Numero 30 Keskiviikko 25.7.2018 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa
Grönholm kaatui talvisodassa Taipaleella. Täälläasuusairaitavanhuksia,jotkatarvitsevatkaikenmahdollisenlevon. Tarja Antola Viialansankarivainajista kertovaanvalokuvanäyttelyynViialankirjaston näyttelytilassaehtiivielä tutustuatälläjaensiviikolla. Näyttelypuretaanpoistiistaina 31. Näyttelyavautui5.heinäkuuta. Hilkka Heinosen isä Johannes Kontunen Savitaipaleelta katosi jatkosodassa. NytonSuomessaannettutehdäpäinvastoin,maaseutuonosinhylätty.Onrakennettujättimarketitja ideaparkit.Viivasuorattietvievättaajamienohijakyläteilläonsuorastaanvaarallistaajella.Sanotaan,että julkinenvaltaohjaakaavoitusta,muttanytonkyllä kysyttävä,ketkäohjaavatjulkistavaltaa.Maaseutua onosinrämetettykaavoituksella. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Tapahtuman puuhanaisiinkuuluvaAnja Räikkä kertookerrostalonasukkaidenpuuhaavanmuutenkin paljonyhdessäjapihalla, mikä on innostanut myös kirpputorinjärjestämiseen. Annamaria Palsi-Ikonen Kuka maksaa maalla asumisen. Tapahtumassa pääseekiertämäänmyös luontopolkua kello 11–15 jalastensuosikitMimija Kukuesiintyvätkello12ja kello14.TapahtumanjärjestävätAsunto-osakeyhtiöViialanKanavantie6:n asukkaat. Akaaonmainioesimerkkitulevaisuudenpalvelukunnasta.Kunnäinsanotaan,pitääkatsoaperuskorjauksienjauudisrakentamisenyli. Karpinmäen asukkaiden puolesta Inkeri Laitinen Viialan sankarivainajat -näyttely on esillä heinäkuun loppuun Viialan sankarivainajat -näyttelyn avajaisiin osallistunut Martti Muurimäki löysi näyttelystä kaksi enoaan ja tätinsä. KaikkipuhdastailmaahaluavateiväthaluaLappiin,eikäkaikkiakoheltajiapidäkoskaanLappiin päästääkään.. Tarja Antola Mimi ja Kuku esiintyvät Kanavantien pihakirppiksellä Akaan Seutu Kanavantie6:npihassaViialassajärjestetään pihakirppissunnuntaina 29. Y len taloustutkimuksella teettämän tutkimuksenmukaanneljäviidestäsuomalaisestaon sitämieltä,ettävaltionpitääturvatapalvelut koko Suomen asuttuna pitämiseksi. Pihakirppiksenmyyntipöydätovatvarattavissa tapahtumapäiväänastinumerosta0405339564. Paikalla on myös buffetti,jossaontarjollamuun muassavohveleita,makkaraajakahvia. Täällä on toinen tosistaan idyllisempiäpikkukaupunkeja,muttasiltitunnesiitä, ettämaaseudullaonmukavampaa,eläävoimakkaana.Maaseutuahalutaanhelliäjakaupunkiapidetään kivierämaana.Todellisuusonsittenkintoisenlainen, kaupungissaasutaanjaviihdytään.JaHelsingissäkin asuukymmeniätuhansiaihmisiä,jotkaeivätlähde sieltäkoskaanminnekään.Miksilähteä,koskakaikki kliffa löytyy stadista! Sellaistamaaseutua,jotahalajamme,eioleollut olemassavuosikymmeniin.Suomessaonkäynnissä edelleenankaramaassamuutto.Tämänäkyymuun muassaTampereenseudunjaEtelä-Pirkanmaankin kasvuna.Joskuvittelemmepitävämmeluonnollisenasutuksenjakaikkipalveluttaloutensakanssakamppailevissakunnissa,onkysyttävä,kukalystinmaksaa. Ylentutkimuksestasaakäsityksen,ettäveromaksaja onsiihenvalmis.Kunpäästäänpäätöksentekoon, voiollaaikavaikeaperustella,miksikaupunkilaisten ontuettavaehdointahdoinsyrjäseutujenpalveluja. Maksaahansekaupunginylläpitokin.Jonyttehtävästäverotulojentasauksestaollaanmontaamieltä. TasaaminenvieesimerkiksiAkaaltamiljooniaeuroja,joillanähtävästiolisikäyttöätäälläkin. heinäkuuta. Mimi ja Kuku ovat mukana pihakirppistapahtumassa. 2 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Tutkimus toteutettiinpuhelinhaastattelunakesäkuussajasiihen vastasi1012yli15-vuotiastasuomalaista. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Hyvätnuortenvanhemmat,voisittekokeskustella lastennekanssaasiastaja myös tähdentää, että nuoretottaisivatmuutkinihmiset huomioon. Kukaaneinäytähuomaavansitäkään,ettäyleismaailmallisenkaupungistumisensivussaonmeidänpudasmaaseutumme,jokaonmatkailuvaltti. Ulkomaillatämäonjohuomattujatavantakaanäkee ihmeteltävän,ettäHelsingistävoiajaasuoraanmetsään.Voisihantämänkinidyllinrahastamiseksitehdä muutakinkuinlaittaatienviereenkyltti:kirpputori jamansikoita. NäyttelynkuvatovatViiala-Seuranarkistosta. heinäkuuta kello 10–16. Kirje mopopoikien vanhemmille Olemme kiinnittäneet huomiotamopojenpärinään Karpinmäenpalvelutalon pysäköintipaikalla Viialassa.Tätähäiriötäilmeneevarsinkiniltayöstä, kunasukkaathaluaisivat nukkua. Hellevi Peltosen (vas.) set ä Kalle Grönholm on yksi Viialan sankarivainajista. Surullistaon,ettätäällä eiolemoponuorilleharjoituspaikkaa.Kaupunkivoisijärjestääjonkinsopivan alueen,onhantäällätilaaja tontteja. Suomi on kumma maa. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Viiala-Seuranpystyttämässä näyttelyssä on esilläViialansankarivainajien kuvia,rintamallatehtyjä puhdetöitä sekä muuta sota-ajanmateriaalia. Näyttelyähavainnollistaa Suomenkartta,johonon merkittyviialalaistenkuolinpaikat. Suomenkaupungistuminenonyli50-vuotiasjuttu. KunPirkanmaanuuttamaakuntakaavaatehtiin, selvitettiinsenpohjaksierilaisinkartoinmennyttäja tulevaamuunmuassaEtelä-Pirkanmaalta.Selvityksistäilmeni,ettämuutoksetväestökehityksessäovat Toijalanseudullaalkaneetjo1940-luvunloppupuolella.Silloinviimeistäänolisipitänyttarttuakaupungistumiseen,muttarohkeuttapuuttui–niinkuinsitä puuttuuedelleenkin.Suuriateollisuuslaitoksiaei kauppalaanhuolittu,koskarenginhintaolisinoussut.KokoSuomeaeivoidapitääasuttuna,muttatämä eisaatarkoittaasitä,ettämaaseutuunohdettaisiin. Näinäaikoinaonpuhuttupaljonelintarvikeomavaraisuudesta,jotenmaallaonjatkossakinpystyttävä tuottamaanelintarviketeollisuutemmetarvitsemat raaka-aineet.Maallaonvoivaasuaniiden,jotka haluavat.Tämätarkoittaalaajakaistoja,hyviäteitä, siistejämaisemiajaalueittaintoteutettujapalvelukokonaisuuksia,joissajulkinenjayksityinenpalvelutuotantokohtaavat. Martti ja Onni Oinas kaatuivat talvisodassa ja heidän sisarensa, lottana ollut Aili Oinas menehtyi jatkosodan aikana keuhkokuumeeseen
klo 19, ENSI-ILTA su 1.7. Oletko jo ladannut Raitti-sovelluksen. klo 17 ti 3.7. Ilmoita jakeluhäiriöstä: • Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11 • Postin päiväjakelu alueella soita 010 5844 170 klo 9–15 Akaan Seutu myös Facebookissa. klo 14 lapsiparkki Su 29.7. klo 19 Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. klo 14 Su 5.8. klo 19 Su 29.7. 2018 kello 18.00. Lippuja saatavilla myös Pikku-Linnasta (Urjalantie 13) sekä sisäänkäynneiltä. klo 14 Su 5.8. klo 19 pe 20.7. Kaikki paikallis lehden digisisällöt kuuluvat täys ja digitilaajien tilaukseen automaattisesti ja maksutta. klo 19 Ti 31.7. klo 19 pe 3.8. klo 19 Su 5.8. klo 19 Ti 31.7. klo 19 su 29.7. klo 14 näytöksen aikana lapsiparkki ESITYSAJAT: To 26.7. klo 19 ke 18.7. klo 19 ke 4.7. klo 19 Su 5.8. klo 17 su 22.7 . klo 14 lapsiparkki Su 29.7. klo 19 su 8.7. Facebook: Pentinkulman Päivät Instagram: pentinkulmanpaivat Liput myy lippu.. PIRTTIKOSKEN KESÄTEATTERISSA Käsikirjoitus ja ohjaus Seppo Holttinen Liput: Aikuiset 20€, alle 15v lapset 6€, eläkeläiset 16€ Tervetuloa! Leppoisaa someraivoa! Ryhmävaraukset ja tiedustelut: Sirkku Hyytiäinen • teatteri.info@gmail.com • 045 120 9437 Muut palvelut: • Tornikahvio, kioski, makkaranmyynti, ensiaputeltta, WC, ilmainen pysäköinti • Su 29.7. klo 19 PIRTTIKOSKEN KESÄTEATTERISSA Käsikirjoitus ja ohjaus Seppo Holttinen Liput: Aikuiset 20€, alle 15v lapset 6€, eläkeläiset 16€ Tervetuloa! Leppoisaa someraivoa! Ryhmävaraukset ja tiedustelut: Sirkku Hyytiäinen • teatteri.info@gmail.com • 045 120 9437 Muut palvelut: • Tornikahvio, kioski, makkaranmyynti, ensiaputeltta, WC, ilmainen pysäköinti • Su 29.7. Tiedustelut: niina.repo@urjala.. klo 17 Urjalassa 29.7.–5.8.2018 Samuli Edelmannin ja Matti Paatelman konsertti Urjalan kauniissa kirkossa 29.7. 16 €, lapset 9 € Varaukset ja tiedustelut: 0400 749 986 tai www.nuorisoseura.fi la 21.7. klo 19 To 2.8. ja ovelta. klo 19 Su 29.7. klo 19 To 2.8. 20 euroa, Lippu.. klo 14 näytöksen aikana lapsiparkki ESITYSAJAT: To 26.7. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16 Viihteen vuosisata Suomifilmin sävelin -konsertti Pirttikosken kesäteatterilla ke 1.8.2018 klo 19 • Arja Koriseva, laulu • Hannu Lehtonen, laulu ja saksofoni • Minna Lintukangas, piano • Jarmo Kuusisto, harmonikka Liput 25€, tiedustelut 045 120 9437 Tervetuloa! KATETTU KATSOMO LEMPÄÄLÄN NUORISOSEURAN TEATTERI esittää 2018 MIELENSÄPAHOITTAJAN SUOMI Esityspäivät: pe 29.6. Löydät Pentinkulman päivien muun ohjelmiston verkkosivuiltamme! Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa: www.pentinkulmanpaivat.. Jäikö lehti tulematta. Tervetuloa! Liput alk. klo 17 ti 24.7. klo 19 pe 27.7. klo 19 ke 25.7. Akaan Seutu – Keskiviikko 25.7.2018 3 Pieni klinikka, isoja tekoja. klo 19 su 5.8. klo 17 ti 17.7. klo 17 ti 31.7. (03) 573 7200 Palvelemme ma–pe 7–17, la 8–13 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Kaikkea kesän tarpeisiin! KERAPLAST OY:n VALOKATE kirkas • paksuus 1,2 mm 23 20 e /kpl e /kpl e /kpl e /kpl 27 80 2,5 m 3,0 m 32 40 37 00 3,5 m 4,0 m 9 50 e 21 90 e 99 90 e 94 90 e Valtti Plus terassiöljy 9L ruskea, harmaa, musta Ultra Classic 9L puolihimmeä valkoinen, sävytettävissä UUTUUDET! Patio 0,9L pihakalustemaali valkoinen, vesiohjenteinen, sävytettävissä Patio Verso 0,3L puuöljy kasvatuslaatikoille hiilenmusta, ladonharmaa, kaarnanruskea, metsänvihreä KATTOPELTI W20R Pituudet: 2,5-4,0 m Hyötyleveys 1100 mm • Musta €/m 2 8 20 429 00 e Narvi NC 16 • sisältää kivet Narvin KIUKAAT 329 00 e Kota Kuru 14 • sisältää kivet Hei tilaaja! Jos sinulla ei ole vielä uusia tunnuksia, aktivoi omat tunnukset osoitteessa akaanseutu.fi/tunnukset . -verkkokauppa ja -myyntipisteet. klo 19 Käsikirjoitus: Tuomas Kyrö Ohjaus: Jari Lehto Esityspaikka: Hakkarin kartanon puisto, Kuokkalantie 5, Lempäälä Liput: peruslippu 18 €, eläkel./opisk. klo 19 pe 6.7
