Numero 22. HEILI
e t e l ä - p i r k a n m a a n KE S ÄLE H TI
Timo Latvan kesä kuluu
rakentaen, sivu 35
Aseman plikat avaavat
kioskin, sivut 6?7
Artisti kotiutui
Tipurille, sivut 20?21
Kirveslammin satumetsä
mykistää, sivut 28?29
Lintukoto oli Joel
Lehtosen paratiisi,
sivut 26?27
HEILI . Perjantai 23.5.2014
Miksi rehellisen ylpeyden osoittaminen on täällä niin vaikeaa. heimojen ominaisuudet . Ja
kieltämättä kesäisen Savonlinnan aamujen kuvaukset nautinnollisia ovatkin. Kyllä, mutta jos ei melusta pidä,
ILMOITUSMYYNTI:
Myyntineuvottelija:
Asta Kohonen 044 347 7404
ilmoitustuotanto:
Tiina Yli-Mutka 044 755 7212
Ilmoitusten sähköposti:
ilmoitukset@akaanseutu.fi
Ilmoitusten jättö:
- maanantaina viimeistään
klo 10 mennessä
Emme vastaa puhelimitse saadun
teksti- ja ilmoitusaineiston
mahdollisista virheistä.
Suomen pitkä sota-aika on
sisällä tavalla tai toisella jokaisessa meistä. Ei menestymisessä ole mitään kadehdittavaa. Yrittäjä
uskaltaa ottaa riskin.
Kädessäsi on paikallislehti Akaan Seudun perinteinen
kesälehti Heili. Siksi lähellä tämä kaikkea on. Paikallislehti on kuitenkin edelleen aina läsnä, sen tekijät on otettavissa kiinni, lehdellä on silmät ja korvat. Sotia, tulvia, tauteja, nälänhätää, vangitsemisia, kidutuksia, murhia ja itsemurhia. Jos taas vesistömme kutsuvat enemmän,
reitit ovat selvät. on ajatellut tulevaisuuttaan paljon
ja monelta kantilta. Mieluimmin ollaan
tekemättä asiasta numeroa.
Pohjalaista uhoa tai savolaista johtamista taas on
vaikea pitää piilossa. Toijalassa tiedetään, mitä sota on. Asiat ovat täällä hyvin, mutta ajatellaanpas vähän toisin. Akaaseen syntyy
vuosittain kymmeniä pienyrityksiä. Akaan Seutu
Pääkirjoitus Akaassa 23. Toiminnallamme on kieltämättä haasteita,
joista vähäisin ei ole postin kannon viimeaikaiset
vaikeudet. Akaa ei tosin ole
enää pitkään aikaan ollut hämäläisten etuoikeus.
Sen on taannut keskeinen sijaintimme ja hyvät yhteytemme.
Juuristaan pitää olla ylpeä, samoin kotiseudusta. Sehän tässä seudussa parhainta onkin,
että ihan lähellä on monta
mahdollisuutta viettää aikaa
ja ajatella. Täällä juhlittiin hiljattain edesmenneen professori Pekka Suvannon kirjoittaman Akaan historian toisen osan
mukaan kolmea rautatieyhteyttä voimallisesti.
Näinkin siis voidaan ajatella, täältä on rautatieyhteys kolmeen paikkaan. haavoittuneetkin. ja silti ollaan myöhässä.
Miten paljon meiltä oikein
halutaan. Ottakaa hihasta kiinni!
Lempeitä kesätuulia!
Juha Kosonen
Akaan Seudun päätoimittaja
TOIMITUS:
Toimittajat:
Tarja Antola 044 755 7211
Johanna Mäkinen 044 755 7298
Mikko Peltoniemi 044 755 7210
Avustajat:
Liisa Ahokas 0400 852 134
Vivikka Monto 040 739 5502
Toimituksen sähköposti:
toimitus@akaanseutu.fi
TILAUKSET JA
OSOITTEENMUUTOKSET:
(03) 540 9600
tilaukset@akaanseutu.fi
www.akaanseutu.fi
PAINOPAIKKA:
Alma Manu
Tampere
PERUSTETTU 1916
TOIJALAN SANOMAT
www.akaanseutu.fi. 2
Perjantai 23.5.2014 . toukokuuta 2014
Ihan pihalla
voi mennä Kirveslammille
vaeltamaan. Rajoja on rikottu ennenkin, rohkeutta
yrittämiseen löytyy tänäkin
päivänä. Jo 98-vuotias paikallislehti Akaan Seutu haluaa olla ennen
kaikkea läsnä. Yhtään päivää ei ole viime
kuukausina mennyt, ettei kuulisi uutisia ihmisten kärsimyksistä. Tuntuu usein, että Toijalan rautatieasema olisi ollut sotatoimialuetta. Tulemme jostakin ja
olemme aina matkalla johonkin.
Hämäläisistä sanotaan, että heidän on vaikea kehua
itseään. Nuku rauhassa, kilpailijasi valvovat puolestasi!
Kirjailija Joel Lehtonen mielletään hersyvien savolaistarinoidensa vuoksi Savon sulttaaniksi. Täällä koululaisella on aina
taskurahaa tai ainakin puhelin, jolla sitä voi vanhemmilta ruinata. Kun kysytään miksi, katseet kääntyvät miehiin. Juna ei menekään ohi,
vaan mahdollista Akaasta lähdön ja tänne tulon
kolmesta suunnasta. Muistoja on myös sodan nähneillä lapsilla.
Muistoja on myös sotilaiden lapsilla ja lapsenlapsilla. Ei tarkkaan tiedetä, kuinka paljon tämän ajan taiteilijoita ja vaikuttajia kesiään seudullamme viettää, mutta paljon
heitä on. Ja tästäkin nähdään, että rautatie on elämänlanka.
Paikallislehti on tutkitusti vahva vaikuttaja. Muistot on tarkoitettu muisteltaviksi, tarinat
kerrottaviksi. Itsenäisiä ihmisiähän me haluamme olla ja
maakunnalliset luonteemme . Tässä toiminnassa liika kiltteys ja vaatimattomuus ovat vaaraksi. Olemme katselleet
meitä uusin silmin ja näytämme tässä lehdessä hyvin arkitestikin sen, että meistä akaalaista on moneksi.
Täällä suunnitellaan suuria, tulevaa elämää ja ammattia, ja mikä on näin tehdessä
kun on sellainen historia niin
kuin Akaalla on. vain vahvistavat meitä. Näin se vain menee, ja siitäkään
ei osata olla kiitollisia.
Etelä-Pirkanmaa ja Akaa ovat kaiken keskellä.
Akaan paikallislehti
ISSN 1239-4343
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtien Liiton jäsen
TOIMIPAIKKA:
Alventie 4, 37800 Akaa
Avoinna: ma?to klo 9?15
PUHELINVAIHDE: (03) 540 9600
FAX:
(03) 540 9630
POSTIOSOITE:
PL 60, 37801 Akaa
JULKAISIJA:
PIRKANMAAN LEHTITALO OY
Akaan Seutu Lehti Oy
toimitusjohtaja Olli Sirén
PÄÄTOIMITTAJA:
Juha Kosonen 050 516 9146
Rata tuli Akaaseen jo vuonna 1876. Tämän sanominen on varsinkin tänä aikana vaarallista. Tästä ovat menneet kuljetukset rintamille, tänne ovat tulleet evakot, vangit ja vainajat . Välissä häärivät nyytteineen
karjalaiset, jotka pärjäävät jopa kiven kanssa, niin
kuin Väinö Linnan alikersantti Rokka, joka sopeutui nukkumaan teltassa selän alla pieni kivi, vaikka sinänsä olisi kivi saanut muuallakin olla, Rokka ei. Liikenneväylät
mahdollistavat kehityksen, ja on pelkästään meistä itsestämme kiinni, mitä tulevaisuudeltamme
haluamme. Akaan Seutu on vahvasti sitoutunut
Akaaseen ja haluaa puolustaa tätä paikkakuntaa.
Tavataan markkinoilla ja kaikissa Akaan kesätapahtumissa. Ajatteleminen ei
vain tälle ajalle ole ominaista, päätöksien pitäisi mieluimmin syntyä tässä ja nyt
. Paikallislehteäkin tekee iso joukko ja
jakelu on elämänlankamme. Suomessa, Etelä-Pirkanmaalla ja Akaassa moni asia on kunnossa. Vuosisadassa olemme saaneet tänne myös moottoritien. Mutta kirjailijallapa
on ollut täällä oma saari, jonne vetäytyä nautiskelemaan ja vieraita kestitsemään. Tämän lehden
kanssa saa olla luvallisesti
?ihan pihalla?, sillä niin olemme mekin olleet tätä lehteä
tehtäessä. Oman yrityksen
perustaja . Yhä vähemmän joukossamme on heitä,
jotka kokivat sodan kauhut
itse. Vaatisiko
paljon nostella kesäänsä viettävät taiteilijat esiin
ja tehdä kulttuuria. Useimmiten väkivallan kohteina ovat lapset ja
naiset. vaikka vain yksin
yrittäjäksi lähtevä . Nythän meillä on tällaiselle
toiminnalle oiva paikkakin, akustiikaltaan loistava Kylmäkosken kirkko. Ruovedellä tämä toimii jo.
Ihan pihalla
Kirkkoon voi
astua hiljentymään ympäri vuoden.
Sananjalat-kirjoittajaleiri 14-17 -vuotiaille (20 h)
Urjalassa Aseman koululla 30.7.-1.8.2014. mennessä Sinikka Soljamo
puh. 37800 Akaa . LOPPUUNMYYTY
ti 17.6. Panu Raipia, ohjaus
ja Anne Helminen
n
E
Esityspaikka: Hakkarin
arin kartanon puisto, Kuokkalantie
kk
5, Lempäälä
ENSI-ILTA
A ke 25.6.2014
1 klo 19
Esitykset
ks ajalla 25.6. 044 555 5996 tai minnala@gmail.
com
Riitta Puiston valokuvanäyttely ?Siivekkäät. 040 518 6176
Avoinna 10-18
kesän jokaisena
päivänä!
LIPPUJEN HINNAT : 15 e ,14 e, 12 e
vastaanotamme SMARTUM-seteleitä
ENNAKKOMYYNTI:
T O I J ATA R , Va l t at i e 1 8 , To i j a l a
IHANA OLKKARI,
Keskuskatu 38-40, Viiala
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET PUH 040-744 3517
Lisätietoja: www.toijalannayttamo.net
www.lasimaenravintola.?
KOTIRUOKALOUNAS ARKISIN KLO 10.30-14
Viikon lounaslistan löydät www.ravintolaalibaba.com
Ulvova
U
ov mylläri
my ri
K Arto Paasilinna,
Kirj.
a, dram. klo 18 Galleriakirkossa evankelista Pirkko Vesavaara Oulusta.
20.6. Retki on kaikille
avoin ja edellyttää 30 osallistujaa, jolloin hinta on noin 60 euroa/
hlö. kuvauksen
. Hoitotuotteita
Pitopalvelua
. Ilmoittautuminen opistopalvelut.fi/akaa
tai p. 2 kuvaa
kansiossa
Tarjous voimassa 8.6. klo 19.00
la 14.6. Klo 13 lapsille satupolku yllätyksineen ja
maalausta.
. Intialaista päähierontaa
. 040 729 8178. klo 18 Galleriakirkossa Pertti Eerola, Unto ja MirjaLiisa Back.
13.6. klo 19.00
la 28.6. ym.. Kurssimaksu 70?. klo 18 Galleriakirkossa näyttelyn esittely.
26.7. Retkeen sisältyy em. - 20.7.2014
Peruslippu
pu 14
?, eläk./opisk.
pis 12 ?
Tiedustelut ja
av
varaukset:: 04
0400 749 986,
www.nuorisoseura.fi
w.n
seu
Esitysoikeuksia
ysoikeuksia valvoo
voo Näytelmäkirjailijaliitto
Näy
Näytelmäkirjailija
Pih
v it
, piz
z a t,
Ma-La 10.30-22
Su 12-22
pann
up
h
izzat, wingsit, salaatit, kebabit,
amp
urila
!
iset
Pätsiniementie 2 (Ympyrätalo) p. Tapahtumapäivä klo 12-17.
. Taiteilija
avaa näyttelyn runon ja musiikin kera 2.7. Kirpputoripöytiä/antiikkia.
Tule tekemään löytöjä. klo 19.00
to 26.6. 0400 987 966 www.allinapu.fi
RETKI
MÄNTTÄÄN la 23.8.
Tutustumme Mäntän Serlachius-museoihin, Mäntän kirkkoon ja
Mäntän kuvataideviikkoihin oppaiden johdolla. Kotigastronomi tuotteet
Allin Apu
Sari Lajusuo, Ajulantie 23, Akaa
allin.apu@elisanet.fi p. vedokset
. klo 19.00
to 12.6. Akaan Seutu . klo 18.
KAUKOLAN KESÄSSÄ TAPAHTUU:
4.6. klo 17.00
ti
1.7.
to
3.7.
la
5.7.
su 6.7.
ti
8.7.
to 10.7.
la 12.7.
su 13.7.
ti 15.7.
ke 16.7.
to 17.7.
la 19.7.
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
19.00
19.00
17.00
17.00
19.00
19.00
17.00
17.00
19.00
19.00
19.00
17.00
www.pitopalvelupaivarinne.com
www.villiullakko.?
Onnelantie 6 . Suolaisia ja makeita tarjottavia
. 040 777 1061, sinikkasoljamo@luukku.com tai Marjukka
Nikkilä puh. Koulumajoitus. kohteiden lisäksi kuljetus ja lounas Göstan ravintolassa. Kts.
www.taideakaa.fi/tapahtumakalenteri.
TaideAkaa ry
Akaa-Seura ry
Anna L iisa
Musiikkinäytelmä Lautsiassa 27.6.?13.7.2014
Kirjoittanut Minna Canth - Ohjaus Anneli Heino
1¥&+$#//$*¥c +%$! ) * ** (¥R×hSh&RhT44h276h4543
Katso lisää osoitteesta:
---R +%$! ) * ** (¥R×
Kivisenlinnan
Galleriakirkko/Linnakirppis
Kinnarintie 13 C, Akaan Sotkia
Avoinna koko kesän ke klo 12-17 tai
sop. Kahvio, ym.
TERVETULOA / VAPAAPÄÄSY
www.seijavuori.com
Herkkukeitaasta kesän pieniin
ja isompiinkin tilaisuuksiin
salaatit toiveiden mukaan,
kalat sekä suosittu,
meillä paistettu porsaan
ulkofile ym.
Markkinatarjouksena pe-la 23.-24.5.
Porsaan
Talon suosittu
FILEPIHVIT
BROILERsuoraan tilalta
SALAATTI
10
90
kg
Ma-pe 9.30-17.30
La 9.30-13.30
1
50
100g
Meiltä kesän
herkulliset grillattavat:
kasslerit, fileet,
ribsit, kylki ym. 040 335 3220. 040 845 8819, marjukka.nikkila@pp1.inet.fi. (03) 531 6222. Enintään 12 opiskelijaa.
Ilmoittautuneille lähetetään ohjekirje ennen leirin
alkua. klo 17.00
ti 24.6. asti.
Hyvän olon palveluja
. Soita ja tilaa!
VALMISTUJAISKUVAUS
79?
ravintolaalibaba
Lempäälän Nuorisoseura
risos
ryy esit
esittää kesällä 2014
Sisältää:
. juhliin p. Lähtö Viialan taksiasemalta klo 7.45 ja Toijalan
S-marketilta klo 8.00. muk. Lisätietoa leiristä tai 13.6.
jälkeen tulevat ilmoittautumiset opettaja Minna Autio p. klo 19.00
su 22.6. klo 17.00
la
ti 10.6. klo 19.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset 23.7. runon ja musiikin kera.
. Kesäisellä kirjoittajaleirillä kirjoitetaan proosaa ja
lyriikkaa, seikkaillaan erilaisten kirjoitustapojen
viidakossa ja metsästetään inspiraatiota ja kirjoittamisen riemua. Klo 14 taiteilija Riitta Puisto esittelee näyttelyn
?Siivekkäät. Perjantai 23.5.2014
Kangassaarentie 2, Toijala
Juice Leskisen laulujen ympärille
rakentuva romanttinen musiikkikomedia
Sahlman-Pesä-Kanerva
Laadukasta juhlapalvelua
yksilöllisesti ammattitaidolla,
suruun ja juhlaan.
0500 815 467
?New York
is not too far
from Villi
Ullakko?
3
Tervetuloa!
Aamiaismajoitusta.
paivarinne@kolumbus.fi
Ohjaus: Annina Ärölä, Pasi Repo
NÄYTÖKSET
7.6. Hierontaa
. Vyöhyketerapiaa
. klo 18 juhannusaaton lipunnosto ja kahvihetki.
2.7. Aiemmin kirjoitettuja tekstejä voi
ottaa mukaan, jos haluaa palautetta. klo 17.00
klo 17.00
su 15.6. Paluu Akaaseen n. Astioita vuokralle
. 2.-26.7.
Lintujen ja perhosten matkassa 17 eri maassa. Tila vuokrattavana myös kasteym. klo 17.00
su 29.6
Olemme päättäneet, että aikaa täytyy järjestää yhteiseen olemiseen. Roosa on
laulanut seurakunnan kuorossa ja harrastanut tanssiakin. Mutta nyt on huippufiilis, että
Roosa Hu
sosiaaliala
Vivikka Monto
Timur Alanen haluaa jatko-opintoihin syventääkseen tietämystään IT-alasta.
pärjäsimme niin hyvin. Jos työnhaku tärppää, hän ehtii olla
vielä töissä ennen armeijaan menemistä.
Tuleva ylioppilas Roosa
Huilla haluaisi työskennellä lasten tai nuorten parissa. He
tapasivat Kirkonkylän koulun ensimmäisellä luokalla
aloittaessaan koulutiensä.
Kumpikin lähetti toiselle
rakkauskirjeitä saamatta
vastakaikua. Vielä Timur ei osaa
sanoa, millaista työtä hän
haluaisi tehdä jatko-opintojensa jälkeen. Pariskunta ei
viitsi riidellä esimerkiksi
ajankäytöstä, vaan asioista
keskustellaan hyvässä hengessä.
Juho on päivätöissä rakennuksilla, ja Heini puolestaan tekee asiakaspalvelutöitä iltapainotteisesti. Välivuosikaan ei
haittaisi, jos en nyt pääse
hakemiini kouluihin, Roosa
pohtii.
Hän ainakin kokeilisi
mielellään työtä lastenkodissa tai kaupungin nuoriso-ohjaajana.
Lukioon meneminen perusasteen jälkeen ei ollut
hänelle ensisijainen vaihtoehto. He pyörivät
paljon samoissa piireissä
ja harrastivat samoja asioita. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Yhdessä tekeminen on hitsannut h
Vivikka Monto
Heini Rantalan ja Juho
Laineen rakkaustarina on
melkein kuin sadusta. Siitä saatiin monet hyvät naurut, se oli hauska
jekku, Heini Rantala hy-
myilee.
Yhteiset vuodet ovat hioneet ajatusmaailman samanlaiseksi. Yrittäjyys ei ole
pois suljettu vaihtoehto joskus tulevaisuudessa, ja kou-
lutus antoi hyvät valmiudet
yrittäjäksi ryhtymiseen.
. Niinpä
hän suorittikin datanomin
kolmevuotisen koulutuksen etuajassa Valkeakosken ammatti- ja aikuisopistossa.
Peruskoulun jälkeen
nuori mies mietti vaihtoehtona merkonomin opintoja,
mutta IT-ala alkoi kiinnostaa enemmän. Vähäinen yhteinen aika
käytetään tarkkaan hyödyksi.
. Paritalon toiseen päätyyn tulee
asumaan samanhenkinen
tuttu pariskunta.
Taloa suunniteltaessa on
otettu huomioon kummankin toiveet. 4
Perjantai 23.5.2014 . Olen niin voitontahtoinen, että aluksi harmitti, että emme voittaneet. Riisikkalassa asuva neito hakee yliopistoon lukemaan sosiaalityötä, ja ammattikorkeakoulussa tähtäimessä on sosionomin
opinnot.
. Moni tuttu pariskunta oli eronnut hiljattain,
joten ei tuntunut soveliaalta juhlia kihlajaisia, jos
mekin vielä eroamme. Jouluksi olisi toiveissa
päästä omaan kotiin. Puhelimet pirisivät,
kun ystävät soittelivat
meille, että ette te voi erota. Juho pelaa jalkapalloa ja
futsalia, ja treenit rytmittävät perheen arkea.
Tällä hetkellä perhe rakentaa taloa Uuteenkylään. Rakkaus roihahti lukion toisella luokalla, ja kihlat vaihdettiin
pian.
. Juho saa pelihuoneen, ja Heinille tulee
oma pukeutumishuone.
Juho kuvailee Heiniä pir-
Heini Rantala ja Juho Laine sopivat häistään heti seurustelun alussa. Heitimme puoliksi vitsinä, että juhlimme sitten häitä,
kun olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta, pariskunta kertoo.
Syksyllä tuo kymmenen vuotta tulee täyteen,
ja häät ovat tiedossa elokuussa.
Nuori pari sanoo ajautuneensa yhteen. Hän alkoi
suorittaa kaksoistutkintoa,
mutta lukuintoa ei ollut vielä ensimmäisenä opiskeluvuonna, joten ylioppilastutkinto jäi suorittamatta.
Kun opiskelumotivaatio
löytyi, todistukseen alkoi
napsahdella huippuarvosanoja. Hän on hakenut sieltä
alansa töitä. Haen Tampereen ammattikorkeakouluun opiskelemaan tradenomiksi, Timur Alanen
suunnittelee.
Armeijan harmaat kutsuvat ensi tammikuussa,
ja tarkoitus olisi varmistaa opiskelupaikka sitä
ennen. Työssäoppimisjaksoilla hän oli
muun muassa erään verk-
kopalvelun ylläpitotehtävissä sekä kehitti myyntiä
ja markkinointia.
Viialassa pitkään asunut Timur muutti toukokuun alussa Valkeakoskelle. Se
oli hieno päätös opinnoille.
