Isoveli pötköttelee mielellään vauvan vieressä, silittelee ja auttaa hoitamisessa. Laura ja Tomi Mielityisen Hilla-tytär syntyi sunnuntaina 3. tammikuuta reilu viikko lasketun ajan jälkeen. Numero 3 Keskiviikko 20.1.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN Seutu kävi tutustumassa vuonna 2018 Toijalaan valmistuneen Attendo Peltolan tiloihin, joista on tulossa Mäntymäen asukkaiden uusi koti. » SIVU 7 AKAA-VOLLEY joutuu etsimään uuden passarin kesken kauden Ranskaan lähtevän Markkus Keelin tilalle. Hukariin ihastuneet vanhemmat haluavat kasvattaa lapsensa rajoilla ja rakkaudella. Seurajohdon mukaan virolaispelaaja päästettiin Nizzaan suosiolla. » SIVU 18 Eetun pikkusisko on vuoden ensimmäinen vauva Akaassa Tarja Antola. » SIVU 9 KESÄLLÄ neljä vuotta täyttävä Eetu Mielityinen kertoo tykkäävänsä pikkusiskostaan, joka on Akaan vuoden ensimmäinen vauva. Hallista puuttuva hissi vaatisi lisää suunnittelua ja lisää rahaa. » SIVU 6 VIIALAN liikuntahalli ei ole valtuuston päätöksen mukainen, koska sinne ei pääse esteettömästi viereisestä koulusta
Tuulivoimaloiden purkurahastokerätään ensimmäisten 10 vuoden aikana,jamääräksiAbo Windonmaanomistajien kesken sopinut 10 000 euroa/vuosi/voimala.Kertynytrahasummatuskin riittäisinykypäivänäkään purkukustannuksiineikä sitenlienevaikeaaarvioidariittävyyttä25vuoden kuluttua.Purkurahaston käytöstä päättävät maanomistajatjatuulivoimayhtiö yhteisellä sopimuksella. Vaikka valtuutetut tekevät lopulta monta kaupunginkehitystäohjaavaapäätöstä,onviranhaltijoillakinmerkittäväävaltaa,jaheidäntoimintansa tietysti vaikuttaa siihen, minkä tyyppisistä asioista valtuutetut lopulta pääsevät päättämään. Edellämainittuolisiis aito,arkinenkokemukseni kaupungin palveluiden asiakkaana,jasamatilannehan on käsillä sadoissa muissaakaalaisissaperheissä. Tärkeinasia,joka julkisenhallinnonpalveluntuottajantulisioppia yksityiseltä puolelta, on erinomaisenasiakaskokemuksen tuominen palveluiden kehittämisen keskiöön. Tommi Vihervaara kuntavaaliehdokas AkaanKokoomus ItsekinjoskusWillellä jonkinaikaaajaneena tunnistanaurauspenkasta,kuinkaaurakuskion portinkohdallajaksanut kääntääsiipiauransiipeä siten,ettäportinkohdalle luntajäisimahdollisimmanvähän.Porttejaon reitinvarrellapaljon, jotenvaatiiviitseliäisyyttä säätää siipeä edestakaisin. Matti Humaloja Suomen Painiliiton entinentuomari Eikuntavaaliehdokas(vas). 2 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Mikäeroonloppujen lopuksi aiemmin mainitun akaalaismiehenjatuulivoimayhtiönjätteenkäsittelyillä?AboWindsuunnittelee jättävänsäluontoonyhtä perustustustakohden80 000kiloaterästäja700 kuutiotabetonia.Abo Windilläeioleesittää siipienhuolto-ohjelmaa eikä yhtiöllä ole esittää ongelmajätelaitoksillekaan kelpaamattomien siipien jatkokäsittelyätaisijoituspaikkaa. Akaa tulee lähivuosina kehittymään edullisensijaintinsaansiostavoimakkaasti.Kaupunkiapitäänytohjataoikeaansuuntaan,jotta siirryttyämmehetkijälkeen-vaiheeseenvoimme katsoa taaksepäin tyytyväisinä. Kehitysjasensuuntaonyksitärkeimpiä asioita missä tahansa yhteisössä, mutta Akaa elää tilanteessa,jossalähivuosinatapahtuvakehitys onkaupungintulevaisuudellejopatavanomaistatärkeämpää.Elämmevahvastihetkiennen -tilannetta. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. On selvää, että siipien kulumisesta aiheutuu mikromuovija-lasikuitujätteenleviämistälaajalle ympäristöön. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Vastaavaa hallitsemattomuutta kuvastaa samatenAboWindin huolto-ohjelmanilmeinen puutteellisuus sekä ongelmajätteitäkinvaikeammin käsiteltävien siipien loppusijoitussekäperustuksien purkamattajättäminen käytön päätyttyä. Entäsitten,kuntällainenmoottorionlöytynyt? Kunriittävästiyksinkertaistetaan,tarvitseemoottoritoimiakseenvainkolmeasiaa.Polttoainetta, ilmaajakipinän.Kipinävoisiollavaikkainnostus Akaankehittämiseen.Kipinääjokoontaieiole. Teeskennelläsitäeivoi,opetellaehkä. Ilmaasaavapaastatilasta,jossatoimia.Jos tittelionkaupunkikehitysjohtaja,eiroolikaanvoi ollaetukäteennuotitetunradankulkemista.Pitää antaatilaa,jossasitäkehitystävoitapahtua. Polttoainetta on monenlaista, mutta sellaisenavoinähdävaikkapalkan.Kunrekrytoidaan kaupunginjohtoryhmänjäsentäjapalkkaon 4751,52euroakuukaudessa,tuleemieleense rekkakuski,jokaihmettelipomolleen,mitentyönantajamaksaakuukaudentyöstäpuolenkuun palkan.Uudenkaupunkikehitysjohtajanrekrytoinnissa mahdollisimman halvalla onnistuvan kaupungin eivälttämättäkannataonnitellaitseään.Kyse ei ehkä ole hyvästä kaupasta, vaan todennäköisemminsiitä,ettätulijajättääjovalmiiksitoisen jalkansaovenrakoon.Vitsisiitä,ettäpienten kaupunkienpitäisisaadaurheilumaailmasta tuttua,kasvattajaseurallemaksettavaakorvausta isommankaupunginrekrytoidessavalmiita,pikkukaupungeissa oppinsa saaneita ammattilaisia, onvitsivainpuoliksi.OnkoAkaallavaraakasvattaataasyksiammattilainentoiselleseuralle. Akaan on pystyttävä digipalveluissa jatkossa parempaan Kiitän Toijalan Ketunpesillä kadut hoitavia aurakuskeja Yksi keskeisistä 2020-luvulla vallitsevista megatrendeistäonoikeutetusti digitalisaatio.Emmepääse sitäkarkuun,jotenolisikin mielekkäämpää miettiä keinoja,mitenvoisimme valjastaasenparhaaseen mahdolliseen käyttöön myös kaupungin sisäisessä toiminnassajaennenkaikkea kaupungin asiakkaille tarjoamissapalveluissa. Kaupunkikehitysjohtajanpostiinkuuluvatelinkeino-jamarkkinointipalvelut,maankäyttö-ja kaavoituspalvelut,rakennusvalvonta,mittaus-ja kiinteistönmuodostus,karttapalvelutsekätyöllisyyspalvelut.Kaupunkikehitysjohtajallesuunniteltutehtäväpalettionniinlaaja,ettäkaikkien vastuualueeseenkuuluvientehtävienerityisosaajaaeioleluvassa.Mahdotontehtävälistasaattaa helpottaavalitsijoidentyötä. Tapio Kivistö Akaa Vanhainkoti Mäntymäestä kaupungintalo Akaan kaupungintalossa Toijalassaonsisäilmaongelmia,jonkajohdosta virastotalossatyöskentelevätkaupugintyöntekijät onsijoitettutyöskentelemäänjokovuokratiloihin tai toisiin omiin kiinteistöihin.Jotkutviranhaltijat työskentelevät etänä. Muistaaksenivaltuusto teki päätöksen, että kaupungintaloa ei enemmältiremontoida.Nytkun vanhainkotiMäntymäkeä kiireellätyhjennetään vanhuksista,voisityhjiksi jäävättilatottaakäyttöön kaupunginvirastotiloina. Kiinteistössälöytyisitoimitilatmonelletoimijalle, vaikka toimitilassa ei olisi omaawc:täeisuihkua.Jos tulisitilanne,ettäMäntymäen tilat eivät olisi riittävät,niinlöytyisihän lisätilojaViiala-talosta, entisestä kunnantalosta. KaupunkikehitysjohtajanvalintaonsiisAkaantulevaisuudenkannaltaäärimmäisentärkeäpäätös. Onmaanomistajienkannaltamelkoinenriski,sillä kukaan ei voi tietää missä maailman kolkassa voimaloiden omistus käytön loppuvaiheessasijaitseeja miten edes yhteydenotto sinne on mahdollista. Onko tämä todella parasta,mitäkaupunkivoi moderniendigipalveluidenaikakautenatarjota? Eitodellakaan.Katsotaan vertailukohtanavaikkapaesimerkiksiEspoon kaupunkia: esiopetukseen ilmoittautuminen tehdään moderniasähköistäpalveluportaaliahyödyntäen. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Varsinkin,kunlumimyräkässä sitä tekemistä piisaa.Lumikolanlykkääjille asiallaonsuurimerkitys. Kiitosmeidänhuomioimisestamme! KaiMyllymäki Onko tuulivoimayhtiöille kaikki sallittua. Josvanhainkotieikelpaa niin sanotuiksi väistötiloiksi, voisi toisena vaihtoehtona ottaa tilat kehitysvammakeskuksen käyttöön.Tiloistalöytyisi erilaisiatilaratkaisuja monimuotoisiin toimintoihin,jopaasumismahdollisuus kehitysvammaisille.Kolmasvaihtoehto tyhjiksijäävilletiloilleolisi museokäyttö tai kulttuuritila. Viime kädessä purkukustannuksetvoivat kaatuakunnanjasen veronmaksajienmaksettaviksi. Konsulttipalvelunavoidaanostaamikätahansa kaupunkikehitysjohtajanvastuullelaitettutehtävä.Kykykokonaisuudenhahmottamiseenolisi hyvä löytyä omasta takaa. Viime vuoden lopulla uutisoitiin Akaassa henkilöstä,jokaolihylännyt jätteetkiinteistöilleja käsitellytjätteitähallitsemattomasti.Syyttäjävaati miehellevankeusrangaistusta. On selvää,ettäkaupunkikehitysjohtajanvirantuleva hoitajatuleetarvitsemaantyössäänapua,siis niitävaltuustonkokouksissauseastiparjattuja konsultteja.Toivottavastitämäymmärretääneikä lähdetävalitsemaansitähakijaa,jokahallitsee mahdollisimmanmontakokonaisuuttajovalmiiksi,vaanvalitaansehakija,jonkaajatteluntuloksena Akaan kaupunki kehittyy oikeaan suuntaan. Tuulivoimaloidensiipiin kohdistuukäytössäsuuri rasitus.AboWindeiole useista kyselyistä huolimatta kyennyt esittämään huolto-ohjelmaasiipien osalta. Valtionyhtiöissäkinonjo tajuttutämä,jaesimerkiksi VR:nuudetdigipalvelutjunamatkustajilleovattästä loistavaesimerkki.Näin ollen on selvää, että myös kotikaupunkimme Akaan onpystyttäväjatkossa parempaan. Myönteisen,toivotunlaisenkaupunginkehittymisentakaajaksitarvitaanennenkaikkea kaupungin tilanteeseen hyvin istuva palanen. MattiApunentotesi hiljattain,että”Suomalaisenhallintokulttuurinyksi ydinongelma on se, että asiakkaan aika on aina ilmaista”.Valitettavastioman kaupunkimmetarjoamat niin sanotut digitaaliset palvelut ovat yksi valitettava esimerkkitästä.Senäyttäytyy minulle, esikouluikään saapuvan lapsen vanhempanaseuraavasti:jotta saisin ilmoitettua lapseni esiopetuksenpiiriin,on minun ensin suunnattava kaupunkimmeinternet-sivuille.Josnytkohteliaastisivuutetaansatunnaiset”Sivuaei löytynyt”-virheilmoitukset, on asiakkaan polkuni kiteytetystiseuraavanlainen:etsi sopiva(digitoitupaperi-) lomake,varmistakyseessä olevan oikea (digitoitu paperi-)lomake,tulosta paperilomake,yritätajuta mitäjokaiseenkenttään tuleesyöttää,täytäpaperilomake,laitapaperilomake kirjekuoreen,viekirjekuori kaupungin postilaatikkoon jaodota.Tässäkohtaaenääsitten toivotaan, että kaikki kentät olioikeintäytettyjalapsi saa todella paikan esiopetuksesta.Tästäkinminua sitteninformoidaantodennäköisestikirjeitse. Vahva tunnistautuminen tarjoaatietoturvallisen tavankäyttääpalveluaja senedun,etteijokakerta tarvitsekirjoittaaomiayhteystietojaanerilomakkeille vaan palvelu tuntee sinut joentuudestaan.Parhaat palveluthanovatperiaatteessasellaisia,joitaei edeshuomaaeline,jotka tapahtuvat automaattisesti taustallaperustuentietoihisi.Näidenkehittämiseen myös Akaan kaupungin palveluissatulisiensisijaisesti keskittyä. Johtaja Akaan kehitykselle A kaan kaupungille ollaan valitsemassa kaupunkikehitysjohtajaa.Kutentittelikertoo, kyseessä on kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeinen henkilö. On huomioitava, ettäjoyksisiipipainaa noin35000kiloa.TullaankoHirsikangastakutsumaan tulevaisuudessa Siipikankaaksi. Tuulivoimatuotannon loputtuamaanomistajientaiheidänperillisten tilanne saattaa olla hyvin vaikeaa pelkästään yhteistyöhaluttomien tuulivoimayhtiöidenvuoksija näin ollen koko vastuu purkukustannuksista lankeaisimaanomistajien kontolle
Lehti lukijoita Akaan Seutu ................................................... Tutustumiskerta 40€ / 1.5h. Laajemmin Pirkanmaalla toimiville yrityksille tämä on todella näppärää ja tehokasta markkinointia. • Kävelykenkiä (myös leveälestisiä) • Työ/terveyssandaaleja • Aamutossuja • Nilkkurit (myös pitopohjalla) • NAHKASAAPPAITA LYHTY/PITKÄ Suosikkikenkä p. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.1.2021 3 Teemasivuilla tavoitat paikalliset asiakkaasi Rakentaminen, sisustaminen ja asuminen -teemasivuilla nostamme valokeilaan paikallista rakennusja sisustusalaa. mennessä! Ota yhteyttä: Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen Maakunnan Matti puh. 13 300 Ylöjärven Uutiset ........................................... KENKÄMARKKINAT Toijalassa os. 16€ Petauspatjoja eri kokoja alkaen 29€ Jättityyny 15€ Päiväpeittoja alk. Tämän jälkeen sitoudutaan tapaamaan pienellä hevostilalla 8 x yhteensä 320€, joka voidaan laskuttaa erissä. Nuorten-ryhmä sekä Väsyneiden äitien-ryhmä, molemmissa kaksi paikkaa vapaana. Lukijat saavat teemasta arvokkaita vinkkejä omiin projekteihinsa, ja yritykselläsi on mahdollisuus kohdentaa mainontaa aiheesta kiinnostuneille lukijoille. Hämeentie 62 (R-kioskin vieressä) ke-pe 20.-22.1. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Ideaparkinkatu 11, Lempäälä 03-585 1111, info@abs1.fi, www.abs1.fi Aukioloajat: Ma–Pe: 08.00–17.00 (Viikonloppuna sop. 16 400 Oriveden Sanomat ........................................ 13 600 Kiinnostuitko. Varaa mainospaikkasi to 28.1. HoPo-toiminta nuorille = Tallikäynnit viikolla (joilla voi pienentää leirimaksua) ja suositut päiväleirit joka toinen viikko 50€ / 5h. mukaan) ABS1 Autocenter abs1_ autocenter Kolaroitko. 050 597 9303 Akaan Seutu matti.pulkkinen@pirmediat.fi 029 1700 356 W W W . 3-5 päivän leirit nuorille 250-350€. 12 300 Sydän-Hämeen Lehti .................................... 25€ Muotoonommellut lakanat alk. klo 9–17 ja la 9–13. Tuo autosi meille kolarikorjaamoon ja valitse yksi itsellesi sopiva etu kaupan päälle: Tarjous voimassa 04/2021 saakka. Rakentaminen ja koti -teemasivut keskiviikkona 3.2. F I Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Kysy lisää ja varaa paikkasi. 14 400 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ............... Yhteensä viidellä lehdellä on noin 70 000 lukijaa joka viikko. 044 347 7404 Matti Pulkkinen asta.kohonen@akaanseutu.fi puh. Yksityistunti 45€ / kerta. Aikuisille voimauttavat maastot sekä vertaisryhmät 40€ / kerta. klo 9-17! Suomalaisia laatukenkiä suomalaisten jalkaan. Hämeentie 62 (R-kioskin vieressä) Ke–la 20.–23.1. Suunnitteilla kuntouttavat sekä sosiaalista hyvinvointia lisäävät MinD-ryhmät aikuisille. Ark. Henkilöauton kovavahaus ja sisäpuhdistus (arvo 149 €) Katsastuslahjakortti henkilöautolle (arvo 49 €) 50 % prosentin alennus öljynvaihtohuollosta Akaan Seutu myös Facebookissa 2 täkkiä + 2 tyynyä 35€ 2 kpl tyynyjä 10€ Erikoistyynyjä alk. Suositut lasten metsäretket ponien kanssa 25€ / kerta sisältäen eväät. Face: Taikun Tähdet Lääninmäenraitti 117, 31700 Urjala taikuntahdet@gmail.com Nina Bergström 050 536 1797 TAIKUN TÄHDET Hevonen ja luonto liikuttaa. Perustuen klassiseen ja tietoiseen tapaan ratsastaa. 0400 610 454 SUURI VUODEVAATEJA TEKSTIILIMYYNTI Toijalassa os. Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Akaan Seutu välittää teemasivujen ilmoituksesi edullisesti myös neljään muuhun pirkanmaalaiseen paikallislehteen, joissa julkaistaan sama teema samaan aikaan: LempäälänVesilahden Sanomiin, Oriveden Sanomiin, Sydän-Hämeen Lehteen ja Ylöjärven Uutisiin. Teemat ovat pidettyjä ja tarkkaan luettuja sisältöjä, joissa mainostaminen kannattaa. Katso myös hiihtoloma ja kesän leirit! 3 päivän minileiri: Aloittaville ja erityisille 250€. 050 572 1565 Uudet MinD-ryhmät alkavat tällä viikolla. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . 39€ Villasukat 2 pr 10€ Kiristämätön sukka 3 pr 10€ Vuorellinen fleecetakki 25€ Naisten puserot 15€ Tuplatäkki 35€ TERVETULOA! Puh