Jos pissattaa, autamme heitä vessaan, Kärkkäinen kertoo. Tarpiakodissa ilmalämpöpumppu viilentää Palveluesimies Katja Tillasen mukaan Kylmäkoskella sijaitsevan Tarpiakodin asukkaat ovat voineet helteestä huolimatta ihmeen hyvin. Koivula-kodissa on tuuletettu ristivedolla Lähihoitaja Anne Vankka kertoo, että Viialassa Koivula-kodin asukkaat ovat pärjänneet helteessä kohtuullisen hyvin. Ruoan kanssa on tarjottu silliä, jotta he saavat suolaa. Hoitajat ovat kyllä tarjonneet mehua ja jakaneet meille vesipulloja, Leppänen sanoo. Monta kertaa on tullut mieleen, että ilmalämpöpumppu olisi hyvä. Vaikka paahtava helle on viime aikoina kurittanut koko maata, Männikkö on jaksanut ulkoilla pyörätuolissaan Torkonkartanon pihamaalla. Peitot on laitettu sängynlaidan yli teltaksi, ja niitä on myös kokonaan otettu pois pussilakanan sisältä. Tiina Kauppinen Akaan avosairaanhoidon osastonhoitaja Sirpa Hämäläisen mukaan hellejakso ei ollut torstaihin mennessä lisännyt päivystyskäyntejä normaaliin kesään verrattuna Toijalan terveysasemalla. Tosin yhtenä kuumana yönä Männiköllä oli vaikeuksia nukkua. Torkonkartanossa asuva Erkki Männikkö ulkoilee mielellään, mutta helteellä täytyy hakeutua varjoon. Koivula-kodissa työskentelevä lähihoitaja Anne Vankka kertoo, että Koivula-kodin asukkaat ovat pärjänneet helteessä kohtuullisen hyvin. UUTISET Erkki Männikkö ulkoilee mielellään varjossa Huh hellettä! Tiina Kauppinen Toijalassa Torkonkartanon tehostetun palveluasumisen yksikössä asuva 92-vuotias Erkki Männikkö on ulkoilmaihmisiä. Torkonkartanon palveluesimies Heljä Lehtonen kertoi viime torstaina, että helleaalto ei ollut siihen mennessä aiheuttanut Torkonkartanossa ongelmia. Ulkona emme ole pystyneet olemaan. Tosin, ihan kuumimpina aikoina he eivät ole edes halunneet mennä ulos. Lasten ja vanhusten kohdalla kannattaa aika herkästikin soittaa 112:een ja kysyä neuvoja, Hämäläinen opastaa. – Olemme tarjonneet vanhuksille tavallista enemmän juotavaa, vaikka monella vanhuksella ei oikein ole janon tunnetta. Henkilökunta on pyrkinyt viilentämään rakennusta tuulettamalla sitä ristivedolla aikaisin aamulla ja pitämällä ikkunat kiinni kuumimpana aikana. Männikkö myöntää, että aivan tarpeeksi hän ei ole juonut, mutta mitään vaivoja hänelle ei helteen takia ole tullut. – Jos oireita tulee, silloin täytyy juoda ja viilentää ihoa. Ainoastaan yhdelle sydämen vajaatoiminnasta kärsivälle asukkaalle oli tullut jalkoihin turvotusta, joka saatiin laskemaan kompressiositeellä. Hämäläisen mukaan juomista on tulee lisätä mikäli virtsaa erittyy päivän mittaan vähän ja se on väriltään tummaa.Pienet lapset on syytä pitää varjossa ja huolehtia heidän juomisestaan ja syömisestään, jotta lapsen energiavarastot eivät laske kovin alas. Täällä sisällä on viileämpää, Lehtonen toteaa. – Auringossa en kuitenkaan ole pystynyt olemaan, varjopaikkoja pitää hakea, Männikkö kertoo. – Tietoa helteen vaikutuksista on tullut joka puolelta niin paljon, että se on varmaankin vaikuttanut asiaan, Hämäläinen toteaa. Kehon kuivuessa verenpaine usein laskee ja seurauksena voi olla epämääräisen huono olo.– Jos esimerkiksi vanhus kärsii kuumuudesta, voi oloa viilentää kylmäksi kastelluilla pyyhkeillä, jotka asetetaan hartioille, niskaan ja päähän. Lehtosen mukaan Torkonkartanon ryhmäkotien julkisissa tiloissa on kuumimpina aikoina lämmin, mutta ei kuitenkaan tolkuttoman kuuma. – Olemme pyytäneet omaisia tuomaan tuulettimia asukkaiden huoneisiin, mutta taisimme herätä tämän asian suhteen vähän liian myöhään. Heillä on ollut sellaista väKuumalla kelillä otetaan rauhallisesti sähtänyttä oloa. – Olemme antaneet asukkaille enemmän nesteitä. Moni myös ajattelee sitä, että jos juo paljon, alkaa pissattaa. asukkaista ei osaa pyytää Tiina Kauppinen. Suolan kanssa ei kuitenkaan pidä liioitella, vaan syödä välipalaksi jotakin pientä suolaista, Hämäläinen sanoo. Myös asukkaiden vaatetusta on kevennetty. Tarjolla on ollut veden lisäksi mehua ja mitä tahansa muuta nestettä, jota asukkaat suostuvat juomaan. Kaupunki on myös luvannut asukkaille ja henkilökunnalle vissyä. – Suurin osa meidän juotavaa, joten hoitajien vastuulla on tarjota sitä heille. Kärkkäisen mukaan asukkaiden oloa on pyritty viilentämään myös viemällä tuulettimia sinne minne niitä on riittänyt. Tillasen mukaan Tarpiakodin yleisiä tiloja viilentää kolme ilmalämpöpumppua, mutta niiden vaikutus ei ulotu asukkaiden huoneisiin. Lisäksi ikkunoita ja käytäville johtavia ovia sekä parvekkeen ovia on pidetty auki. Asukkaiden huoneissa ilmastointi toimii. Tuntuu siltä, että hiki nousee pintaan koko ajan. Myös näköhäiriöitä saattaa ilmetä. Tämä ilmeisesti koskee koko Akaan aluetta, Vankka kertoo. – Ainakaan vielä ei ole kenellekään tullut mitään terveysongelmia helteen takia, Kärkkäinen toteaa. Koivula-kodissa asuvan Taina Leppänen kertoo olevansa viileiden ilmojen ystävä.– Nyt on ollut tukala olo. Tämä koskee erityisesti vanhempia ihmisiä, jotka kärsivät sydämen vajaatoiminnasta. – Pitkin päivää täällä tulee sellaisia jaksoja, että ilmastointi viilentää. Lisäksi olemme pyrkineet siihen, että asukkaat ovat pysytelleet varjossa. Osastonhoitajan mukaan lämpimillä keleillä tulisi ottaa rauhallisesti, välttää raskasta fyysistä rasitusta, hakeutua varjoon ja juoda paljon. Hämäläisen mukaan se oireilee esimerkiksi huimauksena, ärtymyksenä, sekavuutena, nopeana sydämensykkeenä, ihon punoituksena ja kuivuutena, päänsärkynä, pahoinvointina ja oksenteluna. Myös vaatetusta kannattaa vähentää, Hämäläinen toteaa. Tuulettimet ovat kaupoista loppu. Joihinkin huoneisiin aurinko pääsee paistamaan kaihtimista huolimatta, niissä on ollut sellainen +30 astetta lämmintä, Tillanen toteaa. Taina Leppäsellä tosin on ollut tukala olo ja öisin on ollut vaikea nukkua. Anne Vankan mukaan Koivula-kodissa ei ole koneellista ilmastointia. Olemme lisänneet mehun ja muun nesteen tarjoilua, varsinkin vuoteessa oleville asukkaille, Tillanen kertoo. Eräs hellesäihin liittyvä terveysriski on lämpöhalvaus. Mäntymäessä laitetaan pussilakanat teltaksi Lähihoitaja Katja Kärkkäinen kertoo, että Mäntymäen vanhainkodissa Viialassa on ollut kuumat oltavat, vaikka rakennuksen ilmastointia uusittiin joitakin vuosia sitten. Hoitajat ovat tarkkailleet asukkaiden vointia tosi hyvin, Lehtonen kertoo.Lehtosen mukaan henkilökuntaa on ohjeistettu pitämään erityistä huolta asukkaiden nesteensaannista. Sen kyllä huomaa heti, Lehtonen toteaa. Huoneiden lämpötilaa on pyritty alentamaan pitämällä kaihtimet kiinni päivisin ja ikkunat auki öisin. Hikoillessa kehosta myös poistuu suolaa.– Sipsit ovat helppo ratkaisu siihen. – Vähän harmittaa se, että ihan niin paljon asukkaat eivät jaksa kuin normaalisti. Torstaina aamupäivällä hoitajien taukotilan lämpömittari näytti sisälämpötilaksi +23,5 astetta. – Nestehukkaa ei saisi tulla. Olemme sanoneet, että sillä ei ole väliä. Aika hatarasti olen saanut öisin nukuttua, on ollut niin kuuma. Korkeimmillaan lämpötilat ovat olleet ulkona varjossa +32 astetta ja sisällä +30 astetta, Vankka toteaa. – Olin jo varautunut siihen, että ambulansseja alkaa pihassa käymään, mutta ainakaan vielä niille ei ole ollut tarvetta
