Sivistysjohtaja Kuusiston mukaan työntekijöiden julkista haukkumista käsitellään lautakunnassa. » SIVU 7 PERJANTAINA sattunut pahoinpitely käsiteltiin sivistysjohtaja Tero Kuusiston (oik.) mukaan Toijalan yhteiskoululla juuri niin kuin pitää. Samaan aikaan, kun koulun henkilökunta keskusteli tekijän, uhrin ja huoltajien kanssa, käynnistyi asian puinti sosiaalisessa mediassa. Miehet toivovat, että harvinaisuudet saisivat elää rauhassa. 9–29. Numero 37 Keskiviikko 11.9.2019 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa VUODEN Kuhnurin ja Kuningattaren tittelit menivät yhteiseen hyvään rahaa keränneelle yhdistykselle sekä aktiivisille kahvilayrittäjille Kylmäkoskelle. » SIVU 4 Kiusaamista vastaan tehdään töitä päivittäin Mikko Peltoniemi s. » SIVU 6 LUONTOKUVAAJAT Esa Ringbom ja Heikki Mikkola ovat kuvanneet valkoisia hirviä Akaassa usean vuoden ajan. Toijalan yhteiskoulun rehtori Jorma Ojala pitää joitakin keskusteluun osallistuneita päättäjiä kiusaajina
Hakijoina oli 221 eri yhteisöä kaikkiaan 18 maakunnasta. Radanvarren kunnilta ja muilta toimijoilta tarvitaan useampi miljoona, jotta päästään tilanteeseen, että kuokka voidaan lyödä maahan. Suomi-radan suunnittelukustannusten arvio on kokonaisuudessaan noin 150 miljoonaa euroa. Myös yrittäjien keskinäistä verkostoitumista halutaan lisätä erilaisin tilaisuuksin. Toivottavaa on, että Akaan kaupunkikin saa kutsun neuvotteluihin, ja miksi ei saisi, pysähtyyhän kaupungin alueella juna kahdessa paikassa, Toijalassa ja Viialassa. Ei jätetä. Kaupunki tulee kutsumaan yrittäjiä koulutuksiin muun muassa hankinta-asioissa. Sotkian nuorisoseura sai tänä vuonna Kotiseutuliitolta 2400 euron korjausavustuksen nuorisoseurantalon ulkomaalaukseen. Tässä yhteydessä pitää myös avoimesti keskustella siitä, pitääkö kaiken pysäköinnin olla ilmaista. Kaupungin on myös huolehdittava siitä, että junaan kauempaa saapuville on myös parkkipaikkoja. lokakuuta. Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin korjauksiin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Lisätietoa avustusten hakemisesta saa Suomen Kotiseutuliiton rakennustutkija-arkkitehtina työskentelevältä Lasse Majurilta numerosta 09 612 63221 tai sähköpostilla lasse.majuri@ kotiseutuliitto.fi. Neuvotteluja tullaan käymään raideinvestoinneista hyötyvien kuntien ja muiden julkisomisteisten yhteisöjen kanssa. Liikenneja viestintäministeriö käynnistää neuvottelut Turun tunnin juna -hankeyhtiön sekä Suomi-rata-hankeyhtiön perustamiseksi. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon.Seurantalojen korjausavustusta haetaan sähköisessä verkkopalvelussa, jonka kautta hakija voi toimittaa myös tarvittavat liitteet ja suunnitelmat. Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetusja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Harvinainen, mutta jatkossa usein toistuva tilanne: yrittäjät täyttävät kaupungintalon portaikon. Jo nyt parkkipaikoilla on ajoittain ahdasta ja liikenne Toijalan rautatieaseman edessä holtitonta. Juha Kosonen Seurantaloille jaetaan taas avustuksia veikkausrahoista Mikko Peltoniemi Seurantalojen korjausavustusten hakuaika on alkanut. Hankeyhtiöt hoitavat hankkeiden suunnittelun ja rahoitukset rakentamisvalmiuteen asti. Maksut pitäisivät ainakin lähellä asuvien autot pois parkkipaikoilta. Eikä tämä ole edes lopun alku. syyskuuta mennessä. – Minulle on kesän aikana syntynyt hyvin myönteinen kuva kaupungissa toimivista yrityksistä. Asemien seudut ovat nyt ja varsinkin tulevaisuudessa houkuttelevia kauppapaikkoja. – Olemme aktiivisesti liikkeellä. Juna tuskin pysähtyy Akaassa, hyvä jos Hämeenlinnassa. Onko vuokra kohdallaan. Kaupungin elinkeinotiimi tulee myös jalkautumaan yrityksiin niin, että yrityskäyntejä tehdään vähintään 120 vuodessa. Ilmastonmuutos ajaa rajuihinkin liikenneratkaisuihin. Meitä voi kutsua myös kylään, vaikka suurempaa asiaakaan ei olisi. Avoimen viestinnän kanavia ovat muun muassa kaupungin elinkeinotoimen kotisivut, uutiskirjeet yrityksille, Akaan Seudun liitelehdet ja mainokset sekä yrityskäynnit.Avointa tapaa palvella tullaan kehittämään saadun palautteen perusteella. Huonoksi vastaväitteeksi sopii se, että maksujen tullen juna jätetään väliin. Joukkoliikenteellä on tulevaisuus. Valinnat tekevät taajamien yrittäjäyhdistykset Kylmäkoskella, Toijalassa ja Viialassa. Meillä on erittäin monipuolinen yrityskenttä, sanoi kaupunginjohtaja Peltola. Pirkanmaan liitolla on valmius tehtävään ja varmasti myös aikaisempia suunnitelmia pohjaksi. Suunnittelun käynnistäminen kokonaan uudestaan osoittaisi, että viimeisen pääradan peruskorjauksen jälkeen puheet kolmannesta raiteesta olivat juhlapuheita lämpimikseen. Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota talon kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kansalaistoiminnan kokoontumistilojen tarpeeseen alueella. Hakemus tulee jättää Suomen Kotiseutuliiton sähköiseen hakupalveluun 30. Tarja Antola Olisiko, kenties, alun loppu T alouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa liikenneja viestintäministeri Sanna Marinin (sd) linjauksia suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi. Meidän on tunnettava toisemme, sanoo Akaan elinkeinopäällikkö Jari Jokinen .Kaupungin uusia otteita elinkeinoelämän suuntaan kuvastaa sekin, että uusi kaupunginjohtaja Antti Peltola ja uusi yrityskoordinaattori Jukka Turunen vierailivat kesän aikana useissa Akaan yrityksissä. Toijalan rautatieasemalle mahtuisi monta toimijaa, mutta vielä rakennus ei kiinnosta. Mutta tämä on, kenties, alun loppu.. Neuvottelujen tuloksena syntyvien osakassopimusten hyväksymisen jälkeen valtiolla on valmius pääomittaa Suomi-rataa 76,6 miljoonalla eurolla ja Turun tunnin junaa 38,25 miljoonalla eurolla. Neuvottelutulos osakassopimuksineen tuodaan aikanaan erikseen talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittelyyn, joka linjaa jatkon. Hakijoita kannustetaan hakemaan avustusta myös seurantalojen kuntokartoituksiin. Ratkaisevassa osassa avustuksia myönnettäessä ovat hyvät korjaussuunnitelmat. Nyt käynnistetään neuvottelut osakassopimusten aikaansaamiseksi. Vuonna 2019 korjausavustusta myönnettiin 167 seurantalon omistavalle yhteisölle yhteensä 1,68 miljoonaa euroa. 2 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen Akaa antoi yrittäjille palvelulupauksen Kaupunki haluaa toimia yrittämisen tukena Juha Kosonen Akaan kaupunki haluaa entistä sujuvampaan yhteistyöhön paikkakunnan nykyisten ja tulevien yrittäjien kanssa. Pääasia on, että meidän ja yrittäjien välit ovat mutkattomat. Ministeri Marinin linjaukset ovat samaa luokkaa kuin Iso-Britannian pääministerin Winston Churchillin puhe ilmataistelujen saarivaltion yllä loputtua: Minulla ei ole teille tarjolla mitään muuta kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä.... Tätä erillistä avustusta kuntokartoituksiin haetaan Suomen Kotiseutuliiton sivuilla olevalla lomakkeella. Henkilöautot eivät kuulu asematunnelien aukkojen eteen. Valtio omistaisi hankeyhtiöistä 51 prosenttia ja muut osakkaat noin 49 prosenttia. Kaupungin uusista tuulista kerrottiin valtakunnallisen Yrittäjän päivän aamukahvitilaisuudessa viime torstaina. Joulukuussa Pirkanmaalla käynnistyvä paikallisjunaliikenteen pilotti toivottavasti onnistuu ja lisävuoroista tulee pysyviä. Entä onko rakennuksen kunto tästä ajasta. Tampereella on jo nyt kovin vaikeaa pysäköidä ilmaiseksi missään. Määräraha avustuksiin varataan valtion talousarviossa veikkausvoittovaroista. Kyseessä on erillisavustus, jota jaetaan kahdelle tai useammalle eri yhteisölle. Näillä näkymin taas päästään suunnittelemaan. Yrityksille kerrotaan säännöllisesti kaupungin ajankohtaisista asioista, muun muassa tulevista hankinnoista ja ely-keskuksen tukiasioista. Akaan on huolehdittava omin voimin siitä, että Toijalan rautatieaseman ja Viialan seisakkeen alueet ovat kunnossa raideliikenteen lisääntyessä. Erityisesti uusien yritysten neuvontaan keskittyy yrityskoordinaattori Jukka Turunen ja muun muassa investointitukiasioita hoitaa rahoitusneuvoja Piritta Forstén .Akaassa valitaan kolme Vuoden Yrittäjää. Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että opetusja kulttuuriministeriö osoittaa tarvittavat määrärahat. Akaassa pitää varmistaa, että radan työmatkaliikenne sekä muu paikallisja kaukoliikenne säilyvät vähintäänkin nykyisellä tasolla. Valinnat julkistetaan juhlassa Metsälinnassa perjantaina 25. Neuvontaa annetaan niin omistajanvaihdostilanteeseen kuin yritystilojen hankintaankin. Varmaa on, että vuosiin ei pääradalla rakenneta mitään. Yrittäjiä neuvotaan Akaa hoitaa tulevaisuudessa niin uusien kuin jo toiminnassa olevien yritysten neuvonnan omana työnä. Avustusten myöntämisestä päättää Suomen Kotiseutuliiton hallitus Seurantaloasiain neuvottelukunnan lausunnon perusteella maaliskuussa 2020. Vaikka Pirkanmaalla monessa paikassa iloitaankin Marinin linjauksista, vielä ei ole päätöksiä rakentamisesta.Tunnin juna ei hyödytä akaalaisia yhtään. Kun yrittäjä on yhteydessä kaupunkiin, yhteistyö hankkeessa kuin hankkeessa käynnistetään 24 tunnin kuluessa. Avoimesti tulevaan Akaa pyrkii myös avoimeen vuorovaikutukseen yrittäjien kanssa
Sirkka, Jani, Joonas ja Jussi Logo perusmuodossaan musta 0, 0, 0, 100 Logo + tausta musta 0, 0, 0, 100 v.ruskea 14, 23, 33, 3 t.punerva 14, 75, 65, 3 v.punerva 70% sävy edellisestä Lähde Lähiruokasafarille! Tilamyymälä PAIMENEN MAKASIINI AVOINNA SAFARIPÄIVÄNÄ LA 14.9. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com SIIPIBUFFET IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA Hot wings (medium & hot) Ristikkoperunat Kukkakaaliwings Kasvistikkuja ja salaattia Dippejä p. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 3 TERVETULOA KAKKUKAHVILLE 13.9.2019 Oma Säästöpankki, Valtatie 12, Akaa omasp.fi Palveluneuvojamme Sirkka Oksanen jää viettämään ansaittuja eläkepäiviä. perjantaina 13.9. Rentouttava ja ilontäyteinen ilta Ritva Enäkosken seurassa Viialassa to 12.9. Rientotie 3. (03) 542 1846 www.oldbronx.fi AULI & BASTU Vapaa sisäänpääsy! www.facebook.com/AuliAcousticBastu Lauantaina 14.9. klo 16-19 Tuoretta luomukaritsaa, palveja ja makkaroita, Tolvila WOOL villaa. klo 10-15 Lämpimästi tervetuloa OmaSp Akaan konttorille t. Myös muita myyjiä paikalla, mm. Toivotamme kaikki tervetulleeksi konttorillemme Sirkan läksiäiskahveille ja tutustumaan konttorin uuteen kokoonpanoon. SOITA 044 3366490, pienet erät 0440 523751 www.kierratysmetallilife.fi romulife @ gmail.com ROMULIFE NOUDAMME/ OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT (myös akut) Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikoisja vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. Toimialueena koko Suomi. Lampaita nähtävillä. klo 18.30 Viialan Työväentalolla os. luomuvihanneksia. TERVETULOA! Tolvilantie 1, Akaa 050 331 5733 www.tolvilankartano.fi Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com SIIPIBUFFET IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA Hot wings (medium & hot) Ristikkoperunat Kukkakaaliwings Kasvistikkuja ja salaattia Dippejä p. Liput 15e sis kahvin. 040-55 33202 ravinto lataika @gma il.com ma-su 11-02 Hämeentie 69, AKAA PUH. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com SIIPIBU FFET IITTAL AN LASIM ÄKI KÖNN ÖLÄNM ÄENTI E 2 14500 IITTAL A Hot wings (mediu m & hot) Ristikk operun at Kukkak aaliwin gs Kasvis tikkuja ja salaatt ia Dippej ä p. Tervetuloa! Viialan Martat Arkeen voimaa ja varavoimaa!. 040-55 33202 ravinto lataika @gma il.com SIIPIBU FFET IITTAL AN LASIM ÄKI KÖNN ÖLÄNM ÄENTI E 2 14500 IITTAL A Hot wings (mediu m & hot) Ristikk operun at Kukkak aaliwin gs Kasvis tikkuja ja salaatt ia Dippej ä p. klo 10-16 ja PE 13.9. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com SIIPIBUFFET IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA Hot wings (medium & hot) Ristikkoperunat Kukkakaaliwings Kasvistikkuja ja salaattia Dippejä p. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com SIIPIBUFFET IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA Hot wings (medium & hot) Ristikkoperunat Kukkakaaliwings Kasvistikkuja ja salaattia Dippejä p. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 SIIPIBUFFET IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA Hot wings (medium & hot) Ristikkoperunat Kukkakaaliwings Kasvistikkuja ja salaattia Dippejä p. Grilli kuumana. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com SIIPIBUFFET IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA Hot wings (medium & hot) Ristikkoperunat Kukkakaaliwings Kasvistikkuja ja salaattia Dippejä p. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com SIIPIBUFFET IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA Hot wings (medium & hot) Ristikkoperunat Kukkakaaliwings Kasvistikkuja ja salaattia Dippejä p
Olen ollut tässä koulussa rehtorina kuusi vuotta, ja tämä oli minun aikanani kolmas tahallinen, suunniteltu, tuottamuksellinen väkivallanteko, missä tarkoituksena oli niin sanotusti opettaa toista, Ojala sanoo.Kahdessa edellisessä väkivaltatapauksessa, joista jälkimmäinen tapahtui vuonna 2016, Jorma Ojala erotti oppilaan omalla päätöksellään välittömästi koulusta määräajaksi.– He tulivat viikon jälkeen kouluun. Jos se olisi tapahtunut koulun sisällä, me olisimme ottaneet sen käsittelyyn ja olleet huoltajaan yhteydessä, että tällaista haukkumista on tapahtunut, Ojala vertaa. – Kiusaaminen voi olla sanallista toisen ihmisen loukkaamista ja alistamista. – Minua hämmästyttää, että siellä oli mukana meidän päättäjiä, jotka huusivat kovaan ääneen, että kiusaamiseen pitää puuttua. Kiusaaminen on ilmiönä vaikea, ja se saattaa olla piilossa, eikä sitä aina haluta huoltajien puolestakaan tuoda esille. Ojalan mukaan tyttö on kotikoulussa siihen asti, että sivistyslautakunta tekee päätöksensä erottamisesta. Mikko Peltoniemi. Lautakunta päättää nyt erottamisesta Sivistysjohtaja Tero Kuusiston mukaan koulujen väkivaltatapaukset käsitellään nykymallin mukaan tarvittaessa lautakunnassa. Tässäkin tiedetään, että se mitä on tapahtunut, on kyllä hoidettu, Kuusisto sanoo. Rikosilmoituksen he ovat tehneet. Kumpikin oli pahoinpitelyn aikaan rehtorien kokouksessa, joten yhteiskoulussa aloitettiin tilanteen käsittely muun henkilökunnan voimin. Tulin itse tänne maanantaiaamuna toteamaan loppuvaiheen ja sen, miten edetään siitä eteenpäin, Kuusisto sanoo. Myös sivistysjohtaja Kuusisto oli mukana maanantaiaamun tapaamisessa. Toinen asia on, tehdäänkö sen jälkeen jotain pedagogisia ratkaisuja. – Kaksi kertaa vuodessa on kiusaamiskyselyt, keväällä ja syksyllä. He kiusaavat, ihmettelee rehtori Ojala ja mainitsee yhden esimerkin. Silloin kun kiusaamiseen ei puututa niin systeemissä todella on vikaa! Einola-Virtanen perusteli myös omaa toimintaansa. Minä en ole vielä koskaan nähnyt, että asioiden selvittämisestä seuraisi mitään negatiivista. Uhri ei tee fyysistä vastarintaa vaan puolustautuu syytöksiä vastaan ja yrittää lyöntien aikana ja niiden jälkeen nousta pyörän selkään lähteäkseen pois tilanteesta. – Siltä, joka on tätä seurannut, työn ilo saattaa kyllä kadota vähäksi aikaa ja herättää ihmetystä, että mistä tässä oikein moititaan, vaikka on tehnyt parhaansa ja asiat ovat kunnossa, sivistysjohtaja Kuusisto sanoo. Entä miten sivistysjohtaja suhtautuu siihen, että sivistyslautakunnan varsinaiset jäsenet ja varajäsenet alkoivat tuoreeltaan keskustella aiheesta Facebookissa ja ottivat kantaa tilanteen käsittelyyn joko kirjoittamalla itse koulun toimintaa moittivia ja viranhaltijoita haukkuvia kommentteja tai peukuttamalla vastaavia kommentteja. Kiusaajia ja hiljaisia hyväksyjiä Samaan aikaan, kun Toijalan yhteiskoulu hoiti tilannetta henkilökunnan voimin, alkoi aiheen käsittely sosiaalisessa mediassa. Ne antavat selkeästi toimintamallin kaikille kouluille. – Puhutaan kourallisesta vuodessa. – Olen tytön ja hänen huoltajansa edustajan kanssa tänään kello kahdeksan keskustellut, ja meillä oli hyvin samanlainen näkemys, Ojala kertoi maanantaina. Mutta kissa pitää aina nostaa pöydälle. Jos löytyy vähänkin kiusaamiseen viittaavaa, ne käydään ensin luokanvalvojan voimin läpi, ja he tekevät tarvittavat toimenpiteet. Tulokset ovat olleet hyviä, ja sen kautta on saatu hyvin kiusaaminen loppumaan, Ojala vakuuttaa. Koulujen henkilökunnan puolesta pidän asiattomana, että lähdetään tällä tavalla arvostelemaan hyvin julkisesti ja haukkumaan henkilöstöä. – Koska tämä oli niin selvä ja harkittu ja suunniteltu teko, minä ehdotin parin viikon erottamista. Perjantain Facebook-keskustelua hän kuvaili seuraavasti. – Kyllä minä olen aistinut, että yhteiskoululla on huono leima, ja on kauheita kaunoja tätä koulua kohtaan. Toinen koulukiusaamiseen ja nyt some-keskusteluun osallistunut ryhmä ovat hänen mukaansa hiljaiset hyväksyjät. – Se meni kaikille oppilaille, huoltajille ja henkilökunnalle, Ojala kertoo. Perjantain kaltaiset välikohtaukset ja väkivalta ovat kuitenkin oma asiansa. Myös rehtori itse oli yhteydessä uhrin huoltajaan kuultuaan tapahtuneesta. ”Nähtävästi viha elää edelleen” Rehtori Jorma Ojala halusi maanantaina korostaa, ettei hän selittele mitään. Nähtävästi olen väärässä, ja viha tätä koulua kohtaan elää edelleen. Tilanteesta kuvatulla videolla näkyy, kuinka kuudesluokkalainen tyttö lyö kovan huudon ja syyttelyn säestyksellä seitsemäsluokkalaista tyttöä kaksi kertaa. Keskustelua, kysymyksiä ja kritiikkiä vastaan Kuusistolla ei ole mitään, mutta viranhaltija ja luottamushenkilö ovat hänestä samassa tilanteessa. He ajavat sitä asiaa mutta käyttäytyvät ihan samalla tavalla kuin lapset. UUTISET Rehtori Ojala pitää työntekijöiden haukkumista kiusaamisena Mikko Peltoniemi Toijalan Monitoimihallin edustalla Köyvärintiellä sattui viime perjantaina pahoinpitely, jossa sekä tekijä että uhri olivat viereisen Toijalan yhteiskoulun oppilaita. Perjantain Facebook-keskustelussa muutama ihminen oli sitä mieltä, että Toijalan yhteiskoulussa ei puututa kiusaamiseen millään tavalla. Lisäksi asioita käsitellään Ojalan mukaan muun muassa luokanvalvojan tunnilla aina jakson vaihtuessa. – Teemme eri roolissa töitä näiden palveluiden parissa ja kehitämme asioita eteenpäin. – Mitä jos minä näkisin rehtorina Facebookista, että meidän opettajia haukutaan ja kävisin komppaamassa ja peukuttamassa näitä haukkujia tai antaisin sanallista palautetta, että on ne kyllä vetämättömiä. ”Työn ilo saattaa kadota vähäksi aikaa” Sivistysjohtaja Tero Kuusiston mukaan sivistyslautakunnan seuraavassa kokouksessa käydään läpi sekä perjantain pahoinpitelyä että yhteisiä pelisääntöjä. Hänen mukaansa elämme mielensäpahoittamisen aikakautta, ja Einola-Virtasta itseään on muun muassa muistutettu luottamushenkilön virkavastuusta. Jos luokanvalvojan toiminta ei riitä, asiaan tarttuu kiusaamisen vastainen tiimi. – Kommenttiketju täyttyi nopeasti vanhempien kommenteista joissa kerrottiin myös aiemmista kiusaamistapauksista joihin koulun toimesta ei ole reagoitu. Nämä henkilöt haukkuvat siellä sivistysjohtajaa ja rehtoreita munattomiksi. Myös niissä käydään läpi kiusaamisasioita ja luokan henkeä. – Tuon esille sen, että täällä on toimittu täysin niin kuin pitääkin. Välittömästi sen jälkeen siihen tuli opettaja, joka toi uhrin tänne, ja vararehtori oli yhteydessä asianomaisten huoltajiin, Ojala kertoi työhuoneessaan maanantaina. – Se oli nopeasti ohi, ja osapuolet lähtivät. Facebookin Akaalaiset-ryhmässä käytyyn keskusteluun osallistui myös akaalaisia valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Olen jotenkin naiivisti kuvitellut, että olemme saaneet henkeä nostettua. – Joka ikiseen tapaukseen puututaan. Yksi jäsenistä kaipasi poliisia paikalle. Minä kerron, miten meillä toimitaan, Ojala sanoo ja aloittaa. Jokainen opettaja, ohjaaja ja avustaja tekee kiusaamisen vastaista työtä myös päivittäin puuttumalla. Eniten minua ihmetyttää näiden päättäjien käytös. Akaan Seutu keskusteli välikohtauksesta maanantaina iltapäivällä Toijalan yhteiskoulun rehtorin Jorma Ojalan ja Akaan sivistysjohtajan Tero Kuusiston kanssa. – Valtuutettu tai ei, niin oikeutettu mielipiteeseen ja kyseisen asian kohdalla se nyt vaan on niin, että liian kauan on hyssytelty kiusaamisasioita ja niihin on suhtauduttu liian kepeästi. Sitten on vielä kaikkien koulujen omat täydentävät toimintamallit. Ojala sanoo yrittäneensä kuudesja seitsemäsluokkalaisille pidetyissä vanhempienilloissa korostaa myös omaa rooliaan ja sanoa, että häneen voi ottaa yhteyttä mitä pienimmissäkin asioissa. Lauantaina aamupäivällä Ojala lähetti tapahtuneesta tiedotteen Wilman kautta. Päivittäistä työtä kiusaamista vastaan Rehtori Jorma Ojalan mielestä perjantain Facebook-keskustelussa menivät puurot ja vellit sekaisin, kun puhuttiin sekä yksittäisestä tapauksesta että kiusaamisesta ilmiönä. – Kun on selkiintynyt, mitä on tapahtunut, rehtori tekee omaa harkintaa käyttäen mahdollisesti esityksen sivistyslautakunnalle määräaikaisesta erottamisesta, ja sivistyslautakunta ratkaisee asian.Jorma Ojalan mukaan perjantain pahoinpitelijällä ei ole edellytyksiä jatkaa Toijalan yhteiskoulussa ainakaan heti. – Hän lupasi käydä tätä ja pelisääntöjä läpi, Ojala sanoo. Onhan tämä aikamoista kaksinaismoralismia, Ojala ihmettelee ja esittää kysymyksen. Väkivalta loppui siihen, ja tilanne rauhoittui. – Tässä on faktat, kuinka me toimimme, ja mitä on ennen tapahtunut ja miten on reagoitu. Se pöyristyttää, Ojala toteaa ja sanoo soittaneensa asiasta sunnuntaina sivistyslautakunnan puheenjohtajalle Mika Setälälle (kd). Ojala toteaa, että hän voi vain kertoa, miten koululla toimitaan ja mitkä sen käytännöt ovat. – Nyt puhutaan yksittäisestä väkivallanteosta. – Yksi tärkeä on myös seiskojen luokanvalvojien pitämät niin sanotut opon tunnit. Neuvoin tekemään rikosilmoituksen sekä käymään terveyskeskuksessa dokumentoimassa vammat. – Siinä toimii kaksi opettajaa, ja resurssien mukaan olen itse mukana kuraattorin kanssa. – Siellähän kirjoitettiin, että koulu ei tee mitään kiusaamisenvastaista työtä. – Ensimmäisenä tuli tietysti mieleen, että nyt on unohdettu, että me olemme kesäkuussa käsitelleet puuttumiskäytänteet ja lautakunta on hyväksynyt ne. Kiusaamisen vastaisen tiimin kanssa hän on juuri jutellut siitä, kuinka paljon kiusaamiskynnyksen ylittäviä tapauksia on. – Pahoinpitely on aina rikos. Kyllä se olisi siinä. Iltapäivällä, koulun liikuntapäivän jälkeen tapahtuneita lyöntejä edelsi kovaääninen sanaharkka. Toijalan yhteiskoulun rehtori Jorma Ojala pitää akaalaisten päättäjien toimintaa sosiaalisessa mediassa kiusaamisena ja kiusaamisen hiljaisena hyväksymisenä. Hän kehottaa päättäjiä myös miettimään, mitä vahinkoa esimerkiksi Toijalan yhteiskoulun henkilöstölle ja heidän työlleen tehdään. ”Systeemissä todella on vikaa!” Perussuomalaisten valtuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen Heli Einola-Virtanen jatkoi aiheen käsittelyä oman Facebook-sivunsa julkisessa päivityksessä maanantaina. – Siellä oli päättäjiä hiljaisina hyväksyjinä, jotka peukuttivat sitä, että haukutaan johtavia virkamiehiä. Huoltaja sanoi, että kun ei jäänyt vammoja, he eivät käyneet terveyskeskuksessa. Aika vaikea olisi sen jälkeen tässä työyhteisössä lähteä töitä tekemään