– Suunnitteluvaiheen jälkeen kaupunki voi myös tehdä maanvuokrasopimukset alueelle tulevien toimijoiden kanssa, Jokinen selventää. tammikuuta yhdessä alueelle tulevien toimijoiden sekä kaupungin edustajien kanssa paikan päällä. Myös punakattoiseen, yksityiselle omistajalle myytyyn vanhaan vedenottamoon on suunniteltu laajaa peruskorjausta ja erilaisia palveluja. Suunnittelutyön arvonlisäveroton enimmäiskustannusarvio eli kattohinta on 14 250 euroa. Tamperelainen hallintotieteiden maisteri Lasse Silván työskentelee asiantuntijana Pirkanmaan TE-toimiston yrityspalveluissa. Sataman rajalliset tilat halutaan jakaa näiden ja mahdollisesti vielä tulevien toimintojen kesken toimivasti. Turhaa työtä ei haluta tehdä Matkaparkin viime kesän rakennustöiden loppuvaiheessa suunnitelmiin jouduttiin lisäämään pieni jätevedenpumppaamo, koska kaupungin viemärit sijaitsivat korkeammalla kuin matkaparkin rakentajat luulivat. Riku Immonen Tampereelta on Pirkanmaan työja elinkeinotoimiston johtaja. Maanmittaustekniikkaa opiskellut Kiiskilä on suorittanut ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Tommi Henriksson Janakkalasta on diplomi-insinööri ja Janakkalan kunnan kiinteistöinsinööri. Käytännössä se tarkoittaa, että kaupungin tekninen toimi pääsee yleissuunnittelun pohjalta kilpailuttamaan ne urakat, joita alueella tarvitaan. Kahdeksan prosenttia kertyy viidestä vuodesta.. kiinteistönmuodostus, karttapalvelut sekä työllisyyspalvelut. Jo avatun matkaparkin lisäksi tulossa on ainakin vesipuistoa, minigolfia, padel-kenttä, ravintolaa ja erilaisia vuokraustoimintoja. Nyt luodaan strategista kokonaisuutta, joka ei sulje pois tulevaa kehitystä eikä tulevaisuuden satamaa, Jokinen näkee. Valintatyöryhmään kuuluvat luottamushenkilöistä Tapio Kivistö (ps), Vesa Liehu (kesk), Kati Kuusisto (vihr), Sami Rajala (kok), Harri Rämö (sd), Jukka Ahonen (Ryhmä 2020), Jorma Kivi (vas), Saila Kallioinen (sd) ja Jaakko Leinonen (kok) sekä viranhaltijoista kaupunginjohtaja Antti Peltola ja henkilöstöjohtaja Briitta -Liisa Sinivuori . Hän on toiminut aiemmin Kangasalla elinkeinojohtajana ja yrityskoordinaattorina sekä Pirkkalassa elinkeinoasiamiehenä. Kaupunkikehitysjohtaja johtaa kaupunkikehityksen toimialaa, johon kuuluvat elinkeinoja markkinointipalvelut, maankäyttöja kaavoituspalvelut, rakennusvalvonta, mittausja Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa jo maaliskuussa Toijalan sataman toimintojen yleissuunnittelu alkaa Jarno Keskinen WSP Finland aloittaa Toijalan sataman alueen yleissuunnitelman tekemisen perjantaina 22. Hän on koulutukseltaan filosofian kandidaatti. Kaupunginjohtajan alainen Haastattelut järjestetään viikoilla 3 ja 4. Sen takia haluamme miettiä eri toimintojen sijoittelua, pysäköintiä ja niin edelleen. – Infraja maanrakennuksen toivotaan menevän suunnitellusti nappiin niin, ettei turhaan käytetä rahaa tai tehdä työtä. Yleissuunnittelulla ja sitä seuraavilla tarkemmilla suunnitelmilla pyritään vastaavan tyyppisten yllätysten välttämiseen. Tavoitteena toimiva kokonaisuus Yleissuunnitelman tekoon lähdetään, koska sataman alueelle on tulossa useita uusia toimijoita nopealla aikataululla. Suunnittelu jatkuu seuraavalla viikolla. – On hyvä, että alue kiinnostaa toimijoita, mutta pitää myös miettiä aluetta ja sen kehittämistä pitkällä aikavälillä. Hinta noin 14 000 euroa Yleissuunnitteluun sisältyvät alueen tilallinen suunnittelu kuten pysäköinti, liikuntapaikat, oleskeluja leikkialueet, maisemointisuunnittelu kuten alueen pintamateriaalit, kasvillisuus ja kalusteet sekä toiminnallinen ja maisemallinen valaistus. Kun kaikki menee suunnitellusti aikataulussa eteenpäin, sataman alue näyttää ensi kesänä siltä, millainen mielikuva meillä alueesta on, Jokinen toivoo. – Kaupungilta tulee laaja porukka siihen mukaan. Yleissuunnittelu toimii pohjana toteutussuunnittelulle. Kaupunkikehitysjohtajan tehtäväkohtainen palkka on 4 751,52 euroa kuukaudessa, johon tulee työkokemuksen mukaan neljä tai kahdeksan prosenttia ammattialalisää. Yleissuunnitelman kohteena on asemakaavassa osoitettu Toijalan sataman alueen eri toimintojen jäsentely sekä niiden valaistus. UUTISET Kaupunkikehitysjohtajaksi haastatellaan kuusi hakijaa Tarja Antola Akaan kaupunkikehitysjohtajan virkaa haki ensimmäisellä kierroksella yksitoista ja toisella kierroksella kahdeksan henkilöä. Hänen esimiehenään on kaupunginjohtaja. Luottoa kaupungin omaan tekemiseen toki on, mutta silti on hyvä tehdä suunnitelma, joka kantaa myös pidemmälle, Jokinen sanoo. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Kaupunkikehitysjohtaja on kaupungin johtoryhmän jäsen ja toimii elinvoimalautakunnan esittelijänä. Jättää tilaa myös tulevalle Sataman alueen kehittyminen tapahtuu nyt nopeasti. Jari Jokinen Jani Kiiskilä Tommi Henriksson Riku Immonen Juha-Matti Päivölä Lasse Silván Mikko Peltoniemi Toijalan satamassa on viime vuosina kehitetty ja laajennettu muun muassa venesataman toimintaa. Hakijoista haastatteluun etenivät Jari Jokinen , Jani Kiiskilä , Tommi Henriksson , Riku Immonen , Juha -Matti Päivölä ja Lasse Silván .Akaalainen Jari Jokinen aloitti vuonna 2016 Akaan elinkeinopäällikkönä ja hoitaa tällä hetkellä myös kaupunkikehitysjohtajan tehtäviä. Voiko satamaan tulla uusia toimijoita vielä sen jälkeen, kun nyt aloitettavaa suunnittelutyötä seuraavat rakennustyöt on tehty. Akaan kaupunki on teettänyt vastaavan kaltaisen yleissuunnitelman myös Toijalan torista. Kaupunkikehitysjohtajan valinnasta päättää valtuusto. Tavoitteena on hyvä ja toimiva kokonaisuus. – Sehän sopii vallan mainiosti. Tavoite on saada suunnitelmat tehtyä niin, että maaliskuussa päästäisiin jo aloittamaan toukokuulle asti jatkuvat infraja maanrakennustyöt, yleissuunnitelmasta tilauspäätöksen tehnyt kaupunkikehitysjohtajan viransijainen Jari Jokinen kertoo. Juha-Matti Päivölä Laitilasta on diplomi-insinööri, joka on työskennellyt Laitilan kaupungin elinvoimapäällikkönä keväästä 2018 lähtien. Valkeakoskelainen Jani Kiiskilä työskentelee Valkeakosken kaupungilla tontti-insinöörinä. Alueen koko potentiaali ei ole vielä edes selvillä. Valtaosan nyt tulossa olevista toimijoista ja rakenteista pystyy tarvittaessa myös siirtämään. Immonen on aiemmin toiminut muun muassa Etelä-Pirkanmaan TE-toimiston johtajana
Voi sanoa, että olimme kuin paita ja peppu. 9.00-13.00 Palovaroitin Opal 3,90 € 199 € M1 puukiuas Lepänsävyinen mäntypaneeli 1 €/m 30 € Pellettisäkki Vapo 16 kg 4 säkkiä 1 säkki 8,90€ suursäkki (500kg) 139€ Kevytkola Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä 39,90 € Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg JUHLAEDUT! MUHKEAT Kattotai ränniremontin tilaajalle etu kuvastosta + 6 kk maksuvapaa! Kuvasto voimassa rajoitetun ajan. 3. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. tammikuuta. – Timo oli minun nuoruudenrakkauteni. Hän oli kuollessaan 60-vuotias. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. Yksi suruliputuspaikoista oli Toijalan tori, jonka laidalla on toiminut myös Timo Saarisen yritys Akaan Turva. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. Paloalalta yrittäjäksi Viialan Oopakasta kotoisin ollut Timo Saarinen oli ensimmäiseltä ammatiltaan levyseppä-hitsaaja. Akaan kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Timo Saarinen kuoli perjantaina 15. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. tammikuuta suruliputuksen Toijalan torilla, kaupungintalolla, paloasemalla ja Viialan kirjastolla kaupunginvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan Timo Saarisen (sd) muistolle. – Olimme koko perhe Timon luona edellisen illan. 8.30-17.00 la. joulukuuta vuoden 2020 viimeiseen, kuusi tuntia kestäneeseen valtuuston kokoukseen. Kun lapset lähtivät pienten vauvojensa kanssa kotiin, jäin Timon rinnalle viimeisiksi hetkiksi, vaimo Sari Saarinen kertoo. Hän oli nähnyt kaikkea mahdollista. Ennen siirtymistään yrittäjäksi hän toimi Kylmäkosken palopäällikkönä. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Uurnanlasku ja muistotilaisuus järjestetään vainajan toivomuksesta perhepiirissä. 3. – Timo itse ei surkutellut asiaa. Kaupunki kunnioitti maanantaina suruliputuksella kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan muistoa. Vuonna 2007 Timo Saarinen perusti Akaan Turvan, jonka palveluihin ovat kuuluneet muun muassa sammutinhuolto, palotarvikemyynti, turvallisuuskoulutus ja turvallisuussuunnitelmat. Sari ja Timo Saarisen yhteinen taival kesti 41 vuotta. Hän oli kuollessaan 60-vuotias. puh. Haimasyöpä oli ehtinyt levitä moniin sisäelimiin, eikä hoitoja voitu enää aloittaa. Tilaa digikuvasto: vesivek.fi, paperikuvaston saat myyjältä! UUDEN KATON VUOSI ******* ******* ******* ******* *** SOITA 03 3390 0401 vesivek.fi Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Timo Saarinen on kuollut Tarja Antola Akaan kaupunki järjesti maanantaina 18. Hän osallistui vielä 9. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. Vaarin silmäterät Perheeseen kuuluu kolme lasta ja kaksi lastenlasta, jotka ovat iältään kymmenen kuukautta ja neljä ja puoli kuukautta. 2. Olin 17-vuotias, kun rupesimme seurustelemaan. Sari Saarinen kertoo, että yritys ei voi enää jatkaa, koska luvanvarainen toiminta on ollut puolison nimissä. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. – Kunnallispolitiikka oli hänelle niin lähellä sydäntä, Sari Saarinen toteaa. Puolison voimat alkoivat hiipua joulun jälkeen. Mukana viimeiseen asti Timo Saarinen palasi kevään 2017 kuntavaaleissa takaisin luottamustehtäviin yhden kauden tauon jälkeen. 20.1.2021 Aurinko nousi tänään kello 9.13 ja laskee kello 15.58. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Hän osasi ottaa sen hienosti, mikä johtui varmaan hänen pitkästä palokuntataustastaan. 2. Terveyskeskussairaalaan hän siirtyi kotoaan Toijalan Kuusikankaalta viime viikon keskiviikkona. Teimme Timon kanssa kaiken yhdessä ja liikuimme aina yhdessä. Saarinen oli lupautunut ehdokkaaksi myös tämän kevään kuntavaaleihin. Mikko Peltoniemi Tarja Antola. – He olivat vaarin silmäterät ja kovin rakkaita, Sari Saarinen kertoo. Hän ei surrut omaa sairastumistaan, mutta hänellä oli huoli meidän muiden puolesta ja meidän jaksamisestamme. Loppuun asti hän sanoi, että elämä jatkuu, Sari Saarinen kertoo. Hoitoja ei voitu aloittaa Vatsaoireiden takia tutkimuksiin hakeutunut Timo Saarinen sai tietää sairaudestaan 28. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. marraskuuta, seitsemän viikkoa ennen kuolemaansa. tammikuuta Valkeakosken terveyskeskussairaalassa. Saarinen kuoli nopeasti edenneeseen syöpään perjantaina aamuyöllä 15. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Palomiesja palopäällystötutkinnot suoritettuaan Saarinen työskenteli palopäällikkönä Längelmäellä, josta hän vuonna 1989 tuli palomestariksi Toijalaan
Akaan perusturvalautakunta käsittelee Mäntymäen asiaa ensi viikon kokouksessaan. Tarvittavat lisäpaikat Akaa varautuu ostamaan Mehiläisen Mainiokoti Arwolasta Toijalasta. Hoivakodin johtaja Suvi Lammela kertoo, että Attendon hoitajat käyttävät toista saareketta kirjaamispisteenä. Asukashuoneen yhteydessä olevassa inva-wc:ssä on mahdollisuus myös peseytymiseen. Toinen 21-paikkaisista ryhmäkodeista on tyhjillään. Talon puolesta huoneissa on sähkökäyttöinen sänky sekä patja ja paloturvalliset verhot. Kaupunki tuottaa palvelut vuokratiloissa itse. Tiloja esittelivät Suvi Lammela (vas.) ja Jaana Salmela. Huoneen toisessa päässä on pieni keittiö. Kuva on sisustetusta esittelyhuoneesta. Pariskuntahuoneita talossa ei ole. Aluehallintovirasto totesi viime syksynä, että Mäntymäen tilat Viialassa ovat lainvastaiset. Akaan Seutu kävi tutustumassa Mäntymäen asukkaille kaavailtuihin tiloihin hoivakodin johtajan Suvi Lammelan ja sairaanhoitaja Jaana Salmelan johdolla. Ryhmäkodin olohuone, joka toimii myös ruokailutilana. Ryhmäkodin keittiötä voi käyttää esimerkiksi ruuanjakeluun, iltapäiväkahvien keittämiseen, välipalojen tekemiseen ja asukkaiden omien eväiden säilyttämiseen. H-kirjaimen muotoinen Attendo Peltola sijaitsee Toijalassa uuden Savolan kentän naapurissa. Lähellä sijaitsee myös Savolakoti, joka on Akaan kaupungin omistama kehitysvammaisten tehostetun palveluasumisen yksikkö. Lammela johtaa Attendo Peltolaa, ja Salmela työskentelee sairaanhoitajana ja tiimivastaavana. Tarja Antola Mikko Peltoniemi. Asuinhuoneet ovat kooltaan 21 neliömetriä, ja jokaisessa huoneessa on invamitoitettu wc. Toimistotila on pääsisäänkäynnin yhteydessä. Yksi olohuoneen seinistä on tapetoitu järvimaisemalla. 6 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu UUTISET Kaupunki valmistelee Mäntymäen asukkaiden muuttoa Toijalaan Tältä näyttävät vuonna 2018 valmistuneen palvelutalon tilat Tarja Antola Akaan kaupunki aikoo vuokrata Attendo Peltolasta Toijalasta korvaavat tilat Mäntymäen tehostetun palveluasumisen yksikössä asuville vanhuksille. Olohuoneesta on kulku terassille. Mäntymäen asukkaiden käyttöön tuleva 21-paikkainen ryhmäkoti on kentän puoleisessa sakarassa. Palvelutalossa lämmitetään usein saunaa, jossa voi saunoa myös laverilla maaten. Suvi Lammela kertoo, että pariskunnat on ollut tapana sijoittaa vierekkäisiin tai vastakkaisiin huoneisiin. Tilojen vuokraamisesta päättää kaupunginhallitus.Savolan kentän naapurissa sijaitseva Attendo Peltola on vuonna 2018 valmistunut ja 2019 toimintansa aloittanut 42-paikkainen palvelutalo, jossa on kaksi ryhmäkotia. Lisää kuvia ja 360-kuva tiloista löytyy Akaan Seudun verkkolehdestä (www.akaanseutu.fi). Palvelutalossa toimii myös valmistuskeittiö
