Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Sivut 4–5 Hoivakoti nosti vuokria Yrityksen mukaan syynä on kustannusten nousu. Sivu 6 Vanhat loistivat Monarilla Akaan lukion tokaluokkalaisten joukossa tanssi myös edellispäivänä penkkareita juhlinut abi. Latomaantie 3, 37370 Vesilahti Ma-Pe 8-17, La 9-13. Celement vuokrasi lisätilat Akaasta Lempääläläinen yritys valmistaa puisia rakennuselementtejä. P. Sivu 6 TKM TTT irtisanoi 12 työntekijää Yrityksessä ei uskota Venäjän-kaupan palaavan. f i Kun rakennat, remontoit ja sisustat!. n a r v a n r a u t a . Sivu 8 www.akaanseutu.fi Irtonumero 5 € Nro 6 Keskiviikko 12.2.2025 Jo vuodesta 1916. (03) 373 7330 teemu.murto@narvanrauta.fi w w w
Liikevaihdosta katosi iso osa, eikä se liikevaihto näytä olevan palaamassa. Marjametsällä yksi susi oli tullut kohti suu auki, hampaat irvessä muristen. Myös naapuri on kertonut minulle susihavainnon, joka on tapahtunut noin kaksi vuotta sitten. Kun tulin syöttämästä peuroja, talon pihalla oli susi noin neljänkymmenen metrin päässä. Loppujen lopuksi oma pikkuiseni oli yksi sadoista ja hänelle tapahtuneet asiat pieni osa tuhansista. Riippumatta siitä mitä opettajat sanovat tai opettavat, meillä kaikilla on oikeus muodostaa omat mielipiteemme asioista ja ylläpitää omia arvojamme. Aikuinen vähän kypsemmän näkemyksen ja lapsi oman totuutensa. Suomessa on kuitenkin asukkaita 5,6 miljoonaa, joten voimme todeta, että suojia ei riitä kaikille. Se on ihan normaalia, ja opin, että asiat joita lapsi ei koskaan tekisi kotona, hän voi aivan hyvin tehdä muualla. Olen yrittänyt itse opetella ja pitää yllä irti päästämisen kulttuuria, jossa yksittäisiin opettajien sanomisiin, koetai todistusnumeroihin ei jäätäisi roikkumaan. Jos kokee jääneensä ilman vastausta, pitää kysyä uudelleen niin pitkään, että ymmärtää vastauksen. Mia Joki Kuntavaaliehdokas Akaan Kristillisdemokraatit. KOULUN arvosteleminen, myös lasten kuullen, on hämmästyttävän yleistä. Meillä jokaisella on valta itse valita, miten suhtaudumme asioihin, eikä syyllisiä ole aina tarpeen löytää. Aluksi oli käsittämätöntä, miten lapsen totisella naamalla kertomat tarinat erosivat opettajan versiosta. Sotahistoriaa tutkineena ja veteraaneja haastatelleena voin todeta, että viranomaisten ja sotilaiden tulee kyllä tehdä parhaansa, mutta historiasta on tärkeä ottaa oppia. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Hänellä tuli hätä, ja hän huusi niin kovin kuin jaksoi ja oli paikoillaan. Olemme ihan kaikki erehtyväisiä. Ei ole ihme jos teollisuustyönantaja kuten TKM TTT vähentää väkeä. On nimittäin uskomatonta, että 30 vuoden jälkeenkin luokkakokouksessa puhutaan, mitä joku historianopettaja joskus sanoi tai antoi arvosanaksi. Vieraiden aikuisten ja lasten kanssa lapsesta tuli esiin ihan uusia piirteitä. Suomessa väestönsuojia on noin 50 500, joissa on noin 4,8 miljoonaa väestönsuojapaikkaa. Suomen maantieteellinen sijainti pitkän itäisen Nato-rajan vahvistajana on niin huomattava, että on erittäin tärkeä rakennuttaa toimivat väestönsuojat. Eihän kyse ole mistään ikävistä potkuista ja tulotason romahtamisesta määrittelemättömäksi aikaa. Ehkä suurempi ihme on se, että aikaa ehti kulua viime kesään asti ennen kuin irtisanomisiin asti päästiin. Nyt kun susia ei ole metsästetty vuosikausiin, niillä ei ole ihmispelkoa. KESKIVIIKKO : Elma ja Elmi TORSTAI: Sulo ja Sulho PERJANTAI : Voitto, Valentin ja Tino LAUANTAI : Sipi ja Sippo SUNNUNTAI : Kai ja Kaius MAANANTAI : Väinö, Väinämö, Karita ja Rita TIISTAI: Kaino FORUM AKAA 92-VUOTIAAN vuokra nousi akaalaisessa hoivakodissa 15 prosenttia – ”Vuokraa on nyt tarkistettu kustannusnousua vastaavasti” VIDEO: Näin Akaan lukiolaisilta sujuu tango – Katso myös kattava kuvagalleria aamupäivän vanhojentansseista SOFI osallistui eilen penkkareihin, tänään vanhojentansseihin KATSO video ja kuvagalleria: Akaan lukion abit viettävät tänään penkkareita UPM torjui Viialan vaneritehtaan alueesta tehdyn ostotiedustelun ilman selityksiä – Tehdasalue tyhjenee vuokralaisista kesäkuun loppuun mennessä PIHOILLE tulevilla susilla ei ole ihmispelkoa – Olen ostanut mönkijän turvallisuuden vuoksi AKAAN lukion Wanhat tanssivat perjantaina Pihoille tulevilla susilla ei ole ihmispelkoa KUKA on vastuussa susien metsästysvietistä. Lapsi hyötyy valtavasti, kun oppii reflektoimaan omia reaktioitaan ja tekojensa vaikutusta muihin. helmikuuta 2025 Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Kaksitoista elämää muutettiin M uutosneuvottelut, monelle edelleen arkikielessä yt-neuvottelut, niittivät taas satoaan Akaassa, kun TKM TTT laittoi tammikuun lopussa pihalle 12 henkilöä. Arvostelun sijasta voisimme miettiä, miten oma yhteisömme ja jokainen meistä osana sitä voisi tukea kasvatustyön ammattilaisia heidän työssään. Eikä lapsen kokemusta tarvitse vähätellä, vaikka siihen toisikin uusia näkökulmia. Susi on laumaeläin, ja kun susia on paljon, ihminenkin on riistaa. Huomioitavaa on myös se, että väestönsuojat tulisi rakentaa uudiskohteisiin automaattisesti. Ensimmäisen susihavaintoni tein vuonna 1976 Kylmäkoskella. Muutosneuvotteluiden lopputuloksena muutoksen elämäänsä saavasta entisestä työntekijästä varmaankin tuntuu ihan samalta kuin vanhojen kunnon yhteistoimintaneuvotteluidenkin seurauksena muutoksen kokeneista entisistä työntekijöistä. Johonkin paljon parempaan, joka olisi jäänyt kokematta ilman ylhäältä annettua muutosta. Kaupungin rakennuksissa on kaupungin toimitilojen käytössä olevia yksittäisiä väestönsuojia, mutta nekään eivät ole riittäviä, sillä esimerkiksi Toijalan yhteiskoulun suojassa tilaa on vain 90 henkilölle, vaikka pelkästään oppilaita yhteiskoulussa ja lukiossa on 495. Ota kantaa tai lähetä kuva: toimitus@akaanseutu.fi. Sotiemme aikana presidentit kehottivat kansaa rukoilemaan. Jarno Keskinen Päätoimittaja jarno.keskinen@akaanseutu.fi Luottamusta ja tukea KUN esikoiseni aloitti koulun, paloin halusta kuulla, miten lapsella koulussa sujuu. Susille täytyy saada ihmispelko, ja niitä on saatava metsästää. AKAAN Kristillisdemokraattien mielestä väestönsuojien suunnittelu tulisi alkaa välittömästi, koska toteutus voi kestää vuosia. Myös lakkasuolla karhu väistää, kun se kuulee taskussani olevien lampaankellojen helinän. Yt-neuvotteluiden nimeäminen yksityissektorilla uudelleen muutosneuvotteluiksi oli seurausta lakimuutoksesta, mutta kuulostaa meikin levittämiseltä sen päälle, mistä on oikeasti kyse. TKM TTT:n irtisanomisia koskevassa jutussa yhtiön toimitusjohtaja sanoo uskovansa, että Akaasta löytyy teollisuutta, joka voisi palkata TKM TTT:n palveluksesta vapautuneita metallityön ammattilaisia. Karhu varoittaa möräyksellään, kun se on uimassa. Susi lähti karkuun kovaa vauhtia, kun se huomasi minut. Lisäksi pitäisi varautua nopealla aikataululla sähköja tietoliikennekatkosten varalle. Ehkä muutoksen ei tarvitsisi olla pelkkä vitsi, vaan se voisi johtaa johonkin hyvään. Entä jos susia olisi ollut kolme ja metsästysvietti olisi voittanut. Yleistä väestösuojatilaa Akaan kaupungilla ei ole. KUN ikää ja viisautta tuli lisää, aloin miettiä asioita koulun näkökulmasta. Emme halua, että akaalaiset jäävät uppoavaan laivaan, kun pelastusveneitä ei ole tarpeeksi. Kuten yhtiön toimitusjohtaja Akaan Seudun jutussa toteaa, yritys on nyt konkretisoinut sen tilanteen, joka syntyi, kun Venäjä lähti laajentamaan rajojaan. KARHULLA sen sijaan on ihmispelko. Löytyisikö sieltä esimerkiksi jokin uusi yritysidea, jolle voisi olla kysyntää. Kyse ei ollut siitä, että kumpikaan olisi valehdellut tai liioitellut, vaan molemmat kertoivat tapahtumat omasta näkökulmastaan. Kirjoittaja Erika Löövi on kauppatieteiden maisteri ja kahden opiskelijan äiti. Viimeinen havaintoni susista on syksyltä 2024, jolloin näin kolmen suden jäljet lähellä peurojen syöttöpaikkaa. Pohdiskelin, miten parhaiten voisin auttaa lastani pärjäämään koulussa ja elämässä, en miten koulun pitäisi muuttua lapseni vuoksi. Varmasti löytyykin, mutta melko harva niistä lienee juuri nyt palkkaamassa muutoksen kokeneita työntekijöitä. Koulun ja opettajien merkitys on toki valtava, mutta moni tuntuu jäävän jumiin opettajien sanomisiin ja tekemisiin, no, aika uskomattoman pitkäksi aikaa. Susi pysähtyi ensin lähietäisyydelle ja lähti sitten metsään. Pelko on paras keino. Akaan kaupungin väestösuoja-asia on hoitamatta, siksi Akaan Kristillisdemokraatit ehdottaa väestönsuojan rakentamista kaikkiin kolmeen taajamaan, joihin mahtuisi koko Akaan kaupungin asukkaat. AKAASSA väestönsuojatiloja on joissakin kerrostaloissa, joissa väestönsuojat ovat taloyhtiöiden käytössä. Olen ostanut mönkijän turvallisuuden vuoksi, kun käyn syöttämässä peuroja sekä sorsia kesällä lammella. Tämä toteutettaisiin yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa, esimerkiksi Vapepan (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu), radioamatöörien ja Akaan Hacklab -yhdistyksen kanssa. Rukous toimi silloin, ja se toimii nyt. Läheltä löytyi peuran raato. Akaan Seudun kysyessä aiemmin suurilta paikallisilta työnantajilta niiden muutosneuvottelutilanteesta kaikki eivät vastanneet. Ukrainassa monet ihmiset eivät raaskineet jättää koiriaan ja kissojaan kotiin ja jäivät siksi pommitusten armoille. Edelliset irtisanomiset yhtiössä koettiin kesällä 2024. VERKKOLEHDEN LUETUIMMAT NIMIPÄIVÄT LUKIJALTA Kirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan omalla nimellä. Kyse on lupaavalta kuulostavasta muutoksesta, jossa työnantaja muuttaa työntekijän elämän. Sitä perustellaan sillä, että harvaan asutuilla alueilla, maaseudulla ja omakotialueella ei yleensä ole väestönsuojia, eikä asukkailla ole osoitettua suojapaikkaa. Ne tulevat asutuskeskuksiin ja pihoille. Liitä aina mukaan yhteystietosi. 2 Keskiviikko 12. Valtiovarainministerimme on huolissaan koulussa tapahtuvasta ”pervoilusta”, mutta minä ihmettelen sitä, miten vähän yhteiskunnassamme on luottamusta opettajia ja opetussuunnitelmaa kohtaan. Arvo Kaikkonen Akaaseen on rakennettava väestönsuojat NYKYISTÄ epävakaata maailmantilannetta tulee seurata, mutta myös tärkeitä siirtoja tulee tehdä, kuten toimivia väestönsuojia koko Suomen kansalle, mikäli turvallisuustilanne muuttuu äkillisesti. Koska joka kolmannella suomalaisella on kotonaan tärkeä perheenjäsen, oma lemmikki, toivottavaa olisi, että väestönsuojaan suunniteltaisiin myös tilat kaupunkilaisten lemmikkieläimille, koska niiden jättäminen kotiin mahdollisesti pidemmäksi aikaa on lemmikkieläimille kohtalokasta. Se että kunnioittaa opettajia ja heidän työtään, ei tarkoita, että kaikesta pitää ajatella samoin. Tätä kun vielä buustaa omilla koulumuistoilla, niin lasten suhtautuminen saadaan vietyä inhon puolelle. Pirkanmaan ainoa, yleinen väestönsuoja sijaitsee Pirkanmaan pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan Liisankalliossa Tampereella. Samoin se miten eri tavalla lapsi käyttäytyi koulussa tai kavereiden kanssa, oli joskus hämmentävää. Sikäli uusi nimi on parempi, että työsuhteeseen tuleva muutos tosiaan mahdollistaa muutoksen. Sillä oli silloin ihmispelko. Se on liian kaukana äkillisen kriisitilanteen sattuessa. Olin juuri sellainen ärsyttävä äiti, joka innokkaasti viestitteli liittyen kokeiden pisteytyksiin ja koulun tapahtumiin. Kaikissa taajamissa olisi niin sanottu ”kylätalo”, jossa olisi yleisistä tietoliikenneverkoista riippumattomat viestintävälineet ja varageneraattorit sähkökatkojen varalta. Se että vanhemmat arvostelevat opettajia, kouluruokaa tai koulun käytäntöjä ei hyödytä mitään, eikä se muuta mitään muuta kuin lapsen mielipiteen koulusta. Niinpä moni joutuu etsimään muutosta itsestään. ASIOIDEN näkeminen toisten näkökulmasta on ihmisyyden perusasia, ja lasta siinä pystyy auttamaan oma vanhempi. Jumalan apu niin talvikuin jatkosodassakin oli Suomen selviämiselle välttämätön. Olen käynyt karhun kanssa samalla lammella uimassa monta vuotta
Me näemme, mitä silmäsi kertovat TARKASTUS Uusien silmälasien ostajalle toiset silmälasit kaupan päälle. Avoinna ma-pe 8.00-16.00. 3 Keskiviikko 12. 020 332 890 Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria RINTALIIVIPÄIVÄT to-pe 13.-14.2.! Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Ma-pe 10-17 ja la 10-14 Ma-pe 10-17 ja la 10-14 Paikalla Silja Vidberg. Tarjous on voimassa 2.3.2025 asti. Tarjousta ei voi yhdistää muihin silmälasitarjouksiin, eikä pakettitai sopimushintoihin. Tervetuloa! MAINOSTAJA. Ykköspari on bruttohinnaltaan aina kalliimpi pari. Mitkä jutut ovat vapaasti luettavissa ja mitkä ovat maksumuurin takana. Lisämaksusta pakettitilattavat Ray-Banja Oakley Authentic sekä aurinkolasien ja suojalasipakettien lisäominaisuudet. helmikuuta 2025 Akaan Seutu VS. TALVIALE 2 lasit 1 hinnalla Talvi tuntuu silmissä Instrumentarium Toijala Valtatie 9 p. Kaupan päälle -tarjous ei koske Brunello Cucinelli, Ferrari, Jimmy Choo, Miu Miu, Moncler, Persol, Prada, Prada Linea Rossa, Ray-Ban Meta ja Tom Ford -brändejä eikä Selective Collection -mallistoa. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 044 347 7404 tai ilmoitukset@akaanseutu.fi JUTTUVINKKI. ILTA ILTA AKAAN SEUDUN AKAAN SEUDUN KANSSA KANSSA keskiviikkona 12.2. Vaihtoehtoisesti voit valita toiseksi pariksi aurinkolasit voimakkuuksilla vastaavilla ominaisuuksilla kuin silmälasit. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan paikallislehtemme Akaan Seudun toiminnasta päätoimittaja Jarno Keskisen kanssa. Juttuvinkit. Tilaisuudessa voi esittää kysymyksiä, ja niitä voi myös toimittaa etukäteen Elina Suonsivun kautta (elina.suonsivu@valkeakoski.fi / 040 3357 053). • Mitkä asiat vaikuttavat Akaan Seudun toimintaan ja sisältöihin. Silmälasien ostajalle näöntarkastus on ilmainen. Sosiaalinen media. Millä perusteella aihevalinnat tehdään. Akaan kirjasto, Akaan Seutu ja Yhteisiä pitkospuita demokratia työhön – arjen kokeiluja EteläPirkanmaan kirjastoissa –hanke Vapaa pääsy, tarjolla pullakahvit! • Mistä aiheista Akaan Seutuun tehdään juttuja. Etu on henkilökohtainen. TARJOAA ILMAISEN BUSSIKYYDIN 1H ENNEN OTTELUA TOIJALAN TORILTA! TARJOAA ILMAISEN BUSSIKYYDIN 1H ENNEN OTTELUA TOIJALAN TORILTA! KLO 18.30 LA / 15.2.2025 AKAA AREENA CHORALE ISÄNNÖI LIIGAPELIÄ! CHORALE ISÄNNÖI LIIGAPELIÄ! OTTELUISÄNTÄ Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Näistä linssitasoista ylöspäin toisen parin linssit -50 %. toimitus@akaanseutu.fi tai www.akaanseutu.fi/juttuvinkki. Kaupan päälle € koskee Yksilöllinen (Monitehot) ja Erinomainen (Yksitehot) linssitasoihin saakka. Lehtitalon omistussuhteet. klo 17–18 Viialan kirjasto Vilkussa (Solmukatu 3) Järj
