Verotulot ja valtionosuudet kasvoivat, ja toimintakulut pidettiin kurissa paremmin kuin muissa kunnissa. » SIVU 7 Päiväkotilapset maalasivat linnuille värikkäät kodit Tarja Antola. Ihmisläheisessä työssä viihtyvä akaalainen Salminen aikoo jatkaa toiminnan kehittämistä. Viime viikolla koko talon lintuprojekti huipentui linnunpönttöjen ripustamiseen Sikosuon puihin. » SIVU 12 TAHTO-PATSAS jaettiin perjantaina. » SIVU 6 PÄIVÄKOTI Onnin lapset ovat tutustuneet lintuihin laulujen, lorujen ja askartelujen avulla ja kuuntelemalla retkillä lintujen laulua. » SIVU 4 VALTUUSTO sai vaihteeksi hyväksyttäväkseen positiivisen tuloksen. Lasten värikkäillä maalauksilla koristelemia pönttöjä ihailivat Edward Fried, Milla Sundström, Tessa Pylkkänen, Alisa Åhman ja Julian Castellanos. Viialan Yrittäjien tunnustuksen sai kauppias Niko Nylund, joka on tehnyt Viialaa näkyväksi monella tavalla. Numero 25 Keskiviikko 17.6.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa ANNA-STIINA Salminen aloittaa Akaan vanhuspalvelujohtajana
Yksi keskeinen asia päätöksenteossaonmyös tasa-arvo.Moniäänisyys jatasa-arvototeutuutekemälläjaosallistumalla–ei pelkästäänjuhlapuheilla. Toisinkuinuseintyöelämässä kunnallinen päätöksentekojasenvaikutukset koskettavatihmisiämyös organisaationulkopuolella. Kuntapäättäjänkädenjälki päätyyuseinhistorian lehdille–esimerkiksikouluverkkoratkaisutnäkyvät katukuvassammejatuntuvatarjessammeseuraavat vuosikymmenet. 040 777 1061 tai sinikkasoljamo@luukku.com. Tietoja vastaanottaa Akaa-Seuran arkistovastaava Sinikka Soljamo puh. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Joskatsotaantilannettakuntienalkuperäisten nimienmukaan,onmeillesaavuttu504erikunnasta.Tässäluvussaovatmukanamyösluovutetunalueenkunnissasyntyneet,mikäosaltaan selittääkäsittämättömänsuurtakuntienmäärää. Sitäemmeselvittäneet,mikäonjunantuomien suhdelukukunnanalueellasyntyneisiinnähden muissaSuomenkunnissa.Akaanlukuonjoka tapauksessaloistava.Akaassajasenmuodostaneissakunnissasyntyneitäonnykyisistä akaalaisistavain7019.Olemmesiisulkopuolelta tulleidenkaupunki,olemme”kaupunkiinmuuttajia”.Jokintännevetää.Voisikotilastotiedoista päätellä,miksisaammemuuttajianiinmonesta kunnastajakaupungista?Kaupunginväkiluku on hienoisessa laskussa, mutta se onkin sittenlähesainoaikävätieto,jokatilastoista selviää.Akaalaistenkeskiansioonnousussa. Tämänäkyyjoseurakunnantaloudellisessa tuloksessakin.AkaanSeutukertoi10.6.,miten seurakunnantilinpäätösosoittaa171000euron ylijäämää.Yllätysylijäämänselittääpaitsimenojenarvioituapienempimäärä,ennenkaikkea ansioverotulojenyli78000euronkasvuvuodesta2018.TämäonKirkkohallituksenkinmielestä seuraustasiitä,ettäseurakuntalaistenansiotaso on noussut. Akaaseen on muutettu 279 kunnasta tai kaupungista. MeKokoomuksessa näemme, että kuntapäättäjyysjaluottamushenkilötoimintaonerityisestiväylä itsensä kehittämiseen. Tarja Antola TUNNETKO, TIEDÄTKÖ. Niinpä Akaaseen muuttavillajaakaalaisillatoimijoillaonyhteenlankeavaintressitehdäjokaisestatulijasta akaalainen.Jostyöpaikkaonparinkymmenen kilometrinpäässäjaliikenneyhteydettoimivat, voimonitullameillesilläajatuksella,ettäAkaa onhänellepelkkäpostiosoitejanukkumapaikka.Koronaonavannutmonenaiemminnäin ajatelleensilmätsille,ettäAkaaonitse asiassa yhteisö,johonkaikkionkutsuttumukaan.Jos meulkopuolisetemmemuodostaomaayhteisöämme,jäämmeulkopuolelle.. Akaan kaupunki teki kaukaaviisaanpäätöksen hankkiessaan Laaksolan takaamaa-alueentiekäyttöön Miljoonasillanristeysjärjestelyjävarten. Kuntapäättäjän kädenjälki päätyy usein historian lehdille Kuntavaalitkäydään vajaanvuodenkuluttua. Kuntavaaliehdokkaiden hakualkaakoronakevään jälkeenaktivoituaerilaisin kampanjoin.Uusiaihmisiä yritetäänjopajossain tapauksissaepätoivoisestikinhaaliaharvenevaan joukkoon. Mikä on talon tarkka osoite ja kenen talosta on kysymys. Mitäsesittenkenellekintarkoittaa,ettäolemmemuualtatulleita?Akaalaisilleyrityksillese tarkoittaasitä,ettävarsinkinlähialueiltamuuttaneetpitääsaadatutustumaanjaluottamaan akaalaisiinpalveluihin.Josmuuttajaonasunut kokoikänsävaikkaLempäälässäjamuuttanut Akaaseen,voiolla,ettähänkäyttääyhälempääläläisiäpalveluita,vaikkaAkaassakintuotetaan palveluitajajopamyydäänmonenlaista.Kun muualtamuuttajienmäärätovatnäinsuuria,on muuttajienkäännyttäminenakaalaistenpalveluidenpuoleenjokohtalonkysymyspaikallisille yrityksille. Luottamushenkilönä onmahdollistaoppiaja tarkastellaorganisaatioidentoimintaajaerityisesti niidenjohtamistaainutlaatuisellatavalla.Saatu kokemuskanavoituuaivan varmastimyöstyöuralle.Ja tämätyöuraeisiisolemonellekaan, tai oikeastaan juurikenellekäänmeistä nykyisistävaltuutetuista, politiikassa.Johtamisenja vuorovaikutuksentaidot ovatkovaavaluuttaatehtävässäkuintehtävässä. Seavaareitinlautakuntien lisäksiesimerkiksikuntayhtiöidenhallituksiin, moniin maakuntatasonkin päätöksentekoelimiin sairaanhoitopiiriämyöten. Monellenuorelleesimerkiksityöurallavastaaviin tehtäviineteneminen vaatiivuosientyötäja monellemahdollisuuttaei edestule.Luottamushenkilönäovetavautuvat,jos niinhaluaajasenosoittaa, hyvinkinnopeasti.Japesti onmääräaikainen.Mukana voiollajuurisenaikaaja käyttääomaaaikaansasen verrankuinmuuelämäntilanne sallii. Näin saisimme näyttävänsisääntuloväylän Miljoonasillallejakeskustaan. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Timo Pulkkinen AkaanKokoomuksen hallituksenjäsen Niittykulmantien ralli NiittykulmantieSavikoskellaonoikearallin pikataival.Lujaamennään,japölysaasteonsen mukaista.Meneetraktoria heinäpaalienkanssa,jaautotajavatlujaa.Tiekulkee pihojemmeläpi,jasiellä voikulkeakoiria,lapsiaja vanhuksia.Mummoonastmaatikko,jollaonvaikeata pölynkanssa.Ajajista varmaankukaaneihaluaisi omallekohdalleensamaa. Tässäkaikessaonturhaannegatiivinenkaiku: voiajatella,ettäihmisiä yritetäänpyytääuhraamaanaikaansayhteisen hyväneteen.Monikatsoo helposti,ettätehtäväänpitäisiryhtyäpyyteettömästi jakyseonvaintosiaankin senarvokkaimman,eli omanajanlahjoittamisestaasialle,jokamonesta ehdokkuuttaharkitsevastatuntuuvieläpäkovin etäiseltäjavaikeastihahmotettavalta.Tilanneon helpostikuinvapaaehtoistenvalintaperuskoulussa –kädetpysyvätvisusti housunpuntissa. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Olemme Akaa S uomessaonnykyisin310kuntaa.107näistä nimittää itseään kaupungiksi. 2 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Tarvitaanmoniäänisyyttä, setuottaaparempia,meitä kaikkiakoskeviapäätöksiä. Jukka Halonen Hämeentien ja Satamatien risteykseen rakennetaan parhaillaan liikenneympyrää. Ritva Viinikka Toivottavasti Akaassa nähdään jatkossakin liikenneympyröitä SatamatienjaHämeentien rakenteillaolevaaliikenneympyrääonpäässytkokeilemaanmuutamiapäiviä. Jolyhyenkäyttökokemuksenperusteellaliikenneympyrätuntuutoimivaltaratkaisultasiihenristeykseen. Kuntapäättäjienkirjo onmoninainen.Meitäon monenikäisiä, monista eritaustoistatuleviaja juuriseantaamyösitselle mahdollisuudenlaajentaa katsantokantaansa niin sanotun kuplan ulkopuolelle. Akaaseenmuuttaneillesamaasiatarkoittaa sitä,ettätulijaonulkopuolinen.Kukaaneivarmasti halua olla ulkopuolinen. Talo on kuvattu puretun Turku-radan pohjalta Toijalassa vuonna 1980. Vähemmänväkeä,enemmänrahaa.Voisiko tämäjohtuasiitä,ettäyhäuseampimeistäkäy asiantuntijatasontyössäjokoTampereellatai Hämeenlinnassa?Notämänhänjotiesimme, vaikkaasiaaeimeillemuuttaneidensyntymäkunnistavoikaansuoraanpäätellä.Vaikka Akaassaasuu1573Tampereellaja386Hämeenlinnassasyntynyttä,mahtuumeilläasuvien joukkoonehkäsatojahenkilöitä,jotkaovat syntyneetjossainaivantoisaalla,työllistyneet TampereelletaiHämeenlinnaanjatehneet oikeanpäätöksen:kulkeneetsuoraanAkaaseen kulkemattatyöpaikkakunnankautta. Kiitoksetkaupungin päättäjilleonnistuneesta päätöksestä,jatoivotaan, ettäympyröitänähtäisiin jatkossamyösHämeentien jaKurisjärventiensekäAlventienjaHolkerintienristeyksissä,joissaselvästikin olisitilaustatämäntyyppisilleliikennejärjestelyille. Itseänijäimietityttämään,voisikoLaaksolan piha-aluettakäyttääliikennejärjestelyjenalueenaja ottaa Laaksolan takana olevaaluepihakäyttöönAkaan kulttuurikeskukselle.Tai vielähurjempiajatusvoisi ollaLaaksolanrakennuksen siirtäminentakaahankitulle alueelle. Akaa-Seura kaipaa lisätietoja oheisesta kuvasta (AS280)
Olemme lomalla 29.6.-19.7., mutta pitopalveluasioissa ottakaa yhteyttä puh. 050 331 5733 www.tolvilankartano.fi LOPEN PERUNAA Juhannusaattona perjantaina 19.6. HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA SEKÄ KARITSANLIHAA Muut noutoajat sopimuksen mukaan. Se tarjoaa tasaisen ja vakaan yhteyden, jonka nopeus on aina se mitä luvataan. 0800 30300 (ilmainen palvelunumero) asiakaspalvelu@lounea.fi Lue lisää osoitteessa: LOUNEA.FI/AKAA Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Tiedustelut: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Teristentie 77, Akaa Paikalliset palvelevat.. klo 13-18 Tuoretta luomukaritsaa, palveja ja makkaroita. klo 10-14 ASIAKASPALVELU (arkisin klo 8.30-16.30) p. Otamme vastaan ruokaja kakkutilauksia lauantai-päiville myös loma-aikanamme Hyvää kesää kaikille! TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. Kotimaiset tuoreet vihannekset suomalaiset MANSIKAT ja HERNEET. Toijalan ja Valkeakosken torilla. Käsityön ystäville Tolvila WOOL 100% suomenlampaan villaa. Luotettava ja tehokas valokuitu on loistava investointi niin kuluttajalle kuin yrityksellekin. klo 14.30–17.00. 03 5421567, niin suunnitellaan onnistuneet juhlat. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 3 GIGANOPEA NETTIYHTEYS — valokuitu on luotettava ja moderni ratkaisu. Puh. Valokuidulla: Teet etätöitä ja opiskelet sujuvasti Hoidat yrityksesi asiat mutkattomasti Nautit viihdesisällöistä katkottomasti Asioit ja luet uutiset kätevästi Pelaat verkkopelejä pienellä pingillä Tule moikkaamaan meitä TOIJALAN TORILLE! 17.6, 24.6 ja 27.6. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.fi Hyvää ja rauhallista juhannusta! • juhannusaatto 19.6.20 klo 9-13 • juhannuspäivä 20.6.20 suljettu • sunnuntai 21.6.20 suljettu Logo perusmuodossaan musta 0, 0, 0, 100 Logo + tausta musta 0, 0, 0, 100 v.ruskea 14, 23, 33, 3 t.punerva 14, 75, 65, 3 v.punerva 70% sävy edellisestä Tilamyymälä Paimenen Makasiinilta herkut juhannuspöytään TO 18.6. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Myyntipäivä tänään ke 17.6. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Kesäaukioloaikamme Ma pe 9 18 la 9 15, su suljettu Valtatie 6, Toijala, p. Valokuituyhteys on horjumaton ja ylivoimainen nopeudeltaan. Avomaan Siikli ja Timo. Tmi Tapio Hakala Tervetuloa juhannusostoksille! kesäseuraradio z Myllytie 3, 37800 Akaa. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi toijalan.lounaspirtti@co.inet.fi Juhlat tulossa. Tervetuloa! Tolvilantie 1, Akaa Puh
Näillä tilaratkaisuilla mahdollistetaan johtoryhmän mukaan terveet tilat kaupungintalon noin 40 hengen henkilöstölle. – Akaa saa minusta sitoutuneen vanhuspalvelujohtajan, jolla on halua tehdä yhteistyötä poliitikkojen, kuntalaisten ja asiakasryhmän kanssa. Sitowise Oy:n tekemän kuntotutkimusraportin (28.4.) sekä työterveyshuollon lausunnon (4.6.) mukaan rakennuksessa on vaurioita, jotka mahdollisesti altistavat esimerkiksi hengitystieoireilulle. – Se on ollut aika vahva työkalu näissä hommissa ja erityisesti kehittämistyössä, Salminen toteaa. Vuorovaikutus myös palkitsee minua. Vanhusja vammaispalvelut ovat Akaassa olleet yhden johtajan alaisuudessa, mutta nyt molemmat sektorit saavat oman vetäjän. – Vanhusja vammaispalvelujohtajan tehtävien erottaminen vaikutti paljon siihen, että hain virkaa. Yksin en sitä kehitä vaan yhdessä henkilöstön, kollegoiden ja esimiehen kanssa. Tarja Antola. Kaupungintalo vaatii yli 8 miljoonan euron remontin Oona Eskeli Kaupungin johtoryhmä ehdottaa, että Akaan kaupungintalo tyhjennetään kaupungin toimintojen osalta vuoden 2020 loppuun mennessä ja että sen henkilöstö muuttaa 2020–2021 aikana väistötiloihin. – En osaa vastata siihen, miksi olen valinnut vanhukset. – Ihmisläheisyys on minun juttuni. Haluan olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja kohdata ihmisiä. Yksi viidestä lapsesta on kuollut vajaat neljä vuotta sitten.Vapaa-aikaa Salminen viettää mielellään perheen ja ystävien kanssa. Johtoryhmän mielestä kaupungin ei kannata tehdä näin merkittäviä investointeja kaupungintaloon vaan ajaa toiminta rakennuksesta alas vaiheittain. Haluan lähteä kehittämään toimintaa, jonka kärjessä on varmasti myös ennaltaehkäisevät palvelut. Kaupungintalolla työskentelevällä henkilöstöllä on havaittu sisäilmaoireita. Vuorovaikutus palkitsee Salminen suuntautui hoitotyöhön heti peruskoulun jälkeen, jolloin hän lukion sijaan lähti opiskelemaan lähihoitajaksi ja sisätautikirurgian sairaanhoitajaksi. pidetyssä kokouksessaan. Toijalassa asuvan Anna-Stiina Salmisen omaan uusperheeseen kuuluvat yrittäjäpuoliso ja lapset, joista kaksi asuu vielä kotona. Kaupunginhallitus käsitteli kaupungintalon kohtaloa tiistaina 16.6. Vanhuspalveluissa työskentelee noin 170 henkilöä. Työterveyslääkärin laatimassa lausunnossa oireilevien työntekijöiden ei suositella jatkavan työskentelyä kaupungintalolla. Salminen pitää vanhuspalveluiden tärkeimpänä tehtävänä taata turvallinen arki.