Numero 4 Keskiviikko 24.1.2018 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa JYRI Sarkkinen on ilmoittanut olevansa käytettävissä Akaan kaupunginjohtajaksi. Hän on uskonut asiaansa silloinkin, kun toivoakaan ei ole ollut näkyvissä. Politiikassakin vaikuttanut diakoni tietää, milloin hymyn sijasta tehoaa parhaiten napakka puhe. Aila Laaksonen ei ole tottunut antamaan periksi, mutta nyt on lupa miettiä uusia kuvioita. Sarkkisen tähänastinen ura Akaassa on edennyt kaavasuunnittelijasta kaupunkikehitysjohtajaksi. tammikuuta 1918. Kaikissa tilanteissa hän on halunnut olla ihminen ihmiselle. » SIVU 8 AKAAN seurakunnassa diakonina 31 vuotta työskennellyt Aila Laaksonen jää kuun vaihteessa eläkkeelle. » SIVU 7 ENTISEN Viialan nahkatehtaan uima-allas toimii nykyisin koirauimalana. Yli 40 vuotta kestäneeseen julkiseen auttajan uraan on mahtunut ylämäkiä, mutta myös alamäkiä, tasaista hyvin harvoin. Eläinfysioterapeutti Minna Kransin mukaan uiminen on koirille sekä hauskanpitoa että kuntoilua. » SIVU 9 PUNAKAARTILAISET miehittivät Toijalan rautatieaseman 27. » SIVUT 12–13 Seurakunnan hymyilevä Aila miettii uusia kuvioita Juha Kosonen. Seuraavana päivänä alkoivat kotitarkastukset, joissa etsittiin aseita
SamaanaikaahyvinvointikeskuksensuunnittelunkanssaViialassakerätäänadressiinnimiä terveyspalvelujenpysymiseksitaajamassa.Viialassaollaanhuolissaanasiasta,jostapäätösvalta siirtyypois.OlisiAkaantulevaisuudenkannalta tärkeää,ettätulevassastrategiassaonvoimakkaitasitoviaasioitaViialantaajamanhyvinvoinninjakaupallisentulevaisuudentakaamiseksi. Pankkikonttorinpakeneminenpaikkakunnalta eisaaollalopunalku.Viialankeskustanrakentaminen täytyy saada liikkeelle. Sillä on selkeä koulupiiriäänpalvelevatehtävä, jasitäympäröiväseutu onViialanmittakaavassa taajaanasuttua.EsimerkiksiVarrasniemensuunnalta koulumatka Rasille on lyhytjaturvallinen,mutta Keskustankoulullematkaa näiltäalueiltatuleejopa 3–4kilometriäsuuntaansa.Talvisinpyöräilyeiole turvallinenvaihtoehto.Jaksaako kahdeksan kilometriäkävellytlapsiharrastaa jotainkoulunjälkeen. Tuoreenlaskelman mukaan pelkästään koulun pihakalusteidensiirtomaksaisinoin100000euroa. Rasilla on sekä ulkoettä sisäliikuntaan mahdollisuus. Siirtokoulukilpailutus järjestettiinhuomioidenmuidenkinkoulujen mahdollisettarpeet. Akaan kaupunki on saanut 14.12.2017tarjouksen, jostaeiolemitäänsyytä kieltäytyä. Kuuloliitollaonyhtenä toimintateemanatänävuonnaesteettömyys.Kuulovammaisen esteenä ei usein ole portaatvaanse,etteikuule. Seurakuntaonhuolehtinut hyvinkirkkojenosaltakuulovammaistenkinkuulemisesta.Mekuulolaitteen T-asennollakuuntelevat kuulemmejopaparemmin kuin muut. Perusopetuslain3§:ssä todetaan, että opetus järjestetäänoppilaiden ikäkaudenjaedellytysten mukaisestijasiten,ettäse edistääoppilaidentervettäkasvuajakehitystä. Pykälässä 29 todetaan, että opetukseenosallistuvalla onoikeusturvalliseen opiskeluympäristöön.Rasin koulunpihapiirissäon välituntivälineet,piha-alue onaidattuturvalliseksi jasaattoliikennekoululle suunniteltujoustavaksi. Työn alla on muunmuassahyvinvointikeskus,jonnekeskitetäänkaupunginsosiaali-jaterveyspalvelut. Juhlapuheissaonjosanottu,ettärakennuksesta tuleejotakinaivanuutta.Suunnittelussaovat olleet mukana niin kuntalaiset kuin sote-uudistustaPirkanmaallavalmistelevatkin.Josuusi maakuntahallintotulee,ottaasemielihyvin vastaanAkaanuudenkeskuksen. Se ei ole käskyttämistä eikä lähimpien työtovereidenjatkuvaaaliarvioimista.Seeiole poissaoloajoukkojenedestä.Modernijohtaja tekeetyöpöytänsätarpeettomaksi,koskaniin paljonasioitapäätetäännytjavarsinkintulevaisuudessa kaupungintalon ulkopuolella.. MitäAkaanpäättäjäthaluavat?Tätämiettivät he itse, mutta myös kaupunkilaiset. NiinmoniasiakaipaaAkaassamoderniajohtamista. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. AlvarAallonparhaimpiinkuuluvaksityöksi sanotaanSäynätsalonkunnantaloa,jonkaarkkitehtipiirsityöläisyhteisöäkuunnellen.Taloon kokonaistaideteosjatänäänavoinnayleisölle. AkaanSeudunKuuloyhdistyksentilaisuuksissaja KLP-vastaanotoillaopastammesenkäyttöä.Perusasetuksille laite palaa aina, kunparistokotelonavaaja sulkee taas uudelleen Riitta Suominen Ensimmäinen piirtäjä S anaarkkitehtituleelatinastajatarkoittaa päärakentajaa,opillisestiarkkitehtuuriin perehtynyttähenkilöä.ArkkitehtiAlvar Aalto puhui myös mielellään tittelistään ensimmäisenäpiirtäjänä.Niintainäin,arkkitehtuuriin perehtyneenihmisenonhallittavalaajojakokonaisuuksia,japystyäkseentoimimaan,tultava toimeenhyvinmonenlaistenihmistenkanssa. Nyt on mahdollisuus, jokaonkäytettäväRasin koululaistenseuraavien lukuvuosienturvaamiseksisamallatavallakuin muidenkinoppivelvollisten. 130 alakoululaista ei sulaudutoiveikkuudellatoiseen kouluuneikäkuluittakulje toiseentaajamaan,joten väitämme,ettävastuullisin päätös on hankkia Rasin tontille yksi, yhtenäinen väistötila.Akaansivistyslautakunnanjäsenet Brita Salminen (vihr) Hannu Alastalo (vihr) Heli Einola-Virtanen (ps) Mervi Pulkkinen (kesk) Mika Rupponen (sd) Sari Lapinleimu (kok) Kiitokset Akaan seurakunnalle Ensimmäisenäadventtina olinkirkossajatotesin,että aiemminhyvintoimineen induktiosilmukan kautta ei kuulunutmitään.Kuulolaitteella kuuleminen on haasteellista siellä ilman T-asentoa kaikuisuuden vuoksi.Vinkiksisiitäkärsiville urkuparvenallamatalassa osassakuuleeparhaiten. Rasinkoulunympärillä onpyörätiet,kiipeilytelineet,urheilukentätjapainisali. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Säynätsalonkunnantalossakävellessäeivoi kuin ihmetellä, miten tämä kaikki on mahdollista.Kunnantalontilavastakokoushuoneesta avautuusuuriikkunamäntyiseenpuistoon. Talonpihallasoliseesuihkulähde,javaltuustonsalissaonylevätpunatiilisetseinät. Arkkitehtiolisihalunnutupottaasalinseiniin myösmaailmakuuluakuvataidetta,muttatähän kunnallaeiollutvaraa. Kunnantalouhkuuarvokkuuttajaonmoderni edelleen.Sanotaan,ettäSäynätsalonpäättäjät halusivatAalloltarakennuksen,jostapuhutaan aina. 2 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Akaahaastatteleekaupunginjohtajanvirkaan kolmehakenutta.Suostumuksensavirkaanon antanutmyösAkaankaupunkikehitysjohtajaJyri Sarkkinen,ensimmäinenpiirtäjä.SuostumuksellaanSarkkinenjatkaavahvaatoimintaansa johtavanaviranhaltijana.Hänonreippaastiarvostellutkaupunginjohtajanviranhoitoatämän erottamistamiettineelletoimikunnalle.Nytveri punnitaan,koskamuidenjohtoryhmänjäsenten vastauksetolivatsitäsuntätä. Samalla Rasin koulupiirinkoululaisetsaavat kohtuulliset koulumatkat jaVarrasniemen,Mortin jaHukarinperheetaidon mahdollisuudenvalita, lähettävätköalakouluikäisen lapsensa 130 oppilaan Rasillevai700oppilaan yhtenäiskouluun. Tämä kaikki on mahdollistavälttäähyödyntämällä Rasinsijaintiajavalmista pihaa. Kaikkienuusienkuulolaitteensaajienkannattaa pyytäliittämäänsiihenT-ja MT-asennot.Jaalunperin sellainenlaite,johonseon mahdollistaliittää.Kaikkein pienimmistä se mahdollisuus saattaa puuttua. Väliaikaisten väistötilojenkäyttöon oikeutettuavainniinkauan, kuin muuta mahdollisuutta ei ole. Markus Mantere Leena Mantere Harri Lepo Heli Sukki Rami Koivula Kati Koivula Viialankoulujenväistötila-asiateioleratkaistu. Teimmeerittäintärkeän ratkaisunviimeviikon valtuustossa,muttaseei riitä.Jokaisellalapsellaon yhtäläinenoikeuskasvua jaoppimistatukeviin oppimistiloihin, sosiaaliseenverkostoonjaturvalliseenympäristöön.Jos mesivistyslautakunnan jäseninäolemmevastuussa opetuksenjärjestämisestä, vaadimmekaikilleoppivelvollisilletasa-arvoiset väistötilat. Siirtokoulullehyvä paikka on Rasin koulun tontilla,jossasilleon olemassariittävästitilaa japerustamisellehelppo sorapohja.Hankkeestaon keskustelturakennusalan asiantuntijoidenkanssa,ja senkustannusarvioalittaa selvästiHirvialhoaympäröivällesavimaallerakentamisen hinnan (pääasiassa helpommanrakennuksen perustamisenseurauksena.)Joskaikkitaajaman siirtokoulutkuitenkin sijoitetaanparakkikyläksi KeskustanjaHirvialhon viereen,tarvitaanalueelle myösuusiateitä,parkkipaikkojajakevyenliikenteenväyliä–aamujensaattoliikenteenmäärätulee olemaanmelkoinen.Jamissäkoululaisetviettäisivät välituntinsa?Tilaloppuu keskenKeskustankoulun pihapiiristä,varsinkinjos lähitulevaisuudessasitävie rakennuksensaneeraus. Näitä ei ole tällä hetkellä kirjastolla,nuorisotilalla eikäKarpinmäenpalvelutalossa.MyösYmpäristöterveys on asiasta huomauttanut, vaikkaheilläeitoimivaltaa olekaan puuttua koulun piha-alueisiin.Muttahuomauttamista on sisätiloistakintullutjoriittämiin. Maksammenäistähajasijoitustiloistavuokraa,jaruokahuoltojasiivoustuovat ylimääräistätyötä. Kirkkojenovillaonniin sanottujakuuntelusauvoja, joillavoikokeillainduktiivistakuuntelua.Sauvan kädensijassaonpyörä,josta sensaapäällejasiitävoi säädellääänenvoimakkuutta.Jolleisetoimi,niintulee ilmoittaaparistonloppumisesta.Yleensäkinpaikoissa, joissaoninduktiosilmukan merkkijasenkauttaeikuule,onsyytäkertoasehenkilökunnalle.Luomukorvat eivätsitäitsehavaitse. Rasin koulua ei kannattaisi unohtaa Vastuullisin päätös on hankkia väistötila Rasille Viialan koulukeskustelussaonkorostettuison koulukeskittymänetujaja taloudellistajärkevyyttä. On puhuttu keskittämisen pedagogisestajärkevyydestäkaikilleyhteisentaide-ja taitotalonvuoksi.Myös yhteisen käsityötilan, opettajanhuoneenjasosiaalitilojenonväitettytuovan säästöä,joskaankukaanei olekertonutkuinkapaljon. IlmoitinasiastakirkkoherraAliKulhiallejaKimmo Lyytikäiselle.YhdistyksemmesihteeriMauriPakkanen tekisamanhuomionja ilmoituksen.Joulunallasähköpostitse kysyin, onko ehdittysaadakorjaajapaikalle. Kunnossaolijakanttorin laulukin kuului silmukan kauttahyvinjouluaattona. Perusopetuslakisuosittaa, että ”oppilaiden matkat ovatasutuksen,koulujenja muidenopetuksenjärjestämispaikkojensijaintisekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisiajalyhyitä”.Koulu onnähtävälähipalveluna, jollaonsuurimerkitys asukkaiden elämänlaadulle. VATTin (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus) koulujentehokkuusraportti toteaa, että koulun laatua on mahdotonta mitata taloudellisillamittareilla. Pienikinvoiollasuurta. Pedagoginenjoustavuus, yksilöllisen oppimisen tukeminen, oppilaan itsetunnontukeminenja ryhmäytyminenovatniin kotimaisen kuin kansainvälisenkintutkimuksen valossakaikkiparemmin toteutuviaopetuksenlaadunelementtejäpienemmissä oppimisyksiköissä, joskinoppimistuloksetovat vähemmänriippuvaisia yksikön koosta. Rasin koulu ei ole mikäänpienisyrjäinen kyläkoulu.Jovuosikausia Rasille on hakeutunut enemmän koululaisia kuin sinneonvoitusijoittaa. MenäemmeRasinolevan kasvukohde. Tilannenykyistenväistötilojensuhteenonkatastrofaalinen.Toivottavasti emmejoudunäkemään sitä, että Rasin oppilaat todellakäyvätkouluaViialan pääkadunvarrellalakkautetussapankkikonttorissa. Silloinonjovaikeapäättää itkeäkövainauraa. Niin puhutaankin. Rasinpuukouluaovat tutkineet useat asiantuntijatvuosienvarrella, viimeisimpänäVahanen RakennusfysiikkaOy, jonkaraportitjulkaistiin joulukuussa2017,janeon kaikkienluettavissaAkaan kaupunginnettisivuilta.Kaikkientutkijoiden tuloksetovatolleetsaman suuntaiset:rakenteetovat merkittävästimikrobivaurioituneetjaviimeisimmän kuntotutkimuksen mukaan korjauskustannuksetovat minimissäänkinylimiljoonaeuroa.Akaan kaupungin kouluverkkoselvitysontilattu, ViialanKeskustanjaHirvialhonkoulujaontutkittu janiissäkinonmerkittävät mikrobivauriot.Tulevaisuus näyttää, miten Viialan taajamankouluikäisten lastenmääräkehittyyja millealueillelapsiperheet asettuvat.Meidänkaikkien toiveenaonsaadakoulut kuntoonjapositiivinen muuttoliike.Menäemme siirtokoulujenolevanjo myönteinenviestitulevaisuuttaansuunnitteleville perheille. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Akaahakeemyösuuttakaupunginjohtajaa. Määräaikaiseenvirkaantulimonestakinsyystä ymmärrettävästivähänhakijoita.Kaupunginjohtajanvirateiväthoukuttele.Akaassaonhallinto-oikeudessatilanne,jossavaltuustoerottijohtajanluottamuspulantakia.Päätöksentehneen valtuustonpuheenjohtajaSailaKallioinen(sd) sanoi Akaan Seudulle, että luottamus ei palaa oikeudenpäätökselläolisemillainenhyvänsä
Tarvittaessa opastamme digitunnusten aktivoinnissa. Tasa-arvoinen Suomi on sellainen, jota haluamme myös puolustaa. Vakaa Suomi poistaa syrjintää, pienentää tuloeroja, kouluttaa kaikki ja pitää tiukasti kiinni oikeusvaltion periaatteesta. klo 11-13. Rock’n’ Roll Night Lavalla Jake’s Duo, The High Heels sekä Barley Malt Pieni klinikka, isoja tekoja. Tasa-arvo Ilmastonmuutos on suurin turvallisuusuhkamme. Ota lasku mukaan. Hallitus Jäädessäni eläkkeelle Akaan srk:n diakonianvirasta, Toijalan torilla on tarjolla soppaa ja kakkukahvit (jaetaan niin kauan kuin riittää) ke 31.1. (03) 542 3680 WWW.KRUUNAJAKLAAVA.FI KRUUNA & KLAAVA • La 3.2. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16 Akaan Seutu tarjoaa PULLAKAHVIT keskiviikkona 24.1. Tervetuloa! Tolvilantie 1, Akaa www.tolvilankartano.fi 050 331 5733 Tervetuloa ammattiosasto 633 jäsenet SuPer 70v / lähihoitajajuhlaan la 27.1. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 3 Arvon presidentti, Merja Kyllönen Lue lisää: www.merja2018.fi Suomen vahvuus on tasa-arvo. MAINOSPAIKKA, JOKA KUNNIOITTAA LUKIJAANSA.. Tervetuloa! Logo perusmuodossaan musta 0, 0, 0, 100 Logo + tausta musta 0, 0, 0, 100 v.ruskea 14, 23, 33, 3 t.punerva 14, 75, 65, 3 v.punerva 70% sävy edellisestä Tilamyymälä PAIMENEN MAKASIINI avoinna jälleen PE 26.1. Suomi voi näyttää tietä muillekin, mutta se vaatii meiltä suunnanmuutosta. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja kestävä kehitys ovat elämän edellytys maapallolla. (03) 542 2069, (0400 788 069) Parturi-Kampaamo SARI VEHMAS Ma-pe 9-17, la 8-14 tai sopimuksen mukaan. Ilmastonmuutos Kun maailma on epävakaa, tarvitaan vastuullista johtajuutta ja jännitteiden purkamista. Pakasteena ylämaankarjanlihaa. Kiitämme teitä kaikkia muistamisesta merkkipäivänämme. klo 16-19 LA 27.1. Teitte päivästämme ikimuistoisen. Valtatie 5, Toijala. Kiitos menneistä vuosista. Vuoropuhelu on välttämättömyys. Ratsastuskoulu SS-Tallilla lauantaina 27.1. Samalla voit maksaa tilausmaksusi kätevästi. Sisäisen turvallisuuden riskeihin varaudumme järkevästi vahvistamalla viranomaisten voimavaroja ja yhteistyötä – sotilaallinen liittoutumattomuus on Suomelle vakautta rakentava ratkaisu. Riitta, Sari, Pirjo, Jasmi ja Päivi Myydään vähärasvaista ja maukasta YLÄMAANKARJAN LIHAA suoraan tilalta. Akaan Seudun konttorissa Toijalassa klo 9-11 ja Viialan kirjastossa klo 13-15. klo 18.00 Nina’s Café Placeen os. Tiedustelut ja varaukset 0400 877 129. Vuoropuhelu Maksajana Akaan Vasemmistoliitto ry Ravintola KRUUNA & KLAAVA palvelee Ravintola KRUUNA & KLAAVA palvelee Kurisjärventie 11, Toijala puh. klo 10-16 (vain käteismaksu). Akustinen LiveKaraoke klo 23 • La 10.2. Diakoniatyöntekijä Aila Laaksonen Pätsiniementie 9, Akaa puh. klo 10-14 Tuoretta luomukaritsaa, herkkullista makkaraa ja yrttipaistia sekä muita lammastuotteita
Ulla-Maija Kimmel arvelee, että tekijät toimivat hetken mielijohteesta ja apteekista vietiin keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, jotka varkaita yleensä kiinnostavat. Tarja Antola Poliisi yritti tyhjentää Pirkkalasta löytyneen kuljettajan suuta Apteekin lääkevarkaat söivät saaliinsa ja sammuivat Mikko Peltoniemi Akaan Apteekin viime perjantaisesta murrosta epäillään tamperelaisia, vuosina 1987 ja 1974 syntyneitä, poliisille entuudestaan hyvin tuttuja miehiä. Mikko Peltoniemi. UUTISET Sähköinen äitiyskortti on korvaamassa pahvisen äitiyskortin. – Jos jotain sattuu, siitä näkee heti, että henkilö on raskaana, Leena Palo toteaa. tammikuuta kahtakymmentä vaille seitsemän. – Jos on kiireellistä asiaa, silloin kannattaa soittaa, Leena Palo muistuttaa. – Yleensä nämä jäävät kiinni, koska ne eivät kauhean kauas pääse ennen kuin simahtavat jonnekin. Sähköisessä palvelussa asiakas voi viestipalvelun kautta esittää myös omalle terveydenhoitajalleen kysymyksiä, joihin pyritään vastaamaan viikon kuluessa. alkaen. Murtautujat tulivat sisään etuovista ja olivat apteekissa muutaman minuutin. Terveydenhoitaja Leena Palo on ennättänyt tarjota korttia yhdelle asiakkaalle, joka oli kiinnostunut uudesta palvelusta. Tekijät jäivät valvontakameroiden tallenteille, jotka poliisi ja vartiointiliike ottivat tikulle. Kiinniottohetkellä poliisi joutui komisario Uusipaikan mukaan tyhjentämään kuljettajana toimineen henkilön suuta anastetuista lääkkeistä. Apteekkari Ulla-Maija Kimmelin mukaan murtautujat sotkivat paikkoja mutta ehtivät myös laittaa kassiinsa jotain. Valkeakosken poliisiaseman johtajan, rikoskomisario Antti Uusipaikan mukaan epäilty rikos ei yllä suomalaisen rikoshistorian onnistuneimpiin. Asia selviää, kun koko varasto on saatu inventoitua. Siksi henkilökunnan on kiinnitettävä huomiota turvallisuuteen myös päiväsaikaan. Ensimmäiset työntekijät tulivat vähän ennen seitsemää ja juuri ennen poliiseja. Sähköinen äitiyskortti on käytössä myös Tampereella, Lempäälässä, Ylöjärvellä, Nokialla, Valkeakoskella, Orivedellä, Ruovedellä ja Kuhmoisten neuvolassa. Meidän täytyy jatkossa lisätä turvatoimia eli vahvistaa ovia ja miettiä lukittavaa kantta reseptilääkelaatikoiden päälle, apteekkari pohtii. Murto järkytti aamuvuorolaiset Akaan Apteekin tiloihin Toijalan Valtatiellä murtauduttiin perjantaiaamuna 19. – Jos menee synnyttämään Hämeenlinnaan, pitäisi olla pahvinen kortti, koska Hämeenlinnassa tämä ei ole käytössä, kertoo terveydenhoitaja Leena Palo Toijalan äitiysneuvolasta. Lasten neuvolakortti säilyy edelleen paperisena. – Liika oli kuitenkin liikaa. Poliisin tullessa paikalle ilmoitettu auto ja kaksikko havaittiin samoiksi, jotka poistuivat apteekin murtopaikalta. Päästäessään ensimmäisiä asiakkaita sisään hän ennusti oikein sen, että murron tekijät löydetään pian. Lyhyeksi jääneellä pakomatkalla aikuiset miehet söivät liikaa apteekista anastettuja lääkkeitä, koska kaksikon fyysinen veto loppui Pirkkalassa sijaitsevalle huoltoasemalle, josta tuli ulkopuolisen ilmoitus mahdollisesta rattijuopumuksesta, Uusipaikka kertoo. – Tieto kulkee paremmin eri tahojen välillä ja kaikki tieto löytyy nyt yhdestä paikasta. Siellä on myös äideille täytettäviä lomakkeita ja verensokerija verenpaineseurannat, jos niitä tarvitaan. Vakkareiden kanssa ei ole yleensä ongelmaa. Se tie on käyty loppuun. Akaa otti käyttöön sähköisen äitiyskortin Tarja Antola Akaan äitiysneuvoloissa on otettu käyttöön sähköinen äitiyskortti 12.1. Apteekkari pääsi avaamaan apteekkinsa vasta kymmeneltä. – Kyllähän tämä järkyttää porukkaa. Apteekkari Ulla-Maija Kimmelin mukaan siirtyminen sähköisiin resepteihin on lisännyt apteekkimurtoja huomattavasti.– Lääkemääräyksien väärentäminen on muuttunut hankalammaksi. Sähköinen resepti on lisännyt murtoja Kolme vuotta sitten Akaan Apteekkiin yritettiin murtautua ikkunasta ja takaovesta. Poliisi tavoitti toisen autoon lääkkeistä sammuneen henkilön välittömästi, ja kuljettaja tavoitettiin myöhemmin. Apteekin aukioloaikana asiakkaat saattavat Ulla-Maija Kimmelin mukaan yrittää harhauttaa ja saada lääkkeensä reseptissä määrättyä aikaisemmin. Kuudennentoista raskausviikon jälkeen asiakas saa niin sanotun lompakkokortin, jota voi kantaa mukanaan. Molemmat murtovarkaat jouduttiin saattamaan sairaalahoitoon liiallisten lääkkeiden aiheuttaman myrkytystilan vuoksi, eli henkilöitä ei voitu poliisin tiloihin turvallisesti saattaa. iPana Äitiys -sähköisen äitiyskortin saavat käyttöönsä uudet äitiysneuvola-asiakkaat. Jos murto olisi tehty hieman myöhemmin, henkilökunta olisi törmännyt tekijöihin. – Kyllähän tämä varmasti on lääkkeiden väärinkäyttäjien porukka. Nekin nähdään nyt Taysissa, eikä tarvita enää paperilappusia, Leena Palo luettelee sähköisen kortin hyötyjä.Mikäli asiakas ei halua tai pysty käyttämään sähköistä korttia, hän saa edelleen pahvisen äitiyskortin. Omaisilla voi olla lääkkeitä, joita yritetään hakea, joten Kela-kortista kannattaa pitää huoli. Jos sähköisen äitiyskortin käyttäjä päättääkin mennä synnyttämään Hämeenlinnaan, voi tiedot tulostaa paperille. Nyt tultiin pääovista. Pahvisen kortin korvaavan sähköisen äitiyskortin saavat Taysissa synnyttävät. – En tiedä johtuuko se rautatieasemasta vai mistä, mutta välillä meillä on myös kulkijaa, jotka eivät ole vakiväkeä. Kolme vuotta sitten Akaan Apteekkiin yritettiin murtautua ikkunasta ja takaovesta. – Miehet murtautuivat Akaan Apteekkiin, veivät erilaisia lääkkeitä ja onnistuivat jopa poistumaan autolla paikalta. Poliisit saapuivat paikalle pian ensimmäisten työntekijöiden jälkeen. Sähköisen äitiysneuvolakortin tietoja pääsee katsomaan ja kirjaamaan asiakas itse, neuvola, ultraääniseulontatutkimuksia tekevä taho sekä Taysin raskauksia ja synnytyksiä hoitava yksikkö
