divisioonan mestaruusottelun lauantaina. Sivu 6 TFT:n salibandymiehet varmistivat sarjanousun Akaan Seutu näyttää 3. Sivu 8 Susi kävi pihatossa Ponista löytyi raapimisja puremajälkiä. Sivut 4–5 www.akaanseutu.fi Irtonumero 5 € Nro 11 Keskiviikko 19.3.2025 Jo vuodesta 1916. Vaalitunnelmissa Toijalan torilla Taloudellinen tilanne aiheuttaa huolta akaalaisissa. Sivu 14 Yrittäjä vaihtaa vapaalle Kukkaja hautauspalvelu Laakso Viialassa vaihtaa omistajaa, kun yrittäjä Hanna Hevonoja jää eläkkeelle. tekstiviestinä tai WhatsAppissa: LÄHETÄ MEILLE JUTTUVINKKI! 044 755 7306
Koulukiusaamisen estäminen on yhteinen velvollisuutemme, ja sen eteen on tehtävä töitä joka päivä. Oli vastapuolen tila mikä tahansa. Mitä sitten, jos olisin saanut idiootin leiman, että olisin jatkossa se ääliö, joka tuli besserwisseröimään muille hevosten käsittelystä. Tapaus sattui ratsastuskilpailuissa hevosen lastaustilanteessa. Vaalien suurin ongelma liittynee kuitenkin siihen, miten etäisiksi aluevaltuustot ovat ainakin akaalaisille jääneet. Jos olisin puuttunut, olisin ollut se idiootti, joka kyttää muiden tekemisiä ja luulee olevansa muita parempi. Kiusaaminen ei ole vain ”osa kouluelämää” – se ei kuulu kenenkään arkeen. Siitä seurasi hetkellinen kaaos, mutta täytyy sanoa, että hevosihmiset ovat kyllä toiminnan ihmisiä. Sen sijaan että paikallisyhteisöt pidetään käsivarren mitan päässä, ne pitäisi ottaa syliin. Jos sillä olisi saatu ehkäistyä tämä kamala tapaturma, mitä väliä sillä olisi ollut. Suomessa ei ole kokemusta vaalipäivistä, joina käydään useammat vaalit. Kukaan ei saisi joutua pelkäämään kouluun menemistä tai tuntea itseään ulkopuoliseksi. Lapsena menin surutta ”heikomman” puolelle ja puolustin herkästi kiusattua silläkin uhalla, että saisin osani kiusaamisesta. Äänestysaktiivisuus aluevaaleissa jäänee vielä pienemmäksi kuin viime vaaleissa. VERKKOLEHDEN LUETUIMMAT FORUM AKAA NIMIPÄIVÄT KESKIVIIKKO : Juuso, Josefiina, Jose, Joosef, Jooseppi ja Joose, Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä TORSTAI: Aki, Kim, Joakim, Jooa, Kimi ja Jaakkima, Kevätpäiväntasaus PERJANTAI : Pentti LAUANTAI : Vihtori ja Viktor SUNNUNTAI : Akseli ja Selina, Marian ilmestyspäivä MAANANTAI : Gabriel, Kaapo, Kaappo ja Kaapro TIISTAI: Aija ja Aava LUKIJALTA Kirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan omalla nimellä. Tällaisten ilmiöiden valossa voisi ajatella, että tulossa olevat vaalit näyttävät kiinnostavan sekä äänestäjiä että yhteisten asioiden hoitamisesta kiinnostuneita. Äänestäjällä pitäisi olla hyvinvointialueella hyvä olla. Miksi en puuttunut tilanteeseen ennenkuin tapahtui se mitä tapahtui. Pidetään keskustelu asiallisena Arvostetaan ehdokkaita ja toisiamme sekä verkossa että kasvokkain. Mutta mitä enemmän ikää ja kokemusta tulee, sitä korkeammaksi kasvaa kynnys puuttua. Kouluissa on opetettava tunneja vuorovaikutustaitoja sekä empatiaa, jotta oppilaat ymmärtävät toistensa erilaisuutta ja osaavat toimia rakentavasti ristiriitatilanteissa. Jarno Keskinen Päätoimittaja jarno.keskinen@akaanseutu.fi Puuttua vai ei. Ensimmäisissä kiinnostus ainakin oli heikkoa. Itselläni on pienestä pitäen ollut hyvin vahva oikean ja väärän taju ja varsinkin nuorempana ne harmaan sävyt puuttuivat täysin. Kiusaaminen ei kuulu kenenkään arkeen KOULUKIUSAAMINEN on vakava ongelma, joka voi jättää syviä jälkiä kiusatun itsetuntoon ja hyvinvointiin. Ja siitä olen ehkä silti enemmän pahoillani. Äänestäminen on vaikuttamista Jokainen voi osoittaa tukensa äänestämällä. Kas siinä pulma JOUDUIN todistamaan traagista tapahtumaa, jossa ihminen loukkaantui vakavasti. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Täysin turhan takia. Tietenkään he eivät olisi tienneet, mitä olisi seurannut, jos en olisi keskeyttänyt tilannetta. Aina voi toki hälyttää virkavallan, mutta olisihan se nyt yhteiskunnalle halvempaa vain sanomalla jotain ääneen saada ikävä toiminta loppumaan. Kuunnellaan erilaisia näkemyksiä Erilaiset mielipiteet ovat osa rakentavaa keskustelua ja demokratiaa. 2 Keskiviikko 19. Sivulla 7 kerrotaan paluuta yrittävästä konkarivaltuutetusta sekä muusikosta, joka on nyt ensi kertaa vaaleissa ehdolla. Yhdessä voimme luoda koulusta paikan, jossa jokainen tuntee itsensä hyväksytyksi ja arvostetuksi. Monen mielestä se tuskin on edes kiinnostava. Kiusaamisen ehkäisy on koko kouluyhteisön tehtävä – se ei ole vain opettajien tai kiusaamisen kohteeksi joutuneiden vastuulla. Lisäksi on tärkeää luoda kouluihin turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen voi olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä tai häirinnästä. Olemme soittaneet muutaman kerran ambulanssin tarkistamaan laitapuolen kulkijan kuntoa, koska ihmistä ei vaan jätetä pulaan, oli hänen yhteiskunnallinen asemansa mikä tahansa. Ehdin sanoa puolisolleni, että kohta jotakuta potkaistaan vielä päähän ja tästä muutaman sekunnin kuluttua näin tapahtui. Kun nähdään jonkun loukkaantuneen tai olevan muuten pulassa, apua saa. Jo pelkästään molemmissa vaaleissa ehdolla olevien henkilöiden vaalimainokset ovat hämmentävä näky, kun yhdessä julisteessa onkin kaksi eri numeroa. Siinä kamppailevat itsesuojeluvaisto ja muiden suojelemisen tarve keskenään ja usein itsesuojeluvaisto voittaa. Johtuuko se siitä, että olen lukenut liian monta uutista siitä, kuinka joku on jopa tapettu, kun on puuttunut pahoinpitelyyn tai ainakin vakavasti loukkaantunut. Hyvinvointialueen hallinnossa tämä tulisi nähdä ongelmana, joka on ratkottava. Mikä minua esti. ELÄKKEELLE jäävä kukkakauppias Hanna Hevonoja pitää lupauksensa äidilleen AKAASSA kuvatusta elokuvasta julkaistiin ensimmäinen näyte ILVES tassutteli Sontulassa KYMPPI-MAUKKAIDEN tehtaalla alkoivat muutosneuvottelut TOIJALA Fumblers Team taistelee paikasta mestaruusotteluun. Mutta vaikkapa meluavan, ties mistä aineista sekaisin olevan nuorisoporukan touhuihin puuttuminen onkin sitten jo isomman kynnyksen takana. Kiusaamisen ehkäisy ei ole vain opettajien tai vanhempien tehtävä. En puuttunut, joten nyt olen sitten sen sijaan se ihminen, joka sanoi ääneen pahimman mahdollisen skenaarion vain sekunteja ennen kuin se todella tapahtui. Katsoin tapaturmaan johtanutta tilannetta jonkun aikaa sivusta ja näin ainoastaan mahdollisen katastrofin aineksia. Homma organisoitui nopeasti. Tuskin kenestäkään akaalaisesta tuntuu, että hyvinvointialue tai aluevaltuusto on millään lailla läheinen. Jokainen oppilas voi vaikuttaa tilanteeseen. Sivustakatsojat voivat olla joko osa ongelmaa tai osa ratkaisua – hiljainen hyväksyntä ruokkii kiusaamista, kun taas kiusaamiseen puuttuminen ja uhrin tukeminen voi pysäyttää sen. Sitä emme tule ikinä tietämään, koska vain mutisin asiasta itsekseni ja katsoin vierestä, kun tilanne eskaloitui ihmisen vakavaan loukkaantumiseen. TÄHÄN samaan tunteeseen törmää niin usein kaikkialla muualla. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Hyvä olla hyvinvointialueella S eitsemän puolueen yhteistilaisuus Toijalan torilla veti äänestäjät liikkeelle, kuten tämän lehden sivulta 8 voi kuvistakin nähdä. Koulujen on pidettävä kiinni nollatoleranssista ja puututtava jokaiseen tapaukseen vakavasti. Toivottavasti äänestyspaikkojen järjestelyt ovat selkeät ja äänestäjää osataan opastaa äänestämään niin sanotusti oikein, jotta annettu ääni ei päädy hylättyjen listalle. Tilanne jäi vaivaamaan minua. Myös kodin ja koulun välinen yhteistyö on tärkeää – vanhempien tulee olla tietoisia lastensa käytöksestä ja rohkaista heitä puhumaan avoimesti mahdollisista ongelmista. Silti en puuttunut kanssakisaajan toimintaan, sillä ympärillä oli myös ihan oikeita hevosalan ammattilaisia, jotka eivät myöskään puuttuneet koko ajan kaoottisemmaksi kehkeytyvään tilanteeseen. Liitä aina mukaan yhteystietosi. Valtuustojen työn jälki on toki näkynyt myös Akaassa, mutta koska hyvinvointialueilla työskentelevät asiantuntijat ovat osoittautuneet paikallismedialle niin vaikeasti tavoitettaviksi, ei hyvinvointialueiden toiminnasta ole juuri syntynyt sellaisia käytännönläheisiä juttuja, jotka olisivat avanneet hyvinvointialueen ja aluevaltuuston toimintaa akaalaisille ja tuoneet uutta järjestelmää lähemmäs äänestäjää. Kiusaamisen juurisyihin on puututtava jo varhaisessa vaiheessa. Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaalija terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä, mutta kun ensimmäisen valtuustokauden valtuutetut eivät ole paikallisten äänestäjien elämässä juuri näkyneet, kiinnostaako akaalaisia äänestää seuraavissakaan aluevaaleissa. Miten äänestäjät pysyvät tässä mukana ja onnistuuko äänestäminen kuten oli äänestyspäätöksiä tehtäessä tarkoitus. Yksi tulossa oleviin kuntavaaleihin liittyvä erikoisuus ja pieni riskikin liittyy aluevaaleihin, jotka käydään samalla kertaa kuntavaalien kanssa. Todennäköisin syy oli se, että ympärillä oli minua ”parempia” asiantuntijoita, jotka eivät myöskään puuttuneet tilanteeseen, vaikka se oli kaikkea muuta kuin turvallinen ympäristölle. Annetaan vaalimainosten olla Ei vahingoiteta tai töhritä kampanjamateriaaleja. Kirjoittaja HannaLeena Terhonen on taivaanrannan maalari, joka haluaa uskoa ihmisistä pelkkää hyvää. Akaan Demarit Akaan Kristillisdemokraatit Akaan Keskusta Akaan Kokoomus Akaan Perussuomalaiset Akaan Vasemmistoliitto Akaan Vihreät Liberaalipuolue Vapauden liitto LUE LISÄÄ EHDOKKAIDEN JA PUOLUEIDEN KIRJOITUKSIA TÄMÄN LEHDEN SIVULLA 11. Noh. Auttamisen kynnys sen sijaan on sekä minulla että varmasti kaikilla muillakin matala. SANOMATTAKIN on selvää, että tunnen edelleen huonoa omaatuntoa ja lievää ahdistusta siitä, etten toiminut ennaltaehkäisevästi hevoskilpailuissa. Sukulaiseltani nuorena miehenä pummattiin tupakkaa ja koska hän ei polttanut eikä savukkeita löytynyt, päätti pummaaja kumauttaa häntä kirjaimellisesti päin näköä aiheuttaen hänelle pysyvän haitan näkökyvyssä. Useimmiten kuitenkin tilanteet laukesivat ja kiusaaminen jäi ainakin sillä kertaa siihen. Susanna Parviainen Akaan Keskustan alueja kuntavaaliehdokas Puolueet toivovat reilua peliä vaaleissa Kunnioitetaan demokratiaa Annetaan kaikkien puolueiden tehdä vaalityötään reilusti. Ratkaisu ongelmaan on hyvinvointialueen käsissä. Kiusaamiseen on reagoitava nopeasti ja johdonmukaisesti. Olisinko saanut pahansuopia katseita ja silmien pyörittelyä osakseni. Vai olisivatko he ehkä kuitenkin olleet kiitollisia tilanteeseen puuttumisesta ja ehkä asiantuntevasta avusta selkeästi hankalassa tilanteessa
Vaihtoehtoisesti voit valita toiseksi pariksi aurinkolasit voimakkuuksilla vastaavilla ominaisuuksilla kuin silmälasit. Akaan kaupungin Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto VAALIPANEELI Katso lisää: akaa.fi Haihunkosken – Varrasniemen yhteisten alueiden osakaskunnan (20-876-5-1) varsinainen KOKOUS ke 9.4.2025 klo 18.00 alkaen Kahvila Haihussa, Rautatienkatu 24, Akaa. Tapahtuman juontajana on ex-uutisankkuri Keijo ”Keke” Leppänen, itsekin kaupunkilaismetsänomistaja. • Kaavoituskatsaus 2025 Asiakirjat ovat nähtävillä 19.3-25.4.2025 välisen ajan Akaan kaupungin nettisivuilla www.akaa.fi/ajankohtaisetkaavat sekä Toijalan ja Viialan kirjastoissa. Tervetuloa! Osakaskunnan toimitsija Kimmo Rasi RL:n os 283 Viiala KEVÄTKOKOUS Viialan Sampolassa ke 26.3. Haku koskee kuutta yritystonttia, jotka ovat pinta-alaltaan 1994–3815 neliömetriä. Lisämaksusta pakettitilattavat Ray-Banja Oakley Authentic sekä aurinkolasien ja suojalasipakettien lisäominaisuudet. Lisätiedot tonttihausta sekä hakemuslomake löytyvät Akaan kaupungin nettisivuilta osoitteesta www.akaa.fi/lentilantie Lisätietoja: va. Ykköspari on bruttohinnaltaan aina kalliimpi pari. Tarjous on voimassa 1.6.2025 asti. Mukana on myös paikallislehti Akaan Seutu. Näistä linssitasoista ylöspäin toisen parin linssit -50 %. Nauti lisääntyvästä valosta uusilla laseilla 2 LASIT 1 HINNALLA Me näemme, mitä silmäsi kertovat Uusien silmälasien ostajalle toiset silmälasit kaupan päälle. 3 Keskiviikko 19. Kaupan päälle -tarjous ei koske Brunello Cucinelli, Ferrari, Jimmy Choo, Miu Miu, Moncler, Oliver Peoples, Persol, Prada, Prada Linea Rossa, Ray-Ban -Meta ja Tom Ford -brändejä eikä Selective Collection -mallistoa. 020 332 890 Kaavoituskatsaus on alueidenkäyttölain 7§:n mukainen vuosittainen selvitys kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. klo 15 Lounaspirtille, Myllytie 3, lähetystyön merkeissä (44 v). Ilm. Instrumentarium Toijala Valtatie 9 p. mennessä Marille 040 7257 426 METSÄNOMISTAJAN KEVÄTPÄIVÄ Tamperetalossa la 26.4. Avoinna ma-pe 8.00-16.00. KUMPPANEITAMME MUKANA MYÖS OP Tampere Länsi-Suomen Metsätilat, Tredu, FSC, Arvolex Ilmoittautumiset 31.3. Etu on henkilökohtainen. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Pirkanmaan neljän metsänhoitoyhdistyksen (Pirkanmaa, Pohjois-Pirkka, Roine ja Kihniö-Parkano) kanssa. Nyt on oiva tilaisuus tentata eri puolueiden linjauksia ja näkemyksiä tulevalle valtuustokaudelle. Akaan elinvoimalautakunta hyväksyi kokouksessaan 12.2.2025 §4 vuoden 2025 kaavoituskatsauksen. klo 18 Tervetuloa! KOKOUKSIA Lentiläntien uudet yritystontit ovat haettavissa 15.4.2025 klo 15 asti. Tilaisuus alkaa kello 16.30 kahvitarjoilulla ja se on avoin kaikille. 040 335 6098, jaakko.hautamaki@akaa.fi Lentiläntien uusien yritystonttien haku käynnissä Katso lisää: akaa.fi AKAAN KAUPUNKI VARAA MAINOSPAIKKASI! Soita 044 347 7404 tai ilmoitukset@akaanseutu.fi. elinkeinopäällikkö Jaakko Hautamäki, puh. Sieltä löydät koko ohjelman. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Pääsylipun hinta mhy-jäsenille 25 €, muille 30 €. Kaupan päälle € koskee Yksilöllinen (Monitehot) ja Erinomainen (Yksitehot) linssitasoihin saakka. Tarjousta ei voi yhdistää muihin silmälasitarjouksiin, eikä pakettitai sopimushintoihin. Tontit on mahdollista ostaa tai vuokrata. Asian lomassa viihdettä, josta vastaa Tommi Soidinmäki duo. Tarkastettu pöytäkirja nähtävillä toimitsijalla 16.4. mennessä osoitteessa www.metsatieto.fi. Vieressä on Akaanportin vilkas yritysalue monipuolisine palveluineen sekä moottoritie. klo 13.00-18.30 Tarjolla tuhti paketti tietoa uudistuvasta metsätaloudesta. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Lisätiedot: kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván, kaavoituspäällikkö Niina Järvinen, etunimi.sukunimi@akaa.fi Akaa 19.3.2025 Elinvoimalautakunta KUULUTUS Asetetaan julkisesti nähtäville seuraavat asiakirjat Katso lisää: akaa.fi TERVETULOA ystävät ja matkakumppanit yhteiseen tapaamiseen ke 2.4. 30.3. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. päivänä 2025 kello 17.00 – 19.00. Tapahtuma edellyttää ennakkoilmoittautumista, osallistujien määrä on rajoitettu. alkaen. Tommi Soidinmäki Tervetuloa! Keijo Leppänen Keken kuva MTV/ Onni Ojala Akaan Kaupungin vaikuttamistoimielimet järjestävät vaalipaneeli -tilaisuuden kuntaja aluevaalien ehdokkaille Toijalan yhteiskoulun auditoriossa maaliskuun 20
Niskanen johtaa korjaamoa nyt Akaasta käsin, mutta käy kesällä Kempeleessä tekemässä lomasijaisuuksia. – Odotamme yhteydenottoa, näissä yleensä jonkin aikaa kestää ennen kuin virkakoneistossa asia menee eteenpäin, Janhunen toteaa. Liisa Laakso kuoli syntymäpäivänään 93-vuotiaana vuonna 2021. 4 Keskiviikko 19. KESKUSKADUN varrella Viialassa sijaitseva kukkaja hautauspalveluliike jatkaa nykyisellä nimellään, ja palvelut säilyvät ennallaan. – Sieltä kehotettiin lopettamaan maa-aineksen vastaanotto välittömästi. Siinä selvitetään, millainen maankaatopaikka Akaassa tarvitaan. – Sanoin tyttärelle, että nyt et sitten lähde mihinkään Utsjoelle, kun me olemme tulleet tähän muutaman kymmenen kilometrin päähän, Laurila nauraa. – Akaassa Tampereen läheisyydellä, hyvillä yhteyksillä ja juna-asemalla on iso merkitys, he arvioivat. Hirsikankaan maankaatopaikka sijaitsee Akaan jäteaseman itäpuolella ja paloaseman lähellä. Tulevaisuudessa maanrakennuskohteiden kaivuumassat pyritään kuitenkin ennen kaikkea hyödyntämään työmailla. Pirkanmaan valintaa puolsi myös se, että pariskunnan 25-vuotias tytär opiskelee biolääketiedettä Tampereen yliopistossa. Lisäksi kaupungilla on ollut merkittävästi henkilöstövaihdoksia, mikä on varmasti vaikuttanut siihen, että ylitys pääsi tapahtumaan. maaliskuuta. Poliisi ei ole ainakaan toistaiseksi ollut yhteydessä Akaan kaupunkiin asiassa. Laurila ja Niskanen bongasivat Kukkaja hautauspalvelu Laakson verkossa toimivasta yritysten kauppapaikasta. Laki sallisi maiden kuljetuksen myös toisen kunnan alueelle. Vuonna 1984 ne yhdistyivät Kukkaja hautauspalvelu Laaksoksi. Tyttärelle yritys siirtyi joulukuussa 1993. Kuva: Jarno Keskinen Tulevaisuudessa maanrakennuskohteiden kaivuumassat pyritään hyödyntämään työmailla. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Eläkkeelle jäävä kukkakauppias Hanna Hevonoja pitää lupauksensa äidilleen Läksiäisiä vietetään liikkeessä 31. Hänen äitinsä Liisa Laakso aloitti kukkakaupan vuonna 1971 ja vuonna 1980 isä Leo Laakso perusti sen rinnalle hautaustoimiston. Hevonoja aikoo eläkepäivillään mökkeillä ja pitää lomat, jotka vuosien varrella ovat jääneet pitämättä. Pariskunnan uusi koti on nyt Toijalassa, johon he muuttivat kaksivuotiaan labradorinnoutaja Matildan kanssa. päivänä vetovastuun yritystoiminnasta ottavat Nina Laurila ja Pasi Niskanen . – Siinä yhteydessä todettiin, että täyttömäärä näytti menneen yli sallitun. – Kun astuimme sisälle liikkeeseen, tuli tunne, että se on tässä. Ympäristöluvan mukaisen täyttömäärän ylitys on ollut arviolta noin 75 000 tonnia. Nina Laurila ja Pasi Niskanen aloittavat perehtymisen toimintaan tällä viikolla. Hirsikankaalla kokonaisuuteen vaikuttaa myös entinen kaatopaikka, joka on maankaatopaikan vieressä. Tämä kolahti heti, Laurila kuvailee. Laurila on työskennellyt aiemmin myyntija asiakaspalvelutehtävissä, ja Niskasella on autokorjaamoyritys Oulun lähellä Kempeleessä. – Nämä ovat olleet hienoja vuosia. Liisa-äiti työskenteli kukkakaupassa vielä 80-vuotiaana. Myös Paula Viitanen ja Nenna Mäenranta jatkavat töitä yrityksessä. Juuri tällä hetkellä massoja ei kaupungin työmailta talven vuoksi tule, ja yksityiset urakoitsijat kyllä tietävät, minne omien työmaidensa massat ajavat. Ympäristötarkastaja on virkavelvollisena ilmoittanut tilanteesta myös Sisä-Suomen poliisilaitokselle. Yksityisen sektorin toimijalla valvonta voi olla tehokkaampaa, Janhunen arvelee. Ylitys on tapahtunut pitkän ajan kuluessa. Ostopäätös sai sinetin sen jälkeen, kun he joulukuussa 2024 kävivät Viialassa tapaamassa Hanna Hevonojaa. Hanna Hevonojan läksiäisiä vietetään kukkakaupassa maanantaina 31. Hanna Hevonoja (oik.) on toiminut äitinsä perustaman liikkeen yrittäjänä yli 30 vuotta. UUTISET. – Maankaatopaikan penkkaa pitää levittää turvallisuussyistä, jotta siitä ei tule liian jyrkkää, mutta penkka ei saa levitä vahingossakaan entisen kaatopaikan puolelle, Janhunen kertoo. Tietääkseni Lempäälässä on nyt lähin isompi maankaatopaikka, Janhunen sanoo. Uuden paikan toivotaan löytyvän Akaan alueelta, jotta kuljetuskustannukset eivät nouse merkittävästi. – Tarveselvityksessä yksi vaihtoehto on, ettei kaupungilla olisikaan omaa maankaatopaikkatoimintaa ollenkaan. Yksi kuorma maankaatopaikalle sijoitettavaa maata painaa Janhusen mukaan keskimäärin 18 tonnia. Päätöksenteossa on puntaroitu myös muuttoliikettä, asukaslukua ja kilpailutilannetta. Jos maiden vastaanotto siirtyisi yksityiselle toimijalle, kaupunki pääsisi irti maankaatopaikan operointija valvontavastuusta. Se on yksi syy, miksi vuonna 2002 käyttöön otettu Hirsikangas täyttyi niin nopeasti. Huhtikuun 1. Hirsikankaalle on otettu vastaan puhdasta maa-ainesta. Sopivaa yritystä etsiessään Laurilaa ja Niskasta kiinnosti erityisesti Pirkanmaa. – Olemme etsineet yli vuoden ostettavaa yritystä, jossa voisimme toimia yhdessä ja joka olisi sillä tavalla perinteinen, että maailmantilanteet ja trendit eivät sitä hetkauttaisi, Nina Laurila kertoo. Maankaatopaikan korkeus ei saa vaikuttaa maisemakuvaan merkittävästi. Olen lähtenyt töihin aina hyvillä mielin. Kuva: Tarja Antola Ympäristöluvan sallima täyttömäärä ylittyi Hirsikankaalla noin 75 000 tonnilla Kaupungin kunnossapitopäällikkö Johanna Janhunen kertoo, että maankaatopaikalle sijoitettujen massojen huomattiin ylittävän ympäristöluvassa sallitut määrät, kun maankaatopaikan käytöstä tehtiin laskutuksia. Alun perin Rovaniemeltä lähtöisin oleva pariskunta muutti Akaaseen toissa viikolla Oulusta. Maankaatopaikasta vastaaminen ei ole ollut selkeästi oikein kenenkään tehtävä. Hevonojien pojan perhe asuu Urjalassa. – Ensin tietenkin opetellaan asiat. – Odotan kovasti, että saan tavata asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, hän kertoo. Tarveselvityksen yhteydessä selvitetään myös mahdollisuus yksityisen tahon operoiman maankaatopaikan järjestämisestä. Tarja Antola KUKKAja hautauspalvelu Laakso Viialassa vaihtaa omistajaa yritystä pitkään luotsanneen Hanna Hevonojan jäädessä eläkkeelle. Jarno Keskinen AKAAN kaupungin operoima Hirsikankaan maankaatopaikka suljettiin loppuvuodesta 2024, koska maankaatopaikan ympäristöluvan mukainen korkeus sekä täyttömäärät olivat ylittyneet. maaliskuuta kello 9–18. – Pyrimme edistämään kiertotaloutta tässäkin ja yritetään päästä tilanteeseen, jossa kaikkea puhdasta maa-ainesta ei tarvitse viedä pois ja tuoda uutta tilalle. Työuran lopun häämöttäessä yrittäjän mielessä päällimmäisenä ovat ihanat asiakkaat, joista moni on tullut vuosien varrella hyväksi ystäväksi, sekä yhteistyökumppanit ja monipuoliset työtehtävät. Autokorjaamo työllistää yrittäjän lisäksi neljä henkilöä. Uuden maankaatopaikan etsintä on tarveselvityksessä. HANNA Hevonoja jää eläkkeelle 48 työvuoden jälkeen, joista yli 30 vuotta hän on toiminut yrittäjänä. Täyttöpaikan kapasiteetti on rajoitettu muun maussa maisemallisista syistä. Rajoitukset on asetettu ympäristöluvan myöntämisen yhteydessä. – Tahtotila olisi saada uusi paikka, maankaatopaikan puuttuminen vaikuttaa varsinkin kaupungin tuleviin omiin töihin jonkun verran. Pasi Niskanen ja Nina Laurila ottavat huhtikuun alussa vetovastuun Kukkaja hautauspalvelu Laaksosta. Yhteinen yritys on ollut pariskunnan pitkäaikainen haave. – Nyt olen pitänyt lupaukseni äidille, 67-vuotias Hevonoja kertoo. Paikalla on myös Nina Laurila. Hanna Hevonoja kertoo luvanneensa äidilleen, että ei jatka töitä yhtä pitkään. Massojen vaihto on kuitenkin helpompaa kuin kierrätyksen suunnittelu. Kaupungin kunnossapitopäällikkö Johanna Janhunen kertoo, että maankaatopaikalle sijoitettujen massojen huomattiin ylittävän ympäristöluvassa sallitut määrät, kun maankaatopaikan käytöstä tehtiin laskutuksia. Havainnon jälkeen tekninen toimi oli yhteydessä Valkeakosken kaupungin ympäristöviranomaiseen, joka vastaa myös Akaan kaupungin ympäristövalvonnasta. Minä olen mukana päivittäisessä toiminnassa ja Pasi hautauspuolen kuljetuksissa, Laurila kertoo. Hän arvelee yhteistä aikaa jäävän nyt enemmän myös miehelle ja kahdelle lapsenlapselle, jotka ovat iältään kaksi ja viisi vuotta
Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Laitosäänestys Laitosäänestys järjestetään alueja kuntavaaleissa ajanjaksolla 2.4.-8.4.2025. Henkilön, joka haluaa käyttää kotiäänestysoikeuttaan, tulee ilmoittaa siitä kirjallisesti tai puhelimitse kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 1.4.2025 ennen klo 16. Laitoksissa saavat äänestää vain niissä hoidettavina olevat tai niihin otetut henkilöt. Hanna Hevonoja (oik.) on toiminut äitinsä perustaman liikkeen yrittäjänä yli 30 vuotta. Akaan kaupungissa vaalipäivän äänestyspaikat ovat: 001 Toijalan äänestysalue: Toijalan yhteiskoulu, Kurisjärventie 18 002 Viialan äänestysalue: Viialan kirjasto, Solmukatu 3 003 Kylmäkosken äänestysalue: Kylmäkosken entinen terveysasema, Koulutie 5 Kaikkiin ennakkoäänestyspaikkoihin on esteetön pääsy. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Katso lisää: Alueja kuntavaalit 2025 Akaan kaupunki KUULUTUS: Alueja kuntavaalit 2025 Alueja kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.4.2025. Tarkempi äänestysajankohta ilmoitetaan äänestäjälle. 5 Keskiviikko 19. Kirjallinen allekirjoitettu ja keskusvaalilautakunnalle osoitettu ilmoitus voidaan tehdä käyttäen tarkoitusta varten laadittua lomaketta, joka on saatavilla Akaan kaupungin neuvonnasta (os. Vaalipäivänä äänioikeutettu voi äänestää ainoastaan äänioikeusrekisteriin ja ilmoituskorttiin merkityssä oman äänestysalueensa äänestyspaikassa. Äänestys järjestetään erikseen ilmoitettavana aikana asumispalveluyksiköissä Arwola, Havulinna, Peltola, Savolakoti, Sipiläkoti, Tarpiakoti, Torkonkartano, sekä Kylmäkosken vankilassa. Myös muissa äänestyspaikoissa avustetaan tarvittaessa. Toijalassa on mahdollista saada ulko-ovelle avaaja soittamalla numeroon 040 335 3180. Ilmoituksen voi tehdä myös puhelimitse keskusvaalilautakunnan numeroon 040 335 3507 (ma-pe klo 9-12 & 13-15). Kotiäänestys Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua ja toimia on vaikean vamman tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestystai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotona kotikunnassaan. Äänestäminen Ota mukaasi äänestyspaikalle kuvallinen henkilöllisyystodistus, joka voi olla poliisin myöntämä henkilökortti, passi, ajokortti taikka vastaava kuvallinen asiakirja. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla, kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään. Lisätiedot ja yhteystiedot Lisätietoja vaaleihin liittyvistä asioista: hallintojohtaja, keskusvaalilautakunnan sihteeri Katariina Koivisto, puh. Sitä hakiessasi tarvitset kaksi passikuvaa. Akaassa 19.3.2025 Akaan kaupungin keskusvaalilautakunta Eläkkeelle jäävä kukkakauppias Hanna Hevonoja pitää lupauksensa äidilleen Pasi Niskanen ja Nina Laurila ottavat huhtikuun alussa vetovastuun Kukkaja hautauspalvelu Laaksosta. ma-pe klo 8-16, 040 335 3227, sähköposti katariina.koivisto@akaa.fi. Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 2.4.-8.4.2025. Sirkesalontie 3, Akaa ma-pe klo 9-12 & 13-15) ja internet-osoitteessa http://vaalit.fi/aanestaminen-kotona. Ennakkoäänestys on mahdollista missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa 2.4.-8.4.2025 Akaan kaupungissa yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on kolme: • Toijala / Vanhan Kruunan ja klaavan tila, Kurisjärventie 11 • Viiala / Viialan kirjasto, Solmukatu 3 • Kylmäkoski / Kylmäkosken vanha terveysasema, Koulutie 5 Toijalan ja Viialan ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna: ke 2.4.2025 pe 4.4.2025 klo 10.00-17.00 la 5.4.2025 su 6.4.2025 klo 10.00-15.00 ma 7.4.2025 ti 8.4.2025 klo 9.00-20.00 Kylmäkosken ennakkoäänestyspaikka on avoinna: la 5.4.2025 su 6.4.2025 klo 10.00-15.00 ma 7.4.2025 ti 8.4.2025 klo 9.00-20.00 Kaikkiin ennakkoäänestyspaikkoihin on esteetön pääsy. Jos Sinulla ei ole tällaista asiakirjaa, voit hakea poliisilaitokselta äänestämistä varten annettavan maksuttoman väliaikaisen henkilökortin. Kuva: Tarja Antola Ympäristöluvan sallima täyttömäärä ylittyi Hirsikankaalla noin 75 000 tonnilla UUTISET AKAAN KAUPUNKI. Vaalipäivän 13.4.2025 äänestys Vaalipäivän äänestys toimitetaan sunnuntaina 13.4.2025 klo 9.00-20.00
Tällaiset asiat mietityttävät, Minna Sunnari kertoi hetki ennen tilaisuuden alkua. Hän uskoo susia olevan enemmän kuin viralliset tilastot kertovat. Kuka suojelee kotieläimiä. Näin pystytään luopumaan Pajantien etäyksiköstä. TILAISUUTEEN osallistuneen äidin Inka Yrjölän mielestä suunnitelma ei huomioi sellaisia asuinalueita kuten Junkkari, Uusikylä ja Hinkka. Lisäksi Pappilan alueelle joko rakennetaan uusi päiväkoti tai korjataan Pappilan koulu päiväkotitoimintaa varten. Illalla Tapola-Vugts sai soiton Heinoselta, joka kertoi, että kyseessä on ollut susi. Se on saanut kymmenen päivän antibioottikuurin sekä kipulääkettä. Anu Tapola-Vugts kasvattaa miehensä Jan Vugtsin kanssa shetlanninponeja ja heidän 17-vuotias tyttärensä Laura Vugts connemaraponeja. SUSI kävi pihatossa olleen ponin kimppuun Valkeakosken Tarttilassa viime viikolla. maaliskuuta suunnitelmasta järjestettiin kuntalaiskuulemistilaisuus Toijalan yhteiskoululla. Heinosen mukaan puremajälkien perusteella susi ei ole saanut kunnon otetta ponista. 6 Keskiviikko 19. Tapola-Vugts otti yhteyttä Sääksmäen-Valkeakosken riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajaan ja petoyhdyshenkilöön Mika Heinoseen , joka kävi tilalla samana päivänä. Paikalle saapui parikymmentä henkilöä, joista iso osa oli päättäjiä ja ehdolla kuntavaaleissa. – Nyt on tärkeintä saada lapsille terveet ja turvalliset tilat, hän sanoi. Myös metsän läheisyyttä pidettiin tärkeänä. – Kun veimme ne ulos, kaikki jäivät portinpieleen ryhmänä seisomaan, ja kauhean mielellään ne tulevat yöksi sisälle. – Me asutaan Pätsiniemen alueella. Yksityinen Norlandia-päiväkoti Onni jäisi palveluverkkoon. Näinhän se ei mene. Jos huomataan, että lapsia alkaa jossakin vaiheessa tulla lisää, suunnitelmaa voidaan muuttaa, hän sanoi. Kun ponitilan emäntä Anu Tapola-Vugts torstaina 13. – Myös takapuolen päällä oli raapimisjälkiä, niitä oli molemmin puolin ja oikeanpuoleiseen kintereeseen oli purtu, Tapola-Vugts kertoo. – Kun puhutaan isosta päiväkodista, ihmisille tulee ajatus, että kaikki lapset ovat samassa pihassa yhtä aikaa juoksemassa isona massana. Pihatossa oli myös kaksi muuta connemaratammaa, jotka ovat kantavia. Niitä ei suojele kukaan – ei myöskään kotieläinten omistajia. Tapola-Vugtsin mukaan ponien käytöksestä näkee, että ne ovat kokeneet jotain poikkeuksellista. Meitä mietityttää, miten näin isot yksiköt perustellaan. Se ei tule käyttöön Akaassa, hän vakuutti. Päiväkoti-ikäisten lasten vanhempia paikalle saapui vain vähän. Poni näytti kipeältä. Lapset toimivat omissa ryhmissään, sitä edellyttää varhaiskasvatuslakikin. SUUNNITELMASSA esitetään, että Toijalaan rakennettaisiin yksi uusi päiväkotirakennus puretun terveyskeskuksen alueelle. – Raatelujäljet tukevat johtopäätöstä, Heinonen kertoo. Ja jos ruokailu on yhdistetty kouluruokailuun, takaako se mahdollisuuden kiireettömään ja rauhalliseen ruokailuun. – Viihtyisät ja turvalliset tilat ja piha nousivat esiin, samoin ammattitaitoinen ja riittävä henkilöstö. Kylmäkoskella tehtäisiin päiväkodin peruskorjaus ja yhden ryhmän laajennus. Samaan aikaan kun susi on täällä, riistamiesten pitäisi pystyä tulemaan tänne ja ajamaan se pois. SIVISTYSJOHTAJA Hanna-Leena Holmström korosti, että palveluverkkosuunnitelma on asiakirja, jonka perusteella tarveselvityksiä vasta lähdetään tekemään yksi kerrallaan. Se, että päiväkoti on saavutettavissa julkisella liikenteellä, piti tärkeänä 13 prosenttia vastaajista, hän sanoi. Ponien pihatto sijaitsee noin 40 metrin päässä Tapola-Vugtsin perheen kotiovelta, ja pihatto näkyy keittiön ikkunasta. Onko se todella lapsen etu, hän pohti. Viialassa Sahurin päiväkodin yhteyteen rakennettaisiin kahden ryhmän lisärakennus. Varhaiskasvatuspäällikkö Killi Jokila kertoi, että vanhemmilta on jo ennakkoon kysytty palautetta siitä, mikä varhaiskasvatuksessa on tärkeää. Tarja Antola Ponissa oli raapimisja puremajälkiä. Kuva: Pekka Mustonen Toijalan yhteiskoululle saapui parikymmentä henkilöä. Susi kävi ponin kimppuun Tarttilassa Pihatossa oli kaksi muutakin ponia. – Miten esimerkiksi saadaan lain määräämät piha-aluekiintiöt, jos lapsia on yli sata. Killi Jokela kertoi, että tutkimusten mukaan isoissa päiväkodeissa eivät nouse pieniä päiväkoteja enempää esiin henkilökunnan tyytymättömyys tai sairauspoissaolot. maaliskuuta meni antamaan poneille aamuheiniä, hän huomasi connemaratamman takajalkojen sisäpuolella raapimisjälkiä. Voimme hakea riistanhoitopiiriltä karkotuslupaa, jos susi tulee pihapiiriin toistamiseen, mutta se on yhtä tyhjän kanssa. – En lähde arvailemaan, mitä on tapahtunut, mutta kyllä varmaan siinä kaviot ovat hetken aikaa viuhuneet. Heli Mustonen AKAASSA sorvataan parhaillaan suunnitelmaa siitä, missä päiväkodit sijaitsevat tulevaisuudessa kaupungin kaikissa kolmessa taajamassa. – Onni onnettomuudessa oli, että se ei tullut kantavaksi viime vuonna. TAPOLA-VUGTSIN mukaan kotieläimet ovat jätetty huomiotta susikeskustelussa ja susia pitäisi huomattavasti vähentää. Päiväkodit Rautala, Nahkiala, Ylpönpiha ja Pappila poistuisivat käytöstä. Tapola-Vugts arvelee, että suden kanssa yhteen ottanut 148-senttinen poni laumanjohtajana puolusti kantavia tammoja. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Suunnitelmat päiväkotien sijainnista ja isot yksiköt mietityttävät vanhempia Päiväkotien sijainnista tulevaisuudessa tuli kuulemaan ja keskustelemaan parikymmentä henkilöä. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mari Yli-Koivisto (kok) korosti, että nyt ei vielä olla lyömässä lukkoon ryhmien määriä, vaan päätetään vain päiväkotien sijainnista. Eläimet pääsevät kulkemaan vapaasti pihatosta ulos ja takaisin pihattoon oman mielensä mukaan. Kuva: Laura Vugts Tämä juttu syntyi lukijavinkin perusteella UUTISET. Ollaan luettu suunnitelmasta jo ennakkoon lehdestä. Sehän tarkoittaisi kooltaan peltoaluetta. Hänen mielestään pohjoiseen Toijalaan sijoittuvat päiväkodit asettuvat epätasapainoisesti, mitä tulee Toijalan kasvusuuntiin. Jotkut kaupungit ovat ottaneet käyttöön kotialuetoimintamallin, jossa useampi ryhmä käyttää samaa tilaa. – Ilman yksityistä päiväkoti Onnia suurin osa lapsista asuu melko kaukana suunnitelluista päiväkodeista, hän arvioi. Tapola-Vugts epäilee, että poni on onnistunut karkottamaan suden potkimalla. Suden jälkiä oli hiljattain nähty myös kilometrin päässä tilalta. ENSIN Tapola-Vugts oletti, että poni on satuttanut itse jalkansa, mutta epäily ulkopuolisesta aiheuttajasta heräsi, kun hän yhdessä tyttärensä kanssa tutki ponia tarkemmin ja löysi lisää jälkiä. Vanhan kolmostien varrella sijaitsevalta tilalta on noin yhdeksän kilometriä Toijalan keskustaan. Silloin olisi ollut suuri todennäköisyys, että varsa tulee ulos ennen aikojaan. Toinen on keinosiemennetty ranskalaisella spermalla ja toinen oli kantava tullessaan viime vuonna tilalle Irlannista. Omistaja joutuu vankilaan, jos ryhtyy suojelemaan kotieläimiä omatoimisesti. – Tällä ei päätetä yhdenkään uuden päiväkodin rakentamisesta tai vanhan lakkauttamisesta. Perheen esikoinen on menossa päiväkotiin ensi vuoden alussa. Olisi ollut tosi iso rahallinen menetys, jos varsaa odottavan ponin kimppuun olisi käyty. Raapimisjälkiä saaneen ponin tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. PONIT on siirretty pihatosta nyt talliin, ja viime kesänä valmistuneen pihaton ympärille on rakenteilla susiaita. – Ihmettelen niitä, jotka ovat kovasti suojelemassa susia. Varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelma on menossa vielä tässä kuussa valtuuston päätettäväksi. Tapauksesta ovat aiemmin uutisoineet Hevosurheilu ja Maaseudun Tulevaisuus. Yksi heistä oli Minna Sunnari . SÄÄKSMÄEN-VALKEAKOSKEN riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja ja petoyhdyshenkilö Mika Heinonen vahvistaa, että havaintojen perusteella ponin kimppuun on käynyt susi. Niistä kaikista tulee vielä omat prosessin mukaiset päätökset. Tilalla on viimeksi nähty susi vuonna 2016, jolloin se tallentui riistakameraan. Tiistaina 11