– Aika ikävä tilanne, myös meidän oman yrityksen toimitilat menee alta. Kesällä 2024 yrityksessä koettiin ensimmäiset irtisanomiset. – Kyllä on. – Varmasti Akaassa on sellaista teollisuutta, joka voisi meiltä nyt irtisanottuja palkata, he ovat kuitenkin metallityön ammattilaisia. Yhtiö on valittanut rakennusten purkulupa-asiasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen ja vaatii saada purkaa kaikki alueen rakennukset. Niiden Harri Mäkelä uskoo pystyvän helpoiten siirtämään toimintansa jonnekin muualle. Lisäksi yrityksessä on tehty strategisia päätöksiä, joiden mukaan tuotantoa on päätetty siirtää Itävaltaan. Jarno Keskinen VIIALAN vaneritehtaan omistava UPM Plywood Oy haluaa purkaa kaikki tehdasalueen rakennukset. Pienten yritysten lisäksi hankalassa tilanteessa on iso kuljetusalan toimija, joka tarvitsee autoilleen aidattua ja vartioitua pihatilaa. Viimeisin käänne tapahtui perjantaina 31. – Nämä parikymmentä vuokralaista ovat muutaman miehen firmoja ja tosi pieniä, yhden tai kahden miehen firmoja. – Noin 10 prosenttia henkilöstöstä irtisanottiin, mutta asialla ei ole yrityksen liikevaihtoon merkitystä. Useimmat ovat tarvinneet toimintaansa sen sata neliötä. Muutokset vaikuttavat jonkin verran Akaan yksikön tuotantomääriin. Akaan kaupungin rakennusvalvonta myönsi lokakuussa purkuluvan osalle rakennuksista. – Mutta samalla on avattu uusia markkinoita Keski-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan ja keskitytty vientiin, se on kompensoinut tuotantomääriä. Itävaltaan siirtyy esimerkiksi vanerisorvien terien tuotanto. 4 Keskiviikko 12. tammikuuta. – Ei heillä kyllä ole velvoitettakaan perustella, näin se valitettavasti menee. Luoman veljesten hallilla Toijalassa oli jotkut käyneet, mutta myynnissähän sekin on, Mäkelä puntaroi vaihtoehtoja. Viialan vaneritehtaan alue tyhjenee vuokralaisista UPM:n edustaja ilmoitti Harri Mäkelälle, että vuokrasopimuksia ei jatketa eikä paikka ole ostettavissa. Se oli heidän ratkaisunsa eikä siitä ollut neuvoteltavaa, Harri Mäkelä harmittelee. Toki kokemus on spesiaalista alueesta, Uusitalo pohtii. Varastointia tekeviä vuokralaisia on muutama. Toimitusjohtaja Mikko Uusitalon mukaan TKM TTT:n Akaan yksikköön tullaan investoimaan merkittäviä summia koneistoon ja laitteistoon. – Kaikilla vuokralaisilla oli määräaikainen sopimus kesäkuun loppuun. Kuva: Jarno Keskinen. – Olisihan siellä hyvää, kuivaa tilaa mutta aika monen pitäisi saada auto oven eteen, mitä ei siellä saa. – Venäjän tilanne vaikutti, meillä oli sinne paljon kauppaa vielä vuonna 2022. Yrityksellä on vaneritehtaan kiinteistöllä töissä kolme työntekijää. Akaan tehdas on yksikkö, jossa on osaamista ja kokemusta. Tämä voi johtaa jopa joidenkin yritysten loppumiseen, Mäkelä uskoo. Täällä oli pääasiassa pieniä yrityksiä. Tuolloin yhtiö ilmoitti, että aluetta ei enää jatkovuokrata Viialan Vuokratilat Oy:lle. Lomautukset yrityksessä ovat jatkuneet jo kaksi vuotta. Koko konserni arvostaa sitä ja Akaan yksikön kanssa tullaan mennään eteenpäin, Uusitalo vakuuttaa. Heille tarjotaan tukea työllistymiskoulutuksen muodossa. IRTISANOTTUJEN työt Akaassa päättyvät sitä mukaa kuin tuotannon siirto etenee. Yrityksiä ehti olla entisen vaneritehtaan tiloissa ja pihalla vuokralla 15 vuotta. Siihen päivään ne nyt myös päättyvät. Konserniin kuuluvan TKM TTT Finlandin työntekijämäärä vuonna 2022 oli 121 henkilöä ja liikevaihto noin 16 miljoonaa euroa. AKAAN yksikkö keskittyy jatkossa pyörösahojen tuotantoon, sellupuoleen ja pinnoitusliiketoimintaan eli teollisuuden vaativien venttiiliratkaisujen termiseen pinnoitukseen sekä huoltoon. Muutama yrittäjä on jo käynyt katsomassa tiloja entisellä Viialan Keskustan koululla eli nykyisessä yritystalossa. Tuotannon jatko Akaassa on Uusitalon mukaan turvattu. Neuvottelut vuokrasuhteen jatkamisesta alkoivat Mäkelän mukaan positiivisessa hengessä ja usko oli, että tiloissa myös jatketaan. Nyt se liikevaihto on häipynyt eikä näytä palaavan, se tilanne meillä on nyt konkretisoitu, Uusitalo sanoo. Liikevaihto ei siis kuitenkaan laske, jatkossa ostamme Itävaltaan siirrettävät tuotteet omasta yrityksestä. Päätöksen myötä kaikki tehdasalueella vuokralla olevat, noin 20 yritystä joutuvat etsimään itselleen uudet toimitilat, Harri Mäkelä tilojen vuokrausta ja kunnossapitoa hoitaneesta Viialan Vuokratilat Oy:stä kertoo. Jarno Keskinen TKM TTT Finland Oy on irtisanonut Akaan toimipaikastaan 12 henkilöä tammikuun lopussa. helmikuuta 2025 Akaan Seutu UUTISET TKM TTT Finland Oy irtisanoi tammikuussa 12 henkilöä TKM TTT Finland Oy:n toimitusjohtaja Mikko Uusitalo kertoo irtisanomisten syyn olevan se, että metsäteollisuudessa on ollut jo jonkin aikaa hiljaista. SUURIN alueella toimiva yritys on Nokian Renkaat, joka tekee tiloissa varastointia. Myynti jää Akaaseen, eli kyseessä on puhtaasti tuotannollinen siirto, Uusitalo kertoo. MÄKELÄN mukaan vuokrasuhteen jatkosta oli keskusteltu jo parin vuoden ajan ja ainakin tähän asti UPM oli ollut tyytyväinen Viialan Vuokratilat Oy:n toimintaan alueella. Tuolloin yrityksestä irtisanottiin alle kymmenen työntekijää. Olen hoitanut tätä paikkaa ja lisäksi on tehty kiinteistönhoitoa Viialassa aika paljonkin. Akaan yksikköön tullaan investoimaan merkittäviä summia ja ilman muuta tullaan jatkamaan tuotantoa. Neuvottelimme UPM:n edustajan kanssa aiemmin ostomahdollisuudesta, mutta nyt sieltä ilmoitettiin, että paikka ei ole ostettavissa. Mäkelän mukaan UPM:n edustaja ei tarjonnut päätöksille muuta perustetta kuin sen, että yhtiö alkaa purkaa tiloja. Samalla kertaa UPM:n edustaja ilmoitti Mäkelälle, että alue ei ole ostettavissa vaan yhtiö on päätynyt aloittamaan purkamisen. Itävallan yksikön laiteja konekanta on Uusitalon mukaan modernimpaa ja tehokkaampaa, mikä myös osaltaan selittää miksi osa aiemmin Toijalassa syntyneistä tuotteista tullaan jatkossa tekemään siellä. TKM TTT Finland Oy:n toimitusjohtaja Mikko Uusitalo kertoo irtisanomisten syyn olevan se, että metsäteollisuudessa on ollut jo jonkin aikaa hiljaista. Vastaavia tiloja ei ole tarjolla, Mäkelä harmittelee. Koneistoon ja laitteistoon tullaan investoimaan. TKM Groupilla on 12 toimipistettä ja 850 työntekijää
– Nyt katsotaan, onko tällaista toimijaa löydettävissä, Airaksinen kertoo. Kuva: Jarno Keskinen Kaupunki edellyttää, että Arajärven uimaranta on jatkossakin maksutta kuntalaisten käytettävissä. Toimijan tulee tarjouksessaan esittää tilavuokra, jonka se sopimuksen alkuvaiheessa maksaa Akaan kaupungille. Tarja Antola AKAAN kaupunki hakee Arajärven uimarannan alueelle Viialaan toimijaa, joka vuokralaisena vastaa alueen kehittämisestä, ylläpidosta ja toiminnan järjestämisestä. Toiminta ei saa aiheuttaa kohtuutonta häiriötä ympäristön asukkaille. – Nyt reilu viikko viimeisimpien irtisanomisten jälkeen täällä on aika masentavaa, usko tulevaan on ohut. – Tiedottamisessa olisi toivomisen varaa. Erika Immonen on toiminut TKM TTT:n Akaan tehtaan pääluottamushenkilönä viisi vuotta. Paikalla ei ole vesivessoja, vaan käytössä ovat puuceet sekä kesäisin myös ”bajamajat” eli siirrettävät kuivakäymälät. helmikuuta kello 10. Työnantajan tiedotuslinjaan Immonen toivoo parannusta. Immonen ei usko irtisanomisten tulleen kenellekään työntekijöistä yllätyksenä. Vuokralaisen tekemien muutostöiden mahdollisesta hyvittämisestä vuokrassa sovitaan tapauskohtaisesti ennen töiden aloittamista. – Ainakin he kyselivät sen verran tarkkaan asioista, että uskoisin, että eivät he huvikseen olleet. Jarno Keskinen TKM TTT Finland Oy irtisanoi Akaan toimipaikastaan 12 henkilöä tammikuun lopussa. Kuva: Jarno Keskinen Kaupunki hakee Arajärven uimarannalle toimijaa Kaksi kiinnostunutta kävi tutustumassa paikkaan viime viikon keskiviikkona. Paikka ei ole viemäriverkoston piirissä, ja vesi tulee omasta kaivosta. IMMONEN on myös Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ammattiosasto 169 ry:n puheenjohtaja. Saunat ovat kantoveden varassa, ja majassa on kesäisin yksi hanapiste. – Kyllähän näkymä on synkkä, jos pitkään on lomautuksia ja omistaja on ulkomailla. Nämä ovat ajatukset nyt kun irtisanomisista on reilu viikko, kolmen kuukauden kuluttua tunnelma ehkä on jo eri. Irtisanomiset pyörivät edelleen Immosen mielessä eivätkä unettomat yöt ole vielä ohi. Lomautusten alku tekee ensimmäisen aallon irtisanoutumisiin, kun ei enää luoteta työnantajan pysyvyyteen ja aletaan etsiä varmempaa työpaikkaa, Immonen sanoo. Toimijan tulee toimittaa myös suunnitelma ja selvitys toimitilan käytöstä sekä mahdollisista kehitystoimenpiteistä rakennuksessa ja/tai ulkoalueen ympäristössä. Tälläkin hetkellä muutamia työntekijöitä on lomautettuna. 5 Keskiviikko 12. helmikuuta 2025 Akaan Seutu UUTISET TKM TTT Finland Oy irtisanoi tammikuussa 12 henkilöä Viialan vaneritehtaan alue tyhjenee vuokralaisista UPM haluaisi purkaa kaikki Viialan vaneritehtaan alueen rakennukset. AKAAN Seutu kysyi sähköpostitse Akaan kaupungin tekniseltä johtajalta Jarmo Airaksiselta sekä kaupunginjohtaja Antti Peltolalta , miksi Arajärven uimarannan aluetta halutaan kehittää. Se tekee tästä raakaa, että kun olen ollut 22 vuotta, tiedän ja tunnen nämä ihmiset. Kaupunki omistamalla Arajärven uimarannan alueella on kaksi saunarakennusta, maja sekä kaksi majoitusmökkiä. – Arajärvi on monella tavalla ainutlaatuinen, ja operaattorin turvin pyrimme saamaan alueen nykyistä paremmin ja monipuolisemmin kuntalaisten hyödynnettäviksi. Viimeiset kaksi vuotta lomautukset ovat olleet tehtaalla arkea. Aika selvänä moni piti, että jotain tulee. – Aina on vähän ulkopuolelta ja sisäpuolelta laittamista – jatkuvaa normaalia ylläpitoa. Hänen mukaansa jo irtisanomisia edeltäneet lomautukset vetivät henkilöstön mielialat matalalle. Neuvotteluiden alussa vähennystarpeeksi ilmoitettiin 20 henkilöä. Vuokran lisäksi toimijan maksettavaksi tulee kohteen ylläpitokustannuksia. Ehtojen mukaan uimaranta, pukutila ja yleiset alueet tulee olla maksutta käytettävissä kuntalaisille. Kaupunki ei sitoudu suorittamaan kohteeseen toistaiseksi muutostöitä. helmikuuta. – Lomautukset ja irtisanomiset ovat kohdistuneet eri tavalla eri osastoihin, koska osastot tekevät erilaisia tuotteita. Kiinteistöpäällikkö Jyrki Korhonen kertoo, että paikkaan tutustui kaksi henkilöä. Toimija voi hinnoitella muiden tilojen varaukset ja käyttöperusteet sekä vastaa niiden varausjärjestelmästä. ARAJÄRVEN uimarannan aluetta esiteltiin kiinnostuneille keskiviikkona 5. Pääluottamushenkilö arvelee, että jo suurin osa TTT:n akaalaisista työntekijöistä on katsellut muita työpaikkoja. Lomautukset yrityksessä ovat jatkuneet jo kaksi vuotta. Alueella ei ole kunnallistekniikkaa. Kaupunginjohtaja komppaa teknistä johtajaa tavoitteesta saada paremmat palvelut kuntalaisille. – Henkilökunta ei usko näitä puheita, että heitä arvostetaan ja että tuotanto Akaassa tulee varmasti jatkumaan. Se on fakta, että tiedottaminen ei koskaan ole nopeaa ja selkeää, oli työnantaja kuka tahansa. Teknisen johtajan mukaan poliittinen tahtotila on, että hienolla paikalla olevalle uimarannalle löytyisi operaattori kuten Toijalan satamassa ja Viialan Luttusissa ja siten kuntalaisten palvelut paranisivat. Vuokralainen vastaa alueen kunnossapidosta ja pienistä korjaustöistä sekä kiinteistöhuollosta. Hakuilmoituksen mukaan toimija voi tarjota joko määräaikaista tai toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta. Erika Immonen on toiminut TKM TTT:n Akaan tehtaan pääluottamushenkilönä viisi vuotta. TAMMIKUUSSA irtisanottiin 12 henkilöä. Maanantaina maisemat Arajärvellä olivat sumuiset. Arkistokuva. Arajärven uimarannan rakennusten kuntoa kiinteistöpäällikkö kuvailee tyydyttäväksi. Henkilökuntaa on omasta aloitteestaan liikkunut pois jo pari vuotta. Kaupunki hakee Arajärven uimarannan alueelle toimijaa, joka ottaisi alueen ylläpidon ja kehittämisen vastuulleen. Kesällä 2024 yrityksestä irtisanottiin kahdeksan henkilöä. Saunakerta voi olla maksullinen ja maksun suuruus toiminnan alkaessa enintään viisi euroa henkilöltä. Kaupunki edellyttää, että toimija järjestää kesäkaudella vähintään kahtena päivänä viikossa ja talvikaudella vähintään kerran viikossa kuntalaisille avoimen saunankäyttömahdollisuuden erikseen naisille ja miehille. Toimijan haku päättyy tiistaina 18. Hakuilmoituksen mukaan kaupunki on kuitenkin halukas mahdollistamaan toiminnan kehittämistä myös esitetyn alueen ulkopuolella. Pääluottamushenkilö Erika Immosen mukaan luotto työnantajaan on nyt TTT:llä kovilla Viimeiset kaksi vuotta lomautukset ovat olleet tehtaalla arkea. Kuva: Oona Eskeli Tämä juttu syntyi lukijavinkin perusteella
Kuva: Tarja Antola. Toijalan-tehtaalla työntekijöitä on kahdeksan, jotka kaikki ovat yrityksessä uusia. Vuonna 2023 vuokra nousi 624,06 euroon, ja se pysyi lähes samana viime vuoden ajan. Toisen talon kohdalla asiakas haluaa itse osallistua enemmän suunnitteluun ja rakentamiseen. CELEMENT Oy työllistää yhteensä 25 henkilöä, joista hieman alle 20 työskentelee tuotannossa. LEHTIMÄKI kertoo, että hänen äitinsä henkilökohtaiseen käyttöön pitää jäädä kuukaudessa noin 180 euroa, kuten myös muille Pirhan alueella ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaille. Silloin vuokra oli 560,75 euroa kuukaudessa, Lehtimäki kertoo. – Vuokrankorotus ei liity millään tavalla vapaana oleviin asukaspaikkoihin. Laitinen kertoo, että yrityksen elementtitoimituksia voi mennä tietylle asuinalueelle useita. Lehtimäki hoitaa 92-vuotiaan muistisairaan äitinsä raha-asiat, ja tieto vuokrankorotuksesta tuli hänelle 13. VUONNA 2021 Lempäälässä perustetun Celement Oy:n omistajia ovat Aapo Ylikoski sekä Kyösti Ylikosken Copi Oy, Juho Palokankaan JSP-urakointi Oy, Emil Raikmon Elmer Invest Oy ja Matias Sikalan Mapesi Oy. Rakennusalalla hän on toiminut vuodesta 1995 lähtien. Ei sekään ole minusta oikein. Lehtimäki nostaa esille, että hiljattain on leikattu myös asumistukea. Vuokrat ovat olleet siis todellista kustannustasoa alhaisemmat useiden vuosien ajan. MEHILÄISEN hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja Niklas Härus vahvistaa Akaan Seudulle vuokrankorotuksen johtuneen vuokrakustannusten ja kiinteistöjen ylläpidon kustannusten noususta. – Vuokrat ovat olleet aiemmin puitesopimuksen nojalla sidottuna Kelan eläkkeensaajan asumismenojen enimmäismäärään, mikä ei ole kattanut todellisia kiinteistökustannuksia. Celement Oy:n toimitusjohtaja Ari Laitinen kertoo, että yritys etsi tuotantotilaa, joka olisi riittävän suuri puisten kattoelementtien valmistamiseen, koska tilat Lempäälän Moisiossa ovat tarkoitukseen liian pienet. Myös sijainti lähellä moottoritietä on yrityksen toiminta-aluetta ajatellen hyvä. Yrityksellä ei ole omaa mallistoa, eikä se tee avaimet käteen -talopaketteja. Rakennusliike SRV rakentaa Tampereen yliopiston Hervannan kampukselle uudisrakennuksen, johon se on tilannut julkisivun puurakenteet Celementiltä. Lehtimäki sai Arwolan johdolta tiedon, että viime vuonna heille ei tullut yhtään asiakasta. Tällä hetkellä hoivakodin 30 paikasta asuttuna on 18 paikkaa. Celementillä on alkamassa sen yrityshistorian suurimman tilauksen valmistaminen. Laitisen mukaan talotehtaaksi rakennettu Toijalan-halli suurine ovineen, siltanostureineen ja avarine pihoineen vastasi hyvin tarpeita. Helmikuussa voimaan tullut vuokra on nyt 718,08 euroa eli 93 euroa enemmän kuin ennen. Häruksen mukaan korotuksella ei siis ole tekemistä esimerkiksi vapaana olevien asukaspaikkojen kanssa. Laitisen mukaan omistajat päättivät ryhtyä tuottamaan puuelementtejä alun perin omaa rakennusliiketoimintaansa varten, koska elementtien saatavuus oli heikko ja toimitusajat pitkiä. Kun seuraava alkaa rakentaa samalle alueelle, hän ottaa meihin yhteyttä, kun naapuri on ollut meihin tyytyväinen. Lehtimäen äidin vuokra Mehiläisen omistamassa hoivakodissa nousi seuraavana vuonna reilulla kuudella eurolla, ja vuonna 2022 vuokra nousi 578 euroon. – Tässä väistämättäkin miettii, että joutuvatko ne harvat asukkaat kustantamaan tämän. Toinen asiakasryhmä on rakennusliikkeet. Lehtimäellä ei ole pahaa sanottavaa Mainiokoti Arwolan henkilökunnasta tai sen päivittäisestä toiminnasta. Tarja Antola PUISIA rakennuselementtejä valmistava lempääläläinen Celement Oy on laajentanut tuotantoaan Akaaseen. Lehtimäen mukaan Arwolassa on myös huoneita, joissa ei ole nimeä oven ulkopuolella. Yritys on vuokrannut moottoritien kupeesta Toijalasta 1300 neliömetrin hallin, jonka omistaa akaalainen rakennusyrittäjä Heimo Hirvonen . – Aluksi olin kerta kaikkiaan hämmentynyt, että voiko kerralla korottaa näin paljon. Uudessa puitesopimuksessa Pirkanmaan hyvinvointialue on päivittänyt vuokrasopimusehdon niin, että vuokra voi olla Kelan enimmäisasumismenoja 30 prosenttia korkeampi. Celement valmistaa elementtejä sekä talopaketteja eri valmiusasteilla yksityisille asiakkaille näiden omista suunnitelmista. – Meidän toimituksemme menevät pääsääntöisesti Pirkanmaalle ja Uudellemaalle, ja myös Turkuun on tästä hyvät yhteydet, Laitinen toteaa. Celement vastaa myös niiden asennuksesta. Arkistokuva: Tarja Antola Celement laajensi tuotantoaan Toijalaan Celement Oy:n Toijalan-tehtaalla on kahdeksan työntekijää. Lempääläläinen Ari Laitinen aloitti yrityksen toimitusjohtajana viime vuoden elokuussa. helmikuuta 2025 Akaan Seutu UUTISET 92-vuotiaan vuokra nousi hoivakodissa 15 prosenttia Tyttärelle tieto vuokrankorotuksesta tuli alle kaksi kuukautta sitten. Tilaus on arvoltaan noin miljoona euroa. Celement Oy:llä on tuotantotilat Lempäälän lisäksi nyt myös Toijalassa. Milla Mäkipää AKAASTA lähtöisin oleva Riitta Lehtimäki kertoi Akaan Seudulle, että hänen Mainiokoti Arwolassa asuvan äitinsä vuokraa korotettiin 1. helmikuuta alkaen 15 prosentilla. Mainiokoti Arwola korotti asukkaidensa vuokraa. Ari Laitinen (edessä) on yrityksen toimitusjohtaja. 6 Keskiviikko 12. joulukuuta kirjatulla kirjeellä. Lehtimäen serkku oli palvelukodissa vieraillessaan nähnyt ruokailussa kuusi henkilöä. – Paljon asiakkaita tulee sillä tavalla, että ensin naapuri tekee meidän kanssamme kaupan. – Aika paljon teemme yksilöllisiä taloja. Äiti on asunut Arwolassa vuodesta 2020. Vuokrankorotuksen perusteena on vuokrakustannusten ja kiinteistöjen ylläpidon kustannusten nousu. Tällä hetkellä Toijalassa tehdään paritalojen seinäelementtejä. Härus kertoo ymmärtävänsä, että korotus aiheuttaa asukkaissa monenlaisia mietteitä ja huolta. – Moitin ainoastaan vuokrankorotusta. Vuokraa on nyt tarkistettu kustannusnousua vastaavasti. Summasta maksetaan muun muassa äidin lääkkeet, puhelinmaksut ja jalkahoito, sillä hän ei pysty itse leikkaamaan varpaankynsiään. Ennen tuotannon aloittamista halli varustettiin tarpeellisilla koneilla ja kalustolla. Lehtimäki oli vielä hyväksynyt aiemmat korotukset, mutta viimeisin korotus sai hänet jo ottamaan yhteyttä ylempään tahoon. – Soitin kansanedustaja Anna Kontulalle , joka on myös Pirhan aluevaltuuston jäsen, ja hän kertoi 15 prosentin olevan maksimi, mitä saa korottaa, Lehtimäki kertoo. Pian omistajat totesivat, että elementeillä oli laajempaa kysyntää. Lehtimäki epäilee, että Mainiokoti Arwolassa olisi tällä hetkellä vain vähän asukkaita. Laitisen mukaan kattoelementtien lisäksi tilat Toijalassa soveltuvat myös muiden rakennuselementtien valmistamiseen. Laitinen on pannut merkille, että moni asiakkaista on rakentanut jo yhden talon avaimet käteen -periaatteella. – Monet asiat menevät siihen suuntaan, että pitääkö äitini vähäiset säästöt käyttää korotuksiin, ja kuinkahan kauan varat ja rahat riittävät, Lehtimäki pohtii. – Tyypillisiä asiakkaita ovat pienemmät rakennusliikkeet, jotka tekevät yhden tai kaksi rivitaloa tai paritaloa vuodessa, Laitinen kertoo. – Jokaiselle asukkaalle kuitenkin turvataan riittävä käyttövara lain nojalla, ja me autamme tarvittaessa asumistukihakemusten päivittämisessä, Härus kertoo
