Viime vuonna summa oli 10 200 euroa. Numero 2 Keskiviikko 10.1.2024 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 5 euroa TOIJALAN Kinossa kävi viime vuonna 10 069 katsojaa, ja suurin hitti niin täällä kuin koko maassa oli Barbie. » SIVU 8 tänään sivut 9–13 Mikko Peltoniemi. » SIVU 6 Toijalan Kinolla toivotaan kaupungin tuen jatkuvan TARJOTTIMETON ruokailu osassa Akaan kouluista on ilmastotoimenpide, joka säästää 210 000 litraa vettä vuodessa. Kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silvánin mukaan tämän vuoden avustuksesta ei ole vielä päätetty. Kinon toiminnasta vastaava TMB Cinema Oy on jo usean vuoden ajan saanut Akaan kaupungilta viranhaltijapäätöksellä hyväksytyn avustuksen toimintansa tukemiseen
Kauppalehden analyytikon Ari Rajalan mukaan turkistarhaus on ollut yksi vähiten kannattavimmista toimialoista viime vuosien aikana. Väitteet eläimiin sekaantumisesta todettiin aiheettomiksi. Silloin toteutuisivat kerralla niin yksilön, hyvinvointialueen kuin kunnankin kannalta parhaat tavoitteet. Ainakaan Pirhan tavoitteita ja kuntien uutta roolia ei kannata miettiä. Kaikki eivät selvinneet tästä hengissä. Viattomia eläimiä pidetään pienissä häkeissä, jotta ihmiset saisivat yhden vaatekappaleen. Eräs talollispariskunta ilmiantoi naapurissaan asuneet veljekset ja kertoi käräjillä huolestuttavista havainnoistaan. Salavuoteudesta tuomio vuonna 1726 Vuosina 1625–1825 Suomessa teloitetusta miehistä noin kolmannes oli sotilaita. Liikkumisen hyödyt yksilön hyvinvoinnille ovat monelle selvät, mutta harrastaminen voi tarkoittaa montaa muutakin asiaa kuin liikuntaa ja pitää mielen virkeänä, vaikka keho ei harrastuksesta niin hyötyisikään. Silti Suomessa on edelleen vähän yli 400 turkistarhaa. Kaupungin puolelta yksi tapa edistää hyvinvointia on päättää, että akaalaisten urheiluseurojen ja yhdistysten vuorot, joiden käyttäjät ovat alle 18-vuotiaita tai yli 65-vuotiaita, ovat maksuttomia. Kuntaliitto listasi sote-uudistuksen alla loppuvuodesta 2022 kunnille seitsemän roolia, joissa ne tulevat toimimaan sote-uudistuksen jälkeen. Zinck sai ruumiillisen rangaistuksen ja Anna viiden hopeataalerin sakon. Aina omaa sairastumistaan ei tietenkään voi välttää, vaikka mitä tekisi. Siellä tuomio muuttui niin, että Kotti joutui kärsimään yhdeksänkertaisen kujanjuoksun, jonka jälkeen hänet vietiin elinikäiseen pakkotyöhön Marstrandin laitokseen Ruotsiin. Teeman nimen voisi ottaa sellaisenaan ohjeeksi jokaiselle akaalaiselle. Tämän kuultuaan Zinck päätti hylätä kihlattunsa. Kyseessä olikin toisinaan ikään kuin omaisuusrikos, koska eläimen tappaminen oli myös huomattava taloudellinen menetys sen omistajalle. Turkistarhaus saattaa Suomen huonoon valoon Euroopan muiden maiden silmissä, koska siitä on tehty laitonta jo monessa Euroopan maassa, kuten Ranskassa (2021) ja Italiassa (2022). Tai niin ainakin luultiin. Eikö saman pitäisi olla jokaisen yksilön tavoitteena. Anna oli paljastanut jo ennen kihlautumista olleensa aiemmin sukupuolisuhteessa toisen miehen kanssa. Osa miehistä katsoi parhaaksi vaihtaa maisemaa ennen tuomiolle joutumista. 1720-luvun puolivälin Akaaseen sijoittuva tapaus sisälsi useita yllättäviä käänteitä. Sen sijaan he, jotka eniten hyötyisivät elämäntapansa aktivoimisesta, voivat useinkin kuulla sohvan kutsun ja antaa sille periksi. Muut joutuivat käräjille salavuoteudesta syytettynä, jos vain jäivät kiinni rikoksesta. Se tarkoittaa monipuolista hyvinvoinnin edistämistä. Mitä siis tehdä tänään illalla, kun väsymys vaivaa ja sohva kutsuu. Korpraali Johan Bergman sai tuomion salavuoteudesta Akaassa vuonna 1726. Turkistarhaus on eläinten rääkkäystä monessa suhteessa. Käyttäkää aivojanne ja miettikää, mikä on oikein. Anna ei avioitunut koskaan, ja hän kuoli Akaassa 9.3.1777 yli 70 vuoden iässä. Lintuinfluenssa leviää turkistarhoilla, koska joissain tarhoissa linnut pääsevät käsiksi kettujen ja minkkien ruokaan. Sitä voi jokainen toteuttaa liikkumalla ja harrastamalla. Hän ei antautunut suosiolla nimismiehelle vaan uhkaili tätä pistimellä. Miten Suomen kaltainen sivistysmaa sallii tämän vieläkin?Eläinten oikeuksien puolustajat ovat yrittäneet lopettaa turkistarhauksen jo vuosia. Esimerkiksi vuonna 2022 peräti 62 prosenttia alan yrityksistä teki reilusti tappiota.Lintuinfluenssan vuoksi turkiseläinten huonot olot ovat kärjistyneet entisestään, sillä turkiseläimiä lopetetaan pienempinä lintuinfluenssan tartuntariskin epäilyksen vuoksi. On kuitenkin vaivoja, joilta voi välttyä. Monesti arjen stressin ja kiireen painaessa lyhytaikaista iloa tuntuu löytyvän sohvan pohjalta, usein vieläpä karkkipussin seurasta. Mutta kannattaisiko vaikka mennä nukkumaan ja herätä huomiseen levänneempänä. Salkoaho myös peräänkuulutti paitsi ennaltaehkäisyä myös yksilön omaa vastuuta. Myös erityisryhmien vuorot ovat maksuttomia. PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen jarno.keskinen@akaanseutu.fi Miten sivistysmaassa sallitaan julma idiotismi. Kehotan kaikkia miettimään, minkälaista elämää se olisi. Martti Kotti -niminen mies joutui Akaan, Sääksmäen ja Kalvolan käräjille vuonna 1711. Miksi sitä ei kielletä Suomessakin. Ymmärrän, että tarhaajat menettävät työnsä, jos turkistarhaus kielletään, mutta eikö tarhaajien tiloja, maita ja rakennuksia voi käyttää johonkin kehittävämpään ja kestävää kehitystä tukevaan, esimerkiksi löytöeläintarhoina tai muissa samankaltaisissa tarkoituksissa. Usein kyse oli seksuaalirikoksista. Eikö omaan hyvinvointiin panostaminen ole pelkästään iloinen asia, josta vieläpä seuraa fyysistä ja henkistä terveyttä. Pohjimmiltaan omassa hyvinvoinnissa on varmasti kyse vastuusta varsinkin omaa itseä kohtaan, mutta voisiko hyvinvointiin panostamisen nähdä positiivisemmasta kulmasta kuin vastuun kautta. Sami Tapanainen Sotilailla oli kyseenalainen kunnia olla yliedustettu ammattiryhmä kuolemantuomion saaneiden joukossa vuosina 1625–1825. Kotti oli syyllistynyt jo toistamiseen sotilaskarkuruuteen. Kujanjuoksussa tuomittu juoksee kahden miesrivin välistä samalla kun häntä yritetään löydä selkään raipoilla tai kepeillä. Seuraavat tapaukset esitellään Heikki Vuorimiehen väitöskirjassa Suuren Pohjan sodan jälkeen Hämeeseen siirretyt ruotsalaissotilaat noin vuoteen 1760. Anna oli ollut akaalaisen kapteeni Samuel Henrik Dufvingin vaimon palveluksessa Lövstassa Ruotsissa ja tavannut siellä kyseisen miehen. Teemu Keskisarjan väitöskirjassa Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa (2006) kerrotaan erikoinen tapaus Akaasta, missä kolmea nuorta veljestä syytettiin eläimiin sekaantumisesta vuonna 1762. Vaikka olemme kohta jo tammikuun puolivälissä ja päivän valoisa aika pitenee nyt noin kaksi ja puoli minuuttia vuorokaudessa, elämme yhä vuoden pimeää aikaa, ja lepo voi herkästi viedä voiton ajatuksesta lähteä harrastamaan varsinkaan mitään fyysisesti raskasta. Tästä hyvinvointija vapaa-aikalautakunnan päätöksestä kerrotaan tämän lehden sivulla neljä. Se pitää kieltää lailla. Yllätys lienee ollut melkoinen, kun selvisi, että mies olikin elossa ja asui Suomessa. Mikko Peltoniemi. Akaassa ja koko Hämeessä tuomiolle joutui myös ruotsalaisia sotilaita 1700-luvulla. Kävi kuitenkin ilmi, että naapureiden kesken oli ollut riitaa jo pidemmän aikaa. Mikko Moilasen kirjassa arvioidaan, että noin kuudessa prosentissa Suomessa toteutuneista kuolemanrangaistuksista vuosina 1625– 1825 perusteena oli eläimiin sekaantuminen. Sekaantujien uhreiksi joutuneet eläimet hävitettiin. Zinck siirtyi pian oikeudenkäynnin jälkeen rakuunaksi Somerolle. No ei ole. Taika Ojanen Toijalan yhteiskoulu, 8A Kylmäkoskelaisen Annan kihlaus päättyi onnettomasti Martti Kotti -niminen mies tuomittiin kuolemaan vuonna 1711. Kokeneita ja rutinoituneita liikkujia tämä ei ehkä niinkään vaivaa. Kuvassa näkyvälle Akaan teloituspaikalle Teiliönmäelle Kurisjärventien ja Siniänmäentien risteyksessä häntä ei kuitenkaan lopulta kuljetettu, vaan tuomio muuttui elinikäiseksi vankeusrangaistukseksi. Asiat näyttivät siis sujuvan hienosti. Se on eläinten julmaa tappamista turkin vuoksi. Tällöin turkistarhaajien kyvyt saadaan käännettyä parempaan suuntaan. Viime vuoden toukokuussa Viialan työväentalolla vieraillut Pirkanmaan hyvinvointialueen integraatiojohtaja Tuukka Salkoaho sanoi yleisölleen muun muassa, että jatkossa kansalaisten on otettava aikaisempaa enemmän vastuuta omasta terveydestään ja elintavoistaan ja että yksi Pirhan keskeisistä tavoitteista on ennaltaehkäistä kansansairauksien puhkeamista. Päättäjät, miettikää ja muuttakaa asioita. Nämä tilastot kerrotaan Mikko Moilasen kirjassa Kohtalona mestauslava (2021). Heidät tuomittiin menettämään kunniansa ja kärsimään maksimimäärä ruoskan ja vitsan iskuja. Elät pari kuukautta kuullen ystäviesi tuskanhuudot, kunnes sinut tapetaan julmasti sähkövirralla tai tukehduttamalla. Kotti sai siis pitää henkensä, mutta uusikin rangaistus oli raskas. Syyte eläimiin sekaantumisesta nurin Eläimiin sekaantuminen julistettiin jo varhain kuolemansynniksi kristikunnassa. Sukupuolielämä oli tuolloin sallittu vain aviopuolisoiden ja aviosuhteeseen rinnastettavien kihlattujen kesken. Onko sohvan ja karkkipussin tarjoama lyhytaikainen ilo sen arvoista, että ajautuu tuon kymmenen prosentin joukkoon. Pirhan tavoite kuntien hyvinvointiroolin korostamisessa on ennaltaehkäistä kansansairauksia niin, että entistä harvempi joutuisi siihen kymmeneen prosenttiin, joka tarvitsee 80 prosenttia terveydenhoidon resursseista. Tuomiona oli kuolemanrangaistus.Turun hovioikeus vahvisti tuomion, mutta asiaa käsiteltiin vielä Tukholman oikeusrevisiossa asti. Pian Anna tuli raskaaksi ja synnytti lapsen. Nostetaan Suomi muun Euroopan tasolle tässäkin asiassa, ja tuetaan kestävää kehitystä yhdessä. Yksi näistä rooleista on hyvinvointirooli. Kun terveysja sotepalvelut siirtyivät hyvinvointialueelle, kunnille jäi ennaltaehkäisevä työ. Tämä on suuri määrä, kun huomioidaan sotilaiden osuus miespuolisesta väestöstä. Mies oli kihlautunut kylmäkoskelaisen Anna Sipintyttären kanssa ja antanut tälle kihlajaislahjaksi kolme kuparitaalaria. Voisiko sillä tavoin huomenna tai ylihuomenna illalla tuntuakin jo siltä, että paras panostus omaan hyvinvointiin on lähteä harrastuksen pariin. Maksuttomuus edellyttää, että käyttäjistä 80 prosenttia kuuluu ikäryhmään. 2 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Liiku ja harrasta A kaan Seutu julkaisee tässä lehdessä Liiku ja harrasta -teeman. Marstrandiin eliniäksi joutumista taas kutsutaan pitkitetyksi kuolemantuomioksi Antti Kujalan tutkimuksessa Miekka ei laske leikkiä – Suomi suuressa pohjan sodassa 1700–1714 (2001), josta edellä kerrotut tiedot ovat peräisin. Veljesten isä oli kolme vuotta aiemmin toiminut todistajana käräjillä nyt syytöksen tehnyttä pariskuntaa vastaan. Zinck halusi asettua asumaan Akaaseen ja pyysi oikeutta osallistua seurakunnan toimintaan. Kävikin niin, että pariskunta sai rangaistuksen perättömistä syytöksistä. Suhde Zinckiin ei unohtunut, ja hänen sukunimekseen on merkitty kuolleiden luettelossa ”Sinck”. Akaan Poutalan rusthollin rakuuna Staffan Zinck sai tuomion samasta rikoksesta. Kirkon lisäksi myös maallinen esivalta nosti sen pahimpien rikosten joukkoon. Tämä oli kuitenkin kuollut sotaretkellä Norjassa. Ylpeys esti häntä avioitumasta Annan kanssa, ja molemmat tuomittiin käräjillä salavuoteudesta
AKAA AREENA KLO 17.00 LA / 13.1. Lähtö klo 16.45 Kylmäkoski vanha Veki, klo 17 Keskustan koulu Viiala, klo 17.15 Toijala kierrätyskeskuksen pysäkki, klo 17.20 Toijalan S-market. 040 136 3029. Kuninkaankatu 19, 33210 TAMPERE Puh. 11,50e, 4-6 v. 03 3122 1200 • info@pirkankello.fi Lähde uimaan! UIMAHALLIKULJETUKSET Hämeenlinnan uimahalliin tiistaisin. 5e ja alle 4 v. Tuleeko lehtesi oikeaan osoitteeseen. klo 9 Toijalassa S-marketin edessä Tule juttusille ! sariessayah.fi M ak sa ja : KD Ak aa 9 Avoinna: ma-pe 9.30–18.00, la 9.30–15.00 Myy vanhat kultakorusi ja -esineesi meille! Ostamme kaikkia kultakoruja ja esineitä, kuten sormuksia, ketjuja, riipuksia, korvakoruja, rintaneuloja, ranneketjuja, rannerenkaita sekä kultahampaita. KLO 18.30 TO/ 18.1. Aikuinen 14e, eläkeläinen 12e, lapset 7-15 v. Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille! Soita 010 584 4170. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. ilmaiseksi! Ilmoittautuminen ja lisätiedot tekstarilla puh. AKAA AREENA OTTELUISÄNTÄ HUIKEA CEV-PUOLIVÄLIERÄ! PE 12.01. Avoinna ma-pe 8.00-16.00. VS. TARJOAA ILMAISEN BUSSIKYYDIN 1H ENNEN OTTELUA TOIJALAN TORILTA! VS. 10 VUOTTA VALTATIELLÄ! ESSAYAH Parasta Suomelle Presidenttiehdokas Sari Essayah la 13.1. KLO 19:30 LIPUT 12€/8€ ALLE 16V ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY MIESTEN FUTSAL-LIIGAA AKAA AREENALLA VS AKAA FUTSAL GFT ESPOO Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Ma-pe 10-17 ja la 10-14 Ma-pe 10-17 ja la 10-14 PUSU KAUPPIAALTA KAUPAN PÄÄLLE HYVIÄ ALENNUKSIA -30% -50% ARVOMME YLLÄTYSÄMPÄREITÄ HINNAT VEDETÄÄN HATUSTA PÄIVÄN AIKANA: TERVETULOA VAATELIIKE HUUSKAN 10-VUOTISSYNTTÄREILLE PERJANTAINA 12.1
– Osassa tiloista on saattanut olla tyhjäkäyttöä, kun halvalla hinnalla on varattu koko sali, vaikka tarvetta ei välttämättä ole ollut niin isolle tilalle. Uusi maksutyöryhmä aloitti työnsä viime keväänä. Myös erityisryhmien vuorot ovat maksuttomia. Nyt seurat ehtivät saada kautensa purkkiin, ja niillä on aikaa valmistautua muutokseen, kaupungin liikuntasihteeri Maria Pulkkinen kertoo. Maksut kohdistuvat aikuisten toimintaan Pulkkisen mukaan uudistuksen myötä maksut nousevat akaalaisseuroilla, joilla on paljon aikuisten toimintaa. Vastikään Akaaseen muuttanut Esko Hemminki osallistui maanantaina ensimmäistä kertaa Akaan kaupungin järjestämään kuntosaliryhmään. Vuosimaksuista siirrytään tuntihinnoitteluun, jossa tuntihinta määräytyy tilan ja käyttäjäryhmän mukaan.Käyttäjäryhmiä on kolme. Korkeinta tuntihintaa tiloista maksaa kolmas ryhmä, johon kuuluvat yritykset, yksityiset henkilöt ja ulkopaikkakuntalaiset urheiluseurat ja yhdistykset sekä muut toimijat. Se ei löytänyt muualta Akaan vuosimaksukäytäntöä, mutta tilojen tuntihinnoittelu ja maksuportaat olivat yleisesti käytössä. – Silloin könttänä laskuttaminen on ollut helpompaa, Pulkkinen toteaa. Poikkeuksena ovat vuosiperustaiseen harrastepaikkamaksun piiriin kuuluvat seurat ja yhdistykset, jotka siirtyvät tuntija tilaperustaiseen hinnoitteluun kevään jälkeen.– Seuroilta tuli toive, että hinnoittelu ei muuttuisi heti vuoden alussa. UUTISET Toijalan Pallon ja Toijalan Valppaan mukaan kaupungin uudistus aiheuttaa tuhansien eurojen lisäkuluja tietyille ryhmille Seuroilta ei peritä maksua lasten ja ikäihmisten salivuoroista Tarja Antola Akaan kaupungin liikuntapaikkojen hinnoittelu muuttuu. Toijalan Pallon mukaan jalkapallossa ja futsalissa miesten edustusjoukkueille maksuista kertyy vuositasolla noin 3500–4000 euroa lisäkustannuksia ja summa joudutaan keräämään 20–25 pelaajalta. – Mutta aikaisemmat vuosimaksut olisivat olleet jo vuosia uudistamisen tarpeessa, eivätkä ne olleet tätä päivää. Vanha käytäntö oli epäselvä Liikuntapaikkojen maksuperusteiden uudistaminen on ollut vireillä vuosia. Maksulliseen kakkosryhmään kuuluvat akaalaisten urheiluseurojen ja yhdistysten vuorot, joiden käyttäjät ovat 18–64-vuotiaita. – Esimerkiksi Arvo Ylpön koulun salivuoro on viisi euroa tunnilta. Hemmingin mukaan ryhmässä liikuntaa tulee harrastettua tehokkaammin kuin kotona. Viime toukokuussa liikuntasihteerinä aloittanut Pulkkinen arvelee, että järjestelmän uudistamista on hidastanut sen työläys, resurssipula ja tilahallintajärjestelmän puuttuminen. Valppaassa maksu koskee sulkapalloilijoita ja lentopalloilijoita, joita on noin 70.– Meidän täytyy tehdä harrastepaikkamaksu sulkapallolle ja lentopallolle ja jakaa summa pelaajien kesken. Seurassa pelätään, että maksukorotukset vaikuttavat pelaajamääriin. Toijalan Valppaan puheenjohtaja Saija Roininen kertoo Akaan Seudulle, että seuran kaupungille maksama vuosimaksu on aiemmin ollut 730 euroa, ja päätöksen myötä maksut nykyisten vuorojen mukaan nousevat 4986 euroon vuodessa. Tarja Antola. Ensimmäisessä ryhmässä vuorot ovat maksuttomia. Muutostarvetta ovat vauhdittaneet Akaa Areenan valmistuminen, yleinen kustannusten nousu ja kaupungin taloustilanne. Korkeimmat tuntihinnat ovat Akaa Areenassa, jossa aikuisten vuoro isossa salissa maksaa seuralle 21 euroa tunnilta ja pienessä salissa 14 euroa tunnilta. Missään ei kuitenkaan avattu, paljonko on paljon tai paljonko on runsaasti, Pulkkinen kertoo. Pulkkinen kertoo, että työryhmä keräsi palautetta seuroilta ja selvitti muiden kuntien maksuperiaatteita. Jos seura varaa kevätkaudelle kymmenen tunnin vuoroa, on maksu 50 euroa. Pulkkinen kertoo, että vanha vuosimaksuperustainen harrastepaikkamaksu herätti kritiikkiä, koska sen määräytymisperusteet koettiin epämääräisiksi ja epäoikeudenmukaisiksi. Liikuntasihteeri arvioi, että hinnoittelu voi tehostaa tilojen käyttöä. Kaksi vastinetta lautakunnalle Hyvinvointija vapaa-aikalautakunta sai ennen päätöksentekoa vastineet Toijalan Pallo -49:ltä ja Toijalan Valppaalta, jotka molemmat esittivät maksujen kohtuullistamista sekä maksujen voimaantulon porrastamista pidemmälle ajalle. Seurat toivoivat siirtymäaikaa Hyvinvointija vapaa-aikalautakunta hyväksyi uuden maksukäytännön yksimielisesti joulukuussa, ja uudistus tuli voimaan tämän vuoden alussa. Maksuttomuus edellyttää, että käyttäjistä 80 prosenttia kuuluu ikäryhmään. Jäsenmaksua emme voi korottaa, koska meillä on noin 150 kannattajajäsentä, jotka maksavat 15 euron jäsenmaksun osallistumatta urheilutoimintaan, Roininen kertoo. Vastineen mukaan myös matkakustannukset ovat nousseet huomattavasti, ja tukijoiden saaminen on entistä haastavampaa. Keväällä 2022 sivistyslautakunta perusti maksutyöryhmän uudistamaan hinnoittelua, mutta sen työ jäi kesken, kun liikunta-asiat siirtyivät vuoden 2023 alusta uuden hyvinvointija vapaa-aikalautakunnan alaisuuteen. Siihen kuuluvat akaalaisten urheiluseurojen ja yhdistysten vuorot, joiden käyttäjät ovat alle 18-vuotiaita tai yli 65-vuotiaita. Toijalan monitoimihallilla koko salin tuntihinta on 15 euroa. Halleista on mahdollisuus varata myös osa salista. Hemmingin vieressä kuntoilee Airi Vallo. Hinnoitteluperiaatteista voidaan poiketa sivistysjohtajan päätöksellä, jos maksu katsotaan asiakkaalle kohtuuttomaksi. Uudet hinnat ovat vielä edullisia, mutta osalla seuroista hinnat kyllä nousevat runsaastikin, Pulkkinen arvioi. Pulkkisen mukaan aikuisten vuoroja on paljon koulujen saleissa, joiden tuntihinta on neljästä kuuteen euroa. – Vanhassa hinnastossa oli maksuportaita seuroille ja yhdistyksille, joilla on paljon tai runsaasti käyttötunteja
