Numero 68 Perjantai 9.9.2011
|
Akaan paikallislehti
|
www.akaanseutu.fi
|
Irtonumero 2 euroa
SiSäilmaongelmien vuoksi Toijalan virastotalolta muuttamaan joutuvalle perhekeskukselle etsitään uusia tiloja Toijalasta Haittilantieltä tai Wiiala-talolta.
» Sivu 2
HirSikankaalle tulevan uuden paloaseman rakentaminen aloitetaan lähiaikoina maanrakennus- ja louhintatöillä.
» Sivu 3
Toijalan rautatieaseman 10-kioski palvelee taas asiakkaita uuden yrittäjän vetämänä. Maarit Sarangon mielestä asemalla kuuluu olla kioski.
» Sivu 7
Sikosuon leikkikenttä saa ympärilleen vehreän puiston
SikoSuon leikkikenttä valmistui Toijalaan viime vuonna. Seija-mummun kanssa keskiviikkona kiipeilleet ja kiikkuneet Inka ja Laura valmistivat pihvejä laivakeittiössä ja olivat varuillaan myrskyn uhatessa.
» Sivu 6. Tänä syksynä ja ensi kesänä sen ympäristöä kunnostetaan ja kaunistetaan muun muassa lukuisilla puilla
Se, joka on nähnyt maailmaa, näkee yleensä paremmin senkin, mitä lähellä tapahtuu. Sen takia haluttiin löytää tilat, joihin kaikki 20 ihmistä mahtuvat, jolloin Wiiala-
talo ei olisi ollut tarkoitukseen sopiva. Noin isoa asiaa täytyy kypsytellä kauan, mutta kyllähän tässä käyttäjäpotentiaalia alkaa olla aika paljon, varsinkin kun ei Lempääläänkään tule hallia, Toivonen sanoo, mutta lisää vielä jäitä hattuun. Liikuntasihteeri Timo Toivosen mukaan uimahallin paikkaa on mietitty sen verran, että se tulisi joko Viialaan, Toijalaan tai niiden väliin Hirsikankaalle, esimerkiksi uutta paloasemaa vastapäätä. Silloin lähdettiin siitä, että sosiaalitoimi ja perhekeskus olisivat vierekkäin, jolloin yhteistyö ja johtaminen olisivat
Viialan entiselle kunnantalolle on Toijalan virastotalolta siirtynyt evakkoon jo neljä sosiaalityöntekijää ja sosiaalityönjohtaja.
Tarja Antola
Toikan talossa Haittilantiellä toimii mielenterveystoimisto.
Kirkonkylän koulu pomppasi liikuntapaikkalistan kärkeen
helpompaa. Koeajallakin irtisanomiselle pitää olla syy, eikä sellaiseksi kelpaa ihonväri. Ne ovat äärimmäisen huonossa kunnossa, ja se on kuitenkin tärkeä liikuntapaikka koululaisten liikunnassa, perustelee Akaan liikuntasihteeri timo toivonen.
Kokonaan uutena investointikohteena ensi vuoden talousarvioon on menossa Akaan uimahallin sijoituspaikan kartoitus ja alustava suunnittelu. Vastuu lykätään paikallisille ohjaajille ja seuroille. Finland Sport Academyn pyörittämän vastaavan kerhon on määrä alkaa ensi viikolla, mutta enää pitkään aikaan kyseisestä akatemiasta ei ole saanut mitään tietoja kerhosta. Tämän vuoksi vuodelle 2013 suunniteltu Rasin koulun lähiliikuntapaikka siirtyisi myös vuodella eteenpäin.
Keskiviikon kokouksessa investointiesityksiin lisättiin vuodelle 2013 Viialan pallokentällä sijaitsevien yleisurheilun suorituspaikkojen kunnostaminen. Mies itse kertoi kohdanneensa joskus syrjintää, mutta ei tällä mittapuulla. Kylmäkoskelle on ensi vuonna tulossa myös lähiliikuntapaikka Kirkonkylän koululle. Suunnitelma tehtäisiin vuonna 2012 ja mahdollinen toteutus 2013. Nykyiset, vähällä käytöllä olevat squash-hallit jaetaan korkeussuunnassa kahtia rakentamalla väliin lattia. Näin saadaan tuplattua nykyinen lattiapinta-ala esimerkiksi jumpparyhmien käyttöön. Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja harmitteli omasta puolestaan irtisanomista ja totesi, että hänelle siitä tuli paha olo. Omakotiyhdistyksen hallituksen päätöksen nousu julkisuuteen vaikutti asiaan niin, että keskiviikkona kerrottiin irtisanomisen olleen ehkä laiton. Helinin mukaan paikka selviää lokakuun alkuun mennessä. järjestetyssä monikulttuurisuuspäivässä. Kunnissa puhutaan paljon palvelurakenteen muutoksista. Wiiala-talon kannattajat perustelevat sijoituspaikkaa joukkoliikenneyhteyksillä, tilojen käytön tehostamisella ja Viialan keskustan elävöittämisellä. Tiistain lehtijutussa omakotiliiton projektipäällikkökin oli vielä sitä mieltä, että työsuhde voidaan irtisanoa koeajalla ilman perusteluja. Akaan kaupungin perusturvajohtajan vesa Helinin mukaan päävaihtoehdot ovat kaupungin omat tilat Viialan entisellä kunnantalolla eli Wiiala-talolla tai vuokratilat Toijalan Sampolan lähellä sijaitsevassa Toikan kiinteistössä, jossa toimii myös mielenterveystoimisto. Loppukesäistä iltapäivää kokoontui viettämään paljon maailmaa nähnyt joukko uusia ja vanhoja akaalaisia", kertoo jutun alku. Pelkkä tieto ihonväristä riitti, sillä puheenjohtajan mukaan jäsenet olivat vasta kuulleet nuoresta talkkarista, eivät nähneet häntä saati tutustuneet tarkemmin. "Meistä on moneksi, saatiin taas todeta Akaan seurakunnan leirikeskuksessa Toukolassa 28.8. Ilman Salon Seudun Sanomista valtakunnalliseen mediaan levinnyttä uutista musta talonmies tuskin olisi saanut tarjousta palata töihinsä. Sitä ruvetaan pikku hiljaa viemään eteenpäin. Ilman Salon omakotiyhdistyksen puheenjohtajan suorasanaisuutta ennakkoluuloisuus ja pelkurimaisuus olisivat jälleen kerran voittaneet. Nyt todennäköisesti lähdetään siitä, että perhekeskus
olisi omana yksikkönään ja sosiaalitoimisto omanaan, perusturvajohtaja Vesa Helin toteaa.
A
kaassa on aiempina vuosina pyöritetty lapsille Löydä liikunta -kerhoa paikallisten seurojen voimin. Neliömääräisesti tilat kyllä riittävät, mutta se edellyttää sitä, että osa siellä olevista toiminnoista siirtyisi muualle ja pienimuotoisia muutostöitä pitäisi tehdä, perusturvajohtaja Vesa Helin arvioi. Kokoomuksen hallitusryhmä, Akaan Kokoomus ry, Keskustan valtuustoryhmä ja joukko yksittäisiä luottamushenkilöitä vetoaa toisaalla tässä lehdessä perhekeskuksen Wiiala-talolle sijoittamisen puolesta. Salon omakotiyhdistyksen puheenjohtaja kertoi lehdessä, että maahanmuuttajataustainen, musta talonmies ei kelvannut kaikille yhdistyksen jäsenille. Talousarvion investointiosaan esitetään tämän hankkeen edistämiseksi 10
Uimahalli Hirsikankaalle?
000 euron määrärahaa. Tiistaina Salon uutisia miettiessä suupielet kääntyivät ylöspäin Akaan kunniaksi. Lehden mukaan kuusi vuotta Suomessa asunut ja hyvää suomea puhuva mies työskenteli talkkarina heinäkuun alusta asti. LassiLoikka-nettisivuilta ei löydy yhdenkään akatemia-henkilön nimeä, ja ainoassa puhelinnumerossa lakattiin ensin vastaamasta ja sitten kytkettiin vastaaja päälle. Aluehallintoviraston mukaan sekä työsopimuslakia että yhdenvertaisuuslakia oli rikottu. Pahaan oloon saattaa tulla helpotusta, sillä myöhemmin keskiviikkona Salon Seudun Sanomat kertoi, että maahanmuuttajatalkkari halutaankin palkata takaisin. Tai jos oikein hyvin käy, ei edes huomaa näkevänsä, vaan pitää uusiakin asioita ja erilaisia ihmisiä itsestäänselvyytenä.
Uudet tilat Haittilantieltä Toijalasta tai Wiiala-talolta
Mikko Peltoniemi
Tarja Antola
Akaan kaupunki selvittää parhaillaan, mistä löytyisivät uudet tilat perhekeskukselle, joka vielä toimii sisäilmaongelmien vuoksi tyhjennettävässä Toijalan virastotalon keskisiivessä. Akaan Seudun toimituksen sähköpostiin tuli juttu ja kuvia seurakunnan ja Toijalan SPR:n järjestämästä monikulttuurisuuspäivästä. Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja matkusti Helsinkiin neuvottelemaan asiasta yhdistyksen kattojärjestön, Suomen Omakotiliiton kanssa. Koko Finland Sport Academystä jätetään sivuilla kertomatta muun muassa se, onko kyseessä yritys vain yhdistys, ketkä toimintaa pyörittävät ja ketkä siitä ovat vastuussa. Ilman julkisuutta 74 000 jäsenen Suomen Omakotiliitossa hoidettaisiin edunvalvontaa edelleen siinä luulossa, että maahanmuuttajan työsuhteen voi irtisanoa ilman laillista syytä. Sisällä ja ulkona on perehdytty eri lajeihin ja saatu liikkua porukalla. Täytyy suhtautua maltilla eikä lähteä kiihkoilemaan.. Akaan urheiluseuroista Viialan Valtin johto ei tiedä kerhosta mitään, ja Toijalan Vauhtiin oltiin yhteydessä viime viikolla. Hän oli erittäin pettynyt tilanteeseen ja aikoi tehdä asiasta rikosilmoituksen. Kyseinen henkilö oli ollut apuna sekä talonmiehen palkkaamisessa että tämän irtisanomisessa. Kirkonkylän koulu on noussut listalle uutena kohteena, koska ensi vuoden investointeihin merkitty Arvo Ylpön koulun koulupiha tarvitsee kokonaisvaltaista suunnittelua, johon liittyy lähiliikuntapaikan lisäksi myös urheilukentän pysäköintialue. Monitoimihallilla on ensi vuonna tarkoitus uusia kuntosalilaitteet sekä peruskorjata squash-tilat ja kuntosali. Kylmäkosken pallokentän peruskorjauksen toiseen vai-
heeseen tarvitaan ensi vuodelle 340 000 euroa, mistä valtionosuutena saadaan reilut 110 000 euroa. Teknisen toimen ja perhekeskuksen ihmisten kanssa lähdemme nyt selvittämään, minkälaiset mahdollisuudet perhekeskuksella olisi sijoittua Wiiala-talolle. Rakentamisen aikataulusta ei ole vielä ollut mitään puhetta. Perjantai
Pääkirjoitus
Mikko Peltoniemi
Nimipäivät tänään Isto, Eevert, Vertti, lauantaina Kalevi, Kaleva, sunnuntaina Santeri, Aleksanteri, Santtu, Aleksandra, Sandra, Ali, Ale, maanantaina Valma, Vilja.
9.9.2011
Perhekeskuksen paikka pohdinnassa
Hyvä Akaa! S
Hyppy tuntemattomaan Akaan uimahallin suunnittelu käynnistymässä
alon Seudun Sanomat uutisoi tiistaina rasistisesta työsuhteen irtisanomisesta. Tässä tapauksessa yksityinen sektori ei korvaa kolmatta sektoria ainakaan avoimuudessa.
Mikko Peltoniemi
Akaan vapaa-aikalautakunta hyväksyi keskiviikon kokouksessaan esityksen tulevien vuosien investoinneista. Peruskorjauksen hinta on 150 000 euroa, ja siitä saadaan valtionosuutena 37 500 euroa. Tänä syksynä koteihin jaettiin LassiLoikka-esite. Perhekeskuksen sijoittaminen Wiiala-taloon on ollut esillä myös aiemmin, kun alkuvuodesta aloittaneelle perhekeskukselle mietittiin tiloja
Letkuille on oma huoltotilansa, ja letkujen kuivaus tapahtuu 23 metriä korkeassa tornissa. Kun asema tulee risteyspaikkaan, on siitä on hyvä baana lähteä joka suuntaan, eikä tarvitse kauheasti pujotella. Ajanvarauksella ti-la.
Hiuspohjan tutkimus
Hiuspohjaspesialisti Mika Mattila vierailee liikkeessä Trico:stä 14.9.2011 keskiviikkona. Paloasemalle tulee tilat myös uudelleen toimintansa aloittaneelle Toijalan VPK:lle. VARAA AIKASI!
kaan apteekki
Tuleva paloasema sisääntuloväylän suunnasta eli Hämeentieltä päin. Uusi paloasema sijoittuu reilun 30 metrin päähän Hämeentiestä, josta paloasemalle rakennetaan oma liittymänsä. Rakennuksesta löytyy myös saunaosasto ja kuntosali. Samoin muutosta on
le tulee myös erillinen öljyntorjuntavarasto.
ilman muuta tiedossa sosiaalitiloihin, ilmanvaihtoon ja lämmitykseen eli asioihin, jotka vaikuttavat työhyvinvointiin. Rakennukseen tulee toimistotiloja, kalustohalli viidelle autolle ja pesuhalli yhdelle autolle sekä varusvarastot erikseen va-
kinaiselle miehistölle ja VPK:lle. Esimerkiksi Toijalan paloaseman katto on sen mallinen, että se laskee peräseinää kohti. Toiseen kerrokseen tulevat oleskelutilat, saunaosasto ja kuntosali. Väestönsuoja toimii myös koulutustilana. Kun auton ajaa sisälle, täytyy olla tarkkana, ettei riko kattoa eikä autoa. Muutaman viikon sisällä käynnistetään varsinainen urakkakilpailutus. 040 737 4567, 0400 637 464 www.toijalantaimitarha.fi
Palvelemme: ma-to 9.30-18, pe 9.30-16, la 9-15
KIRKKOTORI 10 040 554 9416. Simolan mukaan paloasema valmistuu ensi vuoden aikana tai viimeistään vuoden 2013 alkupuolella. Siitä neuvotellaan tulevan pääurakoitsijan kanssa, toteaa Akaan kaupungin kiinteistöpäällikkö Anneli Simola. Sijaintia en näe ongelmaksi, ja onhan aluepelastuslaitoksen taholta lupailtu, että kun uusi asema valmistuu, lähtövalmius lisääntyy, Kauko Hakala toteaa.
· Asennukset & Huollot · Ilmalämpöpumput · Kodin kylmälaitteet · Sähköasennukset
TMI
ultimate myös muut merkit
AKI PORTTIKIVI 0400 456 837
Ainolantie 10, 37800 Toijala www.porttikivi.fi aki.porttikivi@pp.inet.fi. Tontille tulee myös öljyntorjuntavarasto.
Tekee hyvää, maistuu hyvältä!
Akaan uuden paloaseman tontilla työt käyntiin
Uuden paloaseman rakentaminen Hirsikankaalle on lähipäivinä alkamassa maanrakennus- ja louhintatöillä, joiden on määrä valmistua lokakuun puoliväliin mennessä. Rakennus on kaksikerroksinen. Vasemmassa päädyssä on asiakkaiden sisäänkäynti ja neljä virka-autojen pysäköintipaikkaa. Rakennuksessa on myös tiloja sairaankuljetustoimintaa sekä paineilmalaitteiden ja varusteiden huoltoa ja säilytystä varten. Hankkeen kustannusarvio on noin 2,2 miljoonaa euroa, johon kaupunki on saanut Palosuojelurahastolta 350 000 euron avustuksen.
OSTA KAKSI MONIVITAMIININESTETTÄ SAAT D-VITAMIINIT KAUPAN PÄÄLLE!
15,(norm. Kerrosala on noin 1060 neliömetriä. 19,22)
200 TABL. Hakala näkee asian toisin. Uudessa rakennuksessa on otettu huomioon, että ajoneuvot ovat tulleet korkeammiksi ja pituutta on saattanut tulla lisää. Rakentamisesta vastaa Akaan kaupunki. Tontil-
Uudet tilat kaluston mittojen mukaan
Paloaseman suunnittelussa mukana ollut palomestari Kauko Hakala arvioi tulevien tilojen olevan monella tavalla nykyisiä 1960-luvulla valmistuneen Toijalan paloaseman tiloja toimivammat. Vielä ei ole ihan selvää, alkavatko varsinaiset rakennustyöt tänä syksynä vai ensi vuoden puolella. Sääennuste Akaan seudulle
Perjantai Akaa 15
1
Lauantai Akaa 15
2
Sunnuntai Akaa 17
3
Maanantai Akaa 14
5
14
16
17
14
Aurinko nousi tänään kello 6.32 ja laskee kello 20.01.
Hyödynnä syksyn kosteus - istuta nyt!
a Aitataimet viikost 38 alkaen.
Toijalan Taimitarha Oy
Ritvalanraitti 87, 37730 Ritvala puh. Uuden paloaseman sijainnista Toijalan ja Viialan välisellä Hirsikankaalla on kuulunut myös epäilyjä, että sijainti olisi syrjäinen Toijalan keskustaa ajatellen. Hämeentien varrella sijaitsevalla alueella puut on kaadettu ja alue on siivottu risuista ja oksista. Kameratutkimus on maksuton. Jos ajatellaan kolmea entistä kuntaa, Toijalaa, Viialaa ja Kylmäkoskea, on sijainti keskeinen. Paloasema sijoittuu hakatulla alueella Viialan puoleiseen päähän.