Siinä puhutaan asioista suoraan, hän perustelee. – Tätä kirjaa voin suositella. – Tätä en ehkä lukisi ensimmäisenä, koska tämä ei vaikuta niin mielenkiintoiselta, Mönkö miettii. Lahjoitus on Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa ja Lastenkirjainstituutin toteuttamaa Lukuklaani-hanketta, jossa 112 kirjan paketin saa jokainen Suomen yläkoulu. oli YK:n kansainvälinen lukutaitopäivä. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa evidensia.fi Olemme täällä, kun tarvitset meitä, myös kesällä. Vaikka ei lukisi tekstiä, huomaa miten paljon sisälle on saatu juttuja, Kaartinen analysoi. Hän sanoo lukuinnostuksensa olevan vaihtelevaa. Huono kirja syö intoa Helmiina Hänninen valitsee luettavaa fiiliksen mukaan. Taustalla äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Päivi Peltoniemi. Kolmenkymmenen kappaleen novellikokoelmaa lukee tällä hetkellä jo luokallinen yhdeksäsluokkalaisia. Puhetta Pikku prinssistä Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan Päivi Peltoniemen mukaan oppilaat voivat lukea lahjoituskirjoja esimerkiksi lukupiireissä, koska samaa teosta löytyy viisi kappaletta. Kirjalaatikosta Mönkö poimii kirjan Itsenäisiä naisia, 70 suomalaista esikuvaa , joka on tietokirja suomalaisista naisvaikuttajista. Yleensä en jaksa lukea niitä, mutta pistän ne omaan kirjahyllyyn. Jokainen kirjapaketti sisältää selkokirjoja, novelleja, runoja, romaaneja, sarjakuvia ja tietokirjoja. 8.30-17.00 la. Peltoniemen mukaan tavoitteena on, että oppilaat lukevat lukuvuoden aikana 3–4 kirjaa. Nykyinen 8C-luokka kuunteli viime vuonna myös yhden kirjan, kun opettaja luki luokalle ääneen Pikku prinssin . Se on sellainen, että ihmisiä pyydettiin kirjoittamaan kirje tuntemattomalle nuorelle ja antamaan elämänohjeita. Myös meillä kotona on aika paljon kirjoja, ja äiti tuppaa ehdottelemaan niitä vähän väliä. Kesän saldona oli kaksi kirjaa, joista Holly Bournen Oonko ihan normaali hän luki jo kolmannen kerran. Koululla järjestettiin myös oma Read Hour eli lukutunti perjantaina 6.9. Isohaaviston mukaan huonot kirjat ovat syöneet lukuintoa. Sunnuntaina 8.9. Tea Isohaavisto arvelee lukeneensa ennen enemmän kuin nykyisin. Makkonen osallistui tänä kesänä Näkymä-ympäristötaidenäyttelyyn Akaassa. Kaartinen harrastaa animehahmojen piirtämistä ja haaveilee piirtävänsä tulevaisuudessa ammatikseen videopelihahmoja. – Näistä aika monet näyttävät kiinnostavilta, joita voisi kokeilla lukea, hän arvioi kirjalahjoitusta. Miljoonalahjoitus Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle kuuluu Viialan yhtenäiskoulun yläluokkien lahjoituksena saamaan kirjapakettiin. 9.00-13.00 1 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa 12-osainen varastokoukkusarja 19 € Viialan yläkoululaiset löysivät luettavaa laatikosta Tarja Antola Viialan yhtenäiskoulun 8C-luokan Atte Rantanen nostaa ruskeasta pahvilaatikosta kirjan Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle . Hankkeen tavoitteena on edistää nuorten lukemista ja tukea koulujen mahdollisuuksia tarjota mielekästä luettavaa. miljoona euroa. – Luen myös kirjoja, jotka vaan sattuvat olemaan käden ulottuvilla. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Nesteen 2-t ja 4-t pienkonebensiini 15,90 € 5l avoinna: ark. Tarja Antola Akaan Seutu myös Facebookissa Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 16 16 17 17 14 13 14 13 12 13 6 7 3 5 6. 11.9.2019 Aurinko nousi tänään kello 6.40 ja laskee kello 20.01. Kirjoittajat haluavat, että nuoren elämä ei mene samalla tavalla kuin heillä itsellään, Rantanen kertoo.Kirja löytyy Rantasen kotoa, ja hän kertoo lukeneensa sen ”melkein”. – Kirjasta syntyi kivoja keskusteluja, Peltoniemi toteaa.Viialan yhtenäiskoulussa vietettiin viime viikolla lukemisen teemaviikkoa, jolloin lukeminen oli esillä muillakin kuin äidinkielen tunneilla. Atte Rantanen, Viivi Mönkö, Tea Isohaavisto, Helmiina Hänninen ja Emmi Kaartinen tutustuivat Viialan yhtenäiskoulun saaman kirjalahjoituksen sisältöön viime keskiviikkona. Emmi Kaartinen on mieltynyt kauhuun ja japanilaiseen fantasiaan. – Se on minun mielestäni hyvä kirja. Kirjalaatikosta nuoren taideharrastajan käteen tarttuu Sami Makkosen sarjakuvaversio Kalevalasta . Kirjalahjoituksen arvo on yhteensä Emmi Kaartinen ihastelee Sami Makkosen sarjakuvaversiota Kalevalasta. – Jo pelkkien piirrosten perusteella voi sanoa, että tämä on erittäin hyvin piirretty. – Luen nykyään enemmän kuin alakoulussa. puh. Viivi Mönkö on kiinnostunut oman sukunsa historiasta ja sen takia on innostunut lukemaan historiasta ja sota-ajasta. Rantasen mukaan kirjan paksuus ei vaikuta lukuintoon, jos tarina on hyvää fiktiota.– Mutta jos paksu kirja on tietotekstiä, saattaa tuntua siltä, että ”oi ei”. Tästä on tosi paljon hyötyä, jos on jotain ongelmia. Kirja saa olla paksu Atte Rantanen lukee mieluimmin dystooppista scifiä ja kauhua
Nooan mielestä hauskinta alueella on Pokémon Go -pelin pelaaminen. Vuoden Kuhnuri on Kirkonkylän koulun puolesta -kannatusyhdistys, jonka puolesta palkinnon noutivat Ursula Finni (toinen oik.) ja Anniina Joela. Vuokko ja Stella hälyttivät Erkki-vaarin autotallista mukaan retkelle. Silloin kun olin kaupungilla töissä, ajattelin, että joku hunajatapahtuma olisi pitänyt tuoda tänne. suudessaan edes kertoa, kun mahdollisuuksia ja tekemistä on niin paljon, hän vakuuttaa. Tapahtumapaikalla oli useita järjestyksenvalvojia sekä nuotiopohja ja bajamajoja. Akaassa on paljon tekemistä Vuoden Kuningattaren valintaperusteluissa Susan ja Päivi Eerikinharjun ansioiksi luettiin muun muassa aktiivinen toimijuus, runsas määrä toteuttamiskelpoisia ideoita sekä kaupungin hunajateeman hyödyntäminen kahvilatoiminnassa. – On hienoa, kun joku näkee, että yritämme nostaa Kylmäkoskea ylös, Päivi Eerikinharju tuumaa. 6 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu UUTISET Kylmäkosken aktiiviset toimijat pokkasivat Kuhnurin ja Kuningattaren tunnustukset Oona Eskeli Hunajatori-nimellä kulkevat ohjelmalliset sadonkorjuumarkkinat toivat aimo annoksen ohjelmaa Toijalan torille lauantaina. – Näen, että tämä on olohuone. Nooa (vas.), Aito ja Uljas Määttä paistoivat itselleen makkarat. Myös Määtän pojat, Nooa , Uljas ja Aito , viihtyvät Nahkialanjärven ympäristössä. Kaadoimme sieltä 40–50 koivua parin ihmisen voimalla, Joela havainnollistaa. Tapahtuma ajoitettiin niin, että sinne oli mahdollista siirtyä lähes suoraan aiemmin samana päivänä järjestetyn Hunajatorin päätyttyä. Emme osaa kaikesta kokonaiHunajateeman omaksuneet aktiiviset kahvilayrittäjät Susan (vas.) ja Päivi Eerikinharju palkittiin Vuoden Kuningattarina. Molempien palkintojen saajat valitsi kaupunkilaisten ehdotusten perusteella Hunajahulinoiden järjestäjistä koostunut raati.. Joela ja Finni iloitsivatkin siitä, että tunnustuksen kautta monet koulun eteen työtä tehneet saavat kiitoksen työstään. Katsoin säätiedotusta ja luvattiin huonoa keliä. Haussalot ajattelevat, että piknikillä poutaisuus on olennaisemmassa roolissa kuin ilman lämpötila. Myyntikojulla ahkeroivat Sini Tervonen (vas.), Emma Rekola, Laura Tuominen, Ella Koivisto, Niina Pulkkinen, Iitu Tapala, Rasmus Lahti ja Roope Jyrkinen. Hänen mielestään alue on tärkeä koko kaupungille. Torstaina soiteltiin muutamaa puunkaatajaa ja traktoria paikan päälle ja lauantaina aloitettiin. Kaupungin olohuone Anni Määttä perheineen ei ollut moksiskaan sateisesta ilmasta vaan saapui tapahtumaan paistamaan makkaraa ja keskustelemaan järjestäjien kanssa. Kannatusyhdistyksen palkitsemisen myötä Kuhnurin titteliä on tänä vuonna jakamassa suuri määrä ihmisiä. – Mielestäni parhaimpana esimerkkinä on yhä se, kun järjestimme puunkaatotalkoot vanhalla koululla. Päivi Eerikinharju myönsi arvonimen tulleen mieluisana yllätyksenä sekä hänelle että Susan-tyttärelle. Kaksikko muun muassa myy lounaskahvilassaan edullista hävikkiruokaa ja osallistuu 9.–15.9. He olivat bonganneet tapahtuman paikallislehdestä.– Meillä ei ole mitään evästä mukana, kun ajattelimme, että tulemme ihan vain katselemaan. Kunnianosoituksen yhdistyksen edustajina vastaanottaneet Anniina Joela ja Ursula Finni paljastivat, että rahaa on nyt kasassa noin 100 000 euroa ja että keräystyö jatkuu yhä. Vaari mukaan retkelle Vuokko ja Erkki Haussalo piipahtivat tapahtumassa kannatusmielessä lapsenlapsensa Stella Haussalon kanssa. Tuoreet Kuningattaret toivovat, että kunnianosoitus tuo näkyvyyttä heidän toiminnalleen ja arvoilleen. Kun sateessa oli pieni rako, hälytimme vaarin matkaan autotallista, Vuokko Haussalo kertoo. Saamastaan ilmapallosta iloinnut Saimi kertoi pitävänsä hunajasta ja Siiri muisti, että hunaja on hyvää lettujen päällä. Vuoden 2019 tunnustukset osoitettiin erityisesti Kylmäkosken taajamassa tutuiksi tulleille tahoille: Vuoden Kuhnuriksi valittiin Kirkonkylän koulun puolesta -kannatusyhdistys ja Kuningattareksi niin ikään Kylmäkoskella toimivat kahvilayrittäjät Susan ja Päivi Eerikinharju . Myynnissä oli muun muassa vohveleita ja minikylmälaukkuja. Osana Hunajahulinoita järjestetty tapahtuma oli torimyynnin ja musiikin sävyttämä, ja se huipentui tuttuun tyyliin Vuoden Kuhnuri ja Vuoden Kuningatar -tunnustusten jakamiseen. Viialan yhtenäiskoulun 8B-luokka osallistui Hunajatorille kerätäkseen varoja luokkaretkeä varten. – Varustelukysymyshän se tietysti on, mutta kyllä sade vaan harmittaa, Erkki Haussalo toteaa. Luokkaretkikohdetta ei ole vielä päätetty. Eerikinharjut haluavat lisää näkyvyyttä myös hunajapääkaupungille. Yhdistys on saanut apua tarvittaessa nopeallakin varoitusajalla. Sateinen säätila harmitti järjestäjiä, sillä tapahtuman eteen oli tehty paljon suunnitteluja markkinointityötä. Tapahtumaidean isä Anttijussi Vikman kertoi, että piknik-tapahtumaa suunniteltiin jo viime vuodelle ja että sen kantavana ajatuksena on saada kaupunkilaiset yhteisöllisesti liikkeelle. Oona Eskeli Sadekuurot vesittivät koko perheen piknikin Oona Eskeli LC Toijala/Akaan ja Akaan kaupungin järjestämä koko perheen piknik keräsi sateisessa kelissä muutamia kävijöitä Nahkialanjärven ympäristöön lauantaina. Aluetta täytyisi alkaa harventamaan, sillä se on alkanut aika lailla puustottumaan, Anni Määttä miettii. Oona Eskeli Anttijussi Vikman arveli, että jo pelkkä sateen uhka riitti lopauttamaan monen mahdollisen kävijän piknik-innon. vietettävään valtakunnalliseen hävikkiviikkoon. Hän on kuitenkin valmis kokeilemaan tapahtuman järjestämistä uudelleen ensi vuonna. Puunkaatokin on onnistunut Kirkonkylän koulun puolesta -kannatusyhdistyksen valintaa Vuoden Kuhnuriksi puolsi Akaan kaupungin viestintäja markkinointisihteeri Sini Kantolan mukaan se, että yhdistys on kerännyt lukuisilla tapahtumilla ja tempauksilla valtavan määrän rahaa yhteiseen hyvään – uuden Kylmäkosken koulun rakentamiseen. – Esimerkiksi Turusta päin tulee ihmisiä, jotka kysyvät ”mitä kaikkea täällä on”. Saimi (vas.) ja Siiri Pelonen viihtyivät Hunajatorilla. – Oma toiveeni on, että tämä ympäristö olisi aktiivisemmassa käytössä ja että siihen keskityttäisiin enemmän. Järveä ympäröivältä polulta löytyy Pokestop-pisteitä, minkä lisäksi suihkulähteen luota löytyy Pokémon Go -sali. Susan Eerikinharju kertoo kohtaavansa työssään paljon Akaasta kiinnostuneita ihmisiä. Vuokko (vas.), Stella ja Erkki Haussalo käväisivät piknik-tapahtumassa sadepisaroista huolimatta. Nahkialanjärvi on Määtälle henkilökohtaisesti tärkeä, koska hän on aiemmin asunut aivan sen läheisyydessä
Arjen suunnittelu ja ennakointi on taitolaji, joka onnistuessaan tuo hallinnan tunteen ja vapauttaa aikaa, joka muuten kuluisi sekalaiseen säntäilyyn. Eläin voi olla täysin valkoinen albiino tai leukistinen. Poliisi kaipaa havaintoja alueella liikkuneista ihmisistä ja autoista. Jos taas en juokse ja käy ilmi, että olisin ehtinyt, harmittaa vielä enemmän. Vasojen todennäköinen isä kaadettiin Urjalassa viime syksynä. Myyjän vika. Viimeiseksi mainitusta syystä ostin muuten juuri heppoisin perustein hienon sadetakin. No, täytyy se nauhakin vaihtaa, ja olisipahan aikaa hetki vaihtaa kuulumisia tai roikkua somessa. Valkoinen väri ja tummat väriläiskät mahdollistavat tunnistamisen, mikä lisää mielenkiintoa, Ringbom sanoo. – Hirvi meni auton edestä kymmenen metrin päästä. Varsinkin Mikkola on kuvannut sitä usein. Keskellä se on 2,5-vuotias vuonna 2018 nelihaaraisine sarvineen. Ringbom on seurannut toisen vasan kehitystä mutta toisen kohtalosta hänellä ei ole tietoa. Syytät universumia. Sen jälkeen hän on onnistunut kuvaamaan toista niistä joka vuosi. Myös Akaan valkoiset hirvet ovat leukistisia, koska niiden silmät ovat tummat. Tuttua on. ja perjantain 6.9. Vasemmalla hirvi on 1,5-vuotiaana vuonna 2017, jolloin sillä oli vasta kaksi sarvipiikkiä. 1990-luvulla syntyneellä miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. jälkeläisiä, koska hirvet olivat samalla alueella, Ringbom toteaa. Tiedätkö sen tunteen, kun saavut juna-asemalle myöhässä ja juna seisoo lähes ilkikurisen näköisenä raiteilla lähtövalmiina, kerrankin ajoissa. Aurinkoista syksyä! Kirjoittaja on junantuoma akaalainen perheenäiti. Nykyisin en kulje kauheasti junalla, mutta kun unohdun someen kommentoimaan kaverin sarkastista junapäivitystä ja myöhästyn sen takia, voidaanko kumpikin syyttää veeärrää. Hassuttelusta huolimatta on terveellistä tiedostaa, että vain omaa toimintaa muuttamalla voi halutessaan muuttaa arkeaan. Tämä tosin ei päde pienten lasten vanhempiin, isovanhempiin, aamutai iltaihmisiin eikä koiranomistajiin. Jos en, harmittaa. Ensimmäinen reaktio oli tietenkin hämmästys ja ihastus. Toisaalta, siihen sisältyy riski siitä, että kummallakin kassalla aletaan vaihtaa kuittinauhaa. – Talvellahan väristä voi olla eläimelle myös hyötyä, Ringbom toteaa. välisenä yönä Kentäntiellä Kylmäkoskella.Kontista viettiin merkittävä määrä omaisuutta, jonka sisältöä poliisi ei tarkenna. Tarja Antola Akaan metsissä elelee tällä hetkellä ainakin yksi valkoinen hirvi. Kuka näitä edes myy, ihan älytöntä. Tarja Antola Poliisi pysäytti akaalaisen mieskuljettajan Lempääläntiellä Viialassa tiistaina 3.9. Hirvelle näyttäisi olevan kehittymässä kahdeksanhaaraiset sarvet. Valkoiset eläimet ja varsinkin kokonsa puolesta näyttävät hirvet elävöittävät ja rikastuttavat luontoa ja ympäristöämme. Sarkastisen somepäivityksen, parin selfien, tägäyksen, IG stoorin ja nopean FB-scrollauksen jälkeen arvioin, ehdinkö sittenkin kyytiin juoksemalla. Luontokuvaajien mielestä edes hirven luontaiselle viholliselle sudelle värillä ei ole merkitystä. Hyvään pyrkivän raivorealismin kääntöpuolena on liian ankara asenne itseä ja muita kohtaan. Kuin nöyryyttääkseen jononvaihtajaa, uudella kassalla aletaan huolellisesti vaihtaa kuittinauhaa. Sen puolesta puhuu myös Heikki Mikkolan kuva, jossa valkoinen ja tummanharmaa hirvi ruokailevat samalla pellolla. Entä tiedätkö sen tunteen, kun löydät alennusmyynnistä takin, jonka ostit täydellä hinnalla jo aiemmin. Uroshirvi ammuttiin viime syksynä Urjalassa Seuraavana vuonna Ringbom palasi samalle paikalle toivoen näkevänsä harvinaisuuden uudelleen, mutta yhden uroshirven sijaan hän kohtasikin kaksi 1,5-vuotiasta valkoista hirvisonnia. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 7 FORUM AKAA Tanja Salminen UUTISET Se tunne kun... kello 15.30. Heikki Mikkola kuvasi valkoisen hirven Akaassa elokuussa 2018 ruokailemassa kaurapellolla tummanharmaan hirven kanssa. Suomessa ei pitäisi myydä kuin sateenpitäviä takkeja. Mies on myös aiemmin jäänyt kiinni kortitta ajosta. Leukistinen tarkoittaa, että eläin tuottaa väripigmenttiä eli melamiinia, mutta häiriön vuoksi se ei varastoidu turkkiin. – Peura menehtyi viime talvena ilmeisesti luonnollisen kuoleman kautta, Ringbom kertoo. Minä tiedän! Juna on hyvin epäreilu ja arvaamaton laite. Siis siitä, että kun jokin asia elämässä menee pieleen, niin on heti valmis myöntämään, että vika on mahdollisesti minussa ja minun valinnoissani. Tumma ja vaalea samalla pellolla Ringbomin luontokuvaajaystävä Heikki Mikkola on tehnyt Akaassa yhden havainnon myös valkoisesta naarashirvestä noin viiden kilometrin päässä paikasta, jossa Ringbom on kohdannut valkoiset uroshirvet. Poliisin mukaan saalista ei ole voitu viedä pois käsin vaan sen poiskuljettaminen on vaatinut autoa. Veeärrän vika. – Melko varmasti voin sanoa, että vasat ovat vuonna 2016 näkemäni uroshirven Akaassa ja Urjalassa liikkui viime vuoteen asti valkoinen hirvisonni, jolla oli 10-haaraiset sarvet. Ringbom on harmissaan, ettei hän sukupuolta lukuun ottama ehtinyt painaa mieleen eläimen tarkempia tuntomerkkejä. – Emme toivo tätä valokuvauksen takia vaan siksi, että valkoinen hirvi on varsin hieno ja mieleenpainuva luontokokemus kenelle tahansa. Jos kassajonossa vierustoverin kanssa vaihtaisimme paikkaa päikseen, hämmentyisikö universumi ja molemmat jonot nopeutuisivat. Ringbom ja Mikkola toivovat, että 3,5-vuotiaaksi varttunut valkoinen hirvi saisi jatkaa elämäänsä rauhassa, eikä sitä ammuttaisi. Joten mitä jos yhdistäisimme voimat. Heikki Mikkola Esa Ringbom Huumekuski jäi kiinni Viialassa Varastokontista vietiin merkittävä määrä omaisuutta Tarja Antola Työmaan varastokonttiin murtauduttiin torstain 5.9. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Minulla oli kamera auton penkillä, mutta tilanne tuli eteen niin nopeasti, etten ajatellutkaan ottaa siitä kuvaa, Ringbom kertoo. Lopputuloksena on hiki ja tuska joko junassa tai asemalla. Kuhmossa Ringbom onnistui tänä kesänä ikuistamaan valkoisen 1,5-vuotiaan karhun.. Siis että kassajonon vaihtamisesta en varsinaisesti hyötynyt ajallisesti mitään ja oli turhaa ja mielenosoituksellista tuskailla ja toimia siten. Samalla hetkellä universumin maagiset mannerlaatat siirtyvät jyristen ja juhlallisin menoin uuteen asetelmaan, ja juuri hylkäämäsi jono lähtee liikkeelle pikakelauksella. Asian kanssa oli vähän kiire, ja samalla kun kassa vaihtoi kuittinauhaa ja ihailin viereisen jonon nopeutta, ajattelin, että vanhan sadetakkini on mystisesti kadottanut varmaan joko universumi tai VR. Taipaleen valkoinen peura menehtyi Ensimmäisen valkoisen hirven kohtaaminen on saanut Ringbomin kiinnostumaan muistakin valkoisista eläimistä. Luontokuvaajat, akaalainen Esa Ringbom ja loimaalainen Heikki Mikkola ovat kuvanneet valkoisia hirviä Akaassa useana vuonna.Ringbom näki ensimmäisen kerran valkoisen hirven synkällä metsätiellä Kylmäkoskella vuonna 2016. Uuden takin kankaasta menee vesi läpi kuin siivilästä. Istuttiin Naisten Kävelyporukan kanssa puhumassa raivorealismista. Ringbom ei usko muiden hirvien karsastavan valkoista väriä. T iedätkö sen tunteen, kun tuskastuneena vaihdat hitaasti etenevästä kassajonosta siihen nopeampaan. Selittelyt sikseen. Harvinaiseen albinisimiin liittyy punasilmäisyys.Luontokuvaajat Ringbom ja Mikkola ovat nähneet ja kuvanneet myös Kylmäkosken Taipaleella vuosia liikkuneen valkoisen peuran. Auton puutteiden takia poliisi poisti siitä rekisterikilvet ja määräsi sen katsastettavaksi. Kaupan vika. Oikealla on sama hirvi kuvattuna tänä vuonna, jolloin se on 3,5-vuotias. Tänä vuonna tosin kävi vielä huonommin. Ringbom arvioi valkoisuudeltaan eriasteisia hirviä olevan Suomessa ehkä kymmenkunta. Kiire johtuu yksinkertaisesti siitä, että jostain syystä – joka on minun hallinnassani – reagoin liian myöhään. Miehelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista tulosta amfetamiinille. Luontokuvaajat kohtasivat harvinaisen hirven Akaassa Luontokuvaaja Esa Ringbom kohtasi kaksi valkoista hirvenvasaa Akaassa heinäkuussa 2017. Miestä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hirvi ammuttiin hirvenmetsästyksessä Urjalassa viime syksynä. Ruuhkaa ja epäluotettavia juna-aikatauluja on ollut aina. Ringbom on yhdistänyt kolme kuvaa yhdeksi kuvaksi havainnollistaakseen hirvisonnin kehitystä. Junasta myöhästyin vain siksi, että lähdin itse liikkeelle liian myöhään
Toiminnan tärkeyttä kuvaa se, että se oli yksi edellisen hallituksen kärkihankkeista. Aluetoimisto kiertää kutsuntojen merkeissä koko maakunnan. Voimaloiden sijoittelu ja huoltoteiden linjaukset tarkentuvat ympäristövaikutusten arvioinnin aikana.. Suomen puolustamisen perusajatus on pitää tänne hyökkäämisen kynnys niin korkeana, että vieras valtio ei lähde siitä kokeilemaan. Vaikutusalueen rajaus näissä arvioinneissa on noin 30 kilometriä. Voimaloiden kokonaiskorkeus olisi enintään 300 metriä ja kunkin voimalan yksikköteho on maksimissaan 10 megawattia ja teho yhteensä enintään 150 megawattia. Akaan kutsuntojen johtaja, kapteeni Henrik Ahvenainen teki muutamalla esimerkillä selväksi, millainen kansainvälinen tilanne on. Alue rajautuu etelässä Hämeenlinnan kaupungin kuntarajaan. Ely-keskus haluaa selvittää Karhunrahkaan myös matalampien myllyjen vaihtoehdon Juha Kosonen Pirkanmaan ely-keskus esittää lausunnossaan Akaan Karhunrahkan tuulivoimahankkeesta, että myös vaihtoehto, jossa voimalat olisivat 200–230 metrisiä, selvitetään. Arviointisuunnitelmassa hankkeesta vastaava Abo Wind esittää arvioitavaksi kolmea hankevaihtoehtoa.Vaihtoehto 0: hanketta ei toteuteta. Vaihtoehto 1: alueelle sijoitetaan enintään 11 voimalaa. Puolustusvoiminen Pirkanmaan aluetoimiston kutsunnat käynnistyivät viime viikon tiistaina Akaasta. Juha Kosonen Ville Erkkilä, Tanja Jämsä-Väyrynen, Elina Lähteenmäki ja Hanna Halme muodostivat kutsuntojen Etsivän nuorisotyön tiimin, joka tapasi kaikki paikalla olleet nuoret miehet. Nykytilan kuvaukseen on siten lisättävä tiedot olemassa olevista Wja radiolähetysasemista ja mastoista. Tuulivoimaloiden suunnitteluvaiheessa tulee lähtökohtaisesti valita tuulivoimaloiden sijainti niin, ettei häiriöitä radiojärjestelmille aiheudu tai että haitat ovat poistettavissa. Syntyi tilanne, että vieras toimija puuttui heidän kansalliseen itsemääräämisoikeuteensa. Tämä on ainoa paikka tavata koko ikäluokka kerralla ja autamme mielellämme, sanoi Halme. Ely-keskuksen mielestä ennakolta ei ole tunnistettavissa ja poissuljettavissa, että maakuntakaavan arvioinneissa oletuksena olleella voimaloiden noin 200 metrin korkeudella ja niitä merkityksellisesti korkeammilla 300-metrisillä voimaloilla ei olisi eroja eri haitallisten ympäristövaikutusten kannalta. – Vaikka Suomi itse ei olisikaan osallisena Itämerellä tapahtuvassa konfliktissa, sen vaikutukset heijastuisivat tänne. – Itä-Ukrainassa on sotatila päällä ja Ukrainassa kokonaisuudessakaan ei ole ollut kotivakuutus kunnossa. Kapteeni Henrik Ahvenainen teki kutsuntoihin saapuneille selväksi, että Suomen lähellä on rauhatonta: Itä-Ukrainassa on sotatila ja Itämerellä tapahtuu säännöllisin väliajoin kaikenlaisa. Tavoitteena oli selvittää, että miehillä oli kaikki kunnossa. Milloin tsaarin ja kuninkaan, milloin idän ja lännen tai Neuvostoliiton ja lännen välissä tai nyt vaikkapa Venäjän ja EU:n rajamaana – tavallaan välissä, pohti Ahvenainen. Pidetään kotivakuutus kunnossa, ettei käy mitään. Tuulivoimalat olisivat yksikköteholtaan maksimissaan 10 megawattia ja kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metriä. Suomen aseman kapteeni Ahvenainen kuvasti välissä olijaksi.– Olemme pitkään olleet eräänlaisessa välissä. Hankkeesta vastaava suunnittelee alueelle enintään 15 tuulivoimalaa. Itämerellä tapahtuu jatkuvasti Puolustusvoimat eivät tänä päivänä jätä kertomatta suoraan kutsunnoissakaan, miksi järjestelmä on olemassa. Hankealueen pinta-ala on noin 19 neliökilometriä. Tämä pitää siis nyt selvittää. Mielipiteissä heijastuu erityisesti voimakas huoli siitä, millaisia haitallisia ympäristövaikutuksia 300 metrin tuulivoimaloihin liittyy. – Tsekkaus toimeentuloon, asumiseen, parisuhteeseen ja perheeseen eli siihen, mitä nuorelle kuuluu tällä hetkellä. Senkin heille kerromme, että palveluksen aikana ja palveluksen jälkeen voi olla yhteydessä, kertoi etsivä nuorisotyöntekijä Hanna Halme . – Suurimmalla osalla tapaamistamme nuorista asiat ovat kunnossa. Uusi sähköasema rakennetaan liittymispisteen lähelle. Kusunnanalainen on miespuolinen Suomen kansalainen, joka kutsuntavuonna täyttää 18 vuotta. Pääosa miehistä komennettiin Panssariprikaatiin Hattulaan, Porin Prikaatiin Säkylään tai Satakunnan lennostoon Pirkkalaan. joulukuuta. Itämeri ei enää ole mikään laulujen rauhanmeri, vaan siellä tapahtuu koko ajan jotakin pientä. Matalamman vaihtoehdon arviointi tuottaa ely-keskuksen mielestä tietoa mahdollisista ympäristövaikutusten eroista verrattuna 300-metrisiin voimaloihin ja tietoa vaihtoehtojen valintaan ja päätöksentekoon nähden keskimääräisten erojen mahdollisesta merkityksellisyydestä. Hankevaihtoehdoissa tulee tunnistaa sijainnit, joissa pienilläkin muutoksilla tuulivoimaloiden sijoittelussa voi olla ratkaiseva merkitys alueen radiojärjestelmien toimintaan. Nykyisin opetusja kulttuuriministeriön sektorilla toimiva Etsivä nuorisotyö on toiminut Akaassakin jo kymmenen vuotta. Akaan kutsuntoihin osallistui 120 miestä, joiden palvelus alkaa 2021. Sähkönsiirtoa varten suunnitellaan maakaapeli, joka liittyisi noin 8 kilometriä hankealueelta luoteeseen päin sijaitsevaan 110 kilovoltin Humppila–Viiala-voimajohtolinjaan. Alkuperäisetkin vaihtoehdot tutkitaan Abo Wind Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Karhunrahkan alueelle. Määräaikaan mennessä Ely-keskus sai Karhunrahkan tuulivoimahankkeesta 120 mielipidettä. Viimeinen tilaisuus on Tampereella 13. Vaihtoehto 2: alueelle sijoitetaan enintään 15 voimalaa. Haitat lievemmiksi suunnitellen Lisäksi ely-keskus edellyttää, että kussakin vaihtoehdossa maisemaan kohdistuvien haitallisten vaikutusten lieventämiseksi tulee suunnittelussa ja arvioinnissa varautua voimaloiden sijoitusvaihtoehtojen tutkimiseen. Osalla sitten on elämän hallintaan ja terveyteen liittyviä haasteita. 8 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu UUTISET Pirkanmaan kutsunnat alkoivat Akaasta Etsivä nuorisotyö kysyi fiilikset ja Puolustusvoimat muistutti ulkoisista uhista Juha Kosonen Akaan Etsivä nuorisotyö tapasi kaikki Puolustusvoimien Pirkanmaan aluetoimiston kutsuntoihin Toijalan yhteiskoululla viime viikon tiistaina osallistuneet miehet. – Näytetään ulkopuolelle, että on sen verran uskottavaa toimintaa, että tuonne ei parane mennä
