» SIVU 6 TOIJALAN vastaanottokeskuksen viimeinen asukas muutti pois heinäkuussa. Odotukset ovat syksyssä. » SIVUT 8–9 LAUANTAINA Toijalan Monitoimihallilla, sen lähiympäristössä sekä urheilukentällä järjestetyssä Akaan Harrastetapahtumassa esiteltiin yli kahdenkymmenen seuran ja yhdistyksen harrastustoimintaa. Judoa esittelivät alkukesästä vihreät vyöt saaneet Sampo Parikka (vas.) ja Santeri Suoranta. Tapahtumassa kävi ilmi, että muun muassa koulujen sisäilmaongelmat haittaavat harjoitusvuorojen järjestämistä. » SIVUT 16–17 JUOKSIJA Noora Toivon kesäkauteen on mahtunut sekä kohokohtia että pettymyksiä. Numero 34 Keskiviikko 23.8.2017 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa VIIALAN Yrittäjät juhli 70-vuotista taivaltaan lauantaina Leomuovin pihalla olleessa juhlateltassa. Juhlapuheen piti Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuntopiikin Noora tietää olevan vasta edessä. Akaalaisten alkuhuolista huolimatta puolentoista vuoden toimintajakso sujui varsin rauhallisesti. » SIVU 23 Akaassa on tarjolla monipuolisesti harrastuksia Oona Eskeli
Vaikkayleinenilmapiiriolijälkeenpäinajatelleentukahduttava,uskottiinSuomessavoimakkaastitulevaisuuteen.Siitäyrittäjäyhdistyksen perustaminenkinViialaanonhyväesimerkki. Viialaolituolloinjokolmensuurenteollisuuslaitoksenkunta-kolmenpiipunkylä-jossayksityinenyrittämineneihetitullutmieleen.Tehtaat toivatleivänjatuollointoimineetyrityksetkin olivattehdastyöväestöntarpeitatyydyttäviäpalveluyrityksiä. Toimintansa aloitti 1947 muun muassa A. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Tulevatpäivätja lähiviikotratkaisevat kaiken.Löytyykövaltuustostariittäväjoukko jaenemmistöuusiaja vanhojavaltuutettuja, jotkahaluavatmuuttaa politiikanjatoiminnan suunnanjavalvoalautakuntienjavirkamiesten operatiivistatoimintaa päätettyjentavoitteiden toteuttamisessa.Viime päivinäonkuultupositiivisiakinnäkemyksiä muutoksenmahdollisuudesta,muttaainakin JaakkoLeinosenlausunto muistutti enemmänkin poliittistavaalilupausta. Vastapainoksinähtiin HarriRämönröyhkeäja omahyväinenulostulo, jonkavoitulkitaniin,että mikään ei muutu eikä ole tarkoituskaan. ViialanYrittäjätonollutkokotoimintansaajan yrittäjienäänitorvi.Milloinontoivottulisääkatuvaloja,milloinbussipysäkkejä.Yrittäjienäänenon haluttukuuluvanmyöskunnanpäätöksenteossa. Yhdistysontoiminnallaanvaikuttanutmyösnuoriinniin,ettähyvänammatinhankkimisenjälkeen myösyrittäjänätoimiminenonhyvävaihtoehto. Pauli Vuorinen Tuulinen paikka Akaankaupunginjohdossa tuntuuovetkäyvänkuin kangaspuut,edellinen johtajataisikokeasaman kohtalon.Muitakinvirkamiehiä taitaa olla pakkauspuuhissa,voi,voi. Alhainen,jokailmoituksessaanToijalanSanomissakertoomyyvänsähuonekalujakutensenkkejä, lipastoja,kirjakaappeja,keittiökaappeja,tupakka- jaradiopöytiäym.ViialanHuonekaluliiketäyttää aivankohta70vuotta. YrittämiseensuhtauduttiinViialassakaksijakoisesti.Toisaaltayrittäjiätarvittiin,muttatoisaalta heidänpelättiinrikastuvan.Pieniäyrityksiävähätteleväpolitiikkanäkyiajoittainvaltuustossakin. Kunsuuryritystenolemassaolotakasikunnan kohtalaisentoimeentulon,eipieniäyrityksiä haluttusuurialinjojasotkemaan.Viialankunnan elinkeinopolitiikkamuuttuitodellavasta1980-luvunlopullakunhavaittiin,ettäsuurentehtaan olemassaoloeiolekaanikuista.Lisääntyneet lomautuksetjatoimintojenreivaamisetahdistivat. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Vanhavaltajatoimijatsekätaantumuksen ykkösketjuRämö–Järvinen–Humalojaeturintamassaovattaaskerran kesänaikanavitkuttelullaannäyttäneet,miten yksinkertaisetkinasiat muuttuvatloputtoman monimutkaisiksi.Kuntalainjahallinnonsääntöjä tulkitaantarkoitushakuisestiväärinjamitkään välttämättömätkään hankkeeteivätetene. PenttiKoskelajärjesti perinteisestitietovisailun. Eriyhteyksissäon annettuymmärtää,että kuntahallintojasensäännötovatniinmonimutkaisiajavaikeita,ettäuudet valtuutetutjatoimijateivät mitenkäänvoimuuttaa politiikan suuntaa. Ohjelmassaolimyös hauskarautatieaiheinen näytelmäToijalanasemalta. Veturimiestänäytelmässä esittiSeetSaarinen,asemamiestäErkkiKitunen,junanlähettäjääArjaRaiskija lukijanaoliRitvaLehtinen. 2 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Viialankoulutilanne jasenjärjestelmällisesti suunnitelturatkaiseminen on tietenkin ensimmäinen ponnistus, jokaeivoienääodottaa päivääkään.Toivottavasti kriisitilanteestalöytyyuusipoliittinenryhmittymä jatoimintamalli,jotavoi hyödyntäämyösjatkossa. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Eero Harju Vahva ääni Viialasta K unViialanYksityisyrittäjiä28.tammikuuta1947perustettiin,oliSuomikokonaan toisenlainenmaakuintänään.Hyvinvointivaltiostaeivoitupuhuakaan.Takanaolihävitty sotajahyvinankaratvälirauhanehdot.Maata tosiasiassajohtiliittoutuneidenvalvontakomissio, jossavaltaakäyttiNeuvostoliitto.VaikkaSuomi toivoiPariisinlopullisissarauhanneuvotteluissa huojennuksia,niitäeisaatu.Valvontakomissio poistuimaastavastasyyskuussa1947,jolloin presidenttiJ.K.Paasikivijulistimyössotatilan Suomessapäättyneeksi. Onko Akaan uuden valtuuston poliittinen valta ja vastuu liian raskas ja vaikea taakka. Keväänkuntavaalien jälkeenuusivaltuustoon järjestäytynytjavalinnut kaupunginhallituksenja erilautakunnatjaniille vastuullisetpuheenjohtajat.Valtuustossajamuissa tehtävissäonrunsaasti uusiatoimijoitajaensikertalaisia.Keväänjanyt kesänaikanaViialankoulutilanneonkriisiytynyt lopullisesti.Tapahtumiaja kärsimyksiäoneriyhteyksissäkuvattuvarmasti riittävästijakaikkiperheet,joissaonkouluikäisiä lapsia,tuntevattilanteen karunomakohtaisesti. Toni Lajos VR:n eläkeläiset viettivät kesäpäivää Vainionlahdessa VR:neläkeläistenToijalan osastonperinteistäkesäpäiväävietettiintiistaina 15.8.auringonpaisteessa Vainionlahdessa.Saimme nauttiaemäntientarjoilemistahyvistäherkuista. YhteislaulujasäestiEero Harjuhaitarilla.KuntosaliryhmäläisetSeetSaarinen, EilaElijoki,IrmaLuoma, RitvaLehtinenjaArjaRaiski esittivätreippaanlämmittelyjumpanmusiikintahdissa. Jatällähetkelläläheskaikkityöpaikatkinsyntyvätpieniinjakeskisuuriinyrityksiin.Tämäpitäisimyöskuntapäättäjäntäällävihdoinmuistaa. Akaankaupungissa70-vuotiasViialanYrittäjät jatkaatoimintaansaViialantaajamanpuolestapuhujana.Akaanratkaisuissatarvitaanmyösääniä Viialasta.ViialanYrittäjätsaivataikanaankannanotollaanmuunmuassaAkaaPoint-yritysalueen kehittämisen liikkeelle.. Rivikaupunkilainenei voimuutakuintoivoa, odottaajapuristella voimattomananyrkkejä. Jossuuntaeimuutunyt, eisetapahdumyöhemminkään,jakoululaisten tilannejatkuukarun toivottomana. TosiasiassapienetjakeskisuuretyrityksethuomataanViialassavastatänään,kuntehtaistaovat jäljellävainpiiputjaViialankuntakinonhistoriaa. Toivottavastiedesjokumiettii,olisikopitänyt pelata aikaisemmin toisenlaista peliä, ehkä samaa peliäkuinValkeakoski,jokaeiolekaupunkina romahtanutsuurteollisuudenvaikeuksiin. Seuraavaajohtajaa valitessameilleeikäytohelo-toopeeikäylimielinen öykkäri.Valintaankeskittyvienkannattaahuolellatarkastellaehdokkaita,mikäli heitäilmaantuu.Valitun täytyykeskittyäkunnanja kuntalaistenasioidenhoitoonparhaallamahdollisellatavalla.Omienetuuksien kähmintä olkoon taakse jäänyttäaikaa.Tästävielä noustaan,joseimuuten, niinsavunailmaan. Lopuksi nautittiin SeetSaarisengrillaamista maukkaistamakkaroista. Oliiloistayhdessäoloa, jatapahtumastajäihyvä mieli. Arja Raiski Seet Saarinen (vas.), Arja Raiski, Erkki Kitunen ja Ritva Lehtinen esittivät näytelmän Toijalan asemalta. Kunleipätuleesuurteollisuudesta,onotettava huomioonainaSuomenasemakansainvälisillä markkinoilla.Kunvientieivedä,näkyysetyöttömyytenä.Viialassasuhdanteitatasasikolmen tehtaanolemassaolo.Lamaeikohdellutkaikkia samallatavalla.Myösdevalvaatiotakäytettiin useinvienninvauhdittamiseen. OngelmiinViialassakinajauduttiinvasta 1990-luvunalussa,jolloinNeuvostoliitonromahdettuamyösmonensuuryrityksenmarkkinat sortuivat.Rahoitusmarkkinoidenvapauttaminen 1980-luvunlopullajailoinenkulutusjuhlaajoivat Suomenpankkikriisiin,jokanäkyiViialassakin isojenjapientenyritystenkaatumisina. Tätä on rivikansalaisenmaalaisjärjellämahdotonymmärtää taihyväksyä,sillävallanja vastuuntoteuttaminenon hyvinkinyksinkertaista, jossiihenontarpeeksi tahtoa.Valtuustollaonyksiselitteinenäänestäjiltä saatupoliittinenvastuu määritelläjapäättäähuolellisestivalmisteltuja, suunniteltujajatoteutettujatoimenpiteitä.Poliittinenvastuutarkoittaa myösvelvoitettavalvoa sovittujajapäätettyjä toimenpiteitäjahankkeita.Valtuustollaonvalta toteuttaahenkilövaihdoksiahallituksessaja lautakunnissa,jostilanne sitävaatii.Erityisen selvävalvontavastuuon kaupunginvirkamiestenosalta.Tarvittaviin tehtäviinrekrytoidaanja valitaanpäteviäammattilaisia,jajostyöteivät onnistu,niinvirkamiehiä voidaanmyöstarvittaessa erottaaselkeänkirjallisen varoitus-jairtisanomismenettelynmukaisesti
Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16 • Treenija ravinto-ohjelmat • Ohjaukset • Valmennukset Koulutukseni: Trainer4You personal trainer/kuntosali valmentaja/hyvinvointivalmentaja. Tampereentie 4, Urjala Ajanvaraukset ma-pe klo 8-16 myös ilta-aikoja 5,90 Pätsiniementie 5 • P. Sekä yli 13 vuoden omakohtainen kokemus kuntosaliharjoittelusta. Kansanedustaja Pauli Kiuru tavattavissa www.paulikiuru.fi lauantaina 26.8. KYLMÄKOSKI 1+4 Farmari 0400 567 855 KYLMÄKOSKI 1+6+Pyörätuoli 0400 335 944 TOIJALA 1+4 Farmari 0400 782 322 TOIJALA 1+4 Farmari 0400 639 027 TOIJALA TILATAKSI 1+8+Pyörätuoli 0400 233 243 UUSI AUTOMME ON TILAVA 1+8+PYÖRÄTUOLIPAIKKAINEN TILATAKSI. – Ilmoita Akaan Seudun tarjottimella. Tekstionnittelu veloituksetta. klo 18 Viialan urheilukentällä Yhdessä hyvä tulee. OP Tampere TETEKA / KIRPPUTORI PARKKI Nyt entinen Siwa Viiala. 040 829 2169 // marko.murto@hotmail.com OTA YHTEYTTÄ: PERSONAL TRAINER MARKO MURTO Hietaskirppis tiedottaa! AVAJAISIA PS Alakerran antikvariaatissa kaikki kirjat -50%! Hietastentie 7, 37800 Akaa. Palveluni soveltuvat kaiken ikäisille ja -kuntoisille! p. Ilmottautuminen ja lisätiedot tekstarilla puh. Hämeen Turistiauto Oy Haluatko onnitella. alkaen. Avoinna ma-pe 10-18, la-su 10-16. Teivon LIHAPULLIA TOR STA INA! KUU KAU SITAR JOU S! KERROSATERIA Katsastuskuvio Oy p. 040 582 2313 vietämme 25.-26.8. Tervetuloa! http://www.toijalan-taekwondo.com/ UIMAHALLIKULJETUKSET Forssan Vesihelmeen jatkuvat tiistaisin 5.9. KlO 11-15 hunajainen lOunas jouni Keronen viihdyttää klo 19 alkaen ja ilta jatkuu karaoken merkeissä klo 21. Ilmoittautumiset 28.8. Toijalan torilla Kokoomuksen teltalla klo 10.00 – 12.00 Keräämme Niinistön kannattajakortteja. Puh. Tervetuloa viettämään reipasta ulkoiluiltaa koko perhe! Kisajärjestelyistä vastaa Viialan Valtti. NYT LIIKENTEESSÄ! Pieni klinikka, isoja tekoja. Puh. Toijala ti 29.8. klo 14–19 Akaan seurakuntasali Sontulantie 1 OJENNA KÄTESI. ti–su 11–19 -hampurilaisravintola ja fiftarityylinen kahvila. HIPPO-kisat torstaina 31.8. 040 588 0642. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 3 Hammaslääkäri Tomi Stojkov puh. Lähtö klo 16.45 Toijala, klo 17.00 Keskustan koulu Viiala, klo 17.15 Kylmäkoski vanha Veki. klo 10.30-12. 040 136 3029. Sunnuntaisin olemme kiinni 20.8. ilmoitukset@akaanseutu.fi. Huom! Uusi osoitteemme Takumäentie 5, Hml Tervetuloa palveltavaksi! Hunajahulinoiden jatkot Sami Saari & Jazzpojat plays Aki Sirkesalo LAUANTAINA 26.8. alkaen. • Maksuton luovuttajainfo 0800 5801 • Veren tarve tänään: veripalvelu.fi • Testaa: sovinkoluovuttajaksi.fi Hengenpelastajia tarvitaan Kansanedustaja SAMI SAVIO on tavattavissa Toijalan Hunajahulinoilla lauantaina 26.8. www.taksiliikennemikkola.. 03 68 78 111 www.katsastuskuvio.fi TIIRIÖ ma-pe 8-17 la 9-14 (lauantait suljettu kesä-elokuu) Katsastukset ja rekisteröinnit ilman ajanvarausta. Kuvallinen onnittelu 10e. 0400 252 490 • Av. Lajeina 40/60 m juoksu. Muista virallinen henkilötodistus. 044 230 3034 Facebook VASTAANOTTO Hyvinvointikeskuksen tiloissa os. mennessä osoitteessa www.uusi.op.fi/tampere. Tervetuloa keskustelemaan! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Omat sarjat 2005-2013 syntyneille tytöille ja pojille. Ravintola Kruuna & Klaava Kurisjärventie 11, 37800 Akaa Tykkää meistä Facebookissa www.kruunajaklaava.fi Liput ennakkoon 13 €, ovelta 15 € Ennakkomyyntipaikat: Ravintola Kruuna&Klaava, Toijalan LVI-palvelu, Nina’s Cafe Place AVOINNA 02:EEN la 26.8
Keskustan koulun parakeissa opiskelee sekä Keskustan että Rasin koulun oppilaita. Henkilöautossa oli kolme ihmistä. Vuokra on 8944 euroa kuukaudessa. Myös viime viikolla kokoontunut sivistyslautakunta oli siirtokoulujen hankinnan kannalla. Piiraisen esitys hävisi äänestyksen 6–5. UUTISET Kaupunki ostaa 726 000 eurolla maata Akaa Pointista Päihtynyt kuljettaja loukkaantui peräänajossa moottoritiellä Tarja Antola Akaan kaupunki ostaa kolme tilaa, jotka sijaitsevat puutavarankuormausterminaalin käyttöön suunnitellulla alueella Akaa Pointin -yritysalueella. Pakettiauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta. Akaan Seutu Moottoritiellä Satamatien liittymän kohdalla Akaassa tapahtui tiistaina 15.8. Kuljettaja oli pakettiautossa yksin. Siirtokoulut ovat myös ulospäin hyvännäköisiä rakennuksia. Siirtokoulu kattaisi Viialassa viidensadan ja Kylmäkoskella sadan oppilaan tarpeet. Ostettavan alueen kokonaispinta-ala on noin 19 hehtaaria, josta kaupunki maksaa yhteensä 726 000 euroa. – Siirtokoulujen toimittajat mainostavat, että heidän rakennuksensa ovat käytettävissä jopa kymmeniä vuosia. Kaupunginhallituksessa Heli Piirainen (vihr) esitti, että optiota Algecon kanssa ei käytetä vaan viranhaltijat ryhtyvät osana reklamaatioasiaa neuvottelemaan nykyisen vuokra-ajan pidennyksestä edellyttäen, että puutteet saadaan kuntoon syyskuun alkuun mennessä. elokuuta reklamaation väistötilat toimittaneelle Algeco Oy:lle, koska tiloissa on ollut puutteita. kaupunginjohtaja Briitta -Liisa Sinivuori arvioi, että siirtokoulujen saaminen Akaaseen menee keväälle.– Kilpailutuksen valmistelu ja itse kilpailutus vievät oman aikansa kuten myös päätöksenteko ja pystytys meidän tarpeisiimme. Kaupunki käyttää optio-oikeutta ja jatkaa väistötilojen vuokra-aikaa marraskuun alusta kesäkuun 2018 loppuun. Parakkien vuokra-aikaa jatketaan Akaa kaupunki jatkaa Keskustan koulun viereen sijoitettujen väistötilojen vuokraamista ensi kesään Viialan taajaman oppilaspaikkojen turvaamiseksi. Kaupunginhallitus käsitteli siirtokouluasiaa kokouksessaan maanantaina 21.8.Kaupunginhallituksen mukaan siirtokoulujen on täytettävä ajalliset, oppilasmäärälliset ja rakennusmääräykselliset tarpeet. Kaupunginhallitus esittää siirtokouluja Viialaan ja Kylmäkoskelle Tarja Antola Akaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki aloittaa mahdollisimman pian valmistelutyön Viialaan ja Kylmäkoskelle sijoitettavien siirtokoulujen hankkimiseksi tarjouspyynnön julkaisemista varten. Siirtokouluja voidaan odottaa keväällä Vs. Sivistysjohtaja Tero Kuusisto kuvailee siirtokoulua parakkia pysyvämmäksi ratkaisuksi. Mikko Peltoniemi Viialan alueella erilaisissa väistötiloissa on noin 500 oppilasta. Kylmäkoskelta oppilaita on siirtynyt myös kouluun Urjalaan. Kylmäkoskella Kirkonkylän koulun tilat ovat rajoitetusti käytössä sisäilmaongelmien takia. vähän ennen iltakahdeksaa peräänajo, jossa mieshenkilön kuljettama, Tampereen suuntaan matkalla ollut pakettiauto törmäsi kovalla nopeudella edessä kulkeneen perävaunullisen henkilöauton perään sekä edelleen vetoauton vasempaan kylkeen. Kiinteistöistä kahdessa on rakennuksia ja yksi on rakentumaton. Kaupunki on jättänyt 17. Tilat ovat yksityisessä omistuksessa. Realistinen aikataulu on huhtikuu. Parakkirakennuksessa on 12 luokkatilaa. Muut osalliset eivät loukkaantuneet törmäyksessä. Pakettiauton kuljettaja vietiin ambulanssilla sairaalaan. Koululla on 66 oppilasta. Sivistysjohtajan mukaan siirtokoulujen hintahaarukka on yleisopetuksen tilojen osalta 20–23 euroa neliömetriltä ja erikoisluokkatilojen 3–4 euroa enemmän. Piiraisen lisäksi häviölle jäivät Janita Puomila (kok), Inka Loppi (sd), Sami Rajala (kok) ja Jukka Salminen (kok).. Viialan alueella on erilaisissa väistötiloissa tällä hetkellä noin 500 oppilasta. Viialan osalta valmistelussa on otettava huomioon myös kaikkien taitoja taideaineiden tarpeet. Törmäyksen jälkeen pakettiauto ajautui oikealle puolelle tienkaiteeseen törmäten siihen oikealla etukulmallaan. Toijalan keskustassa oleva puuvarikko siirtyy aikanaan Akaa Pointiin. Kaupunki ostaa Jussila-nimisen, 9,172 hehtaarin tilan 306 000 eurolla, 9,172 hehtaarin Haavikko-tilan 240 000 eurolla ja 0,503 hehtaarin Similä-tilan 180 000 eurolla.Liikennevirasto on käynnistänyt alueelle ratasuunnitelman laatimisen
Hän arvioi soittajia kiinnostavan sekä vakituinen että vapaa-ajan asuminen. Vuonna 2014 Arto Arola teki Akaan kaupungille Kurisjärven koulusta 10 000 euron ostotarjouksen, jonka kaupunginhallitus hylkäsi, koska summan ei katsottu vastaavan kiinteistöjen arvoa. Hallintopäällikön mukaan mahdollisen oikeusprosessin takia asia käsiteltiin kaupunginhallituksessa ei julkisena. Lahjakirjan mukaan lahjoitus on voimassa niin kauan kuin suomenkielinen kansakoulu sijaitsee paikalla. Tarja Antola Akaan kaupungin omistama Vainionlahti Toijalassa on myynnissä 325 000 eurolla. Hallintopäällikkö on hoitanut asiaa kaupunginhallituksen valtuuttamana. Kauppa tehtiin 9.8. – Kaupunginhallitus katsoi monia erilaisia asioita, mitkä halutaan tässä kohtaa päätökseen. 23.8.2017 Aurinko nousi tänään kello 5.53 ja laskee kello 20.51 Akaan Luontaistuote Palveleva luontaistuotekauppasi Toijalan keskustassa! Suolahuonehoidot! Lämpimästi Tervetuloa! AKAAN LUONTAISTUOTE Valtatie 20, 37800 Akaa p. Myynnin takia Vainionlahtea ei enää vuokrata. Arto Arolan mukaan lahjakirjan ehto ei enää täyttynyt, kun Akaan kaupunki 2011 lakkautti Kurisjärven koulun ja vuokrasi rakennuksen muuhun kuin lahjakirjassa määrättyyn tarkoitukseen. Kalle Arola lahjoitti vuonna 1900 Akaan kunnalle määräalan kansakoulun tonttimaaksi. Myynti-ilmoitus julkaistiin viime viikolla. Myynti-ilmoituksen mukaan kiinteistölle on mahdollista hakea lupaa vakituiseen asumiseen sekä rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisulla rantasaunalle ja talousrakennukselle.Huvilaa ja saunarakennusta on kunnostettu vuosina 2004–2006. 6,75 € /kpl) 6,00 200 ml (norm. Paikan on saanut 130,20 euron vuorokausihinnalla. Yhteydenottoja on tullut ympäri Pirkanmaata, Helsingistä ja on soittajissa ollut paikkakuntalaisiakin, Minna Nieminen toteaa.Niemisen mukaan Vainionlahdessa houkuttelee ranta sekä sijainti muutaman kymmenen kilometrin päässä Tampereesta ja Hämeenlinnasta. Palvelusihteeri Petri Huttunen kertoo, että Vainionlahtea on kesäkaudella vuokrattu joka viikonloppu. Kaupunginhallitus teki tuolloin Arolalle 90 000 euron vastatarjouksen. Kivistö kuvailee lopputulosta kompromissiksi ja sen syntyneen hyvässä yhteisymmärryksessä Arto Arolan kanssa. Akaan kaupunginhallitus hyväksyi Arolan tekemän tarjouksen jo huhtikuussa ei julkisena asiana. Arto Arola haastoi kaupungin alkuvuodesta kärjäjille riita-asiassa. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.fi 10,00 2 pakkausta yhteishintaan (norm. Vainionlahti päätyi myyntiin, kun tekninen lautakunta päätti viime lokakuussa äänin 9–1, että Vainionlahden pääja saunarakennuksen ylläpitoluokat muutetaan luokasta 2 luokkaan 4. Vainionlahden päärakennuksessa on 7 huonetta, keittiö ja wc/kylpyhuone. Suunnitelmia kokousja majoitustiloista Arto Arola on keväällä sovitteluistunnon aikana kertonut säilyttävänsä koulurakennuksen ja suunnitelmien liittyvän moottoriurheilun edistämiseen sekä kokousja majoitustiloihin. Sauna on ulkorakennuksessa, josta puolet on lämmintä tilaa. Kesäkaudella kysyntää Kaupunki on vuokrannut Vainionlahtea muun muassa juhlaja leirikäyttöön. Vuokrasopimus siirtyy uudelle omistajalle. Akaan kaupungin Kurisjärven koulusta teettämässä ulkopuolisessa arvioinnissa koulun arvoksi määriteltiin 45 000 euroa. Asia on ollut esillä sen verran kauan aikaa, ja toisaalta ei myöskään haluta tämäntyyppistä asiaa viedä oikeuteen asti ratkaistavaksi, vaikka kaupungin näkökannoilla on olemassa tietynlaisia perusteita, Kivistö kertoo. Ylläpitoluokka 4 tarkoittaa rakennuksen myymistä tai purkamista eli tässä tapauksessa myymistä. Akaan kaupunki lakkautti Kurisjärven koulun 2011. Hallintojohtaja Riina Kivistön mukaan sovintoon päästiin kuitenkin ennen oikeusprosessia. Akaan kaupunki ja Arolan kartano ovat pitkään kiistelleet Kurisjärven koulun tontista, jonka Arola on katsonut kuuluvan kartanolle. 040 749 7743 Avoinna: ti-pe 9.30-17.30, la 9.30-14.00 www.laaturemontti.fi Pirkanmaan yksikkö SOITA 03 3390 0401 Tämän voimme taata: Miehet ja tuotteet samaa maata! Ainoa 100 % suomalainen toimitusketju, ilman välikäsiä • Varaudu syksyyn, katto 2 päivässä! • Laadukas ja tehokas asennus, joka pitää pihasikin siistinä • Markkinoiden parhaat takuut • Vesivekin kestävät kattovarusteet Paikalliset pojat! Hunajaiset tarjoukset voimassa 31.8.2017 asti Ma pe 9 20 la 9 16, su 11 15 Valtatie 6, Toijala, p. Kauppaan kuuluu huvilan ja saunarakennuksen lisäksi 1,79 hehtaarin tontti, jolla on noin 100 metriä omaa Vanajaveden rantaviivaa. Kiinteistönvälittäjä (LKV) Minna Nieminen Kotineliöstä kertoo, että kyselyjä Vainionlahdesta on tullut paljon. Tiina Kauppinen Tarja Antola Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 15 15 14 14 14 14 15 14 14 14 3 4 4 5 2. Kohteesta on sovittu myös näyttöjä.– Se on herättänyt todella kiinnostusta. 9,80 € ) Aco Body Lotion Wild Honey (myös muut tuoksut) Apteekkarin C+sinkki mustaherukka 20 poretablettia Pitkä kiista päättyi sovintoon Myynnissä oleva Vainionlahti herättää kiinnostusta Akaan kaupunki myi Kurisjärven koulun Arto Arolalle Tarja Antola Akaan kaupunki on myynyt Kurisjärven koulun maa-alueineen Arolan kartanon omistajalle Arto Arolalle 20 000 eurolla. Kaupunki on vuokrannut koulun vuoteen 2022 asti