Torni letkujen kuivaukseen
Paloaseman on suunnittelut arkkitehti Petteri Neva tamperelaisesta Arkkitehtitoimisto Neva Oy:stä, joka on suunnitellut muun muassa Oriveden uuden aluepaloaseman. Valmistuttuaan rakennukseen tulee vuokralle Tampereen aluepelastuslaitos. 9-19, la 9-15, su 11-15 Valtatie 6, Toijala, (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi
19
Puut paloaseman tontilla on kaadettu. Miehistölle on oleskelutilat, keittiö ja lepohuoneet. ARVO 7,50
Arkkitehtitoimisto Neva
Tarja Antola
Ark
Ladyt paikalle klo 11. Muista myös arpapalkinnot. Vielä mahtuu mukaan. Edellä mainituista tilaisuuksista on mahdollista laittaa muistutus yhdistyspalstalle, kun tilaisuudesta on ollut ennen muistutusta myös maksullinen ilmoitus. Vie-
Viialan VPK Veteraaniosaston saunailta tänään pe klo 18 Palokärjessä.. 050 490 4452/Anne.
Viialan Eläkeläiset Syksyn ensimmäinen tiistaikerho Viialan Sampolassa 13.9. 165 000 .
HOPEALANKA 3kpl yksittäin 4
Erä ULKO- ja SISÄRUUKKUJA
U MYY UNNTI
10
Kalastusvälineitä
LOP MUU Pyörätarvikkeita T TOPUU YYN NTI
-30% -50%
MUU LOP TTOPU MYY UNNTI
CALLUNAA, KORISTEKAALEJA, MARJACALLUNAA JA KANERVAA!
ja
SYYSISTUTUKSIIN
-50%
KUKKA I SIPULeTt! e saapun
Itselapioituna henkilöauton peräkärryllinen Lammin PUUTARHAMULTAA
ALK.
Valtatie 20, puh. Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit Tattoo 2011 -konsertti Tampereen jäähallissa. klo 10. Lisätiedot www.vanaja.fi
Hyvä valikoima i VIHERKASVEJA!
Hevossaarentie 5, Toijala Avoinna ma-pe 10-17.30, la 9-13, su suljettu p. klo 14.15. Toijalan Työväenyhdistys Avoin kuukausikokous ma 12.9. Keskiviikkoisin klo 10 (huom. Parveke. La 17.12. klo 19 Tampereen Tuomiokirkko: Perinteinen Joulukonsertti. MTT: Ekologinen hiilijalanjälki. Kaikki kerhot kokoontuvat Viialan Työväentalossa. 45e!
JOY RIDE!!
AkAAn YhdistYkset toimivAt
Akaan Kansalliset Seniorit Canasta-korttipelikerho kokoontuu ma 12.9. Tontti 2180 m2. Viialan Työväentalolla. Remontoitu keittiö. Turkin matkalle lähtijät, infoa matkasta tilaisuuden jälkeen. Lisätietoja 050 435 8136. Meijerintie 1 a 1. 03 540 9600
Keskuskatu 48, VIIALA p. Lähtö kalaaseihin Smarketin p-paikalta klo 10. Lähtö kylältä klo 18. harjoituksilla Monitoimihallilla klo 16.30. klo 10 alkaen kerhopäivä Toijalan Sampolassa, kevyttä liikuntaa ym. divisoona: KylVeJags pe 9.9. Kulttuurimatkalle Turkuun. klo 13. 040 563 2333
KUORIKATETTA
ALK.
2500 3500
ilmoitukset@akaanseutu.fi p. Viialan Valtti Suomi-Ruotsi maaotteluun la 10.9. 542 2450. TaideAkaa Hallituksen kokous ti 13.9. Liput sisältävät linja-auto kuljetuksen Viiala-Kylmäkoski-Toijala. Luennoitsijana Kuntoutumiskeskus Apilan ylilääkäri Heikki Hinkka.
Eläkeliiton Akaan yhdistys Ti 13.9. 72 000 . Kylmäkosken Veikot Jalkapallon Tampereen piirin 5. Uudet toimintaideat tervetulleita.
raana ravitsemusterapeutti Marjukka Lauhkonen.
MLL Viiala Perhekahvila keskiviikkoisin klo 9.3012.30 Viialan Sampolassa, os. Mukaan sokerikot, kermakot, essut, kahvinkaatopannut ja astiapyyhkeitä. Yhteislähtö Shelliltä klo 9.
Toijalan Nuorisoseura Kansantanssi Nahkialan koululla. Akaan Toijalassa. klo 15 Tulestuvalla vieraana Akaan terveyspalveluiden johtava hoitaja Maria Stenius. Seuraavan kerran askartelemme 16.9. 70 m² Toisessa kerroksessa. klo 14 Pirtillä Mustanportintie 4. Uudet ja entiset tervetuloa pelailemaan! ToVoLi Kaisan Spinning su 11.9. Kylmäkosken VPK:n nuorisoosasto Nuoriso-osaston harjoitukset joka maanantai klo 17.3019 paloasemalla. Reumaviikon luento siirtyy aikaisemmasta ilmoitetusta poiketen to 20.10. Matkalta mukaan.
Akaan Reumayhdistys Hallituksen kokous ma 12.9. klo 13. Kaikkiin ryhmiin mahtuu uusia harrastajia. Naisten lentopalloharjoitukset Monarilla ma klo 19 ja to 18.30. Johtokunta klo 17.
Toijalan Valpas Sulkapalloharjoitukset Monarilla ma klo 16.30 ja ke klo 17. klo 11. MLL Toijala Näpertäjiä ei pe 9.9. 543 5300, 040 526 7777 Rauni Mokka Ma-To klo 9-16.30, Pe klo 9-13
TOIJALA, MATINPUISTON KENTTÄ
KE 7.9. (03) 540 9600. Linja-auto Matomäen risteyksestä klo 13.20, kirkon p-paikalta klo 13.30, Toijalan kirkon edestä klo 13.45. Jumppa monitoimihallilla torstaisin klo 11.3012.15, kaikki mukaan!
Kylmäkosken Työväenyhdistys Järjestämme teatterimatkan Tampereen teatteriin pe 7.10. klo 14. klo 12.
Akaan Seudun Kuulo Kuulovastaava Satu Wullin vastaanotto to 15.9. klo 11. Tiedustelut 040 556 7566 Ilse Jääskeläinen.
Toijalan Moottorivenekerho Talkoot Kekässä la 10.9. klo 19 Viialan Työväentalolla. klo
TY:n naiset Pintakoristelu- ja korttikurssi ti 13.9. 4
Perjantai 9.9.2011 Akaan Seutu
NYT ON PARAS AIKA ISTUTTAA...
Meiltä löydät hyvän valikoiman perennoja, pensaita ja puita!
SYYSASTERIT 3kpl yksittäin 4
10
MUUTTOLOPPUUNMYYNTI LOP P
Urheiluvälineitä
Akaa, Viiala Okt.198 /100 m² Asematie 11. Kaikki uudet ja vanhat palloilijat tervetuloa mukaan.
Tiedotteet yhdistyspalstalle maanantaina ja torstaina kello 10:een mennessä sähköpostiosoitteella yhdistykset@akaanseutu.fi tai p. Mh. ilmoittautuneet bussi lähtee Viialan taksikopilta klo 14. Tiistaisin klo 10.30 boccia, klo 11 kirjallisuus, askartelu, käsityö ja kotitalous, klo 12 tuolijumppa ja klo 13 tiistaikerho. klo 15 Toijalan Pirtillä. Hallituksen kokous samana päivänä samassa paikassa alk. alkaen. Toijalan Eläkkeensaajat Ma 12.9. valkeakoskelaisten järjestämään Lehmirannan keisarinkalaasi retkeen vielä muutama paikka vapaana. Pikaiset ilm. - SU 11.9.2011
a ntain unnu 4.00 S klo 1
Mannerheim-ristin ritari (30.8.192130.4.1964)
OLLI AULANGON
90-vuotismuistotilaisuus ja muotokuvan paljastus
Tarjotin perjantaisin
Kuvalliset onnittelut 5,Tekstionnittelut ilmaiseksi.
KAR
K
DE KISA
!
Kauden uutuus: HUIPPUHAUSKA
Päivölän Kansanopistolla 11.9.2011 klo 15 Tervetuloa! Asko Aulanko Olavi Liukkonen
AVOINNA: ARKISIN KLO 16-20 Lapsille ilmapalloja: LA KLO 12-20 katso ajat www.tivoliseitera.fi SU KLO 12-17
JUHLATARJOUS: perjantaina 2 ranneketta yht. 040 589 8316. Palokuntakerho 79-vuotiaille joka toinen viikko keskiviikkoisin
Starmen ja TP-49 ikämiehet Futsalkausi alkaa su 11.9. Avoinna ark. muuttunut aika) Rasin voimailutilassa. Tertulle p. Vakkistentie 5. Ke 14.9. Vesijumppa jatkuu uimahallissa joka perjantai klo 10. Akaan Seudun Ruskat Lähtö ke 14.9. Olethan muistanut maksaa jäsenmaksusi, jäsenkirjuri Katri Mäkinen. alkaa jooga Sampolassa klo 11.30. Paikkana Akaan kaupungintalon valtuustosali. On siis aika Cooperin testin ja lihaskunnon mittaamisen. Vanhusviikon jumalanpalvelus 2.10. seuraavasti: klo 11 taitoa ja tasapainoa, klo 12 boccia, laulukerhot klo 17 Wilhelmiinat ja klo 17.45 Huru-Ukot. Pe 16.9. Lasten ryhmä Pikkusupikkaat peuhaa keskiviikkoisin klo 1818.45 ja nuorten Hyrrä -ryhmä keskiviikkoisin klo 1921. Palstalla ei julkaista esim. Muistikerho alkaa ti 13.9. Lounaspirtillä klo 17.30. klo 7.05, Toijala r-as. La boccia klo 1012 Nahkialan koululla ja ma klo 15.30 17 Arvo Ylpön koululla. Tiloja kolmessa kerroksessa. Kaikki entiset ja uudet kerholaiset mukaan. klo 18. klo 9 jatkuen viikoittain. Maria paikalla, suunnitellaan syksyn toimintaa. Linja-auto lähtee ma 12.9. 040 586 4896. 917, la 914
Akaa, Viiala Kt. klo 17 Laaksolassa.
Riisikkalan kyläyhdistys Täydenkuun ilta Riisikkalassa Koiviston Heikin laavulla "Kuntturinvuorelle" tänään pe 9.9. Pärnun matkalle on vielä paikkoja soittele. Div ViiPvVaKP pe 9.9. Mh. 040 508 9090. Esitelmöitsijänä professori Sirpa Kurppa. Toijala-Akaa Rotary Club Viikkokokous Toijalan rautatieaseman tiloissa la 10.9. klo 8. klo 18 alk. matkat. klo 7.30 ja Viiala taksikoppi klo 7.45.
Akaan Rotaryklubi Viikkokokous ma 12.9. Autotalli. Akaan Seudun Invalidit Toukolaan lähtijät 12.9. Lisätietoja Inka 050 380 0793, Pekka 040 759 9475, Lea 040 559 0490 tai Jussi 0400 837 069. Alustajana ihmisoikeusaktivisti Olli Stålström. Ruokakerho aina parillisella viikolla. Perjantaisin klo 10 senioritanssit. H-hetki koittaa ti 20.9. Läpi talon valoisa, kaunis kolmio. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat. klo 18. Kekän uuden saunan lämmitys alkaa la 10.9. syyspäivän vietto Vainionlahdessa klo 9.30. Aikuisten ryhmä Akaan Aikavat kokoontuvat maanantaisin klo 1921. klo 15 Tulestuvalla Terhi Tasanen kertoo ja opastaa Ray:n kuntoutus- ja lomatukien hakemisessa. Tied. Joka viikko erilaista ohjelmaa, katso tarkemmin www. 4h+ s+ kh+ wc+ työhuone+ kellari- ja varastotilaa. Kalakerho on mukana. myyjäisilmoituksia, syys-, kevät- tai vuosikokousilmoituksia eikä hintatietoja. klo 17 Tulestuvalla. Johtokunnan kokous ti 13.9. Työkokous syksyn ohjelmaan liittyvistä asioista. mennessä Pirjolle p. Kauneinta Akaan asuinaluetta. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys Kokoonnumme Palotalolla 21.9. Koskimaisemat. Lähtö linjaautolla klo 17.45 taksiaukiolta, reitti: Keskuskatu - Hämeentie - Tampere. Toijalan Seudun Kalamiehet Laituripilkit su 11.9. Toijalan Seudun Sotainvalidit Kanta-Hämeen Piirin kirkkopyhä 25.9. Soita jos tarvitset kyytiä Tarjalle 040 579 1070. Mennään kimppakyydeillä. Kylmäkoski klo 6.45, Urjala Neste klo 7, Laukeela l-as. alk. Pelejä, arpajaiset, arpajaisvoittoja vastaan otetaan. PS. Ke 21.9. Jatkossa joka toinen perjantai. klo 17.45 S-marketilta. Toijalan Seudun Sydänyhdistys Ruskamatkalle lähtöajat la 10.9. klo 10 kirkossa.
Lions Club Ladyt/Viiala Veteraanipäivä su 11.9. 283 Syyspäivä Palokärjessä la 10.9. Akaan Seudulla on oikeus lyhentää jätettyä aineistoa.
klo 1819 paloasemalla. klo 19 alkavaan esitykseen "Onnen maa". Maksut kerätään ennen autoon nousua. senioritanssiharjoitukset Sampolassa klo 12.30. klo 18 Urheilukenttä.
Toijalan Seudun Reserviupseerikerho Tule hölköttelemään 12 minuuttia ja sen jälkeen jumppaamaan hyvässä seurassa. klo 11.30 kerhotalo Sampolassa. La 29.10. Akaa-Seura Johtokunnan kokous ma 12.9. muistakaa ottaa liput mukaan! 17.30 keskusurheilukentällä. Lisätietoa Kuitusen Mikolta p. Les Mills ohjelmat vaihtuvat. mll/fi/viiala RL:n os. klo 18 Komediateatteri: Kultalampi. To 15.9. Makkaranpaistoa ja nuotiokahvit.
Toijalan Reserviläiset Siirrymme ulkokauteen TUA-radalle Ruskeakivelle joka viikon keskiviikkoisin klo 18. Jykevä ja hyväkuntoinen talo. Viialan Nuoret Kotkat Ohjaajakokous 11.9. Bussi Viialan taksiaukiolta klo 7.40 ja Toijalan S-marketin ppaikalta klo 8. Tarkat päivät facebookissa.
Viialan Eläkkeensaajat Kerhot alkavat ma 12.9. Emme julkaise hintatietoja tällä palstalla.
Yhdistyspalsta on tarkoitettu levikkialueemme yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Palokärjessä. noin klo 16.
Toijalan Seudun Rintamaveteraanit ja naisjaosto Syyskauden ensimmäinen kahvitilaisuus 15.9. Suunnitellaan syksyn ohjelmaa, kerhot, juhlat, vierailu- ym. Miesten lentopalloharjoitukset Monarilla ma klo 19 ja to klo 18.30. To 22.9. A-Volley Patukerho kokoontuu sunnuntaisin Keskustan koulun palloiluhallilla klo 1012. klo 18.30 Laaksolassa. Wiiala Darts Viikkokisat tiistaisin klo 18.30 Ravintola Crossarissa.
Aloitamme syyskauden toiminnan seuraavasti: kuntosalivuoro Monitoimihallilla 15.9. Kaikki mukaan.
VREL
Viialan Sotaveteraanit Tattoo 2012 -tapahtuma 12.9. klo 1415 Toijalan Sampolassa. Molempiin ilmoittautuminen 15.9. klo 18 Taipaleella. klo 17. Lähipalvelu ja pariston vaihto.
Akaan seudun mielenterveysseura Majakan keskusteluryhmä maanantaisin klo 1314.30, os. klo 19 Tampereen jäähallissa. Syksyn ensimmäinen kerho Sampolassa 20.9. Viialan Peli-Veikot 5
hintaan
Voimassa vain to-su 8.-11.9.
7% 24-3
s ää s
tä
s ää s
32%
tä
Ilman korttia yksittäin 3,49 pkt (0,58-0,83/rl)
4
Lambi WC-paperi 6 rl ja talouspyyhe 4 rl (0,40/rl)
00
yhteishintaan
Valio Marjakeitot 1 litra (1,50/l)
Ilman korttia yksittäin 1,99-2,39 prk
3
00
2 tlk
ERÄ! Paristokäyttöinen kpl sääasema Ilman korttia 29,95 kpl
1699
Katso kaikki Herra Sentin hintatäräykset osoitteesta www.sentinvenytysviikot.fi. pantin 0,40
3
hinta sis. pantin 1,20 rajoitus 2 erää/ talous
99
3 pl
2
99
rs
Ilman korttia 4,99 rs (7,13/kg)
Snellman Kunnon nakkimakkara 400-500 g pkt (5,38-6,73/kg) Ilman korttia 3,99 pkt (7,98-9,98/kg)
2
69
s ää s
31%
tä
s ää s
33%
tä
tä sääs
42%
Vaasan 100% Ruis- ja täysjyväpaahto 350-380 g pkt (2,61-2,83/kg) Ilman korttia 1,49 pkt (3,92-4,26/kg)
0
99
Valio juustoviipaleet 275-300 g (9,97-10,87/kg)
Ilman korttia 4,49 pkt (14,97-16,33/kg)
299
pkt
sisä- ja ulkolämpötilan, ilmankosteuden näyttö, kello-, päivyri-, herätystoiminnot, paristot sis. ellei toisin mainita.
www.sentinvenytysviikot.fi
s ää s
40%
tä
s ää s
32%
tä
Voimassa vain to-su 8.-11.9.