Timur suoritti myös Keskon mestarimyyjä-koulutuksen ja oli kolmanneksi
paras osallistujista.
Nuori mies on tyytyväinen opiston monipuolisiin
opintoihin. Parturi-kampaajan
opinnot kiinnostivat myös,
mutta alan työtilanne mietitytti.
Lukiossa hän valitsi valinnaisina opintoina musiikkikursseja. Yhdessä he ovat asuneet kahdeksan vuoden ajan.
IT-ala täyttää Timur Alasen toiveet
Vivikka Monto
Vivikka Monto
Timur Alanen sanoo olevansa voitontahtoinen ja
kunnianhimoinen. Kumpikin vaihtoehto
käy minulle, mutta mieluisin opiskelukaupunki olisi
Tampere. Haluan syventää osaamistani
ja saada alasta laajemman kuvan. Kun he eräänä vuonna sanoivat aprillipilana
eroavansa, vanhat luokkakaverit olivat kauhuissaan.
. IT-ala kasvaa koko ajan, ja koko ajan tulee uusia juttuja. Teemme
paljon asioita yhdessä, se
taitaa olla suhteemme kantava voima, Heini pohtii.
Maalaisromanttiset
häät Tuomelassa
Pariskuntaa yhdistää muun
muassa lenkkeily ja urheilu. Porukan lajina oli yrittäjyys, ja
kolmepäiväisestä finaalista
oli saaliina hopeatila.
. Tutkintotodistuksen
keskiarvo lähentelee 2,9:ää
kolmen ollessa maksimi.
Timur korotti viimeisenä
opiskeluvuonna ensimmäisen vuosikurssin arvosanojaan.
Hän osallistui Taitajakilpailuun kahden opiskelukaverinsa kanssa. Hän oli oppilaskunnan puheenjohtaja vuoden
verran ja piti kokemusta
Noin sadan
hengen vieraslistalla on
runsaasti yhteisiä ystäviä.
Vielä häät eivät jännitä,
mutta Heini ja Juho nauravat, että varmaan hääpäivän aamuna on toiset ajatukset. Vapaa-aikana hän käy erilaisissa jumpissa ja kuntosalilla. Perjantai 23.5.2014
hääparin yhteen
Vivikka Monto
teäksi ja onnelliseksi luonteeksi, Heini puolestaan kehuu puolisoaan rennoksi ja
huolehtivaksi tyypiksi, joka
tulee tarvittaessa Heinin
avuksi vaikka kesken työpäivän.
Juho arvelee, että arki
tuskin tulee juuri muuttumaan avioliiton myötä.
. 10-17.30, la 10-14
Juho ja Heini rakentavat taloa Akaan Uuteenkylään.
uilla haaveilee
an opinnoista
antoisana.
. Kesä menee häitä
valmisteltaessa.
KESÄTUOTTEET
- LUONNOLLISESTI!
Kesän pölyallergioihin helpotusta:
Suolahuone ja Bemer-terapia!
Kotikylän Omat Herkut:
Akaan Hunaja ja
Terissaaren Luomu
Omenamehu
Kesäkuntoon
selätellen
Matkalle
mukaan
homeopaattiset tuotteet
Tervaskanto Tuotteet
pikiöljyllä paranoo vaik. 040 749 7743
Avoinna: ark. ois keskeltä poikki.
(vanha pohjalainen sananlasku)
- Viherjauheet - Voimaruoat
- Aurinkotuotteet ja Hymyilevää Palvelua!
Kesäkuussa arvontaa ja yllätyksiä.
ä.
Lämpimästi tervetuloa!
AKAAN LUONTAISTUOTE
V
3
Valtatie 20, Akaa p. Esittelimme myös
lukiota yhdeksäsluokkalaisille.
Kursseista mieluisimpia
olivat juuri musiikkitunnit.
Yläkoulussa matematiikka oli helppoa Roosalle, joten hänelle oli luontevaa
valita lukiossa pitkä matematiikka. Taidan olla siinä mielessä vanhoillinen, että
avioliitto tuntuisi kuitenkin
täydentävän parisuhteen,
Juho toteaa.
Perinteitä noudatetaan
myös nimiasiassa, kun Heini ottaa miehensä sukunimen.
Häistä Taipaleen Tuomelassa on suunniteltu maalaisromanttisia. Kulkeminen Riisikkalasta helpottui ajokortin
myötä.
Vivikka Monto
VANAMO
design Kirsti Doukas
alk. Järjestimme erilaisia tapahtumia, ja pääsin
osallistumaan esimerkiksi
lukion johtoryhmän kokouksiin. Akaan Seutu . Siihen hän myös
panosti kirjoituksissa eniten, ja sen arvosanasta hänellä on suurimmat odo-
tukset.
Tällä hetkellä tyttö työskentelee Nesteellä Toijalassa ja Lempäälässä. 65,Korut on valmistettu Suomessa
VALTATIE 5, AKAA
Roosa Huilla toivoo pääsevänsä opiskelemaan Tampereelle.
5
(03) 542 1859
Aukioloajat arkipäivisin 9.00-17.00, lauantaina 9.00-13.00.
Haitaria soittavalle Sohville on
tiedossa myös soittokeikkaa kioskin tapahtumissa.
16-vuotias Liina Kirjavainen on aiemmin ollut
koa, ja reilun kuukauden
ikäisenä se on parhaimmillaan.
Hunajaoluen maku on
Kyllösen mukaan omanlaisensa, eikä sitä ole tarkoitettu janojuomaksi vaan
ennemminkin maisteltavaksi pienissä määrin.
Akaan viestintä- ja
markkinointisihteeri Sini
Kantola korostaakin, että
Hunajahulinoille ei perusteta perinteistä oluttelttaa, vaan kyse on oluen
maistelusta.
Jos hunajaolut osoittautuu menestykseksi, panimo voisi pitää sitä valikoimissaan jatkossakin. Myös
tälle kesälle on tiedossa
töitä 4H:lta sekä lastenhoitokeikkaa. Voisiko hunajasta olla apua siedätyshoitoihin?
kesätöissä Kylmäkosken
4H-yhdistyksellä. Nelikon ohella kioskin
hoitamiseen osallistuu
tarvittaessa myös talkoolaisia.
Akaan lukiossa opiskeleva, 17-vuotias Amanda
Mäkinen on kolmena
kesänä ollut hoitamassa hautoja Kylmäkosken
4H:n palkkaamana. Se hidastaa oluen käymään lähtemistä,
ja hunajan maku myös laimenee, jos sitä keittää liikaa. Mukana on
myös akaalaisia esiintyjiä.
Yleisö otetaan mukaan esitykseen, ja lapset pääsevät
kokeilemaan erilaisia soit-
Kaupunkimehiläiset
kiinnostavat ympäri
Suomen
Hunajaviikko sai alkunsa Akaan kaupunkimehiläistarhauksesta. Tänä keväänä
Hunajaviikon uutuutena on paikallisen p
Vivikka Monto
Viime vuonna suuren suosion saanut Hunajaviikko
sisältää tänä vuonna useita uutuuksia. Vapaa-ajallaan Amanda harrastaa
vapaapalokuntatoimintaa, hoitaa kotielämiä ja
lenkkeilee.
Hirvialhon koulua käyvälle 14-vuotiaalle Sohvi
Mäenpäälle kioski on ensimmäinen kesätyöpaik-
Nana Kiiski (vas.), Liina Kirjavainen, Sohvi Mäenpää ja Amanda Mäkinen tietävät, mitä he tekevät ensi kesänä.
ka. Se puolestaan käynnistyi vuonna
2009 yksityisen mehiläistarhaajan Risto Niilimäen
ideasta. On tarkkaa, missä
kohtaa käymistä hunaja
lisätään. Yhtyeen Ihmisten jälkeen -albumi ilmestyi helmikuussa.
Kulttuuriosuuskunta
Uulu esittää koko perheen
Muurikki ja metsän väki
-musiikkiesityksen kansansoittimilla. 6
Perjantai 23.5.2014 . Yhdistys palkkaa
paikalliset nuoret Pirkanmaan Osuuskaupan
lahjoittaman toimintatonnin sekä Akaan Seudun Osuuspankin maksaman, nuorten kesätyöpalkkaan tarkoitetun tuen turvin.
Kioskin avajaisia vietetään
sunnuntaina
15.6. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Aseman kyläyhdistys palkkaa neljä nuorta hoitamaan kesäkioskia
Tarja Antola
Tarja Antola
Amanda Mäkinen, Sohvi Mäenpää, Liina Kirjavainen ja Nana Kiiski pyörittävät tänä kesänä Kylmäkosken Aseman
kyläyhdistyksen kesäkioskia. Liina
opiskelee
ensimmäistä vuotta hopeasepäksi
Tredun Lempäälän-yksikössä.
Parturi-kampaajaksi
Valkeakoskella opiskele-
va, 16-vuotias Nana Kiiski
on kesällä myös isosena
seurakunnan tyttö- ja rippileireillä. kello 15?18 ja siitä
eteenpäin kioski palvelee
joka päivä kello 12?18
aina koulujen alkuun asti. Olut kestää
käydä kolme?neljä viik-
Yleisö mukaan
musiikkiesitykseen
Hulinoiden pääesiintyjä on
popbändi Jukka Ässä. Viikko huipentuu Hunajahulinoihin,
jotka juontaa Akaan Nuorkauppakamarin puheenjohtaja, Big Brother -realityohjelmastakin tuttu Iida
Repo.
Hulinoilla lanseerataan
akaalaisen panimon Hopping Brewsters Beer Companyn tekemä hunajaolut.
Yrityksen osakas Kimmo Kyllönen kertoo, että
hunajaoluen valmistuksessa on omat niksinsä.
. Niilimäki kertoo, että suuren yleisön lisäksi myös tarhaajia ympäri Suomen haluaa tutustua
Akaan kaupunkimehiläistarhaukseen.
Sini Kantola sanoo, että Akaan hunajaa kaupungin etiketillä tulee jatkossa
myyntiin kaupungintalolle
ja kulttuuritalo Laaksolaan.
Hunajaolut ei ole vielä valmista, mutta Kimmo Kyllönen (oik.) esitteli Risto Niilimäelle ja Sini Kanto. Yksityiset tarhaajat pitävät mehiläispesiä
kaupungin mailla. Markkinoilla on hunajaoluita, joissa hunaja
ei juuri maistu, enkä oikein näe mieltä sellaisessa
hunajaoluessa, Kyllönen
pohtii.
Hänellä on jo hyvä ajatus siitä, missä vaiheessa
hunaja kannattaa lisätä,
mutta koe-erä ei ole vielä
valmistunut. Opastetut
kierrokset tarhoille osoittautuivat viime vuonna
suosituiksi. Tuotantoa rajoittaa hunajan
saatavuus sekä sen hinta.
timia.
Uutuutena ovat Allergia- ja astmainstituutin
Kimmo Saarisen pitämät
tietoiskut hunajasta apuna allergiaan. Pesiä on
niin paljon, että pölytysalue
kattaa lähes koko Akaan.
Viikon aikana on monenlaista ohjelmaa. Sen ohella kahdeksasluokkalaista odottaa rippileiri Toukolassa
Viime
vuonna arvonimen saivat
urheiluvalmentaja Pentti
Ehoniemi ja Teriskotisäätiön toiminnanjohtaja Esa
Tasanen.
. Kyselemme ehdotuksia
Vuoden kuhnuriksi hyvissä
ajoin ennen hunajaviikkoa,
Sini Kantola lupaa.
Hunajaviikon uutuuksina mainittakoon Toijalan
. Toiminnan pitää olla mahdollisimman monimuotoista, jotta kaikenlaisilla kyläläisillä on
mahdollisuus osallistua
siihen ja saamme ihmiset
ulos mökeistään, Päivi Välimäki toteaa.
Keskitytään
olennaiseen
Aseman kioski palvelee
nyt kolmatta kesää. Kioski on kokoontumis-, keskustelu- ja tapaamispaikka. Haluamme
myös, että kylän vanhat
tarinat, kylän arvo ja his-
toria siirtyisivät kyläläisiltä toisille.
Vaintola ja Välimäki
ovat tyytyväisiä, että kyläyhdistys voi myös tarjota työmahdollisuuksia
paikallisille nuorille, Aseman plikoille.
.
Nana Kiiski.
Liina Kirjavainen.
Sohvi Mäenpää.
Amanda Mäkinen.
Nana suoritti myös MLL:n
lastenhoitokurssin.
kuunnellaan.
Alun perin kioski-idea
syntyi, kun kyläyhdistyksessä mietittiin, miten
hiljentyneen Aseman kylän elävyyttä voitaisiin
parantaa. Ensimmäisenä vuonna sitä pyöritettiin talkoovoimin ja toisena yrittäjän
vetämänä. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Vaintola ja sihteeri
Päivi Välimäki toivovat,
että tänäkin kesänä kioskista pöytineen tulee kyläläisten olohuone.
. Se on hyvä tuliainen,
Kantola vinkkaa.
Mehiläisvahamaalausta
ja frisbeegolfia
Tänäkin vuonna valitaan
Vuoden kuhnuri. Jos ennen valikoimaa on ollut laidasta laitaan, tänä vuonna
keskitytään kysytyimpiin
tuotteisiin: makeaan, juomiin ja panineihin, mutta
myös asiakkaiden toiveita
Rahat yhteiseen
hyvään
Kimmo Vaintolan ja Päi-
panimon hunajaolut
olalle yhtä panimon muista oluista.
Vivikka Monto
. Nuoret pääsevät
opettelemaan työelämän
lainalaisuuksia ja toimintatapoja ja saavat tästä
työtodistuksen.
vi Välimäen mukaan kesäkioskin päätarkoitus ei
ole kartuttaa yhdistyksen
pankkitiliä, mutta tuottoa toivotaan sen verran,
että yhdistys voi sen turvin järjestää kyläläisille
toimintaa, kuten asiointi-,
uinti- ja teatteriretkiä pitkin vuotta.
040 335 6096
Valkeakoskella
Vesa Varho
p. 040 335 6081
Alkavien yrittäjien neuvonta,
starttirahalausunnot
ja perustamistoimet
Jukka Huilla
p. 24 ?
. 040 335 6090
Yritystuet
Piritta Forstén
p. 0295 045 503
Pirkanmaan TE-toimisto
arkisin klo 9-15. Hunajahulinat-sadonkorjuumarkkinat pidetään lauantaina 30.
päivä. Isot hedelmäpuut alk. elokuuta. 040 335 6086
Akaassa ja Urjalassa
Vesa Leppänen p. Meiltä myös mullat,
turpeet ja lannoitteet!
Seudun Sydänyhdistyksen
järjestämä mehiläisvahamaalaus sekä Kylmäkosken Veikkojen Hunaja Open
-frisbeegolfturnaus Savikoskella. Teemaviikon yhteistyökumppaneita ovat muun
muassa Akaan Opisto ja
Lions Club Toijala/Akaa ry.
IITTALAN PUUTARHA
www.iittalanpuutatha.fi
avoinna ark. Mukaan on tulossa kovan tason kilpailijoita.
Viikolla
järjestetään
myös kaksi Akaan Opiston
pitämää hunajasaippuatyöpajaa.
Hunajaviikkoa juhlitaan
25.?31. 9-19, la-su 9-16
p 03 6725615 044 5725615
Yrityspalvelut
Etelä-Pirkanmaalla
Toimitilat ja tontit, liiketoiminnan
kehittäminen sekä investoinnit
Akaassa
Risto Rantala
p.
!
"
KAIKKEA
SUVEEN
Kesäkukat kauneimmillaan
Verenpisaroita, Ruusubegonioita
Kesäbegonioita ym.
. 040 335 6082
Henkilöstön
koulutus ja rekrytointi
Yrityspalvelut p
Avajaisten
juhlapuhujana on ympäristötaiteen emeritusprofessori Markku Hakuri.
Kaikille avoimen ja maksuttoman avajaistilaisuuden esiintyjänä on garagerockin sanansaattajaksi tituleerattu 22-Pistepirkko.
Näkymän kuraattori,
taiteen tohtori Mika Karhu on kutsunut näyttelyyn
yksittäisiä taiteilijoita ja
taiteilijaryhmiä Suomesta, Ranskasta, Saksasta ja
Ruotsista. Tarkoituksenamme ei
suinkaan ole tuhota arvokasta rakennusta vettyvillä
neuleilla, eikä talon vuoraaminen olisi edes mahdollista paloturvallisuussyistä,
kuvataidelinjan ohjaaja Satu Kiuru selvittää.
Toijalan SPR:n käsityöpiiri on tehtaillut talolle toista sataa virkattua ja
neulottua silmää, joita käytettäneen ulkorakennuksen
häivyttämisessä.
Teoksesta
keittoillallinen?
Näkymän taiteilijoista Päi-
vi Raivio lupaa tarjota
näyttelyn päätteeksi Ratamestarin talolla keittoillallisen oman teoksensa sadosta. Näkymän taiteilijat ovat Markus Renvall ja
Elina Lauttamäki, Johanna Ilvessalo, Anssi Taulu,
Markku Hakuri, Tristan
Hamel, Päivi Raivio, Marjut Börjesson ja SyvaltaAllianssi, joka on akaalaisten taiteilijoiden muodostama ryhmä.
Lisäksi Näkymässä on
mukana anonyymi berliiniläinen Hahn Gruppe -ryhmä.
Näkevän Sokeus -teemaa
kantava päänäyttely Nahkialanjärvellä toteutetaan
tuttuun tapaan veteen, ilmaan ja maalle sijoittuvin
teoksin. Lisäksi kello 19 alkavassa iltaohjelmassa Viialan Seurahuoneella esiintyvät Sir
Elwood Duo, Coversion ja
Heikki Silvennoinen Band.
Vasenkätisten Vestivaalin iltapäiväohjelma alkaa
Nahkalinnan päiväkodin
puistossa kello 15. Ratamestarin talon sisälle on luvassa Göteborgista näyttelyyn saapuvan Marjut Börjessonin installaatioita ja
ulkorakennukseen kuraattori Mika Karhun oma teos.
Näkymään osallistuvien
Päivölän kuvataidelinjan
opiskelijoiden tavoitteena
on puolestaan häivyttää
tontin ulkorakennus kokonaan näkyvistä. Alkuvuodesta suunnitelmissa oli
Ratamestarin talon vuoraaminen erilaisin neuletöin
Näkymän kuraattori Mika Karhu tutustui Ratamestarin taloon ensi kertaa Päivölän kuvataidelinjan ohjaajan Satu Kiurun opastamana.
tai matoin, mutta idea on
sittemmin hylätty käytännön syistä.
. Ohjelma
tarkentuu alkukesän aikana.
Ennen Vasureita, kello 12?15, Almu järjestää
Nahkalinnan päiväkodilla
neljättä kertaa Muksujen
Musavestarin. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös
maamme rajojen ulkopuolella.
2000-luvulla Silvennoinen on kuulunut muun muassa SF-Blues-yhtyeprojektin peruskokoonpanoon.
Koko ajan mies on kuitenkin tehnyt myös omaa vahvaa soolouraansa, ja Akaaseen Silvennoinen tulee nimeään kantavalla, 4?5-henkisellä kokoonpanolla.
kantaa ympäröivään, ihmisen muokkaamaan neutraaliin luontoon, jollaiseksi
luetaan hänen mielestään
kuuluvaksi nykyiset puistojen nurmikenttäalueet. Nyt tapahtuma sopi yhtyeen keikkakalenteriin, ja
Egotrippi nähdään Viialan Seurahuoneella lauantaina 9. Sir Elwoodin
hiljaisten värien laulaja Juha Lehti ja pianoa ja haitaria soittava Juha Saares-
aho tulevat Akaaseen esittämään vuonna 1988 perustamansa bändin klassikoita
kahdestaan. Olemme harjoitelleet
ahkerasti, ja palaset ovat
tuntuneet loksahtavan kohdalleen enemmän kuin hyvin. 1980-luvun lopulla Silvennoinen oli
perustamassa blues-rockia
soittavaa Q. Nahkialanjärven
ympäristön lisäksi Näkymä
rakentuu tuttuun tapaan
myös Kulttuuritalo Laaksolaan, jonne kaavaillaan
muun muassa nuorille tarkoitettua videoitavaa skeittipajaa.
Johanna Mäkinen
Liiteri häivytetään
maisemasta
Tänä kesänä Näkymä ja sen
avajaiset ulottuvat myös
Toijalan rautatieaseman
vieressä sijaitsevan Ratamestarin talon alueelle,
jonne syntyy teoksia sekä
sisä- että ulkotiloihin. kesäkuuta kello 17 Nahkialanjärven rannassa. Silvennoisen
vasenkätisyys ei paljastu
heti, sillä mies soittaa kitaraa kuin oikeakätiset konsanaan.
Uransa alkupuolelta,
1970- ja 1980-luvuilta Silvennoinen
muistetaan
muun muassa Tabula Rasan ja Catwalkin kitaristina
ja lauluntekijänä. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Egotrippi Vasureiden pääesiintyjänä
Mikko Peltoniemi
Akaan elävän musiikin yhdistys Almu järjestää tämänvuotisen Vasenkätisten Vestivaalin lauantaina
9. Toivon, että kaikki
akaalaiset osallistuisivat
kasvipenkkiteoksen ylläpitoon ja hyötykäyttöön, Raivio vinkkaa.
Näkymän järjestää TaideAkaa ry sekä Akaan kaupunki yhteistyössä Päivölän opiston kuvataidelinjan
kanssa.
Ensimmäinen Mika Karhun kuraattorinkierros järjestetään lauantaina 14.6.
kello 13.
Näkymä -ympäristötaidenäyttely on avoinna 31.8.
saakka.
Näkymän
avajaiset ovat
perjantaina 13.6.
kello 17 alkaen
Nahkialanjärven
puistossa.. Duo-keikoistakin miehillä on jo vuosien
kokemus.
Kokeneita ovat myös
kolme vuotta sitten perustetun, tamperelais-akaalai-
Kansainvälinen ja nimekäs
taiteilijajoukko valloittaa Akaan
Johanna Mäkinen
Kahdennentoista kerran
järjestettävä Näkymä-ympäristötaidenäyttely avataan perjantaina 13. elokuuta.
kustaja, Koivuniemen herra,
Posteljooni ja Unihiekkaa.
