Itsekeskeisyyden aikaa kuvastaa myös se, että tv-katsojat liikuttuvat siitä, kun taiteilijat liikuttuvat itsestään. » Sivu 4 » Sivut 14–15 » Sivu 25 » Sivut 16–17 Numero 53 Tiistai 23.12.2014 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa Armeliaisuus voi voittaa hyljeksinnän ja vihan Mikko Peltoniemi. Palomiesliiton hallitukseen valittu Sami Ahola on huolissaan Akaan paloaseman vahvuudesta. Harri Poutasen lapsuudenkodissa Viialassa joulupukilla oli tapana tentata lapsia koulumenestyksestä sekä pahanteosta, ennen kuin lahjasäkki avattiin. Joukkue päätti vuotensa komeaan voittoputkeen. Taantuman painaessa päälle jokaisen tulisi toteuttaa pähkähullutkin ideat ja kannustaa kanssaihmisiä samaan. leijona Futsal on liigan sarjataulukossa nyt neljäntenä. Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen ei jaa Aholan näkemystä. Viides perättäinen voitto irtosi tiukan taistelun jälkeen. Kimmo Pohjonen toivoo, että suomalaiset olisivat armeliaampia sekä itselleen, toisilleen että muualta muuttaneille. Pikkukylän poika puhuu kokemuksesta, sillä Pohjosen piti hankkia kannuksensa maailmalta ennen kuin Viiala ja Suomi hyväksyivät shamaanin touhut
Joulu palauttaa useimmille meistä kipeitäkin muistoja mieleen, tsunamin tavalla tai toisella läheltä kokeneille joulu voi olla aina hyvin tuskainenkin. Emme halua menettää tämän yhteisön jäseniä. Miten tästä selvitään eteenpäin. kiinteistöpäällikön Juha Jalosen mukaan vielä jouluviikolla niin kutsuttu homesiivous. Burman laatta liikkui 19 metriä länteen ja 5 metriä ylöspäin. Näin Nuorten toimintakeskuksen tilat vapautuvat kahta Pappilan kivikoulun ryhmää varten. – Tarkoitus olisi, että uudenvuoden ja loppiaisen välissä rakennus olisi käytettävissä, Jalonen sanoo. Helsingin Sanomissa 21. Luokkia on ollut evakossa sekä Toijalan yhteiskoululla että Aseman koululla. Ilmavuotojen estämiseksi pitää tiivistää ullakolle meneviä läpivientejä, joissa menee kaapeleita ja iv-putkia, Juha Jalonen luettelee.Koska korjaustytöt jatkuvat, Valkeakosken terveysValkeakoski-Opisto haluaa olla lähellä nykyaikaisesti aa olla voimakkaasti läsnä akaalaisten arjessa. Liike sai aikaan maanjäristyksen, joka synnytti valtavan määrän energiaa ja nosti valtavat vesimassat liikkeelle. Tunnetun muusikon menehtymisen voi kokea monella tavalla, akaalaisille hitti, Toijalan takana, nostaa kyyneleet silmiin. Kätevä saadaan loppiaiseksi käyttöön Pappilan ryhmät siirtyvät nuo risotilaan oitu ryhmä pääsee takaisin omiin tiloihin. Piispa Huovinen näki omin silmin ihmisten tuskan ja avustustoimien riittämättömyyden. Se kosketti tavalla tai toisella jokaista suomalaista. joulukuuta 2014 piispa Huovinen purki ajatuksiaan tavalla, joka jokaisen meistä tapakristityistäkin pitäisi muistaa tuskan hetkellä. Suomalaisia tsunami tappoi 179. On vain noustava, päivä kerrallaan. Lisätutkimus aiheutti lisätöitä Pappilassa Pappilan koululla korjauksia tehtiin jo kesän ja alkusyksyn aikana kevään tutkimusten perusteella. Muutoksia on tehty jo tänä syksynä. Sotien sankarivainajien piti olla viimeiset. Akaa ostaa jatkossakin 6 000 tuntia, johon sisältyy taiteen perusopetus eli muuhun jää noin 5 500 tuntia. Perinteisen opetuksen rinnalle on löydettävä uusia tapoja toimia, sanoo rehtori Valkamo. Ensi kevät toimitaan jo julkistetun ohjelman mukaan, mutta syksyllä 2015 alkava työkausi sisältää jo muutoksia. Se on ainutlaatuista ja tämän talon erikoistilojen – esimerkiksi keramiikkapajan – hyödyntäminen on totta kai myös akaalaisille mahdollista. On aika kuunnella, ajatella ja muistella. Raukea tapaninpäivä muuttui suomalaisissa tiedotusvälineissä helvetin raportoimiseksi. Arvo Ylpön koulun Kätevästä Nuorten toimintakeskukseen Myllytielle evakuPappilan kivikoulun 4.ja 5.-luokkalaiset ovat väistymässä Nuorten toimintakeskukseen. Kun yhtäkkiä kahta sukupolvea ei ole, on kuin historia olisi katkennut. Tulevaisuutta voidaan myös ajatella niinkin, että sote ja muut uudistukset vievät palvelut syrjäkyliltä, me menemme sinne ja mahdollistamme opetuksen siellä erilaisin tekniJoulukuun 26. Ystävien muistokonsertit ja jopa sovitukset Toijalan Mieskuorolle ovat hieno tapa muistella paikkakunnan kuuluisuutta. Ruotsin uhriluku on 543 ja Norjan 84. Henkisiä kynnyksiä murrettava Tuntimääristä huolimatta Valkeakoski-Opisto haluMikko Peltoniemi Akaan alakoulujen väistötilaruletti pyörähtää kevätlukukauden alussa pari pykälää. Milloin puhuin läheiseni kanssa puhelimessa viimeisen kerran. Myös Valkeakoski-Opiston Valkeakoski-Opiston rehtori Markku Valkamo haluaa Akaastakin opistolle yhteistyökumppaneita. Hyvää joulua! Taas päästiin jouluun.... päivä vuonna 2004 kello 7.59 paikallista aikaa Intian valtamerellä työntyi Intian mannerlaatta pienemmän Burman laatan alle. Annetaan joulun tulla. Akaan taloudellinen ahdinko vei jo tästä työvuodesta 1000 tuntia, mikä on Valkeakoski-Opiston rehtorin markku valkamon mielestä paljon.– Tämä on realiteetti, jonka kanssa meidän täytyy elää. Kellarissa tehdään joulun ja uudenvuoden välissä alipaineistuskoneiden kytkentöjä. Tuska muuttuu suruksi ja vähitellen muistoksi. Alapohjan mikrobiongelmasta ja huonosta sisäilmasta kärsineessä Kätevässä tehdään kaupungin vt. Aki Sirkesalon musiikki kuitenkin elää. On aivan selvää, että kaikkea nykyistäkään tarjontaa tällä tuntimäärällä ei pystytä tarjoamaan. – Oleellisinta lisäraportissa oli, että musiikkiluokan varaston lattia jouduttiin ottamaan auki. Ehkä vähän ravistelinkin Jumalaa, että kun olet meitä luvannut auttaa, niin miksi et nyt auta.”Taas päästiin jouluun. Suomi on pieni kansakunta ja viime sodistamme johtuen meillä taipumus kollektiiviseen suruun. PääkirjoiTus Juha Kosonen Juha Kosonen Akaan ja Urjalan kansalaisopistopalvelut, vapaan sivistystyön tuottaneen Akaan Opiston toiminta päättyy vuoden vaihteessa. Myös opettajanhuoneen eteisestä jouduttiin ottamaan lattiaa auki, ja portaiden alla on käyttämättömiä tiloja, joissa on purkamattomia laudoituksia. Tiistai 23.12.2014 Nimipäivät tänään Senni, keskiviikkona jouluaattona Aatami, Eeva, Eevi, Eveliina, torstaina joulupäivä, perjantaina tapaninpäivänä tapani, teppo, tahvo, lauantaina Hannu, Hannes, Hans, sunnuntaina piia, viattomien lasten päivä, maanantaina Rauha. Vaikka hyökyaallon tuhot Intian valtameren muissa rannikkomaissa olivat karmeat, suosituissa lomakohteissa Thaimaassa lomaili tuhon aikaan paljon ulkomaalaisia. Juha Kosonen vakituiset opettajat työskentelevät jatkossa enemmän Akaassa.– Valkeakoskella on oma opistotalo. Akaassa surulle kasvot antoivat Eila ja Touko Sirkesalo, joiden poika Aki Sirkesalo perheineen menehtyi. Opiston kaikki Valkeakoskella järjestettävät kurssit ovat akaalaisten käytössä ja rehtori Valkamo puhuu myös etäopetuksen järjestämisestä. ”Olen sen verran itsepäinen uskovainen, että pakenen Jumalan luokse jopa silloin, kun hän näyttää synkät kasvonsa. Tsunamissa kävi vielä niin, että nimilistoista löysi jokainen aikuinen jonkun tutun nimen. Tämän maanjäristyksen muistamme kuitenkin lopun ikäämme. Me emme unohda.Eila ja Touko Sirkesalon ja muiden Akin perheen läheisten surun kuvaaminen on mahdotonta, vaikka he ovat siitä puhuneet lukuisissa haastatteluissa. Suosittua Khao Lakin loma-aluetta ei ollut enää olemassa, joten missä olivat siellä lomailleet suomalaiset. Piispa Eero Huovisen jouluinen lomamatka Thaimaaseen muuttui kymmenen vuotta sielunhoitajan tehtäväksi. Marras–joulukuussa kivikoulusta löytyi Rakennusinsinööritoimisto Jommi Suonkedon lisätutkimuksissa uusia ongelmia. Ei niin tavatonta maailmassa tänäkään päivänä, merillä varsinkaan, ja joka tapauksessa kaukana meistä. Ura jäi pahasti kesken, mutta hittejä oli sen verran, että niistä on jokaiselle jotakin. On aika pysähtyä, istua alas. Olemme kaikki toistemme kumppaneita. Hätä löi piispaa kasvoille niin, että hänen uskonsakin oli koetuksella. Miten tämä on mahdollista
Veikkaan, että meillä on kohta hyvät pohjat sille, että tuntimäärää voisi nousta. Osastojako kuntien mukaan on olemassa, mutta se on vain paperilla. Muitakin vaihtoehtoja täytyy miettiä Jos Kätevä ei valmistu loppiaiseksi ja nuorisotila täten vapaudu, täytyy Pappilan nelosja vitosluokille etsiä tiloja Toijalan yhteiskoululta tai muualta.– Sielläkin on aika täyttä. Rehtori Valkamon tavoitteena on, että Etelä-Pirkanmaalla toimii yksi ja sama opisto kaikkialla. Akaan vt. – Näemme myös osallistujamäärien kehityksen. Aurinko nousi tänään kello 9.25 ja laskee kello 15.14. Joudumme opistossa tarkasti pohtimaan, viemmekö jonkin erikoisasian joka keskukseen, vai järjestämmekö sen vain opistotalolla. – Tässä on edessä monien henkisten kynnyksien ylittäminen. – Selvitämme, löytyisikö tänne ensi syksyksi opiston kurssitoimintaa. ValkeakoskiOpistolla ei ole kuntarajoja. Tulevaisuuden ennakoiminen on päivän sana. Siihen ei varmaan haluta lähteä, sanoo Pappilan rehtori Matti Koppanen.Pappilan evakko saattaa loppua heti alkuvuodesta, sillä vt. Valkeakoski-Opisto haluaa olla lähellä nykyaikaisesti otettu näytteitä. Valkeakoski-Opistossa saadaan jatkossa opistojen Hellevi-tietokoneohjelman avulla tietää myös eri kurssien todelliset kustannukset. Näin on myös täytetty osa kursseista samoilla ihmisillä.– Tämä ei jatku. Kätevä saadaan loppiaiseksi käyttöön Pappilan ryhmät siirtyvät nuo risotilaan valvonnan näkemys on, että Pappilan kivikoulun kaikki toiminta siirrettäisiin muualle korjausten ajaksi. Jo nyt keskustelemme, saadaanko kuvataiteen ja käsityön opetusta lapsille Akaassa kasvatettua, sanoo Valkamo. Pakko taloudelliset näkökohdatkin on ottaa huomioon, koska toimimme niukkenevin määrärahoin, sanoo Valkamo. klo 11-15. tehtyjen tutkimusten tulokset ja raportin suositeltavista toimenpiteistä, tehdään päätös siitä, miten ja missä laajuudessa koulua korjataan. Univet on lähelläsi UNIVET TOIJALAN ELÄINLÄÄKÄRIASEMA on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. Mikko Peltoniemi sin laittein, miettii Valkamo. – Tällä hetkellä töitä tehdään urakoitsijan ilmoituksen mukaan 3–4 miehen voimin, mutta ilmanvaihdon säätämisessä tarvittavat asiantuntijat tuntuvat olevan kiireisiä.Jalosen mukaan Pappilan kivikoulun käyttöönotolle tarvitaan korjausten jälkeen terveystarkastajien lupa, koska he ovat olleet myös poistamassa rakennusta käytöstä. suljettu, 26.12. 9 19, la 9 15, su 11 15 Valtatie 6, 37800 Akaa, p. Opisto haluaa olla siellä, missä luontaisesti on jo ihmisiä. Vt. joulukuuta lisätutkimuksia, joiden tuloksia odotetaan saapuviksi tammikuun loppupuolella. joulukuuta alkaen Viialan kirjastolle ja Aseman koululle. Siellähän on jo kaupungin lehtienlukupiste ja kahvila yhteistyössä. Esimerkiksi 24 000 asukkaan Valkeakoski ostaa opistolta 12 000 tuntia vuodessa, mikä rehtorin mielestä kuvastaa hyvin kaupungin päättäjien suhtautumista vapaaseen sivistystyöhön. Urjalassa kokeillaan kuvataiteen ja kirjoittamisen opetusta niin, että osa tunneista annetaan etäopetuksena ja opettaja on paikalla vain silloin tällöin. Olisi hyvä, että kenenkään ei tarvitsisi väistyä pois alta, ja muille tulisi mahdollisimman vähän harmia. Kyläyhdistyksiltä löytyy myös verkostot hakea ihmiset, joilla on innostus osallistua johonkin kurssiin. – Entäpäs jos kyläyhdistys ideoi kurssin ja me toteutamme sen. Valkeakoski-Opisto on joka paikassa avoin kaikille ja tähän me myös toiminnassamme joka päivä pyrimme. Jos yläkoulun lukujärjestyksiä joudutaan muuttamaan, siellä on kaamea paletti. Välimatkat ovat sentään hyvin kohtuulliset, sanoo Valkamo tietäen, että jukista liikennettä ei täällä juuri ole, ja oma auto tarvitaan liikkumiseen. Evakkoon päädyttiin, koska henkilökunnan ja oppilaiden sisäilmaoireet eivät helpottaneet, vaikka kellarit puhdistettiin, siivousta lisättiin ja korjauksia tehtiin. Silloin kaikki luokat voisivat palata Kivikouluun. Verkkoapteekki 24 h akaaneapteekki.. Jos joku kurssi on hiipumassa, voimme päättää sen lopettamisesta tai joistakin muista toimenpiteistä – tai mitä uutta tuodaan tilanne. Akaan Opisto syntyi taannoin periaatteella, mikään paikallinen ei muutu. – Vierastan sellaista ajattelua, että osasto toimisi sisäänpäin lämpiävästi. Osta verkosta nouda apteekista Loput joululahjapöydän tuotteet -10% Apteekki palvelee 24.12. Yleensäkin kurssitarjonnassa pyrimme jatkossa siihen, että kurssit kiinnostaisivat mahdollisimman monia. Tavoitteenamme on, että koko opiston ohjelma olisi muutaman vuoden kuluessa päivitetty niin, että kysyntä ja tarjonta kohtaisi. Näin ei Valkeakoski-Opistossa jatku, koska maailma opiston ympärillä on muuttunut. Yhteistyökumppaneita etsitään Nykytekniikka mahdollistaa ”henkisen hyvinvoinnin” viemisen hyvinkin kauas. Tavoitteena Akaan nousu Kurssitarjonnan päivittämisen, markkinoinnin tehostamisen ja yhteistyökumppanien avulla ValkeakoskiOpiston rehtorin Markku Valkamon mielestä edessä on opistotoiminnan kasvu Akaassa.– Uskon, että menemme sen ylärajassa, mitä Akaa meiltä nyt ostaa. Valkeakoski-Opisto haluaa jatkossa näkyä myös Kylmäkoskella Tokmannin liikekiinteistössä. Juha Jalosen mukaan Rasin kivikoulullekin on tilattu lisätutkimuksia, mutta Jommi Suonketo ei tehnyt niitä samalla käynnillä. Kun kaupunki saa 15.12. Lähtisin tässä mielelläni yhteistyöhön kyläyhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa, jotta esimerkiksi tila-asiat järjestyisivät. Akaa Akaa Akaa Akaa Akaa Sääennuste Akaaseen Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai -7 -7 -4 -4 -14 -13 -7 -7 -8 -8 1 5 3 4 2 www.univet.. Huonosta sisäilmasta kärsineen ja tähän syksyyn saakka homeisilla kellareilla varustetun Rasin puukoulun toiminta siirrettiin 8. Alapohjaan ei syksyn aikana kajottu eikä sieltä Rasin uudet tutkimustulokset saadaan tammikuun lopulla Rasin puukoulun sisäilmaongelmien perkaaminen alkoi vuotaneen peltikaton paikkaamisella syyskuun alussa. Rauhallista Joulua asiakkaillemme! Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta Toivotamme teille Akaan Maanrakennus & Vesijohtosaneeraus Oy, A-Tasoinfra Oy Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Mikko Kuusisto 040 825 9399 Tietokoneiden huolto, asennukset ja korjaukset, myös paikan päällä. Tämä on ollut rehtori Valkamon mielestä oiva etu niille, jotka paljon osallistuvat. klo 9-12, 25.12. Ne tunnit pidetään jatkossa Asemalla. – Toki muutoksia varmasti tulee, mutta lähtisin siitä, että etsitään myös uusia mahdollisuuksia toimia. 7–8 osallistujaa minimissään löytyy varmasti heidän verkostojensa avulla. kiinteistöpäällikkö Juha Jalosen mukaan kaikki koulun korjaukset on tarkoitus saada valmiiksi tammikuun loppuun mennessä. Kivikoululla on ollut Asemalla käyvien aamuja iltapäivätunteja, joita ei pystytä pitämään puukoululla ja asuntolassa. Rehtori Markku Valkamo muistuttaa, että tuntimäärien osto on poliittinen päätös. kiinteistöpäällikön Juha Jalosen mukaan materiaalinäytteitä otettiin ainakin alapohjasta, jonka eristeissä on Jommi Suonkedon syyskuisten tutkimusten perusteella hyvin todennäköisesti mikrobivaurioita. – Alueistamme vain Pälkäne taantuu. Kursseille halutaan uusia ihmisiä Akaan Opistossa on voinut yhden kurssinmaksun maksamalla voinut osallistua useampaankin kurssiin. ontumaja röntgentutkimukset, luuja pehmytkudoskirurgia, hammassairaudet, sydänsairaudet ja ultraäänitutkimukset. Koulun rehtorin Matti Koppasen mukaan kivikoululla vielä olleiden neljännen ja viidennen luokan opetus jatkuu 1.7.2015 Nuorten toimintakeskuksessa.– Olen tehnyt uusiksi lukujärjestyksiä ja kuljetusaikatauluja Asemalle. Mikko Peltoniemi Rakennusinsinööritoimisto Jommi Suonketo on tehnyt Rasin puukoululla maanantaina 15. Erikoisosaamiseemme kuuluvat mm. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.. Univet – Sinua ja lemmikkiäsi varten UNIVET TOIJALA ELÄINLÄÄKÄRIASEMA Hämeentie 64 37800 Toijala (Akaa) (03) 540 8500 ma–to 8–20, pe 8–18 Kunnan pieneläinpäivystys (03) 565 44 777 ma–to 15–20, pe 15–18 Palvelemme: ark. terveysvalvonnan johtajan Liisa Savilahden mukaan opetustiloja oli liian vaikea rajata erilleen korjauksia vaativista tiloista. Haittaohjelmien poisto. TIETOKONEHUOLTOA www.kuusistoservices.fi. Opisto on valmis hyvin monenlaiseen yhteistyöhön, sanoo Valkamo
Eilenkin siellä oli töissä kolme miestä, Ahola kertoo viitaten viime torstaihin. Maantieteellinen keskipiste ei vielä tarkoita, että ollaan lähelläkään ihmistä. Muutaman viikon sairaslomakaan ei tarkoita sitä, että joku palkataan tilalle. Tietysti Valkeakoski ja Lempäälä tulevat apuun, mutta jokainen voi laskea minuutit. Työvuoroja läpikäynyt Ahola kertoo, että esimerkiksi viime tammikuussa ainoastaan yhtenä vuorokautena Akaan asemalla oli neljä miestä, kahdessa työvuorossa kaksi ja muissa kolme. 16-vuotiaana hän pääsi mukaan Toijalan puolivakinaisen palokunnan hälytysryhmään. Päättäjien kiinnostus lopahti Sami Ahola sanoo puhuvansa asiasta paitsi pelastusalan ammattilaisena myös akaalaisena veronmaksajana.– Tahtotila varmasti on, että Akaassa on neljä miestä. Paloesimieheksi hän kouluttautui vuonna 2011. Hänen mukaansa myös helmikuu mentiin pääasiassa kolmella miehellä.– Akaaseen ei pääsääntöisesti pystytä irrottamaan kuin kolme miestä. Mutta monissa asioissa heijastuu se, että Tampere on keskuskunta. Aholan mukaan turvallinen savusukeltaminen on mahdotonta, jos paikalla on vähemmän kuin neljä miestä.– Ohjeiden mukaan siihen tarvitaan kaksi savusukeltajaa ja turvapari, joka on valmis toimimaan lisäapuna. Silloin teemme valmiussiirtoja, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Tampereen keskuspaloasemalta täydennetään tietyn miehistöasteikon mukaan paloasemien miehitystä niin, että normit täyttyvät. Ennen kuin ollaan kohteessa, voi mennä puolikin tuntia. Toki Akaan paloasemalta on hyvät yhteydet kolmosja ysitielle. – Ei se sillä tavalla toimi. Hälytysvalmiudesta huolehditaan.Ojasen mukaan turvallinen savusukellus ei ole uhattuna, vaikka yksittäisen paloaseman vahvuudessa olisi vajausta. Lisäksi Toijalan VPK:n kehityskaari on ollut positiivinen. Tämän mukaan kaksi miestä tarkoittaisi sitä, että sammuttaisimme taloa ulkopäin, mutta sisätiloihin ei olisi asiaa. ”Tiedossani ei ole, että Akaan asema olisi ongelmallinen” Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen:. – Tiedossani ei ole, että Akaan asema olisi ongelmallinen. – Jos minä olisin VPK:ssa, ajelisin ensin omalla autolla liikennerajoitusten mukaan Hirsikankaalle, mikä veisi 10, jopa 15 minuuttia. Ojanen muistuttaa Akaan osalta tilanteen päinvastoin parantuneen menneistä vuosista. Ahola etsisi VPK:lle tilat Toijalan keskusta-alueelta. Armeijan jälkeen Ahola työskenteli rakennuksilla, teki metallitöitä ja oli kesämiehenä Toijalan paloasemalla. Ensin ajatellaan, mitä siellä on ja sitten vasta sivuja. – Onnettomuuspaikalle tulee henkilöitä useammalta paloasemalta, ja toimintavalmius mitataan näiltä asemilta tulevien vahvuuksien mukaan. Vuonna 1904 rakennetusta talosta löytyy yhdeksän tulisijaa. Vaihtelua vahvuuksissa Paikallisesti Ahola näkee ongelmana muun muassa lomista johtuvat vaihtelut pelastushenkilökunnan vahvuudessa Pirkanmaan pelastuslaitoksella. Kyllähän sinne mennään ja toivotaan, ettei mitään satu. Akaa on siinä aika kärkipäässä, milloin miehiä aletaan tiputtaa sieltä pois. Ahola sanoo, että ajoittain määrä on vaihdellut kahden ja neljän miehen välillä.– Meillä on käytössä alasajotaulukko, jossa mainitaan missä järjestyksessä asemia tiputellaan miehille. – Akaan suunnalla kehitys on ollut hyvänsorttista verrattuna lähtötilanteeseen. Aholan kausi pelastushenkilöstön etuja ajavan järjestön liittohallituksessa alkaa vasta vuodenvaihteen jälkeen, mutta sekä valtakunnalliset että paikalliset huolenaiheet pyörivät jo tulevan hallitusedustajan mielessä. Jokainen voi kuvitella, mitä se tarkoittaa. Sami Ahola olisi sijoittanut aseman mieluummin lähelle ihmisiä. Aseman pitäisi olla lähellä ihmisiä Uuden Akaan paloaseman sijaintia valtateiden kupeessa Hirsikankaalla on kiitelty hyväksi. Tämä merkitsee silloin, että vahvuutta ruvetaan vähentämään sieltä, missä riskikartoitus tekee sen mahdolliseksi.Aholan mukaan asia koskettaa myös Hirsikankaalla olevaa Akaan paloasemaa, jonka vahvuus on 1+4 miestä. Sami Ahola on aloittanut oman palomiesuransa Toijalan VPK:n nuoriso-osastossa. Kiinnostus tekniikkaan ja tekemiseen innosti Aholaa hakemaan pelastusopistoon, josta hän valmistui 21-vuotiaana palomieheksi 1996. Hän harmittelee, että paikallisten poliitikkojen ja virkamiesten kiinnostus pelastustoimeen lopahti, kun pelastustoimi siirtyi Tampereen aluepelastuslaitoksen, nykyisen Pirkanmaan pelastuslaitoksen hoidettavaksi. Aholan oma paikallisyhdistys on Pirkanmaan pelastusalan ammattilaiset. Nyt siellä on neljän hengen vahvuus, uusi, asianmukainen paloasema, vakinaista henkilökuntaa ja kalusto. Ojanen ei allekirjoita myöskään Aholan huolta siitä, Akaa maksaa neljästä miehestä mutta saa vähemmän. Akaassa hälytysmäärät ovat viime vuosina kasvaneet pelastustehtävien osalta ja on ollut myös palokuolemia. Sami Ahola asuu perheineen Tyrisevällä Toijalassa. Mutta eihän kenenkään ammattiylpeys sellaista kestäisi katsella. Tulipalo käyttäytyy samalla tavalla, ollaan sitten Hervannassa tai Akaassa. Ojasen mukaan yksittäiset vaihtelut paloasemilla esimerkiksi sairastapausten vuoksi ovat normaaliarkea. Toiminta ei ole kiinni yhdestä miehestä. Akaa ei maksa neljästä miehestä mitään, vaan asukasluvun mukaisesti osuutensa pirkanmaalaisesta pelastustoimesta, joka on palvelemassa Akaan kaupunkia. Paloasemien vahvuus vaihtelee päivittäin, jos ihmisiä esimerkiksi sairastuu äkillisesti. Erilaiset lomat vähentävät vahvuutta. Esimerkiksi kuukausittaiset raportit toimintavalmiudesta ovat sellaisia kuin pitää olla. 4 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Tarja Antola Yli 3900-jäsenisen Suomen Palomiesliiton SPALin liittokokous on valinnut akaalaisen Sami Aholan , 40, liiton hallitukseen vuosiksi 2015–2016. – Koko Pirkanmaalla kirjavahvuus on noin sata henkeä per työvuoro, mutta käytännön tasolla määrä pyörii 70:n tasolla. – Meidänkin päättäjien pitäisi olla hereillä, mitä saadaan. Akaalainen Suomen Palomiesliiton hallitukseen Sami Ahola on huolissaan Akaan aseman vahvuudesta Tarja Antola Tarja Antola Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli -Pekka Ojanen ei jaa Sami Aholan näkemystä, että Akaan paloaseman vahvuudessa olisi ongelmia. Hirsikankaalta hälytyksiin lähtee myös Toijalan VPK. – Aseman sijainti on alueellisesti keskellä, mutta aina pitäisi miettiä, missä ovat ihmiset, jotka apua tarvitsevat. Aina joku tuosta koko porukasta on pois, eikä sijaisia palkata rahan takia määrättyä enempää. Aholan mukaan hälytyksissä aikaa kuluu siirtymiseen Hirsikankaalle. Jos joltain asemalta yksi henkilö on pois, ei se tarkoita yhtään mitään. Itseäni huolestuttaa se, että Akaa maksaa osansa tästä palvelusta ja niistä miehistä, jotka Akaaseen on kirjoitettu. Vahvuus voi välillä vaihdella yksittäisten sairastapausten vuoksi, mutta Akaan osalta Valkeakosken paloasema ja VPK:t ovat tilanteiden mukaan hälytyksissä mukana. Pirkanmaan pelastuslaitoksen palveluksessa, Teivon paloasemalla työskentelevä Ahola edustaa 13-jäsenisessä liittohallituksessa Pirkanmaata