– Tässä on kyse oman korren kekoon kantamisesta. Akaan Seutu AKAAN Seudun digikanaviin on koottu kattava kuntavaaliosio, joka tarjoaa äänestäjille monipuolisen tietopaketin kevään kuntavaaleista. Nyt arki on sujuvoitunut ja aikaa pitäisi taas olla, tai sitten tehdään yötä myöten, Piirainen naurahtaa. AHONEN työskentelee musiikin ohella urheiluhierojana. Hessu Maxx ehdolla ensimmäistä kertaa HEIKKI Ahonen Viialasta pyrkii Akaan valtuustoon ensimmäistä kertaa. Siellä on tietynlaista kriittisyyttä liittyen konsensusvaltavirtapolitiikkaan. Tästä syystä Ahonen päätti kääntää katseensa politiikkaan, ja useampi puolue pyysi häntä ehdokkaaksi. Kuva: Tarja Antola Heli Piirainen palasi vasemmistoliiton listoille HELI Piirainen yrittää paluuta valtuutetuksi vasemmistoliiton listalta. Toinen liittyy poliittisiin nyansseihin, Murola perustelee loikkaansa. Vaalidigistä on helppo seurata ajankohtaisia vaaliasioita ja vaalien ympärillä käytävää keskustelua. Sivustolta löytyy myös Akaan ehdokasgalleria, jossa ovat esillä kaikki paikalliset ehdokkaat. Suojelin samalla muita bändin jäseniä – jos on tietyn puolueen kannattaja tai poliittinen ajatus on jonkun mielestä tyhmä, niin vedän siinä tavallaan samalla koko bändin lokaan sen suhteen, Ahonen jatkaa. Kuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 2.–8.4.2025 ja ulkomailla 2.– 5.4.2025. – Kokoomus olisi ollut ihan yhtä hyvä ja moni muukin puolue. Ehdokas korostaa, että aikaa ei riittänyt nimenomaan työn tekemiseen hyvin. SDP tuntui työläisarvoihin nojaavalta Ahoselta luontevimmalta valinnalta. 7 Keskiviikko 19. Vaaliuutisia julkaistaan kiihtyvällä tahdilla kuntavaalien lähestyessä. Yhden kauden Kylmäkosken valtuutettuna istunut ja kaksi kautta Akaan valtuutettuna palvellut, ensin vihreitä ja syksystä 2018 alkaen vasemmistoliittoa edustanut Piirainen kertoo lähtevänsä uudestaan mukaan, koska on paljon asioita, joihin hän tahtoo vaikuttaa. – Epämieluisen siitä tekee se, että silloin kun olin vielä bändissä, niin koetin aina pitää poliittiset mielipiteeni poissa sosiaalisesta mediasta. Lisäksi kuntavaalidigissä on avautunut Akaan Seudun vaalikone, joka on äänestäjille kätevä työkalu ehdokkaiden mielipiteiden vertailuun ja oman ehdokkaan etsimiseen. AHONEN oli mukana perustamassa Viialan Kulttuuriklubia vuonna 2019. Ajankäytöllisesti se oli minulle silloin haastavaa. Muorola pyörittää Turbotohtori-yritystään sekä tanssikoulu Petite Ballerinaa. Vaalisivustolta akaalaiset äänestäjät saavat paljon tietoa äänestyspäätöksensä tueksi. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13.4.2025. VASEMMISTOLIITTO pyysi Piiraista asettumaan ehdolle ensimmäisen kerran jo viime kesänä. AKAAN Seudun digikanavissa on julkaistu myös erillinen aluevaaliosio, joka johdattaa äänestäjät aluevaaliaiheiden pariin. Olen touhunnut kaikenlaista tällä kylällä, niin politiikka on tavallaan ollut itselle läheinen, mutta ei mieluinen asia, Ahonen pohjustaa. Tulevissa kuntavaaleissa Anton Murola on perussuomalaisten ehdokas, kuten vuoden 2021 vaalipaneelissa vieressä istunut Heli Einola-Virtanen. PIIRAINEN päätti olla asettumatta ehdolle vuoden 2021 vaaleissa. Poisjäännin syy on selvä. Piirainen ei olisi lähtenyt uudestaan ehdolle, ellei uskoisi menestymisen mahdollisuuksiin. – Minulla on ollut 63 uskollista äänestäjää mukanani Kylmäkosken ajoista asti, Akaan kausina varmaan vähän enemmänkin. Pirmedioiden lehtiä ovat Akaan Seudun lisäksi Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Pirkkalainen, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset. Hän on toiminut myös puolueen Pirkanmaan piirijärjestön puheenjohtajana. Milla Mäkipää Jarno Keskinen Tarja Antola VAALIT. Ahosen puheenjohtajakausi päättyi viime vuonna. Silloin pyyntö oli kätketty tasavuosia täyttäneen Piiraisen saamaan onnittelukorttiin. Ahosen mukaan aika lähteä ehdolle oli otollinen. Murolan mukaan paikallistasolla ratkaisuun vaikutti halu ylläpitää pienempiä kouluja päiväkotiyksiköitä. Ahonen halusi omalta osaltaan pitää niin ikään Viialan Kulttuuriklubin poliittisesti sitoutumattomana. Hän on myös opinnäytetyötä vaille valmis sähköja automaatiotekniikan insinööri. – Pienpuoluetoiminta oli kohtuullisen uuvuttavaa hommaa. – Omat näkemykset löytyvät ehkä tietyiltä osin paremmin perussuomalaisten saralta. Liberaalipuolueen Pirkanmaan piirijärjestöä johtaa nykyisin akaalainen Tommi Vihervaara . Aluevaalit järjestetään samaan aikaan kuntavaalien kanssa, ja aluevaaleissa valitaan aluevaltuusto Pirkanmaan hyvinvointialueelle, joka vastaa Pirkanmaan sotepalveluista ja pelastustoimesta. En aja yhtä ainoata puoluetta, mielestäni puoluepolitiikassa ei ole mitään järkeä pienessä kaupungissa. Siinä on oikeastaan ensimmäinen syy. Toivon että näillä uskollisilla on luotto minuun edelleen. Varsinkin nyt yhteiskunnallinen tilanne on sellainen, että haluan vaikuttaa, Piirainen sanoo. – Kokoomus on ehkä enemmän isompien korporaatioiden ja suuryritysten sanansaattaja, ja perussuomalaisissa ehkä enemmän ymmärretään pienten ja keskisuurten yritysten merkittävyys. Murola näkee eroa myös puolueiden suhtautumisessa pienyrittämiseen. SDP:n ehdokkaana kuntavaaleihin lähtevä Ahonen on tehnyt uraa Reckless Love -yhtyeessä Hessu Maxxina ja myöhemmin julkaissut musiikkia artistinimellä Maxx Factory. – Se oli valtava työmäärä, minkä kuntapoliitikko joutuu tekemään. Muut eivät ole saaneet tehtyä kuin velkaa. – Puolivillaisesti ei halua valtuutetun tehtävää hoitaa. Anton Murola loikkasi perussuomalaisiin AKAALAINEN Anton Murola , 46, on totuttu viime kuntaja eduskuntavaaleissa näkemään liberaalipuolueen ehdokkaana. Piirainen näkee, että tulevalla valtuustokaudella päätösten piirissä ovat sellaiset asiat, jotka vaikuttavat keskeisesti hänelle itselleen tärkeisiin asioihin eli sivistykseen, koulutukseen ja yleiseen hyvinvointiin. Vahvasti paikallisiin teemoihin pureutuvan vaalikoneen kysymykset on laatinut Akaan Seudun toimitus. Ps ei sekään ole mikään sateentekijä, mutta ainoa, joka esittää aiheellista kritiikkiä koskien EU-politiikkaa ja siirtolaispolitiikkaa. Murola kertoo miettineensä perussuomalaisten lisäksi kokoomusta ja kristillisdemokraatteja. – Itselle Sontulan koulu on tärkeä asia ja samoin se, että kouluissa isot ja pienet eivät ole tyystin sekaisin. Kuntavaalidigi löytyy Akaan Seudun uutissovelluksesta sekä osoitteesta akaanseutu.fi/kuntavaalit. Aluevaalidigi löytyy Akaan Seudun uutissovelluksesta ja osoitteesta akaanseutu.fi/aluevaalit. – Olen harkinnut ehdolle lähtemistä useiden vaalikausien ajan, ja se on aina kiinnostanut. Akaan Seutu uutisoi aluevaaliaiheista yhdessä Pirmedioiden muiden paikallislehtien kanssa, ja kaikkien kuuden paikallislehden tekemät aluevaalijutut ovat maksutta Akaan Seudun tilaajien luettavissa aluevaalisivustolla. Aluevaalidigi sisältää aluevaaliuutisten ja -mielipidekirjoitusten lisäksi aluevaalien vaalikoneen ja Pirkanmaan ehdokasgallerian. Murola kertoo uupuneensa siihen, että aktiivisia jäseniä ei tullut lisää, vaikka liberaalipuolueen jäsenmäärä kasvoi. Kuntavaalidigi kokoaa yhteen kaikki paikalliset vaaliuutiset ja ehdokkaiden lähettämät mielipidekirjoitukset. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Akaan Seudun kuntavaalidigi ja kuntavaalikone palvelevat äänestäjiä Kuntavaalidigistä löytyvät vaaliuutiset, mielipidekirjoitukset, ehdokasgalleria ja vaalikone. Tämän kevään kuntavaaleissa Murola on kuitenkin perussuomalaisten ehdokkaana. – Vielä viime metreillä vastasin Maijalan Antin soittoihin, että jätän vaalit väliin, ja lopulta tein päätöksen 48 tuntia ennen ehdokaslistojen sulkeutumista
Myös Harri Rämö oli huolissaan ihmisten toimeentulosta. On ollut sekä motivoivaa että inspiroivaa päästä tähän mukaan, vaikka omassa arjessa kiirettä pitää, hän totesi. Kaikki Akaan kaupunginvaltuustosta löytyvät puolueet pitivät yhteisen vaalitilaisuuden Toijalan torilla lauantaina 15. – Tuntuu, että vaaliteltoilla käydään taas enemmän kuin ennen. Tehtaan asiakkaita ovat kaikki Suomen vähittäiskauppaja suurkeittiöasiakkaat. Hannu Järvinen puolestaan pohti, että Suomen tämänhetkinen tilanne aktivoi ihmisiä uurnille huhtikuussa. Akaassa on työntekijöitä hieman alle 50. Myös kulttuuritilojen tulevaisuus sekä ylipäätään Akaan kaupungin talous ottivat osansa keskusteluista. Politiikka ei vielä ihan hirveästi kiinnosta, ehkä vähän kuitenkin. Muutosneuvottelut Kymppi-Maukkaan tehtaalla Jarno Keskinen KYMPPI-MAUKKAAT Oy:n tehtaalla Akaassa on käynnistetty muutosneuvottelut. Tällä hetkellä tehtaalla ei ole käynnissä lomautuksia, mutta edellisistä ei ole pitkä aika. Samalla he hakivat pientä välipalaa rippikouluun kuuluvan kirkkokäynnin jälkeen. Koulu on hyvä, ja täällä on kaikkea ihan riittävästi, tytöt sanoivat. – Meillä on nyt hyvä vaalipöhinä puolueessa. maaliskuuta. Määräaikaisia työsuhteita on yhä enemmän. Saman puolueen Antti Maijala oli mielissään, että puolueet ovat pystyneet pitämään vaalitohinoissa hyvää yhteishenkeä yllä. Paikalle grillimakkaroineen, lättyineen ja pullineen olivat tulleet sosialidemokraatit, kokoomus, perussuomalaiset, keskusta, vasemmistoliitto, vihreät ja kristillisdemokraatit. 8 Keskiviikko 19. – Silloin neuvottelut johtivat lomautuksiin kuuden viikon aikana. Viimeksi tehtaalla käytiin muutosneuvottelut touko-kesäkuussa 2024. . – Täälläkin on kuljettu teltalta toiselle hyvissä tunnelmissa. Näin päättelivät puolueet Akaassa. Mönkön mukaan ihmiset ovat ottaneet esiin niin paikallisia asioita kuin maailmanpolitiikkaa, kun heitä on tavannut vaalitilaisuuksissa. Taloudellinen epävarmuus tekee arjesta selviytymisestä vaikeaa, Hannu Järvinen totesi. Lomautukset eivät koskeneet koko henkilökuntaa, Mollberg kertoo. Kuntavaaliehdokkaat Harri Rämö ja Hannu Järvinen Akaan Demareista kertoivat ihmisten kysyneen muun muassa vanhustenhoidosta ja teiden kunnosta. Ihmiset eivät esimerkiksi saa silloin luottoja, jos jotakin yllättävää sattuu ja tarvitaan ylimääräistä rahaa. – Ihmiset ovat huolissaan omasta taloudellisesta tilanteestaan, se kuuluu nyt puheista. Toijalan torille alkoi jo aamukymmenen jälkeen kurvata uteliasta yleisöä puolueiden vaalikojuille. – Saatiin nämä pullat tuolta kojulta. Yksikön tehdasja markkinointipäällikkö Anna Mollberg vahvistaa asian Akaan Seudulle. UUTISET. Neuvottelut koskevat lomauttamisia. HARRI Rämö ja Hannu Järvinen Akaan Demareista kertoivat, että kojulla kävijöiden puheenaiheet vaihtelivat vanhustenhoidosta lasten päivähoitoon ja teiden kuntoon. Vaikka päämääränä on kerätä mahdollisimman hyvä äänimäärä omalle puolueelle, se ei estä keskinäistä hyvää henkeä, hän sanoi. Ehkä tämä näkyy myös äänestysvilkkaudessa, kuka tietää, Hannu Järvinen arvioi. Kuvat: Pekka Mustonen Seitsemän puolueen yhteistilaisuus veti väkeä Toijalan torille Aurinkoiselle Toijalan torille kertyi mukavasti yleisöä, vaikka tuuli kävi välillä navakasti. Tehtaan tärkeimpiin tuotteisiin kuuluvat mämmi, laatikkoruuat ja pakastetaikinat. Aluevaaliehdokas Satu Raiski-Koivukoski Akaan Keskustasta uskoi, että tulevien vaalien äänestysprosentti nousee ”ihan mukavaksi”. 15-vuotiaat Johanna Peltomäki ja Helmi Ahonen tulivat torille uteliaisuudesta ja hakemaan välipalaa rippikouluun kuuluvan kirkkokäynnin jälkeen. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Leena ja Pentti Väisänen olivat tulleet kannustamaan ehdokkaana olevaa miniäänsä Laura Väisästä ja tapaamaan tuttuja. – Keskusteluissa on käynyt selväksi, että monen on vaikea ostaa jopa välttämättömiä lääkkeitä, hän totesi. Rämö pelkäsi, että äänestäjät kokevat aluevaalit edelleen etäisiksi, vaikka olisi tärkeää äänestää niissäkin. – Trump ja Putin vilahtelevat puheissa, se on pakko myöntää. Heli Mustonen YKSIN kukaan ei ole oikein mitään, mutta yhdessä hommaan tulee jo mukavasti vauhtia. ENSIMMÄISTÄ kertaa ehdolla oleva Valtteri Mönkö oli Akaan Vasemmistoliiton teltalla innostunein mielin. Neuvottelut on aloitettu johtuen töiden vähäisyydestä, Mollberg kertoo. Puolueet olivat lähteneet liikkeelle esittelemään sekä kuntaettä aluevaaliehdokkaitaan. Akaassa on meidän ikäisillä ihan hyvin asiat. Ratkaisu osoittautui oikeaksi. – Tieto pitää paikkansa. 15-VUOTIAAT akaalaiset Johanna Peltomäki ja Helmi Ahonen tulivat vaaliteltoille uteliaisuudesta
– On ollut jännittävää nähdä, miten paljon Toijalan Martat järjestävät kaikenlaista kiinnostavaa. Akaan kaupunkikeskustat uhkaavat hiljentyä ja palvelutarjonta kutistua. Myös hänen aviomiehensä kuuluu yhdistykseen. Marttoihin loppuvuodesta viime vuonna liittynyt Maiju Herola valittiin uutena jäsenenä hallitukseen. Itse olen ollut innostunut muun muassa käsityöilloista, joita on joka kuukausi, hän kertoi. Mummoni hieman ihmettelikin, kun en liittynyt Kylmäkosken yhdistykseen. NUORISOTYÖN palvelujen tulee olla paremmin saavutettavissa myös viikonloppuisin ja koulujen loma-aikoina. Yhdistyksen mediavastaavana toimiva Lotta Rupponen on ollut jäsenenä nelisen vuotta. Vaativa työelämä, ruuhkavuodet ja sosiaalisen median viemä aika karsii nuorten aikuisten sitoutumista yhdistystoimintaan. PITKÄN aikavälin tavoitteenamme on kieltää voitontavoittelu varhaiskasvatuksessa. PERUSOPETUKSEN tulee olla Akaan vetovoimatekijä ja Akaan lukio tulee säilyttää laadukkaana lähilukiona. Tapahtumat olisi laskettavissa yhden käden sormilla. Näiden 11 teeman keinoin rakennamme tulevaisuutta, emme leikkaa siitä. Yhdistyksen hallitukseen tuli uusia jäseniä väistyvien tilalle. Akaan Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaat Aktiivinen Akaa ei synny itsestään OLETKO koskaan ajatellut, millainen Akaa olisi ilman yhdistyksiä. AKTIIVISTA Akaata ei kuitenkaan pidetä yllä pelkästään yhdistysten voimin: tarvitsemme myös yrityksiä. Sanna-Leena Linna kuntavaaliehdokas, kokoomus UUTISET. Uusien yrittäjien houkuttelemiseksi ja olemassa olevien säilyttämiseksi pitäisi tehdä töitä. AKAAN tulee jatkossa tunnistautua kaupunkina myös opiskelijoille sen erinomaisen sijainnin ja liikenneyhteyksien vuoksi. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu LUKIJALTA Marttayhdistykset tempaisivat samaan aikaan pitkin Suomea Maiju Herola liittyi Toijalan Marttoihin viime vuoden lopulla. Meillä ei olisi montaakaan harrastusmahdollisuutta oman kaupungin alueella. Yhdistykset tarvitsevat aktiivisia tekijöitä, mutta nykytrendi on, että vapaaehtoistoimintaan ei enää haluta sitoutua entiseen tapaan. Näille alueille tulee järjestää toimintaa tukevia kesätyömahdollisuuksia nuorille. AKAASEEN on saatava työllisyyspalvelujen toimipiste, jossa tarjotaan lähipalveluna sekä ilman ajanvarausta työllisyysja yrityspalveluja kuntalaisille. Joka yhdistyksellä on valta päättää, mitä tarjoaa tilaisuuksissaan. – Meidän marttayhdistys ei ole tehnyt tätä kasvisruokasitoumusta. Kallioinen kuten muutkin martat totesivat, että yhdistykseen mahtuu vielä hyvin mukaan. – Itseäni kiinnostavat marttatoiminnassa etenkin kierrätys ja käsityöt. Ennen kuin päästiin yhdessäolon ja kana-papusalaatin äärelle, yhdistys piti myös vuosikokouksensa. Maa-alueiden ja metsien suojelu on paras tapa huolehtia luonnon monimuotoisuudesta. Olen ollut yli kymmenen vuotta mukana yhdistystoiminnassa ja nähnyt muutoksen. Puolustamme myös toisen asteen maksuttomuutta ja vapaan sivistystyön merkitystä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Olemme vahvasti tukemassa Akaan virkistysalueiden kehittämistä. Mahdollistetaan kaupungin suunnasta tukea yhdistyksille. Nuorisotoimeen satsattu raha on parhaimmassa tapauksessa säästöä terveydenhuollon ja mielenterveyspalveluiden taakasta. Useassa vapaaehtoisvoimin järjestetyssä tapahtumassa mukana olleena tiedän, että taloudellisen avun lisäksi kaupunki voi tarjota paljon muutakin, kuten tiloja, markkinointiapua ja henkilöresursseja yhdistysten käyttöön. Asumisen tulee olla saavutettavaa ja kohtuuhintaista kaikkialla kunnan alueella; hyvätai huono-osaisuus ei saa keskittyä tietyille alueille. JOUKKOLIIKENNERATKAISUT ovat avainasemassa, kun vähennetään liikenteen päästöjä ja parannetaan turvallisuutta. Meillä on paljon tapahtumia. KULTTUURIN monipuolinen tapahtumatarjonta lisää Akaan houkuttelevuutta muuttaa ja matkailla Akaaseen. Uusia asuinalueita kaavoittaessa ensisijaisina liikennemuotoina tulee nähdä joukkoliikenne, pyöräily ja kävely. Yritystoiminta taas vaatii pitempiaikaista tukea ja apua juurruttaakseen toiminnan Akaaseen. ULKOILUja pyöräilyreitit on pidettävä kunnossa ympärivuotisesti. Viime aikoina julkisuudessa on puhuttanut Marttaliiton suositus siitä, että yhdistykset tarjoaisivat tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa. Samoin perheen kaksivuotias Elo -poika on tuttu näky tilaisuuksissa. Kulttuurin vapaan kentän toimijoille tulee olla tarjolla riittävästi toimitiloja sekä rahallista ja toiminnallista tukea. Kallioinen sanoi, että omaan lukujärjestykseen tarvitaan nyt lisää aikaa ja 11 vuotta puheenjohtajuutta riittävät tällä erää. No, asun Toijalassa ja tuntui luontevalta liittyä Toijalan Marttoihin, vaikka en etukäteen tuntenutkaan yhdistyksestä ketään, Rupponen kertoi. Totuus on, että meillä esimerkiksi jalkapallo on erittäin halpaa verrattuna naapurikuntiin. Toijalan Marttojen järjestämään iltaan saapui muutamia kiinnostuneita yhdistyksen ulkopuolelta. Yrittäjät taas kaipaavat verkostoitumista, koulutusmahdollisuuksia ja sparrausta. Heli Mustonen MARTAT järjestävät valtakunnallisesti joka vuosi Maailman suurimman marttaillan. – Uusia jäseniä on tullutkin, ja he ovat nuoria. Laadukasta varhaiskasvatusta – ei bisnestä lasten kustannuksella. Kun kouluissa saadut kokemukset, opetus, kaverit ja kasvatus ovat olleet hyviä, palaavat nuoret todennäköisemmin Akaaseen perustamaan perheitä. Otamme mielellään jäsenten toiveita vastaan ja pyrimme tekemään jäsenten näköistä toimintaa, Kallioinen sanoi. Sukuni naiset ovat aikoinaan evakoina olleet tuomassa marttayhdistystä Kylmäkoskelle. Mitä siis voimme tehdä. Niin kauan kuin vanhemmat jaksavat olla valmentajia, joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia ja muuten aktiivisia lastensa harrastusryhmissä, meillä riittää harrastuksia ja vieläpä kohtuullisin vuosimaksuin. Meillä ei ole sielun sijalla laskukonetta ME Akaan Vasemmistoliitossa julkaisemme ohjelmamme, koska ihmisillä on oikeus tietää, minkä puolesta kamppailemme. Lähtökohtaisesti yritys tarvitsee toimivat tilat sopivalla sijainnilla. Pidetäänkö yhdessä Akaa aktiivisena. Kuva: Pekka Mustonen Toijalan Marttayhdistys kutsui kaikkia kiinnostuneita Maailman suurimpaan marttailtaan. Itseäni kiinnostavat marttatoiminnassa etenkin kierrätys ja käsityöt. TOIJALAN Martoissa on 36 jäsentä. Ongelmia ehkäisevää nuorisotyötä on tukea lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia. OSANA ilmaston lämpenemisen vastaista työtä kunnan tuottamien julkisten ruokapalvelujen hankinnoista vähintään 50 % tulee olla kasvipohjaisia. 9 Keskiviikko 19. Lempäälässä kausimaksu on noin kolminkertainen ja Hakassa nelinkertainen nuorilla pelaajilla. Hän kertoi halunneensa pitkään omaa harrastusta, ja martat valikoituivat melkein sattumalta. Sukuni naiset ovat aikoinaan evakoina olleet tuomassa marttayhdistystä Kylmäkoskelle. Myös puheenjohtaja vaihtui. Olen sitä mieltä, että aikanaan, kun Akaa päättää rakentaa uuden kaupungintalon, sen on toimittava yrittäjien olohuoneena tarjoten nykyaikaisia tiloja pk-yritysten tarpeisiin. Tärkeää työelämän kehittämistyötä on taata toimiva vuorovaikutus Akaan ja lähialueiden korkeakoulujen kanssa. Jäsenten lisäksi ovet ovat auki heillekin, joita toiminta kiinnostaa, mutta jotka eivät vielä ole jäseniä. Meillä on tänäänkin tarjolla kana-papusalaattia, Kallioinen kertoi. Pitkäaikainen puheenjohtaja Riitta Kallioinen luovutti puheenjohtajan nuijan Päivi Järviselle
VAALIPANEELI Akaan Seudun vaalipaneeli järjestetään 28.3. EHDOKASGALLERIA Toreilta ja tienvarsilta tuttu ehdokasgalleria kätevästi netissä. AKAAN SEUDUN VAALIKONE Vaalikoneessa Akaan ehdokkaat ottavat kantaa paikallisiin kysymyksiin. akaanseutu.fi/ kuntavaalit AS uutissovellus ja PAIKALLISET VAALIUUTISET Uutisoimme Akaata koskettavista vaaliaiheista laajasti ja monipuolisesti koko vaalikevään ajan. Vaalikone on oivallinen apu oman ehdokkaan löytämiseen. Akaan Seutu uutisoi Pirkanmaan aluevaaleista yhdessä Pirmedioiden muiden paikallislehtien kanssa. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu 2 2 5 KUNTAVAALIT Löydä oma ehdokkaasi kuntavaaleissa 2025 Akaan Seudun vaalidigi kertoo kaiken olennaisen kuntavaaleista Tutustu myös aluevaalisisältöihimme osoitteessa akaanseutu.fi/aluevaalit. Lähetä oma mielipiteesi osoitteeseen toimitus@ akaanseutu.fi. Täältä näet helposti, ketkä kaikki ovat Akaassa ehdolla. 10 Keskiviikko 19. Vaalipaneeli julkaistaan vaalisivustolla livelähetyksenä ja tallenteena. MIELIPIDEKIRJOITUKSET Julkaisemme ehdokkaiden ja äänestäjien mielipidekirjoituksia joka viikko. kello 18. INFOA VAALEISTA Tarkista vaalien aikataulut ja äänestysohjeet.