– Se koskee sekä kotona asumista että ympärivuorokautista hoivaa. Perhe muutti 1982 vanhempien työn perässä Toijalaan, jossa Salminen on käynyt alaja yläasteen. Tuloksia ei tehdä nopeasti, vaan se vaatii useita vuosia. Loppusuoralle eteni kolme hakijaa. Jo lapsena, kun vietin kesät isovanhempien luona Pohjanmaalla, tunsin rakkautta ja kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan. Uusperheen elämää Salminen on syntynyt vanhempiensa opiskelukaupungissa Vaasassa, mutta suvun juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla Oulaisissa ja Reisjärvellä. Haastava tulevaisuus Akaan kaupungin vanhuspalveluihin kuuluvat Akaan ja Urjalan kotihoito sekä asumisja tukipalvelut. Keväällä 2013 Salminen oli virkavapaalla toimiessaan päätoimisena tuntiopettajana Tampereen ammattikorkeakoulussa, jossa hän opetti sairaanhoitajille hoitotyön johtamista ja kehittämistä sekä gerontologista hoitotyötä. Havaintojen perusteella aluehallintovirasto kehotti kaupunkia teettämään sekä sisäilmaselvityksen että arvioinnin kaupungintalon sisäilman terveydellisestä merkityksestä. Toteutusaikataulun mukaan toimipisteisiin voidaan muuttaa syys-lokakuussa 2020. Ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa, Salminen miettii. Tavoitteena on, että toimintakyky ja arjen mielekkyys säilyvät mahdollisimman pitkään, jotta palveluiden piiriin ei ohjauduttaisi liian varhain. Henkilöstön väistötiloiksi johtoryhmä on ehdottanut vuokratiloja ravintolarakennuksesta Valtatie 11:stä vanhan hautausmaan vierestä sekä osoitteessa Sontulantie 3 sijaitsevasta rakennuksesta Akaan kirkon lähistöltä Toijalasta. Tässä työssä linkittyminen yhteistyöverkostoihin, kolmanteen sektoriin ja vanhusneuvostoon on tärkeässä roolissa. Minulla ei olisi ollut substanssiosaamista vammaispuolelta kuten on vanhuspalveluista, Salminen kertoo. Salminen sanoo jännittäneensä valintaa loppuun asti. Akaalainen Salminen on vuodesta 2012 lähtien ollut Havulinnan tehostetun palveluasumisen yksikön palveluesimies. Tuloksia yhteistyöllä Salminen arvelee, että valinnassa painoivat toiminnan kehittämiseen liittyvät näytöt.– Olen ollut vahvasti kehittämässä palveluasumisen hoidon laatua. Vastapainoa työlle ovat ulkoilu, luonto, elokuvat ja kakkoskoti maalla Lontilassa. Se on sisäsyntyistä. Vammaispalvelujohtajaksi siirtyy Marjut Takanen , joka hoitaa myös vanhuspalvelujohtajan tehtävät siihen asti, kun Salminen ottaa viran vastaan. Salminen siirtyy vanhuspalvelujohtajaksi Havulinnan palveluesimiehen tehtävästä. Edellä mainittujen tilojen lisäksi johtoryhmä esittää, että kaupunki ottaa käyttöön omistamansa tilat Akaanportista Sirkesalontieltä vuoden 2021 alusta. UUTISET Hoitoala kiinnosti jo peruskoulussa Anna-Stiina Salminen valittiin Akaan vanhuspalvelujohtajaksi Tarja Antola Akaan kaupunginhallitus valitsi viime viikon tiistaina akaalaisen Anna -Stiina Salmisen , 44, vanhuspalvelujohtajan virkaan. Tällä hetkellä tilat on vuokrattu ulkopuolisen toimijan käyttöön vuoden 2020 loppuun asti. Vanhuspalvelujohtajan esimiehenä toimii perusturvajohtaja. Keväällä aluehallintoviraston suorittaman seurantatarkastuksen yhteydessä havaittiin, että oireilun koetaan olevan merkittävintä kaupungintalon toisen kerroksen tiloissa. Kaupunginhallitus valitsi Anna-Stiina Salmisen vanhuspalvelujohtajan virkaan. Valmistuttuaan yliopistosta Salminen työskenteli Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä tiedottajana ja projektisuunnittelijana, kunnes päätti täydentää osaamistaan johtajaopinnoilla ja siirtyä vanhustyöhön. Boost Brothers Oy:n arvion mukaan nykyisen kaupungintalon vaatimat korjaustoimenpiteet edellyttäisivät niiden laajuudesta riippuen 5,9–8,3 miljoonan euron investointia. Akaan kaupungin palveluksessa hän on työskennellyt myös Tarpiakodissa ja Urjalan vanhainkodissa. Tulevaisuuden haasteena on, kuinka palvelut ja hoitohenkilöstö saadaan riittämään. – Tämä on minulle iso juttu, Salminen sanoo. Opinnot jatkuivat Vaasan yliopistossa, josta Salminen on valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenaan viestintätiede
Määräaikainen tekninen asiantuntija avustaisi kiinteistöpäällikköä ja rakennuttaja-asiantuntijaa, jotka tällä hetkellä työskentelevät korjausrakentamisen parissa kaksin. – Täytyy sanoa, että täällä kohta 60 vuotta asuneena ei kaikkea huomaa. Korjausvelkaa on paljon Resurssipulan helpottamiseksi Rajantaus on tehnyt Akaan ensi vuoden talousarvioraamiin ehdotuksen yhden henkilön lisäyksestä määräaikaisesti teknisen toimen tilahallintoon, jotta se selviää pahimman yli. Testeihin heistä lähtevät Kangasalan seurakunnan talousjohtaja Annu Kuusisto , Urjalan kunnan hallintoja talousjohtaja Terhi Källi ja Akaan hallintopäällikkö Salla Saari -Männistö. (03) 543 3379 Matomäenkatu 2, 37830 AKAA ma-pe 9-18, la 9-15, su 12-16 Naisten lycrapikkuhousut koot 38-54 alkaen 5,90 € Kotimaiset tuotteet Akaasta Aikuisten Pritexverkkahousut koot S-XXXL 27,50 € Naisille kukkatrikoo T-paidat koot S-XXXL 24,90 € Miesten puuvillaboxerit koot S-XXXXXL 9,90 € Akaan Seutu myös Facebookissa Kolme naishakijaa osallistuu soveltuvuusarviointiin Akaan hallintopäällikkö eteni loppusuoralle Urjalan kunnanjohtajakisassa Tarja Antola Urjalan kunnanhallitus lähettää kunnanjohtajan virkaan haastatelluista kolme soveltuvuusarviointiin. Kuljuntaustan mukaan iso hakijamäärä oli positiivinen yllätys. Annu Kuusisto. Ennen Orivedelle siirtymistä Rajantaus toivoo aikaa jäävän lomalle. kesäkuuta ja kunnanjohtaja on tarkoitus valita ylimääräisessä kokouksessa 29. 17.6.2020 Aurinko nousi tänään kello 3.45 ja laskee kello 23.05. On sillä tietysti merkitystä. Orivedellä kiinteistökanta on puolet pienempi ja käytössä on sama henkilöstömäärä kuin Akaassa. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Jossain vaiheessa se käy raskaaksi, vaikka työ on mielenkiintoista ja ihmiset mukavia. Kiinteistöpäällikkö lähtee Orivedelle Tarja Antola Oriveden tekninen lautakunta on valinnut Akaan kiinteistöpäällikön Jaana Rajantauksen noin 9200 asukkaan Oriveden kiinteistöpäälliköksi. 8.30-17.00 la. – Töitä on kasaantunut paljon, koska kaupungilla on korjausvelkaa ja suunnitelmia, joita ei ole vielä toteutettu. puh. Salla Saari-Männistö. – Loma olisi varmaan ihan paikallaan, koska olen painanut kaksi vuotta putkeen ilman lomia. Kokonaisuuteen vaikuttavat myös Toijalaa koskeva kouluverkkoselvitys ja keskuskeittiöhanke sekä päätökset siitä, rakennetaanko uutta vai peruskorjataanko vanhaa. Rajantaus asuu Tampereen Leinolassa, mutta mökki on Oriveden Eräjärvellä. Rajantauksen mukaan vaaditaan vielä tutkimuksia ja kuntoarvioita, jotta voidaan arvioida, mitkä kiinteistöt kannattaa korjata. Tehtävänä on iso työ, jotta päästään normaaliin päiväjärjestykseen eli hoitamaan kiinteistöjä, Rajantaus sanoo. Jaana Rajantaus siirtyy Oriveden kiinteistöpäälliköksi. Urjalan nykyinen kunnanjohtaja Hannu Maijala jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. – Puolitoista vuotta on ollut kovin työntäyteistä ja ajoittain aika haastavaa aikaa, koska meillä on suhteelliset pienet resurssit, joilla töitä yritetään tehdä. – Olen melkein oriveteläinen, koska meillä on ollut kymmenen vuotta mökki Orivedellä ja olemme asuneet siellä paljon. – Nämä ovat henkilöt, jotka ansioluettelon ja haastattelujen perusteella täyttävät kunnanjohtajalle asetetut valintakriteerit, kertoo Urjalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Kuljuntausta (sd). Mikko Peltoniemi Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 21 21 24 24 24 24 24 24 22 22 2 3 3 3 3. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. Terhi Källi. Tämä oli suurin syy, miksi hain Orivedelle, Jaana Rajantaus kertoo.Akaassa vuosi sitten maaliskuussa aloittanut Rajantaus myöntää, että osaltaan lähtöön vaikuttaa myös työmäärä. 9.00-13.00 0,99 €/m ruskea viistetty kestopuu 25x95mm 1 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa Nesteen 2-t ja 4-t pienkonebensiini 15,90 € 5l 99,90 € dur181z Akkutrimmeri 18v (runko) 199 € Mukaan 11-osainen varustesarja Painepesuri HCE2200 Valokatteet pituudet: 2-2,5-3-3,5-4-4,5m 9,50 €/m2 Puh. Mutta sekään ei kanna ihan kaikkeen. – On myös kiinteistökantaa, joka ei ole välttämätöntä ja jota nyt on lähdetty myymään, Rajantaus toteaa. Haastateltavia oli ihan mukava kuunnella, kun he löysivät paljon positiivisia asioita, joita ei itse huomaa. Olemme heidän mielestään kiinnostava ja kehityskelpoinen kunta. Rajantaus siirtyi Akaaseen Virroilta, jossa hän työskenteli kiinteistöpäällikkönä vajaan vuoden. kesäkuuta. Kunnanjohtajan virka kiinnosti yhteensä 33 hakijaa, joista haastateltiin kahdeksan. Kuljuntaustan mukaan kolme jatkoon edennyttä ehdokasta esittäytyvät valtuustolle 22. Rajantaus sanoo palaavansa työpaikanvaihdoksen myötä kotiin
Tilinpäätöksen hyväksyminen oli valtuustolle varmasti helpompaa kuin vuosiin. Lisäksi hallissa on kaupungin omia toimintoja. Toimintakulut ovat kunnissa kasvaneet keskimäärin 3,9 prosenttia, meillä Akaassa vain 1,4 prosenttia, Peltola muistutti. Jukka Ahonen vastusti Takoman hallin yhtiöittämistä. Jarno Keskinen Akaan kaupunginvaltuusto hyväksyi kiinteistöyhtiön perustamissopimuksen ja huomioi sen perustamiseen liittyvät talousvaikutukset kesäkuun kokouksessaan. Vaikka alaskirjauksia jouduttiin kuluneen vuoden aikana tekemään yli kuuden miljoonan euron edestä, jäi vuodesta ylijäämää tasan 40 000 euroa. Kokous järjestettiin sähköisenä. – Esitän selvitettäväksi, käyttääkö Akaa suhteellisen paljon määräaikaista työvoimaa näissä tehtävissä, mitä vaikutusta tällä on esimiesten ja työyhteisön työhön, mikä tämän lapsivaikutus on ja mikä yhteys määräaikaisten käytöllä on kaupungin henkilöstöohjelmaan. Akaan toimintakulut toteutuivatkin lähes talousarvion mukaisesti. Noin 4000 neliön suuruisessa hallissa on vuokralla SSAB. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö (sd) aloitti tilinpäätöksen hyväksymistä edeltäneen puheenvuorokierroksen kiittämällä kaupungin henkilökuntaa hyvien palveluiden tuottamisesta ja muistutti kaupungin strategian ohjaavan paitsi toimintaa myös taloutta. Keskimääräistä parempi tilanne Kaupunginjohtaja Antti Peltola totesi tilinpäätöksen hyväksymistä edeltäneessä puheenvuorossaan kuntatalouden tilanteen olevan Suomessa yleisesti vaikea.– Kaksi kolmasosaa kunnista teki viime vuonna miinusmerkkisen tuloksen. Vastaan äänestivät Jukka Ahonen (kesk), Matti Humaloja (vas), Heli Piirainen (vas), Sauli Turja (sin), Jorma Kivi (vas) ja Suvi Soininen (vas). Heli Piirainen (vas) kannatti ehdotusta. Puolesta äänesti 29 valtuutettua ja vastaan kuusi. Enemmistö päättäjistä yhtiöittämisen kannalla Äänestyksessä valtuutettujen selkeä enemmistö asettui kiinteistöyhtiön perustamisen puolelle. Koska Akaassa on vain yksi rakennustarkastajan virka, on tehtävien lukumäärän vuoksi perusteltua perustaa uusi tarkastusinsinöörin virka, kaupunkikehitysjohtajan ehdotuksen perusteluissa todettiin. Perusteena oli, että hallin tilojen vuokraaminen ei ole lain tarkoittamaa taloudellista toimintaa markkinoilla vaan elinkeinopolitiikkaa. Tämä taas oli seurausta kuntalain velvoitteesta sekä kaupungin tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisön kannasta. Vaikka yhtiöittämisen taustalla on kuntalain velvoite, kirvoitti kiinteistöyhtiön perustaminen kuitenkin valtuutetuista muutosesityksen. Jarno Keskinen Akaan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan tarkastusinsinöörin määräaikaisen viran perustamisen. Yksi harvoista kritiikin aiheista löytyi tilinpäätökseen sisältyvistä konsulttipalkkioista, joita kertyi vuodessa noin 330 000 euroa. Jarno Keskinen Akaan kaupunginvaltuuston jäsen Mika Setälä (kd) teki valtuuston kokouksessa valtuustoaloitteen koskien määräaikaisen henkilökunnan käyttöä opettajina ja koulunkäyntiavustajina. Valtuusto hyväksyi lisämäärärahan, kuluvan vuoden talousarvion muutoksen, myönsi takauksia, suostui takausehtojen muutoksiin sekä perusti virkoja joko ilman ainoatakaan julkisesti lausuttua kommenttia tai vain muutamalla yleisluontoisella kommentilla. Lisämäärärahan kumulatiivinen vaikutus on nolla euroa. Kiinteistöyhtiön perustaminen on seurausta vuoden 2020 talousarvioesityksestä, jonka yhteydessä kaupungin omistuksessa olevien teollisuushallien yhtiöittämistä esitettiin. Arkistokuva: Juha Kosonen Arkistokuva: Juha Kosonen Arkistokuva: Tarja Antola Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Harri Rämön mukaan kaupungin strategia ohjaa paitsi toimintaa myös taloutta. Jatkossakin ketterä kunta. Uusi virkamies tarvitaan, koska kaupungissa on käynnissä tai käynnistymässä useita, laajoja rakennushankkeita. Timo Saarinen (sd) uskoi, ettei tällä menolla ole mahdollista pudottaa kaupungin korkeaa veroprosenttia.. Vaikka vuosi oli hyvä, löytyy kaupungin kontolta yhä 8,8 miljoonaa euroa edellisinä vuosina syntynyttä alijäämää. Lisämäärärahaa siirtokoulujen vuokrakustannuksiin Jarno Keskinen Akaan kaupunginvaltuusto hyväksyi lisämäärärahan Viialan siirtokoulujen vuokrakustannuksiin. Asiat oli siis saatu etukäteen sovittua, eikä yleisön aikaa haluttu tuhlata valtuutettujen omien kantojen esiintuomiseen julkisessa kokouksessa. Tilinpäätös osoittaa, että kaupungin verotulot kasvoivat 5,6 prosenttia ja valtionosuudetkin 5,2 prosenttia. Lisämäärärahaa tarvitaan vuoden 2020 osalta vuokrakustannuksiin 359 600 euroa. Arkistosihteerin toimi ja tietohallintopäällikön toimi ovat jatkossa virkoja. Valtuusto hyväksyi talousarvion muutoksen. Jukka Ahonen (kesk) esitti, että kaupunginhallituksen esitys valtuustolle tulisi hylätä. Akaan niukasti plussalle yltänyt vuosi on todella erinomainen saavutus. Jaakko Leinonen kiitteli tehtyä päätöstä tarkastusinsinöörin määräaikaisen viran perustamisesta. Setälä uskoo määräaikaisten työntekijöiden suuren vaihtuvuuden haittaavan lasten oppimista, varsinkin, jos oppilaalla on tuen tarve. Kokonaisuutena muutosten vaikutus vuosikatteeseen on yhteensä -559 100 euroa. Keskustelua syntyi lähinnä kaupungin omistaman kiinteistöyhtiön perustamisesta ja tilinpäätöksestä, kaupungin viime vuoden arviointikertomus kirvoitti muutaman kommentin. Perustelut todettiin päteviksi, sillä valtuusto päätti määräaikaisen viran perustamisesta.