Numero 45 Tiistai 21.6.2011
|
Akaan paikallislehti
|
www.akaanseutu.fi
|
Irtonumero 2 euroa
AkAAssA aloittaa elokuussa liikennöinnin palvelubussi, joka hoitaa asiointiliikennettä eri puolilla Akaata. Sivu 6
». Bussi kulkee myös kesäaikaan.
» Sivu 2
kylmäkoskellA kilpailtiin lauantaina talkkunansyönnin maailmanmestaruudesta. Voiton vei 10-vuotias Ansa Matikainen.
Nordea Pankki Suomi Oyj
Oletko tyytyväinen pankkiisi?
Ota minuun yhteyttä, niin kerron mitä Nordea voi tarjota sinulle.
Pirjo Mäkinen puh 0203 04639
Akaa nordea.fi
» Sivu 7
Teemme sen mahdolliseksi
Johanna Rytkönen
Kesäkadulla tutustuttiin muurahaisten elämään
lAuAntAinA Viialan pururadalla järjestetyllä Kesäkadulla yleisö sai nauttia muun muassa taiteilijakaksikko JaRikkuon esityksestä Poliisi kertoo: Performanssi muurahaisille esiintymisestä. JaRikkuon esitys nostatti hymyn niin lasten kuin aikuistenkin huulille, ja Kesäkadulta poistui lauantai-illan viettoon iloisia ihmisiä
Forssassa eli Tiiran mukaan pitkään ja sitkeänä se käsitys, että palveluliikenne on tarkoitettu vain vanhuksille ja vammaisille. Forssan-malli tuli vuosien mittaan tutuksi Akaan nykyiselle apulaissivistysjohtajalle Aila Nuppulalle, mutta Kylmäkoski oli vastaavaa
Heikki Tuokko ja Aila Nuppula ovat vastanneet muun muassa Akaan ja Kylmäkosken koulukuljetuksista, mutta jatkossa koko joukkoliikenteen suunnittelu ja seuranta haluttaisiin yhden henkilön harteille.
miten liikenne missäkin suunnassa liikenne kehittyy. Mitä enemmän ja erilaisempia töitä on tehnyt, sitä paremmassa asemassa työnhakija on. Viime vuosien aikana perinteisen juhannuskännäämisen rinnalle on noussut ajatus siitä, että juhannusta voisi viettää myös selvin päin. Tarkat reitit ja aikataulut julkaistaan Akaan kaupungin internet-sivuilla elokuun alussa. Tällaista perusturvatoimen ja sivistystoimen yhteistyötä on nyt tehty ensimmäisen kerran, ja tämä on mennyt tosi hienosti, Haakana kehuu yhteistä suunnittelua. Suomalainen on työmyyrä, joka painaa kesälomallakin duunia omalla takapihalla ruohoa leikaten ja remonttia tehden. Forssassa ihmiset ovat palvelubussissa jutelleet paljon enemmän kuin tavallisessa linja-autossa. Sekä koululaisvuorot että palveluliikenne ovat kaikille avointa joukkoliikennettä, jolle kaupunki toivoo mahdollisimman laajaa käyttäjäjoukkoa. elokuuta. Monia houkuttaa kesälomien ottaminen rahana, mutta kunnon lepokin on paikallaan henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Koska Akaassa ajetaan eri päivinä eri suuntaan, on Tiiran mielestä vielä tärkeämpää seurata,
Vaihtoehtojuhannus S
Seuraaminen ja kehittäminen on tärkeää
uomalaisten keskikesän juhla tekee taas tuloaan ja monet suuntaavat kesämökeilleen nauttimaan vapaapäivistä ja valoisasta kesäyöstä. Erkki Tiira muistuttaa myös, että kun kyliä kierretään ja kuski kantaa kauppakassin tarvittaessa portaille asti, on palvelubussilla muitakin merkityksiä kuin pääseminen paikasta a paikkaan b ja sitten takaisin paikkaan a. Siinä välissä, kello 9.4512.45 bussi hoitaa päivittäin asiointiliikennettä eri puolilla Akaata. Aikataulut on pyritty tekemään tarpeeksi väljiksi, sillä virallisten pysähdyspaikkojen lisäksi kyytiin pääsee myös kotiovelta, vaikka se ei olisi aivan reitin varrellakaan. Tärkein asia tulevaisuudessa on, että kulmakunnilla väki vähenee, ja lipputuloilla kannattavaa liikennettä on melko mahdotonta luoda. Oikein rentouttavaa ja lämmintä kesää kaikille!
Leila Haakana (vas.), Erkki Tiira, Aila Nuppula, Antti Kytölä ja apulaismarketpäälikkö Sami Mäkinen pohtivat palvelubussin tulevaa pysähdyspaikkaa Toijalan S-marketin edustalla viime torstaina.
Kyytiin pääsee vaikka kotiovelta
Akaan uusi palvelubussi aloittaa elokuussa
Mikko Peltoniemi
Akaan kaupunki on tehnyt Atomi Lines Oy:n kanssa sopimuksen uudesta palvelulinjasta. Kylmäkoskella tiistain Riisikkalalinjalta poiketaan tarvittaessa Käyrälään ja Sotkialle, ja perjantain reitti kulkee kirkonkylältä Kuusjoentien, Aseman, kapeakankaantien ja Aravaniityn kautta Tokmannille. Jos kesätkin on jo teini-ikäisestä asti vietetty töissä, missä vaiheessa ehtii lomailla. Nyt olemme tarpeeksi iso kaupunki, joten päätimme katsoa miten tämä toimii Akaassa. Liikennöinti alkaa 10. Maanantaisin ja keskiviikkoisin palveluliikennettä ajetaan Toijalassa, tiistaisin Riisikkalan suunnalla, torstaisin Viialassa ja perjantaisin Kylmäkosken kirkonkylän ja Aseman kulmia kiertäen. Naapurimaihinkin voi tehdä lyhyen kesäreissun edullisesti ja nopeasti, matkoja on kyllä joka lähtöön ja kaikkiin tarpeisiin. Jos tällaiseen on tarvetta, täytyy kyyti tilata saman päivän aamuna kello 88.45 numerosta 0400132 845. Kilpailu on siis kovaa, varsinkin pienemmissä kunnissa ja kaupungeissa, joissa kesätyöpaikkoja on rajallisesti. Myös Akaan vanhus- ja vammaistyön johtaja Leila Haakana pitää erittäin tärkeänä, että joukkoliikenneasiat olisivat yhden ihmiset harteilla. Monella ei ole lainkaan väliä, vaikka bussi vähän kiertää, koska siinä on myös sosiaalinen puoli, Tiira toteaa.
Atomi Linesin toimitusjohtaja Antti Kytölä on myös yksi uuden palvelubussin kuljettajista.. Tiistai
PääkirjoiTus
Johanna Rytkönen
Nimipäivät tänään Ahti, Ahto, kesäpäivänseisaus, keskiviikkona Paula, Pauliina, Liina, torstaina Aatu, Aatto, Aadolf.
21.6.2011
Mikko Peltoniemi
Kesästä kuuluu nauttia L
apsena kesä on hauskanpitoa, järvessä polskimista ja lomailua, mutta teini-ikäisten ja sitä vanhempien nuorten odotetaan jo löytävän itselleen kesätöitä. Pikkubussi palvelee aamuisin ja iltapäivisin koululaisia ja Viialan toimintakeskuksen liikennettä. Siellä yksi auto on jo yhdeksän vuoden ajan kiertänyt päivittäin keskustaa ja toinen maaseutua. Juhannusaattona grilli käy kuumana ja jääkaapissa kilisee. Seurauksena sinänsä ei ole se, ettei palveluliikenne lähtisi pyörimään, mutta pitäisi olla koordinaattori, jonka näpeissä olisi palveluliikenne, koulukuljetukset ja avoin liikenne. Uskallatko sinä olla erilainen?
