Numero?79?Keskiviikko?6.11.2013
Uimahallikuljetukset
Akaasta Hämeenlinnan uimahalliin
jatkuvat. Hän mieluummin lisäisi koulujen kielitarjontaa kuin kaventaisi sitä.
Kieliä hän pitää rikkautena. Asiasta riippuen Illman ajattelee sekä suomeksi että ruotsiksi.
»
Sivu 6. Vasta opiskeluaikana Vaasassa hän törmäsi maailmaan, jossa pystyi asioimaan kaupassa ruotsin kielellä. Muutosta ja Hirvisaarta yhdistää suora demokratia.
»
Sivu 8
|
Irtonumero?2?euroa
Iskelmälaulaja, musiikin
sekatyöläinen Pasi Vainionperä
nauttii, kun hän keikalta tultuaan
voi istua kotiterassin hiljaisuudessa Kylmäkoskella.
»
Sivu 12
Tarja Antola
Bjarne Illman lisäisi
koulujen kielivalikoimaa
Bjarne Illman ihmettelee puhetta pakkoruotsista. Illmanin lapsuudenkodissa puhuttiin ruotsia, mutta pihalla hän oppi suomen kielen. Hämeen Turistiauto ryhtyy järjestämään kuljetuksia ensi
vuoden alusta kerran viikossa.
»
Sivu 3
|
Akaan?paikallislehti
|
www.akaanseutu.fi
Puoluesihteeri Oula Lintulan mukaan Muutos 2011 ei olisi erottanut kansanedustaja James
Hirvisaarta
Ostotarjouksia on viime aikoinakin tullut, ja neuvotteluja käydään ainakin
akaalaisen Heikki Rissasen
kanssa.
Aiemminkin asemasta
kiinnostuneen Rissasen kolme yritystä ovat aseman tiloissa vuokralla, mutta hän
on irtisanonut vuokrasopimukset helmikuun loppuun.
Kiinteistöpäällikkö Tuomiston mukaan myyntineuvotteluihin liittyvät muun muassa Rissasen mahdollinen
lähtö sekä se, tekeekö VR
rakennuksessa korjauksia
ennen myyntiä. Aseman puoli sai kaavansa, johon VR yritti saada lisää rakennusoikeutta parkkipaikan kohdalle. Länsi-Suomen alueesta vastaava kiinteistöpäällikkö Tero Tuomisto kertoo, että pysäköintialueesta pyritään saamaan matkustajille selkeämpi muun
muassa parantamalla opasteita.
Samalla pysäköinti saattaa
Tuomiston mukaan muuttua
maksulliseksi.
. Kauppiasperhe
teki töitä yötä päivää. Korjattavaa
riittää, ja VR:llä on rakennuksen kunnossapidosta
normaalit pitkän tähtäimen
suunnitelmat.
. Kaupunki piti parkkipaikan parkkipaikkana,
mikä pudotti hintaa, jota VR voi kiinteistöstä pyytää.
Kaavan vahvistamisen jälkeen VR on
tiennyt, millä ehdoilla alueella toimitaan,
ja nyt on luvassa myös toimenpiteitä. Jyrki Kataisen hallitus
tavoittelee edelleenkin ennennäkemätöntä kuntakaappausta, vaikka vastustajien määrä lisääntyy
päivä päivältä.
Suomen kuntarakenteessa on korjattavaa, sen
myöntävät kaikki. Kylien vapaaehtoisen aktiivisuuden varaan ennakoidaan jäävän melkoisesti peruspalvelujakin vanhuksista huolehtimisesta alkaen. Muut ovat
katselleet kateellisina, kun keltaisia ruokakaupan, ravintolan ja bensiinin myynnin keskittymiä
on noussut liikenteellisesti parhaille paikoille. Asiakkaita palveltiin milloin
etu- milloin takaovesta. Edelleen pyrkimyksenä on myydä asema mahdollisimman
pian. Hosuen ei hyvää jälkeä synny,
ja kaikissa tapauksissa maaseudun kylät ovat vaikeuksissa. Tässä olisi myös kaupalle sauma palauttaa kyläkaupat maaseudun elinvoimaisiksi keskuksiksi.
Ihan realistisena tavoitteena pitäisi nyt vihdoinkin
olla pitää koko Suomi asuttuna ja miettiä keskittämisen sijasta kokonaan muuta. Kyllähän Toijalan asema
on sijainniltaan hyvä. Tekeekö se radan
toisen puolen paraatipaikalle kerrostalokaavan vai odottaa rahoittajia, rakennuttajia ja rakentajia toiselle matkakeskukselle ja pitää kaavoituksen siihen asti jäissä?
Mikko Peltoniemi. Nykyisellään kiinteistö on sellainen rahareikä, ettei se kelpaa kenellekään, mutta jos
parkkialue saadaan kuntoon ja asemaankin peruskorjaus, kirjoitellaan nimiä pa-
periin.
Ostajalla olisi käsissään hyvässä peruskunnossa oleva rakennus, jonka toisella
puolella pysähtyvät päärataa kulkevat junat ja toisella puolella linja-autot ja taksit.
Sisätiloissa on jo nyt Matkahuolto, kioski,
ravintola, tietokonehuolto ja parturikampaamo, ja muitakin mahtuu. Pysäköintiasiasta on tullut ajankohtainen, ja siihen
tullaan vielä puuttumaan.
Käymme kiinteistömanagerin kanssa asiasta sisäistä
palaveria ja katsomme, minkälaisella suunnitelmalla lähdetään viemään asiaa eteenpäin.
Matkahuolto on mukana
suunnittelussa, ja linja-autot
pysähtyvät asemalla jatkossakin. Tuomiston mukaan
VR päättää vuodenvaihteen
jälkeen, milloin suunnitelmia
aletaan toteuttaa.
. Tuomisto sanoo, että VR harkitsee neuvottelujen tarpeellisuutta.
Mitä tekee kaupunki. Suuri on kaunista! Tässä vauhdissa pistettiin sitten pystyyn ABC-ketjukin palvelemaan vielä sitä kiireistä, joka ei marketteihin
ehdi.
Samaan aikaa kauppojen keskittymien ympäriltä on romahtamassa Suomi. Ruokaa vietiin tarvittaessa kotiinkin.
Jostakin käsittämättömästä syystä kaupan setiä
ei enää ole. Viimeksi kauppaa pyöritti Sinikka Uosukainen, ensin äitinsä kanssa sitten
hetken yksin. brändi aivan käsillä.
Uosukaisen perhe pyöritti kyläkauppaa Kylmäkosken Aseman kylässä vuosikaudet. Alun perin
koko aseman alueen kaavoitus oli yksi
projekti, mutta koska päättäjillä oli radan
toisesta puolesta liian monta mielipidettä,
alue jaettiin kahtia. Akaassakin on moottoritien risteykseen ruokakaupan pystyttäminen kaavassa kielletty, mutta ei se näytä osuuskauppaa haittaavan.
Palataanpa ajassa hieman taaksepäin, sillä mahdollisuuksia oli muillakin . Suomeen syntyi 1990-luvulla käsite: kyläkauppa.
Kesko rakensi 1970-luvulta lähtien huolelliesti
käsitettä kaupan setä. Paikaksi on
suunniteltu pääradan ja Hämeentien välistä aluetta Toijalan asemaa vastapäätä.
Kyseisen alueen asemakaavan uudistaminen on edelleen kesken. On
myös väitetty, että osuuskauppa jyllää tarvittaessa politiikalla, jos ei muuten parhaimmalle kukkulalle pääse. Sekin on neuvottelukysymys.
VR:n lähtökohta myös aseman myynnissä on se, että
matkustajille jäisi nykyiset
palvelut.
kommentti
Montako matkakeskusta tarvitaan?
Akaan kaupungin ja Vasken Sisu-hankkeen tavoite on ollut matka- ja kauppakeskuksen saaminen Toijalaan. Kiinteistössä toimivat matkustajaliikenteen lippuautomaatit
ja muut palvelut pyritään turvaamaan.
Aseman tuulikaappiin lisättiin hiljattain toinen lippuautomaatti, jota voi käyttää
myös aseman ollessa suljettu.
Myynnistä
neuvotellaan jatkuvasti
VR-Yhtymän tavoitteena on
jo vuosikausia ollut Toijalan rautatieaseman asemarakennuksen myynti. Kaupan setiä katseltiin kylillä kunnioittaen, koska setien tiedettiin osaavat yhtä sun toista.
Ja kaupan sedillä oli vielä sellaisiakin erikoispiirteitä, että he hymyilivät aina, palvelivat auliisti ja
nostivat lapsille karamelleja valkoisten takkiensa
taskuista. Palvelut uusissa kunnissa keskittyvät ja
matka niihin kasvaa. Päivittäistavarakauppa on tehnyt Suomessa käsittämättömän silmänkääntötempun ja
luonut toinen toistaan suuremmat marketit. Kauppa oli
kylän keskus, jossa kuului käydä. Puhutaan siis
vähintäänkin matkakeskuksesta, ehkä jopa kauppakeskuksesta.
VR:n kiinteistöpäällikön Tero Tuomiston mukaan Akaan kaupunki ei ole ollut
millään lailla mukana neuvotteluissa asemarakennuksen tai pysäköintialueen tulevaisuudesta. Väinö Purje tuli uniin ja valloitti suomalaiset
keittiöt. Kauppa voi halutessaan muuttaa Suomen suuntaa!
VR haluaa uudistaa Toijalan rautatieaseman pysäköintialueen paremmin palvelevaksi ja jatkaa yhteistyötä Matkahuollon kanssa.
VR haluaa myydä kiinteistön mahdollisimman pian
Toijalan aseman pysäköinti
saattaa tulla maksulliseksi
Mikko Peltoniemi
VR-Yhtymä suunnittelee Toijalan aseman pysäköintialueen uudistamista. Kiinteistö on aika lail-
la alkuperäisessä kunnossa,
ja se on suojeltu rakennus.
Kyllähän siinä on edessä
ihan normaaleja energiatalouteen liittyviä kunnostustoimenpiteitä, kuten lvistekniikan peruskorjausta.
Todennäköisesti ihan lähivuosina.
Hintaa, jolla VR asemasta
luopuisi, ei Tuomiston mukaan ole lyöty lukkoon. Keskiviikko
6.11.2013
Nimipäivät tänään ruotsalaisuuden päivä, Kustaa Aadolfin päivä, torstaina Taisto, perjantaina Aatos, lauantaina Teuvo, sunnuntaina isänpäivä,
Martti, maanantaina Panu, tiistaina Virpi.
Mikko Peltoniemi
Pääkirjoitus
Juha Kosonen
Missä olet
kaupan setä?
O
suuskaupan ABC-liikennemyymäläketju on
kehittynyt muutamassa vuodessa suosituksi ja osin inhotuksikin brändiksi. Brändi oli niin voimakas,
että Neuvosto-Virossa tehtiin töitä, että Väinö Purjeen liharuoan valmistusohjeet eivät näkyisi maassa. Viisi
miljoonainen kansa on opetettu vuosikymmenessä pois kyläkaupoista hakemaan maitopurkkia
hehtaarihalleista. Sinikan kaupassa oli päivittäistavaroiden lisäksi kirjasto ja apteekin lääkekaappi.
Kaupan varastot olivat täynnä rakentajien ja juurikasmaiden hoitajien tarvitsemia tavaroita, bensiiniäkin myytiin. Onko se ensi vuoden aikana, sitä en osaa tässä vaiheessa sanoa.
Kiinteistöpäällikkö Tuomiston mukaan Toijalan asemalla palvellaan tulevaisuudessakin matkustajia kaikin
mahdollisin tavoin.
. Meitä on vain vähän yli viisi miljoonaa, ja kaupallistenkin palvelujen pitäisi olla inhimillisesti saavutettavissa
040 749 7743
3
Avoinna: ark. 9 - 19, la 9 - 15, su 11 - 15
Valtatie 6, 37800 Akaa, p. Liitosta nyt
puuhaavat unohtavat täysin
Akaan luonnollisen asiointisuunnan, joka on pääväylä
Tampereelle.
Toijalan Yrittäjät on 228
jäsenellään Akaan suurin
yrittäjäyhdistys. Valtuutettunakin toiminut yrittäjä Timo Saarinen
pohti, halutaanko Toijalan
taajaman taantuvan Kylmäkosken ja Viialan tavoin. Hallitukseen
valittiin uusina Teijo Mattila
ja Harri Salminen. Sopimusaika on vuoden 2014
alusta vuoden 2018 loppuun.
Tällä hetkellä Viialan Karpinmäkeä ja Toijalan Kurkelanhovia pyörittää Coronaria.
Akaan vanhus- ja vammaistyön johtaja Leila Haakana kertoo, että Coronarian
valitus koski kaupungin tarjouspyynnössä olleita hoitoluokkia, joita Coronaria piti
epäselvinä. Jaksamisen tueksi.
Palvelemme:
ark. hauskaa
Täyteläinen
kahvihetki:
Aurinkokuivattu
Brazil luomukahvi
AKAAN LUONTAISTUOTE
Valtatie 20, Akaa p. Lisäksi Coronaria
piti tarjouskilpailun voittaneen Attendon hintaa liian
alhaisena.
Akaan kaupunginhallitus
käsitteli markkinaoikeudelle
annettavaa vastinetta tiistaiillan kokouksessaan.
Ajanvaraus: (03) 540 8500
Avoinna: ma-to 8-20, pe 8-18
Hämeentie 64, 37800 Akaa
Eläinlääkärit:
Ana Navarro Santana, Camilla Christiansen. Lukio ja terveyspalvelut siirtyvät Saarisen mukaan Valkeakoskelle, mikä on omiaan
siirtämään sinne muitakin
palveluja.
Miksi kiire?
Yrittäjä Pekka Nevalainen
Vain Valkeakoski hyötyy
Yrittäjien mielestä kuntaliitosta tarvitsee ennen kaikkea
Valkeakoski, koska sen teollisuuden selkäranka, paperi, on nopeasti hiipuva teollisuudenala. Sirkka Koivuniemi
kysyykin, halutaanko todella Akaasta tehdä nukkumalähiö.
Akaa
+6
Hemmottele Isää!
kous sujui rutiinilla ja vireille noussut kuntaliitos
ei noussut viralliselle listalle ollenkaan, vaikka sitä moneen kertaan sivuttiinkin. helppoa
. Liitospakko on muutamien valtuutettujen luoma
harha. Varajäseniksi valittiin
Ritva Kiviniemi ja Risto
Kalliainen.
Juha Kosonen
Cocovi-raakasuklaan valmistuspaketti
. Nevalainen
ihmetteli myös, miksi Akaassa halutaan liitos, vaikka
maan hallituksella ovat kunta-asiat sekaisin. terveellistä
. Yrittäjien puheenjohtajana jatkava Kalle
Formisto sanoi liitosasian
tulevan esille varmasti ainakin yrittäjäyhdistyksien
hallituksien yhteiskokouksessa tammikuussa.
Toijalan ja Viialan Yrittäjäyhdistyksien puheenjohtajien ja Akaan kaupunginjohtajan Aki Viitasaaren viimeviikkoisessa tapaamisessa on ollut esillä
elinkeinopoliittisen neuvottelukunnan työn terävöittäminen, mistä Formiston mielestä pitäisi myös
tehdä esityksiä.
Viialan Yrittäjien hallitukseen valittiin uusina
Erkki Jouppi ja Marko
Peltola. Sääennuste Akaaseen
Keskiviikko
Akaa
Torstai
+5
Perjantai
Akaa
2
+5
Akaa
+4
2
+4
Lauantai
Sunnuntai
Akaa
+4
3
3
+4
+5
Juha Kosonen
Toijalan Yrittäjien maanantai-iltainen syyskokous sujui
muuten keskusteluitta, mutta
kokouksen puheenjohtajan
Antti Kraftin kysyttyä kohdassa ?muut asiat. Sihteerinä jatkaa
Kirsti Alakahri. 10-17.30, la 9-13
Tarjoukset voimassa
Avainasiakaskortilla
marraskuun ajan.
AVÉNE ANTI-REDNESS
HOITOVOIDE 40 ml
Couperosa-iholle suunnitellut
erityisvoiteet, jotka rauhoittavat
ihon punoitusta ja kosteuttavat
pitkäkestoisesti.
23,00
(28,80 e)
19,80
(24,98 e)
(225 e/kg)
MULTIVITA FORTE
120 tabl.
Erityisesti ikääntyvien muuttuneeseen vitamiinitarpeeseen suunniteltu monivitamiinivalmiste. mielipiteitä vireille lähtevästä kuntaliitosselvityksestä Valkeakosken kaupungin kanssa, keskustelu ryöpsähti liikkeelle.
Kunniapuheenjohtaja
Veikko Nordström totesi,
että selvitys on pakko tehdä,
mutta se ei tarkoita liitosta.
Liitos Valkeakoskeen olisi hänen mukaansa Akaan tuho.
Samoilla linjoilla olivat muutkin. Yrittäjä Auli
Seppänen kysyi, onko Akaan
saamaton elinkeinopolitiikka
tarkoitus häivyttää Valkeakoskeen liittymällä.
Yrittäjien puheenjohtajan
ja varavaltuutetun Sirkka
Koivuniemen mielestä mitään pakkoa liittymiselle mihinkään suuntaan ei Akaalla
ole. Hallituksessa jatkavat Erja Eloranta, Hanna Hevonoja, Sari Moussa, Jukka Ahonen, Juha
Kosonen ja Tuija Haavisto. herkullista
. Yksimielinen kannanotto päätettiin välittää Akaan kaupungin tietoon.
Syyskokous valitsi Toijalan Yrittäjien puheenjohtajaksi edelleen Sirkka Koivuniemen. Hallituksessa jatkavat Veikko Nordström, Jouni Parikka, Nina
Welzién, Auli Seppänen,
Riitta Huhtala-Vähäkuopus, Ari Ilottula ja Pekka
Nevalainen.
Yhteistyö kaupungin
kanssa?
Viialan Yrittäjien syysko-
+4
3
Aurinko nousi tänään
kello 7.56 ja laskee
kello 16.11.
+4
Toijalan Yrittäjät ei
innostu kuntaliitoksesta
ihmetteli joidenkin akaalaisten luottamushenkilöiden intoa, kun aikaisempienkin liitoksien jälkien korjaaminen
on vielä kesken. marraskuuta.
Suosituilla matkoilla on ollut yli 30 akaalaista kerral-
laan.
Ensi vuoden alusta uimahallikuljetukset siirtyvät kokonaan akaalaisen Hämeen Turistiauton
omaksi toiminnaksi, ja
vuoroja ajetaan kerran viikossa tiistaisin. Liitos ei hyödynnä Akaan logistista sijaintia,
vaan siirtää alueen painopisteen vääjäämättömästi Vanajan itäpuolelle. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.?
Toijalan Yrittäjien syyskokouksessa ei lämmetty joidenkin akaalaisten kunnallispoliitikkojen innolle liittyä Valkeakosken kaupunkiin.
Hämeen Turistiauto Coronaria valitti
Akaan päätöksestä
jatkaa kuljetuksia
uimahalliin
Tarja Antola
Juha Kosonen
Uimahallikuljetukset
Akaasta Hämeenlinnan uimahalliin eivät pääty kaupungin tilaamaan viimeiseen vuoroon, joka ajetaan
tiistaina 26. Syyskokouksen selkeäksi kannanotoksi
tuli vireille nousseen kuntaliitoksen vastustaminen. Tarkempi
aikataulu sekä retken yhteystiedot ilmoitetaan ennen
vuodenvaihdetta.
Coronaria Hoitoketju Oy on
valittanut markkinaoikeuteen Akaan kaupungin päätöksestä, jolla kaupunki valitsi palvelutalojen palveluntuottajaksi Attendo Oy:n
Kun menen
sinne kahvilaan aamukupilleni, minun ei tarvitse kuin
tulla sisään mitään huomiota
esittämättä. Onko syy päättäjissä?
Henkilöstö terveyskeskuksessa on pääsääntöisesti
ollut hyvin ymmärtäväistä ja
ystävällistä. Sen kun nostan
kätteni huomioiksi, jos joku tutulta vaikuttava sattuu
kulkureitilleni. Olisi
varustauduttava joka päivä heti ylösnoususta lähtien
julkisuuden ihailtavaksi. Lopulta huomataan,
että pahus vieköön, nythän
tämä savotta maksaa yhtä
paljon kuin uusi koulu.
En haluaisi olla todistamassa tätä näytelmää Akaan
maineikkaassa valtuustosalissa ilman webbi-kameroita.
Tahtoisin todellakin akaalaisten veronmaksajien jakavan
tuskani live-lähetyksessä,
mikä taatusti voittaisi hurmoksellaan Big Brotherin.
Laiskuudesta, mikä tuo
kuuluisa perisynti on, ei ainakaan Akaan valtapuolueita voi herjata näin julkisesti, sillä nythän he paiskivat
riuskin ottein ääniä Perussuomalaisten laariin syksyn
2016 kunnallisvaaleja funtsien.
Me persuthan ei olla kiittämättömiä, joten tattista
vaan oikein perusteellisesti.
Kaikkea hyvää vain mister
Aatamille elämässä etiäppäin, mutta se on nyt sillä viisiin, että nyt puhaltavat uudet tuulet Toijalan torin liepeillä semmosta hoipakkaa,
jotta valtapuolueet saavat pitää kaksin käsin kiinni Mikki
Hiiri -sateenvarjoistaan.
Alati kiihtyvän kurjistumisen myötä kuntalaiset joutuvat pinnistelemään ja
miettimään tarkoin, mitä
huominen tuo tullessaan.
Kunnan etsiessä kilvan
säästökohteita muutoinkin
heikossa asemassa olevia
tullaan kurittamaan oikein
isän kädestä.
Poliitikkojen ja virkamies-
ten etuuksiin ei kajota, ei
sitten millään. Kun ne paparassit on kintereillä vuorokauden ympäri.
Että siis sillä lailla tulisin
minäkin mielenkiinnon kohteeksi, jos minusta siis tulisi
kuuluisa, suuri kirjailija. Pitää olla muuta
kuin alennusmyynnistä ostettu paita ja tietysti ajanmukaisesti napitettuna. Kuviteltu
astalo napsahti kokoomuksen perinteisen ?toijalalaisen
politiikan. Soitin jälleen ajanvaraukseen ja sanoin reseptien vanhenevan matkan aikana. Minun tulee varautua olemaan
valmis kameroitten tulitukseen.
Kun minä olen näin ollen
siis tunnettu taiteilijajulkkis,
niin on varauduttava lomamatkareissullakin vastaanottamaan uusiksi tuttavuuksiksi änkeytyviä kanssakyytiläisiä, vaikka siinä ravintolavaunun pöydässä yrittämäni
sanaristikon ratkaisu häiriintyisi.
Tätä se elämä olisi suurena kirjailijajulkkiksena. ja vielä ?sopisiko
teille, että minä varaan sen
teidän kirjanne seuraavaksi
kerraksi mukaani ja saisinko
minä siihen teidän nimikirjoituksenne.. Ja jos joku vakioasiakas huomioi minun tuloni, hän saa tuumia itsekseen
kuten ennenkin, että ?jaha
tuokin mulkku tuli taas tänne aikaansa kuluttamaan?.
Kotona saan olla olossani,
ja kun puhelin soi, voin iloita, että ei minua sentään ole
jätetty ihan yksin ja unohdettu, vaikka se sitten olisikin
vain jonkun rihkamafirman
myyntiapulainen. Kuka haluaa ottaa
vastuun mahdollisesti satojen lasten sairastumisesta?
Toinen asia. Kengät
lankattuna. Valtuustossa ollaan soudettu
ja huovattu asioita vuodesta nakki ja muusi, ja tieto on
usein putkahtanut kaupunkilaisten korviin ainoastaan
Akaan Seudun palstatilan
kautta. Sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi. ajan laboratorioon 30.8. Voisin sanoa,
että tässä mielessä näillä
julkkiksilla ei ole lomaa eikä
vapaa-aikaa. Sekö on valtuuston
ja virkamiesten käsitys avoimuudesta?
Osallisuus syntyy mahdollisuudesta vaikuttaa ja
totta tosiaan näihän se on.
Nyt on mahdollisuus vaikuttaa ja hankkia ne webbikeksinnöt valtuustosaliin
muiden sivistyneiden kaupunkien tapaan.
Jos kamerat valtuustosalissa olisivat olleet jo nyt
käytössä, niin sinäkin Timo
tietäisit, että aloite varojenhankinnasta uimahallikuljetuksiin on tehty allekirjoittaneen ja Palmin Henkan
toimesta. Farmaseutti kertoi, että lääkäri oli pistänyt
mukaan viestin, että lääkäriaika on tilattava kolmen
kuukauden kuluessa. Sen vaateparren normituksesta on pitänyt huolen joku viisikymmentäluvun
missi, ja tiettävästi siitä muotituntemuksesta hän ei ole
päässyt sen ylemmäs.
Kun sitten näiden välttämättömien aamutoimien
jälkeen vihdoin pääsen lähtemään ulos, pitää olla va-
rautunut jo oitis kameran
laukaisuille. Koko
sotisopa, sen täytyy kestää
tulevat ihailevat katseet, kiireestä kantapäähän. keskiöön.
Akateemiseen elitismiin
taipuvaiset Akaan valtuutetut hoitavat kaupungin asiat tuota pikaa kuntoon tavallisen rahvaan silmiltä ja
korvilta suojassa kaupungintalon kammioissa. lääkäriaika.
Kirjeessä kerrottiin, että minut siirretään hoitojonoon.
Soitin välittömästi ajanvaraukseen, koska olin lähdössä matkalle ja lääkkeet eivät
olisi riittäneet matkan ajaksi.
Sain tässä kiireellisessä tapauksessa lääkäriajan 3.10.
Edellisenä päivänä tuli puhelimeeni viesti, jossa
peruttiin kyseinen lääkäriaika. Ajatellaanko siellä terveyskeskuksessa,
että antaa ajan hoitaa potilas
pois jonosta?
Miksi tilanne Akaassa on
näin. Meneekö todella raha
turvallisuuden ja terveyden
edelle. Samalla mainittiin, ettei uutta lääkäriaikaa voida antaa, vaan
minut siirretään jonoon.
Reseptit olivat luvatusti
apteekissa. Pitäisi hampaitten
pesun lisäksi tarkistaa peilistä, onko yläpään karvoitus
vaatimusten mukainen, ulkomuoto esiintymiskelpoinen,
yöunen merkit pois pyyhitty,
ja kurkusta käheys kakistettu vessan pönttöön. Kirjoitukset julkaistaan kirjoittajan omalla nimellä. Missä kaupungissa
ollaan saatu tuon koko- ja
ikäluokan koulu saneerattua opetushallituksen normien mukaan homeitiöistä
vapaaksi tuolla ehdotetulla
noin 5,35 miljoonan budjetilla?
Kupletin juonihan on se,
että ensin valtuusto myöntää
varat 5,35 miljoonaan saneeraukseen ja hetken päästä
ollaan tinkaamassa lisää valuuttaa. Palkkioiden leikkaamista vastustavien nimet kannattaa
mainita, nähdään missä ne
ahneuden katalaan kaapuun
kietoutuneet piileksii.
Kunnan talouden kuralle saamiseen ei tarvita ylisuurta virkamieskaartia. Onko syy hallinnossa. No tietty, minun tulee hillityn vaatimattomasti suostua tuohon toivomukseen ja poistua sitten
taas vaatimattomuutta teeskennellen uusiin yllätyksiin
varautuen.
Kun minä sitten lähden
kuntolenkille pyörällä tuulettaakseni tuntojani tältä
kaikelta tungokselta, ja jos
innostun koheltamaan vapauden innoissani niin, että poliisi katsoo asialliseksi
huomauttaa siitä, niin minun tulee hillitysti toteuttaa
ministerillistä oppia tuosta
episodista omana versionani.
Minun tulee ehdottaa poliisille vaatimattomana toivomuksena, että vaikka minä
olen tunnettu kirjailija, niin
voitte käsitellä minua kuin
ihan tavallista yksinkertaista
kansalaista.
Vihdoin kotona minun tu-
lee olla valmiina ja vastaanottavan valppaana puhelinyhteydenottoihin lähes joka
vuorokauden aikana, kun
mediaväki haluaa minut uutisoida taas oitis katselu- ja
lukutaitoiselle kansalle. 4
Keskiviikko 6.11.2013 . Tilojen ja
muiden järjestelyjen pitää
pystyä mahdollistamaan
tällaiset toimintamallit.
Pystyykö vuonna 52 rakennettu koulu tarjoamaan sitä
edes peruskorjattuna. Henkilöstö joutuu kuitenkin työskentelemään raamit kaulassa, joten
tämä ei kohenna asiakkaiden
palvelua ja auttamista.
Olisikohan Akaan kunnan
syytä jättää muutama turha
konsulttitoimeksianto väliin
ja käyttää nekin rahat vaikka
terveydenhoitoon?
Ainahan on olemassa
mahdollisuus mennä yksityiselle sektorille näissäkin
asioissa. Mitä muuta olin
tehnyt kuin tilannut lääkäriaikaa. Valtapuolueet hiihtävät
perinteisellä tyylillä kaupunginhallituksen kanssa kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren utopistisen ehdotuksen
perässä. En
todella olisi enää unohdettu,
joku meistä.
Sen sijaan nykytuntemuksellani minä saan . Se
edellyttäisi jo pitempää vessareissua. Saattaahan olla, että taas jonkin heikosti markkinoidun julkaisun
toimittaja on keksinyt, että
tämän yleisön tunnustettu
kirjailija saattaisi olla seuraavan viikkonumeron menekin
pelastus. Mikäli
peruspalvelu ja terveydenhoito ovat tällä tasolla, pitänee ihmisten ajatella jaloillaan.
Tulevia vaaleja ajatellen,
nyt politiikoilla on mainio
tilaisuus ihan julkisesti kommentoida tätä terveydenhoidon tilaa täällä Akaassa vaikka tämän lehden palstoilla.
Asukkailla kun on älli päässä
ja ääni käytettävissä.
Sinikka
Airaksinen-Ahola
Kiitos Akaan Aatami ehkä
huumoriksi tarkoitetusta pakinastasi tässä paikallisessa mainiossa aviisissa 30.10.
Välittömästi alkaa ainakin
Kajannon pojalla hyymörintaju kärsiä inflaatiota, jos aletaan halveksia avointa demokratiaa. Vajaan vuoden kunnallispolitiikan kokemuksella uskaltaisin väittää, että Aatami löi vasaralla sormeensa
pahemman kerran. Puhelimessa luvattiin
että joku lääkäri uusii reseptit Toijalan apteekkiin ja
ne ovat noudettavissa 2.10.
kello 16.00 jälkeen. Kun sitten viimein
pääsen totuttuun ja näin taatusti haluttuun kahvilaani,
minun tulee heti ovelta kertoa huomeneni nyökytellen
joka pöydän suuntaan tasapuolisesti. Tulevaisuuden koulussa oppiminen on
yhteistoiminnallista, joustavaa ja aktiivista. Miksi lääkärit eivät
pysy terveyskeskuksessa?
Miksi rekrytointi ei onnistu?
Miksi on hoitojono, jota periaatteessa ei nykyään saisi ollakaan. Jos joku asiakkaista rohkenee puhutella minua
aamiaiskantamukseni kanssa, minun tulee viipyä hänen tentattavanaan, vieläpä
positiivista ilmettä teeskennellen, vaikka siinä aamukahvini joutuisi jäähtymään,
ennen kuin pääsen pöytääni
siitä nauttimaan.
Kun sitten astelen asioimaan pankkiin nostamaan
ruokarahojani, saan varautua kohteliaisuuksiin vuoroansa odottavien asiakkaitten
ja palvelevan henkilökunnan
taholta. Ehdotuksia
muun muassa kokouspalkkioiden leikkaamisesta on
puhuttu, ne tyrmätään heti
ja populistin pilkkakirveellä
ammutaan kaikki alas. Ja sukat, niiden
valinnassa ei ole empimisen
varaa. Että tämmöiset ovat todennäköiset
vaihtoehdot, ollako julkkis
vai tavis.
Tältä näkymältä voin puhaltaa helpotuksen huokauksen: Minä olen säilyttänyt
vapauden ja itsenäisyyden.
Tämä saa näiltä näkymin
kelvata: Voin olla onnellinen:
Minusta ei tullut suurta kirjailijaa. Henri sen komiasti
luikautti edellisessä valtuuston kokouksessa. Akaan Seutu
lukijamme kirjoittavat
Lähetä meille mielipiteesi. Onko se riski
oikeasti 7 miljoonan säästämisen arvoinen vai tuleeko
riski moninkertaisena takaisin maksettavaksi. Kun siinä tiskillä sitten alan kaivaa henkilötodistustani asiointini oikeutusta
todistaakseni, tulee minun
vaatimattomasti hyväksyä
kassaneidin estelyt, ettei tarvitse, ?kyllä minä teidät tunnen ja olen lukenut teidän
kirjanne. Sen olisi
Akaan Aatamikin voinut seurata ihan livenä Reinot jalassa laiskanlinnassa istuen.
Ei pidä koskaan aliarvioida Akaan äänestäjien avoimen demokratian tarvetta.
Nyt on menossa Viialan Keskustan koulun saneerausfarssi, missä ei anneta yhtään
kunnollista vaihtoehtoa saada pitäjään terve koulu, jota
innokkaat oppilaat voisivat
käydä ilman huolta homeitiöistä. Nyt eletään marraskuuta 2013, vieläkään en ole
päässyt lääkäriin. Onneksi itselläni on
se mahdollisuus, mutta kaikilla ei ole.
Kaupunki on nostamassa
tuloveroprosenttiaan, ymmärrän tämän kyllä kulujen
nousemisten takia. Muista aina liittää mukaan nimesi, puhelinnumerosi ja osoitteesi.
Asiakkaat hoitojonoon
En liene ainoa, joka on huolestunut Akaan Toijalan terveysaseman potilasjonoista.
Tilasin 29.5. Voiko olettaa että peruskorjauksen myötä sisäilmaongelmasta päästään todella
eroon vai käykö kuten Lahdessa, että muutaman vuoden päästä pitää koko koulu repiä alas ja aloittaa alusta. Ja vaatetus: ei kelpaa lähteä ulos
virttyneessä tuulipuvussaan,
vaikka olisi kuinka tavallinen
arkipäivä. Jos
lapset oppitaipaleensa alussa altistuvat ja sairastuvat,
he saavat loppuelämänsä
kärsiä tästä. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. joudun?
olemaan aivan rauhassa
omissa oloissani ja vaikkapa kirjoitella näitä mietteitäni omaksi ajankulukseni.