– Akaalle on todella tärkeää, että luvat rullaavat ja olemme ketterä kunta, jonne on jatkossakin helppo tulla, ettei kehitys kaadu liian pieniin resursseihin, Jaakko Leinonen (kok) totesi.Valtuusto päätti myös muuttaa kaksi toimea viroiksi. Molempia muutoksia perusteltiin kuntalain 87 pykälällä, jonka mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, tulee hoitaa virkasuhteessa. Muutosten jälkeen toimintakate on 92 655 600 euroa negatiivinen.Verotulojen arvioidaan olevan 1 505 000 euroa arvioitua pienemmät, johtuen erityisesti koronavirustilanteen johdosta tehdyistä määräaikaisista verotuksen maksujärjestelmän muutoksista. Tästä perusturvalautakunnan vastuualueelle kuuluu 5 800 euroa, sivistyslautakunnan vastuualueelle 341 200 euroa ja teknisen lautakunnan vastuualueelle 12 600 euroa. Koronavirus alkaa levitä Akaan kaupungin talouteen. Viruksesta johtuen ulkoisten toimintatuottojen arvioidaan tämänhetkisten tietojen perusteella olevan 84 500 euroa arvioitua pienemmät ja toimintakulujen 474 600 euroa arvioitua suuremmat. Valtuusto hyväksyi lisämäärärahan. Kaupungin vuosikate parantui selvästi aiemmasta ollen 6,1 miljoonaa euroa. 6 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu UUTISET Akaa teki viime vuonna niukasti positiivisen tuloksen Akaan kaupungille uusia virkoja Korona lisäsi kuluja ja leikkasi tuloja Valtuusto hyväksyi kiinteistöyhtiön perustamisen äänin 29–6 Määräaikaisten vaihtuvuus kouluissa huolettaa Mika Setälää Jarno Keskinen Akaan kaupunginvaltuuston tilinpäätöskokous torstaina saatiin pakettiin kahdessa ja puolessa tunnissa. Päätökseksi siis tuli, että valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen mukaisesti kiinteistöyhtiön perustamissopimuksen ja yhtiöjärjestyksen sekä huomioi yhtiön perustamiseen liittyvät talousvaikutukset seuraavassa talousarviomuutoksessa. Uuden yhtiön hallintaan siirretään Takoman halli, jota kaupunki on tähän asti hallinnoinut suoraan
Kiitoksissaan Peltola viittaa Maukkaan kotiinkuljetuspalveluun, jonka kaikki tilaukset Nylund on hoitanut itse perille pakettiautolla. Kotona tehtävä ammattisiivous on innovatiivisten alan yrittäjien toimesta noussut trendiksi lähivuosina, ja palvelun suosio on tehnyt hyvää koko puhtausalalle. – Korona-aika on mielestäni hienosti tuonut esille yhteisöllisyyttä ja oman kylän palveluiden arvostamista. Tänä vuonna patsaan saaja julkistettiin perjantaina 12. Ylläpitosiivous on päivittäistä toimintaa, joka nimensä mukaisesti ylläpitää tilojen siisteyttä ja hygieniatasoa. Tällaiseen esimerkkiin en ole kuitenkaan työni puolesta puhtausalalla törmännyt, vaan päinvastoin. Juha Kosonen. Huumoria ja tekemisen meininkiä Niko Nylund kertoo olevansa tunnustuksesta erittäin otettu.– Kevät on ollut työntäyteinen, ja olen paljon koittanut palvella paikallisia kotiinkuljetuspalvelulla ja muutenkin auttaa tässä koronatilanteessa. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 7 FORUM AKAA Tanja Salminen UUTISET Viialan Yrittäjät palkitsi kauppias Niko Nylundin Tahto-patsaalla Oona Eskeli Viialan Yrittäjät on myöntänyt vuosittaisen Tahto-patsaan Viialassa sijaitsevan K-Market Maukkaan kauppiaalle Niko Nylundille . Kausiluontoinen siivous on esimerkiksi ikkunoiden ja uunin pesua, ilmastointiputkien pölyjen, eli yläpölyjen, poistoa sekä muiden harvemmin puhdistusta kaipaavien kohteiden huoltoa. Siivoustyö on kunnianhimoista, ja tekijät ylpeitä ammatistaan. kesäkuuta. kesäkuuta mennessä sähköpostilla osoitteeseen toimitus@akaanseutu.fi. Siivoaminen ammattina on fyysisesti raskasta ja vaativaa työtä, jonka lopputulos on yhteiskunnallisesti merkittävä. lattiamateriaalien ominaisuudet palautetaan perusteellisemmalla pesulla alkuperäiselle tasolleen. kesäkuuta Viialan Yrittäjien kevätkokouksen yhteydessä. Lopulta päätimme jakaa sen, koska saajakin oli valittu. Mikäli lopputulos ei vastaa vaatimuksia, se voi kohteesta riippuen tarkoittaa satoja tunteja lisätyötä, kun esimerkiksi vastarakentuneen terveyskeskuksen kaikki tilat pitäisi puhdistaa uudelleen. Meillä on kunnia viettää aikaamme erinomaisesti siivotuissa tiloissa. On ehkä ymmärretty se, että läheltäkin löytyy palveluita. – Työn suola on se, että pääsee asiakkaiden kanssa juttelemaan sekä luomaan positiivista tunnelmaa, hän sanoo.Niko Nylund uskoo, että korona-aika on lisännyt lähikaupan ja muiden lähipalveluiden arvostusta. Tunnustuksen saaminen kiireisen kevään jälkeen maistuu Nylundin mielestä todella makealta. Tämän jälkeen ylläpitosiivous riittää taas pitämään tilat ja materiaalit kunnossa. Tyypillisesti tunnustuksen saaja julkistetaan Viialan Markkinoilla, mutta tapahtuma peruttiin koronatilanteen vuoksi. Lisäksi olen huomannut sen, että vaikka olisi kuinka vaikeat ajat, huumorilla, positiivisuudella ja tekemisen meiningillä päästään pitkälle. Aika paljon kuitenkin Viialastakin valuu ostovoimaa työmatkojen varsille kauppakeskuksiin ja toisille paikkakunnille, Nylund miettii.Kauppias ei ole vielä ehtinyt juhlistaa saamaansa Tahto-tunnustusta, mutta toivoo ehtivänsä juhlistaa sitä juhannuksena. Valinta tehtiin helmikuussa Niko Nylund valittiin tunnustuksen saajaksi helmikuisessa hallituksen kokouksessa. Yhdistyksen hallituksen mielestä kauppias Nylund on aktiivisesti mukana kaikenlaisessa, myös koronakeväästä selviytymisessä. Puhtausala kehittyy kovalla vauhdilla ja esimerkiksi kemikaaliton ja ekologinen siivous on nouseva trendi. Palkinnon luovuttivat Yrittäjien puheenjohtaja Marko Peltola sekä varapuheenjohtaja Tuija Haavisto. Nyt Maukas voi kutsua itseään jo Pirkanmaan palvelevimmaksi K-Marketiksi, sillä se sai keväällä tehdyssä asiakastyytyväisyystutkimuksessa koko maakunnan parhaat pisteet. Siivoustyöhön valmistuu Suomessa ammattilaisia, joilla on pohjoismaisellakin mittaristolla arvioituna korkeatasoinen koulutus. Akaassa rakennetaan nyt ahkerasti. Ylläpitosiivouksessa myös rakennuksen kunto tulee tarkastettua säännöllisesti. – Tämä oli vähän erikoisratkaisu, ja arvoimme, jaammeko tunnustusta ollenkaan tänä vuonna. – Korona-aika on edelleen vahvistanut päätöstämme. Sairaalasiivouksen arvo on epidemia-aikana tunnistettu laajasti. Lähetä kysymyksesi 28. Hänet oli helppo valita. Työuransa hän aloitti lehtien jakamisella 14-vuotiaana.– Varmaan kotikasvatuksesta se tulee. K-kauppias Niko Nylundille (oik.) luovutettiin Viialan Yrittäjien myöntämä vuotuinen Tahto-patsas perjantaina 12. Hän on aktiivinen nuorimies, joka on tehnyt Viialaa hyvin näkyväksi ja on aina naama messingillä, Marko Peltola perustelee. Tuli tosi hyvä mieli siitä, että yritteliäisyys huomioitiin. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa Akaan Seutu järjestää kaupunginjohtajan kyselytunnin verkossa Antti Peltola aloitti Akaan kaupunginjohtajana 1.4.2019. Mitä haluat kysyä Antti Peltolalta. Ammattilainen tekee kyllä oman osuutensa, mutta ylläpitosiivoukseen voimme jokainen vaikuttaa omalla toiminnallamme. Kirjoittaja on akaalainen perheenäiti joka innostuu työstään, ympäristöstään ja kasvihuoneestaan. Rakennusalalla siivouksen arvostus on korkealla, sillä kohteita ei voi luovuttaa asiakkaalle ennen kuin puhtauskonsultti on hyväksynyt jäljen. Toimistoja rakennussiivouksessa ikkunanpesua suoritetaan ympäri vuoden, joten tuoteryhmien sisältö vaihtelee toimialoittain. Nylund on toiminut Maukkaan kauppiaana vuodesta 2017. Pirkanmaan palvelevin Heti kauppiaana aloittaessaan Niko Nylund linjasi K-Market Maukkaan haluavan alueen palvelevimmaksi ruokakaupaksi. Akaan Seutu Akaan Seutu haastattelee kaupunginjohtaja Antti Peltolaa menneestä ja tulevasta. Vähän piristystä tähän ankeuteen, mitä tässä keväällä oli, Viialan Yrittäjien puheenjohtaja Marko Peltola tuumi maanantaiaamuna. Ammatillisen koulutuksen saanut siivooja omaa näkemyksen eri kohteisiin liittyvistä hygieniaja puhtauskriteereistä, siivouskemikaalien turvallisesta ja oikeaoppisesta annostelusta, ergonomiaa ylläpitävistä työskentelytekniikoista sekä kohteeseen soveltuvista työvälineistä. Perussiivous on harvemmin toistuva suursiivous. Näitä ovat ylläpitosiivous, perussiivous ja kausiluontoinen siivous.Ylläpitosiivous tarkoittaa säännöllisesti toistuvaa pölyjen ja irtolian poistamista, pintojen pyyhkimistä, saniteettitilojen pintapesuja ja järjestelyä. Silloin esim. Tahto-palkittu Nylund on otettu myös kaupan menestyksestä ja pitää palvelua korkeassa arvossa. – Niko itse oli silloin Lapissa eli hän ei osallistunut kokoukseen. Aina on pistetty työn touhuun ja työmoraali on opittu jo pienenä. Kauppias arvelee, että aktiivisuus sekä into työntekoon kumpuavat lapsuudesta. Julkisten tilojen siivoukseen kiinnitetään huomiota silloin, kun havaitaan käyttäjien aiheuttamia puutteita. – Tuntuu erityisen hyvältä saada tunnustus tänä keväänä, kun tässä on aika kova ponnistus takana, Nylund toteaa. Haastattelu videoidaan ja julkaistaan heinäkuussa Akaan Seudun verkkosivuilla osoitteessa www.akaanseutu.fi.Myös kaupunkilaisilla on mahdollisuus kysyä kaupunginjohtajalta Akaan asioista. Risto Kalliainen Puhdas tila A mmattilaisten tekemä siivoustyö muodostaa kolme tuoteryhmää. Heti hän hommasi auton ja ryhtyi viemään väelle ruokaa, Peltola kiittelee
Kyltistä käy ilmi piensijoittajan ”sotilasarvo”, joka määräytyy sijoittajan ostamien osakkeiden määrän perusteella. Kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen muisteli puheessaan projektin etenemisestä. – Kertynyt pääoma käytetään yrityksen kehittämiseen, toimitusjohtaja Kimmo Kyllönen kertoo. Isommille sijoittajille suunnattu anti on pidetty erikseen, ja uusia, isompia omistajia onkin kahden vuoden sisällä saatu mukaan useampia. Tekeillä on myös laivueen henkilöstökyltti myymälän seinään. Kiitos kaupungin puolesta rakennuttajalle ja onnea hankkeelle, Peltola päätti. Jos haluaa myöhemmin mukaan, se onnistuu vain ostamalla osakkeita joltain toiselta osakkaalta. Portaat olivat silloin jo siisteissä riveissä tontin laidalla. Lieriöön sujahtivat tilaisuuden kutsu, hankkeen perustiedot, päivän lehti sekä voimassa olevat rahat. Jarno Keskinen Jarno Keskinen Peruskiveä muuraamassa vasemmalta oikealle talon rakennuttaja, Toijalan LVI-Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Mika Piittisjärvi, kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen, kaupunginjohtaja Antti Peltola ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö.. On ilo ja kunnia tuoda kaupungin tervehdys tähän tilaisuuteen. Kyllönen ei lupaa, että toista mahdollisuutta olisi tulossa.– Olemme miettineet tätä pitkään, nyt koronavirus laittoi vähän vauhtia asiaan. Erityisen hienona Peltola piti hankkeen edistymistä akaalaisin voimin. Jarno Keskinen Akaalainen pienpanimo Hopping Brewsters etsii laivueeseensa uusia jäseniä laittamalla yhden prosentin yrityksen osakkeista myyntiin. – Omalle kohdalle on osunut kolme vastaavaa tilaisuutta. Yrityksen verkkosivuilta voi käydä katsomassa, millaisia suunnitelmia päästään toteuttamaan, kun tietty osuus annin tavoitteesta on kasassa. Osakeannilla kerätty uusi raha vie panimon toimintaa eteenpäin. Jos kasaan saadaan 40 prosenttia tavoitteesta, päästään ostamaan CIP-pesuasema, joka tehostaa panimon tuotannossa tarpeellisia pesuja. Työmaalle oli kokoontunut joukko uuden kerrostalon nousemiseen tavalla tai toisella vaikuttaneita henkilöitä. Kyllönen kaavailee, että annin onnistuminen auttaisi Hopping Brewstersia kehittymään hyväksi, vakiintuneeksi toimijaksi, joka olisi paitsi tunnettu toimija myös hyvä työllistäjä alueellaan. Kaupungin pitää ehostaa tuo viereinen puisto, Rämö suunnitteli. Viimeinen este toteuttamisen tiellä oli ELY-keskukselta tullut tieto, että tontilta pitäisi etsiä harvinaista rohtokoirankieli-nimistä kasvia. Viimeksi 1980-luvulla tontilta tavattua harvinaisuutta ei enää löytynyt, joten taloa päästiin toteuttamaan.