» SIVUT 6–9 KURVOLAN leikkikentän avajaisia vietettiin Toijalassa viikko sitten moninaisten vaiheiden jälkeen. Numero 37 Keskiviikko 12.9.2018 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa KORKEIN hallinto-oikeus hylkäsi Timo Saarisen ja Jukka Ahosen valituksen Mäntymäen vanhainkodin myynnistä. Jenny Ilén piteli leikkikentän avajaisjuhlissa tytärtään Eevi Niemistä uutukaisessa liukumäessä antaen esimakua tulevista leikeistä. Todistajia asiassa oli 28. Voimalaitoksia on suunniteltu maakuntakaavan mukaisesti kaupungin etelärajalle. Päätöksen mukaan kaksikolla ei ollut asiassa valitusoikeutta. » SIVU 4 HÄMEENLINNAN hallinto-oikeuden ylituomarin Ann-Mari Pitkärannan mukaan Aki Viitasaaren valitusasia on poikkeuksellisen laaja. Jo kerran kadonneet määrärahat otettiin lopulta katujenpäällystysvaroista. » SIVU 5 AKAAN kaupunki päätti aloittaa osayleiskaavan tekemisen seitsemää tuulivoimalaa varten. Leikkipaikan saaminen lapsille vaati joukon aktiiveja pitämään meteliä asian puolesta. » SIVU 11 Kurvolan leikkikenttä avattiin pitkän taistelun jälkeen Leena Nyysti
Laaksolaonkulttuurintalo,jasellaisenaseon pidettävä.Akaankokoinenkaupunkiansaitseekunnollisennäyttelytilan,mikäLaaksolastalöytyy,jos kaikkitilatolisivatalkuperäisessäkäytössä. Nämä naiset hoitelevat muitakin asioita, muun muassahoitopaikkoja.He ovat monia asioita osaavia, Vastine Anneli Granqvistin kirjoitukseen Envoiottaakantaayksittäiseenkuljetuspalveluhakemukseenpaikallislehdessä. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Toivomus on,ettäotatteuudelleen paperinikäsittelyynja teetteuudenpäätöksen. Kirjoitukseniontäyttä faktaa eli totuutta. Minullekinmyönnettiin vain etupenkkioikeus sekä avustaja.Avustajaanei minulla ole minkäänlaista mahdollisuutta. Olenmiettinyt,mikä olisikorkeampipaikka valittaa minulle tulleesta päätöksestä.Teinjoyhden valituksen,jonkakuljettaja vei Viialaan. Hänellemyöskiitos,nimiä mainitsematta.Varmaanhe tietävät muutenkin. Yhteenvetona onkin pakkokysyä,onkopuolue, jonkaedustajatesiintyvät niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla talouspolitiikan asiantuntijoina,todellisuudessa keisariilmanvaatteita? Emmehän toki millään voi uskoa,ettähepyrkisivät tosiasioidentietoiseen kaunisteluunomienideologistentavoitteidensa mukaisiksi. Paikallisetseuratovatmyösmuutenhyvintoimeliaita.Kaksitekonurmearakennettiintarpeeseen nopeassaaikataulussa.Seuratpuuhaavatmyös liikuntahalliaViialaanhelpottamaanmonenlajin tilapulaa.Tällaistaaktiivisuuttaeikulttuuripuolelta valitettavastilöydy,vaikkaAkaankuulusijaintivoi ollakulttuuribisneksellekinhyväksi. Minunkinlausuntoni onerittäinasiallinenja pätevä. Jatketaanpa.Veturimuseotaeinostetasenkokoelmanarvoiselletasolle.Kesäpäivystäjäpitäisiilman muutakorvatamuseoalaaopiskelevallakesätyöntekijällä.Akaa-Seuramenikerranesittämään,että peruskorjattavalletorillehankittaisiinlättähattu kesäkahvilaksi,muttatämäesitysnaurettiinkumoon kaupungintalolla.Akaallaonuljasrautatiepaikkakuntamenneisyys,jonkaannetaanollapiilossa. Mielestäniterveet ihmiseteivätnäitätarvitse, jotensairaitaovatkaikki.Ei pitäisilajitellasairauksien takiaihmisiä,kukasaaja kuka ei saa tuttutaksia. Anneli Granqvist Akaan Seutu kertoi 29.8. Minullaonollutsama kuljettajasiitäastikunsain nämäkorttimatkat.Hänon ollutavustajani.Kaunein kiitos hänelle siitä, että hän onollutymmärtäväinenja auttavainen. 2 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. On sangen ikävää, että tämän väitteensä tueksi heeivätkyenneetesittämäänyhtäkäänjohdonmukaista päätelmää saati faktaa.Epämääräinen viittauskeskeneräiseen selvitystyöhöneiole vakuuttava.KutenAkaan Seudunpääkirjoitus5.9. toteaa, politiikan kieli on totisesti muuttunut, samoinargumentoinnin taso. Osapaikalliskulttuurinalhostaonmyöskulttuuritoimijoidensyytä.Täälläollaanhyvinhiljaa.Poikkeuksiakintokion,esimerkiksiVasenkätistenVestivaaliViialassa.Teatteritoimintaonhyvinvilkasta,ja taiteilijapariskuntaMinnaKankaanjaHarriSalmisentoteuttamamusikaaliAkaa100olivaillavertaa. Kylmäkoskenkulttuurikirkkoonottanutmyös paikkansakulttuuritapahtumiajärjestävänäpaikkana,jaAkaanseurakunnanpanoskaupunginmusiikkielämäänonmuutenkinhyvinvahva.Unohtaaei sovipaikkakunnanmaineikkaitakuorojakaan. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Akaan kokoomuksenvaltuustoryhmän mukaan olemme kuitenkin esittäneetvirheellisiäja mututuntumaanperustuviakäsityksiäteknisen toimen kustannuksista (Akaan Seutu 29.8.). Asiakkaanyksilöllinen tarvejavammantaisairaudenaiheuttamathaitatliikkumisessa ovat päätöksen perusteena.Viranhaltijan päätöksestä on asiakkaalla oikeusvalittaaperusturvalautakunnanyksilöjaostoon, jokaviimekädessätekee päätöksen. Myöhässä ollaan Y mpyrätalonvieressäolevaRatamestarintalo jasenkaverinaseisovapieniomakotitaloolisi pitänytkunnostaakulttuuritaloksihetikun kaupunkisenomistukseensasai.Useatmuutostyöt läpikäynyttaloolisipitänytpalauttaaalkuperäiseenasuunsa.Siitäolisisaanuthyvännäyttely-ja kokoustilan.Rautatieasemanläheisyydessäseolisi palvellutmyöskaupungininfopisteenä.Talonmiljööolisimyöspitänytrakentaatäyteenpientaloja pieteetillä.Uusienjavanhojentalojenpihassaolisi voinutjärjestääkaikenlaisiaulkoilmatapahtumiakin.Niinolisi,muttanyteienää.Ollaanauttamattomastimyöhässä.Huonostikohdeltutaloonniin huonossa kunnossa, että sen kunnostamiseen Akaankaupungiltatuskinlöytyyrahaa.Kaiken lisäksitalottontteineenovatmyynnissä.Niilleolisi ollutostajaviitisenvuottasitten,muttatarjousei miellyttänytmyyjää.SaattaisihanRatamestarin talossatänääntoimiajokumenestyväyritys,vaikkapakulttuuriyritys. Itseolenyksimuiden joukosta,jokatämän päätöksen on saanut. Kuljetuspalveluhakemustenkäsittelystäyleisesti voidaantodeta,ettälääkärinlausunnonsaatuamme käsitellään anomukset/valituksetjasenjälkeentehdäänuusipäätös. Olenedelleensitämieltä, että minulle kuuluu tuttutaksioikeus,koskaenedes saaavustajaa.Asiathoituivaterittäinhyvin,kunnes oikeus poistettiin minulta hylkäyksellä. Vammaispalveluiden sosiaalityöntekijänvaihdoksenjapalveluvastaavan vuosilomanvuoksikuljetushakemustenkäsittelyssäon tällähetkelläruuhkaa,muttapyrimmetekemäänparhaamme.Palveluvastaava Marjut Takanen javammaispalveluidenvs.sosiaalityöntekijä Kirsi -Marja Kunnasmaa vastaavatmielellännekysymyksiinne. Muttakaikkieivätolehiljaa.Annasolla,josviet liikuntaväeltäsorakentän.Yksissätuuminuusi kenttärakennetaannopeastikaupungintaloudellisestatilastahuolimatta.Tarvittaessakäytetäänjopa ulkoparlamentaaristaohjausta:minäsoitannyt. Kuitenkinjokainen vähänkäänyritystaloutta tunteva tietää, että tämä onvainyksinkertaistettu osatotuus.Todellisuudessayksityinenpalveluntuottajahinnoittelee riskin.Palvelunostaja maksaatämänriskiarvion sisältämän hinnan – toisin kuin omana tuotantona järjestettävästäpalvelusta, toteutuituoarvioituriski tai ei.Tähänliittyenmyös AkaanKokoomuksen valtuustoryhmänesittämäesimerkkisiitä,miten helppoajayksinkertaista onvelvoittaayksityinen palveluntuottajatarjoamaan meille sisäilmaltaan terverakennus,edustaa poliittista populismia parhaimmillaan.Todellisuudessahankaupungin onensinkyettäväosoittamaan vaateensa oikeutus. Muitataksejaenota, koska minulla on niistä huonojakokemuksia vuosilta 2016–2017. Luonnollisestiyksityiselläpalveluntarjoajalla onomatasiantuntijansa, jotkapyrkivätosoittamaan kaupungin vaateet vääriksi,kohtuuttomiksi taivähintäänkinylimitoitetuiksi.Tästäpäädytään helposti lisäkustannuksia kerryttäenoikeuteen.Jos sopimusasiat olisivat näin helppojajayksiselitteisiä kuin kokoomuksen valtuustoryhmäantaa ymmärtää,miksiAkaaon edelleenilmanvakituista kaupunginjohtajaa. Tässäjälleenkaupungille hyvärahastuskohde,kun nämäeduthylätään.Seon sitä säästöä. ikäihmisten ja vammaisten kuljetuspalveluista. Akaan Vasemmistoliitto Akaan kaupunki säästää hylkäämällä asiakkaalta tuttutaksi-oikeuden Arvoisa Anneli Granqvist Tuonomaamielipidettäni esillepaljonpuhutuista tuttutakseista. Lastentaidekoulutoimiihuonokuntoisessa rivitalossaKylmäkoskenkeskustassa.Kulttuuritalo Laaksolaahamuavatmuut,kunkulttuuritoimistosta eilöydyketäänpuolustajaa.Näyttelyidenpitäminen sinänsä ihanteellisessa talossa on hankalaa, koska lattioilla ei oikein voi pitää mitään. Ratamestarintalotontteineenonmyytäväeniten tarjoavalle.Tapauksenhautominenkertoopäättämättömyydestä.Onmyöhäistämiettiämuuta.. NäinkyseliEinoLeinoaikoinaanSuomentilasta. Akaassa,valitettavasti,pitäisikysyäkokoajansamallatavalla.Kulttuuriontäällävälttämätönpaha,joka onsullottumilloinmihinkinloukkoon.Katsotaanpa ympärille.Julkisissatiloissaolevatarvokkaattaideteoksetrepsottavathoidonpuutteessa,jamuutenkin mennääneteenpäinvähänniinjanäin. Tällainen alentaa lääkäreidenarvoa,eiväthe niitähuvikseenkirjoittele. Itseolenmonisairas,13eri lääkettäpitääminutjotenkutenhengissä.Tarvitsen apuajokakäänteessä.Jalat täytyynostaaautoon,koska ne eivät nouse itsestään. Vasemmistoliiton vastaus Akaan Kokoomuksen valtuustoryhmälle KiitosAkaankokoomusvaltuustoryhmällekiitoksista, vaikkakin ketunhäntä kainalosta pilkistäen annetuista. Toinenkuljettajaminulla onollut,kunkuljetusei ole vakituiselle sopinut. Kaikenlisäksisaisinkoko ajanneuvoa,mitenpitää toimia. Lausunnossa on oltava lääketieteellinen kanta tuttutaksintarpeellisuudesta sekä siitä, millä tavoin matkantekoestyy,jostuttutaksiaeiolemyönnetty. Lukiessani 29.8.ilmestynyttäAkaan Seutua eteeni tupasahti vanhus-javammaispalveluvastaavaEveliinaKiiski, vanhuspalvelujenpalveluvastaavaMarjutTakanenja vammaispalvelun sosiaalityöntekijäRiittaMarttila –trio,jokalähettäänäitä mieltämasentaviahylkypäätöksiä. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Viime aikoina olemme kuulleet useammankin kerranpaikallistenkokoomuslaisten suista, että ”yksityinenpalveluntuottajakantaamyösriskin” (AS 29.8.) Äkkiä kuultuna tämähän kuulostaa hyvältä,jopahunajaiselta. Kaupunkivoisiulkoistaa riskityksityisenpalveluntuottajanomastapussista maksettavaksi. Miksmeilläkaikkikaunistahtookuollajasuuri surkastuaalhaiseen?Miksmeilläonniinmontamielipuolta?Miksvähänkäyttäjiäkanteleen. Kaavakkeettäytin kuljettajanikanssa,hänvei ne Sampolantiellä olevalle virkailijalle.Lääkärinlausunto,jokatäytyihommata tuttutaksia anoessa, meni suoraantähänmäärättyyn paikkaan.Jouduinpyytämään valokopion, että näen mistämaksan50,80euroa. Mielestänikallishinta. Näilläonhyvärahastaa, kun kuitenkaan niillä ei oleminkäänlaistaarvoa. Roskiinmenevät. Lisäksiminullaonerittäin pahahengitysongelmaja näidenlisäksikaikkimuut sairaudet. Oletan, että kuljettajanlähtiessäpois menivalitusroskiin. Tämä kaikkiotettiinnytpois. Tämän takia olisi ollut asiallista, että olisin saanut tuttutaksin, koska hän tietää kaiken minun avuntarpeestani.Olen saanut häneltä apua hänen vapaa-aikanaankin. Hyvääsyksynjatkoa Ystävällisinterveisin Eveliina Kiiski Vanhus-ja vammaispalvelujohtaja taitavia naisia. Tämäedellyttääuseimmitenkalliidenasiantuntijoidenkäyttöä
KYYTIÄ VAILLA. Tervetuloa tutkimaan paikalla olevaa mehiläistarhaa! Akaan kaupunkitarhauksen “isä” Risto Niilimäki esittelee mehiläistarhausta. 040 335 6096 satu.sarin@urja a.fi Yhteistyössä Lounea Oy, Someron Säästöpankki, Urja an Osuuspankki hmlteatteri.fi 0600 10 20 30 lippu.fi 0600 900 900 (0,60€/min+pvm) (2€/min+pvm) MAAILMANKUULUT HERCULE POIROTIN HARMAAT AIVOSOLUT RATKOVAT MURHAMYSTEERIÄ HÄMEENLINNAN TEATTERISSA. mennessä: piritta.forsten@valkeakoski.fi Vapaa pääsy, kahvitarjoilu 17.30. Kurkelantie 9, Akaa Pieni klinikka, isoja tekoja. klo 12-14. klo 9-15 os. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16 Tervetuloa Osta tilalta -päivään la 15.9. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 3 Hunajan lisäksi myynnissä on perkaa, eli maitohappobakteerikäsiteltyä siitepölyä. Urja antie 37 Opastettu bussiajelu pientaloalueille tasatunnein klo 11, 12, 13, 14 Mahdollisuus tutustua yhtenäiskouluun Kahvija makkaratarjoilu Lisätiedot: elinkeinoasiamies Satu Sarin, p. klo 10-17. • Miten saamme asiakkaat kiinnostumaan meistä. klo 10–15 Urja an yhtenäiskoulun pihalle, os. Yrityksen brändi-ilta Imagolla ja maineella menestykseen to 20.9. Lämpimästi tervetuloa! VIEMÄRIREMONTIT www.suomenvesiturva.fi Jaakko Ollila 050 911 5149 jaakko.ollila@suomenvesiturva.fi sukitusmenetelmällä rakenteita rikkomatta 3-5 päivässä rahoitus alk. • Miten asiakkaiden mielipiteet vaikuttavat liiketoimintaamme. 029 1700 356 PÄIVYSTYS 24/7 OSTA TILALTA PÄIVÄ lauantaina 15.9. Ylämaankarjan kasvatusta ja lihan suoramyyntiä. 050 331 5733 www.tolvilankartano.fi Tilamyymälä Paimenen Makasiini avoinna PE 14.9. Lampaat laitumella nähtävillä. urja a.fi • kotipohjantahdenal a.fi • urja a150.fi Tervetuloa TONTTIPÄIVÄÄN auantaina 15.9. Osta tilalta-päivä lauantaina 15.9. 029 1700 356 PÄIVYSTYS 24/7 KYY TIÄ VAI LLA . Ol em m e m yö s Fa ce bo ok iss a. klo 10-16 jolloin osallistumme Osta tilalta! ja Lähiruokasafari-päivään. • Miten varmistamme, että meillä on parhaat tyypit töissä. 040 716 6607 Kirkkotie 530, 37910 Akaa www.jonkkahighland.fi Jonkan luomutila Akaan Kylmäkoskella. klo 18-20.30 Ravintola Kruuna & Klaava, Kurisjärventie 11, Akaa • Millainen maine yrityksellämme on. Tasatuntiarvonta. ti 18.9. Tervetuloa! Järjestäjänä: Akaa, Urjala ja Valkeakoski yhteistyökumppaneineen Lisää tapahtumia: akaa.fi/elinkeinot-yrittaminen-ja-tyo Akaan Seutu myös Facebookissa Logo perusmuodossaan musta 0, 0, 0, 100 Logo + tausta musta 0, 0, 0, 100 v.ruskea 14, 23, 33, 3 t.punerva 14, 75, 65, 3 v.punerva 70% sävy edellisestä Tolvilantie 1, Akaa Puh. klo 16-19 ja LA 15.9. Ilm. 040 588 0642 • Tervetuloa! Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 KESÄRENKAAT Hankook 175/ 65/14 265e 195/ 65/15 290e 205/55/16 320e Linglong 195/ 65/15 235e 205/55/16 250e 225/50/17 300e Kumho 205/60/16 360e 225/45/17 380e 225/50/17 450e Myös muita kokoja ja malleja.. 99 e /kk Varaa aika maksu ttoma an kuvau kseen TETEKA / KIRPPUTORI PARKKI Keskuskatu 45, Viiala Eetu-pelle esiintyy su 16.9. P. 029 170 356 PÄI VYS TYS 24/ 7 KYYTIÄ VAILLA. Lauantaina myös muita myyjiä tuotteineen ja POP-UP-kaffila. Myynnissä tuoretta luomukaritsanlihaa, herkkupalveja ja -makkaroita, Tolvila WOOL 100% suomenlampaan villalankaa eri muodoissa, taljoja, käsitöitä yms. puh
– Mitä enemmän me satsaamme, sitä enemmän saada näitä esille. Ylikomisario kertoo Akaan Seudulle, että hän on ollut tekemässä takavarikkoja itsekin.– Jonkin verran menen itse junalla Nokialle, ja olen itse napannut kuriireja ja vienyt Nokian asemalle, kun siellä on oltu viemässä lastia perille. Tämän jälkeen Saarinen on kolmesti valittanut tai vaatinut muutosta Mäntymäki-päätöksiin kaupungilta, hallinto-oikeudelta ja korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Eihän siinä ole kahta sanaa. Nousua on 28 kappaletta.– Kannabis ja marihuana näyttävät olevan suosittuja. Tänä vuonna niitä oli samassa ajassa nyt 167. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Mäntymäki-asia ei koskenut Timo Saarista ja Jukka Ahosta (kuvassa) julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 145 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Muilta viranomaisilta tarvitaan tukea Sisä-Suomen poliisin mukaan Kihniö on Pirkanmaalla ainoa kunta, jossa ei ollut syyskuun alkuun mennessä tehty huumausaineisiin liittyviä takavarikoita.– Sekin voi johtua siitä, että meillä ei ole ollut aikaa mennä sinne. Aiempaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei täten muuteta, ja lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa. Kyllä se juttu on niin, että puhumallahan nämä asiat pääsääntöisesti hoidetaan. Asian esittelijä oli Pasi Yli-Ikkelä . Virkamerkki esiin ja kammarille Ylikomisario Jari Kinnusen mukaan Akaan kasvaneissa huumerikosluvuissa näkyy hyvä logistinen sijainti. – Viime vuonna niitä oli 1647 ja tänä vuonna 2240, Sisä-Suomen poliisin ylikomisario Jari Kinnunen kertoo nopeasta muutoksesta. Kinnunen tarkentaa kiinniottojen määrän pariin kappaleeseen. Kiinni jääneet ovat jäävuoren huippu, ylikomisario Kinnunen sanoo.Erilaisia huumausaineita Akaassa on takavarikoitu 55 kertaa. Kokaiinitakavarikoita tehtiin viime vuonna syyskuun alkuun mennessä 9 kappaletta. Mutta vaikka me kuinka paljon otamme ihmisiä kiinni, ei poliisi pysty tätä yksin ratkaisemaan. Tarja Antola Mikko Peltoniemi. Samalla päätettiin myös nykyisen Mäntymäen vanhainkotirakennuksen myynnistä sekä remontoinnista tai korvaamisesta uudisrakennuksella.Timo Saarinen ja Jukka Ahonen tekivät päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka kaupunginhallitus hylkäsi 19.12.2017. Kokaiinin, amfetamiinin, marihuanan ja huumaavien lääkkeiden käyttö on yleistä, ja erityisen vaarallisista huumeista kokaiini nousee räikeästi esille. Pelkkä huume on ollut 8 kertaa ja viime vuonna 4. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi myös menetetyn määräajan palauttamista koskevan hakemuksen. Huumekuskien määrä kaksinkertaistui Akaassa huumausainerikoksia on kirjattu tältä vuodelta 42, kun niitä viime vuonna kirjattiin samassa ajassa 31. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua. Huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaneiden ja siitä kiinni jääneiden henkilöiden määrä on kaksinkertaistunut. Ylikomisario pidätti huumekuriirit junassa ”Kyllähän sen haistaa, kun marihuana tuoksuu koko vaunussa” Mikko Peltoniemi Sisä-Suomen poliisin mukaan Pirkanmaalla liikkuu nyt todella paljon huumeita. Ei voida sanoa varmuudella, että sekään on puhdas kunta, Jari Kinnunen toteaa. Viime vuoden lokakuussa yrittäjä, Akaan valtuuston varapuheenjohtaja Timo Saarinen (sd) oli sitä mieltä, että Mäntymäen vanhainkoti voisi jatkaa ennallaan. Hämeenlinnan hallinto-oikeus puolestaan hylkäsi kaksikon valituksen huhtikuussa 2018. Hänen mielestään moniviranomaisyhteistyötä pitäisi tehdä nykyistä enemmän. Suurin nousu on käyttörikosten osalta, ja se tarkoittaa, että alueella on aineita paljon enemmän kuin ihmisiä jää kiinni. Marihuanaa puolestaan on takavarikoitu lähes 600 kertaa useammin kuin vuoden 2017 tammikuusta syyskuun alkuun. Myynti ollut jäissä marraskuusta asti Akaan kaupunginhallitus valitsi 21.11.2017 Akaan kaupungin tehostetun palveluasumisen palveluiden tarjouskilpailun voittajaksi Esperi Care Oy:n. – Viime vuonna oli 5, tänä vuonna 10 sellaista, jossa on ollut alkoholia ja huumeita tai pelkkä huume. Hallintolainkäyttölain 61 §:n mukaan menetetty määräaika voidaan palauttaa sille, joka laillisen esteen tai muun erittäin painavan syyn vuoksi ei ole voinut määräajassa 1) panna vireille lakiin tai asetukseen perustuvaa rahasuoritusta julkisista varoista tarkoittavaa hakemusta; 2) hakea muutosta päätökseen; tai 3) ryhtyä muuhun toimenpiteeseen hallintomenettelyssä tai hallintolainkäyttömenettelyssä. Hänen mukaansa kuriirit ovat löytyneet helposti.– Kyllähän sen poliisi näkee ja haistaa, jos sen haistaa tavalliset ihmisetkin, kun marihuana tuoksuu koko vaunussa. – Tänä vuonna on ollut yksi törkeä. Kinnusella on kiskoilla kulkevista huumeista myös omakohtaisia kokemuksia. Edellä todettuun nähden hallinto-oikeuden on ratkaisustaan ilmenevien perustelujen ja siinä mainittujen lainkohtien nojalla tullut jättää Saarisen ja Ahosen valitus tutkimatta. Tästä syystä hakemus on hylättävä." Asian ratkaisivat Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oikeusneuvokset Niilo Jääskinen , Alice Guimaraes-Purokoski , Outi Suviranta , Pekka Aalto ja Maarit Lindroos . Amfetamiinia ja subutexiakin on, mutta kokaiinia ei näytä olevan, Kinnunen luettelee. Edellä lausuttu huomioon ottaen kysymys ei ole sellaisesta hallintolainkäyttölain 61 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa menetetty määräaika voitaisiin palauttaa. 3. Kinnusen mukaan hänen kiinni ottamansa henkilöt ovat reagoineet rauhallisesti.– Eihän siinä ole mitään reagoimista, kun virkamerkki on mukana. – Toki se on selvää, että kun ollaan junan reitillä ja valtatien varrella, niin sitä tietähän ne kulkee. Korkeimman hallinto-oikeuden torstaina 6.9.2018 antaman hylkäyspäätöksen perustelut olivat seuraavat: "1. UUTISET Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Saarisen ja Ahosen Mäntymäki-valituksen Mikko Peltoniemi Korkein hallinto-oikeus on 6.9.2018 hylännyt akaalaisten poliitikko-yrittäjien Timo Saarisen (sd) ja Jukka Ahosen (Ryhmä 2020) valituksen, joka koski Mäntymäen vanhainkodin tehostetun palveluasumisen kilpailuttamista ja myymistä Esperi Care Oy:lle. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.2. Valituksessa tarkoitetussa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 26.5.2015 jossa katsottiin, että hallinto-oikeus oli ollut toimivaltainen tutkimaan kunnallisvalituksena valituksen niiden valitusperusteiden osalta, jotka eivät koskeneet julkisista hankinnoista annetun lain 348/2007 soveltamista, on, toisin kuin nyt esillä olevassa asiassa, ollut kysymys markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomasta asiasta. Asia ei koske Saarista ja Ahosta julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 145 §:ssä tarkoitetulla tavalla, eivätkä he näin ollen voi saattaa tätä markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaa hankinta-asiaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi
Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. p. Vastoinkäymisten takia Niemi-Silmonen ja Yli-Koivisto kokevat, että on ollut taistelu saada alueelle leikkikenttä. Kurvolan alueelle pari viikkoa sitten avatun leikkikentän liukumäkiteline täyttyi avajaisissa iloisista leikkijöistä. Yhteisöllisyydestä kertoi sekin, että kurvolalaiset järjestivät itse avajaisjuhlat, jossa pöydät notkuivat herkuista ja lapsille jaettiin ilmapalloja. p. Naiset arvelevat tulevansa käymään omien lastensa kanssa leikkikentällä jopa päivittäin. Meiltä löydät lemmikkisi avuksi osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat. – Tästä jengistä löytyy yhteisöllisyyttä, että pidetään huolta paikasta ja luodaan talvella lumet. p. 0201 800 830 Hämeentie 64 37800 Akaa evidensia.fi Avoinna ma–to 8–20 pe 8–18 Akaan Seutu myös Facebookissa Kurvolan leikkikenttä avattiin kuuden vuoden taistelun jälkeen Väkeä oli avajaisissa Kurvolasta ja kauempaakin. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . Tavallaan he ovat taistelleet heille jo luvatun asian puolesta. Leena Nyysti Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 16 16 16 16 16 17 13 14 12 12 7 7 5 4 1. p. puh. Puuhanaiset arvioivat Kurvolan alueella asuvan noin 50 leikki-ikäistä lasta. Yhteisöllisyys lisääntyy Tunnelma avajaisissa oli iloinen, kun noin 30 lasta leikki upouusilla välineillä. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 avoinna: ark. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 Olemme täällä, kun tarvitset meitä Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. – Varmistelin viime joulukuussa teknisen lautakunnan puheenjohtajalta Maija Toivoselta , että ovathan määrärahat vielä siellä, ja niitä ei sitten enää löytynytkään, kertoo toinen leikkikentän rakentamisen eteen töitä tehnyt puuhanainen Mari Yli-Koivisto . Avajaispuheen pitänyt Mari Yli-Koivisto peräänkuulutti asukkaita pitämään yhdessä huolta uudesta hienosta leikkipaikasta. Tuolloin asian puolesta kerättiin nimilista, jota ei kuitenkaan koskaan kirjattu saapuneeksi Akaan kaupungille. Yli-Koivisto ja Niemi-Silmonen kiittelivät leikkikentän mahdollistaneita valtuutettuja, aktiivisia kurvolalaisia sekä kaupunkia. 8.30-17.00 la. Naiset laativat myös Akaan historian ensimmäisen sähköisen kuntalaisaloitteen vuonna 2015. 0201 800 830 Hämeentie 64 37800 Akaa evidensia.fi Avoinna ma–to 8–20 pe 8–18 Syyskuu-marraskuu kissojen leikkauskampanja! Olemme täällä, kun tarvitset meitä Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. Leikkikenttä oli kuitenkin kaavoitettu alueelle jo ennen kuin kumpikaan heistä on Kurvolan uudelle asuinalueelle edes muuttanut, mikä tekee asiasta heidän mielestään hieman nurinkurisen. Nyt meillä on yhteinen kokoontumispaikka, Yli-Koivisto iloitsi. Myöhemmin leikkipuistolle kirjattiin 30 000 euron määräraha kaupungin teknisen lautakunnan budjettiin, mutta vastoinkäymiset jatkuivat, sillä jossain vaiheessa määrärahat katosivat budjetista. Seuraavaksi lähin leikkipuisto sijaitsee reilun kilometrin päässä Kurvolasta. Meiltä löydät lemmikkisi avuksi osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat. Tämä paikka varmasti myös lisää alueen yhteisöllisyyttä. 9.00-13.00 Habo 15-osainen varastokoukkusarja 19,90,0,89 €/m 0,99 €/m ruskea vihreä viistetty kestopuu 25x95mm Valkoinen mdf kattopaneeli 8x175x2080 7,95 €/ m2 69€ Yleisjalusta umf1550 Kotimaiset Ruohomatot 15,90 €/m 1 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa, sileä ja uritettu 9,90 € Askartelubetoni 5kg Olemme täällä, kun tarvitset meitä Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. Leena Nyysti – Tämä tuntuu todella hyvältä, että nyt saadaan vihdoin viettää Kurvolan leikkikentän avajaisia. Päivä oli Kurvolan asukkaille historiallinen, koska aloite leikkipaikan saamiseksi alueelle tehtiin jo vuonna 2012. Aikuisia ajatellen aidatulla kentällä on kaksi puistonpenkkiä. p. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . Vaikka taloudellinen tilanne on Akaassa tiukka, Yli-Koiviston mielestä kaupungin kannattaa panostaa tällä tavoin asukkaisiinsa, sillä hän uskoo paikan maksavan itsensä takaisin hyvinvoivina asukkaina. Meiltä löydät lemmikkisi avuksi osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat. 0201 800 830 Hämeentie 64 37800 Akaa evidensia.fi Avoinna ma–to 8–20 pe 8–18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. 12.9.2018 Aurinko nousi tänään kello 6.43 ja laskee kello 19.57. – Vastoinkäymisten takia jouduinkin vähän hieraisemaan silmiäni, kun näin kesäkuussa kaivinkoneen urakoimassa tässä, Yli-Koivisto nauraa.Kurvolan leikkikenttä rakennettiin lopulta samalla budjetilla, kuin aiemmin oli suunniteltu: 30 000 eurolla, ja kaupunginhallitus päätti ottaa rahat katujenpäällystysvaroista. Puuhanaiset ihmettelevät myös sitä, miksi uudemmatkin asuinalueet ovat ohittaneet Kurvolan leikkipuistojen rakentamisessa. Kurvolan alueen leikkikentältä löytyy iso liukumäkija kiipeilyteline, keinut, keinulauta ja vieteriratsu. Tästä näkee, että periksi ei kannata koskaan antaa, totesi hankkeen eteen töitä tehnyt Elina Niemi-Silmonen viime viikon keskiviikkona
Kuultavina olivat Akaan valtuuston puheenjohtaja, Viitasaaren luottamusta selvittäneen tilapäisen valiokunnan varajäsen Jaakko Leinonen (kok), tilapäisen valiokunnan jäsen, valtuutettu Mika Setälä (kd), tilapäisen valiokunnan jäsen, valtuutettu Heli Piirainen (vihr), entinen valtuutettu Susanna Saxberg (kok), kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen , va. 3) Valtuusto pani irtisanomispäätöksen täytäntöön heti ja samalla vapautti Viitasaaren tehtäviensä hoidosta äänin 32–11. Mutta koskaan ei tullut anteeksipyyntöä, ei henkilökohtaisesti, ei tekstiviestillä eikä sähköisesti saati että seuraavassa johtoryhmän kokouksessa hän olisi ottanut sen esille, Sarkkinen totesi. Hallinto-oikeustuomari Jussi-Pekka Lajusen mukaan myös Aarre Nordin Viitasaari-asiassa tekemä valitus ratkaistaan samassa yhteydessä ja todennäköisesti samalla päätöksellä. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksen tämän valituksen johdosta, koska asian käsittelyyn valtuustossa oli osallistunut estyneen valtuutetun sijasta sellainen henkilö, jota ei ollut valittu tai määrätty varavaltuutetuksi. Ne ovat koskeneet Mäntän kaupunginvaltuuston vuonna 2004 tekemää päätöstä kaupunginjohtaja Ilkka Nikmon irtisanomisesta, Kuhmoisten kunnanvaltuuston vuonna 2006 tekemää päätöstä kunnanjohtaja Rauno Riihimäen irtisanomisesta, Kinnulan kunnanvaltuuston lokakuussa 2013 tekemää päätöstä kunnanjohtaja Juha Urpilaisen irtisanomisesta ja Kinnulan kunnanvaltuuston marraskuussa 2014 tekemää päätöstä, jolla kunnanjohtaja Urpilaisen virkasuhde irtisanottiin uudelleen lokakuussa 2013 tehdyn valtuuston päätöksen mukaisesti. Valtuuston lokakuun 2013 päätöksestä oli kuitenkin valittanut myös kunnan luottamushenkilö. Hallinto-oikeus kumosi myös Kinnulan kunnanvaltuuston marraskuussa 2014 tekemän päätöksen irtisanotun kunnanjohtajan valituksen johdosta. Sanoin selvä ja lähdin kävelemään pois. Joululoma oli alkamassa, ja kun pääsin kotiin, oli siellä täyshässäkkä. Kinnulan irtisanottu kunnanjohtaja peruutti lokakuun 2013 päätökseen liittyneen valituksensa sen jälkeen, kun hän oli tehnyt sovintosopimuksen kunnan kanssa. Luottamuspulaa on arvioitu ennenkin Vuosina 2000–2018 Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa on käsitelty neljä valitusta, joissa on ollut kysymys kunnanjohtajan irtisanomisesta luottamuspulan perusteella. Valituksen mukaan päätös on muutoinkin lainvastainen, koska väitetyn epäluottamuksen tosiasiaperusteet eivät pidä paikkansa, taikka ovat epäasiallisia ja riittämättömiä syitä irtisanomiselle. Ainoastaan Kuhmoisten kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa toimitettiin kahden päivän suullinen käsittely. Tarja Antola Jyri Sarkkisen mukaan Viitasaari ei pyytänyt anteeksi puheitaan vasikka-palkinnosta Kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen oli Akaan kaupungin kutsumana todistajana hallinto-oikeuden kuultavana tiistaina. 6 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu UUTISET Hallinto-oikeuden tavoitteena on ratkaista Viitasaaren valitus lokakuun aikana Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren irtisanominen Akaan valtuusto irtisanoi Aki Viitasaaren kaupunginjohtajan virasta 31.5.2017. Aki Viitasaaren valitus hallinto-oikeuteen Aki Viitasaari vaatii valtuuston päätöksen kumoamista, koska päätös on hänen mielestään syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja on muutoinkin lainvastainen. Tarja Antola. Tämän jälkeen Viitasaari oli yrittänyt soittaa, mutta puhelin oli äänettömällä. perusturvajohtaja Elina Anttila , entinen Akaan sivistysjohtaja Jukka Oksa , kiinteistöpäällikkö Henri Salonen , Toijalan Yrittäjien entinen puheenjohtaja, tilapäisen valiokunnan varajäsen Sirkka Koivuniemi , Toijalan Yrittäjien puheenjohtaja Jouni Parikka , Kylmäkosken Yrittäjien puheenjohtaja Vesa Peltola , Akaan Seudun toimittaja Mikko Peltoniemi sekä haastemies Heikki Sippola . Kuhmoisten kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa valitukset hylättiin sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tarja Antola Hallinto-oikeustuomari Anneli Auran mukaan Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tavoitteena on antaa ratkaisu Akaan kaupunginjohtajan virasta irtisanotun Aki Viitasaaren valitusasiassa lokakuun puoliväliin mennessä. Ehkä sitä olisi voinut odottaa kahden kesken, mutta itselleni tuli sellainen olo siitä, että oli tarkoituksellista ottaa se johtoryhmässä esiin ja ikään kuin näyttää, kuka täällä määrää ja että se ei ole ok, että mihinkään Akaan Seudun tilaisuuksiin mennään tai mediasuhteita ylläpidetään. Hallinto-oikeus kumosi Kinnulan kunnanvaltuuston ensimmäisen päätöksen asian valtuustokäsittelyssä tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi. 4) Valtuusto totesi, että Viitasaaren virkasuhde päättyy kuuden kuukauden irtisanomisajan kuluttua irtisanomisen toimittamisesta äänin 32–11. – Sanoin kerro, johon Viitasaari sanoi, että se on Akaan Seudun politiikkaa. 2) Valtuusto irtisanoi Aki Viitasaaren kaupunginjohtajan virasta. Kinnulan tapauksissa ratkaisut ovat perustuneet muihin seikkoihin.Mäntän kaupunginjohtajan asiassa valtuuston päätös kumottiin irtisanotun kaupunginjohtajan valituksesta. tarkoittaneensa tämän huumoriksi ja pyytäneensä kokouksen jälkeen Sarkkiselta anteeksi huomattuaan, että Sarkkinen loukkaantui toteamuksesta. Viitasaari lähetti tekstiviestin, että voitko soittaa, johon vastasin, etten pysty soittamaan nyt. Asian esittelijänä toimivan Auran lisäksi valituksen käsittelyyn osallistuvat hallinto-oikeustuomari Jussi -Pekka Lajunen ja ylituomari Ann -Mari Pitkäranta .Pitkärannan mukaan asia on poikkeuksellinen laajuudeltaan. Hallinto-oikeustuomari Jussi-Pekka Lajusen mukaan kumoamisen perusteet liittyivät siihen, että kunta ja kunnanjohtaja olivat ensimmäisen irtisanomispäätöksen jälkeen sopineet sovintosopimuksella kunnanjohtajan virkasuhteen päättymisestä, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että kunnanjohtaja irtisanoutui itse erokorvausta vastaan. Sarkkisen mukaan Viitasaari oli johtoryhmässä todennut Sarkkisen varmasti tienneen saavansa palkinnon, koska oli paikalla Akaan Seudun juhlassa. Kolme päivää kestäneen suullisen käsittelyn aikana hallinto-oikeudessa kuultiin 28:aa todistajaa. Aki Viitasaari kertoi hallinto-oikeudessa maanantaina 3.9. Sarkkinen kuvaili olleensa kaupunginjohtajan toteamuksesta järkyttynyt. johtoryhmän kokouksessa vasikka-patsaaksi. Tarja Antola Akaan kaupunginjohtajan virasta irtisanotun Aki Viitasaaren valitusasian suullinen käsittely käytiin Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa viime viikolla. Valtuusto käsitteli viisikohtaisen päätösehdotuksen kohta kohdalta. Aki Viitasaaren valituksen käsittelyyn osallistuvat hallinto-oikeustuomari Anneli Aura (vas.), ylituomari Ann-Mari Pitkäranta ja hallinto-oikeustuomari Jussi-Pekka Lajunen. 1) Valtuusto totesi Viitasaaren menettäneen valtuuston luottamuksen äänin 32–10, yksi tyhjä. Kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen kertoi maaliskuussa 2017 Viitasaaren luottamusta selvittäneelle tilapäiselle valiokunnalle, että vastaanotettuaan Akaan Seudun 100-vuotisjuhlassa joulukuussa 2016 Sanomalehtien Liiton Antti-patsaan kaupunginjohtaja oli nimittänyt palkintoa 22.12. Valituksia on hyväksytty ja hylätty Hallinto-oikeustuomari Jussi -Pekka Lajusen mukaan Mäntän ja Kuhmoisten tapauksissa hallinto-oikeus on joutunut arvioimaan luottamuspulan syitä ja niiden hyväksyttävyyttä. Sarkkinen kertoi olleensa Viitasaaren kommenteista tuohduksissaan ja Viitasaaren kävelleen kokouksen jälkeen hänen peräänsä ja kysyneen, tietääkö Sarkkinen, miksi palkinnon sai. Kohta hyväksyttiin ilman äänestystä, koska Jukka Saaren (vas) tekemä muutosehdotus raukesi kannattamattomana. Akaan kaupunginjohtajan virasta irtisanotun Aki Viitasaaren valitusasian suullisessa käsittelyssä Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa on ollut yhtenä asiana esillä Viitasaaren suhde paikallislehti Akaan Seutuun. Luottamuspulan syyt Viitasaaren irtisanomista tai siirtämistä muihin tehtäviin selvittäneen tilapäisen valiokunnan mukaan luottamuspulan syitä ovat Viitasaaren yhteistyökyvyttömyys, johtoryhmätyöskentelyn puutteet/sopimaton käytös alaisia kohtaan, edustamisvelvollisuuksien laiminlyönti ja ulkoiset suhteet, valtuustoasioiden valmistelu ja valtuustotyöskentelyn epäkohdat/puutteet. Totesin, että ilmeisesti palkinnon saa sillä, että vastaa toimittajien kyselyihin, Sarkkinen kertoi hallinto-oikeudessa. Valituksen mukaan päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska valmistelu ei ole ollut riittävää ja asianmukaista ja Viitasaaren kuuleminen on ollut puutteellista. – Vastasin, etten tiennyt, se tuli aivan puun takaa. Tiistaina oikeudessa kuultiin Akaan kaupungin kutsumina entisiä ja nykyisiä luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita, yrittäjäyhdistysten edustajia, paikallislehden toimittajaa sekä haastemiestä. Kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen kertoi hallinto-oikeudessa, että Viitasaari ei ole pyytänyt häneltä vasikka-patsaspuheitaan anteeksi. – Ymmärrän, että henkilökohtaisella tasolla voi olla mitä mieltä tahansa, mutta esimiehenä hän olisi voinut vähän peukuttaa, että tällaista tunnustusta tulee. 5) Valtuusto antoi kaupunginhallituksen tehtäväksi päätöksen toimeenpanon. Hallinto-oikeuden päätöksestä ei valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Autossa talvirenkaat Aki Viitasaari oli kertonut Sippolalle olleensa veljensä luona Rovaniemellä. Työnantajansa, Urjalan kunnan kunnanjohtajan Hannu Maijalan kanssa Anttila päättyi ratkaisuun hakeutua työnohjaukseen. halkoja hakkaamassa ollut Viitasaaren isä, jonka kanssa Sippola oli tuolloin puheissa. perusturvajohtaja Elina Anttila totesi yhteistyön olleen vähäistä tai olematonta. Haastemiehen tehtävänä oli keväällä 2017 toimittaa Viitasaaren luottamusta selvittäneen tilapäisen valiokunnan tiedoksianto Viitasaarelle. Koin, että asiantuntijuuttani ja mielipiteitäni ei arvostettu. syyskuuta hallinto-oikeuden aloitettua suullisen käsittelyn valitusasiassa. Anttila koki, että hän ei löydä keinoja muuttaa tilannetta. Anttilan mukaan Urjalassa johtoryhmä on keskusteleva, sen jäsenet tuovat esiin Akaan va. Seuraavana päivänä Sippola sai Viitasaarelta tekstiviestin, jossa tämä kertoi, että on sairaslomalla kuun loppuun ja että tiedoksianto voidaan hoitaa 2.5., kun hän palaa töihin Akaan kaupungintalolle. Tarja Antola Tarja Antola. Anttilan mukaan isoista asioista ei keskusteltu riittävästi, ja toiminnalta puuttui punainen lanka, jonka eteen olisi yhdessä tehty töitä. – Olisi ollut korrektia etukäteen käydä keskustelua, ennen kuin tällainen ilmoitus tuli vähän puskista, Anttila totesi. Kuulemista ei lopulta järjestetty, ja asiaa käsiteltiin henkilöstöjaostossa, joka Anttilan mukaan totesi asian olevan kunnossa. Anttilan mukaan työskentely oli paljon raportointityyppistä, se ei ollut eteenpäin menevää eikä tulevaa suunnittelevaa. Haastemies kävi Aki Viitasaaren kotiosoitteessa kymmenkunta kertaa Akaan kaupunginjohtajan virasta erotettu Aki Viitasaari (oik.) palasi julkisuuteen maanantaina 3. Anttila ei kokenut ilmapiiriä arvostavaksi.– Itse koin, että oli äärimmäisen vaikea työskennellä. Haastemies tapasi Viitasaaren isän Sippola kertoi hallinto-oikeudessa käyneensä kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren kotona kuukauden aikana kaikkiaan kymmenkunta kertaa tavoittamatta kaupunginjohtajaa. En kokenut saavani palautetta hyvässä enkä pahassa enkä kokenut sellaista, että kannustettaisiin tai yhdessä kehitettäisiin ja kehityttäisiin. Viitasaaren johtamistapaa Anttila kuvaili hallinto-oikeudessa autoritääriseksi.– En kokenut, että se olisi aitoa keskustelua tai vuorovaikutusta. Esimerkkinä Anttila mainitsi talousarviokäsittelyn. Sippola lähetti uuden viestin, kun yhteydenottoa ei kuulunut. Viitasaari ilmoitti Sippolalle olevansa kotona 10.5., jolloin haastemies hänet myös tavoitti. Se olisi Anttilan mukaan ollut toivottavaa, koska hän joutui esittelemään talousarvion valtuustolle tietämättä aina itsekään, mitä kohtia oli muutettu. Sippolan mukaan pihalla havaitut ja paikkaa vaihtaneet kaksi autoa olivat ilmeisesti Viitasaaren vanhempien. Tukea koulutukseen osallistumiseen Anttila sai myös Jouko Rytköseltä ja Saila Kallioiselta . omia näkökulmiaan ja niitä halutaan kuulla ja ryhmässä mietitään tulevaisuutta pitkälle eteenpäin. Yhteistyö oli vähäistä Kun Akaan kaupungin asianajajana asiassa toimiva Timo Jarmas kysyi Viitasaaren yhteistyökyvystä, va. Sippola kertoi hallinto-oikeudessa, että asia eteni hänen tavattuaan Viitasaaren isän. Tarja Antola Myös Pirkanmaan käräjäoikeuden haastemiestä Heikki Sippolaa kuultiin Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa Akaan kaupunginjohtajan virasta erotetun Aki Viitasaaren valitusasiassa. Anttilan mukaan kyse oli työnantajan hyväksymästä koulutuksesta. Anttila totesi odottaneensa, että johtoryhmässä olisi yhdessä pohdittu tulevaisuutta ja strategista suuntaa. Sippola sanoi isälle, että tämä olisi Aki Viitasaareen yhteydessä ja kertoisi haastemiehen tavoittelevan, jotta asia saataisiin eteenpäin. Sippola kertoi kollegansa yrittäneen tavoittaa Viitasaarta tämän kotoa Vesilahdesta ensimmäisen kerran heti samana päivänä 27.3.2017, jolloin käräjäoikeus on kirjannut toimeksiannon. Myös Urjalan kunnan perusturvajohtajan virkaa hoitavan Anttilan mukaan Urjalan ja Akaan johtoryhmillä on paljon eroavuuksia. Sippola ei ollut nähnyt kyseistä autoa aiemmin käydessään Viitasaaren kotiosoitteessa. Käydessään toistuvasti Aki Viitasaaren kotona ainoa haastemies Sippolan paikalta tavoittama henkilö oli 7.5. Sippolan mukaan Viitasaaren autossa oli vielä nastarenkaat. – Väliaikoina yhteistyötä ei paljon ollut, säännöllisiä tapaamisia ei ollut lainkaan. Palautetta ei tullut Anttila kertoi lopettaneensa johtoryhmässä puhumisen omista näkemyksistään koettuaan, että niillä ei ole merkitystä. Asianajaja Timo Jarmaksen kysyessä tarkennusta siihen, kuka ei arvostanut, Anttila kertoi kokeensa, että kaupunginjohtaja Aki Viitasaari ei arvostanut häntä. Sippolan mukaan Viitasaari vastasi yhteen viestiin olevansa matkoilla ja palaavansa asiaan seuraavan viikon kuluessa. – Ilmapiiri siellä on avoimempi, positiivinen ja arvostava. Kollegan jäätyä lomalle tehtävän hoitaminen siirtyi Sippolalle, joka kävi ensimmäisen kerran Viitasaaren kotiosoitteessa 8.4. – Se jäi omalta kohdalta kokematta. Sippola lähestyi Aki Viitasaarta myös tekstiviesteillä. – Keskusteltiin senhetkisistä päätöksistä, mitä oli tulossa ja menossa. Kaikki se jäi Viitasaaren johtajuudesta puuttumaan. Anttila ei kertonut kaupunginjohtaja Viitasaarelle hakeutumisesta työnohjaukseen, koska Anttila koki, että se olisi voinut heikentää hänen asemaansa. Anttila totesi sopeutumisen tilanteeseen olleen hänelle äärimmäisen vaikeaa. – Yritin sopeuttaa itseäni toimintatapaan, että kestäisin sen paremmin. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 7 UUTISET Elina Anttilan mukaan Aki Viitasaaren johtajuudesta puuttui kannustaminen ja yhdessä tekeminen Tarja Antola Akaan kaupungin hallinto-oikeuteen kutsumista todistajista Elina Anttila , Jukka Oksa ja Heikki Sippola eivät ole aiemmin antaneet lausuntoaan Viitasaari-asiassa. Anttila totesi, että Viitasaari ei kertonut tekemistään muutoksista. perusturvajohtaja Elina Anttila koki ilmapiirin Akaan johtoryhmässä negatiiviseksi ja välillä myös ahdistavaksi. Kutsu kuulemistilaisuuteen yllätti Elina Anttila kertoi hallinto-oikeudessa myös, että hän sai Aki Viitasaarelta kutsun kuulemistilaisuuteen koskien kirjallisen varoituksen antamista liittyen luvattomaan poissaoloon töistä. Sippola kertoi hallinto-oikeudessa vastanneensa samana päivänä, että sairaslomalla ei ole tekemistä tiedoksiannon hoitamisen kanssa, ja kysyneensä, milloin asiakirja voidaan tuoda. Anttilalla ei ole tietoa, tiesikö Viitasaari hänen olleen koulutuksessa. Aarre Nord (selin) seurasi yleisönä asian käsittelyä. Haastemies Sippola kertoi myös tilapäisen valiokunnan puheenjohtajan Mika Pajasmaan olleen aktiivisesti yhteydessä häneen ja kyselleen Viitasaaren tavoittamisesta ja muistuttaneen asian kiireellisyydestä. Anttila tapasi kaupunginjohtajaa johtoryhmässä, joka kokoontui kahden viikon välein. Muut todistajat ovat tilapäiselle valiokunnalle lausunnon antaneiden tai haastateltujen joukossa. Anttilan mukaan erityisesti alkuvaiheessa kaupunginjohtaja muutti seuraavassa päätöksentekovaiheessa Anttilan valmistelemia asioita. Asiantuntijuutta ei arvostettu Anttila kertoi kokeneensa Akaan johtoryhmän negatiivisena ja välillä myös ahdistavana. Laajempi pohdinta puuttui kokonaan
