Kuronen muistaa yhä Viialan hyvin. Numero 25 Keskiviikko 23.6.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa TOIJALAN torin itäreunalle aletaan juhannuksen jälkeen rakentaa esiintymislavaa. » SIVU 8 AKAAN lukioon hyväksyttiin 57 uutta lukiolaista. Juttu aloittaa Akaan Seudun uuden Kaimat kahvilla -sarjan. Lavan on tarkoitus olla valmiina elokuun Hunajahulinoihin mennessä. Postia on tullut vääriin osoitteisiin ja puheluita vääriin numeroihin. » SIVUT 12–13 Tuija Haavistoa on monesti luultu Tuija Haavistoksi Mikko Peltoniemi. Tupun (vas.) ja Tuikun puolisoiden nimissä on sentään yhden kirjaimen ero, mutta Haavistojen nuorimmat pojat ovatkin sitten taas ihan oma lukunsa. Partiotaitokisoissa kaksikko oli monesti samassa kolmen hengen joukkueessa, mikä ei varsinaisesti helpottanut järjestäjien urakkaa. Suosituimman linjan sisäänpääsykeskiarvo oli 8,36, ja paikka Akaan lukiossa kiinnostaa Tamperetta myöten. » SIVU 7 ARKKITEHTI Kosti Kuronen piirsi Suomeen lukuisia kunnantaloja ja 50 koulua mutta myös Luttusen uimarannan modernin pukusuojan. » SIVU 10 VIIALASSA asuu kaksi Tuija Haavistoa, jotka moni on sotkenut keskenään
Kuntekonurmikenttiä alettiinsuunnitellasyksyllä 2016, silloisen teknisen johtajantoimestailmoitettiin,ettäseuroillaeiole mitäänmahdollisuuksia saadatekonurmikenttiä kaupungininvestointisuunnitelmaanseuraavan neljänvuodenaikana.Näin ollenseuroillaeiollutmitäänmuutamahdollisuutta kuinlähteärakentamaan itsekenttiä,josjalkapalloiluayleensähaluttiin Akaassaharrastaa. Vuonna2016eivoitu esimerkiksitietää,että Viialassa ei olisi minkäänlaisiasisäliikuntamahdollisuuksiatalviaikaankoulujenjaurheilupaikkojen sisäilmaongelmienvuoksi. EsimerkiksiViialanyhtenäiskoulun 800 oppilaalla ei olisi minkäänlaisia urheilunharrastustiloja ilman Akaan JalkapalloilunTukiOy:ntekemää investointia,silläpallokenttäolienneninvestointiasurkeassakunnossa siirtokoulunjäljiltä,eikä siinäolisivoinuturheilua harrastaa. Akaan kaupungin tase antaanytmahdollisuuksia oikaista tätä epäoikeudenmukaistatilannetta. Liikuntalainmukaanurheilupaikkarakentaminen kuuluukaupunginvastuulle.Teillä,tulevillavaltuutetuilla,onnytmahdollisuus taatakaikilleurheilumuodoille,myösjalkapalloilulle,tasavertainenharrastusmahdollisuus. Kentätovatvapaasti kaikkien kaupunkilaistenkäytössäsilloin,kun sielläeioleharjoituksiatai pelejä.Akaan kannalta ei ole mairittelevatieto,että olimme Suomessa toiseksi viimeinentämänkokoluokankaupunki,johon tekonurmikenttäsaatiin. ViimeisenätuliKangasala, muutama kuukausi Akaan jälkeen.Siellätosinkaupunki kustansi kentän. Olemmetulleetsillätiellämutkaan,jonka selvitettyämmematkajatkuutaassuoraan.On meidänkäsissämme,minnesetielopultavieja mitentyytyväisiäsaammeperillepäästyämme olla. Maailmaonmuuttunut paljonvuodesta2016, kunAkaankaupunginja tekonurmiyhtiönvälistä sopimustatehtiin.Koronapandemiaonvaikuttanut yritystenmahdollisuuksiin tukeanuortenharrastustoimintaa. Onakaalaistenkäsissäjasamallavastuulla, millainenkouluverkkommetulevaisuuson, mitenhyviäjatoimiviaratkaisuitaonnistumme keksimäänjatoteuttamaansekämitenhyviä, toimiviajaturvallisiakoulurakennuksianiiden perusteellaluodaan. Pitäisikö Akaan kaupungin osallistua kenttien vuosihuollonkustannuksiin,jotkaesimerkiksitänä vuonnaovatyli14000 euroa+alv. Onko oikein, että junioreidenvanhemmat maksavatkenttienlainojen korkoja,lyhennyksiäja vuosihuollonkustannuksia yli70000euroavuodessa, vaikkakentätovatpääosin koululaistenkäytössä. Anne Koivisto lähetti Akaan Seudun toimitukseen kaksi Viialan Vähä-Arajärven rannasta 17. Juri Virtanen puheenjohtaja,TP-49 Kari Salin puheenjohtaja, Viialan Peli-Veikot Jalkapalloilua harrastavien nuorten vanhemmat on pantu kantamaan kohtuutonta kustannustaakkaa LuinsinistenSauliTurjan kirjoituksenkuntavaaleista (AS16.6.).Kirjoitit,ettäSuomenKansaEnsin-ryhmittymänsaamatäänetovatniin sanottujahukkaääniä. Kaikellakunnioituksellademokratiaakohtaan, onko tuollaisia ääniä kuin hukkaääniä olemassa. Tokinykyaikaisenkoulunrakentaminen vaatisivarmastimyösNahkialannykyisenrakennuksenlaajentamista,mikäeimyöskäänolisi maakuntamuseon näkökulmasta mikään ongelma,vaanlausunnontekstinperusteellakenties jopatoivottavaa. Kohdellaankoeriurheilumuotojatasaveroisesti Akaassa?Olivatkokaikki kuntavaaliehdokkaattietoisia siitä, että paikalliset jalkapalloseurat–ToijalanPallo-49jaViialan Peli-Veikot–investoivat yli700000euroavuonna 2017kahteentekonurmikenttään. Ehkäkokoasianpohtiminenonturhaa.Mihinkään lopulliseen päätepisteeseen ei Akaan kaupunginjamaakuntamuseonvälisissäkeskusteluissaolesaavuttu,prosessiontälläkin hetkelläkäynnissäeikämuseomissäännimessä päätä,mikäonAkaankouluverkontulevaisuus, kutenmuseonedustajatitsekinmyöntävät. Olisikotämäasia,johonvoidaanvaikuttaa paremmallasuunnittelullajarakennusaikaisella valvonnalla. kesäkuuta ottamaansa kuvaa. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. ”Kyllä tulisi sammakoita, jos nämä kaikki kehittyisivät”, kuvat napannut Koivisto tuumasi. Erietenemisvaihtoehdotuudenkoulunrakentamiseksiolivatkiertäneetlautakunnissaja päätöksenteonpitiedetä. 2 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Osavastauksestavoilöytyäjotämänlehden sivultaneljä,jossamaakuntamuseonedustaja toteaa muun muassa, että museon antamasta lausunnostakäyilmi,ettäNahkialankoulun osaltalausuntoantaahyvinvapaatkädetrakennuksenmuunteluun.Vapaatkädetsallitaan varsinkinrakennuksensisätilojensuhteen. Tarkoittaakotämä,ettämaakuntamuseolle voisiriittää,ettäkoulunulkomuotosäilyyentisellään?Josriittää,hätäeiehkäoletämännäköinen. Voisikoollamahdollistakäytännössärakentaa uusikouluvanhanjulkisivunsisään?Voisivatko molemmatosapuoletsaadahaluamansa,jos ulkopinnansäästäminenriittää. Jussi Kallioniemi kuntavaaliehdokas(ske) Sauli Turjalle: Onko hukkaääniä olemassa. Akaassaonyli550rekisteröityäjalkapalloilun harrastajaa,mikätekee lajistaAkaanylivoimaisesti suurimmanharrastajajoukon.Kunjunioreiden omaiset otetaan huomioon,tämäryhmäedusti kuntavaaleissamuutamaa tuhattaäänestäjää. Itseentunnekatkeruutta ketäänkohtaan–enedes sinisiä.Hyvääkesääsinulle SauliTurja. Tässä on niistä yksi. Mutkan kautta suoraan P irkanmaanmaakuntamuseonalustava lausuntoNahkialankoulunjaToijalan terveysasemansäilyttämisestäotettiin kouluverkkotyöryhmässävastaanyllätyksellä. Jokuulkopuolinen,jonkasananpainavuudesta eiollutvieläedestarkkaatietoa,alkoipuuttua kokokaupunginkannaltatärkeääasiaan.Asiaan, jokaalkoijoosoittaaselkenemisenmerkkejä. Uudetkoulutjakunnossaolevaturheilupaikat näkyvättulevaisuudessa kasvavinaasukasmäärinä. Sittemmintilanteeseenonsaatulisävalaistusta.Kouluverkkotyöryhmäkokoontui17.6. miettimäänomiavaihtoehtojaanjapohtimaan, miten tästä eteenpäin. Akaan kaupungin taloudellinentilanneononneksi huomattavastiparantunut vuodesta2016,jakaupunkionnäidenneljänvuoden aikanapanostanutvahvasti urheilupaikkarakentamiseen, mikä on hieno asia. Tämänvuoksiesimerkiksi Viialan Peli-Veikot onjoutunutmaksamaan yksityisilleliikuntahalleille LempäälässäjaValkeakoskellavuokriayli30000 euroaviimeisenkolmen vuodenaikana.Kuntähän summaanlisätääntekonurmikentistäaiheutuvatkustannukset,onselvää,että jalkapalloiluaharrastavien nuortenvanhemmaton pantu kantamaan kohtuutonta kustannustaakkaa. Koulujenoppilaatovat kenttienylivoimaisesti suurinkäyttäjäkunta. Kentätovatveloituksetta koulujenkäytössäkello 8–16.Seurojenaktiivinen kenttienkäyttöaikaon kello17.–20.30. Sammakonpoikaset kehittyvät Vähä-Arajärvessä Anne Koivisto. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Lausunnossatodetaanettä”Pirkanmaanmaakuntamuseoeinäeestettäsille,ettärakennuksensisätilojamuokataantarpeidenmukaantai rakennustalaajennetaanuudellalisärakennuksella.Myöstontinlisärakentaminentoisiuuden, ajastammekertovanrakennuskerrostumanvanhaankoulutonttiinjatontinalkuperäinenkäyttö turvattaisiin.” Ongelmaksijäisiyhäkorjausrakentamisen taso.Akaassauskolaadukkaankorjausrakentamisenmahdollisuuteenkoulurakennuksissaei ymmärrettävästiolekovinkorkeallaaiempien kokemustenvuoksi,muttakutenmaakuntamuseonasiantuntijatämänlehdensivullaneljä toteaa,eihänsevoiollalähtökohta,ettäkorjaus aina epäonnistuu
Olemme avoinna Juhannuksena 25.6. 4hp • CE-hyväksyntä, takuu 2 vuotta • pituus 450cm paino 70kg (1290,-) (toimitus Sastamalasta) Seaking PERÄMOOTTORI 2,6HP • 4-tahti • paino 17,5kg • Takuu 3 vuotta 299 00 Aqua breeze SUP-LAUTA 300cm (349€) Latidude 64° FRISBEEGOLFKIEKOT alk. mennessä numeroon 040 565 4019, jossa etuja sukunimi, kpl-määrä, pvm ja kellonaika. klo 12 ja 15. suljettu. osoitteessa Meijerintie 1 B. Valoisat tilat, 100 myyntipaikkaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 3 029 1700 356 W W W . Varaa tasaraha. saakka: ti-pe 10-17 (lounastauko 13-13.30), la 10-14 KELTAOKRASTA ULTRAMARIINIIN tapettien värikäs maailma Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Latidude 64° Slim OLKALAUKKU mahtuu jopa8 kiekkoa KALASTUSMAGNEETIT varustettu 10m köydellä 300kg 150kg 80kg Nauti lämpimästä suihkusta paikoissa, joissa ei ole juoksevaa vettä, sis. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . Varaus on hyväksytty jos viestiin ei vastata. TERVETULOA! www.lastenteatteri.com Hauskaa lapsille! MIINA JA MANU VAUHDISSA Lastennäytelmä 3-8-vuotiaille. 03 542 1090 info@tapettitehdas.fi verkkokauppa www.tapettitehdas.fi Tervetuloa kesänäyttelyymme! vapaa pääsy osoitteessa: Kalevantie 10, Toijala, 7.8. Puh. VARAUKSET: Lähetä tekstiviesti 4.7. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Avaamme uuden kirpputorin Akaan Toijalassa 1.7. KORONAOHJE: Älä tule oireisena. 9-15, 26.6. Pienempien sylissäpitosuositus. F I Tehtaanmyymälä keltainen konttorirakennus Satamatie 8, Toijala, ma-pe 9-16.30 la 10-14 puh. max.150kg, köysi kädensija (kätevä jakkkara esim.nuotiolle, sopii myös yöpöydäksi ym.) (29,95kpl) Seaking Finland 450 SOUTUVENE • voi asentaa myös perämoottorin max. Marja Vuokralle tarjotaan valoisa 34m² YKSIÖ parvekkeella Viialan Alkkulasta. lämpömittarin Stearns outdoors AURINKOSUIHKU 9L Grillisti LEHTIPUUHIILI 15L 3 99 UUTTA PERUNAA Viialan torilla torstaina 24.6. 050 562 6215 Tellun Kirppis Sääksmäentie 825, Valkeakoski on avoinna ulkona kukkien keskellä juhannuspäivästä alkaen 26.6.-1.8.2021 ti-su kello 11-17. 0400 632 731 Paikalliset palvelevat.. ja ke 7.7. Tervetuloa! Tervapääskyn puutarhakahvila LIPUT: 10€ Lunastus tuntia ennen käteisellä. Varaa pian omasi! Avajaistarjous 2 viikkoa yhden hinnalla! Varaukset netissä: tellun-kirppis1.webnode.fi Seuraa myös FB Tellun Kirppis p. Paikat merkitty. S e todellinen sekat avarakauppa 5 00 595 00 9 90 11 90 19 90 39 90 24 90 6 90 2 99 30 00 119 00 50 00 -30% 999 00 AVOGRILLI (10,-) SYTYTYSNESTE TULISIJA Blackflame halk. Pidä välit. VILLA HAKKARI, ulkokatsomo, Lempäälä, ti 6.7. Kesto 45 min. 88cm, todella monikäyttöinen tulisija (139,-) Naisten ja Miesten KANGASKENGÄT sekä RANTASANDAALIT LEPOTUOLI Yyteri musta (45€) 35 00 TUOLI Roma pinottava (19,90kpl) 30 00 LATTIATUULETIN 40cm kaukosäädöllä, 3-eri nopeutta, 7,5h ajastintoiminto (39,95) 2 kpl 2 kpl BETONI JAKKARA 40cm. Maskisuositus. -50% Valtatie 14, Akaa 0400 808 977 Tarjoukset voimassa 23.-29.6
– Keskustelu jatkuu ehdottomasti. – Myös sisäilmalausunto terveysasemasta on ollut käytettävissä. Maakuntamuseon asiantuntija Jari Heiskanen muistuttaa, ettei se ole uutinen, että vanhat koulurakennukset tarvitsevat peruskunnostuksen jossain vaiheessa. Ratkaisu tehdään Akaassa, Heiskanen korostaa. – Lausunnosta huomaa, että esimerkiksi Nahkialan koulun osalta lausunto antaa hyvin vapaat kädet rakennuksen muunteluun, jos sillä saataisiin asiaan ratkaisua. – Molemmilla rakennuspaikoilla on pitkä historia, mutta varsinkin terveysaseman tontilla näkyy läpileikkaus aina 1900-luvun alusta alkaen. Maakuntamuseon mielestä Nahkialan koulun voi korjata Pirkanmaan maakuntamuseo antoi toukokuussa Akaan kaupungille tiedoksi alustavan lausuntonsa, jonka mukaan sekä Nahkialan koulu että Toijalan terveysasema ovat kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti tärkeitä rakennuksia, jotka tulee säilyttää. Täällähän korjataan sitä mukaa kun korjaustarvetta syntyy. Heiskanen muistuttaa, että terveysaseman osalta kyse ei suinkaan ole vain 1980-luvun alussa rakennetusta terveysasemasta. Kyse on alustavasta lausunnosta, eikä kumpikaan rakennus ole maakuntamuseon suojelema. Maakuntamuseon tehtävä on painottaa rakennetun ympäristön asemaa, ja hyvin harvoin sanomme, että jotakin saa puolestamme purkaa, Heiskanen kertoo. Jarno Keskinen Jarno Keskinen. – Mutta pelottaa kyllä jokainen viikko kun mennään eteenpäin. UUTISET ”Meidän tehtävämme ei ole ratkaista Akaan kouluasiaa” Pirkanmaan maakuntamuseo kertoo tekevänsä normaalia viranomaistyötä, jossa sen velvollisuus on tuoda rakennetun ympäristön arvot esiin. Arvot eivät sinänsä katoa, mutta niiden säilyttäminen käy jossain vaiheessa mahdottomaksi, jos kunto on äärimmäisen huono.Nahkialassa näin ei maakuntamuseon käsityksen mukaan ole, vaan rakennus on normaalissa peruskorjausvaiheessa. Nahkialan koulun rehtori Bjarne Illman ehdottaa etenemismallia, jolla sekä akaalaiset että maakuntamuseo saisivat haluamansa. Koska tapahtuu jotain sellaista, että me joudutaan evakkoon tästä, Illman kertoo. Akaan kouluverkkotyöryhmä otti lausunnon vastaan epäuskolla. Jarno Keskinen Tarja Antola ”Jos museo haluaa nämä ylläpitää, niin ihan rauhassa minun puolesta” Akaan kouluverkkotyöryhmä on asettanut Nahkialan koulun tilakysymyksen ratkaisun etusijalle. Vastaavat koulukysymykset ovat kunnissa aivan yleisiä. – Yhtenä ongelmana Nahkialan osalta on, että kaavat ovat valtavan vanhoja, eivät ollenkaan tässä päivässä kiinni. Kun sieltä alkaa tulla selkeitä päätöksiä, museon on helpompi lausua asiasta. – En ymmärrä, miksi tämä pitää säästää. Koko kouluratkaisu on käsittääkseni vielä Akaassa hyvin kesken, ja meiltä on vain pyydetty ennakkolausuntoa. Mahdottomat tapaukset purkuun Heiskanen muistuttaa maakuntamuseon tehtävästä tuoda esiin rakennetun ympäristön arvot. Tontilla on tilaa Illmanin näkemyksen mukaan nykyinen koulurakennus siis mahtuisi tontille uudisrakennuksen kanssa, mutta tontin riittävyys ei ole ainoa ongelma. Lausunnossa todetaan, että tontin terveydenhuollon historia alkaa 1910-luvulta, jolloin kunnan hankkima Iso-Rekolan päärakennus muutettiin kunnalliskodiksi. Mutta oppilaat tarvitsevat työskentelytilaa, joka kestää pidempään kuin tämä, Illman päättää. Heiskanen lisää, että ennakkolausuntojen antaminen on myös vuoropuhelua ja vuorovaikuttamista, jolla luodaan pohjaa jatkolle ja tarkemmin rajatuille kysymyksille.– Sillä tavalla ennakkolausunto on meille hyvä työkalu. – Kyllä me saadaan se koulu rakennettua tuohon viereenkin. Nahkialan osalta hyvin vapaat kädet Jari Heiskanen muistuttaa, että kaikki Pirkanmaan maakuntamuseon antamat lausunnot julkisia hankkeita koskien ovat julkisia asiakirjoja, jotka löytyvät Tampereen kaupungin verkkosivujen alla toimivasta Siiri-tietokannasta. – Ei ole ainakaan vielä siitä kysymys. Illman kysyy.– Homettahan meillä ei vielä ole, mutta eihän tämä tästä parane. Jos rakennuksia on mahdoton korjata, totta kai sitten todetaan, että ei ole säilytettäviä arvoja. Raportista paljastuneet ongelmat eivät yllätä. Museon edustaja näkisi ongelmalliset kohteet mieluummin korjattuina.