– Rohkeutta Mikalta on löytynyt. Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö (sd) muistutti tilaisuuden olevan todella harvinainen. Setelit olivat kopioita, mutta kolikot aitoja. Jos tavoite toteutuu 60-prosenttisesti, hankitaan edellisten lisäksi hop gun, joka tehostaa ja nopeuttaa muun muassa kuivahumalointiprosessia. Sijoittajille ”sotilasarvo” Ilmailuja Pin Up -teemoilla olutta valmistava panimo panostaa laivuehengen luomiseen myöntämällä jokaiselle sijoittajalle lentolupakirjan eli kanta-asiakaskortin, jolla laivueen jäsenille myydään juomia tukikohdan kanttiinissa eli panimokaupassa alennettuun hintaan. Rakennustahti kiihtyy Useimmissa puheenvuoroissa tilaisuuden mainittiin olevan historiallinen. Jo nyt tavoitteesta on saavutettu neljännes, mikä tarkoittaa lisää käyttöpääomaa ainakin markkinointiin, tarvikkeisiin ja raaka-aineisiin. 8 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu UUTISET Akaan Kinon Aseman peruskivi muurattiin Jarno Keskinen Asunto Oy Akaan Kinon Aseman peruskivi muurattiin maanantaina Toijalassa. Siitä suunnittelu eteni ja loppuvuonna 2018 ilmeni, että sähköpostin lähettäjä oli ollut tosissaan, Sarkkinen muisteli.Kaavamuutos saatiin lopulta vireille keväällä 2019. Jos pääsisimme velattomaksi, saataisiin panimon toiminnasta kertyvä raha ohjattua oikeaan tekemiseen eikä korkojen makseluun. Tilastojen mukaan rakentamiseen liittyvien, käsiteltyjen lupa-asioiden määrässä on 45 prosentin nousu vuoden takaiseen. – Oma tunnelmani on malttamaton, Akaalla pyyhkii rakentamisen saralla nyt todella hyvin. Vastasin siihen, että sitten pitää laittaa kaavamuutos käyntiin. Peltola mainitsi myös kaupungin varautumisen rakentumisen voimakkaaseen vilkastumiseen alueella. Osake irtoaa 2,5 eurolla, eli panimon tavoitteena on saada kasaan karvan alle 100 000 euroa. Hopping Brewstersin laivue rekrytoi pilotteja Nopeampi tuotanto, entisestään parantunut laatu. Tervehdyspuheet ja onnentoivotukset uudelle rakennukselle esittivät talon rakennuttaja, Toijalan LVI-Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Mika Piittisjärvi , Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola , Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö sekä Akaan kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen . – Viime valtuuston kokouksessa hyväksyttiin määräaikaisen tarkastusinsinöörin viran täyttäminen. Jos ajatus panimon omistamisesta on joskus käväissyt mielessä, kannattanee eurot laittaa jonoon nyt. Rakennuspaikka on Akaan paras, ja on erittäin arvostettavaa, että paikallinen yrittäjä lähti toteuttamaan hanketta. – Maisemakin muuttuu tästä edukseen. Kaikki alkoi Sarkkiselle vielä silloin vieraan miehen eli Mika Piittisjärven sähköpostista vuonna 2018.– Siinä luki, että tälle tontille halutaan rakentaa kerrostalo. Osakeanti jatkuu, kunnes kaikki myyntiin laitetut 38 258 osaketta on myyty. – Tämä on askel eteenpäin sillä tiellä. – Tavoite on päästä aidosti kehittämään yritystä, ei vain kerätä käyttöpääomaa. Tärkein tavoite ei kuitenkaan ole saada yritykseen uutta rahaa. – Osakeannin tuottamat pääomat käytetään aivan konkreettisesti toiminnan kehittämiseen, ei kassan lihottamiseen, Hopping Brewstersin toimitusjohtaja Kimmo Kyllönen kertoo. – Muuttoliike kasvaa ja muuttajille tarvitaan vaihtoehtoja. Osaamisen näyteikkuna Myös akaalaisten rakentajien osaamisen hyödyntäminen sai Rämöltä kiitosta. Yli 95 prosenttia työmaalla työskentelevistä yrityksistä on Akaasta. – Haluamme saada innostunutta porukkaa mukaan. On tällä toki taloudellinenkin merkitys, mutta ennen kaikkea haluan, että osakkeita ostetaan, koska halutaan olla paikkakunnan oman panimon toiminnassa mukana, Kyllönen kertoo. Puheiden ja maljannoston jälkeen täytettiin peruskiveen upotettava lieriö. Talon elementtejä alkoi saapua tontille välivarastoon heti peruskiven muurausta seuraavana päivänä. Kaupunginjohtaja Antti Peltola kertoi innostuneensa projektista heti, kun siitä ensi kerran kuuli. Talon elementitkin oli tilattu vähän etupainoisesti, Sarkkinen kiitteli
– Esimerkiksi Luttusissa ei käydä, koska siellä on Kataistot uskoivat Arajärven voittoon Oona Eskeli Arajärven uimarannan voitto Akaan Seudun uimarantakyselyssä ei tullut yllätyksenä Alex Kataistolle ja hänen äidilleen Sari Kataistolle . 6 vastaajaa ei löytänyt suosikkiaan valmiista vaihtoehdoista ja äänesti ”jokin muu”.Vastauksiin annettiin yhteensä 42 perustelua. – Arajärvi on ihan selkeästi puhtain ja kirkasvetisin, Sari Kataisto komppaa kanssavastaajien kyselyssä antamia kehuja. Yksi vastaajista piti siitä, että Arajärvellä on hänen näkemyksensä mukaan vähemmän kanssauimareita kuin Satamassa. Kyselyyn vastasi yhteensä 129 ihmistä. Muut mitalisijat menivät Sataman uimarannalle Toijalassa (31 ääntä) ja Tipurin uimarannalle Kylmäkoskella (15 ääntä). Rauhallisiksi paikoiksi nimettiin Kylmäkosken seurakuntamajan ranta ja Sotkian uimaranta sekä Tipurin uimaranta.– Rauhallinen paikka ottaa aurinkoa! Ei huutavia toisiaan töniviä poikalaumoja laiturilla, kuvaili eräs vastaaja Tipurin rantaa. Hän kertoo käyneensä lapsena uimassa Luttusissa ja muuallakin, mutta Arajärvi on aina pysynyt parhaimpana. Kylmäkosken rannoilla on rauhallista Kylmäkoskella sijaitsevat uimarannat saivat kehuja rauhallisuudestaan. 11 vastaajan mielestä Luttusten uimaranta Viialassa on koko Akaan paras. Arajärven uimaranta sai peukut Alex Kataistolta. Nyt nuorimmaisen kanssa olemme olleet täällä joka päivä, Sari Kataisto sanoo. Viialasta kotoisin oleva Sari Kataisto ja hänen Alex-poikansa ovat Arajärven uimarannan ystäviä. Parannettavaa kuitenkin löytyy tien kunnossa, parkkialueen koossa sekä uimarannan opasteissa. – Kaikki eivät välttämättä huomaa, että uimaranta on tässä, ja saattavat ajaa vahingossa ohi, Sari Kataisto tuumaa. Kyselyssä annettiin valmiina neljä vaihtoehtoa – Arajärven uimaranta Viialassa, Sataman uimaranta Toijalassa, Tipurin uimaranta Kylmäkoskella ja Luttusten uimaranta Viialassa. Moni Arajärven uimarantaa kehunut löysi alueelta kuitenkin kehitettävää. Yhden vastaajan mielestä Akaassa ei ole yhtään hyvää uimarantaa. – Venepaikkoineen tuttu ja paras vuosikymmenien elämysten aikana helteillä uimisineen ja kalareissuille lähtöineen! On kesäteatteria, rantalentistä, kesäkioskia, saunaa ja vesibussilaituri, eräs Sataman ystävä listasi. ”Vielä kun tie olisi kunnossa” Arajärven uimarannan kuvailtiin olevan muun muassa lapsiystävällinen ranta, jossa on ”erittäin kirkasta vettä ja kauniit maisemat”. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 9 UUTISET Arajärvi valittiin kyselyssä Akaan parhaimmaksi uimarannaksi Oona Eskeli Akaan Seudun kesäkuisessa uimarantakyselyssä kysyttiin, mikä on Akaan paras uimaranta. Valmiiden vaihtoehtojen lisäksi oli mahdollista vastata ”jokin muu”. Kataistojen mielestä rannalle kehtaa hyvin tuoda sukulaisia, koska siitä pidetään hyvää huolta. todella huono kivikkoinen pohja, sanoi Arajärveä äänestänyt vastaaja. Äiti ja poika asuvat Loimaalla mutta tulevat joka kesä Sarin kotikulmille Heinäsuolle. Arajärven puolesta liputti yhteensä 66 kyselyyn vastannutta eli yli puolet. Sari Kataisto oli itsekin käynyt antamassa äänen Arajärvelle. Kaikkia valintoja sai halutessaan perustella vapaassa tekstikentässä. – Siinä on kiva pohja, mutta sen ranta on liian pieni. – Täällä on laiturit vähän väliä uusittu, ja nytkin ovat työmiehet paikalla, Sari Kataisto kiittelee. Vastausten perusteella yksi uimarannoista on selkeästi ylitse muiden: Arajärven uimaranta Viialassa. Arajärvi sai lisäksi kiitosta hyvistä laitureista, ihanasta luonnosta ympärillä sekä hiekkapohjasta. Sataman varustelu vetoaa Merkittävä osa vastaajista piti kyselyssä toisen sijan saavuttanutta Satamaa alueena monipuolisimpana.– Satamassa on parhaat fasiliteetit, kuten kioski. Alex iloitsi perjantaina siitä, että hänen serkkunsakin pääsee pian näkemään Arajärven uimarannan. – Vielä kun tie perille olisi kunnossa, niin voitaisiin käyttää päivittäin! yksi vastaaja tuumasi. Oona Eskeli. Kahdeksan lapsen äitinä Sari Kataisto on päässyt jatkamaan Arajärvellä käymistä.– Vanhempia tyttöjänikin käytin täällä. Sitä vaan täytyy isontaa, jatkoi toinen
10 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu Yhteisöllisyys, vertaistuki ja auttamisenhalu tarvitsevat myös euroja. Muista hyödyntää kotitalousvähennys. Vain meiltä!. Hae lahjoitusta 30.9. XL Porakaivon vesituotto on suurempi ja se porataan suuremmalla terällä, jolloin kaivon varastovesitilavuutta saadaan kasvatettua. 010 254 6213. Huittisten tori Ti-Ke 9.-10.6. Kulutushuippujen aikana kaivon varastovettä saadaan hyötykäyttöön oikein mitoitetulla ja asennetulla Grundfos porakaivopumpulla. klo 10-17 Loimaan Kauppatori (Kauppalankatu 6) Akaa: Toijalan tori Huittisten tori Huippusuositut, kiinteähintaiset Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, sisältää Grundfos porakaivopumpun ja vesipostin. Maksamme heti käteisellä! Olemme paikalla torstaina 18.6. & 10.6. Vuonna 2020 OP Tampere lahjoittaa 15 000 eurolla Hyvä työ -lahjoituksia yhdistyksille ja muille tahoille, jotka omalla pyyteettömällä toiminnallaan tukevat ja ilahduttavat pirkanmaalaista elämää. Lue lisää ja hae lahjoitusta osoitteessa www.op.fi/tampere/hyvatyo. Akaa:Toijalan tori Ma & Ke 8.6. mennessä! Yhdessä hyvänteossa Hyvä työ -lahjoitukset haettavissa Näistä maksoimme 360€ www.arvokulta.fi Olemme paikalla klo 10-17: Loimaan Kauppatori (Kauppalankatu 6) Ma-Ti 8.-9.6. OP Tampere Yhdessä hyvä tulee. Lisätietoja saat tarvittaessa johtaja Tarja Saralta, puh. MÖKKIPORAKAIVOT TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! Kaivo suurimpiin vesitarpeisiin Navetat, sikalat, kanalat ja puutarhat ovat kohteita, joissa vesitarve on suuri ja veden loppuminen aiheuttaisi hankaluuksia
Kauden avajaisia Savikoskella vietettiin lauantaina. Minna Mäkinen (oik.) on karavaanialueen uusi yrittäjä. Työelämästä vapaata pitävä pariskunta suuntaa Somerolta Savikoskelle viimeistään keskiviikkona. Savikoski Caravanin alueen ja rakennukset omistaa yksityishenkilö, jonka kanssa Mäkisellä on kymmenen vuoden vuokrasopimus. Viisi vuotta he kiersivät Suomea. Mäkiset osallistuvat talkoomielellä myös pihatöihin. – Kausipaikkalaisten määrä alkaa olla jo tapissa, koska myös vierailijoille pitää riittää paikkoja. Karavaanialueeseen ovat ehtineet jo tutustua ja ihastua Mäkisen Rodos-matkoilta tutut suomalaisystävät, jotka ovat nimenneet paikan pikku-Rodokseksi. Vakituisia kausipaikkalaisia on reilut neljäkymmentä. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi • Tyylikäs, kestävä kiuas • 8-14 m³ saunoihin • Kivimäärä 35 kg LAUDELAUTA esim. Savikosken vanha koulu on ravintolaja asumiskäytössä. Sitä ennen somerolainen pariskunta oli kesät Urjalan leirintäalueella ja talvet Savikoskella. – Kotona töitä ei ole riittävästi, vaikka omakotitalo onkin. Kaikille avoin alue Ympäri vuoden avoinna olevalla Savikosken karavaanialueella on 90 sähköistettyä Tarja Antola Karavaanarit Satu ja Seppo Mäkinen viettävät nyt kolmatta kesää Savikoskella. Tapahtumapuolella suunnitelmissa on teemaviikonloppuja ja livemusiikkia vakiintuneiden tietovisailujen ja karaoken lisäksi. Yrittäjän lisäksi karavaanialue työllistää yhden työntekijän. Toiminta siirtyi toukokuussa Mäkiselle Birgitta ja Reijo Paavilaiselta , jotka jatkavat Manso Campingin yrittäjinä Ikaalisissa. – Kaksi kertaa vuodessa siirrettiin koko leiri paikasta toiseen, kunnes kyllästyimme muuttamiseen. kuusi 28x95 kuusi 28x145 tervaleppä 28x90 Narvi Kuru 14 Nyt kiuaskivet kaupan päälle! e 329 00 e /m e /m e /m 1 90 3 10 4 90 www.akaanseutu.fi. f i LEIKKAAMME VAAHTOMUOVIA MITTOJESI MUKAAN ERIKOISMITTAISET PATJAT JA PEHMUSTEET myös kesäkalusteisiin, veneisiin ja asuntoautoihin KAUNIIT JA KÄYTÄNNÖLLISET VANHANAJAN TAITTOPATJASARJAT PUUVILLAISET, HIOSTAMATTOMAT PEITOT JA PETAUSPATJAT Hepolamminkatu 36 B 3 Tampere 03 364 5055 UUTISET Etelänmatkailijoille paikka on Pikku-Rodos Savikoskelle asettuneet Mäkiset kiersivät Suomea viisi vuotta Minna Mäkinen on Savikoski Caravanin uusi yrittäjä Tarja Antola Akaalainen Minna Mäkinen on aloittanut Kylmäkoskella sijaitsevan Savikoski Caravanin uutena yrittäjänä. vaunupaikkaa. Mäkinen on toiminut aiemmin ravintolayrittäjänä Hämeenlinnassa Rantaravintola Virvelissä ja työskennellyt taloushallinnossa. Lisäksi Akaassa yhteistyökumppanit ovat lähellä, ja niitä on helpompi löytää verrattuna Hämeenlinnaan, joka oli minulle vieraampaa aluetta, Viialassa asuva Mäkinen kertoo. – Mutta nyt vaunu ei liiku enää mihinkään, Mäkiset tuumaavat. Nimi tulee Rodoksen saarella sijaitsevasta kylästä, joka on Mäkisen suosikkilomanviettopaikka. Mäkinen kiinnostui karavaanialueesta, kun edelliset yrittäjät etsivät alueelle työntekijää ja miettivät myös liiketoiminnan myyntiä.– Savikoskella toiminta on vähän vastaavaa kuin venepaikkoja vuokraavassa Virvelissä, mutta asiakkaat ovat karavaanareita. Karavaanarielämässä parasta heidän mielestään on hyvä porukka. Alue on kaikille avoin, Mäkinen kertoo.Alueelta löytyy muun muassa vanhassa Savikosken koulussa toimiva ravintola, Saluunana tunnettu pubi sekä Lumijärven rannalla sijaitseva sauna. Jäimme Savikoskelle, kun täällä on hyvä olla, Mäkiset kertovat. Mäkiset hankkivat vuonna 2001 retkeilyauton, joka vuotta myöhemmin vaihtui tilavampaan asuntovaunuun. Hän myi osuutensa ravintolasta yhtiökumppanilleen otettuaan vetovastuun karavaanialueesta, sen sijaan taloushallinnon työt jatkuvat oman osakeyhtiön Haraki Oy:n nimissä. Tarja Antola Juhannussauna valmis arvovieraille! Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Mäkinen aikoo hankkia alueelle myös asuntovaunuja vuokrakäyttöön.– Toivotaan, että palvelut ja tapahtumat saisivat myös akaalaiset ja lähikuntien asukkaat lähtemään tänne, Mäkinen kertoo. Menossa mukana on myös Minna Mäkisen Asser-koira. Karavaanarit Seppo ja Satu Mäkinen ovat asettuneet pysävästi Savikoskelle. Varsinkin Sepolla pitää olla koko ajan tekemistä, Satu Mäkinen nauraa. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 11 l a a t u p e i t e