Viitasaari-valituksen suullisessa käsittelyssä Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa Viitasaaren osallistumista maakunnallisiin ja seutukunnallisiin tilaisuuksiin arvioivat Viitasaaren kutsumina todistajina Tampereen kaupungin konsernijohtaja Juha Yli -Rajala ja Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen (sd). Torstaina kuulluista todistajista Akaan kaupungin johtoryhmän jäseniä ovat olleet Grönlund, Kemi ja Puhka-Susi. Grönlund kertoi toimineensa johtoryhmissä Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä ja Sastamalan perusturvakuntayhtymässä. Järvisen mukaan yhteistyössä Viitasaaren kanssa ei ole ollut mitään poikkeuksellista ja Viitasaari on ollut helposti tavoitettavissa. hallinto-oikeudessa ma. – En koe, että Aki olisi mitenkään runnonut omaa ehdotustaan härkäpäisesti läpi. Yli-Rajalan mukaan Viitasaari on ollut tilaisuuksissa normaalin aktiivinen ja hänen käytöksensä on ollut moitteetonta. Valiokunnan mukaan kaupunginjohtaja on laiminlyönyt säännöllisesti osallistumisensa tärkeimpiin maaja seutukunnallisiin ja elinkeinoelämän tilaisuuksiin. Kemin mukaan ryhmässä on voinut aidosti tuoda omia näkemyksiään esiin ja Viitasaari on kohdellut jäseniä tasapuolisesti ja asioista on voinut olla eri mieltä Viitasaaren kanssa. Tasapuolista kohtelua Antti Kemi kuvaili johtoryhmätapaamisia viihtyisiksi ja mukaviksi tilaisuuksiksi. Olen tykännyt keskustelevasta kulttuurista, mikä on valinnut, ja Aki Viitasaari on tukenut alaisiaan silloin, kun on tarvinnut. Tiistaina 4.9. Järvisen mukaan Viitasaari on ollut varsin hyvin läsnä tilaisuuksissa, joihin myös Järvinen itse on osallistunut. Johtavan ylilääkärin Juhani Grönlundin mukaan työskentelyilmapiiri johtoryhmässä on ollut hyvä, johtoryhmässä on kyetty tekemään hyvää yhteistyötä, niin hän kuin muutkin jäsenet ovat voineet tuoda esiin omia näkemyksiään ja ryhmässä on pystytty käsittelemään asioita, joista Viitasaari on ollut johtoryhmän jäsenen kanssa eri mieltä. Aki Viitasaaren (vas.) nimeämistä todistajista hallinto-oikeudessa kuultiin Tampereen kaupungin konsernijohtajaa Juha Yli-Rajalaa ja Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Pekka Järvistä. Todistajina olivat Tampereen kaupungin konsernijohtaja Juha Yli -Rajala, Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen (sd), Akaan kaupungin viranhaltijoista johtava ylilääkäri Juhani Grönlund , tekninen johtaja Antti Kemi ja talousjohtaja Mari Puhka -Susi, toimittaja Juhani Valli , tilapäisen valiokunnan jäsen, valtuutettu Hannu Järvinen (sd), tilapäisen valiokunnan jäsen, valtuutettu Matti Humaloja (vas), yrittäjä Timo Saarinen , yrittäjä Jukka Ahonen , entinen valtuutettu Raimo Järvinen (sd), kaupunginhallituksen puheenjohtaja, valtuutettu Harri Rämö (sd), Akaan JHL:n pääluottamusmies Päivi Lehmusvirta ja Akaan kaupungin tilintarkastaja Jorma Kesä . Asioissa, joissa johtoryhmän jäseneen on kohdistunut julkisuuspainetta tai painetta organisaatiosta, on Viitasaari käyttäytynyt Grönlundin mukaan analyyttisesti, asiaa pohtien ja alaistaan tukien. Yli-Rajala johtaa puhetta Pirkanmaan kuntajohtajien kokouksissa sekä maakuntauudistuksen johtoryhmässä. Tukea alaisille Viitasaaren luottamusta selvittäneen tilapäisen valiokunnan muistiossa yhtenä epäluottamusta aiheuttaneena asiana mainitaan puutteet johtoryhmätyöskentelyssä sekä sopimaton käytös alaisia kohtaan. Tarja Antola. Tarja Antola Juha Yli-Rajala ja Pekka Järvinen eivät havainneet puutteita Aki Viitasaaren edustamisessa Tarja Antola Akaan kaupunginjohtajan virasta erotetun Aki Viitasaaren luottamusta selvittäneen tilapäisen valiokunnan muistiossa mainitaan edustusvelvollisuuksien laiminlyönnit yhtenä luottamuspulan syynä. Kemi siirtyi tällä viikolla teknisen johtajan virasta kaupungininsinööriksi. Näiden lisäksi Yli-Rajala on tehnyt Viitasaaren kanssa yhteistyötä muun muassa Tavase-hankkeen yhteydessä. Järvinen kertoi Viitasaaren soittavan jätetyn viestin perusteella takaisin. Viitasaaren asianajaja John -Henrik Spåre pyysi Grönlundia myös vertaamaan Viitasaaren johtamista Grönlundin muihin johtoryhmäkokemuksiin. – Minusta se (Akaan) on ollut keskimääräistä parempaa. Asioita on käyty läpi ja mietitty monelta kantilta. – En ole koskaan kuullut, että hän olisi tuonut oman kaupunkinsa konflikteja esiin vaan hän on ajanut Akaan asiaa niin kuin kaikki kunnanjohtajat ajavat oman kuntansa asiaa. Viitasaari soittaa takaisin Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pekka Järvisen mukaan Aki Viitasaari on ollut Valkeakosken ja Akaan yhteisissä foorumeissa erittäin aktiviinen keskustelija ja tuonut mielipiteensä julki. Yli-Rajala kuvaili Viitasaaren olleen kokouksissa keskiverto-osallistuja, mitä hän piti hyvänä osallistumisena. Antti Kemi kertoi kokeneensa sisäilmaongelmissa kovaa julkista painetta ja saaneensa tilanteessa tukea Talousjohtaja Mari Puhka-Susi (oik.) odotteli hallinto-oikeuden aulassa omaa kuulemisvuoroaan yhdessä entisen kaupunginvaltuutetun Marita Markkulan ja toimittaja Juhani Vallin kanssa. 8 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu UUTISET Grönlundin, Kemin ja Puhka-Suden mielestä Viitasaari ei ole kohdellut alaisiaan huonosti Tarja Antola Akaan kaupunginjohtajan virasta irtisanotun Aki Viitasaaren valitusasian suullisessa käsittelyssä Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa oli viime torstaina Viitasaaren puolen todistajien vuoro. Anttila sanoi kokeneensa ilmapiirin johtoryhmässä negatiivisena ja välillä myös ahdistavana. Yli-Rajalan mukaan Viitasaari on osallistunut virallisiin tilaisuuksiin eikä ole laiminlyönyt niitä. Grönlundin mukaan Viitasaaren johtamistapa ei ole autoritäärinen, johtoryhmässä ei vallitse pelon ilmapiiri eikä Viitasaari kohtele alaisiaan johtoryhmässä huonosti, ei nimittele eikä uhkaile. perusturvajohtaja Elina Anttila ja entinen sivistysjohtaja Jukka Oksa kertoivat kokeneensa Viitasaaren taholta arvostuksen puutetta. Yli-Rajalan mukaan Viitasaari on ollut myös verkostoitumisessa keskivertotasoa ja hänet tunnetaan ja tiedetään
Rämön mukaan asiaa olisi pitänyt käsitellä kaupunginhallituksessa tai ainakin tuoda sinne tiedoksi. Rämö selitti hallinto-oikeudessa myös toimintaansa Viitasaaren irtisanoneen valtuuston kokouksessa 31.5.2017. Ryhmässä on ollut mahdollisuus tuoda asioita esille yhteiseen pohdintaan, Puhka-Susi totesi. Akaan Seudusta. Rämö kertoi hallinto-oikeudessa Viitasaaren todenneen hänelle Toijalan Yrittäjien 80-vuotisjuhlassa, että kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen on niin hyvä mies, että hänet täytyy pitää ehdottomasti Akaassa. – Minulla ei ole ollut luottamuspulaa. Rämö totesi kuulleensa asiasta ensimmäisen kerran luettuaan siitä 5.9. Valtuutettu Jukka Saari (vas) esitti irtisanomisen hylkäämistä, mutta ehdotus raukesi kannattamattomana. Siinä on noin 40 kohtaa, enkä ulkoa muista niitä viime kaudelta. Rämö oli viime kaudella kaupunginhallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja. Kemi kertoi työskennelleensä urallaan kahdeksan kaupunginjohtajan kanssa. Valtuusto äänesti asiassa useita kertoja mutta hyväksyi itse irtisanomisen ilman äänestystä. hallinto-oikeudessa antaneensa Viitasaarelle kirjallisen huomautuksen epäasiallisesta käytöksestä koskien Viitasaaren päivähoidon johtajalle antamaa palautetta. – Kyllähän jos Akaan Seudun juttuja lukee kahdelta, kolmelta vuodelta, ei Aki Viitasaaresta ole tuotu paljon mitään myönteistä esiin eikä va. Kemin mukaan Aki Viitasaari sijoittuu johtamistavassaan tässä joukossa kärkipaikoille. Tarja Antola Lue lisää digilehdestä. Rämö totesi olevansa jäävi arvioimaan asiaa, koska hänen mukaansa lehti ei ole kirjoittanut hänestä koskaan myönteistä. Viitasaari kehui Sarkkista Rämö ei ole kuullut Viitasaaren lähimmiltä työtovereilta moitteita Viitasaaresta. Sitten jos jotain on, siihen puututaan asianmukaisesti, Rämö totesi. Minä kehitän työssäni toimintoja. Onko prosessien kehittäminen samaa kuin toimintojen kehittäminen, kai se on. Omat näkemykset esiin Talousjohtaja Mari Puhka-Suden mielestä ilmapiiri johtoryhmässä on ollut asiallinen ja normaali ja tunnelma välillä hyvinkin leppoisa. Rämön mielestä Akaan Seudun toimituspolitiikka poikkeaa muista seutukunnan lehdistä. En osaa sanoa yksittäistä asiaa, mitä hän ei olisi vienyt eteenpäin. Puhka-Susi on kokenut, että sekä hän että muut ovat johtoryhmässä voineet tuoda oman näkemyksensä esiin.– En näe ainakaan oman näkemykseni mukaan, että kenelläkään olisi ollut tarve kokea sellaista, että olisi kiellettyä tai pelottavaa tuoda ajatuksiaan esiin. Rämö ei ole havainnut, että Viitasaari olisi vähätellyt valtuustosopimusta.– Valtuustosopimus on poliitikkojen keskinäinen sopimus, mitä asioita viedään eteenpäin. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 9 Valotaidetapahtuma Akaan LUX perjantaina 5.10.2018 Nahkialanjärven puistossa klo 19-21.30 Ilotulitus klo 20.30. Kemin mukaan Viitasaari osallistui hyvin moneen teknisen lautakunnan kokoukseen ja käytti puheenvuoroja Kemin näkökantoja tukien. – Välit on erittäin hyvät, vaikka asioista olimme vahvastikin eri mieltä, Rämö totesi. Puhka-Susi totesi, että Viitasaari on ollut myös johtoryhmän ulkopuolella tavoitettavissa, ja hän on saanut Viitasaarelta vastauksen sitä kysyessään. Rämöä kuultiin Akaan kaupunginjohtajan virasta irtisanotun Viitasaaren valitusasiassa Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa viime torstaina Viitasaaren nimeämänä todistajana. kaupunginjohtajasta Briitta -Liisa Sinivuoresta tai Antti Kemistä , joka on vielä vähän aikaa tekninen johtaja. Kömmähdys valtuustossa Kaupunginhallitusta viime kaudella johtanut Jouko Rytkönen (kok) kertoi maanantaina 3.9. Viitasaarelta. Kaikille avoin, tervetuloa! UUTISET Harri Rämö luottaa edelleen Aki Viitasaareen Tarja Antola Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Harri Rämön (sd) mukaan Aki Viitasaari on kaupunginjohtajana suhtautunut luottamushenkilöihin asianmukaisesti ja hänen välinsä Viitasaareen ovat erittäin hyvät. Rämön mukaan edustamiseen liittyvät velvollisuudet Viitasaari on hoitanut hyvin, eikä kaupunginhallituksessa käsitelty edellisellä valtuustokaudella asiaa, että edustaminen olisi ollut puutteellista. – Se, että olin päättämässä, että irtisanotaan, oli kömmähdys.Rämö kertoi luottavansa edelleen Viitasaareen. Rämö totesi hallinto-oikeudessa muutosehdotuksen olleen niin haastava ja tulleen viime metreillä, että hän kannatti irtisanomista vahingossa. Valitusasian käsittelyssä on ollut esillä myös Viitasaaren suhtautuminen valtuustosopimukseen. Harri Rämö (sd) kertoi hallinto-oikeudessa olevansa hyvissä väleissä Aki Viitasaaren kanssa. Suhde paikallislehteen esillä Hallinto-oikeudessa on käsitelty yhtenä asiana Viitasaaren suhdetta paikalliseen mediaan ja erityisesti Akaan Seutuun
Välimaa kilpailutti Ylöjärven Puun pankkiasiakkuuden . Suosittelen lämpimästi yhteistyötä Maakunnan Matin kanssa.” ANNIKA PELTOLA Markkinointipäällikkö Säästöpankki Sinetti Kulttuuria Taloutta M Kangasala Ylöjärvi Lempäälä Vesilahti Akaa Pälkäne Tampere ONKO SINULLA PALVELU TAI TUOTE, JONKA HALUAT LAAJASTI PIRKANMAALAISTEN TIETOISUUTEEN. 10 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu www.akaanseutu.fi www.lvs.fi www.shl.fi www.ylojarvenuutiset.fi www.radiosun.fi Ota tavaks esi! Nettisivujemme Pirkanmaa-osiosta löydät monipuolista ja mielenkiintoista luettavaa Jos Sinä olet kiinnostanut oman maakuntasi asioista, käy lukemassa tuoreita juttuja Pirkanmaan Lehtitalon eri medioiden verkkosivuilta. Yrityksen liikevaihto on runsaat kolme miljoonaa euroa. Välimaa korostaa pankkiasiakkuuden vakauden tärkeyttä. Erityisen merkityksellistä on se, että omassa kännykässäni on asioitani hoitavan yhteyshenkilön puhelinnumero. syyskuuta 2018 SINETTI SANOMAT niin sanottu kuumalinja pankkiin. Maakuntauutisia. Tontille aletaan nyt syyskuussa rakentaa hulppeaa 2 000 neliön suuruista uudisrakennusta, josta tulee ensi keväänä valmistuttuaan kehittyvän ja kasvavan kaupungin uusi maamerkki. Ylöjärveläinen puutavarakauppias arvostaa nimenomaan sitä, että hänellä on Juureva paikkakuntalainen puutavarakauppa tekee historiallisen investoinnin. – Tavattiin, tutustuttiin ja keskusteltiin asiat halki. Ota reippaasti yhteyttä! Maakunnan Matti Puh. Ylöjärven Puu työllistää 11 henkilöä. Maakunnan Matti toteuttaa Sinun ilmoitus-, mainosja markkinointikampanjasi. Koko elämän skaala perustuu avoimuuteen ja asioiden jakamiseen. Siinä luotetaan ja sitoudutaan toisiinsa. – Haluan, että olemme myös yhteistyökumppaneidem me kanssa vakaassa vuorovaikutuksess a, hän kertoo. Keskiviikko 5. Ylöjärveläisyrittäjä korostaa, ettei pankkisuhdetta mietitä joka päivä, eikä edes joka kuukausi tai joka vuosi. Puutavarakauppa palvelee koko ajan asiakkaitaan täysitehoisesti. Soppeenmäkeen kohoaa moderni puutavaratalo. Nyt on levollinen ja turvallinen olo, hän arvostaa. r a d i o Monipuolisin iskelmä ja paras pop Säästöpankki Sinetti, Mikkolantie 11, Ylöjärvi (terveyskeskusta vastapäätä) Palvelemme sinua ajanvarauksella ma–to klo 8–19 ja pe klo 10–16.30. Liki 30-vuotiaan puutavarakaupan toimitusjohtaja Jukka Välimaa sanoo yrityksensä haluavan olla niin kuluttajakuin yritysasiakkailleen luottokumppani. Uuden toimitalon rakentaminen ei vaikuta Ylöjärven Puuhun millään tavalla. – Suurin osa asioista hoituu omaa latuaan. – Yrityksen ja pankin yhteiselo on kuin avioliitto. Tuoreimpana esimerkkinä yhteistyöstämme on Sinetti Sanomat – tuhti tietopaketti pankkimme ajankohtaisista asioista ja henkilöstöstä. Ollaan toinen toiselle tuki ja turva, mies luonnehtii. – Uskomme, että Ylöjärvi on tulevaisuudessakin houkutteleva puutavaran kauppapaikka, joka vetää asiakkaita koko Pirkanmaan alueelta. Kisassa pisimmän korren veti Säästöpankki Sinetti. Vastaamme hankkeellamme toimialamme haasteisiin ja lunastamme oman paikkamme kaupan toimijana, Jukka Välimaa teroittaa. Kun minulla on asiaa tai kysyttävää, niin juttu ratkeaa tuossa tuokiossa, Välimaa luonnehtii. 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Hämeenlinnan Teatterin johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo esitteli Maakunnan Matille tämän kauden suurteoksessa Tahtien sodassa näyttelevien ihmisten peruukkeja. Jukka Välimaa lupailee asiakkailleen uuden ajan puutavaran ostosparatiisia. – Meillä tulee olemaan maakunnan kattavin tuotevalikoima sisustuspuutuotteis ta yksien porttien sisällä, hän kuvailee. Kerromme uutisia, raportoimme kulttuurin saralta, avaamme taloutta ja seuraamme maakuntaja sote-uudistusta. Puhelinpalvelu 010 391 2000 arkisin klo 8–22 saastopankki.fi/sin etti Hyviä uutisia lähellä sinua. – Pankilla on oltava kasvot eli arjen kanssakäymisessä tutuksi tulleet talousalan ammattilaiset. Kumppanuus mitataankin juuri niissä hetkissä, kun yrittäjä tarvitsee jotakin kättä pidempää pankiltaan, hän teroittaa. Säästöpankki Sinetin ja Ylöjärven Puu Oy:n hiljakkoin alkanut yhteistyö rakentuu yhteisten arvojen varaan. Tehdään yhdessä Pirkanmaan vahvuudet näkyviksi, kuuluviksi ja tuntuviksi. Perinteikäs puutavarakauppa arvostaa luottokumppanuutta Maakunnan Matti toteutti Säästöpankki Sinetin markkinointilehden ”Pitkäaikainen yhteistyömme on innostavaa ja antoisaa. Kumppaniksi luontevassa kohdassa Ylöjärven Puu ja Säästöpankki Sinetti aloittavat yhteistyönsä luontevassa yhteydessä
Talon kiinteistönhuolto on hyvin rajallista tai suppeaa, ja sille voidaan luokituksen mukaan tehdä vähäisiä myyntiä edistäviä toimenpiteitä. Akaan kaupunki puolestaan vastaa kaavaprosessin hallinnollisista kuluista ja ohjauskuluista. Anni Määttä kertoo olevansa äitinä ja kasvattajana sitä mieltä, että Akaasta puuttuu jokin koko "kyliä" yhdistävä ja opetuksellinen kesätekeminen. Mikäli ehdotusvaiheen nähtäville asettamisen jälkeen kaava-aineistoon ei ole tarpeen tehdä oleellisia muutoksia, kaavahanke etenee hyväksymisvaiheeseen tarvittavien viranomaisneuvottelujen jälkeen. Puolustusvoimat on jo antanut alustavasta hankesuunnitelmasta myönteisen lausunnon. – Viimeisimmän Suomessa tehdyn tuulivoimaloiden meluja infraääniselvityksen toteutti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vuonna 2017. syyskuuta. Kaupunginhallituksessa Tiina Räsänen (kesk) esitti, että kaavoitussopimusta ei hyväksytä eikä Karhunrahkan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimista käynnistetä. MLL Toijalan hallituksessa istuvan Määtän mukaan ongelma talon käytössä on se, että siellä pitäisi voida harjoittaa esimerkiksi lastentanssia samassa tilassa kuin esillä olevat taideteoksetkin ovat.– Luonnollisesti se on mahdoton yhtälö, joten molemmat toimijat ansaitsisivat toiminnalleen omat tilansa. Toinen aloite liikennepuistosta Akaan kaupunki on saanut Anni Määtältä 16. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 11 UUTISET Akaa aloittaa kaavoituksen tuulivoimaloita varten Mikko Peltoniemi Akaa käynnistää osayleiskaavan laatimisen Abo Wind Oy:n suunnittelemaa tuulivoimapuistoa varten. Abo Windin mukaan tuulivoimatuotanto luo työpaikkoja etenkin suunnitteluja rakennusvaiheessa. Ehdotus raukesi kannattamattomana. Alue sijoittuu Pirkanmaan maakuntakaava 2040:ssä tuulivoima-alueeksi merkitylle alueelle. Jääviyden perusteena on lähisukulaisuus. Tuulivoimaloiden mahdollisten sijoituspaikkojen soveltuvuus tutkitaan tarkemmin maastossa. Lisäksi Abo Wind vastaa kaupungille aiheutuvista muista osayleiskaavaprosessiin liittyvistä suorista kuulutusja muista vastaavista kuluista, esimerkiksi yleisötilaisuuksien järjestämisestä. ”Äänistä ei aiheudu terveyshaittaa” Abo Wind Oy:n mukaan tuulivoima-alueen sijoittelussa otetaan huomioon muun muassa riittävä etäisyys asutuksesta ja maisemaja luonnonsuojelualueista sekä mahdolliset vaikutukset paikalliseen linnustoon ja eläimiin.