– Usein ajatellaan, että olisi jotenkin helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä, siis rakentaa uusi. Mistään päätepisteestä ei ole kyse, prosessi on keskeneräinen eikä museo missään nimessä päätä, mikä on Akaan kouluverkon tulevaisuus, Heiskanen toistaa. Sieltä kuka tahansa voi käydä lukemassa myös Nahkialan koulua ja Toijalan terveysasemaa koskevan lausunnon. Kaava on vanhentunut eikä sisällä kulttuuriympäristön huomioimista missään muodossa. Pystyykö koulu vielä jatkamaan tiloissa. Nämä ovat kuitenkin todella vaikeita kysymyksiä, kun mennään rakennuksiin, jolla on paljon käyttäjiä. Maakuntamuseo keskittyy lausunnoissaan kohteiden kulttuurihistoriallisten arvojen erittelyyn, Heiskanen lieventää. saa vaan rahaa. Sisäilmaongelmia meillä ei ole kahteen vuoteen kukaan ilmoittanut että olisi, siinä mielessä tilanne on nyt sellainen että ollaan kuin veitsen terällä. Mutta on pysytty siellä terällä vielä, rehtori kuvaa. Heiskanen pitää valitettavana sitä, että vanhoihin kouluihin kohdistuu kunnissa yleisesti purkusuunnitelmia. Rakennuksissa on ongelmia, mutta tämän ikäisissä rakennuksissa peruskorjaus on aina edessä. Sen jälkeen voidaan käydä keskustelua, jossa tulevat esiin esimerkiksi rakennusten kunnosta tehdyt selvitykset. Se on ikävää, koska koulut ovat merkittävä osa suomalaisen yhteiskunnan menestystarinaa. Meidän pitäisi laittaa sähköt uusiksi, putket uusiksi, kaikki tällaiset, jotta tämä olisi toimiva talo pitemmän päälle, Illman listaa.Rehtori ei usko kenenkään haluavan, että koulukysymyksen ratkaisuun vaaditut miljoonat eurot käytettäisiin vanhan koulun korjaamiseen. Keskustelua jatketaan kaupungin ja museon välillä Akaan kouluverkkotyöryhmän halu on jatkaa keskustelua maakuntamuseon kanssa. Nykylainsäädäntö edellyttää, että maankäytön ratkaisuja tutkitaan myös kulttuuriympäristön arvojen kannalta, Heiskanen kertoo. Miten asia etenee, se on hyvin paljon Akaan kaupungista kiinni. Peruskorjaus on aina edessä Jari Heiskanen kertoo, että museon käytettävissä on ollut muun muassa Vahasen tekemä kuntotutkimus Nahkialasta, kun alustavaa lausuntoa on tehty. Heiskanen on samoilla linjoilla. Terveysaseman tontilla yli sadan vuoden historia Terveysaseman rakennuksista maakuntamuseo antoi niin ikään lausunnon kaupungin pyynnöstä. – Päätöksiä joudutaan kyllä tekemään vajavaisen kaavatilanteen pohjalta. Jos museon kanssa käytävät keskustelut venyvät vaikkapa vuoden mittaisiksi, miten koulun oppilaiden ja henkilöstön käy, pystyykö nykyisessä rakennuksessa yleensäkään jatkamaan. Vanhoja kaavoja Suomessa riittää, se on ihan normaali tilanne, valitettavasti. Lausuntojen perusteella molemmat rakennukset ovat korjattavissa. Eihän se voi olla lähtökohta, että korjaus aina epäonnistuu, Heiskanen toteaa. Kuka haluaisi tämän ongelman säästää. Iso-Rekolasta muistuttaa yhä pihapiirin aittarakennus. Toinen lausunnon allekirjoittajista, rakennustutkija Jari Heiskanen Pirkanmaan maakuntamuseosta rauhoittelee akaalaisia. Kyllä Nahkialan koulun tontilla riittää tilaa. – Se riippuu ihan niistä putkista. – Haluamme, että tehdään riittävät selvitykset. Pirkanmaan maakuntamuseon alustavan lausunnon mukaan Nahkialan nykyistä koulua ei tulisi purkaa vaan korjata. Maakuntamuseo tai museovirasto ei suojele rakennuksia vaan maankäyttöja rakennuslaki ja sen mukaiset kaavat. Museon tehtävä ei ole ratkaista asiaa. – Jos halutaan tällainen historiallinen monumentti säilyttää tyhjänä ja lämmittää ja ylläpitää, niin sehän makNahkialan koulun rehtori Bjarne Illman kertoo pelkäävänsä, milloin Nahkialan koulun oppilaat ja henkilökunta joutuvat lähtemään evakkoon vanhasta ja peruskorjaamattomasta koulustaan
Tämän ryhmän ajanvaraukset hoidetaan joko puhelinajanvarauksen tai Klinikin kautta, eli sähköisesti aikaa ei voi varata, Lehtonen neuvoo. Akaassa kuusi vuotta asunut Väisänen on valtuustopaikastaan yllättynyt, koska hän ei koe olevansa paikkakunnalla kovin tunnettu. 3. 3. – Kaikkien muiden ajanvaraukseen suositellaan ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta, Lehtonen jatkaa. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. Kuusisto tiedotti Ensitiedon valtuustoon nousemisesta Laura Väisänen sai varavaltuutetuksi siirtyneeltä Kati Kuusistolta. Uosukainen TRUKKIHUOLLOT / KORJAUKSET Puh. 2. Väisänen näkisi valtuustossa mielellään häntä paljon nuorempiakin jäseniä. Nuorin valtuutettu 33-vuotias Laura Väisänen on uuden valtuuston nuorin jäsen. Sittemmin perheeseen on syntynyt toinen lapsi, joka on tuonut arkeen kiirettä ja iloista hulinaa. – Kun miettii sitä, mitä kaikkea olen viime vuosina kokenut ja sitä, miten vahvasti olen ollut sisäänpäin kääntyneenä kotona koronan vuoksi, niin valinta valtuustoon tuntuu paluulta yhteiskuntaan ja elämään. – Nuorten asiat ovat tosi lähellä sydäntäni, ja olen itse vihreän nuorisoliikkeen kasvatti. – En kuitenkaan oikeasti uskonut, että tarkastuslaskennassa muuttuisi mikään. Viikonlopuiksi otamme tilauksia. Kun Laura Väisästä pyydettiin mukaan kuntavaaleihin keväällä, hän ei uskonut voimavarojensa ja aikansa riittävän kampanjointiin. Pelkästään iloa ei ole siis ollut. Ensimmäisen rokotteen on Akaassa saanut tähän mennessä 8216 henkilöä. kesäkuuta. 9.00-13.00 (valkoinen) KOTI-PESÄ talomaali 69 € 9l 0,99 €/m 1,09 €/m ruskea vihreä viistetty kestopuu 25x95mm 1 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa Valokatteet pituudet: 2-2,5-3-3,5-4m pvc-trapetsilevy paks. Väisänen oli kuitenkin huikannut Kati Kuusistolle vaalipäivän iltana, että he taitavat vielä joutua jännittämään tarkastuslaskentaa. 2. Mutta sitten kun asian sisäisti ja sitä käsitteli, on uskaltanut jo vähän tuulettaa. Alustavissa tuloksissa vihreiden Kati Kuusiston ja Laura Väisäsen – ja samalla valtuustopaikan ja varavaltuutetun paikan – välillä oli ainoastaan yhden äänen ero. Perheen esikoislapsi menehtyi vauvana kaksi vuotta sitten. Puh. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. mennessä todettu kaikkiaan 63 varmistettua koronatartuntaa. Tuntuu, että vihreän nuoren identiteetti on minulla edelleen tosi vahvana, vaikka olenkin siitä jo vähän yli kasvanut, nuorten parissa työskentelevä Väisänen tuumaa.Väisänen suunnittelee kyselevänsä nuorten näkemyksiä valtuustotyöskentelynsä tueksi esimerkiksi sosiaalista mediaa hyödyntämällä. Rokottamisen ikärajoja tullaan jälleen laskemaan lähipäivinä, Lehtonen kertoo.. Tasatilanteessa paremmuus ratkaistaan arpomalla, ja arpaonni oli Väisäsen puolella. – Tunnettuutta minulla ei etukäteen kauheasti ollut. johtava hoitaja Marja Lehtonen Akaan terveyskeskuksesta muistuttaa, että maskisuositus on yhä voimassa Akaassa. Viimeisimpiä vuosiaan Väisänen kuvaa hurjiksi. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. Vaikka Väisänen ei koe olevansa enää nuori, löytää hän itsestään ”nuoren poliitikon vivahteen”. kesäkuuta. Ajattelin, että koska äänimäärämme olivat sen verran pieniä, olisi aika epätodennäköistä, että niissä olisi laskuvirheitä.Ennen tarkastuslaskentaa Väisänen olikin ehtinyt asennoitua saavuttamaansa varavaltuutetun paikkaan ja piti jo sitä isona voittona. Väisästä ilahdutti se, että Akaan kuntavaaleissa oli ehdolla jonkin verran nuoria alle 30-vuotiaita ehdokkaita ja että heitä pääsi myös varavaltuutetuiksi. – Kaupan parkkipaikalla sitten hetken aikaa tavasin Katin viestiä, että ymmärränkö sen nyt ihan oikein. – Olisi tarpeen vielä jaksaa maskeja käyttää, vaikka kuumuuden takiakin se käyttö on vaikeaa, Lehtonen sanoo.Rokotusten osalta Akaassa ovat vuorossa 1986 syntyneet.– Sen lisäksi on aloitettu 12–17-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien rokotukset. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. 1,2mm kirkas/helmikuvio 9,95 €/m2 249 € Painepesuri HW1200 120bar talouslaatu 1,09 €/m Valkolakattu stp 14x120mm kuusipaneeli talouslaatu Trukkihuolto M. Katikin olisi ollut ihan loistava valtuutettu, joten kyllähän hänen tippumisensa harmittaa. Se saa miettimään, että mikä Akaassa mättää. Kaikille mukavaa juhannusta ja iloista kesää! Toivottelee Lounaspirtin naiset Myllytie 3, 37800 Akaa. Väisänen oli samalla hetkellä ajamassa kauppaan. 8.30-17.00 la. – Siltikin jos vertaamme naapurikuntiin, niin esimerkiksi Urjalassa ja Vesilahdella meni nuoria ehdokkaita läpi. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. 040 717 8144 Juhannusmyyjäiset torstaina 24.6. Näin Väisänen nousi vihreiden valtuutetuksi Hanni Jorosen rinnalle, ja Kuusisto siirtyi varavaltuutetun paikalle.Laura Väisänen kertoi Akaan Seudulle, että hän ei osannut ollenkaan odottaa tällaista jännitysnäytelmää. klo 11-15. Väisäsen valtuustoon nousu on herättänyt valtuutetussa itsessään hieman ristiriitaisia tunteita, sillä taistelu paikasta käytiin oman puolueen sisällä. Laura Väisänen nousi suureksi yllätyksekseen valtuustoon tarkastuslaskennan jälkeen keskiviikkona 16. kesäkuuta, kun Akaan kaupungin keskusvaalilautakunta sai valmiiksi kuntavaalien tarkastuslaskennan. Eilen jo juotiin puolison kanssa pieni pullo skumppaa, jonka naapurit toivat meille, Väisänen sanoi 18. Tarkastuslaskenta toi Väisäselle yhden äänen lisää, ja hän nousi tasoihin 53 ääntä saaneen Kuusiston kanssa. – Tilanne olisi ollut paljon herkullisempi toista puoluetta vastaan. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. Oona Eskeli Mikko Peltoniemi Akaan Seutu myös Facebookissa Akaassa todettu yksi uusi koronatartunta Jarno Keskinen Akaassa oli tiistaihin 22.6. – Siten pyrin olemaan oikeasti myös nuorten valtuutettu. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. 23.6.2021 Aurinko nousi tänään kello 3.46 ja laskee kello 23.07. Helpotusta juhannusjuhliin, seuraa kotisivua ja fb:tä Olemme lomalla 5.-25.7. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. puh. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi toijalan.lounaspirtti@co.inet.fi ’’Valinta valtuustoon tuntuu paluulta yhteiskuntaan ja elämään’’ Laura Väisäsestä tuli valtuutettu tarkastuslaskennan jälkeen Vihreiden valtuustoryhmä koki muutoksia keskiviikkoalkuillasta 16. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. Valtuustotyö tulee Väisäsen mukaan nyt hyvään kohtaan elämässä. Valtuustopaikan lisäksi Väisänen, 33, sai haltuunsa Akaan valtuuston nuorimman jäsenen arvon. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. Viimeksi kuluneen viikon aikana on todettu vain yksi uusi tartunta. Kun ennakkoääniä tuli 22 kappaletta, laskin, että siinä voisivat olla sukulaisten ja tuttujen äänet ja että enempää ei ehkä tule. En uskonut, että pääsen edes varaksi. Kampanjan suunnittelusta ja kuntapolitiikkaan perehtymisestä tuli Väisäselle kuitenkin lopulta kiva kevätharrastus, kun koronavirustilanne jatkui koko kevään yli ja rajoitti muuta tekemistä. Va
– Kyllä vaikuttaa. Osa valtuutetuista osallistui kokoukseen paikan päällä Toijalan yhteiskoulun auditoriossa, osa etäyhteydellä. valtuustokauden viimeiseen kokoukseen. – Olette varmasti päätösehdotuksen lukeneet, joten en lähde sitä toistamaan, Puomila uskoi. Kaupungin tulee raportoida rahoittajalle hankkeen toteutumisesta viimeistään kaksi kuukautta hankkeen päättymisestä. Myönnetyn avustuksen enimmäisosuus avustettavan toiminnan toteutuneista kokonaiskustannuksista saa olla 80 prosenttia. Vanhemmilla ihmisillä on enemmän elämänkokemusta ja sen kautta syvempää tietoa asioista. Kaupungin tämän vuoden tulosodotus heilahti ylijäämäisestä alijäämäiseksi Jarno Keskinen Akaan valtuusto kokoontui keskiviikkona 16.6. Luuletko, että valtuutetun iällä on väliä siinä, kenen asioita hän ajaa. – Varmasti sillä on väliä. Rahoitustoiminnan nettorahavirta on 17 243 282 euroa positiivinen. Tukea myönnettiin Kanta-Hämeeseen ja Pirkanmaalle 30 kunnalle, yhteensä 3 163 300 euroa. Avustusta myönnetään kunnille, mutta harrastusten järjestäjinä voivat toimia lisäksi sekä yksityisen että kolmannen sektorin edustajat. Raportointivaiheessa kyseisen toiminnan kustannuspaikalla toteutuneita kokonaiskustannuksia tulee siis olla vähintään 306 250 euroa. Vastauksissa korostuivat erilaiset liikunta-, musiikki-, taidesekä digitaitoja vahvistavat kerhot. Nuorilla ja keski-ikäisillä on parempi käsitys asioista kuin iäkkäämmillä. Vastaukset erosivat toisistaan paljon. Suurimman tuen sai Tampereen kaupunki, jota tuettiin 850 000 eurolla. – Kyllä. Avustusten tavoitteena on järjestää lapsille ja nuorille mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen. Talousarviomuutoksissa ulkoisten toimintatuottojen arvioidaan olevan 73 300 euroa aiemmin arvioitua pienemmät ja toimintakulujen 27 800 euroa arvioitua suuremmat. Vaikuttaako ehdokkaan ikä päätökseesi äänestää häntä. Muutoksen jälkeen investointimenot ovat 25 824 400 euroa ja investointitulot 10 874 500 euroa, joten investointien nettomenot ovat 14 949 900 euroa ilman vuoden 2021 talousarvioon sisältyviä uusia talouden tasapainottamistoimenpiteitä. Vanhempaa ehkä äänestää herkemmin kun nimi on jo luultavammin tuttu. Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen talousarvion muutoksesta yksimielisesti ilman keskustelua. Viran ja toimen palkkauskustannukset tulee valtuuston päätöksen mukaan ottaa huomioon seuraavassa talousarviomuutoksessa sekä vuoden 2022 talousarviossa ja tulevissa taloussuunnitelmissa. Elias, 36. 6 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu Haettu summa oli lähes 600 000 euroa Akaa sai aluehallintovirastolta 245 000 euroa lasten ja nuorten harrastuksiin Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää Akaalle valtionavustusta 245 000 euroa. Akaan kaupunki haki 591 760 euroa valtionavustusta harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen tarkoitetusta määrärahasta Makeeta harrastamista Akaassa -hankkeelle. Akaan Seutu UUTISET Valtuusto hyväksyi talousarvion muutoksen Akaan valtuusto kokoontui valtuustokauden viimeiseen istuntoon keskiviikkona 16.6. Investointimenot lähes 26 miljoonaa Investointiosassa nettomenot kasvavat 700 euroa. Kaavasuunnittelijan kelpoisuusehto on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja kuukausipalkka 3509,72 euroa. – On. Akaan kaupunki kehittyy nopeasti Kummankin uuden vakanssin tarvetta perusteltiin sillä, että Akaan kaupunki kehittyy nopeasti. Kunnat lähtevät toteutuksissaan näistä toiveista. Avustuksella mahdollistetaan harrastuksia lukuvuodeksi 2021–2022. – Ei sillä niin väliä ole. Vuosikate on muutoksen jälkeen 4 888 600 euroa. Esitys molemmista tuli henkilöstöjaostolta kaupunginhallituksen kautta, ja 16.6. Mallin ensimmäisessä vaiheessa mukana ovat perusopetuksen vuosiluokat 1?9. Rahoitusosassa toiminnan ja investointien nettorahavirta muodostuu muutosten jälkeen 16 102 100 euroa negatiiviseksi. Jari, 53. Akaaseen Pirkanmaan toiseksi suurin potti Harrastamisen Suomen mallissa pyritään lisäämään lasten ja nuorten hyvinvointia harrastusten avulla. Tarkoituksena on mahdollistaa harrastusten järjestämiseksi tiivis yhteistyö kuntien, urheiluseurojen, kulttuuritoimijoiden, nuorisojärjestöjen sekä muiden lasten ja nuorten parissa toimivien yhteisöjen kesken.Valtakunnallisesti tukea jaettiin 17 miljoonaa euroa kaikkiaan 235 kunnalle. – Kyllä, haen oman ikäistä ehdokasta. – Ihan perinteiseen tapaan muutoksia on tullut, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Janita Puomila (kok) evästi valtuutettuja. – Ei kai sillä niin ole. Henkilöstöjaosto vahvisti lupainsinöörin kelpoisuusehdoksi soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon ja tehtäväkohtaiseksi palkkaukseksi 3030 euroa kuukaudessa. Kumpaankaan vakanssiin ei joulukuussa 2020 esitetty määrärahaa vuoden 2021 budjettiin tai vuosien 2021– 2025 taloussuunnitelmaan.. Asialistalla oli muun muassa vuoden 2021 talousarvion ensimmäinen muutos. Kaupunki esitti hakemuksessaan hankkeen kustannuksiksi 739 700 euroa.Myönnetty avustus tulee käyttää elokuun 2021 alun ja kesäkuun 2022 lopun välisenä aikana. Jasmin, 28. Severi Jari Jasmin Elias Helmi Lehtonen Lupainsinöörin ja kaavasuunnittelijan vakanssit hyväksyttiin Mikko Peltoniemi Akaan valtuusto on päättänyt perustaa 2.8.2021 alkaen kaupunkikehitystoimen maankäyttöja kaavoituspalveluihin lupainsinöörin viran ja kaavasuunnittelijan toimen. Niissä näkyvät myös paikalliset erityispiirteet. Toimintatuotot ovat muutosten jälkeen 27 060 400 euroa ja toimintakulut 119 731 800 euroa, joten toimintakate on 92 671 400 euroa negatiivinen.Kokonaisuutena muutosten vaikutus tilikauden tulokseen on yhteensä -101 100 euroa. – On sillä väliä. kokoontunut valtuusto oli kummastakin päätöksestä yksimielinen. Seuraavaksi suurimmat tuet tulivat Akaaseen ja Pirkkalaan, jotka molemmat saivat 245 000 euroa. Harrastussisältöjen perustana on lapsille ja nuorille tehty kysely, jossa he nimesivät itselleen mieluisimpia harrastuksia. Eri ikäisillä on jo niin erilainen maailmankatsomus. Severi, 25. Vuoden 2021 talousarviossa lähdettiin tavoittelemaan noin 25 000 euroa ylijäämäistä tilinpäätöstä. Kuvakaappaus valtuuston kokouksesta Katugallup kuntavaalien jälkimainingeissa: Äänestätkö iän perusteella. Tilikauden tulos on muutoksen jälkeen 62 700 euroa alijäämäinen. Helmi Lehtonen Kysyimme kuntavaalien jälkeen akaalaisilta Toijalan keskustassa, onko kuntavaaliehdokkaan iällä väliä
