyy Viialan kirkossa.
Entisten nuorten Majataloillat on tarkoitettu kaikenikäisille ja paikalle voi tulla koko perheen voimin, koska lapsille on luvassa omaa ohjelmaa. klo 18. Silloin lauletaan ensimmäiset joululaulut Leevi Ahopellon ja Via-bändin johdolla. Pullakahvitkin voi nauttia pikkurahalla. Esitys on maksuton. Akaan Seutu - Perjantai 3.12.2010
19
Puh