Ajatus Akaan sisäisestä palveluliikenteestä lähti Forssan kaupungin vastaavasta toiminnasta. Milloin sitten saa lomailla. Hän pitää huolestuttavana sitä Aila Nuppulan ja sivistysjohtaja Heikki tuokon kertomaa tietoa, että Nuppulan jäädessä eläkkeelle joukkoliikenneasiat eivät ole selkeästi kenenkään vastuulla. Työpaikan saaminen kesäksi on kuitenkin tärkeää nuorelle, sillä kokemuksen kautta oppii ja saa arvokasta tietoa siitä, mille alalle voisi suuntautua esimerkiksi peruskoulun jälkeen. Se täytyy tehdä selväksi, että palvelubussi on kaikille avoin bussi, Tiira usuttaa. Työkokemuksen hankkiminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on myös antaa mielelle ja keholle aikaa palautua. Työthän eivät tekemällä lopu, joten kyllä ne joutavat hetken odottamaan lomalaisten kirmatessa kesälaitumille. Ei ole itsestään selvää, että ihmiset oppivat käyttämään bussia. Kun mahdollinen työnantaja vilkaisee pitkää ansioluetteloa, tietää hän hakijan olevan ahkera ja yritteliäs. Kesätyö antaa esimakua työelämästä ja samalla nuori saa mahdollisuuden ansaita omaa rahaa ja opetella sen käyttöä. Pysähdytään hetkeksi nauttimaan kesästä ja rentoutumaan. Esimerkiksi Facebookissa ryhmään "Juhannus ilman känniä" kuuluu tällä hetkellä jo yli 46 000 jäsentä. Asiointiliikenne ja toimintakeskuksen liikenne pyörivät myös kesäaikaan, vaikka koululaisliikenne jää silloin pois. Palvelubussin reitit kaartelevat huomattavasti laajemmalla alueella kuin aiempi Akaan kaupungin sisäinen liikenne tai julkinen joukkoliikenne. kaupungin kannalta se olisi kuitenkin hyvä, sillä liikennöitsijältä ostetaan koko päivä, ja kaikki lipputulot mitä kerätään, vähentävät kaupungin maksuosuutta, akaalaisten tukihenkilönä ja konsulttina toiminut Tiira kertoo. Suomen kesä tarjoaa monia kesälomanviettomahdollisuuksia festivaaleista kesäteattereihin ja markkinoihin. Mutta olisiko alkoholiteemaiselle juhannukselle vaihtoehtokin. Miten koordinointi Akassa aikanaan toteutetaan, se on päättäjien asia. Palveluliikenteen esitteitä jaetaan myös mahdollisimman laajasti kaupungin eri toimipisteisiin sekä muihin tarpeellisiin paikkoihin. Esimerkiksi Viialassa auto kiertää Heinäsuota, Varrasniemeä, Sallinkulmaa ja Kolikkoinmäkeä myöten. Muuten uurastus menee hukkaan. Kesätyöpaikkojen haku alkaa usein jo vuoden alussa, jotkut firmat palkkaavat kesätyöntekijänsä jo joulukuussa. Asuminen kotikylillä on kuitenkin turvattava, sillä kunnat säästävät valtavasti, kun ihmisten ei tarvitse kovin varhain turvautua palvelupaikkoihin, Tiira totesi viime torstaina Akaassa käydessään. Forssan joukkoliikennesuunnittelija Erkki tiira uskoo, että malli toimii Akaassakin, kunhan tiedottaminen ja palvelun seuranta ja kehittäminen hoidetaan kunnolla. linjaa varten liian pieni paikka. Työmarkkinoilla työkokemus on arvokas pelimerkki, jonka avulla avautuu useita ovia. Kaikki asiointiliikennevuorot lähtevät Toijalan S-Marketilta kello 9.45, ja ne kiertävät myöhemmin päivällä samaa reittiä toiseen suuntaan
Isotalon työura takaa sen, että pankkiasiakkaat ja henkilökunta Etelä-Pirkanmaalla ovat tuttuja, sillä hän aloitti KOP:n palveluksessa Valkeakoskella 28.6.1971. Silloin se voidaan maksaa takautuvasti lain voimaantulosta eli maaliskuusta lähtien. Palvelu on se, millä pankit pystyvät kilpailemaan, Maija Isotalo sanoo. Maija Isotalon mukaan johtajanvaihdos on helppo toteuttaa, koska Nordean Akaan-konttorissa on hyvä yhteishenki ja osaavat työntekijät.
Akaassa 231 takuueläkkeen saajaa
an paikallisjohtajaksi Etelä-Pirkanmaalle vuonna 2003, kävi pian ilmi, että Akaassa täytyy olla enemmän, ja Ylitalon ajan veivät tehtävät Valkeakoskella. Maija Isotalo oli ensin Akaassa vain osan viikosta, mutta vuodesta 2006 hän on pyörittänyt Akaassa käytännön asioita ja päivittäispalveluita täydet viikot. Keskimääräinen takuueläke on noin 106 euroa kuukaudessa. Neuvontapalveluihin satsataan, ja aktiivista yhteydenpitoa lisätään koko ajan. Aimo Ylitalo tunnustaa kuuluneensa samaan leiriin. Viialan-konttori lakkautettiin kokonaan, ja Urjalassa palvellaan kolmena päivänä viikossa. Maaliskuussa voimaan tullut takuueläke turvaa Suomessa asuvalle eläkeläiselle noin 687 euron vähimmäiseläkkeen kuukaudessa. Vielä ehtii, toimi kuitenkin heti!
TÄYDEN PALVELUN PAINOTALO. myynti@ts-print.com Puh. Kun Suomen Työväen Säästöpankki STS sulautui Kansallispankkiin, Isotalo kiersi Kangasalla ja Valkeakoskella houkuttelemassa säästöpankkilaisia jatkamaan KOP:n asiakkaina. Paikallisesti merkittävä muutos oli vielä edessä vuonna 2009, jolloin Nordean konttorit Toijalassa, Viialassa ja Urjalassa yhdistettiin yhdeksi Akaankonttoriksi. Urjalassa takuueläkettä sai toukokuun lopussa 112 henkilöä keskimäärin 86 euroa kuussa ja Valkeakoskella 230 henkilöä keskimäärin 101 euroa kuussa. Työnantajan nimi on vaihtunut Merita Pankin ja Merita-Nordbankenin kautta Nordeaksi, mutta käytännössä Isotalo on palvellut 40 vuotta samassa pankissa. Olemme olleet oma-aloitteisia ja saaneet paljon aikaiseksi. 03-542 1650 www.ts-print.com
PRINT OY
Aimo Ylitalo jää eläkkeelle 1. Akaan Nordeassa aloitti juuri työnsä neljäs henkilökohtainen palveluneuvoja, jolle tehtiin työhuone pikavauhdilla. Tällä hetkellä myös Valkeakosken konttoria johtava Aimo Ylitalo jää eläkkeelle, ja Valkeakosken konttori saa oman uuden johtajansa. Keskimääräinen takuueläke on 123 euroa kuukaudessa.
kaan apteekki
PUNKKIÄSSÄ 75 ml
Kun itikka pistää - kysy apua apteekista!
Tarjoukset voimassa 30.6.2011 asti
11,- 10,(12,87) Punkkien, paarmojen ja mäkäräisten karkoittamiseen iholta Liity avainasiakkaaksi jo tänään - keskittäminen palkitaan.
PUNKKIRAUTA
(11,40) Uusi helppokäyttöinen työkalu punkkien oikeaoppiseen poistamiseen ihmisiltä ja eläimiltä
Palvelemme Juhannuksen aikana seuraavasti: pe 24.6.2011 klo 9-12 su 26.6.2011 klo 11-15 Ark. kesäkuuta. Maija Isotalon ja Aimo Ylitalon mukaan tähän
Pankki pärjää vain hyvällä palvelulla
Sähköisen palvelun kehittyessä jatkuvasti ihmiset hoitavat yhä suuremman osan pankkiasioistaan itse. Takuueläkkeen on saanut noin 2 900 henkilöä. Toukokuun lopussa takuueläkkeen saajia oli Etelä-Pirkanmaan vakuutuspiirin alueella lähes 2 900. Siinä vaiheessa työntekijöitä oli noin 30, ja työnjohdolliset tehtävät veivät jo suuren osan ajasta, Isotalo muistelee. Nyt uskaltaa kehua, kun jää eläkkeelle, että olemme tosiaan pärjänneet hyvin, Ylitalo myhäilee. Kela muistuttaa elokuussa kirjeellä niitä takuueläkkeeseen mahdollisesti oikeutettuja, jotka eivät ole siihen mennessä jättäneet hakemusta. Kelaan on tullut kaikkiaan 105 000 takuueläkehakemusta, joista on ratkaistu yli 102 000. Se, mihin henkilökuntaa tarvitaan, on neuvonta. Jatkoa kuitenkin järjestyi, kun hänen valittiin Valkeakoskelle palvelupäälliköksi. Varhennettuna takuueläkettä saa arviolta 5 300 henkilöä, joiden takuueläke jää keskimäärin 90 euroon kuukaudessa. Kela odottaa vielä noin 450:ta hakemusta, sillä takuueläkkeeseen oikeutettuja arvioidaan Etelä-Pirkanmaan vakuutuspiirin alueella olevan kaikkiaan noin 3 650. Tämä tarkoittaa sitä, että takuueläkettä voi saada vain silloin, kun hakijan kaikki muut eläkkeet veroja vähentämättä jäävät tätä pienemmiksi. Kun iso fuusio liitti vuonna 1995 KOP:n ja Suomen Yhdyspankin SYP:n, joutui Isotalo ainoan kerran urallaan pelkäämään oikeasti työpaikkansa puolesta. Takuueläkettä voi hakea helposti soittamalla numeroon 020 692 202 tai käymällä Kelan toimistossa. Ylitalon eläkepäivät kuluvat muun muassa liikkuessa ja mökkeillessä. Maija Isotalon työhuone on jo useamman vuoden ollut Akaassa, Toijalan keskustassa, ja se pysyy samassa paikassa. Uudistuksia on saanut pank-
käytäntöön ei ole suunniteltu muutoksia.