Tänä vuonna yhtye kiertää uuden rumpalin kanssa.
Risto Niinikoski liittyi yhtyeeseen alkuvuodesta, jolloin Egotrippi harjoitteli ja
sävelsi uutta materiaalia tulevalle levylle.
Egotripin kitaristi-laulaja
Knipi odottaa kesän keikkoja innolla.
. Toimittaja Arto Nyberg haastattelee Vuoden Vasenkätistä,
ja lisäksi kuullaan muun
muassa musiikkia. Erilaisissa
maksuttomissa työpajoissa
pääsee muun muassa soittamaan, laulamaan ja valmistamaan soittimia.
Kokenutta kaartia
kautta linjan
Viime vuonna 20-vuotisjuhlakiertueen tehneen Egotripin kuuluisimpia kappaleita
ovat Älä koskaan ikinä, Mat-
Egotrippiä on haviteltu Vasenkätisten Vestivaalille jo useampaan kertaan. Pääesiintyjänä
on kotimainen pitkän linjan
suosikkiyhtye Egotrippi. 8
Perjantai 23.5.2014 . Työnimeä
Shifting Grounds -kantava
ympäristötaideteos haluaa tekijänsä mukaan ottaa
sen Coversionin soittajat.
Nelihenkisen bändin ydinosaamisaluetta ovat tunnetuista englanninkielisistä
rock- ja popkappaleista sovitetut omat versiot, ja soittokokemusta on yhteensä
125 vuotta.
Coversionin ja Egotripin välissä lavalle nousee
todellinen konkari, pitkän
linjan blueskitaristi-laulaja
Heikki Silvennoinen, joka
on tehnyt mittavan päivätyön sekä muusikkona että
näyttelijänä. Raivion teos ottaa
kantaa varsin trendikkääseenkin aiheeseen: kaupunkiviljelyyn. elokuuta. Raivio herättelee teoksellaan
kysymyksen, miksei nurmikenttien sijaan kaupungeissa voisi olla enemmän esimerkiksi syötäviä kasveja.
. Olen varma, että olemme elämämme vedossa,
Knipi sanoo.
Vaikka Egotripin ura on
yli 20-vuotias, se ei edusta Vasenkätisten Vestivaalin bändikavalkadissa kokeneinta kaartia
klo 9?15
Tule teltallemme moikkaamaan Oman
Kauppasi väkeä ja koettamaan tuuriasi
onnenpyörässä!
yörästä?
n
no
p
nen
on
s
Va
tu u
llisi
a tu
o tt e it a
Ole m
LÄ H
MU
LUO
n
0
1
89
99
me
p ai
ITU
OTE
ka
lli s
ia
Ole m
me
a si
a ka
sta
va
Pingviini
Vaniljakermajäätelö
1l
6
Jyväshyvä
Kesäkassi
500 g (5,98/kg)
rte
1
49
99
Suomalainen
ko mukavan
itat
pa
Vo
lk
in
Mika, marketpäällikkö
2
Suomalainen
som
aka
a si
ua
Et
astu
uta
y m p är
is tö s tä
Kanna
mm
e
ih m
i si
st
ä
s-kanava.fi
uta
facebook.com/pirkanmaanosuuskauppa
vas
tu
Bonus jopa 5 %
ev
ma?pe 8?21, la 8?18, su 12?18
mm
PIRKANMAAN OK 1130 123456
(0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
na
MEIKÄLÄINEN MAIJA
Keskuskatu 47, Viiala, puh. 9
Akaan Seutu . 010 767 1300
an
4318
i s t a j il l e
S-market Viiala
4318 7001 2345 6789. 1,7 kg
95
Rainbow
Kivennäisvedet
(sisältö 0,55 +
pantti 0,40)
1,5 l (0,37/l)
1
99
Atria
Wilhelmgrillimakkarat
400 g (4,97/kg)
Oma Kauppasi on mukana
Viialan markkinoilla, la 24.5. 900 g
3
99
kg
Kariniemen
Kananpojan
grilliboxi
n. Perjantai 23.5.2014
Tervetuloa
kesäostoksille!
Philadelphia
Tuorejuustot
200 g (9,45/kg)
kg
Snellman
Grillikylki
BBQ-maustettu
n
Mitä kypärän alta paljastuukaan?
Ovet paukkuvat, lempi
leiskuu ja tarinaa tahdittavat
Juice Leskisen koomiset ja
koskettavat hitit vuosikymmenien varrelta. Keskimoottoriveneen nopeus on noin 6?7
solmua tunnissa, mikä tarkoittaa sitä, että Hämeenlinnaan ajaa noin kahdessa ja
puolessa tunnissa.
. Kyllähän 18 metrin
tuulessa merellä on kuoppaista, ja olemme joutuneet
jäämään joskus yöksi odottelemaan tyynempiä kelejä. Näytelmän
ovat ohjanneet Annina
Ärölä ja Pasi Repo.
Lemmenhotelli Mimosan vieraat joutuvat lemmenlomallaan herkullisiin
tilanteisiin. su 22.6., ti 24.6., to
26.6., la 28.6., su 29.6., ti
1.7., to 3.7., la 5.7., su 6.7., ti
8.7., to 10.7., la 12.7., su 13.7.,
ti 15.7., ke 16.7., to 17.7. Laineet ovat järvellä paljon terävämmät kuin
merellä. Titania syö dieseliä jotain viisi litraa tuntia kohti,
mikä on lopulta mailia kohti
aika paljon, Jouko Kielo ynnää.
Johanna Mäkinen
9,5-metrinen Titania on Toijalan Sataman harvinaisuus.
Aikaisemmassa satamapaikassaan Airistolla se sulautui muiden paattien joukkoon. Timo ja Jouko Kielolle puuveneiden vähyys
sisävesillä oli yllätys.
. 10
Perjantai 23.5.2014 . Puuveneet ovat saaristossa vielä enemmistössä tai vähintään tasoissa muovi- ja lasikuituveneiden kanssa, pari
vuotta sitten veneensä pojalleen Timolle myynyt Jouko Kielo laskeskelee.
Titania on tehty 1980-luvulla Rauman telakalla, jossa 10?15 veneentekijää
päätti rakentaa itselleen
puisen matkapaatin Tristan
301 -runkomallin pohjalta.
Jouko Kielo puolestaan osti vanerirunkoisen ja tiikkikantisen Titanian 2000-luvun alussa.
Sataman palvelut
houkuttelivat
Alkava veneilykesä on
28-vuotiaalle Timo Kielolle toinen Vanajalla, jonka
reiteissä ja matalikoissa on
vielä paljon opeteltavaa.
. Veneeseen tarvittavien osien hintaan voi edelleen laittaa nollan perään
tai ykkösen eteen, jos vertaa
vaikkapa vastaavaan auton
osaan, Jouko Kielo kritisoi.
Vanajalla yllätti myös
polttoainepisteiden vähyys.
Vaikka Titanian tankkiin
mahtuu kaikkiaan 200 litraa
Kieloille Vanaja on ensimmäinen sisävesikokemus,
ja makean veden käyttäytyminen oli sekin tottuneille
merenkulkijoille yllätys.
. Mutta Vanajan selkien
puuskainen tuuli voi tehdä
veneilystä todella epämukavaa.
Peilityynien veneilysäiden lisäksi Hämeenlinnassa yrittäjänä työskentelevä
Timo Kielo toivoo, että ehtisi vesille viime kesää useammin.
Titanian tiikkipuinen kansi hiottiin ja
lakattiin ennen veneen viimeviikkoista
vesillelaskua.
Mennään kesäteatteriin
Lemmenhotelli Mimosa Toijalan Satamassa
Liisa Ahokas
Toijalan Näyttämön kesänäytelmänä nähdään Asko
Sahlmanin, Perttu Pesän
ja Otto Kanervan käsikirjoittama Lemmenhotelli
Mimosan hipiä. Paikoin on yllättävän
matalaa, joten vesireittien
ulkopuolelle ei uskalla juurikaan poiketa. Hämeenlinnassa laituripaikan hinta oli laituripaikkojen hoitoon ja palveluihin nähden tosi kova.
Täällä liittymismaksun ja
moottorivenekerhon liittymismaksun jälkeen hinta
on varsin kohtuullinen, Timo Kielo toteaa.
Uiva mökki antaa Kielojen
mukaan vapauden mennä
sinne minne tahtoo, vaikka
kustannuksiin pitää varautua.
. kello 17.
Muut esitykset: ti 10.6.,
to 12.6., la 14.6., su 15.6.,
ti 17.6.. ja la
Toijalan Näyttämön kesänäytelmä on tänä vuonna Lemmenhotelli Mimosan hipiä.
19.7. Keski-iän ylittänyt villihkö kolmen K:n
kauppiaspariskunta Jorma
ja Maikki nauttivat matkan
joka mutkasta.
Kevyen, keskiraskaan tai
raskaan parisuhteen ohjastukseen oikeuttava parisuhdemaisterin tutkintopassi saa Jorman ja Maikin matkassa kovaa vauhtia uusia suoritusleimoja.
Toisessa huoneessa asuvat
radioon häämatkastaan live-lähetystä tekevä radiojuontaja Jarmo Karibian auringosta haaveilevan Heidivaimonsa kanssa.
Hotellin pitäjiä, Lauria
ja Benitaa, odottaa yllätys,
kun 20 vuotta, kolme kuukautta ja seitsemän päivää
sitten nuotionsavussa alkunsa saanut tytär Pirkko
saapuu moottoripyörällä kotikylälle esittelemään
uutta aviopuolisoehdokastaan. Luonas kai
olla saan, Kaksoiselämää,
Pyhä toimitus, Ei elämästä selviä hengissä, Daisarit,
Juankoski Here I Come, Rakkauden ammattilainen, Marilyn, Mimosan hipiä ja monet muut tunnetut klassikot
eivät jätä kylmäksi.
Rooleissa nähdään Lauri
Vee Keräsenä Teppo Klemetti, Benita Punnosena
Jaana Saarela, Pirkko Punnosena Tanja Raitio, Jaska
(Jaana) Vasamana Emilia
Hakala, Jorma Kurvisena
Janne Petäjä, Maikki Kurvisena Anita Ruuskanen,
Tarmo Lahtena Jukka Peräkivi ja Heidi Vesterisenä
Susanna Nieminen.
Ensi-ilta on lauantaina
7.6. Karttakin
meillä on vasta osasta vesistöä.
Viime kesänä Titania oli
laiturissa Hämeenlinnas-
Terävä laine yllätti
merenkulkijat
Timo Kielon omistama 9,5-metrinen Titania on puuvene.
Pääosa Toijalan Sataman veneistä on rautaa tai muovia.
sa, mutta hyvät yhteydet,
Sataman hyvät palvelut ja
edullisempi paikkamaksu
houkuttelivat nuoren miehen siirtämään veneensä
Akaaseen.
. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Kielon puuvene on Sataman harvinais
dieseliä, pitää kulutusta laskeskella tarkkaan, ettei huomaa olevansa tyhjän tankin
kanssa väärän kaupungin
satamassa. Lauantaisin ja sunnuntaisin esitykset alkavat kello
17 ja arkisin kello 19.
Terttu Lankinen. Olin yllättynyt, miten
paljon täällä on rauta- ja
guttaperkkaveneitä
Edessä Jaakko Tawast
(vas.) ja Janne Kulosaari.
Puh. (varattu) ja pe 15.8.
kello 18.00 sekä la 16.8.
kello 17.30.
Liisa Ahokas
KESÄKUKKIA
HYVÄ
VALIKOIMA!
4,90?
!
ERÄ
Nordic Sea
PELASTUSLIIVIT
30-40 kg kpl
19,95?
EUROMULTA 60 L tai
EUROTURVE 100 L
10,00?
4
iä
säkk
Ingman
VANILJAJÄÄTELÖ
1L
2,00?
Mustang
GRILLIHIILET
säkki
3,95?
Neko
Puutarhan
LUONNONLANNOITE
5 kg
9,90?
25,00?
25 kg
Takana näytelmän ohjaaja Jarkko Suhonen ja Ilkka Pohjalainen, keskellä Verneri Tamminen (vas.), Virpi Paasikoski-Savijärvi, Mira Flinkman ja Marko Itkonen. Perjantai 23.5.2014
11
suus
Johanna Mäkinen
PRESSU
1,5x6 m
4,95?
Emil Wikströmin
elämää Visavuoressa
Liisa Ahokas
Visavuoren museolla esitetään heinä- ja elokuussa Emil Wikströmin
150-vuotisjuhlaesityksenä
valkeakoskelaisen Jarkko
Suhosen käsikirjoittama ja
ohjaama kuvaelma Kuriositeetteja kuvanveistäjän elämän varrelta.
Emil Wikström syntyy
Turussa 150 vuotta sitten,
veistää jo poikasena ahkerasti, opiskelee nuorukaisena 1880-luvun Pariisissa ja
raivaa tiensä ?kansakunnan
viralliseksi kuvanveistäjäksi?, joksi häntä 1900-luvun
alussa kutsuttiin.
Esityksessä kolme eriikäistä Emil Wikströmiä
viettää syntymäpäiväänsä
ja kertoo kuvanveistäjän
tarinaa.
Emil Wikströmiä lapsena esittää Verneri Tamminen, aikuista Marko Itkonen ja vanhaa Wikströmiä
Jaakko Tawast. Alice Wikströmin roolissa on Mira
Flinkman.
Mukana ovat myös Virpi
Paasikoski-Savijärvi, Ilkka Pohjalainen ja Janne
Kulosaari, joilla kaikilla on
useita rooleja anopista ja
pariisittaresta Akseli GalleKallelaan, Pekka Haloseen
ja Eliel Aspelin-Haapkylään.
Lasten
PYÖRÄILYKYPÄRÄT
Näytelmän puvut ovat
lainassa Valkeakosken teatterista ja puvustuksesta
vastaa Sanna Tamminen.
Esitykset ovat to 3.7., ti
4.7., ma 7.7., ti 8.7., ke 13.8.,
to 14.8. 543 3379
Matomäenkatu 2, AKAA
ma-pe 9-18, la 9-15, su 12-16. Akaan Seutu
Suomen teollisuuden
kuuluisat nimet Tampella
ja Valmet löytyvät täältä. Ja kun katselee
lopputulosta . Rautatiemuseon ja
Akaan kaupungin välisen
sopimuksen turvin saamme tänne vaihtuvia näyttelyjä, jopa esineitä ja kalustoa, joten meidän lähes olemattomat resurssit
voidaan keskittää museon
esittelyyn. Ja tietomäärä, mikä
seuran jäsenillä on, on korvaamatonta.
. kysyvät, mihin veturissa tarvitaan rattia, joka joissakin vetureissa on.
Meillä on näytteillä myös
Sotamuseon omistuksessa oleva, Pansiosta talteen
otettu veturi, jossa on ruori. Museon uumenista löytyy myös
sauna, joka saa Pasi Kylmälän ideoimaan Veturimuseon tulevaisuutta.
. Alan harrastajat
tänne kyllä löytävät tiensä,
kertoo Kylmälä, jolle vanhat
veturit tulivat tutuiksi Haapamäen veturipuiston ohjelmajohtajan pestissä.
Kesän retkien
viileä kohde
Veturimuseo sijaitsee 1874
valmistuneessa tallissa, joka jo sinänsä henkii historiaa. Museosta löytyy
tiettävästi maailman pienin
leveäraideveturikin.
. Vuotta aikaisemmin oli Toijalan kaupunki vuokrannut museolle
tyhjilleen jääneen veturitallin ja solminut yhteistyösopimuksen Museoveturiseuran kanssa.
. Siitä on saatavissa yrityksille myytäväksi
erikoinen saunahetki . kesäkuuta järjestettiin Toijalan rautatieasemalla radan vihkiäisjuhla, jollaista ei ole paikkakunnalla nähty sittemmin.
Kolmen radan risteymää
juhli 160 henkeä, muun
muassa kenraalikuvernööri Adlerberg, senaatin jäseniä, arkkipiispa, Turun
hovioikeuden presidentti,
Helsingin yliopiston rehtori sekä Hämeen ja Turun
läänien kuvernöörit. ei voi kuin
ihailla. Lapset . Ota rohkeasti yhteyttä.
Suunnitellaan yhdessä sopiva hoitomuoto.
yös
Meiltä m tit.
lahjakor
Jäsenkorjaus ja hieronta Axis ja Atlas
Eeva Pekkala, Alventie 2, 37800 Akaa p. 12
Perjantai 23.5.2014 . Sauna on hyvässä kunnossa, mutta työmaasaunaksi tehty. Jos 2016 juhlallisuudet
pidettäisiin samantasoisina, niin täällä olisivat ainakin tasavallan presidentti
ja maan hallitus sekä rataa hyödyntävien yritysten korkein johto. Loppu on ollut meistä
itsestämme kiinni. ja usein aikuisetkin . Pieteetillä kunnostettujen vetureiden ja Suomen
Rautatiemuseon kokoelmi-
en lisäksi esillä on museon
omat kokoelmat, joihin kuuluu harvinaisuuksia kuten
Aki Sirkesalon leikkijuna.
. Olen ymmärtänyt, että
tämä on pojille niin tärkeä
harrastus, että moni muu
asia jää. Täällä olevat veturit taas ovat Museoveturiseuran tai seuran jäsenten omistuksessa. Tässä on jo pieni kiire, koska museo ei ole
Pasi Kylmälä luotaa Veturimuseota innostuneena. Radan ja
rautatieliikenteen historia
käydään toki läpi Hyvinkäällä toimivalta Suomen
Rautatiemuseolta saatavan
materiaaliyhteistyön turvin ja muutama höyryjunakin Toijalasta löytyy.
. Meillä käy koululuokkia
ja päiväkotiryhmiä Akaasta
ja muualtakin, mutta enemmänkin saisi lähiseutu olla
tästä paikasta kiinnostunut,
sanoo Kylmälä.
Kahvila, kirjasto
ja saunakin
Veturimuseo on avoinna
1.6.?31.8. Kirjasto siirretään kesän aikana museossa uusiin tiloihin ja on näin paremmin avattavissa. miljööhän on ainutlaatuinen,
sanoo museon hoitaja Pasi
Kylmälä.
Sodasta toipuva köyhä Suomi teki veturinsa itse. Meillä on 2016 monta
syytä juhlia. Matkustajavaunussa on kahvila ja matkamuistoja myynnissä.
Alan harrastajille museosta löytyy erittäin kattava
kirjasto, joka on Museoveturiseuran jäsenten kokoama. Täällä on myös raskaassa
käytössä olleita pikkuvetureita, jotka sinänsä näyttävät ihan leluilta.
Kylmälän mukaan talli
pysyy melko viileänä koko
kesän ajan, joten Veturimuseo on monelle kesän retken viileä kohde.
Pasi Kylmälältä museon
esittely sujuu. / henkilö.
Tarjous on voimassa heinäkuun loppuun 2014.
Niskaa kolottaa?
Hartiat jumissa?
Iskias vaivaa?
www.hoitolavoihyvin.fi, p. Juhlijoiden joukossa oli myös
maan tunnetuimmat teollisuusvaikuttajat, joiden ansiosta rata Tampereen seuduille saatiin.
. 045 1611 993, Sontulantie 3, 37800 Akaa
jalkahoitola@jalkapohja.fi WWW.JALKAPOHJA.FI
Nyt huipputarjous
4 henkilön ryhmälle:
ANALYYSI+DETOX+SUOLAHUONE
hintaan 50 . Täällä
tehdään uskomattomia talkootunteja vuodessa vetureita kunnostaen, kertoo
Kylmälä.
Veturimuseo avattiin
vuonna 1986. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Olet tervetullut!
Kasvo-, jalka- tai käsihoitoon, hierontaan,
sokerointiin, kestolakkauksiin ym. Niin, eivät paljon mitään. Veturimuseon kesäkausi alkaa 1. / henkilö.
Sama kahdelle henkilölle
60 . Yhteistyökuviot alaan ovat kunnossa.
ollenkaan siinä kunnossa,
jollaisen minä siitä haluan.
Myös museon tunnetuksi
tekemisessä suuren yleisön keskuudessa on paljon
tehtävää. ym.
Palkitse itsesi kesän kunniaksi!
Jaanan Jalkahuolto
?Mitä Toijala olisi ilman rautateitä??
Veturimuseo esittelee
dieselerikoisuuksia
Juha Kosonen
Juha Kosonen
Jaana Pahikka-Aho
Jalkojenhoidon AT suorittanut
Intialainen päähieronta
040 535 4229
www.facebook.com/Jaanan Jalkahuolto
Pätsiniementie 5,
37800 Akaa
Parturi-kampaamopalvelut ja ripsipidennykset
Mustanportintie 1, 37800 Akaa 040 575 7404
Aukioloajat: ma-ke 11-19 to-pe 9-17 tai sopimuksen mukaan.
Kuppausta maanantaisin Pappilanniemessä, Sääksmäellä.
Varaa oma aikasi tai osta lahjakortti
040 727 8710 Kaisu Mokkila
Katso lisätietoja www.hoitolatasapaino.fi
A8CB8GF?A8
A8CB8?F@KFC8
Jalat kesäksi kuntoon!
Hemmottele kesän sankareita jalkahoitolahjakortilla.
Maaret Nieminen/ lähihoitaja-jalkojenhoidon ammattitutkinto
P. kunnostettuja vetureita . Puhutaanko tässä nyt sitten kuulusta hämäläisestä hitaudesta vai saamattomuudesta, pohtii Veturimuseon uusi vetäjä Pasi Kylmälä.
Veturimuseo ei ole Toijalaa rautatiepaikkakuntana
esittelevä kotiseutumuseo,
vaan pääasiassa museoitua dieselkalustoa esittelevä erikoismuseo. Karjalaispoika ei sanattomaksi jää, ja
tiedon ajan tasalla pitämisessä miestä auttavat Veturimuseoseuran aktiivit, joita
joka päivä talleilla piipahtaa.
. kesäkuuta.. 040 352 6669
eeva.pekkala@gmail.com
Akaa on ollut rautatiepaikkakunta vuodesta 1876.