Mutta kaikki ovat olleet aika harmittomia sekaannuksia, Tupu kertoo. – Hänen sukulaisensa soitti mulle ja alkoi selittää kaikenlaista. – Kun menin illalla hakemaan tomaattiamppelia sisälle, siellä rapsahti, ja minä ajattelin, että nyt mä katson, mistä kohtaa peurat tulevat yli. Tuo valinta määrää melko paljon siitä, millaisia palveluja kunnassamme on saatavilla jatkossakin. Silloin oli kantopiirit, mutta Posti vähät välitti niistä. Tekijöitä tarvitaan aina, ja vapaaehtoistyöhön osallistumisesta tulee itsellekin hyvä mieli. Netin taloja asuntokauppasivut ovat kyllä ahkerassa käytössä, mutta enimmäkseen lasten tarpeita silmällä pitäen. Tuikku meni vuonna 1987 töihin Kiillolle Lempäälään ja on siellä edelleen tutkimusavustajana tuote-, kehitysja innovointiosastolla. Tähän saakka hän on puhunut, että Vesilahti on susirajan takana. Tuija Haavisto taas asuu hänkin Viialassa mutta kutakuinkin niin kaukana kaimastaan kuin mahdollista. Kun Akaan Seudussa kerrottiin, että Tuikku oli valittu SPR:n luottamustehtäviin, Tupun tutuntuttu ihmetteli, että miten se Tuija ehtii joka paikkaan mukaan. Sitten se kääntyi ja luikki sinne, mistä oli tullutkin, Tuikku tarinoi. Siksi kannustan perheitä osallistumaan ja erityisesti osallistamaan lapsia sekä nuoria erilaiseen aktiiviseen toimintaan, koska sillä on väliä heidän tulevaisuutensa kannalta. Onneksi oli puhelinluettelo, josta näin, että täällä on tämmönen! Soitin ja kerroin, että mulla olisi postia. Ihmiset olivat aivan sekaisin, että eihän se nyt tuon näköinen ole, Tupu nauraa. Tutuiksi ovat tulleet etenkin 4H, Rotary, SPR ja ToVoLi sekä lukuisat muut organisaatiot, joiden kautta olen päässyt toteuttamaan innokkuuttani auttaa erilaisin tavoin.Nuo yhteisöt ovat olleet tärkeitä oman kasvuni ja kehitykseni kannalta mutta myös tarjonneet ympäristön tutustua erilaisiin ihmisiin ja toimintatapoihin sekä oppia uutta. Tuikun nuorimmainen on nimeltään Ossi. Minä ihmettelin, että miksi tässä lukee Tuija ja Kari Haavisto, että eikö ne tiedä, että Jari on Jari. En tiedä, oliko se ihan kaaos. Ja nämä Haaviston pojat on edelleen hyvät kaverit, Tuikku päättää. – Olen aina asunut siellä mettässä, missä ei ole naapureina kuin rautatie. ”Sä olet kyllä erinäköinen” Tuija Haavistoilla oli pitkään myös yhteinen harrastus, joka aiheutti melkoisen määrän ihmetystä. Voit lähettää oman ehdotuksesi haastateltavista sähköpostilla toimitus(a)akaanseutu.fi Mikko Peltoniemi Mikko Peltoniemi Tuija ”Tupu” Haavisto (vas.) ja Tuija ”Tuikku” Haavisto ovat sekoittaneet pasmoja muun muassa samassa partiotaitokisajoukkueessa.. FORUM AKAA Miisa Korvenaho UUTISET Tuija Haavisto ja Tuija Haavisto herättivät hämmennystä samassa partiokisajoukkueessa Tuija Haavisto asuu Viialan eteläisimmissä osissa. Tuikku ei viime aikoina ole aina saanut olla pihalla yksin. – Ja minua tultiin varta vasten katsomaan johonkin Punaisen ristin tapahtumaan, että sä olet kyllä erinäköinen kuin mä muistan, Tuikku lisää. Ilmankos sä pärjäsit aina kokkihommissa meidän partiokisoissa, Tuikku yllättyy. Ehkä oikeaa ehdokasta ei vain tuntunut löytyvän, tai ehkä politiikka koetaan kokonaisuutena liian vaikeaselkoiseksi. Jos ääni jäi nyt antamatta, sille on hyvä pohtia syitä. Kaimat kahvilla on Akaan Seudun uusi juttusarja, jossa haastatellaan akaalaisia täyskaimoja. – …Onkos ne samana vuonna syntyneet. Innokas kansalaisaktiivisuus lähtee ennen kaikkea asenteista. Sitten ne sekoilivat meidän jäsennumeroiden kanssa. Kumpikaan Tuija ei haikaile maaseudun rauhasta kerrostaloon. Jotta sama vältettäisiin tässä jutussa, käyttäkäämme heistä heidän lempinimiään Tupu ja Tuikku. Kaikki meni ihan hyvin vuoteen 1992, jolloin Tuikku ja Kari Haavisto menivät naimisiin Sami-esikoisen synnyttyä. Minä koitin sanoa, että mä olen nyt ehkä väärä ihminen, Tupu jatkaa. Vuosien saatossa moni on sekoittanut nämä toisensa hyvin tuntevat Tuijat keskenään. Kuopukset kuin Haaviston veljekset Koulumaailmassa sekaannuksia ehkäisi se, että Tupun neljä lasta kävivät ala-asteella Rasin koulua ja Tuikun kaksi lasta Keskustan koulua. Nuoria aikuisia sekä aikuisia kannustan pohtimaan omaa rooliaan yhteiskunnassa. Kukaan ei katsele eikä arvostele, Tupu sanoo. Yksi suuri vaikuttamisen mahdollisuus on osallistuminen yhteiskunnan toimintaan jokapäiväisessä elämässään. Sekoilujen jälkeen partion jäsenrekisteriin lisättiin selvennyksen vuoksi toiset etunimet. – Sitten rupesi menemään postit sekaisin. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 7 Aktiiviset kansalaiset K untavaalien äänestysprosentti jäi tänä vuonna lähes historiallisen matalaksi. – Alun perin olin kahvilaravintola-alalla ja pitopalvelussa, mutta se oli aika rankkaa.– Ai jaa, mä en tiennyt. Koska Akaa on verraten pieni paikkakunta, on yksilön valinnoilla täällä erityisesti vaikutusta. Esimerkiksi kaupassa käydessään kuluttaja tekee jatkuvasti valintoja, joita punnitaan tarkasti hinnan, laadun, tarpeen ja alkuperän suhteen.Toisaalta kuluttaja tekee myös valintaa siitä, suosiiko oman kotikaupunkinsa palveluja vai lähteekö naapurikuntaan vaikkapa edukkaampien hintojen vuoksi. Myös kaikki joulukortit tulivat ensimmäisenä jouluna meille, Tupu muistelee. – Useammat ovat kyselleet kirjanpito-ohjeita. Olen sanonut, että ehkä se on toinen Tuija Haavisto, Tuikku sanoo. Mutta sieltä tuli ihan hervottoman iso susi. Meidän nuorimmathan esiintyy ihan…– …On, 97, Haaviston veljekset! Hele Ali-Löytty oli ihan paniikissa ripareilla, kun ne olivat isosena, ja Hele aina sanoi, että teitä ei voi laittaa samalle leirille… – …Niillä oli siellä ihan omat…– …Hele oli luvannut heikkona hetkenä, että jollekin leirille ne pääsee, ja sitten kun niillä oli viimeinen mahdollisuus mennä, ne muistuttivat Heleä, että me muuten saadaan mennä samalle leirille. Samalla kipinä vaikuttamiseen yhteiskunnassa saattaa herätä, ja sitä kautta myös äänestysinnokkuus kasvaa. – Ne olivat aivan ihmeissään. Itse olen ollut mukana useiden erilaisten järjestöjen ja seurojen toiminnassa jo pienestä pitäen. Onneksi kansalaisaktiivisuutta voi kuitenkin osoittaa monin eri tavoin. Mitä enemmän osallistuu aktiivisesti erilaisten yhteiskunnassa vaikuttavien ryhmien ja järjestöjen toimintaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä osoittaa kiinnostusta myös muihin yhteiskunnan osa-alueisiin kuten esimerkiksi politiikkaan. Olisiko mahdollista osallistua johonkin yhteiskunnan kolmannen sektorin organisaation toimintaan edes pienellä panoksella. – Ne veljekset… Tuikku aloittaa ja Tupu jatkaa. – Asunkin itse susialueella. Myös Tuikku sai muun muassa Tupulle kuuluvaa seurakunnan luottamusmiespostia.– Avasin sen tietysti, kun se omalla nimellä tuli, ja ihmettelin, että en minä ole kirkkovaltuustossa. Ennen kaikkea tätä hän oli tehnyt jo yhden uran. Puheluita on tullut väärälle Tuijalle erityisesti sen jälkeen, kun Tupu vuonna 2009 perusti oman yrityksen. Se tuli vaanien ja katsellen ja ajattelin, että se kohta vainuaa minut, mutta olin kai tuulen väärällä puolella. Sukulaisia Jari Haavisto ja Kari Haavisto eivät sentään ole. Susi ylitti susirajan Tupu ehti ennen oman yrityksen perustamista olla parikymmentä vuotta töissä muissa tilitoimistoissa sekä muun muassa Viialan kunnan Notekeli nuorisoteatterikeskushankkeessa. Kirjoittaja on toisen asteen opiskelija Toijalasta. Partiotaitokilpailuissa yhdessä kolmen hengen joukkueessa oli monesti kaksi täyskaimaa. Peurojahan on pilvin pimein, joten kyllä niille syötävää on. – Iida on syntynyt -90, Lotta -93, Atte -95 Aapo -97, Tupu luettelee omiaan. Järjestöt, seurat ja yhdistykset pyörivät nimenomaan vapaaehtoisvoimin ja muodostavat yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeän, niin sanotun kolmannen sektorin. Harva tulee ajatelleeksi, että vaikuttamista on myös valinta siitä, mitä lähikauppaa tai liikuntapalveluja suosii. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. – Se oli hauskaa, kun olimme yhtä aikaa partiossa. Yläasteellakin lasten iät menivät sopivasti ristiin kuopuksia lukuun ottamatta. Hämeen piirissä ihmeteltiin, miten Viialan Metsänkävijöissä voi olla kaksi saman nimistä. Äänestäminen kuntavaaleissa on kuitenkin yksi helpoimmista keinoista vaikuttaa paikalliseen päätöksentekoon. Toimimalla kolmannella sektorilla vaikuttamismahdollisuudet ovat suuret, ja kipinä yhteiskunnallisiin asioihin saattaa herätä. Tuijat olivat tietysti onnistuneet yhyttämään itselleen puolisot, joiden nimissä on vain yhden kirjaimen ero. Eikä siinä vielä kaikki. Siellä on tottunut siihen, että kun menee ovesta pihalle, voi tehdä mitään vaan. Tupu, tilitoimisto A-Tilipalvelun yrittäjä, on syntyjään viialalainen ja asuu lähellä Hirsikangasta, samassa talossa, jonne hänen perheensä muutti, kun Tupu oli 4-vuotias.Tuikku taas muutti Viialaan vuonna 1988 ja asuu lähellä Vesilahden rajaa. – Osaan jo ajaa portista sisään, hän kuvailee
Vastausten pohjalta laadittiin yleissuunnitelma puiston kehittämiseksi. Lavarakenteet on suunnitellut arkkitehtitoimisto Mikko Uotila. Kehitysprojekti oli toukokuussa irtisanoutuneen kunnossapitopäällikkö Jukka Palonperän vetämä. Tapahtuman avaa 21.8. Vähäisiä häiriöitä torin käytölle Toria pystytään rakennustöiden ajan käyttämään pääosin normaalisti torikaupan tarpeisiin. Toijalan torille nouseva esiintymislava on käytössä elokuun Hunajahulinoihin mennessä. Sää on aina oma kysymysmerkkinsä, katuinsinööri Vesa Savolainen Akaan kaupungilta kertoo. Lisäksi tehdään kolme siirrettävää myyntikojua, jotka voi tarvittaessa tuoda paikan päälle ja käytön jälkeen viedä pois. – Suunnitelmiin on varasto piirretty autoille. On vielä kaupungilla mietinnässä, miten puistoa pyöritetään. Muuten torialuetta pystyy hyödyntämään. Toteutus on jaettu kahteen vaiheeseen. Sitähän ei vielä tiedä, millainen talvi tulee, se vaikuttaa ulkona tehtävään projektiin. Torilla tehtävät työt tehdään aidatulla työalueella. Hanke etenee kilpailutukseen ennen lomia, ja tarkoitus on, että urakoitsija päästään valitsemaan elokuussa. Puisto on suunnattu kaikenikäisille käyttäjille mukaan lukien erityisryhmät. 8 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu UUTISET Työt alkavat juhannuksen jälkeen Toijalan torin esiintymislava on valmis Hunajahulinoihin mennessä Jarno Keskinen Akaan kaupunki kehittää Toijalan toria kaupunkilaispalautteen ja alueen toimijoilta kerättyjen toiveiden perusteella. Akaan kaupunki. – Urakoitsijan kanssa on sovittu, että juhannuksen jälkeen alkaa. Seuraavassa vaiheessa työlistalla ovat istumapaikat, istutukset sekä torin jäsentely. Puisto toteutuu vaiheittain Oli talven sää millainen tahansa, puiston rakentaminen jatkuu joka tapauksessa vuoden 2022 puolella. Kojujen idea on, että jos torille tulee vaikkapa myymään omia käsitöitään, kojun voi varata ja näin myyntiartikkelinsa saa katettuun tilaan esille. Minä en ole ollut. Voi olla, ettei lunta tule ensi talvena ollenkaan tai sitten tulee jo loppusyksystä. elokuuta. Budjetti 85 000 euroa Torille nyt tehtävät kehitystyöt perustuvat WSP:n laatimaan yleissuunnitelmaan vuoden 2020 loppupuolelta. Sinne tarvitaan ylläpitäjä, valvonta ja vahti, muuten autot on ties missä. Muuten kaikki tekeminen painottuu torin itäosiin, Sikosuon vedet ohjataan valuma-altaaseen Savolainen kertoo. Vaikuttaako Palonperän irtisanoutuminen projektiin jotenkin. Allas tarvitaan, koska Sikosuo on nimensä mukaisesti suoaluetta. – Nimeäminen ei ole vielä edennyt, nimeä ei ole valittu. Reitillä on vaihtuvia pintoja, kaidetta ja penkkiä, streetwork-liikunta-aluetta, Savolainen kertoo.Toisessa vaiheessa rakennetaan myös hulevesiallas. Akaan kaupunki Liikennepuiston rakentaminen alkaa syyskuussa Jarno Keskinen Akaan kaupunki rakentaa lähiliikuntaja liikennepuiston Sikosuon alueelle Toijalaan. – Esimerkiksi mustamakkara-auto voi joutua vähän totutulta paikaltaan siirtymään. järjestettävä Hunajatori. Kaupunki saa puiston suunnitelmat juhannuksen alusviikolla konsulteilta. Nimikilpailuun tuli noin 90 ehdotusta Kaupunki järjesti myös nimikilpailun uuden lähiliikuntaja liikennepuiston nimestä. Aidan ulkopuolella työt näkyvät ainoastaan sähköjohtoja varten kaivettavana railona, joka etenee aidatulta alueelta torin pohjoisrajaa kohti.– Sähköt joudutaan vetämään Kirkkotori 6:n edustalta. Kyllä se tietenkin jonkin verran vaikuttaa kun vetovastuu vaihtuu. Talli autoille näkyy jo suunnitelmissa, mutta autojen hankkiminen tarvitsee vielä lopullisen päätöksen. Lava on käytössä elokuussa Hunajahulinat järjestetään tänä vuonna 21.–28. Lavan runko hitsataan sinkitystä teräksestä. Puiston rakennustöiden yhteydessä joudutaan tekemään maaleikkauksia. Toisessa vaiheessa alueen polkuja myös parannellaan, laitetaan penkkejä ja välineitä parannellaan. – Puiston ykkösvaihe pääpiirteittäin valmistuu vuoden 2021 puolella. Siihen mennessä pitäisi uuden esiintymislavan olla käytössä. Asia on tarkoitus viedä tekniseen lautakuntaan, Savolainen kertoo. Niistä syntyvistä massoista rakennetaan alueelle BMX-pyörille ja pulkkailuun sopiva mäki. Vesielementti aiotaan käyttää myös hyödyksi. Ensimmäisen vaiheen budjetti 330 000 Liikuntaja liikennepuiston suunnittelutyön yhteydessä kaupunki järjesti kuntalaisille nettikyselyn. Tietenkin tällaisesta koituu vähän haittaa, mutta sekä torikäyttö että rakennustyöt pystytään järkevästi yhteistyössä toteuttamaan, Savolainen uskoo. Kaikki ei jää akaalaisten kustannettavaksi, sillä Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle avustusta 121 000 euroa. Kyselyyn vastasi 270 puiston kehittämisestä kiinnostunutta. – Siihen tulee pientä maisemajuttua, kasvia ja muuta silmänruokaa. – Palonperä oli alusta alkaen mukana projektissa. Istumapaikkoja ja katettuja myyntikojuja Ensimmäisenä toria kehitetään rakentamalla katettu esiintymislava, projektin johdossa aiemmin ollut, sittemmin kaupungin palveluksesta irtisanoutunut kunnossapitopäällikkö Jukka Palonperä kertoi Akaan Seudulle toukokuussa. Kilpailuun saatiin noin 90 ehdotusta, Savolainen sanoo. Hulevesiallas sijoittuu alueen länsikulmaan. Työt painottuvan torin R-kioskin puoleiseen päätyyn, lava tulee torin siihen kulmaukseen missä joulukuusikin on tavallisesti ollut, katuinsinööri Vesa Savolainen Akaan kaupungilta kertoo. – Kakkosvaiheessa puistoon on tulossa vanhemmalle väestölle suunnattua aluetta. Puiston ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on noin 330 000 euroa. Osa myyntipaikoista voi olla pois käytöstä. – Kyllä sen siihen mennessä pitäisi rakentua, tori ei ole enää Hulinoilla työmaa-alue eikä Hulinoiden juontohommiin pitäisi tarvita rekka-auton lavaa, Savolainen uskoo. Töitä tuli lisää, mutta ei sen pitäisi projektin valmistumiseen tai lopputulokseen vaikuta millään lailla, Savolainen uskoo. Polkuautoille tulee oma talli Liikennepuistoon voi tulla omalla pyörällä, mutta suunnitelmissa on, että myös liikennepuiston kaduilla liikkumiseen tarvittavat välineet tulisivat kaupungin puolesta. Allas saa vähän ilmettä. Työt aiotaan saada alkuun syyskuun puolella. Se asia on vielä pohdinnassa, päätöstä ei ole vielä, Savolainen kertoo. Sinne tulee esteetön tasapainoilureitti huonompijalkaisille. Lapiot työnnetään maahan juhannuksen jälkeen, ja työlistalla on muun muassa esiintymislavan rakentaminen. Kehitystöiden budjetti on 85 000 euroa
