» SIVU 10 Kurisjärven kylätapahtuma sai ihmiset liikkeelle Pekka Mustonen. » SIVU 5 KURJENKALLIOLLA asuvan Lukkaroisen perheen mukaan viime kesänä valmistuneesta raakapuuterminaalista aiheutuu haittaa asumiselle vielä rakennusvaiheen jälkeenkin. » SIVU 6 KARLLUNDIN kivinavetalla vietettiin sunnuntaina kesäistä päivää kylätapahtuman merkeissä. Numero 29 Keskiviikko 20.7.2022 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa VÄYLÄVIRASTO luopui vuosia kestäneestä Toijalan aseman hissien yösulusta. Jani Kuivaniemi on sulun vuoksi joutunut hälyttämään iäkkään isänsä kantamaan häntä rappusissa. » SIVU 15 KATSOMO oli ääriään myöten täynnä maanantaina, kun ukrainalainen kansantanssiyhtye Volyn esitti kasakkatansseja Toijalan sataman kesäteatterilla. Tapahtuman järjestäneen Kurisjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marjukka Lauhkonen iloitsi koronahiljaisuuden jälkeen liikkeelle lähteneen väen määrästä. Tarjolla oli muun muassa kirppislöytöjä, VPK:n kalustoesittelyä, vaakunataiteen näyttely ja traktoriajelua. Toni Partinen oli tullut tapahtumaan poikiensa Einon (takana) ja Elmerin kanssa
Sen jälkeen teknisen lautakunnan puheenjohtajalle on annettu mahdollisuus kertoa, että kyse on virheestä. – Hauki ja kuha ovat lempikalalajeja, sillä ne ovat niin helppoja. Sellaisessa Akaan Seutu haluaa olla mukana. Akaan Seutu lähtee mielellään selvittämään, mitä näin esiin nouseville ongelmille voi tehdä. Päätöksen jälkeen ravintolan eteen nousi aivan väärä liikennemerkki. Leiri on siinä mielessä Valkeakosken Kalaveikkojen ja Toijalan Seudun Kalamiesten yhteistyötä, että jälkimmäinen seura tarjoaa leirin viihtyisän pitopaikan eli Otonsaaren lukuisine rakennuksineen.Asia, jota Veijo Takaniemi ihmetteli, oli tämänkesäinen vaikeus löytää leirille riittävä määrä osallistujia. Akaasta leirillä oli 7-vuotias Kimi Korhonen ja hänen kaksi vuotta vanhempi siskonsa Kira . Itsetehdyt kalapuikot ovat parasta Leirillä oli kymmenkunta lasta ja nuorta, joiden iät vaihtelivat 7-vuotiaasta 15-vuotiaaseen. 2 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen Virhe löytyi, etsi ratkaisu A kaan Seudun kysymys Toijalan aseman hissien yösulusta saavutti Väyläviraston viestintäosaston viime viikon tiistaina. Paikallislehti nostaa esiin paikallisia epäkohtia, mutta aina kun mahdollista, rakentavassa hengessä. Ei osoittamassa sormella löytämiään virheitä ja ilkkumassa, vaan korjaamassa asioita, parantamassa yhteistä toimintaympäristöämme. Jutussa tuodaan tämä esiin. Lopputuloksena kaikki hissien tarvitsijat ja varsinkin liikuntarajoitteiset pystyvät jatkossa käyttämään Toijalan aseman hissejä myös yöaikaan. Jos lukijamme löytävät omasta ympäristöstään ratkaisun tarpeessa olevia ongelmia, toivomme, että he ovat asiasta yhteydessä toimitukseen, vaikkapa sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ akaanseutu.fi. heinäkuuta järjestetyllä lasten ja nuorten kalastusleirillä ei kaivattu kännyköitä eikä muita nykyajan viihdykkeitä. Toijalan aseman yöaikaan laskevat ja nousevat hissit todistavat, että paikallista mediaa kuunnellaan ja että sillä on painoarvoa. Kutakuinkin puolet leiriläisistä oli tyttöjä. Olen saanut hullun paljon kuhia, tänäänkin tuli kuusi kuhaa, nuori kalastaja-Korhonen vakuutti.Tuleeko taitavasta nuoresta kalamiehestä sitten isona ammattikalastaja?– Ajattelin kyllä ruveta poliisiksi, Kimi pohti. Valtaosa osallistujista oli valkeakoskelaisia. Nyt piti tosi pitkään kuulutella ja hakea osallistujia. Väärän merkin johdosta paikalla eivät saa nyt pysähtyä ketkään muut autoilijat kuin taksit, niinä yön tunteina, jolloin väärä merkki on voimassa. Tällainen juttu on esimerkiksi tämän lehden sivulla 4 oleva juttu Leskirouvan eteen pystytetystä liikennemerkistä. Se on paljon vaikeampi tehtävä kuin virheiden esiin kaivaminen. Joskus käy vielä paremmin. Lapset ovat keskittyneet hienosti, totesi Veijo Takaniemi Valkeakosken Kalaveikoista. Laitetaan se painoarvo töihin ja katsotaan, miten paljon voimme parantaa yhteistä maailmaamme. Sen sijaan paikallislehti haluaa mennä eteenpäin. Lisää tapauksesta voi lukea tämän lehden sivulta 5.Paikallislehti muutti maailmaa yhdellä yhteydenotolla oikealle taholle. Homma näytti leppoisalta lapsuudenkesältä jostakin vuosikymmenten takaa.– Tämä on ollut järjestävän seurankin puolesta mukava kokemus. Vanajavedellä Otonsaaressa 6.– 8. On ollut niin rauhallista menoa. Enää ei tarvita eläkeläisiä kantamaan aikuisia lapsiaan alas portaita, eikä hissin tarvitsija enää saa kehotusta soittaa pelastuslaitokselle, jos matka portaissa ei muuten onnistu.Tarkoitus ei ole pelkästään kehua paikallislehteä. Vaikeus löytää osallistujia ihmetytti Valkeakosken Kalaveikot järjestävät kerran kesässä lapsille ja nuorille ilmaisen kalaleirin, jossa seura tarjoaa kaiken ruuista, opastuksesta ja vakuutuksista lähtien. Pekka Mustonen Teuvo Kaihlavirran Tarpianjoen äärellä Viialassa ottama kuva pistää miettimään, tekeekö talvi jo tuloaan. Akaan Seutu haluaa jatkaa ratkaisun tiellä. Kun virhe on tunnistettu, halutaan selvittää, miten asia korjataan. Kyse ei kuitenkaan ole koulun pihalta tutusta tilanteesta, jossa keräännytään osoittamaan sormella yhtä kiusaamisen kohteeksi joutuvaa. Leiriläiset olivat innoissaan päästessään vauhdikkaiden kalastusveneiden kyytiin. Sisaruksista etenkin Kimi on varsinainen kalaleirien konkari. Asioiden parantamisessa työtä ei voi lopettaa siihen, kun löytää virheen, vaan työtä pitää jatkaa, kunnes löytää myös ratkaisun. Leiriläiset viipottivat tyytyväisenä pitkin leirisaarta onkien ja vapojen kanssa.Leirillä opeteltiin onkien tekoa ja kalankäsittelyä, saatiin ammattilaisten opastusta eri kalastuslajeihin, syötiin ja saunottiin. Sisaruksilla oli vahva kotikenttäetu, sillä mukana leirillä olivat myös vanhemmat Markku ja Saija . Satu Siltalaa tuli aamu-uinnilla tuli vastaan outo olento.. Kalaruuista menee parhaiten itsetehdyt kalapuikot, Kimi kertoi. – Yleensä leiri täyttyy helposti. Kyse ei ole pikkujutusta, sillä osallistujat pääsevät järvelle kalastamaan nopeilla kalastusveneillä, jotka hotkivat polttoainetta tasaisessa ajossa 40 litraa tunnissa ja uistelunopeudessakin kolmisen litraa. En oikein tykkää syödä kalaa, mutta tykkään kalastaa. Perheen Saija-äiti toimi leirin kokkina.– Meillä on ollut superhauskaa! Ehkä mukavinta on ollut päästä nopeiden veneiden kyytiin, hymyili Kira Korhonen tyytyväisenä.Pikkuveli Kimi on jo täysiverinen kalamies ja keskittyi täysillä haukien ja kuhien jahtaamiseen. Tarkoitus on kiinnittää huomiota paikallislehden tärkeään rooliin. Jo seuraavana päivänä Akaan Seudun toimittaja sai Väylävirastolta tiedon, että yösulusta luovutaan. Saija Korhonen toimi leirin kokkina. Paikallislehti siis ei retostele tapahtuneilla virheillä. Virheen olemassaolosta ei edes ehditä kirjoittaa lehtijuttua, ennen kuin se on jo korjattu.Oleellista ei ole virhe eikä sen olemassaolosta kirjoitetut lehtijutut, vaan huomatun virheen korjaaminen ja eteenpäin meneminen. Lukijoiden kesäkuvia Akaalaiset Kimi ja Kira Korhonen viihtyivät kalastusleirillä Vanajalla Heli Mustonen Onko tämä tottakaan. Joskus käy niin kuin Toijalan aseman hissijutussa. Jutussa kerrotaan, miten tekninen lautakunta päätti, millainen merkki ravintolan eteen pystytetään. Ruokana oli muun muassa makaronilaatikkoa. Se nostaa ne keskusteluun, silloin kun se on aiheellista ja tarpeen. – Olen aloittanut kalastamisen ihan pienenä isän kanssa. Joskus tässä onnistutaan niin hyvin, että voidaan kertoa, kuka virheen korjaa ja milloin. 7-vuotias Kimi ja 9-vuotias Kira osallistuivat isänsä Markku Korhosen kanssa kolmepäiväiselle kalaleirille. Puheenjohtaja myös kertoo, kuka tapahtuneen virheen korjaa ja milloin se tapahtuu
klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Valokatteet pituudet: 2-2,5-3-3,5-4m pc-sun trapetsilevy Kestävämpi laatu polykarbonaatti kirkas 18,50 €/m2 II-laatu Hirsipaneeli 20X170 mm valkolakattu 3,95 €/m Lehtikuusi 28x120 MM SHP 5,50 €/m 99.90 € duh523z Akkupensasleikkuri 18v (runko) 1,49 €/m 1,59 €/m ruskea vihreä viistetty Kestopuu 25x95mm Kestopuu 48x98mm 3,50 €/m vihreä KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. Tervetuloa Teatterilla Lauantain toivotut konsertti la 30.7. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. Akaan Seutu myös Facebookissa. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 19, su 31.7. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. 6€. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. 20€, eläk.18€, lapset alle 12 v. klo 19, lisäksi la 6.8. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. Tied. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.fi -todennäköisesti aina paras hinta KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI Olemme paikalla klo 10-17 Olemme paikalla: Olemme paikalla klo 10–17 Ke 20.1 Shell Kaivoksela sekä Shell Vaarala To 21.1 Tammisaari Tori sekä LOHJA ABC Pe 22.1 ABC Karjaa sekä KARKKILAN tori La 23.1 Hanko Kauppatori sekä NUMMELA Citymarket Kylmätekniikka Lämpöpumput Keskuskatu 11, 37830 Akaa Puh. Liput 25€. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. Meille voi maksaa myös kortilla. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 20 30-vuotisjuhlanäytös. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. puh. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.. 379 € 250l Lämpökompostori 250l Robottiruohonleikkuri Smart Sileno Life 750 Lattialauta mänty päätypontattu talouslaatu 28x140mm 119 € 499 € 1195 € df333dwye Pata Kota 80 l Renki punamaali 32,90€ 9l (valkoinen) KOTI-PESÄ talomaali 79 € 9l Akkuporakone 12v 3,49 €/m Kuusipaneeli talouslaatu STW 28x220mm 4,50 €/m 229 € Mukaan 11-osainen varustesarja Painepesuri HCE2200 matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. – todennäköisesti aina paras hinta KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. tapahtumiin teatteri.info@gmail.com Boomereita Woke-kulttuurin puristuksessa Viialan myyntipiste Halppiksen pihassa Ma-Pe 9.40-16.50, lauantaina 9.40-13.50 Mansikka (Suomi) 6,50€/litra, 12€/2 litraa Eurajoen Polka (Suomi) 35€/5kg tai 100€/15kg Eurajoen Salsa (Suomi) 38€/5kg tai 70€/10kg Niitty-Seppälän Polka (Suomi) 38€/kg tai 70€/10kg Peruna Annabelle (Suomi) 3€/l tai 5€/2l Makea herne (Suomi, Kokemäki) 4€/l, 10€/3l, 20€/8l Kirsikkatomaatti (Suomi) 6€/l Kirsikka (EU) 6€/l tai 10€/2l Pensasmustikka (EU) 8€/l tai 15€/2l Tavaraa on rajoitetusti päivää kohden, säävarauksella. 044 277 2521 www.a-duo.fi Valitkaa ilmoitus lehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan. klo 14 ja 19, ti 26.7. Pirkanmaan Mansikkatori avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Tarjoukset voimassa 30.8.2022 asti tai niin kauan kuin tavaraa rittää. Avoinna ma-pe 8-16 Puutarhakahvila Puutarhakahvila Tervapääsky Tervapääsky Kiitos tähänastisesta kesästä! Avoinna 31.7. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.7.2022 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 Ostetaan sekä myydään KULTAA, HOPEAA, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. saakka ti-su 11-17. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Sääksmäentie 825, Valkeakoski P I R T T I K O S K E N K E S Ä T E A T T E R I E S I T T Ä Ä S E P P O H O L T T I S E N K O M E D I A N Esitykset: to 21.7. klo 15 mukana Mari Palo, Hannu Lehtonen ja Seppo Hovi. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 19, su 24.7. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Liput aik. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. klo 19, to 28.7. Kiertuepaikat: 25.7.2022 maanantai 10-11:30 Akaa K-Supermarket 12-13:30 Urjala K-Supermarket Mari 14-15:30 Punkalaidun K-Supermarket Pouru 16-17:30 Sastamala torilla 18-19:30 Nokia K-Market Koskenmäki 26.7.2022 tiistai 10-11:30 Hämeenkyrö K-Supermarket 12-13:30 Ikaalinen K-Supermarket Komppi 14-15:30 Parkano K-Supermarket 16-17:30 Kihniö K-Market Maurintori 18-19:30 Virrat K-Supermarket 27.7.2022 keskiviikko 10-11:30 Mänttä-Vilppula tori Mänttä 12-13:30 Mänttä-Vilppula tori Vilppula 14-15:30 Ruovesi K-Market Runoilijankulma 16-17:30 Juupajoki Sale 18-19:30 Orivesi K-Supermarket Tulemme paikkakunnallesi OSTETAAN KULTAA KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI Tulemme paikkakunnallesi OSTETAAN KULTAA, HOPEAA, VANHOJA RAHOJA, ARABIAA, IITTALAA, TAULUJA, KELLOJA JA KUOLINPESIÄ. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10