Tuolloin 22. Voidaan
hyvin kysyä, mitä Akaa ja
Toijala olisivat ilman rautateitä. 0400 211 994
maija.leppala@pp.inet.fi
www.bemer-partner.com/hoitolavoihyvin
na!
Uutuute l
w
e
Voic elll
-hoidot
Jäsenkorjauksesta ja hieronnasta apu
apua
puua
vaivoihisi. päivittäin kello
10?16. Tallin seiniä ei ole valkaistu, ja osa yleisöltä piilossa olevien huoltotilojen
välineistäkin on niillä sijoillaan, mihin varikon miehen
ne 1970-luvulla jättivät.
Yleisötiloissa on nähtävillä
12 veturia. Ja
sekin on mielenkiintoinen
asia, että Suomessa on ollut yksityisiäkin rautatietä, varsinkin teollisuudella.
Tästäkin asiasta saa meillä
käsityksen
Kaiun teho 2100W PTP,
262W RMS
. Näytön resoluutio 320 x 240
. Vesitiiviys IPx7 (30 min
upotusta 1 m syvyydessä)
. Jännite 12 V
. Akaan Seutu . Kaiun taajuus 83/200 kHz
. Näyttö 3,5. värinäyttö
. Perjantai 23.5.2014
13
Edullisempaa Elämää
3B-GM
kaasugrilli
-3 poltinta, valurauta
parila+ritilä
Kaupan päälle matalapainesäädin arvo 10,95
Grillihiili
14L
Pallogrilli
43cm
17,90
199,-
(19,90)
(249,-)
Sytytysneste
1L
2,99
2,49
(3,50)
(2,99)
Cardinal
haspelisetti
6,6?
24,50
(29,-)
2 kpl
(249,-)
Ominaisuudet
. Jännitealue 10-17 V
Reikäkenkiä
koko perheelle
pari
7,50
4,95
T-Paitoja
koko perheelle
kpl
Froteepyyhe
100x70cm
vihreä
Jättikoko
2,99
Elite-4X
kaikuluotain
189,-
Sinkitty
aitatolpanjalka
51x101x750mm
(4,95 kpl)
Mökkipeli puinen
4,99
(9,95)
Krokettipeli
neljälle
7,99
(9,95)
7,99
(9,99)
Valtatie 14, 37800 Akaa
0400 808 977.
Ma-pe 9-18, la 9-15.
Tarjoukset voimassa 23.-31.5.. Syvyys jopa 305 metriin
sekä su 3.8. Oppilaita liian vähän, koulussa epäillään olevan kosteusvaurioita, ehkäpä peräti hometta. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Tervetuloa
palveltavaksi!
miraculos.fi
Akaanportin yritystalo,
(moottoritienliittymä 31)
Satamatie 41, 37800 Akaa
Ti-Pe 10-18, La 9-14.
?Kaikkea löytää voi vehkeitä siitä?
Vihreässä linja-autossa ei
Johanna Mäkinen
TIIU AKMAEL Ruusutarhankatu 2, 37830 Akaa
www.hoitolatoivo.fi puh. (03) 543 5076
Perinteiset suutarintyöt,
avaimet ja laukkuliike
Kurkelantie 1, Akaa
Puh. Ainesta monenlaisiin tapahtumiin riittää varsinkin,
kun tarinaan lisätään vielä
venäläinen maahanmuutta-
ja ja pari lapsille roolimalleina toimivaa kouluäijää.
Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Seppo
Holttinen. (03) 542 4059
Avoinna: ma suljettu,
ti-pe 9.30-17, la 9.30-13
Olemme muuttaneet!
Uusi osoitteemme on
Kirkkotori 2, 37800 Akaa.
Toijalan Pyörä
& Tupakirppis
p. (03) 542 2450
Avoinna: ark. klo 19.
Muut esitykset: ti 15.7.,
to 17.7., su 20.7., ti 22.7.,
to 24.7., su 27.7., ti 29.7., to
31.7. Hänen vastanäyttelijänään on 16 vuoden tauon jälkeen Pirttikosken näyttämölle palaava kiinanapu
Hanna Holttinen opettaja
Piiraisen roolissa.
Muissa rooleissa nähdään Vallu Litinäojana
Kyösti Alhainen, Selma Li-
Juhani Törmänen
tinäojana Suvi KelkkanenRautiainen, Eemeli Litinäojana Eetu Hyvärinen,
Sini Litinäojana Eimi Hyvärinen, Sanni Kotalampena Sari Junnila-Saari,
Riikka Kotalampena Susanna Lehtonen, Voitto Kyrsämäkenä Sauli Alitalo, Aira
Kyrsämäkenä Sirkku Hyytiäinen. Huumorikaan ei
loppua malta,
edes kuljettajalta.
olekaan vielä lyöty lukkoon,
ajokautta on suunniteltu
talven aikana. Kyyn puremiin
Torikatu 4, 37830 Akaa, puh. Linja-autossa matka katkeaa.
Kirkkaanvihreä linjaauto kaartaa Toijalan Sataman rantaan. Auringon polttamiin
. Kunnan
talous on kuralla ja koulua
uhkaa sulkeminen.
Lapsia uhkaa sijoittaminen naapurikylän kouluun,
missä opetuksesta vastaa
toinen persoonallisuus:
nuorehko, eksoottista parfyymia käyttävä naisopettaja. Elina Kyrsämäkenä Jenna Alhainen, Tuuli
Puistona Mira Alhainen,
Vladimir Tupinina Seppo
Holttinen, eversti Ryhtilänä
Jukka Haapanen, Herbert
Höylänojana Pekka Heino,
Vatasena Seppo Holttinen,
Otto Hanakkana Joni Laakso, lapsina Arttu ja Roope
Alhainen.
Homeita ja hajusteita
-näytelmän ensi-ilta on sunnuntaina 13.7. Kaikkea löytää voi vehkeitä siitä, eikö se
vielä riitä. Eräs lapsena koulukiusattu janoaa yhä kostoa ja
tekee omaa myyräntyötään.
Osa lasten vanhemmista
on vähintään yhtä omituisia kuin opettaja. Papereissa menopeli on
rekisteröity henkilöautoksi,
joten sitä saa ajaa C-kortilla.
Juhani Peltonen osti matkailuautoksi muutetun vihreän linja-auton
sa Poika ja Ilves -elokuvan filmiryhmän tukikohtana.
Mennään kesäteatteriin
Homeita ja hajusteita Pirttikoskella
Liisa Ahokas
Pirttikosken kesäteatterin
näytelmä kertoo tämän ajan
tutuksi tulleista ongelmista.
Litinälammen kyläkoulu on
tarinan polttopisteessä. Jenna ompelemat uudet verhot on
ripustettu ikkunoille, mutta takaosan nukkumatilan
kapeat yläsängyt odottavat
vielä uusia patjoja
Tulevana kesänä matkailuautoksi muutettu linjaauto ajetaan ainakin Porin
kuninkuusraveihin. Pääroolissa opettaja Ryhtilänä nähdään uusi
kasvo Pirttikoskella Matvei
Ojansuu. 9-18, la 9-14
Lääkekaappi kesäkuntoon
Varaudu
. On helppo uskoa, että ihmiset reagoivat
auton näkemiseen yleensä
hymyilemällä. Sunnuntaina 20.7. on myös päivänäytökset klo 14.
Litinälammen
ala-asteen väkeä.. ja 3.8. Siinä on lasta ja ukkoa, akkaa, siinä on reppua,
nyyttiä, vakkaa. 040 567 8022 hoitolatoivo@co.inet.fi
Avoinna
ti-pe 9-18
la 8.30-14
to ilman ajanvarausta
ma sopimuksen mukaan
Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta!
Palvelemme Teitä:
Riitta, Sari, Päivi, Pirjo ja Jasmi
Pätsiniementie 9, Akaa Ma-pe 9-17, la 8-13
puh. Esitykset
alkavat kello 19. Muut
kruisailut määräytyvät sora-autoa ajavan Peltosen
sekä parturi-kampaajana
työskentelevän avopuolison Jenna Koskisen lomien mukaan.
Vaikka määränpäitä ei
Vanhan linja-auton takaosaan rakennettu sauna herätti Juhani Peltosen mukaan
katsastusmiehissä vain hilpeyttä. 03-5421090
Linjuriauto on maantien ässä, sitä minä laulelen rallissa tässä. Puukiukaan päällä on vesisäiliö lämmintä
pesuvettä varten. Linja-autossa on
myös tunnelmaa. Koulun nuori miesopettaja on omituinen ja
koulukiusaamistakin esiintyy. 10-17, la 9-13
www.tapettitehdas.fi
tehtaanmyymälä
Satamatie 8
37800 Akaa
puh. Myös ilman ajanvarausta.
Teen myös kotikäyntejä.
14
Perjantai 23.5.2014 . Ratin takaa
nousee 26-vuotias paljasjalkainen toijalalainen, Juhani Peltonen, joka kävelee bussin takaovelle ja
painaa ovenavausnappia.
Tshiiiih. On helppo uskoa,
että joku voi tässä vaiheessa muuttua hivenen vihertäväksi itsekin.
Se näyttää ihan samanlaiselta kuin tuhannet
muutkin. Hyönteisten pistoihin
. (03) 542 2069, 0400 991069
VIIALAN APTEEKKI
Palvelemme ark. Siinä saa nähdä jos
jonkinlaista, siinä on miestä
ja naista. Vesi tulee sisälle pumpun avulla.
Lauteet ovat lämpöpuuta
ja paneloidulla seinällä on
perinteinen saunamittari.
Vain takaikkunasta näkyvät
maisemat muuttuvat sen
mukaan, mihin kaalimadoksi nimetty vuoden 1975
Scania kulloinkin parkkee-
rataan.
Linjuriauto on maantien
ässä, siinäpä melskeessä,
tärinässä
elokuuta Moottorimusiikin
festivaali, Motor Music Festival, joka yhdistää suomalaista musiikkia ja kulttuuriperinnettä.
Nyt kolmannen kerran
järjestettävän festivaalin
ohjelma koostuu Rautala
ja Tempola-konserteista.
Rautala-konsertissa on
musiikkia moottoreilla ja
ihmisillä eli sykkivää terästä ja eloperäisiä lauluja.
Konsertin esiintyjät ovat
Paula Vesala, Pekko Käppi, Samuli Kosminen, Samuli ?Teho. ja 16. Yksi kierros pelataan
Urjalan Lamminharjun radalla ja toinen Kylmäkoskella. Savikosken rata ei ole
älyttömän vaikea, mutta se
vaatii kuitenkin huolellisuutta. Pelaajat jaetaan kahteen ryhmään, jotka sitten
vuorollaan vaihtavat ratoja,
Woodpeckers Disc Golfin
jäsen ja kisapäällikkö Jarmo Rantanen kertoo.
Kylmäkosken Veikkojen
frisbeegolfjaoston puheenjohtaja Harri Pourun mukaan kesäkuisiin kisoihin
odotetaan yli 140 pelaajaa.
Kesäkauden kovin kilpailu,
30.?31. Itse asiassa Suomen
kovimmat nimet eivät ole
kovin kaukana maailman
kärjestäkään, turnauspäällikkö Jarmo Rantanen kertoo.
Vaikka pitkä rata on sekin jo Rantasen mukaan
kiva houkutin, lupaa seura HunajaOpenin avoimen
sarjan voittajalle 500 euron
voittopotin. Savikosken kesän kisat
ovat sen verran isoja, että
ammun itseäni jalkaan, jos
yritän sekä hoitaa järjestelyjä että kilpailla mukana,
Rantanen toteaa.
Akaan Hunajaviikon yhteydessä järjestettävän HunajaOpenin alla seura tarjo-
Moottorimusiikin
festivaali elokuussa
Rämsöön kesäteatterissa
järjestetään 15. Woodpeckers Disc
Golfiin hän liittyi sekä lajin
että hyvän porukan perässä. poikkeuksellisesti k ello 19.
Akaaseen lajin kansallisen
tason huippupelaajia.
. Hän tarjoutui Veikoille
turnausjohtajaksi kolmen
vuoden kilpailujärjestelykokemuksensa perusteella.
. Kesä- ja elokuussa heittotarkkuuttaan mittaavat ammattilaiset, ja 4.?
5. 16
Perjantai 23.5.2014 . HunajaOpeniin tulee
yli 170 pelaajaa, ja se pelataan juuri sopivasti seuraavalla viikolla Oulussa järjestettävien SM-kilpailujen
alla. elokuuta pelattava HunajaOpen tuo sekin
KylVen frisbeegolfjaoston puheenjohtaja Harri Pouru ehtii talkoitaan harjoitella myös omaa heittotarkkuuttaan.
Mennään kesäteatteriin
Tuhkimon tarina Rämsöössä
Vesilahden Rämsöön kesäteatteri, Teatteri Kurki ja
Vammalan Teatteri esittävät tänä kesänä yhteistyössä näytelmän Tuhkimo.
Suomalaislapsille tarina
on tullut tutuksi Grimmin
veljesten satujen versiona.
Rämsöön Tuhkimon on
ohjannut Rami Saarijärvi.
Näytelmässä nähdään
sadun kurpitsavaunut, lasikenkiä ja prinssi, joka etsii
sydämeltään kaunista puolisoa. Rahapalkintoja
riittää myös muille sijoituksille.
. Mukana on tietenkin
myös kello, joka lyö kaksitoista kertaa ja silloin tulee
Tuhkimolle kiire. Majamäki ja
Linda Fredriksson sekä
Rämsöön moottorimestarit ja koneet. Esitys on Rautalan kantaesitys.
Rautala-konsertin esiintyjäkaartia.
Tempola-konsertti on
esityskokonaisuus: laulua
ja musisointia paikallisten esiintyjien, kuoron ja
erikoisten instrumenttien
voimin. Esitykset arkisin kello
19, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 15 paitsi sunnuntaina 6.7. lokakuuta Suomen mestaruudesta pääsevät kilpailemaan myös amatöörit.
Amatöörikilpailujen järjestämislupa myönnettiin
puoliksi Tampereen Frisbeeseuralle ja Akaan Woodpeckers Disc Golfille, joten
turnaus käydään puoliksi
Tampereen Julkujärvellä ja
puoliksi Savikoskella.
Myös sunnuntaina 15.
kesäkuuta pelattava Double
or Nothing kilpaillaan kahden pitäjän alueella.
. Raha on kova motivaattori. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Rahakilpailuilla haetaan seuralle näkyvyyttä
Frisbeegolf tuo Savikoskelle kesällä sa
Johanna Mäkinen
Johanna Mäkinen
Kylmäkoski DiscGolfPark
Kylmäkosken Veikkojen
majan ympäristössä Savikoskella saa kesän ja syksyn aikana isännöidä frisbeeliiton kolmea virallista,
kansallisen tason huippukilpailua. Lisäksi se tarjoaa pituutensa vuoksi tosi paljon
mahdollisuuksia ihannetuloksen tekemiseen, lajin
kymmenisen vuotta sitten
löytänyt Rantanen kuvailee.
Vaikka Kangasalla asuva
31-vuotias Jarmo Rantanen
onkin parantanut omaa peliään vuosi vuodelta, huolehtii hän Savikosken kilpailuissa turnauksen sujumisesta. ja la
2.8. Esitys on samalla
johdanto Rautala-konsertille.. Näyttämön täyttää riemukas joukko aikuisia, lapsia ja nuoria
ja yksi koira sekä muutama
hiiri ja uljas satuorkesteri.
Tuhkimon tarinaa ei voi
kertoa ilman äitipuolta ja
naurettavan ilkeitä sisar-
puolia, jotka tekevät kaikkensa, jotta Tuhkimo ei
pääsisi linnaan tanssimaan.
Mutta ei Tuhkimon lannistaminen niin vaan käykään,
koska Tuhkimon tukena on
äitinsä ohje: Ole aina ystävällinen ja auttavainen, niin
saat mitä toivot.
Rooleissa nähdään Tuhkimona Anna Viikari, äitipuolena Nina Oikarinen,
Sisarpuolina Senja YläJarkko ja Iida Ollinpoika, haltijakummina Sisko Saikka, prinssinä Aino
Kulmala, kuninkaana Pekka Ojansivu, hovineitoina
Meri Juomoja, Emmi Ollinpoika ja Alisa Qwick,
hoviherrana Kalevi Alkio,
kerjäläismiehenä Jaska Levo (+koira Bonzo)ja kylän
lapsina Aaro Ollinpoika,
Anna-Emilia Sorvoja, Em-
mi Peltoniemi, Melissa
Taverne, Enni-Alisa Sorvoja, Sanni Haliseva, Pinja
Salminen, Nea Lähdekorpi, Sara Murto ja Christian
Saren.
Kylän lapsista on muodostettu kaksi ryhmää, jotka vuorottelevat näytöksissä.
Näytelmän orkesterin
muodostavat Mari Taverne, Juuso Lähdekorpi,
Pekka Murto ja Mari Ollinpoika.
Tuhkimon esityspäivät:
la 28.6., su 29.6., ti 1.7., to
3.7., pe 4.7., su 6.7., ke 23.7.,
to 24.7., la 26.7., su 27.7., ti
29.7., to 31.7., pe 1.8
Isompien kisojen aikana
pysäköintitilaa löytyy myös
Savikoskentien risteyksen
läheltä, Harri Pouru opastaa.
Suurimmat talkoot ovat
vielä edessä, eikä kesäviikonlopuiksi tarvitse keksiä
erityisiä menoja.
. Luvassa on hunajanmyyntiä, sadonkorjuutunnelmaa, musiikkia ja ohjelmaa. Käsinukketeatteriesitys Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika klo 14. Ohjelmassa on muun muassa
pelejä, lasten puuhamaa,
Hengenpelastaja.
naulanlyöntikilpailu, huopatossunheitto. Kylmäkoski DiscGolfPark sijaitsee osoitteessa Savikoskentie 983. (03) 542 1069
Myymälä: Hämeentie 64 AKAA (03) 542 1069
Asennukset: Hallamäentie 1 AKAA (03) 542 1066
Rengasmyynti puh. (03) 542 1066. Kokon sytytys klo 15. KylVen frisbeejaosto järjestää sunnuntaisin kaikille avoimia ja maksuttomia viikkokisoja. joka
päivä klo 10?16.
Muksujen Musavestari ja Vasenkätisten Vestivaali lauantaina 9.8.
Muksujen Musavestarilla maksuttomia työpajo-
ja lapsille kello 12 alkaen
Nahkalinnan päiväkodilla.
Arto Nyberg haastattelee
Vuoden Vasenkätistä kello 15. Hunajahulinatsadonkorjuumarkkinat
Toijalan torilla lauantaina
30.8. 2,5 hv
US!
TARJO
ovh. Järjestää Toijalan Valpas.
Luonnonkasvien hyödyntäminen ruuanvalmistuksessa -kurssi tiistaina 10.6. Puh. Tyky-toiminnasta perimme pientä maksua, mutta lapsille ja nuorille tarjoamme opetusta ja opastusta ilmaiseksi, Pouru sanoo.
Asiantuntija erottuu aina!
Janne Lahtinen
Parasta palvelua paikalliselta
rengaskauppiaaltasi!
Meiltä saat kaikki rengasalan palvelut sekä
uudet kesä- ja talvirenkaat asiantuntevasti
ja ammattitaitoisesti.
Palveleva
itsenäinen
rengasliikkeesi
Myymälä: Hämeentie 64 AKAA (03) 542 1069
Asennukset: Hallamäentie 1 AKAA (03) 542 1066
Täyden palvelun RENGASHOTELLI!
ja
Kylmäkoski DiscGolfPark on Kylmäkosken Veikkojen majalta lähtevä 27-väyläinen frisbeegolfrata, joka on kaikkien maksuttomassa käytössä. Vaikka reitin varrella
on paljon roskakoreja, löytyy maastosta ihan uskomaton määrä roskia pitsalaatikoista konjakkipulloihin, Pouru moittii ja poimii
Veikkojen majan edustalta
kourallisen karkkikääreitä.
Seurassa toivotaan siistin ympäristön ohjaavan
myös radan käyttäjiä kiinnittämään huomiota roskaamiseen.
. Viime kesän avajaiskilpailuissa heitetty hole-in-one on kerännyt YouTubessa
myös huikean määrän kansainvälisiä katsojia.
Kesän menovinkkejä
Toijalan markkinat 6.?
7.6. 830,-
Soutuveneet
alk. Järjestäjät:
Olkkari-Hanke ja MLL Kylmäkoski yhteistyössä Pro
Agrian kanssa.
Ympäristötaidenäyttely Näkymä 2014 Akaassa
13.6.?31.8.
Akaan Juhannusjuhla
perjantaina 20.6. kello 12 alkaen. Kilpailuihin on yleisöllä vapaa
pääsy.
. Tällä viikolla lajiin tutustuivat
muun muassa Kirkonkylän
koulun viides- ja kuudesluokkalaiset. Järjestää Tapahtuma
Akaa Ry.
Toijala Lentis 7.?8.6.
Matinpuiston kentällä. Seuran löytää myös Facebookista ja Twitteristä. klo 12?
16 Toijalan Satamassa. Vaikka uusi seura on
saanut arvostusta lajin piirissä, on kiva nähdä, että
myös lapsiperheet ovat löytäneet tänne tiensä.
-KESÄRENKAAT
AAT
KESÄRENK
:
alkaen
290?
195/65-15
295?
205/55-16
Asiantuntija erottuu
Asiantunti
tuu aina!
Osta nyt,
maksa
sasi!
noudettaes
Rengasmyynti puh. Akaan lisäksi seura opastaa mahdollisuuksiensa mukaan junioreita myös Urjalassa.
. Vasurit Viialan Seurahuoneella klo 19 alkaen.
Esiintyjinä Egotrippi, Sir
Elwood Duo, Coversion ja
Heikki Silvennoinen Band.
Järjestää Akaan elävän musiikin yhdistys Almu ry.
Akaan Hunajaviikko
25.?31.8. Radasta on ollut iloa myös suunnistajille. 950,-
750?
Kevään menopeli!
Keeway
RY6
1198 ?
Jopo on jokaisen
polkupyörä!
Useita eri värejä.
380,Jopo-paita
kaupan
päälle!