kialalla toteuttaa jatkuvasti, ja se on ollut Isotalon mieleen. Kun Aimo Ylitalo tuli Norde-
Hakamäentie 11, 37800 Toijala
p. Jos eläkkeensaajan on vaikea itse hoitaa asioitaan, häntä voi avustaa hakemisessa esimerkiksi omainen tai hoitolaitoksen edustaja. Konttorin johtoonsa ottava Isotalo harrastaa hänkin Rotary-toiminnan lisäksi pyöräilyä, sauvakävelyä ja hiihtoa, joten liikuntaperinteet pysyvät kunniassa.
"Miltähän se tuntuisi, jos voisi luottaa osaavaan tuttuun henkilöön näissä talouden ja isännöinnin ongelmissa."
Meillä se onnistuu · Tilitoimisto · Isännöinti · HTM-tilintarkastus · Kaikki saman katon alla
www.toijalantilitoimisto.fi
Noin 450 takuueläkettä hakematta Etelä-Pirkanmaan vakuutuspiirissä
Akaan Seutu
Kelan Etelä-Pirkanmaan vakuutuspiirin alueella takuueläkettä on hakenut jo lähes 3 200 eläkeläistä. heinäkuuta, ja läksisäiskahvit tarjotaan torstaina 30. Kelasta saa lisätietoja, miten silloin tulee toimia. Aloitin kassapalveluissa, mutta aloin aika pian opetella antolainauspuolta. Varhen-
nusvähennys pienentää myös takuueläkettä. Reilun neljän vuoden ajan Akaa on ollut Toijalasta lähtöisin olevalle Isotalolle taas myös kotikaupunki. Vuonna 1988 menin Tampereelle yrityskonttoriin vuodeksi, mutta jo -89 tuli KOP:n Toijalan-konttorin asiakaspalvelupäälliköksi, Isotalo kertoo. Sääennuste Akaan seudulle
Tiistai Akaa
6
Keskiviikko
Torstai Akaa
5
www.jt-lvi.fi
Akaa
5
A SST U ! UI LO S M TA NY TI EN KO ÄH V
16 20
20 15
15
16
Aurinko nousi tänään kello 3.54 ja laskee kello 22.48.
Pyydä minut kotiisi, kerron kuinka talosi putkistot saadaan kätevästi uusittua!
Me toteutamme: · LVI-alan työt · Salaoja - ja sadevesijärjestelmät · Jätevesijärjestelmät · Jätevesisuunnitelmat · LVI-tarvikkeet · "AVAIMET KÄTEEN"- palvelu · Radon mittaukset/palvelut
Maija Isotalo Nordean johtajaksi Akaassa ja Urjalassa
Mikko Peltoniemi
Valtuutettu Uponor-jälleenmyyjä.
Mikko Peltoniemi
Nykyinen apulaisjohtaja Maija Isotalo siirtyy heinäkuun alussa Nordean Akaan ja Urjalan konttorien johtajaksi. 040 725 5171 · info@jt-lvi.fi
PAINETUT ASIAT KUNNOSSA?
Lomailemme heinäkuussa viikot 28 ja 29. Vähimmäiseläke jää kuitenkin alle 687 euron, jos eläkeläinen on varhentanut vanhuuseläkkeensä alkamista. Olen ollut uudistuksia kohtaan ehkä vähän liiankin innokas. 9-19, la 9-15, su 11-15 Valtatie 6, Toijala, (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi. Akaassa takuueläkkeen saajia oli toukokuun lopussa 231 ja keskimääräinen eläke oli 98 euroa kuussa. Jos takuueläke on jäänyt hakematta, sitä kannattaa hakea kesällä tai viimeistään syyskuussa. Koko maassa odotetaan vielä noin 20 000:ta hakemusta, sillä takuueläkkeeseen oikeutettuja arvioidaan viimeisen laskelman mukaan olevan kaikkiaan 114 500. Takuueläkkeen on saanut yli 90 000 eläkeläistä, lähes 90 prosenttia kaikista hakijoista
pantit
4
ja yksi tt äi
50
2-pack (0
-46 %
n 3 ,49/
,9 0 l)
Jumbo
IRTOHERKKUSIENET
Hollanti
HK
VILJAPOSSUN SISÄFILEE
Valiojäätelö
3
AUS SÄ ÄVAR
UNAT H (1PER VARi, 1AIS ,19 kg) kg
Suom
95
kg
7
marinoitu, n. 650 g
VANILJAKERMAJÄÄTELÖ
99
kg
1 2
(ei laktoositon) 1 l (1,69 l)
69
pkt
1
19
Kariniemen n. 5 0 0 g
Coca-Co
2
-42 %
kg) Ilman
PKT
,63- 6,48
5 kg kort tia 8 ,3
5
95
kg
2
-28 %
la T SJUOMA VIRVOITU,48 l) /t alous 1, 5 l (0 4 plo x t 1,6 0, raj. klo 12 nni ja -18.
Hyvää juhann
usta!
KESKIVIIKKONA
4
klo 10-13 (sis. 500-600 g
LAKTOOSITON VANILJAKERMAJÄÄTELÖ
1 l (2,89 l)
89
pkt
AKAA
Kauppias Satu Kettunen
Holkerintie 2, puh. salaatin)
LOUNAS
annos
Toripäivän
95
TORSTAINA
Grillattu kokonainen
5
Wigren
JYVÄBROILER
kg
99
HK Kaba
3 0 0 -4 0 0
T AKK AR A GRILLIM ,0 0 -3,75 kg) (5
n os s i
2
PKT
Ilman ko
sittäin 2 rt tia ja yk
3
g
ps
00
,59 pkt (8
NKKI OHUTLE
n. 1,5 kg
KANANPOJAN GRILLIBOXI
Kariniemen
KANANPOJAN FILEEPIHVIT
Valiojäätelö
349
kg
995
kg
n. (03) 573 5700, pe 7-12, la suljettu, su 12-18. Akaan Seutu Tiistai 21.6.2011
5
TA R J O U K S E T VO I M A S S A T I I S TA I - P E R JA N TA I 2 1 . 6 .
HYVÄÄ JUHANNUSTA!
TIISTAI-TORSTAI Akaan
GRILLIPIHVIT
Grillimarinoidut porsaan
ULKOFILEEPIHVIT
Takuumureat naudan myös marinoidut
SISÄPAISTIPIHVIT
Takuumurea naudan
ULKOFILEE
palana
SAVUSIIKA
kokonainen
LOIMU- JA SAVULOHIFILEE
HERKKUTORIMME PALVELEE TIISTAI-TORSTAI 9-19, PERJANTAINA SULJETTU
12 95 9 95 15 90 16 95 8 90 17
95
kg kg kg kg kg kg
a Pakattun
E LOHIFILE
tuore
ER Ä
PKT/ FÖRP.