Samana vuonna pankit torjuivat huijauksia ja estivät sekä palauttivat huijareille menossa olleita maksuja 32,7 miljoonalla eurolla. Hoitoaikavarausten määräaikaan järjestelmä ei vaikuta. Tämän luennon jälkeen teillä on enemmän tietoa digihuijauksista kuin keskivertosuomalaisilla. – Ennen piti toisesta järjestelmästä katsoa, kuinka paljon lapsia on ja mihin kellonaikaan ja sen jälkeen mennä toiseen järjestelmään suunnittelemaan työvuoroja, Jokila kuvailee. – Huoltajat tekevät järjestelmässä esimerkiksi hoitopaikkahakemukset, muutosilmoitukset esimerkiksi henkilötietoihin tai hoitoaikaportaaseen, tuloselvitykset ja hoitopaikan irtisanomiset. VARSINAINEN esitys alkoi madonluvuilla siitä, miten paljon suomalaisia verkossa huijataan. Akaassa neuvonta on keskitetty pääkirjastoon Toijalaan. Järjestelmää käyttävät sekä lasten huoltajat että varhaiskasvatuksen henkilökunta. – Huoltajilta on tullut positiivista palautetta siitä, että asioimaan pystyy sähköisesti ja kaikki löytyy yhdestä paikasta, eikä tarvita papereita. Silloin pitää tehdä tunnistautuminen. helmikuuta 2025 Akaan Seutu UUTISET Paperinen asiointi siirtyi historiaan Akaan varhaiskasvatuksessa Turvallisuussyistä järjestelmässä on kuva jokaisesta lapsesta. Jotkuthan vihastuvat tästä pankille ja sanovat, että minähän lähetän rahani juuri kenelle haluan, Beurling-Pomoell kertoi. JOS epäilee joutuneensa huijauksen kohteeksi, nopeus on valttia. Virallisten tietojen mukaan suomalaiset menettivät verkkorikollisille 44,2 miljoonaa euroa vuonna 2023. Nyt huoltajat voivat kirjata järjestelmään myös omia havaintojaan varhaiskasvatuskeskustelua varten. Tyypillinen on huijaus, jossa verkkorikollinen väittää soittavansa pankista ja sanoo, että pankissa on havaittu verkkorikollisten olevan tyhjentämässä asiakkaan tiliä. Todellisuudessa verkkorikollisille menetettyjen eurojen määrä on huomattavasti korkeampi. – Vielä ei ole tullut vastaan ketään, joka ei pystyisi tätä käyttämään, Jokila kertoo. – Silloinkin pitää olla varma, mihin soittaa. Menetettyjen eurojen määrä kasvoi 36 prosentilla vuodesta 2022. Lapsen henkilötietoihin kuuluu myös valokuva, joka uusitaan toimintakausittain. Digiopastusta tarjoavat paikat löytyvät osoitteesta seniorsurf.fi/ seniorit/opastuspaikat/. Pankin estämät ja palauttamat maksut kasvoivat vuodesta 2022 huomattavasti enemmän, 132 prosenttia. Silloinkaan ei siis kuitenkaan koskaan kysytä pankkitunnuksia, Beurling-Pomoell teroittaa. 7 Keskiviikko 12. Sitten huijari pyytää asiakkaan pankkitunnuksia muka siirtääkseen asiakkaan rahat turvatilille suojaan rikollisilta. – Eli pankit puuttuivat peliin, kun kuluttajat olivat jo lähettämässä huijareille rahojaan. Beurling-Pomoellin esitys alkoi onnitteluilla. – Ilmoitamme huoltajille, milloin esimerkiksi talvilomaviikolle voi varata hoitoaikoja, ja huoltajat merkitsevät ne suoraan järjestelmään. Varhaiskasvatuspäällikön ja varhaiskasvatuksen suunnittelijan Maiju Kallialan mukaan palaute uudistuksesta on ollut positiivista. Oikeastaan kaikki asiointi varhaiskasvatuksessa tapahtuu sen kautta, kertoo varhaiskasvatuspäällikkö Killi Jokila . Hakemuksen voi jättää tilanteen niin vaatiessa myös tämän haun ulkopuolella. Heillä on siis suora pääsy tilille eikä tiliä välttämättä tyhjennetä heti, Beurling-Pomoell sanoo. – Onnittelen teitä kaikkia, sillä olette tulleet oikeaan paikkaan. Varhaiskasvatuksen suunnittelija Maiju Kalliala (vas.) ja varhaiskasvatuspäällikkö Killi Jokila kertovat, että varhaiskasvatukseen hakeminen, viestintä ja hoitopaikkavarausten tekeminen tapahtuvat nyt samassa järjestelmässä. Jokila ja Kalliala muistuttavat, että varhaiskasvatuspaikkahakemukset toimintakaudelle 2025–2026 tulee jättää ajalla 3.3.– 30.3.2025 sähköisen asioinnin eDaisy-palvelussa. Jarno Keskinen KULUTTAJALIITON pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell vieraili perjantaina 7. Varhaiskasvatuksen henkilökunnalla on puolestaan käytössä mDaisy-sovellus, josta se näkee lasta koskevat tiedot ja ilmoitukset. – Silloin soittajan pitää jotenkin varmistaa, että puhelimeen vastasi oikea henkilö. Jos on nopea, saattaa saada rahansa takaisin. JÄRJESTELMÄSTÄ löytyy myös vasuna tunnettu lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka ennen oli Wilmassa. Jos vaikka soittaa takaisin johonkin numeroon, josta itselle on soitettu, kyseessä voi olla huijarin numero. Aiemmin hoitopaikkaa haettiin ja se irtisanottiin paperisella hakemuksella, tuloselvitykset toimitettiin paperilla, maksupäätökset lähtivät huoltajille postitse paperisina ja viestintä tapahtui Wilma-järjestelmässä. Järjestelmä antaa myös raportteja sekä päiväkodin johtajille tietoa johtamisen tueksi sijaisjärjestelyjä mietittäessä. Siellä ilmoitetaan lasten hoitoajat ja viestitys kulkee siellä. AINOA poikkeus sääntöön, jonka mukaan viranomainen ei kysele henkilötietoja soittaessaan asiakkaalle päin, on terveyspalveluiden takaisinsoittopalvelu. Lukujen kasvuprosenteista voi kuitenkin päätellä jo paljon. Verkkohuijauksilta suojautumisessa auttaa jo paljon, kun tietää, että pankki, poliisi tai muu viranomainen ei pyydä pankkitunnuksia, salasanoja tai henkilötietoja soittaessaan yksityishenkilölle päin. – Lapsesta otetaan ajantasainen kuva joka toimintavuosi turvallisuussyistä, Kalliala kertoo. helmikuuta Viialan kirjasto Vilkussa kertomassa turvavinkkinsä netin käyttöön. Myöskään erillisiä kyselyjä lomaviikkojen hoidontarpeesta ei enää tarvita. Yleisöä tilaisuuteen kertyi vähän yli 20 henkilöä. Huoltajien päivittäinen asiointi tapahtuu Daisy Family -sovelluksella. Kuva: Tarja Antola Vilkussa kuultiin vinkkejä verkkorikoksilta suojautumiseen Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell muistutti kuulijoitaan siitä, että jos epäilee joutuneensa huijauksen kohteeksi, nopeus on valttia. Tarja Antola AKAAN kaupungin varhaiskasvatuksessa tehtiin loppuvuodesta 2024 iso digiloikka, kun käyttöön otettiin uusi toiminnanohjausjärjestelmä Vesseli Daisy. Varaukset tulee tehdä viimeistään perjantaina kello yhdeksään mennessä sitä seuraavaksi viikoksi, jotta työntekijät saavat työehtosopimuksen mukaisesti tiedot työajoistaan. Olette siis paremmassa turvassa. Jos jää fundeeraamaan, niin sinne meni. Asia on eri, kun asiakas soittaa esimerkiksi pankkiin päin. – Aina pitää olla äkkiä yhteydessä pankkiin. Tarkkaa tietoa huijausten todellisesta määrästä ei ole, sillä moni huijatuksi tullut ei kehtaa kertoa tulleensa huijatuksi. Kuva: Jarno Keskinen Jos soittaja pyytää sinulta pankkitunnuksia tai salasanoja, kyseessä on huijari. Meiltä säästyy yksi välivaihe, kun kyselyvaihe jää pois, varhaiskasvatuksen suunnittelija Maiju Kalliala toteaa. UUTTA järjestelmää harjoiteltiin Akaan varhaiskasvatuksessa marraskuussa, ja siihen siirryttiin joulukuussa. Huoltajille uudistus mahdollistaa sähköisen asioinnin asioissa, jotka ennen piti hoitaa paperilla. Nyt kaikki löytyvät saman järjestelmän alta. Tämä helpottaa esimerkiksi työvuorosuunnittelua. Tarvittaessa esimerkiksi hoitopaikkahakemuksen voi edelleen jättää paperisena, mikäli huoltajalla ei ole käytössä älylaitetta. Apua digiasioihin kannattaa kysyä rohkeasti. – Todellisuudessa he tarvitsevat tunnukset asentaakseen omalle puhelimelleen tunnuslukusovelluksen, jolla he pystyvät jatkossa aina käyttämään tunnuksensa antaneen henkilön tiliä. Aina pitää olla äkkiä yhteydessä pankkiin. UUDEN järjestelmän on arvioitu maksavan itsensä takaisin kolmessa vuodessa, kun aiemmin eri järjestelmissä olleet tiedot löytyvät nyt yhdestä ja samasta paikasta
RONI Kauppinen , Sebastian Anneberg , Eelis Virtanen , Timo Koitmaa ja Onni Salminen olivat varautuneet esitykseen aurinkolaseilla, jotka kuuluivat rekvisiitaksi viimeiseen tanssinumeroon. – Hyvällä fiiliksellä ja mielellä vaan, Leväniemi rohkaisee. Roni Kauppinen (vas.), Sebastian Anneberg, Eelis Virtanen, Timo Koitmaa ja Onni Salminen olivat samaa mieltä, että omatanssi oli mieleenpainuva. Sofi Leväniemi odotti eniten wienervalssia, Pakpoom Pungsai puolestaan tangoa. Abiturientti Leväniemelle vanhojentanssit olivat jo toiset. Penkkariristeilyäkään ei tarvinnut jättää välistä. Valinta vanhojentanssimekosta ei ollut vaikea. – Tätä on odotettu, tämä on unelmien prinsessapäivä, Humala myöntää. Konkari ei antanut erityisempiä vinkkejä Pungsaille, mutta yhden neuvon hän halusi jakaa. Tanssipari oli harjoitellut eri tanssilajeja myös oppituntien ulkopuolella. 8 Keskiviikko 12. Kuvat: Milla Mäkipää. – Tää oli ensimmäinen mekko, jota kokeilin, Lehto kertoo. – Meillä on risteily vasta ensi viikolla, Leväniemi kertoo. Nyt vaan mennään fiiliksen mukana, Koitmaa tuumi. Tunnelma oli odottava, kun lukion toisella luokalla opiskelevat nuoret odottivat päivän ensimmäistä esiintymistä Toijalan monitoimihallilla. Lina Leisten (vas.), Siiri Lehto ja Jenna Lundén kertoivat jännittävänsä päivää sopivalla tavalla. – Olemme harjoitelleet vapaa-ajalla kaksistaan, Pungsai paljastaa. Tanssijoiden joukkoon mahtui ensikertalaisten lisäksi myös kokenut abiturientti. Parketilla nähtiin säihkettä. Tällä parilla mekon ja rusetin väri oli samaa sävyä. JENNA Lundén , Siiri Lehto ja Lina Leisten hankkivat mekkonsa vanhojentansseihin viime vuoden puolella. Skannaamalla QR-koodin pääset näkemään lisää kuvia. Milla Mäkipää AKAAN lukiossa vietettiin perjantaina vanhojentansseja. Virtasen suunnitelmana oli omien sanojensa mukaan ”hypätä meininkiin mukaan, vaikka ei ole hajua, mitä tekee”. Hän vietti torstaina penkkareita, mutta ehti tanssimaan myös vanhojentanssit perjantaina. helmikuuta 2025 Akaan Seutu AJANKOHTAISTA Akaan lukion vanhat juhlivat tanssien Akaan Seutu haastatteli vanhojentansseihin osallistuvia oppilaita juuri ennen päivän ensimmäistä h-hetkeä. – Kaikki mitä voi on tehty ja tanssit tanssittu. – Tämä oli myös ensimmäinen kokeilemani mekko, Lundén komppaa. – Varmaan tulee hyviä muistoja, ja sitä odotan eniten, Laakkonen pohtii. SOFI Leväniemi ja Pakpoom Pungsai olivat valmistautuneet päivään huolella. Amanda Mattilan , Veera Laakkosen , Taika Kurvin , Minja Lauttalammin ja Sofia Humalan odotukset vanhojentansseja kohtaan olivat suuret. Leväniemi ei ostanut toista kertaa varten uutta mekkoa, vaan tanssi samalla kuin viime vuonna. – Jännittää!, huokaisivat Sofia Humala (vas.), Minja Lauttalammi, Taika Kurvi, Veera Laakkonen ja Amanda Mattila yhdestä suusta juuri ennen päivän ensimmäistä esitystä. Oppilaiden itse suunnittelemassa tanssissa kuultiin monia hittikappaleita. Lundén osti mekkonsa kesällä, Lehto alkusyksystä ja Leisten puolestaan sai mekon serkultansa
Skannaamalla QR-koodin pääset näkemään lisää kuvia. 9 Keskiviikko 12. Keskustelu on ollut mielestäni hyvää, ymmärtäväistä ja rakentavaa. SITÄ, mikä oppilaille mahdollisesti voisi aiheuttaa pelkoja, on pohdittu yhteisöllisen opiskeluhuollon tapaamisessa lokakuussa 2024. 7.–9.-luokkien oppilaat tapaavat viikoittain myös luokanvalvojiaan, joille on mahdollista kertoa mielen päällä olevista asioista. Jarno Keskinen TAMMIKUUN alussa Akaan Seutu uutisoi Akaan peruskoulujen kaikilla vuosiluokilla ja lukiossa viime vuoden lokakuussa toteutetun hyvinvointikyselyn tuloksista. Rehtorin mukaan oppilaita ja koteja on muistutettu siitä, että he ovat matalin kynnyksin yhteydessä kouluun, jos huoli omasta lapsesta herää. helmikuuta 2025 Akaan Seutu AJANKOHTAISTA Abit viettivät penkkareita Akaan lukion abiturientit juhlistivat koulun loppumista penkkareilla. Prosessi on vielä kesken. HUOLI erityisesti lasten ja nuorten päihteiden käytöstä sekä haastavasta käytöksestä niin koulukuin vapaa-aikanakin poiki koulun suunnalta vanhempainillan 5.–9.-luokkien huoltajille sekä eri yhteistyötahoille joulukuussa 2024. – Olen keskustellut asiasta vanhempainyhdistyksen sekä sivistysjohtajan kanssa tammikuussa 2025. SEURAAVA hyvinvointikysely kouluissa tehdään ensi viikolla. Niiden mukaan lähes 23 prosenttia Viialan yhtenäiskoulun 7.–9.-luokkalaisista kertoi pelkäävänsä koulussa. Myös vapaa-ajalla tapahtuneet asiat vaikuttavat nuorten koulutyöhön. – Me tuotimme ensimmäisen version suosituksesta lasten ja nuorten kotiintuloajoista, nukkumaanmenosta, älylaitteiden käytöstä, päihteistä sekä ravitsemukseen liittyvistä asioista. Kuvat: Pekka Mustonen. Viialan yhtenäiskoulussa hyvinvointikysely ensi viikolla Rehtorin mukaan oppilaiden kokema pelko saattaa liittyä esimerkiksi koejännitykseen tai väärin vastaamiseen oppitunnilla. RISTIMÄEN mukaan yksittäiset huoltajat tai lautakuntien jäsenet eivät ole olleet häneen yhteydessä lokakuun 2024 hyvinvointikyselyn tuloksista. Tärkeimmäksi yhteistyökumppaniksi rehtori nimeää oppilaiden huoltajat. – Koulussamme käydään jokaisen luokan pedagoginen tilanne läpi kaksi kertaa lukuvuodessa moniammatillisesti, meillä on käytössä opiskeluhuollon asiantuntijapalvelut oppilaille, teemme tiivistä yhteistyötä sekä opiskeluhuollon että koulun ulkopuolisten hoitoja yhteistyötahojen kanssa, nuorisopalvelut ovat jalkautuneet koululle ja teemme vanhempainyhdistyksen kanssa tiivistä yhteistyötä, Ristimäki luettelee. – Tuohon vanhempainiltaan kutsuimme huoltajien lisäksi nuorisopalvelut, opiskeluhuollon, seurakunnan, Nuorten klubin, sivistyslautakunnan, kirjaston sekä paikallisten yritysten edustajia. REHTORI kertoo luottavansa edelleenkin hyvän perustyön tekemiseen sekä oppilaiden kohtaamiseen. Toivon mukaan tästä asiasta voin tiedottaa koteja tarkemmin, kun työ saadaan päätökseen. Meillä oli VYKissä onnistunut keskusteleva vanhempainilta, jonka lopputulemana sovimme pienemmän työryhmän perustamisesta, rehtori kertoo. – Pelko saattaa liittyä esimerkiksi koejännitykseen tai väärin vastaamiseen oppitunnilla. Työryhmä koostuu huoltajista, nuorisopalvelun toimijoista sekä seurakunnan edustuksesta ja se kokoontui helmikuun 2025 alussa. Jotta voidaan kehittyä, täytyy omaa tai koulun tekemistä osata tarkastella myös kriittisesti, Ristimäki sanoo. Sitä ennen kyselyn tulokset oli käsitelty koulumme yhteisöllisessä opiskeluhuoltotapaamisessa moniammatillisesti ja tehty siellä nostot niin positiivisista kuin huolituloksista niin sivistyslautakuntaan kuin koulun henkilökunnallekin, Viialan yhtenäiskoulun rehtori Jenni Ristimäki kertoo. Koulussa tehdään paljon hyviä asioita, mutta aina tätä työtä voidaan tehdä myös toisin. – Huoltajia on tiedotettu lokakuun hyvinvointikyselyn tuloksista. Kysely toteutetaan nimettömänä, jolloin meillä ei ole mahdollista kysyä yksittäiseltä oppilaalta, mitä asiaa hän on tarkoittanut tai ajatellut kunkin eri kysymyksen kohdalla.