Oona Eskeli. ”Sopimus ei ole unohtunut” Akaan kaupungin aktivoitumisella vuokrasopimuksen tekemisen suhteen on yhtymäkohta vuoden vaihteessa aloittaviin hyvinvointialueisiin.– Todettiin, että sopimus pitää saada kuntoon ennen hyvinvointialueen muodostumista. Merkillä kielletään pysäyttäminen muilta ajoneuvoilta kuin takseilta tien sillä puolella, jolle merkki on pystytetty. Taksinkuljettaja Jarmo Kaisti Taksiliikenne Mikkola Oy:stä kiittelee muutosta. heinäkuuta Akaan aluepaloaseman vuokrasopimuksen. Leskirouvan edustalle ilmestynyt liikennemerkki osoittaa alueen olevan taksien pysähtymispaikka. maaliskuuta, että ravintola Leskirouvan edustalle Toijalassa asennetaan taksiasema-aluetta merkitsevä liikennemerkki C41, jolla kielletään pysäköinti muilta ajoneuvoilta kuin takseilta tien sillä puolella, jolle merkki on pystytetty. Silloin asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Aina välillä joku kaupungin viranhaltija on sopimuksen tekemistä edesauttanut ja sitten taas ehtinyt lähteä toisiin tehtäviin ennen kuin on päästy sopimuksen kanssa maaliin. Meillä oli siitä yhteinen tahtotila Pirkanmaan pelastuslaitoksen kanssa, Puhka-Susi sanoo. Teknisen lautakunnan tahto on, että kohdalla olisi tämän merkin sijasta taksiasema-aluetta merkitsevä liikennemerkki. Kaikki kannattivat Aholan ehdotusta, ja lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. – Ravintolan edessä on vain kolme parkkiruutua. Miksi paikalle asennettiin eri merkki kuin päätettiin, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kirsi Vaittinen (sd)?– Päätös on tosiaan se, että paikalle laitetaan merkki C41. tään kokonaisuutena oikeudenmukaiseen tilanteeseen. Kun molemmin puolin on byrokratia saatu hoidettua, päästään allekirjoittamaan sopimuksia. Kulunutta aikaa selittää talousjohtajan mukaan ennen kaikkea Akaan kaupungin teknisen puolen henkilöstövaihdokset. – Se on yksi suurimpia syitä, miksi aikaa on kulunut näin paljon. Kun siitä on taksi tullut asiakasta noutamaan tai jättämään, yleensä ravintolan edessä on ollut autoja parkissa tai ainakin keskimmäisessä ruudussa on ollut. Merkin voimassaoloaikaa on rajoitettu lisäkilvellä. Talousjohtajan mukaan vuokrasopimuksen valmistelussa vuokran määrän muodostamisessa taustatekijänä on ollut myös aiempi laskutus.– Lähtökohtana vuokrasopimuksessa on ollut, että mahdollisimman hyvin pääsHirsikankaalle rakennettu Akaan paloasema otettiin käyttöön kesäkuussa 2013. Käytännössä voi ajatella, että esivuokrasopimuksen mukainen vuokran taso on tavallaan vaikuttanut osaltaan vuokrasopimuksen vuokran tasoon, Puhka-Susi sanoo. Valitettavasti vasta nyt ollaan siinä tilanteessa, että vuokrasopimus on valmiina, Puhka-Susi kertoo. Useampia henkilöitä on ollut asian kanssa tekemisissä vuosien aikana, mutta ennen tätä vuotta ei ole oltu siinä tilanteessa, että olisi päästy neuvottelemaan ja tekemään sopimusta, Puhka-Susi sanoo. Nämä ajat ovat perjantaisin 18–24, lauantaisin 00– 03, ja sunnuntaisin 00–03. Uusi, korkeampi vuokra alkaa juosta tämän vuoden alusta lukien, Puhka-Susi kertoo. – Vuokralaskutus alkoi 1.6.2013 lukien. Maaliskuun kokouksen pöytäkirjassa kerrotaan, että liikennemerkkisuunnitelman laadintaan pyydettiin apua Akaan kaupungin puitesopimuskonsultilta, joka laati suunnitelman Väyläviraston uusimpien ohjeiden mukaisesti. Siihen muodostui tapa, että pilkun lähestyessä yksi tai kaksi taksia ajoi niihin ruutuihin odottamaan asiakkaita. Jostain syystä sinne on asennettu eri merkki. Kesäkuussa ravintolan edustalle kuitenkin ilmestyi taksien pysähtymispaikkaa merkitsevä liikennemerkki C42. Helpotti taksinkuljettajien työtä Uuden liikennemerkin asentamisen taustalla on tekniseen toimeen muun muassa paikallisilta taksiautoilijoilta saapunut palaute, jossa toivottiin, että Valtatie 16 eli Leskirouvan kohdalla pysäköinti sallittaisiin perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin osan iltaa ja yötä vain takseille. Valmisteltiin kahdesti Ensimmäisen kerran liikennemerkkiasia oli teknisessä lautakunnassa jo helmikuussa. Pelastuslaitos tekee oman päätöksensä Uusi vuokrasopimus ei vielä Akaan kaupunginhallituksen päätöksellä synny, vaan Pirkanmaan pelastuslaitos valmistelee oman päätöksensä vuokrasopimuksesta. Vuokrasopimusta valmisteltaessa vuokran määrän muodostamisessa on huomioitu muun muassa todelliset pääomaja ylläpitokustannukset, Akaan kaupungin talousjohtaja Mari Puhka-Susi kertoo. Summat ovat arvonlisäverottomia. Sikäli tämä pysäköinnin kieltäminen muilta kuin takseilta on meidän työtämme helpottanut, Kaisti näkee. Tarja Antola Leskirouvan edessä saavat osan viikonloppuöistä pysäyttää vain taksit Jarno Keskinen Akaan tekninen toimi päätti 30. Lautakunnan kokouksessa merkki kuitenkin vaihtui. Talousjohtajan mukaan varsinaisen vuokrasopimuksen tekeminen kaupungin ja pelastuslaitoksen välillä ei ole missään vaiheessa unohtunut, vaikka sopimuksen muuttaminen venyikin esivuokrasopimuksessa sovitusta vuodesta yhdeksään vuoteen.– Ei sen tekeminen ole kaupungilta unohtunut, vaan sopimustilanne on tasaisin väliajoin ollut esillä. – Heiltä on kuitenkin jo saatu ilmoitus, että he hyväksyvät sopimuksen. Vuokran piti vastata kuluja 17. Tämän päivityksen tekemiseen ehti kulua yhdeksän vuotta. Varsinaisen vuokrasopimuksen tekemisen yhteydessä kaupungin pelastuslaitokselta perimä vuokra nousee lähes 8000 euroa, 14 174,98 eurosta 22 141,81 euroon kuukaudessa. Työ alkoi tämän vuoden alussa sillä mielellä, että asia täytyy saattaa maaliin. Tähän asti vuokra on pohjautunut esivuokrasopimuksessa olevaan summaan indeksillä tarkistettuna. Siinä on varmastikin vain tapahtunut virhe, ja kun kaupungin katuinsinööri palaa lomalta, hän vaihdattaa sinne oikean merkin, Vaittinen kertoo.Alkuperäisen päätösehdotuksen mukaan paikalle piti asentaa merkki C42 eli juuri se merkki, joka paikalla nyt onkin. Sami Ahola (sd)ehdotti, että taksin pysähtymispaikkamerkki muutetaan merkiksi taksiasema-alueen merkiksi, ja merkin yhteyteen laitetaan kellonajat, jolloin merkki on voimassa. UUTISET Pirkanmaan pelastuslaitos oli yhdeksän vuotta esivuokrasopimuksella Paloaseman kuukausivuokraa korotetaan 8000 eurolla Jarno Keskinen Akaan kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 5. päivälle tammikuuta 2011 päivätyn, Akaan kaupungin ja silloisen Tampereen aluepelastuslaitoksen välisen esivuokrasopimuksen mukaan esivuokrasopimus on voimassa toistaiseksi ja se muutetaan vuokrasopimukseksi viimeistään ensimmäisen kalenterivuoden täytyttyä aseman käyttöön ottamisesta, jolloin myös todelliset käyttöja rakentamiskustannukset ovat selvillä. Kaupungin ja Pirkanmaan pelastuslaitoksen välillä on tähän saakka ollut voimassa esivuokrasopimus, jota on ollut tarkoitus päivittää sitten, kun rakennuksen kokonaiskustannukset ja käyttökustannukset ovat selvillä
Varaa aika ja täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi OJENNA KÄTESI. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. Pyörätuolilla liikkuva Kuivaniemi on ollut hissien yösulun kanssa vaikeuksissa kahdesti palatessaan illanvietoista Tampereelta. – Tällä hetkellä matkustajaliikenteen aikataulut ovat erilaiset, ja hissien sulkemisesta luovutaan. – Sieltä minulle vastattiin, että soita hätäkeskukseen ja kyllä sieltä varmaan joku tulee kantamaan. 2. 8.30-17.00 la. Edellä mainitut tunnit ovat olleet aikoinaan matkustajaliikenteen ulkopuolista aikaa, Ackley huomautti. avoinna: ark. Yksi Akaalaiset-ryhmän keskusteluun osallistuneista kirjoittajista oli Toijalassa asuva Jani Kuivaniemi . – Matkustin tällä toisella kerralla aamujunalla, ja hissi oli varmaan juuri siinä välissä auennut, Kuivaniemi arvelee.Kuivaniemi on tyytyväinen siitä, että hissien sulkemisesta on nyt luovuttu. Katso video: Akaa Pride -tapahtumaan osallistui 600–700 kansalaista – Kulkue oli useiden satojen metrien pituinen 2. Ackley viestitti Akaan Seudulle, että aseman laiturialueen hissit ovat olleet kiinni syksystä 2016 joka yö aikavälillä 0:01–4:27. Siinä vaiheessa olimme isän kanssa jo melko pöyristyneitä koko tilanteesta. Luetuimmat jutut Akaan Seudun verkkolehdessä: 1. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. heinäkuuta.Näin mitä ilmeisimmin myös kävi, sillä Akaan Seutu kävi toteamassa hissit toimiviksi tuoreeltaan keskiyön jälkeen torstain puolella. Huoltotyöt aiheuttavat vesikatkon Akaassa maanantaina Tarjoukset voimassa 30.8.2022 asti tai niin kauan kuin tavaraa rittää. Akaalainen Jani Kuivaniemi on joutunut haastaviin tilanteisiin Toijalan rautatieaseman hissien yösulun vuoksi. 3. Hissit olivat kiinni joka päivä Toijalan rautatieasemasta vastaa asemahallia lukuun ottamatta Väylävirasto. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. Sulkemiseen on Ackleyn mukaan päädytty ilkivallan takia. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. Todellako minun pitäisi häiritä palomiesten yötä sillä, että soitan heille illanvieton jälkeen, että tulkaa hakemaan minut alas asemalaiturilta. Muista virallinen henkilötodistus. Lyhyeen keskusteluketjuun osallistuneiden kirjoittajien viesteistä oli tulkittavissa, että yösulku on ollut olemassa ainakin joskus mutta sen tarkasta ajankohdasta tai voimassaolosta olikin huomattavasti vaikeampaa lausua mitään. Oona Eskeli. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Muutos tehdään tänään, Ackley lupasi keskiviikkona 13. Kohdattuaan suljetun hissin ensimmäistä kertaa keskiyön maissa noin 3–4 vuotta sitten Kuivaniemi sai hälytettyä lähes 80-vuotiaan isänsä kantamaan hänet rappusia pitkin alas. Akaan Seutu päätti selvittää aseman hissien tilannetta. 3. Info 0800 5801 Löydät meidät myös Facebookista! Väylävirasto lopetti 2016 alkaneen yösulun Akaan Seudun yhteydenoton jälkeen Rautatieaseman hissit toimivat taas ympäri vuorokauden ”Hissisulku rankaisi enemmän asianmukaisesti kulkeneita kuin ilkivallantekijöitä” Oona Eskeli Paikallisten suosiossa olevassa Akaalaiset-keskusteluryhmässä Facebookissa nähtiin toissa viikolla keskustelunavaus, jossa pohdittiin, milloin Toijalan rautatieaseman hissit menevät kiinni iltaisin, jos menevät. Oona Eskeli Toijalan rautatieaseman hissejä pidettiin pitkään kiinni öisin ilkivallan vuoksi. 2. 020 7439191 toijalanrakennustarvike@co.inet.. klo 14–18.30 Akaan seurakuntatalo Sontulantie 1 VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN Palvelemme ajanvarauksella. 9.00-13.00 1,49 €/m 1,59 €/m ruskea vihreä viistetty Kestopuu 25x95mm 4,2m pitkää 99,90 € dur181z Akkutrimmeri 18v (runko) 1,25 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa Akaa torstaina 28.7. Tälle vastuutaholle kohdistetun yhteydenoton jälkeen hissiasiaan tarttui Hanna Ackley Väyläviraston viestinnästä. Tilanteeseen tuli muutos viime viikon keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. Kuivaniemi miettii.Toisella kerralla Kuivaniemi todella soitti saamaansa ohjeeseen tukeutuen hätänumeroon mutta saikin hissin toimimaan uuden yrityksen jälkeen ja sopivasti ennen kuin apu oli ehtinyt lähteä paloasemalta. puh. Sulun takia myöhään matkustaneilla ei ole ollut esteetöntä pääsyä asemalaitureille. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. 20.7.2022 Aurinko nousi tänään kello 4.26 ja laskee kello 22.33. Hänen mielestään hissisulku rankaisi enemmän asemalla asianmukaisesti kulkeneita kuin ilkivallantekijöitä. Kuivaniemi oli tilanteesta sen verran ihmeissään, että otti yhteyttä ensin VR:ään ja sitten hisseistä vastaavaan virastoon
Korvausta tuli ainoastaan matkoista. Kaivovesilöydöksistä he kertovat saaneensa tietää naapureilta, ja lisäksi heidän tontillaan tehty melumittaus on jättänyt jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. – Terminaalin työmaalla alkoivat räjäytykset juuri Saran ja Selenan muuttaessa tähän noin puolitoista vuotta sitten, Lukkaroinen muistaa. Välillisesti puuterminaaliin liittyvää häiritsevää melua aiheuttaa terminaalia vierustavalla tikkusuoralla Vaunutiellä havaittu mopoilla kaahailu, josta Lukkaroisen perhe on soittanut poliisille.– On ikävää, kun mopojen äänien takia emme pysty pitämään ikkunaa auki kesäöisin, Salminen harmittelee. Valittaminen maksaa satasia Itse haittojen lisäksi pariskunta on harmissaan yksityisille maanomistajille Maanmittauslaitoksen järjestämässä ratatoimituksessa myönnetyistä haitankorvauksista. Häiritsevien kaahareiden vuoksi pariskunta haluaisi myös saada Asiattomilta pääsy kielletty -kyltin terminaalin tieyhteyksien tuntumaan. Tällä hetkellä olemme jopa pohtineet alueelta pois muuttoa.Mikäli korvauksia ei valituksenkaan jälkeen saada, pariskunta toivoo, että terminaalin meluvallia parannettaisiin pikaisesti. – Nyt puupinot taitavat olla meluvallia korkeampia, Salminen havainnollistaa. Noin kymmenen hehtaarin kokoinen Akaan raakapuuterminaali valmistui viime kesänä lähelle Hirsikangasta. Lukkaroinen ei kärsi haitoista yksin, vaan tätä nykyä talossa asuvat myös hänen kymmenvuotias Julius -poikansa sekä puoliso Sara Salminen ja pariskunnan yhteiset lapset, kaksivuotias Selena ja kahdeksan kuukauden ikäinen Jedi . – Olimme ihan täysin siinä uskossa, että saamme korvauksia ja niillä paikat laitettua sellaiseen kuntoon, että meteliä ei tarvitsisi enää niin paljoa kestää. Akaa Pointiin on viime vuosina koetettu houkutella muun muassa Pohjois-Euroopan suurinta lehtipuusahaa.Sami Lukkaroisen mukaan terminaalin myötä tapahtuneet muutokset lähiympäristössä aiheuttavat haittoja päivittäin. Kyseisessä kokouksessa annettiin neuvoja haitankorvausten hakemiseen, ja korvauspäätökset annettiin tämän vuoden kesäkuussa. Terminaali oli valtion Väylävirastolta noin 10 miljoonan euron suuruinen investointi, ja sen rakennuttamisen varmistuminen vuonna 2019 käynnisti toden teolla myös Akaa Point -yritysalueen kehittämisen terminaalin kupeeseen. – Naapureiden kaivoista on ymmärtääkseni löytynyt bensiinin yhdisteitä, mutta meidän kaivomme vettä ei tutkittu, sillä se ei ole meillä talousvetenä käytössä. Samalla he kuitenkin uskovat, että korvausrahoilla tehtäväksi suunniteltu talon parempi äänieristys olisi tehnyt tilanteesta paljon siedettävämmän. Välillistä haittaa mopoilijoista Merkittävin terminaalin edelleen aiheuttama haitta asumiselle on Lukkaroisen ja Salmisen mukaan alueen toiminnasta kantautuva melu, jota pariskunta kuvailee kolinan tyyppiseksi. Nyt varoittelut tuntuvat Lukkaroisesta naurettavilta, sillä jätteistä kantautuvien hajujen sijasta rasitteeksi on rakentunut raakapuuterminaali pistoraiteineen noin kymmenen hehtaarin alueelle aivan miehen talon tuntumaan. 