2
Norja /talous 2 fileetä rajoitus:
6
95
kg
K-supermarket Ak juhannuksena se aa palvelee ura pe 24.6. panti
X 2PACK
tia Ilman kort 0,80 sis. klo 12 avasti: la 25.6. 1 erä sis. - 2 4 . olemm asti, e kii su 26.6
Keskellä vihreää peltoa seisoi taiteilija Leena Kela, joka oli sitonut vyötärölleen useita suuria, erivärisiä ilmapalloja. Edellisistä vuosista poiketen Näkymän taidetta voi nyt käydä katselemassa ympäri Akaata, sillä teoksia on asetettu monille julkisille paikoille, kuten Akaan seudun Osuuspankkiin, Akaan Seudun toimitaloon ja Viialan Wanhaan Holviin. Lopuksi Kela ilahdutti Kesäkadun pienimpiä vieraita lahjoittamalla ilmapallot heille. Kiehtoviin asuihin sonnustautuneet tanssijat olivat koostaneet mielenkiintoisen esityksen, johon kuului musiikkia ja
Viialan yhteisötanssiryhmän esitys Metamorfoosi aloitti Viialan pururadalle järjestetyn Kesäkadun.
Markus Mantereen ja Aapo-pojan mielestä parasta Kesäkadussa oli kokonaisuus.
Markus Mantere ja Aapo-poika olivat tulleet nauttimaan Kesäkadusta kahdestaan. Ensimmäisenä vuorossa oli Viialan yhteisötanssiryhmän esitys nimeltä Metamorfoosi, joka kuvasti muodonmuutosta. Lisäksi hänen kotipihassaan seisoo Veikko Haukkavaaran teos, joka Kiurun mukaan on osa hänen ja hänen perheensä identiteettiä. Näkymä-ympäristötaidenäyttelyllä on jo jatkuvuutta. Näkymään teoksia tehneitä taiteilijoita on tänä vuonna 15 ja osa heistä on kotoisin ulkomailta, kuten Japanista, Australiasta ja Yhdysvalloista. Kiurun mukaan taiteesta syntyvää keskustelua ei pidä pelätä, vaikka töitä aina arvostellaankin. Nimi pohjautuu termeihin Art brut ja ITE-taide ja sillä halutaan kommentoida myös kuvataiteen kentällä vallitsevaa rankkaa pudotuspeliä, jossa vain vahvat voivat selviytyä. Tuokon johdolla avajaisyleisö sai tutustua pikaisesti lähes jokaiseen Näkymän taiteilijaan lyhyiden haastatteluiden muodossa. Mantereen mielestä myös tämänvuotinen Kesäkatu oli onnistunut tapahtuma. Kesäkatu on Mantereelle tuttu jo aiemmilta vuosilta. Kelan performanssi oli osa Airplane! -performanssisarjaa, ja ihmiset pystyivät halutessaan seuraamaan esitystä kiikareiden avulla. notkeita liikkeitä. Tällä kertaa näyttelyssä on myös mukana muutama videoteos.
ilman karttaa. Nämä ovat aina olleet hyviä tapahtumia. Erityiskiitos järjestäjille, että ovat tällaisen esityksen saaneet pystyyn, hän kiittelee. Performanssin aikana yleisölle kerrottiin mielenkiintoista faktaa muurahaisten elämästä ja niiden yhteiskunnan toiminnasta. Yleisöä kehotettiin myös seuraamaan muurahaisten liikkeitä ja ehkä jopa oppimaan jotakin niiden elämästä.. Se kertoo tekijöidensä uskosta ja innostuksesta asiaansa. Varsinkin Viialan pururata on paikkana erityisen onnistunut tähän tarkoitukseen. Hankala näitä on lähteä arvottamaan keskenään. Muuta perustetta ei tarvita.
Näkymä tuo teokset ihmisten luokse
Näkymän avajaiset juonsi Viialasta kotoisin oleva näyttelijä Anna-Maija Tuokko, joka haastatteli paikalla olleita Näkymän taiteilijoita. Näkymän avajaisiin Markus ja Aapo eivät olleet ehtineet, mutta suunnitelmissa on kyllä käydä tutustumassa näyttelyn teoksiin kesän aikana.
lijat pyysivät yleisöä varomaan tallomasta muurahaisia. Lisäksi näyttelyn tiimoilta halutaan herättää keskustelua ja löytää vastauksia asioille, jotka erottavat ammattilaisen harrastajataiteilijasta. Bussikyytiin nousseita ihmisiä viihdytti klovnikaksikko Kerstin von Tjäreborg ja Diana A. Vain muutama Näkymään teoksia tehneistä taiteilijoista ei ollut päässyt paikalle avajaisiin. Ennen varsinaisia avajaispuheita ja taiteilijaesittelyjä vieraat saivat nauttia Petite Ballerinan nykytanssiryhmän esityksestä nimeltä Kesäillan hämärtyessä. Taiteen tehtävä on herättää ajatuksia, ravistella ja provosoi-
Taide herättää ajatuksia
da. La Pesu esityksellään Bussilla metsään. Mantereen mielestä Kesäkadun esityksistä on vaikea valita parasta. Pururadalle oli rakennettu muurahaisten suojatie, ja poliiseiksi sonnustautuneet taitei-
Parasta esitystä vaikea valita
Muurahaisia, ilmapalloja ja luontoääniä
Viialan pururadalla katsojat kiersivät reilun kilometrin pituisen radan kävellen, ja sen varrella oli mahdollisuus nauttia monipuolisista esityksistä. Tuokko tiedusteli taitelijoilta, mistä inspiraatio Näkymän taideteoksiin oli syntynyt ja millainen heidän taiteilijahistoriansa on. 6
Tiistai 21.6.2011 Akaan Seutu
Näkymä-näyttely avattiin sateisissa merkeissä
"Taiteen tehtävä ravistella ja provosoida"
Johanna Rytkönen
Johanna Rytkönen
Kesän 2011 Näkymä-näyttelyn avajaisia vietettiin lauantaina sateisessa säässä. Voipaalan Kulttuuriklubin Esitysinstallaation jälkeen Laaksolan pihasta starttasi bussikuljetus Viialan pururadalle, jossa Kesäkadun esitykset jatkuivat. Tarkoituksena oli kulkea puolen tunnin ajan pururadan ympäristössä hiljaisuuden vallitessa ja etsiä omaa onneaan
Johanna Rytkönen
Tämän vuoden Näkymä-näyttelyn teema on Raakataide. Se kertoo myös kaupungin ja taideyhteisön halusta tehdä yhteistyötä, Kiuru totesi puheessaan. Avajaisten juontajana toimi Viialasta kotoisin oleva näyttelijä Anna-Maija Tuokko, joka työskentelee tällä hetkellä Helsingin Kaupunginteatterissa. Jututettavana Manaoag Urduja.
Kesäkatu tarjosi performansseja ja äänitaidetta
Johanna Rytkönen
Kulttuuripitoinen lauantai jatkui Akaassa heti Näkymän avajaisten jälkeen Kesäkadulla. Kelan performanssin jälkeen oli vuorossa Noora Vikmanin Akustisia sivupolkuja -äänitaideteos, jossa taiteilija pyysi yleisöä osallistumaan taideteokseensa. Metamorfoosin jälkeen yleisö siirtyi radalla eteenpäin pururadan viereisen pellon reunaan. Näkymän avajaispuheen piti kansanedustaja Pauli Kiuru (kok), joka kertoi Näkymänäyttelyn olevan uusi kesäperinteensä. Näkymän avajaisvieraat saivat esimakua Kesäkadusta jo Laaksolan pihassa, kun Voipaalan Kulttuuriklubi esitti katsojille Esitysinstallaation, jossa omaan merkityksettömyyteensä unohtunut joukkio yritti tulla eläväksi musiikin, piirtämisen ja puheen kautta. Se on siinä, koska se on kau-
Petite Ballerinan nykytanssiryhmä esiintyi yleisölle sateesta huolimatta. Esityksen nimi oli Kesäillan hämärtyessä.
nis. Kiuru tunnustautui puheessaan taiteen ystäväksi ja kertoi vierailevansa joka kesä muun muassa Iittalan naivistien kesänäyttelyssä. Kulttuuritalo Laaksolan pihassa järjestettyihin avajaisiin oli sateesta huolimatta kerääntynyt kuitenkin runsaasti ihmisiä. Tässä pitää tarkastella kokonaisuutta, hän toteaa. Kesäkadun viimeisenä esityksenä nähtiin JaRikkuon Poliisi kertoo: Performanssi muurahaisille esiintymisestä. Taide on muutoksen signaali
Toijalan Näyttämön esitys on mainio, näyttelijät ovat osiinsa hyvin valikoituneet ja naurulihakset saavat hyvää voimistelua. Meillä on Akaassa vähän joka puolella vesistöt lähellä. Se jauhetaan kuorineen, joten siinä on mukana kaikki kauran ainesosat.