379,-
Hämeentie 64, 37800 AKAA. (03) 542 1066
Perämoottori
alk. Kun heiluu kahdeksan tuntia trimmerin kanssa pitkin metsiä
tai kiertää jätesäkki selässä tuon kuuden kilometrin
lenkin roskiksia tyhjentämässä, tietää tehneensä.
Vaikka viime keväänä
27-väyläiseksi laajentuneen radan käyttäjämäärät ilahduttavat, näkyy radan suosio Pourun mukaan
myös ikävällä tavalla.
. Kävelijät ja lenkkeilijätkin mahtuvat tänne
joukkoon, kunhan vain kulkevat väylien suuntaisesti,
Harri Pouru toteaa.
Sunnuntaisten viikkokilpailujen lisäksi seura tarjoaa lajiopastusta myös yrityksille ja yhdistyksille. klo 17?20 Koko
Kylän Olkkarilla, Haavistontie 1. Rata on saanut tunnustusta siisteydestä ja ylläpidosta, ja vaikka ylläpito
tehdään talkoilla kyllä se
ihan työstä käy. klo 18 alkaen
Tarttilan koulun pihassa.
Järjestää Tarttis-tori.
Veturimuseon kesäkauden avajaiset sunnuntaina 1.6. Pääesiintyjänä on toijalalaislähtöisen Jukka Salmisen luotsaama popyhtye
Jukka Ässä.
Viialan museo on
avoinna 26.6.?3.8. Perjantai 23.5.2014
17
atoja pelaajia
aa myös lajin yleisopastusta ja muuta ohjelmaa. Veturimuseo
on avoinna 1.6.?31.8. to?su
klo 12?16. Akaan Seutu . Piha-alueelle on saatu lisää parkkitilaa ja paikalle on tuota 800 tonnia
uutta mursketta.
. Otteita Rauta Vaara
-musiikkinäytelmästä klo
13.10. Järjestäjät: LC
Arvo Ylppö ja LC Toijala/
Akaa.
Vihtavestivaali maanantaina 7.7. Savikosken rata on siinäkin mielessä yleisöystävällinen, että heittoja koriin
tulee tosi paljon, Rantanen
lupaa.
Talkoita, trimmausta ja
roskien keräämistä
KylVen talkoolaiset ovat
valmistautuneet kesän suurin kilpailuihin kunnostamalla ja kohentamalla Veikkojen majan pihaa ja ympäristöä. Kurssille mahtuu
20 ensimmäisenä ilmoittautunutta
Nykyaikaiset
ja tehokkaat tuotantotapamme sekä
käytössämme oleva uusin tekniikka tekevät meistä luotettavan ja nopean
kumppanin kaikissa vesi- ja viemärihuoltoasioissa. Rahoitusmahdollisuus alk. 118 tkm, ohjaustehostin, keskuslukitus, sähkökäyttöiset ikkunat, ilmastointi, sisätilanpistoke,
lohkolämmitin.
11.990?
Volkswagen Polo 1.4i
-06
Aj. 040 841 6933 / Antti
Lisää autoja netissä:
www.automyyntinieminen.?
Liike avoinna ma-pe klo 9-18, la klo 9-16. Soita 0400 232 640
Viemärihuolto
- Avaukset ja huuhtelut
- TV-kuvaukset
- Jätevesipumppaamoiden huollot ja
korjaukset
- Ohipumppaustyöt
Vesihuolto
- Pora- ja avokaivojen puhdistukset
- Porakaivojen paineavaukset
- Vesipumput
- Vesiputkien sulatukset
Lokahuolto
- Lokakaivojen tyhjennykset
- Rasvanerotuskaivojen tyhjennykset
- Öljynerotuskaivojen tarkastukset,
tyhjennykset ja pesut
- Hiekanerotuskaivojen tyhjennykset ja
pesut
- Sadevesikaivojen tyhjennykset
- Märkäimuripalvelut
Suurtehoimuroinnit
Suurtehoimurointi sopii hyvin raskaisiin puhdistuksiin kuten eristeiden ym. 114 tkm, ABS, turvatyynyt, ohjaustehostin, keskuslukitus, sähkökäyttöiset ikkunat, ilmastointi,
sisätilanpistoke.
7.950?
VIEMÄRI TUKOSSA?
Meiltä nopea apu. 165 tkm, ABS, turvatyynyt,
käynnistyksenesto, luistonestojärjestelmä, Xenon-ajovalot, ajonvakautusjärjestelmä.
13.650?
Ford Mondeo 2.0i 140hp Ghia 5d -04
Aj. 191 tkm, automaatti, ABS, turvatyynyt, käynnistyksenesto, varashälytin, luistonestojärjestelmä,
sumuvalot.
15.850?
BMW 316 TI Compact 1.8 -02
Aj. Alipaineen voimalla pystytään
imuroimaan materiaalit ahtaista tai vaikeapääsyisistäkin paikoista.
Kaivopumppu Apu aina paikalla
Kaivopumppu Oy tarjoaa vesi-, viemäri- ja lokahuollon vankkaa osaamista
koko Pirkanmaan alueella. 153 tkm, ohjaustehostin, keskuslukitus, sähkökäyttöiset ikkunat, ilmastointi, sisätilanpistoke,
lohkolämmitin.
8.650?
Volkswagen Touran 1.6
-07
Aj. materiaalien poistoon. 90 tkm, ABS, turvatyynyt,
käynnistyksenesto, varashälytin,
luistonestojärjestelmä,
Xenonajovalot.
11.990?
Mercedes-Benz C 200 K
-08
Aj. 2.5 -06
Aj. Akaan Seutu
Audi A6 QUATTRO 3.2 FSI -05
Aj. 59 tkm, ohjaustehostin, keskuslukitus, sähkökäyttöiset ikkunat, ilmastointi, nahkasisusta, vakionopeudensäädin.
24.900?
Mercedes-Benz C 200CDI
-08
Aj. Lisäksi saatte kauttamme
maanrakennus- ja kuljetuspalveluita.
Palvelemme Lempäälän, Pirkkalan, Valkeakosken, Akaan ja Kangasalan seuduilta aina koko Pirkanmaan alueelle.
Kaivopumppu Oy
Pajalantie 31
37570 Lempäälä
Puh. 18
Perjantai 23.5.2014 . 040-501 0920
info@kaivopumppu.fi
www.kaivopumppu.fi
Hämeentie 92 (Akaan Auto-Centerin tiloissa),
Akaa . 187 tkm, ABS, turvatyynyt,
käynnistyksenesto, luistonestojärjestelmä, ajonvakautusjärjestelmä,
sumuvalot.
16.650?
Ford Mondeo 2.0i
107kw Trend 5d hb
-08
Aj. 10 %:n käsirahalla.. 110 tkm, ABS, turvatyynyt, ohjaustehostin, keskuslukitus, sähkökäyttöiset ikkunat, ilmastointi,
lohkolämmitin.
7.450?
Mazda 6 2.3 GT
-06
Aj. 195 tkm, ABS, turvatyynyt,
käynnistyksenesto, luistonestojärjestelmä, sumuvalot.
10.950?
Ford S-MAX 2.0
-06
Aj. 197 tkm, ohjaustehostin, keskuslukitus, sähkökäyttöiset ikkunat, ilmastointi, sähkösäätöiset istuimet, ajotietokone.
18.350?
Peugeot 807 2.2i
-05
Aj. 148 tkm, ABS, turvatyynyt,
käynnistyksenesto, luistonestojärjestelmä, sumuvalot.
6.990?
BMW 525 i Aut
En muista, koska olisin ollut katsomassa
keikan kokonaan. Saatan
käydä katsomassa yksi tai
kaksi biisiä ja sitten jatkan
matkaa.
Jokisen mukaan häiriökäyttäytymistä festareilla
on nykyisin vähän. Sharon on kova puhu-
maan, koko ajan äänessä,
Jokinen kuvailee yhtyeen
laulajaa.
Pihahommia ennen
festarikesää
Kun Jokinen vuosi sitten
toimi tuottajana ruotsalaisen DJ Aviciin konsertissa,
sopimus esiintyjän kanssa
oli 90-sivuinen. Kolme kuukautta asun
periaatteessa hotellissa.
Jokinen tekee töitä pääasiassa rock- ja poptapahtumien järjestäjille. Tänä kesänä kalleimmasta päästä ovat
Vauhtiajot ja uusi Tikkurila Festivaali, joka lähes
40 artistillaan on Suomen
suurin, pelkästään kotimaiseen musiikkiin keskittyvä tapahtuma.
Ammatti vahingossa
Arde Jokinen, 48, sanoo
päätyneensä nykyiseen
työhönsä kaksikymmentä
vuotta sitten vahingossa.
Lukion jälkeen mielessä
kävivät kielten ja matematiikan opiskelu, mutta Jokinen päätyikin tekemään
töitä bändien kanssa.
Kun Jokinen 15 vuotta sitten muutti elokuvatuottajana työskentelevän vaimonsa Taina Sirolan kanssa Kylmäkoskelle, suunnitelmissa oli
rakentaa kodin yhteyteen
äänitysstudio ja tarjota
artisteille myös majoitusta. Idea jäi, kun studioita
nousi moneen muuhunkin
paikkaan ja Jokisen työt
alkoivat siirtyä tapahtumapuolelle. Rahassa mitattuna budjetit
liikkuvat sadastatuhannesta reiluun miljoonaan
euroon. Sitä varmaan urautuu niin, ettei erityisesti
innostu mistään tietystä
artistista. Nyt mies huokaa helpottuneena, että
suunnitelmia ei lähdetty
toteuttamaan.
. Silloin hän aikoo
järjestää viimevuotiseen
tapaan kotonaan Sotkialla
kirpputoritapahtuman, jossa on myynnissä festaritavaraa.
Mutta ennen kuin festarikesä voi alkaa, odottaa
kotitalon pihassa multakuorma levittämistä ja nurmikon kylvötyöt.. Johdan
palettia ja vastaan, että
kaikki hoituu.
Jokinen viettää yleensä
viikon tapahtumapaikkakunnalla, jolloin koti Kylmäkosken Sotkialla vaihtuu hotellihuoneisiin.
. Siihen väliin
mahtuu hiphopfestivaali
Boombox, Visulahden Juhannus, Riihimäki Rock,
Kainuun Musiikkijuhlat,
Torin Rytmit Hyvinkäällä,
Wanaja Festival Hämeenlinnassa, Seinäjoen Vauhtiajot, Tikkurila Festivaali Vantaalla, Aura Fest Turussa ja AirShow Malmin
lentokentällä. En hirveästi kaipaa sitä, että täällä pyörisi
bändejä.
Sotkia ja lähitienoo ovat
saaneet esiintyä myös musiikkivideoiden kuvauspaikkana muun muassa Happoradiolle ja Peer
Güntille.
Työ työnä
Arde Jokisen mukaan tuottaja voi olla tyytyväinen
työhönsä, jos yleisö viihtyy ja tapahtuma sujuu ilman ongelmia. Tapaukseen ei liittynyt rikosta.
Odottamattoman suuren yleisömäärän vuoksi
mieleen on jäänyt Shakiran ilmaiskonsertti Helsingin
Kaivopuistossa
2002. Onneksi ei. Kun olen vastaavana
tuottajana, se tarkoittaa
sitä, että jos oikein pahasti
menee, minä olen se, joka
lähtee vankilaan. Koko porukka oli tosi miellyttävä ja mukava. Perjantai 23.5.2014
19
Ihan pihalla
Arde Jokiselle pitkä
festarikesä on täyttä työtä
Mikko Peltoniemi
Tarja Antola
Arde Jokisella on edessään kiivastahtinen tapahtumakesä. Uran
ikäviin tapauksiin on kuulunut festarikävijän kuolema lähellä tapahtumaaluetta. Putki alkaa Kaarinan Saaristo Openista ja
päättyy elokuun lopussa Helsingissä järjestettävään We Love The 90's
Festivaliin. Hän aikoo käydä myös samaan aikaan järjestettävillä
Kajaanin Runoviikoilla.
rauhassa. Tuottaja suhtautuu silti ymmärtäväisesti yksityiskohtaisiin sopimuksiin, jotka takaavat artistille, että homma hoituu,
olipa esiintymismaa mikä
tahansa.
. Ne
ovat helppoja päiviä.
Jokinen kiittelee myös
itse tähteä fiksuksi nuoreksi kaveriksi.
. Glamouria
Jokinen ei siinä näe.
. Esimerkiksi Toto oli erittäin tyytyväinen kaikkeen ja ymmärsi täysin, vaikka jossain asioissa piti joustaa.
Kiivaan kesän jälkeen Jokinen aikoo lomailla syyskuussa. Ehtoja oli
kuljetuksista ja automerkeistä lähtien. Sellaisen kanssa on hyvä työskennellä.
Myös hänen vanhempansa ovat fiksuja ja tajuavat,
että Robin on vielä pikkupoika. Älyttömiin vaatimuksiin en ole törmännyt, mutta jotkut asiat voivat työllistää hirvittävän paljon.
Yleensä kuitenkin esiinty-
Lapiohommat odottavat Jokista ennen festarikesää.
jät ovat joustavia. Yleisö tulee sinne musiikin vuoksi, kuuntelee
keikan ja lähtee pois. Akaan Seutu . Mukavan leppoisina Jokinen pitää teinitähti
Robinin keikkoja.
Arde Jokinen hankkima korona osoittautui suosikkipeliksi,
kun suku viime jouluna kokoontui Sotkialle.
. Robin hoitaa hyvin
asiansa. Nyt tuntuu
kivalta, että täällä saa olla
Kesän tapahtumapaikkunnista Arde Jokiselle uudempi tuttavuus on Kainuun Musiikkijuhlien Kajaani. Samoin Robinin
managerit ja keikkamyyjät
osaavat hoitaa hommansa.
Miellyttävä tuttavuus
on ollut myös hollantilainen metalliyhtye Within
Temptation, jonka Suomen-keikan Jokinen on
tuottanut kolme kertaa.
. Tuottajana
työskentelevälle Jokiselle tapahtumat ovat täyttä
työtä.
20
Perjantai 23.5.2014 . Akaan Seutu
Ihan pihalla
Sanna-Mari Ko
kyiseen kotiin
hän esiintyy tyt
Kyllähän täältä
palveluja on siirtynyt Viialaan ja Toijalaan, mutta
toivottavasti koulu on vielä tuossa, kun Samu menee
kouluun.
Lavat vähenevät
koko ajan
Helsingissä asuessaan Sanna-Mari Titov julkaisi Edellevy-yhtiön kautta viisi
singleä, joita tehtiin muun
muassa Sipe Santapukin
ja Anssi Kelan kanssa. Ensin mietin taas
jotain ranteet auki -kappaletta, koska surulliset kappaleet tulevat helpommin,
mutta onneksi suunta saatiin muutettua positiivisemmaksi.
Nykyään täytyy varautua siihen, että levytyssopimusta ei välttämättä saa.
Niinpä kappale pitää myydä master-versiona eteenpäin tai julkaista itse.
. Nyt on
ehkä enemmän kysyntää
duoille ja trubaduureille,
jos et ole kova nimi.
kuten Suvi Teräsniskalle.
Ne eivät vielä tipu minulle.
Mutta jos biisistä sattuisi
tulemaan hitti, niin mukavampihan se on, että siellä
on omat tekijätiedot takana.
Apurahalla aikaa
biisin tekemiseen
Sanna-Mari Komokallio rakentaa keikkasettinsä noin sadasta ulkoa osaamastaan biisistä sekä muusta materiaalista.
Menestystä haetaan
kovalla työnteolla
Muutettuaan Helsingistä
Sanna-Mari Titov kävi Ikaalisissa sekä artistivalmennuksen että keikkamyyjän
koulutuksen, koska halusi ottaa haltuun myös sen
puolen esiintyvän ammattilaisen elämästä. Otin ensimmäistä kertaa omaa aikaa biisintekoon, ja pidimme kitaristin kanssa jo biisileirin. Laulajana
ttönimellään Sanna-Mari Titov.
21
Sanna-Mari Titov laulaa kaikkea paitsi heviä ja oopperaa
Esiintyvän artistin leipä
on Palapelinä maailmalla
Mikko Peltoniemi
Kuopiosta lähtöisin oleva
Sanna-Mari Titov on harrastanut musiikkia koko
ikänsä, ja osan elannostakin esiintyminen on tuonut jo pitkään. Kaiken tämän jälkeen
osaisin nauttia, jos tulisi
pientäkin menestystä. Itsestä alkaa nyt tuntua
siltä, että voisi lähteä festivaaleja valloittamaan. Kun viime kesänä esiinnyin esimerkiksi
Tampereen Keskustorilla,
ei jännittänyt enää yhtään,
Sanna-Mari hymyilee.
Laulukilpailuihin hän ei
ole enää ajatellut osallistua,
vaikka niitä nykyään onkin
paljon tarjolla.
. Vaikka keikkailu on
raskasta, sydän sykkii sille.
Saan siitä niin paljon enemmän.
Kun keikkailusta puhutaan, saapuu Samppa sopivasti keittiöön. Hänen luonaan oli tullut kyläiltyä useamman kerran,
ja Akaan kirkkokin oli tuttu,
kun pojat olivat olleet siellä
soittamassa joulukonserteissa. Niinpä tulevaisuuden
työllisyysnäkymät ovat Titovin mukaan aika karut.
. Tunnetuimpien sanoittajien ja säveltäjien hittibiisit menevät
tunnetuimmille artisteille
Sanna-Mari Titovin seuraava single on tarkoitus julkaista loppukesällä tai alkusyksyllä, ja sen tekemisessä auttaa viime kuussa
saatu apuraha.
. Uimaranta on lähellä, ja siihen
tuli uusi laiturikin viime
kesänä.
Molemmat vanhemmat
keikkailevat ja Sanna-Mari
työskentelee osan viikosta
iltapainotteisesti matkatoimistossa Karkussa. Nykyään keikoilla on mukana ammattimuusikkoporukka, josta
kootaan tarkoitukseen sopiva kokoonpano tilaajan
haluamalla ohjelmistolla.
. Sitä kyllä arvostaisi. Titov muutti 24-vuotiaana Helsinkiin
ja sieltä Tampereen ja Kangasalan kautta Akaaseen.
Kylmäkosken Tipuri kutsui, kun Taikakuu-yhtyeessä soittava Samppa Komokallio löysi pariskunnalle
ja silloin 1-vuotiaalle Samu-pojalle sopivan talon.
. Henkilökunta on
oikein mukava, ja Samu on
viihtynyt. Sanna-Mari Titov
& Palapeli taas on humppapumppuni, perinteistä
tanssimusiikkia soittava
orkesteri.
Kaikille artisteille ei riitä
nyky-Suomessa keikkoja, ja
tanssilavat vähenevät koko
ajan. Akaan Seutu . Samppa tämän talon
jostain netistä bongasi, ja
ihastuin tähän tilaan ja avaruuteen heti, Sanna-Mari
kertoo.
Vaikka moderni talo sopivalla hinnalla veti puoleensa, hän tiedusteli myös
tuttujen kokemuksia Kylmäkoskesta ja Akaasta.
. Perjantai 23.5.2014
Mikko Peltoniemi
omokallio ihastui perheen nyheti ensivisiitillä. Olen tuudittautunut
siihen, että uusi single on
omakustanne. Elmon
Tuli on bilebändi, jonka
kanssa liikutaan häissä, yritystilaisuuksissa ja yökerhoissa. Heviä en laula enkä
oopperaa, mutta oikeastaan kaikkea muuta. Kyselin Pasi Vainionperältä ja toiselta tuttavaperheeltä, minkälainen
paikka tämä on asua ja kannattaako tänne muuttaa.
He tykkäsivät tosi paljon.
Täällä on Tokmanni lähellä,
mistä löytyy melkein kaikkea, ja Viiala ja Toijalakaan
eivät ole kaukana. Ja jotta
esiintyjä pääsee matkatoimistotöiden lisäksi esiintymään.
. Siinä menee monella pää sekaisin.
Vaikka plakkarissa on
Radio Suomipopin karaokekisan voitto vuodelta 2003
ja nimimiesten ja -naisten
kanssa tehtyjä kappaleita,
ovat vuodet tuoneet perspektiiviä.
. Mies on juuri herännyt iltapäivään, ja
ennen Kuopion taakse vievää soittoreissua kitaristi
ehtii juoda kupin kahvia.
. Nykyään
hän myykin omia ja yhtyeidensä keikkoja itse ja on
valmis tekemään kovasti
töitä nousun eteen.
. Toisaalta on hyvä, että ei ole tullut
mitään äkillistä. Tämä on meillä ihan
normaalia arkea, että herra
herää ja lähtee tuosta keikalle. Uran
alkupuolella jouduin aika raakileena esiintymään
Sanna-Mari Komokallio ihastui perheen nykyiseen kotiin heti ensivisiitillä.
isoissakin tapahtumissa, ja
silloin jännitti aivan kauheasti, muistanko kappaleiden sanoja. Minä olen joko Samun
kanssa täällä tai sitten menen Samun kanssa tarhaan
ja lähden itse keikalle, Sanna-Mari Titov sanoo.. Toki meikäläisen kohdalla vaadittaisiin jo ehkä albumia, koska
olen julkaissut niin paljon,
ja kaikki aina kysyvät, milloin albumi ilmestyy. Nyt on hittibiisin metsästys käynnissä. Yritetään perinteisellä
menetelmällä eli tehdään
paljon keikkoja ja yritetään
tehdä itse hittibiisi, jos ei
sitä muualta löydy. Niinpä
Samu on vuoropäivähoidossa Sahurin päiväkodissa
Viialassa.
. Kohta
voi julkaista suoraan The
Best of Sanna-Mari Titov
-levyn.
Levyjä on tehtävä, jotta
radiot saavat soitettavaa
ja fanit kuultavaa. Paikka oli jo entuudestaan tuttu, koska mieheni
bändikaveri Janne Raappana asui Toijalassa. Sittemmin singlet on julkaissut Magnum Music, viimek-
si kaksi vuotta sitten, jolloin ilmestyi Hiekkaa Saharaan -niminen kappale.