Veljekset Aimo ja Veikko viihtyivät kerhossa hyvin. Myös muualla Akaassa pääsee nauttimaan ilmaisista leikkikerhoista. – Meille on ollut ilo luoda työpaikkoja Kylmäkosken alueen nuorille ja olemmekin saaneet joka kesä meille töihin huipputyyppejä, Ryyppö jatkaa. Kesäkerhossa oli monenlaista tekemistä lapsille. – Vanhemmat ovat kehuneet toimintaamme ja kertoneet lasten tulevan aina iloisina kerhosta kotiin, kertovat ohjaajat Oksa ja Mäkinen. Nyt lapsia otettiin ryhmiin mukaan maksimissaan 16 ja huonon sään sattuessa sisälle kouluunkin päästiin. Toiminta on maksutonta ja kaikille avointa ja ilmoittautuminen tehdään ohjaajille paikan päällä. Kummatkin heistä olivat töissä kesäkerhon ohjaajina jo toista kertaa. Aamupäivän ryhmä täyttyi nopeasti, ja niin vanhemmat kuin lapsetkin ovat olleet tyytyväisiä. – Toivon aina ettei myöhästytä, kun kerhossa on niin kivaa! Aimo kertoo. MLL:n Kylmäkosken yhdistys työllistää joka kesä yhdestä kolmeen paikallista nuorta kesäkerhon ohjaajiksi. Viime kesänä kerhon kohtalo oli koronan vuoksi vaakalaudalla, ja monen vuoden pituinen kesäkerhoperinne meinasi katketa. Koronaturvallista kerhoilua Koronan leviämisen ehkäisy ei näkynyt kerhon arjessa samalla tavalla kuin viime vuonna. Renki punamaali Komposiittipullon täyttö 29,90€ 10kg plo 1,50 €/m 69,00 € 9l woodex puuöljy väritön, harmaa, ruskea sävy, kaarna talouslaatu Harjattu sts paneeli 18x145mm pp matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. Tänä vuonna ei ollut kysymystäkään siitä, etteikö kerhoa toteutettaisi, kertoo Mäkinen. 7-vuotias Aimo kertoo olevansa iloinen siitä, että he pääsevät kesäkerhoon. kello 10–14. Yritämme kyllä parhaamme yhä, ohjaajat kertovat. Monenlaista puuhaa kerhossa Kerhossa leikittiin ja pelattiin monenlaisia pelejä, kuten jäämiestä, polttopalloa ja sählyä. Toiminta on ohjattua ja maksutonta ja ilmoittautuminen tehdään ohjaajille paikan päällä. Kerhoa vetivät 16-vuotiaat Tinja Mäkinen ja Anna Oksa . Kerhossa oli tänä vuonna yhteensä noin 30 lasta ja mukaan pääsi ennakkoilmoittautumisella. Kerhotoiminta jatkuu Toijalassa ja Viialassa Kylmäkosken MLL:n kesäkerhoa järjestettiin kesäkuun alussa 7.–18.6. MLL:n Viialan yhdistys järjestää alakouluikäisille lapsille leikkikenttätoimintaa Rasin koulun pihalla kesäkuun ajan 7.6.–2.7. – Nytkin pidettiin huolta käsihygieniasta ja siitä, ettei hirveästi koskettaisi muita. Päädyimme kuitenkin ulkoiluun ja pienempiin ryhmäkokoihin. Kerhossa oli iso ikäjakauma, mutta kaikille keksittiin sopivaa puuhaa. Kylmäkosken MLL:n paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Ryyppö kertoo kesäkerhon syntyneen päivähoidon puutteesta. puh. 5-vuotiaan Veikon mielestä kerhossa hauskinta on ihan kaikki, erityisesti leikit, evästauot ja ystävät. Korona ei ole kuitenkaan unohtunut. Kylmäkosken alueella ei ole monia toimijoita, jotka työllistävät 15–17-vuotiaita nuoria, huomauttaa Ryyppö. – Silloin kyllä mietimme, pitääkö perua koko kerho. Välillä kiipeiltiin, sen jälkeen pelattiin sählyä ja sitten vaihdettiin polttopalloon. ja elokuussa 28.7.–10.8. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Lehtikuusi 28x120 MM SHP 3,35 €/m 4,15 €/m 28x95 MM SHP Jäteastia 240l 47,90€ 6 eri väriä! 29€ 9l II-laatu Stv mänty puhtaanvalkoinen 13x120x2370 pp 1,39€/m UUTISET ”Toivon aina ettei myöhästytä, kun kerhossa on niin kivaa!” Kylmäkosken koululla liikuttiin ja leikittiin Helmi Lehtonen MLL:n Kylmäkosken paikallisyhdistys järjesti nyt seitsemättä vuotta maksutonta kesäkerhoa 5–11-vuotiaille. Erityisesti ekaluokkalaisten lasten päivähoito voi olla haasteellista, koska oikeutta tai mahdollisuuksia päivähoitoon ei ole ja vanhemmilla on pitkiä työpäiviä. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 9 avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Vallikivi 4,50 €/pari harmaa Lattialauta mänty päätypontattu talouslaatu 28x95mm 1,75 €/m Lattia tuuletin Akkuruohonleikkuri DLM382Z halk 40cm kork 110-130cm (runko) 24,90€ 249€ Valkoinen mdf kattopaneeli 8x175x2080 K-10 kattopesu 14,90€ 5l 11,90 €/ m2 669 € Puukiuas Kota Luosto vaippasäiliöllä Nesteen 2-t ja 4-t pienkonebensiini 15,90 € 5l www.toijalanrakennustarvike.. kello 10–14 Pappilan koulun pihapiirissä. Kerho kokoontui joka arkipäivä kahdesti Kylmäkosken koululle leikkimään ja pelailemaan ulkona, aamupäivisin ja iltapäivisin. Kesäkerhon piti lähteä retkelle Veikkojen majalle, mutta se päätettiin perua, sillä majalla on niin vilkasta ja ryhmät isoja. Helmi Lehtonen 5-vuotias Veikko ja 7-vuotias Jessica polttopallopelin tuiskeessa. Viime kesänä ryhmiin otettiin vain 8 lasta ennakkoilmoittautumisella, muistuteltiin käsienpesusta ja pidettiin huolta turvaväleistä. MLL:n Toijalan yhdistys järjestää leikkikenttätoimintaa 6–10-vuotiaille kesäkuussa 7.6.–2.7. Kesäkerhossa lapset pääsevät myös ulkoilemaan ja leikkimään muiden kanssa. Helmi Lehtonen
Ne kannatti ehdottomasti perustaa. Varkaat eivät Pirkkoa huoleta. Pirkko ja Miia ovat sitä mieltä, että Akaan matonpesupaikat ovat siistejä ja viihtyisiä. Kaikki matot telineillä ovat heidän. ”Taitoja taidelinjat kannatti perustaa” Akaan lukion taitoja taideaineiden linjat olivat tämän vuoden yhteishaussa ensi kertaa valittavina omina hakukohteinaan. – Yrittäjyysopinnot tarjoavat mielenkiintoisen vaihtoehdon. – On se ihanaa, että pääsen vielä mattoja pesemään! Pirkko toteaa. Hanat ovat auki aamuvarhaisesta iltamyöhään, mutta yöksi ne suljetaan aina ilkivallan estämiseksi. Uskon, että kiinnostusta löytyy. Viialan Oopakan matonpesupaikalla kuivaustelineet ovat tupaten täynnä, mutta autoja on parkkipaikalla vain yksi. Ainoa puute Suutarien mielestä on, että suuria altaita Oopakassa on vain yksi. Pöydän ääressä istuvat Miia Suutari ja hänen isoäitinsä Pirkko Suutari Viialasta loikoilemassa paahtavassa auringonpaisteessa kovan matonpesu-urakan jälkeen. – Olen pessyt tällä viikolla 31 mattoa! Ja lisää mattoja aion vielä jostain haalia, että pääsee uudestaankin tänä kesänä, Pirkko pohdiskelee. Lapsenlapsi Miia Suutari pitää yllä matonpesuperinnettä Suutarien suvussa. – Aina voi olla sellaistakin, että akaalaiset opiskelijat aloittavat Tampereen lukioissa, mutta huomaavat sitten, ettei pitkä matka olekaan niin herkkua. Toisiin ajatuksiin tulevien yhteydenottoja rehtori osaa kokemuksen perusteella odottaa myös pitkin syksyä. Akaan lukion rehtori Juha Alenius pitää Akaan lukion kilpailuvaltteina saavutettavuutta, turvallisuutta ja välittämistä. Akaan matonpesupaikat ovat auki alkukesästä siihen saakka, kunnes ensimmäiset hallayöt tulevat. Monilla matonpesupaikoilla on pöydät ja tuolit, joissa voi pitää evästauon matonpesun lomassa. Oppivelvollisuuden muutos on aiheuttanut sen, että keskiarvoraja on monessa paikkaa niin korkealla, että moni nuori on nyt jäänyt vaille opiskelupaikkaa. Opiskelijamäärä selviää elokuussa Yhteishaussa hyväksytty 57 hakijaa ei siis välttämättä ole Akaan lukion lopullinen uusien opiskelijoiden määrä. – Kylmäkosken matonpesupaikan korjaus viivästyi tänä kesänä ja monet kyllä sitä kaipasivat, niin paljon yhteydenottoja asiasta tuli, Laine muistelee. Yleislinjalle pääsi sisään 6,92:n keskiarvolla, eli sisäänpääsyraja oli hyvin lähellä Akaan lukion edellisvuosien sisäänpääsyrajaa. Matot voi pestä Toijalan Luhtaniityssä, Viialassa Rantatiellä ja Heinäsuolla sekä Kylmäkoskella Kentäntiellä. Vuonna 2019 uusia opiskelijoita oli vain vähän yli 30, vuonna 2020 vähän yli 40. Osa hyväksytyksi tulleista saattaa jättää myös ottamatta tarjotun opiskelupaikan vastaan. Kotitalouslinjan sisäänpääsyrajaksi muodostui 8,36:n keskiarvo. Akaassa matonpesu on suosittua Valinnanvaraa matonpesupaikalle Akaasta löytyy. – Toistakymmentä soittoa päivässä on tullut, kysyntä on aika kova. Matonpesuperinne kunniaan Pirkko Suutarin lempipuuhaa on mattojen pesu. Ne lukiot, joihin Akaasta on yleensä lähdetty, jäivät nyt meidän taaksemme siinä, Alenius miettii Akaan lukion menestyksen syitä. – Taitoja taideaineiden linjoille oli paljon hakijoita. Osa näille linjoille hakeneista jäi varasijoille. Pääsee joko tutustumaan yrittäjyyteen tai jos on yrittäjäperheen lapsi, tätä kautta on mahdollista vahvistaa tietämystä ja hankkia yrittäjän ammattitutkinto. Liikuntalinjalle pääsi 8,07:n keskiarvolla ja musiikkilinjalle 7,07:n keskiarvolla. Vaikka ikää on jo 76 vuotta, se ei Pirkkoa hidasta. Tänä vuonna erikoista on se, että hakijat olivat pääosin Toijalan yhteiskoulusta, Viialasta ei ainakaan ensimmäisellä kierroksella ollut ketään. Luku on korkeampi kuin mihin Akaan lukiossa on viime vuosina totuttu. Aiempina vuosina näin on käynyt esimerkiksi silloin, kun opiskelupaikan saanut on asunut ulkomailla. – Se vaikuttaa kovin alhaiselta, mutta kaikkien sisään päässeiden keskiarvo asettuu kuitenkin johonkin kahdeksan paikkeille, Alenius laskee. Mikäpä siinä on alkusyksystä kulkiessa, mutta syksyn pimetessä alkaa rasittaa, kun tuntia aiemmin pitää nousta ja lähteä matkaan. Elokuun alussa katsotaan avoinna olevat paikat ja palataan siltä osin asiaan, Alenius kertoo. – On se sellainen teräsmuori! nauraa Miia. Rehtori pitää uutta linjaa myös Akaan etuna. Tämä linja tarjoaa väylän jatkoon. 10 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu UUTISET Akaan lukioon hyväksyttiin 57 uutta lukiolaista, kotitalouslinjan sisäänpääsykeskiarvoksi muodostui 8,36 Matonpesu on tärkeä perinne ja hauskaa puuhaa helteillä Helmi Lehtonen On aurinkoinen ja kuuma päivä Viialassa. – Olen erittäin tyytyväinen, että nämä linjat vetivät niin hyvin. Siellä on kauniit maisemat ja usein myös muita ihmisiä seurana. Tampereeltakin soitellaan ja kysellään lukiopaikkaa Akaasta Jarno Keskinen Akaan lukioon on yhteishaun ensimmäisen vaiheen päättyessä hyväksytty 57 uutta opiskelijaa. Joku toisiin ajatuksiin tullut sieltäkin on nyt soittanut, Akaan lukion rehtori Juha Alenius kertoo.Aleniuksen puhelin on muutenkin soinut yhteishaun tulosten selvittyä ahkerasti. Tarja Antola Helmi Lehtonen. Esimerkiksi kotitalouslinjalla on varasijoilla seitsemän ja liikuntalinjalla neljä hakijaa, Alenius kertoo. Hän pesee kaikki matot käsin, eikä mattoja ole koskaan viety pesulaan tai pesty painepesurilla. Lisäksi pärjäsimme STT:n lukiovertailussa hyvin. Jos kipinän yrittäjyyteen saa hyvin nuorena, voi yritysidea realisoitua Akaaseen. Rehtori odottaa niistä Akaan lukiolle uutta vetovoimatekijää, joka antaa opiskelijalle paljon. Moni nuori pohtii jo tuossa iässä tosissaan yrittäjyysvaihtoehtoa. – Kyllä se perinne, että matot pitää olla pestynä ennen juhannusta, on meidän suvussa siirtynyt sukupolvelta toiselle, kertoo Miia. – Heinäkuun alkuun asti on aikaa ottaa paikka vastaan. – Nyt meillä meni hyvin, ja hakijamäärä nousi. Jokaisen puheluun on vastattava, ettei joltakin mene sen takia kesä pilalle, Alenius tietää. Nuorelle on jännittävä asia, pääseekö lukioon. Miia ja Pirkko Suutari lepäävät matonpesu-urakan jälkeen. Pirkko on ahkera matonpesijä. – Siitä seuraa kaupunkiin työllisyyttä ja muutakin hyvää. Rehtorin mukaan soittajien joukossa on myös heitä, jotka ovat tulleet yhteishaun sulkeutumisen jälkeen toisiin aatoksiin. Seuraavaksi tarjolla yrittäjyysopintoja Yrittäjyysopinnot lisätään Akaan lukion opetustarjontaan syksystä 2022. Eniten lisäpisteitä Oopakka saa kuitenkin mankelista.– Mankeli on kyllä todella tärkeä, matot kuivuvat niin paljon nopeammin jos on mankeloitu, Miia ja Pirkko toteavat. Mankeli on tärkeä väline Akaan matonpesupaikoilla on oivalliset puitteet, kertoo kaupunginpuutarhuri Laine. Linjojen suosio oli niin kovaa, että sisäänpääsyraja nousi merkittävästi yleislinjan sisäänpääsyrajaa kovemmaksi. Hänellä on työn alla myös tyttärensä ja siskonsa matot. Pirkon ja Miian matot täyttävät Oopakan matonpesupaikan kuivaustelineet melkein kokonaan. Viialan Oopakan matonpesupaikka on kuitenkin heidän suosikkinsa. Akaan kaupunginpuutarhuri Heli Laine kertoo matonpesupaikkojen olevan suosittuja. Jos peruutuksia tulee, se toki vaikuttaa kokonaismäärään
8,90–9,90 7 99 -19 % jopa 9 90 KILO -50 % 4 99 KILO -16 % juhannukse n markkinat mega4 50 2 pkt -24 % Enintään erä/talous SUONENJOEN NORMAALISUOLAINEN VOI 500 g (4,50/kg) Norm. 2,61–2,87/pullo 10 00 -50 % jopa 7 pulloa Enintään 2 erää/talous Enintään 2 erää/talous Enintään 2 kpl/talous ERÄ!. 5,99/kg VALIO ARKIJUUSTO 1,25 kg (3,91/kg) Norm. Norm. 2,99/pkt ERÄ! 89 kilo VARHAISPERUNA Suomi Enintään 2 kg/talous ERÄ! 9 90 kilo HYVÄ APAJA KIRJOLOHIFILEE n. KYLMÄKOSKI HK KABANOSSIT TAI AMERIKAN PEKONIT 140–400 g (4,17–11,90/kg) Norm. 1 kg Norm. 5,49 Enintään 1 kpl/talous 4 89 ATRIA KANAVARRAS TAI KANAPALETTI 1 kg BBQ-maustettu Norm. 1,99–2,69/pkt HYVÄ APAJA SAVUKIRJOLOHIFILEE n. 1 kg A-leikkuu ERÄ! 5 00 -58 % jopa 3 pkt PEPSI MAX, JAFFA APPELSIINI, ANANAS LIGHT 1,5 l (0,69/l) Myös Jaffa appelsiini sokeriton Hinta sisältää pantit. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 11 Tarjoukset voimassa keskiviikosta sunnuntaihin 23.–27.6.2021 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 625 g Norm. 19,90/kg POUTTU PORSAAN ULKOFILEE PIHVIT TAI PIHVIFILE n
Kosti Kuronen muistelee lämmöllä Viialan Luttusen uimarannan alueen ja rakennusten suunnittelua. Toisen laiturin päässä on hyppytorni. Intiaanit lähettivät savumerkkejä Puhelun päätyttyä kuluu kotva. Minä usein muistelen niitä ja muistan hirveän tarkkaan, minkä näköisiä luottamusmiehet olivat ja miten ne puhuivat. Ne olivat tarkkoja, että ei rakenneta mitä tahansa, Kuronen sanoo. Kun kävelevät sisään, hiekat menevät sinne, Kuronen kertoo ja sanoo ammentaneensa kokemuksesta, koska oli itsekin innokas uimari. Sen kannessa komeilee Kurosen piirtämä Luttusten pukusuoja sekä hyppytorni. Miksi tällainen mies suunnitteli ennen näitä töitä Viialaan uimarannan pukusuojan. Voitin niitä peräti 19. Kurosen mieleen palautuu sekin, että muutamat kollegat arkkitehtiliitosta kehuivat tuoreeltaan Luttusen pukusuojan keveyttä. Kerron, että rannalla kasvaa komeita mäntyjä.– Minä rakastan mäntyjä. Olen pannut niihin vähän modernia otetta, ja ruotsalaiset rakennustarkastajat ovat kovasti tykänneet. Kerron, että ei ole, mutta uudessa yleissuunnitelmassa on. Kuronen sanoo rannan olleen kokonaisuutena kaunis ja muistelee myös paikan puustoa. Kouluhallitus tykkäsi niistä, ja kunnat yleensä soittelivat keskenään, että minkälaista jälkeä se ja se arkkitehti teki.Kuronen sanoo olleensa modernisti ja tykänneensä tehdä kouluista yksikerroksisia koska inhosi itse portaita kouluaikana. Ne on upeita, perhana. Pallokenttäkin löytyy ja keittokatos ja paikoitusalue mopoille ja pyörille. Tämä on saanut aika hyvin huomiota. Sitten Kosti Kuronen soittaa takaisin. Kuronen kertoo lähettäneensä suurimman osan 70 julkisen rakennuksen piirustuksista takaisin kuntiin, jotta hänen ei itse tarvitsisi pitää valtavaa arkistoa.. Kahden laiturin väliin on piirretty kuusi uimarataa ja rantaan lastenallas. Logiikka näyttäisi siltä. Kosti Kurosen arkisto Arkkitehti Kosti Kurosen tekemät Luttusen uimarannan piirustukset vuodelta 1967. Piirustukset löytyivät Akaan kaupungin arkistosta. – Silloin piti oikein mennä katsomaan uudestaan piirustuksia. Kunnat tykkäsivät yksikerroskouluista Kosti Kuronen arvelee saaneensa pukusuojan piirrettäväkseen, koska nimi oli tullut tutuksi kouluja rakentavissa kunnissa ympäri Suomen. – Virkistysalue on suunniteltu pääasiassa kesäkäyttöä varten, mutta myöhemmässä vaiheessa voi harkita myös talvikäyttöä esim. Maalaiskunta-lehden jutussa Viialan kunnansihteeri Paavo Virtanen kertoo ensin, kuinka kunta osti kolme hehtaaria maata Jumusen rannalta saadakseen Vähä-Arajärven ja Heinälahden lisäksi uimapaikan myös lähemmäs keskustaa. Arkkitehti Kuronen puolestaan kertoo artikkelissa muun muassa sen, mistä Kosti Kurosen tekemä havainnekuva Luttusen pukusuojasta ja hyppytornista pääsi Maalaiskunta-lehden kanteen vuonna 1968. – Sen mä olen vetänyt ihan poskesta siihen. Wikipedia puolestaan kertoo, että Kosti Kuronen valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1965 ja että hänellä on oma arkkitehtitoimisto. Usein mentiin lahnaa savustamaan jonnekin rantaan. Muillekin ratkaisuille Kuronen poimii selityksen kuin apteekin hyllyltä. Hän on löytänyt arkistostaan Maalaiskunta-lehden numeron 17/1968. Ei siinä nuorena kauaa nokka tuhissut. – Siinä oli sellainen etu, että kunnan paikalliset rakennusmestarit ja kirvesmiehet pystyivät tekemään yksikerroksisia rakennuksia. 