Minun ei tarvitse huolitella
ulkoasuani kuin sen verran,
että jotakin on ikääntyneen
ruumiin peittona, kun lähden asioimaan kyläyhteisöni näkyville. Opetuksessa
siirrytään yhä enenevissä
määrin kohti joustavia opetusratkaisuja. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. ja lääkärille 30.9.
tulosten kuulemista varten.
Viikolla 38 sain kirjeen, jossa peruttiin 30.9. Perusopetuksessa tarkoitus on opettaa ja kasvattaa lapsia toimimaan tulevaisuuden yhteiskunnassa. eikä edes keskikokoista.
Toivo Lappeteläinen
Ollako julkkis?. Voi
parhaassa tapauksessa jopa
parantaa kunnan tilannetta potkaisemalla ylisuuria
etuuksia kahmivat tohelot
pois kunnan palkkalistoilta.
Toni Lajos
Akaan Aatami, herätys 2000-luvulle!
Rahvaan iltarukous
Risto Kajanto
Akaan Perussuomalaisten
valtuustoryhmän
puheenjohtaja
Keskustan koulu
Näen Keskustan koulun peruskorjauksen suurena riskinä oppilaiden ja henkilöstön terveyden kannalta. Näkisin että ei.
Sari Slawuta (sd)
Valkeakoski
Minä kun olen harrastellut
tätä kirjoittelua jo jonkin aikaa ja olen muka saanut joskus positiivistakin kannanottoa harrasteeni tuloksesta,
on aika ajoin hiipinyt imagooni ajatus, että jos alkaisinkin oikeaksi kirjailijaksi.
Että tulisin näin ollen tunnetuksi kirjataiteilijaksi ehkäpä
jopa yli elinreviirialueeni.
No, kun tuo houkutin on
tullut taas puseroni sisälle,
olen ikään kuin ennakoiden
tunnustellut, mitä tuo kuuluisuus toisi sitten muutosta
tähän minun kohtuullisen
vakaaseen arkielämääni.
Tuo etsintä ei nykyisin vaadi muuta kun nykymedian
selailuja, niin johan saa tietoonsa näitten nykyjulkkisten olemiset ja elämöinnit
kuvin ja selostuksin heidän
elämiensä ja olemisensa arjessa ja pyhinä. Se oli
jo liikaa
mennessä Timo Seppälä puh. Liput 20?
Järj. Ilola us
nava
Joulu 12-15
. klo 19.15
Toijalassa, Köyvärintie 1, akaalainen kirjailija Katariina Romppainen
kertoo kirjoistaan ja työskentelystään Uusi päivä-televisiosarjan kirjoittajatiimissä. (03) 542 1567.
MARTIN
MARKKINAT 24.11.
Akaan Seudun Suomi-Viro seura järjestää retken
Martin markkinoille Helsinkiin su 24.11.
Lähtö Viialan taksiasemalta klo 9.00,
Toijalan S-marketilta klo 9.15., lähtö Helsingistä klo 15.00.
Ilm. Ilola i
tor
Joulu 13-16
. klo 18.30
parakkikoululla (käynti
A-siivestä). klo 18.30
Tuotto Akaassa lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi.
Ennakkomyynti Akaan apteekki. joka päivä 10-18. 046 895 9218
Tarjolla myös päivystysaikoja ja
ilta-, yö- ja viikonloppuaikoja.
Petäjätie 2, 37800 Akaa
Olet lämpimästi tervetullut!
www.laakarikeskuskatjaluukkanen.fi
Viialan Luoti ry
SYYSKOKOUS
to 28.11.2013 klo 18
Ilmaradalla Viialassa. Esillä sääntöjen
määräämät asiat. 040 596 9896
Tervetuloa Iloiseen Ilolaan!
Varaa t
joulu
pikku sa!
jo
a is
SYYSKOKOUS
Lääkärikeskus Dextra on osa Pihlajalinnakonsernia, jonka yksityiset lääkärikeskukset ja
sairaalat toimivat jatkossa Dextra-nimellä.
Palveluksessasi on 21 Dextraa Helsingistä Leville.
La 9.11. klo 18.00.
Tervetuloa! Johtokunta
20.11.2013 klo 18.00
Hämeentie 18, Akaa (Toijala).
Tervetuloa kaikki toiminnasta
kiinnostuneet.
Hallitus
Suomen Punaisen Ristin
Toijalan osaston
SYYSKOKOUS
Keskustan Akaan
kunnallisjärjestön
SYYSKOKOUS
ma 11.11. klo 16.30 samassa
paikassa.
Tervetuloa! Johtokunnat
Akaan
Reumayhdistys
SYYSKOKOUS
to 21.11.2013 klo 17.00
Tulestuvalla.
Hallitus
Akaan seudun
Mielenterveysseuran
SYYSKOKOUS
13.11.2013 klo 18.00
Meijerintiellä Päiväkeskuksessa.
Tervetuloa!
HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS
-PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA
Myyntipäivä
klo15.00-17.30
15.30 . klo
24.11
n
. 18.00
huomennaPE
to 18.10.
7.11. Metsäkansan Helmi -maneesi . Tervetuloa aamukahville!
Millerin kauppakeskus.
LÄÄKÄRIKESKUS
KATJA LUUKKANEN
Ajanvaraus lääkärin vastaanotolle
puh. Porsaanfilettä ja Uunilohta
Aikuiset 22,50?, lapset 6-13v 11?, 0-5v 0. Ilolan juhla- ja kokoustalo
. 040 413 6021 tai riitta.hognerudmikkonen@gmail.com.
ARJA
KORISEVA
JOUNI
SOMERO
Viialan keskustan koulujen
vanhempainyhdistys ry
VUOSIKOKOUS
ke 13.11. Myllytie 3, Akaa.
6.11.2013
Saila Kallioinen
Valtuuston puheenjohtaja
e
lemm
Palve ttäin
päivi lla
a
Wanh lla
a
asem
Akaan kaupunki järjestää kaikille kuntalaisille avoimen
keskustelutilaisuuden Viialan Keskustan koulun remontin
vaihtoehdoista Hirvialhon koulun salissa (os. klo
TIEDUSTELUT & VARAUKSET:
Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com
Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa
Saarioispuolen Metsästysseura kutsuu seuralle maansa
vuokranneet maanomistajat ja seuran jäsenet seuralaisineen
HIRVIPÄIVÄLLISILLE
Viialan Metsälinnaan 22.11.2013 klo 18.30.
Ilmoittautumiset 17.11. mennessä,
puh. (03) 588 9227
040 596 8027 (Kirsi)
LÄÄKÄRIKESKUKSET Akaa, Helsinki,
Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jyväskylä,
Kangasala, Kankaanpää, Lappeenranta, Levi, Mänttä-Vilppula, Nokia,
Pieksämäki, Tampere, Ylöjärvi
SAIRAALAT Helsinki, Tampere
HAMMASKLINIKAT Helsinki,
Tampere.
www.lasimaenravintola.. klo 17 Viialan
kirjaston Viiala-salissa.
Keskustan Viialan py
Osa Pihlajalinna-konsernia
alle 12v puoleen hintaan.
Pöytävarausta suositellaan.
Noutopöytä tarjolla klo 12-16.30.
www.ilolanmaatilamatkailu.fi
pidetään toimitila
Sykkeellä, Valtatie 9
su 17.11. aikuisen seurassa.
Mielellään pöytävaraukset numerosta (03) 545 1133.
Joka päivä paikanpäällä paistettua leipää, sämpylää ja pullaa.
Lisäksi leivoksia ja muita herkkuja.
Avaamme joka päivä jo kello 8. Wanha Asema . Riitta Hognerud-Mikkonen 20.11. klo 18.00.
Käsitellään syyskokouksella kuuluvat asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Varaa aika www.dextra.. Kahvitarjoilu.
Vanhemmat tervetuloa!
Etelä-Pirkanmaan
Hengitysyhdistys
SYYSKOKOUS
pidetään ke 13.11.13
klo 18 Toijalassa Kulttuuritalo
Laaksolassa. tai 030 6060.*)
Valtatie 16, Akaa . Hirvialhonkatu 24)
ma 11.11.2013 klo 18. Akaan Rotaryklubi ja Valkeakoski-Tohka Rotaryklubi.. Pietolan pitokartano . Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja eri
vaihtoehtoihin liittyen. hausbändi Pockets.
Su 10.11. Akaan Seutu . 040 778 5203
tai Lounaspirtti puh. Tilauksesta myöhempäänkin.
Puhelun hinta: lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,2 snt/min.,
matkapuhelinliittymästä 19,2 snt/min.
*)
TERISTEN KARTANO
Tarjolla mm. 18.30
Vanhainkoti Havulinna, Ajulantie 29, Akaa
Yleisötilaisuus muistiasioista kiinnostuneille sekä
tietoa Pirkanmaan Muistiyhdistyksen
vapaaehtoistoiminnasta.
OHJELMA
Kahvitarjoilu
Miten pidän huolta muististani?
geriatrian erikoislääkäri Jyrki Rintala, Terveystalo Oy
Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Akaassa
tietoa, tukea ja välittämistä alaosastotoiminnan avulla
TERVETULOA!
Akaan kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 13.11.2013 klo 18.00
Akaan kaupungintalolla valtuuston kokoussalissa.
Valtuuston pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä
keskiviikkona 20.11.2013 Akaan kaupungintalolla
os. Joulutupa avautuu
ISÄNPÄIVÄLOUNAS
KUTSU KESKUSTELUTILAISUUTEEN KOSKIEN
VIIALAN KESKUSTAN KOULUN TULEVAISUUTTA
Jukka Oksa
sivistysjohtaja
sa
Ilolas u:
tu
tapah
päivä
n
ä
Is
?
s
louna .
.11
su 10 lk.
a
2
1
lo
k
n
. Kirjastossa esillä myös koululaisten piirustuksia.
Toijalan Pohjola-Norden
Akaan kaupunginkirjasto
noutopöydästä 24,90?
Muistathan myös alkeis-, perus-,
maasto- ja talutusratsastustunnit.
Vedentaantie 30, Metsäkansa
p. A-oikeudet.
Av. Villa Laguuna
. Isänpäivälounas seisovasta pöydästä,
katso menu kotisivuiltamme ja
tee pöytävarauksesi ajoissa!
ISÄNPÄIVÄLOUNAS
Sääntömääräinen
Kotimainen
Dextra pitää huolta
terveydestäsi
Lounaslistamme ja lisätiedot
www.ravintola-leskirouva.blogspot.fi
. Ilolan Savusauna . Tervetuloa!
Hallitus
VALKEAKOSKEN KIRKOSSA
MA 25.11. ja tied. klo
15.12
-,
Juhla ja
s
u
koko ulujo
u
k
k
i
p
tit
pake
5
SYYSKOKOUS
ma 11.11. Tilaisuudessa kerrotaan päätösprosessin
vaiheista ja aikataulusta sekä esitetään laskelmat eri vaihtoehdoista. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa.
Johtokunta
Toijalan Pallo-49 ry
sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
Toijalan Koneterän kokoushuone,
Hallitie 2, to 21.11. Keskiviikko 6.11.2013
Iloista maatilamatkailua jo vuodesta 1983
MUISTI-ILTA AKAASSA
12.11.2013 klo 16.30 . Tervetuloa!
Antti Kemi
tekninen johtaja
KIRJAILIJA KATARIINA ROMPPAINEN
AKAAN KAUPUNGINKIRJASTOSSA
Pohjoismaisen kirjastoviikon tapahtumassa ke 13.11
Muutenkaan hän ei
halua tehdä kielikysymyksestä numeroa.
. Minusta sekin
liittyy enemmän historiaan
kuin kieleen. En minäkään väitä, että
Kalevala ei ole mitään, koska minä olen ruotsinkielinen. Akaan harvoihin ruotsinkielisiin kuuluva
Bjarne Illman, 53, suhtautuu juhlapäivään hyvin maltillisesti. Käsipalloakaan Illman ei
halua omia ruotsinkielisten
harrastukseksi.
. Raati totesi, että kielessä ei ole ongelmaa ja sain
todistuksen, joka pätevöitti
opettamaan kummallakin
kielellä, nykyisin Kylmäkosken Aseman koulun johtajaopettajana toimiva Illman
kertoo.
Illman on ollut myös
käynnistämässä ruotsinkie-
listä peruskouluopetusta
Hämeenlinnassa. Toki
tiedän, että ruotsinkielisistä suvuista löytyy perittyä
omaisuutta, mikä herättää
katkeruutta. Koulussa en
luopuisi mistään kielestä.
Päinvastoin niitä tarvitaan
lisää etenkin, koska suomi
ja ruotsi ovat pieniä kieliä
suuressa maailmassa.
Halutaanko kielestä
tehdä ongelma?
Illmanille kieli ei ole myöskään poliittinen kysymys.
. Minulle oli
ihan selvää, että kun astuin
kotoa tai koulusta ulos, muu
maailma oli suomenkielistä.
Osa harrastuksista oli suomen-, osa ruotsinkielisiä.
Vasta Vaasassa opiskellessaan Illman löysi maailman, jossa kaupassa saattoi
asioida ruotsin kielellä ja
jossa asui ihmisiä, jotka eivät puhuneet lainkaan suomea.
. Akaan Seutu
Lapsuudenkodissa Töölössä puhuttiin ruotsia ja pihalla suomea
Bjarne Illmanille kieli on rikkautta
Tarja Antola
Tänään vietettävä ruotsalaisuuden päivä juhlistaa
suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa. Ei se niin mene. Jos
itse osaisin viittä kieltä, oli-
sin vielä tyytyväisempi. Kouluun ja opetukseen liittyvät sanat ovat tutuimpia suomen kielellä.. Minusta se ei ole sellainen.
Illman ei tunnista itseään myöskään väittämästä,
että ruotsinkieliset olisivat
parempiosasia. Suurin haaste siinä on
silloin, kun lapsi ei välttämättä ymmärrä ja asiaa pitäisi selittää toisin sanoin.
Silloin kieli helposti vaihtuu
siihen, jota kumpikin puhuu
ja ymmärtää.
Asiasta riippuen Bjarne
Illman ajattelee suomeksi tai ruotsiksi. Ennen kuin tulimme
Kylmäkoskelle, katsoin karttaa ja totesin, että lähimmät
ruotsinkieliset koulut olivat
Tampereella ja Hyvinkäällä. Suomen- ja ruotsinkielisten kulttuurien hän
näkee pikemminkin täydentävän kuin kilpailevan keskenään.
. Mietin, että
mitä helkkaria tal-linje on
suomeksi. Sitä ennen
kaupungissa oli ruotsinkielinen päiväkoti, mutta ei
koulua.
Kieliä pitäisi koulussa
lisätä, ei poistaa
Suomen kielen Illman oppi
jo lapsena.
. Enemmän nämä
tilanteet liittyvät erikoissanastoon, ei arkeen.
Omasta kulttuuriperinteestään Illman on tuonut
Kylmäkoskelle Lucian, jota esitettiin myös Illmanin
käymässä poikakoulussa.
Tosin Luciankin hän liittää
mieluummin valoon kuin
kieleen. Illmanin mukaan tavallinen harhakäsitys on, että ruotsia puhuva on muuttanut Ruotsista. Valmistumisensa jälkeen hän
opetti kahdeksan vuotta
ruotsin kielellä Helsingissä,
kunnes tuli Urjalan kautta
opettajaksi Kylmäkoskelle
90-luvun puolivälissä.
. Illmanin äiti on tehnyt töitä toimistossa ja edesmennyt isä oli viimeksi antenniasentaja.
. Kouluun ja
opetukseen liittyvissä asioissa hän arvelee tuntevansa sanat paremmin suomeksi.
. Lapsena
hän on oppinut eri lorut ja
laulut kuin suomenkieliset
ikätoverinsa.
Nuorena Illman pelasi käsipalloa Helsingin Spartassa
ja Grankulla IFK:ssa sekä
nuorten maajoukkueessa.
Nykyisin hän toimii käsipallotuomarina ja kouluttaa
tuomareita ja istuu tuomariyhdistyksen hallituksessa. Emme
me voi sulkea pois ruotsinkielistä osaa Suomen historiasta, vaikka jotkut ehkä
haluaisivatkin.
Tarja Antola
Bjarne Illman on Akaan harvoja ruotsinkielisiä. En oikein ymmärrä kielipuoluetta, minusta politiikkaa on eri asia. Vaikka kotona puhuttiin
ruotsia, kaverit pihalla puhuivat suomea. Opettajaksi hän on valmistunut
Åbo Akademin opettajankoulutuksesta Vaasasta. Ajattelin, että voin yhtä
tehdä tätä työtä suomeksi,
koska hallitsen molemmat
kielet.
Voidakseen opettaa suomenkielisessä koulussa oli
Illmanin sitä ennen suoritettava opetuskoe suomen
kielellä.
. Tyypillinen kysymys
on, että koska olet muuttanut Ruotsista. Illman sanoo ajattelevansa asiasta riippuen suomeksi
tai ruotsiksi. On totta että käsipalloa
pelataan pääosin rannikkoseudulla, mutta siihen liitetystä ruotsin kielen leimasta
halutaan päästä eroon.
Omassa perheessään Illman on onnistunut siirtämään ruotsin kielen parhaiten esikoiselleen.
. Sitä oli kysyttävä
kollegalta. Kieli ei ole koskaan ollut minulle kuin työkalu
kanssakäymisessä ihmisten
kanssa.
Illmanin lapsuudenkodissa Helsingin Töölössä
puhuttiin vain ruotsia, vaikka alue oli suomenkielistä.
Illman ei itse asiassa tiedä,
mistä hänen sukunsa ruotsinkielisyys juontaa juurensa.
. En
näe sitä huonona asiana
millään lailla. Voisi olla
ihan mielenkiintoista tutkia, miksi meidän sukumme
äidinkieli on ruotsi, Illman
pohtii.
Illman on käynyt kaikki
koulunsa ruotsiksi. Oli ahaa-elämys huomata, että nimenomaan
Pohjanmaalta löytyy hyvinkin ruotsinkielisiä alueita,
joilla suomi on melkeinpä
vieras kieli.
Illmania ihmetyttää intohimoinen suhtautuminen
ruotsin kieleen.
. Vasta Kylmäkoskella
törmäsin sellaiseen sanaan
kuin lukusuora. Mutta vaikka
mentäisiin kummankin vanhemman suvuissa taaksepäin, pysytään Suomen rajojen sisäpuolella. Täällä syntyneen nuorimmaisen kanssa se ei enää
onnistunutkaan niin helposti, koska olin ruotsin kielen
kanssa niin yksin. 6
Keskiviikko 6.11.2013 . Toki on
kielipolitiikkaa, mutta sitä
löytyy kaikilta puolueilta.
Halutaanko tästä tehdä ongelma. Kieltä pitäisi käyttää johdonmukaisesti. Arvovaltainen raati oli
seuraamassa, kun opetin
suomeksi äidinkieltä helsinkiläisille kuudesluokkalaisille. Saman tilin saan kuin
suomenkielisetkin, jotka
tekevät sama työtä. Meitäkin on
paljon, joilla ei ole perittyä
omaisuutta takanamme.
Yhden erottavan tekijän Illman ruotsinkielisestä
taustastaan löytää. Sehän on rikkautta, mitä enemmän kieliä osaa
Ennen Sipilän kodissa oli myös vaikeavammaisille päivätoimintaa
ätä kirjoittaessani
eletään lokakuun
viimeistä päivää
armon vuonna 2013.
Yöllä on ollut useampia asteita pakkasta,
vielä aamupäivälläkin
on ruoho kuurassa. Talossa on 16
paikkaa. On
tämä juttu ollut varsinainen rahasampo tuomareille
ja asianajajille.
Norjalaiset ovat hiihtolajeissa ylivoimaisina
menestyjinä ja dopingista putipuhtaana kansana
paistatelleet kansainvälisen talviurheilun huipulla.
Miten lienee, voiko jostakin maasta nousta loputtomasti ylivoimaisia yksilöitä ilman vippaskonsteja?
Ehkä. Tätä ennen kesällä 2012 oli jo
päätetty osallistua hankkeeseen.
Nyt myös hankkeen toteuttajakunnan Lempäälän
tekninen lautakunta päätti,
että kunta ei osallistu Hulauden kunnostushankkeeseen vuosina 2014?2016.
Lautakunnan puheenjohtaja Markku Mikkola
(kesk) sanoo, että hankkeen
jatkamista voidaan tarkastella uudelleen tulevina
vuosina.
Mikäli valtuusto vahvistaa lautakunnan päätöksen,
se merkitsee Ely-keskuksen
kautta tulevan EU-avustuksen loppumista. Kaverien käsivarret ja
hartiatkin ovat kuin kehonrakentajilla. Normaali käytäntö eli kahden
vuoden kilpailukielto olisi ollut riittävä rangaistus
armottoman julkisen tuomitsemisen ohella.
Tuskin missään muussa maassa on dopingkäryjen ympärillä käyty tällaista loputonta piirileikkiä.
Viisitoista vuotta tapahtuneen jälkeen näitä kavereita, jotka vielä ovat sinnikkäästi elossa, kiskotaan
oikeuden eteen syytettyinä väärästä valasta. Ostoon ei varauduttu
tämän vuoden talousarviossa.
Uusi kustannusarvio
tekeillä
Akaa harkitsee kehitysvammaisten
hoitokodin ostamista
Tarja Antola
Akaan kaupunki harkitsee
Toijalassa sijaitsevan kehitysvammaisten hoitokodin
Sipilän kodin kiinteistön ostamista. Vanhus- ja
vammaistyön johtajan mukaan erityisesti asumispalveluja tarvitaan kotoa
poismuuttaville nuorille
kehitysvammaisille.
Akaan kaupungilla on
Sipilän kodissa kahdeksan
työntekijää. Jos kiinteistö olisi kaupungin oma, olisi laajennusta mahdollista lähteä
suunnittelemaan teknisen toimen kanssa. Hyvin samanlaisiin ongelmiin päättyi aikanaan painonnostaja Kaarlo Kangasniemen
dopingaineilla höystetty kilpaura.
Jamaikalaisia sprinttereitä kärähti kerralla iso
joukko, ei sentään Usain Bolt. Mutta sitkeitä
ovat; vasta Mika Myllylä on saatu hengiltä. Kun lopulta päästiin, melkein elettiin suksien
päällä. Ja viidentoista vuoden
vainoa?
Virkeyttä syksyn harmauteen kaikille akaalaisille
ja tsemppiä Harri Kirvesniemelle ja Jari Isometsälle: teidän ansiostanne olen saanut kokea monta hienoa hetkeä hiihtokisoja seuratessani. EU-rahoitusta oli kaavailtu saatavan
puolet kokonaissummasta, ja sitä oli jo myönnetty
hankkeen ensimmäiselle
osuudelle eli Rikalan kanavan avaamiselle.
. En missään
tapauksessa hyväksy dopingin käyttöä tai halua
puolustella sitä, mutta on otettava huomioon, että
rikosoikeudellisessa mielessä dopingin käyttö ei ole
rikos. Tavoitteena on, että lisäsiipeä
suunnitellaan ensi vuonna
ja mahdollisimman pian
päästään toteutukseen.
Tällä hetkellä Sipilän kodissa on asukkaita useista
kunnista. Asuntotukisäätiö on tarjonnut kiinteistöä kaupungille ostettavaksi vajaan 700 000 euron hintaan velattomana.
Akaan vanhus- ja vammaistyön johtaja Leila
Haakana näkee kiinteistön ostamisen järkevänä,
koska kehitysvammaisten
asumispalvelujen tarve on
pysyvä ja kasvussa. Budjetoidut kustannukset ylittyivät kuitenkin roimasti. Lähes kaikki takavuosien Ranskan
ympäriajon voittajat ovat kärähtäneet dopingista.
Onkohan kukaan saanut puolen vuoden ehdonalaista kilpailukiellon lisäksi. En tiedä, miten hankkeelle nyt käy, Niemelä huokaa.
Kustannusten piti alunperin jakautua niin, että EUtuella olisi maksettu puolet
kokonaissummasta, Lempäälän osuus olisi 16 prosenttia, Hulauden vesialueen kunnostusyhdistyksen
12 prosenttia sekä Akaan ja
Vesilahden kumpaisenkin
11 prosenttia.
järjestänyt Sipilän soppi,
mutta sittemmin päivätoiminta on keskitetty Viialan
toimintakeskukseen. Haakanan mukaan rakennuksen
nykyinen omistaja Tampereen Seudun Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiö
on ilmoittanut, ettei sillä ole mahdollisuutta eikä
halukkuutta ryhtyä laajentamaan hoitokotia.
. Kuten
sinäkin, Mika Myllylä, lepää rauhassa.
Kirjoittaja on akaalainen emäntä.
Ensi viikolla sarjassa kirjoittaa
Elematicin talousjohtaja Eero Virtanen.. Urheiluliittojen sääntöjen vastaista se sen sijaan ehdottomasti on. Kaiketi syy on
siinä, että suksille ei ollut enää käyttöä kulkuvälineinä; hiihtämisestä tuli pelkkä harrastus.
Suomen urheilumenestys hiipui samassa tahdissa hiihtoharrastuksen kanssa ja sai lähes kuoliniskun surullisen kuuluisissa Lahden MM-kisoissa. Sipilän kodin kiinteistön omistaa Tampereen Seudun Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiö.
Sipilän koti tarjoaa ympärivuorokautista autetun
asumisen palvelua kehitysvammaisille. Enkä minä sitä
kaipaakaan.
Toisin oli lapsuusvuosina joskus kauan
sitten. Lumesta täällä eteläisessä
Suomessa ei ole tietoakaan. Lunta odotettiin
kuin lahjaa taivaasta, sillä olisi pitänyt päästä hiihtämään. Pitäkää kaikesta huolimatta lippu korkealla, minulle olette nyt
ja aina suomalaisen talviurheilun sankareita. Akaan Seutu . Kouluun hiihdettiin, välitunnilla laskettiin
mäkeä, kotiin päästyä syödä hotkaistiin jotakin ja
paineltiin mäkeä laskemaan niin pitkäksi aikaa kuin
päivän valoa hiukankin riitti.
Uskomatonta, miten hiihtoinnostus katosi yhdessä sukupolvessa. Omia lapsiani ja heidän ikätovereitaan ei juuri suksille nousu napannut. Kaupunki on ollut
rakennuksessa vuokralaisena vuoden 2009 alusta lähtien, kun Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
loppui ja kehitysvammaisten
avopalvelut siirtyivät kuntien hoidettaviksi. Kun sosiaalipalvelujen kuntayhtymä purkautui ja palvelujen järjestäminen siirtyi kunnille, asukkaita ei ryhdytty
siirtämään paikasta toiseen, vaan muutokset tapahtuvat siinä yhteydessä,
kun ne muutenkin olisivat
ajankohtaisia. Sen sijaan
suunnitelmissa oleva laajennus tulisi akaalaisten ja
urjalalaisten käyttöön, jos
Urjala jatkaa yhteistyötä
Akaan kanssa. Myös
Sipilän Sopen tilat on remontoitu asumiseen.
Akaan kaupunki maksaa
Sipilän kodin kiinteistöstä
vuokraa noin 124 000 euroa vuodessa. Talossa on yövalvonta. Leila Haakanan
mukaan hoitokodin mahdollinen laajennus edellyttää myös lisähenkilökuntaa.
Jos Akaan valtuusto
kiinteistökaupan hyväksyy,
sen täytyy myöntää tarkoitukseen myös lisämääräraha. Suunnitelman
mukainen kustannusarvio
osuudelle oli 181 500 euroa, mutta Lempäälän kirjanpidon mukaan rahaa kului 460 000 euroa.
Tällä hetkellä laaditaan
uutta kustannusarviota lo-
pulle osuudelle, ja myös sen
arvioidaan maksavan yli
kaksinkertaisesti budjetoidusta.
Tieto Lempäälän teknisen lautakunnan päätöksestä tuli yllätyksenä Hulauden
vesialueen kunnostusyhdistyksen hankepäällikölle Mika Niemelälle.
. Kun tiedetään, miten laajaa dopingaineiden käyttö huippuurheilussa on ollut ja on, Myllylän, Isometsän, Kirvesniemen ja Immosen piinaaminen löysässä hirressä vuosikausia on ollut kohtuutonta. Rahaa ei voi siirtää myöhemmäksi, kertoo
ylitarkastaja Heidi Heino
Pirkanmaan Ely-keskuksesta.
Työt Rikalan kanavan avaamiseksi aloitettiin viime
keväänä, ja osuus Rikalanjärveltä Turuntielle on nyt
valmis. Jos Lempäälä vetäytyy
hankkeesta tai siirtää sitä, hanke loppuu EU-rahan
osalta. Alkuperäinen budjetti hankkeelle oli
1,3 miljoonaa euroa, josta
Akaan osuus olisi ollut 11
prosenttia.
Aikaisemmin valtuusto oli päättänyt odottaa
päätöksen kanssa, kunnes
hankkeen lopulliset kustannukset ovat selvillä. Viimeisiä menestyneitä hiihtäjäsankareitamme onkin
sitten mestattu pitkään ja hartaasti. Entäpä sitten pyöräilijät. Keskiviikko 6.11.2013
7
Vivikka Monto
Forum akaa
Anni Tiura
Hiihtämään
T
Rikalan kanavaa on kaivettu tänä vuonna noin neljäsosa aiotusta.
Hulauden kunnostushanke
saattaa kariutua kokonaan
Vivikka Monto
Akaan kaupunginvaltuusto
päätti kokouksessaan elokuussa vetäytyä Hulauden
vesialueen kunnostukseen
osallistumisesta. Hiihtokuningas Björn Dählien ura loppui selän pettämiseen
Valmistelen myös julkilausumia, joita voidaan
viilata kokouksissa tai forumilla. Riippuu tulkinnasta, onko Muutos 2011 nyt eduskuntapuolue, mutta ainakin
akaalainen puoluesihteeri
ja Hämeen ja Pirkanmaan
yhdistyksen puheenjohtaja
Oula Lintula käyttää Muutoksesta sitä nimitystä.
. Se on
sinänsä mielenkiintoista.
Lintulan mielestä Perussuomalaiset henkilöityvät
muutenkin hyvin vahvasti
Timo Soiniin.
. Jos taas määritelmä on, että on kansanedustaja ylipäätänsä, silloin kyllä, Lintula sanoo.
Muutos 2011:n puoluehallitus hyväksyi Hirvisaaren ehdokkuuden yksimielisesti. Mutta ei ole olemassa sellaista ihmisoikeutta
kuin oikeus olla tulematta
loukatuksi.
Lintulan mielestä Suomessa varotaan sanomasta
asioita, joista voi loukkaantua, vaikka loukkaantuminen on täysin subjektiivinen
kysymys.
. 8
Keskiviikko 6.11.2013 . En usko, eikä Hirvisaari
itse ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa tehtävää kohtaan, kun olemme
keskustelleet.
esimerkiksi lukiolle. Jos hän itse tekisi natsitervehdyksen, uskon, että
siinä menisi raja. Jos ajatellaan
vaikka korvauksia, joita tuomarit ovat tuominneet toisilleen siitä, että Seppo Lehto on heitä loukannut, ne
ovat moninkertaisia siihen
nähden, minkälaisia korvauksia on määrätty vaikkapa
seksuaalirikosten uhreille.
Muutos ei olisi
erottanut
Oula Lintulan mukaan Muutos 2011 ei olisi tähänastisten tekojen ja puheiden perusteella erottanut James
Hirvisaarta.
. Toki on luultavaa, että käytännön merkitystä Hirvisaaren lakialoitteilla ei tule olemaan, koska
hän on Eduskunnassa tällä
hetkellä paheksuttu hahmo,
Lintula toteaa.
Hirvisaaren lopulliseen
eroon Perussuomalaisista
johti natsitervehdys, jonka
hänen Eduskuntaan kutsumansa Seppo Lehto teki
suuren salin lehtereillä. Esimerkiksi naisten ala-arvoisesta
asemasta ja jopa seksuaalivähemmistöjen oikeudesta
elämään, Lintula sanoo.
. Olen keskustellut Hirvisaaren kanssa muutaman
kerran, ja hän kannattaa
suoraa demokratiaa, joka on
meidän pääasia, ja joka Perussuomalaisissa ei pääse
kovin hyvin esille. Myös Lintula on
tyytyväinen.
. Akaan Seutu
?Ei ole olemassa sellaista ihmisoikeutta kuin oikeus olla tulematta loukatuksi?
Muutos 2011 pelastaa pudonneet persut
Mikko Peltoniemi
Kun kansanedustaja James
Hirvisaari erotettiin sekä Perussuomalaisista että puolueen eduskuntaryhmästä, hän liittyi tuota pikaa Muutos 2011:n jäseneksi. Minulla ei ole mitään
maahanmuuttoa vastaan
silloin, kun se edesauttaa
yhteiskunnan kehittymistä
ja siihen ei liity rikollisuutta
ja esimerkiksi tasa-arvokäsityksiä, jotka ovat vahvasti ristiriidassa ihmisoikeuskäsitysteni kanssa. Luultavasti ne olisivat
herättäneet keskustelua,
mutta olemme sitä mieltä,
että aikuinen ihminen tekee
itse oman päätöksensä ja
vastaa niistä itse medialle ja
omille äänestäjillensä.
Muutoksen raja ylittyisi,
jos Hirvisaari oikaisisi kätensä etuyläviistoon.
. Minun mielestäni akaalaisten luonnolliset asiointisuunnat ovat Tampere ja
Hämeenlinna. Valtuusto jäi haaveeksi, mutta niin jäivät hänen mielestään myös äänestäjille annetut lupaukset.
. Sananvapaus joustaa
niin pitkälle kuin se ei loukkaa kenenkään muun oikeutta. Harmittelen sitä, mitä puolueiden
lupauksille on tapahtunut,
Lintula sanoo.
Hän arvelee, että mikäli Akaa tekee kuntaliitosselvityksen Valkeakosken
kanssa ja siitä seuraa kuntaliitos, koko Akaan palveluverkko pienenee.
. On nähdäkseni selvää, että jos meillä saa tekemättä yhtään mitään paremman toimeentulon kuin
monessa maailman maassa
saa tekemällä täyttä työpäivää, se houkuttelee. Jos määritelmä on, että on oltava vaaleilla valittu
kansanedustaja, silloin me
emme ole. En siitä tietenkään tulijoita moiti.
Mikko Peltoniemi
Puoluesihteeri Oula Lintula on erittäin tyytyväinen siihen, että Muutos 2011 sai riveihinsä Perussuomalaisista erotetun kansanedustaja James Hirvisaaren. Valkeakoski
on suoraan sanoen sivussa.