Myös karvapeitteisillä eläimillä on viime aikoina ollut tukalat oltavat. untuvaisempaa, ja se tukki koneen melko nopeasti. Turkin kasvamiseen asti Otto pääsee ulkoilemaan ainoastaan silloin kun kotipihalla on varjoa eikä aurinko porota. Karvattoman eläimen iho palaa auringossa Karvattomia ja nahkaa myöten trimmattuja eläimiä on varjeltava auringonpaisteelta, sillä niiden iho palaa aivan kuten ihmisenkin iho. Tiina Kauppinen Tiina Kauppinen Ihmiset eivät ole ainoita, jotka kärsivät kuumuudesta. Pääasia on kuitenkin, että parturoinnin jälkeen Otto jaksoi jälleen leikkiä kissakaverinsa kanssa ja ruokakin maistui. 25.7.2018 Aurinko nousi tänään kello 4.40 ja laskee kello 22.20. Pääparturi päättikin melko pian, että mahapuolen karva jätetään ajelematta. Ajeluun tarvittiin pääparturi ja avustaja, joka piteli Ottoa paikoillaan. Ottoa varten on ostettu eläinkaupasta trimmeri, jolla sen turkkia on ajeltu aikaisempinakin hellekesinä. klo 16.00–18.00. Paloalueen laajuudesta riippuu onko edessä eläinlääkärireissu vai riittääkö ihon hoitaminen esimerkiksi sinkkisalvalla.– Iho voi palaa myös sellaisilta hevosilta, joilla on vaaleita merkkejä tai vaaleanpunainen nenä. Otto on rodultaan Maine Coon, joille on tyypillistä paksu, tuuhea ja kuuma turkki. Ruokakaan ei oikein maistunut. Lähde: Suomen paikallislehtien lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy ”PÄIVÄNI KOOSTUU PIENISTÄ SANOMALEHTIHETKISTÄ: AAMULLA PAPERINEN LEHTI, BUSSISSA PUHELIN JA TYÖPAIKAN KAHVITAUOLLA TABLETTI.” Eläimen lämpöhalvauksessa on kiire eläinlääkäriin Otto pääsi parturiin Akaalainen kissa Otto Kauppinen pääsi viime viikon helteillä parturiin. Toisaalta, liian kylmällä vedellä ei saa suihkuttaa, jotta koira ei mene alilämpöiseksi, Terhonen neuvoo. Kärpässuoja suojaa nenää palamiselta. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Myyntipäivä torstaina 2.8. TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. Tapahtumapaikka oli kylpyhuone, sillä muuten karvat olisivat valloittaneet koko asunnon. Ortopetin eläinlääkärin Hanna-Leena Terhosen hevosella Fiscolla on vaaleanpunainen nenä. Oton turkissa on selkäpuolella tummanruskeaa ja mustaa karvaa ja vatsapuolella valkoista. Otto on sisäkissa, joka ei ulkoile muuten kuin valjaissa. Palanut iho on kivulias ja se voi mennä rakkuloille ja kesiä. Jos sitä ei saa suihkuun, pitää kääriä kylmä pyyhe pään ympärille. Trimmeri puri hyvin tummaan karvaan, mutta valkoinen karva oli huomattavasti Otto ei ole aivan tyytyväinen ulkomuotoonsa, mutta parturoinnin jälkeen olo helpotti kummasti. Ulkona itsekseen liikkuvien kissojen turkkia ei saa ajella, sillä niiden iho voi palaa. Toijalan Kurvolassa sijaitsevan eläinklinikka Ortopetin eläinlääkäri Hanna-Leena Terhosen mukaan helleaalto ei ollut kuitenkaan torstaihin mennessä näkynyt klinikan vastaanotolla. – Matkustaessa on syytä ottaa huomioon, että jos autossa ei ole kunnon ilmastointia, ajoitetaan matka viileämpään aikaan. KENKÄVAUNU Tervetulo a! Naisten ja miesten Ecco-sandaalit KESÄALE! Naisten kotimaiset NAHKASANDAALIT tarrakiinnitys, eri malleja 39e -20% TÄSTÄ LEHDESTÄ LUETAAN RIVIEN VÄLITKIN! Yli 87 % alueemme ihmisistä lukee tilattavan paikallislehden joko kannesta kanteen tai poimii sieltä itseä kiinnostavat jutut ja ilmoitukset. Meidän hevosilla on kärpässuojia, joissa on turvan päälle tuleva läppä. Oton kaveri Onni hämmästelee taustalla Oton parturoitua turkkia. Tosin, Otto ei erityisemmin edes rimpuillut vastaan, ainoastaan liikehti levottomasti. Löydät meidät myös facebookista. – Yhtään lämpöhalvauspotilasta ei ole onneksi ainakaan vielä tullut, Terhonen sanoo. Karvattomille koirille voi myös laittaa aurinkorasvaa tai pukea päälle ohuen paidan. Suonensisäinen nesteytys on usein tarpeen. Vaikka kaikki ikkunat olisivat auki, kiertää ilma autossa yleensä niin huonosti, että siellä tulee aivan liian kuuma, Terhonen muistuttaa. Koiraa ei myöskään missään tapauksessa saa jättää kuumaan autoon parkkipaikalle. Noudot myös muina aikoina sopimuksen mukaan. Parturointia ei saa myöskään tehdä saksilla, sillä niillä voi saada paljon vahinkoa aikaan. Terhonen kertoo, että kissan lämpöhalvausta voi olla hankala huomata. Parturointiin Oton emäntä päätyi siksi, että Oton kotona sisälämpötila kohosi päivän aikana todella lämpimäksi, eikä Otto jaksanut tehdä juuri muuta kuin maata. Koska Otto on harvinaisen rauhallinen kaveri, sujui karvojenajeluoperaatio varsin helposti. Myös riittävästä nesteytyksestä täytyy pitää huolta. Silloin pitää välittömästi viilentää koiraa esimerkiksi suihkussa. Terhosen mukaan näppärä keino viilentää koiran oloa on puuhastella sen kanssa lasten kahluualtaassa. Lisäksi koira ei välttämättä tule kutsuttaessa luokse. Palaminen ei ole siis pelkästään kissojen tai koirien ongelma, Terhonen toteaa.Terhosen mukaan karvaton tai ajeltu eläin tulisi pitää sisätiloissa kaikkein paahteisimpana aikana. Huh hellettä! Tiina Kauppinen Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 28 25 29 29 28 28 29 29 29 29 2 2 3 5 4. Kahvitarjoilu. Kissojen lämmönsietokyky on myös koiraa parempi. Tiedustelut: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Teristentie 77, Akaa HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA SEKÄ KARITSANLIHAA Toijalan torilla keskiviikkona 25.7. Ihailevia katseita Otolle ei luultavasti lähiaikoina heru, sillä kokonaisuus jäi varsin resuiseksi. Hoitamattomana lämpöhalvaus voi johtaa eläimen kuolemaan.– Olen pari kertaa urani aikana nähnyt, että koira on tuotu liian myöhään hoitoon ja mitään ei ole ollut enää tehtävissä, Terhonen sanoo.Koiran oloa voi helteellä helpottaa esimerkiksi viemällä sen lenkille viileämpään aikaan aikaisin aamulla tai myöhään illalla. – Kun näitä oireita tulee, on jo aika kova kiire. Koiran lämpöhalvaus oireilee muun muassa voimakkaana läähätyksenä, väsymyksenä ja hoippumisena. Jäähdyttämisen lisäksi eläin on syytä tuoda eläinlääkäriin, sillä lämpöhalvauksessa munuaiset ja muut sisäelimet ovat vaarassa
Operaation aluksi Toni Ojala nostettiin nostolavalla 12 metriin, jonka jälkeen hän nousi viimeiset metrit tolppakengillä runkoa pitkin. Käytävälle tulee myöhemmin väliseinä, joka jakaa rakennuksen kahteen yksikköön. Ojalan mukaan urakka oli suhteellisen rankka, sillä lämpöä oli 25 astetta ja hänellä täydet turvavarusteet päällä. Minulla on hyvät turvavarusteet, mutta vaarana on se, että puu katkeaa yllättäen. Homman hoitivat Satu Rokkasen poika kapteeni Tommi Rokkanen ja hänen työkaverinsa kapteeni Toni Ojala , jotka molemmat työskentelevät panssariprikaatissa Parolannummella. Jokaisesta asiMikko Peltoniemi akkaasta tehdään kuntien kanssa maksusitoumussoyhteydessä Akaan sosiaalitoimeen ja muihin kuntiin, pimus, ja olemme olleet jo Satu Rokkasen koivut tulivat tiensä päähän Tiina Kauppinen Akaan Seudun toimitalon ja sen vieressä sijaitsevan omakotitalon välissä kasvoi vielä tiistaihin 10.7. Hänen talossaan viettämiensä vuosien aikana niille oli tullut mittaa lisää useita metrejä. asti kolme suurta koivua. Toinen uusi yksikkö avataan myöhemmin. Jos puunkaato hirvittää ja on kovin epävarma, täytyy asia antaa ammattilaisen hoidettavaksi, Ojala toteaa. 6 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu UUTISET Ryhmäkoti Raiteen toiminta laajenee Toijalassa – yli 700 neliön hirsitaloon tulee kaksi yksikköä Yli 700-neliöisen hirsitalon alakerrassa on muun muassa lasten omat huoneet, olohuone ja keittiö. Vähän sääli niitä oli kaataa, sillä koivu on kaunis ja antaa näkösuojaa. Ei minua erityisemmin hirvittänyt, täytyy miettiä mitä tekee ja tehdä rauhallisesti. – Puita on tullut kaadettua tiukemmistakin paikoista kuin tämä. – Aina on riskejä olemassa, jos sahaa väärin eikä tiedä sahauksesta mitään. Täytyy miettiä mitä tekee Puiden kaato-operaatio ei ollut aivan yksinkertainen, sillä koivut sijaitsivat ahtaassa paikassa. Rokkanen arvelee kaadettujen koivujen iäksi satakunta vuotta. Viimeksi kovilla tuulilla pelkäsin, että joku niistä kaatuu. Etualalla aluejohtaja Jouni Korpela ja takana Suvi Tähkäaho ja Tapio Vesa. Se on yksi syy, miksi uskalsimme ottaa riskin ja investoida laajennukseen, kertoo aluejohtaja Jouni Korpela . Toijalassa uudisrakennuksen odotetaan valmistuvan elo–syyskuussa. Yksi koivu pätkiksi tunnissa Puita kaataessaan Ojalan pitää ottaa huomioon muun muassa se, etteivät puut kaadu tai putoa esimerkiksi sähkölinjojen tai talon päälle. Kun kaikki tarkastukset on tehty ja lupa toiminnan aloittamiseen saatu Aluehallintovirastolta, voidaan ensimmäiseen uuteen yksikköön ottaa asiakkaita loka–marraskuussa. Ryhmäkoti Raiteen asukkaat ovat alle 18-vuotiaita lapsia.– Tulijoita olisi enemmän kuin pystymme ottamaan. Mikko Peltoniemi Toijalassa toimivan Ryhmäkoti Raiteen kaikki seitsemän lasten sijaishoitopaikkaa ovat olleet täynnä yli kymmenen vuoden ajan. Ryhmäkoti Raide on osa Arjessa-konsernia, ja Korpelan vastuulla on neljä lastensuojeluyksikköä Etelä-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Puita ei voinut kaataa juuresta, vaan ne piti pätkiä osa kerrallaan. Esityö kuitenkin alkoi jo huhti-touRungot Toni Ojala katkoi 30 sentin pätkä kerrallaan.. Syksyllä paikkoja tulee lisää, sillä nykyisen talon viereen on noussut yli 700 neliön hirsirakennus, johon avataan kaksi 7-paikkaista yksikköä. – Kyllä se ihan hyvästä työpäivästä kävi, Ojala nauraa.Tommi Rokkanen kertoo, että urakassa kesti noin tunti puuta kohti, jonka lisäksi nostolavaa piti siirtää muutamaan otteeseen. Ojala sahasi moottorisahalla puista oksia pois, jonka jälkeen hän alkoi lyhentää runkoja noin 30 sentin pätkä kerrallaan. Väittäisin kuitenkin, että Satun puiden kaataminen oli hurjemman näköistä kuin mitä se todellisuudessa oli, Ojala sanoo. Koivut piti kaataa, sillä yksi niistä oli ajan saatossa mennyt rungostaan halki ja kahden muunkin kunto epäilytti talossa asuvaa Satu Rokkasta . Ne olivat kuitenkin tulleet tiensä päähän, 43 vuotta talossaan asunut Rokkanen kertoo. – Haljennut puu oli ihan laho viidestä metristä alas päin ja toinenkin oli huonokuntoinen. – Mitään varmuutta asiakkaista ei ole, mutta uskomme, että nämä tulevat täyteen. Hyvä on tietää esimerkiksi mihin suuntaan kaatokolo tehdään