joulukuuta. – Tarjouskilpailua ei ole toteutettu Akaan kaupungin pienhankintaohjeiden mukaisesti tasapuolisesti ja syrjimättömästi, Airaksinen toteaa viranhaltijapäätöksessään. Kaupunki on vuosia vuokrannut Hämeentie 41:ssä sijaitsevat tilat Toijalan Seudun Työttömille, joka pyörittää tiloissa kierrätyskeskusta. Silvánin mukaan sähkölaskut ovat olleet sadasta eurosta useisiin satoihin euroihin kuukaudessa. Airaksisen 27. Varhaisin kaupungilta löytynyt vuokrasopimus on vuodelta 1999. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Toijalan kierrätyskeskus sijaitsee Hämeentien varrella. – Nämä eivät ole suoraan vertailukelpoisia, Viikarilta todettiin. Oikaisuvaatimuksen mukaan Viikarin tarjous on puhelimessa ymmärretty väärin, koska sen irtokuutiohintaa on verrattu Laanian kiintokuutiohintaan. Nyt risulaanien haketuksesta julkaistaan uusi pienhankinnan tarjouspyyntö avoimena tarjousmenettelynä. Laania Oy:n tarjous oli metsätähteestä 30, kokopuusta 38 ja karsitusta rangasta 48 euroa kuutiolta. 2. Kierrätyskeskuksen jatko on herättänyt valtuuston päätöksen myötä huolta. Uusi tarjouspyyntö avoimena menettelynä Tekninen johtaja Airaksinen on päättänyt keskeyttää risulaanien haketuksen hankinnan. Toijalan Seudun Työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Petri Salo kertoo tekstiviestillä Akaan Seudulle, että asiassa ei ole tällä hetkellä uutta kerrottavaa. Elinvoimalautakunta käsittelee asiaa tammikuussa.– Käytännössä menee maaliskuun loppuun ennen kuin sopimus on päättynyt, Lasse Silván arvioi. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. joulukuuta tekemä päätös on itseoikaisu, ja se kumoaa 5. Tarjouspyyntö ja tarjoamistapa eivät olleet yhdenvertaisia, ja tosiasiallisesti tarjouksia ei ole voitu vertailla keskenään. – Sitten yhdistys voi tehdä kaupunginhallitukselle toiminta-avustushakemuksen, jossa yhdistys perustelee avustuksen tarpeen ja määrän sekä kuvailee toimintaa, jota yhdistys tuottaa. Päättäjien tehtävä on miettiä, millä rahasummalla mitäkin yhdistystä tuetaan. Silvánin tietojen mukaan työttömien yhdistys on kartoittanut uusia tiloja. Avustusta voi hakea Silvánin mukaan valtuuston joulukuinen päätös tarkoittaa, että työttömien yhdistys hankkii itse tilat, jotka vastaavat yhdistyksen tarvetta ja toimintaa. – Tila ei myöskään ole kauhean hyväkuntoinen, mihin nähden vuokrataso alkoi olla kohtuuttoman iso. Ensimmäisellä kerralla tarjousmenettelynä oli suorahankinta hankinnan arvon jäädessä alle 10 000 euron. Akkoyunin veljekset siirtävät Alibaban ympyrätalosta uusiin tiloihin – Luvassa lisää neliöitä ja Välimeren makuja 2. Laanian tarjous saapui sähköpostitse kaupunginpuutarhurille ja Kuljetusliike Viikarin tarjous puhelimitse.Kunnossapitopäällikkö Samuli Lehti ja kaupunginpuutarhuri Marianne Pakola esittivät, että risuja rankakasat myydään Laania Oy:lle. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. Näin tekninen johtaja Jarmo Airaksinen myös päätti 5. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. 9.00-13.00 Akkuimuri DCL180ZW (runko) 59 € Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 10 €/ 3 säkkiä Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 3. avoinna: ark. 100L Ahkio 49,90 € puh. Rakennuksen omistaa Luoman kauppiassuvun kiinteistöyhtymä. terveysministeriön ohjauskirjeen vaatimukset, jolloin yhdistys voi hakea kaupungilta toiminta-avustusta. Kaupunki ei jatkossa vuokraa tiloja yhdistykselle valtuuston päätettyä joulukuussa, että kaupunki ei irtisanomisajan jälkeen maksa kierrätyskeskuksen vuokria tai sähkölaskuja. Vuoden 2023 luetuimpia juttuja: Perheenisä osti Toijalasta miljoonan euron arvan – Samassa kioskissa pelattiin lähes 60 miljoonan euron voitto vuonna 2014 Tarjoukset voimassa 31.1.2024 asti tai niin kauan kuin tavaraa rittää. Hankintapäätöksen jälkeen Kuljetusliike Viikari teki kaupungille oikaisuvaatimuksen. Työttömien yhdistyksen tulee esittää kaupunginhallitukselle mahdollisia uusia toimitiloja sekä suunnitelma kierrätyskeskuksen toiminnasta. Työttömien yhdistykseltä odotetaan esitystä Kaupunki aikoo irtisanoa Toijalan kierrätyskeskuksen vuokrasopimuksen Tarja Antola Akaan kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván kertoo, että Toijalan kierrätyskeskuksen tiloja koskevan vuokrasopimuksen irtisanominen tulee elinvoimalautakunnan ja edelleen kaupunginhallituksen päätettäväksi alkuvuoden aikana. Paremmat tilat tarpeen Kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván kertoo, että kierrätyskeskuksen kulut kaupungille joutuivat tarkasteluun, kun sähkön hinnannousun seurauksena sähkölaskut pomppasivat taivaisiin ja talouden tasapainottaminen vaati menojen perkaamista kautta linjan.Kaupunki maksaa 335 neliömetrin tiloista vuokraa 1550 euroa kuukaudessa. 8.30-17.00 la. Käytäntö on alkanut jo Toijalan kaupungin aikana. 10.1.2024 Aurinko nousi tänään kello 9.30 ja laskee kello 15.34. joulukuuta tehdyn päätöksen.Airaksisen mukaan Viikarin oikaisuvaatimuksen myötä on käynyt selväksi, että tarjoajia ei ole tarjouspyynnön eikä tarjouksen antamisen myötä kohdeltu tasapuolisesti ja syrjimättömästi. VARAA AIKA SILMÄLÄÄKÄRILLE 050 410 5670 tai instru.fi Varaa aika SILMÄLÄÄKÄRILLE Sinua palveleva silmälääkäri Helena Bragge Seuraava vastaanotto 22.1. 020 7439191 info@toijalanrakennustarvike.. Päätöksen mukaan toiminnan tulee täyttää sosiaalija Risujen hakettaminen täytyy kilpailuttaa uudestaan Mikko Peltoniemi Akaan tekninen toimi pyysi viime vuonna kahdelta bioenergia-alan palveluyritykseltä tarjoukset kaupungin virkistysmetsien, katujen ja yleisten alueiden hoitohakkuiden poistosta muodostuneiden risuja rankakasojen myynnistä energiahakkeeksi.Kuljetusliike Viikari Oy:n tarjoushinta oli 18 euroa kuutiolta. Ei uutta kerrottavaa Kaupunkikehitysjohtaja Silván kertoo, että uutta tilaa työttömien yhdistykselle etsittiin myös kaupungin omistamista kiinteistöistä, mutta sopivaa ei löytynyt. Kaikki ovat aika lailla kaupungin omassa käytössä ja niistä, joita ei tarvita omaan palvelutuotantoon, pyritään pääsemään pikkuhiljaa eroon. – Kaupungilla ei ole tilaa, joka olisi vapaana ja käyttökelpoinen tarkoitukseen. Jos yhdistys jatkaa kierrätyskeskusta, kaupunginhallitus pohtii, miten se huomioidaan avustuksessa. Kaikissa toiminta-avustuksissa on arvopohjainen harkinta, jota politiikaksi kutsutaan. Suosituimmat jutut Akaan Seudun verkkolehdessä: 1. Jarno Keskinen. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Valtatie 9, 37800 Toijala Avoinna ma-pe 10-17, la sulj. Uusien tilojen etsintä tulisi eteen joka tapauksessa, jatketaan miten vain, Silván sanoo
Tieto avustuksen lopettamisesta tuli Bondénille yllätyksenä. Päätös on tuotu tiedoksi elinvoimalautakunnalle. Työvaaterahan vuosikustannus olisi noin 19 200 euroa. Silván sanoo, että nyt pitää selvitellä myös kaupunginjohtaja Antti Peltolan ja talousjohtaja Mari Puhka-Suden kanssa, mitä kautta avustus pyöräytetään päätöksenteossa. Vaaterahaan ei ole varaa Sivistyslautakunnan aloitteeseen antaman selvityksen mukaan varhaiskasvatuksen työntekijät haluavat työskennellä omilla työvaatteillaan ja säilyttää näin varhaiskasvatuksen kodinomaisuutta ja korostaa helposti lähestyttävyyttä. Viiden kärkeen mahtuivat Toijalassa myös Risto Räppääjä ja villi kone, The Super Mario Bros. Kaupungin kustantamaa työvaatekertaa varhaiskasvatuksen henkilöstölle esitettiin maaliskuussa 2023 jätetyssä valtuustoaloitteessa, jonka allekirjoitti 15 valtuutettua. Kymmenen katsotuimman elokuvan listalla on sekä kotimaisia että globaaleja suosikkeja. Taustalla on kaupungin säästökuuri, ja päätöksestä on tehty oikaisupyyntö. Bondénin mukaan kaikki pienten paikkakuntien elokuvateatterit toimivat Suomessa kolmikantamallilla, johon kuuluvat yrittäjä, kunta tai kaupunki yleensä vuokrasubvention kautta sekä Suomen elokuvasäätiö. Valtuusto totesi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi talousarviokokouksessaan 13. Silvánin mukaan kaupungin avustukset ovat puhdasta arvopohjaista harkintaa.– Se on poliittisten päättäjien tehtävä arvioida, miten tämä arvotetaan suhteessa muuhun toimintaan. – Tilanne on se, että ensi vuodelle ei ole tähän enää rahaa, Valkeakosken kulttuuritoimenjohtaja Reijo Tepsa kommentoi lehdessä. Aloitteentekijät esittivät, että kaupunki hoitaisi kerran vuodessa varhaiskasvatuksen henkilöstölle yhden työvaatekerran henkilöstön toiveiden mukaan siten, että työvaatekerran maksimihinta olisi noin 150 euroa. Varhaiskasvatuksessa työskentely normaalia enemmän kuluttavissa olosuhteissa on selvityksen mukaan tilapäistä ja työpisteeseen voidaan varata yhteisesti käytettäväksi tarkoitettuja suojavaatteita kuten esiliinoja ja kenkiin laitettavia liukuesteitä. – Käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakko aiheutti leffapulaa, mutta kunhan saadaan leffoja, kyllä me niitä näytetään. Movie (286 546), Kuolleet lehdet (254 800) ja Indiana Jones And The Dial Of Destiny (229 506). Mikko Peltoniemi Kaupunki ei kustanna työvaatteita varhaiskasvatuksen henkilöstölle Tarja Antola Akaan kaupunki ei ota käyttöön työvaaterahaa eikä hanki työvaatteita varhaiskasvatuksen henkilöstölle. – Parempiakin vuosia mahtuu joukkoon, mutta mitään paniikkia ei ole lukujen kanssa. Eihän me voida liian kalliilla ostaa. Movie, Indiana Jones and the Dial of Destiny ja Ryhmä Hau: Mahtielokuva. Kaupungin avustus on elintärkeä Toni Bondénilla on elokuvateatterit Akaan lisäksi myös Valkeakoskella, Heinolassa ja Pieksämäellä. Se on jo vähän kohtuutonta. – Se on ensisijaisen tärkeää, jotta toimintaa voi olla. – Sen varassa tämä pysyy pystyssä. – Kun samaa kakkua jaetaan, niin miten meillä on se varaa maksaa. Sinne nämä tulevat, jos ne ovat lautakunnan asioita. – Kun talousarviokäsittelyssä ja valtuustossa tuli niin paljon muutoksia, niin mehän joudumme joka tapauksessa katsomaan ne päätökset vielä, että miten ne vaikuttavat mihinkin, Silván toteaa. Valkeakosken Sanomat uutisoi joulukuun lopulla, että Valkeakosken kaupunki on lopettamassa elokuvateatteri Kino-Sammon 30 000 euron avustuksen. Aloitteen mukaan kaupungin on pyrittävä pitämään työntekijöistä kiinni ja työssä viihtymistä on kehitettävä koko ajan. Kotimaiset elokuvat vetävät katsojia Akaassakin. Viiden kärjessä ovat Barbie (680 180 katsojaa), Oppenheimer (395 321), The Super Mario Bros. Sivistyslautakunta, kaupunginhallitus ja valtuusto olivat asiasta yksimielisiä. Jos työnantaja maksaa vaaterahaa, on se veronalaista tuloa työntekijälle. Koronan jälkeen on nyt palattu normaaliin. Vuonna 2023 kaupungin avustus oli 10 200 euroa, eikä Bondén ole kuullut, että tukea oltaisiin lopettamassa. Koko maan listalla Skimbagirls ei mahdu 20 katsotuimman elokuvan joukkoon. Paras vuosi on ollut 2015, jolloin oli 12 773 katsojaa. Toivottavasti saadaan uusia kotimaisia. 6 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu UUTISET Yrittäjä Toni Bondén toivoo, ettei Akaa lähde Valkeakosken tielle Toijalan Kinossa kävi viime vuonna yli 10 000 katsojaa Mikko Peltoniemi Toijalan Kinossa kävi sitä pyörittävän Toni Bondénin mukaan viime vuonna 10 069 katsojaa. Siitähän homma on kiinni, Bondén sanoo. Silvánin mukaan asiaa on aiemmin hoitanut Akaan edellinen elinkeinopäällikkö Jari Jokinen . Jos kaupunki itse toteuttaisi työvaatehankinnan, paidat tulisivat maksamaan noin 9600 euroa, hupparit noin 10 240 euroa ja ulkojalkineet 19 200 euroa. Tällä hetkellä Toijalan Kinossa pyörii Syke sekä Selma Vilhusen ohjaama Neljä pientä aikuista. – Ei sitä voi yhtäkkiä lähteä katkaisemaan. Elinvoimalautakunnan pöytäkirjojen perusteella avustuksesta on ainakin vuosina 2019–2023 päättänyt kulloinenkin kaupunkikehitysjohtaja viranhaltijapäätöksellä. Syy saattaa olla se, että Skimbagirlsin yhtä naispääosaa näyttelee Ria Katajan , Matleena Kuusniemen ja Armi Toivasen rinnalla Viialasta kotoisin oleva Anna-Maija Tuokko . Toijalan Kinon yrittäjä kysyy. – Toi nyt ei ehkä ole se toimintatapa, mitä me haemme, Akaan kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván toteaa. – Tämän hetken taloudellinen tilanne ei anna tähän myöten, mutta toivotaan, että joskus tulevaisuudessa, aloitteen allekirjoittajiin kuulunut Hannu Järvinen (sd) kommentoi päätöstä kokouksessa.. Valkeakoskella on se vaara, että toiminta loppuu, jos ei mitään ratkaisua löydetä. Valkeakosken Sanomien mukaan kaupunki on maksanut Bondénille vuodesta 2005 alkaen erillispäätöksellä kulttuuriavustusta, joka on kohdennettu kiinteistön kuluihin ja maksettu jälkikäteen vuokrakuitteja vastaan.– Vuokra-avustusta on saatu sen takia, että toimintaa ylipäänsä voi olla, Bondén totesi Valkeakosken Sanomissa. joulukuuta. – Vuodet eivät ole veljiä keskenään, ja on suurimmaksi osaksi leffoista kiinni, miten väkeä riittää. Kielteisen päätöksen perusteena ovat myös varhaiskasvatukseen kohdistuvat säästöpaineet sekä työvaaterahan aiheuttamat lisäkustannukset. Sijoilla 6–10 olivat Kuolleet lehdet, Oppenheimer, Lapua 1976, Sisu ja Skimbagirls.– Eihän noissa yleensä suuria yllätyksiä ole, mutta muilla Skimbagirls ei ollut kympin sakissa, Bondén vertaa Toijalan Kinon ja koko maan kärkisakkia. Meillä on tammikuun loppupuolella elinvoimalautakunta. Toni Bondénilla on elokuvateatterit Akaan lisäksi Valkeakoskella, Heinolassa ja Pieksämäellä. Tälle vuodellekaan ei tavoitetta ole. Vuositavoitetta on Bondénin mukaan katsojamäärissä turha asettaa, joten siihen viime vuoden lopputulemaa ei voi verrata. ”Ei sitä voi yhtäkkiä lähteä katkaisemaan” Mikko Peltoniemi Toni Bondénin yritys TMB Cinema Oy on jo usean vuoden ajan saanut Akaan kaupungilta avustuksen elokuvateatteri Toijalan Kinon toiminnan tukemiseen. Taustalla on kaupungin säästökuuri, ja päätöksestä on tehty oikaisupyyntö. Tarpeeksi edulliset tilat tarvitaan, ja se tarkoittaa yleensä kaupungin tai kunnan tukea. Kahtena viime vuonna summa on ollut 10 200 euroa, ja päätöksen on tehnyt Lasse Silván . 2015 oli huippuvuosi Toijalan Kinossa Toni Bondénilla ei ole antaa Toijalan Kinon elokuvakohtaisia katsojamääriä, mutta reilut 10 000 katsojaa on hänen mukaansa vuositasolla keskiverto lukema. Jos työnantaja hankkii työvaatteet henkilöstölle, pitää hankinnassa huomioida hankintaja kilpailutusohjeet. Myös Akassa kaupunki on tukenut Bondénin toimintaa Toijalan Kinon yrittäjänä. Arvopohjaista harkintaa Lasse Silvánin mukaan Toijalan Kinon avustus täytyy käsitellä tammikuussa, jotta toimijat pystyvät tarvittaessa sopeuttamaan oman toimintansa. Valkeakosken Sanomat uutisoi joulukuun lopulla, että Valkeakosken kaupunki on lopettamassa elokuvateatteri Kino-Sammon 30 000 euron avustuksen. Katsotuin elokuva Toijalan Kinossa kuten monessa muussakin suomalaisessa elokuvateatterissa oli Barbie.– Sehän on kaikille yllätys, että Barbie meni niin kovaa, Bondén toteaa. Se voi myös tarkoittaa sitä, että elokuvat saapuvat viikon tai kaksi myöhemmin, Bondén sanoo ja pohtii, liekö syynä ahneus vai mistä hintojen korotus mahtaa johtua. Tämän vuoden osalta päätöstä ei ole vielä tehty. Silvánin mielestä on myös kohtuullista, että tuen saajan kanssa keskustellaan, mitä tarkoittaa, jos avustusta lähdetään muuttamaan. Ensi-iltavuokrat ovat nousseet Pienehköillä kävijämäärillä pyörivät teatterit ovat Toni Bondénin mukaan tällä hetkellä aivan uuden haasteen edessä.– Leffavuokrat ovat nousseet ihan järkyttävän paljon, kun levitysyhtiöt ovat alkaneet käyttää ensi-iltaviikoista ja jopa toisesta ja kolmannesta viikosta minimiprosentteja, jotka ovat korkeat.Bondénin mukaan ensi-ilta voi olla 15 tai jopa 20 prosenttia kalliimpi kuin ennen.– Bisneksen kannalta kyseessä voi olla elämä ja kuolema