Olen hämmentynyt siitä,
että kaupunginjohtaja lähtee liitosselvitykseen sillä
mielellä, että liitos tehdään.
Minusta tämmöisten päätösten pitäisi olla lähtöisin
kansasta.
Puolueen postilokero
S-marketissa
?Valkeakoski on suoraan sanoen sivussa?
Mikko Peltoniemi
Oula Lintula sai vuoden
2012 kuntavaaleissa 11
ääntä. Jos minä olen sitä mieltä, että joku kulttuuri on
huono siinä miten se kohtelee naisia tai seksuaalivähemmistöjä, kyllä se pitää
sanoa silläkin uhalla, että
tämän kulttuurin edustaja
loukkaantuu, Lintula toteaa.
Samaa ajatuksen siltaa
pitkin puoluesihteerin puhe
kulkee maahanmuuttoon.
Siitä hän uskoo Perussuomalaisten ja Muutos 2011:n
olevan koko lailla samaa
mieltä.
. Minun näkemykseni
on, että me emme ole heitä
millään tavalla kaapanneet,
vaan Perussuomalaiset on
heidät potkinut pois ja me
olemme olleet ennemminkin pelastusvene, joka on
ottanut heidät kyytiin.
Muutos 2011:ssä ryhmäkuria ei tunneta toisin kuin
Perussuomalaisissa, jossa
Soini paalutti porukan kannan keskustelussa tasa-arvoisesta avioliittolaista.
. Kun olin mukana
Akaan Seudun paneelikeskustelussa Aseman kou-
lulla, muistaakseni kaikki
kannattivat Aseman koulun säilyttämistä. Tämmöinen johtajaan
henkilöityminen on asia, jota Muutoksessa on vanhastaan pidetty hyvin vieraana.
Virallisella tasolla mitään
suhdetta Muutos 2011:n ja
Perussuomalaisten välillä ei
ole Lintulan mukaan ollut.
Ainoa poikkeus on Akaa,
missä puolueilla oli viime
vuoden kuntavaaleissa vaaliliitto yhdessä Suomen Keskustan ja Kristillisdemokraattien kanssa.
Muutos 2011:llä on Oula
Lintulan mukaan noin 100
jäsenmaksun maksanutta
jäsentä, joista Akaassa asuu
viisi. James Hirvisaaren tuoma medianäkyvyys kasvatti jäsenmäärää muutamalla
kymmenellä, ja Lintula arvelee, että 23.11. Muutos 2011 ei olisi erottanut Hirvisaarta samoilla perusteilla.
Sanontahan on, että ei se ole
tyhmä joka pyytää.
Johtajaan
henkilöityminen
on vierasta
Muutos 2011:llä on Suomessa kolme kunnanvaltuutettua, jotka kaikki ovat
entisiä perussuomalaisia.
Puoluesihteeri Oula Lintula uskoo heidän todenneen,
että Perussuomalaisten jälkeen Muutos 2011 on lähinnä heidän omaa ajatusmaailmaansa.
. Tulisiko siitä sivutoimipiste?
Terveydenhuollostahan on
puhuttu, pitäisikö Toijalan
ja Viialan asemat korvata
yhdellä uudella, mutta korvattaisiinko ne sillä, että
laajennettaisiin Valkeakosken omaa?
Lintulan mukaan Muutos
2011 vastusti kuntaliitoksia jo ennen kuntavaaleja.
Lisäksi Valkeakoski on vää-
rä liitoskumppani.
. Pitäisi tehdä valinta siitä, halutaanko vapaata maahanmuuttopolitiikkaa vai
halutaanko säilyttää niin
sanottu hyvinvointivaltio.
Jommastakummasta on pidemmän päälle pakko tinkiä, jos tulijoiden määrä
ylittää meidän systeemiin
kuuluvan hyvinvoinnin kantokyvyn. Hirvisaari ei arvosta
sitä mitä Lehto on tehnyt,
mutta kutsumalla Lehdon
Eduskuntaan hän haluaa ottaa kantaa siihen, mitä Lehdolle on tehty. Perussuomalaisissa
saatetaan käyttää ryhmäkuria, mistä he ovat kritisoineet muita puolueita. pidettävässä puoluekokouksessa
saadaan kasaan täysilukuinen yhdeksän hengen hallitus. Oula Lintulan
mukaan suurin osa puoluehallituksesta oli suorastaan
innoissaan. Pidän jäsenrekisteriä
ajan tasalla, lähetän kutsut
kokouksiin ja julkaisen pöytäkirjat menneistä kokouksista. S-marketissa katson
meidän postilokeron, jota
pidämme täällä. Miten mahtaisi käydä. Natsismi
on niin räikeässä ristiriidassa meidän pääperiaatteen
eli demokratian kanssa.
Myös verbaalisella puolella Muutos 2011:stä erottamisen raja menee Lintulan mukaan siinä, jos loukataan demokratian ideaa.
. Oula Lintulan tuomion saa vain
Lehto, ei Hirvisaari.
. Keskimäärin puoluesihteerin työhön
ei mene varmaan tuntiakaan viikossa.
Puoluekokouksessa valitaan myös puheenjohtaja,
mutta Lintula ei usko, että
tuorein ja tunnetuin jäsen
nousee siihen tehtävään.
. Ajankohtaisessa Kakkosessahan mainittiin, että islamin lain mukaan homoseksuaalisesta aktista
on rangaistava kuolemalla.
Mitä islamilaiseen maahanmuuttoon tulee, haluan, että
he pitävät selvänä sitä, että
Suomessa Suomen laki ajaa
uskonnollisen lain edelle.
Onko sinusta olemassa
uhka, että islamilainen laki otetaan Suomessa käyttöön?
. Nyt hallituksessa on
vain viisi jäsentä.
Omaa puoluetoimistoa
Muutos 2011:llä ei ole, joten Lintula tekee puolue-
sihteerin työt lähinnä kotona.
. Tällä hetkellä ei, mutta
tulevaisuudestahan ei tiedetä.
Hyvinvointivaltiota maahanmuutto uhkaa Lintulan
mielestä jo nyt.
. Konkreettinen hyöty tästä on se, että
lakialoitteiden tekeminen
on helpompaa, kun on kansanedustaja
ja paikallinen!. Hienoa on, että pienellä
paikkakunnalla luottoa löytyy ja esine on jätettynä
terassille odottamaan käyntiäsi. Se on Facebookissa toimivat kirpputoripalstat. Asia, joka herättää edelleen paljon tunteita. Tässä iässä sitä ei halua enää pistää itseään likoon
varsinkin, kun on toiminut
luottamustehtävissä niin pitkään. Oopakan aluetta kiertävällä Rantatiellä runkoviemäri on sujutettu jo vuonna
2000 Viialan kunnan aikana.
Kun vesijohto uusitaan, asuk-
kaat voivat uusia myös tonttijohdon viemärin. Työtä on aivan
liikaa. FB. Jotkut ovat
heittäytyneet täysillä some-elämään ja käyttävät
jouhevasti myös Instagram ja Twitter-palveluita.
Facebookissa päivitykset
vaihtuvat tiuhasti monta
kertaa päivässä ja halutessamme tiedämme, mitä henkilö syö, juo ja miltä hänestä sinä päivänä tuntuu. Siellä voi myös tarjota palveluita, kysyä ohjeita ja mainostaa harrastustoimintaansa.
Olen itse hyvin aktiivinen myyjä, mutta ikävä kyllä
mieheni mielestä myös hyvin aktiivinen ostaja. Naamakirja. Rantatien hanke siirtyy
ensi kevääseen, koska pintajakeluvesijohtoja ei voi enää
tehdä. Muuton jälkeen olen tarvinnut kaikenlaista ?härpäkettä?
ja totesinkin hänelle, että en eläessäni ole käynyt
niin usein Viialassa kuin muutamana kuukautena
toijalalaistumiseni jälkeen. Nuorempaa väkeä tällaiset tehtävät eivät kiinnosta, kun niistä ei maksetakaan
mitään, Näsi miettii.
Myös Eläkeliiton Tuuloksen yhdistyksessä oltiin saman valinnan edessä. Varmasti kaikki me mukana olevat voimme tunnistaa käyttäjätyypin.
Negatiivisesti Facebookiin suhtautuvat ihmiset
eivät halua tulla mukaan tähän ?tietoverkkoon?, koska uhkana on yksityisyyden menetys ja ikuinen leima
bittiavaruuteen, vaikka poistuisikin Facebookista.
Henkilökohtaisen elämäni suhteen olen itse Facebookin käyttäjänä aika maltillinen. Mikä tahansa kysymys tuntuu saavan vastauksen palstalla. Akaan kaupungin päätös
Rantatien toteutuksesta taas
Tarja Antola
Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistystä uhkasi jo lopettaminen, koska yhdistykselle ei ollut löytyä uutta vetäjää. Akaan alueen Myydään Ostetaan Vaihdetaan ja Lahjoitetaan -palsta.
Tämä palsta toimii siis Facebookissa ja toiminnan
onnistumisen kannalta isossa osassa ovat vapaaehtoiset ylläpitäjät, jotka seuraavat kaupankäynnin kulkua ja sääntöjen noudattamista. Mies puolestaan totesi
tähän lakonisesti, että hän taas ei olisi ikinä uskonut
tuntevansa Viiala-nimisen paikkakunnan osoitteistoa, tiestöä ja asuinalueita kuin olisi itse syntynyt
siellä. Viialan puolella
Rautatienkadulla työt aloitettiin syksyllä, mutta verkostopäällikkö Leo Aspholmin
mukaan niitä jatketaan ensi
vuonna.
Rantatien töitä ei Viialassa aloitettu tänä vuonna lainkaan, vaikka näin oli tarkoitus.
. Näsi haluaa luopua tehtävästä, koska
aika ei riitä kaikkeen.
acebook. Akaan etu on juuri
siinä, että kukaan ei halua tulla leimatuksi varkaana.
Voi siis luottaa siihen, että raha vaihtaa automaattisesti omistajaa, kun ostos noudetaan.
Harrastukseni reaalielämässä on käydä kirpputoreilla monta kertaa viikossa, ja samaa harrastusta
voin siis jatkaa myös läppärilläni kotisohvalla. Ilmat saattavat kylmetä niin, että tulee vaikeuksia
jäätymisien takia. Mahtava fiilis, kun löytää etsimänsä tuotteen edullisesti!
MOVL on myös yllättävän hieno yhteisöllisyyden
muoto. Yhdistys ei ollut kaatua
jäsenien vähyyteen. Kuulun näihin suljettuina
toimiviin ryhmiin sekä Valkeakosken, Lempäälän
että Tampereen alueella, mutta ehdoton suosikkini
on MOVL . Sielläkin päädyttiin toiminnan jatkamiseen.
Eläkeliiton Kylmäkosken
yhdistys viettää pikkujoulua
Milli´s Cafessa perjantaina
22. vaikka toisaalta
olihan kyseessä yhdenlainen ajoneuvo.
Kaiken kaikkiaan voi todeta, että vaikka Google on
kätevä, niin MOVL on hauska . Akaan Seutu . kokoontunut
ylimääräinen kokous katsoi
kuitenkin, että 87-jäsenistä
yhdistystä ei voi lakkauttaa.
Uudeksi puheenjohtajaksi lupautui aiemminkin yhdistytä
vetänyt Kalervo Pinomäki.
MOVL on
uusi KVG
F
Rautatienkadun putkien saneeraus jatkuu ensi keväänä.
saatiin niin myöhään, ettei
hanketta enää kannattanut
tänä vuonna aloittaa.
Rautatienkadun loppuosa
Jutantiestä eteenpäin uusitaan sujuttamalla muoviput-
kea vanhan rautaputken sisään. Toki
sitä voisi tehdä myös nettikaupoissa, mutta alempi
hinta on iso plussa, kuten myös asiaan olennaisesti
liittyvä salapoliisintyö. Itse olin hyvin iloinen, kun omien
tuplarattaideni kuomun aisa saatiin korjattua toijalalaisen autonkorjaajan avulla. Puheenjohtajan pesti Eläkeliitossa on kasvanut
niin, että pitäisi olla koko
ajan menossa. Ilman palstalta saatua
vihjettä ei olisi tullut mieleenkään kiikuttaa rattaita
kyseiseen paikkaan korjattavaksi . Silloin he
pääsevät eroon vanhoista sakokaivoista, koska uusi viemäri vetää mukanaan myös
tymäkämmän tavaran.
Enni Kuisma jatkaa varapuheenjohtajana.
. Maanantaina 28.10. Kokoontumisissa entisen osuuspankin kerhohuone on ollut täynnä, mutta luottamushenkilöitä ei ole tahtonut löytynyt,
kertoo väistyvä puheenjohtaja Sirkka Näsi.
Vuoden puheenjohtajana
toiminut Näsi toteaa itse luopuvansa vetovastuusta henkilökohtaisista syistä. Rautatienkatua varmaan jatketaan ensi
keväänä samasta syystä kuin
Rantatietäkin, Aspholm kertoo.
Rautatienkadun suunnitelmat valmistuivat Aspholmin mukaan vähän myöhässä. Keskiviikko 6.11.2013
Rautatienkadun saneeraus jäi kesken
Rantatielle uudet putket
vasta ensi vuonna
Paluumuuttajan
posti
Anni Määttä
Mikko Peltoniemi
Mikko Peltoniemi
Akaan kaupungin vesihuollosta vastaava HS-Vesi on tänä vuonna tehnyt vesijohtoja viemäriverkoston saneerauksia muun muassa Toijalan
Lentilässä. Kirjoittelen kuulumisia silloin tällöin ja latailen kuvia harvakseltaan.
Mutta yhdessä suhteessa olen koukussa Facebookiin,
sillä minulla on intohimo. Niille, joille kyseinen
asia on vieras kerrottakoon, että palstalla voi myydä
kaikkea leluista ja lastentarvikkeista lasiesineisiin,
huonekaluihin ja lemmikkeihin. Rahat postilaatikkoon ja kaikille jää hyvä mieli. Puheenjohtajaa työllistävät paperitöiden lisäksi erilaiset Eläkeliiton koulutustilaisuudet, joissa usein vierähtää koko päivä.
. Tavaran noutoreissuja on siis ollut joitakin.
Ostamasi tavaran omistaja ei ostostasi noutaessa
välttämättä ole kotosalla. marraskuuta.
Eläkeliiton Kylmäkosken
yhdistys jatkaa sittenkin
9
Tarja Antola
Sirkka Näsi jatkaa Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistyksen puheenjohtajana vuoden loppuun. Hän
harmittelee, ettei aika riitä
kaikkien tehtävien hoitamiseen
Maalämpöpumput
. Muutaman
vuoden aikana Kemijärveltä lähti monta yritystä ja
tuhansia jäi työttömäksi ja
muutti pois. Olen kirjoittanut sarjaa aivan omasta päästäni,
mutta myöhemmin olen
kuullut, että vastaavaa on
oikeastikin tapahtunut
pohjoisessa, esimerkiksi
se huorarekka ja vakoilijajuttu. Väänäsen
ohjaamaa ja käsikirjoittamaa Taivaan tulet -televisiosarjaa tehtiin neljä tuo-
Kari Väänänen on puolustanut Kemij
tantokautta vuosina 2005?
2013.
Väänänen harmitteli ensin sitä, ettei Taivaan tulet
-sarjaan enää haluttu jatkoa, mutta nyt hänellä on
jo uusia elokuvakäsikirjoituksia sekä tekeillä että
valmiina.
Yrityselämä nousussa
Kemijärven kuuluisin paluumuuttaja on ollut monessa mukana: hän on puolustanut yöjunayhteyden
säilyttämistä ja ollut mukana tappelemassa ja häviämässä taistelun Stora Enson tehtaasta. Se ajatus
jäi tuonne niskatappiin kytemään ja sain ajatuksen
alkaa tehdä televisiosarjaa,
jonka tapahtumat sijoittuisivat Kemijärvelle. Huomasin ajattelevani,
että hetkinen, missäs minä
oikein olen ollut. Seminaarissa haluttiin myös saada aikaan
kylien ja kylämatkailun kehittäjien verkostoitumista.
Väänäseltä huutia
keskittäville päättäjille
Näille ihmisille on tärkeää muun muassa se, mitä toimialueemme
taloudessa tapahtuu ja kuinka oma pankki kehittyy. On kuitenkin toinenkin tapa elää. järjesti viime viikolla Valkeakosken
Metsäkansan nuorisoseurantalossa Tapiolassa kaksipäiväisen valtakunnallisen Kylämatkailun vuosiseminaarin. Koulujen lopettamisista kerrotaan syntyvän
säästöjä niin ja niin paljon.
Kun menet muutaman vuoden päästä kysymään, paljonko säästyi, vastaus on
?no sitä nyt on vähän vaikea sanoa?. Samaan
aikaan täällä oli kaikki
mennyt hirveän huonosti
ja minulle tuli tunne, että
minun on nyt alettava auttaa kotikaupunkiani sillä
mitä minä osaan. Olen myös saanut
paikallisilta poliiseilta kiitosta siitä, että sarjan poliisit toimivat usein aivan
samoin kuin todellisuudessakin.
Taivaan tulet -sarja on
kiinnittynyt kuvauspaikkakuntaansa ehkä lujemmin kuin mikään muu sarja Suomessa. Uutta
teollisuutta ja työpaikkoja on luvassa ja kaupungin
tulevaisuus näyttää valoisammalta. Aikamoinen yllätys. Seminaariin
osallistui runsaat neljäkymmentä matkailualan
yrittäjää ja kyläyhdistysten edustajaa ympäri Suomea Lohjalta Iivantiiraan.
Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, sen matkailuyritysten ja matkailua
tukevien yhdistysten yhteistä toimintaa matkailun kehittämiseksi ja kylän
omien vahvuuksien kokoamista yhteen. Kylämatkailun tavoitteena on paitsi
tuottoisan liiketoiminnan
aikaan saaminen myös kylien elävöittäminen ja niiden hyvinvoinnin lisääminen.
Keskiviikon puheenvuoroissa keskityttiin laatutekijöihin ja matkanjärjestäjien laatuvaatimuksiin kylämatkailutuotteissa.
Torstain ohjelma painottui kansainvälisiin yhteistyömahdollisuuksiin,
markkinointiin ja matkailupalveluiden tuotteistamiseen. Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneella osoitteessa op.fi/tampere.
Käytä ääntäsi - voit samalla osallistua iPadin ja rahasto-osuuksien
arvontaan sekä Uuden Lastensairaalan talkoisiin.
Yhdessä hyvä tulee.
www.facebook.com/tampereenseudunop
Yksi maaseutumatkailuseminaarin puhujista oli Suomen Kylätoimintayhdistyksen vuoden 2012 maaseutukasvoksi valitsema näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Kari Väänänen.
. Myy, huoltaa ja asentaa
. Tapa, jolla ihmiset haluavat
elää. Tässä maassa halutaan
keskittää kaikki elämä
kaupunkeihin. Muun muassa
puunjalostuskonserni Kei-. Kaipa se johtui siitä, että olen puhunut niin
paljon Kemijärven ja Lapin
puolesta ja syrjäseutujen
puolesta yleensä.
Suorapuheinen Väänänen antaa huutia monelle
päättäjälle.
. Miten ne sitten
etukäteen osaavat sanoa
tarkan summan säästöistä,
kysyn vaan, kertoo Väänänen kokemuksistaan.
Asuttuaan monissa kaupungeissa niin Suomessa
kuin Saksassa, Amerikassa
ja Brasiliassakin Väänänen
alkoi arvostaa metsien ja
järvien maata ja sen rauhaa maaseudulla.
. Kun sitten muutimme
takaisin Tampereelle, me
mietimme koko ajan paluuta pohjoiseen, itkimme
yhdessä ikäväämme sinne.
Olimme rakastuneet Kemijärveen, sen ihmisiin, luontoon, valoon, kaikkeen.
Tietenkin siinä piti pohtia,
miten tullaan toimeen. Sanoin vaimolle, mene sinä
kaupan kassalle, minä ajan
vaikka taksia. Siitä
lähti Taivaan tulet, kertoo
Väänänen.
Taivaan tulet ?
fiktiota ja faktaa
Hän muutti vaimonsa ja
poikansa kanssa kuvausten ajaksi Kemijärvelle ja
tunneside paikkakuntaan
vahvistui vahvistumistaan.
. 20?!
RENKAIDEN VAIHTO
+ PESU + KAUSISÄILYTYS 55?
GT Radial champilo
Ice Pro NASTARENGAS
Esim. Sitä ei valtiovallan puolelta haluta huomata. tasapainotuksen ja alleasennuksen.
VÄHEMMÄN
VÄHEMM
VÄH
Ä EMM
EMMÄÄN
ÄN KUL
KULUTU
KULUTUSTA.
UTUSTA
UTU
STA.
STA
050 4419 735, HÄMEENTIE 71, 37800 AKAA
Tilaa nyt ja
maksa noudettaessa!
Mitsubishi Electric
FH-sarjan
ilmalämpöpumput
MYÖS
JÄÄHDYTYSLAITTEET
Uutuusmalli on suunniteltu Suomen ankariin
olosuhteisiin ja Sinulle, jolle kelpaa vain paras.
Se on markkinoiden hiljaisin ja ennen kaikkea
tehokkain. Maalla ja syrjäseudullakin voi elää, jos siihen on
edellytykset. alkaen:
155/70R13 75T 250?
175/65R 14 86TXL 285?
195/65R15 95TXL 325?
205/55R16 94TXL 405?
215/55R17 98TXL 475?
Metsäkansan kylämatkailuseminaarissa
Kari Väänänen anto
Sis. Se oli hieno yllätys tämä valinta. Ei se ole asukkaiden
vika, että kylät tyhjenevät.
Jos työpaikat menevät,
koulut lakkautetaan ja kaupat häviävät, ei asukkailla
ole Väänäsen mukaan enää
mitään.
. Kenelle sinä annat
äänesi. Nyt tilanne on
jo parempaan päin. Akaan Seutu
ÄLÄ JÄÄ ODOTTAMAAN MUSTAA JÄÄTÄ.
KAUSIRENKAANVAIHDOT ALK. Useita asumismukavuutta parantavia
ominaisuuksia.
3
201 SU
U
UUT LLI
A
M
. Muutimme Kemijärvelle maaliskuussa 2008 ja muutto
on pysyvä, loppuelämän
mittainen.
Taivaan tulet -sarja on
Väänäsen mukaan fiktiota,
vaikka joissakin sarjan tapahtumissa on ripaus todellisuuttakin.
. Sähköasennukset
TMI AKI PORTTIKIVI
0400 456 837 37800 Akaa
www.porttikivi.fi info@porttikivi.fi
Liisa Ahokas
Lomalaidun ry. 10
Keskiviikko 6.11.2013 . Ilmalämpöpumput
. Sitten tulikin tieto, että Taivaan tulille saadaan tehdä jatkoa
ja asia ratkesi siihen. Tunsin, että maailma
on kyllä jo nähty.
Kun lapsena Kemijärvellä asunut Väänänen palasi lapsuutensa maisemiin
vuonna 2002 hänelle tuli
tunne, että hän on tullut
kotiin.
. Ilmavesipumput
Lapissa
on kuvattu paljon sekä dokumentti- että fiktioelokuvia. Kaupungissa ja sen
ympäristössä järjestetään
monia vuosittaisia tapahtumia kuten Iskelmätulet-festivaalit, Haukiviikko, Perinneruokaviikko ja Yöttömän
yön retkisoutu Savukoskelta Kemijärvelle.
. Hänhan oli värikäs persoona,
joka soti ja tappeli koko elämänsä. Varmaan nuo valtiopetossyytteet
saavat uutta arviointia. Stalin arvosti taistelevia johtajia. Niiden uutuusarvoon
kuuluu tuoreiden näkemysten esittäminen. Usein harvinaisuudet matkaavat Moskovan
yliopistoon. Keskiviikko 6.11.2013
etsittiin laatua ja yhteistyötä
Pauli Ihamäki
oi Kemijärvelle kasvot
Liisa Ahokas
Sotakirjat ja
Mannerheim
V
järvellä yöjunayhteyttä ja Stora Enson tehtaan jatkamista. Olen ne entiset kirjat lukenut ja varmaan luen tämän uudenkin,
vaikken usko kovin paljon uutta saavani.
Sitä olen ihmetellyt, kuinka kesäkuun 1944 Neuvostoliiton suurhyökkays niin pääsi suomalaiset
yllättämään. Jokaisella on oikeus
asua siellä, missä viihtyy.
Näin se on. Luen sotahistoriaa ja
arvioin mielessäni uusia kirjoja. Häneen liittyy jos jonkinmoista tarinaa. Suomea ei valloitettu. Sen julkistivat TV ja
Suomen Kuvalehti näyttävästi. Jonkin verran sitä on käännetty.
Uuden Venäjän aikainen kirjallisuus on toista. Totta on, että hän oli vanha mies, jolla
oli ensimmäisen maailmansodan ratsuväen upseerin taidot johtaa yksiköitä. Metsissä on marjoja
ja sieniä aina koko talveksi. Me olemme
saaneet houkuteltua ihmisiä poikkeamaan Kemijärven keskustaan, kaikki eivät aja enää ohi.
Suomen Ladun järjestämän Yöttömän yön soudun
reitin varrella on useita lähes tyhjiksi jääneitä kyliä,
joihin on palannut elämää
ainakin osaksi kesää.
. Viidessä vuodessa ei vielä voi
sanoa miten menee, tulosta näkyy vasta 7?10 vuoden päästä. Neuvostoaikainen talvisodasta ja Suomea vastaan käydystä suuresta isänmaallisesta sodasta kertova kirjallisuus lienee ollut Suomeen verrattuna vähäistä ja omia saavutuksia korostavaa paatoksellista tarinaa. Heimosotiin osallistuminenkin oli aika varovaista vapaaehtoistoimintaa virallisen Suomen taholta. Tämä on meidän elämäämme.
Luonto on perheelle tärkeä. Hän suhtautui varovaisuudella Saksaan eikä olisi
heitä niinkään sisällissotaamme 1918 halunnut. Hän ei mennyt kansalaissodan jälkeen sotkeutumaan Pietarin tapahtumiin. Häntä koskevia uusia kirjoja ilmestyy vielä.
Niissä arvioidaan hänen sodanjohtoaan ja Mikkelin
päämajan toimivuutta muutenkin.
Sotasankari ja Mannerheim-ristin ritari Lauri
Törnistä on kirjoitettu puolen tusinaa vankkaa kirjaa.
Nyt on ilmestynyt uusi tutkimus. Eikö todella uskottu, että
Suomeen hyökätään niin suurella tulella ja voimalla?
Viikon kuluttua alkoi toinen hyökkäys Laatokan Karjalassa. Paljastuksilla niitä markkinoidaan ja myydään isänpäiväksi
ja jouluksi. Me haluamme asua täällä. Hän osasi irrottaa meidät
sodasta neuvostojoukkoja vastaan presidenttinä ja
ylipäällikkönä. Kun aloitimme näiden
tapahtumien suunnittelun,
sanoin aina, että tässä tarvitaan kärsivällisyyttä. Yrityksen on laskettu tuovan sinne 70?80 uutta työpaikkaa
ja välillisesti 200 työpaikkaa.
Tapahtumat
tuovat väkeä
Kari Väänänen on ollut aktiivisesti mukana luomassa kotipaikkakunnalleen
erilaisia tapahtumia, jotka
sekä työllistävät että tuovat elämää.
Taivaan tulet -kiertoajeluilla kansaa kierrätetään
tv-sarjan tapahtumapaikoilla. Se on myös tuonut työpaikkoja Lappiin.
Elämä on tasapainossa
Väänäsen perhe viihtyy
pohjoisessa, järven rannalla ja luonnon keskellä.
Tampereen Työväen Teatterissa kampaamon esi-
11
miehenä toiminut Terhivaimo on opiskellut liikuntaterapeutiksi ja personal
traineriksi. Pariskunta ei
kadu hetkeäkään Kemijärvelle muuttoaan.
. Asiahan
on niin, että joillekin tämä elämänmuoto on oikea,
toisille taas kaupunkilaiselämä. Teoksia on käännetty myös suomeksi.
Joka vuosi ja syksy ilmestyy aina vaan lisää sotakirjoja. Nyt romaanien joukkoon on tullut nuorten
historioitsijoiden tutkimuksia. Olen täällä Toijalassakin nähnyt helikopterin palasia, jotka kuuluivat
Vietnamissa pudonneeseen koneeseen. Väänänen kalastelee
niin kotirannassa kuin Kemijärvellä yleensäkin.
. Juhani Suomi on kirjoittanut Mannerheimista. Hän sai elää aika rauhassa loppuvuotensa.
Ollaan nyt sitten oltu joskus kuinka suomettuneita
hyvänsä, ei se minua ainakaan pahemmin haitannut.
Koin eläväni vapaassa maassa. Tämän retkisoudun
myötä ja innoittamana virinnyt soutuharrastus antaa kesällä tekemistä ja
työtä useissa niistä kylistä.
Matkan varren kylissä on
soutajille tarjolla niin ruokailua kuin majoittumistakin, kiittelee Kari Väänänen.
Kemijärvellä käyvien
turistien määrä on kasvanut muutamassa vuodessa
kymmenkertaiseksi.
Kun Väänänen puhuu
"meistä", hän tarkoittaa
kemijärveläisiä. Hanke alkoi vuonna
2009, markkinointi onnistui erinomaisesti. Hän
piti yhteyttä länsimaihin. Elämän laatu on muuttunut, ja minäkin olen
muuttunut. Mannerheimiä ei
tuomittu. Akaan Seutu . Tiedustelutietoja toki oli. Elämämme on
tasapainossa. Mikä oli hänen merkityksensä ja hänen roolinsa sodan loppuvaiheissa?
Naapurimaan diktaattori J. Haukea kyllä tulee,
mutta taimentahan minä
yritän. Juna kulkee, mutta tehdas sammui.
tele Group on perustamassa sahaa ja liimapuutehdasta Kemijärvelle. Neuvotteluvalttimme Itä-Karjala jouduttiin
luovuttamaan, kun joukot sieltä tarvittiin Kannaksella ja turvaamaan omat rajat Ilomantsissa.
Suomen Marsalkka Mannerheim on äänestetty
suurimmaksi suomalaiseksi. Miksei hyökkäykseen valmistuneita joukkoja häiritty etukäteen
tykistöllä ja pommituksin. Suomessa hän johti sotia.
Kenraali Airo johti sotatoimia. Hän voi
olla tyytyväinen osallistumisestaan ja osuudestaan
monenlaiseen ?pöhinään
Kempassa?.
Kari Väänänen oli myös
mukana Elokuvakomissioprojektissa, jossa kuvattiin
kaikki sellaiset Lapin maiseman yksityiskohdat, jotka saattaisivat kiinnostaa
ulkomaalaista elokuvaväkeä.
. Kaikki
luvat on, olen hyväksytty
tappaja, nauraa Väänänen.
ammalan vanhojen kirjojen päivillä entinen
kollegani kertoi joutuneensa miettimään
diplomaattista vastausta,
kun Venäjän suurlähettiläs
oli ihmetellyt, kun tarjolla
oli niin paljon sotakirjoja.
No onhan niitä tosi paljon
Suomessa kirjoitettu niin
talvi- kuin jatkosodastakin.
Tiedän, että sotakirjoja kerätään innokkaasti myös
Venäjän sotahistoriaa tutkivien ja siitä kirjoittavien
parissa. Paljon ollaan luonnossa.
Metsälläkin käyn. Ei se ole hassumpaa
eläkeläisen puuhaa.
Kirjoittaja on entinen Akaan kaupunginjohtaja,
nykyinen eläkeläinen.
Lavoilla pidetään huoli, että tanssijoille on tarjolla monipuolista iskelmää ja
eri tanssityylejä. Kotona pauhaa
tällä hetkellä Cheek.
. Kun
omaa aikaa jää, Pasi Vainionperä jatkaa kitaransoiton harjoittelua. Sääli, että palveluita aiotaan kovasti täällä kaventaa ja keskittää Toijalaan.
Eihän tästä pitkä matka sinne ole, mutta olisi mukavaa,
jos Kylmäkoski ei ihan kuihtuisi.
Iskelmälaulaja ja
rokkikukko
Iskelmäartisti-kilpailun
voitto 2009 toi Vainionperälle keikkamyyntisopimuksen sekä levytyssopimuksen kansainvälisen levy-yhtiön kanssa. 12
Keskiviikko 6.11.2013 . Samalla rahalla kuin
saimme nyt uuden omakotitalon, olisimme Lempäälästä saaneet rivarinpätkän. Se on oman näköistä,
nuorekasta poppimeininkiä,
joka voidaan laskea myös iskelmäksi, hän määrittelee.
Vainionperä toimii myös
musiikki-isäntänä, mikä pitää sisällään karaoke-, dj- ja
juontokeikkaa. Nuorimmainen tulee usein mukaan ja alkaa
myös soittaa.
Pasi Vainionperää voi
kuulla Akaassa itsenäisyyspäivänä, jolloin hän
orkesterinsa kanssa esiintyy Ravintola Kruunassa ja
Klaavassa Toijalassa.
. Meillä ei ehkä ole vapaita viikonloppuja, mutta
vietämme perheen yhteistä aikaa muulloin. Sitä ennen hän työskenteli huonekalumyyjänä Ideaparkin
Maskussa.
Iskelmäkipinän Vainionperä sai lapsuudenkodissaan, jossa kuunneltiin paljon iskelmää. Parin vuoden
hiljaiselon jälkeen Vainionperältä on juuri ilmestynyt
uusi single Kaaduin ja nousin.
. Perhe arvostaa paikkakuntaa, jossa lasten on turvallista kasvaa. Kiivaan keikkatahdin jälkeen mies halusi viheltää pelin poikki ja
pitää taukoa. Kuukauden kärtin sitä
ja lopulta vanhemmat suostuivat sen ostamaan, Vainionperä muistelee.
Harmonikkatunneilta tie
vei konservatorioon, mutta
laulamisesta Vainionperä
kiinnostui vasta yläasteella
musiikinopettajansa kannustuksesta.
. Silloin voi heittää jalkaa monitorin päälle ja olla
rokkikukkona. Siihen en itsekään ole
kyllästynyt, koska sen teksti
on hieno, ja siihen on helppo eläytyä.
Vainionperä kuvailee
Rakkaudessa suuria -hitin
jälkeen elämän olleen melkoista lentoa. Tykkään kyllä
hänenkin tuotannostaan.