– Voimaloista aiheutuu linnuille riski, joka on kuitenkin suuruusluokaltaan varsin pieni, tutkimusten mukaan keskimäärin yksi lintutörmäys vuodessa voimalaa kohden. Silloinen Akaan kaavoituspäällikkö ja nykyinen kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen arvioi viisi vuotta sitten, että alueelle sopisi niin ravintolapalveluita, kulttuuria kuin leikkipuistokin. Hankealue on kooltaan noin 1260 hehtaaria ja sijoittuu pääasiassa metsätalousalueelle. Yleiskaava laaditaan niin, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena. – Sen saavutettavuus on hyvä, ja pihapiiriäkin voitaisiin hyödyntää taidekäytössä. Vuosia sekä tyhjillään että julkisessa myynnissä olleen Ratamestarin talon luokka on 4, joka tarkoittaa edelleen myyntiä. Tuulivoimayhtiö maksaa kaavoituksen Akaan kaupunginhallitus hyväksyi elinvoimalautakunnan ehdotuksen ja kaavoitussopimuksen tiistaina 4. Kumpikin rakennus sijaitsee Toijalan keskustassa, pääradan kahta puolen. Maanomistajille tuulivoimalaitokset tuovat vuokratuloja sekä kaupungille kiinteistöverotuloja, joiden suuruus on noin 20 000 euroa vuodessa jokaisesta seitsemästä voimalasta. – Liikennepuisto voisi olla todellinen kädenojennus sekä paikallisille lapsille että heidän vanhemmilleen. Ostotarjoukset hylättiin viisi vuotta sitten Ratamestarin talo ja junanlähettäjän talo tontteineen ovat olleet myynnissä kesästä 2011 lähtien. Muihin eläimiin, tuotantoeläimet mukaan lukien, tuulivoimatoiminnalla ei ole osoitettu olevan vaikutuksia. Voimalat eivät haittaa Puolustusvoimia Akaan kaupungin mukaan tuulivoimahanke olisi alustavien tietojen perusteella mahdollista liittää alueen läheisyydessä kulkevaan 110 kilovoltin sähkölinjaan. Akaalaisia aloitteentekijöitä on yli kaksi prosenttia kaupungin asukkaista. Abo Wind on pyytänyt Pirkanmaan ELY-keskukselta päätöstä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta hankkeeseen. Yhtiön mukaan tuulivoimaloiden äänen mahdolliset terveysvaikutukset herättävät ajoittain keskustelua, mutta tutkimuksissa ei ole löydetty tukea väitteille tuulivoimaloiden aiheuttaman äänen terveyshaitoista. Määtän mukaan Kulttuuritalo Laaksola on monen eri yhdistyksen ja toimijan käytössä viikon jokaisena päivänä. ELY-keskuksen päätöksen tueksi on laadittu esiselvitys. Voimaloiden maksimiäänentasoksi on säädetty 40 dB asutuksen ja loma-asutuksen osalta. Talo luokiteltiin myytäväksi Akaan kaupunginhallitus päätti viime viikolla ottaa kuntalaisaloitteen vastaan ja lähettää sen sivistyslautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi. Aloite käsitellään lautakuntien valmistelun jälkeen kaupunginhallituksessa sekä mahdollisesti kaupunginhallituksen niin päättäessä myös valtuustossa. Abo Windin suunnitelmissa on rakentaa seitsemän tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 4–5 megawattia. Aloitteen on allekirjoittanut Määtän lisäksi 365 henkilöä, joista kunnan asukkaita on 356. Viime vuosina siellä ovat toimineet lasten kulttuuria edistävät tahot kuten Näpsä ja MLL:n päiväkerho, samoin kuin eri tahojen taidetta esittelevät yhdistykset näyttelyillään. Melua mallinnetaan ennalta tuulipuiston suunnitteluvaiheessa tarkkojen ohjeiden puitteissa, ja tähän mennessä tuulipuistomme eivät ole saaneet valituksia melusta, Abo Wind on todennut Akaan kaupungille. Kaupunginhallitus vahvisti samassa kokouksessa myös kaupungin omistamien rakennusten ylläpitoluokat. Sirkka Koivuniemi (kesk) ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn ja poistui paikalta asian käAlustavan suunnitelman mukainen tuulivoimaloiden äänimallinnus kertoo, kuinka voimakas ääni millekin etäisyydelle voimaloista voi kuulua. Kaavoituksen yhteydessä suoritetaan alueella erilaisia selvityksiä esimerkiksi luonnon ja linnuston osalta. Tämäkään selvitys ei tukenut väitteitä tuulivoimaloiden äänen terveyshaitoista. Kaava laaditaan Riisikkalantien itäpuolelle, Karhunrahkan alueelle, lähelle Hämeenlinnan rajaa. – Siitä kunnostettaisiin taidetalo, ja Laaksola jäisi lapsien ja lapsiperheiden kulttuuritaloksi. Anni Määttä esittää Ratamestarin talon kunnostamista Mikko Peltoniemi Akaalainen Anni Määttä on tehnyt 16. Kaavoitussopimuksen mukaan Abo Wind vastaa osayleiskaavan laatimisen ja osayleiskaavatyössä tarvittavien selvitysten laadinnan konsulttikustannuksista kokonaisuudessaan. Nimimuunnos ei tietenkään estäisi siellä toimivien yhdistysten kokouksia ja päivätoimintaa. Niklas-Salminen oli tehnyt samansuuruisen tarjouksen jo kesäkuussa 2012, mutta Akaan kaupunginhallitus hylkäsi molemmat tarjoukset. Luontoselvitykset kuuluvat olennaisena osana hankesuunnitteluun, Abo Windistä kerrotaan. ABO Wind on jo solminut maanvuokrasopimuksia alustavalla suunnittelu-alueella. Abo Wind Oy sittelyn ajaksi. Kulttuuritalo Laaksolan Määttä muuttaisi lasten kulttuuritaloksi. Toijalan keskustasta katsottuna alue sijaitsee noin kuusi kilometriä lounaaseen. Voimaloita lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat noin 1,6 kilometrin etäisyydellä ja lähimmät lomarakennukset noin 1,1 kilometrin etäisyydellä lähimmästä voimalasta. Sillä ehdotetaan, että Akaan kaupunkiin rakennettaisiin liikennepuisto. Pääesikunta toteaa, että hankkeen suunnitelman mukaisilla tuulivoimaloilla ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia puolustusvoimien valvontaja asejärjestelmien suorituskykyyn, joukkojen ja järjestelmien koulutukseen ja käyttöön ja sotilasilmailuun sekä puolustusvoimien radioyhteyksiin. Määtän mukaan vastaus tilanteeseen voisi olla Ratamestarin talo. Sen nimi voitaisiin vaihtaa lasten kulttuuritalo Laaksolaksi. Vuonna 2013 Pasi Niklas –Salminen ja Jaakko Sjöblom jättivät niistä 115 000 euron ostotarjouksen. elokuuta kuntalaisaloitteen Ratamestarin talon kunnostamisesta paikallisten taideyhdistysten käyttöön ja näyttelytilaksi. Myös taloudellisen tilanteemme huomioiden liikennepuisto ei olisi hyötyynsä nähden kuitenkaan kohtuuttoman kallis investointi, Määttä kertoo. – Puolustusvoimat ei vastusta suunnitelman mukaisten tuulivoimaloiden rakentamista Pirkanmaan Akaan Karhunrahkan alueelle, lausunnossa todetaan. elokuuta myös toisen kuntalaisaloitteen. Määtän mielestä Ratamestarin talo on kaunis oman aikansa elementti, joka ansaitsisi uuden elämän. Yhtiön mukaan tuulivoimatoiminnalla on yksittäistapauksissa ollut vaikutuksia tv-signaaleihin, mutta nämä tilanteet on ratkaistu onnistuneesti yhteistyössä verkko-operaattorin kanssa. Kuntalaisaloitteiden arvioitu käsittelyaika on 3–4 kuukautta.. Elinvoimalautakunnassa asiasta äänestettiin, mutta Vesa Liehu (kesk) ja Tapio Kivistö (ps) hävisivät äänin 2–7. Tavoitteena on, että osayleiskaavaluonnos on asetettu nähtäville talveen 2019 mennessä ja osayleiskaavaehdotus kevääseen 2020 mennessä
Toijalassa pyörävarkaita Toijalasta vietiin 5. Jokainen kerääjä on vastuussa itse omasta tieturvallisuudestaan. Lapset voivat myös osallistua tempaukseen mutta vain aikuisen seurassa.Talkoiden järjestelyissä ovat mukana Loimi-Hämeen Jätehuolto, Akaan Jäteja kuljetuspalvelut sekä Viialan Yrittäjien hallitus. Elina Anttila on ollut molempien kuntien perusturvajohtaja vastaavalla sopimuksella jo vuoden 2013 syksystä saakka. Perään lähtenyt moottoripyöräpoliisi mittasi karkuun lähteneen kuljettajan nopeudeksi 220 kilometriä tunnissa 190-tiellä, jossa nopeusrajoitukset ovat 60 ja 80 kilometriä tunnissa. Talouden tasapainottamisohLeijonanaiset lahjoittivat Akaan kaupungille pyörätuoleja Tarja Antola Lions Club Toijala Arvo Ylppö on lahjoittanut kolme pyörätuolia Akaan kaupungin kotihoitoyksikölle ja yhden pyörätuolin Torkonkartanon asumisyksikölle ikäihmisten käyttöön. Poliisin mukaan ajokortin ja rekisteritunnuksen perusteella kuljettaja on forssalaismies. Asiasta kertoi Turun Sanomat. Anttila käyttäisi viikoittaisesta työajasta suurimman osan eli 75 prosenttia tehtävien hoitamiseen Akaan kaupungissa. Kuljettaja jatkoi Palokadulle Moottoripyöräilijä kääntyi 190-tieltä Teboilin kylmäaseman risteyksestä Telkkälammentielle kohti Viialan keskustaa. Mikko Peltoniemi Akaan kaupunginhallitus ja Urjalan valtuusto esittävät yksimielisesti, että Urjalan kunnan perusturvajohtaja Elina Anttila hoitaa 1.1.2019–31.12.2020 myös Akaan kaupungin perusturvajohtajan virkaa. Kaurasen mukaan lahjoitustuoleja lainataan lyhytaikaiseen käyttöön, jotta useampi asiakas pääsee niistä hyötymään. Lehden mukaan myös hallintoja sivistysjohtaja on jättänyt eroilmoituksensa ja kunnasta ovat lähteneet myös rakennustarkastaja ja tekninen johtaja. Pyörätuolit ovat kokoontaitettavia.Naisklubin tiedotusvastaava Maija Pohjoismäki kertoo, että idea pyörätuolien lahjoitukseen tuli klubin sisältä. Karrimaa haki myös Akaan hallintopäällikön virkaa syksyllä 2017. Myllytie 3 sekä kaupungin internet-sivuilla. Akaassa. Teiden varsilta kerätyt roskat saa tuoda K-Maukkaan parkkialueella olevalle jätelavalle kello 12–17. K-Maukas tarjoaa siivoustalkoolaisille pullakahvit kaupan kahviteltalla kello 14–16. Hännintieltä katosi 125-kuutoinen, KTM-merkkinen pyörä, jonka rekisteritunnus on 17 EBF. Kannattaa pukea ylleen huomioliivi tai muu värikäs paita tai takki. Poliisi pysäytti paikalle moottoripyöräilijän, jolla ei ollut moottoripyörän kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Kotihoidon palveluesimiehenä Akaassa toimivan Eija Kaurasen mukaan pyörätuolit ovat käytössä muun muassa ulkoiltaessa asiakkaan kanssa. Kuljettajan puhallustulos näytti nollaa. Rakennusjärjestysehdotus pidetään julkisesti nähtävillä 12.9.-11.10.2018 kaupungintalon ilmoitustaululla os. Akaa järjestää Akaan ja Urjalan muodostamalla yhteistoiminta-alueella muun muassa urjalalaisten perusterveydenhuollon, vammaishuollon sekä kasvatusja perheneuvolan palvelut. Poliisin mukaan kuljettaja ajoi kuudenkympin ja viidenkympin alueella yhä yli kahtasataa. Pyörätuoli oli lainassa sen aikaa, että asiakkaan tuoli saatiin korjautettua. Tämän vuoksi Akaan ja Urjalan mielestä on asianmukaista tehdä nytkin perusturvajohtajan viranhoidosta määräaikainen sopimus vuoden 2020 loppuun asti. – Meidän klubissa on henkilöitä, jotka tietävät, minkälaista apua missäkin tarvitaan. Omaiset voivat myös lainata pyörätuolia viedessään läheistään esimerkiksi lääkäriin. Poliisin liikenneyksiköllä oli pysäytysratsia valtatie 9:llä Kylmäkoskella noin yhdentoista aikaan tiistaiaamupäivällä. Maaliskuussa Karrimaa ilmoitti eroavansa virasta.. Jokainen voi valita roskien keruuseen itselle sopivan alueen kodin läheisyydestä, työpaikan tai yrityksen ympäristöstä tai oman kulkureitin varrelta. 1958) on jättänyt eroilmoituksensa Nousiaisten kunnanjohtajan virasta. Sopimusta on jatkettu parin vuoden välein, ja nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2018 loppuun asti. puolen päivän jälkeen henkilöauto, joka ajoi kahdeksankympin nopeusrajoitusalueella 142 kilometrin tuntivauhtia. Poliisin kehotettua kuljettajaa menemään lähellä olevaan poliisiautoon kuljettaja oli lähtenyt pyöränsä kanssa ensin poliisiauton suuntaan mutta sitten hypännyt pyöränsä selkään ja ampaissut karkuun. Akaan kaupungin rakennusjärjestys Akaan kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.9.2018 § 243 käsitellyt ehdotuksen Akaan kaupungin uudeksi rakennusjärjestykseksi. Marssitieltä Toijalasta vietiin 7. välisenä yönä pihasta kolme lukittua polkupyörää. Hän oli myös kokoomuksen valtuutettuna Akaan edellisessä valtuustossa mutta luopui paikastaan 2013 aloittaessaan Akaan perusturvajohtajana. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rakennusjärjestyksestä voi nähtävilläoloaikana jättää muistutuksen osoitteella: Akaan kaupunki, kaupunginhallitus, Myllytie 3, 37800 Akaa. Kuljettaja kääntyi tielle 190 kohti Viialaa. ja 6.9. Pyörätuoleja voi lainata Kotihoidolle lahjoitetut pyörätuolit ovat käytettävissä Kylmäkoskella, Toijalassa ja Viialassa. Hämeentien ja Asemakadun kiertoliittymästä sivulliset osoittivat poliisille kuljettajan jatkaneen Palokadulle, jossa poliisi ei enää tehnyt havaintoja kuljettajasta. Valtiotieteiden maisteri Elina Anttila on toiminut Urjalan perusturvajohtajana vuodesta 2003. ja 8.9. LC Toijala Arvo Ylpön lahjoittamat pyörätuolit vastaanotti palveluesimies Eija Kauranen (kesk.). Helmikuussa 2017 Harjavallan valtuusto perusti tilapäisen valiokunnan käsittelemään Karrimaan erottamista tai siirtämistä toisiin tehtäviin. Akaassa 4.9.2018 Kaupunginhallitus Jaana Karrimaa lähtee Nousiaisten johdosta Tarja Antola Viialan kuntaa vuosina 1995–2006 johtanut Jaana Karrimaa (s. Sosiaalija terveyspalveluiden järjestämisvastuu on siirtymässä kunnilta maakunnille 1.1.2021 lukien. jelmassa esitettiin ensin perusturvajohtajan tehtävien hoitamista sisäisin järjestelyin, mutta Akaa päätyi ostamaan palvelut Urjalalta. Karrimaa siirtyi Viialasta Harjavallan kaupunginjohtajaksi vuonna 2006. Roskasäkkejä ja hanskoja jaetaan siivoustalkoolaisille lauantaina kello 12 alkaen K-Maukkaan edessä olevasta jakelupisteestä. Viialan Yrittäjien hallitus tarttui aiheeseen ja haastaa Viialassa toimivat yrittäjät ja Viialan asukkaat siivoamaan roskia teiden varsilta. Anttilan paikalle nousi kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu Jaakko Sjöblom , joka puolestaan erosi valtuustosta vuotta myöhemmin, elokuussa 2014 vedoten yli 60 vuoden ikäänsä. Ylpöntieltä vietiin samana yönä KTM-merkkinen pyörä, jonka rekisteritunnus on 77 VFA. Tarja Antola Poliisipartiota vastaan tuli 190-tiellä Viialassa sunnuntaina 9.9. vietetään maailmanlaajuista roskien siivouspäivää. – Yksi tuoli vietiin asiakkaalle hänen omansa tilalle, kun hänen pyörätuolinsa hajosi. Lahjoituksen luovuttivat klubin tiedotusvastaava Maija Pohjoismäki (vas.) ja sihteeri Satu Kari (oik.) Heidi Mäkelä Forssalaismies kaahasi moottoripyörällä yli kahtasataa viidenkympin alueella Viialassa Huomattavaa ylinopeutta Viialassa ajanut kuljettaja määrättiin ajokieltoon Tarja Antola Noin 20-vuotias forssalaismies ajoi yli 200 kilometrin tuntivauhtia poliisia pakoon tiistaiaamupäivällä 4.9. Turun Sanomien mukaan kunnanjohtajan lähdön syynä on Nousiaisten viimetalvisen vesikriisin jälkipuinti. 12 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu UUTISET Elina Anttilaa esitetään edelleen perusturvajohtajaksi Akaa ja Urjala haluavat Elina Anttilan hoitavan kummankin kunnan perusturvajohtajan virkaa myös seuraavat kaksi vuotta. Karrimaa valittiin Turun lähellä sijaitsevan, noin 5000 asukkaan Nousiaisten kunnan johtoon lokakuussa 2017. Viiala osallistuu maailman siivouspäivään yrittäjien johdolla Akaan Seutu Lauantaina 15.9. välisenä yönä kaksi moottoripyörää. Häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Pyörät ovat punainen Norco-merkkinen hybridipyörä, valkoinen Insera-merkkinen pyörä ja harmaa Tunturi-pyörä. Ostosopimus tehtiin vuonna 2013 Akaan perusturvajohtajan virka vapautui kesällä 2013, kun sitä hoitanut Vesa Helin siirtyi Lempäälän kunnan sosiaalija terveysjohtajaksi, eikä Akaassa aloitettu hakuprosessia viran täyttämiseksi. Alle 30-vuotias tamperelaiskuljettaja määrättiin ajokieltoon
Kerhon toimintaan Ulmanen ja Ståhl tulivat mukaan alun perin kokeilumielessä. Autoon on käytetty osia muun muassa Chrysler-, Volvoja Lada-merkkisistä autoista. Aimo Mäyrä on hyödyntänyt auton rakentamisessa 24:n eri auton osia ja jopa hillopurkkia ja kotisohvaa. Alkuperäistunnelmaa ilmentää myös petrolikamiina, jolla vaunua voisi halutessaan lämmittää. Auton sisätilalämppäri lämmittää tämän pienen kopin tosi äkkiä, Pia Mäyrä kertoo. Näin tekivät muun muassa Kalle Ulmanen ja Raila Ståhl , jotka saapuivat tapahtumaan Nurmijärveltä vuoden 1948 Chevrolet Stylemasterilla ja vuoden 1970 SMV 14 LSR -munavaunulla. – Kerran ollaan kokeiltu, mutta se savutti niin paljon, ja ajattelin, etten halua nukkua lähestulkoon avotulen kanssa. – Lattian jouduin tietenkin korjaamaan, kun ne pehmiää näin vanhoissa vaunuissa, Ulmanen selvittää. Vintage-teemaiseen tapaamiseen kuului kerhon keskinäisen ohjelman lisäksi muun muassa vaunujen avoimet ovet. Pariskuntaa miellytti se, että kerhon toiminta perustuu tuttujen tapaamiseen eri paikoissa eikä karavaanihenkiseen samaan paikkaan kokoontumiseen. – Monet vanhemmat ihmiset tulevat muistelemaan, että heidän lapsuudessaan esimerkiksi auto oli tuommoinen ja että he ovat lasten kanssa joskus reissanneet samalla tavalla. Mäyrän perheen vuoden 1938 Packardin kori löytyi Texasista, ja se tuli laivalla Suomeen täynnä skorpionin pesiä. He vetävät vaunua yleensä joko vuoden 1957 Cadillacilla tai vuoden 1938 Packardin koriin itse tehdyllä autolla, jolla Mäyrän perhe saapui lopulta myös Savikoskelle. Paikka oli joillekin jäsenille tuttu jo entuudestaan, ja kerhoon kuuluu myös akaalaisia. Ulmasen mukaan suuri osa munavaunuista on tuotu maahan käytettynä. Ylikorven mukaan tapaamispaikkojen valintaan vaikuttavat muun muassa jäsenten kotipaikkakunnat, ja Savikoski sopi kerhon etelävoittoiselle jäsenistölle hyvin. Syystapaamisen ohjelmaan kuului muun muassa kerhon perinteinen pitkä pöytä eli yhteinen ruokailu. Munavaunut herättävät muistoja Monet vaunut saapuivat Savikoskelle vanhat autot vetureinaan, ja melko usein vanha asuntovaunu hankitaankin juuri vanhan auton kaveriksi. Savikoskelle munavaunuja saapui 17 kappaletta, ja Ylikorpi oli vaunumäärään tyytyväinen. Sopiva vaunu löytyi pitkän etsinnän jälkeen Lammilta vuonna 2014, ja se on pyritty pitämään mahdollisimman alkuperäisenä. Kalle Ulmanen ja Raila Ståhl ovat pitäneet munavaununsa sisustuksen mahdollisimman alkuperäisenä. Packardin kori löytyi Texasista vuonna 2011, ja se oli Suomeen tullessaan täynnä skorpionin pesiä. Mäyrien munavaunun sisätiloista löytyy nykytekniikkaa alkuperäisten vaneritasojen ja -kaappien sisään piilotettuna. Mäyrät sanovatkin auton olevan kierrätystä parhaimmillaan. Kerhon pitkäaikainen jäsen Armi Ylikorpi kertoo, että vuonna 2009 perustetun kerhon jäsenperheiden määrä pyörii 40:n tienoilla. Kori täynnä skorpionin pesiä Aimo ja Pia Mäyrä Tampereelta ovat jo pitkään harrastaneet vanhoja autoja sekä moottoripyöriä, ja munavaunu tuli kuvioihin mukaan kaverin kautta vuonna 2012. Vaunureissuilla pariskunta saa usein paljon huomiota osakseen. Pohjoisin jäsenperhe asuu Pellossa. – Ihan kivasti oli väkeä. Täällä oli nyt mukana kolme uutta vaunua, ja se on tosi kiva, Ylikorpi toteaa. Mäyrät liittyivät kerhoon heti vaunuhankintansa myötä vuonna 2012 ja ovat sen jälkeen käyneet aktiivisesti kerhon tapaamisissa. Armi Ylikorpi on ollut pitkään mukana munavaunukerhon toiminnassa. Oona Eskeli Armi Ylikorpi. Tarinoita on hauska kuunnella, Ståhl kertoo. Hänen oma munavaununsa on Ruotsista vuonna 2008 ostettu vuoden 1969 ”Kultamuna”. Kalle Ulmanen ja Raila Ståhl sekä akita-rotuiset Keni (vas.) ja Takara ovat tottuneet reissaamaan erilaisissa autoja vaunutapahtumissa. Pariskunta kertoo heidän vaununsa olevan harvinainen siinä mielessä, että se on aikanaan myyty Suomeen uutena. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 13 UUTISET Munavaunut ja vanhat autot kokoontuivat Savikoskella Oona Eskeli SMV Caravan Team Finland -nimellä toimiva munavaunukerho vietti tämänvuotisen syystapaamisensa Savikosken leirintäalueella Kylmäkoskella 31.8.–2.9
Tampereen yliopiston Suomen historian professorin Pertti Haapalan mielestä maassamme on aito tarve itsehallinnollisille maakunnille, mutta niiden rakentamisessa menevät puurot ja vellit sekaisin. Kenellä olisi isoin valta. Esimerkiksi Lahti ei kiinnostunut yliopistosta, kun sitä sinne aikanaan tarjottiin. Himmelien himmeli Tämänhetkinen maakuntaja sote-uudistusvääntö vaikuttaa loputtomalta pyörittelyltä. Historiantutkijan mukaan oma läänihanke tyssäsi valtakunnantasolla vastuuta kantaneiden puolueiden voimasuhdeajatteluun. Pertti Haapalan mukaan uudistuksen takkuaminen juontuu muun muassa kuntien ja maakuntien poliittisista voimasuhteista. Päivänselvää on, että puolueet ovat laskeneet, minkälaisen aseman kukin puolue saisi uusissa elinvoimakunnissa ja itsehallinnollisissa maakunnissa. MATTI PULKKINEN. Myös ruotsinkieliset kunnat ovat hangoitelleet kuntaliitoksia vastaan. Hänen mukaansa uudistusten isot linjaukset olisi pitänyt nuijia ensimmäiseksi pöytään. Verotus”Maakunnalla olisi oltava isompi rooli kuin vain olla valtion rahan jakaja” Professori Pertti Haapalan mukaan Suomessa on tarve luoda oikeat maakunnat Tampereen yliopiston Suomen historian professori Pertti Haapala näkee, että Suomeen tarvittaisiin vain maksimissaan kymmenen maakuntaa. Tämän takia meillä on nytkin jumalattoman paljon pieniä kuntia, jotka kaiken kukkuraksi ovat liian köyhiä vastaamaan tehtävistään ja velvoitteistaan. Teollisuuskaupunki kasvoi ja voimistui sitoen sadan kilometrin säteeltä alueet ja niiden ihmiset omaan vaikutuspiiriinsä. Tampere kasvoi myös koulutuksen keskukseksi. Haapalan mukaan kysymys Tampereen alueen erikoispiirteet huomioivasta organisaatiosta on pompahtanut esille tasaisin aikavälein. Tampere sijaitsi liian kaukana kaikkien näiden läänien pääkaupungeista. Pertti Haapala kuvaa suunniteltuja maakuntia himmeleiden himmeleiksi. Kun valtio hallinnoi Suomea läänien avulla, Tampere vaikutusalueineen oli silloisella läänikartalla niin sanotusti ei kenenkään maalla. Haapala ei olisi paketoinut maakuntahanketta ja sosiaalija terveydenhuollon palvelurakenteen uudistusta yhdeksi järkäleeksi. Tampere oli Hämeen läänissä, ja naapureina olivat Turun ja Porin sekä Keski-Suomen läänit. Uuden läänin syntyminen olisi heikentänyt merkittävällä tavalla vanhoja läänejä, kuten Keski-Suomea, Hämettä sekä Turun ja Porin lääniä. Historiantutkija muistuttaa Pirkanmaan olevan nuori niin sanottu maakunta. Sen juuret ovat 1950-luvulla, ja nimikin on tuolloin keksitty uudissana. 14 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu M PIRKANMAA on ollut maakuntaja sosiaalija terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksen valmisteluprosessin mallioppilas. Kaikki tietävät, että uudistuksen missio ja toiveet ovat hyvät. Monen kuntaliitoksen toteutuminen olisi merkinnyt keskustan vahvan kuntapuolueaseman heikentymistä, kapenemista. Uhkakuvana onkin se, ettei lopputulos vastaa alkuperäisiä pyrkimyksiä. Pääratkaisun jälkeen yksityiskohtien hiominen olisi onnistunut helpommin. Hänen mukaansa vielä parempi lopputulos saavutettaisiin viidellä tai kuudella superläänillä. Haapala palauttaa muistiin 2000-luvun alkupuolen, jolloin suomalaista yhteiskuntaa koitettiin kehittää kuntaliitoksin. Esimerkiksi Hämeen läänistä olisi jäänyt vain tynkä. Haapalan mukaan koko Suomen kannalta Tampereen talousalueen käsittäneen läänin perustaminen olisi ollut järkevä ratkaisu. Tampere ympäristöineen on perinteisesti vahva talousalue, Haapala kiteyttää. Kuka olisi suurin. Omaa lääniä kaivattiin Pertti Haapala painottaa, että Tampereen seudulla oli aikanaan haluja päästä omaksi lääniksi, silloin kun maa oli vielä jaettu lääneihin. Pertti Haapalan mukaan isojen kaupunkien nyreys on ymmärrettävää, eiväthän ne toki katso hyvällä omien budjettiensa puolittumista. Kaavana näyttää olleen, etteivät kunnat yhdistyneet, jos liitos olisi merkinnyt keskustan vaikutusvallan vähenemistä. Helsinki, Tampere ja Turku ovat mekastaneet äänekkäästi maakuntaja sote-uudistusta vastaan. Maakunta on vain hallintohimmeli, jos sillä ei ole muuta valtaa kuin jakaa valtion tilityksiä tai Euroopan unionin tukirahoja. Vasta linjapäätösten jälkeen vuorossa olisivat olleet ratkaisut sisällön yksityiskohdista. Katsastusmies Reino Ajo määritteli Tampereen liikennealueen väitöskirjassaan jo vuonna 1946. Historiantutkijan mukaan maahamme riittäisi maksimissaan kymmenen maakuntaa; paras lopputulos saavutettaisiin kuitenkin viidellä–kuudella suurmaakunnalla. Käsittelyn tarpeeton mutkistuminen johtaa siihen, että tulosta ei synny. Kehittyvä ja kasvava alue olisi saanut paremmin voimavaroja eteenpäinmenoonsa. Maakuntaja sote-uudistusta synnytetään nurinkurisessa järjestyksessä. Vallan uusjako hiertää rattaita Moni kansalainen pähkäilee, miksi maakuntaja sote-uudistuksen maaliin vieminen on työläämpää kuin kivireen vetäminen. Ajon ajatukset ovat täysin päteviä vielä tänäänkin. Niissä on suojeltu nimenomaan ruotsalaisuutta, mikä sinänsä on oikein. Sellaista ei vaan saatu lopulta aikaisiksi, hän hymähtää. Pertti Haapala sanoo, että hanke etenisi jo hyvää kyytiä, jos valmistelussa olisi ensin piirretty iso kuva, ja eduskunta nuijinut siitä päätökset. Tampereen yliopiston Suomen historian professori Pertti Haapala muistuttaa, että Tampereen seutu on jo liki sadan vuoden ajan ollut elinvoimainen ja kasvava alue, joka tarvitsisi sopivan hallinnollisen organisaation