6 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu UUTISET Puuterminaalista aiheutuu yhä haittoja Lukkaroisen perheelle Oona Eskeli Kun Urjalasta kotoisin oleva Sami Lukkaroinen osti itselleen omakotitalon Kurjenkalliontieltä Toijalasta reilut kymmenen vuotta sitten, häntä peloteltiin, että läheltä sijaitsevalta jäteasemalta saattaa kantautua pihaan hajuja. Sami Lukkaroisen mukaan moni Kurjenkallion asukas on tyytymätön korvauspäätöksiin.. Talon oston aikaan terminaalista tai Akaa Pointista ei ollut puhetta. Tosin pelkkä tieto esimerkiksi juuri terminaalin rakentamisesta ei Lukkaroisen mukaan olisi välttämättä saanut häntä luopumaan ostosuunnitelmista.– Mutta jos olisin silloin saanut tietää sen, kuinka paljon mekkalaa terminaali tähän tuo, talo olisi jäänyt ihan varmasti hankkimatta, Lukkaroinen vakuuttaa. – Summa tosin oli niin pieni, että ei se kata nykyisillä bensan hinnoilla oikein mitään. Tällaisessa miljoonahommassa olisi varmaan voinut varmuuden vuoksi meidänkin kaivomme tutkia, kun annamme vettä kuitenkin kasveillemme, Lukkaroinen miettii. Korvausten varaan oli jo laskettu Lukkaroinen ja Salminen ymmärtävät, että mikään heille myönnettävä korvaussumma ei pysty tekemään terminaalia äänettömäksi. Syksyllä 2021 pidettiin raakapuuterminaaliin liittyneen ratatoimituksen välikokous Viialan Sampolassa. Hyvät naapurisuhteet ovat tuoneet tietoa Vaatimattomiksi koettujen korvaussummien ohella Sami Lukkaroista ja Sara Salmista kismittää korvauspäätösten pohjaksi tehtyihin tutkimuksiin liittyvän tiedon saamisen vaikeus. Lisäksi heillä ei ole tällä hetkellä varmuutta kaivonsa veden laadusta. Sen rakentuminen on ollut suuri muutos kuvan etualalla näkyvän Kurjenkallion alueen asukkaille, joista Akaan Seutu haastatteli Lukkaroisen perhettä. – Emme ole saaneet melumittaustemme tarkkoja tuloksia vaan pelkästään jonkinlaisen yhden tuloksen per päivä viikon ajalta. Päivällä se tietysti usein sekoittuu yleisen hälinän sekaan, mutta iltaa kohden kolistukset häiritsevät eniten ja varsinkin tällaisessa 1940-luvun talossa, jota ei ole äänieristetty nykystandardien mukaan, pari valottaa. Lukkaroinen kertoo heidän hakeneen korvauksia meluja näköhaitoista, kiinteistön arvon alenemisesta sekä kasvaneista matkakuluista. Talviaikaan vaaleanharmaata tomua levisi välillä niin tasaisesti kaikkialle, että sitä ei meinannut lumesta erottaa, Sara Salminen kertoo. Pientä iloa melun keskelle tuo se, että räjäytysten aiheuttamista pölyhaitoista on sentään päästy eroon. Kaivon kunto mietityttää Muiksi haitoiksi Lukkaroinen ja Salminen nimeävät esimerkiksi terminaalin tehokkaat led-valot, jotka saavat pimeän aikaan heidän talonsa yläkerran kaihtimista huolimatta loistamaan, sekä ”alkuperäisen” Kurjenkalliontien autoliikenteeltä rauhoittamisen myötä pidentyneet ja hankaloituneet kulkureitit. Lukkaroisen tietojen mukaan ratatoimituksessa korvauksia haki toistakymmentä yksityistä maanomistajaa, ja heistä suurin osa on tyytymättömiä korvauspäätöksiin.Lukkaroinen aikoo valittaa päätöksistä ja uskoo monen muunkin alueella asuvan tekevän samoin, vaikka valituksen tekeminen maksaakin useita satasia. – Se ei ole tasaista ja jatkuvaa vaan sellaista pistävää impulssiääntä, jota kuuluu myös öisin ja viikonloppuisin. Oona Eskeli Pekka Mustonen Väylävirasto Sami Lukkaroinen ja Sara Salminen harmittelevat, että heidän kaivonsa vettä ei tutkittu naapureiden kaivovesitutkimusten yhteydessä. Oikeastaan koko Kurjenkallion mäki taisi saada yhteensä muutamia satasia matkakuluihin, Lukkaroinen arvioi. Kukaan ei ole pyynnöstä huolimatta osannut avata meille, miten eri päivien lukemat on laskettu ja ovatko ne esimerkiksi keskiarvoja, Lukkaroinen tarkentaa. – Ne tomupilvet olivat ihan järkyttäviä, kun niitä pystyi kamerallakin vaivatta kuvaamaan. Tomu oli toisinaan kuin lunta Sami Lukkaroinen luonnehtii kotinsa ympäristön muuttuneen sataprosenttisesti puuterminaalin ja yritysaluesuunnitelmien johdosta
– Kaikkea ei tarvitse yksinään pähkäillä, Toivonen tsemppaa. Pidemmän paikallishistorian omaavat saavat tästä enemmän irti kuin minä, vasta alle kaksi vuosikymmentä täällä viettänyt. Varsinaista ammattia Vilmiina ei yrittäjyydestä tai leipomisesta kuitenkaan ainakaan toistaiseksi halua. (Anteeksi ja voimia perheelle jo tässä vaiheessa.) Jaakonpäivänä 25.7. Akaa ei ole ottanut käyttöön kesäyritysseteliä 4H-yrityksissä on kyse pienimuotoisesta yritystoiminnasta, jossa tutustutaan yrittäjänä toimimiseen. Siihen ja muihinkin talousasioihin he saavat apua aikuiselta yritysohjaajalta, joka voi olla oma vanhempi, 4H:n työntekijä tai 4H-liiton ja Nordea-pankin yhteistyönä koulutettu vapaaehtoinen pankin työntekijä. Oona Eskeli Vilmiinalta on tilattu pääasiassa kakkuja, ja ne ovatkin hänen leivontabravuurinsa. 4H-yhdistyksen jäsenyys vaaditaan kaikilta 4H-yrittäjiltä.Akaan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Elina Toivonen kertoo, että tällä hetkellä Akaassa toimii kaksi 4H-yritystä: Vilmiina Virtasen leivonta-alan yritys Vatkaamo sekä keppihevosia valmistava Dadas. Selvää kuitenkin on, että Toijalaa Sirkesalo ei jättänyt kuuluisuudenkaan jälkeen vaan esiintyi täällä vielä pari kuukautta ennen traagista kuolemaansa. 4H-yrittäjä Vilmiina Virtanen kehitti harrastuksestaan kesätyön Oona Eskeli Viialalainen 15-vuotias Vilmiina Virtanen tietää, että kesätyöpaikkaa ei tarvitse välttämättä löytää muiden tarjoamista vaihtoehdoista vaan sen voi myös luoda itselleen.Hän on nimittäin perustanut leivonta-alan 4H-yrityksen nimeltä Vatkaamo, jonka toiminta alkoi toden teolla tänä kesänä someja lehtimainonnan siivittämänä. Musiikki on vahva ankkuri. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.7.2022 7 FORUM AKAA Markus Mantere UUTISET Kuunteletko lähimusiikkia. Sanoja kannattaa hänen musiikissaan kuunnella, niissä tapahtuu niin paljon muutakin kuin nopeasti katsoen luulisi. pääsemme muistelemaan suurta soulmiestä Aki Sirkesaloa Toijalan torille hänen syntymänsä 60-vuotisjuhlakonserttiin, johon itselläni on ilo osallistua muusikkona. Hamlet-viittauksiakin löytyy (Aika), samoin einoleinomaista haikeutta kaiken ohikiitävyydestä (Tule nyt). 4H-yrittäjäksi voi ryhtyä 13–28-vuotiaana, ja Akaassa yrittäjät auttaa alkuun paikallinen 4H-yhdistys. Täällä minä olen kesätöissä on Akaan Seudun juttusarja, jossa esitellään akaalaisia kesätyöpaikkoja ja kesätyöntekijöitä. Onko Sirkesalon taide sitten erityisen paikallista. Vilmiinan mukaan hänen leivontabravuurejaan ovat kakut, ja niitä häneltä on enimmäkseen tilattukin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen taiteilijan kehityksessä, ja asioilla on juurensa ja taustansa. – Kuitenkin melko monipuolisesti olen saanut kakkuja tehdä, ja useasti olen saanut vapaat kädet tekemiseen, mikä on kyllä kivaa. 15-vuotias Vilmiina Virtanen muutti harrastuksensa pienimuotoiseksi liiketoiminnaksi ja pyörittää nyt leivonta-alan 4H-yritys Vatkaamoa. Kirjoittaja on kesämuusikko. Kesä on ollut työntäyteinen Vatkaamon lisäksi Vilmiina on ehtinyt kartuttaa kesätyökokemusta Viialan S-Marketista, jossa hän työskenteli kaksi viikkoa Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelmassa kesäkuun alussa. Yleissävy on optimistinen: aina löytyy toivoa, rakkautta ja välittämistä vaikka näin ei heti vaikuttaisikaan olevan. Vinkiksi muille nuorille Vilmiina kertoo, että vaikka hänellä liikeidea olikin jo valmiina, 4H-yritystä on mahdollista lähteä työstämään myös niin, että idea keksitään myöhemmin. Ennen tätä työntäyteistä kesää Vilmiinalla ei ollut vielä lainkaan kesätyökokemusta.Vaikka Vatkaamo onkin ollut Vilmiinalle ikään kuin kesätyö, hän on suunnitellut jatkavansa yrityksen parissa kesän jälkeen. Suurkiitokset jo etukäteen Harri Salmiselle ja Akaa-Seuralle tapahtuman järjestämisestä! Sirkesalo oli Suomi-soulin ensimmäistä sukupolvea, tosin hän myös liikkui musiikissaan melko notkeasti eri genrejen ja tyylien välillä. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. 4H-yritys voi toiminnanjohtajan mukaan toimia joko pidempään tai esimerkiksi yhden kesän, ja sen liikevaihdon tulee olla vähintään 50 ja enimmillään 8000 euroa vuodessa. Oikeastaan minulla ei ole juuri nyt mitään tiettyä ammattia mielessä. Uudelle yritykselle vaadittiin luonnollisesti myös nimi. T ätä kirjoittaessani, ja viime päivinä muutenkin, olen yhtenään poikennut pianon ääreen tarkistamaan sointukulkuja ja etsimään laulustemmoja hyvinkin konkreettisesti akaalaiseen musiikkiin. Yritysten liikevaihto koko Suomessa oli viime vuonna 2,8 miljoonaa euroa, Toivonen erittelee. Täällä häntä myöskin on syytä muistella, akaalaista merkkihenkilöä. Vilmiina Virtanen. Oma ikääntyminen, perhe, sähköisten viestimien passivoiva vaikutus, ihmissuhteet – tässä vain muutamia Sirkesalon biisien teemoja. Mutta lukioon varmaan menen, tuumaa yhdeksännen luokan Viialan yhtenäiskoulussa syksyllä aloittava 4H-yrittäjä. Veli keksi nimen yritykselle Yrityksen perustaakseen Vilmiina teki kirjallisen liiketoimintasuunnitelman sekä osallistui verkossa toteutettuun yrityskoulutukseen, johon kuului opetusvideoita ja erilaisia tehtäviä. Toivottavasti säät ovat kohdallaan ja juhlakonsertti saa suotuisat puitteet. Myös taiteilijan oma julkinen persoona muuttui vuosien mittaan: hieman keikarimaisen hurmurin habitus antoi 1990-luvun edetessä tilaa kypsemmälle ja musiikillisesti tavoitteellisemmalle habitukselle. Apua ideointiin Vilmiina kertoo saavansa esimerkiksi Pinterest-palvelusta löytyvistä kakkukuvista. Vatkaamo on työllistänyt Vilmiinaa melko lailla viikoittain.– Monesti on samoille viikonlopuille osunut useita tilauksia, Vilmiina lisää. – Leipomisen pitäisin mieluummin harrastuksena, ja yrittäjyyttä en ole ajatellut uravaihtoehtona. – Tämän Vatkaamo-nimen kuulin saunassa pikkuveljen suusta, ja sitten se vaan jotenkin jäi, Vilmiina nauraa. Tämä muutos näkyy myös Sirkesalon teksteissä, jotka ottavat kantaa ja tarkkailevat ympäröivää maailmaa vakavalla pohjavireellä sekä alati laajemmalla skaalalla uran edetessä. Akaa ei ole tällaisia seteleitä jakanut, mutta niistä on Toivosen mukaan ollut puhetta. Lisäksi monet kunnat ovat tukeneet 4H-yrittäjiä kesäyritysseteleillä. – Kolmas valokuvaukseen erikoistunut yritys on juuri aloittamassa toimintaansa, Toivonen lisää. Nuoret yrittäjät raportoivat firmojensa luvuista vuosittain 4H-liittoon. Toivosen mukaan 4H-yritysten määrä Akaassa on vaihdellut niin, että niitä on ollut toiminnassa yhdestä yhdeksään per vuosi. Musiikki väistää poikkeuksetta tällaiset lokeroinnit, eikä niissä oikein ole mieltäkään, mutta tuore Laura Haaralan ja Antti Luukkasen Sirkesalo-elämäkerta hahmottaa hienosti sitä paikallista verkostoa, jossa hänen musiikillinen uransa lähti rakentumaan. Mukavaa joka tapauksessa olla mukana tämänkaltaisessa touhussa, ikään kuin omatkin juuret jollain tavalla vankistuisivat paikalliseen maaperään. Naamiot, Giddyupsit ja Velvets-yhtye, pop rock ja uusi aalto säilyivät aina ikään kuin hänen musiikillisessa työkalupakissaan, josta ammentaa myöhempäänkin musiikkiin. – Koko Suomessa 4H-yrityksiä oli viime vuonna 1975, ja niistä Pirkanmaalla 248. Olemassa yritys on ollut oikeastaan jo keväästä alkaen, ja ajatus 4H-yrittäjyydestä virisi alkuvuodesta, kun Vilmiina näki verkossa Akaan 4H-yhdistyksen mainoksen aiheesta.– Olin jo ennen yrityksen perustamista leiponut tutuille tilauksesta, ja mainoksen nähtyäni ajattelin, että pitäisikö nyt vähän laajentaa toimintaa, Vilmiina muistelee yrittäjyyden alkutahteja
kesäkuuta pidetyssä kokouksessa arvioinut väylän maksavan noin 40 000 euroa.– Kävelytie kulkee toisella puolella katua, joten joku halvempi vaihtoehto olisi parempi, sillä tähänkin asti liittymän kanssa on pärjätty, Hyötyläinen toteaa.Asian aiempi valmisteluun palautus liittyikin halvempien vaihtoehtojen kartoittamiseen. – Lähinnä mietimme, että tulisiko esimerkiksi suojatie edullisemmaksi ja että onko sitä edes mahdollista laittaa, hän tarkentaa. – Valitettavasti tällaiseen yhteiseen omaisuuteen tuntuu olevan jotenkin matala kynnys kohdistaa ilkivaltaa, Lyytikäinen miettii. Tarja Antola Tänä kesänä Akaan seurakunta halusi pitää leikkimökkikirkon ovet aina auki. Väylän toteuttamista varten valmisteltu katusuunnitelma kuitenkin tyrmättiin lähes yksimielisesti teknisen lautakunnan kokouksessa 21. Kulkureittinä toimii vanha autotiepohja, jota ei kunnossapidetä, pöytäkirjassa kerrotaan. toukokuuta pitämässään kokouksessa. Laskimme kuitenkin vähän sen varaan, että satamassa on vartiointia ainakin venesataman kohdalla. Akaan seurakunnan huoltomestari Kimmo Lyytikäinen kertoo, että kirkon kaikki penkit on poltettu piloille. Lyytikäisen mukaan seurakunta aikoo tehdä tapauksesta rikosilmoituksen, koska ilkivallasta on syntynyt paitsi taloudellista vahinkoa myös paljon mielipahaa. Toteutuessaan uusi kulkuväylä olisi tullut Nahkatehtaantien ja sen läheisyydessä sijaitsevien rivitalojen väliselle maa-alueelle. Lentiläntien ja Rätöntien risteykseen kevyenliikenteenväylä ja heräteraidat Oona Eskeli Tekninen lautakunta hyväksyi 21. Tekninen lautakunta kuitenkin päätti kesäkuussa, että väylää ei rakenneta. Lisäksi pöytäkirjassa todetaan, että alueen suunnitteluun on ryhdytty alun perin kuntalaispalautteen kautta. 8 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu UUTISET Leikkimökkikirkon penkit poltettiin Toijalan satamassa Oona Eskeli Akaan seurakunnan omistamalla ja Toijalan satamassa viime kesästä asti sijainneella leikkimökkikirkolla tehtiin ilkivaltaa viime arkiviikon lopulla. kesäkuuta.Ennen tätä päätöstä lautakunta oli palauttanut asian valmisteluun 24. Tien ylitys huoletti Pöytäkirjan mukaan kevyen liikenteen kulkeminen Nahkatehtaantien rivitaloihin ja Nahkurintiellä sijaitseviin omakotitaloihin ei ole turvallista ilman uutta jalankulkuja pyöräilyväylää.