Vivikka Monto
Ansa Matikainen (vas.) ja Iiris Varhe jäivät vain neljä sekuntia talkkunan syönnin kolmen minuutin tavoiteajasta. Ansa Matikaisen sekä hänen mökkinaapurinsa Iiris Varheen aika oli kuitenkin niin lähellä tavoitetta eli kolmea minuuttia, että tuomarit sijoittivat heidät kisan kärkeen Kylmäkoski-Seuran vanhalla myllyllä järjestämässä perinteisessä tilaisuudessa. Ensi tiistaina sarjassa kirjoittaa markkinointija viestintäsuunnittelija Martta Klemetti-Hyvärinen Valkeakosken ammatti- ja aikuisopistosta.. Ja liikunnan riemu on käsin kosketeltavaa. Lapset ovat yleensä varsin vähään tyytyväisiä. Helsingistä kotoisin oleva kymmenenvuotias Ansa voitti kisan, vaikka hän oli perua koko osallistumisen viime hetkellä. Loppukesästä kypsyvät taas metsän antimet. Muistakaa olla varovaisia vesillä! Kirjoittaja on akaalainen valtuutettu ja tekniikan lisensiaatti. Toivon myös,
että Kylmäkosken kirkko saadaan kunnostettua ja uskon, että vuoden päästä tästä hetkestä on jo tapahtunut paljon. Suosittelen lämpimästi. Juhlat ovat nyyttikestit.
esä lomaa, aurinkoa, uusia perunoita, jäätelöä, uimista, perheen ja läheisten kanssa yhdessä oloa ja akkujen latausta tulevaa syksyä ja talvea varten. Tässä on ollut lämpöisiä ilmoja, mutta lämmintä tarvitaan myös loppukesänä, tuumi Kylmäkoski-Seuran sihteeri Marja-Leena Seppälä. Nyt meillä on toritoimintaa kaikissa kolmessa taajamassa. Rakennuksen kohtaloksi tuli purkaminen, ja hiljalleen mäki metsittyi. Yliajasta olisi tullut miinuspisteitä.
Tarttilassa juhlitaan Jussia kylänraitilla
Tarttilanraitin ja Tuulensuuntien risteyskohdassa sijaitseva mäki on Tarttilan kylän juhannusjuhlan näyttämönä. Niin meillä Akaassakin; on Näkymää, Vasenkätisten vestivaalia, kesäteatteria, luonnonkukkaretkeä, pihasoittoa ja talkkunansyönnin MM -kilpailut. Tärkeintä on yhdessä tekeminen ja oleminen. Mikä onkaan sen parempaa liikuntaa kuin kulkea metsässä marjassa ja sienessä. Poikalasten mieleen ovat myös Kangasalan automuseot Vehoniemi ja Mobilia. Akaan Seutu Tiistai 21.6.2011
Vivikka Monto
7
Forum akaa
Saila Kallioinen
Niin paljon ja niin lähellä K
Metsäkulman Murre tuurasi tapahtumassa perinteistä Talkkunatyttöä, joka ei päässyt paikalle. Metsäkulman Murrea jonka ikä jäi salaisuudeksi lukuun ottamatta kisan osallistujakaarti oli tällä kertaa varsin nuorta. Pyöräilysuunnistus sopii perheen yhteiseksi harrastukseksi ja tarjoaa hyvän mahdollisuuden liikuntaan, mutta myös tilaisuuden tutustua uuden Akaan eri kaupungin osiin. Oli mahdollisuus käydä katsomassa Toijalan Näyttämön kesäteatteriesitys Tankki täyteen maallamuuttajat. Talkkunaa tyttö syö tavallisesti mustikoiden kanssa. Molemmat liittyvät Mauri Kunnaksen luomiin hahmoihin. Kokko sytytetään asianmukaisin seremonioin, ja illan aikana lauletaan yhteislauluina muun muassa kalevalaisia vuorolauluja ja kansanlauluja. Lapsiperheen suosikkikohteita löytyy vaikka Punkalaitumelta, Yli-Kirran talonpoikaismuseo tai Vammalasta, Herra Hakkaraisen talo. Ansa innostui ensin mutta meinasi jänistää kun näki tämän väkimäärän. Omasta lapsuudesta on jäänyt mieleen kesäiset torireissut. Kotieläinpihoja löytyy läheltä ja vähän kauempaakin. Viime elokuussa Päivölän kansanopistossa opintonsa aloittaneet perinneopiskelijat vesuroivat metsän. Tällä raivaamallaan paikalla nämä Suomen ainoan kansanperinteen linjan ensimmäiset opiskelijat järjestävät juhannusaaton juhlan, joka on samalla heidän opintojen-
Ennen syöntimittelöä heitettiin niin ikään perinteisesti kuuma kivi kylmään koskeen. Unohtaa ei myöskään voi puutarhan hoitoa, maalausta ja matonpesua. Ja jos haluaa vähän laajentaa reviiriään, omasta maakunnastamme Pirkanmaalta, varsin lyhyiden etäisyyksien päästä löytyy lisää mitä moninaisimpia kotiseutumatkailukohteita. Hiiligrillissä muhinut kivi oli sen verran kuuma, että homma piti hoitaa vikkelästi. Hyvää kesää ja Juhannusta. Juhlaväki voi liittyä kulkuee-
seen myös matkan varrelta. Tikkupullan paistaminen tai nokipannukahvit esimerkiksi Vesilahdessa Kotkankalliolla saivat ainakin meidän pikkumiehen pakahtumaan onnesta. Eväät pysähdyttiin syömään Viisarinkarilla. Pidetään kaupunki taajamineen elävänä osallistumalla kukin mahdollisuuksiemme mukaan tarjolla oleviin kesäisiin rientoihin. Pienempien lasten ryhmissä tuntuu olevan kovastikin tungosta. Liikunnan lisäksi tulee apuja ruokapöytään ja terveellisyyttä ruokavalioon. Kirkko saadaan kyllä kuntoon, Vuorinen sanoi.
Seppo Parri oli palannut lapsuutensa maisemiin. Omiinkin lapsuusmuistoihin kuuluu perheen kesäiset souteluretket Jumusella. Melontaa harrastavalle Tarpianjoki tarjoaa hienot puitteet, ja jos haluaa vaihtaa maisemaa, Vesilahden Koskenkylästäkin löytyy melontareittiä. Ajattelin, että jos sitä talkkunaa kerrankin maistaisi, kun minä syön yleensä vain ne viilit, Murre tuumasi.
Nuorille kärkisijat talkkunansyönnin MM-kisoissa
Jos pisteitä olisi jaettu vain tyylistä, olisi Pekka Töpöhäntä -kirjoista tuttu Metsäkulman Murre varmaankin voittanut talkkunansyönnin maailmanmestaruuden Akaan Kylmäkoskella lauantaina. Perhokalastuksen saloihin on nuorisolla mahdollisuus tutustua hienossa Haihunkosken miljöössä Viialan Perhokalastajien opastuksella. Valkeakosken seikkailupuisto on sopiva paikka vaikka pienelle eväsretkelle. Pisteitä annettiin myös tyylistä. Kunpa se kipinä liikuntaan säilyisi vähän pidempään, sillä olisi kansanterveydellistäkin merkitystä. Suosittujen Koiramäki -kirjojen esikuvana on ollut juuri Yli-Kirra. Kiven viskasi veteen eläkeläiseksi itseään tituleerannnut Juha Vuorinen Toijalasta. Paula Ussa viialalaisesta Ussan Mallastamosta kertoo, että talkkuna on terveellistä lähiruokaa. Tämä on minulle rakas paikka, Parri totesi.