Maaseutupaikkakunnilla vallitsee erittäin vahva paikallisidentiteetti. Pelkona on, että maakunnat ajautuvat varsin pienessä ajassa taloudelliseen ahdinkoon, hän miettii. Historiantutkijan mukaan yhteiskuntamme on perinteisesti ollut valtiovetoinen. Näkisin, että maakuntien olisi oltava vain hallinnollisia yksiköitä. Paras ratkaisu olisi jakaa maamme viiteen kuuteen suurmaakuntaan. Sata kuntaa riittää, hän linjaa. Kansalaisten on saatava hoidot tasapuolisesti kaikkialla maassa, hän teroittaa. Hänen mukaansa vielä parempi lopputulos saavutettaisiin viidellä tai kuudella superläänillä. Maakuntalaiset, jotka kysyvät uudistuksesta, ovat lähinnä kiinnostuneita siitä, tuleeko hankkeesta mitään, Gustafsson kertoo. Haapalan mukaan maakunnan kriteerinä voisi olla yksinkertaisesti sen elinkelpoisuus ilman suuria tulonsiirtoja valtiolta. Satonen odottelee kaikessa rauhassa maakuntaja sote-uudistuksen jatkoa. Maakunnatkin tarvitsevat oman aikansa toimintansa vakiinnuttamiseen. Tarvitsemme korkeintaan kymmenen maakuntaa. Nyky-ymmärryksen mukaan maakunnille ei tulisi verotusoikeutta, vaan ne olisivat valtion rahahanojen varassa, hän tarkentaa. Kun kunta on pieni, se on vain pieni ja luulisi, että pienistä ongelmista selvitään. Haapala huomauttaa, että taannoinen kuntien suurentaminen olisi merkinnyt maaseutumaisten kuntien määrän vähenemistä, mutta eihän se tarkoita maaseudun tappamista. Esimerkiksi Uudenmaan asukkaista noin kolme neljäsosaa on muualta tulleita. Uskon, että kansanedustajat käsittelevät hanketta vastaisuudessa asiaperustein. Maakuntauudistuksella ja sosiaalija terveydenhuollon palvelurakenteen remontilla ei ole välttämättä keskenään mitään tekemistä, vaikka kumpaakin tarvitaan. Gustafssonin mukaan koko uudistuksen ajatus on karkuteillä. Uudellamaalla on liki 1,7 miljoonaa asukasta, kun pienimmässä maakunnassa Keski-Pohjanmaalla on asukkaita saman verran kuin Tampereen Hervannassa. Verotusoikeus korostaisi päätösvaltaa Perussuomalaisten ylöjärveläinen kansanedustaja Sami Savio pitää edelleenkin maakuntaja sote-uudistuksen käsittelyaikataulua kuristavan kireänä. Uskon, että asia etenee aikataulun mukaisesti ja ratkaisut syntyvät loppuvuoden aikana. Koen tässä vaiheessa koko maakuntaja sote-uudistuksesta puhumisen ongelmaksi, koska meillä ei ole tietoa siitä, minkälaisen lausunnon eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta asiasta antaa. Tila oikealle maakunnalle Pertti Haapalan mukaan Suomessa on tarve luoda oikeat maakunnat. Tämän valiokunnat ratkaisut ovat koko asian jatkoa ajatellen avainasemassa, Gustafsson korostaa. Savio on aistinut viime päivien aikana eduskunnassa, ettei siellä ole nyt yhtä kireä ilmapiiri kuin kansanedustajien jäädessä lomalle. Näin maamme hallituskin varmaan ajattelee.. Myös Tampereen kaupunkiseudun väestöstä suuri osa on muualta muuttaneita. Kuntien koon järkiperäistämisen esteenä ovat niin paikalliset kuin valtakunnalliset valtakysymykset. MATTI PULKKINEN seen remonttiin. oikeus olisi tärkeä ja luonteva jatkoaskel. Kyllä maakunnat pystyvät tekemään hyvin omalähtöistä kehitystyötä, Satonen sanoo. Maakunnat olisi siksi hyvä nähdä vain hallintoalueina, jotka turvaavat yhtä aikaa riittävät resurssit ja riittävän paikallisuuden. Savion mielestä itsehallinnollisten maakuntien vakavana pullonkaulana on se, etteivät ne ole saamassa verotusoikeutta. Haapala uskoo kuitenkin, että maakuntia tai vastaavia hallintoalueita tarvitaan ratkaisemaan sote-rahoituksen ongelmat. Maakunnilla ei ole juurikaan liikkumavaraa tekemisissään ilman verotusoikeutta. Yksi kyläkoulu ei kaada isoa kuntaa. Laillisuuskysymyksissä ilman vastauksia ovat edelleen hoidon tason määritteleminen ja demokratian toteutuminen. Haapala ihmettelee, miksi maakuntaja sote-uudistukseen täysin kuulumaton asiakkaan valinnanvapauskin on liitetty historialliM Itsehallinto ilman verotus-oikeutta on torso ”Toivotaan parasta, pelätään pahinta” KESÄTAUOLTAAN viime viikolla eduskuntaan palanneet kansanedustajat odottavat kiivasta kädenvääntöä maakuntaja sosiaalija terveydenhuollon uudistuksesta. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 15 ”Maakunnalla olisi oltava isompi rooli kuin vain olla valtion rahan jakaja” Professori Pertti Haapalan mukaan Suomessa on tarve luoda oikeat maakunnat Tampereen yliopiston Suomen historian professori Pertti Haapala näkee, että Suomeen tarvittaisiin vain maksimissaan kymmenen maakuntaa. Äänestäjien vaitonaisuus ja passiivisuus ihmetyttävät minua, sillä asia on suuruusluokaltaan historiallisen suuri. Haapalan mielestä suunniteltu malli Suomen jakamisesta 18 maakuntaan on järjetön. Pohjanmaan jakaminen kolmeen maakuntaan ei ole viisasta. Miten käy pienien kuntien tulevaisuudessa, näemme varmasti pian. Tämä kummittelee nykyisessäkin harjoituksessa siinä, ettei maakunnille ole kaavailtu verotusoikeutta. Monen pelkona on ollut, että suurkunta hävittää ”meidän kylän”. Hänen mukaansa vahva identiteetti voi joskus ruokkia ennakkoluuloja ja uuden vastustamista. Lähtökohtana tulisi olla, että maakunta tulee omilla varoillaan toimeen, hän kiteyttää. SDP:n tamperelainen kansanedustaja Jukka Gustafsson kuittaa maakuntaja sote-uudistuksen etenemisen: ”Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.” Yllättävän vähän pirkanmaalaiset kyselevät minulta maakuntaja sote-uudistuksesta. Maakunnat toteuttavat omanäköisyyttään esimerkiksi maakuntakaavojen tekemisellä. Historiantutkijan mukaan kuntakoon suureneminen on hyytynyt poliittiseen umpikujaan. Eduskunta käsittelee muutakin Kokoomuksen sastamalainen kansanedustaja Arto Satonen sanoo, että maakuntaja sote-uudistuksen lisäksi eduskunnassa puhutaan tänä syksynä paljon tiedustelulaista ja irtisanomissuojan helpottamisesta. Satosen mukaan maakunnista tulee toimivia organisaatioita. Nykysuunnitelmissa maakunta jää vajaavaltaisena loukkuun valtion ja kuntien väliin. Haapala muistuttaa faktoista. Haapala ihmettelee pyrkyä yhdistää kaksi täysin eri asiaa. Kuntien määrän on laskettava Suomessa on vielä 311 kuntaa. Saviota huolestuttavat edelleen maakuntaja sote-uudistuksen perustuslaillisiin kysymyksiin liittyvät ongelmat. Pertti Haapalan mukaan kuntien määrä on tarpeettoman suuri. Jotkin maakunnat painottavat kauppaa ja teollisuutta kaavoittamisessaan, kun toiset keskittyvät matkailun kehittämiseen. Historiantutkija avaa maakuntien haastetta vertaamalla niiden kokoja. Maakuntien pitäisi saada aito päätösvalta. Demarikansanedustaja kokee, että itsehallinnollisista maakunnista puhuminen tuntuu hyvin ristiriitaiselta. Siihen on varsin lyhyt aika. Valinnanvapausasialla ei ole minkäänlaista roolia tässä asiayhteydessä. Työn alla oleville itsehallinnollisille maakunnille Haapala ei helposti pue ylle identiteettimanttelia. Vahvistuuko identiteetti. Se on vahvuus, mutta sillä on lieveilmiönsäkin, Pertti Haapala sanoo. Hänen mukaansa alkuperäinen tavoite oli laittaa perusterveydenhuolto kuntoon ja varmistaa hoitoketjujen toimivuus. Varmasti eduskuntavaalien lähestyminen herättää kansanedustajien intohimoja myös valtion budjettia kohtaan, hän lisää. Hallituksen antaman tiedon mukaan lakien olisi oltava päätettävinä jo marraskuussa. Mikään muutos ei tapahdu hetkessä
Työ tekijäänsä neuvoo. Mutta virheitä ei tule. On vain pimenevä ilta ja teokset, joita tekijät ovat valmiita esittelemään. Pitkä, kuuma ja aurinkoinen kesä päättyy vihdoinkin syksyyn. – Se on aika voimakas, jatkaa Emma. Jos tehdään yhdessä, saadaan suurikokoisempi. Jenna ja Emma ihastelevat lohikäärmeen veikeää häntää.– Näyttää tosiaan siltä, että lohikäärme käy maan alla, sanoo Jenna. Ei tarvita muuta, sanoo tapahtuman taiteellinen johtaja Minna Polus . Kanaverkko on muotoiltu lohikäärmeen rungoksi ja rungon päälle on liisteröity paperia. Emmi pohtii, jääkö lohikäärmeen suu tarpeeksi auki, jotta kieli näkyy. lokakuuta. Saa vain kävellä ja katsella, jatkaa tapahtuman tuottaja Hanna-Mari Kujala . – Aloitan ensin pienen osan tekemisen. Lux tuo valon ja kutsuu kaikkia katsomaan. Lohikäärme ei ollut ainoa vaihtoehto, koiran tekemistäkin mietittiin. Tässä meillä on installaation aihio.. Toteutus muuttuu suunnitellusta, mutta se ei haittaa. Juha Kosonen Nämä installaation suunnitelmat siirretään vielä silkkipaperipalasten avulla kontaktimuoville. 16 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu KULTTUURI Valotaidetapahtuma ja ilotulitus aloittavat Akaan syksyn Juha Kosonen Akaan Lux on paikallislehti Akaan Seudun yhteistyökumppaneineen järjestämä koko perheen valotaidetapahtuma Nahkialanjärven puistossa Toijalassa perjantaina 5. Silmulaisten lohikäärme kuivuu, jonka jälkeen se maalataan. Lohikäärme käy maan alla Kylmäkosken taidepajassa on työn alla suurkokoinen lohikäärme. Ryhmän jäsenet esittelevät töitään tapahtumassa, ja perheen pienimmät pääsevät teoksien sisäänkin. Mitään ylimääräistä ei ole ja tapahtumassa ei myydä mitään. Kukaan ei tiedä, paitsi ehkä opettaja Minna Polus, miten silkkipaperi kontaktimuovin kanssa käyttäytyy. Tunnin edetessä suunnitelmat valmistuvat ja alkaa lopullisen työn toteutus. Työn touhussa ovat Erica, Ella, Eeva, Siiri ja Maija . – Me ollaan piirretty paperille erilaisia ehdotuksia ja niistä valitaan yksi. Mukaan ovat tulossa Akaan kaupungin lisäksi ainakin Akaan Kuvataiteilijat, partiolaiset, kuvataideja käsityökoulu Emilin Akaassa toimivat Silmu-ryhmät, Finvalo ja Neonelektro. Hei, silkkipaperi lähtee pois kontaktimuovista, huikkaa Erica.– Kun laittaa papereita päällekkäin, saa tummempaa, miettii Ella. Osista kootaan kolme työtä, jotka valaistaan. Lohikäärme saa kosteutta kestävän maalipinnan ja se valaistaan tapahtumassa led-valoilla. – Järjestämme tapahtuman, joka ei vaadi osallistujalta mitään. Lapset ovat silmin nähden innoissaan tekemisestään. Silkkipaperin ohutta Nyt vaaditaan taitoa ja tarkkuutta. – Se kovettuu liisterin kuivuessa, sano Jessika. Suunnitteleminen tehdään huolellisesti. Valotaideteokset syttyvät kello 19 ja tapahtuma päättyy ilotulitukseen kello 21.30. Kyllähän suunnittelu vielä piirtäen tai maalaten onnistuu, mutta valmiiksi työ tehdään liimaamalla silkkipaperipaloja kontaktimuoville. Syntymässä on satuolento, joka välillä käy maan allakin. Ensin on porukalla mietitty, mitä tehdään. Käärme on valmis, vain väritys puuttuu. Virheisiin pitää osata suhtautua ja muuntaa ne osaksi kokonaisuutta. Minusta siitä pitää tulla turkoosin värinen, sanoo Peppiina . Kolmionmalliselle pitkälle paperille on suunniteltu fantasiatelttojen kylkiä. – Ottakaa lamput tai lyhdyt mukaan ja tulkaa katsomaan ja kuuntelemaan. Vaikka vielä ei ole kylmä, illalla pimenee. – Kannattaa ensin tehdä paperisilppua valmiiksi ja vasta sitten laittaa ne muoville, sanoo Maija. Ryhmä tekee työtä intensiivisesti, vaikka pajassa kaikuu iloinen puheensorina. Hän johdattelee puhumalla tekijöitä pois liian tarkasta toteutuksesta
Tein niin ja sain kohta esimieheltä kiitoksia nopeudestani, kertoi Sirkesalo, joka sittemmin siirtyi töihin verotoimistoon. Rautatieläisten omakotitaloja nousi nykyisen Pätsiniementien varteen ja kauemmaksi aina vesitornille ja Hietasille sekä radan pohjoispuolelle, kertoi Akaa-Seuran johtokunnan jäsen Jaakko Sirola . Sen jälkeen määrä alkoi laskea ollen vuonna 1977 enää 150. – Työni oli kirjata rahdit ja tehdä kuukausittain yhteenveto kiloista. Pirjo Joela muisteli, että jännittävää oli myös Miljoonasillalla junan veturin savuissa seisominen. – Sitten tultiin naamat mustina ja savulle haisevina kotiin, missä asiasta ei oltu yhtä iloisia. Vuodelta 1938 on olemassa merkintä, että Toijalassa oli 434 taloutta, joiden pääasiallinen huoltaja oli VR:n palveluksessa. Koppisen isä oli aloittanut rautatieläisen uransa ennen sotia Elisenvaarassa. Etualalla asuinrakennus ja sen takana pommisuoja. Toijalan ensimmäinen asemarakennus valmistui vuonna 1876, ja 1910-luvun loppuun mennessä sen ympäristöön oli muodostunut noin 2 000 asukkaan yhteisö, josta suuri osa oli rautatieläisperheitä. Moni muisti olleensa mukana isän työmaalla. Karhumäen arkisto Lukutuvassa viihdyttiin niin hiljentymässä kuin juhlimassakin. Perheet kokoontuivat myös toistensa luo iltaa istumaan ja seurustelemaan. Neekeriksi sanoivat, mulatti oli, kertoi Sirola. Ammattinimikkeitä oli runsaasti Väestörekisteritietojen mukaan vuonna 1880 VR:n palveluksessa oli 27 paikkakuntalaista, 20 vuotta myöhemmin heitä oli 100, vuonna 1940 jo 311. Varsinkin veturissa, niin höyrykuin dieselveturissa tai konduktöörivaunussa matkaaminen on jäänyt pysyvästi mieleen. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 17 KULTTUURI Rautatieläismuistelut viihdyttivät Sampolassa Liisa Ahokas Akaa-Seura järjesti viime viikolla Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä Toijalan Sampolassa rautatieläisten muisteluillan teemalla Tunne perintösi – jaa tarinasi. Akaa-Seuran arkisto Konduktööri Erkki Jansson kaukokirjoittimella vuonna 1977. Yhteisöllisyyttä löytyi Perheissä oli yleensä useita lapsia, joissakin jopa seitsemän. Teemaillan yleisö eli vahvasti mukana tarinoissa. – Yhteenkuuluvuuden tunne oli vahva, oli asevelihenkeä, totesi Timo Jansson , jonka isä oli konduktööri.VR oli rakennuttanut työläisille myös yhteisen oleskelutilan, lukutuvan. Rautatieläisten joukossa oli paljon urheilijoita ja useita valokuvauksen harrastajia, muun muassa konduktööri Mauno Oksala , joka perusti valokuvaamon ja hänen kollegansa Erkki Jansson , joka ahkerasti kuvasi Toijalan maisemia. – Jotkut paikalliset muistavat ehkä, että meillä oli Toijalassa myös yksi luonnostaan musta veturinkuljettaja Blackburn – harmaatukkainen musta mies. Siitä kertoi Touko Sirkesalo hyvän esimerkin. Kumpikin pystyi luettelemaan talo talolta eri teiden varsilla asuneita rautatieläisiä. Veikko Koppinen , jonka isä toimi pääasiassa Konhon sillalla siltavartijana, mahtoi olla matkannut Tampereen ja Toijalan väliä useammankin kerran. Akaa-Seuran arkisto Liisa Ahokas. Kollega ihmetteli hitauttani ja neuvoi: katso aina edellisvuoden vastaava kuukausi ja lisää siihen vähän. Luvalla ja luvatta isien työmailla Leikkimässä käytiin myös veturitalleilla, luvatta temppuilemassan veturin kääntöpyörässä. Keskellä itse asema ja posti, radan toisella puolella halkotarha. VR:n ammattiluettelon nimikkeitä eri aikakausilta on melkoinen määrä: asemapäällikkö ja hänen apulaisensa, varikon esimies, asemakirjuri, ylikonduktööri, konduktöörit, asemamiesten esimies, asemamiehet, junamiehet, junanlähettäjät (myöhemmin junansuorittaja ja liikenneohjaaja), vaihdemiehet, jarrumiehet, veturinkuljettajat, veturimestari, junanlämmittäjät, siltavahdit, ratavahdit, sähköttäjät, yövartijat, vaununpuhdistajat, vaununkolistajat, tavaratoimiston ja lipunmyynnin henkilökunta sekä halkotarhan työntekijät ja topparoikat. Hän huvitti tilaisuuden yleisöä luettelemalla kaikki rataosan asemat ja seisakkeet rimpsussa. Lapset leikkivät pihoilla perinteisiä lasten leikkejä, mutta erityisen hauskaa oli kiivetä aseman pommisuojan katolle. Tänä päivänä heitä on vain muutama.– VR rakennutti aseman läheisyyteen kaksi asuntokasarmia ja radan toiselle puolelle toiset kaksi. Työ opitaan usein kollegojen ohjeiden mukaan. Ilmakuva Toijalan aseman seudusta. – Sitten hän sai lopputilin valtiolta ja paperissa lukee syynä: Alueen luovutus Neuvostoliitolle. Ihmetellä täytyi sekä hänen että konduktööri Reino Tannin tyttären Liisan muistia. Siellä oli pieni kirjasto ja siellä pidettiin yhteisiä juhlia ja syntymäpäiviä ja lapsille pyhäkoulua
1600-luvulla Akaaseen ei ole rakennettu mitään kirkkoa, vanhaa on arvatenkin jouduttu remontoimaan ja varmaankin myös osittain hirsikertoja vaihtamaankin, mutta mitkään selvitykset eivät oikeuta päättelemään, että Akaaseen olisi rakennettu ns. KEITTIÖT KULTTUURI PUHEENVUORO Kurvolan kartanon hirret ovat vuodelta 1450 Akaan Seudussa 5.9. Vanhalle puulle terävällä kärjellä piirretyn vihkiristin viesti on selvä: kirkko Kurvolan kartanon ullakon seinähirret ovat peräisin Akaan vanhalla hautausmaalla sijainneesta puukirkosta, joka rovasti Sauli Turjan mukaan oli rakennettu 1600-luvun sijaan jo 1450. Aikanani yritin osaltani tarjota Kurvolan kartanon päärakennusta kirkollisen hallinnon tutkimustyön kohteeksi. Omalta tehtaaltamme kaapit nopeasti erikoismittojenkin mukaan. on otettu ja vihitty käyttöön katolisella kaudella. Seniorituvalla Toijalan Kirkkotori 6:ssa kokoontuvassa Tiistaiseurassa tiistaina 18.9. Sellaisena se on ollut ainutlaatuinen rakennus koko Suomessa – yhtään niin vanhaa puista kirkkorakennusta ei ole säilynyt. 8-18, la 9-15 Ammattitaitoiset myyjämme auttavat ilman ajanvarausta kalusteiden suunnittelussa kotiin ja mökille. kello 15 ajatustenvaihdon ja keskustelun aiheena on juuri tämä omintakeinen, itselleen uskollinen oman tiensä kulkeminen. Kurvolan kartano on tässä suhteessa arvokas kulttuuriperintökohde. Dendrokronologian laboratorion ajoitusseloste 139. Professori Pentti Zetterbergin johdolla suoritetut puulustotutkimukset kivisakastin ja Kurvolan kartanon puurakenteissa antavat tulokseksi sen, että nimenomaan Kurvolan kartanon ullakolta tutkittujen hirsien kaatoaika sijoittuu vuosille 1354–1454. 18 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. Perässähiihtäjät ja laumasielut ovat oma lukunsa, onneksi sentään moni ihminen kantaa juuri tuota leimaa: oman tiensä kulkija.Tuossa toteamuksessa on jotakin yksilöllisyydestä, kokemusmaailman rikkaudesta, omaperäisyydestä ja itseydestä. (Pentti Zetterberg, Toijalan Akaan kivisakariston puurakenteiden sekä Kurvolan kartanon vanhojen hirsien iänmääritys, dendrokronologiset ajoitukset FIH1601-FIH1609 ja FIH1701-FIH1704. Tiina Kauppinen Tiistaiseuran teemana ovat oman tiensä kulkijat Akaan Seutu Jostakusta ihmisestä sanotaan joskus melkeinpä ihastellen, että hän oli tai on sellainen ”oman tiensä kulkija”. Akaan Toijalaan noin vuonna 1450 noussut hirsirakenteinen kirkko on se kirkko, josta Kurvolan kartanon nykyisen päärakennuksen hirret suureksi osaksi on saatu. Niin hämäriksi kirjaimet ovat käyneet, ettei saa selvää, onko kieli latinaa vai ruotsia – todennäköisesti kuitenkin latinaa. Tule ihastumaan valikoimaan ja pyydä tarjous! Meiltä kalusterunkoja jopa parissa päivässä! Löydät meidät myös Facebookista! Kysy myös kuljetuspalvelua! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 www.visionliukuovet.fi www.keittiokalustetukut.fi Hyvä valikoima näyttäviä välitilalevy jä ! Ilmettä keittiöön helposti ja edullisesti. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 liu ku ov et ko m er ot kh hka lu st ee t w cka lu st ee t lankap. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet. Dosentti Markus Hiekkanen ja silloinen Joensuun yliopiston dendrokronologian laitoksen esimies Pentti Zetterberg suorittivat analyyseja molempien rakennusten ajoituksesta. on katsaus Kurvolan kartanon vaiheisiin. 331) esittämät ajatukset ovat niin sanottuja akateemisia arvauksia. Itse kartanon vintillä monta kertaa käyneenä olen harmitellut sitä, että hämärästi erottuvia haalean punaisella kirjoitettuja tekstejä ei ole kukaan aikanaan selventänyt. Seppo Suvannon Akaan historia I:ssä (s. Oman tiensä kulkija ei katso juuri sivuilleen ja etsi yleisön hyväksyntää – hänelle riittää tunto siitä, että on uskollinen omalle itselleen ja jopa elämänkatsomukselleenkin, ajattelivat siitä muut mitä tahansa. toinen puukirkko joskus 1600-luvulla. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Myöskään museoviraston toimesta mitään erityistä aktiivisuutta ei ole ilmennyt. Kiinnostusta ei ole ollut. Sauli Turja rovasti, FM Juha Kosonen. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark. Artikkelista käy selvästi julki, että kirjoituksen laatijat eivät ole olleet tietoisia 1900-luvun lopulla sekä Akaan kivisakastissa että Kurvolan kartanon päärakennuksessa suoritetuista tieteellisistä tutkimuksista. Sauli Turjan mukaan Kurvolan kartano on arvokas kulttuuriperintökohde, koska päärakennuksessa on käytetty Akaan ensimmäisen kirkon hirsiä. Toivon, että kartanon nykyiset omistajat voisivat osaltaan olla vaikuttamassa siihen, että tälle rakennukselle osattaisiin antaa sen iän karttuessa yhä suurempi arvo. Joensuu 1999.) Puulustotutkimus todensi sen, että vuonna 1828 purettu kirkko oli Akaan siihen mennessä ensimmäinen ja ainoa