Monia paikallisia yhdistyksiä olen myös mielelläni auttanut, mutta harva varmaan tajuaa, että esimerkiksi yhdistyksen tilintai toiminnantarkastus ei ole vain nimi paperissa, vaan allekirjoituksen mukana tulee aina myös vastuu. – Minulla on ihananoloinen tiimi. Mainostulojen lisäksi lehtitalot tarvitsevat myös maksavia tilaajia, erityisesti pienet paikallismediat, joiden rooli tiedonvälittäjänä on iso varsinkin pienillä paikkakunnilla. Aika moni esiintyjää omaan tilaisuuteensa havitteleva unohtaa, että esiintyjälle ei makseta ainoastaan siitä vartin tai tunnin esityksestä vaan myös työstä, joka pitää tehdä ennen varsinaista esiintymistä. Hanna-Leena Holmström aloitti Akaan sivistysjohtajana joulukuun alussa. Holmström pitää vahvuutenaan yhdessä tekemistä ja yhteistyön rakentamista kaupungin eri toimijoiden kesken. Yllättävän monia tuntuu harmittavan se, että netissä julkaistut sanomatai aikakauslehtien jutut eivät ole ilmaisia. – Jos rahaa olisi vaikka kuinka, olisi mukava rakennella sitä sun tätä, mutta ratkaisut täytyy suhteuttaa taloustilanteeseen. Koulutukseltaan Holmström on yhteisöpedagogi (amk) ja kasvatustieteen maisteri. Sivistysjohtajan työssä riittävästi haastetta 41-vuotias Holmström siirtyi 16 500 asukkaan Akaaseen lähes 68 000 asukkaan Vaasasta, jossa hän työskenteli vajaan vuoden varhaiskasvatusjohtajana. Perheen kahdesta koirasta Taneli oli cockerspanieli ja Rölli lapinkoira. Ainakin ilman edes tarjousta vaivannäön korvaamisesta. Olen puuhastelija, ja minulle sopii sellainen rentoutuminen, että tehdään toisenlaisia asioita. Vapaa-ajalla Holmströmin kiinnostuksen kohteet ovat taiteet ja kädentaidot. Holmströmin mukaan tavoitteena on ratkaisu, joka huomioi päiväkotikiinteistöjen kunnon ja palvelujen tarpeen ja on kustannuksiltaan järkevä. Niihin kuului myös 27 määräaikaisen koulunkäynninohjaajan vähennys. Kirjoitukset ovat kuitenkin vaatineet ammattilaisen panosta, ja siitä työstä pitää ammattilaisen saada palkkansa. Muutaman tunnin hääkeikka voi helposti vaatia muusikoilta koko päivän matkoineen, roudauksineen ja odotteluineen.Taloushallinnon asiantuntijana olen aina joskus saanut avunpyyntöjä liittyen kirjanpitoon ja verotukseen. – Olen vähän jumiutunut kaarrokeneuleisiin. Tehdyt työtunnit voi harrastajakin laskuttaa näppärästi netin laskutuspalveluita käyttäen. – Olen ymmärtänyt, että on olemassa selkeä suunnitelma, miten kouluissa avustajavähennyksen kanssa pärjätään ja minkälaisilla muilla keinoilla asioita voidaan ratkaista. Holmström ei vielä itse ehtinyt mukaan vuoden 2024 talousarvion valmisteluun, mutta tuore sivistysjohtaja oli seuraamassa, kun valtuusto 13. Vanha muusikoiden sanonta kuuluukin: ”Ilmaiset keikat poikii lisää ilmaisia keikkoja.” Ilmiö on tietysti tuttu monien ammattien edustajille, mutta taidealoilla tämä taitaa olla erityisen yleistä. Itse ei tule käytettyä niitä niin paljon kuin niitä tulee tuotettua. Minulla on onneksi yksi ystävä, joka ulkoilee paljon ja joka on hyvin onnellinen jokaisesta paidasta, jonka hänelle teen. Luvut pitää siis oikeasti käydä läpi ja varmistaa, että virheitä tai väärinkäytöksiä ei ole. – Mutta olen ollut samoissa tiimeissä myös muiden palveluiden kanssa. Mielelläni autan, erityisesti jos pystyn antamaan vastauksen lonkalta. Oli kyse sitten harrastajasta tai ammattilaisesta, kimppakyydeistä, saliohjelmasta tai lääkereseptin uusimisesta, niin kiitoksen lisäksi kannattaa aina kysyä: ”Miten voin korvata vaivannäkösi?” Kirjoittaja on KTM ja muusikon vaimo. Edellisten lisäksi ammatti-ihmisistä, joilta näitä pieniä palveluksia eniten pyydetään, ensimmäisinä tulevat mieleen lääkärit, kampaajat, rakennusmiehet, juristit ja it-tukihenkilöt, mutta harvemmin listalle pääsevät toimittajat. Jos kivijalka on vinossa, tuppaa talokin kallistumaan. joulukuuta päätti kuluvan vuoden määrärahoista ja niiden leikkauksista. Sitä ennen hän oli kymmenen vuotta Järvenpäässä varhaiskasvatuksen opettajana, päiväkodin johtajana, aluepäällikkönä ja viimeiset kaksi vuotta varhaiskasvatusjohtajan sijaisena. Tilaisuuden järjestäjä on varmasti vilpittömästi ajatellut, että esiintyminen juuri tässä tilaisuudessa poikisi esiintyjälle rahakeikkoja jatkossa, mutta todellisuudessa näin harvemmin käy. Villapaitakipinä syttyi korona-aikana Holmström perheineen asuu Lahdessa. Uusperheeseen kuuluu keilailualalla työskentelevä puoliso sekä kolme lasta, joiden ikähaarukka on 12 vuodesta 20 vuoteen. Numeroiden valossa avustajien määrä Akaassa oli ihan selkeästi suurempi kuin muissa kunnissa ja valtakunnallisesti, Holmström toteaa. Toki pakkaa sekoittavat sitten harrastajat, jotka esiintyvät, auttavat tietokoneongelmissa tai vilkaisevat konepellin alle ihan mielellään ilmaiseksikin. Holmström viihtyy myös kesämökillä Jaalassa. Sivistysjohtaja Hanna-Leena Holmström (kolmas oikealta) seurasi joulukuussa Akaan talousarviovaltuustoa eturivissä yhdessä muiden johtavien viranhaltijoiden kanssa. Yleensä vastapalvelus toisella kertaa tietenkin riittää vallan hyvin. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 7 FORUM AKAA Erika Löövi UUTISET Ilmaista työtä ei ole J okainen muusikko on joskus saanut tarjouksen esiintyä ”näkyvyyttä” vastaan. Käsittääkseni myös rehtorit ovat hyvässä yhteisymmärryksessä asian kanssa. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Korona-aikana hän innostui neulomaan villapaitoja, joita on syntynyt jo parikymmentä. – Se on aika askeettinen. Laaja-alainen työ, näkökulman laajentaminen ja työskentely uusien asioiden parissa tarjoavat Holmströmin mukaan myös riittävästi haastetta. Osaaminen ei ole vielä syvällistä, mutta perustiedot ovat olemassa ja innostus oppia on kova, hän kertoo. Jos asiaa pitää kaivella, niin sitten tuntuu vähän tylsältä tehdä se ilman mitään korvausta. – Ei niin, että johdetaan ylhäältä alaspäin, vaan ajattelen johtamisen olevan kivijalan rakentamista, jotta muut toiminnot saadaan sen päälle vakaasti. Vaikka yhdistyksen hallitukselle myönnetään vastuuvapaus, tilintarkastajan vastuu säilyy. Holmström on luottavainen, että asia on valmisteltu huolellisesti ja harkiten. Aina palvelusta pyytäessään kannattaa kuitenkin käydä keskustelu ainakin kulujen korvaamisesta rahalla tai jollain vastapalveluksella. Sivistysjohtajan tiimissä työskentelevät varhaiskasvatuspäällikkö Killi Jokila , kirjastotoimenjohtaja Sari Seitajärvi , tapahtumaja kulttuurikoordinaattori Jarmo Julkunen , nuorisosihteeri Sari Laaki ja liikuntasihteeri Maria Pulkkinen . Esiintyjä harjoittelee, tulee ajoissa paikalle laittamaan kamat kasaan, odottaa vuoroaan ja sitten vasta esiintyy. Johtajana häntä kiinnostaa yhteisen ymmärryksen rakentaminen. Mukavaa, kun on työstään innostuneita ihmisiä ja intoa ruveta tekemään asioita ja viemään niitä eteenpäin, Holmström kiittelee.Kuluvan vuoden isoja asioita on esimerkiksi varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelma. Tarja Antola. Kustannuksiltaan järkeviä ratkaisuja Joulukuun alussa Akaassa työt aloittanut Holmström johtaa toimialaa, johon kuuluvat koulujen ohella varhaiskasvatus sekä kirjasto-, kulttuuri-, nuorisoja liikuntapalvelut. Holmströmin työhuone sijaitsee Akaanportissa. Varhaiskasvatus ja perusopetus ovat Holmströmille sivistysjohtajan osa-alueista tutuimmat. Tavoitteena on tarjota palvelua mahdollisimman hyvin siellä, missä asiakkaatkin ovat, Holmström sanoo. Vapaa-ajalla neuleita syntyy yli oman tarpeen Uusi sivistysjohtaja Hanna-Leena Holmström iloitsee tiimistään Tarja Antola Hanna -Leena Holmström aloitti Akaan uutena sivistysjohtajana samaan aikaan, kun kaupunki valmistautui mittavaan säästökuuriin. Siellä tiskataan käsin ja kannetaan vedet saunaan
Kouluruoan edullisen hinnan Matilainen uskoo olevan seurausta kunnossa olevista prosesseista ja asenteesta. Tietoa etsittiin paitsi muiden koulujen kokemuksista myös netistä sekä ammattilehdistä. Tärkeimpänä kriteerinä on ollut laatu. Kaikki nämä asiat vaikuttavat hintaan, Matilainen huomauttaa. Akaan lukion 3B-luokalla opiskelevan Jonna Uolamon mukaan ei tunnu siltä, että ruokailussa olisi tapahtunut loppujen lopuksi kovinkaan suurta muutosta. Laskurin mukaan kouluruoan hinta Akaassa on 2,44 euroa päivässä. Keskuskeittiön vaikutus kustannuksiin epäselvä Sitä, miten uuden keskuskeittiön valmistuminen on vaikuttanut kouluruoan kustannuksiin, on vielä vaikea arvioida, koska toiminta alkoi vaiheittain ja kesken vuotta. Merkittävimpänä asiana onnistumisessa Matilainen pitää henkilöstöä ja sen määrää, osaamista ja joustavuutta.– Meillä on todella pieni organisaatio niin esihenkilökuin työntekijätasollakin. – Ympäristöstä huolehtiminen on meidän yhteinen tärkeä asiamme, Matilainen korostaa. Kesällä siellä valmistettiin vain päiväkotiruoat ja elokuusta alkaen kaikki koulujen ja päiväkotien ateriat. Maittavuuteen tulee aina panostaa, ja keskuskeittiön myötä tuotekehitykseen panostetaan enemmän. Aluksi ongelmia oli pöytäsiisteydessä sekä joidenkin ruokien ottamisessa linjastolta. Ylen mukaan kouluruuan hintatiedot perustuvat opetushallituksen tuoreimpaan, vuoden 2022 raportointiin. Hän on nähnyt melko paljon pöytiin jätettyjä astioita sekä ruoanmurusia pöydillä. Tämän lisäksi säästetään myös sähkössä ja pesuaineissa. Matilainen kertoo, että yhden tarjottimen pesemiseen kului puhdasta vettä noin 150 litraa lukuvuodessa. Kaupungin ruokaja siivouspalvelupäällikkö Taina Matilainen kertoo lukujen tarkoittavan muun muassa sitä, että toiminta on ollut tehokasta ja siinä on onnistuttu.– Tehdyt toimenpiteet ovat olleet oikeita. Pian tämän jälkeen perässä seurasi Pappilan koulu, Viialan yhtenäiskoulu ja Arvo Ylpön koulu, Matilainen luettelee. 8 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu UUTISET Yhden tarjottimen pesemiseen kului vettä noin 150 litraa lukuvuoden aikana Tarjottimeton ruokailu on ympäristöteko Alma Hokkanen Osassa Akaan kouluista otettiin käyttöön tarjottimeton ruokailu vuoden 2023 keväällä. Tarjottimien poisto merkittiin myös Akaan kaupungin ilmastovahtiin. Akaalaisen kouluruoan maku taas sijoittuu 291 kunnan joukossa sijalle 76. Eri toimialojen kesken olemme pyrkineet miettimään ja esittämään ratkaisuja, joissa kaupungin euroja säästyisi. huhtikuuta, ja ruoan valmistus siellä aloitettiin 22. -palkinto. – Esittelyn jälkeen tarjottimien poistoon päätettiin lähteä koulu kerrallaan. Kouluterveyskysely 2023 on tehty maalis–huhtikuussa 2023, eli se kuvaa tilannetta ennen keskuskeittiön aloittamista. – Taustatyöhön sekä suunnitteluun meni useampi kuukausi, Matilainen muistaa.Tarjottimien poistoproOsassa Akaan kouluista otettiin käyttöön tarjottimeton ruokailu vuoden 2023 keväällä Akaan kouluruoka on lähes Suomen halvinta Jarno Keskinen Ylen lokakuussa julkaiseman, kouluruokaa käsittelevän jutun yhteydessä julkaistu laskuri kertoo, paljonko päivittäinen koululounas maksoi oppilasta kohti ja kuinka suuri osa oppilaista piti ruokaa maittavana. Tällä summalla irtoaa 291 kunnan joukosta sija 275, eli Akaassa tarjoiltu kouluruoka on lähes maan halvinta. Halvalla onnistutaan tekemään maistuvaa, kun myös reseptiikkaan on käytetty paljon aikaa, ja käytettävät raaka-aineet on tarkoin harkittu. Kritiikkiä Uolamo antaa ruokalan pöytien sotkuisuudesta. Muutos säästää 210 000 litraa vettä Jaana Kimarin aloitteen lisäksi syy tarjottimien poistoon oli myös ruokapalveluiden halu luoda tarjottimettomasta ruokailusta yksi Akaan kaupungin ilmastotoimenpiteistä. toukokuuta kohteittain. Tanja Matilainen painottaa, että tarjottimettoman ruokailun suunnitteluun ei lähdetty harkitsematta, vaan ruokapalveluiden esihenkilöt olivat tehneet asian pohjalta esittelymateriaalin, jota esiteltiin Akaan koulujen rehtoreille. 50,2 prosenttia vastaajista siis kertoi kouluterveyskyselyssä 2023 pitävänsä kouluruokaa maittavana. Hän korostaa olevansa isojen muutosten keskellä, tähän tulokseen tyytyväinen. Yhtenä perusteena palkinnon antamiselle oli toimenpiteiden perusteluun sekä säästövaikutusten kuvauksiin nähty vaiva. Akaan uusi keskuskeittiö valmistui vasta kouluterveyskyselyn jälkeen, joten kyselyn tiedot ruoan maistuvuudesta kuvaavat aikaa ennen tuotannon keskittämistä. – Vaikka halvalla olemme tehneet, esimerkiksi käytettävät lihat ovat kaikki kotimaisia, leipä tulee lämpöisenä Ylöjärveltä ja niin edelleen, eli näissä ei ole säästetty. Tarjottimet poistettiin kokonaan käytöstä Arvo Ylpön koulussa, Pappilan koulussa sekä Toijalan yhteiskoulussa ja Akaan lukiossa. U. Keskuskeittiö luovutettiin kaupungille 27. Tarja Antola Alma Hokkanen. Haluamme myös kuulla asiakkaita jatkossa enemmän, ja ruokalistatyöryhmän toimintaa kehitetään, Matilainen kertoo. sessia suunnittelivat Akaan ruokapalveluiden esihenkilöt yhdessä koulujen kanssa. Taina Matilaiselle sekä koko ruokaja siivouspalveluyksikölle myönnettiin Etelä-Pirkanmaan vuoden H. Viialan yhtenäiskoululla tarjottimia käyttävät enää nuoremmat oppilaat. Haastavinta on ollut saada kädet riittämään, kun on esimerkiksi halunnut lämpimän ruoan lisäksi ottaa linjastolta leipää, Uolamo sanoo. Toijalan yhteiskoulu ja Akaan lukio olivat Akaan kouluista ensimmäiset, joista tarjottimet poistettiin. Matilainen tuo esiin ympäristöystävällisyyden merkityksen. Ne ovat vaatineet monesti paljon ponnisteluja koko ruokapalveluiden porukalta, mutta niihin on löytynyt hyvää henkeä ja tahtotilaa onnistua. Koulujen kanssa tehtiin tiiviisti yhteistyötä Taustatyötä asian tiimoilta tehtiin muun muassa soittamalla Hämeen Ammattiopisto Tavastiaan ja kysymällä kokemuksia ja vinkkejä. Vanhemmat oppilaat ruokailevat ilman tarjottimia. Tieto ruuan maittavuudesta on kouluterveyskyselystä 2023. I. – Prosesseja on mietitty tarkkaan ja toimintaa kehitetty niin sanotusti kilpailukyky takaraivossa. Tällä kokemuksella kuitenkin voi jo sanoa, että toiminta on tehokasta ja tasalaatuista, kun yhden katon alla tehdään kaikki, Matilainen kokee. Sekä hyvää että huonoa palautetta Tarjottimettomasta ruokailusta on saatu palautetta kouluilta. Sellainen asia on esimerkiksi keskitetyt loma-aikojen hoidot. Eräs akaalainen opettaja oli ollut yhteydessä Kimariin ja esittänyt toiveen tarjottimien poistosta. Niitä on koko ajan enemmässä määrin. N. Positiivista palautetta on tullut esimerkiksi ruokahävikin vähentymisestä ja ruokailun sujuvuudesta. Pöytien siistinä pitämiseen reagoitiin Matilaisen mukaan nopeasti, ja nykyään koulujen ruokaloiden pöytiin tehdään välipyyhintä. Akaalaiset oppilaat syövät kouluruokaa määrällisesti enemmän kuin ennen. Uolamo kuitenkin toteaa, että pöytiin on jätetty astioita jo ennen tarjottimien poistamista ruokailusta. Tarjottimien poisto on tuottanut jo tulosta. Kaupungin taloudellinen tilanne on pyritty ennakoimaan, ja on sisäistetty ajatus kilpailukyvyn säilyttämisestä. Tarjottimien poistaminen kouluruokailusta säästää Matilaisen mukaan jopa 210 000 litraa vettä. – Vuoden päästä ollaan viisaampia, kun koko vuosi on siellä toimittu ja toimintaja tuotantotavat ovat vakiintuneet. – Siitä olen iloinen. – Suunnittelutyö tarjottimien poistoon lähti tästä liikkeelle, Matilainen kertoo. Kaikille se ei aina maistu, ja maittavuuteen vaikuttaa nykyään moni asia kuten aistiherkkyydet ynnä muut. K. Luvut ovat eri vuosilta, koska kouluterveyskysely tehdään joka toinen vuosi. Ilmastovahti on nettisovellus, jonka avulla kunnat ja muut toimijat voivat seurata tekemiään ilmastotoimenpiteitä. Kaupungin ruokaja siivouspalvelupäällikön Taina Matilaisen mukaan idea tarjottimettomaan ruokailuun lähti tuotannonsuunnittelija Jaana Kimarin aloitteesta. – Alussa uuteen tottuminen vaati pientä treenausta, mutta olen silti sitä mieltä, että muutos on hyvä. Omalle henkilöstölle iso kiitos hyvästä yhteistyöstä, Matilainen kiittelee
Julius on samoilla linjoilla. Iiran äiti Sanna Piispa pitää tärkeänä sitä, että kaksi akaalaista tankotanssijaa voi tehdä läheistä yhteistyötä. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 9 Sivut 9–13 Akaalaiset tankotanssin maailmanmestarit aloittivat yhteistyön Jarno Keskinen Akaalaisia ja akaalaistaustaisia tankotanssijoita kohtasi marraskuun lopulla Jyväskylässä järjestetyissä MM-kilpailuissa varsinainen mitalisade. – Kun ei ole saatu kyytivuoroa sovittua, he ovat menneet keskenään junallakin Tampereelle, äidit kertovat. Kun pääsee toista opettamaan, oppii varmasti itsekin paljon, Sanna Piispa kertoo.Julius on käynyt Iiran luona harjoittelemassa aina välillä. Harrastustilaa ei ole Yhdessä harjoitellessaan nuoret maailmanmestarit ovat myös keksineet uusia liikkeitä. Voiko tankotanssistakaan enää puhua harrastuksena, kun lajissa ollaan MM-tasolla?– Ei harrastuksesta puhuminen ole vähättelyä. Julius on kansainvälisen POSA-lajiliiton historian ensimmäinen maailmanmestari Junior A Men -sarjassa, joten hän tekee poikien puolella lajin pioneerityötä. – Ehkä Jyväskylässä ei tuntunut ihan niin MM-kisoilta. – Tein sen itse pakollisena liikkeenä MM-kisaohjelmassa, Iira kertoo. MM-kisoissa sitten finaaliin. Iiran tavoite liittyy SM-kisoihin. Laji maksetaan itse Mestareiden äidit kertovat molempien tanssijoiden olevan avoimia sponsorisopimuksille. – Nilkkojen ja polvien ojennuksia ei tarvitse paljon miettiä, ne tulevat luonnostaan. Juliusta harjoitukset vievät Tampereelle. Vaikka molemmilla maailmanmestareilla on voimistelutaustaa, voi lajin pariin tulla monenlaisilla muillakin taustoilla. 10-vuotias Julius Koivuniemi voitti maailmanmestaruuden Junior A Men -kilpasarjassa. Akaalaiset tankotanssin maailmanmestarit Iira Piispa ja Julius Koivuniemi aloittavat yhteistyön. Junior B -sarja on tosi kovatasoinen. Julius harrasti telinevoimistelua ennen tankotanssin aloittamista. Iiran oma koreografi vaihtuu vuodelle 2024. – Haluan saada MM-edustuspaikan sieltä eli kolmen parhaan joukkoon. 14-vuotias Iira Piispa voitti maailmanmestaruuden kilpatason Junior A -parisarjassa pirkkalalaisen Ellen Tallgrenin kanssa sekä pronssia soolosta erittäin kovatasoisessa Junior A Women -kilpasarjassa. – Olen kysellyt, löytyisikö jostain kiinteistö, johon nelimetrisen tangon saisi mahtumaan. Iira haluaisi myös tehdä enemmän koreografioita ja päästä opettamaan tankotanssia muillekin. Lisäksi Iira alkaa tehdä itse koreografioita.– Pääsen tekemään koreografiaa Juliukselle, Iira paljastaa. Lajista sai muun muassa voimaa ja sitkeyttä sekä kehonhallintaa ja tasapainoa. Juliuksen kotona on lyhyt tanko eteisessä, mutta omaa kisatankoa hänellä ei ole käytettävissä. – Lajissa maksetaan yksilövalmennuksesta ja koreografiasta. Olemme kiinnostuneita, Jaana Koivuniemi kertoo. Julius Koivuniemelle Jyväskylän kisat olivat ensimmäiset MM-tason kisat, mutta aiemminkin MM-kisoihin osallistunut Iira Piispa pystyi vertailemaan Jyväskylässä järjestettyjä MM-kisoja Italiassa järjestettyihin vastaaviin kisoihin. Kun sarja vaihtuu, tanssija käy ensin SM-kisoissa, joissa ansaitaan uudet edustuspaikat EMja MM-kisoihin. Piispa oli ainoa urheilija, joka onnistui saavuttamaan MM-kilpailuissa kaksi mitalia. Iiralla on oma, virallisesti hyväksytty liike nimeltään Iira Back Bend Split. Myöskään SM-kisoissa ei ole aiemmin ollut tämän sarjan kilpailijaa. Juliuksella sarjan vaihto häämöttää vasta neljän vuoden päässä.Iiralla motivaatiota kasvattavat kaksi suurta muutosta, jotka hänen uralleen ovat tulossa. Hän tekee nyt yhteistyötä viisinkertaisen maailmanmestarin Oona Kivelän kanssa, jolta hän odottaa oppivansa paljon. – On se motivaatio edelleen kasvanut, Julius pohtii. Akaan Seutu tapasi Iira Piispan ja Julius Koivuniemen muutama viikko mitalihuuman jälkeen. Moni aikuisena lajin pariin siirtynyt on harrastanut aiemmin voimalajeja, taitoluistelua, tanssia, pallopelejä tai itsepuolustuslajeja. – Instagramin perusteella liike löytää varmasti tiensä monen muunkin juniorin ohjelmaan, Sanna Piispa sanoo.Kahden akaalaisen nuoren menestys ei ole juuri vetänyt muita paikallisia lajin pariin. Ja soolon MM-mitalia olisi kiva kirkastaa, Iira saa sanotuksi. Iiralta koreografioita Korkeimmalla mahdollisella tasolla saavutettu menestys vain lisäsi nuorten urheilijoiden motivaatiota. Ei jännittänyt niin paljon, kun oltiin Suomessa, Iira kertoo. Saavutettavaa on vielä. Iira ei pääse osallistumaan seuraaviin EM-kisoihin, koska hän vaihtaa sarjaa. Kesän ja syksyn aikana nuoret tanssijat ovat opettaneet toisilleen paljon. Samoin eläytyminen ja ilmaisu, Iira sanoo. Iiran kotona on tarvittaessa kattoon nostettava, vain vähän kisatankoa lyhyempii tanko olohuoneessa. Tämä on tavoitteellista harrastamista, Iira ja Sanna Piispa näkevät. Tavoitteet selvillä Juliuksella ja Iiralla on jo tiedossa tavoitteet uuteen kauteen.– Ennätyspisteet, EM-kisat Tallinnassa ja uusien temppujen oppiminen olisivat kivoja, Julius listaa. Etukäteen ajattelin, että onko nämä vähän kuin SM-kisat, mutta siellä oli niin paljon porukkaa ulkomailta, että päästiin kansainväliseen tunnelmaan. – Lempäälä on lähin paikka, jossa voi harrastaa, Jaana Koivuniemi kertoo. Iira harjoittelee Tampereella ja käy Helsingissä harjoituksissa noin joka toinen viikonloppu. Kisoissa käytetään nelimetristä tankoa. Voimistelusta hyötyä Iiralla on pitkä, kahdeksan vuoden historia joukkuevoimistelussa. Iiran äiti kannustaa tytärtään kertomaan, mitä tavoitteiden listalta myös löytyy.– Soolosarjan Suomenmestaruus sekä parisarjan maailmanmestaruuden uusimiinen. Lajista on ollut paljon hyötyä muun muassa notkeuden myötä. Sponsoreita yritetään löytää, jotta harrastaminen olisi mahdollista, Jaana Koivuniemi kertoo. Sitä voi siis käyttää kuka tahansa, mutta Iira on ensimmäinen, joka on sen keksinyt ja liikkeen esittänyt. Iso syy siihen saattaa olla paikallisen salin puuttuminen, Sanna Piispa ja Juliuksen äiti Jaana Koivuniemi arvelevat. Junior A -sarja vaihtuu Junior B -sarjaan. Ei ole mitään lajiliittoa, vaan kaikki maksetaan itse. – Kun ei ole harrastusmahdollisuuksia eikä treenipaikkoja Akaassa, on kauhean kiva molemmille, kun yhdessä pystyy treenaamaan tässä meillä eikä tarvitse aina lähteä muualle harjoittelemaan. Tällainen optio on mahdollisesti ensi syksynä toteutumassakin. Etäisyys ei estä nuorten harrastusta. – Tyypit tuli kyselemään asioita englanniksi, niin sitten ne muuttuivat omassakin mielessä MM-kisoiksi. Jarno Keskinen. Tällä hetkellä Iira ja Julius eivät harrasta muita lajeja. Ensimmäistä uutta koreografiaa siirryttiin tekemään välittömästi haastattelun päättymisen jälkeen