Olisiko Niklaksen puuttuessa pelaajien kommunikaatio jonkin verran tökkinyt, arveli valmentaja Olli Kunnari ottelun jälkeen. Kun pilliin vihelletään, ollaan vihollisia ja pelkästään voitosta pelataan. Kunnaksen tavoin myös Pirttijoki saa lauantaina kentällä vastaansa hyviä kavereita. Eroa Vaittiseen kertyi lopulta 10 pistettä. Jännittävä peli tulossa ja odottavaiset fiilikset. Näin uskoo ainakin Mad Maxin paras pistemies Justus Kunnas , joka vielä viime keväänä juhli Akaa Areenalla SM-kultaa Akaa Futsalin riveissä. Meinasi ruveta turhauttamaan, kun pallot eivät kuolleet millään ilveellä. Pisimmässä pallorallissa palloa taottiin niin pitkään, että ennen ratkaisua olisi ehtinyt hakea kisamakkaran ulkogrillistä ja vielä syödäkin. Tämä on hyvä harjoitus kohti tulevia pudotuspelejä, Pirttijoki päättää. Tilanne oli tasan vielä numeroissa 14–14. Akaa Futsal lähtee viikkoon voitto allaan. Olli Kunnarikin palasi Hurmoksen puolustuspeliin. Vaittinen sai hopeaa ja Jenni Seikkula pronssia. SM-pronssi meni Kuopion Ampumaja Metsästysseuran Anni Huttuselle tuloksella 313. Kymppi 64:n Ida Heikkilä tähtäsi naisten sarjassa normaalijuoksujen peruskilpailun voittoon tuloksella 571, joka on uusi Suomen ennätys. Fiilis ennen peliä, pelin aikana ja sen jälkeen on ihan erilainen kuin muissa peleissä. Etenkin libero Tatu Hakkarainen ansaitsee kunniamaininnan. Nyt olisi Akaan vuoro taipua nousukuntoiselle mestariehdokkaalle. Vaittisen tulos oli 365. Heikkilän nimissä ollut ennätys parani yhdellä pisteellä. Kunnaksen lisäksi Mad Maxista löytyy myös muita akaalaistaustaisia pelaajia kuten Jussi Nummela , Tomi Lahtinen sekä Mikko Heritty . Se vei erää hienoisesti aina ratkaisupalloihin asti. Juha Vedenpää MIESTEN Futsal-Liigassa valkeakoskelainen Mad Max on noussut tällä kaudella haastamaan ihan tosissaan viime kauden finalisteja eli Akaa Futsalia ja FC Kemiä taistossa runkosarjan voitosta ja tietysti keväällä myös Suomen mestaruudesta. Odottavaisin fiiliksin tässä kuljetaan kohti kevättä. Vaittisen kilpakumppani Heikkilä oli hyvässä vireessä sekajuoksuillakin. – Siinäkin pelissä oli kuitenkin hyviä asioita. – Ei ollut meiltä parasta peliä tänään. Akaa Futsal on ykkösenä kolme pistettä FC Kemiä ja neljä pistettä Mad Maxia edellä. Hurmoksen torjunta-puolustuspelaaminen oli todella hyvää. TÄMÄN viikon lauantaina Akaa Areenalla pelataan odotettu kauden toinen Etelä-Pirkanmaan paikallisottelu. Ennen lauantain peliä joukkue vierailee vielä Turussa keskiviikkoiltana, kun se saa vastaansa Turun Pallokerhon. – Peli on kuitenkin aina peliä. Yleispelaajista puolestaan joukkueen kapteeni Niklas Seppänen pysytteli vaihtonurkkauksessa. Mutta nyt keväällä se on jo kaatanut kaksi ensin mainittua. Panokset pelissä ovat isot ja kyllä tässä haetaan jo asetelmia pudotuspelejä vartenkin sarjasijoitusten ohella, Kunnas myöntää. Tällä kerralla Akaa-Volleyn toinen eräpallo ratkaisi lukemiksi 26–24. Tulee vaan noita helppoja virheitä erien lopuissa, summasi joukkueensa kapteeni illan antia. Myös Pirttijoki odottaa Kunnaksen ja Mad Maxin kohtaamista innolla. AKAA Futsalin peli on kulkenut tälläkin kaudella erinomaisesti. – Paikallispelit tuovat ehdottomasti erityislatausta. Akaan Seutu AKAALAINEN Aino Vaittinen saavutti viikonloppuna kaksi hopeamitalia 10m liikkuvan maalin SM-kilpailuissa Maaningalla. – Hyvää peliä meiltä. Ilja Ivanovin ässän ja toisenkin vaikean syötön jälkeen kotijoukkue lähti karkumatkalle. AKAA Futsalin puolella yksi tämän hetken näkyvimmistä pelaajista on Aleksi Pirttijoki , joka on noussut sekä seurajoukkueessa että myös Suomen futsalmaajoukkueessa isoon rooliin kauden aikana. Kunnas saa lauantaina vastaansa tuttuja kavereitaan viime kauden joukkueesta sekä myös Suomen futsalmaajoukkueesta, jossa pelaa useita pelaajia molemmista sekä akaalaisten että valkeakoskelaisten riveistä. Valitettavasti se ei vaan tuonut yhtään sarjapistettä. 10 Keskiviikko 12. Jotenkin koemme liikaa paineita, kun pitäisi ratkaista eriä. Katsomossa on paljon porukkaa molemmista kaupungeista, ja juuri Mad Maxille ei todellakaan halua menettää sarjapisteitä. Syyskaudella Akaa Futsal haki niukan 4–5-vierasvoiton Valkeakoskelta, ja nyt Mad Max on tulossa omalle ryöstöretkelleen Akaaseen. Erä päättyi vasta jatkopalloilla ja joensuulaisillakin oli kaksi eräpalloa. Kun ensimmäinen erä saatiin uudelleen käyntiin, se eteni tasaisissa merkeissä aina jatkopalloille asti. Akaa on lisäksi pelannut ottelun muita vähemmän, joten sillä on vielä toistaiseksi ykkössija omissa käsissään. OTTELU päättyi täten Akaa-Volleyn voittoon 3–0 (28–26, 26–24, 25–19). Loppulukemat olivat 28–26 Petteri Tyynismaan onnistuneen torjunnan jälkeen. Suurimmillaan ero oli tilanteissa 15–19 ja 16–20. Hämeenlinnan Ampumaseuraa edustava Vaittinen kilpaili sekä normaalijuoksuissa että sekajuoksuissa. Heikkilä voitti lopulta kultaottelussa Vaittisen erin 6–4 ja vei SM-kullan. Pozo poistui syöttöviivalta lukemissa 22–15. Valmentaja Tay oli samoilla linjoilla. Harri Mattila AKAA-VOLLEYLLA on tasainen tusina pelimiehiä rosterissaan. – Hyvillä mielin sitä palaa tuttuun halliin. Lauantain Etelä-Pirkanmaan derby Mad Maxia vastaan käynnistyy kello 14. HURMOKSESTA palkinnon pokkasi passari Niko Haapakoski . Kentällä kaikki oli hyvin, mutta kolmen pelatun pallon jälkeen ryhdyttiin pumppaamaan lisää ilmaa palloihin. Kakkoserä jäi varmasti eniten harmittamaan vierasjoukkuetta. – Sehän on vain kivaa pelata heitä vastaan. Loistava peli häneltä. Heikkilä ampui Suomen mestariksi tuloksella 375. – Kyllä hyökkääjistämme oli aistittavissa jonkinasteista turhautumista joensuulaisten puolustuksen edessä. Nyt lähdetään hyvillä mielin haastamaan Akaata ja katsomaan, vieläkö saataisiin runkosarjan sijoitusta nostettua loppukauden aikana, Kunnas kertoo. Akaa-Volleyn parhaana palkittu Pozo Hernandez ihmetteli syystäkin Hurmoksen puolustuspelaamista. Mutta riitti onneksi voittoon. Heikkilä jatkoi tarkasti välierässä voittaen Seikkulan erin 6–0. Palloa taottiin niin pitkään, että ennen ratkaisua olisi ehtinyt hakea kisamakkaran ulkogrillistä ja vielä syödäkin sen pihalla. Kuva on Vaittisen Instagram-tililtä. AKAA-VOLLEYN johtaessa kolmella pisteellä 21–18 nähtiin illan pisin palloralli. Kuva: Tuukka Nyström. Erä ja ottelu oli käytännössä ratkennut. Tulevassa paikallispelissä on niin paljon hyviä pelaajia molemmilla puolilla, että pienistä asioista ja varsinkin puolustuspelaamisen onnistumisesta se tulee olemaan kiinni. Tuo pallo päättyi Hurmoksen eduksi ja siitäkös Daryl Tayn valmennettavat saivat kirivaihteen päälle. Sitä fiilistä on vähän vaikea selittää. Mutta ei se estä sitä, etteikö taas pelin jälleen voida olla hyviä kavereita. Aino Vaittinen ampui mitaleille 10m liikkuvan maalin SM-kilpailuissa. Heikkilän lisäksi mitaliotteluihin etenivät Vaittinen pistein 549, Kuopion Ampumaja Metsästysseuran Anni Huttunen tuloksella 503 ja Rauman Seudun Ampujien Jenni Seikkula pistein 497. Tällä kerralla pitkä taistelupallo kääntyi kotijoukkueelle ja sen loppukiri käynnistyi. Voitetun paikallisottelun jälkeen se on tietysti erityisen makea, Pirttijoki tietää kokemuksesta. helmikuuta 2025 Akaan Seutu URHEILU Akaa Futsal ja Mad Max kohtaavat lauantaina Akaa Areenalla Akaa-Volley käänsi erien loput ja voitti Hurmoksen Aino Vaittiselle kaksi SM-hopeaa Justus Kunnas saa lauantaina vastaansa tuttuja kavereita. On mukava lähteä painimaan oikein kunnolla, kun tietää että vastus on kova. Ottelu alkoi nihkeästi. Tuota pikaa tulostaulu näytti lukemia 21–21. – Kaikki varmaan näkivät, että osaamme pelata lentopalloa. Mutta niin vaan Hurmos osoitti jälleen taistelutahtonsa ja puolusti palloja peliin ilmiömäisesti. Kärkijoukkueiden tilanne sarjataulukossa vain muutama kierros ennen pudotuspelien alkua on kutkuttava. SM-mitaleista ammuttiin Maaningalla. Viime keväänä Aleksi Pirttijoki (vas), Justus Kunnas sekä Kasper Kangas juhlivat Suomen mestaruutta yhdessä Akaa Areenalla. Se hävisi vielä syyskauden peleissä muille kärkijoukkueille eli FC Kemille, Akaa Futsalille ja SoVolle. Lauantain kohtaamisessa Karelian Hurmosta vastaan keskipelaajista huilasi Aaro Paananen . Vaittinen puolestaan tähtäsi voiton Huttusesta erin 6–2. Sebastian Pozo Hernandez oli loppuerän herra ja hidalgo. Pitkältä erätauolta tultaessa näytti hetken siltä, että Akaa-Volleyn kone lähtisi todella käyntiin. MAD Maxin kausi on ollut hieno. Tulee sellainen erityislataus, ettei se maalitykki Kunnas ainakaan meitä vastaan tee maaleja. – Jonkin verran sähelsimme tänään kentällä. Se kaatoi sunnuntai-iltana Jyväskylässä KaDyn murskalukemin maalein 3–14. Ennen runkosarjan loppurutistusta saldona on vain yksi vaivainen tappio, jonka joukkue kärsi FC Kemille tammikuussa. Pelin aikana ei himmailla yhtään, päinvastoin. – Ihan hyvää tekemistä on ollut läpi kauden meiltä. Pahat syötöt ja onnistunut kuutospaikan hyökkäys saivat yleisön hurraamaan
11 Keskiviikko 12. helmikuuta 2025 Akaan Seutu OSTAMME SEKÄ MYYMME: timanttisormukset, designkorut, kultakorut, hopeakorut, pöytähopea, kultaharkot, romukulta, romuhopea, kellot, kolikot ja setelit myös Moneta, militaria, arvoesineet ja muut keräilytuotteet. www.kultavintage.fi Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) MYYMÄLÄ avoinna ma-la klo 10.00-17.00 Runeberginkatu 40, 00260 Helsinki Kotikäynnit ja tiedustelu 0800 160 060 www.kultavintage.fi 15.02.2025 lauantai 15.02.2025 lauantai 10:00-10:30 Kihniö K-Market 10:00-10:30 Kihniö K-Market 11:00-12:00 Parkano Tokmanni 11:00-12:00 Parkano Tokmanni 12:30-13:30 Ikaalinen Komppi 12:30-13:30 Ikaalinen Komppi 14:00-15:00 Hämeenkyrö K-Supermarket 14:00-15:00 Hämeenkyrö K-Supermarket 15:15-15:45 Kyröskoski tori 15:15-15:45 Kyröskoski tori 16:15-17:15 Ylöjärvi Juustoportti 16:15-17:15 Ylöjärvi Juustoportti 18:30-19:00 Ylöjärvi ABC Teivo liikenneasema 18:30-19:00 Ylöjärvi ABC Teivo liikenneasema 16.02.2025 sunnuntai 16.02.2025 sunnuntai 10:00-10:30 Vilppula tori 10:00-10:30 Vilppula tori 10:45-11:30 Mänttä tori 10:45-11:30 Mänttä tori 12:15-13:15 Ruovesi tori 12:15-13:15 Ruovesi tori 13:45-14:15 Juupajoki tori 13:45-14:15 Juupajoki tori 14:45-15:45 Orivesi tori 14:45-15:45 Orivesi tori 16:45-17:30 Kuhmoinen tori 16:45-17:30 Kuhmoinen tori 18:30-19:00 Pälkäne tori 18:30-19:00 Pälkäne tori 17.02.2025 maanantai 17.02.2025 maanantai 10:00-11:30 Sastamala tori 10:00-11:30 Sastamala tori 12:00-13:00 Punkalaidun tori 12:00-13:00 Punkalaidun tori 13:30-14:30 Urjala tori 13:30-14:30 Urjala tori 15:00-15:30 Vesilahti tori 15:00-15:30 Vesilahti tori 16:00-16:30 Kulju K-Supermarket 16:00-16:30 Kulju K-Supermarket 17:00-18:30 Valkeakoski tori 17:00-18:30 Valkeakoski tori 18.02.2025 tiistai 18.02.2025 tiistai 10:00-11:00 Tammelantori 10:00-11:00 Tammelantori 11:30-13:00 Lielahti Löytötex 11:30-13:00 Lielahti Löytötex 13:15-14:15 Tampere Keskustori 13:15-14:15 Tampere Keskustori 14:30-15:30 Nekala K-Supermarket 14:30-15:30 Nekala K-Supermarket 15:45-16:45 Kaukajärvi Tokmanni 15:45-16:45 Kaukajärvi Tokmanni 17:00-18:00 Laukontori 17:00-18:00 Laukontori 18:15-19:15 Nokia ABC Kolmenkulma 18:15-19:15 Nokia ABC Kolmenkulma 19.02.2025 keskiviikko 19.02.2025 keskiviikko 10:00-11:00 Laukontori 10:00-11:00 Laukontori 11:15-11:45 Tampereen Hakametsän jäähalli 11:15-11:45 Tampereen Hakametsän jäähalli 12.00-13:15 Westeri K-Supermarket 12.00-13:15 Westeri K-Supermarket 13:45-14:45 Ylöjärvi K-Supermarket Linkki 13:45-14:45 Ylöjärvi K-Supermarket Linkki 15:00-16:30 Nokia Pirkkalaistori 15:00-16:30 Nokia Pirkkalaistori 17:00-18:00 Rautatieasema Tampere 17:00-18:00 Rautatieasema Tampere 18:30-19:30 Pirkkala Tokmanni 18:30-19:30 Pirkkala Tokmanni 20.02.2025 torstai 20.02.2025 torstai 10:00-10:30 Siuro Lähikauppa 10:00-10:30 Siuro Lähikauppa 10:45-12:45 Nokia Pirkkalaistori 10:45-12:45 Nokia Pirkkalaistori 13:15-14:15 Hervanta tori 13:15-14:15 Hervanta tori 14:45-15:45 Valkeakoski Tori 14:45-15:45 Valkeakoski Tori 16:15-17:15 Tammelantori 16:15-17:15 Tammelantori 17:45-18:30 Pirkkala ABC liikenneasema 17:45-18:30 Pirkkala ABC liikenneasema 21.02.2025 perjantai 21.02.2025 perjantai 10:00-10:30 Sahalahti K-Market 10:00-10:30 Sahalahti K-Market 11:00-12:30 Kangasala tori 11:00-12:30 Kangasala tori 13:00-14:30 Tammelantori 13:00-14:30 Tammelantori 15:00-17:00 Pirkkala Tokmanni 15:00-17:00 Pirkkala Tokmanni 17:30-18:30 Lempäälä Tokmanni Real Park 17:30-18:30 Lempäälä Tokmanni Real Park 22.02.2025 lauantai 22.02.2025 lauantai 10:00-11:00 Lempäälä tori 10:00-11:00 Lempäälä tori 11:30-12:30 Viiala tori 11:30-12:30 Viiala tori 13:00-14:00 Akaa K-Supermarket 13:00-14:00 Akaa K-Supermarket 14:15-15:00 Toijala tori 14:15-15:00 Toijala tori 15:15-15:45 Akaa Toijala ABC 15:15-15:45 Akaa Toijala ABC 16:15-16:45 Iittala Shell 16:15-16:45 Iittala Shell 17:15-18:15 Hattula K-Supermarket 17:15-18:15 Hattula K-Supermarket 18:30-19:00 Tiiriö ABC liikenneasema 18:30-19:00 Tiiriö ABC liikenneasema 23.02.2025 sunnuntai 23.02.2025 sunnuntai 10:00-10:30 Vilppula tori 10:00-10:30 Vilppula tori 10:45-11:30 Mänttä tori 10:45-11:30 Mänttä tori 12:15-13:15 Ruovesi tori 12:15-13:15 Ruovesi tori 13:45-14:15 Juupajoki tori 13:45-14:15 Juupajoki tori 14:45-15:45 Orivesi tori 14:45-15:45 Orivesi tori 16:45-17:30 Kuhmoinen tori 16:45-17:30 Kuhmoinen tori 18:30-19:00 Pälkäne tori 18:30-19:00 Pälkäne tori 24.02.2025 maanantai 24.02.2025 maanantai 10:00-11:30 Sastamala tori 10:00-11:30 Sastamala tori 12:00-13:00 Punkalaidun tori 12:00-13:00 Punkalaidun tori 13:30-14:30 Urjala tori 13:30-14:30 Urjala tori 15:00-15:30 Vesilahti tori 15:00-15:30 Vesilahti tori 16:00-16:30 Kulju K-Supermarket 16:00-16:30 Kulju K-Supermarket 17:00-18:30 Valkeakoski tori 17:00-18:30 Valkeakoski tori 25.02.2025 tiistai 25.02.2025 tiistai 10:00-11:00 Tammelantori 10:00-11:00 Tammelantori 11:30-13:00 Lielahti Löytötex 11:30-13:00 Lielahti Löytötex 13:15-14:15 Tampere Keskustori 13:15-14:15 Tampere Keskustori 14:30-15:30 Nekala K-Supermarket 14:30-15:30 Nekala K-Supermarket 15:45-16:45 Kaukajärvi Tokmanni 15:45-16:45 Kaukajärvi Tokmanni 17:00-18:00 Laukontori 17:00-18:00 Laukontori 18:15-19:15 Nokia ABC Kolmenkulma 18:15-19:15 Nokia ABC Kolmenkulma 26.02.2025 keskiviikko 26.02.2025 keskiviikko 10:00-11:00 Tampere, Laukontori 10:00-11:00 Tampere, Laukontori 11:15-11:45 Tampereen Hakametsän jäähalli 11:15-11:45 Tampereen Hakametsän jäähalli 12:00-13:15 Westeri K-Supermarket 12:00-13:15 Westeri K-Supermarket 13:45-14:45 Ylöjärvi K-Supermarket Linkki 13:45-14:45 Ylöjärvi K-Supermarket Linkki 15:00-16:30 Nokia Pirkkalaistori 15:00-16:30 Nokia Pirkkalaistori 17:00-18:00 Rautatieasema Tampere 17:00-18:00 Rautatieasema Tampere 18:30-19:30 Pirkkala Tokmanni 18:30-19:30 Pirkkala Tokmanni 27.02.2025 torstai 27.02.2025 torstai 10:00-10:30 Siuro Lähikauppa 10:00-10:30 Siuro Lähikauppa 10:45-12:45 Nokia Pirkkalaistori 10:45-12:45 Nokia Pirkkalaistori 13:15-14:15 Hervanta tori 13:15-14:15 Hervanta tori 14:45-15:45 Valkeakoski tori 14:45-15:45 Valkeakoski tori 16:15-17:15 Tammelantori 16:15-17:15 Tammelantori 17:45-18:30 Pirkkala ABC liikenneasema 17:45-18:30 Pirkkala ABC liikenneasema 28.02.2025 perjantai 28.02.2025 perjantai 10:00-10:30 Sahalahti K-Market 10:00-10:30 Sahalahti K-Market 11:00-12:30 Kangasala tori 11:00-12:30 Kangasala tori 13:00-14:30 Tammelantori 13:00-14:30 Tammelantori 15:00-17:00 Pirkkala Tokmanni 15:00-17:00 Pirkkala Tokmanni 17:30-18:30 Lempäälä Tokmanni Real Park 17:30-18:30 Lempäälä Tokmanni Real Park 01.03.25 lauantai 01.03.25 lauantai 10:00-11:00 Lempäälä tori 10:00-11:00 Lempäälä tori 11:30-12:30 Viiala tori 11:30-12:30 Viiala tori 13:00-14:00 Akaa K-Supermarket 13:00-14:00 Akaa K-Supermarket 14:15-15:00 Toijala tori 14:15-15:00 Toijala tori 15:15-15:45 Akaa Toijala ABC 15:15-15:45 Akaa Toijala ABC 16:15-16:45 Iittala Shell 16:15-16:45 Iittala Shell 17:15-18:15 Hattula K-Supermarket 17:15-18:15 Hattula K-Supermarket 18:30-19:00 Tiiriö ABC liikenneasema 18:30-19:00 Tiiriö ABC liikenneasema