Mieluummin katsotaan tehtaalle, josta monelle on vuosikymmenten aikana tullut toimeentulo, Pentikäinen maalaili historian kulkua. – Yrittäjien asema Viialan kaltaisessa teollisuuspitäjässä ei ole aina ollut helppo. Julkinen sektori on ylisuuri Mikael Pentikäisen mielestä työnteon pitäisi aina olla kannattavampaa kuin joutenolon. – Emme olisi näin hyvässä tilanteessa, jos yrittäjäliike ei olisi vahva. Timanttiristin 30 vuoden urasta yrittäjänä saivat Pentti Salminen (rakennusliike Antsa) ja Hannu Jokinen (autokorjaamo H. Mitä enemmän meitä on, sitä vahvempia me olemme. Silloin huomattiin yrittäjien merkitys kunnan työllistäjinä ja palkattiin ensimmäinen elinkeinoasiamies, Sari Savikko kertasi menneitä. Se saa ensi-iltansa marraskuun alussa. – Maailman vakaimmassa maassa on maailman jäykin palkanmuodostus ja ainutlaatuinen yleissitovuus, joka pakottaa liittoihin kuulumattomat noudattamaan muiden tekemiä työehtosopimuksia, vaikka työpaikalla olisi halua sopia toisin. Viialan kunta oli perustettu vuonna 1932. Hän tiesi Viialan ja kolmen piipun tarinan. Yrittäjyys arvossaan Silti on Mikael Pentikäisen mielestä syytä iloita siitä, että yrittäjyys on nyt SuoJuhlavieraat kohottivat maljan 70-vuotiaalle yhdistykselle. 6 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu UUTISET Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Viialan Yrittäjien 70-vuotisjuhlassa: Työmarkkinoiden jäykkyys uhkaa hyvinvointia Vivikka Monto Viialan Yrittäjät juhlisti 70-vuotista taivaltaan lauantaina. Jo alkuvuosina Viialan Yrittäjät löysi toiminnalleen sille tunnusomaiset piirteet, jotka ovat voimassa tänäkin päivänä.– Yhdistys on jäsentensä yhteistyöelin, jossa yhdistyvät huvi ja hyöty. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen luovutti juhlapuheensa päätteeksi pokaalin Viialan Yrittäjille yhdistyksen 70-vuotistaipaleen kunniaksi. Autokorjaamo H. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Siniuvuori sekä Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Kiili. Yrittäjät ovat järjestäneet messuja ja markkinoita ja valinneet vuoden yrittäjän vuodesta 1975 lähtien. Tarvitsemme jokaisen suomalaisen yrittäjän tuen. Jos ei ole menestyviä yrityksiä, ei ole työpaikkoja. Kun kodin ikkunasta on näkynyt tehtaan piippu ja portti, yrittäminen ei tule ensimmäisenä mieleen leipäpuuna. Etualalla on muun muassa Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö ja vs. Iltaan mahtui myös ensiesitys tulevan Akaa-aiheisen musikaalin kappaleista. Tämä on valtava tragedia. Jokinen). Tuohon aikaan kunnassa oli kolme isoa työllistäjää, jotka lienevät tuttuja ainakin nimeltä kaikille paikallisille. Yleisölle musisoi Harri Salminen , joka esitti kaksi teosta tulevasta kansalaismusikaalistaan Akaa 100. Toimitusjohtaja Pentikäinen pohdiskeli suomalaisen yhteiskunnan tilaa laajemminkin. Ymmärretään, että yrittäjyys on keskeisessä asemassa kansakunnan hyvinvoinnin kannalta. Katso video ja kuvat Vivikka Monto. – Voiko sitä kirkkaammin todeta, Mikael Pentikäinen sanoo. Jos mies ei muuta keksi, niin hän rupeaa tekemään tällaista, Salminen sanoo. Taustalla on rakkaus Akaaseen ja toisena syynä silkka hulluus. Toimitusjohtaja nostaa yhdeksi vaikkakaan ei ainoaksi syyksi suomalaisten työmarkkinoiden jäykkyyden. Työttömyys on lisäksi sietämättömän kallista. Vaneritehtaan, viilatehtaan ja nahkatehtaan ansiosta Viiala oli 1980-luvun loppuun asti Suomen teollistunein kunta. Jaamme vuosittain Tahto-patsaan, yrittäjäpalkinnon sekä stipendejä kouluissa yrittäjähenkisille oppilaille. Miten me olemme päästäneet tämän maan edellisten sukupolvien kovan työn jälkeen tilaan, joka uhkaa koko hyvinvointimallin perustaa. Taajama on joutunut oppimaan yrittäjyyden merkityksen. messa arvostetumpaa kuin koskaan aikaisemmin historiassa. Pentikäinen kertoo STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan sanoneen, että ammattiyhdistysliike on menettänyt kykynsä tehdä aloitteita, uudistaa työelämää ja yhteiskuntaa sekä uudistua itse. On tuhlausta, kun paljon osaamista jää hyödyntämättä. Haluan tässä yhteydessä kiittää teitä kaikkia työstänne. Piipuista yrittäjäkulttuuriin Merkkipäivän kunniaksi paikalle saapui pitämään juhlapuheen Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja, entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen . Yrittämisestä ammattina on puhuttu kouluissa ja joskus jopa hallituksessa, puheenjohtaja Savikko luettelee ja lisää: – Kaupungille viedään viestiä yrittäjien näkökulmasta sekä otetaan kantaa isoihin ja pieniin asioihin. Kaikki kolme piippua sammuivat kukin vuorollaan. Yhdistyksen puheenjohtaja Sari Savikko muistutti siitä, kuinka Suomi oli 70 vuotta sitten aivan toisenlainen maa kuin nykyään. Jokisen yrittäjä Hannu Jokinen (vas.) ja Pentti Salminen rakennusliike Antsa Oy:stä saivat tunnustuksena Yrittäjien timanttiristin. – Työttömyys maksaa yli seitsemän miljardia euroa vuodessa. Tehtaan lähdettyä yrittäjien arvo kirkastuu Pentikäisen mielestä uudella tavalla. – 15–64-vuotiaista suomalaisista on työvoiman ulkopuolella 700 000 henkilöä. – 1990-luvulla asetelma muuttui. Suomalainen yrittäjä ja työntekijä eivät jaksa kantaa tätä taakkaa ja ylläpitää sen rinnalla julkista sektoria, joka on ylisuuri suhteessa taloutemme kokoon. Leomuovin pihalla sijainnut juhlateltta oli täynnä tunnelmaa ja arvovaltaisiakin vieraita. Pokaalin vastaanotti puheenjohtaja Sari Savikko. Työttömyys ja sen tuoma syrjäytyminen periytyvät vanhemmilta lapsille. Hänen mielestään palkoista ei pitäisi sopia keskitetysti. Hän näkee suurimmaksi ongelmaksi työttömyyden. – Takana on puolitoista vuotta käsikirjoittamista, sanoittamista ja säveltämistä. Sillä on suuri merkitys, Pentikäinen tsemppasi yrittäjiä.Tilaisuudessa myönnettiin Suomen Yrittäjien kultainen risti Jukka Ahoselle (TDM Engineering), Hanna Hevonojalle (Kukkaja Hautauspalvelu Laakso), Tapio Alhaiselle (Viialan Huonekaluliike), Antti Lehtoselle (Viialan Kiinteistöhuolto) ja Ismo Lumpiolalle (Tampereen Vuokravarasto)
Hän kertoo tekevänsä milloin mitäkin. Lempipaikkani on Toijalan Kuusikankaan pururata. Viialassa asuessaan hän hoiti työkseen lapsia ja teki ompelutöitä. – Akaassa parasta ovat ihmiset. Tarja Antola. Markkula (vas.), soittokunnan johtaja Kustaa Niemi ja Emil Torkko. Elettiinpä ennenkin Kylmäkoskella -kirjan kirjoittajia ovat Pentti Rahkila, Sakari Seppälä, Jaakko Seppälä, Sirkku Mero, Olavi Peltola, Tuomo Sintonen, Erkki Salo, Kaija Syrjänen, Eeva Vallin, Sakari Puhakka, Marja-Leena Seppälä, Risto Puhakka, Kaija Rupponen ja Juha Kosonen. Jos et pidä varaasi, olet siinä korviasi myöten, Marja-Leena Seppälä varoittaa. Taipaleen torvisoittokunta: Aukusti Joela (takana vas.), Matti Ruokola, Alfred Moukola ja Juho Simola. Kymmenestä tuhannesta eurosta on jäljellä vielä 9000 euroa, kun ollaan oltu kauhean nuukia, Marja-Leena Seppälä nauraa. Heinonen on aina ollut tekemisissä paljon ihmisten kanssa. Kylmäkoski-Seura sai käyttöönsä tuohon tarkoitukseen hankitut Kylmäkosken kylistä kertovat kirjoitukset. Valokuvat ovat kirjoittajilta, kotiseutukokoelmasta, Pauli Välimäen kokoelmista sekä Akaan Seudusta. Elettiinpä ennenkin Kylmäkoskella -kirjaa voi tiedustella Erkki Salolta, Marja-Leena Seppälältä ja Akaan Seudusta. –Kun saamme kirjaa myytyä, laitamme rahat takaisin tilille. Itä-Suomesta Savitaipaleelta kotoisin olevalle Heinoselle kelpaavat Kuusikankaan lisäksi muutkin samoilukohteet. Mökillä käydessäni olen aina metsässä, jos vain säätä on. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 7 Huonekalujen valmistusta Kylmäkoski Oy:ssä 1950-luvulla. Heinonen kuvailee luontoa terveyden lähteeksi, ja suosittelee kaikille metsissä samoilua. Vapaa-aikaa eläkkeellä oleva Heinonen kuluttaa myös käsitöiden parissa. Hämeenlinnassa Hämeen Härkätien varrella olevalla mökillä Heinosta ei ole pidätellyt pihapiirissä sekään, että hän on tietää lähimetsissä liikkuneen susia ja karhuja. –Menimme läpi ison kasan kuvia ja poimimme niistä ne, jotka tunsimme. Marja-Leena Seppälä ja Erkki Salo kertovat, että teosta varten käytiin läpi satoja valokuvia. Kirjaan ei valittu yhtään tuntematonta kuvaa. Heinonen saa henkisen hyvinvoinnin lisäksi aivan konkreettisestikin hyötyä metsistä keräämällä niistä talteen marjoja ja sieniä. Istumassa A. Nyt eläkkeellä ollessaan Heinonen kertoo sydämenasiakseen ikäihmiset, joiden asioita hän ajaa Viialan eläkkeensaajien puheenjohtajana. Kahvipussien loppuminen ei huoleta, sillä Heinonen saa niitä lahjoituksina tutuiltaan. Kuva on 1935 kuolleen Iida Maria Salmisen (o.s. UUTISET Valtuutetun lempipaikka Kylmäkoski-Seura julkaisi neljännen perinnekirjan Linnut laulavat Hilkka Heinosen lempipaikassa Leena Nyysti – Nautin metsästä ja luonnosta ihan hirveästi. Tähän asti Marja-Leena Seppälä on säilyttänyt materiaalia kotonaan. Leena Nyysti Tarja Antola Kylmäkoski-Seura on julkaissut neljännen perinnekirjan, Elettiinpä ennenkin Kylmäkoskella. Ainakin minä olen kohdannut kauhean ystävällisiä ja positiivisia ihmisiä. He eivät ole sisäänpäin lämpiäviä. Työ vie mukanaan Kirjan painatuskuluja seura on kattanut juhlarahastosta, jonka Kylmäkosken kunta ennen kuntaliitosta luovutti seuralle käytettäväksi kulttuuritarkoituksiin. He eivät kuitenkaan aio siihen enää ryhtyä, mutta lupaavat olla apuna. Satojen valokuvien urakka Alun perin Akaan Seudun Sukututkijoiden tarkoituksena oli julkaista teos nykyisen Akaan kylistä, mutta suunnitelma kaatui kirjoitusten vähyyteen. Hän kertoo olleensa keväällä seminaarissa, jossa kysyttiin yhteistä lääkettä erilaisille mielensairauksille. Siellä näkee kaikenlaista, Viialassa vuodesta 1954 lähtien asunut, ja sittemmin Toijalaan muuttanut Heinonen kertoo. Kirja kertoo tavallaan siitä, miten tähän päivään on tultu, kertovat Kylmäkoski-Seuran Marja-Leena Seppälä ja Erkki Salo. –Se on sellaista työtä, joka vie mukanaan hyvin äkkiä. Seppälän ja Salon mukaan kotiseutumateriaalia olisi yllin kyllin seuraavaakin kirjaa varten. Kai minä olen itsekin sellainen, että menen höpöttämään kaikkien kanssa, tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana toimiva Heinonen paljastaa. Akaassa hänen lempipaikkansa on Kuusikankaan pururata. Vaivaisukko seisoo Aseman seurakuntakodin kuistilla. Siellä sielu lepää ja linnut laulavat, kertoo valtuuston vanhin, hiljattain 75 vuotta täyttänyt Hilkka Heinonen . Kylmäkoski-Seuran jäsenet iloitsevat, että kotiseutumateriaali saa vuosien etsimisen jälkeen säilytystilat Akaan pääkirjaston alakerrasta ja Aseman seurakuntakodilta. Kirjassa on myös aikanaan kansalaisopiston alaisuudessa toimineen perinnepiirin satoa. Seppälä ja Salo ovat muodostaneet kirjatoimikunnan yhdessä Kaija Rupposen, Lauri Seppälän ja Kaija Syrjäsen kanssa. Sugander) hautajaisista. – Välillä arveluttaa uskaltaako mennä, mutta luonto kutsuu. Vastaus oli luonto ja raitis ulkoilma. Kylmäkoski-Seuran tuore julkaisu Elettiinpä ennenkin Kylmäkoskella jatkaa seuran perinnekirjojen sarjaa, johon kuuluvat myös Se oli sitä aikaa, Entisen ajan aarteita ja Lämmin tervehdys Kylmäkoskelta.Elettiinpä ennenkin Kylmäkoskella kertoo kirjoituksin ja valokuvin Kylmäkosken kylistä ja kyläläisistä sekä työtavoista ja elinkeinoista. Kylmäkoski-Seuran Erkki Salon ja Marja-Leena Seppälän välissä on Urho Aksentjeffin moottorisahalla tekemä vaivaisukko, jonka tarina löytyy myös Elettiinpä ennenkin Kylmäkoskella -kirjasta. Valtuutettu Hilkka Heinonen rakastaa metsissä samoilua. Kirjassa kuvataan elämää muun muassa Kiviojalla, Mellolassa, Taipaleella, Pläsinkylässä, Maunulankulmalla, Asemalla, Kuusjoella, Alpilassa ja Sotkialla. 1930-luvulla arkkujen väri oli lähes aina musta, lasten valkoinen. Olemme yrittäneet saada teokseen kirjoituksia eri puolilta pitäjää ja eri aikakausilta sekä ajankuvaa. Nimen kirjalle on antanut Pentti Rahkilan runo Elettiinpä ennenkin. Nyt työstössä ovat kahvipussit, joista Heinonen väkertää koreja, kasseja, joutsenia ja milloin mitäkin
– Täytyy sanoa, että meillä kävi hyvä tuuri. Kun Riikka Salakari nyt pohtii, kuinka kaikki sujui, hän sanoo olevansa yllättynyt. Tämän vuoksi kaupunki ei esimerkiksi osallistunut yhteiskoululla pidettyyn tiedotustilaisuuteen millään tavalla. Lapsiperheet ja yksittäiset naiset olivat sellainen osaamisalue, mihin meillä oli valmiit hoitajaresurssit ja tietotaitoa. Puolentoista vuoden ajanjakso opetti paljon niin Valkokullan työntekijöille, turvapaikanhakijoille kuin akaalaisillekin. Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren näkemys oli, että Akaalla ei ole mitään tekemistä vastaanottokeskuksen kanssa. Noihin aikoihin Suomi kiehui ja kuohui sosiaalisesta mediasta kaduille ja kuppiloihin. Perheiden kannalta ja sijainniltaan tämä oli hyvä ja kodinomainen ratkaisu, Riikka Salakari kertoo. Infossa suurin huolenaihe oli, että asukkaat ovat puistoissa yökaudet. – Myös henkilöstö vaikuttaa tosi paljon ilmapiiriin. – Se oli hienoa työtä, mitä he tekivät turvapaikanhakijoiden hyväksi. Näin alkoi Toijalan vastaanottokeskuksen toiminta. – Kirkkoherrallahan oli ihan loistava aloituspuheenvuoro. Silloin minullekin Toijalan vastaanottokeskusta johtanut Petteri Salakari vaihtoi teollisuudesta ihmisläheisempään työhön ja aikoo jatkaa hoiva-alalla. Viimeinen asukas lähti 3.7.2017 saatuaan avaimen uuteen kotiinsa. Me lupasimme, että näin ei tapahdu, koska meillä alkavat kouluja työsuoritukset aamulla aikaisin, sanoo Toijalan vastaanottokeskuksen johtajana toiminut Riikka Salakarin puoliso Petteri Salakari . Pahinta pelkoa ja uhoa saattoivat laannuttaa Ali Kulhian alkuun lausumat sanat maahanmuuton ja ihmisyyden syvimmästä olemuksesta sekä siitä, mitä toimintaa Akaan seurakunta järjestää turvapaikanhakijoille. Aluksi ihmisiä tuli Somaliasta, Irakista, Syyriasta ja Afganistanista ja myöhemmin muun muassa Kongosta, Nigeriasta, Iranista, Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Egyptistä. Kun he haluavat ja osaavat kohdata ihmiset ihmisinä, siitähän se rauhallinen, mukava yhteiselo muodostuu, mitä täälläkin enimmäkseen oli. Muutamia keissejä oli, joissa jouduttiin vähän rajummin asioita kohtaamaan, mutta kaikki meni oikeasti tosi hyvin. Aina kun oli käsityö-, musiikki-, liikuntatai lukukurssi, kyllä he päivän odottivat sitä, Petteri sanoo. Ei ainakaan tänne asti kovin montaa yhteydenottoa tullut, että olisi ollut ongelmia, Salakarit sanovat tyhjentyneessä vastaanottokeskuksessa.Petteri nostaa esiin myös vapaaehtoistyön tekijät. Valkokullan toimitusjohtaja Riikka Salakari päätti vastata huutoon, ja sopivin paikka keskukselle löytyi Toijalasta. Aina kun tuli uusia lapsia, he pääsivät nopeasti kouluun, ja kyllä paikallinen väki suhtautui tosi hyvin näihin ihmisiin. Vähän ilkivaltaa, yksi pahoinpitely Puolentoista vuoden aikana Toijalan vastaanottokeskuksessa asui kerrallaan puolentoista sataa ja yhteensä noin 350 ihmistä. Johanna Mäkinen Tarja Antola Juha Kosonen. Toijalan vastaanottokeskuksen tiedotustilaisuudessa joulukuussa 2015 oltiin huolestuneita muun muassa poliisin näkymisestä katukuvassa. He asettuivat kerrostalokoteihinsa Toijalan Rautalassa, missä heitä olivat vastassa tamperelaisen Hoivapalvelu Valkokulta Oy:n työntekijät. Salakareille olikin yllätys, että esimerkiksi koulujen, neuvolan, terveysaseman ja apteekin työntekijät ja monet Akaan asukkaat olivat eri linjalla kuin kaupunginjohtaja. Syntymää juhlistettiin aina liputtamalla. Salakarien mukaan pelättyä ilkivaltaa kohdattiin vain kerran, ja ottavana osapuolena oli vastaanottokeskus. Asukkaat loivat hyvän ilmapiirin Ennen toiminnan aloittamista Hoivapalvelu Valkokulta järjesti vastaanottokeskuksesta avoimen tiedotustilaisuuden Toijalan yhteiskoulun auditoriossa. Salakarit odottivat kovempaa vastarintaa Syksyllä 2016 Maahanmuuttovirasto eli Migri kääntyi suomalaisten hoivapalveluyritysten puoleen, koska tuhansille turvapaikanhakijoille tarvittiin jatkuvasti lisää vastaanottokeskuksia. – Ulkopuolinen ihminen rikkoi vastaanottokeskuksen alaoven ikkunan ja meni koputtelemaan asuntojen ovia. Täydessä salissa oli paikalla sekä poliisi että vartija, ja yleisön joukossa arveltiin, että vastaanottokeskuksen asukkaat potkivat akaalaisten koirat hengiltä ja tyhjentävät lähitienoon kaupat leipäveitsistä. Rautalassa työskentelivät myös Hoivapalvelu Valkokullan toimitusjohtaja Riikka Salakari (oik.) ja Salakarien tytär Riina Septiawan. – Kyllä siinä tiesi mihin ryhtyy, mutta jälkeenpäin ajatellen luulin, että meillä olisi kovempikin vastarinta. Täytyy sanoa, että akaalaiset ottivat hienosti vastaan. – Yhteistyö kaikkien kanssa pelasi äärettömän hyvin. Kaikki kansalaiset eivät olleet sitä mieltä, että turvapaikanhakijoilla on oikeus tulla saati jäädä Suomeen. Kesäkuussa 2017 Toijalassa asuneet turvapaikanhakijat muuttivat kolmessa erässä muihin vastaanottokeskuksiin. Hän osasi nostaa oikeat asiat esille. Kun paikat heinäkuun lopussa oli siivottu ja Valkokullan tavarat viety pois, Toijalan vastaanottokeskus lopetti toimintansa. Etelän Tehtaat Oy ja Riihirakenne Oy olivat ostaneet saneerausta varten kerrostalon, jonka asuntoja yritykset olivat valmiita vuokraamaan Valkokullalle. Toijalan vastaanottokeskuksessa ehti syntyä toistakymmentä vauvaa. – Ei siinä pitkää harkinta-aikaa tarvittu. 8 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu UUTISET Toijalan vastaanottokeskuksen puolentoista vuoden elinkaari opetti kaikille paljon Akaalaiset ottivat turvapaikanhakijat hienosti vastaan Mikko Peltoniemi 29.12.2015 Akaaseen saapui bussilla uusia asukkaita Torniosta. Joulukuussa 2016 Maahanmuuttovirastosta soitettiin Valkokullan johdolle ja kerrottiin, että Toijalan vastaanottokeskus suljetaan 1.7.2017 mennessä. Heti alkuun tuli yhteistyöhalukkaita asukkaita, ja kun ensimmäiset asukkaat olivat sellaisia, ilmapiiriä oli helpompi lähteä luomaan, Riikka sanoo ja Petteri jatkaa. Vapaaehtoistyöllä oli suuri merkitys Samalla kun asukkaita tuli lisää ja vastaanottokeskuksen toiminta vilkastui, tiivistyi yhteistyö Akaan kaupungin kanssa. Alema Hashimi (vas.), Natja Tiirikkala-Toivonen, Taeiba Hosini, Airi Vallo ja Taiba Mohammed Zarif tekivät piirakoita Vallon keittiössä marraskuussa 2016. Kun vastaanottokeskuksen toiminta käynnistyi, jatkoon vaikutti Salakarien mukaan se, minkälaisia ihmisiä taloon muutti
Toisaalta vahvimpana ajattelin sitä, että kun tässä tilanteessa kerran ollaan, niin auttaa heitä pitää, ja miksi emme me yhtä lailla kuin joku muu. Autoimme valituksen tekemisessä, ja siinä oli myös heidän lakimiehensä mukana. Muutamia perheitä katosi, ja henkilökunta informoi heti Migriä ja poliisia. Siinä on iso ero, Petteri sanoo. – Siellä on noin kymmenen SPR:n vastaanottokeskusta, joissa lopettamispäätöstä tai paikkojen vähentämispäätöstä on lykätty ja paikkamäärää on nostettu sadoilla. Totta kai sen pitää olla, mutta ihmisiä pitää auttaa. Kielteisten päätösten vaikutukset olivat moninaisempia. Osa jäi, osa palasi, osa valitti, osa katosi Petteri Salakarin mukaan Toijalan vastaanottokeskuksen asukkaat saivat Migriltä yllättävän paljon myönteisiä turvapaikkapäätöksiä. Kaveri, jolle se sattui, oli äärimmäisen rauhallinen, Salakarit sanovat. Tornio, Haaparanta ja junalla Saksaan, Petteri reitittää. Huostaan otetut takaisi n perheisiin Aluksi Toijalan vastaanottokeskukseen tuli naisia ja perheitä. – Kyllä sitä hämmästyi, kun oli rakentanut luottamuksen jonkun perheen kanssa, ja sitten oli että hohhoijakkaa, siellähän ne oli ne meidän rappusiivousmopit, Riikka sanoo. Somalinaiset Khadijo (vas.) ja Nafiso (oik.) olivat marraskuussa 2016 saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen. Riikka ja Petteri Salakarin haastattelu tehtiin 19. elokuuta tapahtuneita väkivallantekoja. – Täällähän prosessi meni niin, että he halusivat jutella meidän sosiaalityöntekijän kanssa. Habibo odotti vielä päätöstään. Petterin mukaan logiikan näkee, jos katsoo Migrin viimeisintä tiedotetta. Lopussa aika piteni, kun positiivisia päätöksiä tuli paljon, ja suurin osa halusi lähteä Tampereelle. Juttu on myös kirjoitettu ennen Turussa 18. He olivat läheisiä varsinkin ohjaajille, jotka olivat heidän kanssaan melkein päivittäin, Petteri sanoo. – Kun viimeiset turvapaikanhakijat lähtivät, jotkut asukkaista sanoivat, että heillä on tosi ikävä ja paha olla, koska täällä oli niin turvallista asua, kun talo oli täynnä väkeä. – Jos ajatellaan vastaanottokeskusten jatkuvuutta, niin Maahanmuuttovirasto mittaa kuitenkin toimintaa vain euroissa. Kun mielenterveysperheitä tuli, he eivät välttämättä halunneet majoittua, vaan jompikumpi vanhemmista oli sitä mieltä, että he lähtevät kävelemään. Petterin mielestä olisi ollut mielenkiintoista tietää, millä perusteilla Toijalan lopettamispäätös tehtiin– Kun Migri kertoo, minkälaisilla mittareilla he mittaavat toimintaa, niillä mittareilla mitattuna me pärjäsimme tosi hyvin. Homam (vas.), Adil, Muntadher, Khaled ja Salah kasasivat kesällä 2016 joukkueen Toijala Lentikseen viime metreillä ja ilman yksiäkään yhteisiä harjoituksia. Jos koko maassa kaikki ovat kovia kauppamiehiä, siinä on itsekin opittava kauppamieheksi, ettei jää häviölle. Riikan mielestä antoisinta oli työskennellä lasten kanssa.– Lapsissa turvallisuudentunteen saavuttaminen ja toivon näköala tulevaisuuteen näkyy selkeämmin kuin aikuisissa. Riikka Salakarin mukaan muutama perhe kyseli, onko Akaassa aikuisopiskelumahdollisuutta, mutta kun ei ollut, he lähtivät Tampereelle. Täysi talo toi turvallisuutta Salakarit miettivät ja puntaroivat koko Toijalan vastaanottokeskuksen toiminnan ajan asioita sekä turvapaikanhakijoiden että kantasuomalaisten kannalta. Onneksi niitä oli meilläkin vähän, koska kyllä siitä tulee itselle pettymyksen tunne, kun huomaa, että joku ihan selkeästi vain keplottelee. Senkin Petteri ja Riikka myöntävät, että kuten monet sanovat, kulttuureissa on eroja.– Kun on tottunut siihen, että suomalaisen sana pitää ja siihen voi luottaa, niin kyllä Lähi-idän ihmisten sana on erilainen. Se tuntuu itsestäkin pahalle, mutta suurimmalla osalla oli kyllä todellinen hätä. Pahoinpitelyjä sattui yksi, eikä sekään vastaanottokeskuksessa. Mutta se ei ole sellaista tietoa, mitä he haluavat julkaista, enkä tiedä käytetäänkö sitä tietoa ollenkaan päätöksenteon tukena.Riikka arvelee, että Maahanmuuttoviraston malli on se, että isommilla organisaatioilla on leveämmät hartiat.