MUKAVAA Joulun aikaa JA Onnea vuodelle 2015 Ma-su 11-02 Hämeentie 69, AKAA PUH. Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Akaa. Pätsiniementie 2 (Ympyrätalo) p. tai puhelimitse 030 6060* tai 075 325 3450** 030 6060-numero palvelee ma–pe 7.30–20, la 8–16 ja su 9–17 Lääkärikeskus Dextra *030 6060 puhelun hinta: lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,2 snt/min., matkapuhelinliittymästä 19,2 snt/min. ILOTULITTEET Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! PYÖRÄ PEKALTA: Toijalan Pyörä & Tupakirppis Kirkkotori 2, 37800 Akaa p. **075-alkuisen puhelun hinta: lankaliittymästä 15,24 snt/min. klo 14 alkaen. Palvelemme Tapaninpäivänä 26.12. klo 9-18. Tutustu palveluihimme ja varaa aika www.dextra.. opkk.. klo 11-12. Osa Pihlajalinna-konsernia Kirkkotori 10, 37800 Akaa Vietän lomaa 23.12.-6.1.2015. (03) 531 6222 www.ravintolaalibaba.com Soita ja tilaa! Pihvit , wingsit, pizzat, pannupizzat, salaatit, kebabit, hamp urila ise t! KRUUNA & KLAAVA Kurisjärventie 11, Toijala puh (03) 542 3680 WWW.KRUUNAJAKLAAVA.FI Liput 10€. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 5 Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2015! Ravintolamme on suljettu jouluaattona 24.12. Perjantaina 26.12. ja joulupäivänä 25.12. Yleis-, erikoisja työterveyslääkärit sekä fysioterapeutit, naprapaatti ja laboratoriopalvelut ovat Dextrassa juuri sinua varten. klo 9-14, su 28.12. Rakettimyynti alkaa la 27.12. Välitys 010 255 4488. Avoinna jälleen 7.1.2015 klo 6 alkaen. (03) 542 1846 www.oldbronx.. 040 587 3719 Toivotan asiakkailleni Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2015! IHMISIÄ KUVIEN TAKANA Kirsi Hämäläinen kertoo Savannin Kansaa näyttelyn ihmisistä Vilkussa, Viialan kirjastossa ma 29.12. klo 9. Tarjoamme monipuolisia terveys palveluja paikallisesti. Räiskyvä uudenvuodenvastaanotto! Karaokea, skumppaa ja ilotulitusta! Toivottamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Palveluksessanne HUVIN VUOKSI jo 27 vuotta! Jouluaattona klo 18-02 Joulupäivänä klo 18-02 Tapaninpäivänä klo 11-02 Palvelemme jouluna! JÄTTIRAKETIT, -PADAT, SUIHKUT, SUOJALASIT, TINAT, KAUHAT, ym. Voit vielä tutustua valokuvanäyttelyyn silloin. 585 0860 Akaan elävän musiikin yhdistys Almu kiittää kaikkia ystäviään ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta. Toivotamme kaikille Rauhallista Joulua ja Vilkasta Vuot ta 2015! Tavataan tapahtumissamme. Kuvia Senegalista 1989-1996. www.almu.fi Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Heikki (Terissaaresta). Ma-pe 9.30-16.30. Minna P. + mpm. Palvelemme la 27.12. Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Tunnelmallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2015! Reija Korhonen Joulukorttien lähettämisen sijaan lahjoitimme tänä vuonna vesipumpun kehitysmaahan. (03) 542 2450 Jouluaattona suljettu. + pvm, matkapuhelinliittymästä 15,24 snt/min. klo 12-16 sekä ma-ke 29.-31.12. Isännöinti 010 255 4489 Tulossa ennakkomarkkinointiin tammikuussa 2015 Asunto Oy Helinkulma (Ylpöntie 14) Kolmioita Toijalan parhaalta paikalta! Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta! Valkeakosken KODINKONEHUOLTO OY Honkiniementie 19, Valkeakoski. Puh. Kotimainen Dextra on yksityisten terveydenhuolto palvelujen edelläkävijä. Yleisja erikoislääkäreiden vastaanotot ajanvarauksella
Jos Vasken tulevaisuutta selvitettäessä todella päädytään siihen, että Akaa kehitysyhtiöstä irtaantuu, niin valtuustoryhmien puheenjohtajat haluavat, että valtuustolle esitellään korvaava organisaatio 30. Perussuomalaisten Marita Markkula piti Akaan vuoden 2015 talousarviota olosuhteisiin nähden hyvänä. – Hiljaiselo kaupunginjohtajan esityksen tiimoilta on ihmetyttänyt. Muutokset astuvat täysipainoisina voimaan ensi vuoden alussa ja on mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan toiminta kääntyy. Puhuttaessa Vasken tulevaisuudesta panssariupseeri Lapinleimu haluaa elinkeinotoimen voimien levittämisen sijasta puhua painopistealueista, niin kuin panssarisodassakin. Nyt on jo päätetty, että kehitysyhtiön tulevaisuus ja purkaminen selvitetään konsulttityönä. – Jos oikein tulkitsin lukuja, niin 2017 Akaan tuloveroprosentti olisi 22,8. Yhä vähemmällä väellä tehdään tehokkaammin yhä enemmän. Tämä pitäisi kaikkien esimiesten muistaa. Valtuusto haluaa selvityksen Juhani Salinia ilmiselvästi sapettaa, että Vaske-asiaa viedään Akaassa eteenpäin niin, että keskeisetkään luottamushenkilöt eivät tiedä missä mennään. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tämä on vain tyhjää puhetta, sanoi Vaittinen. Valtionosuusleikkaukset pienentävät tulopuolta miljoonilla. Kysytään yrittäjiltäkin Myös valtuutettu Markku Anttila (kesk) haluaa kuulla, kuinka Akaan elinkeinotoimi järjestetään jatkossa. Myös kaavoitus, lupakäsittely ja rakennusvalvonta sujuvat tänään erinomaisen hyvin. Pitää keskittyä Valtuutettu Eero Lapinleimun (kok) mielestä henkilöstöjaosto on saamassa kaupunkiorganisaation perusteet kuntoon. Akaan elinkeinopalvelut on kuitenkin jatkossakin järjestettävä hyvin. Ärhäkkäin irtautuja onkin Akaa. – Miksi ei kysytä, mitä yrittäjät tarvitsevat. Pitkään Toijalan ja Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtajanakin toiminut Salin ihmettelee salamyhkäisyyttä. Kysymys on arvoista. Investointiosaan lisättiin maa-alueiden ostoon 50 000 euron sijasta 300 000 euroa.. Siihen pitää varautua. Siitä mistä voidaan, on jo kaikki mahdollinen leikattu. – Minä en vastusta selvityksen tekemistä, mutta huomautan, että esitykset Vasken tulevaisuuden selvittämiseksi ja alas ajamiseksi on tehnyt Valkeakoski, kommentoi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkönen . Kaupunginhallituksen jo hyväksymä Vaskesta irtaantumisesta ei puhuta missään mitään. Keskustelua tästä pitäisi nyt käydä, jo senkin vuoksi, että tarvitaanko Akaaseen elinkeinolautakunta tai elinkeinojaosto, joka näitä asioita jollakin tavalla edes käsittelee, miettii Salin. varapuheenjohtaja on Harri Rämö ja 2. Vihreiden Heli Piirainen muistutti, että mikään menoerä talousarvioon ei ole tullut hetkessä, vaan pitkän ajan kuluessa jopa kello kaulassa. Nyt pohditaan jo avoimesti palvelutason heikentämistäkin. Jopa tässä nyt käsittelyssä olevassa talousarvioesityksessä kehutaan Vaskea. Myös lähiesimiehiä on koulutettu. – Sitten täällä on sellaista henkeä, että jos ei innostuta asuntomessuista, liikekeskuksesta tai jos ei laiteta 16 miljoonaa keskustakorttelin kehittämiseen, ollaan kehityksen jarru. Oma elinkeinolautakunta. Valtio uudistaa ja leikaa Kristillisdemokraattien Mika Setalän mielestä Akaan tulevaisuuteen vaikuttaa keskeisesti kolme uudistusta: sote-uudistus, valtionosuusuudistus ja valtionosuusleikkaus. Yrittäjyysja elinkeinobudjetti Vasemmistoliiton Jukka Saari nimesi Akaan vuoden 2015 talousarvion yrittäjyysja elinkeinobudjetiksi. Tästä ei ole mitään tietoa, vaikka kehitysyhtiöstä ollaan irtaantumassa. Kaupunki ei tule kuitenkaan lomauttamaan ketään ensi vuonna, mikä on henkilöstön kannalta hyvä asia, totesi Järvinen. Vasken toimintaan ovat olleet tyytyväisiä myös yrittäjät laajasti. – Toivottavasti on niin, että me luottamushenkilöt edes tulevaisuudessa olemme näistä asioissa kartalla. Pystytäänkö uusitun organisaation aiempaa pienemmällä mutta monikäyttöisemmällä henkilökunnalla vastamaan kaupunkilaisten palvelutarAkaan talousahdinko jatkuu vuosia Akaan valtuusto valitsi vuoden viimeisessä kokouksessaan myös kaupunginhallituksen kaudelle 2015–2016. – Kaupungin henkilöstö joutuu työskentelemään kovan paineen alla, mikä vaatii kovaa jaksamista. Teknisessä toimessa on tänä vuonna tehty merkittäviä organisaation ja toiminnan muutoksia. Toinen vaihtoehto on, että palveluja leikataan merkittävästi. Myös Elematicin halli löytyy sieltä. huhtikuuta 2015 mennessä. Paranevatko elinkeinopalvelut. Säästöjä löytyikin toisella kierroksella hyvin, mistä kaupunginhallitus joutui jopa äänestämään.Elokuun alusta sivistystoimen alaisuuteen siirtyvä lasten päivähoito saa Hannu Järvisen mukaan synergiaetuja hallintokunnan muilta osilta. Perusturvan alueelle on perusturvajohtajan aloitteesta käynnistetty lasten ja perheiden palveluiden kehittämishanke. Puheenjohtajana jatkaa Jouko Rytkönen (oik.) ja 1. Lähipalvelut meillä on jo nyt vähissä, joten säästöjen kohteeksi joutuvat kuntalaiset, sanoi Mikä Setälä. Vaske on toiminut hyvin Vaske on Juhani Salinin mielestä kuitenkin onnistunut tehtävässään erinomaisesti. Meidän talousarvioomme asettamat mittarit ovat lähes poikkeuksetta toteutuneet, lukuun ottamatta yritystonttien myyntiä viimeisen neljän vuoden aikana. Hannu Järvinen myös muistutti, että vuoden 2015 lopussa kaupungin taseessa on mittava alijäämä, jonka kattaminen tulee olemaan valtuutetuilla kova ponnistus. – Valtionosuudet tulevat vähenemään runsaasti, talousarvion tekeminen jo nyt oli hyvin haasteellista ja kaikki hallintokunnat ja lautakunnat joutuivat käsittelemään talousarvion jopa kahteen kertaan säästöjen hakemiseksi. – Vasken kaikki mittarit sojottavat ylöspäin ja Vaske on tunnetusti hyvä elinkeinoyhtiö ja se on saanut monesti tunnustusta. Kaupungin talouden synkkyys kumpusi jokaisesta valtuuston talousarviokokouksen puheenvuorosta. Jukka Salmisen mielestä merkittävästi alijäämäisen kaupungin nostaminen kuiville on kova työ. Sitoutumattomien Risto Kajanto ottaisi voimaa kaupungin kasvuun moottoritiestä. On jopa väitetty, että Valkeakoski ajaa kehitysyhtiötä alas, mikä ei näytä pitävän paikkansa. Toisaalta en tiedä muuta tapaa edetä kuin demokraattisen hallinnon prosessi, pohdiskeli Jukka Saari. Kaupunginhallituksen jäseniksi valittiin Salla Bister, Hannu Järvinen, Tapio Kivistö, Eero Lapinleimu, Marita Markkula ja Jukka Saari. Valtuuston talousarviokokouksessa esiintyi ”lievästi karheena oleva mies”. Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen talousarvio hyväksyttiin tekstitäsmennyksin äänestyksittä. Valkeakoski on jo linjannut, että osa Vasken työntekijöistä siirtyy kaupungin palvelukseen. Vasken toiminnan alasajo on Juhani Salinin mielestä tosiasia, eikä hänkään katso aiheelliseksi pyörien jo pyöriessä olla muutosta vastaan. Meillä on hoidettavana myös yhteisiä asioita, sanoi Anttila, Vasken miehiä.Valtuutettu Vesa Peltola (kesk) haluaa, että selvitykseen otetaan mukaan myös kaupungissa toimivien yrittäjäyhdistyksien näkemykset. 6 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Juha Kosonen Akaan kaupunginhallitus linjasi ensi vuoden talousarviota käsitellessään yksimielisesti, että kaupunki irtaantuu seudullisesta Valkeakosken Kehitys Oy:stä (Vaske) ja järjestää muun muassa toimivia yrittäjiä palvelevan elinkeinotoimen kaupungin omana työnä. Samoin kaupunki on ostanut maata sekä asumiseen että teollisuudelle. Kun kunnallisveroa ei korotettu kaupunginjohtajan esityksen mukaan 0,5 prosenttia, kaupungin alijäämä kasvaa 800 000 euroa.– Tehtiin yllätyshyökkäys valtuustossa. Miksi hyvin toimivasta kehitysyhtiöstä irtaannutaan. – Siellä on tällainen hintalappu kuin Sisu-projektiin 90 000 euroa/vuosi. Huima luku. Veroja ei voi aina nostaa Keskustan Jouni Vaittisen mielestä valtuuston päätös nostaa kunnallisvero ensi vuodeksi 0,25 prosenttia esitetyn 0,5 sijaan, on selvä viesti siitä, että talouden tasapaino on löydettävä toimintoja tehostamalla eikä jatkuvalla verojen kiristämisellä.– Valtion ja kuntien suhde on vähintäänkin haasteellinen. Suurimmalle osalle valtuutetuista, Vasken työntekijöille ja kaikille paikkakunnan yrittäjille Akaan kaupunginhallituksen päätös tuli täytenä yllätyksenä. Juha Kosonen Yleinen taloustilanne ja valtionosuuksien leikkaukset ovat painaneet Akaan kaupungin talouden alijäämäiseksi. Salinin julki lukema muutosesitys talousarvion tekstiosuuteen hyväksyttiin yksimielisesti. Nykyisin hallituksen aloittaessa kautensa, luvattiin minihallitusneuvotteluissa vähentää kuntien velvoitteita miljardilla eurolla. Valkeakosken Seudun Kehitys Oy:n rakentajiin ja tukijoihin kuuluva valtuutettu Juhani Salin (sd) purki valtuutettujen huolen talousarviokeskustelussa viime keskiviikkona. Lakisääteiset velvoitteet ovat kuitenkin entiset. – Kuntapuolellakin on niin omaa työtä kuin työyhteisön töiden järjestelyä tarkasteltava kriittisesti ja koulutettava ja kokeiltava uusia toimintatapoja. Yhtenäiskoulun alkaminen Viialassa on myös hyvä asia. Hän muistuttaa myös, että kuntarajat eivät ole Etelä-Pirkanmaalla todellisia rajoja, vaan niitä ylitetään monessa asiassa.– Elinkeinotointa on ajateltava hyvin laajasti. varapuheenjohtaja Mari Peräkivi. Vähän tässä karhee, että hyvin toimiva organisaatio halutaan ajaa alas. Akaan osalta tämä tarkoittaisi noin kolmea miljoonaa asukaslukuun laskettuna. Jos leikataan, niin mistä leikataan. – Hoitaako kaupunginjohtaja ne jatkossa oman työnsä ohella vai delegoidaanko ne talousjohtaja Mari Puhka-Sudelle, joka on kyllä työllistetty vai hoitaako ne tekninen johtaja ja kaavoituspäällikkö. Jos saadaan Akaa Point myytyä, muutkin asiat korjaantuvat, pohti Eero Lapinleimu. Vaikka Vaskesta irtaannutaankin, elinkeinoasioiden hoitoa pitäisi myös jatkossa pohdiskella muidenkin kuntien kanssa yhdessä. Olemme samaa työssäkäyntialuetta ja aina toisistamme riippuvaisia. Näinhän ei ole. Ensimmäiset linjaukset ja prosessikuvaukset osoittavat hankkeen olevan hyvissä käsissä ja odotan siltä tuloksia jo ensi vuonna. Jos tätä asiaa pelkästään virkamiehet keskenään miettivät, aika paljon ruohonjuuritason tietoa jää saamatta, sanoi Peltola. Rehellinen pitää olla, koska hallinto ei ole valmis koskaan. Juha Kosonen peeseen, pohtii kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkönen (kok). Prosessityöhön myös henkilöstö Kokoomuksen ryhmäpuhuja Jukka Salminen huomautti, että kaupungin henkilöstön keskuudessa alkava prosessien kehittämistyö ei ole vain konsulttityötä.– On keskeistä, että kaupungin oma henkilöstö ja heidän ammattitaitonsa otetaan palvelemaan tätä työtä. Työtä paineen alla Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Hannu Järvinen sanoi suoraan, että yleinen taloustilanne, lama, heijastuu myös Akaan talouteen
Varsinaisten päätöskokousten lisäksi meillä on ollut useita iltakouluja ja valtuustoinfoja, joiden aiheina ovat olleet erityisesti sote-asiat, mutta myös muun muassa kaava-asiat, koulupuolen asiat ja kaupungin kiinteistöt ja niiden kunto ja hoito. – Käymme vielä läpi kaikki, mitä on sovittu sivistysjohtajan kanssa. – Olemme tyytyväisiä, Akaa sai Suomen sadannen talletusautomaatin Akaan Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Tuomo Smått (toinen vas.) ja pankinjohtaja Jere Hakala sekä Nordean Akaankonttorin johtaja Nina Lindstedt (oik.) seurasivat, kuinka rahoitusneuvottelija Kirsti Uimin kolikot kilisivät automaatin laarista tilille. Muidenkin pankkien asiakkaat voivat nostaa koneesta käteistä. Organisaation tehtäväkenttänä on vastata ehkäisevistä, korjaavista ja hoitavista sekä kuntouttavista ja muista sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluista yhtenäisenä kokonaisuutena. Tämä ei Akaan Nordean uutta konttorinjohtajaa Nina Lindstedtiä kismitä. Mitään tavaroita siivoojat eivät puhdistaneet. Sote-uudistuksen tavoitteet ovat hienot – turvata kansalaisille yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaalija terveydenhuoltopalvelut. Toivotan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille lehden lukijoille. Vuosi vuodelta joulukiireet yllättävät, vaikka esimerkiksi kaupat aloittavat joulumarkkinansa aina vain aiemmin. Mutkia tuntuu kuitenkin olevan matkassa. Siivous ei siis kuulu siivoojille?– Kyllähän me teemme yhteistyötä määrätyllä lailla. Se on löytänyt lakiesityksestä lukuisia ongelmia liittyen muun muassa kuntien yhteistoimintaan, kunnalliseen itsehallintoon, kansanvaltaisuuteen, kunnan taloudesta päättämiseen ja koko soten rahoitusperiaatteeseen. Projektilla on ohjausryhmä, johon kuuluvat kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat. Kuntaliitto on vastikään laatinut tiukan lausunnon asiasta perustuslakivaliokunnalle. Muutos ei koske pelkästään kuntien sosiaalija terveyspalveluita vaan vaikutukset ulottuvat myös niihin liittyviin tukipalveluihin, kuten siivous-, ruokahuolto-, kiinteistönhoito-, palkanlaskenta-, laskutusja tietohallintopalveluihin.Maa on jaettu viiteen sote-alueeseen. Meidän naiset siivoavat samalla, jos täytyy. Maan hallitus antoi joulukuun alussa esityksensä sosiaalija terveydenhuollon järjestämislaiksi eduskunnalle. Useissa kunnissa on jo rakennettu hyviä käytäntöjä muun muassa varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn hallintokuntien yhteistyönä. Sote-uudistuksessa on kyse todella isosta muutoksesta, siirtyyhän kuntien taloudesta keskimäärin 60 prosenttia kunnan päätäntävallan ulkopuolelle. Käytännössä suurin haaste saattaa olla integraatio sote-palveluiden ja jäljelle jäävien kuntapalveluiden välillä. Talletusautomaatista alettiin puhua Akaassa syksyllä, kun Nordea ilmoitti lopettavansa kassapalvelut. Tehtävää on paljon ja aikaa suhteessa tehtävän laajuuteen varsin vähän. Nordean sijaan uusi automaatti tuli Osuuspankin tiloihin, josta sille löytyi parempi paikka. Ei uutta vuotta ilman SOTEa! Mikko Peltoniemi Sisäilmaongelmien vuoksi suljetulta Rasin koululta Viialan kirjastoon siirrettyjä tavaroita puhdistetaan joululoman aikana. Me kuulumme ns. Esimerkiksi yritykset voivat nyt tallettaa päiväkassansa illemmallakin tilille niin, että se näkyy siellä heti. Lisäksi ohjausryhmään kuuluvat puheja läsnäolo-oikeudella kuntajohtajat, henkilöstön edustajat ja sairaanhoitopiirin edustajat. Tähän voimme tulla tarvittaessa vaikka neuvomaan meidänkin asiakkaitamme. Ne ovat tienneet sen, mitä me siivoamme siellä, ja asia on ollut siltä osin ok, Eira Koskinen sanoo. Yritysasiakkaille hinta on sopimuksen mukainen, mutta ainakaan Akaan Seudun Osuuspankin ja Nordean henkilöasiakkaille automaattitalletuksista ei tule kuluja.Kari Haakanan mukaan myös Akaan Seudun Osuuspankin ulkoseinässä oleva Otto-automaatti pidetään paikoillaan hyvän käyttöasteen ansiosta. – Me hoidimme oman sarkamme. Jotta työllisyyden hoidossa voitaisiin kuntatasolla saavuttaa tuloksia, meidän tulee pystyä hallinnon rajoista riippumatta tekemään eri ammattilaisten kesken saumatonta yhteistyötä. Nämä napanuorat saattavat katketa uudistuksen myötä. Ensi vuoden alussa kuntien vastuuta lisätään entisestään muun muassa työllisyydenhoidossa. Ne ovat opettajien opetusvälineitä kuten lankakeriä, kankaita ja askartelutarvikkeita, kertoo Akaan ruokaja siivouspalvelupäällikkö Eira Koskinen . Ulkotiloissa automaatit eivät voi olla. Sisäilmaoireet siirtyivät Rasin koululta kirjastoon. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 7 Forum akaa Saila Kallioinen Mikko Peltoniemi Akaan Seudun Osuuspankin sisätiloissa voi joka päivä aamukuuden ja iltakymmenen välillä tallettaa rahansa automaatilla omalle tilille, jos omistaa pankkikortin ja on Osuuspankin, Nordean tai Danske Bankin asiakas. Kaupunginvaltuuston näkökulmasta takana on varsin tapahtumarikas vuosi. Muut pyyhimme tai pesemme pyykkikoneella, jos se on mahdollista. Mikko Peltoniemi Akaan Seudun Osuuspankin rahoitusneuvottelija Kirsti Uimi tallensi uudella automaatilla sujuvasti kotoaan tuomat kolikot. Tämä merkitsee kuntien työmarkkinatukiosuuden kasvamista. Mielestäni samanlaista vahvaa yhteistyötä sote-palveluihin tarvitaan jatkossa myös esimerkiksi päivähoidon ja opetustoimen osalta. Akaan automaatti on Suomen sadas, ja jo käytössä olleista 99 automaatista on saatu henkilöasiakkailta ja yrittäjiltä myönteistä palautetta. Sinne vietyjä tavaroita ja materiaaleja ei olla menossa puhdistamaan.– Ei siellä ainakaan ole tullut tällaista tarvetta, sanoo Eira Koskinen. Ilman hallintokuntien yhteistyötä lienee, vaikkapa kuntouttavan työtoiminnan kautta, huomattavan vaikea saada ihmisiä takaisin työmarkkinoille. Onhan siellä avustavaa henkilöstöä, Koskinen viittaa koulunkäyntiavustajiin. Näin on toimittu myös muissa Akaan koulujen sisäilmaevakoissa. että saimme automaatin keskeiselle paikalle ja näin lähelle meitä. Uuden maakunnan laajuisen tuottamisvastuuorganisaation pitäisi aloittaa toimintansa näet jo tammikuun alusta 2017. Lakiesitystä on pitkin matkaa pidetty perustuslain vastaisena. Joululahjarahat siirtyivät suoraan tilille. Hänen mukaansa TalletusOtto-automaatit pyritään aina sijoittamaan neutraalille maaperälle, mutta Toijalasta sellaista ei löytynyt. Hänen mukaansa ne imuroitiin ja pyyhittiin ohjeiden mukaan. Tässä mallissa Akaa kuuluu Pirkanmaan tuottamisvastuualueeseen. Tänä vuonna lanseerattujen talletusautomaattien sijaintia tarkastellaan Haakanan mukaan 3–5 vuoden päästä. – Osa on semmoisia, että en tiedä pystymmekö tekemään niille muuta kuin pistämään pois. Syynä on se, että oireet ovat jatkuneet kirjastossakin. Neljä Rasin koulun luokkaa muutti Aseman koululle. Muu on opetushenkilöstön. En osaa sanoa, miten heitä on ohjeistettu. Viime keskiviikkona automaattia oli esittelemässä myös Automatian asiantuntija Kari Haakana . Keskiseen alueeseen, jolla puolestaan on kolme tuottamisvastuussa olevaa kuntayhtymää. Kirjoittaja on Akaan valtuuston puheenjohtaja. Vuodet tuntuvat kuluvan entistä nopeammassa tempossa. Koskinen sanoo, että siivoojien tehtävä Rasin koululla ennen muuttoa oli puhdistaa kalusteet kuten pulpetit. Lain voimaantulon pitäisi varmistua viimeistään maaliskuussa 2015. Alueen suunnittelua ja käytännön toteutusta varten on Pirkanmaalla päätetty perustaa erityinen projekti. joulukuuta kaksi Rasin koulun luokkaa. Siivoojat puhdistavat, jos erikseen sovitaan Eira Koskinen ei ota kantaa siihen, onko oikein, että opetusmateriaalien ja kirjojen homepuhdistus on opettajien ja oppilaiden tehtävä. – En minä pysty siihen vastaamaan. Kirjastoon evakuoitiin 8
