TAI VENEKUOMUT. » SIVU 8 MARKKU KYRÖLÄ on pystyttänyt napakelkan Nahkialanjärven koilliskulmaan Toijalaan jo kymmenkunta vuotta. sivut 9–16 Teemana Osta omasta kaupungista Jarno Keskinen. Numero 8 Keskiviikko 24.2.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAASSA on viimeisen kahden viikon aikana todettu viisi uutta koronatartuntaa. Epidemian alusta lukien tartuntoja on ollut 34. & Osku PITÄISIKÖ UUSIA MOOTTORIKELKAN, MÖNKIJÄN, AUTON TAI VENEEN PENKIT. Hidas rokotustahti tuskastuttaa monia. Särkyneen kelkan tärkeät osat saatiin kuitenkin pelastettua, kelkka on nyt korjattu, ja Nahkialan napakelkka odottaa taas innokkaita käyttäjiä. » SIVU 5 Nahkialanjärven napakelkan kyytiin pääsee taas Terhi Strengell MEILTÄ LÖYDÄT HELPOSTI VASTAUKSET VERHOILUSSA ASKARRUTTAVIIN KYSYMYKSIIN SEKÄ LAAJAN VALIKOIMAN VERHOILUMATERIAALEJA. Viime talvi jäi väliin heikon jäätilanteen vuoksi. Ammattitaidolla. Tänä talvena napakoiden pakkasten myötä hyvään alkuun päässyt kausi oli loppua lyhyeen napakelkan heikkoon kuntoon päässeiden rakenteiden vuoksi. Meillä onnistuu
Nimittäin radanpäällerakennettava monitoimitalo toimistoineen,palveluineenja asuinhuoneistoineen olisi Akaan Hammas – Hissistä suoraanjunaan. Mikälihaluammepöhiseviästartupeja,joista pienestäosastasyntyy verosampoja,junarataa olisisyytätarkastella lähemmin. AuttaisikoEräveikkojenesimerkkimuitatoimijoitatekemäänvastaavia,rohkeitaavauksia?Kun aikanaanpalaammevanhoihintoimintatapoihin, meillä saattaa olla mukanamme se pussillinen uusiaideoita,joillavoimmekehittääperinteisiä toimintatapojammeeteenpäin.Samoinmeilläon mukanammemyösjoukkolapsiajanuoria,joille uudet,nytkehittymässäolevattoimintatavatovat jonormaaliakulttuuria. Koulupäivien pitäisi alkaa myöhemmin Haluatkosinämukaherätä aikaisinvain,koskakoulu alkaakahdeksalta?Olen varma,ettäet.Tummat silmänalusetjahaukottelu eivätannavakuuttavaa kuvaasiitä,ettäoppiminen sujuisiparemmin.Olen huomannut, että aikaisina kouluaamuinaoppilaatovat väsyneitäjayleensäsilloin onvaikeakeskittyä.Itseen oleaamuihminenjaherätessäniolenhyvinväsynyt. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. TästäAkaannuorisopalvelutvoisiottaakoppia. Kunvanhakonstieitoimi,pitääkeksiäkassillinen uusia.Keksimisenvoisialoittaavaikkakysymällä kohderyhmältä,mitähehaluaisivatpäästätekemäänjakokemaan.Sittenolisihelpompimiettiä, mitäyhteiskuntavoisitarjota. Anni Kuivamäki , 8a Viialanyhtenäiskoulu Yritykset menevät sinne, missä on asiakaspohjaa ja kelvollinen logistiikkaympäristö Akaan elinvoima voi perustua vain kasvuun KuntaliitonElinvoimaindikaattorikertoo, mihin suuntaan kunta onmenossa.Elinvoima on siinä laskettu muun muassaväestön,työpaikkojenjakoulutustason muutoksesta.Josvertaa kaupunkiamme Suomen saman kokoluokan kuntiin (10 000–20 000 asukasta), on Akaa hieman plussalla (12.77pistettä)javertailunsijalla20/44.Kärjessä ovatUusikaupunki(85.35 p),Sipoo(71.77),Pirkkala (Pirkkala50.68)jaMäntsälä (41.76 p). Esimerkkejälöytyy maailmalta, mutta onko Akaallarohkeuttaedistää uudenlaistajamitättöminesiirtymätarpeineen erittäinekologistarakennustapaa. Paljon jää nyt välistä N uorenelämässäyhdenvuodenväitetään vastaavanjopaviittävuottavähänvanhemmanihmisenelämää.Lyhyessäajassaehtii tapahtuapaljon.Elämääntuleenopeastiuseita uusiaasioita,monivanhajääpoistaimuuttuu. Tästähienostaasiastaontullutkoronanmyötä ongelma.Painotusonollutkinsiinä,ettävanhojaasioitajääpois,muttauusiaeituletotuttuun tapaan tilalle. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Timo Vepsäläinen rkm.,ins.,opettaja (eläkkeellä) kuntavaaliehdokas(vihr). Lopputulosolijotakinhyvinerilaista.Toivottavastiosallistujillaolihauskaa.Todennäköisesti heilläolihauskempaakuintoteutumattajäänyttä talvileiriäsuremallaolisiollut. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Akaalla on logistisen sijaintinsaansiostaluontaisenelinvoimanavaimet. Menestysonkuitenkin saavutettavissavain vahvallaosaamisellajatavoitteellisellayhteistyöllä kasvunkautta.Seonkoko kunnanyhteinenasia,ei yksittäistenvirkamiesten asia.Luodaansilleyhdessä edellytykset! Jouni Koski FT,KTM Kuntavaaliehdokas(kok) KuntavaaliehdokasJouni Koski (kok) taustoittaa ylläelinkeinoelämän rattaidenvoiteluakorottamalla panoksia elinkeinoelämän houkuttelemiseksi.Tuotto–panos-suhde näyttääolevansuhteellisesti sama kuin mainitulla viiteryhmälläjaonvaikea kuvitella,miksiyrityksiä pitäisivoidellaenemmän: yrityksetmenevätsinne, missäonasiakaspohjaaja kelvollinenlogistiikkaympäristö.Meilläonjälkimmäinen, jotenlieneekannattavampaajatkaapanostuksia asukas-saamiseen (ei hankintaan, koska ihmisiä ei voiostaa)kunnanydintoimintojakehittämällä.Tässä olemmejohyvällätiellä. 2 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Opetussuunnitelmaan täytyisisiistehdämuutos, jonkamukaankoulupäivätalkavataikaisintaan yhdeksältä. Yhdessäolemme enemmän.Eiolehäpeeolla paras. Tähänongelmaanehdottaisinsellaistaratkaisua, ettälukujärjestyksestä voisikarsia”turhat”aineet, kutenkuvis,musiikkijaosa valinnaisaineistatainiin, ettävalinnaisaineitasaisi halutessaan ottaa enemmän. Koskaolenollutjoyli vuosikymmenenajan elinkeinoyhtiönhallituksessaMäntsälässä,olen päässytläheltäseuraamaankunnanpitkäjänteistäjamäärätietoista työtäelinkeinoelämän edistämisessä.Kilpailu kehittyvistäyrityksistä onkovaa,jotenkunnan markkinoinnissajamyynnissätarvitaanammattimaista otetta. Sielläkään ei silti ”haaskata” kunnan verotuloja,silläkunnallisveroprosenttion 20.50(Akaassa22.25)ja elinkeinoelämänedistämiseenkäytetään39 euroa/asukas(Akaassa 23euroa). Lapsiperheenarjenja palvelutalossavuodepotilaaksisiirtymisenvälissä ontoivoaksemmeneljä-, viisikymmentävuotta elämisenarvoistaelämää. Kuntakuitenkintarjoaa meillekonkareille”eiole” -palveluja.Akaassaeiole kulttuuritiloja,eiuimahallia, eiolepanostettuyleisiin ulkoilualueisiin,vainkuntaveroprosenttionSuomen kärkitasoa.Pakko-osallistamistakonkarikuntalainen eikaipaa.Kunonikää,on josuurinpiirteinoppinut elämääntätäelämääjatoivoaksenimyöstietää,mitä haluaa.Kunkutsukuuluuperuspalvelujapuolustamaan, täytyytehdätarkentava kysymys,puolustammeko lakisääteisiäpalveluitavai niitäpalveluja,joitaeiole, vaikentiesniitäpalveluja, jotkaeivätkunnallekuulu? Jossaanpostia”Hyvä asiakas,oletmeilletärkeä”, tuleesetodennäköisesti lähikaupasta.Josviesti alkaa:”Hyväkotiväki,olen kiinnostunutnaapurikunnan asukkaasta, lähettäkää lisäärahaa”,envoiolla varma,onkoviestiperheen opiskelijaltavaiAkaan kaupungilta.Eisenäinvoi mennä.Me”jo-kuntalaiset”, myösmekonkarit,olemme oikeutettujapalveluihin mekin, oikeutemme ei rajoitupelkästäänmaksamisenoikeuteen.Itsekoen loukkaavana,kunkunnan markkinointikohdistuu pelkästäänuusiinnuoriin lapsiperheisiin,niinsanottuihinhyviinkuntalaisiin. Kaikkiajakaikenikäisiä tarvitaanrakentamaan tulevaisuudenAkaata! SuurinosaSuomen talouksistaonyhdentai kahdenhengentalouksia. Hemuuttavatkuntaan,kun tarjontaonkohdistettuoikein. Akaassa on viimeinluotutiekartta kouluverkonuudistukselle,jahyväniin.Koulutja päiväkodittulevatolemaan kunnossa.Koulutuson jatkossakinyksikunnan keskeisimpiätehtäviä. Sosiaali-jaterveyspalvelutsiirtyvätmaakunnalle. Siinäpä se ongelma onkin kunnankannalta.Tulevalla valtuustokaudella”kunta” onkeksittäväuudelleen. Koulupäivienpitäisi alkaaaikaisintaanyhdeksältä.Kukaaneihalua kouluunkahdeksalta. Edellisenäiltanaolisikiva valvoavähänpidempään, koska nukkumaanmeno aikaisinonhyvin,hyvin ärsyttävää,muttaseei onnistu,jospitääherätä aikaisin. Aikuisetainasanovat ”menisit aikaisemmin nukkumaan”, mutta se eioleniinyksinkertaista.Esimerkiksikaverini sanoi, että hän ei saa aikaisinunta,jolloinyöunet jäävätvähäiseksi.On tutkittu,ettämurrosiässä unirytmisiirtyyluonnostaanyhdellätaikahdella tunnilla eteenpäin. Nuortenelämässätapahtuneetmuutokset kuljettavatajatuksetsiihen,mitennopeastimyös kulttuurimuuttuu.Ajatellaanesimerkkinäopiskelijaelämää.Minkävuoksiomaopiskelukokemus olisellainenkuinseoli?Todennäköisestisuurelta osinsiksi,ettävanhemmatopiskelijatsiirsivät onnistuneestiopiskelukulttuurianuoremmilleen. Entäjoseioleketään,jokasiirtäisivanhoja tapojauusillemielillesitten,kunnormaaliintaas palataan?Silloinnetuoreetmieletkeksivätkulttuurinosittainuudelleen.Ehkäuusionparempi. Ehkävanhaaneikoskaanpalata.Ehkäuusion niinpaljonparempi,ettävanhaaeiedeskaivata. Muttaensinseuusipitääkeksiä.Toistaiseksi meilläonvainrajoituksiajavanhanpoissaoloa. Tokimyösperheilläjanuortenläheisilläon tässäsuuriroolisamoinkuinmonillayhteisöillä. Yhteisötovatkinjotehneethienojauusiaulostuloja,esimerkiksiToijalanEräveikotjärjestiviime lauantainapartiolaisilleminigolfaustaulkoilmassa.Tapahtumaolikirjaimellisestikorvausperinteiselletalvileirille,jotaeikoronanvuoksi päästyjärjestämään.Eräveikoteisiisjäänytsitä suremaan,ettänuortenkokemuksiinjääkoronan takiaaukko,vaanlähtiennakkoluulottomasti ideoimaantapojatäyttääseaukko.Eijumiuduttumiettimään,mitensaataisiinväkisinpidettyä kiinnitotutuistatoimintamalleistarajoitukset huomioiden.Lähdettiinliikkeellejokaisenelämystentarjoajanperustehtävästä,mielekkään tekemisentarjoamisesta. Kiinnitinmyöshuomiota, että Akaa ”pääsee” markkinatuomioistuimeen Täysperävaununtienjatkorakentamisenurakoitsijavalinnasta.Uutinenoli torso,koskavalintapäätös onsalattujulkisuuslain perusteella.Onvaikea kuvitella,miksinäinon toimittu, koska mitään liikesalaisuuttaeivalintakierroksellaenääole: nimijavalintaperusteet tiskiin.Onkinhelppovetää johtopäätös,ettävalituson tehty,koskapäätöksenteko eioleollutavointajaasiassaonpäässytsyntymään juoruja.P.S.VilhoErävedelle kannustusrohkeudestaan. Itsellänisamalajijäikesken,koskaenkestänytympäröivääryhmäpainetta. Anton Murola Turbotohtori Kuntavaaliehdokas(lib) Mistä tunnet sä ystävän. Lisäksi ontodettu,ettävähäinen univaikeuttaahuomattavastioppimista. Karavaanarionkaikkien kaveri,muttakenenkaveri on kunta. Liikuntatuntieneitarvitsisi kestää kolmea tuntia. Sloganin ”Akaassa on tilaa hengittää” soisi koskevanmyöshenkilökohtaisen taloudenliikkumavaraa,jotasyntyy,kunkaikkitulot eivätmeneasumiseenja liikkumiseen.Kunkuntaan rakennetaanpieniätaloja pienillä tonteilla lähelle asemaa,niintulijoitaon. Pitäisikönuortennytelämääelämäätarkasteltaessasurravähemmänsitä,mitenpaljon tavanomaisiaelämänosasiajäänytkokemattaja keskittyäsiihen,mitäuuttajaehkäparempaavoi saadatilalle?Tottakainuortenelämäänkuuluvat kokemukset,kesätyötjavaikkapamatkustelu ovatvaltaviamenetyksiä,josnenytjäävätkoronanjalkoihin,muttamillänevoisikorvata? Voisikotilanteestasyntyäuusiayhteisöllisyydenmuotoja,jotkavoisivattehdänuorenelämästämukavaauudellatavalla?Jospanyteiolekaan kysekoronanluomistarajoitteista,vaankulttuurinmuutoksesta. Ymmärränkuitenkin sen, että kun menee töihin, täytyyherätäaikaisin,jaon hyvävalmistautuatulevaisuuttavarten.Koulupäivien täytyisikestääpidempään, jasetaasvieaikaavapaa-ajalta.Enkuitenkaan haluaisiollakoulussakymmenestäneljään
Puh. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Yleiskirves Fiskars X10 Harjakuivain Puukiuas Kota Luosto vaippasäiliöllä rajoitettu erä! tiskiharja kaupan päälle UUTUU S! Pellettisäkki Vapo 500 kg 139€ Lepänsävyinen mäntypaneeli 1 €/m talouslaatu 28x140mm 1,50 €/m 47,90 € 20x600x2600 sävy, kelo Laudekuusi Kevytkola 39,90 € Märkätilalevy Tulppa Hae yhteishaussa Akaan lukioon 23.2.-23.3.2021. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 sari@allinapu.fi 0400 987 966 www.allinapu.fi Pitopalvelu& kokousja juhlatila Sontulantie 3 B 2, Akaa Hieronta/vyöhyketerapia Ajulantie 23, Akaa Myyjäisistä helpotusta viikonloppuunne perjantaina 26.2. Kirre p. Tilaa ennakkoon tai paikan päällä. Hyvinvointiisi kiinnitetään huomiota koko opintojesi ajan. klo 11-14. Jumbo nikkari tapetti nonwowen 16,90 € /rll 57,50€ 27,50€ 2,7l 9l Remonttimaali 20 Sisustusmaali 7 rullassa 14m 1,50 €/m 43 € 669 € sävy, kaarna talouslaatu Harjattu sts paneeli 18x145mm pp matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. Akaan lukiosta saat hyvät valmiudet jatko-opiskeluun ja työelämään. Myllytie 3, 37800 Akaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi toijalan.lounaspirtti@co.inet.fi 040 535 4229 www.facebook.com/ Jaanan Jalkahuolto Avoinna sopimuksen mukaan. 040 527 2079. Leivonnaisia ja valmiita ruokia. Katso lisää kotisivuiltamme. puh. Voit edetä omien oppimisedellytystesi mukaisesti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Katso lisää: akaa.fi. SUNNUNTAINA JATKAMME PIZZA-SUNNUNTAITA KLO 13-18. J a a n a n J a l k a h u o l t o Jaana Pahikka-Aho Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Nordic Health VITAMIINIT -20% Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Turvallisessa ja opiskelijan yksilölliset tarpeet huomioivassa Akaan lukiossa sinua kannustetaan ja tuetaan hyviin opiskelutuloksiin. avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Tarjoukset voimassa 1.2-31.3.2021 Kaikki tämän mainoksen tuotteet ovat suomessa valmistettuja Valkoinen mdf kattopaneeli 8x175x2080 Kotimaiset Ruohomatot 15,90 €/m 7,95 €/ m2 24,90 € www.toijalanrakennustarvike.