– Jos Tomi ei kanna ja synnytä seuraavaa, lisää ei tule, Laura nauraa. Virkeä ja tarkkaavainen Laura kotiutui vauvan kanssa sairaalasta loppiaisena. Rutiineja voisi kuvailla eräänlaisina arjen liittolaisina. Perheen esikoinen Eetu on 3,5-vuotias.Hilla syntyi reilu viikko joulupäivälle arvioidun lasketun ajan jälkeen. – Meillä on kaivettu valokuitua sisällä puoli vuotta, Tomi kuvailee Eetun leikkejä. Synnytys käynnistyi itsestään supistuksilla vauvan syntymäpäivää edeltäneenä iltana. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.1.2021 7 FORUM AKAA Anne Huopainen UUTISET Uusi vuosi U usi vuosi, uudet kujeet, uusi minä. Saadakseen pysyvän muutoksen aikaiseksi siitä täytyy syntyä rutiini. tammikuuta kello 10.31 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Eetu on onneksi jo omatoiminen ja tykkää auttaa esimerkiksi ruuanlaitossa ja pöydän kattamisessa, Laura sanoo. Nimi liittyy luontoon Vanhemmille tärkeitä periaatteita kasvatuksessa ovat rajat ja rakkaus sekä asioista puhuminen. Voit vapaasti rämpien hiihtää paikasta A paikkaan B nauttien keväisen umpihangen koskemattomuudesta. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. – Supistukset rauhoittuivat yön ajaksi niin, että sain nukuttua. Vanhempien mukaan tämä ei tarkoita, että perhe vielä kasvaisi. Akaaseen muuttaessaan he luottivat siihen, että koulujen sisäilmaongelmat on ratkaistu siihen mennessä, kun koulunaloitus on perheessä ajankohtaista. Parhaimmillaan uudenvuodenlupaus voikin johtaa pysyvään muutokseen, mutta vahvalla mutulla sanoisin, että vähintäänkin yhtä todennäköistä on, että ei. On epärealistista odottaa, että muutos tapahtuisi yhtä nopeasti kuin vuosi vaihtuu, mutta päätöksen uuden tavan harjoittelemisesta ja oppimisesta voi toki tehdä vaikka ilotulitusten räiskeessä yhtä hyvin kuin minä tahansa muuna vuoden päivänä. Hän on tavallaan valmiimpi ja virkeämpi, seurailee katseellaan ja seurustelee pitkiä aikoja, Laura kuvailee. Tutut kauhistuivat Lauran ja Tomin mielestä Akaassa on lapsiperheelle riittävät palvelut. Tomi työskentelee raideinfraan erikoistuneella NRC Group Finland Oy:llä isojen sähköasemien urakoinnissa projektipäällikkönä. Klassikkohetki ottaa elämälleen uusi suunta tai korjata koordinaatteja entisestä. Päätöksessä painoivat rauhallinen sijainti, hintataso, muuttovalmis talo ja hyvät junayhteydet. Neitokaisen syntymämitat olivat 52 senttiä ja 4048 grammaa. Jos päätät seuraavallakin kerralla käyttää samaa reittiä, voit hyödyntää jo aiemmin hankeen painamaasi latua. Vanha koira ei opi uusia temppuja. Uutena asiana Eetu on aloittanut MLL:n kerhossa. Laura ja Tomi kertovat miettineensä nimet jo esikoisen odotusaikana kahdelle tytölle ja kahdelle pojalle. Taikasana taitaakin olla juuri tuo rutiini. Väitöstutkimus käsittelee ylisukupolvisen fyysisen väkivallan ilmenemistä ja syitä. Tohtoriopinnot odottavat Laura on kotoisin Lapin Pellosta ja Tomi Äänekoskelta Keski-Suomesta. Akaan vuoden ensimmäisen vauvan perheeseen kuuluvat isä Tomi, äiti Laura ja isoveli Eetu Mielityinen. Meillä oli aika vakaa luotto siihen, että asiat korjataan, koska sen jälkeen täällä ei asuisi kukaan, jos terveellisiä koulutiloja ei olisi tarjolla. Lähempänä Tamperetta supistusten väli alkoi olla jo pari minuuttia, Laura kertoo. Laura puolestaan odottaa pääsevänsä taas kuntosalille ja juoksulenkeille. Meillä koetetaan sanoittaa asioita ja jutellaan paljon, Laura ja Tomi kertovat.Myös luonto on perheelle tärkeä, mikä näkyy myös Hilla-nimen valinnassa. Kaikki totta, tavallaan. Toistojen määrää ja merkitystä uuden oppimisessa on joskus kuvattu mielestäni aivan mahtavana mielikuvana talvisesta lumihangesta. Eetu pääsee aloittamaan koulutiensä uudessa Viialan yhtenäiskoulussa. – Ei todellakaan ole tarvinnut hetkeäkään katua. Eniten Eetua kiinnostavat autot ja työkoneet, joita valokuitutyömaan ansiosta on voinut viime aikoina ihailla ihan kotikulmilla. Motivaatio ja päättäväisyys ovat huipussaan. Synnytyksen kesto oli yli puolta lyhyempi kuin 12 tuntia kestänyt esikoisen synnytys. Mikäli haluaisi tehdä vaikkapa aamiaisen syömisestä päivittäisen tavan tietäen olevansa armottoman aamu-uninen torkuttaja, ratkaiseva muutokseen johtava uusi rutiini saattaisi olla esimerkiksi se, että lataa kahvinkeittimen jo illalla ja napsauttaa sen päälle kävellessään tukka pystyssä kylpyhuoneeseen. Ne rytmittävät arkea ja vapauttavat tilaa uusille ajatuksille ja luovuudelle. Kivunlievitykseksi Laura ehti saada spinaalipuudutuksen. Eetua hoitamaan Laura ja Tomi hälyttivät Tomin vanhemmat Äänekoskelta. Perille pääseminen vie aikaa ja saattaa olla ajoittain raskastakin, mutta kimmeltävä hanki houkuttaa. Kun tutut Tampereella ovat miettineet asunnon ostoa, olen sanonut, että muuttakaa tänne. Valokuituleikkejä Isoveli Eetu on ottanut pikkusiskon hyvin vastaan. Täällä ei maksa liiasta, ja on helppo kulkea joka paikkaan, Tomi kertoo. Kaivinkoneiden merkit ovat Eetulla hyvin hallussa. Vanhoista tavoistaan on vaikea päästä eroon juuri siksi, että ne ovat toistojen myöstä automatisoituneita ja näin ollen osin jo tiedostamattomia. Opittu toimintamalli pyrkii käynnistymään aina, kun jokin ärsyke ympäristöstä muistuttaa vanhasta tavasta toimia. Laura on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri, jonka opinnot jatkuvat tohtoriopintojen parissa äitiysloman jälkeen. Liukkaita kevättalven latuja kaikille! Kirjoittaja on opettaja, äiti ja utelias ihmettelijä. Vauvalle ei vielä virallisesti ole annettu nimeä, mutta hän on Hilla. Jos jatkat seuraavien päivien ja viikkojen aikana samaa reittivalintaa, latusi vahvistuu ja selkeytyy niin, että perille pääsee tätä reittiä pitkin melkein kuin itsestään, ja sinulla on taas voimia ja intoa lähteä valloittamaan uutta kimaltavaa umpihankea. Viiden maissa rupesin kirjaamaan puhelimen appiin supistuksia, kuudelta herätin Tomin ja seitsemältä lähdettiin ajamaan Taysiin. – Jotkut tutut kyselivät, miten te uskallatte muuttaa sinne, kun koulut ovat huonossa kunnossa. Old habbits die hard. – On ollut tosi helppo palata kolmen vuoden tauon jälkeen vauva-arkeen niin vaipanvaihdon kuin kaiken muunkin suhteen, Tomi toteaa.Tummatukkainen tyttö on osoittautunut yhtä rauhalliseksi vauvaksi kuin isoveljensä.– Hilla nukkuu tosi hyvin ja herää kaksi kertaa yössä syömään. Monenlaista urheilua harrastanut Tomi pelaa puulaakisalibandya ja kaukalopalloa, ja myös suunnistus, kuntonyrkkeily ja hiihtäminen houkuttavat. Onpa kyse sitten terveellisemmistä elämäntavoista, ajankäytöstä tai vaikkapa ostokäyttäytymisen muuttamisesta, on paljon helpompaa lipsahtaa takaisin vanhoihin tapoihin ja tottumuksiin kuin luoda uusia rutiineja. Jotain sellaista, joka ajan kanssa muuttuu jo lähes automaattiseksi toiminnaksi, joka ei vaadi tietoista ponnistelua tai tahdonvoimaa vaan tapahtuu kuin itsestään. Juurtuakseen ja vakiintuakseen mikä tahansa toiminta vaatii lukemattoman määrän toistoja sekä positiivista palkkiota. Akaan vuoden ensimmäinen vauva syntyi Mielityisille Tarja Antola Akaan vuoden 2021 ensimmäinen vauva on Laura ja Tomi Mielityisen Hilla -tytär, joka syntyi sunnuntaina 3. Viialaan he muuttivat rivitalosta Tampereelta 2017 ostettuaan 2006 valmistuneen omakotitalon Hukarista. – Vaikka Eetulla on uhmavaihe päällä, hän auttaa innoissaan, pötköttelee vauvan vieressä ja silittelee. Usein itse toimintaa tärkeämpää onnistumisen kannalta onkin luoda sellaisia ennakoivia rutiineja, jotka tukevat toivottua muutosta. Tarja Antola Hilla on osoittautunut rauhalliseksi vauvaksi.. – Vaikka Eetu on temperamenttinen ja vähän lyhytpinnainen, hän osaa ikäisekseen puhua paljon tunteistaan ja saattaa tulla halaamaan, pussaamaan ja kertomaan, että rakastan sua tai että tykkään susta. Kovin syvällisesti emme kyllä asiaan perehtyneet, Tomi toteaa.Eetulla ei vielä ole säännöllisiä harrastuksia, mutta hän tykkää pelata sählyä ja jalkapalloa. Olen tapojeni orja. Hänestä näkyy se, että hän on ollut viikon ylimääräistä mahassa
Osoitteessa Tanhuanraitti 11 sijaitseva tontti myytiin tehdyn ostotarjouksen perusteella. On aika rikkoa seurakunnan luutuneita toimintamalleja. Varapuheenjohtajana jatkaa Saila Kallioinen . Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa Pasi Kylmälä . kappalaiseksi valitun Mika Pajusen tilalle.Kirkkoneuvostoon valittiin Kirsi Turunen, Elina Vaittinen, Pasi Paija, Kati Järvinen, Heikki Knuutila, Pirkko Nord ja Hillevi Peltola .Kylmäkosken kappelineuvostoon valittiin uusi varajäsen Heli Piiraiselle , koska Piiraisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi aiemmin valittu Enni Piirainen on muuttanut pois Akaasta. Salmiovirta kertoi virtuaalisuutta jo lisätyn erityisesti nuorisotyössä. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. ”Aika rikkoa luutuneita toimintamalleja” Erja Pentti esitti puheenvuorossaan, että lapsiperheitä ja ikäihmisiä voisi ehkä kohdaKirkkovaltuusto keskusteli koronan aiheuttamasta henkilöstön vajaakäytöstä Kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajiston ja kirkkoneuvoston Seurakunta myy tontin Uudenkylän alueelta Kirkkovaltuutettu Erja Pentti ilmaisi huolensa siitä, että seurakunnan henkilöstö passivoituu tekemisen puutteessa ja koronan mentyä ohi aletaan ajatella, että työtä onkin liikaa. Vuonna 2019 tehdyn tonttikaupan neliöhinta oli 16,83 euroa. Palokunta hälytettiin pellon reunassa, noin puolen kilometrin päässä Lontilantieltä sijainneelle palopaikalle lauantai-iltana kello 19.30 aikaan. – Myös lyhytaikaisen lastenhoitoavun antamiseen on heti valmius, kunhan saamme jälleen koota ihmisiä yhteen. Tammikuun 26. Palo kyti vanhoissa eristeissä Talosta jäi tulen jäljiltä pystyyn vain piippu Tarja Antola Puolitoistakerroksinen rintamamiestyyppinen omakotitalo tuhoutui kokonaan tulipalossa Lontilantiellä Akaan ja Hämeenlinnan rajalla lauantai-iltana. Koronasta huolimatta myös lasten syntymäpäiväonnittelukäyntejä on pystytty järjestämään. Moni perhe kaipaa nyt esimerkiksi ruoka-apua. Tontista hyväksytyn 20 000 euron tarjouksen myötä neliöhinnaksi muodostui 16,84 euroa. Palokunta sai hälytyksen paikalle noin kello 19.30. tammikuuta kirkkovaltuuston puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan. Sammutustöihin osallistui sammuttajia myös Kanta-Hämeen puolelta. Jarno Keskinen Akaan kirkkovaltuusto on päättänyt myydä 1188 neliön tontin Toijalasta Uudenkylän alueelta. Henkilöstön toimenkuvia on myös laajennettu. Lähetimme joulun alla myös kaikille 70-vuotiaille ja sitä vanhemmille akaalaisille kirjeen, Salmiovirta listasi. Tuli levisi alakerrasta yläpohjaan ja vintille. päivä pidetään seuraava strategiapalaveri, jossa mietitään muun muassa seurakunnan henkilöstöresursseja tulevaisuudessa, Salmiovirta paljasti. Mika Pajasmaa jatkaa kirkkovaltuuston puheenjohtaja myös vuodet 2021 ja 2022. 8 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu Jarno Keskinen Akaan kirkkovaltuuston jäsen Erja Pentti esitti viime torstaina valtuuston kokouksessa huolensa seurakunnan henkilöstön supistuneista toimintamahdollisuuksista. Jarno Keskinen Akaan seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi 14. Kylmälä aloitti tehtävässä viime vuonna siirtyessään Kylmäkosken vs. Kirkkovaltuusto on aiemmin päättänyt myydä alueelta yhden tontin. – Kirkkovaltuuston myöntämiä palkkarahoja ei ole tarkoitettu siihen, että ne vain kulutetaan ilman että seurakuntalaisia kohdataan. Lapsityöntekijät tekevät tätä, itsekin olen käynyt, ja myös papit osallistuvat työhön. Diakoniatyöntekijät ovat täystyöllistettyjä Diakoniapuolen työntekijöitä työllistää paljon myös ruokajakelu, jota seurakunta hoitaa Toijalassa, Viialassa ja Kylmäkoskella. – Olemme aloittaneet kolmivuotiaiden syntymäpäiväonnittelukäynnit. Seurakunnan talous jäi yli 300 000 euroa plussalle viime vuonna. Lapsityöstä on laajennettu perhetyöhön. Tarvittaessa henkilöstöä pitäisi ohjata pitämään lomia, olemaan palkattomalla, ryhtymään puolelle työajalle tai ratkaista asia tavalla, jota en edes halua sanoa, Pentti totesi. Uudeksi varajäseneksi valittiin Satu Raiski-Koivukoski . Arkistokuva: Juha Kosonen ”Yhteistoimintaneuvottelut poissuljettu vaihtoehto” Kuva Jarno Keskinen UUTISET ta enemmän virtuaalisesti. Palokunta kävi sammuttamassa kytevää purukasaa vielä sunnuntai-iltana. Osa meistä oppii nopeammin ja osa rauhallisemmin. Tänään itsekin vasta opettelin Teams-pienryhmähuoneiden käyttöä, Salmiovirta totesi. Lomat on katsottu kuntoon, ja jos joku haluaa olla palkattomalla, siihen on toki mahdollisuus, Salmiovirta näki. Mikrofonin varressa Kimmo Lyytikäinen. Palon syttymisaikaan talossa ollut asukas pääsi ajoissa pois rakennuksesta. Valtuuston yksimielisen päätöksen mukaan kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Mika Pajasmaa . Kirkkoherran viransijainen Kukka Salmiovirta aloitti vastauksensa toteamalla, että sanomatta jätetty vaihtoehto ei ole mahdollinen.– Yhteistoimintaneuvottelut on poissuljettu vaihtoehto. Omakotitalosta jäi tulipalon jäljiltä pystyyn vain piippu ja sen ympärillä olleet tulisijat. Lähetämme etukäteen syntymäpäiväsankareiden perheille kirjeen ja käymme syntymäpäivänä kello 16 ja 19 välillä viemässä lahjaksi kirjan, mutta emme mene kotiin sisään. Helppoa se ei kuitenkaan ole. Mikko Peltoniemi. Pentti kysyi, olisiko jotenkin mahdollista laajentaa toimintatapoja, joilla työntekijät poikkeusoloissa kohtaavat seurakuntalaiset. Palopaikalla ollut päivystävä palomestari Heikki Havukainen arvioi palon saaneen alkunsa lämmityksestä. Päivystävä palomestari Tomi -Pekka Olkkonen Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanneja johtokeskuksesta kertoi Akaan Seudulle maanantaina, että palo kyti talon lattiaja seinärakenteissa sekä välipohjassa, joissa eristeenä oli käytetty muun muassa olkea. – Opettelemme monia uusia tekniikoita ja juttuja, joten vie aikansa ennen kuin ne ovat täysmittaisesti käytössä