Paimenpoikana alkoi hänenkin työntekonsa. Kevyttä ohjattua iltatoimintaa nuorille, voit tulla oman aikataulun mukaan. Metsä oli turvapaikka. klo 18-21 Viialan yhtenäiskoululla. leviä keskusteluohjelmia Radio Patmokselle. 30.11.2024 Akaa Ulla Helena LINDFORS o.s. Vaan ylitse kaikkien kyynelten, tuhat muistoa meitä lohduttaa. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain armo ja tieto siitä, että ”yks on ystävä seurana”. Järj. 040 358 3342 ma-to klo 9-11 tai sähköpostilla akaan.seurakunta@evl.fi. KUOLLEET Aila Kyllikki Oksanen 92 v. mennessä p. helmikuuta kello 17 vietetään Viialan kirkolla Entisten nuorten Majataloiltaa teemalla ”Viimeisistä tulee ensimmäisiä”. klo 17-19, Viialan kirkko. Kiittäen ja rakkaudella muistaen lapset lastenlapset lastenlastenlapset sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät MESSUT I KONSERTIT I SÄÄNNÖLLINEN TOIMINTA I TAPAHTUMAT Diakoniatyöntekijän tavoitat arkisin puh. Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille. klo 12, Viialan srk-talon keittiö. Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa, ne seuras torveni toitantaa, ja metsä soitteli meille, soitteli meille. Pysähdy hetkeksi on Akaan Seudun kolumnisarja, jonka kirjoittajat edustavat Akaassa toimivia seurakuntia. Ylhäisi on toimittanut viiden vuoden ajan Raamattua käsittePentti Vainonen, Paimenpoika. Kirja on mitä ilmeisemmin Raamattu. • Puuhiskerho to 13.2. RUNOILIJA Immi Hellénin käsialaa ovat kaksi suosikkilauluani Paimenpoika ja Suojelusenkeli. Pari vuotta sitten soolouransa aloittaneen muusikon lauluja soitetaan Radio Dein taajuudella ja hänen säveltämänsä ja sanoittamansa kappale Turvassa voitti marraskuussa pohjoismaisen suurimman kristillisen nuorisotapahtuman Maata Näkyvissä -festareiden tunnuslaulukilpailun. Ne tallessa päivien menneiden, tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa. Äiti on jättänyt pojalleen vähän, mutta sittenkin paljon, uskon. • Avoimet ovet nuorille pe 14.2. • Yhteisöruokailu Viialassa ke 12.2., Viialan srk-sali. Vuoroviikoin Toijalassa ja Viialassa. 14.1.1939 Urjala k. Runossa on sunnuntai ja paimenpoika kaivaa kontistaan kirjan, jonka sai edesmenneeltä äidiltään. Klo 11 ruokailu, klo 12 ohjelmaa. mennessä srk-toimistoon, puh. Kahvi 17.30 alkaen. Puhujana on Raamatun Lukijain Liiton raamattutyön koordinaattori Anu Ylhäisi . klo 9.30, Viialan päiväkerhosali. Metsä on Suomen hyvinvoinnin tae, mutta ei puupelto, jota voi hakata mielin määrin. PYSÄHDY HETKEKSI Jumala puhuu kaikkialla Kirjoittaja Juha Kosonen on päätoimittaja emeritus. klo 9-10: 040 709 1691, 040 670 3910 tai 040 839 5975 tai s-postitse: diakonia.akaa@evl.fi Kirkkotori 10, 37800 Akaa Srk-toimisto: puhelinpalvelu ma-to klo 9-11, p. Hän tunsi sen joka kolkan. • Yhteisöruokailu Kylmäkoskella to 13.2., Kylmäkosken srk-talo. 040 358 3342, akaan.seurakunta@evl.fi www.akaanseurakunta.fi APUA JA TUKEA POIMINTOJA PERHEUUTISET YSTÄVÄNPÄIVÄN PYSÄKKI Avoimet ovet klo 9-19 välisen ajan kaikenikäisille perjantaina 14.2., Kasvatuksen Kulma, Pätsiniementie 1. • Ystävänpäivän hyväntekeväisyyskonsertti su 16.2. Vaikka olen kolmannen polven kaupunkilainen, paimeneen (töihin) lähdin usein minkäkin reliefiä katsellen. Avalovan kappaleet kertovat elämästä, jossa kaiken pohjana on luottamus Jumalaan. Puhujana Raamatun lukijain liiton raamattutyön koordinaattori Anu Ylhäisi, musiikkivieras Avalova. Klo 11 ruokailu, klo 12 ohjelmaa. 12 Keskiviikko 12. Tule mukaan! AIKUISTEN SURURYHMÄ läheisensä menettäneille. Luennon pitää pastori Aila Isotalo. Metsä on paimenpojan kirkko. Avalova ja Anu Ylhäisi vierailevat Majataloillassa SUNNUNTAINA 16. Jumala puhuu kaikkialla. Hän teki puusta ja puulle mitä vain. 22.12.2024 Akaa Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Esiintyjinä lauluyhtye Aurora fidei kanttori Juha Salmesvuoren johdolla, nuori pianistivirtuoosi Antti Pimiä, soitonopettaja ja musiikin monitoiminainen Tuija Peltokoski sekä aloitteleva artisti Manu Uimi (Anniina Tapioharjun esiintyminen peruuntunut). Nyt metsä kirkkoni olla saa, voi täällä palvella Jumalaa, mun urkuni kauniit, soikaa! Mun kirkkon katto on korkeella, ja yks on ystävä seurana, hän kyllä muistavi poikaa, paimenpoikaa. • 10+ Viialan yhtenäiskoululla pe 14.2. klo 17, Viialan srk-sali. Ilmoittautumiset to 6.3. Yksinäistä puuhaa eikä aina niin mukavaa. Lämmin kiitos osanotosta ja surussa myötäelämisestä. Avointa tilatoimintaa 4-7-luokkalaisille vuoroviikoin Toijalassa ja Viialassa. LC Toijala/Arvo Ylppö. Vähemmän todistelua ja oikeassa olemisen ylpeyttä. Appeni ikuisti puuhun omat muistonsa. Pertti Vesterholm laulattaa Raimo Roihan lauluja sekä kansainvälisiä ikivihreitä. Ilmoittaudu kuljetukseen Toijalasta Viialaan p. MUSIIKKI • Iltapäivän yhteislauluja su 16.2. Kahvitarjoilu, vapaa pääsy. Jumala puhuu kaikkialla, eikä hänen sanojansa tarvitse selitellä. Löysi syötävää karjalle ja itselleen. Epäilen, että tässä ei meillä ole kaikki nyt kohdallaan. JUMALANPALVELUKSET • Messu su 16.2. Vertaisryhmä, johon sitoudutaan kuuden kokoontumiskerran ajaksi maalis-kesäkuussa. Entisten Nuorten Majatalossa yhteislauluja säestää oma houseband. klo 18, Viialan srk-sali. ke 12.2. MUUTA • Raamattuluento osa 2, Kuka on juutalainen. Lisätietoja nettisivuillamme, ilmoittautumiset 26.2. Aiheena ”Viimeisistä tulee ensimmäisiä”. VÄHEMMÄN meteliä ja enemmän hiljaisuutta ja aikaa. Käsiohjelma 20 €, tuotto vanhusten virkistystoimintaan Akaan alueella. klo 16-17:30. Hän on toimittanut ja kirjoittanut lukuisia Raamatun lukemiseen ja opettamiseen liittyviä materiaaleja. klo 15, Kylmäkosken srk-talo. Kuva: Hanna Ahonen. • Ikonimaalauksen jatkokurssi ma 17.2. klo 17.30, Kasvatuksen Kulma. 040 839 5975. • Perhekerho tiistaisin klo 9 alkaen, Kasvatuksen Kulma. Kadehdittava ominaisuus. NUORET • Nuorten ilta Kasvatuksen Kulmalla keskiviikkoisin klo 18-20:30. Sen kokemiseen ei tarvita mitään muuta kuin metsän hiljaisuus. klo 18, Akaan kirkko. Hän saapuu Viialaan yhdessä muusikkomiehensä kanssa. Nuorimman oli kaitsettava metsässä karjaa. • Entisten nuorten Majataloilta su 16.2. helmikuuta 2025 Akaan Seutu Myös ajanvarauksella. Paikalla koko päivän seurakunnan työntekijöitä ja pientä ohjelmaa. Illan musiikkivieras on turkulainen laulaja-lauluntekijä Avalova. Paimenpoika on minulle tärkeä senkin vuoksi, että omistamme appeni aiheesta tekemän puureliefin. 040 839 5975 tai diakonia.akaa@evl.fi. Hän toimii myös Suomen Raamattuopiston Olen Nainen -naistyön tiimissä. Alalova on Majataloillan musiikkivieras. LÄHETYSTYÖ • Viialan Lähetystuvan leivontapiiri ti 18.2. PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Akaa 040 687 3640 • Valkeakoski 040 584 1953 • Päivystys 0400 642 355 Viljo Johannes LINDFORS s. Päivän musiikkituokiot kanttorin johdolla klo 11.30 ja 12.30, iltahartaus klo 18. Nummi s. Viialan kirkolla Anu Ylhäisi pohtii, mitä Jeesus mahtaa tarkoittaa puhuessaan armosta ajatuksella, että ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Hänen tyttärellään on sama taito. Saan niistä herkästi korvamadonkin, hyräilyn, josta en pääse irti. 10.1.1940 Kylmäkoski k. • Syntymäpäiväjuhlat kutsutuille tammi-huhtikuussa syntyneille 70-, 75-, 80ja 85-vuotiaille ja heidän läheiselleen. klo 10, Akaan kirkko. LAPSET, PERHEET JA KOULULAISET • Kirkkomuskari vauvaja taaperoikäisille to 13.2. Mahdollisuus tavata toisia, pelata, leikkiä ja viettää aikaa, tarjolla on myös kahvia ja mehua
Haastattelimme opoja, jotka työskentelevät yläkoulussa, lukiossa ja ammattikoulussa. Pepper Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja Mikko Hannula ja operatiivinen johtaja Timo Hannula löysivät rapakon takaa toimivan mallin yrityksensä sponsorointikäytännölle. helmikuuta sisältää monipuolisesti luettavaa yhteiskunnallisesti tärkeästä aihepiiristä. Toiseksi eniten, 1 575 kappaletta, on urheiluja liikuntayhdistyksiä. Hannulat teroittavat, että ruokalistan kestosuosikkeja ovat perinteiset ja asiakkaiden kerta toisensa jälkeen maukkaiksi kokemat annokset. Henkilökuntamme vastaa hotellitasoisen aamiaisen valmistuksesta ja tarjoilusta. – Ajankohta on erinomainen, koska ravintola ei ole vielä auki. Matti Pulkkinen TILASTOKESKUKSEN parin vuoden takainen tilasto kertoo, että yhdistystoimintaan osallistuu yli puolet maamme väestöstä. Hannulat muistavat vieläkin ruokailunsa eräässä Applebee’s-ketjun ravintoloissa, joita valtavassa maassa on tuhansittain. Yhteistyöjärjestö, -seura tai -yhdistys myy sovitun määrän aamiaislippuja tietylle ajankohdalle. Tulevaisuuteen kurkotamme opetusministeri Anders Adlercreutzin ajatuksin ja miettein. Pippuriruukku ja pippuripihvi ovat kestosuosikkeja kaikissa paikoissamme, Hannulat tarkentavat. Toimintamalli on juurtunut perheen ravintoloihin, ja sitä hyödyntävät järjestöt, seurat ja yhdistykset ovat tyytyväisiä yhteistyöhön ja varainkeruumahdollisuuteen. Käytäntö osoittaa, että aktiivinen yhdistys tai järjestö myy jopa 150 aamiaislippua per tilaisuus. Pitkän linjan ravintoloitsijat Mikko ja Timo Hannula sanovat, että heidän ravintoloissaan asiakkaat käyvät tuttuun hyvään tahtiin. Opinto-ohjaajat tekevät merkityksellistä työtä auttaakseen koululaisia eteenpäin heidän elämässään. Kuva: Matti Pulkkinen. Nyt yläkoulunsa päättävät ovat ison ratkaisun äärellä, kun he valitsevat, aloittaako opinnot ammattikoulussa vai lukiossa. Sponsoriaamiaisilla vieraillessamme olemme huomanneet, miten antoisia ne ovat osallistujilleen. Hannuloiden mukaan mallin vahvuus on yhdessä tekemisessä ja joukossa olemisessa. Hannuloilla on yritystoimintaa Tampereen kaupunkiseudulla useammilla paikkakunnilla, joten erilaisten tahojen kannatuspyynnöt ovat tuttuakin tutumpia. Tasapuolisuus merkitsee paljon, ettei tule pyllistyksiä, Hannulat lisäävät. On luonnollista, että jokaisella paikkakunnalla asuvat ja elävät ihmiset mieltävät meidät nimenomaan paikallisiksi toimijoiksi. Hannulat iloitsevat, että sponsoriaamiaiset vetävät yhteen eri-ikäisiä ihmisiä. Vastaavia tietoja emme saa jatkossa, sillä Tilastokeskus on lopettanut kyseisen tilaston kokoamisen. Brändimme on tunnettu ja näkyvä, joten eri toimijat näkevät meidät luontevana ja potentiaalisena toimintansa kannattajana tavalla tai toisella, Hannulat sanovat. Laskutoimitus osoittaa, että Hannuloiden ravintolayhtiö on tuottanut vuodesta 2018 lähtien jo runsaat 60 000 euroa lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastusten ja toiminnan tukemiseen. helmikuuta 2025 Akaan Seutu Ura ja opinnot on ajankohtaisempi kuin aikoihin Työttömien määrä on kasvanut rajusti Pirkanmaalla viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa. Amerikassa tarjoilija tuo hyvissä ajoin jälkiruokalistan silmäiltäväksi pöytään ja tulee jonkin ajan perästä kysymään, löytyikö sieltä jotakin mielenkiintoista. Vapaaehtoisvoimin pyörivät tahot tarvitsevat kulujensa kattamiseen taloudellista tukea, sponsorointia. Kolmantena ovat vapaa-ajan yhdistykset, joita on 968 kappaletta. Vastaavasti ammatillinen yhdistystoiminta ja poliittisten puolueiden arki menettävät rajusti ihmisten suosiota. Matti Pulkkinen Ravintoloitsijaveljekset Timo (vas.) ja Mikko Hannula ovat löytäneet toimivan mallin eri tahojen sponsorointiin. Suomalaisessa ravintolakulttuurissa on tyypillistä, että ruokailun jälkeen kysytään, haluaisitteko vielä jälkiruokaa. MIKKO ja Timo Hannula iloitsevat siitä, että sponsoriaamiaiset iskivät itsensä lävitse varsin tehokkaasti pienen ajan sisällä. Opot tunnistavat myös nuorten ilot ja pelot opiskelupaikkojen ja työhaaveiden suhteen. Työ palkitaan. – Näimme omin silmin luontevasti toimivan konseptin, jolla yhteisöllisyyttä arvostavat amerikkalaiset kokoontuivat yhdessä järjestettyyn tapahtumaan ruokailemaan mutta myös vaihtamaan kuulumisia ja keskustelemaan yhteisistä asioista. Sama tilasto paljastaa, että urheiluja harrastejärjestötoiminta vetävät puoleensa vuodesta toiseen lisää väkeä. AKAAN Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Pirkkalainen, Oriveden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti sekä Ylöjärven Uutiset julkaisevat ensimmäisen yhteisen teemakokonaisuuden, joka pureutuu työuraan ja opintopolkuihin. Pepper Catering Oy:lle kuuluu hyvää. helmikuuta, ja se päättyy 19. Kerromme, mitä uudistus merkitsi YTK Työttömyyskassan arkeen. Meillä on kokoontumista tukevat tilat käytettävissä ja tarjolla. RAVINTOLOITSIJOILLE Mikko ja Timo Hannulalle on veljesten yrittäjyysvuosien aikana käynyt selväksi, miten monille järjestöille, koululuokille, seuroille, yhdistyksille sekä yhteisöille sponsorointikumppanin löytyminen ja yhteistyö ovat elämäntärkeitä asioita. Moni järjestö, seura ja yhdistys tienaa sponsoriaamiaisilla. Ihmisten yhteen saattaminen itsessään on jo merkityksellinen juttu. – Vakuutuimme, että kyseisen ketjun ravintolat ovat aidosti osa yhteisöä. Keskivertosumma asettuu 600– 700 euron väliin, Hannulat sanovat. PIRKANMAA Amerikasta lainattu malli pelittää sponsoroinnissa Pirkanmaallakin Suomi on luvattu järjestöjen, seurojen, yhdistyksien sekä mitä erilaisempien yhteisöjen luvattu maa. – Kumppani saa parhaimmillaan aamiaistapahtumasta tuhannen euron potin. 13 Keskiviikko 12. Hannuloiden mukaan sponsoriaamiaisista on muodostunut pysyvä tapa tienata euroja niin urheiluseuran tarpeisiin kuin koululuokan retkikassaan. MITEN ravintola-alalla juuri nyt menee. Niitä ovat napakat yritysesittelyt tai tuotemyynnit, Hannulat lisäävät. Niihin kokoonnutaan luontevasti perheen tai esimerkiksi jalkapallojoukkueen kesken, Hannulat toteavat. TEEMASIVUILLA kerrotaan, miten tämän vuoden alussa toimintansa aloittaneet työllisyysalueet ovat löytäneet uomansa. – Jos yritys antaa yhdelle pyytäjälle, olisi sen oltava suopea toisellekin. Rento ruokapaikka on täyden palvelun ravintola, jossa on rento ilmapiiri ja kohtuuhintaiset menut. Mikko ja Timo Hannula korostavat, että maailmalta kannattaa käydä hakemassa koeteltuja käytäntöjä Suomeen. Uutta suomalaisessa yhteiskunnassa on, että työttömyyskassat tarjoavat nykyään työllistymistä tukevia palveluja. Pirkanmaalla on kaksi työllisyysaluetta: Läntisen Pirkanmaan työllisyysalue ja Tampereen seudun työllisyysalue. Heillä oli muun muassa harrastus yhdistävänä nimittäjänä, Hannulat kertovat. Mielestämme tärkeää on se, että toiminta on vasteellista. Aineistot ovat luettavissa lisäksi jokaisen paikallislehden verkkosivuilla. – Idea on ollut kiitollinen ja palkitseva, sillä eri tahot ovat onnistuneet vahvistamaan talouttaan tuntuvilla europoteilla. Pirmedioiden toimittama Ura ja opinnot -teema keskiviikkona 19. Niiden asiakaslupaus takaa hymyn naapuruston asiakkaiden kasvoille hyvän ruoan saattelemana. Luvassa on vilkas kesäjuhlien sesonki, sillä viikonloput alkavat olla hyvin varattuja. Patenttija rekisterihallituksen mukaan Pirkanmaalla on parhaillaan 9 306 yhdistystä. Hannulat kiinnostuivat Casual Dinner -ajattelusta ja -kulttuurista. Hannulat tarjoavat sponsoriyhteistyökumppaneilleen aamiaismahdollisuutta lauantaiaamuisin. Catering on merkittävä työllistäjä. Ryhmä saapuu paikalle ja nauttii täysin siemauksin yhdessäolosta tuttujen ihmisten kanssa, Hannulat kuvaavat. Tarjolla on korkeatasoisia ruokavaihtoehtoja, joten ne eroavat esimerkiksi pikaruokapaikoista. – Esimerkiksi perheet tarkastelevat, mitä koko porukan syöminen maksaa, Hannulat toteavat. Vierailimme pitkäaikaistyöttömän luona; hän avaa arkeaan. Vakituisia työntekijöitä on seitsemän ja tilaustarjoilijareserviin kuuluu 150 ammattilaista. OPINTOMATKAT ovat tuiki tärkeitä. Hannulat tietävät omasta kokemuksestaan, miten laaja ja moni-ilmeinen kirjo sponsorointikäytäntöjä on tarjolla pelipaitanäkyvyydestä kausijulkaisumainokseen. SPONSORIAAMIAISET ovat ravintoloitsijoiden Mikko ja Timo Hannulan vastaus. – Tällainen pieni mutta merkityksellinen huomio on valjastettu meidän ravintoloissamme käyttöön. Tuosta silmät avanneesta matkasta on kulunut vajaat kymmenen vuotta. Ravintolasalit täyttyvät puheensorinasta, kun osallistujat vaihtavat kuulumisiaan ja keskustelevat yhteisesti harrastuksesta. Maakunnassamme on eniten eli 1 851 kappaletta kulttuurialan yhdistyksiä. Tyypillisesti määrä asettuu sataan myytyyn lippuun. Yhteisenä nimittäjänä on harrastava lapsi, jonka lähipiiriin kuuluvat niin vanhemmat kuin sisarukset sekä mummit ja papat sekä muut tukiverkoston jäsenet. – Sponsoriaamiaisilla voi olla ruokailun ja tapaamisten lisäksi jonkinlaista ohjelmaa. – Nokian ja Ylöjärven ravintoloissamme hitti on ollut kautta aikojen pekonibroileri ja Kangasalan ravintolassamme lehtipihvi. Niiden aikana yrittäjäveljekset ovat luoneet toimivan tavan sponsorointiyhteistyölle. – Ravintolamme ovat näkyvästi Kangasalan, Nokian ja Ylöjärven katukuvassa. Yhteishengen lujittuminen on jo arvo itsessään, Hannulat painottavat. Heidän mukaansa hinnan ja annoksen on kohdattava. OPINTOMATKA Amerikkaan avasi Mikko ja Timo Hannulalle tutkimisen ja jalostamisen arvoisen idean sponsoroinnille. Hannuloiden mukaan systeemi on tuottanut jo huikeat 60 000 euroa hyvään tarkoitukseen. maaliskuuta. Kevään 2025 toisen asteen yhteishaku alkaa maanantaina 17. Kumppani saa lippujen hinnasta tietyn osuuden. Veljekset paneutuivat sponsorointihaasteisiin perusteellisesti, ja he löysivät toimivan ja kestävän ratkaisun mukanaololleen yhteiskunnallisestikin tärkeässä asiassa. Ravintola-ala ja -maailma kohtaavat vaikka minkälaisia trendejä ja tuulahduksia