– Tällä hetkellä virallinen kevyenliikenteenkaista puuttuu ja asukkaat joutuvat ylittämään ajoradan, joka on vilkkaasti liikennöity. Leikkimökkikirkko on rakennettu kymmenisen vuotta sitten talkootyönä, ja Lyytikäistä harmittaakin erityisesti talkoolaisten puolesta. kesäkuuta Lentiläntie–Rätöntie-risteysaluetta Toijalassa koskevan katusuunnitelman. Näköjään kuitenkin jossakin välissä on pystytty tällaista touhuamaan, Lyytikäinen harmittelee. kesäkuuta Sami Hyötyläinen (kok) esitti teknisen johtajan Jaana Kootan päätösehdotuksesta poiketen, että katusuunnitelmaa ei hyväksytä ja että kevyenliikenteenväylää ei toteuteta. Arviolta viime arkiviikon lopulla tapahtuneen ilkivallan vuoksi kirkko on nyt suljettu. Leikkimökkikirkon penkkien jäänteet olivat ainakin vielä lauantaina nähtävissä sataman grillauspaikan tuntumassa. Vain yksi kannatti Asian käsittelyn aikana teknisessä lautakunnassa 21. – Aukiolopäätöstä tehdessämme pallottelimme kyllä, että kuinkakohan kovasti kirkko joutuu ilkivallan kohteeksi. Oona Eskeli Kuntalaispalaute käynnisti asian valmistelun Tekninen lautakunta tyrmäsi Nahkatehtaantien kevyenliikenteenväylän Oona Eskeli Akaan teknisessä toimessa valmisteltiin keväällä kevyenliikenteenväylän rakentamista Viialan Nahkatehtaantielle. Koska Janina Tuominen (vas) ei kannattanut Hyötyläisen ehdotusta, päätöksestä käytiin äänestys.Hyötyläisen ehdotus voitti teknisen johtajan päätösehdotuksen äänin 9–1.Sami Hyötyläinen näkee, että hänen ehdotuksensa tuli lautakunnan päätökseksi selvin numeroin pääasiassa siksi, että katusuunnitelman toteuttamisen kustannukset olisivat olleet ”turhan isoja” suhteessa tarpeeseen. Aikoinaan talkootyönä tehtyyn leikkimökkikirkkoon kohdistettu ilkivalta aiheuttaa Akaan seurakunnan huoltomestari Kimmo Lyytikäisen mukaan paljon mielipahaa.. Keväällä Akaan tekninen toimi valmisteli kevyenliikenteenväylän rakentamista kuvan maisemiin. Hyötyläisen mukaan tekninen johtaja oli 21. Kokouspöytäkirjan esittelytekstissä rakentamisen tarpeellisuutta perustellaan ”järkevällä kevyenliikenteenkaistan jatkamisella” Viialan keskustan suunnasta sekä turvallisuussyillä. Kirkossa vierailua haluttiin helpottaa Viime kesänä leikkimökkikirkko oli avoinna ainoastaan seurakunnan työntekijöiden tekemien ”päivystysten” aikana. Leikkimökkikirkko on nyt ilkivallan vuoksi suljettu. Lautakunnan pöytäkirjassa lukevan esittelytekstin sekä pöytäkirjaan liitetyn asemapiirustuksen mukaan Lentiläntien ylittävän suojatien jälkeen Rätöntien suuntaan tehdään lyhyt kevyenliikenteenväylä (JKPP-yhteys), joka on noin kaksi metriä leveä sekä korotettu.Lisäksi Lentiläntielle maalataan kaksi heräteraitaryhmää, joiden tarkoituksena on varoittaa ylämäen jälkeen avautuvasta suojatiestä kuljettaessa Lentilästä kohti Hämeentietä. Rikosilmoitus tehdään Seurakunnalla ei ole mitään tietoa ilkivallan tekijöistä. Hyötyläisen esitys sai kannatusta Hannu Liukselta (ps) ja Timo Virtaselta (ps), ja lisäksi lautakunnan puheenjohtaja Kirsi Vaittinen (sd) tiedusteli, voiko lautakunta päättää asiasta yksimielisesti Hyötyläisen ehdotuksen mukaisesti. Suunnitelman tarkoituksena on parantaa risteyksessä sijaitsevan suojatien käyttäjien turvallisuutta. Täksi kesäksi seurakunta halusi tehdä siellä vierailusta joustavampaa ja päätti pitää leikkimökkikirkkoa auki 24/7.Kirkkoon kohdistettu ilkivalta on Lyytikäisen mukaan todella ikävää ja samalla myös valitettavan odotettua. Polttojälkiä on nähtävissä myös alttarilla
Akaan Seutu – Keskiviikko 20.7.2022 9 Lähituottajat ja -viljelijät, kaikki ruoan tekijät, hyödyntäkää vetovoimainen teemalehti. PIRMEDIOIDEN kuuden paikallismedian toimittajat ahkeroivat kesän aikana kiintoisien aiheiden parissa. IHMISTEN kiinnostus ruokaketjun eri vaiheisiin on virinnyt. Olemme ottaneet ilomielin haasteen vastaan. (Kuva: Matti Pulkkinen) RUOKAA LÄHELTÄ -TEEMALEHTI ILMESTYY KESKIVIIKKONA 31.8.2022 Arvomme kaikkien RAVINTOlehden mainostaja-asiakkaiden kesken Herkkujuustolan runsaan 5 kg:n painoisen VILHO-JUUSTOKIEKON. KORONAPANDEMIA ja Ukrainan-sota ovat nostaneet kotimaisen ruoan merkityksen esille. Asta Kohonen puh. Kuluttajat janoavat tietoa viljelijöistä ja tuottajista, tiloista, valmistustavoista kaikesta mikä liittyy ruokaan. 050 597 9303 matti.pulkkinen@ pirmediat.fi. RAVINTO Ruokaa läheltä -teemalehti ilmestyy erillisenä, omana aviisina Akaan Seudun, Lempäälän-Vesilahden Sanomien, Oriveden Sanomien, Pirkkalaisen, Sydän-Hämeen Lehden sekä Ylöjärven Uutisten mukana. PIRMEDIAT toimitti viime vuonna ensimmäisen lähellä tuotettuun ja lähellä valmistettuun ruokaan erikoistuneen teemalehden. AHKERAT LÄHIRUOAN TUOTTAJAT JA VALMISTAJAT, TEHKÄÄ TUOTTEENNE JA PALVELUNNE HALUTTAVIKSI PIRMEDIOIDEN RAVINTO RUOKAA LÄHELTÄ -TEEMALEHDESSÄ! MAINOSTAJA! Paahtomestari Joel Marttala (oik.) ja erikoismies Joonas Leskelä ovat omistautuneet korkeatasoiselle kahville. Lähellä tuotettu ja lähellä valmistettu ruoka on kasvattanut arvostustaan ja merkitystään. Lisäksi lehti on luettavissa jokaisen kuuden kuuden paikallismedian verkkosivuilla. Toteutamme nyt RAVINTO Ruokaa läheltä -teemalehden, joka ilmestyy keskiviikkona 31. Kertokaa itsestänne, tuotteistanne, palveluistanne lukijoillemme. Erikoisaviisi sai kiittävän vastaanoton niin mainostajien kuin lukijoiden keskuudessa. elokuuta 2022. 044 347 7404 asta.kohonen@ akaanseutu.fi Maakunnan Matti Matti Pulkkinen puh. He tahtoivat jatkoa ravintoon paneutuvalle julkaisulle. Kansalaiset ovat oppineet katselemaan elinympäristöään uudella, tarkalla silmällä elintarvikkeiden suhteen. TEEMME innolla jytkylehteä, jonka painos on 40 000 kappaletta. Kahwe on pirkanmaalainen paahtimo, jossa toiminnan eettisyys ja läpinäkyvyys ovat keskeisiä arvoja. Ottakaa mainosasioissa yhteyttä tuttuun yhteyshenkilöönne. Pirkanmaa on todellinen aitojen makujen aarreaitta. Luvassa on runsas ja monipuolinen lukupaketti
Nekku on tattikoira Mäkinen asuu talossa kahden koiransa, 10-vuotiaan Nekun ja 3-vuotiaan Divan kanssa. – Haluan talon, jota voin laittaa, joka lämpiää puilla ja jossa hormit toimivat, Mäkinen vinkkaa. Mäkinen on myös kaupallisen radiokanavan Radio Finlandian Maanantaimakasiinin vetäjä yhdessä toimittaja Raija Kurkolan kanssa. Jäteastioina toimivat korit on valmistettu kahvipusseista. Mäkinen vuokrasi talon sen nykyisiltä omistajilta vuodeksi. Se perustana on kuitenkin ukrainalainen kansantanssi. Henkeäsalpaavan värikylläiset ja koristeelliset kansallispuvut edustivat kaikkia Ukrainan alueita kuten tanssitkin. Pitäisi ajatella sitä, mitä täällä on, eikä sitä, miten täältä pääsee pois. Jätteiden lajittelua varten eteisestä löytyy ”kierrätyskeskus”, jonka Sastamalan koulutuskuntayhtymän kaksi ympäristöneuvojaopiskelijaa toteuttivat osana lopputyötään. Juhannuksena Mäkinen esiintyi Toijalan sataman ja Veturimuseon juhannusjuhlissa, ja heinäkuussa hän näyttelee Toijalan kesäteatterin kahviossa brittikomediaa Saippuasta sairas . – Teemme ohjelmaa kahden maan taktiikalla. Yhtyeen konserttiohjelmassa on mukana vanhoja ja nykyisiä tansseja Ukrainan eri alueilta, kuten läntisiltä Bukovinan, Gutsulian, Galitsian, Podolian ja Volynian seuduilta sekä keskisiltä ja itäisiltä seuduilta Slobodasta ja kasakka-alueilta. Apuun tuli teatterin ja Espanjan kautta tutuksi tullut akaalainen ystävä, joka vinkkasi naapurissaan Toijalan Lentilässä sijaitsevasta autiotalosta. Taiteilin sen rokkaamaan, Mäkinen sanoo. Hänet tunnetaan ranskalaisen Edith Piafin laulujen tulkitsijana, ja moni muistaa myös 30 vuoden takaiset esiintymiset laulavan Mökö-koiran kanssa. Volynin esiintymisessä tanssijoiden asuilla oli oma roolinsa. Myös teollisuuden määrä Akaassa on yllättänyt Mäkisen. Akaan kaupunki Katsomo oli täynnä Volynin esiintyessä. Etualalla ja keskellä Akaan ja Loimaan ukrainalaisia. Ohjelmisto keskittyi kasakkatansseihin Yhtyeen ohjelmisto on monipuolinen. Toijalan-kuulumisia Espanjaan Keski-Suomesta Toivakan Nisulan kylästä maailmalle lähtenyt Päivi Mäkinen laulaa, tekee teatteria, kouluttaa ja viihdyttää. Maaliskuussa minulle sanottiin, että joko tulet Suomeen tai lähtee sosiaaliturva. Olemassaolonsa aikana yhtyeellä on ollut yli 3500 konserttia ja se on esiintynyt kiertueilla niin Ukrainassa kuin kaukana sen ulkopuolella. Nekku on koulutettu hajukoiraksi löytämään tatteja.– Nekku on meidän perheen ainoa korkeasti koulutettu. Sattuma toi Mäkisen Lentilään ja vuokralle 1958 rakennettuun taloon, jota hän kutsuu Tarinoiden taloksi. Totesin, että selvä, tulen. Näyttävät puvut osa esitystä Värikkäät ja kirjavat ukrainalaiset puvut olivat spektaakkelin erottamaton osa. Mutta minulla ei ollut mitään suunnitelmaa, mihin tulen, Mäkinen kertoo. Kun moitteettomasti vetänyt hella tuprutti alkukesästä savut sisälle, syyksi paljastui piipun tukkinut naakanpesä, jossa oli kolme poikasta. Akaan konsertti toteutettiin yhteistyössä Akaan kaupungin kulttuuripalveluiden ja Ukrainan kansainvälisen kulttuurikeskuksen kanssa. Toimiva hella-leivinuuni on Mäkisen ylpeydenaihe. Pylyp oli opetellut suomeksi "Hummani hei" -kansanlaulun ja laulatti taidokkaasti suomalaisyleisöä. Hän omistaa asuntoja Helsingissä ja Tampereella, mutta kummastakaan ei löytynyt ratkaisua omaan asuntopulaan. Mäkinen halusi kasvimaan ja oman keittiön. – Kela rupesi hätyyttelemään, että olen ollut liikaa pois Suomesta. Se haistaa loistavasti herkkutatin purkista, ja metsässä se löytää tatit ämpäristä, Mäkinen nauraa. Mäkinen on sen verran ihastunut Akaaseen, että hän olisi halukas asettumaan paikkakunnalle pysyvämmin. Volyn on ammattilaisryhmä, joka on perustettu vuonna 1978 Lutskin kaupungissa Volynin alueella Luoteis-Ukrainassa. Mäkinen on paitsi taiteilija myös asuntosijoittaja. Pientä takapakkia ovat aiheuttaneet taloon tykästyneet naakat. Raija kertoo kuulumisia Fuengirolasta ja minä Toijalasta, Mäkinen kertoo. Toki sijainnilla ja hyvillä yhteyksillä on Mäkisellekin merkitystä. Hänen ohjelmistoonsa kuului tunnettuja ukrainalaisia kansanlauluja. Tällä kertaa ohjelmisto painottui ukrainalaiseen kansankulttuurin kuuluviin kasakkatansseihin. Tuliset bukovinalaiset ja volynialaiset tanssit vaihtuivat kasakkakilpailujen monenlaisiin temppuihin ja zaporižžjalaisten taisteluhenkeen. Talossa on majoittunut muun muassa ukrainalaisia sekä hääja lentisvieraita. Värikkään lisän Volynin tanssiohjelmaan toi laulaja Nadija Pylypin esiintyminen. Suomeen palattuaan Mäkinen on tehnyt lähetystä Lentilästä käsin. Mäkisen mielestä naapurit ovat ihania, terveyspalvelut toimivat hyvin, kaupoissa erikoisetkin toiveet täytetään ja huhuilu Facebookissa tuottaa tulosta, kun pikkuaskareelle tarvitaan tekijää. Volynin suurimmassa kokoonpanossa on yli 80 taiteilijaa. En tykkää, kun aina sanotaan, että täältä on niin hyvät yhteydet joka paikkaan. Yhteisöllisyyden lämpö oli käsin kosketeltava, ja niin esiintyjillä kuin osalla yleisöstä oli kyyneleet silmissä laulaja Pylypin laulaessa Oy U Luzi Chervona Kalyna -laulua. Tarinat talosta ja sen menneestä elämästä kiehtovat niin paljon, että Mäkinen aikoo tehdä aiheesta joskus näytelmän. Taiteilija Päivi Mäkinen on nimennyt Lentilästä vuokraamansa talon Tarinoiden taloksi. 10 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu KULTTUURI Päivi Mäkinen ylistää uutta kotikaupunkiaan Tarja Antola Viihdetaiteilija Päivi Mäkisellä , 62, oli muutamia akaalaisia tuttuja, mutta hän ei tiennyt paikkakunnasta mitään, kun hän muutti Akaaseen maaliskuussa. Myös Ukrainan arvostetuimpiin koreografeihin lukeutuva Valeri Smyrnov on mukana kiertueella. Viimeiset seitsemän talvea Mäkinen on asunut Espanjassa. Koreografiat olivat monipuolisia. Talossa oli viimeksi asunut iäkäs mies, jonka kuoltua talo oli ollut neljä vuotta tyhjillään, ja se oli täynnä kolmen sukupolven tavaraa. – Täällä ollaan kaiken keskellä.Mäkinen ei ymmärrä paikkakunnan vähättelyä eikä marmatusta. Naakka teki pesän piippuun Akaaseen muutettuaan Mäkinen asui ensin kaksi viikkoa ystäviensä asuntovaunussa raivatessaan vuokraamaansa taloa asuttavaan kuntoon. Siihen ei ole hänen mielestään mitään syytä, päinvastoin. Asumiskuluja Mäkinen kattaa vuokraamalla huoneita. – Leivinuunia ei ollut käytetty 20 vuoteen. Yhtyeen suurimmassa kokoonpanossa on 80 tanssijaa, Akaassa heistä esiintyi kuusi.. Tarja Antola Ukrainalainen kansantanssiyhtye Volyn veti Toijalan kesäteatterin katsomon ääriään myöten täyteen Reetta Westerbacka Taidokasta tanssia ja suuria tunteita nähtiin Toijalan satamassa maanantai-iltana, kun ukrainalainen kansantanssiyhtye Volyn veti Toijalan kesäteatterin katsomon ääriään myöten täyteen. Talon kalustus on kierrätettyä, osa talon edellisen asukkaan peruja ja osa lahjoituksena saatua. Yksikään numero ei ollut samanlainen kuin edellinen, eikä vain tekniikaltaan, vaan myös tunnelmaltaan. Erityinen ylpeydenaihe on hellan ja leivinuunin yhdistelmä, joka saatiin käyttöön piipun nuohouksella. Muutakin kuin hyvä sijainti Mäkinen sanoo löytävänsä Akaasta joka päivä jotain upeaa.– Esimerkiksi palvelut ovat mielettömät. Toinen tekijöistä on toteuttanut pihalle myös kasvimaan. Kanava lähettää ohjelmaa Espanjassa ja muualla maailmassa asuville suomalaisille. Konserttiohjelmassa, jota Volyn esittää nyt Suomen kiertueellaan, on mukana kuusi taiteilijaa