– Itse tietenkin ajattelen niin, että kyllä Suomessa on moneen kertaa näytetty, että yritykset pystyvät kantamaan vastuun ja laajentamaan vastuuta. On ollut huippua huomata, miten motivoituneita lapset ovat rakentamaan tulevaisuutta itselleen. Että tässäkö tämä homma oli. Mikko Peltoniemi Johanna Mäkinen Mikko Peltoniemi. Muitakin kävijöitä oli. – Alkuaikoina tuli joku nuori tyttö ulko-ovelle hädissään, ja loppujen lopuksi meidän asukasperheet auttoivat häntä, että hänet saatiin suojaan. Tiesimme etukäteen, minkä tyyppisiä ihmisiä on tulossa, mutta reaktiota ei aina osannut arvata. heinäkuuta. Myönteiset päätökset aiheuttivat asunnon etsintää ja muuttokiireitä. Ihmiset rauhoittuivat täällä, ja jos oli ollut vaikka lapsia huostassa, saimme yhdistettyä heitä perheisiin. Epärehellisyyttä esiintyi vastaanottokeskuksen arjessakin. He olivat tosi surullisia, eikä pelkästään se perhe vaan muut. Riikan mukaan kaikkia ei miellyttänyt, kun lakimiehet kertoivat realiteetit ja mahdollisuudet. – Saimme sen yleensä jopa puolitettua. – Se oli aikamoista neuvottelua ja suostuttelua, että saimme heidät jäämään. Vaikka he saattavat puhua muuta, kyllä euro on aika merkittävä tekijä, millä päätöksiä nyt tehdään. Meidän asiakkaitahan he olivat, ja sodan keskeltähän he tulivat, Petteri sanoo ja Riikka komppaa. Se säästi paljon rahaa yhteiskunnalta, Riikka Salakari kertoo. – Kun asukkaat pitivät yhteyttä keskenään, kuulimme välillä, että joku oli vaikka Saksassa. Haastava ja onnistunut työ näkyi tietysti kuluissa ja kulut Petterin mukaan siinä, että juuri Toijalan vastaanottokeskus päätettiin sulkea. – Siinä pitää olla realistinen, että kaikille turvapaikka ei kuulu. – Ei se tarvinnut kuin yhden perheen kielteisen päätöksen, niin se vaikutti. Lapsissa näkyy tulevaisuuden toivo Lähes 20 vuotta teollisuuden palveluksessa ollut ja insinöörien kanssa työskennellyt Petteri Salakari pitää ihmisläheistä ja moniammatillista työrupeamaa hienona ja opettavaisena kokemuksena. – Mutta se riippuu hyvin paljon siitä, miten sinut on kasvatettu. Terveydenhuoltopuolella on nähty, että yksityiset pystyvät pyörittämään palveluita kustannustehokkaasti, mutta tässä näkyy tietyllä tapaa se asenne, että on turvatumpaa, kun se on isojen organisaatioiden käsissä, sanoo Riikka Salakari. Meillä oli paljon haavoittuvassa asemassa olevia ja heitä, jotka tarvitsivat erityistä henkistä tukea. Yleensä asukkaat rauhoittuivat, kun he saivat tietää, että heti ei tarvitse lähteä, ja päätöksestä voi valittaa. Useat ihmiset opittiin tuntemaan hyvin, koska he olivat täällä melkein puolitoista vuotta. Kielteisestä päätöksestä tehtiin useimmiten valitus, ja valituskierros kesti vähintään puoli vuotta. – Halusimme, että muutenkin haavoittuvassa asemassa olevia asukkaitamme ei olisi palloteltu johonkin ja sitten taas johonkin, Riikka tarkentaa. – Mustavalkoasetelma suvakit vastaan muut on typerintä mitä voidaan tehdä.Jos Salakarit pääsivät asiallisesti keskustelemaan niiden ihmisten kanssa, jotka suhtautuivat maahanmuuttajiin jyrkästi ja kertomaan heille realiteetit, se helpotti monta kertaa toisen ihmisen asemaa.– He huomasivat, että emme ole vain kukkahattutätejä, jotka sinisilmäisesti tekevät tätä hommaa. Myös Hoivapalvelu Valkokulta yritti neuvotella siitä, että toimintaa Toijalassa olisi jatkettu ja vastaanottokeskus laskettu alas asteittain. – Eiväthän nämä ole yksioikoisia juttuja. Saman talon suomalaiset asukkaat eivät suhtautuneet alun perinkään tulijoihin niin jyrkästi kuin kauempaa kommentoineet. – Suomalaiset pahoinpitelivät meidän asukkaan asematunnelissa. – Tulimme toimeen heidän kanssaan, ja pystyimme pitkälti omalla porukalla hoitamaan heitä. Riikka Salakarin mukaan monet pitivät hyvänä sitä, että taloon tuli elämää. – Kun viimeinen bussilasti lähti, kyllä siinä monella oli tippa linssissä vähän enemmänkin. Kolmas vaihtoehto, joita oli vähän, oli se, että tapahtui katoamisia, Petteri kertoo. Aluksi luettiin, mitä paperissa oikeasti lukee ja käytiin tilanne läpi. Kun sellainen tuli, Migrin raja oli, että keskuksesta tuli lähteä 60 päivässä. Kun vastaanottokeskuksen toiminta päättyi ja ihmiset lähtivät, itkettiin Rautalantie kolmentoista pihassa monet itkut. Akaa olisi ollut ihan hyvä paikka asua, mutta olisi varmaan tarvittu kiinteämpää yhteistyötä kaupungin kanssa, että olisi saatu ihmisille elämä järjestettyä täällä ollessa jotenkin muuten kuin vastaanottokeskuksen ympärille. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 9 UUTISET Toijalan vastaanottokeskuksen puolentoista vuoden elinkaari opetti kaikille paljon Akaalaiset ottivat turvapaikanhakijat hienosti vastaan soitettiin heti keskellä yötä, Petteri Salakari kertoo. Myöhemmin Migri keskitti tänne myös enemmän henkistä tukea tarvitsevia turvapaikanhakijoita. Se satutti asukkaita enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Osa teki ratkaisun heti saatuaan kielteisen päätöksen.– He lähtivät kotimaahan, ja jonkin verran järjestettiin niin, että he pääsivät vapaaehtoisen paluun kautta paluulennolle. Hoitoa tarvittiin, ja aina eivät riittäneet meidän keinot, Petteri kertoo
op.fi/edustajistonvaalit #äänikuuluville OP Tampere. Ilmoittaudu ehdokkaaksi 8.9. 2,29–2,39 1 99 ATRIA VILJAPORSAAN FILEE 800 g (6,24/kg) Maustamaton Norm. 800 g A-leikkuu ERÄ! VIHREÄT RYPÄLEET 500 g (1,98/kg) Siemenetön, Espanja 99 -16 % jopa VALIO OIVARIINI 350–400 g (4,97–5,69/kg) Useita eri makuja Norm. 2 kg Norm. 5,95 Hämmentävän halvat hinnat! Tarjoukset ovat voimassa torstaista sunnuntaihin 24.– 27.8.2017 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. KYLMÄKOSKI ma–la 7–21, su 8–21 Fiksun ostamisen puolesta 10 99 kg HÄTÄLÄ LOHIFILEE n. 10 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu 5 49 kg HK VILJAPORSAAN SPARE RIBS n. 6,49 4 99 -23 % Tuo äänesi kuuluville Edustajistossa olet mukana OPn päätöksenteossa. mennessä
Itselläni on aina tavaraa auki niin paljon, että minä istun siinä ruudussa, jonka arpalappu näyttää, Helin toteaa. Pääasiassa käytin madon ja surviaisen toukan yhdistelmää, Helin kertoo. Nykyään talvikalastus niin totista touhua, että siinä pitäisi pystyä etenemään sellainen 5–10 kilometriä ja kalapaikat täytyisi hakea valmiiksi. Määrällisesti suurin saalis on Viidennumeron penkalta kahden ja puolen tunnin aikana noussut 17,5 kiloa kalaa. Talvella on vuorossa jäällä pilkkiminen. Muut onki välivettä, minä ongin pohjaa. Minä en jaksa sellaiseen lähteä, Helin kertoo. Isän kanssa on järviä kierretty varmaankin sadoittain, Helin tuumii. Kilpailut otan tietenkin tosissani, mutta en minä siellä pinna kireällä ole. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 11 Liiku ja harrasta Akaalainen Marko Helin nosti voittosaaliin SM-ongessa Tiina Kauppinen Toijalan Seudun Kalamiesten Marko Helin voitti Pohjois-Pohjanmaalla Uljuan tekoaltaalla 12. Onkimisen lisäksi Helin vetää kesäisin uistinta ja syksyisin hän käy laituripilKatso video keissä. Lahnojakin siellä oli, mutta niitä en osannut onkia. – Uljualla katselin kalastajia, ja kyllä siellä oli porukkaa ihan laidasta laitaan, oli naisia ja nuoriakin. Arkiaskareisiin ja kotitöihin palaan sitten, kun pakkaan kalavehkeet pois. Paljon on sellaisiakin, jotka tulevat parin kolmen lasikuituvavan kanssa penkalle istumaan ja haluavat vain olla tapahtumissa mukana, Helin kuvailee. Jos kilpaonkea lähtee tosissaan harrastamaan, saa siihen hukattua jopa 7000–8000 euroa. Marko Heliniltä löytyy onkivapoja lähes joka lähtöön. – Silloin kun otan onkivavan käteen, keskityn vain onkimiseen. – Huvikseen onkimisesta puuttuu jännitys, Helin toteaa. Se riippuu siitä mitä haluaa tehdä, Helin sanoo. Tiina Kauppinen. Itse sain särkeä, ahventa ja kiiskeä. Helinin mielestä kalastaminen on sopiva harrastus kaikille siitä kiinnostuneille. SM-ongessa kilpailuaikaa oli neljä tuntia, ja pisin sallittu vavan pituus oli 11 metriä. Kyllä siinä naapureiden kanssa jutustellaankin, Helin toteaa. Suurin osa kisan tuloksista oli 400 gramman ja 600 gramman välissä, Helin kertoo.Omaa reilun kahden kilon saalistaan Helin selittää "naapuriavulla". Isällä kesti hermo viedä minua kisoihin ja pitää huolta, etten pudonnut jäihin talvella tai sotkeutunut siimoihin kesällä. Huvikseen onkimisesta puuttuu jännitys Helinin mukaan onkiminen voi olla kallis harrastus, mutta mikään pakko ei välineisiin ole syytää tuhansia. Kisojen ulkopuolella Helin ei juuri harrasta onkimista. Kalastajille oli etukäteen arvottu paikat, tosin vaihtopaikkoja oli tarjolla parisenkymmentä. Suurin osa oli veteraaneja, eli yli 60-vuotiaita. Helin on varsin kokenut kalamies, sillä hän on onkinut kilpaa peräti 34 vuotta, kuusivuotiaasta lähtien. – Kilpailu oli tiukka, ja kalantulo ylipäänsä oli tiukassa. Omassa kalustossaan hänellä on kiinni noin pari tuhatta euroa.– Kympeillä pääsee alkuun, ja jos ajattelee vaikkapa meidän seuran kisoja, saa sadalla eurolla ihan riittävän materiaalin. Jos hän lähtee lastensa kanssa kalaan, käy yleensä niin, että lapset kalastavat ja isä katselee. Myös värjättyjä kärpäsen toukkia käytetään syöttinä. Lisäksi monilla muilla oli käytössä värikkäät toukat, joten minä jätin ne kokonaan käyttämättä. elokuuta pidetyn onginnan SM-kilpailujen miesten sarjan tuloksella 2368 grammaa. Onkimisen saloihin Helinin opasti hänen isänsä. Miehen mukaan onkimisen viehätys piilee rauhoittumisessa. Helinillä oli mukanaan kolmemetrinen, seitsemänmetrinen ja yhdeksänmetrinen vapa. – Siinä ongittiin aika paljon rantavesissä ja minä ongin pidemmillä vavoilla. Marko Helinin kultamitali irtosi tuloksella 2368 grammaa. Helin kertoo, että suurin hänen koskaan mato-onkivälineillä saamansa kala on vähän reilu kaksikiloinen lahna. – Parhaiten menestystä minulle on tullut aikuisten sarjoissa mato-onginnasta, junnuna pärjäsin sekä kesällä että talvella. Surviaisentoukilla saa hyvin kalaa. – Paikkaa sai vaihtaa vapaaseen ruutuun jos halusi. Isän kanssa järviä kierretty sadoittain Tänä kesänä Helin on ehtinyt kiertää seitsemät onkikisat ja ohjelmassa on vielä ainakin Salon SM-laituripilkki. Onkiminen on minulle stressinpoistoa. SM-ongen kaikkiin sarjoihin osallistui yhteensä reilu 500 kilpailijaa ja miesten sarjaankin yli 100. – Isä on ihan onkihullu, hän kierteli kisoja ja kantoi kaikenlaisia palkintoja kotiin, sitä kautta minäkin innostuin. Marko Helin on onkinut kilpaa 34 vuotta. SM-ongessa Marko Helin käytti syötteinä pääasiassa matoja
Torstai 5.10. Ei tämä ole sen monimutkaisempi asia, Lumpiola kertoo. Höpöttäminen on meille ihmisille aika tärkeää, vaikka nuoremmista ja terveemmistä se ei siltä ehkä tunnukaan, Lumpiola muistuttaa. Ulkoiluystävä on tukena Ulkoilulenkillä hankalin paikka on asuintalon ulkorappuset. Hän käy Survosen kanssa ulkoilemassa pääsääntöisesti tiistaisin ja torstaisin. Rantalan mukaan ulkoiluystävätoiminta vastaa myös psyykkisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin. on valtakunnallinen iäkkäiden ulkopäivä. Ismo Lumpiola on Survosen ulkoiluystävä. – Vanhukselle ulkoiluapu on tosi tärkeää, jos sairastaa ja liikuntakyky on rajallinen ja jos ei uskalla lähteä liikkeelle. Viialassa koulutukseen osallistui kymmenen vapaaehtoista. Puute on melkoinen ihan kaikessa, kun toinen lähtee viereltä. Me höpisemme niitä näitä milloin mistäkin, vanhasta ajasta ja nykypäivästä ja ihmetellemme ihmisten kiirettä. Ulkoiluajankohdaksi on vakiintunut iltapäivä lounaan ja päivälevon jälkeen.Pentti Survosen mielestä ulkoiluystävätoiminta on ehdottoman tarpeellista. Tuon tuosta Survonen tervehtii tuttuja. – He ehtivät olla yli 60 vuotta avioliitossa. Ulkoiluystäväkoulutukseen voi ilmoittautua Harri Rantalalle lähettämällä sähköpostia osoitteeseen harri.rantala@pp5.inet.fi tai soittamalla numeroon 040 5211 304. Ismo Lumpiolan mukaan se palkitsee myös auttajan. Harvemmin tulee lähdettyä ulos yksin, Survonen kertoo. Lumpiolan kanssa Survonen kävelee yleensä parin sadan metrin matkan kotoaan K-kaupan edustalle. Me vähän kävelemme ja katselemme. – Suurin osa oli työelämästä pois olevia ihmisiä, joilla on vapaa-aikaa ja intoa sekä tahtotilaa tällaiseen, Harri Rantala kertoo. Survonen käy edelleen seuraamassa myös tansseja Metsälinnassa. – Joskus riittää pelkästään juttuseura. Ulkoiluystävät toimivat ulkoiluapuna kotona asuville vanhuksille. Rantalan isä kuoli yllättäen tammikuussa 2016. – Tämä on kanssakäymistä. Huumori kukkii miesten puheessa. Samaan tähtää myös Voimaa vanhuuteen -hanke, jossa Akaan kaupunki on mukana. Hirvialhon koulun rehtorinvirasta eläkkeellä olevan Rantalan tarkoituksena oli alun perin itse ryhtyä ulkoiluystäväksi, mutta koska koulutusta tehtävään ei ollut tarjolla, hän ilmoittautui Ikäinstituutin Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -kouluttajakoulutukseen ja ryhtyi itse vapaaehtoiseksi kouluttajaksi. Koulutuksen kokonaiskesto on noin kahdeksan tuntia, ja se toteutetaan kolmena kokoontumiskertana. Liikkeellä ollaan ilman kiirettä. Pena on hyvin tuttu ihminen tässä kylässä, ja moni poikkeaa morjenstamassa häntä ja vaihtamassa muutaman sanan. Katso kuvat. Hän käy itse auttamassa 85-vuotiasta äitiään Turengissa. 12 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu Liiku ja harrasta Miehet kävelevät kaupan eteen seuraamaan ihmisiä ja liikennettä Vapaaehtoisia kaivataan ulkoiluavuksi ikäihmisille 87-vuotias Pentti Survonen sai Ismo Lumpiolasta ulkoiluystävän Tarja Antola Pentti Survonen istuu Ismo Lumpiolan kanssa penkillä K-Market Maukkaan edustalla Viialassa ja katselee ohi kulkevaa liikennettä. Auttajat ja autettavat kohtaavat toisensa kaupungin kotihoidon ohjaamana. Niitä yli 30 vuotta Viialan Metsälinnan isännöitsijänä toimineella Survosella riittää. Kyyti sinne ja takaisin järjestyy Survosen jaksamisen mukaan. Valtakunnallista Vie vanhus ulos -kampanjaa vietetään 5.9.-5.10. Se on ollut kova paikka, kun toinen on kuvioista poissa. Koulutus on tarkoitettu iäkkäiden ulkoilun avustamisesta kiinnostuneille vapaaehtoisille. Ulkoiluapua tarvitsevat vanhukset ohjautuivat koulutuksen käyneille Akaan kaupungin kotihoidon kautta. Lumpiola osallistui Anneli -vaimonsa kanssa keväällä Viialassa Harri Rantalan vetämään ulkoiluystäväkoulutukseen, jonka tavoitteena oli kouluttaa vapaaehtoisia ulkoiluavuksi kotona asuville ikäihmisille. – Ei tässä ole tarkoitus pyrkiä MM-kisoihin. Silloin on hyvä, että toinen kantaa vähän vastuuta. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia toimia ulkoiluystävänä, tarjota vertaistukea ja edistää iäkkäiden ulkoilua hyvässä ja turvallisessa seurassa. Tarja Antola Tarja Antola Ismo Lumpiolalla (vas.) ja Pentti Survosella riittää ulkoilulenkeillä juteltavaa. Harri Rantala uskoo Akaasta löytyvän vapaaehtoisia ulkoiluystävätoimintaan. – Penan on varmasti turvallisempaa lähteä ulos, kun on joku kaveri mukana, Lumpiola sanoo. Lumpiola käyttää ulkoiluhetkiin niin paljon kuin aikaa kuin siihen menee. Ensimmäisellä tapaamiskerralla mukana on kotihoidon työntekijä. Rantalan mukaan ulkoiluystävätoiminnalla halutaan osaltaan tukea vanhusten pärjäämistä kotona. Rantala käy itse kerran, kaksi viikossa auttamassa 85-vuotiasta äitiään Turengissa. Tarja Antola Viialassa keväällä ulkoiluystäväkoulutuksen järjestänyt Harri Rantala toteuttaa vastaavan koulutuksen tänä syksynä myös Toijalassa. Survonen kulkee portaat kaiteesta kiinni pitäen, ja Lumpiola huolehtii rollaattorista. Monella on nimenomaan sitä, ettei luoteta siihen, että jaksetaan takaisin, ja muistikin voi reistailla. Metsälinna on yhä tärkeä Anita -vaimonsa kanssa Viialan keskustassa asuva Pentti Survonen käyttää ulkona liikkumisen apuna rollaattoria, mutta sisätiloissa hän pärjää ilman apuvälineitä.– Omin päin tulee liikuttua joskus enempi, joskus vähempi
Monipuolisesti ryhmäliikuntaa lapsille ja aikuisille! UUSI KAUSI ALKAA 4.9.2017! Kurkelantie 9, 37800 Akaa Seuraa meitä Facebookissa www.facebook.com/ToVoLi.ry Lisätietoja http://tovoli.sporttisaitti.com sekä Instagramissa www.instagram.com/tovoliry/ Keskuskatu 38-40, Viiala, p. alaraaja-analyysin) 99 e 20 v 100 v Liiku ja harrasta Liikunta ja kädentaidot pitävät pintansa Valkeakoski-opistossa Tiina Kauppinen Valkeakoski-opiston tekstiiliopettaja Riitta Ala-Krekola , taideaineiden opettaja Timo Pajunen ja opistosihteeri Anne Mäkinen antoivat kaupunkilaisille kurssineuvontaa ja ottivat vastaan ilmoittautumisia viime keskiviikkona Toijalan torilla ja torstaina Viialan torilla. Anne Mäkisen mukaan eräs kiinnostava uutuus on tuleville varusmiehille suunnattu kuntokurssi. Palaute ja toiveet ovat aina tärkeitä – niistä on suuri apu opetusohjelman suunnittelussa, Riitta Ala-Krekola toteaa. että ei minulla ole yhtään luovuutta, mutta kyllä sekin puoli näköjään kehittyy, Juvonen tuumii. Tiina Kauppinen Vaikka Juvosella olisi taitoa harrastaa käsitöitä itsekseenkin, hakeutui hän Valkeakoski-opiston kursseille muiden kurssilaisten takia.– Minä tarvitsen ryhmän ympärilleni. Valkeakoski-opiston kurssitarjonnasta löytyy vanhojen suosikkien lisäksi myös uusia tulokkaita. 044 235 5593 www.kuntoaskel.net KUNTOSALI, LIIKUNTAPALVELUT, FYSIOTERAPIA, HIERONTA JA AKUPUNKTIO Syksy saapuu kuntosali kutsuu! Työhön, vapaa-aikaan, liikuntaan Yksilölliset FootBalance -tukipohjalliset (sis. Ryhmässä saa hyviä ideoita Toijalalainen Anna-Liisa Juvonen on aikeissa osallistua Riitta Ala-Krekolan Vapaa ompelu -kurssille. Hän kertoo olevansa hyvin innostunut huovuttamisesta.– Minulla on kauheasti aineksia kotona, mutta kukaan ei ole kädestä pitäen opettanut, joten en ole viitsinyt aloittaa, Toivonen toteaa.Toivosen mielestä parasta kursseilla opiskelussa on juuri se, että paikalla on opettaja jolta saa ohjeita ja neuvoja.– Ei tarvitse tyhjää päätänsä vaivata. Nuoruudessani harrastin käsitöitä, mutta sitten minulle tuli sellainen parinkymmenen vuoden tauko. Eläkkeelle jäätyäni on taas aikaa harrastaa, Juvonen kertoo. En osaa itse mitään, mutta sitten kun näen ja kuulen mitä opetetaan, pysyn kyllä perässä, Toivonen nauraa. Ryhmiin ilmoittautuminen on täydessä vauhdissa myös Valkeakoski-opiston nettisivuilla.Anne Mäkisen mukaan Valkeakoski-opiston kurssitarjonnasta suosituimpien joukossa vuodesta toiseen pysyttelevät kädentaitoryhmät ja liikuntaryhmät. Tilkkutöihin mennessäni ajattelin, Taideaineiden opettaja Timo Pajunen piirsi torilla Akaan kirkon kuvan. – Yleisesti ottaen kursseille mahtuu vielä ihan hyvin, mutta jotkut ryhmät ovat jo täynnä. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 13 KAUSI ALKAA 4.9.! www.akaanisku.fi Voit myös tiedustella Ramilta 040 558 8664 tai Kirsiltä 050 596 7636. Anna-Liisa Juvonen (vas.) on aikeissa osallistua Riitta Ala-Krekolan Vapaa ompelu -kurssille.. Urjalalainen Anja Toivonen on ilmoittautunut Sari Jaakkolan käsityöpajaan. Jos jokin kiinnostava kurssi on täynnä, kannattaa ottaa yhteyttä Valkeakoski-opistoon. Ryhmässä saa muilta hyviä ideoita. 0400 330 006 MAANANTAI Tuija Touhunen 17.00-17.45 showjazz alkeet 45 min 17.45-18.30 showjazz keskitaso 45 min 18.30-19.45 showjazz jatko/ edistyneet 75 min 19.45-20.30 showjazz alkeet aikuisille 60 min TIISTAI Alina Sirén 16.00-17.00 baletti 8-10v 60 min 17.00-17.45 satubaletti 4-5v uudet 45 min 17.45-18.30 baletti alkeet 6-7v 45 min 18.30-19.30 baletti 9-11v 60 min 19.30-20.30 baletti jatko /edistyneet 60 min KESKIVIIKKO Krista Perälä (Huom! Keskiviikon tunnit alkavat 6.9.2017) 17.15-18.00 street/hiphop alkeet 45 min 18.00-18.45 street/hiphop jatko 45 min TORSTAI Mirjam Airio-Murola 16.45-17.15 pallerobaletti 3v 30 min 17.15-18.00 satubaletti aiemmin käyneet 45 min TORSTAI Tuija Touhunen 18.00-18.45 nykytanssi alkeet 45 min 18.45-20.00 nykytanssi jatko 75 min PERJANTAI Alina Sirén 15.45-16.45 baletti jatko / edistyneet 60 min PERJANTAI / URJALA Mirjam Airio-Murola 15.00-15.45 alkeisbaletti 45 min 15.45-16.30 satubaletti 4-5v 45 min KISARYHMÄT KESKIVIIKKO Nina Viiala 19.45-21.00 Mintut 75 min LAUANTAI Nina Viiala 15.45-17.00 Sirut 75 min 17.00-18.00 Mintut 60 min www.hoitolavoihyvin.fi, puh. Opetus tapahtuu esimerkiksi Akaassa tai Valkeakoskella ja opiskelija seuraa opetusta kotoansa käsin. 050 577 9791 Urjalantie 17, Urjala p. Kielten opiskelussa uutta on mahdollisuus opiskella kieliä tietokoneen ja videoyhteyden välityksellä. Tietokoneen lisäksi opiskelija tarvitsee nettiyhteyden. Tutustu kuntonyrkkeilytarjontaamme Akaan Balettikoulu LUKUJÄRJESTYS KAUSI 2017-2018 www.petiteballerina.fi p. – Odotamme, että kutsuntojen jälkeen kurssille alkaa ilmoittautua porukkaa, Mäkinen sanoo. 0400 211 994 maija.leppala@pp.inet.fi www.bemer-partner.com/hoitolavoihyvin Analyysi, Detox ja suolahuone kahdelle 60e/hlö! Tarjous voimassa elokuun loppuun. Opisto pystyy joskus reagoimaan hyvinkin nopeasti toiveisiin, koska ohjelma ja tuntimäärät elävät lukuvuoden aikana. Akaalaisten keskuudessa suosituimmaksi kurssiksi hän arvelee joogan alkeita. – Olen kolme vuotta käynyt Riitan kursseilla
Näytelmän tähänastiseen menestykseen Viialan teatterin hallituksen puheenjohtajanakin toimiva Mantela on tyytyväinen. Esitys on ollut tauolla kesän ajan, mutta näytännöt alkavat jälleen 21. Varmaa on kuitenkin se, että tammi-helmikuun vaihteessa ensi-iltansa saa Maiju Lassilan Ikiliikkuja, joka sai kantaesityksensä Helsingin Työväen Teatterissa vuonna 1960. Viialan teatteriin on tulossa Ikiliikkuja Liiku ja harrasta Arto Mantela on tyytyväinen Rakkaan lotan katsojamäärään. – Rakasta lottaa on käynyt tähän mennessä katsomassa tosi hyvin porukkaa, sellainen pikkuisen reilu tuhat katsojaa. klo 18.45 19.45 Jatkoryhmä Perjantain tunnit klo 17.15 18.00 Tenavatanssi (2-4v.): leikkihetki yhdessä aikuisen ja sisarusten kanssa klo 18.00 19.00 Aikuisbaletti: ikärajaton, hyväntuulinen tunti, jonne ei tarvita aikaisempaa tanssitaustaa. 03-5691 7100 tai www.valkeakoski.fi/valkeakoski-opisto Kansalaisopiston syyskausi on alkamassa, ilmoittaudu mukaan! Viialan Pyryn Show Team tanssitoimintaa 3-vuotiaista alkaen; satutanssi, lastentanssi ja ryhmätanssi ryhmät aloittavat syksyn toimintakauden 4.9.2017. • klo 18-19 Painikoululaiset (yli 7v. – Näytelmän harjoitukset alkavat tämän kuun lopussa. Teatterin jäsenmäärä on reilu 100, Mantela toteaa. Tytöt voivat osallistua myös painikouluja kisaryhmän harjoituksiin oman tasonsa mukaan. www.viialannaisvoimistelijat.fi Viialan Naisvoimistelijat 1201400 Suomi sujuvaksi, ke 30.8.2017-18.4.2018 klo 14.30-16, Huvikumpu 1204400 Saksan alkeet, to 31.8.2017-19.4.2018 klo 19.30-21, Huvikumpu 1204402 Saksan syventävä jatkokurssi, to 31.8.201719.4.2018 klo 16.30-18, Toijalan yhteiskoulu 1015400 Latinomix, ma 4.9.2017-16.4.2018 klo 19.30-21, Arvo Ylpön koulu 8305401 Kimppaliikunta, ma 4.9.2017-9.4.2018 klo 18-19, Hirvialhon koulu 1004406 Rummut, ti 5.9.2017-3.4.2018 klo 16-20.30, Toijalan yhteiskoulu 1102401 Aikuisten improvisaatio, ti 5.9.2017-3.4.2018 klo 17.30-20, Viialan teatteri 1208400 Italian jatkokurssi, ti 5.9.2017-17.4.2018 klo 19-20.30, Toijalan yhteiskoulu 8305403 Kimpassa kivaa, ti 5.9.2017-3.4.2018 klo 9-9.45, Kylmäkosken Kirkonkylän koulu 1144400 Tilkkutyöt – luo kankaasta, ke 6.9.2017-11.4.2018 klo 15-17.30, Arvo Ylpön koulu 1144401 Vapaa ompelu, ke 6.9.2017-11.4.2018 klo 18-20.30, Arvo Ylpön koulu Ilmoittautuminen ja lisätiedot p. Roolituksia ei käsittääkseni ole vielä tehty, mutta harrastajille on ilmoitettu harjoitusten alkamisesta ja kaikki kiinnostuneet on kutsuttu mukaan. Teatterissa ei ole pakko esiintyä Paitsi Rakkaan lotan katsojamäärään on Mantela tyytyväinen myös Viialan teatterissa toimivien harrastajien määrään. 14 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu Kauden 2017-2018 aikataulu: Keskiviikon tunnit klo 16.30 17.15 Lastentanssi 4-5v. Meidän katsomossamme on vain 82 paikkaa, eli täyttöaste on ollut erittäin hyvä, Mantela iloitsee.Rakkaan lotan jälkeen Viialan teatterin ohjelmistoon on mahdollisesti tulossa pikkujouluajan lyhyt juttu, jonka toteutuminen on vielä epävarmaa. Tervetuloa mukaan uudetkin tanssijat! Ilmoittautumiset ja tiedustelut: baletinopettaja Alina Sirén, puh. Pajantie 3) ke 30.8.2017 alkaen. • klo 19-20 Kisaryhmä Torstai: • klo 17-17.50 Nassikoiden taito/temppuryhmä (5-6v.) • klo 18-19 Painikoululaiset • klo 19-21 Kisaryhmä Sunnuntai: • klo 10-12 Tytöt kisaryhmä Tiedustelut: Jussi Iltanen 0400 508 195, Matti Humaloja 040 595 9244, Janne Rautanen 0400 946 968, Sami Tuomi 040 751 0480, Hanna Tuomi 0400 793 657 ja Petri Nieminen 040 500 7279. Viialan teatterin toimintaan sekä näyttelijäksi että taustatöihin pääsee kätevimmin mukaan ottamalla teatteriin yhteyttä sen nettisivuilta löytyvällä yhteydenottolomakkeella. Viialan teatterin esitys osuu hyvään saumaan, sillä Maiju Lassilan kuolemasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Lisätietoja internetsivuilta http://vipymalli.sporttisaitti.com/show-team/ sekä facebook ryhmästä Viialan Pyryn Show Team! Viialan Pyry PAINI Harjoittelupaikka Rasin voimailutilan painisali Harjoitusajat: Tiistai: • klo 17-18 tytöt (7v. Luulen, että roolitus tehdään sen jälkeen, kun nähdään ketä on mukana, Mantela kertoo. Harrastajateattereissa kaivataan aina taustaväkeä enemmän, tarvitaan ihmisiä esimerkiksi kahvioon, lavastuksiin ja tekniikkaa hoitamaan, Mantela sanoo. Arto Mantela Tiina Kauppinen. Mantelan mukaan suurin osa harrastajista haluaa näyttämölle, mutta mukaan mahtuu myös sellaisia, jotka pohtivat, voiko Viialan teatterin toimintaan tulla mukaan vaikka ei haluaisi esiintyä.– Kyllä voi. Kuvassa Anne Niittymäki (vas.), Juha Polakovski ja Mira Flinkman. ja/tai aiemmin painineet. syyskuuta ja jatkuvat lokakuun loppuun. Hinta 80 € / syyskausi. klo 18.00 18.45 Baletti I-II 8-10v. Rakas Lotta -näytelmän esitykset jatkuvat syyskuussa. Määrä vaihtelee aika paljon, sillä osa porukasta on mukana vain joissain projekteissa. Tiina Kauppinen Viialan teatterissa sai maaliskuussa ensi-iltansa Inkeri Kilpisen kirjoittama ja Arto Mantelan ohjaama näytelmä Rakas lotta, joka on osa Suomi 100 -ohjelmatarjontaa. Viialaan Ikiliikkujan ohjaa Kaarina Perola . >). Normaali liikunta-asu riittää. – Aktiivisia harrastajia meillä on sellainen 30–40, mutta oikeasti harrastajien määrä on suurempi. 050 501 0293 Akaan kulttuuripalvelut Balettikoulun syyskausi alkaa Ryhmät kokoontuvat Viialan Lallintalolla (os. klo 17.15 18.00 Alkeisbaletti 6-7v