Konsertissa esiintyvät lauluyhtye Aurora fidei Juha Salmesvuoren johdolla, nuori pianistivirtuoosi Antti Pimiä, soitonopettaja ja musiikin monitoiminainen Tuija Peltokoski ja aloitteleva artisti ja tanssin ammattilainen Manu Uimi. klo 18.30 alkaen. Samalla muistutan, myös yhdistyksen tällä palstalla ilmoitetut muut tapahtumat ovat kaikille jäsenille tarkoitettuja. Akaan Seudun Invalidit ry Vielä ehtii. Bussi Viialan taksiasema klo 17.30 ajetaan Lentilän kautta Toijalan torille, mistä lähtö klo 17.45. Helmikuun Tiistaitiimassa 18.2.2025 pitää esitelmän Akaan seurakunnan kirkkkoherra Leena Sorsa aiheesta Kirkon varautuminen. 15.00. Jäsenillassa puheenjohtaja Pekka Ahlfors kertoo poimintoja Toijalan teollisuushistoriasta. 13.30. Kahvitarjoilu. Akaan Sotaveteraanit Tiistaitiima. Su 20.10.2024 Ma 31.3. Ensimmäinen askel-ryhmä aloittaa 12.2. Tule mukaan harjoittelemaan oman älypuhelimen tai tietokoneesi käyttöä yhdessä Kuuloliiton Digitaidot-pelin avulla. Ilmoittautumiset marjatta.a.kivi@gmail.com tai 0400 853 536 21.2. Johtokunta Akaan Seudun Kuulo ry Digityöpaja Sampolassa. Netissä myös ennakkotarjous 2.2. Akaan kansalliset seniorit ry Teatterimatka. Ke 12.2. Su 16.3. Ota mukaan oma käsityösi & tarvikkeet ja tule nauttimaan yhdessä tekemisen ilosta. mennessä, to 20.2. Menemme yhdessä katsomaan Toijalan Näyttämön uutuutta Täältä pesee -komediaa. Akaan Isku ry Akaan Isku toimii. Tervetuloa! Akaan Vasemmistoliitto ry Johtokunnan kokous. Monarilla! Akaan Iskun kevään treenikausi on jo hyvässä vauhdissa, tervetuloa kyytiin! Lisätietoa löydät nettisivuiltamme akaanisku. 17.00 Kiilto Oy, Lempäälä, Sääksjärvi. Lepposet laulelevat ja boccian pelaajat harjoittelevat klo 11. Tervetuloa! Kunta-ja aluevaalehdokkaita tavattavissa. klo10.00. Maksut 7.3. 0400847939 tai s-posti;tanniantti@gmail.com. Tuolijumppa ja askartelu. Kuullaan kesän Tarton matkan suunnitelmista. To 20.2. Hinnasta ilmoitus myöhemmin ja maksetaan ohjeiden mukaan viim. mennessä Antti Tanni p. Ladyja seniorijumpat keskiviikkoisin. Myös tekstiisi sopivat valokuvat lapsuudestasi ovat hyvin toivottuja. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 18.00. Lisäksi keilaus keskiviikkoisin klo 14.00 Akaan keilahallilla. Kahvitarjoilu ja arpajaiset Tervetuloa mukaan toimintaan! Hallitus. 18.30 20.00 VPK, Hämeentie 18, Toijala. Tervetuloa viihtymään! Viialan Työväenyhdistys ry Työväenyhdistys. Muistathan myös, että valtakunnallinen MIELI ry:n Kriisipuhelin auttaa 24 h numerossa 09 2525 0111. Helmikuun kerho. Kylmäkosken Martat ry LC Toijala/Arvo Ylppö Ystävänpäivän hyväntekeväisyyskonsertti. 14.00 SPR:n toimitila Syke, Valtatie 9. Valtatie 7 Akaa. Lisätiedot ja sitovat ilmoitukset 15.2.2025 mennessä Marjalle 040 7785145. Akaan kirkko os. Lumitilanne tietenkin huomioiden. Tunneille ei ole ennakkoilmoittautumista. Viialan Kulttuuriklubi Viialan komediaklubi: ystävänpäiväspesiaali. 17.00 Marin luona Toijalassa. Tervetuloa mukaan. Kaikkia kerhoista kiinnostuneet tervetuloa tutustumaan. Aihetta ei rajata, kunhan pysyt lapsuudessasi. Ida opettaa Sinulle mm. Helsingin museomatka, ma 17.2. tilille FI6354720440021606 ja viite 3146. 10.00 11.00 Kirkkotori 10, 2. Maksu 15.2. Puhe seuran puheenjohtaja Eero Lehtonen. mennessä tilille FI49 5472 0440 0453 32, viite 2325. Ke 12.2. 18.00 Viialan Sampolassa. 15.00. keskiviikko klo 17-19 Kulttuuritalo Laaksolassa. klo 10 boccian peluuta, kahvittelua ja jutustelua. Ke 26.2. Tule käymään niin kerromme lisää! Vuosikokous. Osallistua voit 10-, kuukausitai kausikortilla tai kertamaksulla 10 e. Ke 19.2. Kysymyksiäkin pähkäillään. mielenkiintoista! Tule rohkeasti mukaan! Tervetuloa! Akaan Seudun Ruskat ry Kerhopäivä ja yhdistyksen vuosikokous. Tiistaina klo 9.0 Vauvajumppa 30´. SPR Akaan Osasto Kerran kuussa Kuppila. 17.00 Valtatie 9, Toijala. Ma 17.2. Lähtöajat ja paikat sekä maksaminen ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa. 12.00 Akaan hautausmaa, Jussintie 8 Toijala. Ilmoittautumiset Raijalle puh. Teemme bussilla päiväretken Leivonmäen kansallispuistoon. Toijalan Marttayhdistys ry Hallituksen kokous. Klo 12.00. Kunniakäynti hautausmaalla. Kahvia tarjolla klo 14.30 alkaen. Lempäälän Seudun Samoojat ry Tulevia tapahtumia. asti 2 hlö 32 eur! Ovet aukeavat ja anniskelu alkaa jo klo 19.00. Kevätkokoukselle esitettävät asiat mm. Tarkemmat tiedot julkaisemme helmikuussa. Viialan Komediaklubi tuttuun tapaan Viialan Sampolassa, pe 14.2. Hei Martta! Toijalan Marttayhdistys ry:n vuosikokous 13.3. Tervetuloa mukaan! Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Kesäteatteri 3.7.2025. Ke 19.2. Kaikille avoin matka. Marjukka puh. Ti 18.2. Tervetuloa mukaan! Viialan Eläkkeensaajat ry Tapahtumat. Boccia Ke 19.2. Tänä vuonna juhlitaan Tampere Filharmonian 95-juhlavuotta. Pe 14.2. Tervetuloa. Kokoonnumme joka kuun 3. Tule ottamaan ensimmäisiä askelia yhdessä turvallisessa ja lempeässä ryhmässä! Ryhmiin ilmoittaudutaan ToVoLin MyClubissa tai tunnilla. Ota seurantaan myös seuran sivu Facebookissa. Torstain keskustelukerhot Majakalla, Meijerintie 1B jatkuvat klo 13 parittomilla viikoilla. Lisätiet. sähköpostiosoitteen tekemisen ym. Laita päivä kalenteriisi. Akaan Wanhojen Tovereiden hallituksen kokous pidetään torstaina 13.2.2025 klo 14.00 Viialan Työväentalossa. Teatterimatka bussikuljetuksineen on 70 e/henkilö. Teatteriliput jaetaan ilmoittautuneille Sampolan eteisessä esityspäivänä. Vertaistukiohjaaja Raija Toivonen, p. Yhteinen kahvija pelihetki klo 12. To 13.3. klo 14.00 lukupiiri, tiedustelut Jatta From puh. Ravintola Oskari klo 17.00. Tampere Filharmonian johtajana on kapellimestari Maria Itkonen. mennessä. Aluksi Kotija hoivapalvelu Eijuska esittäytyy ja sen jälkeen on yhdistyksen vuosikokous, jossa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kunta-ja aluevaaliehdokkaitamme tavattavissa kahvittelun ja tärkeiden arkipäivään liittyvien aiheiden kera. Kuumaa juotavaa tarjolla ! Kahvia ja kohtaamisia. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Bingo Klo 10.45. Käytössä Viialan Kuntoaskel tai Toijalan kuntokeskus. 15.00 17.00 Toijalan Sampola, Sampolantie 3. Sampolan jumpat ja pelit 14.2. 0405425115 pe 28.2.2025 mennessä. Viialan Työväenyhdistys. Kampaajan vierailu. Työväentalolla maanantaina 17.2. 040 1922773 toivoo sinun fibrolainen ottavan häneen yhteyttä ja kertovan toiveita aiheista, mitä sisällytettäisiin ohjelmaan. Tilaisuus on avoin kaikille. ruokailu Lounaspirtillä klo 12.30, ilmoittaudu Hillalle puh. Tervetuloa! Vaalit lähestyvät.. Yhteislähtö klo 16.30 Toijalan torilta. Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry Vuosikokous. Leikkaa ohjelma talteen! Täältä pesee. 19.30 21.45 Viialan Sampola, Vakkistentie 5, 37830 Akaa. klo 17 kerhohuoneella. Valtuustoja lautakunta-asiat. Akaan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään helmikuun 12. Kerhossa käsitellään kuntaja aluevaalien ehdokastilannetta Akassa ja Pirkanmaalla. Soittele Heikki 040 5777247 Kylmäkosken Martat ry Vuosikokous. Leivonmäen kansallispuisto. klo 11.00 Kuntosali Viialan Resiinassa joka tiistai klo 15.00-16.00 Tervetuloa kuntoilemaan. Kannattaa nyt heti ilmoittautua minulle! Retken hinta määräytyy lähtijöiden lukumäärän mukaan. Matkan hinta 30e, sisältää matkan, näytöksen ja väliaikatarjoilun. Ohjelmassa sammutusharjoitus Toijalan VPK:n ohjauksessa Hämeentiellä. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Jäsentapaaminen. To 1.5. Risteily Viking Line Gracella 18.3.2025 vielä muutama paikka bussissa vapaana. Tutustu ryhmäliikuntamme aikatauluihin kotisivuillamme tovoli.sporttisaitti.com. Akaan Reumayhdistys ry Tiedoitus fibroryhmäläisille. kahvin. 11.00 Sampolassa. Ke 5.2. Matka avoin kaikille. Ilm. Ulkoilutapahtuma 22.2.: Kokoontuminen Innilän hiihtomajalla. Apua saa myös verkosta osoitteista sekaisin.fi sekä tukinet.net. Kiinnostaisiko marttailu. Kahvitarjoilu. Seuran hallitus laskee kukat Viron vapaussodassa kaatuneiden akaalaisten muistomerkille. Tapahtuman kesto noin 2 tuntia. Kalaveikot kokoontuu TB:n parkkipaille. Maksu viimeistään 28.2. Tarkemmat tiedot julkaisemme maaliskuussa. Esityksenä: Tuntematon Sotilas. Ma 17.2. Tiedustelut ja ennakkoilmoittautumiset tapahtumiin sähköposti lempaalansamoojat(at)gmail.com tai viesti 0405830797 MIELI Etelä-Pirkanmaan mielenterveys ry Tervetuloa keskustelukerhoihin Majakalle. 0400972404, to 27.2. 14 Keskiviikko 12. Ma 17.2. 2025 mennessä Eläkeliiton Akaan yhdistyksen tilille FI1554720450094659, viiteno 2215. Su 16.2. Ti 18.2. Ti 18.2. klo 18.00. Pe 21.2. 14.2. Klo 9.45. Akaan lähitori Lähitorilla vierailulla Akaan Sydänyhdistys. 18.00 SPR:n toimitila Syke Valtatie 9 Akaa. Vaihtotori järjestetään 2.3. Tampereen Työväen Teatteri klo 19.00. Ma 17.2. Tule keskustelemaan ja kyselemään mieltä askarruttavista asioista. 14.00 16.00 Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. krs. Tuotto käytetään lyhentämättömänä vanhusten virkistystoimintaan Akaan alueella. Ma 24.2. Kuppilassa on Ystävänpäivä-teema ja nautitaan Aksborg-yhtyeen musiikista ja runonlausunnasta. Torstaina 20.2. Viime tapaamisessa 28.1.2025 päätettiin ryhmän jäämään tauolle vähäisen osallistumisen vuoksi. klo17.30. Ray Cooney, Homma hoidossa Rouva Ministeri. 18.00 Viialan Työväentalo. Tuen saa 20 ensin ilmoittautunutta jäsentä. Lisätietoja kotisivuiltamme akaaseura.fi/uutiset tai J Kososelta 044 972 4708. Akaan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys ry Vuosikokous /Johtokunnan järjestäytymiskokous. Teatterilippu ja väliaikakahvi yhteensä 20 e. Kokouksessa käsitellään sääntöjen yhdeksännen pykälän asiat. klo 18.00 Haavistontie 7, Kylmäkoski, 4H:n tilat. Ti 18.2. Tervetuloa! Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Tervetuloa liikkumaan hyvässä seurassa!. 20,00 e sis. työväentalo. klo 9.00. Käsityötapaaminen. Akaa-Seura kutsuu tulevan 70-juhlavuotensa kunniaksi juuri Sinua kirjoituskilpailuun teemalla: Lapsuuteni Toijalassa. Pe 14.2. Boccia. Lähitorilla Akaan Sydänyhdistyksestä Marjatta Kivi puhumassa sydänasiaa. Liput: netistä tai ovelta 19 eur +palvelumaksu / 25 eur. Tervetuloa mukaan kahvittelemaan! Ensiapuryhmä. Ke 12.2. To 20.2. 040 845 8819 t. klo 9.00 boccia, 10.30 kahvit, klo 11.00 helmikuun luento. Jäsen/Johtokunnan kokous. Kulkupoletin jäsen maksaa itse. Seuraava tapaaminen 19.3. Klo 10.15. To 3.7. Lions Club Toijala/Arvo Ylppö järjestää Ystävänpäivän hyväntekeväisyyskonsertin Akaan kirkossa sunnuntaina 16.02. Akaan seudun Sukututkijat ry Jäsenilta. 9.00 11.00 Viialan torilla. Voit kirjoittaa useammankin tekstin, sillä yhden tekstin pituus saa olla tietokoneessa 3000 merkkiä välilyönteineen (kaksi konekirjoitusliuskaa). Kun vallan huipulla tunaroidaan, niin farssihan siitä tulee, jossa vauhti, vilinä ja vaaralliset tilanteet seuraavat toisiaan. Herrat ovat herkkäuskoisia -näytökseen. Ti 25.2. Käsitellään yhdistyksen säännöissä kokoukselle määrämät vuosikokousasiat. Tuki koskee 10-korttia. Työpajan ohjaa Kuuloliiton asiantuntija Iida Heinämäki. päivänä 2025 klo 13.30 Metsola-salissa Valtatie 5, Akaa. Odotamme kirjoituksia kaiken ikäisiltä. Kampaaja tulee klo 15 kertomaan hiusten kotihoidosta ja tuotteista. Tiistaina 18.2. Su 23.3. klo 13.00 Pyynikin kesäteatteriin Tampereelle. Tervetuloa! Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Teatterimatka Nokialle. Soittele tai lähetä tekstiviesti rohkeasti Raijalle, näin toivottavasti saisimme toiminnan jatkumaan. Luvassa ystävänpäiväspesiaali, pääesiintyjänä Johanna Tohni! Tapahtuma on K18. Tlan Kuntokeskuksesta luennoimassa Arttu Salminen liikunta/diabetes. Käteismaksumahdollisuus ja myös tuotetarjouksia. Pe 21.2. Tilaisuudessa on Pirkanmaan SDP:n piirin toiminnanjohtaja Harri Sandell. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Helmikuun ohjelma. Tervetuloa! Akaan Rotaryklubi ry Viikkotapaaminen. 14.00 16.00 Syke, Valtatie 9 Akaa. klo 19.30-21.45. Ti 18.2. Pe 14.3. 18.30 20.30 Viialan Sampolassa. marjukka. La 17.5. Tule juttelemaan ajankohtaisista asioista ehdokkaidemme kanssa. Sontulantie 2. klo 10.00 sukututkimus. Osallistuaksesi et tarvitse aiempaa osaamista. Ti 4.3. 0405637287 pe 14.2. Akaan Wanhojen Tovereiden helmikuun kerho pidetään keskiviikkona 26.2.2025 klo 14.00 Metsola-salissa Valtatie 5 Akaa. klo 10.00 Hyvän mielen kulttuurikerhossa yhdyssanat kateissa. Kunnon toimintaa. Hiihtoretki suuntautuu Lastusten koululle (ja takaisin). Ma 3.3. Keppijumppa ja Lauluryhmä Pirteät. Itämainen tanssi -kerho sunnuntaisin klo 17-18.00. Maanantain Hyvän Mielen kerho joka viikko klo 13. Tilassa on induktiosilmukka ja kirjoitustulkkaus. Tervetuloa keskustelemaan kerhoon. Akaan Wanhat Toverit Hallituksen kokous. Klo 12.00. Juodan Viron itsenäisyyspäivän kahvit. Ma 17.2. Naisjaoston kerhotoimintaa, askartelua keskiviikkoisin työväentalolla klo 1719.00. Sitovat ilmoitukset 15.2.2025 mennessä Kari Pajariselle puhelimitse 0400 621884, s-postilla akaan.invalidit (at) gmail.com tai jonkin tapahtuman yhteydessä suullisesti. Viialan Työväentalo. klo 11-14 Viialan Sampolassa. Ilmoittaudu mahdollisimman pian, viimeistään 30.4. To 13.2. klo 9.00 boccia, skipbo, klo 13.00 neulekerho, ma 24.2. nikkila@gmail.com Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjema. Unelmien vappukonsertissa soivat yleisön valitsemat suosikkisävelmät, solistina baritoni Waltteri Torikka. mennessä, varauksen vuoksi.Tarkempia tietoja saat ilmoittautumisen yhteydessä. Vuosikokouksen jälkeen uusi johtokunta kokoontuu järjestäytymiskokoukseen. Tukea kuntosali toimintaan. fi. Lumikenkäilyretkiä heti, kun tulee lunta, kokoa ryhmä ja kysy. klo 17.00 SPR Akaan osaston Sykkeen tiloissa. Seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa! Viialan Eläkeläiset ry Toimintaa Viialan Sampolassa. Teemme yritysvierailun Lempäälään Kiilto Oy:n tiloihin. Olethan muistanut Teatterin Sampolassa Maksu 15.2. To 13.2. Viite 1232. Yhdistyksen tuki on 30 e / jäsen. Kahvit. Ajo-ohjeet löydät myös kotisivuilta. Ti 18.2. 14.30 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa, Toijala. 25.3. 17.00 19.00 Saunatie 4, Toijala. helmikuuta 2025 Akaan Seutu Akaa-Seura ry Tervetuloa kirjoittamaan kotiseutusi historiaa. Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa, Toijala. mennessä Akaan Seudun Invalidit ry tilille: FI97 5472 0440 0213 82. To 13.2. tilinpäätös. TaideAkaa ry Vappukonsertti Tampere-talossa. To 13.2. Käsiohjelma 20 e. Kerrothan myös ruokarajoitteesi. Metalliveteraanien teatterimatka alk