– Mitä itse olen heille soitellut asiasta, niin kaikki ovat olleet hyvinkin ymmärtäväisiä. Runsasluminen talvi kuitenkin teettää niin paljon auraushommia, että aikaa muuhun ei jää. Vuonna 2019 vastaava luku oli 33. Laine haluaa muistuttaa autoilijoita siitä, että kiusallaan tiellä ei olla. Liikenteeseen toivotaan malttia Iso, keltainen ja vilkkuva aurauskalusto näkyy kauas. Tehtävätyyppi yleistyi reilusti, sillä vuonna 2019 ihmisen pelastustehtäviä oli vain kolme. Sama tehtäväryhmä työllisti myös edellisvuonna, silloin 66 tehtävän verran. Vastuun jako kiinteistön ja kaupungin välillä johdetaan laista, eli työnjako ei ole Akaan kaupungin keksimä. Sen sijaan kiinteistönomistajilta tulee toisinaan ilmoituksia kaupungin vikapalveluun, että lumet pitäisi tulla hakemaan pois. Silti osa autoilijoista ei hidasta ajoissa. Näistä kertyvät lumet tulisi pitää kiinteistön omalla tontilla. Kaupunki kyllä hoitaa toisinaan myös tätä kiinteistönomistajan vastuulle hoitavaa tehtävää. – Oksat eivät saisi olla esteenä jalkakäytävän käytölle. Vastuuta on kesälläkin Kiinteistönomistajat ovat vastuussa kiinteistön ja ajoradan välisestä alueesta myös kesän hoitotoimenpiteiden suhteen. Vuonna 2019 virka-aputehtäviä kertyi kolme. Kadulle auratut tulevat takaisin, kun aura avaa tien, Laine toteaa. – Kiinteistönomistajat ovat korvausvastuussa, mitä sitten tapahtuukin. Tämä tulee osalle kiinteistönomistajille yllätyksenä. Osa on myös valtion vastuulla Toisinaan kaupungin vikapalveluun osoitteeseen akaa.fi/meidan-akaa/ asiointi/ilmoita-viasta/ tulee ilmoituksia myös koskien sellaisia katualueita, joista vastaa Ely-keskus. Korona vähensi pelastuslaitoksen kiireitä Akaassa Jarno Keskinen Vuoden 2020 tilastomerkinnät osoittavat, että pelastustoimen ja ensihoidon tehtävät Pirkanmaalla ovat vähentyneet. Ihmisiä pelastettiin viime vuonna seitsemän kertaa. Se ei kyllä kuulu kaupungille, Laine tietää. Akaan osalta määrä laski vuoden 2019 240 tehtävästä viime vuoden 225 tehtävään. – Sellaisia alueita ovat ainakin Kurvolantie Lontilan suuntaan ja Hämeentie vanhasta paloasemasta alkaen. Ohittakaa rauhallisesti, maltilla ja oikealla tilannenopeudella. Jos oman vastuualueen kunnossapito on mahdotonta vaikka korkean iän takia, voi työn toki teettää urakoitsijalla, ulkoaluetyöesimies Laine muistuttaa. Vaikka vikapalveluun tulevat viestit olisivat olleet sävyltään kipakoitakin, muuttuu ääni kellossa, kun asioiden oikea laita selviää kiinteistönomistajille. Hoitamattomasta korvausvastuuseen Jos kiinteistö ei hoida sille lain mukaan kuuluvia tehtäviä, voi edessä olla jopa korvausvastuu. Vaarallisten aineiden onnettomuuksia kertyi tasaisesti, kaksi kappaletta sekä vuonna 2020 että vuonna 2019.Eläimiä pelastettiin viime vuonna kuusi kertaa, samoin kuin edellisvuonna.. Kiinteistön kunnossapitovastuu ulottuu jalkakäytävälle niin talvella kuin kesälläkin. Kesällä hoidettavia asioita ovat esimerkiksi puiden oksien karsiminen. Lukumääräisesti eniten Akaassa oli vuonna 2020 liikenneonnettomuuksia, 56 kappaletta. Mielenkiintoisia tilanteita on autoilijoiden kanssa ollut, kun tuntuu että vauhti kiihtyy siinä kohtaa, kun aurauskalustoa ohitetaan. Tänä talvena työt on tehty kolmella koneella. Jalkakäytävä yleensä kiinteistön vastuulla Kiinteistön vastuulle kuuluvat muun muassa kiinteistön tontille kulkevat väylät, rappujen kunnossapito ja auravallien poisto. – Taloyhtiöt ovat siitä hyvin perillä, mutta pientaloasujilla asia ei ole aina tiedossa. Jos joku vaikka kaatuu. Alueen kasvillisuus täytyy pitää siistinä ja poistaa ylimääräiset lehdet, roskat ja esimerkiksi villisti levinneet puuntaimet. – Maantielle auramiesten murheeksi tai vaikka kaupungin puistoalueelle niitä ei saisi aurata. Vahingontorjuntatehtäviä kertyi viime vuonna 39 kappaletta. Mikäli heti kiinteistön vierestä menee jalkakäytävä, kuuluu sekä sen puhtaanapito että talvikunnossapito kiinteistölle. Tieto kyllä menee vikapalvelun kautta Ely-keskukselle, Laine lupaa. – Olen työhön osallistuva esimies, ja lisäksi kolmelle tekijälle pitäisi aina keksiä työtä. Kannatta muistaa, että meillä on paitsi isot myös hitaat koneet. Vikailmoitukset kirjoitetaan tunnepuuskassa, ja kyllähän sellainen parin– kolmenkymmenen sentin lumivalli tien päässä harmittaa jokaista, Laine näkee. UUTISET Kiinteistönomistajan kunnossapitovastuu ulottuu jalkakäytävälle asti ”Pientalojen asukkailla asia ei ole aina tiedossa” Jarno Keskinen Ulkoaluetyöesimies Mikko Laine aloitti Akaan kaupungin palveluksessa syyskuussa. Vähiten vuonna 2020 oli virka-aputehtäviä, koko vuonna vain yksi kappale. Runsasluminen talvi on tutustuttanut miehen nopeasti katujen kunnossapidon todellisuuteen. Väestö ei ole ollut niin vilkkaasti liikkeellä kuin edellisvuotena, Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan. Viheralue ja oja kuuluvat kuitenkin tontinomistajan huoltovastuulle maksimissaan kolmeen metriin asti. – Töissähän me siinä vaan ollaan. Suuri osa tehtävien vähenemisestä johtuu koronaviruksen aiheuttamista muutoksista. Yhdistetyt jalkakäytävät ja pyörätiet sen sijaan ovat kaupungin vastuulla, samoin istutuskaistat ja ajorata. Kysyimme ensin kiinteistönomistajilta, ja heille se yleensä sopii, koska silloinhan työ on heiltä pois. Kaupungin oma väki auraa neljää lenkkiä. Esimerkiksi Hämeentien varrella karsittiin viime vuonna paljonkin. Ulkoaluetyöesimies Mikko Laine tekisi juuri nyt mieluiten oksien karsintahommia, kun hiki ei taatusti tulisi. Porukka on pieni mutta normaalitilanteessa riittävän iso, Laine kertoo
– Myös laajempi tehtävänkuva ja vastuut toimialajohtajana ja kunnanjohtajan sijaisena kiinnostavat minua, Saari-Männistö kertoo Akaan Seudulle. 8.30-17.00 la. Saari-Männistö haki hallintojohtajan virkaa, koska Urjalassa vetää puoleensa mahdollisuus päästä hyödyntämään omaa osaamistaan entistä laajemmin muun muassa palvelujen kehittämisen parissa. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. Oli tiedossa, että keskitolppa oli laho, ja kelkkaa pitäisi kohentaa. Napakelkka on tosi kiva juttu, hienoa että se on viitsitty rakentaa. – Maanantaina sen remontoin ja kelkka on taas käyttökunnossa. Nyt tietysti tuli pettymys, kun sitä ei ollutkaan. Jarno Keskinen. Keräsin talteen pultin, laakerin ja vanteen. Maanantaina iltapäivällä kaikki oli taas kunnossa. puh. Vastaavia virkoja harvoin tarjolla Akaassakin oli aikaisemmin hallintojohtaja, mutta nimike muutettiin talouden tasapainottamisohjelmassa päätettyjen toimenpiteiden johdosta hallintopäälliköksi. Terttu Patakangas löysi osat Terttu Patakangas otti yhteyttä Akaan Seutuun ja kertoi keränneensä Kyrölän kaipaamat osat talteen. Muutosta on perusteltu sillä, että hallintopäällikön virka on Akaassa organisaatiolliselta asemaltaan ja luonteeltaan rinnastettavissa hallintotoimen henkilöstöjohtajan ja talousjohtajan virkoihin. 3. Osa metalliosista on vielä kadoksissa, Kyrölä kertoi Akaan Seudulle maanantaina 22. Opintovapaalla oleva Saari-Männistö haki viime vuonna myös Urjalan kunnanjohtajan virkaa. Tänä vuonna kelkkailu alkoi lupaavasti, mutta sitten napakelkan tolppa ja puomi rikkoutuivat. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Urjalan uuden hallintojohtajan on määrä aloittaa työt vappuna. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. – Kävimme kelkalla ensimmäisen kerran viikkoa aiemmin. Kelkkaa ja muita osia on myös säilytetty Nahkialanjärven rannassa, jossa ne ovat säilyneet vuodesta toiseen.– Napakelkka on minulle perinne, ja myös isäni piti aikanaan kelkkaa. Markku Kyrölä on ideoinut myös mäenlaskuun soveltuvan pulkan, jonka sivuille asennetut minisukset pitävät kulkineen pystyssä kovemmissakin kaarteissa. Virkanimikemuutoksella ei ole vaikutusta viran palkkaukseen. Mikko Peltoniemi Markku Kyrölä korjasi hajonneen napakelkkansa Jarno Keskinen Markku Kyrölä on pitänyt napakelkkaa Nahkialanjärven koilliskulmassa Toijalassa jo kymmenen vuotta, mutta viime vuosi jäi heikon jäätilanteen vuoksi väliin. 2. Hänet valittiin toiselle varasijalle. Lähiseudulla on kuitenkin vain harvoin tarjolla vastaavia virkoja kuin nyt Urjalassa on. 040 502 5658 ”Laajempi tehtävänkuva ja vastuut toimialajohtajana ja kunnanjohtajan sijaisena kiinnostavat” Salla Saari-Männistö on hakenut sekä Urjalan kunnanjohtajaksi että hallintojohtajaksi Akaan hallintopäällikkö hakee Urjalan hallintojohtajaksi Mikko Peltoniemi Akaan kaupungin hallintopäällikkö Salla Saari-Männistö on yksi Urjalan hallintojohtajan viran hakijoista. Pystytin uuden tolpan ja tein uuden puomin. Sen vuoksi halusin tarttua tilaisuuteen ja olla mukana haussa, akaalainen Saari-Männistö kertoo. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. Puh. 9.00-13.00 Palovaroitin Opal 3,90 € 199 € M1 puukiuas liiketunnistimella 200lm Ladattava LED otsavalaisin 24,90 € 30 € Pellettisäkki Vapo 16 kg 4 säkkiä 1 säkki 8,90€ suursäkki (500kg) 139€ Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä 329 € ddf484stx5 akkuporakone + KAIRA Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg Kehitetään yhdessä kaupunkiamme! Vahvaa osaamista ja johtamiskokemusta yhteisten asioidemme hoitamiseen: http://www.jounikoski.fi Paikallista palvelua, tilausajoa jo yli 30 vuotta! 0400 907 036, www.turistiauto.com hta.akaa@gmail.com Naisten vaatteet Saunaja keittiötekstiilit verkkokauppa www.finnlea.fi Myymälämme Ideaparkissa. 24.2.2021 Aurinko nousi tänään kello 7.42 ja laskee kello 17.35. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. 2. Kelkkakin kulkeutui jonnekin sivummalle mutta löytyi sittemmin. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. Urjalan kunnanjohtaja Annu Kuusisto kertoi Urjalan julkaisemassa rekrytointivideossa, että uudelta hallintojohtajalta toivotaan muun muassa kuntatalouden tuntemusta sekä vahvaa näkemystä siitä, kuinka henkilöstöhallinnon ja henkilöstöjohtamisen prosesseja tulisi kehittää. Lumisade oli tulossa, sinne metalliosat olisivat hävinneet, Patakangas kertoi.Kyrölä ehti kertoa Akaan Seudulle torstaina 18. Ihan hyvillä mielillä tässä ollaan, kelkka saatiin remontoitua ja on käytössä taas, Kyrölä tuumii. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Lastenlastensa kanssa liikkeellä ollut Patakangas oli osunut paikalle kohta napakelkan kohdattua väliaikaisen loppunsa. Akaan Seutu kysyi Salla Saari-Männistöltä myös, onko Akaan kaupungin toiminnassa tai toimintatavoissa tällä hetkellä jotain, jonka hän soisi olevan toisin ja joka osaltaan sai hakemaan virkaa Urjalasta. Hänet valittiin kahden muun haastatellun kanssa soveltuvuustesteihin, jotka tehdään tällä viikolla. 3. helmikuuta valtuusto päätti muuttaa hallintopäällikön viran takaisin hallintojohtajaksi 1.6.2021 lukien, mutta palkkaan muutos ei vaikuta. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Nythän se tuli samalla tehtyä. – Työni Akaan kaupungin hallintopäällikkönä on mielenkiintoinen, ja kaupungissa moni asia on kehittymässä todella hienosti. helmikuuta. Viime viikon keskiviikkona 17. helmikuuta, että napakelkka on aina saanut olla järvellä rauhassa. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle
Henkilöstöjohtaja johtaa hallintotoimea Valtuusto äänesti myös hallintotoimen johtajasta. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan vuosipalkkio nousee 1 800 eurosta 2 800 euroon ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio 1 800 eurosta 3 200 euroon. Roininen ei ole ehdolla kevään kuntavaaleissa. Demarit, vasemmistoliitto, keskusta sekä Jukka Ahonen ja Sauli Turja halusivat henkilöstöjohtajan johtavan entiseen tapaan hallintotoimea. Jos kaupunginjohtaja, henkilöstöjohtaja ja hallintojohtaja ovat kaikki poissa, sijaisesta päättää kaupunginhallitus. Valtuusto valitsi Saarisen seuraajaksi ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Saija Roinisen (sd). Saija Roinisesta tuli valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Tarja Antola Akaan valtuuston vuoden ensimmäinen kokous alkoi keskiviikkona hiljaisella hetkellä edesmenneen valtuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan Timo Saarisen (sd) muistolle. Muutosehdotus hyväksyttiin äänin 14–21. Meidän täytyisi ensin opetella pitämään lyhyempiä kokouksia ennen kuin kokouspalkkiota voisi nostella, Järvinen sanoo. Eniten keskustelua aiheutti hallintojohtajan asema kaupungin organisaatiossa. Sami Rajala (kok) esitti, että hallintojohtaja toimisi kaupunginjohtajan ensisijaisena sijaisena ja henkilöstöpäällikkö olisi sijaisjärjestelyissä vuorossa toisena. Pulkkinen esitti hallintojohtaja-asian palauttamista takaisin valmisteluun, mutta esitys hylättiin äänin 28–7. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajien vuosipalkkiot kaupunginhallituksen esittämässä muodossa, minkä lisäksi se lisäsi vuosipalkkioiden saajiin tarkastuslautakunnan sihteerin. Valtuustoon Roininen valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2000, jonka jälkeen hän on ollut yhtäjaksoisesti valtuutettuna yhtä varavaltuutettukautta lukuun ottamatta. helmikuuta. Valtuuston ja kaupunginhallituksen kokouksista maksetaan 70 euroa. Vähemmistöön jääneet perussuomalaiset, vihreät, kokoomus ja kristillisdemokraattien Mika Setälä olisivat vaihtaneet paikalle hallintojohtajan. Hyvin Harri (Rämö) on sen klaarannut työnsä ohella. Sijaisjärjestelyistä äänestys Hallintosäännön käsittelyn yhteydessä osa valtuutetuista olisi halunnut muuttaa myös hallintojohtajan asemaa. Saarinen kuoli nopeasti edenneeseen syöpään 15. Jos kokous kestää yli 3 tuntia, korotetaan peruspalkkiota 50 prosentilla jokaista 3 tunnin jälkeen alkavaa tuntia kohden.– Taloudellisesti on aika kallista nostaa kokouspalkkioita. Vuosipalkkiot Akaan kaupungin luottamustehtävistä 1.6.2021 alkaen Kokouksen ulkopuolella hoidetuista luottamustehtävistä maksetaan puheenjohtajille kokouspalkkioiden lisäksi seuraavat vuosipalkkiot. Kokous pääsi tekniikkamurheiden jälkeen vauhtiin lähes tunnin aikataulusta myöhässä, ja hallintosääntö puhutti pitkään päättäjiä. Hallintopäällikön palkka on 4 313,70 euroa kuukaudessa. Perustelujen mukaan hallintopäällikön virka on asemaltaan ja luonteeltaan rinnastettavissa hallintotoimen henkilöstöjohtajan ja talousjohtajan virkoihin. Hommaan menee joka päivä useita tunteja, Järvinen toteaa. Saija Roininen (vas.) toimii loppukauden valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti erillisessä pykälässä hallintopäällikön virkanimikkeen muuttamisen hallintojohtajaksi 1.6.2021 lukien. Pykälistä äänestettiin kuusi kertaa. Palkkiot on kirjattu hallintosääntöön, jonka uudistetun version valtuusto hyväksyi kokouksessaan 17. Valtuuston puheenjohtaja 2800 euroa (1800) Valtuuston varapuheenjohtajat 900 euroa (800) Kaupunginhallituksen puheenjohtaja 3200 euroa (1800) Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajat 900 euroa (800) Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja 1500 euroa (1000) Elinvoimalautakunnan puheenjohtaja 1000 euroa (900) Perusturvalautakunnan puheenjohtaja 1000 euroa (900) Sivistyslautakunnan puheenjohtaja 1000 euroa (900) Teknisen lautakunnan puheenjohtaja 1000 euroa (900) Kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtaja 1000 euroa (900) Perusturvalautakunnan yksilöjaoston puheenjohtaja 550 euroa (450) Lautakunnan varapuheenjohtaja 200 euroa (uusi) Tarkastuslautakunnan sihteeri 550 euroa (uusi) Tarja Antola. Roininen on aloittanut kunnalliset luottamustehtävät Toijalan nuorten edustajistossa vuonna 1997. Hannu Järvinen esitti, että hallintotoimen toimialaa johtaa edelleen henkilöstöjohtaja, ja häntä kannattivat Harri Rämö (sd) ja Jorma Kivi (vas). Kaupunginhallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio nousee 1 400 eurolla Tarja Antola Akaan valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajiston, lautakuntien puheenjohtajien sekä kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston ja perusturvalautakunnan yksilöjaoston puheenjohtajien vuosipalkkiot nousevat uuden valtuustokauden alkaessa 1.6.2021. tammikuuta 60-vuotiaana. 6 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu UUTISET Yli puolen yön istunut valtuusto ei hyväksynyt muutosta viranhaltijoiden marssijärjestykseen Hallintopäällikön virka muuttuu hallintojohtajaksi Tarja Antola Akaan valtuuston vuoden 2021 ensimmäinen kokous keskiviikkona venyi torstain puolelle. Sihteerin palkkio on 550 euroa, jos lautakunta ei käytä ulkopuolista sihteeriä. – Mahdollisten muutosten jälkeen hallintojohtajan palkka kuuluu ilman muuta olla kovempi kuin mitä hallintopäällikön palkka on nykyään, Peltola totesi. Se on aikamoinen pesti ja enempi jo eläkeläisen virka, jos sen meinaa hyvin hoitaa. – Marssijärjestys olisi ensin hallintojohtaja ja sitten henkilöstöjohtaja, kun se nyt on toisin päin, Rajala totesi. Kaupunginjohtaja Antti Peltolan mukaan palkkausta pitää arvioida uudelleen, jos hallintojohtajasta tehdään toimialajohtaja, kuten kaupunginhallitus äänin 4–7 esitti valtuustolle. Kokouspalkkiot pysyvät ennallaan Kaupunginhallituksessa vuosipalkkioiden korotuksia esittänyt Hannu Järvinen (sd) kertoo lähteneensä siitä, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan palkkiota on korotettava suuren työmäärän vuoksi. Suluissa on nykyinen vuosipalkkio. Kahden demarivaltuutetun lisäksi perussuomalaiset, kokoomus ja vihreät olisivat tehneet hallintojohtajasta kaupunginjohtajan ykkössijaisen. Rajala esitti muutosta myös kaupunginhallituksessa, jossa esitys kaatui äänin 5–5, 1 tyhjä puheenjohtajan äänen ratkaistessa. – Olemme huomattavasti niistä jäljessä, vaikka väkiluvulla ei ole kauheasti eroa, Järvinen perustelee. Kuluvalla kaudella tarkastuslautakunnan sihteerinä on toiminut yksi lautakunnan jäsenistä. Kaupunginjohtaja Antti Peltolan mukaan kyse on pelkästään nimikemuutoksesta, eikä siihen kaupunginjohtajan mallissa sisältynyt muita muutoksia eikä vaikutusta palkkaan. Valtuusto piti nykyiset sijaisjärjestelyt voimassa äänin 20–15 eli kaupunginjohtajan sijaisena toimii henkilöstöjohtaja ja henkilöstöjohtajan ollessa estynyt tai poissa kaupunginjohtajaa sijaistaa hallintojohtaja. – Kaupunginhallituksen puheenjohtajan työ on melkein täysipäiväistä. Valtuutettu kaipasi lisää tietoa muun muassa tehtäväkuvan muuttumisesta sekä vaikutuksista kaupungin organisaatioon ja palkkaukseen. Tuntuvimmat korotukset saavat kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajat. Järjestelyn kannalla olivat demarit Harri Rantalaa ja Mika Rupposta lukuun ottamatta, vasemmistoliiton ja keskustan valtuutetut sekä Jukka Ahonen (ryhmä 2020), Sauli Turja (sin) ja Mika Setälä (kd). Valkeakoskella valtuuston puheenjohtajan vuosipalkkio on 4 500 euroa ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan 8 000 euroa. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan vuosipalkkiota korotetaan 1000 eurosta 1500 euroon ja muiden lautakuntien puheenjohtajien 900 eurosta 1 000 euroon. Järvisen mukaan vuosipalkkioita verrattiin myös Valkeakosken vastaaviin. Mervi Pulkkisen (kesk) mukaan hallintojohtaja-asia on sijaisjärjestelyjä laajempi kokonaisuus. Nimike on aiemmin ollut hallintojohtaja, mutta se on talouden tasapainottamistoimenpiteenä muutettu hallintopäälliköksi. Kokouspalkkiot pysyvät ennallaan. Valtuustoa johtaa Janita Puomila (kok) ja toinen varapuheenjohtaja on Jouni Vaittinen (kesk). Ryhmäpuheenjohtajien palaverissa esiin nousivat myös muiden vuosipalkkioiden korotukset. Timo Saarisen tilalle valtuutetuksi nousi sdp:n valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Harri Rantala . Tehtävien pitää vastata titteliä Rajalan esitystä kannattivat Hanni Joronen (vihr) ja Maija Toivonen (kok). – Jos tänne halutaan kykenevä hallintojohtaja, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut, näiden tehtävien pitää vastata titteliä, Toivonen totesi. Kymmenen vuoden kokemus tuo siihen enintään kahdeksan prosentin korotuksen. Kun hallintojohtaja talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä 2015 on muutettu hallintopäälliköksi, on vuosisäästö Pulkkisen mukaan ollut 15 000 euroa