Pepsit ja 7-Up 1,5 l (0,62/l)
Atria Uunivalmis jauhelihamureke 700 g (4,27/kg)
Ilman korttia 2,69-2,89 pl (1,53-1,66/l) hinta sis. 044 347 7404 tai Terolta p. Akaan Seutu Perjantai 9.9.2011
5
Akaan Seudun Kalenteri ja Palveluhakemisto 2012 ilmestyy jälleen joulukuussa!
Yrittäjä ole mukana jokaiselle lehtemme tilaajalle menevässä vuosikalenterissa!
VARAA PAIKKASI HETI Astalta p. 044 347 7403 tai ilmoitukset@akaanseutu.fi
Aineistot viimeistään 7.10.2011 mennessä.
YkkösBonus-
asiakkaan
SENTIN
8.-21.9.2011
3% 50-5
s ä ääst
VIIKOT
Tarjoukset ovat voimassa YkkösBonuskortilla 8.-21.9
Maanantaina esiteltiin tuore Pirkanmaalla tehty tutkimus josta selviää, minkälaisia rahavirtoja
pk-yritysten toiminta synnyttää. Se on poliittinen linjaus, pyritäänkö synnyttämään markkinoita vai ei, sanoi Rajala. Esimerkiksi venevalkamaa saadaan kuitenkin Metsärinnan mukaan odottaa pitkään. Ei meillä ole mitään syytä sorsia yrittäjää.
Yrityksiltä Akaaseen yli 60 miljoonan euron ostovoima
Valtuutetuista Suomalaisen Yrittäjän Päivän tilaisuuteen osallistuvat muun muassa Perussuomalaisten Marita Markkula (vas.), Vasemmistoliton Jukka Saari sekä demareiden Raimo Järvinen ja Arja Raiski (oik.).
Yrittäjäyhdistysten tavoitteena on palveluseteleiden käytön edistäminen yhdessä kaupungin kanssa. Samasta syystä Viialan Morttiin on rakennettu leikkikenttää jo kaksi vuotta, mutta itse telineitä ja välineitä joudutaan odottamaan vielä ensi vuoteen. Näin koko
Junkkarin kentälle ei ole vielä rahoja
Muun muassa pehmeän maaperän vuoksi Sikosuo on vaatinut suuremman työn, johon määrärahojakin on pitänyt hakea useammassa erässä. Toijalan Yrittäjien puheenjohtaja Olli Sirén on Akaan Seutua julkaisevan Akaan Seutu lehti Oy:n toimitusjohtaja.
Akaassa on tällä hetkellä noin 735 pientä ja keskisuurta yritystä, jos maa-, metsä- ja kalatalousyrityksiä ei lasketa mukaan. En näe kuin positiivista siinä, että saisimme yritysten määrään kasvua, Sirén totesi.
Mikko Peltoniemi
Palvelusetelit ovat poliittinen linjaus
Yrittäjien kutsua noudattaneista valtuutetuista demareiden Raimo Järvinen jakeli tilaisuudessa risuja ja ruusuja moneen suuntaan. Tässä on pari kuntaliitosta
takana, ja organisaatio on aika sekaisin. Se on iso alue ja niin vetistä, että ensin se kuivatettiin, sitten tehtiin väylät, ja kolmantena vuonna tulee kalusteet. Uusikylässä on muuta rakentamista ja rahaa, mistä ei ole vielä lyöty lukkoon, mihin se käytetään. 15 000 on varattu ensi vuodelle, 15 000 oli tänä vuonna, ja 10 000 oli edellisvuonna, kertoo kaupunginpuutarhuri Mikko Metsärinta. Seteli mahdollistaa markkinoiden syntymisen. Kaikki paikalliset yrittäjät eivät ole kokeneet Akaan kaupungin urakka- ja hankintakilpailutusta oikeudenmukaiseksi, ja tämä myönnettiin myös maanantaina. Hänen mielestään kaupungin suhtautumisessa yrittäjiin ja uusien yritysten hankintaan on tapahtunut isoja, erittäin positiivisia asioita. Ensi vuonna raivataan koivut esiin ja ajetaan pitkää heinää lyhyemmäksi. Kaupungin ensi vuoden suunnitelmissa on myös leikkikentän rakentaminen Toijalan Junkkariin, mutta sille ei Metsärinnan mukaan ole vielä tiedossa rahaa. Valtuuston puheenjohtajan Timo Rajalan (kok) mielestä palvelusetelien käyttö on mahdollista järkevällä aluejaolla. Uusista tekijöistä hän mainitsi elinkeinoasiamies Risto Rantalan, Vasken Sisu-hankkeen projektipäällikön Jaakko Leinosen sekä haussa olevan Akaan kaupungin markkinointi- ja viestintäsihteerin. Putkimiehet laittoivat kotitalousvähennyksen hintoihin, ja kun partureiden arvonlisäveroa vähennettiin, he eivät laskeneet hintoja, Järvinen totesi mutta veti yleisesti ottaen myönteistä linjaa. Asia otetaan tapetille lähiviikkoina, Metsärinta kertoo. Kun se on piirretty, se toteutuu joskus, mutta koska, se on rahatilanteesta kiinni. Junkkariin ei leikkikenttälu-
pauksia ole annettu, eikä Metsärinta osaa sanoa sitäkään, mihin tahtiin rahaa saadaan tulevalle Uusikylän alueelle. Myös Junkkarissa on tarkoitus edetä niin, että ensin tehdään ainakin pohjatyöt. Tarjouksia voidaan rajoittaa, mutta Akaa ei
Toijalan Yrittäjien puheenjohtaja Olli Sirén (oik.) ja Viialan Yrittäjien puheenjohtaja Kalle Formisto esittelivät Akaan valtuutetuille yrittäjäjärejestön toimintaa ja tavoitteita sekä kuuntelivat päättäjien toiveita yhä sujuvamman yhteistyön aikaansaamiseksi.
tee sitä, Järvinen viittasi paikallisten yritysten mahdollisuuksien parantamiseen. Esimerkiksi yritysten maksa-
mina palkkoina kaupunkiin jää 61 miljoonan euron ostovoima, joka mahdollistaa palveluelinkeinojen menestymisen, mikä puolestaan parantaa työllisyyttä ja samalla ostovoimaa ja edistää edelleen myönteistä kehitystä.. Viime kesänä valmistunut leikkikenttä saa ympärilleen muun muassa vaahteroita, syreenejä, pihlajia ja havupuita. Yhdessä voidaan vaikuttaa tunnelmaan ja siihen, miten yrittäjyyteen suhtaudutaan, Sirén sanoi. Osa menee lokakuun puolelle, sillä ne pyritään istuttamaan lepotilassa, sanoo Metsärinta. Vaasan yliopiston professorin Vesa Routamaan raportista oli poimittu Akaata koskevat luvut sekä lueteltu muut kerrannaisvaikutukset. Ei niistä tehdä mitään suunnitelmaa. Esimerkkinä Sirén mainitsi tekeillä olevan Pirkanmaan maakuntakaavan. Kilpailuttamisessa risut jäivät kaupungintalolle. Jos rahaa ei riitä, se jaetaan sillä tavalla, että kalusteet tulevat myöhemmin. Kyllä yrittäjäkin voisi katsoa peiliin. Minun mielestäni meillä ei ole yhtään virkamiestä, joka osaisi kilpailuttamisen. Jo nyt leikkikentältä on tehty hiekkaisia kevyenliikenteenväyliä eri suuntiin. Kyllä se menee aika paljon eteenpäin. Sitä voidaan käyttää, mutta se riippuu siitä, mitä lautakunta päättää.
Yrittäjät kiittävät muutoksen tuulia Akaassa
Mikko Peltoniemi
Akaan yrittäjäyhdistykset Toijalasta, Viialasta ja Kylmäkoskelta kutsuivat paikalliset valtuutetut maanantai-illaksi kuulemaan yrittäjien tavoitteita ja keskustelemaan yhteistyöstä. Mutta kun se kehittyy ja kasvaa, ja nähdään kuinka paljon asutusta tulee, sitä mukaa toteutuvat muutkin hommat. Siitä, kuinka hyödyllistä näin syntyvä mahdollisuus yksityisten palvelujen käyttämiseen julkisten sijaan on, oltiin montaa mieltä. Tärkeintä on, että tutustuttiin toisiinsa. Suomalaisen Yrittäjän Päivänä järjestetty tilaisuus houkutteli valtuustosaliin 11 valtuutettua, jotka olivat enimmäkseen tyytyväisiä kaupungin ja yrittäjien välisen yhteistyöhön kehittymiseen. Se on niin uusi, että sieltä vasta ruvetaan myymään tontteja. Olisiko mahdollista saada ABC:ltä eteenpäin olevaa aluetta yritystonteiksi. Juhani Salin (sd) ei suosi setelihanketta. Viimeksi mainitussa on yrittäjien mukaan parantamisen varaa. Rivitalon kanssa käydään neuvottelut siitä, minkälaisia suojaistutuksia tehdään. Sitä ei kannata sekoittaa kokonaan, Salin totesi. Yrittäjäpuolella taas on Järvisen mukaan petraamista palvelujen hinnoittelussa. Tilaisuuden vetäneen Toijalan yrittäjien puheenjohtajan Olli Sirénin mukaan osaamisessa sekä henkilöiden tuntemisessa on ollut parantamisen varaa molemmilla puolilla. Kyllä me olemme sitä mieltä, että Akaata pitäisi ehdottomasti markkinoida enemmän sekä sisäisesti että ulkoisesti, Olli Sirén sanoi. Alueena se täytyisi ensin raivata ja täyttää. Samaiseen Viialan aikana laadittuun kaavaan on piirretty myös jätepiste ja venevalkama. Kaupungin kehittymisen kannalta on tärkeää, että näille ihmisille annetaan mahdollisuus ja otetaan uusia ideoita vastaan, Sirén totesi. Jatkossa työt siirtyvät ympäröivälle tyhjälle puistoalueelle, jonka nykykuntoa kohennetaan huomattavasti. Kentän ympärille tuleville puille kaivetaan jatkuvasti kuoppia, ja kaikki puut istutetaan tämän syksyn aikana. Hänen mielestään yrittämisen edellytyksiin Akaassa vaikuttaa olennaisesti se fiilis, millä tehdään töitä kaupungintalolla, miten yrityksiin suhtaudutaan ja miten kaupunkia markkinoidaan. Niitä on tehty joka suuntaan, jotta paikalle on helppo tulla niin Sontulantien suunnasta kuin Meijeritieltä ja asemaltakin.
Akaan kaupunginpuutarhuri Mikko Metsärinta on mielissään siitä, että keskelle Toijalaa on saatu leikkikenttä. Sikosuolla selvittiin lisämaalla, mutta Mortti piti salaojittaa.
näinkin nopeasti vain siksi, että Viialan kunta oli luvannut tehdä sen ja ympärille puistoaluetta. Mortin leikkikenttä on Metsärinnan mukaan rakennettu
Sikosuosta yritetään saada viihtyisä alue.
Tero Pulakka on ollut traktorinsa kanssa töissä Sikosuolla viime vuodesta saakka sekä kaivanut pohjat myös Mortin leikkikentälle Viialaan. Raimo Järvinen pelkäsi kuluja, joita setelihallinnon pyörittämisestä tulee, ja Jouko Rytkönen (kok) arveli osittaisen setelien käytön luovan mahdollisuuksia uusien yritysten syntyyn. 6
Perjantai 9.9.2011 Akaan Seutu
Mortin leikkikenttä valmistuu ensi vuonna
Sikosuon puistoalueen kunnostus jatkuu
Mikko Peltoniemi
Mikko Peltoniemi
Kaupunginpuutarhuri Mikko Metsärinta katseli keskiviikona Sikosuon töiden etenemistä yhdeltä leikkikentälle tulevalta reitiltä. Eikä pelkkä leikkikenttä, sillä Sikosuolla tehdään töitä vielä pitkälle syksyyn ja jatketaan ensi vuonna. Myös kentän ja läheisen rivitalon väliin tulee istutuksia. Olosuhteet eivät Sirénin mukaan muutu sormia napsauttamalla, mutta hiljattain pidetyssä yrittäjäyhdistysten johdon ja kaupungin virkamies- ja luottamushenkilöjohdon tapaamisessa liikuttiin oikeaan suuntaan. Myös laajempia alueita koskeviin päätöksiin pitäisi vaikuttaa siltä osin kun ne koskevat Akaata
Joka tapauksessa tunnettuja ehdokkaita on kilpailussa mukana. Niitä on kutsuttu keskustapuolueen linnakkeiksi. Mahdollisuudet ovat rajattomat, hän kuvailee ja kertoo palautteen olleen jo kannustava. Yrittäjä aikoo panostaa erityisesti uuden kahvilinjaston tarjottaviin.
Kaveriksi kasviksia -tapahtuma poikkesi Arvo Ylpön koululla
ten palvelujen lisäksi tarjolla on myös uutta. Saapas nähdä, koska hallitusvalta kertoo sen mallin, miten se Etelä-Pirkanmaan järjestäisi. Erityisesti haluan panostaa kahvilinjastoon, johon syötävää on tulossa vielä lisää. No, kunnallislakia uudistetaan joka tapauksessa. Tehdäänkö maakunnista suurkuntia. Kinnarin mukaan tällä rastilla oli kuitenkin tarkoitus tutustua kasvisten ulkonäköön, ei maistella niitä. Arkisin aamukuudesta palvelevaa kioskia Saranko pyörittää yhdessä yhden työntekijän kanssa. Pirkkalassa on sentään pormestari, muttei onneksi apulaisia. Kinnari selitti lapsille, että on ihan tavallista, ettei kaikkien kasvisten mausta pidä. Joukkoon mahtui kuitenkin myös pari kasvista, jotka saivat
Arvo Ylpön koulun kolmasluokkalaiset tutustuivat kasvisrasteihin Riitta Kinnarin opastuksella.
osan lapsista irvistämään. Ovatko kaikki olleet edes tosissaan. Asuntoalueet on rakennettu toisiinsa kiinni. MIten he ovat valmiit ottamaan hallituksen teoreetikkojen tekemän ohjelman vastaan. Perussuomalaisten menestystä pelätään, joten ollaan varovaisia. Akaan Seutu Perjantai 9.9.2011
7
Maarit Sarangosta uusi Pauli ihamäki yrittäjä Aseman 10-kioskille Kunnat ja
Tarja Antola
Tarja Antola
Toijalan rautatieasemalla toimiva Aseman 10-kioski palvelee jälleen asiakkaita parin kuukauden tauon jälkeen. Tampere ja Pirkkala ovat sen lentokenttänsä kanssa läheisiä. Pitkiä työpäiviä Saranko ei pelkää muistuttaen jo perhepäivähoitajana tottuneensa niihin. Presidentin kansanvaalit tuskin kovin paljon painavat, kun kannatuslukujen perusteella voi lopputulosta arvioida. Kaupungilla on sentään helpompaa.
maakunnat H
Kirjoittaja on hallintotieteiden maisteri ja Akaan eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja.. Jos pelkää, ei yrittäjäksi kannata lähteäkään. Nykyistä kunnallishallintoa ei ole tarkoitettu niin suuria alueita varten. Yli 20 vuotta perhepäivähoitajana työskennellyt Maarit Saranko sanoo tarttuneensa tilaisuuteen periaatteesta. Tilannetta katsotaan kuin hallitusohjelma olisi joku laki. Tässä kansainvälisessä taloudellisessa tilanteessa päättäjät eivät voi juuri muuta kuin ikäviä päätöksiä tehdä. Kun lukee eteläisen Euroopan maiden elämästä, ei semmoista tänne haluaisi. Kun kristillisten puheenjohtaja Räsänen halusi päivähoidon subjektiivisia oikeuksia rajattavaksi, tyrmäsi hänen oma porukkansa jo senkin hyvän yrityksen. Aseman 10-kymppikioski on läpikäynyt tauon aikana perusteellisen pintaremontin. Siitä tuli paikoin ympäripyöreä kompromisseja sisältävä asiakirja. On itsestä kiinni, kuinka paljon yritykseen on valmis panostamaan, hän miettii.
Löytöretki kasvisten maailmaan
Johanna Rytkönen
Johanna Rytkönen
Arvo Ylpön koulun 3.5.-luokkalaiset saivat keskiviikkona tutustua kasvisten maailmaan, kun Maa- ja kotitalousnaiset pystyttivät koulun liikuntasaliin kasvisrasteja. Tampereen päättäjät ovat varmasti valmiit suurkuntaan, mutta naapurit eivät ole. Uutena yrittäjänä kioskia luotsaa akaalainen Maarit Saranko. Se jatkaa kuntien yhdistymistä. Velkaantumisvauhti on liian kova. Monet laskennalliset muutokset on vaikea ymmärrettävästi selvittää kansalle, jopa päättäjillekin. Ne ovat vähin erin vahvistaneet itseään kuntaliitoksin. Niitä on jopa enemmän kuin osasin odottaa. Kun ennen kommunikoin lähinnä lasten kanssa, nyt pääsen tekemisiin myös aikuisten kanssa, hän toteaa.