Koskenkyläntie 1176, 37830 Akaa p. Se ei toteutunut kaikissa kodeissa täällä Kalvolassakaan. Siksi olisi etsittävä keskinäistä kunnioitusta ja yhteyttä. – Kun Josef sai tietää Marian odottavan lasta, jonka isä hän ei ollut, hän oli aikeissa purkaa kihlauksensa. Täysosuman saaneessa korsussa kuoli yhdeksäntoista suomalaista sotilasta. Josef halusi toteuttaa Jumalan tahdon, rakastaa Mariaa ja lastaan ja olla kunnollinen perheenisä.Särkiö totesi lasten tarvitsevan vanhempia ja oli huolissaan nuorten perheiden jaksamisesta ja yksinäisten äitien uupumisesta. – Se on tarina uhrauksesta, kärsimisestä, kestämisestä, muistamisesta ja omien huolenpidosta loppuun asti. Muistojumalanpalveluksessa saarnasi kenttäpiispa Pekka Särkiö. komppanian III joukkueen korsun Summassa. päivänä vuonna 1939 kello 13.15 tuhosi venäläisten ampuma tykistökranaatti JR 15:n 5. Miehet, isät ja isovanhemmat tekivät kaikkensa. Mielipiteet ovat jakautuneet niin kirkossa kuin koko yhteiskunnassa. 8 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Liisa Ahokas Kalvolan seurakunnassa vietettiin sunnuntaina tasan 75 vuotta sitten tapahtuneen Summan korsutuhon muistopäivää. Kaikille ihmisille kuuluu ihmisarvo sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta, sanoi kenttäpiispa Pekka Särkiö. Viisitoista heistä oli Kalvolasta, yksi Aurasta ja kolme Hattulasta, vain kaksi käytävässä ollutta pelastui haavoittuneina. Ennen seppeleenlaskua kertoi prikaatikenraali Pekka Toveri Summan ristin traagisen tarinan. Kirkkoon kohdistuu tänä päivänä paineita muuttaa avioliittokäsitystä ja hyväksyä sukupuolineutraali avioliitto. Kenttäpiispa Särkiö Korsutuhon muistopäivänä muistettiin myös kotirintamaa pohti saarnassaan myös avioliittoa aloittaen Jeesuksen syntymästä. Hän tarttui myös ajankohtaiseen aiheeseen. Jatkosodan aikana 1942 vainajat siirrettiin kotiseudulle ja korsun katolla ollut koivupuinen risti seurasi mukana Kalvolaan. – Muistelemme tänään niitä päiviä, jolloin maassa saatiin kokea ankaria aikoja ja jolloin rukoiltiin, että isät, pojat ja veljet saisivat palata sodasta kotiin terveinä. Muistojuhlan ohjelma alkoi jumalanpalveluksella Kalvolan kirkossa, jossa saarnan piti kenttäpiispa Pekka Särkiö . Seppeleenlasku Summan ristillä Kalvolan sankarihautausmaalla. Kiivaiden taisteluiden takia ei ollut mahdollista kaivaa vainajia korsusta, vaan ne jäivät sinne suomalaisten peräännyttyä. Korsutuhon uhreja muistettiin Kirkosta siirryttiin Kalvolan hautausmaalle, missä ensimmäisenä oli kunniakäynti Summan ristille. Joulukuussa 1997 puuristi sijoitettiin arkkitehti Pentti Ilveskosken suunnittelemaan, kuKotirintamanaisten muistomerkin paljastus. Jumala ilmestyi hänelle unessa ja kertoi syntyvän lapsen olevan ihmiskunnan pelastaja. – Kirkon virallinen kanta avioliitosta on, että se on miehen ja naisen elinikäinen liitto. Muutama päivä tapahtuneen jälkeen tuhoutuneen korsun katolle asetettiin sotamies Kalle Laineen tekemä puuristi. Kalvolan kirkossa järjestetty muistojumalanpalvelus aloitti Summan ristin 75-vuotisjuhallisuudet. jotta me saamme nyt elää vapaassa ja itsenäisessä maassa. Juhlapäivän musiikista vastasi kapellimestari Hannu Simoisen johtama Kaartin soittokunnan osasto. 040 506 7843 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta asiakkailleni sekä kiitos kuluneesta vuodesta! Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua sekä Onnea Vuodelle 2015! kiittää kuluneesta vuodesta asiakkaitaan sekä yhteistyökumppaneitaan ja toivottaa Hyvää Joulua ja virtaa vuodelle 2015! Riemuisaa Joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle! Tavataan taas ensi vuoden juhlissa! Kylmäkosken Pitopalvelu Irja Numminen Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2015! Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2015! VALTATIE 5, AKAA (03) 542 1859 ILA-RAKENNUS toivottaa asiakkailleen Rauhallista Joulua ja Rakentavaa Uutta Vuotta 2015! Ari Ilottula 040 591 9924 HYVÄÄ JOULUA. Muistopäivän musiikista vastasi Kaartin soittokunnan osasto johtajanaan kapellimestari Hannu Simonen. Joulukuun 21. Tämä puuristi sijoitettiin siunauskappelin seinään oven luo teakpuiseen Tapio Wirkkalan suunnittelemaan, ristin muotoiseen koteloon
Ja vielä mustat erkkaritkin!Sitten kun (viisaudessa), iässä (ja armossa) varttui, alkoi arvostaa hiljaisuutta. Tappara oli jo silloin kova sana. Hiljaa mielessäni katson taaksepäin menneitä jouluja samalla, kun yritämme täysillä elää mukana joulun tohinoissa. Mikä nyt lapselle nimeksi. Meillä on oikeus ja velvollisuus kunnioittaa näiden sotilaiden muistoa. Kalvola on tänään osa Hämeenlinnan kaupunkia. Ei ollut tietoakaan hallintorakenneuudistuksista ja sakkoja kertyi kassaan ihan mukavasti – etupäässä Fazerin Parhaina. Muistomerkki kiinnittyy lujasti kotiseudun maaperään. Summan korsutuhon muistojuhla kokosi Kalvolan seurakuntatalolle runsaasti omaisia. Kauppoja tehtäessä mielikuvitus alkoi laukata: onko tämä laajemman tuoteperheen yksi osa. Selättimellä vetreytetään pääasiassa selkää, mutta myös tukija liikuntaelimiä. Liisa Ahokas Seppeleenlasku Summan ristillä Kalvolan sankarihautausmaalla. Hunajapääkaupungin hengessä olen hankkinut melkomoisen määrän hunajapurkkeja. Graniittinen kivirunko viestittää uskoa ja luottamusta vahvaan, horjumattomaan johdatukseen vaikeina aikoina. Se on jo saavutus. Rosoiset kivet sen ympärillä kuvaavat elämän moninaisuutta ja sirpaleisuutta, mutta vankkaa perustaa. Silti mietin, pitäisikö olla jalustin, pohjetin, polvitin, reisitin, rintintin, putin, vatsatin, hartiatin, niskatin ja/tai päätin, hiuksettomille kaljutin. Muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Pentti Ilveskoski ja sen on takonut Matti Ilomäki .Seurakuntatalolla puheenvuoron käyttänyt arkkitehti Ilveskoski totesi muistomerkistä: – Se symboloi sitä lujuutta, jolla yhteiseen tulevaisuuteen uskottiin ja jonka eteen monesti kaksinkertainenkin päivätyö tehtiin. Näistä sitä saa: hyvää mieltä ja palvelua. Muistojuhlan yhteydessä julkaistiin tutkija Martti Favorinin kirjoittama historiikki, jossa valotetaan talvisodan tapahtumia Summan lohkon ja tapahtuneen korsutuhon tiimoilta. Lisäksi siellä puhuivat maanviljelijä Veikko Rantanen, Ulla Eerola sekä vielä prikaatikenraali Pekka Toveri ja kenttäpiispa Pekka Särkiö. Kirjassa tuodaan esille kaikkien muidenkin Kalvolan kirkonseudulle pystytettyjen itsenäisyydenja sotienaikaisten muistomerkkien sekä Iittalan keskustassa olevan veteraanimuistomerkin vaiheet. akaan aatami Korsutuhon muistopäivänä muistettiin myös kotirintamaa pariseen koteloon ja siirrettiin sankarihauta-alueelle.– Summan risti muistuttaa meille, etteivät vapaus ja itsemääräämisoikeus koskaan tule ilmaiseksi. Varttuneemmat sisaret olivat jo maailmalla, mutta tulivat jouluksi maalle. Vieraille tarjotun lohisopan, josta ei sattumia todellakaan puuttunut, olivat valmistaneet maanpuolustusnaiset ja sen tarjoilivat Parolan varuskunnan varusmiehet. Kotimaisena työnä. Ukset sulkeutuvat. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 9 Joulu Ensimmäiset muistoni joulusta ovat jostakin vuodelta 1963, kuitenkin ajalta ennen kansakoulun aloittamista. Toinen muistikuva menee jonnekin vuoteen 1968–69. Liikennepoliisihan se siinä mennä huristeli pitkin mattoja koko joulun pyhät ja vähän uunna vuonnakin. Rauhallista Joulua. Sen vuoksi osa kuluvankin vuoden lahjamäärärahoista on kiinnitetty palvelulahjakortteihin; hierontaan, jalkahoitoon, frisööriin ja kuntosalille. Laitteen ominaisuuksista en osaa sanoa, mutta kuten usein muutoinkin, toiset tykkää, toiset ei. Emme aina ymmärrä ja ymmärrämme silti. Ne ovat tyylikkäitä ja kivoja lahjoja. Jokainen saaja on tähän asti ollut perin ilahtunut. Kyllä oli muuten kylän jätkät kateellisia, kun sen välineen näkivät. Samalla ehkä Akaabrändi on inansa edistynyt. Sitkeys palkitaan. Miljöö puhui puolestaan. Maaseudulla oli aina kaunista, oli sitten valkeaa tai mustaa. On mistä takoa! Joulun suosikeihin kuulunee uusi liikuntaväline: selätin. Lahja Olen aina arvostanut hyvää palvelua. Veljen vaimon veljen kautta (terkut Esko ja Irkku) oli saatu junailtua aidot Viialassa valmistetut jääkiekkomailat, oikeat Montrealit. Juhlassa seurakunnan tervehdyssanat lausui agronomi Kari Malmivaara , Hämeenlinnan kaupungin tervehdyksen juhlaan toi apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo . Upeita olivat nekin joulut, kun kotonurkilla oli vähemmän porukkaa. Te ette taistelleet turhaan, te ette kaatuneet turhaan, sanoi prikaatikenraali Pekka Toveri. Varusmiehet tarjoilivat lohisoppaa Muistojuhla jatkui Kalvolan seurakuntatalossa Iittalassa. Se on valittu vuoden 2013 liikuntatuotteeksi. Venlalla, 1 v 3 kk, tämä on nyt toinen joulu. Sanaton viestintä toimii. Prikaatikenraali Pekka Toveri muistutti kuulijoille, että Suomen sankarivainajat eivät kuolleet turhaan. Yksityiskodeissa, suojeluskunnan talossa, pappilassa, meijerillä, Sauvolan koululla, asemalla ja lasitehtaan uunissa paistettiin yli 25 000 kiloa leipää. Ulla Eerolan ajatus siitä, että muistomerkin figuuriksi tulisi pyöreä leipämuotti, oli juuri sopiva.Muistomerkkihankkeen takana olivat Eerolan lisäksi kalvolalaiset Marko Palo , Veikko Rantanen ja Hannu Kuivalahti . Kotirintamanaisten muistomerkin suunnittelija Pentti Ilveskosi ja leipämuotti-idean äiti Ulla Eerola. Tosiasia lienee, että laitteen vika se ei ole, jos kunto ei kohene. Messinkisen kehyksen ehjä muoto kuvastaa sitä yhtenäistä ja rikkumatonta henkeä ja tahtoa, mikä vallitsi sodan vuosina niin kotona kuin rintamallakin. Selätin. Suuri ihme oli, kun joulupukin säkistä putkahti leveä jenkkimallinen leikkiauto, jonka ikkunoihin oli maalattu yrmyt jenkkipoliisit ja auton kyljessä luki: HighwayPatrol eli vapaasti käännettynä maantiepatrulli. Läskinpoltto ja muu treeni vaati työtä, työtä ja työtä. Oli sekä normaali pelimaila vasemmin käyryyksin että maalivahdinmaila. Kirjaan on kerätty yhteen myös Kalvolan alueen sotaja rintamamiesveteraanitoiminnan sekä sotainvaliditoiminnan vaiheet. Hän kävelee, leikkii ja puhuu omaa lumoavaa pulputustaan taajemmin kuin äitinsä. Sisarusparvi oli perheellistynyt ja oli tullut muutakin menoa. Toki muistan valmistelut ja odotukset, mutta totta kai myös jotakin joululahjoista. Asioista perillä oleva kauppias huomautti, että laitteella voi harjoitella myös istualtaan. Jatkosodan aikana vuonna 1941 leivottiin 9 000 kiloa ja vuonna 1942 vielä 5 000 kiloa vanikkaa. Leipämuotti kotirintamanaisille Summan ristin viereen paljastettiin kansalaisaloitteesta syntynyt muistomerkki kotirintamanaisille.Jo ylimääräisten sotaharjoitusten (YH) alkaessa lokakuussa 1939 olivat kalvolalaiset lotat aloittaneet talkoilla leipien leipomisen sotaväelle. Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo.
Ville Hiirikoski – Patterit autoon, Chimalegoja, krokotiili ja norsu. Maahisten viisivuotiaat Mirko , Samu , Thelma , Edith , Rene ja Jenna odottavat joulupukin tuomia lahjoja. – Ei tontut voi mitään rakentaa.Kiistely loppuu, kun lasten on aika lähteä ulos, jossa leikkijöitä odottaa luminen piha ja pulkat. t.. – Se rakentaa sen itse tai tontut rakentaa. www www. Päiväkodin joulujuhla pidettiin tilanpuutteen vuoksi tänä vuonna ulkona. Lasten mukaan jouluna myös leivotaan ja syödään pipareita, koristellaan kuusta, käydään kaupassa, katsellaan elokuvia, pelataan ja leikitään leluilla.34 lapsen päiväkodissa on jouluun valmistauduttu tekemällä jouluaskarteluja, leipomalla pipareita, laulamalla joululauluja ja juttelemalla joulusta. (03) 542 2069, 0400 788 069 Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta! Toivottavat: Sari, Päivi, Pirjo ja Jasmi Ma-pe 9-17, la 8-14 tai sopimuksen mukaan. Tarja Antola Kylmäkosken päiväkodin lapset aikovat joululomalla tehdä lumiukkoja ja -enkeleitä, lumiprinsessoja ja lumipalloja. ww.auto auto?t . A hl Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille Rauhaisaa Joulun Aikaa sekä Onnea Vuodelle 2015! www.auto. Aapo Immonen – Paloauto ja sellainen kaukosäätimellä ohjattava traktori. Kylmäkosken päiväkodin Maahisten ryhmässä lapset ovat askarrelleet joulunalleja. Kun Rene kertoo toivovansa lahjaksi oikeaa crossimopoa, epäilee joku lapsista, ettei joulupukki voi sellaista toivetta toteuttaa.– Ei joulupukilla ole rahaa mopoon. Meri Heikkilä – Autopatterit ja muumeja. Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta kaikille! Parturi-Kampaamo SARI VEHMAS Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kylmäkosken taksiautoilijat toivottavat asiakkailleen RJ Taksi Oy Raimo Lehto ja Niina Lindgren kiittävät asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja toivottavat Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! 0400 639 027. , www.akaanmphuolto.. Antti Oksa – Robottiauto ja tykkikone. Jenna Koskela – Barbeja ja Lego Friendsejä. Huilaamme ajalla 20.12.2014 4.1.2015. Päiväkodin lapset kertoivat Akaan Seudulle muitakin lahjatoiveitaan. Kiitos asiakkailleni sekä yhteistyökumppaneilleni kuluneesta vuodesta, sekä Rauhaisaa Joulun aikaa ja Onnea Vuodelle 2015! Kotipalvelu Ritva Kiviniemi Toivotamme kaikille Oikein Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2015! Valtatie 12, 37800 Akaa. t.. Huoltaa se! Pätsiniementie 9, 37800 Akaa puh. Puh. 040 126 1355 posti@akaanmphuolto.. Pienempien eli Menninkäisten ryhmässä joulukalenterina oli joulupussi ja isompien Maahisten ryhmässä rasia. olto.. (03) 573 7700, fax (03) 573 7722 Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta! Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa Puh. Samu Mäkinen – Turtles-pelejä ja -leluja. Rene Lavikko – Oikea crossimopo, kun isilläkin on, ja Zuzupets. Mirko Lehtonen – Urut ja leija. 10 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Kylmäkosken päiväkodin lapset miettivät lahjatoiveita Voiko joulupukki rakentaa mopon
Mä tykkään hyviksistä ja äitikin tykkää. Kylmäkosken päiväkodin lapset pääsivät viime viikolla vihdoin aloittamaan lumileikit. Tarja Antola Thelma Välimäki – Monster High. ja Rauhallista Joulua! Kiitän kuluneesta vuodesta ja toivotan asiakkailleni RAUHALLISTA JOULUA ja ONNEA VUODELLE 2015! AKAAN MUURAUS JA LAATOITUS OY Toivotamme kaikille Rauhallista Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta! Keskuskatu 41, 37830 AKAA www.pmkaluste.. Ne on kilttejä. Kylmäkosken päiväkodin Maahisten ryhmässä lapset ovat askarrelleet joulunalleja. 044 567 9219 Hyviä Joulunpyhiä ja Menestyksellistä Vuotta 2015! Kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta sekä toivottaa Rauhallista Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2015! Keskuskatu 36, 37830 Akaa Puh. (03) 542 3110, (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015 kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!. Sitten Olivian talo, joku poniprinsessajuttu ja prinsessa Anna-nukke. Mulla on jo kaksi barbia kotona. Sini Mäkinen – Barbeja, vaatteita ja prinsessabarbilinnoja. Emmi Vankka (oik.) – Barbivaatteita ja yksi toinenkin barbi. Toivotamme Hyvää Metsäkansan Ainolan väki Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta. Mä oikeastaan keräilen petshopeja ja mulla on nukkekotikin niille. (03) 543 3733 Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Hallitie 4, Akaa, p. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 11 Kylmäkosken päiväkodin lapset miettivät lahjatoiveita Voiko joulupukki rakentaa mopon. PM Kaluste toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Kiitämme asiakkaitamme ja toivotamme VIIALAN VESI JA LÄMPÖ OY TARKASTUSEXPERTIT 37830 Akaa, Pihlatie 1, puh. Kerttu Vännilä – Monta lohikäärmettä ja lohikäärmeen ratsastajia. Edith Larjovuori (oik.) – Pillow Pets ja Pet Shop -juttuja ja sellainen keiju, jota voi ohjata kädellä
Ei ihme, että ihmiset joka puolella Työtä vailla oleva tuntee olevansa ulkopuolinen Työttömien jouluat erialla nautittiin hyvästä ruuasta ja seurasta Virikeohjaajaksi valmistunut Minna Jentala haluaisi alan töihin, mutta paikkaa ei hakemisesta huolimatta ole löytynyt. – Tuntuu järjettömältä. (03) 543 521, 0400-337 584 FAX 5433 205 Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille Leppoisaa Joulua ja Onnea Vuodelle 2015! esta Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta asiakkaillemme ja Maukasta Joulua sekä Iloa Vuodelle 2015! Toivottavat K-market Maukas kauppiaat Hanna ja Matti Mattelmäki henkilökuntineen. Tmi HK-Sport Hietastentie 5, 37800 Akaa. Diakoni Henna Helmisen mukaan jatToivotamme asiakkaillemme Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! KAIVOPUMPPU M. Kaikkia pitäisi auttaa ja pitäisi olla yhteisöllisyyttä sen sijaan, että kaadettaisiin koko ajan ihmisiä maanrakoon joka tavalla. Kaikkia asioita kiristetään ja kovennetaan. 0400 710 742 Nuohousliike Järvinen / Sisäilmapalvelu Järvinen Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2015! Rauhallista Joulua & Hyvää Uutta Vuotta 2015! Toivoo Akaan Verhoomo SYRJÄTIE 3 37830 AKAA P. Vaikka se oli raskasta ja työpäivät pitkiä, siellä oli kaikkein reiluimpaa työporukkaa. – Olen ollut töissä monessa paikassa, mutta kaikkein parhaimmat työpaikat oli raksalla. 12 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Tarja Antola Savikoskella asuva Liisa Salmi sanoo, että kynnys lähteä mukaan työttömien tapaamisiin, oli hänellä aluksi korkea. – Työttömyyttä on paljon, mutta työpaikat viedään mikä minnekin. – Näiden tapaamisten tärkein merkitys on yhteisöllisyys ja se, että saa joskus puhua jonkun muunkin kanssa eikä vaan yksin kotona, Liisa Salmi kertoo. Ruokailut on järjestetty Kylmäkosken Olkkarilla, jonka käyttö on ollut maksutonta. hessu@hk-sport.net www.hk-sport.net Kiitos vuodesta 2014. Soita 0400 627 019 av. Mukavimmat työmuistot ovat rakennustyömailta. Radiosta ei muuta tulekaan kuin että, niin ja niin paljon lomautettiin ja irtisanottiin. Toivotan asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2015! Toivotamme kaikille oikein Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! ProVilla Oy, Akaa Sami, Peetu ja Virve ps. Parhaimmat työpaikat raksalla Salmi on eläkkeellä, mutta myös työttömyydestä on kokemusta. kkkkkkkkkkk kkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk kkkkkkkkkkkkkk Järvinen Yhtiöt Oy Ryödintie 29, 37800 Akaa puh. MAUKAS Hanna ja Matti Mattelmäki Keskuskatu 46, 37830 Akaa Puh. Luciana kulkuetta johti Jasmin Latosaari. Uutiset irtisanomisista ja lomautuksista tuntuvat yhä pahalta. klo 15> ja la. Kävijöitä on keskimäärin noin 15. KULMALA OY Kiitos kaikille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni vuodesta 2014! Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutt a Vuott a! Sähkötöiden suunnitt elua ja asennusta Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Matomäenkatu 2, VIIALA Palvelemme: ma-pe 9-18, la 9-15, su 12-16, Jouluaattona klo 8-12. Kirkonkylän koulun 5.ja 6.-luokkaisten tyttöjen Lucia-kulkue esiintyi ruokailijoille. Myös Akaan kaupunki osallistui vielä viime keväänä järjestelyihin toimittamalla ruuan joka toiseen tapaamiseen, mutta tänä syksynä kaupunki jättäytyi pois kokonaan. Tapaamiset ovat alkaneet jo Kylmäkosken kunnan aikana kunnan ja seurakunnan yhteistyönä. Akaan kaupunki vetäytyi ruokailuista Akaan seurakunta järjestää työttömien ja pienituloisten maksuttomia ruokailuja pienen ohjelman kera Kylmäkoskella joka toinen torstai. Päästyään sen yli on Salmi käynyt tapaamisissa Kylmäkoskella jo usean vuoden ajan. Viime torstaina Liisa Salmi osallistui työttömien ja pienituloisten jouluruokailuun Kylmäkosken seurakuntatalolla ja toimi seurakunnan emännän Johanna Inkisen apuna keittiössä. Työttömien jouluruokailu järjestettiin torstaina seurakuntatalolla. voivat huonosti. 010 328 0123 KAUPPIAS HOITAA HOMMAN PARTURI-KAMPAAMO Mustanportintie 4 A 6, Akaa 045 678 3933 Akaan Vasemmistoliitto ry toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen! Viialan Pyry ry Toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta jäsenistölle ja yhteistyökumppaneilleen.. Joulutervehdysten sijaan osallistuimme tänä vuonna Hyvä Joulumieli -keräykseen. Juhlapöytään lähdettiin Helena Rupposen johdolla. ark. Vakiokävijä Liisa Salmi ihmettelee Akaan kaupungin päätöstä