Millainen olisi elinvoimakunta Akaa. kerran. Havainnot linnuista molemmilta päiviltä olivat lähellä toisiaan.Reijo Onnelan mukaan Akaassa metsä on vielä metsä, sillä tarkkailu osoitti, että vaikka Birdlife Suomen järjestämässä Pihabongaus-tapahtumassa hömötiaisia havaittiin joillakin alueilla jopa ennätysvähän ja töyhtötiaisiakin melko vähäisessä määrin, Akaan laskennassa niitä kuitenkin havaittiin jonkin verran.– Mökkimaisemissa hömötiaisia nähtiin lauantaina 31. Mukana oli 23 000 ihmistä ja yli 15 000 paikkaa.Bongauksessa tarkkaillaan lintuja tunnin ajan ja havainnot kirjataan lintuharrastajien järjestön Birdlifen rekisteriin päiväkohtaisesti. Jo nyt kaikkien akaalaisten ehdokkaiden kannattaa aktivoitua ja rekisteröityä vastaajaksi Akaan Seudun vaalikoneeseen. Muita havaintoja oli muun muassa kuusitiainen (15), hömötiainen (10), töyhtötiainen (7) ja harmaapäätikka (3). Hömötiainen ei asetu valmiiseen pönttöön, tai sellaista tapahtuu vain erittäin harvoin. Uuden puuterminaalin valmistuttua Toijalan keskustassa jää pääradan varressa valtava alue tyhjilleen ja on ilman muuta Akaan kruununjalokivi. Huhtikuussa valittavat kuntien valtuutetut eivät ole enää samalla tavalla sosiaalija terveyspoliitikkoja kuin ennen. Hömötiaisten määrä vähentynyt Tammikuun viimeisenä viikonloppuna pitkän linjan lintuharrastaja Reijo Onnela suoritti pihabongausta Akaan mökkimaisemissa 12-vuotiaan linnuista kiinnostuneen juniorin kanssa. Kylmäkosken uusi koulu tehtiin ilmeisesti valmiiksi pieneksi, joten sitä tullaan laajentamaan. Niitä nähtiin 273. tammikuuta neljä yksilöä. Ääni kannattaa antaa innostuneille kehittäjille, koska niin moni asia tehdään jo lähitulevaisuudessa toisin kuin ennen. – Pesimäalueeksi rehevät lehtija sekametsätkin ovat hyviä alueita, mutta lahopuuta tulee olla, sanoo Onnela. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 7 FORUM AKAA Juha Kosonen UUTISET Edessä on uusi aika N äyttää vahvasti siltä, että maan hallitus vie sote-uudistuksen tällä kertaa maaliin. Lähestymme tarkempien tietojen ja kutsujen kera Akaassa ehdokkaita asettavia puolueita. Akaasta löytyy puita kolopesijöille Edellä mainitut tiaiset ovat vanhojen havumetsien asukkaita, jotka käyttävät pesäpaikoikseen lahopökkelöpuita. Sinitiaisia kirjattiin 198 ja punatulkkuja yhteensä 47. Ja olisi hullua esimerkiksi rakentaa enää mitään sote-kiinteistöjä, koska uusi isäntä särkee vanhoja rakenteitakin vielä paljon. Nyt on aivan uudenlaisten valtuutettujen aika. BirdLifen laskentojen mukaan lukumäärä on 2000-luvulla vähentynyt 50 prosenttia. Niin, ja koronan laskukin tulee maksettavaksi. huhtikuuta Mikko Peltoniemi Akaan Seudun kuntavaalipaneeli järjestetään ja streamataan suorana verkkoon Toijalan yhteiskoulun auditoriossa tiistaina 6.4. Akaan ja Vesilahden rajalla sijaitsee muun muassa niin sanottu Kirveslammin vanha komea metsä. Nyt on aikaa miettiä, ja sekin pitää muistaa, että köyhän ei kannata tehdä milloinkaan halpaa. Valtakunnallisesti vuonna 2017 hömötiaisia havaittiin vielä 15 248, kun lukema nyt oli vain 11 311, kertoo Onnela. Millaisia muita palveluja rakennukseen sijoitetaan, on valtuutettujen asia. Koulu rakennettiin aikanaan niin kiireellä, että kaikkia asioita ei ehditty miettiä kunnolla. – Onneksi Akaasta löytyy vanhaa metsää. Akaassakin pitää vihdoinkin siirtää ideologiat sivuun ja katsoa tarkkaan, että yrittämisen edellytykset ovat kunnossa. oli talitiainen. Vaalityössä sotesta on turha puhua, koska niistä valtuustot eivät muutaman vuoden päästä päätä. Toijalaan saivat huimapäiset yrittäjät aikaiseksi pysähdyttävän maamerkin, korkean kerrostalon, ja kohta alkaa toisen rakentaminen. Puolueiden kannattaa lähettää ehdokastiedot mahdollisimman pian Akaan Seudun kuntavaalipaneeli näytetään netissä suorana 6. Pirkanmaalaisia hiertää vielä erinomaisesti toimivien tekonivelsairaala Coxan ja Sydänsairaalan kohtalo, mutta tämäkin asia ratkenneen kaikkia tyydyttävällä tavalla. Toista katastrofia Akaa ei kestä. Viimeisen kolmen vuoden aikana on saatu enemmän aikaan kuin koskaan aikaisemmin, ja tämän työn pitää saada jatkua oikein resurssein. Toijalan yhteiskoulun korjaaminen on vaikea päätös, koska Viialassa epäonnistuttiin joka ainoassa asiassa. Hippiäisestä tehtiin vain yksi havainto Akaassa bongattiin eniten talitiaisia Anne Koivisto Suomen suurin lintutapahtuma Pihabongaus järjestettiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna jo 16. Onnelan mukaan hömötiaisten suojelussa Suomella on erityisvastuu, koska 25 prosenttia EU-maissa pesivistä hömötiaisista pesii Suomessa. Näillä näkymin Akaa pääsee rakentamaan uudenlaisen kaupungintalonkin, jota jo ideoidaan radan varteen. Ellei perustuslaillisia esteitä tule, kuntien sosiaalija terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy hyvinvointialueille 2023. kello 18. Kerrostalojen rakentaminen Viialan taajamaan ei ole kaupungin tehtävä, mutta taajamaan valmistuva uusi koulu ja liikuntahalli varmasti auttavat asiassa, kun oikein lobataan. Kaupunginjohtaja ei ole kallis markkinamies.Elinvoimakunta Akaa pistää myös Toijalan kouluverkon nopeasti kuntoon, koska sekin markkinoi kaupunkia. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Jos oppivelvollisuusiän nostamista 18 vuoteen on verrattu Suomen historian suurimmaksi uudistukseksi sitten peruskoulun, sitä on myös sote-uudistus. Hyvinvointialue saa omat päättävät elimensäkin. Kokemus voi olla rasite. Edessä on monella tavalla uusi aika. Akaan ympäristössä on muutoinkin kiitettävästi vanhaa metsää, jossa sijaitsee paljon ja monenlaista eri-ikäistä lahopuuta, Onnela toteaa. Vaikka kuusitiaisen lukumäärä on vähäisempi, sen levinneisyysalue on kuitenkin hömötiaista laajempi.Töyhtötiaisia havaittiin vuonna 2017 5059 yksilöä ja nyt 3008. Asuntoja vai työpaikkoja vai molempia. Tulevat valtuutetut pääsevät rakentamaan elinvoimakuntaa. Töyhtötiainen ja kuusitiainen Viialassa. Tasavaltaa vanhempaan kunnalliseen itsehallintoon kajotaan todella vahvasti, ja maahan syntyy kokonaan uusi rakenne, hyvinvointialue, joita toiset maakunnaksikin kutsuvat. Toki edelleen kivijalka on sote-asioissa, mutta onneksi niitä kohta kantavat vahvemmat hartiat. Elinvoimakunta lepää yrittäjien varassa. Kirjoittaja on päätoimittaja emeritus. Hippiäisestä tehtiin yksi ainoa havainto Akaan alueella, ja Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen alueella hippiäisiä havaittiin ainoastaan viisi. Metsä vaikuttaa myös lähiseudun pesimälinnustoon. Reijo Onnela. Puoli vuosisataa sitten runsaslukuinen hömötiainen on metsäelinympäristön nuorentumisen ja lahopuiden vähyyden ja pesimäkannan vähenemisen vuoksi nykyään uhanalainen. Ohjeet rekisteröitymiselle on lähetetty puolueiden paikallisyhdistysten puheenjohtajille. Se kaivaa itse itselleen pesäkolon lahopökkelöpuuhun, yleensä koivutai leppäpökkelöön. Samalta paikalta ilmoitetaan havainnot vain yhden tunnin ajalta, jotta havaintoaineisto pysyy vertailukelpoisena.Runsain laji Akaan alueella 31.1. Havaintoja toisesta kolopesijästä kuusitiaisesta kirjattiin vuonna 2017 6 662 ja nyt 6 103
Luottoriski ja luottotappiot nousivat laskennallisesti, mutta luultavasti ne palautuvat takaisin aikanaan, toimitusjohtaja Petri Siviranta kertoo. Akaassa mahdollinen altistuminen Akaassa uusia koronatartuntoja on todettu viime aikoina viikoittain, kun samaan aikaan koko Pirkanmaalla on tartunnoissa ollut myös rauhallisia jaksoja. Tays kehottaa hakeutumaan ripeästi testiin, jos paikalla olleille henkilöille tulee lieviäkin oireita. Asuntoluottokanta kasvoi rahassa 33,1 miljoonaa euroa eli 13 prosenttia. Lainojen lyhennysvapaahakemuksia tuli satoja parissa viikossa. Myös perheen sisäiset jatkotartunnat näkyvät ja aiheuttavat herkästi pompsahduksen tilastossa, Määttä kertoo. Uusia asuntolainoja myönnettiin 85,2 miljoonaa, yrityslainoja 51,5 miljoonaa ja maatalousasiakkaiden lainoja 27,4 miljoonaa euroa.Uusia asiakkaita pankki sai viime vuonna 2127 kappaletta. Pankki julkaisi vuoden 2020 tilinpäätöksensä tiistaina 16. Tays ilmoitti lauantaina 20.2. – Akaassa ja varsinkin Urjalassa rokotukset aloitettiin ripeästi ja niissä päästiin hyvin vauhtiin. Asiakas voittaa aina, Siviranta sanoo. Astra Zeneca kohdennetaan henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus. Pankkikorttien data kertoo, että rautakauppojen volyymit kasvoivat ennätykseen. – Säästöpankkien välillä ei käydä mitään keskusteluja. noin kello 11 aikaan. Johtavan ylilääkärin mukaan tartunnan saaneiden yleisimmät oireet ovat olleet tukkoisuus, nuha, kurkkukipu ja yskä. Vähemmistöllä on ollut klassisia oireita, kuten hajuja makuaistin menetystä, korkeaa kuumetta ja lihaskipua. Asiakasvarat olivat 650 miljoonaa, kokonaisluotonanto 550 miljoonaa ja vakavaraisuussuhde 22,71 prosenttia. Sen jälkeen siirrytään alemman riskin ryhmiin. Isännöintipalvelut tulossa mukaan Someron Säästöpankin liiketoimintavolyymi vuonna 2020 oli 1,2 miljardia euroa ja tase 524 miljoonaa euroa. – Keväällä ihmiset alkoivat panostaa elämiseen eli huoneistojen ja kiinteistöjen korjaamiseen. Määtän mukaan koronarokotuksista kyselyjä tulee paljon.– Ymmärrän, että monella on huoli itsestä tai läheisistä, mutta emme voi antaa erivapauksia kenellekään. Myös yli 80-vuotiaille annettavaa Pfizerin rokotetta on Akaaseen ja Urjalaan saatu vain hyvin pieni määrä. helmikuuta ja järjesti toimittajille Teams-tiedotustilaisuuden pari päivää myöhemmin. Akaaseen tullut Someron Säästöpankki sai puolessa vuodessa satoja asiakkaita Mikko Peltoniemi Someron Säästöpankki avasi kesäkuussa konttorin Akaaseen. Määtän mukaan syksyllä ja alkuvuodesta Pirkanmaalla todetuista jatkotartunnoista yleisimpiä ovat olleet juuri perheen sisäiset jatkotartunnat. mahdollisesta altistumispaikasta Akaassa. Tartuntoja on koko epidemian aikana ollut tähän mennessä yhteensä 34 (tilanne 23.2.). Koronalle on Taysin mukaan voinut altistua Pub Alibabassa Toijalassa 15.2., 16.2. Lisäksi Akaassakin alkaa Sp-Isännöintipalvelut Oy:n toiminta vuoden 2021 aikana. 8 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu UUTISET Hidas rokotustahti tuskastuttaa akaalaisia ja johtavaa ylilääkäriä Akaassa on kahden viikon aikana todettu viisi koronatartuntaa Tarja Antola Akaassa on kahden viimeisen viikon aikana todettu viisi uutta koronatartuntaa. Rokotteet eivät riitä massarokotuksiin Koronavirusrokotusten edistymistä hidastaa edelleen rokotteiden vähäinen määrä. Konttorikohtaisia lukuja ei kerrota, mutta toimitusjohtaja Sivirannan mukaan Akaassa puhutaan sadoista uusista asiakkaista. – Todella positiivinen startti ottaen huomioon, että Akaan-konttori on ollut vasta puoli vuotta auki ja me tulimme uutena tekijänä sen alueen markkinoille. Nordean tyhjilleen jättämän, arkkitehti Aarne Ervin suunnitteleman pankkihuoneiston valomainoksissa Toijalan Valtatiellä lukee kuitenkin vain Säästöpankki. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa elinsiirto, aktiiviset syöpähoidot, krooninen munuaissairaus, vaikea keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes ja Downin oireyhtymä. Kun yksinkertaistamme prosesseja vähän nopeutetussa muodossa, pystymme tekemään ihmisille lyhennysvapaan ja jatkamaan normaalisti eteenpäin. – Etätyö mahdollistaa sen, että ei tarvitse muuttaa pääkaupunkiseudulle ja maksaa asunnosta moninkertaista määrää verrattuna siihen, mitä se on meidän konttoripaikkakunnilla. – Kaikki ne, jotka ovat aloittaneet säästämisen vuosia sitten, voivat ottaa vastaan kriisitilanteen, kun on pieni puskuri. Kahden säästöpankin välimatka Valtatiellä on pieni, mutta Sivirannan mukaan Oma Säästöpankin kanssa ei ole keskusteltu paikallisesta markkinasta. Pankki kantoi riskin asiakkaan puolesta, ja se näkyy myös meidän tilinpäätösluvuissa. Vähitellen maailmassa totuttiin Rintamaan mukaan siihen, että tämä on uusi arki. Koska olimme ripeämpiä kuin moni muu kunta, tahti on nyt hitaampi. Kesällä puolestaan tehtiin historiallisen paljon mökkikauppaa, ja loppuvuonna myönnettiin ennätysmäärä asuntoluottoja. – Me kävimme nopeasti tilanteen läpi henkilökunnan ja esimiesten kanssa. – Monelle korona on tullut yllätyksenä, jos oireet ovat olleet nuhaa ja kurkun karheutta. Silloin ihmiset osaavat seurata oireita ja hakeutua herkästi testiin, Määttä toteaa. – Olemme kovasti pohtineet selittävää tekijää, mutta Akaan tartunnoissa kyse on yksittäisistä tartunnoista, joissa suurimmassa osassa on suunnilleen tiedetty tartunnan lähde. – Me toimimme joka paikkakunnalla Säästöpankkina. Alkuvuonna tehtailtiin lyhennysvapaita Koronaviruksen takia alkuvuosi 2020 oli epävarmuuden aikaa myös Someron Säästöpankin asiakkaille. – Kymmenen minuutin välein kirjoitettiin lyhennysvapaapäätös. Noudatamme THL:n rokotusjärjestystä, jonka mukaan ensin rokotetaan heidät, joilla on vaara saada erittäin vakava koronavirussairaus. Hänen kanssaan Teams-tiedotustilaisuuden vetäneen pankinjohtaja Joni Rintamaan mukaan toiminta kuvasti paikallispankin ketteryyttä. Akaa ja Urjala saavat tämän takia rokotteita nyt vähemmän kuin ne kunnat, jotka rokottivat alkuvaiheessa hitaammin. Silloin mahdolliset lomautukset eivät horjuta arkea niin paljon.Koronan lisäämä etätyö on Rintamaan mielestä myös synnyttänyt Kemiö– Kotka-akselilla toimivan Someron Säästöpankin ja samalla koko Suomen kannalta win win -tilanteen. – Tartunnat ovat yksittäisiä tai maksimissaan muutaman tartunnan ketjua, kertoo johtava ylilääkäri Tiina Määttä .Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ilmoittama tartuntamäärä eroaa hieman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronaluvusta. – Tays kertoo mahdollisista altistumispaikoista tilanteissa, joissa ei voida tietää, ketkä ovat olleet paikalla. Liikevoitto oli 2,6 miljoonaa, kun se vuonna 2019 oli 4,1 miljoonaa. Tiina Tervo. Minun mielestäni on vain hyvä asia, että kaupungin kadulla on kilpailua. ja 18.2. Jotta kaikki kunnat pääsevät samaan vaiheeseen, Pirkanmaalla tasataan tilannetta ja rokotteita jaetaan sen mukaan, kuinka iso prosenttiosuus väestöstä on saatu rokotettua. Toivoisin ihmisiltä malttia, yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä, miksi näin toimitaan. Terveydenhuollon viranomaiset seuraavat Akaan tilannetta tarkasti.– Lähdemme herkästi tekemään testauksia myös oireettomille, jos meillä herää huoli siitä, että tartunnoilla on jokin yhdistävä tekijä, Määttä kertoo. THL:n koronakarttaan on Akaaseen merkitty tähän mennessä yhteensä 30 tartuntaa. Toimitusjohtaja Petri Siviranta (vas.) ja pankinjohtaja Joni Rintamaa toimivat kevättalvella 2020 ripeästi, kun asiakkaat kaipasivat lainoihinsa lyhennysvapaata. Emme ole Someron Säästöpankki, vaan olemme käyttäneet jo monta vuotta markkinoinnissa sanaa Säästöpankki, kertoo toimitusjohtaja Petri Siviranta . – Rokotteita tulee tuskallisen hitaasti Pirkanmaalle ja koko maahan, Määttä toteaa.Määtän mukaan Akaaseen ja Urjalaan saatavien rokotteiden määrä riippuu muiden Pirkanmaan kuntien rokotustilanteesta. Akaan-konttorin toimitiloissa toimii myös pankin yhteistyökumppani Sp-Koti. Joni Rintamaa nostaa esiin myös säästöpankkitoiminnan ytimen hyödyt poikkeusoloissa. Johtava ylilääkäri Tiina Määttä kertoo, että tällä viikolla Akaan ja Urjalan muodostamalle yhteistoiminta-alueelle tulee muutaman sadan rokotteen erä Astra Zenecaa, joka on alle 70-vuotiaiden riskiryhmien rokote.– Massarokotuksia ei pystytä vielä aloittamaan. Olemme kilpailijoita keskenämme niin kuin osuuspankkienkin kanssa. Lisäksi pankki tekee yhteistyötä LähiTapiolan kanssa yritysja maatalousasioissa