Joukko Päiväkoti Onnin lapsia hoitajineen marssi parijonossa viime viikon keskiviikkona Sikosuolle ripustamaan linnunpönttöjä. toukokuuta, että Urjalan terveysasemalla työskenteleville terveyskeskuslääkäreille maksetaan 1. – Teimme myös lintukortteja, jotka olivat lapsille tosi mieleiset. 12 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu UUTISET Cityhirvi seikkaili Pätsiniemessä Oona Eskeli Kun akaalainen Anna Tourunen saapui perjantaina työpaikalleen palvelutalo Havulinnaan Toijalassa, oli häntä vastassa yllättävä vieras – hirvi. Lapset pyysivät kaupunginpuutarhurilta itse kirjoittamallaan anomuksella luvan linnunpönttöjen ripustamiseen Sikosuon puihin. huhtikuuta pidetyssä kokouksessaan. Kun saadaan vähän kokemusta, voidaan paremmin arvioida tilannetta, henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori toteaa.. – Varmaan vuodenvaihteessa palataan asiaan. Ensisijaisena tavoitteena on saada vakanssit täytettyä. Kun yksi poika näki pihalla linnun, hän juoksi sisälle hakemaan lokerosta kortit, kun halusi tietää, mikä lintu oli, kertoo varhaiskasvatuksen opettaja Satu-Susanna Kylmälä. Voimassaoloajasta ei ole keskusteltu Päätösehdotuksen lisän maksamisesta sekä lisän suuruudesta antanut Akaan henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori toivoo, että lisän avulla saadaan tehtyä tarpeelliset rekrytoinnit.– Tämän lisän tavoitteena on se, että lääkäreitä saataisiin. Lastenhoitaja Hannu Salmi sai pisimpänä kiinnittää pöntön puuhun. – Mutta voi olla, että tänä vuonna emme saa niihin enää asukkaita, kun olemme liikkeellä vähän myöhässä, Kylmälä arvelee. Harakalla on valkoinen massu Viisivuotias Iiro Helle tarkkailee pönttöretkellä maisemaa vessapaperirullakiikareiden läpi. Kahdeksan vuotta Akaassa asunut Tourunen on nähnyt hirven Akaassa kerran aikaisemmin, kotipihassaan Toijalan Junkkarissa. Tarja Antola Akaa maksaa Urjalan lääkäreille 500 euron bonuksen Oona Eskeli Akaan henkilöstöjaosto päätti 28. Hirvi on hänelle tuttu eläin. kesäkuuta lukien 500 euron Urjala-lisä kuukausittain. Lintuprojektia on toteutettu päiväkodin kaikissa ryhmissä. Pönttöjen asukkien elämää on Kylmälän mukaan helppo jatkossa seurata, koska alue on lähellä päiväkotia. Päiväkoti on saanut lahjoituksena pöntöt, jotka lapset ovat koristelleet maalaamalla niihin kesäisiä aiheita. Briitta-Liisa Sinivuoren mukaan siitä, kauanko määräaikaista Urjala-lisää maksetaan, ei ole vielä keskusteltu. – Hirviä olen nähnyt luonnossa kotiseudullani Konginkankaalla melko useasti, Tourunen toteaa. Lapset pyysivät luvan kaupunginpuutarhurilta Metsäretkillä on hiljennytty kuuntelemaan lintujen laulua.– Samalla on opittu, että linnuille ja muille eläimille annetaan rauha, kun tullaan niiden kotiin, Satu-Susanna Kylmälä toteaa. Viisivuotias Katariina Hakkarainen on nähnyt lokin ja variksen. Akaan Toijalassa tavattiin cityhirvi perjantaiaamuna. Pian hirvi kuitenkin kääntyi takaisin kohti Havulinnaa, ja Tourunen ehti nappaamaan pari kuvaa yllätysvierailijasta. Anna Tourunen kertoo havainneensa hirven puoli kahdeksan aikaan aamulla. Lisäpalkan suuruus jätettiin Akaan päätettäväksi ja kulut Urjalan kunnan maksettaviksi. – Punatulkku on vähän punainen, tikka nokkii puuta ja harakalla on valkoinen massu, Iiro kertoo. Lintuihin on päiväkodissa tutustuttu myös muun muassa laulujen ja lorujen muodossa, tekemällä lintuaiheisia askarteluja, maalaamalla lintuja ja kuuntelemalla luontoretkillä lintujen ääniä. Tourunen on työskennellyt Havulinnassa laitoshuoltajan sijaisena muutaman päivän. Anna Tourunen Päiväkoti Onnin lapset ripustivat linnunpönttöjä Sikosuolle Tarja Antola Toijalassa sijaitsevan Päiväkoti Onnin lintuprojekti huipentui viime viikolla linnunpönttöjen ripustamiseen Sikosuolle. Terveysasemalla työskentelee tällä hetkellä kaksi lääkäriä, vaikka virkoja on yhteensä neljä.Urjalan kunnanhallitus esitti bonuksen käyttöönottoa Urjalan terveyspalveluiden järjestämisestä vastaavalle Akaan kaupungille 20. Lisän maksamiseen päädyttiin, koska Urjalan terveysasemalle on ollut viime vuosina vaikeaa saada rekrytoitua lääkäreitä. Paras on kuitenkin punatulkku. Katariina Hakkaraisen mielestä hienoin lintu on punatulkku. Iiro Helle tiiraili maisemia vessapaperirullista tehtyjen kiikareiden läpi. Iiron vieressä Tuukka Lahtinen (oik.) ja takana Tapio Kivinen. Tourusen mukaan hirvi jolkotteli ensin pusikosta auton eteen ja lähti sen jälkeen juoksemaan autosta katsoen eteenpäin. Iiro tietää linnuista ainakin harakan, tikan ja punatulkun. – Punatulkku on hienoin, kun se on punainen ja ruskea, Katariina perustelee
majoitus: Savikosken Matkailu Oy, tilanneanalyysi, 4800 € Maaliikennettä palveleva toiminta: Hämeen Turistiauto Oy, tilanneanalyysi, 7200 € Muiden sähkölaitteiden valmistus: Sähköpiiri Oy, tilanneanalyysi, 10 000 € Muu rakennusasennus: Ilmakas Oy, kehittämistoimenpide, 77 600 € Muu vähittäiskauppa erikoismyymälöissä: Huldan Huusholli, tilanneanalyysi, 2400 € Muut terveydenhuoltopalvelut: Akaan Tähtipalvelu Oy, tilanneanalyysi, 7200 € Pitopalvelu: Toijalan Lounaspirtti avoin yhtiö, tilanneanalyysi, 9600 € Rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraus ja leasing: TJ-Ratkaisut Oy, tilanneanalyysi, 7200 € Ravintolat ja vastaava ravitsemistoiminta: Tmi Reijo I. & pe 19.6. mennessä saanut 22 Akaassa toimivaa yritystä.Pirkanmaan ELY-keskuksen vs. ELY-keskuksen koronarahoitus on tarkoitettu kehittämisavustukseksi koronavirustilanteen aiheuttamista markkinaja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille, joissa työskentelee enintään viisi ihmistä.Yritysten oli mahdollista hakea rahoitusta joko tilanneanalyysiin tai kehittämistoimenpiteisiin. Cityhirvi seikkaili Pätsiniemessä. € UUTISET ELY-keskuksen koronatukea 22 akaalaisyritykselle Oona Eskeli Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen eli ELY-keskuksen pienyrityksille suunnatun koronatuen haku päättyi maanantaina 8. Tilanneanalyysiavustuksen maksimimäärä on 10 000 euroa ja kehittämistoimenpideavustuksen 100 000 euroa.Tuoreimpia koronarahaa saaneita yrityksiä ovat Akaan Autotarvike (10 000 euroa) ja Avista-Tilit (9600 euroa).Oheiseen listaan on kerätty ne yritykset, jotka ovat hakemuksessaan määritelleet hankkeen toteutuskunnaksi Akaan ja jotka ovat saaneet myönteisen koronarahoituspäätöksen 8. 040 9208804 tai 040 9208805, evidensia.fi Ma 10–17, ti 12–19, ke 10–17, to 12–19, pe 8–15 Hämeentie 64, 37800 Akaa puh.0201 800 830, evidensia.fi Avoinna ma-to 8–20, pe 8–18 Soitto 020-alkuiseen numeroon maksaa kiinteän verkon liittymästä 0,08€/puhelu + 0,07€/min ja matkapuhelinliittymästä 0,08€/puhelu + 0,17€/min. Ikonen, tilanneanalyysi, 10 000 €, Restaurantanen Oy, tilanneanalyysi, 2400 € sekä kehittämistoimenpide, 9440 €, Lempi & Aukusti Oy, tilanneanalyysi, 4800 €, Adam Kebab Pizzeria, tilanneanalyysi, 4800 € Sähköasennus: Sähkö Tesla Oy, tilanneanalyysi, 9600 € Taksiliikenne Taksi Jorma Pylkkönen, tilanneanalyysi, 4800€. Eläinlääkärit lähelläsi Toijalassa ja Valkeakoskella Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun perinteikäs pieneläinklinikka, joka on myös ortopedian ja hammashoidon erikoisklinikka. johtaja Riikka Joutsensaari sanoo ELY-keskuksen tiedotteessa, että vielä käsittelemättä olevia, määräaikaan mennessä saapuneita hakemuksia on varauduttu käsittelemään kesällä. kesäkuuta mennessä. ATK-laitteistoja ohjelmistokonsultointi: Navipartner Oy, tilanneanalyysi, 2400 € Henkilöautojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen kauppa: Akaan Autotarvike oy, tilanneanalyysi, 10 000 € Tmi Jari Isberg, kehittämistoimenpide, 50 600 € Multikaara Huolto Oy, tilanneanalyysi, 7200 € Henkilöstöja laitosruokalat: Souper Oy, tilanneanalyysi, 4800 € Huonekalujen, mattojen ja valaisimien tukkukauppa: Finvalo Ky, kehittämistoimenpide, 19 200 € Kampaamoja kauneudenhoitopalvelut: Oy Parturi-Kampaamo Klippis Ab, tilanneanalyysi, 4800 € Laskentatoimi, kirjanpito ja tilintarkastus: Avista-Tilit Oy, tilanneanalyysi, 9600 € Lomakylät, retkeilymajat yms. klo 8-13 Tarjolla juhannusfiilistä ja tuoreita herkkuja Torilla tavataan! Valtakatu 9-11 37600 Valkeakoski p. KoskiVet on lämminhenkinen eläinlääkäriasema lemmikkisi terveyden perustoimenpiteisiin, aivan Valkeakosken keskustassa. kesäkuuta. ELY-keskuksen koonnin mukaan koronarahoitusta on 8.6. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 13 Toijalan tori palvelee juhannusviikolla ke 17.6
Visavuoren museo on rakentanut alueelle Kari-paviljongin näyttelyrakennukseksi vuonna 1990. Pälvi Myllylä Kari Suomalaisen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. Muista kirjautua sisään! KULTTUURI Kari Suomalaisen juhlanäyttely avautui Kari-paviljongissa Akaan Seutu Visavuoren Kari-paviljonki Valkeakosken Sääksmäellä avasi remontin jälkeen ovensa 13. – Oivaltavan huumorin, loistavien piirrosten ja hienosti kiteytettyjen aiheiden myötä hänestä tuli suuri mielipidevaikuttaja. Samalla avattiin pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920– 1999) 100-vuotisjuhlanäyttely Vastavirtaan . Karin suosio perustui myös siihen, että hän uskalsi puhua suorasanaisesti arkaluonteisistakin aiheista, Visavuoren museo kertoo tiedotteessaan. Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. 1490e • KATTOJEN VUOSIHUOLLOT • TIILI/PELTI/HUOPAKATTOJEN PUHDISTUKSET JA PINNOITUKSET • KASVUSTON TORJUNTA JA POISTO • KATTOTURVATUOTTEET, SADEVESIJÄRJESTELMÄT, PELLITYKSET OTA YHTEYTTÄ! LASSE NISKANEN p. Esille tulee Karin sodassa piirtämiä TK-piirroksia, Seura-lehteen tehtyjä kuvituskuvia ja otsikkografiikkaa sekä maalauksia. Visavuoren museon arkisto Kari-paviljongin uusi sisäänkäynti. Vastavirtaan -näyttely esittelee pilapiirroksia 50 vuoden ajalta, mutta tuo esille myös Karin muita puolia. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2. HUOLLATA KATTO SÄÄSTÄ RAHAA LA-KATTOHUOLTO.FI TUPLAA KATTOSI KÄYTTÖIKÄ Perjantaina, juhannusaattona ovat torilla tutut myyjät: Kirsin kahvila Lopen peruna Väisäsen puutarha Ahdesalon maatila Tori on auki klo 7.00-12.00 TERVETULOA TOIJALAN TORILLE JUHANNUKSENA! Tilaajan ohjeet digilehteen Aktivoi omat digitunnukset 1. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Kari Suomalainen eli Kari osallistui poliittisilla pilapiirroksillaan julkiseen keskusteluun 1950-luvun alusta noin 40 vuoden ajan Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Lue uutisia ja näköislehtiä Akaan Seudun sovelluksella (iOS ja Android) 3. 14 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu Aisapojat Oy Asentajankatu 3 Lakalaiva, TAMPERE KUOMUKÄRRYT alk. Näyttelyssä avataan myös, miten Karin piirrokset ovat syntyneet ja pohditaan sananvapautta. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. Kari Suomalaisen perintöä esitellään Visavuoren museossa, joka on alun perin hänen isoisänsä, kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864–1942) ateljeekoti. Visavuoren museoon on talletettu noin 10 000 Karin piirrosta. kesäkuuta. 0400 159 817 lasse.niskanen@la-kattohuolto.