– Jos vertaan että kävisin salilla tai somettaisin, niin kyllä tästä paljon enemmän itselle jää käteen, Karén komppaa. helmikuuta. Yhteislaulut järjestää Kylmäkosken kappeliseurakunta. Harrastajateatteri vaatii työmäärällisesti jopa yhtä paljon kuin ammattiteatteri. Luottamus on tärkeää näyttelijöiden välillä. LC Toijala/Arvo Ylppö KULTTUURI Toijalan Näyttämö valmistautuu rahanpesukomediaan Mokan sattuessa vastanäyttelijän tärkeä tehtävä on pelastaa tilanne. Harrastus perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, joten kaikki näyttelijät, puvustajat, lavastajat ja muu työryhmä tulevat omien päivätöidensä jälkeen tekemään yhdessä teatteria. Niko Kettunen SAMA lause tulee kuin yhdestä suusta kaikilta Toijalan Näyttämön harjoituksiin kokoontuneilta: ihmiset ovat teatteriharrastuksessa parasta antia. Älä jää paitsi – lue, mitä tulevaisuus voi tarjota! Tulossa! ura Ja opinnot TEEMALEHTI kE 19.2.2025 MAINOS Ystävänpäivän konsertti su 16.2. Aikuisten kanssa leikkiminen on myös paljon kivempaa kuin lasten kanssa leikkiminen, koska aikuiset leikkivät enemmän mukana, pian kymmenen vuotta Toijalan Näyttämöllä mukana ollut Sanna Haapaniemi myöntää. Toisinaan näyttelijöitä joudutaan etsimään oman teatterin ulkopuolelta, jotta saadaan rooleihin sopivat henkilöt. Hän soitti pianon lisäksi myös urkuja, sähkösoittimia ja harmonikkaa. Jos kaikille ei ole tarjota roolia, etsitään muita työtehtäviä. Hae teemasta inspiraatiota ja kehitä omaa osaamistasi ja edistä uraasi. Raimo Roiha (1936–1991) oli suomalainen viihdemuusikko, pianisti ja säveltäjä, joka on edelleen yksi Suomen eniten levyttäneistä studiomuusikoista. Työpanosta ja osaajia tarvitaan esimerkiksi kahviossa, lipunmyynnissä sekä valoja äänipuolella. Anne Nuotio (vas.), Sanna Haapaniemi, Jenni Karén ja Jari Kangas Täältä Pesee! -näytelmän harjoituksissa. TOIJALAN Näyttämön kevään näytelmässä on vain seitsemän roolia, mutta useisiin näytelmiin kaivataan paljon enemmän näyttelijöitä. Uutta näytelmää harjoitellaan usein kolme kertaa viikossa, ja ensi-illan lähestyessä tahti kiihtyy. Toijalan Näyttämön puheenjohtajan Jaana Saarela on hakenut näyttelijöitä myös lehti-ilmoituksien sekä TikTok-videoiden avulla. Näytelmän toisen pääroolin esittää Jari Kangas, jonka roolihahmo johtaja Kosola on ajautunut rahanpesuun ja koettaa päästä rehellisen ihmisen maineeseen, mutta onnistuu sotkemaan syyttömät alaisetkin likaiseen rahanpesuun. Ensi-ilta on 22. – Täältä on löytynyt aivan kuin uusi perhe, viime talvesta asti mukana ollut Jari Kangas toteaa. Ensimmäiset harjoitukset olivat jo syyskuun lopulla. NÄYTELMÄSSÄ mukana oleminen tarkoittaa usein myös sitä, että muuta vapaa-aikaa ei pahemmin ole. Kuva: Niko Kettunen Yhteislauluja Kylmäkosken seurakuntatalolla ENSI sunnuntaina 16.2. Näyttelijöitä on metsästetty jopa Tampereelta tai Hämeenlinnasta asti. lauletaan tunnetun viihdemuusikon Raimo Roihan lauluja Iltapäivän yhteislauluja -tilaisuudessa Kylmäkosken seurakuntatalolla. Roihan lauluja ja kansainvälisiä ikivihreitä laulattaa Pertti Vesterholm kello 15 alkavassa tilaisuudessa. Kaksi näyttelijää on löytynyt improkursseilta. On kamalaa katsoa esitystä, jossa ei ole rooliin sopivaa näyttelijää. Onneksi saadaan ajoissa harjoitusaikataulut, niin ne voi antaa pomolle sitten eteenpäin, Anne Nuotio naurahtaa. Olisi liikaa vapaata ja joutuisi lähtemään salille. – Työvuoroja pitää säätää myös sen mukaan, että pääsee harrastamaan. Pimeän rahan jemmailu ja hätävalheet kasvavat hullunmyllyksi, josta on pakko selvitä tai linnatuomio uhkaa. Kaikki ovat sydämellä mukana, hehkuttaa 50-vuotista taiteilijajuhlaansa viettävä ammattiohjaaja Rauli Jokelin. – On tärkeää, että roolissa on sen tyyppinen ihminen kuin siihen tarvitaan. TEATTERI on myös harrastus, joka vaatii harrastajilta paljon sitoutumista. Lauluja ovat muun muassa On meri ikuinen, Tallinnan illat, Ramona ja Cherbourgin sateenvarjot. Mokan sattuessa lavalla vastanäyttelijän tärkeä tehtävä on osata pelastaa tilanne. Vaikka tämä on harrastajateatteri, niin haluan tehdä tätä ammattimaisesti, Saarela sanoo. Tänä keväänä Toijalan näyttämöllä esitetään Rauli Jokelinin ohjaama ja käsikirjoittama Täältä pesee! -rahanpesukomedia. – Meillä on täällä todella hyvä porukka tekemässä näytelmää ja arvostan hirveästi heitä, jotka haluavat tulla tänne oma työnsä jälkeen. Kaikille teatteri on rakas harrastus, johon riennetään töiden jälkeen usean kerran viikossa. helmikuuta 2025 Akaan Seutu Paikallislehdessä pureudumme ajankohtaiseen teemaan Ura ja opinnot. 15 Keskiviikko 12. – Olen miettinyt, että jos menisi vaikka kerran viikossa työväenopistolle maalamaan tauluja, niin tässä harrastuksessa on paljon helpompi päästä lähelle ihmisiä ja ystävystyä syvällisellä tasolla, Jenni Karén pohtii. – Mitä sitä oikein tekisi kaikella vapaa-ajalla, jos ei olisi täällä. Akaan kirkossa klo 18 Monipuolinen ohjelmisto klassisesta musiikista tunteella esitettyihin ikivihreisiin helmiin. Harjoitusajakohdat ajoittuvat usein kuitenkin pidemmälle aikavälille iltoihin ja viikonloppuihin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja siellä on kahvitarjoilu.
tammikuuta. – Lähdemme liikkeelle näin aikaisin sen takia, että maistamattomasta maaliskuusta on tullut pääsiäisestä lähtien hiljaisempi jakso, sanoo kansanterveysja raittiussihteeri Heli Mattila. Itämainen broilerikastike, riisi Tiistai 18.2. Paikalle saadaan myös elävää musiikkia, kun Akaan oma Aksborg-yhtye tulee musisoimaan laulusolistinaan Kastehelmi Aho . Hyväntekeväisyyskonsertti Akaan kirkossa LIONS Club Toijala/Arvo Ylppö järjestää hyväntekeväisyyskonsertin Akaan kirkossa Toijalassa sunnuntaina 16. helmikuuta 2025 Akaan Seutu TAAS eletään sitä aikaa talvesta, että ystävänpäivä on jo tällä viikolla. Syntymämitat olivat 3310 grammaa ja 49 senttiä. Seuraavana vuonna innostus laantui, ja nimiä tuli alle 400. Lihakeitto, kaurapala, lanttu Torstai 20.2. helmikuuta. kello 14. Sykkeen kuppilassa vietetään ystävänpäiväetkoja Akaan kaupunginkirjaston varatuimmat kirjat Satu Rämö: Rakel Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö Enni Mustonen: Matriarkka Maija Kajanto: Kardemummajoulu Anna Harju: Jäljet Anni Kytömäki: Mirabilis Varpu Hintsanen: Epäonnistumisia Markus Nummi: Käräjät Anneli Kivelä: Katajamäki riemuitsee Maija Kajanto: Pyykkipäivä Viikon kiinnostavat Jenna Kostet: Pohjolan taruja Laura Arffman: Avoin – Krista Pärmäkoski Eniten uusia varauksia viime viikolla Pirkanmaan kirjastoissa Anna Harju: Jäljet Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö Sirkku Peltola: Kärpäset Venla Jyrkinen: Eläinlääkärinä revontulten mailla Marjo Heiskanen: Magdan aaria Tove Jansson: Kesäkirja Johanna Vuoksenmaa: Suurenmoinen matka Rony Smolar: Setä Stiller Richard Osman: Ratkomme murhia Ann-Christin Antell: Valkea lilja Lounaaseen sisältyy salaatti ja keitto lounaaseen tuorepala ja salaatti. Näitä julisteita levitetään eri puolille Viialaa ajankohtaisesta asiasta muistuttamaan. Muutokset ovat mahdollisia. Maistamatonta maaliskuuta vietetään Viialassa jo kolmatta kertaa. SPR:n Kerran kuussa -kuppilassa juhlitaan tuota päivää hieman etuajassa, kuppila avautuu ystävällisissä merkeissä keskiviikkona 12.2. Käsiohjelmia myydään ennakkoon Parturi-kampaamo Vehmaalla, Vaateliike Huuskalla, Hiusstudio Artissa, Parturi-kampaamo Sirpalla ja hieroja Anniina Joelalla, ja niitä voi ostaa myös klubilaisilta. MARIA ja Mikko Taloselle Toijalaan syntyi poika Taysissa keskiviikkona 29. Esiintyjistä Antti Pimiä sijoittui toiseksi tammikuun lopussa Leevi Madetojan pianokilpailussa 13–16-vuotiaiden sarjassa. Tonnikalapasta TARJOTIN TAPAHTUMIA KIRJASTON VIIKON VARATUIMMAT VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI VAUVAUUTISIA RUOKALISTA Akaan koulut, päiväkodit ja vuoropäivähoito Torstaina 14. Syksyllä käydystä koululaisten piirustuskilpailusta on valittu kolme työtä, joista on painettu julisteita. AKAALAISILLE Susanna Aistolalle ja Jukka Tuomiselle syntyi tyttö 29. Riitta Mäkelä Maanantai 17.2. tammikuuta kello 2.40 Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Kello 18 alkavassa konsertissa esiintyvät Kylmäkoskelta kotoisin oleva, nykyisin Tampereella asuva artisti ja tanssin ammattilainen Manu Uimi , 16-vuotias pianistivirtuoosi Antti Pimiä Kangasalta, soitonopettaja ja musiikin monitoiminainen Tuija Peltokoski Valkeakoskelta sekä lauluyhtye Aurora fidei Akaan seurakunnan kanttorin Juha Salmesvuoren johdolla. Maistamaton maaliskuu -kampanjan aikana voi mainiosti panna myös haasteet kiertämään. 16 Keskiviikko 12. Listat jaetaan tänä vuonna liikkeisiin ja tehtaisiin jo helmikuun puolella. Pienokaisen syntymämitat olivat 51 senttiä ja 3390 grammaa. Spagettilihavuoka, tomaattiketsuppi Keskiviikko 19.2. Kappaleiden sanat ja sävelet ovat peräisin Harri Heiniön kynästä. Kuppila toimii SPR Akaan osaston toimitila Sykkeellä Toijalassa osoitteessa Valtatie 9. Konsertin tuotto käytetään vanhusten virkistystoimintaan Akaan alueella.. Maistamaton maaliskuu -listoille nimensä kirjoittaneiden kesken arvotaan maaliskuun lopulla palkintoja. ilmestyy pian listoja, joihin jokaisella 18 vuotta täyttäneellä viialalaisella on mahdollisuus kirjoittaa nimensä ja osallistua siten Maistamaton maaliskuu -kampanjaan, toisin sanoen lupautua olemaan käyttämättä alkoholia maaliskuussa. Pinaattiohukainen, perunasose, puolukkahillo Perjantai 21.2. Konsertin teemana on ystävyys, lähimmäisenrakkaus ja toinen toistemme tukeminen levottomina aikoina. Isosisko on Helmi Maaria Tuominen . Luvassa on mukavaa ohjelmaa, runonlausuntaa, talvista tietokilpailua ja arvoituksia. Kotona vauvaa odotti isoveli Olli . Ovet kirkkoon aukeavat kello 17.15, jolloin alkaa käsiohjelmien myynti. Konsertissa piti alun perin esiintyä Edith Piafin roolissa Viialan teatterissa esiintynyt Anniina Tapioharju , mutta hän joutui perumaan osallistumisensa. helmikuuta 40 vuotta sitten Viiala-Lehti 1985 Maistamatta maaliskuussa LIIKKEISIIN, tehtaisiin ym. Kuppilassa myös kahvitellaan ja nautitaan leppoisasta yhdessäolosta. Pimiä soittaa konsertissa Frédéric Chopinin sävellyksiä. Lisäksi maito, leipä ja levite. Raittiussihteeri toivoo nimiä listoille kertyvän tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin. Aikaisempina vuosina on jo selvästi nähty, että viinankäyttö on vähentynyt maaliskuun aikana. Konsertissa kuullaan myös Akaan seurakunnan kirkkoherran Leena Sorsan mietteitä ystävyydestä. Ensimmäisenä vuotenaan 1983 Maistamatonta maaliskuuta kampanjoitiin runsaasti, ja lähes 900 viialalaista kirjoitti nimensä listoille
Uusia työpaikkailmoituksia julkaistaan koko kampanjan ajan. mitä palveluja sinulla on tarjolla Akaassa. Saarioispuolen Metsästysseura VUOSIKOKOUS Juhansalilla torstaina 27.2. PAPERILEHDEN JAKELUHÄIRIÖT: Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/ mpm). asti Hyvänmielen kuvia ja runoja -näyttely, Kaisa-Reeta Järvenpään teoksia, Suvi-Marja Holkeri-Salmesvuoren runoja. Työnantaja, vielä ehdit mukaan! Jätä ilmoitus kampanjasivustolla. Yrittäjä, lähde mukaan mainoksellasi Yrittäjä, lähde mukaan mainoksellasi ja kerro lukijoillemme, ja kerro lukijoillemme, mitä palveluja sinulla on tarjolla Akaassa. Soita 050 564 2393 /Leena. klo 17.30–18.30 Kirjailijavieraana Merja Mäki Viialan kirjasto Vilkku keskiviikkoisin klo 18–18.30 Satutuokio yli 3-vuotiaille ke 12.2. 040 531 6903 Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Hakuilmoitus löytyy kokonaisuudessaan Cloudia-tarjouspalvelusta osoitteesta www.tarjouspalvelu.fi/akaa. Haemme Arajärven uimarannan alueelle vuokralaista/toimijaa, joka vastaa alueen kehittämisestä, ylläpidosta ja toiminnan järjestämisestä. 10–12 Omadigikerho: Kulttuurilaitosten palveluja netissä, matkahuollon ja VR:n lipunmyyntija reittipalvelut, karttapalvelut pe 28.2. klo 18–19.30 Vaikea vihapuhe – masentava maalittaminen, mediatutkija Paula Haara, järj. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. klo 18.30. Demokratiahanke, Akaan Seutu ja Akaan kaupunginkirjasto pe 14.2. klo 16 alkaen Pehmojen karkausyö, tuo oma pehmo viettämään yö kirjastossa! to 20.2. klo 17–18 Ilta Akaan Seudun kanssa, päätoimittaja Jarno Keskinen, järj. alv 10 % Jatkuva täystilaus 3 kk 44 euroa 6 kk 79 euroa 12 kk 139 euroa Jatkuva digitilaus 1 kk 8,90 euroa 3 kk 26 euroa 6 kk 49 euroa 12 kk 89 euroa ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. 17 Keskiviikko 12. Yleisötilaisuuden aiheena on kiinteistönmuodostus Alkkulan asemakaava-alueella. klo 18 kahvila Haihussa. Päiväjakelualueella ota yhteyttä tilaajan asiakaspalveluun. Akaan kaavoitus ALKKULAN ASEMAKAAVA YLEISÖTILAISUUS II Katso lisää: akaa.fi Akaan oma kesätyökampanja Löydä kesätyö Akaasta on jälleen käynnissä. sähköpostit: etunimi.sukunimi@akaanseutu.fi TILAAJAN ASIAKASPALVELU: akaanseutu.fi/omapalvelu tilaukset@akaanseutu.fi 010 5844 170* (arkisin klo 9–12.30 ja 13–15) *Puhelun hinta määräytyy soittajan operaattorin hinnaston mukaan. LÖYDÄ KESÄTYÖ AKAASTA –kampanjasivusto avattu Katso lisää: akaa.fi AKAAN KAUPUNKI Viialan Naisvoimistelijat ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS keskiviikkona 19.2. Christa Ahonen: Näkyväksi, näyttely ti 4.3. lehtemme teemana on Osta omasta kaupungista. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. KUSTANTAJA: Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén ISSN 1239-4343 MAINOSHINNAT: Tekstissä 1,56 €/pmm + alv 25,5 % Lisätiedot: akaanseutu.fi/mediakortti TILAUSHINNAT: Hinnat sis. klo 10–12 Omadigikerho: Oma Säästöpankin verkkopalvelut pe 28.2. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. klo 10–12 Digivertaisopastus senioreille, varaa aika to 20.2. Kampanja-aika on 1.2.–31.3.2025. klo 17–18 Tule lukemaan lukukoiralle!, varaa aika ti 18.2. Nimet: luontoa ja maisemia, Jarkko Patanan valokuvanäyttely pe 7.3. Akaan kaupunki omistaa Viialassa Arajärvellä yleisen uimarannan sekä saunat, joiden lisäksi alueella sijaitsevat kaupungin vuokraama maja sekä majoitusmökit. Lisätietoja: akaa.fi/kirjasto ja kirjaston Facebook! AKAAN KAUPUNGINKIRJASTOSSA TAPAHTUU Katso lisää: akaa.fi. Tervetuloa! Johtokunta Kiinnostaako tulevaisuus. klo 10–12 Digivertaisopastus senioreille, varaa aika ti 11.3. ma 3.–28.3. Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@akaanseutu.fi Painopaikka: SanomaManu Oy, Tampere VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Osta omasta kaupungista. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen Puh. klo 17–18 Tule lukemaan lukukoiralle!, varaa aika Akaan pääkirjasto Köyvärintie 1, 37800 Akaa, kirjasto@akaa.fi, 040 335 3600 Palveluaika: ma–ti, to klo 12–19, ke, pe 10–16 Omatoimiaika: ma–ti, to 10–12, ke 16–19, pe 16–18, la–su 9–17 Viialan kirjasto Vilkku Solmukatu 3, 37830 Akaa, viialankirjasto@akaa.fi, 040 335 3620 Palveluaika: ma–ke 13–19, to–pe 10–16 Omatoimiaika: ma–ke 12–13, to–pe 16–19, la–su 10–14 Näyttelyt avoinna kirjaston palveluaikoina. Akaan alueen avoimet kesätyöpaikat on koottu kätevästi yhteen paikkaan sivustolle www.akaa.fi/loydakesatyoakaasta. klo 10–12 Omadigikerho: Kirjaston palvelut verkossa pe 21.2. KOKOUKSET TYÖSUORITUKSET RIVI-ILMOITUKSET MYYDÄÄN • Koivu-ja sekaklapia. Hakemukset tulee jättää sähköisesti tarjouspalvelussa liitteineen ti 18.2.2025 kello 10 mennessä. klo 17–18 Tule lukemaan lukukoiralle!, varaa aika ma 3.–28.3. P. lehtemme teemana on 26.2. klo 15–19 Harry Potter –tapahtuma pe 28.2. 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Ostetaan omasta Ostetaan omasta kaupungista kaupungista Ota yhteyttä niin kerron lisää! UUTISMEDIAN LIITON JÄSEN akaanseutu.fi Alventie 4 37800 Akaa Avoinna ma klo 9-13 Muulloin sopimuksen mukaan Akaan paikallislehti Perustettu 1916 Toijalan Sanomat TOIMITUS: toimitus@akaanseutu.fi Päätoimittaja Jarno Keskinen 044 755 7248 Tarja Antola 044 755 7211 Milla Mäkipää 044 755 7313 ILMOITUKSET: ilmoitukset@akaanseutu.fi Asta Kohonen, 044 347 7404 mainosvalmistus, 044 755 7212 Henkilökoht. Arajärven alueen toimijahaku käynnissä Katso lisää: akaa.fi Tervetuloa Alkkulan asemakaavamuutoksen toiseen yleisötilaisuuteen 17.2.2025 klo 17.00 Viialan kirjasto Vilkun Viiala-saliin. klo 10–12 Omadigikerho: Akaan kaupungin digitaaliset palvelut ma 10.3. klo 19 Kirjallisuuspiiri to 6.3. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Tilaisuudessa on varattu aikaa keskustella kiinteistönmuodostuksesta, esittää kysymyksiä ja tarjolla on kahvia/mehua. asti Erik Taberman: Hyperluonnollisia tutkielmia, näyttely ma 3.3. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/rivi-ilmoitukset/ Akaan pääkirjasto ma 17.2. Demokratiahanke ja Akaan kirjasto ke 5.3. klo 17.30–19 Historialukupiiri, aiheena Järnefeltit to 20.2. klo 17.30 Nuorten oma lukupiiri to 27.2. helmikuuta 2025 Akaan Seutu 26.2. ENNUSTAN korteista vuosien kokemuksella. Valmiit aineistot ma klo 10