Vanhemmat olivat siis arvioineet lastensa hoidon tarpeen kolmessa alimmassa välyksessä liian tiukaksi, ja Akaan kaupunki oli joutunut yksipuolisesti muuttamaan välystä suurempaan ylityksen toistuessa.– Mikäli välyksistä tehdään nykyistä tiukempia välysten määrää lisäämällä, vanhempien velvoitteet kasvavat asiakasmaksusopimusten päivittämisessä. tammikuuta mutta ei suinkaan sivistyslautakunnan esityksen pohjalta. Sinivuoren tahto ei ainakaan toistaiseksi toteutunut, sillä kaupunginhallituksen keskustellessa asiasta Heli Piirainen (vihr) teki muutosehdotuksen asian palauttamiseksi sivistyslautakuntaan uudelleen käsittelyyn. Kuljettaja vietiin verikokeisiin ja tämän jälkeen poliisiasemalle. Sivistysjohtajan esitystä kannattivat puheenjohtaja Mika Setälä (kd), Kirsi Nord -Sarkola (sd), Harri Rantala (sd) ja Tuija Toivonen -Perttunen (vas), joten Salmisen esitys yhdestä määräaikaisesta lisävälyksestä voitti 6–4. Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai -3 -2 +3 +3 +2 +2 -1 -1 +1 +1 6 6 4 1 5. – Asiakastyytyväisyys kasvaisi, voisimme samoilla tiloilla ja henkilöstöllä palvella suurempaa asiakasmäärää, ja voisimme helpottaa vuoropäivähoidon painetta laajentamalla muiden päiväkotien aukioloaikoja esimerkiksi tunnin tai kaksi päivässä, Saramies ja kumppanit totesivat. Siksi riittävä välysten tuntimäärällinen väljyys on ennen kaikkea asiakkaiden etu, Säteri ja Ritari totesivat. 24.1.2018 Aurinko nousi tänään kello 9.04 ja laskee kello 16.10. Sami Rajala (kok), Tiina Räsänen (kesk), Jukka Salminen (kok) ja Kirsi Vaittinen (sd) kannattivat Piiraisen muutosehdotusta, minkä jälkeen kaupunginhallitus hyväksyi Piiraisen muutosehdotuksen yksimielisesti. 9.00-13.00 Hiekoitusmurske 25L 9,50€ Hiekoitussepeli 4,95€ 25kg 19,90 € Nova max lumikola 54,90 € Elektroninen ajastin ulkokäyttöön Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, aktivoi omat tunnukset osoitteessa akaanseutu.fi/tunnukset. Kaupunginhallitus lähetti aloitteen valmisteltavaksi sivistyslautakuntaan, joka päätti joulukuussa, että välyksiä ei lisätä. Sen jälkeen asiasta on tehty neljä päätöstä, joista tuorein lähetti asian takaisin valmisteluun. tammikuuta käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen ja saattaa sen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Rupponen ei kuitenkaan lain mukaan ollut jäävi, joten asia otettiin uudelleen käsittelyyn 4. – Lautakunta täydentää esitystään siten, että välyksen lisäyksestä aiheutuvien kustannusten kattamiset osoitetaan sivistystoimen omasta budjetista, Piirainen esitti. esittämiin selvityksiin ja perusteisiin sekä siihen, ettei talousarviossa 2018 ole varauduttu hoitomaksukertymän alenemiseen eikä muutoksista aiheutuviin taloudellisiin vaikutuksiin, kaupunginhallitus päättää, että hoitoaikaperusteiseen asiakasmaksuun ei lisätä välystä vuonna 2018. Poliisin mukaan ulosajohetkellä auton kyydissä oli ainakin yksi matkustaja. puh. Kaikki paikallislehden digisisällöt kuuluvat täysja digitilaajien tilaukseen automaattisesti ja maksutta. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 avoinna: ark. Kuusisto perusteli esitystä sillä, että Akaan talousarviossa 2018 ei ole varauduttu hoitomaksukertymän alenemiseen eikä muutoksista aiheutuviin taloudellisiin vaikutuksiin. Määräaikainen muutos kelpasi enemmistölle Asian joulukuisessa käsittelyssä sivistyslautakunnan jäsen Mika Rupponen (sd) merkittiin jääviksi osallistumaan asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Hei tilaaja! Muista kirjautua sisään myös akaanseutu.fi:ssä. Kaupunginjohtaja käytti otto-oikeutta Jaana Saramies jätti viime syyskuun valtuustossa aloitteen päivähoidon tuntivälyksien lisäämisestä. Sinivuori esitti hallitukselle, että perustuen sivistyslautakunnan kokouksessaan 14.12. Käytäntö on osoittanut, että harva pystyy noudattamaan tarkkaa kuukausittaista tuntimäärää kuukaudesta toiseen. Väliaikainen kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori päätti viranhaltijapäätöksellään 12. 8.30-17.00 la. Kustannukset katettava sivistysbudjetista Kaupunginhallitus käsitteli asiaa tiistaina 16. Sinivuori esitti myös, että hallitus esittää valtuustolle, että se toteaa kyseisen valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Päivähoitomaksujen muutos seilaa lautakunnan ja hallituksen välillä Mikko Peltoniemi Akaan kaupunki jatkaa soutamista ja huopaamista siitä, lisätäänkö lasten päivähoitomaksuihin yksi tuntivälys taulukon yläpäähän vai ei. Tuolloin sivistysjohtaja Tero Kuusisto esitti lautakunnalle, että se esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että päivähoitomaksuihin ei edelleenkään lisätä välystä vuonna 2018. Pykälän esittelytekstissä asian valmistelleet varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri ja aluevastaava Mirva Ritari totesivat, että akaalaisvanhempien ylitykset tekemästään asiakasmaksusopimuksesta ovat syksyn aikana kasvaneet jonkun verran. Mikko Peltoniemi Poliisi otti epäillyn rattijuopon talteen Kylmäkoskella Akaan Seutu Hätäkeskukseen tuli sunnuntai-iltana kello 22.48 ilmoitus, jonka mukaan Tipurintiellä Kylmäkoskella oli ajettu henkilöautolla ojaan.Paikalta tavattua päihtynyttä ja ajo-oikeudetonta noin kolmekymppistä akaalaista miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Sivistysjohtaja Tero Kuusisto sekä lautakunnan jäsenet Kirsi Nord-Sarkola ja Harri Rantala jättivät eriävän mielipiteensä päätökseen. tammikuuta pidetyssä kokouksessa. Salmisen perusteluna oli kuntalaisten äänen kuuleminen sekä varhaiskasvatuksen kehittäminen ja halu luoda Akaasta lapsiystävällisempi kunta, jonne halutaan muuttaa muualtakin. Viime vuoden syyskuussa Jaana Saramies (vihr) ja kahdeksan muuta valtuutettua jättivät asiasta valtuustoaloitteen, jonka mukaan tuntivälysvaihtoehtojen lisääminen ja järjestelmän joustavoittaminen toisivat hyötyjä perheille ja kunnalle. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Nyt Salmisen esityksestä äänestettiin, ja sen taakse asettuivat Heli Einola-Virtanen (ps), Mervi Pulkkinen (kesk), Mika Rupponen (sd), Tuomo Närkki (kok) ja Hannu Alastalo (vihr). Lautakunnan kokouksessa 4. tammikuuta – kuten jo joulukuussa mutta silloin ilman kannatusta – Brita Salminen (vihr) esitti, että otetaan käyttöön yksi lisävälys taulukon yläpäähän kokeiluluontoisesti toimintavuodelle 1.8.2018–31.7.2019
Talousjohtaja Mari Puhka-Suden mukaan option kustannusta on mahdotonta tässä vaiheessa arvioida. . Valtuusto osoittaa mahdollisella päätöksellä, että näin tulee tapahtumaan ja kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että kannamme huolta ja vastuuta. Kouluverkkoselvitys tuo hintalaput kouluille Keskustan Mervi Pulkkinen muistutti, että vaikka päätösesityksessä puhutaan Viialan koululaisista, valtuusto on päättämässä lisämäärärahasta 500 oppilaan siirtokoululle. Yli kahden miljoonan euron summa sisältää sekä jo käytössä olevien siirtorakennusten että tulevien Parmaco Oy:ltä tilattavien 500 oppilaan ja taitoja taideaineiden siirtokoulurakennusten perustamissekä vuokraja ylläpitokustannukset. Hanni Joronen jäi ilman vastausta Kaupunginhallituksen joulukuussa tekemän päätöksen mukaisesti kaupunki vuokraa Parmaco Oy:ltä siirtokoulutilat 500 oppilaalle sekä taitoja taideaineille. Ja toivon tietenkin, että se tulee mahdollisimman pikaisesti. Ilman muuta heille täytyy löytyä hyvät tilat, Setälä sanoi. Ponsi ei saanut taakseen vaadittua yli puolta valtuutetuista. Leikkausten jälkeen katettavaa jää tälle vuodelle vielä 158 500 euroa, mikä huomioidaan uutta talouden tasapainotusohjelmaa laadittaessa. Tyhjää äänesti Mika Setälä (kd). Toinen asia on se, että Rasin oppilaat ovat nyt siellä sun täällä ja Keskustan koulun oppilaita huonommassa asemassa tilojen suhteen. Keskustan koulun tilanne on auki, päätöksenteko Hirvialhon koulurakennuksen kohtalosta on auki ja päätöksenteko Rasin kiinteistön kohtalosta on täysin auki. . Optioon ei ole tällä hetkellä määrärahaa. Timo Saarinen (sd) toivoi aikaa suunnitelmien ja selvitysten tekemiseen. Häntä kannatti Janita Puomila. Menoesitykset on myös katettava Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok) edellytti Brita Salmiselta esitystä siitä, mistä rahat lisäkuluihin otetaan. Mutta nyt päätetään siitä, mistä on päätösesitys.Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mika Setälä (kd) kertoi Rasin koulun tilanteen olevan esillä lautakunnassa 8. Meillä on isoja asioita edelleen auki. Syksyllä 2018 pitää päästä tilojen suhteen siihen, että Viialan alueella on tasa-arvoinen tilanne. Asiat kerrallaan. Option käytön osalta Piirainen toivoi selvyyttä Viialan koulurakennusten tilanteesta.. Akaan tämän vuoden talousarviossa on valtuuston keskiviikkona tekemän määrärahalisäyksen jälkeen varattu 2 098 100 euroa Viialan koulujen väistötiloihin. Vastausta hän ei ollut saanut.Joronen totesi lähettäneensä tiistaina asiasta uudelleen viestiä sivistysjohtajalle, kiinteistöpäällikölle ja tekniselle johtajalle. . Se on todennäköisesti tällä hetkellä Viialan parasta koulutilaa. . Se kannattaa ilman muuta ensin selvittää, onko Rasin koulusta mitään käytettävissä. Tarja Antola. Tarja Antola Hanni Joronen (vihr) on joulukuusta asti odottanut selvitystä siitä, mitä maksaisi siirtokouluyksikkö Rasin koulun yhteyteen. Säästökohteiden jälkeenkin lisämäärärahasta aiheutuvaa katettavaa jää tälle vuodelle vielä 158 500 euroa. En lähtisi valtuustossa tekemään päätöstä, joka on parhaillaan tapahtumassa. Joronen kertoi pyytäneensä 1. joulukuuta kiinteistöpäälliköltä selvitystä siitä, kuinka paljon maksaisi erillinen siirtokouluyksikkö Rasin koulun yhteyteen. Viialassa on kuitenkin yli 800 oppilasta, jotka täytyisi huomioida. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja selvensi, miten asia on etenemässä. Ponnesta tuli valtuustoaloite Äänestyksessä Brita Salmisen esitys option valmistelun ja tarvearvion aloittamisesta hävisi äänin 24?10, 1 tyhjä. Koulumatka pitenee aika paljon, eikä Rasin koulua ole virallisesti missään kohtaa lopetettu. Sivistyslautakunnassa istuva Mervi Pulkkinen esitti päätökseen pontta, että Rasin koululaisille yhtenäisten väistötilojen valmistelu käynnistetään välittömästi, viimeistään sivistyslautakunnan kokouksessa 8.2.2018. Ennen kuin voidaan tehdä option kanssa yhtään mitään, ainakin osa näistä tulee olla päätettynä. Kun ollaan siinä tilanteessa, että puhutaan lisäeuroista, kaupunginhallitus esittää ne valtuustolle ja osoittaa myös kohdat, mistä rahat otetaan. . Puomilan esitys hävisi kaupunginhallituksessa äänin 9?2.. Kaupunginhallituksessa Janita Puomila esitti option käyttämistä tilojen hankkimiseksi Rasin koulun oppilaille ja kaikkien siirtokoulurakennusten sijoittamista toistensa läheisyyteen Viialan yhtenäiskoulun yhteyteen. 6 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu UUTISET Rasin oppilaiden väistötilat puhuttivat valtuustoa Pneumokokkirokotteet ja liukuesteet leikkuriin Tarja Antola Rasin koulun oppilaiden väistötilat nousivat pääpuheenaiheeksi viime keskiviikon kokouksessa, jossa Akaan valtuusto myönsi 332 000 euron lisämäärärahan Viialaan hankittavien siirtokoulutilojen vuokraja ylläpitokustannuksiin. Tehdään nyt tämä päätös, kuten on sovittu jo viime vuonna. Häviölle jäivät Salmisen lisäksi Heli Einola-Virtanen (ps), Hanni Joronen (vihr), Heli Piirainen (vihr), Mervi Pulkkinen (kesk), Janita Puomila (kok), Marko Kivi (ps), Jukka Saari (vas), Jaana Saramies (vihr) ja Maija Toivonen (kok). Rajalan mukaan Salmisen esittämän lisäyksen hyväksyminen valtuuston kokouksessa on hankalaa, koska tietoa kustannuksista ei ole. . Heli Piiraisen (vihr) mukaan Rasin oppilaat opiskelevat huonommissa oloissa kuin yksikään muu akaalainen oppilas. Brita Salmisen (vihr) tekemän muutosesityksen valtuusto hylkäsi äänin 24?10, 1 tyhjä. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori vastasi Joroselle, ettei hän tiedä selvityksestä eikä ole ollut tietoinen pyynnöstä. Palaute on ollut sitä luokkaa, että rasilaisille pitää olla Rasilla omat tilat. 332 000 euron määrärahalisäyksen kattamiseksi talousarviosta poistetaan omaishoidettavien ja omaishoitajien pneumokokkirokotteeseen varatut 42 800 euroa sekä yli 75-vuotiaiden liukuesteisiin varatut 45 000 euroa. Kokonaisuus olisi hyvä ottaa hallintaan jälleen kerran. Jos on oikein tarkkaan lukenut Vahasen tutkimuksen, voisi olla mahdollista, että uusi puoli saadaan pelastettua omalla iv-koneella ja eristettyä vanhasta puolesta. Ei tehdä tähän nyt aukkoa, muuten täytyy aukoa monta muutakin asiaa. Jukka Saari (vas) ihmetteli esityksen tarpeellisuutta. Lopulta Brita Salminen veti alkuperäisen esityksensä pois ja korvasi sen esityksellä, että toisen option valmistelu ja tarvearvio aloitetaan pikaisesti. Salmisella ei ollut vastausta kulujen kattamiseen, mutta hän arvioi esityksensä option käytöstä tarkoittavan noin 150 000 euron lisäystä pohjaehdotukseen.Jaakko Leinonen epäili summan riittävyyttä. Heli Piiraisen mukaan hyväksymällä Brita Salmisen esityksen valtuusto osoittaa tahtonsa ja varmistaa asioiden etenemisen. tammikuuta päättämässä lisämäärärahaesityksessä valtuustolle puhutaan Akaan Viialan koulujen väistötiloista, mutta lähtökohta hankinnalle on ollut Viialan yhtenäiskoulun väistötilatarve. Tällä ponnella pyydetään, että meille lautakuntaan tuodaan jonkinnäköinen esitys näistä yhtenäisistä väistötiloista eikä jälleen kerran jotain sieltä, täältä ja tuolta. Siirtokoulut vaikuttavat talouteen pitkään Sami Rajala (kok) totesi siirtokouluhankinnan olevan Akaalle taloudellisesti iso päätös, jonka vaikutus ulottuu usealle vuodelle. Valtuusto on sitoutunut huomioimaan rakennusten vuokraja ylläpitokustannuksiin tarvittavat määrärahat myös myöhempien vuosien talousarvioissa. . Se päätöksenteko on poliittista. Samalla hän huomautti, ettei valtuusto voi puuttua operatiiviseen toimintaan eikä päätä siitä, ketkä oppilaat siirtokouluihin menevät, vaan se kuuluu sivistysjohtajalle ja rehtoreille. Sivistysjohtaja, kiinteistöpäällikkö ja tekninen johtaja eivät olleet paikalla valtuuston kokouksessa. Kouluverkkoselvityksessä valmistuu hintalappu sille, mitä Rasin koulun säilyttäminen maksaa eli se, että Viialan taajamassa olisi yksi tai kaksi koulua. Kaupunginhallituksen 9. . . helmikuuta. Ymmärrän rasilaisten vanhempien huolen. Päätös sisältää myös option 150 + 150 oppilaan väistötiloista. Ilman tätä selvitystä päätöksenteko olisi jälleen kerran osoitus kokonaisuuden unohtamisesta muutoinkin haastavassa tilanteessa. Setälän mukaan päätöksentekoon vaikuttaa muun muassa se, onko Rasin koulun uusi puoli käytettävissä. Jos osa-alueen kolme optiota käytetään, pitäisi se valmistella ja tuoda hallitukseen päätöksentekoon, talousjohtaja totesi. Rasilaiset haluavat koulutilat Rasille Brita Salmisen esitystä kannattanut Janita Puomila (kok) kertoi saaneensa useita sähköposteja Rasin oppilaiden perheiltä. Sitähän tällä haetaan, parempaa valmistelua lautakuntaankin, Pulkkinen perusteli. Antakaa nyt aikaa. En tiedä, kuinka hyvää, mutta joka tapauksessa tutkimisen arvoinen. Ponnen tultua hylätyksi Pulkkinen jätti asiasta samansisältöisen valtuustoaloitteen. Va. Lisäksi olisi syytä laskea, kuinka paljon uusiin siirtokouluihin oppilaita mahtuu ja kuinka paljon Rasin oppilaita voidaan sijoittaa Parmacon yksiköihin, joita ollaan tilaamassa. Salminen esitti, että talousarvion muutoksessa otetaan huomioon myös siirtokoulujen optio niin, että kaikille Viialan koulujen oppilaille, mukaan lukien Rasin koulun oppilaat, on tulossa terveet, pedagogisesti pätevät ja lainmukaiset tilat. Lisäksi valtionosuuksien tuloarvioita korotetaan 101 500 eurolla. Vuonna 2019 tarve on 1 921 400 euroa ja vuonna 2020 1 880 500 euroa. Setälän mukaan samaan aikaan meneillään on kaksi prosessia: kouluverkkoselvitys ja akuutti väistötilatarve.. Itse jään kaupunginhallituksen jäsenenä odottamaan, että sivistyslautakunnalta tulee jonkinlainen esitys väistötiloista. Valtuutettu Hanni Joronen (vihr) kaipasi tietoa hajallaan eri väistötiloissa olevien Rasin koulun oppilaiden tilanteesta. Ja jos on, se puoltaa sitä, että siirtotiloja hankittaisiin sinne päähän. Meidän pitää saada suunnitelma ja selvittää, onko vanhoissa rakennuksissa käyttökelpoisia osia
Vakavampaa ei tapahtunut. Tammikuun 29. – Itse ajattelin, että hakijajoukossa olisi myös kuntajohtajia pienemmistä kunnista, Sarkkinen sanoo. Junassa oli vaan 1 2. Hänet lähetettiin syksyllä 1917 kotiinsa mukanaan ehkä ohjeet toiminnan aloittamisesta. Kaikki on asetettu nyt yhdelle kortille, joko se sitten seisoo tai kaatuu , totesi Artjärven punaisten päällikkö. lk. Sinä yönä tänne m.m. Akaan valtuusto päätti edellisen kaupunginjohtajan Aki Viitasaaren irtisanomisesta 31.5.2017. Onneksi Lundbergin johtamat joukot lähtivät saman tien pohjoiseen rintamalle. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori kertoo Akaan Seudulle, että häneltä ei ole kysytty suostumusta kaupunginjohtajan virkaan.– Varmaan siksi, että olen sanonut, että tämän väliaikaisen pestin hoidan, mutta olen hr-ammattilainen ja johtajuus ei kiinnosta minua vakituisena työnä. Lienee ollut tarkoitus vapauttaa toistakymmentä varkaudesta syytettyä vankia. Nykyinen määräaikaisuus päättyy tammikuun lopussa. Jyri Sarkkisen mukaan useat eri ihmiset sekä Akaassa että muualla ovat ihmetelleet sitä, että hänen nimensä ei ollut hakijoiden joukossa. Sinne tuli myös tammikuun lopussa kirkkoherran mukaan hurjan näköinen ja tapainen 12 miehen punakaartilaisjoukko, jotka sanoivat olevansa Toijalasta ja Turusta. Toijalan ja Kuurilan asemat. Briitta-Liisa Sinivuori on hoitanut kaupunginjohtajan tehtäviä Aki Viitasaaren irtisanomisesta lähtien ensin viransijaisena ja joulukuusta lähtien määräaikaisena kaupunginjohtajana.. aseita 700 kivääriä . – Alkuvuodesta se ei tule, kertoo 8. En ole mitenkään surffannut työnhakuilmoituksia, Sarkkinen kertoi perjantaina. Hyyrynen arveli 27.1. Viitasaari on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen, ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Harri Rämön (sd) mukaan hallinto-oikeuden päätöstä toivotaan maaliskuun loppuun mennessä. Samat perustelut olisivat riittäneet tammikuussakin, mutta paineet olivat liian kovat.Toijalassa asunut liikemies Joonas Hyyrynen merkitsi ensimmäiset myrskyn merkit jo 20.1.1918: Toijalaiset veivät Urjalaan 25 kpl sotilailta lainaamiaan kiväärejä. Työväenkaartit olivat vajavaisesti aseistettuja, hallinnon pelättiin lamautuvan virkamiesten vastustuksen vuoksi, ei luotettu bolševikkivallan pysyvyyteen eikä riittäviä taloudellisia resurssejakaan ollut. Kaupunginjohtajan valintatyöryhmän puheenjohtajan Jaakko Leinosen (kok) mukaan yhteydenottoja oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin hakijoita. Kirjoittaja on historioitsija Martti Favorin martti.favorin@pp.inet.fi Briitta-Liisa Sinivuori jatkaa kaupunginjohtajana maaliskuun loppuun Henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori on hoitanut kaupunginjohtajan tehtäviä Aki Viitasaaren erottamisesta lähtien. Valtuusto hyväksyi jatkopestin viime viikon keskiviikon kokouksessaan. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 7 2 palstaa 3 palstaa UUTISET Jyri Sarkkinen antoi suostumuksensa Akaan kaupunginjohtajaksi Mikko Peltoniemi Akaan kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen on antanut suostumuksensa olla käytettävissä Akaan kaupunginjohtajan tehtävään. Nyt Sarkkinen on kaupunkikehitysjohtaja ja olisi valmis myös kaupunginjohtajaksi. päivänä alkoivat vangitsemiset ja takavarikoinnit. Järjestyskaartien esikunta määräsi Etelä-Suomen kaartit suojaamaan Pietarista saapuvaa suurta asejunaa. Turusta tulleiden johtajat olivat jyrkimpiä punakaartilaisia. Akaan henkilöstöjohtaja ja va. Tulos oli kielteinen. Sarkkinen kertoo Akaan Seudulle, että hän haluaa jatkaa Akaan kehittämistä ja Akaan parissa työskentelyä. He järjestivät punakaartin Kylmäkoskelle. Aseistus oli samaan aikaan kohentumassa. Koulutyö lopetettiin. Mikäli hallinto-oikeus kumoaa valtuuston toukokuussa tekemän Aki Viitasaaren irtisanomispäätöksen ja Viitasaari palaa kaupunginjohtajan virkaan, Sinivuoren määräaikaisuus päättyy Viitasaaren virkaan paluupäivästä. Tärkeimmille rataosuuksille pantiin mies sadan metrin välein. Tarja Antola Akaan kaupunginjohtajan virkaa tällä hetkellä määräaikaisesti hoitavan henkilöstöjohtaja Briitta -Liisa Sinivuoren määräaikaisuutta jatketaan maaliskuun loppuun. Siis en olisi käytettävissä, vaikka olisikin kysytty, Sinivuori kertoo. – Lempäälästä tuli juuri tieto, että seitsemän on valittu haastatteluihin ja minä olen yksi seitsemästä. Akaan kaupunginjohtajan valintatyöryhmä päätti viime viikolla, että kaupunginjohtajan paikkaa hakeneista kutsutaan 7. Vakituinen johtajuus ei kiinnosta Sinivuorta Lempäälässä asuva ja arkkitehdiksi kouluttautunut Sarkkinen etenee tällä hetkellä myös kotikuntansa yhdyskuntajohtajan viran täyttöprosessissa. Akaan kaupunginjohtajan virka täytetään määräaikaisena viideksi vuodeksi, ja virkaa haki määräaikaan mennessä kahdeksan henkilöä. Mainittu juna oli tietysti edessä kulkenut varmistusjuna. – Näen, että vastuuta pitää kantaa ja olla valmis myös ottamaan vastuuta. Mutta nämä ovat kaksi eri asiaa. Junalasteittain niitä kuljetettiin Tampereelle ja edelleen pohjoisen rintamalle. Paikalliset ja Turusta tulleet joukot valtasivat 26.1. Vartioketju ympäri. ja tavaravaunu. Mikko Peltoniemi Yhden kortin varassa M arraskuun suurlakon aikana sos.dem. Yhteiskoulusta tehtiin sotilaskasarmi ja -vankila ja kansakoululle sijoitettiin punaisen ristin sairaala, johon sängyt lie vallattu Sääksmäen opistolta ja Toijalan karjakkokoululta. helmikuuta pidettäviin haastatteluihin kolme: Jouni Koski , Riku Siren ja Tero Jokilehto . Katsoin kolme haastatteluun valittua ja uskon, että itselläni on edellytykset siinä missä näillä kolmellakin hoitaa tehtävä akaalaisten edun mukaisesti. Venäläiset saivat kiväärinsä 23.1. Akaan kaupunki tiedotti asiasta perjantaina. Myös uuden kaupunginjohtajan haku keskeytetään, mikäli hallinto-oikeus kumoaa Aki Viitasaaren irtisanomisen. Heidän syykseen luettiin Kangasalan Suinulassa tapahtunut sodan ensimmäinen verilöyly, jossa ammuttiin 15 ja haavoitettiin 28:aa aseetonta Tampereen valkoista 31.1.1918. että tuli turkulaisia 4-5 sataa ja kun oli Toijalasta ja Urjalasta likipitäen yhtä paljon, niin kylläpä oli kylässämme miestä . ja poistuivat paikkakunnalta. puolueen johto pohti vallankumouksen tielle astumista. Tarja Antola Huhtikuussa 2013 silloinen Akaan kaavoituspäällikkö Jyri Sarkkinen piti Toijalan Miljoonasillalta näkyvää aluetta monien mahdollisuuksien paikkana. Hyrskymurto kävi myös Hämeenlinnassa aloittamassa kumouksen. Asejuna saapui Toijalaan 1.2.1918: Illalla noin 8 aikoina erittäin tärkeä juna etelästä pohjoiseen päin. Kylmäkoskelainen Rafael Reunanen oli ollut Helsingissä ja saanut oppinsa sieltä. Virkaan hakemista hän ei ollut harkinnut. tammikuutta asiaa hallinto-oikeudesta tiedustellut Rämö. Tuomas Hyrskymurto oli istunut jo vuoden 1906 rettelöistä vankilassa ja William Lundberg uhkasi aloittaa sodan Turusta, ellei Helsinki tee mitään