Lapsista Iina ja Nella Ruokola ovat osallistuneet tontilla puusavottaan, ja Lenni Rajala on oppinut taitavaksi kuviosahan käyttäjäksi. » SIVUT 10–11 Tarja Antola. Uusperheen talo nousee Junkkariin samalle kadulle, jolla sijaitsee myös perheen nykyinen koti. 9–29 Vahva parisuhde kestää hartiapankkirakentamisen EVELIINA ja Jukka Rajala tietävät, että oman talon rakentaminen vaatii hyvän parisuhteen ja ponnisteluja molemmilta. Raskainta on pimeä vuodenaika ja työvaiheet, joissa syntyy vähän näkyvää. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 9 & RAKENTAMINEN ASUMINEN s
– Meillä on Keski-Suomessa mökki, jossa on riittävästi hommaa. – Edelliset projektit ovat opettaneet, että tappoaikataulua ei kannata tehdä. Emme olisi muuten ryhtyneet tähän. – Täällä on tutut kuviot ja hyvät naapurit. – Ensin oli modernia, sitten perinteisempää ja nyt taas haluamme modernia. Kyllästyimme siihen, että lykkäsimme ensin mökillä ruohonleikkuria, ja jatkoimme sitten samaa kotona. Jukan vanhin tytär asuu jo omillaan ja kaksi muuta äitinsä kanssa Tampereella. Nyt mahdumme jo pienempään. Liian paljon nurmikkoa Rajaloilla rakentamispäätöksiin ovat vaikuttaneet elämäntilanteiden muuttuminen ja uusperheen tarpeet.– Edellinen talo tehtiin, kun tarvittiin tilaa kuudelle lapselle. Rakentamisessa tarvitaan pitkää pinnaa, ja parisuhteen pitää olla hyvällä tolalla, Rajalat miettivät. Eveliina Rajala käy tontilla auttamassa ja siivoamassa. Kaikki kolme kotia ovat pitkästä tavarasta rakennettuja hartiapankkitaloja, koska se on Jukka Rajalan mielestä edullisin vaihtoehto.– Uskon vilpittömästi siihen, että kun oman työn osuus on mahdollisimman suuri, saadaan aikaan kustannussäästöjä. Eveliinan ja Jukan uusperheeseen kuuluvat Eveliinan tyttäret Nella ja Iina Ruokola sekä Jukan tyttäret Ida , Emma ja Anni Rajala ja Eveliinan ja Jukan yhteinen poika Lenni Rajala . Laadukkaat tuotemerkit: Beha, Nobo, Devi, Dimplex, Ensto SÄHKÖLÄMMITYS ON EKOTEKO • Ylpöntie 7, 37800 Akaa • 0400 512 938 • • sahkokraft@sahkokraft.fi • www.sahkokraft.fi • VESIKATTOURAKOINTIA LUOTETTAVILLA KOTIMAISILLA KATEPAL SBS-TUOTTEILLA • BITUMIKATTEET • VESIERISTYKSET • KATELAATAT • KATTOHUOLTO • PELLITYKSET • SUUNNITTELU JA NEUVONTA Koivistontie 33, Tampere | Kivirinne 1, Akaa | www.pirkanmaankattajat.fi ¥ 0400 851 335 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Jukka Rajala rakentaa kolmatta omakotitaloa samalle kadulle Tarja Antola Eveliina ja Jukka Rajalan mukaan omakotitalon rakentamisen on oltava puolisoiden yhteinen projekti, jotta siihen kannattaa ryhtyä. Tällä ajatuksella Rajalat rakentavat parhaillaan uutta kotia Toijalan Junkkariin. Nainen saa muuttaa mieltään, Eveliina Rajala nauraa. Lapsetkin talkoissa Työt noin 1200 neliömetrin tontilla alkoivat ennen pääsiäistä puiden kaadolla, joka tehtiin omin voimin. Isänsä luona lapset ovat viikonloppuisin ja loma-aikoina. Anturan valussa olivat auttamassa naapurista Tatu Merta ja Jukan appiukko Jukka Lähteenmäki , kattotuolitalkoissa oli mukana Mika Kyrölä puolisonsa kanssa ja runkoa on Jukan kanssa ollut pysyttämässä ex-appiukko Reino Jurvanen . Uuteen kotiin Rajalat pääsevät muuttamaan puolentoista tai viimeistään kahden vuoden päästä. Liekopolulle Rajalat päätyivät rakentamaan, koska alue on lapsille tuttu ja muutenkin mukava. Rajalat uskalsivat ryhtyä rakennusprojektiin, kun nykyiseille kodille löytyi ostaja, tuttavaperhe Toijalasta. Myös kuusivuotias Lenni viihtyy raksalla.. – Kummallakin on intoa yhtä paljon. Myös lapset ovat osallistuneet puusavottaan sekä kantaneet harkkoja, kun Jukka muurasi sokkelia. 050 560 7016 MIKKO UOTILA OY Helppo ja edullinen asentaa, hankkia, käyttää ja huoltaa. Toki aikaa menee enemmän, kun itse tehdään. Rajalat puolestaan muuttavat väliaikaisesti tuttavaperheeltä vapautuvaan taloon. Ostaja löytyi tutuista Jukka Rajala rakentaa jo kolmatta omakotitaloaan, ja kaikki ovat saman Liekopolun varrella. Ensimmäinen talo valmistui vuonna 2007 ja toinen vuonna 2014. 10 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu ASUNTO SANEERAUS Oy VTT:n vedeneristys-sertifikaatti Ari Aaltonen, 040-5465735 • Huoneistoremontit • Tulisijat • Täystiilitalot/puutalot • Saunaja pesuhuoneremontit • Pönttöuunit • Vesikatot • Julkisivumaalaukset • Putkistosaneeraukset Myös kokonaisurakoinnit! Varastotie 4, Akaa 0400 701 225 www.akaanmuuraus.fi Soita ensin! Le ik ka a ta lte en Sinä unelmoit Me toteutamme! ARKKITEHTISUUNNITTELU Jumpurintie 71, 31760 Urjala, puh. Perinteisestä moderniin Perheen nykyinen koti on perinteinen harjakattotalo, kun taas uuteen tulee pulpettikatto. Rajalat haluavat uuteen taloonsa myös helppohoitoisen pihan ja mahdollisimman vähän nurmikkoa. Siitä ei saa kuin stressin, Jukka Rajala toteaa. Sen Rajalat myyvät, kun uusi koti valmistuu. Alueelta löytyy mukavasti myös talkooapua, Rajalat kehuvat. MEILTÄ MYÖSKIN PIHAPIIRIVALAISIMET Suunnit telemme ja asennamme patterit ja lattialämmityskaapelit. Jukka Rajala ei pidä itseään vielä rakentamisen ammattilaisena, mutta työ on opettanut tekijäänsä, ja Junkkariin rakentavan Jukka Rajalan mukaan pahin kiire helpottaa, kun runko saadaan sateelta suojaan
Rajalan perheen nykyiselle talolle löytyi ostaja tuttavapiiristä. 2800€. Puoliso tsemppaa Rakentaminen keskittyy iltoihin ja viikonloppuihin. Eveliina hoitaa kodin ja on apuna työmaalla. ALV 24% | Hatanpään valtatie 34 A, 33100 Tampere | toimisto@onnenasunnot.fi Onnen Asunnot LKV Välityspalkkio 2,7% min. Ruokaa ja romantiikkaa Kokemuksesta Rajalat tietävät, että raskainta rakentamisessa ovat pimeä vuodenaika sekä työvaiheet, joissa näkyvää syntyy vähän. Sis. Hän arvelee pahimman kiireen hellittävän, kun runko saadaan sateelta suojaan. – Mutta ajattelen niin, että molemmista tulee yhtä hyvä mieli, olen sitten kaksi tuntia punttisalilla tai kaksi tuntia työmaalla. 03 543 5313 eerola@lempi-keittiot.. Tilaa ilmainen arviokäynti Soita 040 832 4706 päivystys ma-su klo 9-21 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Jukka Rajala rakentaa kolmatta omakotitaloa samalle kadulle tarjolla on ollut osaavaa talkooapua.– Kun hartiapankilla tehdään, on ollut pakko oppia, Rajala toteaa. MYYMÄLÄ: Tampereentie 19, Lempäälä p. Lisäksi ekologinen talo on aikanaan helposti purettavissa pois, Jukka Rajala perustelee. Sis. Meidän perheessä ei ole sisäilmasta oireilevia, mutta joka tapauksessa ekotalo vähentää kuormitusta. 3000 € . Rajalat hyödyntävät rakentamisessa ekotaloratkaisuja, mikä tarkoittaa hengittäviä rakenteita ja muovin välttämistä. Rajalat kehuvat myös paikallisten yritysten palvelevan rakentajaa loistavasti. 9-16 MYYMÄLÄ: Tampereentie 19, Lempäälä p. ma-pe 10-17, la 10-13 TUOTANTO JA MYYMÄLÄ: Ruususentie 10, Viiala, p. Sis. 040 187 9232 TUOTANTO JA MYYMÄLÄ: Ruususentie 10, Viiala p. Tarja Antola. – Marssijärjestyksen täytyy olla hyvin selkeä, muuten tulee sitä kinaa, josta rakentamisen yhteydessä usein puhutaan. – Helmikuussa kevät alkaa jo tuoksua, mistä saa ihmeellisesti uutta voimaa, Jukka Rajala sanoo. Jos jotain ei löydy täältä, se tilataan. Tilaa ilmainen arviokäynti Soita 040 832 4706 päivystys ma-su klo 9-21 Välityspalkkio 3% min. 040 187 9232 TUOTANTO JA MYYMÄLÄ: Ruususentie 10, Viiala p. Jukka Rajalan mielestä miehelle virkistykseksi riittää, kun kotona on tarjolla hyvää ruoka ja romantiikkaa.– Nainen pärjää, kun pääsee välillä Ideaparkiin ja Ikeaan törsäämään, Eveliina kuittaa. ALV 24% | Hatanpään valtatie 34 A 33100 Tampere | toimisto@onnenasunnot.fi Ystävällistä Asuntokauppaa Maarit Lastumäki Kiinteistönvälittäjä LKV www.onnenasunnot.fi Harkitsetko kotisi myyntiä. Niiltä vältytään, kun jokainen kantaa kortensa kekoon. 2800€. Kummaltakin vaaditaan ponnisteluja, ja kun toista väsyttää, toinen tsemppaa, Rajalat miettivät. 010 524 4020 av. Tehdään onnistuneet asuntokaupat. Päivät Jukka työskentelee kuljetusyrittäjänä ja Eveliina rahoitusneuvojana Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin Akaan-konttorissa. Siihen menee joka tapauksessa polttoainetta ja aikaa. 03 543 5313 eerola@lempi-keittiot.. ALV 24% | Hatanpään valtatie 34 A 33100 Tampere | toimisto@onnenasunnot.fi Ystävällistä Asuntokauppaa Maarit Lastumäki Kiinteistönvälittäjä LKV www.onnenasunnot.fi Harkitsetko kotisi myyntiä. – Ratkaisuun vaikutti uteliaisuus, koska en ole ennen tehnyt rossipohjaa. Jukan illat ovat keväästä lähtien kuluneet työmaalla neljää iltaa lukuun ottamatta. Rakentamisen takia perheen mökkireissut ja lomamatkat ovat jääneet tänä kesänä vähiin, samoin Jukan kuntosalikäynnit. www.lempi-keittiot.. 010 524 4021 av. www.lempi-keittiot.. Tehdään onnistuneet asuntokaupat. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 11 Kotimaiset lähellä valmistetut trendikkäät sinulle yksilöllisesti räätälöidyt Tarjoamme: • Täydellisen keittiöremontin (myös putkija sähkötyöt) • Ammattitaitoisen suunnittelun (myös kotikäynnit) Sekä lisäksi: • liukuovet • Komerot • Kylpyhuonekalusteet • Kodinhoitokalusteet MYYMÄLÄ: Tampereentie 19, Lempäälä, p. – Ei ole mitään järkeä lähteä hakemaan jotain nippeliä Tampereelta, vaikka sen saisi halvemmalla kuin täältä. KIINTOKALUSTEET KODIN KAIKKIIN TILOIHIN Onnen Asunnot LKV Välityspalkkio 2,7% min
Oy . Ylöjärven Artturintorni R akentaja varaa oikeuden tarvittavien lvis kotelointien tekoon , jotka eivät näy kuvassa (P K / KR ) PY TK jä te (M U ) JK / PK Li SK HK AP 2H+K+S 62,0 m 2 PH S ET MH1 OH K VH WC 1 2 3 4 5 kerroksissa 11, 12 1:100 PARV. KLO 18–18.30 Rantajätkäntie 4. 64 11. 64 , 67 Rantajätkäntie 4 33470 Ylöjärvi As . vh. 12 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu asuntomyynti.tampere@yit.fi facebook.com/YitKotiTampere instagram.com/yitkoti YIT ASUNTOMYYNTI Hatanpään valtatie 11, 1. C 2013 Esim. Oy . KERROS AS. Latauspaikka kiireen keskellä. Talo on esteetön ja turvallinen, ja rauhallisella sisäpihalla on mukava istua kukkapenkkien keskellä tai ulkoilla lasten kanssa leikkipaikalla. Oy . 020 433 4635* Soita ja varaa henkilökohtainen esittely! *Puhelun hinta 0,088 eur/min kotimaan puheluista yit.fi/asunnot YLÖJÄRVEN ARTTURINTORNI Kerrostalo | Rantajätkäntie 4 Muuttovalmis. Ylöjärven Artturintorni R akentaja varaa oikeuden tarvittavien lvis kotelointien tekoon , jotka eivät näy kuvassa (P K / KR ) PY TK jä te (M U ) JK / PK Li SK HK AP 2H+K+S 62,0 m 2 PH S ET MH1 OH K VH WC 1 2 3 4 5 kerroksissa 11, 12 1:100 PARV. 51 7. Persoonallinen Artturintorni on nyt muuttovalmis! Kuva Artturintornin 62,0 m 2 kaksiosta A su n to O y Y lö jä rv e n A rtt u rin to rn i 26 5 m Mittakaava 1:100 62,0 m² 2h + k + s AS. ST ST A su n to O y Y lö jä rv e n A rtt u rin to rn i 31 5 m Mittakaava 1:100 87,5 m² 3-4h + k + s AS. Ruokakauppaan, postiin ja pankkiin kipaisee Soppeenmäestä helposti jalan, ja terveyspalvelutkin ovat aivan talon tuntumassa. krs mh. KERROS AS. KERROS P MARKKINOINTI 4.4.2018 3-4H +K +S 87 ,5m ² as . KERROS P MARKKINOINTI 4.4.2018 2H +K +S 62 ,0m ² as . 43 , 47 , 51 , Rantajätkäntie 4 33470 Ylöjärvi As . ST ST KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Uusi kaupunkikoti. KERROS AS. TO 12.9. Oma tontti. 43 , 47 , 51 , Rantajätkäntie 4 33470 Ylöjärvi As . Ylöjärven Artturintorni R akentaja varaa oikeuden tarvittavien lvis kotelointien tekoon , jotka eivät näy kuvassa JK /P K jäte iL (M U ) PY (PK / KR ) K T K S PK (PK / KR ) PY (MU ) JK Li HK TK HK AP AP 3-4H+K+S 87,5 m 2 HISSI PRSH -B PH S ALK K MH2 OH ET S WC PH MH1 VH 1 2 3 4 5 kerroksissa 5, 6, 7 1:100 PARV. 1 h+kt+alk+s 38,0 m² 11/13 49 770 165 900 2 h+kt+s 45,5 m² 8/13 58 470 194 900 2 h+k+s 62,0 m² 12/13 77 670 258 900 3 h+kt+s 71,5 m² 5/13 77 160 257 200 3-4 h+k+s 87,5 m² 5/13 84 690 282 300 Autohallipaikka 15 000 yit.fi/artturintorni YLÖJÄRVI SOPPEENMÄKI Ylöjärven Artturintornin sijainti on vertaansa vailla, sillä täällä ei tarvitse kuluttaa pitkiä aikoja paikasta toiseen siirtymiseen. 43 5. krs Palvelemme ma?pe klo 9?16 p. ST ST P MARKKINOINTI 4.4.2018 3-4H +K +S 87 ,5m ² as . 64 , 67 Rantajätkäntie 4 33470 Ylöjärvi As . ST ST P MARKKINOINTI 4.4.2018 2H +K +S 62 ,0m ² as . 47 6. 67 12. Oy . Ylöjärven Artturintorni R akentaja varaa oikeuden tarvittavien lvis kotelointien tekoon , jotka eivät näy kuvassa JK /P K jäte iL (M U ) PY (PK / KR ) K T K S PK (PK / KR ) PY (MU ) JK Li HK TK HK AP AP 3-4H+K+S 87,5 m 2 HISSI PRSH -B PH S ALK K MH2 OH ET S WC PH MH1 VH 1 2 3 4 5 kerroksissa 5, 6, 7 1:100 PARV. Tutustu Artturintornin huolettomiin koteihin ja varaa omasi
Muuttovalmis. klo 16–17! Huoneistoesimerkkejä 2h+k+s, 57,5 m 2 , mh. *Rakennusliikkeitä vertaileva EPSI Rating -tutkimus, 2018. 0400 437 340 tai info@urkinpiilopirtti.fi Olemme TAIDEJA LUONTOHOTELLI SOIVA PUUTARHA AUKEAA KELLO 19. klo 16–17 MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Le ik ka a ta lte en ! URKIN PIILOPIRTTI Sasintie 400 39150 Pinsiö (Ylöjärvi/ Nokia/Hämeenkyrö) Puh. Urkin Piilopirtin ravintolassa on nyt uniikit, paikkaa varten suunnitellut viinija vesilasit. 213.500 € Energialuokka B. SAATAVILLA MAJESTEETILLISET ILLALLISET: – Isännän keittämät ravut vuosikertaviinin kera – Urkin Piilopirtin pihassa valmistettua rosvopaistia vuosikertaviinin kera – A-oikeudet SAUNAKATTAUS: – Maankuulu savusauna – Silmäähivelevän kaunis taidesauna – Taidevalojen valaisema uimaranta • H O T E L L I • S A U N A • T I L A U S R A V I N T O L A • O H J E L M A P A L V E L U T • T A I D E Taide valon ja musiikin spektaakkelina UUSINTA 12.10. Vivacen kotien pohjaratkaisut ovat selkeitä ja tilavia. 170.800 € 2h+kk+s+th, 71,0 m 2 , mh. Laseihin voit tutustua myös Suomen Lasimuseossa Riihimäellä Viini virtaa Viinilaseja neljältä vuosisadalta -näyttelyssä. H AV A IN N E K U VA Tervetuloa esittelyyn to 12.9. OHJELMATARJOTIN la 14.9.: Koe ainutkertainen, historiallinen Ilta Urkin Piilopirtillä lauantaina 14.9. alkaen kello 19 VARAA MIELUISESI OHJELMAKOKONAISUUS Puh. Ne ovat kotimaista työtä terveisiä Riihimäeltä. 0400 437 340 info@urkinpiilopirtti.fi www.urkinpiilopirtti.fi Suomi 100-juhlakirjan kansallinen nähtävyys Urkin Piilopirtin taidetarjonta laajenee. Musiikkiteokset ovat nuorten säveltäjien tekemiä; urakkaa ovat luotsanneet säveltäjämestarit Hannu Pohjannoro ja Olli Kortekangas. Tämän jälkeen tilaukset saatavuuden mukaan!. klo 15.00 mennessä. 199.000 € (asunto/liiketila) 3h+k+s, 73,0 m 2 , mh. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 13 Ylöjärvellä muuttovalmiita ”Meiltä saat tutkitusti parasta vastinetta rahalle ostaessasi uuden kodin.”* Katri Carstensen, asuntomyyjä Peab Asuntomyynti Riitta Kraneis, p. Tervetuloa esittelyyn paikan päälle torstaina 12.9. Kaikki luomukset ovat ammattitaiteilijoiden työtä. 0400 254 900, asuntomyynti.tampere@peab.fi As Oy Vivace, Ylöjärvi Räikäntie 3, 33470 Ylöjärvi Aloita syksy uudessa kodissa, värikäs Vivace keskellä Ylöjärveä on nyt valmis! Jäljellä on vielä muutama kiva kolmio ja yksi kaksio. Varmista paikkasi torstaihin 12.9. 62.900 €, vh. Nyt voit kokea TALVIPUUTARHAN lumon, joka syntyy uniikeista taideteoksista sekä niitä varten sävelletyistä teoksista. 50.320 €, vh. 58.942 €, vh. 040 159 1700 tai Katri Carstensen p. Myös vastaavat ruokaja saunapalvelut
– Anoppini Sointu Simola ja hänen edesmennyt miehensä Jorma olivat tehneet ”salapoliisityötä” ja saaneet jonkin verran tietoja, mutta paljon saattaa jäädä tunnistamatta, sanoo Tamminen-Simola materiaalia selaillessaan. Päärakennuksen kattotiilet ovat kupittaalaisia, ja pelloilla on yhä savisia salaojaputkia. 14 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu Hallitie 4, 37800 Akaa Puh. Kupittaan Savi tuli mukaan kuvioihin Gregori Simola tuli Suomeen vuonna 1914, ensin Vaasaan, missä hän harjoitti tekstiilija vaatekauppaa. Sekä vesiettä lämpökaivot ammattitaidolla niin pieniin kuin suuriinkin kohteisiin Kyrönlahden Porakaivo Oy Soita 0400 237 051 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Sakasen tilan vitriinistä löytyy hyllykaupalla Kupittaan Saven astioita Liisa Ahokas Tarttilan Sakasen tilaa emännöivä Leena-Reetta Tamminen-Simola ja hänen miehensä Osmo Simola asuvat taloa, jonka aikoinaan omisti Uhtualta Suomeen heimoriitoja pakoon lähtenyt Gregori Simola (ent. Gregori Simolalla oli 46 prosenttia sen osakkeista. Myöhemmin tuotantoon tuli Aurajoen punasavesta ja fajanssista tehty hienokeramiikka ja kivitavara. Bogdanoff). Ja tietenkin on pitänyt säilyttää Kupittaan keramiikka-astiat, Leena-Reetta Tamminen-Simola ja Osmo Simola sekä lapset Jemina ja Hugo Grigorin kuvan alla ja edessään suvun historiaa valokuvina. Hänellä on myös useita vanhoja valokuva-albumeita, joihin ei kukaan ollut kirjoittanut kuvien henkilöiden nimiä tai kuvan ottopaikkaa. Sakasen päärakennuksen kattotiilet ovat Kupittaan tuotantoa.. Kupittaan Savi Oy valmisti aluksi julkisivu-, muurija kattotiiliä ja salaojaputkia. Osakeyhtiö toimi ensin kankaiden ja lyhyttavaroiden eli pienen kappaletavaran ja myöhemmin myös taloustavaroiden ja työkalujen maahantuontija tukkuliikkeenä. – Jonkin verran Kupittaata on tässä meilläkin. Neljä vuotta myöhemmin hän muutti Helsinkiin ja oli yksi kolmesta Kauppa Osakeyhtiön perustajasta ja toimi sen toimitusjohtajana. Leena-Reetta on saanut Simolan suvulta melkoisen määrän asiakirjoja testamentinjäljennöksistä ja perunkirjoista kauppakirjoihin, joita tutkiessaan hän on pikkuhiljaa päässyt perille mitä kaikkea miehensä suvun historiaan sisältyy. Toimelias ja aktiivinen Gregori Simola oli myös mukana pelastamassa Kupittaan Saviteollisuus Oy:tä, josta vuonna 1921 tuli Kupittaan Savi Oy. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com PUUTARHAMULLAT: SYKSYN TARJOUKSET! 99 € 20,90 € /pakki 349 € 19,90 € Stiga Combi 48 S ruohonleikkuri Bacho lehtiharava XL Stihl BGE 71 puhallin Kekkilä syyslannoite 10kg Biolan puutarhamulta 45L 5 säkkiä / 19,00 e Kekkilä luonnonmukainen puutarhamulta 40L 3 säkkiä / 12,00 e Belinda puutarhamulta 50L 5 säkkiä / 16,00 e Tervetuloa! Meiltä myös porakaivohuollot