Asiakkaita kuunneltava herkällä korvalla
Maarit Saranko on opiskellut yrittämisen perusasioita yrittäjästartissa ja suunnitelmissa oli myös yrittäjätutkinnon suorittaminen, mutta nyt uusi yrittäjä epäilee, että aikaa ei tällä hetkellä taida löytyä opiskeluun. Se ei ole mikään ihme, sillä kaikki opettajatkaan eivät tiedä, miltä kyssäkaali näyttää ja maistuu, selitti Satu Pirttilä maa- ja kotitalousnaisten Hämeen piiristä.
allitusohjelmaa hiottiin viikkotolkulla. Kai sitä Valkeakoskella voisi ollakin. Palveluammatti on Sarangolle mieleinen. Kun lapset ovat jo isoja, voi kokeilla jotain uutta, kertoo neljän, 1520-vuotiaan lapsen äiti. Lopuksi lapset asettuivat omiin ryhmiinsä kuulemaan vastaukset rasteilla esitettyihin kysymyksiin. Naapureiden päättäjät ja kuntajohtajat haluavat jatkaa itsenäisinä. Helsinki ja Vantaa eivät ole liitokseen valmiita. Olen sosiaalinen ja seurallinen ihminen ja tykkään asiakaspalvelutyöstä. Ei se tapahdu käden käänteessä. Tarkoitus on tehdä paikasta sellainen, että myös lapsiper-
heiden on tähän mukava poiketa. Makutestissä kaikista vaikeimmaksi tunnistettavaksi osoittautui kyssäkaali, jonka moni oli sekoittanut lanttuun. Koskahan muuten seurakunta alkaa kaupata kirkkoja ja leirialueita. Täällä Akaassa ajatellaan sulkea Kylmäkosken terveysasema ja myydä talo. Puolueet vetävät eri suuntiin, kun on vaikea hyväksyä itselle hankalia asioita. Maakunnallisten liittojen asemaa aletaan katsastaa. Se vie aikaa, kun puolueita on hallituksessa niin paljon ja kaikki laidat mukana. Yrittämisen haasteita Saranko ei pelkää. Oppositio panee hanttiin ja ainakin hidastaa. Säästöjä toki tarvitaan, mutta kylmäkoskelaiset ainakin suuttuvat. Se Turku on sellainen poliittinen pesä, etteivät naapurit halua siihen lusikoitaan pistää. Ministeri Henna Virkkunen sanoo, että kaikkia kuntia tarkastellaan. Muutoksia tarvitaan ja niitä on helppo kirjoittaa ohjelmiin. Asiakkaat ovat sanoneet, että hyvä kun kioski tuli takai-
sin. Välikysymyksillä jo uhataan tosissaan. Onneksi näitä on olemassa niin paljon, ettei haittaa, jos jotakin niistä ei haluakaan syödä. Jotta kylä ei kuihtuisi, pitää ainakin jotain pelastaa. Niillä on kaavoitus- ja edunvalvontatehtäviä. Niiden siirtäminen tuleville suurkaupungeille vaatii lainsäädäntöä. Työssäkäyntialueilla pelaaminen näyttää ja voi ollakin järkevää, mutta siinä törmätään kuntien perusteltuun vastustukseen. Valkeakosken kanssa on aikanaan papereita tehty, mutta halu on täälläpäin mennyt. Taloudella voi kiristää. Tampereeseen täältä ei voi suoraan liittyä. Näin on tehty Kangasalla ja Ylöjärvellä. Nyt sitä sovelletaan, kun valtion ensi vuoden talousarviota laaditaan. Yritetäänkö sellaista edes. Ei semmoisilla hallitusta nurin saa. Pääministeri Katainen haluaa pitää porukan koossa. Niihin kuului esimerkiksi kesäkurpitsa. Tuota minä en suostu edes maistamaan, kuului lapsiryhmästä tiukka arvio, kun Kinnari esitteli heille kesäkurpitsaa. Ei haluta suututtaa kansalaisia. Kaveriksi kasviksia -tapahtuman tavoitteena on opettaa lapsia tunnistamaan kasviksia ja niiden sesonkiaikoja sekä innostaa kasvisten syöntiin. Tampereen seudulla yhdistämisiä on aika ajoin pohdiskeltu ja kabineteissa neuvoteltu. Asuintontteja saattaa tulla sitä ennen myyntiin, mutta ne tulot eivät talouden kohennukseksi mihinkään riitä. Siinähän katsovat, mutta mitä aikaan saavaat. Urjala tehköön itse omia aloitteitaan. Valitettavasti nuoria yrittäjiä on vähän, ja kun vanhemmat vanhenevat ja jäävät eläkkeelle, ei tilalle välttämättä löydy jatkajaa. Aikaisemmat keskustapuolueelle myönteisemmät mallit hylätään ja tarkastellaan koko kuntakenttää. Yrittäjäksi ryhtymiseen vaikutti myös oma elämäntilanne. Ainahan yrittämisessä on haasteita, mutta ei niitä kannata pelätä. Uutuutena ovat myös aamupalapussit, jotka voi ottaa mukaan junaan ja josta riittää syötävää vielä välipalaksikin, Saranko kertoo. Pienistä on vielä helpompi lähteä isompia tekemään. Kun kirjoittaa pyöreästi, on tulkintamahdollisuuksia enemmän. Ratkaisuja on jo tarpeeksi lykätty. Voihan se synnyttää lainsäädäntöä, mutta aikaa se vie. No se on peliä, mistä saa julkisuutta. Ensi vuoden talousarvioehdotuksessa on paljon leikkauksia. Varsinkin talvella, jos junat ovat myöhässä, on asiakkaiden mukavampi istua kahvin kanssa pöydän ääressä kuin ilman suuhun pantavaa kovilla penkeillä. Asemalla pitää olla kioski, sitä ei saa lopettaa. Hämeen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksen toiminnanjohtajan Riitta Kinnarin rastipöytä notkui useista värikkäistä kasviksista, joita lapset olisivat mielellään maistelleet. Entis-
Maarit Saranko vietti viime maanantaina Aseman 10-kioskin avajaisia. Kuuntelen herkällä korvalla, mitä asiakkaat haluavat. Porkkanat, punajuuret, omenat ja monet muut kasvikset olivat lapsille tuttuja, ja useampia niistä he kertoivat syövänsä mielellään. Kioskin aiemmat omistajat Merja Naukkarinen ja Maria Renko ehtivät pyörittää kioskia liki 12 vuotta ennen siirtymistä vapaalle. Sen osasi odottaa. Kioskin edustalla aulassa on myös pöydät ja tuolit asiakkaita varten. Uutta on kahvilinjasto, josta löytyy sekä suolaista että makeaa kastettavaa. Kuntavaalit ovat puolueille tärkeämmät. Toimintamallit ovat naapureissa erilaiset kuin Tampereella. Se vaatii lakipakkoa. Kinnarin rastin lisäksi lapset pääsivät myös haistamaan ja maistamaan sesongin kasviksia. Jo aseman rakennuspiirustuksissa tähän on piirretty kioskitila ja tässä on aina toiminut kioski. Turun seudulla ei olla valmiita Salon tapaiseen suurliitokseen. Koska kioski on yksityinen, eikä kuulu mihinkään ketjuun, pystyn reagoimaan aika nopeasti asiakkaiden toiveisiin. Näin on tehty Tampereen ja Ylöjärven välillä 1980 -luvulla. vaikka ministerit niin haluavat ja toivovat. Ei niin ole Etelä-Suomessa. Kuntia joka tapauksessa kuritetaan. Toteuttaminen on toinen juttu
Tätini mies perusti Tanner & Manner siirtomaatavara- ja vaatekaupan ja laajensi yritykseen vuonna 1925 Orismalan vaatetustehtaat, jossa oli työssä lähes sata työntekijää, suurin osa niitä rajan takaa muuttaneita. Kupittaan Savi Oy osallistui 1930-luvulla muun muassa Pariisin ja Tel Avivin näyttelyihin sekä Milanon triennaaliin, joissa sen keramiikkatuotteet saivat kultamitaleita ja kiitosta. Hänen lisäkseen keramiikkaosastolla työskenteli vuosien varrella huomattava joukko muita suunnittelijoita kuten Katri Tätilä, Marjukka Paasivirta, Heimo Riihikoski, Viljo Mäkinen, Okki Laine, Wäinö Aaltonen, Valentina Modig, Kerttu Suvanto, Helmi Suova, Irja Suova ja Laila Zink. Koponen. Konkurssipesä lopetti teollisen toiminnan seuraavana keväänä. Täällä oli aina tilanhoitajat, ensin vieraita, mutta sitten myös myöhemmin isäni Jeremias hoiti tilaa veljensä kuolemaan asti, kertoo Jorma Simola, jolla on monia muistoja setänsä Tarttilan vierailuista. Tehdas joutui kuitenkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen vaikeuksiin kysynnän romahdettua. Pihassa oli raamisaha, jossa sahattiin jopa kolmessa vuorossa puita. Kupittaan Saven julkisivutiiliä on muun muassa Helsingin Postitalon, Kauppakorkeakoulun, Tampereen Kalevan kirkon, Turun rautatieaseman ja entisessä Sammon talon ulkoseinissä.
Keramiikan valmistus oli aluksi pienimuotoista, mutta 1930-luvulla keramiikkaosastoa laajennettiin, kun tehtaan käsinmaalatut keramiikkaesineet alkoivat saavuttaa suosiota ja kysyntä kasvoi. Gregorin sisar tätini puolestaan meni naimisiin Tanner-nimen ottaneen, niin ikään Vienan Karjalasta lähteneen, miehen kanssa, sanoo Jorma Simola. H. Hänen kuoltuaan toimitusjohtajaksi tuli hänen poikansa Kaarlo Olavi Koponen ja hänen jäl-
keensä Kalervo Koponen. Täällä oli useampia kuorma-autojakin, joilla laudat vietiin Kuurilan ja Toijalan asemille junaan lastattavik-
si. Gregori Simola (18861950) oli alun perin Uhtuan Bogdanoffeja. Ukolla oli täällä Sakasellakin konttori, jossa hän sekä hoiti muita liikeasioitaan että tutki tarkkaan tilan papereita. Kuten tuhannet vienankarjalaiset, hänenkin perheensä lähti kotikonnuiltaan Suomeen heimoriitoja pakoon. Koponen osake-enemmistön yhtiöstä. Tuotteista ovat suomalaisille tutuimmiksi tulleet keramiikkaesineet kuten Matti ja Maija, Pyykkäri, Sormikoukunvetäjät, Keinutyttö-seinälautanen sekä erilaiset maljat ja vaasit. 1900-luvun alussa siellä toimi konevoimainen tiilitehdas, joka valmisti muuritiiliä, kattotiiliä, salaojaputkia ja keramiikkatuotteita nimellä Kupittaan Saviteollisuus. H. Gregori tuli Suomeen ja Vaasaan vuonna 1914 ja muutti neljä vuotta myöhemmin Helsinkiin. Äitini sitten passasi niitä vieraita. Yhtiössä panostettiin tuotekehitykseen ja Kupittaan Savi Oy alkoi ensimmäisenä Suomessa valmistaa kotimaisista raaka-aineesta muun muassa tulenkestäviä tiiliä, huokoisia väliseinätiiliä, haponkestäviä viemäriputkia, grafiittiupokkaita ja saviastioita sekä myöhemmin klinkkerituotteita. Vuonna 1969 yritys ajautui konkurssiin. Hän perusti Kauppaosakeyhtiö-nimisen tukkuliikkeen, joka on yhä toiminnassa ja jota johtaa hänen
pojanpoikansa. Ukon toimesta Sakasen pellot salaojitettiin tietenkin Kupittaan saven salaojaputkilla ja päärakennuksen katto sai Kupittaan Saven kattotiilet, jotka siellä yhä ovat, kehuu 1970-luvun alkupuolella Sakasen isännäksi tullut Simola. Puutavaraa vietiin aina Englantiin asti. Uuden yhtiön johto oli innovatiivinen. Ei sinne konttoriin ja hänen kammariinsa kellään ollut kutsumatta asiaa, eikä sinne kuka vaan päässytkään. Kyllä häntä kaikki kunnioittivat ja arvostivat. Yhtiön ensimmäinen taiteellinen johtaja oli taiteilija Kerttu Suvanto-Vaajakallio. Ulkomaankauppaa vauhdittivat myös messut ja näyttelyt. Vuonna 1932 osti toimitusjohtaja Kaarlo T. Muksut häädettiin syrjään, ettei häiritty. Piirongeilla ja vitriineissä on tietenkin Kupittaan Saven tuotteita. Vaasa oli yksi niistä paikkakunnista, joille syntyi vienankarjalaisten keskittymä, koska siellä suuret yritykset saivat heistä tarvitsemaansa työvoimaa. Sakasen salista löytyy yhä ukko-Gregorin hankkimia huonekaluja, kuten hotelli Kämpistä ostetut piirongit, pöydät, tuolit ja kukkapylväät. Ja joskus se huusi puhelimeen niin kovaa, että sanottiin, että taitais ne asiat tulla selviksi ilman lankojakin.
Päästä kantapäähän liikemies
Gregori Simola (keskellä) poikineen ja tilanhoitajineen
na, esimerkiksi tunnettu Lassila & Tikanoja Oy toimii edelleen. Kaikki olivat varpaillaan, kun hän oli tulossa huoneet siivottiin ja puutarhakäytävät haravoitiin. Hän oli kauppamies henkeen ja vereen. Akaan Seutu Perjantai 9.9.2011
9
Vienan Karjalasta Suomeen muuttanut Gregori Simola oli tarkka liikemies
Heinäkuussa tuli kuluneeksi 90 vuotta Kupittaan Savi Oy:n perustamisesta. Vanhat kuvat: Jorma Simola
Sakanen 1920-luvulla, puistomaista pihaa vaalittiin ja hoidettiin tarkkaan.
Sakasen päärakennuksessa on yhä Kupittaan Saven kattotiilet.
Piironki ja kukkapylväs Kämpistä ja Kupittaan keramiikkaesineet muistuttavat Gregori Simolasta.
Turussa Kallenkuljun tilalla oli kirjallisten lähteiden mukaan jo 1700-luvun alusta lähtien ollut tiilenvalmistusta. Vanha yhtiö saneerattiin vuonna 1921 ja sen raunioista syntyi Kupittaan Savi Oy, jonka perustivat helsinkiläiset johtajat Abel Häyrinen ja Gregori Simola sekä varatuomari Lauri Silvenius. Kuivauslaitoksen valmistuminen vuonna 1923 mahdollisti tiilien ympärivuotisen tuotannon. Ulkomaan vienti aloitettiin vuonna 1931 ja jo ennen sotia vientiä oli Yhdysvaltoja myöten. Mutta jos joku asia ei mennyt niin kuin piti, kyllä Ukko huusikin. Tien varressa oli korkeita lautatapuleita. Työtä tehtiin pitkälti tilauslistojen
Oma taiteellinen osasto
mukaan, kauppamatkustajilta saatiin tietoa, mikä menee kaupaksi. Hänen liikekumppaneitaan kävi ja joskus hän kutsui sinne parempaa väkeä kylältä ja tarjosi kahvia ja konjakitkin. Sakasella käydessään hän kävi tarkastamassa kaikki pellot, mutta ei itse osallistunut peltotöihin. Tehdas valmisti kuitenkin paljon muutakin, ja se liittyy myös Tarttilan historiaan. Hänellä oli runsaasti sekä sisäänostajia että kaupparatsuja apunaan. Kauppaosakeyhtiön ja Kupittaan Saven asioiden lisäksi Gregori Simolalla oli hoidettavanaan myös 1940-luvulla perustamansa Pitäjänmäen Verkatehtaan asioita. Paljon oli väkeä työssä. Ukko osti metsistä isänniltä puita ja niitä sahattiin tuossa omalla sahalla. Parhaina aikoina, 1950-luvulla, Kupittaan Savi työllisti liki 600 henkeä. Ukko, kuten Gregori-setää perheen keskuudessa kutsuttiin, osti tämän Sakasen ilmeiLiisa Ahokas
Gregori Simola oli edistysmielinen maanviljelijä ja kovasti kiinnostunut eri viljelytekniikoista. He olivat ilmeisen aikaan saavaa väkeä, koskapa heistä monet jatkoivat tehtailijoina ja kauppiai-
Liisa Ahokas
Uhtuan Bogdanoffeja
sesti sijoitusmielessä vuonna 1928. Aina siellä oli kirjoja ja papereita pöydällä levällään. Tilan mailla viljeltiin kaikkia yleisimpiä viljalajeja ja karjaa varten oli heinämaita. Yhtiön toimitusjohtajana aloitti saman vuonna Kaarlo T. Gregori-setä oli päästä kantapäähän liikemies, jolla oli suhteita vähän joka puolelle ja hän teki monenlaista kauppaa myös ulkomaille. Hän ei koskaan asunut täällä vakituisesti, mutta kävi usein ja viipyi pitkiäkin aikoja. Aikaisemmin tiilet oli kuivattu ulkoilmassa. Liikemiehenä ja erilaisia kauppoja tehdessään hän sitten tuli hankkineeksi myös Kupittaan Saven osakkeita ja ostaneeksi Sakasen tilan, joka on yksi Tarttilan kylän kantataloista ja tunnettu jo 1560-luvulla. Aluksi tehtaan tuotanto oli katto- ja seinätiilien sekä salaoja- ja viemäriputkien valmistusta. Kymmenen vuotta myöhemmin Kupittaan Savi Oy joutui rahoitusvaikeuksiin, jotka johtivat omistusjärjestelyihin ja organisaatiomuutoksiin. Yhtiön asioiden selvittäminen kesti kuitenkin niin kauan, että yritys poistettiin yritysrekisteristä vasta vuonna 1995.