– Uskon, että kaikki koirat oppivat uimaan, mutta jos koira pelkää kovasti, se ei opi välttämättä uimaan hyvin. Kuntapolitiikkaan Salminen lähti mukaan muutoksen aikaansaamiseksi ja tuodakseen päätöksentekoon uusia tuulia. Allas on tarkoitettu vain koirille, joten omistaja seuraa koiran menoa altaan reunalta. Minna Krans pyörittää yritystä yksin. Akaan Koirauimala on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 12:sta eteenpäin sekä viikonloppuisin kello 10 alkaen. Krans oli etsimässä tarkoitukseen sopivaa allasta, kun hän sai vinkin 12,5 metriä pitkästä ja 4 metriä leveästä Viialan nahkatehtaan uima-altaasta, joka on ollut yleisessä käytössä viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten. Tarvittaessa Minna Krans toimii uittajana. Kesällä vietämme aikaa Satamassa ja veneilemässä. Tietysti uimassa käydään myös kuntoilumielessä ja vaivojen takia. Tämä on yksi osoitus yhteisöllisyydestä, Brita Salminen sanoo. Arvostan tätä tosi paljon, Tampereelta lähtöisin oleva Salminen toteaa. Tarja Antola Vankilakoira Toivo on altaassa kuin kala vedessä Tarja Antola Labradorinnoutaja Toivo säntää kerta toisena jälkeen emäntänsä heittämän lelun perään 23-asteiseen veteen ja ui entisen Viialan nahkatehtaan uima-altaan toiseen päähän. Viime päivinä Salminen on tyytyväisenä katsellut vilskettä Matinpuiston jäällä.– Aina kun ohi ajaa, on kentällä väkeä vauvasta vaariin. Minna Kataja on tyytyväinen, että uintimahdollisuus on nyt lähellä.– Allas on sopivan kokoinen ja mukava, Kataja arvioi. Yhteisöllisyys on sitä, että pidetään huolta toisista ja tuttuja voi nähdä joka paikassa. Kesällä harrastamme vesipelastusta, jossa viime vuonna siirryimme voittajaluokkaan, kertoo Toivon uuteen Akaan Koirauimalaan tuonut Minna Kataja .Toijalassa asuva Toivo on aiemmin käynyt koirauimaloissa Nokialla ja Hyvinkäällä, josta löytyvät Akaata lähimmät koira-altaat. Räätälöityjä koulutuspalveluja muun muassa työyhteisöille Salminen tarjoaa oman yrityksensä Britailorin nimissä. – Sellaista ei tapaa vähänkään isommilla paikkakunnilla. Koirauimalan perustamiseen hän päätyi haaveiltuaan jostain eläimiin liittyvästä palvelusta. Tähän asti se on tyytynyt ojissa kahlailuun. Kesällä ihmiset eivät käy niin ahkerasti koirauimalassa, kun voi mennä järveenkin, Minna Krans arvelee. Urjalalainen Minna Krans avasi Akaan Koirauimalan entisellä Viialan nahkatehtaalla eli Yritystalo Parkissa pari viikkoa sitten. Pelkästään siitä tulee hyvälle mielelle, vaikka itse ei olisikaan luistelemassa. Juttusarjassa Akaan valtuutetut esittelevät lempipaikkansa ja puhuvat muutakin kuin politiikkaa. Sitten tämä pälkähti päähän, Krans kertoo. Akaassa on kaikenlaisia positiivisia asioita, joista Matinpuisto on yksi huikea esimerkki. Fysioterapia-asiakkaita hän hoitaa aamuisin. Veteen tassut puhtaina Minna Krasin mukaan uiminen on koirille hauskanpitoa ja kuntoilua. Jos koiraa pelottaa, laskee koiran takapuoli vedenpinnan alapuolelle ja koira potkii veden päällä, Minna Krans kertoo. Myös uimisen jälkeen koiranomistaja voi huuhdella kloorivedet pois ja kuivata turkin. Tarja Antola Ensimmäisen kauden valtuutettu Brita Salminen (vihr), 35, on viihtynyt jäällä neljävuotiaasta lähtien. Kun tällainen paikka vielä tuli lähelle, ilman muuta hyödynnämme palvelua jatkossakin, Toijalassa asuva Hiltunen kertoo. Koirien uintivuorot kestävät puoli tuntia. Hän toivoo, että akaalaiset osasivat antaa sille arvoa. Tarja Antola. Kesällä Toijalassa asuvan perheen vapaa-aika kuluu vesillä.– Jää muuttuu vedeksi. Hyvää kuntoilua Marko Hiltusen punavalkoista irlanninsetteri Malmia veteen meno jännittää. Keväällä neljä vuotta täyttävälle labradorinnoutaja Toivolle vesi on tuttu elementti. Salminen istuu valtuuston ohella sivistyslautakunnassa, jonka hän kokee vahvimmin omaksi alakseen.Kasvatustieteiden maisteriksi valmistunut Brita Salminen kouluttaa ja valmentaa työkseen. Kylmäkosken vankilassa huumekoiranakin toimiva Toivo on kokenut uimari. Siellä Toivo kääntyy ja palaa lelu suussaan takaisin. Vuonna 2011 luistelu vei Brita Salmisen perheineen pariksi vuodeksi Australiaan, jossa hän valmensi Australian muodostelmaluistelumaajoukkuetta. Tämä on koiralle tosi hyvää kuntoilua. – Myös kesällä fysioterapiaan jää varmaan enemmän aikaa. 8 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu Valtuutetun lempipaikka UUTISET Minna Krans perusti koirauimalan Viialan nahkatehtaalle MM-tasolla kilpaillut Brita Salminen viihtyy jäällä Luistelua pikkutytöstä asti harrastanut Brita Salminen on ilahtunut nähdessään eri-ikäisiä luistelijoita Matinpuiston jäällä. – Ihmiset haluavat antaa koirille vaihtelua ja talviaikaan hauskaa tekemistä. Krans on koulutukseltaan fysioterapeutti ja eläinfysioterapeutti. Kesäisin Toivo harrastaa vesipelastusta. – Toivo tykkää uimisesta hirveästi. – Koko ajan tuntuu helpommalta ja helpommalta. Nykyisin Salminen viettää jäällä aikaa perheensä kanssa, johon kuuluvat mies sekä 3-vuotias tytär ja 8-vuotias poika.– Oli sitten Matinpuiston kenttä tai Arvo Ylpön koulun kenttä, jää on minulle tärkeä elementti. Ennen altaaseen menoa ainakin koiran vatsa ja jalat pestään shampoolla. Allasja suihkutilat Krans on vuokrannut Timo Lehtimäeltä . Minna Kransin kymmenen viikon ikäinen Quu on käynyt jo kerran kokeilemassa altaassa. Olemme käyneet veneellä Hämeenlinnassa, mihin menee useampi päivä put-put-vauhdilla, Brita Salminen nauraa. – Jossain vaiheessa mietin koirahotellia, mutta sitten totesin sen liian sitovaksi. Seuratasolla hän on luistellut Tampereen Tapparassa ja KooVeessä sekä helsinkiläisessä HSK:ssa. Yksinluistelusta luisteluharrastuksen aloittanut ja siitä muodostelmaluisteluun siirtynyt Salminen on edustanut Suomea muodostelmaluistelun MM-kisoissa vuosina 2003 ja 2004. Koirat, jotka eivät tasamaalla pysty esimerkiksi nivelrikon takia tekemään pitkiä lenkkejä, pystyvät yleensä uimaan paremmin vedessä, kun nivelpinnoille ei kohdistu kovaa rasitusta. Keväällä kaksi vuotta täyttävä koira on uimassa ensimmäistä kertaa. Valtuutetun mielestä juuri yhteisöllisyys on Akaassa parasta
Kunnallispolitiikka ei häntä enää kiinnosta. Välillä hän muistelee, millaista on astella lapsuusmaisemissa mummonsa mökin pihamaalla Hämeenkyrössä. Kurssinsa viimeinen Jotakin elämästä ja työstä kertoo sekin, että Aila Laaksonen on kurssinsa viimeinen virassa oleva diakoni. Eivät he selviä maksuistaan. – Olen yrittänyt olla ihminen ihmiselle. – Ei elämän nurja puoli ole kadonnut minnekään, vaikka se ei kadulla näy. En voi sanoa näin, koska tiedän, että se ei ole ihmisen oma vika. Vaikka emme olisi yhteiskunnan silmissä enää mitään, meillä on ihmisarvo Jumalan edessä. Minulla saattaa olla kymmenenkin syöpäpotilasta, jotka hakevat apua. Raha on nousemassa kirkossa määräävään tekijään ihmisarvoa mitattaessa. Se on sitten entten tentten… kenet hoidan, ketä en. – Ei suinkaan vanhukset tai lapset ole suurin ryhmämme, mutta mehän teemme työtämme vauvasta vaariin. Näin piispa Paavo Kortekangas meitä silloin puheessaan opasti. Todellinen laupeus on Aila Laaksoselle kaikkea muuta kuin uhriutumista. Kysyn monesti, mitä muuta jää tehtävistämme jäljelle kuin diakonia. Tieto lisää tuskaa. Lähetystyöhönkin tie avattiin. Ja jo monta vuotta sitten olemme diakoniatyössä katsoneet, voisiko asioita tehdä toisinkin, koska rahat vähenevät. Joo, olisin ihan samassa veneessä, jos en olisi tällaisessa työssä. Minusta piti tulla fysioterapeutti, kotitaloustai käsityöopettaja. Kovuus lisääntyy Ne, joilla menee hyvin, menee todella hyvin. Ei taakka vaan tehtävä Aila Laaksosta sanotaan seurakunnan hymyileväksi auringoksi. Uhriutuminen on tämän ajan termi monessa muussakin asiassa. – Ovat, mutta on se kyllä monesti ihmiseen sisään rakennettukin. Ihmisarvo ei ole rahassa mitattavissa. Ei työ minulle taakka saa olla, vaan tehtävä. Siitä syntyi nykyinen työntekijämäärämme. Uralle nuoren naisen johti hengellinen herääminen. Noususuhdanne jättää syvään varjoonsa ne ihmiset, joilla syystä tai toisesta ei mene hyvin. Voisin ihan hyvin sanoa työttömälle, oma vika. Tammikuun viimeinen päivä on jäähyväisten aika Toijalan torilla. Diakonin työssä myös kuolema on usein läsnä, milloin vuorossa on vanhus, milloin perheen pienin. Työ vei välillä neljäksi vuodeksi lähetystyöhön Thaimaahan. Juha Kosonen. Joskus ulkoinen paine tai seurakuntien sisäinen tilanne voi olla niin vaikea, että tähän ei pysty. Paineenkin keskellä on Laaksoselle muistunut mieliin Kortekankaan ajatukset. Suurituloisia on hyvin vähän, sanoisinko liian vähän. 30 prosenttia tästäkin kansasta on jo seurakuntien ulkopuolella. tammikuuta 2018 huikea ura – 31 vuotta diakonina Akaan seurakunnassa – päättyy koko kansan keittolounaaseen Toijalan torilla. Ja sekin on muistettava, että Ailan kanssa voi riidellä vain asioista. Apua annetaan Akaan seurakunta on Aila Laaksosen mielestä naapuriseurakuntiaan enemmän ohjannut varoja diakoniatyöhön. Tarkkahan Sauli oli ja vaativa, mutta myös oikeudenmukainen. Tosin en minä siitä tilanteesta mitään muista, olin niin jännittynyt, mutta jälkeenpäin olen hänen puheensa saanut. Jos sitä rahalla ruvetaan mittaamaan, ollaan merkillisellä tiellä. – Tämä on täytynyt ottaa varsinkin tässä tehtävässä aina huomioon. – Valitettavasti ja se ottaa päähän. En tarkoita tällä sitä, että niska limassa tehdään töitä meni miten meni -asenteella, työnarkomania on sairaus, mutta Jumala puhuu, jos on työteliäs. Työntekijä saa väsyä Paavo Kortekangas sanoi myös, että työntekijöillä on lupa väsyä, lupa ja suorastaan velvollisuus virkistäytyä. Tällaisia haaveilin. Tämä on annettu minulle. Totta, hyvin usein hän tuo tullessaan ilon ja huumorinkin. Kuitenkin on lupa virkistäytymiseen ja hellittämiseen – takaisin ottamiseen. – Kuunnella olisi voinut aina enemmän kuin puhua. Minusta hän jo oli kirkkoherrana puolellamme, kun perusteli asiansa kunnolla. Sunnuntaina kirkossa hän näkee yhdeksän kynttilän syttyvän pois nukkuneille. Opiskeluajoiltaan Aila muistaa opettajansa Jouko Pukarin opastaneen tutkielman tekijöitä: muistakaa, pyhä henki ei puhu laiskoille. – Tällä paikkakunnalla on auttamisen ja välittämisen henki. Tie on ollut koko ajan auki. – Tämäkin on minun ohjenuorani. Se on selitys, kun ei haluta tehdä mitään. – En minä tätä työtä olisi näin pitkään tehnyt, jos minulla ei olisi ollut jonkinlaista kutsumusta. – Ihan raamatunlause Vanhasta testamentista annettiin: laupeutta minä tahdon en uhria. Käyn tapaamassa 104-vuotiasta. En saa vastausta. Ollaan viherkasvien keskellä hänen kauniissa kodissaan Akaan Pätsiniemessä. Kaikki me olemme tavalla tai toisella vaikeita ihmisiä toinen toisillemme. Omalla työpaikallaan hän on tiukka diakoniatyön puolustaja.– Jos minulle tullaan sanomaan, että tätä työtä pystyy tekemään kuka tahansa, räjähdän. – Täytyy olla sisua ja ymmärtämystä, voimia ja uskoa. Aila Laaksonen kiittelee vuolaasti myös työtovereitaan, joilta hän saanut paljon. Jos en olisi uskonut omaan asiaani ja siihen, että diakoniatyö on tärkeää, en tässä olisi. Ihminen ihmiselle. Tampereen piispanakin toiminut, nyt jo edesmennyt Paavo Kortekangas merkitsee Aila Laaksoselle paljon. Niin paljon pahaa on monelta taholta tullut vasten kasvoja, että voimia on todella kysytty monta kertaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 9 UUTISET ”Olen yrittänyt olla ihminen ihmiselle” Aila Laaksonen löysi jo nuorena oikean tien Juha Kosonen Pysähdytään hetkeksi. Kalakeitto tuoksuu. Aila Laaksonen nostaa pöydälle muotisanan, priorisoi, jonka hänkin on kuullut työtaakkansa alla monta kertaa – Ei se ole niin yksinkertaista. Se ei tullut ylhäältä. Aila Laaksonen sanoo suoraan senkin, että pappeja Akaassa on 6-7 ja edelleen aika-ajoin keskustellaan diakoniatyöntekijöiden vähentämisestä, heitä on kolme ja puoli. Tästä rahasta on tehty monelle muun muassa joulu. Kristittyjen etuoikeus on itse vaikeina ihmisinä rakastaa toisia vaikeita ihmisiä.” Hienosti sanottu. Etelä-Pirkanmaata sitkeästi piinaava pitkäaikaistyöttömyys on tuonut ihmisiä diakonian tuen piiriin. ”Älkää väsykö rakastamasta toisianne, älkää väsykö rakastamasta hankalia ihmisiä, joiden keskellä joiden keskellä joudutte työtänne tekemään tai vaikeita työtovereita. Työssään hän on myös kova ammattilainen ja sanoo tosiasiat tarvittaessa päin naamaa. Ja mehän olemme se viimeinen puskuri kriisityössäkin. Työtoverit ovat auttaneet häntä myös jaksamaan. – Meillä menee hyvin. Luterilaiset ovat myös työorientoituneita. Halusin viimeisinä vuosinani perehtyä kaupunkisuunnitteluun, koska tätäkin kautta asialle on jotakin tehtävissä. – Paavo sanoi, että kristillinen palvelutyö lähtee siitä, että Jumala saa kunnian, ja että Kristuksen rakkaus on kaiken keskuksena. Aila Laaksonen huomauttaa, että kaiken kaaoksenkin keskellä on nähtävä ihmisarvo.– Ihmisarvo on kristinuskossa olennaisin. Läpäisin testit, opiskelin, valmistuin ja pääsin Viialaan. Takana on pitkä taival yhteiskunnallisesti valveutuneesta työläiskodista seurakunnan köyhimpien auttajaksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Elämä on viskonut tovereita rajustikin, kirkko on jäänyt, ja kuolemakin on vieraillut monessa kodissa. Aila Laaksonen sohaisee joskus asioita raiteilleen myös Facebook-keskustelijana. Kirkon virkaan vihkijää on uran aikana muisteltu kerran jos toisenkin. – Sekin kertoo jotakin tästä kaupungista, että täällä kuolee enemmän kuin syntyy.Ja sekin on silmiinpistävää, että Akaassa on paljon ongelmia työikäisillä. Hän sai luottamushenkilöt taaksemme. Aila Laaksonen keskittyy kuuntelemaan Pekka Simojoen laulua älypuhelimestaan. – Nostaisin Sauli Turjan tässä esiin. Julkinen salaisuus on, että Aila Laaksonen on lähdössä syksyllä ehdolle seurakuntavaaleissa. – Pieniä ja keskituloisia on asukkaistamme suurin osa. Kristillisdemokraatti Aila Laaksonen oli kunnallispolitiikassakin 12 vuotta ja näki köyhyyden tätäkin kautta. Koko ajan karsitaan. Priorisointi ei ole ratkaisu mihinkään. Uhriutuminen on seurakunnan tehtävissä lähellä hyvin monta kertaa. – Minulle näytettiin tie ja hain opistoon. Tämä on ollut minun johtoajatukseni kaikki nämä vuodet – kantava voima. Diakoni Aila Laaksonen on palvellut Akaan seurakuntaa 31 vuotta. Köyhien kaupunki Diakoni kohtaa työssään sen ihmisen arjen, jossa hyvin harvoin tanssitaan ruusuilla. Kun työssä on kohdannut päivästä toisen vain vaikeita asioita, mikä saa jaksamaan. Usko on kaikkein suurin. Valmistumisesta diakoniksi Suomen Kirkon Sisälähetysseuran Diakoniaopistosta on 41 vuotta. Täytyy muistaa, että täällä asuu köyhiä ihmisiä. Ihminen väsyy, joskus enemmän, joskus vähemmän. Laupeudessakin altruismi on ollut ennen vanhaan uhriutumista. Myös paikkakunnan järjestöt ovat jo vuosia tukeneet Akaan seurakunnan diakoniatyötä 10–15 000 euron verran. 31. Allekirjoitan tämän ihan täysin. Näin sanovat tietävät itsekin väistelevänsä. Martti Lutherista on tässä yhteydessä turha puhua, kun suurin osa ihmisistä ei tiedä hänen ajatuksistaan mitään. Tarjolla on lämmintä keittoa. Tästä elämän perusasenteesta kumpuaa lähimmäisen rakkaus, vieraanvaraisuus, palvelumieli, into ja alttius. – En tule hyväksymään. Se on rinnalla kulkemista, myötäelämistä, opastamista ja kuuntelemista. Kun kaikki ”mättää” ja elämä on vain ongelmia täynnä, on seurakunnan diakoni ainoa apu. Aila Laaksonen aloitti vuonna 1977 nuorisotyöntekijänä Viialan seurakunnassa
Muista liittää mukaan myös yhteystietosi. Tyyli ja tekniikka on vapaa! Tuo kilpailutyösi Akaan Seutuun osoitteeseen Alventie 4, Toijala keskiviikkoon 28. Lisäksi äänestäneiden kesken arvotaan pieniä palkintoja. Kilpailu on kaikille avoin. Osallistu Akaan Seudun tumppukisaan!. Tumput esitellään Akaan Seudussa maaliskuussa, jolloin ne ovat esillä myös Akaan Seudun toimituksessa. helmikuuta mennessä. 10 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu Kudo, neulo, virkkaa, ompele tai huovuta. Voittajatyöt ja -tekijät esitellään Akaan Seudussa. Tumppukilpailun jälkeen tekijät voivat noutaa työnsä Akaan Seudun toimituksesta tai lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. Akaan Seutu palkitsee kolme eniten ääniä saanutta lahjakortilla Toikan myymälään. Lisätiedot: toimitus@akaanseutu.fi, 044 755 7211
Täällä Fuengirolassa suurin tapahtuma on kaupungin keskusaukiolla. Avaan silmäni, ja edessäni seisoo pieni, menninkäisen näköinen mies, tuikkivin silmin. Suurin juhla täällä on kuitenkin loppiainen. Nyt hoitajan maksu peritään kolme kertaa vuodessa, vaikka käyntejä kertyisi enemmän kuin kolme, kertoo Akaan terveyskeskuksen va. Netissä oli ilmoitus, jossa eräs täällä asuva suomalaisnainen kutsui ihmisiä kotiinsa joulunviettoon. Kaupunkilaiset kokoontuvat sinne vastaanottamaan Uutta Vuotta. Me siellä kotona puhumme kolmesta tietäjästä. johtava hoitaja Marja Lehtonen . "Lunta tulvillaan, on raikas talvisää." Purskahdan nauramaan ja kaivan pussistani kiitokseksi pari kolikkoa. Sitten alkoi odotus. aloittaa selvittelymenettelyn mahdollisen kirjallisen varoituksen antamiseksi tekninen johtaja Antti Kemille .Kirjallisessa kuulemiskirjeessä tekninen johtaja Antti Kemiä pyydetään antamaan kirjallinen vastineensa perusteena oleviin toimiin ja laiminlyönteihin ja selvitys siitä, ovatko toimet sekä laiminlyönnit olleet oikeassa suhteessa viranhaltijan asemaan ja tehtäviin nähden. Itse vietin uuden vuoden aattoillan suomalaisravintolassa ystävieni kanssa. Hoitajan käyntimaksu peritään vain yhdestä käynnistä päivän aikana, vaikka käyntejä olisi samasta syystä useampia. Viimeisenä kulki puhdistusauto, ja hetken kuluttua satojen ihmisten paikallaolosta ei näkynyt merkkiäkään. helmikuuta kello 13–16 laskiaisriehan Tipurin uimarannalla. kaupunginjohtaja Sinivuori oli omassa esityksessään sitä mieltä, että Kemin toiminta Hirvialhon koulun sisäilma-asioiden ja eräissä väistötila-asioiden hoitamiseen liittyvissä toimenpiteissä sekä vastaamisessa asiakirjapyyntöihin on ollut osittain puutteellista. Värien ja valojen loiste oli sanoinkuvaamatonta. Akaa perii 11,40 euroa hoitajan vastaanotosta Tarja Antola Akaan terveydenhuollossa on vuoden alusta otettu uutena maksuna käyttöön sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanotosta perittävä käyntimaksu, jos kyseessä on 18 vuotta täyttäneen henkilön sairauden edellyttämä hoidontarpeen arviointi, oireenmukainen hoito tai seurantaan liittyvä käynti. Niitä seurasivat kaikki mahdolliset satuhahmot. Istun rantakahvilassa ja siemailen laiskasti kahviani. Toimenpiteet sisältyvät jatkossa hoitajien käyntimaksuihin. Joka kolmas sekunti suuhun laitetaan viinirypäle, yksi kerrallaan. Tipurin kyläyhdistys järjestää laskiaisriehansa yhdessä Kylmäkosken VPK:n kanssa. Esityksen selvittelymenettelystä teki Sami Rajala (kok) ja häntä kannattivat Heli Piirainen (vihr), Janita Puomila (kok), Harri Rämö (sd), Tiina Räsänen (kesk), Jukka Saari (vas), Jukka Salminen (kok), Saija Roininen (sd) ja Kirsi Vaittinen (sd). Vuosina 2016 – 2017 peritty hoitajan käyntimaksu haavahoidoista ja pistettävistä lääkehoidoista jää erillisenä maksuna pois käytöstä. Tapahtuman tuotto lahjoitetaan Kirkonkylän koulun kannatusyhdistyksen toimintaan, ja samalla tipurilaiset haastavat samanlaisiin tempauksiin muutkin alueen yhdistykset, yhteisöt ja yritykset. Joululauluhan se sieltä kajahtaa. Yhteistoiminta-alueella asiakasmaksut ovat asiakasmaksulaissa ja -asetuksessa säädettyjen ylärajojen mukaisia. Tarina kertoo, että kauan, kauan sitten maassa oli hyvä hallitsija, joka tarjosi onnistuneen viinisadon kunniaksi kaikille alaisilleen juotavaksi Cavaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 11 UUTISET TERVEISIÄ AURINGOSTA Raija-Liisa Viitanen Hyvää uutta vuotta! A urinko paistaa kuumasti, meri kimaltaa siinä edessäni. Sinivuori