Hissi vaatisi lisämäärärahaa Akaan Seutu kysyi kaupungin tekniseltä toimelta ja Viialan liikuntahallin pääsuunnittelijalta, Sitowise Oy:n Jukka Perämaalta , pohdittiinko hallin ja koulun yhteiskäytön sujuvuutta ja esteettömyyttä siinä vaiheessa, kun yhdyskäytävä päätettiin rakentaa toiseen kerrokseen. He varmasti osaavat piirtää sinne hissin, Piirainen toteaa. ja sivistyslautakunnan kokouksessa 21.1. Toimikunta on omalta osaltaan hyväksynyt muun muassa Viialan liikuntahallin hankesuunnitelman sekä hallin rakennusurakan tarjouspyyntöaineiston. Akaan kaupunki/Sitowise Akaan kaupunki/Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila. Hissin suunnittelu ja toteuttaminen liikuntahalliin on mahdollista myös myöhemminkin. Eihän semmoista kukaan ammattilainen suunnittele, joka ei olisi esteetön, Piirainen kommentoi sitä, miten koululta on tarkoitus liikkua liikuntahalliin pyörätuolilla. – Meillä on oikeasti ihan hyvät arkkitehdit ja ansioitunut suunnittelufirma. Akaan kaupungin rakennuttamispäällikön Kimmo Seppälän mukaan hallin ja koulun yhdyskäytävän pituus on 40 metriä. Lisäksi uuteen kouluun tulee tilat erityislapsille, jotka käyttävät liikkuessaan pyörätuoleja ja muita apuvälineinä. Seppälän mukaan liikuntahallin ja koulun välinen yhdyskäytävä ei ollut mukana siinä pohjapiirroksessa ja asemapiirroksessa, joilla hallin rakennusurakka kilpailutettiin. tammikuuta, mutta koko pykälä liitemateriaaleineen on merkitty salassapidettäväksi. Maaliskuun 2020 hankesuunnitelmassa Viialan liikuntahalli ja Viialan yhtenäiskoulu oli piirretty lähelle toisiaan, eikä niiden välistä yhdyskäytävää ollut tarkoitus rakentaa toiseen kerrokseen. Viialan yhtenäiskoulussa pyörätuolilla liikkuvia oppilaita voi olla tavallisillakin luokilla. Yhdyskäytävän alapuolelle muodostuu osittain katettu kulkureitti rakennusten välille, kaupungin rakennuttamispäällikkö Kimmo Seppälä kertoo.Kysyimme myös asian varmistamiseksi, onko Viialan liikuntahallissa minkäänlaista hissiä ensimmäisen ja toisen kerroksen välillä ja jos ei ole, voidaanko halliin vielä suunnitella ja toteuttaa hissi. Boost Brothers Oy:n tekemän, 18.3.2020 päivätyn hankesuunnitelman asemapiirroksessa Viialan liikuntahalli on piirretty lähes kiinni tulevaan Viialan yhtenäiskouluun. Liikuntahallin koulun puoleisen sisäänkäynnin yhteydessä on porrashuone, ja lisäksi isoon liikuntasaliin on suunniteltu siirtokatsomoiden yhteyteen avattava katsomoporras, jota pitkin pääsee kulkemaan toisen kerroksen juoksusuoran ja ensimmäisen kerroksen välillä. Yhdyskäytävä toteutetaan koulun rakentamisen aikana. Eteläisen sisäänkäynnin yhteyteen suunniteltu porrashuone on korkea avoin tila, johon hissin toteuttaminen on mahdollista pienin muutoksin. Kumpiakaan portaita pitkin ei Seppälän mukaan pääse pyörätuolilla. Pitäisikö liikuntahalliin siis saada hissi, jolla pääsee toisesta kerroksesta ensimmäiseen kerrokseen. Piirustuksissa ei ole hissiä Noin 2,7 metriä leveä yhdyskäytävä lähtee liikuntahallin pääsisäänkäynnin vastakkaiselta puolelta, mutta ei maan tasalta vaan hallin toisesta kerroksesta. Tänä vuonna se on kokoontunut kerran. Yhtenäiskoulun rakennustoimikunta käsitteli koulun rakentamisen kilpailutusta ja tarjouspyyntöaineistoa 7. Myös teknisen lautakunnan kokouksessa 20.1. Koulun paikka oli pohjoisempana ja pohjapinta-ala oli suurempi kuin myöhemmissä suunnitelmissa. Sekä tekninen lautakunta että Viialan yhtenäiskoulun rakennustoimikunta päätyivät esittämään samaa suunnitteluratkaisua ja pohjapiirrosta ja kirjasivat omiin päätöksiinsä, että jatkosuunnittelussa huomioidaan sivistyslautakunnan päätöksen vaatimukset. Kun Akaan sivistyslautakunta 12.11.2020 hyväksyi oman esityksensä Viialan yhtenäiskoulun toiminnalliseksi ratkaisuksi, se edellytti, että jatkosuunnittelussa kiinnitetään huomiota siihen, että erityislasten tilat ovat muuntojoustavia muuttuvien tarpeiden mukaan ja erityislasten yhdenvertaisuus ja mahdollisuuksien mukainen integraatio kouluyhteisöön toteutuvat myös tilaratkaisuissa. Portaita pitkin ei pääse pyörätuolilla Akaan valtuusto päätti jo 30.10.2019, että liikuntatilaratkaisun rakennushankkeen suunnittelulla ja toteutuksella turvataan sujuva ja tarkoituksenmukainen kiinteä kulkuyhteys yhtenäiskoulun ja liikuntatilaratkaisun välille. Rakennusten länsipuolella on nykyinen tekonurmikenttä ja itäpuolella Hämeentie. kaikki kyseiset asiakirjat ovat salaisia. Yhtenäiskoulun suunnittelun ja rakennuksen sijoittelun edetessä on kuitenkin päädytty pidempään välimatkaan. Liikuntahallissa hissiä ei piirustusten mukaan ole, joten liigapelien yleisössä olevat ja muihin tapahtumiin osallistuvat pyörätuolilla liikkuvat henkilöt eivät pääse hallin toiseen kerrokseen ja sieltä yhdyskäytävää pitkin koulun puolelle. – Kaikkien tilojen on oltava saavutettavissa liikuntarajoitteisille pois lukien yläparven tilat, sillä liikuntarajoitteisille järjestetään katsomotilat kentän tasossa, hankesuunnitelma kertoo.Hankesuunnitelmassa mainitaan erikseen, että pukeutumisja pesutilojen sijoittelussa huomioidaan erityisesti lyhyet kulkuyhteydet kaikkiin liikuntatiloihin sekä kuten koko rakennuksessa erityisesti esteettömyyden tarpeet. – Lähtökohtaisesti liikuntahalliin ei ole suunniteltu hissiä, mutta ensimmäisen kerroksen esteettömyys on tietysti huomioitu. Myöskään pyörätuolilla liikkuvat Viialan yhtenäiskoulun oppilaat eivät sisäliikuntatunneille tullessaan pääse esteettömästi yhdyskäytävästä ensimmäisen kerroksen pukuhuoneisiin ja liikuntasaleihin. Liikuntahallin asemapiirroksessa maalämpöputkien on suunniteltu kulkevan yhdyskäytävän katolla. Sinne pääsee koulun toisesta kerroksesta sekä portaita että ruokasalin toisessa päässä olevalla hissillä. Se, millä suunnitelmilla ja pohjapiirustuksilla koulu-urakka aiotaan kilpailuttaa, ei siis ole julkista tietoa. – Hankesuunnitelman ja esteettömyysselvityksen mukaan hissiä ei ole suunniteltu. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.1.2021 9 UUTISET Kulku ei ole esteetöntä myöskään urheilutapahtumien yleisölle Viialan uuden hallin liikuntatiloihin ei pääse viereisestä koulusta pyörätuolilla Mikko Peltoniemi Rakenteilla olevan Viialan liikuntahallin hankesuunnitelman mukaan koko rakennus suunnitellaan ottaen huomioon tyypilliset esteettömyysvaatimukset. Kaupungin rakennuttamispäällikkö Kimmo Seppälä vahvistaa kuitenkin Akaan Seudulle, että pyörätuolilla voi liikkua vain liikuntahallin ensimmäisessä kerroksessa. Piiraisen mielestä hissi on saatava Poliitikoista sekä teknisen toimen ja sivistystoimen johtavista viranhaltijoista muodostettu Viialan yhtenäiskoulun rakennustoimikunta kokoontui viime vuonna 15 kertaa. Piirustusten perusteella käytävä halkoo ilmaa 3,7 metrin korkeudessa ja yhdistyy Viialan yhtenäiskoulun toiseen kerrokseen.Liikuntahallin liigaotteluissa ja muissa isommissa tapahtumissa on tarkoitus käyttää kahvilana ja ruokailutilana yhtenäiskoulun ruokasalia, joka on koulun ensimmäisessä kerroksessa. Viialan liikuntahallin tuoreemmasta, syyskuun 2020 asemapiirroksesta näkee, miten se ja hallin eteläpuolelle rakennettava Viialan yhtenäiskoulu sijoittuvat. – Voisin kuvitella, että kun meillä on ammattilaiset arkkitehdit suunnittelemassa, niin he suunnittelevat sen niin, että esteettömyys toteutuu koko koululta areenalle siirtymisen yhteydessä. Perämaan mukaan kaupunki vastaa halliasioiden tiedottamisesta. – Yhdyskäytävästä tehtiin eri vaihtoehtoja syksyn aikana, kun tarkasteltiin liikuntahallin ja koulun välistä etäisyyttä, piha-aluetta ja toimintojen sijoittelua. Tämä edellyttää erillistä tarkastelua ja lisämäärärahaa, Seppälä vastasi. Myös koulun maalämpötekniikan sijoittaminen liikuntahalliin oli merkityksellinen seikka, Seppälä kertoo. Rakennustoimikunnan varapuheenjohtajan Heli Piiraisen (vas) mukaan yhtenäiskoulun ja liikuntahallin välisestä esteettömyydestä ei ole ollut työryhmässä mitään puhetta
Kaavasuunnittelija Niina Järvinen toteaa pykälän esittelytekstissä, että vaikka lautakunta oli asiasta toista mieltä, maanomistajalla on oikeus käynnistää rantakaavan laatiminen, jos hän niin haluaa. Marraskuussa päätös ja korjattu päätös Elinvoimalautakunta hyväksyi kaupunkikehitysjohtaja Sarkkisen esityksen tammikuussa 2020 yksimielisesti, mutta Harjulan tilan omistavat perikunnat vaativat Hämeenlinnan hallinto-oikeutta kumoamaan päätöksen. Siksi Akaan maankäyttöja kaavoitusyksikkö esitti Seppäsen kirjoittamassa arviossa, että se puoltaisi ranta-asemakaavalla osoitettavaa rantarakennuspaikkaa Harjulan tilalle emätilaja mitoitusselvityksen sekä sillä hetkellä käsillä olleiden lähtötietojen perusteella. Samasta Koivikon emätilasta on muodostettu Lumijärven rannalle kaksi rakennuspaikkaa vuoden 1998 joulukuussa. Kaavasuunnittelija Seppänen totesi marraskuun 2017 arviossaan, että hänen mielestään Harjulan tilalle kuuluu yksi rakennuspaikka huolimatta siitä, onko emätilan laskennallinen rantarakennuspaikkojen määrä jo ylittynyt. UUTISET Tila, jonka kaavoituksesta kaupunki vääntää perikuntien kanssa, sijaitsee Lumijärven rannalla Savikoskentien vieressä, punaisen pisteen kohdalla. Elinvoimalautakunta hyväksyi yksimielisesti Jokisen esityksen, mutta asia jouduttiin käsittelemään uudestaan alle viikkoa myöhemmin. Saku Tiainen Kartta Akaan kaupunki Kuva Google Maps. Tarja Antola The Voice of Finland -laulukilpailun ensimmäiseen Ääni ratkaisee -vaiheeseen on tiensä selvittänyt reilu 130 kilpailijaa. Sarkkisen lähdettyä Humppilan kunnanjohtajaksi Akaan väliaikainen kaupunkikehitysjohtaja Jari Jokinen esitti lautakunnalle, että se päättää kuuluttaa ranta-asemakaavan vireille tulosta ja asettaa kaavan osallistumisja arviointisuunnitelman nähtäville sekä kehottaa maanomistajaa huomioimaan maankäyttöja rakennuslain pykälän 74 sisällön. Akaalainen Joonas Mäkinen kilpailee The Voice of Finlandissa Mikäli alueelle halutaan laatia ranta-asemakaava, pitäisi kaavaan ottaa Sarkkisen ja Järvisen esittelytekstin mukaan vähintään esimerkiksi kaksi Harjulaa huomattavasti suurempaa naapuritilaa. – Olen soittanut pianoa, kitaraa ja vaikka mitä sekä tehnyt kaikenlaisia bändijuttuja, äänitekniikkaa ja studiojuttuja laidasta laitaan, Mäkinen kertoo. Lautakunnan aiempi päätös siitä, että asian käsittelylle ranta-asemakaavalla ei ole perusteita, perustui tähän pykälään sekä saman lain pykälään 73. Tuolloin kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen esitti vastoin kaupungin aiempaa näkemystä, että kaavoitusta ei käynnistetä, koska kaava ei puolla osallistumisja arviointisuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita. Toista kertaa mukana Mäkinen haki ensimmäisen kerran The Voice of Finland -kilpailuun vuonna 2016, mutta prosessi jäi tuolloin kesken koelauluvaiheen kanssa samaan aikaan ajoittuneen ulkomaanmatkan vuoksi. Sen sijaan, että kaava olisi alkuvuodesta 2021 valmis, se on vasta tullut vireille valitusten jälkeen. Niinpä hallinto-oikeus siirsi asian toimivaltaiselle viranomaiselle eli Akaan elinvoimalautakunnalle. Seppänen totesi myös, että vaikka Lumijärven yleinen kokonaismitoitus on jo nykyisellään aivan yleisesti hyväksyttyjen mitoituskäytäntöjen ylärajoilla, ei se ole tässä tapauksessa huomionarvoista.Lisäksi Seppänen totesi vuonna 2017, että vuonna 1998 muodostettujen rakennuspaikkojen rakennuslupamenettelyn yhteydessä olisi kuulunut varmistaa maanomistajien tasapuolinen kohtelu ja se, mille tiloille rantarakennuspaikat kuuluvat. Lisäksi laissa sanotaan esittelytekstin mukaan, että maanomistajan toimesta laadittavan asemakaavan alueen tulee muodostaa tarkoituksenmukainen kokonaisuus. – Samalla voi todistaa itselleen, että on hyvä ja osaa, Mäkinen kertoo. 