Toimitusaika 1-3 vrk. 050 562 6215 ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu Kotitalouksien pyykit, Kotitalouksien pyykit, työvaatteet, matot. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. vakiovärit. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Nurkkalistat Tippalistat Tippalistat Päätylistat Päätylistat Ikkunalista Ikkunalista Myös kaikki kylmäalantyöt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 18 Keskiviikko 12. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Yksityisille ja yrityksille. 045 674 2612 Jalkojenhoitoa Myös kotija laitoskäynnit 0400 987 966 0400 987 966 Hieronta Hieronta Vyöhyketerapia Vyöhyketerapia Pitopalvelu Pitopalvelu Allin Apu Allin Apu Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. Meiltä uusia Plussa-etuja joka kuukausi! Asianajaja Petri Tolppa p. (06) 781 0770 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.10.2016 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.3.2018 APTEEKKI Millerin kauppakeskus Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa puh. listapituus 3200 mm. TERVETULOA MEILLE KYLMÄKOSKEN APTEEKKIIN! Keskuskatu 47 Puh. Max. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . 03-542 4230 ark. 045 184 9184 Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. 050 410 5670 (8,4 snt/min.) Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Kyrölä P. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Akaa Urjala hoitolacoconainen.com p. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com LÄMPÖPUMPUT www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi HHUUVVIILLAAM MEESSTTAARRIITT JarPitek Oy Jari Pirinen 0400 540 375 Mökkitalkkaripalvelut • Korjausrakennuspalvelut Huolenpitopalvelu •Kiinteistön huolto Talokirjan luominen • Tontin raivaus ja siivous Pihaja ongelmapuiden kaadot Arboristipalvelut 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. Me Me tunnemme tunnemme Volvosi. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Multikaara Huolto Oy • A • Aina ajantasainen huolto-ohjelma ina ajantasainen huolto-ohjelma • O • Ohjelmistopäivitykset hjelmistopäivitykset • V • Virallinen huoltotodistus irallinen huoltotodistus • H • Huomioimme myös uomioimme myös huolto-ohjelman huolto-ohjelman ulkopuoliset tyyppivikakohteet ulkopuoliset tyyppivikakohteet Jo vuodesta 1985. 040 124 2566 www.kylmakoskenapteekkif.i Olemme avoinna: ma-pe 9.30-17, la 10-15 Sunnuntaisin suljettu. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. 25,5 % VIIKKO 1X60 TAI 2X30 28 EUROA + ALV. Tuukka Hakkarainen 040 174 3010 . (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.–30.11.2013 APOTEKET MEDI APTEEKKI Vi betjänar Palvelemme vardagar 9-20 arkisin lördagar 9-18 lauantaisin söndagar 12-18 sunnuntaisin Prisma-Center Jakobstad, Pietarsaari, tel./puh. tuukka@ogz.fi EDULLINEN VIIKKOHINTA, JATKUVA NÄKYVYYS SEKÄ 12 700 SILMÄPARIA JOKA VIIKKO! 1X30 16 EUROA + ALV. helmikuuta 2025 Akaan Seutu AKAANSEUTU.FI/ PALVELUHAKEMISTO PALVELUHAKEMISTO KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy ASIANAJOTOIMISTOT KOTIJA SIIVOUSPALVELUT AUTOILUPALVELUT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI ERIKOISLIIKKEET HYVINVOINTIPALVELUT HYVINVOINTIPALVELUT KIRPPUTORIT KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ LUKITUSJA TURVAPALVELUT PESULAPALVELUT KULJETUSPALVELUT KIINTEISTÖHUOLLOT Ammattitaitoinen välittäjä apunasi asunnon myynnissä. 040 557 2458 Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Volvosi. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! NUOHOUSPALVELU M. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. P. 9-19 la 9-15 su 10-14 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 0203 32890 (8,4 snt/min) VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Seija Nurmela sekä Silmätautienerikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. 040 126 1355 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 9–17 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-18 pe 8-16 Puh. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA KOTIPALVELU 040 546 5639 / Sari Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa Puh. 03 543 5076 Avoinna ark. Pyydä tarjous! Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 041 319 9311 Kaivuja Kaivuja kuormaustyöt kuormaustyöt Manu Salminen • 0400 424789 Manu Salminen • 0400 424789 www.lempesti.fi 050 443 2484 lempesti@lempesti.fi Siivouspalvelut kotiin ja yrityksille myös hoiva-, remontointija pihatyöpalvelut. 050 562 6215 p. Jo vuodesta 1985. 25,5 % VIIKKO OTA YHTEYTTÄ ILMOITUKSET@AKAANSEUTU.FI ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI AJANVARAUS 045 1877 441 SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B VALKEAKOSKI PROTEESIEN KORJAUS, KOKOPROTEESIT JA POHJAUKSET KOSKINHAMMAS.FI VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. 25,5 % VIIKKO 2X50 50 EUROA + ALV. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. työvaatteet, matot. 6.30–19, la 8–19, su 9–19 www.nestetoijala.. Yksityisille ja yrityksille. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi KELA TAKSI 1892 TAKSI JARMAS 040 579 9949 0800 415 710 | auto 1892 Hämeentie 46, Toijala, p. ?????????. www.eijuska.fi P
Akaalaiset kohtaavat 2.3. Jukka Koskinen TOIJALAN Pallo-49 otti miesten Futsal-Ykkösessä ison päänahan viime lauantaina. Ainakin puolustuspelin osalta ottelu oli yksi Topan parhaista Futsal-Ykkösessä. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Kuva: Juha Pietikäinen AKAAN Seudun verkkosivun viikon kysymys koski susia. Hieno avausjakso Topalta, joka puolusti aluettaan todella tiiviisti. helmikuuta 2025 Akaan Seutu AKAANSEUTU.FI/ PALVELUHAKEMISTO PALVELUHAKEMISTO KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy ASIANAJOTOIMISTOT KOTIJA SIIVOUSPALVELUT AUTOILUPALVELUT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI ERIKOISLIIKKEET HYVINVOINTIPALVELUT HYVINVOINTIPALVELUT KIRPPUTORIT KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ LUKITUSJA TURVAPALVELUT PESULAPALVELUT KULJETUSPALVELUT KIINTEISTÖHUOLLOT Ammattitaitoinen välittäjä apunasi asunnon myynnissä. Vahvasti puolustaneet akaalaiset ottivat komean voiton lukemin 4–1 (3–0). Yksityisille ja yrityksille. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Toimitusaika 1-3 vrk. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Nurkkalistat Tippalistat Tippalistat Päätylistat Päätylistat Ikkunalista Ikkunalista Myös kaikki kylmäalantyöt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 03-542 4230 ark. Yksityisille ja yrityksille. Jo vuodesta 1985. tuukka@ogz.fi EDULLINEN VIIKKOHINTA, JATKUVA NÄKYVYYS SEKÄ 12 700 SILMÄPARIA JOKA VIIKKO! 1X30 16 EUROA + ALV. Volvosi. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. 045 674 2612 Jalkojenhoitoa Myös kotija laitoskäynnit 0400 987 966 0400 987 966 Hieronta Hieronta Vyöhyketerapia Vyöhyketerapia Pitopalvelu Pitopalvelu Allin Apu Allin Apu Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 2–0:aan kotijoukkue siirtyi Ossi Kivipuron lauottua pallon Ilves-vahti Iiro Kaislan längistä sisään. työvaatteet, matot. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Multikaara Huolto Oy • A • Aina ajantasainen huolto-ohjelma ina ajantasainen huolto-ohjelma • O • Ohjelmistopäivitykset hjelmistopäivitykset • V • Virallinen huoltotodistus irallinen huoltotodistus • H • Huomioimme myös uomioimme myös huolto-ohjelman huolto-ohjelman ulkopuoliset tyyppivikakohteet ulkopuoliset tyyppivikakohteet Jo vuodesta 1985. Kysymykseen ”Oletko nähnyt susia tänä vuonna?” vastasi 89 henkilöä, joista 20 on nähnyt suden ja 69 ei ole nähnyt sutta. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! NUOHOUSPALVELU M. Mahdollisuudet lisämaaleihin haihtuivat vierailta Tiensuun punaisen kortin myötä ajassa 37.48. Tuukka Hakkarainen 040 174 3010 . Ilves-kapteeni Akseli Tiensuun punainen kortti tuli vasta reilu kaksi minuuttia ennen pelin päättymistä. TERVETULOA MEILLE KYLMÄKOSKEN APTEEKKIIN! Keskuskatu 47 Puh. Kyllä En. Alastaron Urheilijat kotona. Me Me tunnemme tunnemme Volvosi. Meiltä uusia Plussa-etuja joka kuukausi! Asianajaja Petri Tolppa p. Jakso oli kuitenkin vieraiden vahvaa painostusta, mutta pallon mentävää aukkoa ei Topan maalilta löytynyt. Täysosumapelistä voidaan kotijoukkueen kohdalla puhua, sillä Ilves onnistui maalaamaan vasta vajaa kolme minuuttia ennen päätössummeria. Sarjan toiseksi viimeinen raahelaisjoukkue ei kuitenkaan mitään kummempaa kirivaihdetta ole saanut päälle. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.–30.11.2013 APOTEKET MEDI APTEEKKI Vi betjänar Palvelemme vardagar 9-20 arkisin lördagar 9-18 lauantaisin söndagar 12-18 sunnuntaisin Prisma-Center Jakobstad, Pietarsaari, tel./puh. Kyrölä P. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 6.30–19, la 8–19, su 9–19 www.nestetoijala.. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA KOTIPALVELU 040 546 5639 / Sari Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. listapituus 3200 mm. KF Kosovan vieraissa ja 8.3. VIIKON KYSYMYS Oletko nähnyt susia tänä vuonna. Pyydä tarjous! Puh. 19 Keskiviikko 12. P. 040 124 2566 www.kylmakoskenapteekkif.i Olemme avoinna: ma-pe 9.30-17, la 10-15 Sunnuntaisin suljettu. Ottelun parhaana palkittiin Topalta Juho Pirttijoki (vas.) ja Ilves FS:ltä Oskari Kainulainen. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa Puh. 041 319 9311 Kaivuja Kaivuja kuormaustyöt kuormaustyöt Manu Salminen • 0400 424789 Manu Salminen • 0400 424789 www.lempesti.fi 050 443 2484 lempesti@lempesti.fi Siivouspalvelut kotiin ja yrityksille myös hoiva-, remontointija pihatyöpalvelut URHEILU Topa puolusti voiton Pirkanmaan derbyssä Ilves FS teki ainoan maalinsa viime minuuteilla. Vahvan pelin pelannut Joona Heritty teki ajassa 7.10 kotijoukkueen avausmaalin Mikko Ananinin avauksesta. Topalla on sarjassa jäljellä vielä kaksi peliä. 25,5 % VIIKKO 1X60 TAI 2X30 28 EUROA + ALV. vakiovärit. 0203 32890 (8,4 snt/min) VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Seija Nurmela sekä Silmätautienerikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. 050 562 6215 p. Sarjapaikan suhteen Topalle tärkein joukkue on 12 pisteen AS Moon. 25,5 % VIIKKO OTA YHTEYTTÄ ILMOITUKSET@AKAANSEUTU.FI ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI AJANVARAUS 045 1877 441 SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B VALKEAKOSKI PROTEESIEN KORJAUS, KOKOPROTEESIT JA POHJAUKSET KOSKINHAMMAS.FI VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. Topan parhaana palkittiin Juho Pirttijoki ja Ilves FS:n Oskari Kainulainen. REILU kolme minuuttia oli kulunut toista jaksoa, kun Juho Pirttijoki siirsi kotijoukkueen uskomattomaan 4–0-johtoon. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com LÄMPÖPUMPUT www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi HHUUVVIILLAAM MEESSTTAARRIITT JarPitek Oy Jari Pirinen 0400 540 375 Mökkitalkkaripalvelut • Korjausrakennuspalvelut Huolenpitopalvelu •Kiinteistön huolto Talokirjan luominen • Tontin raivaus ja siivous Pihaja ongelmapuiden kaadot Arboristipalvelut 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. Topa pääsi kahden minuutin ylivoimalle, jossa se hukkasi yhden loistopaikan. 045 184 9184 Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. (06) 781 0770 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.10.2016 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.3.2018 APTEEKKI Millerin kauppakeskus Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa puh. 03 543 5076 Avoinna ark. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. 9-19 la 9-15 su 10-14 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Jussi Nyström löysi syötöllään Oskari Kainulaisen vapaan jalan ja pallo ylänurkkaan. 040 557 2458 Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. PELI oli viihdyttävä trilleri ja koko lailla siisti. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi KELA TAKSI 1892 TAKSI JARMAS 040 579 9949 0800 415 710 | auto 1892 Hämeentie 46, Toijala, p. 040 126 1355 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 9–17 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-18 pe 8-16 Puh. Ilves kavensi, kun pelattu oli jo 37.05. Tauolle siirryttiin lukemissa 3–0, kun Teppo Tenkanen jatkoi melkein maaliviivalta Juho Pirttijoen syötön verkkoon. Max. 050 562 6215 ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu Kotitalouksien pyykit, Kotitalouksien pyykit, työvaatteet, matot. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Akaa Urjala hoitolacoconainen.com p. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Voitto vahvisti Topan asemaa sarjassa, kun pistemäärä on jo 20. Palkinnot jakoi Fanni Ojala. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . 25,5 % VIIKKO 2X50 50 EUROA + ALV. Topa sai monitoimihallilla vastaansa tamperelaisen sarjakolmosen Ilves FS:n, joka joutui poistumaan ilman pistettäkään kotimatkalle. www.eijuska.fi P. Topan voittoa ei juurikaan himmennä se, että vierailta puuttui muutama avainpelaaja. 050 410 5670 (8,4 snt/min.) Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. ?????????
20 Keskiviikko 12. ulkoverhouksen ja tiilikattojen maalaukset Pirkanmaalla sorcolor.fi 010 391 9425 Ota rohkeasti yhteyttä! Varaa nyt ilmainen kuntokartoitus QR-koodin kautta. 020 743 9191 Ryödintie 23, 37800 AKAA NÄKÖISLEHTEÄ VOIT LUKEA JO TIISTAI-ILTANA KELLO 20 WWW.AKAANSEUTU.FI KAIKKI TILAUKSEESI LIITTYVÄT ASIAT YHDESSÄ PAIKASSA! AKAANSEUTU.FI/ OMAPALVELU. ELÄINLÄÄKÄRIASEMA Helmi UUSI TOIMIPISTE HÄMEENLINNAN TIIRIÖSSÄ. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaMaa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi P VAIHTOLAVAPALVELU P LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET P VIEMÄREIDEN PESUT JA AVAUKSET P KOTITALOUKSIEN JÄTEHUOLTO P PAPERINJA PAHVINKERÄYS Tilaa talon maalaus hyvän sään aikaan! Tilaa talon maalaus hyvän sään aikaan! Asiakastyytyväisyys 4,6 Yli 15 000 maalatun kohteen kokemuksella! Tiesitkö, että nyt on loistava hetki varata kesän talon maalaus Suomen johtavalta ja turvalliselta maalausliikkeeltä. Katso www.huutokauppaekman.fi puh. KOSKEE VARASTOSSA OLEVIA NORMAALIHINTAISIA JA TARJOUSTUOTTEITA! Tarjous voimassa perjantaina ja lauantaina 14-15.2.2025 KUN MAKSAT HETI KÄTEISELLÄ TAI KORTILLA! myyntitapahtuma AKAA-VOLLEY tarjoilee makkaraa, kahvia ja pullaa! Kun ostat vähintään 50 eurolla, saat kaupan päälle lipun Akaa-Volleyn runkosarjan peliin kaudelle 20242025 2025 Myynnissä Akaa-Volleyn kausikortit alkaviin pudotupeleihin sekä kaudelle 2025-2026 YSTÄVÄNPÄIVÄN KAIKKI -20% info@toijalanrakennustarvike.. 0400 884 434 LA 15.2.2025 klo 9-14 TERVETULOA! Tarjous ei koske Linde (Aga) tuotteita. Myös tyhjennyspalvelu. ELAINLAAKARIHELMI.FI | PUH. 010 371 2400 Lemmikkisi on meille tärkein 24/7 pieneläin päivystys! Perikunnat, muuttoylijäämät: myymme puolestasi laadukkaan irtaimiston provikalla. puh. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito, sydänsairaudet, sisätaudit, hammaskirurgia, pehmytosakirurgia. helmikuuta 2025 Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Saat ammattilaisen tekemän arvion maalaustyöstä