näki vain lievää moitittavuutta Akaan tekninen lautakunta päätti syyskuussa 2017 esittää kaupunginhallitukselle, että se ryhtyy selvittämään, onko tekninen johtaja Antti Kemi toiminut virheellisesti tai velvollisuuksien vastaisesti muun muassa Hirvialhon koulun korjausja konsulttitöitä ja Viialan yhtenäiskoulun väistötiloja koskevissa toimissaan. Omasta turistijoulustani tuli tosi jännittävä. Lääkärin käyntimaksu laski Akaassa vuoden alusta 30 sentillä 20,60 euroon, joka peritään enintään kolme kertaa vuodessa. Va. Käynnin hinta on 11,40 euroa ja se peritään enintään kolme kertaa kalenterivuodessa. Näiden ihmisten työn tukemiseksi Tipurin kyläyhdistys haastaa muutkin järjestämään tempauksen, josta kerätyt rahat lahjoitetaan kannatusyhdistykselle kouluhankkeen toteutusta varten. Hoitajan käyntimaksua ei peritä ennalta ehkäisevästä neuvonnasta ja ohjauksesta, rokotuksista, mielenterveysja päihdepotilaiden lääkehoitoon liittyvistä käynneistä, alle 10-vuotiaan sairaan lapsen hoidon järjestämistä varten tarvittavasta todistuksesta tai rintamaveteraaneilta. Ensin poliisi tyhjensi hyvissä ajoin kadun ja liikenne ohjattiin muualle. Kirjoittaja on akaalainen, joka viettää talvea Espanjassa. – Ottaen kuitenkin huomioon lieventävinä asianhaaroina teknisen toimen niukan henkilöstöresursoinnin ja tilanteiden nopean muuttumisen sekä menettelyn tahattomuuden, kaupunginhallitus päättää, että Kemin toiminnan moitittavuuden on katsottava olleen siinä määrin lievää, että sitä ei voida pitää lain tai virkavelvollisuuksien vastaisena menettelynä eikä myöskään virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksien laiminlyöntinä, kuului Sinivuoren äänestystappion kärsinyt esitys.. Juuri ennen, kun vuosi vaihtuu tilaisuuden johtaja aloittaa laskemisen. Tänä vuonna asiakasmaksut laskivat 10–80 senttiä. Jokainen vieras puolestaan toi mukanaan jotain juotavaa. Sinivuoren esitystä kannattivat Hannu Järvinen (sd) ja Sauli Turja (sin), joten äänestys päättyi 9–2. Jokaiselle ojennetaan pussi, jossa on 12 viinirypälettä, ja lasillinen Cavaa, paikallista kuohuviiniä. – Kirkonkylän koulun puolesta kannatusyhdistys tekee hienoa työtä Kylmäkosken uuden koulun eteen. Sille mitä näimme ei oikein löydy sanoja. Jos onnistuu syömään ne kaikki ennen kuin vuosi vaihtuu, tulee uusi vuosi olemaan syöjälle onnekas. Aattoiltana lapset saavat lahjansa ja kaupunkiin saapuu kolmen kuninkaan odotettu kulkue. Valkeakosken yhteispäivystyksen käynnistä peritään sairaanhoitopiirin päätöksen mukaan 35,30 euroa. Oli muun muassa kääpiötä ja ainakin viisi Lumikkia, Hämähäkkimies, meduusoja, possuja ja kymmenkunta Minni Hiirtä. Olin yksi niistä viidestätoista, jotka mahtuivat joukkoon. Terveydenhuollon asiakasmaksuista päätti Akaan ja Urjalan muodostaman yhteistoiminta-alueen perusturvalautakunta joulukuussa. Olin kuullut, että se on näyttävä kulkue. Äkkiä tunnen, kuinka varjo lankeaa pöytääni. Viimeisessä kullanvärisessä lavassa saapuivat kolme kuningasta. He ovat tehneet jo paljon töitä kunnan apuna kouluprojektin suunnittelemisen suhteen ja ovat luvanneet kerätä varoja tulevan koulun toteutusta varten, Tipurin kyläyhdistyksestä perustellaan.Tukea koulun kannatusyhdistys tarvitsee tipurilaisten mielestä siksi, että yhdistyksessä toimii aktiivisesti vain kourallinen ihmisiä. Hoitajan vastaanottokäynnin muuttuessa lääkärin konsultaatioksi myös hoitajan käyntimaksu muuttuu lääkärin käyntimaksuksi. Minä onnistuin tai kielen alla oli ihan pieni pala, mutta periaatteessa. Tarinasta on monta versiota, tulijat olivat vanhan tiedon mukaan nimeltään Melchior, Kaspar ja Balthacar. Ensin saapui joukko enkeleitä. Kun joulusta oli toivuttu, olikin edessä vuoden vaihtuminen. – Heille, jotka joutuvat käyttämään näitä palveluita usein, maksu muuttuu ystävällisemmäksi. Tipurin kyläyhdistys kantaa laskiaisriehalla kortensa koulukekoon Tipurin kyläyhdistyksen ja Kylmäkosken VPK:n laskiaisriehassa pääsee tietenkin laskemaan mäkeä, mutta paljon muutakin puuhaa on tarjolla. Akaan Seutu Kylmäkoskella, Ysitien ja Jalannin välisissä maisemissa toimiva Tipurin kyläyhdistys järjestää lauantaina 11. Hänellä on sylissään haitari, ja hän aloittaa soiton. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori esitti, että kaupunginhallitus merkitsee Antti Kemin 30.11.2017 päivätyn selvityksen tiedoksi ja edellyttää, että tekninen johtaja Kemin kanssa käydään työnjohdollinen ohjauskeskustelu. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan näkemäämme spektaakkelia, joka kulki ikkunamme alta lähes puolentoista tunnin ajan välillä pysähdellen. Kulkueessa oli parikymmentä traktorin vetämää suurta lavaa, jotka oli lavastettu ja puvustettu kaikilla mahdollisilla satuhahmoilla, joita lähinnä lapset esittivät. Tällä kertaa ei lasketa ja lauleskella vain omaksi iloksi vaan myös Kylmäkosken kirkonkylän uuden koulun tueksi. Sanoisin, että se on Espanjan kansallisjuoma. Täällä kerrotaan tarinaa kolmesta kuninkaasta jotka tulevat kulkueessa tuomaan lapsille juhlan lahjoineen. Va. Suljen silmäni ja nautin. Lavoilta heiteltiin väkijoukoille satoja kiloja karamelleja, joita kokeneemmat juhlijat noukkivat isoihin muovipusseihin. Emäntämme siis valmisti jouluruoan ja vieraat saivat maksaa siitä, mitä hyväksi katsoivat. Kaikkein eniten jännitti viinirypäleiden syönti. Tuntui kuin koko kaupunki olisi kerääntynyt katujen varsille. Akaa selvittää kirjallisen varoituksen antamisen Antti Kemille Mikko Peltoniemi Akaan kaupunginhallitus päätti tiistaina 16.1. Ohjelmassa on muun muassa mäenlaskua, luistelua, leikkimielistä kisailua ja 112-päivän teemaohjelmaa
Tulevista tapahtumista ei vielä ollut tietoa, kun paikkakunnalla esitetyt elokuvat tarjosivat jännitystä sitä hakeville ja kaipaaville. Keskustelu oli ajankohtaan nähden hyvin asiallista. Sen torppareita koskeneen osan johtoajatus oli torpparien vapauttaminen yksityisten isäntien vallasta. 0400 852 134. Toijalan asemaseutu oli vuonna 1918 paikkakunnan keskus. 1918 tavallisen akaalaisen silmin melko normaaleissa merkeissä. (Lähde Esko Korkeamäki: Työväen alkutaival Akaassa) Tammikuun 12. 12 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu UUTISET Elämää 1918 Akaassa Elämää 1918 Akaassa Tammikuussa 1918 saatiin kiinni varkaitakin Pula ruoasta ja sairaudet valjostivat akaalaisten arkea Liisa Ahokas Suomen itsenäisyyden ensimmäinen vuosi lähti käyntiin sotaa enteilevissä merkeissä. Kaikki sillä uhalla että se muuten lumitientekowelwollisten kustannuksella tehdään.” Nestori Kilpi lumiteitten huoltaja tymäpäivää vietettiin 14. Lakiesityksen lähetekeskustelu käytiin 25.1.1918, jolloin eduskunta oli viimeisen kerran koolla ennen sisällissotaa. Pulaa ruoasta alkoi olla jo kaikilla. Lehti-ilmoituksen mukaan ohjelmassa oli soittoa, puhe, kuorolaulua, ruononlausuntoa, esitelmä ja lastennäytelmä y.m. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä laati oman lakiesityksensä. Toijala oli rautateiden risteysasemana tärkeä paikkakunta. Woi käydä niin, että tuotetaan perunain palelluttamisella kymmenkertainen wahinko werrattuna inwentauksen tuottamaan hyötyyn. päivän Toijalan Sanomissa oli valitettu seuraavaa: ”Toijalan aseman odotushuoneen seiniä koristivat ainakin wiime keskiwiikkona wielä tsaarihallituksen aiheiset reklaamitaulut: Merkitkää 3½ % sotalainaa j.n.e.” Ne varmaankin poistettiin, kun asema miehitettiin. Sosialidemokraattien piiristä muodostettu Suomen kansanvaltuuskunta, joka toimi sodassa punaisen puolen hallituksena, hyväksyi 31.1.1918 ”lain torpparien, lampuotien ja mäkitupalaisten julistamisesta maanomistajista riippumattomiksi”. ”Suuren runoilijamme 100-vuotisena syntymäpäivänä riennämme warmaan sankoin joukoin wiettämään yhteistä iltaa ja lämpenemään niistä aatteista, joita Topelius, tuo sydämen runoilija, niin henkewästi on esiintuonut ja luottamusta siihen, että hywä ja oikea se maailmassa sittenkin lopulta woittaa.” Toijalan Elävätkuvat piti jännitystä yllä. Ihmissyöjäprinsessa esitti mitä hullunkurisimpia filmi-ilveilyjä, vilkas ja vauhdikas Huimapäinen uroteko -elokuva oli rautatiemaailmasta, Valtiosalaisuus puolestaan oli saksalaisten vakoilutarina Englannista ja Simpanssi Jack pelvoton ritari.Ja kun talvi oli kylmä, annettiin paikallislehdessä 5. Akaassa elettiin niin kuin ennenkin Muuten alkoi alkutalvi Toijalan keskusta oli aina 1970-luvulle saakka puutalovaltainen. Sodan jälkeen toukokuussa 1918 lain käsittelyä jatkoi niin kutsuttu tynkäeduskunta. Valtionhoitaja vahvisti lain 15. Sydämen runoilija täytti 100 vuotta Sakari Topeliuksen synAkaa-Seura Akaa-Seura Kuulutus ”Akaan kunnan lumiteiden kunnosta ja aukipitowelwollisille saan täten huomauttaa että kaikki lumitiet ovat ehdottomasti joka lumipyryn aikana ja heti sen jälkeen aukiluotawat ja aurattawat koko maantien leweydeltä, jotta wastaantulijat woiwat haitatta toisensa siwuuttaa. Ulkona liikkuminen rajoitettiin kello 7.00 ja 20.00 väliselle ajalle ja merkittäville paikoille asetettiin vartiointi. En aio asettua kenenkään puolelle, en kuvailla kauheuksia tai luetella teloitettuja. Torpparilaki käsiteltiin täysistunnon toisessa käsittelyssä heinäkuussa ja ratkaistiin kiireellisenä kolmannessa käsittelyssä 17. Jo edellisenä päivänä alkoivat punaiset miehittää Helsinki–Tampere-radan asemia turvatakseen asekuljetukset rautateitse. Kuulin kyllä korvissani edesmenneen mieheni sanovan: Ja nyt vähän hillitsimiä sitten!Vanhat asiat ja tapahtumat ovat aina kiinnostaneet, mutta Karjalan evakkomieheni tiesi hyvin, etteivät sodat ole olleet lempiaiheitani missään tai koskaan. Yllä olevasta Toijalan Sanomissa 5. Jos Sinulla on aarteita hallussasi, ota yhteys Liisaan, puh. Svinhufvud , Sääksmäen poikia muuten, oli nimittänyt kenraaliluutnantti C.G.E. Mannerheimin hallituksen puolelle sotavalmisteluiden johtoon. Seuraavana päivänä aloitettiin kotitarkastukset etsien aseita. Kun päätoimittaja Juha Kosonen joulukuussa 2017 kertoi haluavansa minun kirjoittavan lehteen sarjan Toijalan ja sen ympäristön vuodesta 1918, vastasin epäröimättä myöntävästi. Tämä kuva on 1920-luvulta, mutta monet näistä taloista oli pystyssä jo 1918. nimitetty senaatti – maan hallitus – ryhtyi valmistelemaan torppien itsenäistämistä. Työväenliike kokosi rivejään riidellen vallankumoukseen, jonka piti alkaman 27.1.1918. Torpparilaki syntyi lopulta sopuisasti Svinhufvudin 26.11.1917 Vuosi 1918 oli Suomen tasavallan ensimmäinen vuosi. Punakaartilaiset tulevat Toijalaan Turkulaisen kauppias Tuomas Hyrskymurron johdolla tulleet punakaartilaiset yhdessä Urjalan punakaartin kanssa ottivat haltuunsa Toijalan rautatieaseman, puhelinkeskuksen ja vanhan kansakoulun. Siis tutkikaa warowasti perunain säilytyspaikkoja” Liekö ruuasta ollut naa. huhtikuuta 1919, ja lakia alettiin panna täytäntöön vapunpäivänä 1919. Lakiin lisättiin punakaartilaispykälä, joka poisti kaarteihin kuuluneilta ja vähintään kymmenen vuoden vankeustuomion saaneilta oikeuden torppansa lunastamiseen. Senaatin tavoitteena oli edetä eduskunnassa lunastusmenettelyn kautta. Samat ongelmat teiden kunnossa vaivasivat kyläläisiä silloin kuin nytkin. Valtionhoitaja P.E. heinäkuuta 1918. tammikuuta ollesta tiekuulutuksesta päätellen ongelmat olivat samanlaisia kuin tänä päivänäkin. ”Jos elintarpeitten inwentausaikana on pakkanen tai hiukankin kylmä ilma niin on erittäin warowasti tutkittawa perunain säilytyspaikkoja. tammikuuta Toijalan yhteiskoululla. Risteysasemaa vartioi venäläisiä sotilaita. Akaassa lähestyvän kansalais-, vapaus-, sisällistai veljessodan ensimmäisiä merkkejä Toijalassa olikin rautatieaseman miehitys 27. Tammikuun 5. Toimittaja Liisa Ahokas käy juttusarjassaan läpi vuoden kulkua tavallisten akaalaisten silmin. päivän paikallislehdessä olleen ilmoituksen mukaan monenlaisia hurjapäitä esiintyi valkokankaalla. Pykälä kumottiin seuraavan vuoden kesällä eikä punakaartiin kuuluminen käytännössä vaikuttanut torpparin asemaan. Punakaarti otti aseman haltuunsa tammikuun lopussa. lokakuuta, sen täytäntöönpanoasetus annettiin kuitenkin vasta 11. tammikuuta. Historiaa ja sen lähteitä ei unohdeta, mutta sarjassa kerrotaan myös aikalaisten muistoja. tammikuuta ohjeita perunoiden säilytyksestä
Kaiken kaikkiaan tämä yhdistetty lehti ilmestyi 36 kertaa. Sen piti olla maailmanvallankumouksen siemen, mietti Volanen. – Inflaatio laukkasi, työttömyys kohosi ja yleinen hätä kiristyi. – Tässä vaiheessa myös Svinhufvud meni Pietariin. Hallitus antoi Mannerheimille oikeudet organisoida aikaisemmin perustetusta sotilaskomiteasta esikunnan Vaasaan. tammikuuta sosialidemokraattien puoluetoimikunnan kokous, jossa Sirola ja Kuusinen ehdottivat vallankumousneuvoston perustamista. – Valtalaki, laki kahdeksan tunnin työpäivästä ja uusi kunnallislaki saatiin eduskunnassa läpi. Lenin lupasi ja antoi Brest-Litovskissa alkoivat joulukuussa 1917 neuvottelut rauhasta Venäjän ja muun muassa Saksan välillä. Lokakuussa työnsä aloittanut eduskunta oli porvarienemmistöinen ja eteni toisella tavalla. Suurvalta luhistui Tsaarista päästiin eroon maaliskuussa 1917, mutta väliaikainen hallitus ei saanut maan sisäistä tilannetta rauhoittumaan ja sotaonnea kääntymään. tammikuuta Helsingin punakaarti ilmoitti, että se ei enää kuuntele puolueen käskyjä, vaan haluaa vallankumouksen. Venäjän sotaonnen käännyttyä loppuivat tilaukset Suomesta, ja hyvinvoinnista ajauduttiin hyvin nopeasti nälänhädän partaalle, kertasi Volanen. Suomesta ei viety miehiä armeijaan. Voidaan kysyä, kuinka uskottava tunnustus oli, koska Leninin ja kumppaneiden oli tarkoitus liittää Suomikin osaksi alkanutta vallankumousta, mietti Volanen. Sisällissota syttyy Vilppulassa Sosialidemokraattien puoluetoimikunta teki 26. 21. Ollaan Kylmäkosken kulttuurikirkossa ja aiheena vuosi 1918, jolloin juuri itsenäistynyt Suomi ajautui sisällissotaan. Vuonna 1915 koottiin paikkakunnan taloista ajokaluja torille Venäjän armeijan tarpeisiin. Ehdotus ei mennyt läpi ja kompromissina puoluetoimikuntaan valittiinlisää jäseniä. Ratkaisevaksi vallankumouksen kannalta tuli 22. Suomi sai itsenäisyydelleen tunnustuksen. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 13 UUTISET Akaa Toijalan on ollut aina vilkas liikennepaikka. Toiset ovat sentään jo paranemassa.” Lehtien yhdistymiskokeilu epäonnistui Toijalan Sanomat ja vastaperustettu Urjalan Sanomat päättivät julkaista kokeeksi yhteistä lehteä vuoden 1918 ajan. Valtiotieteiden tohtori Risto Volanen (vas.) johdatteli 1918-seminaarin osallistujat Suomen synnystä sisällissotaan. – Suomessa kevät 1917 näytti vielä varsin hyvältä. Trotski kaavaili vallankumousta kaikkiin Venäjästä irtautuviin maihin. Nelisivuinen lehti painettiin kuusipalstaisena. purikunnassa pulaa jo edellisen syksyn aikana, kun lehti tammikuun lopulla uutisoi seuraavaa: ”Varasjoukkue saatu ilmi Kylmäkoskella Pitkin syksyä tapahtui Kylmäkoskella useita warkauksia, häwisi wiljaa, perunoita, remmejä y.m. Kaksi sairastuneista on kuollut. Suomessa radikalisoituneen sosialidemokraattisen puolueen edustajat kysyivät joulukuussa 1917 Pietarissa Leniniltä itsenäisyyttä, joka heille luvattiin. Kyse ei ollut torpparien kapinasta, sanoi Volanen. Valtiotieteiden tohtori Risto Volaselle Suomen synty on kuin suuren palapelin yhden palasen löytymistä paikalleen. Suurlähettiläs emeritus Ilari Rantakari juonsi tilaisuuden. Akaa-Toijalan Sotilaspoikien Perinneyhdistys Vuonna 1916 perustettu Toijalan Sanomat ja seuraavana vuonna perustettu Urjalan Sanomat kokeilivat yhteistä lehteä vuoden verran. Venäjän vallankumous marraskuussa 1917 aiheutti sen, että Suomessa sosialidemokraattisessa puolueessa vallan ottaneet radikaalit halusivat myös vallankumoksen Suomeen. Marraskuun 9. Armeijassa vallan ottivat neuvostot, joissa bolsevikit pääsivät pikkuhiljaa niskan päälle. Kyse ei ollut vain torpparien kapinasta Suomenkin sisäisen järjestyksen romahdettua syntyi spontaanisti järjestyskaarteja, joista myöhemmin syntyivät punakaartit ja suojeluskunnat. Sodan vuoksi lehdet eivät ilmestyneet kuitenkaan 26. joulukuuta ja eduskunta hyväksyi sen seuraavana päivänä. Tulos oli se, että joulukuun alkupäivinä wangitsivat he poliisi Sipilän awustuksella 8 warkauteen syyllistä ja totesiwat kaikkiaan 12 henkilö kuuluneen liittoon. Warkaita ei saatu selville, ennenkuin yksityisetsivätoimisto Helander & Jokinen Hämeenlinnasta tarttui asiaan. Rauha solmittiin vasta 3. Vuosina 1914–1918 Akaassa oli venäläisiä sotilaita, jotka tekivät linnoitustöitä Hämeessä. Tsaarilta ei itsenäisyyttä olisi saatu eikä myöhemmin vahvistuneilta bolsevikeilta. (Toijalan Sanomat 26.1.11.5. Ruoasta oli pulaa varsinkin vähävaraisilla. Asejuna antoi kumoukselle voimaa Tilanne Suomessa kiristyy itsenäisyydestä huolimatta äärimmilleen. Juttu oli esillä wälikäräjillä t.k. Punakaartit radikalisoituivat edelleen. Aarre Numminen kertoi Kylmäkosken kirkossa kunnioittavansa isoisänsä vakaumusta mutta ei tämän tihutöitä. – Ali Aaltonen ja Jukka Rahja lähtivät Pietariin hankkimaan aseita, ja Lenin lupasikin vallankumoukselle 10 000 kivääriä, jotka tammikuun lopussa tuotiin Suomeen. ”Lawantautiin sairastuneista hoidetaan nykyään 9 henkilöä tilapäisesti kulkutautisairaalassa Toijalan Mongolla. päivänä 1918 ilmoitettiin, että Toijalan Sanomat ilmestyy jälleen erikseen vuoden 1919 alusta. – Suomessa käytettiin taitavasti hyväksi aikaikkunaa, joka Venäjän heikkouden tilassa avautui. Kirjailija Väinö Linnan kuvaukset torpparien asemasta ovat varmaan hienoa paikallista kertomusta, mutta yleisemmin sitä ei voida missään nimessä pitää koko totuutena tilanteesta. Työstä oli pula, Viialassa lasitehtaalla useita lakkojakin. tammikuuta 1918 lähtien. Nälkä ja ahdinko aiheuttavat levottomuutta. Vuoren osasto teki murhat muun muassa Oriniemen sillalla. 20. Juha Kosonen. Mannerheim halusi organisoida suojeluskunnat maan armeijaksi tavoitteenaan Suomessa olevien venäläisten joukkojen riisuminen aseista. Sosialidemokraateissa Tanner kannattajineen haluaa ratkaista ongelmia, vastapuoli haluaa käyttää tilannetta hyväksi vallankumouksen tekemiseen.– Senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Ensimmäisen maailmansodan ensimmäiset vuodet toivat Suomen teollisuudelle töitä ja suuriruhtinaskuntaan vaurautta. ja Urjalan Sanomat 26.1.-25.5.) Kovin tyytyväisiä yhteiseen lehteen ei oltu kummassakaan toimituksessa. Osa warastetusta omaisuudesta on saatu takaisin. Tekstitilaa oli liian vähän, juttujen piti olla lyhyitä ja siinä valitettiin olevan liikaa painovirheitä. Pitkään kunnallispolitiikassa Kylmäkoskella ja Akaassa vaikuttaneen Aarre Nummisen (sd) isoisä Juho Vuori oli Toijalan punakaartin lentävän osaston päällikkö. Tokoin senaattiin (hallitukseen) menivät sosialidemokraateista Tanner ja Wuolijoki . Tsaarinvallan laittomuudet peruttiin ja täällä mietittiin, miten maan itsemääräämisoikeudessa voitaisiin ottaa askeleita eteenpäin. maaliskuuta 1918. Taustalla Akaan kirkko. Uusi senaatti julisti maan itsenäiseksi 5. Nälkä ja työväen radikalisoituminen synnyttivät vallankumouksen Suomessa Juha Kosonen Suomen itsenäistyminen ei ollut sattumaa vaan taitavaa maailmanpoliittisten liikkeiden hyväksikäyttöä. tammikuuta päätöksen vallankumouksen aloittamisesta. p., mutta lykättiin lisäselwittelyjä warten.” (Toijalan Sanomat 26.1.1918) Saman päivän lehdestä saattoi lukea, ettei sairauksiltakaan tuona talvena oltu vältytty. (Tuula Numminen: Kun sanomalehti Akaaseen tuli)Muuten tammikuu Akaassa soljui melkein viimeiseen päivään asti rauhassa. Sotakin oli seuraus