Lähteet: Timo Leinonen: Koroisetlehti 2/2004, Jarmo Luoma-aho: Kupittaan Saviosakeyhtiö 19211995.. Huoneen ovi oli suljettuna, kun hän ei ollut täällä. Vuonna 1955 Koposet ostivat Gregori Simolan perikunnalta loput yrityksen osakkeista. Tehtaan osakkeista kolmanneksen omistanut Gregori Simola omisti myös Sakasen tilan, jota tänä päivänä vanhana isäntänä hoitaa hänen veljenpoikansa Jorma Simola. Iso osa laitteista uusittiin, tehtaalla alettiin käyttää ensimmäisenä Suo-
Kupittaan Savi Oy 19211995
messa sähköuuneja ja siellä otettiin jopa hukkalämpö talteen. Hän piti tilasta tarkkaa huolta ja oli koko ajan perillä mitä täällä tapahtui. Tuotteiden myynnistä ympäri maata pitivät huolen kauppa-
matkustajat, laukkuryssät, kuten heitä täällä kutsuttiin, kertoo Sakasen vanha isäntä. Muistan, että yksikin heistä oli sellainen, joka puhui sujuvasti seitsemää eri kieltä. Vuonna 1969 konkurssin tehneen tehtaan keramiikka on tänä päivänä antiikin keräilijöiden keskuudessa haluttua tavaraa. Aina Ukko oli kohtelias ja kyseli kuulumiset talon väeltä. En tiedä, miksi ja mistä suku valitsi Simola-nimen, kaikki viisi sisarusta kuitenkin "suomalaistivat" nimensä näin. Ongelmia tuli lisää, kun tehtaan tontti pakkolunastettiin Turun keskussairaalan tarpeisiin. Turhaan ei Kupittaan Savi Oy:tä siis ole kutsuttu Koposten yritykseksi
Kaupungin tulee panostaa omistamiensa tilojen täysimääräiseen käyttöön. Eemeli huomasi sen ja lukusia pidettäessä asia korjaantui. "Ei muuta kunniaa kuin kuulla kummultansa sen kuusiesi kuiskintaa, kun sä kätkenyt olet heidät viime lepohon." Viimeiseksi tuo pyyntö kaupunginpäättäjille. Keskustelimme elämän tärkeistä asioista, lauloimme paljon isänmaallisia lauluja kokoontumisen päätyttyä. Syksyn 2011 ensimmäinen kerta on tiistaina 13.9. Hän vihki parin onnelliseen avioliittoon. Ulkoiluystävätoimintaa kehitetään Akaassa syksyn aikana, ja yhdistyksillä on mahdollisuus saada ilmaista ulkoiluystäväkoulutusta osana Akaan kaupungin Voimaa ja Vireyttä -hanketta. Se on perustarve, joka kuuluu hyvään ja ihmisarvoiseen vanhuuteen. Talossa on nuorisotila, joka on päivisin täysin tyhjillään. Keräyksen suorittivat Pans-
ta bussin aiempaa aikataulua. Kirjoitukset julkaistaan kirjoittajan omalla nimellä. Ei tämän tarinan kertojaa ole enää monta ja kaikilla on sama ajatus. Satu Karjula
Lämminsydäminen Salosen täti otti meidät nuoret tytöt aina iloiten vastaan, keittiön läpi mentiin Helmin vinttikamariin. Ulkoilun vähenemisen tulisi toimia hälytysmerkkinä iäkkäälle, läheisille sekä vanhustyön tekijöille. Akaassa valtakunnallisen iäkkäiden ulkoilupäivän toimintaan ovat ilmoittautuneet mukaan SPR:n Toijalan osasto, Akaan seurakunta, Viialan VPK, Lions Club Kylmäkoski ja Kylmäkosken VPK. Näiden veljesten muistomerkki sijaitsee heidän lapsuutensa leikkitantereella. Naapurin tyttö Hinkan Kerttu oli jo iso tyttö, eikä ollut ollenkaan merkitty kirkonkirjoihin. Muista liittää mukaan yhteystietosi. Esim. Hän kutsui itseään Nahkialan keisariksi ja sillä nimellä hänet täällä kaikkialla tunnettiin. Kiitämme kaikkia lahjoittajia ja oppaina mukana olleita. Kuka tahansa meistä voi ilmaista välittämistään ja arvostustaan viemällä oman vanhuksensa tai iäkkään naapurinsa ulos. Ulkona liikkumisen tarve säilyy, vaikka toimintakyky ikääntyessä heikkenee. Oman kodin vangiksi jääminen ennustaa lyhyessä ajassa turvautumista vaativampaan koti- tai laitoshoitoon. Heilläkin oli elämä puhjennut kukkaan täynnä toiveita ja unelmia. Myös palvelutaloista voi tiedustella ulkoiluystävän tarvetta. Salonen kuului monenlaisiin johtokuntiin. Vapaita oppilaspaikkoja voi kysellä Alina Siréniltä numerosta 050 501 0293.
Viime viikon torstaina Palkinpään kierrätyspisteeltä Toijalasta löytyi loukkaantunut, leikkaamaton harmaanmustaraidallinen poikakissa. Tiesikö heistä enää kukaan, kuinka kalliit lunnaat Salosen perhe maksoi vapaasta isänmaasta. totuotannolla on antaa perhekeskukselle käyttöön lisää toimistoja, joten tilaa on pienillä uudelleen järjestelyillä aivan riittävästi. Kartoita sopivia ulkoilureittejä, huomioi esteettömyys ja turvallisuus apuvälineelläkin liikkuvalle. Iäkäs luopuu kävelystä ulkona vasta sen käydessä liian vaativaksi. Mikäli yhdistyksesi haluaa liittyä jo mukaan lähteneiden järjestöjen joukkoon, ota yhteyttä edellä mainittuun numeroon. Perhekeskus päätettiin sijoittaa tiloihin, jotka nyt on todettu kelvottomiksi. Salonen kävi kaikki lukuset, sitä ennen hän kävi tarkistamassa kirkonkirjat, että kaikki tällä lukupiirin alueella syntyneet lapset olivat kirkon kirjoissa. Tehkää se nyt, kuunnelkaa asiantuntijoita, jotka ovat eläneet tämän ajan. Ihmisiä kulki jatkuvasti ohi, meni ja tuli tuon laatan ohitse. Uintimatkalle pääsee mukaan vain ennakkoon ilmoittautuneet. Hän istutti omalla kustannuksellaan nuo sissa asioissa hän oli Eemeli Salonen. Kaikki, kun kuljette tästä ohi, katsokaa laattaa ja ajatelkaa: "He antoivat elämänsä ja henkensä, että meillä on vapaa isänmaa." Olin Salosen vinttikamarissa Helmi-tyttären partio-opissa. edellä mainitut perustelut kumotaan.
Susanna Saxberg-Tesmala Perheenäiti Viialasta, perhekeskuksen asiakas, Akaan Kokoomuksen valtuutettu.
sariprikaatin varusmiehet oppaineen. Hän meni seuraavana päivänä kertomaan tämän suruviestin. Yleisesti ulkoilu näyttää liittyvän iäkkään ihmisen elämän positiivisiin tekijöihin, kuten hyvään arkeen ja sen sujumiseen, itsenäisyyteen, parempaan terveyteen, toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Kissa vietiin eläinlääkäriin, jossa se jou-
duttiin lopettamaan. Mukana ei ole järjestäjän puolesta valvojaa, vaan jokainen on mukana omalla vastuullaan. Mielestäni on täysin mahdoton ajatus, että veronmaksajien rahoilla ylläpidetään tilaa, jota ei saisi yhteiskäyttöön! Kouluilla iltakäyttö on saatu toimimaan ja nuorisotilan päiväkäyttö pitää saada toimimaan, muu vaihtoehto ei tule kysymykseenkään. Yleisiä ohjeita ulkoiluystävälle ovat: Sovi yhdessä vanhuksen kanssa ulkoilusta. Tenavatanssi-tunnilla torstaisin kello 16.30 nautiskellaan kolmen vartin ajan musiikin tahdissa leikistä ja liikkeestä yhdessä aikuisten ja lasten kesken. Keräyksen tuotto oli 15 000 euroa, joka tullaan tilittämään lyhentymättömänä Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraaneille, Viialan Sotaveteraaneille, Kylmäkosken Sotaveteraaneille, Toijalan Seudun Sotainvalideille ja Toijalan Rintamaveteraaneille heidän osoittamalleen tilille heti, kun pankista saadaan virallinen euromäärä. valtakunnalli-
Vie vanhus ulos
taa sitä säännöllisesti. Puhelin: (03) 5409612, (03) 5409616. Perheessä oli kymmenen lasta, kuusi poikaa, kaksi tytärtä, kaksi lapsena nukkunut pois. Luonto puhkeaa kukkaan, maa viheriöi ja omenapuut puhkeavat kukkaan keväisin kuin kuvaten näiden veljesten elämää. toimintaterapiakäyttöön. Ulkonaliikkumiskyky liittää iäkkään ihmisen lähiympäristöön ja muuhun yhteiskuntaan. Kuudes poika Tauno haavoittui vakavasti. Siinä on myös toimivaa tilaa keittiövarustuksella opastus- ja pienryhmätarkoituksiin. Vain viralli-
Perhekeskus Wiiala-talolle
Lähetä meille mielipiteesi: Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Toijala. Sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi. Eikö olisi jo aika muuttaa sen nimeksi Keisarintie. Toi-
vottavaa olisi, että mahdollisimman moni asiasta kiinnostunut järjestö tai yksittäinen ihminen ilmoittautuisi mukaan vapaaehtoiseen ulkoiluystävätoimintaan ja veisi osaltaan eteenpäin tärkeää asiaa. Eemelillä oli tapana sanoa: "Kun minä nukun täältä pois, omat pojat kantavat minut viimeiseen lepoon." Eemeli Salonen oli tarmokas, tunnollinen ja ahkera mies. Salosen talo kohoaa vielä valkoisena isona rakennuksena keskikaupungilta tultaessa terveyskeskuksen tienhaaran oikealla puolella melkein terveyskeskuksen tienhaaran kohdalla, mäennyppylällä Pennolanmäen kupeessa. Usein oli aluksi lihaliemi ja pasteija. Näin olen purkanut muistojen kultaista kultalangoista kudottua kudetta, vieläkin kyynel silmänurkassa. Tätä samaa tietä Salosen pojat kulkivat tätinsä luokse ja koko perhe. Aiempaan ilmoitetun lisäksi uimahallibussin reitti kulkee nyt myös Kylmäkosken kautta pysähtyen keskustassa entisen kaupan kohdalla kello 16.45, josta matka jatkuu 9-tietä pitkin kohti Viialaa. Erityisen työlästä ulkona liikkuminen on yksin asuville naisille. Olen maininnut ja kertonut tarinan monena vuonna kaupunginpäättäjille, mutta aina on mennyt kuuroille korville, kuten muutkin historiaa kertovat kadunnimet. Kävely ulkona on myös monelle ikäihmiselle terveellinen nautinto, joka antaa tilaisuuden virkistäytymiseen ja rentoutumiseen. Osa tätä puistoa on heidän tätinsä Elli ja Arvo Kalliomäen tonttia, myös omenapuut ja tuo varastorakennus. Huolehdi siitä, että matkalla on penkkejä levähtämistä varten. Älkää jälleen heittäkö roskakoriin. Erityisen kiitoksen ansaitsevat veteraanijärjestöjen naiset Hirvialhon koululla ja Arvo Ylpön koululla, jotka useiden tuntien ajan valmistelivat ja tarjosivat varusmiehille ja oppaille kahvituksen voileipineen keräysillan päätteeksi, keräysvastaava Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanien puheenjohtaja Seppo Valkama toteaa.
Kokoomuksen hallitusryhmä Akaan Kokoomus ry Keskustan valtuustoryhmä Raimo Järvinen Miia Kaihlavirta-Häikiö Inka Savolainen Jani Hevonoja Marjatta Kivi Jukka Ahonen
Akaan kaupungin päättäjille - olisiko jo aika?
Katselin terveyskeskuksen terassilta muistolaattaa luonnonkiven päällä. Tarkemmat tiedot uintilippujen ja matkan hinnoista löytyy netistä www.akaa.fi/liikunta.
lukijamme kirjoittavat
Noin puolitoista vuotta sitten oltiin tyytyväisiä, että Akaan kaupunkiin saadaan toimivat ja riittävät perhe- ja kasvatusneuvolapalvelut; perhekeskus. Luvassa on hulvaton tunti aikuisbaletin maailmassa, jossa aikaisempaa tanssitaitoa ei tarvita. Moni kotona asuva iäkäs joutuu kuitenkin edelleen vasten tahtoaan luopumaan ulkona liikkumisesta. Nahkialan puolelta ovat lehmät ne syöneet. Hänelle oli isänmaa rakas, suojeluskunta, partio ja luonto olivat sydäntä lähellä. 10
Perjantai 9.9.2011 Akaan Seutu
Uimahallimatkalle myös Kylmäkoskelta
Akaan liikuntatoimen järjestämät bussimatkat Hämeenlinnan uimahalliin jatkuvat siis jälleen tiistaisin. Ulkona liikkuminen alkaa vähetä ja vaikeutua noin 7580 vuoden iässä. Wiiala-talossa on kaupungin omistamaa, hiljattain peruskorjattua tilaa, jonka käyttöastetta voidaan nostaa. Kun kyseessä on yhteistoimintaalueen palvelu, tulee sen olla helposti saatavilla. Jos tunnistat kissasi tästä, voit kysellä lisätietoja numerosta 0456509672. Mukaan otetaan 45 ensimäistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Tenavien jälkeen tanssimaan pääsevät aikuiset kello 17.30. Nyt kun tilakysymykset ovat taas olleet kovasti esillä, on syytä muistuttaa niistä perusteluista, joiden takia Wiiala-talo olisi varteenotettava valinta perhekeskuksen pysyvälle sijoittamiselle. Wiiala-talo on vaihtoehto, josta on nyt keskusteltu laajasti. Talossa on myös sosiaalitoimen lähipalvelupiste jo valmiiksi. Matkalla kyytiin pääsee Kylmäkosken Tokmannin kohdalla olevalta pysäkiltä noin kello 16.50, sekä Tipurin pysäkiltä noin kello 16.55. Kampanja huipentuu vanhusten viikolla 6.10. Normaali liikunta-asu riittää, ja tunnilta saa kotiinviemisinä lisää notkeutta sekä keskivartalon lihasten hallintaa, joka varsinkin toimistotyöläisille tekee hyvää. Umpimaantie kulkee melkein koko mitan Salosen tontin laitaa, vain kivenheiton matka muuta. Aimo-pojan vihkimistilaisuus avioliittoon oli kirkkoherra Närhille kova paikka. Hän toimi kaikissa tehtävissä aktiivisesti ja tiesi myös mistä puhui. Samalla opitaan keskittymistä, kuuntelemista, oman kehon tuntemista ja musiikkiin eläytymistä. päivähoidon palveluille voisi löytyä pari huonetta päiväkodeilta; pelipaikalta, sieltä missä palvelun käyttäjät liikkuvat. Kampanjalla edistetään niiden ikäihmisten ulkoilua, jotka tarvitsevat apua ulkoillakseen turvallisesti. Oli Rätön kartano, jossa oli paljon työväkeä ja perheitä, taisi osa Konhon kartanonkin perheiden lapsia käydä. Perhekeskuksen sijoittuminen Wiiala-taloon toisi keskustaan asiakaskäyntejä, jotka elävöittäisivät kylän keskustaa ja liiketoimintaa. Ulkoilun vaikeuksia edeltävät tutkimusten mukaan niin sanotut ennakoivat liikkumisongelmat, kuten tuolista nousun vaikeutuminen, väsyminen rappuja noustessa ja ulosmenemisen harveneminen. Erilaiset ulkoilupalvelut ehkäisevät raskaiden kotipalveluiden tarpeen kasvua, säilyttävät ulkonaliikkumiskykyä ja luovat mahdollisuuksia harjoit-
Puheenvuoro
Eila Palonen (Korpi) 87 vuotta
Ikäinstituutin ja sen taustalla oleva Kuntokallio-Säätiön haastekampanja Vie vanhus ulos on osa säätiön 40-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja se käynnistyi 19.4.2011. Ulkoilun ei tarvitse välttämättä toteutua joka säällä ja joka päivä, mutta sen tulisi toteutua edes muutamia kertoja viikossa.
seen iäkkäiden ulkoilupäivään, jolloin järjestetään ulkoilutapahtumia eri puolilla Suomea. Kysy iäkkäältä hänen mielipaikkojaan ja omia toiveitaan ulkoilulle. Syynä on heikoksi koetusta tasapainosta johtuva kaatumisen pelko, jalkojen huono kunto sekä kävelykaverin ja turvallisten kulkuväylien puute. Lukuset kulkivat viiden vuoden välein talosta taloon, lukuset olivat suuret juhlat, sukukin kokoontui, tarjottimella tarjottiin niin kahvikupit kuin tarjottavat, iso pullarinkilä, keskellä piparkakut. Jos virkamiehet poliittisen tahdon vastaisesti päätyvät johonkin muuhun ratkaisuun, olisi todella mielenkiintoista kuulla ne perustelut, joilla mm. Auringon säteet leikittelivät sen pinnalla, pikkulintu pysähtyi levähtämään ikään kuin tuoden terveiset viideltä Salosen veljekseltä tuolta taivaan puutarhasta; Vilholta, Aimolta, Tuomolta, Simolta ja Mikolta. Varmaan asiakasystävällisempää, kuin lukkojen takana nykyisessä tilassa. Toimintakyky voi parantua tavoitteellisen palvelukokonaisuuden avulla, jonka tärkeänä osana on ulkoilu. Perhepalveluille siinä olisi reilusti tilaa isojakin perhetapaamisia varten. Kotona asuminen jokapäiväisine toimintoineen edellyttää ulkona liikkumista, ja säännöllinen ulkona liikkuminen on ehtona ulkonaliikkumiskyvyn ja terveyden säilymiselle. Luulen, että valtuustoseminaarin jäljiltä valtaosa on vieläkin siinä uskossa, että perhekeskus on tulossa Wiiala-taloon. Osallistuvalta aikuiselta ei erityistaitoja tarvita, vaan tavoitteena on saada lapsi liikkumaan, tarjota elämyksiä ja oivalluksia, rohkeutta ja rentout-
Kenen kissa?
ta. Vapaaehtoisen vastuu on ennen kaikkea tavallisen ihmisen vastuuta lähimmäisestä Riitta Lehtonen erityisliikunnanohjaaja Akaan kaupunki. Muisteli
Ulkoilu antaa ja vaatii voimavaroja
Ulkoilu on ihmisen luonnollista liikuntaa. Sen merkitys liikkumiskyvylle, muistille, D-vitamiinin saannille, mielialalle ja vuorovaikutukselle on korvaamaton. Nuo hopeapajut kertovat hänestä yli 80 vuoden takaa nyt olevalle sukupolvelle. Viialan ja Toijalan välillä pääsee kulkemaan bussilla, junalla ja palvelubussilla. Kylmäkosken mukaantulo ei muu-
Veteraanikeräys tuotti 15 000 euroa
Sotiemme Veteraanit -syyskeräys suoritettiin Akaassa viime tiistaina. Viialan keskustaan pääsee useilla busseilla Kylmäkoskelta ja Urjalasta. "Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa", kuin enteillen tulevia aikoja, josta jo Euroopassa vihjattiin.