Vaikka Sanna-Mari otti naimisiin mentyään Sampan
sukunimen, tyttönimi on
pysynyt esiintymis- ja levytyskäytössä. Palapeli on
nimensä mukainen. Sitten aloimme miettiä
sanoja eri osiin siltä pohjalta, että mistäköhän tämä
kertoisi. Vuoropäivähoitoon
olen ollut erityisen tyytyväinen. Lisäksi tällä alalla on
huomannut, että sellaiset
polkevat hintoja, jotka vain
harrastavat päästäkseen
viikonloppuna kotoa pois.
Ne syövät ammattilaisten
leipää, mutta me emme
halua lähteä semmoiseen.
Sitten ei lähdetä keikalle
tai lähdetään pienemmällä
kokoonpanolla. Yllättävän hyvin se
lähti liikkeelle.
Sanna-Mari oli tehnyt
valmiiksi melodiaa, ja biisinraakileessa oli jo a- ja bosa.
Kun itse olin kupattavana ensimmäistä kertaa, tuntui kuin olisin ollut
pumpulissa, Kaisu Mokkila
kertoo.
Ennen Pappilanniemeä
Mokkila teki kuppauksia
Valkeakosken keskustassa ja sitä ennen Kotiharjun
yleisessä saunassa Helsingin Kalliossa. Olo oli kevyt kuin sähköjäniksellä ja pirteämpi.
Seuraavat kuppaukset eivät ole tuntuneet samanlaisilta, mikä varmaan johtuu siitä, että tietää mitä
odottaa, Ahonen arvelee.
Tuomas Ahonen haki kuppauksesta apua selän hermopinteeseen.. Se tuntuu samanlaiselta kuin hyttysenpisto, Mokkila rauhoittelee.
Olo kuin
sähköjäniksellä
Tuomas Ahonen on käynyt kupattavana useita
kertoja. Uudet verisolut jaksavat kuljettaa kuona-aineita,
happea ja ravinteita paljon paremmin kuin vanhat.
Kuppaus tasaa myös verenpainetta ja hemoglobiinia.
Sattuuko se?
Kuppausta voidaan teh-
Kaisu Mokkila tekee imukuppien alle pieniä reikiä kuppauskirveellä.
dä paitsi selkään myös käsiin, rintakehään, vatsaan,
turvonneisiin nilkkoihin ja
polviin.
Tyhjällä vatsalla kupattavaksi ei kannata lähteä,
koska seurauksena voi olla
huono ja heikko olo. Myös
raskaudesta ja lääkityksestä on hyvä kertoa kupparille etukäteen.
Jos kupattava on verenluovuttaja, edellisestä luovutuskerrasta on oltava vähintään kolme kuukautta.
Mokkila kertoo, että kuppausta suosivat etenkin entiset verenluovuttajat, jotka esimerkiksi ikänsä takia
eivät kelpaa enää luovuttajiksi.
Eniten kuppari saa vastata kysymykseen ?Sattuuko se??.
. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Tarja Antola
Kuppari Kaisu Mokkila käyttää kuppauksessa muovisia imukuppeja. Entisaikaan veren imemiseen
käytettiin lehmänsarvia,
mutta nykyisin kupparit
suosivat muovisia imukuppeja, joiden desinfiointi on
helpompaa kuin keittämistä vaativien aitojen sarvien.
Pieniä reikiä ihoon, imukuppien alle Kaisu Mokkila
tekee pikkuriikkisellä kuppauskirveellä. Kuppauksen aikana
verta poistuu kupattavasta parin, kolmen desilitran
verran. Pappilanniemen rantasaunassa hän on
ottanut asiakkaita vastaan
Kuppaus tapahtuu saunan lämmössä. Kuppaus sopii perusterveille ihmisille, jotka
haluavat kuona-aineiden
lähtevän liikkeelle kehosta ja puhdistua sisältäpäin.
Kuppausta on käytetty esimerkiksi kireisiin lihaksiin,
iskiasvaivoihin, iho-oireisiin ja hengitystievaivoihin,
Mokkila kertoo.
Asiakkaat kuvailevat
kuppauksen jälkeistä olotilaa kevyeksi, rennoksi ja
rauhalliseksi.
. Kun imukupit täyttyvät verestä, tyh-
jentää kuppari veret kannuun. Veren mukana kehosta poistuu myös kuonaaineita.
Mokkila kertoo, että veren poistuminen kehosta
saa luuytimen tuottamaan
verenkiertoon uusia verisoluja, minkä kupattava
huomaa vilkastuneena verenkiertona.
. Mokkila omistaa myös perinteiset lehmänsarvet.
Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari
Tarja Antola
Ikivanhaa hoitomuotoa
kuppausta tiedetään harjoitetun Kaksoisvirranmaassa jo noin 4000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Lämpö saa kupparillekin hien pintaan.
maanantaisin parin kuukauden ajan.
Lehmänsarvista
muovisiin
imukuppeihin
Kuppaus alkaa saunasta,
joka saa kupattavan kuona-aineet liikkeelle ja verenkierron vilkastumaan
pintaverisuonistossa. Kuppauksia hän tekee
Sääksmäen seurakunnan
leirikeskuksessa Pappilanniemessä maanantaisin.
. Ahosen
mukaan selkeimmin kuppauksen vaikutukset huomaa ensimmäisen kerran
jälkeen.
. 22
Perjantai 23.5.2014 . Suomessakin kuppaus
on tunnettu 1400-luvulta.
Yksi perinteen harjoittajista on Akaan Kalevalaisten puheenjohtaja, Hoitola
Tasapainon yrittäjä Kaisu
Mokkila, joka on opiskellut kuppariksi osana saunaterapeutin koulutusta. Ei satu. Pappilanniemen
saunalla hän haki kuppauksesta apua yläselän
hermopinteeseen
88?/m2
Tervetuloa
ostoksille!
Molempiin muureihin saatavana myös valokiviä!
myynti@viialanrakennustarvike.?
Riitiäläntie 7, 37830 Akaa. Perjantai 23.5.2014
23
Suosimalla kotimaista,
työllistät suomalaisia!
Alueen kotimaiset ja paikalliset
katsastusasemat palvelevat sinua
katsastus- ja rekisteröintiasioissa
Lempäälässä ja Nokialla.
KATSO TARKEMMAT TIEDOT
www.lempaalanautokatsastus.. 7-17, la 8-13
600 x 800
15 kg
45 L
495,
5,-
19,-/ 5 sk
990
EROTTELEVA
LÄ
Ä
KUIVIKEKÄYMÄLÄ
450,-
KASVUSÄKKI
70L
TUULETUSTELINE
kiinteä
yläkehä
sinkitty
20,18,16,-
PIKAKOMPOSTORI
220 L
PUUTARHAN MUSTAMULTA
VALMISTAUDU KESÄN
Ä
MAALAUSASKAREISIIN
HANKKIMALLA MAALIT
JA VÄLINEET MEILTÄ!
POSTOERÄ ULKOMAALIA
Akryyli ula
2,7L valk.
TUULETUSTELINE
kääntyvä
yläkehä
t
N t N
t
N t N
sinkitty
9
50
maalattu
110,- 130,maalattu
PYYKKINARUTELINE
narua 59m
sinkitty
59,-
BETONILAATTA OY
Betonilaatta 300 x 300x x 50
Harmaa
Musta,
urallinen
maalattu
67,-
120 ?/kpl
170 ?/kpl
Harmaa
n. 105?/m2
?/m2
KESTOPUUN HINNAT
EDULLISIMMILLAAN
Laaja valikoima
varastossa
RUDUS OY Muurikivet
MUURIKKO
28,-
VALOKATE
98,- 110,-
Pituudet:
39,1500 49,2015 59,-
JAUHEKALKKI
1750 650
materiaali galvanoitua teräslevyä,
10 v ruostumattomuustakuu
RUUVIPAALUT
800 x 1200
PUUTARHAKALKKIRAE
1200
t Y
Soita tai tule
käymään,
kahvit
tarjotaan
aina.
VALLIKKO
Harmaa
n. 03-573 7200
LAITURIPONTTONIT
Jyry / 150 kg Jysky / 200 kg
105,- 75,-
PLASTISET OY
LIPPUTANGOT
,BVOJT KB
MÊNNJUUÊWÊ
PIENEN SAUNAN
KIUAS
KOOT:
4-askelmaiset
- sivukeitin
- 3 rst poltinta
1JUVVEFU
N
N
N
N
)ZÚUZMFWFZT
N
SUOSITUT
LAVAKAULUKSET PUUTARHAN ISTUTUKSILLE
KPPR STEEL OY
Kaasugrilli
Lucifer Avila
99,-
KASVIHUONE HYBRID
t
N
t NJUBU
N Y
N
t LJSLLBBU QPMZDBSCPOBBUUJ
TFJOÊU KB LFOOPMFWZLBUUP
t W UBLVV
470,00
METALLISET HORISONT
PUUTARHAVAJAT
koot:
10,92 m2
5,8 m2
4,29 m2
599,399,349,-
1000 x 1200
25 kg
620,-
sis. 67?/m2
Musta
n. yläpään
sovitteen
Palvelemme: ark. 95?/m2
Musta
n. ja
www.nokianautokatsastus.?
Ideaparkin vieressä
Lempäälän
Autokatsastus Oy
Ruokosmetsänkatu 13 C
37570 LEMPÄÄLÄ
Sääksjärvellä
Lempäälän
Autokatsastus Oy
Vikkiniityntie 5
33880 LEMPÄÄLÄ
Mökille!
Porintien varressa
Nokian
Autokatsastus Oy
Kaakkurintie 1
37150 NOKIA
Pihaan ja puutarhaan
PUULIESI SVT 8 LAITURITIKKAAT
ALK.
820,
245,00
77,-
6-askelmaiset
ALK.
PISLA KORPI
KAMIINA
8m 200,9m 210,10m 305,11m 330,12m 370,-
t
L8
t 7ÊSJU WBMLPJOFO
KB NVTUB
325,-
Myös Suomen liput
ja viirit
Suomen lippu
nro 9
Isännänviiri,
siniristi nro 8
Isännänviiri,
Häme nro 8
WECKMAN KATTOPELTI
W20R
80
7?/m2
42,29,30,-
LUOMAN
A PUUCEE
PU
8
3BX
t o N3
210,Puh. Akaan Seutu
Isä antoi vangeille
myös kaloja. Raski
naureskelee Puhkalle.
Pilkkukuume ja luoti
tappoivat Riisikkalassa
Neuvostoliittolaisia sotavankeja oli työntekijöinä
myös muun muassa Arolan
kartanolla Kurisjärvellä. Leiri purettiin ja sairaita vietiin
muualle. Arolan kartanon jälkeen oli pellolla piikkilankaaita, ja siellä niitä oli paljon
aidan takana katselemassa.
Ne tekivät varsinkin vasemmalla puolella tietä halkoja
metsässä. Silloin tuli kalaa, kun oli puhtaat vedet
eikä ollut kalastajia. 24
Perjantai 23.5.2014 . Me menimme Satamaan Palkinpäästä vavat
olkapäällä kävellen ja ongimme möljällä iltaan saakka. Elävästi ovat muistoissa
myös neuvostoliittolaiset
sotavangit niin Satamassa
kuin muuallakin Akaassa.
Satamaan vankeja tuli välirauhan jälkeen.
. Isäkin
kävi katsomassa, olisiko jotain sopivaa, mutta ei ollut.
Vangit kaivoivat
mustaa turvetta
Koska tietä ei ollut, pojatkin
kulkivat Satamaan ja takaisin kävellen tai pyörällä radan vartta. Ei siihen
aikaan ryssillä muuta ollutkaan kuin romua. Tämä ei
ollut kaikkien mieleen.
. Mulla oli niin kova kuri.
Jotain mielenkiintoisia romujahan siellä oli. Pojat tietysti onkivat
ja uivat mutta kiipeilivät
myös neuvostoliittolaisissa
junanvaunuissa, joita Satamaan oli tuotu sotasaaliina. Siitä muistan iän
kaiken veren ja lääkkeiden
hajun, Toivo Puhka kertoo.
Konnuuksiakin pojat tekivät.
. Melkein kaikki
pinot kaatuivat, kun toiselle puolelle oli vaan lumi sotkettu alle. Nyt ne paikat ovat veden vallassa ja soistuneet,
Puhka kertoo.
Sataman ja nykyisen
moottoritien puolivälissä
oli lastauslaiturit.
. Laivalla ei lähtenyt ihmisiä eikä tavaraa, ei mitään. Vangeilla oli asemarakennusten luona jonkinlainen leiri, mutta ei siellä ollut edes piikkilanka-aitoja.
Ne olivat hyvin vapaana.
Vankeja oli useita kymmeniä, ja niiden selkään oli
maalattu iso V-kirjain, Toivo Puhka kertoo.
Leirissä ollessaan vangit
tekivät pajukoreja ja lauloivat.
. Arolassa oli paljon vankeja. Kapearaiteista rataa oli Isosuolle
monta haarautuvaa rataa,
ja sieltä kaivettiin pintaturvetta. Nythän se on puussa taas.
Antti Raski kertoo, että
Neuvostoliittolaiset sotavangit asuivat Toijalan Sataman asemarakennuksen takana olevissa parakeissa. Yhden
korin hinta oli kolme leipää.
Oli yksi mies, joka katseli
meitä kyyneleet silmissä.
Se oli melkein aina siinä, ja
sillä oli varmasti omia lapsia, Puhka arvelee.
. Ei me niitä pelätty yhtään. Siinä ne istuivat ja tarjosivat koreja meille. Hän sanoi, että ei se
vankien syy ole, että soditaan. Kun
rauha tuli, ratapiha tyhjeni
vaunuista. Joku kyseli lupaa, että saisiko niitä ruveta ampumaan.
Määrätyt henkilöt, suojeluskuntalaiset, niin sanotut
suuret viholliset sitä kyselivät, Antti Raski kertoo.
Raskin isä ei joutunut
jatkosotaan, ja perhe asui
sota-ajan Vanajan Selkäsaaressa.
. Siinä oli rinne, mistä vangit kaivoivat mustaa turvetta. Vaunuja oli kymmeniä,
ja me olimme niissä paljon.
Ne olivat yleensä tyhjiä, ja
mitään aseita siellä ei ollut,
mutta se sanitäärivaunu jäi
mieleen. Oikealla oleva asemarakennus on nykyisin Toijalan
Näyttämön käytössä. Sitä pitkin oli
sotasaaliina tuotu muun
muassa mullivaunuja, avolavavaunuja ja yksi lääkintävaunu.
. Samettitieksi sitä kutsuttiin,
ja hevosella sitä ei päässyt
kuin talvella, Antti Raski
kertoo.
Toivo Puhkan mukaan
sotavangit kävivät suolla
kaivamassa turvetta entiseltä Craftwoodin vaneritehtaalta vähän Toijalaan
päin.
. Silloin Satamassa alkoivat liikkua halkolaivat ja tukkilautat. Kaikki lähti junalla. Junanvaunut piti palauttaa Neuvostoliittoon, mutta kuinkakohan pitkälle ne kulkivat, kun te olitte laittaneet
öljyn tilalle santaa. Ihmeteltiin vaan, kun
ne pyysivät leipää.
Antti Raskin mukaan
vangit asuivat asemarakennuksen takana olleissa satamajätkien parakeissa, kun satamajätkät olivat
sotimassa. Sen verran tehtiin pahaa, että otettiin vaunun
laakeripesistä öljyä. Minun isäni sanoi, että
sulla ei ole mitään asiaa sinne. Kuivattuja turpeita
tuupattiin laiturille, mistä
ne lastattiin junanvaunuun.
Se oli aivan aukea suo, kaikki puut oli poistettu. Yhtään vartijaa
miehet eivät muista vangeilla nähneensä. Vangit tekivät saunan
vieressä pajukoppia ja tulivat laiturille meidän viereen. Viimeisen talven
jälkeen keväällä halkopinot
kaatuivat, kun vain toinen
sivu oli tehty kantojen tai kivien päälle. Se oli melkein
kuin kivihiiltä. Niin kauan kuin
oli pakkasta, pysyivät pinot
pystyssä, Toivo Puhka kertoo.
Puolimatkassa Riisikka-
laan oli Kuljun suo ja siellä
oikealla puolella tietä vankileirin rakennukset.
. Meidän isä antoi vangeille anteeksi, vaikka hänkin oli sodassa vammautunut. Vankeja kuoli ainakin kaksi. Kun heidät tuotiin tänne saakka ja olot olivat kuitenkin niin hyvät, ehkä he
eivät ruvenneet tihutöitä
tekemään. Suomalainen lääkäri ja hoitajakin kuulemma
kuolivat siinä pilkkukuumeepidemiassa, Puhka sanoo.
Pekka Pennanen ja
muut Toijalan sotilaspojat
olivat leirillä vartijoina ja. Suon päälle oli
tosin tehty punaisena pölyävä tie.
. Oli ihmisiä, jotka eivät
katsoneet suopeasti, että vangit ovat vapaana. Siitä nousi kauhea pöly, kun sitä laahustettiin. Antti Raski (vas.) asui sot
ka tuli Palkinpäästä monesti koko päiväksi onkimaan Sataman möljälle.
Akaa-Seura
Toijalan Satama oli sotien aikana täysin toisenlainen paikka kuin nykyään. Siinä ne kuivattivat suota, mutta vankien keskuuteen tuli pilkkukuume. Öljy
myytiin maajusseille, ja ratapenkasta laitettiin santaa
tilalle.
Antti Raski ei vaunuissa
vieraillut.
. Lisäksi leirejä oli ainakin Viialan Oopakassa ja Riisikkalantien varrella, jossa sielläkin kaivettiin suota.
. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Sataman sotavangit painuivat pikku
Mikko Peltoniemi
Vuonna 1931 syntynyt Toivo Puhka ja 1934 syntynyt
Antti Raski kuuluvat siihen
pikkupoikasukupolveen, joka vietti kesänsä Toijalan
Satamassa myös sota-aikana. Meidän tietojen
mukaan vankeja ei siellä
myöskään kuollut.
Laakeriöljyt myyntiin,
hiekkaa tilalle
Toijalan Satamaan ei vielä tuolloin tullut autotietä,
vain rautatie. Kun
laittoi saappaan veteen,
niin kalaa tuli, Raski kuvailee.
Hänen ja Toivo Puhkan
mukaan vankeja ei karannut Sataman leiristä, eikä
muitakaan selkkauksia sat-
tunut.
. Sataman ratapihalle johti kolme raidetta sekä rantaan ja lastauslaiturille kaksi raidetta.
sota-aikana Sataman laivaliikenne oli täysin stopissa.
liikunnallisuudesta
. golf kursseista
. Siitä tulee 11
vuotta.
moksen tehdasta eli nykyistä Itellan logistiikkakeskusta.
Seuraavaksi Puhka oli
koulupoikana pari vuotta
töissä Yrjö Heinosen kehysliikkeellä.
. Tein tapetinpainoteloja, ja kun suuret saksalaiset
tehtaat rupesivat tekemään
niitä koneellisesti, olin remonttihommissa useita
vuosia. Kesto n 1-1,5 h . Jonkun aikaa sitä
neuvoteltiin, mutta jäin 500
päivälle ja sitten eläkkeelle.
Sanduddin tehtaalla ollessaan Puhka teki myös
messuja ja näyttelyitä.
. Se poltettiin täysin, sinne ei jäänyt mitään. Vaimoni Sinikka on Viialasta kotoisin ja minä asuin
20 vuotta Koskissa, mutta
Toijala voitti. Se aukea näkyy vieläkin. Sen jälkeen
perustettiin Katajanokalle
oma putiikki, ja sieltä jäätiin aikanaan pois ja myytiin firma, Raski kertoo.
. Hyvä mieli on jäänyt
jokaisesta työpaikasta.
25
Ohjelmassa:
KIRJAKAHVILA
Karo Hämäläisen haastateltavana
JP Koskinen, Kirsti Manninen ja Matti Rönkä
RUNOILTA
Humise, taivas . Perjantai 23.5.2014
upoikien mieliin
Mikko Peltoniemi
tavuosina Selkäsaaressa, Toivo Puh-
polttivat rakennukset.
. Myöhemmin hän oli Valkeakoskella
myymäläpäällikkönä ja sitten paperitehtaalla varastokonttorissa.
. Se oli suurta tuskaa,
mutta ei tarvinnut firmaa
laittaa konkurssiin.
Helsingissä oli paljon
nähtävää, ja paljon jäi näkemättä. Akaan Seutu . Maksuton tilaisuus
Tule kokemaan peli-iloa Hiidenvuolteen upeisiin rantamaisemiin!
Golfin peruskurssit viikoittain!
Varaa paikkasi heti . Hiisi-Golfista
. Toissa
vuonna hain hautaa ja kiertelin Arolastakin, mutta ei
hautaa enää löytänyt.
Toivo Puhkan mukaan
sotilaspojilla oli muitakin
reissuja kuin leirirakennusten poltto pilkkukuumeen jälkeen.
. Oma poika
antoi minulle lopputilin,
ja olin 500 päivää työttö-
Mikko Peltoniemi
Toivo Puhka on syntynyt
Helsingissä ja muuttanut
kolmevuotiaana Toijalaan.
Vuodesta 1982 hän on asunut Valkeakoskella.
. Perspektiiviä toi
myös oma vene, jolla pääsi katselemaan kaupunkia
mereltä päin.
Välillä Raski asui kuusi vuotta Hämeenlinnassa,
kunnes tuli kerran katsomaan äitiään vanhustentalolle Toijalaan.
. Sitten esitettiin, että pääsisin putken kautta
vapaaksi. Täällä olen lapsuuteni ja miehuuteni viettänyt.
Töissä olin ensin pikkupoikana Pätsiniemen muuntajarakennuksella, sitten pari
viikkoa rakentamassa Chy-
Sukella
huumaan, hulluuteen ja
mielen maailmoihin
kesäisellä kirjallisuusfestivaalilla!
Juha Hurme
Vuokko Hovatta
JP Koskinen
Kirsti Manninen
Aulikki Oksanen
Matti Rönkä
Tuija Välipakka
Antti Raski.
Stadin kundista tuli
tapettitelojen tekijä
Toivo Puhka.