Eeleksen saavutuksia ovat muun muassa vuoden 1960 Rooman olympiakisojen seiväshypyn pronssimitali, EM-kultamitalit vuosilta 1954 ja 1958, kolme Euroopan ennätystä ja kahdeksan peräkkäistä Suomen mestaruutta vuosina 1953–1960. 3.1.1932) vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Toijalassa, ja hänen kotiseuransa on Toijalan Vauhti. Tämä on hieno ele. Heidi Hidén-Knuutila Miesten 100 metrin juoksun startti Eeles Landström Games -kisoissa. Minulla on yli 200 putkiremontin kokemus vanhojen omakotitalojen putkitöistä ja osaamisiini kuuluu myös vesija ilmavirtaamien säädöt ja tasapainotukset. Yritykseni on LVI-Tohtori Oy. Tuloksia: Toijalan Pallo-49/Valkoiset–Leki-futis 13–1, PJK–Toijalan Pallo-49/ Valkoiset 2–9, Toijalan Pallo-49/Valkoiset–Viialan Peli-Veikot/Punaiset 10–3. Ari Viljanen Heidi Hidén-Knuutila. Palkintojen jakajalla on etuoikeus kuulla kisan aikaiset tunnelmat tuoreeltaan paikan päällä. Mielikuvissa Toijala antoi puitteet onnistuneisiin hyppyihin. Olen Lassi ”PutkiLassi” Pirttikoski. Pete Heikkinen teki jalkapallokauden avauksessa Toijalan Pallon ensimmäisen maalin. Ensimmäisenä kohtasivat seitsemänvuotiaiden poikien joukkueet Toijalan Pallo-49:n Valkoiset ja Leki-futis. Eeleksen patsas pystytettiin Toijalan urheilukentälle kesällä 2015, ja Eeles muisteli tuolloin, kuinka urheilu-urallaan tiukoissa kilpailutilanteissa hänen silmiinsä nousi kuva Toijalan kentän toisella laidalla näkyvästä kirkon tornista, mikä näkyi aina täällä hyppypaikan takana. Palvelutarjontani ollessa laaja voin toimia aina asiakaslähtöisesti ja tarjota asiakkaan tarpeeseen aina parhaan ratkaisun. Kisojen tulokset voi katsoa Toijalan Vauhdin kotisivuilta kokonaisuudessaan. Topan ensimmäisen maalin teki Pete Heikkinen . Suunnittelen huolella ja teen työt kunnolla. 3000 metrin juoksijat kiittelivät juoksun jälkeen yleisön kannustusta – joka kierroksella oli kaikkia juoksijoita kannustettu koko etusuoran ajan, ja se oli tuntunut pitkästä aikaa todella hyvältä. Eeles Landström toivoi, että koronatilanteen jälkeen päästäisiin nopeasti normaaleihin oloihin ja urheilemaan ilman rajoituksia. www.lvitohtori.fi 040 749 2133 Palveluja ammattilaisilta URHEILU Pete Heikkinen teki Akaan jalkapallokauden ensimmäisen maalin Jukka Koskinen Jalkapallopelit alkoivat koronatauon jälkeen Akaassa tiistaina 9. Teen yli 10 vuoden kokemuksella kokonaisvaltaisesti lähes kaikkia LVIalan töitä, aina uuden kerrostalon lämmönjaon putkituksesta vanhan talon wc-pytyn korjaukseen tai talon LVI-tekniikan eriskummallisten pulmien ratkontaan. 3. Kisoissa oli hienosti aistittavissa koronakevään jälkeinen ilo päästä urheilemaan ja mittaamaan tuloskuntoaan. Eeles Landström sai urallaan voimaa ajatellessaan Toijalan urheilukenttää ja sieltä näkyvää kirkon tornia. Erityisen innokas olen tekemään vesitakka-, ilma-vesilämpöpumppuja maalämpöasennuksia sekä toteuttamaan hybridilämmitysratkaisuja. Hän tervehti yleisöä pienellä avajaispuheella ja muisteli lämpimästi lapsuutensa kotikentän herättämiä muistoja. Seiväshyppääjät eivät valitettavasti olleet tulleet kisaan mukaan, mutta Eeles ehti vaihtaa kuulumisia kentän laidalla tuttujen kanssa ja muistella menneitä. kesäkuuta Lastumäen tekonurmikentällä Toijalassa. Kisat ovat seiväshyppääjä Eeles Landströmin nimikkokisat.Seiväshyppääjä Eeles Landström (s. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 15 1. Hän on myös Suomen seiväshyppääjien Hall of Famen ensimmäinen seiväsmies vuodelta 2013. Voimme nyt todeta yleisurheilukesän alkaneeksi. Jukka Koskinen Eeles Landström saapui seuraamaan nimikkokisojaan Eeles Landström Games -kisat vietettiin Toijalan keskusurheilukentällä sunnuntaina 14.6.2020 lämpimän aurinkoisessa säässä. Mielikuva kirkon tornista siivitti onnistumisiin Eeles Landström haluaa luovuttaa nuoruutensa kotiseuralle Toijalan Vauhdille mitalikokoelmansa lukuun ottamatta arvokisamitaleita, jotka ovat Urheilumuseossa. Landström oli itse saapunut Espoosta seuraamaan kisoja paikan päälle ja sukuloimaan. Kovatasoinen kisa käytiin muun muassa miesten 100 metrillä, jonka voitti Ville Myllymäki Kankaanpään Seudun Leiskusta ajalla 10,75. Teen myös painovoimaisen ilmanvaihdon töitä ja ilmalämpöpumppuasennuksia. 2. Tämän lisäksi hän sai kunnian kantaa Suomen lippua sekä Melbournen että Rooman olympiakisojen avajaisissa. Asiakkaitani ovat yritykset ja yksityisasiakkaat Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella. Mukaan oli saapunut yli 100 urheilijaa pitkienkin matkojen takaa
040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. vakiovärit. 16 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. METSÄVUORI Akaa ja lähikunnat Puh. KODINKONEHUOLTO. listapituus 3200 mm. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. 044 347 7404 Kerro lukijoillemme • Keitä olette. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi JMN Autohuolto Oy puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. www.eijuska.fi P. 041 319 9311 P. www.actas.fi Suomen Asianajajaliiton jäsen KONEHUOLTO H. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi NUOHOUSPALVELU M. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. Avaimet . 040 160 7960 ark. p. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. • Kertokaa yrityksestänne. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME • HUOPAKATTONNE • KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN • VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA • VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 029 1700 356 W W W . Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 044 529 6618 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 040 518 6176 www.villiullakko.fi Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 ???????????. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi 0400 987 966 sari@allinapu.fi simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 JMN Autohuolto Oy puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Asianajaja Petri Tolppa p. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit ! • J J Trailer perävaunut p. (03) 543 3379 Palveleva tavaratalo Akaassa! ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13 Valkeakoski Talo liikennevaloristeyksessä www.koskinhammas.fi Löydät meidät myös Facebookista!. 040 589 0155 www.multicar.fi Heinäsuontie 2, 37830 AKAA Multi Car Oy Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A 3, 33100 Tampere Puh. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI MÖNKIJÄT, VENEET, PERÄMOOTTORIT MYYNTI JA HUOLTO -----------------------------------------------MÖNKIJÄ TRAILPARK OY (IDEAPARKIN VIERESSÄ) RUOKOSMETSÄNKATU 7B, 37570 LEMPÄÄLÄ PUH. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 8-16.30, p. Sarjoitukset . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi p. krs. Max. Neste Toijala Kurisjärventie 5 nestetoijala.. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. mukaan myös Ideapark, Business Park, 2. . Kerron mielelläni lisää. • Piano ym. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. OSTA VERKKOKAUPASTA akaanrengas.fi 040 831 1708 Taattua laatua oikeaan hintaan Uutuus Goodride Premium Grip SA37! Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Lukitukset Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Hämeentie 71, Toijala, p. 010 548 6060, 050 377 9860 Sop. Kysy lisää! 2 x 30 mm 25 e Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Kyrölä P. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 010 6664 100 Nimestä huolimatta olemme nykyään akaalainen yritys! • pihaja viherrakentaminen • pihakivetykset, altaat ja muurit • viheralueiden hoitotyöt www.tampereenviherrakennus.fi puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . F I ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Myös matot. Pyydä tarjous! Puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 040 509 5925 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa toijala@evidensia.fi Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 557 2458 VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station Kiinnostuitko. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Toimitusaika 1-3 vrk. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . Riihikuja 6, 37800 Akaa PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA Toijalan Pyörä TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. • Terveiset lukijoillemme Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Pesu avoinna joka päivä 22 asti. 040 126 1355 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 045 158 5530 MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. ?????????. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys
METSÄVUORI Akaa ja lähikunnat Puh. ?????????. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. (03) 543 3379 Palveleva tavaratalo Akaassa! ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13 Valkeakoski Talo liikennevaloristeyksessä www.koskinhammas.fi Löydät meidät myös Facebookista!. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. • Terveiset lukijoillemme Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Pesu avoinna joka päivä 22 asti. Myös matot. F I ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Sarjoitukset . Hämeentie 71, Toijala, p. 040 160 7960 ark. 040 589 0155 www.multicar.fi Heinäsuontie 2, 37830 AKAA Multi Car Oy Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A 3, 33100 Tampere Puh. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 040 557 2458 VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station Kiinnostuitko. Max. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit ! • J J Trailer perävaunut p. 041 319 9311 P. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Asianajaja Petri Tolppa p. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. • Piano ym. krs. Riihikuja 6, 37800 Akaa PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA Toijalan Pyörä TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. 010 6664 100 Nimestä huolimatta olemme nykyään akaalainen yritys! • pihaja viherrakentaminen • pihakivetykset, altaat ja muurit • viheralueiden hoitotyöt www.tampereenviherrakennus.fi puh. 044 529 6618 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi 0400 987 966 sari@allinapu.fi simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 JMN Autohuolto Oy puh. KODINKONEHUOLTO. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi JMN Autohuolto Oy puh. www.eijuska.fi P. Pyydä tarjous! Puh. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 040 509 5925 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa toijala@evidensia.fi Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. p. Kysy lisää! 2 x 30 mm 25 e Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 8-16.30, p. listapituus 3200 mm. 044 347 7404 Kerro lukijoillemme • Keitä olette. 045 158 5530 MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. vakiovärit. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. www.actas.fi Suomen Asianajajaliiton jäsen KONEHUOLTO H. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. . OSTA VERKKOKAUPASTA akaanrengas.fi 040 831 1708 Taattua laatua oikeaan hintaan Uutuus Goodride Premium Grip SA37! Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. 040 126 1355 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Toimitusaika 1-3 vrk. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME • HUOPAKATTONNE • KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN • VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA • VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 010 548 6060, 050 377 9860 Sop. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi NUOHOUSPALVELU M. 040 518 6176 www.villiullakko.fi Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 ???????????. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI MÖNKIJÄT, VENEET, PERÄMOOTTORIT MYYNTI JA HUOLTO -----------------------------------------------MÖNKIJÄ TRAILPARK OY (IDEAPARKIN VIERESSÄ) RUOKOSMETSÄNKATU 7B, 37570 LEMPÄÄLÄ PUH. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Kyrölä P. • Kertokaa yrityksestänne. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi p. Kerron mielelläni lisää. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 029 1700 356 W W W . listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Lukitukset Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Neste Toijala Kurisjärventie 5 nestetoijala.. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 17 Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Avaimet . T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . mukaan myös Ideapark, Business Park, 2
Hiljaisuuden rukouksen hetki klo 19 – 19.30 Kylmäkosken kirkossa. Monet asiat ovat selkiintyneet ja yksinkertaistuneet, mutta luottamus tulevaisuuteen on perustunut Jumalaan. 03 542 1172 / 0400 556 423 hautakivet@toijalankiviveistamo.fi Hautakiviä vuodesta 1929. Milloin sitä ei ole netistä seurannut, on televisio tarjonnut jumalanpalveluksen suoraan olohuoneeseen. TIEDOKSI: Jos ikäihmisten koronarajoitteita puretaan, voidaan diakonian tapahtumia toteuttaa elokuussa. 0400 838 486 MUISTOKIVI OY M. Sampo Kujala, Anne Laulajainen. Marja Karhu. Lämpimästi muistaen Kaija ja Timo Raija ja Kalle Jani ja Susanna Martti, Laura ja Eevi Elina ja Yassine sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Arthur Laura perheineen Anu perheineen Jukka perheineen Tiina perheineen Lea, Leena ja Pertti sukulaiset ja ystävät HAUTAKIVET Kaiverrukset Puh. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Kirkkoherranvirasto avoinna 22.6. Heikki Toivio, Johanna Hytönen. Paitsi keskikesän juhla, juhannus on myös kirkollinen juhla. AKAA Keskikesän juhla K evät on vaihtunut kesäksi ja aivan kohta on juhannus. 350,Kiitos Karpinmäen palvelukodille hyvästä hoidosta. Viime aikoina on tullut selväksi, ettei mitään tapahdu, ellei Jumala suo. Ei mitään hätää – maailma kyllä pysyy pystyssä juuri niin kauan kuin on tarkoituskin. Messu klo 10 Akaan kirkossa. 26.7.1936 Muolaa k. ja 12.7. Jumalan luomistyöhön kuuluu se, että Jumala on luonut maailman, kasvit, eläimet ja jopa bakteerit ja virukset. Johannes Kastaja oli Jeesuksen serkku, joka kastoi Jeesuksen. Rakkaamme Harri Antti Juhani POUTANEN s. Kirkkohistoriasta olen lukenut, että seppä Högman sanoi Paavo Ruotsalaiselle: "yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen." Toivo ja tulevaisuus on Jeesus Kristus, myös tänä juhannuksena ja kesän tulevissa rippikouluissa.Iloista, aurinkoista kesää ja Taivaan isän siunausta sinulle. Ehkä viime aikoina on ollut enemmän aikaa rauhoittumiselle ja Jumalan kohtaamiselle, kun ei ole oikein päässyt matkustamaan, harrastuksiin tai kulttuuritapahtumiin. Kirjoittaja on Akaan seurakuntapastori. HUOM. alkaen maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10-13. Urkuvartti klo 12 Kylmäkosken kirkossa. Messu Kalvolan kirkossa sunnuntaina 28.6., 5.7. Jaana Hellevaara ja Marja Karhu. Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä, on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. Su 21.6. Johannes Kastaja kehotti ihmisiä tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumiin. Pe 26.6. Ti 23.6. 22.5.2020 Akaa Harjun takana, missä kohtaavat taivas ja ruis odottaa taivaanrantaan ankkuroitu laiva. Tero Kuparinen, Marja Karhu. Taipuu täysinäinen tähkäpää, työ ja muistot jälkeen jää. Jumalan luomisyöhön kuuluu myös se, että Jumala pitää luomansa maailman elossa. Ke 24.6. Elinan uurna lasketaan Vieremälle myöhemmin. Leinonen s. Sanajumalanpalvelus klo 14 Rimmin rukoushuoneella. Lämmin kiitos osanotosta ja kiitokset kaikille Elinaa hoitaneille. 