Pasi Vainionperä on mukana myös tuoreella Halisko-lastenlaululevyllä, joka
julkaistiin Akaassa järjestetyssä TUL Joy Games -tapahtumassa.
Akaassa keikka
itsenäisyyspäivänä
Vainionperä sanoo keikkai-
lun ja perhe-elämän yhteensovittamisen sujuneen yllättävän hyvin. Akaan Seutu
Tarja Antola
Vaikka Pasi Vainionperä liikkuu työnsä puolesta, hyvä logistinen sijainti ei ollut ensisijainen syy Kylmäkoskelle muuttoon. Lisäksi töiden puolesta minulle on sama, missä sitä asuu.
Palveluita ei täällä välttämättä kovin paljon ole, mutta Toijalaan pääsee nopeasti ja tarvittaessa myös Lempäälän ja Tampereen suuntaan.
Kylmäkoskea kirpaisevat
leikkauspäätökset saavat
Vainionperän silti mietteliääksi.
. Minusta on
rikkaus, että pystyy tekemään erilaisia töitä.
Vainionperä
esiintyy
myös duona yhdessä orkesterinsa kitaristin, Kylmäkoskella nuoruutensa viettäneen Vesa Urpasen kanssa.
Laulaja on itsekin viime aikoina opiskellut kitaransoittoa ja myös säestänyt muutamilla keikoilla.
Harmonikka syliin
kuusivuotiaana
Musiikki on työllistänyt Vainionperän päätoimisesti
seitsemisen vuotta. Perheeseen kuuluu
myös Johanna-vaimon kohta 8-vuotias poika ja pariskunnan yhteinen, vajaa
kaksivuotias tyttö. Minulla
on kuitenkin viikolla enimmäkseen vapaata. Myös laulukeikkoja on laidasta laitaan
lavakeikoista bilekeikkoihin.
. Harva
perinteistä päivätyötä tekevä pystyy olemaan kotona,
kun lapset tulevat koulusta.
Akaan seuratoiminnasta Vainionperän perheelle
ovat tulleet tutuiksi lasten
harrastusten myötä Viialan Pyryn Show Team ja
Kylmäkosken Veikot. Tyttärien syntymäajat on tatuoitu
roomalaisin kirjaimin ja latinankielisin lyhentein isän
käsivarteen.
Akaaseen Vainionperät
houkutteli myös Lempäälää
edullisempi hintataso.
. Pienen suostuttelun
jälkeen löysin itseni laulamasta ja sille tielle jäin.
Siitä lähtien esiinnyin kaikissa koulun kevät- ja joulujuhlissa.
Yläasteikäisen suuri esikuva oli Yölintu ja Simo Silmu, mutta kuunteli nuori
mies myös rokkia ja poppia.
Edelleen Vainionperä kuvailee musiikkimakuaan monipuoliseksi. Sitten välillä mennään poppirokkimeiningillä, hypitään ja pompitaan. Myös
edullinen hintataso houkutteli.
Turvallinen asuinympäristö ja uusi omakotitalo
toivat Pasi Vainionperän perheen Kylmäkoskelle
Koti-isä ja iskelmälaulaja
Tarja Antola
Pasi Vainionperä, 30, tunnustaa ensin epäilleensä
Kylmäkosken olevan vähän
sivussa, mutta puolitoista
vuotta paikkakunnalla asuneena iskelmälaulaja ja musiikin sekatyöläinen arvostaa nimenomaan sen rauhaa.
. Ensimmäisiä
askeleita muusikonuralla
Vainionperä otti kuusivuotiaana, jolloin hän musiikkikaupan liikkeessä näki pelimanniharmonikan.
. Se on kappale, josta minut edelleen tunnetaan. Lapsiperheessä siihenkin saa yleensä seuraa.
. Se on syksyn pääkeikka, kun ollaan kotikulmilla,
Vainionperä lupaa.. Suuren yleisön
tietoisuuteen laulajan nosti
voiton jälkeen julkaistu ensimmäinen single Rakkaudessa suuria.
. Hän sanoo olevansa tällä hetkellä yhtä lailla koti-isä kuin laulaja.
. Vaimon poika on kova
Cheek-fani. Vielä ei ole ollut yhtäkään keikkaa, jossa sitä ei olisi laulettu. Kun tulee keikalta kotiin ja on ollut hälyssä koko
illan, on älyttömän hienoa
päästä omalle kotiterassille
ja olla hetki hiljaisuudessa.
Lempäälän Sääksjärveltä Akaaseen muuttaneelle
perheelle oli tärkeää löytää
asuinalue, jossa lasten on
turvallista liikkua ja kasvaa.
Kylmäkoskelle asettuminen helpotti myös uusperheen arkea, sillä Vainionperän 8-vuotias esikoistytär
asuu Toijalassa ja viettää
joka toisen viikon isänsä
luona
Siihen
on totuttu, kertoivat Elias Murto, Juha Stenholm,
Sami Turve ja Matti Ojala
kiertueen päätyttyä Kylmäkosken Taipaleelle.
Jätekiertue jaettiin nyt
kahteen ajankohtaan, koska muuten se vie Forssasta
starttaavilta keräysautoilta ja -miehiltä viisi viikkoa
putkeen. Akaata kiertäneet
kerääjät uskovat, että uuden
ajankohdan lisäksi ongelmajätteiden määrää vähentää myös jäteasemien aktiivisempi käyttö. Hopealinja haluaa
vastata kasvavaan erikoisristeilyjen kysyntään ja tarjota mahdollisuuksia viedä
elämän erilaisia hetkiä nautinnollisesti vesille.
Aluksen suunnittelussa on otettu huomioon
2000-luvun standardit ja
määräykset sekä Hopealinjan vuosikymmenien kokemus sisävesiliikenteestä.
Uutta rakennettaessa päämäärä on ollut selvä: keväällä 2014 Tampereen Pyhäjärveen lasketaan sisävesien
upein risteilyalus.
Hopealinjan vahva panostus laadukkaaseen ruokatuotteeseen jatkuu entistä vahvempana uudella
aluksella. Akaan Seutu . Keskiviikko 6.11.2013
13
Ongelmajätettä ei kerry nurkkiin kuten ennen
teet saa viedä sinnekin maksutta.
. Esitteen
sähköinen versio löytyy kaupungin nettisivuilta sekä
osoitteesta www.esitteemme.fi/akaa.
Kaupungin henkilöstöllä
on linkki esitteeseen henkilökohtaisissa sähköposteissaan.. Laiva soveltuu reittiliikenteen lisäksi vaikkapa
konserttipaikaksi, asiakastilaisuuksiin tai hääjuhlan
viettoon. Esitteessä markkinoidaan makeaa
Akaata asukkaille, muuttajille, yrittäjille, matkailijoille ja
muille sidosryhmille. Parhaillaan on
käynnissä kolme merkittävää hanketta: Vesihuoltolinjan rakentaminen välille Hämeenlin-
na?Hattula?Iittala?Toijala,
vesihuoltolinjan rakentaminen Hattulassa välille
Lepaa?Rahkoila ja Ahveniston vedenkäsittelylaitoksen perusparannus Hämeenlinnassa. Ja kaikenmaailman rikkaruohomyrkyt, mitä ennen
tuli kuutiokaupalla.
Vaikka akkuja ja kodinkoneita tuodaan myös vääriin paikkoihin taajamien
kierrätysjätepisteisiin, niitä
ei sentään löydy entiseen
tapaan esimerkiksi bussipysäkeiltä. Myös maaseudulla nykyajan nuoret isännät ovat
tottuneet viemään tavaran
sinne. Esite tarjoaa kattavan
tietopaketin kaupungin palveluista, harrastusmahdollisuuksista ja mahdollisuuksista yrittäjälle, hunajakaupungin makeita kuulumisia
unohtamatta. Monenlaisesta
romusta saa myös rahaa, ja
sitä kierretään ostamassa
kotipihoilta.
Mikko Peltoniemi
Loimi-Hämeen Jätehuolto
on perinteisesti kiertänyt
keräämässä ihmisten ongelmajätteitä keväisin. Tänä vuonna autot kiersivät
Akaassa myös syksyllä, mutta tavaraa ei kertynyt keväiseen tahtiin.
. Hunajainen teema näkyy esitteessä muun muassa toistuvan
kennostokuvion ja raikkaiden kuvien muodossa. Kaupungin vahvuuksista keskiössä ovat loistava sijainti ja
liikenneyhteydet, arjen onni
sekä aktiivinen vapaa-aika.
. Yhtiön
mukaan hinnat ovat korotuksista huolimatta koko
maan keskitasoa edullisemmat.
Veden uusi käyttömaksu
on 1,08 e/m3 (alv:n kans-
sa 1,34 e/m3) ja jäteveden
käyttömaksu 1,79 e/m3
(2,22 ?/m3).
Korotukset
johtuvat
HS-Veden toistaiseksi laajimmasta investointiohjelmasta. Yhtiön mukaan lisäksi vanhojen verkostojen saneeraustasoa
on pystyttävä nostamaan
vuosittain.
Akaan Seutu
Akaan kaupungin uusi yleisesite on ilmestynyt. Asemat on löydetty hyvin. Sitä
käytetään kaupungin esittelymateriaalina messu- ja
rekrytointitapahtumissa,
yhteistyökumppanien tapaamisissa sekä kaupungin
toimi- ja infopisteissä. Risteilystä halutaan tehdä yhä enemmän
myös kulinaristinen elämys:
kokit valmistavat aluksella
tarjoiltavan ruuan tilavassa
ja modernissa keittiössä.
Sulavalinjainen ja Pyhäjärven vesistöön kokonsa
puolesta optimoitu laiva on
30 metriä pitkä, 6,9 metriä
leveä ja 5,7 metriä korkea.
Matkustajapaikkoja siinä on
yhteensä 250, joista 150 on
ravintolapaikkoja.
Suomen Hopealinja kuljettaa vuosittain lähes 80
000 matkustajaa Tampereen, Hämeenlinnan, Valkeakosken, Akaan, Lempäälän, Keuruun ja Mäntän vesillä. Kun tätä on 15 vuotta menty, alkavat akut loppua. Ongelmajät-
Loimi-Hämeen Jätehuollon
miehet keräsivät kamppeensa
kiertueen päätyttyä Akaassa.
Ongelmajätteitä viedään käsittelyyn muun muassa Ekokemille Riihimäelle.
Hopealinjalle sisävesien
upein risteilyualus
Juha Kosonen
Muun muassa Akaan kaupungin omistama Suomen
Hopealinja uusii kalustoaan.
Keväällä 2013 myydyn m/s
Tampereen tilalle rakennetaan tällä hetkellä uutta
alusta, joka valmistuu kesän
2014 sesonkiin.
Vielä nimetön laiva on
suunniteltu sisätiloiltaan
esteettömäksi ja muuntuvaksi. Esitteitä on jaossa myös Toijalan ABC:lla, Matkahuollossa/rautatieasemalla, Ideaparkissa, Linnatuulessa ja
alueen kuntien matkailuneuvontapisteissä. Raikkaalla ulkoasulla ja sisällöllä on pyritty välittämään kuvaa vireästä ja samalla luonnonläheisestä kaupungista, kertoo
Akaan kaupungin viestintäja markkinointisihteeri Sini
Kantola.
Esite toimii Akaan markkinoinnin tukena vuoden
2014 loppuun saakka. Yritys on ollut jo vuosia Suomen suurin sisävesivarustamo, jonka omistavat Akaan, Tampereen, Hämeenlinnan, Valkeakosken
ja Nokian kaupungit, useat
pienosakkaat sekä VR.
Uusi esite markkinoi
makeaa Akaata
Vesimaksut nousevat
vuodenvaihteessa
Tarja Antola
HS-Vesi korottaa hintojaan
1.1.2014 alkaen. Todella vähän on tullut.
Paikalliset sanoivat, että olisi ehkä parempi, että kerättäisiin vain keväällä
Viikonloppuisin on näyttelyn ohella
avoinna kahviokin lauantaisin ja sunnuntaisin kello
11?14.
Yksityiskohta Teijo Kokon
työstä.
Juha Kosonen
Valkoinen seinä ei saa olla taidenäyttelyn itsetarkoitus.
Kaarina Vihonen, Kuuran kukat, öljy 2013.
Titi Linna, Tervetuloa talvi, sekatekniikka 2013.
Teijo Kokko, Vaihtoehtoisia ripustuksia 3D, sekatekniikka
2013.
Lea Heikkilä, Ruskaa, akvarelli 2013.. Missä luuraa kuvataitelija, joka ensimmäiseksi
rakentaa Laaksolaan veret
seisauttavan kokonaisuuden.
Oivalluksia
ja osaamista
Akaan Kuvataiteilijoiden
syysnäyttely on täynnä pieniä yllätyksiä. Teoksien ripustus
kruunaisi näyttelyn. Kuinka
kovasti nauravatkin he, joilta puuttuvat suun ääriviivat.
Pirkko Vakkilan puupiirrosten sarja on myös mielenkiintoinen. Se on vain ripustettu aivan liian alas. Esimerkiksi
se, että Kristiina Maijala
on tarttunut tussiin, paljastaa, että hän on oivallinen
piirtäjä. Siirto keskelle ja
korkeammalle auttaisi.
Kaarina Vihosen öljyväritöiden tunnelma on kohdallaan, mutta tekniikassa
on hiomista. Sen sijaan Pirkkasen
Mummin pellavat ovat väärässä paikassa. Tilaa olisi, vaan ei taida olla
taitoa. Aino Mäkinen sortuu
öljyväritöissään samaan,
mihin useimmat muutkin.
Mäkinen maalaa mattaa ja
tukkoon. Heikkilän Kylä on hyvin naturalistinen kuvaus maalaismaisemasta, ei kai vaan Vienasta.
Titi Linna toivottaa talven tervetulleeksi voimakkaalla maalauksellaan. Ruskaa-teos saa hyvälle mielelle. Ketähän nalle odottaa. Välkehtiikö todella Vanajavettä-teoksessa
suomalainen järvi, vai onko
järvi kenties jäässä. Ja mitä
Koskessa virtaa?
Lea Heikkilä osaa tehdä
värikylläisiä ja raikkaita akvarelleja, oivalluksia. Luonnon
kuvaaja on vahvimmillaan
jättämällä jotakin katsojan mielikuvituksen varaan.
Tutkielmiin on saatu aikaan
kiva jännite. Töitä on
aivan liian vähän, ja niillä on
nyt yritetty täyttää tila eikä
rakentaa toimivaa kokonaisuutta. Pirkkasen mekot
ovat kyllä hyvin omintakeisia. Teos jää katveeseen. Teos on seinällä yksin, miksi?
Maailmassa luulisi aiheita
himoristisille kuville riittävän. Tempera-työ
Tauti pistää kysymään, ollaanko sittenkään niin puhtaassa maailmassa. Hän ei
ole mieliksi, tylsyydestä puhumattakaan.
Akaan Kuvataitelijoiden
syysnäyttely on avoinna
Laaksolassa joulukuun alkuun, maanantaista torstaihin kello 9?16. ja erittäin tarkka hetken ja
luonnon havainnoija. Tilan pitäisi innoittaa suurkokoisiin töihin,
installaatioihin, jopa korkeisiin veistoksiin. Mutta
miksi ihmeessä Laaksolan
huikeaa tilaa ei hyödynnetä. Väri ei
pelasta sanoman köyhyyttä.
Yhdessä Mia Joen teoksessa
on kaunis kehys.
Mari Pirkkasen keramiikat ovat naiivin hauskoja,
juuri sellaisia, joita katsellessa tulee hyvälle tuulelle.
Onko Mari-mekot kannanotto plagiointikeskusteluun,
en tiedä. Tempera/öljyväripastelli Siimeksessä on
ehkä maalattu liian tukkoon.
Atlanti ja Atlas -työssä irti
pääsevät Afrikan värit.
Carita Ahlgrenin tussityö Tylsät juhlat on naivismia parhaimmillaan. Taideopinnoissa voisi kuunnella, kuinka
värejä murretaan puhtaasti,
kuulaasti. 14
Keskiviikko 6.11.2013 . Ja perspektiivin
taitamalla saisi syvyyttä.
Anneli Vainonen tutkii
akvarelleissaan kalliota monin herkin tavoin. Oman yhdistyksen
näyttelytoiminnan pitäisi
olla myös jäsenten ensimmäinen ilo.
Uudessa Laaksolassa ei
ole vielä nähty yhtään huikean tilan vaatimaa näyttelyä. Akaan Seutu
Teoksien ripustus kruunaisi näyttelyn
Juha Kosonen
Akaan kaupungilla on Laaksolassa huikea näyttelytila.
Luonnonvalossa ja hyvässä näyttelyvalaistuksessa
kylpevien siistien huoneiden seinineen luulisi olevan
taideyhteisöjen vilkkaassa
käytössä. Luovuudella ei ole nyt
rajoja. Tummanpuhuvat kuvat pakottavat viipymään ja etsimään tarinaa.
Hollantilainen. Lumikukat taas paljastavat talven kauneuden, vaikka abstraktinen ote on vaarallisen
lähellä ylilyöntiä.
Tuula Vuokola paljastaa
olevansa myös valokuvaaja
. Pastellisävyt lisäävät Vakkilan teoksien sensitiivisyyttä.
Leena Hernesniemen
öljyvärityöt ovat kyllä voimakkailta väreiltään, mutta
muuta niissä ei ole. Parasta Me-sarjassa on pelkistäminen. Tilan hyödyntäminen
alkaa taiteilijoiden työskentelytiloista, joissa voisi päästää esiin nyt vaikka mitä. Näin herkästi voi surunkin kuvata.
Teijo Kokko kulkee omia
polkujaan. Kokko leikkii näemmä mielellään katsojasta välittämättä omien
ajatuksien kanssa. Vaihtoehtoisia ripustuksia ?teokset jättävät
katsojan pohtimaan, kumman valitsisi. Nyt olisi jälleen tilaa rakentaa näyttelylle vaikka tarina, jollaisia
Akaan Kuvataiteilijoiden
perustaja Tessi Uotila harrasti.
Mutta ei, seinät huutavat
tyhjyyttään, vaikka meneillään on Akaan Kuvataiteilijoiden syysnäyttely
mennessä.
HUOM! Saat lahjatiedot halutessasi myös sähköpostitse!
joulupuu2013@gmail.com
Liitelehti 2/2 | 6.11.2013. välisen ajan.
Poimi Joulupuusta lahjatoivekortti / -kortit.
Kortissa lukee lahjan saaja (esimerkiksi tyttö 3-v).
Kirjastojen aukioloajat:
Toijala: ma-to 10-19, pe 10-17, la 10-14
Viiala: ma-to 12-19, pe 10-16, la 10-14
Kylmäkoski: ma-ti 12-19, ke-to 11-16, pe 11-15
Akaan Nuorkauppakamari ry
Paketoidut lahjat (laita lahjatoivekortti mukaan)
palautetaan kirjastoissa oleviin keräyspisteisiin
lauantaihin 30.11. - 30.11. - 30.11.
Akaan kirjastoissa
Lahjat menevät suoraan seurakunnan
jakamana niitä tarvitseville lapsille
ilman välikäsiä tai kuluja.
satu tuomisto
Akaan Seurakunta
yhteiskunnallinen työ
koska Joulu kuuluu
Jokaiselle lapselle
Joulupuu koko Akaassa
Näin annat lahjan!
Joulupuut kortteineen löydät
Viialan, Toijalan ja Kylmäkosken
kirjastoista marraskuussa
4.11. Tehdään yhdessä
kaikille lapsille
onnellinen joulu!
Keräys suoritetaan yhteistyössä Akaan
sosiaalitoimen, seurakunnan sekä
kaupungin kirjastojen kanssa.
Keräystä tukevat tänä vuonna
Akaan Seudun Osuuspankki
perinteisen joulukonsertin kautta,
sekä Viialan Tilitoimisto ja Akaan
seurakunnan yhteiskunnallinen työ.
Joulupuu Akaa
-keräyksen suojelija
Marraskuussa
4.11
Akaan Seudun jakelualue
LARI LÖFLUND
Puheenjohtaja 2013
Akaan Nuorkauppakamari
KOKO..................... eikä yksittäinen henkilö juurikaan pysty vaikuttamaan oman
alueensa asioihin. 260 x 365 mm
LAAJUUS ................ Vasemmalta: Päivi TiuraPaavola, Markus Ahlberg, Samuli Sujamo, Heikki Viitanen, Joonas Wigren,
Tomi Kauranen, Lari Löflund, Iida Repo, Jouni Parikka.
Liitelehti 2/2 | 6.11.2013. Tällainen ajatettelumalli joutaa romukoppaan, sillä
Asuminen Akaassa -projekti osoitti, että Akaasta löytyy positiivista henkeä
ja tahtoa yhteisten asioiden ja elinympäristön kehittämiseen sekä
tekemisen meininkiä.
Akaan Nuorkauppakamari ry:n julkaisema
jäsenlehti, joka ilmestyy vuonna 2013
kaksi kertaa Akaan Seudun välissä.
Lehden tarkoituksena on nostaa esiin
nuorkauppakamarijärjestön tavoitteiden
ja painopisteiden mukaisia ajankohtaisia
asioita ja ilmiöitä. Akaan Nuorkauppakamari ry
LEVIKKI................. 2013 Akaassa,
Työhuone Tuulensuun tiloissa.
Vuoden 2014 hallitukseen
valittiin:
Puheenjohtaja: Iida Repo
IPP: Lari Löflund
DP: Jouni Parikka
VP 1: Tuomo Smått
VP 2: Heikki Viitanen
VP 3: Samuli Sujamo
Päivi Tiura-Paavola
Joonas Wigren
Markus Ahlberg
Tomi Kauranen
Akaan Nuorkauppakamari ry
Kuva: Akaan Nuorkauppakamarin hallitus 2014. Ensimmäiset askeleet on jo otettu ja nyt meidän jokaisen vastuulla on
jatkaa asioihin vaikuttamista tekemällä ja osallistumalla.
asiassa 25?40-vuotiaista, korkeakoulutetuista, aktiivisista nuorista aikuisista.
PÄÄTOIMITTAJA.... Jäsenistö koostuu pää-
Jokainen meistä pystyy omalla asenteellaan ja panoksellaan
tekemään isojakin asioita alueemme kehittämiseksi. Puheenjohtajan tervehdys
Vaikutetaan
yhdessä!
Kuluvan vuoden aikana Akaan Nuorkauppakamari on toteuttanut yhdessä
yhteistyökumppaneidensa kanssa hienon projektin, jonka tarkoituksena oli
edistää hyvinvointia ja nostaa esiin Akaan vahvuuksia ja mahdollisuuksia.
AKAAN NUORKAUPPAKAMARIN
LIITELEHTI ON
Moni akaalainen miettii kenties tälläkin hetkellä, että mitä minä voisin tehdä
yhteisten asioiden hyväksi. Heistä saattaa tuntua, että vaikuttaminen kuuluu
?päättäjille. Repovisio
JULKAISIJA........... 4 sivua
ILMESTYMINEN ..... 2 kertaa vuodessa
TILAISUUS UUSILLE
KOEJÄSENEHDOKKAILLE
TULOSSA HELMIKUUSSA 2014!
Uusi
hallitus!
Akaan Nuorkauppakamari äänesti
hallituksensa
vuodelle 2014.
Akaan
Nuorkauppakamarin
virallinen vaalikokous käytiin
keskiviikkona 23.10. Heikki Viitanen
TAITTO.................
Me
aikuiset emme aina osaa ajatella kyllin lapsenmielisesti lahjan tuottamaa
iloa ja mielihyvää.?
Tänä vuonna lahjojen keräyspisteet
löytyvät tuttuun tapaan Kylmäkosken, Toijalan ja Viialan kirjastoista.
Kirjastoihin pystytettiin maanantaina
4.11. Seurakunnan diakoniatyö toimii mielellään joulupukkina
ja tonttuna ennen joulua ja välittää
näin jouluiloa perheisiin. Lahjat ovat ilahduttaneet
monia ja uskon, että ne ovat ilahduttaneet vielä enemmän niitä lapsia,
jotka ovat niitä lahjoja saaneet. Vuoden jälkeen koejäsen päättää onko toiminta
sellaista, jossa hän haluaa olla aktiivisesti mukana. - 30.11.
Akaan kirjastoissa
?Palaute on ollut pääsääntöisesti positiivista. On arvokasta, että tällaista yhteistyötä voidaan tehdä täällä
Akaassa ja Akaan srk:n diakoniatyö
kiittää hyvää yhteistyökumppania ansiokkaasta Joulupuu -keräys toiminnasta, jota on jo monen vuoden ajan
toteutettu. Paketoidun lahjan, lahjatoivekortin kera, voi palauttaa kirjastoissa oleviin keräyspisteisiin lauantaihin
30.11. Koejäsenvuoden aikana
tutustutetaan toimintaan ja projekteihin, myös Akaan ulkoAntti Sistonen ja Heikki Viitanen Suomen Nuorkauppakamareiden
puolella. Silloin tällainen Joulupuulahjakeräys saa vieläkin suuremman
merkityksen. On myös hyvä asia, että
kanssaihmisillä on mahdollisuus juuri
jouluna tehdä hyvää lähimmäisilleen
ja lahjat voidaan kohdentaa oikein.?
Akaan Nuorkauppakamari toteuttaa
keräyksen Kylmäkosken, Toijalan ja
Viialan alueella tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Lahjatoiveet on
jaoteltu eri ikäluokkiin ja sukupuolen
mukaan.
Keräykseen osallistuja voi noutaa
Joulupuusta lahjatoivekortin, josta
selviää lahjan saaja (esimerkiksi tyttö
3-v). Vaihtoehtoisesti lahjatoiveen saa myös pyytämällä sähköpostitse osoitteesta: joulupuu2013@
gmail.com.
Lahjat menevät suoraan seurakunnan jakamana niitä tarvitseville
lapsille ilman välikäsiä tai kuluja.
Akaan Seurakunta
yhteiskunnallinen työ
Keräyksen etenemistä voi seurata
Facebookissa (www.facebook.com/
joulupuuakaa).
Tervetuloa mukaan osallistumaan.
Tehdään yhdessä hyvää!
ANU AALTO JA SAMULI SUJAMO
Akaan Nuorkauppakamarin Joulupuu -vastaavat
www.facebook.com/joulupuuakaa
Antti Sistonen
Kuka olet ja mitä teet?
Olen Antti Sistonen, Sisupelti Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja.
Sisupelti toimii Akaan Kylmäkoskella tipurin teollisuusalueella. Lapsen maailmassa lahjat ovat tärkeä joulumieltä
ja iloa tuova asia.
Joulupuu on Nuorkauppakamareiden
ympäri Suomea järjestämä yhteiskuntavastuullinen hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on levittää
jouluiloa myös niille lapsille, joiden
läheisillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa heidän lahjatoiveitaan.
kertaisesti ole varaa ostaa yhtään
lahjaa. Hallitus hyväksyy jäseneksi
aktiiviset ja osaavat koejäsenet.
Akaan Nuorkauppakamari ry
Liitelehti 2/2 | 6.11.2013. Keräys suoritetaan
yhteistyössä Akaan sosiaalitoimen,
seurakunnan sekä kirjastojen kanssa.
Keräystä tukevat tänä vuonna Akaan
Seudun Osuuspankki perinteisen
joulukonsertin kautta sekä Viialan
Tilitoimisto ja Akaan seurakunnan
yhteiskunnallinen työ. Kuinka avasit paketin
innosta tärisevin käsin ja sait kenties juuri sen hartaasti toivomasi ja
odottamasi lelun. Joulupuut, joiden oksilta löytyy
lasten lahjatoiveet. Viime vuonna
Akaan seurakunnan diakoniatyö vastasi lahjojen jakamisesta.
Minkälaista palautetta olette saaneet lahjojen hakijoilta?
Aila Laaksonen, diakoniatyöntekijä, mitä Joulupuu -keräys merkitsee
seurakunnalle?
?On erittäin merkittävää, että jouluna muistetaan lapsiperheitä Akaassa.
Se on myös joulun sanoman ja hengen
mukaista. Joulupuu mahdollistaa lahjansaamisen ilon
jokaiselle lapselle tänäkin jouluna.
Muistatko sen tunteen kun pitkän odotuksen jälkeen aattoilta vihdoin
koitti ja sait käsiisi ensimmäisen joululahjan. Joskus käy
niin, että jonkun perheen rahat ovat
niin vähissä joulun alla, ettei yksin-
Koejäsenesittely
Marraskuussa
4.11. Teemme rakennuspeltitöitä yksityisille sekä
rakennusliikkeille Pirkanmaan alueella.
Mitä odotat nuorkauppakamaritoiminnalta?
Uusia kontakteja, verkostoitumista, ystävyyssuhteita sekä
tietenkin tahdon olla mukana Akaan kehittämisessä nuorkauppakamarin kautta.
Tervetuloa mukaan toimintaan Antti!
Koejäsenvuosi on perinteikäs tapa toivottaa uusi jäsen tervetulleeksi Nuorkauppakamariin. saakka. Tällöin kansallisessa vaalikokouksessa Joensuussa 11.-13.10.2013.
hän asettuu ehdolle jäseneksi
Viime vuodesta on opittu paljon ja tahto upeiden messujen
luomiseksi on kova, mutta millaisella kentällä pelaamme?
Markkinatilanne maassamme ja maailmalla on se,
mikä se on, eikä helpotusta ole vielä vähään aikaan
luvassa. Se vaati alleen monen vuoden
harkinnan ja valmistautumisen. Ottamalla vastuuta ja toimimalla rohkeasti menestymme yhdessä.
-messut
Mukavaa loppuvuotta toivottaen,
HEIKKI VIITANEN
Asuminen Akaassa -projektipäällikkö 2014
Akaan Nuorkauppakamari
www.asuminenakaassa.fi
WWW.JCAKAA.FI
Yrittäjyyskurssi yritysvierailuineen jatkuu
vapaastivalittavana kurssina Akaan lukiossa.
Akaan Nuorkauppakamari järjestää
kuluvan syksyn ja kevään aikana
yrittäjyyskurssin Akaan lukiossa.
Seitsemännentoista
kerran
järjestettävä kurssi on osallistujille
vapaaehtoinen, johon voivat osallistua toisen vuosikurssin opiskelijat. Nähdään Akaassa!
IIDA REPO
Akaan Nuorkauppakamarin puheenjohtaja 2014. Opiskelu tapahtuu kouluajan
ulkopuolella ja yhteisiä tapaamisia
on 16 kertaa.
Yrittäjyyskurssin suorittaminen
perustuu tekemällä oppimiseen.
Kurssilaiset toteuttavat kurssilla
sisäisen projektin. Lisäksi projektityöskentelyn avulla on tavoitteena
kehittää opiskelijoiden taitoja ryhmässä toimimisessa ja erilaisissa
päätöksentekotilanteissa,
jotka
ovat myös tarpeen tulevaisuuden
työelämässä mahdollisesti omistajayrittäjänä toimiessa, sekä toisen
palveluksessa työskennellessä.
Kurssilla
vieraillaan
myös
kymmenessä lähialueen yrityksessä,
joissa opiskelijat pääsevät tutustumaan eri toimialojen erikokoisiin
yrityksiin. Yrityksissä toimintaa ovat
esittelemässä
omistajayrittäjien
lisäksi monipuolisesti eri alojen
asiantuntijoita, joilta kurssilaiset
saavat tietoa esimerkiksi yrityksen perustamiseen, rahoitukseen ja
markkinointiin liittyvissä asioissa.
MARKUS AHLBERG
Akaan Nuorkauppakamari
Yrittäjyyskurssilaiset vierailulla Elecster Oy:ssä.
Akaan Nuorkauppakamari ry
Akaan Nuorkauppakamarin puheenjohtaja
vuonna 2014.
Uusi hallitus äänestettiin 23.10.2013 ja ensivuoden puheenjohtajaksi valittiin
lapsuuden ja nuoruuden Akaalainen, nykyinen Pirkkalalainen, Iida Repo.
Nuorkauppakamaritoiminta ei ole maantieteellisesti rajoitettua, mutta päätoimialueemme on Akaan talousalue. Kun kaikkien
jäsentemme osaaminen ja tietotaito yhdistetään, on meillä mahdollisuus tehdä
vaikuttavia asioita. Tehtävä
on vastuullinen ja vaatii tekijältään täyden
huomion, nyt olen valmis siihen.
Akaan Nuorkauppakamarin jäsenet ovat
monen eri alan ammattilaisia. On kunnia tehdä projekteja
Akaassa, hyvien ystävien rinnalla ja aina
uusia ystäviä löytäen.
Puheenjohtajaksi ehdolle asettuminen
ei syntynyt hetken mielijohteesta, eikä
toisenkaan. ja tämän myös
minä allekirjoitan. Vaikka
näitä tosiasioita toistetaan usein, ne eivät siitä kulu, ja
Asuminen Akaassa -projekti keskittyy näiden etujen
hyödyntämiseen.
Tavoitteemme on, että Akaa näkyy ensi vuonna vahvasti niin paikallisissa, alueellisissa kuin kansallisissakin
medioissa ja, että akaalaiset yritykset, yhdistykset ja
julkiset organisaatiot verkostoituvat ja toimivat yhdessä kotikaupunkinsa kehittämiseksi. Otan vuoden kiitollisena vastaan ja lupaan antaa
täyden panostukseni jotta saavutamme
?koko salin täyttäviä suuria säveliä?.
Puheenjohtajana saan ylpeänä edustaa
hienoa toimintaamme myös Akaan ulkopuolella. Asuminen Akaassa 2014
Viimekesäiset messut on saatu päätökseen, ja lumen tullessa on aika aloittaa tulevan
vuoden suunnitteleminen. Seurauksena on kuluttajien asunnonostokyvyn heikkeneminen.
Vastus on kova, mutta näissä seikoissa piilee myös
mahdollisuuksia, varsinkin Akaata ajatellen. Olen ajatusmaailmaltani
maailmankansalainen, mutta sydämeltäni
Akaalainen. Siellä Akaan Nuorkauppakamari
tunnetaan tehokkaana ja koostaan huolimatta arvostettua toimintaa tekevänä
järjestönä.
Jatkamme tätä työtä edelleen, aina uusia mahdollisuuksia etsien, mutta vakaata
toimintaa tehden. Elämäntilanteiden vaihtuessa saatetaan tarvita lisää tilaa tai muuten sopivampaa ympäristöä.