Kun valmistuin, hain aika moneen vanhainkotiin, mutta ei minua koskaan kukaan halunnut. – Nyt on ainakin joitakin tuttuja.Jentala on koulutukseltaan vanhuksiin suuntautunut virikeohjaaja, ja työtä vailla.– Olen yrittänyt etsiä alani töitä, mutta ei vanhainkoteihin oteta virikeohjaajia. (03) 106 425 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! KIITTÄVÄT ASIAKKAITAAN kuluneesta vuodesta ja toivottavat Toijalan Taksiautoilijat Av. 03 549 33 50 www.sahkopiiri.fi Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Rauhallista Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2015! AVISTA-TILIT OY www.avistatilit.. Lihapullat ja perunat suosikkiruokia Emäntä Johanna Inkisen mukaan kävijöiden suosikkiruokia ovat emännän itse tekemät lihapullat, perunat, lihakastikkeet, keitetyt kasvikset ja jälkiruuat. Tarja Antola Liisa Salmi (vas.) avusti seurakunnan emäntää Johanna Inkistä jouluruokailun valmistamisessa. Juhlapöytään lähdettiin Helena Rupposen johdolla. Kivaa porukkaa ja kuulumisia Seitsemän vuotta tapaamisissa käynyt, eläkkeellä oleva Riitta Jalli kehuu hyvää seuraa. 0400 372 767 Suljettuna 24.-28.12.2014 Sähköpiiri Oy HÄMEENTIE 20, 37800 AKAA Puh. Puutarhassa hän työskenteli kolme vuotta sen lopettamiseen asti, minkä jälkeen hän pääsi selkävaivojen takia työkyvyttömyyseläkkeelle. Riittää, että joku välittää, Johanna Inkinen sanoo.Hän arvioi raaka-ainekulujen olevan arkiruokailujen osalta noin 5 euroa/ ruokailija/kerta. (03) 545 1366 Kuljetus Jyrkinen Ky kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle! Akaan taksi, Viialan taksiasema toivottaa asiakkailleen Rauhallista Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta! Puh. Puh. Virikeohjaaja vailla töitä Seitsemän vuotta Kylmäkoskella asunut Minna Jentala kertoo hakeutuneensa työttömien tapaamisiin tutustuakseen kylmäkoskelaisiin. 03 549 33 00 Fax. Riitta Jalli kehuu työttömien ruokailusta löytyvän hyvää seuraa. Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta sekä toivotan Jouluiloa ja kaikkea Hyvää Vuodelle 2015! Ylpöntie 2, 37800 Akaa, p. Lisäksi diakoni Henna Helminen kertoo silloin tällöin käyttävänsä joitakin kymppejä askartelumateriaaleihin ja pieniin bingopalkintoihin. 0400 737 147 Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta sekä toivotan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Marssitie 1, Nahkiala, Akaa puh. 045 672 7899 Toijalan Seudun Sotainvalidit toivottavat kaikille Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sekä kiittävät lämpimästi yhteistyökumppaneitaan ja tukijoitaan!. Kun työt pankissa loppuivat, ehti hän olla alle vuoden työttömänä, kun uusi työ löytyi Pinomäen puutarhalta. On sellainen tunne, että on ihan ulkopuolinen. Liisa Salmi aikoo itse ottaa jouluna rennosti. kossa ruokailupaikka voi muuttua, kun Akaan kaupunki alkaa isännöidä Olkkaria ja ryhtyy perimään tilan käytöstä maksua. Vähään aikaan en ole enää viitsinyt hakea töitä. – Jos tilan vuokraaminen maksaa joka kerta 80 euroa, tulemme varmaan seurakunnan tiloihin. (03) 543 5088 Toijalan Nuorisoseura toivottaa Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Toivotamme asiakkaillemme Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Maria ja Kirsi www.youstyle.fi kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Toijalan ja ympäristön Kuorma-autoilijat ry. – Täällä tapaa kivaa porukkaa ja saa vaihtaa kuulumisia.Jallilla on takanaan 30 vuoden pankkiura. Tähän asti jos mahdollista olemme olleet muualla, jotta kynnys tulla mukaan olisi pienempi, hän kertoo. – Mitään ihmeellistä ei tarvita. Jentala kertoo tehneensä kaikenlaisia töitä, mutta pysyvää työtä ei ole löytynyt. ma-pe 9.30-17.30, la 9.00-14.00 www.viialanhuonekaluliike.fi Keskuskatu 17, Akaa, p. Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2015! Yrittäjätie 4, 37910 Akaa, p. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 13 Työtä vailla oleva tuntee olevansa ulkopuolinen Työttömien jouluat erialla nautittiin hyvästä ruuasta ja seurasta Työttömien jouluruokailu järjestettiin torstaina seurakuntatalolla
Harri Poutasen lapsuudenkodin pukki tenttasi koulumenestyksestä ja pahoista teoista. Tilaukset Kotivekasta. Eero Ilomäen isä, Mannerheim-ristin ritari Toivo Ilomäki, oli perheen joulupukki. Tonttuna vanhat villahousut jalassa Helmi Reunasen joulumuisto on kouluajalta Urjalan Puolimatkasta. Minä olin tonttu vanhat villahousut jalassa, kun ei siihen aikaan ollut mitään pukuja.Velipojan mielestä kotona vieraillut joulupukki oli isä.– Mutta ei se ollutkaan isä, vaan se oli mummu. Hyvää Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta! toivoo Kiinteistöhuolto Veka / KotiVeka Valtatie 8 B 5, 37800 AKAA 040 583 5238 Hoitola Lumo Hoitola Lumo Lumoavaa Joulua ja Onnea Vuodelle 2015! Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta. • Akaa, Kalevantie 1 (Leskirouvan talo) Ark. 9-17, La 9-13 • Puh. – Pojat hakivat joulukuusen metsästä. 14 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Tarja Antola Karpinmäen palvelutalossa Viialassa jouluun on valmistauduttu koristelemalla taloa joulukoristein, ryhmä Hirvialhon yläkoululaisia on käynyt leipomassa asukkaiden kanssa pipareita ja joulukalenterista on paljastunut makeiden yllätysten lisäksi tietoa jouluperinteistä. 9 17, la 9 13 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2015 www.tthakaasia.fi TUJUNEN YHTIÖT OY Toivottaa Hyvää Joulua! Työntekijöiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden joulutervehdykseen varatut varat on tänä vuonna lahjoitettu Lastenklinikoiden Kummit ry:lle lastentautien tutkimustyöhön.. Hämeentie 46, Akaa, p. 050 442 2257 Hoitamiemme kiinteistöjen asukkaat! Tarjoamme palovaroittimien patterien vaihdon huoneistoon hintaan 7 euroa kpl, sisältäen työn ja patterin. (03) 542 5868 Av. Ne olivat niin hyviä, että kun joulu oli ohi, oli kuusi tyhjä. – Aattona meille tulee Kun pukki oli päästä parrastaan ja muita joulumuistoja tietenkin pukki ja kuuntelemme joulurauhanjulistusta, kertoo palveluesimies Pauliina Lehikoinen . Sinikka Tuominen kävi lapsena kuuntelemassa Turun joulurauhanjulistusta. 050 467 7822 • Urjala, Urjalantie 24 Ma-To 10-17, Pe 9-17 • Puh. Jukka Kourunen muistelee, kuinka hieno olikaan lapsena joululahjaksi saatu puinen kuormaauto. – Lahjat olivat yleensä käyttötavaraa, sukkia ja tumppua, Kaija Lundán kertoo. Meillä oli silloin musta koiHelmi Reunanen olisi halunnut lapsena ollut koulun joulunäytelmässä enkeli siivet selässä. ark. Enkeleiksi valkattiin ne nätit tytöt. Syötävän hyvä kuusi Talon vanhimman asukkaan, 92-vuotiaan Kaija Lundánin Viipurissa vietetyn lapsuuden joulumuisto liittyy kuuseen. Lahjat toi joulupukki, jota veli epäili isäksi. Pikkujoulujen vuoro oli viime perjantaina. Se koristeltiin ja siihen pantiin roikkumaan karamelleja. – Olisin koulunäytelmässä halunnut olla enkeli siivet selässä, mutta aina samat plikat pääsi enkeliksi, ja minä olin pettynyt
Meitä oli niin paljon, ettei ollut varaa muuta ostaa. Ei me sitä moneen vuoteen tunnistettu ja vähän kartettiin sittenkin, kun alettiin tietää, että Väinöhän se. Poutanen uskaltaa nyt tunnustaa, että myös kuusivarkaissa käynti oli pikkupoikana suorastaan perinne. – Pukki kyseli, että olitkos sinä siinä mukana. Olinhan minä, kun olin vanhempi meidän katraasta. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 15 Kun pukki oli päästä parrastaan ja muita joulumuistoja ra, ja mummulla olikin täysi työ pitää partansa, kun koira tunsi mummun. – Isä piirsi taloja ja tehtaita, esimerkiksi Kotelotehtaan, Pulkon ja omakotitaloja vaikka kuinka paljon. Lahjaksi kuorma-auto Pikkupoikana vuonna 1953 Valkeakoskelta Toijalaan perheensä kanssa muuttanut Jukka Kourunen muistaa yhden lapsuuden joululahjan, puoli metriä pitkän, puisen kuorma-auton, jonka oli tehnyt isä. Siinä oli oma pieni metsä, jossa sai tehdä majoja. Pelkäsin sitä niin kauheasti, että menin piiloon. Joulupukilla oli tapana tentata lapsia koulumenestyksestä ja erinäisistä syksyn aikana tehdyistä pahanteoista, ennen kuin lahjasäkki avattiin. – Hän oli lahjakas. – Joulukuusenpalloja laitettiin meillä kattoon lamppuihin. Lahjaksi omenoita ja makeisia Eero Ilomäen kotona Viialassa joulupukin tehtävät hoiti isä, Mannerheim-ristin ritari Toivo Ilomäki . Se meni ihan täydestä, kun oltiin vielä niin pieniä. Rauni Mokka facebook.com/taksiMikkola www.taksimikkola.com Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2015! Taksi Seppo Mikkola kiittää kuluneista vuosista ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Viitasaaren Betoni Oy. 040 526 7777 Rauni Mokka Rauhallista Joulua ja Hyvää Vuotta 2015! Kiitos kaikille asiakkailleni kuluneesta vuodesta, teette jokaisesta työpäivästäni arvokkaan. Keltaisia pahvienkeleitä vietiin myös yläkerran naapureille. – Se oli kaikista ihanin paikka, mitä ikinä on ollut. Sinikka Tuominen kävi lapsena kuuntelemassa Turun joulurauhanjulistusta. Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Rauhallista Joulua sekä Onnea Vuodelle 2015! Aukioloajat: ma-ke 11-19, to-pe 9-17 tai sopimuksen mukaan. – Ei me isää tunnistettu. Joulupukki toi yleensä omenaa ja makeisia. Tarja Antola Kaija Lundánin mukaan lapsuuden joulukuusesta koristeet katosivat parempiin suihin. – Lavan kyljessä luki minun nimeni ja se oli minusta hieno.Kourusen isä, mittausteknikko Urho Kourunen teki työuransa Toijalan kauppalalla ja kaupungilla. Se oli vähän kielletty, mutta salaa sinne mentiin ja tehtiin kaaripyssyjä ja nuolia. Joskus sinne tuli myös joulupukki. Joululahjoista Helmi Reunanen muistaa puisen kuorma-auton, jonka vanhemmat olivat ostaneet Riuttan kaupasta. Pukki tenttasi pahat teot Harri Poutanen kertoo, että lapsuudenkodin joulupukki oli Eerolan Väinö naapurista. Kuitenkin se jännitti. – Turussa vietimme useamman joulun. Partekin pellolla oli pieni suo, salainen suo. Parturi-Kampaamo Mustanportintie 1, 37800 Akaa Keskuskatu 48, Akaa puh. Tapahtumassa esiintyneessä soittokunnassa oli Sinikan isän hyvä tuttu. Sinikka muistelee äitiään, joka oli innokas tekemään joulukoristeita. Aattona hän kävi isänsä kanssa kuuntelemassa Turun joulurauhanjulistusta, jonka tunnelma oli juhlallinen. Ennen kuin perheen omakotitalo valmistui Nahkialaan, asuivat Kouruset nykyisen Toijalan terveysaseman takana, entisessä kulkutautisairaalan rakennuksessa, jota nykyisin kutsutaan Huvikummuksi. Piiloon joulupukkia Sinikka Tuominen vietti lapsena usein joulua sukulaisten luona Turussa
Varsinkin tässä taloudellisessa tilanteessa. Pohjonen on aina tehnyt taidetta muiden eri alojen ammattilaisten kanssa, ja yhteistyö on ollut hedelmällistä. Hän on itse tutustunut Helsingissä esimerkiksi romanikerjäläisiin soittaessaan ja esiintyessään heidän kanssaan. Oli yllättävää törmätä monen ihmisen sanomana siihen, että nyt on kyllä asiat päin helvettiä. Konsertti nähdään Yle Teemalla 25.12. Hän sanoo esimerkiksi nykytanssijoiden kuten Reijo Kelan ja Suomussalmi-ryhmän olleen hänelle kovimpia dramaturgian ja soiton opettajia. Nyt jos koskaan pitäisi Kimmo Pohjonen ihmettelee itsekeskeistä aikaamme yrittää kaikenlaista ja tukea kaikki toisiamme. Ja ostaa kuka ostaa, ei kaikkien tarvitse. Pohjonen ei tarkoita sitä, että aina kun näkee kerjäläisen, tälle pitäisi antaa rahaa.– Minun pointtini on, että ei pidä suhtautua vihamielisesti. Kyllä ne jollain tavalla ajavat yhteistä asiaa, ja Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Yksi hienoista asioista on Suomen demokraattinen poliittinen järjestelmä. Nyt jos koskaan olisi uuden luovuuden aika, kun meillä on tapahtunut mieletön rakennemuutos, ja iso teollisuusklusteri on häipynyt. Eikä niissä konserteissa olisi hänen rinnallaan esiintynyt sankkaa joukkoa muita ihmisiä, jotka ovat ajatelleet kyseenalaistajista samoin kuin Pohjonen. Armeliaisuus toimisi paremmin myös muualta tulleisiin, kun osaisimme ensin olla omalle heimolle armeliaita. Yksi kasvava ongelma, jonka Pohjonen sekä lähempää että kauempaa katsellessaan Suomessa näkee, on yhteisöllisyyden puute.– Tietty yksilökeskeisyys on ihan tervettä, mutta minun mielestäni siinä on menty vähän liian pitkälle. Mutta kun on, sitten syntyy mitä vaan, Pohjonen sanoo. Heihin kuuluvat muun muassa tanssija Reijo Kela ja Rämsöön maamoottorimiehet. Suomalainen haluaa olla yksin ja on vähäpuheinen ja se kuuluu meikäläiseen kulttuuriin, mutta se millä tavalla me kommunikoimme keskenämme ja kuinka yhteisöllisiä me olemme, on iso miinus. Jos hän olisi nöyrtynyt ”Kuka sä oikein luulet olevas” ja ”Mitä toi oikein luulee tekevänsä”-ihmettelyjen edessä, hän ei olisi tänä vuonna täyttänyt Helsingin Juhlaviikkojen ja Tampere-talon katsomoja 50-vuotisjuhlakonserteillaan. Kannukset täytyi hankkia ulkomailta. – Olen todella valmis kritisoimaan sitä, että täällä vieläkin mietitään, voiko homoilla olla samat oikeudet kuin meillä. Kun luottamus silti syntyy ja päästään tavoitteeseen, joka Kimmo Pohjosella on aina ysimiinuksesta kymppiin, voi todella tuntea onnistuneensa. Sitä ei Euroopan vastalaidalta löydy. Kun kaksi esiintyvää artistia lyö hynttyyt yhteen, kumpikin tietää kutakuinkin kombinaation rajat ja mahdollisuudet. Tällä Pohjonen viittaa siihen, että meillä lannistetaan liikaa ihmisiä, jotka yrittävät jotain uutta. 16 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Kimmo Pohjonen pyysi syyskuussa Tampere-talossa järjestettyyn 50-vuotisjuhlakonserttinsa ihmisiä, joiden kanssa hän edelleen esiintyy. Yhdessä.– Tärkeintä on, että jokainen moottorimies tai painija tykkää olla siinä. Heidän mielestään poliittinen järjestelmä on niin surkea ja korruptoitunut, että ihmisiä muuttaa paljon Brasiliaan ja Angolaan. kello 20.25. Pikkupaikkakuntien etu pitäisi hyödyntää Kun Kimmo Pohjonen matkustaa maailmalla, hänelle ei tule koskaan sellaista fiilistä, että alkaisi haukkua Suomea. Ei musiikkia muille vaan muiden kanssa Kimmo Pohjosen mielestä hyvän suomalaisen itsetunnon lähtökohta voisi olla se, että yritetään ja kokeillaan ja annetaan ihmisten tehdä ennemmin kuin kytätään ja lytätään ja yritetään masentaa. Se on aina suurin huoli, että kaikilla on hyvä olla. Niinpä Pohjonen on jo 35 vuoden ajan asettanut vaakakuppiin elämänkokemuksensa ja havaintonsa ulkomailta ja koto-Suomesta.– Kun menee ulkomaille, näkee vieraissa kulttuureissa aina hienoja asioita. He ovat äärimmäisen hienoja ihmisiä, samanlaisia ihmisiä kuin me. Meillä on sama asenne toisiimme, saati sitten muualta tulleisiin. – Kun aikanaan tein omaa juttuani, kyllä siihen törmäsi. – Eilenkin opetin yhdelle Silelle muutaman joululaulun, että hän voi käydä Stockmannin edessä soittamassa. Kun Pohjonen tältä pohjalta aloitti yhteistyön Suomen Kansallisbaletin tähtitanssijan Minna Tervamäen kanssa, oli tuloksena helppo ja sujuva esitys. Sitä ennen, kello 19, samalla kanavalla esitetään Pohjosesta kertova Soundbreaker-dokumenttielokuva. Pohjosen mukaan Portugalin tilanne tuli esiin niin monta kertaa jossain vaiheessa iltaa, että ihmisten puhe omasta kotimaasta alkoi tuntua todella pahalta.– Silloin tuli taas se ahaa, että on se hienoa, että me voimme jollain tasolla luottaa suomalaisiin poliitikkoihin, vaikka niitä aina parjataankin. Minä uskon siihen juttuun, ja jos siitä tulee hyvä juttu, kyllä kuulija sen ostaa. – Meistä on helppoa antaa rahaa hyväntekeväisyyteen Planille, Amnestylle ja SPR:lle, mutta kun erilainen ihminen tulee tuohon nurkkiin, meidän on todella helppo törkeästi diskriminoida häntä ja suhtautua häneen hyljeksien ja pelolla. Paskat niistä! Minä teen mitä haluan! Viialassa 16.8.1964 syntynyt Kimmo Pohjonen lähti haitarinsa kanssa Helsinkiin Sibelius-lukioon, konservatorioon ja Sibeliusakatemiaan ja sieltä maailman estradeille. Siinä on kuitenkin todellinen köyhä meidän lähellämme. – Minä en tee tätä sen takia, mitä kuulijat haluavat, vaan ajattelen ensin, mitä minä haluan. – Pienellä paikkakunnalla juuri se voisi olla voimavara, kun tunnetaan toisensa, ja ne lonkerot puskevat eteenpäin. Yhteisen estetiikan, tavoitteen ja fiiliksen etsinnässä haastavuusjanan toisessa ääripäässä ovat monet ulkomusiikilliset, kokeelliset mutta korkealle tähdänneet esitykset. 2000-luvulla Kimmo Pohjonen on palkittu sekä Viialan Yrittäjien Tahto-patsaalla että Vuoden Akaalaisena.. He puhuvat eri kieltä, ovat eri rotua, ja meillä on hirvittävän vihamielinen suhtautuminen heihin, Pohjonen ihmettelee. Ulkomailla kiertäminen oli kuitenkin tullut tutuksi 15-vuotiaasta saakka tanhuja kansanmusiikkiryhmien kanssa. Näistä lähtökohdista hän tekee omaa musiikkiaan ja poikkitaiteellisia projekteja. Pohjosen mielestä kyräily korostuu helposti pienellä paikkakunnalla, vaikka asia voisi olla päinvastoin. – Olin loppusyksystä Portugalissa, jossa minulla on paljon ystäviä, ja jossa olen paljon käynyt. Kumpikin ohjasi toistansa. 30–40-vuotiaista ihmisistä tuntuu, että heidän lapsensa kasvavat maahan, joka ei tunnu omalta. Jos ei siedä itseään, ei siedä toistakaan Suomalainen yksilökeskeisyys näkyy Pohjosen mielestä myös suhtautumisessa muualta tulleisiin. Suomalaisilta puuttuu tietty itsensä arvostaminen, ja siihen liittyy äkkiä myös se, että kun ei arvosta itseään, ei arvosta kaveria. Mutta mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän ajattelee, että voi kun meillä on Suomessa hienoja asioita, mitä muualla ei ole, Pohjonen sanoo. Mutta yleisesti ottaen meidän ongelmamme ovat aika pieniä verrattuna vaikkapa Etelä-Eurooppaan. Mikko Peltoniemi Jos Kimmo Pohjonen olisi tehnyt muusikon urallaan ratkaisuja sen perusteella, mitä muut ajattelevat, hän ei olisi maailmaa kiertävä kiitetty tähti. Mutta kun hanuristi ehdottaa yhteistyötä rämsööläisille maamoottorimiehille tai helsinkiläisille painijoille, hän lähtee tuntemattomien ihmisten kanssa täysin nollasta.Kun painija kertoo ensimmäiseksi, että hän hakisi 15 eurolla mieluummin kaupasta mäyräkoiran kuin laittaisi sen kulttuuriin, täytyy asioista hieman keskustella. Siinä me olemme todellinen takapajula. Epäkohtia voi silti nostaa esiin