» SIVU 10 Akaan kuosista syntyy nyt monenlaisia uusia tuotteita Jarno Keskinen. Akaan kaupunki tarjoaa kuosin kaikkien yritysten ja yhteisöjen käyttöön. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 9 Osta omasta kaupungista TIMO SAARINEN innostui ottamaan uuden Akaan kuosin tuotantokäyttöön heti kun kuuli sen olemassaolosta. Toistaiseksi Saarinen on pukenut uuteen kuosiin ainakin kahvikuppeja, tyynyjä, patalappuja ja tarjottimia. Saarinen näkee kuosituotteilla tulevaisuutta paitsi keräilyesineinä myös arjen käyttöesineinä. Kasseista on tehty kokeiluversioita, ja postikorttikin on kehittelyasteella
Odotukset ovat kuitenkin positiiviset. Esimerkiksi Viiala-seuran vanhoista valokuvista teettämät mukit voivat antaa viitettä siitä, millaista kuosimukien kysyntä voi olla. Akaalaiset FinnLea Oy ja Timon Kuvakauppa ovat ottaneet kuosin käyttöön ensimmäisten joukossa. Se toimisi myös esimerkiksi kasseissa. – Kuosi voisi toimia myös Akaan näyteikkunana. Jarno Keskinen. Kaupunki omistaa kuosin kaikki oikeudet, mutta se on annettu yritysten, yhdistysten ja toimijoiden vapaaseen käyttöön, kunhan sen käytöstä on ensin sovittu kaupungin kanssa. 040 920 8804 tai 040 920 8805 Lisätietoa aukioloajoista evidensia.fi Soitto 020-alkuiseen numeroon maksaa kiinteän verkon liittymästä 0,08€/puhelu + 0,07€/min ja matkapuhelinliittymästä 0,08€/puhelu + 0,17€/min. FinnLea valmistaa Akaan kuosista tehdyt tuotteensa luomupuuvillatrikoosta. Kahvikupin kylkeen ja tarjottimeen Timon Kuvakaupan yrittäjä Timo Saarinen ottaa kahvikupin 180-asteisesta uunista, puhaltaa pinnan puhtaaksi paineilmalla ja nostaa kupin jäähtymään. 03 543 5076 Multivita Magnesium 11,50 (norm. – Kuvio siirretään sublimaatiotekniikalla. Eläinlääkärit lähelläsi Toijalassa ja Valkeakoskella Hämeentie 64, 37800 Akaa p. Yrittäjä tekisi tuotteita enemmänkin, mutta valokuvausliikkeen pitäminen tuottaa muutakin askaretta sen verran, että aika ei riitä.– Nämä tuotteet ovat kuitenkin hieno lisä ja on hienoa, että kaupunki tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. KoskiVet on lämminhenkinen eläinlääkäriasema lemmikkisi terveyden perustoimenpiteisiin, aivan Valkeakosken keskustassa. Esimerkiksi Toijalan aseman lasivitriinit ovat tyhjillään. Hyväksytin tuoteideani kaupungin markkinointipuolella ja kuosin suunnittelija muokkasi kuosin minun tuotteisiini sopivaksi, Saarinen kertoo. Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun perinteikäs pieneläinklinikka, joka on myös ortopedian ja hammashoidon erikoisklinikka. Vain mielikuvitus on rajana, Larsen muistuttaa.Kysynnästä riippuen kuosista voi ensi kesänä valmistua vaikka hihattomia kesämekkoja. Kyselyiden määrä on jo nyt yllättänyt positiivisesti. Törmäsin siihen nelisen viikkoa sitten jossain elinkeinopuolen tiedotteessa. Kuosin muunneltavuuden avulla voidaan tuotteisiin tuoda kiinnostavia yksityiskohtia. Riippuu kysynnästä, mitä kaikkea muuta kuosista alamme valmistaa. – Toivon, että kuosi käy hyvin kaupaksi. Toistaiseksi FinnLea valmistaa kuosituotteita vain tilauksesta. – Viiala-mukeja sai tehdä laatikkokaupalla. Akaan kuosi on kuin tähän tarkoitukseen tehty. 25,30) Devisol 20 mcg 200 tabl. Se sopii vaikka mihin, vaikka kirjanmerkkiin ja postikorttiin ja mihin vaan minkä kaupunki hyväksyy. 17,80) Tervetuloa oman kylän apteekkiin! Kuljetamme lääkkeet myös kotiin. Ihan mihin vaan ei voida sitä painaa, Saarinen sanoo. Tuotteita tehdään tilauksesta, FinnLean yrittäjä Lea Larsen kertoo.– Hienoa että tällainen mahdollisuus tarjotaan. – Kuosin julkaisu loppuvuodesta meni minulta ihan ohi korvien. Vastaavia tunikoita eri kuoseissa voi tulla sovittamaan Ideaparkin myymälään ja tilata sitten sopiva koko Akaan kuosiin tehtynä, Larsen kertoo toimintamallista. 21,90 (norm. 0201 800 830 Valtakatu 9-11, 37600 Valkeakoski p. FinnLean ikkunassa Pätsiniementiellä on jo näytillä kaksi näytepaloista ommeltua mallivaatetta. Kuosi on hyvä ja onnistunut. Myös kuosin muokkaamiseen tarvittava työkalu annetaan vapaasti käyttöön. Esimerkiksi vaatteen taskun tekeminen samasta kuosista mutta eri mittakaavassa lisää ilmettä. Vaikka materiaalista valmistetaan usein myös lastenvaatteita, sellaisia ei tulla FinnLean valikoimissa näkemään. Palvelemme: Ma-pe klo 9-19, la klo 9-15 Keskuskatu 47, Viialan S-market Puh. Saarisella on aiempaa kokemusta tietyillä painatuksilla tehtyjen kahvikuppien menekistä. Myös tuliaisina Akaasta nämä tuotteet varmasti toimivat. 15,90 (norm. – Joskus Akaassa asuneet voivat olla yksi asiakasryhmä. 040 9208804 tai 040 9208805, evidensia.fi Ma 10–17, ti 12–19, ke 10–17, to 12–19, pe 8–15 Hämeentie 64, 37800 Akaa puh.0201 800 830, evidensia.fi Avoinna ma-to 8–20, pe 8–18 Soitto 020-alkuiseen numeroon maksaa kiinteän verkon liittymästä 0,08€/puhelu + 0,07€/min ja matkapuhelinliittymästä 0,08€/puhelu + 0,17€/min. Ajattelin heti, että tuollaisia pitää ehdottomasti tehdä. 10 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu Valtakatu 9-11 37600 Valkeakoski p. Ne eivät ole arkikäytössä menneet siinä ajassa miksikään, Saarinen sanoo.Kahvikuppi on pieni osa tuotevalikoimaa. Materiaali on tuttu ja hyväksi havaittu lukuisten muiden kuosien myötä. Tarjoukset voimassa 24.2.–13.3.21 Luotettava D-vitamiinin lähde ympäri vuoden Uusi vahva Multivita Magnesiumsitraatti + B6 175 mg tositreenaajille! Osta omasta kaupungista Mukeja, tunikoita, tarjottimia, t-paitoja, patalappuja… Akaan kuosi sai yrittäjät ideoimaan uusia tuotteita Jarno Keskinen Akaan kaupunki julkaisi loppuvuodesta 2020 kaupungin oman kuosin. Polyesterillä pinnoitettu kahvikuppi on saanut pintaansa siirtopaperilta painetun Akaan kuosin. Saarisen liikkeestä löytyy ainakin tyynyjä, patalappuja ja tarjottimia, jotka saavat pintaansa samaa kuosia. Lea Larsen näkee Akaan kuosin mahdollisuudet rajattomina. Kuosikuppi voi olla myös keräilyesine, mutta se on myös hyvä käyttöesine, Saarinen näkee. Kiva kesäkuosi Larsen uskoo kuosituotteiden kiinnostavan ennen kaikkea akaalaisia. Akaan kuosi on myös sellaisenaan todella kiva kesäkuosi, joka käy kelle vaan. Niitä lähti ulkomaille asti, entisille akaalaisille nostalgiana ja muistoina. Esimerkiksi pyjamamallisto oli jo muutenkin kehitteillä, sen voisi toki tehdä myös Akaan kuosilla, Larsen suunnittelee. Kassit ovat suunnittelussa. 14,70) Devisol 50 mcg 200 tabl. Polyesterikankaalle voidaan painaa samalla tekniikalla kuin kahvikuppiin. Pieni lisä yritysten toimintaan Haastattelua edeltävänä päivänä kuumia kahvikuppeja on kulkenut Saarisen käsien kautta 40 kappaletta. Voisiko sinne koota näyttelyn kaikista Akaan kuosilla toteutetuista tuotteista, Larsen ideoi. Näin kuosin ensimmäistä kertaa Tekstiilipalvelussa, jonka kanssa teemme paljon yhteistyötä. Kotoani löytyy samalla tekniikalla tehtyjä, 11 vuotta vanhoja kahvikuppeja
Lisäksi alue varustetaan liikennemerkeillä ja opastetaululla, tiedotteessa kerrotaan.Tavoitteena on, että liikennepuisto valmistuu ensi kesän aikana ja olisi jo kesällä käytettävissä ainakin osittain. Tarkoituksena on tämän vuoden aikana rakentaa uusi huoltorakennus sekä parantaa urheilukenttää ja siinä olevia suorituspaikkoja. Suunnittelutyön yhteydessä kaupunki järjesti kuntalaisille nettikyselyn. 72 00 e /ast. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Viialasta puuta ja paljon muuta! Joker 9L • valkoinen • sävytettävissä • silkkisen hieno pintamaali Varma 9L • valkoinen • pohjamaali erityisesti tapettien alle 95 90 e /ast. Kaupunki toivoo puiston nimeämiseen kuntalaisten ideoita erillisen nimikilpailun avulla, joka käynnistyy lähiaikoina. Liikenneja liikuntapuiston yleissuunnitelmaan voi tutustua Akaan kaupungin nettisivuilla. Sikosuolle on suunniteltu monenlaisia toimintoja. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Muutamme maaliskuun alusta. Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Liikennepuistoa on paljon toivottu erityisesti lapsiperheiden keskuudessa, joten on hienoa, että nyt pääsemme toteuttamaan tämänkin toiveen, kertoo kaupungin katuinsinööri Vesa Savolainen. Vastausten pohjalta laadittiin yleissuunnitelma puiston kehittämiseksi. (03) 542 2069, (0400 788 069) Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta! Palvelemme Teitä: Sari, Päivi, Pirjo ja Jasmi • Tuotemyynti • Lahjakortit Parturi-Kampaamo SARI VEHMAS Ma-pe 9-17, la 8-14 tai sopimuksen mukaan. Puisto sijoittuu Sikosuon alueelle lähelle Toijalan rautatieasemaa, mikä mahdollistaa saapumisen kauempaakin. Keskeisenä on lasten liikennepuisto. Pätsiniementie 9, Akaa puh. Uusi osoitteemme on Hämeentie 46. Parkour-rata ja bmx-kumpare Liikennepuiston yhteyteen tulee myös muita uusia toimintoja. Uusi lähiliikuntaja liikennepuisto on suunnattu kaikenikäisille käyttäjille mukaan lukien erityisryhmät. Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että elämysalueen keskeisenä toimintona on lasten liikennepuisto. – Liikenneja liikuntapuisto luo hyvät ja monipuoliset puitteet eri-ikäisten asukkaiden ajanviettoon. Suomalaiset Halltex Oy:n ULKO-OVET 9x21 ja 10x21 • umpinainen ja 6-ruutuinen • valkoinen • 3 saranaa • lukkorunko 4190, säädettävä vastarauta 320,360,Osta omasta kaupungista Alueelle on tulossa myös parkour-rata, kiipeilyseinä ja bmxja pulkkakumpare Kaupunki suunnittelee liikenneja liikuntapuistoa Sikosuolle Akaan Seutu Akaan kaupunki on käynnistämässä uuden liikunnallisen liikennepuiston rakentamisen kevään aikana. Keskellä puistoa sijaitsevaa nykyistä lasten leikkipaikkaa on tarkoitus laajentaa ja kunnostaa, kaupunki kertoo tiedotteessa. Urheilukentän suunnitelmassa on mukana uusi alue kuntoilulaitteille sekä lasten leikkipaikka.– Näiden toteutusta pohditaan ottaen huomioon uuden liikenneja liikuntapuiston suunnitelmat, kaupunki kertoo tiedotteessa. Kuntoilua kaikenikäisille Kaupungin mukaan leikkipuiston itäpuolelle suunnitellaan ulkokuntoilualuetta, johon tulisi monipuolisesti välineitä aktiivikuntoilijoille, senioreille ja liikuntarajoitteisille. helmikuuta. Puiston kaakkoiskulmaan, päiväkodin läheisyyteen rakennetaan miniarboretum, joka toimii myös lähiopetustilana. Koko puistoalueen polkureitistöstä tehdään esteetön, ja sen varrelle asennetaan erilaisia toimintoja liikkumiseen. Tekninen lautakunta käsittelee suunnitelmaa ja päättää sen toteuttamisesta 24. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 11 Pätsiniementie 2, Toijala www.ravintolaalibaba.fi online.ravintolaalibaba.fi p. 03 531 6222 Ravintola ja pubi Hämeentie 71, p. Akaan kaupunki Akaan kaupunki Sikosuon puisto ilmasta nähtynä.. Toijalan urheilukentän parannustyöt jatkuvat Käynnistymässä on myös Toijalan keskusurheilukentän toisen vaiheen parannustyöt. – Siitä tulee liikenteen pienoismaailma, jossa lapset pääsevät opettelemaan liikennekäyttäytymistä turvallisessa ympäristössä. Länsipuolelle on tulossa bmxja pulkkakumpare.Lisäksi myöhemmässä vaiheessa suunnitteilla on oleskelualue, ulkoshakkilauta, mahdollinen kioski kesäkauden toimintaa varten, wc:t ja yhteisöviljelyalue.– Elämyksellisestä yhteisöviljelyalueesta puiston käyttäjät voisivat käydä keräämässä satoa, kuten marjoja, hedelmiä ja hyötykasveja. Kyselyyn vastasi 270 liikuntaja liikennepuiston kehittämisestä kiinnostunutta. Eteläreunalle rakennetaan etenevä esterata parkour-tyyppisistä välineistä ja kiipeilyseinä tai -elementti. Liikennepuisto koostuu monipuolisista asfaltoiduista ajoreiteistä; liikenneympyrästä, liittymistä ja suojateistä
12 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Käytössämm e Bosch -diagnostiikk a Puh. Puh. Seija Heikkinen Metsäkansa – Käyn ruokakaupassa ja nyt kävin katsomassa kukkajuttuja Villihinnasta. Ainakin ruokaostokset ja polttoaineet paitsi tietysti, jos matkalla loppuu. Esko Pitkänen Toijala – Kulutus on vähäistä, ja kun minulla ei ole enää autoa, kaikki elintarvikkeet ja muut tarvikkeet koetan löytää täältä. Jonkin verran asioin Oma Säästöpankissa, jossa on meidän kyläyhdistyksen tili. Kylmäkosken TOKMANNIN naapurissa 9-tien risteyksessä. Kulutus on vähäistä. En ole pitkään aikaan käynyt missään muualla koronankaan tähden. Mirja Laaksonen Toijala – Ruokaa ja kaikkea. (03) 542 4059 Avoinna: ma suljettu ti–pe 9.30–17 la 9.30–13 ÄLÄ LIUKASTU! parturi kampaamo Kurkelantie 1, 37800 Akaa Tuija Mäenpää (03) 542 1368 nettiajanvaraus: www.hairway.fi Palveleva ja monipuolinen eläintarvikeliike Akaassa. Kurkelantie 1, Akaa Puh. 044 235 5593 www.kuntoaskel.net KUNTOSALI, LIIKUNTAPALVELUT, FYSIOTERAPIA JA HIERONTA AKTIIVISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA VARASTO TYHJÄKSI KAIKKI LOPUT KENGÄT KASSI TÄYTEEN VALINTASI MUKAAN Avoinna TI-KE-TO-PE klo 10-17. Markku Mattila Toijala – Akaasta ostan ruokatavarat, minkä lisäksi työkalua ja muuta tulee ostettua Villihinnasta ja kahvit ja pullat Viialan Kotileipomosta ja kukat Huhtalasta, kun täytyy pitää emäntä tyytyväisenä. 050 577 9791 Urjalantie 17, Urjala p. Jouko Vilpas Toijala – Täältä ostan melkein kaiken, mitä saa ja tarvitsee. Ilkka Teinilä Toijala – Ruokaa pääasiassa, enkä osta muutakaan muualta. Tervetuloa! Avoinna ark. Yleensä tulee omalta kylältä otettua kaikki tarpeet. Ei tarvitse lähteä kauemmas ostoksille. 040 126 1355 Keskuskatu 38-40, Viiala, p. 10-17, la 10-14. Siinä ne taitavat olla. Kysy lisää suutarilta. Mutta suoraan sanottuna täällä ei ole kauheasti erikoiskauppoja. Jari Korkeasalo Toijala – Ruokaa, jotakin Villihinnasta ja apteekkiasiat. 0500 670 959 Myös KIRPPUTORITAVARAA! 30 E 30 E Devisys Blue Ice -liukuesteet koko kengän pohjalle. Reijo Nieminen Viiala– Ruuan ja kaiken. Hämeentie 69, 37800 Akaa (03) 542 1441 Osta omasta kaupungista Mitä ostat Akaasta. Myös muita malleja. Teksti ja kuvat: Tarja Antola. Isommat ostokset tulee melkein tehtyä Ideaparkissa, niin ikävää kuin se Toijalan kannalta onkin
Käytöstä poistetuilla tekstiilillä voi olla tunnearvoakin, ja uudelleen tuotteistamisella vanhan tekstiilin tarina tulee jälleen näkyviin ja kerrottavaksi. Työtila vaikka yhdeksi päiväksi Tilassa voi työskennellä päivän, isomman projektin kanssa viikkoja tai alkaa kuukausijäseneksi. Käykäähän tutustumassa. Kuvan punamustan sisustustyynyn materiaaleina ovat vanha pitsiverho ja ylijäämäverhokangas. Uudelleen tuotteistamista Tekstiilijätettä syntyy Suomessa jokaista asukasta kohden jopa 13 kiloa vuodessa. Kuperkeikkatyyny Mustikka syntyi vanhasta vahakankaasta, taittopatja lasten pötköttelyyn tehtiin vanhasta verhosta ja koiranpeti huovutettiin täysvillaisesta neuletakista. – Hyvä tuote on pesujen pehmentämä ja imukykyinen pöytäliina, josta syntyy vaikka hyviä pyyhkeitä tai siivousliinoja. Muitakin yrityksen pyörittämiseen tarpeellisia tiloja on tulossa. Yhteisessä tilassa vuorovaikutteisuutta on helppo toteuttaa, ja toimitila mahdollistaa yhteistyöllä tavoitteiden saavuttamisen jopa isoissa tilauksissa. Isot leikkuupöydät helpottavat materiaalin käsittelyä ja työskentelyä, Ojanen kertoo. Artisalin Minna Ojanen ja Sanna Mäkelä ja kierrätysmateriaalista valmistettuja tuotteita. Toijalan Yrittäjät kannustavat käyttämään paikallisten yritysten palveluita ja tuotteita. Kevään aikana avautuu lisäksi nettikauppa sisustustekstiileille, Minna Ojanen kertoo.Kuluttajat ovat tervetulleita asiakkaiksi kaikissa tekstiilisisustamisen asioissa. Kierrättämällä tekstiilejä säästetään luonnonvaroja ja vähennetään jätettä.Tekstiilijäte on vaikeasti kierrätettävä. Lisäksi tiloissa toimii tällä hetkellä vakituisesti Sisustus Atelier MiWall, joka palvelee sekä yritysettä kuluttajia erilaisissa sisustustekstiiliasioissa. Sanna Mäkelä leikkuupöydän äärellä. Usein parhaaseen tulokseen päästään käyttämällä tekstiili uudelleen. Artisali on yhteisöllinen suunnitteluja valmistustila tekstiilialan ammattilaisille.– Toimet, jotka kannustavat liiketoimintaan, vievät yrittäjyyttä eteenpäin. Toijalan Hietastentieltä löytyvässä tekstiilialan keskittymässä uskotaan edellä mainittuihin ominaisuuksiin. Mahdollista on myös vuokrata oma huone työtilaksi. Ala vaatii erityisosaamista, ja koulutus on tärkeää. Artisalilla kannustetaankin käyttämään mahdollisuutta tuotteistaa vanhat tekstiilit uudelleen, sillä kodin tekstiileistä saadaan näin erilaisiin käyttötarkoituksiin monenlaisia tuotteita. Vuokrattavana on työtilaa, kotija teollisuuskoneita, laitteita ja muita tarvikkeita projektien tarpeisiin. Materiaaleja voidaan yhdistää, nahkaakin käyttää ja olla hyvin avarakatseinen tuotteistamisessa. Reijo Onnela. – Suuri halu olisi löytää tiloihin toimijaksi henkilö, jolla on vaateja korjausompelutaito, sillä sellaiselle on kovasti kysyntää. Yhteistyö vahvistaa ammattitaitoa Minna Ojasen mielestä osaavat ammattilaiset ovat kotimaisen tekstiilialan jatkuvuuden tae. Onnistumiset kertaantuvat Artisalilla työskentelee Minna Ojasen lisäksi hänen tyttärensä Neea Sipiläinen , joka on luonnonvaratuottaja sekä luova käsityöläinen. Optikon ja silmälääkärin palvelut Toijalassa silmätautien erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Helena Braggen vastaanotto. Uusimpana yrityksenä on aloittanut Sanna Mäkelän Seitti Design, joka suunnittelee ja valmistaa sisustustekstiilejä alternative-genren asiakkaille. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 13 Jäsenyys kannattaa TOIJALA Yrittäjät Akaasta löytyy vaikka mitä. Ojanen ajatteli yhteisöllisen tilan perustaessaan, että sinne voisi tulla muitakin yrittäjiä, ja samalla yrittäjyyttä ja ammattitaitoa voidaan vahvistaa yhdessä toimien.– Yhteisö voi toimia oppimisympäristönäkin. Alakerrassa on Päivi Korteniemen kutomosali, jossa on neljät kangaspuut. Niille ovat tervetulleita kaikki kuluttajaja yrittäjäasiakkaat, joilla on taito jo hyppysissä. Varsinaista työtilavuokrausta ei kuluttaja-asiakkaille ole, mutta ajatuksena on järjestää sisustustekstiilien valmistuksen lyhytkursseja. 050 410 5670 Avoinna ti-to 10-17, pe 10-15 la 10-13 Osta lasit, saat toiset kaupan päälle! Tervetuloa tutustumaan silmälasien ja aurinkolasien kevätuutuuksiin. – Kevään aikana valmistuu kokousja neuvottelutila, jota voi vuokrata myös tapahtumakäyttöön. Yhdessä isojakin tilauksia Artisalin toimintamalli on aivan uudenlainen ja pitää sisällään monenlaista tekstiiliyrittäjyyttä. Artisalin tiloihin ollaan lähitulevaisuudessa avaamassa myös myyntiä kankaille, ompelutarvikkeille ja tekstiilituotteille. Valtatie 9, 37800 Toijala p. Hiljattain toiminnan aloittanut Sanna Mäkelä kertoo empineensä yrityksen käynnistämistä koska pelkäsi sen haasteellisuutta.– Sain oman toiminnan aloittamiseen vahvan tuen Minnalta, jolla on pitkä tausta yrittäjänä, Mäkelä kertoo. Kannustan kiinnostuneita ottamaan rohkeasti yhteyttä. Tulevaisuudessa myös odotetaan, ehkä jopa edellytetään, kierrätysmateriaalien arvostamista tuotannossa, Ojanen jatkaa. Siellä yrittäjillä on mahdollisuus tukea ja kannustaa toisiaan liiketoiminnassa, Ojanen näkee. Käytöstä poistetusta mummon pitsilakanasta voi ommella verhon, tai vanhasta isokuvioisesta verhosta voi ompeluttaa suuren seinävaatteen, joka onkin hyvä vaihtoehto, ellei uskalla laittaa seinään isokuvioista tapettia, Artisalin yrittäjät antavat muutaman esimerkin uudelleen tuotteistamisesta. – Tilaa voivat vuokrata käyttöönsä kaikki, joilla on y-tunnus, myös kevytyrittäjinä toimivat. Mentoroin tarvittaessa uusia yrittäjiä, ja minulta saa yritystoiminnan käynnistämiseen neuvoja ja tukea, Ojanen lupaa. Osta omasta kaupungista Hietastentieltä Toijalasta löytyy tekstiilialan osaamiskeskittymä Artisali kokoaa yrittäjiä yhteen Anne Koivisto Uudistumiskyky, jatkuva oppiminen, ennakkoluulottomuus ja rohkeus kokeilla erilaisia uusia liiketoimintamalleja on tekstiilialalla toimiville yrityksille eduksi ja tarpeen, kertoo Artisalin emäntä, yrittäjä ja artesaani Minna Ojanen . Yritys valmistaa tilauksesta mittojen ja toiveiden mukaisia tekstiilejä yrityksille ja kuluttaja-asiakkaille