18 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Rauli Helenius PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Akaa 040 687 3640 • Valkeakoski 040 584 1953 • Päivystys 0400 642 355 Rakkaamme Laina Elina HARTIKAINEN o.s. 9.9.1933 Vieremä k. www.akaanseutu.fi. Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit Edulliset täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT hautauspalvelulempäälä.fi • p. Keskipäivän hartaus klo 12 Kylmäkosken kirkossa. Rakkaamme Sirkka Liisa KANTOLA o.s. Mika Juppala (muuttunut tieto), Anne Laulajainen. poikkeuksellisesti klo 13. TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY w w w . Yksi suuri ilonaihe tässä kesässä on se, että kaikki rippikoulut voidaan pitää. 8.7.1945 Tampere k. 19.5.2020 Akaa Elon päivä iltaan kallistuu, sato kypsä maahan painautuu. Nyt alkaa näyttää siltä, että elämä palaa normaaleihin rutiineihin. Me asetumme ikävään kuin paikoillemme. Kuollut: Sirkka Liisa Kantola 93 v, Milva Maija Salonen 78 v, Harri Antti Juhani Poutanen 74 v. Lämmin kiitos Attendo Peltolalle äidin hyvästä hoidota. Turén * 25.3.1927 Akaa † 22.5.2020 Akaa Keväiset lauhat tuulet hänet mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Kiittäen ja rakkaudella muistaen Raija Essi perheineen Erkki ja Arja Vilho ja Arja Esa perheineen Kai perheineen Marie perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Iltamessu Kalvolan kirkossa klo 17. f i Rakkaamme Veikko Kalevi INKINEN s. Kipinä-kuoron konsertti Viialassa on peruttu. Tällä kertaa nostan Johannes Kastajasta esiin yhden asian. Kalenterin seuraaminen ja viikkorytmissä pysyminen on ensisijaisesti perustunut sunnuntaiseen YouTube-jumalanpalveluksen seuraamiseen. Veljeä, enoa ja setää kaivaten Raija ja Reijo Mari ja Ari-Pekka Minna ja Sven Marko Unto ja Riitta Jaana ja Heikki perheineen Jarkko ja Johanna perheineen Kirsimaaria ja Petri perheineen Siunaus toimitettu 6.6.2020 läheisten läsnä ollessa. Su 28.6. Juhannusta vietetään Johannes Kastajan muistoksi. Lämmin kiitos osanotosta. Jari Turunen, Marja Karhu. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset Hauta-arkut alk. Parannuksen teko on mielenmuutosta, kääntymistä itseriittoisuudesta Jumalan puoleen. 24.3.2020 Valkeakoski Kun muistelemme yhteisiä teitä, kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä. Tero Kuparinen. Kuollut: Janne Juha Vihtori Vaahtera, 44 v. Juhannus on keskikesän juhla, jolloin iloitaan monin tavoin Jumalan luomakunnasta. Kesähartaus klo 18 Akaan kirkossa. Kohdatessaan Jumalan ihminen muuttuu. Kesähartaus klo 18 Akaan kirkossa. t o i j a l a n k i v i v e i s t a m o . Jumalanpalvelukset: La 20.6. Ajattelen, että ilman Jumalaa, kirkkoa, Raamattua ja rukousta elämästä puuttuisi jotain hyvin oleellista. Korona-ajan alkaessa näytti siltä, että ahdistus valtasi monen ihmisen mielen. Oli tärkeää, että monessa kirkossa oli sunnuntaisin jumalanpalvelus, jossa rukoiltiin yhteisten asioiden puolesta ja pyydettiin viisautta peräti omituiseksi muuttuneessa tilanteessa. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Su 21.6. Monet ennalta suunnitellut tapahtumat ovat peruuntuneet ja suunnitelmien päivämäärät muuttuneet moneen kertaan.Tämän kaiken keskellä on kuitenkin ollut turvallinen olo ja luottamus tulevaisuuteen. KALVOLA Ke 17.6. Messu Kalvolan kirkossa klo 13
Kehitysjohtajana toimii Mika Lappalainen ja hallituksen puheenjohtajana on Pasi Kivimäki. Hallituksen puheenjohtaja Pasi Kivimäki teroittaa, että niin yrityksissä kuin julkishallinnon toimijoissa tulevaisuuden pähkinöiden pureskeleminen tarkoittaa aina jonkinlaiseen tuntemattomaan ja vieraaseen hyppäämistä. Läpivedetty projekti hitsaa tekijät yhteen. – Kokemuksesta tiedämme, että liian monessa yrityksessä ja julkisorganisaatiossa kompastuspiste on juuri tuossa käyttöönottovaiheessa. Matti Pulkkinen. Muutosja uudistumistarve haastaa kaikkia. – Se on koko asian pihvi! Kivimäki muistuttaa, että Suomen elinkeinoelämällä ja julkisella sektorilla on vain voitettavaa nykyistä parempien käytänteiden sekä innovaatioiden ja keksintöjen hyödyntämisessä. – Säikähdin hirveästi. Henkilö ei uskaltanut sanoa nuorisojoukolle mitään, koska pelkäsi joukon käyvän päälle. Yhteenliittymässä syntynyt Kumura Oy korostaa strategian ja sen toteuttamisen tärkeyttä. Ensimmäiseksi tehdään perusteellinen pohjatyö eli valmistelu. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 19 PIRKANMAA Nuoret yrittivät koskettaa liikkuvaa junaa Toijalan asemalla Tarja Antola Nuorten vaarallinen leikki Toijalan asemalaiturilla sai silminnäkijän soittamaan viime viikon torstaina hätäkeskukseen. – Strategia sitouttaa jokaisen organisaation kaikki lenkit. Tunnistetut heikkoudet ja ongelmat pystytään ratkaisemaan, kun ne on kohdattu ja tunnistettu yhdessä. Ajattelumalli ”teen ensi kerralla” tai ”aletaan toden teolla ensi kuussa” ovat hyvin tuhoisia. Suomen kasvukäytävän alueella on noin 50 prosenttia maamme kaikista työpaikoista. Lisäksi sillä on merkittävä joukko alihankkijoita ja kumppaneita. Se peilaa niin henkilöstöä, tekemistä kuin kulttuuria että perinteitä. Suomalaisen projektijohtamisen kärkeen kuuluneet Digioiva Oy, Kumura Oy ja Pasaati Oy toimivat maamme kasvukäytävässä. Hän arvioi huutelijoiden olleen noin kymmenvuotiaita. – Hyvä strategia on aina tekijöidensä näköinen. Käytävällä harjoitetaan vahvaa tutkimus-, kehitysja innovaatiotoimintaa. Kivimäen mukaan olennainen vaihe on tarjota ja antaa tukea jokaiselle ihmiselle, jota muutokset ja uudistukset koskevat. VR:n vahingonkorvausvaatimukset voivat pahimmillaan olla kymmeniä tuhansia euroja, jos jotain tapahtuu, Järvinen toteaa. Suomen kasvukäytävään on syntynyt projektijohtamiseen keskittynyt yhtiö Kumura Oy, joka yhdistää pirkanmaalaisen Pasaati Oy:n, uusimaalaisen Digioiva Oy:n sekä keskisuomalaisen Kumura Oy:n huippuosaamisen. – Tällainen organisaatio pystyy ennakoimaan kulloinkin eteen tulevan uuden tilanteen. – Käyttöönotossa, uuteen siirtymisessä on investoitava riittävästi, resursoitava tarpeeksi ja arvostettava tekemistä. Kivimäki herättelee, että monissa hankkeissa yritykset ja organisaatiot pystyvät tekemään perustyötä, mutta loppurutistus strategioineen ja sen jalkaannuttamisineen ontuu, horjuu ja jää vaiheeseensa. Olennaista on voimavarojen hakeminen ja valjastaminen. – Tuntuu niin oudolta, että sen ikäiset käyttäytyvät niin. Kysymys on ihmisten johtamisesta Vaikka aikamme ja maailmamme vannoo digitaalisuuden nimeen, on ihmisellä aina keskeinen paikkansa kaikessa tekemisessä. Henkilö kertoo kohdanneensa alaikäisten epäasiallista käytöstä, suunsoittoa ja härnäävää käytöstä myös istuessaan kahvilan edustalla Toijalassa. Projektijohtaminen perustuu kokemukseen Maailma on jatkuvassa ja voimakkaassa liikkeessä. Käytävällä tehdään liki 50 prosenttia maassamme toimivien yrityksien liikevaihdosta. Yhdessä tekeminen sitouttaa. – Arkea siis on, ettei yrityksessä tai julkisessa organisaatiossa ole omaa huippuasiantuntijaa, projektipäällikköä, joka voisi viedä hankkeen tuloksellisesti maaliin. Kivimäki herättelee, että strategia voi olla hienosti kaikkien sääntöjen mukaan valmistettu, mutta se jää täysin arvottomaksi paperinipuksi tai bittikasaksi jonkin kovalevyn nurkkaan, jos sitä ei valjasteta ja oteta jämäkästi käyttöön. Kun henkilö pääsi hissiin, yksi nuorista potkaisi hissin oveen. Siinä käy sellainen hujukin, että se voi tempaista mukaansa. Toimitusjohtajana on Mikko Saastamoinen. Niin myös kaikissa strategioissakin.– Strategian onnistuminen juontaa loppumetreillä siihen, että ihmisiä johdetaan täysin oikein, Pasi Kivimäki linjaa. Nuoret ovat toki kokoontuneet siellä ennenkin, mutta tuollainen pelleily tuntui hirveältä. – Se näytti tosi vaaralliselta. Suomen pärjääminen ja edistyminen nojaa niin elinkeinoelämän kuin julkishallinnonkin suhteen punnitussa tulevaisuustyössä. Nuoria oli kymmenkunta, poikia ja tyttöjä. Strategian tekemisessä on kolme päävaihetta. Nuoret olivat aggressiivisen oloisia. Imu voi vetäistä junan alle, vaikka se ei olisikaan tarkoitus. Henkilö kertoo nuorten yrittäneen koskettaa liikkeelle lähtenyttä junaa ja painaneen oven avausnappia. – Kiteytetysti tavoitteena on totutun toimintamallin muuttaminen. Kasvukäytävä ohjasi projektijohtamisen ammattilaiset yhteen Korkeatasoinen strategia ja sen oikea-aikainen ja jämpti käyttöönottaminen turvaa niin yrityksien kuin julkisten organisaatioiden menestymisen. Hissin nappeja myös paineltiin ja yritettiin saada hissi tulemaan takaisin. Juna oli matkalla Helsinkiin noin puoli seitsemän aikaan torstai-iltana. Siinä määritellään yhteisesti tavoitteet, aikataulut sekä talousarvio. Ylipäänsä siitä säteilee ulospäin myönteisiä asioita, Kivimäki listaa. Kivimäki on vakuuttunut siitä, että muun muassa megatrendin, digitalisaation kiihtyvä levittäytyminen ja laajentuminen koko ajan uusille alueille lisää merkittävästi projektijohtamisen arvostusta ja hyödyntämistä.– Työsarkaa ja hedelmällistä maaperää on kaikkialla Suomessa. Kivimäki ironisoi, että valtiovallan 14 viime vuoden ajan pallottelema sosiaalija terveydenhuollon uudistus on konkreettinen esimerkki yhteiskunnallisesta pullonkaulasta, joka olisi saatava kansallisen edun nimissä kestävään toteutukseen. Projekti ja strategia ovat termejä, joihin sisältyy hyvin paljon kielteistä ajattelua sekä suhtautumista. Organisaatio on myös elinvoimainen ja innostava. Organisaatio on pioneeri, se auraa uutta tietä. Strategiaosaaminen nykyistä vahvemmaksi Pasi Kivimäki painottaa suunnitelmien käyttöönoton merkityksellisyyttä. Siksi toimimme valtakunnallisesti. Pirkanmaalaisen Pasaati Oy:n entinen toimitusjohtaja ja uutukaisen Kumura Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pasi Kivimäki korostaa, että projektijohtaminen on koko ajan tärkeämmässä osassa niin kotikuin ulkomarkkinoilla toimivien yritysten kuin suomalaisen yhteiskunnan rattaiden pyörimisestä vastaavien elinten kehittämisessä. Kivimäki sanoo, että projektijohtamisessa Kumura antaa asiakkaalleen projektipäällikön, it-arkkitehdin, tuoteomistajan, määrittelijän ja hankejohtajan – tapauskohtaisesti oikeanlaisen tiimin. Toinen vaihe johdattaa projektin käynnistämiseen. Mistä tunnistamme yrityksen tai julkisen organisaation, joka toimii laadukkaan strategian turvin. Kun ihmisiä ei ole sitoutettu ja kun uusien käytänteiden käyttöönottoa ei valvota, ihmisillä on tapana siirtää asioiden aloittamista ja toteuttamista. Liiketoimintaympäristö ja toimintaympäristö on tunnettava tarkasti. Se on hereillä ja valmiina toimimaan. – Junat ovat tänä päivänä niin äänettömiä, että ei välttämättä huomaakaan, että ohi pyyhältää vielä toinenkin juna. Hän jatkoi asemalaiturilta hissillä asematunneliin, josta soitti hätäkeskukseen. Niiden osuus on peräti noin 60 prosenttia koko maan vastaavasta toiminnasta. Kun hanke viedään maaliin ja sen tulokset näkyvät, ihmiset innostuvat, viihtyvät ja kokevat työniloa. Näin opitaan tunnistamaan esimerkiksi täysin uudet kilpailutekijät. Leikki voi johtaa korvausvaatimuksiin Rikoskonstaapeli Jukka Järvinen Valkeakosken poliisista kehottaa vanhempia keskustelemaan nuorten kanssa asemalaiturilla leikkimisen vaaroista. Sen lempääläinen hallituksen puheenjohtaja Pasi Kivimäki muistuttaa, että maamme kasvukäytävässä toimii valtaosa kehitysja kasvuhakuisista yrityksistä sekä laaja joukko tulevaisuusorientoituneita julkishallinnon toimijoita. – Projektin toteutuksen on oltava ketterä. Arkitodellisuudessa ne ovat avaimia elinkeinoelämän ja julkishallinnon ennustettavaan, vakaaseen ja uudistuskykyiseen toimintaan. Kumura Oy työllistää tässä vaiheessa 20 työntekijää. Sokerina pohjalla eli kolmantena on konkreettinen toteuttaminen, eli aletaan elää arkea ja elämää viitoitetulla tavalla tehden asioita eri tavalla kuin ennen. Tämän johdosta uraa on aurattava määrätietoisesti ja tavoitteellisesti. – Koin kansalaisvelvollisuudekseni ilmoittaa asiasta.Hissiin päästäkseen henkilö siirsi jalallaan oven edessä ollutta potkulautaa, jolloin yksi nuorista kielsi häntä potkimasta lautaa. Jos junaliikenne joudutaan keskeyttämään tai raiteille laitetaan jotain, saattaa kyse olla vahingontekorikoksesta. Kaikki kehitystoimet vahvistavat pärjäämistä, taloudellisesti kestävää toimeliaisuutta. Matti Pulkkinen Pirkanmaalainen Pasaati Oy, keskisuomalainen Kumura Oy ja uusimaalainen Digioiva Oy ovat lyöneet hynttyynsä yhteen muodostaen valtakunnallisesti kiinnostavan ja merkittävän projektijohtamisen yhtiön. Yhteenliittymän ansiosta uusimuotoinen Kumura Oy tarjoaa asiakkailleen suuren joukon eri toimialojen huippuasiantuntemusta. Näiden kovan luokan osaajien harteilla on koko projektin eteenpäin vieminen ja konkreettinen toteuttaminen. Samalla etsitään ja sovitaan toimintaketjut, jotka johdattavat tavoitteisiin. Kullanarvoinen taito on osata katsoa omaa hiekkalaatikkoa ulkopuolisen silmin
Akaassa on käynnistymässä laajuudeltaan merkittäviä talonrakennushankkeita, kuten Viialan 750 oppilaan yhtenäiskoulu, liikuntahalli sekä keskuskeittiö. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla puh. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 29 e • 6 kk 54 e • 12 kk 97 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. 270 € +vesi 20 € . P. Akaan kaupunki on savuton työnantaja. Lisäksi valmistelussa on Toijalan kouluverkon tulevat ratkaisut. Haemme tehtävään reipasta ja oma-aloitteista henkilöä. Pahoittelemme purkutyöstä aiheutuvaa häiriötä. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Oona Eskeli 044 347 7403 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. 33,5 m² hinta n. Tehtäviisi kuuluvat talvija kesätöihin osallistuminen, töiden organisointi, yhteistyökumppaneiden kanssa toimiminen ja tiimien esimiestyöt. Maria Annetaan vuokralle YKSIÖ Viialan keskustasta hissitalosta "Vanhusten ja eläkeläistentalo" n. Kuulutus päätöksestä on julkaistu Akaan kaupungin verkkosivuilla 17.06.2020, jolloin tiedoksisaannin päätöksestä katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisusta eli 24.06.2020. Työssä tarvitset C-kortin. 040 335 3286 Akaassa 17.6.2020 Akaan kaupunki Tekninen toimi Katso lisää: akaa.fi Pääväylien varrella sijaitseva Akaa on noin 17.000 asukkaan aktiivinen, hyvinvoiva ja kasvava kaupunki Tampereelta 40 km etelään. Vapaamuotoiset hakemukset liitteineen osoitetaan Akaan kaupungin tekniselle johtajalle ja toimitetaan 31.7.2020 klo 15.00 mennessä ensisijaisesti www.kuntarekry.fi kautta tai sähköpostitse tekninentoimi@akaa.fi Lisätietoja antaa: Tekninen johtaja Jaana Koota p. Heti vapaa. Rakennushankkeiden eteenpäin viemiseen ja laadukkaan lopputuloksen varmistamiseen tarvitsemme oma-aloitteista ja osaavaa henkilöä määräaikaiseen työsuhteeseen hankkeiden toteutukseen 31.8.2023 asti. Purku-urakoitsijana toimii Mevaset Oy ja työn valvojana toimii WSP Finland Oy. TIIMINVETÄJÄ Tehtävässä huolehdit rakennetun kaupunkiympäristön kunnossapidosta tiiminvetäjänä. Valkeakoski 17.06.2020 Valkeakoski Valkeakosken kaup MYYDÄÄN VUOKRALLE TARJOTAAN UUTTA PERUNAA Viialan torilla torstaina 18.6. Osallistut rakennetun kaupunkiympäristön kunnossapitotöihin, joita ovat katuverkoston talvija kesätyöt, viheralueiden hoitotyöt sekä liikuntaja vapaa-ajanpaikkoihin liittyvät ylläpitotyöt. Ulkoaluetyöntekijältä edellytetään tehtäviin soveltuvaa koulutusta infra-, liikuntatai viheralalta ja alan työkokemusta. 010 584 4170 (ark. 9-12.30 ja 13-15) PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Päätös on nähtävillä 17.06.2020-24.07.2020 Valkeakosken kaupungin internetsivuilla osoitteessa http://valkeakoski.ktweb.fi/. Tiedustelut Lari Gröndahl 0500 743 692 Toijalassa KT 2 h +kk hyvä sijainti. 