Akaassa asuntojen hinnat ovat erittäin kilpailukykyisiä,
mikä yhdessä hyvien kulkuyhteyksien ja keskeisen si-
jainnin kanssa on suuri etu Akaan kaupungille. Ystävä
kerran sanoi, että ?Tyttö voi lähteä Viialasta, mutta Viiala ei tytöstä.. Tämän energisen ja erilaisen
ryhmän luotsaamisessa on oma haasteensa, mutta samalla kun se on haaste, on
se valtava mahdollisuus. Finanssialan
sääntely puolestaan on heikentänyt lainojen saatavuutta, lyhentänyt laina-aikoja sekä nostanut lainamarginaaleja. Projektin eri
vaiheissa korostuvat yritystoiminnan olennaiset osa-alueet alkaen
johtamisesta, mainonnan ja markkinoinnin suunnittelusta aina projektin toteuttamisen taloudellisiin
näkökulmiin.
Vuoden 2013 kurssilaiset
Kuluvan vuoden kurssilaiset toteuttivat onnistuneen nuorisoillan
Tampereen Seudun Osuuspankin Viialan- konttorissa, jossa 18-30-vuotiaille esiteltiin nuorille suunnattuja
pankkipalveluja.
Mitä kurssilla tapahtuu?
Yrittäjyyskurssin
aikana
nuoret
saavat perustietoa yrittämiseen
liittyvissä asioissa. Asuntomarkkinoita rasittava rakentamisen
ylisääntely on johtanut hintojen eriytymiseen kasvukeskuksien ja muiden alueiden välillä. Samalla tietenkin olemme kaikki erilaisia ihmisiä erilai-
Ystävä kerran sanoi,
että ?Tyttö voi lähteä
Viialasta, mutta Viiala
ei tytöstä.?
Liitelehti 2/2 | 6.11.2013
sine elämäntarinoinemme, kiinnostuksen
kohteinemme ja tulevaisuuden suunnitelmimme. Yhdessä tehden samalla
opimme toinen toisistamme, ja saamme
paljon uusia oppeja työelämään.
Mikä siis sen hienompaa kun olla kapellimestarin tehtävässä, ohjaamassa tätä
orkesteria ja sen osaavia tekijöitä. Asukkaiden tarpeet eivät ole markkinoista huolimatta muuttuneet. Tästä
syystä myös Pirkkalalainen voi olla Akaan
Nuorkauppakamarin puheenjohtaja
päivänä ensiiltansa George Bernard
Shaw´n vuonna 1916 kirjoittamaan Pygmalion-näytelmään perustuva Kukkaistyttö. Sen tapahtumat
sijoittuvat viime vuosisadan
alkuun, mutta tekstiä on
päivitetty nykyaikaan, sanoo näytelmän ohjaaja Arto
Mantela.
Hän kertoo nähneensä
My fair Ladyn useaan kertaan ja lukeneensa Kukkaistytön eri käännöksiä ja löytäneensä aina jotain uutta.
. Näytelmästä on tehty
useita suomennoksia. Tämän päivän tosi-tvohjelmissa on paljon samaa
kuin tässä kohta sata vuotta vanhassa näytelmässä.
Niissä osanottajia yritetään
muokata tiettyyn malliin.
Olen tämän projektin aikana löytänyt samaa kaavaa muualtakin, esimerkiksi Juurakon Hulda ja Pretty
Woman -elokuvista, kertoo
ohjaaja Mantela.
Juonittelun lisäksi Viialan teatterin näyttämöllä
on luvassa komediaa, kutkuttavia tilanteita ja pukuloistoa. Kymmenelle Kukkaistyttö-näytelmän näyttelijälle haluttiin aikakauteen
sopivat ja istuvat peruukit.
Persoonallisten peruukkien tekemiseen tarvitaan
monta mittaa, päänympärys, otsasta niskaan ja korvasta korvaan. Niiden teettäminen tuli lähetyskuluineen halvemmaksi Englannista hankittuina. Pygmalion-näytelmä
tunnetaan parhaiten musikaaliversiosta My fair lady.
. Lavastusmaalaukset on tehnyt
Hanna Koppanen. Higgins tahtoo eräänlaisena ihmiskokeena saada
tytön muuttumaan köyhästä katujen kasvatista herttuattareksi, eikä hän suo
pienintäkään ajatusta sille,
miten Elizalle kokeen päätyttyä käy.
Näytelmän Eliza on kuitenkin vahva nainen, joka
tahtoo oppia ja oppii, mutta
säilyttää identiteettinsä.
Yhtäläisyyksiä
tähän päivään
. Meidän näytelmämme on Juha
Siltasen suomennos vuodelta 1997. Keskiviikko 6.11.2013
19
Kukkaistyttö on nuoren naisen kasvutarina
Liisa Ahokas
Viialan teatterissa saa marraskuun 8. Tässä näytelmässä on näkynyt myös se mielenkiintoinen seikka, että englannin kielessä on aikoinaan
pystynyt määrittelemään
ihmisen elintason hänen
puheestaan, suomen kielessä ei tällaista ole ollut havaittavissa yhtä selvästi, toteaa Arto Mantela.
Hän on myös pohtinut
näytelmän yhtäläisyyksiä
tähän päivään.
. Valosuunnittelusta on vastannut
Arto Mantela ja äänisuunnittelusta Jouko Suutari.
Näytelmää esitetään helmikuun alkuun asti.. Akaan Seutu . Tällä kertaa minulle
avautui erityisesti Elizan
isän tausta, jota ennen en
ollut ajatellut. Haastattelupäivänä peruukit olivat
kuitenkin teillä tietymättömillä.
. En sanoisi Henryä näytelmän roistoksi, mutta hän
on kyllä itsekeskeinen, pinnallinen ja yksipuolinen sovinisti, luonnehtii ohjaaja
toista päähenkilöään professori Henry Higginsiä.
Higgins lyö eversti Pickeringin kanssa vetoa tytön
tulevaisuuden muuttamisesta. Clara Eynsford Hillin roolissa
on Jenni Polakovski, rouva
Eynsford Hillinä Anna Tori-
seva ja rouva Higginsinä Ulla-Riitta Heiskanen.
Timo Höyssä esittää
Freddy Eynsford Hilliä, Petja Kopperoinen Sivullista
ja Anne Myllymäki rouva
Pearcea. Alfred Doolittlen
roolissa on Timo Vepsäläinen, Sarkastisena Anne
Myllymäki, sisäkköinä Aino Toriseva ja Jenni Polakovski, kuljettajana Petja
Kopperoinen, Nepomukina
Petja Kopperoinen ja Harryna Janne Petäjä.
Näytelmän puvustus on
Anne Myllymäen käsistä, lavastus Jouko Suutarin ja
työryhmän toteuttama. Ne ovat toki lähteneet
Englannista Brysseliin, mutta tänään emme vielä saaneet vastausta siihen, mis-
Liisa Ahokas
Henry Higgins (Raimo Nurminen, vas.), rouva Higgins (Ulla-Riitta Heiskanen), eversti Pickering
(Jari Mäkinen) ja Eliza (Susanna Nieminen) loppukohtauksessa.
sä ne nyt ovat ja koska saapuvat, kertoi Arto Mantela
luottaen, että ne ensi-iltaan
mennessä ovat tulleet perille.
Eliza Doolittlena nähdään Susanna Nieminen,
Henry Higginsinä Raimo
Nurminen ja Eversti Pickeringinä Jari Mäkinen. Siinä Eliza
Doolittle, köyhä ja oppima-
ton kukkien myyjä, hakee
apua päästäkseen pois kadulta ja eroon elämäänsä
hallitsevasta roskasakista.
Hänen toiveenaan on oppia
puhumaan niin hienosti, että kelpaa myyjäksi kukkakauppaan.
Hän on voimakastahtoinen nainen, jolla on korkea
moraali ja joka näyttää, ettei
ole myytävissä.
. Tekstillisesti näytelmässä seurataan
käsikirjoitusta, mutta olen
painottanut ja rytmittänyt
näytelmää omien ideoideni
mukaisesti
Professori löytää
voittajansa
Kukkaistyttö-näytelmä on
kasvutarina
Jossain vilahtaa myös
kansanedustaja ja Tampereen Ravirata Oy:n hallituksen jäsen Pertti Veltto Virtanen (ps) baskereineen.
Samassa hallituksessa istuvan akaalaisen talonrakentajan Marja Tiuranhan olisi
täällä pitänyt olla!
Raveihin 62 vuoden
tauon jälkeen
Pöytäseurueeseeni kuuluvat
Hannu Toivettula ja tilanpidosta 2000-luvun alkupuolella luopuneet Arja ja Arto Uotila. Ensi kertaa
raveissa oleville tytöille hevoset ovat kuitenkin tuttuja
ratsastusharrastuksesta.
. Toimittaja
kysyy tarjoilijalta, olisiko
Yksinkertaisinta totossa oli pelata sijaa. Mutta tavallaan ympäri
käytiin ja yhteen tultiin, sillä ravi-iltaa isännöi maanviljelijöiden, metsänomistajien
ja maaseutuyrittäjien etujärjestö MTK Akaa.
Jos joskus pitää mennä
kauas nähdäkseen lähelle,
niin Akaan Seudun toimituksesta olisi tiemmä pitänyt
mennä ennen Teivoa Toijalan Nesteelle, jossa intohi-
moiset raviharrastajat ja totoajat kokoontuvat taajaan.
Vaikka marja- ja sieniapajat
pidetään visusti omana tietona, ei sama kuulemma päde ravivihjeisiin. Sianposki voi olla monelle vähän oudompi laji,
mutta se kuuluu syödä nahkoineen . Akaan Seutu
MTK Akaan Teivon-reissulla oli monia ravien ensikertalaista
Sianposkea, totohurmosta ja parit
Johanna Mäkinen
Tämän ylöjärveläislikan piti
sitten kulkea Akaan kautta
päästäkseen ensi kertaa Teivon raveihin. Arto Uotilakin
muistaa hyvin, miten häpeällistä hevosella ajaminen oli
Sontulantiellä vuonna 1964.
. Joku
on tänä syksynä Toijalassa
voittanut totoamalla monta
tonnia, mutta yhtään veikkaamalla rikastunutta kukaan ei tunne. Ensimmäinen ravivisiitti
osui kohdalle, kun Toijalan
raviradan vihkiäisajot ravattiin heinäkuussa 1951.
?Lontilantiellä oli niin paljon kulkijoita, että törmäsin
pyörälläni yhden naisen polkupyörän takapyörään tiellä
ollutta rikkinäistä viinapulloa väistääkseni. Tiistain raveihin
on vapaa pääsy, ja ulkona näkyy alkuillasta viihtyvän moni lapsiperhekin. siinä rasvassa on
se juju ja maku, keittiöpäällikkö opastaa.
vapaana, Pauliina Rapakko
kertoo ja huikkaa hetken kuluttua totoluukulta palatessaan:
. Sattuman
summaa kaikki tyynni, kuten
Ylöjärven lukion biologian
lehtorilla Martti Sommerssilla oli tapana muistuttaa
jokaisella oppitunnillaan.
Ravikeskuksen tunnelma sen sijaan on ihan omaa
luokkaansa. Kyselivät, miten kehtaan
tervehtiä, vaikka olihan Toijalan katukuvassa aina totuttu hevosia näkemään. Yksi
viimeisimpiä ammattiajureita oli varmaan Kärjen Otto, ja sitten oli tietysti Väinö
Puska, joka tyhjensi likakaivoja hevoskärryillä.
Akaalainen
keittiöpäällikkö
Akaalaiset saivat palkita kahdeksannen lähdön voittajaravurin Ranch Juanitan Oktoberfestloimella.
Julia (vas.), Pauliina ja Jonna Rapakko olivat raveissa ensi kertaa. Joulut ja syntymäpäivät
ovat . Tilanpidon lisäksi
aika on kulunut ensin viiden
lapsen ja nyttemmin 14 lapsenlapsen kanssa.
. Kiistelyksi
se meni, kun naisen pyörästä meni takavanne solmuun,
Uotila kertoo.
Hannu Toivettula muistelee, että vuonna 1960 armeijassa hevosten hoitaminen
oli rangaistus. Auttaa takin ja tuolin
kanssa, nousee joka kerta kohteliaasti, kun sinkoilen pöydästä jututtamaan
ihmisiä, pistää jälkiruokakahvit, ja kertoo raviradan
keittiöpäällikönkin olevan akaalainen. Kuutoslähdön kolme
parasta osuivat kohdilleen.
keittiöpäälliköllä irrottaa
pientä hetkeä haastatteluun. Grillimakkara ja lihapiirakka tekevät alakerrassa kauppansa.
Muutaman sääksmäkeläisen
vahvistama MTK Akaan po-
rukka marssii kuitenkin hienosti yläkerran ravintolasalin puolelle Keski-Hämeen
raviseuran puheenjohtajan
ja hevosmies Kustaa Luoman pojan Pauli Luoman
perässä. Keittiöpäällikkö saapuu, kun pyyhimme rasvaisen sianposken ja maustevoin jäljiltä kasvojamme.
. Teivon ravikeskus on sentään tuttu paikka: parikymmentä vuotta
sitten maatalousnäyttelyssä
kaviouralla esiteltiin muun
muassa traktoreita. 18-vuotiaana omakotiasujana ymmärsin niistä yhtä vähän
kuin nyt 37-vuotiaana kerrostaloasujana ravihevosista. no kieltämättä vähän
hulinaa, pariskunta tunnustaa.
Raveissa Arto Uotila kertoo olevansa vasta toista kertaa. Ensim. Yläkerrassa on rauhallinen ja mukava tunnelma, ja näkymät radalle ovat
hyvät. Voitin kaksi euroa kuusikymmentä senttiä, jee!
Taaempana
Pekka
Paakkosen sekä Riitta ja
Timo Kinnarin pöydässä luotetaan porukkatotoon. Totoluukulla poiketaan ahkeraan, mutta ilta
huipentuu ehkä sittenkin
kahdeksannen lähdön voittajahevosen Ranch Juanitan ja ohjastaja Olli Koivusen palkitsemiseen Oktoberfest-loimella ja Teivon
kunniapalkinnolla. Pitihän sitä tulla appiukkoa tervehtimään, Jari Lauttalammi nyökkää Toivettulaan päin.
Kahdeksatta vuotta Teivon ravikeskuksen keittiöllä työskentelevä Lauttalammi kertoo kehitelleensä illan
tuhdin ruoka-annoksen valkosipulikermaperunoineen
baijerilaisen olutfestivaalin
hengessä.
. 20
Keskiviikko 6.11.2013 . Tämä oli nopea lähtö,
kun saimme avopuolisoltani
Jouni Parikalta kuulla, että linja-autossa on paikkoja
MTK Akaan puheenjohtaja Vesa Liehu
Totoluukulla piipahtanut Arto Uotila oli toista kertaa raveissa. Onhan ne
painettu muun muassa myös
ravien käsiohjelmaan. Tytöille hevoset ovat tuttuja ratsastusharrastuksesta.
Herrasmies, tuo vierustoverini Toivettulan Hannu. Ranch
Yksi, kaksi, aja
Naapuripöydässä istuvat
9-vuotias Julia, 11-vuotias
Jonna ja heidän äitinsä Pauliina Rapakko ovat hekin
saaneet ruokansa nautittua.
On aika laittaa MTK Akaan
tarjoama kahden euron pelitosite likoon, vaikka totoaminen jää luonnollisesti äidin hommaksi
0400 332 333, Urjalantie 101, 31760 Urjala
Keittiöoviremontti päivässä!
0400 231 888
www.uus-ovi.fi. -
3 te
la 9.11.-1
ot
ovet, rung
mdf- ja liuku
puuovia,
ke tasoja,
(ei kos
lauksiin
htyihin ti
inaattiovia,
viiluovia, lam
Pirkanmaan
)
eja ja heloja
mekanism
Ota mitat mukaan ja
tule luoksemme palveltavaksi!
Löydät meidät Ylöjärveltä,
Teollisuustie 4:stä.
ark. Keskiviikko 6.11.2013
Juanitakin malttaa käväistä
akaalaisten luona juuri sen
verran, että pakolliset kuvat saadaan otetuksi.
MTK Akaan puheenjohtaja Vesa Liehu ja sihteeri
Kirsi Parikka ovat tyytyväisiä illan kulkuun. Tavoitteena oli
tietenkin viettää mukava ja
mielenkiintoinen ilta, mutta myös aktivoida ihmisiä
osallistumaan toimintaan
enemmän, Vesa Liehu selvittää.
Taivas vihmoo räntää ja
radalta kuuluu vielä kaksi
kertaa yksi, kaksi, aja, ennen
kuin on kotimatkan aika.
Kotona farkkujen taskus-
u onnitteli ohjastaja Olli Koivusta hyvästä ajosta.
mmäinen kerta oli Toijalassa vuonna 1951.
ta löytyvät euron ja kahdenkymmenen sentin kolikot ?
puoliksi laitettu voittopotti. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24%)
ZZZ NHLWWLRNDOXVWHWXNXW ¿ ZZZ YLVLRQOLXNXRYHW ¿
yös
Muista m
Meiltä myös edullinen Handelsbanken Rahoitus!
Forssa, Hollola, Hyvinkää, Hämeenlinna, Kempele,
Masku, Seinäjoki, Vaasa, Ulvila, Urjala
Remontti-
IKKUNAT
Ikkunasto Oy
p. tai oikeammin MTK
Akaan maksama . 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24%), Matkap. kahden
euron Toto5-pikapelin tappio vanhan sanonnan mukaan parempaa onnea rakkaudessa.
21
Vuodesta 1996 lähtien
olemme valmistaneet kalusteita
asiakkaiden toiveiden ja mittojen mukaan
omilla tehtaillamme Pirkanmaalla.
Meiltä löydät kaikki kalusteet
kotiin ja mökille!
KEITTIÖT
KOMEROT
WC-KALUSTEET
KODINHOITOHUONEKALUSTEET
VAIHTO-OVET
myös erikoismitoilla
V I S I ON
LIUKUOVET
Valittavanasi monta hienoa ovimallia
maalattuna tai kalvopinnalla.
Tilauksesta myös puu- ja viiluovet
sekä laminaattiovet.
Runkoväreinä monta uutta kuosia
tai tutut värit.
Johanna Mäkinen
Valmistamme myös
LIUKUOVET
TILANJAKO-OVET
Liukuovissa rajattomat mahdollisuudet.
Omat tehtaamme takaavat nopeat toimitusajat.
Meiltä myös erilaisia
VETIMIÄ, ALTAITA, MEKANISMEJA,
valo- ja koristeLISTOJA.
Paljon upeita LAMINAATTITASOJA,
sahaamme ne puolestasi.
stamaan
Tule tutu mme!
ä
myymälä
apolan
Tarjolla T ja mehua
karaa
grillimak la 9.11.-13!
pe 8.11.llistomme
Oman ma
T
E
KALUSTE
-15%
vielä
oistamme
a hinn
jo edullisist
to 7.11. 8-18, la 9-16
KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy
Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI, p. Halusimme käyttää
yhdistyksen vuoden toiminta-avustuksemme johonkin vähän erilaiseen ja
uuteen juttuun, kun muuten yhdistystoimintamme
kokouksineen on hyvin tavanomaista. Akaan Seutu . 020 720 9240, fax 020 720 9250 \ORMDUYL#NHLWWLRNDOXVWHWXNXW ¿
Lankap. Hannu Toivettulan kahden euron pelitositteella ja
omalla euron panoksella
lähdön kuusi hevoset 2, 4 ja
8 ravasivat hyvin.
On kai viisasta uskoa vanhaa biologia ja Hannu Toivettulaa: Parempi on, jos
ei anna pikkusormeakaan.
Nähtäväksi jää, tietääkö
oma . Kaikkiaan MTK Akaaseen kuuluu
toistasataa henkilöjäsentä,
joista raviretkelle osallistui
yli kaksikymmentä. Ennen
raveja akaalaiset tutustuivat
ravikeskuksen kupeeseen
pari vuotta sitten rakennettuun Tampereen hevosklinikkaan leikkaussaliavustajan Hanna Mustamon
opastuksella.
Kalusteet
omilta tehtailta!
V I S I ON
laukat
KEITTIÖT
Henriksson
(Risto Salmi). Myös toinen yleispelaaja, joukkueen kapteeni Matti Ollikainen joutui
loppuviikosta sivuun selkäkipujen vuoksi.
Toiseksi yleispelaajaksi
lauantaina siirrettiin joukkueen libero Lassi Lahti ja
liberon tontille istutettiin Ajuniori Sakari Liehu. Ajassa
23.23 Henrik Henriksson
pamautti pienestä kulmasta
ylänurkkaan. 30.33 0?2, J.
Reinikka (Ville Lindgren).
34.38 0?3, H. Pauli
entisenä aerobicin Suomen
mestarina ja Antti muuten
vaan ketteränä kenguruna pystyivät palauttamaan
kovimmatkin hyökkäykset
ja niin toinen ja kolmas erä
heille 21?14, 21?16 ja kultamitalit kaulaan.
Sonja Lius Porin
kansallisissa
Porin Pyrinnön kansallisissa
Isomäen tennishallilla Toijalan Valppaan Sonja Lius parinaan Porin Pyrinnön Kristian Holm voittivat helposti
sekanelinpelin A-luokan häviämättä erääkään. Sitä ennen
Veikot vierailee sunnuntaina 10. Toista
yleispelaajan paikkaa pelasi
tutusti Saku Sinkkonen.
. Lauantaina ja sunnuntaina 16.?17. VanLe
oli ennen sunnuntaita sarjataulukossa Akaa-Volleyn jäl-
keen neljäntenä vain kaksi
pistettä akaalaisia perässä.
Akaa-Volleyn poissaololista näytti edelleen murheelliselta. Aamujäillä saatiin pelaajat hereille ja päästiin
miettimään tulevan ottelun taktiikkaa. Samoin joukkueen maalivahti Juho Laine
otti muutaman hyvän kopin.
Maalinteon toisella jaksolla aloitti GFT. marraskuuta. Jimmy Hernandez
palasi toipilaana kentälle,
mutta Ollikainen oli edelleen sivussa. Välillä se tiesi kontaktia vastustajan maalivahdin kengänpohjan kanssa.
Akaa-Volley otti täyden
potin tuplaviikonlopusta
Lauantaina 2.11. Pelistä tuli yllättävän tasainen, kun isä Holm antoi
pojalleen Miikka-Matiakselle siimaa eikä pelannut koko aikaa ihan tosissaan. Henriksson.
35.53 0?4, Timo Lumivaara
(J. Olen innostunut saadessani Kentin takaisin. Akaa-Volley vei
ottelua kolmannen erän notkahdusta lukuun ottamatta
todella kovalla tempolla.
Kotijoukkueen parhaana
pelaajana ansaitusti palkittu passari Hasse Mattila
johti Akaan peliä esimerkillisesti. Kentin
rinnalla tiimissä kilpailevat jo aiemmin sopimuksen
solmineet australialainen
Jack Miller ja tshekki Karel
Hanika.
. Otteluvoitto suoraan 0?3-lukemin (20?25, 20?25, 14?25)
Akaaseen.
Noin 10 tuntia siitä, kun
vieraspelistä oli saavuttu
kotiin, oli sunnuntain kotipelin aamuharjoitusten aika. Niemistä ei kylläkään
näkynyt, mutta normaalisti
tennispelaaja on tuttu näky sulkapallokisoissa, koska
hänen vaimonsa Anu Nieminen on Suomen kautta
aikojen paras naispelaaja
sulkapallossa.
Kisat pelattiin pooleissa
eli lohkoissa, joten kaikille
tuli useita pelejä normaalin hävinneet laulukuoroon
-systeemin sijaan. Minulla oli tilaisuus työskennellä Dannyn kanssa kaudet
2011 sekä 2012 ja olin erittäin tyytyväinen siihen kokemukseen, kertoo Ajo.
Kent kilpaili ensimmäisen
täysipainoisen MM-kautensa
2011, jolloin hän ajoi silloisen 125-kuutoisten luokan
pisteissä sijalle 11. Pajula. Viime
vuonna Kent päätyi Moto3luokan pisteissä neljänneksi
avattuaan samalla MM-osakilpailujen voittotilinsä Motegin radalla Japanissa. Yleispelaaja Jimmy
Hernandez oli ollut koko
edellisen viikon sairastuvalla, eikä päässyt lauantain
otteluun. Kent
voitti myös viime kauden
päätösosakilpailun Espanjan Valenciassa.
käynnissä Pajula rikkoi Espoon maajoukkuemaalivahti Matias Sareliuksen nollan.
Pisteitä eivät siis leijonapaidat vielä kotihallissaan ole
tämän kauden liigassa saaneet. Akaa-Volleyn lentopallomiehistö
matkasi Hollolaan sarjanousija Salpiksen vieraaksi. Danny,
Jack ja Karel muodostavat
erinomaisen trion. Tällä
kaudella Kent, 19, on kilpaillut Moto2-luokassa.
Kentin sopimuksen myötä Red Bull KTM Ajo -tiimin
kuljettajakoostumus on valmis kaudelle 2014. Reinikka). Toinen ja kolmas
erä menivätkin sitten Antille ja Paulille helposti, kun he
saivat Holmien käyttämän
hyökkäystaktiikan kuriin
eli isä tappaa pallot verkolta ja poika lyö hirveitä iskulyöntejä takakentältä. Laine.
Parhaat pelaajat. Puolustuksen kautta -taktiikka on tuttu
monista muistakin joukkuepeleistä. Uusi
yritys pisteiden saamiselle
leijonaluolassa on lauantaina 23. Tästä
poolisysteemistä johtuen
kisat keräsivät uuden Turun seudun ennätyksen eli
runsaasti yli 200 kilpailijaa.
Valppaan pelaajista parhaiten menestyivät Ella Räsänen ja Tomi Salo voittamalla C-luokan sekanelinpelin.
Finaalissa he voittivat järjestävän seuran parin Anniina Soini/Jussi Kelavuori suoraan kahdessa erässä
21?19, 21?16.
Jorma Riipinen. Mutta ovatpahan vastassakin olleet liigan ehdottomat kärkijoukkueet. Vastustajaksi päivän otteluun saapui
Vantaan Lentopallo. Se toimi meilläkin
lauantaina loistavasti ja oli
kyllä mukava ottaa pitkästä
aikaa täydet kolme pistettä
pelistä, analysoi vieraspelin
tulosta Akaan valmentaja
Risto Lahti.
Akaa-Volley vei peliä koko aika kuskin paikalla eikä
otetta Salpikselle luovuttanut missään vaiheessa. Kauden mittaan kun
pelaajia sairastuu ja louk-
kaantuu, korostuu se, kuinka vahva 12?14 pelaajan porukka joukkueella on. Myös hakkuri
Arttu Löfgren oli kotiottelusta pois.
Sairastelut eivät kuitenkaan kotijoukkueen otteissa näkyneet. 22
Keskiviikko 6.11.2013 . Kolmen
pisteen kotivoitto kirjattiin
lukemin 3?1 (25?19, 25?19,
20?25, 25?19).
. Henriksson.
Lius ja Rehtola
sulkapallovoittoihin
Kansallinen sulkapallokausi käynnistyi Kaarinan Sulan 40-vuotisjuhlakisoilla
Littoisten monitoimitalolla.
Toijalan Valppaan pelaajista
Antti Rehtola parinaan Turun Sulan Pauli Saarinen
saavuttivat voiton A-luokan
nelinpelissä. 39.27 1?4, V.
Pajula (J. GFT: H. Veikot:
V. Totesimme ennen peliä,
että tällä kokoonpanolla takaamme parhaan vastaanotto- ja puolustuspelaamisen,
vaikka hyökkäystehoissa
mahdollisesti vähän heikom-
milla olemmekin. Laine).
Varoitukset: Veikot: J. Veikkojen pakka pysyi tiiviinä vielä seuraavat seitsemän minuuttia.
Jarkko Reinikka lisäsi kovalla vedolla vieraiden johdon 0?2:een. Akaan Seutu
urheilu
Veikoille toinen kotitappio Futsal-liigassa
Mikko Peltoniemi
Jukka Koskinen
Kylmäkosken Veikot ei päässyt pisteille toisessakaan
kotiottelussa Futsal-liigassa.
Edelliskauden liigan hopeajoukkue Golden Futsal Team
Espoosta löi akaalaiset viime keskiviikkona 1?4 (0?0)
Toijalan Monitoimihallilla
käydyssä ottelussa.
Avausjakso oli maaliton
mutta espoolaisten selvää
hallintaa. Vastassa
on laatujoukkue, tämän hetken kärkikolmikkoon kuuluva Oulun Tervarit. marraskuuta Ekenäs
Sport Clubin vieraana Raaseporissa.
Veikot?GFT-pelin maalit:
23.23 0?1, H. Eräpisteet 21?19, 21?16 ja peräkärry täyteen palkintoja ja
kohti Toijalaa.
Poolikisa Turussa
Sulkapalloseura Clearin järjestämät Babolat -poolikisat
pidettiin Turun Impivaarassa Jarkko Nieminen Areenalla. marraskuuta
pelataan seuraavat pelit.
Molemmat ottelut ovat Toijalan Monitoimihallilla ja ne
alkavat kello 13.
Harri Ahonen
Danny Kent palaa Aki Ajon talliin
Akaan Seutu
Brittikuljettaja Danny Kent
tekee ensi kaudella paluun
Red Bull KTM Ajo -tehdastiimin riveihin ratamoottoripyöräilyn Moto3-luokan
MM-sarjassa. Mattila löysi juuri
oikeilla hetkillä eri puolilta
kenttää ratkaisijat hyökkäysten päättäjiksi. Veikoista liigan tämän hetken ykköspyssy Vesa Pajula taisteli tutun ärhäkkäästi. Kent ajoi kaudet 2011 ja 2012 Aki Ajon
johtamassa tiimissä. Ensin he
voittivat ykkössijoitetun parin Kaisa Aaltonen Raision
Sulka/Timo Viitanen Porin
Pyrintö näytöstyyliin 21?8,
21?10.
Finaalissa verkon toiselle puolelle asettuivat Miikka-Matias Holm ja Isabella
Joukainen Porin Pyrinnöstä. Reilu neljä minuuttia ennen päätössummeria olivat lukemat 0?4.
Viimeisen minuutin ollessa
Kylven Vesa Pajula taisteli pallosta loppuun asti. Lähtökohdat viikonlopun peleihin olivat akaalaisittain vähintäänkin haastavat. Meidän juniorit kasvavat isoin
harppauksin ja on ilo seurata, kuinka heistä jokainen
ottaa haastetta vastaan ja
lunastaa odotuksia saadessaan näyttöpaikkoja kentällä, ilakoi valmentaja Lahti
kotipelin jälkeen.
Koko ottelun keskitorjujana pelannut Rami Rekomaa ja muutaman syöttövaihdon kentällä käynyt Jere Aalto olivat sunnuntaina
osoitus junioreiden esiinmarssista.
Akaa-Volleyn pelit jatkuvat vapaaviikonlopun jälkeen jälleen tuplaviikonlopulla. Loppuottelussa he löivät Porin Pyrinnön
isä-poikaparin Kristian ja
Miikka-Matias Holmin.
Ottelun ensimmäinen erä
meni porilaisille 21?18 Antin ja Paulin hakiessa oikeaa
taktiikkaa
Kustannukset pelottavat
toisia pois jääkiekosta, mutta
meillä se ei ole kallista, koska
olemme saaneet taustatukijoita, ja myös jääkiekon ulkopuolelta. Lähin
samanikäisten joukkue löytyy Hämeenlinnasta.
Kontion mukana jääkiekon aloittamiselle ei ole erityisiä pääsyvaatimuksia.
. Keskiviikko 6.11.2013
23
urheilu
Amalian mielestä jääkiekossa on kaikki kivaa
Tarja Antola
Viialassa asuvan Amalia Valon mielestä jääkiekko näytti niin hauskalta ja kiinnostavalta, että hän halusi ryhtyä
harrastamaan sitä myös itse.
Isoveljensä Viljamin jalanjäljissä kohta 10-vuotias Amalia
aloitti jääkiekon Urjalan Sisukiekossa viime helmikuussa. Oman
joukkueensa treenien lisäksi
Amalia osallistuu myös poikien harjoituksiin.
. 12-vuotiaan
Viljamin lisäksi Amalialla on
kaksoisveli Anselmi.
Äiti on ilahtunut myös siitä, että tyttöjoukkueessa yhteistyö eri-ikäisten pelaajien
kesken sujuu hyvin.
. Aikamoisia
etuja siitä hyvästä, että helpotat elämääsi. Olemme käy-
neet myös Markun vieraana
raveissa. Jos ei lapsilla
ole mitään erityisiä NHL-tavoitteita, helppohan tästä on
mennä Urjalaan, Riikka Valo
perustelee.
Äiti myöntää tyttären kehittyneen vuoden aikana huimasti. Jääkiekon voi
aloittaa vaikka luistelukou-
lun sijaan.
Tytöt harjoittelevat Urjalan jäähallissa sunnuntaisin kello 11?12. Myös
kokeilemaan saa tulla. Meillä lapset ovat halunneet ja saaneet kokeilla kaikenlaista. Saldona
oli neljä tappiota.
Suurta Ilvestä vastaan TFT
pystyi jo hyvin lyömään kam-
poihin johtamalla vielä kolme minuuttia ennen loppua,
mutta peli päättyi kuitenkin
maalin tappioon.
Toista kautta pelaava
TFT:n juniorijoukkue arvot-
tiin Länsi-Suomen jatkosarjan lohkoon, jossa vastustajat
tulevat Riihimäeltä, Mynämäeltä, Turusta, Naantalista,
Uudestakaupungista ja Halikosta.
Sunnuntaina TFT kohtaa
kello 10.30 SB Naantalin ja
kello 16.30 USB:n Uudestakaupungista.
Jo lauantaina TFT 2 järjestää turnauksen Monarilla.
Vastassa on Sastamalan Voiman kakkosjoukkue kello 11
ja Ypa 2 Ylöjärveltä kello 14.
Mika Hakala
Salibandyä Monitoimihallilla lauantaina ja sunnuntaina
Toijala Fumblers Team (TFT)
järjestää sunnuntaina C1-junioreiden turnauksen Toijalan Monitoimihallilla.
Syksyn alkusarja on takana neljällä ottelulla, joissa oli
Kun keskität pankki- ja vakuutusasiasi meille juuri nyt,
voit saada vuodeksi maksutta kotivakuutuksen, henkivakuutuksen ja päivittäispalvelupaketin*. Tyttöjä valmentaa Juha
Kontio, joka toivottaa lajista innostuneet tytöt mukaan
joukkueeseen.
. Viljamin kohdalla aikanaan vähän arvottiin suuntaa, mihin lähdetään. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +
17,04 snt/min. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, vaikka toiset
ovat viisi vuotta nuorempia.