Uusia työntekijöitä tarvitaan yhteensä 15–20, ja rekrytoinnit ovat jo käynnissä.– Aluksi palkkaamme 9–10 työntekijää ja loput sitten, kun toinenkin uusi yksikkö on toiminnassa. Kysyin sitä myös ystäviltäni ja vastaus oli "Ole vaan oma ittes ja puhu mehiläisistä, kyllä se siitä".Mehiläinen on monella tavalla mielenkiintoinen eläin. Kaupunkimme on ottanut omakseen mehiläiset ja hunajan ja markkinoi niillä itseään. Akaan Seutu – Keskiviikko 25.7.2018 7 VUODEN AKAALAINEN Risto Niilimäki Akaa on aikaansa edellä V alinta Vuoden Akaalaiseksi vuonna 2013 oli suuri yllätys. Palatessaan pesään alkaa niin kutsuttu "pyristystanssi". Tämän mehiläistanssin löysi itävaltalainen biologi, joka sai löydöstään Nobelin palkinnon vuonna 1973. Uudet työpaikat ovat Korpelan mukaan herättäneet mielenkiintoa sekä Akaassa että muualla, ja samalla on kyselty myös Akaaseen muuttamisesta. Pölytyksellä taataan kasvien hyvinvointi ja laadukas siementuotanto. Siten se kertoo ilmansuunnan ja etäisyyden sekä sen, paljonko, mettä on kohteessa. Satu Rokkasella riitti risusavottaa. Tiina Kauppinen. Kasveista tulee vahvoja, kestäviä ja sitä kautta ne pystyvät paremmin sitomaan hiiltä. Kaupunkimme asukkaat ja yhteisöt lähtiessään vierailulle vievät tuliaiseksi hunajaa. Yläkerrassa on henkilökunnan sosiaalitilat. Tiedustelija alkaa tanssia ja pyöriä ympyrää värisyttäen samalla siipiään. On pakko kysyä, onko Akaan kaupunki aikaansa edellä. Suojellaan kaikki yhdessä pölyttäjiä ja nautitaan hunajasta. Korpelan mielestä kilpailu on lastensuojelualalla hyvä asia, koska vaihtoehtoja pitää olla. Jouni Korpela kertoo. Onhan sen eteen tehty valtavasti töitä isolla joukolla. Mielestäni se oli yllättävän nopeaa toimintaa. Muutaman päivän kuluttua se ylennetään hoitamaan vauvavaiheessa olevia toukkia, joka on tarkkaa työtä. Pölyttäjät ovat aina listalla mukana veden ja sienirihmaston kanssa ja on siellä muitakin osioita. Se on paljon. Mehiläisyhteiskunnassa viestintä on loppuun asti hiottu erikoisuus. Kenttämehiläinen työskentelee kesällä yli 20 päivää, jos sen siivet vain kestävät ilmassa olevia hiukkasia ja epäpuhtauksia. Kaadetuista koivuista jäi jäljelle komeat kannot. Kun elinikää on karttunut noin 12 päivää ja vaharauhaset alkavat toimia, se aloittaa kennoston rakentamisen ja siihen liittyvän puhdistuksen ja korjaustyön. Kun ikää on kertynyt noin 22 päivää, alkavat kenttätyöt: mettä kerätään ahkerasti, siitepölyä tuodaan kukista ja myös vettä tuodaan pesään. Ryhmäkoti Raide haluaakin olla vaikuttamassa positiivisesti Akaan kehitykseen tarjoamalla työpaikkoja ja tekemällä ruokaostokset ja muut hankinnat paikallisista kaupoista. Nopean voiton tavoittelijat ovat kadonneet nopeasti. Hän on kuitenkin tyytyväinen, että huonokuntoiset puut saatiin kaadettua. Kun toukka kuoriutuu kennosta, se aloittaa vanhempien toukkien huolenpidolla. Tähkäaho toimii nykyisen ja Vesa syksyllä käynnistyvän uuden yksikön johtajana. Se on pieni, sitkeä selviytyjä, jolla varsinkin ahkeruus ja uhrautuminen omaa yhteiskuntaa kohtaan ovat aivan omaa luokkaansa. Prosessin tuloksena on hunaja, jonka kosteusprosentti on noin 17 prosenttia ja säilyvyys taattu. Pidän sitä hyvänä asioiden hoitamisena, Rokkanen kertoo. – Ei ole hyvä, jos lapselle otetaan paikka sieltä mistä saadaan. Näistä asioista puhutaan aivan liian vähän. Laajennus tuo lähes 20 uutta työpaikkaa Ryhmäkoti Raiteen uuden rakennuksen alakerrassa on yhteisten tilojen lisäksi kaikille 14 lapselle omat 12 neliön huoneet. Ensin kentällä kiertelevät tiedustelijat, jotka etsivät hyviä mesipaikkoja. Pesämehiläiset käsittelevät pesään tuodun meden, muokkaavat sen ja lisäävät siihen entsyymejä ja samalla haihduttavat vettä pois. Näitä tanssijoita voi olla pesässä useita. Pesässä on tiukka ja tarkka työnjako. Liiketoiminta syntyy siitä. – Lupa puunkaatoon tuli kaupungilta päivässä. Jos ajatellaan elämää maapallolla, mehiläiset ja muut luonnon pölyttäjät ovat saaneet suuren vastuun. Ennen luku oli 60 prosenttia, mutta sitä on nostettu johtuen uusien viljelykasvien käyttöönotosta. Kirjoittaja valittiin Vuoden Akaalaiseksi vuonna 2013. Hyvä hoito ja huolenpito on ensisijaista. Pölyttäjät huolehtivat meidän jokapäiväisestä ruokatuotannostamme 75 prosenttia. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, mitä yhteiskunta itse tarvitsee elämiseen vuoden aikana: hunajaa noin 60 kiloa, vettä noin 31 kiloa sekä siitepölyä noin 40 kiloa, joka on käytännössä 4–5 kymmenen litran ämpäriä. Se liikkuu eteenpäin ja tekee pistokävelyt sivulle ja jopa kahdeksikkoa. Kasvihuoneilmiö hidastuu. Sitä pysähtyy ja kysyy itseltään, mitä nyt alkaa tapahtua. Nyt menossa oleva haku päättyy heinäkuun lopussa, ja valintoja teemme elokuussa, aluejohtaja Jouni Korpela kertoo. Kun puhutaan ruohovartisista ja puuvartisista kasveista, pölytyksen tarve kasvaa noin 85 prosenttiin. Satu Rokkasen koivut tulivat tiensä päähän kokuussa sähköisen puunkaatoilmoituksen tekemisellä Akaan kaupungille. Saman tekevät myös ulkopuoliset samalla onnitellen valinnasta. UUTISET Ryhmäkoti Raiteen toiminta laajenee Toijalassa – yli 700 neliön hirsitaloon tulee kaksi yksikköä Seinäjoella asuva aluejohtaja Jouni Korpela (oik.) luottaa käytännön kasvatustyössä Suvi Tähkäahoon, Tapio Vesaan ja muihin Akaan ryhmäkodin työntekijöihin
Tapauksessa ehdottomaan vankeuteen tuomitulla oli tekoaikana tutkinnollinen pätevyys sähkötöiden tekemiseen, mutta tällä ei käräjäoikeuden mukaan ollut merkitystä erehdyttämisessä. Kuokkavieraitakin kävi, mutta ei siitä ollut häiriötä, Marjo-Riitta ja Markku kertovat. Hän tuli usein ruokailussa minua vastaan, ja hänellä oli tapana sanoa, että vie veljellesi terveisiä, Marjo-Riitta kertoo suhteen ensi askelista. Muistoihin kuuluu myös Markun armeija-aika, jolloin perheen esikoinen oli jo syntynyt ja Marjo-Riitta odotti toista lasta. Tapauksella oli käräjäoikeudessa yhteensä 92 asianomistajaa. Yli 60 000 euroa perintäyhtiölle Käräjäoikeus määräsi päätekijän maksamaan suurimpina vahingonkorvauksina perintäyhtiölle noin 63 100 euroa, Verohallinnolle 27 200 ja työttömyyskassalle 11 600 euroa. Saloset ovat syntyneet samana päivänä ja päässeet ripiltä samana päivänä. Tuomio tuli useista rikoksista, neljästä törkeästä petoksesta, neljästä vaaran aiheuttamisesta sekä petoksesta, törkeästä velallisen petoksesta sekä väärennyksestä. Viihdyn töissä, kun itse saan päättää, menenkö töihin vai en, Marjo-Riitta sanoo. Hovioikeus alensi tuomittujen vakuustakavarikkoa Kilpisen osalta 140 000 euroon ja toisen tuomitun osalta 43 000 euroon. Tukia ja eläkettä väärillä tiedoilla Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2016 tapauksessa kaksi henkilöä vankeusrangaistuksiin. Lisäksi tuomitut erehdyttivät akaalaismiehen merkitsemään yhtiön osakkeita 10 000 eurolla ilmoittamalla yhtiöstä valheellisia tietoja ja käyttämällä hyväksi miehen terveydentilaa. Käräjäoikeuden mukaan toiminta aiheutti jopa vakavan hengen ja terveyden vaaran. Nuoren parin koti oli avioliiton alkuvuosina Tampereella Karhunkadulla. Toimituksen suoritti Vesilahden seurakuntapastori Soila Simola , jolle Saloset lahjoittivat muistoksi Markun Suonojärvestä Vesilahden Rämsööstä pyytämän, valmiiksi fileoidun kuhan. – Häät olivat vanhanmalliset ja väkeä oli ihan riittävästi, 200–300 henkeä, iso suku kun on. Kiinnitin huomiota Markun olemukseen, Marjo-Riitta muistelee. Toimituksen suoritti seurakuntapastori Soila Simola.. Tie sydämeen vie vatsan kautta