Passari Ossi Heino saa katsella yhdysvaltalaisen onnistunutta suoritusta lähietäisyydeltä. Akaa-Volley oli kentällä eri miehistöllä kuin ottelun alussa. Hakkurin tontilla Dmitri Borichev oli vaihtunut Ryan Matheriin ja laiturina pelasi Ivan Walterin tilalla Teemu Kuusela . Keskitorjuja päivitteli Akaa-Volleyn otteita koko kauden häirinnyttä omituista piirrettä. Scott Siwicki päättää yhden kuudesta onnistuneista hyökkäyksestään. Pelaamme kärsivällisesti, puolustamme tarkasti ja välttelemme virheitä, vakuutti Kuoksa. Olemme kauden aikana moneen otteeseen sortuneet pehmeyteen johtotilanteessa. SAUL:n alaikäraja on kalenterivuosisäännöllä 30 vuotta.Toijalan Vauhdin nelihenkinen junioriveteraanijoukkue ei Suomen ennätyksiä vielä hätyytellyt, mutta menestys oli mitalimäärällisesti Vauhdin epävirallinen ennätys kyseisestä tapahtumasta. Keskitorjujat Scott Siwicki ja Teemu Koivunen sekä joukkueen kapteeni Joni Mikkonen jatkoivat tehtävissään. Sitä edettiin loppuun saakka rinta rinnan. – Kuten ennen peliä sanoin, jaksamme kyllä hiertää. Tuosta pitää päästä eroon jäljellä olevissa otteluissa. Aiemmin tehdyt pelaajavaihdot otettiin takaisin ja erä meni aina jatkopalloille. Paha leijasyöttö kimposi Ettan vastaanotosta rajojen ulkopuolelle. Akaa pelaa kotonaan hyvää peliä, mutta me olemme valmiit tekemään työtä. Korkeudessa Salin otti kolmannen perättäisen M40-sarjan korkeusmestaruuden Salmisen sijoittuessa pronssille. – Mutta ei hätää. Teemu Salminen Lauri Laasala (vas.), Teemu Salminen, Jari Salin ja Jarmo Salin toivat Akaaseen kasan mitaleita vauhdittomien hyppyjen SM-kisoista. Kun Joni Mikkonenkin onnistui syöttöviivalla ja Akaa-Volleyn torjunta ja kenttäpuolustus toimi erinomaisesti, kotijoukkue vei erän alkua lähes suvereenisti. Urheilutalolla nähtiin useita Suomen ennätyksiä, mutta osaa niistä ei voida hyväksyä, koska henkilön tulee olla täyttänyt sarjan vaatiman ikävuoden kisapäivään mennessä. Etta oli pakotettu aikalisään tilanteessa 10–4. Olli Kuoksa palasi niin ikään ottelun toiseen erään. tammikuuta. Akaa-Volleyn Lauri Tihinen kertoi nuoren luottoliberonsa Voitto Köykän pyöräyttäneen nilkkansa A-juniorien turnauksessa. Neljättä erää mentiin taas tasaisissa merkeissä. 14 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu URHEILU Toijalan Vauhdin hyppääjät saivat yhdeksän SM-mitalia Porin Urheiluveteraanit järjesti Suomen Aikuisurheiluliiton vauhdittomien hyppyjen SM-kilpailut Porin urheilutalolla lauantaina 13. Lopulta pitkälle erätauolle siirryttiin lukemista 22–25 vieraille. Erän puolivälissä Ettan hakkuri Joonas Jokela moukaroi Akaa-Volleyn vastaanoton rikki ja vei joukkueensa neljän pisteen johtoon 10–14. Pituudessa Salin hyppäsi hopealle ja Salminen neljänneksi. Kun Kuoksalta perättiin toisen erän ratkaisijaa, hän nosti esiin Ettan kapteenin. Ettan Olli Kuoksa puolestaan kertoi kokeneen yleispelaaja Anssi Hakalan makaavan sairasvuoteessa. Heino jatkoi toisen erän alussa siitä, mihin ensimmäisen lopetti. Saldo oli yksi Suomen mestaruus, kuusi hopeaa, kaksi pronssia, yksi neljäs sija ja kaksi viidettä sijaa.M30-sarjassa Jarmo Salin teki tasaista työtä sijoittuen kaikissa kolmessa lajissa eli korkeudessa, pituudessa ja kolmiloikassa hopealle.M35-sarjassa Lauri Laasala sijoittui korkeudessa hopealle ja pituudessa ja kolmiloikassa viidenneksi. Omia virheitä, Ettan onnistumisia, Heinon punainen kortti. – Tuli taas hieman voittamisen pelkoa, kun johdimme toista erää kuudella pisteellä. Näin täydet sarjapisteet lähtivät valkoisella bussilla Oulua kohti. Akaa-Volley antoi Ettalle 31 pistettä omilla suorilla virheillä, kun sai niitä oululaisilta 21. Harri Mattila. Olemme hitsautuneet hyvin yhteen. Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja päättyi erin 3–2 ja eräpistein 25–23, 22–25, 25–19, 19–25 ja 15–13. Hihapelin lukemat eivät tosiaankaan nousset kovin korkeiksi. Akaa-Volleyn tarkkuus 47 prosenttia ja Ettan 42. Meiltä puuttuu niin sanotusti munaa ratkaista pelejä. tammikuuta Akaa-Volley kävi ottamassa Raision Loimusta mittaa Turun uudessa palloiluhallissa. Nyt sorruimme purnauksiin emmekä keskittyneet olennaiseen. Emme voi tuomita pelejä itse, vaan meidän on annettava tuomarien tehdä päätökset. Näin kolmesta mestaruusliigapisteestä kaksi meni Raisiolle ja yksi lähti Akaaseen. Olemme tämän joukkueen kanssa yhdessä jo toista kautta. – Markus Väisänen on ehkä koko liigan paras leijasyöttäjä, ja se ratkaisi toisen erän nousun takamatkalta voittoon.Lauri Tihinen tunnusti Akaa-Volleyn hävinneen sekä vastustajalle että itselleen.– Hävisimme sekä Ettalle että omalle pääkopalle. Akaa-Volleyn passari Ossi Heino lopulta ratkaisi erän kotijoukkueelle 25–23 ässäsyötöllään. Ottelun ratkaisu löytyy virhesarakkeista. Piste Loimulta Viime viikon keskiviikkona 17. Tekniselle aikalisälle mentiin Ettan johtaessa 5–14. Lopussa Akaa-Volleylle sattui ikäviä hyökkäysvirheitä ja Etta vei erän 26–28 ja siis koko pelin 1–3. Tasapäistä taistelua Ensimmäinen erä oli tasainen koitos. Ja lopuksi siihen vastaanottoon. Kilpailun kokonaistulokset löytyvät Vauhdin sivuilta ja Tilastopajasta. Ratkaisupallo pomppi Akaan torjunnasta leveäksi.Kolmas erä alkoi akaalaisittain katastrofaalisesti. Tapahtumaan oli ilmoittautunut 147 urheilijaa, ja kisat sujuivat varsin hyvin sekä urheilijoiden että toimitsijoiden kannalta. Muutama piste myöhemmin lähes minuutin mittainen pallon taonta ja hieronta nosti Akaa-Volleyn tilanteeseen 13–15 ja joukkue syttyi todella taistelemaan. Kummallakin valmentajalla oli nimenomaan vastaanottoon liittyviä ikäviä uutisia ottelun alussa. Voittamisen pelkoa Akaa-Volleyn parhaana palkittiin 67 prosentin tehoilla hyökännyt Teemu Koivunen. Jaska Tiittonen Etta vei täydet sarjapisteet Akaasta Ouluun Akaa-Volleyn keskipeli toimii kauden edetessä aina vaan paremmin. Pelaajavaihtojen myötä Akaa-Volley hieman piristyi erän lopulla, mutta ero oli kasvanut liian suureksi. Aikalisällä Etta sai rivinsä kuntoon ja joukkue hivuttautui vähitellen Akaa-Volleyn rinnalle. Kilpailemaan pääsee heti kalenterivuoden alusta, kunhan täyttää tarvittavan iän vuoden loppuun mennessä. Olemme kauden aikana pelanneet ehkä 16 tasaista kamppailua ja selvinneet voittajina. Molemmilla joukkueilla on tehokas ykköshyökkäys, jota passarit osaavat hyödyntää. Heino otettiin vaihtoon jo kolmannen erän aikana ja palloja jakeli Mikko Kuusela . Kolmiloikassa Salminen ylettyi hopealle ja Salin pronssille. Harri Mattila Etukäteen ounasteltiin, että Akaa-Volleyn ja Lentopalloseura Ettan kolmas kohtaaminen lentopallon Mestaruusliigan runkosarjassa ratkeaa pitkälti vastaanottopelin onnistumiseen. Myös libero vaihtui: Hasse Mattila vaihtoon ja Sakari Liehu kentälle. Tuomarin viheltäessä erän päättyneeksi taululla oli lukemat 17–25. M40-sarjasta kehittyi osittain jäsentenvälinen Jari Salinin ja Teemu Salmisen välille. Akaa-Volleyn parhaana palkittiin yleispelaaja Joni Mikkonen (23/+11)
Vaasalaiset nousivat tasoihin Toiselle jaksolle Ruutupaidat lähti kovalla kirivaihteella. 570 ryhmän kork. 2080, lev. tammikuuta. Leijona Futsal näytti runsaslukuisen vieraskatsomon iloksi luonnettaan ensimmäisen kerran, kun se ei suostunut kotijoukkueen tahdinjakoon. Akaan Seutu Viialan Pyryn Eemeli Rautanen palkittiin parhaan painijan pokaalilla Mäntän Valon järjestämissä Valopaineissa 13. Viialan Pyryn painijoilla on vuosien saatossa ollut menestystä kilpailutapahtumassa, mutta koskaan aiemmin Pyryn painija ei ole saanut nimeään parhaalle painijalle annettavaan kiertopalkintoon. Omalta tehtaaltamme kaapit nopeasti erikoismittojenkin mukaan. Näissä lukemissa kuultiin myös päätösvihellys, joten kolme tärkeää pistettä matkasi akaalaisen bussin mukana Pirkanmaalle. Se onnistui hiukan onnekkaastikin kavennuksessa heti jakson alkajaisiksi, ja kotijoukkue sai lisäbuustia peliin. Ruutupaidat sai painostuksen kääntymään tasoitukseksi ajassa 30.40, ja peli oli jälleen täysin auki. Vain yksi painija sai Eemeliltä kahden pisteen arvoisen suorituksen. Näytimme, että meidän rutiinitaso on noussut, ja pystymme kairaamaan tarvittavat maalit silloin kun niitä tarvitaan, Stankovic jutteli pelin jälkeen. Kilpailujen raati totesikin, että Eemelin paininäytöt olivat kilpailujen kovatasoisimmat ja Eemeli on oikeutettu saamaan kilpailujen parhaan painijan pokaalin vuodeksi haltuunsa. Leijona Futsal palasi siis Ilves-tappion jälkeen nopeasti voittokantaan. Vieraiden johtomaaleissa isoa roolia otti maalivahti Juho Laine . Leijona Futsal jäi hiukan alakynteen, eikä se saanut omaa peliään rullaamaan hyökkäysalueella. 18000 KOMERORYHMÄ Talonpoika, Sileä, Pyöreäreuna, Kaisa tai Martta -ovella (500€) valkoinen runko, r.syv. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin siis tasalukemissa 4–4. Vaasan pienessä hallissa nähtiin varsin viihdyttävä ja vauhdikas kamppailu. He tietävät miten Vaasan pienellä kentällä pitää pelata ja pystyvät kovalla taistelulla pitämään pelinsä vaarallisena. Minuutti tästä, ja Laine nousi jälleen hyökkäysalueelle – nyt syöttö Petri Grönholmille , ja pallo taas pitseihin. Uutta voittoputkea pyritään jatkamaan kahden pelin mittaiseksi ensi lauantaina kotihallissa, kun Riemu matkustaa Jyväskylästä vierailulle Monarille. Se nousi yhtä nopeasti tasoihin ja samaa vauhtia 2–1-johtoasemaan. Tuukka Nyström. Yasar Elbeller joutui Vaasassa painimaan oikein kunnolla. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) Tehtaanmyymälästä koko kodin kalusteet 22v kokemuksella! Meiltä saat kalusterun koja jopa parissa päivässä! 350 € KOMERORYHMÄ Holvikaari, Talonpoika, Sileä tai Martta -ovella (511€) valkoinen runko, r.syv. kerran järjestetyt Valopainit tunnetaan myös Roope Liinamaan muistopainien nimellä. Olen kuitenkin ylpeä joukkueestani, kun löysimme viimeiseen kymppiin vielä voittovaihteen. Kuortaneen urheilulukiossa opiskeleva, 16-vuotias Eemeli Rautanen paini kadettien sarjassa 53 kiloa. Valmentaja oli ylpeä omistaan Leijona Futsalin puolustuspeli maalivahti Juho Laineen johdolla oli kuitenkin löytänyt tässä kohtaa peliä oman tasonsa. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 15 ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. Kilpailu on Suomen toiseksi vanhin yhtämittaisesti järjestetty kilpailutapahtuma. – Ruutupaidat on kova porukka erityisesti kotonaan. Kiertopalkinnon ovat lahjoittaneet Viialan Pyryn Matti Humaloja ja Tampereen Painiseuran Kauko Järvinen . Leijona Futsal avasi maalihanat Mika Jussilan nopealla maalilla, mutta kotijoukkue ei tästä lannistunut. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Kysy myös kuljetuspalvelua! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 ark. Kuin kruunuksi vierasjoukkueen toisen jakson hienolle ja uhrautuvaiselle taistelulle Yasar Elbeller pääsi runnomaan heittäytymällä lukemiksi 4–7. Ensin upea nousu Tatu Ahosen syötöstä ja laukaus vastustamattomasti alanurkkaan. Vierasjoukkue pääsi näin ansaitussa 2–4-johdossa tauolle. Oulun Tervahiihto on tiettävästi vanhin. Miikka Hurme tasoitti pelin tarkalla sijoituksella, ja eipä aikaakaan, kun vierasjoukkue tyylitteli jo 2–4-vierasjohdossa. Jo 97. Hyvä syöttökombinaatio pelasi Jovan Stankovicin avoimeen maalipaikkaan, ja Ruutupaidat-peluri joutui rikkomaan suoran punaisen kortin arvoisesti.Seuranneen vapaapotkun jälkitilanteesta vierasjoukkueen parhaaksi valittu ja tehot 2+2 kerännyt Petri Grönholm runnoi maalin edestä vierasjohdon 4–5. Leijona-koutsi Stankovic näki ottelun haastavana. Silloin Leijona Futsal näytti taas luonnettaan. 400 ryhmän kork. Ottelu käynnistyy tuttuun tyyliin kello 14. Joukkue taisteli kolme tärkeää pistettä Futsal-Liigan sarjataulukkoon, kun isäntäjoukkue Ruutupaidat kaatui jännittävän pelin jälkeen maalein 4–7 (2–4). 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Tule ihastumaan valikoimaan ja pyydä tarjous! Eija 040 352 7202 yli 13v alalla Jaana 040 352 7205 yli 15v alalla Kirsi 0400 788 444 yli 22v alalla Minna 040 352 7206 yli 14v alalla Marika 040 352 7207 yli 12v alalla Mika 040 351 5558 yli 13v alalla Nina 040 352 7208 yli 19v alalla lankap. 8-18 la 9-15 K EI TT IÖ T liu ku ov et ko m er ot kh hka lu st ee t w cka lu st ee t Ammattitaitoiset myyjämme auttavat ilman ajan varausta kalusteiden suunnittelussa kotiin ja mökille. Eemeli otti kaikissa otteluissa ylivoimaisen pistevoiton vastustajastaan. Molskin reunalla isä Janne antoi huoltajana määrätietoisia ohjeita, joita Eemeli noudatti. Kaikki muut ottelut Eemeli voitti 10 pisteen erolla vastustajaan. 1200 (500€) (511€) Tavarat järjestyksee n edullisesti! URHEILU Viialan Pyryn Eemeli Rautanen palkittiin Valopainien parhaana Leijona Futsal haki kolme pistettä Vaasasta Juha Vedenpää Lauantain Vaasan reissu sujui leijonalaumalta väkevissä merkeissä. Muistopaineissa on aiemmin ollut kiertopalkintoina Roopen pytty ja myöhemmin Roope Liinamaan miniän Pirkko Liinamaan lahjoittama hopeinen lautanen, jotka ovat löytäneet jo paikkansa Suomen painihuippujen palkintokaapeista. Eemeli Rautanen on ensimmäinen Viialan Pyryn painija, joka saa nimensä Valopainien parhaan painijan kiertopalkintoon. Tatu Ahonen pääsi syötönkatkosta kasvattamaan johdon lukemiin 4–6, ja Ruutupaidat lähti jahtaamaan kavennusta lentävän maalivahdin avulla. 2245, lev
Aiheena: Kohtaamisia juutalaisuuden kanssa ja vieraana Pekka Savolainen Lähetysyhdistys Kylväjästä sekä Juha Valkama. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Meidän kaikkien elämä rakentuu erilaisista hetkistä. Itse kullekin on varmaan käynyt niin, että kun jonkun asian tekemistä on siirtänyt aina vain eteenpäin, tuleekin sellainen hetki, että aika on hoitanut tilanteen ja enää ei olekaan sitä asiaa, mitä alun perin oli tarkoitus tehdä. Lapset ja perheet: Vapaita päiväkerhopaikkoja 3-vuotta täyttäneille lapsille on Roukon, Seurakuntakuntatalon, Sassin sekä kirkontuvan kerhoissa. Viiala Su 28.1. Liturgina Lotta Maijala, kanttorina Tomi Kujansuu. Joskus voisi olla hyvä miettiä hetki, mitä kommentoi tai millä tavalla kommentoi. Kirkkokahvit. Kaikille avoin, tervetuloa! Ke 31.1. To 1.2. Murrettu leipä, yhdessä jaettu viini voimana kohti viikonloppua. klo 9-11 Miesten Juttutupa , Seurahuoneenkatu 4. Tarpiakodin virkistyspäivä. Naisten lentopalloa ma klo 17-18.30 Kärjenniemen koululla. To 8.3. Hetki on mennyt. To 1.2. Miesten lentopallo ke klo 19.30-20 Kärjenniemen koululla. Kuollut: Anna-Liisa Malo 97 v, Viljo Laitinen 83 v, Eero Juhani Seppälä 80 v, Hertta Hellevi Saarinen 79 v, Kerttu Hillevi Heikkilä 78 v. Akaan lähetyspiiri klo 13 alasalissa, Jaana Viitakangas-Klemola. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa, liturgi Kalle Roine, saarna Salamat Masih, Johanna Hytönen. Ti 20.2. Saastamoinen, Salmesvuori. K o h t a a m i s p a i k k a avoinna ti ja pe klo 1013, os. Iän karttuessa ja elämänrytmin muuttuessa hetket saattavat myös alkaa tuntua pitkiltä, monilla joskus jopa yksinäisiltä. Jumalanpalvelukset: Su 28.1. Pe 26.1. ja 19.5. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa, Kalle Roine, Johanna Hytönen, Elisa Peltonen. Toisenlaisen määritelmän hetkelle kuulin, kun olin aikoinaan lukion jälkeen kesätöissä vanhainkodilla. Olotupa klo 13 Viialan lähetystuvalla, Keskuskatu 39. To 1.2. Ulla-Mari Hutko. Ke 31.1. Konsertit: Su 4.2. virtanen@evl.fi tai 040 553 1007. klo 18-21 Ihana hyvän olon ilta Naisten päivänä Helkan Helmessä Voipaalan Pytingissä. Nuoret ja nuoret aikuiset: Ma 29.1. Kastettu: Evelia Kerttu Helinä Salo, Viljami Onni Aukusti Tiainen, Elias Oskari Vallin. Terhi-Maria Ekman, 040 776 2782. Koulujen ylijäämäruoan jakelu koulupäivinä ilmaiseksi omiin astioihin klo 12.50-13.20. To 1.2. Kaikki pitää saada tässä, nyt ja heti. Musiikki: Ke 31.1. Erään vaarin kysyessä apua johonkin ongelmaansa, kerroin että tulen hetken päästä auttamaan häntä. Hinta 2€. klo 13.30 Diakoniakahvila , Seurahuoneenkatu 4. Jokihaaviston kinkerit klo 12, Sirkka ja Matti Näsillä, Koppalantie 76. Paikkoja rajoitetusti, varaukset 040 553 1007 tai elina.m.virtanen@evl.fi Lentopalloja saunavuorot Kärjenniemen koululla ja Pappilanniemessä: Naisten sauna ma klo 17 Pappilanniemessä. Ke 31.1. Ajanvaraus numerosta 040 350 4901. 12.2. Omaishoitajien vertaisryhmä aloittaa helmikuussa. Ti 30.1. Tuolijumppa. mennessä elina.m. Tänään on muodikasta elää hetkessä, tehdä asioita tässä ja nyt, eikä jäädä odottamaan sitten kun -aikaa. Liikunnallinen päiväkerho etsii mukaan toimintaan liikkumisesta ja ulkoilusta kiinnostuneita 4-vuotta täyttäneitä lapsia. Kansainvälisen diakonian ja ystävyysseurakuntatyöryhmä kokoontuu klo 12 Roosan kammarissa Viialan kirkolla. Vielä ehtii mukaan! Pientä tarjoilua. Seurahuoneenkatu 4. klo 18 Lautapelikerho seuriksen nuorisotilassa. Pe 26.1. Ne vain tulevat vastaan. Sanajumalanpalvelus klo 10 Viialan kirkossa. Hetkemme koostuvat työnteosta, harrastuksista, perheen arjen askareista, ystävien ja läheisten kanssa vietetystä ajasta. To 25.1. klo 18-21 Nuorten ilta seuriksen nuorisotilassa. Tied. klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntatalolla. Kerho kokoontuu maanantaiaamupäivisin. Miesten lentopallo-ja saunavuoro ma klo 17.30 Pappilanniemessä. ja ilm. Ke 31.1. Kaikille avoin, tervetuloa! Su 28.1. AKAA Hetki T ämän palstan nimi on Pysähdy hetkeksi. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11-14. Diakoniavastaanotto suljettu klo 15-16. Yhteydenotot virastoon ma, ke, pe, p. Saastamoinen, Polus, Karhu, Gospelkuoro. Saastamoinen, Salmesvuori, Akaan kirkkokuoro. Toisaalta monenlainen kärsimättömyys on myös ajallemme tyypillistä. Ruuhkavuosinamme hetket seuraavat toisiaan nopeassa tahdissa, elämä on ikään kuin yhtä joulua ja juhannusta. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto on avoinna mato klo 9-12. Mukana Pirkko Pyyhtiä. 16 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Saila Kallioinen Kuollut: Eila Annikki Torkkel 96 v, Viljo Määttänen 91 v, Sirkka Hilja Heikkinen 88 v, Kauko Kasperi Lähteenmäki 88 v, Pekka Uolevi Laakso 74 v. Hetki ymmärretään yleisesti lyhyeksi ajankohdaksi. Perhekerho klo 10-11.30 lasten tiloissa; kanttori Johanna pitää muskaria. Käytämme hetkemme kukin omalla tavallamme. Messu klo 10 Akaan kirkossa. On hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. To 25.1. Ehtoollishartaus Sauvolan hyvinvointikeskuksessa klo 14. klo 18 Riparikirkko Sääksmäen kirkossa. Ma 29.1. Avoin tilaisuus klo 13. Kulhia, Ali-Löytty, rippikoulusunnuntai. Jonkin määritelmän mukaan tämä hetki kestää noin 40 minuuttia. Ke 31.1. Ei malteta odottaa hetkeäkään jotakin asiaa tai jonkun asian valmistumista. Askartelupiiri lähetyksen hyväksi klo 13 Lähimmäistuvalla. Lähetyslounas ja -tilaisuus seurakuntatalolla messun jälkeen. Lähimmäistuvalla paljon neuleita myynnissä, sukkia ja lapasia, yhteisvastuun hyväksi! Ke 24.1. klo 18 Majatalo goes to Stella -suunnittelu Stellassa. HUOM! Saunat ja lentopallot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Kahvitarjoilu. Tied. Kahvit, keskustelua. Kehitysvammaisten kerho kokoontuu Valkeakosken kirkolla kerran kuussa lauantaisin klo 14-15; 17.2., 17.3., 21.4. Näistä elämämme iloisista ja surullisista hetkistä lauletaan meille kaikille tutussa virressä ”Päivä vain ja hetki kerrallansa…” seuraavasti: ”Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Ystäväkoulutus klo 9-16 Hoivakoti Wäinämöisessä. Sanansaattajien kirkkopyhä. Pekka Ahlfors ja kuvia vanhasta Toijalasta. Oleellista lienee, mitä kulloinkin sanalla hetki tarkoitamme ja missä yhteyksissä sitä silloin käytämme. Ahaa-aivotreenit; aivohuoltoharjoituksia Riitta Hurjasen johdolla. Lisätiedot vastaava lastenohjaaja Hanna Jussila, 040 511 3104. Lähetystyöryhmän kokous klo 16.30 Akaan srk-talon taloustoimiston kokoustilassa. Eläkeikäisten toiminta: Joka maanantai klo 10 Ikääntyvien kuntoliikunta Valkeakosken kirkon luentosalissa ja joka lauantai klo 10 Juusontien kerhotilassa. Silloin jonkun suoma yhteinen hetki kävelyretken, kahvihetken tai vaikka puhelinsoiton muodossa piristää kummasti päivää. Keskustelukerho klo 13 alasalissa, vetäjänä Pirkko Nord. klo 18 ”Virtapiikki – huokaise hiljaa” -viikkomessu Kappelikirkossa. SÄÄKSMÄKI Kuolleet: Laina Annikki Mäntynen 89 v, Erkki Johannes Kurunsaari 88 v. To 25.1. klo 10 Messu Kappelikirkossa. To 25.1. klo 16.30 ISTO 1 seuriksella, sali II. Su 4.2. Muu toiminta: Ke 24.1. klo 18 OMG nuorten raamis seuriksella. Liturgina Laura Suokas, kanttorina Maaret Manni-Korpi. Viestintätyöryhmän kokous klo 16.30 Akaan srk-talon taloustoimiston kokoustilassa, Sontulantie 1. Su 4.2. Ohjelmallinen kahvitilaisuus srk-salissa messun jälkeen. klo 18 Rauhan Ruhtinas -konsertti Sääksmäen kirkossa. Ikonit, mietiskelyn virike ja kuunteleva Raamatun tekstien omakohtainen pohdinta ohjaavat itsen syvempään kuulemiseen. Lisätiedot vastaava lastenohjaaja Hanna Jussila, 040 511 3104. Tämä on johtanut myös siihen, että asioita ja toisten niihin jättämiä mielipiteitä pitää myös kommentoida välittömästi. Toivon talon ruokailu avoinna klo 11.30-12.30. 040 804 9490 tai kalvolan. Visuaalinen messu klo 10 kirkossa. klo 13 Virsikulkuset seurakuntatalolla. Nykyinen some-maailma myös ruokkii ajatusta siitä, että meidän kaikkien pitää olla tavoitettavissa joka hetki, niin sanotusti 24/7. Lattarihenkinen iltakirkko klo 17 kirkossa. Mutta on myös hetkiä, joiden kulkuun emme voi vaikuttaa. Sotiemme veteraanien kirkkopyhä. Villasukkamyyntiä myynnissä lähetyksen hyväksi. seurakunta@evl.fi KALVOLA Toijala Ke 24.1. Mukana Päivi Isomäki. Musica Donum Dei. Messussa avustavat Ulla-Mari Hutko, Marko Itkonen, Jarno Jalonen, Jetta Vihlman ja nuorten bändi KGB. Viime päivinä olemme talvisen sään vallitessa voineet auringon laskiessa nauttia niin sanotuista sinisistä hetkistä. Tiedoksi: Kevätkauden kinkeriajankohdat ovat sovittavissa. Tähän vaari totesi, ”vai hetken päästä, tässä talossa se hetki yleensä tarkoittaa sitä, että niin kauan kuin jaksaa varrota”. Huom! Ryhmä ei kokoonnu 25.1. Kerhoon järjestetään linja-autokuljetus. klo 18 ”Kohtaamisia Kristuksen kanssa” lähetysilta seurakuntatalolla. Ohjelma 10 €, osa tuotosta Yhteisvastuukeräykselle. Toimintakertomusasioita, suunnitellaan kevättä ja erilaisia tempauksia Israelin matkaan liittyen. Yhteisvastuukeräyksen aloitus. Laulamme levollisesti toistaen Taizé –lauluja Teemu Salmisen johdolla. Muu toiminta: Ti 30.1. Kahvilaan kutsutaan erityisesti diakoniatyön asiakkaita. Su 28.1. hartaus Jouni Kivimaa, ti 30.1. Rukouspalvelu. To 1.2. Jumalanpalvelukset: Su 28.1. ja ilm. Kohtaamispaikka klo 9-12 Akaan alasalissa. Soppaa ja kakkukahvit klo 11-13 Toijalan torilla, diakoni Aila Laaksonen tarjoaa jäädessään eläkkeelle. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11-14. Kylmäkoski Su 28.1. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.” Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen.