Siellä kannustetaan ja syötetään yhtä lailla.
Tarja Antola
Urjalan tyttöjoukkue
ainoa laatuaan
Amalia Valo käy paitsi oman joukkueensa harjoituksissa myös poikien treeneissä.
Urjalan Sisukiekossa jääkiekkoa pelaa 18 F-tyttöä, jotka iältään ovat 5?10 vuotta.
Eniten joukkueessa on 2005
syntyneitä kakkosluokkalaisia. Meillä on esimerkiksi yhteistyösopimus ravivalmennuksen ykkösen Markku Niemisen kanssa. Laji oli tuttu isoveljen harrastuksen myötä.
. Jääkiekossa on vähän
kaikki kivaa. 2003 syntynyt Amalia on
tällä hetkellä tyttöjoukkueen
vanhin.
. Pojat on vähän parempia, vaikka ne on nuorempia,
mutta ne ovat harrastaneet
jääkiekkoa kauemmin. alv. Mä en välitä, onko treeni
poikien vai tyttöjen.
Amalia suunnittelee jatkavansa jääkiekkoa pitkälle.
Erityisen hyvä hän on omasta mielestään kaatumisissa
sekä syötöissä pelikaverille.
Amalian äitiä Riikka Valoa tyttären palo jääkiekkoon
ei yllättänyt. Tyttöjoukkueet ovat ylipäänsä-
kin harvassa koko eteläisessä Suomessa ja Pirkanmaalla,
jossa millään muulla seuralla
ei ole kokonaista joukkuetta
näin pienille tytöille. Hän arvelee, että kahden veljen ansiosta pelaaminen poikienkaan kanssa
ei ole vierasta. Valmentajan mukaan toinen vuoro on
mahdollinen, jos harrastajia
tulee lisää.
Kontion mukaan jääkiekko sopii yhtä hyvin hiljaiselle kuin rämäpäisemmällekin
luonteelle.
. Akaan Seutu . Myös hiljaiset tytöt
ovat hyvin viihtyneet joukku-
eessa.
Valmentaja kertoo, että
toiminnan tukijoiden ansiosta myös harrastuksen kustannukset ovat pysyneet kurissa.
. Laji ei
katso ikää, vaan mukaan voi
lähteä nuoremmatkin. Ilman muuta toivotamme kaikki mukaan. Sis. Tyttöjen treeneissä on enemmän
jääkiekkoleikkejä ja poikien
treeneissä kunnon harjoituksia ja pelejä, Amalia vertaa.
. Haluamme tehdä pitkäjänteistä työtä, jotta saisimme lisää
tyttökiekkojoukkueita. Lempäälän suunta on ehkä hiukan ruuhkaisempi, lisäksi
Urjalassa harrastaminen on
edullisempaa. Sitä lähdetään kokeilemaan, mikä kiinnostaa
ja jos se kantaa pidemmälle,
sitä jatketaan.
Amaliaa kuljettavat vanhemmat jäävät usein paikan
päälle seuraamaan harjoi-
tuksia.
. 24%.
Kysy myös uuden keskittäjän
?d?ãl?çrj?sç!
een
Laita puolet säästösummasta sijoituks
(korko 2 % p.a.).
*Edut voimassa 1.9.?31.12.2013. Yritämme keksiä kivaa myös jääkiekon ulkopuolella, Kontio kertoo.
Joukkueiden harvalukuisuuden vuoksi F-tyttöjen sarja ei tänä vuonna toteudu.
Sen sijaan Urjalan Sisukiekko
aikoo järjestää harjoitusturnauksia kahden lähimmän
joukkueen Loimaan Rocketsin ja Hämeenlinnan HPK:n
kanssa.
Lisätietoja Urjalan Sisukiekon tyttökiekosta antaa
valmentaja Juha Kontio, jonka tavoittaa numerosta 040
5500347.
vastassa neljä kokenutta juniorivastustajaa Koovee, Dynamo, Pantters ja Ilves. Jääkiekkoon liittyy usein
virheellinen luulo, että pitäisi
olla rämäpäinen, mutta kun
kypärä on päässä, ei kukaan
voi sanoa, onko rämäpää vai
hiljainen. Soita ja
varaa aika pankki- ja vakuutusasioiden päivitykseen
numerosta 010 254 6011.
*Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min. Oppii luistelemaan ja saa uusia kavereita.
Jääkiekkoharjoituksia on
1?3 kertaa viikossa. Etenemme hyvin hitaasti ja kaikkien kanssa
lähdetään liikkeelle alusta.
Teemme luistelupainotteisia harjoituksia, ja meillä on
aikaa harjoitella luistelun
perusteita. Vakuutukset myöntää Pohjola Vakuutus Oy ja OP-Henkivakuutus Oy, joiden asiamiehenä pankki toimii.
ja puolet tilille. Me
autamme häntä ravitalleilla
ja vanhemmat ovat mukana
talkoissa, ja hän tukee meitä
taloudellisesti
Se on kuulemma alkanut kuljetella ihmisten terasseilta
tavaroita pitkin pihoja. Olen tehnyt joulusiivouksen melkein valmiiksi. Mutta älkää
huolehtiko, kyllä minä muistan nukkuakin.. Akaan Seutu
Hennin ja Hetin pienet tarinat ja marinat, osa 7
Kotitonttu
Ä
iti ja tytöt laulavat joululauluja kaiuttimista kuuluvan joulumusiikin innoittamina. Kellon ympäri on sanonta ja se tarkoittaa, että tekisin töitä koko ajan aamusta aamuun enkä nukkuisi ollenkaan. Te olette minun ystäviäni
ja luotan teihin?, Kotitonttu pitää pienen tauon ja jatkaa sitten ?Me tontut voimme tehdä itsemme näkymättömiksi tai läpinäkyviksi, ihan miten kukin sen haluaa
sanoa. Et kai sinä vain tee
töitä jonkun kellon ympärillä. Vai oliko sinulla tanssi
pahasti kesken??
?Mennään vain heti. haluaa Hiirulainen tietää.
?Kerron sen teille, mutta sitä ei saa kertoa kenellekään. Kisu ja Hiirulainen seuraavat perässä.
?Tämän talon tytöt ovat kyllä tosi kilttejä lapsia, vaikka he välillä ovatkin ajattelemattomia?, kertoo Kisu Kotitontulle.
T
ytöt ovat saaneet omat joulutonttunsa valmiiksi ja
ovat tulleet ulos leikkimään, vaikka onkin jo hämärää. Hunajalassa minä tarkkailen pääasiassa eläinten touhuja, mutta kyllä minä siinä samalla
huomioin, mitä lapset ja aikuisetkin touhuavat?, vastaa
Kotitonttu.
Kisu sanoo totisena Kotitontulle: ?Siinä sinulla riittääkin töitä kellon ympäri?.
?Mitä tarkoittaa kellon ympäri. Olen nimittäin saanut tärkeän
tehtävän ihan itseltään Joulupukilta! Sain häneltä kirjeen, jossa hän kertoi valinneensa minut Hunajalan Vartiotontuksi?.
?Ohhoh! Mitä tarkoittaa Vartiotonttu tai mitä sellainen tonttu tekee??, tiedustelee Hiirulainen.
?Vartiotonttu kirjoittaa ylös, jos joku tekee tyhmyyksiä tai tuhmuuksia. Lumisade on hiljakseen alkanut ja vähitellen lumihiutaleita on alkanut leijailla paljonkin. ?Katso! Onpa mukava, kun
kaikki osallistuvat jouluvalmisteluihin.?
?Tonttukoristeista tulee tosi hauskoja, kun ne ovat
kaikki erilaisia. Tytöt
kulkevat pihalla suu auki ja kieli ulkona.
?Katsokaa nyt, kuinka hassuja he ovat ja suloisia!?, sanoo Kisu Hiirulaiselle ja Kotitontulle, mutta Kotitonttua
ei kuitenkaan enää näy. kertoo Kotitonttu rauhallisena.
?Sain kirjeen Joulupukilta muutama päivä sitten ja
aloitin heti omat jouluvalmisteluni. Se sana on kiltteys.... Jeeee!?, huudahtavat tytöt onnellisina.
Jaana Hänninen. Joulu on siis ihan hetkenä minä hyvänsä. aivan
eri paikkaan kuin hetki sitten.
?Mahtavaa! Voi, kun mekin osaisimme!?, sanovat Kisu
ja Hiirulainen silmät hämmästyksestä säihkyen.
?Nyt minun kyllä täytyy lähteä ensimmäiselle kierrokselleni katsomaan, kuinka kilttejä lapsia, aikuisia ja
eläimiä tällä Hunajalan kylällä oikein asustaa?, toteaa
Kotitonttu ja alkaa tehdä lähtöä. Miten sinä sitten ehdit
nähdä ne kaikki eläinten ja ihmisten touhut??, ihmettelee Hiirulainen.
?No ei nyt sentään sillä tavalla. Kisu ja
Hiirulainen tanssahtelevat
lattialla musiikin tahdissa.
Isä istuutuu äidin ja tyttöjen
seuraan pöytään ja kysyy:
?Kuinkas minä voisin auttaa?
Saisinko minäkin tehdä koristeita??
?Totta kai! Annas, kun me näytämme sinulle?, sanoo
Henni ja jatkaa ?Ensin otat tällaisen tyhjän vessapaperirullan ja sitten teet tuosta punaisesta paperista sille
tonttulakin. Näistä tulee siis joulutonttuja, jos et vielä
sitä hoksannut. He saapuvat kellarin
ovelle ja astuvat sisään ja koputtavat Kotitontun pienelle ovelle. Ovessa on kaunis jouluinen
koriste ja pieni lyhty palaa oven
yläpuolella. ?
?Sitten liimaat sen hatun tontulle ja kun sen olet tehnyt, niin piirrä sille kasvot. He odottavat, mutta kukaan ei avaa ovea.
He koputtavat toisen kerran ja kuulevat sisältä laulua ja
touhuamisen ääniä. Sen jälkeen liimaa sille pumpulista parta?, lisää Hetti.
?Älä unohda piirtää sille myös käsiä ja vaatteita?, kertoo äiti.
?Mihinkäs me sitten laitetaan nämä hienot tonttumme?. hän se vasta hauskan näköinen
onkin! Kieli keskellä suuta hän tekee omaa tonttuaan.?
?Tontuista puheen ollen, oletko käynyt tapaamassa
meidän talon Kotitonttua??, tiedustelee Hiirulainen.
?Tosiaankin, Kotitonttu! Enpä olekaan nähnyt häntä
pitkään aikaan. Missä sinä olet??, huhuilevat
Kisu ja Hiirulainen hädissään, kunnes he kuulevat tutun
äänen kuiskaavan: ?Syettlik. Olen paistanut torttuja ja
tehnyt laatikoita. Sen tietävät
vain Joulupukki ja tontut sekä jotkut harvat ja valitut.
Jokaisella tontulla on lupa kertoa asia kahdelle hyvälle
ja luotettavalle ystävälleen. Jokainen tekee niistä omanlaisiaan?, lisää Hiirulainen ja Kisu jatkaa puhumista: ?Katso, kuinka
tyttöjen silmät loistavat ja äidinkin posket hehkuvat punaisina innosta. Mehän voimme jatkaa tanssimista myöhemminkin?, Hiirulainen sanoo ja on jo menossa
ulko-ovea kohti.
K
isu ja Hiirulainen kulkevat rauhallisesti talon vierustaa kohti kellarin ovea.
Lumi narskuu hauskasti heidän
tassujensa alla ja äidin sytyttämät lyhdyt valaisevat heidän
kulkuaan. Minulla ei ole ollut asiaa kellariin, joten
olen aivan unohtanut käydä tervehtimässä häntä?, vastaa Kisu ja jatkaa: ?Mitäpä, jos menisimme vaikka heti
katsomaan, onko hän kotona. isä kysyy.
?Ne laitetaan ikkunoille, siis sinne ikkunan väliin?,
Henni sanoo.
K
isu tönäisee Hiirulaista ja osoittaa pöydän ääressä istuvaa perhettä. Äsken kaivoin esiin kaikki joulukoristeeni vintiltä. Me käytämme siihen taikasanaa ja sitten meitä ei
näy ja kun haluamme taas näkyä, sanomme taikasanan
väärin päin.?
?Oi, kuinka jännittävää! Hiirulainen kertoikin minulle
hiljattain juuri tästä, että tontut voivat olla läpinäkyviä?,
huokaisee Kisu.
?Nii-in, minä näin siitä untakin, mutta mikä se taikasana on?. sanoi Kotitonttu ja katosi.
?Hei, mihin sinä menit. Ja isä . ?Mihin sinä Kotitonttu oikein
hävisit...??, mutisee Kisu.
Henni ja Hetti ovat huomanneet Kisun ja Hiirulaisen
jo hetki sitten ja ihmettelevätkin nyt Kisun puheita.
?Mikä ihmeen Kotitonttu.... Viimeksi kuulin
sen vieneen isännän kengät terassilta ja
jättäneen ensin toisen keskelle pihaa ja
toinen löytyi portilta.?
?Miten ihmeessä sinä voit tarkkailla
kaikkia ilman, että sinua huomataan??
haluavat Hiirulainen ja Kisu tietää.
Kotitonttu menee hieman hämilleen ja
hiljenee täysin, mutta tovin mietittyään se kertoo heille
tarkemmin.
?Se, mitä nyt kerron teille, on salaisuus. ja niin Kotitonttu tuli jälleen näkyviin, mutta hän ilmestyi kaapin päälle . Heeeiiii! Joko joulutontut
ovat lähteneet liikkeelle. 24
Keskiviikko 6.11.2013 . Hetken päästä ovi jo aukeaakin.
?Hei, Kotitonttu! Me jo luulimme, ettet ole kotona,
mutta onneksi olemme rauhallisia ja maltoimme odottaa hetken?, lausahtaa Kisu.
?No tervepä terve Ystävät! Olin niin työntouhussa,
etten heti hoksannut, että joku on ovella?, juttelee Kotitonttu ja jatkaa vielä nopeasti pienellä ja hennolla äänellään: ?Hyvä, että ehditte poiketa minua katsomaan.
Ajattelinkin juuri teitä. Tänään olen paistanut myös pipareita.
Voihan karamelli! Viimeinen pellillinen on vielä uunissa!?, huudahtaa Kotitonttu ja syöksyy
keittiöönsä.
?Ehdinpäs juuri, ennen kuin ne paloivat?, kuuluu keittiöstä.
?Juotteko seurakseni mukilliset hunajaglögiä ja sen kanssa maukkaita pipareita??, kysyy Kotitonttu ja odottamatta
vastausta hän laittaa glögin lämpiämään
ja kolistelee astioita kaivaessaan esiin
mukeja heille kaikille.
K
aikki istuutuvat pöydän ääreen ja
Kotitonttu tarjoilee heille hunajaglögiä ja uunituoreita pipareita.
Samalla he keskustelevat Vartiotontun
tehtävästä.
?Minä sain vihjeen Joulupukilta, että
minun on ehdottomasti mentävä ensimmäiseksi tarkkailemaan Kerkko Ketun
pojan Terrakotan touhuja
Porkkanaa . Muuttolaatikkovuokraus
Kuljetus
Jyrkinen Ky
0400 632 731 Akaa
0400 232 640
www.kaivopumppu.?
- Sadevesijärjestelmät
- Kattoturvatuotteet
- Piipunpellitykset
- Rakennuspellitykset
Paikallinen
yrittäjä
Puh. ma-to 9-16, pe 9-14. 543 6234, 0400 555 981
www.ellilankievari.fi
Uudis- ja korjausrakentamista
jo 25 vuoden kokemuksella.
ILA-RAKENNUS
Marssitie 1, Nahkiala, Akaa
JUHLAPALVELUITA
Kaikenlaiset remontti- ja
rakennustyöt sekä puusepäntyöt
pitkällä kokemuksella.
Esko Manninen
p. 0295 045 692
Lisätietoa: www.vaske.fi
MAASEUTURAHASTO
Toijala, Mustanportintie 5,
läpi talon huoneisto, hissi
3 H, K, S, LASIT.P
Ei tupakoivalle.
Heti vapaa!
050 348 0937
PUH. Karpaloita
Pe 8.11. keittiöt . 0500 670 959
Vuokrataan saunallinen
SähköALU OY
45 m² Viialassa.
Sähkötyöt ammattitaidolla
. Sipulia ym.
. 0400 556 638
Roineenkatu 12, Valkeakoski
Oikein
Hyvää
Joulua Kaikille!
Rauhallista Joulua!
Sydämellistä Joulua!
Oikein Hyvää Joulua kaikille!
Rentouttavia Joulupyhiä Kaikille!
Erittäin Menestyksekästä Uutta Vuotta!
Hyvää
Joulua
Kaikille!
DIANA
. 0400 182 402
www.a-duo.. sähkötyöt
. kotitalousvähennykseen.
. kuljetukset
. Kesto 1h 31min . K12
. ym.
AKAAN PAMAUS
Päivystyspuhelin 0400 995 337
www.akaanpamaus.fi
KAKSIO
Tied. (03) 543 5076
AUTOKORJAAMOJA
OMPELUPALVELUJA
REMONTTIPALVELUITA
KORJAUS- JA
TILAUSOMPELU
REMONTTI-ESKO
040 540 4107 / Marja
PITOPALVELUITA
rkm. LIPPUVARAUS
040 186 1869
. laatoitukset . Keskiviikko 6.11.2013
Oikein
Hyvää
Joulua Kaikille!
Rauhallista Joulua!
Sydämellistä Joulua!
Oikein Hyvää Joulua kaikille!
Rentouttavia Joulupyhiä Kaikille!
Erittäin Menestyksekästä Uutta Vuotta!
Hyvää
Joulua
Kaikille!
Oikein
Hyvää
Joulua Kaikille!
Rauhallista Joulua!
Sydämellistä Joulua!
Oikein Hyvää Joulua kaikille!
Rentouttavia Joulupyhiä Kaikille!
Erittäin Menestyksekästä Uutta Vuotta!
Hyvää
Joulua
Kaikille!
Ilmoittaja!
Varaa paikkasi Akaan Seudun Joulupuusta
Astalta puh. (03) 546 4343
Marko 0400 169 380
www.sorakuljetus.net
SUUTAREITA
Kurkelantie 1, Akaa, (03) 542 4059
Avoinna: ti-pe 9.30-17,
la 9.30-13, ma suljettu.
SÄHKÖTÖITÄ
KAMPAAMOITA
RENGASLIIKKEITÄ
Sähkötöiden
suunnittelua ja asennusta
AKAAN SÄHKÖ
Kari Kerminen
Yritystalo Parkki
puh. tapetoinnit . 0400 182 402
Oikein
Hyvää
Joulua Kaikille!
Rauhallista Joulua!
Sydämellistä Joulua!
Oikein Hyvää Joulua kaikille!
Rentouttavia Joulupyhiä Kaikille!
Erittäin Menestyksekästä Uutta Vuotta!
Hyvää
Joulua
Kaikille!
TYÖSUORITUKSIA
KAIKKI REMONTIT
Pian vapautuva
RISTO
RIKKONEN
Valitkaa ilmoituslehdeksenne
SEKALAISIA
vuokralle tarjotaan
Kokoproteesit,
pohjaukset ja korjaukset
Erikoishammasteknikko
P. av. Liput 10?
PE 18, LA/SU 17,
MA, KE, TO 18
GRAVITY 3D
. kylpyhuoneet
. lvi-työt
. Kaikki kodin remontit
. Liput 12?
PE 20, LA/SU 19,
MA, KE, TO 20
näytöstiedot helposti!
VIEMÄRI TUKOSSA?
Meiltä nopea apu.
KULJETUSPALVELUA
YLI 50 VUOTTA!
. Kotimaista Lobo -omenaa
. Peltilistat
huvit
Toijala
Yrittäjän talousilta klo 18-21
. 044 347 7404.
PAIKKOJA TARJOLLA
TERVEYSPALVELUITA
Haetaan toimisto- ja myyntityötaitoista henkilöä.
Vastaukset 12.11. Elämänkerta
. Piano ym. 0400 485 312 yritys@sahkoalu.fi
045 675 4006
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset
Likakaivojen tyhjennykset
Vaihtolavapalvelut
Pätsiniementie 9, Akaa
. Kattosillat ?Kattoremontit
. maanrakennus
. Akaa, TE-Sali, Kirkkotori 10
vuokralle tarjotaan
Tilaisuus on maksuton, kahvitarjoilu klo 17.45, ilmoittautumiset:
piritta.forsten@vaske.fi p. Lumiesteet
. Kokonaisurakoinnit
HL-Rakennusratkaisut Oy
Parolantie 1, 13130 Hämeenlinna
Puh. Puh. Tikkaat. 0400 661 807
Olavi Toppari, www.otpelli.fi
Asennuspalvelu.
Mahd. Ari Ilottula 040 591 9924
www.ilarakennus.com
AKAAN AUTOTYÖ OY
KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA
(03) 542 2460
(03) 545 1342, 040 575 7399
simo@akaanautotyo.fi
MAANRAKENNUSTA
Toimitamme hiekkaa,
soraa, sorajalosteita
sekä kalliomurskeita.
. työ 040 527 5456
TILITOIMISTOT
POLTINHUOLTOJA
Puh. Fysioshop
. 040 335 6081 tai
hannele.nieminen@te-toimisto.fi p. 0400 777 197, 050 569 4598
Yrityspalvelut
Etelä-Pirkanmaalla
rivitalosta Lentilästä.
P. Jännitys
. Fysioterapia
. 050 548 3333
PALVELUJA
AMMATTILAISILTA
APTEEKKEJA
VIIALAN APTEEKKI
Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14
Torikatu 4, 37830 Akaa. Viialan torilla klo 14-17.
YKSIÖ
. suunnittelu ja valvonta . Kesto 1h 52min
. Muuttokuljetukset
paketti/kuorma-autolla
. maalaukset . Hieronta
. K12 . VESIKOURUT
. rakennuspeltityöt . Draama . 0400 556 248
25
JAMATI-OSA OY
Hallamäentie 3, Akaa
(03) 542 1066/rengasmyynti
Tilitoimistopalvelut - Isännöin?
Keskuskatu 11, 37830 Akaa
Puh. www.toijalan-kino.info
8.-14.11.
Tuloslaskelma ja tase, terve kassa
Termit tutuiksi - tule kertaamaan ja oppimaan
. siivoukset
. Piipunpellit-hatut . Akaan Seutu . mennessä palkkatoivomuksineen.
Pihlgren ja Ritola Oy
PL 43
37801 Akaa
Kuoreen merkintä: ?Työhakemus?
TORIKAUPAT
PERUNAA
. Draama . Sci-fi . 044 083 6382
Halkivaha puh. Osteopatia
. To 14.11. Uudisrakennukset
. kotipalvelut ym. Muistotilaisuudet
p. Perhejuhlat . Rehband tuet
sanomalehti, jonka
jokainen rivi luetaan!
T:mi Kulkki, Kauvatsa 0400 959 400.
Ylpöntie 1, 37800 Akaa
puh. Van Gogh, Siikli ym.
Lapsen
päivän perhekirkko.
KYLMÄKOSKEN
KAPPELISEURAKUNTA:
Su 10.11. Akaan Seutu
SEURAKUNNAT TOIMIVAT
PYSÄHDY HETKEKSI
Markku Toivanen
Karjalan
pyhittäjäisät ja
valistajat
K
ristillisen kirkon alkuvuosisatoina monet vetäytyivät viettämään erakkoelämää Siinain ja
Egyptin erämaihin. Perinteinen
Viestiveljien
konsertti
klo 18 Viialan kirkossa.
Sanan ja laulun ilta klo
18 Kinnarintie 13, Sotkia.
Solistivieraana Matti Lehtinen, emännöi Sirkka-Liisa
Uimi.
To 7.11. klo 11 Lähetyskokous, Esa Tasanen, kahvio.
Ti 12.11. Joulukonsertti klo 18 Akaan kirkossa. Luostarisäännön tarkoituksena on löytää tietty rytmi työlle ja rukoukselle.
Sergein ja hänen työtoverinsa Hermanin ympärille
kehittyi ehkä 1100-luvun puolivälissä luostariyhteisö. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 12.00
Rimmin rukoushuoneessa.
Muu toiminta:
Ke 6.11. Tervetuloa juhlistamaan Isänpäivää hyvällä ruoalla. Siionin virsien
veisuut klo 13 Metsätalolla, Nuutajärventie 1269,
mukana Arvi Kuoppala. Munkin elämän täyttivät rukous ja työ
sekä kuuliaisuuden ja nöyryyden harjoittaminen.
Ortodoksinen kirkko edelleen kunnioittaen
muistelee Karjalan pyhittäjäisiä ja valistajia.
Heidän yhteinen juhlapäivänsä on kirkossamme
marraskuun ensimmäinen lauantai.
Kirjoittaja on kirkkoherra Tampereen ortodoksisesta seurakunnasta.
AKAAN SEURAKUNTA
Jumalanpalvelukset:
Su 10.11. Luento ja
Akaan
Vapaaseurakunta
SAALEM Asemantie 32
Su 10.11. Akaan lähetyspiiri klo 13 Akaan alasalissa, Partanen.
Muuta:
Ke 6.11. Trifon kuoli joulukuun
15. klo 18 Raamattutunti: Kolme aikakautta.
Jeesus kanssasi!
ISÄNPÄIVÄLOUNAS
su 10.11. Olopäivä
klo 12 Viialan srk-salissa,
Helenius, vierailija Olavi
Lahdensivu.
To 14.11. Raamattutunti klo
18 Viialan seurakuntasali,
Kulhia.
Ti 12.11. Vapaaehtoinen ruokamaksu.
Ke 13.11. Aikuisten kitarakerho klo 17 Viialan
kirkolla, Roosan kammari.
Ma 11.11. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 10.00
kirkossa. Kirkkokahvit VPK:n Naisosasto. Iltakirkko klo
18 Viialan kirkossa. Tiistaitiimi klo
13 Viialan rippikoulusalissa.
Ke 13.11. Tervetuloa!
Järj. Lähetyspiiri
klo 13 Lähimmäistuvassa.
Ti 12.11. Tärkeimmät
uskonkohdat. Noutaa voi
diakoniatoimistosta aukioloaikoina ti ja to klo 9-10
tai sopimuksen mukaan, p.
040 804 9482.
Surun kohdatessa...
Välitämme muistoilmoitukset
myös muihin lehtiin.
Markkinateltta
Urjalan torilla
pe 8.11. Olopäivä klo 12
Akaan srk-salissa.
Ti 12.11. Hän tuli Laatokalle ja Konevitsan
saarelle 1300-luvun lopussa. 040
804 9490.
Tulossa:
Seurakuntamyyjäiset
la 30.11. Kohtaamispaikka klo 9 Akaan alasalissa, lähetyksen hartia- ja
kaulahuivien sekä villasukkien myyntiä. Akaan lähetysyhdistys ry ja Akaan seurakunta
APURAHA
Toijalan ja ympäristön sotaveteraanit ry julistaa haettavaksi apurahan lahjoituksena saamastaan Ilmari Ahosen muistorahastosta. Messu klo
10 Akaan kirkossa, aihe;
Kuolemasta elämään, Pakkanen, Kahilakoski. Kirkkokahvit.
Su 17.11. Tunnetuimmat ovat Sergei ja Herman, Arseni,
Aleksanteri ja Trifon.
Munkki Sergei toi Bysantista luostarisäännön,
jota alettiin noudattaa vähitellen kehittyvän erakkoyhteisön keskuudessa. Messu klo 10.
Messun jälkeen keittolounas ja kirkkokahvit.
Akaan perheuutisia:
Kastetut: Leevi-Kalle Mikael Halmia, Eemil Antti
Wiljami Kärki, Maija Aino
Aleksandra
Minkkinen,
Lara Ingrid Tuulikki Raittinen.
Kuollut: Paavo Pärttyli
Vuorinen 83 v.
KALVOLAN SEURAKUNTA
Kastettu: Jere Juhani Sulander, Tino Veikka Ilmari
Alarto.
Jumalanpalvelukset:
Su 10.11. Avoinna
Lähimmäistuvan aukioloaikoina keskiviikkoisin klo
Helluntaiseurakunta
Viiala, Jumu, Asemakatu 6
Tervetuloa kokouksiimme.
Su 10.11. klo 18.30 Rukouksen ja yhteyden ilta.
Tervetuloa!
11-14 ja tarvittaessa sopimuksen mukaan, p. 1500-luvun puolivälissä
luostari lähti nopeaan kasvuun Venäjän hallitsijan
tukiessa Trifonin työtä. päivänä 1583 ja vain noin kuusi vuotta tämän
jälkeen luostari joutui hyökkäyksen kohteeksi,
kymmenittäin munkkeja kuoli ja luostari tuhottiin.
Se rakennettiin uudelleen, paloi, taas jälleenrakennettiin, mutta ei enää noussut entiseen kukoistukseen.
Karjalan luostareissa seurattiin suoraan Bysantin ja Athos-vuoren luostareiden perinteitä.
Luostarisäännöt periytyivät 800-luvulla eläneen
Theodoros Studionilaisen säännöistä ja ohjeista,
jotka taas pohjautuivat jo 300-luvulla eläneen
Basileios Suuren antamiin ensimmäisiin ohjeisiin
ja esikuviin. Sergein ja Hermanin
perinnölle rakentaa tänä päivänä myös Uuden
Valamon luostari Heinävedellä.
Arseni oli perimätiedon mukaan novgorodilaista syntyperää. Rukouskoulu klo 18
Akaan alasalissa. Vuosisatojen kuluessa luostari joutui
usein vainojen ja hävityksen kohteeksi, mutta aina
se rakennettiin uudelleen. Antti Herkkola, Lauri
Tikkanen.
Su 17.11. 26
Keskiviikko 6.11.2013 . Myytäviksi tarkoitettuja leivonnaisia, käsitöitä,
joulukoristeita yms. Antti Herkkola,
Lauri Tikkanen. esimerkiksi Karjalasta. klo 19.30-23.30.
www.akaanvapaasrk.fi
Toijalan
Helluntaiseurakunta
keskusteluhetki Raamatun ja Tunnustuskirjojen
äärellä klo 18 seurakuntatalossa.
Ke 13.11. Mukanaan hän toi
Jumalanäidin ikonin, minkä hän oli saanut kilvoiteltuaan Athos-vuorella. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna
klo 11-14. Messu klo 10
srk-talossa, Partanen, Karhu, kirkkokahvit.
To 14.11. Perhekirkko
klo 10.00 kirkossa. Ruoka
6. Veteraanien
päiväkahvit klo 12.30
seurakuntatalossa.
To 7.11. Palvelupäivä
klo 12 srk-talossa. 040 849
4496).
Su 17.11. 1533.
Lappalaisten keskuudessa tehtävän lähetystyön
vilkastuttua 1500-luvulla, myös novgorodilainen
Trifon matkasi pohjoiseen. Maailman joulu,
Ukrainalaisen Simnot ?lauluyhtyeen joululauluja eri
maista. Lähimmäistuvalla. klo 11.30 Akaan seurakuntasalissa.
Tarjolla hämäläinen pitopöytä.
Maksu lähetystyön hyväksi. Hän oli aikaisemmin
kilvoitellut yksinäisyydessä, mutta nyt hän asettui
Petsamon joelle ja vähitellen hänen ympärilleen
muodostui pieni veljestö. Isänpäivälounas lähetyksen hyväksi n.
klo 11.30 messun jälkeen
Akaan srk-salissa. Rukouspalvelu
seurakunnassa
Seppo Lappalainen.
Ke 20.11. Sen jälkeen hän sai luostarin johtajalta luvan lähteä kilvoittelemaan yksinäisyydessä.
Hän rakensi pienen erakkomökin lähelle Syvärin
jokea ja kilvoitteli siellä yksinäisyydessä 7 vuotta.
Hänen luokseen alkoi kokoontua veljestöä, hänet
vihittiin papiksi ja luostarin johtajaksi ja hänen
hengellistä viisauttaan, neuvojaan ja opastustaan
tultiin kuulemaan pitkienkin matkojen takaa.
Aleksanteri Syväriläinen kuoli 85 vuoden ikäisenä
v. Kohtaamispaikka klo 9 Akaan alasalissa, Toijalan Martat
emäntinä. Muistikahvila
klo 12.30, ?Jos muisti pätkii, onko syytä huoleen??.
Kastemekkonäyttely:
Lähimmäistuvalla järjestetään kastemekkonäyttely 3.-13.11. ja kyyti 2. (tilaa Riitalta 2pv ennen p. Arkikirkko
klo 10 lapsiperheille srktalossa, lasten ehdoilla,
mutta kaikenikäiset ovat
tervetulleita. Heistä kirkossa käytetään
yhteistä nimitystä ?erämaaisät?.
Erämaakilvoittelijoita löytyy kuitenkin lähempääkin . Torstaiklubi
klo 12.45 Akaan alasalissa.
Lähetys:
Su 10.11. Arseni kuoli 12.
kesäkuu 1447.
Aleksanteri Syväriläinen, 1500 -luvulla elänyt
kilvoittelija, lähti 26 vuotiaana Valamoon, jossa hänet myöhemmin myös vihittiin munkiksi.
Kolmetoista vuotta hän sitten teki raskasta työtä
ja rukoili. Heistä kirkko
käyttää nimitystä Karjalan pyhittäjäisät ja valistajat. Perhekerho klo
10 S-marketin alakerrassa.
Tavataan aluksi klo 9.30
Lähimmäistuvalla (Hallintotie 1, Iittala), tutustutaan
Kastemekkonäyttelyyn.
To 7.11. Alikersantti Ilmari Ahonen kaatui talvisodassa 23.12.1939.
Enintään 1000 euron suuruista apurahaa voi hakea akaalainen hyvämaineinen alle 30-vuotias reservin aliupseeri, joka opiskelee ja
pyrkii elämässään eteenpäin kouluttautumalla ammattiin, osoittaa
isänmaallista asennetta ja auttaa sotaveteraaneja.
Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee olla hakijan nimi, yhteystiedot sekä lyhyt selostus kuinka hakija aikoo käyttää mahdollisesti
saamansa apurahan.
Hakemukset on lähetettävä 30.11.2013 mennessä
osoitteella: Seppo Valkama Pätsiniementie 12, 37800 Akaa
tai sähköpostilla: seppo.valkama@luukku.com
Toijalan ja ympäristön sotaveteraanit ry:n hallitus. Lähimmäistupa
ja kirpputori avoinna klo
11-14.