12 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu UUTISET Lahden suurhallin ja 50 koulua piirtänyt Kosti Kuronen suunnitteli Luttusen virkistysalueen vuonna 1967 ja sai julkisuutta modernilla pukusuojalla ”Mä muistan sen hyvin, se oli hauska työ” Mikko Peltoniemi ”Uimarannalla on vuonna 1967 arkkitehti Kosti Kurosen suunnittelema pukusuoja”, kertoo konsulttiyhtiö WSP Finlandin kesällä 2020 Akaan kaupungille tekemä yleissuunnitelma Luttusten uimarannasta. – Ajattelin, että matalaa rakennusta on vaikea saada hauskan näköiseksi, ja panin katosta kantamaan ristikon, joka tavallaan antoi luonteen. Huviloita ruotsalaisille Kosti Kuronen kertoo, että hänen aktiiviaikoinaan arkkitehteihin ottivat yhteyttä maalaiskuntien luottamushenkilöt.– Ne olivat fiksuja miehiä ja yrittäjiä ja tilanhoitajia. Nuorelle kaupunkilaisarkkitehdille keskustelut päättäjien kanssa toivat arvokasta tietoa ja kokemuksia.– Se oli suuri tapaus ja antoi hyvän kuvan, että tällaista se elämä on. Märissä jaloissa meni hirveästi hiekkaa, ja siivoojat sanoivat, että jumalauta, tänne pitää saada mattoja. Sen kertoo meille Helsingissä puhelimeen vastaava Kuronen, 86, itse. Sisäsivuilta löytyy neljän sivun artikkeli otsikolla Luttusen virkistysalue Viialassa. Sinne saariin olen piirtänyt kesähuviloita. Myös kunnat tykkäsivät. Kunnat arvostivat silloin sitä, että verorahat jäivät kuntaan.Kuronen sai kouluja piirrettäväkseen myös arkkitehtikilpailujen kautta. Varmaan sieltä se nimi on hyppinyt esiin, Kuronen arvelee ja kysyy, onko Luttusissa vielä hyppytorni. Se oli hauska työ, koko Viialan uimala. – Tein peräti 50 kappaletta peruskouluja Suomeen. – Mä muistan sen hyvin. – Kunnat tekivät sellaista, että koulusuunnitteluun perehtyneitä arkkitehtejä pantiin keskenään kilpailemaan, ja voittaja sai työn. Kosti Kuronen ei ole vieläkään vetäytynyt täysin eläkkeelle, vaikka julkisten rakennusten suunnittelu on jäänyt.– 77-vuotiaana tein viimeksi isomman kompleksin, mutta nykyään piirrän aika paljon Ruotsiin. hiihtolenkin järjestelypaikkana ja jääurheilun harrastukseen, Virtanen kirjoittaa. Panin siihen pitkän terassin, missä on raot. – Kurosen tunnetuin suunnittelutyö on vuonna 1981 valmistunut Helsingin Kaivopiha ja siihen liittyvät liikerakennukset Citytalo ja Hansatalo, joissa oli Suomen ensimmäiset kaksoislasijulkisivut.Muita Kurosen suunnittelemia rakennuksia ovat Helsingissä entinen STS-pankin liiketalo Paasivuorenkadulla Siltasaaressa ja Talin keilahalli (1974), muualla Suomessa muun muassa Lahden suurhalli (1981), STS:n entinen liiketalo Tampereen Itsenäisyydenkadulla (1976), entiset tai nykyiset kunnantalot Puolangalla (1966), Vilppulassa (1968), Pudasjärvellä (1974), Jurvalla (1983) ja Vihdissä (1987) sekä Keravan kauppahalli (1985). – Mä olen varmaankin tehnyt myös aluesuunnitelman. Tyttäreni on kova purjehtija ja meni Ruotsin mestarin kanssa naimisiin. Niillä oli mahdottomasti hauskoja ja älyttömiä juttuja
Tältä näyttää Luttusen uimarannan pukusuoja kesällä 2021. – Informaatio-teemanumeroon tein intiaaneja, jotka lähettävät savumerkkejä taivaalle, arkkitehti nauraa. Kuva Maalaiskunta-lehden numerosta 17/1968 Arkkitehti Kosti Kurosen tekemät Luttusen uimarannan piirustukset vuodelta 1967. Osa Maalaiskunta-lehden artikkelista numero 17/1968 WSP Finlandin vuonna 2020 tekemä yleissuunnitelma Luttusen uimarannasta. – Älä ikinä mee eläkkeelle, tää on helvetin tylsää! Pukusuoja poltettiin kesäkuussa 1993 Muutama päivä puhelun ja täydentävän tekstiviestittelyn jälkeen Akaan kaupungin arkistosihteeri Jutta Kuitunen kantaa Akaan Seudun pyynnöstä kortensa kekoon, lähettää pukusuoArkkitehti Kosti Kurosen piirtämä suunnitelma Luttusen uimarannan alueesta vuodelta 1967. Puhelimessa Kosti Kuronen sanoo piirtäneensä Maalaisliitto-lehdelle muutenkin paljon kansikuvia. Koulujen lukuvuoden päätöstä oli juhlistettu sytyttämällä tuli sähkökiukaan alle. Piirustukset löytyivät Akaan kaupungin arkistosta. Lopuksi Kuronen antaa elämänohjeen. Mikko Peltoniemi Akaan kaupunki. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 13 UUTISET Lahden suurhallin ja 50 koulua piirtänyt Kosti Kuronen suunnitteli Luttusen virkistysalueen vuonna 1967 ja sai julkisuutta modernilla pukusuojalla ”Mä muistan sen hyvin, se oli hauska työ” materiaalista esimerkiksi laitureiden kansi ja hyppytorni on rakennettu. Kuronen kertoo lähettäneensä suurimman osan 70 julkisen rakennuksen piirustuksista takaisin kuntiin, jotta hänen ei itse tarvitsisi pitää valtavaa arkistoa. – Kunnanhallituksen päätöksestä 23.10.1993 selvisi, että Luttunen paloi 5.–6.6.1993 välisenä yönä. Rakennus paloi käyttökelvottomaksi. Rakennus rakennettiin kuitenkin samoilla piirustuksilla uudelleen, minkä Kuitunen muistelee olleen vakuutusyhtiön vaatimus. jan piirustukset ja kertoo sen karusta kohtalosta
Kokopitkä albumi on tulossa Kaskas on monien muiden artistien tapaan palaamassa hieman aktiivisemman keikkailun pariin tänä kesänä. Vuonna 2019 julkaistua Hetki ennen pudotusta -EP: tään naiset kuvailevat nyttemmin sekä sekametelisopaksi että iskelmä-EP:ksi. – Ämmä on joskus aiemmin ollut kunnioittava sana naiselle. Toisen naisen taakka Kitaravoittoinen ja aika menevä biisi. – Kyseinen biisi on tietynlainen askelmerkki siitä, mihin suuntaan olemme menossa. Punk-biisi toimii askelmerkkinä Tuore EP ei ole Kaskasin jäsenten mielestä vielä mikään mestariteos mutta ilmentää tietynlaista musiikillisen suunnan löytämistä. Lisäksi siltä löytyy suoraviivainen punk-biisi, Tapetaan Viiala!!! , joka oli myös EP:n ensisingle. Olimme valmiita myös siihen, että jos kaikki eivät onnistu, niin edes yksi, koska meillä kuitenkin on katsojakuntaa Akaasta. Esitys ei ole kenttäohjelma Viialan teatteri suunnitteli tapahtumaa ensin Satama soikoon -nimellä ja esiintymispaikaksi Toijalan sataman kesäteatteria, jonka alueen Akaan kaupunki on vuokrannut Toijalan Näyttämölle.– Siellä olevilla toimijoilla on niin paljon erilaisia esityksiä ja tapahtumia kesän aikana, ettei sieltä löytynyt vapaata iltaa, Mantela sanoo.Esiintymispaikkaa pohdittiin myös Akaan kaupungin kanssa. heinäkuuta Savikoskella. Hienot ”itämaiset” kitarat. Nyt kun meiltä on tullut paljon uusia biisejä ja kun biisejä on paljon myös työn alla, niin kyllä niihin on tullut semmoinen rouheampi tatsi, Laura Savikko paljastaa. Esityspaikat ovat Rämsöön kesäteatteri Vesilahdessa, Apian kesäteatteri Valkeakoskella, Hakkarin kesäteatteri Lempäälässä, Kangasalan kesäteatteri ja Urjalankylän kesäteatteri Urjalassa. Nyt mennään, pidä kiinni! 2. Suljen silmäni sinulta Tässä kappaleessa jatkuu melankolinen ja synkkä tunnelma. – Kuulin, että semmoinen vanhempi mieshenkilö oli sanonut baarissa joillekuille, että ”onpa siinä komeita ämmiä”. Lopulta kappaleessa kuitenkin päästään suosta ja nostetaan vähän energiatasoa. Viialan teatteria pyörittävän Viialan Työväennäyttämön puheenjohtajan Arto Mantelan mukaan alun perin esitykset piti toteuttaa Akaassa, mutta niille ei löytynyt paikkaa. 5. Mielestäni naisten täytyy alkaa ottaa halventavia sanoja takaisin, Tinja Lahdenmäki linjaa. Tämä kappale kuvaa ajatusmaailmaamme joiltain osin ja voisi olla meidän nimikkobiisimme. Laura Savikko ja Tinja Lahdenmäki jatkavat EP-levyiltä tuttuun tapaan kappaleiden säveltäjinä ja sanoittajina todennäköisesti myös esikoisalbumilla. – Yleensä rokkistarat menevät rokista pikkuhiljaa iskelmään, niin me teimme saman mutta takaperin, Kreivi tiivistää yhtyeen kehityksen.Viisi kappaletta sisältävän uuden julkaisun kappaleista lähes kaikki on tehty ensi-EP:n julkaisun jälkeen. kesäkuuta Spotifyssa ja muissa keskeisissä musiikin suoratoistopalveluissa. Kokopitkästä albumista yhtyeen on tarkoitus tehdä ”hyvä rokkilevy”. Levyn keskivaiheen suvanto, mutta ei huonossa merkityksessä. Tapetaan Viiala!!! Tehokas jäänmurtaja, ehdottomasti meidän punkein biisimme. Uudelta Komeita ämmiä -EP:ltä löytyy rokkia punk-vivahteella. – Totta kai olisimme halunneet esiintyä omassa kotikunnassa, mutta se ei onnistunut. Ensimmäinen Kaskasin jo julkaistuista keikoista soitetaan 17. Bändin biisiesittelyt Kaskas muotoili Komeita ämmiä -EP:n kappaleista lyhyet esittelyt Akaan Seudun lukijoille. Laulaja-rumpali Annsofin syke huitelee tämän kappaleen aikana korkealla. Komeita ämmiä -sanapari on tullut Kaskasille käyttöön yhden Lahdenmäen korviin kantautuneen baariepisodin innoittamana. Pix by Pex Oona Eskeli Viialan teatteri ei löytänyt esitykselleen paikkaa Akaasta ja vie sen nyt naapurikuntiin Viialan teatteri toteuttaa heinä-elokuussa esityksen Hei, me striimataan! , jossa kuullaan musiikkia Viialan teatterilla viimeisen 20 vuoden aikana esitetyistä näytelmistä. 14 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu KULTTUURI ”Yleensä rokkistarat menevät rokista pikkuhiljaa iskelmään, niin me teimme saman mutta takaperin” Kaskas-yhtye soi toisella EP-julkaisullaan aiempaa rokimmin Viialasta ponnistaneen Kaskas-yhtyeen toinen EP-levy, Komeita ämmiä , julkaistiin perjantaina 18. Se olisi vaatinut myös jonkinlaisen lavan, koska näyttelijöiden takana on iso kenttä, eikä kahdeksan näyttelijän esitys ole mikään kenttäohjelma. – Mietimme pitkään Viialan urheilukenttää, mutta ohikulkevien junien meteli osoittautui niin kovaksi, että sen yli biisi ei kanna, olkoon minkälainen äänentoisto tahansa. Ihan näin hard core -linjalla emme jatka. Komeita ämmiä Rempseä rokkibiisi, ei pyydellä anteeksi. Olen miettinyt, että kuka sen sanan on mennyt pilaamaan ja muuttamaan negatiiviseksi. Mantelan mukaan esitys haluttiin paikkaan, jossa on katsomo ja jossa ei vaadita lisärakentamista. Tarja Antola. Levystä on tilattu myös 200 kappaleen fyysinen painos, jonka on tarkoitus saapua myyntiin heinäkuussa. Mantela kertoo, että mietinnässä oli muun muassa sataman nurmialue, Nahkialanjärven ranta, Luttusten uimaranta, Haihunkoski sekä Toijalan ja Viialan urheilukentät. Sen jälkeen yhtye keikkailee ainakin elokuussa Vesilahdella ja syyskuussa Hämeenlinnassa.Lisäksi Kaskasilta on kokematta Emergenza-bändikilpailun Tampereen aluefinaali, jota on siirretty koronan vuoksi useaan otteeseen ja jolle ei ole toistaiseksi ilmoitettu mitään ajankohtaa. Käydään vähän siellä elämän pohjalla. 1. Kaskasin Annsofi Kreivi (vas.), Laura Savikko ja Tinja Lahdenmäki ovat julkaisseet nyt kaksi EP-levyä. 3. Suljen silmäni sinulta on ainoa yhtyeen keikkasetissä jo pidempään viihtynyt kappale. Uusi EP on yhtyeen mukaan selkeästi rokkia. Lausahdukseen ei ollut kauhean positiivinen vastaanotto tietystikään ollut, vaikka mies oli varmaan tarkoittanut sitä ihan hyvällä, Lahdenmäki avaa. Modulaatiota ja lehmänkelloa. Vaihtoehdot eivät sellaisenaan soveltuneet esitykselle. 4. – Esimerkiksi Luttunen sopii konsertille, jossa yleisö katsoo esitystä seisten, mutta meidän katsojakuntaamme kuuluu myös iäkkäämpiä ihmisiä, joille se ei ole mahdollista. – Likoilta on tullut sen verran hyvällä tahdilla uutta tuotantoa, että minun ei ole vieläkään tarvinnut kaivaa sävellyskynää esille, Annsofi Kreivi päättää. Kaskasin Annsofi Kreivi (laulu ja rummut), Laura Savikko (kitara ja taustalaulu) ja Tinja Lahdenmäki (basso ja taustalaulu) haluavat räväkästi nimetyllä levyllään ja sen samannimisellä avausraidalla antaa ämmä-sanalle positiivista merkitystä. Kaskas sai paikan finaalista elokuussa 2020.Keikkojen sekä uusien biisien teon lisäksi yhtyettä odottaa musiikkivideon julkaisu loppukesästä ja esikoisalbumi myöhemmin tulevaisuudessa. Lepakkomies Tunnelmaltaan synkempi kappale
Värikkäiden tapahtumien keskiössä olivat lähinnä tuomari Olli Tammisen vihellykset. Juha-Matti ei katso Roosaa silmiin kättelyn aikana sekä puhuu palaverissa ainoastaan Roosan äidille. Tarinan lopussa Roosa on juhlittu ylioppilas. Viime kauden jälkeen kolmosesta neloseen siirtynyt FJK kohdataan keskiviikkona 23. kesäkuuta Tampere Unitedin kakkosjoukkueen (TamU/2) vierasottelussa Messukylässä. Aallon mukaan Juha-Matti on yhdistelmä monesta henkilöstä. Tarinan alussa sosiaalialan opiskelija Juha-Matti ei katso Roosaa silmiin kätellessään eikä usko Roosan pärjäävän lukiossa. 46. Resiina osallistui kilpailuun Nora Aallon kirjoittamalla tarinalla, jonka ideoinnissa oli mukana myös muuta toimintakeskuksen väkeä, mukaan lukien ohjaajat Hanna Hulkko ja Niina Oksa . Nyt kaatui runsasmaalisessa ja värikkäässä ottelussa Vesilahden Visa. Kun pelikellossa oli 60 minuuttia, Jesse Järvi antoi Topan sivuvaparin takatolpalle, jolta Vihtori Sormunen siirsi pallon alanurkkaan (1–4). Pirkkalasta ja PJK:sta Akaaseen siirtyy kaksi pelaajaa: nuorten maajoukkuemaalivahti Aatu Nieminen , 17, sekä viime kaudella lähes 40 tehopistettä saalistanut Antti Ala-Myllymäki, 26. ensi kauden joukkueensa. heinäkuuta kello 12 alkaen. Loppulukemat torstaina 17. Peli Toijalan keskusurheilukentällä alkaa kello 18.30. minuutin kohdalla maalin teki aktiivisesti torstaina pelannut Vihtori Sormunen (1–2). Voitosta saadulle sadan euron palkinnolle ei ole vielä ehditty päättää käyttökohdetta.– Ideoita on ollut paljon ilmoilla, mutta osa on ollut sellaisiakin, että sata euroa ei ihan riitä. Tarinan oheen resiinalaiset piirsivät sarjakuvan. Akaa Futsal nappasi maajoukkuetähden Juha Vedenpää Miesten Futsal-Liigan pronssimitalijoukkue Akaa Futsal julkisti tiistaina 15.6. 73. Lisäksi Juha-Matti uskoo, että Roosalla ei ole mahdollisuutta pärjätä lukio-opinnoissa. Uskon, että kaikki tulevat lähivuosina kehittymään hyvin lähelle maajoukkueen portteja, elleivät siellä vielä ole, Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö kommentoi sopimusuutisia. Resiinan voittotarinan päähenkilö on Roosa, jolla on motoriikkaan vaikuttava lievä ataksia. Vanha siirtyy Akaaseen Tornion Palloveikoista. Naisten pistetili jäi vieläkin avaamatta. Resiinalaisten voittanut tarina perustuu omakohtaisiin kokemuksiin. Lisäksi yksi kilpailutyö palkittiin erityismaininnalla. Kuitenkin kaikkea tätä on tapahtunut jollakin lailla, itsekin ylioppilaaksi kirjoittanut Aalto täsmentää. Samaan lakitustilaisuuteen osallistuu sukulaispoikansa valmistumista juhlistamaan tullut Juha-Matti. Viime kauden joukkueesta jatkosopimuksen solmi seuralegendan asemaan noussut kapteeni Jussi Nyström , 32, joka kuuluu myös Suomen futsalmaajoukkueen pelaajarinkiin. Visa siirtyikin 16. 54. kesäkuuta Vesilahden tekonurmikentällä pelatussa ottelussa olivat vieraille 3–5 (1–1). – Porukallamme on tosi paljon kokemuksia tilanteista, joissa on tullut sellainen olo, että ei ole tullut kohdatuksi tai kuunnelluksi. Aallon kirjoitusprosessin tueksi Resiinan väki keskusteli kilpailun teemaan liittyvistä kokemuksista yhdessä Teams-palavereiden välityksellä. Lisäksi uransa viime kauteen lopettanut Juho Laine liittyy Akaan valmennustiimiin maalivahtivalmentajaksi. Tarina päättyy kuulijalle osoitettuun kehotukseen: älä koskaan aliarvioi ketään vamman perusteella. – Tarina kertoo omakohtaisesta kokemuksesta siitä, miten on tullut joskus negatiivisesti kohdatuksi, Nora Aalto tiivistää. Lisäksi tarinaa on hieman dramatisoitu. Kilpailun voittajat julkistettiin liiton 60-vuotisjuhlissa 11. Voittotarina onkin Hulkon ja Oksan mukaan ennen kaikkea yhteistyön tulos. Toimintakeskus Resiina Topan miehille jälleen voitto Jukka Koskinen Jalkapallon läntisen alueen nelosen B-lohkossa Toijalan Pallo-49 otti toisen voiton peräkkäin. Siinä vieraiden aseita voittoon. minuutilla.Kokemus sekä tilanteiden nopea reagointi. Siitä Juuso Runsas laittoi lukemat 2–4:ään.Viisi minuuttia myöhemmin Topan Miko Heikkilä ampui tolppaan ja jatkotilanteesta Jesse Järvi maaliin (2–5).Visan kavennuksen ja loppulukemat 3–5:een ampui Otso Harmaala 85. Tarinan lopussa siirrytään kolmen vuoden päähän ja lakitustilaisuuteen, jossa Roosa painaa kuin painaakin ylioppilaslakin päähänsä – ja vieläpä kuuden laudaturin ylioppilaana. Vierasjoukkue Topaa avitti myös myötätuuleen pelaaminen toisella jaksolla. Forssan Jalkapalloklubi (FJK) on Toijalan Pallon seuraava vastustaja. Lakkiaisissa Juha-Matti katsoo Roosaa silmiin, onnittelee ja pyytää anteeksi. Mutta olemme hyviä venyttämään penniä, ja palkinnosta on varmasti iso ilo meille, Hanna Hulkko hymyilee. Esimerkiksi kun on menty lääkäriin, lääkäri ei ole puhunut asiakkaalle vaan henkilölle, joka on ollut hänen mukanaan, ohjaajat kertovat. Tällöin Akseli Sormunen alusti Jesse Järven tasoitusmaalin. URHEILU Jukka Koskinen T opan naisten seuraava sarjapeli on heinäkuussa Jukka Koskinen Toijalan Pallo-49:n naisjoukkueen punamustat kohtasivat tiistaina 15. Jo aiemmin oli kerrottu, että Tatu Ahonen , Jukka Saari , Juho Laine ja Petri Grönholm lopettavat aktiiviuransa liigatasolla. kesäkuuta. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 15 Resiinan väki voitti tarinakilpailussa Oona Eskeli Toimintakeskus Resiinan väki on voittanut Kehitysvammaisten Tukiliiton järjestämän Kohtaa mut -tarinakilpailun videosarjan. TamU/2 on kolmessa pelissään takonut jo 32 maalia.Topan naiset pelaavat seuraavan sarjaottelunsa lauantaina 3. Kaikilla uusilla pelaajilla ovat parhaat futsalvuodet vielä edessäpäin, ja heidän sitoutumisensa lajiin on parasta A-luokkaa. Toijalan keskusurheilukentällä pelattavassa pelissä on silloin vastassa PP-70. Liiton kotisivujen mukaan kilpailuun lähetettiin lähes sata tarinaa. Topan kone oli lämmin vasta vajaan puolen tunnin kohdalla. kesäkuuta. Tarinan alussa Roosa on yhdeksäsluokkalainen ja matkalla perheensä kanssa palaveriin, jossa on tarkoitus keskustella Roosan peruskoulun jälkeisistä suunnitelmista.Palaverissa Roosa tapaa ensimmäistä kertaa sosiaalialan opiskelijan Juha-Matin. – Tarinassa on vähän liioiteltu tapahtumia, ja asioita on irrotettu eri asiayhteyksistä. Lopuksi ääneen luettu tarina sekä sarjakuva yhdistettiin videomuotoiseksi kilpailutyöksi. minuutilla Visa sai rangaistuspotkun melko tavanomaisesta kaksinkamppailutilanteesta. Aleksi Pirttijoki hallitsi vahvasti keskikenttää Topan voitossa Vesilahden Visasta.. Nelosen läntisen alueen B-lohkon ottelun TamU/2 vei selvin 7–0 (2–0) lukemin.Topalla riitti yritystä, siitä ei jäänyt kiinni, mutta nyt vastus oli sarjan kärkipäätä. Tauon jälkeen vieraat ratkaisivat pelin vartissa. Peli ei sinällään ollut epäpuhdas tai väkivaltainen, mutta tuomarin vihellykset sotkivat sitä tavan takaa.Innokkaasti aloittanut kotijoukkue Vesilahden Visa pelasi avausjakson myötätuuleen. Akaaseen siirtyy myös Ville Koskela , 24, Ilveksestä. Uusista pelaajista nimekkäin on Iiro Vanha , 26, joka kuuluu maajoukkueen kirkkaimpiin tähtiin ja liigan parhaimpiin pelaajiin. Voittajat valittiin kategorioissa runo, arkitarina, fantasia, sarjakuva ja video. Sadan euron palkinto Resiinan ohjaajat Hanna Hulkko ja Niina Oksa kuvaavat kilpailutyön kirjoittanutta Nora Aaltoa loistavaksi tarinaniskijäksi. Dramatisoitua mutta omakohtaista Tarinakilpailusta innostuttiin, koska Resiinan väellä oli paljon kilpailun teemaan sopivia kokemuksia. minuutin kohdalla oli Aleksi Pirttijoen vuoro iskeä maalinedusruuhkasta (1–3). Vihtori Sormunen teki Topalle kaksi maalia. minuutilla johtoon, kun Riku Nissilä latasi tarkasti alanurkkaan. – Löysimme joukkueeseen juuri sellaisia palasia, mitä etsimmekin. Resiinan väki mietti yhdessä myös tarinan juonta ja henkilöiden nimiä sekä sitä, minkälaisia kuvia sarjakuvaan ja edelleen videoon voisi tulla
045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 16 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. www.eijuska.fi P. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 8-16.30, p. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA p. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 520 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounasbuffet avoinna arkisin klo 11-14! Tervetuloa ruokailemaan paikan päälle, lounasta voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. Myös matot. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO R E I J O S A R A N I E M I Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. . ?????????. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi P. 044 347 7404 Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. KODINKONEHUOLTO. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Vaatteiden korjausompelija on paikalla tiistaisin. Sarjoitukset . 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Hietastentie 7, 37800 Akaa SOITA & KYSY! moniosaaja.l.helin@gmail.com ULKOALUEIDEN HOITO (LUMITYÖT JA RUOHONLEIKKUU) PENSAIDEN VUOSILEIKKUUT JA POISKARSINNAT PIENREMONTIT ULKONA JA SISÄLLÄ KATTOJEN PESUT JA PUHDISTUKSET RÄNNIEN PUHDISTUKSET PUIDEN KAADOT JA KARSINNAT Viialan kirppis AVOINNA: ti-pe klo 10.30-17.30, la-su klo 11-15, ma sulj. Toijalan Pyörä Riihikuja 6, 37800 Akaa Kangasja ompelutarvikeshop Artisali on avoinna ti-ke 12-18. 040 124 2566 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. vakiovärit. Toimitusaika 1-3 vrk. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 045 349 5454 Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Ompelemme verhot ja sisustustekstiilit. 040 160 7960 ark. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 46, Toijala, p. Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Olemme lomalla 21.6.-4.7. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. (ajanvarauksella) Puh. Vaihtotyön kesto 1-2 h. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. Max. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. listapituus 3200 mm. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Kerron mielelläni lisää. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. Avaimet . Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. p. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. Pyydä tarjous! Puh. 040 535 4229 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Kyrölä P. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 040 848 0094 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. krs. Tmi HN-lauteet P. Keskuskatu 45, 37830 Akaa p. Lue lisää meistä: imupalvelu.fi/pirkanmaa SOITA: 0400 171986. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO R E I J O S A R A N I E M I Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. Myös matot. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. krs. KODINKONEHUOLTO. Kyrölä P. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. Ompelemme verhot ja sisustustekstiilit. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Vaatteiden korjausompelija on paikalla tiistaisin. Toimitusaika 1-3 vrk. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 040 848 0094 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 17 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. Max. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 044 347 7404 Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. listapituus 3200 mm. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 520 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 040 535 4229 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. Tmi HN-lauteet P. Pyydä tarjous! Puh. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. Avaimet . Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Lue lisää meistä: imupalvelu.fi/pirkanmaa SOITA: 0400 171986. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. www.eijuska.fi P. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi P. Keskuskatu 45, 37830 Akaa p. 045 349 5454 Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. 8-16.30, p. Toijalan Pyörä Riihikuja 6, 37800 Akaa Kangasja ompelutarvikeshop Artisali on avoinna ti-ke 12-18. p. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Hietastentie 7, 37800 Akaa SOITA & KYSY! moniosaaja.l.helin@gmail.com ULKOALUEIDEN HOITO (LUMITYÖT JA RUOHONLEIKKUU) PENSAIDEN VUOSILEIKKUUT JA POISKARSINNAT PIENREMONTIT ULKONA JA SISÄLLÄ KATTOJEN PESUT JA PUHDISTUKSET RÄNNIEN PUHDISTUKSET PUIDEN KAADOT JA KARSINNAT Viialan kirppis AVOINNA: ti-pe klo 10.30-17.30, la-su klo 11-15, ma sulj. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 46, Toijala, p. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Olemme lomalla 21.6.-4.7. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. (ajanvarauksella) Puh. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. vakiovärit. ?????????. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Vaihtotyön kesto 1-2 h. Sarjoitukset . Kerron mielelläni lisää. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounasbuffet avoinna arkisin klo 11-14! Tervetuloa ruokailemaan paikan päälle, lounasta voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. 040 160 7960 ark. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA p. . 040 124 2566 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys
– Nyt on vain niin, että evankelisluterilainen kirkko on se, joka on kysynyt täältä paikkaa ja sen saanut. Ke 23.6. Onko kohdallasi tulossa uutta vanhan sekaan. Kesähartaus klo 18 Viialan kirkossa ja klo 19 Akaan kappelissa Toijalassa. Johanneksen laskeskeltiin syntyneen puoli vuotta ennen Kristusta ja siihen paikkeille osui keskikesän juhla. KALVOLA Rakkaamme Sirkka Elisabet HELENIUS o.s. Aviol.kuulutettu: Jaakko Johannes Saurén ja Neea Helena Huhtala, Marko Tapio Helin ja Jenni Elina Laine. – Otan siitä hyvin paljon itselleni syytä. Kalle Roine, Tor Nordström. Juhannus ei kuitenkaan hetkeen – koronasta riippumatta – ole ollut häiden juhlimisen ykkösajankohta. Lämmin kiitos osanotosta. 28.5.2021 Akaa Kotipolku hiljainen odottaa, nyt turhaan tuttua kulkijaa, ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Sitä voisi jalostaa yhä uudestaan vahvempaan ympäristöstä huolehtimiseen ja vastuullisuuteen, kuten nuoret meiltä aikuisilta ovat jo useamman vuoden vaatineet. Rakkaamme Armas ”Ami” Olavi VIRTANEN s. Messu klo 10 Akaan kirkossa. Kiitos Valkeakosken terveyskeskuksen akuuttija palliatiivisen osaston henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. AKAA Jumalanpalvelukset: Sunnuntaista 4.7. Samalla tavalla, katseltaessa Uuden testamentin kirjoituksia, monessa kohtaa viitataan vanhaan, pidetään se mikä on hyvää ja osoitetaan uusi näkökulma – Kristuksen sovitustyö ja armo. Messu klo 18 Kylmäkosken Myllypirtillä Savikoskella. Armollisuus kaikkia lähimmäisiä eli ihan kaikkia ihmisiä kohtaan sekä tunne ja tietoisuus siitä, että Jumala on rakkaus. ma-to klo 11-15. kirkkoherra. HAUTAKIVET Kaiverrukset Puh. Mikä sen paremmin sopisikaan yhteen keskikesän juhlan kanssa kuin hääjuhla. Kaipauksella Tuula Virpi, Matti ja Kaisla Mira Tero Rami Outi, Mika ja Kiia Roni ja Jenna siskot perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 19.6.2021. Leikkimökkikirkolla tulee satunnaisesti päivystämään seurakunnan henkilökuntaa, Kylmälä sanoi. Korona on ollut osa elämäämme pitkään, ja nyt valoa on mukava määrä koronatunnelin päässä. Tavat ja perinteet muuttuvat. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja kertoi häneltä kysytyn, miksi seurakunta näkyy satamassa, ja vastasi kysymykseen. Häissä ja hääjuhlissa usein kuljetetaan mukana ajatusta uudesta ja vanhasta. Muokataan olemassa olevaa vanhaa ja höystetään sitä uudella. Uskallatko katsoa ja muokata tulevaa. Me katsomme jälkeen kättesi töiden, muistaen, kiittäen, ikävöiden. Kirkko avoinna joka päivä klo 11-16. Jäin miettimään uuden ja vanhan kohtaamista. Eikös se ole aika nätti rakennus veden partaalla. Tuodaan mukaan uutta. Äitiä, mummia, isomummia kaivaten Rauno ja Pirjo Riitta ja Kari Markku, Tiina, Onni ja Leevi muut sukulaiset ja ystävät Kiitos yhteisistä vuosista. Ke 30.6. Taivaan Isä tukee luotujaan näissä ponnistuksissa paremman maailman ja paremman huomisen puolesta, koska olemmehan kaikki laulun sanoin, rannalla ikuisuuden. ”Sinä piirsit taivaat ja auringon, katson sinun kättesi töitä. Lämmin kiitos osanotosta. Se ei ole meidän eikä lähivuosisatojen menneiden sukupolvien keksintö vaan kulkee läpi ihmiskunnan historian. Pasi Kylmälä kertoi muun muassa leikkimökkikirkosta Toijalan sataman avajaisissa. 28.8.1943 Kylmäkoski k. 25.5.2021 Valkeakoski Murtuu elon siteet, kaikki häviää. Tulevaisuus on tässä ja nyt – tänä juhannuksena. Jumalanpalvelus Hämeenlinnan kirkosta su 27.6. Ainakin näiden kahden soisi olevan sitä ”vanhaa” minkä vuosisatojen takaa pitäisimme mukana koronan jälkeisessä ajassa. Mikko Peltoniemi. Jouko Siunaus toimitettu 12.6.2021 läheisten läsnä ollessa. Virtanen s. Säilytetään tärkeitä asioita, jotka ovat säilyttämisen arvoisia ja päästetään irti niistä, joita ei haluta säilyttää. Paluu pelkästään vanhaan ei liene mahdollisuus eikä tarpeen. 21.12.1932 Sotkia k. kesäkuuta Akaan seurakuntaa edustanut kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pasi Kylmälä kertoi, miksi seurakunnan omistama leikkimökkikirkko siirrettiin Viialan kirkon puistosta Toijalan satamaan. Pasi Kylmälä uskoo, että myös moskeija on tervetullut Toijalan satamaan Mikko Peltoniemi Toijalan sataman avajaisissa lauantaina 12. Ja muokkaisimme niitä kohti yhä suurempaa lähimmäisenrakkautta. Uutta ja vanhaa jo 400-luvulta lähtien. Tämä on talkoilla tehty toistakymmentä vuotta sitten, ja sillä ei ole ollut mitään järkevää käyttöä, Kylmälä pohjusti mediatilaisuudessa. Ja kun Suomessa on uskonnonvapaus, niin uskon, että jos tänne halutaan moskeija tai joku muu, niin kaupungilla suhtaudutaan asiaan positiivisesti, Kylmälä totesi ja jatkoi. Seison rannalla ikuisuuden, Luojan suuruutta ihmettelen.” Kirjoittaja on Akaan seurakunnan vs. Su 27.6. – Tässä siihen toiveeseen on vastattu. Hän kertoi myös, että taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan Akaan seurakunnan jäsenet haluavat, että seurakunta on siellä missä tapahtuu. Tiedoksi: Kalvolan kirkko on auki hiljentymistä ja tutustumista varten 5.29.7. Muistojen kauniit kiteet vain pysyviksi jää. La 26.6. Su 11.7. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Kirkko keskellä kylää, ja tämä on nyt Sataman kylä, Kylmälä päätti. Su 4.7. Kuollut: Armas Olavi Virtanen 77 v, Risto Tapani Mäkihonko 69 v. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. klo 10 lähetetään suorana lähetyksenä Hämeenlinnan seurakuntien Youtube-kanavalla. Ihanteellisinta olisi tehdä se ihmisyys ja lähimmäisyys edellä. 18 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Kukka Salmiovirta Kastettu: Enna Mona Linnea Honkala, Kaisa Kyllikki Häikiö. Tällaisen vahvan muuttuvan todellisuuden keskellä elämme juuri tänä juhannuksena monestakin syystä. Striimatuista jumalanpalveluksista ja Kalvolan seurakunnan nettihartauksista tietoa seurakunnan kotisivuilla www.kalvolanseurakunta.fi. Kylmäkosken kirkko tiekirkkona 28.6.25.7.2021. Tällaista ei ole, että täällä olisi vain yhden kirkkokunnan paikka. alkaen seurakunta kokoontuu jumalanpalvelukseen. Sinun luomisvoimaasi kaikki on, katson sinun kättesi töitä. 03 542 1172 / 0400 556 423 hautakivet@toijalankiviveistamo.fi Hautakiviä vuodesta 1929. f i Uutta ja vanhaa J uhannuksena on historian saatossa tanssittu häitä jos toisiakin. Pois voitaisiin jättää loputon itsekkyys, minäkeskeisyys ja tarve saada kaikkea ylenpalttisesti. Pitäisi löytää hyvä tapa yhdistää vanhaa, koronaa edeltävää ja uutta, koronan aikana muuttunutta. Vanhasta voitaisiin pitää mukana ymmärrys siitä, että Jumala on luonut meille ihanan maailman, josta meidän tulee pitää huolta. – Toistaiseksi olemme vielä niin onnellisessa asemassa, että lähes 80 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, eli olemme enemmistön asialla. t o i j a l a n k i v i v e i s t a m o . TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY w w w . Kirkon lisäksi mahdollisuus tutustua Kylmäkosken Pilvenpiirtäjien taidenäyttelyyn ja vanhojen valokuvien näyttelyyn. Me voimme päättää mistä vanhasta luovumme ja mitä uutta tuomme parempaan, rakastavampaan maailmaan. On aika pohtia mitä pidetään ja mitä muutetaan, niin seurakunnissa kuin muissakin yhteisöissä. Keskipäivän musiikkihetki klo 12 Kylmäkosken kirkossa. Kristityt ovat viettäneet juhannusta reilut 1600 vuotta, sillä 400-luvulta asti juhannukseen sijoitettu Johannes Kastajan päivä (juhannuspäivä) on ollut kristityille juhlapäivä. Kalle Roine, Tor Nordström. Mitä sinä omalta kohdaltasi pidät mukana ja mistä luovut