Pohjonen halusi tukea varattomuudesta kärsiviä ydinvoiman rakentajia, mutta sen enempää kauppaja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre kuin Teollisuuden Voiman johtokaan ei suostunut vastaanottamaan konsertista kertyneitä rahoja. Ja Vesku Loiri mainosti 7 päivää -lehteä. Haisevaa hyväntekeväisyyttä Kimmo Pohjosen mielestä taiteilijat voisivat ottaa enemmänkin kantaa heille tärkeiden asioiden puolesta. Hän ei aina usko auttamisen vilpittömyyteen.– Se on tätä yksilökeskeisyyttä, kun kaikki haluavat esille. Kylmää teki. Kun kaikkia taiteilijoita ei ole saatu astumaan tähän remmin, kehitellään Pohjosen mukaan pikku hiljaa ovelalla tavalla tv-formaatteja, joiden avulla saadaan taiteilijat avaamaan kotiovensa. Pidän ydinvoimaa samana kuin jos vinguttaisimme Visaa tuhansia vuosia eteenpäin. – Sitä ajattelee itsekin, että kun menee soittamaan romanien kanssa, ajatellaanko niin, että toi jätkä vetää irtopisteitä. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 17 Kimmo Pohjonen pyysi syyskuussa Tampere-talossa järjestettyyn 50-vuotisjuhlakonserttinsa ihmisiä, joiden kanssa hän edelleen esiintyy. Mutta kun itse tekee ajatuksella sitä mihin uskoo, niin ei siitäkään pidä välittää. kello 20.25. Tällöin mainostajat joutuisivat kääntymään lahjakkaiden mutta vähävaraisempien ihmisten puoleen. Mitähän periaatteita niilläkin on aikoinaan ollut, ja mihin ne katosivat. Mäkelä, joka johti Viialassa myös ensimmäistä harmonikkakerhoa, jossa Kimmo soitti. Julkisuutta keinoja kaihtamatta. Esko Salminen putosi sankarin korokkeelta Pohjosen mielestä vielä 15 vuotta sitten kukaan itseänsä kunnioittava taiteilija ei mennyt mainokseen. – Nykyään itse asiaa tärkeämpää on, että lärvi näkyy hyväntekeväisyyskonsertissa. – Sillä sitten myydään taiteilijoita, jotka on onnistuttu vetämään mukaan tähän peliin. Lopulta ne ohjattiin Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden uhreille. Aika kritiikittömästi monet lähtevät, ja taustalla on vain itsensä myyminen. Siinä on jotain, mikä haisee ja josta en tykkää, Pohjonen sanoo. Se myytiin meille sillä ajatuksella, että meillä ei ole varaa olla rakentamatta uutta ydinvoimalaa. Taiteilijatkin. Pohjonen pelkää, että mikä tahansa julkisuudessa oleminen voidaan kohta teilata sillä perusteella, että tavoitteena on vain levymyynti. – En minä sano, että ihmiset eivät siellä vilpittömästi tunteitansa näyttäisi, mutta kyllä siinä on jotain perverssiä, miten ihmiset liikuttuvat itsestänsä. Ketjureaktion seuraavaa räjähdystä pohtiessaan Pohjonen kehuu Helsingin Sanomien kolumnia, jonka mukaan tv-sarja-artistin kyynel on sama kuin pornofilmin siemensyöksy. Onko se seuraava vaihe, että kun julkkikselta tulee tv:ssä siemensyöksy, levyt myyvät. Sitä hyväntekeväisyyttä hallitsevat levy-yhtiöt ja isot tv-konsernit. Silloin meni itsellä pohja. Sitä ennen, kello 19, samalla kanavalla esitetään Pohjosesta kertova Soundbreaker-dokumenttielokuva. Numminenkin pyörii jossain numeropalvelun mainoksessa, perhana vanha avantgardisti, Pohjonen manaa. Ihmiset, jotka tulevat todella hyvin toimeen elämässään, menevät myymään itsensä mainoksiin. Katsojan tehtäväksi jää liikuttua siitä, kun artistit liikuttuvat itsestään. – Yhtäkkiä näin hienon näyttelijän Esko Salmisen tv-mainoksessa. Konsertti nähdään Yle Teemalla 25.12. – 2000-luvun alussa järjestin konsertin ydinvoimaa vastaan, kun Suomi aloitti ensimmäisenä Euroopassa ydinvoiman jälleenrakentamisen. – Sitä aina ihmettelee, miksi joku jolla on monia miljoonia haluaa lisää miljoonia. Ei paljon, mutta on. Haitarivelho katsoi mielenkiinnosta televisiosta Vain elämää ja We Want More -sarjoja. Romanikerjäläisten tukemisen lisäksi Pohjonen on tuonut esiin näkemyksensä ydinvoimasta. Pikku hiljaa alkoi tapahtua lipeämisiä. Veikko Pohjonen opetti Kimmolle harmonikansoiton alkeet, ja ensimmäinen varsinainen opettaja oli Voitto K. Ja onneksi on vielä kollegoita, jotka eivät myy itseään tälle. Kimmo Pohjonen ihmettelee itsekeskeistä aikaamme Kimmo Pohjosta on monesti pyydetty politiikkaan, mutta hän on varonut sille kentälle lähtemistä. – Siinä on yksilökeskeisyys noussut aika huippuunsa, ja sitä ei kyseenalaisteta juuri ollenkaan. Se tuntuu olevan nykypäivän sana. Ja M.A. Sen sijaan hän on toiminut tarpeen tullen taiteen keinoin. Pidetäänkö pian kaikkia julkisuuden kalastelijoina. Näin ei ehkä tule käymään. Missä vaiheessa ihminen myy kaikki periaatteensa. – Se oli todella hieno vertaus, eikä näitä ole liikaa ollut. Ymmärtäisin, jos ne liikuttuisivat siitä, mitä täällä maailmassa tapahtuu, mutta että mennään liikuttumaan itsestänsä. Heihin kuuluvat muun muassa tanssija Reijo Kela ja Rämsöön maamoottorimiehet. ”Missä vaiheessa ihminen myy kaikki periaatteensa?” Mikko Peltoniemi Mikko Peltoniemi Juhlakonsertin viimeisen numeron esittivät isä ja poika. Sitäkö kansa jännittää. Kimmo Pohjonen toivoo, että taiteilijat ottaisivat enemmän kantaa sen sijaan, että yhä useampi myy itsensä julkisuudelle.. Ja jos joku kyseenalaistaa, kuten Kauko Röyhkä on tehnyt, häntä vastaan hyökätään, että mikä tosikko. Pohjosen mielestä olisi loistavaa, jos mainoksista kieltäytyisivät kaikki ne, joilla on muutenkin loistavat tulot
Tutkinnan aikana selvisi, että tapahtumapaikalla Toijalan S-marketin ulkopuolella oli noin 10 iältään 9–12-vuotiasta lasta kahdessa eri kaveriporukassa. Tapahtumien yhteydessä muutama lapsi sai lieviä vammoja, mutta mitään vakavia loukkaantumisia ei sattunut. 543 4432 Olemme joululomalla 24.12.2014-7.1.2015. Monipuolista, Mäkelä jatkaa. Atomi Lines Ky. Bändit aloittavat soittamisen Viialan Seurahuoneen lavalla torstaina 25. Myös tänä vuonna molempien lavalle nousevien yhtyeiden muusikot ovat soittaneet Seurahuoneella jo ennen, mutta kokoonpanot ovat täysin uusia. Kahden lapsen välille oli tullut sanallista riitaa, joka oli johtanut joukkotappeluun ja tönimiseen. – Old schoolia, groovekamaa. (03) 542 4059 Avoinna: ma suljettu ti-pe 9.30-17 la 9.30-13 Joulu syntyy... Mikko Peltoniemi www.autopuhdistushero.com Lämmin kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA UUDELLE VUODELLE 2015! Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Parturiliike Riitta Lius Kampaamo Orvokki Hänninen Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille Hinausautot Kyrölä Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Uotilantie 2, 37830 Akaa, p. Lähtökohtana oli, että kahden rumpusetin avulla saisimme mukaan läiskettä ja vuoropuhelua. Torstaina myös selviää, kuka on yhtyeen nimessä esiintyvä fool, hölmö. Sami Koljonen Akaan Seutu Valkeakosken poliisi on päättänyt Toijalassa 5.12. – Sehän johtuu meidän tinkimättömyydestä. Sen ympärille on vähän niin kuin koottu muu porukka, itse rumpuja soittava Mäkelä kuvailee ryhmän syntyvaiheita. kiittää kaikkia toimintaansa tukeneita henkilöitä ja yrityksiä sekä toivottaa heille ja jäsenilleen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Valkeakosken ammattija aikuisopisto kiittää yhteistyökumppaneita tehdystä yhteistyöstä ja toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2015! uo o otta tta tta 20 015! 15! Varmiolan Leipomo ja Kahvilat toivottavat asiakkailleen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Fool & the Gangiin kuuluvat Joulurockin nokkamiesten Mäkelän ja Kristian Leppäsen (basso) lisäksi toinen rumpali Hessu Maxx , Jake Yrölä (kitara), Markus Mantere (koskettimet) sekä laulajat Virpi Kamppuri ja Nuupo Knuutila . Hyvää joulua ja turvallista matkaa vuodelle 2015. Toisena porukkana esiintyy joulupäivän keikkaa varten kasattu Fool & the Gang. tapahtuneen lasten välisen joukkotappelun tutkinnan. Keikan aikana paljastetaan yhtyeen jäsenten ”humppanimet”, joista yleisö päättää hölmöimmän. Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Rauhaisaa Joulunaikaa sekä Onnea Uudelle Vuodelle! Kurkelantie 1, 37800 Akaa Puh. Että sopisi kaikkien soittotyyleihin. Fool & the Gangin tyyliä ei voi ainakaan yksitoikkoiseksi haukkua. Poliisi haluaa korostaa, että kyse on yksittäisestä tapahtumasta ja kyseessä ei ole tilanne, jossa olisi lähdetty haastamaan tarkoituksellisesti riitaa isolla porukalla. Tapahtumiin liittyvien lasten vanhemmat ovat tehneet hyvää yhteistyötä poliisin kanssa ja tapahtumien selvittelyä jatketaan vanhempien, sosiaaliviranomaisten sekä koulun välityksellä. Jo kymmenen vuoden ikään ennättäneessä tapahtumassa rokataan nyt kahden yhtyeen voimin.Vaikka Joulurockin kattaus muuttuu hiukan vuosi vuodelta, perinteistä pidetään kiinni. Pauli Jeromaa ja Raimo Liiti viihdyttävät akustisten kitaroiden säestyksellä. Viialan Joulurock saavuttaa 10 vuoden iän Seurahuoneella rokataan kahden yhtyeen voimin Monipäinen Fool & the Gang soittaa yhdessä ensimmäisen keikkansa 10 vuotta täyttävässä Joulurockissa. Nykypoppia ei oikein voikaan soittaa, Reckless Love -yhtyeestä tuttu Hessu Maxx kuvailee. Kaikki tapahtumiin osallistuneet lapset olivat alle 15-vuotiaita, joten kukaan osallisista ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa tapahtumista. Akaan Reumayhdistys ry. joulukuuta kello 23. – On pyritty ajattelemaan ohjelmistoa niin, että jokaisen hyvät puolet tulevat esille. Joulurockin jokaisesta bändistä ainakin yksi soittaja on asunut tai asuu Viialassa, Joulurockin puuhamies Antti Mäkelä selittää. 18 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Sami Koljonen Perinteinen Joulurock järjestetään jälleen joulupäivänä Viialan Seurahuoneella. Poliisi päätti lasten joukkotappelun tutkinnan Lasten tappelu alkoi sanallisena Toijalan S-marketissa ja jatkui fyysisenä viereisellä Valtakujalla. sydämessä. – Olemme puhuneet, että olisi hienoa, kun olisi kaksi rumpalia mukana. Lämmin joulutervehdys sukulaisille ja ystäville! Kaikkea hyvää uudelle alkavalle vuodelle 2015! Eija ja Harri Aaltonen perh. Paljon samoja henkilöitä näkyy lavalla vuodesta toiseen
Joulupöytään kuuluvat heillä kaikki perinteiset ruoat kinkkuine ja laatikkoineen.. Ritva Lintula (vas.), Seppo Valkama, Tuula Saarinen, Timo Saarinen ja Tuija Kuja-Kyyny nauttivat juhlatunnelmasta. He ovat opettaneet joulun merkityksen myös kaikille viidelle lapselleen. Harras tunnelma kirkossa Jouluksi Silander ja Sandberg suuntaavat Riihimäelle poikansa luokse. Toijalan sijainti tuntui heille ihanteelliselta. Viialan Huru-Ukot lauloivat Kari Pakkalan säestämänä. Muun muassa Laulu Viialalle kajahti ilmoille komeasti Viialan Sampolassa pidetyssä juhlassa.Sydänyhdistyksen jäsenet Reijo Silander ja Terttu Sandberg tulivat paikalle Toijalasta. Vivikka Monto – Yhdistyksessä on ystävällistä porukkaa, ja olemme sen toiminnan kautta päässeet tutustumaan paikallisiin ihmisiin, pariskunta hymyilee. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 19 Vivikka Monto Akaan kulttuuritoimen, Toijalan Seudun Sydänyhdistyksen ja SPR:n Viialanosaston järjestämässä puurojuhlassa laitettiin jalalla koreasti ja virittäydyttiin joulutunnelmaan. Perheeseen on pari viikkoa sitten syntynyt vauva, ja suku kokoontuu sinne viettämään joulua.Pariskunnan jouluperinteisiin kuuluu ehdottomasti kirkossa sekä haudoilla käynti. Haitarimusiikin säestyksellä myös laulettiin joululauluja sekä kuultiin Huru-Ukkojen esittämiä kappaleita. – Muistan kuinka varpaitani paleli isossa kirkossa, mutta tunnelma oli silti ihanan jouluinen ja harras.Joulupäivänä lapsetkaan eivät saaneet juuri mennä ulos, vaan vasta tapanina oli lupa lähteä kyläilemään.Silander ja Sandberg noudattavat vanhoja oppeja sikäli, että he tarjoavat tapanina jouluaterian parille yksin asuvalle sukulaiselleen. – Täällä on vesi lähellä, ja meillä on vene järven rannassa. Tätini on hoitokodissa Tampereella, ja käymme katsomassa häntä joka tiistai, Silander kertoo.Samalla reissulla pariskunta poikkeaa myös päivätansseissa, joten tiistaipäivien ohjelma on heillä aina tiedossa. He muuttivat Akaaseen nelisen vuotta sitten ja kehuvat yhdistyksen toimintaa. Piirileikkejäkin leikittiin. Kulkuyhteydet sekä Tampereelle että Riihimäelle ovat loistavat. He asuivat aikaisemmin Riihimäellä, mutta Tampereelta kotoisin oleva Silander haikaili lähemmäs kotiseutuaan. Sydämellisen porukan puurojuhlassa virittäydyttiin jouluun Reijo Silanderille ja Terttu Sandbergille joulu on ennen kaikkea kristillinen juhla. Terttu Sandberg muistelee lapsuutensa jouluja, kun herätys oli aattona neljältä aamulla, jotta ehdittiin joulukirkkoon. Joulu on heille ennen kaikkea kristillinen juhla, johon kuuluu jouluevankeliumi
Elokuussa 1950 Karaan tuli ostoksille nuori nainen, Seija Salonen , veljensä pojan, 2-vuotiaan Jarmon kanssa. Pian ostajia tuli kauempaakin aina Tamperetta myöten. Sotien Jälkeen hän oli töissä Lauttakylässä huonekaluliike Hemmolla, jossa oli myös osakkaana 50 prosentin osuudella. Pohjanmaalle meni tavaraa kolme autokuormaa viikossa matonkutojien tarpeisiin. Pian oli laajennettava kuitenkin ostoaluetta. Sieltä tavara kulkeutui kattohuopatehtaalle, jossa sitä sekoitettiin huovan joukkoon sitomaan tuotetta repeämisen estämiseksi. Kun syy selvisi, tuhottiin sekundasukat jo tehtaalla viiltämällä pohja auki. Sukkia myytiin kilokaupalla ja usein sukkia oli asiakkailla kymmeniä pareja. Antti Mäkinen pyysi tällöin liikekumppanikseen Antti Toivosen , repimäkoneen rakentajan pojan. vähentämiseksi. Uusi kone asennettiin Toijalan Autokorjaamo ja Takomon kellarikerrokseen, jossa flokin tekeminen aloitettiin 1954. Vesa repi puoli vuotta flokkia ja meni sitten armeijaan, jossa sai kuormaauton kuljettajan koulutukToijalan Repimön (Tekstiilipalvelu) kiinteistöä laajennettiin 1968. Armeijan jälkeen nuori mies oli töissä ensin korjaamolla Helsingissä korjaamolla, mutta palasi Toijalaan 1958, kun sai Antilta lupauksen, että tämä ostaa kuorma-auton firmaan. Niin tapahtui, ja Seija alkoi pakata flokkia, hoitaa toimistotöitä ja myymään kankaita. Sekundakauppa Toijalassa loppui Raaka-ainetta tonneittain Antti Mäkinen osti teollisuuden jätepaloja, ja Vesa ajoi tavaraa ympäri Suomea. Mäkinen osti tehtaiden jätepaloja ja teki laajoja hankintamatkoja. Ossi oli myös kuormaautossa repsikkana Pertti Sakalalla , joka tuli Repimön palvelukseen 1965 ja jäi pitkän työrupeaman jälkeen eläkkeelle 2014 yrityksen 75–60-vuotisjuhlavuonna. sen. Toijalan Repimö työllisti myös toisen Antin veljistä. Sekundasta sukkia Suomen Trikoolla tehtiin muun muassa miesten sukkia. Toijalan Repimö kokoaa suvun Noin vuoden kuluttua Antti Mäkinen sai lisää ideoita. Toijalan Repimö osti kaiken tehtaassa syntyvän jätteen ja tulihan sitä, sillä Trikoo työllisti tuhansia naisia. Seija ja Antti muuttivat uuden rakennuksen yläkertaan, jossa oli kolme huonetta ja keittiö. Myöhemmin prosessiin asennettiin repimärummun yläpuolelle huuva, ja siitä putki ulos sykloniin. Kaikki kelpasi. Tähän kauppaan otettiin myyjäksi nuori Antti Mäkinen. Kara myi kaikkea mahdollista rakennustarvikkeista paitoihin. Oli tarve siirtyä parempiin tiloihin ja kangaskauppa tuli kuvioon. Siellähän kutomoita oli paljon. Veljekset Toivosen verstaan Paavo Toivonen oli mestarina, kun konetta tehtiin. Hammasrataspari syötti lumppua rummulle, jossa oli teräviä piikkejä repimässä raaka-aineen pieneksi. Tampereelta tavaraa ajettiin parhaana aikana kolmekin autokuormaa – kerralla 7 tonnia – päivässä.. Hän tykkäsi työstään ja ajatteli jäävänsä eläkkeelle kirjakaupasta. Valkoista hyvänlaatuista "lumppua" ajettiin Tervakoskelle setelirahojen raaka-aineeksi. Hyvinkäälle Keru Oy:lle vietiin paljon tavaraa. Seija näki häivähdyksen miehestä kaupassa takaapäin, mutta oivalsi heti, että ”toi on mun mies”. Tässä vaiheessa Antti Toivonen luopui, Mäkinen osti häneltä osuuden pois ja jatkoi Repimöä yhdessä vaimonsa Seijan kanssa. Yhdessä mentiinkin jonkin aikaa. Siinä vaan lattialta etsittiin pareja. Lahdensuun talossa, keskellä Toijalaa, oli kirjakauppa rautatien puolella ja Kara Oy talon toisessa päässä. Maalla nuoripari alkoi hoitaa tilaa, ja luopujat perustivat mattokutomon. Ennen Toijalaan tuloaan Antti Mäkinen oli myös kaupan palveluksessa Hauholla. Raaka-ainetta haalittiin laajalta alueelta. Flokkia revittiin alakerrassa, jossa oli myös myymälä palakankaille. Pihapiiriin rakennettiin ulkorakennus 1962. 20 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Elinkeinoelämän vahvana vaikuttajana Toijalassa sittemmin tunnettu Antti Mäkinen syntyi 1922 perheeseen, joka kasvoi kokoon: isä, äiti, tytär ja seitsemän poikaa. Myöhemmin Bedfordeja ostettiin AKP:lta, kun liikkeen johtaja oli Antti Mäkisen kaveri. Kirjakaupassa myyjänä toimineen Seijan ja Antin seurustelu alkoi, johti avioliittoon, ja kesti aina vuoteen 2005, Antin kuolemaan asti. Sana levisi ja Toijalan naiset tulivat kilvan ostoksille. Bisnestä puhtaasta jätteestä Jo Lauttakylän huonekaluliikkeessä työskennellessään Antti Mäkinen näki, kuinka verhoomoissa tarvitaan täytteenä flokkia, samaa ainetta tarvittiin myös patjojen tekoon. Sakalan tullessa töihin Repimö työllisti viitisen miestä ja lisäksi oli Seijan vähittäismyymälä naisineen. Antti houkutteli Seijan sanomaan itsensä irti ja tulemaan töihin kotiin. Seija oli kirjakaupan myyjänä ensin Lahdensuun Mammalla ja sitten Liekoniemellä . Siihen tuli eteen kuljetin, jolle revittävä lumppu asetettiin. Semmoisen Mäkinen oli nähnyt ja esitteli sen valmistamista Toijalan Autokorjaamo ja Takomon miehille. Flokki oli puhtaasta tekstiilijätteestä valmistettua täytettä. Varastotiloja tarvittiin paljon. Toiminta oli laajentunut siihen mittaan, että tarvittiin lisää työvoimaakin. Alkava yritys tarvitsi totta kai lisää pääomia. Tätä varten tarvittiin kone. Sukka oli helppo neuloa ehjäksi kotona. Perhe eli vaatimattomasti pienessä mökissä pellon laidalla Huittisissa. Näin syntyi Toijalan Repimö. Materiaaleja varastoitiin lisäksi Otto-Tapetin tiloihin ja tanssipaikkana tunnettu Vilpola oli vuokralla talvikaudet.Antin nuorempi veli Vesa Mäkinen tuli Toijalaan 1956 ja asui Seijan ja Antin luona. Yrityksen asiakkaina olivat huonekaluvalmistajat, verhoomot ja vuodevaateiden tekijät ympäri maata. Näitä sukkia tuotiin autokuormittain Repimölle ja kipattiin verstaan lattialle. Kauppaa tehtiin pari vuotta, mutta sitten Trikoolle selvisi, että sukkakauppa käy kovin huonosti Toijalan ympäristössä. Varsin suosittua oli kankaiden reunoista leikattu soiro, joka oli valmista kudetta. Jostain syystä sekundaksi meni paljon tavaraa, joissa vain kärki oli neulomatta. Isä teki rakennustöitä ja urakoi maatalouden rakennuksia.Kansakoulu riitti Antille ja hän hakeutui kaupan alalle. Uudeksi toimipaikaksi löytyi Jukka Vistin talo Pätsiniemestä. Kaikista heistä tuli myöhemmin kovia yrittäjiä kaupan alalle. Työ oli erittäin pölyistä ja lumppuihin sekoitettiinkin kehruuöljyä tämän haitan Antti Mäkinen antoi Tekstiilipal velulle suunnan Huonekaluja patjatäytteen tekijästä kasvoi maan johtava kangastukku Seija ja Antti Mäkinen yrityksen juhlissa 1981. Näin syntynyt flokki putosi kuljettimelle, joka vei sen eteenpäin pussitettavaksi. Se tuli Suomen Trikoolta käytettynä. Suuri ja pitkäjänteinen sopimus tehtiin Suomen Trikoon kanssa. Toinen menekkitavara oli sukan ketlausrengas, joista lenkkejä yhteen solmimalla saatiin lenkkimatonkudetta. Ensimmäinen Bedford ostettiin samana vuonna. Ossi Mäkinen oli talonmiehenä, ja vaimo siivoili tiloja. Noihin aikoihin Karassa olivat töissä myös Liisa ja Mikko Korkeamäki , Heikkilän Saku , Elli Mäkinen ja Heikki Mero . Antti Mäkinen sai idean valmistaa itse flokkia. Ulkoa löytyivät myös bensapumppu ja hevospuomi