Balettia aikuisille Viialassa
Akaan kaupungin balettikoulun ryhmät jatkavat taas toimintaansa tällä viikolla Viialassa Lallintalolla (Pajantie 6). Tukevat jalkineet ja sopivat ulkoiluvaatteet takaavat miellyttävän ulkoilun. Alina Sirénin ohjauksessa jatkavat vanhat tutut ryhmät keskiviikkoisin, mutta nyt myös torstaisin päästään tanssimaan. Varsinkin toimintakykyään menettäneiden iäkkäiden ihmisten elämänlaatua heikentävät liian usein ulkona liikkumisen vähäisyydestä seuraavat ongelmat. Eemeli Salonen oli metsänvartija (tällaisella ammattinimikkeellä hänet silloin tunnettiin). Ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantaisin kello 915 ja tiistaisin kello 912 joko tekstiviestein tai soittamalla numeroon 040 335 3378. Asunhopeapajut Nahkialanjärven rantaan ja joenvarsille. Salonen oli kunnallismies, perusti Pappilan koulun, sieltä oli niin pitkä matka tänne kirkon luo kouluun. Tietääkseni luottamushenkilöt eivät vastusta ajatusta, vaan pikemminkin näkevät sen järkevänä vaihtoehtona kaupungin kyläkeskusten tasapuoliseksi kehittämiseksi. Samana päivänä oli tullut tieto Vilho-pojan kaatumisesta. tämä on toivomus nahkialalaisilta, jotka nämä asiat muistavat. Myös kehnot talvikelit, vilkas liikenne sekä lähipalvelujen karkaaminen liian kauas vähentävät ulkoilua. Yksi keskeinen perustelu on palveluiden saavutettavuus joukkoliikennettä käyttäen. Lisäksi Wiiala-talossa on tyhjäkäynnillä iso valtuustosali, josta pienellä remontilla saa vähintään kaksi isoa tilaa esim. Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi ulkoiluystäväksi soittamalla Akaan erityisliikunnanohjaajalle numeroon 040 335 3566 tai vain viedä tutun, tukea tarvitsevan vanhuksen ulos
Suhonen Jani 6,93, 2. Mä menin valkoisen viivan yli ja sitten peli päättyi, toinen pelaaja kertoo. Aika paljon lapsia täällä, tuumaa Esko, ennen kuin astelee vahtimaan maalia. Turunen Aino 8,31, 4. TP-49 kohtaa lauantaina FC Tampereen Akaan keskusurheilukentällä. Viialan Pajantien päiväkodin Appelsiinit pääsi kokeilemaan pussihyppelyä. Pulkkinen Eemil 8,86, 5. Rasi Anna 7,91, 4. Numminen Jesse 9,53, 2. Kylmälahti Lauri 9,18. Niittymäki Eveliina 8,65. Keväällä lukemat olivat 21. Laakso Juho 8,86, 2. Laine. Joukkueiden kauden toinen kohtaaminen jalkapallon nelosdivisioonassa oli tasainen kuten kevätkierroksellakin. Turnaus järjestetään liikkumisen ja yhdessä tekemisen takia. Haanpää Roosa 10,2, 3. Pojat 60m 10-vuotiaat: 1. Vartiainen Veera 11,99. Kylmäkosken päiväkodista turnaukseen saapui Veijarit eli Iola, Aatos, Aleksi, Martti, Ella, Ellariina, Janette ja Julia. 30 minuutin esityksessä oli paljon positiivista. Tytöt 40m 8-vuotiaat: 1. Peliote kotijoukkueella on kääntynyt taas parempaan suuntaan, eikä toinen voitto kilä Onni 9,45. Tytöt 40m 5-vuotiaat: 1. Niskanen Santeri 8,4. Kinnari Heikki, 8,87 3. Försti Atte 13,76. Fabig Leo 9,77, 3. Kiuru Peppi 9,08, 3. Kahdeksan ukkoa poissa miesvahvuudesta, ja ainoana vaihtopelaajana -94 syntynyt B-juniori. Mäki-Korte Miina 10,22. Kylmäkosken päiväkodin Veijarit ansaitulla evästauolla. Heino Nea 8,41, 4. Kalliosaari Joona 8,65, 4. Taura Kalle 8,24, 3. Loikkanen Toivo, 10,03 3. Tenavapirtin toteuttama turnaus järjestettiin nyt kolmannen kerran. On-
ko joukkue nyt kypsempi sarjaa ylemmäksi, jää nähtäväksi. Alajoki Matilda 9,44, 5. Turnauksessa ei ole voittajia eikä häviäjiä, vaan lapset pelaavat pelaamisen ilosta. 2 T. Jyrkinen Micke 9,52 Tytöt 40m 4-vuotiaat: 1. Mikkola Jenna 11,96, 3. Myös Hippo vieraili paikalla ja jakoi karkkeja. Mink-
Vesa Pajulan kanssa lohkon maalikuninkuutta tavoitteleva Marko Nurmikolu teki voittajien molemmat maalit. Olen pelannut kotona veljen kanssa, Vilja-Lotta kertoo ja samoin Esko sanoo harjoitel-
leensa kotona. Henttonen Iina 7,34, 2. Alho Viljami 10,71, 2. Mikkola Jesse 7,28, 4. Pojat 40m 7-vuotiaat: 1. Kuha Saara 10,84. Vienola Miikka 8,05, 5. Tällöin rahkeet eivät riittäneet, ja Topakin vei tamperelaisia yhteismaalein 114. Ikonen Roni 7,34, 2. Nevala Tuomas 9,04, 5. Noki Alarik 8,01, 2. Silvonen Milja 10,63, 3. Laukkanen Laura 8,28, 5. Viialan Valtti hoiti entiseen tapaan kisajärjestelyt ja Tampereen Seudun Osuuspankki jakoi palkinnot kaikkien osanottajien saadessa mitalin. Pojat 40m 4-vuotiaat: 1. Autio Aaro 10,09, 4. Joukkue oli muutenkin hyvällä jalalla liikkeellä, puuttumaan jäi vain maali tai pari.
Hippo kannusti liikkeelle Viialassa
Viialan Hippokisat pidettiin torstaina 1.9. Ihan hyvin pelattiin. Tytöt 40m 6-vuotiaat: 1.
FCT:stä ole mahdoton. Keväällä tuli ansaittu vierasvoitto 21. Kasdaglis Alexandra 9,29. Jalkapallon lisäksi kentän laidalta löytyi tehtäväpisteitä. Kohonen Kalle 7,65. Kaupungin laajennuttua mukavaa oli myös, että saimme Kylmäkosken päiväkodin mukaan tapahtumaan, toteaa lastenhoitaja Anne-Mari Vintola päiväkoti Tenavapirtistä. Rautanen Eemeli 10,19, 4. Laurila Jonna 8,83, 5. Veikkolainen Juho, 7,58 5. Molin Inka 10,3, 2. Jukka Koskinen
Hippo jakeli karkkeja osanottajille.
Hujanen Helmi 8,71, 2. Vilenius Kiira 10,56, 2. Jokainen joukkue pelasi turnauksessa yhden, 2 x 15 minuutin pelin, jossa maaleja ei laskettu. Ratilainen Laura 10,56, 4. Jo nousunsa kolmosdivisioonaan varmistanut TP-T oli maanantaina Tampereen Raholassa 20 (10) parempi. Pöhö Teemu 11,43, 5. Tästä lähtee kannustushuuto. Toijalan Ylpönpihan päiväkodin lapset Esko, 4 vuotta, ja Vilja-Lotta, 3 vuotta, odottelivat oman pelinsä alkua rauhal-
Kentällä nähtiin myös tiukkoja tilanteita.
Veikko, Joona ja Jenni edustivat Nahkialan päiväkodin Heinähattuja. Suhonen Neea 7,38, 2. Lahtinen Matilda 7,79, 3. Kähkönen Kerttu 10,22, 5. Alho Santeri 7,73, 3. Kivaa on ollut kaikki, mitä on tehty, tuumi pelitauolla Heinähattujen Joona.
Toijalan Pallolle ei pisteitä Tampereelta
Toijalan Pallo -49 jäi tällä kaudella pisteittä Tampereen Peli-Tovereita vastaan. Jouppi Maria 8,93. Pojat 40m 6-vuotiaat: 1. Högander Elviira 8,48, 5. Akaan Seutu Perjantai 9.9.2011
11
UrheilU
Päiväkotiturnauksessa pelattiin ilosta, ei maaleista
Tarja Antola
Tarja Antola
Toijalan urheilukentällä riitti keskiviikkona vipinää, kun yli kaksi- ja puolisataa päiväkotilasta ympäri Akaata osallistui päivähoidon jalkapalloturnaukseen. Fabig Linnea 8,23, 3. Niinimäki Sara 11,45. Iivanainen Viivi, 9,42 4. Inomaa Pinja 10,63, 4. Pojat 60m 11-vuotiaat: 1. Mattila Santtu 7,2, 3. Eskon ja Vilja-Lotan joukkue Marjakka sai vastaansa Tenavapirtin Ajaxin. 1 J. Taura Elias 10,39, 5. Pojat 40m 5-vuotiaat: 1. Tytöt 60m 10-vuotiaat: 1. Viime vuoteen verrattuna osanottajia oli tällä kertaa lähes tuplasti enemmän ja viime vuoden neljän kentän sijaan palloa potkittiin nyt kahdeksalla kentällä. Mäkihonko Miika 9,95, 2. Turnauksen kaikki pelaajat palkittiin myös diplomeilla.
lisin mielin. Tulokset ovat kokonaisuudessaan Viialan Valtin nettisivuilta ja TSOP:n Viialan konttorin ikkunassa. TP-T kävi vuoden visiitillä kolmosessa viime kaudella. Inomaa Mimmi 9,85, 3. Innala Juska 10,87, 3. Tytöt 60m 12-vuotiaat: 1. Koskinen Joona, 10,43. TP-TTP-49 ottelun tähdet Topan pelaajille jakoi vieraiden otteluvalmentajana toiminut Kari Ojala. Pojat 40m 8-vuotiaat: 1. Mäntysaari Arttu 11,07, 5. Pojat 40m 9-vuotiaat: 1. Tämä uusi tulokas edustusjoukkueessa, Joni Lehtonen teki aivan kelvollisen debyytin toisella jaksolla. Perunka Sissi 7,71, 3. Hujanen Vilja 9,95, 2. Kivointa oli Hevisaurus, yksi pelaajista selittää tarkoittaen Hevisauruksen musiikin tahtiin jumpattua alkuverryttelyä. 3 Juha Hevonoja. Peli alkaa kello 15. Nahkialan päiväkodin Heinähatut kohtasivat kentällä Tena-
vapirtin ManU:n Hienosti pelattiin, mä melkein osuin näitten maaliin. Tytöt 40m 9-vuotiaat: 1. Haikka Olli 8,87, 4. Salonen Oona 11,04, 5. Ruonakoski Teemu 7,88, 4. Koitmaa Timo 11,34, 4. Tytöt 40m 7-vuotiaat: 1. Fabig Lisa-Sofie 7,56, 2. Niskala. Niskanen Sanni 10,11, 4. Kohonen Karoliina 9,5. Henttonen Alina 9,72, 2. Harju Josefiina 8,74. Ojala Emma 10,58, 5. Parviainen Samuli, 11,76. Tytöt 60m 11-vuotiaat: 1. Maanantaina vierailla oli porukassa kato käynyt joukkueenjohtoa myöten
4. klo 13 Tohkan piiri. Hartaus klo 11 Elina Tamminen. 040 744 1596. 12
Perjantai 9.9.2011 Akaan Seutu
pysähdy hetkeksi
Henna Helminen
Iäisyysajatuksia E
i ole trendikästä puhua iäisyydestä - iäisyysajatukset eivät tunnu ajankohtaisilta. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11.0014.00. Ke 14.9. To klo 13.30-14.15 Muksut (7v) Sääksmäen kirkontuvalla. klo 17-20 ystävätoiminnan kurssi ilmoittautuneille srk-talossa. isosilta. Erkki Vappula, Reetta Salonen. Tien löytäminenkään ei ole vaikeaa. Verenpaineen mitta-
mainita! To 15.9. 4. Sen jälkeen vaihtoehtoja on kaksi: ikuinen ilo Jumalan seurassa tai ikuinen kipu ilman Jumalaa, kaiken hyvän antajaa. klo 18-21 nuorten ilta srk-talolla. klo 10-13 Tervetuloa täytekakkukahville ja avaamaan Kohtaamispaikan syystoimintaa. klo 11 Lähetyskokous, Harri Johansson. Ma 12.9. Iltapala ja lastenhoito. Ehkä ei olekaan naurettavaa ajatella iäisyysajatuksia jo nyt. Laulakaa Herralle, te Herran palvelijat, ylistäkää hänen pyhää nimeään. Ehtoollisjumalanpal-
AKAAN SEURAKUNTA
KALVOLAN SEURAKUNTA
To 22.9. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa, SirkkaLiisa Voutilainen, Terhi-Tuulia Keränen. klo 10 ISKO 1 ja ISKO 2 kokoontuu Valkeakosken kirkossa. klo 12-14 Talkoot kohtaamispaikalla, Seurahuoneenk. To 15.9. Diakonia-avustustili oman seurakunnan vähävaraisten tukemiseksi, tilinumero OP 548843233782. Raamatun opetuksen mukaan ihminen on ikuinen olento ja luotu Jumalan yhteyteen. 040 350 4901. Lapsille pyhäkoulu. klo 9 Aamurukoushetki Rukouksen talolla, Koulukatu 6A. Kerhoihin voi tulla myös kesken toimintakauden. Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen: Jumalan armopäätös. 9.9. Aseman srk-kodissa lähetyspiiri klo 12. klo 18-20.30 carcassonea & kesän kuvia. Mitään liukumista olemattomuuteen ei ole. To 15.9. klo 10 messu Lampinen, Jussila, vietämme samalla diakonian vapaaehtoisten kiitospäivää, jumalanpalveluksen jälkeen keittolounas ja kahvit srktalossa. 8. klo 12-15 Voipaalan Wanhan ajan markkinat. Työttömien ruokailu klo 12, kirkkokuoron harjoitus klo 19 srk-talossa. Kirkkoherranvirasto avoinna klo 12-14. Jumala on valmistanut tien itse ja avannut portin ikuiseen elämään Jeesuksessa. Messu klo 10 Viialan kirkossa, pyhäkoulu klo 10 päiväkerhosalissa. klo 17.30 Kirkkokuoro srk-talolla, klo 19 Nuorten kuoro kirkossa. Sanajumalanpalvelus klo 18.00 Perhon rukoushuoneessa. Mukaan voi tulla koska vaan! Alle 3-vuotiaat aikuisen seurassa. Kastettu: Alli Maria Alhainen. 1930 22. To 15.9. Ke 14.9. Tarvittaessa voit jättää yhteydenottopyynnön kirkkoherranvirastoon arkisin klo 9-12. Diakoniapäivystys Akaan d-toimistossa klo 15-16. Avioliittoon vihitty: Mikko Paavo Matias Alhainen ja Elisa Maria Ahtosaari. klo 10 messu kirkossa, Lampinen, kanttorina Tuija Peltokoski, Artturi Mäkelä, lounas Kirkon ulkomaanavulle ja lähetystyölle, klo 18 sanapalvelus Perhon rukoushuone, Herkkola. Toivon talo, vähävaraisten ruokailu (ateria 1) ma-to klo 11-13 ja pe klo 10.30-12.30 seurakuntatalolla. Koko sanakin iäinen kuulostaa niin iänikuiselta, muinaisuuteen kuuluvalta. Musiikkityö: Ke 14.9. klo 18.30 Nuorten johtama rukousilta. Ikuisuusnäkökulma voi tarjota iloa ja voimaa tavallisen arjen keskelle ja asettaa vaikeutemme uusiin mittasuhteisiin. Tytöt ja pojat 7-13v.: Kerhot ovat alkaneet. Kirkkokahvit Eläkeliitto. Lapset ja perheet: Muskaripyhis on musiikkipainotteinen pyhäkouluhetki eri-ikäisille lapsille. Ke 14.9. Miesten saunailta klo 17 Kumpulassa. Kastettu: Samuel Veikko Ilmari Roivainen.
Helluntaiseurakunta
Toijala, Asemantie 32
Pe 9.9. klo 12 Variskuoro srktalolla. menn. alakerrassa. Tervetuloa! Tiedoksi: Päiväkerho sekä koululaisten iltapäiväkerho siirtyy Iittalan S-marketin alakertaan maanantaina 12.9.!
saunailta Pappilanniemessä. Diakoniatyö: 12.-19.9. Kuollut: Pauli Kalinen 84, Elias Kalervo Nieminen 80, Aatto Rainer Koivumäki 65. 040 744 1638.