Ota yhteyttä 0800 184 484 tiivi.fi. Lehtisten kodin ikkunat olivat vuodelta 1986. Simolan suvulle Sakanen tuli takaisin vuonna 1963, jolloin sitä isännöi Jeremiaan poika Jorma Simola . – Tiivi on iso, vakavarainen yritys. Arvostan luotettavuutta, ja Tiivi tekee sen, minkä lupaa, hän toteaa. Olen ollut ikkunoihin tyytyväinen, Ahonen sanoo. Liisa Ahokas Copyright Akaan Seutu Tiivin ikkunat ovat ainutlaatuiset – Ikkunaremonttiin satsattu raha tuottaa itsensä takaisin, sanoo sähköasentaja Risto Ahonen lempääläiskodin pihamaalla. Gregorilla oli päärakennuksen päässä konttori, jossa hän teki töitään, mutta sinne ei juuri ollut muilla asiaa. Haluatko sinäkin yrityksesi esittelyn lehteen. Vuonna 1928 hän osti Sakasen tilan. – Suosittuja ovat olleet myös kodin turvallisuutta lisäävät ikkunaja ovisensorit. Jotkut valmistajat saattavat kuuluvuuden parantamiseksi hioa ikkunoiden pinnoitteita, mutta me Tiivillä emme halua heikentää ikkunan ominaisuuksia vaan laitamme antennin ikkunan karmeihin, Hirvonen selvittää. Parempaa asumista jo yli 40 vuotta ja aina juuri oikeaan tarpeeseen. Ennen… …ja jälkeen kuuluvutta sisätiloissa. Ahonen on saapunut katsomaan, kun hänen tuttavansa Eero Lehtisen kotiin ollaan vaihtamassa Tiivi-ikkunoita. – Mietimme aina asiakkaan kanssa, mitä mahdollisia epäkohtia edellisten ikkunoiden kanssa on ollut, ja mitä niille voidaan tehdä, Tiivin edustaja Sari Hirvonen vakuuttaa. Kaapillinen ystäviltä ja suvulta tullutta Kupittaa-esineistöä. Hän ei varsinaisesti asunut siellä koskaan, mutta vietti siellä vapaa-aikaansa ja tuli sinne, kun tahtoi tehdä töitä rauhassa. Asiakkaat ovat valinneet niitä vanhemmilleen; siten he saavat tiedon, jos ikääntynyt vanhempi unohtaa esimerkiksi sulkea ulko-oven. Jos ikkuna on jäänyt auki, siitä tulee sensorin ja mobiiliapplikaation välityksellä viesti puhelimeen. – Puhelinkin siellä oli, ja joku aikalainen on sanonut, ettei Gregori olisi sitä tarvinnut, kun oli niin kovaääninen.Sakasen salissa on Gregori Simolan peruja paitsi lasivitriinejä myös lasipiironki ja Gregorin Kämpistä ostama pelipöytä, jonka pinnassa on yhä lasinjälkiä. Ikkunamalli on sama, joka Ahosen kotiin asennettiin 15 vuotta sitten, ja hän puhuu Kristalli-ikkunoista kokemuksella. Gregori Simola nautti Tarttilan rauhasta Gregori Simola asui vaimonsa ja kolmen poikansa kanssa Helsingissä. Ota yhteyttä: Piia Kylliäinen 044 347 7405 / piia.kylliainen@lvs.fi MAINOS Marjatta ja Eero Lehtinen saivat uudet Tiivin Kristalli-ikkunat kotiinsa. Talon ilme raikastui vaaleiden ikkunankarmien myötä. Vuonna 1956 tilan osti Lapinleimu Oy, ja sen kivinavetassa valmistettiin lämpöpattereita, pyyhekuivaajia, pöytälämmittimiä ja metallisia kuusenjalkoja. Tiivin edustaja Sari Hirvonen yhtyy näkemykseen: moderneja ratkaisuja ovat muun muassa ikkunoihin asiakkaan toiveesta asennettavat Tiivi Connect -antennit tai ikkunasensorit. Esillä niitä on kahdessa vitriinissä, joista toinen on Gregorin perillisten meille tuoma, kertoo Leena-Reetta Tamminen-Simola. Eeron moni tuntee pölynimurikauppiaana, Ideaparkin pormestarina ja Eetu-Pellenä. Sakasen päärakennuksen kattotiilet ovat Kupittaan tuotantoa. Gregori Simola kuoli vuonna 1950 ja veli-Jeremiaksesta tuli Sakasen tilan isäntä. Salin seinällä on liikemies Simolan muotokuva. Kupittaan esineet ovat päässeet Grigori Simolan vitriinikaappiin. – Meiltä löytyy vaihtoehtoja, Hirvonen vakuuttaa. Miksi Lehtinen päätti sitten hankkia ikkunat juuri Tiiviltä. Tiivin asentajat laittoivat uuden vesipellin, ja Tiivin ikkunoissa on myös kunnon ura, josta vesi ohjautuu. Pölynimurikauppiaana, Ideaparkin pormestarina ja Eetu-Pellenä tunnetuksi tulleen Eero Lehtisen kodin edelliset ikkunat olivat talon rakentamisvuodelta 1986. Heillä oli yhdeksän lasta, että oli siinä tekemistä, kertoo Jeremiaan pojanpoika Osmo Simola. Hänen kuolemansa jälkeen Sakasta ovat isännöineet nykyiset omistajat. Esteettisen kauniissa Tiivi Kristalli -ikkunoissa ei ole näkyviä saranoita eikä pintaheloja. – Lisäksi Tiivin ikkunat ovat ainutlaatuiset, sanoo Lehtinen. – Tilalla asuivat ja sitä viljelivät ja hoitivat Gregorin veli Jeremias ja hänen vaimonsa Ester. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 15 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Sakasen tilan vitriinistä löytyy hyllykaupalla Kupittaan Saven astioita joita olemme myös saaneet sukulaisilta ja ystäviltä. – Antenni vahvistaa puhelimen Artikkeli on tehty yhteistyössä Tiivin kanssa. Tiivin ikkunoilla on 10 vuoden tuotetakuu ja viiden vuoden tekninen rakennetakuu. – Ikkunaremontti tuli aikoinaan itselle eteen, kun ikkunoiden alareuna oli mädäntynyt vesipellin huonon kaadon takia
16 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Susanna Paanasella on 20 maitokannua ja täydellinen Kosmos-astiasto Liisa Ahokas Toijalan Lentilässä asuvan Susanna Paanasen koti on sisustettu esineillä ja kalusteilla, jotka sopivat yhteen ja luovat tunnelmaa taloon. Pöydällä olevat astiat ovat Kosmos-sarjaa. Pihalla on jo vanha jatkettava rautasänky, joka toiTähän jenkkivitriiniin Susanna Paananen kokoaa vanhat kenkänsä. Edesmennyt mieheni sanoi, että pannaan nimeksi ”antiikkia” ja myydään kalliilla. Ideat eivät lopu Vaikka kaappeja ja hyllyjä näyttäisi olevan aika paljon, on Paanasella vielä ideoita uusille. Nyt olen sitten saanut kokoon koko astiaston, ja se on käytössä, kuten huomaat, sanoo Paananen kahvipöydässä. Paanasella on muutenkin jatkuvasti mielessä uusia ajatuksia. Eteistä puolestaan koristavat monet erilaiset pienet peilit. on matkannut Atlantin yli kontissa.Vanhoissa ja uusvanhoissa vitriineissä on esillä niin suvulta perittyä kotimaista lasia ja posliinia kuin pitkän matkan ehjänä säilynyttä ”jenkkituotantoa”. Monenlaisia kokoelmia Paanasen kaapissa on myös Arabian täydellinen Kosmos-astiasto, joka oli hänelle tuttu jo lapsuudesta. Tamara Aladinin maljakot valoa vasten ikkunalla. Mutta kyllä minä löysin sieltä todella vanhaakin tavaraa, jos on joukossa uusantiikkiakin. Amerikan-aikana Atlantan ja sen ympäristön keräilytapahtumat ja vanhan tavaran liikkeet tulivat tutuiksi.– Siellä se keräilyinnostus syntyi. Muut ovat peräisin Amerikkaan muuttaneiden siirtolaisten perikuntien jäämistöistä. Siitä tulee vähän amerikkalaismallinen, vanhoja laatikoita, tuoleja ja kristallikruunu, naurahtaa Paananen. Susanna Paananen lähti aikoinaan Amerikkaan au pairiksi, ja matka kesti 20 vuotta. – Kasvihuone odottaa kokoamista ensi kesänä. Sen hän paljastaa, ettei sinne tule sinistä väriä. Niistäkin suurin osa Susanna Paananen asui 20 vuotta Pohjois-Amerikassa. Mieluisimmat ovat vihreä, punainen ja keltainen. Vanhat navetan rappuset toimivat kukkatelineenä olohuoneessa. Parhaimmiksi löydöikseen hän mainitsee Arabian kissa-, lehmäja perhosmaitokannut. Niiden keräily alkoi punaisesta Tulppaanista, joka on Paanasen äidin peruja. – Niitä on hyllyssä yhteensä 20, ja vain muutama kissakannu on ostettu Suomesta. Vanha patakaappi on jo tulollaan. Huonekaluista ja kaapeista osa on tuotu valtameren yli. Hän palasi Suomeen vuonna 2013 ja muutti 2015 lastentarhanopettajan työn perässä Akaaseen. Ja tietysti Atlantasta piti tuoda myös aito Coca Cola -kori, Paananen naurahtaa. Jälkeläiset eivät niitä osanneet arvostaa. Kuvat: Liisa Ahokas ja Susanna Paananen. Arabian maitokannukokoelma on kattava. Meillä oli kotona yksi sarjan lautanen aina perunankuorilautasena, mutten koskaan siitä ja sen kuvioista erityisemmin pitänyt. Nyt koti on Akaassa. mii vanhoihin maitotonkkiin ja kattiloihin ja ämpäreihin istutettujen kasvien alustana. – Se oli kyllä minun inhokkini. Olohuoneen yläikkunalle hän on koonnut Tamara Aladinin Riihimäen lasitehtaalle suunnittelemia lasimaljakoita
14,70/ m2 34009 1,99 / m Edulliset erät sisustuspaneelia, lattiaponttia, peitelistaa! *Myyntierä 10 kpl nipuin. Poikkea nyt sivuillamme www.puutoimi.fi niin löydät paljon lisää tarjouksia ja ideoita nikkarointiin. 11,38/ m2 34003 0,99 / m 28 x 145 Lattiapontti mänty pääpontattu, n. 8000m 25v. n 800 m2 JUHLAERÄ! Lievä II-laatu 28 x 95 Lattiapontti mänty n. TEKNOS puun pintakäsittelyaineet kaikille puupinnoille, sävytyspalvelu. Max 50 nippua/ asiakas. 6,50 / m 42 x 42/31 Vinorima ................................................... 4,95 / m 45 x 145 Höylätty ................................................... Aitatolpan jalat, ruuvipaalut, aitatolpan hatut, useita eri malleja. Ja samalla reissulla löydät meiltä monipuolisen kiinnitystarvikevalikoiman, terassiruuvit, kannakkeet, palkki ja pilarikengät, kulmaraudat, myös RST. Katso lisää tarjouksia ja vinkkejä www.puutoimi.fi Hyvä valikoima lehtikuusituotteita terassiin ja laituriin. PIIPPO Oy kaideköydet ja helat. Luonnon oma kestopuu! 25 Vuodesta 1994 YLÖJÄRVI Elopellontie 2, p.(03) 3142 4300 arkisin klo 7-18, lauantaisin 9-15 Rakenna mitä rakennat. Puutoimen 25v. 9,95 / m Lehtikuuset pakattu muovikelmuun, pysyy suorana ja puhtaana. 28 x 145 Lehtikuusi terassilauta sileä, pituus 4m, n. 3,30 SIPERIAN LEHTIKUUSI 45 x 120 Höylätty ................................................... 13,50/m2 /m 26019 1,65 Näitäkin terassilautatuotteita RAJOITETUSTI! 67099 Mäntylattiaponttia yht. 22,-/ m2 /m 33038 12 x 42 x 2200 Peitelista valk. 13,50/ m2 /m 26042 1,99 n. Valkolakattu kuusipaneeli 14 x 120 STP II 8,90/ m2 /m 67030 0,99 0,60 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN. 7,55 / m 28 x 195 Terassilauta sileä .......................................... 12,34/ m2 Siparila struktuuripaneeli 15 x 176 x 2350 mm II valkoinen*, musta ja helmiäisruskea *Myös saunapanelointiin! /m2 Valkoinen sisustuspaneeli 15 x 120 x 2350mm STP ei pääpontattu 19,Terassilauta ruskea, ura/sileä, täyssärmä! 28 x 145 n. Kuljetuspalvelu, Peräkärrylainaus, Rakennuslevyjen sahauspalvelu Nyt terassia tekemään! Suurvalikoimastamme kestopuut, lehtikuuset, lämpökäsitellyt, komposiittituotteet terassiin, laituriin, pergolaan…Tässä vain muutama esimerkki valikoimistamme. EI jälleenmyyjille. JUHLAERÄ! 28 x 120 ruskea Kestopuu terassilauta, ura, n. 3,30 / m Puutoimen LISTAHITTI! 1,99 / m n. Kysy ensin Puutoimesta! 25 Vuodesta 1994 Kotiin, kesäkotiin, huvilaan ja huussiin... Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 17 ERI KESTOPUUTUOTETTA Meille on hyvät yhteydet, tilava noutopiha ja tunnetusti paras valikoima. 6,99 / m 45 x 195 Höylätty ................................................... II* /kpl 53197 Tuotteita reilusti, mutta rajoitetusti. juhlavuosi on tarjousjuhlaa! 45 x 95 Höylätty ..................................................
Niin rakentamiseen kuin asumiseenkin keksitään koko ajan jotakin uutta. Vauriokartoitukset, kuntotutkimukset ja -arviot on tehtävä vastuullisesti tuntien kullekin ajalle ominaiset rakennustavat ja -materiaalit. Vahvan koulutuksen ja tietotaidon alaltaan hankkinut ammattilainen suosii perinteisiä puutaloja. – Ratkaisuissa talon suomat mahdollisuudet ja ihmisen odotukset, tarpeet ja vaatimukset on sovitettava yhteen järkevällä tavalla. Palonen on heittänyt saneeraamisen tyystin pois sanavarastostaan. Siinä oli hirttä peräti kilometrin verran. – Teen lisäksi vanhojen rakennuksien kuntoarviointeja. Palonen teroittaa, ettei vanhoja rakennuksia tarkastellessa pidä etsiä vain vikoja ja puutteita. – Jos vanhan rakennuksen kaikki työt päätyy teettämään vieraalla, loppulasku on iso. Tämä jos mikä on kotimaista luomurakentamista, joka sopii kuin piste iin päälle 2000-luvun agendalla. Tiedämme, että hirsitalo on maamme kaikissa olosuhteissa paras vaihtoehto. Kurkistus vesikattoon ja alapohjaan antaa jo hyvän kuvan kohteen tilasta. Jos vasara pysyy omassa kädessä, silloin säästää Palosen mukaan kaikista parhaiten. – Ihmisellä on kummallinen into repiä kaikki paikat auki. Koen, että minulla on oltava hirsija perinnerakentajana ja restauroijana vahva arjessa koeteltu taitotieto. Vanhat talot kiinnostavat Niko Palonen sanoo, ettei vanhojen talojen kohtalo ole maassamme ihan niin synkkä kuin ensiajattelemalla luulemme. Kaikki alan työt yli 30 vuoden kokemuksella tehtaanmyymälä ma-pe 9-16.30 la 10-14 Satamatie 8, 37800 Akaa puh. Nyt suutarin lapsella on kengät; Palonen asuu vanhassa hirsipytingissä, jonka hän on siirtänyt ja rakentanut uuteen kuosiin. Asuminen talon ehdoilla Niko Palosen oma hirsitalo muistuttaa pohjaratkaisultaan ja tilankäytöltään supersuosittua rintamamiestaloa. Se on terveellisen asumisen ydintä Parhaillaan koko maailma ratkoo ilmastonmuutoksen mammuttimaisia haasteita. – Jos rakennus seisoo vankalla perustalla ja sen katto on ehjä, isoja ongelmia ei ole. Vanhan talon kodikseen valitsevan on mietittävä tarkasti, sietääkö hän asuinympäristössään esimerkiksi 1920-, 30-, 40-, 50-, 60tai 70-luvun ominaispiirteitä. Palonen ei halua olla minkään rakentamisoppikunnan matkasaarnaaja. 03 542 1090 info@tapettitehdas.fi KAUNIIT TAPETIT VALMISTAA www.tapettitehdas.fi verkkokauppa 24/7 Tu ke sin hy vä ks ym ä to im in na nh ar joi tta ja . Kilpajuoksu on loputon. Niko Palonen korostaa, että erilaiset selvitykset ja suunnitelmat on tehtävä yhtä paljon iäkkään rakennuksen kuin sen uusien asukkaidenkin lähtökohdista. – Kullanarvoinen neuvo on, että asuinkelpoisen vanhan talon hankkivan kannattaisi elellä siinä vuosi ennen kuin alkaa korjata tai muuttaa mitään. – Puhunkin rakennuksen päivittämisestä. Merkityksellisintä on, että rakennus kunnostetaan aina järkevästi niin, että se säilyy jatkossakin tuleville sukupolville terveenä ja toimivana. Nyt mittasuhteiltaan kaunis talo seisoo uuden elämän saaneena jykevästi komealla mäntyrinteellä Karkun postikorttimaisemissa.– Tahdoin siirtää vanhan puutalon ja koota sen uudelleen, jotta opin käytännössä mitä vastaavat urakat vaativat. Palonen sanoo hirsitalojen olevan luonnostaan hiilinieluja. 044 3084523 info@talonrakennusjuhalankinen.fi talonrakennusjuhalankinen.fi JUHA LANKINEN OY Kuntotutkimus palvelee niin myyjää kuin ostajaa Matti Pulkkinen Perinnerakentaja ja restaurointimestari Niko Palonen on erikoistunut vanhojen talojen kunnon ja päivittämisvaihtoehtojen selvittämiseen. Yläkerrassa on reservissä 50 neliötä, jotka hän ottaa käyttöön tulevaisuudessa. Missään tapauksessa vanhan korjaaminen ja päivittäminen ei ole halpaa. Ari Ilottula | 040 591 9924 info@ilarakennus.com www.ilarakennus.com RAKENNATKO UUTTA, KORJAATKO VANHAA. Asuttuina ja elävinä talot säilyvät parhaiten. Palonen tunnistaa monen vanhan talon tuunaajan ajatusten pyörivän vuoristorataa, kun naapurin kirvesmies vannoo yhtä ja rautakaupan myyjät puhuvat täysin muuta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -sanonta pitää kutinsa vanhojen talojen kunnostamisestakin puhuttaessa. – Näen konkreettisia ja aitoja merkkejä siitä, että voimakas kaupungistuminen ja asutuksen tiivistyminen johtaa vastareaktioon. 18 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Uudisja korjausrakentaminen Autotallien nosto-ovien myynti ja asennus Märkätilarakentaminen (VTT:n sertifikaatti) Rkm. Maltti on valttia. – Hirsirunko, puiset katot ja lattiat, huokoiset puukuitulevyt, sahanpuru ja kutterinlastu eristeinä – kaikki puupohjaisia rakennusmateriaaleja. Palonen herättelee vanhan talon hankkijoita tiedostamaan, ettei niistä saada millään järkevällä opilla tämän ajan kaikilla heloilla ja hilavitkuttimilla varustettuja koteja. Palonen korostaa, etteivät autiotalot ole automaattisesti kuolemaantuomittuja. ”En ole saarnamies” Vauriokartoitukset, kuntotutkimukset ja kuntoarviot ovat tätä päivää. – Tosiasia on, että esimerkiksi monet huippuhyvät ikkunanpuitteet vaihdetaan uusiin täysin turhaan. Hankkeet ovat pääasiassa kiinni omistajan rahapussista ja tahtotilan kestävyydestä. Rakennuskonservaattoriksi, restaurointimestariksi ja -rakentajaksi sekä rakennusinsinööriksi opiskellut monen touhun mies rakastaa vanhoja rakennuksia, koska ne ovat hänen mielestään yksiselitteisesti hienoja. Alakerrassa on vajaat 90 neliötä lämmintä asuintilaa. Rakennuksen kuin rakennuksen pystyy korjaamaan. – Rakennusala laukkaa hirvittävää vauhtia eteenpäin. Tuona aikana asukas löytää vahvuudet ja heikkoudet. Ammattitaitoa on katsoa oikeisiin paikkoihin, niihin rakenteisiin, jotka nykytietämyksellä kyseisellä hetkellä ovat olleet ongelmallisia. Samalla oppii tietämään, miten mikäkin paikka on tehty. Vanhassa talossa on hyvä muistaa rakennusajan piirteet Matti Pulkkinen Äetsässä 1930-luvulla rakennettu hirsipirtti on saanut uuden elämän Sastamalan Karkussa. Pientalot, taloyhtiöt, maataloudet, teollisuus – ketään ei jätetä kylmäksi – p. Päätin, että rakennan taloni kaikessa rauhassa, jotta voin vertailla eri työja materiaalivaihtoehtoja. Palonen osti Äetsästä terveen hirsikehikon. Palosen mukaan on aina joukko ihmisiä, joille esimerkiksi perinteiset puutalot ovat suuren intohimon kohteita.Vanhoihin rakennuksiin erikoistunut Palonen liputtaa sen puolesta, että ihmiset palaisivat maaseudulle. Hän muistuttaa, että eri rakennustavoilla ja materiaaleilla on omat ominaisuutensa. – Oma työmäärä on avainasemassa säästöjä haettaessa, Niko Palonen painottaa. – Kuntotutkimukset ja -arviot ovat elintärkeitä niin talon omistajalle kuin kauppatilanteessä sekä myyjälle että ostajalle. Rakentamiseen liittyviä taitojaan ja tietojaan jatkuvalla opiskelulla täydentävä Palonen turvautuu aina lopulta maalaisjärkeen.. – Kun olemme Suomessa, voimme katsoa turvallisesti takapeiliin. Ihmiset alkavat arvostaa luontoa ja rauhaa. Laittaminen hintavaa Vanhan talon isännäksi ja emännäksi ryhtyvien on syytä tehdä kustannusarvio. Ensimmäinen asuintalvi on opettava. Puhtaasti omana työnä valmistuneen puutalon isäntä Niko Palonen on puurakentamisen matkasaarnaaja
Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 19 Tutustu vapaisiin tontteihimme Viialan Hukarissa Nyt olisi tonttia tarjolla! Viihdytkö kaupunkimaisemassa vai maalaismiljöössä. Kun ei ole ruuhkia, aikaa jää omannäköiselle elämälle. Akaassa palvelut löytyvät sopivan läheltä. Männikön tontit -50% hintaan vuoden 2019 ajan Tervetuloa kotiin! Katso lisää akaa.fi/tontit RAKENTAMINEN JA ASUMINEN. Meillä on varaa mistä valita. Akaasta on loistavat yhteydet Tampereen, Helsingin ja Turun suuntiin. Sijaintimme pääradan ja valtateiden varressa mahdollistaa sujuvan liikkumisen
Elokuvia ehdittiin siis näyttää vajaa kuukausi ennen talvisotaa ja Erkin joutumista Summan lohkolle. syyskuuta esitettiin ajankohtaan sopiva elokuva Isoviha. syyskuuta 1939, 80 vuotta sitten. maaliskuuta Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa. Niissä ja monissa muissa elokuvissa saattoi uudelleen kokea oman perheensä menetyksiä ja historian mukanaan tuomia vääryyksiä. – Alkuaikoina oli kiertäviä elokuvateattereita. Arkkitehdeille elokuvateattereiden suunnitteleminen on Lasse Majurin mielestä ollut mieluisaa. Draama, historia, propaganda, sota ja rakkaus ovat ylittämättömiä elokuvan aiheita. 20 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu OSAAVAA RAKENTAMISTA Markku Pohjonen 0400 757 442 markku.pohjonen@saneeraustapsa.fi SÄHKÖTYÖ J&J RANTANEN Kurisjärventie 192, 37800 AKAA PUH. 0400 164818 viitasaaren.betoni@gmail.com SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 PIHAPUIDEN KAADOT JA KANTOJEN JYRSINTÄ Aaro Turunen SOITA: 0400 251 666 SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Sodan varjosta osaksi kaupunkikulttuuria Kino on vienyt unelmiin Toijalassa jo 80 vuotta Juha Kosonen Toijalan Kinossa näytettiin ensimmäinen elokuva Senorita 9. kuljetuksia rautateillä. Kinossa nukuttiin, unelmoitiin ja koitettiin unohtaa ikävä Televisio ei koskaan korvaa elokuvateatterin tunnelmaa todellisuus. Alkoi kesään 1941 kestänyt välirauha, jonka aikana teatteri toimi keskeysittä. Lumierenkin veljesten minuutin mittaiset elokuvat tulivat jo 1800-luvun lopussa Suomeen Liiketoiminta näkyi rakentamisessa. Vaikka 23. Monet ihmisten mielissä olevat kauniit kappaleet ovat alkujaan Juha Kosonen Suomen Kotiseutuliiton arkkitehti Lasse Majuri muistuttaa, että elokuvateatterien pyörittäminen on Suomessa aina ollut liiketoimintaa. Elokuvien lisäksi niiden näyttelijät nousivat alan lehtien kautta kansan suosioon, musiikista puhumattakaan – Luotiin suuria tunteita. helmikuuta esitettiin Laivaston siivet ja 2. – Sumujen silta, Casablanca ja muut traagiset tarinat toimivat edelleen ja nostattavat tunteita. – Jo Suomen ensimmäisen elokuvateatterin, vuonna 1904 Helsinkiin valmistuneen teatterin suunnitteli kuuluisa arkkitehti Valter Jung . Erkki laittoi joskus Soljamon Väiskin houkuttelemaan sotilaita elokuviin. Kinon esitykset alkoivat kuitenkin uudelleen jo talvisodan loppuaiheessa. elokuuta oli Saksan ja Neuvostoliiton välille solmittu hyökkäämättömyyssopimus, joka tänään tunnetaan myös Molotov– Ribbentrop-sopimuksena, Toijalaan avattiin valkoisena hohtava funkkisteatteri. 1920-luvulla suunnittelussa tuulta sai eniten alleen klassismi. Propagandafilmejäkin näytettiin, mutta ennen kaikkea tarvittiin unelmia. Vain perjantaisin ei ollut esityksiä.– Jatkosodan alettua esitykset loppuivat, mutta jo 6. Elettiin vaarallisia aikoja, mutta teatterin perustaja Erkki Ahonen uskoi asiaansa. Ei tarvita edes luonnonvaloa, Arkkitehti Lasse Majuri iloitsee, että Kinon talossa on säilytetty niin paljon alkuperäisiä yksityiskohtia. lokakuuta alkoi Suomessa liikekannallepano Ylimääräisten Harjoitusten nimellä. 0400 744 876 jukka@vakkasahko.fi www.vakkasahko.fi Aidosti paikallinen yli 20 vuoden kokemuksella! • OKTALOT • KAUPPA • TEOLLISUUS • TOIMISTOT • ATK-VERKOT Valmis betonia Viitasaaren Betoni Oy, Urjala P. maaliskuuta 1940. Kuitenkin jo 6. 24. Tarvittiin vain näyttävä sisääntulo ja aula, kertoo Majuri. joka yleensä arkkitehtuurissa on olennainen osa. – Ei tarvittu näyttämöä eikä kulissitornia. Kino meni kiinni, ja Erkin perhe muutti Karon tilalle, kertoo Akaa-Seuran puheenjohtaja Leevi Ahonen . Suomessa esimerkiksi Tampereen Kinopalatsi on tästä upea esimerkki. Saleista tehtiin näyttäviä, saleilla myytiin unelmia. On saanut vapauksia tehdä näyttävää. – Silloin näytettiin päivittäin aamusta iltaan mitä tahansa elokuvia. Elokuvateatterit oli mahdollista tehdä aivan kaupungin keskustoihin korttelien sisään. Keinovaloin katsoja vietiin aivan toiseen todellisuuteen. Vuonna 1942 Erkki Ahonen vapautui rintamalta ikänsä perusteella ja myös siitä syystä, että perheen neljästä pojasta oli kaatunut jo kaksi, kertoo Leevi Ahonen. Talvisota päättyi Moskovan rauhaan 13. – Niinpä Erkki Ahonenkin sai kutsun saapua kokoontumispaikkaan Toijalan Pirtille. Sopivaa junaa odotellessa saattoi poiketa Toijalan Kinoon. Sodan todellisuutta pakoon elokuviin Jatkosota tiesi joukkojen Kari Pakkala ja Seppo Korjus soittivat ikivihreää elokuvamusiikkia ja kinon valkokankaalla pyörivät klassikkoelokuvien julisteet. Myös saksalaisia sotilasjunia liikkui. Teattereissa ei ollut suosittua käyttää vaaleita sävyjä, vaan kultaa, mustaa,
Kino on vienyt unelmiin Toijalassa jo 80 vuotta Juha Kosonen Kari Pakkala ja Seppo Korjus soittivat ikivihreää elokuvamusiikkia ja kinon valkokankaalla pyörivät klassikkoelokuvien julisteet. Hyvä tarina saa aikaan haltioitumisen. 320 € Saatavana myös ruskeana 9/10x21 umpiovi 9/10x21 6 LR 370 € 410 € Perustuksiin kätevät RUUVIPAALUT Pituudet: 1200mm 2015mm 800mm jatko U-kiinnike 98x108 Lauttakiinnike RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Sodan varjosta osaksi kaupunkikulttuuria Vuonna 1939 valmistunut Toijalan Kino alkuperäisessä asiuussaan, valkoisena funkkisrakennuksena. Televisio alkoi nakertaa elokuva-alaa. Tänään elokuva on arvostettu taidemuoto, osin osa korkeakulttuuriakin. Valmistaja Sevendoor Oy, Juva TARJO US! Laadukkaat Halltex Oy:n OVET Valk. Lippu oli – ja on – sopivan halpa kaikille, pohtii Leevi Ahonen. 9x21 ja 10x21 360 € 9x21 ja 10x21 Valk. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 21 Kodin ja yritysten turvapalvelut www.turvapalvelu.net 010 6666 500 LEMPÄÄLÄN TURVAPALVELU OY KAIKKI LOUHINTA-ALAN TYÖT p. Se uhmaa aikaansa. Sitten tulivat videot. elokuvamusiikkia. – Ei ollenkaan vähätteleviä nimiä. Toivo Särkkä oli elokuvamoguli. Ajatelkaas kun tänne kirkonkylän keskustaan on noussut 1939 vitivalkoinen funkkisrakennus – ihan kuin avaruusalus olisi pudonnut, miettii Lasse Majuri. Tämä sali on kivasti kerroksellinen ja koko teatteri on erittäin hyvin säilynyt. – Käytännöllisyys oli ohjenuora. – Toijalassa on toimiva elokuvateatteri. Älkää uusiko täällä mitään, pitäkää vain kunnossa. Teatteri oli korkeakulttuuria, elokuva kansankulttuuria. syyskuuta 1939. Ilmapiiri ja tunnelma tiivistyvät hyvän elokuvan Toijalan Kinon ensimmäinen mainos Toijalan Sanomissa julkaistiin 3. Se on edelleen ainutlaatuinen kokemus. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Kaikkea kesän tarpeisiin! Timpan höyläämät: 1 25 e /m 1 00 e /m Säävuori (UYL) 16x120 mm Keilavuori (UTK) 21x145 mm 4 90 e /m Kaidelankku 38x160 mm 27 50 54 00 19 60 6 70 9 50 • Pinta: maalattu valkoinen HDF-levy, alumiinijäykiste • Lukko: lukkorunko SYM 4190, säädettävä vastarauta, korkeus ja sivuttaissäädettävät • Saranat: murtosuojasaranat • Karmi: maalattu valkoinen, syvyys 110 mm • Lasitus: 2K eristyselementti (argon), uloin lasi koristelasia • Kynnys: jalopuuta • Lämmöneriste: freniton, polystyreeni • Tiiviste: silikonia • Takuu: 10 vuoden suoranapysymistakuu, 2 vuoden rakennetakuu. Maanantai-iltana kinon juhlanäytäntönä nähtiin Toivo Särkän ohjaama Eteenpäin elämään pääosissa Regina Linnanheimo ja Tauno Palo. Toijalan Kino oli alun perin tyyliltään funktionalistinen, pelkistetty. Elokuvaa ei se alkuaikoina oikein arvostettu. 80-vuotipäiväänsä viettänyt Toijalan Kino sopi arkkitehti Lasse Majurin mielestä perinnepäivän viettoon oivallisesti. – Elokuva on yksilöllinen ja myös kollektiivinen kokemus. Kun tekniikka on viety huippuunsa, olet itse miltei osa elokuvaa. Kinon nykyinen vetäjä on Toni Bondén . Edelleen vaikutetaan tunteisiin. Suomi-Filmikin pyöritti säveltäjiä ja muusikoita. Se oli lähinnä hupaisaa alakulttuuria. Akaa tarvitsee kinonsa Toijalan Kino on ykTelevisio ei koskaan korvaa elokuvateatterin tunnelmaa si Suomen vanhimmista edelleen toimivista elokuvateattereista. Rautavaara tai Helismaa , Esa Pakarinen tai Toivo Kärki . aikana. 1960-luvulla uusien teattereiden rakentaminen hiipui. 0400 777 509 www.metarno.fi TILAA NYT KATTOREMONTTI Kattoturvatuotteet kaupan päälle kaikille 1.9.-1.10.2019 aikana tilauksen tehneille 010 470 8999, www.pisakattoremontti.fi Tilaa nyt kattoremontti! Kattoturvatuotteet kaupan päälle kaikille 1.9.-1.10.2019 aikana tilauksen tehneille TILAA NYT KATTOREMONTTI Kattoturvatuotteet kaupan päälle kaikille 1.9.-1.10.2019 aikana tilauksen tehneille Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. – Akaa tarvitsee kinonsa, vaikka sen nimi onkin Toijalan Kino. Kulttuuripiirit halveksivat, mutta kansa tykkäsi. Se kyllä kertoo tästä paikkakunnasta jotakin hyvin myönteistä.Vuonna 1958 Suomessa oli 620 elokuvateatteria ja 2016 enää 145. Alttosaksofonisti Seppo Korjus ja kosketinsoittaja Kari Pakkala todistivat Kinon 80-vuotisjuhlissa elokuvamusiikin voiman soittamalla ikivihreitä. – 1950-luvulla elokuvalla meni vielä hyvin. tummaa violettia ja vihreää. Euroopan rakennusperinnepäivää vietettiin maanantaina Akaassa teemalla Taiteen ja viihteen tilat. Erkki Ahosen jälkeen elokuvateatteria pyörittivät vuodesta 1966 Risto ja Kaija Sieranta , Kaija Sieranta aina 2000-luvulle saakka. Mutta eihän elokuvan elämystä televisio koskaan korvaa, miettii Majuri.. Se on osa akaalaisuutta. Loistavaa piti olla, ja loistavuus heijastui myös teattereiden nimissä: Adlon, Maxim, Apollo ja Astra, Briston, Luxor ja Gloria. Mitä elokuva on. Se oli Suomi-Filmin kulta aikaa, mutta myös Hollywood rantautui voimakkaasti Suomeen