– Torjuntatyöskentelyssä meillä on kaiken kaikkiaan vielä runsaasti töitä tehtävänä. Pelissä oli hyviä elementtejä, mutta kaukana se on vielä valmiista, Stankovic tarinoi medialle ottelun jälkeen. Leijona Futsalin päävalmentajan Jovan Stankovicin mukaan Leijonien yhteinen työ on vasta alkutaipaleella, joten on turha vetää näistä peleistä kovin syviä analyysejä.– Tarvitsemme nyt yhteisiä kokemuksia, ja totta kai on aina mukavampi palata maanantaina treeneihin voiton jälkeen. Juntura pelasi Mikkosen kanssa Saimaa-Volleyssa, kun Mikkonen voitti liigan pisteja tehopörssin kaudella 2012–2013. Liian usein pallot kimpoilevat käsistä katsomoon, analysoi joukkueenjohtaja Tuomi. Vasta pari viikkoa Akaa-Volleyn kanssa harjoitellut Shonari Hepburn alkaa päästä sinuiksi joukkueen kanssa. Akaa-Volley on pelannut jo muutaman harjoituspelin ja osallistui viikonvaihteessa J. Lauantaina kotipeli Ilvestä vastaan Toisella puoliskolla pelin kuva pysyi samana. Mutta uskon, että vastustajatkin vasta hakevat kuvioita kuntoon. Ottelu käynnistyy Monitoimihallilla kello 15, ja sen voittaja etenee Liittocupin finaaliin, joka pelataan ensi viikon lauantaina. Tuukka Nyström Akaa-Volley toi hopeaa Virosta Harri Mattila Lentopallon mestaruusliigakauden alku häämöttää parin viikon päässä. Maalinsuulla Juho Laine hoiti ensimmäiset 35 minuuttia ja tuuraajakeikalla ollut Veli-Matti Korhonen viimeiset 5 minuuttia. Pärnu voitti turnauksen ja Akaa-Volley oli toinen. Ottelun käsikirjoitus ei tarjonnut yllätyksiä. Myös Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp on Võrusta lähtöisin, joten olosuhteet olivat hyvin tiedossa.Akaalaiset saavuttivat turnauksessa kolme voittoa ja kärsivät vain yhden tappion.– Etenkin voitto Viron ja Baltian viime kauden mestarista Saarenmaa VK:sta lämmittää, kertoi manageri Risto Lahti. Shonari Hepburn (vas.), Eddy Herrera ja Aatu Pöllänen juhlivat muun Akaa-Volleyn joukkueen kanssa hopeasijaa Võrussa viime viikonloppuna. Kaikki tähtää siihen, että akaalaiset olisivat valmiit VaLePa-kohtaamiseen. Gutmanni-turnaukseen Virossa. Passari Ville Junturan mukaan Võrun-turnauksesta löytyi useita akaalaisittain positiivisia uutisia kerrottavaksi.– Muutaman vuoden takainen hyökkäysten rytmitys Mikkosen Jonin kanssa alkaa löytyä. Kotijoukkueesta maalinteossa onnistuivat Hurme, Dusan Milojevic , Stankovic sekä Aleksi Pirttijoki . – Onhan selvä, että joukkueemme ei ole lähelläkään parasta tasoaan heti kauden alussa. Seuraavan kerran Akaa-Volleyn otteita pääsee seuraamaan Loimaalla torstaina 20.9. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 19 URHEILU Leijona Futsal voitti harjoituspelin kotisalissa Leijona Futsalin sinipaidoista Yasar Elbeller (vas.) ja Aleksi Pirttijoki iskivät lauantaina maalin mieheen. Võrussa keskipelaaja tappoi palloja hyvällä prosentilla, ja torjuntapelikin alkaa sujua. Harjoitusottelun isäntänä on Hurrikaani, ja peli alkaa kello 19. – Voitto Köykkä onnistui lisäksi myös puolustuspelissä, Tuomi antaa kiitosta nuorelle liberolle. Kotijoukkueen otteen hiukan herpaantuessa myös vierasjoukkue pääsi kuitenkin osallistumaan maalintekotalkoisiin. Tolpat kolisivat muutamaan otteeseen, ennen kuin Jussi Nyström pääsi iskemään ottelun avausmaalin Jovan Stankovicin syötöstä ajassa 7:50. Luotan siihen, että pystymme haastamaan VaLePa:n, vakuutti Akaa-Volleyn manageri Risto Lahti . Võrusta kolme voittoa ja yksi tappio J. Kun myös Miikka Hurme sekä Yasar Elbeller osuivat tolppien väliin, siirryttiin tauolle lukemissa 3–0. Markku Kuoppa. Juha Vedenpää Syyskuun lopussa käynnistyvään Futsal-Liigaan valmistautuva Leijona Futsal pelasi lauantaina syksyn toisen harjoituspelinsä Toijalan Monitoimihallilla. Vastassa oli tamperelainen PP-70 ja lopputuloksena harjoituskauden ensimmäinen voitto selvin lukemin 7–3 (3–0). Gutmanni -turnaus pelattiin perjantaista sunnuntaihin akaalaisille tutussa Võrun urheilukoulussa Etelä-Virossa. Enää ei tarvitse heittää ihan peruspassia antennin kylkeen, vaan hyökkäyksiin saadaan monipuolisuutta, Juntura sanaili. Leijona Futsalin harjoituskausi jatkuu tulevana lauantaina kotiottelulla, kun Tampereen piirin Liittocupin välierässä vastaan asettuu Ilves. Tappion Akaa-Volley kärsi Pärnu VK:ta vastaan. Akaa-Volleyn ensimmäinen vastustaja on kovin mahdollinen. Vammalan Lentopallo saapuu Akaaseen 26.9. Näin kaikki kenttäpelaajat pääsivät tehopisteille. Heti avausminuuteista lähtien juoni oli selvä: Leijona Futsal hallitsi kenttätapahtumia ja palloa, kun taas vieraat keskittyivät puolustuspelin opetteluun ja vastahyökkäyksiin. Kaikki ottelut olivat kolme-eräisiä ja tulokset seuraavat: Akaa-Volley – Saarenmaa VK 2-1, Akaa-Volley – Pärnu VK 1-2, Akaa-Volley – Võru VK 2-1, ja Akaa-Volley – OC LIMBAZI/MSG (Riika) 3-0. Harjoitusottelu Loimaalla Joukkueenjohtaja Erkki Tuomen mukaan myös vastaanottopeli oli huomattavasti varmempaa kuin LeKiä ja Hurrikaania vastaan pelatuissa harjoitusotteluissa
Keskellä vasemmalta Pertti Valtonen, Matti Pitko, Raimo Valtonen ja Kristina Valtonen. voiton Topalle. Palkintojenjako oli perinteisesti Topan edustusjoukkueen sarjapelin puoliajalla Toijalan keskusurheilukentällä. Kotkalaisten sarja oli melko murskaava, sillä joukkueella oli alla neljä voittoa, 25 tehtyä ja 5 päästettyä maalia neljään peliin.Topa lähti peliin ennakkoluulottomasti. Näin tähdet jakaantuivat: 3 Tuomas Kallioinen, 2 Joonas Saariniemi, 1 Mikko Alahäivälä. Alarivissä pelaajat vasemmalta Eren Adam, Niko Lappalainen, Vinski Välimäki, Ella Järvinen, Joona Voutilainen, Jenni Voutilainen, Rasmus Ilottula, Johannes Miekka ja Niilo Seppänen. Ari Ilottula Juha Kosonen Jukka Koskinen Kahdeksannen kerran järjestetty Toijalan Pallo-49:n 10ja 11-vuotiaiden junioreiden G-mies -jalkapallotekniikkakilpailu pidettiin 1. syyskuuta Lastumäen tekonurmikentällä. Pääosin Topan keskusta oli kuitenkin riittävän pitävä. Joukkuetta valmentavat Jyri Erkkilä ja Uula Seppänen. Kolmikolla Joonas Saariniemi (vas.), Jesse Järvi ja Tuomas Kallioinen oli vahva osuus Topan voitossa Ikaalisten Urheilijoista. Kärkimies ampui pallon varmasti alanurkkaan. G-mies valitaan kilpailun vanhimmasta ikäryhmästä. Sunnuntaina ensiksi vastaan tuli PJK Pirkkalasta. Aleksi Ilomäki sijoitti pallon etunurkasta sisään. Mehmet Yabalak), Joonas Saariniemi. Lähtökohdat hyvälle nelosdivisioonan ottelulle ovat olemassa. Toisessa pelissä vastassa oli järjestävän seuran HJS:n kilpajoukkue. Rasmus Ilottula , 2008, 3. Joukkueessa pelasivat Rasmus Ilottula , Konsta Kuoppa , Santeri Erkkilä , Johannes Miekka , Veeti Heikkinen , Miro Vikman , Valtteri Sinkkonen , Eelis Numminen , Verneri Porttikivi (mv) ja Niilo Seppänen . Joukkueiden kevätkierroksen ottelu kesäkuussa oli Topalta vahva taistelupeli. Mikko Alahäivälä linkosi sivurajaheiton Toni Niskalan päähän. IkU teki ottelun avausmaalin 13:nnella minuutilla, kun Oskari Ahlfors sai vieraiden merkkausvirheen jälkeen pallon maalin edustalle. Tiukan ensimmäisen erän jälkeen tulos oli 0–1 kotkalaisille. Molemmat voittivat toisensa vieraspeleissä. Lisättäköön vielä, että tekopaikkansa lisämaaleihin oli molemmilla. Maali syntyi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla ja toi taisteluvoiton, jolla Topan nousu keskikastin paremmalle puolelle sai jatkoa.Näissä keskinäisissä kohtaamisissa noudatettiin samaa kaavaa kuin viime kaudellakin. Ensimmäinen G-mies kilpailun voittaja on Valtteri Wähä-Verkkomäki . Lähes identtinen oli kuvio Topan johtomaalissa 65:nnellä minuutilla. Joona Voutilainen , 2007, 5. Toni Niskala jatkoi päällä pallon maalin edustalle. Helpottava 2–1-voittomaali syntyi melkoisen mylläkän tuloksena muutama minuutti ennen loppua. Jälleen vuorossa oli tasainen tiukka trilleri. Kun pelattu oli 33 minuutia, Topa näytti jälleen vaarallisuutensa erikoistilanteessa. Ikaalisten Urheilijat joutui nöyrtymään akaalaisille lauantaina 8. Maali merkittiin omaksi maaliksi. syyskuuta pelatussa ottelussa 2–3 (1–1). Nyt viimeisessä kuudessa pelissä Topalla on asennepuoli ollut kohdillaan, ja tulostakin on tullut. Niko Lappalainen , 2007, 4. 20 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu URHEILU Vahva työmoraali toi Topalle vierasvoiton Niko Lappalainen on tämän vuoden G-mies Toijalan Pallon 2008-joukkue pelasi turnausvoittoon Hämeenlinnassa Jukka Koskinen Toijalan Pallo-49 teki tuloksellisen vierailun Ikaalisiin jalkapallon Tampereen piirin nelosdivisioonassa. Voitolla Topa varmisti itselleen vähintään hopeamitalin. Kokonaispisteissä Niko oli kolmas.Kokonaistulokset: 1. Toiseen erään Topa löi taisteluvaihteen päälle, ja tasoitus saatiin sisään lähes nollakulmasta. Lauantaina IkU pelasi palloa usein pystyyn, nopeahkoille kärkimiehille. Topan puolustus pelattiin tuossa maalissa niin sanotusti kahville. Ella Järvinen , 2007, 8. Lauantaiaamun ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Härmä juniorit Hämeenlinnasta. TP-49 kokoonpano: Jukka Saari, Ere Salmi, Toni Niskala, Mikko Alahäivälä, Janne Hevonoja, Akseli Sormunen, Tuomas Kallioinen, Jesse Järvi (C), Joonas Pietikäinen, Viljo Valoma (79. Niilo Seppänen , 2008, 9. Jenny Ahlman. Kaikille kilpailijoille jaettiin osallistumismitalit ja kolmelle parhaalle pokaalit. Viisi voittoa ja vain yksi tappio. Pirkkalassa päädyttiin PJK:n 2-0-voittoon viihdyttävässä ottelussa. Joukkuetta valmentavat Jyri Erkkilä ja Uula Seppänen (takana). Vasta viides laukaisija ratkaisi Vuonna 2008 syntyneet Toijalan Pallon pojat voittivat HJS-syysturnauksen. Joonas Saariniemi nousi oikea-aikaisesti puskuun ja toimitti pallon yläriman kautta maaliin.Kotijoukkue tuli tasoihin, kun oli pelattu 75 minuuttia. Joukkue pelasi -08-kilpasarjassa, jossa pelattiin pelimuodolla 8 vs. Sade yltyi lopussa kaatosateeksi, mutta se ei poikia haitannut. Tähtiraadissa olivat vuosia Topan peleissä käyneet Veikko Alahäivälä ja Antti Karkkimaa . Viimeisessä pelissä Topa kohtasi KoNan Kotkasta. Tonin jatko meni Tuomas Kallioisen ulottuville. Seuraavat kuusi saivat lahjakortin urheiluvälinekauppaan. Nyt pitkän rajaheiton linkosi Tuomas Kallioinen. Topan sivurajaheitot Ikaalisten puolustusalueella tuottivat vierasjoukkueelle useita maalintekotilanteita. syyskuuta kello 15 alkaen Toijalan Keskusurheilukentällä. 8 pelaajaa ja peliaika oli 15+15 minuuttia. Topa pelasi ehkä yhden kauden hienoimmista peleistään, joka päättyi ansaitusti Topan 3–0-voittoon. Jukka Koskinen Toijalan Pallo-49:n 2008 syntyneiden poikien joukkue osallistui Hämeenlinnassa pelattuun HJS-syysturnaukseen 25.–26.8. Näin joukkue palkittiin kesän kolmannella pokaalilla ja pelaajat kultamitaleilla. Nykyään Valtteri tekee nousujohteista uraa Topassa ja kolmosdivisioonan Pallo-Sepoissa. Eren Adam , 2007. Tuopin tuikkaus maalia kohti osui pakin jalkaan, ja siitä verkkoon. PJK vastassa lauantaina Koko kauden kärkikolmikossa ja suurimman osan ajasta kärjessä keikkunut Pirkkalan Jalkapalloklubi on Topan seuraava vastustaja. Johannes Miekka , syntynyt vuonna 2008, 2. Toni Niskala vapautti pitkällä kaaripallolla Jesse Järven tekopaikkaan. Voittaja ratkaistiin rankkareilla, jonka Topa hävisi 0–1. Jenni Voutilainen , 2007, 7. Pelikohtaisesti heidän puolustuksen murtaminen on ollut vaikeaa usealle joukkueelle. Peli oli tiukkaa fyysistä vääntämistä loppuun saakka, minkä tuloksena lukemat olivat 0–0. Joukkueessa pelasivat Rasmus Ilottula (takarivi vas.), Konsta Kuoppa, Santeri Erkkilä, Johannes Miekka, Veeti Heikkinen, Miro Vikman, Valtteri Sinkkonen (eturivi vas.), Eelis Numminen, Verneri Porttikivi (mv) ja Niilo Seppänen. PJK:lla on yhtenäinen joukkuepelaaminen ja pitävän puolustus. G-mies -kilpailun järjestäjät, kilpailijat ja TP-49:n kiltalaisia: takarivissä vasemmalta Seppo Vuorinen, Jukka Lappalainen, Tapio Pajuoja, Marko Ahlman, Esa Sandholm, Pekka Järvinen, Uula Seppänen ja Marjo Ahlman. Tekniikkaradan eri osiot parhaiten selvitti Niko Lappalainen . Topa vei voiton lukemin 3–1. TP-49–PJK pelataan lauantaina 15. Työmoraali Topan miehistössä oli jälleen tapissaan, ja eritoten ratkaisevalla toisella pelijaksolla. Vinski Välimäki , 2007, 6. Hallittu nosto maalivahdin yli, ja vierasvoitto oli selviö. Lauantain viimeisessä pelissä vastaan tuli Valtti FC Itä-Helsingistä Puotinkylästä. Kun varsinaisen peliajan tulos oli 2–2, päädyttiin taas pilkuille. Topa pelasi kuitenkin edelleen kolme pistettä kiikarissaan eikä aikonut tyytyä pisteeseen
(03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 045 158 5530 Rinnetie 4, 37910 Akaa (Kylmäkoski) 040 484 7525 24h ajanvaraus osoitteessa www.kehonkorjaamo.com Avoinna sopimuksen mukaan arkisin ja viikonloppuisin. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Rakentaminen ja remontointi Kuljetuspalvelut MUUTOT KUL JETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. Myös matot. Täältä löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot viikoittain. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA-MYYMÄLÄ VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi. 040 138 3213 Palvelemme: 8.00-16.30 www.jmnautohu olto.fi KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 0400 987 966 sari@allinapu.fi Keskuskatu 38-40 LH5, Viiala ma-pe 10-17, la 10-14 045 116 5455 info@ihanaolkkari.fi www.ihanaolkkari.fi Olkkari Ihana • Vaatteet • Laukut • Sisustus Kurkelantie 1, Akaa Puh. 045 130 2423 satu@akaantilipalvelu.fi www.akaantilipalvelu.fi Yrittäjäntie 2, Akaa Puh. 050 500 4880 ABLOY VALTUUTETTU Lempäälä Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Asianajaja Petri Tolppa p. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 21 Rengaspalvelut Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi Pesupalvelut Asianajotoimistot Apteekit Asiainhoito Autohuollot Lukkopalvelut Hotellit Kiinteistöhuollot Kahvilat Lounaskahvilat Muoti Parturi-kampaamot Pitopalvelut Puunkaatoa Suutarit Terveyspalvelut Tilitoimistoja Rakentaminen Öljypoltinhuollot Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. 040 140 6000 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa 03 545 1342 Raija Kolehmainen Akaan PALVELU PIT Parturi-kampaamo Pia Hakala Puh. P. KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. Yrittäjä! Olemalla mukana Akaan Seudun palveluhakemistossa takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden paikallisten asiakkaidesi silmissä. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa H 2 O Hair Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 045 124 1594 Kotija siivouspalvelut Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit Jari / 050 312 4046 Muista kotitalousvähennys. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Fysioterapiaa KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA MUSTAHEVOSENTIE 3, 37800 AKAA PUH. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. www.mb-varaosatjahuolto.fi Puh. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus Kuljetus Jyrkinen Ky 0400 632 731 Akaa • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen 044 347 7404 Hämeentie 71, Toijala, p. Puh. Puh. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Terve! Katselet juuri palveluhakemistoamme. 040 518 6176 www.villiullakko.fi p. 9.00-17.00. • Piano ym. Kiinnostuitko. Kerron mielelläni lisää. MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. (03) 542 2039 WWW.KONEJAKULJETUS.FI KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI JMN AUTOHUOLTO OY L evytie 4, 37800 AKAA
Kylväjän päivät klo 17 srk-salissa. Su 16.9. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet. Ystävyysseurakunta-asiaa! Klo 12 Viialan kirkolla. klo 12 Eläkeikäisten päiväpiiri Pappilanniemessä. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto on avoinna ma-to klo 9-12. Mika Pajunen. Eläkeikäisten toiminta: Ikääntyvien kuntoliikunta lauantaisin klo 10 Juusontien kerhotilassa. Klo 16 ohjelmaa lapsille, Mimi ja Kuku, klo 16.45-18.00 lettukahvila, klo 18 Tangokuninkaallisten Marko Maunukselan ja Jukka Hallikaisen konsertti, klo 19.30 lattarikirkko. Papin pöytä klo 14-15 Kuningatar ja kuhnuri kahvilassa. Ma 17.9. Perhekerhot kokoontuvat seuraavissa kerhopisteissä: Eerola (Eerolantie 7), Sääksmäen kirkontupa (Kelhinpolku 20), Kärjenniemi (Vääränmäentie 7), Roukko (Juusontie 7), Sassi (Kullervontie 2) ja Seurakuntatalo (Valkeakoskenkatu 27, käynti teatterinpuoleisesta päätyovesta). Saarna Veikko Wright, liturgia Kalle Roine, kanttori Tor Nordström. Kuolema pysäyttää aina, kun se tulee tarpeeksi lähelle. Muistikahvila klo 12-13.30, aiheena ”Ikäihmisen ajokyky”. kortteja ja tehdään käsitöitä. Hinta 2 €. Kuka Ruut raamattuopetusta klo 18 srk-salissa, Kukka Salmiovirta. Odotettiin sellaista johtajaa, joka vapauttaisi kansan Rooman vallan alta. Jukka Jämsenin rukousseminaari klo 16 alkaen seurakuntatalolla. Kouluruoan jakelu koulupäivisin ilmaiseksi noin klo 13. Muu toiminta: K o h t a a m i s p a i k k a avoinna , Seurahuoneenkatu 4, ti ja pe klo 10-13. 70ja 75 –vuotiaiden syntymäpäivämessu. klo 10 Messu Pappilanniemessä. Ke 19.9. Nuoret, tervetuloa. Ke 19.9. Aikaisemmin Jeesus oli nimittäin Betesdan altaalla parantanut sairaan miehen sapattina ja rikkonut sapattikäskyä. Evankeliumitekstimme Jeesuksen vastaus oli lyhyt katkelma siitä puheenvuorosta, jossa Jeesus kertoo omista valtuuksistaan. Kirkkokahvit. Avustajina Evankeliumi elämään. Inhimillisesti kuoleman voima on meitä väkevämpi, mutta Jumalan valta ulottuu kuolemankin yli.Meidät jokainen saatetaan vuorollamme täältä pois. Ti 18.9. Lähetysyhdistys Kylväjän kirkkopyhä. Majataloilta klo 17 Viialan kirkolla. Helenius, Pakkanen. Nuorten ilta Jessen majalla joka tiistai (pl. Evankeliumien välittämä kuva Jeesuksen matkasta täällä maailmassa on synkkä ja hyvin tummasävyinen. Ti 18.9. Naisten lentopalloa ma klo 19.30-21 Kärjenniemen koululla. 15 €, lapsialennus. Jeesuksen elämässä hänen oman ristinsä varjo näkyi taustalla, kun hän kulki ja tarkkaili maailmaa ja opetti ihmisiä. Raamattupiiri klo 18 seurakuntatalolla. Su 23.9. Lisätietoja kanttori Johannalta p. Ke 12.9. Su 30.9. Ajanvaraus numerosta 040 350 4901 ma-to klo 9-10. Su 23.9. Su 16.9. Ti 18.8. Tilaisuus on maksuton. Perinteinen pitopöytä katettuna. klo 11-14 Lähimmäistupa ja kirpputori. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Seurakunta tarjoaa kahvisi. 22 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Kalle Roine Toijala To 13.9. Elämä tuohon aikaan oli monessa mielessä vaikeampaa kuin meidän aikamme ihmisten elämä. Tule juttelemaan Riinan kanssa. klo 11-14 Lähimmäistupa ja kirpputori . Palvelupäivä srk-talossa klo 12. Osallistumismaksu 10€. Yleensä nimittäin kerrotaan, kuinka hän kohtasi epätoivoisia ja elämän murjomia ihmisiä. Tiedustelut Ari Asukas: 040 779 9913, akaanmiestyo@gmail.com. Lapset ja perheet: Vauvakahvila tiistaisin klo 9.30-11.30 osoitteessa Koulukatu 6A (sisäänkäynti sisäpihan kautta) Perhekerhot perjantaisin klo 9.30-11.30. Arkikirkko klo 10 kirkossa. Maksuton kuljetus kyydin etukäteen varanneille klo 11.15 Haukila-klo 11.40 Ritvala-klo 11.45 Kirkonmäki. 040 849 4496). Miestenpäivä ”Sama kaiku on askelten” klo 9 alkaen Kumpulassa (Kumpulantie 19). Raamattututkistelua ”Ilosanoman tuojan askeleet” Juri Veikkola, klo 18 Iltaseurat. Avoin piiri Apianpirtin ja lähialueen vanhemmalle väelle. Messu klo 10 kirkossa. Jumalanpalvelukset: Su 16.9. Kalle Roine, Johanna Hytönen. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen kolehti kuoron toimintaan. klo 10 messu Kalvolan kirkossa. 040 804 9481. Rautatieläisten tapaaminen klo 14 Akaan srk-salissa. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo." Evankeliumit kertovat Jeesuksen julkisesta toiminnasta. Helenius, Salmesvuori, Ad Libitum. Puhujavieras Miika Auvinen, musiikkivieraana Olli Helenius. Lähetyslounas klo 11.30-13 seurakuntatalolla, Valkeakoskenkatu 27. Muistikahvilan järjestää Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry. Evankeliumiteksti kertoo yksinkertaisesti siitä, kuinka kaikkivaltias Jumala ylittää elämän ja kuoleman rajat. EtCetera – Pekka Simojoki – Ilkka Puhakka – Jukka Jämsen. Tervetuloa! Messun toimittaa Teemu Salminen, musiikki Markku Antola. Tuemme Suomen Lähetysseuran nimikkotyötä Nepalissa, Etiopiassa, Taiwanilla ja Boliviassa. Messussa laulavat kirkkokuoron naiset. Rukouksen talo joka sunnuntai klo 17-20 Kohtaamispaikalla, Seurahuoneenkatu 4. Messun toimittaa Matti Neulanen, kanttorina Maaret Manni-Korpi. Ruokailu 8€. Mikä on messu. Rautatieläisten kirkkopyhä. Nuoret ja nuoret aikuiset: Ma 17.9. Lähetyspiiri. HUOM! kellonaika ja paikka ovat muuttuneet. To 20.9. Yllä oleva evankeliumiteksti oli Jeesuksen vastaus juutalaisille. Vihitty: Anssi Sakari Vuorinen ja Niina Ellen Lahtinen. Tuolle rajalle pysähtyneenä katsomme hämmentyneinä ja pelon sekaisin tuntein kohti tulevaisuutta, joka edelleenkin näyttäytyy meille arvoituksellisena. Iltakirkon toimittaa Pirkko Pyyhtiä, kanttorina Helga Anttikoski. Ti 18.9. Loimi-Hämeen Jätehuolto esittäytyy. Paluu takaisin klo 14.20. Ihmisten kokemukset eivät muutu, vaikka aika muuttuu. Uusille laulajille koelaulu. Ke 19.9. klo 13 Apianpirtin piiri. Kirkkokahvit tarjoaa Kalvolan Reserviupseerikerho. Ylösnousemuksen toivo antaa meille lupauksen siitä hyvästä, minkä Jumala on meille ihmisille valmistanut. Toivon talon ruokailu työttömille ja eläkeläisille ma-pe klo 11.30-12.30. Musiikki: Pe 14.9. klo 10 Kärjenniemen päiväpiiri Kärjenniemen koulun kerhotilassa. Askartelupiiri lähetystyön hyväksi Lähimmäistuvalla to 13.9. Lappu varpaassa arkkuun pukemista odottavat vainajat eivät koe ihmettä. Luennoitsijana toimii luterilaisen seurakunnan rovasti Heikki Hilvo. klo 14 Lähetyspiiri Sääksmäen kirkontuvalla. Muuta La 15.9. Syyskausi alkaa 19.9. Yhteistä ohjelmaa, hartaus, kahvit. Kuollut: Helvi Marjatta Hakala 82 v, Vesa Jouni Salvola 54 v. Ohjaajana Kirsi Kniivilä. Kuoro on tarkoitettu alakoululaisille. Maanantain kuntoliikunnat klo 11 seurakuntatalolla. klo 15 Avoimet ovet kirjaston pelitilassa. 