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA
Eläkeikäisten ryhmät ja piirit: La 10.9. velus ja sadonkorjuun kiitosjuhla klo 10.00 kirkossa. Tervetuloa mukaan! Nuoriso: srk-talolla, jatkuu perhekerholla, klo 17.30 Cantio-kuoro srktalolla (lastenhoito järjestetty). Lähetyspiiri klo 12
srk-talossa. Meillä on tämä elämä aikaa oppia löytämään tie Jumalan luokse. Pelastetaan Kylmäkosken kirkko: Kylmäkoski-seuran tili FI 19 54720420068528 Akaan perheuutisia: Kastettu: Hertta Helmi Tuulia Järvenpää. klo 10 Messu Valkeakosken kirkossa, Kari Kauhanen, Katariina Vuorinen. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto suljettu. Aseman sähly ma klo 16-16.45 (1-3lk) ja klo 16.45-17.30 (4-6lk) ja ti klo 16.15-17.30, Kirkonkylän sähly ti klo 14.30-15.30, Aseman tyttökerho to klo 15-16 Pappilassa. Katso kotisivuilta lisätietoja. Terhi-Tuulia Keränen, p. Pelailua, laulua, iltapalaa. klo 18.30 Rukousilta.
www.toijalansaalem.palvelee.fi
Helluntaiseurakunta
Viiala, Jumu, Asemakatu 6 Tervetuloa kokouksiimme. Jumalanpalvelukset: Su 11.9. klo 18.00 Majatalo Sääksmäen kirkossa. "Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin avuksi ja sinä teit minut terveeksi. Muuta toimintaa: Pe 9.9. La 17.9. Kirkkokahvit Kyllikki Ryyppö ja Elvi Pulkki.
Retket: Su 18.9. klo 18 Sanan ja sävelen ilta Valkeakosken seurakuntatalolla. Viimeisenä parina vuotena elämän rajallisuus on kuitenkin tullut hyvin lähelle. yhdistyksen vetäjälle, huom. Su 18.9. Ilm. Diakoniatyön vapaaehtoisten kiitosilta klo 17.30 Toukolassa. klo 12 torstaikerho srk-talossa. Kaikki lapset tervetulleita, tied. Lapsuudessa, nuoruudessa ja vielä nuorena aikuisenakaan eivät kuolema ja elämän rajallisuus koskettaneet minua juuri mitenkään. Lähetystyö: Ti 13.9. EU-elintarvikkeita saatavana. Lämmin kiitos osanotosta.
Jumalanpalvelukset: 13. ja Kylmäkoskelta Vekin luota 8.30. Lähimmäistuvan vapaaehtoisten palaveri klo 10.15 Lähimmäistuvalla. Kouluttajina Kristiina TanhuaLaiho ja Seppo Lappalainen Tampereen Rukouksen talosta. klo 19 Rukousilta. Elämä on elettävä tässä ja nyt. Ilm. Kristillisen työväenyhdistyksen kirkkopyhä. akaanseurakunta.fi
Rakkaamme
Eino Johannes KARISALMI
* 22. Muu toiminta: La 10.9. Su 11.9. Tied. Ke 14.9. Koulukatu 6 A, kerran viikossa torstaina klo 9.30-11.30 Kerhossa monipuolista toimintaa 4-6 v. Ma 12.9. Lämmöllä muistaen Erkki ja Arja veljien lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten sekä ystävien läsnä ollessa. Diakoniatyö: Pe 9.9. Jeesus kanssasi!
Jumalanpalveluselämä: Kirkkokyytipalvelu: Tilaa ilmainen kuljetus, mielellään kahta päivää ennen, jumalanpalvelukseen ja takaisin kotiin numerosta 040 751 6695. To klo 17-17.30 Naperot (4-6v) seurakuntatalolla. Su 11.9. Kohtaamispaikka sijaitsee Seurahuoneenk. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto mato klo 10-12. Kuollut: Eino Johannes Karisalmi, 81 v. virastoon p. Työntekijä lomalla, ei diakoniavastaanottoa Viialassa. allergiat ja ruokavaliot. Su 11.9. Jeesus on tie, totuus ja elämä eikä hän piilottele vaan on kaikkien löydettävissä. Loppujen lopuksi iäisyys voi koskettaa elämäämme vain tässä hetkessä. Kaikki entiset ja uudet, tervetuloa! Ke 14.9. Muskaripyhis kokoontuu maanantaisin klo 16-16.45, Naakassa, Naakanrinne 8. Siksi iäisyysajatukset ovat epätrendikkyydestään huolimatta tärkeitä. Ke 14.9. Ke 14.9. klo 10 Kirkkomuskari
URJALAN SEURAKUNTA
usta ennen kerhoa klo 11 alkaen. Yhtäkkiä ihmiselämän hauraus on päivänselvää. Hinta 20/vapaaehtoinen, 40/muut. Invalidien retkipäivä Toukolassa alkaen klo 14, lähtö Viialan kirkon p-paikalta klo 13.30, Akaan kirkon edestä 13.45. klo 18 Hoitava rukous -kurssi Sääksmäen kirkontuvalla. klo 18 Miesten lentopalloa ja sauna Pappilanniemessä. Ke 14.9. Musiikki Arja ja Pekka Simojoki. Su 11.9. 0400 912 143. 17. To 15.9. menn. Ilm. klo 17.30 Raamis srktalolla Musiikki: Ke klo 16-16.45 Muksut (7v) seurakuntatalolla. klo 18 Kehitysvammaisten kerho seurakuntatalon kerhotilassa. Se mikä on ikuista, pysyy nimittäin aina ajankohtaisena. Messu klo 10 srk-talossa, pyhäkoulu klo 10 päiväkerhosalissa. En nyt sentään kuvitellut olevani kuolematon, mutta kaikki siihen liittyvä tuntui kovin kaukaiselta. Ti 13.9. Ti 13.9. 040 743 8082. Ilm. lapsille. Hänen vihansa kestää vain hetken, hänen hyvyytensä läpi elämän. klo 17 Naisten raamattupiiri seurakuntatalon takkahuoneessa. Pe 9.9. Sanajumalanpalvelus klo 10.00 kirkossa. Yhteyshenkilö Minna Virtanen p. Ti 13.9. Omat pienet eväät mukaan. Donkkis Big Night toimintailta 1.-6.-luokkalaisille Iittalan koululla klo 18-20. Antti Herkkola, Sonja Saarikko. klo 1010.30 (jatkuu perhekerhona 11.30 asti). Perhe- ja lapsityö: 8.9. Ke 14.9. Su 11.9. klo 11 Perhekirkko, Tiina ja Sampsa Simpanen. Kerho on torstaisin klo 16.30-17.30. Nuoret: Kellarin lauantait alkavat! La 10.9. 040 358 3342 tai 040 3583343. Ti 13.9. Isäntänä Gösta Granström. 4 luku. Roukkoon saatiin myös tyttökerho. Ma 12.9. 040 571 9354. Perhekerhot: Huhdin pappila tiistaisin klo 9.30-11.30, Menosten koulu keskiviikkoisin klo 9.30-11.30. Ti 13.9. klo 8.30-8.45 aamurukous kirkossa, Pirkko Lahtinen, klo 18 raamattupiiri srk-talolla. Hautaan vaipuvien joukosta sinä toit minut takaisin elämään. Puuhakerho, os. Nuorten aikuisten työryhmä klo 17 Roosan kammarissa Viialan kirkolla, syksyn ja kevään suunnittelua. Fil. Koululais- ja nuorisotyö: Lasten ja nuorten kokoontumiset Jessen majassa, ellei toisin Pe 9.9. Torstaiklubin retki Seniorituvalle klo 12.45. Su 11.9. Vapaaehtoisten virkistysretki Sastamalaan, lähtö Viialan p-paikalta klo 8.00, Akaan srk-talolta 8.15. Vauvakahvila (alle 1v vauvoille vanhempineen, sisarus voi tulla mukaan) klo 9.30 Akaan alasalissa. 12-16 p. To 15.9. klo 8-9.30 vähävaraisten aamupala (maksuton) srktalossa. Pe 9.9. Aviol.kuul.: Jarmo Seppo Juhani Ihatsu ja Ritva Anneli Rönnholm. Su 11.9. Israel-rukouspiiri klo 18 Akaan alasalissa. KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA: Pe 9.9. Ti 13.9. Herra, sinä pelastit minut tuonelasta. Keikyän kirkko klo 10, ruokailu Haapaniemessä, Pyhän Olavin kirkko klo 15, kahvit. klo 10-13 p. Lisää ilmoituksia löytyy www. Perheuutiset: Kastettu: Emilia Aleksandra Vakkala, Emma Marja Elisabeth Kotsalo. Tule mukaan! Ma 12.9. Ma 12.9. 040 358 3342 tai 358 3343. Lähetyspiiri klo 18 Viialan Lähetystuvalla, kerran kuussa. Ehkä korkeintaan "sitten joskus" niitä voisi miettiä. Mukana laulaja-evankelista Leo Louhivaara Syksyn aikuisrippikouluun voi ilmoittautua. Lapsikuoron harjoitus klo 15, nokkahuilukerho klo 15.45 srk-talossa. 8. Kuollut: Aira Sinikka Ihamäki 63 v. Naakassa tyttökerhoa pidetään torstain sijaan lauantaisin klo 14-15. Hautaan siunattu: Sirkka Maria Sironen 89v, Rauno Olavi Savikko 73v.. 2011 Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Tarpiakodin virkistyspäivä klo 13. Aviol.vihitty: Mikko Markus Ylhäinen ja Paula Karoliina Manninen. sunnuntai helluntaista, aiheena Jeesus, parantajamme. Akaan lähetyspiiri klo 13 Akaan alasalissa, kokoontuu joka 2:n keskiviikko. p. 10.9. klo 10 Ikääntyvien jumppahetki, seurakuntatalo. Ma 12.9. klo 9.3-11.30 Vauvakahvila, Koulukatu 6A. To 15.9. Tulossa: To 29.9. Su 11.9. Su 11.9. Meillä ei milloinkaan ole muuta kuin tämä hetki käytössämme, eilinen on eletty ja huominen vielä elämättä. klo 10 Ikääntyvien jumppahetki, Juusontien kerhotila. Sukulaisista ja ystävistä monet ovat sairastuneet vakavasti, äskettäin tuttavapiirissä nuori perheenisä sai surmansa tapaturmaisesti. Tervetuloa entiset ja uudet kerholaiset! Tied. Ti 13.9. Pakarissa lapsille kivaa askartelua, riparilauluja, kahvia, mehua ja Pappilanniemen tuoretta leipää, kirjamyynti ja YV-tuotteita. klo 18 Miesten sille) maanantaisin klo 12.3014.30 Huhdin Pappilassa ja Laukeelan srk-talossa ja Kids Kellari (kolmasluokkalaisille) torstaisin klo 11.30-14.00 kirkkoherranviraston alakerrassa. Avioliittoon kuulutetaan: Tero Olavi Latvasalo ja Niina Susanna Aarrekivi. Matti Neulanen. Iltakirkko klo 18 Akaan kirkossa. Su 18.9. Se ei tarkoita synkistelyä päinvastoin. Partio: Jos unohdit ilmoittautua, ota yhteyttä Anna-Lea Nissiin sorbusa@gmail.com tai 050 353 4811. Illalla on vieraana itku, mutta aamulla ilo." Psalmi 30:3-6 Ensi perjantain sarjassa kirjoittaa Antti Herkkola Kalvolan seurakunnasta
Jumalanpalvelukset: Su 11.9. Muuta: Su 11.9. Päivi Partanen, p. Ruokailua, saunomista, yhdessäoloa. klo 20-21.30 Miesten lentopalloa Kärjenniemen koululla. Diakoniatoimisto avoinna ajanvarauksella, diakonissa puh. Ajanvaraus puhelinpäivystyksestä ma-to klo 9-10, p. Ke 14.9. Ti 13.9. Uudet laulajat tervetulleita! Kasvatus: Päiväkerhot (4-5-vuotiaat) kokoontuvat: Huhdin Pappilassa ma ja to 9-12, Laukeelan srktalossa ti ja pe 9-12, Laukeelan srk-talossa ti ja to 13-16, Menosissa pe 9-12, Halkivahassa ti 1316 ja to 13-16, Naperokerhot (3-vuotiaat): Huhdissa ma tai to 9-11, Laukeelassa ke 9-11. Kokkikerhoihin ilmoittautuminen 10.-11.9. Kouluikäiset: Pyhisparkki (1-2-luokkalai-
Muu toiminta: Ke 14.9. Yhteistyössä MLL:n kanssa. klo 18 Raamattupiiri Sääksmäen kirkontuvalla, Joh. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. klo 13 kuulo- ja näkökerho srk-talossa. 040 731 9227. Kirkkomuskari: srk-talossa torstaisin alkaen 15.9. klo 10 Kohtaamispaikan emäntien palaveri. To 22.9. Olotupa klo 13 Viialan pappilassa. ark. klo 16 Avoin raamattupiiri Penttilässä, Leppätie 7
Loppukesäistä iltapäivää kokoontui viettämään paljon maailmaa nähnyt joukko uusia ja vanhoja akaalaisia. Syvästi kaivaten lapset lastenlapset lastenlastenlapset sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ruokailun ja puheiden jälkeen päivän ohjelma pääsi vauhtiin kunnolla, kun mukaan saatiin rytmikästä rummutusta,
tanssia ja laulua. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. määrä , toisen värin loputtua toimitamme jäljellä olevaa.
LAHJATILAUKSEN SAAJA:
Lahjan arvo
Europawatch Sport-kello
3 vuoden takuu materiaalille ja työlle (takuu ei koske paristoja eikä ranneketta) Seiko-vastaava koneisto nikkelivapaa kuoren tausta roisketiivis 30M pimeässä hohtavat tuntimerkinnät RoHS -standardin mukainen
Kyllä kiitos!
12 kk 68 e
TILAAJA / MAKSAJA: Sukunimi Etunimi Lähiosoite
Tilaan Akaan Seudun kestotilauksen* 1. Tarjous on voimassa 31.10.2011 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää ja koskee vain uusia Suomeen tulevia tilauksia. Tapahtuman järjesti Akaan seurakunta yhteistyössä SPR:n Toijalan osaston kanssa. Minulle saa lähettää tarjouksia tekstiviesteinä.
Tilaajalahjat toimitetaan kun tilausmaksu on kirjautunut. * Kestotilaus on tilaamistapa, jossa tilausmaksu laskutetaan sovituin laskutusvälein kulloinkin voimassa olevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin vastaavan pituisen määräaikaisen tilauksen normaalihinta. / GSM
Syntymävuosi
Tunnus 5009382 33003 Vastauslähetys
Sähköpostiosoite
Antamalla sähköpostiosoitteesi voit saada hyviä tarjouksia sähköpostiisi. 8. Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. 1931 21. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitämme lämpimästi teitä kaikkia, jotka kunnioititte rakkaamme muistoa ja otitte osaa suruumme. järjestetyssä monikulttuurisuuspäivässä. 2011 Kotipiha hiljainen odottaa nyt turhaan tuttua kulkijaa. / GSM
Syntymävuosi
Puh. Päivä poiki uusia ideoita monikulttuurisuustyön kehittämiseksi ruohonjuuritasolla.
Laadukasta luettavaa!
Tilaa itsellesi tai ystävällesi laadukas paikallislehti saat upean rannekellon!
59
Saan tilaajalahjaksi Europawatch Sport -rannekellon, arvo 59 . Valitse väri: musta valkoinen
HUOM! tuotteita raj. Me katsomme jälkiä kättesitöiden, kiittäen, muistaen, ikävöiden. Joukkoon mahtui maailmalta kotiin palanneita paljasjalkaisia akaalaisia, kolmannen polven siirtolaisia Karjalasta, kaukaa idästä ja etelästä rakkauden tai työn perässä lentäneitä. 5. Akaan Seutu Perjantai 9.9.2011
13
Rakkaamme
Elias Kalervo NIEMINEN
* 17. Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista, ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä määräaikaiseksi.
Voit tehdä tilauksesi myös verkossa www.akaanseutu.fi/tilaajapalvelu, sähköpostilla tilaukset@akaanseutu.fi tai soittamalla 044 755 7208.. Omaiset
Harri Holkerin
Tunnelmaa lämmiteltiin tanssilla, laululla ja rytmillä.
Surun kohdatessa...
Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin.
Kynnykset mataliksi Monikulttuurisuuspäivässä
Meistä on moneksi, saatiin taas todeta Akaan seurakunnan leirikeskuksessa Toukolassa 28.8. jakson
Akaan Seutu maksaa postimaksun.
Sukunimi
Etunimi
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Postinumero ja -toimipaikka
Puh. Lapset
saivat askarrella itselleen mahtavat rummut ja aikuisetkin pääsivät opiskelemaan rumpujen soittoa
040 733 3359
terveYspAlvelUJA
Osuuskunta Akaan Pihlaja
* Kotipalvelu * Sähkötyöt * PC-korjausta * Puusepän työt * Henkilökohtainen avustaja * Remontit, maalaus ja kodin/pihan aputyöt
SUURI PELTIPIHA
- pellit heti varastosta - Ruukin tuotteet - taivutuspalvelu ym. (03) 542 3680 www.kruunajaklaava.fi
9 .-1 5 .9 .
ROMUAUTOT, MAATALOUSROMUT, KAAPELIT, YM. Johtokunta
Toijalan Vauhti ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS 28.9.2011 klo 19 Toijalan Pirtillä Mustanportintie. ym. P. krs, ei lemmikkieläimiä, ei tupakointia. AKAAN PAMAUS Päivystyspuhelin 0400 995 337 www.akaanpamaus.fi
KAIKKI REMONTIT
Ongelmia tietokoneiden kanssa!
TIETOKONEIDEN KORJAUKSET JA HUOLLOT
yksityisille ja yrityksille. Johtokunta klo 18. Vuokra 435+vesi+sähkö. Olisi mukava jutustella. Mh. K7 · 1h 44min · 10 PUSSIKALJAELOKUVA LA/SU 17.45, KE 20.15. 0400 661 807
Pirjo Leinonen p. K13 · 1h 20min · 9 ELLA JA ALEKSI 16.9. METALLIT
noudetaan takuuvarmasti sopimuksen mukaan. krs. Juuri remontoitu, valoisa koti upeilla näköaloilla. P 040 825 9399. Vuokravakuu 2 kk. Vapaa sop.mukaan. mennessä arkitiistaisin klo 17-19 (03) 542 1658 tai pj:lle 040 596 2069 tai Köyvärintie 22 F 2. www.kuusistoservices.fi
tOrikAUpAt
Sadevesijärjestelmät Lumiesteet Kattosillat Tikkaat Asennukset Rakennuspellit ym. Vakuus 3kk. Vuokra 560/kk, vesi 25/kk. PELTITYÖT.