10 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu Kaupunki muutti mielensä rakennuspaikkojen määrästä Perikunta painii Akaan kanssa rantatontin rakentamisesta Mikko Peltoniemi Kylmäkoskella, järven rannalla olevan tilan kaavoittaminen käynnistyi vuonna 2017 omistajan aloitteesta. Mäkinen haluaa osallistumalla kilpailuun tehdä itseään suomalaisille tunnetuksi ja päästä tekemään yhteistyötä musiikkialan ammattilaisten kanssa. – Tässä tapauksessa ei voida varmistaa, että ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta eikä yhtä tonttia koskeva ranta-asemakaava muodosta tarkoituksenmukaista kokonaisuutta, esittelyteksti kertoi. Ammatiltaan hän on myymäläpäällikkö. tammikuuta. Toijalassa koko ikänsä asunut Mäkinen on harrastanut musiikkia viisivuotiaasta asti. Hallinto-oikeus totesi helmikuussa 2020, että lautakunnan päätökseen liitetyn muutoksenhakuohjeen mukaan pykälään tulee hakea oikaisua Akaan elinvoimalautakunnalta. Osallistumisja arviointisuunnitelma kertoo myös, että Harjulan tilan ranta-alueelle tai Lumijärven muille ranta-alueille ei ole laadittu yleiskaavaa eikä ranta-asemakaavoja, eikä Akaan kaupungin ranta-alueilla ole käytössä yhtenäisiä rantarakentamista ohjaavia suunnitteluja mitoitusperusteita. Leipätyönään Mäkinen toimii kahden Sale-kaupan myymäläpäällikkönä Tampereella. Tällä kertaa Mäkinen läpäisi koelauluvaiheen esittämällä Kirkaa, Totoa ja Mokomaa. Akaan kaupungin mielestä kaava-alueeseen pitäisi ottaa mukaan esimerkiksi kaksi sen eteläpuolella olevaa tilaa. The Voice of Finland alkaa Nelosella perjantaina 22. Akaalainen on vuodesta 2017 lähtien laulanut tamperelaisessa, raskasta rokkia esittävässä Cold Horizon -yhtyeessä. Elinvoimalautakunta käsitteli Harjulan tilan ranta-asemakaavaa 4.11.2020. Musiikki on Joonas Mäkiselle harrastus. Akaan elinvoimalautakunta käsitteli Harjulan tilan ranta-asemakaavaa tammikuussa 2020. Hautalan tila, jolle omistajat haluavat ranta-asemakaavan, on rajattu karttaan punaisella. 10.11.2020 Akaan elinvoimalautakunta päätti korjata päätöstään ja hyväksyä oikaisuvaatimuksen, kehottaa maanomistajaa huomioimaan maankäyttöja rakennuslain pykälän 74 sisällön alueen muodostamasta tarkoituksenmukaisesta kokonaisuudesta, antaa maanomistajalle mahdollisuuden täydentää ranta-asemakaava-aineistoa sekä kuuluttaa kyseisen ranta-asemakaavan vireille tulosta ja asettaa maanomistajan toimittaman, päivitetyn osallistumisja arviointisuunnitelman nähtäville. 2018 kaupunki oli vielä kaavan kannalla Ranta-asemakaavan osallistumisja arviointisuunnitelmaan kirjattiin 14.9.2018, että kaavan tavoitteena on osoittaa Harjulan tila tavanomaiseksi loma-asuntotontiksi. Lumijärven rannalla Savikoskella sijaitsevan tilan omistaja käynnisti ranta-asemakaavoituksen, koska Akaan kaupungin kaavasuunnittelija Pekka Seppänen oli 9.11.2017 antanut suostumuksen asian käsittelylle ranta-asemakaavana. Heidän joukossaan on myös 31-vuotias Joonas Mäkinen Akaasta. Antaessaan oman arvionsa vuonna 2017 kaavasuunnittelija Pekka Seppänen työskenteli Sarkkisen alaisena.Kaupunkikehitysjohtaja Sarkkisen ja kaavasuunnittelija Niina Järvisen tammikuun 2020 esittelytekstin mukaan yhtä tonttia koskevaa rakentamista ei voida ratkaista ranta-asemakaavalla, koska maankäyttöja rakennuslaissa mainitaan, että laadittaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle on katsottava, että ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta
Luomalan ja Kaukosen harras toive onkin, että ihmiset alkaisivat noudattaa keittiöissään satokauden kalenteria. Lähiruokalähettiläs on valmis vierailemaan niin maatiloilla kuin tuotantolaitoksissa sekä yrityksissä, joiden punaisena lankana on lähellä tuotettu ruoka.Antti Luomalan mukaan pilotista tekee erityisen mielenkiintoisen se, että tuottajille ja valmistajille tarjotaan hyvin runsasta lähikauppojen verkostoa. Tyhjä hylly ei ole pahasta Ruokakansalaisuuden vahvistuminen on jo lähitulevaisuutta. Hänen tehtävänään on etsiä tuottajia ja valmistajia omasta maakunnasta. – Meidän on järjestettävä tuottajille ja valmistajille räätälöityjä tilaisuuksia, joissa opetetaan muun muassa pakkausmerkintöjä, omavalvontaa sekä muita lain vaatimuksia, Luomala sanoo.– Olennaista on, että pientuottajien ja lähellä tuotettujen tuotteiden näkyvyyttä lisätään niitä myyvissä myymälöissä, jotteivät ne huku muun tarjonnan runsauteen, Luomala lisää. Nimenomaan lähituotteista puhuttaessa tyhjä hylly ei ole kielteinen asia. Idea saapui edustajistolta Pirkanmaan Osuuskaupan 60-jäseninen edustajisto eli omistajien ylintä päätösvaltaa käyttävä elin on priimusmoottorina nyt startanneessa Pientuottajat marketteihin -pilotissa. Elina Kaukonen on erittäin toiveikkain mielin uusien tuotteiden suhteen. Antti Luomala ja Elina Kaukonen huomauttavat, että kuluttajilla on ratkaiseva rooli kulutustottumuksien uudistamisessa. Asiakkaat ratkaisevat Pientuottajat marketteihin -pilotti odottaa, että pirkanmaalaiset roihauttaisivat voimakkaisiin liekkeihin ylisen keskustelun lähellä tuotetusta ruoasta. Paikat ja metodit kiehtovat, he tarkentavat. Luomala korostaa, että tuottaja tai valmistaja valitsee itse yhden tai useamman POK:n toimipaikan, johon hän on valmis toimittamaan tuotteitaan. Luomala teroittaa, että tuottajien ja valmistajien sekä osuuskaupan välille on rakennettava helppo suoratoimitusmalli. Hänen mukaansa osuuskauppa palaa juurilleen, kun se ryhtyy määrätietoisesti nostamaan esiin lähellä tuotettua ruokaa. Pirkanmaalla käännetään parhaillaan uutta sivua lähiruoan historiassa. – Olemmekin tuomassa myymälöihin lähiruokakalusteita, joiden avulla tarjontaa tehdään erityisesti tykö, hän kertoo. – Vaalikoneessa lähiruoka oli suurimpia asiakokonaiPIRKANMAA Pilotti etsii maakunnasta lähituotteita Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöihin Pirkanmaalla tehdään jälleen valtakunnallista historiaa. Matti Pulkkinen suuksia.Kaukonen muistuttaa, että POK seuraa tarkasti aikaansa ja siinä olevia trendejä. Hän on lajissaan ensimmäinen koko maassa. Hän oli edellisessä työssään esimiehenä tiimissä, jonka vastuulla oli valvoa ketjun laatimia hyllykarttoja eli sitä, että tuotteet ovat oikeilla paikoillaan. Hän haluaa testata järjestelmän toimivuuden ja kerätä kuluttajapalautetta kotipalstallaan kasvattamistaan tuotteista. – Hyvin moni asiakas kertoo, että uudelle paikkakunnalle mennessään hän haluaa kokeilla nimenomaan paikallisia elintarvikkeita, kuten leipiä. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.1.2021 11 Matti Pulkkinen Nyt jokaisella pirkanmaalaisella lähiruoan tuottajalla ja jalostajalla on mahdollisuus saada tuotteensa Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöihin. Elina Kaukonen listaa, että POK:lla on Pirkanmaalla 7 Prismaa, 26 S-marketia, 36 Salea sekä Sokos Herkku. Elina Kaukosen mukaan monet edustajiston vaalissa viime keväänä mukana olleet ehdokkaat nostivat teemoissaan nimenomaan lähiruoan tarjonnan lisäämisen keskeiseksi tavoitteekseen. POK on palkannut kaikkien aikojen ensimmäisen lähiruokalähettilään. Lähituotteet ovat vetovoimatekijä, hän summaa.Mäki-Ullakon mukaan koronavuosi on nostanut valokiilaan erityisesti lähiruoan. – Saamme varmasti ensimmäisen vuoden aikana vähintään sata uutta tuotetta, hän arvelee. Nyt olisi ratkaisevan tärkeää, että asiakas ravistelisi kauppakäyttäytymistään ja etsisi uusia tuotetuttavuuksia, Elina Kaukonen herättelee. Luomala ja Kaukonen sanovat, että ruoallakin on aina oma tarinansa ja polkunsa.– Asiakkaat haluavat perehtyä elintarvikkeiden kasvattajiin, tuottajiin sekä valmistajiin. Sen menekki on voimakkaalla kasvu-uralla. Ahlman ja Pirkanmaan Osuuskauppa ovat käynnistäneet Pientuottajat marketteihin -pilotin. Suurennuslasin alla ovat pirkanmaalaiset maatilaja elintarvikeyritykset.– Halukas voi valita esimerkiksi kotinsa lähellä olevan ja työpaikkansa varrella sijaitsevan myymälän, Luomala tarkentaa. Pientuottajat marketteihin -pilotissa POK ja Ahlman hallinnoimansa Pientuottajat yhteistyöllä markkinoille -hankkeensa turvin lisäävät aktiivisesti pientuottajien näkyvyyttä sekä tuotevalikoimaa osuuskaupan jokaisessa toimipaikassa. POK on palkannut tarkoitusta varten lähiruokalähettilään, jona toimii projektipäällikkö Elina Kaukonen . – Viime maaliskuussa alkanut koronapandemian aika on herättänyt suuren yleisön eli kuluttajat suosimaan ja valitsemaan lähellä tuotettuja elintarvikkeita, hän lisää. Pöydällä on pirkanmaalaisia tuotteita, joita jo tällä hetkellä löytyy osuuskaupan myymälöiden hyllyiltä. Paikallisesti ja juurevasti POK:n toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko muistuttaa, että pienikin saa olla kaunista. Jo tästä vinkkelistä katsottuna on arvokasta, että jokainen myymälämme on tuotetarjonnaltaan omannäköisensä, että sen sortimentissa on nimenomaan alueen erikoisuuksia. Pirkanmaalaiset tuottajat ja valmistajat saavat pilotista lisätietoa verkosta: https:// parastapirkanmaalta.fi/ meista/hankkeet/pientuottajat-yhteistyolla-markkinoille/pientuottajat-marketteihin-pilottiryhma/. Kynnys matalaksi Luomala ja Kaukonen odottavat, että Pientuottajat marketteihin -pilotin viesti kantautuisi mahdollisimman laajalle kohderyhmälle.He painottavat, että pilottiin voivat lähteä mukaan kaikki mahdollisuudesta kiinnostuneet alkutuottajat ja elintarvikejalostajat, jotka haluavat myydä tuotteitaan suoraan lähikauppoihin ja muihin valitsemiinsa POK:n myymälöihin maakunnassa. Elina Kaukonen tietää esillepanon ja myymälänäkyvyyden tärkeyden. Kaukonen on jo käynnistänyt mittavan urakkansa, jossa hän aikoo löytää suuren osan Pirkanmaan 23 kunnan alueella toimivista lähiruoan tuottajista sekä jalostajista. Ahlmanin Parasta Pirkanmaalta -ruokasektorin ja rajapintojen koordinaatiossa ja Pientuottajat yhteistyöllä markkinoille -kehittämishankkeessa työskentelevä projektipäällikkö Antti Luomala odottaa kestävää konkretiaa ja kasvujohteista tulevaisuutta tässä kuussa liikkeelle lähteneestä Pientuottajat marketteihin -pilotista.Pirkanmaa sai kaikkien aikojen ensimmäisen lähiruokalähettiläänsä, kun Pirkanmaan Osuuskauppa nimesi projektipäällikkönsä Elina Kaukosen erikoistehtäväänsä. – Moni ihminen on uskollinen rutiineilleen, niinpä hän esimerkiksi leipäosastolla valitsee tottumuksestaan tutun valmistajan tutut leivonnaiset. Käytännöt helpoiksi Projektipäällikkö Antti Luomala aikoo itsekin toimittaa osan oman puutarhansa vihannesja juuressadosta tulevana kesänä ja syksynä asuinpaikkansa lähellä olevaan markettiin. Luomalan ja Kaukosen mukaan kuluttaja voikin miettiä: ”onpas se ollut suosittua”
. P. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. Toimitusaika 1-3 vrk. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. vakiovärit. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Lounasta voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Yrityspalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17.. 044 347 7404 Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounas noutopöydästä klo 11-14. listapituus 3200 mm. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. Tmi HN-lauteet P. ?????????. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 520 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. 040 160 7960 ark. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Max. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. Myös matot. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 040 152 6181 Tehtaankatu 15, 37830 AKAA A KAAN L IIKENNEPALVELUT Oy 040 0734699 www.kareliaikkuna.fi ville.ylitalo@kareliaikkuna.fi Maksuton mitoitusja suunnittelupalvelu. Pyydä tarjous! Puh. Sarjoitukset . 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 12 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. KODINKONEHUOLTO. KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi TAXI premium -taso Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 71, Toijala, p. Kyrölä P. 040 356 8292. Kerron mielelläni lisää. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi • Raskaan kaluston huolto ja -rengastyöt • Vaihtolavan vuokraus ja kuljetus Puh. 8-16.30, p. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 040 535 4229 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi Monipuolisia kotihoitoja terveyspalveluita ammattitaidolla www.sinunkotihoito.fi Puh. Ota yhteyttä! 045 322 3918 Pätsiniementie 5 • Käsija jalkahoidot • Kasvohoidot • Ihokarvojen poisto • Rusketukset Tmi Beauty by Aleksandra Stankovich KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. p. Puh. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Vaihtotyön kesto 1-2 h. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. www.eijuska.fi P. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 848 0094 Luotettavaa kuljetuspalvelua jo yli 50 vuotta kuorma/pakettiautolla. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Avaimet . 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 040 329 0220 viialansydan.fi Jaana Manninen 044 749 5927 KESKUSKATU 11, VIIALA jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv
040 848 0094 Luotettavaa kuljetuspalvelua jo yli 50 vuotta kuorma/pakettiautolla. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. 044 347 7404 Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounas noutopöydästä klo 11-14. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. Pyydä tarjous! Puh. Sarjoitukset . Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 040 152 6181 Tehtaankatu 15, 37830 AKAA A KAAN L IIKENNEPALVELUT Oy 040 0734699 www.kareliaikkuna.fi ville.ylitalo@kareliaikkuna.fi Maksuton mitoitusja suunnittelupalvelu. PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.1.2021 13 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi • Raskaan kaluston huolto ja -rengastyöt • Vaihtolavan vuokraus ja kuljetus Puh. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17.. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Ota yhteyttä! 045 322 3918 Pätsiniementie 5 • Käsija jalkahoidot • Kasvohoidot • Ihokarvojen poisto • Rusketukset Tmi Beauty by Aleksandra Stankovich KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 71, Toijala, p. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Kerron mielelläni lisää. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. . Tmi HN-lauteet P. p. Vaihtotyön kesto 1-2 h. listapituus 3200 mm. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 520 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. Avaimet . 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 040 356 8292. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. 8-16.30, p. www.eijuska.fi P. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi TAXI premium -taso Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Max. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Yrityspalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. ?????????. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 040 329 0220 viialansydan.fi Jaana Manninen 044 749 5927 KESKUSKATU 11, VIIALA jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Myös matot. Puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 040 160 7960 ark. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Kyrölä P. KODINKONEHUOLTO. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. Toimitusaika 1-3 vrk. 040 535 4229 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi Monipuolisia kotihoitoja terveyspalveluita ammattitaidolla www.sinunkotihoito.fi Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. vakiovärit. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. P. Lounasta voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh
Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa. 23.12.2020 Riihimäki Niin yllättäen, äkkiä lähdit sä pois, emme sua vielä antaneet ois. Ryhmä kokoontuu 18.2.22.4.2021 kuusi kertaa Akaan srk-talossa (Sontulantie 1). Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Satu-Tuulia (Toijala) 040 725 7418, Eeria (Toijala/Kylmäkoski) 040 709 1691 ja Marjo (Viiala) 040 839 5975. Olenkin huomannut, että rukous todella vaikuttaa elämään. Messu klo 10 suoratoistona Kylmäkosken kirkosta. Isä meidän, joka olet taivaissa Isä meidän, joka olet taivaissa. Kun siis rukoilen vilpittömästi tätä rukousta, niin kaikki asiat elämässäni tapahtuvat lopulta parhaakseni. Voin rukoilla Jumalan tahtoa tapahtumaan yleisesti maailmassa, mutta sanat ovat tarkoitettu kohdistumaan myös itseeni henkilökohtaisesti. Rakasta Äitiä, Mummoa ja Isomummia kaipaamaan jäivät Anne Nina, Mika, Lilja ja Eemi Jonna, Mila ja Eevi Jani ja Rosa Jaana, Markku, Nenna, Milla ja Miro Heittäkää varoen arkulle multaa, siellä on Mummo siellä on kultaa. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. 14 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Pasi Jokiaho Kuollut: Antti Kalevi Huhtala 72 v, Anne Irmeli Helenius 65 v. 2.1.2021 Akaa Rakkaus on ikuista. AKAA Kuollut: Jukka Pekka Päivinen 56 v. Tätä rukousta voi rukoilla sydämestään läpi lausuttuna tai pysähtyä jokaisen lauseen kohdalle rukoilemaan asiaa pidempään. 4.2.1955 Hyvinkää k. klo 17.3019.30 Akaan alasalissa (Sontulantie 1). Itse olen löytänyt tämän rukouksen todellisen voiman vasta viime aikoina. Kirjoittaja on Viialan Helluntaiseurakunnan yhteyshenkilö. Todella vaikuttava kohta on: ”tapahtukoon sinun tahtosi”. Tulkoon sinun valtakuntasi. Muistathan käyttää maskia ja pitää riittävää etäisyyttä muihin paikalla oleviin, kiitos! Lasten sururyhmä 7-12-vuotiaille. Aamen. Lastenlapset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tuo kohta kehottaa antautumaan täysin Jumalan tahtoon. Voin elää tuntien sisäistä rauhaa ja lepoa, vaikka ulkopuolella maailmassa kuinka myllertäisi. Ennakkoilmoittautuminen 5.2. Kokoontumiset 16.2., 23.2., 9.3., 16.3., 23.3., 13.4. Mitäpä, jos en saakaan enää päättää omista asioistani. 0400 838 486 • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset Hauta-arkut alk. Jumalanpalvelukset suoratoistona verkossa: www.akaanseurakunta.fi Muuta: Diakonian puhelinaika pääsääntöisesti arkisin klo 9-10. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin. Jumalanpalvelus lähetetään sunnuntaisin suorana lähetyksenä Hämeenlinnan seurakuntien Youtube-kanavalla. mennessä p. Vasta sitten kerromme tarpeemme ja pyydämme varjelusta elämäämme. 28.11.1932 Jokioinen k. Niinpä opetuslapset pyysivät Jeesusta opettamaan heitäkin rukoilemaan voimallisesti. Kun sen asian oivaltaa, niin on helpompaa heittäytyä kokonaan Hänen tahtonsa alle. Anna Jumalan tahdon toteutua ja nauti Hänen huolenpidostaan. T ässä on todella vaikuttava ja voimallinen rukous. 040 8049 482 tai sähköpostilla elisa.peltonen@evl.fi. Silloin rukouksen vastaanottajan, kaikkivaltiaan Jumalan, täytyy olla mielissään rukouksesta ja vastaa siihen varmasti. Ryhmässä käsitellään surua toiminnallisin keinoin: ohjaajat diakoni Satu-Tuulia Halkosaari, erityisnuorisotyön ohjaaja Tarmo Repo ja diakoni Marjo Perkiö. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 22.1. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. 350,MUISTOKIVI OY M. mennessä Marjo 040 839 5975. kalvolanseurakunta.fi. Annoksen saat mukaasi valmiiksi pakattuna annosrasiassa. Ryhmää ohjaavat pappi ja diakoniayöntekijä. Jos jokainen ihminen rukoilisi tämänkin kohdan sydämestään, niin maailma olisi paljon parempi paikka elää. Aluksi ylistämme Jumalaa ja vasta sen jälkeen esitämme pyyntömme Hänelle. Kaivaten Minna ja Tommi perheineen Kirsi ja Arto perheineen Jarmo ja Heidi perheineen äiti sisarukset perheineen Hannu sukulaiset ja ystävät Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Sururyhmä on vertaisryhmä, jossa surevalla on lupa näyttää suruaan ja jakaa menetykseen liittyviä tunteita, kokemuksia ja kysymyksiä luottamuksellisesti. Itsenäisyyspäiväruokailun järjestäjät Akaan seurakunta ja Akaassa toimivat helluntaiseurakunnat kiittävät tukijoita onnistuneesta ruokailusta! Akaan Lukkopalvelu Akaan Seurakunta Akaan Seutu Lehti Oy Finvalo Ky HK Scan Finland Oy Huhtalan Kukkakauppa Kespro K-Market Maukas, Viiala Maaja Viherrakennus Rämö Oy My Food Oy Paijan Tilateurastamo Torikadun Millerina Souper Oy S-Market Viiala Toijalan LVI-palvelu Oy Toijalan Värikauppa Viialan Helluntaiseurakunta Viialan Leipomo Oy Maisemia Viialan kirkon kellotornista Tarja Antola Tällaiset näkymät ovat Viialan kirkon kellotornista Viialan kirjaston Vilkun suuntaan. Striimatuista jumalanpalveluksista ja Kalvolan seurakunnan nettihartauksista tietoa seurakunnan kotisivuilla www. Lämmin kiitos kaikille osanotosta suureen suruumme. 040 839 5975. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Rakkaamme Reine Kaarina KANTALA o.s. Halutessasi voit varata papilta ehtoollisen messun jälkeen. Tämä rukous ohjaa meidät ensin ylistämään Jumalaa ja ohjaa meidät oikeaan asemaan sekä mielentilaan. On suru, kaipaus suunnaton mutt tiedämme sun hyvä olla nyt on. Su 24.1. Tämän rukouksen Jeesus kuitenkin sanoi olevan Jumalan mielen mukainen. Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi Surun kohdatessa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. KALVOLA Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös entisöinnit ja lisänimikaiverrukset alk. Rakkaamme Anne Irmeli HELENIUS o.s. Jää odottamaan mitä upeaa tuleekaan vielä tapahtumaan. Eihän hyvä isä tahdo lapsillensa mitään pahaa. Kumpumäki s. Seppälä s. Diakoniavastaanotto vain ajanvarauksella puh. Jumalalla on suunnitelma ja päämäärä elämällesi. Aikuisten sururyhmä. Jäisi monet itsekkäät toteutukset ja virheet tekemättä. Jeesus oli ollut yksin rukoilemassa ja opetuslapset olivat ehkäpä hieman kateellisenakin seuranneet Jeesuksen voimallista rukouselämää. Tapahtuuko Jumalan tahto kohdallani. Siinä tilanteessa Jeesus antoi tämän rukouksen heille ja se on vielä tänäkin päivänä meille esimerkkinä. Silloinhan tekisin turhaa työtä ja kaikki sanani valuisivat hukkaan. Rauli Helenius, Marja Karhu. Kaiken kansan soppapäivät tammikuussa keskiviikkoisin : Viialan torilla klo 10-11, Toijalan torilla klo 11.30-12.30 ja Kylmäkoskella Tokmannin edustalla noin klo 13. Tavalla ja tyylillä ei sinänsä ole suurta merkitystä, kunhan rukous lähtee vilpittömästä sydämestä. Olisi ikävä huomata, ettei rukouksiani kuulla. Pitääkö minun antaa koko elämäni Jumalan haltuun. Onhan itse Jeesus antanut sen meille rukousmallina. Liian usein rukouksemme on niin kuin ostoslista, jonka latelemme Jumalan eteen. 380,Edulliset täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT hautauspalvelulempäälä.fi • p. Kirkko täytti viime vuonna 70 vuotta.. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Rukouksen järjestys on todella esimerkillinen. Jumala on kumminkin maailman paras isä, joka haluaa lapsilleen vain parasta. Olen miettinyt onko se uhka vai mahdollisuus
Soittamisen ohella harrastuksiin kuuluu Toijalassa sijaitsevan vanhan talon remontointi. Suntion pitää tietää myös äänentoistosta ja maalämmöstä ja osata välillä vähän siivotakin. Suntio on joka paikan kymmenottelija Nykyiseen ammattiinsa Harri Poutanen sanoo päätyneensä puolivahingossa tehtyään ensin lomatuurauksia tutulle suntiolle. Harri Poutasen isoisä soitti puoliammattilaisena trumpettia Viipurin kaupunginorkesterissa ennen talvisotaa. Ihmettelen syvästi, jos jossain suntio menee sakastiin. Toive omasta trumpetista toteutui kymmenvuotiaana. Akaassa hän on joutunut kerran soittamaan ambulanssin. Olen urkujen säestyksellä soittanut laidasta laitaan aina viihdeja pop-musiikista vakaviin virsiin. Poutasen ensimmäinen instrumentti oli kuitenkin viulu, jonka hän sai neljävuotiaana. Poutasen mukaan sopivia ajankohtia musisoinnille voisivat olla isänmaalliset juhlapäivät, kuten talvisodan päättymisen muistopäivä maaliskuussa, veteraanipäivä huhtikuussa ja kaatuneiden muistopäivä toukokuussa. Muutaman kerran jouduin puhutteluun reksin kansliaan siitä, että olenko luntannut, kun kokeet alkoivat mennä niin hyvin. Sydäntä lähellä on myös jazz-musiikki ja erityisesti vanhempi jazz. – Urut ja trumpetti yhdessä on yksi parhaita instrumentteja varsinkin, jos on pysähdyttävä kappale. – Suntio on joka paikan kymmenottelija ja se, joka hoitaa käytännön järjestelyt esimerkiksi siunaustilaisuuksissa. Kun kaverit lähtivät kartsalle, suuntasi Poutanen soittokunnan harjoituksiin. – Juhannuksena voisi soittaa vähän enemmänkin, Poutanen suunnittelee. Tiistaitiimaan osallistuvilta toivotaan palautetta, minkälaiseen toimintaan on kiinnostusta ja voimia. Oikeasti luin enkä lintsannut, Poutanen kertoo. Myös lumitöihin ja ruohonleikkuihin pitää ottaa osaa ja olla kesällä tarvittaessa hautausmaalla kausityöntekijöiden apuna, Poutanen luettelee. Syy siihen oli se, että kädet eivät olisi vielä riittäneet trumpettiin. Poutanen on opiskellut musiikkia musiikkiopistossa, konservatorion nuorisolinjalla ja myöhemmin Sibelius-Akatemiassa, jossa hän opiskeli sekä sotilassoittajalinjalla että orkesterimuusikon linjalla ja suoritti molemmista tutkinnot. – Tällä nimellä kutsutaan joukkoa, joka jatkaa Toijalan ja ympäristön sotaveteraanien perinnettä ja on ikään kuin Tammenlehvän Hämeenlinnanseudun Perinneyhdistyksen Akaassa toimiva alaosasto, veteraanityössä mukana oleva Markku Lapinleimu kertoo. Helsingistä lähtöisin oleva Harri Poutanen oppi soiton alkeet omalta isältään ja pääsi tämän mukana Viipurin Työväensoittajien harjoituksiin. Suntio on työurallaan nähnyt, kuinka konfirmoitava nuori on pyörtynyt jännityksestä ja vanhempi henkilö on saanut epilepsiakohtauksen. Sotilassoittajana varuskuntapaikkakuntia kierrettyään hän jäi Puolustusvoimista täysin palvelleena eläkkeelle 41-vuotiaana 11 vuotta sitten. Viulistihaave jäi, kun Poutanen kyllästyi viulun soittamiseen. Poutasen mukaan kyse on turvallisuudesta. Koenumerot veivät rehtorin puhutteluun Yläasteiässä koulunkäynti ei nuorta miestä kiinnostanut, kunnes Poutanen kahdeksannen luokan jälkeen teki ryhtiliikkeen. Yläasteen jälkeen hän pyrki ja pääsi soitto-oppilaaksi Puolustusvoimiin. Näistä suurin osa on kannatusjäseniä ja veteraaneja alle kymmenen. – Kun kuulin isän soittavan trumpettia, halusin samanlaisen ja olin hirvittävän pettynyt, kun sainkin syntymäpäivälahjaksi B-kornetin. Poutasen soitto kajahti tornista jouluaattona ja uudenvuodenyönä, jolloin Jumala ompi linnamme ja Amazing Grace kuuluivat Tahtanevansalmelle asti Jumusella. Kannattajajäsenet ovat uuden yhdistyksen varsinaisia jäseniä. Soittamiseen Poutanen suhtautui jo nuorena kunnianhimoisesti. Samaan aikaan viuluviikareissa soitti sittemmin myös mallina tunnetuksi tullut Linda Lampenius . Kirkossa järjestettävissä tilaisuuksissa Poutanen yleensä seisoo urkuparvella, ulko-ovien luona salin takaosassa tai rippikoulusalin ovella, koska hän haluaa nähdä koko salin. Kokoonkutsujana on Akaan Sotaveteraanit. Lakkautetusta Toijalan-yhdistyksestä perinneyhdistykseen siirtyi noin 140 jäsentä. Poutanen on saanut tämän trumpetin isältään. Harrin vaimo Kristiina Poutanen työskentelee Sahurin päiväkodissa. Mahdollisuuden yhdessäoloon ja tuttujen tapaamiseen tarjoavat Tiistaitiimat jatkuvat, kun koronatilanne antaa siihen mahdollisuuden. Trumpetisti jo kolmannessa polvessa Marraskuussa 2019 Akaan seurakunnassa suntiona aloittanut Poutanen on soittaja kolmannessa polvessa. – Koin kesälomalla valaistuksen, että vitosen keskiarvolla ei pääse mihinkään ja minun pitää vähän tsempata. Sieltä ei pääse niin nopeasti liikkeelle eikä sieltä näe kaikkea, vaikka olisi monitori, Poutanen sanoo.. Suurin osa Toijalan ja ympäristön sotaveteraanit ry:n jäsenistä on liittynyt Tammenlehvän Hämeenlinnanseudun Perinneyhdistykseen, joka on Suomen Sotaveteraaniliiton jäsen. – Haluan nähdä kaikki ihmiset, koska suntio on ensimmäinen paikalla, jos jotain sattuu. Tunnuksen omaavat veteraanit, heidän puolisonsa ja leskensä ovat yhdistyksen kunniajäseniä, joilta ei peritä jäsenmaksua ja jotka ovat oikeutettuja veteraanietuihin. Ilmoitus on helppo havaita, sillä siinä käytetään edelleen sotaveteraaniliiton kypärämies-logoa. Akaan Sotaveteraanit ilmoittaa Tiistaitiimasta Akaan Seudun MeNyt-palstalla. Soittajaa sykähdyttää myös trumpetin ja kirkkourkujen yhdistelmä. Tiistaitiima kokoontuu tuttuun tapaan Toijalan seurakuntatalon alasalissa. Hän oli lapsena mukana Ylellä esitetyssä Viuluviikarit musiikkimaassa ohjelmassa, jota vetivät unkarilaiset veljekset Géza ja Csaba Szilvay . Haaveena oli tulla suureksi viulistiksi. Hän on mukana Narvan Soittokunnassa ja Narva Big Bandissa Vesilahdessa ja esiintyy muissakin kokoonpanoissa. Soittimella on ikää 55 vuotta. Lapinleimun mukaan tilaisuudet ovat avoimia kaikille asiasta kiinnostuneille. Harri Poutanen soitti jouluaattona ja uudenvuodenyönä Viialan kirkon kellotornissa trumpettia ja aikoo jatkossakin ilahduttaa kuulijoita soitollaan. Trumpetti ja urut soivat hyvin yhteen Poutanen soittaa edelleen samasta syystä kuin pikkupoikana: koska se on niin kivaa. Viialan suntio Harri Poutanen on tehnyt yhden työuran sotilassoittajana Puolustusvoimissa. Talon vanhin osa on rakennettu vuonna 1923. Hän on suorittanut myös puhallinorkesterinjohdon opinnot ja tutkinnon. Ennen Akaata Poutanen työskenteli suntiona Hattulassa ja Pirkkalassa. Akaaseen Poutaset muuttivat 2006 Lempäälästä asuttuaan sitä ennen Vantaalla. Yhdistyksen purkaminen ei kuitenkaan tarkoita veteraanitoiminnan sammumista kokonaan. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.1.2021 15 Akaan Sotaveteraanit toimii tapaamisten kokoonkutsujana Veteraanien Tiistaitiimat jatkuvat Tarja Antola Toijalan ja ympäristön sotaveteraanit ry päätti yhdistyksensä lakkauttamisesta loppuvuodesta. – Itse asiassa ihmettelen, että kukaan ei ole ennen ehdottanut tätä, vaikka kirkko on ollut mäellä 70 vuotta ja soittokunta naapurissa, Poutanen sanoo. Tarja Antola UUTISET Harri Poutanen oli lapsena viuluviikari ja Linda Lampeniuksen soittokaveri Suntion trumpetti kajahtaa jatkossakin Viialan kirkon kellotornista Tarja Antola Viialan kirkon suntio Harri Poutanen aikoo jatkossakin ilahduttaa akaalaisia soittamalla trumpettia Viialan kirkon kellotornissa
Jarno Keskinen Oma koti on paitsi maailman paras paikka useimmille myös elämän suurin sijoitus. Rokotusten järjestämisestä vastaavat kunnat Rokotusten järjestämisestä ovat vastuussa kunnat. Teemamme kokoaa yhteen myös kattavan paketin alan ilmoittajia, joiden joukosta sinäkin voit löytää ratkaisijan moneen kysymykseesi kotiisi, rakennusprojektiisi tai asumiseesi liittyen. Kerromme, mitä aihepiireistä on hyvä tietää, ja nostamme esiin valaisevia ja hauskoja esimerkkikohteita, joista kertyneestä kokemuksesta on apua lukijoillemme. Valitusaika päättyy 18.2.2021. Lasten rokottaminen tulee ajankohtaiseksi vasta kohderyhmän tutkimusten valmistuttua. Akaan kaupunki tiedottaa aikatauluista ja ajanvarauksesta paikallislehdissä ja kaupungin verkkosivuilla, kun rokote-erien toimitukset, rokotuspaikat ja muut aikataulut tarkentuvat. Henkilöt, joilla on vakavalle Covid-19-taudille altistavia sairauksia; 4. Tähän tulee vielä tarkennuksia THL:n taholta. alv 10%. sepelvaltimotauti, kirroottinen maksasairaus). 70–74-vuotiaat mukaan lukien samassa taloudessa elävät omaishoitajat 5. 75–79-vuotiaat mukaan lukien samassa taloudessa elävät omaishoitajat 4. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! VESILAIN MUKAISET PÄÄTÖKSET Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksillään 12.1.2021 myöntänyt luvan Näsijärven säännöstely-yhtiölle asiassa Näsijärven säännöstelyluvan muuttaminen, Tampere, Ylöjärvi, Ruovesi sekä myöntänyt luvan Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle asiassa Pyhäjärven ja Vanajaveden säännöstelyluvan muuttaminen, Vesilahti, Nokia, Tampere, Pirkkala, Lempäälä, Akaa, Valkeakoski, Hattula ja Hämeenlinna. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 32 e • 6 kk 56 e • 12 kk 99 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) huolehtii rokotteiden toimittamisesta ja asiantuntijatuesta kunnille ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP) koordinoi rokotusten toteutusta alueellaan. Helmikuun alussa ilmestyvä Rakentaminen ja koti -teemamme tarjoaa omaa kotiaan rakentavalle, remontoivalle tai asuvalle lukijalle hyödyllisiä ja mielenkiintoisia sisältöjä muun muassa sisustamisesta, tekniikasta ja ajankohtaisista ilmiöistä paikallisia alan uutisia unohtamatta. POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Ostetaan METSÄÄ Kylmäkoskelta tien varresta. Eri väestöryhmät rokotetaan eri aikaan Rokotukset annetaan eri väestöryhmille seuraavassa järjestyksessä (valtioneuvoston asetus vapaaehtoisista Covid-19-rokotuksista): 1. Ei siis ole mikään ihme, että aihepiiriä käsittelevät sanomalehtiteematkin kiinnostavat lukijoita ja ilmoittajia. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. helmikuuta, olitpa sitten rakentamassa, remontoimassa tai ihan vain asumassa. 050 555 4824 Toijalassa YKSIÖ Puh. 0295 018 787 ja Johtaja Tarja Savea-Nukala, puh. Jatkojärjestys tulee vielä tarkentumaan. Muut kuin 1-3 kohdassa tarkoitetut henkilöt. Rokotteiden ominaisuudet ja käyttötarkoitus ratkaisevat tarkemman rokotusjärjestyksen THL täsmentää väestöryhmien tarkempaa jaottelua alaryhmiin iän, riskitekijöiden, vakavalle taudille alttiuden tai muiden asiaan vaikuttavien tekijöiden perusteella. 7. Covid-19-tautiin sairastuneiden tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyjen henkilöiden tutkimiseen ja välittömään hoitoon liittyvä sosiaalija terveydenhuollon henkilöstö sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon toimintayksikön henkilöstö ja asukkaat 2. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. 010 584 4170 (ark. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Tällä hetkellä käytössä oleviin rokotteisiin kuuluu kaksi annosta, joita toinen, tehosteannos annetaan 3 – 4 viikon kuluttua. Covid-19-tautiin sairastuneiden tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyjen henkilöiden tutkimiseen, välittömään hoitoon tai huolenpitoon liittyvä tai muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaalija terveydenhuollon henkilöstö sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon toimintayksikön henkilöstö ja asukkaat; 2. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Rokotukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta. Tähän tulee vielä tarkennuksia THL:n taholta. 16 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu HALUTAAN OSTAA KUULUTUKSIA MYYDÄÄN TYÖSUORITUKSIA VUOKRALLE TARJOTAAN Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Akaan rokotusjärjestys (18.1.2021) on seuraava, mutta valtakunnallisten ohjeiden tarkentuessa siihen saattaa tulla muutoksia: 1. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Rokotukset ovat käynnistyneet ensimmäisen ryhmän osalta ja parhaillaan suunnitellaan toisen ryhmän rokotusten toteuttamista. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 6. klo 10-16 Viialan S-marketin edustalla perinnetuote.fi AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat mukaan lukien samassa taloudessa elävät omaishoitajat 3. 044 277 2521 www.a-duo.fi TUOREITA KALAKUKKOJA KUOPIOSTA! Loimulohta, savukalaa perjantaina 22.1. 0295 018 777, etunimi.sukunimi@avi.fi Länsija Sisä-Suomi Kylmätekniikka Lämpöpumput Keskuskatu 11, 37830 Akaa Puh. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan.. fi. Alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus (esim. Lisää ajankohtaista tietoa: www.stm.fi/korona www.thl.fi/korona www.fimea.fi/korona Katso lisää: akaa.fi Rakentaminen ja koti -teema kertoo ajankohtaista asumisesta Tartu rakentamisen ja kodin teemanumeroon 3. 040 581 4710 KORONAROKOTUKSET AKAASSA JA URJALASSA Akaan rokotusstrategia Rokotusjärjestyksessä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositusta. Jaottelu perustuu lääketieteelliseen näyttöön ja myyntiluvan saaneiden rokotteiden hyväksyttyihin käyttöaiheisiin. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Suomi pyrkii laajaan rokotuskattavuuteen. Muut kuin kohdassa 1-6 tarkoitetut henkilöt Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) jatkaa kokouksissaan rokotusjärjestyksen tarkentamista saapuvien annosten tiedon valossa. P. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. 70 vuotta täyttäneet ja vanhemmat henkilöt; 3. Alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus (esim. Päätökset ovat nähtävillä osoitteessa https://ylupa.avi. Lisätietoja antavat Ympäristöneuvos Arto Paananen, puh. Lue uutisia ja näköislehtiä Akaan Seudun sovelluksella (iOS ja Android) 3. krooninen vaikea munuaissairaus, elinsiirto, akuutti syöpähoito sekä vaikea krooninen keuhkosairaus)
torstai klo 11 kokoonnumme viettämään kerhopäivää, jossa eri alojen ammattilaiset alustavat mielenkiintoisista, ajankohtaisista aiheista. tammikuuta Uusi aapinen kokeilukäyttöön Viialassa Viime syksynä on ilmestynyt Linda Heiskasen laatima Oma Aapinen, joka viikko sitten torstaina Hirvialhon koulussa pidetyssä koulukirjakokouksessa hyväksyttiin Viialassa kokeilukäyttöön op. akaanseudunruskat.net tai yhdistyksen tapahtumissa. Akaan Seudun Ruskat kävi kotiseuturetkellä 24.9.2020 katsomassa Suomen suurinta metsälehmusta, joka on rauhoitettu. Tämä aapinen on yksi kokeilu siinä mielessä. Nykyään vallitseva uuslukutaidottomuus on aiheuttanut sen, että pyritään löytämään yhä parempia oppikirjoja, joilla saavutettaisiin joustavampi lukutapa. Irja Hiissan luokalla. Mikäli toinen etupyöristä tarttuu valliin saattaa sen yllättävä nykäys viedä auton lumipenkkaan kuten kuvassamme viime perjantaina Haihunkoskella. Äiti Torstaina 22. Oppikirja on opetusministeriön hyväksymä ja sen periaatteena on ääntiölukuun perustuva oppiminen. Tien jäinen pohja on saanut lähes päivittäin uutta pakkaslunta peitteekseenja silloinhan tienpinta vasta liukas onkin. Silloin tuolijumppaamme ja jäsenten ehdotusten pohjalta muun muassa keskustelemme vapaamuotoisesti kiinnostavista aiheista, pelaamme erilaisia pelejä, teemme käsitöitä tai laulamme yhteislauluja. Osansa heikkoon osanottoon on varmasti myös pakkasella ja lumipyryllä, sillä keskitalvi ei muutenkaan ole parhaita luovutusajankohtia. Aikaisemmin, usean vuoden aikana luovutus on tapahtunut Yhteistalossa, nyt paikka oli kuitenkin seurakuntasalissa, joka ei tiedoituksista huolimatta muistunut kaikille mieleen. Viivi ja Wagner Erja ja Markus lämmin kiitos huolenpidostanne ja onnea Erja syntymäpäivänäsi 21.1. Tässä tapauksessa oli huonoa onnea mukana, kohdalle sattui myös puu, johon auto pysähtyi. Liittymällä jäseneksi joko kotisivuillamme www. Viialan lisäksi kirja otetaan ensi lukuvuoden alusta käyttöön myös muilla paikkakunnilla maassamme mm. Jäsenenetuna saa hyvitystä osallistumismaksuista. Jarrutusmatkat pidentyvät ja auton pyörien pitävyys heikkenee. Jos auto sitten sattuu luistamaan tien reunaan on siellä vastassa vankka lumivalli. Metrin korkeudelta puun ympärysmitta on 4,5 metriä. Onnittelut Meidän yhdistys Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit 25.–29.1. Meidän yhdistys -palstalla esitellään MeNytissä mukana olevia, Akaassa toimivia yhdistyksiä. Yhdistyksen toiminta on suunnattu Akaassa ja lähiseudulla asuville ikäihmisille, mutta kaikki tapahtumistamme kiinnostuneet voivat osallistua. 1981 Lassi ja Leevi Akaan Seudun Ruskat ry Kenelle yhdistys on tarkoitettu. perjantai on tarinatupa kello 13. Lisäksi järjestämme teatteri-, konserttija näyttelykäyntejä sekä reippailemme maanantaisin ympäri vuoden kokoontumalla Toijalan S-Marketille kello 9. ja 3. Minkälaista toimintaa yhdistyksenne järjestää. Verenluovuttajat vierastivat uutta paikkaa Vain 83 viialalaista kävi maanantaina luovuttamassa vertaan SPR:n Viialan osaston ja Helsingin liikkuvan veripalvelun järjestämässä luovutustilaisuudessa. Päiväkodit: Juustoinen kasviskeitto, ruisleipä, hedelmä Perjantai Appelsiinikala, perunat tai perunasose, salaatti Irmalle ja Heimolle lämpimät onnittelut timanttihääpäivän johdosta! t: tyttäret perheineen Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut 13-vuotiaalle Venlalle . Jyväskylässä. Kahdesti kuussa, 1. Joka kuukauden 2. Liukkaat kelit – paljon lunta Viime aikoina on teillä vallinnut varsin petollinen keli. Luovuttajien määrän vähyydelle löytyy selitys ehkä luovutuspaikan muutoksella. Tuulia Passila Maanantai Nakkikeitto, ruisleipä, tuorepala, kouluilla salaatti Tiistai Kananuggetit, perunasose, currymajoneesi, salaatti Keskiviikko Kebabkiusaus, salaatti Torstai Koulut: Ohrasuurimo-kauralesepuuro, marjakiisseli, hapankorppu, juusto. Mukavia onnistumisen hetkiä harrastuksiisi. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.1.2021 17 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Sebastian, torstaina Aune, Oona, Netta, perjantaina Visa, lauantaina Enni, Eine, Eini, sunnuntaina Senja, maanantaina Paavo, Pauli, Paul ja tiistaina Joonatan. Yhdistyksen tarkoitus on ”ikävän karkotus” eli tarjota vaihtoehtoja ja piristystä arkeen sekä mahdollisuuden tutustua tuleviin uusiin tuttaviin. Miksi kannattaa lähteä mukaan. Miten toimintaan pääsee mukaan. Kesäkuukausina retkeilemme joko kotimaassa ja ulkomailla. Toivottavat mummu, pappa, Timo ja Tiiru. Toimintaamme voi tutustua myös etukäteen osallistumalla tapahtumiimme