maaliskuuta 2025 Akaan Seutu HOIVAKOTEJA PAIKKAKUNNILLA: TAMPERE • KANGASALA • LEMPÄÄLÄ • NOKIA • URJALA PUNKALAIDUN • SASTAMALA • MOUHIJÄRVI • YLÖJÄRVI Etsitkö hoivakotia läheisellesi. Hän on näytellyt aiemmin Teatteri Lystin esittämässä William Shakespearen Kesäyön unelmassa Tampereella. – Viialan teatteri on kokoonsa nähden todella suuri teatteri, ja meininki on vireää, Koskinen arvioi. Lahtisen kanssa, joka esittää näytelmässä Rastaa ja muusikkoa. – Oli tosi mielenkiintoista tulla seuraamaan harjoituksia ja nähdä, mitä on syntymässä, Koskinen kertoo. Ne voivat toimia esimerkiksi koululaisille teatterikasvatuksena sekä keinona tutustuttaa kävijät teatteriin. Erityisen näytelmästä tekee myös se, että siinä esiintyy Koskisen hyvä ystävä. – Roolia varten piti opetella laulamaan klassisesti väärin. Toiminnassamme korostuvat yksilöllinen, laadukas hoiva sekä asukkaan voimavarojen tukeminen ja ylläpitäminen. Jenkins oli yhdysvaltalainen oopperalaulaja, joka tuli tunnetuksi puutteellisesta laulutaidostaan. 11 Keskiviikko 19. KULTTUURI. Myllymäki kuvailee Teatteri Kurjessa Vesilahdessa alkanutta ja jo 30 vuotta jatkunutta teatteriharrastusta elämäntavaksi. Marko J. Loppuviimeksi oli sellainen olo, ettei enää tiennyt, lauloiko oikein vai väärin, Myllymäki muistelee. – Tykkäsin. Lahtisen esittämän Rastan rastaperuukki oli alun perin korkkiruuvikiharainen. Koronakampaajan käsikirjoitus on Riihimäen lukiossa äidinkielenopettajana työskentelevälle Koskiselle tuttu, sillä hän on lukenut sen ohjaajan pyynnöstä. Lahtinen osallistui Viialan teatterin edelliseen näytelmään lavasteiden rakentajana ja purkajana. Tarjoamme Esperillä lämminhenkistä asumispalvelua ikäihmisten hoivakodeissa Pirkanmaalla. Tarja Antola TEATTERIN ystävillä oli tiistaina 11. Marko J. KAMPAAJAN roolissa nähdään Viialan ja Toijalan näyttämöiltä tuttu, vesilahtelainen Anne Myllymäki . Koskinen on jo hankkinut liput näytelmään. Viimeksi Koskinen on käynyt katsomassa Jäniksen vuoden Kansallisteatterissa. Pirjo Rantala Tampereelta tuli Viialan teatteriin yhdessä miehensä Marko J. Meillä on vielä vapaita asukaspaikkoja ja olet lämpimästi tervetullut tutustumaan. Näytelmä perustuu hämeenlinnalaisen Kiti Pölösen kirjaan, josta sen on näytelmäksi dramatisoinut ohjaaja Kaarina Perola . Asukkaaksemme voi tulla hyvinvointialueen palvelusetelillä, ostopalveluasiakkaana tai omakustanteisesti. OLEMME PALVELUSETELITUOTTAJA Pirkanmaan hyvinvointialue, ympärivuorokautinen palveluasuminen Seuraa meitä somessa: @espericare #töissäesperillä Viialan teatteri avasi harjoitukset yleisölle Äidinkielenopettajana työskentelevä Maarit Koskinen oli saanut näytelmän käsikirjoituksen luettavakseen. Ennakkotiedoista poiketen kirjailija ei osallistunut avoimiin harjoituksiin, mikä Perolan mukaan johtui päivämääräsekaannuksesta. Sitä teatteri juhlistaa tarjoamalla yleisölle ennen esitysten alkua alkoholittomat drinkit eli mocktailit, jotka on suunnitellut harrastajateatteria pyörittävän Viialan Työväennäyttämön puheenjohtaja Arto Mantela . – Peruukki ei ole oikeaa hiusta vaan tekokuitua. Miten Esperi-kotiin pääsee asumaan. Yleisölle avoimet harjoitukset ovat Perolan mukaan ammattiteattereissa yleisiä, mutta harrastajateatterissa harvinaisia. Tosi mielenkiintoista, Rantala kertoo. Yksi mieliinpainuvimmista on ollut Suurenmoinen , jossa Myllymäki näytteli Florence Foster Jenkinsin pääroolin. Teatteriesitys on samalla syntymäpäivälahja hänen isälleen. Annoin peruukin liota ensin etikkavedessä, jotta se pehmeni, Myllymäki kertoo. maaliskuuta mahdollisuus seurata Koronakampaaja -näytelmän harjoituksia Viialan teatterissa. Viialan teatterin Koronakampaaja on teoksen kantaesitys eli ensimmäinen julkinen esitys. HARJOITUKSIA seuraamaan tullut Maarit Koskinen Viialasta on aktiivinen teatterissakävijä. Viialan teatterin tuotannosta mieleen ovat erityisesti jääneet Paniikki ja Edith!, joka Koskisen mielestä peittosi Tampereen Teatterin version ranskalaisesta laulajasta Edith Piafista. Näyttelemisen ohella hän on tehnyt näytelmiin puvustuksia, tanssikoreografioita ja laulanut kuoroissa. Kampaamossa käy kirjava joukko erilaisia asiakkaita, joilla on kampaajalle monenlaista asiaa. Koronakampaajaan hän on muotoillut peruukkeja. – Näyttelijät saavat myös pikkaisen tuntumaa yleisöön, joten on tässä vähän itsekkäitäkin ajatuksia, Perola sanoo. Myllymäen ensimmäinen rooli Viialan teatterissa oli Viivin ja Wagnerin Viivi vuonna 2009, ja kaikkiaan hän on ollut mukana yli kymmenessä teatterin näytelmässä. maaliskuuta. Otathan yhteyttä hoivakodin esihenkilöön sopiaksesi esittelyajan: www.esperi.fi. Kuva: Tarja Antola Koronakampaajanäytelmä saa ensi-iltansa Viialan teatterissa 29. Koulunkäynninohjaajana työskentelevä Myllymäki on yhdeltä koulutukseltaan naamioitsija
vaaliliitossa 132 VIHERÄ, Erik Koneistaja, pääluottamusmies 133 VIRTANEN, Lassi Merkonomi Vapauden liitto r.p. 30 JAAKKOLA, Timo Tuotantopäällikkö 54 TAMMISTO, Timo Varastomies 55 TOFFERI, Janet Tarjoilija, matkailupalveluiden tuottaja 56 TUOMINENJÄRVINEN, Tuire KM, varhaiskasvatuksen opettaja 57 UUSITALO, Jouni Paperityöntekijä 58 YLIMÄKI-PAJUNEN, Sari Kiinteistön palveluvastaava 29 INKINEN, Heli Henkilöstösuunnittelija 41 LAMPINEN, Susanna Lähihoitaja 53 SALONEN, Jouni Palvelusihteeri 104 KIVISTÖ, Tapio Eläkeläinen 103 HELPIÖLÄ, Sirpa Sairaalahuoltaja 102 HELIN, Sirkku Yrittäjä 101 EKMAN, Martti Yrittäjä 100 EINOLAVIRTANEN, Heli Projektipäällikkö Perussuomalaiset r.p. 99 VAITTINEN, Jouni Maanviljelijä Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Akaan kaupungissa 13. 2 BLOMMENDAHL, Janne LL, terveyskeskuslääkäri Katso lisää: akaa.fi. 12 Keskiviikko 19. 105 MUROLA, Anton Toimitusjohtaja 106 MÄKI, Tero Business developer 107 NENONEN, Toni Restonomi 108 RÄSÄNEN, Timo Lehtori, yrittäjä 109 SIPONEN, Antti Levyseppähitsaaja 110 TALONEN, Elina Sähköasentaja, yrittäjä 111 VINTOLA, Heikki Laborantti 112 VIRTANEN, Timo Koneautomaatioteknikko 113 VÄÄTÄINEN, Jarmo Henkilöstöpäällikkö, eläkeläinen 6 KUUSISTO, Katri Peligraafikko, taiteen maisteri 7 LEHTONEN, Anne Sairaanhoitaja (AMK) 8 LINDHOLM, Elina Yrittäjä 9 MEROVÄISÄNEN, Katri Tuotepäällikkö, tradenomi 10 MOISALA, Venla Kulttuurin tukipalveluiden suunnittelija, kulttuurituottaja (YAMK) 11 NAAKKA, Jaakko Teknologiajohtaja, FM 12 NURMINEN, Majka Säveltäjä, teatterimuusikko 13 ORAVA, Antti Tietoturva-asiantuntija, insinööri (AMK) 14 PATANA, Jukka Sekatyömies 15 PEHKONEN, Ninni Toiminnanjohtaja, FM 16 POHJONEN, Pauliina Tuotepäällikkö, tradenomi (YAMK) 17 VÄISÄNEN, Laura Sosiaalityöntekijä, YTM 98 PULKKINEN, Mervi Ammatillinen opettaja, lehtori 97 PARVIAINEN, Susanna Senior demand developer 96 NÄSI, Jari Katsastaja, maanviljelijä 95 LIEHU, Vesa Maanviljelijä 94 LAAKSONEN, Vilppu Yrittäjä 93 KIRJAVAINEN, Eemi Maatalousyrittäjä 92 KINNARI, Heidi Lehtori 91 ESKOLA, Virpi Lähihoitaja 90 AHONEN, Jukka Yrittäjä 89 SALMI, Anne Päivähoitaja 88 JOKI, Mia TV-tuottaja, laulaja 87 SETÄLÄ, Mika Lehtori, matemaatikko Suomen Keskusta r.p. 81 SAKALA, Ismo Mikroyrittäjä, evp.kapt. 4 KOIVULA, Kati Palveluneuvoja, artenomi 5 KURTTI, Jaana Suunnitteluinsinööri 80 RYTKÖNEN, Jouko Hätäkeskusjohtaja, eläkeläinen 79 RISTIMÄKI, Olli FM, KTM 78 RANTALA, Virpi Koulunkäynninohjaaja 77 RAJANIEMI, Jarkko Yrittäjä 76 RAJALA, Terhi OTM, KTM 75 RAJALA, Sami CIO 74 PUOMILA, Janita Myymäläpäällikkö 73 PELTOLA, Marko Yrittäjä 72 PARIKKA, Jouni Yrittäjä 68 LEINONEN, Jaakko TKL, KTM 67 KOIVUNIEMI, Jaana DI, KTM 66 KOISTINEN, Tomi FM, ohjelmistotestaaja 65 JUNTUNEN, Joonas Ekonomi, hallintojohtaja 64 JAMROZINSKI, Andrzej DI, eläkeläinen 63 ILLMAN, Bjarne Rehtori 62 HYTTINEN, Jaana Toimitusjohtaja, yrittäjä 61 AIMOLAHTI, Jukka Sotilaspoliisialiupseeri 60 AARNIO, Petri FM, lehtori 59 VIHERVAARA, Tommi DI, johtava asiantuntija Kansallinen Kokoomus r.p. 69 LINNA, SannaLeena DI, toimitusjohtaja 82 TANSKANEN, Joonas Tuotepäällikkö 70 NIEMINEN, Tommi Ratkaisumyyjä 71 ORIMUS, Noora Toimitusjohtaja 83 TOIVONEN, Maija DI, lehtori Liberaalipuolue – Vapaus valita r.p. 114 ALMUSA, Saara Suutari, muusikko 123 MÖNKÖ, Valtteri Opiskelija, yrittäjä 115 HELIN, Marko Elintarviketyöntekijä, pääluottamusmies 124 PERTTOLA, Mari Yrittäjä, eläkeläinen 116 HIETAMAA, Tarmo Kääntäjä, kirjastoalan opiskelija 125 PIIRAINEN, Heli KM, luokanopettaja 117 JARA, Juhani Mekaanikko, eläkeläinen 126 RENFORS, Pekka Eläkeläinen 118 JÄRVINEN, Tommi Hioja, työsuojeluvaltuutettu 127 RUPPONEN, Timo Myyjä, asiantuntija 119 KIVI, Mira Sosionomiopiskelija 128 SANDELINVAPAAVUORI, Sara Sairaanhoitaja (AMK), hallintotieteiden ylioppilas 120 LAIHIA, Jari FM, työtön 121 LOHI, Mika Opiskelija 129 SEPPI, Pirkko Toimittaja, eläkeläinen 130 TOIVONEN, Aila Baarimestari, eläkeläinen 122 MAIJALA, Antti Järjestämistoimitsija 131 TUOMINEN, Janina Koulunkäynninohjaaja 40 KÄHKÖNEN, Petra Sairaanhoitaja, pääluottamusmies 39 KURIKKA, Vesa Koti-isä, sisällöntuottaja 38 KOPPINEN, Veikko Eläkeläinen 37 KNUUTILA, Heikki Insinööri 52 RÄMÖ, Harri Vankilanjohtaja, eläkeläinen 51 RUPPONEN, Mika Palomies 50 ROININEN, Saija Lähihoitaja 49 NORD, Toni Laivasähköasentaja 36 KILPINEN, Susanna HR-palvelusihteeri 35 KEKÄLÄINEN, Mikko Logistiikkahenkilö 34 KAURANEN, Elisa Eläkeläinen 33 KAUKOJÄRVI, Juha Kiinteistönhoitaja 32 KALLOKOSKI, Elisa Burleskitaiteilija 31 JÄRVINEN, Hannu Trukinkuljettaja 48 NIEMINEN, Sakari Prosessinhoitaja, eläkeläinen 47 MOISIO, Aki Toimitsija 46 MIKKILÄ, Piia Ensihoitaja (AMK), sairaanhoitaja (AMK) 45 MATTILA, Pekka Eläkeläinen 44 LOPPI, Inka Asiakkuusvastaava 43 LEHTINEN, Arto Lasiasentaja 42 LEHMUSVIRTA, Päivi Palvelusihteeri, pääluottamusmies 28 HÄMÄLÄINEN, Satu Palkkapalvelusihteeri 27 HUOVINEN, Milla Sosionomi, koulukuraattori 26 HILTUNEN, Joona Lähihoitaja 25 HELIN, Mikael Tekninen asiantuntija 24 HEINO, Jaana Lähihoitaja, koulunkäynninohjaaja 23 HEIKKINEN, Petri Automaatioasentaja 22 HARJU, Janette Työtön 21 HALONEN, Arto Linja-autonkuljettaja 20 EERIKINHARJU, Susan Kokki 19 AHONEN, Heikki Yrittäjä, muusikko 18 AHOLA, Sami Paloesimies Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. päivänä huhtikuuta 2025 toimitettavia kuntavaaleja varten laadittu ehdokaslistojen yhdistelmä 3 ESKOLA, Tommi Koulutussuunnittelija, YTM Vihreä liitto r.p. 84 VIKMAN, Anttijussi Senior järjestelmäasiantuntija 85 VUORIVIRTA, Pekka Maaedustaja 86 YLI-KOIVISTO, Mari FM, HR Business Partner vaaliliitossa Vasemmistoliitto r.p
84 VIKMAN, Anttijussi Senior järjestelmäasiantuntija 85 VUORIVIRTA, Pekka Maaedustaja 86 YLI-KOIVISTO, Mari FM, HR Business Partner vaaliliitossa Vasemmistoliitto r.p. 13 Keskiviikko 19. päivänä huhtikuuta 2025 toimitettavia kuntavaaleja varten laadittu ehdokaslistojen yhdistelmä 3 ESKOLA, Tommi Koulutussuunnittelija, YTM Vihreä liitto r.p. vaaliliitossa 132 VIHERÄ, Erik Koneistaja, pääluottamusmies 133 VIRTANEN, Lassi Merkonomi Vapauden liitto r.p. 4 KOIVULA, Kati Palveluneuvoja, artenomi 5 KURTTI, Jaana Suunnitteluinsinööri 80 RYTKÖNEN, Jouko Hätäkeskusjohtaja, eläkeläinen 79 RISTIMÄKI, Olli FM, KTM 78 RANTALA, Virpi Koulunkäynninohjaaja 77 RAJANIEMI, Jarkko Yrittäjä 76 RAJALA, Terhi OTM, KTM 75 RAJALA, Sami CIO 74 PUOMILA, Janita Myymäläpäällikkö 73 PELTOLA, Marko Yrittäjä 72 PARIKKA, Jouni Yrittäjä 68 LEINONEN, Jaakko TKL, KTM 67 KOIVUNIEMI, Jaana DI, KTM 66 KOISTINEN, Tomi FM, ohjelmistotestaaja 65 JUNTUNEN, Joonas Ekonomi, hallintojohtaja 64 JAMROZINSKI, Andrzej DI, eläkeläinen 63 ILLMAN, Bjarne Rehtori 62 HYTTINEN, Jaana Toimitusjohtaja, yrittäjä 61 AIMOLAHTI, Jukka Sotilaspoliisialiupseeri 60 AARNIO, Petri FM, lehtori 59 VIHERVAARA, Tommi DI, johtava asiantuntija Kansallinen Kokoomus r.p. 114 ALMUSA, Saara Suutari, muusikko 123 MÖNKÖ, Valtteri Opiskelija, yrittäjä 115 HELIN, Marko Elintarviketyöntekijä, pääluottamusmies 124 PERTTOLA, Mari Yrittäjä, eläkeläinen 116 HIETAMAA, Tarmo Kääntäjä, kirjastoalan opiskelija 125 PIIRAINEN, Heli KM, luokanopettaja 117 JARA, Juhani Mekaanikko, eläkeläinen 126 RENFORS, Pekka Eläkeläinen 118 JÄRVINEN, Tommi Hioja, työsuojeluvaltuutettu 127 RUPPONEN, Timo Myyjä, asiantuntija 119 KIVI, Mira Sosionomiopiskelija 128 SANDELINVAPAAVUORI, Sara Sairaanhoitaja (AMK), hallintotieteiden ylioppilas 120 LAIHIA, Jari FM, työtön 121 LOHI, Mika Opiskelija 129 SEPPI, Pirkko Toimittaja, eläkeläinen 130 TOIVONEN, Aila Baarimestari, eläkeläinen 122 MAIJALA, Antti Järjestämistoimitsija 131 TUOMINEN, Janina Koulunkäynninohjaaja 40 KÄHKÖNEN, Petra Sairaanhoitaja, pääluottamusmies 39 KURIKKA, Vesa Koti-isä, sisällöntuottaja 38 KOPPINEN, Veikko Eläkeläinen 37 KNUUTILA, Heikki Insinööri 52 RÄMÖ, Harri Vankilanjohtaja, eläkeläinen 51 RUPPONEN, Mika Palomies 50 ROININEN, Saija Lähihoitaja 49 NORD, Toni Laivasähköasentaja 36 KILPINEN, Susanna HR-palvelusihteeri 35 KEKÄLÄINEN, Mikko Logistiikkahenkilö 34 KAURANEN, Elisa Eläkeläinen 33 KAUKOJÄRVI, Juha Kiinteistönhoitaja 32 KALLOKOSKI, Elisa Burleskitaiteilija 31 JÄRVINEN, Hannu Trukinkuljettaja 48 NIEMINEN, Sakari Prosessinhoitaja, eläkeläinen 47 MOISIO, Aki Toimitsija 46 MIKKILÄ, Piia Ensihoitaja (AMK), sairaanhoitaja (AMK) 45 MATTILA, Pekka Eläkeläinen 44 LOPPI, Inka Asiakkuusvastaava 43 LEHTINEN, Arto Lasiasentaja 42 LEHMUSVIRTA, Päivi Palvelusihteeri, pääluottamusmies 28 HÄMÄLÄINEN, Satu Palkkapalvelusihteeri 27 HUOVINEN, Milla Sosionomi, koulukuraattori 26 HILTUNEN, Joona Lähihoitaja 25 HELIN, Mikael Tekninen asiantuntija 24 HEINO, Jaana Lähihoitaja, koulunkäynninohjaaja 23 HEIKKINEN, Petri Automaatioasentaja 22 HARJU, Janette Työtön 21 HALONEN, Arto Linja-autonkuljettaja 20 EERIKINHARJU, Susan Kokki 19 AHONEN, Heikki Yrittäjä, muusikko 18 AHOLA, Sami Paloesimies Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Akaan kaupungissa 13. 99 VAITTINEN, Jouni Maanviljelijä Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. 69 LINNA, SannaLeena DI, toimitusjohtaja 82 TANSKANEN, Joonas Tuotepäällikkö 70 NIEMINEN, Tommi Ratkaisumyyjä 71 ORIMUS, Noora Toimitusjohtaja 83 TOIVONEN, Maija DI, lehtori Liberaalipuolue – Vapaus valita r.p. 30 JAAKKOLA, Timo Tuotantopäällikkö 54 TAMMISTO, Timo Varastomies 55 TOFFERI, Janet Tarjoilija, matkailupalveluiden tuottaja 56 TUOMINENJÄRVINEN, Tuire KM, varhaiskasvatuksen opettaja 57 UUSITALO, Jouni Paperityöntekijä 58 YLIMÄKI-PAJUNEN, Sari Kiinteistön palveluvastaava 29 INKINEN, Heli Henkilöstösuunnittelija 41 LAMPINEN, Susanna Lähihoitaja 53 SALONEN, Jouni Palvelusihteeri 104 KIVISTÖ, Tapio Eläkeläinen 103 HELPIÖLÄ, Sirpa Sairaalahuoltaja 102 HELIN, Sirkku Yrittäjä 101 EKMAN, Martti Yrittäjä 100 EINOLAVIRTANEN, Heli Projektipäällikkö Perussuomalaiset r.p. 105 MUROLA, Anton Toimitusjohtaja 106 MÄKI, Tero Business developer 107 NENONEN, Toni Restonomi 108 RÄSÄNEN, Timo Lehtori, yrittäjä 109 SIPONEN, Antti Levyseppähitsaaja 110 TALONEN, Elina Sähköasentaja, yrittäjä 111 VINTOLA, Heikki Laborantti 112 VIRTANEN, Timo Koneautomaatioteknikko 113 VÄÄTÄINEN, Jarmo Henkilöstöpäällikkö, eläkeläinen 6 KUUSISTO, Katri Peligraafikko, taiteen maisteri 7 LEHTONEN, Anne Sairaanhoitaja (AMK) 8 LINDHOLM, Elina Yrittäjä 9 MEROVÄISÄNEN, Katri Tuotepäällikkö, tradenomi 10 MOISALA, Venla Kulttuurin tukipalveluiden suunnittelija, kulttuurituottaja (YAMK) 11 NAAKKA, Jaakko Teknologiajohtaja, FM 12 NURMINEN, Majka Säveltäjä, teatterimuusikko 13 ORAVA, Antti Tietoturva-asiantuntija, insinööri (AMK) 14 PATANA, Jukka Sekatyömies 15 PEHKONEN, Ninni Toiminnanjohtaja, FM 16 POHJONEN, Pauliina Tuotepäällikkö, tradenomi (YAMK) 17 VÄISÄNEN, Laura Sosiaalityöntekijä, YTM 98 PULKKINEN, Mervi Ammatillinen opettaja, lehtori 97 PARVIAINEN, Susanna Senior demand developer 96 NÄSI, Jari Katsastaja, maanviljelijä 95 LIEHU, Vesa Maanviljelijä 94 LAAKSONEN, Vilppu Yrittäjä 93 KIRJAVAINEN, Eemi Maatalousyrittäjä 92 KINNARI, Heidi Lehtori 91 ESKOLA, Virpi Lähihoitaja 90 AHONEN, Jukka Yrittäjä 89 SALMI, Anne Päivähoitaja 88 JOKI, Mia TV-tuottaja, laulaja 87 SETÄLÄ, Mika Lehtori, matemaatikko Suomen Keskusta r.p. 81 SAKALA, Ismo Mikroyrittäjä, evp.kapt. 2 BLOMMENDAHL, Janne LL, terveyskeskuslääkäri Katso lisää: akaa.fi