Grillauksen jälkeen päivä jatkui peleillä. Jaakko Leinonen haluaa palauttaa kokoustarjoilut Akaan kaupungin toimielinten lähikokouksiin. Olemme vakaa ja turvallinen yhteistyökumppani. – Moni valtuutettu tulee tänne suoraan töistä, Leinonen muistutti. ”Onneksemme löysimme GreenHeatin!” Sisustussuunnittelija Milla Alftanin perheen maaseutukodin vesimurheet ovat menneen talven lumia. Valtuuston siirtyessä käsittelemään kohtaa muut asiat valtuutettu Jouni Salonen (sd) jätti yhdessä useiden muiden valtuutettujen ja varavaltuutettujen kanssa allekirjoittamansa valtuustoaloitteen skeittiparkin rakentamiseksi Viialan taajamaan.– Sopiva paikka voisi löytyä tulevan liikuntahallin läheisyydestä, Salosen lukemassa valtuustoaloitteessa visioidaan. Satsasimme niin mökkiporakaivoon kuin omakotitalokaivoonkin. Järjestön toiminnassa on ollut nyt vähän yli vuoden tauko, kertoo järjestön puheenjohtaja Aarre Nord .– Yritämme nyt taas avata toimintaa tämän hiljaiselon jälkeen, Nord kertoo. – Peseytyminen, ruoanlaittaminen, pyykinpeseminen, pihaistutusten kasteleminen, puhumattakaan raikkaasta ja terveellisestä juomavedestä. Arkistokuva Mikko Peltoniemi Helmi Lehtonen. Pirkanmaan Porakaivo Oy / GREENHEAT on hankkinut 30:n toimintavuotensa aikana vahvan kokemuksen ja kiitettävän tietotaidon erilaisten porakaivojen tekemisestä. Viimeisenä valtuutettu Jaakko Leinonen (kok) jätti yhdessä useiden muiden valtuutettujen ja varavaltuutettujen kanssa allekirjoittamansa valtuustoaloitteen kokoustarjoilujen palauttamiseksi Akaan kaupungin toimielinten lähikokouksiin. Asiaan ja alaan perehtyneisyytemme on synnyttänyt muun muassa huippusuositun GreenHeat-Mökkiporakaivon. Viitanen puhui muun muassa menneistä kuntavaaleista, soteuudistuksesta ja yleisesti puolueen asioista. – Valmistelu pitäisi aloittaa välittömästi, toimintaan voitaisiin päästä jo syksyllä 2021, Kuusiston lukemassa valtuustoaloitteessa todetaan. – Mieheni surffaili verkossa, ja hän etsi kaivovaihtoehtoja. Työt hoidetaan säntillisesti ja laadukkaasti. päättyi samoissa tunnelmissa kuin monet muutkin kaupunginvaltuuston kokoukset eli valtuustoaloitteiden listaamiseen. Arkemme on toiminut erinomaisesti, kun elämä ja tekeminen ei ole jäänyt kiinni vedestä, Alftan teroittaa. Olemme apunasi myös kaivojen huolloissa. Tavallisesti Wanhat toverit tekevät matkoja eduskuntaan, juhlivat jouluisin Puurojuhlaa ja kokoontuvat kuukausittain kuuntelemaan eri puhujia. Sisustussuunnittelija Milla Alftanin perhe hankki samalla kertaa mökkiporaja omakotitalokaivon TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄYNTI! MAINOS UUTISET Wanhojen Toverien kesäpäivässä puhuttiin politiikasta ja pelailtiin Helmi Lehtonen Akaan Wanhat Toverit kokoontuivat perinteisen kesäpäivän viettoon Viialan työväentalolla maanantaina 21.6. Kesäpäivässä pelailtiin pelejä, pidettiin arpajaiset, kahviteltiin, paistettiin makkaraa ja visailtiin. – Olen tehnyt yhteistyötä Akaan Wanhojen Toverien kanssa aiemminkin, ja he ovat kyllä aktiivinen ja hauska joukko! kehuu Viitanen. Olemme poranneet jo kaiken kaikkiaan noin 10 000 käyttövesikaivoa. Kaivosta on pidettävä hyvää huolta. Tapahtumassa oli vähän alle 20 henkeä. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 19 +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Jo 30 vuotta raikasvetisiä porakaivoja GreenHeatilta, Pirkanmaan Porakaivo Oy:ltä Me siirämme Sinut helppoon ja luotettavaan Mökkiporatai omakotikaivon aikaan Omakotitalossasi, kakkoskodissasi – kesäpaikassasi elämä on huoletonta, sujuvaa ja raikasta, kun vesiasiat ovat kunnossa. Meillä työskentelee porakaivojen kovat ammattilaiset. Akaan Wanhat Toverit ovat aktiivinen 82 jäsenen porukka. Valtuustokauden viimeinen kokous päättyi aloitteisiin Jarno Keskinen Akaan nykyisen kaupunginvaltuuston viimeinen kokous 16.6. Löysimme yhteistyökumppaniksemme GREENHEATIN, jonka kaivontekijät hoitivat homman kiitettävästi kuntoon suunnittelusta viimeistelyyn saakka, Milla Alftan kiittää. Valitse aito pirkanmaalainen vaihtoehto, niin pysyt raikkaassa ja hyvänmakuisessa vedessä. Alftan muistuttaa, että jokapäiväisessä elämässä on paljon tilanteita, joissa vesi on suorastaan välttämättömyys. Seuraavana vuorossa oli valtuutettu Kati Kuusiston (vihr) sekä useiden muiden valtuutettujen ja varavaltuutettujen jättämä valtuustoaloite kutsuliikenteen pilotin valmistelun aloittamiseksi kohdennetulle käyttäjäryhmälle. Aiheet herättivät kiivasta keskustelua ja Viitaselle esitettiin kovia kysymyksiä. Kesäpäivässä puhumassa oli SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen . Tekemisen korkea taso on ohjenuorana ensiyhteydenotosta valmiin työn luovuttamiseen asti
SOITA 044 3366490 Mervi Pulkkinen Kiitos luottamuksesta JUHANNUSAATTONA KAIKKI TARVITSEMASI KÄTEVÄSTI TOIJALAN TORILTA. 0800 30300 (ilmainen palvelunumero) asiakaspalvelu@lounea.fi LOPEN PERUNAA Juhannusaattona perjantaina 25.6. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 044 277 2521 www.a-duo.fi SUPERVAKAA NETTIYHTEYS! Valokuitu mahdollistaa vakaan netin ja pätkimättömät tvja viihdepalvelut. Tule Akaan toreille juttelemaan kanssamme! Saat tärkeää tietoa valokuidusta ja vastaamme mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. 040 581 4710 VUOKRALLE TARJOTAAN. klo 7-12 Terveisin torikauppiaat. Toijalan ja Valkeakosken torilla. Olemme paikalla n. Vuokra max. Kotimaiset tuoreet vihannekset suomalaiset MANSIKAT ja HERNEET. klo 8 –14 Viialan tori 1.7. com. klo 8–14 Asiakaspalvelu (ark. P. SOITA 044 3366490, pienet erät 0440 523751 www.kierratysmetallilife.fi romulife @ gmail.com ROMULIFE NOUDAMME/ OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT (myös akut) Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikoisja vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Helmi Lehtonen 044 755 7211 Oona Eskeli 044 347 7403 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. 010 584 4170 (ark. Puh. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Eläkeläiset etsii melko esteetöntä asuntoa, mukavuuksin. Tmi Tapio Hakala Tervetuloa juhannusostoksille! ANNI ja MaRI M ak sa ja t: An ni M ää ttä ja M ar i Yl i-K oi vi st o Kiitos! Tulkaahan jutuille. Avomaan Siikli ja Annabelle. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 20 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu MYYDÄÄN SEKALAISIA TYÖSUORITUKSIA ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. NÄHDÄÄN TORILLA! Toijalan tori 30.6. Jouni Vaittinen Maksaja: Jouni Vaittinen Kiitos luottamuksesta! RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Ahdesalon Maatilan kojulta ja lähtiessäsi nappaa mukaasi vielä Väisäsen puutarhan kauniit kesäkukat. Toimialueena koko Suomi. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Kylmätekniikka Lämpöpumput Keskuskatu 11, 37830 Akaa Puh. 540€/kk. 045 250 0488. HALUTAAN VUOKRATA Toijalassa 2 H+KK +lasitettu parveke. Tule ensin nauttimaan makoisat aamukahvit Kirsin kahviosta. Normaalit, siistit henkilöt etsii. pirjoirmeli54@gmail. Sen jälkeen varhaisperunat ja mansikat yms. 8.30 —16.30) p
Lisäksi tapahtumassa on kahvija pullatarjoilu sekä makkaramyyntiä. Hyviä pyöräja hiihtokilometrejä jatkossakin!Pete, Toni, Sanni, Sonja ja Sini Avoimet portit 3.7. Kuljetus satamaan ja takaisin tapahtui junalla ja perillä oli kolmen tunnin ajan kaiken ikäisille sopivaa ohjelmaa. Alueella saa käyskennellä tapahtuman aikana vapaasti, ja ainoa aikataulutettu ohjelmanumero on Toijalan mieskuorolaisten esiintyminen kello 14.30. Alkoholilla lienee ollut osuutta asiaan myös pajatson rikkomisessa kaljapullolla Koskipirtillä Kylmäkoskella. Päivähoidon tarve on kunnassa lisääntynyt viime vuoden aikana nopeammin kuin on ennustettu. Onnittelut Valmistuneita Tapahtumia Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Onnea Lara ! Rakas pikkuneiti. 1981 Onnea Pekka-pappa Pirkan pyöräilyn 217 km ajosta! Aika tuoreen näköinen mies maalissa. – Satamamme näyttää varmaan vähän suljetulta, vaikka totta kai sinne voivat muutkin kerholaisen seurassa tulla. Kylmäkoski suunnittelee päiväkodin perustamista Kylmäkoskelle on sunnitteilla 20-paikkaisen, 3–6-vuotiaille lapsille tarkoitetun päiväkodin perustaminen. Tekemistä lapsillekin Maksuton Avoimet portit -tapahtuma on nimensä mukaisesti hyvin avoin. Kesä viimeinkin Säät alkavat tällä viikolla vihdoin ja viimein vaikuttaa kesäisiltä. Moottorivenekerho täytti viime vuonna 70 vuotta. Mahdolliset juhlavuoden huomionosoitukset moottorivenekerho on ohjeistanut osoittamaan Meripelastusseuran Pirkanmaan jäsenyhdistykselle, jotta niistä voisi hyötyä useampi vesillä liikkuja. – Veneet ovat suljetun radan kilpaveneitä, joten ne ovat pelkästään rannalla, Kari Koskinen toteaa. kesäkuuta Juna vei väkeä juhannusjuhlaan Juhannusaattona järjestettiin Toijalan satamassa juhannusjuhla koko perheelle. Portteja vaan täytyy pitää kiinni, että kuka tahansa ei ajele sinne ja koska veneitä on alueella kuitenkin tosi paljon, hän perustelee. Perheen pienimmille on tarjolla kuvasuunnistusta sekä veneaiheisia värityskuvia. Viiden vuorokauden keskilämpötila on jonkin verran normaalin yläpuolella noin 17 astetta, mutta päivälämpötilat nousevat korkeimmillaan useita asteita 20 yläpuolelle ja myös yöt alkavat vähitellen lämmitä. kesäkuuta valmistunut Hämeen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen yksikön international business -koulutuksesta tradenomiksi (AMK). Kari Koskinen. Rauhallinen juhannus Varsin rauhallisesti vietettiin juhannusta Toijalan ympäristössä, aatonaattona jäi kiinni pari rattijuoppoa ja kahdessa muussakin liikennevahingossa epäillään olleen alkoholilla osuutta asiaan. Alueelle tuodaan varta vasten näytille ainakin Meripelastusseuran Tylli-alus sekä kaksi kilpavenettä. Ajonäytöksiä ei kilpaveneillä ole luvassa. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 21 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Aatu, Aatto, Aadolf, torstaina Juha, Jukka, Janne, perjantaina Uuno, lauantaina Jorma, Jarmo, Jarkko, sunnuntaina Elvi, Elviira, maanantaina Leo ja tiistaina Pekka, Petri, Petra. – Nyt väki pääsee tutustumaan alueellemme, joka on normaalioloissa aidattu ja jonka portit ovat kiinni. Kuntaan on muuttanut paljon lapsiperheitä, ja myös syntyvyys oli vuonna 1980 suurempi kuin aikaisempina vuosina. Anja Koskinen sanoo kuulleensa muilta juhlatoimikunnan jäseniltä, että alue kiinnostaa ihmisiä. Sää on aluksi pääosin selkeää, mutta loppuviikolla pilvisyys alkaa jälleen lisääntyä ja ukkosluonteisia sadekuuroja esiintyy monin paikoin. Oona Eskeli Toijalan Moottorivenekerho (TMVK) järjestää Avoimet portit -tapahtuman pienvenesatamassaan osoitteessa Satamatie 340 lauantaina 3. Aatonaattona jäi kiinni Hämeentieltä Toijalasta ajokortiton rattijuoppo ja toinen tavattiin Riisikkalasta Kylmäkoskelta. Sään haltija todella suosi tapahtuman järjestäjiä ja osallistujia, sillä koko juhannuksen aurinkoisemmat ja lämpimimmät hetket sattuivat juuri juhlan ajaksi. Moottorivenekerho pyrkii siihen, että mahdollisimman moneen alueella olevaan veneeseen saisi käydä tutustumassa sisällä asti. TMVK:n satamaan pääsee tutustumaan heinäkuun alussa. Viime vuonna lapsia syntyi 41, kun vuonna 1979 uusia kylmäkoskelaisia syntyi vain 23. heinäkuuta kello 13–16. Julianne Maria Kristiina Tasanen on 18. Päiväkoti on suunnitteilla Kylmäkosken kirkonkylään vuonna 1985, ja tilat päiväkodille on tarkoitus saada nykyisistä neuvolarakennuksen tiloista niiden vapauduttua vuonna 1984 nykyisestä käytöstä. Tietynlaisena runkona tapahtumassa toimivat veneiden esittelyt. Isommilta vaurioilta säästyttiin niin teillä kuin vesilläkin. Onnitellen vaari ja mummu Tiistaina 23. Kommodori Kari Koskisen mukaan kilpaveneistä yksi on kerhon vanhan puheenjohtajan Arvo Suomelan 60-luvulta peräisin oleva vene ja toinen puolestaan uusi kilpavene, jolla kilpailee Pasi Savio . Avoimet portit ideoitiin alun perin viime vuodelle ja osaksi kerhon juhlavuotta, mutta tapahtuma päätettiin koronaviruspandemian vuoksi siirtää tälle kesälle. Moottorivenekerhon juhlatoimikunnan puheenjohtaja Anja Koskinen kertoo, että tapahtuman tarkoitus on tehdä kerhoa ja sen kotisatamaa tunnetuksi
Laita kuoreen tasaraha. Esillä kotimaisten nykytaiteilijoiden yksityisnäyttelyt: Heikki Marilan barokkisen juhlanäyttelyn rinnalla Tamara Piilolan ja Eeva Peuran maalauksia. 18.00. Kolmen päivän retkelle startataan Viialan taksiasemalta klo 7 ja Toijalan S-Marketilta klo 7.15. Ilmoittautumisohjeet ja lisätiedot nettisivulta lempaalanseudunsamoojat.net. Ti 29.6. Suunnitellaan yhdessä tulevaa ja käsitellään sääntömääräiset asiat. Kurisjärven kyläyhdistys ry Vuosikokous. aikaisemmin ilmoittautuneille lähtijöille on siis liput varattu! Lisäpaikat ja mahdolliset muutosilmoitukset suoraan vain Marjukka Nikkilä puh. Viialan Teatterin kesäkiertueen esitys, joka pohjaa teatterin vuosien aikana esittämiin musiikkinäytelmiin. Kahvitarjoilu. 18.00 Metsola-sali. 040 579 1070 heinäkuun 15. La 3.7. 19.00 Maakalla, Kalajoki. 16.00 Valkeakoski. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Rauman retken lähtöaikataulu. Kalaveikot kokoontuu Shellille klo 10.00, siitä lähtö. Retki toteutetaan yhteistyössä Piellokas Oy:n kanssa. www.toijalansatama.fi Toijalan Sataman juhannusjuhla juhannusaattona 25.6.2021 klo 12-16 klo 12 Musiikkia: Anne ja Valtteri Mönkö klo 13 Mimi ja Kuku klo 14 Musiikkia: Anne ja Valtteri Mönkö klo 14.30 Stand upia: Arttu Järvinen klo 15 Mimi ja Kuku Ongintapiste, talutusratsastusta, myynnissä makeaa ja suolaista purtavaa sekä arpoja. Johtokunnan kokous / jäsenkokous. Su 27.6. Näyttelyt on sijoitettu ilmavasti ja tyylikkäästi seitsemään Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Ilmoittautumiset Tapio Vuorinen, 050 67 364 tai tapio.vuorinen@pp3.inet.fi. 040 559 7489. Ilmoittaudu viimeistään 23.6. Tervetuloa yhdistyksen kevätkokoukseen ma 28.6.2021 klo 17.30 aseman kokoustilaan! Hallitus 17.00. Suunniteltu retki toteutuu ja ryhmälippuvarauksemme on edelleen voimassa muutamalla lisäpaikalla. Seuraa marttojen palstaa. Tervetuloa! Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Kesän 2021 matkat. ma 5.7. Akaan Seudun Diabetesyhdistyksen kevätkokous on ti 29.6. lähdetään sokkomatkalle. Yöpymiset Kokkkolassa. Su 18.7. To 5.8. Alueen palvelut ovat auki yleisölle. TaideAkaa ry Kesäretki Laukon kartanoon. lisätietoa myös www.taideakaa.fi-kotisivulla. Maskit ja käsidesit järjestäjältä. Mukana myös Tapani Kokon, Tiina Torkkelin ja Ville Heimalan veistosinstallaatiot. Ke 30.6. Lisätietoja ja näytösten aikataulu löytyy osoitteesta www.toijalannayttamo.com. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Kevätkokous. Tiistain ohjelmassa Pielisen kierros ja paluumatkalla tullaan Kuopion kautta. 17.30 Aseman kokoustila. mennessä. aika) aamupäivällä klo 10.00. com tai soittamalla numeroon 040 744 3517. päivään mennessä. Ilm. Matka toteutuu 20 hengen ryhmän täytyttyä ja koronatilanne huomioiden. Katsomoon otetaan väkeä koronarajoitusten mukaisesti vain puolet. Tervetuloa tutustumaan kerhon toimintaan ja kotisatamaan. Kahvitarjoilu. Jäsen/johtokunnan kokous työväentalolla maanantaina 28.6. Ohjelmassa risteilyn kaljaasi Ansiolla lisäksi museoja kaupunkikierrokset. Lisätietoa retkestä kotisivultamme elakeliitto.fi/akaa Nokian kesäteatteri. www. klo 19.00. Esillä kuntavaalit -21 ja muut esille tulevat asiat. Kesäteatteri Toijalan satamassa alk. mennessä p. Väliaikatarjoilu kahvi/tee ja pulla esityksen väliajalla. Avoimet portit lauantaina 3.7.21 kello 13-16 kerhon laiturialueella. Ke 23.6. Kahvitarjoilu. Lisätietoja kotisivuilla. Ammattiosasto tarjoaa jäsenilleen lipun Toijalan Näyttämön kesäteatteriesitykseen, musiikkikomedia Puutteentien iloiset rouvat. eri rakennukseen. Akaan Seudun Ruskat ry Retki järvi-Suomeen. Kangassaarentie 2, Toijala. Tervetuloa. Ma 28.6. Teemme nautinnollisen kesäretken Laukon kartanon taidenäyttelyihin su 18.7. klo 16 Visavuoreen ja takaisin Visavuoresta klo 18, Toijalan satamassa n. 18.00 19.00 Kylmäkosken Työväentalo. Ilmoita puh. Toijalan Työväenyhdistys ry Toijalan Työväenyhdistyksen kokous. Bussi lähtee Kylmäkoskelta klo 7.10, Sontulan kautta Toijalasta klo 7.30 ja Viialasta klo 7.45. 