– Se oli Koskisen ensimmäisiä jaksoja. Sitten päästettiin letkulla veren tapaista, ja sitä kuvattiin monesta kulmasta. Hain sinne ja pääsin läpi. – Kohtaus, jossa olin, oli teatterissa. Liityin siihen ja katselin, mitä siellä on. Vikman osallistui Svaltan kuvauksiin yhden päivän ajan Lempäälän Sääksjärvellä Birgitan polulla. Anttijussi Vikman on kuvassa keskellä, portissa olevan stop-merkin kohdalla.. Muilta avustajilta Vikman kuuli Facebookin Elokuvaja tv-sarja-avustajat -ryhmästä.– Ryhmässä pitää olla omalla kuvalla ja tehdä pieni esittely, jotta ryhmään pääsee. Metsäjätti kertoo pienen Törmälän kylän vaneritehtaan sulkemisesta, ja Viialasta löytyi kuvauspaikaksi suljettu vaneritehdas. En itse tiennyt, että se tulee silloin. Vikman näyttelee sarjassa Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtajaa Jari Piiraista. Vikman kävi itse katsomassa Metsäjätin elokuvateatterissa, mutta kaverit ja tutut noteerasivat hänen esiintymiseensä erityisesti silloin, kun elokuva esitettiin televisiossa. Metsäjätissä olin pitkienkin päivien kuvauksissa, ja eniten lopullisessa elokuvassa näkyy se, kun kävelen allekirjoittamaan irtisanomissopimusta. Veri lensi Birgitan polulla Metsäjätissä oli avustajia eri puolilta Suomea ja porukan kesken hyvä henki. He tiesivät kertoa, mitä missäkin tehtiin. Mies haki avustajaksi Metsäjätti-elokuvaan, jota vuonna 2019 kuvattiin muun muassa Viialassa ja Urjalassa. – Työryhmä oli tosi mielissään, kun myös avustajina oli ihmisiä, jotka olivat olleet Viialan vaneritehtaalla töissä. Tervetuloa mukaan! Seuraa Pyryn kotisivuja www.viialanpyry.fi Virtaava veri ja kovat kohtalot värittävät Anttijussi Vikmanin rooleja Mikko Peltoniemi Anttijussi Vikman oli näytellyt kaksi kesää Toijalan kesäteatterissa, kun hän kiinnostui siitä, miten elokuvat ja tv-sarjat syntyvät. Taemmas menivät ne, jotka eivät halua. Siellä tapahtuu joku rituaalimurha, jossa verta lentää jopa teatteriyleisön päälle, Vikman taustoittaa. konsertti-, teatterija taidenäyttelyretkien järjestäminen maakuntaan. – Olin jossain pelissä tai leijonien kokouksessa, kun illalla alkoi puhelin päristä ja viestejä tulla ympäri Suomea. – Ennen Metsäjättiä hain Aku Louhimiehen Tuntemattomaan Sotilaaseen, mutta en päässyt. Lisätietoja ja harjoitusajat: http://www.toijalan-taekwondo.com/ tai puh 050 486 0802/Arto Tule mukaan ideoimaan kanssamme, yhdessä olemme enemmän! Toimintaamme kuuluu mm. Koomiseksi jännitystai kauhuelokuvaksi luokiteltu Svalta kertoo perheen lomasta saarella, jonne on päätynyt myös karkuteillä oleva sarjamurhaaja. Kun osaa katsoa, Vikmanin näkee myös tehtaan työntekijöiden ulosmarssissa, samoin Urjalassa Rodeo Barin ulkopuolella kuvatussa kohtauksessa. – Siihen en ensin hakenut, kun olin kuvauspäivinä matkoilla. – Porukka jaettiin niin, että eturiviin menivät ne, joiden vaatteet saivat sotkeentua tekoverellä, joka lähtee pesussa pois. Tervetuloa mukaan vanhat ja uudet harrastajat. Treenivarustukseksi riittää aluksi t-paita ja verkkarit. Metsäjätti-elokuvan kohtausta vaneritehtaan työntekijöiden ulosmarssista kuvattiin Viialan entisellä vaneritehtaalla 19.9.2019. Jari Piiraisena ruumishuoneella Anttijussi Vikmanin tuoAnttijussi Vikman on mukana kahdessa Lahti 2001 -sarjan jaksossa. Alle 10vuotiaat ovat tervetulleita vanhemman kanssa. Yhtäänhän en tiedä, näynkö minä elokuvassa vai en. Seuraavaksi Vikman pohti hakemista avustajaksi Tampereen seudulla viime vuonna kuvattuun Svaltaan, joka on brittiläis-hollantilais-vetoinen Hollywood-tuotanto. Kun sieltä ei sitten kuulunut mitään, otin yhteyttä, ja minulle kerrottiin, että he valitsivat Riku Sottisen , joka on ohjaaja Riku Suokkaan ystäviä, stand up -koomikko ja Big Brother -ääni. 10 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu Taekwondo harjoitukset jatkuvat Pappilan koululla. www.taideakaa.fi MYYMÄLÄ AVOINNA MA-PE 8.30–16.30 Haittilantie 4 A, p. (03) 5421095, kauppa.toika.com 125 v Kanssasi huomennakin Tule laulamaan ja soittamaan kuoroihimme! Akaan kirkkokuoro torstaisin klo 18-20 ja Soitinyhtye Ad libitum keskiviikkoisin klo 18-20, Akaan seurakuntasali Gospelkuoro keskiviikkoisin klo 18-19:30, Akaan srk-talon alasali Kylmäkosken kirkkokuoro torstaisin klo 17-18:30 ja Kylmäkosken Lapsikuoro perjantaisin klo 16-16:45, Kylmäkosken srk-talo Koraalikuoro torstaisin klo 17-18, Viialan kirkkokuoro torstaisin 18:15-20:15, Lapsikuoro Laulutähdet perjantaisin klo 16-16:45 ja Akaan Nuorisokuoro perjantaisin klo 17-18, Viialan srk-sali LISÄTIETOJA: akaanseurakunta.fi > Tule mukaan > Musiikki Marja-, Juhaja Hessu-kanttoreilta Painiharjoitukset alkaneet Rasin voimailutilassa tiistaina 9.1. Koronan takia jotkut kuvauspäivät kuitenkin siirtyivät, ja uusi aika sopi minulle. Ryhmän kautta Vikman haki avustajaksi tv-sarja Koskiseen ja sai kutsun koekuvauksiin pienyrittäjän rooliin, jossa oli muutama vuorosanakin
Muista näyttelijöistä osa oli tunnettuja ja osa ei, mutta he olivat hirmu avuliaita ja välittömiä. Vikman työskentelee Osuuspankilla järjestelmäasiantuntijana ja tekee hommia enimmäkseen kotona. Kokouksia on 2–4 kertaa vuodessa. Tervetuloa mukaan tanssimaan! Ilmoittautumiset numeroon 050 501 0293 (mieluiten tekstiviestillä), tanssinopettaja Alina Sirén. Seuraparlamentin perustamisesta on päättänyt hyvinvointija vapaa-aikalautakunta.. – Kun tuli kuvaustauko, olin menossa sinne, mutta Raipia tuli sanomaan, että Anttijussi, sä olet näyttelijä, tule tonne alakertaan, meille on siellä ruokaa. Oikeussalissa hyvin näkyvyyttä Sama verenlaskukohtaus nähdään toisesta kuvakulmasta sarjan kuudennen jakson alussa, mutta pidemmän aikaa ja useaan otteeseen Anttijussi Vikman näkyy samassa jaksossa, kun doping-asioita käsitellään oikeudessa. Mikko Peltoniemi Akaaseen perustetaan seuraparlamentti Tarja Antola Akaan kaupunki perustaa seuraparlamentin, jonka tehtävänä on urheiluseurojen ja kaupungin välisen yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen. – Kun olimme maskissa, Mikko Leppilampi tuli ja morjesti näyttelijäkollegoita. Ei minusta olisi ammattinäyttelijäksi, ja jo sivurooli, missä olisi enemmänkin puhetta, voisi olla aika haasteellinen, Vikman tietää.Hänen mukaansa avustajahommat vaativat joustoa joko työltä tai työnantajalta tai sitä, että ei ole työtä. Vikman näyttelee sarjassa Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtajaa Jari Piiraista. Sanoin, että okei, Vikman kertoo.Oikeustalon kuvaukset kestivät aamukahdeksasta iltakuuteen, ja päivällä avustajille sanottiin, että kakkoskerroksessa on kahvia ja leipää. Kun olin roolissa, olin vähän enemmän kuin avustaja, mutta moni varmaan ihmetteli, että mikähän ukkeli toikin on. Se taustoitettiin niin, että Tobias Zilliacuksen näyttelemä Kari-Pekka Kyrö tulee sinne ensimmäistä kertaa vähän niin kuin opiskelemaan, miten juttua tehdään, Vikman kertoo. Sarjan kuvauksissa ei Vikmanin mukaan liiemmin puitu Lahden MM-kisojen 23 vuoden takaisia tapahtumia ja niiden taustoja.– Jotkut nuoremmat avustajat eivät tienneet ollenkaan, mistä on kyse, ja osa oli sitä mieltä, että mitä tätä vielä pengotaan. Kokeilukerta maksuton. En ole mikään notkein kaveri, ja lauluääntä ja rytmitajua ei ole ollenkaan. Vikmanilla piti olla neljännen jakson alussa olevassa kohtauksessa viisi vuorosanaa, kun Kyrö tulee ovelle ja Piirainen tervehtii häntä ja katsoo Vähäsöyrinkiin ikään kuin kysyen lupaa Kyrön päästämiseksi sisään.– Ohjaaja Lauri Nurkse sanoi minulle heti, että sulla tulee ”terve” niin tamperelaisittain, että muutetaan se muotoon moi. – Sanoin, että olen kaiket päivät kotona, ja siksi täytyy lähteä illaksi harrastamaan. Kun hän on kertonut Facebookissa avustajakeikoista ja harrastuksistaan, joku kysyi, onko mies kotona ollenkaan, kun on kaiket illat menossa. Pystyn hoitamaan työni pitkälti etänä ja itsenäisesti, ja pystyn järjestämään niin, että pääsen avustajaksi koko päiväksi. Katso lisää: akaa.fi/balettikoulu Aikataulu klo 16–17 Baletti perustaso (8-vuotiaat ja vanhemmat) klo 17–17.45 Alkeisbaletti (5–7-vuotiaat) klo 17.45–18.30 Tenavatanssi (2–4-vuotiaat yhdessä aikuisen kanssa) klo 18.30–19.45 Aikuisbaletti Virtaava veri ja kovat kohtalot värittävät Anttijussi Vikmanin rooleja rein kotikatsomoihin kantautunut esiintyminen tapahtui Lahti 2001 -sarjassa, joka on nähtävissä Ruutu+-palvelussa. Suomalaisen maastohiihdon doping-katastrofia käsittelevään sarjaan Vikman ei edes hakenut, mutta niinpä vain lopputekstit kertovat, että hän on Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen . Ajattelin, että kyllä minua kiinnostaa, ja sitten mentiin Kangasalan Pikonlinnaan kuvauksiin. Nehän tekivät sillä elantonsa. Kaikkiin ryhmiin otetaan uusia oppilaita. Se vaan naureskeli, mutta minut otettiin hyvin vastaan, vaikka kaikki tiesivät, että minä en ole ammattinäyttelijä. Kohtauksia kuvattiin Tampereen oikeustalolla. Pajantie 6. Ensimmäinen kokous on tarkoitus pitää tammi-helmikuun taiteessa. Hän vastasi, että on vuodesta 2006 ollut Tampereen Työväenteatterissa kiinnitettynä näyttelijänä. Jotkut myös sanoivat, että on hyvä, kun kerrotaan aika avoimesti, mitä on tapahtunut. Anttijussi Vikman on mukana kahdessa Lahti 2001 -sarjan jaksossa. ”En ole mikään notkein kaveri” Tällä hetkellä Vikman odottaa kauhuleffa Svaltan valmistumista ja seurailee mahdollisia uusia avustajahommia. – Minulla on 38 asiakkuuspankkia, joille hoidan käyttövaltuuksia ja työvälineitä ja puheratkaisuja. Seuraparlamentilla ei ole varsinaista päätösvaltaa. Sanoin, että joo, meillä oli viime kesänä Osuuspankkiryhmän 120-vuotisjuhla, jossa sinä juonsit ja minä olin yleisössä. Entisen sairaalan kellarin ruumishuoneessa Vikman oli mukana kohtauksessa, joka sijoittui vuoden 1997 Trondheimin MM-kisoihin.– Siinä Jari Räsäseltä otettiin verta pois, koska hänen hemoglobiiniarvonsa olivat niin korkeat. Parlamentissa on edustajat myös muun muassa kaupungin liikuntapalveluista sekä teknisestä toimesta ja kunnossapidosta. Hinta 80€ (kevätkausi). – Kyllähän tämä kertoo, miten ihmisillä on pelattu menestyksen eteen: kuka laittaa urheilijan käyttämään, ja miksi on pakko käyttää?Vikmanin mielestä taustalla olivat maine ja raha. Sen jälkeen kohtausta muutettiin niin, että kun Vähäsöyrinki huutaa, onko se K-P, minä sanon joo. Kun hän oli minun kohdallani, hän moikkasi ja sanoi, että me on nähty jossain. Minulle tuli viesti, olisinko kiinnostunut pienestä roolista Jari Piiraisena. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 11 Tervetuloa kaupungin balettikouluun! Balettikoulun kevätkausi alkaa 12.1.2024, tunnit pidetään perjantaisin Viialan Lallintalolla, os. Seuraparlamenttiin voi osallistua yksi henkilö jokaisesta akaalaisesta urheiluseurasta. – Jos tulee joku mielenkiintoinen projekti, voisin hakea, mutta kyllä tämä on osoittanut omat vajavaisuuteni replikoinnissa ja ilmeikkyydessä ja vaikkapa jossain lavaliikkumisessa. Operaatiossa on mukana Räsänen, minä ja Pekka Vähäsöyrinki , jota esittää Panu Raipia . Parlamentin konkreettisia tehtäviä on tuottaa kaupungille seurojen yhteinen näkemys erilaisista liikuntaan liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi avustusperiaatteista ja tilojen käyttöön liittyvistä periaatteista. – Kyllähän Karpaasitkin elivät sillä menestyksellä. Oikeudenkäynnissä Jari Piiraisen vieressä istuu valmentaja Antti Leppävuori , jota näyttelee Janne Kallioniemi . Viidestä vuorosanasta jäivät siis jäljelle ”moi” ja ”joo”.– Kun jakso tuli valmiina ulos, siitä oli leikattu ”moi” pois, ja minä sanon vain ”joo”, Vikman nauraa. – Filmiyhtiö, joka teki Koskista, teki myös Lahtea. – En tuntenut häntä ja kysyin, onko hän tehnyt kauan avustajahommia
Ryhänen lähti vapaaehtoiseksi, kun hänen siskonsa bongasi kaupassa ilmoituksen SPR:n ulkoilutustoiminnasta. näillä kevään uusilla kursseilla on tilaa: • Liikettä niveliin, Sontula (8308403) 8.1.–15.4. Nuoria ulkoiluttajia on Toijalassa seitsemän. Ja aina vaan pienenee, jos olen viikossa hereillä sata tuntia ja siitä tunnin vanhusten kanssa. – Sisko raahasi ensimmäisellä kerralla mukaan melkein pakosta. Antaa paljon SPR:n Akaan osaston ulkoilutustoimintaa Toijalassa koordinoiva, osaston varapuheenjohtaja Arto Hyöty kertoo, että Toijalassa ulkoiluttajia on 20, joista 11 on naisia ja 9 miehiä. Alusta asti mukana ollut 75-vuotias Heikki Nevala kertoo vapaaehtoistyön ottavan vähän mutta antavan paljon.– Jos olen vuorokaudessa hereillä 15 tuntia ja siitä tunnin olen ulkoiluttamassa vanhuksia, onko se paljon vai vähän. Marraskuun lopulla hän osallistui Toijalan joulunavaukseen, kun SPR:n vapaaehtoiset veivät Mäntymäen asukkaita Toijalan torille. klo 18 • Luonnonmukainen puutarhanhoito -luento Akaan pääkirjastossa 15.2. Vuodenajat kiinnostavat aina.– Eräs herra tykkäsi laulaa koko matkan, Ryhänen kertoo.19-vuotias Aino Anttonen on valmistunut vastikään hammashoitoon suuntautuneeksi lähihoitajaksi. • Värjäysviikonloppu (1143402) 17.– 27.1. Mäntymäen asukkaiden kanssa ulkoilee myös 17-vuotias Veera Linna, joka opiskelee toista vuotta Akaan lukiossa. • Värikästä virkkausta (1141408) 15.2.–18.4. – Tämänkokoisessa kaupungissa yli 500 toimintakertaa vuodessa on paljon, Hyöty toteaa. Joku nukkuu sohvalla, joka on aika suosittu paikka. – Siitä tulee itsellekin hyvä mieli, kun näkee, kuinka iäkkäille tulee hyvää mieli ja he saavat ulkoilla. • Kokeileva akvarellimaalaus (1109406) 7.–24.3. Vapaaehtoisia pitää olla myös pikkuisen enemmän kuin ulkoilevia asukkaita, jotta saamme maksimimäärän ulos ja vapaaehtoisille vapaapäiviä, Hyöty sanoo. • Keskeneräiset ompelutyöt (1142405) 9.–23.3. Järvisen mukaan ulkoilulla on rauhoittava vaikutus. • Opinklinikka (2198407) 22.1.–25.4. Arto Hyöty kertoo, että myös uudet vapaaehtoiset ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Voit mm. krs, ke–to klo 9–12, 13–15 Akaan kirkkokuoro Tervetuloa laulamaan Akaan kirkkokuoroon! Harjoitukset alkavat to 11.1. Kylmäkoskella sijaitsevassa Tarpiakodissa ulkoiluttajat käyvät kerran kuussa. Hänen mielestään ulkoilu pyörätuolissa on kuitenkin vaihtelua. Torkonkartanon ulkoiluttajiin kuuluvan Ryhäsen mukaan tunti vapaaehtoistyötä viikossa voi tarjota toiselle päivän elämyksen ja on toiselle hyötyliikuntaa. Punaisiin liiveihin sonnustautuneet Veera Linna (vas.) ja Aino Anttonen ulkoilevat Mäntymäen asukkaiden ja Markus Ryhänen Torkonkartanon asukkaiden kanssa. • Espanjan helppo keskustelu (1207405) 17.1.–17.4. Heikkosen mukaan reitillä ei ole väliä, ja sitä joka tapauksessa vaihdellaan. klo 17.30 ILMOITTAUDU kursseille verkossa, puhelimitse tai palvelupisteellä • ASIAKASPALVELUNUMERO 03 5691 7100 ma–to klo 10–12, ti–to klo 13–15 • AKAAN PALVELUPISTE Sampolanranta, 2. toimia ryhmässä, ideoida toimintaa tai päivittää verkkosivua ja somea. Pääsee ainakin ulos, ja on kivoja ulkoiluttajia, Heikkonen kertoo. – Tämä on ollut vielä mukavampaa kuin oletin. • Digiklinikka (3401407) 22.1.–26.4. • Dj-kurssi (1005401) 14.–21.1. 12 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu Tule harrastamaan kansalaisopistoon! Kurssitarjonta täydentyy jatkuvasti! Kaikki kurssit ja muut tiedot uusi.opistopalvelut.fi/valkeakoski Mm. Ulkoilun ohessa vanhusten kanssa muistellaan menneitä ja ihastellaan pihoja. Tarpiakodissa ulkoilutuksia oli viime vuonna 66 ja ulkoiluttajia kymmenen. • Sukututkimusklinikka (1301407) 15.1.–26.4. Se on tosi vähän. Golfsimulaattori Akaa Oy 045 340 6305 golfsimulaattoriakaa@gmail.com golfsimulaattoriakaa.fi Tehtaantie 18 jolla on merkitystä. – Totta kai se on mukavaa. Lenkin päälle päikkärit Mäntymäessä lähihoitajana työskentelevän Kati Järvisen mukaan asukkaat odottavat ulkoilua ja takaisin tultuaan kertovat, missä ovat käyneet. Marjatta Virtanen harmittelee polvivaivan haittaavan kävelyä. Viime vuonna Toijalassa toimintakertoja oli 523, joista yli 90 prosenttia oli ulkoiluja. SSAB:n Toijalan-tehtaalla työskentelevä 21-vuotias Ryhänen on koulutukseltaan datanomi. Tiedustelut kanttori Juha Salmesvuori 040 721 1182. Anttonen toimii ulkoiluttajana Mäntymäessä, joka on hänelle tuttu myös työharjoittelupaikkana. • Gellipainanta (1145407) 26.1.–11.2. – Kun kyse on vapaaehtoistyöstä, ihmisiä tulee ja menee elämäntilanteiden mukaan. Järvinen pitää vapaaehtoistyötä tärkeänä. Tervetuloa mukaan! Tule mukaan kivaan VAPAAEHTOISTOIMINTAAN , Lisätiedot www.mielenterveysseurat.fi/ akaa. SPR:n paikallisosaston ulkoilutustoiminta alkoi 14 vuotta sitten Havulinnasta. – Arjen sankareita kyllä tarvitaan tueksi. • Ompelua kierrätysteemalla (1142406) 28.3.–2.5. Ulkoiluttajaksi hän lähti isänsä jalanjäljissä. – Aika moni menee vetäisemään sen jälkeen pikku päikkärit. Huonolla säällä ulkoilu korvattiin muulla ohjelmalla. Koelaulu uusille laulajille. Toiminta on tuttua Saara Heikkoselle ja Marjatta Virtaselle.. klo 18 Akaan seurakuntasalissa. Veera Linnan, Aino Anttosen ja Markus Ryhäsen mukaan sekä auttajat että autettavat saavat hyvän mielen SPR:n vapaaehtoiset ulkoilevat hoivakotien vanhusten kanssa Tarja Antola SPR Akaan yhdistyksen vapaaehtoiset käyvät joka lauantai ulkoiluttamassa Toijalassa Havulinnan, Torkonkartanon ja Mäntymäen hoivakotien asukkaita. Muista myös kevään luennot: • Luentosarja Tuntemattoman kohtaaminen Kylmäkosken kirkossa 11.1., 29.2., 14.3. Jäin koukkuun. – Tuntuu, että tekee oikeasti hyödyllistä ajallaan ja pääsee piristämään jonkun päivää sillä tunnilla. Sulalla kelillä mukaan voidaan ottaa myös kävelijöitä. Lähtijät valitsee hoivakodin henkilökunta. Tarvitaan uusiutumista, jotta voimme kehittää toimintaa. • Kotipuutarhanhoito (7103402) 11.–25.3. Talvella pyörätuolissa Talvella hoivakotien asukkaat ulkoilevat vapaaehtoisen kanssa pyörätuolissa istuen. Mäntymäessä porukka on aivan mahtavaa ja pirteää. Tästä tulee hyvä mieli, Linna kertoo. Teemme kuitenkin aika minimiporukalla töitä. Mäntymäessä asuville 85-vuotiaalle Saara Heikkoselle ja 94-vuotiaalle Marjatta Virtaselle ulkoilu yhdessä vapaaehtoisten kanssa on tuttua. Vuodenajat kiinnostavat Markus Ryhänen , Aino Anttonen ja Veera Linna Toijalasta ovat vapaaehtoisporukan nuorta kaartia. SPR Akaan osasto on sopinut hoivakotien kanssa, että kerralla ulkoilemaan voi lähteä enintään neljä asukasta