Tulevana lauantaina Akaa-Volley vierailee Rovaniemellä. oli kuitenkin vain herätys Akaa Futsalille, joka otti pelin kontrolliinsa välittömästi osuman jälkeen. Heti toisen puoliajan alkamisen jälkeen Petri Grönholm tunkeutui hyökkäysalueelle ja syötti Jussi Nyströmille , joka viimeisteli vapaasti maalin. Reissusta tuli lopulta vierasjoukkueelle vaikea, kun Akaa Futsal nappasi kotivoiton selkein lukemin 8–2 (4–1). Ottelua voi seurata YLE Areenassa. Akaa-Volleyn ykköspassari Markkus Keel lähtee Ranskan liigaan URHEILU Harri Mattila Akaa-Volley menetti toisen passarinsa juuri ennen joukkueen historian ensimmäistä Suomen cupin lopputurnausta. Vahva vaihe tuotti myös tulosta, sillä kotijoukkueen Jovan Stankovic tasoitti laukauksella yläkulmaan taiston ollessa alle kolme minuuttia vanha. Mikko Peltoniemi Tuukka Nyström. Jakson loppupuolella Stankovic syötti vielä avopaikan Jyrkiäiselle, joka iski tärkeän 4–1-maalin ennen taukovihellystä. Nizza on Ranskan 14 joukkueen sarjassa tällä hetkellä 11. Uusi osoitteeni on Nizza, vahvistaa Keel. Seuran johto ymmärtää, että kun 25-vuotias pelaaja saa tarjouksen yhdestä Euroopan huippuliigoista, uran kehityksen tielle ei kannata laittaa esteitä, selvittää Akaa-Volleyn puheenjohtaja Torsti Mahlanen . Kaikkia syksyllä koronan takia siirretyksi tulleita otteluita ei ole vielä ehditty pelaamaan, mutta viime viikolla saatiin taas yksi rästipeli alta pois. tammikuuta. Tampereen Ilves matkusti nimittäin keskiviikkoiltana Akaaseen. Viimeisen viiden minuutin aikana Jyrkiäinen iski vielä kolme lisäosumaa ja varmisti näin tärkeiden sarjapisteiden jäämisen Akaaseen. – Näin on. Otteluita pelataan, kun koronakaranteenit sen sallivat. Lauantaina Toijalan Monitoimihallille saapuu FC Kemi ja sunnuntaina ToPV Torniosta. Loput ottelusta olikin melkoista maali-ilotulitusta, eikä PJK enää pystynyt tuottamaan varsinaista haastetta Akaa Futsalille. Vieraat nousivatkin 4–2-tilanteeseen, mutta Amel Rastoderin 5–2-osuma ratkaisi pelin lopullisen tuntuisasti. Jyrkiäinen, Milojevic, Stankovic ja Grönholm iskivät maalit mieheen. Viron maajoukkuepassari Markkus Keel siirtyy Ranskan liigaan. Salamamaali herätti Keskiviikon ottelussa Ilves tuli otteluun ryminällä ja iski kamppailun avausosuman alle puolen minuutin pelin jälkeen. Akaa Futsal säilytti kahden voiton ansiosta hyvät asemat sarjataulukon viidennellä sijalla. Se nosti prässiä ylemmäksi ja sai aiheutettua vaikeuksia Akaa Futsalin pelinavaamiseen. Vieraiden ensimmäinen maali syntyikin jo ajassa 4.42, kun Jyrkiäinen iski jälleen. Tämä ei Nyströmille riittänyt, vaan ajassa 20.50 hän kasvatti johdon jo kahteen maaliin Dusan Milojevicin syötöstä. 2–1-johto-osuma syntyi Dusan Milojevicin jalasta yksinkertaisen mutta hienon kulmapotkukuvion jälkeen. – Keelin sopimus purettiin yhteisymmärryksessä. Pelaajavalmentajan maali lisäsi Akaa Futsalin kierroksia, jotka johtivat useisiin huippupaikkoihin, vauhdikkaisiin hyökkäyksiin ja nopeasti myös maaleihin. Akaan Seutu haastatteli Keeliä viime heinäkuussa Tartossa Viron miesten lentopallomaajoukkueen leirin yhteydessä. Viikonloppuna neuvottelin Akaa-Volleyn kanssa hommat selviksi ja ilmoitin saapuvani Nizzaan välittömästi. tilalla. Katsoin, että urani kannalta tämä on paras ratkaisu, paljastaa Keel. Mestaruusliigavastustajana on Lakkapää. Virolainen Markkus Keel jatkaa pelaajauraansa Akaan jälkeen Ranskan Nizzassa. Ranskan liiga toimii tällä kaudella samoin kuin lähes kaikki muutkin kansalliset sarjat. Myös sunnuntaina Akaan vire oli voittava, kun PJK kaatui Pirkkalassa lukemin 4–8 (2–2). Kun joukkueen ykköspassari loukkaantui ja on sivussa koko loppukauden, seurajohdon piti tehdä nopeita ratkaisuja. Ilves tuli myös toisen jakson alkuun kovaa. – Pelaaja-agentti otti yhteyttä viime perjantaina, ja päätös oli tehtävä nopeasti. Kun kotijoukkuekin osui kahdesti, komeilivat tulostaululla loppulukemat 4–8. Tällä hetkellä joukkueilla on takanaan 14–15 peliä, kun Suomen Mestaruusliigassa vaihteluväli on 10–14.Akaa-Volleyn peliä pyörittää nyt seuraa jo usean vuoden ajan palvellut passari Mikko Kuusela . Salamamaali Akaa Futsalin ruotsalainen Amel Rastoder osui tolppien väliin molemmissa viikon otteluissa. Akaa-Volley kohtaa välierässä VaLePan lauantaina 30.1. Mitä ilmeisemmin joukkue kuitenkin lähtee cup-finaaliin, Finnish Teknikum Cup 2020 -nimeä kantavaan turnaukseen yhdellä passarilla. Kapteeni Nyström nappasi syöttöpisteen viimeisestä maalista ja oli ottelun tähtipelaaja tehoilla 2+1. Finnish Teknikum Cup pelataan Tampereen Kauppi Sports Centerissä 29.–31. Myös Rastoder itse osui kertaalleen, mutta PJK tuli kenttätapahtumien vastaisesti vielä 2–2-tasalukemiin ennen taukoa onnistumalla harvoista paikoistaan. kello 16. Ottelu PJK:ta vastaan alkoi vauhdikkaasti Akaa Futsalin päästessä heti alussa hyökkäämään aggressiivisesti. 18 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu Akaa Futsalilla oli kahden voiton viikko Juha Vedenpää Futsal-Liigassa on meneillään tammikuun ruuhkaviikot. Mahlasen mukaan toisen passarin etsintä käynnistyy välittömästi. Pirkkalassa vahva esitys Sarja jatkui sunnuntaina Pirkkalassa. Kotikatsomot pääsivät juhlistamaan aikaisessa vaiheessa jo toista yläkulmaan painunutta laukausta, joka lähti tällä kertaa lopulta viiteen maaliin yltäneen Juhana Jyrkiäisen jalasta. Pallo meni sisään Rastoderin laukauksen jälkeisesta irtopallosta
Nostetaan maljat ja nautitaan buffet-pöydän antimista. Ammattiosasto järjestää jäsenilleen kolme kurssijaksoa ja kurssimatkan kylpylä Järvisydämeen kevään aikana. Länkyn Taekwondo ry Taekwondo lapsille ja nuorille sekä perheille. Toijalan Mieskuoron 2020 kinkkuarpajaisissa kinkun tai herkkutorin voittivat seuraavat henkilöt/yritykset: Anne Hasia, Pekka Parikka, Marjatta Hanhinen, Miraco Oy (2 kpl), Reijo Reunanen, Timo Iivonen, Joonas Kaukoranta, Hemppa Peltonen, Heli Vilpas, Samuli Trast, Janne Hautamäki, Jaana Hyppönen, Pirkko Paananen, Kirsi Jaatinen, Ossi Kuparinen, Niina Kauranen Johanna Törmälä, Petteri Laihanen, Harri Jutila, Reijo Rasmus, Ida Weltzien Sari Mäenpää, Helmina Hänninen, Riitta Vehmas, Arja Rintala, Ritva Eronen Heta Ahlfors, Noora Vintola, Juha Kosonen, Onni Toivonen, Kirsti Linna. 050 597 9303 matti.pulkkinen @pirmediat.fi Akaan kuvataiteilijat ry Akaan Kuvataiteilijat 40 vuotta. 12.00 14.00 Huutijärven koulu, Jokioistentie 7, Kangasala. Akaan Wanhat Toverit Hallituksen kokous. Palkinnot toimitettu voittajille ennen joulua. Kurisjärventie 11. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 7.2. Juomme kakkukahvit palanpainikkeeksi. 10.00 16.00 Vekottimella. Ti 16.2. Painoi mieltä huoli tai mikä vaan murhe, keskusteluapua on saatailla yötä päivää. Lämpimät vaatteet päälle, että tarkenee. Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti, että kaikki yli kymmenen hengen kokoukset sisäja ulkotiloissa on edelleen kielletty Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Pasi järjestää ulkona tapahtuvaa yllätystä. 040 579 1070. Antoisa, runsas ja monipuolinen lukupaketti julkaistaan Akaan Seudussa, LempäälänVesilahden Sanomissa, Oriveden Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa. Helmikuun vuosikokouksen valmistelu, mm. Koko maailma ja siten jokaisen ihmisen elämänpiiri täyttyy tavalla tai toisella digistä. Pirmedioiden paperilehtiä lukee viikoittain uskollisesti 70 000 lukijaa, ja saman verran tavoitamme lukijoita verkossa eli yhteensä 140 000 lukijaa. Tarkemmat tiedot löytyvät nettisivuiltamme www.metalli169.fi. Varaa mainospaikkasi salamannopeasti! Mainos viidessä lehdessä! Koko 1/1 sivu leikattu 250 x 320 mm 1/1 sivu 232 x 300 mm 1/2 sivu vaaka 232 x 147 mm 1/2 sivu pysty 114 x 300 mm 1/4 sivu 114 x 147 mm 1/8 sivu 114 x 73 mm 1/16 sivu 55 x 73 mm Hinta 2200 € 2200 € 1100 € 1100 € 550 € 250 € 150 € Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Akaan Soroptimistit Tammikuun kokous siirtyy helmikuulle (2.2.21). 14.00 Viialan Työväentalo Rientotie 3, Akaa. Kriisipuhelin auttaa 24 h 09 2525 0111. Ma 25.1. Ti 26.1. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Ay-koulu 2021. Askarteluja bocciakerho halukkaille. 10.00. 10.00 Sampolassa. Huomioi mahtava kattavuus. Ke 20.1. Pe 26.2. Hyvää uutta vuotta 2021 ja kiitokset kaikille kuoron toimintaa tukeneille.. Viialan Eläkkeensaajat ry Kerhot tauolla. Mainostamalla tavoitat valtavan suuren määrän aktiivisia ostovoimaisia pirkanmaalaisia. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Laskiaisrieha. 18.00 Teams. Raviradantie 18. Ole hyvä, ota älypuhelimesi esille, avaa mobiili-sovellusarsenaalisi, näet oman digi-todellisuutesi. To 21.1. Kokoonnumme joka maanantai Toijalan S-marketille ja reippailureitti valitaan kulloisenkin sään sekä osallistujien mukaan. 044 365 7792. PIRMEDIOIDEN paikallislehtiviisikko toimittaa muhkean DIGITTÄÄ-teemalehden keskiviikoksi 10.2.2021. 15.20 Kruuna & Klaava. Toijalan Työväenyhdistys ry Etäkokous 25.1.2021. Kohtaamme sen joka päivä asioitamme hoitaessa. 044 347 7404 asta.kohonen @akaanseutu.fi Kiinnostuitko. Mikäli tarvitset apua Teamsin käytössä, ole yhteydessä Sallaan 044 365 7792 tai Raijaan 040 192 2773. Hinta 15 e /jäsen, sitovat ilmoittaumiset 23.2. Toijalan Mieskuoro ry. Ulkoilkaa ja nauttikaa talvesta, valoa näkyy jo hiukan tunnelin päässä. Jos kysyttävää tai haluat jutella, soittele puh. 9.00. Vuosijuhla. Syödään toki hernekeittoa ja juodaan kahvit arpajaisia unohtamatta. Ehdokasasettelu jatkuu. Ti 19.1. turvaväleistä ja kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan. Taekwondo alkaa! Toijalan Eläkkeensaajat ry Kerhot. Hallituksen kokous. Ma 25.1. Juhlitaan yhdistyksen 35-vuotista taivalta, joka jäi koronan takia viime vuonna pitämättä. Ma 8.2. tilinpäätöksen käsittely ja kuluvan vuoden tapahtumien suunnittelu. Huolehdimme mm. Uusi lotto alkaa viikolla 4, Timo kerää osanottomaksun 21.1. Viialan Eläkeläiset ry Sampolan tapahtumia. La 6.3. Vuoden 2021 ensimmäinen kuukausikokous siirtyy helmikuulle rajoitusten vuoksi. Toijalan Eläkkeensaajat. Kurssit lauantaisin klo 11.00-14.00. Esillä: Kerhotoiminta ja ajankohtaiset asiat. ja jatkuu Teoksia vuosien varrelta -näyttelyllä 1.-26.2. Miehille ja naisille on omat vuorot. Maakuntakoordinaattori Matti Pulkkinen puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.1.2021 19 TeemalehTi keskiviikkona 10.2.2021 Digittää Nyt digataaN digiä oikeiN olaN takaa! Elämme digitalisaation kulta-aikaa. La 13.2. La 23.1. mennessä, kerhoissa, Raimo 0400 847 932 tai Eine 040 724 128. Lisäksi suositellaan painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää. Kokouskutsu tulee sähköpostitse. Pysytään terveenä ja ulkoillaan. Raija kerää jäsenmaksut loppukuusta. Lämpimästi tervetuloa! Akaan seudun mielenterveysseura ry Kriisipuhelin auttaa. DIGITTÄÄ-teemalehti on erittäin toimiva mediaympäristö kaikille yrityksille ja yhteisöille, jotka haluavat tuoda digi-palvelujaan ja -tuotteitaan sekä alan osaamistaan esille. Mikäli olet itse kiinnostunut tai tiedät kiinnostuneen henkilön, ole yhteydessä puheenjohtajaamme Salla Bisteriin, puh. Yhdistys järjestää etäpalaverin kevään tapahtumista. Kerhot jatkuu heti, kun koronarajoitukset antavat kokoontua. Jos pandemiarajoitukset sallivat, kokoonnumme Akaan Seudun toimituksen tiloissa, emäntänä Asta Kohonen 2.2.2021, tai mahdollisesti jossain muualla. Akaan Seudun Ruskat ry Patikkaporukka. 11.00 Metallikellari, Mustanportintie 2, 37800 Akaa. Juhlavuoden aloittaa Pastellikurssin satoa -näyttely 19.-29.1. Mennään kimppakyydein. Akaan pääkirjastossa. Sitten pääsee saunaan ja uimaan
Hoidamme kaatopaikkaviennit. 20 Keskiviikko 20.1.2021 – Akaan Seutu 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. huonekalut, kotim. Y-tunnus: 3162249-4 urjalanromu@hotmail.com Ostamme/noudamme kaiken metalliromun! Puramme kaiken! Soita ja kysy lisää! 041 318 5086 Rakentaminen ja koti -teemasivut keskiviikkona 3.2.2021 Mitä rakentamisen ja kodin asioista on nyt hyvä tietää. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Kysy lisää!. 010 312 102* • pihlajalinna.fi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Helmikuun alussa julkaistava Rakentaminen ja koti -teema keskittyy ajankohtaisiin rakentamisen, remontoinnin, sisustamisen ja asumisen asioihin. olitpa sitten rakentamassa, remontoimassa, sisustamassa tai ihan vain asumassa! TULOSSA! Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Tartu rakentamisen ja kodin teemanumeroon 3.2. Varaa aika ja katso lähin testauspaikka pihlajalinna.fi/koronatestaus tai soita 010 312 010*. Kerromme myös aina ajankohtaisia vinkkejä ja nostamme esiin esimerkkikohteita. Varaa ilmainen arviokäynti: puhelin 045 7875 3119 tai nettilomake OnnenAsunnot.fi Markus Lastumäki Kiinteistönvälittäjä LKV markus.lastumaki@onnenasunnot.fi Itsenäisyydenkatu 3 LH 5, 33100 Tre (avoinna sop.muk.) Välityspalkkio 2,5% min. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. 040 772 9649 NYT ON TALVIHUOLLON AIKA Sammonkatu 18-20, 37600 Valkeakoski vlk.autohuolto@pp.inet.fi Ammattitaitoista palvelua jo vuodesta 1993 lohkolämmittimiä akkuja JAMATI-OSA OY Hämeentie 64, Akaa (03) 542 1069 Talviharrastuksiin Jamatilta luistimien teroitukset ja suksien voitelut. ALV 24%) Nopeasti KORONATESTAUKSEEN Koronatesti voidaan tehdä hoitajan tai lääkärin lähetteellä kaikille, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com VALKEAKOSKEN AUTOHUOLTO OY PUH. 2900€ tai sopimuksen mukaan / TARJOUS sisältää asiakirjat ja ammattikuvat (sis. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Voit myös ottaa yhteyttä lääkäriin Pihlajalinna-terveyssovelluksen kautta. NYT MYÖS PIKATESTAUS lääkärin lähetteellä AKAA, Kirkkotori 10 Puh. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Hyödynnä edullinen välityspalkkiomme! Asuntoa myymässä