Samalla verkkosivulla on neuvoja ja vinkkejä, mutta nuori voi myös saada henkilökohtaista valmennusta ja osallistua ryhmätilaisuuksiin. Työnantajien osio ohjaa täyttämään lomakkeen, jossa työnantaja kertoo perustiedot tarjoamastaan työstä. Yksi kysymyksistä on, soveltuuko työ myös alle 18-vuotiaille. –Ideana on tuoda helpot linkit töitä tarjoaviin yrityksiin. Tanja Kulmala uskoo yritysten näkevän kampanjan positiivisena kanavana ja mahdollisuutena viestiä, että täällä olisi töitä tarjolla. Tervetuloa tutustumaan! Kaikki ryhmäliikuntatunnit sekä extratunnit löydät avoinna24.fi/liikuntakeskusfitbox Osta omasta kaupungista Kaupunki tuo kesätyötä etsivät nuoret yhteen työnantajien kanssa Jarno Keskinen Akaan kaupunki kampanjoi helmikuun ajan löytääkseen mahdollisimman monelle akaalaiselle nuorelle kesätyöpaikan. – Yritykset ovat lähteneet mukaan todella kivasti. fi/loydakesatyoakaasta. Kampanjan verkkosivut pyörivät kaupungin nettisivuilla osoitteessa akaa. Kampanjaa markkinoidaan aktiivisesti helmikuun ajan. Lomakkeen täyttö vie yritykseltä muutaman minuutin. – Lähdimme katsomaan, mitä konkreettista voisimme saada aikaan nuorten työllistymisen eteen. Kaupungin puolelta projektiryhmässä on edustajia elinkeinopuolelta, markkinoinnista, nuorisotoimesta ja työllisyydenhoidosta. VW, Audi, Seat, Ford, MB, BMW, Mazda Huollamme kaikki automerkit! RENGASVELH ON SHOKKITA RJOUS! • rajoitettu erä • aSeNNuS KauPaN PääLLe • 4 kpl LauFENN LW 71 NasTaRENGassa RJa koko 175/65R14 239 00 4 kpl Koko 205/55R16 30 vrk 468 00 548 00 4 kpl Koko 205/55R16 ASENNETTUNA! Liikuntakeskus Fitbox Kalevantie 9, 37800 Akaa ma-to 9.30-19, pe 8.30-12, la 9.30-13 p. Etsivä nuorisotyöntekijä Hanna Halme (vas.) ja starttipajaohjaaja Marina Vunukainen (oik.) kävivät nuorten toimintakeskus Spotissa kertomassa kesätyönhakuun liittyviä vinkkejä nuorille. Yrityksille helppo kampanja Kampanjan sivut jakautuvat kahteen osaan. – Moni nyt tarjolla oleva työ sopii. Kampanjan verkkosivu oli ensimmäisen toimintaviikkonsa jälkeen noussut jo kolmen ladatuimman sivun joukkoon kaupungin sivustolla. Kulmalan mukaan tämä osoittaa selvästi, että kohderyhmä on onnistuttu tavoittamaan ja kampanja on herättänyt kiinnostusta. Nyt akaalaisille nuorille tarjotaan yksi selkeä paikka, josta töitä löytyy, Kulmala sanoo.Nuorille on tarjolla myös opastusta kesätyön hakemiseen. Akaan kesätyökampanjan nettisivu löytyy osoitteesta akaa.fi/loydakesatyoakaasta. Myös paikalliset yrittäjäjärjestöt ovat mukana. Jarno Keskinen. Se on vielä auki, miten kesätyöprojekti sen jälkeen jatkuu.– On pohdinnassa, pidetäänkö sivustoa helmikuun jälkeen vielä passiivisesti auki. Verkkosivu on olennainen osa koko toteutusta. Ensimmäinen ajatus oli perinteinen rekrytointitilaisuus, mutta korona sotki sen suunnitelman. 14 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu JMN Autohuolto Oy Levytie 4, 37800 Akaa (ABC:n vieressä) ma-pe 8.00-16.30 Puh. Erityisen kiva on ollut huomata, että kesätöitä on tarjolla kaikissa Akaan kylissä, niin Toijalassa, Viialassa kuin Kylmäkoskellakin, Kulmala iloitsee. Itsekin olen oman lapseni kautta elänyt sen tuskan, miten vaikea kesätyöpaikkaa on löytää. Työnantajan löytämistä helpotetaan Kampanjasta päätettiin tehdä kaupunkivetoinen kokonaisuus, johon osallistetaan työpaikkoja nuorille tarjoavat yritykset. 040 138 3213 Renkaat & autohuolto www.jmnautohuolto.fi VARASTON TYHJENNYS! Teemme tilaa kesärenkaille kaikki varastossa olevat Bridgestone -renkaat -80e UUTTA! Auto huoltoon -noutopalvelu ja huollon sijaisauto veloituksetta! Meiltä Lazer LED -lisävalot, myös asennettuna! Paikallinen autokorjaamosi Akaassa • Määräaikaishuollot • Katsastushuolto • Nelipyöräsuuntaus • Ilmastointi • Vikadiagnostiikka • Tuulilasit • Vetokoukut • Renkaat & vanteet monimerkkihuolto • Nykyaikaiset testauslaitteet • Valmistajan takuu säilyy • Täytämme sähköiset huoltokirjat mm. – Käytännössä yrittäjäyhdistykset tulivat mukaan kampanjan viestimiseen omalle jäsenkunnalleen. Talvilomaviikolla Fitboxilla avoimet ovet maanantaista torstaihin klo 9.30-19. 050 430 6006 info@fitboxakaa.fi Talvilomaviikon ohjelmasta löydät extratunteja aikuisille ja lapsille. Löydä kesätyö Akaasta -kampanja on ensimmäinen laatuaan, kertoo kampanjan toteutuksessa mukana olevan Pover-hankkeen yrityskoordinaattori Tanja Kulmala Akaan kaupungilta. Yksi kaupungin suosituimpia alasivuja Kampanjan toinen välttämätön kohderyhmä ovat paikkoja tarjoavat yritykset. Toivottavasti tästä syntyy jotakin sellaista, mitä voidaan jatkaa tulevaisuudessa, Kulmala toteaa. Marraskuussa päätimme tehdä verkkototeutuksen, Kulmala sanoo. Tarjolla on kuitenkin myös sellaisia paikkoja, joihin haku alkaa vasta maaliskuussa, Kulmala puntaroi
044 700 7767 • • www.toijalanautokatsastus.fi • Nyt myös kuorma-autojen katsastus! Osta omasta kaupungista Toijalan ABC:n viereen on tulossa 5000 neliön kaava-alue ja jopa 40-metriset mainostornit Mikko Peltoniemi Akaan elinvoimalautakunta päätti 10. Toisena vaihtoehtona harkitaan porrastettua liittymää, mikäli selvityksessä päädytään ratkaisuun, ettei kiertoliittymä sovellu kohteeseen, kaavaselostuksessa kerrotaan. Haasteena ovat merkittävät korkeuserot ja lyhyet etäisyydet liittymien välillä. Kaupungin tavoitteena on saada Satamatielle nykyisen ABC:n risteyksen kohdalle kiertoliittymä, josta noustaisiin Vuoritielle. Kaava-alue sijaitsee Toijalan ABC:n vieressä, Satamatien varrella, moottoritien, Nahkialanvuoren ja vanhan kaatopaikan kupeessa. Parhaillaan kaavoitettava alue sijaitsee Toijalan ABC:n vieressä, Satamatien toisella puolella. Mainostornin korkeus saa kaavaluonnoksen mukaan olla enintään 40 metriä. Alueelle voidaan sijoittaa myös julkisten lähipalvelujen tiloja.Toisessa korttelissa rakennusoikeus on 3000 ja toisessa, lähempänä moottoritietä olevassa 2000 kerrosneliötä. –Kiertoliittymän alustavan tilavarauksen perusteella nykyinen tilavaraus vaikuttaa aika suppealta, joten sitä saatetaan joutua laajentamaan suunnitelmien tarkentuessa kaavaehdotusvaiheessa. Työn tavoitteena oli selvittää kaatopaikan tila, arvioida tutkimusten perusteella kaatopaikasta aiheutuvat riskit nykyisessä ja tulevassa maankäytössä ja tarkastella kaatopaikan kunnostusvaihtoehtoja. Mainokset tulee muun muassa sijoittaa eritasoliittymäalueen ulkopuolelle, mainosten sijoittelussa on huomioitava liikenteenohjauslaiteet eikä mainosten valaistus saa syttyä ja sammua jaksottaisesti. Kunnostustarpeen arvioinnin perusteella uuden myymälärakennuksen rakentaminen kaatopaikan itäsivulle edellyttää haitta-aineita sisältävien maiden poiston alueelta. Lisäksi jätteellisen maan poisto alueelta on suositeltavaa mahdollisten terveysriskien minimoimiseksi ja painumien välttämiseksi. Levytie 4 • Puh. Asemakaavamuutoksen ja laajennuksen tarkoitus on mahdollistaa kaupallisten palvelujen sijoittuminen alueelle ja suunnitella alueen liikennejärjestelyt ja pysäköintialueet tarkoituksen mukaisesti. Koska saksalainen kauppaketju Lidl oli kiinnostunut tontista, Pöyry Finland teki syksyllä 2016 Pirkanmaan Ely-keskuksen toimeksiannosta vanhalla kaatopaikalla maaperätutkimuksia, riskinarvioinnin sekä kunnostussuunnittelun. Lisäksi alueella sijaitsee tällä hetkellä Nahkialanvuoren kuntoradan parkkipaikka. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 15 Löydä palvelut Akaasta Etelä-Pirkanmaan yritysja palveluhakemisto Tutustu paikalliseen tarjontaan osoitteessa: epirkanmaa.yrityshakemistot.fi Uskaltaa tulla vanhemmallakin autolla! Toijalan Autokatsastus palveluksessasi • Avoinna: ma-pe 8-16 • Os. Kaatopaikkaa tutkittiin Lidliä varten Vuoritien kaava-alue on rakentumaton, ja alueen pohjoisosassa on aiemmin sijainnut Toijalan kaatopaikka. Nykyinen ABC:n risteysalue saattaa olla liian ahdas liikenneympyrää varten ja nousu Vuoritielle liian jyrkkä. Kummallekin korttelialueelle on osoitettu myös mainostornien ohjeelliset sijoituspaikat. Pirkanmaan Ely-keskus totesi kaavan osallistumisja arviointisuunnitelmasta antamassaan lausunnossa, että mainosten sijoittelussa sekä teknisissä ominaisuuksissa tulee huomioida, että mainokset eivät saa vaarantaa moottoritien liikennettä. Akaan kaupunki omistaa suunnittelualueen kiinteistöt. Mikko Peltoniemi. Kaavalla ja kaavamuutoksella muodostuu liikeja toimistorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialuetta. helmikuuta yksimielisesti hyväksyä Vuoritien asemakaavaa ja asemakaavan muutosta koskevan kaavaluonnoksen ja asettaa luonnosvaiheen asiakirjat julkisesti nähtäville. Korttelialueiden välissä on katualuetta ja jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu tai tie, jolla huoltoajo on sallittu
Se on 2.3. Hissitarjous tulossa lähiaikoina Sivistyslautakunta ja Viialan yhtenäiskoulun rakentamistoimikunta käsittelivät hallin esteettömyyttä Akaan Seudun uutisen jälkeen, ja Jatke Pirkanmaan Jani Viitaharjun mukaan liikuntahalliin on nyt suunniteltu muutoksia. Urakan hinta on 17 miljoonaa euroa, ja siitä kiinnostuneilla yrityksillä oli mahdollisuus tutustua rakennuspaikkaan perjantaina 19. Se on kuvissa, mutta on parempi korjata se myös tarjouspyyntöön, kaupungin rakennuttamispäällikkö Kimmo Seppälä kertoi torstaina. helmikuuta. Viitaharju kertoo, että hallin pääsuunnittelijan mukaan hissi on mahdollista rakentaa, ja Jatke tekee hissistä tarjouksen. helmikuuta siihen tehtiin korjaus, mutta määräaika tarjousten jättämiselle pysyi samana. Hallin pääurakoitsija on Jatke Pirkanmaa.Jatkeen rakennuspäällikön Jani Viitaharjun mukaan kvr-urakan suunnittelu otti aikansa, mutta nyt mennään täydellä painolla eteenpäin. Kimmo Seppälän mukaan urakoitsijoita oli tulossa molempina päivinä, mutta määrää Seppälä ei kerro. – Viikolla 10 tai 11 alkavat runkotyöt, ja rakennus alkaa hahmottua kuukauden tai viimeistään kahden päästä, Viitaharju kertoo. Sama esteellisyysongelma koskee hallista otteluiden ja muiden tapahtumien yhteydessä koululle kahvilaan tai ruokailemaan liikkuvia henkilöitä. Viialan liikuntahallin ja Viialan yhtenäiskoulun välille tulee yhdyskäytävä. – Urakoitsijat voivat vaikuttaa sillä toisiinsa, kun tietävät, kuinka monta on tulossa, Seppälä perustelee. SINUN HETKESI. Koulun puolella tunneliin pääsee hissillä, mutta hallin puolella ei, joten hallissa apuvälineiden kuten pyörätuolin kanssa kulkevat oppilaat eivät pääse ensimmäisen kerroksen pukuhuoneisiin ja liikuntasaliin. Akaalainen Pirkanmaan Erikoisrakenne tekee Viialan liikuntahallin perustukset Kaupunki saa tarjouksen puuttuvasta hissistä Akaalainen Pirkanmaan Erikoisrakenne tekee parhaillaan Viialan liikuntahallin perustuksia. Hallin ulkomitat eivät siitä muutu. – Kvr-urakoitsijan näkökulmasta olisi tietysti hyvä, jos isommat lisäykset olisi tehtynä jo aiemmin, mutta toki on ymmärrettävää, että tällaisia tulee. Hallin ja Viialan yhtenäiskoulun väliä kuljetaan 40 metrin yhdyskäytävää pitkin toisessa kerroksessa. Akaan kaupunki. Viitaharjun mukaan hissiä on kaavailtu koulun puoleisen eli hallin eteläpuolen sisäänkäynnin eteistilaan, mistä pääsisi liikkumaan kerrosten välillä. Myös arvonlisäveroton toiminta. – Akaa on pyytänyt meiltä tarjouksen hissistä, ja olemme käyneet keskusteluja siitä, mitä se käytännössä voisi tarkoittaa, mutta päätöksiä ei ole. Hissitarjous on parhaillaan laskennassa, ja se tehdään lähiaikoina. helmikuuta ja maanantaina 22. Sen ja nykyisten siirtokoulujen välissä olevalle pellolle tehdään jo Viialan liikuntahallia, jonka perustusja väestönsuojan työurakasta vastaa akaalainen Pirkanmaan erikoisrakenne. Siihen Viitaharju ei ota kantaa, onko Jatke Pirkanmaa seitsemän miljoonan liikuntahallin lisäksi kiinnostunut myös viereisen tontin kymmenen miljoonaa euroa suuremmasta koulu-urakasta. kello 14. Viialan yhtenäiskoulun on määrä valmistua syyslukukaudelle 2023. Akaan Seutu uutisoi tammikuussa 2021, että Viialan liikuntahalli ei ole sen käyttäjille kaikilta osin esteetön. helmikuuta. Summasta Viitaharju ei sano vielä mitään, mutta hän ei usko, että hissin rakentaminen vaikuttaisi suuresti hallin valmistumisaikatauluun. KEILAHALLI Tervetuloa tutustumaan! Hallamäentie 3 050 343 7526 Perinteinen & hohtokeilaus Biljardi • Kahvila • Baari • Sauna • Kokoustilat 8 KEILARATAA WWW.AKAANKEILAHALLI.FI Tee ratavaraus netissä: Täyden palvelun Tervetuloa keilaamaan! Avoinna: ma-pe 11-17 • Pekka 040 834 0736 • Hannu 040 701 0291 www.pmkaluste.fi KIINTOKALUSTEIDEN ASIANTUNTIJASI Keskuskatu 41, AKAA Osta omasta kaupungista SINUN LEHTESI. Akaalaisfirma tekee perustukset Viialan yhtenäiskoulu rakennetaan viime vuonna puretun Hirvialhon koulun tontille. 16 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu • 045 320 8235 • tiina.rupponen@pp.inet.fi • • www.tiinankotiapu.fi • KOTI-, MÖKKIJA REMONTTIPALVELU TIINA RUPPONEN Puhdas koti, enemmän vapaa-aikaa! Luotettavaa siivouspalvelua kaiken ikäisille: • Kotisiivoukset • Muuttosiivoukset • Mökkisiivoukset • Ikkunanpesut • Pintaremontit • Puutarhatyöt ym. – Korjaus on se, että rakennukseen tulee varavoimala, ja sinne tehdään laatta muuntajan viereen. Torstaina 18. Mikko Peltoniemi Mikko Peltoniemi Viialan yhtenäiskoulun kvr-urakan tarjouspyyntö taustamateriaaleineen julkaistiin hankintakanava Hilmassa 5