Akaa Futsal oli vakuuttava pudotuspeliavauksessa Puolivälieräsarja on akaalaisille katkolla lauantaina Akaa Areenalla. Akaan voiton salaisuus avauspuolivälierässä oli ehdottomasti jälleen kerran tasaisen laadukas ja laaja materiaali. divisioonaan. Akaan syöttö puri, eikä meidän side out -pelaaminen onnistunut lainkaan. Akaan maalinsuulla Juha –Matti Savolainen oli kuitenkin kerrassaan loistavassa vireessä ja nappasi hienon nollapelin. Mutta kun Tero Intala iski avausmaalin vierasjoukkueelle ajassa 6.27 oivan yksilösuorituksen jälkeen, oli peli lähtenyt jo vääjäämättä kallistumaan Akaa Futsalin hyväksi. – Aika yksipuoliseltahan tuo peli näytti. Pallon saivat tolppien väliin Intalan ja Savolaisen lisäksi myös Renato Martinez-Conde , Markus Rautiainen , Aleksi Pirttijoki , Iiro Vanha sekä Tuomas Pulkkinen . Seitsemän maalin pelissä siltä löytyi tasan seitsemän eri maalintekijää. No, pudotuspeleissä kohdataan uudelleen, ja silloin olemme valmiimpia. Kuva: Harri Mattila – Akaa-Volley tyrmäsi meidät syötöillä tänään. divisioonaan. Suurena ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Akaa Futsal ei armoa tuntenut, vaan jyräsi vastustamattomasti avausvoittoon murskaavin päätöslukemin 0–7 (0–4). divisioonan mestaruusottelu käydään TFT:n ja Nokian KrP:n välillä lauantaina Akaa Areenalla. Vielä kun Areenalla oli katsomo täynnä, niin olipahan mahtavaa salibandyviihdettä tarjolla Akaassa. divisioonaan 3. KYKYN joukkueesta palkittiin Samuel Jurik , joka vahvisti Akaa-Volleyn vahvan syöttöpelin vieneen vieraiden hyökkäyksistä tehon. Vaikka 12 pelaajan rosterista ainoastaan Sten Perillusta ei nähty kentällä, voittavaa kuusikkoa ei löytynyt. Akaa-Volleyn Olli Kunnari antoi oletetun ykköskuusikon hioa kuvioitaan kahden erän ajan. Akaan passari Ilja Ivanov viihtyi syöttöviivalla aina tilanteeseen 8–0. Kirsikaksi kakun päälle Savolainen myös syötti yhden maalin ja teki itse pelin lopussa toisen, kun PJK haki kavennusta lentävällä maalivahdilla. divisioonan mestaruusottelu. Erätauot mukaan lukien noin puolitoista tuntia kestänyt kamppailu päättyi akaalaisten eduksi 3–0 (25– 13, 25–15, 25–16). URHEILU. Jos PJK voittaa lauantaina, haetaan ratkaisua Akaa Areenalle kolmannessa ottelussa heti perään sunnuntaina. Nousu siis varmistui jo tässä kohdassa, vaikka tulevana viikonloppuna pelataan vielä Nokian KrP:tä vastaan 3. Vaikea vaatia pelaajilta enemmän selvässä johtotilanteessa, mutta ainakin jatkossa pitää pystyä aloittamaan peli paremmin. Akaan päävalmentaja Johannes Axerud kiitteli paikalle saapunutta runsaslukuista akaalaisyleisöä. OTTELU oli lauantain tavoin täydellisesti TFT:n hallussa, ja lukema taululla ottelun jälkeen oli 5–2. Oskari Sarajärvi (edessä) pelasi lauantaina yhden erän ja onnistui hyvin: vastaanotto 50 prosenttia ja hyökkäys 60 prosenttia. Kun ensimmäistä erää oli pelattu pisteisiin 15–5, Akaa-Volleyn ässätilasto näytti jo numero neljää. Kaksi ässää, kaksi KyKyn vastaanottoa vastapalloksi ja muutkin vaikeita nostettavia. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Akaan Seudun verkossa. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Akaa-Volley päihitti Kyyjärven Kyvyn kenraaliharjoituksessa Ottelun alku näytti heti, mikä tulee olemaan illan käsikirjoitus. Rantanen alleviivasi Jurikin lausuntoa. Iso kiitos meidän kannattajille, ja toivottavasti saadaan mökki täyteen Akaa Areenalla, Axerud toivoi. 14 Keskiviikko 19. Mestaruusottelu pelataan Akaa Areenalla lauantaina 22. maaliskuuta Akaa Futsalin pudotuspeliottelun jälkeen kello 19.15. VIERASJOUKKUE hallitsi palloa selvästi läpi Pirkkalan lauantai-illan, mutta myös PJK pääsi pelissä muutamiin erittäin hyviin maalipaikkoihin. Kaikki kannustavat toisiaan. Lauantaina joukkue kävi hakemassa Tampereelta voiton lukemin 7–4. – Pudotuspelit ovat ihan oma maailmansa. Ensi keskiviikkona meillä on vielä runkosarjapeli Hurmosta vastaan. Kentällä häärivät siis Ilja Ivanov, Niklas Seppänen , Petteri Tyynismaa , Antti Taponen , Jaylen Jasper , Sebastian Pozo Hernandez ja liberona Joel Andersson . TFT:n miesten edustusjoukkue varmisti nousunsa 2. Onnistumisia tuli koko joukkueen leveydeltä. KyKyn valmentaja Aapo Rantanen yritti koko ottelun ajan löytää kentälle kokoonpanoa, joka olisi kyennyt haastamaan runkosarjan voittanutta kotijoukkuetta. Joensuussa saadaan viimeistellä kuviot kuntoon. Vastaanotto pitää saada kuntoon. OTTELUN alku näytti heti, mikä tulee olemaan illan käsikirjoitus. Nokian KrP oli ilmoittanut ennen kauden alkua etteivät halua nousta ylemmäs, joten panos Akaa Areenalla oli sunnuntaille selvä – voittaja nousisi kaudelle 2025–2026 2. Kunnari halusi pitää jalat maassa. Toijala Fumblers Team eli TFT nousee ensi kaudeksi 2. VOITON myötä puolivälieräsarja on akaalaisille katkolla lauantaina Akaa Areenalla. Henri Johansson TFT pelasi viikonloppuna Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan salibandyn pudotuspelejä. Harri Mattila RUNKOSARJAN ykköspaikan jo varmistanut Akaa-Volley isännöi lauantaina Kyyjärven Kykyä puolivälierien kenraaliharjoituksessa menestyksekkäästi kotisalissaan. Meillä on kova vaatimustaso harjoituksissa, ja se on tuonut hyvän rutiinin myös otteluihin. – Alku oli meille hiukan vaikea tänään, mutta sitten saatiin oma peli kuntoon. Juha Vedenpää MIESTEN Futsal-Liigan puolivälierät käynnistyivät viikonloppuna. Sunnuntaina oli kotiottelun vuoro. Kolmas erä alkoi tasaisemmin, mutta siinä kymmenen pisteen korvilla kotijoukkue alkoi hiipiä etumatkalle. Tästä ottelusta ei voi vetää suoria johtopäätöksiä ensi sunnuntaina alkaviin play-offeihin. Innolla odotellaan jatkoa. Lisäksi joukkueen sisällä henki on todella hyvä. – Runkosarjan voitto toi mukavasti rentoutta pelaamiseen. Runkosarjan voittoon yltänyt Akaa Futsal vieraili Pirkkalassa, jossa ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin yltänyt PJK isännöi leijonapaitoja. Onnistumisprosentti vajosi 29 prosenttiin. Paikka välierissä ja mitalipeleissä irtoaa, mikäli kotijoukkue on kello 16 alkavassa pelissä parempi. Mestaruusotteluun on paikan päälle vapaa pääsy. Kolmannessa erässä nähtiin Tyynismaan tilalla Aaro Paananen ja Seppäsen pelipaikalla Oskari Sarajärvi . Myös toinen erä alkoi samoin sävelin. Saimmepa hyvän vihjeen viikon päästä alkaviin pudotuspeleihin. Ennen ottelua selvisi myös toisen otteluparin tulos, jossa Nokian KrP oli voittanut Jyväskylän SC Lupon. Ottelu eteni alusta loppuun käsikirjoituksen mukaan, eikä Ilves ollut missään vaiheessa lähelläkään voittoa. Kotijoukkue PJK:n olisi ehdottomasti täytynyt saada peliin avausmaali ja sitä kautta lisää uskoa omaan tekemiseen sinällään muuten pirteän ottelun alun lisäksi. Nälkää joukkueella riittää – sen verran kaikkia otti pattiin viime kevään suora 4–0-tappio Hurrikaanille. Hurjaan kevätkuntoon itsensä virittänyt Pozo Hernandez pokkasi Akaa-Volleyn parhaan pelaajan palkinnon
Vakituisia harrastajia on 10–15, joista valtaosa on miehiä 18-vuotiaasta viisikymppisiin. Kuusisto ja Backman muistuttavat, että kehittyminen lajissa vaatii myös sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Lukot ja kuristukset kuulostavat maallikon korvaan hurjalta, mutta Kuusiston ja Backmanin mukaan kontrolloidussa ympäristössä laji on turvallinen. Miettinen käy myös Akaan Iskun nyrkkeilytreeneissä, ja aiempiin harrastuksiin kuuluu itsepuolustuslaji defendo. – Lukkopaini on sekoitus vapaapainia, johon on yhdistetty nivellukot ja kuristukset, Kuusisto kertoo. Salilla kasvoille iskee todellisuus, ettei olekaan niin voittamaton kuin ajattelee. Varsinkin nuorilla miehillä, jotka ovat täynnä testosteronia, voi olla ajatus, että he voivat voittaa vaikka karhun. Tarja Antola MIKÄ urheilulaji kehittää ongelmanratkaisuja paineensietokykyä, tuo itsevarmuutta ja opettaa kunnioittamaan toisia. Se on myös lajin hienous, Kuusisto ja Backman sanovat. Salin ulkopuolella hän opiskelee sairaanhoitajaksi ja työskentelee hoitajana. Laji on tosi monipuolinen. Tule mukaan sivuillemme printtiin ja digiin! EHDOKAS, Muista rekisteröityä Akaan Seudun vaalikoneen vastaajaksi osoitteessa akaanseutu.fi/ehdokkaalle. Hän on lukkopainin amatöörien Suomen mestari sekä ammattilaistason SM-hopeamitalisti vuodelta 2015. 15 Keskiviikko 19. TOIJALASTA lähtöisin oleva ja nykyisin Tampereella asuva Christian Backman päätyi lukkopainin harrastajaksi käymällä Tampereella peruskurssin. Harjoituksiin on aina mukava tulla, ja painimatolla oikeastaan kaikki muu unohtuu, Nieminen kertoo. BACKMANIN mukaan laji sopii kaikille kehon mallista riippumatta. Tarjoamme puolueiden ja ehdokkaiden käyttöön luotettavan ja vaikuttavan median. Kun aiemmin nyrkkeilyä harrastanut akaalainen Janne Nieminen , 32, halusi kokeilla jotain uutta, hän bongasi paikallisesta harrastustarjonnasta lukkopainin. Usein myös naiset tykkäävät ketterästä pelistä. Valmentajat vertaavat lukkopainia shakkiin. – Sen jälkeen on jalat maassa. Miettinen ja Nieminen kuvailevat lukkopainin olevan paitsi fyysistä liikuntaa myös aivojumppaa. – Kun perinteisessä painissa vastustaja viedään mattoon ja jätetään siihen, lukkopainissa jatketaan vielä siitä eteenpäin erilaisilla hallintaotteilla, Backman jatkaa. Lukkopaini on älykäs kamppailulaji, joka vaatii paljon pohdintaa, ongelmanratkaisukykyä ja paineensietokykyä. huhtikuuta, ja sen alaikäraja on 14 vuotta. Lukkopaini on laji, jossa tekniikalla ja ajoituksella pystyy voittamaan itseään paljon isomman vastustajan. Akaassa seuraava 12 viikon peruskurssi alkaa 6. Saat myös ilmaisen digitilauksen vaalikevääksi sekä vaaliuutiskirjeen sähköpostiisi. Miettinen kehuu myös ohjaajien tasoa. Kuusisto toimii myös seuran puheenjohtajana. – Lukkopaini antaa jutun, johon keskittyä, ja se on teknisesti ja taktisesti vaativaa. Myös muut perheenjäsenet vaimoa lukuun ottamatta ovat kamppailulajien harrastajia. AKAALAINEN Juha Miettinen kävi lukkopainin peruskurssin viime keväänä ja innostui lajista. Tässä on kehittymisen iloa, Miettinen kertoo. Lukkopaini, sanovat Christian Backman ja Tomi Kuusisto Akaan Lukkopaini ry:stä. – Tekniikoita ja opittavaa on vaikka kuinka paljon. ASTA KOHONEN 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Kerron mielelläni lisää: Lukkopainin harrastajia kiehtoo yhdistelmä fyysisyyttä ja ajattelutyötä Akaan lukkopainiharrastajat harjoittelevat Rasin voimailutilassa Viialassa perjantaisin ja sunnuntaisin. Seurassa toivotaan nuorten innostuvan lajista. – Tämä ei ole ehkä helpoin laji oppia, mutta se tekee siitä myös mielenkiintoisen. Kuva: Tarja Antola URHEILU. Mitä enemmän osaat kamppailla, sitä vähemmän mullikoit siviilissä, Backman sanoo. Myös naisia toivotaan lajin pariin. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu 2 2 5 KUNTAVAALIT NÄY KUNTAVAALEISSA 2025 Mainosta paikallisesti ja varmista paikkasi valtuustossa. – Lukkopaini vaatii yhtä paljon ajattelutyötä kuin fyysistä työtä. Isommat miehet tykkäävät käsilukoista ja hallitsevasta painista ja tällaiset kevyemmät meikäläiset nopeammasta temposta ja sähäkämmästä liikkeestä kuten jalkalukoista. – Olisi kiva saada enemmän naistreenaajia. Lukkopainijat harjoittelevat Rasin voimailutilassa Viialassa perjantai-iltaisin ja sunnuntaisin aamupäivällä. Päivätyönään Kuusisto toimii Finnfoamilla teknisenä asiantuntijana ja Styroplastilla laatuinsinöörinä. Valkeakoskella asuva, neljän tyttären isä Tomi Kuusisto on aloittanut kamppailu-urheilun 12-vuotiaana judolla. Samalla oppii sietämään kaikkea epämukavaa, kunnes huomaa, että siitä on tullut uusi mukavuusalue. Tomi Kuusisto (vas.) ja Christian Backman valmentavat lukkopainiharrastajia Rasin voimailutilalla. – Tilanteesta pääsee aina pois luovuttamalla eli taputtamalla tai sanomalla, että nyt riittää kiitos, Kuusisto kertoo. – Sinun täytyy reagoida toisen liikkeeseen ja tehdä itse liikkeitä. – Kamppailulajeissa ylipäätään on aina hyvä porukka, Miettinen sanoo. Viisikymppinen tietotekniikka-alan yrittäjä kertoo, että lajissa kunto kohenee, kehoa käytetään monipuolisesti ja liikkuvuus saa harjoitusta. – Jokaiselle kehittyy oma tyylinsä. LUKKOPAININ pariin pääsee käymällä peruskurssin. Miehet ovat vuonna 2021 perustetun seuran valmentajia yhdessä Teemu Hautamäen ja tämän pojan Luca Hautamäen kanssa. Ne yhdistyvät tässä ainutlaatuisella tavalla, mikä kiehtoo, Nieminen kertoo
Viranhoitomääräyksen virkaan antaa Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli.. 040 358 3342, akaan.seurakunta@evl.fi www.akaanseurakunta.fi LAPSI-AIKUINEN RAKENTELUPÄIVÄSSÄ ti 25.3. Sankarivainajan lapsenlapset seurasivat talvisodan muistotilaisuutta Viialassa Raija Nurmisen (vas.) ja Tuija Katajiston isoisä Väinö Heino kaatui talvisodassa. Sisarukset arvelevat, että suurperheen äiti selvisi miehensä kuoleman jälkeen arjesta kovalla sisulla. klo 18–21. Sota-aikana perhe asui Viialan Lallinmäessä. – Ajattelin, että minä haen ja luottamushenkilöt päättävät, haluavatko he minut töihin. Muskarikirkko on lapsille suunnattu musiikkipainotteinen ti laisuus, jonne kutsutaan erityisesti vuonna 2024 syntyneet lapset. • Puuhis-kerho to 20.3. klo 18. • Iltakirkko su 23.3. JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUSHETKET • Messu su 23.3. – Siihen asti hän oli pärjännyt sodassa, mutta sitten hän meni sytyttämään tupakan ja meni henki. Hallintokappalainen vastaa jumalanpalveluselämän sisällöllisestä kehittämisestä ja operatiivisesta johtamisesta. Akaan seurakunnan entisen työntekijän HannaMari Levän ahon (ent. klo 13, Mieli ry:n tiloissa, os. • Gospelartisti Jaakko Löytyn Elämä piirtyy pientareelle juhlakier tueen konsertti yhdessä muusikko Sami Aspin kanssa su 11.5. klo 18, Akaan kirkko. klo 18 (Viialan Lähetystupa) Vanhasta testamentista heprean kielisestä Raamatusta käy läpi Kaija Kivimäki. • Muskarikirkko su 23.3. SISARUKSET Tuija Katajisto ja Raija Nurminen Toijalasta olivat seuraamassa tilaisuutta, koska heidän isoisänsä Väinö Heino on haudattu Viialan sankarihautausmaalle. 16.4.1946 Oulu k. Lähetystupa on auki klo 10–13. • Raamattututkiskelua ti 25.3. Tarja Antola TORSTAINA 13. Ilta kahvi/teetarjoilu. klo 11, Viialan Lähetys tupa (Keskuskatu 39). • Perhekerho ti 25.3. klo 14, Akaan kirkon sakasti. – Äiti on muistellut, että kun miehet olivat lähdössä sotaan ja kokoontuivat palokunnanmäelle, hän oli saattamassa isäänsä, Katajisto ja Nurminen kertovat. Tämän tematiikan pohtiminen on ollut aiemmin kiinnostavaa ja on myös nyt, Karema kertoo. MUUTA: • Opastettu kirkkokierros Akaan kir kossa pe 28.3. – Ajattelen, että on yksi Akaan seurakunta, joka toimii kolmessa eri taajamassa ja myös taajamien ulkopuolella. Olen tykännyt tosi paljon työstäni. Tervetuloa omaan tahtiin Kasvatuksen Kulmaan (Pätsiniemen tie 1)! Tapah tuma on maksuton, ei etukäteis ilmoittautumista. Seppeleen laski ilmavoimissa työuransa tehnyt Jukka Virtanen. Yogaswara) viisikymppislahja ihan kaikille, eli vapaa pääsy. Akaan srk:n diako niatyö ja Mieli ry. • Hartaushetki to 20.3. Kahvitarjoilu konsertin päätteeksi. Viialassa päivää muistettiin laskemalla seppele sankarihautausmaan muistomerkille. NUORET • Nuorten ilta ke 19.3. Väinö Heinon viimeisistä vaiheista ei ole tarkkaa tietoa, mutta Katajisto ja Nurminen ovat kuulleet tarinan, jonka mukaan Heino olisi joutunut tarkka-ampujan tähtäimeen sytytettyään tupakan. Kuva: Tarja Antola Talvisota kesti 105 päivää. klo 18, Kylmäkosken kirkko. klo 15 Akaan kirkossa. Vapaa pääsy. toukokuuta alkaen. Hallintokappalaisen valitsi kirkkovaltuusto, joka oli valinnassaan yksimielinen. Se on ollut minulle ideaali, kun olen oppinut, miten iso seurakunta toimii. Salin, Seppälä, Virtanen ja Jääskeläinen edustivat tilaisuudessa Lions Club Viialaa ja Heritty Viialan Reserviläisiä. Järj. Sisarusten äiti Raili Pukarinen oli tuolloin kahdeksanvuotias. klo 16, Viialan kirkko. klo 18 Akaan kirkossa, vapaa ehtoinen käsiohjelma maksu 10 €. Kaiken ikäiset rakentelijat ovat tervetulleita. Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla saattaa hänen iltasella unien Kultalaan. • Neulekahvila to 27.3. maaliskuuta tuli kuluneeksi 85 vuotta talvisodan päättymisestä. Suomen lippua kirkolta sankarihaudoille kantoi Rauli Salin seuranaan Seppo Heritty , Ilmari Seppälä , Jukka Virtanen ja Orvo Jääskeläinen . 19.2.2025 Tampere Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan. LÄHETYSTYÖ • Akaan lähetyspiiri ke 19.3. Akaan kolme taajamaa ovat erilaisia, mutta silti on yhteinen seurakunta. klo 9, Kasvatuksen Kulma. klo 9.30, Viialan päiväkerhosali. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Diakoniatyöntekijän tavoitat arkisin puh. Sitä ennen hän työskenteli reilun vuoden Akaan seurakunnassa. Heino kaatui talvisodassa 13. Raken nelmia ei saa kotiin, vaan ne täytyy rakentelun jälkeen purkaa. 16 Keskiviikko 19. Karema kertoo pohtineensa paljon sitä, voiko hakea Akaan seurakunnan virkaa, koska on vasta tullut valittua Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan. Karema valittiin viime viikolla niin sanotuksi hallintokappalaiseksi Akaan seurakuntaan 1. klo 18, Kasvatuksen Kulma. Kiinnostava työ sai Kaisa Kareman hakemaan virkaa Akaan seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi Kaisa Kareman hallintokappalaiseksi. Lauletaan Juhakanttorin johdol la lauluja hengellisen ja maallisen musiikin välimaastosta. Perheeseen kuului kaikkiaan kahdeksan lasta, joista nuorin oli syntynyt joulukuussa 1939. Tule nautti maan musiikillisesta ja rennosta illasta! TULOSSA MYÖS: • Even ja Ossin konsertti su 27.4. klo 10, Akaan kirkko, Akaan kirkkokuoro. helmikuuta 1940 Suomussalmella 38-vuotiaana, kuukausi ennen 105 päivää kestäneen sodan päättymistä. Asiaa täytyy käsitellä aika hienovaraisesti. klo 9-10: 040 709 1691, 040 670 3910 tai 040 839 5975 tai s-postitse: diakonia.akaa@evl.fi APUA JA TUKEA POIMINTOJA PERHEUUTISET MESSUT I KONSERTIT I SÄÄNNÖLLINEN TOIMINTA I TAPAHTUMAT Kirkkotori 10, 37800 Akaa Srk-toimisto: puhelinpalvelu ma-to klo 9-11, p. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa Karema aloitti kehityskappalaisen reilun kahden ja puolen vuoden sijaisuuden tammikuussa. Rakas isä, vaari, lääketieteen lisensiaatti Ilpo Olavi Toropainen s. Kun perheelle ilmoitettiin isän kuolemasta, kahdeksanvuotias tytär lähti äitinsä kanssa tunnistamaan vainajaa. klo 18.30, Kylmäkosken srktalo. • Avoimet ovet Kasva tuksen Kulmalla pe 21.3. klo 17 Kyl mäkosken kirkossa Elämäni biisi tyyliin. Kyseessä on minua kiinnostava paikka kotiseurakunnassani, Karema kertoo. Tarja Antola AKAALAISEN Kaisa Kareman, 31,työskentely Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kehityskappalaisena on jäämässä lyhytaikaiseksi. KUOLLEET Keijo Seppo Olavi Eerola 64 v. LAPSET, PERHEET JA KOULULAISET • Kirkkomuskari vauvaja taaperoikäisille to 20.3. Kirkkoopas Satu Uimi kertoo kirkon histo riasta, arkkitehtuurista, taiteesta ja esineistä. DIAKONIA • Keskustelukerho to 20.3. Seurakuntalaisen näkökulmasta Karema arvioi, että entiset seurakunnat näkyivät aiemmin taustalla enemmän kuin nyt. ENNEN Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaa Karema oli viisi vuotta seurakuntapastorina Vesilahden seurakunnassa. Kareman mukaan Akaan seurakunta on myös hyvänkokoinen seurakunta, jossa on mahdollisuus tehdä asioita. (Aleksis Kivi) Rakkaudella muistaen lapset perheineen Isä siunataan 22.3.2025 läheisten läsnä ollessa. – Eihän niitä tarvitse täysin häivyttää. – Hämeenlinna-Vanajan kannalta harmi, mutta joskus on tehtävä kipeitäkin ratkaisuja. Joku sanoikin, että siitä on hyötyä myös Akaan seurakunnalle, Karema kertoo. Meije rintie 1 B. Arvailemme vieraiden toivevirsiä. – Meidän äitimme käveli pitkiä matkoja oman äitinsä kanssa, kun he kävivät kerjuulla talosta taloon, Katajisto ja Nurminen kertovat. • Elämäni virsi ilta su 30.3. klo 17–19 on mahdollista rakennella legoista, duploista sekä muista materiaaleista kaikkea kivaa! Myös Mi necraftin rakentelumaa ilma on pleikkarin kautta auki tapahtuman ajan. Lisäksi taustalla voi ihailla valokuvaaja Kimmo Lyytikäisen hienoja luontokuvia. Sankarihaudalla kunniavartiossa seisoivat Antti Mäkelä ja Jaakko Hyrkäs Viialan Reserviläisistä. klo 17.30, Kasvatuksen Kulma. Akaan seurakunnassa hallintokappalainen toimii jumalanpalvelustyön työalavastaavana, papiston ja kanttoreiden esihenkilönä sekä on tarvittaessa kirkkoherran sijainen. Tule neulekah vilaan oman neulomuk sesi kanssa! Halutessasi voit neuloa lähetystyön hyväksi, silloin saat lan gat seurakunnalta. MUSIIKKI • Miesten lauluilta pe 21.3