To 7.11. Sanan ja laulun
hetki klo 11 Lähimmäistuvassa. Aamurukous
klo 9 seurakuntatalon salissa.
Ke 13.11. Miestyön raamattupiiri klo 18 Akaan
srk-talon takkahuoneessa
III-kerros, käynti srk-talon
ovesta.
Su 10.11. Perhemessu,
Leikkimökkikirkko klo 10 Viialan
kirkossa, Kulhia, Ali-Löytty,
Viialan lapsikuoro Laulutähdet.
Diakoniatyö:
Ke 6.11. Arseni asui ensin vuoden
verran erakkona, mutta vähitellen hänen ympärilleen alkoi kokoontua oppilaita. otetaan vastaan!
Tiedoksi:
Uusi lasti EU-ruokaa
saapunut. Isänpäivä! Ei
kokousta.
Ti 12.11
luokkalaisille
pojille. klo 9.30-11.30
Vauvakahvilassa, Koulukatu 6 A, kanttori Stiina
Leinonen pitää vauvoille
musiikkituokion klo 10.
Tytöt ja pojat 7-13v.
Poikien
marrasleiri
Pappilanniemessä 22.24.11. klo 18 Sanan ja
rukouksen ilta, Valkeakosken kirkossa.
La 9.11. Tällä hetkellä
kuorossa on 16 laulajaa: seitsemän sopraanoa, viisi alttoa,
kaksi tenoria ja kaksi bassoa.
Uudet laulajat ovat gospelkuoroon tervetulleita harjaantumaan kuorolaulun jalossa taidossa.
Vuosien saatossa kuorossa on ollut laulajia käymäseltään tai pidempäänkin kaikkiaan noin 40.
Kuoron esiintymisissä
on yleensä ollut joko urkutai pianosäestys, silloin kun
säestystä on käytetty, mutta
erityisesti Tuomasmessuissa
ja vastaavissa erityismessuissa apua on saatu kohtalaisen
vakiintuneelta soittajaryhmältä.
Helena Markulan jälkeen
kuoron johtajina ovat toimineet kanttorin tehtäviä seurakunnassa hoitaneet Riitta
Poikselkä, Sinikka Lehtinen, Juha Salmesvuori ja
nyttemmin vuodesta 2011
alkaen Marja Karhu.
Gospelkuoro
viettää
20-vuotisjuhlaansa Akaan
seurakuntasalissa sunnuntaina 17.11. Jos et pääse kyytiin reitin varrelta,
kerro siitä ilmoittautumisen yhteydessä.
Lapset ja perheet:
Ti 12.11. klo 14 Café
Hannassa
evankelista
Matti Mäkinen, musiikki
Pekka Tynskä.
Ma 11.11. Vuonna 1994
ohjelmassa olivatkin jo gospelmessun ja Hiljaisuuden
messun nimellä kulkeneet tilaisuudet Akaan kirkossa.
Vuodesta 1995 alkaen ohjelmassa ovat olleet varsinaiset Tuomasmessut, joita on
käyty toteuttamassa Akaan
kirkon ohella myös Kylmäkosken ja Sääksmäen kirkoissa. Tilaisuudessa on myös kahvitarjoilu.
Sauli Turja. Kesällä 1996 ohjelmassa
oli elomessu Toijalan Satamassa.
Gospelkuoro on näiden
kahden vuosikymmenen aikana laulanut erilaisissa jumalanpalveluksissa keskimäärin kolmesti vuodessa ja
keskimäärin kerran vuodessa
on vierailtu joko vankiloissa
tai vanhainkodeissa. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa.
Markku Antola, Anna-Maija Haavisto. Lap-
sikuoro Rauhalan koululla.
Pe 8.11. klo 17-18 Ylistyskuoron harjoituksen
Valkeakosken kirkossa.
Ke 13.11. Illan
vieraana khra, TT Markku Antola: Rippi. Kirkkopyhäkoulu lapsille.
Diakoniatyö:
Diakoniatoimisto
on
avoinna ma-to klo 10-12
ajanvarauksella. Aiheena on ?Yhteinen
seurakuntamme?.
Puhe
pastori Timo Pöyhönen,
musiikki Seppo Lappalainen ja Eija Taurén. klo 18 Nuorten
ilta seurakuntatalolla.
Musiikki:
Pe 8.11. 1-6. Lähde mukaan leirille. klo 10 Ikääntyvien jumppa, Juusontien
kerhotila.
Ma 11.11. klo 18 Miesten
saunailta
Pappilanniemessä. sunnuntai helluntaista, aiheena kuolemasta
elämään.
Su 10.11. Isäntänä
UUSI TAPA LUKEA PAIKALLISLEHTI
akaanseutu.fi/
nakoislehdet
Paperilehden kestotilaaja:
Tilausmaksusi sisältää näköislehden lukuoikeuden.
Nappaa kiinni edustasi!
Rekisteröidy Akaan Seutu
Näköislehden lukijaksi jo tänään!
akaanseutu.fi
JOKA
PÄIVÄ
Gösta Granström.
Ke 13.11. klo 18 Majatalo-ilta Sääksmäen kirkossa. Opetuslapseuskoulu sunnuntaisin koko
syksyn ajan.
Joulun konserttitarjonta ja Kauneimmat joululaulut on julkaistu seurakunnan kotisivuilla www.
saaksmaenseurakunta.fi
Kastettu: Lenni Toivo
Sakari Mäkinen, Tenho Antero Rautia.
Vuoden Häme-tekoa
saa taas ehdottaa
Akaan Seutu
Hämeen Heimoliitto palkitsee vuosittain aktiivisia
toimijoita Häme-teko-palkinnolla ja kunniakirjoilla.
Palkinto voidaan myöntää
joko yksityiselle henkilölle tai yhteisölle kotiseututyön, kulttuurin tai kulttuurimaiseman hyväksi tehdystä työstä.
Häme-teko voi olla tapahtuma tai näytelmä, talkootempaus, kulttuurimaiseman hyväksi tehty työ,
historiallisesti merkittävän
rakennuksen kunnostaminen, jokin muu hämäläisen
perinteen vaaliminen tai aiheesta kertova julkaisu.
Esityksiä
Häme-teko
2013 -palkinnon saajaksi
otetaan parhaillaan vastaan
Hämeen Heimoliiton toimistolla. klo 10 Ikääntyvien jumppa, VLK kir-
kon luentosali.
Ke 13.11. Puhelinpäivystys ma-to klo 9-10,
040 350 4901.
Toivon talo, vähävaraisten ruokailu asiakaskortilla 2?, ma-to klo 11-13
ja pe klo 10.30-12.30 srktalolla. Toijalan
Monitoimihallilla. Jo
samana syksynä kuoro esiintyi muutamissa tilaisuuksissa
laulaen Tuomasmessu-lauluja ja muutakin uutta hengellistä musiikkia. Keskiviikko 6.11.2013
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA
Jumalanpalvelukset:
25. klo 10 Messu
Valkeakosken
kirkossa.
Lotta Maijala, Stiina Leinonen, Laulun siivin-kuoro.
Su 10.11. kello 14 alkavassa matineassa. klo 13.15. klo 17.15 Lapsikuoro seurakuntatalolla.
Muu toiminta:
Pe 8.11. klo 19-20.30
Miesten lentopalloa Kärjenniemen koululla.
To 14.11. Tilaisuudessa
kuoro laulaa omaa ohjelmistoaan ja laulattaa tilaisuuteen saapunutta väkeä. klo 18.30
Miesten raamattupiiri
seurakuntatalon
takkahuoneessa. mennessä
osoitteeseen Linnankatu
1, 13100 Hämeenlinna tai
sähköpostitse toimisto@
hameenheimoliitto.?i.
Esityksen mukaan tulee
laittaa esityksen tekijän sekä palkittavaksi ehdotetun
yhteystiedot. Ilm. Bussireitti: Linja-auto klo 10 Mäntylän
pysäkiltä reittiä Kaakonojantie-Salomaantie-Eerolantie-Painontie-Rouko n t i e - L e m p ä ä l ä n t i e Tallikatu-UlvajankatuApiankatu-Sointulan
kierros-Hakakatu-Kalmistonkatu-Sääksmäentieseurakuntatalo. 1:17-.
Ti 12.11. Kävijöitä
oli 98, joista 92 oli luovutuskelpoisia. Lisätietoja
löytyy kotisivuilta www.hameenheimoliitto.?i.
Hämeen Heimoliitto toimii historiallisen Hämeen
maakunnan alueella, joka
muodostuu suurimmaksi
osaksi Pirkanmaan, KantaHämeen ja Päijät-Hämeen
maakunnista.
Toijalassa 92
verenluovuttajaa
Veripalvelu ja Suomen Punaisen Ristin Toijalan osasto
järjestivät kuluvan vuoden
viimeisen verenluovutustilaisuuden 24.10. Flunssa tai liian al-
hainen hemoglobiiniarvo verottivat oman osansa ja olivat esteenä luovuttamiselle.
SPR:n Toijalan osasto kiittää kaikkia luovuttajia ja
tapahtuman järjestelyihin
osallistuneita.
Helena Lampinen
Akaan Gospelkuoro juhlii
kahta vuosikymmentä
Syksyllä 1993 Akaan seurakuntaan syntyi uusi laulukuoro silloisen kanttorin Helena Markulan johdolla. klo 17.30-19
Naisten lentopalloa Kärjenniemen koululla.
Ma 11.11. klo 16 Rukouspiiri seurakuntatalon
toimitushuoneessa.
Ma 11.11. Erilaisissa muissa tilaisuuksissa kuoro on esiintynyt pari kertaa
vuodessa, joten seitsemisen
esiintymistilaisuutta kuorolla
on ollut vuosittain.
Kuoron repertuaari on laaja: kaikkiaan näiden vuosien
mittaan on harjoitettu lähes
200 laulua. Isäntänä Teemu Salminen.
Rukouspalvelu,
kahvit,
lapsiparkki.
Su 17.11. Dan. Ruokatarvikelahjoituksia otetaan vastaan,
tied. 4, joka sunnuntai rukous- ja ylistyslauluilta klo 18 ja joka
keskiviikko klo 9 aamurukous. Akaan Seutu . klo 18 Kehitysvammaisten
kerho
seurakuntatalolla.
Kohtaamispaikka, Seurahuoneenkatu 4, joka
tiistai ja perjantai klo
10-13.
Eläkeikäisten toiminta:
La 9.11. klo 18 Miesten lentopalloa ja sauna
Pappilanniemessä.
Ma 11.11. Sauna klo 18, kahvia ja topattavaa, alustus
(klo 19), keskustelua. klo 17 Naisten sauna Pappilanniemessä.
Ma 11.11. Kirjalliset vapaamuotoiset ehdotukset tulee
toimittaa 25.11. klo 18 Naisten
kynttiläilta Pappilanniemessä.
Rukouksen talo, Seurahuoneenk. Uusia luovuttajia
oli viisi. 040 504 904.
Ti 12.11. www.saaksmaenseurakunta.fi/tytotjapojat
Nuoret ja nuoret aikuiset:
Pe 8.11. klo 18 Vapaaehtoisten
kiitosjuhla
Waltikassa.
Ke 13.11. klo 11-13
Eläkeikäisten virkistyspäivä seurakuntatalolla
ilmoittautuneille.
Ruokailu 7?. klo 13 Keskustan lähetyspiiri seurakuntatalolla.
To 14.11. Pääosa lauluis-
27
Kimmo Lyytikäinen
Akaan Gospelkuoro.
ta on uudehkoa hengellistä
musiikkia, mutta ohjelmistossa on ollut myös perinteistä kirkkomusiikkia ja jonkin
verran myös isänmaallisia ja
erinäisiin juhliin liittyviä kappaleita.
Gospelkuoron laulajamäärä on vaihdellut 15 laulajan
kahta puolen
28
Keskiviikko 6.11.2013 . Akaan Seutu
TELEVISIOVIIKKO 6.11.?12.11. & Mrs. keskiviikko?tiistai
keskiviikko 6.11.
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viitto5.55 Puoli seitsemän
makielellä
6.25 Ylen aamu-tv
17.00 Yle Uutiset
9.30 Muisti: Kutsumus
17.08 Sydämen asialla (7)
10.00 Sydämen asialla
18.00 Yle Uutiset
10.50 Arjen huimapäät
18.25 Yle Uutiset sää
11.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
11.05 Puoli seitsemän
19.00 Historiaa
11.35 Aamusydämellä
20.00 Akuutti
12.15 Löytöretkiä maa20.30 Yle Uutiset
ilmaan
20.55 Urheiluruutu
12.30 Skeptikko ja
21.05 A-studio
uskovat
22.00 The Hour (12)
13.00 Hormoonit valloillaan 22.55 Yle Uutiset
14.10 Uutisvuosi
23.00 Ulkolinja
14.30 MOT
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
6.50 Pikku Kakkonen
15.10 Ylen aamu-tv
6.51 Nimipäiväonnittelu
16.00 Avara luonto
6.52 Babar ja Badun
seikkailut (S)
7.05 Fungi (S)
7.12 Seikkailija Saku (S)
7.18 Herra Nokkelo (S)
7.23 Lauran tähti
7.36 Laululeikit
7.41 Arvaa kuinka paljon
sinua rakastan (S)
7.54 Disney esittää
8.17 Richard Scarry
8.41 Late lammas
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Kamrat
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.50 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.20 Yle Uutiset ItäSuomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret
11.50 Näin Norjassa
12.00 Ikuiset arvet
12.30 Kamrat
13.00 Elämäni eläimet
13.35 Urheilukatu 2
14.00 Riistametsällä
14.30 Kortesmäki
15.00 Näin Norjassa
15.10 Ajankohtainen
kakkonen
15.45 Tarinateltta
16.00 Blogistania
16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
18.48 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Hullu juttu
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Kortesmäki
21.00 Taivaan tulet (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon
ravisuora
22.10 Docventures
0.45 Hullu juttu
1.15 Boardwalk Empire
23.05 Silta (16)
4.00 Uutisikkuna
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu
6.52 Bertin ja Ernien
suuret seikkailut (S)
6.58 Kuvat liikkuvat
7.03 Possu Pallero (S)
7.14 Katinkontti Remix
7.30 Hertan maailma (S)
7.33 Stella ja Sami (S)
7.45 Neppajymykerho
7.53 Disney esittää
8.16 Richard Scarry
8.40 Late lammas
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Kamrat
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi
9.50 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.20 Yle Uutiset ItäSuomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret
11.50 Erätulilla - kalavesillä
12.00 Riistametsällä
12.30 Kamrat
13.00 Tanskalaista viiniä
13.30 Sportmagasinet
14.00 Tehtävä Sognevuonolla
14.30 Kortesmäki
15.00 Maailmanmenoa
15.10 Tartu Mikkiin
16.00 Hullu juttu
16.30 Galaxi
16.31 Kesäleiri (7)
16.50 Ystäväni hevonen
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
18.50 Mikaelin naiset
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Hehku
20.00 Silminnäkijä
20.30 Pasila (12)
21.00 Mun ainoot 30
minsaa (7)
21.25 Murharyhmä - tosielämän Sherlockit
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Haven (12)
22.45 Game of Thrones
03.00 Rakkautta ja
jälkikasvua (12)
6.57 Herra Heinämäki (S)
7.08 Kim ja Kai (S)
7.15 Lulu kilpikonna (S)
7.29 Lauri kilpa-auto (S)
7.39 Pikku Kakkosen posti
7.45 Max ja Meeri (S)
7.56 Disney esittää
8.19 Syrhämä (7)
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Kamrat
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
9.50 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.20 Yle Uutiset ItäSuomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret
11.50 Maailmanmenoa
12.00 Tehtävä Sognevuonolla
12.30 Kamrat
13.00 Pelastakaa sotamies Osen
13.30 Elämäni eläimet
14.00 Tanskalainen
maajussi
14.30 Hymy Pyllyyn
15.00 Minun maisemani
15.20 Strömsö
16.00 Hehku
16.29 Galaxi
16.30 Sutaistu sankari
Roy
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset mi-
nuutissa
18.02 Taitoluistelun GP
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Nenäpäivä-show
0.00 Pikaluistelun maailmancup
0.45 Murharyhmä - tosielämän Sherlockit
1.10 Pasila (12)
1.35 Girls (16)
2.05 Hung (16)
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 45 minuuttia
21.00 C.S.I. Bloom
(12)
2.10 MTV3 Deitti
Ystävyyden taikaa (S)
8.20 Pound Puppies (S)
8.45 Kyproksen herkkukeittiö
9.15 Budjettiviikonloppu
Euroopassa
9.45 Tuhluriprinsessat
10.15 Kodikkaasti
vuokralla
10.50 Ostosruutu
11.30 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Budjettiviikonloppu
Euroopassa
13.20 Tuhluriprinsessat
13.55 Kodikkaasti
vuokralla
14.25 Kyproksen herkkukeittiö
15.00 Tyyliä vai ei
16.00 Hurja remontti
17.00 Neljän tähden
illallinen
17.30 Sarasvuo
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Vain elämää
21.25 Keno
21.30 Elokuva: Hei, taas
me lennetään! (12)
23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää
23.30 Elokuva: Hirmumyrskyn armoilla
1.25 Lost (16)
2.25 Älypää-TV
10.35 Salatut elämät (7)
11.05 Salatut elämät (7)
11.35 Salatut elämät (S)
12.05 Perheleffa: Yksin
kotona (7)
14.10 Tanssii Tähtien
Kanssa
16.00 Hockey Night LIVE!
16.25 Euro Hockey Tour
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.15 Uuno Turhapuron
muisti palailee pätkittäin (S)
21.00 Hjallis
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 Tulosruutu
22.35 Hockey Night Extra
22.45 Annika Bengtzon:
Prime time (12)
0.35 Jälkiä jättämättä
(16)
1.35 MTV3 Deitti
illallinen
11.30 The Voice Kids
13.25 Koiralle koti
14.30 Eläinten ABC
15.00 Eläintarhojen
elämää
15.30 Waverly Placen
velhot (7)
16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot
17.00 Vain elämää
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
19.30 Dancing on Ice
21.25 Keno
21.30 Elokuva: Prinsessapäiväkirjat (S)
23.55 Nelosen uutiset
0.05 Nelosen sää
0.10 Elokuva: Perjantai
13. (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja
Jokeri
22.30 Tulosruutu
22.40 Teknari
23.10 Myytinmurtajat
0.15 Kuuntelija (12)
1.15 UEFA Champions
League -huippuhetket
ennuste
14.05 Jamie Oliver
15.15 Mitä tänään
syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.50 45 minuuttia
16.50 Uutiset
16.55 Sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Idols LIVE
21.30 Miehen puolikkaat
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Hockey Night Extra
22.45 Enbuske & Lin-
nanahde Crew
23.30 One Missed Call puhelu kuolemalta (16)
kukeittiö
15.00 Tyyliä vai ei
16.00 Hurja remontti
17.00 Neljän tähden
illallinen
7.00 Disney esittää
17.30 Hyvät ja huonot
8.00 My Little Pony
uutiset
8.25 Pound Puppies (S)
18.30 Nelosen uutiset
8.50 Näin teet ranska18.50 Nelosen sää
laista ruokaa
19.00 Neljän tähden
9.20 Budjettiviikonloppu illallinen
Euroopassa
19.30 Matkaoppaat
9.50 Tuhluriprinsessat
20.00 Olipa kerran (12)
10.20 Koti Suomessa
20.57 Keno
10.50 Ostosruutu
21.00 Hannibal (16)
11.30 LIVE: Tiedä ja Voita 22.00 Sarasvuo
12.50 Budjettiviikonlop- 23.00 Nelosen uutiset
pu Euroopassa
23.10 Nelosen sää
13.20 Tuhluriprinsessat 23.15 Criminal Minds 13.55 Kodikkaasti
FBI-tutkijat (16)
vuokralla
0.15 NCIS Los Angeles
14.25 Kyproksen herk-
suja (S)
10.35 Emmerdale (7)
11.35 Enbuske & Linnanahde Crew
12.30 Ostoskanava
14.00 Viikonvaihteen
alueellinen sääennuste
14.05 Top Gear
15.10 Mitä tänään
syötäisiin?
15.15 Idols LIVE
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Totuuden torvet
21.00 Hell?s Kitchen
Suomi
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 V niin kuin verikosto (16)
1.05 Eurojackpot ja Jokeri
1.10 Mr. päivä (18)
2.05 Greyn anatomia (12)
3.05 Älypää-TV
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja
10.35 Emmerdale (S)
11.35 Jamie Oliverin
ruokavallankumous
12.40 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Hjallis
15.15 Mitä tänään
syötäisiin?
15.20 Rasittavat tyttäret
15.50 Koko Suomi leipoo
17.00 Neljän tähden
illallinen
17.30 Ruotsin miljonää7.00 Disney esittää
riäidit
8.00 My Little Pony
18.30 Nelosen uutiset
8.25 Pound Puppies (S)
18.50 Nelosen sää
8.50 Näin teet ranskalais- 19.00 Neljän tähden
ta ruokaa
illallinen
9.20 Budjettiviikonloppu 19.30 Matkaoppaat
Euroopassa
20.00 Kuppilat kuntoon,
9.50 Tuhluriprinsessat
Jyrki Sukula!
10.20 Koti Suomessa
20.57 Keno
10.50 Ostosruutu
21.00 Greyn anatomia
11.30 LIVE: Tiedä ja Voita 22.00 Hyvät ja huonot
12.50 Budjettiviikonloppu uutiset
13.20 Tuhluriprinsessat
23.00 Nelosen uutiset
13.55 Koti Suomessa
23.10 Nelosen sää
14.25 Näin teet ranska23.15 Criminal Minds laista ruokaa
FBI-tutkijat (16)
15.00 Tyyliä vai ei
0.15 Defenders (S)
16.00 Hurja remontti
1.15 NCIS Los Angeles
torstai 7.11.
4.00 Uutisikkuna
5.55 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Akuutti
10.00 Sydämen asialla
10.50 Arjen huimapäät
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 A-studio
12.30 Skeptikko ja
uskovat
13.00 Neiti tuittupää (S)
14.20 Uutisvuosi
14.30 Romanimuusikon
muotokuva
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan
kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Pastakeittiön
kutsu
19.30 Ensimmäinen,
toinen ja kolmas kerta
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Likaista
hiilipäästökauppaa
23.00 Yle Uutiset
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.35 Pieniä potilaita
12.30 Ostoskanava
14.00 Alueellinen sää-
perjantai 8.11.
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
5.55 Puoli seitsemän
18.00 Yle Uutiset
6.25 Ylen aamu-tv
18.22 Yle Uutiset alu9.30 Ulos luontoon
eeltasi
10.00 Sydämen asialla
18.25 Yle Uutiset sää
10.50 Arjen huimapäät
18.30 Puoli seitsemän
11.00 Yle Uutiset
19.10 Naisten paratiisi
11.05 Puoli seitsemän
20.05 Onnea matkaan (S)
11.35 A-studio: Talk
20.30 Yle Uutiset
12.30 Skeptikko ja
20.55 Urheiluruutu
uskovat
21.00 A-studio: Stream
13.00 Antreas ja syntinen 21.30 Strada
Jolanda (S)
22.00 Inhimillinen tekijä
14.35 Liikkeellä luonnossa 22.50 Yle Uutiset
15.00 Yle Uutiset
22.55 Kennedyt (12)
15.05 Yle News
23.40 Panta kaulassa
15.10 Ylen aamu-tv
15.55 Kiehtova maailma
16.50 Novosti Yle
6.50 Pikku Kakkonen
16.55 Yle Uutiset viitto6.51 Nimipäiväonnittelu
makielellä
6.53 Ariol (S)
5.30 Aamusää
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuok-
5.00 Älypää-TV
6.30 Ostosruutu
7.00 Disneyn esikoulu:
Mikki Hiiren kerhotalo
7.25 Disney esittää:
Koukussa (7)
7.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S)
7.55 My Little Pony:
lauantai 9.11.
4.00 Uutisikkuna
8.00 Yle Uutiset
8.05 Kiehtova maailma:
Pariisin salaisuudet
9.00 Yle Uutiset
9.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Tohtori Kleistin
perhe (7)
12.00 A-studio: Stream
12.30 Dokumenttiprojekti: Tiikeriä etsimässä
13.30 Rajankäyntiä
14.00 Strada
14.30 Akuutti
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Tarinateltta
15.20 Tarinateltta
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 Tohtori Intiasta (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Naisten paratiisi
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Avara ihmisluonto
18.45 Avara luonto:
Saksa
19.40 Midsomerin murhat (12)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Komisario Frost
23.35 The Hour (12)
0.30 Uutisikkuna
10.00 Karhuset (S)
10.25 Matkapassi: ItäKanada
11.15 Love Connection
12.05 Hiihdon Suomen
cup
4.00 Uutisikkuna
13.50 Ravisuoran
7.45 Pikku Kakkonen
lämmitys
7.46 Nimipäiväonnittelu: 14.00 Pikaluistelun
9.11.
maailmancup
7.48 Pingu: Supermies (S) 14.45 Trampoliinivoimis7.54 Pikku Kakkosen
telun MM
posti
15.45 10-tanssin SM
8.01 Harri ja dinot (S)
16.45 Taitoluistelun GP
8.25 Katinkontti
18.15 Ravisuora
8.37 Viidakkokirja
19.00 Yle Uutiset
9.00 Galaxi
19.05 Urheiluruutu
9.02 Karvinen (7)
19.20 Yle Uutiset sää
9.17 Aivokeskus 2.0
19.30 Taivaan tulet (12)
9.29 Galaxin mestari:
20.20 Löytöretkiä maaHevostaitomestari
ilmaan
20.35 Mun ainoot 30
minsaa (7)
21.00 Boss (16)
22.00 Yle Uutiset
22.05 Urheiluruutu
22.10 Mary ja Martha
23.35 Pikaluistelun
maailmancup
0.20 The Wire (16)
1.17 Uutisikkuna
6.00 MTV3 Deitti
7.00 Ostoskanava
8.00 Dibitassut (S)
8.30 Mokon suuri maailma (S)
8.45 Kung Fu Panda (7)
9.15 Winx-klubi (S)
9.45 PopPixie (S)
10.05 Pokémon (7)
5.00 Älypää-TV
5.20 Ostosruutu
6.50 LIVE: Tiedä ja Voita
7.30 Red Caps (S)
8.00 Lego Legends of
Chima (7)
8.30 Elixir
9.00 Start!
9.30 Neljän tähden
illallinen
10.00 Neljän tähden
illallinen
10.30 Neljän tähden
illallinen
11.00 Neljän tähden
(12)
23.45 Glades (12)
0.45 MTV3 Chat
5.00 Älypää-TV
5.20 Ostosruutu
6.50 LIVE: Tiedä ja Voita
7.30 Red Caps (S)
8.00 Red Caps (S)
8.30 Jaksa paremmin
9.00 Sokkokokki
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 Elixir
11.00 Sikke - Ruokaa
rakkaudella
11.30 Merieläinten
pelastajat
12.00 Koiralle koti
13.00 Eläintarhojen
elämää
13.30 Konttori (S)
14.00 Konttori (S)
14.30 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.30 Hauskat kotivideot
16.30 Dancing on Ice
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 The Voice Kids
20.53 The Voice Kids voittajan video
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Kolme
muskettisoturia (12)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 Holmes NYC (12)
0.25 Defenders (S)
1.25 Lost (16)
2.25 Älypää-TV
7.25 Disney esittää:
Koukussa (7)
7.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit
7.55 My Little Pony
8.20 Pound Puppies (S)
8.45 Kyproksen herkkukeittiö
9.20 Budjettiviikonloppu
Euroopassa
9.50 Tuhluriprinsessat
10.20 Kodikkaasti
vuokralla
10.50 Ostosruutu
11.30 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa
13.20 Tuhluriprinsessat
13.55 Kodikkaasti
vuokralla
14.25 Kyproksen herk-
kukeittiö
15.00 Tyyliä vai ei
16.00 Prom Queen
17.00 Eläintarhassa
tapahtuu
17.30 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden
illallinen
19.30 Matkaoppaat
20.00 Huippumalli
haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Pihalla
22.55 Nelosen uutiset
23.05 Nelosen sää
23.10 Hannibal (16)
0.10 Olipa kerran (12)
1.10 Älypää-TV
Koukussa (7)
7.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit
8.00 My Little Pony
8.25 Pound Puppies (S)
8.50 Kyproksen herkkukeittiö
9.20 Budjettiviikonloppu
Euroopassa
9.50 Tuhluriprinsessat
10.20 Kodikkaasti
vuokralla
10.50 Ostosruutu
11.30 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa
13.20 Tuhluriprinsessat
13.55 Kodikkaasti
vuokralla
14.25 Kyproksen herkkukeittiö
15.00 Tyyliä vai ei
16.00 Huippumalli
haussa
17.00 Neljän tähden
illallinen
17.30 Ruotsin miljonääriäidit
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden
illallinen
19.30 Matkaoppaat
20.00 Sokkokokki
20.57 Keno
21.00 Holmes NYC (12)
22.00 NCIS Rikostutkijat
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 Criminal Minds FBI-tutkijat (16)
0.20 NCIS Los Angeles
1.20 Start!
1.50 Holmes NYC (12)
maanantai 11.11.
4.00 Uutisikkuna
5.45 Puoli seitsemän
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Luontohetki: Eläintarinoita
10.00 Sydämen asialla
10.50 Arjen huimapäät:
Pintapelastaja
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.45 Arto Nyberg
12.30 Skeptikko ja
uskovat
13.00 Ryhmy ja Romppainen (S)
14.15 Uutisvuosi
14.25 Tarinoita saattokodista
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.50 Avara ihmisluonto
16.20 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Tekoälyn
tutkijat
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti: Epävirallinen linja
22.30 Kotikatsomo:
Laitakaupungin valot (7)
23.45 Rajankäyntiä
0.15 Uutisikkuna
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja
10.35 Emmerdale (S)
11.35 Kadonneen jäljillä
12.40 Ostoskanava
14.10 Sääennuste
14.15 Isän tyttö (S)
14.45 Mitä tänään
syötäisiin?
14.55 Tanssii Tähtien
Kanssa
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Suomen kaunein
koti
21.00 House (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta
23.40 Kovat kaulassa
0.40 Mike & Molly (S)
6.30 Ostosruutu
7.00 Disneyn esikoulu:
Mikki Hiiren kerhotalo
tiistai 12.11.
4.00 Uutisikkuna
5.55 MOT
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Kuningaskuluttaja
10.00 Sydämen asialla
10.50 Arjen huimapäät
11.00 Yle Uutiset
11.05 Uuden kynnyksellä
11.35 Aamusydämellä
12.20 Skeptikko ja
uskovat
12.50 Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy (7)
14.30 A-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv
15.50 Muisti: Kohtauksia
Berliinissä
16.20 Ulos luontoon:
Lintujen älykkö
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kiehtova maailma:
Pariisin salaisuudet
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Downton Abbey
21.50 Neiti Marple:
Kuolema ilmoittaa lehdessä (12)
23.25 Yle Uutiset
23.30 Prisma: Tekoälyn
tutkijat
0.20 Uutisikkuna
Akaan paikallislehti
ISSN 1239-4343
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtien Liiton jäsen
TOIMIPAIKKA:
Alventie 4, 37800 Akaa
Avoinna: ma?to klo 9?15
PUHELINVAIHDE: (03) 540 9600
FAX:
(03) 540 9630
POSTIOSOITE:
PL 60, 37801 Akaa
JULKAISIJA:
PIRKANMAAN LEHTITALO OY
Akaan Seutu Lehti Oy
toimitusjohtaja Olli Sirén
PÄÄTOIMITTAJA:
Juha Kosonen 050 516 9146
ILMOITUSMYYNTI:
Myyntineuvottelija:
Asta Kohonen 044 347 7404
ilmoitustuotanto:
Tiina Yli-Mutka 044 755 7212
5.30 Aamusää
6.00 Studio55.fi
6.25 Huomenta Suomi
9.05 Studio55.fi
9.30 Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja
10.35 Emmerdale (S)
11.35 Grand Designs unelma-asunnot
12.40 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Selviytyjät
15.15 Mitä tänään
syötäisiin?
15.20 Ben ja Kate (7)
15.50 Hjallis
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maail-
Ilmoitusten sähköposti:
ilmoitukset@akaanseutu.fi
Ilmoitusten jättö:
- maanantaina viimeistään
klo 10 mennessä
Emme vastaa puhelimitse saadun
teksti- ja ilmoitusaineiston
mahdollisista virheistä.
man sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Koko Suomi leipoo
21.00 Kosketus (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 C.S.I. Keskiviikko 6.11.2013
29
sunnuntai 10.11.
4.00 Uutisikkuna
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: Saksa
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.45 Maailman matkailuaarteet
9.55 Yle Uutiset
10.00 Sosiaalivirasto
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna
11.15 Tohtori Kleistin
perhe (7)
12.05 Saaristolaisia
12.35 Prisma: Synnymmekö hyviksi?
13.35 Prisma Studio
14.05 Historiaa: Kotini
Gibraltar
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Löytöretkiä maailmaan
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 Tohtori Intiasta (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Ulos luontoon:
Lintujen älykkö
18.45 Muisti: Kohtauksia
Berliinissä
19.15 Luontohetki: Eläintarinoita
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo:
Laitakaupungin valot (7)
22.20 Silta (16)
23.20 YleLeaks
23.35 Ykkösaamu
0.15 Uutisikkuna
9.01 Karvinen (7)
9.15 Onks noloo
9.20 Late Lammas (S)
9.29 Galaxi: Bofori (7)
10.00 Karhuset (S)
10.25 Nenäpäivä-show
2013: Isän Nenäpäiväremix
11.25 Hiihdon Suomen
cup
13.30 Pikaluistelun
maailmancup
14.15 Mestarien liigan
makasiini
14.40 MotorSport: Extra,
Supercrossin SM
15.30 Trampoliinivoimistelun MM
15.55 10-tanssin SM
16.55 Taitoluistelun GP
18.25 Trampoliinivoimis-
telun MM
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheilukatu 2
19.30 Kahden keikka (12)
20.30 Silminnäkijä:
Opettajasta taistelijaksi
21.00 Boardwalk Empire
(16)
21.55 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.10 Girls (16)
22.38 The Wire (16)
23.35 Pikaluistelun
maailmancup
0.20 Funny or Die Presents (16)
0.45 Funny or Die Presents (16)
1.11 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna
6.50 Pikku Kakkonen:
Jyrkin ja Neposen aamu
6.52 Nimipäiväonnittelu:
11.11.