Sirviö Lämmöllä muistaen läheiset ja ystävät Ei elämä pääty kuolemaan, vaan vaihtuu uuteen, parempaan. Pentti "Raikka" Railovesi Toijalan Valppaan Sonja Liukselle menestystä sulkapallon A-luokassa URHEILU Hämeenlinnan Sulkapalloilijat järjestivät 20.–21.1. Hänet muistetaan neuvoja antavana ja kannustavana henkilönä. Pekka oli myös ensimmäinen niin sanottu ostopelaaja helsinkiläisessä pesäpalloseura Puna-Mustissa, jossa hän pelasi kaksi vuotta. Kokonaisuudessaan kilpailussa oli 199 pelaajaa ympäri Suomea, ja pelejä viikonlopun aikana tahkottiin 345 kappaletta. Lisäksi isä ja poika pelasivat yhdessä TPV:n mestaruussarjajoukkueessa vuonna 1947, jolloin Pekka oli 16-vuotias. Hän suoritti asevelvollisuutensa Parolassa, josta hän kotiutui alikersanttina. Miesten nelinpelin A-luokassa (MD-A) Sonja ja Jussi taistelivat itsensä finaaliin, jossa kuitenkin sulkapalloseura Driven Mika Eriksson ja Iiro Kokko osoittautuivat muutaman pisteen paremmiksi 21–19, 21–16. Valppaan Helena Kämärä ja Outi Penninkangas voittivat Emilia Niemisen ja Noora Sievolan jäädessä niukasti kakkosiksi numeroin 14–21, 19–21.Sekanelinpelin C-luokassa (XD-C) Valppaan Harri Ahonen ja Helenä Kämärä etenivät puhtaalla pelillä finaalin häviämättä erääkään. Kiitos osanotosta. Oi, ootteko silloin te tunteneet maan luonnossa maailman Luojan. Elenia Areenalla Kumpoo Tähtikisat, ja hyvin järjestetyistä kilpailuista oli nauttimassa 16 Toijalan Valppaan edustajaa. 8. Toijalan Vauhdissa Pekka kilpaili ahkerasti toimien myös Eeles Landströmin harjoitteluja kilpailukaverina. www.viialanhelluntaiseurakunta.net/ Muistokirjoitus Pekka Rauko Tai ootteko koskaan te painaneet pään kesäistä nurmea vastaan, kun heinäsirkat on helisseet ja raikunut laulu rastaan. Voitto Jari Kossilasta (Porin Pyrintö) ja Asta Pelkosesta (Lahti-Sulkis) tuli selkein numeroin 21–17, 21–9. Hiihto oli Pekalle lääkettä, hiihtokilometrejä kertyi jopa 2000–3000 vuodessa. Finaalissa toiseksi jäivät SKogås BMK:n Nikolaos Irpola ja Puistolan Urheilijoiden Julia Salonen suoraan kahdessa erässä. Rakkain äiti, mummi, isomummi Anna-Liisa MALO o.s. Lämmin kiitos osanotosta. Sonja voitti parinsa, Sulkasetin Jussi Moision kanssa sekanelinpelin A-luokan (XD-A). Pekka syntyi 8.9.1931 Akaassa kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena ja ainoana poikana. Pekka oli armoton urheilumies. PORKKA Pekka Matti Rauko 8.9.1931–23.12.2017. Sinikellot tokkopa ne keinuivat, lepinkäiset tokko ne leijuvat, ja tuoksuiko kukkaset tuhannet. Joukkue koostui maakuntasarjan pelaajista, kun kaikki muut joukkueet oli koottu mestaruussarjan pelaajista. Latu lähti melkein mökin ovelta, ja naapurustossa asuva hiihtäjä Jari Isometsä oli joskus hiihtokaverina. Vuonna 1956 Pekka Rauko juoksi 60 metrillä ajan 6,9, joka on vielä nykyäänkin Vauhdin ennätys. Ikämiehissä menestystä tuli myös 100 metrillä. Muista Pekan urheilulajeista mainittakoon 100 metrin ja 400 metrin juoksumatkat, joissa hän voitti Postin mestaruuksia. Valppaan pelaajien viikonlopun kruunasi miesten nelinpelin 35-luokan (MD-35) voitto. järjestettävissä Suomen mestaruuskisoissa Vantaalla, joihin Valppaalta kahden pelaajan edustus. Päivi perheineen * † 6. Parolantie 56, PAROLA • Ostoskeskus, IITTALA, puh 010 470 4300 PAROLAN VANHA HAUTAUSTOIMISTO Kiitos Osmo Santtilan muistoa kunnioittaneille ja osanotostanne surussamme. Hän edusti Toijalan Pallo-Veikkoja (TPV) ja Toijalan Vauhtia. Me Pekan entiset pelija kilpailukumppanit muistelemme Pekkaa kaihoisasti. Pekka toimi myös TPV:n puheenjohtajana useita vuosia. Susanna Hakala Noora Nieminen ja Mikko Vuorinen ylsivät sekanelinpelin B-luokassa (XD-B) finaaliin, mutta kirkkain mitali jäi kolmannen erän jatkopisteillä muutama lyönnin päähän. Paljon finaalipelejä nelinpeleissä Valppaan menestys viikonlopun kisoissa painottui Sonjan A-luokan voiton ja hopean lisäksi nelinpeleihin myös muissa luokissa. 12. Pekka jäi eläkkeelle vuonna 1989 palveltuaan 42 vuotta ja 5 kuukautta. Finaali hoitui alkukaavion tapaan näytösluontoisesti. Kiitos myös Havulinnan henkilökunnalle Kertun hyvästä hoidosta. Koulutukseltaan Pekka oli merkantti. Viialan Helluntaiseurakunta Su 28.1. Miesten nelinpelin A-luokan finalistit: hopeaa saavuttaneet Jussi Moisio (vas.) ja Sonja Lius sekä voittajat Mika Eriksson ja Iiro Kokko. Maratonhaaveensa Pekka toteutti 54-vuotiaana. Ja oliko veli joka ihminen. Pekka toimi sen kapteenina. Voiton veivät Espoon Badmintonin Sami Parikka ja Jekaterina Burlakova 17–21, 21–10, 24–22.Naisten nelinpelin C-luokassa (WD-C) nähtiin seuran jäsentenvälinen finaali. 9. Valppaan Antti Rehtola ja Driven Mika Eriksson hallitsivat luokkaa alusta loppuun kokenein ottein. Ja oliko kaikilla kasvoillaan: Niin kaunis, kaunis on maa. Pesäpalloon liittyy Raukon perheessä kaksi erikoisuutta: Isä Matti ja poika Pekka ovat molemmat voittaneet Suurkisamestaruuden, Matti vuonna 1947. Lajikirjona oli pesäpallo, yleisurheilu, hiihto, pyöräily ja jääkiekko. Vauhdin kisoissa Eeles Landström hyppäsi esimerkiksi pituutta 669, Pekka Rauko 640 ja Pekka Pennanen 627. klo 12 Jani Laivo, Nordintie 5 (Pappila). Monipuolisena urheilijana tunnettu Pekka Rauko menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 23.12.2017 Akaassa. Maraton taittui aikaan 3.15,45. Pekka Rauko aloitti työuransa Toijalan postissa 16-vuotiaana. Oi, ootteko silloin te löytäneet yön aaveilta armahan suojan. Eino Leino Kunnioittavasti kiitoksin muistaen Lähiomaiset * † 23. Sitä tuoksua unhota et. 12. 27. Valppaan Sonja Lius pelasi koko viikonlopun hyvällä tasolla, ja palkinnoksi tuli A-luokan nelinpeleissä kulta ja hopea. Pelit jatkuvat ensi viikonloppuna Espoossa ja tämän jälkeen 2.2.–4.2. Finaalissa vastassa olleet Jari Kotirinta (Riihi-Drop) ja Petri Vänttinen (Vipsu Kerava) hävisivät 21–16, 21–16. Ilo loistiko silmistä jokaisen. Neuvomme ja palvelemme kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä. Pekan päälaji oli pesäpallo, jossa hän piti arvokkaimpana saavutuksenaan Suurkisamestaruutta Hämeen joukkueessa vuonna 1966. 28. Eläkkeelle jäätyään Pekka vietti puolet vuodesta Kirsti-puolisonsa kanssa mökillään Äkäslompolossa hiihtäen ja ruska-aikana patikoiden maastossa. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 17 Surun kohdatessa Yhteydenotto meihin on luonteva tapa aloittaa hautausjärjestelyt. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 20.1.2018. 1920 2017 Teuva Toijala Siunattu läheisten saattamana. Mikko Vuorinen. Hän toimi postinkantajana ja muissa postin tehtävissä, kunnes vuonna 1981 hänet nimitettiin Valkeakosken aluepostikonttorin pääesimieheksi. Kummikauppala Hallsbergin otteluissa Pekka edusti usein Toijalaa. Pekka oli myös sotilaspoika Akaassa. 1939 2017 Puolanka Akaa Kerttu Hillevi HEIKKILÄ o.s
KODIN SÄHKÖTYÖT . 050 548 3333 KULJETUSPALVELUA YLI 50 VUOTTA! • Muuttokuljetukset paketti/kuorma-autolla • Piano ym. Hkh Piijuska Ky TERVETULOA! 2 H+K Kaunis, valoisa, remontoitu asunto Toijalassa. KAAMOSKIRJAPÄIVÄT ke-su 24.-28.1. 044 277 2521 www.a-duo.fi Asianajaja Petri Tolppa p. Kotitalousvähennys. Puh. Liedet . Tuhansittain lukuelämyksiä mielenkiintoisia ”opuksia” laajasti eri aihealueilta! Tule tutustumaan ja ottamaan osaa arvontaan, voit voitaa 100 euron lahjakortin! Kts. Jääkaapit . ilmoitukset@akaanseutu.fi 1001401 Rockbändipajat nuorille – alkeet, ke 7.2.-21.3.2018 klo 17-18, Viialan Bänditila 1001402 Rockbändipajat nuorille – edistyneet, ke 7.2.-21.3.2018 klo 18-19, Viialan Bänditila 8102403 Täytekakkukurssi, to 8.2.2018 klo 17-20, Toijalan yhteiskoulu, kotitalousluokka 1198401 Lasityö, ma 12.2.-19.3.2018 klo 18-21, Arvo Ylpön koulu, Kätevä Lisätiedot ja ilmoittautuminen p. avoinna joka päivä klo 10-18 Huutokauppahuone, Nahkatehtaantie 10 AKAA / Viiala. 040 772 7745 Paljon onnea rakkaalle Saaralle 9-vuotissyntymäpäivän johdosta! Rakkaudella äiti, isi ja Kasperi RAKENNA JA REMONTOI -TEEMA KESKIVIIKKONA 31.1. Mainostaja varaa paikkasi nyt, Asta puh. 040 588 0642 • Tervetuloa! . Pesukoneet . www.mersupurkaamo.fi Puh. Sampolantie 3. Käsitellään sääntöjen edellyttämät asiat. ILA-RAKENNUS rkm. Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Sähkötyöt ja tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit Jari 050 312 4046 Muista kotitalousvähennys. Ari Ilottula 040 591 9924 www.ilarakennus.com Kylmätekniikka Lämpöpumput Keskuskatu 11, 37830 Akaa Puh. lisätietoja ja kuvia osasta ”kattauksia”; www.piijuska.net Järj. Sistonen Puh. 040 140 6000 Marssitie 1, Nahkiala, Akaa simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Kari Kerminen Yritystalo Parkki puh. 044 347 7404. 040 877 9922 Heti vapaa kaksio 38 m² Valtatie 20 a 12. 0400 684 766 VUOKRALLE TARJOTAAN KOTINI ON SIELLÄ MISSÄ LEHTENI.. työ 040 527 5456 AKAAN SÄHKÖ AKAAN SÄHKÖ Sähkötöiden suunnittelua ja asennusta PALVELUJA AMMATTILAISILTA ASIANAJOTOIMISTOJA HOTELLEJA AUTOKORJAAMOJA AUTOTARVIKKEITA KAMPAAMOITA KIINTEISTÖNHUOLTOA KOTIPALVELUJA KULJETUSLIIKKEITÄ ASIAINHOITOA LÄMPÖPUMPUT POLTINHUOLTOJA RAKENTAMISPALVELUITA OIKEUSAPUA SÄHKÖTÖITÄ Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan. klo 10 mennessä. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Maalausja tasoitetyöt sekä pienet remontit. (03) 546 4343 Marko 0400 169 380 www.sorakuljetus.net MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. P. KODINKONEHUOLLOT . Akaan Seudun Ruskat ry:n VUOSIKOKOUS torstaina 8.2. klo 11 Toijalan Sampolassa os. Puh. 040 9343 334 kirsti@kirstitoivonen.fi www.kirstitoivonen.fi Pirkanmaan oikeusaputoimisto Akaan toimipaikka Kalevantie 9, Akaa p. 9.00-17.00. 18 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella * Kauppa-, lahjaym. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus Kuljetus Jyrkinen Ky 0400 632 731 Akaa TETEKA / KIRPPUTORI PARKKI Keskuskatu 45, Viiala Pöytävuokra 7 pv 15,50€, 28 pv 62€. ositukset * sekä muut asioinnit MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Sopimuksen mukaan kotikäynnit, tarvittaessa viikonloppuisinkin. 050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. Puh. 0400 793 577 Remontoitu KOLMIO Viialan keskusta, 1 krs., lasitettu parveke. Lämpöpumput . 0400 744 876 www.vakkasahko.fi Halkivaha puh. Pakastimet . Asennus Huolto Korjaukset p. 03-5691 7100 tai www.valkeakoski.fi/valkeakoski-opisto Kevään kursseille ilmoittautuminen käynnissä, tässä muutama esimerkki: KOULUTUSTA AKAAN 7. Lehti jaetaan suurjakona Akaassa sekä Asta Rakentaja -messuilla Akaan kaupungin osastolla messuvieraille. Aidosti paikallinen! SÄHKÖTYÖ J&J RANTANEN Kurisjärventie 192, 37800 AKAA Puh. Hallitus HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. 029 5660 680 Uudisja korjausrakentamista jo 25 vuoden kokemuksella. Puh. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi KOKOUKSIA TYÖSUORITUKSIA TYÖSUORITUKSIA KIRPPUTOREJA SEKALAISIA MYYDÄÄN RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Aineistot tarvitsemme viimeistään maanantaina 29.1. luovutuskirjat * Maa-/metsätalouden spv:t * Edunvalvontavaltakirjat ja testamentit * Perunkirjoitukset, jaot ja ositukset * Avioehdot * Avioja avoerot; mm. Hinta: 75 000. Kalustemaalaukset
Tahvanainen saavutti moottoripyörillä 29 TUL:n mestaruutta, 16 hopeaa ja 3 pronssia. Muistakaa nuoret: ajan ratas ei pyörähdä milloinkaan taaksepäin. Siis kaikki innostunein mielin ensi sunnuntai-iltana Hautaalle. Isoisoisän jalanjäljissä Nuorin HankiRossien osanottaja oli 7-vuotias Oskari Matikainen . Liisa Ahokas. Tärkeitä asioita. Viikko 5 Maanantai Nakkikastike ja perunat, salaatti Tiistai Kasvislasagne, salaatti, ruisleipä Keskiviikko Kalapyörykät/uunikala, muusi/perunat, salaatti Torstai Hernekeitto, ruisleipä, juusto Perjantai Broilerriisivuoka, salaatti Ulla Soilammi ja Sonja-Maria Vehka-aho Akaasta ovat suorittaneet KLT-tutkinnon. k. – Näillä pelloilla on aikaisemmin ajettu SänkiCrosseja, mutta vuodesta 2010 säännöllisesti kahdet kisat, Tarttilan Sänkija HankiRossit. m. Talo oli hywin hurjassa kunnossa, niin että heti oli ryhdyttäwä korjaustöihin. KLT on taloushallinnon alan asiantuntijatutkinto. Kilpailijoita oli eri puolilta Hämettä, Pirkanmaata ja Uuttamaata. Lämmin kiitos huolenpidostasi! Äiti Lumi pöllysi Tarttilan HankiRosseissa Liisa Ahokas Valkeakosken Saarioispuolella vaalitaan perinteitä moottoriurheilun saralla. Siellä keksustellaan nuorisoseuran uudelleen toimintaan herättämisestä ja monesta tärkeästä asiasta. Hän osallistui Suomi–Ruotsi-maaotteluihin ja oli Helsingin olympialaisissa varamiehenä. klo 5 ip. Paitsi säännöissä määrätyitä asioita, on esillä muitakin tärkeitä kysymyksiä m. Ohjelmallinen illanwietto. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Lauantaina 26. Lauantaina Sakasen pellolla järjestettiin perinteiset HankiRossit. – Jo lähtivät Nuorisoseuran talolla majoilleet sotilaat wiime keskiwiikkona pois koko paikkakunnalta ja toiwottavasti ei uusia kutsumattomia wieraita tilalle tunkeudu. Kaikkia nuorisoseura-asiaa harrastawia henkilöitä Kylmäkoskella pyydetään tammikuun 27 päiwän iltana saapumaan Wanhalle-Hautaalle. Mittavin kilpailu oli vuonna 1996 Tarttilassa järjestetty enduron maailmanmestaruusosakilpailu. 27 p. Hän aloitti moottoriurheilun jo 2,5-vuotiaana mönkijän selässä.Oskarilla onkin tarttilalaista moottoriurheilutaustaa takanaan, sillä hänen isoisoisänsä oli kilpamoottoripyöräilijä Kalevi Tahvanainen . Vuonna 1954 hän oli toinen Päijänne-ajossa. siis huomenna, Toijalan Laurilan talossa Wanhalassa. Siis saapukaa lukuisasti kokoukseen. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 19 Onnittelut Valmistuneita Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit TARJOTIN NIMIPÄIVÄT tänään Senja, torstaina Pauli, Paavo, Paul, Paulus, Paavali, perjantaina Joonatan, lauantaina Viljo, sunnuntaina Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies, maanantaina Valtteri, tiistaina Irja. Sydämellinen onnitteluni Erjalle syntymäpäivänäsi 21.1.2018. Isompien pyörien sarjan voiton vei Eetu Virtanen Turengista. Kuljettajille, jotka ajavat enemmän tosissaan ja virallisesti kilpailevat motocrossissa tai endurossa, tapahtuma antaa hyvää treeniä nopeaan peltoajoon, kertoo tämän epävirallisen tapahtuman puuhamies Erkki Wrangén. – Nuorisoseuran wuosikokous on huomenna Toijalan yhteiskoululla klo 7 i. tammikuuta Uutisia – Akaan Suomalaisen Seuran wuosikokous on, kuten wiime numerossa jo ilmoitettiin, t. Tahvanainen teki Tarttilan lopullisesti tunnetuksi moottoriurheilussa, kun Toijalan-Valkeakosken seudun Moottorikerho alkoi järjestää kilpailuja Tarttilassa, Toijalassa ja Kuurilassa. Lauantain HankiRosseissa oli mukana 26 ajajaa 125-kuutioisissa ja kolme alle 80-kuutioisten sarjassa. HankiRossiin osallistui kolmisenkymmentä kuljettajaa. Hän toimi paikallisten moottorikerhojen luottamustehtävissä ja oli Suomen Moottoriliiton liittovaltuuston jäsen. – Kylmäkoskelaisille. Kalevi Tahvanainen (1929–2004) harrasti alun perin painia. Nykyhetki kaipaa kipeästi nuorten tarmokkuutta, ja tulewaisuus wielä enempi. Kun loukkaantuminen pakotti lopettamaan painin, Tahvanainen siirtyi moottoriurheiluun. alustus uuden kunnallislain welwoituksista. Wielä jäi Toijalaan noin 100 sotilasta. 7-vuotias Oskari Matikainen oli HankiRossien nuorin kuljettaja. Nyt, jos koskaan, on noustawa reippaseen toimintaan
mennessä: Jenni Kunnaala p. Lempäälän Seudun Samoojat ry Kävelyretki. Lisämaksusta aamupala Megastarilla erikseen 16,50 e/hlö mainittava ilmoittautumisen yhteydessä haluaako. klo 15.00. Lisätiedot: Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistys ry, Tarja Ruusuvuori 040 550 7778, senioritupa@gmail.com Akaan omaishoitajien vertaistukiryhmä. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Kylpylämatka. Kirkkopyhä Urjalan kirkossa 11.2. Tarjolla on hernerokkaa, kahvia laskiaispullan kera. Mukaan mahtuu 34 osallistujaa. 040 831 1054. Ilmoittautumiset 24.1. To 25.1. Lipunmyynti tuntia ennen konsertin alkua ovella, mikäli niitä vielä on. Ilmoittautumiset Timolle: timo.k.jaakkola@gmail.com tai 050 564 1424. tuolijumppa ja askartelu klo 9.00, kahvit klo 10.00, keppijumppa klo 10.30, lauluryhmä Pirteät, Pulinakerho, boccia klo 12.30. Mahdollisuus verenpaineen mittaukseen. menessä Marjukka Nikkilä puh. Koulutukseen voi ilmoittautua sari.laaki@akaa.fi tai 040 335 3059. Ma 29.1. Risteily 20.3. Esillä ajankohtaiset asiat. Akaan Reumayhdistys ry Fibron ryhmätapaaminen. esitellään Pirkanmaan Ikäneuvo-hanketta. Tervetuloa viettämään hiljentymisen päivää Tammelaan 31.1.2018! Päivä aloitetaan hartaushetkellä Tammelan kirkossa klo 10.30 ja ohjelma jatkuu seurakuntatalolla. Ke 31.1. krs. vierailu Elemec Oy. Pe 2.2. Otsalamppu mukaan. Kahvitarjoilu. Lippuja varattu pe 2.2.2018 kauden puhuttelevimpaan ja tunteellisimpaan esitykseen Huojuva Talo, joka on Maria Jotunin klassikkoromaaniin perustuva Antti Mikkolan dramatisoima esitys, pääosassa Akaan oma tyttö Anna-Maija Tuokko. 18.00 Puolukkapolku 1, 37550 Lempäälä. Lauantaina kokoonnumme Pätsiniementielle. 17.00 19.00 Majakka, Meijerintie 1 B. Tossua Toisen eteen ke 7.2. Su 29.7. 10 e enemmän. Rohkeasti uudetkin vaan mukaan! Lisätietoja Raijalta, puh. klo 18.00 alkaen, esiintyjänä Club for Five. Ma 29.1. Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. Tapahtumasta saatu tuotto käytetään paikallisten lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi. Ei jäs. 15.00 Toijalan Sampola. Ilmoittadu Pirjo Rautalalle 31.1. Varausmaksu 30 e 28.2. iltalähdöllä A-2 heng. Ti 30.1.2018 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa. Arvonta (arpapalkintoja toivotaan). Hallitus kokoontuu. klo 15 alkaen erilaisia lautapelejä sekä esim. 040 778 5145 tai Tuula 0400 481 937. Leijona Futsal Leijona Futsal-Riemu. Toijalan Sampolassa klo 11. Timon yhteystiedot: timo.k.jaakkola@gmail.com tai 050 564 1424. Uusi vuosi käynnistyy perinteisin tapahtumin. Poikkea kahville ja rupattelemaan. 040 508 9090. samasta paikasta klo 18.00. Loppumaksu 10.4.2018 mennessä. Ke 31.1. Alle 7v ilmaiseksi. 040 192 2773. 17.45 18.45. Lipun hinta 20 e, lippuja myynnissä ennakkoon Neste-asemat Toijala, Kylmäkoski, Urjala ja Lempäälä/Kuokkala sekä klubin jäsenet. Koulutuksessa keskitymme nuorten parissa tehtävään työhön Akaassa ja syvennämme kohtaamisen ja vuorovaikuttamisen taitoja. 13.00 14.30 seurakuntatalon alakerta. Muistellaan valokuvien kera Kinon korttelia. Vuosittainen Akaan Akka -arvauskilpailuun voi osallistua helmikuun aikana. La 24.2. To 1.2. Ti 30.1. Kaffeeta tarjolla perinteiseen tapaan. mennessä OP-tilille FI2954720420089300. Tampereen Teatteri. Jori-Pekka Wiklund: Pelastustoiminta ilmavoimissa. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Aivoterveys/muistiasiaa. Ilmoitathan samalla mahdollisista erityisruokavalioista. Arpajaiset. Pe 26.1. La 27.1. Kahvitus alkaa klo 14.30. kokoonnumme klo 9 Toijalan S-marketilla ja kävelemme leppoisaa tahtia vaihtelevasti eri puolilla taajamaa. Ma 22.1. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Hallitus Kohtaamispaikka Narikka Diakoniatyö vieraana Narikassa. klo 17.45 Urjalassa Majakalta, Viialassa torilta ja Toijalassa Ritolan Tapetin piipulta. Lions Club Toijala ry Akaan Akka arvauksia 1.-28.2.2018. Sitovat ilmoittautumiset viim. Ma 5.3.2018 17.30 Kinon Talo elokuvateatteri. Toilan kylpylä. Tule kuulemaan Valkeakoski-opiston keväästä Narikkaan klo 10! Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Teatterimatka. Ystävänpäivän kirkkokonsertti Akaan kirkossa 11.2. Akaan seudun mielenterveysseura ry Torstain keskustelukerho. Tervetuloa mukaan toimintaan. Avoimet tunnit. Tilaisuudessa paikalla Sauli Turja ja Marja Karhu. Ti 27.2. Hinta 56 e sisältää kuljetuksen ja lipun, edyllyttää minimisti 25 henkeä. Tänään nautitaan musiikista musiikkiraadin merkeissä. Lähtö Lempäälän Kiviahosta Puolukkapolku 1:n luota klo 18.00. 18.00 19.00 Haavistontie 7 Kylmäkoski (4H:n tilat). 28.3. Järjestää LC Toijala/Arvo Ylppö. Tammela. Lähtö Aseman koululta 17.30, ajetaan tarvittaessa Toijalan S-marketin kautta. Asiasta puhuu muistiasiantuntija Pirjo Kapanen. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Kuukausikokoontuminen /MSL:n luentotilaisuus. Pe 26.1. Dominoa, Arvaa kuka, Unoa, Kimbleä, Master mindia, yms. 18.00 20.00 srk-sali, Sontulantie 1, 37800 Akaa. Linja-autokuljetuksen lähtöajoista Viialan taksiaukiolta ja Toijalan S-marketin p-paikalta ilmoitetaan myöhemmin MeNyt.fi-palstalla.. Bussin aikataulu ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa. Sari/sihteeri Kylmäkosken työväenyhdistys ry Johtokunnan/jäsenkokous. Nahkialanjärvi. mennessä puh. 2 torstai-illan maksuton koulutus Nuorisokahvila-vapaaehtoisille! (Nykyisille, tuleville ja nuorten hyväksi talkoilusta kiinnostuneille.) Kouluttajana Kirsi Riihijärvi. To 25.1. 