Hietala on sukulaisiltaan kuullut, että Viialan seurakunnan silloinen kirkkoherra ei suostunut siihen, että Tauno Sirén olisi saanut muistokiven sankarihautausmaalle, koska talvisota oli päättynyt maaliskuussa ja hengen vienyt laivaturma tapahtui välirauhan aikana heinäkuussa. luokan vapaudenristin miekkojen kera, jota tämä oli oikeutettu kantamaan mustassa nauhassa. Hietala kävi pikkupoikana kuitenkin isänsä kotitalossa sekä tapasi Vienon ennen tämän kuolemaa. – Jonkun tiedon mukaan hän olisi alkanut ommella valkoisille vormuja, ja toisen tiedon mukaan hän olisi sanonut, että ei rupea mitään ompelemaan, koska jos punaiset pääsevät voitolle, olisi hän taas vankilassa, Oinonen kertoo. Hautapaikka on myös Taunon Vieno-äidin, joka kuoli vuonna 1949. Riitaa hautapaikasta Mannerheimilta saatiin Viialaan postia myös Tauno Sirénin kuoleman jälkeen. Sirén jatkoi ilmeisesti talvisodan jälkeen merimiehenä, koska oli heinäkuussa 1940 höyrylaiva Petsamolla. Kunniakirjan mukaan Puolustusvoimien ylipäällikkö antoi vapaudenristin ”muistoksi Isänmaan vapauden puolesta kaatuneen Tauno Johannes Sirénin urhoollisuudesta ja uhrautuvaisuudesta sodassa ”. Samaan hautaan on haudattu myös Tauno Sirénin vuonna 1949 edesmennyt Vieno-äiti. Uutisen mukaan ”4 laivan miehistöön kuulunutta miestä, Toimi Hovinen, Martti Summa, Tauno Siren ja Jarovski-niminen henkilö, ovat hukkuneet”. – Kerrotaan, että Jussi oli sellainen koiranleuka. Tauno Sirénin hautakivi Viialan hautausmaalla. Neljä miestä hukkui Tiedot upotetusta laivasta sopivat Suomen Kalastus Oy:n omistamaan S/S Petsamoon. Tauno Sirénin poika Heikki Hietala hankki kiven 1970-luvulla kuultuaan isänsä kohtalosta. heinäkuuta 1940. Sirén oli kuollessaan 25-vuotias. Sen mukaan Sirén sai mitalin rannikkopuolustuksen sotilaana. Hän oli ollut Vesilahdessa hakkaamassa puita, kun valkoisten armeija oli marssinut ohi. Tietojen mukaan Tauno Sirén kuoli suomalaisella kauppalaivalla, kun saksalaisten sukellusvene torpedoi laivan Irlannin rannikolla 10. Aiempaa merikokemusta Sirénillä ei ollut. Vieno Sofia oli käynyt viemässä kahvia Jussille, mutta eräänä päivänä Jussia ei enää ollutkaan. Kunniakirja on päivätty Tauno Sirénin kuolinpäivälle 10.7.1940. Sukua tutkineen Hietalan serkun, liminkalaisen Hilkka Oinosen mukaan ruumista ei koskaan saatu Suomeen ja hautapaikka on tyhjä. Heikki Hietala oli alle vuoden vanha, kun hänen isänsä kuoli. – Eikä minulla ollut silloin mielenkiintoa kysellä, Hietala sanoo. Se sijaitsee nykyisen Hämeentien varrella Viialassa. Tauno Sirén menehtyi 25-vuotiaana Irlannin edustalla. – Aiemmin haudalla oli pieni, valkoinen laatta, Hietala kertoo. Isoäidiltä tikkunekkuja Hietalan vanhemmat Tauno Sirén ja Rauha Hietala olivat kihlapari. Sotamarsalkka Mannerheimin myönsi Sirénille vuonna 1940 sodan 1939– 1940 muistomitalin soljella, johon liittyvä kunniakirja on Hietalalla. Hietalan mukaan Tauno Sirén päätyi laivalle, kun hänet määrättiin suorittamaan sotapalvelusta merille. Tarinan mukaan myös valkoiset olisivat kysyneet Vienolta ompeluapua. Kuva: Suomen merimuseon kuvakokoelma Tauno Sirénin kotitalo on edelleen olemassa. Heikki Hietala kertoo olleensa hyvin vähän tekemisissä isänsä suvun kanssa, eikä Rauha-äiti halunnut puhua edesmenneestä sulhasestaan. Kovia kohtaloita Vieno Sirén koki elämässään muitakin menetyksiä. Tarja Antola. Petsamon uppoamisesta kertoi sanomalehti Laatokka 13. – Sen verran Vieno piti yhteyttä, että kun kansantalolla oli äitienpäiväjuhlia, hän toi minulle salaa tikkunekkuja, Hietala muistelee. heinäkuuta 1940. Neljä lämmittäjää sai surmansa, ja kapteeni ja 33 miehistön jäsentä pelastuivat Irlannin kamaralle. Yksi heistä oli viialalainen Tauno Sirén. Internet-lähteiden mukaan höyrylaiva oli kuljettamassa 7 300:aa tonnia maissia Argentiinan Rosariosta Irlannin Corkiin, kun saksalainen U-34 upotti sen Irlannin etelärannikolla. Jussi oli huutanut jotain perään ja päätynyt leirille. 81-vuotias Hietala oli alle vuoden ikäinen isänsä kuollessa ja tietää isästään sen, mitä on kuullut sukulaisiltaan ja lukenut jäljelle jääneistä papereista. Vienon ensimmäinen mies ja Tauno Sirénin isä Johannes Henriksson (myöhemmin Toivonen) ilmeisesti ammuttiin punaisena toukokuussa 1918 Toijalassa. Oinonen on kuullut, että Vieno olisi ommellut uniformuja punaisille ja ollut itsekin vankina. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 17 UUTISET Heikki Hietalan isä menehtyi Irlannin edustalla vuonna 1940 Saksalaisen sukellusveneen torpedo koitui Tauno Sirénin kohtaloksi Tarja Antola Viialan sankarihautausmaan tuntumassa on vuonna 1940 kuolleen Tauno Sirénin hautakivi, johon nimen alle on kaiverrettu teksti ”menehtyi Irlannin rannikolla ”. Höyrylaiva Petsamo upposi Irlannin etelärannikolla heinäkuussa 1940, ja neljä miehistön jäsentä menehtyi. Englanninkielisen sukellusvenesivuston mukaan laiva hajosi kahtia ja upposi 20 minuutissa. Hietalan serkku Hilkka Oinonen kertoo kuulleensa sukulaisilta, että suunsoitto olisi koitunut Johanneksen kohtaloksi. – Oliko syynä politiikka vai mikä, mutta hautapaikasta oli ollut riitaa, Hietala kertoo.Hän ei tiedä, löytyikö isän ruumis ja tuotiinko se Viialaan. Viialan lasitehtaalla ja nahkatehtaalla työuransa tehnyt Rauha meni naimisiin Ruokolahdelta lähtöisin olleen Bruno Suikin kanssa 1950-luvun alussa. Hietalan mukaan Rauha-äidin ja Taunon Vieno-äidin suhde oli ristiriitainen. Heikki Hietala varttui aikuiseksi Rauha-äitinsä vanhempien luona, jotka ryhtyivät pojan huoltajiksi. Sotamarsalkka myönsi vainajan äidille Vieno Sofia Sirénille 4
Jos se ei toimi, ei hurraata voi teeskennellä. Joukkue, jonka takana fanit ovat aina olleet. Taistelemme kuitenkin loppuun saakka ja pyrimme parhaaseen mahdolliseen tulokseen, Oliver Lüütsepp sanoo. Runkopelaajat Urpo Sivula , Joni Mikkonen , Eetu Pennanen , Voitto Köykkä, Panu Pitkänen ja Aleksi Kaatrasalo jatkoivat, ja uusina kasvoina rivejä täydensivät Suomen ja Viron maajoukkueista tutut keskitorjuja Markus Kaurto ja passari Markkus Keel . päivä yleisö näki pallon perässä kohti seinää rynnineen libero Voitto Köykän ranteen murtuvan. – Mikko on nyt ykköspassari, johon luotamme, mutta meillä on myös toinen vaihtoehto, jota voimme käyttää. Seura päätti myös, että uutta passaria ei hankita. – Ei ihminen muutu sillä tavalla. – Eilen minulla oli treeneissä kahdeksan pelaajaa, joista yksi oli farmijoukkueesta. Sakulla on vähän kokemusta mutta kova halu. tammikuuta, että Keelin sopimus oli purettu yhteisymmärryksessä. Näin kakkospassari Mikko Kuuselasta tuli loppukaudeksi ykköspassari. Omaa ja Akaa-Volleyn mahdollista yhteistä tulevaisuutta Oliver Lüütsepp sanoo kommentoivansa vasta kauden jälkeen. Edessä ovat koti-EM-kisat aivan kuten Suomella, ja valmentajien kesken olemme jo pitäneet etäpalavereja ja katsoneet pelejä. – Minun mielestäni Akaa-Volley on fanien seura. Koko maailma pelaa nyt tyhjissä saleissa ja tyhjillä stadioneilla. Myös Kaurton poissaolo näkyi, vaikka meillä onkin kaksi muuta hyvää keskitorjujaa, Lüütsepp sanoo. Hän soitti yhtenä päivänä, että on saanut tarjouksen Ranskasta ja haluaisi lähteä. helmikuuta, kun runkosarjaa oli jäljellä kaksi ottelua. – Kauden alussa epävarmuustekijä oli se, että meillä on kyllä kovia työmiehiä, mutta hurraata huutavia meillä ei ole. Jos lähdet peliin sillä asenteella, että eiköhän tämä hoideta – ja tarkoitan nyt pelaajien lisäksi myös itseäni – pelin aikana ei saa enää muutettua asioita. Häviö Hurmokselle johtui Lüütseppin mielestä siitä, että Joensuuhun mentiin hakemaan ilmeistä voittoa. Kun peli toimii, hiillos ei vaadi palkeita ja puhkumista. Viron maajoukkueen apuvalmentajan työt puolestaan pääsevät vauhtiin toukokuussa. – Kauden alussa ajattelin, että tappioita ei pitäisi juuri tulla, mutta niitä on tullut aika lailla. – Sitt. helmikuuta Oulun Ettaa vastaan. Akaa-Volley tiedotti 18. Ja onhan meillä onneksi yksi hurraa-mies, Panu Pitkänen. helmikuuta. Lisäksi A-Volleyssa juniorina pelannut ja tällä hetkellä lempääläläisen Lempo-Volleyn ykkössarjajoukkueen peliä pyörittävä 18-vuotias Saku Tuomivaara on ollut varamiehenä ja päässyt kentälle kolmessa ottelussa. – Olemme saaneet faneilta niin paljon tukea, että heidän puuttumisensa vaikuttaa ehkä meihin enemmän kuin muihin joukkueisiin. Jos meillä olisi pari samanlaista lisää, osa peleistä voisi kääntyä meille. Pelaajia oli kyllä tarjolla, siitä se ei ollut kiinni. Tällä hetkellä hän on myös Viron miesten maajoukkueen apuvalmentaja. Kolme oli kipeänä, ja Pennanen sai edellisessä pelissä pallon silmäänsä, joten hän ei perjantaina pelaa. Lokakuun 18. Valmentajana en tietenkään ollut innoissani siitä, että ykköspassari lähtee, mutta hänen urallaan se oli askel eteenpäin, Keelin pitkään tuntenut ja häntä Viron maajoukkueessakin valmentava Lüütsepp sanoo. Se on harmi, mutta emme voi sille mitään. Virolainen Oliver Lüütsepp on kolmatta kautta Akaa-Volleyn päävalmentajana. – Emme olleet henkisesti valmiita, ja Hurmos pelasi yllättävän hyvin. helmikuuta kärsitty tappio veti mattoa alta. Vähitellen etenemme niitä päätöksiä kohti, ketkä valitaan lopulliseen joukkueeseen. Sellaisen pelaajan kanssa on hieno tehdä töitä, Oliver Lüütsepp sanoo. Kätensä loukannut Teemu Kuusela ei voi vielä edes harjoitella, Lüütsepp kertoi. Lentopallossa voi välillä pärjätä myös tunnemyrskyllä, mutta minä tiesin, että meidän on luotettava hyvään peliin, Lüütsepp sanoo. 18 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu URHEILU Päävalmentaja Oliver Lüütsepp kiroaa tyhjiä katsomoita eikä olisi päästänyt joukkueen ykköspassaria lähtemään Ranskaan ”Akaa-Volley on fanien seura” Mikko Peltoniemi Syksyllä 2020 Akaa-Volleyn virolaisella päävalmentajalla Oliver Lüütseppillä oli kasassa sellainen liigajoukkue, jota hän oli toivonut. Koronan kiusaamalla ja kertaalleen keskeyttämällä kaudella Akaa-Volleyn taivalta raskauttivat myös loppusyksyn mustat hetket kahdessa kotiottelussa. Hyökkäyspeli saatiin sujumaan heti alussa, ja se säteili itsevarmuutta pelin muihin osa-alueisiin.Lüütseppin mukaan kaikki pelasivat hyvin, mutta valmentaja nostaa esiin ”superpelin pelanneen Joni Mikkosen” ja vielä alkuviikolla sairastelleen ja Eetu Pennasta paikanneen Nico Nurmesniemen . Paska. – Etenkin Voiton loukkaantuminen vei varmuutta vastaanotosta ja puolustuksesta ja vaikutti koko peliin paljon. Onnistunut liigadebyytti nähtiin 5. Laita se juttuun, viroksi haastateltu valmentaja kuvailee kahdella kielellä ja jatkaa. Myös Nicon erittäin hyvät syöttövuorot ja muut onnistumiset yleispelaajana olivat iso osa voittoa. Yksitoista päivää myöhemmin samalla kenttäpuoliskolla hiljennyttiin katsomaan, kuinka nilkkansa taittanut Markus Kaurto hakkasi tuskissaan parkettia. Perjantaina 19. Mutta fiilis syntyy onnistumisista, eikä Panu voi koko ajan hurrata. Kotihallissa tunnelma on miehen mielestä mieletön. Joensuussa ei oltu henkisesti valmiita Akaa-Volley pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa Hurrikaani Loimaata vastaan Monarilla perjantaina 26. – Toiveet ja odotukset ovat korkealla. Markkus Keelin lähtö oli yllätys Koronatilanteesta johtuvat rajoitukset ovat rapauttaneet lentopallossakin kaikkien mestaruusliigajoukkueiden taloutta ja toimintaa. Hänen toiveenaan oli runkosarjan kolmas sija, mutta sarjataulukossa toiseksi viimeisenä olevalle Karelian Hurmokselle 10. Vaikka kausi ei ole ollut riemujuhlaa, kaikki on vielä mahdollista. Akaa-Volleyssa yksi vaikutus oli Oliver Lüütseppin mukaan seuran reagointi siihen, kun passari Markkus Keel halusi tammikuun puolivälissä siirtyä pelaamaan Nizzaan. Tämä on ollut hankala kausi, kolmatta vuotta Akaassa valmentava Lüütsepp tiivisti tilanteen keskiviikkona 17. Hänen pitää keskittyä peliin. – Yksi kauden mukavimmista peleistä. – Minä olisin halunnut pitää hänestä kiinni, mutta seura päätti, että annamme hänen lähteä. Lüütsepp uskoo, että fanit muuttavat osaltaan joukkueen peliä tehokkaammaksi. Kapteeni Mikkonen näyttää esimerkkiä Pari päivää haastattelun jälkeen Akaa-Volley päihitti Lakkapään koti-Monarilla puhtaasti 3–0. Lüütseppin analyysi saapui Messenger-viestinä. helmikuuta Toijalan Monarilla olisi vastassa rovaniemeläinen Lakkapää, ja ilma oli kysymysmerkkejä sakeanaan. – Odotukset olivat korkealla, mutta nyt ne ovat hieman pienentyneet. Pitkänen kantaa hurraamisvastuun Loukkaantumisten lisäksi kaikki pelaajat eivät ole Oliver Lüütseppin mukaan pelanneet aivan odotetulla tasolla, ja myös pelaajien luonteet vaikuttavat siihen, miten peli kulkee. Entä miltä Oliver Lüütseppistä on viime ajat tuntunut pelata ilman yleisöä. – Joni on mielestäni paremmassa kunnossa kuin vuosiin, ja kapteenina hänen vakaat peliesityksensä ja suhtautuminen harjoitteluun ovat hyvä esimerkki muulle joukkueelle. Ratkaisu oli taloudellinen, Oliver Lüütsepp kertoo. Mikko Peltoniemi. – Lähtö tapahtui nopeasti ja oli minulle yllätys. Jopa Rovaniemellä meillä on muutama oma fani katsomossa, ja Vantaalla, Loimaalla ja Raisiossa 50. Ennen viimeistä peliä Akaa-Volley on viidentenä. – Kuten sanoin, joukkueessamme ei ole paljon hurraa-miehiä, ja se korostuu silloin, kun meillä ei ole seitsemättä pelaajaa. Minä kaipaan yleisöä kovasti
ASIAKASPALVELU (arkisin klo 8.30-16.30) p. Kakkossijoja on uralla toistaiseksi kaksi. Elokuussa tauolle jäänyt Bebe palasi 5. kakkoseksi Kimmo Taipaleen Lilin Jalon rinnalla. Rauli Ala-Karvia. 0800 30300 tai asiakaspalvelu@lounea.fi 19 90 /1kk* 1000M+ * Nyt 1000M -lisänopeus valokuituusi sekä Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelu 1 kk 19,90€, jonka jälkeen taloyhtiöasiakkaille 39,95€ ja omakotitaloihin 49,90€/kk. Pelille saatiin viimein ratkaisu, kun Akaan kapteeni Jussi Nyströmin volley livahti Petri Grönholmin jalasta maaliin ajassa 41.49. Eron sai kokea akaalaisen Jouni Vaittisen ajama ja valmentama suomenhevostamma Bebe, joka samalla ennätysajallaan 28,3a jäi Porissa lauantaina 13.2. helmikuuta tositoimin Turussa, jossa oli silloin kolmas. Tiukan kamppailun päätteeksi Akaa ylsi lopulta jatkoaikavoittoon lukemin 1–2 varsinaisen peliajan päätyttyä 1–1 (1–1). Markus Rautiainen syötti ja kapteeni Jussi Nyström iski ratkaisun. Akaalla oli lievästi enemmän pallonhallintaa, mutta maaleja ei syntynyt kumpaankaan suuntaan. 12kk määräaikainen sopimus. Rahoissa välys saattaa olla tuhat euroa. Toisaalta hevosten päät ovat aika kookkaita, joten pään mitalla häviäminen on jo melko iso ero. Ensimmäisen puoliskon lopussa kumpikaan joukkue ei saanut juurikaan maalipaikkoja. Tilaa: LOUNEA.FI/GIGAVAUHDILLA-VIIHDETTA Akaa Futsalille kaksi vierasvoittoa Akaa Futsalin maalivahti Kasper Kangas torjui loistavasti koko viikonlopun. Riemulle ajassa 4.01, kun kulmapotkusta pallo kimposi epäonnisesti Akaan pelaajan kautta omaan maaliin. Akaa Futsal pelasi viikonloppuna ensin lauantaina Helsingissä, jossa vastassa oli HIFK FS. Voittaja sai kaksi tonnia, kakkonen yhden. Akaa ehti olla johdossa kuitenkin vain hetken, kun joukkue otti kuudennen rikkeensä ja Riemu pääsi laukomaan vapaapotkusta tasoituksen. Kun ottelua oli jäljellä enää muutama minuutti, lähti Akaa vielä metsästämään voittomaalia viidennellä kenttäpelaajalla. Nyt on taas muutama päivä aikaa huilata ennen ensi viikonlopun pohjoisen reissua, sillä lauantaina Akaa matkustaa Sievi FS:n vieraaksi. Ensimmäinen maali syntyi ajassa 8.11, kun Petri Grönholm jätti pallon Markus Rautiaiselle , joka harhautti puolustajan ja laukoi pallon maaliin.Peli pysyi 0–1-tilanteessa aivan puoliskon viimeiselle minuutille saakka. Tilaa nyt uusi Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelu ja 1000M:n lisänopeus valokuituusi huippuhintaan. Toinen puolisko ei tuonut pelitapahtumiin muutosta, ja kamppailu pysyi tiukkana. Sunnuntaina joukkue pelaa Torniossa. Paketti saatavilla myös muilla nopeuksilla. Kuuma peli Riemua vastaan ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla.Vierasjoukkueen pallonhallinasta huolimatta ensimmäinen maali syntyi Jouni Vaittisen ajama Bebe hävisi pään mitalla tonnin Porin raveissa Maittavan leivoksen kaima Bebe, Hillomunkin tytär ja Muffinin ja Unelmatortun sisar, on maistuva myös pelikohteena. Jouni Vaittinen valmentaa ja ajaa. Akaa onnistui kuitenkin kaventamaan pelin ennen taukoa, kun maalivahti Kasper Kankaan kova laukaus painui Riemun verkkoon. Uudesta Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelusta löydät entisen Elisa Aition ja Viaplayn leffaja sarjasisällöt. Kymmenen minuutin kiivaan kamppailun jälkeen Akaa pääsi jo 3–2-johtoon Aleksi Pirttijoen osumalla. Akaa pääsi tasoittamaan Dusan Milojevicin tarkasta vedosta ja Kim Lingmanin syötöstä ajassa 24.14. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 19 URHEILU GIGAVAUHDILLA VIIHDETTÄ! Tehokkaalla nopeudella koko perhe surffaa, pelaa, asioi ja nauttii viihteestä pätkimättä ja hyvällä laadulla. Sunnuntain ottelu pysyi jännittävänä loppuun asti, mutta viimeisten minuuttien maalit siivittivät Akaan tärkeään vierasvoittoon. Jyväskylästä täydet pisteet Kauaa ei joukkue ehtinyt lepäämään, kun sunnuntaina tie vei Jyväskylään. Viikonlopun jälkeen Akaan 45 sarjapistettä oikeuttavat sarjataulukossa sijalle viisi. Tauolle lähdettiin siis kutkuttavassa 2–1-tilanteessa. Tarjous voimassa 28.2.2021 asti. Sunnuntaina Akaa Futsal teki kolmen pisteen arvoisen ryöstöretken Jyväskylään, kun Riemu kaatui maalein 3–5 (2–1). Tämä tuottikin pian tulosta. Tämän jälkeen HIFK haki tasoitusta viidellä kenttäpelaajalla, mutta Akaan puolustus ei murtunut, ja jatkoaika päättyi näin vierasjoukkueen voittoon. Kangas saalisti täten jo kauden neljännen maalinsa. Ratkaisua ei syntynyt varsinaisella peliajalla, joten seuraavaksi suunnattiin jatkoajalle. Viimeisellä minuutilla Nyström teki toisen maalin, ja ottelu päättyi lukemiin 3–5. Rauli Ala-Karvia Ravikilpailuissa asiat voivat olla pienestä kiinni. Lauantain otteluun Akaa lähti jo valmiiksi hankalasta asemasta, sillä vaihtopelaajia oli loukkaantumissumasta johtuen Helsingissä mukana vain kaksi. Akaan tilanne alkoi näyttämään synkältä, kun Riemu iski pian jo toisen maalinsa. Tarjonnassa lastenohjelmia, kotimaisia sekä kansainvälisiä elokuvia ja sarjoja aina Hollywoodin ja kansainvälisten tuotantojen suosikeista palkittuihin Viaplay Originals ja Aitio -alkuperäistuotantoihin. Riku Oras ampui pallon verkkoon, ja tauolle lähdettiin tasatilanteessa. Arkistokuva: Tuukka Nyström Juuso Heikkinen Futsal-Liigassa jatkuvat otteluruuhkan täyttämät viikot. Silloin HIFK:n veto kimposi epäonnisesti Akaan pelaajan käteen, ja kotijoukkue pääsi rangaistuspotkupisteelle hakemaan tasoitusta
24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. 040 160 7960 ark. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 8-16.30, p. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 46, Toijala, p. Avaimet . 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 040 535 4229 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi Monipuolisia kotihoitoja terveyspalveluita ammattitaidolla www.sinunkotihoito.fi Puh. Max. Pyydä tarjous! Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. Tmi HN-lauteet P. Ota yhteyttä! KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. listapituus 3200 mm. ?????????. 044 347 7404 Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 040 356 8292. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi P. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. www.eijuska.fi P. Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 20 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. Kyrölä P. 040 848 0094 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Yrityspalvelut Jaana Manninen 044 749 5927 KESKUSKATU 11, VIIALA jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. Myös matot. p. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 520 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. KODINKONEHUOLTO. Vaihtotyön kesto 1-2 h. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 040 329 0220. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Olen lomalla 1.–7.3.2021. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Sarjoitukset . 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Kerron mielelläni lisää. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. vakiovärit.