5:19-21 Jeesus sanoi juutalaisille: Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Niihin on tallennettu paljon Jeesuksen opetuksia ja tekoja sekä näiden myötä todistuksia niistä kiistoista, joihin Jeesus joutui. Mukana Ilmari Veima. Akaan lähetyspiiri klo 13 alasalissa, Rauli Helenius. klo 10 Sadonkorjuumessu Kalvolan kirkossa. Jokainen ruumishuoneella vieraillut on nähnyt, miten kuoleman mahti käy meidän ihmisten voiman ja tahdon ylitse. klo 18.30 Valon Majatalo Apian kesäteatterilla. Ruoka 6€, taksikyyti 2€ (tilaa kyyti Riitalta p. Harjoitukset klo 17-19 seurakuntatalolla. Piirissä askarrellaan mm. Jeesusta syytettiin myös Jumalan pilkasta, sillä hän oli sanonut Jumalaa isäkseen. Ti 18.9. Kirjoittaja on Kalvolan seurakunnan kirkkoherra.. klo 13. Jeesuksen sanoma herätti aikanaan ristiriitaisia tunteita. Kastettu: Armi Hilja Matilda Horelli, Aino Ilona Lyydia Mäkelä, Hilda Tellu Matilda Roukala. Muut tilaisuudet: Tiistaikerho seurakuntatalossa klo 12. Messun jälkeen lounas ja juhla. Tuota ylösnousemusta Kristuksen seurakunta odottaa. Tutkiskelemme Heprealaiskirjettä. Messuryhmien koulutus klo 18 srk-salissa. Ke 19.9. Vapaaehtoisten palaveri tuvalla klo 13-15. ensi vuoden reissua Karjalan Kontupohjan seurakuntaan. Su 16.9. Pe 14.9. Poliittisia oikeuksia ei ollut vaan elettiin julman miehittäjän vallan alla. Monet ottivat hänen sanomansa vastaan, mutta kiistat lainopettajien ja fariseusten kanssa osoittavat, kuinka vaikea oman aikansa hengellisen ihanteen oli nähdä Jeesuksen julistuksen perimmäinen sanoma. Se on meidän ihmisten kohtalo. Kuoleman edessä me muistamme oman katoavaisuutemme. vko 42) klo 10-11.30. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Salmiovirta, Salmesvuori. Miesten lentopallo ke klo 19.30-21 Kärjenniemen koululla. Ke 19.9. KALVOLA Kuolemasta elämään J oh. Yhteiskunnallisia turvaverkkoja ei ollut. SÄÄKSMÄKI Kastettu: Veikko Iivari Simola. Perhekerho Lasten tiloissa joka torstai (pl. 25.12.) klo 18-21. Elina Virtanen 040 553 1007. Olopäivä srk-salissa. ”Kuutamolla kirkossa” – ohjelmaa koko perheelle. Kirkkokuoro. Kastettu: Melina Elea Anneli Rosvall, Tino Roope Rafael Nihti, Oskar Viljami Rajala, Oliver Olavi Johannes Laakso. AKAA Kuollut: Sulo Eero Johannes Ojanen 95 v, Jouko Uolevi Lempinen 61 v, Markku Olavi Peltola 52 v. Jumalanpalvelukset: Su 16.9. Lapsikuoro: Lapsikuoron harjoitukset torstaisin klo 15.15-16.00 seurakuntatalolla. klo 13 Sääksmäen kirkkokuoro aloittaa syyskauden kirkontuvalla. Lauluhetki klo 13 Tarpiakodissa. Tied. Kirkkokahvit. Pohdimme mm. Miesten lentopalloja saunavuoro ma klo 17.30 Pappilanniemessä. Kellot soittavat muistoamme, ja hauta ottaa meidät syliinsä. Klo 12 ruokailu (6€), klo 13 ohjelma. Eliniän ennuste oli huomattavasti matalampi. Kylmäkoski La 15.9. Tuo syytös oli siis sama, josta hänet tuomittiin ristiinnaulittavaksi. Molemmat seurakuntatalolla, Valkeakoskenkatu 27. Sama kuoleman todellisuus tulee esiin myös monissa Raamatun teksteissä. klo 10 Messu Kappelikirkossa. Viiala Su 16.9. klo 18 Iltakirkko Sääksmäen kirkossa. Mukana myös Valkeakosken musiikkiopistolaisia. Tuula Sysimies, Juri Veikkola, Kukka Salmiovirta. Tervetuloa herkulliselle lounaalle! Lentopalloja saunavuorot Kärjenniemen koululla ja Pappilanniemessä: Naisten sauna ma klo 17 Pappilanniemessä. Uudet ja vanhat laulajat, tervetuloa. Kaiken tämän keskellä oli suuri messiaan odotus. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Illan vetäjänä nuorisotyönohjaaja Sanna-Mari Saarinen
Ilmestymispaikkakunnan asiat kiinnostavat ihmisiä. 3.5.1947 Kemi k. 6-11) Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 9.8.2018 Akaa Muistoissa elät keskellämme säilyt aina sydämessämme. Siunattu lähiomaisten läsnä ollessa. Varsinainen vaalipäivä 18.11. 010 584 4170 (ark. Isää, pappaa ja veljeä ikävöiden Tommi perheineen sisaret ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Jäähyväiset jätetty läheisten läsnä ollessa. AkAAn HAutAustoimisto Miksi seurakuntavaalit kiinnostavat. Lukijat käyttävät runsaasti aikaa aviisinsa parissa – nykyään myös verkkolehden maailmassa. Ajankohtaisia kysymyksiä ovat: minkälainen sinun kirkkosi on, onko kirkon ja seurakunnan uudistuminen sinulle tärkeää vai puhuttelevatko perinteisemmät arvot, miten seurakunta voi olla mukana eri ikäisten ihmisten arjessa, ja mistä säästetään kotiseurakunnassa, jos varat pienenevät. 03 542 1660 • Päivystys 0400 642 355 PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA Rakkaamme Simo Juhani JOKINEN s. Ruoki Sinäkin lukijoiden tiedonnälkää: kerro ehdokkuudestasi marraskuisissa seurakuntavaaleissa omassa paikallislehdessäsi! Seurakuntavaaliehdokas! Näy ja esittäydy äänestäjille paikallislehdessä! Ota yteyttä! Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen asta.kohonen@akaanseutu.fi 044 347 7404 Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 17. Akaan Seudussa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Ikävöiden siskot perheineen Valtatie 4, 37800 Akaa, puh. Tiesithän, että monen tutkimuksen tuloksen mukaan äänestäjät valitsevat oman ehdokkaansa perinteisistä sanomalehdistä saamansa tiedon perusteella. Rakkaamme oikeust.kand. Arki ja jokapäiväinen elämä kohdataan paikallisseurakunnassa. TULEVAISUUDEN KIRKKOA JA SEURAKUNTAA RAKENNETAAN NYT. Paikallislehdillä on vankka jalansija levikkialueilla. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI: Asiakkuuspäällikkö: Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO: Mainostuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä. Seurakuntavaaleissa valittavat kirkkovaltuustojen jäsenet päättävät monista keskeisistä asioista: esimerkiksi kirkollisveroprosentista, talousarviosta, monista työntekijävalinnoista ja tilojen käytöstä. 9-15) PAINOPAIKKA: Alma Manu, Tampere Alma Manu Jakelupäivystys puh. Neuvomme ja palvelemme kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä. 9. 0800 9 6675 (ark. Ennakkoäänestys 6.–10.11. 010 470 4300 akaanhautaustoimisto@gmail.com Surun kohdatessa Yhteydenotto meihin on luonteva tapa aloittaa hautausjärjestelyt. Kiitos myötäelämisestä surussamme. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. MUISTATTEHAN, että seurakuntavaalit on ainoa valtakunnallinen vaali, jossa jo 16-vuotiailla on äänioikeus (evankelisluterilaisen kirkon jäsen). 4.8.2018 Akaa Oi Taivaan Isä rakkahin lepo lempeä hänelle anna, käsivarsin hellin ja turvallisin, ikirauhaan luoksesi kanna. Hilkka Maria SORSA s. Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Tiina Kauppinen 044 755 7298 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU: akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 23 HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Puh. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/ puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Suomen evankelisluterilainen kirkko elää uudistumisen aikaa. Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 17.4.1950 Toijala k
com p. Säännölliset tulot & luottotiedot ok! uudetmetkut@gmail. ämpärin. Heti vapaa. Akaan Seutu julkaisee keskiviikkona 26. Kerro palveluistasi ja tuotteistasi paikallislehdessä. VUOKRALLE TARJOTAAN TYÖSUORITUKSIA TERVEYSPALVELUJA TERVEYSPALVELUJA MYYDÄÄN HALUTAAN OSTAA Toijalan Vauhdin SYYSKOKOUS perjantaina 28.9. Kylmäpuristettuja tyrnija karpalomehuja ym. Pöytävuokra 20 €/7vrk. Max 650e. Lisätietoja puh. Viialan tori klo 14 17. Haittaohjelmien poisto. Toimialueena koko Suomi. Suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Vauvan päivä -ilmoituskokooman mainoksesi. 045 7874 8640. Kirpputori Amanda, Yrittäjäntie 1, Akaa (Kylmäkoski) p. 050 548 3333 • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 040 523 5861 Myydään Akaan Sontulasta Mäyräntieltä kaksi hyvä puustoista metsätilaa yht. Kulkki p. 0400 510 393. ROMULIFE NOUDAMME/ OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT (myös akut) Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikoisja vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. Akaa-Tampere. Savuton, siistit koirat mukana. Varaa hoitosi. 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Ajanvaraus klo 9-12 p. 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi 2h+k lasitetulla parvekkeella Valtatie 9. Kotimaista omenaa ym. syyskuuta ilmoituskokooman, jossa voit kohdentaa sanomasi nimenomaan vauvaeli lapsiperheille. Tervetuloa! TA L O/ R T, l o k a k u u s t a . 0400 232 640 AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Viialassa 3 H+K 78m², läpitalon huoneisto, iso valoisa keittiö, lasitettu parveke, heti vapaa. Minkälaisia palveluja ja tuotteita sinulla on tarjolla lapsiperheille. 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Mitä sinulla on tarjolla vauvoille ja lapsiperheille. Sistonen Puh. Tied. Torstaisin. Pienokaisista huolehditaan hyvin. perunaa. 0400 632 731 OK-TALO / MUMMON MÖKKI Toijalassa. Vauvaja lapsiperheet ovat yhteiskuntamme kivijalka. 15,4 ha. Satakuntalaista puolukkaa sop. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. paikka: Akaan SPR:n kerhohuoneisto Syke, Valtatie 9. klo 19.00 HUOM. Suolattua haaparouskua 10e/kg. Ota ripeästi yhteyttä: Vauvan päivän -teemasivut tulossa keskiviikkona 26.9. Vanhemmat ja isovanhemmat haluavat antaa pienokaisille turvallisen ja lämpöisen kasvuympäristön. Käsitellään sääntömääräiset asiat. SOITA 044 3366490 www.kierratysmetallilife.fi romulife @ gmail.com Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. Puh. 0500 591 905. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. 050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. 24 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu Mainostaja, nyt on aikasi toimia! Kiinnostuitko. Hyväkuntoinen 2 H+K 55m² Toijalan keskustassa os. 044 970 0671 VUOKRALLE TARJOTAAN MYYDÄÄN SEKALAISTA HALUTAAN VUOKRATA TORIKAUPAT KOTINI ON SIELLÄ MISSÄ LEHTENI. Perjantaina 7.9. hintaan. Puhdistamaton puolukka 2,20e/L, 20e/10L Lapin korpi hillaa 14e/500g, 24,50e/900g, 72e/3kg. TIETOKONEHUOLTOA www.kuusistoservices.fi Tänään Toijalan torilla klo 9-14 Hyvää, kypsää Seinäjoen puolukkaa 1L 4e, 5L 18e, 10L 35e sis. Tervetuloa! Johtokunta KOKOUKSIA Mikko Kuusisto 040 825 9399 Tietokoneiden huolto, asennukset ja korjaukset, myös paikan päällä. mehuja. Kärkäinen 040 722 8510 PERUNOITA Annabella, Siikli, Jussi ym. Ollaan yhteistyössä mukana vauvan päivän sanoman esille nostamisessa ja tärkeän asian jakamisessa. 0400 959 400 RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. P. 0500 607 553, info@ainoklinikat.fi facebook Metsäkansan Ainola/Aino Klinikka Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa www.ainoklinikat.fi SPA Naistentautien erikoislääkäri LEENA LARVA gynekologinen tarkastus, näytteiden ottaminen ja gynekologinen ultraäänitutkimus myös kipupotilaat Hoitosauna Perinnekylvettäjä ja hieroja KAISU MOKKILA hoitaa myös perinteisellä KUPPAUKSELLA Ainolan pikkusaunassa. Valtatie 5 A. 040 831 1708 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p
syysk. Olli Helenius. kello 17 vietetään Viialan kirkolla syksyn ensimmäistä Entisten nuorten Majatalo-iltaa teemalla Jeesuksen kanssa – vankina ja vapaana. Syntymämitat olivat 2175 grammaa ja 46 senttiä. yhden vuoden. kello 17.30–19 Toijalan yhteiskoulun ruokasalissa. Se koostuu kristityistä miehistä eri seurakunnista. 18 päiwää. Heikki Hilvo ankkuroi opetukset vahvasti Raamatun jakeisiin. Toijalassa 7 p. Tarjolla on kahvia ja suolapalaa. Juha Heinonen Akaan Seutu Rovasti Heikki Hilvo saapuu vieraaksi Miestenpäivä-tapahtumaan lauantaina 15.9. Heleniuksen laulut ovat soineet viime vuosina paljon Radio Suomen ja Iskelmäradion musiikkivirrassa. Open Doors tekee työtä uskonsa takia vainottujen ihmisten parissa. Nokialta lähtöisin oleva muusikko ei ole koskaan peitellyt uskoaan Jeesukseen. Majataloillassa on myös erittäin mielenkiintoinen puhujavieras, helsinkiläinen Open Doors -järjestön toiminnanjohtaja Miika Auvinen . Lauantaina Syyskuun 14 p:nä Avoin kysymys Wiialan kansakoulun johtokunnalle Sanomalehdessä on ilmoitettu kansakoulumme neljännen opettajan paikka awoimeksi. Entisten nuorten Majataloilta kutsuu kaikenikäisiä ihmisiä nauttimaan illan antimista. Luento on jaettu kolmeen eri osioon: Jeesuksen kanssa sanassa, Seura tekee kaltaisekseen ja Taisteluvarustus. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Mummin rakas Joona -poika täyttää 15.9. Heleniuksen lauluissa soi kaipaus Kaikkivaltiaan Jumalan lähelle. Miika Auvisen mukana meille terveisiä tuo iranilainen pastori, jota on vainottu kotimaassaan työnsä ja vakaumuksensa takia. Ilmoittautua voi Tiina Vaittiselle, 050 300 8405, jolta voi kysyä myös lisätietoja asiasta. Akaan Miestyö on yhteiskristillinen työmuoto. Sopii paraiten lapsettomalle, nuorisotyöhön osaaottawalle perheelle. 1918 Johtokunta Soppaomenia ja karamelliä (pusseissa) myy Wilho Aalto Miika Auvinen. Akaan Miestyön järjestämään tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Edellisellä kerralla paikalla olleille on lähetetty erillinen kutsu ja ilmoittautumisohjeet. Ja onko silloin syytä ottaa neljättä opettajaa, kun kunnan toisissa kouluissa on yhdellä opettajalla opetettawanaan lähes 50 oppilasta?! Lapsen wanhin Wahtimestarin toimi Akaan Nuorisoseuran talolla on haettawana ennen t. Maanantai Possukastike, perunat, salaatti Tiistai Kouluissa manna-/riisipuuro, marjakeitto, juusto, päiväkodeilla kasvisjuustokeitto, leipä, tuorepala Keskiviikko Kalapuikot, perunasose tai perunat ja kylmä kastike, salaatti Torstai Jauhelihakasviskeitto, ruisleipä ja tuorepala Perjantai Broilerinuudelivuoka ja salaatti. Kulkee huhuja että koulussa on noin 80–90 oppilasta! Pyydän saada kysyä onko oppilasluku todella näin pieni. Hakemukset suosituksineen osoitettawa seuran puheenjohtajalle op. kello 8.44. Ilona ja Anssi Saarelle Akaaseen syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalassa poika 29.8. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 25 Onnittelut Vauvauutisia Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Vilja, Valma, torstaina Orvo, perjantaina Iida, Isla, lauantaina Sirpa, sunnuntaina Hilla, Hille, Hellevi, Hillevi, maanantaina Aila, Aili, tiistaina Tytti, Tyyne, Tyyni. Musiikkivieraaksi saapuu pitkän linjan muusikko, laulaja, lauluntekijä Olli Helenius . Hawialle. W. Majatalon yhteislauluja säestää houseband. Kumpula löytyy osoitteesta Kumpulantie 19. Yhteistä suunnittelua jatketaan keskiviikkona 12.9. Tarjolla on syvällistä pohdintaa siitä, millaista Jeesuksen seuraaminen käytännössä on. Majataloon on ilmainen pääsy. 17.9.–21.9. Onnea toivottavat mummi ja setä. kello 9 Akaan seurakunnan leirikeskukseen Kumpulaan. Lapsille on pyhäkoulu ja yli 10-vuotiaille oma Backstage-klubi. Palkkioksi wapaa asunto waloineen ja lämpöineen. Järjestö haluaa muistuttaa meitä vapaassa maassa eläviä, että tänään kristittyjä vainotaan maailmalla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Akaan Seutu Akaalaisia urheiluseuroja kokoontui toukokuussa Akaa-Volleyn ja A-Volleyn aloitteesta keskustelemaan urheilun ja yläkoulun yhdistämismahdollisuuksista. Hilvo luennoi aiheesta Jeesuksen seuraaminen otsikolla: ”Sama kaiku on askelten”. Paikallisten urheiluseurojen edustajia pyydetään mukaan visioimaan. Heikki Hilvo puhuu miestenpäivillä Radiosuosikki ja uskonsa vuoksi vainottu vieras Majataloillassa Keskustelu urheiluluokkien perustamisesta jatkuu Sunnuntaina 16.9. k
Nahkalinnan päiväkoti, Hilmankuja 4. Kohtaamispaikka Narikka Narikka avoinna to 12-15 ja ti 9-12. 10.00 11.00 Allin Pirtti. Akaan Seudun Ruskat ry Kerhopäivä. 03 543 4252. Pe 21.9. To 20.9. Tervetuloa maanantaisin klo 13-14.30 kaikille avoimeen kohtaamispaikkaan Majakalle, Meijerintie 1 tai keskustelukerhoon parillisten viikkojen torstaisin srk-taloon klo 13-14.30, seuraava kerta 20.9. Keskusteluja vertaistukiryhmä muistisairausdiagnoosin saaneille ja heidän läheisilleen. Eija Hatakka-Peltonen kertoo kuulumisia konventiosta ja Rotary Friendship Exchange viikosta. Laaksola. Nyt on oiva tilaisuus tutustua karjalaisten omaan peliin. La 15.9. La 29.9. klo 9-12, paikalla asiakasohjaaja. Ma 17.9. Ma 24.9. Matkalta mukaan. Heittämäänkin on mahdollista päästä kilpailun ulkopuolella. Hallitus kokoontuu klo 14. Vierailu Terissaaren omenaluomutilalle. ei kokousta. Pe 14.9. tavataan klo 18 ja jatketaan Nälkäpäivän tilkkutyön valmistusta. Tervetuloa! Olethan muistanut ilmoittautua pikkujouluristeilylle Tallinnaan 4.-5.12. 12.00 Kohtaamispaikka Narikka, Kirkkotori 10 2. miten tästä eteenpäin, sillä he ovat koulutettuja ja toimivat luottamuksellisesti. Viialan seurakuntasali, Nordintie 3. Vesihelmi 5.10. Koulutus on KSL:n tukema. Aiheena sairaskohtaukset ja uudet lomakkeet. 11.00 16.30 Viialan Sampolassa. klo 11 Kenkäesittely. 17.15 Ninan kahvipaikka Valtatie 5 Toijala. PirHin järjestämät Torstairastit suunnistetaan Kurikkakallion maastoissa ja Iso-Naistenjärven eteläpuolella. Ma 17.9. 26 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu Akaan Demarit Seurakuntavaalipalaveri. Poikkeamme lounaalle ja kahville. Pelaamme ti 18.9. Museomatka Helsinkiin. Lisäksi tarjolla on TRja RR-radat. 040 192 2773 tai erityisesti MCTD:tä sairastaville vertaistukihenkilö, Onerva Ahonen p. Kahvivuoro Tanni. Tervetuloa! Kylmäkosken Työväenyhdistys ry Talkoot. Muutama paikka vielä vapaana. Tervetuloa keskustelemaan kunnallispolitiikan ajankohtaisista asioista. Liput 5e/3e. To 13.9. Tervetuloa vanhat ja uudet hauskan harrastuksen pariin. Narikka on avoinna klo 9-12. La 15.9. Ma 20.8. Tervetuloa aloittelemaan syksyn toimintaa kuukausitapahtumaan ke 19.9. Nähdään leikkien merkeissä! Seuraa ilmoittelua yhdistyksen facebook sivuilta. Akaan Kokoomuksen hallituksen kokous jäsenillan jälkeen. Akaan Seudun Kuulo ry Tinnitus-vertaistukiryhmän tapaanminen. 18.00 Kuisman Ennillä, Koppalantie 99 37910 Akaa. Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistys ry. Kouluttajana toimii Jari-Pekka Kanniainen, (KSL:n freekouluttaja). Seuraavassa lehdessä tarkemmin. 10.00 Kylmäkosken Työväentalo. Joka toinen torstai parillisilla viikoilla iltaleikkitreffit klo 17-18.30. Akaan Karjalaseura ry Karjalaiset markkinat ja kyykkää. Ryhmässä voimme jakaa kokemuksia ja niistä ei puhuta ryhmän ulkopuolella. Tilaisuus on kaikille avoin. Akaan seudun Sukututkijat ry Jäsenilta. Paikoituksesta kartanmyyntipaikalle on 100-250 m. 10.00 16.00 Veturimuseo. To 13.9. Aiheesta alustaa Akaan perusturvalautakunnan puheenjohtaja Jouni Salonen. Tervetuloa myös uudet mukaan avoimeen ryhmään, jossa voit kertoa kuulevasi ääniä ilman, että leimautuisit. Älä mieti yksin asioita, esim. Tervetuloa! Akaan Reumayhdistys ry Vertaistukihenkilömme. Kohtaamispaikka Narikka on avoinna torstaina 13.9. Valtuustosali Akaa Myllytie 3 klo 18. Arpajaiset, arpapalkintoja toivotaan. Lähtö junalla Toijalasta klo 8.48 ja paluu klo 15.25. Kuulolähipalvelua 19.9. Kerrothan ruokarajoitteesi ilmottautuessasi. 18.00 Viialan Sampolassa. ja sitten poikkeuksellisesti 5.10. Tervetuloa! Tarpian Suunta ry Torstairastit Pirkkalassa 13.9. Omakustantainen matka, muista ostaa junalippu. Pe 31.8. Ke 12.9. La 15.9. 18.00 Viialan työväentalo. Tervetuloa kaikki ehdokkaat ja vaalityöryhmän jäsenet sekä muut asiasta kiinnostuneet! Jäsenkokous. klo10 Nahkialanvuoren portaat.. Ke 19.9. Tervetuloa mukaan! Keskusteluryhmät. Tilaisuus jäsenille ja jäsenyydestä kiinnostuneille. vieraana Akaan elinkeinopäällikkö Jari Jokinen. Tervetuloa! Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. Ma 1.10. Syksyn uusia tuulia! Seurakunnan kanssa yhdessä pidettävä avoin kerho ja kohtaamispaikka vauvasta vaariin kaikille akaalaisille! Syksyn aikana myös erilaista ohjelmaa. Tiedustelut Aira puh. To 27.9. 14.15 Sampolassa. Vieraileva sukututkimusopettaja Erkki Tiensuu Forssasta perehdyttää ohjelman ominaisuuksiin. Milloin huolestua muistista, miksi ja miten hakeudutaan hoitoon. Risteilyn maksu 21.9. Huom. 27.9. Kerho kokoontuu joka perjantai klo 9.00-11.30. Vertaistukihenkilö Raija Toivonen p. Hirviharjoitusammunta. La 22.9. 16.9. varattuna terapia-allas klo 10-11. klo 18 kerhohuoneella. La 15.9. Ma 17.9. Jaossa muutama Tinnitusyhdistyksen lehden alkuvuoden numero ja muutakin tinnitustietoutta. To 27.9. Myös odottavat äidit ja isät ovat tervetulleita toimintaan mukaan. Mukaan 5 euron kahvirahalla. Vieraana Pirkanmaan muistiyhdistyksestä Laura Sarkonsalo klo 10-11. 15.00 Lounaspirtillä. Arpajaiset autossa. Syksyn toiminta alkaa. 18.00 21.00 Kylmäkosken frisbeerata (Savikoskentie 983). Ke 12.9. Ti 18.9. 15.9. 