18.00. Ilmoittautumiset 1.5.2018 mennessä Timolle enakkomaksun 20 e kera viitenumerolla 3379 yhdistyksen tilille FI80 5680 4420 0216 00. Ke 4.7. Akaan Seudun Ruskat ry Ulkoilua koko kevätkauden maanantaisin Toijalassa. Imoittautuminen 12.3.2018 mennessä etumaksun 30 e kera viitenumerolla 3353 tilille FI80 44200216 00. Lc Toijalan jäsenet myyvät 2,50 euron arvauksia ja 17. Tänään mukavaa jumppaa! Mahdollisuus verenpaineen mittaukseen. To 1.2. Ilmoittautumiset Marja puh. Voit tuoda mukanasi myös omia pelejä pelattavaksi. Liput 35 e, tarjoilu varataan haluttaessa. To 1.2. Fibro-vertaistukiryhmän tapaaminen tiistaina 30.1.2018. Säävaraus. Omaishoitajien ja läheisten vuoden ensimmäinen tapaaminen Seniorituvalla. Lipun hinta 100 e, johon sisältyy menomatkalla lounas ja oopperan väliajalla pullakahvit. Arpajaiset, ota pikkupaketti mukaan! Ohjelmassa mm. Ovet ovat avoinna joka torstai-ilta. Pelataan lautapelejä. Kesäteatteri Pyynikillä dekkarikomedia Ehtoolehdon sankarit, komedia viisaista vanhuksista hölmössä maailmassa 4.7.2018 klo 14.00 näytös. hytissä lounaalla 50 e tai aamiaisella ja päivällisellä 70 e heng. Su 18.3. kalakerho kokoontuu Shellille klo 9.00. Osallistumismaksu on 10 e/h. Lisätiedot: Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistys Tarja Ruusuvuori 040 550 7778, senioritupa@gmail.com Toijala-Akaa Rotary Club ry Muuttokokous. Lahden Kaupunginteatteri. Kylpylämatkalle Toilan kylpylään 18.-22.3.2018 vielä paikkoja vapaana. Romanttinen musikaali Love Me Tender, paljon Elviksen hittejä. TaideAkaa ry Konserttimatka Tampereelle 1.5.2018. 20 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu Akaa-Seura ry Muisteluilta Kinon korttelista. Lumikenkien vuokrausmahdollisuus (Lempäälän Lumikenkäilijät ry varaukset 040 583 0797), lähtöpaikalla puoli tuntia aiemmin. T. Loppumaksu 20.2.2018 mennessä. Mistä apua. 0400 847 939 tai Matti Holkeri p. Seurassa pelaaminen on mukavaa ja hauskaa, vaikka ei aina voi voittaa. Milloin on syytä olla huolissaan. 14.00 15.30 Senioritupa, Kirkkotori 6, Toijala. Tilaisuus alkaa klo 11.00. Koulutus on siis kaksiosainen eli molempiin iltoihin pitää osallistua. Huom. Teatteriretki. Akaan Seudun Invalidit ry Suomi 100 km -kävelykilpailun palkintotilaisuus. Milloin Akaan Akka ui avovedessä Nahkialanjärvessä. Muistetaan viime vuonna poisnukkuneita ja vietetään hartaushetki. Ajankohtaiset asiat kerhot, retket, matkat. esitelmä, la 10.2. Hinta 45 e sisältää kuljetuksen ja lipun, edyllyttää 30 maksavaa henkilöä. To 25.1. Seuraa MeNyt-palstaa. Tule aloittamaan kevään keskustelukerhoa kanssamme. Ke 7.2. Käytännön harjoittelua. niitä myydään S-marketin edustalla. LC Toijala/Arvo Ylppö Hiljainen Hetki kirkkokonsertti. Jatkossakin tapaaminen vetäjän kutsusta pyritään pitämään kerran kuussa. 13.00 Sääksmäen Pappilanniemessä. La 27.1.2018 14.00 15.30 Toijalan Monitoimihalli. Akaan kansalliset seniorit ry Urjalan senioriyhdistys vierailee luonamme. 040 845 8819 tai marjukka.nikkila@pp1.inet fi. Sampolassa. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Tossua toisen eteen. Su 11.2.2018 18.00 Akaan kirkko. Tule tapaamaan diakonia ja diakonissaa Kohtaamispaikka Narikkaan klo 13! Tavattavissa myös etsivä nuorisotyöntekijä. Seuraava retki tiistaina 30.1. krs. Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa. Bussikuljetuksen hinta määräytyy osallistujamäärän mukaan. Pyynikin kesäteatteri. Tulossa ovat myös uuden tilan tupaantuliaiset ma 12.2. Ma 29.1. To 25.1. Lähtö linja-autolla klo 13.30 S-marketin parkkipaikalta. Jos lunta on riittävästi, niin on mahdollista käyttää lumikenkiä. Tule kuulolle tärkeästä asiasta! Happiliikkujat joogaavat ma 29.1. Futsal-Liigaa. Kylmäkosken Martat Hallituksen kokous. Perinteinen iloinen vappukonsertti Tampere-talossa 1.5. Muistakaa palauttaa kunto-/ ja vapaaehtoistyönkortit. Ma 12.2. Ke 14.2. Lipun hinta matkakustannuksin 29e/henkilö. Hinta 20 e henkilöltä, sisältää bussikuljetuksen. Matka noin 3 km metsäpolkuja pitkin ja kesto noin 2 tuntia. Tervetuloa viettämään ystävänpäivää Pappilanniemeen. Sääntömääräisen kevätkokouksen asialistalla vuoden 2017 tilit ja toimintakertomus. Kaikille avoin retki Saarikonmäen laavulle torstaina 25.1. 14.00 Sampola. Tiina Siivonen VAU:sta pitää 3 h kestävän esittelyn eri liikuntavälineiden käytöstä sisätiloissa. 10.00 Pätsiniementie 5. Ottakaa mukaan kauppakassi tai jokin laatikko, jotta saamme klubin omaisuuden siirrettyä Allin Pirtille. Tervetuloa mukaan! Akaan Sotilaspojat Retki Hämeenkyröön Sillanpää-oopperaan. Valkeakoski-opisto vieraana Narikassa. Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONI Akaan omaishoitajien vertaistukiryhmä. Tapaamisen vetää Raija Toivonen ja ryhmätapaamiset ovat ensisijaisesti kyseistä tautia sairastaville. hallituksen kokous. Voit lähettää valokuvia etukäteen ko. Yhteydenotot info@ akaa-seura.fi tai puh. To 25.1. Seuraavat tapahtumat la 3.2. 17.30 Leskirouva. Orkesterina Tampere Filharmonia, kapellimestarinaan Santtu-Matias Rouvali, operettitähtinä suomalaisyleisön lumonneet sopraano Mari Palo ja tenori Tero Harjunniemi. 12.00 15.00 Kirkkotori 10, 2. Teatterimatka. Pikaiset varaukset Päiviltä 050 378 7876. Samalla pieni terveysluento. Ilmoittautuminen 28.2. Tarjolla on keittolounas. Loput 70 e menomatkalla. 9.00 12.00 Kirkkotori 10, 2. mennessä Antti Tanni p. Liput 10e/7e. Nuotiopaikalla on makkaranpaistomahdollisuus. Tilaisuus on kaikille avoin. 14.00 15.30 Senioritupa, Kirkkotori 6, Toijala. Ilmoittaumiset 31.1.2018 mennessä Timolle ja varausmaksu 200 e viitenumerolla 3324 tilille FI80 5680 4420 0216 00. Ma 5.2. Akaan Maaja Kotitalousseura ry Maaja kotitalousnaisten hiljentymisen päivä. jääkiekko-ottelu Tappara Pelicans, la 17.2. Akaan Vanhempienverkosto ry Maksuton koulutus nuorisokahvila-vapaaehtoisille. 18.00 Kylmäkosken Paloasema (yläkerta) Haavistontie 6. Kevätkokous. Tervetuloa pelaamaan torstaina 1.2. 044 556 6622. Tuotto Toijalan lasten ja nuorten hyväksi. Ti 30.1. ja 24.2. Ma 5.2. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. To 12.4. Teatterimatka Lahden Kaupunginteatteriin 12.4.2018 klo 19.00 näytökseen. pakkasraja -10. kunnaala@maajakotitalousnaiset.fi. Iän myötä muistitoiminnot heikkenevät. rivitanssi klo 12-14, kirjapiiri klo 12.30. To 25.1. 040 528 8610 tai jenni. alueesta skannattavaksi tai kertoa oman tarinasi alueen tapahtumista
Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistys ry Akaan kaupunki / Lähitori. La 17.3. Klo 10 painonhallinta ja diabetes/terveydenhoitaja Seija Laaki. Ota mukaan omia ideoita. Kevätkausi 20 e, ohjaa Suvi-Inkeri Koivula. Su 28.1. Uutta tietoa myös Palokärjen kevättapahtumasta 8.5. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikolla 4-5 mm. klo 10 bocciaja askartelukerho. com seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille! ToVoLi ry Uskollisuuden kilta Kiltalaisten virkistyspäivä. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen viim. 18.00 19.00 Kerhot jatkuvat. Ti 30.1. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: ilmoitukset@akaanseutu.fi Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ry Tiistaitiima. Suomi Pop peruttu, tilalla BodyPump 45min. tapaamme käsitöiden merkeissä ma 29.1. Mieskuoron kevätkauden harjoitukset. Toijalan Moottorivenekerho ry Venemessumatka. OPETTAJA. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 21 Hei tilaaja! Jos sinulla ei ole vielä uusia tunnuksia, aktivoi omat tunnukset osoitteessa akaanseutu.fi/tunnukset . Sisältää sekä matkan että lipun messuille. Lähtö linja-autolla klo 8.00 Viialan taksikopilta ja klo 8.15 Toijalan S-marketilta. ohjelma ja lounas. 13.00 14.00 Viialan Työväentalo. Oletko jo ladannut Raitti-sovelluksen. 9.45 Verenpainemittausta, klo 10 bocciaja askartelukerho. Ma 29.1. Viisivuotias ruotsalaistamma sijoittui ajalla 19,6a kuudenneksi Joni-Petteri Irrin Expanse's Princessin (19,0a) voittamassa kilvanajossa. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Tilattu liput H:linnan teatteriin la 17.3. Turussa perjantaina 12.1. Aloitamme patalapputempauksen. 18.00 Ma 23.4. sinul la on oikeu s tietA A .. Hinta kerhonjäsenet 10 euroa ja ei jäsenet 25 euroa. Su 28.1. Teivossa omistamallaan Add A Lil Zetillä. Rauli Ala-Karvia. Antti Teivainen istahti kuusivuotiaan tamman rattaille ja ohjasti Sakalan hevosen kolmanneksi ajalla 19,0a. Matkalta mukaan, mutta ilmoita Hilkalle etukäteen mistä tulet. Sakalan tamma ravasi taas totokolmikkoon Markku Sakala luotti Stoneisle Noellen ohjat Antti Teivaiselle, ja valjakko tuli maaliin kolmantena. .. ToVoLi ry monipuolinen tarjonta ryhmäliikuntatunteja joka päivä! Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli.sporttisaitti. Viialan Eläkkeensaajat ry Tiistaikerhossa teatterimatkat ja muut tapahtumat. Työväentalolla kaikille kiinnostuneille Itämainen tanssi sunnuntaisin klo 18-19. Ma 29.1. Kahvittelu heti alkuun. Muistathan maksaa jäsenmaksusi tammikuun aikana. Pullo ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Voiton kisassa vei Ari Moilasen kuskaama Patman (18,4a) ennen Mikko Huttusen Fierce Roselyniä (18,9a). Tervetuloa tutustumaan kerhoihin. klo 11 Lepposilla lauluharjoitukset, klo 12 tiistaikerho, pidetään mm. Ma 8.1. Viialan Erämiehet ry Vuosikokous. klo 16.00 srk-talon alasalissa. Naistoimikunnan tarjoamat iltapäiväkahvit Tiistaitiima 30.1. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Liisalle puh. Askartelukerho tiistaisin klo 17.30-19.30. Toijalan Marttayhdistys ry Käsityötapaaminen. Ke 24.1. 12.2. Ystävänpäiväristeilyn auto tulee ma 11.2. Yhteislähtö Shelliltä klo 7.30 Toijalan Seudun Sotainvalidit ry Torstaikerho. Luennoitsijaksi saapuu Tuula Kairtamo. Tervetuloa mukaan naiset ja miehet. klo13 komediaan Puhtaana käteen. Käsitellään vuosikokousasiat. Ilmoittautumiset viimeistään 15.2. Piirin kesäteatteriin 1.8. klo 10 kuntosali vanhainkodilla. Tervetuloa! Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. 13.45 16.00 Metsola-sali. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Hämeenlinna. Lähdetään porukalla virkistäytymään! Viialan Eläkeläiset ry Viialan Sampolassa tapahtuu. Lempäälästä ja on Viialan taksiaukiolla klo 17.20 ja Toijalan S-marketilla klo17.30. Tule mukaan! Toijalan Mieskuoro ry. 8.00 18.00 Messukeskus Helsinki. Raija ottaa maksuja vastaan kerhossa torstaina ja tiistaina. Lähitori avoinna klo 9-12. ja pikkujoulusta 30.11. Vene 18 Båt -venemessut lauantaina 17.2.2018. 14.00 seurakuntatalon alasali. 20.00 Sampola. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. klo 14.00 seurakuntatalon alasalissa ja vieraaksemme saamme Esko Tuomisen ja hän kertoo meille kuvin Jäämeren kalastuksesta. on vielä paikkoja. Ti 30.1. Ti 30.1. Akaalainen Pauli Luoma kilpaili lauantaina 13.1. 11.00 Toimintakeskus Metsola. Kahvitarjoilu. To 25.1. Rauli Ala-Karvia Viides kerta kolmanneksi, mutta kauniimmat sijoitukset puuttuvat vielä akaalaisen Markku Sakalan omistamalta ja valmentamalta lämminveritammalta Stoneisle Noellelta. Tervetuloa kaikki uudet jäsenet kerhoomme. 11.00 16.00 Lahti. Karille puh. Toijalan Valpas Veteraanikerho. Kaikki paikallis lehden digisisällöt kuuluvat täys ja digitilaajien tilaukseen automaattisesti ja maksutta. Ma 29.1. Lähitori, Kirkkotori 6. Lounaspirtti klo 14.00. 044 556 6622 tai liisa.sjoblom@ pp.inet.fi osallistumismaksu 55,sis. luontoaiheinen tietokilpailu. 0500 628 849. Toijala. Aiheena muistisairaudet ja miten muistisairauksien riskiä voi pienentää. Pe 26.1. EKL:n karaokelaulun mestaruuskilpailut Lopella to 19.4. Kerhot normaaliin tapaan. La 27.1. Toijalan Mieskuoron lauluharjoitukset maanantaisin klo 18-20 Sampolassa. Kevätkauden ensimmäiset harjoitukset 8.1.2018 Uudet laulajat tervetulleita mukaan toimintaan. La 17.2. To 25.1. To 1.2. Toijalan Seudun Kalamiehet ry Seuraottelu KP-HKE-TSK
9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 11.00 Laurin talot 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Peter Nyman 14.00 Manuela leipoo 14.30 Vanhan talon uusi elämä 15.30 Unelmarempat 16.30 Mökkireissu 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kaverille ei jätetä (S) 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Wedding Town 15.45 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 15.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Haluatko miljonääriksi. Joe -ryhmän perustajan Joe Coltonin, jonka iskuvoimaan voi yhä luottaa. 9 (12) 21.00 Downshiftaajat (12) 21.40 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Big in Finland 22.50 The Late Late Show with James Corden 23.30 Rouva varapresidentti 0.00 Uutisikkuna 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. TV1 TV2 MTV3 NELONEN MTV3 klo 13.00 Working Girl tieni huipulle (S) 1980-luvun romanttinen hittikomedia kunnianhimoisesta sihteeristä, joka havittelee esimiehensä asemaa ja saa tilaisuuden yrittää, kun pomo loukkaantuu hiihtorinteessä. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Tuubi 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 2.55 NCIS: New Orleans (12) 4.45 Scorpion (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Lazy Town (S) 6.25 Hisse Hoksausmaassa 6.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 6.55 Angry Birds Stella (S) 7.00 Vili Vilperin seikkailut (7) 7.15 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.35 Angry Birds Toons (S) 7.40 LEGO Friends (S) 8.00 Madagascarin pingviinit 8.25 Angry Birds Toons (S) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Soppa365 9.20 Wedding Town 9.50 Haluatko miljonääriksi. Joe: Kosto (12) 0.15 Elokuva: Poliisiopisto 3 (12) 2.05 Holmes NYC (12) 3.05 Poliisit (S) 3.35 Astral-TV TORSTAI 25.1. TV1 TV2 MTV3 NELONEN MTV3 klo 22.35 Keinoja kaihtamatta (12) Vauhdikkaassa toimintakomediassa nainen sotkee kahden kaveruksen välit. 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Historia: Petturien lapset 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Kun Suomesta tuli Suomi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Peltsin Lappi 14.05 Prisma: Totuus sähkötupakasta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti: Botox uuden ajan lääke 15.50 Hakekaa kätilö! (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Suoerämaa 19.40 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 SuomiLOVE 22.15 Pako pimeydestä (16) 23.15 Karkotetut (16) 0.15 Capital rahan mahti 1.15 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.52 Tiketi Tok (S) 7.03 Olivia (S) 7.24 Martta puhuu (S) 7.47 Tilkkupeiton tarinoita (S) 7.51 Nelli ja Noora (S) 8.00 Vilkki Ankka (S) 8.11 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.33 Mimosa ja Lennu (S) 8.44 Jetron matkaan (S) 8.59 Galaxi 9.01 Näin meillä (7) 9.13 Karvinen (7) 9.25 Sohvaset (7) 9.38 Tenavat (7) 9.46 Kammokatu (7) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Pakoon helppoa elämää 11.30 Syke (12) 12.20 Naissotilaat 12.50 Villi kortti 13.40 Hiihdon Ski Classics: La Diagonela 14.50 Arctic Lights Antti Autin tarina 16.00 X Games 18.00 Leijonien olympiamitalit: 1988 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Donna (12) 19.35 Kätevän emännän juhlat (S) 20.00 Sohvaperunat 20.54 Naurupalat 21.00 Salainen agentti 86 22.45 The Late Late Show with James Corden 23.25 Mr. 20.00 Syke (12) 21.00 Donna (12) 21.25 Kätevän emännän juhlat (S) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Hard Sun (16) 23.00 The Late Late Show with James Corden 23.40 The Leftovers (16) 0.35 Villi kortti 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 18.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 19.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Stand Up! SPESIAALI: Naurupartio 22.00 Elokuva: G.I. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.00 Ensitreffit alttarilla 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Australian kaunein koti 14.30 Grand Designs unelma-asunnot 15.30 Yökylässä Maria Veitola 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 4.00 Uutisikkuna 5.55 Akuutti: Botox uuden ajan lääke 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Norjan vuonot 13.25 Punainen viiva (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Suuri vaalikeskustelu: Presidentinvaalit 2018 viitottuna 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Durrellin perhe (7) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 Hiljainen todistaja (16) 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Oddasat 23.30 4 Blocks veriveljet 0.25 Puoli seitsemän 0.55 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 26.1. 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kaverille ei jätetä (7) 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Wedding Town 15.45 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 15.50 MasterChef Kanada 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Haluatko miljonääriksi. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (S) 10.05 The Chefs’ Line 11.00 Ensitreffit alttarilla 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huippujengi 14.30 Amazing Race 15.30 Kokkisota 16.30 Kauneuden hinta 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Nelonen klo 22.00 Elokuva: G.I. Joe: Kosto Toimintatrilleri marssittaa kameroiden eteen Duken ja Roadblockin johtaman G.I. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kokkisota 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Rikoksista pahin (12) 23.55 Yökylässä Maria Veitola 0.50 Kokkisota 1.45 60 päivää kiven sisässä 2.40 Pukumiehet (7) 3.35 Modus (12) 4.30 Scorpion (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Lazy Town (S) 6.25 Hisse Hoksausmaassa 6.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 6.55 Angry Birds Stella (S) 7.00 Vili Vilperin seikkailut (7) 7.25 LEGO Friends (S) 7.50 Madagascarin pingviinit 8.10 Kung Fu Panda (7) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Soppa365 9.20 Wedding Town 9.50 Haluatko miljonääriksi. 5.55 Peltsin Lappi 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Historia: Angkor Watin arvoitus 13.25 Sylvi (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Asbestivaara 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Totuus sähkötupakasta 20.00 Akuutti: Botox uuden ajan lääke 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Capital rahan mahti 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.45 Yle Uutiset 22.50 Oddasat 23.05 Ulkolinja 0.00 Puoli seitsemän 0.30 Docstop: Mun sukupuoli 6.50 Pikku Kakkonen 6.52 Nimipäiväonnittelu 6.53 Humps (S) 7.01 Lumiukko (S) 7.08 Dinotassut (S) 7.23 Sasu (S) 7.37 Timppa (S) 7.47 Nuottiavain 7.57 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 8.24 Galaxi 8.25 Tenavat (7) 8.31 Jack (7) 8.43 Råtta Booris (S) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kohteessa: Nevada 10.45 Näin Norjassa 11.00 Ali Show: Anna-Maija Tuokko 11.28 Ali Show: Sanna Stellan 12.00 Tatuoinnin varjopuolet 12.30 Laivakokin matkassa 13.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 13.30 Kekseliäs nikkari 14.15 Tanskalainen maajussi 14.45 Luonto lähellä sydäntä 15.30 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.01 Holby Cityn sairaala 19.00 Naissotilaat 19.30 Puuttuminen (7) 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Inside No. Joe -erikoisjoukon, joka saa peräänsä tappajien iskuryhmän Yhdysvaltain presidentin käskystä. Parhaat ystävät Tuck ja FDR ovat molemmat ammatiltaan salaisen palvelun agentteja. 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. keskiviikko-tiistai 4.00 Uutisikkuna 5.55 Docstop: Mun sukupuoli 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Historia: Angkor Watin arvoitus 13.25 Jääkärin morsian (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Newton 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Syyttäjä (12) 20.00 Seniorit somessa 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Suuri vaalikeskustelu: Presidentinvaalit 2018 22.35 Ulkolinja: Katalonia lippujen sota 23.36 Yle Uutiset 23.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.50 Oddasat 0.05 Silta (16) 1.05 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.53 Jääkarhu Otto (S) 7.03 Mimmit 7.07 Stella ja Sami (S) 7.20 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 7.31 Laura (S) 7.42 Fluugalaiset (S) 7.56 Maikki ja pelottava Pontso (S) 8.23 Galaxi 8.24 Pertti ja Purtti (7) 8.36 Tero hoitaa (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kohteessa: Kambodzha 10.50 The Late Late Show with James Corden 11.30 Tanskan toisenlaiset frendit 12.00 Älä kokeile tätä kotona 12.30 Kohteessa: Intia 13.20 Linen mukana maailman ympäri 13.50 Dok: Erilaiset kaksoset 14.50 Irina palaa kotiin 15.20 Naissotilaat 15.50 Downshiftaajat (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.01 Holby Cityn sairaala 19.00 Dok: Mikä alastomuuudessa kiusaa. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Mökkireissu 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Keinoja kaihtamatta (12) 0.30 Yhdistetyn maailmancup: Seefeld 1.25 Alppihiihdon maailmancup: Lenzerheide 2.20 Rikospaikka 2.50 Mökkireissu 3.45 Nuori MacGyver (12) 4.40 NCIS: New Orleans (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Lazy Town (S) 6.25 Hisse Hoksausmaassa 6.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 6.55 Angry Birds Stella (S) 7.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 7.25 LEGO Friends (S) 7.50 Madagascarin pingviinit 8.10 Kung Fu Panda (7) 8.35 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 9.00 Soppa365 9.20 Wedding Town 9.50 Haluatko miljonääriksi. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Myytinmurtajat 0.10 Sääntö-Suomi 1.03 Bull (12) 2.00 Pitääkö olla huolissaan. 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kaverille ei jätetä (S) 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Wedding Town 15.45 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 15.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Hauskat kotivideot 18.55 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Poliisiopisto 4 Korttelipoliisit (S) 22.50 Tulossa: Poliisit 10 vuotta 22.55 Stand Up! SPESIAALI: Naurupartio 23.55 Elokuva: RED (12) 2.10 Stand Up! (S) 3.10 Astral-TV PERJANTAI 26.1. 22 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu TELEVISIOVIIKKO 24.1.-30.1. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV1 klo 19.00 Prisma: Totuus sähkötupakasta Auttaako sähkötupakka pääsemään irti tupakasta, vai onko se vain uusi tapa koukuttua nikotiiniin. Nurkkaan ajetut taistelijat pääsevät selville salajuonesta ja päättävät etsiä käsiinsä G.I. 18.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Leijonan luola (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kadonneen jäljillä (S) 22.00 Elokuva: Twilight Aamunkoi, osa 2 (12) 0.30 Stand Up! (S) 1.30 Holmes NYC (7) 2.30 Poliisit (S) 3.00 Astral-TV KESKIVIIKKO 24.1. Robot (16) 0.15 Uutisikkuna 7.05 Ostoskanava Tvins.com 8.05 Palomies Sami (S) 8.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita 9.05 Winx-klubi (7) 9.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 13.00 Elokuva: Working Girl tieni huipulle (S) 15.20 Nigellan helpot herkut 16.00 Sääilmiöiden Top 10 17.00 Tuubi 18.00 Yökylässä Maria Veitola 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.15 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Veriside (16) 0.25 Alppihiihdon maailmancup: Lenzerheide 1.20 Yhdistetyn ja hiihdon maailmancup: Seefeld 2.15 Putous 3.35 Viikingit (16) 4.35 Bosch (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Angry Birds Toons (S) 6.30 Vili Vilperin seikkailut (7) 6.55 Angry Birds Toons (S) 7.00 LEGO Friends (S) 7.25 Disney esittää: DuckTales 7.45 Vili Vilperin seikkailut (7) 8.00 Angry Birds Toons (S) 8.05 Kung Fu Panda (7) 8.30 LEGO City (S) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 MasterChef Kanada 11.00 Amerikan Gladiaattorit 12.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 MM-ralli LIVE: EK12, Monte Carlo 15.10 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 15.15 Hauskat kotivideot 16.15 Leijonan luola (S) 17.15 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 17.20 Elokuva: Asterix ja viikingit (7) 19.00 Leijonan luola (S) 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Star Wars: Uusi toivo (12) 23.35 Elokuva: Sherlock Holmes: A Game of Shadows 2.10 Stand Up! (S) 3.10 Napakymppi 4.10 Astral-TV LAUANTAI 27.1. 6.53 Taikakaruselli (S) 7.04 Puuharit (S) 7.16 Sanni Sateenkaari (S) 7.29 Pikku Kakkosen posti 7.34 Töötti ja Pulteri (S) 7.55 Sohvatiikerit 8.01 Anton Siilinen ratkaisee 8.15 Galaxi 8.16 Tipu Touhukas (S) 8.18 Syrhämä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kohteessa: Varanasi 10.50 The Late Late Show with James Corden 11.30 Kätevän emännän juhlat (S) 12.00 Lippu rakkauteen 12.30 Kun kaksi sukupuolta ei riitä 13.00 Tobias leipoo maailmalla 13.45 Laivakokin matkassa 14.15 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 14.45 Elämäni eläimet 15.45 X Games 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 X Games 18.30 Mestis: LeKi SaPKo 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 Downshiftaajat (12) 23.20 Deadweight (7) 0.45 Jonah from Tonga (7) 1.10 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Michael Mosley (kuvassa) tapaa asiantuntijoita sekä kokeilee sähkötupakkaa kuukauden ajan, vaikkei itse tupakoi.
Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 5.55 Seniorit somessa 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Pisara 11.05 Kotiin Näkkälään 12.05 Docstop: Mun sukupuoli 12.35 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön 13.30 Neljästoista vieras (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Vedenalainen Pompeji 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Machines (7) 22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.50 Yle Uutiset 22.55 Oddasat 23.10 Kotikatsomo: Yksinen 0.10 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 29.1. 6.52 Hyrräpäät (S) 7.04 Musarullaa! 7.27 Kim ja Kai (S) 7.34 Pipsa Possu (S) 7.40 Ninni ja Nestori (S) 7.54 Ryhmä Hau (S) 8.18 Oktonautit (S) 8.41 Onnelin ja Annelin talvi (S) 8.59 Galaxi 9.01 Aappo ja Tööt (S) 9.08 Kesäleiri (7) 9.21 Törmäyskurssi (S) 9.26 Otso ja sopulit (7) 9.33 Urheiluhullut (S) 9.35 Galaxi Play 10.00 Sohvaperunat 10.50 The Late Late Show with James Corden 11.30 Uusi päivä (S) 13.00 Yle Live: Zara Larsson 14.00 Hiihdon Ski Classics: Marcialonga 15.30 X Games 17.30 Pääpeli: Roope Tonteri vaiettu totuus 18.00 Leijonien olympiamitalit: 1994 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Matkaaja: Tansania 20.01 Torpedot (12) 21.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Silta (16) 23.05 Donna (12) 23.30 Totuuden treffit 0.20 Inside No. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/ puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 9-15) PAINOPAIKKA: Alma Manu, Tampere Alma Manu Jakelupäivystys puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.1.2018 23 NELONEN Viime hetken ohjelmamuutokset mahdollisia. 5.55 MOT 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön 13.25 Laivaston monnit maissa (S) 14.40 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Seniorit somessa 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 SuomiLOVE 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Poldark (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Victoria (7) 0.10 Prisma 1.05 Puoli seitsemän 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 30.1. TV1 TV2 MTV3 NELONEN MTV3 klo 19.30 Salatut elämät (12) Osa 3308: Aki ja pahan kosketus. Kuninkaan kuoltua vallanperimysjärjestyksessä ensimmäinen nousee valtaistuimelle vain 18-vuotiaana. Ruotsalainen draamakomedia vankilasta vapautuneesta Sonnysta joka haaveilee normielämästä uuden tyttöystävänsä kanssa, mutta kaikki suunnitelmat muuttuvat, kun menneisyys kolkuttaa ovelle. 6.52 Niksi-Nella (S) 6.58 Ystäväni Ronja 7.05 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.17 Astroset (S) 7.32 Siiri ja Krokotiili (S) 7.37 Kaapo (S) 8.03 Pelle Hermanni (S) 8.15 Pingu (S) 8.23 Galaxi 8.24 Neljä ja puoli kaverusta 8.50 Näin Norjassa 9.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kohteessa: Mystinen Intia 11.00 Ali Show: Sanna Stellan 11.29 Ali Show: Lauri Ylönen 12.00 Yksineläjä Severin 12.30 Linen mukana maailman ympäri 13.00 Irina palaa kotiin 13.30 Tanskan toisenlaiset frendit 14.00 Elämäni eläimet 15.00 Donna (12) 15.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 X Games 19.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Rouva varapresidentti 21.00 Naissotilaat 21.30 Tissit (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Mr. FAX: (03) 540 9630 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI: Myyntineuvottelija: Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO: Mainostuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@ akaanseutu.fi TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Tiina Kauppinen 044 755 7298 Iida Lehtonen 040 707 0403 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä. Sarja alkaa. kierroksen tulosilta 23.00 Ykkösaamu 23.40 Hiljainen todistaja (16) 0.40 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 28.1. 010 584 4170 (ark. kierroksen tulosilta 20.30 Yle Uutiset 20.45 Presidentinvaalien 1. 6-11) Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 11.00 Ensitreffit alttarilla 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Manuela leipoo 14.00 Pomo piilossa 15.00 Putous 16.30 Sääntö-Suomi 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 9 (12) 0.50 Uutisikkuna 7.05 Ostoskanava Tvins.com 8.05 Palomies Sami (S) 8.15 Littlest Pet Shop (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita 9.05 Winx-klubi (7) 9.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Manuela leipoo 10.30 Makumuistoja 11.30 Kauneuden hinta 12.30 Kokkisota 13.30 Kaappaus keittiössä 14.25 Top Gear Special: James May’s Cars of the People 15.30 Myytinmurtajat 16.35 Mökkireissu 17.30 Putous 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Hiihtoextra 19.30 Presidentinvaalien tulosilta 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Presidentinvaalien tulosilta 23.00 Rikospaikka 23.30 Bull (7) 0.25 Yhdistetyn ja hiihdon maailmancup: Seefeld 1.20 Alppihiihdon maailmancup: Lenzerheide 2.15 Rikoksista pahin (12) 3.10 Penn & Teller: Naruta meitä! (12) 4.05 Voitolla yöhön 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Angry Birds Toons (S) 6.30 Vili Vilperin seikkailut (7) 6.55 Angry Birds Toons (S) 7.00 LEGO Friends (S) 7.25 Madagascarin pingviinit 7.45 Vili Vilperin seikkailut (7) 8.00 Kung Fu Panda (7) 8.25 LEGO Ninjago (7) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 MasterChef Kanada 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 11.05 Amerikan Gladiaattorit 12.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 13.00 Hauskat kotivideot 15.00 Hyvät ja huonot uutiset 16.00 Elokuva: Toy Story 2 (7) 17.55 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 18.00 Elokuva: Up kohti korkeuksia (7) 19.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 20.00 Napakymppi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Pearl Harbor 0.30 Stand Up! (S) 1.30 Poliisit (7) 3.30 Astral-TV SUNNUNTAI 28.1. Omapäinen Alexandrina, tuleva Victoria tietää tarkkaan mitä hän tahtoo ja mitä ei.. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV2 klo 20.00 Torpedot (12) Kausi 1, 1/6. HD Kuvassa: Camilla (Liv Mjönes) ja Sonny (Torkel Petersson). Robot (16) 22.45 Game of Thrones (16) 23.45 Jonah from Tonga (7) 0.15 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ww w.a kaa nse utu .fi TILAAJAPALVELU: akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Tuubi 21.00 Sääntö-Suomi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman 23.05 NCIS: New Orleans (12) 0.05 Rimakauhua ja rakkautta 1.00 Rouva Ministeri (12) 3.45 Kohde (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Lazy Town (S) 6.25 Hisse Hoksausmaassa 6.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 6.55 Angry Birds Stella (S) 7.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 7.15 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti 7.35 Angry Birds Toons (S) 7.40 LEGO Friends (7) 8.00 Madagascarin pingviinit 8.25 Angry Birds Toons (S) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Soppa365 9.20 Wedding Town 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kaverille ei jätetä (12) 14.40 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Wedding Town 15.45 MasterChef Kanada 16.45 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 16.50 Onnenarpa 16.55 Remppa vai muutto 17.55 Leijonan luola USA 18.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Kadonneen jäljillä (S) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Näin tehtiin elokuva Veljeni vartija 21.30 Elokuva: Jack Reacher Tappajan jäljillä (16) 0.10 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7) 0.15 Napakymppi 1.15 Stand Up! (S) 2.15 Holmes NYC (12) 3.10 Poliisit (7) 3.40 Astral-TV TV1 TV2 MTV3 TIISTAI 30.1. tila a 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Suoerämaa 9.00 Yle Uutiset 9.05 Flinkkilä & Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Itse asiassa kuultuna Tapani Raittila 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Dokumenttiprojekti: Patrik Sjöbergin taakka (S) 13.40 Vaiheessa: Unelmien nainen 14.00 SuomiLOVE 15.00 Yle Uutiset 15.05 Neiti Marple: Neiti Marplea ei petetä (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kotilieden lämpöä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 18.45 Arto Nyberg 19.30 Presidentinvaalien 1. Yle TV1 klo 23.00 Victoria (7) 1/8. 6.53 Kuiske (S) 7.00 Katinkontti 7.11 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 7.23 Babar ja Badun seikkailut (S) 7.35 Askarrellaan 7.44 Dinojuna (S) 8.08 Petteri Kaniini (S) 8.23 Galaxi 8.24 Harri & Bip 8.26 Merten syvyyksissä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kohteessa: Italian kaupungit 11.00 Ali Show: Lauri Ylönen 11.29 Ali Show: Maria Monde 12.00 Luonto lähellä sydäntä 12.46 Tanskalainen maajussi 13.15 Köyhä vai hemmoteltu 14.00 Lippu rakkauteen 14.30 Rouva varapresidentti 15.00 Kätevän emännän juhlat (S) 15.30 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.01 Holby Cityn sairaala 19.00 Ennen kuin kuolen 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Tissit (7) 20.47 Kaikki hyvin, Pekka (12) 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Fortitude ikiroudan kirous (16) 22.47 Fortitude ikiroudan kirous (16) 23.35 Rakas kiven sisässä 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. Nukke numero 123. 0800 9 6675 (ark. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.00 Ensitreffit alttarilla 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Sääilmiöiden Top 10 14.30 Tinan matkassa 15.30 Unelmarempat 16.30 Kaappaus keittiössä 17.25 Salatut elämät (12) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Kauneuden hinta 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (S) 23.35 Putous 1.05 Kauneuden hinta 2.00 Kaappaus keittiössä 2.55 Rizzoli & Isles (12) 3.50 Pomo piilossa 4.45 NCIS: New Orleans (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Lazy Town (S) 6.25 Hisse Hoksausmaassa 6.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 6.55 Angry Birds Stella (S) 7.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 7.25 LEGO Friends (S) 7.50 Madagascarin pingviinit 8.10 Kung Fu Panda (7) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Soppa365 9.20 Wedding Town 9.50 Ummikot ulkomailla 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kaverille ei jätetä (S) 14.40 Pikakurssi kodinostoon 15.10 Wedding Town 15.40 MasterChef Kanada 16.35 Onnenarpa 16.40 Remppa vai muutto 17.40 Leijonan luola USA 18.40 Hauskat kotivideot 19.35 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä II (12) 0.10 Tulossa: Poliisit 10 vuotta 0.15 Stand Up! (S) 1.15 Holmes NYC (7) 2.15 Poliisit (7) 2.45 Astral-TV MAANANTAI 29.1
P. Mausteena on käytetty myös kirjailijan Helsingin Sanomissa julkaistuja kolumneja. Koululaisesityspäivinä klo 9.00 alkaen. Esko Roine ja Aimo Räsänen nähdään Mielensäpahoittaja ja poika -esityksissä kevään aikana. PUHELINMYYNTI / RYHMÄMYYNTI Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00 puh. Nyt ollaan asian ytimessä! Heitä vapaalle ja anna tyrän rytkyä. Kotimaista omenaa ym. Nämä kaksi näyttämöiden neroa on nyt mahdollisuus nähdä tässä huippusuositussa esityksessä Komediateatterin Päänäyttämöllä. Nyt kaikki varastotuotteet pl. ilmaiseksi Osta lippusi ennakkoon: www.seat4.me Hämeen Turistiauton kuljetukset Viialasta, lähtö taksiaukiolta 45 min ennen ottelua, paluu 15 min ottelun jälkeen, meno-paluu 5 €/hlö. Pulkkiseen ei ajanhammas iske. T:mi Kulkki, Kauvatsa 0400 959 400.. Tässä draamassa jatkosodan käynyt Linna kirjoittaa suurteostaan Tuntematon sotilas. liput@komediateatteri.fi Lippuvaraukset puhelimella Lippupisteestä puh. 040 737 4499 KIINTEISTÖHUOLTO oy AKAAN Jorma Jaakkola info@akaankiinteistohuolto.fi Vaihteentie 5, 37830 AKAA PERUNOITA Säkeittäin ja kiloittain mm. Näyttelijä Tuukka Huttunen nähdään yksin kaikissa näytelmän yli kahdessakymmenessä roolissa. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Akaan Autotarvike Oy Satamatie 41, 37800 AKAA 03 543 5670 myynti@akaanat.fi Avoinna ma-pe 8-17 MUUTTOMYYNTI! Akaan Autotarvike muuttaa uusiin tiloihin katsastuskonttorin lähelle Levytie 3. Näytelmä pohjautuu Kyrön teoksiin Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike ja Miniä. Ohjaus ja lavastus Panu Raipia Videosuunnittelu Ilari Kellokoski Pukusuunnittelu Kaisa Loponen Rooleissa Tuukka Huttunen Kesto 1 h 45 min väliaikoineen. Siikli, Annabella, Fontana ym. Esityslauantaisin klo 12.00 esitysten alkuun asti, ei koske yksityistilaisuuksia. LIPUT 32 € / 30 € / 22 € NYT TAMPEREEN HAUSKIMPAAN PAIKKAAN, KOMEDIATEATTERIIN! TERVETULOA KATSOMAAN LAADUKASTA TEATTERIA! LIPPUTOIMISTO Lapintie 3 A, 33100 Tampere Avoinna ma-pe klo 11.00-17.00, esityspäivinä avoinna a esityksen alkuun asti. öljyt poistohintaan Koskee myös jo alennet tuja tuotteit a. Esityssunnuntaisin vähintään tuntia ennen esitystä. 040 162 5194 tai teija.m.hakala@gmail.com Ke 7.2.2018 klo 17-19 Ke 14.2.2018 klo 17-19 Ke 21.2.2018 klo 17-19 Ke 7.3.2018 klo 17-19 Viialan Rasin kuntosali, Urheilukuja 1, Akaa Hinta: 35 euroa (Virin toiminnan tukemiseksi) SUOSITTU VIIALAN VIRIN PUNTTIKOULU TULEE TAAS! Suunnitelmallista kiinteistönhoitoa! Kysy tarjous! . Viialan tori klo 14-17. Olet lämpimästi tervetullut! Ilmoittaudu heti! Viim. 0207 288 388, puhelun hinta yritysnumeroon 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Ohjaus ja käsikirjoitus Jari Salmi Lavastus Oskari Löytönen Rooleissa Jari Salmi ja Jere Riihinen Arvioitu kesto 1 h 30 min sisältäen väliajan Esityksessä käytetään ronskia kieltä. klo 17.00 Otteluliput: aikuiset 12 €, eläkeläiset 10 €, alle 16 v. Akaa-Volley – LEKA Volley Olitpa minkä ikäinen tahansa, missä kunnossa tahansa – tule mukaan! Punttikoulu sopii kaikille! Valmentajana toimii voimanoston SM/MM mitalisti Teija Hakala. Mukaasi saat saliohjelman, opetellaan pääliikkeet ja apuliikkeet – saat vinkkejä treenaukseen ja myös ruokavalioon. -20% 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOENERGIA MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaRavintolateatterissa: Päänäyttämöllä: PÄÄMÄÄRÄNÄ TUNTEMATON Tohtori Panu Rajala on kirjoittanut itsenäisyytemme juhlavuotta juhlistamaan näytelmän kirjailija Väinö Linnasta. 0600 900 900 puhelun hinta 1,97 euroa/min + pvm. Hän joutuu taipumaan moneksi rintamataisteluissa sekä sodassa kriitikoita vastaan. Nauti Pulkkisesta livenä! Sä olet ansainnut sen, sä olet sen arvoinen. Pe 26.1. Monet aikalaiset Väinö Linnan läheisyydestä sekä romaanin henkilöt pääsevät ääneen, kun kansakuntamme historiaa kirjoitetaan. Huom! Esitykset päättyvät! Dramatisointi Seija Holma Ohjaus Marika Vapaavuori Lavastus Oskari Löytönen Pukusuunnittelu Katri Innanmaa ja työryhmä Valosuunnittelu Juha Haapasalo Äänisuunnittelu TJ Mäkinen Rooleissa Esko Roine ja Aimo Räsänen Kesto 1 h 55 min sisältäen väliajan LIPUT 36 € / 34 € / 26 € PULKKINEN LIVE Hyvät naiset ja herrat! Pulkkinen live tömäyttää ensimmäistä kertaa klassikkosarjan hahmot elävänä lavalle koko komeudessaan. 4.2.2018 mennessä. Teatterinjohtaja Panu Raipian ohjauksessa isossa roolissa ovat myös videoiden ja äänien maailmat. 24 Keskiviikko 24.1.2018 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi • ALIVALTIOSIHTEERI – ILO ILMAN VIRALLISUUTTA ON TEESKENTELYÄ Ohjelmistossa: • ELLA JA KAVERIT SALAISESSA PALVELUKSESSA • AALTO FAMILY SHOW JOKERI POKERI BOX JA SARI AALTO Tulossa toukokuussa 2018: • PELASTAKAA RÖLLIMETSÄ NYT LAPSET JA LASTENMIELISET TEATTERIIN! RAVINTOLATEATTERIIN LYSTIN PITOON: Akaa-Volleyn Mestaruusliigan kotiottelu Toijalan monitoimihallilla su 28.1. LIPUT 32 € / 30 € / 22 € MIELENSÄPAHOITTAJA JA POIKA Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja saapuu viimein Komediateatteriin. Uunituoreissa sketseissä radiotoimittaja Osmo, nyrkkeilijä, kopiovastaava, äänimies Esko ja Sauli. Koe lähietäisyydeltä sumeilematta ovellaan seisova Pulkkinen sekä hänen ylväs paljashipiäinen vulkaaninen alkuvoimainen olemuksensa, ilman ainuttakaan harha-askelta poispäin miehisyyden lähteiltä