040 329 0220. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . listapituus 3200 mm. 8-16.30, p. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 040 848 0094 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Olen lomalla 1.–7.3.2021. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 044 347 7404 Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Max. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. www.eijuska.fi P. Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Yrityspalvelut Jaana Manninen 044 749 5927 KESKUSKATU 11, VIIALA jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Sarjoitukset . Puh. 040 160 7960 ark. KODINKONEHUOLTO. Tmi HN-lauteet P. . PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Ota yhteyttä! KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. Toimitusaika 1-3 vrk. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 520 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. ?????????. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. p. Kyrölä P. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 21 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 46, Toijala, p. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 535 4229 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi Monipuolisia kotihoitoja terveyspalveluita ammattitaidolla www.sinunkotihoito.fi Puh. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi P. Avaimet . 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. vakiovärit. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. Vaihtotyön kesto 1-2 h. 040 356 8292. Pyydä tarjous! Puh. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. Kerron mielelläni lisää. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Myös matot. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh
Hakijoiden toivotaan käyttävän maksia ja noudattavan turvavälejä. Ke 28.2. 28.11.1976 Toijala k. Muuta: Kaiken kansan soppapäivät keskiviikkoisin: Viialan torilla klo 10-11, Toijalan torilla klo 11.3012.30 ja Kylmäkoskella Tokmannin edustalla noin klo 13. Joskus avun pyytäminenkään ei ole helppoa. Tuhkakeskiviikon messussa tuo alttaritaulu ”saarnasi” kuvakielellä saman, mitä Mika-pappi puhui saarnassaan. – Kelillä on vähän vaikutusta, mutta hyvin harvoin on jäänyt ylimääräisiä annoksia. Meidän rukouksiamme ei arvostella. Väistyi vaiva tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Vietimme tuhkakeskiviikon messua paastonajan alkaessa. Mies on menettämässä toivonsa ja ajattelee Jumalan rankaisevan lasta, koska mies ei ole elänyt Jumalan tahdon mukaan. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Meidän uskomme määrää ei mitata. Alttaritaulun mies on lähdössä tehtaaseen töihin, ja perheen äiti jää kotiin kuolemansairas lapsi sylissään. Messun jälkeen voit tulla ehtoolliselle heti suoratoiston päätyttyä. Annoksen saa valmiiksi pakattuna annosrasiassa mukaan. – Ihmiset ovat oppineet tulemaan paikalle pikkuhiljaa, jolloin paikalle ei keräänny isoa joukkoa, Alasentie kertoo. 22 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Heikki Ali-Löytty Kastettu: Iida Eliisa Joela, Jaakko Erkki Johannes Nyström, Oona Amanda Sippola, Toivo Armas Johannes Tujunen. Työntekijät ovat paikalla sinua varten puoli tuntia suoratoiston päättymisen jälkeen. Seurakunta aloitti soppapäivät syksyllä opetusja kulttuuriministeriön korona-avustuksen turvin, ja nyt niitä jatketaan seurakunnan omilla varoilla. Jussi Petteri LEINO s. Jeesus antaa miehelle myös tehtävän, hän kutsuu miehen soturiksi hyvän ja pahan välisessä taistelussa. Tuon alttaritaulun nimi ja aihe on Kristus Viialan kadulla, ja sen on maalannut taiteilija Lennart Segerstråle. Tekstit kehottavat meitä kääntymään hädässämme Jumalan puoleen. Toisaalta alttaritaulu haastaa meitä seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä kadulle ihmisten keskelle auttamaan. Palvelun työalavastaavan Jaana Alasentien mukaan ruuan jakamisen lisäksi soppapäivillä on muutakin merkitystä. 1.2.2021 Akaa Rakas isä taivainen, voit meiltä surun poistaa. Heikki Ali-Löytty Viialan kirkon alttaritaulun on maalannut taiteilija Lennart Segerstråle. Jeesus tulee kadulla vastaan ja näkee miehen hädän, auttaa häntä ja antaa hänelle synnit anteeksi. Jaossa on noin 400 soppa-annosta, joista parisataa jaetaan yleensä Toijalassa. Jumalanpalvelus lähetetään sunnuntaisin suorana lähetyksenä Hämeenlinnan seurakuntien Youtube-kanavalla. KALVOLA Keskuskatu 42, Viiala 0400 352 035 www.kukkapalvelulaakso.fi Olemme täyden palvelun hautaustoimisto. Mika-pappi avasi saarnassaan paastonajan merkitystä eri näkökulmista. Anna mieli rauhainen, anna armos’ loistaa. Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi Soppapäivät jatkuvat maaliskuussa Tarja Antola Akaan seurakunta jatkaa maaliskuussa Kaiken kansan soppapäiviä. Soppaa on maksutta tarjolla keskiviikkoisin Viialan torilla kello 10–11, Toijalan torilla kello 11.30–12.30 ja Kylmäkoskella Tokmannin edustalla noin kello 13. Muistathan käyttää maskia ja pitää riittävää etäisyyttä muihin paikalla oleviin. Siihen liittyy myös oleellisesti kysymys siitä, kuka auttaa ja ketä missäkin tilanteessa. Kiitos Attendon henkilökunnalle Matin lämpimästä ja hyvästä hoidosta. Jussia ikävöiden Äiti ja Isä Mummu sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Korona-ajan messu kirkossa ilman läsnä olevaa seurakuntaa on myös kahdenlainen viesti; Viialan kirkon alttaritaulun luona seurakunnan muutaman työntekijöiden viettämä striimattu messu välittää viestiä siitä, että seurakunta jatkuvasti rukoilee ja kertoo sanomaa toivosta. Hän rakas meille oli. Lapsesta kiitos sulle näin. Ensi sunnuntaina jumalanpalveluksen teemana on rukous ja usko. Käymme yhdessä läpi kaikki hautaukseen liittyvät asiat ja halutessanne hoidamme ne puolestanne. Messu klo 10 suoratoistona Akaan kirkosta. Jumalanpalvelukset suoratoistona verkossa: www.akaanseurakunta.fi. Muista minua! I stuin viikko sitten Viialan kirkon urkuparvella. Katseeni kiinnittyi jälleen kerran Viialan kirkon alttaritauluun, vuosien varrella olen monesti ennenkin pysähtynyt sen edessä. Tänään Matin nimipäivänä muistan erityisellä lämmöllä jo edesmennyttä Rekolan Mattia, joka otti tuon haasteen vastaan auttaen lukemattomia avuntarvitsijoita, joihin itsekin kuuluin. Jos soppapäivistä on jäänyt jotain yli, diakoniatyö on jakanut sen välittömästi eteenpäin. 13.12.1925 Akaa k. Jos emme löydä omia sanoja, voimme vain huokaista samoin kuin psalmintekijä sunnuntain psalmissa: Muista minua! Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kanttori. Mitä vaikeammassa tilanteessa ollaan, sitä yksinkertaisemmiksi tulevat kysymykset ja huudot. Mut’ enkeliks’ nyt ylöspäin hän pääsi, aukes ovi. Rakkaudella muistaen Pirkko ja Timo Olli, Anne ja Sanna sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Surun kohdatessa me autamme. Kuollut: Matti Artturi Laurila 95 v, Vuokko Mirjam Margareta Haarala 92 v, Jussi Petteri Leino 44 v. Mies huutaa avuksi Jeesusta. Seurakunta jakaa sekä EU-ruokaa että lahjoitusruokaa, Alasentie kertoo.. Pääsiäistä edeltävä paastonaika haastaa meitä pohtimaan elämän tarkoitusta. Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa. Annoksen saat mukaasi valmiiksi pakattuna annosrasiassa. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat muistaneet Jussia ja ottaneet osaa suruumme lukuisin kukka-, kirjeja viestitervehdyksin. Jaossa 400 soppa-annosta Soppaa jaetaan koronaohjeistuksia noudattaen. PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Akaa 040 687 3640 • Valkeakoski 040 584 1953 • Päivystys 0400 642 355 Rakkaamme Matti Artturi LAURILA s. AKAA Kuollut: Pekka Paavali Mäkelä 93 v, Ritva Anervo Niinistö 85 v, Kosti Allan Viljam Toivonen 82 v, Anneli Eliisa Mirtti 81 v. Luulen, että en yksinkertaista asioita liikaa, kun sanon, että alttaritaulun miehen huokaus vastaan tulevalle Jeesukselle on: ”Muista minua!” Omat selittelyt ja korulauseet ovat karisseet pois oman lapsen kriisin myötä. Striimatuista jumalanpalveluksista ja Kalvolan seurakunnan nettihartauksista tietoa seurakunnan kotisivuilla www.kalvolanseurakunta.fi. Teoksen nimi on Kristus Viialan kadulla. – Seurakunta haluaa olla ihmisten arjen keskellä, näkyvillä korona-ajassa, tapaamassa ihmisiä ja mahdollistamassa turvallisia kohtaamisia. 6.2.2021 Akaa Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Nälkä ei ole vain leivän nälkää vaan myös ihmisen nälkää ja rakkauden puutetta, Alasentie sanoo
On mielekkäämpää, kun seurakunnassa on enemmän toimijoita, Urjalasta Akaan itäisen seurakunnan vanhimmaksi siirtynyt Markku Lukka kertoo. 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Rekisteröitymisetuna tarjoamme ilmaisen digitunnuksen Akaan Seutuun maalis–huhtikuuksi 2021. – Sen vuoksi näiden kiinteistöjen käytön tulevaisuutta arvioidaan rauhassa, eikä sillä ole erityistä kiirettä, Mäkinen toteaa. Toijalaan saattaa nousta uusi valtakunnansali Jarno Keskinen Jehovan todistajat tehostavat seurakuntien toimintaa yhdistämällä seurakuntia ja myymällä tarpeettomiksi jääneitä saleja ympäri maailmaa. Autamme suunnittelussa ja mainonnan toteutuksessa, tehdään yhdessä hyvä kampanja! Tarjoamme! Autamme! Verkkokampanja! Uutiskirje! Lisäetu! Tavoita alueesi äänestäjät tehokkaasti ja luotettavasti. Urjalan sali laitettiin myyntiin. Uusi sali on tosiaan vasta puheiden asteella, ja sitä on harkittu yhtenä vaihtoehtona. Jarno Keskinen UUTISET. 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Rekisteröitymisetuna tarjoamme ilmaisen digitunnuksen Akaan Seutuun maalis–huhtikuuksi 2021. Kurkelantiellä jatketaan ainakin lähivuodet Tällä hetkellä muita kiinteistöihin vaikuttavia päätöksiä tai edes suunnitelmia ei ole, mutta Toijalan salin korvaaminen uudella salilla on puheiden asteella. Ehdokas! Tarjoamme toimivia ratkaisuja lehteen ja verkkosivullemme tutustu akaanseutu.fi Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Kaikki salit nyt vähällä käytöllä Koronatilanteesta johtuen kokouksia ei tällä hetkellä pidetä valtakunnansaleilla Suomessa eikä muissakaan maissa, vaan kokoontumiset hoidetaan etäyhteyksillä. Kysy lisää! Tarjoamme toimivia ratkaisuja lehteen ja verkkosivullemme tutustu akaanseutu.fi Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Jehovan todistajat noudattavat samanlaista huoltoja korjausohjelmaa ympäri maailman. Katsomme kuitenkin eteenpäin. Jehovan todistajien Urjalan ja Akaan seurakunnista muodostettiin Akaan läntinen ja itäinen seurakunta marraskuun 2020 alussa. Koronatilanne antoi seurakunnille aikaa tuumata tilatarpeitaan kaikessa rauhassa. Päätökset salien tulevaisuudesta tehdään yhteistyössä paikallisten seurakuntien ja Jehovan todistajien haaratoimiston kanssa. Urjalassa seurakuntalaiset olivat iäkkäämpiä kuin Akaassa. – Tilojen suhteen tässä on harkittu erilaisia vaihtoehtoja. Jos on tarve suuremmille remonteille tai uudisrakentamiselle, Jehovan todistajilla on Suomessa kaksi rakennusalan ammattilaisista koostuvaa vapaaehtoisryhmää, jotka huolehtivat näistä hankkeista yhdessä paikallisten todistajien kanssa. Muutoksilla on vaikutuksia kiinteistöihin, mutta muutoksen pääsyy oli seurakunnan hyvinvointi. Millaisia tunteita seurakuntalaisissa sitten herää, kun vuosikymmeniä kokoontumiseen käytettyjä tiloja laitetaan myyntiin, jäädäänkö kaipaamaan vanhaa tilaa vai ollaanko ennemminkin innostuneita mahdollisista uusista tiloista?– Kokouspaikat ovat palvelleet vuosikymmeniä erinomaisesti, ja niistä on tietysti tullut meille rakkaita. – Seurakuntiin on tosiaan tehty muutoksia. Nopean päättäjän etuna tarjoamme veloituksetta verkkokampanjaasi 9.3.–18.4.2021 aikavälillä 2000 lisänäyttöä! Kysy lisää muista vaihtoehdoista! Saat meiltä myös uutiskirjeen, jossa kerromme tuoreista vaaliuutisista ja annamme vinkkejä kuntavaaleihin valmistautumiseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kurkelantien kokoussali Toijalassa on kiinteistönsä ja sijaintinsa vuoksi hyvä vaihtoehto lähivuosien tarpeisiin. – Seurakuntiin tehdyillä muutoksilla saatiin myös tasattua seurakuntien ikäjakaumaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 23 Haluatko paikan. Ilmiö on tullut myös Akaan seudulle. Samalla he antavat paikallisen seurakunnan jäsenille opastusta salien ylläpitämisestä. Akaan kehityksen suuntaisia ratkaisuja on jo tehty muualla Suomessa ja niistä saatu hyvä palaute innosti perustamaan paikallisen työryhmän myös Akaassa. Kolmesta seurakunnasta muodostettiin kaksi, eli Akaassa on nyt itäinen ja läntinen seurakunta, Akaan läntisen seurakunnan vanhin Asko Mäkinen kertoo. Uusilla tiloilla ja muutoksilla on myös innostava vaikutus seurakunnan jäseniin, Mäkinen ja Lukka näkevät. Kysy lisää! Jehovan todistajien seurakunnissa muutoksia, Urjalan sali myynnissä Akaan läntisen seurakunnan vanhin Asko Mäkinen (vas.) ja Akaan itäisen seurakunnan vanhin Markku Lukka kertovat Kurkelantien yli 100-paikkaisella valtakunnansalilla olevan vielä edessään palvelusvuosia, vaikka uuden kokoontumispaikan rakentamisesta on puhuttu. Valtakunnansaleilla ylläpitosuunnitelma Kokouspaikkojen kunnossapito on Jehovan todistajille tärkeä asia. Kiinteistöjä uudistetaan tarpeen mukaan, jotta seurakunnan hengelliselle toiminnalle on hyvät puitteet. Vapaaehtoiset rakennusalan ammattilaiset tekevät kuntotarkastuksia saleilla ympäri Suomen. Kaikille saleille on laadittu oma huolto-ohjelma, ja kiinteistö pyritään pitämään sen mukaisesti kunnossa sekä sisäettä ulkopuolelta. Se olisi ajankohtaista kuitenkin vasta useamman vuoden päästä, eikä meillä ole asian suhteen mitään kiirettä, Mäkinen sanoo
mennessä! www.akaanseutu.fi HALKOMAKONE polttomoottorilla. Käsitellään sääntöjen 12 §:ssä mainitut asiat. 12 300 Sydän-Hämeen Lehti .................................... 050 597 9303 Akaan Seutu matti.pulkkinen@pirmediat.fi Lehti lukijoita Akaan Seutu ................................................... 040 546 2262. Akaan kaupunki Liikuntapalvelut Katso lisää: akaa.fi Uudet ikkunat kesäksi TALVIHINNOIN! Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy Puh. Katsothan tarkemmat hakuohjeet osoitteesta www.akaa.fi/lomakkeet Katso lisää: akaa.fi Akaan Reserviupseerikerho ry:n KEVÄTKOKOUS pidetään Teams-etäkokouksena to 11.3.2021 klo 17.00 alkaen. huonekalut, kotim. 13 600 Mainostaja! Varaa paikkasi 19.3. Osakaskunnan sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään Aimo Nummisella Lintumaantie 428, sunnuntaina 14.3.2021 klo 13. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Lehtiemme verkkosivujen kautta tavoitat n. Hakemuksen voi tehdä sähköisen järjestelmän kautta tai perinteisellä paperilomakkeella. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. Palkkaus on 50% työehtosopimuksen mukaisesta peruspalkasta. AUTOT JA LIIKENNE -teemasivut keskiviikkona 24.3. 109-480-876-2. Puh. 24 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu HALUTAAN OSTAA VUOKRALLE TARJOTAAN KOKOUKSIA MYYDÄÄN SEKALAISIA ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Voit mainostaa samassa teemassa myös Pirmedioiden muissa paikallislehdissä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Oriveden Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa. Kokouslinkki jaetaan jäsenistölle jäsenkirjeessä. 13 300 Ylöjärven Uutiset ........................................... 044 347 7404 Matti Pulkkinen asta.kohonen@akaanseutu.fi puh. Työt sijoittuvat kaupungin eri yksiköihin 2-4 viikon mittaisissa jaksoissa. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Urheiluja hiekkakenttien vakiovuorot Akaan urheilukenttien vakiovuorot ajalle 1.5.-30.9.2021 ja hiekkakenttien vakiovuorot ajalle 15.4.-31.10.2021 ovat haettavana 10.3.2021 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja: jouko.pekkarinen@akaa.fi, puh 040 335 4625. Ota yhteyttä: Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen Maakunnan Matti puh. Kysy lisää keskittämiseduista. Haku päättyy 22.3.2021. 9-12.30 ja 13-15) Ahlajärven yhtesen vesialueen nro. Kokouspöytäkirja on nähtävänä kokouksen pitopaikassa 22.3.-5.4.2021. 60 000 lukijaa. Kenttien käyttöönotto määräytyy koronarajoitusten ja kenttien kulutuskestävyyden mukaan. Työaika on pääsääntöisesti 38 h 15min/viikko. Hoitokunta Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Palkkaamme nuoria, jotka eivät aikaisemmin ole olleet kesätöissä Akaan kaupungilla. 16 400 Oriveden Sanomat ........................................ Sähköinen hakulomake löytyy kaupungin sivuilta: Tee ja viihdy/Liikunta/Ulkokenttien harjoitusvuorot ja varaukset. Soita osallistumisesi puh. Hoidamme kaatopaikkaviennit. 010 584 4170 (ark. 14 400 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ............... Kokousesitelmä, ”HX-hankkeen esittely”: Satakunnan Lennoston komentaja, eversti Aki Heikkinen. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Hallitus A K AA N RE SERVIUPSEERIK ER H O Teemasivuilla tavoitat asiakkaasi Akaan Seutu tarjoaa lukijoille runsaasti olennaista asiaa autoilusta ja liikenteestä yleensä. Teho 8 tonnia isku 52cm. Hoitokunta kokoontuu jo klo 11.30. Mainostajana sinun kannattaa olla kokonaisuudessa mukana. 040 544 7222. POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. 044 722 5100 info@hit-nordic.com www.hit-nordic.com SUORAAN TEHTAALTA! Nuorten kesätyöpaikat nyt haettavissa Akaan kaupunki ottaa kesätöihin akaalaisia, vuonna 2004 syntyneitä eli tänä vuonna 17 vuotta täyttäneitä/täyttäviä alle 23-vuotiaita peruskoulun suorittaneita nuoria
Mittarissa 50 Kalevalan päivänä! Juhlitaan sitten, kun paremmat ajat! Perhe ja ystävät onnittelee Maanantai Nakkikastike, perunat, salaatti Tiistai Kalapyörykät, perunasose, kermaviilikastike, salaatti Keskiviikko Jauhelihakeitto, rieska, tuorepala Torstai Broileririisivuoka, salaatti Perjantai Pinaattikeitto, leipä, kananmuna Joonas Mäkinen jatkaa The Voice of Finlandissa Joonas Mäkinen jatkaa The Voice of Finlandissa Juha Tapion tiimissä. Keski-ikäisten houkuttimena olivat isot kisat Kokkolassa, Kaipolassa ja Kurikassa. Sääksmäen Reservinaliupseerit-reserviläiset Ry on tarkoitettu kaikille täysi-ikäisille Suomen kansalaisille. Järjestämme muun muassa joulun kunniavartioita ja nykyään myös Airsoft-pelejä ja kaikenlaista muuta toimintaa. Kisat ovat anottava edellisenä talvena ja niitä pyritään sijoittamaan sellaiseen ajankohtaan, jossa ne varmimmin onnistuvat kelin puolesta, siksi ruuhkautuminen. Miten toimintaan pääsee mukaan. Tarja Antola Akaalainen Joonas Mäkinen , 31, jatkaa The Voice of Finland -laulukilpailussa. Tapahtumat ovat perin lystikkäitä. Kenelle yhdistys on tarkoitettu. Johtavaksi hoitajaksi Sinikka Autere Toijalan terveyskeskuksen johtavan hoitavan virkaan on valittu sairaanhoitajajohtaja Sinikka Autere Tampereelta. Säres Centeristä tulee hieno toimintakeskus, jonka varaaminen on jäsenille erittäin edullista. Toimintaan pääsee mukaan täyttämällä hakukaavakkeen Reserviläisliiton nettisivuilla. Meidän yhdistys -palstalla esitellään MeNytissä mukana olevia, Akaassa toimivia yhdistyksiä . Saku Tiainen. Pertti Ahosen muistohiihdot: Voittajaehdokkaat pitivät hyvin pintansa III Pertti Ahosen muistokisat pidettiin hyvissä olosuhteissa, keli ei aiheuttanut harmeja ja latu pysyi hiihtäjien mielestä hyvässä kunnossa. Yhdistys keskittyy vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön. Yhteystiedot löytyvät www.säres.fi. Tuotannon myyntiarvo oli noin 60 miljoonaa markkaa ja kannattavuudessa tapahtui oleellinen parannus. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Tiistaina 24. Partekin raskas koneteollisuus sai kirjata erittäin hyvän tuloksen viime vuodelle ja päättyneen tilivuoden tulos ylitti kaikki tavoitteet. Kysy rohkeasti lisää. Samanaikaisesti hiihdettävät Hopeasompakisat veivät paljon nuoria ja Finlandiahiihto vanhempia. Yleisöä oli vähänlaisesti. Vaalimme myös veteraanien perintöä. Avoinna olleeseen terveydenhoitajan virkaan on valittu Salme Pulkkinen Toijalasta ja uuteen terveyskeskusavustajan virkaan apuhoitaja Päivi Rinne Toijalasta. helmikuuta Partekin liiketoiminnan pohja laajentuu Toijalassa Partekin liiketoiminnan pohja laajentuu Toijalassa maaliskuun alusta lähtien, sillä silloin Partekin rakennusainetietouden projektivientiin keskittyvä uusi tulosyksikkö aloittaa toimintansa. Mäkinen selvitti tiensä jatkoon Ääni ratkaisee -vaiheesta, jossa hän esitti Biffy Clyron kappaleen Black Chandelier . Kuulumme Etelä-Hämeen piiriin. Voit myös ottaa yhteyttä johtokuntaan. Kaikki tähtivalmentajat kääntyivät Mäkiselle, joka valitsi valmentajakseen Juha Tapion . – Raskaan koneteollisuuden johtaja, diplomi-insinööri Pentti Rikkinen kertoi, että Rakennusaineteknologiayksikkö lähtee hyödyntämään Partekin vankinta osaamista, rakennusmateriaalisektoria. Etenkin nuorisoa kaivataan kovasti mukaan. Miksi kannattaa lähteä mukaan. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 25 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Matti, Matias, torstaina Tuija, Tuire, Vanessa, perjantaina Nestori, lauantaina Torsti, sunnuntaina Onni, Sisu, maanantaina Alpo, Alvi, Alpi ja tiistaina Virve, Fanni, Virva. 1981 Sääksmäen Reservinaliupseeritreserviläiset Ry Sääksmäen reserviläisten airsoft-pelaajia. Vaikka hiihtotalvi on ollut hyvä, kasautuvat kilpailut helmikuun loppuun ja maaliskuun alkuun. Minkälaista toimintaa yhdistyksenne järjestää. Yhteensattumista huolimatta osanottajia oli tyydyttävästi, 120 loppuunhiihtänyttä. Porukka on isänmaallista, rentoa ja rehtiä. Onnittelut Meidän yhdistys Ruokalista Akaan päiväkodit 1.–5.3