Toiminta on valvottua, mutta ei ohjattua. SPR Akaan yhdistyksen varapuheenjohtaja Arto Hyöty koordinoi ulkoilutustoimintaa Toijalassa. Tarja Antola. Nyt sinulla on mahdollisuus tulla kysymään liikunnasta! Liikunnanohjaaja päivystää parittomien viikkojen tiistaisin Monitoimihallin kuntosalilla klo 17.30-18.30 16.1.2024 alkaen. Viiden kerran kuntosali tutuksi-kurssi on suunnattu kuntosaliharjoittelun vasta-alkajille ja kuntosaliharjoittelusta kiinnostuneille, jotka haluavat syventää tietouttaan sekä tekniikoita. Akaan kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa kuntalaisille maksutonta liikuntaneuvontaa. Veera Linna, Aino Anttonen ja Markus Ryhänen aloittivat vapaaehtoisina viime vuonna. Liikuntaryhmissä on vielä tilaa! Lisätietoja ja ilmoittautuminen: akaa.fi/liikunta Kuntosali tutuksi-kurssi 11.1.-8.2.2024 Kaipaatko neuvoja tai uusia vinkkejä kuntosaliharjoitteluun. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 13 Veera Linnan, Aino Anttosen ja Markus Ryhäsen mukaan sekä auttajat että autettavat saavat hyvän mielen LIIKUNTAPALVELUT TIEDOTTAA LIIKUNTAPALVELUIDEN KEVÄTKAUDELLA PALJON UUTTA TARJONTAA! Lasten liikuntamaa alkaa tammikuussa Kaikille maksuton liikuntamaa tiistaisin klo 16-17 Akaa Areenalla 9.1.2024 alkaen! Lasten liikuntamaa on vapaata, vauhdikasta ja monipuolista liikuntaa, joka on suunnattu alakouluikäisille lapsille. Yksilöllisen liikuntaneuvonnan kautta saat tietoa terveyttä edistävästä liikunnasta, ohjatusta liikunnasta sekä ulkoja hyötyliikunnan mahdollisuuksista. Varaa aika: erityisliikunnanohjaaja Miska Arminen, p. Jos sähköinen ilmoittautuminen ei onnistu, ilmoittautumisia otetaan vastaan myös puhelimitse: 040 335 3366 040 335 3566 SPR:n vapaaehtoiset ulkoilevat hoivakotien vanhusten kanssa Heikki Nevala (vas.) on toiminut vanhusten ulkoiluttajana 14 vuotta. Parkouria, pelailua, temppurataa...Tule mukaan kokeilemaan! Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua. 040 335 3366 Tule kysymään vinkkejä liikuntaan liikunnanohjaajalta Kaipaatko neuvoja kuntosaliharjoitteluun tai muun liikuntaharrastuksen löytämiseksi. 040 335 3566 liikunnanohjaaja Heidi Menna, p. Maksutonta liikuntaneuvontaa kuntalaisille Kaipaatko tukea liikunnan aloittamiseen
SOPIWA sohva 3-istuttava YLÖJÄRVEN MYYMÄLÄ MALLEJA POISTOHINTAAN YLÖJÄRVEN MYYMÄLÄ MALLEJA POISTOHINTAAN SOPIWA XL MALLISOHVIEN VAIHTOVIIKOT MALLISOHVIEN VAIHTOVIIKOT alk. asti. 03-542 4230 ark. 30-60 päivää korotonta ja kulutonta maksuaikaa! Jopa 12 kk korotonta maksuaikaa! Verkkokauppa juurikivi.fi ALIAS kulmasohva 226x192 cm 1900€ (3861€) ALIAS pyöreä rahi 280€ (564€) mySOFABED vuodesohva 201 cm, vuodekoko 140x200 cm 925€ (2316€) SAIMAA kulmadivaanisohva 220x200 cm 2060€ (4212€) SKÅNE kulmasohva 247x219 cm 1540€ (3850€) Hämeenlinnan myymälä Katsastusmiehentie 6 puh 044 705 7700 sisustustalo@juurikivi.fi Palvelemme ark 10-18, la 10-15, su 12-15 Ylöjärven myymälä Soppeentie 18 puh 03 261 4555 kalustetalo@juurikivi.fi Palvelemme ark 10-18, la 10-15 Meiltä myös palvelut •kasaus •kuljetus •vanhat pois Huonekalukauppaa jo yli 60v TALVIALE TALVIALE NORONEN SOHVAT JA NOJATUOLIT TARJOUKSESSA! NORONEN SOHVAT JA NOJATUOLIT TARJOUKSESSA! Valitse laatu, valitse mukavuus, valitse Noronen! Valitse laatu, valitse mukavuus, valitse Noronen! Esim. Kotimaista laatua. 6.30–19, la 8–19, su 9–19 www.nestetoijala.. Aja Neste autopesuun! Pesu avoinna joka päivä 24 h joka päivä 24 h Täyden palvelun huoltoasema Neste Toijala Aja Neste autopesuun! Aja Neste autopesuun! Aja Neste autopesuun! Laaja valikoima laadukkaita Neste voiteluaineita ja autokemikaaleja Herkulliset Scanburger ja ruoka-annokset Kaikki polttoaineet tankattavissa 24 h Neste-polttoöljyt lämmitykseen, koneisiin ja maatalouteen Nestekaasut. 1495€ (2199€) PORTO avokulmasohva 244x200 cm 1260€ (2527€) SKÅNE kulmasohva 289 x 236 cm 2525€ (5047€) HÄMEENLINNAN MYYMÄLÄ MALLEJA POISTOHINTAAN HÄMEENLINNAN MYYMÄLÄ MALLEJA POISTOHINTAAN SLEEPY lepotuoli mekanismilla 795€ (1590€) SELECT avokulmasohva 242x205 cm 1140€ (2286€) ANNE recliner 745€ (1487€) HETA 3-istuttava 990€ (2127€) ANNE 3-istuttava 555€ (1109€) ALE ALE ALE AITO AITO ALE ALE ALE AITO AITO Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. Sinivalkoista palvelua. 14 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu Hinnat voimassa 31.1
2 kpl/talous – 30 % 8. 00 2 KP L Luomuruispala 100 % ruista viljaraaka-aineesta | runsaskuituinen | 100 g | 3,00 €/kg | norm. Tervetuloa! TARJOUKSET VAIN AKAAN MYYMÄLÄSSÄ PAULIG Juhla Mokka -kahvi suodatinjauhatus | vaalea tai tumma paahto | 500 g | 8,00 €/kg | norm. Tarjoukset voimassa to 11.1. 34,99 € | Drop System auttaa säilyttämään ruoan mehukkuuden ja aromikkuuden | paistien valmistukseen ja tarjoiluun | helppohoitoinen ja pitkäikäinen emalipinnoite | uuninkestävä 240 °C asti | soveltuu kaikille liesityypeille – myös induktioliedelle | musta tai punainen ERNESTO TILAVUUS 2,8 L – 29 % 24. 90 €/kg. 7,98 € | hinta yksittäin 3,99 € | maks. – ke 17.1. klo 8–18 tarjoamme sinulle AVAJAISKAHVIT. 11,50 € | hinta yksittäin 5,75 € | maks. 2 kpl/talous – 31 % 5. Lahjakorttien arvot 1 x 500 €, 5 x 100 € ja 10 x 50 €. 24,90 € | maks. Lahjakortin arvo JOPA 500 €! LIDL AKAA VUORITIE 2 MA–PE 8–21, LA 8–21, SU 10–20 *Etu ei koske alkoholia sisältäviä juomia tai tupakkatuotteita. 2 kpl/talous – 32 % 16. 99 397077 3 YEAR VUOTTA ÅRS LATA MET. Joissain kasseissa myös ekstrayllätys: Lidlin lahjakortti. Avajaispäivänä 11.1. 2,25 € | hinta yksittäin 0,45 € – 33 % 1. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 15 AKAAN MYYMÄLÄN AVAJAISET TORSTAINA 11.1. KLO 8 Avajaispäivänä 11.1. 50 2 KP L PAISTOPISTEESTÄ ISOKARI Savustettu kirjolohifilee ruodoton | n. -AASTANE GADU JAHRE WARRA NTY · TA KU U · G A R A N TI · GW ARA NCJ I · GA RA NT IJ A · G A R A N TI I · GA RA NTI E · MILBONA Edamviipaleet 24 % rasvaa | kätevä pakkaus | 400 g | 6,88 €/kg | norm. 50 5 KP L Valurautapata norm. 700 g | hinta/kg | norm. vähintään 20 eurolla ostaneille* jaossa rajattu määrä YLLÄTYSKASSEJA
16 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu Jos tahdot vaihtaa täystilauksesi digitilaukseksi • Täytä nettilomake akaanseutu.fi/tilausmuutos tai • Lähetä sähköpostia tilaukset@akaanseutu.fi Varmista, että: ° olet aktivoinut digitunnuksesi >> akaanseutu.fi/tunnukset ° myös perheenjäsenilläsi on omat digitunnukset >> akaanseutu.fi/digi ° olet ladannut Akaan Seudun sovelluksen puhelimeesi ja/tai tablettiisi akaanseutu.fi/sovellus >> App Store/Google Play-kauppa ° seuraat meitä Facebokissa >> facebook.com/akaanseutu ° hyödynnät lehden arkistoa >> akaanseutu.fi/nakoislehti
Teemasisällöt kertovat ajankohtaisista rakentamisen ja kodin aiheista ja tarjoavat vinkkejä monenlaisille asujille. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 17 rakentaminen ja koti keskiviikkona 31. Puhelin on soinut ja sähköpostissa käy vilkas kuhina. Hyvin toteutettu mainos antoi myös lukijoille tietoa taloyhtiöiden patteriverkostojen tasapainotamisesta, mikä onkin tuonut tasaisen jämäkästi tekemistä yritykseen. Rakentaminen ja koti -teemassa yritykselläsi on erinomainen mahdollisuus tuoda tuotteesi ja palvelusi esiin aidosti kiinnostuneen yleisön silmissä. Asta Kohonen asta.kohonen@akaanseutu.fi 044 347 7404. tammikuuta 2024 LU K I JA L Ä H TÖ I STÄ S I SÄ LTÖÄ I H M I S L Ä H E I S E ST I -teema KYLLÄ TOIMII! SISÄLTÖMARKKINOINNILLA TULOKSIIN. Kevään Rakentaminen ja koti -teema ilmestyy reippaaseen rakennusaikaan 31.1.2024. Ole pian yhteydessä tuttuun mainosyhteyshenkilöösi! Syksyllä Pirmedioiden Rakentaminen ja Koti -teemassa sisältömarkkinointijutulla yritysestään kertoneet yrittäjät Markus Leppälä ja Jussi Jalonen pääsivät tavoitteeseensa kirkkaasti. Haussa oli tunnettuutta yrityksen nimelle sekä uusia asiakaskontakteja yrityksistä ja taloyhtiöistä. KERRO PALVELUISTASI JA ITSESTÄSI PIRMEDIOIDEN LAAJALLE LUKIJAKUNNALLE. YRITTÄJÄ JUURI NYT suunnitellaan kevään, kesän ja syksyn projekteja niin kotitalouksissa kuin yrityksissäkin
Louis Pineau ja Jyri Niemi vuorottelivat liberohommissa.Lempo-Volleyn aloitti kuusikolla, jossa passarina hääri Matti Toivola , hakkurina Tuomas Sillanpää , yleispelaajina Simo Puttonen ja Daniel Heinonen sekä keskellä Aatu Pöllänen ja Aaro Keisanen . Lempon liberona pelasi Jami Törrö . Erien yhteenlaskettu kesto oli 65 minuuttia. Jokainen huilipäivä ja jopa huilitunti on tarpeen jatkoa ajatellen, huokaisi Hasse Mattila voittoisan ottelun jälkeen. Pitkän joulutauon kangistamat nivelet on saatu nyt notkeaksi, ja sarja jatkuu Akaa Futsalin osalta heti tmän viikon perjantaina kotihallissa Akaa Areenalla. Ottelukuorman vuoksi päätettiin jo etukäteen pistää täysi höyry päälle alusta lähtien. Ainoa Akaan pelaaja, jota ei kentälle päästetty, oli toinen hakkuri Tino Vuori . – Lauantaina jo pelaamme Vantaalla Ducksia vastaan, ja alkuviikosta lähdemme kohti Espanjan Teruelia. Yleensä tapahtumarikkaissa paikallisotteluissa on totuttu näkemään roppakaupalla rikkeitä, kortteja ja maaleja. Se siirtyi 1–0-johtoon ajassa 12.43. Näin siirryttiin viiden minuutin jatkoajalle. Mahdollinen loppuottelu on edessä lauantaina 3.2. Ne jakautuivat tasaisesti koko joukkueelle. Juha Vedenpää Kauden toinen Etelä-Pirkanmaan paikalliskamppailu pelattiin lauantaina täpötäydessä Apian liikuntahallissa Valkeakoskella. on Savo-Volley. Akaalaisten välierävastustaja perjantaina 2.2. Europelien vuoksi Akaa-Volley on melkoisessa otteluruuhkassa, ja Lempäälä on toki hieman lähempänä kuin Oulu. Kun Akaa-Volley voitti Lempo-Volleyn, ruuhkaa tuli lisää. Lempääläläinen Akaa-Volleyn oma farmijoukkue oli mieluinen vastustaja. Passarina aloitti Ilja Ivanov , hakkurina Mat?j Šmídl , yleispelaajina Mikko Räsänen ja Jere Heiskanen sekä keskellä Panu Pitkänen ja Petteri Tyynismaa . Tasaisessa ja tarkassa pelissä joukkueet rakensivat kohtalaisia maalipaikkoja vuorotahtiin, mutta kotijoukkue Mad Max löysi ensimmäisenä tehokkuuden. Harri Mattila Tero Intala oli pelipäällä ja teki tehopisteet 1+2. Molemmat joukkueet pystyivät käyttämään ottelussa koko rosteriaan. Se pelataan Turun Kupittaalla helmikuun alussa. Akaa Futsalin valmentaja Alejandro De San Bernabe ei ollut erityisen tyytyväinen joukkueen esitykseen. Eikä kolmatta ilman neljättä, Maxit jälleen johtoasemaan, mutta hiukan myöhemmin Markus Rautiainen haastoi ja laukoi upeasti tilanteeksi 4–4. Vastaan perjantai-illan futsalnäytelmässä asettuu espoolainen GFT. Tauolle mentiin kuitenkin Mad Maxin 2–1-johtoasemassa.Toisella jaksolla Akaa Futsal osoitti sitkeyttään. Akaa-Volleyn syöttäjät takoivat 373-päisen yleisön edessä 12 ässää. Lempäälän Hakkarissa torstai-iltana pelatussa ottelussa näkyi selkeästi ykkössarjan kärjen ja Mestaruusliigan parhaimmiston tasoero. – Onneksi Lempo-Volley oli syyskauden päättyessä ykkösen kärjessä. Lempo-Volley oli hieman tehokkaampi jatkopallojen päättämisessä. Niin Kunnari kuin Lempon valmentaja Tuomas Alatalo pyörittivät vaihtorulettia kiitettävään tahtiin. Jarno Mäkinen. Olimme hiukan kärsimättömiä, ja sen takia emme päässeet omalle tasollemme. Sen ainoa onnistuja oli Bob , joka osui vain 16 sekuntia ennen päätössummeria Tero Intalan oivasta kulmapotkusta. Ottelu alkaa kello 19.30. Toki Tyynismaan leijasyötöt toivat kolme suoraa pistettä. Voitto takasi kolmannen kerran paikan Suomen Cupin lopputurnauksessa. Vieraiden parhaana palkitun Kasper Kankaan komea kaukolaukaus tasoitti pelin. – Saimme luotua mukavan määrän maalipaikkoja, mutta muuten esityksemme jäi kehnoksi. Jos Akaa-Volley pystyy ensi viikolla Espanjassakin hyökkäämään 62 prosentin tehokkuudella, se on todella vahvoilla Challenge Cupin seuraavalle kierrokselle.Kaiken kaikkiaan Akaa-Volleyn kovuus näkyi Lempo-pelin tilastoissa joka sarakkeessa. Harvinaista nähdä kaksi liberoa kättelemässä palkitsijaa. Valkeakoski ei ole kuitenkaan helppo paikka kenellekään, kuten on nähty, ja siihen nähden nämä kaksi sarjapistettä olivat meille erittäin tärkeät. 18 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu Otteluruuhkassa olevalle joukkueelle jokainen huilitunti on nyt tarpeen URHEILU Akaa Futsal venyi voittoon Valkeakoskella Akaa-Volleyn kapteeni Panu Pitkänen näytti joukkueelleen mallia ja hyökkäsi onnistuneesti Lempo-Volleyn torjunnan ohi. Akaan hyökkäykset puolestaan lähtivät korkeammalta kuin lempääläläisten, ja siksi niiden puolustaminen oli Lempon miehistölle vaikeata. Sen lisäksi, että joukkueella on kotoisessa Mestaruusliigassa eniten pelattuja otteluita, menestys Challenge Cupissa on kuormittanut pelaajia.– Tämäniltainen peli meni suunnitelman mukaan. Kun cupin puolivälierään oli tulossa nimenomaan kärkijoukkue, jokainen voi arvata, että Lempoa toivoimme, kiitteli Akaa-Volleyn apuvalmentaja Hasse Mattila ennen ottelua. Mattila viittasi luonnollisesti etäisyyksiin. Mad Max siirtyi kolmannen kerran johtoon, mutta Akaa venyi taas. Ensin Tuomas Pulkkinen tasoitti pelin hienolla laukauksella. Kakkosena oli Oulun Kisko. Suunnitelman mukaan Akaa-Volley on ollut melkoisessa otteluruuhkassa koko syksyn ja vuodenvaihteen. Nyt ensimmäistä tilastomerkintää jouduttiin poikkeuksellisesti odottamaan aina jakson jälkimmäiselle kymmenminuuttiselle asti. Akaa-Volley eteni kolmannen kerran Suomen Cupin lopputurnaukseen Harri Mattila Akaa-Volley sai lentopallon Suomen Cupin puolivälierävastustajaksi ykkössarjan kärkijoukkueen Lempo-Volleyn. Viihdyttävän ja tasaisen ottelun jälkeen vierasjoukkue Akaa Futsal nappasi kaksi sarjapistettä, kun se kaatoi isäntäjoukkue Mad Maxin jatkoajan jälkeen 4–5.Avausjakso ja varsinkin sen alku oli tarkkaa ja osin varovaistakin peliä. Tämän selässä oli sen verran jumia, että valmennusjohto katsoi parhaaksi lepuuttaa miestä.Selkeimmät erot joukkueiden välillä olivat syöttöjen vaikeusasteissa ja hyökkäystehoissa. Ottelun parhaina nimittäin palkittiin Akaan Jyri Niemi ja Lempäälän Jami Törrö. Erot syötöissä Heti ottelun alussa kävi selväksi, ettei Akaa-Volleyn valmennus mitenkään aliarvioinut vastustajaa. Lempääläläinen lentopalloyleisö arvostaa pelissä muitakin kuin niitä, jotka takovat näyttäviä hyökkäyksiä vastustajan kenttään. Päävalmentaja Olli Kunnari lähetti kentälle pelaajat, jotka todennäköisesti muodostavat avauskuusikon myös ensi viikon Challenge Cupin pelissä Espanjassa. Kaksi minuuttia myöhemmin peli oli taas tasan, kun Tero Intalan kaukaa lähtenyt vapaapotku löysi tiensä Mad Maxin maalin ylänurkkaan. Jatkoaika käänsi pelin Enempää maaleja vauhdikkaalla toisella jaksolla ei nähty. Akaa-Volley vei ottelun lukemin 0–3 (14–25, 16–25, 16–25). Mad Max ei enää ehtinyt tasoittamaan, joten arvokas lisäpiste kirjattiin Akaa Futsalin nimiin. Yhteenlasketut pisteet Akaalle 75/46, ässät 12/3, vastaanottoprosentit 52/33, hyökkäysten onnistumisprosentit 62/43 ja torjuntapisteet 6/4
Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 19 LUE, LUE, NIIN SINÄKIN NIIN SINÄKIN tiedät tiedät The standard Lorem Ipsum passage, used since the 1500s "Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Akaan Seutu on seurannut tilanteen kehittymistä ja kertonut lukijoilleen aina, kun alueen asukkaiden ja yritystenkin elämään vaikuttaneesta asiasta on saatu uutta tietoa. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Kehitämme ja rakennamme tulevaisuuden Akaata paikallisen journalismin avulla. MUISTATKO VIELÄ TÄMÄN. Viimeisimmissä uutisissa on kerrottu, että uuden sillan pitäisi olla valmis vuoden 2024 loppuun mennessä. Me kerromme tuoreet uutiset ja paikkakunnan tärkeät asiat. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Lontilanjoen silta suljettiin MUISTATKO VIELÄ TÄMÄN. Digissä ja printissä. Sulkemisesta kertovat liikennemerkit ja sulut asetettiin sillalle. Silta on huonossa kunnossa, minkä vuoksi sen käyttö ei ole turvallista. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum." Otsikko MUISTATKO VIELÄ TÄMÄN. Akaan Seutu kertoi juhannuksen alla, että Lontilanjoen silta Hämeentiellä Toijalassa suljettiin liikenteeltä torstaina 22.6. kello 12 alkaen. MUISTATKO VIELÄ TÄMÄN?
Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Multikaara Huolto Oy Kaukolantie 6, 37830 Akaa (03) 543 4505 Akaan valtuutettu KELA-TAKSI 0800 415 710 / AUTO 1239 Marko Hiltunen & 050 551 1320 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-18 pe 8-16 Puh. 045 674 2612 JALKOJENHOITOA Monipuoliset luontaishoidot hyvinvoinnin tueksi. 044 347 7404 Pihaja ongelmapuiden kaadot Maaja piharakentaminen 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi HHUUVVIILLAAM MEESSTTAARRIITT JarPitek Oy Jari Pirinen 0400 540 375 Mökkitalkkaripalvelut • Korjausrakennuspalvelut Huolenpitopalvelu •Kiinteistön huolto Talokirjan luominen • Tontin raivaus ja siivous MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 Kiinteistönvälitystä Minna Alahäivälä 045 803 0600 Mikko Levo 040 965 5550 www.houstonlkv.fi Määräaikaishuollot Ilmastointihuolto Jarruhuolto Vikadiagnostiikka Pyöränsuuntaus Tuulilasit • Renkaat JMN Autohuolto Oy puh. 040 124 2566 www.kylmakoskenapteekkif.i Olemme avoinna: ma-pe 9.30-17, la 10-15 TERVETULOA MEILLE KYLMÄKOSKEN APTEEKKIIN! Kurkelantie 1, Akaa Puh. ?????????. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Nurkkalistat Tippalistat Tippalistat Päätylistat Päätylistat Ikkunalista Ikkunalista LOUNASTARJOUS 9,90E ARKISIN KLO 10-14 HUOM! 9,90E/ATERIA -LOUNASTARJOUS KOSKEE VAIN JUUSTOATERIAA, PEKONIATERIAA JA KANA-ATERIAA Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. (06) 781 0770 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.10.2016 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.3.2018 APTEEKKI Millerin kauppakeskus Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa puh. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Kiinteistöhuollot Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 20 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.–30.11.2013 APOTEKET MEDI APTEEKKI Vi betjänar Palvelemme vardagar 9-20 arkisin lördagar 9-18 lauantaisin söndagar 12-18 sunnuntaisin Prisma-Center Jakobstad, Pietarsaari, tel./puh. Toimitusaika 1-3 vrk. 03 543 5076 Avoinna: ark. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Sarjoitukset . 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. p. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 03 542 4230 ark. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 6.30-19, la 8-19, su 9-19. 9-19 la 9-15 su 10-14 VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . MYYNTI HUOLTO KORJAUS. Asennukset ja huollot kaikkiin merkkeihin. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 9–17 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. www.eijuska.fi P. 24 % viikko Kiinnostuitko. Pyydä tarjous! Puh. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Hoitola Coconainen www.hoitolacoconainen.com Akaan ja Urjalan alue myös kotija laitoskäynnit Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. yrttienkelisatu@gmail.com 044 9853365 www.yrttienkeli.wordpress.com 0400 987 966 sari@allinapu.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. 045 184 9184 Keskuskatu 47, Viiala (S-Market Viialan yhteydessä) puh. 0203 32890 (8,4 snt/min) KOTIPALVELU 040 546 5639 / Sari tellun-kirppis1.webnode.fi Meijerintie 1, Toijala Mattopesu meiltä! ma–pe 10–17, la 10–16, su sulj. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. p. listapituus 3200 mm. 040 138 3213 Akinkuja 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 -huolto palveluksessasi. vakiovärit. 8-16.30, p. 050 562 6215 Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. . 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi Akaan Seutu myös Facebookissa Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 15 euroa + alv. Kyrölä P. Myynnissä myös lahjakortit. Kerron mielelläni lisää. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 27 euroa + alv. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Avaimet . 24 % viikko 2x50 49 euroa + alv. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Max. 040 557 2458 Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh
MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Sarjoitukset . 8-16.30, p. Avaimet . . 24 % viikko Kiinnostuitko. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Multikaara Huolto Oy Kaukolantie 6, 37830 Akaa (03) 543 4505 Akaan valtuutettu KELA-TAKSI 0800 415 710 / AUTO 1239 Marko Hiltunen & 050 551 1320 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-18 pe 8-16 Puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Kiinteistöhuollot Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Max. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Asennukset ja huollot kaikkiin merkkeihin. 040 124 2566 www.kylmakoskenapteekkif.i Olemme avoinna: ma-pe 9.30-17, la 10-15 TERVETULOA MEILLE KYLMÄKOSKEN APTEEKKIIN! Kurkelantie 1, Akaa Puh. 03 542 4230 ark. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 040 557 2458 Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 6.30-19, la 8-19, su 9-19. MYYNTI HUOLTO KORJAUS. yrttienkelisatu@gmail.com 044 9853365 www.yrttienkeli.wordpress.com 0400 987 966 sari@allinapu.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 9–17 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Pyydä tarjous! Puh. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Hoitola Coconainen www.hoitolacoconainen.com Akaan ja Urjalan alue myös kotija laitoskäynnit Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . 0203 32890 (8,4 snt/min) KOTIPALVELU 040 546 5639 / Sari tellun-kirppis1.webnode.fi Meijerintie 1, Toijala Mattopesu meiltä! ma–pe 10–17, la 10–16, su sulj. www.eijuska.fi P. 045 674 2612 JALKOJENHOITOA Monipuoliset luontaishoidot hyvinvoinnin tueksi. 24 % viikko 2x50 49 euroa + alv. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi Akaan Seutu myös Facebookissa Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 15 euroa + alv. Kyrölä P. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Toimitusaika 1-3 vrk. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. p. p. 050 562 6215 Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Nurkkalistat Tippalistat Tippalistat Päätylistat Päätylistat Ikkunalista Ikkunalista LOUNASTARJOUS 9,90E ARKISIN KLO 10-14 HUOM! 9,90E/ATERIA -LOUNASTARJOUS KOSKEE VAIN JUUSTOATERIAA, PEKONIATERIAA JA KANA-ATERIAA Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 045 184 9184 Keskuskatu 47, Viiala (S-Market Viialan yhteydessä) puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. listapituus 3200 mm. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 21 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.–30.11.2013 APOTEKET MEDI APTEEKKI Vi betjänar Palvelemme vardagar 9-20 arkisin lördagar 9-18 lauantaisin söndagar 12-18 sunnuntaisin Prisma-Center Jakobstad, Pietarsaari, tel./puh. (06) 781 0770 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.10.2016 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.3.2018 APTEEKKI Millerin kauppakeskus Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa puh. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 27 euroa + alv. ?????????. 03 543 5076 Avoinna: ark. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 040 138 3213 Akinkuja 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 -huolto palveluksessasi. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Kerron mielelläni lisää. vakiovärit. Myynnissä myös lahjakortit. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 044 347 7404 Pihaja ongelmapuiden kaadot Maaja piharakentaminen 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi HHUUVVIILLAAM MEESSTTAARRIITT JarPitek Oy Jari Pirinen 0400 540 375 Mökkitalkkaripalvelut • Korjausrakennuspalvelut Huolenpitopalvelu •Kiinteistön huolto Talokirjan luominen • Tontin raivaus ja siivous MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 Kiinteistönvälitystä Minna Alahäivälä 045 803 0600 Mikko Levo 040 965 5550 www.houstonlkv.fi Määräaikaishuollot Ilmastointihuolto Jarruhuolto Vikadiagnostiikka Pyöränsuuntaus Tuulilasit • Renkaat JMN Autohuolto Oy puh. 9-19 la 9-15 su 10-14 VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh
Hän oli harjoittelijana Toijalan kaupungin kaavoituksessa ja sai täällä tietää sairastavansa aidsia. Siperia on opettanut ja huolella. alkaen torstaisin ja lauantaisin klo 10-13. 040 839 5975 tai diakonia.akaa@evl.fi. menn. 26.1. klo 9-10: 040 709 1691, 040 725 7418 tai 040 839 5975 tai s-postitse: diakonia.akaa@evl.fi APUA JA TUKEA KASTETTU Oliver Kosmo Hellberg, Eevi Olivia Tuomisto. klo 13, Akaan srk-sali. Seuraavan viikon rajuilma kaatoi alueella puita. En ole kummoinen suunnittelijakaan, saati varmistelija, joten suoranaisia vahinkojakin on sattunut. Akaan seurakunnat osallistuvat rukousviikkoon järjestämälle kristittyjen kulkueen 16.1. Se ei estä minua murehtimasta. Jälleen yhdessä, äiti ja isä. 040 358 3342, akaan.seurakunta@evl.fi www.akaanseurakunta.fi POIMINTOJA PERHEUUTISET MESSUT I KONSERTIT I SÄÄNNÖLLINEN TOIMINTA I TAPAHTUMAT Diakoniatyöntekijän tavoitat arkisin puh. Aina jää.Sinäkö se olet. Kristittyjen kulkue 16. Sen verran elämä on kuitenkin koetellutkin, että jään usein miettimään, kuka minusta huolen pitää, kun tässä edelleen suhteellisen hyvissä voimissa olen. Jos kerran minustakin on pidetty huolta, toivoi, että hänestäkin. kello 18 sairaalasielunhoitaja Krista Riipinen : Palliatiivinen hoito ja saattohoito; torstai 14.3. KOULULAISET Koululaisten iltapäiväkerho 1-4-luokkalaisille tiistaisin klo 12-15:30, Kylmäkosken srk-talo. JUMALANPALVELUSJA HARTAUSELÄMÄ Pieni iltamessu ke 10.1. Joka saat minut murehtimaan. klo 18, Toukolan leirikeskus. Luentosarja Kylmäkoskella Akaan Seutu Kylmäkosken kulttuurikirkossa järjestetään luentosarja vanhenemisen ja kuoleman kysymyksistä. Kiitos myös Torkonkartanon henkilökunnalle Lailan hyvästä hoidosta. MUU TOIMINTA Luentosarja ”Tuntemattoman kohtaaminen” , 1. Vaimoni yllättää minut useasti murehtimasta asioita, joille en kumminkaan voi mitään. Tässä iässä tulee jo suruviestejäkin, joten mietin myös, mitä jäi sanomatta. Lisätietoja ja ilm. kello 18 geronomi Akseli Tuuri : Edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto. Tulet vastaan seuraasi pyytäen ja itse olet tie. Kristittyjen kulkue ti 16.1. 3.8.1934 Muolaa k. Rakkaudella muistaen Eila ja Tero Sanna ja Mira Tommi, Hanna, Aatu, Viivi Milla, Samu, Sini ja Enni Minna, Kalle ja vauva Leena-sisko muut sukulaiset ja ystävät Meeri on siunattu Kylmäkoskella 6.1.2024. Rukouspäiväjulistuksen sisältö on valmisteltu yhteistyössä Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja Tasavallan presidentin kanslian kesken. 20 minuutin hartaus. Kiitos myös kaikille Meeriä hoitaneille. Kaikki tarpeelliset voimat olivat jo liikkeellä, mutta pyysin Pasia soittamaan, jos apuani tarvitaan. Enkä leipää, laukkua, sauvaakaan saa turvaksi matkalle. Kesällä 1990 meillä asui nuori mies Sambiasta. Äitini neuvo tekee minusta usein murehtijan, vaikka konkreettisesti en apua annakaan. Luentosarjan järjestää Kylmäkosken kappeliseurakunta ja Valkeakoski-opisto. Kyllä minun läheiseni tietävät, että en juuri soittele tai perään huutele, ja vastaan puhelimeenkin harvakseltaan. Tiedän sen nyt liki 68-vuotiaana. Messut su 14.1.: klo 10 Akaan kirkko; klo 13 Viialan kirkko; klo 18 Kylmäkosken kirkko. tammikuuta Akaan Seutu Tasavallan presidentti Sauli Niinistö antoi julistuksen kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä 25.11.2023. alkaen klo 1315.30, Akaan Katakombi. Aihe: Kuoleman kohtaaminen ja hautajaissuunnitelma. Jokaisessa kirkossa n. Siunaus toimitettu. klo 17, Viialan srk-sali. Sinäkö se olit, joka veit ensin leirin alta pois. Hänen kuolemastaankin on jo parikymmentä vuotta. Joka saat minut toimimaan. Olen ollut vaarassa kuollakin, umpisuojeni puhjettua vanhempieni marjamatkalla Päijänteellä. klo 18.15, Viialan srk-sali. KUOLLEET Laila Helenius 89 v, Meeri Ritari 89 v. klo 17:30 Adventtikirkko, Helluntaikirkko klo 18:15 ja Akaan kirkko klo 19. Kun yöllinen rajuilma runteli kesällä 2014 partiolaisten Kilke-suurleiriä Evolla, katselin pimeää leiriä telttani ovelta. Sinäkö se olet. klo 18, Akaan kirkko. akaanseurakunta.fi. Akaan Nuorisokuoro pe 12.1. noin kello 19 alkavan hartauden yhteydessä, jonka pitää Tero Kuparinen . En voi sille mitään, että kaikesta huolimatta pohdin itsekseni, onkohan kaikki hyvin. Otan yhden askelen kerrallaan ja pääsen perille. Presidentti päättää virkakautensa alussa siitä, jatkaako hän tätä käytäntöä. Yhteydenpito jäi muutamaan kirjeeseen, onko hän edes elossa enää. Kerhot, kuorot, muskarit ja muu monipuolinen säännöllinen toimintamme käynnistyy jälleen, tervetuloa mukaan! Katso lisätietoja nettisivuiltamme www. klo 18, Kylmäkosken kirkko. DIAKONIA Keskustelukerho to 11.1. Ilm. klo 13, Akaan alasali. Uusia laulajia mahtuu mukaan! Koraalikuoro to 11.1. Joka katsot perääni. 22 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Juha Kosonen Sontulantie 1, 37800 Akaa Srk-toimisto: puhelinpalvelu ma-to klo 9-11, p. 29.11.2023 Akaa Kaivaten Matti perheineen Paavo perheineen sukulaiset ja ystävät Ei syki enää sydän lämpöinen, on poissa rakas läheinen, kuvasi kultaisen suljemme kätköihin sydämen. Sururyhmä. luento to 11.1. MUSIIKKITYÖ Kuorotoiminta käynnistyy. klo 18, Viialan Lähetystupa, Keskuskatu 39. Kilke-leiri purettiin muutaman päivän päästä. Lämmin kiitos osanotosta. kerhoihin nettisivuilla. Nyt olet poissa keskeltämme, mutta et koskaan sydämistämme. Luentojen ajankohdat, luennoitsijat ja aiheet ovat seuraavat: torstai 11.1. ja 17.1. Ystäväni Pasi Kylmälä oli lähtenyt teltan toisesta päästä myrskyyn muun muassa varmistamaan, etteivät suuret katokset lähde liikkeelle tai painu rankkasateesta kasaan. Akaan kirkossa se luetaan 16.1. Kuusi kertaa kokoontuva menetyksen kokeneiden vertaisryhmä. Tätä ohjetta olen pitänyt matkassani siitä asti, useimmiten numeroa tekemättä. AIKUISET Miesten saunailta ke 10.1. Oma lyhty mukaan. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.. Kiitos kaikille suruumme osaa ottaneille. Tai jos voinkin, olen vain pisara meressä. Akaan lähetyspiiri ke 10.1. Lähetystupa auki to 11.1. Rakkaamme Meeri RITARI o.s. klo 14, Akaan alasali. 10+ -kerho keskiviikkoisin 17.1. En usko ihmeisiin, yliluonnollisista asioista puhumattakaan. Joka saat minut miettimään toisia ihmisiä. Ä itini oli hyvin viisas nainen. Viestintätyöryhmän kokous ke 17.1. Rukouspäiväjulistus suositellaan luettavaksi ääneen seurakunnissa. Kulkueeseen voi ottaa omat lyhdyt mukaan. Väisänen s. diakonian ja ystävyysseurakuntatyön työryhmän kokous ke 10.1. Joka saat minut kokoamaankin, vaikka osaan hajottaakin.Jos se olet sinä, niin eihän tässä sitten mitään hätää ole, tällaisella raakalautakörtilläkään. LÄHETYSJA KANSAINVÄLINEN TYÖ Kv. Meidän telttamme paikallakin oli suuri mänty nurin. 2.12.2023 Kylmäkoski Siellä he kulkevat Tähtien rivissä kirkasta vanaa, äiti ja isä peräkanaa. Viialan kirkkokuoro to 11.1. Itse soitin muutaman puhelun varmistaakseni, että teltoissa olevilla oli asiat hyvin. Kun lähdin johtamaan ensimmäistä partioleiriäni kauan sitten, totesi äitini oven suussa: katso, että kaikilla on teltoissa asiat hyvin, ennen kuin menet itse nukkumaan. Pasi ei soittanut ja aamulla aurinko paistoi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. kello 17.30 alkaen. Rakkaamme Laila HELENIUS s. p. Siellä he jollain planeetalla, Puutarhakeinussa omenapuun alla, viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa. (Virsi 510:2) Kirjoittaja on päätoimittaja emeritus. kello 18 rovasti Markku Palosaari : Kuoleman kohtaaminen ja hautajaissuunnitelma; torstai 29.2. 14.2.1934 Viipuri k. Kulkue lähtee adventtikirkolta, josta kuljetaan helluntaikirkon kautta Akaan kirkkoon. Jokaisessa kirkossa on noin 20 minuutin pituinen hartaus. Kaikki on mennyt monesti väärin. klo 17, Viialan srk-sali. Rukouspäiväjulistus on yli 400-vuotiaana perinteenä yksi valtionpään vanhimpia virkatehtäviä. Sinä Jeesus Mestari hiljainen, et vaatimuksiin vie
VAJAAN 9 000 asukkaan Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto tunnistaa monia liikkuvia tekijöitä kuntakentältä. Positiivinen käänne asuntomarkkinoilla tapahtunee Tampereen seudulla piakkoin. Teemme edunvalvontaa, jotta rahoitus saataisiin lisätalousarvioon, Kuusisto kertoo. Lapsissa ja nuorissa kasvaa tulevaisuutemme, heihin on satsattava, kunnanjohtaja vaatii. – Tänä vuonna vaarallisimpia ovat Pirhan palveluverkkoratkaisut, jotka todennäköisesti ovat meille epäedullisia ja niistä mahdollisesti seuraa negatiivinen kierre. Kasvavaan kaupunkiin rakentuu uutta. Autolla Oriveden ja Tampereen välimatkan taittaa 30 minuutissa. RUNSAAN 16 400 asukkaan Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola kokee, että yleinen turvallisuuspoliittinen tilanne maailmalla on mennyt heikompaan suuntaan. Kuva: Juha Jäntti / Oriveden Sanomat vän edelleen vahvana. – Monet kaupunkikehityksen keskeiset hankkeet, kuten kouluinvestoinnit sekä uusien asuinja yritysalueiden rakentaminen etenevät, joten näkymät ovat tulevaisuuden osalta myönteiset. Hyvän yhteistyön rakentaminen hyvinvointialueiden kanssa on meidän kaikkien yhteinen etu. – Riskejä on selkeästi ilmassa, ja ne liittyvät tulevaisuudessa kuntien rahoitukseen, investointipaineisiin sekä syntyvyyden ja väestönkehityksen suuntaan. Myönteisiä juttuja on kaavoituksessa, investoinneissa sekä yhteistyössä ikäihmisten hyvinvointia ajatellen. Pikan mielestä myönteisintä on ehdottomasti positiivinen ilmapiiri, joka Pälkäneellä vallitsee. – Toivon, että alkanut vuosi on toimelias ja että niukkenevista resursseista huolimatta voimme rakentaa houkuttelevaa, viihtyisää kaupunkia niin asukkaille, yrityksille kuin matkailijoillekin. Ystävänpäivänä 14. Seutumme kunnat, joissa syntyvyys on vielä suurempaa kuin kuolleisuus, tarvitsevat niin päivähoidon kuin opetuksen osalta valtiolta nykyistä parempaa vastuunkantoa rahoituksesta. – Yleisen taloustilanteen ja talouskasvun heikkeneminen, työllisyystilanteen huononeminen, inflaation ja korkotason säilyminen korkealla tasolla vuonna 2024 voivat tuoda vaikeuksia kaupungin palvelujen rahoittamiseen, ja ne voivat johtaa palvelutason heikkenemiseen. Yritysten puolella on tehty ja tehdään investointeja, Siren yksilöi. Sille toivon vahvaa myötätuulta koko ensi vuodeksi. – Maan hallitusohjelmaan kuuluu kuntien rahoitusjärjestelmän uudistaminen, mikä onkin tarpeen, jotta kuntien sopeutuminen muun muassa sote-uudistuksen ja TE-uudistuksen vaikutuksiin tapahtuu mahdollisimman tasapainoisesti ja kokonaisuutena mielekkäällä tavalla, Piiparinen toteaa. Auvisen mielestä niukkenevien eurojen maailmassa on hyvä iloita siitä kaikesta, mitä meillä jo tällä hetkellä on ja keskittyä näiden hyvien asioiden ylläpitoon. – Toivon, että valtatie 9 saa lopulta ansaitsemansa rahoituksen, ja tuo valtakunnan vilkasliikenteisin ja vaarallinen tieosuus saadaan perusparannusrahoituksen piiriin. Auvisen mukaan kuntien suurimmat huolet liittyvät paitsi niiden rahoitusasemaan myös siihen, että kunnilla on riittävät voimavarat huolehtia vastuullaan olevista palveluista ja toiminnan kehittämisestä. Yhteen hiileen puhaltamista ja positiivista, eteenpäin katsovaa asennetta tarvitaan, ja siinä jokainen meistä voi tehdä oman, tärkeän osansa. – Toimintaympäristömme on ollut viime vuosina isojen muutosten kourissa muun muassa koronasta ja Venäjän Ukrainaa vastaan aloittamasta hyökkäyssodasta johtuen. – Hankkeen hyöty-kustannusarvo on korkea. Valtion aiemmat uudistukset ovat rapauttaneet rahoitusjärjestelmää. – Kuntakentän yhteinen toive on varmasti, että kuntien rahoitukseen ei enää kohdistu uusia paineita ja että entisiäkin olisi mahdollisuus korjata. Auvinen vakuuttaa, että kunnissa on osaamista, taitoa, tahtoa ja päätöksentekokyvykkyyttä. Matti Pulkkinen Kunnat hakevat parhaillaan uudenlaista paikkaansa hallinnon sijaan, Siren näkee. – Seudun vetovoima ja kaupungistuminen yleisinä ilmiöinä jatkuvat tulevaisuudessakin. Linjauksen merkittävyys Pirkkalalle on iso ja kauaskantoinen. Myönteisintä on se, että meillä on kunnan käsissä oleva oma toiminta hyvällä mallilla. – Koko Tampereen kaupunkiseutu on Suomen ydinaluetta, kun tarkastellaan elinvoimaa ja kasvun mahdollisuuksia. Kuntajohtajat nostavat hankkeen kiirreelliseksi. – Näen vaaran signaalien toteutuvan, ellei yleinen globaali levottomuus osoita pian rauhoittumisen merkkejä alkavan vuoden aikana. Myös yleiset talouden suhdannenäkymät ovat varsin synkät, ja kuntatalous on tiukalla. Nämä asiat näkyvät kuntien toiminnassa ja niiden rahoituksessa tulevina vuosina, Peltola miettii. Kasvukeskus Tampere on vain 24 minuutin junamatkan päässä. VAJAAN 34 000 asukkaan Ylöjärven kaupunginjohtaja Pauli Piiparinen näkee, että Ylöjärvellä on verrattain hyvät taloudelliset ja toiminnalliset lähtökohdat kohdata tulevaisuutensa. helmikuuta avaamme Lempäälä-areenan. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 23 PIRKANMAA LIKI 25000 asukkaan Lempäälää johtavaa Heidi Rämöä epäilyttävät eniten tulevissa vuosissa valtion päätökset, erityisesti rahoitukseen liittyvät muutokset. Esimerkiksi Pikkolan pienten lasten yksikköä rakennetaan, Ruutanan koulun rakentaminen jatkuu ja Lemetyn alueella rakennetaan katuyhteyttä, joka yhdistää Vatialan alueen jatkossa Lamminrahkaan. – Positiiviselle puolelle asettuvat Pirkkalan tulevat ja erittäin tärkeät päätökset, joita teemme tämän vuoden aikana. Kuntajohtajat kertovat mahdollisuuksista ja uhkakuvista. – Lamminrahkan alueen rakentaminen jatkuu, ja Kangasalan nauhataajaman kohteet etenevät yksi kerrallaan. – Toivon, että meneillään oleva talouden laskusuhdanne kääntyy myönteiseksi jo tämän vuoden loppupuolella. Suurimpia hankkeitamme tänä vuonna ovat uuden yhtenäiskoulun hankesuunnittelu, Keskitien perusparannus sekä Kankaanmaan yritysja teollisuusalueen kaavoitus. Uusia palveluja parantavia kohteita rakennetaan, Kangasalan keskusta uudistuu, liikkumisen ja harrastamisen mahdollisuudet paranevat niin kaupungin kuin yksityisten toimijoidenkin avulla. Lisäksi satsaamme liikuntaja vapaa-aika palveluihin. Mitä nopeammin, sen parempi. Se heijastuu vaikutuksineen myös kuntien toimintaan ja niiden perustehtävän toteuttamiseen ja niitä eri tavoin vaikeuttaen. Kuusiston mielestä valtatie 9:n Orivesi–Tampere-välin nelikaistaistamisen viivästyminen on konkreettisesti vaarallinen asia, sillä väylän liikennemäärät ovat suuret ja liikenneturvallisuus heikko. MYÖS VAJAAN 6 500 asukkaan Pälkäneen kunnanjohtaja Pauliina Pikka tunnistaa kuntakentän taivaalta riskejä. – Ensi vuonna etenemme Sääksjärven osayleiskaavan hyväksymisessä, mikä edistää uuden juna-aseman valmistumista. – Meillä tapahtuu nyt paljon hyviä asioita kunnan kehityksessä ja kuntalaisten hyvinvoinnissa. – Tampereen kaupunkiseudun vaikuttava yhteistyö jatkuu, ja koko Pirkanmaan yhteinen ääni kuuluu aiempaa vahvempana yhteisen edunvalvontasuunnitelman siivittämänä. LIKI 33 000 asukkaan Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen sanoo paikkakunnan kasvun säilyValtatie 9:n nelikaistaistaminen Oriveden ja Tampereen välillä vaikuttaa koko Pirkanmaan liikenteen sujumiseen. Kaupunginjohtaja muistuttaa, että Orivedellä on hyvin toimivat ja saavutettavat monipuoliset palvelut, aktiiviset kuntalaiset ja järjestöt. – Edelleen meidän on yhtä aikaa huolehdittava kansallisesta yhtenäisyydestä, varauduttava erilaisiin uhkiin maanläheisesti ennalta ja rauhassa, huolehdittava myös siitä, että tärkeät tavoitteet ympäristön ja ilmastotavoitteiden osalta etenevät askel kerrallaan, voimavarojen puitteissa. Auvisen mielestä Kangasalla on runsaasti mahdollisuuksia. – Orivesi on viihtyisä ja turvallinen paikkakunta. Viitteitä siihen suuntaan on jo näköpiirissä. Alasjär vi–Käpykangas-välin valtionrahoitusta, noin 89 miljoonaa euroa, odotettiin valtion budjettiin viime vuonna, mutta rahoitusta ei saatu. Rämön mielestä myönteistä Lempäälän tulevaisuudessa on nimenomaan elinvoiman lisäämisen mahdollisuudet. Esimerkiksi korkojen nousu on rauhoittunut, ja mahdollinen korkojen lasku piristää asuntomarkkinaa. Meitä nopeasti kasvavia kuntia kannattaa tukea, jotta tuon kasvun hyödyt ovat laajemminkin valtakunnan elinvoiman lisääjinä. Toivon huolellista analyyttisyyttä ja viisautta näihin päätöksiin. Pakettimme on niin sanotusti kasassa. – Pienten kuntien idea voisi hyvinkin olla paikallisyhteisöllisyyden, demokratian ja osallisuuden korostaminen Miltä kuntien tulevaisuus näyttää. – Toivon kunnille nyt rauhaa rakentaa uudenlaisia tulevaisuuden kuntia sote-siirtymän jälkeen. Sirenin mukaan Juupajoki keskittyy jatkossa laajasti määriteltyihin sivistyspalveluihin ja elinympäristön rakentamiseen sekä yhteistyöhön erilaisissa verkostoissa, myös hyvinvointialueen kanssa. – Kuntien puolesta toivon, että meneillään olevat normien purkutalkoot toteutuvat tällä ja kuntien tehtäväkenttää kevennetään. Kuntaamme valmistuu Tokmannin myymälä sekä Skarta Energyn aurinkopuisto, joista iloitsemme, Pikka sanoo. Kuntalaisten kauan toivoma uimahalli-kylpylä otetaan puolestaan käyttöön syksyllä. Iloitsemme myös siitä, että vuoden 2026 Lempäälän asuntomessujen ensimmäiset tontit luovutetaan vuoden alussa, Rämö tarkentaa. Kunnilla on nyt hieno mahdollisuus keskittyä esimerkiksi elinvoiman, kasvatuksen, kulttuurin, vapaa-ajan ja yhteistyön kysymyksiin sote-vastuun siirryttyä hyvinvointialueille. Joukkoliikenneyhteydet toimivat, ja Orivesi kuuluu Nysse-lippujärjestelmään. VAJAAN 2 000 asukkaan Juupajoen kunnanjohtaja Riku Siren nostaa esille Pirkanmaan hyvinvointialueen aiheuttamat murheet. – Kaupunkimme kasvaa tällä Suomen parhaalla kaupunkiseudulla monipuolisia asumisen vaihtoehtoja tarjoten. Kunnassa pitää olla valmiuksia tarvittaessa nopeastikin muuttaa toimintatapoja. – Kautta aikojen on ollut varmaa, että laskusuhdanteen jälkeen alkaa uusi nousu, niin tälläkin kertaa. Näistä selkeästi merkittävin on ratikkaratkaisu, joka on käsillä lokakuussa. Käytetään tämä tilaisuus ja rakennetaan kunnista yhdessä aiempaakin parempia, innovatiivisia ja asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla palvelevia, voimavarojen puitteissa tietenkin, Auvinen kannustaa.. VAJAAN 21 000 asukkaan Pirkkalan pormestari Marko Jarva tunnistaa kroonistuvia uhkakuvia. Piiparisen mukaan asuntokaupan hiljentyminen näkyy kuitenkin Tampereen seudullakin asuinrakennusten hankkeiden väliaikaisena viivästymisenä
TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Muista kertoa hakemuksessasi, miksi haluat meille töihin. Journalistin rooli ja uutistyön periaatteet ovat sinulle itsestään selviä ja työssäsi keskeisiä arvoja. Akaan Seutu on osa Pirmedioita, johon kuuluu kuusi pirkanmaalaista paikallislehteä ja kaksi paikallisradiota. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Valmiit aineistot ma klo 10. Kauas on tultu 1900-luvun alusta, jolloin hirvi rauhoitettiin, kun kanta oli todella pieni. Pudonneita sarvia löytää luonnosta melko harvoin, ja moni metsässä liikkuja on saattanut miettiä, mihin ne katoavat. Työsuhde on vakinainen. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Lue uutisia ja näköislehtiä Akaan Seudun sovelluksella (iOS ja Android) 3. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2. Ne osaavatkin asettua alueille, jossa ruokaa on tarjolla. Kesällä ravintona on suuri joukko kasveja. Uroshirvet kasvattavat vuosittain uudet sarvet, ja naaraat ja nuoret ovat sarvettomia. Jyrsijät saavat sarvista hivenaineita ja vitamiineja Kesällä hirvien suurta herkkua ovat kortteet ja raate. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä CV ja kolme juttunäytettä 18.1.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen jarno.keskinen@akaanseutu.fi. Luontoa läheltä Hirvi on taitava piilottelija ja Suomen suurin eläin Reijo Onnela Suomen talvessa ravinnon puute on suuri ongelma, ja sen vuoksi monet eläimet horrostavat tai nukkuvat talviunta. 24 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. alv 10%. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. Suurimmillaan urosten sarvet ovat 8–10 vuoden iässä, jolloin hirvet ovat muutoinkin parhaassa iässä. Paikallisia uutisia julkaistaan akaanseutu.fi:n uutisvirrassa joka päivä, ja paperilehti ilmestyy keskiviikkoisin. Hirvet ruokailevat talvella taimikoissa. 010 584 4170 (ark. Arvostamme oma-aloitteisuutta, itsenäistä työotetta, ahkeruutta ja valmiutta paneutua asioihin pintaa syvemmältä sekä kiinnostavien juttuaiheiden ideointikykyä. Työmme tarkoitus on tehdä kiinnostavaa paikallista uutissisältöä, joten tärkein ominaisuutesi on innostunut asenne paikallisten uutisten tekemiseen. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä Mainoshinnat Tekstissä 1,50 € /pmm + alv 24 % Lisätiedot: akaanseutu.fi/mediakortti Aineistot Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@akaanseutu.fi Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 44 e • 6 kk 74 e • 12 kk 129 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Osaat tehdä digitaalista uutismediaa, ja otat näppärästi haltuusi erilaiset järjestelmät. Reijo Onnela. Akaan Seutua tehdään viiden hengen tiimillä. Akaan Seudussa toimittajan tehtäväkenttään kuuluvat kaikki paikallislehden yleistoimittajan tehtävät kuten juttujen ideointi, kirjoitus, valokuvaus, kuvien käsittely, sosiaalisen median päivittäminen sekä taitto. Ideoit ja toteutat myös nuorempaa lukijakuntaa kiinnostavaa journalistista sisältöä, ja ymmärrät visuaalisuuden merkityksen heidän tavoittamisessaan. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 23,00 e • 6 kk 45,00 e • 12 kk 79,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta: akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Akaan Seutu on Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken alueella ilmestyvä 107-vuotias paikallislehti, joka nostaa valokeilaan alueensa kiinnostavimmat uutiset, puheenaiheet ja ilmiöt. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Aiempi kokemus uutistoimittajan työstä on välttämätöntä, samoin kuin ajokortti ja auto. Männyn versot ja neulaset muodostavat pääosan sen ravinnosta talvella. Lisäksi toivomme, että seuraat yhteiskunnallisia asioita. Uroksen paino voi olla jopa 600 ja naaraan 450 kiloa, ja hirvi tarvitsee vuorokaudessa jopa 15–20 kiloa oksia. Se syö mieluusti pihlajaa, pajua, haapaa ja katajaa mutta paljolti mäntyä ja ravintoniukkuudessa myös kuusta. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Ma klo 9–13 ja sopimuksen mukaan JULKAISIJA PIRMEDIAT OY PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Valitettavasti hirvien talviajan ravinnonhankinta aiheuttaa puustolle ja taimikoille joskus suuriakin tuhoja. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Hirvellä on maitohampaat, jotka putoavat noin puolivuotiaana. Lisätietoa tehtävästä saat soittamalla päätoimittaja Jarno Keskiselle numeroon 044 755 7248 tai sähköpostilla osoitteesta jarno.keskinen@akaanseutu.fi. Lisäksi odotamme sinulta hyviä journalistisia valmiuksia, tehtävään sopivaa koulutusta sekä hyvää yleissivistystä. Sarvien koko riippuu aina monesta tekijästä kuten ravinnon määrästä ja laadusta. Toimittajaksi Akaan Seutuun Etsimme joukkoomme toimittajaa, joka syttyy saadessaan etsiä paikallisia uutisia ja selvittää niiden taustoja. Nyt eletään hirvien kiiman jälkeistä aikaa, jolloin hirvet ovat pudottaneet tai pudottavat sarviaan. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Ne katoavat muiden ravinnoksi, sillä jyrsijät nakertavat ne kesällä saaden niistä hivenaineita ja vitamiineja. Vertailun vuoksi voi mainita, että jäniksellä etuhampaat eivät vaihdu ollenkaan. Hirvi selviää talvesta muuttamalla ruokavaliotaan. Arvostamme myös hyviä työyhteisötaitoja. Päätoimittajan ja kahden toimittajan ohella porukkaamme kuuluu asiakkuuspäällikkö ja tuottaja. Hirvikanta on nykyään runsas. Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Talvella ne myös liikkuvat mahdollisimman vähän, ja aika kuluu syömiseen.Talvella ruokavalio on puisevampaa ja yksipuolista, mutta hirvi on sopeutunut syömään oksia
Arvaillaan vihjeiden perusteella outoja paikkakuntia. Tietysti juodaan kahvit, rupatellaan ja tavataan muita kuppilalaisia. Kun vuonna 1982 lainoja kertyi kaikkiaan 74.128, oli niitä seuraavana vuonna 75.297. Kaikki sanoivat etukäteen, että täällä äidit saavat hyvän kohtelun ja että henkilökunta on keskimääräistä parempaa. Taas tarvitaan nopsaa silmää, joka löytää oikeat numerot ja saa huutaa "Bingo", kun rivit täyttyvät. Roskienpolttaja sai kehotuksen korjata vika. Hiukan myös hierotaan älynystyröitä, jotka ehkä ovat vähän vielä jouluherkkujen jäljiltä tahmeita. Koska oli kuitenkin lumista ja märkää, mitään tulipalovaaraa ei ollut. Aloitetaan uusi vuosi mukavasti pelaamalla bingoa. Syntyessään potra poikalapsi painoi 4450 grammaa ja pituutta sillä oli 53 senttiä. Broileririisivuoka, salaatti Lauantai 20.1. Vaikka lainausluvut osoittavatkin viime vuonna siis hienoista kasvua, puhuu kirjastonhoitaja Olavi Liukkonen mieluummin lainausten määrän tasaantumisesta. Pääkirjasto on lauantaisin ja sunnuntaisin avoinna Toijalassa kello 9–17. Viilatehtaan lähistöllä sijaitsevan omakotitalon savupiipusta leijaili näitä papereita pilvin pimein pihamaalle. Kuppila järjestetään SPR Akaan toimitila Sykkeellä, osoitteessa Valtatie 9. Kyllä lainausten määrä on tasaantunut tietylle tasolle parin, kolmen vuoden aikana. Tätä vaaraa ei kuitenkaan enää ole, sillä synnytysten määrä on kääntynyt kasvuun synnytysosaston toiminnan tehostamisen myötä. Siinä ei suurta nousua ole ollut, nytkin vajaa kaksi prosenttia edellisvuodesta. Palokunnan päästyä paikalle paljastui, ettei kysymys ollut kummemmasta kuin että roskien polttouunin suuluukuissa oli vikaa, mikä aiheutti normaalia kovemman vedon, kertoo palopäällikkö Jouko Elijoki. Osasto vastasi hyvin toiveita. Hernekeitto, hapankorppu, koulut ohukaiset ja hillo, päiväkodit juusto Torstai 18.1. Kirjalainat vakiintuneet Lainausten määrä Viialan kirjastossa kääntyi viime vuonna lievään nousuun. Nakkikastike, perunat, salaatti Tiistai 16.1. Tapahtumia Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Ruokalista Akaan koulut, päiväkodit ja vuoropäivähoito Kirjaston viikon varatuimmat Torstaina 12. Pääkirjastoon lisää omatoimiaukioloaikaa Akaan Seutu Akaan pääkirjaston viikonlopun omatoimiaukioloaika tuplaantuu. Vuoden 1984 ensimmäinen viialalaisvauva näki päivänvalon Valkeakosken aluesairaalassa, jonka synnytysosasto on ollut vaarassa joutua lakkautetuksi liian vähäisten synnytysten vuoksi. Vuoden ensimmäinen viialalaisvauva syntyi Koskissa Viime viikon tiistaina, 3.1., päätti Mervi ja Sakari Paasikankaan esikoinen viikon empimisen jälkeen ilmestyä maailmaan. kello 14 avautuvaan Kuppilaan. Jauhelihalasagnette, salaatti Akaan kaupunginkirjaston varatuimmat kirjat Satu Rämö: Jakob Seppo Jokinen: Satuttamisten summa Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä Elly Griffiths: Viimeinen leposija Enni Mustonen: Kartanonrouva Lucinda Riley: Atlas, Papa Saltin tarina Elly Griffiths: Lukittu huone Iida Turpeinen: Elolliset Anna Jansson: Kuolleiden kutsu Viikon kiinnostava Anita Näslindh-Ylispangar, Auttavat kädet: Juna 69:n turmasta pelastuneet Kuppilassa hierotaan älynystyröitä ja pelataan bingoa Akaan Seutu Tammikuun hirmupakkaset ovat toivottavasti ohi edes sen verran, että ihmiset uskaltautuvat ulos ja lähtevät Sykkeelle 17.1. Tämä on hyvä paikka synnyttää, kertoo Mervi Paasikangas. Pääkirjaston palveluajat ja arkipäivien omatoimiajat pysyvät ennallaan.. Uunilohi, perunat, salaatti Sunnuntai 21.1. Järjestäjät toivottavat niin aiemmat kuin uudetkin kävijät tervetulleiksi. Kalapyörykät, perunasose, salaatti, koulut sitruunainen jogurtti-tillikastike Perjantai 19.1. Tuli pääsi suoraan piipusta läpi ja jätteet levisivät laajalle. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 25 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Nyyrikki, torstaina Kari, Karri, perjantaina Toini, lauantaina Nuutti, sunnuntaina Sakari, Saku, Sasu, maanantaina Solja ja tiistaina Ilmari, Ilmo. Härkiskiusaus, salaatti, leipä Keskiviikko 17.1. 1984 Maanantai 15.1. tammikuuta Nokipaperit hälyttivät palokunnan Nokiset paperijätteet aiheuttivat palokunnan tämän vuoden ensimmäisen hälytyksen viime viikon torstaina