Juha Vuorinen nakkasi kuuman kiven Kylmäkoskeen.
sa päättäjäisjuhla. Seitsemisen kansallispuisto puolestaan tarjoaa mahdollisuuden erähenkiseen retkeilyyn ja luonnon monimuotoisuuden tarkasteluun. Kiitos aktiivisten urheiluseuraihmisten, lapsille on tarjolla monenlaista liikuntaharrastusta yleisurheilusta jalkapalloon ja pesäpalloon. Päivölä on alkuperäiseltä nimeltään Solberga eli Aurinkovuori. Ansa oli Kylmäkoskella mumminsa mökillä, ja juuri tämä houkutteli tytön kisaan mukaan. Hän oli aikoinaan töissä myllyllä apupoikana. Liikennepuistot sekä Valkeakoskella että Lempäälässä tarjoavat mahdollisuuden opetella liikennesääntöjä. Voi sitä riemua, kun ongella tulee kala tai oppii soutamaan. Omat soittimet, esitykset ja muu ohjelma on lämpimästi tervetullutta. Tämä on nyt yhdeksäs kerta, kun kuuma kivi heitetään Kylmäkoskeen. Meistä tämän päivän isistä ja äideistä riippuu, miten elinvoimaisia nämä torit ovat tänään ja vastaisuudessa. Kesä on niin ikään perinteisesti monenlaisten tapahtumien aikaa. Viialassa torikin sijaitsi eri paikassa kuin nyt Nahkatehtaan lähellä rautatien vieressä. Veturimuseossa voi vaikka oppia mikä on veturin kääntöpöytä. Tavoitteena oli syödä talkkunaa vapaavalintainen määrä piimän tai viilin kera kolmessa minuutissa. Opiskelijat saattavatkin auringon kulkueessa Päivölästä juhlapaikalle. Toivon, että tämä kuuma kivi heijastaa lämpimiä ihmissuhteita sekä Kylmäkoskella että koko Akaassa. Voittaja ei ainakaan myönnä, että hän olisi yrittänyt taktikoida ajan kanssa vaan sanoo, että lähelle tavoitetta osunut aika oli lähinnä tuuria. Murre osallistui myös talkkunansyöntikisaan. Pätkä mustamakkaraa, arvat ja munkit olivat jokakertaiset omat pakolliset ostokset. Kulkue lähtee opistolta perjantaina kello 18 ja saapuu juhlapaikalle kello 19. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kiven heittopäivänä sataa, sihteeri sanoi tihkusateen pirskoessa taivaalta. Esitys on saanut hyviä lehtiarvosteluita, eikä suotta. Pientä painostusta piti käyttää, mummi Sirkku Mero naurahti. Mäkeä pidetään kylän korkeimpana, ja sillä sijaitsi aikanaan hieno seurantalo
Paluu sujui yhtä sutjakkaasti kuin menomatkakin. Roomalaisten ajoilta löytyi heidän rakentamat kylpylän ja amfiteatterin rauniot. Siitä oppaamme johdolla teimme kierroksen kaupungin keskeisimpiin nähtävyyksiin muun muassa vanhaan tuomiokirkkoon, suurherttua Charlotten patsaalle ja vanhan kaupunginosan linnoitusmuurille. Luxemburgin suurherttuakunnan keskus on Luxemburgin kaupunki ja on yksi maailman rikkaimmista kaupungeista. Ensimmäinen retkemme
kohde oli bussimatka Trieriin ja Luxemburgiin. Luxemburgiin saavuimme uuden kaupunginosan kautta,
jossa Euroopan rahamaailma pyörii monine virastoineen ja on monen Euroopan unionin instituutioiden kotipaikka. Useimmille, varsinkin naisille oli tarttunut jotain ostettavaa. Toisena matkapäivänä teimme jokilaivaristeilyn Mosel-joella. Lentomatka Hahnin kentälle kesti vain kaksi ja puoli tuntia, josta pieneen viehättävään hotelliimme Trabener Hofiin oli puolen tunnin matka. Kauniiden Moselin rantamaisemien jälkeen eteen levittäytyi viehät-
tävä Trierin kaupunki, joka on Saksan vanhin kaupunki. Varsinainen elämys koettiin lentopäivän iltana, kun oppaamme vei meidät iltakeitolle ja valkoviinille museoravintola Weinstubeen, joka oli täynnä vuosisatojen aikana käytössä olleita viininviljelijöiden ja alueen eri ammateissa toimineiden miesKaarina Saarela
Rantamaisemia Moseljoelta.
Matkalaiset yhteiskuvassa Bernkastelin torilla.
ten ja naisten työkaluja sekä elämisen taitoihin liittyviä asioita. 8
Tiistai 21.6.2011 Akaan Seutu
Akaan kansalliset seniorit Moselin laaksossa
Toisena pääsiäispäivänä lähtivät akaalaiset seniorit iloisissa tunnelmissa neljän päivän matkalle Moselin laaksoon TrabenTrarbachiin Saksaan. Matkalla hotelliin näimme jo upeita maisemia ja idyllisen näköisiä kyliä. Määränpäänä oli BernkastelKuesin kylä, joka on yksi Moselin alueen helmistä. Matkaoppaamme Sirkka-Liisa Pentikäinen oli meitä vastassa Pirkkalan lentokentällä heti valmiina opastamaan lentoyhtiön matkalaukkusääntöihin. Tyytyväisinä, mutta matkasta väsyneenä löysimme itsemme torstaina 28.5. Kaupungin ikää valaisi Petrisbergin näköalapaikalle kiviaitaan tehty historiallinen kuvakertomus. Turvamuuri teki mieliin painuvan vaikutuksen.
Illalla kävimme vielä viinitehtaassa maistiaisilla ja saimme tutustua viinin valmistukseen alusta alkaen. Katselimme vanhoja viehättäviä taloja ja mielenkiintoisia kauppakujia. Kultaisen neidon patsas on vanhan kaupungin sydän. iltapäivällä Akaan Toijalasta. Palasimme tyytyväisinä takaisin hotelliimme ja söimme hotellimme ravintolassa maukkaan läksiäisillallisen. Unto Heikura Siru Niittymäki
Sekä Samuli että Anni ovat tuloksillaan Suomen tilastokakkosia, joten matka kohti elokuun SMkisoja on hyvässä mallissa.
Niko Rantalalle hyviä tuloksia
15-vuotiaissa kilpaileva Niko Rantala on myös erittäin vahvassa kunnossa. Team Bullshit, kierroksia 123 3. Sää olisi tietysti voinut olla hiukan parempi, Parikka toteaa. Ryijy Motorsport, kierroksia 119 3. Kisaan osallistui 19 joukkuetta. Kaikki luokat ajoivat kolme lähtöä, joista laskettiin ajetut kierrosmäärät yhteen. Yritykset korkeudesta 192 olivat lupaavia, joten uusi ennätys on vain ajan kysymys. Alamme varmaan heti ju-
hannuksen jälkeen kunnostaa ruohonleikkuriamme. Aika 16.31,72 oikeutti kakkostilaan EsboIF:n Amanda Åströmin jälkeen. Pituutta viime vuoden SMvitonen on hypännyt myötätuulessa 594. Jouni Parikka vahvistaa, että DTM Akaa aiotaan järjestää myös ensi vuonna. Sääntöjen mukaan vakioluokan leik-
SALAATTIJUUSTOT pkt
Vetomiehet-tiimissä kilpailivat Erik Seppänen, Eemeli Vajaranta ja Auli Seppänen.
urheilu
kurin on oltava tehdaskuntoinen päältä ajettava ruohonleikkuri, josta on poistettu leikkuupöytä tai vähintään terät. Kulkuyhteydet, rataalue, varikkoalue ja yleisön katselualue oli helppo rakentaa. Kisa alkoi vakioluokalla varsin verkkaisella tahdilla. Taktiikkana oli Lavikon mukaan, että leikkuria ei lähdetty turhaan virittelemään, jotta se ei hajoaisi. Pronssille ponnisti hallikauden Suomen mestari Vetelin Urheilijoiden Hannes Torppa, joka hyppäsi 186. Akaan Nuorkauppakamari kiittää kaikkia tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan, joita ilman tapahtumaa ei olisi pystytty järjestämään, Parikka sanoo. Rattopojat Racing, Nykypesu Oy, kierroksia 29 2. Kisoja haittasi kova sade, mutta siitä huolimatta molemmat sijoittuivat hopealle kauden parhailla tuloksillaan. Kovat tuulet ja yksin kilpaileminen ovat kiusanneet kilpailemista, mutta ennätystehtailua ne eivät ole haitanneet. Hän on parantanut ennätystään kaikissa la-
jeissa, joissa on toistaiseksi kilpaillut. Liekkitiimi, kierroksia 130 2. Akaan Nuorkauppakamari, kierroksia 49
1
200 g (9,95 kg)
99
kpl
SILLIPURKIT
550/250 g (8,60 kg)
Pirkka
2
15
prk
Palvelutiskistämme ke-to klo 9-18
JUHANNUSPIHVIT!