– Avasimme uuden katsomon Vaimokkeen ensi-illassa, ja se sai kovasti kehuja. syyskuuta kello 17 Valkeakoski-opistolla Valkeakoskella (Kauppilankatu 2). Tätä nykyä bridge on myös virallisesti tunnustettu urheilulaji ja Suomen bridgeliitto kuuluu alan kansainvälisiin järjestöihin. Nyt on aloituskynnys matala ja treenaaminen halpaa!! Ylpöntie 1, Toijala Eero paikalla joka ma-ti klo 18-20 Voimassa syyskuun loppuun 31.9.2017 asti P T OHJAUS TOIJALAN KUNTOKESKUS Hyvinvointisi puolesta! Sirkka, Ft, Kati, Ft, Anna-Maria, FTAmk Kurkelantie 1, 37800 Akaa 0400 538 322 Tervetuloa! Kohota kuntoa syksyä kohti! 20 e Uusille asiakkaillemme kymppikortti (ei sis. Peli tarjoaa jännitystä ja terveellistä aivojumppaa mukavassa seurassa, sillä luonteeltaan bridge on erittäin sosiaalista Se ei vaadi kalliita välineitä: neljän hengen porukka voi pelata kotonaan, jos vain korttipakka löytyy. Lisätietoa saa Timo Halttuselta soittamalla numeroon 050 3653 153. Internetissä voi pelata yksinkin vaikka vuorokauden ympäri. Bridge sopii harrastukseksi kaikenikäisille. • Detox-jooga klo 17.30-18.20. Saarelan mukaan Käpyhovi taistelee -näytelmän harjoitukset alkavat syyskuun alkupuolella. Kurssi koostuu kymmenestä noin parin tunnin teoriaosiosta ja viidestä harjoituspeli-illasta. polettia) ja kesäkortin markkinoilla 2017 lunastaneet kuukauden rajaton käyttö KEILAHALLI Tervetuloa tutustumaan! Hallamäentie 3 050 343 7526 Perinteinen & hohtokeilaus Biljardi • Kahvila • Baari • Sauna • Kokoustilat 8 KEILARATAA WWW.AKAANKEILAHALLI.FI Tee ratavaraus netissä: Täyden palvelun Kylmä kesä verotti Toijalan Näyttämön katsojamäärää Liiku ja harrasta Tiina Kauppinen Toijalan Näyttämön viimeisin ensi-ilta oli Satamassa kesäkuussa ohjelmistoon tullut Hilja Valtosen kirjoittama, Jorma Kairimon dramatisoima ja Eija-Liisa Pokin ohjaama Vaimoke. Saarela kertoo, että Toijalan Näyttämöllä on aktiivisia harrastajia muutama kymmenen. Kurssin jälkeen voi osallistua kerhon peli-iltoihin maanantaisin hotelli Waltikassa Valkeakoskella. Harrastajia tosin saisi olla enemmänkin, meillä on aina pulaa miehistä ja erityisesti nuorista miehistä. Kuvassa hän edustaa kerhoaan SM-kilpailuissa kesällä 2017. Bridge on kansainvälinen seurapeli. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 15 SYKSYN KURSSITARJONTAA Marizan Helmi HYVINVOINTIJA TERVEYSPALVELUT MARITTA TUOMINEN P. • Hatha-jooga klo 18.30-19.30. Hulda Ahonen Bridgen peruskurssi alkaa syyskuussa Akaan bridgekerho järjestää pelistä kiinnostuneille bridgen peruskurssin, joka alkaa torstaina 7. – Aina olemme löytäneet sellaisia tyyppejä, joita on tarvittu. Valoihin ja ääniinkin tarvitaan useampia ihmisiä, sillä kaikki eivät pääse aina jokaiseen esitykseen paikalle, Saarela toteaa.Jaana Saarelan yhteystiedot löytyvät Toijalan Näyttämön nettisivuilta. – Roolituksista ei vielä toistaiseksi ole tietoa, ohjaaja katsoo lukuharjoituksissa kuka on, kuka ja ketä on tarjolla, Saarela toteaa. • Torstaisin 7.9. – Odotin yli 2000 katsojaa, mutta määrä on ihan hyvä kun ottaa huomioon, että kesä oli kylmä ja sateinen. Onhan se aivan mahtava katsomo ja juuri sellainen kuin halusimme, Saarela tuumii. syvät kärryillä, vaikka eivät olisi nähneet ensimmäistä osaa.– Käpyhovi taistelee valittiin siksi, että Harmaat pantterit oli aikanaan aikamoinen menestys meillä. On mahdollista, että sekin tulee meidän ohjelmistoomme jossakin vaiheessa, Saarela kertoo. Akaan bridgekerhon peruskurssin vetää kerhon puuhamies Timo Halttunen . Ilmoittautumiset p. Kesäksi oli jo hankala sellaista löytää ja talvella tarvittaisiin taas nuorta miestä, Saarela sanoo.Jaana Saarela toivottaakin kaikki näyttelemisestä ja myös teatteritekniikasta kiinnostuneet mukaan Toijalan Näyttämön toimintaan.– Ilman muuta heti yhteys minuun, jos Toijalan Näyttämön toiminta yhtään kiinnostaa. Toijalan Näyttämö Akaan Bridgekerhon Mia Vesala on jo kokenut pelaaja. Käpyhovi taistelee on jatkoa panttereille Tammikuussa Toijalan Näyttämöllä saa ensi-iltansa Heikki Lundin kirjoittama ja Rauli Jokelinin ohjaama Käpyhovi taistelee, joka on itsenäinen jatko-osa vuonna 2014 pyörineelle Harmaat pantterit -näytelmälle. Sarjaan on kirjoitettu kolmaskin osa. Saarelan mukaan katsojat pyVaimoke-näytelmän näki Toijalan Satamassa 1951 katsojaa. Irja Ahonen. 040 508 6725 Tästä ei tarjous parane. Bridgeliiton kotisivut löytää osoitteesta www.bridge.fi. alkaen Core-jooga (vain naisille) klo 18-19. Ihmiset eivät kauhean hanakasti lähde katsomaan kesäteatteria huonolla ilmalla, Saarela toteaa. alkaen Viialan Sampolassa. 0405086725 Marizan Helmen joogaryhmät 12 kertaa maanantaisin 4.9. Vaikka kesän katsojamäärä ei Saarelaa aivan sataprosenttisesti tyydytä , on hän sitäkin tyytyväisempi Sataman teatterialueen uuteen katettuun katsomoon. Toijalan Näyttämön hallituksen puheenjohtajan Jaana Saarelan mukaan näytelmää kävi katsomassa yhteensä 1951 katsojaa. Lajissa järjestetään SM-, PM,EMja MM-kilpailut avoimessa, naisten ja nuorten sarjoissa. Määrä vaihtelee sen mukaan minkälaisia näyttelijöitä kuhunkin produktioon tarvitaan
Tämän vuoden uutuus on capoeira ja muuta tarjontaa on bocciasta sulkapalloon. Vähän on ollut hankalaa aloittaa tätä syksyä ja etenkin mainostamista, Roininen harmitteli. – Kyllä tällainen tapahtuma on kiva, kun näkee kuinka paljon todella on tarjontaa. Tarpian Suunnan Asko Taura muistutti, että suunnistus on halpa harrastus, sillä siinä pärjää pitkälle pelkällä kompassilla ja iloisella mielellä. Vaikka sekä musiikkiopisto että kansalaisopisto kulkevat Valkeakosken nimellä, pyritään akaalaisten soittajien tunnit pitämään Akaassa, mikäli se vain on kustannuksiltaan järkevää.– Tosi monissa soittimissa pääsee täällä Akaassa käymään soittotunneilla, ja muskareiden lisäksi myös esimerkiksi musiikin perusteet ja ensimmäiset yhteissoittoryhmät pyritään järjestämään Akaassa, Mantere selvittää. – Etsin uutta tanssiharrastusta. Syynä salivuoropulaan on erityisesti Akaan koulujen sisäilmaongelmat, mutta asiaan vaikuttaa myös positiivinen ongelma. Toijalan Seudun Reserviläiset toivat Harrastetapahtumaan muun muassa suomenhevosori Jiiärrän. – Meitä kiinnostaa nyrkkeily, mutta sitä ei näytetty täällä, tytöt miettivät. syyskuuta. Oona Eskeli Oona Eskeli Shodokan aikido on perinteistä aikidoa jalostuneempi tyylisuunta, jossa on kyse rentoudesta ja voiman uudelleen ohjaamisesta. Akaan suunnistusmestaruus ratkeaa Hunajarasteilla torstaina 1. – Kaupungin salivuorotilanne on nyt sellainen, ettei tiedetä onko vuoroja ollenkaan. Siskosten äitiä Hanna Hautamäkeä kiinnosti löytää Laralle jumppaharrastus. Katso video ja kuvat. He innostuivat asiasta tosi paljon, Ahola kertoo. Laitoin viestiä pääkoululle, että pääsisinkö sinne treenaamaan, jotta voisin Harrastetapahtumassa tehty juttukierros osoitti, että Monarille saavuttiin pääasiallisesti etsimään uutta harrastusta. Inka (vas.) ja Lara Hautamäki olivat ennen haastattelua ehtineet käydä Kylmäkosken 4H:n pisteellä sekä Toijalan Seudun Reserviläisten esittelemää hevosta rapsuttelemassa. Mittava tarjonta vaatii hyvät harrastuspaikat, joiden tilanne huolettaakin Valppaan puheenjohtajaa Saija Roinista . elokuuta. Olen tanssinut ToVoLilla kuusi vuotta, mutta olen nyt lopettamassa siellä, Anni kertoo. Palasin Suomeen ja halusin aloittaa lajin, mutta Lontoo ja Pietari olisivat olleet lähimmät paikat harrastaa. – Menin vuonna 2012 Japaniin treenaamaan judoa, ja yksi paikallinen vei minut shodokan aikidon treenipaikalle. Musiikkiopiston Akaan toimipistevastaava, Viialassa asuva Leena Mantere arvioi, että akaalaisten soitto-oppilaiden määrä on noin 130:n pintaan. Lajia tekee tunnetuksi Akaan Kamppailijoiden Juha -Matti Ahola , joka on opiskellut lajia huippuosaajien opissa Japanissa. Hän on kokeillut muun muassa sählyä ja erilaisia tansseja, mutta ne eivät lopulta olleet hänelle mieleisiä lajeja. Muskareissa akaalaisia käy noin satakunta. 16 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu Liiku ja harrasta Liikuntatarjonta kiinnosti kävijöitä Akaan Harrastetapahtumassa esittäytyivät sekä harvinaisuudet että tutut suosikit Oona Eskeli Helmikuussa ToVoLin ehdotuksesta liikkeelle lähtenyt Akaan Harrastetapahtuma esitteli yli kahdenkymmenen seuran ja yhdistyksen toimintaa messupistein ja näytöksin Toijalan Monitoimihallilla, sen lähiympäristössä sekä urheilukentällä lauantaina 19. – Paljon on innokasta väkeä, mutta nyt kun on hirveän paljon erilaisia harrastuksia tarjolla, on yleistynyt se, että kokeillaan soittamista vuoden tai kahden ajan ja sitten lopetetaan, Mantere toteaa. Kaksoset ovat kovia harrastamaan, sillä he soittavat myös viulua Valkeakosken Musiikkiopistossa ja olivat avoimia vielä uusillekin harrastuksille. Akaa-Volley, Leijona Futsal ja Toijalan Valpas pelaavat kaikki tahoillaan korkealla tasolla, mikä tarkoittaa kasvavia harjoitusmääriä ja useita pelejä. Akaassa toimii lajin ainoa pohjoismainen seura. Syksyllä tilaa on muun muassa puhallinsoittimissa ja muskareissa, suosituimpiin soittimiin kuten viuluun ja pianoon pääsyä täytyy odotella kevääseen. Tytöt pitävät kaupungin harrastusmahdollisuuksia hyvinä, mutta Anni näkisi mielellään lisää kilpatanssijoukkueita. Inka kertoi, että heidän isänsä oli paikalla esittelemässä "jotain painia", tarkemmin sanoen brasilialaista jiu-jitsua. Siinä missä judo on harrastajamäärältään maailman levinnein kamppailulaji, on shodokan aikido vielä niin harvinainen laji, että sitä harrastetaan Suomessakin ainoastaan Akaassa. Päivän ensimmäisestä näytöksestä vastasi Akaan Kamppailijat, jonka esityksessä tutustuttiin judoon, brasilialaiseen jiu-jitsuun sekä shodokan aikidoon. Musiikki pitää pintansa Harrastetapahtumassa musiikkia edustivat Valkeakosken Musiikkiopisto ja Sommelo-kuoro. Anni Munne ja Iina Löflund kiersivät läpi koko tapahtuman. Myös tapahtumalle satoi kiitosta. Salivuorot huolettavat Toijalan Valpas tarjoaa akaalaisille harrastettavaa hyvin monipuolisesti. Valkeakosken Musiikkiopiston ryhmä otti myös yleisön mukaan soittamiseen. Ahola on tunnettu myös Sinitaivas-yhtyeen rumpalina ja laulajana. Anni Munne (vas.) ja Iina Löflund kävivät uuden harrastuksen etsimisen ohella tutustumassa suunnistukseen. Iina ja Seela Turunen Toijalasta olivat tapahtumassa esittelemässä lentopalloa seuransa Akaa-Volleyn kanssa. Hän kehui Akaan laajaa harrastetarjontaa, mutta ilmaisi huolensa tilojen puutteesta. Iina on harrastanut jalkapalloa kahdeksan vuotta ja on suunnitellut sen ohelle toista harrastusta. Pian kolme vuotta täyttävä Lara ja seitsemänvuotias Inka Hautamäki saapuivat tapahtumaan vanhempiensa kanssa. viedä lajin Suomeen
Arvontapalkintoina hunajaa. Tein yhdessä vaiheessa teoksen, jossa oli mustarastas, jolla oli hammasratas ja rakennetut jalat. – Steampunk on hyvin vapaa harrastus, johon voi liittää tosi paljon asioita, kolme vuotta steampunkia harrastanut Teirisalo kertoo. Oona Eskeli Katso kuvat KESÄALE! KENKÄVAUNU R Nyt lähitorilta naisten ja miesten kengät, kumisaappaat, vapaa-ajanja terveyskengät sekä leveälestiset jalkineet ® Tervetulo a! ym. Anne Teirisalo (vas.), Emma Komulainen, Ilona Lamminen ja Joonas Riekkola pääsivät poseeraamaan Veturimuseon kuuluisan Jumbon kanssa. Tapahtumaan saapui harrastajia kattavasti ympäri Suomen, muun muassa Nurmijärveltä, Lahdesta ja Sauvosta. Pääasiallisesti harrastus on pukeutumista ja kokoontumisia vanhoissa ympäristöissä, mutta myös aiheeseen liittyvät tieteiskirjat ja sarjakuvat ovat suosittuja. Hunajahulinat! Aidot Nokian Kontio kumisaappaat koot 34-41 39,90e Naisten ja miesten kotimaiset kävelykengät nahkaa alkaen 29 e!. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 17 Liiku ja harrasta Posliininmaalaus ja koulu Kaarina Lepistö aloittaa syyslukukauden 4.9.2017 Posliinimaalausta · lapsille, nuorille, aikuisille · aamuja iltaryhmissä Ilmoittautumiset ja tiedustelut: 050-443 3330, 03 375 2688 kaarina.lepisto@elisanet.fi, Himminpolku 3 C, Lempäälä Tervetuloa hurmaavan harrastuksen pariin entiset ja uudet maalarit! HUNAJARASTIT / AKAAN SUUNNISTUSMESTARUUSKILPAILUT kirmataan Hunajaviikkojen merkeissä to 24.8. Tapahtuman järjestänyt Anne Teirisalo Espoosta tiivistää steampunkin olevan roolipeliharrastus, jossa yhdistellään goottilais-romanttista tyyliä sekä 1900-luvun alun teollista Englantia ja sen tekniikkaa. Eräs tuttava, jolla on ollut suuria jalkaongelmia jo monien vuosien ajan sanoi minulle, että "noi on mun jalat". klo 17.00 alkaen Viialan Sallinkulmalla. Toijalan Vauhti, Viialan Valtti ja Akaan kaupunki Allin Apu Ajulantie 23, 37800 Akaa 0400 987 966 sari@allinapu.fi www.allinapu.fi • Tilaa suolaiset ja makeat herkut syksyn juhliin • Lahjakortit hierontaan, vyöhyketerapiaan ja intialaiseen päähierontaan Allin Apu mukana Hunajahulinoilla la 26.8. M/N: 100m, 800m, pituus, kuula P15/T15: 100m, 800m, korkeus, keihäs P13/T13: 60m, 1000m, korkeus, keihäs P11/T11: 60m, 1000m, pituus, kuula P9/T9: 40m, 1000m, pituus, kuula P7/T7: 40m, pallo Avoin kilpailu kaikille yleisurheilusta kiinnostuneille. Toijalan torilla Hunajahulinoilla la 26.8. Vaikka tyylisuunnan nimi vie ajatukset höyrylaitteisiin, kuuluvat harrastuksen piiriin monenlaiset mekaaniset laitteet. Nurmijärveltä tapahtumaan saapuneen Komulaisen asu oli kirpputorien tarjonnasta ja ikkunaverhoista kasattu sillisalaatti, Lammisen asuun kuului kirpputoreilta löytyneiden vaatteiden lisäksi myös itse tehty hattu ja Riekkola oli viimeistellyt pukunsa itse tekemillään lisäosilla Anu Mykkänen kertoi kissan olevan steampunk-taiteessa usein käytetty hahmo. Tervetuloa tutustumaan palveluihini! Höyrypunkin harrastajat kokoontuivat Veturimuseolle Oona Eskeli Steampunkin maailmaan pääsi tutustumaan Veturimuseolla lauantaina järjestetyssä kirpputoritapahtumassa, joka oli samalla osa Akaan Harrastetapahtuman tarjontaa. Mitalit kolmelle parhaalle akaalaiselle joka kisassa, lisäksi yllätyspalkintoja! Lisätietoja, ilmoittautumiset ym. – Se vain löytyi lehtien sivuilta aivan erilaisella tavalla. Mykkäsen mukaan hänen taulujensa eläimet ovat kilttejä, mutta niistä löytyy myös pahaa enteilevää selviytyjäpuolta. Tampereella on käsittääkseni enemmän steampunk-harrastajia kuin Helsingissä. Ympäristökin on aivan mahtava ja juuri oikeanlainen. – Steampunkissa kaikki ovat selviytyjiä. Tapahtuma saa mitä luultavimmin jatkoa myös ensi vuonna. Ilmoittautuminen paikan päällä. Toijalan Vauhdin internetsivuilta tai Tuulikki Moisio, tuulikki.moisio@upm.com, puh. Lisätiedot http://tarpsu.sporttisaitti.com/ Tarpian Suunta ja Akaan kaupunki YLEISURHEILUN AKAAN MESTARUUSKILPAILUT Toijalan urheilukentällä ti 29.8.2017 klo 18.00. Hän onkin siksi tehnyt taulun, jonka nimi on Kissa Klassikko. 040 821 0346. – Tänne on erittäin hyvät kulkuyhteydet ja tämä on lähellä Tamperetta. Minusta tuntuu, että minussa on aina ollut tätä verta, mutta varsinainen harrastaja olen ollut ehkä noin vuoden, Mykkänen selvitti. Hän sanoo, että erilaiset tapahtumat ovat yksi keino tuoda harrastusta ihmisten tietoisuuteen ja että Veturimuseo valikoitui tapahtumapaikaksi erityisesti hyvän sijaintinsa ansiosta. Mykkäsen pukuun kuuluivat hänen pappansa vanha lakki sekä lomamatkalta löytynyt yläosa. Myös höyrypunkiksi kutsutussa harrastuksessa on Suomessa vielä melko pienet piirit, mutta hidasta suosion kasvua on Anne Teirisalon mukaan havaittavissa. Steampunkiin hän hurahti suunnilleen kaksi vuotta sitten. Harrastuksessa Mykkästä viehättävät erityisesti mielikuvituksellisuus ja selviytymisen teemat. Steampunk iski lehtien sivuilta Tampereelta tapahtumaan saapunut Anu Mykkänen tekee steampunk-taidetta, jossa tutuille eläinhahmoille on kehitelty erilaisia tarvikkeita muun muassa sähkölaitteiden purkujätteestä. Sellainen ajatus, että vaikeuksien jälkeen voikin tulla paremmaksi, viehättää
Ääneen piti ihmetellä, että mitä tekemistä sinapilla on kahvitarjoilun kanssa. Opastaja katsoi hetken pitkään ennen kuin vastasi, että se (kertapakkaus) on hunajaa. Kiehauta käärylekaalin irrotetut lehdet runsaassa Kasvistäytteestä valmistuu monta arkiruokaa. Siirapin sijaan makeutta antaa hunaja, mistä tuleekin mieleen ihan toinen juttu nykyiseen ammattiin opiskelun ajoilta. Muistan hyvin, miten keiton jäähtyessä lampaanrasva alkoi muodostaa kellertäviä lauttoja haisevan sopan pintaan. Ja sitä voi syödä monta päivää, maku vaan paranee. Novitan VILLALAN KOJA! PRINTTICOLLEGEPUSERO XS XXL 35 e 55 e 7,50 e / m 4,95 e 19,90 e 15,90 e Erä PINNASÄNKYJÄ UUTUUS! 25 e / kpl Edullisempaa Elämää! Valtatie 14, 37800 Akaa 0400 808 977. Tarjoukset voimassa 23.-31.8. Erilaisia SISUSTUSTYYNYJÄ FLEECEKANKAITA keppihevosten tekoon SÄNGYNPEITTOJA 3-erilaista kuosia (myös muita kuoseja) koot: 150 x 260 260 x 260 FLEECETORKKUPEITOT 125 x 160 Valmis PUUVILLAKAPPAVERHOJA alk. 18 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu a Puh. 543 3379 Matomäenkatu 2, 37830 AKAA ma-pe 9-18, la 9-15 Viimeinen kesäsunnuntai 27.8. Sittemmin on tullut hankittua silmälasit. Uusi kaali toki kypsyy nopeasti, joten herkun kimppuun pääsyä ei tarvitse odotella pitkään. Ensimmäinen työharjoittelupaikka oli muuan henkilöstöravintola, jossa päivittäin katettiin kabinetteihin kahvituksia. Lisää joukkoon sipulit, inkivääri ja fenkoli. Kyllä kaalikeitto nykyään jo nipin napin menettelee, mutta lammas ei uppoa missään muodossaan. Kokeile myös paprikoitten, tomaattien, perunan, pasteijoitten tai piirakan täytteeksi tai kasvisruokana sellaisenaan. Meikäläisen makuun erityisen suun mukaista se on pata-ja laatikkoruokina eli hitaasti haudutettuna. Nälkäänsä niitä söi, mutta jostain syystä ei ole niitä itsekään sen jälkeen tullut syötyä.Tuo oma kammotukseni on ihan kotona tehty tietty kaalikeitto, johon oli laitettu poikkeuksellisesti lampaanlihaa. Kaalikääryleet (ja vähän muutakin) itämaiseen tapaan 1 iso käärylekaali vettä, suolaa 400 g broilerin jauhelihaa 1 dl raakaa kvinoaa tai puuroriisiä 1 kanaliemikuutio puolikas myskikurpitsa 1 pieni fenkoli 3–4 cm pala tuoretta inkivääriä 1 iso punasipuli 3–4 valkosipulin kynttä 125 g pekaanipähkinöitä 3–4 rkl juoksevaa hunajaa 3–4 rkl ketjap manis -soijakastiketta 1–2 tl herbamare-yrttisuolaaruokaöljyä Käsittele ensin tuoretuotteet eli kuori, poista siemenet ja raasta kurpitsa karkeaksi raasteeksi. Toista maata eli herkkua ovat makoisat kaalikääryleet, jotka tällä kertaa saivat hiukan itämaista tvistiä. Sekoita hyvin, tarkista maku ja jäähdytä. Omiin mieltymyksiin poikkeuksen tekee muuan kaaliruoka, joka saa aikaan puistatusta. Sitä en muista, miten pääsin pälkähästä, mutta en myöskään muista joutuneeni inhaa lautasellista kokonaan lusikoimaan. Rouhi pähkinät ja lisää ne pannulle, mausta hunajalla, soijalla ja yrttisuolalla. Keitto maistui happamalle märälle huopatossulle ja suolakin puuttui. Syysja lokakuussa sunnuntait suljettu. Kyse on tietenkin lapsuuden ikävästä makumuistosta 1970-luvulta, jollaisia lienee yhdellä, jos toisella. Kuori ja hienonna sipulit ja inkivääri, pilko fenkoli. 12 99 3 00 6 00 2 00 2 50 1 00 19 99 2 pkt Yhteishint aan Polkupyörän ULKOKUMI+ SISÄKUMI 28” (47-622) 700g (24,99) 300g (17,99) Maston Quikset paisuva BETONI Paisuva betoni on innovatiivinen, nopea, kevyt ja kestävä hartsiseos tolppien maahan kiinnitykseen PAKASTEPULLO 0,5L/3kpl (2,20pkt) (3,99) (3,50) (1,59) MEHUSTIN 8L ruostumaton teräs kaikille liesityypeille, lasikannella 35 00 (39,90) MARJANPOIMURI muovi SANKO 10L elintarvikekelpoinen, useita värejä 1 00 1 00 3 99 pkt kpl (4,99) (1,49) KERTAKÄYTTÖPAKASTUSRASIAT useita kokoja SIENIVEITSI tupella VIINIPULLO 0,75L vihreä tai kirkas (1,20) Motip RENKAANKORJAUSVAAHTO 500ml (5,99 ja 2,99) Liiku ja harrasta Makumuistoja ja muita makuja Keittiö stä kajah taa Kaali on vastustamattoman hyvää. Ei kerta kaikkiaan maistunut, mutta pöydän ääressä oli istuttava, koska siihen aikaan lautanen piti syödä tyhjäksi. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan kanaliemessä ja lisää kasvisseoksen joukkoon. Lopuksi piti tietysti luoda katsaus valmiiseen työhön, ja sattui sitten silmään pieni yksityiskohta. 12-16. Kuullota ja pehmittele kurpitsaraastetta öljyssä pannulla. Ma– pe 9 –19, la 9 –15. Yleisesti nämä inhokit olivat kansakouluaikojen tilliliha ja kanaviillokki. Tässä broilerja kasvispihveinä.
Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 Kysy myös kuljetuspalvelua! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 lankap. Saat mieleisesi kokonaisuuden haluamillasi materiaaleilla tehtailtamme erikoisempienkin mittojen mukaan. Jos täytettä jää yli, paistele se sellaisenaan pihveiksi. Anne Suomalainen Kirjoittaja on akaalainen keittiöalan ammattilainen, joka kokkaa ja leipoo rennolla otteella. Jäljelle jääneen myskikurpitsan puolikkaan voi keitellä kääryleitten kypsyessä lisäkkeeksi. Kokeile myös paprikoitten, tomaattien, perunan, pasteijoitten tai piirakan täytteeksi tai kasvisruokana sellaisenaan. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Sienisoosi sopii hyvin kääryleitten kaveriksi. 8-18, la 9-15 komerot Olemme uudistaneet tehdastamme eduksesi parantamalla koneitamme ja tehostamalla tuotantoamme. Perään nokare voita ja kermaa, maustetaan suolalla ja pippurilla, keitellään kasaan. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 19 Liiku ja harrasta KEITTIÖT wc-kalusteet liukuovet khh-kalusteet Myös pienet keittiöt erikoismitoin! ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. Näiden herkkujen höysteeksi sopii pyöräytellä ihan perusmalliin kantarellikastike. Eli kuumalla pannulla pyöritellään puhdistetut pilkotut sienet sekä pilkottua sipulia, kunnes enin neste haihtuu. Meillä ammattitaitoiset ja ystävälliset myyjät auttavat ilmaiseksi suunnitelmiesi toteutuksessa. Anne Suomalainen. Laita kunkin kaalinlehden paksumpaan päähän reilu annos massaa, kääri pakettiin ja lado uunivuokaan. Paista pihveiksi pannulla tai uunissa. Tässä broilerja kasvispihveinä. Kuutioi kurpitsa kattilaan, lisää vajaa desi sokeria ja humpsaus hunajaa, ripaus suolaa ja kanelia, keittele hiljalleen kypsäksi. Jos haluat tehdä täytteestä kasvispihvejä, ota erikseen noin puolet jäähtyneestä massasta, lisää siihen kaksi kananmunaa ja yksi desilitra juustoraastetta. Valele kääryleitä paiston aikana vesi-hunajaliemellä. suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi ja valuta ne pyyhkeen päällä. Paista 150–175-asteisessa uunissa vajaa tunti. Makumuistoja ja muita makuja Kaalikääryleitten erilaisena täytteenä voi kokeilla broileria, myskikurpitsaa ja kvinoaa. Muista myös edulliset vakiomittamme. Yllättävää säväystä antaa nokare kinuskin makuista tuorejuustoa, jos tohtii perinteistä herkkua sotkea. Ota mitat mukaan! Tule ihastumaan valikoimaamme ja rajattomiin mahdollisuuksiin! Löydät meidät Ylöjärveltä Maskun vierestä, Teollisuustie 4:stä. Kasvistäytteestä valmistuu monta arkiruokaa. Kyllä maistuu. Kaada vuoan pohjalle vähän vettä ja valuta kääryleitten päälle hiukan hunajaa. Leikkaa paksua ruotia ohuemmaksi. Lisää toiseen puoleen massasta broilerin jauheliha hyvin sekoittaen. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark
Helpota koti-ikävää tilaamalla Akaan Seutu! Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi osoitteessa akaanseutu.fi/opiskelija Akaan Seudun määräaikainen tilaus 19 90 /3 kk (norm. Muutatko pois kotoa. Perhekahvila kokoontuu 25.8. Yhdistys on järjestänyt perheliikuntaa eli perheliikkaria Kirkonkylän koulun liikuntasalissa, josta se koulun sisäilmaongelmien Ulla Lintula (takana oik.) käy perhekahvilassa Jade, 5, ja Justus, 4, Lintulan kanssa. Vastineeksi tilan käytöstä yhdistys tekee yhteistyötä seurakunnan kanssa olemalla esimerkiksi apuna tapahtumissa.. Olemme harmissamme, ettei meillä ole kunnon tiloja, Ryyppö kertoo.Liikkarin ohella jäihin on pistetty myös suunnitelmat kouluttaa nuoria liikkariohjaajiksi.– Tällä hetkellä se ei ole realistista. – Tilat ovat tosi hyvät. Sopivia tiloja ei ole löytynyt. – Vuosi sitten yritin vuokrata rahalla omaa toimitilaa, mutta se ei onnistunut. 20 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu Hei opiskelija! Tarjous on voimassa 3.9. – Koska tilanne Kirkonkylän koululla on epäselvä ja liikuntasali on tiloista pahin, emme halua ottaa riskejä ja viedä lapsia sinne edes kerran viikossa. Tarja Antola vuoksi siirtyi kevätkaudeksi Sontulan koululle. Puheenjohtaja onkin tyytyväinen ja kiitollinen, että MLL:n perhekahvila saa jatkaa Kylmäkosken seurakuntatalolla. alkaen perjantaisin kello 9.30–12. asti. Sen jälkeen mietimme, palaammeko kenties salivuoroille vai ei. Kylmäkosken MLL:n hallitus on päättänyt, että perheliikkaria ei toistaiseksi järjestetä. Seurakuntatalolla ovat leikkitavarat valmiina ja leikkihuone sekä keittiö, jossa pystyy keittämään kahvit. Koulujen loma-aikoina isosiskot Kia Österman (vas. takana) ja Eveliina Sairamo ovat apuna perhekahvilassa. Sellaista ei ollut, Ryyppö kertoo. Odotamme koulun korjaustapaehdotusta ja (Tuula) Putuksen riskiarviota. Joillekin seurakuntatalo voi olla kynnys, mutta perhekahvila on nimenomaan MLL:n omaa toimintaa, kertoo perhekahvilavastaava Ulla Lintula . 44,50€) Liiku ja harrasta Kirkonkylän koulun sisäilmaongelmat veivät paikan perheliikkarilta Kylmäkosken MLL:n perhekahvila jatkaa seurakuntatalolla Tarja Antola Mannerheimin lastensuojeluliiton Kylmäkosken yhdistyksen puheenjohtaja Tiina Ryyppö harmittelee Kirkonkylän koulun sisäilmaongelmien näkyvän myös MLL:n toiminnassa. Ryypön mukaan yhdistyksen toimintaa hankaloittaa muutenkin oman kokoontumistilan puute. Tarjous koskee uusia kotimaan tilauksia. – Kävijämäärät laskivat selvästi. Perheliikkari palvelee ilmeisesti Kirkonkylän perheitä, Ryyppö toteaa. Paikan vaihtuminen näkyi osallistujamäärissä
TP-49:n kokoonpano KaVo–TP-49-ottelussa: Juho Laine (26. Nuorempien sarjoissa 13-vuotiaista alaspäin kilpailut olivat tasaisia ja voittajia löytyi molemmista joukkueista. Topalla on taas menossa heikompi jakso. PJK:n tasoitus 1–1:een oli myös taukotulos. Kukin urheilija saa osallistua vain kahteen lajiin ja lajit pitää tehdä samassa sarjassa. KaVolla on neljä tappiotonta peliä peräkkäin. Aija Mansikka Viialan Valtin Maija Oksa ja Toijalan Vauhdin Aura Kurkimaa vauhdissa T11-sarjan 4x50 metrin viestin kolmososuudella. Akaasta viestien ainutlaatuista tunnelmaa olivat aistimassa Viialan Valtin ja Toijalan Vauhdin urheilijat. Kolmen pelatun minuutin jälkeen kotijoukkueen Kimmo Kanninen käytti hyväkseen vieraiden alakerran harhailun, 1–0. Kiertopalkinto on katkolla viidestä peräkkäisestä voitosta. Valtin tytöt Julia Viitanen , Jenna Pentinniemi , Maija Oksa ja Saara Kuha paransivat seuran ennätystä jo toisen kerran tänä vuonna, ja juoksivat kovassa seurassa 11:nneksi. Myös 11-vuotiaiden tyttöjen juoksuihin Vauhti sai täyden edustuksen. Ikurin tekonurmi on seuraava pelialusta, jolla Topa yrittää hankkia pisteitä. Sijoitus oli yhdestoista ajalla 63,1. Forssa oli lähtenyt tosimielellä haastamaan kaksi edellistä kilpailua voittanutta Akaata. Torstaina 24. Aleksi Huiko), Joonas Saariniemi (61. Sijoituksellisesti parhaiten juoksivat T15-sarjan Aliisa Keskinen , Aino Anttonen , Tyyne Sihvonen ja Jonna Uolamo . Vanhempien tyttöjen osalta Forssa puolestaan vastasi voimakkaasti lukuun ottamatta 17-sarjan Viialan tyttöjä, jotka putsasivat palkintopöydän. Kesä–heinäkuun mainio vire on hävinnyt jonnekin. Lauantaina 19. Toijalalla dramatiikkaa Toijalan Vauhti osallistui pm-viesteihin kahdeksalla joukkueella. jättämään sen juoksematta Joonan ja Eetun flunssaoireiden vuoksi. Näin PJK voitti Topan toistamiseen tällä kaudella, nyt 4–2-numeroin. Aija Mansikka. Pitkä viesti, 4x600, olisi ollut poikien vahva laji, mutta valitettavasti pojat joutuivat Jukka Koskinen Nousuvireinen Kangasalan Voitto kaatoi Toijalan Pallo-49:n 4–1 (3–0) kotonaan jalkapallon nelosdivisioonassa. Pelattu oli 79 minuuttia. Toinen erä oli tasaisempi ja Vauhdin joukkueen edelle kiilasi niukasti kuusi joukkuetta, joten tyttöjen lopullinen sijoitus oli kahdeksas. Silti pojat taistelivat 4x100 metriltä ja 4x60 metrin aitajuoksusta viidennet sijat. Lauri Ilola vastasi tuohon maaliin viisi minuuttia myöhemmin, 4–1. Milja Välläri , Julia Sulaniemi , Minka Brusi ja Taika Ojanen juoksivat 4x400 metrin ensimmäisessä erässä toiseksi ajalla 6.10,27. Juuso Ahola), Aleksi Pirttijoki, Jukka-Pekka Jyrämö (C), Ville Myllylä (36. Toijalan urheilukentällä kilpailtiin neljäs Seuraottelu yhdistetyn Viialan Valtti-Toijalan Vauhti -joukkueen ja Forssan Salaman välillä. Valttilaiset olivat vallanneet melkein yhden katsomon osan: olihan seura saanut mukaan ennätykselliset yksitoista joukkuetta, vaikka viime hetken sairastumiset verottivat pois kolme joukkuetta. Vielä paremman sijoituksen tytöt nappasivat 4x600 metrillä, jossa he olivat seitsemänsiä yhdeksäntoista joukkueen joukossa uudella seuran ennätysajalla. 22 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu URHEILU Viialan Valtin ja Toijalan Vauhdin juoksijat kilpailivat pm-viesteissä KaVo nousussa, Topa ei Akaa oli Forssaa vahvempi Hämeenlinnan urheilukentällä ja katsomossa oli todennäköisesti kesän kovin meteli ja paras tunnelma, kun Hämeen piirin 9–15-vuotiaat juoksivat piirinmestaruusviestejä lauantaina 19.8. Maastoviestiin Valtti pyrkii saamaan kaksi iskukykyistä joukkuetta. Jukka Saari), Ere Salmi (72. Sekä aitajuoksuviestissä että 4x600 metrin viestissä sijoitus oli 13. Toijalassa. Pirkkalan Jalkapalloklubi aiheutti Topalle toisen tappion putkeen naisten nelosdivisioonassa. Lisäajalla kotijoukkue osui vielä kerran. Viime vuoden tapaista mitalien rohmuamista poikien sarjassa ei siis tälle vuodelle odotettu, sillä kehitystä tuossa iässä tapahtuu vuoden aikana paljon. Nuorimmasta, eli 9-vuotiaiden sarjasta löytyivät pirteimmät Vauhdin juoksijat. Iskukykyisimmät ryhmät Valtilla olivat T11ja P13-sarjoissa. Suoritusten arvoa nostaa se, että joukkueen keski-ikä oli alle 13 vuotta. Seuraottelu huipentui 4x200 ja 4x400 metrin viesteihin. Ennen avausjakson puoltaväliä karkasi Ali Ojala läpiajoon, ja siitä 2–0. Joukkueita oli runsaasti, ja kovasta juoksuvoimasta tunnettu Forssa yritti vielä kiriä Akaan johtoa kiinni. Aija Mansikka Kari Uolamo Lauantaina 12.8. Valitettavasti 4x50 viestissä tytöille tuli vaihtorikko ja joukkue jäi ilman tulosta. Kian toinen osuma 86. Sampsa Laakso), Joonas Pietikäinen, Mikko Alahäivälä, v. Ensimmäinen Seuraottelu järjestettiin 2014 Forssassa ja silloin voiton vei isäntäseuran joukkue. 9-vuotiaiden sarjassa juostiin poika-tyttö-joukkueella 8x40m sukkulaviesti. Sarjanostoja tehdään taktisesti pisteiden toivossa, eli nuorempia urheilijoita kilpailee omaa sarjaansa vanhemmissa. Akaa teki eroa varsinkin vanhempien poikien sarjoissa, joihin Forssa ei ollut saanut mukaan vahvaa edustusta. Jo aamukymmeneltä oli kentän katsomo täynnä urheilevaa nuorisoa ja kannustusjoukkoja. KaVo oli perjantaina 18. Tampereella ja kauden huipentava maastojuoksuviesti juostaan 27.9. Siinä edellä mainittujen lisäksi juoksivat Joona Ratilainen , Toivo Mikkola , Jade Hukka ja Natalia Osowska . Tähdet Topan parhaille jakoi veteraanipalloilija Janne Pirttijoki : 3 Aleksi Huiko, 2 Ere Salmi , 1 Jyri Erkkilä . Lukuisista viestivoitoista huolimatta se ei kuitenkaan onnistunut, ja Akaa otti kolmannen peräkkäisen voittonsa pisteillä 243-184. Toiset pm-sisulisäottelut kilpaillaan 13.9. Seuraottelussa on tärkeää saada pisteitä mahdollisimman monesta lajista. Topa on tappiosta huolimatta edelleen kolmosena. Aija Mansikka Elice Helenius lähettää Jonna Uolamon matkaan 4x400 metrin viestin kolmannelle osuudelle. elokuuta pelatun ottelun selvä hallitsija. Tytöt olivat 4x80 metrin aitajuoksussa viidensiä ajalla 63,67, 4x800 metrin viestissä kuudensia ajalla 12.36,83 ja 4x100 metrillä sijoitus oli kahdestoista ajalla 59,47. Viestit jättivät sopivasti nälkää ensi vuodeksi, mutta vielä tänä syksynäkin on kaksi Hämeen piirin seurakilpailua jäljellä. minuutilla kavensi tilanteen 3–2:een PJK:lle. Topan naiset tappioon Toijalan Pallo-49:n naisjoukkue ei ole saanut viime peleissään parasta osaamistaan esille. Jyri Erkkilä), Tuomas Kallioinen, Joonas Järvi (36. Kolmetoista-sarjan pojat Mikael Viitanen , Eetu Koskinen , Joona Lehtinen ja Tapio Suojanen ovat kaikki vielä 12-vuotiaita, joten he saavat kilpailla samassa sarjassa vielä ensi vuonna. elokuuta Pirkkalassa pelatussa ottelussa Kia Lingman vei Topan 0–1-johtoon. Lajivoitto korostuu, sillä voitosta saa 5 pistettä, seuraavista sijoista 3-2-1, kuitenkin niin, että vain kaksi saman joukkueen urheilijaa saa pisteitä. Joukkueissa juoksivat Aura Kurkimaa , Laura Ratilainen , Lotta Sannamo ja Miisa Turunen . 4x50 metrin kisaan osallistui 22 joukkuetta. Vielä puolen tunnin kohdalla Lauri Ilola rokotti vieraita, ja tulos oli 3–0.Jo tällä jaksolla näki, että Voitto oli ratkaisupaikoissa askeleen tai kaksi Topaa edellä.Vaihdosta peliin tullut Aleksi Huiko vastasi hyvästä esityöstä, jolla Mikko Alahäivälä kavensi pääpuskulla 3–1:een. Tulos vahvisti kotijoukkueen nousuvirettä. Kolme peliä peräkkäin on ilman voittoa. Kim Lingman), Jirka Järvi (87. T11-sarja on aina osallistujamäärältään suuri, niin myös tänä vuonna. elokuuta joukkue kohtaa Peli-Pojat-70
Ennätystä lähdin kisoista hakemaan, mutta ei voi mitään, Noora toteaa.Itse kisoihin pääsemistä hän pitää kuitenkin yhtenä kauden kohokohtana, vaikka tulos olikin iso pettymys. On minua yritetty ostaakin, mutta Vauhdissa homma on toiminut, Noora selittää.Yleensä aina Tampereelta kisoihin etelään suunnatessaan Noora tulee päivää aikaisemmin tekemään viimeisen harjoituksen Toijalaan, ja nukkumaan yönsä lapsuudenkodissaan. Uskon että tästä vielä tulee jotain, Noora kertoo ja jatkaa: – Odotan ensi vuodelta tosi kovaa kautta. Hän odottaa rikkovansa vielä tänä syksynä oman 400 metrin juoksuennätyksensä. Tosin lääkäri oli sanonut Nooralle, että jos hän kestää kipua, voi hän juosta murtumasta huolimatta. Päävalmentajaansa ja isäpuoltaan Robin Millardia , hän on käskenyt järjestämään sellaisia treenejä, että ne pelottavat. Kuntopiikki ei osunut Kalevan Kisojen kohdalle, joista tuloksena oli viides sija 400 metrin aidoissa, joka on Nooran päälaji. En ole koskaan juossut niin kovalla vastatuulella. Se on minulle rakas seura. Olen tosi onnellinen rikkoutuneesta ennätyksestä, Noora kertoo. Hän kertoo harjoittelevansa riskirajoilla tiedostaen riskit.– Mennään riskirajoilla järkeä käyttäen. Niiden jälkeen on tosi hyvä fiilis ja niistä saan kiksejä. Toisaalta hän tuntee itsensä ja tietää, että hänellä on tapana nostaa aina panoksia, kun joku saavutus on täytetty. Hän kehuu kentän uutta pehmeää pinnoitetta, joka säästää jalkoja. Varoituksen sanana oli, että virheasentoja pitää varoa, ettei jalkaan tule muita ongelmia. Viime viikon torstaina Noora rikkoi oman, neljä vuotta vanhan ennätyksensä 200 metrin juoksussa ajalla 24.93. Kotikentällä. Yhdeksi pitkäaikaiseksi tukijakseen hän mainitsee Toijalan Kone ja Kuljetuksen yrittäjän Mika Korpelan , joka on ollut tänä vuonna Nooralle iso mahdollistaja leireilyyn. Jopa kovempaankin tulokseen olisi siis ollut mahdollisuus paremmin suunnitellulla juoksulla. Sen verran tiedän omaa kroppaani, että koska se tarvitsee oikeasti lepoa. Tänä kesänä hän on vieraillut urheiluohjelma Elixirin kuvauksissa, ja hän tulee näkymään useammassakin ohjelman jaksossa tulevana syksynä. Vaiva helpottaa aina tauoilla, Noora kertoo.Noora suhtautuu vaivoihinsa kuitenkin tyynesti. Se on se minun juttuni ja rakastan sitä. Tulevana vuotena Nooran voi bongata myös televisiosta. Hän aikoo laittaa itsensä likoon kunnolla, ja kertoo haluavansa katsoa mihin hänestä on urheilijana. – Kaikkein parhaita ovat treenit, jotka sattuvat uskomattoman paljon. Tampereella asuva aitajuoksija Noora Toivo käy usein ennen Etelä-Suomen kisoja valmistautumassa niihin Toijalan urheilukentällä. Murtuma ja tulehduksia Parin vuoden takaisen pahan loukkaantumisen jälkeen Noora on vihdoin päässyt kovaan kuntoon kovalla treenaamisella. Parhaimman kuntopiikin Noora tietää olevan vielä edessä, joten hän odottaa syksyltä kovia tuloksia. Työt hän on kuitenkin halunnut pitää minimissään, ja urheilun hän mahdollistaa omilla säästöillään sekä sponsoreiden tuella. Sen sijaan aitavarmuudessa olisi parantamisen varaa. Rikoin nyt ennätykseni ensimmäisen kerran neljään vuoteen ja tiedän olevani nyt kovemmassa kunnossa, kuin tehdessäni nuo ennätykset. Jos jostain tulisi tarjous, niin pitäisi harkita. – Todennäköisesti ne paranisivat viikossa levolla ja kipulääkekuurilla. 28-vuotias Noora ei pidä itseään ollenkaan liian vanhana tekemään ensi vuonna arvokisadebyyttinsä. Ensi vuodelle Nooralla on kovat odotukset omia suorituksiaan kohtaan. Leena Nyysti Katso kuvat. Uskon että kauden hyvät tulokset menevät vielä rikki. Rakas Vauhti Treenaamisen ja kisaamisen lisäksi Noora on tehnyt tällä kaudella hieman töitä omassa sosiaaliseen mediaan, sisällöntuotantoon ja markkinointiin keskittyvässä yrityksessään. Tahdon katsoa tämän urheilukortin loppuun asti. Toijala näyttelee edelleenkin isoa roolia Nooran elämässä, vaikka hän onkin asunut Tampereella jo yhdeksän vuotta. Millardin merkitystä uralleen Noora haluaa korostaa. Toijalan urheilukentän uutta pehmeää pinnoitetta Noora kehuu hyväksi treeneihin. Enemmän häntä ottavat päähän tulokset, jotka voisivat olla parempia. Rahoitus tulee olemaan varmaan ongelma jossain kohdassa, mutta toivon, että pystyn jatkamaan samaan tapaan vielä pari vuotta. Onhan päävalmentaja luonnollisesti Nooran tiimin tärkein jäsen. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 23 Toijalan Vauhdin Noora Toivo odottaa syksyllä kautensa parasta tulosta URHEILU ”Vedän riskirajoilla järkeä käyttäen” Leena Nyysti Toijalalaissyntyisen Toijalan Vauhtia edustavan Noora Toivon kesäkauden taivaalla on näkynyt aurinkoa, mutta myös harmaata pilveä. Huippu-urheilijan elämäntapa on minun unelmaelämäntapani. Lisäksi samaisessa kisassa 200 metrin juoksussa Noora jäi omasta ennätyksestään vain yhden sadasosasekunnin. Nyt murtuma on parantunut, mutta tulehtuneet akillesjänteet ovat vaivanneet Nooraa läpi kesän. – Olen kovemmassa kunnossa kuin mitä ajat kertovat. Noora tietää, että hänellä olisi ollut paljon parempaan suoritukseen mahdollisuudet, mutta kisoissa mikään ei mennyt nappiin.– Teknisesti juoksu oli ihan ok, vaikka muutama virhe tulikin, mutta aika nyt ei vaan ollut kovinkaan kummoinen. Hän toivoo paikallisten nuortenkin kunnioittavan hyviä urheilupaikkoja. Hän kertoo, ettei ole koskaan elämässään tehnyt niin paljon töitä jonkun asian eteen kuin nyt. Se säästää jalkoja. Toinen kohokohta oli heinäkuussa Riihimäellä rikottu oma ennätys 100 metrin juoksussa. Tällä kaudella ollaan tehty virheitä, mutta ne korjataan ensi vuodelle. En ole näillä näkymin vaihtamassa sitä, vaikka tietyt realiteetit tässäkin asiassa on. Toijalan Vauhti on hänelle oma kotiseura, jossa Nooraa on tuettu, ja hänen on annettu tehdä omaa juttuaan. Mutta siihen ei ole nyt kisakaudella mahdollisuutta. Lisäksi Noora paljastaa nauttivansa itsensä piiskaamisesta. Jos joku makaa Pirkkahallilla treenien jälkeen pidättelemässä oksennusta, niin todennäköisesti se olen minä, Noora virnistää. Tällä kaudella Noora on keskittynyt harjoitteluissaan juoksemiseen, joka onkin sujunut hyvin. Hän kertoo, että loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Noora kuvailee tätä juoksua teknisesti hieman epäonnistuneeksi, sillä hän oli lähtenyt juoksemaan "villivarsan innolla aivan liian kovaa", josta seurasi hyytyminen. Toiveena on, että säät suosivat kisoja.– Tänä vuonna on vielä aika monta starttia. – Todennäköisesti ajattelen, että voin parantaa tuloksiani edelleen. – Kun tekeminen on tällä tasolla, on normaalia, että kroppa ei kestä. Tänä vuonna haluan rikkoa vielä kaikki ennätykseni. – Vauhti on ollut mahdollistamassa minun urheilu-uraani, ja olen siitä kiitollinen. Tarkoitus on siirtää painopiste aitoihin ensi vuonna.Tällä kaudella harjoittelua on hillinnyt päkiässä sijaitsevan sesamluun murtuma, jonka paljastumista Noora kuvailee itselleen shokiksi. Siellä oli myös tosi haastava sää juosta
Nuorille ja nuorille aikuisille, iltahartaus klo 20.45. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11–14. Hyvä paimen: Joh. Musiikki Ke 23.8. Messun jälkeen kirkkokahvit Nipponpiirin toimesta. mennessä Johannalle 040 709 1691. klo 9.30-11.30 Lystilauantai Seikkailupuistossa. Sanan ja laulun ilta klo 18 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13 C. Järj. Loimu -ilta yläsalissa ruokailu klo 17, raamattutunti klo 17.30 Tero Kuparinen. Su 27.8. 18.8. Vihitty: Markus Juhani Myllykorpi ja Taina Mari Nevalainen, Jari-Pekka Johannes Tainio ja Päivi Tuulikki Kangasniemi, Henri Pekka Ärling ja Suvi Katriina Miettunen. Kylvetään epäuskoa tarjoten epätieteellistä evoluutiosatua, akateemista luomisoppia lapsillemme. Matti Neulanen, Tomi Kujansuu. To 31.8. Markku Antola, liturgia ja kontrabasso. Reformaation merkkivuoden ilta Kappelikirkossa Su 17.9. Messun jälkeen Valkeakosken kristillinen työväenyhdistys ry tarjoaa kirkkokahvit lähetystyön hyväksi. Eka isoskoulutus on 30.8. Kirjaa kirjoitettiin eri aikoina ja kaukaisissa maissa. La 26.8. 1Kor. Ke 6.9. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika.” Sanoma pelastuksesta kulkee ns. Maksuton. Kirkkomuskari alasalissa. Lähtö Viialasta taksilta klo 13.30 ja Toijalasta kirkon edestä 13.45. Lastenhoito ja kyyditys järjestetty. elävä sielu) elävä olento”. Lauluntekoa. Ilm. Viiala: Ke 23.8. Lapset ja perheet: Kirkkomuskari aloittaa toimintansa ma 28.8. To 24.8. Isojen ryhmä klo 17.45 -18.30 yli 3-v. Vauvaryhmä klo 9.30 ja Taaperoryhmä (1-2v) klo 10.30. Su 24.9. Hanna Jussila, 040 511 3104. On kirkkoja ja järjestöjä, jotka kuvittelevat omistavansa tuomiovallan julistaen, että vain me olemme oikea kirkko tai järjestö, vain meidän kauttamme on saatavissa ikuinen elämä. Retken hinta 40-45e. Kirkkoherra Markku Antola ja kappalainen Juha Valkama. Tervetuloa! Ke 30.8. Hunajahulinat 9-14 torilla. 28.8. Muuta: Su 27.8. Ilm. Tied. klo 18 ”Yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden”: syntinen kelpaa Jumalalle. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” 2 Joh.9. 1400 vuoden aikana syntyi yhtenäinen kirja. Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Kastettu: Eevi Edla Aurora Eskola, Oiva Taneli Koivunen, Elli Emilia Metsävuori, Ella Bertta Maria Salmela, Aada Emma Amanda Suutari. 31.8. Mukavaa tekemistä koko perheelle! Vapaa pääsy. Koskaan en ole julistanut muuta pelastuksenlähdettä kuin Jeesusta Kristusta. Lapsikuoro klo 15 srk-talossa. Jessen maja on auki tiistaisin klo 19-21. Messun jälkeen jaossa juhlaämpäreitä kirkon 200v. Viestintätyöryhmä klo 17 alkaen kahvit taloustoimiston kokoustilassa. Jumalanpalvelukset: Su 27.8. Ilm. klo 16.30, tai jos sen missaa niin, sama uudestaan 5.9. Tied. lapsille yhdessä aikuisen kanssa. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt. Ilm. Lähtö klo 7.45 Toijalan torilta. Musiikkiryhmänä Valkeakosken musiikkiopiston soittajat Sanna Saarisen johdolla, esilauluryhmä. La 9.9. klo 18 Iltakirkko Sääksmäen kirkossa. juhlan kunniaksi. Retki Pirkkalan parisuhdeiltapäivään klo 14. Kastettu: Evan Rafael Soini. Ilm. Hinta 2€. klo 18 ”Sakramentit luterilaisuuden sydänääniä”, piispa emeritus Juha Pihkala. klo 10 Kansanlaulumessu Valkeakosken kirkossa. Nykyisin tässä ns. klo 18 Kirkkovaltuusto , seurakuntatalo, seurakuntasali I, Valkeakoskenkatu 27. Messu Pyhän Olavin kirkossa ja lounas Haapaniemen tilalla. 8:1,2 ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Koululaisten retki Kannelmäen kirkkoon ja Korkeasaareen 17.9. Invalidikerhon retki Toukolaan. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto on avoinna ma, ti ja to klo 10–12 ajanvarauksella. Tuotetaan evoluutiouskovaisia, jossa Jumala kaiken luoja on hylätty. Valkeakosken kristillinen työväenyhdistys avustaa. Nuorisotyö Nuorten illat ovat alkaneet. Su 27.8. 10: 9 ja 14: 6. 5: 22–24. Messu klo 10, Kuparinen. Room. Keskustan Kalvolan paikallisyhdistys tarjoaa kirkkokahvit. Lähetyspiiri klo 13 alasalissa. Retken hinta on noin 15 €. Tervetuloa entiset ja uudet laulajat! Pe 25.8. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Ke 30.8. Salmiovirta. Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää on vailla Jumalaa. Hyvä lukijani, anna elämäsi Jeesukselle, vain hänen kauttaan siirryt kuolemasta elämään. SÄÄKSMÄKI Jumalan Pojan tuomiovalta R aamattu ei ole beduiinien nuotiotarinoita vaan Jumalan ilmoitus pelastuksesta. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11–14. Kuljetus järjestetty. Kirkkomuskari srk-salissa. Ti 5.9. Sanoma, joka ohjaa pelastukseen Jeesuksen Kristuksen kautta. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. kristityssä maassa Raamatun arvovaltaa halutaan himmentää, jopa tuhota. fi palvelumaksuineen alkaen 22,50€ tai ovelta 23 €. Hämeenlinnan sotilaskotiyhdistys. Ahlajärven-Lintumaan srk-piirin kotakirkko klo 13 Lintumaan Mattilassa, Villikontie 30. Sanan ja laulun hetki, lauletaan yhdessä kanttori Tor Nordströmin johdolla. Koulujen ylijäämäruoan jakelu ilmaiseksi omiin astioihin koulupäivinä klo 12.50-13.20 tai siihen asti, kun ruokaa riittää. Su 27.8. Vapaaehtoinen kahviraha. Ke 30.8. Ihmiset sen kirjoittivat. Su 15.10. Marille 040 725 7426. srk-talolla. Suven lauluilta Rimmin rukoushuoneella klo 18, Kalle Roine, Tor Nordström, Kalvolan kirkkokuoro. Runoja musiikki-ilta klo 18 vanhassa siunauskappelissa. Tied. Kirkkokuoro klo 18 srk-talossa. klo 18 Club For Five ”Hiljainen hetki” Sääksmäen kirkossa. Pienten kirkkomuskari klo 17–17.30 alle 3-v. Leo Louhivaara laulaa. Maksuton. Retki on tarkoitettu ensisijaisesti 1.6. Su 27.8. 15: 22, 23. mennessä Johannalle 040 709 1691. Kahvitarjoilu. To 31.8. Nuoret ja nuoret aikuiset: Joka keskiviikko klo 18 Nuorten ilta seuriksella. Jeesus vastasi juutalaisille: Joh. AKAA Kastetut: Aino Mia Johanna Piispanen. Mutta viimeisestä Aadamista (Jeesus) tuli eläväksi tekevä henki.” Raamatusta löytyy totuus. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www. lapsille. Raamatusta tuli Jumalan kirja, koska Jumalan Henki innoitti sen. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11–14. Mukavaa yhdessäoloa ja kahvittelua. Viestiveljien konsertti klo 18 kirkossa Jarmo Ojanperän johdolla. Su 5.11. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Su 3.9. klo 18 Kirkkokonsertti Sääksmäen kirkossa, Kaartin soittokunta. punaisena lankana läpi Raamatun. Jumalanpalvelukset: Su 27.8. mennessä Terolle 0400 511 677. Ti 29.8. klo 18 ”Luther ja musiikki”, teologian tohtori Miikka Anttila. Muurinpohjalettuja ja sinivalkoisia käsitöitä lähetyksen hyväksi. Vapaa pääsy, ohjelma 5 € Panssariprikaatin varusmiesten hyväksi. Järj. Sotilaskotiautossa myynnissä kahvia ja munkkeja klo 17 alk. Live Nation Muu toiminta: Kohtaamispaikka avaa ovensa ti 29.8. Su 27.8. Kokous alkaa klo 17.30. Su 10.9. Jae 45 onkin kirjoitettu: ”Ensimmäisestä ihmisestä Aadamista, tuli (-38 k. Avioliittoon vihitty: Mikko Tapani Kylänpää ja Jannika Reetta Annikki Lehtonen. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Tervetuloa hakemaan ämpäri kotiisi messun jälkeen. Kirjalla oli paljon tekijöitä, 40 henkilöä eri aikakausilta ja elämänoloista: paimenia ja talonpoikia, kuninkaita ja valtiomiehiä, filosofeja ja runoilijoita, kirjanoppineita ja profeettoja, publikaani, lääkäri, pari kalastajaa. Kirjoittaja on eläkkeellä oleva helluntaiseurakunnan pastori.. Loimu -illat joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Eläkeikäisten toiminta: Ikääntyvien kuntoliikunta alkaa ma 4.9. luokkalaisille koululaisille. Metsäkirkko klo 17 Arinamajalla Mellolassa. Messu klo 10 kirkossa Kalle Roine, Tor Nordström. ja on auki tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 osoitteessa Seurahuoneenkatu 4. Retki Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Messu klo 10, Kulhia. Teppo Nuorvan ja Jouko Mäki-Lohiluoman musisointia. ”Minä olen portti. hameenlinnanseurakunnat.fi/ilmoittaudu KALVOLA Kuollut: Vappu Helena Salonen 90 v., Anja Mirjam Hyttinen 85 v., Erkki Martti Aittasalo 84 v., Tuula Orvokki Huiko 68 v. Avioliittoon kuulutetaan: Hannu Paavo Matara-aho ja Satu Elisa Matara-aho. Olen palvellut pastorina helluntaiherätyksessä sekä metodistikirkossa. Ratkotaan visaisia kysymyksiä. 18.8. Messu klo 10, Helenius. Musiikissa Tero Kuparinen. Mielenterveyskuntoutujien leiripäivä 9.30-15 Toukolassa. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään." Ihminen ei voi ottaa itselleen tuomiovaltaa, jonka Jumala on antanut Pojalle eli Jeesukselle Kristukselle. Toivon talon ruokailu vähävaraisille ma-pe klo 11.30-12.30. Su 3.9. Berit 040 358 3334. Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Berit 040 358 3334. Kylmäkosken kappeliseurakunta: To 24.8. Grillausta, vohvelikahvila, yhteislaulua. Taaperoryhmä (1-2v) klo 13.30 ja vauvaryhmä klo 14.30. Valkeakosken kirkon luentosalissa ja Juusontien kerhotilassa la 9.9. Omaishoitajien leiripäivä klo 9.3015 Toukolassa. Messu klo 10 kirkossa Kalle Roine, Tor Nordström. Ma 4.9. Muu toiminta: Diakonia Ke 23.8. mennessä Ailalle 040 725 7418. Venetsialaiset klo 18 Aseman srk-kodilla. klo 16.30-18.00 Konsertit: Pe 1.9. Runoja lausuu Riitta Laakso ja Pekka Vilpas laulaa. Mukana myös Urisevat Ukot. Ke 6.9. 24 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Reino Tanner Toijala: Ke 23.8. Liisa ja Pertti Purosen alustus ”Vahvistamme rakkaussuhdetta myötäeläen”. Konsertti ”Crusellin jalanjäljissä” klo 18 kirkossa. Ajanvaraukset puhelimitse ma, ti ja to klo 9-10 numerosta 040 350 4901. Liput www.ticketmaster. Diakoniavastaanottoa suljettu klo 15-16. ”Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. To 24.8
D*. Remontin jälkeen ei asuttu. Hän oli myös lähellä ajautua Urheiluliiton valmentajaksi mutta ajatus, että kotitilaakin pitäisi jonkun ruveta pitämään, sai hänet valitsemaan maanviljelijän ammatin. 592963 Akaa, Toijala / Keskusta kt 60 m² Ylpöntie 3 A. Alaja oli syntynyt 18.2.1952 Helsingissä. Näyttävä kokonaisuus hyvä sijainti. 76.000 € . klo 17.15-17.45/Keränen 040 748 5515. Latoon tehtiin kuula-/kiekkorinki ja pallonja painonheittoseinä talviharjoittelua varten. Vaihtolavapalvelu . Tuloksia en tarkemmin muista muuten kuin, että yksi veljes, Hannu, pääsi maaottelutasolle. Vaikka hän oli syntyjään stadilainen, jalkapallon SM-sarjauransa mies aloitti Valkeakosken Hakassa vuonna 1971. Mh. Nuoret kävivät Ehoniemen pihapiirissä olevalla kyykkäkentällä heittämässä, ja Pentti istui pyörätuolissa kentän reunalla ja jakeli neuvojaan vielä aivan viime viikkoihin asti.Kyykän ohella hän oli myös yleisurheilutoiminnassa mukana niin kauan kuin Kylmäkoskella oli urheilukenttä. www.facebook.com/ ViialanHllsrk Muistokirjoitus Kyykkämestari on poissa Pentti Ehoniemen tunsivat useimmat politiikasta, urheilusta yleensä ja kyykästä erityisesti. Koska energiaa ja intoa riitti, piti se johonkin purkaa. Hän löysi kyykän, jota Helsingissä oli elvytetty evakoitten keskuudessa jo 1950-luvulla ja jota levitettiin Karjala-seurojen kautta ympäri Suomea. Mahdollista ostaa autotalli samasta yhtiöstä. 589145 Urjala, Laukeela okt 147/185 m² Punkalaitumentie 117 B. alk. Hän kävi vuosittain pitämässä kyykkätunteja eri kouluilla ja opetustilaisuuksia erilaisille ryhmille. klo 17.15-17.45/Keränen 040 748 5515. 4 h+k+khh+ph+s+wc+vh+tk+var.+AT. Mh. ma 28.8. Todella kaunis piha-alue istutuksineen, hyötykasveineen ja terasseineen. 212.000 € . Hän osallistui esimerkiksi Finlandiaja Vasa-hiihtoihin. Puh. Vuokra+vesi+sähkö. 82.500 € . 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Kattavat kiinteistöhuoltoja kuljetuspalvelut paikalliselta toimijalta! . G*. RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Vh. Pihavarasto ja aitta vaikka kesävieraiden yöpymiseen. Ei et*. H. 6 h+k+khh+kph/wc/sauna+vh. Sitten veljekset muuttivat Helsinkiin, ja Pentti opiskeli lisää valmennuskursseilla. 2 h+k+kph+p. Avara kotoisa kokonaisuus. Aurinkoinen piha, voi pelailla, harrastella, loikoilla. Ladon päätyyn tehtiin pelialueet talkoovoimin. Parvekkeellinen rinnekoti, jossa avaruutta. Kuulaa työnnettiin ja kiekkoa heitettiin myös ladon ovesta lumihankeen. aidanlekkuut ym kotitalousvähennyksellä. Hyvät yhteydet, juna-asema n. 79.500 € . 1 h+k+alkovi+kph+vh. Kun minä sitten yritin vähän loivennella vauhdikkaampia kohtia, tokaisi Pentti ”oo poika hiljaa” ja tarina ja matka jatkuivat. Näppärä 2/3 krs koti palveluiden lähellä, keittiöön sopii pieni pöytä. 582432 Akaa, Viiala / Hukari okt 102/155 m² Kuorttilantie 20. Puh. Puh. Pihakirppiksellä myynnissä useamman kodin tavaroita, leluista huonekaluihin. Olen huomannut, että urheiluseurat ovat usein jäsenilleen kuin toinen perhe, Alaja totesi tuolloin. klo 19.15-19.45/Keränen 040 748 5515. Es. Sijainti lähellä Urjalan keskustaa. Pentti hankki pelivälineet. Tässä vaiheessa Pentti oli jo siirtynyt enemmän valmennuspuolelle. Mh. Mh. 349.000 € . 1 h+tupak+wc/kph/ sauna+parvi+terassi. Syvä osanottoni omaisille. – Siellähän tuli pelattua monet kerrat ja useita tunteja päivässä, muistelee Toijalan Pallo-49 Killan rahastonhoitaja Lasse Niemi .Pertti Alaja oli vuonna 2003 perustetun, Toijalan Pallo-49:n entisistä pelaajista, valmentajista, huoltajista ja ystävistä koostuvan Toijalan Pallo-49 Killan jäsen, kuten on myös hänen kahdeksan minuuttia vanhempi kaksoisveljensä Erkki .Kun Kilta vuonna 2013 juhli kymmenettä vuottaan, Alaja oli juhlan pääpuhuja.– Koen suurta respektiä teitä kohtaan. klo 18.15-18.45/Keränen 040 748 5515. Vaikka hän kovasti panosti omaan kyykänheittoon, hän jaksoi myös opastaa ja neuvoa nuoria kyykän saloihin. 6 h+k+wc+kph+ 2p+khh+vh+s+th. Vh. Nostatte jalkapallon, seuranne värit ja kaikki lajin ympärillä toimivat kaapin päälle. Kirppis. 599396 Akaa, Viiala / Keskusta kt 37 m² Keskuskatu 20 A. Lasten leikkipaikka ”liki”, mainiot ulkoilumaastot, Tarpianjoen virkistysja kalastusmahdollisuudet. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 25 HAUTAKIVET Kaiverrukset, kultaukset, entisöinnit, kaikki alan työt edullisesti suoraan valmistajalta MUISTOKIVI OY M. ma 28.8. Ei et*. asiallinen talo. Välineet pidettiin lämpiminä nuotion lämmöllä. Kiltojen työ on tärkeää. klo 12 Ehtoolliskokous, Heinäsuontie 6. Hän piti myös itsestään huolta niin liikunnan kuin terveellisten elämäntapojen avulla. ke 23.8. Pertti Alajan isä Martti Alaja toimi Akaan seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1977–79. Himmeämpiä SM-mitaleita oli tullut jo vähän aikaisemmin myöskin henkilökohtaisissa kisoissa. Hän pyrki sinnikkäästi, periksi antamattomasti, itsensä likoon laittaen tavoitteisiinsa. Sadoilla kyykkäreissuilla mukana olleena – useimmin kuskina – kuulin Pentin tarinat useaan kertaan, jotkut jopa kymmeniä kertoja. avainnippu Toijalassa välille Mustanportintie-Meijerintie-Ylpöntie-Asemantie. Vuonna 1966 alkoi Kylmäkoskella kyykkätoiminta Ainakin hämeenlinnalaiset, forssalaiset ja riihimäkeläiset kävivät näyttämässä mallia. Minun ensimmäinen muistikuvani Pentistä – Penasta – on ollessani pikkupoika. Löytäjää pyydetään soittamaan numeroon 0400 742 293 tai 040 149 0606. Ei et*. Nahkialan koulun vierestä, vehreältä alueelta siisti 2/3 krs läpitalon kolmio. Es. Es. Suomen mestaruuden Alaja voitti HJK:n paidassa vuonna 1973. Vakuus 1 kk. Vuokra 720 € . Perheellä oli myös kesäpaikka Vanajaveden Matinlahdessa, jonne lehmälaitumelle oli niitetty pelikenttä. 60.000 € . Ei et*. Talonmiespalvelut edullisesti esim. 3 h+k+kph. Hän uhrasi aikaansa myös muiden hyväksi niin liikuntaurheilun kuin varmasti yhteiskunnallistenkin asioiden hoidossa. Pentti voitti myös henkilökohtaisen kultamitalin mestaruussarjassa vuonna 1984. Nyt on ”nauhuri” hiljentynyt. 244.000 € . 601080 Urjala, Salmi vapaa-ajan asunto 39/51 m² Hanhipolku 16. Huoneiston levyinen parveke, hyvät puitteet vaikka ”parvekepuutarhalle”. Taloyhtiöiden sekä kotitalouksien kiinteistöja jätehuolto . Puheenjohtaja piti yhteyttä Kiltaan myös tämän jälkeen. Veteraanisarjassa (yli 60 vuotta) hän voitti useita kultamitaleita ja sivusi veteraanien SE-tulosta 32 pistettä vuonna 2006. Hän kaatoi metsästään koivuja ja sorvautti heittosauvat ja kyykät. Pertti Alaja oli ison liiton edustaja, mutta huomioi myös pienemmätkin seurat. Vuokra 400 € . Pihapiirissä saunatupa ja lampi. Harri Mattila Jukka Koskinen Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kuoli varhain perjantaiaamuna 18. klo 18-18.30/Keränen 040 748 5515. Hiihto oli talvinen harrastus hänelle itselleen kuten myös muitten hiihdättäminen. Kylmäkoskelle oli saatu urheilukenttä 1950-luvun alussa, ja siellä järjestettiin useat urheilukilpailut kesän aikana. Mh. Mh. Aina oli mukana joku, joka ei ollut jotain juttua kuullut, ja se piti taas käydä läpi. 2 h+kk+kph+lasit.p. 2xAT, iso varastorakennus. elokuuta. 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Wanhoja kelloja, puukkoja, hopea koruja ym. Kauko Rupponen Kyykkäkaveri yli 40 vuotta Pentti Ehoniemi 1926–2017. Myöskin helsinkiläisten kanssa oli seuraotteluita. Huoneiston levyinen parveke. 040 820 9135 Kadonnut 20.8. 300 m. G*. Ihastuttava, kalustettu, koneistettu hirsimökki. Hissitalon remontoitu kaksio. ma 28.8. Viialan ydinkeskustassa täysin remontoitu, toimiva kaksio. Kaila, Kuivaspääntie 150, Lempäälä Veistämö P. 589540 Viialan Helluntaiseurakunta Su 27.8. F*. Siellä häärivät joskus monessakin lajissa neljä Suutarin veljestä. 588498 Akaa, Viiala / Keskusta kt 50 m² Keskuskatu 42 D. Vakuus 1 kk. Hän oli ainakin Hämeenlinnan Tarmon valmentajana työn ohella. Mh. klo 11-15 os. 0400 914 301 Myydään kuivia polttopuita. Es. Minuun suurimman vaikutuksen teki hänen antaumuksellinen toimintansa liikunnan ja monipuolisen urheilun – useimmin kilpaurheilun – hyväksi. Vuonna 1976 tuli ensimmäinen joukkuesuomenmestaruus. Pentin ja hänen veljiensä sukunimi oli siihen aikaan Suutari. 598479 Urjala, Salmi okt 245/300 m² Myllynkulmantie 5. Rantakaunisto 2, Toijala. He harrastivat montaa lajia ja pärjäsivätkin varmasti jotenkin. Minusta hänessä riitti esimerkkiä jokaiselle. 55.042 € . 2005 valm. Tervetuloa lauantaina 26.8. 1970-luvulla alkoi tulla jo vähän menestystäkin. 3 h+k+vh+kph+lasit.p. 76.171 € . Es. Autotalli+varasto-/askartelutila. Tampereelle vajaan tunnin ajomatka. Isollekin perheelle, yrityskäyttöönkin. Viemärija julkisivuremontti tehty. Vaikka toinen jalka amputoitiin, ei se lopettanut junioreitten kyykkäopastusta. Kuopion matkallakaan ei montaa kommenttia kukaan ehtinyt tai päässyt sanomaan. Tilava, valoisa huoneisto, siisti, nuorekas yleisilme. Maalivahtina pelanneelle Alajalle kertyi A-maaotteluita 29. ke 23.8. Se on ennätystulos vieläkin. Lampi ja maauuni rosvopaistin tekoon. 29€ heittomotti. E*. Juha Kosonen. 040 849 9440 Rt-osake 3h+k+s+psh 76,5 m2, keskustan läheisyydessä, rauhallinen paikka. Sakoja umpikaivotyhjennykset OTA YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS! www.viialankiinteistohuolto.fi Antti Lehtonen 0400-239 783 antti.lehtonen@viialankiinteistohuolto.fi Jukka Lehtonen 040-579 0595 info@jatejakuljetuspalvelut.fi Kerrostalot Vuokrattavana Vapaa-ajan asunnot Omakotitalot Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Akaa opkk.fi Ma-pe 10.00-16.30 Välitys 010 255 4488 Isännöinti 010 255 4489 Akaa, Toijala / Keskusta kt 82 m² Valtatie 8. Sen mukaan mitä myöhemmin Pentin kertomana kuulin, harjoitusinto ja pyrkimys tuloksiin oli sitä luokkaa, että he itse rakensivat harjoittelupaikkoja kotipihaan ja latoon. 040 515 1876 MYYDÄÄN KADONNUT MYYDÄÄN / OSTETAAN SEKALAISIA Edesmennyt Pertti Alaja oli Toijalan Pallo-49 Killan jäsen Suomen Palloliiton puheenjohtaja, 29 maaottelua pelannut maalivahti Pertti Alaja vieraili elokuussa 2013 Akaassa Toijalan Pallo-49 Killan juhlassa. 596462 Akaa, Toijala / Nahkiala kt 73 m² Vihkurintie 3 B
175/65 14 210e 185/65 15 240e 205/55 16 250e 225/45 17 275e ILMASTOINTIHUOLTO 50E!. Hämeentie 84, 37800 AKAA Puh./Fax (03) 542 5222, 040 747 9876, 050 363 6860 KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Halkivaha puh. 400€/kk. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus Kuljetus Jyrkinen Ky 0400 632 731 Akaa akaanrengas.fi 040 831 1708 AVOINNA Kylmäkoskella MA-PE 14.30-17 LA sop. 050 348 0937 Remontoitu 1H+KK 25,6 m², vapautuu viimeistään 1.10., Toijalan keskusta, silti rauhallisella paikalla. ILA-RAKENNUS rkm. Ketolantie 5, 37800 AKAA Puh. Puh. työ 040 527 5456 AKAAN SÄHKÖ AKAAN SÄHKÖ Sähkötöiden suunnittelua ja asennusta Aidosti paikallinen! SÄHKÖTYÖ J&J RANTANEN Kurisjärventie 192, 37800 AKAA Puh. alkaen. 040 714 6563 Vuokrattavana siisti 2 H+KK +LASITETTU PARVEKE Hyvä sijainti, rauhallinen taloyhtiö. Tervetuloa! Hoitokunta HALUTAAN OSTAA VUOKRALLE TARJOTAAN MYYDÄÄN KOKOUKSIA TYÖSUORITUKSIA Uudistalojen rakentamista ja remontteja. 0400 632 731 KULJETUSPALVELUA YLI 50 VUOTTA! • Muuttokuljetukset paketti/kuorma-autolla • Piano ym. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. Toijalan keskusta. 050 490 4447 www.jstalonrakennus.yhteystietopalvelu.com Asianajaja Petri Tolppa p. 050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. Puh. Siisti, valoisa, läpitalon huoneisto. Heti vapaa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. Rautatieasemalle 300 metriä. 040 581 4710 Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 KESÄRENKAAT sarja asennettuna. Vapaa 1.9. Valtatie 20, Toijala. (03) 546 4343 Marko 0400 169 380 www.sorakuljetus.net simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Kari Kerminen Yritystalo Parkki puh. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 avoinna: ark. Heti vapaa. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 0400 684 766 KT 3H+K+S+ lasitettu parveke, 67,5 m². Puh. 040 548 8117 Siisti YKSIÖ os. mukaan Tampereella Aitolahdentie 34 MA-PE 10-17, LA 10-13 Kysy tarjous! Kalliomurskeet Sorat Maanrakennustyöt SOITA 044 3366490, pienet erät 0440 523751 www.kierratysmetallilife.fi romulife @ gmail.com ROMULIFE NOUDAMME/ OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT (myös akut) Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikoisja vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. Puh. 0400 744 876 www.vakkasahko.fi MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. 9.00-17.00. Puh. Hinnat alk. 8.30-17.00 la. Sistonen Puh. Toimialueena koko Suomi. 26 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu Valoisa 37m² YKSIÖ Viiala, Keskuskatu. Marssitie 1, Nahkiala, Akaa Uudisja korjausrakentamista jo 25 vuoden kokemuksella. HANKOOK 175/65 14 255e 195/65 15 285e 205/55 16 325e 225/50 17 545e HINNAT ALK. puh. mukaan Tampereella Aitolahdentie 34 MA-PE 10-17, LA 10-13 akaanrengas.fi 040 831 1708 AVOINNA Kylmäkoskella MA-PE 14.30-17 LA sop. 0400 633 615 YKSIÖ Siisti, heti vapaa. 044 277 2521 www.a-duo.fi PALVELUJA AMMATTILAISILTA ASIANAJOTOIMISTOJA HOTELLEJA AUTOKORJAAMOJA AUTOTARVIKKEITA KAMPAAMOITA KIINTEISTÖNHUOLTOA KOTIPALVELUJA KULJETUSLIIKKEITÄ LVI-PALVELUITA LÄMPÖPUMPUT POLTINHUOLTOJA SÄHKÖTÖITÄ RAKENTAMISPALVELUITA Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan. 040 140 6000 AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Kylmätekniikka Lämpöpumput Keskuskatu 11, 37830 Akaa Puh. www.mersupurkaamo.fi Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. 9.00-13.00 0,89 €/m 249 € Vihreä viistetty kestopuu 25x95mm B26 PS Trimmeri + Pensasleikkuri HEINÄÄ JA KAIVUUTÖITÄ. 1 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa, sileä ja uritettu Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Ari Ilottula 040 591 9924 www.ilarakennus.com Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Sähkötyöt ja tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit Jari 050 312 4046 Muista kotitalousvähennys. 050 548 3333 Kangasmyllyn soranotto-osakkaiden KOKOUS pidetään Aimo Nummisella 30.8.2017 klo 18.00. Puh. 050 461 7560 Vuokralle tarjotaan saunallinen YKSIÖ Karpintie 2 B 1, siisti asunto, lasitettu parveke. P
1800-luvun tunnelmaa jatkaa yllättäen myös Eero Hämeenniemen teos "Fantasia 1822", joka on sävelletty tyylillisesti Crusellin ja Mendelssohnin aikakauteen sopivaksi, vaikka teoksella onkin ikää vasta muutama vuosi. Marko Vuokko Verta voi luovuttaa tiistaina Toijalassa Veripalvelu ja SPR Toijalan osasto järjestävät verenluovutustilaisuuden Toijalassa seurakuntatalon yläsalissa tiistaina 29.8. Konsertissa esiintyvät Suomen Kansallisoopperan käyrätorvisti Jaakko Välimäki , Tampere Filharmonian muusikot Lea Antola ja Sanna Tullila , viulu, ja Anni Tiainen -Hammo, alttoviulu. Mukaasi tarvitset kuvallisen Suomen viranomaisten myöntämän henkilötodistuksen.Suomessa noin 50 000 potilasta saa vuosittain apua verivalmisteilla. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Lauantaina 25.elokuuta. kello 14–19. Tietoa löytyy myös netistä osoitteesta www.veripalvelu.fi. Akaan kamarimusiikkiseura konsertoi Visavuoressa ja Viialan kirkossa Akaan kamarimusiikkiseura esittää alkusyksyn konserteissaan pääasiassa suomalaista musiikkia. Verivalmisteet eivät säily pitkään, joten verenluovuttajia tarvitaan ympäri vuoden säännöllisesti. Akaan Seutu Viime kesän tauon jälkeen Akaan kamarimusiikkiseuran muusikot astuvat jälleen estradille kahden konsertin voimin. Jo syksyksi kääntyvän kesän toinen konsertti esittelee klassisia klarinettisävelmiä Viialan kirkossa sunnuntaina 3.9. Konsertit järjestetään yhteistyössä Visavuoren museon ja Akaan seurakunnan kanssa. Joka arkipäivä tarvitaan yli 1000 verenluovutusta, jotta verivalmisteet riittävät niin arkena kuin pyhänä. Potilaalle annetaan juuri sitä veren osaa, jota hän tarvitsee. Woikukkakahvi on terweellistä ja ravitsewaa, jotka ei woi sanoa sen enempää sikurista kuin tawallisesta kahvistakaan. kello 18. Luovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. 1917 Kotimainen kahvi Woikukan (Taraxacum officinale) juuri otetaan ylös, warsi leikataan pois, juuri huuhdotaan nopeasti ja pyyhitään riewulla puhtaaksi liasta ja juurijätteistä ja pannaan kuiwamaan pellille tai kuiwauskehykselle uuniin. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 27 Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit TARJOTIN NIMIPÄIVÄT tänään Signe, Varma, torstaina Perttu, perjantaina Loviisa, lauantaina Ilmi, Ilma, Ilmatar, sunnuntaina Rauli, maanantaina Tauno, tiistaina Iina, Iines, Inari. Sellistinä toimii Hanna Kilpinen Norjan Kansallisoopperasta. Juuren kuiwattua se paahdetaan ja jauhetaan tawallisen mukaan ja käytetään joko yksinään taikka sikurin tai kahwin kanssa yhdessä. Helena Lampinen Viikko 35 Maanantai Jauhelihaperunasoselaatikko, salaatti Tiistai Perinteinen kalakeitto, ruisleipä tuore pala Keskiviikko Jauhelihapihvit, perunasose, salaatti Torstai Lumoava kasvispata, täysjyväriisi tai perunat, salaatti Perjantai Broileripastavuoka, salaatti. kello 14. Luovutettu veri jaetaan aina osiin punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi. Uusi luovuttaja voi olla korkeintaan 59-vuotias. Maksuton luovuttajainfo palvelee numerossa 0800 05801 arkisin kello 8-17. Ohjelmassa kuullaan perinteisesti Sibeliusta , mutta myös vähemmän tunnettuja teoksia Einojuhani Rautavaaralta ja Vilho Luolajan -Mikkolalta. Suomen satavuotisjuhlaa kunnioittaen ohjelmistossa on enimmäkseen suomalaista musiikkia. Crusellin seuraksi on valittu Claude Debussy´n Rapsodia sekä Felix Mendelssohnin Konserttikappale kahdelle klarinetistille ja pianolle. Paikalla oleva Veripalvelun henkilökunta opastaa ja neuvoo uusia luovuttajia sekä vastaa kysymyksiin. Omana aikanaan Suomen kansainvälisimpiin muusikko-säveltäjiin lukeutuva Henrik Bernhard Crusell kirjoitti kepeää ja soittimelle hyvin luontuvaa musiikkia, olihan hän myös itse tunnettu klarinettivirtuoosi. Wahwemmat juuret halkaistaan pitkittäin. Ensimmäinen konsertti pidetään Visavuoren kulttuurihistoriallisessa miljöössä sunnuntaina 27.8. Nopea tapa auttaa lähimmäistäsi on luovuttaa verta.Verivalmisteita tarvitaan sairaaloissa koko ajan esimerkiksi leikkauksissa, syöpähoidoissa ja paljon verta menettäneiden potilaiden, kuten onnettomuuteen joutuneiden, hoidossa. Konsertissa kuullaan lisäksi myös hiukan modernimpia sävyjä Esa -Pekka Saloselta sekä Sibeliuksen pianosoolokappale Kuusi. Rautavaaran jousikvartetto nojaa pohjalaiseen kansanmusiikkiin, kun taas Luolajan-Mikkolan Sääksmäki-sarja ammentaa Suomi-filmien tunnelmaa hämäläismaisemissa. Konsertissa esiintyvät Valkeakosken musiikkiopiston klarinetinsoiton lehtori Leena Mantere ja Tampere Filharmonian klarinetisti Reetta Näätänen sekä pianotaiteilija Hanna -Leena Savolainen . Ruotsalaisia kansanlauluja innoituksenaan käyttäen Crusellin hilpeä variaatiokappale on nykyisinkin klarinetistien suosikkiohjelmistoa