040 845 8819/marjukka.nikkila@pp1.inet.fi. klo 18.00. Raijalle 040 542 5115 tai lehtora@gmail.com. 19.00. Tarkempia tietoja ilmoittautumisen yhteydessä. ja Korpelan Kujanjuoksu Tampereella 27.7. Lämpimästi tervetuloa! Järj. Varaa lippu etukäteen osoitteesta www.toijalannayttamo.com, sähköpostilla info@toijalannayttamo. 15.7. Huom. klo 6.45 Viialan taksiasema, klo 7.00 Toijalan S-market, klo 7.15 Kylmäkoski, entinen Vekin kauppa, klo 7.30 Urjalan linja-autoasema, klo 7.40 motelli Pentinkulma, Urjala. Ma 28.6. Kahvit ja lounas matkan aikana. Ke 30.6. Kaikille avoin retki Kallankareille, Ulkokallaan ja Maakallaan, Perämerelle, (Kalajoki). Pe 27.8. Edun saat käyttöösi esittämällä jäsenkorttisi ennen näytöstä lipun lunastamisen yhteydessä. klo 19. Aulanko, Ahvenisto, Sibeliuspuisto ja Militari tai Vankila museo. Retkestä ilmoituksia jatkossa tällä samalla palstalla. Menomatka kuljetaan itäistä reittiä Imatran kautta ja lounas on Saimaan kanavaristeilyn aikana. mennessä. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Lisät. Akaan Sotaveteraanit Akaan Sotaveteraanit. Tervetuloa kaikki kyläläiset. Ke 11.8. Käsitellään ajankohtaiset asiat. Huomioitava THL:n koronasuositukset. To 29.7. Akkaralli Lopella 11.7. viim. 18.00 Työväentalo. Tarkempia tietoja saat ilmoittautumisen yhteydessä. 22 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu Akaan Reumayhdistys ry Kulkuri-risteily. Savikosken Kyläyhdistys ry Kyläyhdistyksen vuosikokous. Tervetuloa! Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. Messa da Requiem Tampere-talossa. 15.30 Su 29.8. Ilmoittaudu viimeistään 18.7. Bussi kulkee Toijalan kautta. Ke 18.8. Ilmoittautuminen 2.7. Toijalan Metalli ao 169 veteraanit. Tervetuloa, ilmoittautuneet Kuutar/Kulkuri -laivaristeilylle lähtöön, ke 30.6. Ilmoittele Tarjalle puh. Soittele Heikki 040 577 7247. Ke 30.6. Kirsti on laivalaiturin läheisyydessä ennen lähtöä klo 15.30 keräämässä osuuttasi laivamatkaan. Ma 9.8. Su 1.8. Toijalan Pohjola-Norden ry Kevätkokous. Hintaan kuuluu lippu, väliaikatarjoilu ja matkat. Kahvitarjoilu! Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Teatteriin Jokioisille la 21.8.21 klo 14. 10.00 Toijalan tori Lettula. Matkan hinta 20 e/jäsen ja 30 e/ei jäsen. 16.00 Toijalan tapahtuma Satama. Ti 29.6. Kyläyhdistyksen vuosikokous. Toijalan Metalli ao 169 veteraanit. Toijalan Näyttämö. 16.00 Valkeakosken kesäteatteri. 050 575 9288. Giuseppe Verdin upea kuoroteos Messa da Requiem 11.4.2020 siirtyi esitettäväksi tämän vuoden lokakuulle. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 2.7. Myös lapsille puuhaa ja tarjolla kahvia sekä pullaa. La 9.10. taideakaa.fi-kotisivu. Toivotaan, että sää suosii meitä ja mahdollisimman moni pääsee mukaan. Retken hinta 62 e/henkilö. Su 18.7. viim. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ke 30.6. Annukalle 050 505 0402 tai Helville 040 763 3398. Su 18.7. Näytöksenä Puutteenkulman iloiset rouvat. Tapaamme seuraavan kerran lettukahvien merkeissä Lettulassa Toijalan torilla (huom. Lisätietoja p. Tevetuloa. Karllundin kivinavetassa, Kurisjärventie 626. Marjukka Nikkilä p. Ma 28.6. Paikkoja vielä vapaana! Kokonaishinta 37-40 e sisältää pääsylipun, väliaikakahvit ja kuljetuksen. Jos ei tule estettä Koronasta. Ke 30.6. Kahvitarjoilu. Opastettu kiertoajelu, jossa tutustutaan H:linnan historiaan kohteina mm. 040 845 8819/marjukka.nikkila@pp1.inet. 15 paikkaa jäljellä. Ota voimassa oleva vapaajäsenkortti mukaan, koska ammattiosasto maksaa jäsenensä lipun näytökseen, avec saa lipun sovittusti muuten. Maksut Eläkeliitto Akaan tilille FI 1554 7204 5009 4659 viite 2228 23.6.2021 mennessä. tervetuloa. Hallitus klo 17.30. Yhteinen retki Viialan Marttojen kanssa. Kesäretki linja-autolla, kohteena Hämeenlinnan kaupunki. Soittele Heikki 040 577 7247. Lempäälän Seudun Samoojat ry Retki Kallankareille. Kaikki kyläläiset tervetuloa! Kylmäkosken Työväenyhdistys ry Johtokunnan kokous. Kotka ja Kaunissaari 5.7.7., Saariston rengastie 19.-20.7., Naisten päivä Hangossa 3.8., Reidar Särestöniemen näyttely Kangasalla 17.8., Loviisan Wanhat Talot 28.8., Kesäteatteri Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Kesäteatteri Toijalan satamassa. Olemme varanneet lippuja Tuntematon teatteriin näytökseen Tuntematon sotilas. Ma 28.6. klo 18.00 Kylmäkosken Työväentalolla. Toijalan mieskuoro esiintyy, paikalla veneiden esittelyä sekä Meripelastusseuran alus pv Tylli. Retki on kaikille avoin. klo 18.00 Sotkian Nuorisoseurantalolla Sotkiantie. Ilmoittautumiset Marjatta Kivi 0400 853 536 tai marjatta.a.kivi@gmail.com. Sateen tai muuten huonon sään sattuessa pidämme tilaisuuden seurakuntatalon alasalissa, meidän tutussa tapaamispaikassamme. Tervetuloa! Akaan Seudun Kaatuneiden Omaiset ry Hei me striimataan -musiiki-ilottelu. 13.00 16.00 Kerhon laiturialue Toijalan Satama, Satamatie 340. Toijalan Työväenyhdistyksen jäsenistön kokous pidetään ma 28.6.2021 klo 18.00. Tervetuloa! Viialan Marttayhdistys ry Hei me striimataan-musiikki-ilottelu. 17.00 Myllypirtti. Toijalan Moottorivenekerho ry Toijalan moottorivenekerhon Avoimet portit. Liput jaan portilla ennen esityksen alkua. Kts. mennessä. Ke 23.6. Ilm. 13.00 16.00. bocciaa Savolan kentällä klo 10.00, ei sateella. klo 15.00 tukkilaiskomedia Me tulemme taas
Nykyinen sosiaalija terveysvaliokunta on kuullut peräti 244 asiantuntijaa, mikä on tuntuvasti enemmän kuin Sipilän hallituksen kuulemien asiantuntijoiden määrä.Herrala pitää uudistuksesta annettujen lausuntojen määrää eli 787 lausuntoa vakuuttavana. Niiden laadinnassa on otettu oppia pääministeri Juha Sipilän hallituksen sote-uudistuksesta kiertäen silloiset karit ja hyödyntäen plussat, myötäilty kuntalakia ja karsittu kaikki rönsyt pois.Herralan mielestä sotea käsitelleet kaikki lausuntovaliokunnat tekivät hyvin tarkkaa työtä. päivänä, että nyt sote-juna lähtee terhakasti liikkeelle. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.6.2021 23 PIRKANMAA Pirkanmaan hyvinvointialue starttaa heti, kun sote-lait on vahvistettu Matti Pulkkinen Pirkanmaa ennätti jälleen ensimmäiseksi, kun pirkanmaalaiset asettivat oman hyvinvointialueensa väliaikaisen toimielimen, Pirkanmaan vaten. Aluevaltuusto ratkoo isot asiat Pirkanmaan hyvinvointialueen väliaikainen toimielin ei päätä yhdestäkään isosta asiasta, joka koskisi tulevaa hyvinvointialuetta. Nykyisin valmistelussa mukana ollut poliittinen yhteistyöryhmä on toivonut kevään 2021 aikana, että johtajan ja ylimmän johdon valintaprosessi käynnistettäisiin hyvissä ajoin syksyllä 2021. Uskon, että hyvinvointialue pystyy luomaan nykyaikaista työkulttuuria ja kannustavaa ilmapiiriä. Kysymys kuuluu, tuotetaanko itse vai hankitaanko ulkoa. Jaakko Herrala korostaa, että todellinen valta on aluevaaleilla ensi tammikuussa valittavalla aluevaltuustolla. Se käynnistää toiminnan ja valmistelee hyvinvointialueen keskeiset tehtävät.– Vate järjestelee niin palvelut kuin työntekijätkin. Sitä kutsutaan Pirkanmaan vateksi.Väliaikaisella toimielimellä on noin kahdeksan kuukauden ajan ratkaisevan tärkeä rooli. Väliaikainen toimielin valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan järjestäytymiskokouksessaan. Kaikilla suomalaisilla on oltava yhdenmukaiset palvelut asuinpaikastaan riippumatta. Herralan mielestä Pirkanmaan hyvinvointialue erottuu muista hyvinvointialueista siinä, että maakunnassa on vahvasti läsnä kaikkia ikäluokkia vauvoista vaareihin, ja alueen huoltosuhde on kestävä. Seuraavaksi aluevaalien jälkeen ensi vuoden maaliskuussa käynnistyy aluevaltuuston toiminta. Valiokunnat ovat ahkeroineet normaalien kokoontumisaikojen lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin. Herrala on vakuuttunut siitä, että sote-uudistuksessa on demokratia toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla. Siihen valitaan vähintään 79 jäsentä.Pirkanmaan hyvinvointialue järjestäytyy kolmessa vaiheessa. Vatessa ovat jäseninä Tampereen kaupungista konsernijohtaja Juha Yli-Rajala (varalla strategiajohtaja Reija Linnamaa ) ja sosiaalija terveyspalvelujen palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen ( johtava ylihammaslääkäri, palvelujohtaja Eeva Torppa-Saarinen ), kehyskunnista Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen (Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen ) ja Pirkkalan perusturvajohtaja Paula Paavilainen (Lempäälän hyvinvointijohtaja Titta Pelttari ), remu-kunnista Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola (Valkeakosken kaupunginjohtaja Minna Uschanoff ) ja Sastamalan sosiaalija terveysjohtaja Päivi Tryyki (Ikaalisten perusturvajohtaja Timo Tallila ), Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen (talousjohtaja Pasi Virtanen ), johtajaylilääkäri Juhani Sand (hallintoylilääkäri Eija Tomás ) ja hallintojohtaja Vuokko Ylinen (palvelukeskuksen johtaja Pekka Erola ), pelastustoimesta pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen (pelastuspäällikkö Teemu-Taavetti Toivonen ) sekä henkilöstöhallinnosta ja osaulkoistuskuntien edustajana projektipäällikkö Taina Niiranen (HR-johtaja Raija Ruoranen ). Herrala painottaa, ettei Pirkanmaan intresseissä ole paisuttaa itsehallintoalueen organisaatiota. Pirkanmaalla on kaikki valmiudet pykätä hyvinvointialue kasaan annetussa aikataulussa. Pirkanmaalla on tällä hetkellä käytössä reippaat 800 erilaista tietojärjestelmää, Herrala kertoo. Väliaikainen toimielin jo koossa Jaakko Herrala hehkuttaa Pirkanmaata, joka on ensimmäisenä asettanut tulevan hyvinvointialueen väliaikaisen toimielimen. ICT:lle (tietoja viestintätekniikka) saadaan erillisrahoitus, joka Pirkanmaalla asettuu 2030 miljoonan euron väliin. Muutosjohtaja Herrala toivottaa sosiaalija terveydenhuollon lait tervetulleiksi eduskunnasta. Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelijat asettuvat Tampereen yliopistollisen sairaalan alueelle, josta organisaatiolle etsitään parhaillaan tiloja. Hyvinvointialueet paljon vartijoina – Toteutuksesta vastaavat hyvinvointialueet, Jaakko Herrala teroittaa. Ensin perustetaan Pirkanmaan hyvinvointialue näillä näkymin tulevan heinäkuun alusta. Herrala sanoo, etteivät pirkanmaalaiset aio hirttäytyä kireään eikä tiiviiseen aikatauluun. – Vajaan 524 000 asukkaan Pirkanmaan hyvinvointialue on maamme suurin, Herrala muistuttaa. Koska vuoden 2022 aikana tehdään merkittäviä päätöksiä aluevaltuustossa, on tärkeää kyetä valitsemaan johtaja ja muu ylin johto varsin nopeasti. Hyvinvointialueet ovat paljon vartijoina. Helsingin kaupunki vastaa sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä alueellaan. Hänen mielestään huomio on nyt jokaisessa hyvinvointialueessa kiinnitettävä täytäntöönpanoon. Tosiasia on, että tällä hetkellä kansalaiset eivät nauti laadullisesti eivätkä määrällisesti yhdenvertaisista palveluista, Herrala teroittaa. Jokaisen hallituksen uudistuksia seurannut Herrala vakuuttaa, että tämänkertainen malli on hyvä. Siihen saakka nykyiset palveluiden järjestäjät jatkavat omaa toimintaansa. Herrala listaa kolme seikkaa, miksi sote-lait ovat nyt kypsiä. Aluevaltuusto alkaa tehdä toiminnan siirtoon ja aloitukseen liittyviä päätöksiä. Pirkanmaalla odotetaan, että hyvinvointialueet perustetaan nyt heinäkuun alussa. Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä, 23 kunnalta sekä Pirkanmaan pelastustoimelta siirtyy vuoden 2023 alussa uutukaiselle Pirkanmaan hyvinvointialueelle lähes 18 000 työntekijää. Pirkanmaallakin väestön ikääntymiskehitys on suurempia haasteita kuten kaikkialla Suomessa. Herrala on vakuuttunut siitä, että hyvinvointialueiden määrä vähenee jo lähitulevaisuudessa 21:stä tuntuvasti. Elokuussa palkataan soten valmistelijat. Sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala sanoo suoraan, että sosiaalja terveydenhuollon uudistuksen on nyt syytä mennä maaliin. Valmistelulle aidot kiitokset Muutosjohtaja Jaakko Herrala on seurannut työnsä puolesta kaikki sosiaalija terveydenhuollon uudistukset, joita kukin maan hallitus on omalla vuorollaan yrittänyt saada maliin kahden viime vuosikymmenen aikana.Herralalle vahvistui toukokuun 21. Herrala sanoo, että hyvinvointialue voi kohtuullisen vapaasti hankkia palveluja niin yksityiseltä sektorilta kuin kolmanneltakin sektorilta. – Korostan, että kaikki suuret ratkaisut tekee vaaleilla valittu aluevaltuusto. – Kristallinkirkkaana on asiakas eli maakuntalainen ja palvelut, joita kansalainen tarvitsee. Hän perustelee, ettei nimenomaan nykyinen malli ole kansalaisten näkökulmasta oikeudenmukainen eikä yhdenvertainen. Hänen mukaansa Pirkanmaalla on tehty kaikki mahdollinen, jotta pyörät saadaan pyörimään heti, kun lupa annetaan. Palveluiden järjestämisvastuu ja henkilöstö siirtyvät hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta lukien. Niiden joukossa ovat esimerkiksi tekonivelsairaala Tays Coxaa ja Tays Sydänsairaalaa koskevat valuvikojen paikkaamiset. Tämän vuoden lopussa valmistelijoita on noin 30. – Sosiaalija terveydenhuollon henkilökunnan saanti on jo nyt vaikeaa. Pirkanmaan pelastuslaitos, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Pirkanmaan kunnat ovat jo siunanneet väliaikaisen toimielimen 11 jäsentä. Se vastaa myös suunnitelmasta, jonka mukaisesti toteutus tehdään, Herrala tarkentaa. Kaikkihan on lopulta kiinni tekevistä käsistä. – Sosiaalija terveydenhuollon uudistus on, paitsi taloudellisesti, ennen kaikkea yhteiskunnallisesti merkityksellinen. Sosiaalija terveysvaliokunta huolehti siitä, että ehdotetut korjaukset ja muutokset tehtiin sen antamaan mietintöön. – Asiantuntijakuulemisten ja lausuntojen määrä kertovat, minkä mittaluokan hanke on käsillä. Tarkoitus on, ettei muutos näy asiakkaille muuten kuin palveluiden järjestäjän nimen vaihtumisena.Hyvinvointialueen johtajan valitsee valittava uusi aluevaltuusto vuoden kevään aikana. Kun presidentti Sauli Niinistö kirjoittaa vielä nimensä sote-lakien sinetiksi, Pirkanmaa ottaa salamannopeasti uuden startin Pirkanmaan hyvinvointialueen synnyttämiseksi. Muutosjohtajina jatkavat Jaakko Herrala ja Jukka Alasentie . Herralan mukaan pirkanmaalaiset hoitavat hankkeen maaliin – kunnialla. Sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala korostaa, että parhaillaan eduskunnassa oleva sosiaalija terveydenhuollon uudistus on yhteiskunnallisesti tärkeä. – Valtiolta tulee viisi miljoonaa euroa toimeenpanoon. Vate käy tarkasti lävitse lisäksi kaikki nykyisin voimassa olevat sopimukset sekä omaisuuden. Kymmenen vuoden kuluttua niitä ei ole taatusti yhtä monta kuin nyt. Perustuslakivaliokunta antoi tuolloin yksityiskohtaiset korjausnuotit, ja se ei edellyttänyt hankkeen uudelleen tuomista itselleen.– Nämä yksityiskohdat kuullessani tiesin, että nyt homma etenee. Pirkanmaan liitto
040 5632333 Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Lisäksi kaivut alkavat seuraavaksi Toijalassa Kurvolantien varrella. 8.30 –16.30) p. 0800 30 300. Asiakaspalvelu (ark. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi Y-tunnus: 3162249-4 urjalanromu@hotmail.com Ostamme/noudamme kaiken metalliromun! Puramme kaiken! Soita ja kysy lisää! 041 318 5086 Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Palkinpään Puutarhapiste Hevossaarentie 5, Toijala, Puh. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi SEINÄÄN: TERASSILLE: SEINÄÄN: Ultra Classic 11,7L valk., sävytettävissä, korkealuokkainen puolihimmeä ulkomaali Valtti Plus terassiöly 9L ruskea, kelonharmaa, vesiliukoinen Vinha 11,7L valk., sävytettävissä, puolihimmeä, peittävä puunsuoja Tikkurilan tuotteilla ulkopinnat kuntoon! 107 90 99 90 97 90 TIEDOTE KUITUKAIVUISTA Kuitukaivut jatkuvat Toijalan Lentilässä ja Pätsiniemessä. 24 Keskiviikko 23.6.2021 – Akaan Seutu Seuraa meitä somessa: palkinpaanpuutarhapiste Palkinpaan p u u t a r h a p i s t e KESÄKUKAT -50% PUUT JA PENSAAT -30% ULKOJA SISÄRUUKUT -30% LOPUT YRTIT 4 KPL/10 € KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI TÄLLÄ VIIKOLLA OLEMME AVOINNA: 9-19 9-17 9-12 Hyvää juhannusta! ENSI VIIKOSTA ETEENPÄIN PALVELEMME: MA-PE 9-17, LA 9-13, SU SULJETTU