Juhannuksena palvelemme:
ma-to 8-21, pe 8-12, su 10-21
Anni Hyrkäs ja Samuli Sievi-Korte mitaleille nuorten Eliittikisoissa
Kuluvan yleisurheilukauden toisissa Nuorten Eliittikisoissa Nurmijärvellä Viialan Valtin 17-vuotiaat Anni Hyrkäs ja Samuli Sievi-Korte kilpailivat lajeissaan menestyksekkäästi. Tapahtumapäällikkö Jouni Parikka on tyytyväinen kisan kulkuun. Anni Hyrkäs alkaa toipua keväisestä sairastelukierteestään, joka lopulta paljastui erityisesti urheilijoita kiusanneen mykoplasman aiheuttamaksi. Akaan Seutu Tiistai 21.6.2011
Vivikka Monto
9
TARJOUKSET VOIMASSA 21.-26.6.2011.
Vaasan
TAIKARUISVIIPALEET
2 2
500 g (3,80 kg)
09
kpl
Perheleipureiden
MANSIKKA- JA MUSTIKKATÄYTEPITKOT
420 g (7,12 kg)
99
kpl
Vakioluokassa ei saanut pisteitä tyylistä. Geopiste Racing, kierroksia 127 2. Nyt olimme kahdessa ensimmäisessä lähdössä aika tasoissa toisen tiimin kanssa, mutta sitten heidän leikkurinsa hajosi, ja sekös heitä harmitti, Lavikko kertoo. Akaan Nuorkauppakamarin järjestämässä DTM Akaassa kuitenkin kurvailtiin päältä ajettavilla ruohonleikkureilla asfalttiradalla ABC-liikenneaseman takapihalla lauantaina. Nuorkauppakamariluokassa olisi ollut mahdollista saada pisteitä myös tyylistä, mutta joukkueita ei ollut kuin yksi. Tästä puhutaan, Akaan Seutu, kierroksia 24 3. MC Renko ei sijoittunut palkintosijoille komeasta kypärästä huolimatta. Samuli hyppäsi korkeutta 189, mikä uupuu vain sentin hänen ulkoratojen ennätyksestään. 100 metrin aidat melkein neljän metrin vastaisessa ovat taittuneet aikaan 15,40 ja 300 metriä alle 40 sekunnin (39,82). Ensi vuoden kisat siintävät jo mielessä ja tällä kertaa viritetyssä luokassa. Kärjen järjestys oli sama kuin viikkoa aiemmin korkeuskarnevaaleilla Pajulahdessa. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa. Heli Mattila
Palvelemme: ma-la 8-21, su 10-21.
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
MAUKAS
Jan ja Tarja Koskinen Keskuskatu 46, 37830 Viiala Puh. Eniten kierroksia kolmessa lähdössä ajanut tiimi voitti. Tämä on tosi kivaa hommaa työkavereiden kesken. Toijalan ABC oli tapahtuman järjestämiselle todella hyvä paikka. Kyse ei ollut törmäyskilpailusta, vaan nopeammat piti päästää suosiolla ohi. Kaikilla tuloksillaan Niko on alittanut reilusti SMkisoihin oikeuttavat A-luokan tulosrajat ja sijoittuu korkealle Suomen tilastoissa. Tulokset Vakioluokka 1. Vakioluokan voitti Rattopojat Racing eli Toijalan Nykypesun miehet Petteri Lavikko,
Jarkko Laaja ja Reko Holm. Võtikmetsa Team, kierroksia 118 Avoin luokka 1. Kilpailussa noudatettiin herrasmiessääntöjä. Viime vuonna ruohonleikkurimme hajosi. Terävyys kävelystä vielä puuttuu, mutta 3000 metriä kulki Nurmijärvellä jo ihan mukavasti, reilun puolen minuutin päähän viimekesäisestä ennätyksestä. Kisa siirrettiin Toijalan keskustasta syrjemmäksi muun muassa turvallisuussyistä. Enemmänkin kisassa saisi olla osallistujia. Vakioluokkaa vauhdikkaampaa menoa nähtiin avoimessa sekä viritettyjen menopelien luokassa. Rattle-Nest Racing, kierroksia 104 Nuorkauppakamariluokka 1. Kilpailun voitti ylivoimaisesti koko alkukauden erinomaisia tuloksia hypännyt Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Samuli Eriksson tuloksella 195. Team Setelipaino, Akaan Seudun Osuuspankki, kierroksia 22 Viritetty luokka 1. Tiimissä kisasivat Jarno Allen, Janne Porvari, Teppo Suvanto ja Martti Auvinen.
Apetina
DTM Akaa siirtyi ABC:lle
Vivikka Monto
Tietämättömämpi voisi kuvitella, että ruohonleikkurikisoissa ajetaan ruohoa kilpaa. (03) 380 5800 jan.koskinen@k-market.com
Räjähtävään iskujen ja potkujen voimantuottoon osallistui 32 kilpailijaa kuudesta eri seurasta.
Suomen ennätyksiä 11 kappaletta
Finaaliin pääsi sarjoista kahdeksan parasta. Mahd. Paakkonen Petteri Toijalan Vauhti 14,10; 6. Suomen ennätykset uusittiin poikkeuksetta. 044 262 3714
Hankook 155/80 13 185/65 14 195/65 15 205/55 16
KESÄRENKAAT
Lehtikeihäänheiton tulokset Miehet 1. Naiset 1. Akaan Seutu -lehdestä ja palasta maalarinteippiä oli rustattu kokoon monenlaista keihäs-
kirvesmiehet.fi Perustus- ja kirvesmiestyöt
Peltikattomaalaukset, tiilikattojen pesut ja pinnoitukset, ulkomaalaukset. Kaiken kaikkiaan osanottajia oli enemmän kuin viime vuonna eli 130. Lappalainen Sauli Kangasala 9,05; 9. Vintola Milja Toijalan Vauhti 11,85; 8. Puh. 040 757 9705
tORikAUpAt
Lämmintä SAVUKALAA suoraan uunista ja paistettua neulamuikkua, muurinpohjalettuja ja kahvia joka keskiviikko Toijalan torilla. 0400 372 767 ma-pe 10-18, la 10-16, su 12-16
Sammonkatu 18-20, 37600 Valkeakoski Puh. En mä voita, mutta kivaa on mennä juoksemaan, totesi Anni Viljanen jännittäessään omaa lähtöään. Harju Jasmin Viialan Valtti 7,06; 9. 0400 777 197
hAlUtAAn OstAA
RAUTA- ja METALLIROMUA,
myös AUTOT ja TRAKTORIT.
MYYdÄÄn
Perheen pienimpiä pinkojia ei sade haitannut. 0400 661 807
SM-potkut ja -iskut Viialassa
sekAlAisiA
Akaa Fight Clubille tukku Suomen ennätyksiä
Viialan markkinoilla järjestetyt toiset viralliset SM-potkut ja -iskut aloitettiin Akaa Fight Club ry:n harjoitussalilla kello 10 alkaneilla karsinnoilla. Tuntui siltä, että näissä kisoissa ei voitto todellakaan ollut pääasia, tärkeintä oli päästä osallistumaan ja saada kannustusta. Molin Vesa Viialan Valtti 11,74; 8. kylmäaineen + öljyn)
Valkeakosken
KAIKKIIN MERKKEIHIN
sekAlAisiA
TARJOUS!
auto-
KINNARIN KOTIMUSEO
AKAAN SOTKIALLA avoinna kesäkuusta elokuun loppuun asti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 13-20 osoitteessa Kinnarintie 42, 37960 Sotkia. Toijalan Tae Kwon Do-Chun ry:lle kertyi kahdeksan Suomen ennätystä ja Akaa Fight Clubille 11 Suomen ennätystä. kotitalousvähennykseen.
· VESIKOURUT
Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan!
PUH. Mäkihonko Miika Viialan Valtti 6,78; 11. Ratilainen Jussi Viiala 22,58; 3. Tikka Riitta Pälkäneen Luja-Lukko 23,33; 2. Puh. Joskus tuli luiskahdettua melkein naapurin radalle, joku pikkuinen huilasi matkalla tai tuli kävellen maaliin, mutta kukaan ei keskeyttänyt. Mantila-Savolainen Sari Nokia 13,15; 6. Niinimäki Anssi Viialan Valtti 20,57; 4. Akaan Seutu -lehti sai kyytiä monenlaisilla tyyleillä.