Toiminnanjohtaja Janne Riitakorpi on vakuuttunut, että pirkanmaalaiset äänestävät nyt muutoksen puolesta. – Myönteistä on, että jokainen ensimmäisessä aluevaltuustossa työskentelevä keskustalainen aluevaltuutettu haluaa uudistaa valtakirjansa ja paikkansa. – Valtio isännöi hyvinvointialueita; se antaa taloudelliset voimavarat. – Soteja pelastustoimen palveluista vastaavien poliittisten päätöksentekijöiden on luotava suurelle yleisölle tulevaisuudenuskoa ja nykyistä valoisampaa näkymää. Esimerkiksi palveluverkkokokonaisuus on sen mittaluokan asia, jonka on oltava aluevaltuutettujen käsissä. JANNE Riitakorpi ja Pirkanmaan Keskusta näkevät, että koko soteja pelastustoimi on korjattava ja tervehdytettävä viipymättä. Tavoitteet ja niihin johtavat polut on sovittava yhdessä. Riitakorven mielestä vuoropuhelussa on oltava paljon muutakin sisältöä kuin säästövaateita, supistuksia ja leikkauksia. – Kansalaiset lähtevät varmasti sankoin joukoin uurnille, koska he arvostavat laadukkaita ja kaikille yhtä tärkeitä soteja pelastustoimen palveluja. Riitakorven mielestä jokaiselle hyvinvointialueelle on annettava aikaa laittaa omat asiansa kuntoon. Janne Riitakorpi yhtyy kahdeksan keskustalaisen aluevaltuutetun vaatimukseen, jonka mukaan aluevaltuustolle on palautettava merkittävästi sitovaa päätösvaltaa, joka on nykyään aluehallituksella. – Päämäärämme on nousta suurten puolueiden, todellisten vastuunkantajien joukkoon. Myös kaikki isot kehittämisja muutosohjelmat on siunattava aluevaltuustossa. Riitakorpi tarkentaa, että jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi sosiaalija terveyspalvelujen toimipaikka. – Näen, etteivät kansalaiset 23 kunnan alueella huuda hurraata, eivätkä he taputa käsiään Pirhassa tehdyille päätöksille, joiden seurauksina monelta paikkakunnalta ovat kadonneet elintärkeät lähipalvelut. Pirha tuottaa palvelut liki 546 000 pirkanmaalaiselle. Täydellä 98 ehdokkaan listallaan keskustalaiset aikovat saada reippaasti nykyistä kahdeksaa enemmän aluevaltuutettuja. Riitakorpi tunnistaa, että aluevaalien ehdokkaaksi ryhtymisinto kertoo aidosta halusta vaikuttaa hyvinvointialueen arkeen. JANNE Riitakorven mukaan Pirkanmaan hyvinvointialue palauttaa osaltaan kansalaisten luottamuksen soteja pelastustoimen palveluihin ja yleiseen turvallisuuden tunteeseen, kun Pirha tuo julkisuuteen totuudenmukaiset asiakasmittausten tulokset. Keskusta vannoo tiukasti lähipalvelujen nimeen. – Kansallisesti merkityksellistä hyvinvointiyhteiskuntamme selkärankaa ei saa hajottaa eikä särkeä. Pirmedioiden juttusarja esittelee Pirhan nykyisessä valtuustossa olevien puolueiden aluevaaliohjelmia ja tavoitteita kaudelle 2025–2029. KENELLEKÄÄN ei ole iso uutinen, etteivät pirkanmaalaiset kunnat ja Pirha ole saavuttaneet parasta mahdollista yhteistyötä. 17 Keskiviikko 19. Silloin konkretiana oli lupaus ”jokaiseen kuntaan vähintään yksi sosiaalija terveysasema”. Sen toiminnan on oltava kehittyvää ja korkeatasoista. Kunnat ovat pitäneet sosiaalija terveysaseman läsnäoloa keskeisenä elinvoimansa lähteenä. Hyvinvointiyhteiskunta on pelastettava ja turvattava. Hallintosääntö on avattava, ja siihen on tehtävä tarvittavat vallan jaon korjaukset. Esimerkiksi digitaalisien palvelujen käyttöä tutkittaessa monesti painotetaan määriä. – Tämä tapahtuu Pirhan hallintosääntöä kehittämällä ja demokratiahankkeen turvin. – Mittauksissa on selvitettävä kokemusta sisällöistä eli toteutuneista asiakaskokemuksista. Vahvistuva Keskusta pelastaisi lähipalvelut. – Valiokuntien työskentelyssä on paljon kohennettavaa. Matti Pulkkinen Pirkanmaan Keskustan toiminnanjohtaja Janne Riitakorpi on kuullut maakunnan eri puolilla liikkuessaan poikkeuksellisen paljon ihmisten suusta kielteistä Pirkanmaan hyvinvointialueesta. Kaiken kaikkiaan valtuustolla on oltava päätösvaltaa myös sisältöihin. Riitakorpi näkee, että tämänkertaisten aluevaalien tuloksella on suora vaikutus vuoden 2027 eduskuntavaaleihin, mikäli niitä ei pidetä jo aikaisemmin. Viime viikkoina pirkanmaalaiset ovat seuranneet vääntöä ikäihmisten päivätoiminnan kohtalosta ja tulevaisuudesta. Riitakorpi kertoo, että valiokuntien jäsenet eivät ole antaneet kovin kannustavia ja myönteisiä palautteita elimien aikaansaannoksista, toiminnasta eikä vaikuttamismahdollisuuksista. Aluevaltuustolle kuuluu talouden pidossa sitova määräysvalta. Pirkanmaan hyvinvointialue on patsastellut valtakunnan julkisuudessa ainoana hyvinvointialueena, jolla on käytössä uudenlaiset valiokunnat. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Hyvinvointialueiden taloudellinen kestävyys on koko ajan koetuksella. Luottamus järjestelmään on palautunut. Riitakorpi korostaa, että suuruudesta huolimatta soteja pelastustoimen palveluissa ihminen on pidettävä kaiken tekemisen keskiössä. Janne Riitakorpi vetää yhteen maakuntavierailujensa palautetta, jossa kuntien päättäjät arvioivat yhteistoiminnan Pirhan kanssa olevan liki kuolleen kirjaimen. Asiakaskokemus ja palvelun laatu ovat tärkeimmät kriteerit. Riitakorpi kertoo Keskustan lähtevän nälkäisenä haastajana aluevaaleihin. – Kun palveluiden käyttäjä on kärkenä, toiminnasta muodostuu ihmislähtöistä. Kansalainen tarvitsee palvelut omassa elinpiirissään. Riitakorpi näkee, että alueja kuntavaalien yhdenaikaisuus sataa molemmissa vaaleissa neliapilapuolueen laariin. Riitakorpi muistuttaa, ettei Keskusta ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Nämä on todelliset sote-vaalit! Toivon, että poliitikot kantavat vastuunsa ja puhuvat aluevaalien yhteydessä asioista, jotka kuuluvat hyvinvointialueille ja niiden päätösvaltaan. Korjaukset on tehtävä ripeästi, jotta koko organisaatio tuottaa konkreettista hyvää ja hyötyä. Yksilölle tärkeintä on oikea-aikainen apu ja hoiva. PIRKANMAA Keskusta heittää pelastusrenkaan Pirhan lähipalveluille Pirkanmaan Keskusta odottaa historiallista vaalivoittoa huhtikuisista aluevaaleista. JANNE Riitakorpi on vakuuttunut siitä, että sotessa on korjattavaa. Kuva: Matti Pulkkinen ALUEVAALIT 2025 PIRKANMAAN HYVINVOINTIALUE. Riitakorpi muistuttaa, että Keskustan aluevaltuustoryhmä puolusti ehdoitta vielä viime joulukuisessa Pirhan aluevaltuustossa ikäihmisten päivätoiminnan jatkamista perinteisenä lähipalveluna. Riitakorpi tunnistaa maakuntalaisten keskuudessa liikkuessaan ihmisten syvän pettymyksen Suomen suurimman hyvinvointialueen harjoittamaan sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen politiikkaan. – Pirhalla on runsaan kahden miljardin euron budjetti. Lisäksi mittauksien on kohdistuttava oikeisiin asioihin. Pirkanmaalaiset ovat eläneet Pirhan aikaa liki kaksi ja puoli vuotta. Keskustapomo uskoo, että pirkanmaalaiset osoittavat äänestyskäyttäytymisellään pettymyksensä Pirhan nykymenoon. – Neljän vuoden kuluttua Pirhan on oltava taloudeltaan vakaa. Hän tarkoittaa sitä, että puolue oli jo vuoden 2022 aluevaaleissa voimakkaasti mukana puolustamassa aitoja lähipalveluita. Molemmissa vaaleissa ratkaistaan lähipalvelujen tulevaisuutta. Niillä on varsin laaja yhteistoimintapinta, jolla saadaan muun muassa ennaltaehkäisevällä työllä myönteisiä saavutuksia. Talous ja raha ovat toiminnan perusta, ja siitä on huolehdittava johdossa ja organisaatiossa. ALUEVALTUUSTON painoarvo ylimpänä Pirhan päätöksenteon areena on ollut Keskustan mielestä kovalla koetuksella koko ensimmäisen kauden ajan. – Pirha ja kunnat on saatava tiiviiseen ja tulokselliseen yhteistyöhön. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu TOIMINNANJOHTAJA Janne Riitakorven työpäiville kertyy pituutta, mutta mies jaksaa painaa, koska keskustapomon näköpiirissä häämöttää kaikkien aikojen toisten aluevaalien voittoisa tulos
13.00 15.00 Kulttuuritalo Laaksola, Saunatie 4 (MLL Toijala). Tapahtumassa mm. Toijalan Marttayhdistys ry Käsityötapaaminen. Kahvitarjoilu. Keskustelukerho parittomien viikkojen torstaisin klo 13 ja Hyvän Mielen kerho joka maanantai klo 13 Majakalla, Meijerintie 1B. Tervetuloa Oskariin! Akaan Metsästysyhdistys ry. Pe 21.3. Ryhmä on täynnä! Parittomina viikkoina torstaina vauvakahvila klo 17-18.30. Kahvittelun lomassa käsitellään vuoden 2024 tilinpäätös, toimintakertomus ja yhdistyksen sääntöjen muutos: (toinen käsittely). Kulttuuritalo Laaksola. Tule yksin, karvakaverin tai vaikkapa perheen kanssa: liikunnan iloa ja juttuseuraa tarjolla. Ruokailun ohessa sovitaan kevään seuraavista kokoontumisista ja retkistä. Etumaksu maksettava 27.3. Kokoonnumme joka kuun 3. Akaan Kokoomus ry. Kahvila-ravintola Pioni Tampereentie 4 Urjala. Maksut Eläkeliiton Akaan yhdistyksen tilille FI1554720450094659, viiteno 2215. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. Yhdistyksen jäsenet huomio. Voit kirjoittaa useammankin tekstin, sillä yhden tekstin pituus saa olla tietokoneessa 3000 merkkiä välilyönteineen (yksi konekirjoitusliuska). Nyt on loistava tilaisuus päästä esittämään juuri omaa taloa koskevia kysymyksiä. Klo 14 istumajumppa Kööri. Ke 26.3. 11.45 12.30 Toijalan tori. Toijalan Näyttämö Täältä pesee hulvaton rahanpesukomedia. Odotamme kirjoituksia kaiken ikäisiltä. krs. 15.00. Tervetuloa keskustelemaan. Tarjolla herkullista mustaamakkaraa ja mehua! Hyppää mukaan, tule tapaamaan ehdokkaita ja juttelemaan hyvässä seurassa! Akaan kuvataiteilijat ry Kuvispaja. 14.00 15.30 Toimitila Syke, Valtatie 9. 22.50. Sunnuntai 23.3. SPR Akaan Osasto Ensiapuryhmä. Ma 24.3. 13.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Maidon ja ruuan lämmitysmahdollisuus vauvoille, aikuisille kahvia. Kahvitarjoilu. Ensin yövymme Brändön saarella ja seuraavana yön olemme Maarianhaminassa. MLL Viialan yhdistys järjestää lapsiperheille suunnatun pääsiäistapahtuman. muista myös retki Helsinkiin 4.4. Lippuvahvistus Tampere-talolle tehdään maksetuista lipuista.Vielä ehtii ilmoittautua mukaan unelmien konserttiin! puh. Kevätkokous Lempäälä-talon Peräkammari-kokoustilassa (Manttaalitie 15, Lempäälä). Kimppakyydeillä mennään. Ma 24.3. 10.00 11.00 Kirkkotori 10, 2. 25.3 mennessä. La 22.3. Suunnitteilla mm. Lähtö klo 16.45 Toijalan torilta. Klo 11.15. Virallisen osuuden jälkeen testaamme, kumpi lukee sujuvammin vanhoja käsialoja – sukututkija vai tekoälyä hyödyntävä uusi tekstintunnistustyökalu. Su 30.3. Tule ja tuo mukaasi naapuritilallinenkin! Tervetuloa! Ps. Ilmoittautumiset 31.3.2025 mennessä Erkki Eteläniemi puh. Kansanedustaja, varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi paikalla. Yhdistyksen kevätkokous. Lauluryhmä Pirteät klo 12.00 bocciaa. Kokoontuminen ruokailun merkeissä ravintola Oskarissa Toijalan keskustassa. klo 15 esitykseen on vapautunut jokin verran paikkoja. Vauvaja taaperokahvila keskiviikkoisin klo 9.30-12(13). Kahvitarjoilu. Akaan Metsästysyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Akaa Keskusta Keskustan vaalitilaisuus. Paja on omatoiminen, mutta paikalla on ohjaaja, joka antaa tarvittaessa neuvoja ja vinkkejä. klo 9.00. Vertaisryhmä muistisairausdiagnoosin saaneille ja läheisille. Tule kuuntelemaan aina ajankohteisesta asiasta. Maksamalla etumaksun 100 e sitoudut matkalle ja varmistat paikkasi. Tule kuuntelemaan. Vuosikokous. Akaan Maaja Kotitalousseura ry Akaan Maatalousnaisten maaliskuun kokoontuminen. Ota omat välineet mukaan. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Kevätkokous. Aihetta ei rajata, kunhan pysyt lapsuudessasi. 17.30 Hämeenlinnan Verkatehdas. Tervetuloa Akaan Reuman 3 päivän matkalle Ahvenanmaalle. Paikalla on MLL:n, Kantoliinayhdistyksen ja Kodin Kestojen vapaaehtoisia. Kaikki ideat (retkikohteet, tapahtumat ym.) toimintamme edistämiseen ovat tervetulleita. Reissu Piellokkaan monipuolisten nähtävyyksien ja ruokailujen merkeissä Hämeen Turistiauto Oy:n bussilla. 17.00 20.00 Kuokkalan Teboil kokoustila, Pirkkalantie 2. Tervetuloa! Ahvenanmaalle Saaristoreittiä. 18.00 20.30 Kutilan juhlatalo, Kutilantie 62, Iittala. Tarjoilun riittävyyden varmistamiseksi ilmoittaudu kokoukseen viimeistään 16.3. Perheliikunta. To 20.3. Kristillisen Työväen Liitto järjestää matkan Saarenmaalle yhdistyksiensä jäsenille 25.-27.8.2025 hintaan 350 euroa. To 1.5. Tapahtuman järjestää MLL Toijalan yhdistys yhdessä Akaan kantovälinelainaamon ja Akaan kestovaippalainaamon kanssa. Kokoomuksen bussikiertue pysähtyy Akaassa! Tervetuloa tapaamaan Kokoomuksen ehdokkaita Toijalan torille! Keskiviikkona 19.3.2025 klo 11.45 12.30 sinulla on loistava tilaisuus tavata aluevaaliehdokkaita ja Akaan kuntavaaliehdokkaita, vaihtaa ajatuksia ja keskustella ajankohtaisista asioista. Ma 24.3. MLL Viialan yhdistys Koko perheen pääsiäisrieha. 18 Keskiviikko 19. Kulttuuritalo Laaksolan (Saunatie 4) oikeassa päädyssä: Perhekahvila 3 x viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.30-12.30. 14.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa, Toijala. keskiviikko klo 17-19 Kulttuuritalo Laaksolassa. 18.30 20.00 Syke, Valtatie 9, Toijala. 7.40 To 29.5. huhtikuun kokoontuminen Nuutajärven kartanolla. Kerran kuussa kuppila. NuppuNurkka on rento ja lämmin tapaaminen, jonka teemana on lempeä arki vauvan kanssa, kantaminen ja kestovaipattaminen. 10.00 Sampolassa. Sinä nuori tai aikuinen tule piirtämään tai maalaamaan mitä haluat maksuttomalle kuvispajallemme viikonlopun päivinä klo 11-15. Su 30.3. Akaan Wanhat Toverit Katariina Koivisto maaliskuun kerhossa. com tai soittamalla Elinalle klo 16-20 0456347430 tai viestillä. pääsiäismunien etsintää, isot koneet, pääsiäisrastirata, kasvomaalausta, Viialan Peli-Veikkojen P7-joukkueen kioski sekä SuperSam. Ke 19.3. Akaan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys ry Kristillisen Työväen Liiton matka Saarenmalle. Tervetuloa mukaan liikkumaan yhdessä lasten kanssa! Kahvilat. klo16 Maijan mökki. Körökörö-kerho tiistaisin klo 9-10.30. Lisätietoja ja ilmoittautumisia, Marja p. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Olemme varanneet pienen määrän lippuja Lasikylän Mysteeriteatterin esitykseen: Lähtöjä. Vanhat ja uudet kävijät Tervetuloa! MTK Akaa-Sääksmäki ry Keilaamaan ! Pe 21.3. Ke 19.3. Kahvia tarjolla. Su 20.10.2024 Ma 31.3. Kerholla klo 13.00 alkaen. 040 5597489. To 20.3.25 klo 10.30 kahvitarjoilu, klo 11.00 yhdistyksen kevätkokous, klo 13.00 neulekerho, su 23.3.25 klo 15.00 Täältä pesee -näytelmä Sampolassa, to 27.3.25 kerhopäivä. 18.00 Lempäälä-talo. Maijan Mökki. Retken hinta 45e ja maksetaan yhdistyksen tilille nro FI72 5472 0440 0339 57 viite 1261 viim. Esityksiä on 5.4. Tervetuloa harjoittelemaan vierasesineen poistoa hengitysteistä Akaan osaston ensiapuryhmässä. 10.00 12.00 Viialan Metsälinnan pihapiiri, Hirsinkankaantie 10. Ryhmät ovat kaikille avoimia. Klo 9.30-10 tietovisa. klo 19 alk. Pääasiassa vapaata ja satunnaisesti myös ohjattua toimintaa, monipuolisia liikuntavälineitä ja reilusti tilaa lasten liikkumiselle. klo 17.00. Ti 25.3. Lempäälän Seudun Samoojat ry Yhdistyksen kevätkokous. 18.00 19.00 Lounaspirtti, Myllytie 3, Toijala. Lempäälän-Vesilahden Hengitysyhdistys ry Kevätkokous. Kahvi klo 10.15. Tampere Filharmonian johtajana on kapellimestari Maria Itkonen. Yhdistys kustantaa keilaradat ja kengät. loppuunmyyty. Ota mukaan oma käsityösi & tarvikkeet, ja tule nauttimaan yhdessä tekemisen ilosta. 18.00 Lounaspirtti Toijala Myllytie 3.. Su 30.3. Ke 26.3. Tarjoilujen riittämiseksi ilmoittaudu 16.3.2025 sähköpostilla patsiniemen.omakotiyhdistys@gmail. Ke 2.4. Ti 27.5. Päävoittona teatteriliput! Ehdokkaamme Elisa Kallokoski johdattaa halukkaita burleskin pariin! Luvassa kevyitä ja helppoja perusliikkeitä, joiden avulla voi turvallisesti tutustua burleskiin. 17.00 Marin luona Toijalassa. Akaa-Seura kutsuu tulevan 70-juhlavuotensa kunniaksi juuri Sinua kirjoittamaan teemalla: Lapsuuteni Toijalassa. Hallituksen kokous. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Muistettavaa. Ke 19.3. Kahvitarjoilu. sähköpostilla patsiniemen. To 20.3. To 20.3. Pe 21.3. omakotiyhdistys@gmail.com tai soittamalla Elinalle klo 16-20 välisenä aikana tai laittamalla viestiä numeroon 0456347430. Tervetuloa kaikki jäsenet. Tule tapaamaan kuntaja aluevaaliehdokkaita. Klubin ohjelmassa vierailu Hämeenlinnan Verkatehtaan klubille. Klo 15 aiheena Uneen ja palautumiseen kannattaa panostaa. Tule käymään niin kerromme lisää! Hallituksen kokous. 19.00 Akaan keilahalli. 0400 631 723 tai erkki.etelaniemi@gmail.com Akaan Seudun Ruskat ry Tarinatupa. Onko puuverhoillun talon ulkoverhousremontti ajankohtainen. Vierailijana Akaan Kuulo ry:n puheenjohtaja Paula Heinola. Tänä vuonna juhlitaan Tampere Filharmonian 95-juhlavuotta. Akaan lähitori Lähitorilla uniapnea-etäluento. Liput kannattaa varata ennakkoon, joko kotisivuilta www.toijalannayttamo.com, sähköposti info@toijalannayttamo.com tai puh 040-744 3517. Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa teatteriin! Toijalan Seudun Kalamiehet ry Kevätkokous Jäsenille. Lähtöjä-näytelmä Iittalassa. Akaan Demarit Live-vaalikone, burleskin alkeita ja kahvittelua! La 22.3. Tule rohkeasti mukavaan porukkaan. Pe 11.4. Ke 19.3. Maanantaina 25.3. To 27.3. Jatkamme seuraavana torstaina 27.3. Akaan Seudun Invalidit ry Kässäri. Tuolijumpan jälkeen painavaa asiaa kuulosta. Ma 20.1. 0408458819 t. Tuolijumppa ja askartelu klo 9.45. Ke 19.3. Pirkanmaan Muistiyhdistys Akaan Muistikuntoutusryhmä. Tilaisuus on kaikille avoin. Alle kouluikäisille suunnattu maksuton perheliikunta keskiviikkoisin klo 17.30-18.30, Viialan Sampolassa, Vakkistentie 5. 12.00 13.30 Ravintola Oskari, Valtatie 7, Toijala. klo 18 kerhohuone. AYKn liikuntasalissa (Sontulantie 6): Temppujumppa keskiviikkoisin klo 18-19. Perhekahvila perjantaisin klo 9.30-12, Osoite Nordintie 3, Viialan srk:n kerhotila. 19.00 20.00 Lounaspirtti, Myllytie 3, Toijala. Tervetuloa mukaan kaikki yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet! Olemme vapaaehtoisvoimin toimiva, ruohonjuuritason mielenterveyttä edistävä yhdistys, ei potilasjärjestö, vaan mielen virkeyden ja hyvänolon lähettiläs. Kiinnostaisiko marttailu. Ke 19.3. Akaan Rotaryklubi ry Viikkotapaaminen. Asiantuntijaillan jälkeen järjestetään Pätsiniemen Omakotiyhdistyksen kevätkokous, jossa käsitellään sääntömääräiset asiat. Pekka Ahlfors tulee kertomaan vanhasta Toijalasta. Huom! Matka kaikille avoin ja tilaa on vielä. Tervetuloa! Akaa-Seura ry Tervetuloa kirjoittamaan kotiseutusi historiaa. aiheella ”Miten edistää unta?” eli miten unta voi tukea. Eräpäivä 28.3.25. Ohjelmassa etäluento aiheesta uniapnea. Käsitellään sääntömääräiset asiat. La 19.4. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet sekä omakotiyhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet. Ke 26.3. ei viikkokokousta. Käsitellään yhdistyksemme säännöissä määrätyt vuosikokousasiat sekä lahtivajan kylmiön rakentaminen ja rahoitus, peräkärryn hankinta ja jäsenyysasiat. Su 30.3. Su 23.3. akryylivärejä, hiilikyniä, musteita, siveltimiä). Tule tutustumaan aiheeseen ja kysymään neuvoja Rakennuskulttuurikeskus Piirun edustajalta Mikko Tappuralta. Akaan seudun Sukututkijat ry Vuosikokous. Tilaisuuden kesto noin 45-60 minuuttia kysymysten määrästä riippuen. Käsitellään sääntömääräiset kevätkokoukselle kuuluvat asiat. Ma 25.8. asti ja arki-iltojen esityksissä on vielä melko hyvin tilaa. 19.00 Toijalan Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. Tervetuloa maaliskuun kuppilaan viihtymään! TaideAkaa ry Vappukonsertti Tampere-talossa. Yhteislenkit torstaisin, lähtö klo 17.30 Akaa Areenan sisäänkäynniltä. 18.00 Ravintola Oskari, Valtatie 7, Toijala. Hallitus Tervetuloa! MIELI Etelä-Pirkanmaan mielenterveys ry Tervetuloa keskustelukerhoihin Majakalle. MLL Toijalan yhdistys Viikkotoimintaa. Tervetuloa. Akaan Reumayhdistys ry Kööri ja Hyvinvointi teemana tapaamiselle. marjukka.nikkila@gmail.com Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Pätsiniemen Omakotiyhdistys Asiantuntijailta. Yhdistys on varannut 3 keilarataa Akaan keilahalliin 21.3. 13.00 14.30 SPR:n Syke, Valtatie 9, Toijala. 17.00 19.00 Saunatie 4, Toijala. Hintaan sisältyy bussi koko matkan ajan, laiva, hotelli ja ruokailut. 15.00. Tutustumme Reumaliiton videoiden avulla, miksi elimistö tarvitsee unta. To 20.3. Tervetuloa mukaan! Vuosikokous ma 24.3.2025 klo 18 Majakalla, Meijerintie 1B. Akaan Wanhojen Toverit maaliskuun kerho kokoontuu keskiviikkona 19.3.2025 klo 15.00 Metsola-salissa Valtatie 5, Akaa. Ota mukaan myös evästä. Lippuja voi kysyä Raijalta puh.0405425115 tai yhteisissä tilaisuuksissamme. 14.00 16.00 Viialan työväntalo. Aloitamme aiheilla Perustietoa unesta eli mitä on uni, eli miksi sitä tarvitaan ja mikä häiritsee unta eli mikä unta voi häiritä. Samalla viimeinen ilmoittautumispäivä. Maksuton temppuilutunti alle 6-vuotiaille lapsille oman aikuisen valvonnassa. Avoin ja ilmainen kaikille. Lipun hinta väliaikakahveineen 15 e. Myös tekstiisi sopivat valokuvat lapsuudestasi ovat hyvin toivottuja. Tarkemmat tiedot saatte Sana ja Työ -lehdestä, joka on lähetetty jäsenille. Ti 25.3. Tervetuloa mukaan toimintaamme uudet ja tutut kävijät! Nuppunurkka. 040 7058091 ja Kirsti p. Yhteislenkit. Ke 26.3. Lisätietoja kotisivuiltamme akaaseura.fi/uutiset tai J Kososelta 044 972 4708. Su 25.5. Kokoomuksen bussikiertue Akaassa. Perjantain esityksessä vielä hyvin tilaa! Lauantain 22.3. Jos vaalikoneiden kysymykset turhauttavat, tule kysymään itsellesi tärkeistä asioista ehdokkailtamme kasvotusten kahvikupposen äärellä! Kun esität kysymyksen, pääset pyöräyttämään onnenpyörää. Kerhossa alustaa aiheesta Akaan kaupungin hallintosääntö, hallintojohtaja Katariina Koivisto. Unelmien vappukonsertissa soivat yleisön valitsemat suosikkisävelmät, solistina baritoni Waltteri Torikka. Saat tarvittaessa käyttöösi myös yhdistyksemme välineitä (mm
Lähdemme Lempäälän Nuorisoseuran Kampaamo-esitykseen. Viialan Peli-Veikot Kesäkausi lähestyy. klo 21 alkaen) kisataan vielä kylämme karaokemestaruudesta! Tulkaapa sankoin joukoin yleisöön viihtymään ja kannustamaan esiintyjiä. 15.15 Taksiaukio. Tervetuloa. TÄLLÄ viikolla kysymme, kiinnostavatko kuntavaalit. La 22.3. Ma 24.3. 0407198257 tai eija. Toinen tarjoaja vetäytyi kisasta. Sääntömääräiset asiat. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ystävällisesti muistutamme jäsenmaksun maksamisesta. Lämpimästi tervetuloa nauttimaan ja tukemaan toimintaamme! Viialan maaja kotitalousnaiset Klapikoneen esittely. 040 763 3392. Kuva: Aino Lankila Akaan kaupunki sai operaattorihaussa kaksi tarjousta. Vaara & Maa Oy on akaalaisten Hanna-Leena Vihervaaran ja Sanna -Mari Inomaan yritys, joka muun muassa vuokraa Arajärvellä niin sanottuja Nolla-mökkejä. Kaupunginhallituksen pöytäkirjassa kerrotaan, että Vaara & Maa Oy:n kantavana ajatuksena on säilyttää alue rauhallisena, keidasmaisena ja monimuotoisena sekä kehittää alueen toimintoja maltillisesti. Viialan Kulttuuriklubi Open Stage ja karaokekilpailut. La 22.3. Meitä kiinnostavat myös valokuvat. Se kävi molempien tarjoajien kanssa neuvottelut, joiden jälkeen toinen hakija veti hakemuksensa pois. Voit varata itsellesi oman pöydän 10 e. Teatteriretki. 17.00 Su 23.3. Ulkona on grillimakkaraa myös myynnissä. Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan: juniorivastaava Mikko Meronen, 040 7422 793, mmeronen@gmail.com. 18.00 Millerinassa Torikatu 1, Viiala. Kaupunki edellyttää muun muassa, että toimija järjestää kesäkaudella vähintään kahtena päivänä viikossa kuntalaisille avoimen saunankäyttömahdollisuuden erikseen naisille ja miehille. Esitys alkaa 16.00. Lapsuuden ensimmäiset muistot, päivähoitoja koulumuistot ( myös lukio, ammattikoulu), harrastukset sekä ajankuvat kiinnostavat. 25.2 ti klo 13.00 Tiistaikerhossa on arpajaiset ja sen jälkeen pelataan bingoa. Viialan Peli-Veikot etsii lisää pelaajia 2015–2018 syntyneiden joukkueisiin. 2.00 Viialan Sampola, Vakkistentie 5, 37830 Akaa. Seuralle on tulossa kuluja, kun lasikokoelma tarvitsee uudet säilytystilat. Liput: klubilaiset 0e, lapset ja nuoret 2e, aikuiset 5e. Kahvitarjoilu. Viialan Eläkkeensaajat ry Tapahtumia. 19 Keskiviikko 19. Työväentalolla la 22.3 klo 1416. Ti 11.3. Älä unohda kertoa yhteystietojasi. Viiala-Seuran vuoden 2025 jäsenmaksun maksamiseen tarvitaan seuraava viitenumero: 3023. Jäsenmaksu vuonna 2025 on 10,00 euroa. Viialan Työväentalo. Tervetuloa! Viiala-Seura ry Vuoden 2025 jäsenmaksu. VIIKON KYSYMYS AKAAN Seutu kysyi viikon kysymyksenään katujen hoidosta. Lisätietoja osoitteesta: www.akaaseura.fi Kirjoitukset lähetetään sähköpostina: juha.kullervo.kosonen@gmail.com tai kirjepostina Marjukka Lauhkonen, Kurisjärventie 626, 37800 Akaa. Su 30.3. Saunakerta voi olla maksullinen ja maksun suuruus toiminnan alkaessa voi olla enintään 5 euroa henkilöltä. lauantaina klo 11.00-13.00 Kevätmyyjäiset Viialan Työväentalolla. Ota yhteyttä Eija puh. Illan päätteeksi (n. 050 505 0402 tai Helvi p. Hallitus. Viialan maaja kotitalousseuran uuden klapikoneen esittely la 22.3. Kaupunki sai operaattorihaussa kaksi tarjousta. Tilojen vuokraamiseen on tulossa varausjärjestelmä, ja suunnitelmissa ovat myös kausiliput sekä erilaiset perhetuotteet. Kysymykseen voi vastata Akaan Seudun verkkosivuilla ja sovelluksessa 21.3. Ti 25.3. To 27.3. salminen5@gmail.com. alkaen. SDP livevaalikone, burleskin alkeita opetetaan ja ehdokastapaamisia yhdessä kahvitellen ja keskustellen. Ke 19.3. Aikuisille myös Ravintola Leskirouva tuotteineen. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Toijalan seudun reserviläiset Sääntömääräinen kevätkokous. Lava on nyt avoin kaikille taiteenlajeille ja luvassa on taas musiikkia, tanssia ja muuta mukavaa. AJANKOHTAISTA. Kaupunki solmii operaattorin kanssa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen, jonka ensimmäinen mahdollinen päättymispäivä on kuluvan vuoden lopussa. Aikaa on maaliskuun loppuun asti. Sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 19.3.2025 klo 19.00 Kahvitarjoilu klo 18, jonka jälkeen esitelmä. Esitelmän aihe on Viljami Pylkäs, Rokka. Makkaraja mehutarjoilu. Lämpimästi tervetuloa. Annukalle p. klo 10-13 Jaakolan tilalla, Jaakolantie 30. Retken hinta 40 e, sis. 38 vastaajan mielestä Akaan kadut oli hoidettu hyvin ja 89 vastaajan mielestä huonosti. Kaikki jalkapallosta kiinnostuneet lapset ovat tervetulleita mukaan. Tulossa 12.4. 25.3 ti klo 10.00 hyvän mielen kulttuurikerhossa on vuorossa levyraati. Lyhyetkin kirjoitukset ovat arvokkaita ja kynälläkin voi kirjoittaa. 14.00 16.00 Viialan Työväentalo. Operaattori vastaa alueen kehittämisestä, ylläpidosta ja toiminnan järjestämisestä. Ilm. 19.00 SPR:n tiloissa Valtatie 9. Tervetuloa! Viialan Marttayhdistys ry Vuosikokous. KAUPUNGIN omistamalla Arajärven uimarannan alueella Viialassa on kaksi saunaa sekä vuokrattavat maja ja kaksi majoitusmökkiä. 24.3. Paikalla kahvio, josta saa pientä makeaa herkkua ja tuhdimpaa suolaista purtavaa. Akaa-Seura odottaa Sinun kirjoitustasi kirjaan LAPSUUTENI TOIJALASSA TULE TEKEMÄÄN KANSSAMME KOTISEUTUHISTORIAA! KAIKKI TILAUKSEESI LIITTYVÄT ASIAT YHDESSÄ PAIKASSA! AKAANSEUTU.FI/ OMAPALVELU Vaara & Maa valittiin Arajärven operaattoriksi Sanna-Mari Inomaan (vas.) ja Hanna-Leena Vihervaaran yritys Vaara & Maa Oy valittiin Arajärven uimarannan operaattoriksi. Saajan tilinumero (Viiala-Seuran tilinumero) on TSOP FI44 5228 1720 0473 59. Tarja Antola AKAAN kaupunginhallitus on valinnut akaalaisen Vaara & Maa Oy:n Arajärven uimarannan alueen operaattoriksi. Esitelmän pitää prikaatikenraali evp Antti Numminen. Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. Tilaisuus avoin kaikille klapikoneen käytöstä kiinnostuneille. Yritys maksaa kaupungille paikasta korvausta 200 euroa kuukaudessa. Myynnissä munkkeja, kahvia, leivonnaisia, lorupusseja, arpajaiset ym. La 22.3. Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Kevätkokous. viim. 19.00 ToRes kokous/sisäampumarata Kurkelantie 9 Akaa. lipun, matkan ja väliaikakahvit
maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Maanantai 24.3. Toijalan Seutu 1985 40 vuotta sitten Hämeen ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen opettajankoulutus, pedagogiset opinnot Satu Mattila , Akaa Kerran kuussa kuppilassa lauletaan yhteislauluja SANOTAAN, että nauru pidentää ikää, mutta niin varmaan tekee myös laulu. Iltaan ovat kaikki miehet tervetulleita laulamaan yhdessä. Toijalan poliisilla ei ole tietoa, koska pommi on tuotu paikalle. Toijalan poliisille tehtiin ilmoitus pommista maanantaina klo 8.47. Laulajia säestää haitarilla Pertti Vesterholm . maaliskuuta kello 14 alkaen, jolloin yhteislauluja lauletaan SPR Akaan osaston toimitila Sykkeellä. Broileririisivuoka TARJOTIN TAPAHTUMIA KIRJASTON VIIKON VARATUIMMAT VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI VALMISTUNUT RUOKALISTA Akaan koulut, päiväkodit ja vuoropäivähoito Perjantaina 15. Nyt on kumpaakin tarjolla Kerran kuussa kuppilassa keskiviikkona 26. Paikalle pääsee myös rollaattorilla. Tilaisuus alkaa kello 18.. Murukastike, perunat, ruispala Perjantai 28.3. Poliisi aloitti välittömästi asiaan liittyvät tutkimukset. TOIMITILA Syke sijaitsee Toijalan keskustassa osoitteessa Valtatie 9. Joukosta löytyy myös yksi keliakia-potilas, jolle vehnäjauhoa sisältävät ruuat ovat kiellettyjä. 21500. Maksalaatikko, porkkanaviipaleet, puolukkahillo Tiistai 25.3. Keskuskoulun reilusta kahdesta ja puolesta sadasta oppilaasta on ruoka-allergikkoja yksitoista. maaliskuuta. Nahkialan koululla allergikkoja on kuusi ja Pappilasta heitä löytyy peräti kahdeksantoista. Eniten löytyy kalaja kananmuna-allergikkoja ja loppujoukko onkin sitten kirjavaa. Akaan seurakunnan kanttori Juha Salmesvuori laulattaa yhteislauluja hengellisen ja maallisen musiikin välimaastosta. Järjestäjät toivottavat kävijät joukolla mukaan pidentämään ikää, nauttimaan yhdessäolosta ja tapaamaan tuttuja. Vanhusja vammaisneuvostot järjestävät vaalipaneelin Toijalan yhteiskoululla AKAAN kaupungin vanhusja vammaisneuvostot järjestävät kuntaja aluevaaleihin liittyvän vaalipaneelin Toijalan yhteiskoulun auditoriossa torstaina 20. Omatekoinen pommi löytyi Toijalasta PIRKANMAAN Osuuskaupan Toijalan myymälän takapihalla olleen avolava-pakettiauton polttoainetankin päältä löydettiin maanantaina aamulla omatekoinen pommi. maaliskuuta Allergiset työllistävät koulujen keittiöitä LASTEN ruoka-allergiat teettävät koulujen keittiöhenkilökunnalle ylimääräistä työtä päivittäin. Akaan kaupunginkirjaston varatuimmat kirjat Satu Rämö: Rakel Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö Satu Rämö: Tinna Enni Mustonen: Matriarkka Päivi Ketolainen: Laukku-Leena: naiskulkurin tarina Anna Harju: Jäljet Maija Kajanto: Pyykkipäivä Markus Nummi: Käräjät Venny Helén: Rambon talli: Kultaharjan salaisuus Katja Kallio, Taskupainos: Anna-Leena Härkösen elämästä Viikon kiinnostavat Pauli Hokkanen: Hikoileva vaari Elise Pihlajaniemi: Linnaelämää keskiajan Suomessa Laulua ja luontokuvia miesten illassa PERJANTAINA 21.3. Perinteinen kalakeitto, perunalimppu, paprika Torstai 27.3. 20 Keskiviikko 19. Keskuskoulun keittäjä Aili Pohjola, joka on ruokkinut koululaisia Toijalassa neljännesvuosisadan, kertoo, että allergikot ovat tulleet mukaan kuvioihin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pommi löytyi käyttämättömän pakettiauton polttoainetankin päältä osuuskaupan parkkipaikan reunasta. Kanapyörykkä, perunasose Keskiviikko 26.3. Lisäksi taustalla pyörii luontokuvausta harrastavan Kimmo Lyytikäisen kuvia luonnosta. Poliisi toivookin, että mahdolliset silminnäkijät ilmoittelisivat havainnoistaan puh. Yhdelle ei sovi herne, toiselle ei maksa, kolmas ei saa syödä omenaa ja niin edelleen. KUPPILASSA on tavalliseen tapaan tarjolla myös kahvia ja kastettavaa. Paneeliin on ilmoittautunut seitsemän puoluetta: kokoomus, sdp, vihreät, vasemmistoliitto, perussuomalaiset, keskusta ja kristillisdemokraatit. Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnan pioneeritoimistosta paikalle tullut kapteeni Paavo Ahtiainen teki tämän omatekoisen, sähkönallilla varustetun ja noin 250 grammaa dynamiittiä sisältäneen pommin vaarattomaksi. Poliisi varoittaa, etteivät ihmiset saa tällaisissa epämääräisissä tapauksissa mitenkään koskea mahdolliseen pommiin, vaan se on jätettävä paikalleen. Kapteeni Paavo Ahtiainen tuli Toijalaan heti aamupäivällä ja teki pommin vaarattomaksi. Tilaisuus aloitetaan kahvitarjoilulla kello 16.30. vietetään Akaan kirkossa miesten iltaa yhteislaulun ja luontokuvien katselun merkeissä. Jos aikaa olisi enemmän, voisi kehitellä monipuolisempia aterioita, miettii Aili. Varsinainen vaalipaneeli alkaa kello 17. Kun sama lapsi on yleensä allerginen monelle ruualle, jäävät vaihtoehdot vähiin
maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Päätoimittajaksi Akaan Seutuun Akaan Seutu on paikallinen uutismedia, joka ilmestyy paperisena kerran viikossa ja jonka uutisvirta on digitaalisena tarjolla päivittäin. Johdat toimituksen päivittäistä tekemistä myös itse sisällön tuotantoon osallistuen. Kulkki p. Vastaat koko lehden johtamisesta ja journalistisesta kehittämisestä monikanavaisessa mediassa. Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@akaanseutu.fi Painopaikka: SanomaManu Oy, Tampere VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. 040 514 9778. Tutustu meihin osoitteessa pirmediat.fi. Yksityistierekisteri: https://www.maanmittauslaitos.fi/lomakkeet/tiekunnan_yhteystiedot_ Kansallinen tieja katuverkon tietojärjestelmä: Tiedot lähetetään sähköpostilla osoitteeseen: info@digiroad.fi. Lisätietoja antaa kunnossapitopäällikkö Johanna Janhunen puh. Valmiit aineistot ma klo 10. Tekninen lautakunta päättää avustussumman jakamisesta. Mediaa tehdään päätoimittajan, kahden toimittajan sekä myyntineuvottelijan ja graafisen suunnittelijan voimin. Pirmedioiden paikallislehdet ja paikallisradiot tavoittavat viikoittain jopa 170 000 pirkanmaalaista eri kanavissa. Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen 23.3.2025 mennessä osoitteessa www.mercuriurval.fi, viitenumero FI-18388. sähköpostit: etunimi.sukunimi@ akaanseutu.fi TILAAJAN ASIAKASPALVELU: akaanseutu.fi/omapalvelu tilaukset@akaanseutu.fi 010 5844 170 (arkisin klo 9–12.30 ja 13–15) Puhelun hinta määräytyy soittajan operaattorin hinnaston mukaan. Ymmärrät myös myynnin ja asiakaspalvelun merkityksen kokonaisuudessa, ja toimit joustavasti sekä dynaamisesti vastuidesi osalta. alv 10 % Jatkuva täystilaus 3 kk 44 euroa 6 kk 79 euroa 12 kk 139 euroa Jatkuva digitilaus 1 kk 8,90 euroa 3 kk 26 euroa 6 kk 49 euroa 12 kk 89 euroa ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. Toivomme sinulta vahvaa journalistista osaamista ja näkemystä monikanavaisen lehden kehittämisestä. Odotamme, että sinulla on vahva polte paikallisen median tekemiseen yhdessä osaavan henkilöstön kanssa. rakennuspeltityöt • Ulkoverhoukset ASENNUKSET TYÖTAKUULLA. Raportoit tehtävässä Pirmedioiden toimitusjohtajalle. www.akaanpeltiurakointi.fi info@akaanpeltiurakointi.fi Myynti 0400 806 275 Jarno Aaltonen 040 777 7697 UUTISMEDIAN LIITON JÄSEN akaanseutu.fi Alventie 4 37800 Akaa Avoinna ma klo 9-13 Muulloin sopimuksen mukaan Akaan paikallislehti Perustettu 1916 Toijalan Sanomat TOIMITUS: toimitus@akaanseutu.fi Päätoimittaja Jarno Keskinen 044 755 7248 Tarja Antola 044 755 7211 Milla Mäkipää 044 755 7313 ILMOITUKSET: ilmoitukset@akaanseutu.fi Asta Kohonen, 044 347 7404 mainosvalmistus, 044 755 7212 Henkilökoht. 21 Keskiviikko 19. Esihenkilötehtävät sisältävät lähiesihenkilötyön lisäksi Pirmedioiden yhteisten käytäntöjen läpivientiä lehdessä. Päätoimittajan työhön kuuluu myös aktiivinen osallistuminen konsernin johtoryhmään. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. autot ja liikenne keskiviikkona 26.3.2025 Autot ja liikenne -teemassa monipuolista lukemista tielläliikkujille. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Vuokra 300€/kk/tila. KUSTANTAJA: Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Milla Sirén ISSN 1239-4343 MAINOSHINNAT: Tekstissä 1,56 €/pmm + alv 25,5 % Lisätiedot: akaanseutu.fi/mediakortti TILAUSHINNAT: Hinnat sis. Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalin konsultti Lassi Välimäki, puh. Pirmediat Oy on pirkanmaalainen monikanavainen mediatalo, johon kuuluvat paikallislehdet Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Pirkkalainen, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset sekä radiokanavat SUN Radio ja Tampereen Kiakkoradio. Tärkeää on kykysi toimia erilaisten ihmisten parissa, ja kokemus esihenkilöja tiimityöskentelystä on vahva etu tehtävässä onnistumiselle. 040 5234 404 nahkatehdas@akaait.fi. Päiväjakelualueella ota yhteyttä tilaajan asiakaspalveluun. Muuttuvassa toimintaympäristössä ja kehittyvässä organisaatiossamme odotamme myös, että muutostilanteet ovat sinulle arkipäivää. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Yksityistierekisterin tietojen ajantasaisuuden paikkansa pitävyyden tiekunta vakuuttaa avustushakemuksessaan. Puh 040 0901931 tai 0400 778 998 YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET VUODELLE 2025 OVAT HAETTAVISSA Katso lisää: akaa.fi Yksityisteiden kunnossapitoavustukset vuodelle 2025 ovat haettavissa 28.4.2025 klo 15 mennessä. Ohjeet löytyvät internetosoitteesta: https://vayla.fi/vaylista/aineistot/digiroad/yksityis tietietojen-lisaaminen-digiroadiin Lisäksi on suositeltavaa, että tiekunnat lisäävät/päivittävät tietonsa myös Suomen Metsäkeskuksen rekisteriin, josta Metsäkeskus voi antaa tietoja muiden metsäja yksityistiealan toimijoille. AVUSTUKSEEN VAIKUTTAVIEN TIETOJEN TARKASTAMINEN Yksityistielain muutoksesta johtuen on tiekunnan hakemuksessaan ilmoitettava, ovatko sen tiedot ajan tasalla Maanmittauslaitoksen yksityistierekisterissä sekä Väyläviraston kansallisen tieja katuverkon tietojärjestelmässä. Sähköinen hakulomake löytyy Akaan kaupungin verkkosivuilta https://www.akaa.fi/akaa_info/lomakkeet/ Yksityistielain muutoksesta johtuen avustusta myönnetään ainoastaan järjestäytyneille tiekunnille. Tarjoamme sinulle itsenäisen tehtävän kasvavassa ja menestyvässä organisaatiossa. Kanssamme pääset kehittämään ja kehittymään monien mahdollisuuksien parissa yhdessä osaavien kollegoiden kanssa. Ei kulkua ajoneuvoilla. Lisätietoja puh. PAPERILEHDEN JAKELUHÄIRIÖT: Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm). 040 335 3274, johanna.janhunen@akaa.fi Tekninen toimi • Kattoremontit • Kattopesut, katon maalaukset • Sadevesijärjestelmät • Kattoturvatuotteet • Piipunhatut • Lumiesteet • Ym. Tulossa! PERUNOITA Annabella ym. Jos lainmukainen ehto ei täyty, tiekunta ei ole avustuskelpoinen (Yksityistielaki 560/2018, 84§ ja 50§). 0400 959 400 Kesärenkaat edullisesti Rengaspalvelut Akaa 040 8311708 ) Vuokralle tarjotaan Lämmintä toimisto-, varastoja työtilaa Akaan Viialasta. Lomake löytyy osoitteesta: www.tienhoito.fi/kartta Käykää tarkistamassa tiekuntanne yhteystiedot ja päivittäkää ne tarvittaessa. TYÖSUORITUKSET MYYDÄÄN VUOKRALLE TARJOTAAN AKAAN KAUPUNKI KOY Viialan Nahkatehdas Vuokrataan kaksi erillistä varastotilaa 96m 2 . Pidät jatkuvasti yhteyttä alueen tärkeisiin toimijoihin ja sidosryhmiin. Lehtiryhmän kuusi paikallislehteä ovat monipuolisia paikallismedioita, joiden digitaaliset uutispalvelut ovat kasvaneet tärkeiksi julkaisukanaviksi perinteisten paperilehtien rinnalle. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei huomioida. PERJANTAINA Viialan tori klo 14-15. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Olet esihenkilönä koko Akaan Seudun työyhteisölle