Saloset muuttivat Tampereelta Kylmäkoskelle vuonna 1970, kun Markku aloitti työt Scanmetilla. Toinen tuomittu, TTA Finlandin toimitusjohtaja ja omistaja, tuomittiin kahdesta törkeästä petoksesta, avunannosta törkeään petokseen, petoksesta ja kiskonnasta vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Markku miettii omaa vastaustaan hetken, ennen kuin tuumaa: – On se hyvä ruuanlaittaja kumminkin. Avioparilla sama syntymäpäivä Vesilahdesta lähtöisin olevien Marjo-Riitan ja Markun tiet kohtasivat ensimmäistä kertaa jo synnytyslaitoksella Tampereella 24.5.1949, joka on molempien syntymäpäivä. Vihkipappina toimi Hannes Kauppinen . Tarja Antola Saloset vihittiin avioliittoon 50 vuotta sitten Vesilahden kirkossa. Yritys teki kyseisenä aikana sopimuksia sähkötöistä yli 180 000 euron arvosta. Samanlaisen lahjan sai myös suntio. Hovioikeus piti Pirkanmaan käräjäoikeuden syyskuussa 2016 kahdelle henkilölle määräämät tuomiot ennallaan lukuun ottamatta vakuustakavarikkoa.TTA Finland teki vuosina 2011–2014 sähkötöitä salaamalla asiakkailta, että yrityksellä ei ollut tuolloin sähkötöiden johtajaa ja että yhtiö oli ilmoittanut Turvallisuusja kemikaalivirastoon Tukesiin, ettei yhtiö suorita sähkötöitä. – Aaltoja on ollut, mutta ei niin isoja että olisi tarvinnut laittaa kantapäitä yhteen – enkä olisi vihkivalojen uusimista halunnutkaan, jos avioliitto olisi ollut riitainen, hän huomauttaa. Marjo-Riitan mielestä Markussa parasta on luottamus ja rehellisyys. Käräjäoikeuden päätöksestä valittivat hovioikeuteen syyttäjä, tuomitut sekä osakeannissa huijatuksi tullut henkilö. Lisäksi tuomioihin sisältyi useita pienempiä vahingonkorvauksia, joiden summat vaihtelevat parista sadasta eurosta 10 000 euroon. heinäkuuta nostalgisissa tunnelmissa. – Jatkan hommia niin kauan kuin päänuppi kestää. 8 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu UUTISET Marjo-Riitta ja Markku Salonen uusivat 50 vuotta vanhan lupauksensa Tarja Antola Marjo -Riitta ja Markku Salonen Viialasta viettivät kultahääpäiväänsä perjantaina 6. Samassa paikassa he uusivat hääpäivänään vihkivalansa. Hovioikeuden mukaan vakuustakavarikko jää siten yksin Kilpisen vastattavaksi 97 000 euron arvon osalta. heinäkuuta. Törkeisiin petoksiin kuului laittomien sähkötöiden lisäksi Kelan ja vakuutusyhtiön erehdyttäminen maksamaan perusteettomasti tukia ja eläkettä. Salosilla ei ollut aiemmin tietoa siitä, kumpi heistä on vanhempi, kunnes Marjo-Riitta ryhtyi viime vuonna selvittämään asiaa. Töitä jäi osin tekemättä tai niitä tehtiin sopimuksen tai sähkötöitä koskevien määräysten vastaisesti. TTA Finland Oy teki vuosia laittomasti sähkötöitä Tarja Antola Turun hovioikeus on antanut päätöksensä sähkötöitä tehneen, Viialassa varastoa pitäneen TTA Finland Oy:n toimintaa koskevassa tapauksessa. Marjo-Riitta ja Markku vihittiin Vesilahden kirkossa 6.7.1968. Tilaisuutta oli todistamassa pieni joukko läheisiä ja sukulaisia. Kuopus ehti syntyä, ennen kuin isä kotiutui armeijasta. Perhe kasvoi kahdella lapsella, ja nyt jälkipolviin kuuluu myös kolme lapsenlasta. – Minä en vielä silloin huomannut sinua, Markku tunnustaa rehellisesti. Lopulta selvisi, että Marjo-Riitta on parista vanhempi.Sitä Saloset eivät tiedä, kohtasivatko toisilleen vieraat äidit sairaalassa, mutta Marjo-Riitta pani Markun merkille ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana Vesilahden Kirkonkylän kansalaiskoulussa.– Sanoin silloin, että tuosta minä isken miehen, kun tulee minun aikani. Saloset uusivat vihkivalansa Vesilahden kirkossa, joka oli heidän vihkikirkkonsa myös 50 vuotta sitten. Hääjuhlaa vietettiin Rämsöön seurantalolla, jossa musiikista vastasi Tasaraha-orkesteri. Kuluneesta 50 yhteisestä avioliittovuodesta Marjo-Riitta toteaa, että koskaan elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. 1965) tuomittiin kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Säpinää ammattikoulussa Kun nuoret kansalaiskoulun jälkeen 14-vuotiaina siirtyivät ammattikouluun Tampereelle, he tutustuivat toisiinsa paremmin ja aloittivat seurustelun. Markku ja Marjo-Riitta Salonen viettivät kultahääpäiväänsä 6. Neljässä Tampereella sijainneessa työkohteessa sähkötöissä todettiin puutteita tai virheitä, joista aiheutui sähköiskun tai sähköiskun ja tulipalon vaara. Marjo-Riitta on työskennellyt 25 vuotta Urjalan terveyskeskuksessa ja jatkaa edelleen hoitotyötä muutamana päivänä viikossa kotisairaanhoidossa. – Minä pyrin Tampereen ammattikouluun ja Masi Pirkanmaan ammattikouluun, mutta koska se oli täynnä, Masikin tuli Tampereen ammattikouluun. Työkohteet sijaitsivat muun muassa Tampereen seudulla, Akaassa, Valkeakoskella ja Urjalassa. Marjo-Riitta ja Markku muistavat käyneensä hääpaikalta tervehtimässä Markun iäkästä isoäitiä, joka ei jaksanut osallistua juhlaan mutta halusi nähdä nuoret. Kylmäkoskelta Saloset siirtyivät syksyllä 1977 Viialaan perheen omakotitalon valmistuttua Riskuun.Markku jäi metallialalta eläkkeelle kuutisen vuotta sitten. Yrityksessä sähkötöitä tehnyt Kalle Juhani Kilpinen (s. Näin ollen yrityksellä ei ollut oikeutta tehdä sähköturvallisuuslain mukaisia sähkötöitä. Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi tuomittujen omaisuutta vakuustakavarikkoon yhteisvastuullisesti 160 000 euron arvosta
Muistoja Kuoppalan Arvin ajoilta Lomapäivänään kahville poikennut Timo Salminen on syntyperäisiä paikkakuntalaisia – pesunkestävä, kuten hän itse sanoo. – Se on mahtava, ja siellä käy kauhea rumba. Pappi on paikalla pari tuntia, ja seurakunta tarjoaa kahvit. – Kahvit saa, kuuluipa kirkkoon tai ei. Seppo on lähtöisin Viialasta. Kun jäätelöt on syöty, pariskunta hyppää pyörien selkään ja poikkeaa vielä ennen paluuta Toijalaan Viialan hautausmaalle, jonne on haudattu molempien omaisia. Kappalainen Tero Kuparinen on hänelle uusi tuttavuus. Kappalaiselle Pukariset ennättävät kertoa, että heidät on vihitty Viialan kirkossa 42 vuotta sitten, 24.7.1976. Ei sellaista paikkaa ole monella kaupungilla tai kunnalla. Akaan Seutu – Keskiviikko 25.7.2018 9 UUTISET Papin kanssa kahvilla Tarja Antola Kolme miestä istuu Viialan torin laidalla sijaitsevan Viialan Leipomon myymälän edustalla juomassa kahvia. Salmisella on mielikuva, että papit vaihtuvat seurakunnassa nykyisin useammin kuin Kuoppalan aikaan. Kävijät ovat olleet perheistä vanhuksiin ja kaikkea siltä väliltä. Kolehmainen käy helteellä uittamassa 54,5 kiloa painavaa, mustaturkkista Lexiä Lallinmäessä veneenlaskupaikalla. Kansan keskuuteen vaan, Helena Pukarinen kannustaa.Pukariset asuvat Tampereella, mutta heillä on vapaa-ajanasunto Toijalassa. Jutunaiheet lähtevät ihmisestä itsestään. Viihdyn täällä äärettömän hyvin, Helena Pukarinen sanoo. Hän jäi sillä lailla mieleen, Salminen kertoo. Seurakunta tarjoaa kahvit Akaan seurakunta aloitti Papin pöytä -keskusteluhetket kahvilassa keväällä. – En ymmärrä, miksi ihmiset täytyy ajaa kerrostaloihin. Koiran viereen hän laskee kattilan juoma-astiaksi. Kesäasukkaan mielestä Akaasta ja Viialasta puhutaan liikaa negatiivisia asioita. Miesten seuraan on liittynyt Akaan seurakunnan kappalainen Tero Kuparinen , joka on tullut paikalle tapaamaan ihmisiä ja juttelemaan heidän kanssaan. Kari Kolehmainen liittyi seuraan Lex-koiran kanssa. On keskiviikkoiltapäivä ja lämpötila huitelee yli 30:ssä asteessa. Seutu on muutenkin tuttua, sillä Helena on syntyisin Kylmäkoskelta, josta hän on muuttanut alle kouluikäisenä Viialaan. Kolehmainen on kahvilan vakioasiakkaita ja tietää papin ennenkin vierailleen siellä juttelemassa asiakkaiden kanssa. Hän oli täällä monta vuotta kirkkoherrana ja vihki meikäläisen ja kastoi lapset. – Vesi Arajärvessä on niin puhdasta, että sitä voisi periaatteessa vaikka juoda, Salminen sanoo. Tero Kuparinen toteaa apostoli Paavalinkin aikanaan tavanneen ihmisiä torilla.