A-isännöintipalvelu toimii Akaassa ja Urjalassa. Etenkin syksyisin ne pyrkivät sisätiloihin ravinnon ja lämmön perässä. puh. Hiiret voivat päästä taloon sisään esimerkiksi yläpohjan kautta ja pesiä sinne. valkoisena ja ruskeana Lehtikuusi Koivuparketti ERÄ! vain! 14mm 3-s comfort matta 28x145 MM SHP 3,25 €/m 3,95 €/m 28x120 MM SHP Valokatteet pituudet: 2-2,5-3-3,5-4-4,5m 9,50 €/m2 199 € 19,90 €/m2 M1 puukiuas www.toijalanrakennustarvike.. Rotat tosin ovat enemmänkin haittana pihapiirissä. Jatkoa varten on hyvä selvittää, mistä hiiret pääsevät sisälle ja tukkia niiden kulkureitit. Lintujen ulosteet ovat hygieKotihiiret viihtyvät talojen sisällä etenkin talviaikaan.. 3,95 €/pari 39,90 € 0,50 €/pari 19 € 100mm harmaa Plastmo Sadevesi järjestelmät Suoraan varastosta. Roska-astioissa pitää olla kannet, eikä kannata suosia avokompostia. 22 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Saunasuojattu paneeli sts14x120mm 1 €/m värit: hiili,kelo & vanilja II-laatu 349€ 295€ Ulko-ovi 9/10x21 basic 0015 valkoinen lasilla umpiovi Rakentajan kottikärry 49 € Räystäskourun puhdistaja 279 € ddf485rtj 2x 5.0ah akku ja pikalaturi Akkuporakone Nesteen 2-t ja 4-t pienkonebensiini 15,90 € 5l Vallikivi Nokkakärry porrasjakkaralla POISTOERÄ Käsineitä! alk. matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. Paras keino hävittää hiiret on käyttää hiirenloukkuja. Lintuja ei pidä ruokkia maahan, Koitmaa antaa neuvoja asukkaille. Sisällä viihtyviä hyönteisiä on monenlaisia, ja myös hiiristä ja rotista voi olla riesaa. Huomio kulkureitteihin Talon yläpohjaan voi tulla myös oravia sekä lintuja, ellei aukkoja ole tutkittu vaikkapa verkolla. Syksyisin on tärkeää huolehtia, että puista ja pensaista pudonneet marjat ja hedelmät kerätään pois. Akaan Vuokra-asuntojen toimitusjohtaja Heikki Rämö sanoo, että vinteiltä ja yläpohjista on tavattu pulujen pesiä talvellakin. Myrkkyjen käyttämisessä on riskinä, että eläin kuolee talon rakenteisiin ja aiheuttaa hajuhaittoja sekä houkuttelee paikalle tuhohyönteisiä. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Syksyn kylmät ajavat tuhoeläimiä sisätiloihin Vivikka Monto Kodeissa ja ylipäätään rakennuksissa esiintyy kaikenlaista luonnonelämää ympäri vuoden. Päivi Koitmaa A-isännöintipalvelusta kertoo, että tuhoeläimistä juuri hiiret ja rotat työllistävät eniten. – Torjumisessa on tärkeää pitää pihapiiri siistinä
Syksyisin saattaa kuitenkin tulla hämähäkki-invaasio, kun eläimet hakeutuvat lämpimään. Ne kulkeutuvat asuntoihin esimerkiksi vaatteiden ja kangashuonekalujen mukana ja leviävät helposti asunnosta toiseen.Ammattimainen tuholaistorjuja Anssi Kiviniemi kangasalalaisesta Tuholais Pest Control Oy:stä korostaa pikaista toimintaa, jos on havainto tai edes epäily luteista tai muista tuhohyönteisistä. Vyöihrakuoriainen voi levitä sisätiloihin esimerkiksi talon yläpohjassa olevasta linnunpesästä. Jos hyönteisiä vielä näkyy muutaman päivän kuluttua, käsittely toistetaan. Russakka on torakkalajeista yleisin. Ikkunoista ei kannatakaan poistaa vielä hyönteisverkkoja, ja ikkunoiden auki pitämistä on hyvä välttää, ellei halua pörriäisiä sisälle. Moni kammoksuu näitä kahdeksanjalkaisia, mutta varsinaista haittaa niistä ei ole. Myös viikko 20 asteen pakkasessa tai pari tuntia kuumassa kuivassa saunassa auttavat. Myös koko asunto kannattaa imuroida samalla ja heittää pölypussi pois. Jos tekstiilituholaisia havaitsee, pitää käydä läpi kaikki niiden mahdolliset oleskelupaikat ja imuroida ne ja hävittää pölypussi. Jos kotikonstit eivät auta, kannattaa ottaa yhteyttä ammattilaiseen. Soita ja kysy lisää tai vilkase nettisivuiltani. Päinvastoin ne syövät monia pieniä tuhoeläimiä. Ampiaiset hakeutuvat sisälle ruoan perässä kylmien ilmojen tultua. Tarkistan vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän tärkeimmät komponentit, kuten kiertovesipumppu, paisuntasäiliö, ilmaukset ja patteriventtiilit. Jos russakkaan törmää kerrostai rivitalossa, on syytä ottaa yhteys isännöitsijään. Jos tuholaiset havaitaan nopeasti, pelkkä pakkauksen hävittäminen saattaa riittää. Ne iskevät kuivatuotteiden kimppuun syöden ja pilaten ne ulosteillaan. Tyhjät kaapit voi myrkyttää tuhohyönteissumutteilla. Ne viihtyvät sängyn rakenteissa, ja Anssi Kiviniemi sanoo, että mustat pisteet sängyn alapinnalla kertovat lutikkaesiintymästä, sillä ne ovat ulostejälkiä. Reissusta palatessa matkalaukun voi laittaa ennen sen purkamista suljetussa jätesäkissä saunaan 80 asteeseen 4–8 tunniksi. Lämmölle arat esineet pitää ensin poistaa laukusta. Huolellinen siivous Jos hyönteiset ovat levinneet pakkauksen ulkopuolelle, niin kaapit tyhjennetään ja siivotaan huolellisesti. Vaatteet vaarassa Tekstiilituholaisiksi kutsutaan hyönteisiä, joiden toukat käyttävät ravintonaan muun muassa villaa, turkiksia ja höyheniä. Näin vaikkapa mausteiden mukana tulleet tuholaiset eivät pääse leviämään. Etenkin ulkomailta tuodut kuivatuotteet kannattaa laittaa pakkaseen viikoksi noin -20 asteeseen. Kaupan tuotteet eivät tehoa luteisiin, Kiviniemi selittää. Russakoiden tapaan luteet leviävät helposti asunnosta toiseen. Varovasti ulkomailla Lisääntynyt ulkomaanmatkailu on lisännyt luteiden ja joidenkin muiden tuholaisten määrää Suomessa. www.lvitohtori.fi 040 749 2133 • Kaikki maanrakennusalan työt • Kuljetukset • Nostotöitä • Kiviaineksia • Lavettikuljetukset Mustanhevosentie 3, 37800 AKAA Puh. Luteita mikroskoopissa kuvattuna eri ikävaiheissaan. Syyskuun ajan. Yleisimmin hyönteiset tulevat kotiin kaupasta vaikkapa jauhopussissa. Hämyrin voi ottaa satimeen vaikkapa lasin avulla ja kuljettaa ulos, jos siitä haluaa eroon tappamatta sitä. Russakka on torakkalajeista yleisin Suomessa.. Torakoista eroon pääseminen saattaa vaatia ammattilaisen apua. Elämää keittiössä Lähes jokainen on törmännyt elintarviketuholaisiin. Sisään eksyneen ampparin voi yrittää ohjata ulos vaikkapa pyyhkeen avulla. Niistä on onneksi melko helppo päästä eroon, eivätkä ne russakkaa lukuun ottamatta levitä tauteja. Joka tapauksessa myrkytys pitää toistaa useampaan otteeseen. – Nykyisten säädösten mukaan kuluttajille ei myydä voimakkaita tuholaistorjunta-aineita, joita ammattilaiset käyttävät. PutkiLassin Pannuhuonepaketti -30% hintaan 105€. Hämähäkkejä on asunnoissa ympäri vuoden. alan työt www.akaanmonirakennus.fi 040 763 3085 Turo Hyötyläinen 044 575 1197 Ville Niittyaro Putkityöt Ilmanvaihto Lämpöpumput Hybridilämmitys Talvi tulee ja aika varmistaa, että lämmitys pelaa. Hyönteisen voi pyydystää kirkkaaseen teipinpalaan ja toimittaa ammattilaiselle varman tunnistuksen saamiseksi.Ammattilaiset käyttävät lutikoiden tuhoamiseksi joko torjunta-aineita tai kuivaa kuumaa höyryä. Ne purevat reikiä vaatteisiin ja tekstiileihin. Anssi Kiviniemi kehottaa olemaan varovainen ulkomailla ja tarkkailemaan hyönteishavaintoja. Hyönteiset ovat levinneet todennäköisesti myös naapuriasuntoihin. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 23 • uudisrakentaminen ja saneeraukset • saunaja pesuhuoneremontit • huoneistosaneeraukset • ym. Riisihärö on yleinen keittiön tuholainen. Ampiainen pistää harvoin, ellei koe itseään uhatuksi. Esimerkiksi riisihärö, erilaiset kuoriaiset ja keittiökoisa ovat yleisiä keittiöiden vieraita. Tilaa LVI-Tohtorilta ”PutkiLassin Pannuhuonepaketti”. Pesu 40–60 asteessa hävittää hyönteisten kaikki kehitysasteet. Niitä kantautuu koteihin myös esimerkiksi kirpputoreilta ostetuissa vanhoissa tekstiileissä. Tuhoeläinten kuvat: Wikimedia ja Anssi Kiviniemi/ Tuholais Pest Control Oy Vaatekoi tuhoaa nimensä mukaisesti tekstiilejä. Osa tuholaisista voi tulla luonnosta ja pesiä asunnon rakenteissa. Hankalat luteet Seinäluteet eli lutikat ovat syöpäläisiä, jotka tarvitsevat verta ravinnokseen. Jatkossa kuivatuotteet kannattaa säilyttää kannellisissa astioissa. 0400 623 185, fax (03) 542 2050 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Syksyn kylmät ajavat tuhoeläimiä sisätiloihin niahaitta, samoin rakennukseen mahdollisesti kuolevat eläimet.Syksy tuo sisätiloihin myös pienempiä eläimiä. Niiltä ja muilta tekstiilituholaisilta kuten vaatekoilta on vaikea suojautua ennakkoon, mutta yleisen siisteyden ylläpitäminen voi vähän pienentää riskiä. Näin mahdolliset tuholaiset kuolevat. Tuholaistorjuja Anssi Kiviniemen mukaan erilaiset turkiskuoriaiset työllistävät häntä ja kollegoja paljon. Tyhjät kaapit on syytä myrkyttää pakkauksen ohjeen mukaan. Sama pätee moniin muihinkin tuhohyönteisiin
Ota suunnaksi jo liki 30 vuotta asiakkaitaan ammattitaidolla palvellut Lahden Antiikkitukku, Kynttilätie 2, 15700 Lahti. Perinteisesti asiakkaat saapuvat loistavien valikoimien äärelle niin Lapin Kittilästä kuin Länsi-Suomesta Hangosta. 03 735 3378 suurmyymala@antiikkitukku.fi SUOMEN SUURIN JA MONIPUOLISIN LAHDEN ANTIIKKITUKKU KUTSUU PIRKANMAALAISIA OSTAMAAN ANTIIKKIA JA DESIGNIA RAKENTAMINEN JA ASUMINEN. Lahden Antiikkitukku on valtakunnallinen käsite antiikin, designin ja tyylihuonekalujen keitaana. Jaakko Kemppainen Yrittäjä-kauppias MEILTÄ LÖYDÄT VALTAVAT VALIKOIMAT: Talonpoikaiskalusteet Ruokailuryhmät Vaatekaapit Astiakaapit Sohvat Vitriinit Kirjoituspöydät Peililipastot Kirjakaapit Tv-tasot Senkit Lipastot Pöydät Tuolit Muut huonekalut Valaisimet Käsinsolmitut matot Taulut ja peilit Veistokset Paljon pieniä esineitä ANTIIKKIA, DESIGNIA JA TYYLIHUONEKALUJA MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi LAHDEN ANTIIKKITUKKU Ty yliä jokaiseen kotiin www.antiikkitukku.f i Kynttilätie 2, 15700 Lahti • Puh. Valikoimissa on niin kullanhohtoisia kartanoesineitä kuin maalaishenkeä puhkuvia talonpoikaisesineitä. Me tarjoamme laadukkaat tuotteet ja osaavan iloisen palvelun sekä tarvittaessa kuljetusja asennuspalvelut. Olemme runsaudensarvi antiikin ja vanhan tavaran ostopaikkana. Kaikkea mahdollista silmänruokaa, jota ihminen on osannut tehdä. Haluatpa kalustaa kotisi kokonaan uudestaan tai täydentää sisustustasi, niin meiltä löydät erinomaiset ratkaisut tarpeitesi ja toiveitesi mukaan. 24 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu Kun haluat sisustaa kotisi, kesäasuntosi, puutarhasi, työpaikkasi, ravintolasi, edustustilasi, hotellisi – minkä tahansa paikan ajatuksella, lähde ajan kanssa tutustumaan maamme suurimman Antiikkitukun korkeatasoisiin ja runsaisiin tuotemaailmoihin. Olemme perinteikäs antiikin ja vanhan tavaran sekä aitojen mattojen maahantuoja sekä tukkuja vähittäiskauppa. Tarjolla on liki kaikkien tunnettujen tyylisuuntien mööpeleitä sekä sisustustavaroita. Tee löytöretki kauniiden ja kestävien sisustustuotteiden maailmaan
Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 25 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN
26 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu TELIAN LIITTYMÄT NYT POWERILTA • 4G-verkkomme kattaa 99 % suomalaisista • Aina rajaton 4G-netti kotimaassa. Tänään on paras hetki aloittaa! Ota yhteyttä ja sovitaan tapaaminen. KUN TAHDOT OMAN KODIN Juulia Fred palveluneuvoja 010 391 2041 Anne Vehmaa palveluneuvoja 010 391 2031 Katri Rantala palveluneuvoja 010 391 2020 Puhelun hinta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä. Ei datakattoa. Säästöpankki Sinetti | 010 391 2000* | saastopankki.fi/sinetti | @SpSinetti YLÖJÄRVI | Mikkolantie 11 (Terveyskeskusta vastapäätä). • EU-käyttö sisältyy liittymän kuukausimaksuun – ei lisämaksuja! Power Kaleva Sammonkatu 75 • Power Lielahti Taninkatu 1 • Power ldeapark ldeaparkinkatu 4 • Power Stockmann Tampere Hämeenkatu 4 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Tahtoessasi omaan kotiin, aloita matka pankin kautta: saat Säästöpankista sekä asuntolainaa että sparrausta taloudessa pärjäämiseen
Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 27 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN
Ja aina on niitä, jotka tekevät toisin. – Perinteiset myyntitoimeksiannot johtavat yleisesti julkiseen myyntirumbaan. Hänen mukaansa julkisuudessa myönteisillä saavutuksillaan paistattelevat paikkakunnat kiinnostavat asuntojen ostajia. Arkea on, että kiinnostavat kohteet synnyttävät kilpailutilanteen ostajien kesken. Rivitalo voittaa omakotitalon Jo ovat maailman kirjat sekaisin! Suomalaisten perinteinen unelma omakotitalosta ryytimaineen rapistuu. He työllistävät parikymmentä välittäjää. Ostotoimeksiantosopimus yleistyy kovaa vauhtia Matti Pulkkinen. Peltosen mukaan asuntokaupan järkevin ponnin on todellinen asunnon tarve. Kasvumaakunta tarjoaa toimialalle myönteisesti kehittyvät markkinat. 28 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Homepäiväkodit ja -koulut vaikuttavat asunnonostajien päätöksiin Asuntokaupalla on monet kasvot. Matti Pulkkinen Myyjät ja ostajat tekevät asuntomarkkinasta moni-ilmeisen. Johanna Peltonen sanoo omaksuneensa tämän vaihtoehdon vahvuudet jo toimiessaan kiinteistönvälittäjänä rapakon takana Yhdysvalloissa. – Ostaja pääsee kaikessa rauhassa tutustumaan kohteisiin, joista ei ole päällä kisa. – Lapsiperheet ovat hyvin kiinnostuneita Pirkkalasta, jonka palvelut ovat niittäneet paljon valtakunnallista kiitosta.Peltosen mukaan Pirkkalassa on jopa pula perheasunnoista. Peltonen on havainnut, että homepäiväkodeistaan ja -kouluistaan tunnetuiksi tulevat alueet ovat häviäjiä asuntomarkkinoiden vinkkelistä. Ihmisillä on vakavasti puntaroitu budjetti asuntoa varten. Pälkäneen valtteina ovat hyvät liikenneyhteydet Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Lahden suuntaan. Ostajahan maksaa aina viulut julkisessa myynnissä olevista kohteista. Oikeanlaisilla omakotitaloilla on ottajansa. Todellinen tarve ratkaisee Yleistäminen on pahasta asuntoja kiinteistökaupassakin.Johanna Peltonen teroittaa, ettei kalenterivuodessa ole tiettyjä ajankohtia, jolloin kaupat sinetöityisivät jotakin toista ajankohtaa paremmin. Kangasalla, Nokialla ja Ylöjärvellä Sp-Koti Aula toimii Aito Säästöpankin konttorin yhteydessä. Omakotitalo ei ole enää itseisarvo. Tulijoita olisi paljon enemmän kuin tarjolla olevia kotivaihtoehtoja. – Asiakkaat ovat hyvin hintatietoisia. Sp-Koti Aulan yrittäjä Johanna Peltonen sanoo, että kodin hankkijat aktivoituvat, kun heidän elämänpiirissään tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat asumiseen. – Kun asiakkaiden tietämys ostotoimeksiannosta lisääntyy, entistä useampi kodin hankkija turvautuu mahdollisuuteen. Sijainti on merkityksellinen. Peltonen tietää, että myös toisella ja kolmannella kehällä Tampereesta olevat kunnat kiinnostavat asunnonhankkijoita.– Kun sinkut tai perheet hakevat määrätietoisesti kotia maalaiskunnista, he etsivät taloudellisesti edullista asuinpaikkaa. Kulut on leivottu myyntihintaan. Moni talon hankkija määrittelee tarkasti kaupunginosan, taajaman tai asuinalueen, jolla kyseeseen tulevan talon olisi sijaittava.– Omakotitaloja ympäröivät tontit eivät saa olla liian suuria. Kangasalalainen Johanna Peltonen tunnistaa eroja esimerkiksi kehyskuntien vetovoimaisuudessa. Yrityksen päätoimipaikka on Tampereella. Palvelut ratkaisevat ostopäätöksissä – Sijainti, liikenneyhteydet ja palvelut painavat tuntuvasti vaa'assa, kun ostajat sinetöivät asuntopäätöksiään, Johanna Peltonen tietää. Johanna Peltonen muistaa monta tapausta, jossa lapsiperhe onkin valinnut tilavan rivitalokodin omakotitalon sijasta.– Ihmisten arvot ja asenteet ovat muuttuneet. Yleensä kauppoihin päätyvät lapsiperheet tai kaksin elävät hyvällä iällä olevat pariskunnat. Monet kodinhankkijat odottavat toiveidensa asunnon löytyvän juuri näistä kehyskunnista. Orivedellä toimipaikkana on Säästöpankki Sinetin pääkonttori. – Kysyntää on koko ajan, hän korostaa. Peltosella on tuoreessa muistissa talokauppa, jossa ensiasuntoansa hankkinut nuori aikuinen päätyi yksiön tai kaksion sijasta oikeaan punaiseen tupaan ja perunamaahan piharakennuksineen. – Kaikki asumisen turvallisuuteen ja viihtyvyyteen vaikuttavat yksityiskohdat otetaan huomioon. – Kerrostaloja rivitalokodit houkuttelevat asumisen helppoudella. Jokaisen ihmisen kodinhankinta ja asumisjärjestelyt ovat uniikkeja asioita. Aula Kodit Oy:n (Sp-Koti Aulan) yrittäjä Johanna Peltonen muistuttaa, etteivät valtakunnan asuntokauppauutiset kerro juuri mitään pirkanmaalaisesta arkitodellisuudesta. Peltonen on myynyt syrjäisillä haja-asutusalueilla olevia omakotitaloja jo niiden ensinäytöillä. Haja-asutusalueille suuntaavat ihmiset arvostavat rauhallisuutta ja muita pehmeitä arvoja. Esimerkiksi Pälkäneen kuntakeskus ja kylät nousevat myönteisesti myyntitilastoissa esille. Työsiirtolat eivät kiinnosta ostajia. Kerrosja rivitalovaihtoehtoja kiertänyt ostaja ihastuikin yllättäen sopivaksi katsomallaan etäisyydellä Kangasalan ydinkeskustasta olevaan 1920-luvulla rakennettuun kaksihuoneiseen hirsitorppaan. Kiinteistönvälittäjä Johanna Peltonen elää kiintoisaa elämää Suomi-neidon toiseksi elinvoimaisimmassa maakunnassa. Hänellä on näköalapaikka kasvukäytävään, jossa asuntokauppaa tehdään joka päivä. – Vihdoin ostotoimeksiantosopimuskauppa on otettu huomioon myös hyvässä välitystavassa. – Viime vuonna tein marraskuisessa pimeydessä ja kylmyydessä peräti seitsemän asuntokauppaa. Kangasala, Lempäälä ja Pirkkala suosiossa Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat kiitettävän aktiivisia uusien asukkaiden kalastamisessa. Hän kiitteleekin asuntokauppoihin aktivoituneita ihmisiä siitä, että he ottavat myös reippaan omatoimisesti selvää kohteista ja niiden läheisyydessä olevista palveluista.– Päiväkodit ja koulut ovat ratkaisevassa asemassa, kun ostajina ovat pienten lasten äidit ja isät. – Esimerkki osoittaa, ettei asuntokauppaa voida lokeroida sen enempää ostajien kuin myyjienkään mukaan. Peltosen mukaan voimakkaasti tuloaan tekevän ostotoimeksiantosopimuksen valttina on se, että ostaja saa vaivattomasti tavoittelemansa kohteen. Kun ihminen tarvitsee katon päänsä päälle, hän tavallisesti ostaa oman kodin. Peltonen tähdentää, ettei ostotoimeksiantomalli ole sen kalliimpi kuin perinteinenkään asunnon ostotapa. Elämässä halutaan satsata myös harrastuksiin ja matkustamiseen.Sp-Koti -ketjuun kuuluva Aula Kodit Oy on kasvattanut liiketoimintaansa merkittävin harppauksin. – Liika tila on pahasta. Hektistä elämää tallaavat ihmiset eivät halua käyttää aikaansa nurmien leikkuuseen eikä pihojen rapsuttamiseen. Peltosen mukaan asuntokaupan valtakunnallisista tilastoista syntyvät johtopäätökset ja niiden uutisointi eivät juuri kohtaa pirkanmaalaisen arjen totuuden kanssa.Tampereen, Ylöjärven, Kangasalan, Nokian sekä Oriveden toimipaikoistaan pirkanmaalaisilla kiinteistömarkkinoilla operoiva Sp-Koti Aulan Peltonen kuvaa asuntojen kysyntää ja tarjontaa vilkkaaksi. Noin sadan neliön talo on useille optimaalinen. Kuhina tuo mieleen maailmankuulun Marrakechin Taikurien torin ja sitä ympäröivät basaarit kaupustelijoineen, tempuntekijöineen ja kirjureineen. Sp-Koti Aulan yrittäjinä ovat Johanna Peltonen ja Pasi Iivonen . – Kangasalan ja Lempäälän aivan viime vuosien valtaisat tulevaisuussatsaukset kantavat jo hedelmää. Hänen mukaansa asuntokaupalla on todella moni-ilmeiset ja eriytyneet kasvot. Ostotoimeksianto yleistyy Uutta kiinteistökaupassa on ostotoimeksiantosopimuksen suosion kasvu. Asialla ovat vilkkaiden keskuksien hektisyyteen kyllästyneet ihmiset