8.00 Tammelan tori Tampere ja Keskuskenttä Kangasala. Syksyn ensimmäisen luennon pitää Akaan Oma Säästöpankista palvelupäällikkö Juha-Pekka Rauhamäki. To 13.9. Johtokunnan/ jäsenkokous. Alakerran tyhjennys, siivous ja arkistointia. Suunnitellaan myös syksyn tulevia töitä, tervetuloa! SPR Akaan osasto Ensiapuryhmä. Talkoot museokauden päättymiseen liittyvien töiden merkeissä. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Maanantaikerho. R-LMY:n hirviharjoitusammunta klo 17.00-19.00 TSE:n ampumaradalla. 15.00 17.00 Toijalan Monitoimihalli. Esillä: sääntömääräinen syyskokous ja muut ajankohtaiset asiat. Sinä vasta sairastunut ota yhteyttä Akaan Reumayhdistyksen vertaistukihenkilöihimme tai Reumaliiton sivuilta löytyviin henkilöihin. Tiistaina 18.9. Ke 12.9. MLL Viialan yhdistys Viialan Olkkari. Tarkoituksena on perehdyttää hyvään kokouskäytäntöön, yhdistyssääntöjen ja -lakien noudattamiseen sekä toiminnan kehittämiseen. La 22.9. harjoitukset klo 18 Viialan työväentalolla. Alle 7v ja kausikortilla ilmaiseksi. Tarjolla sinisten ohjelmamateriaalia sekä terveisiä Sinisen tulevaisuuden Tallinnan-matkalta. Tervetuloa! Kylmäkosken Martat ry Marttapiiri Ammunkammarilla. Ilmoittele tulostasi kerhossa Eine 040 726 4128 tai Raimo 0400 847 932. Kaikille jäsenille avoin! Tervetuloa! Akaan Lähitori Akaan Lähitori. Museoveturiseura ry Talkoopäivä. Kahvitarjoilu. 11.00 Sampolassa. Akaan Siniset ry Akaan Siniset. Syksyn liikunnallinen aloitus Toijalan Sampola 14.9. Kerhopäivän vierailijana Aila Laaksonen, joka kertoo Thaimaan matkastaan. Työskentelyn lomassa mahdollisuus valokuvaukseen seuran henkilökorttia varten niille jäsenille, joilla ei korttia vielä ole ja jotka sen haluavat. 16.30 Meijerintie 1. Kahvitarjoilu. Lähdetäänpä porukalla tutustumaan kyykän saloihin! Akaan Kokoomus ry. Kahvitarjoilu! Akaan kansalliset seniorit ry Korttikerho. La 15.9. Kahvitarjoilu. La 15.9. Menemme vieraaksi Terissaaren luomuomenatilalle torstaina 13.9. 040 508 9090 tai s.posti pirjo.rautala@gmail.com. Seurat voivat tulla myymään omia piirakoitaan tai muita leivonnaisia. 12.40. Tervetuloa. Lämpimästi tervetuloa! Iltaleikkitreffit. Ohjelmassa myös arpajaiset ja syyskauden tapahtumat. Järjestökoulutus. SPR Akaan Osasto Käsityöpiiri. Ruokailu järjestetty paikan päällä. Mukaan voit ottaa halutessasi omat eväät. Tekemistä vaunuväelle, kun vauvakahvila avaa ovensa. menemme Eduskuntataloon. 14.00 Metsola -sali Valtatie 5, Akaa. klo 15 Lounaspirtille. Kahvitarjoilu. Leijona Futsal Leijona Futsal-Ilves FS. klo 13. Tasapainorata klo 11.15, euron kahvit, lattiacurling, boccia. 17.30 19.30 Laaksola Ryödintie 2 Toijala. 12.00 Ti 18.9. Tervetuloa. Vieraamme on professori Matti Koiranen ja hän alustaa aiheesta henkisen hyvinvoinnin lähteet. Suunnitellaan yhdessä seuraavan tapaamisen 16.10. Akaan Kokoomuksen jäsenilta. Lähdemme yhteislähtönä Toijalan torilta kimppakyydein klo 12.40. Ti 18.9. Viialan pappila, Nordintie 5. Koulutus tarkoitettu johtokuntien jäsenille ja muille asiasta kiinnostuneille henkilöille. Suunnitellaan tulevaa syksyä. Kuukausitapahtuma. Akaan Seudun Invalidit ry Tänään Tule Kuntoon -luento. Seniorituvalla. Su 16.9. Arpajaiset. 18.00 Metsola-sali. Opastus on Linnakallion Nesteen kylmäaseman takaa ja paikoitus tien varteen. Leskirouvassa klo 17.30. Hengitä ja henkästy -jumpan vetää tällä kertaa Mari. Pirkanmaan Muistiyhdistys Akaan vertaisryhmä. Vielä kerkiää mukaan! Rautalan Pirjolle ilmoittautumiset ja lisätiedot p. Tampereen piirin Liittocupin välierä. Tulkaa mahdollisimman moni omalla autolla, niin jaetaan torilla lähtijät autoihin. 050 351 3183. klo 12.00 TSE:n Ampumaradalla. Aiheena: Terveysja vanhuspalvelut Akaassa. syyskokoukseen liittyviä asioita. Auto lähtee Viialan taksi klo 6.00, Toijalan S-market klo 6.20. Tinnituksen kiusoista keskustelua ja erityisesti siitä, miten voimme tämän kiusan unohtaa. To 13.9. alkaen klo 8 Tammelan toritapahtuma karjalaisittain; piirakanpaistoa ja ohjelmaa. Katsaus yhdistyksen syksyn toimintaan. Iloa liikunnasta Akaan Keilahalli 26.9. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Kuukausikokoontuminen/ MSL:n luentotilaisuus. Ratoja on runsaasti: A-rata 5,8 km, B2-rata vaativa 4,5 km, B-rata 3,7 km, C-rata 2,9 km ja D-rata 2,0 km. mennessä tilille FI97 5472 0440 021382. Ilmoittaudu; Marjatta Kivi 0400 853 536 tai marjatta.a.kivi@gmail.com Akaan Wanhat Toverit Syyskuun kerho. 18.00 Kylmäkosken Työväentalo. Hallituksen kokous Majakalla. Akaan seudun mielenterveysseura ry Hallituksen kokous. 13.00 14.30 SPR:n Syke Valtatie 9, Toijala. Mestaruusammunnat su 23.9. Martat kokoontuvat Ammunkammarilla. Ilmoittautuminen ennen radalle lähtöä. Ke 5.9. Käsitellään mm. Ke 19.9. klo 14 Kyykän piirinmestaruuskisat Kangasalla, Keskuskentällä osoite Urheilutie. https://tarpsu.sporttisaitti.com & www.rastilippu.fi Toijala-Akaa Rotary Club ry Viikkokokous. krs. Vauvakahvila avoinna joka keskiviikko klo 10-11.30. Ma 17.9. Lähdöt 17-18.30, maali suljetaan 20. Aiheena sukututkimusohjelma SukuJutut. Vauvakahvila. Tilaisuus on kaikille avoin. Lähitori pe 14.9. Valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön kokous, avoin kaikille jäsenille. klo 12-15 ja vieraaksi tulee erityisliikunnanohjaaja Riitta Lehtonen kertomaan Akaan liikuntamahdollisuuksista. To 13.9. Aiheena pankin erilaiset palvelut. Käynti päiväkodille vasemman puoleisesta ovesta. Tervetuloa! Akaan Vasemmistoliitto ry Johtokunnan kokous. käymme uudessa Amos Rex taidemuseossa ja Ateneumissa. samalla kertaa kisaillaan TarpSun mestaruuskisa! Jäsenille kartta ilmaiseksi. aiheita. klo 13 alkaen. Ti 18.9. Ke 12.9. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3
Aihe: turvallisuudesta, kahvitellaan, arpajaiset. Ma 17.9. Ajankohtaiset asiat. 13.30 Ma 24.9. Lauantai klo 10-12 Akaan Portti (ABC:n vieressä). Tietokilpailu, hauskaa jutustelua. Tervetuloa mukaan. Tervetuloa. Tilaisuus kaikille avoin, ei tarjoilua. Kehnäsieni kasvaa sekä kuusikoissa että mäntykankailla. Syyspäivän vietto alkaa tuolijumpalla klo 9.00.-10.00, keppijumppa klo 10.00, lauluryhmä esiintyy Eero Harjun säestyksellä. Su 23.9. Tapaamisiin toripöydän ääressä. Ti 18.9. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry VKO 37-38 mm. ma 17.9. Ti 18.9. Teatterimatka Tampereelle. Ilmoittaudu viimeistään 30.9. pa ja klo 13 tiistaikerho. Ke 12.9. Tervetuloa! Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Tiedotusta. VREL Toijalan Osasto ry Kerho. Akaan Portti. Kehnäsienen jalan yläosassa renkaan yläpuolella erottuu valoa vasten käännellessä helmiäisen väristä, revontulimaista siksak-kuviota. mennessä puh. Ti 25.9. Su 16.9. omilla teillään, jotkut taas omaa tietään kuka mitenkin. Ti 18.9. klo 9 -12 torilla tuomme Martat ja marttatoimintaa esille. Ma 17.9. Su 30.9. Jos olet kuljetusta vailla, yhteislähtö on K-supermarketin p-paikalta klo 16.10. Vanhemmiten se on laakeampi. mennessä, jolta saa myös tarkemmat aikataulut. Marttailuviikkoon liittyen la 15.9. Askarteluja bocciakerho to 13.9. 15.00 Senioritupa Kirkkotori 6 Toijala. La 1.12. Kalakerho kokoontuu Sampolaan klo 8.00. Ti 18.9. Kilpailuaika 9.00-13.00. Jokioinen. Matkalta pääsee kyytiin. Tarkempia tietoja saat ilmoittautumisen yhteydessä. Ilm. Jäsen/johtokunnan kokous maanantaina 17.9. Kalakerho osallistuu syyspäivän viettoon klo 11. klo 18.00. Lakin väri vaihtelee vaaleasta harmaan ruskeasta tummahkoon violetin harmaaseen. Limanuljaska Nuorena limanuljaskan lakki on puolipallomaisen kupera. Kirkkopyhä alkaa messulla klo 10.00 Jokioisten kirkossa. La 15.9. VOITA-ryhmä aloitus Vennerillä. Tallinnan risteily. Bussikuljetus Toijalan kautta. ToVoLi ry monipuolinen tarjonta ryhmäliikuntatunteja joka päivä! Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli.sporttisaitti.com seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille! Viialan Eläkeläiset ry Askarteluja bocciakerho to 13.9. Su 14.10. Linja-auto kulkee; Viiala taksiasema, Toijala S-Market ja Urjalan Matkahuolto. Limanuljaska ei vaadi esikäsittelyä. on 9 paikkaa vapaana, ilmoittaudu Hilkalle 040 506 7826. Jatketaan päivää mukavalla yhdessäololla. klo 18. 10.00. Sienen lakin halkaisija on 5–15 senttimetriä ja jalan pituus niin ikään 5–15 senttimetriä. Matkan hinta 25 e sisältäen matkan, kahvin ja ruokailun. Arvonta 8.45. Aloitamme syyskauden Sampolassa ti 18.9. Bailando ja Bodyflex aloitus Vennerillä. Lakin limakerros jätetään ehjäksi ja nyljetään pois. peruttu. Yhteystiedot löytyy www.toijalanvalpas.fi. Auto ei ole mukana Tallinnassa. Toijalan Seudun Kalamiehet ry Laituripilkkikilpailu. Huomaa bussin aikataulu muutos. Metsään menee Syötävä seitikki ja limainen nuljaska Kehnäsieni Kehnäsieni on herkullinen, kaunis ja satoisa sieni, joka on tullut yhä suositummaksi viime aikoina. Ti 25.9. Jos on halukkaita lähtijöitä, matka tapahtuu Lempäälän Eläkeläisten kyydillä. Matkaan sisältyy meriaamiainen ja buffet-lounas sekä kuljetus satamaan ja takaisin. Ma 19.11. klo 11.00, vierailijana Akaan Turvasta Timo Saarinen. Ma 17.9. Kilpailuaika 10.00-14.00. Tervetuloa! Viialan Marttayhdistys ry Teatteriin Valkeakoskelle. Lämpimästi tervetuloa! Lisätietoja ym. Biologisten tutkimusten perusteella kehnäsieni on seitikki, mutta ei onneksi muistuta myrkkyseitikkejä. Mukaan mahtuu vielä hyvin. 18.30 20.00 Pappilan koulu, Toijala. Moni pelkää sekoittavansa kehnäsienen syömäkelvottomiin seitikkeihin, mutta kun opettelee muutaman tuntomerkin, on kehnäsieni varsin helppo tunnistaa. Toijalan Marttayhdistys ry Käsityötapaaminen. Akaan Seutu – Keskiviikko 12.9.2018 27 Toijalan Valpas Seuran salivuorot . 040 564 0420. mennessä. To 13.9. Aiheena virikevälineet. Kokoontumisen aiheena: Me oman tiemme kulkijat. Sienen värin vaihdellessa varsin paljon limanuljaskan paras tuntomerkki onkin sen jalan tyvi, joka on väriltään kirkkaan sitruunankeltainen. Parkour yli 12-vuotiaat: ke klo 20-21 ja su 18.-19.30 Sontulan koulu. Ilmoittaudu Tarjalle 19.10. Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistys ry Tiistaiseura. Markku Pölösen elokuvan Onnenmaa tangon taikaa tihkuva musiikkinäytelmä nyt näyttämöllä. Ma klo 9 ATK, klo 10 tasapainokerho, klo 11 boccia, klo 12 karaoke, klo 13 ATK, klo 16 laulukerhojen harjoitukset. Lentopallo miehet: ke 20-21.30 ja la 14.30-16. ti 20.11. lähtö huoltolaiturista. Valkeakosken teatteri klo 14. Limanuljaskan paksut heltat ovat harvassa ja nuorena vaalean harmaat, vanhemmiten ne tummuvat. Ilmoittautumiset Pekalle 040 591 0665 su mennessä ja häneltä saat tarkemmat aikataulut. Keskustelemme omien teittemme mieleenpainuvimmista vaiheista. Arpajaiset. Boccia pelaataan myös. 4 vapaa. Kehnäsienen jalan ympärillä on selvä rengas toisin kuin seitikeillä, joilla on jalassaan vain roikkuvia suojusjäänteiden palasia. Viikko 37 AYK:n käyttökiellon vuoksi osa ryhmistä aloittaa tällä viikolla. Pöytätennis: ma ja to klo 8-10 Monarin juoksusuoralla. Bussi lähtee Kylmäkoskelta klo 13.30, Viialasta taksilta klo 14.00 ja Toijalasta S-marketilta klo 14.20. Sporttaajat Nahkialassa. Lakin halkaisija on 5–15 senttimetriä ja se on paksun limakerroksen peitossa. Nuoren yksilön lakki on munamainen, mutta vanhemmiten se on laakeampi, ja vanhan sienen lakin reunat kääntyvät jo ylöspäin. Kehnäsienen oljen värisen lakin päällä on helmiäisen väristä tomusokeria muistuttavaa kehnää, jota on kuvattu ”keijukaisen ripottamaksi pölyksi”. Makkaran grillausta ja kahvit klo 11.00. To 20.9. Limanuljaska kasvaa kuusen seuralaisena kuusija sekametsissä usein polkujen varrella koko maassa kuusirajaan asti. Kuntolentopallo: ti klo 20-21.30, pe klo 18-19.30 Pappilan koululla. 040 579 1070. Ke 19.9. Kaikki Martat mukaan. Siitä voi tehdä vaikkapa herkullista kehnäsienipastakastiketta. Keskiviikkona 12.9.2018 jatkuvat Nypyn talkoot kattopanelien asennuksella. Matkan hinta 25 e, sisältäen matkan, kahvin ja ruokailun. matka Forssaan Järjestöjen talolle. Eila Arvonen puh. Jos on halukkaita lähtijöitä, matka tapahtuu Lempäälän Eläkeläisten kyydillä. Viljami ja Minna Ovaskainen Limanuljaska. Ruokailu ja päiväjuhla Tietotalolla. Ilmot. Marttailta. Viialan Eläkkeensaajat ry Kerhot ja kurssit alkavat viikko-ohjelman mukaan. matka Forssaan Järjestöjen talolle. Ruskamatkalaiset! Pe 21.9. Uudet harrastajat tervetuloa mukaan! Treenit soveltuvat koko perheelle. Ma 17.9. Ohjaus Minna Kangas. 050 501 2199/matkavastaava Sirkka-Liisa. Ti klo 10 boccia, käsityöja askartelu ja kotitalous, klo 12 tuolijumpViialan Hopea-Ankkuri ry Talkoot Nypyssä. 11.30 18.00 Työväenteatteri. Vanhana sieni on usein mustatäpläinen. 18.00 Työväentalo. klo 10 11 kuntosali vanhainkodilla. Matkareitiltä sovitusti mukaan. Rivitanssi klo 12.00.-14.00, Kirjapiiri klo 12.30 Sampolassa. Viialan Työväentalo ja ATK-opetus Työpajassa. Jotkut kulkevat ns. Tanssi 10-12v: ti klo 18.30-19.30 Akaan Portti. Tuhluripoika Tenho palaa maaseudun rauhaan ja romantiikkaa eloon tuo paikkakunnalle saapuva verevä tarkkailukarjakko. Ilmoittaudu Karille 040 567 9371. 18 Akaan Portti. 20.00 Tallinna. 11.30 Toijalan Sampolassa. Parkour alle 12-vuotiaat: to klo 17.10-18.10 Nahkialan koulu. Parhaimmillaan se on heti tuoreeltaan ruuaksi valmistettuna. 17.00 20.00 Nyppy. klo 12.30 tiistaikerho, poikkeuksellisesti Paloasemalla (Kirkkokadulla), jossa Jouko (Amppe) Ahonen kertoo Viialan historiasta. Boccia: ma, ke ja to klo 16-18 Sontulan koulu. Toijalan Taekwondo Chun Ry Syksyn harjoitukset alkaneet. Annukka 050 505 0402 tai Helvi 040 763 3398. Toijalan Metallityöväen ao 169 ry Toijalan Metalliao 169 veteraanit. Jooga: keskiviikkoisin klo 16.30Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Kimppakyyti. Su 16.9. 12.9. klo 11 Lepposilla lauluharjoitukset, klo 12 tiistaikerho, aiheena sanahaut tehtäviä. Tulkaa mukaan suunnitteluun. Toijalan Seudun Rintamaveteraanit ry ja naiset Syyskauden aloitus. Sen lakki nyljetään ennen sienen ruoaksi valmistamista halkaisemalla sieni kahtia sieniveitsellä tyvestä lakkiin päin. Tanssi 12-14-v: ti klo 19.3021. 13.00. Mari on kutsunut marttailtaan Kehrolle ti 18.9. ATK-kursseille klo 9 on muutama paikka vapaana. Pappilan koululla. Lavis aloitus Vennerillä. Asemakatu 10, klo 7.45, Toijala rautatieasema Pätsiniementie 4 klo 8.05. Mennään katsomaan Teatteriin Vanhoja poikia klo 13.00. Nimestään huolimatta limanuljaska on hyvä ruokasieni. Ma 17.9. Käsityötapaaminen to 13.9. 9.00 Pe 30.11. Teemme risteilyn Tallinnaan M/S Silja Europa -laivalla kahden hengen hyteissä. Toritapahtuma. Huom. klo 11 Lepposilla lauluharjoitukset, Huom. Tanssi alle 10-v: ti klo 17.45-18.30 Akaan Portti. Ke 12.9. La 24.11. Kypsennettäessä sieni mustuu. matkaan lähtö: Urjala Yhdystie klo 7.10, Kylmäkoski pysäkki Kylmäkoskentiellä ent. Matkalta pääsee kyytiin. Ti 4.9. Aloitamme syyskauden kahvitilaisuudella. viim. 10.00. Eduskuntavierailulle 26.9. Tampereen Työväenteatteriin. Kehnäsieni ei tarvitse esikäsittelyä, vaan sen voi paistaa suoraan, kuivata tai säilöä pakastamalla. Uistelukilpailu. Pelataan pelejä ja bingoa. Lentopallo naiset: ke 18.30-20 ja la 13-14.30 Pappilan koululla. Vekiä vastapäätä klo 7.30, Viiala taksias. Teemme pikkujoulumatkan Komediateatteriin. Pe klo 10 senioritanssi, klo 11.30 curling, jooga ja kirjallisuus. Soittele Heikki 040 577 7247. klo 14 srk-talon alasalissa. tarvittaessa puh. Limanuljaska on syytä poimia aina kokonaisena, jotta voi nähdä jalan keltaisen värin ja varmistua lajinmäärityksestä vielä kotonakin. Liikkari alle kouluikäisille: ti klo 17-17.45 Akaan Portti. Mukana piirin puutarha-asiantuntija Heidi Ovaska. Vesibussilaituri satama. Sitovat ilmoittautumiset Pekalle 040 591 0665 pe 28.9. Esityksenä on Linnan juhlat. Ke klo 9.30 kuntosali Rasilla. Tervetuloa mukaan toimintaamme!. Kehnäsieni. klo 10 11 kuntosali vanhainkodilla. mennessä. Kaikki joukolla mukaan. Toijalan seudun Sotainvalidit ry Piirin kirkkopyhä. vaihtuva tunti Teho-BodyPump 45. Harjoitukset Pappilan koululla ti klo 18.30-20.00, to 20.00-21.30 ja su 18.00-21.00. Bussi mukana maissa. Risteily Silja Euroopalla. Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. Pe 14.9. Ilmoittautumiset Pekalle 040 591 0665 su 16.9. Kerhotalo Sampola. Syksyn harjoitusvuorot ovat alkaneet. Bussi lähtee Viialasta klo 11.30 ja Toijalasta 11.50
Isolla rinnemäisellä pihalla myös autotalli/ varasto. Pihapiirissä oma saunatupa ja lampi. klo 17.30-18/Keränen 040 748 5515. 86.000 € . Hissitalon tilava, saunallinen 3/5 krs kaksio. 040 126 1355 Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Kellarissa varasto-/ työtilaa. pintoja, keittiö ja saunaos. Mh. Toijalassa os. 2 km. Siistikuntoinen huoneisto ja toimiva pohja. Siisti päätykoti rauhallisella paikalla. Mh. 119.500 € . • Varaa maksuton kuntoarvio nyt! • Säältä suojaan 1 päivässä • Tuotteet suoraan tehtaalta ilman välikäsiä … kevät , kesä , sy ... Vh. 13.9. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Kysy tarjous! Kalliomurskeet Sorat Maanrakennustyöt Tuulilasit, takalasit, sivulasit. Tilava, siisti 50-luvun (laaj. Mh. 14.9. 619882 Urjala, Salmi okt 95/119 m² Yhdystie 4. 3 h+k+rkh+wc+khh+ ph+s+tk+p. klo 17.30-18/Helle 0400 941946. asuinkerroksen reilunkokoinen kaksio. Ihastuttava, hyvin pidetty ja paljon remontoitu talo. Helppohoitoinen oleskelupiha, ulkovarasto, autolle talli. 618053 Akaa, Toijala / Rautala kt 69 m² Matinpuistontie 14 A. 5 h+k+rh+wc/kph/khh/ s+wc+autoalli/katos. Ensies. 12.9. Ei lain ed.et. Ei lain ed.et. klo 17.30-18/Helle 0400 941946. Rinnekodissa avaruutta, tilaa ja tasokkaita materiaaleja, 2 autotallia, varastorakennus. Soita heti 03 3390 0401 vesivek.fi Sateet tulee varmasti. 630609 Akaa, Viiala rt 80 m² Teponkuja 2 C. Tilava kolmio palveluiden ja koulujen tuntumasta. 335.000 € . Siisti rintamamiestyylinen talo hyvällä paikalla. 3 h+k+kph+s+wc+vh. 1. 4 h+k+khh/kph/s/ wc+vh+kuisti+terassi+at/varasto. klo 17.45-18.15/Keränen 040 748 5515. Mh. Puutarhapiha istutuksineen, pihassa autovaja. Yläkerrassa varasto-/harrastetilaa, viihtyisä veranta ja terassi. SADE! PAIKALLISET POJAT! SINUN LEHTESI. Isännöinti 010 255 4489 Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Akaa Omakotitalot OP-Kiinteistökeskuksen kohteet löytyvät op-koti.fi Urjala, Salmi okt 245/300 m² Myllynkulmantie 5. Aurinkoinen piha. Peruskuntoinen tukeva tiilitalo omalla vehreällä puutarhatontilla palveluiden läheisyydessä. 4 h+k+ruokailut.+wc+ s+ph+eteist.+tk. Es. Iso parveke. 45.000 € . 85.810 € . 3 h+k+kph+lasit.p. G2013*. SINUN HETKESI.. 63.500 € . Mh. 28 Keskiviikko 12.9.2018 – Akaan Seutu Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi, www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Käytössämm e Bosch -diagnostiikk a Puh. Remppaa mieleiseksi. klo 11-18 ja torstaina 13.9. Myös kiveniskemien paikkaus. -99) talo, jossa 2 sisäänkäyntiä, mm. Upea kokonaisuus rauhallisella paikalla. uusittu 2008. Mh. Sohvakalustot suoraan valmistajalta huippuedullisesti! VAIN 2 PÄIVÄÄ AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA, (03) 542 2460 LIIKE AVOINNA: ma-pe 8-16.30 • HUOLLOT • KOLARIKORJAUKSET • MAALAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT SPRAYMAALIT auton värinumeron mukaan 400ml/kpl 25 e Ilmastointihuolto R134 Uudempi kylmäaine R-1234yf Järjestelmän ollessa tyhjä painetesti typellä 30 e +tarvikkeet +tarvikkeet 50 e 70 e Kerrostalot Rivija paritalot Rivija paritalot OP-Kiinteistökeskus Ma-pe 10.00-16.30 Välitys 010 255 4488. Mh. Avara pohjaratkaisu. Vielä ehdit varmistaa katon kunnon. 6 h+k+wc/kph+ 2p+khh+ph/s+th. GLASSDRIVE Toijala Akaan Autolasi Hämeenlinnantie 68, 37800 Akaa 0400 967 225 Juhani Kari www.akaanautolasi.fi Hämeentie 84, 37800 Akaa, puh. 631338 Akaa, Viiala / Tillihaka rt 95,6 m² Koulukatu 6 as. 99.000 € . Maalämpö! Es. 631564 Urjala, Huhti okt 100/190 m² Tavintie 11. 137.000 € . Keskustan palvelut n. Mh. 631912 Akaa, Toijala / Keskusta kt 63 m² Karpintie 2 A. Meiltä myös ikkunalasit. 137.000 € . 12.9. E2018*. Vh. Valtatie 7 olevassa liiketilassa tänään keskiviikkona 12.9. 2 h+k+s+p. Vh. Täällä on tilaa harrastaa! Mh. Punatiilitalon 2/3 krs kulma-asunnosta saat pintalaitolla kivan kodin. (03) 542 5222 www.toijalanlvi-palvelu.fi • Lämpöpumput • Varaajat • Pumput • Hanat SOHVAKALUSTOJEN JÄTTIREALISOINTI Esillä n. 4 h+k+kph/wc+s+wc+et +kuisti+kellaritilaa. 109.000 € . 42.825 € . C2007*. 631383 Akaa, Toijala / Hietanen okt 87/135 m² Asemantie 35. Iso autotalli/katos, grillikatos, vaatimaton, mutta symppis pihasauna sekä koira-aitaus. Suojaako katto. klo 10-17. 1 km. 99.000 € . 616639 Akaa, Toijala / Nahkiala kt 58,5 m² Nahkialantie 13 C. Keskustaan kävelet vartissa. Urjalan keskusta n. D2013*. 621239 Meidän katon alla on hyvä olla. Rautatieasema n. Ei lain ed.et. 600 m, palvelut n. D2007*. ET tekeillä. C2018*. D2007*. 30 mallia! SAATAVANA NAHKAJA KANGASVAIHTOEHDOIN KOKO KALUSTO SAATAVANA NAHKAJA KANGASVAIHTOEHDOIN SAATAVANA NAHKAJA KANGASVAIHTOEHDOIN SAATAVANA NAHKAJA KANGASVAIHTOEHDOIN Meiltä saat myös luotolla ilman käsirahaa. 2 h+k+kph/wc+vh+p. Mh. 631888 Akaa, Viiala okt 100/150 m² Leikkikuja 6. Rauhallisissa maalaismaisemissa tiiliverhottu jämäkkä rinnetalo, jossa maalämpö ja tilat kahdessa tasossa. Ensies. 1 km. Remppaa tästä kotisi! Mh. 589145 Akaa, Toijala / Pätsiniemi okt 120/135 m² Murrontie 8. 3 h+k+wc+kph+s+vh+var+ak. 106.000 € . 54.251 €