Beyk ei aseta itselleen yksilöityä tavoitetta lentopallokentille. Viisi seuraavaa nimeä tilastossa ovat Teppo Tenkanen ( 5), Tuomas Kallioinen (4), Jesse Järvi , Jukka -Pekka Jyrämö ja Akseli Sormunen . kesäkuuta. heinäkuuta joukkueet kohtasivat maalirikkaassa ottelussa Kyröskoskella. ToPa kohtaa kotiottelussaan Parkunmäen Apassit kello 18.30.5. Akaa-Volleyn toinen uusi iranilainen, viime kaudella Raisiossa palannut hakkuri Ali Fazli on kertonut Beykille Suomen hyvistä olosuhteista ja laadukkaasta liigasta. Ella Kokko kertoo myös huomanneensa selkeää kehitystä leiriläisten taidoissa. ToPan 4–5-voittoon päättynyt peli ratkesi akaalaisten vahvaan loppuun. – Olin tilastoissa viidenneksi paras vastaanottaja Portugalin kovassa liigassa. Tähtipörssi, jolla ratkaistaan edustusjoukkueen vuoden pelaaja, on kärjen osalta tämä: Janne Hevonoja 13, Vihtori Sormunen 10, Akseli Sormunen 9, Jesse Järvi ja Jukka Saari , molemmilla 7. Tänä vuonna Leijona-leirin pesäpallo-osuuden kaikki osallistujat olivat poikia. Sieltä saatiin taistelupiste 1–1 tuloksella. Toijalan Pallo-49 seilaa hyvässä myötätuulessa, lohko b:n kärkipaikalla. Lopullinen ajoitus riippuu viisumikäsittelyn aikataulusta. Vihtorilla jo kahdeksan maalia ToPan maalintekijätilaston kärjessä kevätkierroksen jälkeen on sama mies kuin viime vuonnakin. Portugalin lämmöstä Suomen syksyyn ja talveen muuttaminen ei hirvitä. Molemmilla leireillä riitti vilinää, ja jokainen leiripäivä toi eteen uusia asioita, onnistumisen kokemuksia ja hauskanpitoa urheilun merkeissä. Toijalan Pallo 2022. Toista tällaista starttia saa ToPan osalta hakea. Uskon kuitenkin sopeutuvani hyvin. Savolan kentällä harjoiteltiin pesäpalloa Leijona-leiri koostui perinteisesti yleisurheilun lisäksi pesäpalloharjoittelusta. Kolmella viimeksi mainitulla on kullakin kolme osumaa. Kaikilla ohjaajista on jo useamman vuoden ohjaajakokemus Leijona-leirillä. Omaan peliinsä mies oli kuitenkin tyytyväinen. Yleisurheiluun oli ilmoittautunut 32 lasta, ja osallistujien iät vaihtelivat 6–12 ikävuoden välillä. Kohtuullinen alku, mutta ei ihan näyttävää peliä. Essi Jokinen Toijalan Vauhdin Leijona-leiri liikutti lapsia Katriina Aalto Toijalan Vauhdin järjestämä Leijona-leiri liikutti jälleen nuoria urheilijoita 6.–30. Harjoitukset oli suunniteltu yleisurheilun tapaan monipuolisesti. Vuodesta 2016 asti järjestetty Leijona-leiri saatiin jälleen onnistuneesti pakettiin, ja samoihin kuvioihin palataan taas ensi kesänä. – Tiedän kyllä Suomen kylmyyden. Sarja alkoi ToPan osalta kolmella 3–2-voitolla. Ohjaajat saivat kuitenkin sadepäivällekin kehitettyä mielekästä tekemistä, kun päävastuuohjaaja Samu piti leiriläisille pesistietovisaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.7.2022 11 URHEILU Toijalan Pallo venyi historialliseen kevätkierrokseen Jukka Koskinen Palloliiton läntisen alueen jalkapallon miesten nelosen sarjataulukko näyttää kevätkierroksen jälkeen huikealta, ainakin punamustien akaalaisten silmälasien lävitse katsottuna. Myös lyöntiharjoitukset ovat olleet kovassa kysynnässä. Kun syyskierros 20.7. Ennen Portugalia 22-vuotias Beyk on pelannut vain Iranissa.– Portugalissa meillä oli viime kaudella hyvät saumat ihan kärkikahinoihin. Seuraavat neljä peliä toivat saman verran voittoja. Palloa 340 sentin korkeudelta lyövä Beyk tavoittelee Suomeen tuloa elokuun lopulla. Yleisurheiluleirin päävastuuohjaajat Jesse Mölsä ja Lotta Sannamo kuvailevat leiriä kaikin puolin onnistuneeksi. Valitettavasti päävalmentajaa jouduttiin vaihtamaan kesken kauden ja otteemme lipsui pahasti, paljastaa Beyk. Pesäpalloa Savolan kentällä kävi pelaamassa parisenkymmentä 7–13-vuotiasta nuorta leiriläistä. Leirillä keskityttiin paljolti tekniikkaharjoitteluun, ja lajia harjoiteltiin erinäisin kopittelu-, syöttöja räpsäharjoituksin. Katriina Aalto Iranilainen Beyk Akaa-Volleyn yleispelaajaksi Harri Mattila Akaa-Volley on tehnyt yksivuotisen sopimuksen iranilaisen Mohammadreza Beykin kanssa. – Asenne, pelisysteemissä pysyminen, erikoistilannepelaaminen, valmentaja löysi perusteita menestykselle. Myös pesäpallon vetäjät kuvailevat leirin sujuneen mukavasti ja ilman suuria takaiskuja. Kummallakin on useamman vuoden ohjaajakokemus Leijona-leiriltä. Hänen mukaansa itse pesäpallon pelaaminenkin alkoi leirin edetessä luonnistua, vaikka pesäpallossakin osallistujien ikähaarukka vaihteli välillä 8–13. – Toivottavasti kaikki on hyvin siellä pohjoisessa. Nyt maalisuhde näissä peleissä ToPalle oli 17–2.Kova testi tuli Tervakosken Padon vieraana. Valmentajalta tuli myös muita argumentteja. Suomeen ehkä syyskuun alussa Keskikesän kuukaudet Beyk keskittyy peruskuntoharjoitteluun.– En pelaa beach volleyta enkä harjoita muutakaan kilpaurheilua tällä hetkellä. Lajiharjoittelun lisäksi leirillä liikuttiin pelien ja leikkien merkeissä. starttaa Toijalan keskusurheilukentällä, sormet oikein syyhyää, mihin tämä joukkue vielä venyykään. Yleisurheiluun osallistui alakouluikäisiä akaalaisia, joiden iät vaihtelivat 6–12-vuoden välillä. Leirillä tutustuttiin kolmesti viikossa eri yleisurheilulajeihin ja kilpailtiin leikkimielisesti. Odotan kovasti tapaamistamme, ja olen valmis tekemään parhaani seuran tavoitteiden eteen.. Kevätkierros saatiin 5.7. Pesäpalloleirin vetäjinä toimivat Samu Hakanen , Jonna Uolamo ja Ella Kokko . Minusta se ei ole huono saavutus ottaen huomioon, että kausi oli ensimmäiseni Euroopassa. Takarivi vasemmalta: Pasi Rantanen (jj), Sampsa Laakso (valm.), Eeli Jokinen, Akseli Sormunen, Vihtori Sormunen, Teppo Tenkanen, Kim Lingman, Jukka-Pekka Jyrämö, Tuomas Kallioinen, Hannu Rokkanen (huolt.). ToPan osalta täyteen, ja hupsista vaan, kärjessä ollaan viiden pinnan etumatkalla kakkoseen, joka on juurikin Tervakosken Pato. Kuntosalilla menee kovasti aikaa, sillä haluan olla hyvässä fyysisessä kunnossa, kun saavun Akaaseen. Lasten ehdoton lempijuttu leirillä oli se, että pääsee kunnolla pelaamaan. Pesäpalloleiriläiset kokoontuivat kesäkuun ajan harjoittelemaan ja pelailemaan tiistaisin ja torstaisin Savolan kentälle. – Haluan pelata laadukkaan kauden Akaassa ja saavuttaa joukkueen kanssa sille asetetut tavoitteet. Lotta Sannamon mukaan lasten ehdoton lempipeli leirillä on jokamiehen polttopallo. Uskon, että minulla on vielä runsaasti potentiaalia kehittyä pelaajana. Joukkueen menestys kiinnostaa erityisesti. Leiriläisten suuri ikähaarukka toi jonkin verran haastetta lajiharjoitteluun, mutta ohjaajat onnistuivat vetämään koko porukalle teknisesti kaikista vaikeimpiakin lajeja kuten seiväshyppyä, jota harjoiteltiin pituushyppykasaan hyppäämällä. Keskiviikkona pelataan Apasseja vastaan Toijalan Pallo-49:n reilun kahden viikon pelitauko päättyy keskiviikkona 20. Beyk muuttaa Suomeen Portugalin pääsarjassa pelanneesta Sporting Club das Caldas -nimisestä seurasta. Leirin ohjaajina toimi Vauhdin aktiivisia urheilijanuoria, jotka yhdessä suunnittelivat ja toteuttivat leirin monipuoliset aktiviteetit. Eturivi vasemmalta: Kristian Salonen, Ville Salonen, Teemu Ruonakoski, Aleksi Lapinleimu, Jukka Saari, Janne Hevonoja, Jesse Järvi, Viljo Valoma, Niko Laajoki. – Kun tavoitteena on keskittyä lentopalloiluun, kylmyys ulkosalla ei häiritse, vakuuttaa Beyk ja lähettää terveiset seuran kannattajille ja muille suomalaisille. Suurimmaksi vastoinkäymiseksi Jonna Uolamo kuvailee sadekuuroilua yhtenä leiripäivänä, jolloin ei päästy pelailemaan. Vihtori Sormunen on upottanut kahdeksan maalia. – Kyllä startti on ollut hyvä, ei voi kieltää, sanaili myös joukkueen valmentaja Sampsa Laakso . Osalle nuorista ohjaajista leiri oli ensimmäinen kokemus ohjaajatoiminnasta. Myös pesäpallon pelisääntöjä opeteltiin leirillä ahkerasti. Yleisurheilulajeista ei ollut valikoitunut yhtä selkeää lempilajia, vaan kaikki pitivät hieman eri lajeista. heinäkuuta Toijalan keskusurheilukentällä
010 3395 100 www.a-lukko.fi . Myös matot. 040 77 22 566 / myynti@kymppikuljetus.fi / www.kymppikuljetus.fi. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. vakiovärit. Kotipihan Villiyrttikurssit Akaassa. Lue lisää meistä: imupalvelu.fi/pirkanmaa SOITA: 0400 171986 TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA p. Toijalan Pyörä Riihikuja 6, 37800 Akaa ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 TERAPIAA Anu Vehmaa p. 040 557 2458 KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Katso lisätietoja viialansydan.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa Hoitola Coconainen Vastaanotot Toijala, Viiala, Kylmäkoski www.hoitolacoconainen.com p. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi • KIINTEISTÖHUOLTO • KONEURAKOINTI • PUUNKAADOT • PIENKONEHUOLTO + MONET MUUT TYÖT! + MONET MUUT TYÖT! P. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset. KANTOJYRSINNÄT JA HENKILÖNOSTINPALVELUT Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 040 328 1772 / Marko Muista kotitalousvähennys. Max. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Ruokaa voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. yrttienkelisatu@gmail.com 044 985 3365 www.yrttienkeli.wordpress.com 0400 987 966 sari@allinapu.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounasbuffet arkisin klo 11-14. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Kysy lisää! Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 040 535 4229 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. Kyrölä P. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Lisätiedot ja ilm. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 12 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 045 2383 999 KYLÄ KYLÄ HOITUU! HOITUU! • Muutot Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa • Muuttolaatikoiden vuokraus • Puh. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. Sarjoitukset . 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Avaimet . Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. KODINKONEHUOLTO. 050 587 0277 Lisätietoja netistä. Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. Pyydä tarjous! Puh. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 630 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. 044 347 7404 Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 040 124 2566 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. listapituus 3200 mm. 8-16.30, p. 050 562 6215 p. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. ja yrityksille. 050 562 6215 ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 045 674 2612 / Sonja Mattsson-Kareinen Pesulapalvelut yksityisille Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Myös matot. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. ?????????. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. p. Sielunhoitoja terapiapalvelu Saviruukku Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. . Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Kerron mielelläni lisää. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Puutarhat Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. www.eijuska.fi P
0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.7.2022 13 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Kurkelantie 1, Akaa Puh. ja yrityksille. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. Toimitusaika 1-3 vrk. Avaimet . 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 050 562 6215 p. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Kyrölä P. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Puutarhat Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. KANTOJYRSINNÄT JA HENKILÖNOSTINPALVELUT Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 040 328 1772 / Marko Muista kotitalousvähennys. 045 674 2612 / Sonja Mattsson-Kareinen Pesulapalvelut yksityisille Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa Hoitola Coconainen Vastaanotot Toijala, Viiala, Kylmäkoski www.hoitolacoconainen.com p. listapituus 3200 mm. 040 557 2458 KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 040 124 2566 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. Max. 040 535 4229 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. KODINKONEHUOLTO. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 8-16.30, p. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Toijalan Pyörä Riihikuja 6, 37800 Akaa ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 TERAPIAA Anu Vehmaa p. Lue lisää meistä: imupalvelu.fi/pirkanmaa SOITA: 0400 171986 TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA p. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. Pyydä tarjous! Puh. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi • KIINTEISTÖHUOLTO • KONEURAKOINTI • PUUNKAADOT • PIENKONEHUOLTO + MONET MUUT TYÖT! + MONET MUUT TYÖT! P. www.eijuska.fi P. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Katso lisätietoja viialansydan.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Sielunhoitoja terapiapalvelu Saviruukku Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Ruokaa voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Myös matot. ?????????. Myös matot. yrttienkelisatu@gmail.com 044 985 3365 www.yrttienkeli.wordpress.com 0400 987 966 sari@allinapu.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounasbuffet arkisin klo 11-14. 044 347 7404 Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset. 050 587 0277 Lisätietoja netistä. 040 77 22 566 / myynti@kymppikuljetus.fi / www.kymppikuljetus.fi. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. Kysy lisää! Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. p. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. 050 562 6215 ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. vakiovärit. Kotipihan Villiyrttikurssit Akaassa. Lisätiedot ja ilm. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 630 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. Kerron mielelläni lisää. 045 2383 999 KYLÄ KYLÄ HOITUU! HOITUU! • Muutot Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa • Muuttolaatikoiden vuokraus • Puh. . Sarjoitukset . 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????