– Paikka on sellainen piilopirtti, jonne on ollut aina mukava poiketa pitkien työpäivien jälkeen lataamaan akkujaan. Aamuvarhaisesta iltamyöhään autohuolto-kolarikorjaamossaan ahertavat Koivulat ovat kiitollisia siitä, että he ovat löytäneet Valton syntymäkodin järvimaisemissa olevan perinteikkään kesänviettopaikan uudelleen. Ikä tekee tepposensa. – Nyt olemme olleet vuoden iloisia kesämökkiläisiä. Meidän ei tarvitse huolehtia veden riittävyydestä tai siitä miten rinnemaastossa selviydymme raskaiden vesipöniköiden kanssa, he lisäävät. Kippis, pariskunta nostaa maljan laadukkaalle vedelle. Pirkanmaan Porakaivo on tuonut mökkiporakaivollaan uuden ajan moneen savuun. – Jälkikasvummekin mökkeily on nyt miellyttävämpää, kun vettä on lastenlasten tarpeisiin. Heidän mukaansa sovitut aikataulut ja asiat pitivät kutinsa. Maakunnassa on vuosi vuodelta entistä enemmän onnellisia laatukaivojen omistajia. Etäisyys on sopiva, jotta mökille on voinut piipahtaa arki-iltaisinkin. Marja ja Valto Koivula kutsuivat vuosi sitten elokuussa GreenHeatin asiantuntijan kesämaisemiinsa kartoittaakseen mökkiporakaivon hankintaan liittyvät asiat. MAAKUNNAN MATTI TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! ILMOITUS PORAKAIVOT JA HUOLLOT Raikasta vettä porakaivosta. vat. Meidän ei tarvitse pelätä talvellakaan mökkiporakaivon jäätymistä. – GreenHeatin asiantuntija silmäili mökkimme elämänpiirin ja ehdotti viisaasti mökkiporakaivon paikaksi saunan ja pirtin puoliväliä. Vesiposti on tällöin halutussa paikassa, ja vedensaanti on taattu. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 29 MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, kiinteä hinta sisältää Grundfos-porakaivopumpun ja vesipostin Kakkoskodin, kesämökin elämän mullistavan mökkiporakaivon voi tehdä syksyllä ja talvella Pirkanmaallakin monen kesämökkiläisen vesihuolto on vielä kanistereiden varassa. Saunominen ilman vettä on täysin mahdotonta. Kukkapenkit ja kasvimaa tarvitsevat kasteluvetensä. Marja Koivulan mukaan Valton ja hänen isänsä aikanaan rakentama hirsimökki on sielukas. – Vesihuollon ratkettua emme kiirehdi kotiin, vaan jäämme helposti mökille yöksi. – Kaikki muukin vesi oli kannettava joko läheisestä lähteestä tai järvestä. Koivulat kiittelevät koko mökkiporakaivohankkeen sutjakkaa aikataulua. Kyllästyimme ja väsyimme ainaiseen juomaja ruokaveden rahtaamiseen kanistereissa kotoa mökille, Marja Koivula sanoo. Nyt me saamme kätevästi vedet niin mökille, saunalle kuin puutarhaankin, Koivulat kehuUuden mökkiporakaivon ansiosta Marja ja Valto Koivula aktivoituivat kesäpaikkansa suhteen GreenHeatin mökkiporakaivo on käyttövarma pakkasillakin, joten vapaa-ajan asunto kutsuu nyt talvellakin GreenHeatin mökkiporakaivo mullisti Marja ja Valto Koivulan mökkielämän. Koivulat korostavat, että he olivat välittömästi asiantuntijan lausunnot ja näkemykset kuultuaan valmiita hankkeen toteuttamiseen. Kaiken kaikkiaan olemme palanneet todellisiksi mökki-ihmisiksi. Vedensaannin turvaaminen vaikutti siihen, että kesämökki kutsuu nyt omistajiaan entistä useammin. Vesi nousee hyvällä paineella, joten voimme pestä helposti niin terassit kuin veneenkin. Erityistä iloa synnytti se, että pora-autokalusto ei jättänyt pihaan minkäänlaisia ruhjeita. Lomalaiset kuskaavat juomavetensä pitkienkin matkojen päästä – jopa kotoaan tai huoltoasemilta. • Ilmainen suunnittelukäynti • Useita vaihtoehtoja vesitarpeesi mukaisesti • Porakaivopumput asennettuina Mökkikaivot, Omakotikaivot, XL-Porakaivot sekä kaivojen huollot ENERGIAKAIVOT Maalämpökaivot pientaloihin sekä energiakentät suuriin kohteisiin • Ilmainen suunnittelukäynti • Poraus • Asennus • TRT mittaukset ja mallinnukset suurkohteissa INFRA & YMPÄRISTÖPORAUKSET Ammattilaisemme totetuttavat myös vaativammat kohteet ja poraukset, kuten • Siiviläputkikaivot • Pohjaveden tarkkailuputket • Porapaalut • Ankkurointiporaukset • Tarkkuusporaukset PALVELUMME: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN. Mökkielämässä vettä tarvitaan loppujen lopuksi monessa paikassa. Kun pariskunta tarttui toimeen ja hankki vapaa-ajan kotiinsa GreenHeatin (Pirkanmaan Porakaivo Oy:n) mökkiporakaivon, arki alkoi luistaa ilman vedenkäyttörajoitteita muuttaen koko mökkeilyn nautinnolliseksi vapaa-ajan vietoksi. – Nyt saamme käyttää vettä niin paljon kuin haluamme tai tarvitsemme. Siitepölyt saavat kyytiä! – Vesi on kirkasta ja sitä on saatavissa kaikkina vuoden aikoina. Moderni mökkiporakaivo kasvattaa suosiotaan. Ylöjärveläiset Marja ja Valto Koivula ovat löytäneet uudelleen Houhajärven rannalla Sastamalassa olevan kesäpaikkansa. Astiat on pestävä ja paikat on pidettävä puhtoisina. Marja ja Valto Koivula ovat onnellisia siitä, että vesimurheet ovat jäänet menneisyyteen
Matti Pulkkinen. Rajala toivoo, että Ylen Radioteatteri tarttuisi Erään soturin loppu -romaaniin ja tekisi siitä kuunnelman. päivänä vuonna 1939 alkanutta talvisotaa, joka päättyi vuoden 1940 maaliskuun 13. Panu Rajalan mukaan Jylhä piirsi ja kaiversi talvisodan tantereen tapahtumat lähtemättömästi niin mieleensä, muistiinsa kuin sydämeensäkin. / Havahduksin tuskin elämään, kun kalman viima henkeää / jo sydämeeni sykkivään – pois, haudan lepoon menkää! " Jylhä oli alleviivannut sanat: "Sun paikkas meidän luonamme on ollut ja on aina; / sua emme hautaan nouda nyt, sun kouraas kalpaa paina, / mut taistelumme kesken jäi, muut jonka loppuun kesti; / se meist' ei ole oikein, ei – ja vielä totisesti / saa meistä suojan synnyinmaa, jos tahdot sinä meitä: / puhalla meihin henki taas ja meidät tuleen heitä, / niin pohjanpoikain rinnalla me kerran taistelemme; / jos vannot sen, niin jätämme sun rauhaan, muuten emme... Aseen lauettua se tippui vessanpönttöön. Hän jätti hyvästit tälle maailmalle 30. Jylhän viimeinen leposija on Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella. Kirjailija korostaa Jylhän persoonan olevan poikkeuksellisen kiinnostava. Hän oli sairas, masentunut ja turhautunut, Rajala miettii. Toivon kovasti, että professori Ilkka Kuusisto innostuisi vielä uudelleen säveltämään Jylhän lyriikkaa.Parivaljakko Panu Rajala ja Vesa Karonen palautti Yrjö Jylhän kansakunnan tietoisuuteen tekemällä hänestä vuonna 2009 järkälemäisen elämäkerran Yrjö Jylhä – Talvisodan runoilija . – Uskon, että sisäisen monologin muotoon kirjoittamani romaani saisi koskettavan tulkinnan myös jonkin teatterin yksinpuheluna. Parisuhde oli myrskyisä. Hän surmasi itsensä tutulla sotilaspistoolilla huolehtien siitä, etteivät läheiset kohdanneet täyttä hävitystä. Rajala sanoo Jylhän käyneen siviilissä eräänlaisen sisäisen sotansa, kun hän avioitui Kirsti Svenssonin kanssa. – Jylhän ansiosta meillä suomalaisilla on pääsy myös Ranskan kansalliseepokseen Rolandin lauluun . – Taipaleenjoen lohkolla komppaniapäällikkönä toiminut Jylhä makasi ja konttasi miestensä rinnalla sotatantereen sortuvissa juoksuhaudoissa maistaen maaliryhmän jäsenenä palavan teräksen käryä. Panu Rajalan mukaan Jylhän käännökset William Shakespearen tuotannosta ovat henkevän kunniakkaat. Rauhan aikanakin Taipaleenjoella Yrjö Jylhä kuvasi Taipaleenjoen sotaolot koskettavan aidosti Kiirastuli -runokokoelmaansa. päivänä.Panu Rajala sanoo uuden Jylhä-romaaninsa olevan kunnianosoitus kaikille talvisodan sankareille. Jylhän ainoa sydämen rakkaus oli runoilija Katri Vala . Jylhä uppoutui teatterin keskeiseen aarteistoon suomentamalla näytelmät Kuningas Lear , Macbeth , Romeo ja Julia , Kesäyön unelma , Hamlet , Othello ja Venetsian kauppias . Hänen voimansa eivät kerta kaikkiaan riittäneet suuren urakan valmiiksi saattamiseen. Ehdotin oitis Yrjö Jylhää. Kun Väinö Linna julkaisi Tuntemattoman sotilaansa , Jylhä tiesi mahdollisuutensa menneen. Jylhä teki itsemurhan läheisen ja rakkaan ihmisen elämänpiirissä. Hän palasi aiheeseen ja teemaan tuon tuostakin. – Jylhä jäi loppuelämäkseen henkisesti Taipaleenjoelle. Rajala nostaa esille Jylhän viljelemän ajatuksen, jonka mukaan suomalaiset sotilaat voittivat sodan, mutta maamme rauhanneuvottelijat hävisivät sen. joulukuuta vuonna 1956 Turussa veljensä kodin vessassa.– Jylhä lähti hyvin suunnitellusti taivaallisille laitumille. Kääntäminen avasi ikkunoita Maailmankirjallisuuteen kuuluvien klassikoiden suomentaminen avasi Yrjö Jylhälle vaikuttavia ikkunoita maailmalle. Hän ansaitsee paikan kansallisgalleriassamme. Hän oli komppanian päällikkönä tiukan kurin mies. Sairaus ja elämänväsymys uuvuttivat lahjakkaan runoilijan ja kääntäjän Matti Pulkkinen Runoratsu – sotaratsu -veistos on ihmisten silmissä koko ajan Satakunnankadun, Savilinnantien ja Sepänkadun risteyksessä Tampereen Amurissa. Kirjoituspöydälle Jylhä oli jättänyt Kiirastulen niin, että viimeinen aukeama oli avattuna Näky -runosta. Kustannus HD on julkaissut juuri Rajalan synnyttämän romaanin Runoilija Yrjö Jylhän tragedia – Erään soturin loppu . Rajala on syventynyt Yrjö Jylhän elämänvaiheisiin kirjoittaessaan vuonna 2009 libreton Ilkka Kuusiston säveltämään Taipaleenjoki -oopperaan, jota esitettiin vuosien 2010 ja 2011 kesinä Ilmajoen Musiikkijuhlilla. Jylhä sai vaimoltaan kuppatartunnan, joka johti miehen terveyden raunioitumiseen. Rajala kiteyttää Jylhän olleen karski soturi, joka lunasti sotilaiden arvostuksen ehdottomalla tasapuolisuudellaan. – Jylhä oli samaan aikaan herkkä lyyrikko. Suomalaiset muistelevat pian marraskuun 30. Sotatantereena Taipaleenjoki on poikkeuksellisen kiinnostava ja innostava, sillä joen molemmilla puolilla oli yhtä aikaa kaksi runouden jättiläistä: suomalainen Yrjö Jylhä ja venäläinen Jevgeni Dolmatovski . "En tiedä mitä vastaisin, mun on niin raskas olla, / kuin pätsissä mä seisoisin tai viime tuomiolla. Kuvanveistäjä Terho Sakin (1930-1997) luomuksen ohi rientävistä kovin harva muistaa sen olevan kunnianosoitus tamperelaissyntyisen runoilija-kääntäjän Yrjö Jylhän elämäntyölle. Hänen viimeinen leposijansa puskee heinää kuin kenen tahansa unohdetun vainajan hauta tamperelaisessa kalmistossa. Kirjailija, professori Panu Rajala on tarttunut jo kolme kertaa kynään tuotteliaan runoilijan, arvostetun kääntäjän sekä uudistushaluisen Tulenkantajien voimahahmon innoittamana. Karski soturi ja herkkä lyyrikko Yrjö Jylhä on ollut nurmen alla pian 63 vuotta. – Hän haaveili Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden kaltaisen mestariteoksen kirjoittamisesta, joka olisi antanut kasvot toisen maailmansodan suomalaiselle osuudelle. " – Omien päivien lopettaminen on kova ratkaisu vahvalta itsekurin mieheltä. Jylhällä oli unelmansa. – Jylhä tunnisti itsestään jotakin samaa kuin muinaisilla kreikkalaisilla sotureilla oli hahmossaan. Jo Talvisodan runoilijaa Karosen kanssa kootessaan Rajalan ajatuksiin jäi itämään ajatus palaamisesta itsemurhan tehneen merkkimiehen elämän viimeisiin traagisiin vaiheisiin. Siitä tuli koko kansan yhteistä henkistä omaisuutta. Rajala muistuttaa, ettei maailmanhistoria tunne käydyistä sodista juurikaan runoilijoita, jotka olisivat olleet sotatantereella etulinjassa johtamassa joukkoaan. 30 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu PIRKANMAA Professori Panu Rajala kirjoitti romaanin runoilija Yrjö Jylhän tragediasta Kirjailija Panu Rajala toivoo, että suomalaiset muistaisivat ja arvostaisivat sotarunoistaan ja upeista käännöstöistään kuulua Yrjö Jylhää. – Ilmajoen Musiikkijuhlien järjestäjät kyselivät eri kirjoittajilta aiheita talvisodan tiimoilta. Jylhä ei pitänyt kollegansa kirjasta, josta kuitenkin tuli kaikkien suomalaisten tuntema sotaromaani.Rajala harmittelee Jylhän ansioiden jääneen varjoon. Rajalalta on ilmestynyt romaani Yrjö Jylhän elämän traagisista viimeisitä vaiheista
Itse Hunaja-turnauksessa ykkössarjajoukkue TuTo piinasi Akaa-Volleyta kahden erän ajan, mutta romahti kolmannessa. Kilpailun voitti Lauri Lehtinen Jyväskylän liitokiekkoilijoista tuloksella 19 alle par. Akaan Keskusurheilukentän viheriöllä nähtiin, mihin suuntaan joukkueiden tuloskäyrä tällä hetkellä osoittaa.Topa kärsi neljännen tappion peräkkäin. Akaa-Volley puolestaan antoi tasoitusta, koska passari Akseli Lankinen oli Porkan tavoin maajoukkueen matkassa. Akaa-Volley kohtaa vantaalaiset Mestaruusliigassa neljään otteeseen jo ennen joulutaukoa. Miesten Pro -sarjassa kilpailun heitti loppuun 72 kilpailijaa. Ottelu oli erittäin tasainen, vaikka tilastojen valossa kotijoukkueen olisi pitänyt voittaa selkeästi. Lisäksi ennen varsinaista turnausta pelattiin harjoitusottelu Saarenmaata vastaan. Akaa-Volley sai yleispelaajaosastolle mieluisen vahvistuksen, kun monipuolinen Eetu Pennanen muutti Akaaseen. Kun Hurrikaani vei erän jatkopalloille ja käänsi sen lopulta itselleen, Akaa-Volleyn selkäranka taisi katketa. Molemmat joukkueet pelasivat pirteästi vauhdikasta lentopalloa. – Saimme, mitä halusimme. Etukäteen ajatellen luvassa oli erittäin tasainen ja ennalta arvaamaton ottelu. Luukas Rokkasen kilpailukausi päättynee torstaina 12.9. Näyttävää lentopalloa kutenkin. Katsomoon ilmestyi väkeä odotetusti ja Akaa-Volley esitteli uusia pelaajiaan, analysoi Akaa-Volleyn toiminnanjohtaja Markku Kuoppa .Sekä katsomossa että kentällä nähtiin iloisia ilmeitä. Päävalmentaja Oliver Lüütsepp kiitteli pelaajia turnauksen jälkeen. Joukkueet ovat tässä vaiheessa kautta vielä rakennusvaiheessa ja peli on sen mukaista. Yleispelaajan hiha ei vapissut, vaikka turkulaiset suuntasivat tälle suurimman osan syötöistään. Hurrikaani ei antanut Akaa-Volleylle erääkään Sunnuntai oli Hunaja-turnauksessa varattu sijoituspeleille. Lempo-Volley jätti TuTon turnauksen kuudenneksi voittamalla joukkueiden keskinäisen kamppailun 3–0 (25–17, 25–18, 30–28) ja Vantaa Ducks otti kolmannen tilan ollen Saaremaa Võrkpalliklubia parempi lukemin 2–1 (26–24, 25–20, 23–25). Kun Hurrikaani voitti torjunnat lukemin 11–3 ja hyökkääjien onnistumisprosenttien keskiarvot olivat Akaa-Volleyn tappioksi 34 – 70, ei tarvitse ihmetellä, miksi turnausvoitto matkasi Loimaalle. Putkeen sisältyy neljä voittoa.Lauantain tulos oli 2–5 (1–2) vieraille, ja VaKP onkin nyt selkeästi niin sanottu kuuma joukkue. Silloin Toijalan Monitoimihalliin saapuu vieraaksi viime kauden hopeajoukkue Lentopalloseura Etta Oulusta. Ottelun lopputulos oli selkeä 3–0 (25–20, 25–21, 25–14) kotijoukkueen eduksi. Lisäksi Nurmesniemen hyökkäyksistä joka toinen tuotti pisteen joukkueelle. SFL Koskenpojat vei pisteet Topalta selvällä voitolla Jukka Koskinen Vanhat kilpakumppanit Toijalan Pallo-49 ja Valkeakosken Koskenpojat ottivat yhteen jalkapallon Tampereen piirin nelosen ottelussa lauantaina 7. Mutta ottelun todelliset onnistujat olivat keskipelaajat Panu Pitkänen ja Mart Naaber . Haminassa Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuihin. VaKP oli pelin herra, jota kotijoukkue ei pahemmin päässyt horjuttamaan.. Viimeinen erä oli joukkueelta pehmeän näköistä suorittamista.Akaa-Volleyn valmennusjohto oli kuitenkin tyytyväinen näkemäänsä. Vantaa Ducks ei lauantain iltapelissä kyennyt antamaan Akaa-Volleylle kunnon vastusta. päivä. Akaalaiset saivat merkinnän voitettujen otteluiden sarakkeeseen lukemin 3–0 (25–23, 25–22, 25–12).TuTo-pelissä Akaa-Volleyn riveihin Rantaperkiön Iskusta siirtynyt Nico Nurmesniemi antoi kelpo näytön osaamisestaan. Ainakin ensimmäiseen otteluun Akaa lähtee selkeänä ennakkosuosikkina. Harri Mattila Luukas Rokkanen heitti viidenneksi Nokia open -frisbeegolfkisoissa Nokialla hyvin menestynyt Luukas Rokkanen heittää todennäköisesti kauden viimeisen kisansa tämän viikon torstaina. Akaa-Volleysta sekä Joni Mikkonen että Enderwin Herrera kirjasivat yhdeksän pistettä. Vieraiksi oli kutsuttu liigajoukkueet Hurrikaani Loimaa ja Vantaa Ducks, Viron parhaimmistoon kuuluva Saaremaa Võrkpalliklubi ja Suomen ykkössarjan parhaimmistosta Lempo-Volley Lempäälästä ja Turun Toverit.Ottelut olivat ennakoidun tasaisia ja parhaimmillaan noin 200-henkistä yleisöä viihdyttäviä. Nyt pelaajat saavat yhden lepopäivän ja sitten alamme valmistautua kauden avaukseen, kertoi juuri Suomeen palannut ja Viron naisten maajoukkueen kanssa kesän työskennellyt Lüütsepp. Hurrikaani vei turnausvoiton lukemin 3–0 (25–16, 33–31, 25–17). Pitkänen hyökkäsi viisi pistettä kuudesta passista ja otti kaksi pinnaa torjunnoilla. Lähes koko kauden jumbona rääpinyt porukka tulee varmasti nousemaan taulukossa turvallisille vesille. Akaan Seutu Panssariprikaatissa varusmiespalvelusta suorittava akaalainen Luukas Rokkanen heitti viidenneksi viime viikonloppuna Nokia Open 2019 -kilpailussa. Akaa-Volleyn hyökkäyspeli kuitenkin takkusi pahasti turnauksen päätöspelissä. Kilpailu heitettiin hieman muokatulla 18-väyläisellä European Open -radalla viime perjantaista sunnuntaihin. Perjantai-illan harjoituspeli esitteli jälleen lentopalloilun erikoisuuksia. Luukas saavutti tuloksen 9 alle par. – Olen tyytyväinen turnauksen antiin. Naaber puolestaan torjui neljän pisteen edestä ja teki neljä pistettä myös suoraan syötöillä. VaKP puolestaan on pelannut kuusi peliä peräkkäin tappioitta. Loppuottelu pelattiin siis Hurrikaanin ja Akaa-Volleyn kesken. Ottelu lopetettiin ajoissa, jotta virolaiset ehtivät kotimatkalle. Loppuottelun tähti oli Hurrikaanin Antti Ropponen 18 pisteellään. Torjuntaja puolustuspelaaminen oli erityisessä tarkkailussa, paljasti apuvalmentajana toimiva Hasse Mattila . Tästä johtuen Akaa-Volleyn joka toinen hyökkäys päättyi pisteen arvoiseen hyökkäykseen ja Saarenmaa jäi 38 prosentin tehoihin.Ottelun lopputulos oli Akaan hyväksi 2–1 (25–20, 23–25, 25–20). Kunakin päivänä heitettiin yksi kierros. – Tavoitteena oli keskittyä lähinnä omaan tekemiseen. Akaa-Volley varmasti loppuotteluun Akaa-Volleyn uudistunut joukkue kohtasi Hunaja-turnauksessa Vantaa Ducksin, TuTon ja Hurrikaanin. Akaa-Volleyn nostopeli toimi tavanomaisen tehokkaasti yli 60 onnistumisprosentilla, kun virolaiset käyttivät hihojaan selkeästi heikommin. Hurrikaani joutui jättämään sivuun kokeneen Eemeli Koukin ja yli kaksimetrisen keskipelaaja Henrik Porkan . Passarin tehtäviä hoitanut Mikko Kuusela antoi runsaasti vastuuta laitapelaaja Enderwin Herreralle , joka teki 13 pistettä 22 passista. Mestaruusliigakausi alkaa Akaa-Volleyn osalta perjantaina syyskuun 27. Valkeakoskelaisten tahtipuikkoa heilutti Justus Kunnas , joka teki kolme maalia ja tarjoili lukuisia laatusyöttöjä. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 31 URHEILU Akaa-Volley tuli toiseksi kuuden joukkueen Hunaja-turnauksessa Harri Mattila Lentopallon Mestaruusliigassa kolmanteen kauteensa valmistautuva Akaa-Volley isännöi viikonvaihteessa kovatasoista Hunaja-turnausta. Ottelu olisi voinut päättyä toisinkin, mikäli Akaa-Volley olisi kyennyt pitämään parhaimmillaan kuuden pisteen johdon ottelun toisessa erässä. On täysin mahdollista, että turnaus jää Hunajahulinoille perinteeksi. syyskuuta
Avaimet . Lukitukset Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Asiainhoitoa Asianajotoimistot Erikoisliikkeet Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lounaskahvilat Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi p. Eijuska69@gmail.com P. Riihikuja 6, 37800 Akaa PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA Toijalan Pyörä KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY JMN AUTOHUOLTO OY L evytie 4, 37800 AKAA. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. vakiovärit. 040 126 1355 . KODIN SÄHKÖTYÖT . Toimitusaika 1-3 vrk. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Pyydä tarjous! Puh. simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 71, Toijala, p. 044 347 7404 Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Kerro lukijoillemme • Kuka olet. ?????????. P. 32 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. soita 0404162962 Maalaukset, tapetoinnit, lattian asennukset ja pienremontit. . • Terveiset lukijoillemme. Asennus Huolto Korjaukset Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 P. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi Kirppis& Sisustusunelma Av. Pesukoneet . • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. (03) 543 3379 Kaikki kankaat -20 % Haluatko ilmoittaa palstalla. KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. KODINKONEHUOLLOT . Toimialueena Pirkanmaa J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Puh. 2 x 50 mm 47 e 2 x 30 mm 25 e 1 x 60 mm 25 e 1 x 30 mm 14 e Kiinnostuitko. Kerron mielelläni lisää. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. ti–pe 12-17, la 10-13 Pätsiniementie 18, Toijala p. ma-pe 11-18, la-su 11-16 Pöytävuokra 12,50e/viikko P. Hellat . Sovituin hinnoin. av. KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA-MYYMÄLÄ VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi & Coffee Station ???????????. • Mitä yrityksesi tekee ja mitkä ovat palvelunne. 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI Asianajaja Petri Tolppa p. 8-16.30, p. listapituus 3200 mm. Sarjoitukset . Herkullinen lounas ja kattava pitopalvelu Myllytie 3, Akaa • P. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Max. Myös huonekalukorjaukset ja puutyöt. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. 040 138 3213 • Huollot • Ilmastointi • Renkaat • Nelipyöräsuuntaus NUOHOUSPALVELU M. 040 535 4229 www.jaananjalkahuolto.com Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Kyrölä Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Puh. Jääkaapit . 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. • Piano ym. Pakastimet . 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. 041 319 9311 Eijuska Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 040 160 7960 ark. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . Myös matot. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 518 6176 www.villiullakko.fi Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Lämpöpumput . Hinta/viikko. 045 158 5530 0400 987 966 sari@allinapu.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. 040 557 2458 Tarttilanraitti 185, 37770 Tarttila TAKSI SIRÉN 0400 275 659 Hyvää ja luotettavaa taksipalvelua 24 h/vrk. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 5895343 Sämpy Vintage Puh 045 118 1333 Luhatie 2, Viiala www.somapaljut.fi Somapaljut T:mi Kaasu lämmitteisiä paljuja ympärivuotiseen käyttöön edullisesti. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. F I Vanhan tavaran kauppa. 050 325 1467 Keskuskatu 12, Viiala Tervetuloa! 029 1700 356 W W W . 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Hintaan lisätään arvonlisävero 24%. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan. TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym
0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Pyydä tarjous! Puh. soita 0404162962 Maalaukset, tapetoinnit, lattian asennukset ja pienremontit. • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 045 158 5530 0400 987 966 sari@allinapu.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. Asennus Huolto Korjaukset Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 P. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. ?????????. Avaimet . Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 71, Toijala, p. 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI Asianajaja Petri Tolppa p. 2 x 50 mm 47 e 2 x 30 mm 25 e 1 x 60 mm 25 e 1 x 30 mm 14 e Kiinnostuitko. Pesukoneet . 040 160 7960 ark. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. listapituus 3200 mm. Sovituin hinnoin. KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 8-16.30, p. • Terveiset lukijoillemme. 040 5895343 Sämpy Vintage Puh 045 118 1333 Luhatie 2, Viiala www.somapaljut.fi Somapaljut T:mi Kaasu lämmitteisiä paljuja ympärivuotiseen käyttöön edullisesti. Eijuska69@gmail.com P. Riihikuja 6, 37800 Akaa PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA Toijalan Pyörä KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY JMN AUTOHUOLTO OY L evytie 4, 37800 AKAA. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 33 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 044 347 7404 Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Kerro lukijoillemme • Kuka olet. Toimialueena Pirkanmaa J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Puh. • Mitä yrityksesi tekee ja mitkä ovat palvelunne. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 040 535 4229 www.jaananjalkahuolto.com Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. ti–pe 12-17, la 10-13 Pätsiniementie 18, Toijala p. Kyrölä Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 041 319 9311 Eijuska Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Myös huonekalukorjaukset ja puutyöt. Max. Lukitukset Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Asiainhoitoa Asianajotoimistot Erikoisliikkeet Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lounaskahvilat Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi p. KODINKONEHUOLLOT . 050 325 1467 Keskuskatu 12, Viiala Tervetuloa! 029 1700 356 W W W . MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 040 518 6176 www.villiullakko.fi Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. vakiovärit. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi Kirppis& Sisustusunelma Av. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. Herkullinen lounas ja kattava pitopalvelu Myllytie 3, Akaa • P. Hintaan lisätään arvonlisävero 24%. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. . Lämpöpumput . Sarjoitukset . kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. av. 040 138 3213 • Huollot • Ilmastointi • Renkaat • Nelipyöräsuuntaus NUOHOUSPALVELU M. Jääkaapit . 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. Pakastimet . 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. 040 126 1355 . ma-pe 11-18, la-su 11-16 Pöytävuokra 12,50e/viikko P. Myös matot. Hinta/viikko. KODIN SÄHKÖTYÖT . • Piano ym. 040 557 2458 Tarttilanraitti 185, 37770 Tarttila TAKSI SIRÉN 0400 275 659 Hyvää ja luotettavaa taksipalvelua 24 h/vrk. Puh. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. Hellat . (03) 543 3379 Kaikki kankaat -20 % Haluatko ilmoittaa palstalla. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA-MYYMÄLÄ VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi & Coffee Station ???????????. P. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. F I Vanhan tavaran kauppa. Kerron mielelläni lisää