Niitä jaettiin Vilpolan varastolta pitkin iltaa myöhäisille ostajille. Kankaita ulkomailta Kankaiden kysyntä ylitti Suomen maasta saatavan tarjonnan. Myöhemmin kankaita ostettiin myös Englannista ja Jenkeistä. Lisäksi kankaita viedään Venäjälle, Ruotsiin ja Viroon. Maan suurin kangastukku Toijalan Repimön omistaja Antti Mäkinen teki kovaa tulosta ja sen omistaja oli monet vuodet verokalenterin kärjessä Toijalassa. Antilla oli talossa työhuone, josta johdettiin tukkuostoja ja myyntiä. Matkoilla miesten tulkkina oli Kalevi Askola . Antti ja Veikko ”poliitikkoina” Toijalan Repimö oli Antti Mäkisen luoma ja omistama yritys. Ei niinkään riistan kaato, vaan tarvittiin irtiotto arjen kovasta liikeelämästä. Kerran Antti sanoi kotona, että oo sinäkin Vesa ny sillai vähän kunnolla, kun meille tulee kylään sellainen insinööri Lapinleimu. Antti Mäkinen lähti ostoksille KeskiEurooppaan. Vaimo Seija oli yrityksen kantava voima. Toijalan Repimön 20-vuotisjuhlassa 1974 jaettiin Keskuskauppakamarin kunniamerkkejä ja kukitettiin merkkien saajat. Alkoi Antti Mäkisen ja Veikko Lapinleimun kaveruus. Tekstiilikauppa vähittäismyyntiäkin Suomen patjatehtaat täyttivät tuotteensa pölyävällä flokilla. Parasta aikaa Repimön historiassa oli, kun tavaraa liikkui paljon. Uutena ideana oli rakentaa toimitila Hietastentielle, johon tuli tekstiilialan vähittäismyymälä. Aina ei asiakkaita löytynyt heti ja tavaraa jouduttiin varastoimaan pitkäänkin, kunnes löytyi sopiva ostaja. Se aloitti toimintansa 1964 ja näin syntyi Seijan bisnes. Kangaskaupassa liikeidea perustui siihen, että ostettiin halvalla ja myytiin halvalla, mutta kun määrät olivat suuret niin siitä syntyi tulosta. Niinpä tilalle tulikin pölyämätön vaahtomuovi, joka korvasi flokin. Muotituotteita Toijalan naisille Ostetun tavaran joukossa oli kaikenlaista, myös muotituotteita, tulivathan jätepalat suoraan Suomen toimivasta tekstiiliteollisuudesta. Pätsiniemessä on töissä 10 työntekijää, liikkeen johdossa on omistaja Minna Alfthan .Artikkelin tekijät: Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon historiaryhmästä Markku Lapinleimu ja Eero Lapinleimu Haastattelut: Seija Mäkinen Minna Alfthan Helena ja Vesa Mäkinen Pertti Sakala Mikko ToivonenKuvat: Mäkisen perheen arkisto Lehtileikkeet: Akaan Seudun arkisto. Verosuunnittelua kuitenkin tehtiin, ja yritys muuttui kommandiittiyhtiöksi 1970. Siinä olivat valtuustoehdokkaina muun muassa Antti Mäkinen, Veikko Lapinleimu, Mauri Tuurna ja Pentti Mäkipää. Suomen palakauppiaille oli etukäteen ilmoitettu paalien saapuminen. Tampereelta haettiin myös kuorma-autolla käsityöja mattolankoja. Näin päättyi lopullisesti kunniakkaan pesäpallokentän ja maineikkaan tanssipaikan historia. Ostot alkoivat Itävallasta, Sveitsistä ja Länsi-Saksasta. Vuonna 1998 yrityksessä tapahtui sukupolvenvaihdos. Mäkinen miehineen vieraili tehtaissa ja löydettyään sopivan erän Antti teki kaupat. Ensi yrittämällä läpi meni Lapinleimu ja myöhemmin myös Mäkinen. Kaupan oli myös pakkoja metritavarana ja osa myytiin kilokaupalla. Torija palakauppiaat tulivat ympäri Suomea hakemaan tavaraa työpäivänsä jälkeen. Toki Mäkisellä oli silmää palkata ympärilleen hyviä työntekijöitäkin. Euroopasta tuli parhaimpina vuosian 60 rekkakuormaa – yhdessä kuormassa 20 tonnia – kangasta. Kun niitä sitten avattiin nähtäväksi, oli kilpailu kovaa, kuka mitäkin saa. Tekstiilipalvelu otettiin käyttöön 1972. Töissä oli kymmenkunta naista. Nimi Toijalan Repimö ei kuitenkaan 1970-luvulla kuvannut enää toimintaa ja asiakkaille julistettiin nimikilpailu uuden nimen löytämiseksi. Siitäkös riemu repesi, ja naisväki väki kulki crimplene-hameissa Toijalan katukuvassa. Toijalan Repimö lopetti flokin valmistuksen. Yhdessä käytiin vaimojen kanssa ulkomailla ja Lapinleimu veti Mäkisen mukaan myös rotarytoimintaan. Siellä kylmävarastossa kuivat langat imivät kosteutta ja paino nousi sopivasti juuri ennen myyntiä. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 21 Antti Mäkinen antoi Tekstiilipal velulle suunnan Huonekaluja patjatäytteen tekijästä kasvoi maan johtava kangastukku Toijalan Repimölle hankittiin ensimmäinen kuorma-auto 1958. Tämä ei ollut Mäkiselle lainkaan vastenmielistä, sillä mies tykkäsi menestyä. Esimerkiksi Trikoon sukkabisnes oli suoranainen kultakaivos, kun tavaraa ostettiin sisään viisi penniä/kilo, ja myytiin ulos kolme markkaa/kilo. Nykyään kangastukku Tekstiilipalvelu Oy on alallaan Suomen suurin maahantuontija tukkuliike. Aikanaan kansa ihmetteli, kun patjat pölyävät, vaikka niitä kuinka piiskataan. Seija oli keittänyt soppaa ja syötyään lautasensa tyhjäksi Lapinleimu oli sanonut, että annas lisää, kun se on niin helvetin hyvää. Syksyn ja talven markkinoille tulevat erät piti ostaa keväällä, jolloin hinnat olivat halvempia. Vesa Mäkinen (oik.) ja Sakari Heikkilä lumitöissä. Ne oli värjätty Suomen Trikoolla. Ennen lankojen myyntiä Pohjanmaalle, ne varastoitiin Otto-Tapetin tiloihin. Yksi yläkerran huoneista muutettiin toimistoksi, jossa Helena aloitti työt 1959. Lappiin suuntautuvat metsästysretket olivat Antille tärkeitä. 1960-luvulla tuli myymälään crimplene-kankaan paloja. Työ oli henki ja elämä elämä. Liikkeessä myytiin naisten ja miesten alusvaatteita, kerrastoja, paitoja, yöpukuja, sukkia ym. Toimistotöiden ohella hän myi kiireaikana myös tavaraa asiakkaille. Toijalaan syntyi 1960-luvun puolivälin paikkeilla kunnallisvaaleihin Kaupan ja Teollisuuden vaaliliitto. Seija osti tavaran sisään. Kaverukset Lapinleimu ja Mäkinen päättivät, että kauppalan asioiden hoitoon pitää saada enemmän liike-elämän näkemystä. Yhdeltä tehtaalta ostettiin 30–50 tonnia kankaita. Seija ja Antti Mäkinen muuttivat pois Repimön yläkerrasta ja tilalle tulivat Helena ja Vesa Mäkinen. Paikalle nousi vähitellen rakennuksia tekstiilikaupan tarpeita varten. Mäkinen osti Vilpolan 1968. Kuvassa Pertti Sakala, Heikki Mero, Maj Nurminen, Antti Mäkinen, Seija Mäkinen ja nuori Minna Mäkinen. Varastossa on kankaita noin kaksi miljoonaa kilometriä, josta riittää tavaraa kotimaan kangaskaupoille ja kankaita tarvitseville yrityksille. Tämä tarkoitti yli 20 tonnin liikevaihtoa viikossa
Arvomme vastanneiden kesken pieniä palkintoja. 22 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu Lähetä ratkaisusi ja yhteystietosi Akaan Seutuun perjantaihin 16.1.2015 mennessä osoitteella: Akaan Seutu, Jouluristikko, PL 60, 37800 Akaa. Jouluristikko Nimi: Puhelinnumer o: Osoite: Postinumer o ja -toimipaikk a:
Akaan Seutu suljettu ke 31.12.. Palvelemme ma-ti 29.-30.12. • lehteen aineistot viimeistään maanantaina 5.1. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 23 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Vuoden ensimmäinen lehti ilmestyy torstaina 8.1. klo 10 mennessä Akaan Seutu suljettu 23.-24.12
Hänen siellä ollessaan tuli palauttamisen aika, ja hän kapaloi läppärin kuplamuoviin ja pani sen pahvilaatikkoon, koska hänelle ei ollut enää sijaa yksikössään. Päälle 200 ihmistä jäi ilman lämmintä pääruokaa. Monet menivät kuulemaan YT-neuvottelutuloksia, kukin omalta työnantajaltaan. Reijo Puhakka Siihen aikaan olivat monet yhtiöt ottaneet käyttöön YTmenettelyt, joissa mahdollisimman monet oli viralta pantava. Hänen ajantajunsa oli mennyt sekaisin.Kalevi lähti harppomaan kovaa vauhtia kotiinpäin. Hän lähti sinne yhdessä työläppärinsä kanssa, joka odotti palauttamista. Mutta kun hän astui keittiöön, niin pöydässä istui Reino, joka ahtasi sisäänsä Kaisan parhaimpia herkku. tammikuuta tapahtuvassa palkintojenjakotilaisuudessa on hyvät tarjottavat! Oona Eskeli nuorisovaltuutettu Kouluruoan budjetti Akaassa?. joulukuuta 2014, viimeinen syyslukukauden koulupäivä. Niin myös Erkki lähti Toijalan alueelta, Akaan kaupungista ja meni viraltapanoa varten Helsinkiin, sillä hän oli ollut töissä Evirassa. Tässä teille vihje: te löydätte Viikistä läppärin, joka lojuu kuplamuoviin käärittynä pahvilaatikossa.” Ja samalla hetkellä oli anarkistin ympärillä suuri tavallisten ihmisten joukko, joka ylisti sopimusta sanoen: ”Hurraa uudelle sopimukselle, maassa lopultakin oikeutta ihmisille, joista työnantajat eivät välitä!” Satu Ikonen Ateistin jouluihme YT-keliumi 19. Näin ei saisi käydä, mutta kävi. Kesken kuusen kantamisen Kalevi sai kännykkäänsä elämänsä pahimman soiton, että oli pudota polvilleen. Merkkejä kouluruoan ongelmista saatiin runsaasti jo edeltävällä viikolla (50). Kyllä munkin täytyy ny kiittää sitä yläkerran isäntää. Kun Kalevi astui myöhemmin kotitalonsa ovesta sisään, oli hänen maailmansa jo romahtamaisillaan. Muun muassa tiistaina 9.12. Nam! Akaan Nuorisovaltuusto julkaisi joulukuussa 2013 kannanoton kouluruoan tason paranemisesta. Toijalan keskustan arkkitehtikilpailuun kaupungilla oli, kumma kyllä, varaa antaa 50 000 euroa. Se on kaikkien sopimusten äiti. Mutta anarkisti sanoi heille: ”Älkää nyt hitossa kusko housuihinne! Minä kerron teille todellisen uutispommin, josta nousee suuri haloo koko valtakunnassa. Sillä alueella oli vartijoita yöllä vartioimassa yhtiöiden kiinteistöjä. Erityisen ikävä asia kouluruoan tason heikkeneminen on kauempaa tuleville lukiolaisille – pitkien koulupäivien lisäksi myös koulumatka vie aikaa. Eivätkä opettajatkaan varmasti mielellään maksa kovaa hintaa pelkästä rusinakeitosta ja leivästä. Lukiolaiset saapuvat klo 11 pintaan ruokalaan joulupuurolle. Kalevi löysi kuusensa ja lähti suunnistamaan kohti omakotitaloaan, jossa Kaisa vaimo jo siivoili, hänellä kun oli tapana aloittaa ajoissa. Se on loppunut kesken kaiken. – Sinähän olet siinä ihan ehjänä, voi ihme. Ikävä myöntää, mutta taso on tästä selkeästi romahtanut. Kalevillakin tuli väkisin liikuttunut olo, mutta se tuntui hyvältä, kun poika istui elävänä edessä. Kaisa-vaimo soitti, että joku Reinon armeijakaveri oli soittanut ja sanonut, että Reino oli joutunut kolariin toisen lomalaisen kanssa. Näitä viraltapanoja ei suinkaan tehty ensimmäistä kertaa, vaikka nyt ne tapahtuivat Stubbin ollessa Suomen pääministerinä. Kalevi ei ollut paljoa välittänyt Kaisan uskonnosta ja höpötyksistä, sen sijaan oli sanonut Kaisalle. Keittäjät eivät yksinkertaisesti enää pysty ruokkimaan kaikkia oppilaita (erityisesti meitä nälkäisimpiä lukiolaisia) sillä rahamäärällä, jonka kaupungilta saa.Ihmetystä perjantaina herätti myös, ettei mitään korvaavaa pääruokaa joulupuuron tilalle saatu, toisin kuin aiemmin. Tänään on Etelärannassa syntynyt uusi sopimus. Vaikka kyseessä oli viimeinen koulupäivä, jokaisen koulukeittiön pitäisi olla aina varautunut ruoan loppumiseen, varsinkin kun tarjolla on suosittua ruokaa ja sillä paljon syöjiä. – Missä sinä olet, tulisit kotiin, vaikersi Kaisa eikä muistanut edes, minne Kalevi oli lähtenyt. Auto oli mennyt ihan mäsäksi ja kumpikin oli joutunut sairaalan tehoosastolla. Toivottavasti 16. Nyt Kalevilla tuli äkkiä jotenkin hyvin nöyrä tunne. – Ei Reino ollutkaan siinä autossa, selitti Kaisa ja ilon kyyneleet tulvivat silmistä ja samalla hän puristi Reinoa kaulasta. Jos nyt Reino säästyisi, ettei ainakaan kuolisi, hän menisi Kaisan kanssa joulukirkkoon ja kiittäisi sitä yläkerran isäntää, joka varmaan olisi jossain olemassa. Hänelle tuli mieleen Kaisan kirkossa käynnit ja virren veisuut ja varsinkin Enkeli taivaan -jouluvirsi. Mutta kun tiedossa ei ollut juurikaan pakkasia, Kankareen Kalevi oli lähtenyt kuusimetsälle, jos sattuisi löytymään sopivaa joulukuusta. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi anarkisti, ja anarkistin poikkeavuus häiritsi heitä. – Ei voi olla totta, ei voi olla totta, kuului Kalevin suusta ja silmissä löi välillä mustille. Sai sitten likempänä joulua keskittyä jouluruokien tekoon rauhassa. On kaikkien tiedossa, että kouluruoan budjetti on pieni, mutta miksi ihmeessä sitä täytyy väkisin viedä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi pyöreää nollaa. 24 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu lukijamme kirjoittavat Jouluun ei ollut enää kuin seitsemän päivää. – Nyt mennäänkin jouluna kirkkoon. Päivät olivat olleet tavanomaisen lumettomia, tosin jouluaatoksi oli luvattu säätiedotuksessa, ainakin jossain määrin lumisadetta. Hänellä oli naapurin isännältä lupa hakea joka jouluna kuusi sovitusta kohdin, missä sai muutoinkin kuusikkoa harventaa. – No mitä isäpappa, kävit kuusimettällä, Reino sanoi iloisella tyylillään. Kalevi ei niin suuresti itse kuusesta piitannut, mutta täytyi se hakea, kun poika Reino tulisi ihan samaisena päivänä lomalle, oli saanut viikon jotain kuntoisuuslomaa. pinaattiohukaiset loppuivat kesken, hätävaraksi saatiin pitkän odottelun jälkeen sentään lihapyöryköitä. – Ei semmoista Jumalaa missään ole. Joulupuuroa ei kuitenkaan ole
Kotijoukkue aloitti pelin murskaavasti. 0400 232 640 www.kaivopumppu.. Kahdessa viimeisessä pelissä puolustuspelimme on ollut todella surkeaa, mutta on tietysti toisaalta mahtava nähdä, että pystymme voittamaan vaikka pelaamme huonosti. Loppu mentiinkin kärkiporukan määrätessä tahdin.Eniten Gepardia kuritti kotijoukkueesta Tero Laiho 4+1-tehoin. 040 581 4710 myydään SEKALAISIA TERVEySPALVELUITA VUoKRALLE TARjoTAAn TyÖSUoRITUKSIA HALUTAAn oSTAA TyÖSUoRITUKSIA Rauli Ala-Karvia Akaalaisen Tallipaakarin omistama menestyshevonen Bakels Birdland oli normaali hyvä itsensä tiistaina Teivon raveissa. pelaamassa Porin Urheilutalossa. Jukka Koskinen Tampereen piirin Futsalin kakkosdivisioonaa on puolet pelattu, ja sarja jäi joulukuun 21. Leijona Futsal päätti vuotensa komeaan voittoputkeen Futsal-Liigassa. Vuoroin Leijona Futsal siirtyi kahden maalin johtoon, vuoroin PS Villa kavensi. Valmentaja Harri Koivunen ajoi nelivuotiaalla oriilla sen kahdennentoista voiton ajalla 16,1a. Ojalan 4. Rauhallista Joulun aikaa ja Onnea Vuodelle 2015! Henkilökunta puolisoineen Teitä, ystävät, tahdon lämpimästi KIITTÄÄ! Teidät kaikki muistoihini liittää. Leijona Futsalin kakkosjoukkue Gepardi kävi sunnuntaina 21.12. Mutta tasoihin vierasjoukkue ei koskaan päässyt. Tilanne sarjan puolivälissä 21.12. Gepardi haastoi kohtalaisen mukavasti kärkijoukkuetta. tammikuuta, jolloin Toijalan Monitoimihallilla pelataan kauan odotettu paikallisottelu Ilvestä vastaan. Mutta tämä ei riittänyt katkaisemaan vierasjoukkueen selkärankaa, vaan PS Villa hivuttautui salakavalasti peliin mukaan. 040 363 3815, 040 853 6049 hesen_kaivin@outlook.com Ostetaan TRAKTORIT, KAIVINKONEET, MUUT MAATALOUSKONEET myös pikkuvikaiset, sekä HENKILÖPAKETTIja KUORMA-AUTOT. Viides peräkkäinen täysi pistepotti irtosi nimittäin lauantaina Toijalassa, kun sarjanousija PS Villa Hyvinkäältä kaatui tiukan taistelun jälkeen lukemin 9–7 (5–4). tehot olivat 1+2. päivän pelien jälkeen sarjatauolle. Sama jännitysnäytelmä jatkui toisella jaksolla. Maksuton nouto myös viikonloppuisin p. Kymmenen minuutin pelin jälkeen tilanne oli jo 3–0, ja se olisi voinut olla paljon enemmänkin. – Ottelu oli meiltä ehkäpä koko kauden huonoin. tammikuuta kello 15. 050 548 3333 VIEMÄRI TUKOSSA. Leijona Futsalin puolustus oli edellispelin tapaan ajoittain pahasti tuuliajolla, ja hyvinkääläiset viimeistelivät murhaavalla tehokkuudella. Numerot tauolle mentäessä olivat 4–3. Juha Vedenpää Voitokas Leijona Futsal neljäntenä joulutauolle Pelaajavalmentaja Nenad Veljkovic oli mukana peräti seitsemässä maalissa. Se on vahvan joukkueen merkki. Seuraavan kerran Leijona Futsal nähdään parketilla vasta lauantaina 10. Gepardia ilahdutti Henri Ojalan paluu loukkaantumisen jälkeen peliareenalle. PTU johti ottelun avausjaksolla parhaimmillaan 4–1, jota johtoa Gepardi kuAkaan Seutu Kylmäkosken Veikot järjestää perinteisen Uuden Vuoden Juoksun uudenvuodenaattona 31.12. Vastassa oli kärkijoukkue Pihlavan Työväen Urheilijat, joka otti akaalaisista 8–4 (4–3) -voiton. Toijalan Monitoimihallille saapuu tällöin Nakkilan Nasta. 18€ 20-50 min 21,50€ Myös ilman ajanvarausta. Samalla voittoprosentti nousi yli 50:n, sillä kisoja on takana 23. Kylmäkoskella. Lopullisesti pelin ratkaisi vasta kymmenen sekuntia ennen päätösvihellystä Jussi Nyström , joka pamautti voimalla päivän neljännen maalinsa verkkoon. Avausjaksolla kauden upeimman maalin Ville Ojalan syötöstä tehneen Nyströmin ohella tehomiehiä lauantaina olivat Nenad Rancic 0+4 ja Stefan Krstic 2+0. Pikainen nouto myös viikonloppuisin 040 363 3815, 040 853 6049 hesen_kaivin@outlook.com Parturi-Kampaamo Teollisuustie 7, KYLMÄKOSKI Leikkaukset: 10-20 min. Gepardi aloittaa vuoden 2015 sarjapelit sunnuntaina Kylmäkoskella juostaan vuoden vaihtuessa Bakels taas normaali itsensä Leijona Futsal. Toiveet tasoituksesta haihtuivat kuitenkin jo puolen minuutin pelin jälkeen toisella jaksolla, kun tilanne kotijoukkueelle oli 5–3. Katso lisää: www.hiusmarianne.fi Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-13 P. P. Palkintotili karttui tonnilla 17 000 euroon. 040 524 4010 HiusMarianne KIITOS Toijalan Koneja Kuljetus Ky:lle pikkujouluretkestä Ikaalisiin. Myös tämän vuoden prosentti on samaa luokkaa, sillä kauden 17 kisasta ykkössijalle on päättynyt yhdeksän. Juoksutapahtuma alkaa kello 18 Kirkonkylän koululta. Futsal-Liigan sarjataulukko: KaDy 11 67-27 33 Ilves FS 11 31-9 27 Sievi Futsal 10 58-26 22 Leijona Futsal 11 65-45 22 Tervarit 11 35-30 21 GFT 11 40-29 20 SoVo 11 41-43 14 TPK 11 28-43 12 ------------------------------------------Riemu 11 29-48 9 PS Villa 11 22-56 6 Mad Max 11 31-67 5 PP-70 10 24-48 4 Gepardi kuudentena sarjan puolivälissä Futsal II-divisioona. Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Likakaivojen tyhjennykset Vaihtolavapalvelut akaanrengas.fi 040 831 1708 AVOINNA Toijalassa MA-PE 9-13 Kylmäkoskella MA-PE 12-16, LA 10-13 Ostetaan JALOMETALLIT, ROMUAKUT, SÄHKÖMOOTTORIT, KAAPELIROMUT ja MAATALOUSKONEET kilpailukykyiseen hintaan. Meiltä nopea apu. Vieläkin paremmaksi laittoi hurjilla 3+4-tehoillaan pelaajavalmentaja Nenad Veljkovic , joka ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen. PTU 9 63-30 23 VaKPWFT 9 52-33 21 Ilves FS/2 9 46-29 21 ACE 9 42-26 17 NoPS 9 47-50 13 KylVe Gepardi 9 34-41 12 Nasta 9 47-55 10 Ryhti 9 30-44 6 KaVo 9 22-39 4 EuPa 9 19-55 3 roi kahden osuman verran. Syksyn kohtaamisesta jäi akaalaisittain hampaankoloon, joten Leijona lähtee nyt tosissaan haastamaan monivuotista Suomen mestaria ja keräämään lisäpisteitä sarjataulukkoon taistelussa kotiedusta kevään pudotuspeleihin. Joulutauko tulee joka tapauksessa meille juuri sopivaan aikaan, Veljkovic kertoi pelin jälkeen.Viiden ottelun voittoputkessa ja sarjataulukon neljäntenä on mukava lähteä viettämään joulutaukoa. Matkoina ovat 5,7 ja 2,7 kilometriä.Kylmäkosken Veikkojen juoksijat ovat kuluneen vuoden aikana osallistuneet jo muun muassa SMkisoihin hallissa, maastossa ja maantiellä sekä Karhuviestiin ja Kankaanpään maratoniin. Sirpa Antti ei juhli! Toijalassa siisti, tilava 61 m² KAKSIO rauhallisessa taloyhtiössä, iso lasitettu parveke. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 25 urheilu JAMATI-OSA OY Hallamäentie 3, Akaa (03) 542 1066/rengasmyynti AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh
Joku jossain on muistanut. Su 4.1. Markku Antola ja Maaret ManniKorpi. Pe 26.12. Joulupäivä 25.12. Keskustelusaarna, Pekka Savolainen Lähetysyhdistys Kylväjästä, liturgi, Antti Herkkola, kanttori, Lauri Tikkanen. Siellä kaikesta sivussa ajattelen toisia piirileikeissä, piparia puremassa, kinkkua leikkaamassa, joulupukkia odottamassa, paketteja availemassa, musiikkia kuuntelemassa, hautausmailla kulkemassa, kirkoissa veisaamassa. Aija Kaartinen ja Stiina Leinonen sekä Susanna Arminen, viulu ja Jukka Iisakkila, piano ja Mari Piippo, laulu.Klo 15.30 Perhehartaus Sääksmäen kirkossa. Su 28.12. Tapaninpäivän ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 seurakuntatalossa. Lapset ja perheet: Toiminta jää joulutauolle. SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA. Jouluaaton joulukirkko klo 12 Mäntymäen vanhainkodilla, Helenius, Ali-Löytty. Loppiaisen ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 seurakuntatalossa. Pekka Keränen, Lauri Tikkanen. Joulu on tarkoitettu jaettavaksi. Ti 6.1. klo 20.00 Pappilanniemessä ”Mitä Herra antaa?” . Mielikuvissani kokeilen joulua yksinäisyydessä, jossain metsämökissä hankien keskellä. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa. Musiikki Arja Rislakki ja Terhi Saarinen, laulu sekä Jaakko Saarinen, sinkki. Ma 5.1. Lempäälän seurakunnan vanha pappila on remontoitu hienoon kuntoon seurakuntalaisten juhlataloksi. Jouluaaton hartaus klo 15.30 kirkossa, Saastamoinen, Karhu, lapsikuoro, Paula ja Mari Rupponen, Mikko Välimäki. Jos vain voi tuottaa iloa toisille, se kannattaa tehdä. Su 28.12. Vieraana Jorma Liimatta, Irmeli ja Juhani Merikanto. Joulupäivän jumalanpalvelus klo 7 Viialan kirkossa, aihe; Nyt Beetlehemiin! Kulhia, AliLöytty, Jouluaamun kuoro. Jumalan-palveluksen jälkeen lähetystilaisuus seurakuntatalossa, mukana Anitta Lepomaa. Tule kiittämään menneestä vuodesta ja rukoilemaan siunausta ja suuntaa alkavalle vuodelle. klo 18.00 Safarikuoron konsertti Sääksmäen kirkossa, joht. klo 13-15 Valkeakosken seurakuntatalolla. Näkee, mitä kaikkea jouluun on kertynyt, mistä ihmiset pyrkivät osallisiksi. Muuta: 31.12. Antti Herkkola, Lauri Tikkanen. Siunattua joulua ja onnea vuodelle 2015! Kerhojen kevätkausi alkaa 5.1.2015. Su 28.12. Lahjojen saajat haluavat aina myös antaa. To 1.1. Markku Antola ja Maaret Manni-Korpi. Perhehartauksissa kuvaelma, yhteislaulut ja musiikkiesitykset johdattavat eläytymään joulun evankeliumiin. Kappelikirkolla ja Sääksmäen kirkolla on pihalla ennen hartauden alkua paimenten keto lampaineen. Aija Kaartinen ja Stiina Leinonen sekä Saara Tamminen, viulu ja laulu. Tarpiakodin jouluhartaus klo 14. Jouluilo Kirkkoherranvirasto on auki ti 23.12. Ei voinut, puuttui avaaja. Perhekerhoihin myös uudet perheet tervetulleita! Musiikki: Valkeakosken kirkkokuoron harjoitukset jatkuvat 14.1. Pääsen osalliseksi ilosta. Jouluaamun sanajumalanpalvelus klo 8 Akaan kirkossa, Pakkanen, Salmesvuori, Akaan kirkkokuoro. Tuntuu, että etäältä näkee paremmin, pystyy hahmottamaan kokonaiskuvan. To 25.12. Jonkinlaista rukousta sekin on, kun ajattelee toista. Klo 10.00 Messu Kappelikirkossa. Kastettu: Alpo Lauri Tapio Leipälä. Antti Herkkola, Lauri Tikkanen. Joulua ei oikein voi sivusta seurata. Joulutalo syntyy ihmisistä. Klo 9.00 Sanajumalanpalvelus Metsäkansan kirkossa. 26 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu pysähdy hetkeksi Sari Lindström SEURAKUNNAT TOIMIVAT Ajattelen joulun lähestyessä, että haluaisin välttää niin monet tekemiset, joiden vuoksi joudun kiireen tuntuun. Klo 10.00 Messu Kappelikirkossa. Paljon hän oli antanut sitä ennenkin, elämän itse kullekin ja sille monet hyvät antimet. Jouluaaton perhekirkko klo 14 Viialan kirkossa, Kulhia, Ali-Löytty, Viialan lapsikuoro Laulutähdet. Kuollut: Kari Juhani Hotari 67 v. kirkkoherranvirasto avoinna klo 9-11. Jouluaaton hartaus klo 16 Viialan kirkossa, Helenius, Ali-Löytty, Akaan nuorisokuoro, Viialan kirkkokuoro. Uudenvuodenpäivä, aiheena Jeesuksen nimessä. ja ke 31.12. Niinhän se on. Klo 16.00 Aattohartaus Kappelikirkossa. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 10 Rimmin rukoushuoneessa. Antti Herkkola, Jutta Sinisalo. Antti Herkkola, Liisa Herkkola. Antti Herkkola, Lauri Tikkanen. Sen on annettava tulla kohti ja sisään, vaikka sitten joutuisi olemaan jostain syystä enimmäkseen yksi. Messu klo 10 kirkossa. Siis toivon heille hyvää, kaikkea, mitä he tarvitsevat ja ennen kaikkea tunnetta siitä, että ovat rakkaita olentoja myös Jumalalle. Uudenvuodenpäivän ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Jumalakin päätti lähestyä ihmistä antamalla lopulta itsensä ihmisille. 1. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto suljettu 30.