– Uutta on se, että tarjoamme nyt kahvit. Joukossa on työttömiä, eläkeläisiä ja yksinäisiä, jotka kaipaavat juttuseuraa. Kesäasukas ja vieressä istuva Timo Salminen ovat yhtä mieltä siitä, että kaupunki ei missään nimessä saa ikinä myydä Arajärveä. Yli kolme vuotta Akaan seurakunnassa työskennelleen Tero Kuparisen mielestä viime aikoina vaihtuvuutta ei ole ollut. Lex menee veteen kahlaamaan ja juomaan, mutta ei se ui, Kolehmainen kertoo. Sitä paitsi on tosi mielenkiintoista jutella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat ateisteja. – Tämä on sopivan pieni paikka ja rauhallinen mutta täällä on kuitenkin tarpeeksi kaikkea. – Minä käytän sen uimassa, kun sen turkki kuivuu. – Minä lähinnä kuuntelen, mitä ihmisillä on mielessään. – Oliko tämä se papin tunti. – Kuoppalan Arvin tunsin. Nimettömänä pysyvä kesäasukas ihmettelee asuntopolitiikkaa. Itse asun nyt sadan neliön asunnossa, jonka yhtiövastike on sellaiset 400 euroa kuussa. – Ota paikka siitä. Lex on Kolehmaisella pitkäaikaisessa hoidossa. Kuparisen mukaan papin pöytään saa vapaasti tulla tai olla tulematta. Kuparinen on iloinen siitä, että kahvilassa syntyy kontakteja, joita muuten ei syntyisi. – On hienoa, että papit tulevat paremmin tutuiksi. Tavallisesti Kuparinen istuisi "papin pöydässä" kahvilan sisätiloissa, mutta hellesään aiheuttama kuumuus on saanut hänet siirtymään ulos varjoon.Kuparinen kuuntelee, kun yksi miehistä juttelee vieruskaverille jätehuollosta. Sieltä hän on nytkin tullut kahville. Helena ja Seppo Pukarinen jatkoivat jäätelöt syötyään Viialan hautausmaalle. Samaa mieltä ovat Helena ja Seppo Pukarinen , jotka ovat poikenneet jäätelölle pyöräretkellään Toijalasta Sontulan kautta Viialaan ja takaisin Toijalaan. On monta syytä olla kuulumatta kirkkoon, Kuparinen muistuttaa. Petri Rinne (vas.) ja Timo Salminen saivat kahviseuraa kappalainen Tero Kuparisesta. Hän pitää kaupungin hyvinä puolina ainakin matkaa Tampereen keskustaan ja Helsinkiin sekä Arajärven uimarantaa. Hyvä kun otit sen pois autosta, Tero Kuparinen sanoo. Ennen asuin tulpaten isommassa omakotitalossa samoilla kuluilla. Oikeastaan se on ihan hyvä asia, ja kun vielä tarjosi kahvit, Kolehmainen nauraa sätkää kääriessään. – On sinulla huollettavaa isossa koirassa. Pukaristen mielestä kesällä on mukavampi asua Akaassa kuin Tampereen keskustassa. Salminen kertoo, että kuuluu kirkkoon mutta ei aktiivisesti käy seurakunnan tapahtumissa lukuun ottamatta suvun rippijuhlia ja häitä.– Alan olla kohta siinä iässä, että ei ole kuin se viimeinen, jota tarvitaan, Salminen tuumaa. Kahville tullut kesäasukas myöntää papin tapaamisen tulleen vähän kuin bonuksena kahvin päälle. Arajärventiellä tulee minuutin välein auto vastaan. Mies kertoo olevansa eläkeläinen ja yrittäjä Lempäälästä ja Viialassa kesäasukas. Kevään kokemukset olivat sellaisia, että toiset istuivat pöydässä melkein koko kaksi tuntia. Maate, maate, Kolehmainen kehottaa lempeää rottweileria. Lex on lempeä jättiläinen Kahvilan edustalla istuvaan miesporukkaan liittyy Kari Kolehmainen yhdessä Lex-koiran kanssa. Tarja Antola Tarja Antola. Mutta kaikki kirkosta eronneethan eivät ole ateisteja. Jäätelöpysähdys pyöräretkellä Salmisen mielestä papin kahvilakäynnit ovat hyvä idea. Asuntopolitiikasta Arajärveen Keskustelu poukkoilee sinne tänne. On myös muuten vaan paikalle tulleita ja tuttuja seurakuntalaisia, kappalainen Tero Kuparinen kuvailee. Kirkon jäsenyyttä ei kysellä
Petunia viihtyy terassin amppelissa. Pimeneviin iltoihin tuo tunnelmaa katoksen rajaan ripustettu valoköynnös. Sohvaa vastapäätä on kutsuva ruokaryhmä. Sermien vieressä on toinen kaariportti, jossa viihtyy tuuhea humala. Tämä on siinä mielessä mukava, että tänne ei pääse tuuli ja naapureilta on näkösuojaa, Annikki sanoo. Parvekelaatikossa viihtyvät muu muassa rucola ja isoksi kasvanut basilika. 10 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu Annikki ja Juhani Rinteen piha on rauhaa huokuva pikkukeidas Tiina Kauppinen Puutarhan ei tarvitse olla iso ollakseen kaunis. Tämä käy selväksi Annikki ja Juhani Rinteen Toijalan Takavainiontiellä sijaitsevaa puutarhaa silmäillessä. Kuvassa olevat pihalaatat Annikki on hakenut Toijalan Kiviveistämöltä. Pihan puolella kasvaa seinälle nostetuissa laatikoissa muun muassa tomaattia ja persiljaa. Ilmianna oma tai naapurisi piha osoitteeseen toimitus@ akaanseutu.fi Juhani ja Annikki Rinne ovat asuneet rivitaloasunnossaan neljä vuotta. Hänen äitinsä oli tehnyt sen käsin. Vinkkejä Annikki kertoo ottavansa joskus lehdistä, mutta suurin osa ideoista tulee hänen omasta päästään. – Eräs tuttu kalastaja antoi tuon kalaverkon, sitä ei ollut ikinä käytetty. Pelargoniat kukkivat runsaina Terassilta johtaa villiviinin kehystämä romanttinen kaariportti pienelle pihalle, jota reunustavat tuijat. Vastapäisen talon suuntaan Annikki on tehnyt heinäseipäistä, rimasta, kankaasta ja kukkalaatikoista kaksi sermiä, jotka antavat näkösuojaa. Lattianrajaan Annikki on kasannut sileitä kivenmurikoita. Terassille Annikki on rakentanut pehmusteista ja valkoisiksi maalatuista kuormalavoista mukavan sohvan. Rinteiden takapihalle astuttaessa on ensimmäisenä vastassa katettu terassi, joka on oikea kodikkuuden perikuva; Annikin ompelemat valkoiset verhot pehmentävät etuseinää, sivuseinää vasten nojaa harmaiksi maalatuista heinäseipäistä tehdyt tikkaat, samalla sävyllä maalattu peiliruutuikkuna ja koivunrunkoja, joiden väliin on ripustettu valkoista kalaverkkoa. Ajattelin ensin, että ne kuolevat, mutta siinä ne edelleen ovat, Annikki toteaa. Punaisia pelargonioita kasvaa myös suihkulähteen viereen sijoitetussa ruukussa. Pihalle tuo tunnelmaa soliseva suihkulähde, jonka vieressä istuskelee nallepatsas. Kukkalaatikoissa kasvaa punaisia pelargonioita. Pihan yhdellä laidalla on keinu, jossa on mukava viettää kesäpäivää. Annikki hämmästelee itsekin niiden runsasta kukintaa. Näin kuumalla ilmalla kasveja on joutunut kastelemaan paljon, Annikki sanoo. – Pihatouhuissa ja terassin laittamisessa on kivaa se, että saan tehdä omilla käsillä ja keksiä erilaisia juttuja, jotka eivät ole samanlaisia kuin muilla. Tämä terassi oli alun perin avoterassi, olen itse tehnyt tästä suojaisan kesähuoneen, Annikki kertoo. Minusta meidän terassista ja puutarhasta on tullut aika hienoja, vaikka itse sanonkin, Annikki tuumaa. Annikki on laittanut terassille kasvamaan myös yrttejä. – Kahdelta aurinko menee puiden taakse, mutta sitä ennen pihalla ja terassilla on näillä keleillä niin kuuma, että ei täällä pysty olemaan. Pihakeinussa on mukava viettää aikaa kahden jälkeen iltapäivällä, jolloin pihan vieressä kasvavat puut tuovat varjoa. Tunnelmassa on jotakin merellistä. – Terassilla voi viettää aikaa vielä syksylläkin. – Muutimme tähän neljä vuotta sitten. Ihan pihalla -sarjassa esitellään paikallisia pihoja ja puutarhoja. Terassilta puutarhaan johtavassa kaariportissa kasvaa villiviini. Silloin piha oli aivan avoin ja paljas. Amppelissa roikkuvat komean kokoiseksi kasvanut petunia sekä mansikka, joka on jo antanut satoaan. Miehensä omaishoitajana toimivan Annikin mukaan käsillä tekeminen on hänelle terapiaa. Annikki on tehnyt rivitalon pihasta intiimin ja rauhaa huokuvan pikkukeitaan. Tiina Kauppinen Solisevan suihkulähteen vieressä kasvaa runsaasti kukkiva pelargonia.. Tuijat toimme vanhasta paikasta
Tilkkutyön yksityiskohtia Rokkanen löytää jo siinä vaiheessa kun hän näkee kokonaisen kankaan. Värjätyt kangastyöt on tehty siten, että ensin puuvillakangas on kostutettu, kankaan päälle on tiputeltu väriä, kangas rypistetty ja sen jälkeen oikaistu. – Olen jo pitkään halunnut pitää näyttelyn yhdessä Riitan kanssa. – Joko liimaan verkon työhön kiinni tai asetan verkon pahville ja vedän maalia päälle, jolloin maaliin syntyy kuvio, Meier-Virta kertoo työstä, jonka nimi on Hopeakannu. Akaan Seutu – Keskiviikko 25.7.2018 11 KULTTUURI Liisa Meier-Virran ja Riitta Rokkasen näyttely yhdistää yksityiskohdat ja leikkimielisyyden Tiina Kauppinen Viime viikon maanantaina Akaan pääkirjastossa avautui alunperin toijalalaisen, nykyään Saksassa asuvan Liisa Meier-Virran ja akaalaisen Riitta Rokkasen töiden näyttely, joka kantaa nimeä Silmäniloo kesällä. Tällä tekniikalla kankaaseen muodostuu kaunis, hiukan revontulia muistuttava kuvio. Riitta Rokkasen Kirkko keskellä kylää on täynnä yksityiskohtia. Herkkiä akvarellikukkia on mukana myös tänä vuonna, mutta nyt noin puolet töistä on akryylitöitä, joissa on käytetty myös kierrätettyjä materiaaleja. Liisa Meier-Virta pyysi Rokkasta osallistumaan näyttelyyn, sillä hänellä itsellään ei ollut riittävästi teoksia mukana. Riitta Rokkasen työ Entinen valkoinen lakana on nimensä mukaisesti tehty valkoisesta lakanasta. Kankaan kuvioista voi löytyä vaikkapa kirkontornin kello tai talon ikkunat. Aikaisemmin kirjaston näyttelyiden työt ovat keskittyneet kukkaja luontoteemaan. – Linnun munasta tuli kauhean suuri ja tässä on mukana aito oksakin, taiteilija toteaa. Riitta Rokkasen värjätyissä kankaissa loimottavat revontulet. Rokkasen tilkkutyöt puolestaan ovat pullollaan yksityiskohtia. asti. Halkeamia muistuttavat kuviot on tehty värjäämällä kangas styrox-levyn päällä.