Teemana:
Mukana mm.
mänä. Juha Hurme ja Petteri Pietikäinen
LASTEN PENTINKULMA
Satukynä, Toivomuskuvia ja piirustuskurssi
TORPPARIN AURINGOSSA-tanssit
Avoin mikki -runohetki ja lavatanssitunnelmaa
Janinan ja Suklaasydämen tahdissa
VÄINÖ LINNAN REITIN draamallinen kiertoajelu
Lisäksi paneeleita, kirjoituskursseja, seminaareja ja
kirjanvaihtotapahtuma
www.pentinkulmanpaivat.fi
TERVETULOA!
TIEDUSTELUT JA LIPUT
p. 1950-luvulla
minä ne haudat vielä löysin,
mutta nyt niitä ei löydä millään.
Vangit tekivät töitä myös
Riisikkalantieltä Kylmäkoskelle kääntyvän Kapeenkankaantien alueella.
. Oli oikein kummut
ja keppi ja pipolakki kepin
nenässä. -päivänä
la 7.6.2014 klo 10.00-18.00!
. Kun minut valittiin Viialaan myymälänhoitajaksi,
olin Suomen nuorin myymälänhoitaja. Kai ne kuumeeseen kuolivat. paikkojen esittely
. Sitten kuulin, että minut oli myyty Otto-tapetille,
nykyiselle Sanduddille.
Sanduddilla Toivo Puhka
oli töissä miltei 40 vuotta.
. Sitten lähdin Helsinkiin osuuskaupan myymälänhoitajaksi. Päivääkään en vaihtaisi pois. Ohjattua opastusta pienryhmille non-stopina
(ryhmät täytetään tulojärjestyksessä)
. sosiaalisuudesta
. 040 335 4213
pentinkulmanpaivat@urjala.fi
GOLF-KESÄ
LEMPÄÄLÄSSÄ
Ilmainen tutustumismahdollisuus golfiin
Hiisi-Golfin ?Avoimien ovien. Se
ampui yhden vangin, ja
senkin hauta oli tien oikealla puolella, mutta sitäkään hautaa ei löydy enää.
Ampuja sai siitä myöhemmin vuoden linnaa. Sitten ostimme kaupan Lentilästä, minkä jälkeen lähdin Valkeakoskelle myyntimieheksi,
Raski kertoo.
Tämän jälkeen Raskilla oli vielä oma kauppa
Valkeakoskella. Siellä oli nuori,
14?15-vuotias vartija. Kahvit Hiisin kahviossa . Lentäjä
olikin piilossa aitan alla ja
ampui Kotikosken.
Pentinkulman päivät
27.7.î3.8.2014 Urjalassa
,
a
a
m
r
u
h semia
n
i
t
s
k
e
T len mai
mie
Toijalan pikkupoika
kiersi stadin kautta
takaisin
Mikko Peltoniemi
Toijalassa syntynyt Antti Raski meni jo lapsena
Osuusliike Voimaan juoksupojaksi. Aulikki Oksasen ja Vuokko Hovatan
runo-laulukonsertti
PÄÄJUHLA
esiintyjinä mm. edullisuudesta
Lisätietoja:
. lyöntiharjoitus rangella, 1. Pirilän ikkunalla nähtiin asunto myytävänä. Kun Kylmäkoskelle
putosi pommikone pellolle, sotilaspojat menivät luutnantti Kotikosken kanssa sinne. Suuret yritykset rupesivat lyömään nokkiin niin,
että todettiin, että ei tästä tule mitään. pienten ryhmäkokojen vuoksi
kesän kurssit täyttyvät nopeasti.
Lisätietoja kotisivuiltamme tai numerosta (03) 375 3868.
ALOITA ELÄMÄSI HARRASTUS - HYVÄSSÄ SEURASSA!
Käy tutustumassa paikanpäällä!
Vaihmalantie 120, LEMPÄÄLÄ
tai www.hiisi-golf.fi. Sitten kuulin, että pääsisin Vikstenin Reinolle tapetin painoteloja tekemään.
Siellä olin viisi ja puoli vuotta kunnes menin sotaväkeen. Hän kävi töissä
Selkäsaarestakin niin, että
isä saattoi pojan veneellä
Toijalan Satamaan ja Antti
jatkoi polkupyörällä töihin.
. oikea ote mailasta, suuntaus ja lyöntejä
. Siellä
minä näin kaksi hautaa rinnakkain
Liukupeiliovet . Hän osti sitä varten Inhanmaan tilan
Säämingin Tolvanniemen
kylästä. Joel Lehtonen
oli sitten toimittajana useissa
lehdissä muun muassa Mikkelissä ja Porvoossa.
Kirjailijana Lehtonen aloitti uusromantikkona, mutta
sisällissodan jälkeen hänen
tuotantonsa muuttui illuusiottomaksi ja pessimistiseksi. Keittiökalusteet . Lintukoto saattoi sijaita myös taivaankannen reunojen ulkopuolella,
jolloin sinne pääsi kulkemaan
taivaankannen reunan ali,
ikään kuin teltan helman alta.
Lehtonen syntyi 27. Asuinrakennuksen
toista päätyä asui Aleksander Muhonen perheineen
ympärivuotisesti ja toinen
pääty oli Joel Lehtosen käytössä enimmäkseen kesäisin. Akaan Seutu
Kaikenlaiset remontti- ja rakennustyöt
sekä puusepäntyöt pitkällä kokemuksella.
Esko Manninen p. Inhan kesävie-. Muhoset myös
huolehtivat Lehtosen täyshoidosta silloin kun hän
asui tilalla. 044 083 6382
www.remonttiesko.fi
Monipuolisten palveluiden
Lasitusliike
Lasi-Duo Oy
KAIKKI LASITUSLIIKKEEN PALVELUT
RAKENTAMISEEN, REMONTOINTIIN
JA SISUSTAMISEEN!
Lintukodosta löytyi luontoa ja rauhaa.
Lintukoto oli Joel Lehtos
Liisa Ahokas
Lasit, lasituotteet, peilit jne.
ASENNUSPALVELUT & KORJAUSLASITUKSET
Puh. 0400 395 339
LIIKE AUKI MA-TO 8-16, PE 8-17
Hämeenlinnantie 68, AKAA (Toijala)
www.lasi-duo.com
KIINTOKALUSTEIDEN
ASIANTUNTIJASI
. 26
Perjantai 23.5.2014 . Hannu 040 701 0291
www.pmkaluste.?
?
?
?
?
?
?
?
Pohjan kaivuutyöt
Viemäröinnit
Vesikaivojen teot
Soraa, sora- ja kalliomurskeita
Vaihtolava- ja nosturitöitä
Kaivinkoneita 14-33 tn
Maanajot
Mustanhevosentie 3, 37800 AKAA
Puh. Putkinotkon Juutas Käkriäisen esikuvana oli
Lehtosen velipuoli Aleksander Muhonen.
Innoitusta ja ideoita
ulkomaanmatkoilta
Kalle Carlstedtin maalaus Vähä-Vohlin saaresta.
jässään biologisen äitinsä
ja velipuolensa Aleksander Muhosen luona. WC- ja kylpyhuonekalusteet . Lintukodossa kaikki oli pientä,
johtuen ehkä taivaankannen
reunan läheisyydestä ja ahtaasta tilasta. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa Perm: syysyön unelma ja ensimmäinen
romaaninsa Paholaisen viulu
ilmestyivät vuonna 1904.
Putkinotko
synnyinpitäjässä
Kesällä 1905 Joel Lehtonen vieraili synnyinpitä-
Lintukodon mökki Vähä-Vohlin saaressa.
Kuolleet omenapuut ja Putkinotko. Kaapistot
. Asennuspalvelu
Tuote-, asennus- ja kuljetustakuu!
Muista kotitalousvähennys!
Keskuskatu 41, AKAA
Avoinna: ma-pe 11-17
. Pekka 040 834 0736 . Hän kävi koulunsa
Säämingissä, Savonlinnassa,
Kuopiossa ja lopuksi Helsingin suomalaisessa reaalilyseossa, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1901.
Hän aloitti estetiikan ja
nykykansain kirjallisuuden
opinnot Helsingin yliopistossa, mutta hänet erotettiin
vuoden kuluttua osallistumisesta vuoden 1902 kutsuntalakkoihin. Hän
päätti silloin hankkia maatilan, jossa eläisi lähempänä maalaisjuuriaan ja jossa
myös hänen sukulaisensa
voisivat asua. Irto-ovet . Muhosten piti huolehtia tilan maanviljelystä ja
Lehtonen keskittyi puutarhan hoitoon. Hän asui lähellä nykyistä Sääksmäen siltaa sijaitsevalla Vähä-Vohlin saarella.
Paikalle hän antoi nimen Lintukoto.
Kansanperinteen mukaan
Lintukoto sijaitsi kaukana
etelässä ja lounaassa, maailman reunalla tai kohdassa,
jossa taivaankansi ja maanpinta kohtaavat. marraskuuta 1881 Säämingin
Haukiniemessä Harjun tilalla
Karoliina Heikaraisen aviottomana poikana ja äiti jätti
hänet puolivuotiaana huutolaiseksi. Tästä tilasta tuli Lehtosen kirjojen Putkinotko, josta hän kirjoittaa
kirjoissaan Kerran kesällä,
Ulkomaanmatkoilla syntyneiden kirjojen, muun muassa Myrtti ja Alppiruusu
ja Punainen mylly -kirjojen
tuotolla ja säästäväisesti
eläen Joel Lehtonen sai kokoon rahat, joilla hän vuonna 1915 osti itselleen huvilan silloisesta Huopalahden
kauppalasta läheltä Helsinkiä. Joel Lehtosen kanssa
samaan ystäväpiiriin kuuluivat Helsingissä kuvataiteilijat Wäinö Aaltonen ja
Jalmari Ruokokoski sekä
kirjailijat Viljo Kojo ja Maria Jotuni.
1920-luvulla Lehtonen
kirjoitti romaanit Rakastunut rampa, Sorron lapset ja
Punainen mies, jotka kaikki
osaltaan valottivat yhteiskunnan kehitystä sisällissodan molemmin puolin.
Kesät Lehtonen vietti
yleensä Putkinotkossaan,
missä hän paranteli tervalla ja savihauteilla vaikeaa
reumaansa, hoiti puutarhaa
ja seurusteli. 0400 623 185, fax (03) 542 2050
Putkinotko-sarjastaan tunnetuksi tullut kirjailija, kääntäjä, kriitikko ja toimittaja Joel Lehtonen oli kymmenen
vuoden ajan kesäsääksmäkeläinen. Muuttolinnut ja ihmissielukin saattoi
vaeltaa sinne kuoltuaan. Vuonna 1885 huusi papinleski Augusta Wallenius pojan hoitoonsa ja Joelin sukunimeksi vaihdettiin
Lehtonen
Julkisivumaalaukset . Lehtonen
myi sen vuonna 1922.
Vähä-Vohlista
tuli Lintukoto
Joel Lehtonen oli tutustunut Kalle Carlstedtiin
Wäinö Aaltosen ateljeessa. Lehtonen nautti
elämästään, oli iloinen ja
vallaton. Sen jälkeen paikka vaihtoi omistajaa. Kuva: Joel Lehtosen arkisto.
raisiin kuuluivat muun muassa oopperalaulaja Harald
Björkman, sosiologi ja poliitikko Rudolf Holsti, taidemaalari Juho Rissanen ja
taidehistorioitsija Ludwig
Wennerström.
Lehtosen ja hänen velipuolensa välit huononivat kuitenkin kesä kesältä.
Lehtonen ei ollut tyytyväinen Muhosten tilanhoitoon
ja tila oli liian pieni elättämään Muhosen kymmenlapsista perhettä. Vaikka paikka oli
tuulinen ja sateella kolea,
Lehtonen ammensi saarellaan voimia ja aineksia
useisiin teoksiinsa.
Joskus hän tuskastui
paikkaan rahapulassaan,
mutta enimmäkseen se oli
hänelle "haavojen laastari",
missä luonto on kauneimmillaan. Talojen salaojitukset
. KVV-mestarin palvelut
. Maa- ja vesirakentamisen konsultointi
AKAAN MAANRAKENNUS &
VESIJOHTOSANEERAUS OY
Savikontie 15
37800 Akaa, Toijala
www.akaanmaanrakennus.?
juha.nord@akaanmaanrakennus.?
Lopun alkua
Lintukodossa
Kesä 1933 oli kaunis, aurinko paistoi. Novellikokoelmassaan Korpi ja puutarha on
kuvaus kalastaja Westerlundista.
Umpikuorista rauhaa
Savon pakolaisesta tuli hämäläinen, joka paikallisten
tuttaviensa kanssa alkoi
kunnostaa paikkaa omaksi Lintukodokseen. Vastaavan mestarin palvelut
. uudisrakentaminen ja saneeraukset
. Talonpohjat . Vuonna 1927 ilmestynyt Lintukoto on ylistys saaren kauneudelle.
Joel Lehtonen oli toisaalta Euroopan suurkaupunkien ravintoloissa viihtyvä
kosmopoliitti, toisaalta yksinäinen erakko, joka rakasti yksinkertaista elämää
Lintukodossaan ja kulki
paljain jaloin Huittulan raitilla.
Lintukodossa vierailivat Carlstedtien ja muiden
naapureiden lisäksi muut
taiteilijaystävät kuten Hellaakosket ja Veurot.
leen juhannusjuhlan. Emme juurikaan ole siellä paikkoja muutelleet emmekä remontoineetkaan. Tulisijat . Sen vieressä on
pienempi, kalastaja Westerlundin omistama VähäVohlin saari, johon Lehtonen oli ihastunut. Westerlundin kuoltua Lehtonen
osti saaren vuonna 1924 ja
antoi paikalle nimen Lintukoto. Sinne
rakennettiin aitta, joka toimi Lehtosen työhuoneena,
eläinsuoja kileille ja savusauna. alan työt
www.akaanmonirakennus.fi
Puutavaraa . Seuraavana kesänä
Lehtonen tuli Sääksmäelle Carlstedtien Ala-Kiiliään
viimeistelemään Putkinotko-kirjaansa. huoneistosaneeraukset . Kaivinkoneet 6-27 tn
AMMATTITAITO YHDELLÄ SOITOLLA
Juha 0400 928 549
UUDET PALVELUT
. Sauna- ja pesuhuoneremontit . suoraan sahalta
sen paratiisi
Sahattua, höylättyä ja painekyllästettyä puutavaraa
Joel Lehtonen riippukeinussa. Putkistosaneeraukset
Myös kokonaisurakoinnit!
Varastotie 4, Akaa
0400 701 225
www.akaanmuuraus.fi
Soita ensin!
RAKENTAJAT HUOMIO!
Työstämme MAANRAKENNUS- JA KAIVUUTYÖT pihassasi.
. Perjantai 23.5.2014
27
TH
Akaan
040 763 3085
044 575 1197
Turo Hyötyläinen
Ville Niittyaro
. Huoneistoremontit . musta ja valkoinen. Täystiilitalot/puutalot
. Vesi- ja viemärilinjat
. Vesikatot
. Se sisältää ahdistuneita runoja,
joista kuultaa saaren jättämisen ja elämästä luopumisen tunnelmia.
Kesällä 1934 Joel Lehtonen ei kipujen takia enää
pystynyt kirjoittamaan.
Hän kuoli marraskuun 20.
päivänä kotonaan Huopalahdessa. Kesä
oli kuitenkin hänen viimeisensä ?umpikuorisessa rauhassa?.
Lehtosta pitkään vaivannut selkärankareuma alkoi pahentua niin, että hän
oli lähes liikuntakyvytön
ja kärsi unettomuudesta ja
masennuksesta. Nykyisin saaren omistaa poikansa kanssa valkeakoskelainen Osmo Lötjönen.
. Tuvan kuistin päätyyn maalattiin kaksi kiliä
. Rakennuksen ikkunoiden ylälautoihin on kirjoitettu Suvivirren säkeitä.
Talvet Lehtonen asui vaimoineen Helsingissä ja matkusteli ulkomailla,mutta
kesät vietettiin Lintukodossa. He laittoivat ja hoiti-
vat innolla puutarhaa, jossa
kasvoi malvoja, angervoja,
keisarinkruunuja, ja ukonhattuja. Miesten yhteistyö alkoi,
kun Carlstedt kuvitti Lehtosen vuonna 1918 ilmestyneen Kuolleet omenapuut
-kirjan. Kesän 1936 siellä
asui kirjailija Lauri Viljanen perheineen. 373 6951, GSM 0400 159 991
jarmo.jaakkola@kolumbus.fi
Järviönsuontie 57, 37380 Krääkkiö
Joel Lehtonen 30-luvulla.. Hän korjasi venevajan ja järjesti ystävil-
www.akaanasunto.infosivut.?
Leikkaa talteen
Liisa Ahokas
Puh. Akaan Seutu . Se on ollut meillä kymmenisen vuotta. ym. Maanajot . Talossa asui
samaan aikaan myös taiteilija Mikko Oinonen perheineen.
Heinäkuussa 1920 Joel
Lehtonen meni naimisiin
Lydia Thomassonin kanssa, samana vuonna Lehto-
selle myönnettiin valtion
taiteilijaeläke.
Pariskunta vieraili usein
myös Kalle Carlstedtin
omistamalla Iso-Vohlin
saarella. Pyrimme
säilyttämään paikan entisessä asussaan.
Lähteet: Annamaija Kuuliala: Varrella Sääksmäen
vienojen vesien, Sääksmäki-lehti 1981/ Irma Carlstedt: Lintukodon mestari
KAIKKI RAKENTAMISEN
PALVELUT YHDELLÄ SOITOLLA!
. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemeen.
Lydia Lehtonen kävi Lintukodossa vielä kerran kesällä 1935 ja kirjoitti tuvan
kuistin laipioon jäähyväisensä: En jaksa käydä täällä yksin. Pönttöuunit . Vähitellen
elämänhurmio ja kauneudenkaipuu alkoi vaihtua kipeäksi kuolemankaipuuksi.
Viimeiseksi jääneen Hyvästijättö Lintukodolle -runokokoelman työnimenä oli
Kuoleman triumfi. Pihojen rakennustyöt
MULTA- JA MURSKEKULJETUKSET
. sauna- ja pesuhuoneremontit
Haapojen lehdistä sen sijaan tulee emäksistä kariketta, jolloin maassa viihtyvät
lehdoille tyypilliset kasvit
kuten sinivuokko ja imikkä.
Vanhojen haapojen rungon pinnalla kasvaa sellaisia
sammal- ja jäkälälajeja, jotka
eivät pärjää muissa puissa.
Suuret haavat ovat myös
oivia pesäpuita linnuille.
Vanhojen puiden rungossa
on valmiiksi koloja, ja puun
pinta on pehmeää esimerkiksi palokärkien nakutella
Leena Antila esittelee, kuinka tyvilaho on kaatanut puun.
Vanha, vielä lehdetön haapa kurkottaa oksiaan taivaalle.
itselleen pesäkoloja. ma-pe klo 9-22, la klo 12-16 ja su suljettu. ma-su klo 10-16.
Viialan museo: Avoinna 26.6.-3.8., to-su klo 12-16.
Viialan neuvontapiste (os. Koulut alkavat 11.8.
Kulttuuritalo Laaksola: Suljettu 1.-13.6. ja to 19.6. Kun katsoo
yläilmoihin, näkee ikivanhojen haapojen kurkottavan oksiaan kuin käsiään
korkealle taivaalle.
Mustarastas hyppelehtii
paikalle sammaleita tonkien matoja etsiessään. Viialan Asuntotuotanto Oy:n toimisto suljettu 7.-20.7. Keloja linnunkoloineen, suonsilmäkkeitä ja
naavaisia puita. Vastaanottoa ei ole
7.7.-3.8. Tiedustelut: anneli.sateri@akaa.fi.
Tekninen toimi: Kiinteistöpäivystys puh. Päivystys järjestetään kiireellisissä tapauksissa, puh. ja 9.-11.6. Asuntosihteerin toimisto suljettu 7.-31.7.
Kaupunginvaltuusto, -hallitus ja lautakunnat eivät kokoonnu heinäkuussa.
Kirjastot: Viiala suljettu 26.6.-2.7., Toijala suljettu 3.-9.7. Hammaslääkäripäivystys viikonloppuisin ja arkipyhinä TAYS:n Ensiapu Acutassa.
Rakennusvalvonta: Katselmukset voi tilata puh. Se
häipyy metsän uumeniin
yhtä äkkiä kun ilmestyikin,
kun sitä yrittää lähestyä.
Kirveslammin Naturaalue sijaitsee Arajärvien
kaakkoispuolella Akaan ja
Vesilahden kuntien rajalla.
Valtakunnallisen metsiensuojelualueen koko on 48
hehtaaria. Juhannusaattona 20.6.
avoinna klo 9-14, suljettu la 21.6. 040 335 3338. Päivystävänä yksikkönä toimii Tenava-Toivo. 28
Perjantai 23.5.2014 . Kiireelliset potilaat hoidetaan
Toijalan ja Urjalan terveysasemilla klo 8-16. Kaupungille osoitettua postia voi jättää postilaatikkoon.
Kaupungin vaihde, puh. ja juhannuksena pe-su
20.-22.6. Akaan Seutu
Ihan pihalla
:
Kirveslammin suo
on kuin taikamets
Vivikka Monto
Mainio tuotto. Vesilahden kunnan puolella on huomattavasti pienempi luonnonsuojelualue.
Alue sijaitsee 126 metriä
maanpinnan yläpuolella eli
korkeammalla kuin esimerkiksi Vanajavesi. ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-15.
Akaan opisto: Suljettu 1.-31.7.
Asuntoasiat: Ovenia Isännöinti Oy:n vastaanotto kaupungintalolla joka ma klo 12-15. Sulku koskee lääkärin
vastaanottoa, hammashuoltoa, äitiys- ja aikuisneuvoloita ja fysioterapiaa. Sovitut asiakastapaamiset hoidetaan.
Yrityspalvelut: VASKE palvelee kesän ajan numerossa 040 335 6080.
. klo 10-15. ma-pe 7-21 ja la-su 10-18.
Matonpesupaikat: Kylmäkoskella Kentäntien, Toijalassa Luhtaniityn ja Viialassa Rantatien sekä Kumpulantien matonpesupaikat on avattu.
Monitoimihalli: Avoinna 1.5.-31.8. (03) 569 1120 palvelee ajalla 1.6.-31.8. Suljettu helatorstaina 29.5. ma-pe klo 12-20 ja la-su klo 12-18
(säävaraus).