-31.12. Lopulta hän tuli jakamaan ihmisen osan. Tarjolla pientä purtavaa. Ohjelman hinta 10€, voi ostaa ovelta. Messu klo 10 Akaan kirkossa, aihe; Pyhä perhe, Kulhia, Ali-Löytty. Messut ja perhehartaudet jouluna: Jouluaatto 24.12. Klo 14 Perhehartaus Kappelikirkossa. Klo 17.00 Aattohartaus Sääksmäen kirkossa. Sirkka-Liisa Voutilainen ja Stiina Leinonen. Tuijottelen takkaa ja sen reunalla palavaa kynttilää. Tervetuloa kuoroon! Virsikulkuset kokoontuvat seuraavan kerran 15.1. sunnuntai joulusta, aiheena Pyhä Perhe. Aattohartaus sankarihaudoilla klo 16.15. Ihmisen tavoin Jumalakin tuli ja tulee.Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkoherra. AKAAN SEURAKUNTA Kuollut: Sini Kirsi Marjaana Peltoniemi 36 v. Matti Neulanen ja HannaRiikka Inkeroinen. Laatikkoruuat ja muutamat tortutkin saattavat syntyä ihan omin konstein. Mikäli mahdollista on pyrittävä yhteyteen toisten kanssa, sinne vain sekaan, lämpöön ja iloon. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Konsertit: Pe 26.12. Voipa käydä, että ihan riisipuuronkin keitän, jotain soppaa sille jo suunnittelen. Se jaetaan ihmisten kesken. Kysyin voisiko siellä piipahtaa aukioloajan ulkopuolella pienen akaalaisen ryhmän kanssa. klo 18-20 Valkeakosken seurakuntatalolla. Huomaan siivoavani edes välttämättömät joulusiivot. Joulupäivän messu klo 10 kirkossa, Kulhia, Ali-Löytty, kirkkokuoro. Kastettu: Juuso Miko Nikolai Maijala, Joel Sulo Oscar Oksanen. ei kirkonmenoja Kylmäkoskella. To 1.1.2015 ei kirkonmenoja Kylmäkoskella. Pe 2.1. Joululaulutuokio klo 22 kirkossa, Saastamoinen, Karhu, Sirkka Näsi, Jenny Mustikka. Diakoniatyö: Diakoniatyö kiittää lämpimästi kaikkia yksityisiä ja yhteisöjä runsaista jouluavustuksista, jotka on välitetty apua tarvitseville ja toivottaa hyvää joulua. Pitäkää huolta toisistanne. Kiitämme lämpimästi kaikkia yhteistyökumppaneita ja kaikkia lapsia perheineen. Joulukortteja tupsahtelee pikkuhiljaa. KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA: Ke 24.12. To 25.12. Jumalanpalvelukset: Ke 24.12. Tommi Niskala, ohjelma 10 €. Miksi sivussa, miksi ei mukana. Jumalanpalvelukset ja hartaudet: Ke 24.12. Enkelikirkko klo 18 Viialan kirkossa, Kulhia, AliLöytty. Jouluaaton sanajumalanpalvelus klo 16 Akaan kirkossa, Melander, Salmesvuori, Linnea Liimatta, huilu. Toivon talon vähävaraisten ruokailu suljettu 22.12.-7.1. Akaan perheuutisia: Kastetut: Brian Jukka Niilo Niittymäki, Matias Eetu Alfons Poutanen, Mia Miriam Joanna Tiihonen, Aada Jelinda So?ia Toivola. klo 9-12. klo 18 Iltamessu Kappelikirkossa. Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Mietin ihmisiä, jotka ovat minun elämässäni tavalla ja toisella. Juha Valkama ja Stiina Leinonen. Klo 14 Aattohartaus Metsäkansan kirkossa. Nuorten musiikkija lauluryhmä. Vastavuoroisuus luo yhteyttä. Kirkkokahvit ja teet tuvassa. Viime vuonna se avattiin ensi kertaa viikoksi vapaaehtoisten avoinna pitämäksi joulutaloksi. Jouluaaton hartaus klo 14 Akaan siunauskappelissa, Melander, Salmesvuori, Linnea Liimatta, huilu. Klo 7.00 Sanajumalanpalvelus Sääksmäen kirkossa. To 1.1.2015 Uudenvuodenpäivän messu klo 10 Viialan kirkossa, Pakkanen, Ali-Löytty. Jouluilo tulee sittenkin meidän ihmisten kautta toisillemme. Klo 18.00 Ritvalan köörin perinteinen joulukonsertti Sääksmäen kirkossa. Hän tuli aterialle, poikkesi taloon, kulki tiellä, auttoi hätään joutunutta, meni hylätyn vierelle, auttoi yhteyteen. Kuollessaankin hän antoi äitinsä ystävälleen ja ystävänsä äidilleen. Sirkka-Liisa Voutilainen ja Stiina Leinonen. Pääsen joulujuhlaan, jouluhartauteen, seimen äärelle. Tapaninpäivä 26.12. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 8 kirkossa. Toisen kasvot loistavat joulun riemua aina takaisin. Viikolla 50 se oli tänäkin vuonna auki. Tapaninpäivän messu klo 10 kirkossa, Pakkanen, Salmesvuori. Musiikki Arja Rislakki ja Terhi Saarinen, laulu sekä Jaakko Saarinen, sinkki. Klo 22.00 Jouluyön musiikki Valkeakosken kirkossa. Uuden Vuoden aaton hengellinen hetki klo 23 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13 C, Sotkia. Antti Herkkola, Liisa Herkkola. Lotta Maijala, Marko Itkonen, Hanna-Riikka Inkeroinen. Vieraita tulee, joululauluja kuunnellaan ja pieni tonttu avaa ensimmäisiä joululahjojaan kaikkien ihmetellessä, mitä sieltä paketista tulee. Kaikille avoimessa Uudenvuoden yön juhlassa Raamatun sanaa, tanssin karkeloa, rukousta ja ylistyslauluja. Joulun kiihtyvä pyörre tempaa minutkin mukaansa. Muu toiminta: 31.12. Teemu Salminen, Juha Valkama ja Hanna-Riikka Inkeroinen. To 25.12. Su 28.12. KALVOLAN SEURAKUNTA Kuollut: Kaisu Kyllikki Linna 87 v, Jorma Rikhard Vuorela 83 v, Seppo Juhani Luotosaari 72 v. Tavalla ja toisella joulun iso hyrrä tempaa minut mukaansa edes vähän. To 25.12. To 1.1. Pe 26.12. Jouluaaton perhehartaus klo 15 kirkossa. Kaupasta kertyy ruokatarvikkeita isommallekin porukalle laitettavaksi. klo 18.00 Ritvalan köörin perinteinen tapaninpäivän konsertti , Sääksmäen kirkko, ohjelma 10 €. Vastauksen antaja sanoi: Sitä paitsi se on vain tyhjä talo ilman ihmisiä
Me muistamme jälkiä kättesi töiden kiittäen, siunaten, ikävöiden. Moisander Ei polulla armasta astujaa, vain kaipaus kodissa asustaa. 5050 m² määräalalla. www.savolahti.. JAMATI-OSA OY Hämeentie 64, Akaa (03) 542 1069 Myytävänä Viialan museo päärakennuksineen Akaan kaupunki pyytää ostotarjouksia Viialan museosta ja sen päärakennuksesta 15.1.2015 klo 12.00 mennessä. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Kylmäkosken paikallisyhdistys Hyvää Joulua ja Onn ell ist a Uutt a Vuott a 2015!! Olkkari hanke kiittää yhteistyökumppaneita ja hankkeen mukana kulkeneita ja toivottaa Hankkeen päätöspalaveri pidetään maanantaina 29.12.2014 klo 18.00 Koko Kylän Olkkarilla, Haavistontie 1, Akaa. Lämmin kiitos osanotosta. Hyvää Joulua sekä onnea ja menestystä uudelle vuodelle. 542 1660 Valkeakoski Yhteistalo Puh. Äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuiksi on merkitty kaikki viimeistään 8.2.2015 18 vuotta täyttävät seurakunnan jäsenet, jotka on 30.11.2014 merkitty tämän seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä 13.1.2015 kello 15.00 mennessä Akaan seurakunnan kirkkoherranvirastoon, osoite Sontulantie 1, 37800 Akaa. Lisätietoja: www.akaa.fi Akaan kaupunki 23.12.2014 Viialan Eläkeläiset ry KIITTÄÄ jäseniään ja yhteistyökumppaneitaan vuodesta 2014. klo 9 Jouluaamun tilaisuus, kuoro. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton! Yhteistyöterveisin Mannerheimin lastensuojeluliiton Kylmäkosken paikallisyhdistys ry, Olkkari hanke Surun kohdatessa... Oikaisuvaatimuksen äänioikeutettujen luettelosta saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeutettujen luettelosta tai että häntä koskeva merkintä on luettelossa virheellinen. 1929 2014 Muolaa Akaa Akaan seurakunnan diakoniatyö kiittää kaikkia vapaaehtoistyöntekijöitä, yhteistyökumppaneita sekä lahjakorttien lahjoittajia kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille Siunattua Joulua ja Armorikasta Uutta Vuotta. Rauhallista ja siunattua joulua! Rakas puoliso, äiti, mummu ja isomummu Taimi Eila KOSKINEN o.s. Kaila, Kuivaspääntie 150, Lempäälä Veistämö P. Akaassa 1.12.2014 Akaan seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Sari Lindström kirkkoherra Toijalan Kiinteistöhuolto ja Akaan Siivoustiimi kiittävät asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta. Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Vuotta 2015! ILOTULITEMYYNTI ALKAA 27.12. 11. 0400 838 486 www.muistokivikaila.. 24. Kiitämme Arwola-kodin henkilökuntaa hyvästä hoidosta ja kodinomaisesta tunnelmasta. Vaalilautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksia 13.1.2015 klo 17 pidettävässä kokouksessaan. * † 26. Su 28.12. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 27 Joulutunnelmaa Toijalan keskustassa Ei aina ennenkään jouluna ollut lunta. Akaa Valtatie 18 Puh. Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin.. 9. Kiitos vuodesta 2014 kaikille matkakumppaneille. Äänioikeutettujen luettelo on valvonnan alaisena nähtävänä maanantaina 29.12.2014 kello 10–14 ja tiistaina 30.12.2014 kello 15–19 Akaan seurakunnan kirkkoherranvirastossa, osoite Sontulantie 1, 37800 Akaa. Kohde myydään n. Akaa-Seuran vanha kuva lumettomasta Toijalan keskustasta on 1950tai 1960-luvulta. Kalervo Sirpa perheineen Seija perheineen Markku perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. HAUTAKIVET Kaiverrukset, kultaukset, entisöinnit, kaikki alan työt edullisesti suoraan valmistajalta MUISTOKIVI OY M. 584 1953 Helluntaiseurakunta Toijala, Asemantie 32 To 25.12. klo 11 Jumalanpalvelus, Jouko Koski. Rauhallista Joulun Aikaa ja Siunausta Uudelle Vuodelle! Mari Pakkanen Akaan seurakunta KUULUTUS ÄÄNIOIKEUTETTUJEN LUETTELOSTA Akaan seurakunnassa toimitetaan 8.2.2015 kirkkoherranvaali
Gennie painostaa Bobia taivuttelemaan Brendan leikkaukseen. O: Johanna Vuoksenmaa. tiistai–maanantai 4.00 Uutisikkuna 5.45 Aamusydämellä 6.25 Ylen aamu-tv 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsin salaiset huoneet 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.15 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.25 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.35 Yle Uutiset Häme 11.45 Yle Uutiset KeskiSuomi 11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.15 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.25 Oddasat 12.40 Sydämen asialla 13.30 Pieni luutatyttö (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv 15.50 A-studio 16.20 Kuningaskuluttaja 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Hagan linna, kuninkaallinen koti 19.30 Kahden polven treffit 19.35 Kiehtova maailma: Teen tarina 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Äitini, vakooja 22.30 Kolme viisasta miestä (12) 0.10 Prisma 1.00 Erikoisryhmä Stuttgart (12) 1.45 Kuka kutsui Kokanderin 2.15 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.50 Pikku prinsessa (S) 6.51 Nimipäiväonnittelu 7.05 Jussin matkat (S) 7.20 Norsulan perhe (S) 7.30 Neppajymykerho 7.35 Ritari Mikke (S) 7.50 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus 8.00 Martta puhuu (S) 8.25 Muumilaakson tarinoita (S) 8.50 Oktonautit (S) 9.10 Joulun tarina 10.00 Yesminen eksoottiset herkut 10.25 Neljä unelmaa muutoksesta 11.50 Täydellistä elämää 12.20 Paluumuuttajat 14.05 Imettäjät 14.30 Kätevä emäntä (7) 14.55 Spy isä agenttina 15.20 Angry Boys (12) 15.50 Isot ja pienet (S) 16.30 Galaxi: Kokit 16.31 Snoukkaa! 16.39 Råtta Booris 16.44 Tero hoitaa (7) 17.00 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus 17.10 Pikku Kakkonen 18.00 Kadonnut: Joulupukki 18.30 Kaupunkilaisia (7) 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.20 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus 19.30 Uusi päivä (S) 20.20 Tartu Mikkiin 20.30 Spy isä agenttina 20.55 Kahden polven treffit 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Paha pukki (16) 23.35 Unelmien kolhimat 0.16 Uutisikkuna 5.30 Aamusää 6.00 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Studio55.fi 9.30 Huomenta Suomen Uutiset 9.40 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Manitbois (S) 20.00 Kaikkien aikojen kosinta 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 C.S.I. K: Mika Ripatti, Seppo Vesiluoma. Ja sitten tulee tieto, että Visa onkin terve. 15.15 Mahtavimmat jouluvalot 16.15 Jamien juhlaateriat 17.15 Uutiset 17.20 Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Kuvassa Visa (Tobias Zilliacus).. 28 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu TELEVISIOVIIKKO 23.12.–29.12. 4.00 Uutisikkuna 7.30 Euroopan nuoret työttömät 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Pingviinit piilokamerassa 9.00 Yle Uutiset 9.05 Puistojen Britannia 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Aunuksen kylillä 12.10 Sydämen asialla 13.00 Paavin joulutervehdys 13.35 Maaret tunturien tyttö (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.20 Katri Helena juhlakonsertti 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Viimeinen tango Halifaxissa (7) 19.04 Pieni tarina (7) 19.15 Joulun tähdet Helsingissä 20.30 Yle Uutiset 20.45 Rautarouva (12) 0.05 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.53 Urpo ja Turpo jouluvalmisteluissa 7.05 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 7.15 Pingu: Joulun vietto (S) 7.22 Miltä joulu tuntuu 7.25 Vaarin riihellä 7.30 Neppajymykerho 7.35 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 7.57 Franklin ja ystävät 8.20 Muumilaakson tarinoita (S) 8.45 Oktonautit ja vesiläisten joulu (S) 9.05 Joulupukki ja noitarumpu 10.00 Valkoinen planeetta 11.20 Muotojen merkitys 13.00 Rölli hirmuisia kertomuksia (S) 14.25 Tartu Mikkiin 15.15 Angry Boys (12) 15.45 Isot ja pienet (7) 16.25 Kahden polven treffit 16.30 Galaxi 16.31 Nokkelikot (7) 16.44 Mimun maailma 17.00 Ritarirotta (7) 17.20 Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Rakkaudesta, unelmista ja kaloista (7) 19.05 Yle Uutiset sää 20.55 Justimus esittää: Fuck the Police (7) 21.00 Kimmo (7) 21.25 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 21.50 Yle Uutiset 22.00 Game of Thrones 2.30 Syke (12) 3.20 Unelmien kolhimat 6.00 Voittostudio 8.00 Ella Elefantti (S) 8.15 Chuggington (S) 8.30 Katti kaiken tietää! 9.00 Tom & Jerry Kids Show (S) 9.25 Superpahisten liiga (S) 9.50 Viking Loton ja Jokerin tulokset 9.55 Chaplin (S) 10.10 Gumballin mieletön maailma (S) 10.35 Kauniit ja rohkeat 11.00 Emmerdale 12.00 Shrek ja ikuinen onni (7) 13.40 Samu-Sirkan joulutervehdys 2014 (S) 14.40 Rikas ja rakas (7) 15.25 Unelmien koti 16.25 Jamie Oliverin etniset herkut 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Apollo 13 (7) 21.45 Vettä elefanteille 0.05 Mind Games (7) 0.55 Isänmaan puolesta 1.55 Voittostudio 5.00 Ennustaja-TV 7.30 Ostosruutu 8.00 Eläinten ABC 9.00 Elokuva: Topi ja Tessu 2 (S) 10.20 Elokuva: Lemonade Mouth (S) 12.30 Elokuva: Hopeakellojen arvoitus 14.15 Frasier (7) 14.45 Elokuva: The Visitor (S) 16.45 KidsRock 2014 18.35 HS-uutiset 18.38 HS-sää 18.40 David Blaine: Totta vai taikuutta (12) 20.00 Hyvät ja huonot uutiset jouluspesiaali 20.57 Keno 21.00 Vain elämää 22.25 Kylmä rinki (16) 23.30 Elokuva: Rio Lobo 1.40 Frasier (7) 2.10 Rekkakuskit jäällä (S) 3.05 Ennustaja-TV TOrSTAI 25.12. MTV3 klo 19.10 Samu-Sirkan joulutervehdys 2014 Rakastettu Samu-Sirkka ystävineen tuo jälleen iloisia jouluterveisiä kaikenikäisille. MTV3 klo 11.00 Emmerdale Jaksolla Oikea mies hommaan. 4.00 Uutisikkuna 7.30 Strada 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Pingviinit piilokamerassa 9.00 Yle Uutiset 9.05 Suomi juhlii 10.00 Yle Uutiset 10.05 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Pieni tarina (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Ekumeeninen joulu 11.55 Suomen Turku julistaa joulurauhan 12.10 Kuusijuhla 13.35 Cirque du Soleil: KA, elämän tuli 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Kuusijuhla 16.20 Lupa välittää 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Joulumiehet 18.00 Yle Uutiset 18.10 Kuusijuhla 19.10 Kahden polven treffit 19.15 Joulun tähdet Espoossa 20.30 Yle Uutiset 20.45 Kotiopettajattaren romaani (12) 22.40 Verhon takaa (S) 22.55 Jouluyön messu 7.44 Nimipäiväonnittelu 8.00 Joulupukin Kuuma linja 8.10 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus 8.11 Q Putti 5 (S) 8.20 Timpan joulu (S) 8.42 Joulupukin Kuuma linja 10.20 Hiiri ja Myyrä joulunvietossa (S) 10.48 Joulupukin Kuuma linja 11.25 Lumiukko (S) 11.55 Lumiukko ja lumikoira (S) 12.20 Kadonnut: Joulupukki 15.15 Suden arvoitus (7) 16.50 Kahden polven treffit 17.00 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus 17.10 Topeliuksen tarinoita: Peikkojen joulu 17.25 Tartu Mikkiin: Oi Jouluyö 17.30 Uusi päivä (S) 18.20 Isot ja pienet (7) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus 19.15 Kaikki rakastavat valaita (S) 21.00 Syke (12) 21.50 Yle Uutiset 22.00 Along The Sunrise Avenue 22.50 Sunrise Avenue -konserttitaltiointi 23.40 Unelmien kolhimat 6.00 Voittostudio 7.00 Aamusää 7.35 Studio55.fi 8.00 Ella Elefantti (S) 8.15 Chuggington (S) 8.30 Katti kaiken tietää! 9.00 Tom & Jerry Kids Show (S) 9.25 Ystävien kylä Special (S) 9.55 Mokon suuri maailma (S) 10.10 Gumballin mieletön maailma (S) 10.35 Kauniit ja rohkeat 11.00 Emmerdale 12.00 Sinbad seitsemän meren sankari (7) 13.40 Tuomas Veturi: Pelastustehtävä Usvasaari (S) 14.40 Ensisilmäyksellä 15.25 Cosmos salattu luonto 16.25 Kaikkien aikojen kosinta 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Samu-Sirkan joulutervehdys 2014 (S) 20.10 Joulutarina (S) 21.45 Viking Lotto ja Jokeri 21.50 Ocean’s Eleven korkeat panokset (12) 0.00 Bones (12) 0.55 Kallista kipua (12) 1.50 Isänmaan puolesta 2.50 Voittostudio 5.00 Ennustaja-TV 6.30 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S) 7.25 Disney esittää: Kim Possible (7) 7.50 Vaaleanpunainen pantteri 8.00 Eläinten ABC 9.30 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 10.00 Elokuva: Nalle Puhin elokuva: Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä (S) 11.25 Elokuva: Joulukoira joulun jäljillä (S) 13.10 Elokuva: Pieni kaupunki, suuret unelmat 15.10 Panttilainaamo 16.10 Frasier (7) 16.40 Elokuva: Pretty Bird Luotu lentämään 18.35 HS-uutiset 18.38 HS-sää 18.40 Vain elämää 20.00 Hauskat kotivideot jouluspesiaali 20.57 Keno 21.00 Hyvät ja huonot uutiset jouluspesiaali 22.00 Vain elämää 23.25 Poliisit kotihälytys (12) 0.25 Castle (12) 1.20 Frasier (7) 1.50 Asema 62 (12) 2.45 Jengielämää (16) 3.45 Ennustaja-TV KESKIVIIKKO 24.12 . Cameron huomaa jotain, mitä voi käyttää myöhemmin Charitya vastaan. New York 23.35 Kohde (12) 0.35 Glades (12) 1.35 Isänmaan puolesta 2.40 Voittostudio 5.00 Ennustaja-TV 6.30 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu 7.25 Disney esittää 7.50 Lego Star Wars (7) 8.20 Eläinten ABC 9.20 Sikke Ruokaa rakkaudella 9.50 Himosiivoojat New Yorkissa 10.50 Ennustaja-TV 11.20 Ostosruutu 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita 13.50 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 14.20 Beverly Hillsin lastenhoitajat (S) 15.20 Panttilainaamo 15.50 Frasier (S) 16.20 Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 (S) 18.25 HS-uutiset 18.28 HS-sää 18.30 Sokkokokki 19.30 Vain elämää 20.57 Keno 21.00 Vain elämää 22.25 NCIS Rikostutkijat 23.25 Poliisit kotihälytys 0.25 Asema 62 (12) 1.20 Frasier (S) 1.50 Elämää halpalentoyhtiössä (S) 2.20 Jengielämää (16) 3.20 Ennustaja-TV TIISTAI 23.12. pErjAnTAI 26.12. Sandyn silmissä välkähtää toivo, kun Edna harkitsee häntä vuokralaiseksi. Kerry haaveilee yhä kiihkeämmin työpaikasta, kun joutuu taas olemaan päivän lasten kanssa. 9.45 Kauniit ja rohkeat 10.10 Emmerdale 11.10 Lääkärit 12.05 Ostoskanava Tvins.com 13.35 Hyvästi lemmikki! 14.35 Moderni perhe (S) 15.05 Alueellinen sääennuste 15.10 Mitä tänään syötäisiin. The ExtraTerrestrial (7) 21.35 Manitbois (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 MTV Sport Uutiset 22.25 Ocean’s Twelve (S) 0.50 Eurojackpot ja Jokeri 0.55 Uhka (16) 1.50 Isänmaan puolesta 2.50 Voittostudio 5.00 Ennustaja-TV 6.50 Ostosruutu 7.20 Eläinten ABC 8.20 Elokuva: Eläköön, Jaska Jokunen! (S) 10.00 Elokuva: Ressu lähtee maailmalle (S) 11.30 Elokuva: Uskomaton aikahyppy (7) 13.15 Pariskunnan superdieetti 14.10 MasterChef USA 15.05 Cheek Live@ Olympiastadion 16.55 Elokuva: Kilpajuoksu taikavuorelle (12) 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 19.30 Tsunami – 10 vuotta katastrofista (7) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Ritarin tarina (12) 23.30 Tulossa: Kuudes aisti 23.35 Poliisit kotihälytys (12) 0.30 Elokuva: Pieni suuri mies (16) 3.05 Castle (12) 3.55 Rekkakuskit jäällä 4.50 Ennustaja-TV Yle TV2 klo 19.15 Toinen jalka haudasta (Suomi, 2009) Toimittaja Hanna haluaa tehdä juttusarjan kuolemaan valmistautuvasta Visasta. 4.00 Uutisikkuna 7.30 Kolme Tuhkimosisarta 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Pingviinit piilokamerassa 9.00 Yle Uutiset 9.05 Puistojen Britannia 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.30 Yle Uutiset 11.45 Murdochin murhamysteerit (12) 12.40 Sydämen asialla 13.30 Amor hoi! (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Estradilla: Valkea Ruusu 15.35 Joulun tähdet Helsingissä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Estradilla: Valkea Ruusu 18.30 Hakekaa kätilö! (12) 19.30 Yle Live: VesaMatti Loiri 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 20.50 Itse asiassa kuultuna: Ilkka Suominen 21.50 Pieni tarina (7) 22.00 Avec Tastula 22.45 Ostarin joulu 23.40 Vankilakierre poikki 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.53 Ystävykset (S) 6.58 Olipa kerran...: Kolme jättiä 7.04 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 7.15 Kasper ja Liisa (S) 7.27 Pipsa Possun joulu (S) 7.40 Max ja Meeri (S) 7.52 Kosminen kulkuri (S) 8.02 Kaapo (S) 8.25 Muumilaakson tarinoita (S) 8.50 Taikaplaneetta (S) 9.03 Pakkasukko (S) 9.28 Urhea pikku Mörkyli 10.00 Muumipeikko ja pyrstötähti (S) 11.10 Mangustit 12.30 Koiranpentuja ja palveluskoiria 13.00 Rölli ja metsänhenki (7) 14.30 Tartu Mikkiin: Jatkot 15.18 Pyörällä halki Amazonin 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.30 Bofori (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ella ja Aleksi Yllätyssynttärit 19.00 Yle Uutiset 19.05 Hyvä ihminen (S) 19.15 Toinen jalka haudasta (S) 20.50 Poliisi selvittää (S) 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Tartu Mikkiin: Jatkot 22.55 Haven (12) 23.35 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 0.00 Unelmien kolhimat 0.45 Uutisikkuna 6.00 Voittostudio 8.00 Ella Elefantti (S) 8.15 Chuggington (S) 8.30 Katti kaiken tietää! 9.00 Tom & Jerry Kids Show (S) 9.25 INK Ihmenappuloiden kerho (S) 9.55 Chaplin (S) 10.05 Gumballin mieletön maailma (S) 10.30 Pilanpäiten 10.35 Kauniit ja rohkeat 11.00 Emmerdale 12.00 Virran viemää (7) 13.40 Jääkarhut ja lyhenevä talvi 14.40 Mike & Molly (S) 15.25 Sadan tonnin talot 16.25 Jamien juhlaateriat 17.25 Pilanpäiten 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Surun aalto 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Päivän sää 19.20 E.T