– Taivaassa käytetty kangasväri oli vanhaa ja se oli seissyt monta vuotta sisareni ulkoeteisessä ja jäätynytkin välillä. Rokkanen on myös ommellut mekon itse. Liisa Meier-Virta (oik.) pyysi Riitta Rokkasta mukaan näyttelyyn, sillä Rokkasen työt sopivat hyvin yhteen Meier-Virran akryylimaalausten kanssa. Musta lintu -nimisen työn Meier-Virta arvelee kiinnostavan erityisesti lapsia. Minun työni ovat sellaista leikkimistä ja kokeilua, en ota taidettani kauhean vakavasti, Liisa Meier-Virta kuvailee kahta näyttelyssä mukana olevaa tummansävyistä työtä, joissa on mukana myös ripaus kullanhohdetta. Taidetta kierrätetyistä materiaaleista Liisa Meier-Virran töitä on ollut näytteillä Akaan pääkirjastossa monena vuotena. Liisa Meier-Virran ja Riitta Rokkasen töiden näyttely on esillä Akaan pääkirjastossa 10.8. Höyläyslastun, aaltopahvin ja narun lisäksi Meier-Virran töihin on päätynyt myös muun muassa tapettinäytteitä ja hedelmien pakkausverkkoa. Lisäksi minusta hänen työnsä sopivat hyvin yhteen akryylimaalausteni kanssa, Meier-Virta kertoo. Kyseessä on fuksian värinen mekko, joka on nimensä mukaisesti tehty alkujaan valkoisesta välilakanasta. Teos Kulta/musta II ydistää kullanväriset puulastut maalattuun aaltopahviin. Meier-Virralta on näytteillä akvarellija akryylimaalauksia ja Rokkaselta tilkkuja tekstiilitöitä. Maalaismaisema -nimisessä työssä on ryhmä taloja ja niiden yläpuolella hehkuu sinisen, vaaleanpunaisen ja violetin värinen taivas. Kuun tein taivaalle heittämällä värin päälle sillipurkin kannen, Rokkanen kertoo.Talot on tehty tilkuista siksakkaamalla. Liisa Meier-Virran töissä on käytetty kekseliäästi kierrätysmateriaaleja. Kun grillitikku poistetaan, muodostuu helmeen reikä, josta sen voi pujottaa nauhaan. Päällimmäisin kerros on liimattu kiinni. Maali seissyt pitkään ulkoeteisessä Riitta Rokkasen töistä osa on perinteisiä tilkkutöitä ja osa on tehty kangasta värjäämällä. Lisäksi niihin on liimattu aaltopahvia ja toiseen myös narua. Kierrätysmateriaalit ovat siis ahkerassa käytössä. – Ensin tein pohjavärin kankaalle ja sitten laitoin oikeita lupiinin lehtiä ja kukkia värin päälle painon alle. Kirkko keskellä kylää -nimisen tilkkutyön tähdet on leikattu joulukankaasta ja osa niistä muodostaa Otavan.– Minun piti katsoa kirjasta miten päin Otava on taivalla, Rokkanen nauraa. Lupiinin varret ovat aika paksuja, joten laitoin vanerin niiden päälle ja litistin niitä, Rokkanen kuvailee.Rokkanen kertoo, että mekkoon kuuluvat helmet on tehty kolmionmallisista kankaanpaloista, jotka on rullattu grillitikun päälle. Näissä töissä on käytetty höyläyslastua, jota liimasin pahville. Tiina Kauppinen. – Poikani valmistaa kitaroita, ja niitä varten hän höylää puuta. Aina sanotaan, että maali ei saisi jäätyä, joten ajattelin kokeilla vieläkö se toimii. Eräs Rokkasen töistä on nimeltään Entinen valkea lakana
– Paini on rehti laji. Alkuun tiiviiseen treenausja opiskelutahtiin sekä kokonaan uudenlaiseen arkeen tottuminen tuntui Eemelistä jopa jossain määrin rankalta. – Kalastaminen ja ravustaminen ovat tulleet isältä. Kari-Pekan poika Kai-Petteri puolestaan nappasi sunnuntaina yleisessä luokassa sijan 16. Voittoauto myytiin Senioriluokan finaali ajettiin lauantaina sateessa. Vain yksi rapu oli eksynyt mertaan. Sitten on aamutreenit, ne ovat yleensä voimatai nopeustai ketteryysharjoittelua. – Lähdöstä en mennyt keulille, mutta kaverilla ei kääntynyt auto niin kuin minulla, Kari-Pekka muistelee finaalitaistelua. Perheen harrastus Isä ja poika ovat ajaneet jo pitkään samoissa kisoissa, ja miesten kesken onkin välillä pientä kilpailua. Koivistojen mukaan kokemuksen tuoma pelisilmä estää heitä hölmöilemästä radalla ja antaa mahdollisuudet hyviin sijoituksiin. Eemelin koulu alkaa Kuortaneella 8. Kyllä siinä kädet vähän väsyivät, Eemeli naurahtaa. Kari-Pekka ylsi senioriluokan voittoon lauantaina ja sai siitä hyvästä Kardaanimonarkin tittelin sunnuntaina pidetyissä kruunajaisissa. Pääosin harrastuksessa edetään kuitenkin yhteistyöllä ja toisen menestyksestä iloitsemalla. Makedonian reissu ei kuitenkaan näytä Eemeliä harmittavan. Vaikka rata olikin Kari-Pekka Koiviston mukaan kohtalaisessa kunnossa, hän uskoi sateesta olleen hänelle apua voittotaistelussa. Muutto pois kotoa ei kuitenkaan hirvittänyt, pikemminkin Eemeli odotti systemaattista treenaamista. Jokamiesluokan sääntöihin kuuluu, että jokainen kuljettaja sitoutuu myymään autonsa, mikäli ostotarjouksia ilmaantuu. Ilmoittautuneista senioriluokassa kisasi 70 kuljettajaa ja yleisessä luokassa 262. Viime syksynä Eemeli aloitti opinnot Kuortaneen urheilulukiossa, toukokuussa hän edusti Viialan Pyryä nuorten Euroopan mestaruuskisoissa Makedoniassa ja heti perään vuorossa olivat Pohjoismaiden mestaruuskisat Kajaanissa. Eemeli on harrastanut painimista noin 12 vuotta. Tiina Kauppinen. Voittoauton menettäminen harmittaa Kari-Pekkaa jonkin verran, mutta hän ymmärtää automyynnin kuuluvan lajiin. Kotona Viialassa Eemeli kertoo käyneensä kouluvuoden aikana noin joka toinen viikonloppu. On mukavaa kun lomalla on jotain tekemistä, en oikein osaa olla paikallani, Eemeli toteaa.Eräs Eemelin kesän kohokohdista oli kalareissu Tenojoelle, josta saaliiksi jäi muun muassa reilu kahdeksankiloinen lohi. Ne ovat sellaista lomatouhua. Siihen asti tiedossa on lomailua vanhempien mökillä, joka sijaitsee Ruotsinsaaressa Vesilahden Pyhäjärvellä. – Pysyy paremmin mielessä miksi tässä oikein treenataan, Eemeli toteaa. Lisäksi vuoteen on kuulunut treenileirejä. Ne rauhoittavat tosi hyvin ja ovat vastapainoa treenaamiselle. Kari-Pekka kertoi, että auto istui hänelle hyvin, vaikkei hän ollut ajanut sillä pihatietestejä enempää. Koivistojen auto päätyi lopulta Seinäjoelle. Näillä keleillä treenaaminen sujuu ihan hyvin, ei hirveästi tarvitse lämmitellä, että saa hien pintaan. Kouluvalintaansa Eemeli on kuitenkin tyytyväinen, sillä omien sanojensa mukaan kehitystä painin suhteen on selvästi tapahtunut. Hänen mukaansa kisoista jäi sopivasti hampaankoloon ja treenimotivaatio kasvoi. kerran, siihen oli ilmoittautunut lähemmäs 500 kilpailijaa. – Silloin en pääse kotona käymään kun on leirejä tai kisoja, Eemeli toteaa. Kokeneet moottorimiehet Kari-Pekka (vas.) ja Kai-Petteri Koivisto menestyivät tämänvuotisessa Kardaanikunkussa loistavasti. elokuuta. Muutto Kuortaneelle oli iso elämänmuutos Opintojen aloittaminen Kuortaneella oli Eemelille iso elämänmuutos. Kesällä Eemeli ehtii nähdä Viialassa asuvia kavereitaan, ja luonnollisesti myös treenaaminen kuuluu lomaohjelmaan. Paini vaatii voimaa ja ketteryyttä PM-kisat menivät Eemeliltä loistavasti; poikien kreikkalaisroomalaisen painityylin sarjassa 48 kiloa kilpaillut Eemeli voitti kaikki neljä otteluaan ylivoimaisin pistevoitoin. Tuloksen jokavuotinen parantaminen on haastavaa, mutta haaveissa jatkossakin. – Makedonian kisat jäivät harjoituskisaksi, mutta tulihan sieltä kokemusta. Lempäälän Urheiluautoilijoiden järjestämä Kardaanikunkku kisattiin nyt 33. Makedoniassa puolestaan vastaan tuli Bulgarian Denis Demirov , joka osoittautui liian kovaksi vastukseksi. Illalla on vuorossa iltatreenit, sitten iltapala, opiskelua ja nukkumaan, Eemeli kuvailee päivärutiinejaan Kuortaneella. Oona Eskeli Tiina Kauppinen Akaalaisen syksyllä 17 vuotta täyttävän painilupauksen Eemeli Rautasen vuosi on ollut tapahtumarikas. – Aamulla syödään puuro ja sen jälkeen on tunti koulua. Kalastaminen rauhoittaa Eemelin lomapuuhiin kuuluu treenaamisen lisäksi myös ravustaminen ja kalastaminen, joita hän on harrastanut pienestä pojasta lähtien. Maanantaina Eemelin rapusaalis jäi vaatimattomaksi. – Ei siitä ikinä ole minulle haittaa ollut, yli 30 vuotta jokamiesluokkaa ajanut Kari-Pekka myhäilee. Pitkälle Volvo-tekniikkainen Ford hommattiin Jouni Vertaselta . – Sitä piti kymmenen minuuttia väsyttääkin. Se vaatii voimaa ja ketteryyttä, tykkään siitä tosi paljon, Eemeli toteaa. – Kyllähän se mukavaa olisi, mutta ei voi kyllä luvata mitään, Kai-Petteri toteaa. Ei minulla ollut loukkaantumisia tai mitään sellaista, vastustaja oli vain parempi. Ensi vuonna uusiksi Kai-Petteri Koivisto pääsi sunnuntain pääkilpailuun kutsukilpailijana sijoituttuaan viime vuonna sijalle 17. En malta olla lomallakaan treenaamatta, minulle kertyy paineita jos treenit jää väliin, Eemeli sanoo. Sen jälkeen mennään koululle syömään, opiskellaan iltapäivä, opiskelun jälkeen menen kämpille lepäilemään. 12 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu URHEILU Eemeli Rautanen ei malta olla treenaamatta painia lomallakaan Kari-Pekka Koivisto ajoi Kardaanikunkussa senioriluokan voittoon Oona Eskeli Akaan Moottorimiesten Kari -Pekka Koivisto ja Kai -Petteri Koivisto tekivät vakuuttavaa jälkeä jokamiesluokan maineikkaassa Kardaanikunkku-kilpailussa Tampereen Kaanaassa viikonloppuna. Koivistot ajoivat kisansa samalla autolla. Tämän vuoden menestys takaa hänelle kutsukilpailijan statuksen myös ensi vuodeksi. Koulu vaatii nuorelta painijalta paljon, eikä vapaata aikaa jää paljon. Yhteistyön merkitys on tullut kaksikolle tutuksi muutenkin. Muutamia asioita jos olisin saanut korjattua, olisi matsista tullut ainakin tiukempi, Eemeli tuumii. Pitkän tähtäimen tavoitteekseen hän on asettanut menestymisen aikuisten arvokisoissa. Kari-Pekan mukaan pitkäaikaisten sponsorien lisäksi kiitoksen ansaitsee vaimo, joka on ollut aina myötämielinen koko perheen harrastusta kohtaan. – Yksi leiri oli kesällä ja sen lisäksi olen treenannut omatoimisesti. Kärkeen on vielä tekemistä