Jos on jotain kysyttävää, niin soittele Einelle 040 726 4128. Millä keinoin vahvistamme heidän osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuden. sota-ajat ovat esillä. klo 12.00 hallituksen kokous Sampolassa. Akaan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön hallituksen kokous. Hallitus kokoontuu Sarin tykönä, asiana vuosikokoukseen liittyvät asiat. Hallitus Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Vuosijuhla. Lumikenkäilyä iltamyöhällä otsalampun valossa iltaisin Lions Club Toijala ry Akaan Akka -arvauskilpailu. Hallitus on päättänyt, että kokous pidetään Teams-etäyhteydellä. Heidän tulee ilmoittaa sähköpostiosoitteensa sihteerille viim. Liikuntakamppanja 1.3.-30.4.2021 kaikki nyt liikumaan, laittakaa kerrat paperille ylös. Ke 10.3. mennessä puheenjohtajalle tekstiviestillä tai soittamalla p. 17.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala. Seuraamme tilannetta ja turvallisuusmääräyksiä. La 17.4. Osallistumislinkin voit pyytää lähettämällä sähköpostia osoitteeseen paavo.helenius@gmail. Ilm. Muut voivat etäyhteydellä ottaa osaa kokoukseen (Microsoft Teams). Akaa-Seuran kotisivuilla https://akaaseura. Pienille ryhmille erikseen sovittaessa retkiä muinakin aikoina.. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Lähtö klo 21.00. Käyhän kuuntelemassa. Kylmäkosken Työväenyhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous. 16.00 17.00 Harryntie 2/Kylmäkosken vanha kunnantalo. 050 411 1843. 17.00 19.00 Harryntie 2, Kylmäkosken vanha kunnantalo. Tarvittaessa käyttöopastusta. Kaikile avoin lumikenkäretki Lempäälän Kiviahosta Saarikonmäen laavulle. hilkka.heinonen42@gmail. Ma 1.3. Lumikenkäretki. Viialan Työväentalolla klo 13.00. Matka suunnilleen sama kuin aiemmin suunniteltu. Tämän vuoksi ennakkoilmoitukset osallistumisesta puh. Tapaamisten ohjelmassa ovat viikoittain vaihtuvat kuntavaaleihin liittyvät aiheet. 8.3.2021 mennessä etäyhteyslinkin lähettämistä varten. com. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja lippukunnan sääntöjen muutos. Keskustelemassa kansanedustaja Iiris Suomela, akaalaisnuoret Kaarna Häikiö ja Toivo Rusanen sekä kuntavaaliehdokas Laura Väisänen. -. Koronarajoitukset näyttävät siltä, että kevään ohjelmat menevät uusiksi. Pe 5.3. Akaan Keskusta Keskustan Akaan kunnallisjärjestön vuosikokous. Ma 1.3. 18.00 19.30 Google Meet & Vihreä Olohuone, Viiala (rajoitus). Pidämme kokouksen turvallisuusmääräyksiä noudattaen, turvavälit, kasvomaskit, käsien pesu ja desinfiointiaine. Arvaa, milloin Nahkialanjärven jäällä seisova Akka ui avovedessä. Kylmäkosken Martat ry:n vuosikokous pidetään pe 5.3.2021 klo 17.00. Toijalan Eläkkeensaajat ry Hallituksen kokous. 15.00 Puolukkapolku 1, 37550 Lempäälä. Tervetuloa talkoilemaan. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään kylätalolla 10.3.2021 klo 10.00 alkaen. Pe 26.2. Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä. 18.00 20.00 Teams-yhteys. Arvauksia myyvät klubin jäsenet ja palkintoina Smart-TV, Nesteen pesupaketti sekä Akaa-Volleyn pelaajien nimillä varustettu lentopallo. 12.00 14.00 Metsola-Sali. Millaisena politiikka esittäytyy nuorten maailmassa. Arpajaiset. Seuraamme medioidemme reviirejä joka päivä verkossa. Kokeiltavissa lähinnä erilaisia TSL:n valmistamia kenkiä. Ke 24.2. Su 28.2. Keskustan Akaan kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään 4.3.2021 klo 18.00 alkaen. Omat eväät mukaan. Partiolippukunta Toijalan Eräveikkojen vuosikokous järjestetään Allin Pirtillä 24.2.2021 klo 18. Vuokraus kokeiluun 4 euroa. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet. Muista maski. Facebook-sivuillamme www.facebook.com/Akaa-Seura-352156138251394 esitetään päivittäin kuvapareja, joissa näkyy Toijalaa muutama vuosikymmen sitten ja nykyisiä näkymiä. 26 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu PIRMEDIAT ON VAHVASTI PIRKANMAAN ASIALLA! Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Kun luet Akaan Seutua, Lempäälän-Vesilahden Sanomia, Oriveden Sanomia, Sydän-Hämeen Lehteä tai Ylöjärven Uutisia, olet kasvotusten aidon pirkanmaalaisen perheyrityksen kanssa. 15.00 20.00 Kruuna&Klaava. Tervetuloa! 26.2.-4.3. Järjestämme tänäkin vuonna Akaan Akka -arvauskilpailun. Akaan Demarit Kunnallisjärjestön hallituksen kokous. Juurevat paikallissanomalehtemme elävät tiiviisti ajassa. Äänitteissä käsitellään paikkakunnan asioita 1900-luvun alusta alkaen ja mm. Tuotto paikkakunnan nuorille. 18.00 20.00 Allin Pirtti. Johtokunnan kokous pidetään 24.2.2021 klo 12.00 Metsola-salissa Valtatie 5 Akaa. Polttopuutalkoot jatkuvat Kekässä. Pirkanmaa. Viialan Eläkkeensaajat ry Kevätkokous. 040 506 7826, sp. 040 559 7489. Kaikille avoin, hyvä tilaisuus kokeilla lumikenkäilyä. La 27.2. Akaan Reumayhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Akaan Rotaryklubi Ei kokousta. Vuosijuhla siirtyy huhtikuulle ja Nokian teatteri lokakuulle. Ohjelmassa puiden pätkimistä, pilkkomista ja kuljetusta. Kokouksessa käsitellään kevätkokouksen sääntömääräiset asiat ja vahvistetaan kuntavaaliehdokkaat. Akaan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys ry Johtokunnan kokous. Tauko laavulla nuotion äärellä. Toijalan Moottorivenekerho ry Polttopuutalkoot. Liikuntakortti on viimeisessä Eläkkeensaaja-lehdessä. Pirkanmaan ilmaherruutta vaalimme SUN Radion avulla. Ma 15.3. Su 7.2. Ke 24.2. Kokouksessa huomioidaan Koronaepidemian kokoontumisrajoitukset. Liikuntahaastekampanja 1.3.-30.4.2021. Ehdokkuudesta ja vihreästä vaalityöstä kiinnostuneet akaalaiset ja urjalalaiset, tervetuloa! Ilmoittautumiset ja lisätiedot: info@etpivi.fi Nyt puhutaan tulevaisuuden tekijöistä. Jalkineeksi mieluiten vaelluskengät. Lumikengät varanneet mieluiten 15 minuuttia ennen retken alkua sovittamaan kenkiä. Toivomme koronarajoitusten päättyvän. To 4.3. Ilmoittautuminen ja kenkien vuokraus tekstiviestillä numeroon 040 583 0797. klo 15.00. Esillä sääntöjen mukainen kevätkokous ja kuntavaalit. Akaan Seudun Invalidit ry Kaunista kevättä odotellessa. Kutsujana hallitus. sihteerille 8.3.2021 mennessä. Muut tapahtumat odottavat koronatilanteen helpottumista. Keskiviikko on perinteikkäiden paperisten aviisiemme ilmestymispäivä odotettu lukijoidemme keskuudessa. Pe 12.3. 21.00 To 4.3. 18.00 Kylmäkosken Paloasema. 9.00 13.00 Kekkä-saari. Yhteistyössä Lempäälän Lumikenkäilijät ry. 18.00 19.00 Facebook Live (www.facebook.com/EtPiVi). Pirkanmaalainen yrittäjä, toivotamme Sinut yhteistyökumppaniksemme. Kokous pidetään Teams-yhteyden kautta, joten kokoukseen on ilmoittauduttava ennakkoon 3.3.2021 mennessä sähköpostitse osoitteeseen tiina.rasanen@akaa.fi. Palauta 5.5.2021 mennessä. 15.00 Savolantie 12, 37800 Akaa. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous. Pysäköiti Leinikkitien päätyosaan. Pe 5.3. Kaunista kevättä! Etelä-Pirkanmaan Vihreät ry Vihreät viikkotreffit. Retken kesto noin 3 tuntia. Ahvenanmaan retkelle lähdemme 3.5.8.2021 Hämeen Turistiauton bussilla. Ke 3.3. Käynnistämme toiminnan heti, kun se on turvallisesti mahdollista. Kokoontuminen Puolukkapolku 1:n kohdalla. Ma 1.3. Leikkaa talteen ja täytä. Kokous pidetään rajoitettuna ja kokoukseen otetaan vain THL:n silloisen suositusten mukainen henkilömäärä suojaustoimenpiteitä noudattaen. Vuosikokous. Estyslista ja ohjeet Teams-etäyhteyden avaamiseen löytyvät Senioripostista ja yhdityksen nettisivuilta. Terveisin sihteeri. Lumikenkävaraukset etukäteen tekstiviestillä numeroon 040 583 0797. Riskien välttämiseksi hallitus suosittaa, että jäsenet osallistuvat kokoukseen ainoastaan Teams-etäyhteydellä. com maaliskuun aikana. Ke 10.3. Ma 1.3. 18.00 Metsola-Sali ja Teams. Martat tarjoavat kahvit. Ilmoittautumiset Hilkalle puh. Kokoontuminen Puolukkapolku 1:n kohdalla. Puolukkapolku 1, 37550 Lempäälä. Lempäälän Seudun Samoojat ry Öinen lumikenkäily. 10.00 Kylätalo. Toijalan Eräveikot Lippukunnan vuosikokous. Kokoukseen tulee hallituksen päätöksellä ilmoittautua etukäteen, viimeistään 3.3. Reitit Kiviahon metsissä. Su 7.3. fi/aanitearkisto/ on kuunneltavissa vanhojen toijalalaisten haastatteluja. Tarjoilua. Hiihtoloma. Kysy lisää Pirkanmaa-paketista Maakunnan Matilta. Akaan kansalliset seniorit ry:n hallitus kutsuu jäsenensä yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen 10.3. Retken kesto 1-2 tuntia. Akaa-Seura ry Vanhoja äänitteitä kotisivuillamme. Tervetuloa! Akaan kansalliset seniorit ry Kutsu kevätkokoukseen. Kylmäkosken Martat ry Hallituksen kokous. Enintään 10 henkilöä. Ti 16.3
Luomala teroittaa, että viime torstaina koolla ollut Pirkanmaan identiteetti -teemaryhmän kokoontuminen oli vasta alkusoittoa laajalle ja pitkäjänteiselle työlle, jota tehdään avoimesti, läpinäkyvästi ja kaikkia mahdollisia tahoja aktivoiden. Pirkanmaan perinneruoaksi halutaan nyt esimerkiksi Siipiweikkojen kehittelemät legendaariset hot wingsit. Lähdetään rakentamaan Pirkanmaata tulevaisuuskärjellä. ”Edessä on kiinnostava tehtävä” Projektipäällikkö Antti Luomala ihastelee haastetta, jonka Pirkanmaan identiteetin kristallisoiminen tarjoaa. Pirkanmaan identiteetti -teemaryhmä oli silmiinpistävän yksituumainen siitä, että työikäiselle ja modernille maakunnalle sopii luonteikkaasti nimenomaan tulevaisuusorientaatio. Akaan Seutu – Keskiviikko 24.2.2021 27 PIRKANMAA 65-vuotiaan Pirkanmaan identiteetti on rakennettava tulevaisuuskärjellä Pirkanmaan identiteetin vahvistajat ja rakentajat haluavat kääntää katseet nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Hän korostaa, että myös monella kylällä on ikioma lähiruokatraditionsa. Akaa on hunajan pääkaupunki. Jutta Ahro suosittelee Pirkanmaan identiteetin rakentamiselle täysin uudenlaista lähestymisja toimintatapaa. – Jätetään vanhat perinteet sovinnolla niille maakunnille, joille ne ovat luontaisesti ominaisia. Lisäksi on FUN Radio, joka keskittyy Tampereeseen. Hänen mukaansa maakunta tarvitsee ilmapiirinsä ylläpitämiseen vahvoja medioita. Asukasmäärältään (521 000) maamme toiseksi suurimman maakunnan persoonallisuus voidaan rakentaa muun muassa huumorin varaan. Antti Luomala toteaa, että varsin monet liittävät mustanmakkaran tamperelaisuuteen ja pirkanmaalaisuuteen. Historiallisten maakuntien, Karjalan, Pohjanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan, pitopöydät pursuavat kansallisesti arvostettuja ja tunnettuja ruokia. – Perinteisesti sanomalehdet ovat olleet omien maakuntiensa hengenkohottajia ja puolestapuhujia, Kuisma muistuttaa. Kehittämispäällikkö Eeva Ylinen Ahlmanilta sanoo, että Pirkanmaan jokaisessa kunnassa vallitsevat vahvat, paikalliset ruokakulttuurit. Orivesi niittää mainetta villasukkapääkaupunkina. Kuisma on tunnistanut vaaran, joka liittyy Aamulehden nykyiseen helsinkiläisomistukseen. 23 kunnan muodostamassa ja runsaan 521 000 asukkaan Pirkanmaalla on herätty karuun todellisuuteen, etteivät pirkanmaalaiset itsekään tunne maakuntaansa. Maakunnallamme on rajaton tulevaisuus. Pirkanmaalaisuuden vahvistamiselle löytyy eväitä, Tyllilä kannustaa. Se näkyy tällä hetkellä muun muassa Aamulehden sisällössä, johon ovat ilmestyneet Helsingin Sanomien aikaisemmin sivuillaan julkaisemat jutut.– Pirkanmaa tarvitsee oman vahvan mediakenttänsä, Kuisma teroittaa. – Missä tilanteessa koet olevasi pirkanmaalainen. Pirkanmaan kasvojen kohottaminen alkaa nyt toden teolla. PoKo ry:n toiminnanjohtaja Jutta Ahro Mänttä-Vilppulasta korostaa, että Pirkanmaahan kuuluu 23 kuntaa, joilla kaikilla on kiitettävän vahva identiteetti. Lempääläinen tietokirjailija Juha Kuisma tuntee maakunnan yhtä tarkasti kuin taskunsa. Ei yritetäkään ammentaa pitkästä historiasta. Tällaisia kysymyksiä ratkottaessa, pirkanmaalaisuus saa kasvonsa, Kuisma uskoo.. Tampereen ja kehyskuntien naapurina on juurevaa maaseutua. Sastamalassa on maineikas juustola. Huolta maakuntalehdestä Ylöjärveläinen luontomatkailuyrittäjä Liisa Tyllilä ilmoittautuu täysiveriseksi pirkanmaalaiseksi. Antti Luomala on kerännyt runsaasti puoltoääniä ajatukselleen, että Siipiweikkojen tunnetuiksi tekemät legendaariset siipiannokset kuvaisivat hyvin pirkanmaalaista ruokainnovaatiota ja -osaamista.– Leivon leipomo voitti hiljan Boltsi-innovaatiollaan Suomalaisen menestysreseptikilpailun, hän lisää.Luomala odottaa, että ruokarintamalta löytyy alaa pöyhittäessä runsaasti maakuntaherkuiksi sopivia tuotteita. Maakuntaamme liitetään modernius ja vahva tekemisen meininki. Tällä orientaatiolla erotumme varmasti maamme muista maakunnista, Ahro luottaa. Hot wingsit maakuntaruoaksi Ruokakulttuuri on yksi vahvoista rakennustarpeista, joilla maakuntaidentiteettiä höystetään. Alueen historia on runsas ja vanha. Valtakunnankin tasolla monet pitävät Tampereen kaupunkiseutua Pirkanmaana. Matti Pulkkinen Pirkanmaan identiteetin rakentamisen lähtölaukaus pamahti viime torstaina, kun 65-vuotiaan maakunnan olemusta ja tulevaisuutta pohdittiin kaikkien aikojen ensimmäisessä teemakeskustelussa. Viime viikolla koolla ollut Pirkanmaan identiteetti -teemaryhmä on valmis nimeämään Siipiweikkojen kehittämät legendaariset siipiannokset maakuntaruoaksi. Hän herättelee, että Suomessa on joukko historiallisia maakuntia sekä maakuntia, jotka ovat syntyneet jopa yhden ihmisen aloitteesta, poliittisista lähtökohdista tai taloudellisista intresseistä. Kuisma sanoo, että Yleisradion Tampereen Radiolla on keskinen rooli pirkanmaalaisuuden edistäjänä. Pirkan Kylät ry:n puheenjohtaja ja tietokirjailija Juha Kuisma muistuttaa, että Pirkanmaa ja pirkanmaalaisuus on lukuisten osien summa. Vilppulassa viljellään tattaria, ja siitä jalostetaan myllytuotteita. Pirkanmaalaisille on ominaista, ettei asioista tehdä numeroa, vaan ratkaisevaa on lopputulos. Esimerkiksi Akaa kukoistaa hunajan pääkaupunkina. Niitä luotsaa projektipäällikkö Antti Luomala . – Olen syntyisin Kurun pitäjästä ja olen nyt 68-vuotias. – Työ kiteytyy kahteen pääkysymykseen, mistä pirkanmaalaisuus koostuu, ja miten pirkanmaalaisuutta luodaan, Luomala tiivistää. Millainen on Tampereen ja muun maakunnan välinen suhde. Puhutaan sadoista tuotenimikkeistä. Nämä ovat tervetulleita pohdintoja, Kuisma kannustaa. Hänen mukaansa maakunnan luonteen määritteleminen koskettaa ja kuuluu kaikille pirkanmaalaisille, jotka haluavat olla talkoissa mukana. Sastamalan Karkussa asuva Antti Luomala komppaa Ahroa ja pitää hyvänä, ettei Pirkanmaalla ruokita vastakkainasettelua millään tasolla.– Ajan hengessä eläminen on perusteltu tunnusmerkki Pirkanmaalle ja pirkanmaalaisille. Minä sanon aina, että olen pirkanmaalainen ja että tulen Pirkanmaalta. Maakunnassa on oivallettu, ettei maakunnan kivijalan tarvitse olla menneisyydessä, historiassa. – Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomen karjaa on nykyäänkin eniten nimenomaan Pirkanmaalla, Ylinen lisää. – Miten pirkanmaalaisuus eroaa eteläpohjalaisuudesta, satakuntalaisuudesta, varsinaissuomalaisuudesta, uusimaalaisuudesta tai helsinkiläisyydestä. Pirkanmaan kalaisien järvien antimet ovat suosittuja. Yhtiöllä on myös maamme vanhimpiin paikallisradioihin lukeutuva SUN Radio. Näen kokonaisuuden mahdollisuuksien aarreaittana, Luomala kuvailee. Pirkanmaalainen perheyritys Pirmediat Oy julkaisee maakunnassa viittä paikallissanomalehteä Akaan Seutua, Lempäälän-Vesilahden Sanomia, Oriveden Sanomia, Sydän-Hämeen Lehteä sekä Ylöjärven Uutisia. Ahro painottaa, että Pirkanmaa on muuttovoittoinen maakunta. Pälkäneen Laitikkala kerää mainetta makujen kylänä. Edunvalvontapäällikkö Jouni Kokela Pirkanmaan liitosta kiteyttää, että nyt 65-vuotias Pirkanmaa on muodostunut vanhasta Hämeestä ja Satakunnasta, ja mukana on ripaus Etelä-Pohjanmaatakin. Saunapalvauksella on kiistattomat perinteet. Vahvuutena on, että Tampere ja Pirkanmaa ovat olleet jo pitkän aikaa kärkisijoilla tutkimuksissa, joissa selvitetään suomalaisten asumistoiveiden paikkoja. Hänen mukaansa persoonalliset paikkakunnat ovat suuri rikkaus ja voimavara, joiden varaan pirkanmaalaisuutta on turvallista rakentaa.– Aina ja kaikkialla on hyvä muistaa, ettei maakunta ole vain Tampere ja sen kehys. Pirkanmaan identiteetti on monikerroksinen, kun tasot vaan nostetaan esiin. Luomala kertoo, että moni pirkanmaalainen kunta on julistautunut omakseen kokemansa teeman innoittumana sen pääkaupungiksi. Asian on ottanut omakseen Ahlman, jonka elinkeinojen kehittämishanke -osastolla on parhaillaan käynnissä muun muassa Parasta Pirkanmaalta – ruokasektorin ja rajapintojen koordinaatiohanke ja Pientuottajat yhteistyöllä markkinoille -kehittämishanke. Tarvitsemme keskuskaupunkia, mutta myös reuna-alueista on pidettävä huolta, Ahro sanoo. Tampere tunnetaan saunan pääkaupunkina. Omaksutaan ajattelu, ettei meillä pirkanmaalaisilla ole historian taakkaa
(03) 543 5088, www.viialanhuonekaluliike.fi Kasausja kuljetuspalvelu AVOINNA MA-PE LA 9.30-17.00 9.30-13.00 ONNI recliner N Y T K A L U S T A T M Y Y M Ä L Ä M A L L E I S T A H U I P P U E D U L L I S E S T I NYT (749,-) • Sähköinen säätö selkänojalle ja istuimelle • nostotoiminto 590,KAIKKI MATOT MEILTÄ PÄIVITÄ TYÖPISTEESI toimistossa / etänä • sähkösäätöpöydät • työtuolit Active sänky +pet.patja +jalat 80x200 SUPERTARJO US 195,-20% 40% NYT Erä (295,-) KAIKKI HANKINNAT LÄHIMYYMÄLÄSTÄ VALIKOIMAA, LAATUA, EDULLISESTI (Varastossa olevat) NYT Soita 03 4109 3560 Arvonnan säännöt: salaojakympit.fi vesivek.fi MUHKEAT JUHLAEDUT! SALAOJA KYMPIT JA VESIVEK OVAT YHDISTY NEET! ******** ******** *** Tilaa nyt salaojaremontti, saat valita edun kuvastosta + 6 kk maksuvapaan! Kuvasto voimassa rajoitetun ajan. Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Auton öljynvaihtoöljyjen ostajalle suodatin kaupanpäälle ja lisäksi 50 ensimmäiselle Calix-termosmuki kaupanpäälle. Tarjous voimassa helmikuun loppuun. 28 Keskiviikko 24.2.2021 – Akaan Seutu Liike suljettuna toistaiseksi. Tilaa digikuvasto: vesivek.fi, paperikuvaston saat myyjältä! Paikalliset palvelevat.. Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Ma-pe 10-17 ja la 10-14 Tervetuloa palvelevaan vaateliikkeeseen! www.autopuhdistushero.com Levytie 5, Akaa • 045 638 1313 (ABC:n vieressä) • KONEELLINEN PIKAPESU korkeus 2,85 x leveys 2,40m • KÄSINPESUT • VAHAUKSET • SISÄPESUT • IKKUNATUMMENNUKSET Avoinna: ma-pe 9-17 • la suljettu Keskuskatu 17, Viiala, p. p. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Palvelemme MA-PE 9-17, LA-SU 9-15 • ekukka.fi • lahjatavarat • ruukut • adressi/korttitekstauspalvelu Valtatie 18, 37800 Akaa 03 542 2336 Meiltä yksilölliset sidontatyöt/asetelmat toiveidesi mukaan