esteettömän kodin suunnittelu ja asumista helpottavien tilojen ja laitteiden asennus. www.eijuska.fi P. 9-19 la 9-15 su 10-14 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.–30.11.2013 APOTEKET MEDI APTEEKKI Vi betjänar Palvelemme vardagar 9-20 arkisin lördagar 9-18 lauantaisin söndagar 12-18 sunnuntaisin Prisma-Center Jakobstad, Pietarsaari, tel./puh. ?????????. 044 235 9790 akaankotijamokkihuolto@gmail.com Tarvitsetko apua kiinteistösi Tarvitsetko apua kiinteistösi kunnossapidossa tai pihatöissä. 050 562 6215 p. 22 Keskiviikko 19. 25,5 % VIIKKO 1 x 30 15 EUROA + ALV. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net PESULAPALVELUT Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 ERIKOISLIIKKEET TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! NUOHOUSPALVELU M. listapituus 3200 mm. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 045 674 2612 Jalkojenhoitoa Myös kotija laitoskäynnit 0400 987 966 0400 987 966 Hieronta Hieronta Vyöhyketerapia Vyöhyketerapia Pitopalvelu Pitopalvelu Allin Apu Allin Apu Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Akaa Urjala hoitolacoconainen.com p. 1 x 30 15 EUROA + ALV. Jo vuodesta 1985. • Erityispalvelut: mm. Pyydä tarjous! Puh. Me Me tunnemme tunnemme Volvosi. (06) 781 0770 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.10.2016 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.3.2018 APTEEKKI Millerin kauppakeskus Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa puh. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa Puh. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com sirpan.monitoimi@gmail.com. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Yksityisille ja yrityksille. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. TERVETULOA MEILLE KYLMÄKOSKEN APTEEKKIIN! Keskuskatu 47 Puh. Kyrölä P. 045 184 9184 Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. työvaatteet, matot. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. 0203 32890 (8,4 snt/min) VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Seija Nurmela sekä Silmätautienerikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Nurkkalistat Tippalistat Tippalistat Päätylistat Päätylistat Ikkunalista Ikkunalista www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi HHUUVVIILLAAM MEESSTTAARRIITT JarPitek Oy Jari Pirinen 0400 540 375 Mökkitalkkaripalvelut • Korjausrakennuspalvelut Huolenpitopalvelu •Kiinteistön huolto Talokirjan luominen • Tontin raivaus ja siivous Pihaja ongelmapuiden kaadot Arboristipalvelut 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. 0400 987 484 P. Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 6.30–19, la 8–19, su 9–19 www.nestetoijala.. Meiltä uusia Plussa-etuja joka kuukausi! Asianajaja Petri Tolppa p. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA KOTIPALVELU 040 546 5639 / Sari Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Volvosi. 03 543 5076 Avoinna ark. 03-542 4230 ark. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi KELA TAKSI 1892 TAKSI JARMAS 040 579 9949 0800 415 710 | auto 1892 Hämeentie 46, Toijala, p. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu EDULLINEN VIIKKOHINTA, SEKÄ 14 400 SILMÄPARIA JOKA VIIKKO! AKAANSEUTU.FI/ PALVELUHAKEMISTO PALVELUHAKEMISTO KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy ASIANAJOTOIMISTOT KOTIJA SIIVOUSPALVELUT AUTOILUPALVELUT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI HYVINVOINTIPALVELUT HYVINVOINTIPALVELUT KIRPPUTORIT KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ LUKITUSJA TURVAPALVELUT KULJETUSPALVELUT KIINTEISTÖHUOLLOT KIINTEISTÖHUOLLOT Ammattitaitoinen välittäjä apunasi asunnon myynnissä. Sirpan Monitoimi Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! palvelee Akaassa! Kauttani mm: Kauttani mm: • Siivoukset • Kotityöt • Siivoukset • Kotityöt • Asiointiapu • Asiointiapu P. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Multikaara Huolto Oy • A • Aina ajantasainen huolto-ohjelma ina ajantasainen huolto-ohjelma • O • Ohjelmistopäivitykset hjelmistopäivitykset • V • Virallinen huoltotodistus irallinen huoltotodistus • H • Huomioimme myös uomioimme myös huolto-ohjelman huolto-ohjelman ulkopuoliset tyyppivikakohteet ulkopuoliset tyyppivikakohteet Jo vuodesta 1985. 040 557 2458 Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. kunnossapidossa tai pihatöissä. 040 126 1355 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 9–17 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-17 pe 8-16 Puh. 050 410 5670 (8,4 snt/min.) Silmälääkäri Helena Braggen vastaanotto 10.4. tuukka@ogz.fi 2 x 30 28 EUROA + ALV. Yksityisille ja yrityksille. 25,5 % VIIKKO ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI AJANVARAUS 045 1877 441 SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B VALKEAKOSKI PROTEESIEN KORJAUS, KOKOPROTEESIT JA POHJAUKSET KOSKINHAMMAS.FI VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. Toimitusaika 1-3 vrk. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. vakiovärit. Max. 25,5 % VIIKKO P. Tuukka Hakkarainen 040 174 3010 . 041 319 9311 Kaivuja Kaivuja kuormaustyöt kuormaustyöt Manu Salminen • 0400 424789 Manu Salminen • 0400 424789 www.lempesti.fi 050 443 2484 lempesti@lempesti.fi Siivouspalvelut kotiin ja yrityksille myös hoiva-, remontointija pihatyöpalvelut KELA-TAKSI 0800 415 710 / AUTO 1239 Marko Hiltunen & 050 551 1320 • Remonttityöt • Kunnossapitotyöt Akaan Kotija Mökkihuolto p. 050 562 6215 ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu Kotitalouksien pyykit, Kotitalouksien pyykit, työvaatteet, matot. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . 040 124 2566 www.kylmakoskenapteekkif.i Olemme avoinna: ma-pe 9.30-17, la 10-15 Sunnuntaisin suljettu
9-19 la 9-15 su 10-14 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. esteettömän kodin suunnittelu ja asumista helpottavien tilojen ja laitteiden asennus. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com sirpan.monitoimi@gmail.com AJANKOHTAISTA Lue ajankohtainen lukupaketti autoilusta ja liikenteestä AKAAN Seudun Autot ja liikenne -teemasta voit lukea muun muassa AdBlue-järjestelmän lisäaineesta, millaisia vahinkoja hiiret voivat tehdä autoihin sekä muutoksista ajokorttiuusinnan lääkärintarkastuksiin. 040 557 2458 Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. 25,5 % VIIKKO P. 6.30–19, la 8–19, su 9–19 www.nestetoijala.. Pyydä tarjous! Puh. Nirha-elokuvasta julkaistiin traileri Laajempi traileri on luvassa kesällä tai syksyllä. Kyseessä on vuoteen 1998 ja kuvitteelliseen Hormistoon sijoittuva murhamysteeri, jonka pääosia tähdittävät akaalaiset ja akaalaistaustaiset näyttelijät. 050 410 5670 (8,4 snt/min.) Silmälääkäri Helena Braggen vastaanotto 10.4. Nuorisovaltuustoon voivat hakea 13–20-vuotiaat akaalaisnuoret. Toimitusaika 1-3 vrk. Tuukka Hakkarainen 040 174 3010 . Jo vuodesta 1985. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. listapituus 3200 mm. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 044 235 9790 akaankotijamokkihuolto@gmail.com Tarvitsetko apua kiinteistösi Tarvitsetko apua kiinteistösi kunnossapidossa tai pihatöissä. 040 126 1355 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 9–17 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-17 pe 8-16 Puh. 0203 32890 (8,4 snt/min) VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Seija Nurmela sekä Silmätautienerikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. Me Me tunnemme tunnemme Volvosi. Meiltä uusia Plussa-etuja joka kuukausi! Asianajaja Petri Tolppa p. Sanna Hillberg. työvaatteet, matot. 041 319 9311 Kaivuja Kaivuja kuormaustyöt kuormaustyöt Manu Salminen • 0400 424789 Manu Salminen • 0400 424789 www.lempesti.fi 050 443 2484 lempesti@lempesti.fi Siivouspalvelut kotiin ja yrityksille myös hoiva-, remontointija pihatyöpalvelut KELA-TAKSI 0800 415 710 / AUTO 1239 Marko Hiltunen & 050 551 1320 • Remonttityöt • Kunnossapitotyöt Akaan Kotija Mökkihuolto p. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Multikaara Huolto Oy • A • Aina ajantasainen huolto-ohjelma ina ajantasainen huolto-ohjelma • O • Ohjelmistopäivitykset hjelmistopäivitykset • V • Virallinen huoltotodistus irallinen huoltotodistus • H • Huomioimme myös uomioimme myös huolto-ohjelman huolto-ohjelman ulkopuoliset tyyppivikakohteet ulkopuoliset tyyppivikakohteet Jo vuodesta 1985. Akaan nuorisovaltuustoon pyrkii 15 nuorta Tarja Antola AKAAN valtuuston lisäksi tänä keväänä valitaan myös Akaan nuorisovaltuusto, johon pyrkii 15 nuorta. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Akaan kaupungin vastaavan nuorisotyöntekijän Jonna Riihimäen mukaan Ehdokkaita ilmoittautui enemmän kuin on paikkoja valinnasta on päästy yleensä hyvin sopuun, vaikka hakijoita olisi enemmän kuin paikkoja. TERVETULOA MEILLE KYLMÄKOSKEN APTEEKKIIN! Keskuskatu 47 Puh. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa Puh. Yksityisille ja yrityksille. 1 x 30 15 EUROA + ALV. Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA KOTIPALVELU 040 546 5639 / Sari Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi Akaa Urjala hoitolacoconainen.com p. 050 562 6215 ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu ma-to 9-16 pe 9-15 la-su suljettu Kotitalouksien pyykit, Kotitalouksien pyykit, työvaatteet, matot. maaliskuuta. 25,5 % VIIKKO 1 x 30 15 EUROA + ALV. 045 184 9184 Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. Nuorisovaltuustoon valitaan enintään 12 jäsentä, minkä lisäksi varalle voidaan ottaa kaksi henkilöä. www.eijuska.fi P. tuukka@ogz.fi 2 x 30 28 EUROA + ALV. 045 674 2612 Jalkojenhoitoa Myös kotija laitoskäynnit 0400 987 966 0400 987 966 Hieronta Hieronta Vyöhyketerapia Vyöhyketerapia Pitopalvelu Pitopalvelu Allin Apu Allin Apu Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. ilmestyvästä paperilehdestä. 0400 987 484 P. 040 124 2566 www.kylmakoskenapteekkif.i Olemme avoinna: ma-pe 9.30-17, la 10-15 Sunnuntaisin suljettu. Valinta tapahtuu yleisessä kokouksessa, joka pidetään maanantaina 7. ?????????. 23 Keskiviikko 19. 03 543 5076 Avoinna ark. Hormistoa elokuvassa esittää Viiala. 050 562 6215 p. Ilmoittautuminen ehdokkaaksi päättyi perjantaina 7. Volvosi. Nuorisovaltuuston asettaa kaupunginhallitus, ja sen toimikausi on kaksivuotinen. Akaan Seutu LAPSUUTENSA Viialan vesitornin juurella elänyt Riku Niemelä työryhmineen kuvasi viime kesänä Akaassa Nirha-elokuvaa. Ajankohtaisen lukupaketin löydät verkosta sekä 26.3. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.–30.11.2013 APOTEKET MEDI APTEEKKI Vi betjänar Palvelemme vardagar 9-20 arkisin lördagar 9-18 lauantaisin söndagar 12-18 sunnuntaisin Prisma-Center Jakobstad, Pietarsaari, tel./puh. 03-542 4230 ark. Yksityisille ja yrityksille. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. vakiovärit. (06) 781 0770 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.10.2016 STAMKUNDSFÖRMÅNER KANTA-ASIAKASEDUT 1.-31.3.2018 APTEEKKI Millerin kauppakeskus Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa puh. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Nyt Nirha-elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri, jossa esitellään myös keskeisimmät paikalliset esiintyjät. NUORISOVALTUUSTON tehtävänä on kuulla muita nuoria ja tuoda nuorten ääni kuuluviin sekä ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ja tehdä tarvittaessa aloitteita ja kannanottoja. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. kunnossapidossa tai pihatöissä. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net PESULAPALVELUT Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu EDULLINEN VIIKKOHINTA, SEKÄ 14 400 SILMÄPARIA JOKA VIIKKO! AKAANSEUTU.FI/ PALVELUHAKEMISTO PALVELUHAKEMISTO KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy ASIANAJOTOIMISTOT KOTIJA SIIVOUSPALVELUT AUTOILUPALVELUT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI HYVINVOINTIPALVELUT HYVINVOINTIPALVELUT KIRPPUTORIT KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ LUKITUSJA TURVAPALVELUT KULJETUSPALVELUT KIINTEISTÖHUOLLOT KIINTEISTÖHUOLLOT Ammattitaitoinen välittäjä apunasi asunnon myynnissä. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Sirpan Monitoimi Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! palvelee Akaassa! Kauttani mm: Kauttani mm: • Siivoukset • Kotityöt • Siivoukset • Kotityöt • Asiointiapu • Asiointiapu P. – Laajempaa traileria on luvassa vasta kesällä tai syksyllä, kun tiedämme missä ja milloin elokuvaa pääsee näkemään, Niemelä kertoo. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 ERIKOISLIIKKEET TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! NUOHOUSPALVELU M. 25,5 % VIIKKO ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI AJANVARAUS 045 1877 441 SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B VALKEAKOSKI PROTEESIEN KORJAUS, KOKOPROTEESIT JA POHJAUKSET KOSKINHAMMAS.FI VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. huhtikuuta nuorisopalveluiden tiloissa Sampolanrannassa Toijalassa. Max. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi KELA TAKSI 1892 TAKSI JARMAS 040 579 9949 0800 415 710 | auto 1892 Hämeentie 46, Toijala, p. • Erityispalvelut: mm. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Nurkkalistat Tippalistat Tippalistat Päätylistat Päätylistat Ikkunalista Ikkunalista www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi HHUUVVIILLAAM MEESSTTAARRIITT JarPitek Oy Jari Pirinen 0400 540 375 Mökkitalkkaripalvelut • Korjausrakennuspalvelut Huolenpitopalvelu •Kiinteistön huolto Talokirjan luominen • Tontin raivaus ja siivous Pihaja ongelmapuiden kaadot Arboristipalvelut 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. Kyrölä P
050 572 156 NAHKATAKKIMARKKINAT AITOA LAMMASNAPPAA! HUOMIO! VAIN TORSTAINA 20.3.2025 KLO 10.30–17.00 Toijalassa, Ylpöntie 1 SATOJA TAKKEJA naisille ja AITOA LAMMASNAPPAA! Miehille: pusakoita, ½-pitkiä, hupullisia... 24 Keskiviikko 19. 040 567 3822 TERVETULOA! NÄKÖISLEHTEÄ VOIT LUKEA JO TIISTAI-ILTANA KELLO 20 WWW.AKAANSEUTU.FI. Vaihdossa hyvitys vanhasta nahkatakista 50-200 euroa! SUOMEN NAHKAKESKUS, P. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat ALE! ALE! KENKÄMARKKINAT ALE! ALE! KENKÄMARKKINAT VAIN TORSTAINA 20.3. KLO 10.30 -17.00 TOIJALASSA, YLPÖNTIE 1 (EX-PUNTTISALI) Suomalaisia laatukenkiä halvalla! Tanssikenkiä (myös säämiskäja nahkapohjalla), kävelykenkiä (myös leveälestisiä), työ-/ terveyssandaaleita, nilkkureita myös pitopohjalla, nastalenkkareita, nahkasaappaita lyhyt/pitkä ym.! Talvikengät poistohintaan! SUOSIKKIKENKÄ P. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. Vaalipaneeli videoidaan ja julkaistaan akaanseutu.fi:ssä livelähetyksenä sekä myöhemmin tallenteena. maaliskuuta 2025 Akaan Seutu Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria RINTALIIVIPÄIVÄT to-pe 20.-21.3.! Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Ma-pe 10-17 ja la 10-14 Ma-pe 10-17 ja la 10-14 Paikalla Silja Vidberg. Vaalipaneelin keskustelijoiksi saapuvat: Inka Loppi SDP Sami Rajala Kokoomus Jukka Ahonen Keskusta Heli Einola-Virtanen Perussuomalaiset Valtteri Mönkö Vasemmisto Tommi Vihervaara Liberaalit Janne Blommendahl Vapauden liitto Mia Joki Kristillisdemokraatit Tommi Eskola Vihreät Tervetuloa yleisöksi vaalipaneeliin Toijalan yhteiskoulun auditorioon! Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. ja Osuuskunta -infot. Tervetuloa! 044 722 5100 info@hit-nordic.com Ilmainen suunnittelu kotonasi! Ikkunat ja ovet kotiisi asennuksella tai ilman! PALVELUA YRITYKSEN PERUSTAMISTA SUUNNITTELEVILLE Yrittäjyys-aiheisia webinaareja verkossa: Varaa aika Anulle ja pääset rakentamaan Sinun yrittäjyytesi polkua! Akaan kaupungin elinkeinopalveluissa Sinua palvelee Ensimetri yrittäjyysasiantuntija Anu Lehtola anu.lehtola@ensimetri.fi 040 836 2228 akaa.fi/elinkeinot Kevytyrittäjyys, Minustako yrittäjä. Katso: www.ensimetri.fi/koulutuskalenteri/ KUNTAVAALIT 2025 A Akkaaaann SSeeuudduunn vvaaaalliippaanneeeellii Livelähetys 28.3.2025 klo 18 akaanseutu.fi:ssä Puolueet kohtaavat Akaan Seudun vaalipaneelissa kuntavaalien alla. Paneelikeskustelua vetää Akaan Seudun päätoimittaja Jarno Keskinen