Puh. Tavoitteena oli Suomen ennätyksien ennätys eli 12 Suomen ennätystä, mutta siitä jäätiin yhden päähän. Ihan kiva kilpailu, hyvin meni, kommentoi puolestaan Alma Koskinen, jota ei pätkääkään harmittanut mitalitta jääminen. Vaikka sade välillä kerkisi kastella niin kilpailijat kuin kilpailupaikatkin, saatiin kaikki lajit kunnialla vietyä läpi.
elÄinlÄÄkÄReitÄ
Liisa Ahokas
Liisa Ahokas
vUOkRAlle tARJOtAAn
Vuokralle tarjotaan
teRveYspAlvelUitA
OMAKOTITALO
Toijalan Pätsiniemestä. Molin InkaViialan Valtti 13,32; 5. Leponiemi Jarkko Viialan Valtti 25,18; 2. Vintola Saku Toijalan Vauhti 6,97; 10. Saunamäki Sauli Toijalan Vauhti 17,74; 5. Harju Josefina Viialan Valtti 6,34. Kari Kolehmainen
MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT
ILMASTOINTIHUOLTO 99
(sis. Savolainen Lauri Nokian Urheilijat 14,01; 7. Lisätietoja: Kaija 050 433 3140, Timo 0500 992 448.
Oy
· Korut · Kellot · Lahjatavarat
Yrittäjätie 4, 37910 Kylmäkoski, puh. 50!
T:mi Markku Tuomi · Nahkatehtaantie 10, Viiala
0400 628 933
tYÖsUORitUksiA
Lehtikeihäitä levisi ja lensi
Lehtikeihäänheitossa oli mukana parisenkymmentä osanottajaa, miehiä, naisia, tyttöjä ja poikia. Saari Amanda Pälkäneen Luja-Lukko 18,08; 4. kickboxing.fi. Tarkempaa tietoa säännöistä sekä koko Akaan SM-kilpailun tulokset löytyvät Suomen potkunyrkkeilyliiton sivuilta www. 040 502 9469 Esko
· Fysioterapia · Osteopatia · Hieronta · Fysioshop · Rehband tuet
Ylpöntie 1, Toijala · puh. (03) 585 0090 vlk.autohuolto@pp.inet.fi
pÄÄtOiMittAJA: Juha Kosonen AkAAn pAikAllislehti ISSN 1239-4343 Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin Sanomalehtien Liiton jäsen tOiMipAikkA: Alventie 4, Toijala Avoinna: mato klo 915, pe 912 PUHELINVAIHDE: FAX: (03) 540 9600 (03) 540 9630
050 516 9146
Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: - tiistain lehteen viimeistään maanantaina klo 10 mennessä - perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä Emme vastaa puhelimitse saadun teksti- ja ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä.
JUlkAisiJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy toimitusjohtaja Olli Sirén
ilMOitUsMYYnti: Myyntineuvottelijat: Tero Sikiö 044 347 7403 Asta Kohonen 044 347 7404 ilMOitUstUOtAntO: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212
tOiMitUs: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Johanna Rytkönen 044 755 7298 Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Tuulia Matilainen 0440 664 184 Vivikka Monto 040 739 5502 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi
tilAUkset JA OsOitteenMUUtOkset: (03) 540 9600 tilaukset@akaanseutu.fi www.akaanseutu.fi pAinOpAikkA: Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT
www.akaanseutu.fi. Lappalainen MarjoKangasala 12,69; 7. Akaalaiset voimaiskijät, voimapotkijat ja nopeusiskijät erottuivat kilpakumppaneistaan osanottaja-
määrän lisäksi vahvuudella ja nopeudella. Akaa liikkuu -tulokset löytyvät netistä Toijalan Vauhdin sivuilta.
Nokian H 195/65 15 205/55 16 205/60 16 225/45 17
sarja asennettuna
Herkules/Goodride 205/55 16 290 215/ 55 16 340 225/45 17 360 225/40 18 400
335 395 435 535
220 245 295 355
ILMASTOINTIHUOLTO ALK. www.kirvesmiehet.fi PR-Muttonen 045 130 8971 Tmi J-M Tabell 044 557 6939
tä; jokunen oli oikein keihään näköinenkin, jokunen hätäisesti rullalle käärittyä sanomalehteä, joka levisi jo lentoon lähdössä tai viimeistään maahan mätkähtäessään.
Kisassa vallitsi kuitenkin iloinen meininki, toinen toisensa suorituksille oli lupa nauraakin, voitosta ei taisteltu hampaat irvessä.
· Tikkaat · Lumiesteet · Kattosillat · Piipunpellit-hatut · Peltilistat Olavi Toppari, www.otpelli.fi Asennuspalvelu. Miesten sarjan nelinkertainen voittaja ei tänä vuonna osallistunut, joten laji sai uuden mestarin. Perheen pienimpien 40 metrin juoksuun lähtijät olivat innoissaan ja hyvissä ajoin lähtöpaikalla sateenvarjoin varustautuneine kannustajavanhempineen. Tammi Kati Viialan Valtti 20,44; 3. 10
Tiistai 21.6.2011 Akaan Seutu
Akaa liikkui urheasti sateesta huolimatta
Toijalan Vauhdin ja Akaan Seutu -lehden seitsemättä kertaa järjestämä Akaa liikuu -tapahtuma ei ollut säiden haltijoiden suosiossa, mutta sadetta pelkäämättömiä osanottajia löytyi runsaasti niin yleisurheilukisan lajeihin kuin lehtikeihäänheittoonkin. Molin Nedi Viialan Valtti 6,05
mennessä.
Retken tarjoaa
Hirsikankaan teollisuusalueella on jo yli teollisuusalueella on jo yli l yl li 1000 työpaikkaa. taajamien väliä. kello 18 Toijalan torilta.
Oppaat Akaa-Seurasta ja Kylmäkoski-Seurasta. 050 544 3016 (Kylmäkoski) 20.6. Viialan S-Marketin edessä klo 10 alk. 040 777 1061 (Toijala, Viiala), Erkki Salo p. Ilmoittautumiset autovastaaville Sinikka Soljamo p. 12
Tiistai 21.6.2011 Akaan Seutu
ke 22.6. 8-17, la 9-13 varaosa@varaosa.fi
Tee lomaosoitteen muutos kätevästi netissä!
Uutta!
www.akaanseutu.fi/ tilaajapalvelu
Kotiseutu tutuksi!
Lähde linja-autoretkelle Akaaseen - Kylmäkoskelle, Toijalaan, Viialaan tiistaina 28.6. tt yöp Hirsikankaalla on jo kymmeniä Hirsikankaalla on jo kymmeniä eri alojen kankaall kaalla ymme yrityksiä, ja samalla myös yrityksiä, ja samalla myös asuinrakentaityksiä tyksiä, samall my min mine minen on kaventanut minen on kaventanut Toijalan ja Viialan aventanu taajamie väliä. Tuorein työnantaja toi muk kona. kokonaan uutta työpaik okonaan utta yöpaikkaa. Pasin Kala
JUHANNUSKALAHERKKUJA
LAADUKKAAT VARAOSAT
LÄHELTÄ, NOPEASTI
Akaan Autotarvikkeen kautta onnistut aina!
Akaan Autotarvike Oy y
Kaukolantie 6, Viiala (03) 543 5670 Av. ark. Tuorein työnantaja toi mukanaan rein työnantaja oi uk öna aj ukanaan noin 80 kokonaan uutta työpaikkaa. Raja rikkoutui, kun Raja rikkoutui, kun j ri koutui, un uusi logistiikkakeskus pääradan pistoraiuusi logistiikkakeskus pääradan pistorai i i keskus äärada pistoraie an teen teen varrella vihittiin käyttöön keskiviike vihittiin käyttöön keskiviikihittii käyttöön eski hit iin yttöö kiv k kona. Myös 9-tien varsi Kylaja mäkosken uunt mäkosken suuntaan on saanut monta uutmäkosken suunt ntaan ta yrityshallia, ta yrityshalli ja Neste Oil avaa alueelle rity halli all lia, li kenneas liikenneasemansa liikenneasemansa ensi kuussa.. Myös taajamien väliä