UUDENMAAN PELTITYÖ OY
Sairaan Lapsen Kotihoito Vanhusten Kotihoito · Asiointiapu · Henkilökohtainen Hoiva · Omaishoitajan Vapaat OTA YHTEYTTÄ AMMATTITAITOISEEN HOITAJAAN! Lähihoitaja www.sairaanlapsenkotihoito.fi
Markus Halonen p. P. 041-703 0463 tai 040-879 1578.
RAUHANUMMI TOIJALAN PARAS KT-ALUE. Puh. Ilmoittautumisen jälkeen maksu tilille 547204-414882 "pikkujoulu". Soita ja tarjoa. Johtokunta
HIRVI- JA PEURAKOKOUS
pidetään Kairalassa ke 21.9.11 klo 19.00.
Halkosuon Metsästysseura ry:n
Kotisairaanhoito ja kotipalvelu yksilöllisesti ja ammattitaidolla.
AKAAN HOIVAPALVELU OY
AKAA VALKEAKOSKI LEMPÄÄLÄ KYLMÄKOSKI
· keittiöt · kylpyhuoneet · laatoitukset · lvi-työt · maalaukset · maanrakennus · rakennuspeltityöt · siivoukset · suunnittelu ja valvonta · sähkötyöt · tapetoinnit · kotipalvelut ym. Kulkki, Kauvatsa 0400 959 400
PERUNOITA
Puh. Yhteydenotto iltaisin 040 743 7344.
2H+ K+ LASITETTU PARVEKE
KOLMIO 80,5m² Kylmäkosken kk.
Tied. 050 584 2810
Toijalassa 2h+kk+kph+p.
Rooleissa Eila ja Esko Roine, Sinikka Nopolan käsikirjoittama. Vapautuu 1.10. NALLE PUH 23.9. Hyvää länsirannikon puolukkaa, omenaa ym. Tied. P. 71,5 m², lasit. Hv. 040 577 5460.
2H+K+S
Muistatko kun viime marraskuussa pöllähtänyt mummeli Pälkäneeltä istui Kaijan kaupassa TORREVIEJASSA kahvipöytääsi. Pari muutakin kertaa jutustelimme ja juttu luisti. Puh. klo 19 estradilla KARI PEITSAMO. Puh. possua niin kauan kuin riittää)
Toijala
Pätsiniementie 9, Toijala · LIPPUVARAUS 040 186 1869 · www.toijalan-kino.info
Liput 12
Vain Tähtikortilla sisään klo 21-23 liput 0 !
Kurisjärventie 11 · Toijala puh. www.oikotie.fi kohde: 6896659
SIKAJUHLAT lauantaina 10.9.
Kokonainen SIKA vartaassa! LEEWINGS showtime klo 24.00
(sis. 0400 418 206
merkkipäivääni.
Olen matkoilla. Paluu näytöksen jälkeen. Vuokra 520/kk + vesi 18/hlö/kk. 040 471 8626
Ostetaan
KERROSTALOKOLMIO.
80 m², 3h+k+s+p. Remontoitu. 040 831 1708
Pariskunta koirineen etsii kohtuuhintaista
Paritalosta
45m². . Repter Oy 050-5164 180
LEIKKAA TALTEEN!
Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan!
Urjala, Huhti. 116.000/tarjous. KT:n ylin 3. Myös viikonloppuisin. Ammattiosasto järjestää bussikuljetuksen, hinta 30/henkilö, jäsenet seuralaisineen tervetuloa mukaan. Remontoitu, lasitettu parveke, heti vapaa. Taloyhtiössä isot rempat tehty.
KOLMIO
Toijalan Kellariteatteri Mustanportintie 2
P 050 539 8884 .
6-vuotissynttärit 10.9. 040 511 8784
OMAKOTITALOA
48,5m² Toijalan ydinkeskusta, torin laidalta. Käsitellään sääntöjen 10 §:n mukaiset asiat. 14
Perjantai 9.9.2011 Akaan Seutu
hAlUtAAn OstAA
MYYdÄÄn
Myydään 2007 valmistunut
hUvit
RAUTA- JA METALLIROMUA
myös auton romut ja arvometallit. Johtokunta kokoontuu klo 13.00. klo 19.
vUOkrAlle tArJOtAAn
PIKKUJOULUTEATTERI
KAKSIO
Toijalassa keskustan läheisyydessä. 230/kk+vesi. Varma vuokra. 0400 207 214
pÄÄtOiMittAJA: Juha Kosonen AkAAn pAikAllislehti ISSN 1239-4343 Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Sanomalehtien Liiton jäsen tOiMipAikkA: Alventie 4, Toijala Avoinna: mato klo 915, pe 912 PUHELINVAIHDE: FAX: (03) 540 9600 (03) 540 9630
050 516 9146
Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: - tiistain lehteen viimeistään maanantaina klo 10 mennessä - perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä Emme vastaa puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä.
JUlkAisiJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy toimitusjohtaja Olli Sirén
ilMOitUsMYYnti: Myyntineuvottelijat: Tero Sikiö 044 347 7403 Asta Kohonen 044 347 7404 ilMOitUstUOtAntO: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212
tOiMitUs: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Johanna Rytkönen 044 755 7298 Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Tuulia Matilainen 0440 664 184 Vivikka Monto 040 739 5502 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi
tilAUkset JA OsOitteenMUUtOkset: (03) 540 9600 tilaukset@akaanseutu.fi www.akaanseutu.fi pAinOpAikkA: Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT
www.akaanseutu.fi. 040 176 9333
OK-talo 2h+k
arkisin p. Kattoremontit Muista kotitalousvähennys! 0400 565 405 www.kouruteam.fi Van Gogh, Siikli, Rikea ym. kotitalousvähennykseen.
· VESIKOURUT
PUH. Vieläkö Torrevieja kutsuu, kun täällä alkaa synkkä syksy. Mahd. parv., 5/6 krs. Yhteystietoni löytyy lehden toimituksesta.
Hei VÄINÖ Toijalasta!
· Tikkaat · Lumiesteet · Kattosillat · Piipunpellit-hatut · Peltilistat Olavi Toppari, www.otpelli.fi Asennuspalvelu. 040 760 4958 www.akaanpihlaja.com
kOkOUksiA
Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistys ry:n HIRVIKOKOUS su 18.9.2011 klo 14.00 Riisikkalan Tapiolassa. Iso eteläparveke. Pekka Arola
En juhli
rauhalliselta paikalta pidemmäksi aikaa. 040 759 9372
Tarjotaan vuokralle
Toijala, Nahkiala. Esillä hirvikokousasiat ja ilmoittautuminen hirvijahtiin. Rv. THE CHANGE-UP 23.9.
Juttuvinkki?
Lähetä sähköpostia toimitus@akaanseutu.fi
Michelin Herkules/Goodride 175/65 14 300 205/55 16 290 195/65 15 335 215/ 55 16 340 205/55 16 420 225/45 17 360 225/40 18 400
KESÄRENKAAT sarja asennettuna
0400 628 933 T:mi Markku Tuomi · Nahkatehtaantie 10, Viiala
Hankook 155/80 13 185/65 14 195/65 15 205/55 16 220 245 295 355
V lt ti 16, Toijala Valtatie 16 T ij l 040 596 9896
SIIPI-ILTA klo 18-21! Syö niin paljon kuin jaksat 12.
Lounaslistamme ja lisätiedot www.leskirouva.fi
TULOSSA:
sekAlAisiA tYÖsUOritUksiA
Eila, Rampe ja Huonot Keenit 10.12. Linjaautoaikataulu: 17.10 Urjala as., 17.25 KK-Veki, 17.35 Viiala nest.pysäkki, 17.50 Toijala S-market. -86, hissitalon 2. Viialan torilla tänään klo 14-17! T. Ilm. osaston toimistolle 1.11. K13 · 2h 1min · 9 SMURFFIT 3D PE 18, LA/SU 15.30, KE/TO 18. Tervetuloa!! Toimikunta www.metalli169.fi
SAUMATTOMAT SADEVESIJÄRJESTELMÄT, PALOTIKKAAT, LUMIESTEET, KÄVELYSILLAT, IKKUNOIDEN VESIPELLIT, PELTILISTAT, PIIPUNPELLIT YM. 15 km Toijalan torilta. Hissi. KAHVITARJOILU Liput 12/10/8 .
045 131 9824
Lauantaina 10.9.
COWBOYS & ALIENS PE 20.15, LA/SU 19.30, TO 20.15
3. 12.9. 050 467 7822 · Urjala, Tampereentie 4 (Säästöpankin talo) ma-to 10-17, pe 9-17 · Puh. 623429 Urjala, Perho okt 100/130 m² Annulantie 698. tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana.
8 -21. Läheisellä metsäjärvellä voi käydä kalastamassa. Taloyhtiössä putkiremontit tehty. 2 h, k, p. 12.9. 3 h, k. Sähkölämmitys ja oh:ssa varaava kaakelitakka. Hyväpohjainen huoneisto rauhallisella puistomaisella alueella. kerroksessa. Mh. 13.9. 5 h, k. kerroksessa. Hyväkuntoinen kaksio 3. Kaikki SYYSUUTUUDET
Vuokrattavana
Akaa, Toijala kt 32,5 m² Karpintie 2 A. Vuokra 540 . klo 17.40-18/Helle 0400 941946. 2 h+k+s. Asunnolle kuuluu pienen auton talli. klo 17.10-17.30/Helle 0400 941946. Olohuoneesta käynti katetulle oleskeluterassille. 623912 Akaa, Toijala rt 99 m² Rapusaarentie 9 B. SOITA 044 336 6490, pienet erät 0440 523 751. Tilava päätyasunto Nahkialanjärven ulkoilureittien kupeessa. (03) 574 5678
Parhaat herkut halvemmalla!
Hollantilainen 1-lk TOMAATTI
Kylmäkosken Tokmannilta
Valio HYVÄ SUOMALAINEN ARKIJUUSTOVIIPALE 500 g (5,98/kg) Arla Kadett 17% JUUSTOVIIPALE 300 g (9,97/kg)
Pouttu porsaan kermainen KINKKUSUIKALE 300 g
(5,00/kg)
Atria KARJALANPAISTI 700 g
(5,70/kg)
Saarioinen PORSAAN KYLJYS AAN 430760 g 60
marinoitu tai u naturel
099 299 299 199
kg
Snellman KORPPUKINKKU TAI -KALKKUNA 200 g (9,95/kg)
3
hunaja tai kermainen
00 2 rs
3
(5,00/kg) kinkku tai onnikala tonnikala
99
rs
5
Portti PIKKUNAKKI 250 g
(2,64/kg)
95
kg
pkt
pkt
rs
Hollantilainen 1-lk PAPRIKA
Valio MAUSTETUT RUOKAKERMAT 2,5 dl
(7,00/l)
Myllyn Paras MAKARONI 400 g (0,63/kg)
Perheleipurit RUISPALAT 500 g
(1,98/kg)
Pouttu BROILERIN FILEESUIKALE 300 g (6,63/kg)
Riita Herkku PIZZAT 250 g 0
1
99
kg
Kainuun kokonainen KIRJOLOHI
ERÄ!
Myllyn Paras PIKAKAURAHIUTALE 500 g (1,00/kg)
350 100 099 199 250 200
2 kpl 4 ps
ps
rs
2 kpl
3 ps
Myllärin VEHNÄJAUHO O 2 kg (0,45/kg)
Vaasan Maukas NÄKKILEIPÄ 500 g
(3,00/kg)
495 100
kg
2 pkt
089 150
ps pkt
Avoinna joka päivä
Tarjoukset voimassa Kylmäkoskella perjantaista sunnuntaihin 9.11.9. Es. 16
Perjantai 9.9.2011 Akaan Seutu
SIIVOAMME PIHASI JA VIELÄ MAKSAMME SIITÄ NOUDAMME/OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT LUSIKASTA SUURIIN METALLIERIIN! MYÖS RENKAAT JA AKUT. Vh. 4 h+k+s. Mh. 45.961 . klo 17.45-18.15/ Mäenpää 050 64247. Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13
opkk.fi
Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Toijala Ma-pe 9.30-16.30. 12.9. 623492 Akaa, Toijala okt 188 m² Rantakaunisto 2. Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikois- ja vaihtolavakuljetukset sekä nostotyöt. 624463
-10%
Ajalla 9.-17.9.
Valtatie 18, 37800 Toijala, Puh. 020 743 9191. Taloyhtiössä putkiremontit tehty. ja 15.9. Mh. Es. 52.000 . Ensies. 110.000 . Mh. 45.673 . Autokatos. 2 h+k+kph+p. klo 18-18.30/Helle 0400 941946. (03) 542 1639. 52.000 . 55.000 . 115.640 . Tilava peruskuntoinen kaksio 3. 205.000 . Vh. 255.000 / vaihto. 620866
34,90
...ja paljon muuta! Kaupan päälle saat hyvät neuvot!
www.toijalanrakennustarvike.fi puh. Mh. Mh. 48.000 . Vuokravakuus 2 kk:n vuokran määrä. klo 16.30-17/ Mäenpää 050 64247. 12.9. Mh. remontoitu. klo 17-17.30/Mäenpää 050 64247. Heti vapaa! Es. 2 h+k+kph+p. Mh. Kysy tarjous! Myös vaihtolavapalvelua.
279
· Toijala, Lahdensuuntie 23 Ark. +ak. 86.000 . 2 h, k. Kph. 115.000 . 12.9. Toimialueena koko Suomi. 619194 Akaa, Toijala kt 56 m² Mustanportintie 7 B. Pihassa tilava autotalli/katos ja varastorakennus. Vh. Keskustan palveluihin kävelymatka. Vuokra 420 . klo 17.10-17.30/Mäenpää 050 64247/Toijala. Vakituiseen asumiseen tai vaikkapa vapaa-ajan paikaksi. klo 17.20-17.45/Helle 0400 941946. Lasitettu parveke. 13.9. 619929 Akaa, Toijala kt 62 m² Hallamäentie 12. Mh. 623413 Akaa, Toijala kt 73 m² Matinpuistontie 25 C. Mh. 1970-luvun alussa valmistunut kiva talo maaseudun rauhassa Annulantien varrella. Es. Vuokra 550 . Ensies. Olohuoneessa ja eteistiloissa parkettilattiat. Oh:ssa takka. 2 h+k+kph+p. (03) 676 5551
Nyt hintaan
KIINTEISTÖHUOLTO
0400 624 772. Siisti 2/3 krs:n läpitalon päätyhuoneisto. 13.9. 145.328 . 622786
Syksyn avaus. Tilava keskusta-asunto, joka sopii myös liikuntarajoitteiselle. Vapaa! Es. 599032 Akaa, Toijala kt 58 m² Rautalantie 23 F. Junkkarin alueella vuonna 2008 valmistunut uutta vastaava vaaleasävyinen ja kodikas talo. Ryödintie 23, TOIJALA
Rivit-, pari- ja puutalot
Akaa, Toijala rt 63 m² Luhtaniityntie 15 A. Vapaa! Es. klo 17.45-18.15/Mäenpää 050 64247. 5 h+k+sauna-os.+khh+var. 3 h+k+s+at. 13.9. (ke ja to) klo 12-18 Vonkarintiellä Iittalassa.
Huippuedullinen
Syksyn ensimmäinen
Pakastearkku Kotikokki 197 litraa
· Energialuokka A+ · Valollinen · Lukollinen · 2 vuoden takuu
Syksyn ihanuudet Wolasta!
Lahjapaikka parhain
Palvelemme Iittalan Lasimäellä joka päivä 10-18, p. Yläkerran "toimistohuoneeseen" oma sisäänkäynti. 1 h+kk+alk.+s+p. 617894 Akaa, Toijala kt 57,5 m² Matinpuistontie 27 B. 2/3 krs:n kerroksen siistikuntoinen kaksio. 9-17, la 9-13 · Puh. Vuokra-asuntohakemuksia saa OPKK:n toimistolta. 050 442 2257
SYYSKUUN REMONTTIIN
Syyskuussakin se kummasti lämmittää, kun laittaa tulta alle: UUTTA! Sandudd Herba TAPETIT nyt suoraan hyllystä seinään hintaan Hillittyjä yrtti, raita ja ruutukuoseja
24,50
/rll
Omakotitalot
Kerrostalot
Akaa, Toijala kt 110 m² Ylpöntie 1 A. 4. Vh. Ensies. 624621
320
Harvia Pro 20 -kiuas
sisältäen kivet
Talouspaneleilla edullisesti uutta pintaa:
14x120 valkovahattu kuusipaneli 28x145 päätypontattu lattialauta talouslaatu 20x220 kuusipaneli talouslaatu
m 0,90 m 1,90 m 1,90
Maalaukseen edullisesti Sadolin SISUSTUSMAALI 7l, valkoinen
Akaa, Toijala okt 119,2/141,8 m² Sammaltie 4. Parvekkeiden lasitus käynnissä. 154.000 . Valoisa 3/3 krs:n peruskuntoinen läpitalon huoneisto. krs. krs. www.kierratysmetallilife.fi romulife@gmail.com
POISTOPUOTI
Avoinna 14. 617661 Akaa, Toijala, keskusta kt 60 m² Ylpöntie 3-5 A. Keskustan tuntumassa monimuotoinen, tyylikäs koti parvekkeineen ja terasseineen. Siisti pikkupiha istutuksineen ja kivetyksineen