044 347 7404 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 Mainosten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Eduksesi luetaan koneiden ja laitteiden käyttö sekä huolto-osaaminen. Valitun henkilön on ennen työsuhteen vastaanottamista esitettävä todistus terveydentilastaan. Akaan kaupunki on savuton työnantaja. Kokemus kunnallishallinnosta katsotaan eduksi. Täytä hakemuksesi sähköisesti www.kuntarekry.fi ohjelman kautta 3.7.2020 klo 15.00 mennessä. Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. 20 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Pääväylien varrella sijaitseva Akaa on noin 17.000 asukkaan aktiivinen, hyvinvoiva ja kasvava kaupunki Tampereelta 40 km etelään. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on talonrakennustekniikan ylempi AMKtutkinto tai sitä vastaava aikaisempi tutkinto sekä laaja kokemus vastaavien talonrakennushankkeiden hankesuunnittelu-, valvonta – ja rakennuttamistehtävistä. 040 335 3517, jaana.koota@akaa.fi Katso lisää: akaa.fi HIRVIALHON KOULUN PURKUTYÖT ALKAVAT Hirvialhon koulun purkutyöt alkavat 1.7.2020 ja valmistuvat 31.10.2020 mennessä. AKAAN KAUPUNKI HAKEE TALONRAKENNUSHANKKEIDEN RAKENNUTTAMISPÄÄLLIKKÖÄ Akaan kaupunki / Tekninen toimi hakee rakennuttamispäällikköä vastaamaan mielenkiintoisten talonrakennushankkeiden rakennuttamisja valvontatehtävistä. 040 335 3274 kaupunginpuutarhuri Heli Laine puh. 040 581 4710 Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 KESÄRENKAAT Hankook 195/ 65/15 295 e 205/55/16 315 e 225/45/17 430 e Linglong 196/65/15 230 e 205/55/16 250 e 225/40/18 295 e ILMASTOINTIHUOLTO MYYDÄÄN KUULUTUKSIA Akaan Seutu myös Facebookissa. Tehtävässä menestyäksesi sinulla tulee olla aikaisempaa tietämystä ympärivuotisesta kunnossapidosta ja hyvät tiiminvetäjän taidot. Työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Tekninen toimi Katso lisää: akaa.fi MAA-AINESLUPA VALKEAKOSKI Asiantunnus, diaari: 2019-466-MAA Luvanhakija: Ikkala Trade Oy Kurisjärventie 327, 37800 AKAA Valkeakosken kaupungin rakennusja ympäristölautakunta on käsitellyt kokouksessaan 11.06.2020 § 44 kohdalla Ikkala Trade Oy:n maa-aineslain 4 §:n mukaisen maa-ainesten ottamishakemuksen sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen lupahakemuksen louhintaan ja murskaukseen Akaan kaupungin Pätsiniemen kylässä tiloilla Korkeanlaenmaa 020-4044-95 ja Taka-Rautala 020-404-4-174. Tehtävän palkkaus määräytyy teknisen henkilöstön työehtosopimuksen mukaan. Päätöstä koskevat asiakirjat säilytetään Valkeakosken kaupungin kaupunkisuunnittelun toimistossa (ympäristönsuojelu) osoitteessa Sääksmäentie 2, B-osa. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Henkilöstöä kaupungin palveluksessa on noin 1.050. Päätökseen voi siis hakea muutosta viimeistään 24.07.2020 klo 16.15 mennessä valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen, PL 204, 6501 Vaasa tai sähköpostilla vaasa.hao@oikeus.fi. Lisätietoja antaa kunnossapitopäällikkö Jukka Palonperä puh. ULKOALUETYÖNTEKIJÄ ALUEIDEN KUNNOSSAPITOON Akaan kaupungin alueiden kunnossapito hakee ulkoaluetyöntekijää. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Vaasan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Henkilöstöä kaupungin palveluksessa on noin 1.050. alv 10%. 040 335 3273 ja liikuntapaikkamestari Petri Elo puh. Työ alkaa sopimuksen mukaan
Valmistuneita Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi KOKOUKSIA Rantakansan vesialueen osakaskunnan YLEINEN KOKOUS pidetään heinäkuun 2. Loppuviikkoa ja juhannusta kohti kuljettaessa sää kuitenkin viilenee. 044 277 2521 www.a-duo.fi KIRPPUTOREJA TETEKA / KIRPPUTORI PARKKI Keskuskatu 45, Viiala Pöytävuokra 7 pv 25€, 14 pv 46€, 28 pv 65€ P. Ensimmäisenä päivänä joukkueet pelasivat ns. Turnaus oli koko maata käsittävä ja tarkoitettu TUL:n jäsenseuroille. Hellepäiviä tiedossa Tämän viikon keskivaiheilla saadaan taas hikoilla oikein olan takaa, sillä tästä päivästä perjantaihin kestävän hellejakson aikana lämpötila pysyy 24–30 asteen vaiheilla. Turnauksen aikana pelattiin kaikkiaan 292 ottelua. 65 ilmoittauneesta joukkueesta saapui ottelupaikalle 57, pelaajia oli mukana kaikkiaan 520. Leikkiä voi pelata myös siten, että väriä etsitään muista leikkijöistä. Valpas vei kisajärjestelyt mallikkaasti läpi – suurempia kommelluksia ei sattunut missään vaiheessa, vaikka tilanne varmaan ajoittain vaikuttikin kaoottiselta, kun 16 kentällä oli yhtäaikaa peli käynnissä. Pauliina Lotta Emilia Viik on valmistunut Laurea-ammattikorkeakoulusta rikosseuraamusalalta sosionomiksi (AMK). Hoitokunta TYÖSUORITUKSIA SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 Kylmätekniikka Lämpöpumput Keskuskatu 11, 37830 Akaa Puh. Leikkijät etsivät kyseisen värin omista vaatteistaan tai varusteistaan ja koskettavat sitä. kesäkuuta. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 21 Tiistaina 17. Ritvalan Helkajuhlassa oli Toijalasta näytelmä ja purpuriesitys, Pispalan Sottiisissa esiintyi lauluryhmä Sommelo ja pari Vesa Villanen – Erja Salonen ylti sottiisikilvassa diploomiin. Vuosien mittaan Satahäme Soi-juhlien eteen suoritetusta työstä luovutettiin juhlaviirejä, jonka Toijalasta saivat Liisa ja Niilo Villanen. Tällöin kosketetaan toista leikkijää. Samalla ukkossateiden mahdollisuus kasvaa, paikoin voi tulla hyvinkin rankkoja sateita. Toijalan Nuorisoseura Satahäme Soi-juhlilla Toijalan Nuorisoseuran harrastustuloksia on ollut runsaasti näytteillä suurissa nuorisoseuratapahtumissa. 1980 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Urho, torstaina Tapio, perjantaina Siiri, lauantaina juhannuspäivä, Suomen lipun päivä, Into, sunnuntaina kesäpäivänseisaus, Ahti, Ahto, maanantaina Paula, Pauliina, Liina ja tiistaina Aatu, Aatto, Aadolf. Suurin hoitopaikkojen lisäys tapahtuisi suunnitelman mukaan vuonna 1984, jolloin saataisiin kokopäiväpaikkoja lisää 12 ja osapäiväpaikkoja koululaisille 20. Kun väri on löydetty, ohjaaja huutaa uuden värin. Kosketa väriä Ohjaaja antaa ohjeen, esimerkiksi ”kosketa keltaista”. Leikkiä voi vaikeuttaa ottamalla mukaan ohjeen koskettaa väriä tietyllä kehonosalla, esimerkiksi jalalla. Tiedot valmistuneista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen toimitus@akaanseutu.fi Kesän leikkejä Kosketa väriä -leikkiä voi leikkiä monellakin eri tavalla ulkona ja sisällä. Satahäme Soi-juhlilla viime viikonvaihteessa seura oli mukana 60 esiintyjän voimin. Laadittu ja tarkastettu pöytäkirja pidetään asianosaisten nähtävillä 9.-23.7.2020 Akaan kaupungin neuvonnassa, Myllytie 3, 37800 Akaa. Koululaisille päiväkoti vuonna 1984 Toijalan kaupungin viisivuotis-päivähoitosuunnitelmassa ei ole viime vuoteen verrattuna tapahtunut suurempia muutoksia. 040 588 0642 • Tervetuloa! Suvi Tuulia Sillanpää on valmistunut Hämeen ammattikorkeakoulusta (HAMK) sosiaalija terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutuksesta sosionomiksi (ylempi AMK) 12. kesäkuuta Toijala-Lentis mallikkaasti läpi Toijalan Valpas järjesti viikonvaihteessa ”Toijala-Lentis” turnauksen Matinpuiston kentällä. päivä 2020 klo 18.00 alkaen Ellilän Kievarissa, Tyriseväntie 20, 37800 Akaa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä käsitellään Terisjärven uomien mahdollinen ruoppaus. karsintasarjan, joissa määräytyivät seuraavan päivän ottelujärjestykset sijoitusten perusteella. Leikkiesittelyt: Leikkipankki Leena Nyysti Ilmoita vauvauutiset Akaan Seudussa toimitus@akaanseutu.fi. Janne Johannes Mikkola on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta rakennusja yhdyskuntatekniikan insinööriksi (AMK)
Edelleen suositellaan, että riskiryhmiin kuuluvat välttävät kontakteja. Voimistellaan yksin tai pienessä ryhmässä jonkun kotona. Ke 17.6. 18.00 Ke 30.9. Kesäboccia jatkuu Rasin kentällä tiistaisin klo. 17.30 Jari Laihialla Pohjoinen Tarpiantie 23, 37830 Akaa. Palvelun voi tilata tai kysyä lisätietoja puhelinnumerosta 050 3498976 (Jukka Virtanen) tai sähköpostiosoitteella viiala@lions.fi SPR Akaan Osasto Osaston kevätkokous. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa käsitellään puheenjohtajan valinta. Tervetuloa! SPR:n Akaan osaston hallitus Toijalan Moottorivenekerho ry Kekkäsaaren vuokramökki. Viialan Eläkkeensaajat ry Jäpät Järjestöpäiviä. Toimikunnan työhön ovat ehdolle lupautuneet ja ehdokkuutta harkitsevat sekä muut aktiivit tai kiinnostuneet tervetulleita! Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Tule mukaan ja vahvista lihaskuntoasi. saunaa sekä kerhon jäsenille että ulkopuolisille henkilöille. Sinikka pitää eriLempäälän Seudun Samoojat ry Retki Rapolanharjulle. Ti 9.6. Himoksella ei pidetä, EKL:n hallituksen päätöksellä. To 10.9. 10.00. Maijalta saat myös lisätiedot retkestä. Ke 1.7. Tervetuloa harjoittelemaan reserviläisen perustaitoja ampumista omilla tai yhdistyksen aseilla. 18.00 Toimitila Syke. To 18.6. Liikunta on etäohjattua ja olet suorassa yhteydessä ohjaajaan. 18.00 Viialan Työväentalo. Ma 15.6. Kekkä-saari. Ke 24.6. Kulku omilla autoilla. Ilmoittautuminen Maijalle sähköpostiin maija.kiviranta@kolumbus.fi tai puhelimella 0400943212. Mukavaa kesää Viialan Pyry ry Kevätkokous. koiskirppispäivän yhdistyksemme jäsenille 1.7.2020 klo 12 16. Ruskeekiven ampumarata löytyy Kurisjärventietä n.8km Riisikkalaan päin ja merkki oikealle Ruskeekivi, sen jälkeen tie oikealle ja olet perillä. Oikaisun hinta normaalikokoiselle suorakaiteen muotoiselle hautakivelle on 80 e, kiven pesun 30 e ja reunakivien oikaisu 20 e / kpl. Lions Club Viiala ry Hautakivien oikaisupalvelu tauolla. Akaan Vasemmistoliitto ry Vaalitoimikunnan kokous. Ke 17.6.2020 klo 18 Viialan Työveäntalo. Viialan Pyry ry. Lähde mukaan! Soita Paula 044 0660 603 Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Erikoiskirppispäivä. Aurinkoista juhannasta kaikille. Toijalan Moottorivenekerho vuokraa Kekkä-saaressa olevaa mökkiä ja Toijalan seudun reserviläiset Ampumaharjoitukset. Tehdään helppoja lihaskuntoa vahvistavia liikkeitä oman kunnon mukaan. Kalenteri, josta näkee varaustilanteen, löytyy kerhon nettisivulta: www.saunalahti.fi/ tmvk Varaukset ja lisätiedot numerosta: 041 7503073.. 12.00 Voipaalan taidekeskus, Sääksmäki. Haapsamon Maalaiskirppiksellä Haapsamontie 137. La 27.6. Koronaepidemiatilanteesta johtuen perinteinen Mäntymäen vanhainkotivierailu joudutaan perumaan torstaina 18.6. Aiemmasta poiketen tilaisuudessa ei ole tarjoilua. Painoi mieltä huoli tai mikä vaan murhe, keskusteluapua on saatavilla yötä päivää. Harjoituksissa paikalla on aina asevastaava, joka tarvittaessa opastaa ampumista. Omassa kodissasi etälaitteen (tabletin) avulla. Akaan seudun mielenterveysseura ry Kriisipuhelin auttaa. Haemme mukaan ikäihmisiä (n. Ke 3.6. Ke 17.6. Keväällä meiltä tilatut hautakivien oikaisut ja pesut on tehty. Samoillaan Rapolanharjulla riittävät etäisyydet toisiimme huomioiden. Koronatilanteen salliessa käynnistämme toimintaamme elokuussa. Tukihenkilö auttaa aloittaessasi liikuntaa. Vuokrahinnat: 20-50 e/vrk. Pahoittelemme tilannetta, toivotamme kuitenkin kaikille hyvää juhannusta ja lämmintä kesää pidetään huolta toisistamme. Kriisipuhelin auttaa 24 h 09 2525 0111. 22 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu Hyvän olon juhannuksen aikaa ja virkistävää kesää! Maakunnan Matti Palataan yhteisiin asioihin elokuun alussa! Näkemisiin ja kuulemisiin! Akaan Seudun Invalidit ry Odotusten aikaa. Elinvoimaa nettisivuilla uusia tallenteita esim. 75-v). Ke 9.9. Harjoitukset on aina keskiviikkoisin klo 18.00 alkaen. Esillä sääntömääräiset asiat! Tervetuloa! Viialan Työväenyhdistys ry Työväenyhdistys. Yhdistyksemme tukihenkilö toimittaa halukkaille laitteen ja sen opastuksen. 18.00 Vanhainkoti. Ke 30.9. Kokoonnutaan keskustelemaan ja koordinoimaan kuntavaalikampanjaamme 2021. Syksyllä alkaa Voimaa etäjumpasta -hanke. Rajaniemen lomakeskus Virroilla on avannut ovensa Kesäkuussa. 12.00 16.00 Haapsamon Maalaiskirppis. 18.00 Ruskeekiven ampumarata. Jatkamme syksyllä hautakiven hoitopalvelua kaikilla Akaan seurakunnan hautausmailla oikomalla kallistuneita ja pesemällä sammaloituneita hautakiviä omaisten pyynnöstä. Turvavälein ja käsihygieniasta huolehtien SPR:n Akaan osaston kevätkokous pidetään osaston toimitilassa Sykkeellä, Valtatie 9. Päivät siirretään järjestettäväksi vuonna 2022 Joensuussa pidettävien 60-vuotisjuhlien yhteyteen. Kokoonnumme klo 12.00 Voipaalan taidekeskuksen p-paikalla (Sääksmäentie 772, Sääksmäki). Ma 15.6. Kevätkokous. Kun kunto ja lihasvoima kehittyvät, myös mieli virkistyy. Kuminauhajumppa-video. Yhdistys tarjoaa retkieväät
Nimi: Puhelin numer o: Osoite: Postinu mero ja -toimip aikka:. Media hauis berg lantia tutkittuja LITTEÄ sotaSOS höveli Vikman Sirola KINAA alias Ajax mies divarissa Ristikko Lähetä ratkaisusi Akaan Seutuun 13. mäkeä punniKOOSTE Gurmeeta tässä kypsyy! SÖPÖ jouASEsepleellä Niitoimielementyöpymisel py ä KYLISOISIÄ Oyj -tehdas HIKI kuotöhriä Tonakassax2 Korva täysin X x2 rautakaventuuma juhla tusta EITTÄskandi“ Inari nöyliuos TELLA tuksia tejä Kari x2 LÄKIN Ståhlteeni x2 vaan ma tus roita + ajan nainen Saksan joki laaja iisisti siä tumia -ju m i Ihana tuoksu! “ men Tapaninen x2 TA tilas antimia ryyttää Jo rm a Ke m pp ai ne n 20 20 MÄTTÄ Porvoota PAJULAJI HAPUILEVAA Karkkia! SITIO toinen jumala identtisistä Vartia + -TUPA lomasaari peitsoja rallinistö Kal las hoitamista nostavia uomia ” ” Pukki x2 -rauta mista tai Sami vieras kala ”muualta” av io 8 9. ” ” käänteitä suoja . Arvomme vastaajien kesken pieniä palkintoja. Akaan Seutu – Keskiviikko 17.6.2020 23 ynistä joukko Torro ik kö m voiHolKEIAITIO tutkii nähdä elelet saaver ek2-2 jakaa mieliverbi gluAiristo nätti Niemi kunta PREPOLUNKANSSA todismaustaYök! kaavin Luutaidevaikea NISÄ Markku -PIIRI daan jeesata -1. heinäkuuta mennessä osoitteella: Akaan Seutu, Ristikko, PL 60, 37800 Akaa
www.iittalanpuutarha.fi Kukkia puutarha tulvillaan! • Kesäkukkia • Amppeleita • Myös puita ja pensaita Tule hakemaan omasi. 24 Keskiviikko 17.6.2020 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Av. 040 514 8599 Tervetuloa , Tiiruentie 20, 14500 IITTALA Keskuskatu 46, 37830 Akaa MA-TO 7-21 JUHANNUSAATTO 7-18 JUHANNUSPÄIVÄ 10-18 SUNNUNTAI 10-21 MAUKAS PIRKANMAAN PALVELEVIN JUHANNUSKAUPPASI AKAASSA! Atria Viljaporsaan FILEEPIHVIT 590-600g 4 99 RS Takuumurea NAUDAN ULKOFILEE n.800g palana 12 95 kg Coca-Cola ja Fanta 0,33l 6-pack 4 99 kg 1 49 plo SUSHIBAARI 19 90 kg Voimassa 3.6.2020 alkaen TARJOUKSET VOIMASSA 17.-21.6.2020TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. KOTIMAINEN VARHAISPERUNA 1 29 KG KAUPPIAAN GRILLILUUT 5 95 KG Roasted tai Pepper maustettu VIHREÄ RYPÄLE 500G 1 49 rs 7 00 2 KPL sis. pantin 1,80€ A.le Coq GIN LONG DRINK 5,5% 0,33 klp sis. ark. Asiakaspalvelu 0400 529 771 Ma-Su 8.00-20.00 & info@akaanautovuokraamo.fi www.akaanautovuokraamo.fi Löydät meidät myös facebookista! Akaan Autovuokraamo • Vuokra-autot • Paljusekä peräkärryt • Muuttopalvelu • Tekstiilipesurit -............... 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat -c. 9-17, la-su 9-14. Opasteet Kalvolan kirkolta. Akaan Autovuokraamo IITTALAN PUUTARHA Puutarhankulma 3, 14500 Iittala. Ensimmäinen aukiolotunti on varattu koronariskiryhmäläisille. Tervetuloa puutarhalle! Kysy tarjous! Kalliomurskeet Sorat Maanrakennustyöt NOUTOPIHA Maanrakennus Leinamo Oy Irtotuotteista, 400l kauhallinen lastattuna • Puutarhamulta 25€ • Kuorikate 30€ Katso aukioloaikamme www.leinamo.fi puh. Kukat myydään ulkoilmamyymälästä. pantin 0,10€ KARKKIKATU IRTOMAKEISET VIIALAN LEIPOMON ISOT PATONGIT Juusto ja valkosipuli 1 29 kpl pesty 1kg/pussi HYVÄÄ JUHANNUSTA TOIVOTTAA KAUPPIAS NIKO HENKILÖKUNTINEEN! TORSTAINA Palkinpaan p u u t a r h a p i s t e. Akaan Autovuokraamo -............... Tiedustelut (03) 672 5615 ja 044 572 5615