Oikeuden miekka (7) 12.50 Maa aikojen alussa (7) 14.40 Surun aalto 15.40 Nigel Marven ja myrkylliset eläimet 16.40 Top Gear 17.50 Top Gear 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 Tummien perhosten koti (12) 21.20 Mäkihypyn maailmancup 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 Wallander: Petos 0.30 Isänmaan puolesta 1.35 Voittostudio 5.00 Ennustaja-TV 6.25 Ostosruutu 7.55 Red Caps (S) 8.25 Merieläinten pelastajat 8.50 Villiä menoa eläintarhassa (S) 10.00 Eläintarhassa tapahtuu 10.30 KidsRock 2014 12.10 David Blaine: Totta vai taikuutta (12) 13.30 Hulttio ja herrasmies (S) 14.00 Mitä tuli tehtyä 15.00 SM-liiga: Ennakkostudio 16.00 Nelonen Pro esittää: JYP HIFK 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Olipa kerran (12) 20.00 Hauskat kotivideot jouluspesiaali 20.57 Keno 21.00 Elokuva: The Rock paluu helvettiin (16) 23.35 Poliisit kotihälytys (12) 0.35 Tulossa: Kuudes aisti 0.40 Elokuva: Mies hevosena (16) 2.55 Amerikan kovimmat keräilijät 3.50 Ennustaja-TV LAUANTAI 27.12. Menninkäisten metsä kivettyy, pysäyttääkseen tuhon on Menninkäisten ja Röllien löydettävä maaginen sydän Talven maasta. 18.00 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Pientä mökkiremonttia 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Bones (12) 23.35 Alppihiihdon maailmancup 0.05 The Good Guys (12) 2.05 Isänmaan puolesta 3.10 Voittostudio 5.00 Ennustaja-TV 7.50 Ostosruutu 8.20 Jeff Corwin ja valtamerten salaisuudet 8.50 Jeff Corwin ja valtamerten salaisuudet 9.20 Sikke Ruokaa rakkaudella 9.50 Himosiivoojat New Yorkissa 10.50 Ennustaja-TV 11.20 Ostosruutu 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita 13.50 Kodikkaasti vuokralla 14.20 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 14.50 Pariskunnan superdieetti 15.50 Hulttio ja herrasmies (S) 16.20 Olipa kerran (12) 17.20 Frasier (S) 17.50 Gordon Ramsay maailmalla 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 David Blaine: Totta vai taikuutta (12) 20.00 Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Kukkoilijat (16) 23.10 Tulossa: Kuudes aisti 23.15 Kylmä rinki (16) 0.25 Frasier (S) 0.55 MasterChef USA 1.50 Mitä tuli tehtyä 2.50 Ennustaja-TV MAANANTAI 29.12. Yle TV2 klo 13.00 Röllin sydän (S) (Suomi, 2007). Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille.. Pääosissa: Bruce Willis, Alan Rickman, Alexander Godunov, Bonnie Bedelia, Reginald Veljohnson, William Atherton, Paul Gleason ja Hart Bochner. 15.15 Koiralle koti 16.10 Upeat skandikodit 17.15 Uutiset 17.20 Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Savannivisa 9.00 Yle Uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.55 Yle Uutiset 10.00 Isonvihan mainingeissa 10.30 Isonvihan mainingeissa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Metsän tarina (S) 12.20 Ostarin joulu 13.15 Sydämen asialla 14.05 Kiehtova maailma: Teen tarina 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.15 Mette ja James voimakaksikon uusivuosi 15.45 Hagan linna, kuninkaallinen koti 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Avec Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Jättiläisnorsut 18.45 Neiti Marple: Greenshaw’n kartano 20.15 Löytöretkiä maailmaan 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Härmä (16) 23.10 Mika Waltari Tunturikatu 13 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.46 Nimipäiväonnittelu 7.47 Oktonautit (S) 8.11 Pusse (S) 8.23 Jari ja Kari (S) 8.36 Petteri Kaniini (S) 9.00 Galaxi 10.00 Uusi päivä (S) 10.50 Imettäjät 11.15 Kätevä emäntä (7) 11.40 Mangustit 13.00 Onni von Sopanen 14.35 Babe suurkaupungissa (S) 16.20 Theroux ja villit lemmikit 17.20 Along The Sunrise Avenue 18.10 Sunrise Avenue -konsertti 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Doctor Who 20.10 Meren armoilla 21.00 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 SuomiLOVE 23.05 Kimmo (7) 23.30 Mad Dogs (16) 0.15 Uutisikkuna 6.00 Voittostudio 7.00 Ostoskanava 8.00 Littlest Pet Shop (S) 8.25 Hello Kitty 8.35 Hunajapupuset (S) 8.45 Pokémon (7) 9.10 Daltonit (S) 9.35 Scooby-Doo! Mystery Incorporated (7) 10.00 Chaplin (S) 10.10 Loton ja Jokerin tulokset 10.15 Pokémon 16: Genesect ja legenda herää (7) 11.40 Grand Designs unelma-asunnot 12.40 Löytäjät 13.10 Jääkarhut ja lyhenevä talvi 14.10 500 Days of Summer (S) 16.00 Alppihiihdon maailmancup 17.00 Kadonneen jäljillä 18.55 Naapurit-arvonta 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.30 Manitbois (S) 20.00 Mäkihypyn maailmancup 21.00 C.S.I. 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Teen tarina 9.00 Yle Uutiset 9.05 Puistojen Britannia 10.00 Yle Uutiset 10.05 Luontoretkellä: Jättihirven jäljillä 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 11.05 Prinsessa Ruusunen (S) 12.40 Sydämen asialla 13.30 Dokumenttiprojekti: Presidentintekijät 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Mette ja James voimakaksikon joulu 15.45 Prisma: Mannerten synty 16.35 Päivä Ruotsissa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ravisuora 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Metsän tarina (S) 19.30 Pieni tarina (7) 19.40 Scott & Bailey (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 21.45 Estradilla: Valkea Ruusu 22.00 Nuori Morse (12) 23.30 Panta kaulassa 4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.46 Nimipäiväonnittelu 7.48 Niksi-Nella (S): Pulkkamäessä 7.55 Ryhmä Hau (S) 8.21 Franklin ja ystävät 8.45 Viiru ja Pesonen (S) 9.00 Galaxi 10.00 Nuoret mestarit: Skeittimestari 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Tartu Mikkiin: Jatkot 12.10 Ella ja Aleksi Yllätyssynttärit 13.00 Röllin sydän (S) 14.20 Babe Urhea possu (S) 16.00 Miranda (S) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 SuomiLOVE 20.10 Syke (12) 21.00 Ampumahiihtoa 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Miehen työ (16) 23.45 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 0.25 Uutisikkuna 6.00 Voittostudio 7.05 Ostoskanava Tvins. com 8.05 Littlest Pet Shop (S) 8.30 Katti kaiken tietää! 9.00 Pokémon (7) 9.25 Daltonit (S) 9.50 Scooby-Doo! Mystery Incorporated (7) 10.15 Chaplin (S) 10.25 Tuomas Veturi: Pelastustehtävä Usvasaari (S) 11.30 Pokémon 15: Kyurem vs. MTV3 klo 22.35 Die Hard vain kuolleen ruumiini yli Dynaaminen toimintaelokuva, jossa Bruce Willisin esittämä newyorkilaispoliisi John McClane taistelee yksin häikäilemätöntä ja raakalaismaista rikollisjoukkoa vastaan. K&O: Pekka Lehtosaari. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 29 TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET: tilaukset@akaanseutu.fi www.akaanseutu.fi PAINOPAIKKA: Alma Manu Tampere www.akaanseutu.fi ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–to klo 9–15 PUHELINVAIHDE: (03) 540 9600 FAX: (03) 540 9630 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy toimitusjohtaja Olli Sirén PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi ILMOITUSMYYNTI: Myyntineuvottelija: Asta Kohonen 044 347 7404 ILMOITUSTUOTANTO: Ilmoitustuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Vivikka Monto 040 739 5502 Johanna Mäkinen 044 755 7298 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi AKAAN PAIKALLISLEHTI – PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 9.00 Yle Uutiset 9.05 Parhain terveisin, Irene ja Vera 9.26 Parhain terveisin, Irene ja Vera 9.50 Pieni tarina (7) 10.00 Yle Uutiset 10.05 Murdochin murhamysteerit (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Isonvihan mainingeissa 11.40 Isonvihan mainingeissa 12.10 Luontoretkellä: Jättihirven jäljillä 12.40 Sydämen asialla 13.30 Ylijäämänainen (7) 14.45 Arkistokuvia: Tulevaisuus on heidän (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.15 Eloisa Irlanti 16.00 Avara luonto: Afrikka 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Kun maa nielaisee 20.00 Euroopan eläkeläiset töissä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Uutisvuosi 2014 22.00 Dokumenttiprojekti: Luurankokaappi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Kotikatsomo: Härmä (16) 1.05 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.53 Fungi (S) 7.00 Isot koneet 7.05 Pikku Toni (S) 7.13 Nelli ja Iiro (S) 7.21 Tommin kiertävä sirkus (S) 7.31 Musavideot: Kiireen vilkkaa 7.35 Jepu Neulanen (S) 7.48 Olivia (S) 8.01 Martta puhuu (S) 8.25 Muumilaakson tarinoita (S) 8.50 Viidakkokirja (7) 9.50 Kissa puussa (S) 10.00 Tanskalainen maajussi 11.25 Merta päin! 12.10 Yesminen eksoottiset herkut 12.40 Paluumuuttajat 13.35 Riistametsällä Pohjolassa 14.15 Rokkia ja ystävyyttä 14.50 Hymy Pyllyyn 15.20 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 15.45 Kimmo (7) 16.10 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.20 Urheiluruutu 19.24 Yle Uutiset sää 19.30 Toisen kanssa (12) 20.18 Spy isä agenttina 21.03 Tuhkimotarinoita 21.52 Yle Uutiset 22.01 Urheiluruutu 22.06 Lain viitta (12) 23.00 Game of Thrones 3.27 Unelmien kolhimat 6.00 Voittostudio 7.30 Aamusää 8.05 Ella Elefantti (S) 8.20 Chuggington (S) 8.35 Katti kaiken tietää! 9.05 Tom & Jerry Kids Show (S) 9.30 Chaplin (S) 9.40 Mitä tänään syötäisiin. 9.45 Kauniit ja rohkeat 10.10 MTV3.doc: Huonosti käyttäytyvät eläimet 11.10 Lääkärit 12.05 Ostoskanava Tvins.com 13.35 Nigel Marven ja myrkylliset eläimet 14.35 Millerit (S) 15.05 Alueellinen sääennuste 15.10 Mitä tänään syötäisiin. Ohjaaja: John McTiernan, USA 1988. New York 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 MTV Sport Uutiset 22.35 Die Hard vain kuolleen ruumiini yli (16) 1.05 Isänmaan puolesta 2.10 Voittostudio 5.00 Ennustaja-TV 6.35 Ostosruutu 8.05 Red Caps (S) 8.30 Jaksa paremmin 9.00 Sokkokokki 10.00 SM-liigan viikkomakasiini 10.30 Merieläinten pelastajat 11.00 Villiä menoa eläintarhassa (S) 12.15 Panttilainaamo 13.40 Totuuden anatomia 14.35 Vain elämää Goes Punainen Risti 16.05 Hyvät ja huonot uutiset jouluspesiaali 17.05 Skyrunners Muukalaiset avaruudesta 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 19.30 Tsunami – 10 vuotta katastrofista (7) 20.57 Keno 21.00 Vaaleanpunainen pantteri 22.55 SM-liigan viikkomakasiini 23.25 Young Guns Nuoret sankarit 1.35 Amerikan kovimmat keräilijät 3.25 Ennustaja-TV SUNNUNTAI 28.12
klo 17.45 Tossua toisen eteen -kävelyt. & Arvonen T. Piparikylä Toijalan asemalla Näpsä-käsityökoulun akaalaiset oppilaat ovat rakentaneet asemalle piparikylän. Res., klo 18–18.30 Hevonoja & Koppanen Ups., klo 18.30–19 Arvonen J. 30 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu AkAAn seudun tArjotin 22 19 17 15 1213 109 76 312 5 Toijalan Ruoka-Aitta Oy:n henkilökunta toivottaa kuvassa asiakkailleen hyvää joulua ehkä 1940–50-luvulla. Elvi Rantanen ?, 17. Res., klo 20– 20.30 Hokkanen J. Reponen ?. mennessä Helvi Schuvalow p. & Vehmas M. Joukolla mukaan. Tunnistatko henkilöt tiskin takana ja vuoden, jolloin Mauno Oksala on kuvan ottanut. Res., 21–21.30 Turunen & Turunen Ups., klo 21.30– 22 Ijäs J. Tällöin aineistot näkyvät myös Akaan Seudun nettisivuilla. Tarja Antola Toijalan rautatieasemalle entisen kioskin tiloihin on ohikulkijoiden iloiksi pystytetty piparikylä. & Valtanen H. Tarja Antola Toijalan Eläkkeensaajat Ke 31.12. & Nyström J. tunnetko, tiedätkö. Esikuvana on ollut Akaan kirkko. & Hyvärinen J. Ups., klo 17.30– 18 Vehmas H. boccia klo 10. Viialan Eläkeläiset Johtokunnan kokous Viialan Sampolassa ti 30.12. Toijalan Seudun Reserviläiset ja Upseerit Vuoden 2014 jouluaaton sankarihaudan kunniavartiolista reserviläiset ja upseerit. Kerro tietosi AkaaSeuralle, Sinikka Soljamo puh. Res. Akaa-Seura kaipaa kuvaan tunnistusapua. Res., klo 19–19.30 Railovesi & Rantala Ups., klo 19.30–20 Ahonen J. Tekijöinä ovat olleet Näpsä-käsityökoulun Akaassa toimivan ryhmän oppilaat, jotka iältään ovat 4–17-vuotiaita. Oppilaat ovat itse valmistaneet muun muassa piparien muotit. Reino Mäkilä, 13. Toijalan Valpas Sulkisharjoitukset ma 29.12. Res., klo 17–17.30 Nyström V. Kuvasta on tunnistettu 5. Liike sijaitsi Valtatie 4:ssä ja oli Vilho Aallon ja Lauri Lehdikon puoliksi omistama. klo 14 seurakuntatalon alasalissa. Toijalan Seudun Sydänyhdistys Ke 7.1. klo 18.45. Myöhemmin liike tunnettiin Toijalan Herkkuna, jonka kauppiaana oli Elli Mäkinen. & Linnalampi M. Vilho Aalto, 20. klo 15 alkavaan näytökseen katsomaan musiikkinäytelmää Niinkuin taivaassa. Ilm. 040 763 3398 tai Heta Blom p. Lauri Lehdikko ?, 16. Ma 5.1. 040 7771 061 tai sinikkasoljamo@ luukku.com Toijalan Ruoka-Aitan joulutervehdys AkAAn YhdistYkset toimivAt Tiedotteet yhdistyspalstalle maanantaina kello 12:een mennessä. Lähtöpaikat entiset; Kylmäkosken Tokmannin parkkipaikkaa vastapäätä, Toijalan Nahkialanjärven tapettitehtaan piipun luota, Urjalan Majakalta ja Viialan torilta. Sieltä löydät Yhdistyspalstaotsikon alta ohjeet, miten toimitaan. Res., klo 16– 16.30 Yrjölä & Pajasmaa Ups., klo 16.30–17 Kalliainen R. tuolijumppa klo 9, kerhot klo 10, lauluryhmä Pirteät klo 10.30 Sampolassa. Ups., klo 20.30– 21 Mattila J. Klo 15–15.30 Antila R. Kirkon esikuvana on ollut Akaan kirkko ja sen ympärillä oleva piparikylä kuvaa joulua Toijalan keskustassa. Työn tilannut Matkahuollon yrittäjä Sanna -Mari Inomaa kertoo idean lähteneen kirkosta, jonka ympärille käsityökoulun oppilaat kehittelivät kokonaisen kylän. Viialan Martat Teemme retken Valkeakosken teatteriin la 14.2. & Perttunen J. & Hanhinen K. & Linnala Ups., klo 15.30–16 Lehtonen T. lehdestä. Ke 7.1. 13.1. Kerhot ovat joululomalla, katso kevätkauden aloitus 8.1. Yhdistyspalsta on tarkoitettu levikkialueemme yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. hallituksen kokous klo 12. 050 304 6867.. & Leppänen T. Aineisto toimitetaan ensisijaisesti nettisivujen kautta osoitteesta www.akaanseutu.fi. Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit Naistoimikunnan järjestämä vuoden 2015 ensimmäinen Tiistaitiima 13.1. klo 10
Rakkaat kiitokset siitä vaimolleni. Maaliskuussa vuoron saa Akaan Kuvataiteilijoiden kevätnäyttely. Viialalaiselle rouva Maija Koskivainiolle syntyi uudenvuodenlapsi Tampereen Keskussairaalassa. äiti, iskä, Monzi, Sara ja Sallis 45 vuotta yhteistä matkaa. Kahdella markalla sai jo oikein kauniin puun ja kolmella, neljällä markalla sitäkin suuremman. Tätä Viialan vuoden -65 uudenvuodenlasta onnittelevat äiti, Kari, Raija, Maarit ja Sari perheineen. Niinpä hän nytkin vei hevosellaan muutaman myydyistä kuusistaan asiakkaan kotiin. Korjaus eläinlääkärien puhelinnumeroon Akaan Seutu Kulttuuritalo Laaksolassa on ensi vuoden aikana lukuisia näyttelyitä. – Ei sen parhaan mahdollisen puun löytäminen ole helppoa, ei sitä aina löydä tällaistakaan, lausahti myyjä. (03) 540 9600, toimitus@akaanseutu.fi Alventie 4, 37800 Akaa Onnittelut 50 vuotta sitten Toijalan Seutu 22. Kulttuuritalo Laaksolassa vilkas näyttelyvuosi Tapahtumia Mari Pirkkasen työ on nimeltään sisarukset oli esillä Laaksolassa Akaan Kuvataiteilijoiden vuoden 2014 kevätnäyttelyssä. Elokuussa vuorossa on Marja -Leena Koiviston näyttely Metsän sisaret. Rakkaat 18-vuotisonnittelut 26.12.!T. Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK 19.12. Hyvin tuntui heilläkin kauppa käyneen, vaikka ostajat tietenkin tavan mukaan arvostelivat ja tinkivät. Pituutta oli tyttösellä syntyessään 48 cm ja painoa 2,760 kg. Vaikka kuusikauppa olikin tavallista hiljaisempaa, on huominen toripäivä varmaan sitä vilkkaampi. Kolme aamuvirkkua kuusenmyyjää oli ilmestynyt viime lauantaiaamuna Toijalan torille tämän vuoden ensimmäisille kuusimarkkinoille. Toijalan Ahkujan mäeltä oli ajuri Otto Kärki majoittunut 50 kuusensa kanssa torin kirkonpuoleiseen nurkkaukseen josta monet ostajat poistuivat kuusi kainalossa. Vivikka Monto. Myös kauralyhteet tekivät kauppansa, joten pikkuisille linnuillekin on tiedossa oikea jouluateria. valmistuneita Automaatiotekniikan koulutusohjelma: insinööri (AMK) Jenni Polakovski , Akaa. Kesäkuussa on vuorossa Laura Uimosen Natural Collection ja heinäkuussa Laaksolan valtaavat tilkut ja 20-vuotias Akaan tilkkuakat ja tilkkuyhdistys Forssan tyyki.nyt. Sutku innoissaan kitaraa soitti, kun ensimmäinen kapakkailta koitti. Syksy aloitetaan Pirkanmaan aluetaidemuseon Lempeillä unilla ja lokakuussa Akaan Kuvataiteilijat pystyttävät syysnäyttelyn. Lauri Anttila , Akaa. Lassi ja Leevi Fingerpori Viime viikon Akaan Seudussa oli virhe artikkelissa kunnaneläinlääkäreistä. Marraskuussa Pekka Siltala tuo Laaksolaan näyttelyn Kuvia ja tunnelmia ja joulukuussa esillä on Joulun tunnelmaa. joulukuuta 1964 Kuusimarkkinat Toijalassa vielä hiljaiset – huomenna varmaan vilkkaimmillaan Tuollainen pieni sopii minun kamariini, sanoi toijalalainen täti-ihminen kuusenmyyjälle. Vaikka Otto Kärki onkin melko vihreä setä kuusikauppiaana, on hänellä jo yli 35 vuotta takanaan toijalalaisena hevosajurina. Paljon tehtiin häneltä tilauksia aatonaaton varalle, jolloin hän jälleen ilmestyy torille uusien kuusiensa kanssa. Perheeseen kuuluu ennestään kolme lasta, joista kaksi on tyttöä ja yksi poika. Yksi tykkäsi pienestä ja harvaoksaisesta, toisen piti välttämättä saada oikein jämerä puu, jonka oksilla kynttilät ja koristeet vaivatta pysyivät. Akaan Seutu – Tiistai 23.12.2014 31 AkAAn seudun tArjotin Puh. Eikä markankaan joulupuuta tarvinnut hävetä. Sun miehesi Hauskaa Joulua Villelle, Tuijalle, Paavolle, Ilmarille, Alinalle ja Emmalle! Raisiosta Mege ja Opa Jouluterveiset Valmistuneita Averett University, USA Bachelor of Science. Tammi-, helmikuun ajan esillä on Akaan arkkitehtuurikilpailun näyttely. Uusi puhelinnumero Urjalan kunnaneläinlääkäreiden ajanvaraukseen on ensi vuoden alusta 03 565 44760. Samalla onnittelemme Saria 35-vuotissyntymäpäivän johdosta ja Raijaa 55-vuotissyntymäpäivän johdosta. Ja matka jatkuu. Tyttölapsi tuli maailmaan vuoden ensimmäisenä päivänä kello 5.05. Nuoremmat kauppiaat Kylmäkoskelta Parikymmentä kuusta oli kylmäkoskelaisilla Aimo Peltosella ja Pentti Aholalla traktorinsa lavoilla heidän tullessaan joulukuusimarkkinoille ensi kertaa elämässään. Huhtikuussa Laaksolassa ovat esillä Valkeakoski-opiston oppilastyöt ja toukokuussa Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely. Degree Programme in International Business: Bachelor of Business Administration (BBA), tradenomi (AMK) Juuso Halonen , Akaa; Jaakko Soini , Akaa. Hinnat olivat suunnilleen viimevuotisella tasolla. – Pudottakaa nyt vielä hintaa vähän, niin otan tämän
(03) 5460 966 39€ lt k j 1 U j l P h (03) 5460 966 www.ysiauto.fi/katsastus Määräaikaiskatsastus alk. 31.12. 542 1471 Kiitän asiakkaitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle! Tähtiraketin RAKETIT Halppiksesta 27. 0400 556 248 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Kiitos osallistumisesta Jouluiseen kirkkokonserttiin. 543 3379 Matomäenkatu 2, VIIALA ma-pe 9-18, la 9-15, su 12-16, ke 31.12. (Ei sisällä pakokaasumittauksia) Akaan Autotarvike Oy myynti@akaanat.. Rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2015! AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA, (03) 542 2460 Olemme lomalla 24.12.-6.1. GLASSDRIVE Toijala Akaan Autolasi Hämeenlinnantie 68, 37800 Akaa 0400 967 225 Juhani Kari www.akaanautolasi.. UUDENVUODEN TINAT 20 snt/kpl Puh. LIIKE AVOINNA: ma-pe 8-16.30 Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme vuodesta 2014! Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tuulilasit, takalasit, sivulasit. Myös kiveniskemien paikkaus. Pasin Kala toivottaa kaikille asiakkailleen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Kiittäen kuluneesta vuodesta toivotamme HYVÄÄ JOULUA ja ONNEA ALKAVALLE VUODELLE Akaan Seudun Invalidit ry Kiittäen kuluneesta vuodesta toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! 37830 Akaa, puh. 9-18. Satamatie 41, 37800 Akaa (03) 543 5670, arkisin klo 8-17 Rauhallista Joulua ja Menestystä Vuodelle 2015! Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta sekä toivotamme KAMPAAMO MARJO NIITTYMÄKI Puh. 050 448 1473 Lämmin kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta. 32 Tiistai 23.12.2014 – Akaan Seutu T-Tili Ky Torikatu 4, 37830 Akaa info@tli.. välisen ajan. Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme OP Akaa. Huoltokuja 1, Urjala – Puh. Kolehti tuotti joululahjarahaa 1.684,73 € alueemme vähävaraisille lapsiperheille