Akaan diakoniatoimistolla ma-to klo 9-10 tai puhelimella ma 25.7. Osallistumismaksu 10€ peritään paikan päällä. E4 Rukousilta klo 18 Akaan alasalissa. Kiitämme myötäelämisestä ja kiitokset myös Mäntymäen henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Rakkaudella kaivaten Elias äiti ja isä Tarja sisko perheineen Salla sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Aistivammaistyön leiripäivä klo 10-16 Toukolan leirikeskuksessa. 6.11.1989 Toijala k. Kun Nazaretissa ei ollut yhtään kivitettyä katua, Sepforiksen kadut oli päällystetty kiillotetuin kivilaatoin. Tuossa vaiheessa käytännössä kaikki maakunnan käsityöläiset ja palkkalaiset virtasivat Sepforikseen osallistuakseen sen ajan suurimpaan jälleenrakennushankkeeseen, ja voi olla jokseenkin varma, että Jeesus ja hänen veljensä osallistuivat rakennustöihin. Naistenpäivä klo 11 Toukolan leirikeskuksessa. 13:31). Ke 27.7. Mukana Aila Laaksonen, Marjo Perkiö, Eeria Suontausta. La 13.8. ma 25.7. Päiväretriitti klo 9-20 Toukolan leirikeskuksessa. Hän todisti omin silmin nopeasti paisuvaa kuilua ylettömästi rikkaiden ja köyhien välillä. Keskipäivän musiikkihetki klo 12 Kylmäkosken kirkossa, Heikki Ali-Löytty. Sen asukkaat olivat köyhiä käsityöläisiä ja kaikki lähes sukua toisilleen. Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kappalainen. 40 000 asukkaan Sepforis oli yhtä rikas kuin Nazaret oli köyhä. Ma 15.8. 2.2.1952 Akaa k. Pe 22.7. Juudas Galilealaisen muisto ei hävinnyt minnekään kaunaa kantavien ja omaisuutensa menettäneiden mielestä. Kesähartaus klo 19 Akaan vanhassa siunauskappelissa, Rauli Helenius, Marja Karhu. Puhujavieraana traumaterapeutti, kätilö, kouluttaja ja tietokirjailija Tarja Vilppola. Kesähartaus klo 19 Akaan vanhassa siunauskappelissa, Heikki Ali-Löytty. 22.6.2022 Akaa Herra kädelläsi uneen painan pään. Ke 17.8. Ohjelmaa rakennetaan kaikille aisteille. Ilm. Kuutena päivänä viikossa Jeesus ahersi kuninkaallisessa kaupungissa aamusta iltaan ja palasi nukkumaan savitiiliseen hökkeliinsä. Sepforiksen juutalaiset olivat eri luokan kansalaisia kuin Galileassa asuvat. Kun Antipas aloitti Sepforiksen jälleenrakentamisen, Jeesus oli nuori mies ja valmis astumaan isänsä ammattiin rakentajana. 17.9.1967 Kylmäkoski k. Keskipäivän hartaushetki klo 12 Kylmäkosken kirkossa, Aila Laaksonen. Niiden reunoilla oli rakennuksia upeine avoimine pihoineen ja kallioon louhittuine yksityisine vesialtaineen. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Toukola4 konfirmaatiomessu klo 13 Akaan kirkossa, Rauli Helenius, Heikki Ali-Löytty. Päihdetyön kesäpäivä Viialan Kumpulassa klo 11. AKAA PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Akaa 040 687 3640 • Valkeakoski 040 584 1953 • Päivystys 0400 642 355 Rakkaamme Onerva Olga Marjatta MAST o.s. Iltakirkko klo 18 Viialan kirkossa, Jaana Alasentie, Heikki Ali-Löytty. 11.5.2022 Akaa Lepää rauhassa, tuulen kehdossa, tuoksussa kesäisen maan. Jeesus oli ehkä 10 vuotta, kun roomalaiset vangitsivat Juudaksen, ristiinnaulitsivat hänen kannattajansa ja tuhosivat Sepforiksen. Rakkaamme Tapani (Jenski) PULLINEN s. Aiheena Martat ja Mariat Naisen elämän ”paradoksi”. Kesäillan sellomusiikkia klo 18 Viialan kirkossa, sisarukset Lauri Voipio, sello ja Hannele Voipio, piano. Ilm. Oma pyyhe. Ke 20.7. Juudas Galilealainen hyökkäsi seloottiarmeijansa kanssa Sepforiksen kaupunkia vastaan Herodeksen kuoltua vuonna 4 eaa. Pe 26.8. 16.8.1930 k. Siihen asti Jeesus saattoi tarkkailla miestä, joka myöhemmin katkaisi kaulan hänen ystävältään Johannekselta ja halusi tehdä samoin myös hänelle. Tämä leiripäivä on suunnattu henkilöille, joilla on haasteellista nähdä tai kuulla. Ti 16.8. 27.6.2022 Jäi ahkera työsi muistoksi meille hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Kuljetus järjestetään tarvittaessa. Kaipaamaan jäivät Markku ja Terttu Markus perheineen Risto perheineen Mervi ja Pekka Ville perheineen Manu Mikko perheineen Seppo ja Sanna veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Itseasiassa oppipoika-ajastaan lähtien aina siihen saakka, kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa saarnaajana, hän luultavasti vietti suurimman osan ajastaan Nazaretin kyläpahasen sijasta seudun kosmopoliittisessa pääkaupungissa, Sepforiksessa. 5.8. 040 505 9331/Merja p. Lounas, ohjelmaa, saunomista. välisenä aikana p. kyydityksen ja ruokailun takia viim. Nazaretissa sen sijaan oli vain yksi kylän keskellä sijaitseva kylpyallas. Rakkaudella ja kaipauksella muistaen Lassi-Matti ja Liisa Antti ja Anja Timo ja Teppo perheineen sukulaiset ja ystävät ympäri Suomea Heikki on siunattu omaisten ja ystävien saattamana 16.7.2022. Käsi minut kantaa uuteen elämään ikirauhan antaa, valoon jään. 040 709 1691. Berg s. Kaikille näille leireille ilmoittautuminen 18.7.3.8. Köyhä Jeesus ja rikas Sepforis J eesus syntyi Nazaretissa, jossa kaikki tunsivat toisensa. Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi Rakkaamme Jonne Matti Kristian HALLBERG s. Herodes Antipas eli Sepforiksessa noin vuoteen 20 jaa saakka, jolloin hän muutti Tiberiakseen Galileanmeren rannalle. Sen roomalaishuvilat ja palatsimaiset kartanot olivat koristeltu värikkäin mosaiikein, joiden kuva-aiheena oli ilkosen alastomia hahmoja lintuja metsästämässä, köynnöksiin koristautuneita naisia kantamassa hedelmäkoreja, nuoria poikia tanssimassa ja soittamassa erilaisia instrumentteja. 040 764 9967. Lisäksi musiikkia, hyvää ruokaa, rentoa yhdessäoloa. Päivä on maksuton. 12.6.2022 Akaa Kaivaten Olavi perheineen Päivi perheineen Hannu perheineen Veli-Pekka perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ti 9.8. Joka päivä Jeesuksen kaltaiset rakentajat raahasivat tiilejä rakentaessaan loistavia kartanoita juutalaisylimyksille ja epäilemättä Jeesus tiesi Antipan kieroilusta, sillä hän nimitti Antipasta ketuksi (Luuk. Tilaa on myös levolle ja hiljentymiselle Aittakirkossa. mennessä Seija p. Aviol.kuulutetut: Matias Aarno Sakari Keskinen ja Maria Katriina Schopp. Käytännössä kylän kaikki asukkaat olivat lukuja kirjoitustaidottomia. He olivat Herodes-dynastian synnyttämän sosiaalisen mullistuksen aikaansaannoksia, uusrikkaita, jotka olivat kohonneet vaurauteen, kun Herodes oli murhauttanut entisen pappisylimystön. Kuollut: Onerva Olga Marjatta Mast 91 v, Tuulikki Tellervo Talvitie 90 v, Heikki Antti Olavi Liukkonen 54 v. Mielenterveystyön leiripäivä klo 10.3016 Toukolan leirikeskuksessa. Su 24.7. Eläkeläisten leiripäivä klo 10-16 Toukolan leirikeskuksessa. Köyhän Nazaretin kylän toimeentulon takasi Sepforiksen kaupunki, josta kylän rakentajat saivat töitä. Maalaispoika suuressa kaupungissa. Kutsut ystäväsi lepäämään. Rakkaamme Heikki Antti Olavi LIUKKONEN s. Lämmin kiitos kaikille Heikkiä muistaneille ja suruumme osaa ottaneille.. Vapaa pääsy. Lopuksi mahdollisuus uimiseen ja saunomiseen. Toukola2 konfirmaatiomessu klo 10 Akaan kirkossa, Jaana Alasentie, Rauli Helenius, Heikki Ali-Löytty. Avoin kaikille. 14 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Tero Kuparinen Kastettu: Justus Eemi Viljam Kangaslampi. 040 839 5975
Riisikkalassa asuva Sini Vaittinen oli tullut myymään viiriäisenmunia, heinäseipäistä tehtyjä tikkaita ja perheen Veeti -pojan komeita maatilaleluja. Sotkialla asuva Pirkko Saarinen oli tullut myymään vanhaa tavaraa, jota oli kertynyt kirppistelyn myötä. Lauhkonen osallistui sen suunnitteluun, ja siitä alkoi myös tämän kylmäkoskelaisen maanviljelijän heraldiikan harrastaminen. Emilia Hakala ja Eemeli Harinen asuvat Turussa mutta olivat tulleet myymään Emilian taidetta festivaalihintaan hänen kotikulmilleen Kurisjärvelle. Heikki Lauhkonen suunnitteli vaakunoita Pihapiiristä löytyneessä Heikki Lauhkosen piirustusja heraldiikkanäyttelyssä saattoi päästä Kylmäkosken vaakunan syntysijoille. heinäkuuta järjestetyllä Kesäpäivä Kurisjärvellä -tapahtumalla mennytkään. Saarinen totesi, että hänessä asuu enemmän ostaja kuin myyjä, kun myytävää kertyy niin paljon. – Isäni oli piirtämisestä kiinnostunut lapsesta saakka, Tuukkanen totesi näyttäessään lehtileikettä, jossa oli 6-vuotiaan Heikin piirtämä laiva vuonna 1928. Näyttelyä valvomassa ollut Lauhkosen tytär Elina Tuukkanen oli mielissään, että isän piirustuksista ja heraldiikasta oli säilynyt niin kattava kokonaisuus. Leenan kädessä oleva vanha Arabian maljakko irtosi pikkurahalla. Pekka Mustonen. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.7.2022 15 UUTISET Traktorikyytiä, kirppistelyä ja hellyttävät tiputreffit Kurisjärven kyläyhdistyksen tapahtuma tarjosi palan kauneinta maaseutua Heli Mustonen Jos Karllundin maatilan parkkipaikka Akaan Kurisjärvellä on täynnä autoja ja pihapiiristä kuuluu leppoisaa puheensorinaa, kesätapahtumalla ei voi mennä huonosti. Heikki Lauhkonen syntyi sata vuotta sitten ja oli Karllundin tilan isäntä ennen nykyistä sukupolvea. – Korona-aikana kirppisharrastus hiipui, mutta nyt on alettu taas kiertää, Leena totesi. Kirppispöydät vetonauloina Sisätilojen vetonaulaksi osoittautuivat kirppispöydät, jotka notkuivat leluja, kesävaatteita, taidetta ja vanhoja esineitä. Kaksivuotias Alvar Yrjölä ja hänen isänsä Jarkko Yrjölä pääsivät traktorinkoppiin ilmaisajelulle. – Ei olla kovin montaa kertaa pidetty kirppispöytää, joten tämä oli uusi ja kiva kokemus, Vaittinen totesi.Sontulantien varressa asuvat Leena ja Rauno Paavola ovat ahkeria kirppistelijöitä. Ajoittaisesta sateesta huolimatta väkeä riitti koko nelituntisen ajan. Viimeksi vastaavanlainen tapahtuma järjestettiin yhdeksän vuotta sitten. Tälläkin kertaa haaviin osui monta löytöä. Monet niistä syntyivät akaalaisille yhdistyksille. – Juuri tällaista tapahtumaa yhdistyksellä ei ole ollut vuosiin, vaikka monenlaista muuta järjestämmekin, hän sanoi. Tapahtumassa pääsi tekemään kirppislöytöjä ja tutustumaan vaakunataiteen näyttelyyn. Eikä sunnuntaina 17. Kuskina toimi Eero Lauhkonen, jonka kasvot pilkistävät Alvarin takaa. Leena ja Rauno Paavola tekivät löytöjä kirppispöydistä. Kurisjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marjukka Lauhkonen , joka on samalla Karllundin tilan emäntä, iloitsi, että väkeä oli lähtenyt niin paljon liikkeelle pitkän koronahiljaisuuden jälkeen. Heraldiikka imaisi Lauhkosen mukaansa niin, että hän ehti suunnitella kymmeniä ja kymmeniä pienoislippuja ja -viirejä elämänsä aikana. Tarjolla oli myös ilmaista traktoriajelua, tipujen ihastelua, Kurisjärven VPK:n kaluston esittelyä, museoaittaa ja puhvettia. Kurisjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marjukka Lauhkonen iloitsi siitä, että niin moni oli kuullut kutsun tulla yhdistyksen järjestämään kesätapahtumaan
Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Oona Eskeli 044 755 7306 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Lue uutisia ja näköislehtiä Akaan Seudun sovelluksella (iOS ja Android) 3. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/ mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. • Toijalassa YKSIÖ 40m². 050 572 9288 ja Toijalan Veturimuseo p. Ilmoittaudu ruokailuun 31.7. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. Lisätietoa: ramsoo.fi/mies-miehelle ULKOMAALAUKSET • Pelti ja huopakattojen pesut ja maalaukset • Ulkovuorien maalaukset • Laajamittaiset homepesut • Valokatteiden uusimiset ja pesut • Terassien käsittelyt Puh. alv 10%. klo 13. Savikosken Myllypirtillä alkaen klo 13. 0400 622 474 Mies miehelle Timo Lavikainen ja Pasi Karppi ovat Suomen Smith&Jones! Brittihuumorin klassikon parhaat palat Rämsöön kesäteatterissa 24.7. klo 10.22 raiteelta 2. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 25 €, 4-12 v. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Myydään KOKOPUUHAKETTA katteeksi ja HIEKKALAATIKKOHIEKKAA noutaen tai toimitettuna. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 10 € suvun tilille FI59 5472 0440 0475 77. • Kylmäkoskella 3H+K+S. 16 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu MYYDÄÄN SEKALAISIA SEKALAISIA TYÖSUORITUKSIA VUOKRALLE TARJOTAAN Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Ilkka Holma 0400 633 513. mennessä maksamalla aik. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. kello 17.00. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Hytittömät traktorit Vesilahdessa Suonsivun tilalla 30.7.2022 klo 12-15, Punkalaitumentie 230, Vesilahti Lisätiedot: Jani Huotila p. 040 852 9960 • Toijalassa 4 H+K 89m², lasitettu parveke, 2wc, heti vapaa. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Tiedustelut 040 831 1708 Harvinaista herkkua! Höyryveturilla edestakaisin Toijalasta Tampereelle lauantaina 23.7. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 34 e • 6 kk 58 e • 12 kk 101 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Lisätietoja: RailHope Suomi (RKY ry) p. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Liput 25€. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. 040 335 3539 Nääppä-suku ry. 120-vuotta täyttävän valtakunnallisen yhdistyksen juhlajunalla Toijalan Veturimuseon kunnostaman höyryveturi Jumbon vetämänä. Sukujuhla ja vuosikokous la 13.8. Lähtö Tampereelta takaisin n. 010 584 4170 (ark. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla
Uuden rakennuksen liiketiloihin sijoittuu mm. Tiilet ovat murtuneet niin pahasti, että paikkapaikoin on ollut aika pahoja vuotojakin, kertoo työnjohtaja Klaus Kairenius Viialan kunnasta. Kattoa korjataan 750 m²:n alueelta. Mokan liiketalon paikalle kohoaa lähivuosina uusi kolmikerroksinen rakennus. sauna. RKY:n ja Museoveturiseuran talkoolaiset täyttivät yhteistyössä juhlajunan veturin tenderin polttoaineella eli koivuhaloilla. Tontilla, johon uusi asuinja liiketalo on suunniteltu, sijaitsee nykyisin puutalo, jossa harjoittavat toimintaansa Foto-Näkki ja Viialan Kukka. – Tarkoitus on tehdä korkealaatuisia asuntoja, jokaisessa huoneistossa on mm. Yhdistyksen nykyisessä hallituksessa toimii viisi akaalaista: sihteeri Tiina Salonen ja rahastonhoitaja Tuulia Passila sekä hallituksen jäsenet emeritapastori Mari Pakkanen , emerituskirkkoherra KajErik Tulkki ja eläkkeellä oleva veturinkuljettaja Tero Meskanen . heinäkuuta aikavälillä 14.00–18.00. Tänä vuonna ei rahaa saatu enempää, korjaamme niin paljon kuin tällä rahalla voimme. Virallisen 120-vuotisjuhlavuoden juhlat peruuntuivat viime kesänä koronapandemian rajoitustoimien vuoksi, joten juhlajunakin ajetaan vasta nyt. Asuinhuoneistoja tehdään kolmenkokoisia: yhden, kahden ja neljän huoneen asuntoja. Rakennuttaja on Toijalan Säästöpankki. Saapumisaika Tampereelle on kello 11.34. – Kattoa on koitettu korjata aina sitä mukaa, mikä osa on huonoin. pankin oma konttori. Lastenvaunuja ja -rattaita sekä polkupyöriä otetaan molempiin suuntiin kuljetettavaksi postivaunussa. Matkalippuja myydään junassa, ja niitä voi hankkia myös ennakkoon Veturimuseolta. Katon korjaukseen on tälle kesälle varattu 66.000 markkaa. Liikehuoneistoja Säästöpankilta onkin kyselty jo ahkeraan, ja asuinhuoneistoitakin on oltu kiinnostuneita. Vanhaa tiilikattoa on purettu, tilalle tulee huopakatto. Verenluovutukseen pääsee ajan varaamalla. – Verenluovuttajia tarvitaan joka arkipäivä, ja tällä hetkellä verestä on pulaa, kertoo verenluovutuksen yhdyshenkilö Helena Lampinen SPR:n Akaan osastosta. Verta luovuttavalta vaaditaan mukaan virallinen henkilötodistus. – Rakentamisen käynnistyminen riippuu siitä, minkälaista kiinnostusta huoneistoja kohtaan osoitetaan, kertoo pankinjohtaja Hannu Luukka Säästöpankin Viialan konttorista. Koulun kattoa on kunnostettu jo vuosia 1978 ja 1980. Taustalla on muun muassa Toijalan menneisyys merkittävänä rautatieliikennepaikkana. Aika varataan verkossa osoitteessa veripalvelu.fi, ja samassa osoitteessa täytetään myös terveyskysely ennen luovutushetkeä. Juhlasalin siivestä jää vielä yksi lape tekemättä, ja sitä varten yritetään taas kahden vuoden päästä saada määräraha. Menomatkalla yleisölle on tarjolla 80 paikkaa ja paluumatkalla 160 paikkaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.7.2022 17 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Maarit, Reetta, Marketta, torstaina Hanna, Johanna, Jenni, perjantaina Leena, Matleena, lauantaina Oili, Olga, sunnuntaina Tiina, Kirsi, Kirsti, maanantaina Jaakko, Jimi, Jaakob ja tiistaina Martta. 1982 Jumbo-höyryveturi vie Tampereelle lauantaina Juuso Hyvärinen Rautatieläisten Kristillinen Yhdistys eli RKY yhdessä Veturimuseon ja sen kumppanuusverkoston kanssa järjestää juhlajunan Toijalasta Tampereelle lauantaina 23.7. RKY on osa kansainvälistä RailHope International -liikettä, ja juhlajunamatkaan onkin Tuulia Passilan mukaan osallistumassa kattojärjestön jäseniä Intiasta, Norjasta, Saksasta ja Sveitsistä. Asuntojen on ajateltu sopivan hyvin esimerkiksi vanhuksille, toteaa Luukka. Veturina toimii Veturimuseon ”Jumbo”, Euroopan suurin ajokunnossa oleva halkopolttoinen höyryveturi. Molemmilla matkoilla on lisäksi käytössä ravintolavaunun 60 paikkaa. heinäkuuta Uusi asuinja liiketalo muuttaa keskustan katukuvaa Aivan Viialan keskustaan ns. Juna lähtee Toijalan rautatieaseman laiturilta 2 kello 10.22 sekä pysähtyy kahdeksi minuutiksi Viialassa kello 10.34 ja niin ikään kahdeksi minuutiksi Lempäälässä kello 10.55. Uuden talon rakentamisajankohdaksi on alustavasti kaavailtu vuosia 1983-84. Tänä kesänä korjattavaksi on valittu juhlasalisiiven katon toinen puolisko ja keittolasiiven katto. Juuso Hyvärinen. RKY:n johto on akaalaispainotteinen, ja yhdistyksen 90-vuotias Toijalan piiri kuuluu edelleen RKY:n aktiivisimpiin paikallisosastoihin. Keskuskoulun katto remontissa Viikon ajan ovat korjausmiehet häärineet Keskustan koulun katolla. – Katto on huonossa kunnossa. Verenluovutus ensi viikon torstaina Akaan Seutu Akaassa järjestetään verenluovutustilaisuus torstaina 28. RKY perustettiin vuonna 1901. Rakennuksen katutaso täyttyy liikehuoneistoista, muihin kahteen kerrokseen tulee asuinhuoneistoja. – Olemme saaneet tiedon, että myös Itävallassa on osoitettu kiinnostusta juhlajunaa kohtaan, täydentää Museoveturiseuran puheenjohtaja Simo Tuominen . Tapahtumia Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Torstaina 22. Paikkana toimii totutusti Akaan seurakuntatalo Toijalassa osoitteessa Sontulantie 1. Kyseessä on RKY:n 120-vuotisjuhlajuna, johon ovat tervetulleita kaikki vanhoista junista kiinnostuneet
Takaisin Akaaseen palataan perjantaina n. Tapahtumia viikoittain. MIELI Akaan mielenterveys ry Kriisipuhelin auttaa. 18.00 Toijalan Sataman kesäteatteri, Kangassaarentie 2. lehtonen@gmail.com, 040 145 3552 tai Riitta Mikkoneselle, riitta.m.mikkonen@gmail.com, 040 413 6021. Koulutus toteutetaan webinaareina sekä lähipäivinä Toijalassa. Aira musikaaliin on nyt varattu lippuja keskiviikko iltana 27.7. Hinta sisältää linja-autokuljetuksen, ohjelman sisäänpääsyineen ja opastuksineen sekä aamiaisen, lounaan ja kahvitarjoilun. Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Kesäteatteri. MLL Toijalan yhdistys Leikkikenttätoimintaa alakouluikäisille lapsille. 11.00 Su 11.9. Lippuvaraukset on vahvistettu. 31.7. klo 18.00 Marttailtaa Kehron koululla (Kehrontie 670). Liput ennakkoon Ekyltä, Auviselta ja https://erajarventeatterit.eventiolive.fi mestareilta: Riku Suokkaan ja Johanna Tohnin hauska ja räiskyvä StandUp-ilta parisuhteen kiemuroista ja törmäyksistä niin naisen kuin miehenkin näkökulmasta. Matka Keski-Hämeen raviseuran jäsenille ilmainen, muista mainita ilmoittautuessa jäsenyys. Koulutus toteutuu, jos min. Avaamme rotarykauden lähtemällä Akaan Reserviupseerikerhon järjestämälle sotahistorialliselle matkalle Tampereelle, jossa tutustutaan v. Luonnon väriloistoa -taidenäyttely 21.7.-21.8. 5 osallistujaa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 31.7. Koulutuksen jälkeen voit toimia tukijana tukisuhteessa tai toimia tukikoirakkotoiminnassa. Verta tarvitaan kesälläkin ja sen luovuttamiseen on mahdollisuus Akaan seurakunnan yläsalissa klo 14-18.30, ohjeet löytyvät veripalvelun nettisivuilta,tervetuloa niin uudet kuin entisetkin luovuttajat! Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Matkansa aikana Markku vierailee yli 20 maassa. Ennen koulutusta järjestetään valintahaastattelu, jossa saat lisätietoa koulutuksesta. Valintahaastattelut 18.8. 13.00 18.30 Tampere. Ke 10.8. Ilmoitelkaa pikapuoliin osallistumisestanne retkelle, että voimme suunnitella kulkuneuvo-asian. 18.00 22.00 Apianniemen kesäteatteri. Rönnin Kesäteatteri Mars vs.Venus 2. Ilm. Toiminta on maksutonta ja kaikille avointa. Lisätietoja mlltoijalan.yhdistys@gmail.com. Myyntipöydästämme löydät mm. Kansakoulut ry Vihasjärven kansakoulun Taidekesä 13.5.11.9.2022. Tulossa! Lasten liikunnallinen kesäkerho 1-3-luokkalaisille lapsille. Säänmukaiset vaatteet, omat eväät ja vesipullo mukaan. Ke 27.7. klo 18. 14.00 Pappilan koulun pihapiiri. Matkan hinta 40 e/hlö, joka sisältää bussin, opastetun kierroksen sekä oppaamme kirjoittaman kirjan Rynnäkkö läpi Tampereen. herkkuhyonteiset.fi, puh. mennessä Eero Lehtoselle, eero.t. To 4.8. Liput ennakkoon Ekyltä, Auviselta ja https://erajarventeatterit.eventiolive.fi Veikko Huovisen Ihmisten puheet. 18 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu Akaa-Seura ry Jaakonpäivän juhlakonsertti. Ohjaus Eriikka Magnusson. Kesäteatteri. 50-luvun musiikki, nouseva, selkänojallinen, katettu katsomo, Rönninsalmen maisema sekä Rönnin huvikeskuksen oheispalvelut täydentävät huumorintäyteisen elämyksen. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Virkistyspäivä Saarioismajalla. Ilmoittautuminen Pakkasen Marille 24.7. Opastettu kiertoajelu Karjaa, Bilnäs, Fiskars, jossa tutustumisja ostosaikaa. Retki on kaikille avoin ja se toteutetaan Piellokas Oy:n kanssa yhteistyössä. boccia Savolan kentällä klo 10. MLL:n Toijalan yhdistys järjestää leikkikenttätoimintaa alakouluikäisille lapsille Pappilan koulun pihapiirissä 26.7.-9.8. klo 18 ja la 23.7. Vietämme Martanpäivänä ti 26.7. Su 31.7. klo 20. Ohjaus Eriikka Magnusson. Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry Päiväretki Fiskarsiin. Intohimoisen golffaajan vaimo aloittaa naimalakon ja siitähän farssi syntyy... Ilmoittautuminen ohjaajille paikanpäällä. Tutustumme mm. 18.00 Kirkkotori, Akaa. La 6.8. Sarka-maatalousmuseoon, Rosalan viikinkikylään, Taalintehtaan ruukkialueseen, Amos Andersonin perustamaan Söderlångvikin kartanoon ja Paimion parantolaan. Terassiveljet & TeamKezi miehistöineen. Meillä on mahdollisuus osallistua Akaan Reserviupseerikerhon järjestämälle sotahistorialliselle matkalle Tampereelle, jossa tutustutaan vuoden 1918 taistelupaikkoihin oppaan johdolla. Tervetuloa Jaakonpäivän juhlakonserttiin AKI60 Toijalan torille! Aki Sirkesalon musiikkia esittävät Project X sekä Mielenrauhaa-orkesteri. Tarkemmat tiedot matkasta presidentin sähköpostissa. Maksut voi suorittaa matkan aikana:) Lions Club Toijala ry Hunajatorin paikkavaraukset. Ilm. 16.00 18.00 Rönnin Kesäteatteri, Eräjärventie 946, 35220. Saimme lisää ilmoittautumisaikaa, joten vielä ehdit. Lähtö Viialan taksiasemalta klo 8.45 ja Toijalan S-marketilta klo 9. Koulutukset ovat maksuttomia. Ke 29.6. 13.00 18.30 Tampere. Ilmoittaudu mukaan kotisivuillamme tovoli.sporttisaitti. La 6.8. Keski-Hämeen Raviseura ry Bussikyyti kuninkuusraveihin Forssaan. La 6.8. 