Sosiaalitoimisto: Toijalan ja Viialan sosiaalitoimistot suljettuina ajalla 7.7.-3.8. klo 13-19.
Perusturvatoimen hallinto: Haittilantien toimipiste suljettu 7.7.-3.8.
Päivähoito: Yksiköt ovat suljettuina 7.-20.7. 040 335 3247 ja katupäivystys puh. Molemmat suljettu kesälauantaisin 24.5.-30.8.
Molemmat auki aattoina ke 28.5. Iltaisin
ja viikonloppuisin Valkeakosken aluesairaalan terveyskeskuspäivystys: puh. Koivistontie 3): Suljettu 1.-28.7. Muita
alueella majailevia lintuja
ovat esimerkiksi metso, viirupöllö sekä harmaapää- ja
pohjantikka.
Kirveslammilla on myös
liito-oravia.
Vain tuulen huminaa
Alueen läpi kulkee polku.
Taivallamme sitä eteen-. alkaen.
Vammaispalvelutoimisto Wiiala-talolla: Suljettu 1.-28.7.
Venepaikat: Tiedustelut kaupungintalon neuvonnasta, 040 335 3011.
Veturimuseo: Avoinna 1.6.-31.8. 040 335 2702. 040 335 3251.
Sataman kioski: Toijalan VPK:n hoitama kioski avoinna 1.6.-31.8. Kuusten neulaset maatuessaan happamoittavat
maata. Eikö olekin kuin pyhäkköön astelisi. Poikkeavat aukioloajat: www.akaa.fi/liikunta.
Nuorisotoimisto: Suljettu 7.-20.7. Tutustu merkintäesitteeseen.
Yhdessä hyvä tulee.
Kaupunkilaisen
kesämuistio
Akaan kaupungintalo: Suljettu 7.7.-3.8.2014. Kevät tulee tänne myöhemmin kuin
muualle Akaaseen. (03) 3116 7260, ma-pe klo
16-22 ja la-su klo 10-22. kysyy biologi
Leena Antila, kun astumme Kirveslammin Naturasuojelualueelle.
Toden totta, näyttää ihan
sadun taikametsältä. Ja vain asiakasomistajille.
Olemme tehneet sinua varten uuden tuotteen, Tuotto-osuuden.
Tavoittelemme sille tänä vuonna 3,25 % tuottoa*.
Sijoitat suoraan omistamasi Osuuspankin pääomaan.
Tuotto-osuuden korko ja sen maksaminen riippuvat aina
pankin toiminnan tuloksellisuudesta.
Kysy lisää omasta Osuuspankistasi tai vieraile osoitteessa
op.?/akaa.
*Tuottotavoite voi muuttua vuosittain ja tuotto-osuuksien takaisinmaksamiseen sisältyy tiettyjä ehtoja. HS-Vesi Oy:n
vesihuollon päivystys puh. Näin aluskasvillisuus
on tyypillistä havumetsille,
esimerkiksi puolukanvarpuja. Sammaleiden peittämiä valtavia puita, osa maahan kaatuneina. Avoinna Näkymän ajan 14.6.-31.8. 040 335 3040.
Uimarannat: Avoinna käyttäjille 15.6. Keskitetty ajanvaraus palvelee, puh. (03) 621 3330.
Terveysasemat: Kylmäkosken ja Viialan terveysasemat ovat suljettuina 7.7.-3.8. Ikivanhat haavat ovat alueelle tyypillisiä. Lehtienlukupiste Milli?s Cafessa avoinna ma-pe klo 8-18, la-su klo 10-16, vain lainojen palautus.
Koulutoimi: Koulutoimisto on suljettu 30.6.-3.8. Niinpä
vanhat haavatkin ovat vielä
vailla lehtiä, mutta kunhan
lehdet puhkeavat, ei taivasta näy niiden paksun lehdistön läpi.
Kirveslammin maasto on vaihtelevaa, ja suonsilmiäkin löytyy.
Vanhat haavat
leimallisia alueelle
Kirveslammin alueen ydinosa on vanhaa metsää, jossa
vuorottelevat kuivat ja lehtomaiset kangasmetsät ja suot.
Alue on varttunutta kuusivaltaista sekametsää. ma-pe klo 9-14, la 11-14.
Luttusten vapaa-aika-alue: Pukuhuoneiden ovet avoinna 2.6.-17.8. Nuorisokeskuksessa ja Nuorten toimintakeskuksessa Kesänuokku 2.4.6. Lahopuustoa, keloja,
maapuita ja pökkelöitä on
paljon.
Leena Antila kertoo, että
haavoilla on Kirveslammilla
tärkeä merkitys maanparantajana muutoin melko kuusivaltaisella alueella.
Akaan Seutu . Aurinkokeräimet
. Tyvilaho on yksi niistä. Noudettaessa minimäärä 1000 kg.
Mikäli olette kiinnostuneet tekemään kauppaa kanssamme, ottakaa yhteyttä!
040 183 5644
Toni Wesin
040 960 6281
Metallitie 11
31760 Urjala. Useita asumismukavuutta parantavia
ominaisuuksia.
3
201 SU
U
UUT LLI
A
M
. Myy, huoltaa ja asentaa
. Lämpöpumput
. Kuuletko
muuta kuin tuulen huminaa. Tämä on yksi harvinaisia alueita koko eteläisessä Suomessa, sillä tänne ei kuulu liikenteen ääniä.
Kirveslammille löytää
kääntymällä Kylmäkoskentieltä Arajärventielle
kohti Arajärven leirikeskusta. 80 ?/vrk . Ma-Pe klo 7.00-16.00
Mitsubishi Electric
FH-sarjan
ilmalämpöpumput
MYÖS
JÄÄHDYTYSLAITTEET
Tästä puunrungosta ei heti uskoisi, että se kuuluu koivulle.
päin, ja biologi Antila selittää, kuinka tärkeää tällaiset
alueet ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta.
Talousmetsässä ei ole elintilaa monille sellaisille la-
jeille ja eliöille, jotka saavat
täällä elää rauhassa.
Kaatuneita puita näkyy
minne tahansa katsoo. SISÄKAMIINALLA
. Kuuset kaatuvat helposti, koska niillä on juuret
melko pinnassa. Tilanne
on parantunut huomattavasti noista ajoista.
Biologi pysähtyy metsän uumenissa.
. Ne
saavat rauhassa kaatua ja
lahota.
Leena Antila kertoo olevan kolme syytä, miksi puut
kaatuvat.
. Toinen ovat voimakkaat
myrskyt, jotka ovat lisääntyneet huomattavasti viimeisten kymmenen vuoden
aikana. Lisäksi puita kaatuu tykkylumen alla.
Tykkylumi kaataa ohuita
lehtipuita, mutta enemmän
katkoo ohuita havupuita,
jolloin ne latvansa menetettyään usein kuolevat.
Antilan mukaan naavaa
ei näkynyt puissa juurikaan
1970- ja 80-lukujen taitteessa ilman suuren rikkipitoisuuden takia. Perjantai 23.5.2014
ojelualue
sä
HINAUSAUTOT KYRÖLÄ
AKAA JA YMPÄRISTÖKUNNAT
24 h
29
VUOKRATAAN
KYLPYTYNNYRI
. Näppärä pieni pake?
Vivikka Monto
040 552 4855
www.hinauskyrola.com
hinaus@hinauskyrola.com
045 866 1499 / Kyrölä
Sähköasennukset vankalla ammattitaidolla.
www.sahkotesla.fi
Palokuja 4, 37800 Akaa
info@sahkotesla.fi
Pertti Jyrämö 040 564 2090
Jouko Numminen 0400 235 966
Av. 4-5 HLÖ . 150 ?/pe-su
. SISUSTA LASIKUITUA
. Kuuntele. Sähköasennukset
TMI AKI PORTTIKIVI
0400 456 837 37800 Akaa
www.porttikivi.fi info@porttikivi.fi
KESÄ TULEE ON SIIVOUKSEN AIKA.
Olemme erikoistuneet erilaisten metallijätteiden
ja materiaalien käsittelyyn sekä jatkojalostukseen.
Ympäristökeskuksen hyväksymä.
Suomen Autokierrätyksen virallinen vastaanottopiste.
Ostamme teräs-, pelti- ja metalliromua kuntien asukkailta, kylätoimikunnilta, yhdistyksiltä jne. Ennen sitä käännytään oikealle Vuolisjärventielle ja ajetaan kunnes oikealla puolella tietä
on opaste ulkoilureiteille.
Uutuusmalli on suunniteltu Suomen ankariin
olosuhteisiin ja Sinulle, jolle kelpaa vain paras.
Se on markkinoiden hiljaisin ja ennen kaikkea
tehokkain
Tilan huippusukuisella jalostusorilla on jälkeläisiä lukuisissa Euroopan
maissa yli 160 kappaletta.
Suurin osa Springfieldin poneista on mustia. Erityisen vaikutuksen häneen
teki eräs shetlanninponiori, ja siitä lähti kipinä shettiksiin. He myös varsottivat tammaa.
Nykyinen kasvatustoiminta sai alkunsa, kun
tuolloin Hämeenlinnassa
asunut pariskunta halusi
muuttaa maalle omalle tilalle. Me olemme
koko perhe itsepäisiä, aviopari nauraa viitaten shettisten maineeseen omapäisinä poneina.
. Kunhan emät
varsoineen pääsevät laitumelle, on niiden touhujen
katseleminen Anu TapolaVugtsin mielestä työn parhaimpia puolia.. Sitten parit ilonpotkut takajalkoja ilmaan viskoen ja ei kun kirmaamaan ympäri hiekkakenttää.
Lapset ovat lapsia leikkeineen, oli kyse ihmisistä
tai eläinnaperoista. Myös näyttelyharrastus
on tullut tutuksi.
. Joukossa riemu tiivistyy, kun viisi
vuoden ikäistä shetlanninponivarsaa telmivät keskenään.
Olemme Anu TapolaVugtsin ja hänen miehensä
Jan Vugtsin tilalla Valkeakosken Tarttilassa. Ne
ovat keskimäärin parempirakenteisia kuin muun
väriset shettikset, millä on
merkitystä, jos haluaa käyttää niitä näyttelyissä.
Varsat voisi myydä kuuden?seitsemän kuukauden
ikäisinä, mutta Anu TapolaVugts luovuttaa ne mieluiten vasta vuoden vanhoina.
. He kasvattavat shetlanninponeja
nyt kuudetta vuotta. Aikaisemmin parturi-kampaajana
toiminut Anu on työskennellyt nyt kaksi vuotta oman tilan hevosten parissa.
Mikään rahasampo kas-
vatustoiminta ei kuitenkaan
ole, etenkin kun Anun on vaikeaa luopua varsoista. Meillä on tallissa valvontakamera. Shettikset lihovat helposti, mistä
voi seurata terveysongelmia.
Tätä juttua tehtäessä
laidunkausi on vasta alkamassa, ja tammoista kaksi
on varsonut. Sopiva paikka löytyi
Tarttilasta seitsemän vuotta sitten.
Itsepäinen perhe
Anun poni-innostus tarttui
myös Janiin. Akaan Seutu
Ihan pihalla
Vivikka Monto
Vuoden ikäiset varsat innostuvat päästessään kiitämään ympäri hiekkakenttää.
Shetlanninponit hurmaavat
koollaan ja luonteellaan
Vivikka Monto
Ensin autuaallinen piehtarointi hiekassa. Janin kotimaassa Hollannissa ja esimerkiksi Eng-
lannissa näyttelyt ovat vanhempien miesten ja naisten harrastus, Anu TapolaVugts huomauttaa.
Lapsille ja nuorille shettikset ovat oivallisia ratsuja.
Unettomia öitä
varsomisten vuoksi
Perheellä on tällä hetkellä parisenkymmentä ponia
varsat mukaan lukien. En tarvitse
herätyskelloa vaan herään
automaattisesti, Anu selittää.
Varsovat tammat asustavat tallissa, mutta muutoin
ponit asuvat pääosin pihatoissa. Pikkuiset shettikset ovat tämän mielestä juuri sopivan kokoisia.
Myös niiden luonne on hurmannut perheen.
. On totta, että shettikset eivät pienen
kokonsa vuoksi pysty kantamaan normaalipainoista
aikuista ihmistä, mutta poni pystyy hyvin vetämään
aikuista kärryissä. Mutta kilttejä eläimiä
ne silti ovat, eivät pure tai
potki.
Heppahulluus on tarttunut myös perheen kuusivuotiaaseen Laura-tyttäreen. Anu osti shettiksen
kimpassa kahden ystävän-
sä kanssa. Eläimillä pitää olla oma
tahto ja mieli. Niistä kasvaa tasapainoisempia eläimiä, kun ne
saavat rauhassa kasvaa kotitilalla.
Laidunkaudella ponien
ruoaksi riittää ruoho kivennäisillä höystettynä. Shetlanninponia käytetäänkin enenevässä määrin valjakkotai raviponina.
Tilan poneilla alettiin
käydä raveissa viime syksynä, ja menestystäkin on tullut. Taantuma on tehnyt sen, että kysyntäkin on vähentynyt.
Tänä vuonna Springfieldiksi nimetylle siittolalle
on syntymässä viisi varsaa.
Varsomisaika tarkoittaa aina unettomia öitä, sillä perheessä ei haluta ottaa turhia
riskejä.
. Kesällä ne ovat laitumella yötä päivää.
Ponit ovat laumaeläimiä
ja kaipaavat lajitoverin seuraa. Tilalta ei luovuteta varsaa paikkaan, jossa sillä ei
ole seuraa toisesta ponista
tai hevosesta.
Onnellinen lapsuus
kotitilalla
Kasvatuksessa Anua kiehtoo löytää oikeat tammojen
ja orien yhdistelmät, jotta
varsasta tulee toivotunlainen. Anun
hevosinnostus tosin juontaa juurensa jo lapsuuteen.
Isä istutti hänet kolmevuotiaana mummulan suomenhevosen selkään.
Toijalasta syntyisin oleva nainen kävi nuorena likkana monen vuoden ajan
hoitamassa poneja ja hevosia paikallisella tallilla. 30
Perjantai 23.5.2014 . Tämä istui ponin selkään ensimmäistä kertaa
kaksi ja puolivuotiaana, ja
innostus on siitä vain kasvanut.
Suomessa shetlannin-
Ostara v.d. Riekshoeve synnytti orivarsan muutama päivä tämän kuvan ottamisen jälkeen.
poniharrastus mielletään
usein nuorten tyttöjen
puuhasteluksi. Vastaanotin
on makuuhuoneessamme,
ja herään joka yö vähän väliä varmistamaan, onko synnytys alkamassa
(03) 540 9600
(ma?pe klo 9?15) tai lähettää sähköpostia tilaukset@akaanseutu.?
Tarjous on voimassa tilauksille,
jotka alkavat 27.8.2014 mennessä.
7LODXVHKGRW ZZZ DNDDQVHXWX ¿ ,QIR
Akaan Seutu
maksaa
postimaksun
Sähköposti
Allekirjoitus
Info: 37500
Tunnus 5009382
00003 VASTAUSLÄHETYS. Poikkea.
Juha Kosonen
Akaan Seudun päätoimittaja
Ota
Kyllä kiitos!
Tilaan Akaan Seudun
omaksi!
Näin tilaat:
w Postita oheinen kuponki
w Nettisivuilla www.akaanseutu.. digituotteet)
Tarjoustunnus 514K
Sukunimi
Etunimi
Osoite
Postinumero ja -toimipaikka
Puhelinnumero
tilaajapalvelun kautta
w Voit myös soittaa puh. Akaan Seutu . 40 ?) Määräaikainen.
Tarjoustunnus 514M
6 + 1 kk 44,50 ?
Jatkuva tilaus (sis. Minusta ei. Perjantai 23.5.2014
31
Kimmo Lyytikäinen
Olisiko sinusta Kylmäkosken kirkko
pitänyt purkaa. olevan
Kesätarjous
3 kk 30,00 ?
(Norm. Tänä kesänä kirkko on kesäkuussa Tiekirkko
Kuntosalivalmennus
. Ihonhoitotuotteet . hieronta 28 . Vastaavia menoja tunnetaan ympäri maapalloa.
Tähän viittaavia perusteita eräät tutkijat ovat löytäneet muun muassa helkavirsien sanoista, juhlien
ajankohdasta ja naimattomien neitojen vahvasta
osuudesta perinteessä.
Toinen teoria, jonka esitti akateemikko Matti Kuusi, on että juhlan alkuperä
olisi dominikaanimunkkien vierailuissa Sääksmäellä 1200?1300-luvuilla. hieronta 59 . Dominikaanimunkit puhuivat
sanaa julistaessaan kansan
kieltä ja saivat kansan suosion. 050 577 9791
www.kuntoaskel.net
Katse
kuntoon
kesäksi!
. saakka)
3 kk kortti (1.6.-31.8.) kuntosalille 99 . 50 ?)
MUUT KESÄTARJOUKSET
(voimassa 27.6. Vartalohoidot . Perinne on saattanut
alkaa munkkien järjestämistä ristikulkueista, joista
olisi peräisin muun muassa
neitojen ristin muotoinen
kulkureitti ja lopputoivotuksen sisältö, joka viittaisi
kannettaviin alttareihin.
Kolmannen teorian isä
on akateemikko Pertti Virtaranta, jonka mielestä perinteen juuret ovat Inkerin-
maalla. Intialaiset hoidot . 143 ?)
Uusille kanta-asiakkaille saliohjelma kaupan päälle (arvo 45 ?)
3 x henkilökohtainen liikunta-/
ravitsemusohjaus 99 . Meikkaukset
. kesäkuuta
tulee kuluneeksi 110 vuotta siitä, kun Ritvalan Helkajuhla herätettiin uudelleen
henkiin kahdenkymmenen
vuoden tauon jälkeen.
Tänäkin vuonna juhlaa
vietetään perinteiden mukaisesti. Siellä ohjelmassa on
lasten kansantanssiesitys,
jonka koreografian on laatinut Jutta Wrangén, Ritvalan kööri laulaa, Tanhurentut esittävät kansantanssia
ja lauluyhtye Kuusikko laulaa. Volyymiripset . Klassinen hieronta . (norm. (norm. Voipaalan taide- ja lastenkulttuurikeskuksen toiminnanjohtajana
Laukka on halunnut tukea
peruskoulun ja päivähoidon taidekasvatusta.
Helkajuhlien järjestäjät
toivovat, että mahdollisimman moni yleisöstäkin pukeutuisi kansallispukuun.
Helkaperinteen syntyä
ja historiaa ovat yrittäneet
selvittää kymmenet maamme eturivin tutkijat ja tiedemiehet; ensimmäisinä
heistä Kaarle Akseli Gottlund ja Elias Lönnrot jo
1800-luvun alkupuolella.
Lopullista selvyyttä ja yksimielisyyttä ei ole syntynyt.
Perinteen alkuperästä
kolme syntyteoriaa
Helkajuhlaperinne on alkanut jo ennen kristinuskon tuloa Suomeen ja on jo
pakanuuden ajoilta tähän
päivään ulottuva peltojen
ja vuodentulon siunausriit-
ti. Kun
olojen parannuttua palattiin,
oli mukana myös inkeriläisiä
vaimoja, jotka toivat sikäläisen kulkuelaulun tullessaan.
Kaikkein perusteellisimmin Helkajuhlaa on tutkinut Elsa Enäjärvi-Haavio
kirjassaan Ritvalan helkajuhla, jossa hän tarkasteli
juhlan kerroksellista luonnetta ja helkavirsiä naisten
kantamana perinteenä.
1800-luvun jälkipuolella alkoi usko helkavirsien
laulamisen ja maanviljelyksen menestymisen yhteyteen kuitenkin herpaantua. Kavitaatio
. Neitojen kulkue
lähtee Raittinristiltä kello 14
ja kulkee laulaen juhlapaikalle Ritvalan Seurantalonmäelle. Aurinkolasit
Optikon ja silmälääkärin palvelut.
Valtatie 9,
37800 Akaa
ma-pe 9.30-17,
kesälauantait
suljettu 1.6. Kuvan kulkue on vuodelta 2011.
Saman katon alta
monipuoliset
hieronta-, hyvinvointija kauneuspalvelut.
. klo 9-13!
45 min. (norm. Piilolinssit
. Manikyyrit . Akaan Seutu
Ihan pihalla
MARKKINAPÄIVÄN HUIMAT
TARJOUKSET LA 24.5. 32
Perjantai 23.5.2014 . 1860-luvulla laulettiin
enää yhtenä helluntaina, ja
1880-luvulla tapa lakkasi
kokonaan.
Uusi Helkajuhla
kotiseutuhengessä
Vuonna 1903 saapui Ritvalaan perustettuun kansa-. Vyöhyketerapiaa
. 76,50 ?)
1 kk kuntosalikortti 35 . 35 ?)
3 x 30 min. alkaen.
Ritvalan nuoret neidot kulkevat perinteisesti Raittinristiltä Ritvalan seurantalon mäelle. Geelikynnet . Sääksmäeltä lähdettiin Inkeriin katovuosia
pakoon 1600-luvulla. 135 ?)
KUNTOSALI, LIIKUNTAPALVELUT, FYSIOTERAPIA JA HIERONTA
Vuokraamme kokous- ja saunatiloja
Keskuskatu 38-40, Viiala, p. Jalkahoidot . Kuumakivihieronta
. Personal trainer palvelut
. Juhlapuheen pitää tänä
vuonna Maria Laukka, jonka puheen aiheena ovat siirtolaisuus ja evakot.
Maria Laukka tunnetaan
uraauurtavasta työstään
lastenkulttuurin ennakkoluulottomana ja rohkeana
kehittäjänä. (norm. Kasvohoidot
. Silmälasit . Ion detox hoidot . (norm. Lahjakortit
040 484 7525
040 124 7155
24h ajanvaraus osoitteessa
www.kehonkorjaamo.com
Kauppakeskus Milleri, Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa
(Tokmannin vieressä)
Ritvalan Helkajuhlien uu
tulemisesta 110 vuotta
Liisa Ahokas
Helluntaina 8. Ripsienpidennykset