Jumalanpalvelukset: Su 15.9. Lämmin kiitos osanotosta.. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirkkovuoden noudattaminen on oivallinen tapa seurata Kristusta yhdessä muun seurakunnan kanssa. Kuparinen, Salmesvuori. Aiheena lähimmäinen. mennessä. Se alkaa adventtina, jolloin valmistaudutaan ihmiseksi syntyneen Jumalan syntymäjuhlaan. Aviol.vihitty: Tuomas Petteri Rilla ja Tiina Marjut Ryynänen, Henri Martti Juhani Vilpas ja Anni Johanna Maria Hyrkäs. Vehmas s. Rakkaamme Rauni Johannes SALIN s. Kirkkovuoteen mahtuu koko kristillinen usko kaikkine teemoineen ja aihepiireineen. Akaan lähetyspiiri ja Medialähetys Sanansaattajat klo 13 alasalissa. Olopäivä srk-salissa. Kirkkovuoden suurin juhla, pääsiäinen, on uuden alun juhla. Lähimmäistupa ja kirpputori keskiviikkoisin klo 11-14: Kirpputorilta tavaraa 2 €/kassi syyskuun ajan (ei neuleita). On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme sun hyvä olla on. 22.8.2019 Akaa Oi kiitos sa Luojani armollinen joka hetkestä jonka ma elin, kun annoit sa ruumihin tervehen ja syömen mi sykähteli, kun annoit tervettä kättä kaks, kaks silmää sieluni ikkunaks, ja hengen herkän ja avoimen joka tuutia tuulosen. Sitä ennen vietämme paastonajan, jolloin pohdimme kärsimykseen liittyviä asioita ja seuraamme Kristuksen ja opetuslasten viimeistä matkaa kohti Jerusalemia ja kärsimystä ja kuolemaa. Kuollut: Helga Aleksandra Kauppila 100 v, Irma Maria Eerola 90 v, Urpo Henrikki Paaso 79 v. Kirkon jumalanpalveluselämä saa rytminsä ja sisältönsä kirkkovuodesta, jonka keskus on pääsiäinen. Kirkkovuosi alkaa seimeen syntyvän Jeesus-lapsen odotuksella, ja se päättyy kuninkaana aikojen lopussa palaavan Kristuksen odotukseen. 11.9. Kirkkokahvit tarjoaa Eläkeliitto/Kalvolan osasto. Muuta: Päihdetyön leiri Toukolassa 16.-18.9. Vierailijana Sari Kindt. Kylmäkoski Ke 11.9. Yhteistä ohjelmaa ja kahvit. Vierailijana Pauli Välimäki, joka esittää lyhytelokuvan. Ilm. Ainoastaan vapunpäivä on sellainen juhlapäivä, joka on painettu kalenteriin punaisella värillä mutta joka ei ole kirkollinen juhlapäivä. Messu Kalvolan kirkossa klo 10. Lepopäivän edes jonkinlainen pyhittäminen ja hiljentymisen oppiminen on hyväksi meille nykyajan ihmisille, jotka kuvittelemme olevamme korvaamattomia ja joiden pitäisi aina olla aikaansaavia ja tehokkaita. klo 9 papin pöytä Kuningatar ja kuhnurissa Kylmäkoskella. Sadonkorjuumessu Kalvolan kirkossa klo 10. 25.8.2019 Akaa Hiljaista on Turuntiellä, ei liiku rollaattori siellä. Su 15.9. Hämeenlinnan kaupungin Ikäihmisten palveluneuvonta esittelee toimintaansa klo 12. Jokaiselle pyhäpäivälle on omat raamatuntekstinsä ja rukouksensa, joita voidaan käyttää myös pyhien välisinä arkipäivinä. Lempäälän Rauhanyhdistyksen seurat klo 18.30 kirkossa. 17.8.2019 Valkeakoski Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Diakoniatyöryhmä klo 17.30 alasalissa. Ti 17.9. klo 13 Omaishoitajien vertaisryhmä seurakuntasalissa.Mukana omaistoiminnan ohjaaja Margit Adams. Vapaa pääsy. Kirkkovuosi osoittaa meille, kuinka me edelleen elämme kristillisessä kulttuurissa. Tämä on erinomainen apuneuvo myös papeille ja muille seurakunnan hengellisen työn tekijöille, koska näin ei tarvitse itse valita kullekin viikolle Raamatun tekstejä. Muut tilaisuudet: Ti 17.9. Eino Leino Rakasta äitiä ja mummua kiitollisuudella muistaen Seppo Markku perheineen Jouko perheineen Pekka perheineen Eija perheineen Maija perheineen Juuso ja Janina Ella Pauli ja Virve sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. 25.9. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaudella muistaen Harri ja Sanna Joni, Adam ja Angelo Leila sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kirkkovuoden monipuolisuus vähentää sitä vaaraa, että hartauselämä noudattaisi vain jonkun yksittäisen henkilön korvasyyhyä. Heli Ulvinen, Johanna Hytönen. Kirkkovuoden noudattamisessa on suuri viisaus. Vapaaehtoisten palaveri klo 13.15. Kaikki kirkkopyhät ja niiden tekstit eivät ole helppoja, mutta vielä ei ole ollut sellaista pyhää, johon saarna ei ole syntynyt ja jona ei ole messua vietetty. Toijalan Martat järjestää kaikille avoimen hapankaali-illan. Kiitos kaikille äitiämme hoitaneille. klo 13.30 Käsityöpiiri lähetyksen hyväksi Lähimmäistuvalla. Se alkaa ja päättyy eri aikana kuin kalenterivuosi, mutta pituus on sama.Kirkkovuosi rytmittyy juhlapyhien mukaan. Toijala Ke 11.9. 16.11.1939 Akaa k. Viiala Ke 11.9. Naskali s. Tule jutustelemaan Riinan kanssa kahvikupin ääressä. Musiikkia Jukka Jyrä ja vieraileva puhuja pastori Jari Pulkkinen Akaasta. To 12.9. Lounas klo 12 (6€), ohjelmaosuus klo 13, kahvitarjoilu klo 14. Aviol.kuulutetaan: Juuso Aleksi Kuitunen ja Sara-Eveliina Halonen, Antti Aleksi Vierikko ja Anu Maaria Linna. Kastettu: Onni Olavi Inkiläinen. 34 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Kalle Roine Kastettu: Väinö Eemeli Alho. Japanin lähetti Asta Vuorisen vierailuilta klo 18 srk-salissa. Ke 18.9. Hallin ovi ei aukea, on olo vapaa ja raukea. Reijo Sillanpää, Tor Nordström. Jaana Viitakangas-Klemola. Pääsiäisaika päättyy helluntaihin, johon menemme helatorstain kautta. 29.7.1929 Sakkola k. KALVOLA Rakkaamme Helga Aleksandra KAUPPILA o.s. Tervetuloa keskustelemaan uskon ja elämän asioista. Hyvää kirkkovuotta ja sen pyhäpäiviä jokaiselle!Kirjoittaja on Kalvolan seurakunnan kirkkoherra. Kirkkovuosi keskittyy Jeesuksen elämän keskeisiin tapahtumiin, mukana on myös kirkon historian tarkastelua ja kirkolle merkittävien henkilöiden muistopäiviä. Ke 18.9. 26.2.1919 Koijärvi k. Tiedoksi: Diakoniavastaanottoa ei ole ke 11.9. Kiittäen ja rakkaudella muistaen Sisko Sirpa, Kyösti, Macy ja Emma Kari, Päivi, Juhana ja Jussipekka perheineen Pia, Marko ja Siiri sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Piirto, Karhu. Meille niin rakas Irma Maria EEROLA o.s. HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Puh. Majataloilta klo 17 kirkossa. To 19.9. Muistikahvila klo 12-13.30. Ke 18.9. Aiheena suun ja hampaiden hoito/suuhygienisti Raili Piirainen. AKAA Kuollut: Johan Edvard Siren 87 v, Juha-Pekka Heinonen 40 v. Juhannuskin on kirkollinen juhla, vaikka se ei kaikille ensimmäisenä tulisikaan kirkollisena juhlana mieleen.Kirkkovuodessa elävä kristitty elää kirkon uskon rytmissä yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Akaan lähetyspiiri klo 13 alasalissa, Japanin lähetti Asta Vuorinen kertoo työstään sanoin ja kuvin. 18.9. 03 542 1660 • Päivystys 0400 642 355 PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA Kirkkovuosi K irkkovuosi kestää nimensä mukaisesti vuoden. Ruoka 6€ ja kyyti 2€. Kahvitarjoilu, Nippon-piirin myyntiä. koulutuksen takia. Siitä tapahtumat etenevät pikkuhiljaa kohti pääsiäistä. Su 15.9. Helluntaina alkaa pitkä jakso, joka päättyy tuomiosunnuntaihin eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntaihin. Tuuli hiljaa maasaaressa puita liikuttaa ja taivasta kohti häntä kiikuttaa. Messu klo 10 kirkossa. Messu klo 10 kirkossa. klo 12 Tiistaikerho seurakuntasalissa. Kaikki juhlapyhät yhtä lukuun ottamatta ovat kristillisiä juhlapyhiä. Kiitos osanotosta suruumme. To 12.9. Hapankaali-ilta klo 17 srk-salissa. Lassi Nahkurille 12.9. Kirkkovuosi etenee varsin loogisesti. Palvelupäivä klo 12 srk-talossa. Su 22.9. Syyskokous, tervetuloa! Su 15.9
Haapala s. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. Liisa Ahokas. Lämmin kiitos osanotosta. Köydenvetokisa kuitenkin peruuntui, kun Ritvalan joukkue jänisti eikä tullut paikalle. Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi Ritvalan käydenvetojoukkue jänisti ja jätti kisan väliin Tarttilan urheilukentällä juhlittiin ilman Bull Mentulaa Liisa Ahokas Tarttilan urheilukentällä toissa lauantaina vietetty Saarioispuolen kyläyhdistyksen 20-vuotisjuhla onnistui sään ja vieraiden osalta mainiosti. Rakkaamme Enni Kyllikki TAMMINEN o.s. Kaikki mitä olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisemaan toisten tietä. 14.8.2019 Toijala Aurinko laskee, jo pitenee varjot Aika on eron ja jäähyväisten Poissa on isä, veli ja ystävä kallehin. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Lämmin kiitos Toijalan vuodeosastolle äidin hyvästä hoidosta. Kenttä on toiminut myös Hakan jalkapallon europelien vastustajien harjoituskenttänä. Juhlapuhuja Pekka Järvisen mukaan Tarttilan kenttä on ollut myös edelläkävijä valkeakoskelaisen urheilun saralla. 13.9.1925 Hattula k. Henkilökohtaisesti en näe sen tulevaisuudessa taivaalla lainkaan uhkaavia pilviä. Kukat suuret mun aukeevet sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Juha Mentula (oik.) ohjasi Erkki Wrangénia oikeiden vatsaliikkeiden tekemisessä. -Lauri ViitaKaipaamaan jäävät Tuula, Margit, Asko ja Nina lastenlapset lastenlastenlapset muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. – Tarttilan koulu on nykymyllerryksessä oikeastaan aika hienolla paikalla. 22.8.2019 Akaa Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti, peräkanaa. Kiitos osanotosta suruumme. (Eino Leino) SEURAKUNNAT Rakkaamme Aili Helena KIVISTÖ o.s. Jari ”Bull” Mentula ei sairastumisen vuoksi päässyt paikalle. Tilaisuuden juhlapuheen piti Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen (sd), joka tunnusti, ettei Vanajan toisella puolella välttämättä tunneta Saarioispuolta kovinkaan hyvin. (Eino Leino) Lämmöllä muistaen Johanna Juhani Hannele Onni, Hanna ja Antero muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. – Ei tiedetä, miten se on 16 kylän, parinsadan savun ja muutaman sadan asukkaan yhteisö, jolla on vahva identiteetti ja historia. Liikuntapistettä ja sen laitteiden toimintaa juhlavieraille esitteli Mentulan veljeksistä nuorempi, Viikinkinä tunnettu Juha Mentula. Stadionit ovat heille kovin tuttuja, mutta tämä ei niinkään, sanoi Järvinen. – Aikanaan täällä oli ensimmäinen ja ainoa mahdollisuus harrastaa golfia, kun Heikki Aaltonen rakensi 4-reikäisen harjoituskentän. 10.8.2019 Akaa Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk’ on niin hellää ja hyvää. 14.8.2019 Timon muistoa kunnioittaen ja läheisten suruun osaa ottaen, Tietokeskus Finland Oy Me lähdemme tästä elämästä, emmekä kuitenkaan lähde, Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Urheilukenttä on aina ollut tärkeä paikka Urheilu eri kirjoineen on ollut Saarioispuolella vahvasti esillä monin eri tavoin. Tarttila on se tutumpi tapa ilmaista, missä ollaan ja mihin alue kartalla sijoitetaan. Toki koulujen suuri uhka tällä hetkellä on syntyvyyden raju lasku. 4.5.1933, Hämeenlinna k. Hän mainitsi paikallisen kuulamörssärin, aikoinaan ensimmäisenä Suomessa yli 20 metriä työntäneen Seppo Simolan harjoitelleen Tarttilan kentällä. Mutt’ sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. Rakkaudella muistaen Lapset perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. 13.9.1968 Lahti k. 13.9.1968 k. Tarttila on Saarioispuolen suurin taajama ja monella tapaa merkityksellisin, totesi Järvinen. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 35 Isä, vaari ja appi Raimo Pertti Erik KORPILAAKSO s. Saarioispuolen asukkaita varmaan lohduttivat Järvisen sanat Tarttilan koulun kohtalosta. Pääkirjanpitäjä Raija Haapanen-Suojala Pitkäaikaisen rahastonhoitajamme muistoa kunnioittaen SPR Akaan osasto Akaa-Seura ry TaideAkaa ry Toijalan Näyttämö ry Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk’ on niin hellää ja hyvää. 17.11.1928 Leppävirta k. Riittävän erillään ja riittävän suuri nykytarpeisiin. Juhlaväki kuunteli tarkkaan Pekka Järvisen puhetta. Moni huippupelaaja on halunnut harjoitella täällä – maaseudun rauhassa. Työkaverimme, luottamusmiehemme ja ystävämme Timo SALO s. 29.7.2019, Helsinki Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Rakkaamme Timo Juha Tapio SALO s. Sinua muistellen Lapset Pirjo Äiti Anne perheineen Marko perheineen Mika perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Köydenvetokisan teeman mukaisesti oli hankittu köysikakku sadalle hengelle, ja se teki hyvin kauppansa. Me kuolemme emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä. Silander s
1 kk:n vuokravakuus. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Muista kirjautua sisään! Lue lehteä diginä 1. krs. Akaan pääkirjasto Köyvärintie 1, p. Akaa on kuitenkin viime vuosina kärsinyt muuttotappiota. Vastausaikaa on 26.9.2019 saakka. P. Kulkki p. 0400 793 577 On tästä jo aikaa... Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Terävä katse, terävä kynä – Lennart Meri 90 -näyttely, järj. onnittelut 11.9. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € /kk • 3 kk laskutusvälillä -5 % • 6 kk laskutusvälillä -10 % • 12 kk laskutusvälillä -20 % Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Akaan seudun Sukututkijat ry Viialan kirjasto Vilkku ma 9.–27.9. Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. klo 19.15 Kestikievarit, luento FM Jenni Lares, järj. AKAASEEN MUUTTANUT — VASTAA KYSELYYN Katso lisää: akaa.fi Kiitos ajastasi! Nostalginen 2 H+K Toijalan keskusta Ylpöntie 10, 2. asti Hunajasuunnistus lapsille ma 23.9. Näyttö su 15.9. Asunnon/varaston/kuolinpesän tyhjennyksiä. 0407044463 Ostetaan LP-levyjä, kotimaista lasia, astioita, irtaimistoa yms. Kaksi saman nimistä, kuvataidenäyttely, Titi Linna keskiviikkoisin 11.9. 040 555 8878 TILAAJAN OHJEET DIGILEHTEEN Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. 040 335 3600 ma–to klo 12–19 ja pe 10–16 Viialan kirjasto Vilkku Solmukatu 3, p. Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry pe 20.9. Vuokra 560/kk, vuokratakuu 1 kk. Yhteistyössä kirjasto ja Toika Oy. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. 9-12.30 ja 13-15) PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute • Sähköisesti osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI • Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella 0800 9 6675 klo 6–11 Postin päiväjakelualueella 010 5844 170 klo 9–15 JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan leffalippuja! Lisätietoja saat Akaan kaupungin viestintäja markkinointisihteeriltä Sini Kantolalta, sini.kantola@akaa.fi. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 010 584 4170 (ark. Piki-päivänä automaatit, pin-koodi ja digiaineistot tutuksi Lisätietoja kirjaston nettisivuilta akaa.fi kirjasto, facebook-sivuilta ja kirjastosta. 045 122 5370 Asia LUPAHAKEMUS Asiantunnus, diaari 2018-388-YLH Luvanhakija Heikkilä, Outi Kirkkotie 140, 37910 AKAA Valkeakosken kaupungin rakennusja ympäristölautakunta on käsitellyt kokouksessaan 03.09.2019 § 40 kohdalla Outi ja Johannes Heikkilän ympäristölupahakemuksen koskien eläinsuojaa ja maidontuotantoa. Tämä kysely on kohdistettu niille Akaan asukkaille, jotka ovat muuttaneet Akaaseen viimeisten noin viiden vuoden aikana. Viialan kirjasto Vilkku suljettu, koulutuspäivä AKAAN KAUPUNGINKIRJASTOSSA TAPAHTUU Katso lisää: akaa.fi Oletko muuttanut Akaaseen viime vuosien aikana. Myös myynti / vaihto kesämökkiin. Viialan tori klo 14-17. Puh. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Soita 044 364 4009 tai amsalonmaa@gmail.com OSTETAAN RIVI-ILMOITUKSET Kodikas remontoitu tilava kaksio Toijalassa. 044 705 1440 PERUNOITA Tuoretta avomaan Siikliä ja Annabelleä. Päätös on nähtävillä 11.09.2019 23.10.2019 Valkeakosken kaupungintalolla (ympäristönsuojelu) sekä Valkeakosken kaupungin internetsivuilla osoitteessa http://valkeakoski.ktweb.fi/ Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Vaasan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen antopäivästä antopäivää lukuun ottamatta. lämpimät 30 v. Päätöksen antopäivä 13.09.2019. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2. Noudettuna. johdosta!! T: Äiskä, Iskä ja Ansku VUOKRALLE TARJOTAAN HENKILÖKOHTAISTA TALO UUTEEN MAALIIN VIELÄ TÄNÄ KESÄNÄ! Soita 029 170 0463 tai pyydä tarjous www.sorcolor.fi Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Vastaa kyselyyn ja voit voittaa leffalippuja! Akaa on kehittyvä ja vireä kaupunki, joka sijaitsee Suomen kasvukäytävällä. 040 335 3620 ma–ke klo 13–19 ja to–pe 10–16 to 12.9. Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. Heti vapaa. Päätöstä koskevat asiakirjat säilytetään Valkeakosken kaupungin kaupunkisuunnittelun toimistossa osoitteessa Sääksmäentie 2, B-osa. Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/digilehti. KULJETUSLIIKE VIIKARI Vesilahdentie 1164 Vesilahti, 0400 298644 Yleisöluento HOITOTAHTO JA EDUNVALVONTAVALTUUTUS Käytännönläheistä tietoa laatimisesta Ma 16.9.2019 klo 17:00 – 18:30 Akaan valtuustosalissa (Myllytie 3, Akaa) Luennoitsijana geronomi Akseli Tuuri, Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Yleisöluento HOITOTAHTO JA EDUNVALVONTAVALTUUTUS Käytännönläheistä tietoa laatimisesta Ma 16.9.2019 klo 17:00 – 18:30 Akaan valtuustosalissa (Myllytie 3, Akaa) Luennoitsijana geronomi Akseli Tuuri, Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Akaan pääkirjasto ke 11.9. kulmahuoneisto, lasitettu parveke KAKSIO 55m² Yhden kk vuokraennakko. to 12.9. asti Kirjastopörriäiset vailla nimeä! Nimiehdotuksen voi jättää netissä tai kirjastossa. Kotimaista omenaa. klo 18 Selkokirja mikä se on. 270,40€/ kk)+vesi 20,00 € /hlö/kk, saunamaksu 5,00€/kk. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Tied. selkomukauttaja Leena Kaivosoja to 12.9. 33-33,5m² vuokra 8,072€/m² (n. Piki-päivänä automaatit, pin-koodi ja digiaineistot tutuksi ke 25.9. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. (ylin) krs. alv. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Tunnollinen asukas saa edullisesti tästä kauniin viihtyisän luonnonläheisen kodin. asti Hunajahulinoiden Kudontaverstas, jossa itsenäisesti mahdollista kokeilla kankaankudontaa. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Männynkuorikatetta 1000 litraa / 40 € sis. Vastaamaan pääset seuraavan verkkolinkin tai qr-koodin kautta: https://my.surveypal.com/Akaan-tulomuuttajakysely Kysely toteutetaan yhteistyössä aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kanssa. Lue uutisia ja digilehtiä Raitti-sovelluksella (iOS ja Android) 3. ma 16.9.–11.10. Näin autat Akaan kaupunkia vastaamaan juuri sinun asumisen ja elämisen tarpeisiisi entistä paremmin. Satakuntalaista puolukkaa, laatikot sop. asti Hunajasuunnistus lapsille ma 23.9. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 28 € • 6 kk 52 € • 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. huonekalut, kotim. klo 13-13.30. 0400 959 400 Akaan Viialan ydinkeskustassa rauhallisessa taloyhtiössä siisti, valoisa, 2. Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Perjantaina 13.9. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. Tästä syystä kaupunki pureutuu tarkemmin tulijoiden ja lähtijöiden muuttosyihin muuttajakyselyn muodossa. Mikäli kuulut tähän ryhmään, toivomme että voit käyttää maksimissaan kymmenen minuuttia ajastasi kyselyyn vastaamiseen. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Mustanportintiellä heti vapaa toisen kerroksen siisti kaksio 56m2,lasitettu parveke. alkaen Satutuokio klo 18-18.30 pe 20.9. Valkeakoski 11.09.2019 Valkeakoski Valkeakosken kaupunki / Ympäristönsuojelu KUULUTUS VALKEAKOSKI Vanhusten ja eläkeläisten taloyhdistys vuokraa Viialan keskustassa, hissillisestä talosta 1H+KK, n. hintaan. 36 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Mainosten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. 0500 743 692 HALUTAAN OSTAA KUULUTUKSIA MYYDÄÄN SEKALAISIA SEKALAISIA TORIKAUPAT TYÖSUORITUKSIA VUOKRALLE TARJOTAAN Etelä-Hämeen Eläinhoitola www.koirahoitola.fi LAADUKASTA TÄYSIHOITOA KOIRILLE JA KISSOILLE # Nyt myös koirien koulutukset ja koulutushalli # Eläinlääkäri Johanna Seppäsen vastaanotto # Tarvikkeet, puruluut ja ruuat # Pesut, trimmaukset ja kynsienleikkaukset Tassutie 1 13720 PAROLA p. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset”
Sirkesalojen ruusutarha kukkii upeasti Tarja Antola Ruusut ovat kukkineet tänä kesänä näyttävästi, niin myös Eila ja Touko Sirkesalon puutarhassa Toijalassa, vaikka Sirkesalojen mukaan näyttävin kukkaloisto onkin jo takanapäin. Nyt on mainittuun tehtaaseen kuuluwa iso maidonkuljetusastia kansineen, joka palweli keittokattilana, wiime wiikolla warastettu mainitusta makasiinista. Neulegraffitit on tehty Akaan SPR:n käsityöpiirissä. kunniapuheenjohtajakseen yhdistyksen perustajajäsen Kauko Alamäen . Lajikkeista Nina Weibullin kukat ovat loistavan punaiset, Peace on yhdistelmä punertavaa ja keltaista, Ingrid Bergman hehkuu aniliininpunaisena ja kuninkaallinen Elizabeth kukkii vaaleanpunaisena. Seura on perustettu tänä kesänä 95 vuotta täyttäneen Alamäen aloitteesta, ja hän toimi yhdistyksen perustamisesta lähtien useita vuosia seuran hallituksessa jäsenenä ja taloudenhoitajana. Tarja Antola. Etulukkoa pitelewä määly on jollakin aseella kiskottu irti. Kauko Alamäki on toiminut muutenkin aktiivisesti Viro-seuran toiminnan, tarkoitusperien ja Suomi– Viro-ystävyystoiminnan hyväksi. (viikko 38) Maanantai Maksalaatikko ja puolukkahillo/jauhelihaperunasoselaatikko, salaatti Tiistai Tomaattinen makkarakeitto/nakkikeitto, hapankorppu, tuorepala Keskiviikko Pinaattiletut, perunasose, puolukkasurvos, salaatti Torstai Appelsiinibroilerikastike/ itämainen broilerikastike, täysjyväriisi, salaatti Perjantai Tonnikalapasta, salaatti Saana Valtoselle ja Simo Näppiselle Valkeakoskelle syntyi 30.8. Tarja Antola Neulegraffiteja puissa Akaan Hunajahulinoiden teemaan sopivat käsityöt koristavat jälleen Toijalan torin vieressä olevaa kolmen lehmuksen puistoa. Neulegraffiti on julkiselle paikalle kiinnitetty neule. Syntymämitat olivat 3815 grammaa ja 51 senttiä. Akaan Seudun Suomi-Viro Seura sai kunniapuheenjohtajan Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry kutsui 6.8. Lauantaina syyskuun 13 p:nä 1919 Wiinatehdas warastettu Kylmäkoskella Joulukuussa wiime wuonna häwitettiin wiinatehdas Hölimäen torpasta läheltä Kylmäkosken kirkkoa. Ruusut viihtyvät Sirkesalojen puutarhassa paikassa, joka on aurinkoisella säällä kuuma. Näiden teollisuuslaitosten kanssa ei näy auttawan muu kuin sowelluttaa kieltolakia kaikessa ankaruudessaan tehtaiden asiakkaisiinkin nähden, missä heitä nähtäneenkin roikahtelemassa. Alkukesästä ruusut saavat kasteluveden mukana ruusuravinnetta ja kesällä vettä tarpeen mukaan. Toivoo mummu, Leksa-pappa ja Pirjo 16.–20.9. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 37 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale, torstaina Vilja, Valma, perjantaina Orvo, lauantaina Iida, Isla, sunnuntaina Sirpa, maanantaina Hilla, Hille, Hellevi, Hillevi, tiistaina Aila, Aili Onnittelut Vauvauutisia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi 1919 Onnittelut Pyrylle 7-vuotissynttäreiden johdosta 15.9. kello 14.39 tyttö. Epäilemättä on taas kyseessä uusi wiinatehdas, sillä maidonkuljetusastioita on muualtakin warastettu, samaten on warastettu wiljaa. Eero Lehtonen Puheenjohtaja Eero Lehtonen luovutti kunniakirjan, puheenjohtajan nuijan ja kukat kunniapuheenjohtaja Kauko Alamäelle. – Elizabeth on kauneimmillaan kuin kuningatar Elizabeth, Eila Sirkesalo sanoo. Tehtaan kalusto takawarikoitiin ja suljettiin Suojeluskunnan makasiiniin, jossa sitä on säilytetty, kun mainitun wiinatehtaan juttu on vielä käsittelyn alaisena. Syksyllä Sirkesalot leikkaavat ruusut noin kolmenkymmenen sentin korkuisiksi ja keväällä pakkasen syömät oksat