16.00 18.00 Rönnin kesäteatteri, Eräjärventie 946, 35220. Akaan Reserviupseerikerho r.y. Lisäksi arpajaiset. Mutta jos mieltäsi painaa huoli tai mikä vaan murhe, keskusteluapua on saatavilla yötä päivää valtakunnallisesta numerosta 09 2525 0111. 17.00 Vihasjärven kansakoulu, Järvenpääntie 223, Orivesi. Kuljetus reitistä ilmoitetaan myöhemmin. Luonnon valoa -taidenäyttely to 23.6.-ke 20.7.: Valoa merestä sekä Luontoa ja valoa/Tiina Anttila, Taidetta raudasta ja romusta/Minna Koskinen, J. Ilmoittautuminen Elina 050 348 0937 tai Kirsi 0400 910 237. klo 18.00. 9.00 16.00 Toijalan tori. 7.45 19.45. Cafe ChefBug ja paikallisia herkkuja, taidetta sekä kädentaitoja. Klubi hoitaa torin paikkavaraukset ja varauksen voi tehdä www.toijalanmarkkinat.fi tai puhelimitse 040 554 9311. Kalaveikot kokoontuu TB:n parkkipaikalle klo 10. Tutustuminen omaan tahtiin Hatanpään arboretumiin ja omakuntanteinen ruokailu / kahvittelu puiston kahvilassa. Lopuksi opastettu tutustuminen Raaseporin linnaan. Lisätiedot ja ilmoittautumiset p. Ma 25.7. Toimintaa ovat tukemassa Akaan kaupunki, Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki, Novior Oy, Akaan Maanrakennus Oy sekä Akaan kiinteistöhuolto Oy. Tervetuloa mukaan myös Kylmäkosken ja Viialan Martat. Veikko Huovisen Ihmisten puheet. Lähtö Viialasta ja Toijalasta. Johtaja Arffman on komea ilmestys kävelykeppeineen, ja saa ihmiset puhumaan omista ja muitten asioista itseään hyödyttävällä tavalla. Muille matkan hinta 20 e päivä. klo 17.45. ja tied. La 30.7. La 30.7. Pe 22.7. Ilmoittautumiset mahdollisimman pian Päiville 050 378 7876 , vahvistus pitää tehdä jo 13.7. Paluu viimeisen lähdön jälkeen. välisellä ajalla. www. Ilmottautumiset mnurmo@gmail.com tai 040 841 5980 tai sihteerille 040 570 9607/Sini. Matka keskittyy 1918 Tampereen tapahtumiin. Ke 27.7. mennessä 040 725 7426. Tukitoiminnan ja kriisiauttamisen peruskoulutus. 1950 luvun lopulla pienelle kaivospaikkakunnalle saapuu junantuomana tuntematon herrasmies. Linja-autokuljetus jäsenmaksua vastaan (5 e). Kahvittelua, pihapelejä, tikkakisa, makkaranpaistoa, rentoa yhdessäoloa. La 23.7. Pe 12.8. La 6.8. 25.7. uuden Aki Sirkesalo -kirjan sekä uusia valokuva-aiheita mukitarjonnassamme. Tervetuloa! Seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa!. Reitti Valkeakoski linja-autoasema 9.00, Toijala ABC 9.20, Kylmäkoski Tokmanni 9.40, Urjala linja-autoasema 10.00. Forssa. Kerhossa lapset harjoittelevat erilaisia liikunnallisia taitoja leikkimielisin pelein ja leikein. Tervetuloa viettämään iltapäivää iloiseen seuraamme! Jos tarvit kyytiä, soita Terholle 040 594 4911! Eräjärven Kehittämisyhdistys Eky Eräjärven Markkinat. Perinteiset Eräjärven markkinat: Markkinahumua, kisailua, pomppulinna ja muuta puuhaa lapsille, taidemyyntinäyttely, vanhoja mopoja, Eräjärven Paloasemalla avoimet ovet, kirkkokonsertti, ym. Lähiseudun sotahistoriaa esittelevä matka Tampereelle 6.8. Huikeaa parisuhdekomiikkaa SPR Akaan Osasto Verenluovutus. Akaan Seudun Invalidit ry Auto retkelle. mennessä raimo.antila@gmail.com 040 820 9440. Ti 26.7. (17 taiteilijaa). Toijalan Marttayhdistys ry Marttailta. Koulutuksen kesto on 35 tuntia. LC Toijala järjestää yhteistyössä Akaan kaupungin kanssa Hunajatorin Toijalan torilla 20.8. 19.00 21.00 Rönnin Kesäteatteri, Eräjärventie 946, 35220. com. Tilsan kauhukabinetti/ Jukka Tilsa, Pieni Runopolku/Kaarina Toivanen, Hopean hohdetta/Rauni Rauthovi, Taiteen Tuulia/Ylä-Hämeen Taiteilijaseura r.y. Suomalainen Markku on kyllästynyt elämäänsä Suomessa ja lähtee maailmalle etsimään onnea ja inspiraatiota. 1950 luvun lopulla pienelle kaivospaikkakunnalle saapuu junantuomana tuntematon herrasmies. Ke 27.7. Keskustelukerhot ovat tauolla ja alkavat taas 1.8. Matka ei kuitenkaan suju ongelmitta, vaan Markku joutuu kohtaamaan niin ihmisuhdeongelmat, luonnonilmiöt kuin oman itsensä. Ma 25.7. Sääksmäen HJY järjestää kaikille avoimen kuninkuusravireissun Pilvenmäelle 30.7. 19.00 22.00 Apianniemen kesäteatteri. Ke 20.7. 050 575 9288 20.7. ja 31.7. Viialan taksiasemalta klo 8.45. Tervetuloa! Akaan Maaja Kotitalousseura ry Akaan Maatalousnaisten puutarharetki. Tervetuloa. Mukaan ovat tervetulleita myös avecit ja muut lähipiiriinne asiasta kiinnostuneet. Su 31.7. Ajaa Lentilän kautta S-marketille, josta klo 9.00. Asiantuntijaoppaanamme toimii FL, sotakamreeri Timo Malmi. 13.00 Toijalan Sataman kesäteatteri, Kangassaarentie 2. Ryhmään mahtuu kymmenen ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Tiedustelut ja varaukset: Toijalan Näyttämö 040 744 3517, www.toijalannayttamo.com tai hanki lippusi osoitteesta holvi.com/shop/terassiveljet. Seuraava esitys pe 22.7. Liput väliaikatarjoiluineen 40 e. Kerho järjestetään maanantaista perjantaihin klo 10-14 25.7.-5.8. Tule mukaan! Lisätietoja: Vapaaehtoistyön koordinaattori Jaana Hellevaara, jaana.hellevaara@mieli.fi, 040 571 2759. arkisin klo 10-14. 13.00 18.30 Tampere. To 28.7. Palkintoja toivotaan. 50-luvun musiikki, nouseva, selkänojallinen, katettu katsomo, Rönninsalmen maisema sekä Rönnin huvikeskuksen oheispalvelut täydentävät huumorintäyteisen elämyksen. Lisätietoja ja varaukset: 040 744 3517, info@toijalannayttamo.com. Hinta 30e/lapsi, sisarushinta 50e/2 lasta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kotiin paluumme n. Hunajatorille kaivataan paikallisia toimijoita ja tietenkin hunajan myyjiä sekä muuta hunajaista toimintaa. 1918 taistelupaikkoihin. Ke 27.7. Kahvittelua ja arpajaiset. Lähtö Aira musikaaliin Aseman kesäkioskilta ke 27.7. Ilmoittautuneet tervetuloa! Akaan Seudun Ruskat ry Kolmen päivän retki Kemiönsaareen. Liput ennakkoon edullisemmin Taitokeskus Orivesi, Eky Eräjärvi ja nettikauppa: https://erajarventeatterit.eventiolive.fi Toijalan Näyttämö Golfleskien kapina. mennessä raimo.antila@gmail.com. Toijalan Seudun Maanpuolustusnaiset ry Sotahistoriallinen retki. Lähtö Akaasta klo 13.00 paluu 18.30. mennessä. Musiikkiristeily maailman ympäri. 9.00 Hatanpään arboretum, Tampere. Tuleva Sotahistoriamatka Tampereelle. uusintaottelu. Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. Johtaja Arffman on komea ilmestys kävelykeppeineen, ja saa ihmiset puhumaan omista ja muitten asioista itseään hyödyttävällä tavalla. Hinta 115 e-80 e määräytyy ryhmäkoon mukaan. Perinteinen virkistyspäivä Saarioismajalla. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Tervetuloa liikkumaan kanssamme! Tovoli goes Nahkialanjärvi joka torstai vaihtuvalla tunnilla klo 18 (tapahtumassa on säävaraus). La 20.8. Paikan (4x4m) hinta on 20 e. 040 725 4586. Su 24.7. Perinteistä Jaakonpäiväohjelmaa. 12.00 15.00 Suutarinlahti 35, Valkeakoski. WhatsApp, tekstari tai puh. 10.00 Ti 9.8. Retken hinta 40 euroa sisältää bussikuljetuksen Toijalasta, opastuksen ja kirjan Rynnäkkö läpi Tampereen. 9.00 14.00 Eräjärven kirkolla, Eräjärventie 1550-1595, 35220. To 28.7
Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.. Haittojen vuoksi sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesutai kasteluvetenä ja etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa leväisestä vedestä. Lämpimämmän sään seurauksena sinilevähavainnot ovat tosin hieman lisääntyneet valtakunnallisen seurannan havaintopaikoilla. Ke 20.7. Katsomo on tänä vuonna katettu. MUSIIKKIA. Ilm. Viialan teatterin musiikki-iloittelu. 69,90 € / 99,90 € PRIORITY / 149,90 VIP EPPU NORMAALI EPPU NORMAALI THE BASEBALLS ( DE ) THE BASEBALLS ( DE ) K-18 27.8.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE tamperesoi.fi EPPU NORMAALI THE BASEBALLS ( DE ) JONNE AARON KLAMYDIA MARTTI SERVO JA NAPANDER ISMO ALANKO KOLMAS NAINEN MILJOONASADE PORTION BOYS STIG LIPUT: ALK. Rannalle voi ajautua leväraitoja. Annukalle 050 505 0402 tai Helville 040 763 3398. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. 69,90 € K18 Perjantai 5.8.2022 SORSAPUISTO LIVE | TAMPERE 25. Lempäälä. Tervetuloa viettämään Suomen luonnonpäivää sen arvoisella tavalla. Akaan Seudussa Sinilevätilanne on Suomen sisävesillä edelleen rauhallinen Akaan Seutu Sisävesien sinilevätilanne on pysynyt keskimääräistä parempana, Suomen ympäristökeskus tiedotti torstaina 14. ma 8.8. Tervetuloa! Kesäretki Seilin saarelle Turun saaristoon. Osa sinilevistä voi esimerkiksi tuottaa maksatai hermomyrkkyjä. Eteläja Keski-Suomessa pintaveden lämpötilat ovat 20–25 astetta. PARTIOTA. Järjestelyt hoitaa Erkki Penttilän Piellokas oy, Hinta määriytyy retkeläisten määrän mukaan. viim. tutustumme mielenkiintoisen saaren historiaan ja luontoon. Järvien ja jokien vedet ovat ajankohtaan nähden keskimääräistä lämpimämpiä koko Suomessa. heinäkuuta. bussi lähtee Viialan taksiaukiolta klo 11.30 ja Toijalan S-marketilta klo 11.45. Yritys ja yhdistys – kerro mitä on tarjolla! Varaathan ilmoitustilasi ajoissa. Akaan Seutu – Keskiviikko 20.7.2022 19 LIPUT alk. Suomen ympäristökeskuksen mukaan merialueilla sinilevätilanne on heikentynyt huomattavasti, joten rannikolle suuntautuvilla matkoilla kannattaa olla valppaana ennen mereen pulahtamista. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja, ja sitä kasautuu rantaveteen. TEATTERIA. TAIDETTA. To 11.8. KUNTOSALIA. Annukalle 050 505 0402 tai Helville 040 763 3398. Koko päivän retkellä nautimme lauttamatkasta ja maukkaasta lounaasta ja mukavista kahvihetkistä. LENTOPALLOA. Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. ke 27.7. Älä löylyttele sinilevävedellä Sinileväesiintymät voivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan aiheuttaa terveyshaittaa. Ilm. JUMPPAA. 27.8.2022 COSTEE ABREU PORTION BOYS GASELLIT PETRI NYGÅRD KAIJA KOO THE BASEBALLS VESALA STIG JONNE AARON UNIKLUBI LUUKAS OJA MARTTI SERVO JA NAPANDER TORSTAI KLO 18-24 EI IKÄRAJAA PERJANTAI KLO 16 02 K18 LAUANTAI KLO 14 02 K18 BONNIE TYLER ELLINOORA SUVI TERÄSNISKA NELJÄ RUUSUA MIKAEL GABRIEL VESTERINEN YHTYEINEEN JENNI JA JUHO JP LEPPÄLUOTO MIKKO HARJU JOEL HERTTUA LIPUT: TO 29,90 € | PE 59,90 € | LA 59,90 € VIP 109,90 € 2 PVÄ VIP PE JA LA 99,90 € Ilta päättyy ilotulitukseen! KLO 15-24 | K-18 LIPUT: ALK . KÄSITÖITÄ. Liiku ja harrasta -teema ke 10.8. Sinilevämassa hajoaa hipuiksi Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. YHDISTYSTOIMINTAA. JALKAPALLOA. ilmoitukset@akaanseutu.fi TANSSIA. viim. 29,90 € PRIORITY 79,90 € KLO 12-24 Viialan Marttayhdistys ry Kesäretki kotimaisemissa tänään. Hei me svengaillaan esitetään Hakkarin kartanon pihapiirissä. Retken hinta 50 euroa. La 27.8. Toisaalta osalla havaintopaikoista sinilevätilanne on parantunut toissa viikosta
akku + laturi ”PAINETTU, VERKKO, TABLETTI TAI MOBIILI. KAIKKIEN SANOMALEHDEN MUOTOJEN AVAAMISTA YHDISTÄÄ TUNNE PÄÄSYSTÄ LUOTETTAVAN TIEDON ÄÄRELLE.”. 20 Keskiviikko 20.7.2022 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 050 505 2030 PUNNITSEMME JA MAKSAMME HETI! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI LEMPÄÄLÄ, Teollisuuskyläntie 4 MAANANTAISIN JA PERJANTAISIN klo 14-17 Hallitie 4, 37800 Akaa Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com 15,90€ 15,90€ 3€/4€/6€/ 3€/4€/6€/ 18,50€ 18,50€ 34,90€ 34,90€ 39,00€ 39,00€ 169,00€ 169,00€ Stiga ART 26 ruohotrimmeri Marjan puhdistaja imuriin Kekkilä syyslannoitteet Rastasverkot Nokia Kontio kumisaappaat Huomioväri sadeasu koot M – 4XL 19,90€ 19,90€ Eränkävijä hyttys/ hirvikärpästakki 20 L 10 L 59,00€ 59,00€ 249,00€ 249,00€ Stiga akkutrimmeri SGT-500 AE KIT sis. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaMaa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi PAROLA, Tehtaantieltä käynti TIISTAISIN klo 14-17 www.romukioski.fi/ostohinnat • P