Käsityökerho on kovin vapaamuotoinen ja toimii yhdessä Toijalan Marttojen toimintaryhmä Herttojen kanssa. Ja ne toimivat samalla vertaistukenamme. Mindfulness -harjoitukset tukevat keskittymistä kiireen keskellä ja rauhoittavat arkea. On leivonnaisia, makkaraa, arpoja, ym, ym. Ke 23.8. Kerhot jatkuvat joka maanantai klo 14.00. Ke 6.9. To 12.10. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Piirin Kädentaidotja valokuvanäyttely. Tarjolla on aamupalaa aikuisille ja lapsille. Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio vieraanamme Hunajahulinoilla 26.8.2017 klo 10.30-12! Tule tapaamaan Samia Akaan Perussuomalaisten teltalle! https://www.samisavio. 28 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu Akaa Fight Club ry. juhlamatka Hämeenlinnaan. Sauli Niinistön kannattajakorttien keräily. La 26.8. Säävaraus! Paluu sovitaan matkalla. Akaan Perussuomalaiset Akaan Perussuomalaiset Hunajahulinoilla Toijalassa. Tervetuloa. itsetuntemus ja tunnetaidot, keskittymiskyky, aivojen tietojenkäsittely ja muisti kehittyvät. Ti 3.10. Tietojen tuuletus kurssille ilmoittautuneet maksakaa 100 e 30.9. Ke 11.10. Ei sisäänpääsy maksua. Syksyn viikkotoiminta. Huom. Lempeät liikkujat ry Lempeän liikunnan syyspamaus 2-3.9 Lempäälässä. Tervetuloa! Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Myyjäiset. Jyri Sarkkinen: Ajankohtaista Akaan kaavoituksesta. Aluemaksu 12 e sisältää Hiidenlinnaan tutustumisen, Ski-museon, riippusillat ja Hiidenpolun peikkoineen. akaanreumayhdistys.fi. Kirpputorikin on pihapiirissä. Senioripiirin yhteiseen kirkkopyhän viettoon. Matka on avoin kaikille ja paikkoja on muutama jäljellä. Akaalaista kotiseututyötä jo 62 vuoden ajan. Lauantaina 26.8. Akaan Kokoomus ry. Kahvio. Tossua Toisen eteen ke 6.9. Lopuksi Kinnarin kotimuseoon, matkalla arpoja (palkintojakin saa tuoda). La 26.8. Vetäjinä Annika Uutela ja Satu Hokkanen. Summassa (myös Kalvolan miesten korsutuhopaikalla), Tali/ Ihantalassa ja Monrepoon puistossa. La 26.8. Lahjoituksia otetaan vastaan klo 8:sta lähtien. Akaa-Seura ry Hunajahulinat. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kävijät! Vauvakahvilassa kerätään kahvittelusta maksua 1 e/aikuinen. Ma 28.8. Syyskausi alkaa hengitysjoogalla. Nyt kannattaa liittyä jäseneksi. Viipuri. Kerho on tarkoitettu 0-4-vuotiaille lapsille vanhemman seurassa. Matka, kaffeet ja museovierailu ilmaisia jäsenille ja ja 0-6 vuotiaille, ei jäseniltä perimme 15 e/ hlö. Ilmoittaudu www.lempeatliikkujat.wix.com/home tai lempeatliikkujat@gmail.com Pilatesta ja kehonhuoltoa. Tarjoamme kakkukahvit ja kerromme mitä kivaa tapahtuu syksyllä. Tule mukaan laulamaan ja leikkimään elokuisena lauantaina klo 15-18. Akaan Perussuomalaiset Hunajahulinoilla Toijalassa lauantaina 26.8.2017! Tule tapaamaan valtuutettujamme, tarjoamme mehua ja uunilämpimiä munkkeja, lapsille ilmapalloja ja paljon muuta! Tervetuloa! Kansanedustaja Sami Savio Hunajahulinoilla. Siellä pääset mukaan toiminnan suunnitteluun ja saat lisätietoa perhekahvilan toiminnasta. Kylpylämatka Ikaalisten Kylpylään. Lisätietoa Hannulta 0400 630324. Kutsu on tullut myös kolmen piirin tilaisuuteen Turun messukeskukseen viettäämään samalla Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa 10.10. Ke 9.8. Ohjelmassa mm. Tervetuloa! Akaan kansalliset seniorit ry Kutsu kirkkopyhän viettoon. Ota mukaan oma alusta, juotavaa ja joustavat vaatteet. 7.9.2017 mennessä ja lisätietoja Tapio Sihvo p. 9.00 13.30 Toijalan tori. Syyskausi alkaa 25.8.2017. Lontilanjokilaakson kylät ry Hiidenlinna/Sisumetsän seikkailupuistoon lähtijät. Paikalle voi tulla myös vailla käsityötä jos on vailla hyvää seuraa ja omaa hetkeä eikä satu omistamaan käsityötä tahi mitään mielenkiintoa käsitöitä kohtaan. Lisätietoja sivuillamme www. Viimeiset Akaa-putkihuivit 15,-. To 24.8. Ma 28.8. La 23.9. Liittymisasioissa ota yhteyttä Raijaan p. Nyrkkeilyharjoitus tiistaisin klo 20.00-21.20. Potkunyrkkeily keskiviikkoisin klo 17.30-19.00. Tilaisuuden järjestää Eläkeliiton I-alueen yhdistykset. Ryhmä on suljettu, liity mukaan! Syksyn viikkotoiminta. Ma 28.8. Mari Salokannas Päivänsäde Coachin Oy yrityksestä saapuu puhumaan Tulestuvalle, tiistaina 4.9.2017 klo 17.30. Leijona Futsal Leijona Futsal-GFT. Perjantaisin perhekahvila klo 9-11.30 Laaksolassa (Ryödintie 2). 0400 592 949 tai Kirstiin 040 559 7489. Huom! Puistossa oltava hyvät kengät ja käsineet. Seuraavassa lehdessä tarkemmin. 050 501 1307 tai mail tapio.sihvo@gmail.com Eläkeliiton Kylmäkosken yhdistys ry Kuukausikokoontuminen. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Yhdistys Hunajahulinoilla. Viipurin matka. Jäsenhinta 38 e tilille OP Akaa FI5054720420078543. Keittolounas ja kahvit heidän taidekodissaan. Mukavaa yhdessäoloa ja vertaistukea kaikille vauvaperheille: perheenlisäystä odottaville sekä perheille, joissa on alle 1-vuotiaita. Ma 4.9. 15.00. Akaan Seudun Kuulo ry Kesäretki Akaan nähtävyyksiin tutustuen. klo 17.45 Urjalassa Majakalta, Viialassa torilta ja Toijalassa Ritolan Tapetin piipulta. Mahdollisuus kokeilla savityön tekoa. Laulujen lomassa nautitaan nuotiopannukahvit ym. Tervetuloa! Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. 17.30 Leskirouva. La 26.8. 050 351 3183. klo 15.00-18.00, ohjaajana fysioterapeutti, pilatesohjaaja Annika Uutela, 20 e. Kokous on avoin kaikille Akaan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön jäsenille. Arvonta. Vauvakahvilalla on oma facebook-ryhmä MLL Toijalan vauvakahvila, johon myös satunnaisten kahvilassakävijöiden kannattaa liittyä. mennessä p. Muista kerho 4.9. Tossua toisen eteen. Nyrkkeilykoulu ja potkunyrkkeilyn peruskurssi lauantai klo 18-19.30. Kahvittelumaksu 1 e.. Reippaasti mukaan vaan ja kertomaan ehdotuksia tapaamisille. Mukaan oma alusta, juomapullo ja joustavat vaatteet. Seuran toiminnan esittelyä kahvin ja piirakan kera. Seikkailupuiston pääsymaksu+aluemaksu 24 e. La 26.8. Kaikki ovat tervetulleita. Bussi lähtee la 26.8.2017 klo 10.00 Toijalan S-marketilta ja ajaa Lontilantien kautta, jolta pääsee kyytiin. Perhekahvilaan voi tulla lasten kanssa tapaamaan tuttuja tai tutustumaan tuntemattomiin rennon yhdessäolon merkeissä. 0400 592 949 tai Kirsti 040 559 7489 viimeistään 17.8. Ke 6.9. Kuokkalan koulu, Kansakouluntie 3. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Airalta 5.9. 9.30 16.00. Lähtö Palotalolta kimppakyydeillä klo 11.30. Ke 30.8. Kahvitellaan, pelaillaan ja jumpataan. Maanantaisin Körökörökerho klo 10 Sampolassa (Sampolantie 3). lapsivapaa vyöhyke (sylivauvat sallittuja). To 24.8. on uusillekin jäsenille ilmainen. Kahvitarjoilu, arpajaiset. Silloin lauletaan kallioilla, kukkuloilla ja niemissä ympäri Suomen luonnon kunniaksi. Mindfulness. Sanda ja potkunyrkkeilyharjoitukset sunnuntai klo 18-19.30. net/ Akaan Reumayhdistys ry Liity jäseneksi. Syyskausi alkaa 4.9.2017. Mustanportintie 7, Akaa. Myynnissä Toijala-aiheisia valokuvamukeja 10,sekä valokuvakirjoja 10,-. Syksyn viikkotoiminta. Kyläyhdistys maksaa kuljetuksen. 10.00 12.45 Toijalan tori. To 5.10. Ensin poikkeamme Parolan Sotkuun munkkikaffeelle ja sieltä lähdemme opastetulle kierrokselle Tykistömuseoon. La 26.8. Ma 28.8. sekä kopio passin kuvasivusta (passi voimassa 6 kk matkan jälkeen). La 26.8. Maritan pullapuoti Urjalantie 15, Urjala. Akaan Seudun Invalidit ry Tulossa. Su 17.6.2018 Rasin painisali Urheilukuja 1 37830 Akaa/Viiala. Syksyn kerhot alkavat. Mindfulness on tietoista hyväksyvää läsnäoloa, eli tässä hetkessä elämistä, olemista ja tuntemista. 6.00 Ke 22.11. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Syyskauden avajaiset. Alle 7v ja kausikortilla ilmaiseksi. Sitovat ilm. Keskiviikkoisin vauvakahvila klo 10-12 Laaksolassa (Ryödintie 2). Tervetuloa. Tule rentoutumaan ja huoltamaan kehoa! PhysioPilateksen tutustumiskurssi la 2.9. Clubin suositut harjoitukset alkoivat 1.8.2017. mennessä tilille FI50 5472 0420 0785 43. Sopikaa kimppakyydit. 15.00 18.00 Koivukärjentie 12 Lempäälä. Aamupalamaksu 2 e/aikuinen ja 0,50 e/lapsi. Matka Viipuriin tehdään 3.-5.10.2017. Tule testaamaan diabetesriskisi! Luvassa myös hyvää juttuseuraa ja arpojenmyyntiä! Jäsentapaaminen Urjala. Laaksola. La 26.8. Eeva Laakso tulee kertomaan meille arjen apuvälineistä, Viisiottelu viisihenkisin joukkuein, arpajaiset (arpapalkintoja tarvitaan) ja saunakin on lämmin klo 14-17, joten saunomisvarusteet mukaan. 9.00 12.00 Kirkkotori 1, Toijalan torilla. Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa. Lempeiden liikkujien syyskausi alkaa 6.9.! Keskiviikkoisin lempeää kehonhuoltoa Kuokkalankulman päiväkodin salissa klo 19.00 20.30. 9.00 17.00. Viisumia varten tarvitaan värillinen passikuva (alle 6 kk vanha), matkavak.tod. 14.00 Sampolassa. 17.30 18.30. Lempeän liikunnan tutustumistunnit su 3.9. Sovitaan syksyn uintimatkat ja keilapäivä, että saadaan monipuolista liikuntaa. Illassa puhumassa lääkäri Mii Luotolintu. mennessä. Kysy lisää Anne puh. Ma 20.11. mennessä 040 0630324. Tietojen tuuletus Diabeteskeskuksessa. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Airalta 5.9. Ke 23.8. 14.00 16.00 Toijalan Monitoimihalli. Tuleva juhlamatka 26.8. Näyttely avoinna klo 10.00-15.00. 050 547 7419 tai Eero: eero.harju@saunalahti.fi MLL Toijalan yhdistys Syksyn viikkotoiminta. Yhdistyksemme on mukana Toijalan torilla Hunajahulinoilla. Niin ja kahvia ja makkaraakin on tarjolla. Ota mukaan oma käsityö. Lähtö Urjala mh klo 8, Huhti klo 8.10, Viiala taksiasema klo 8.45, Toijala S-market klo 9. Hinta 10 e/sessio, tule vaikka molempiin! Klo 14.30-16.00 Lempeää joogaa 1,5 h ohjaajana jooganopettajaopiskelija Päivi Francke ja klo 16.00-17.30 Connect Body&Mind 1,5 h ohjaajana pilatesja syvävenyttelyohjaaja Satu Hokkanen. Su 24.9. Laaksola. Ma 28.8. Kohteina: Viialan Lastenvaunmuseo,Toijalan Tapettimuseo, Kylmäkoskella Seija Kinnarin ja Vesa Kivisen Kivisenlinna ja Galleriakirkko Seijan esittelemänä. Palaamme arviolta klo 16 jälkeen S-marketille. Viite 55055. Muistutus lähtijöille! Bussi lähtee Viiala, taksi asema klo 12.40 ja Akaa, S-market klo 12.50. Koko retken hinta on 280 e sisältää matkan, majoituksen puolihoidolla sekä viisumin. Vastuuhenkilöt syyskaudella 2017 ovat Jessica ja Laura. 10.00. Sampola. La 26.8. VIITE 55055. Laaksola. 8.00 17.00. Tervetuloa kesän jälkeen ensimmäiseen tapaamiseen torstaina 24.8.2017 klo 15-17 Tulestuvalle. Lähtö tänään Toijalan S-marketilta klo 9.30, Viialan taksilta 9.40. Syyskauden ensimmäiseen kokoontumiseen Anja Aaltonen Lhj:tä tulee puhumaan kotitalouksien jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä. La 26.8. Jos haluat vielä mukaan, niin tiedustelut, Raija p. Ohjattua loruttelua on 30 minuuttia, jonka jälkeen mahdollisuus jäädä kahvittelemaan ja leikkimään noin klo 12 asti. Niillä saavutetaan parempi mielen hyvinvointi, mm. klo 10.00-12.45 kerätään Sauli Niinistön kannattajakortteja Toijalan torilla Akaan Kokoomuksen edustajien toimesta. 10.30 12.00 Kirkkotori 1, Toijalan torilla. Liput 5e/3e. Tervetuloa tutustumaan! Akaan Demarit Valtuustoryhmän kokous. 2 yötä Hotelli Viktoriassa. Perinteinen sokkomatka tulee taas! Ilmoittautumiset Hannulle 30.8. 18.00 Viialan työväentalo. Maanantaisin käsityökahvila. Lepaanranta. Valokuvia, käsitöitä, kansallispukuja, puutöitä, tauluja, kahvipussitöitä, stressipalloja, sukkia ym. Virroille. Myös Lempäälässä kajahtaa Kuokkalankosken rannalla Koivunnokan laavulla Koivukärjentiellä. Sokkomatka. Kahvittelemme käsitöiden parissa Laaksolassa (Ryödintie 2) maanantai-iltaisin klo 18.45.-21. Niitä myydään Akaan kansallispuvun röijyn ja essun suunnittelun rahoittamiseksi. Pe 25.8. neljä Reumalehteä vuodessa ja muitakin etuja. 9.00 Koti-Vekan edusta. Sampola 37800 Akaa. Maj. 19.00 20.30 Kuokkalankulman päiväkoti, Kansakouluntie 1. Vuosimaksu 15 e, sillä saat mm. Perhekahvilalla on oma facebook-ryhmä nimellä MLL perhekahvila Toijala. Futsal-Liigan harjoitusottelu. Lauluja säestää Suomen luontoon hyvin sopiva hanuristi. La 26.8. Syyskauden avajaiset ja kuukausitapaaminen Lepaanrannassa 30.8.2017 klo 12. 17.45 18.45. Sata päivää ennen 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää juhlitaan Suomen luonnon päivää 26.8.2017. 14.00 Kylmäkosken Aseman seurakuntakoti, Maunulantie 225. Kaikille avoin tilaisuus. 70-v. Ma 4.9. Syksyn ensimmäinen tapaamispäivä Tulestuvalla. Olemme mukana Hunajahulinoilla Koti-Vekan edessä. Lisätietoja kotisivulta lempeatliikkujat.wixsite.com/home Lempäälän Seudun Samoojat ry Suomen luonnon päivä
Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Ruskamatkaan lähtöaikataulu. on SPR:n toimitila Syke Valtatien varrella auki ja siellä voi poiketa kahvilla, käydä katsomassa valokuvanäyttelyä tai ostaa vaikka arpoja. BodyJam peruttu! Ohjaaja estynyt. Viialan Erämiehet ry Hirvimestaruuskilpailu. Mahdollisuus kokeilla savityön tekoa. fi Tervetuloa! Akaan kaupungin mestaruuskilpailut. mennessä. Toijalan Eräveikot Ilmoittaudu partioon! Ke 23.8. 10.00 Viialan Sampolassa. klo 13 Akaan Viialassa Pumpparin laavulla. Kisa alkaa sunnuntaina klo 10 ampumaradalla. Torstai 24.8. Uudet lastenryhmät aloittavat Laaksolassa ma 4.9. 18.00 Ruskeekiven ampumarata. Laumat täytetään järjestyksessä. Kerhot viikko-ohjelman mukaan entiseen malliin. Bussi lähtee Tallinnan risteilylle 11.9. To 24.8. Ampua voi myös yhdistyksen aseilla. Uudelta poikalaumalta puuttuu vielä johtajat, joten toiminta alkaa, mikäli johtajat löydetään. Ke 23.8. 15.00 Kekkä. Tiistai 29.8. Ti 29.8. Viialan teatteri, Nahkatehtaantie 10, Viiala. Sauna lämpiää kerholaisille Kekässä klo 16 alkaen. Toijalan Seudun Kalamiehet ry Mestaruuskilpailu 3. 040 516 2383. Sen jälkeen palaamme kaikki yhdessä Kekkään ja sunnuntaina on frisbeegolfottelu Viialan Hopea-Ankkuria vastaan. olemme mukana Hunajahulinoilla. Näyttelyssä on esillä erilaisia käsitöitä, kansallispukuja, puutöitä, maalauksia, valokuvia, lasitöitä, työnäytös. klo 16. klo 9.00 Lepposet menevät Kuntoaskeleeseen esiintymään. klo 18-20.30 soittamalla numeroon: 044 523 3103 (Eeva Riihiviita). Toijalan Seudun Erämiehet ry RHY:n hirviharjoitukset. Su 8.10. Akaan Seutu SPR:n Toijalan osaston käsityöpiiri halua niin onnitella satavuotiasta Suomea kuin ilahduttaa kaupunkilaisia Hunajahulinoiden aikaan tuomalla neulegraffiteja ja muita somisteita Toijalan keskustan niin sanottuun kolmen lehmuksen puistoon. klo 15-17 ja torstaina 24.8. 9.30 15.00 Toijalan sataman huoltolaituri. Toijalan seudun reserviläisten jäsenistön ampumamestaruuskilpailut. Tervetuloa nauttimaan hyvästä seurasta ja yhdessäolosta Akaan muistakin kylistä! SPR Toijalan Osasto Käsityöpiiri. 4-6-vuotiaat klo 18-18.45. Erilaiset värikkäät käsityöt ja muut öttiäiset toivottavat ohikulkijoille hyvää mieltä parin viikon ajan.Aiemmilla kerroilla työt ovat saaneet olla todella hyvin rauhassa, ja samaa tekijät toivovat tälläkin kertaa. Tervetuloa. 14.00 15.30 Senioritupa Kirkkotori 6. Kylmäkosken asemalta klo 13.00, Viialasta taksiaukiolta klo 13.30 ja Toijalasta S-marketilta klo 14.00. Hilkka ja Kari kiittävät Palokärjessä 150 vuotisjuhlassa saamistaan lahjoista ja huomionosoituksista. Kaikille avoin ulkoilutapahtuma 23.9. Riitta Mäkelä. Kahvit Aarnio. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan makeaa hunajaa. viikkokokouksessa vaihto-oppilas Sarita kertoo kuulumisiaan. TERVETULOA ! Näyttelyn järjestävät Eläkeliiton Etelä-Hämeen piirin I alueen yhdistykset yhteistyössä: Akaa, Urjala, Valkeakoski ja Kylmäkoski.Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Mainos Neulegraffitit tuovat väriä Toijalan keskustaan Neulegraffiteissa näkyy sinivalkoinen teema Suomen juhlavuoden kunniaksi. Ke 4.9. Olemme varanneet 25 paikkaa Rakas Lotta -näytelmään Viialan teatteriin yhdessä Etelä-Hämeen piirin kanssa sunnuntaina 8.10. Toijala-Akaa Rotary Club ry Viikkokokouksen sijaan Hunajahulinat. La 26.8. Kokoontuminen Shellillä klo 8.30 Toijalan Seudun Maanpuolustusnaiset ry Teatteri Rakas Lotta. kauden avaustapahtuma! Iltatunnit peruttu! ToVoLi ry monipuolinen tarjonta ryhmäliikuntatunteja joka päivä! Tunteja kaiken kuntoisille, myös LesMills, Piloxing-tunnit sekä Sisäpyöräilyä. Toijalan Moottorivenekerhon jäsenille tarkoitettujen perinteisten uistelukilpailujen ilmoittautuminen ja lähtö huoltolaiturilta. alkaen. Kuulosuojaimet mukaan. Museolla on kahvitarjoilu ja makkaran paistoa. aika), muistellaan menneen kesän tapahtumia hyvän kahvin äärellä. Paluu lähtöpaikkaan, jossa on punnitus ja palkintojenjako. Karttamaksun mestaruuskisoihin maksaa Akaan kaupunki, ilmoittautuminen paikan päällä. Su 27.8. ja 19.12. 16.00 Su 27.8. La 26.8. Tapaamiset syksy 2017. Su 27.8. Kahvio ja arpajaiset. Harjoitukset on suunnattu 8-13-vuotiaille tytöille ja pojille. Lämpimästi tervetuloa reissuun. Viialan Eläkeläiset ry Johtokunnan kokous. tuolijumppa klo 9.00, kahvit klo 10.00, keppijumppa, lauluryhmä klo 10.30. klo 18 alkaen Kinnarin kotimuseolle Sotkialle kyläiltaan! Ohjelmassa on erilaisia pihapelejä, parhaat pelaajat palkitaan. Autossa arpajaiset. Sudenpentujen ilmoittautuminen Toijalan Eräveikkoihin on keskiviikkona 23.8. Boccia klo 12.30.-15.00. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 29 Sotkian kyläyhdistys Kyläilta. Tervetuloa mukaan! Toijalan Vauhti ry Vauhdin pesäpalloharjoitukset 8-13-vuotiaille. Keskustellaan syksyn toiminnasta. Toijalan Eläkkeensaajat ry Ohjelma. Sarjat tytöille/naisille ja pojille/miehille: 8RR, 10RR, 12TR, 14, 16, 18, 20, 21,40, 50, 60, 70 ja 80. Ke 23.8. Sastamalan retkelle lähtö klo 7.45 Toijalan torilta. Tervetuloa uudet ja entiset jäsenet mukaan. 18.30 Matinpuiston kenttä. Tiedoksi matkalaisille: Linja-auton; Ruma Vallesmanni; reitti ja aikataulu: 1.9.2017 klo 7.00 Viiala taksiasema, klo 7.15 Kylmäkoski kk ent. La 26.8. 10.00 A-rata. Myös 2. Saat tietoa kansanperinteestä, tapakultuurista ja positiivisen energian latauspaikan. Viialan Eläkkeensaajat ry Syksyn kerhot alkavat viikolla 37. La 26.8. luokkalaisille. TMvk:n veneilijät lähtevät Kekän laiturista lyhdyillä valastuin venein n. Ennakkoilmoittautuminen 27.8. kaupan luona, klo 7.30 Urjala Yhdystie 1, klo 8.10 Toijala rautatieasema. 13.00 seurakuntatalon alasali. Su 3.9. 17.00 BodyPump, 18.00 BodyJam Piloxing Barre ja Fascial peruttu! Ohjaaja estynyt. Ti 29.8. Ne voi noutaa Viialan Työväentalolta kerhojen alettua. Pe 1.12. 18.00 järjestämme perinteisen runoja musiikkituokion Akaan hautausmaan vanhassa kappelissa. Aikuiset Nahkialan koululla ma 4.9. Su 3.9. Ma 11.9. 18.00 Akaan keskusurheilukenttä. Aloitamme syksyn iltapäiväkahvitapaamiset tiistaina 29.8.17 klo 13.00 (huom. Ti 5.8. Sunnuntai 3.9. Seuran mestaruuskisat. Kalastusaika on 10.00-14.00 Veneessä saa olla käytössä neljä vapaa. Hallituksen kokous ti 12.9. fi. klo 19. Toijalan Marttayhdistys ry Toijalan Martat. La 26.8. Su 27.8. Tule kisaamaan seuran mestaruudesta, lajeina tutut trap, metsästysammunta, isoja pienoishirvi. Viialan Työväentalo. Ti 29.8. Olemme tilanneet hyvän ilman, mutta sateen sattuessa voimme olla sisätiloissa. klo 10. Joukolla mukaan! Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistys ry Akaan Omaishoitajat ja läheiset. Pe 1.9. Tervetuloa perjantaina 1.9. Kokoonnutaan Sykkeelle klo 13 kokoamaan Kolmen lehmuksen puiston neulegraffittien näyttelyä, voit tuoda tullessasi erilaisia neulejuttuja ulos laitettavaksi! Sykkeellä tapahtuu. Toijalan Moottorivenekerho ja Viialan Hopea-Ankkuri viettävät yhdessä Venetsialaisia. 17.00-19.00 A-rata. To 24.8. Aloittavat laumat on suunnattu 1. Kaverinkin voi ottaa mukaan. Tervetuloa kisailemaan! Venetsialaiset. Sunnuntai 27.8. hallituksen kokous klo 12.00. Seuraavat kerrat ovat: 26.9., 24.10., 21.11. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: heidi.hiden@kolumbus. Hinta 20 euroa sisältää väliaikatarjoilun. Henkilöt, jotka ovat halukkaita ryhtymään kerääjiksi, voivat ottaa yhteyttä keräysjohtaja Mika Loheen soittamalla numeroon 040 7296052. Parhaimmat palkitaan. Tiistaisin kerran kuussa klo 14-15.30. Suomi 100-teema on vahvasti esillä näyttelyssä. Palokärkeen oli jäänyt 4 kpl sateenvarjoja. Ma 4.9. Vapaa pääsy. Metsään pääsee klo 17.00 18.30, maali sulkeutuu 20.00. Toijalan seudun reserviläiset Yhdistyksen ampumamestaruuskilpailut. 20.30 puhelimitse. Yhteislähtöajat tiedotetaan myöhemmin. Ke 23.8. Toijalan Moottorivenekerho ry Uistelukilpailu. 18.30 BodyBalance huom! aika Cxworx peruttu, ohjaajan loukkaantumisen vuoksi. Ohjaajana Jutta Wrangen puh. Huomioi muuttuneet päivät. Mennään kimppakyydeillä. Ke 30.8. Tervetuloa kisoihin. Kuljemme yhteiskulkueena Viialan Hopea-Ankkurin kanssa Makkaranselältä Toijalan sataman edustalle, jossa seuraamme ilotulitusta klo 22.30. Tarjoamme sinulle liikunnan iloa ja hyvää oloa. Tervetuloa myös aloittelijat! Tied. Ohjattu liikuntahetki, makkaranpaistoa, kahvittelua. Su 13.8. Lauantaina 26.8. klo 10–15 Sampolassa osoitteessa Sampolantie 3 Akaa. klo 17.00 Toijalan erämiesten rata. 10.00 Toijalan tori. Hunajahulinoita seuraavana lauantaina 2.9. SPR:n toimitila Sykkeellä avoimet ovet, kahvitarjoilua, voit tulla katsomaan valokuvanäyttelyä tai ostaa arpoja, vaikka vain istahtamaan Hunajahulinoiden keskeltä! Tarpian Suunta ry Hunajarastit 24.8 Sallinkulmalla Akaan Viialassa. Lajeina pienoispistooli ja pienoiskivääri. Myös Nälkäpäiväkeräys lähestyy. Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ry Tiistaitiima. 040 532 0238, jutta.wrangen@nuorisoseurat. mennessä hilkka.rekola@ fimnet.fi tai puh. Erja Rehuttu 0400 332 150 ja Tiina Lehtonen: lehtonen.tiina@luukku.com. klo 22. Iltarastiradat: Rastireitti RR 2,1 km, Tukireitti TR 1,5 km, Helppo 1,8 km, Helpohko 2,9 km, Normaali 4,4 km ja Vaativa 5,8 km. 0-3-vuotiaat klo 17.30 -18.00. 29.8.2017 vierailijana Aarre Alanen Pirkanmaan Omaishoitajat ry. Lisätietoa:http://toijalanvauhti.yhdistysavain.fi/yleisurheilu/ Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikolla 34 ja 35. 15.00 To 24.8. Kaikki kerhon jäsenet tervetuloa mukaan! Toijalan Nuorisoseura ry Kansantanssi. 18.00 Kinnarin kotimuseo. Seuran mestaruus ratkotaan jälleen, tervetuloa! Kädentaidotja valokuvanäyttely Kädentaidotja valokuvanäyttely järjestetään lauantaina 26.8. Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli.sporttisaitti.com, seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille. Laaksola ja Nahkialan koulu. Samalla kertaa ratkotaan Akaan suunnistusmestaruudet. Sitovat ilmoittautumiset 15.9. Toijalan Vauhdin pesäharjoitukset jatkuvat keskiviikkoisin klo 18-19.30 Matinpuiston kentällä 23.8. luokkalaisia uusia partiolaisia voi ilmoittaa. Poikkea pullateltalle. Matkalta pääsee kyytiin. Harjoitusten vetäjä tulee MansePP-pesäpalloseurasta. Vanhemmat voivat ilmoittautua johtajiksi ja heidän lapsensa ovat etusijalla laumaan pääsyssä