Lisätiedot ja ilmoittautumiset tarjoilun ja kujetustarpeen vuoksi Riitta Lehtoselle puh. Tulossa ulkoilutapahtuma Voimaa vanhuuteen liittyen Viialan Palokärkeen 3.10. Su 20.10. La 21.9. joko sähköpostilla mll.viiala@gmail.com tai puh. La 14.9. Lippumaksut FI81 5228 1720 0104 15 käytä viitettä 1009. 13.00 koko perheen kulttuurielämys Muumioopperan parissa Valkeakosken kaupunginteatterissa. Perheliikunta-iltaperhekahvila. Akaan Wanhat Toverit Syyskuun kerho. 3-4 henkeä per rata opastus tarvittaessa. syyskauden yhdistyksen sekä valtuustoryhymän toiminnan suunnitteleminen. Pe 13.9. Näyttelyn juryttää kuvataiteilija Sirkku Rahunen-Ahtila. Lauletaan työväenlauluja ja muita tuttuja lauluja. Bussin aikataulu myöhemmin. Kaikille jäsenille avoin valtuustoryhmän kokous. klo 16.30-17.30 Laaksolaan. Ryhmissä on tilaa vielä muutamille leikkijöille! Lisätietoa: www.toijala.mll.fi Vauvakahvila. Reppuun omat eväät, makkaraa ja iloinen, tutkiva mieli! Tervetuloa, nautitaan syksyisestä luonnosta! Lisätiedot Paula 0440 660 603. To 26.9. Tervetuloa Voimaa vanhuuteen -tapahtumaan. Tai parillisten viikkojen torstaisin klo 13-14.30. 10.00 12.00 Viialan kirjasto, Viialasali. Lippuhinnat aikuiset 20e ja lapset 10e. 10.00 16.00 Veturimuseo. Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry Näyttely. Maksullinen kerho lapsille ilman vanhempia. Yleisöluento, hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus. mennessä. Leikkikoulu opettaa ryhmässä toimimista ja sosiaalisia taitoja leikin, askartelun ja iloisen yhdessäolon keinoin. Äijät lähtee omalle retkelle! Akat jätetään kotiin ja pakataan reppuun tarvittavat eväät ja tehdään vain äijille sopivia asioita. Psykoterapeutti Helvi Klemetti puhuu Toijalan Sampolassa 24.10. Lehmiranta. 16.00 Kylmäkosken työväentalo. Tervetuloa kävelemään! Tapahtuman järjestää Soroptimist International Akaa. Lapsille omat radat. MLL Viialan yhdistys Vauvakahvila. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Keilaus. Osmo Korpela soittaa ja laulattaa makkaranpaiston ja kahvittelun lomassa. 17.00 Pe 22.11. Yhdistyksemme tarjoaa ilmaisen bussikuljetuksen Viialasta teatterille ja takaisin. Lisätietoja ryhmän toiminnasta Vesa Mäki puh. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Maanantaikerho. Ke 18.9. 10.00 13.00 Akaa, Loukaksentie. Akaan Seudun Diabetesyhdistys ry Sokkomatka pe 13.9. 18.00 Viialan Sampolassa. 18.00 Pekka Mäkisellä (Lontilantie 826 B). Aloitellaan viikko kerhossa Marin jumpalla. 14.30 18.00 Sampolassa. 9.30 12.00 Laaksola, Ryödintie 2, Toijala. 13.00 15.30 Palokärjessä. Suorita maksu 175 e/ henkilö 25.9.2019 mennessä Eläkeliiton Akaan yhdistyksen tilille FI15 5472 0450 0946 59 viitenumero 2147. Museoveturiseura ry Talkoopäivä. Vauvakahvilassa pääset jakamaan kokemuksia vauva-arjesta sekä tutustumaan akaalaisiin perheisiin, tervetuloa mukaan toimintaamme. Körökörö-kerho. Ke 11.9. Lähde mukaan Muumioopperaan! Su 29.9. Akaan Vasemmistoliitto ry Johtokunnan kokous. Mitä yhdistyminen vaikuttaa, miten hoidat pankkiasioitasi jne. Kurssi sisältää kymmenen opintoiltaa ja antaa perusvalmiudet bridgen peluuseen kerhoilloissa. Uusi kerho! Isossa salissa vapaata riehumista lelujen kera noin 1-5-vuotiaille lapsille oman huoltajan kanssa torstaisin. 040 335 4290 tai merja.niekka@akaa.fi. Tilaisuus on kaikille avoin. Ke 11.9. Tule mukaan äijien omaan toimintaan! Lisätiedot Kauko 040 534 1351 tai Tapio 040 544 9716. Lisäksi vapaata leikkiä ja kahvittelua. Saamme jälleen kokoontua pelaamaan biljadia Mäkisen Pekan biljardisaliin. Ulkoiluhetki. Pe 27.9. mennessä. Keilaus on kivaa! Luontoretki Vilppaan laavulle. Pe 11.10. Ilmoittautumiset ke 25.9. Varaa aika kalenteriisi ja tule kuulemaan muutoksista pankkiasioinnissa! Äijävirtaa laavuretki. Ei ohjattua toimintaa. 17.00 18.30 Akaan valtuustosali Myllytie 3, Akaa. To 19.9. Akaan Reumayhdistys ry Vierailu Pellavatehtaalla. Keilataan taas porukassa! Tule rohkeasti mukaan, vaikka et olisi aiemmin keilannut! Kengät saat lainaksi keilahallilta. Ilmoittaudu mukaan viimeistään perjantaina 14.9. Lauluja ja loruja ohjattuna 0-4-vuotiaille lapsille vanhemman kanssa aina maanantaisin. Kurssimateriaali sisältyy hintaan. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Ti 17.9. Ilmoittautumiset Kirstille, soittamalla tai tekstarilla p. Srk-talon alasaliin keskustelukerhoon. Maksuton kerho, kahvimaksu. 9.30 12.00 Seurakunnan päiväkerhotila, Nordintie 3, Viiala. Tervetuloa! Akaan kansalliset seniorit ry Kuukausitapahtuma. To 3.10. Perhekahvila. Ma 16.9. Syystalkoot kaluston kunnostuksen ja muiden ylläpitotoimien merkeissä. varataan ratoja kyläyhdistyksen jäsenille Akaan keilahallilta. Ma 16.9. Leikkikoulun 2-4-vuotiaiden ryhmä kokoontuu 2h kahtena päivänä viikossa: maanantaisin ja keskiviikkoisin. Pirkanmaan Muistiyhdistys Akaan vertaisryhmä. Avoinna kirjaston aukioloaikoina. 040 564 8796, email vesam@ kolumbus.fi tai toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen puh. Avajaiset pidetään pe 20.9. Lähtö Viiala taksi klo 8.05, Urjala matkahuolto 8.35, Urjala as 8.45, Toijala S-market 9.15.. Autoilijoita tarvitaan! Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. -näyttely. Tule mukaan! MLL Toijalan yhdistys Leikkikoulu. klo 13-15.30. Lontilanjokilaakson kylät ry Biljardi-ilta. Syysnäyttelymme Muurit on avoin kaikille. Osuuspankin luento. Perjantaisin perhekahvila, jossa vapaata yhdessäoloa, leikkiä ja aamupalaa. Tule autolla Toijalan torille, sillä matkaamme sieltä klo 13.45 kimppakyydein. Max 32. Ohjelmassa: kaupunginjohtajan tervehdys, alkujumppaa, kävelyn /lenkin yhteydessä toimintapisteitä, kahvio & grilli (varaa pikkurahaa käteiseksi mukaan). 18.00 20.00 Akaan keilahalli. Vapaaehtoinen osallistumismaksu, jonka suuruuden voit päättää itse ja jonka voit maksaa myös netissä (https://www.naistenpankki.fi/tule-mukaan/kavele-naiselle-ammatti-2019). mennessä. Huomioittehan että sisäänkäynti kirjastolle takaoven kautta. Luontohetkeen järjestetään yhteiskuljetus heille, joilla ei ole mahdollisuutta omalla tai kimppakyydeillä. To 12.9. Akaan kaupunginkirjasto, Köyvärintie 1. Ohjelmassa Ikäautoilijoiden kuntokurssi/liikenneturva klo 9-12 Huom. Su 27.10. 9.00 12.00 Kirkkotori 10 Toijala. Ma 16.9. Maksuton kerho, kahvimaksu. Esillä italialaista muotia mm. Menemme vieraaksi Pellavatehtaalle torstaina 19.9. To 19.9. klo 14. Ma 16.9. Hanurilla säestää Eero Harju. Lempostuvan osoite on Tampereentie 10, sisäänkäynti on Asematien puolelta. Pe 20.9. 15.00 18.00 Akaa, Lääninmäen laavu. Ma 16.9. 050 365 3153. Ma 16.9. 14.30 15.30 Keilahalli, Hallamäentie 3, Akaa. Laaksola, Ryödintie 2, Toijala. Sitovat ilmottautumiset 14.9. Lisätiedot Annikki p. Ti 24.9. Lempäälän eturauhassyövän vertaistukiryhmä Vertaistukiryhmän tapaaminen. Pikkuloma 25.-27.10.2019. Akaan Demarit Valtuustoryhmän kokous. 17.30 Leskirouva. 040 335 3566 tai riitta.lehtonen@akaa.fi. aika! Kurssin aikana käydään läpi ikääntymisen ja autoiluun liittyviä asioita ja vaarojen ennakointia. 17.15 18.45 Sampola, Sampolantie 3, Toijala. 15.30 16.30 Senioritupa Kirkkotori 6. Listalla mm. Alle 1-vuotiaiden lasten perheille ja odottaville äideille keskiviikkoisin. 14.00 Viialan Työväentalo. 040 867 5644. Ke 11.9. 14.00 Sirkesalontie 1, Toijala. Kimmo Järvinen on mukana tuomassa lisätietoa vaivastamme. Vierailijana Veikko Huovinen, joka näyttää lyhytelokuvan Akaan seurakunnan 500-vuotisjuhlasta. Ma 16.9. OP Etelä-Pirkanmaa/Akaan virkailija tulee kertomaan meille tärkeistä pankkiasioista. Su 22.9. Akaan seudun mielenterveysseura ry Tule keskustelemaan ja kahvittelemaan. Jatketaan kahvitellen ja bingoa pelaillen. Akaan Bridgekerho järjestää bridgen peruskurssin Valkeakoski-opistolla perjantaina 20.9.2019 alkaen. Akaan Seudun Kuulo ry Kuulolähipalvelua. Lähitorilla paikalla myös asiakasohjaaja klo 9-12 ja kuulovastaava klo 11-12. Lisää seuraavassa lehdessä. Keskusteluja vertaisryhmä muistisairausdiagnoosin saaneille ja läheisille. Kulttuuritalo Laaksola. Akaan Lähitori Tervetuloa Lähitorille. Terävä katse, terävä kynä Lennart Meri 90 v. To 3.10. 040 559 7489 viimeistään 17.9. 4-5-vuotiaiden ryhmä 3h kahtena päivänä viikossa: tiistaisin ja torstaisin. 38 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu Akaan Bridgekerho Bridgekurssi. vaatteita kaiken kokoisille, laukkuja, huiveja, asusteita ja koruja. 11.00 13.00 Akaa, Sampola, Sampolantie 3. Ota mukaan kaverisi tai ulkoilua kaipaava lähimmäinen. Viialan Martat mukana retken järjestelyissä. Toijalan Sampolassa. Jumppa klo 11, lattiacurling klo 12 ja boccia klo 13.30. Pe 13.9. KLP-vastaanotolla pesemme korvakappleen ja vaihdamme letkun tarvittaessa. Oma kuljetus, yhdistys maksaa radat ja kengät. Tervetuloa. Pe 13.9. Lähtö luontoretkelle kimppakyydein Sampolasta klo 10.00. Toiminta toteutuu yhdessä seurakunnan kanssa. Näyttely on avoinna la-su klo 11-15. 15.00 Lounaspirtillä. Akaan Seudun Ruskat ry Kerhopäivä. Ilmoittaudu kouluttaja Timo Halttuselle, p. Pe 27.9. Maksuton kerho, kahvimaksu. 13.00 14.30 SPR Syke Valtatie 9, Toijala. Perhekahvilaan voit tulla joko hetkeksi hengähtämään tai purkamaan toimintatarmoaan. Arpajaiset ja ajankohtaiset asiat. Tervetuloa mukaan! Teosten tuonti on ma 16.9. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki eturauhassyövän kokeneet miehet. To 26.9. Akaan Seudun Invalidit ry Kevyttä liikuntaa. Risteilyauto Viiala taksi klo 17.10, ajaa Lentilän kautta S-marketille klo 17.30 Sontulantietä Motelli Pentinkulmalle klo 17.50. 14.00 16.00 Nahkialanjärven ympäristö. Alustuksen aiheena Uusimmat kuulumiset eduskunnasta! Huomaa poikkeava päivämäärä, siis maanantai! Tervetuloa! Akaan kuvataiteilijat ry Syysnäyttely Muurit. Kurssin hinta on 40 e/oppilas. 19.00 Valkeakoski-opisto, Kauppilankatu 2, 37600 Valkeakoski. Vieraana kaupunginjohtaja Antti Peltola. Tervetuloa maanantaisin klo 13-14.30 kaikille avoimeen kohtaamispaikkaan Majakalle, Meijerintie 1. Kurssi on maksuton ja ilmoittautumiset Merja Niekalle puh. 040 743 8500. Perhekahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtauspaikka. Pe 13.9. Yhdistys tarjoaa jäsenille pullakaffeet. Su 15.9. klo 15 kuulovamman vaikutuksesta ihmissuhteisiin. Kävele hyvää, kävele naiselle ammatti ja voit tukea samalla Naisten Pankin toimintaa. Muistiviikon yleisöluennossa käytännönläheistä tietoa hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen laatimisesta. 10.00 12.00 Sampola, Sampolantie 3, Toijala. Perhekahvila. 041 501 4176, email kimmo.jarvinen@propo.fi. Maksullinen kerho. Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Keilailta. Kaikki rautateiden historiasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleet mukaan joukkoon. 10.00 12.00 Laaksola, Ryödintie 2, Toijala. 16.00 19.00 Lempostupa. Akaan Soroptimistit Kävele Naiselle Ammatti. Opastamme laitteen käytössä. Ke 18.9. Vieraaksemme saapuu kansanedustaja Arto Satonen. To 12.9. Aluksi Eeva Harju Tampereen yliopistosta kertoo hormonihoitoa saavien eturauhassyöpäpotilaiden liikuntatutkimuksesta. Pe 25.10. Paristoja myytävänä. To 3.10
Majataloiltaan on ilmainen pääsy. Kaikki rohkeasti mukaan valmistamaan hapankaalia. Ohjelmassa on myös Suurin kurpitsa -kilpailun punnitus ja palkintojenjako.. Ma 9.9. Eila Arvonen puh. Aiheena on lähimmäisyys.Musiikkivieraaksi saapuu trubaduuri ja lauluntekijä J. Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ry Tiistaitiima. CrossTraining & Kehonhuolto peruttu. Autossa arpajaiset. com seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille! ToVoLi ry Uskollisuuden kilta Uskollisuuden kilta. Ti 17.9. Syyskuun kuukausitapaamisessa menemme vierailulle Toika Oy:hyn, osoite Haittilantie 4. Somero. Viialan Eläkkeensaajat ry Työväentalolla. Ma 16.9. Tervetuloa mukaan koko perhe. Ke 18.9. Lähtö Sampolasta klo 16.30 kimppakyydein. Su 29.9. Dance Kids ja Zumba aloittavat. Radat: A 6,3 km (13 rastia), B 4,9 km (8 rastia), C 2,7 km (8 rastia), D 1,8 km (5 rastia), E 3,9 km (7 rastia). kahvin ja pullan. Kuljetuksen maksaa Viialan MLL. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Kalakerho kokoontuu Sampolan pihaan klo 8.30. Lisäiedot, ilm. Pastori Jari Pulkkinen puhuu Majataloillassa Entisten nuorten Majataloiltaa vietetään sunnuntaina 15.9. Akaan Seutu – Keskiviikko 11.9.2019 39 hmlteatteri.fi 0600 10 20 30 lippu.fi 0600 900 900 (0,60€/min+pvm) (2€/min+pvm) “HÄMEENLINNALAISTEN GABRIEL ON NÄYTTELIJÄNTYÖN JUHLAA! “ Matti Pulkkinen SPR Akaan Osasto Tarpiakodin ulkoilutus. viim. Kahvitarjoilu. Kahvit ja arpajaiset, tervetuloa mukaan. Liput aik. ja varsinaiset harjoitukset alkavat 19.9. Bussi lähtee Viialan taksiaukiolta klo 11.45 ja Toijalan S-marketilta klo 12. Aikuiset jm 25e/v, km 55e/kausi. Yhteislähtö Sykkeeltä, Valtatie 9, klo 17.20. Kartta: Haikanvuori. Meille esitellään yritystä ja saamme tehdä ostoksia. Ma 23.9. Kaikkia ryhmiä ohjaa rautainen ammattilainen, useaan kertaan palkittu Jutta Wrangen! Toijalan seudun Sotainvalidit ry SI Kanta-Hämeen Piirin kirkkopyhä. pe 13.9. Hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus. 18.00 Metsola-sali. Tervetuloa. 15.00 Työväentalo. Lasten ooppera on tarkoitettu 5 vuotta täyttäneille. Taas mennään klo 13 ulkoiluttamaan Tarpiakodin asukkaita Kylmäkosken taajamaan, lähde mukaan auttamaan ja saamaan myös itsellesi hyvän mielen mukavassa porukassa, näkemisiin. Linja-auto lähtee Toijalan S-Marketilta. Paikka on hieno turistinähtävyys. Juha Heinonen Tarttistorilla palkitaan suurin kurpitsa Akaan Seutu Tarttistori järjestetään taas sunnuntaina 15.9. klo 11 12 Lepposilla harjoitukset, klo 12 tiistaikerhossa teemana: kysymyksiä mietittäväksi. Akaan Wanhat Toverit järjestää työväenlaulujen yhteslaulutilaisuuden Viialan Työväentalolla torstaina 19.9 klo 14.00 säestää Eero Harju. Sisäpyöräily peruttu. 044 531 3430. Harjoitus ke 11.9. Ensiapuryhmä. Illan puhujavieras on akaalainen Kirkkohallituksen rippikoulutyön asiantuntija pastori Jari Pulkkinen . Ruokailu ja päiväjuhla ovat Someron seurakuntakeskuksessa. Toijalan Työväenyhdistys ry Syyskuun kuukausitapahtuma. Arpavoittoja otetaa vastaan. klo 10 11 kuntosali vanhainkodilla, klo 17 18.30 Akaan Valtuustosalissa Muistiviikon yleisöluento (Myllytie 3 Akaa), teemana: Hoitotahto ja Edunvalvontavaltuutus. Ti 17.9. Ohjelma alkaa messulla klo 10 Someron kirkossa. ToVoLi ry monipuolinen tarjonta joka päivä! Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli.sporttisaitti. Tervetuloa naisten keittämille iltapäiväkahveille, esitelmä kahvin jälkeen. Viialasta taksiaukiolta klo 14.00 ja Toijalasta S-marketilta klo 14.20. 10.00 Kirskaanniemen laavu. Toijalan Marttayhdistys ry Hapankaali-ilta. Opastus alkaa Kurikantien ja Jasperintien liikenneympyrästä. Annukka 050 505 0402 tai Helvi 040 763 3398. ja jatkuvat viikottain samaan aikaan. Keskustelemme ajankohtaisista asioista. Liput 15.00 sis. Nuorten ampumaurheilukouluun 8-14 v ilmoittautuminen alkaa torstaina 12.9. Muistiviikon yleisöluento. 14.00 yhteislaulua. Tervetuloa mukaan hienoon harrastuseen! Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikko 37-38. Ke 11.9. 17.30 19.00 Sisäampumarata Sontulantie 3, 37800 Akaa. VREL Toijalan Osasto ry Kerho. Mukaan vaan! Tarpian Suunta ry Torstairastit ja TarpSun mestaruuskilpailut Pirkkalassa 12.9. Viialan kirkolla kello 17 teemalla Laupias akaalainen. Lippuvaraukset ennakkoon Kati 040 744 5367. Jäsenmaksu lapset 13e/v, kerhomaksu 35e/ kausi. Lasikylän Mysteeriteatteri esittää: Murha Kalveniuksen kartanossa alkaen klo 15. 14.00 Seurakuntatalon alasali. Tapaamme Toika Oy:n edessä tai jos tarvitset kyytiä, niin soita Liisalle puh. 13.00. BodyAttack aloittaa la 21.9.! Su 15.9. Kalakerho tulee mukaan lammelta kalasta. 044 556 6622 tai Merjalle puh. Viialan Marttayhdistys ry Retki Valkeakosken teatterin Muumioopperaan. Myös arpajaiset. Toijalan Nuorisoseura ry Kansantanssi. Ota mukaan kaali, pari porkkanaa, iso kulho, survin ja kannellinen astia. syyspäivän vietto, klo 9.00 tuolijumppa, keppijumppa, kävelyä lammella, klo 11.00, kahvit ja makkaran grillausta. Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. Asiasta kiinnostuneet tervetuloa. La 14.9. Matkalta pääsee mukaan. Su 29.9. 040 564 0420. Huom! Lasten ryhmissä on vielä tilaa! Tarkemmat tiedot ryhmistä ja maksuista näet myös nettisivuiltamme. Tiistaikerhossa Donna Taponeron luonnonkosmetiikkaa, vaikka kuusenpihkavoidetta. Nykyisen loton viimeinen arvonta on la 21.9., joten Timo kerää lottorahastoon katetta. Nahkialan koulu: aikuiset klo 19-21. Viialan Työväenyhdistys. 20 e ja lapset ja opiskelijat 10 e. Nahkialan koulu ja Akaan Portti. jutta.wrangen@nuorisoseurat.fi ja erja.rehuttu@gmail.com. 10.00. Tämä eteläpohjalaiset juuret omaava muusikko esittää laulujaan kitaransa kanssa.Jyrän laulut kuvaavat pienen ihmisen elämää suhteessa ympäristöön, toiseen ihmiseen ja Jumalaan. Vierailijana fysioteraupetti Elisa Vaara ja aiheena Voimaaja tasapainoa. Hallitus kokoontuu klo 17.00. retki Kirskaanniemen laavulle Lempäälään. Ma 16.9. Syyskausi on alkanut, vielä ehtii mukaan! Akaan Portti: Tempoa tenaviin alle 3-v yhdessä aikuisen kanssa ma 17.15 -17.45, Lastentanssi 4-6-v 17.45-18.30. Ilm. 13.00 Toika Oy. 9.30 Booty & Abs Sisäpyöräily peruttu. Mukaan voi tulla myös myöhemmin kaikkina harjoitusiltoina tai soittamalla puheenjohtajalle Rainer Hirvonen 0400 505 199 tai sähköpostilla rainer.hirvonen@gmail.com. on Urjalassa Kauniston uimarannassa. rivitanssiharjoitukset klo 12.00 14.00. Järjestämme hapankaali-illan ti 17.9. Jyrä . Joukolla tutustumaan. Ma 9.12. Ilmoittautumiset paikan päällä. Ma 16.9. Bussi lähtee Kylmäkoskelta 13.30. Tallinnan risteilylle lähtijät su 15.9. Pe 13.9. Väliaikatarjoilu haluaville 5 e. Päiväjuhla aloitetaan lounaan jälkeen klo 13. Lähdöt 17.00 18.30, maali sulkeutuu klo 20. Parkkipaikka Koipitaipaleentie 100, josta johtaa polku laavulle. Yhteislähtö S-marketilta 10.00. Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry. Viialan Eläkeläiset ry Askarteluja bocciakerho to 12.9. Sampola. Maaseututorilta löytyy syksyn satoa ja leivonnaisia ja käsitöitä. Ti 17.9. La 5.10. Ma 16.9. Toijalan Urheiluampujat TUA:n ampumaurheilukoulu. To 19.9. Ti aloitamme syyskauden kerhot klo 11.00. kello 12– 15 Tarttilan koululla osoitteessa Koulukuja 4. Pulkkinen pohtii puheessaan, mitä lähimmäisyys on Jeesuksen laupias samarialainen -kertomuksesta käsin. Torstairastien yhteydessä suunnistetaan Tarpian Suunnan seuranmestaruuskilpailut. Ke 11.9. To 12.9. klo 17.00 srk-talon alasalissa. Lisätietoja https:// tarpsu.sporttisaitti.com & www.rastilippu.fi Toijala-Akaa Rotary Club ry Viikkokokous. Ilm. Ti 17.9. Tervetuloa syksyn ensimmäiseen tapahtumaan. Ma 16.9. 17.00 18.30 Akaan kaupungin valtuustosali, Myllytie 3 Akaa. Aiheena vesipelastus. La 14.9. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. La 14 pv. Kahvitarjoilu
Myös kiveniskemien paikkaus. 99 €/kk Toteutamme myös käyttövesi -ja lämpöverkkoremontit VIEMÄRIREMONTIT www.suomenvesiturva.fi Jyrki Göös 050 407 2215 jyrki.goos@suomenvesiturva.fi sukitusmenetelmällä rakenteita rikkomatta 3-5 päivässä rahoitus alk. ja 27.10.: VALKEAKOSKI: Linja-autoasemalle käynti Apiankadulta ja poistuminen Mallasvedenkadulle klo klo 9.30-11. 40 Keskiviikko 11.9.2019 – Akaan Seutu Kysy tarjous! Kalliomurskeet Sorat Maanrakennustyöt SUNNUNTAINA 15.9. Isommille erille kouranouto! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030 Le ik ka a ta lte en ! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. GLASSDRIVE Toijala Akaan Autolasi Hämeenlinnantie 68, 37800 Akaa 0400 967 225 Juhani Kari www.akaanautolasi.fi Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. TOIJALA: ABC Toijalan pihassa klo 12-13.30. Puh. Punnitsemm e ja maksamme heti! Katso pysähdyspaikkojamme ja ostohinnat Ei pelti/rautaromun vastaanottoa eikä ostoa kauppa-autossamme! Kävele Naiselle Ammatti Tapahtuman avulla kerätään lahjoituksia kehitysmaiden naisten koulutuksen ja yrittäjyyden tukemiseksi. Tervetuloa mukaan maan hyväätekevimpään kävelyyn! naistenpankki.fi/kavele-naiselle-ammatti #KäveleNaiselleAmmatti 15.9.2019 Paikka Nahkialanjärven ympäristö klo 14-16 Ohjelma koko perheelle: Alkusanat ja alkujumppa Kävelylle / lenkille lähteminen Nahkialanlammen kiertäminen ja sen varrella oleville tapahtumapisteille osallistuminen Kahvio ja grilli (varaa käteistä) Järjestää Akaa Soroptimistit ry Jaakko Ollila 050 911 5149 jaakko.ollila@suomenvesiturva.. Meiltä myös ikkunalasit. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat SUNNUNTAI 15.9., 29.9., 13.10. 99 /kk Varaa aika maksu ttoma an kuvau kseen Autot ja liikenne -teemasivut tulossa keskiviikkona 2.10.2019 Asta Kohonen 044 347 7404 ilmoitukset@akaanseutu.fi KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.?, www.vmatikka.. 03 375 2484, 0400 628 870 26 VUO DEN KOKE MUK SELL A EDULLISTA LÄMPÖÄ LÄPI VUODEN Meiltä ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput ja maalämpöpumput myynti, asennus ja huolto! PANOSTA LAATUUN! Pirkanmaan Laatuhuollosta saat toimivat ratkaisut: Jätevesi: • panospuhdistamoiden ja jätevesipumppaamoiden huollot ja korjaukset • huollamme: Isot ja pienet laitteet sekä koneet: • asennukset, huoltoja korjaustyöt Kiinteistöt: • kaikkien kiinteistöjen huoltoja kunnossapitotyöt Janne Viheriäkoski 0400 727 686 • www.pirkanmaanlaatuhuolto.fi Akaan Seutu myös Facebookissa. Rahoitus alk. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. klo 12.00-15.00 Koulukuja 4, Tarttila www.saarioispuoli.com/ tarttis.html Tuulilasit, takalasit, sivulasit. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030