Järjestämme keskustelutilaisuuden varhaiskasvatuksen tilanteesta Kylmäkosken koululla ma 22.1. klo 10 boccia ja askartelu. Kutsumme Teitä mukaan nauttimaan kulttuurista! Olemme varanneet lippuja Maria Jotunin näytelmään Kultainen vasikka 25.2. heinolapaula@gmail.com tai tule Sampolaan tapaamaan meitä 16.1. Sampolan juhlat. Tervetuloa! Akaan Wanhat Toverit Hallituksen kokous. klo 15–16.30. Viialan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Sitovat ilmoitukset puh. isolla joukolla katsomaan TV:stä tuttua ja hauskaa Pokka pitää. Yhteiskokous ja Leijonajuhla. Ilmoita halukkuutesi Paulalle p. Keilaus ke 17.1. Ma klo 10 Tasapaino, klo 11 Boccia, klo 12 Karaoke, klo 14 Laulukuoro HuWi. Ti 16.1. Kahvitarjoilu. To 11.1. Tervetuloa syömään kanssamme! Lehmirannan maksutiedot ja lähtöaikataulu. Kahvia ja kohtaamisia jatkuu. klo 14.00–15.00 omakustanteisesti. To 11.1. Ma 22.1. 12.00. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Kerhot jatkuvat. 22h-Risteily Tallinnaan Victoria 1. Perhekahvila maanantaisin klo 9.30–12 ja vauvakahvila keskiviikkoisin klo 10.30–13 Laaksolassa (Saunatie 4). klo 14 Viialan Työväentalossa Rientotie 3, Akaa. Bussi mukana. Aamulla pääsee maihin. Bussikyyti sisältyy hintaan, reitti ilmoitetaan ilmoittautuneille s-postilla. Torstain keskustelukerho parillisilla viikoilla klo 13–14.30 srk-talon alasalissa. Ilmoittautumiset 10.1. Otamme vastaan myös ehdotuksiasi yhdistyksen toimintaan. Tarkemmat tiedot myöhemmin. Kerhot joka kuukauden ensimmäinen ja toinen tiistai, ja kuukauden kolmas ja neljäs torstai, jolloin on bocciaa ja skipboa alkaen klo 9.00.Tiistaisin kävelylenkki klo 10.30. klo 18 Hotelli Waltikka. Kiitämme paikallisia tukijoitamme ja jäseniämme vuodesta 2023! Akaan Apteekki, Akaan Seutu, Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki, Toijalan Rakennustarvike ja Toijalan Värikauppa ovat tukeneet ja mahdollistaneet tärkeän työmme kuulovammaisten hyväksi. Akaan Seudun Invalidit ry Kevyttä liikuntaa. 12.30–13.30 Viialan Leipomon kahvila, Valtatie 5 Toijala. alkaen kevään ajan Akaan nuorille säännöllistä kahvilatoimintaa: Nuorten klubi joka torstai klo 18–20.30 Viialan Sampolassa. Tervetuloa harrastamaan. Akaan Wanhojen Tovereiden hallituksen kokous pidetään keskiviikkona 10.1. 18.00 Viialan Sampolassa. Su 14.1. alkaen. Risteily Gracella 11.-12.3. Hämeenlinnan uimahallissa pitää olla jäsenkortti mukana ja näyttää kassalla. Toivotamme tukijoillemme ja jäsenillemme Hyvää Vuotta 2024! Vertaistukea ja kuulolähipalvelua. Pe klo 8.30 Boccia, klo 10 Jooga (maksullinen), klo 11.30 Sukututkimus. Ma 15.1. Akaan Vasemmistoliitto ry Kahvia ja kohtaamisia. Esittäjät eivät ole englantilaisia vaan suomalaisia. Lontilanjokilaakson kylät ry Konserttiretki Verkatehtaalle Hämeenlinnaan 2.3. Alustajana Akaan kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö Killi Jokila. Pe 12.1. mennessä Hillalle puh. Johtokunnan listalla mm. Pe 2.2. Järjestäytymiskokous ja hallituksen kokous, jossa käsitellään talven ja kevään toimintaa. Kylmäkosken Työväenyhdistys ry Keskustelutilaisuus varhaiskasvatuksesta. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Ensimmäisellä kerralla menemme ravintola Oskariin. Lisätiedot ja ilmoittautumiset koulutetuille ryhmänvetäjille ja vertaistukihenkilöille ma 22.1. klo 16–20.. Avautuu uuteen vuoteen klo 14 tutussa paikassa SPR:n toimitila Sykkeellä , Valtatie 9. Ke 17.1. Pirkanmaan Muistiyhdistys Akaan Muistikuntoutusryhmä. Laulamme joululauluja Osmo Korpelan hanurisäestyksellä. Ke klo 9.30 Kuntosali, Rasin kuntosali. 18.00 Viialan Sampolassa. Viialan Kulttuuriklubi järjestää to 11.1. Vieraana Paula Ylhäinen, joka esittelee Akaan turvallisuustutkimusta. Tervetuloa! Akaan Keila ry Lasten keilakoulu. kausikilpailun 4. Majakan kerho joka maanantai klo 13. Vertaistukea saat keskustelemalla toisten kanssa kuulolaitteeseen ja kuuloon vaikuttavista asioista. Kahvitellaan yhdessä pieni kahvimaksu toimintamme tukemiseen. 0440 660 603, sp. Toijalan Sampolassa. Ke 17.1. Terveisin, Lontilanjokilaakson kylät ry ja Lontilan seudun VPK MIELI Akaan mielenterveys ry Tervetuloa keskustelukerhoihin. 18.00 20.30 Viialan Sampola (Vakkistentie 5, 37830 Akaa). – 11.2. Lounaan hinta on 11 euroa. Ryhmässä tutustutaan toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin ja saadaan tukea ja vinkkejä arjen asioihin. Hallitus käsittelee ehdotukset ja päättää toiminnasta. Lippuja 18.1. Akaa Sampola ja Komediateatteri Tampere. Muistisairausdiagnoosin saaneille ja läheisille. Ti 23.1. Pelejä, musaa, hengailua tai mitä osallistujat itse keksivät! Tervetuloa! Klubi on kohdennettu n. Näytelmä on saanut hyvät arvostelut. Tervetuloa! Akaan Rotaryklubi Viikkotapaaminen. Kilpailuerät klo 12.00/13.20/14.40. Uudet osallistujat tervetuloa! Kausikilpailu. 10.45– 20.00 Lehmirannan lomakeskus, Lehmirannantie 12, Salo. To 18.1. luokkalaisille, mutta kaikki ovat tervetulleita! Päihteetön. Ilmoitat vain nimesi lippuluukulla. Ryhmä kokoontuu kolme kertaa alkuvuodesta tiistaisin: 23.1., 30.1. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Keilaus jatkuu. Tervetuloa! Johtokunnan kokous. Tiedustele ja varaa Tuulalta p. Esitys alkaa klo 19. Aloitamme yhdistyksen jäsenten kanssa omakustanteisen yhteisen ruokailun kerran kuukaudessa. Peruslipun hinta on 53,40e, ryhmä alennuksella 48,40e. Soihtukulkue to 11.1. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Kevään aikataulu voimassa, tule liikkumaan kanssamme! Keskiviikkoisin Seniorijumppa klo 10, Ladyjumppa klo 11. 040 736 5159 tai anne.monko@gmail.com tai tekstiviestillä puh. Vapaaehtoisia tarvitaan lipasvahdeiksi. Presidenttiehdokkaamme Li Andersson tavattavissa kahvittelun ja keskustelun merkeissä. mennessä eero.s.harju@gmail.com tai puh. Yhdistyksen edustajat kertovat näistä ja avustavat hakemusten teossa. Ma 15.1. Ti 16.1. Näiltä em. Tervetuloa! Hallituksen iltakoulu. Ti klo 10 Boccia, klo 10 Hyvän mielen kerho, klo 10 Kokkikerho, klo 12 Tuolijumppa, klo 13 Tiistaikerho. klo 18 ja yhteiskokous klo 19, Arvo Ylpön koululla. 14.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa, Toijala. Ryhmä on tarkoitettu sairastuneen läheisille, jotka eivät vielä ole olleet mukana vertaistukirymissä. Tutustu koko kevään aikatauluun kotisivuillamme tovoli.sporttisaitti.com. Tukikilpailu. 18–20 Kylmäkosken koululla. 17.30 Ravintola Leskirouva, Toijala. Vielä ehdit hakea tuettua lomaa Virkistyshotelli Yyteriin 29.4–4.5. Ti 16.1. Kahvia tietenkin ja hyvää seuraa. Tervetuloa! Li Andersson. Seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa! Viialan Eläkeläiset ry Sampolan kerhot. Tuolijumppa klo 11, lattiacurling klo 12, boccia klo 13. 050 590 3099. Tuoli rentoutusta. Akaan Sotaveteraanit Tiistaitiima. Raija kerää jäsenmaksuja tammikuun ajan. Uinti on hyvää kuntoilua. osa torstaina klo 19.00 Akaan keilahallilla. klo 9 tuolijumppa ja askartelu, klo 10 kahvit, klo 10.30 keppijumppa, lauluryhmä Pirteät ja Pulinakerho, klo 12–15 bocciaa. Kahvitarjoilu. Retkipäivän alentunut hinta on 54 e per henkilö. Olethan muistanut käyttää etusi hakea Kopolan kuulokursseille. Ma 8.1. Keskustellaan muistiasioista ja tehdään muistiharjoituksia. Ma 22.1. klo 15. 040 778 5145. Tästä lähtee käyntiin tämän vuoden tapahtumat. Yhdessä konsetti: Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung, Markku Aro sekä Esa Niemisen juhlaorkesteri. Akaan Seudun Ruskat ry Kerhopäivä. Torstai aamussa uutuutena Vauvajumppa 30 klo 9.30 ja Taaperojumppa 45 klo 10.15. 050 349 6117 ja Sinikka Leikkainen p. Maksun eräpäivä on 19.1.2024.Lähtöaikataulu: Viialan taksiasema klo 10.45, Toijalan tori klo 11.00, Sontulan kautta Kylmäkosken vanhalle Vekille ja sieltä lähtö klo 11.15. 15.00–16.30 Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. Ole nopea ja varaa paikkasi! Lisätiedot: Paula 0440 660 603 tai Marja-Liisa 040 562 4202. Kausi alkaa 8.1. Monarilla! Seuran kevätkausi startattiin maanantaina, ja alkeiskurssi järjestetään neljänä keskiviikkona 10.1. Pieni Ele kerää lahjoituksia vammaisten ja pitkäaikaissairaiden arkielämän helpottamiseksi. Uutuus laji LesMills DANCE aloittaa ohjelmistossamme torstaina 25.1. 040 5637287. Vuoden 2024 ensimmäinen tiistaitiima 16.1. Tule kuuntelemaan, mitä kivoja tapahtumia on suunniteltu keväälle. 16.30–18.00 Viialan Sampolassa. Sitovat ilmoittautumiset su 21.1. Ti 16.1. klo 18.30 Akaa Areenalle kannustamaan Akaa Volleytä. 12.30–14.00 Ravintola Oskari, Valtatie 7, Akaan Toijala. Aluksi uuden johtokunnan järjestäytymiskokous. 26 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu Akaan Isku ry Akaan Isku toimii. Tervetuloa. Uintietu koskee Valkeakosken ja Hämeenlinna uimahalleja sekä Forssan Vesihelmeä. Uudet keilaajat ovat tervetulleita mukaan! Yhdistyksen jäsenet saavat viisi kertaa ilmaisen uinnin kevään aikana 31.5. Pelataan bingoa ja ratkaistaan aivopähkinöitä, tervetuloa porukalla! Tervetuloa tutustumaan SPR:n toimintaan Sykkeelle to 11.1. 15.00–16.30 Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. Ti 16.1. SPR Akaan Osasto Kerran kuussa kuppila. Varauksia voi tehdä Marja p. 9–11 Toijalan Sampola, Sampolantie 3. Tarkemmat tiedot nettisivuiltamme akaanisku.fi. klo 14.30 Akaan keilahallilla .Tervetuloa entiset ja uudet jäsenet mukaan toimintaan! Yhteinen ruokailu. Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Hallituksen kokous. klo 18 alkaen. Uudet ja vanhat jäsenet muistattehan jäsenmaksumme on 18 €/ vuosi. To 11.1. Leijonajuhla la 13.1. Hallituksen jäsenet tulkaahan kuulolle. Neulekerhon ja lauluryhmän ajat ilmoitetaan myöhemmin. 0400 481 937. To 11.1. Apua saa myös verkosta osoitteista sekaisin.fi sekä tukinet.net. Tule mukaan helppoon vapaaehtoistehtävään! Toimimme Pieni Eleen lipasvahteina 18.1. Muistathan myös, että valtakunnallinen MIELI ry:n Kriisipuhelin auttaa 24 h numerossa 09 2525 0111. Tervetuloa mukaan auttamaan! Mennään teatteriin, lähde rentoutumaan. Keilakoulu jatkuu kevätkaudella tiistaisin klo 18 ja keskiviikkoisin klo 19 Akaan Keilahallilla. 18.00 – 20.00 Viialan Sampolassa. 14.00 Seurakuntatalon alasali. Ma 22.1. Matka on avoin kaikille. Tampereen Komediateatteriin menemme 6.4. Kahvittelua. Laivalla yö. klo 18 ja yhteiskokous klo 19, Arvo Ylpön koululla. 0400 332 150. Kerhot alkavat 16.1. Mitä kuuluu varhaiskasvatukselle Kylmäkosken alueella. Viialan Eläkkeensaajien tilinumero FI38 5228 1740 0061 87 viite numero on 13330. Huom! Aikuinen, ilmoittaudu mukaan vapaaehtoiseksi rinkiin: viialankulttuuriklubi@gmail.com. 18.00–19.30 Tampereen Sydänyhdistyksen tila, Salhojankatu 7. Ti 16.1. Tervetuloa! Sydänsairastuneiden läheiset ryhmä. FYR-tukikilpailu Akaan Keilahallilla. klo 12–14 kerho. To 18.1. Voit myös ilmoittautua mahdollisen toisen kierroksen aikoihin 31.1. Hyvän mielen kerhossa Aunen johdatuksella. 050 547 7419 tai s-posti erja.rehuttu@gmail.com puh. Kuulolähipalvelussa Kuuloliiton kouluttamat henkilöt pesevät kuulolaitteesi korvakappaleen ja auttavat laitteeseen liittyvissä pulmissa. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Ma 15.1. Ke 17.1. Markku Lapinleimu pitää esitelmän Kuhavuoren tilan historiasta. Soihtukulkue to 11.1. alkaen. To 18.1. päiviltä vielä puuttuu lipasvahteja. Uutena tanssiryhmä joka torstai klo 14–15, ohjaajana Eva Munnukka. Aloitamme klo 14 tuolijumpalla ja klo 15 tapaaminen kahvien merkeissä. Kyläyhdistyksen jäsenille hinta on 30e. Tule mukaan, monia ajankohtaisia keskustelunaiheita jälleen uudelle vuodelle lähdettäessä. Ilmoittaudu mukaan! 040 773 6396/leikk1603@gmail.com Akaan Reumayhdistys ry Jumppakööri ja tapaaminen. Viialan Kulttuuriklubi Nuorten klubi. Ke 10.1. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kävijät! Tarkemmat tiedot toiminnastamme löydät nettisivuiltamme toijala.mll.fi sekä somekanaviltamme. ja 20.1. Ota kuulolaitteesi opaskirja mukaan. ja 6.2. 040 579 1070. asti. Esitys on paikallisteatterimme tuotantoa Akaan Sampolassa. 5.–9. MLL Toijalan yhdistys Tervetuloa mukaan viikkotoimintaamme. Sydän-Hämeen Piirin toiminnanjohtaja Ulla Harala tulee kertomaan hallitukselle piirin uusista toiminnoista ja järjestötukiasioista. Hallituksen kokous kerhohuoneella 18.1. Lämpimästi tervetuloa! LC Toijala/Arvo Ylppö Yhteiskokous. 13.00– 14.30 SPR:n Syke Valtatie 9, Toijala. Ti 9.1. Paikalla aina kahvia, mehua, pientä purtavaa ja pari aikuista. Akaan Seudun Kuulo ry Kiitämme tukijoitamme ja jäseniämme. Se maksetaan Eläkeliiton Akaan yhdistyksen tilille FI15 5472 0450 0946 59, viite 2228. mennessä: Anita Stengård-Ingreus p
Jarmoa ei jää harmittamaan, vaikka päätuomari tekee tilanteista joskus erilaisen tuomion kuin hän. Meillä on kaikenlaista mukavaa oheistoimintaa. Sieltä näkee pallon ja pelaajien liikkeet eri kulmasta. URHEILU Suomen lentopallotuomareista kolme on Akaasta Harri Mattila Suomen Lentopalloliiton kotisivuilta löytyy lähes 500 lentopallotuomarin yhteystiedot. Harri Mattila. – Onhan se kiva lisä ansioihin, mutta ei tätä hommaa varmaan kukaan rahan takia tee. Tällä hetkellä Suomessa on tietääkseni vain neljä tai viisi kansainvälisiin tehtäviin koulutettua tuomaria. Lähihoitajaksi opiskeleva 17-vuotias Miisa ei ole asettanut itselleen tavoitteita tällä uudella uralla. Asetu ehdolle osuuskauppavaaleissa. En ole suunnitellut pidemmälle. – Kyllä edelleen kiinnostaa oppiminen ja jopa kansainväliset tehtävät. Höntsylentistä aina silloin tällöin. – Harrastuksena olen tätä ajatellut. – Halusin pitää rakkaan lentopallon mukana elämässäni, ja tuomarointi kiinnosti. Jarmo Kuusisto. – Höntsylentis ja etenkin kesäisin beachkentät kiinnostavat. Toista kautta tuomaritehtävissä ovat Miisa Turunen ja Jarmo Kuusisto . Oma tytär pelaa Lempo-Volleyn D-tytöissä, ja Jarmo on joukkueen valmennusvastuussa. Kokenein heistä on Janne Mäntylä . – Enemmänkin tekisin, jos olisi aikaa. – En ole itse pelannut lainkaan virallisissa sarjoissa. Janne Mäntylä. PIRKANMAA A ETU EHDOLLE 2024 Ehdokasasettelu alkaa 10.1.2024 ja jatkuu 26.1.2024 saakka. – Olen jäsenenä Pirkanmaan Lentopallotuomareiden yhdistyksessä. Kun juniorisarjoissa pelaajat hoitavat otteluiden tuomitsemisen, Janne oli aina vapaaehtoinen omasta joukkueestaan. Yli 300 ottelua Kohta 15 vuotta tuomarina toimineella Janne Mäntylällä on ikää vasta 29 vuotta. – Päätuomari katsoo peliä ihan eri vinkkelistä, kun on siellä verkon yläpuolella. Palkkiot ovat kohtuulliset, mutta kun pelejä ei ole joka päivälle, niin päivätöissä on käytävä, kertoo HUS-yhtymässä erikoissuunnittelijana toimiva Janne. Ehdokkaaksi voi asettua Pirkanmaan Osuuskaupan jäsen, joka on vaalien alkaessa täysivaltainen, asuu vakituisesti Pirkanmaan Osuuskaupan toimialueella ja on maksanut täyden 100 € osuusmaksun 31.12.2023 mennessä. Lentopallon saloihin tutustuin A-Volleyssa ja Lempäälän Jyryssä, mutta enää en ole tosissaan pelannut vuosiin, paljastaa nyt liigatuomarin titteliä kantava akaalainen. Kolmannen luokan koulutus tuli suoritettua vuonna 2010, ja nyt on menossa jo kahdeksas kausi liigatuomarina. Aikahaasteita Miisan tavoin kolmostason tuomarikoulutuksen läpikäynyt Jarmo Kuusisto hakee lentopallosta sisältöä vapaa-aikaansa. Hieno laji kuitenkin kiinnostaa, ja tuomaritehtävistä saa uudenlaisia kokemuksia värittämään arkea, perustelee työkseen rekkaa ajava Jarmo harrastustaan. Jannen tien vei tuomarihommiin halu ymmärtää syvällisesti pelin luonne. Miisa Turunen oli viimeksi tuomaritehtävissä loppiaisviikolla, kun Lempo-Volley ja Akaa-Volley ottivat yhteen Lempäälän Hakkarissa. Opiskelujen ohessa ikäihmisten parissa töitä tekevä Miisa kannustaa muitakin nuoria lähtemään mukaan tuomaritehtäviin. Saattaa ottelussa joskus tulla virhekin, mutta yksittäinen piste ei yleensä vaikuta ottelun lopputulokseen. Akaan Seutu – Keskiviikko 10.1.2024 27 Osuuskauppavaalit.fi/pirkanmaa Päätä omiesi asioista. Lentopallotuomarit saavat työstään myös palkkaa. Peli ratkaistaan kuitenkin siellä kentällä. Akaassa, Lempäälässä ja Hämeenlinnassa pelannut Miisa Turunen on nyt siirtynyt kentän rajoille. Lentopallo vie suuren osan miehen vapaa-ajasta. Hankalampia tuomittavia ovat luonnollisesti nopeat tilanteet ja etenkin torjunnan sormikosketukset. Entä haittaako nuorta tuomaria yleisön, pelaajien tai valmentajien joskus kipakatkin kommentit tuomioista?– Olen jo immuuni arvostelulle. Motivaatiota lisäsi tieto Suomen jatkuvasta tuomaripulasta, Miisa kertoo. Nyt ei oikein ehdi tuomarihommiin kuin kerran tai pari kuussa. Heistä kolmen osoitetiedoissa lukee kotipaikan kohdalla Akaa
3. 2. 1.tlk 2 99 PLO 2 49 PLO Meillä puristettu APPELSIINIMEHU 0,5 l (4,98/l) 1 l (2,99/l) 1 00 KPL -53 % Plussaetu HK HERKKUMAKSAMAKKARA 150 g (6,67/kg) Ilman Plussa-korttia 2,15 kpl (14,33/kg) 2 99 PKT -25 % Plussaetu Arla NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI 500 g (5,98/kg) Rajoitus 2 pkt/talous Ilman Plussa-korttia 3,99 pkt (7,98/kg) GRILLISTÄ: 6 95 KPL Ruokamestarin kuuma JYVÄBROILERI Raakapaino n. 050 410 5670 Tai linssit jopa Erä kehyksiä ALE TALVI. HERKKUTORIMME PALVELEE: • Salaattibaari avoinna ma-la 7-20, su 9-20 • Lämmin lounas itsepalvelusta ma-pe 9-15 • Oman keittiön monipuoliset takeaway-tuotteet tarjolla ma-la: patongit, salaattiannokset, valmiit lämmitettävät ateriat, pizzapalat, smoothiet, lämmitetyt paninit • Palvelutiski avoinna ma-ke 9-17, to-pe 9-18.30, la 9-15.30 Facebook “f” Logo CMYK / .ai Facebook “f” Logo CMYK / .ai -49% Valio VALIOJOGURTTI LAKTOOSITON 1 kg, myös juotava 0,95 l (1,00/kg, 1,05/l) Ei luonnonjogurtti, A+ eikä luomu Rajoitus 2 tlk/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 1,99 tlk(1,99/kg, 2,09/l) Mobiilietu voimassa 8.-14.1.2024. Satamatie 287 37800 Akaa Markku 0400 336 774 Pauli 040 358 9582 Tuula 040 358 9523 www.veljeksetluoma.com Satamatien myymälä avoinna arkisin 8-17. 28 Keskiviikko 10.1.2024 – Akaan Seutu 9 99 SUOMI 9 99 SUOMI HINNAT VOIMASSA TO-SU 11.-14.1.2024. Lisäpari -50 % -tarjous koskee normaalihintaisia kehyksiä, linssejä ja aurinkolaseja voimakkuuksilla. Ykköspari on aina bruttohinnaltaan kalliimpi pari. Tarjoukset ovat voimassa 26.12.2023–28.1.2024 ja koskevat vain uusia tilauksia. Lisäparin voi linssittää myös omaan kehykseen, tällöin peritään hiontamaksu 50 €/linssi. HELPOTUSTA ARKEEN HERKKUTORILTA, TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 10.-14.1., JOLLEI TOISIN MAINITA. 040 525 1312 www.k-ruoka.fi/kauppa/k-supermarket-akaa Seuraathan meitä somessa! @ksmakaa Muistathan verkkokauppamme osoitteessa k-ruoka.fi Verkkokauppa: nouto alk. Kehystarjous -60 % koskee rajattua erää kehyksiä ostaessasi silmälasit eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin, sopimustai pakettihintoihin. Muut linssit -30 %. Erä kehyksiä jopa -60 % TAI linssit jopa -50 %. A K A A OLEMME AUKI JOKA PÄIVÄ! Avoinna: ma-la 7-22, su 9-22 Holkerintie 2, 37800 Akaa • puh. -50% -50% 299,299,Vapo pelletti 500 kg -60% -60% Työvaatteet Polttoaine hallilämmittimet, rakennuslämmittimet ja lämpöpuhaltimet Olemme muuttaneet, loppuunmyynti jatkuu osoitteessa Satamatie 287, 37800 Akaa. Me näemme, mitä silmäsi kertovat Instrumentarium Toijala Valtatie 9, p. Tervetuloa Akaan makeimpaan kauppaan! Terveisin kauppias Hanna sekä KSM Akaan henkilökunta .fi 1 00 100G Picadeli SALAATTIBAARI (10,00/kg) HELPOTUSTA ARKEEN HERKKUTORILTA, TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 10.-14.1., JOLLEI TOISIN MAINITA. 1. Tuotteita rajoitettu määrä. 9 99 SUOMI 4 99 KPL Oman keittiön herkulliset TAKEAWAYPATONGIT 12 90 KG Lämmin LOUNAS itsepalvelutiskistä Lounas tarjolla ma-pe 9-15. 1,0 kg Suomi Voimassa to-la 11.-13.1. Linssitarjous koskee Yksilöllinen-, Yksilöllinen PLUSja Yksilöllinen PRO-tason linssejä. 2,90€ K-supermarket Akaa on paikallinen ja palveleva lähikauppa, jossa on positiivinen tekemisen meininki. Lisäksi silmälasien ostajalle toiset lasit -50 %. Tarjous ei koske Ray-Ban Meta -älyläseja. *) Etusi jopa 599,50 € koskee Yksilöllinen PRO -moniteholinssejä. Toivomme, että tekemisessämme näkyy asiakaslähtöinen ”kaikki onnistuu” -asenne, paikallinen painotus tuotevalikoimassa sekä ylpeys omasta kaupasta, työpaikasta ja henkilökunnasta. ELLEI TOISIN MAINITA. Linssit jopa -50 %. Tarjous voimassa ke-pe 10.-12.1. Kehysvalikoima vaihtelee myymälöittäin