9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.35 Piha ja parveke 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Fresh Off the Boat (S) 14.00 Koiralle koti 15.00 Ruotsin surkein kuski 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Illallinen äidille 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 TV2 MTV3 NELONEN MTV3 klo 14.30 Vastavalmistunut Ryden Malby luulee saavansa unelmatyön kirjakustantamosta Los Angelesista. 6.53 Pikku perunat (S) 6.56 Ihmejuttu 7.01 Hermanni Hiiri (S) 7.12 Pikkuli (S) 7.17 Nelli ja Noora (S) 7.24 Herra Heinämäki (S) 7.31 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 7.55 Melkein mestari 8.03 Anton Siilinen ratkaisee 8.17 Galaxi 8.18 Syrhämä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Danne ja Bleckan 11.00 Kukkaron herraksi 12.00 Narkomaaniäidit 12.30 Rakastan sinua ikuisesti. Mitä hauskaa Øystein ja Rune löytävät Etelä-Suomessa. 12.40 Maailman oudoimmat urheilulajit 13.10 Villi kortti 14.00 Suunnistuksen maailmancup 16.00 MotorSport Extra: Rallicrossin SM 16.30 Yleisurheilun eliittikisa: Lappeenranta 19.00 Ratsastuksen EM: kouluratsastus 19.50 Semi-Pro (12) 21.20 Lentopallon EM: POL FIN 0.00 The Late Late Show with James Corden 0.40 Uutisikkuna 7.05 Ostoskanava Tvins.com 8.05 Heidi (S) 8.30 Muumilaakson tarinoita 8.55 Nuori Robin Hood (S) 9.05 Pikku Prinssi (7) 9.30 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 13.00 Hurjat sääilmiöt 14.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 14.30 Elokuva: Vastavalmistunut (7) 16.15 Ueli Steck Huippujen valloittaja 17.00 Lauantairavit 18.00 Huippukokki landella 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Formula 1: Paalupaikka 20.00 Tuubi 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Johan Falk 17 Päätös (16) 1.00 Bull (7) 1.55 Scorpion (12) 2.45 Myytinmurtajat 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (7) 6.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 7.20 Rusty Rivets (S) 7.45 Sonic Boom (7) 8.15 Lego Ninjago (7) 8.35 Kung Fu Panda (7) 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 Soppa365 10.20 MasterChef Australia 13.20 Leijonan luola USA 14.20 Heikki Paasonen Show 15.20 Tulossa: Ylpeästi erilaiset (7) 15.25 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 15.55 Kummalliset kammot 16.55 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Elokuva: Paavo Pesusieni kuivalla maalla (7) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Twilight Epäilys (12) 23.40 Elokuva: Michael Clayton (12) 2.05 Arman LIVE 3.05 Hyvät ja huonot uutiset 4.05 Astral-TV LAUANTAI 26.8. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Diili 21.00 Pop’n’Roll 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Commando 0.35 Scorpion (12) 1.30 Myytinmurtajat 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (7) 6.25 K3 (7) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.00 Rusty Rivets (S) 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.30 Angry Birds Toons (S) 8.35 Kung Fu Panda (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Remppa vai muutto 10.10 Soppa365 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kadonneen jäljillä (S) 14.45 Haapasalo goes lomalle 16.45 Onnenarpa 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Leijonan luola USA 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Twilight Uusikuu (12) 23.40 Elokuva: Blade II (16) 2.05 Hyvät ja huonot uutiset 3.05 Amerikan rajavartijat 4.05 Astral-TV PERJANTAI 25.8. Peppi (Sara Säkkinen) lähtee kauan odottamalleen risteilylle ystäviensä kanssa. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.35 Piha ja parveke 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Fresh Off the Boat (S) 14.00 Tinan matkassa 15.00 Hurjat sääilmiöt 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kädettömät kokit 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.50 Ravit: Toto65 vihjeet 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 TV2 MTV3 NELONEN 4.00 Uutisikkuna 5.55 Huume-Suomen historia 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Kulutustavaratarkastajat 10.00 Midsomerin murhat 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Piikkejä paratiisissa (7) 13.15 Sinut minä tahdon (S) 14.35 Kolme tarinaa: Vauvasimulaattori 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Tanskalaisia menestystarinoita 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kulutustavaratarkastajat 19.00 Stolberg (12) 20.00 Muisti: Loikkaus 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kansan mies (7) 21.50 Ulkolinja: Jihadistien internet 22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.50 Yle Uutiset 22.55 Oddasat 23.10 Deutschland 83 (16) 23.55 Koukussa: Lamput 23.55 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 24.8. Matka alkaa Turusta ja päättyy Norjan Kirkkoniemeen. 6.53 Jääkarhu Otto (S) 7.04 Stella ja Sami (S) 7.16 Laulujen ostoja myyntiliike 7.22 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 7.33 Killi ja Kiki (S) 7.40 Fluugalaiset (S) 7.52 Martta puhuu (S) 8.18 Galaxi 8.19 Pertti ja Purtti 8.32 Tero hoitaa (7) 8.43 Råtta Booris (S) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.45 Yle FOLK: Tuntematon Vlogilas: Haasteet 11.00 Kummeli (7) 11.30 Kukkaron herraksi 12.00 Kolme päivää nukkumatta 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Voimistelija, joka oppi kävelemään 14.30 Yksineläjä Severin 15.00 Kaapista ulos 15.30 Tanskalaista viiniä 16.00 Au pairit Kanadassa 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Lentopallon EM : FIN EST 20.50 Ratsastuksen EM: esteratsastus 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 True Detective (16) 23.35 Likainen pommi (12) 0.55 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. TV1 TV2 MTV3 NELONEN MTV3 klo 20.00 Nightmare Painajainen merellä Salatut elämät -suosikkisarjaan pohjaava nuorisotrilleri, jonka tarina tapahtuu risteilyaluksella kahden kesäpäivän ja yhden kesäyön aikana. 6.53 Metkat Mesiläiset (S) 7.00 Tuttiritari (S) 7.07 Dinotassut (S) 7.19 Franklin ja ystävät (S) 7.35 Nalle 7.41 Timppa (S) 7.51 Olivia (S) 8.17 Galaxi 8.18 Tenavat (7) 8.25 Aika härdelli! (7) 8.38 Sohvaset (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Kummeli (7) 11.30 Kukkaron herraksi 12.00 Ratsastuksen EM: esteratsastus 14.50 Mopoautolla halki Suomen 15.30 Amerikkalainen lähettiläs 16.00 Au pairit Kanadassa 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Kummeli (7) 19.30 Au pairit Kanadassa 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Paini MM 21.00 Likainen pommi (12) 22.20 The Late Late Show with James Corden 23.00 Ratsastuksen EM: kouluratsastus GP 0.30 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Elokuva: Nightmare Painajainen merellä (12) 21.35 Piilokamera 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Mustamaalattu (12) 0.05 Hävyttömät (12) 1.10 Americans (12) 2.05 Zoo (16) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (7) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.00 Rusty Rivets (S) 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.30 Angry Birds Toons (S) 8.35 Kung Fu Panda (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Remppa vai muutto 10.10 Soppa365 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kadonneen jäljillä (S) 14.40 Haapasalo goes lomalle 15.40 Leijonan luola USA 16.40 Onnenarpa 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Twilight Houkutus (12) 23.30 Elokuva: Million Dollar Baby (12) 2.10 Amerikan rajavartijat 3.10 Astral-TV TORSTAI 24.8. Paikan nappaa kuitenkin luokkatoveri, joten Rydenin on palattava kahjon perheensä luokse.. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Makumuistoja 21.00 Rouva Ministeri (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Nuori MacGyver (12) 23.35 Arrow (16) 0.30 112 (7) 1.20 Aarteiden metsästäjät Suomi 2.20 Zoo (16) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (7) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7) 7.00 Rusty Rivets (S) 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.30 Angry Birds Toons (S) 8.35 Kung Fu Panda (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Remppa vai muutto 10.10 Soppa365 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kadonneen jäljillä (S) 14.45 Haapasalo goes lomalle 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Remppa vai muutto 17.50 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno 21.00 Elokuva: 007 Kuolema saa odottaa (16) 23.40 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 0.10 Poliisit kotihälytys (12) 1.10 Kylmäverisesti sinun 2.15 Rajavalvojat (S) 3.15 Astral-TV KESKIVIIKKO 23.8. 4.00 Uutisikkuna 5.55 Puutarhaunelmia 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Kulutustavaratarkastajat 10.00 Midsomerin murhat 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Piikkejä paratiisissa (7) 13.15 Vain sinulle (7) 14.40 Luontoretkellä lapintiiran siivin 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Avara luonto: Villi Kanada 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kulutustavaratarkastajat 19.00 Kansan mies (7) 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Jarkko ja kuuro Amerikka 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 The Young Pope piru vai pyhimys (16) 22.00 Dicte (16) 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.40 Yle Uutiset 23.45 Oddasat 0.00 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 25.8. TV1 TV2 MTV3 NELONEN MTV3 klo 22.45 Commando (16) Tiukassa toimintapaketissa eläkkeelle jäänyt erikoisiskuryhmän päällikkö (Arnold Schwarzenegger) joutuu palaamaan viimeiselle tehtävälle pelastaakseen tyttärensä vihamielisen diktaattorin kynsistä. 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Tanskalaissotilaat Normandiassa 8.35 Mies ja meri 9.00 Yle Uutiset 9.05 Historia: Angkor Watin arvoitus 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kiehtova maailma: Matka Mekong-joella 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.50 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Kiehtova maailma: Mies ja lastenrattaat 13.35 Puutarhaunelmia 14.05 Prisma: Eläinten superaistit 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Ulos luontoon: Vanhojen metsien pöllöt 15.40 Luonnon yrttiapteekki 16.00 Naapureita ja ystäviä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Panta kaulassa (7) 18.45 Avara luonto: Villi Kanada 19.40 Bletchleyn nelikko (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Syrjäinen maa (16) 22.45 The Spiral (16) 23.40 Kätketty 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.52 Touhukkaat (S) 7.14 Anniina Ballerina (S) 7.40 Maltti ja Valtti (S) 7.47 Tiketi Tok (S) 7.59 Sanni Sateenkaari (S) 8.11 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.34 Vilkki Ankka (S) 8.45 Jetron matkaan (S) 9.00 Galaxi 9.01 Vasikantanssi: Jäähyväiset (7) 9.14 Näin meillä (7) 9.26 Karvinen (7) 9.39 Minä ja Max 9.42 Tero hoitaa (7) 9.54 Harri & Bip 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Uusi päivä (S) 11.40 Moa he kutsuivat minua läskiksi 12.10 Vaarallista laihdutusta. 4.00 Uutisikkuna 5.55 Ulos luontoon: Vanhojen metsien pöllöt 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Lomamatka 80-luvulle 10.00 Midsomerin murhat 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Piikkejä paratiisissa (7) 13.15 Antreas ja syntinen Jolanda (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 Tanskalaissotilaat Normandiassa 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kulutustavaratarkastajat 19.00 Prisma: Eläinten superaistit 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Karkotetut (16) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja: Isis syntyi Irakin tuhkasta 23.55 Huume-Suomen historia 0.25 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 23.8. keskiviikko-tiistai Yle TV2 klo 14.50 Mopoautolla halki Suomen Tiimi Bachstad matkaa kolmipyöräisillä mopedeilla halki Suomen. 30 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu TELEVISIOVIIKKO 23.8.-29.8. 13.00 Tanskalaista viiniä 13.30 Tanskalainen maajussi 14.00 Suunnistuksen maailmancup 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 18.50 Ratsastuksen EM: kouluratsastus GP 19.45 Koripallomaaottelu 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 The Late Late Show with James Corden 22.50 Paini MM 0.00 Ratsastuksen EM: esteratsastus 1.00 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.35 08.00 Huomenta Suomi: Markkinaraati 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.35 Piha ja parveke 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Fresh Off the Boat (S) 14.00 Makumuistoja 15.00 Grand Designs unelma-asunnot 16.01 Salatut elämät (7) 16.30 Suomen kaunein koti 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin
(S) 7.14 Kaapo (S) 7.39 Ludovic (S) 7.52 Viiru ja Pesonen (S) 8.05 Ennin Intia 8.10 Niksi-Nella (S) 8.18 Galaxi 8.19 Late Lammas (S) 8.26 Villi tulevaisuus (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Kukkaron herraksi 12.00 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus 13.00 True selfie 13.30 Rakastan sinua ikuisesti. 4.00 Uutisikkuna 5.55 Muisti: Loikkaus 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Kulutustavaratarkastajat 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 11.50 Luontoretkellä: Vuosi Vassfaretissa 12.30 Piikkejä paratiisissa (7) 13.15 Kesällä kello 5 (S) 14.25 Kukunor (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kulutustavaratarkastajat 19.00 Historia: Calamity Jane, lännen legenda 20.00 Masiinamiehet 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Cheer Up! (S) 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Oddasat 23.15 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 28.8. Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Peter Facinelli, Elizabeth Reaser. 9.10 Kauniit ja rohkeat (7) 9.35 Emmerdale (S) 10.35 Piha ja parveke 11.00 Formula 1: Belgian osakilpailu 13.30 Fresh Off the Boat (S) 14.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 15.00 Vapaaksi veloista 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Illallinen äidille 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Millainen oli tämän itsenäisen ja ainutlaatuisen naisen todellinen elämä myytin takana. 0800 9 6675 (ark. FAX: (03) 540 9630 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy toimitusjohtaja Olli Sirén PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI: Myyntineuvottelija: Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO: Mainostuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@ akaanseutu.fi Digimyynti: Jorma Salmi 044 755 7369 TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Tiina Kauppinen 044 755 7298 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 14.00 Hälytys Trolltungassa 14.45 Jannickin murha 15.35 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.20 Lentopallon EM: FIN SRB 21.00 Prey (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 True Detective (16) 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 23.40 Yhden illan juttu (16) 0.05 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 6-11) Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 6.52 Hyrräpäät (S) 7.04 I-hah-haa 7.08 Mitä ihmettä. 010 584 4170 (ark. fi/ tila uk set 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Villi Kanada 9.00 Yle Uutiset 9.05 Inhimillinen tekijä 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Historian siivillä 12.25 Dokumenttiprojekti: Tahdon terapiaa 13.30 Huume-Suomen historia 14.00 Brewster Taivaan helmi 15.00 Yle Uutiset 15.05 Historia: Kun Ruotsi järkkyi 15.50 Näin Norjassa 16.10 Kahdeksan vuodenaikaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Rakkaudesta puutarhaan 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Ulos luontoon: Itämeren meduusat 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 22.00 Taipumaton (16) 22.55 Uhka kampuksella 0.35 Näin se vain on 1.05 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 27.8. Kesken romanttisen häämatkan käynnistyy tapahtumaketju, jonka seurauksia kukaan ei voi ennustaa. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV1 klo 19.00 Historia: Calamity Jane, lännen legenda Martha Canaryn alias Calamity Janen elämä osana villin lännen legendaa on aina kiehtonut suurta yleisöä. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Roba (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull (7) 23.35 112 (7) 0.35 60 Days In 1.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 2.25 Kohde (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.10 K3 (7) 6.35 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.05 Rusty Rivets (S) 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.30 Angry Birds Toons (S) 8.35 Kung Fu Panda (7) 9.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa (S) 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Remppa vai muutto 16.45 Onnenarpa 16.50 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Ylpeästi erilaiset 23.00 Poliisit (7) 2.25 Kylmäverisesti sinun (12) 3.30 Australian rajalla 4.30 Astral-TV NELONEN TV1 TV2 MTV3 TIISTAI 29.8. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ww w.a kaa nse utu .fi TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET: puh. 9-15) tilaukset@akaanseutu.fi www.akaanseutu.fi PAINOPAIKKA: Alma Manu, Tampere Alma Manu Jakelupäivystys puh. 15.50 Suomen huutokauppakeisari 16.50 Elokuva: Finding Neverland tarinan lähteillä (7) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Twilight Aamunkoi, osa 1 (12) 23.25 Suomen huutokauppakeisari 0.25 Hyvät ja huonot uutiset 1.25 Poliisit kotihälytys (12) 2.25 Astral-TV SUNNUNTAI 27.8. 4.00 Uutisikkuna 5.55 Mikä meitä lihottaa. 6.52 Milli ja Molli (S) 7.16 Kimmo Kuu (S) 7.36 Runoja & rusinoita (S) 7.41 Pipsa Possu (S) 7.47 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 7.58 Ryhmä Hau (S) 8.23 Oktonautit (S) 8.45 Puluboin ja Ponin Juujuutuubi (S) 9.00 Galaxi 9.01 Late Lammas (S) 9.08 Kesäleiri (7) 9.21 Tenavat (7) 9.28 Viidakkojytä (S) 9.33 Urheiluhullut (S) 9.35 Galaxi Play 9.55 Tipu Touhukas (S) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Uusi päivä (S) 11.10 Teinipeto 13.05 Älä stressaa! 15.20 Luontoretkellä: Karhua katsomassa 16.01 Suunnistuksen maailmancup 18.10 Ratsastuksen EM: esteratsastus 20.00 Kohteessa: Lontoon sivukujat 21.00 Kommandokoulun parhaat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Naked (16) 23.00 Mike Tyson: Tyly totuus 0.25 Uutisikkuna 7.05 Ostoskanava Tvins.com 8.05 Heidi (S) 8.30 Muumilaakson tarinoita 8.55 Nuori Robin Hood (S) 9.05 Pikku Prinssi (7) 9.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 11.00 Makujen viikonloppu 11.30 Manuela leipoo 12.00 Leila leipoo Ranskassa 12.30 Suomen kaunein koti 13.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 14.00 Top Gear Top 41 15.00 Makumuistoja 16.00 Huippukokki landella 17.00 Kädettömät kokit 18.00 Olipa kerran elämä 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.21 F1 Extra 19.30 Ketonen & Myllyrinne 20.00 Pop’n’Roll 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Formula 1: osakilpailu 23.30 Rizzoli & Isles (12) 0.25 Kallista kipua (S) 1.15 Lakia ja rakkautta (S) 2.10 Diili 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (7) 6.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.35 Rusty Rivets (S) 8.00 Lego Ninjago (7) 8.25 Kung Fu Panda (7) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 Eläinsairaala (S) 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Soppa365 11.20 MasterChef Australia 13.40 Tulossa: Kaikki vastaan 1 13.45 Leijonan luola USA 15.45 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Maajussille morsian 21.00 Meidän tarina 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Americans (12) 23.35 Meidän tarina 0.35 Rouva Ministeri (7) 1.30 Amazing Race 2.25 Myytinmurtajat 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (7) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.00 Rusty Rivets (S) 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.30 Angry Birds Toons (S) 8.35 Kung Fu Panda (7) 9.00 Adoptoidut (7) 10.05 Soppa365 10.15 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa (S) 14.45 Haapasalo ja kaverit (S) 15.40 Leijonan luola USA 16.40 Onnenarpa 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Twilight Aamunkoi, osa 2 (12) 23.20 Poliisit (7) 0.50 Poliisit (S) 1.20 Arman LIVE 2.20 Kylmäverisesti sinun (7) 3.25 Australian rajalla 4.25 Astral-TV MAANANTAI 28.8. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Kuvassa Prinsessa Diana ja prinssi William toukokuussa 1987.. Ohjaus: Bill Condon. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (S) 10.35 Piha ja parveke 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Fresh Off the Boat (S) 14.00 Selviytyjät 15.00 Alone yksin erämaassa 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Diili 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Ka tso uu sim ma t tila ust arj ou kse mm e oso itte ess a: aka an seu tu. Akaan Seutu – Keskiviikko 23.8.2017 31 Viime hetken ohjelmamuutokset mahdollisia. 6.53 Hei Taavi (S) 7.00 Neposen seikkailut (S) 7.12 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 7.27 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 7.37 Askarrellaan 7.43 Dinojuna (S) 8.07 Petteri Kaniini (S) 8.24 Galaxi 8.25 Lassie (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.28 Kukkaron herraksi 12.00 Mopoautolla halki Suomen 12.40 Luonto lähellä sydäntä 13.30 Näin meidän perheessä 14.00 Linen mukana maailman ympäri 14.30 Narkomaaniäidit 15.00 Häähumua Kakanin seurassa 15.30 Norjan kovin 16.10 Henkilökuvassa DJ Kygo 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Kommandokoulun parhaat 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Kätevän emännän juhlat (S) 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Yle Live: JVG 23.00 Ammattina prostituutio 0.00 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Minkälainen oli hänen yksityinen puolensa. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Nelonen klo 21.00 Elokuva: Twilight Aamunkoi, osa 1 Twilight-fantasiasaagan neljännessä elokuvassa Bella ja Edward menevät naimisiin. Yle TV1 klo 19.00 Äitimme prinsessa Diana Koko maailma tiesi prinsessa Dianan, mutta prinssi Williamille ja Harrylle hän oli ennen muuta äiti. 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Kulutustavaratarkastajat 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Piikkejä paratiisissa (7) 13.15 Poretta eli keisarin uudet pisteet (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Muisti: Loikkaus 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kulutustavaratarkastajat 19.00 Äitimme prinsessa Diana 20.00 Huume-Suomen historia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Pukija (S) 23.15 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.25 Yle Uutiset 23.30 Oddasat 23.45 Prisma: Eläinten superaistit 0.36 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 29.8. Dokumentissa pojat ja muut läheiset muistelevat Dianaa
72.000 €. Palvelemme sinua aina henkilökohtaisesti tarpeesi huomioon ottaen. Vh. 93.000 €. Pankin vaihtaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa! Hoidamme puolestasi kaikki pankin vaihtoon liittyvät asiat: asuntolainat, sijoitukset, tilit ja kortit. Tilava terassi, koko huoneiston mitalta markiisit. 3-4 H+K+S 84 m2 Tilava, uudehko rivitalohuoneisto aivan keskustan tuntumassa. Varaa tapaaminen suoraan verkossa tai puhelimitse: omasp. Honkiniementie 19, 37600 Valkeakoski avoinna ma-pe 8-16.30 P. Jo rakennusvaiheessa laajennettu olohuonetta yhdellä makuuhuoneella, jolloin olohuoneesta, avokeittiöstä sekä makuuhuoneesta tullut koko huoneiston levyinen. Nyt on oiva hetki laittaa pankkiasiat kuntoon. Mh. Tule tutustumaan tyytyväisten asiakkaiden pankkiin! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme metalliromuja ja lyijyakkuja parillisten viikkojen lauantaisin 20.5., 3.6, aina lokakuun loppuun asti. Hunajaisia tarjouksia! Tule tekemään makeita TASARAHALÖYTÖJÄ! Rintaliivipäivä torstaina 24.8. 32 Keskiviikko 23.8.2017 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Musta, tyylikäs, varaava takka olohuoneessa. Ei energiatod. Huoneisto kuin uusi! Vh. Ilmoita jakeluhäiriöstä: Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/ jakelupalaute TAI Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11 Postin päiväjakelu alueella soita 010 5844 170 klo 9–15. koko päivän! Syksyn uusia ihania saapuu liikkeeseen päivittäin. Keittiössä tyylikkäät kaapistot valohyllyineen, AEG:n laadukkaat kodinkoneet, kivitasot. ET-luokka D. 198.000 €. Rakennusten korjauskelpoisuus ostajan selvitettävä. Vuokra 825 €/kk, sähkölämmitys. 3 h+k+s 75 m2 Syyskuun alussa vapautuva hyväkuntoinen rivitalon päätyhuoneisto. Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030. Rakennusoikeutta 1/6 tontin pinta-alasta, eli 161 m2 ja 165 m3. 29.010 € ja 29.850 €. Asemakaavan mukaan tilasta muodostuu kaksi erillistä tonttia, jolle kummallekin rakennusoikeutta 250 m2. (03) 585 0860 www.vlk-kodinkonehuolto.fi • Kodinkonehuollot • Kylmälaitehuollot • Sähköasennukset • Ilmalämpöpumput Valtuutettu Kodinkonehuolto palveluksessasi 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOENERGIA MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilma040 535 4229 www.facebook.com/Jaanan Jalkahuolto www.jaananjalkahuolto.com J a a n a n J a l k a h u o l t o PIHKAVOIDE 10 e Voimassa Hunajaviikkojen ajan! Jaana Pahikka-Aho Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Oma Säästöpankki Valtatie 12, Akaa HARKITSETKO PANKIN VAIHTOA. Olemme mukana Hunaja hulinoilla torilla! PANKIN VAIHTOA. ET-luokka C. Lisäksi voit ostaa myös autokatososakkeen (4.000 €). Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky (Romuliike Mäki palvelee joka arkipäivä klo 7.30-15.30.) VenetsialaisILOTULITTEET MEILTÄ! JAMATI-OSA Myynti: Hämeentie 64, Toijala (03) 542 1069 Avoinna Ma-Pe 9-16 Kirkkotori 10, 37800 Akaa 0400 621 626 / Tuija KERROSTALOHUONEISTO TOIJALASSA KARPINTIELLÄ OMAKOTITALOTONTIT TOIJALASSA RAPUSAARENTIELLÄ OK-TONTIT/REMONTOITAVA OK-TALO TOIJALASSA VUOKRATTAVANA RIVITALOHUONEISTO TOIJALASSA RIVITALOHUONEISTO TOIJALASSA YLPÖNTIELLÄ 2 h+k+s+p 63 m2 Hissitalon kolmannessa kerroksessa toimivapohjainen, tilava kaksio. Ajathan pihaan Apiankadulta ja poistumissuunta on Mallasvedenkadulle! • Lempäälässä joka perjantai klo 15-18 Teollisuuskyläntie 4, Lempäälä (pressuhalli). 1 kk:n vuokravakuus. 2.460 m2:n tontilla 50-luvun ok-talo piharakennuksineen Kyröntiellä Lentilässä. ET-luokka C. • Klo 8.30-10.30 Toijalan ABC, Sirkesalontie 2, Akaa • Klo 11.00-13.00 Valkeakosken linja-autoasema, Apiankatu 4. Mh. /yhteystiedot Tervetuloa palveltavaksi! omasp. Vierekkäiset ok-tontit 967 m2 ja 995 m2 Rapusaarentiellä. Olohuoneesta, parvekkeelta ja makuuhuoneesta näkymät puustoiselle takapihalle. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Lauantaina 26.8. Jäikö lehti tulematta