6.53 Mohvelit (S)
6.59 Maapallottelua
7.02 Popi Kissa (S)
7.15 Norsulan perhe (S)
7.26 Oiva-nallen oivallukset (S)
7.34 Satuja Soitosta
7.44 Noksu (S)
7.51 Disney esittää:
Mainio Manu (S)
8.15 Richard Scarry:
Touhulan arvoituksia (S)
8.40 Late lammas: Lätti
vastaan lampola (S)
8.50 Kamrat
9.15 Nenäpäivä-show
2013
14.00 Uusi päivä (S)
14.28 Uusi päivä (S)
14.56 Uusi päivä (S)
15.25 Hupipätkät (S)
15.35 Seitsemäs kevääni
16.30 Galaxin mestari:
Hevostaitomestari
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
18.48 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Teiniäidit
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Love Connection
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Rakkautta ja
jälkikasvua (12)
22.55 Hung (16)
23.20 Teiniäidit
23.50 Boss (16)
0.45 Haven (12)
1.25 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu
6.52 Jääkarhu Otto (S)
7.03 Ystäväkirja
7.08 Timppa (S)
7.19 Jessin kanssa (S)
7.30 Riku ja Rami
7.39 Neppajymykerho
7.45 Niko ja ystävät (S)
7.53 Disney esittää
8.16 Richard Scarry
8.40 Late lammas
8.50 Pat & Stan (S)
9.00 Tanskan ääripisteet
9.30 Yle Uutiset Uusimaa
9.40 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi
9.50 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.20 Yle Uutiset ItäSuomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret
11.50 Minun New Yorkini
12.00 Luonnon antimia
12.30 Kamrat
13.00 Vietnamin monet
maut
13.30 Mun heimo
14.00 Ikuiset arvet
14.30 Kortesmäki
15.00 Kannabiskysymys
16.00 Teiniäidit
16.30 Galaxi
16.31 Tero hoitaa (7)
16.40 Martine (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
18.48 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Blogistania: Vatsasekaisin kilinkolin
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Ajankohtainen
kakkonen
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Lucky Number
Slevin (16)
23.50 Love Connection
4.00 Uutisikkuna
7.45 Unna Junná
8.00 Pikku Kakkonen
8.01 Nimipäiväonnittelu:
10.11.
8.03 Jepu Neulanen (S)
8.17 Pikku perunat (S)
8.21 Vekarat! (S):
Vekarat!
8.47 Sasu (S)
9.00 Galaxi
7.00 Ostoskanava
8.00 Tuomas Veturi (S)
8.15 Chuggington (S)
8.30 Hirviöallergiaa (S)
9.00 Smurffit (S)
9.30 Pokémon (7)
0.00 Angry Birds Toons
10.05 Beyblade: Metal
Fury (7)
10.30 Koko Suomi leipoo
11.25 Hännänheiluttajat
11.55 Kirjapiiri
12.25 Salatut elämät (S)
12.55 Salatut elämät (S)
13.25 Samaa sukua (12)
14.25 Neljä tyttöä ja
maagiset farkut 2 (7)
16.45 Totuuden torvet
17.45 Hell?s Kitchen
Suomi
18.45 Tulosruutu
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tanssii Tähtien
Kanssa
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Hockey Night Extra
22.45 C.S.I. Miami (16)
23.35 Kallista kipua (12)
0.35 Mike & Molly (12)
5.00 Älypää-TV
6.30 Ostosruutu
7.00 Disneyn esikoulu:
Mikki Hiiren kerhotalo
7.25 Disney esittää:
TOIMITUS:
Toimittajat:
Tarja Antola 044 755 7211
Mikko Peltoniemi 044 755 7210
Avustajat:
Johanna Mäkinen 044 755 7298
Liisa Ahokas 0400 852 134
Vivikka Monto 040 739 5502
Toimituksen sähköposti:
toimitus@akaanseutu.fi
TILAUKSET JA
OSOITTEENMUUTOKSET:
(03) 540 9600
tilaukset@akaanseutu.fi
www.akaanseutu.fi
PAINOPAIKKA:
Westpoint
Rauma
PERUSTETTU 1916
TOIJALAN SANOMAT
www.akaanseutu.fi. Akaan Seutu
Tarja Ruusuvuori 040 550 7778. klo 17.30 isänpäiväaskartelu, to 7.11. Aarne soittelee ja laulattaa meitä ja kahvit juodaan. Jäsenmaksut mukaan.
Kylmäkosken
Työväenyhdistys
Johtokunnan kokous to
7.11. Tied. Annikille p. klo
17.30?19.30 Koko Kylän
Olkkarilla. Syksyinen sadonkorjuun juhla, 3. Voima ja tasapaino Viialan vanhainkodin Seniorisalissa ma
klo 10. Lähtö leirille kävellen Monarin parkkipaikalta pe 8.1. 17.11. Arpapalkintoja toivotaan.
Kylmäkosken Taipaleen
Maa- ja Kotitalousseura
Taipaleen maatalousnaiset
kokoontuminen Niittymäessä ke 13.11. Ilmoita tulostasi ruokailun vuoksi 29.11.
mennessä Lealle p. klo 17.30 Kylmäkosken Työväentalolla.
MLL Kylmäkoski
Perustoiminta: Eu-ruokaapu ma 11.11. Milloin ihminen kävi viimeksi Kuussa?
5. Vierailu Viialan
vanhainkodille ti 21.11. Molempiin ilmoittautuminen Eerolle p. klo
17.30 Justiinat kokoontuvat
käsitöiden merkeissä. Pikkujouluruokailun ja yhdessä olon
merkeissä Toijalan seurakuntatalon yläsalissa ke
11.12. Arpajaiset.
Akaan Seudun
Suomi-Viro seura
Minun Vironi 20.11. Kuulemaan ja laulamaan Hoosiannaa. Reddie Kids jatkuu to 7.11. Musiikkia esittävät Ahti Järvelä,
harmonikka ja Tapani Uotila, basso.. mennessä p.
040 579 4880.
SPR Viialan osasto
Terveyspiste avoinna to
7.11. Osoite Vakkistentie 5. klo 13.
Ilmoittaudu Marjalle 15.?
30.11. tuolijumppaa klo 11 ja lattiacurlingia
klo11.45. Lähtö Viialasta taksiaukiolta klo
17.15 ja Toijalasta S-marketin p-paikalta klo 17.30.
Liput lunast. klo
18 alkaen. Ilm./
tied. klo 18
Nahkialan kuntoradalla. mennessä p.
040 577 6811.
Toijalan Metallin
veteraanit
Turinatuokio pidetään Metallikellarissa ke 13.11. klo 18.30. alkaen klo 11. Soittoaika
klo 7.30?9 ja 13.30?15.
Toijalan Seudun
Sotainvalidit
Naisjaoston kerho to 7.11.
klo 14 Lounaspirtillä. Ota
sauvat mukaan. klo 15
Ravintola Kruuna & Klaavassa. Tiistaikerhossa Viialan Sampolassa 12.11. mennessä
p. klo 18 syyskokous Koko Kylän Olkkarissa Kylmäkoskella. Minkä maiden raja vedettiin sodan jälkeen 38:lle leveyspiirille?
8. klo
13.30.
Viialan
sotaveteraaniväki
Marraskuun tapaaminen
Vilkulla ti 12.11. Seuran joulujuhla Valkeakoskella Ravintola Pippurissa 2.12. Pikkujoululipput varattavana Hannu Olkinuoralta p. Helmikuussa teatteri Valkeakoskella, liput voi varata Martilta.
Eläkeliiton
Kylmäkosken yhdistys
Pikkujoulua vietämme Ravintola Milli?s Caféssa pe
22.11. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia Koko Kylän Olkkarilla
osoitteessa Haavistontie 1,
37910 Akaa.
MLL Viiala
Perhekahvila Viialan Sampolassa keskiviikkoisin klo
9.30?12.30. klo 14 seurakuntatalon alasalissa. Kirkon jälkeen ruokailu Kahvila-Ravintola Onnikassa. Ilm. Joulukortit ovat saatavilla. 040 759
4738.
Toijalan ja Ympäristön
Sotaveteraanit
Iltapäiväkahvitilaisuus Tiistaitiima 12.11. Vauhdin leiri Toukolassa marraskuussa 8.?
10.11. Koreoiden, 8. Iloinen mieli mukaan,
jos käy niin että joulupukki
ei ehdi tulemaan mukaan,
niin varmuuden vuoksi pikkupaketti mukaan. klo 17.30?18.30. Pikkujoulu Pappilanniemessä 6.12. klo 9.15
Tapio Pirilä: katsellaan
luontoelokuvia. klo 18
Toijalan Koneterän kokoushuoneella, Hallitie 2.
Toijalan Seudun
Erämiehet
Kutsumme seuralle maansa
vuokranneet ja hirviporukan jäsenet perheineen hirvipeijaisiin Metsäpirtille la
16.11. viim. Pikkujoulun ja ensi vuoden toiminnan suunnittelu
ja muut ajankohtaiset asiat, esim. Mikä oli presidenttiehdokas Ahtisaaren kuuluisa noitumissanonta?
10. Yhteydenotot: Senioritupa ma?pe klo
9?13.30. 040 709
8640 tai Eeva p. linja-autossa ennen matkaan lähtöä. Mikä on maailman arvostetuin viljatisle?
Kysymykset laati Veikko Koppinen.
Vastaukset
1. Ke 13.11.
klo 9 vaate-esittely: (kaikille avoin) laadukkaita ja helposti puettavia malleja. 0400
688 853.
Akaan Maatalousnaiset
Kokoontuminen ke 13.11.
klo 19 Helena Korpelan luona. mennessä numeroon 0400 537 875.
Viialan Viri
Hiihtokoulu alle kouluikäisille alkaa to 7.11. Bussikuljetus.
Eläkeliiton
Kalvolan yhdistys
Palotalolla kokoonnumme
ke 13.11. klo 13. Nurmio, 7. klo
10 Urjalan kirkkoon. Tanssittajia
kaivataan! Lisäksi normaali
viikko-ohjelma. Alustava aikataulu ja ohjeet leirille
Vauhdin kotisivuilla.
ToVoLi
To 7.11. ti
19.11. Huomioi aika.
Keskustellaan tulevan vuoden toiminnasta yms.
Toijalan Pallo -49
Seuran sääntömääräinen
syyskokous to 21.11. Viski (skotl.)
Akaan Kansalliset
Seniorit
Kuukausitapahtuma
ke
6.11. Mikä kekri alkujaan oli?
3. Lounasmatkalle
26.11. Eila Arvonen p. Ketä akaalaissyntyistä kutsutaan Lempäälän rautakouraksi?
2. Hannu ?Tuomari. Avec.
Akaan Seudun Invalidit
Sampolassa 8.11. Yhdistyspalsta on tarkoitettu levikkialueemme yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen.
Akaan Wanhat Toverit
Marraskuun kerho to 14.11.
klo 14 os. klo 9 alkaen liikuntapäivä Toijalan Sampolassa. klo
18. isät ilmaiseksi illan BodyPumpiin
ja BodyBalanceen! Klo 17
Extra Bailamos. klo
17.30 Lounaspirtillä. Miehet mukaan.
Toijalan Vauhti
Yleisurheilijoiden saliharjoitukset seuraavasti;
ma klo 19?20.30 Arvo Ylpön koulu 11?15 v., ke 18?
19.30 Monarin juoksusuora 7?10 v., to klo 18?19.30
Arvo Ylpön koulu 7?10 v.,
to klo 18.30?20 Monarin
juoksusuora 11?15 v., la
klo 12?15 Monarin juoksusuora vapaa harjoitusvuoro, la Arvo Ylpön koulu
kuntopiiri ja pelitunti peruttu Toukolan leirin johdosta, su klo 13?15 Monarin juoksusuora kahvakuulaharjoitukset kaikille
vauhtilaisille. Ilm. su 17.11. Tällöin aineistot näkyvät myös Akaan Seudun nettisivuilla. klo 18. klo
13 Toimintapäivä. Ke 13.11. 15.11. 040 845 8819.
Toijalan Elintarvike/
Eläkeläiset
Risteilylle ma 18.11. Liisalle viim. Tarjolla joulupuuroa,
torttukahvit sekä ohjelmaa.
Mukaan pikkupaketti ja joulumieltä.
Viialan Eläkeläiset
Askartelu ja boccia Viialan
Sampolassa to klo 10. klo 18.30.
Ilmoittautumiset Jukka Koskiselle 20.11. Joulujuhla Päivölässä 11.12. Marjukka Nikkilä
p. Mongoliassa, 4. Pidetään
myös arpajaiset. klo 16 hyvän ruuan,
laulun ja musiikin merkeissä. Konserttimatka Lahteen
18.11. klo 12.30, Tuettu loma 9.?14.3.2014. klo
18.
TaideAkaa
Konserttimatka pe 8.11.
Tampere-talolle. Akaan Seutu
Akaan seudun tarjotin
Akaan Yhdistykset toimivat
Tiedotteet yhdistyspalstalle maanantaina kello 12:een mennessä. klo 14. Seura maksaa, kuljetus
järjestetään. Linja-auto lähtee Viialasta klo
13.25 ja Toijala S-marketilta
klo 13.45. Säkylässä, 9. klo 11
BodyAttack. Kauden
2013 päättäjäiset la 9.11.
klo 17 leirillä. klo 18 Sanan ja laulun ilta Sotkian Kaukolas-
tietämyksiä
Kysymykset
1. Millä nimellä kuningaskotka Ahonen mäkipiireissä tunnetaan?
6. Alustajana kaupunginjohtaja Aki
Viitasaari.
Eläkeliiton
Akaan yhdistys
Ti 12.11. Kulku omin kyydein. klo 18.30 BodyAttack 30 min. Muutamat kasvot odottavat vielä
nimeä.
ja tilaisuudessa arvonta. Sirkalle viim. Su 10.11. Ilmoittautumiset Maijalle 13.11.
mennessä p. Missä käynnistyi sokeritehdas Suomessa 1.10?
9. klo 13
Irjan Pitopalvelussa. 040 778 5145.
Akaan seudun
mielenterveysseura
Syyskokous 13.11. Lisätietoja
www.viialanviri.fi/hiihtokoulu
7. lähtijät
linja-auto lähtee Viialan taksiasemalta klo 17.30, Toijalan S-marketin p-paikalta
klo 17.45. viim. klo 9?11 vähävaraisille lapsiperheille
ja nuorille. Bussi Palotalolta klo
17, Parolasta klo 17.15 ja
Vetteriltä klo 17.30. Tampere Filharmonian joulukonsertti pe 20.12.
klo 19. Mukaan pikkupaketti ja arpapalkintoja. 1972, joulukuussa, 5. Sitovat ilmoittautumiset 13.11. Ai peijoona, 10. klo 9.30 Osmo Korpela: Tanssia haitarin soiton tahdissa. Sieltä löydät Yhdistyspalstaotsikon alta ohjeet, miten toimitaan. Esitelmä fysioterapeutti Sirkka
Salminen liikunnan merkityksestä kaikenikäisille.
Toijalan Martat
Jouluruokailu ma 2.12. Personal Trainer Heidi Savolainen
kertoo työstään. mennessä Pirjolle p. 050 501
2199.
Toijalan Seudun
Vanhainkotiyhdistys
Seniorituvalla tapahtuu viikolla 46: Ti 12.11. 040 541 8020.
Kylmäkosken Justiinat
Kokoontuvat käsitöiden
merkeissä to 7.11. Akaan
Seudun nettisivuilta www.
akaanseutu.fi
löytyvät
kaikki tähän mennessä julkaistut vanhat kuvat ja tunnistetut henkilöt. 040 596 5574.
Akaan Seudun Ruskat
Kerhopäivä Sampolassa to
14.11. Pikkujoulu pe 12.12.
klo 15 Cafe Hanna Valkeakoski. 30
Keskiviikko 6.11.2013 . Lisätietoa toiminnasta viiala.mll.fi tai Facebookissa.
Pirkanmaan
Kilpirauhasyhdistys
Vertaisryhmä kokoontuu
Vanhalla kirjastotalolla, Mäkelän kabinetissa la 9.11.
klo 10.30?12.30.
Puuliiton
Toijalan ao 255
Jouluruokailu Ravintola Leskirouva pe 22.11. Risto Leskenmaata, 2. klo 17 Tulestuvalla.
Akaan Rotaryklubi
Viikkokokous 11.11. Pelataan
bingoa ja tehdään muuta
mukavaa. kädentaitomessujen liput.
Akaan Reumayhdistys
Hallituksen kokous ma
11.11. p. Sitovat ilm. 040 507 5182.
Pikkupaketti pukinkonttiin
Tunnetko, tiedätkö?
Lähes kaikki
valtuutetut tunnistettu
Akaan Seudun lukijat ovat
syksyn aikana auttaneet
Akaa-Seuraa tunnistamaan
vanhoissa valtuustokuvissa esiintyneitä henkilöitä.
Lähes kaikki on saatu
nyt tunnistettua. La 9.11. ilm. Aiheena Akaan
talousarvio v. Haapsalussa asuva kirjailija Markku Lehtonen esittelee keväällä ilmestyneen kirjansa, jossa hän
kertoo Virosta ja omasta
suhteestaan Viroon. 0400
552 347 marraskuun aikana. Aineisto toimitetaan ensisijaisesti nettisivujen kautta osoitteesta www.akaanseutu.fi. Liikutaan
joukolla! Kirkkomatka adventtisunnuntaina 1.12. Ma 11.11.
Sh'bam peruttu! Su 17.11.
klo 13?15 Spinning-marathon + venyttelyt, varaa paikkasi jäsenrekisteristä!
Toijalan Yhteiskoulun
Vanhempainyhdistys
Kokoontuminen ma 11.11.
klo 18 Toijalan yhteiskoulun
opettajainhuoneessa.
VREL
Pikkujoulu ti 19.11. klo 13. kerhoissa tai p 040
565 9258. Rane, 6. Soita
Eevalle 040 720 2092, jos
tarvitset kyydin.
Viialan sähkötyöntekijäin
ammattiosasto 82
Järjestää pikkujoulut 22.11.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset 8.11. Muuta Olkkarilla: ke 6.11. To
14.11. 040 564 0420.
Toijalan Seudun
Sydänyhdistys
Ke 6.11. Senioritanssia, pelejä ja harjoituksia. klo 18
Meijerintiellä Päivätoimintakeskuksessa. 040 743 8500 24.11.
mennessä. klo 15 Lounaspirtillä.
Ohjelmassa ajankohtaisia
asioita. Missä maassa on Ulan Bator?
4. Ilm. p. klo
19.15 Akaan kaupunginkirjastossa. Solistivieraana Matti Lehtinen, pj.
emännöi. Sovituilta pysäkeiltä mukaan. Huom! hinta eri kuin
jäsenkirjeissä. klo 11. Ota mukaan oma
käsityösi.
Kylmäkosken
Oikeutta Eläkeläisille
Pikkujoulu ke 20.11. klo 18.
Toijalan Seudun
Sotainvalidit
Iltapäiväretki Juha ja Minna
Vuorisen luokse 14.11. Metsola-sali Valtatie 5, Akaa. Pikkujoulu 8.12. 2014. Kuka rockmuusikko on saanut Eino Leinon palkinnon?
sa, Kinnarintie13 C. Talven harjoitusvuoroihin ilmoittautuminen ja ohjeet Vauhdin kotisivuilla, http://toijalanvauhti.yhdistysavain.
fi/yleisurheilu/harjoitukset/
Eräs Suomen etevimpiä nuorisoasiantuntijoita, joka
on käyttänyt paljon aikaa nuorisotutkimuksiin, saapuu
huomenna Viialaan ja kertoo alustusesitelmässään niistä
syistä, jotka vaikuttavat nuorison käyttäytymiseen.
Isossa ampiaispesässä
oli hiljaiset asukkaat
Mikko Peltoniemi
Saku Sotkialta löysi viime
viikolla talonsa vintiltä ampiaispesän, joka oli halkaisijaltaan noin 40 senttiä. Myös
Akaa kuuluu Loimi-Hämeen
Jätehuollon toimialueeseen.
Tuikkujahti on tuikkukuorien keräyskilpailu, jonka tavoitteena on aktivoida koululaisia tarkkailemaan kulutus- ja lajittelutottumuksiaan. Akaan Seutu . Voittajaluokka saa palkinnoksi 400
euron rahapalkinnon sekä 1
senttiä/tuikkukuori. Jos seurauksia halutaan muuttaa, niin
on käytävä syihin käsiksi. marraskuuta 1963
Nuorisokeskustelutilaisuus
Viialan Kunnantalolla
Huomenna perjantaina 8.11. 040 335 3566
Lassi ja Leevi
31
Puh. Nuorison käyttäytyminen on eräs yhteiskunnallinen ilmiö, johon niin kuin
kaikkiin ilmiöihin on määrätyt syyt, joita ei ehkä aina
tulla ajatelleeksi. Kuka kansaa vastuun niistä
seikoista, jotka johtavat nuorison käyttäytymistä?
kas siinä kysymyksiä, joihin ei ehkä ole niin helppoa
niin vain vastata. Kuitenkin ne ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä katseli asiaa sitten mistä näkökulmasta tahansa. (03) 540 9600, toimitus@akaanseutu.fi Alventie 4, 37800 Akaa
50 vuotta sitten
Viialan Sanomat 7. Jahtiin
ilmoittaudutaan marraskuun
aikana.
Tuikkukuoria keräämällä koululaiset paitsi keräävät
arvokasta uusioraaka-ainetta
talteen myös ehkäisevät alumiinin aiheuttamia haittoja
jätteenpolttolaitoksissa.
Tuikkujahdin tarkoituksena ei ole lisätä tuikkujen kulutusta vaan kannustaa koululaisia luovuuteen ja verkostoitumiseen käytettyjen tuikkukuorten etsinnässä. Jahti alkoi 1. Kun pesä irrotettiin, sisältä tuli muutama kylmänkankea ampiainen.
Sotkialaisen talon vintiltä
löytynyt ampiaispesä oli valmistettu sävy sävyyn uuden
ulkovuorauksen kanssa.
Mikko Peltoniemi. valmistuivat muun muassa seuraavat
opiskelijat:
Hoitotyön koulutusohjelma: terveydenhoitaja (AMK)
Vihola Minna, Akaa.
Teollisuuden palveluliiketoiminnan koulutusohjelma: insinööri (ylempi AMK)
Heikkonen Jarkko, Akaa.
Tapahtumia
Paljon onnea Camillalle
11.11. Voittaja
on luokka, joka kerää eniten
tuikkukuoria/oppilas. Keskiviikko 6.11.2013
Akaan seudun tarjotin
Onnittelut
Ruokalista
Akaan koulut ja
päiväkodit
Viikko 46
Maanantai
Lihapullat, perunasose, kaali-kurpitsasalaatti
Tiistai
Broileri-juustokeitto, sämpylä tai leipä, tuorepala
Keskiviikko
Uunikala, perunat, porkkana-herneraaste
Marja-Leena Manninen 70v.
Onnea toivottavat Kirsi, Kari, Kimmo puolisoineen ja
kaikki 11 lastenlasta.
Torstai
Kinkkukiusaus tai kinkkupasta, viher-persikkaraaste
Perjantai
Jauhelihakastike, täysjyväpasta, jäävuori?kurkku?appelsiinisalaatti
Valmistuneita
Hämeen ammattikorkeakoulusta 31.10. Lisäksi jahdilla halutaan
kiinnittää huomiota kotitalouksien materiaalin hyötykäyttöön, koska pienestä
koostaan huolimatta alumiiniset tuikkukuoret ovat arvokasta metallituotteiden
uusioraaka-ainetta. 8-vuotissyntymäpäivän johdosta.
Toivoo mummu
Onnittelut kultahääpäivänä
9.11.13.
Toivoo lapset perheineen.
Yrittäjille
taloustietoa
Pirkanmaan TE-toimisto ja
Vaske järjestävät Yrittäjien maksuttoman talousillan
Kauppiastavaratalon TE-salissa Toijalassa torstaina 14.
marraskuuta kello 18?21.
Iltaa vetää Tilitoimisto
Brusila Oy:n toimistonhoitaja, KLT Milja Ketomäki.
Talousillan aikana käydään
läpi tuloslaskelman ja taseen
rakenne, budjetointi, kassavirta, talouden tunnusluvut
ja tilitoimiston käyttö yhteistyökumppanina.
Ilmoittautua voi osoitteeseen piritta.forsten@vaske.
fi tai hannele.nieminen@tetoimisto.fi
Koululuokat
Tuikkujahtiin
Akaan Seutu
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy
järjestää ensimmäistä kertaa
toimialueellaan Tuikkujahdin. Jahtiaika jatkuu tammikuun 2014
loppuun.
Fingerpori
Liikuntatoimen ryhmät
Akaan kaupungin liikuntatoimen ryhmät
Ohjatut kuntosaliryhmät
Ma klo 9.00 Rasi, ikääntyneet
Ma klo 10.00 Rasi, ikääntyneet
Ti klo 10.00 Monitoimihalli, täynnä
Ke klo 10.00 Rasi, ikääntyneet
Ke klo 13.00 Kylmäkoski, ikääntyneet
Ke klo 14.00 Kylmäkoski, ikääntyneet
To klo 9.00 Monitoimihalli, täynnä
To klo 10.00 Monitoimihalli, täynnä
Ohjatut jumpparyhmät
Ma klo 11.30 Kylmäkosken asema, ikääntyneet
Ti klo 11.15 Monitoimihalli, ikääntyneet
Ti klo 15.15 Tuolivoimistelu, Arvo Ylpön koulu
Ke klo 11.15 Viialan Lallintalo, ikääntyneet
To klo 11.45 Monitoimihalli, työikäiset
Lisätiedot ja kuntosali-ilmoittautumiset puh. Löytö oli sikäli yllättävä, että kesälläkään sen tienoilla ei näkynyt ampiaisia pörräämässä. on Kunnantalolla valtuuston
istuntosalissa keskustelutilaisuus nykyajan nuorisosta,
josta niin paljon puhutaan. Mitkä tekijät on otettava
huomioon arvosteltaessa nuorison käyttäytymistä riippumatta siitä, miten siihen suhtaudutaan. Jahti on
leikkimielinen kisa, ja sen
tarkoitus on lisätä luokkien
yhteishenkeä.
Kerättyjen tuikkukuorien määrä suhteutetaan luokan oppilasmäärään. marraskuuta, ja se on tarkoitettu kaikille peruskoululaisille
Pä
Pätsiniementi
i i
tie 63
63, 3
37800 Akaa
www.autopuhdistushero.com
NYT ON
OIKEA AIKA
Talven huippumerkit edullisesti
Akaan
Rengas Oy
SIIRTYÄ SÄÄSTÄJÄ- JA SIJOITTAJA-ASIAKKAAKSI
KANTAPANKKIIN!
TARJOAMME mm:
ì SDUDVWD SHUKH MD SHULQW¸RLNHXGHQ VXXQQLWWHOXD
ì SDOYHOXD LOPDQ MRQRWXVQXPHURLWD
ì KHOSRVWL WDYRLWHWWDYDQ \KWH\VKHQNLO¸Q
ì KRXNXWWHOHYDQ WDOOHWXVNRURQ
ì DVLDQWXQWHYDQ SDOYHOXQ
ì YDNDYDUDLVHQ WXUYDOOLVHQ MD NDQQDWWDYDQ \KWHLVW\¸NXPSSDQLQ
VXNXSROYHVWD WRLVHHQ
- Ota yhteyttä ja sovi ilmainen
arviointikäynti!
- Puhelu
Pihla maksaa
puhelun!
on ilmainen
www.pihla.fi
040 831 1708
Yrittäjäntie 8
37910 Kylmäkoski
Katso tarjoukset kotisivuilta
Akaanrengas.?
KYSY LISÄÄ VLLUW\Y¦Q WDOOHWWDMDQ HULW\LVHGXLVWD NRQWWRULVWDPPH
WDL VRLWD
Ja mikä parasta, ME HOIDAMME KAIKEN PUOLESTANNE!
Tykkää Kantasäästöpankin -sivuista.
Akaa
Valtatie 20
37800 Toijala
puh. Ei e-tod.
Hyväkuntoinen paritalokoti viihtyisällä alueella nopean yhteyden päässä keskustasta. Akaan Seutu
LAHJAKSI KULTAISELLE ISÄLLE!
MUISTA ISÄÄ!
REINOT
* Taskumatit * Zipot
* Rannekellot
* Korut kaulaan
ja ranteeseen
28.90/35.90
Uudet teräskorut Ruotsista
Teräslompakot
PIKKUJOULUKORUT: Upeat ja näyttävät uutuudet edullisesti.
Koru & Lahjaliike
Hopea-Aitta
Yrittäjätie 4, Kylmäkoski, Akaa
puh. 54.000 ?.
686144
Akaa, Toijala / Nahkiala kt 59 m²
Nahkialantie 13 B. 8.00-16.00
Neste Oil Toijala
Kurisjärventie 5, Akaa, puh. Mh. 03-542 4230
Avoinna: ark. 0800 - 160226
160257
petteri.tiainen@pihla.fi
Puh. 0500 670 959
Avoinna: arkisin 10-18, la 10-15
Tiloissamme toimii myös:
Kodintarvikkeet . 2 h+k+kph+p. pesu veloituksetta
Parasta varautua.
Akaa, Toijala / Lentilä rt
75 m²
Oravanpolku 7 A. Vakuus 400 ?.
689908
opkk.?
Kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835?/puhelu+0,07?/min
(hinta alv. Ei e-tod. D2007*. neste.?/parasta
Uutta huollossamme!
Huippulaadukas
nelipyöräsuuntauslaite.
Varaa aika huollostamme!
Akaa, Toijala / Keskusta kt 59,5 m²
Ylpöntie 3 A. Nahkialanjärven
loistavat ulkoilureitit vieressä, keskustaan kävelet vartissa. 32
Keskiviikko 6.11.2013 . Vuokra
680 ?/kk+vesi+sähkö. Koulu vieressä. D2007*.
Mainiolla paikalla keskustan palveluiden kupeessa 1/5 krs:n kaksio
hissitalosta. Ylimmän kerroksen
kaksio Nahkialanjärven kupeessa.
Kävelymatka keskustan palveluihin.
Lasitettu parveke josta avarat näkymät. Luonnonläheisellä
alueella 1-tasoinen omakotitalo.
Olohuonessa iso varaava takka, keittiössä leivinuuni. Tasainen piha-alue
istutuksineen. 169.500 ?.
691120
Rivi-, pari- ja puutalot
Akaa, Toijala / Nahkiala kt 59 m²
Nahkialantie 13 B. Lattialämmitys kaikissa
tiloissa. 238.000 ?.
681323
Akaa, Toijala / Pappila rt
82 m²
Vahvialantie 2 A. Autokatospaikka ja varasto.
Mh. 24%).
Ammattitaitoinen
Huoltokorjaamo
p. 2 h, k, kh, vh, p.
D2007*. 3 h+k+s. 5 h, k, s. Nopea yhteys
moottoritielle. Provikkatori
??Pesut, vahaukset ja sisäpesutt
??Rengas ja vannemyynti sekä asennukset
??Ikkunatummennukset ja tuulilasikorjaukset
??SmartChip-kiveniskukorjaukset
niskukor aukset
niskukorjaukset
Avoinna: ma-pe 10-18, la 10-16,
Huom! Isänpäiväsunnuntaina klo 9.30-15.30
Ikkuna- ja oviremontin aika?
Pihla-edustajasi
Petteri Tiainen p. Erinomaiset liikenneyhteydet. Viihtyisä päätyasunto rauhallisella alueella. 1 kk:n vuokravakuus.
689583
Lisää tehoa ja pienempi kulutus.
TALVILAATU
Neste Pro Diesel -talvilaatu saa
autosi hyrräämään jopa -37 °C pakkasessa.
Kilpailu netissä 21.10-21.11. Vakuus 1071 ?. 6.30?21, la 8?21, su 9?21
www.nestetoijala.?. Asunnolla autokatos. Sovi oma näyttösi!
Mh. Kesäisin voit pulahtaa
omaan altaaseen. D*. Takapihalla iso oleskeluterassi. Ei tupakointia sisällä, ei lemmikkejä.
685758
Akaa, Toijala / Keskusta kt 40 m²
Ylpöntie 12 E. Vuokra 535,50 ?/kk +
vesi + sähkö. Lattiat parkettia ja laattaa. Vuokra 400 ?/kk +vesi +sähkö. Pinnat uusimalla upea koti! Soita ja sovi oma
esittelysi. Kaunis erkkerillinen päätyasunto. 175.000 ?.
677808
Akaan Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Valtatie 6, 37800 Akaa
Ma-pe 9.30-16.30.
010 255 4488
Kiiltoa pintaan!
Meiltä renkaat ja
rengastyöt.
Kysy lisää
huollostamme!
Nestepesu.
Pesuetukortilla joka
6. Pesuhuone
laatoitettu. 4 h, k, khh, kh,
s, at. Olohuoneessa leivinuuni/takka.
Tilava kodinhoitotila. Autotalli. 045 638 1313 . 040 160 7960
ark. 3 h+k+s+khh.
B2007*. Lyhyt yhteys
kävelyteitä keskustaan ja kouluille.
Mh. Mh. Pinnat
uusimalla toimiva koti. Palvelut
lähellä. Kameravalvonta
PAIKALLINEN YHTEYSHENKILÖ
Ossi Reini, 050 552 0456
ossi.reini@ajanlukko.fi
Vuoden turvaurakoitsija 2013 www.ajanlukko.fi
Palveluksessasi paikallinen täyden palvelun
Neste Oil Toijala
Akaa, Toijala /
Kuusikangas okt 106,5/144,5 m²
Kuusikankaantie 2. Ensimmäisen asuinkerroksen reilu kaksio. 075 756 9880
fax 075 756 9889
www.kantapankki.fi
Palokatu 18, 37830 Akaa
Omakotitalot
Kerrostalot
KOTIIN JA YRITYKSEEN
Lukot ja avaimet . C2007*.
Näppärä 2/2 krs:n asunto. 2 h+k+vh+kph+
lasit.p. Rautatie-/bussiasemalle n.
200 m. Hälytys . 0400 372 767
HUOPAAAMUTOSSUT
Maestro
NILKKURIT
36,90 24,90 49,90
KENKÄCENTER
Valtatie 12 (käynti Myllytien kautta),
Akaa p. 24%), matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835?/puhelu+0,17?/min (hinta alv. 2 h+kk+kph. 62.000 ?.
691305
Vuokrattavana
Akaa, Toijala /
Nahkiala paritalo
147/151 m²
Marssitie 2 B as 2