Akaan Seutu – Keskiviikko 25.7.2018 13 Rengaspalvelut Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi Pesupalvelut Asianajotoimistot Apteekit Asiainhoito Autohuollot Lukkopalvelut Hotellit Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Painopalvelut Muoti Parturi-kampaamot Pitopalvelut Pyörähuollot Puunkaatoa Suutarit Terveyspalvelut Tilitoimistoja Rakentaminen Öljypoltinhuollot Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike. Käyntikortit ja flaierit. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus Kuljetus Jyrkinen Ky 0400 632 731 Akaa • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi 0400 987 966 sari@allinapu.fi Keskuskatu 38-40 LH5, Viiala ma-pe 10-17, la 10-14 045 116 5455 info@ihanaolkkari.fi www.ihanaolkkari.fi Olkkari Ihana • Vaatteet • Laukut • Sisustus Kurkelantie 1, Akaa Puh. info@minifil.fi puh 0102 313 940 Jokiniementie 5, Toijala www.kirjekuoripalvelu.fi info@minifil.fi p. KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 045 158 5530 Rinnetie 4, 37910 Akaa (Kylmäkoski) 040 484 7525 24h ajanvaraus osoitteessa www.kehonkorjaamo.com Avoinna sopimuksen mukaan arkisin ja viikonloppuisin. MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Puh. 040 140 6000 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa 03 545 1342 Raija Kolehmainen Akaan PALVELU PIT Parturi-kampaamo Pia Hakala Puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Rakentaminen ja remontointi Kuljetuspalvelut MUUTOT KUL JETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. 040 138 3213 Palvelemme: 8.00-16.30 www.jmnautohu olto.fi KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Herkullinen lounas ja kattava pitopalvelu Myllytie 3, Akaa • P. 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI JMN AUTOHUOLTO OY L evytie 4, 37800 AKAA. Puh. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Mappeja, muovitaskuja, tarroja,maksupääterullia ... • Piano ym. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Terve! Katselet juuri palveluhakemistoamme. Myyntineuvottelija Asta Kohonen 044 347 7404 Hämeentie 71, Toijala, p. 9.00-17.00. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 045 130 2423 satu@akaantilipalvelu.fi www.akaantilipalvelu.fi www. Yrittäjä! Olemalla mukana Akaan Seudun palveluhakemistossa takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden paikallisten asiakkaidesi silmissä. Myös matot. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Asianajaja Petri Tolppa p. www.mb-varaosatjahuolto.fi Puh. kirjekuoripalvelu.fi Toijalasta kirjekuoria, paperia ja lomakkeita painatuksella tai ilman, myös itsejäljentävät. 045 124 1594 Kotija siivouspalvelut Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit Jari / 050 312 4046 Muista kotitalousvähennys. 040 535 4229 www.jaananjalkahuolto.com Jalkahoitolat P. Täältä löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot ja mikä parasta, nyt viikoittain. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa H 2 O Hair Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Kiinnostuitko. 0102 313 940 Jokiniementie 5 Toijala 50pmm kaksi palstaa 82mm 30mm palveluhakemisto Yrittäjäntie 2, Akaa Puh. Ilmoituksesi julkaistaan lehden jokaisessa numerossa, ja voit päivittää ilmoituksen sisältöä aina, kun haluat. kirjekuoripalvelu.fi www. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Kerron mielelläni lisää
Kirkkokahvit Sääksmäen kotiseutumuseolla. alk. Synttärit Kylmäkosken kirkossa. Lämmin kiitos kaikesta muistamisesta suuressa surussamme. Siksi mielestäni onkin tärkeää, että hautausmaiden vanhat osat säilytetään nykymuodossaan kuvaamassa aikansa kulttuuriperintöä. fi -sivustolta Kulttuuriympäristöt -sivujen alta. Samassa yhteydessä avattiin kirjastossa heinäkuun loppuun asti esillä oleva Viialan sankarivainajat -valokuvanäyttely, jossa on esillä Viialan sankarihautausmaalle haudattujen vainajien valokuvat. Yleensä siinä vaiheessa ei tarinoiden kertojia ole enää elossa ja kuultuja tarinoita on tullut kirjattua ylös valitettavan vähän. Tilaisuuden aluksi Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Heli Haavisto esitteli Viialan hautausmaan inventointia. Ilmoittautuneet saavat kerhokirjeen vkolla 32. Vapaa pääsy! Rukouksen talo joka sunnuntai klo 17-20, Seurahuoneenkatu 4. klo 10 messu Kalvolan kirkossa. Viiala: Mervi 040 358 3336, Ulla 040 358 3337, Kylmäkoski: Veera 040 742 2711, Toijala: Susanna 040 765 5544, Berit 040 358 3334. Suosittelen tutustumaan. Alustajana Päivi Niemi NNKYstä. Linnea Liimatta, huilu, Juha Salmesvuori, urut. Käyn sekä Viialan että Kylmäkosken hautausmailla säännöllisesti. 040 849 4496. La 11.8. Ke 1.8. 15.8. bussimatkat, yöpymiset, aamiaiset, iltapalat ja kaksi lounasta. Hinta 10e kerätään paikan päällä. Pe 27.7. mennessä p. ja tied. Messu klo 10. Keskipäivän musiikkihetki klo 12 kirkossa. Tarjottavia voi ostaa paikan päällä. Saattelemme Jussi -suntion uusien tehtävien pariin. Messu klo 10. klo 14 Varkkaikäisten (5-7-luokille meneville) nuortenilta seuriksen nuorisotilassa. Takaisin noin klo 19. Ti 14.8. Keskipäivän hartaushetki klo 12 kirkossa. Hinta 200e sis. mennessä Marjolle 040 839 5975 tai Riitalle 040 849 4496. Ja ruokavaliot 31.7. Kiinnostus omiin juuriin ja oman suvun historiaan herää monilla jossain elämän vaiheessa. Retki Hengellisille Syventymispäiville Suomen Raamattuopistolle Kauniaisiin. Usein hautausmaakäynteihin liittyy käytännön toimia kuten kukkien kastelua, leikkokukkien vientiä maljakkoon tai kynttilöiden sytyttämistä. Hautausmaat kertovat omalta osaltaan alueensa kulttuurihistoriaa. Ke 1.8. mennessä Riitta 040 849 4496. klo 18 ja Sääksmäen kirkossa ke 8.8. Ajanvaraus numerosta 040 350 4901 ma, ti ja to klo 9-10. Kesähartaus klo 18 kirkossa. KALVOLA Rakas puolisoni, isämme, pappamme ja isopappa Unto Ensio TERVO s. Markku Antola, Juha Valkama ja Laura Salminen. Mutta joka käynnin yhteydessä tulee myös muisteltua omia läheisiä tai tuttuja, joiden nimiä hautakivissä näkyy. Su 5.8. Papin pöytä klo 13-15 Viialan leipomossa. Ilm. SÄÄKSMÄKI Hautausmaat ovat osa kulttuuriperintöä V iiala-Seura järjesti 5. mennessä Mari Pakkanen 040 725 7426. klo 10 konfirmaatiomessu Kalvolan kirkossa. 3.8. Naistenpäivät klo 13.30 alkaen Toukolan leirikeskuksessa. Lähtö srk-talolta klo 10.30. AKAA Kastettu: Reino Armas Antero Hilden. Nuoret ja nuoret aikuiset: Ke 1.8. Kesähartaus klo 19 vanhassa siunauskappelissa. Kulhia, Poikselkä. Hautausmaa inventoinneissakin osa tiedoista perustuu kuultuun perimätietoon, ja siksi on tärkeää saada tiedot kirjalliseen muotoon tulevillekin sukupolville luettaviksi. Paluu noin 15.30. 20.8. Uidaan, saunotaan ja paistetaan makkaraa. Konfirmaatiomessu klo 10 (Toukola3 –leiri). Ilm. Ilm. Jumalanpalvelukset: Su 29.7. Kerhot alkavat vkolla 33. Tule yhdessä pohtimaan naisen elämän iloja, haasteita ja suruja. alk.) ja Nuorisokuoro perjantaisin 17-18 (alk 3.8.). Seurakunta maksaa kahvisi. Vapaaehtoinen kahviraha. klo 10 messu Sääksmäen kirkossa, klo 13 konfirmaatiomessu Sääksmäen kirkossa, klo 18 iltakirkko Kappelikirkossa. Vapaita kerhopaikkoja voi hakea saaksmaenseurakunta.fi -sivulta. Ilm. klo 13 konfirmaatiomessu Sääksmäen kirkossa Su 5.8. Ke 1.8. Vihkiyön vuoksi Sääksmäen kirkko tiekirkkona ja avoinna vierailijoita varten poikkeuksellisesti klo 10-15. heinäkuuta mielenkiintoisen tilaisuuden Viialan kirjastolla. Pakkanen, Salmesvuori. alk.), Koraalikuoro torstaisin 17-18 (HUOM! aloitus 9.8.), Kirkkokuoro torstaisin, 18.15-20.15 (2.8. Kesähartaus klo 18 kirkossa. (Unton runosta) Rakkaudella ja kiitollisuudella ikävöiden Sirkka Eija, Asim, Sami, Merve Esa, Kirsi, Tommi, Aki Kiisi, Markku Stina, Petteri ja Aulis Heini, Harri, Juho, Elina Hetkenä aamun hiljaisen, tuli luoksesi rauha ikuinen. Pakkanen, Salmesvuori. Yhteistä ohjelmaa, voileipäja salaattitarjoilu, kahvit ja makkaranpaistoa. Kerro myös, jos sinulla on joku erikoisruokavalio ja jos haluat saunoa. Eläkeväen leiripäivä Lepaanrannassa. Kutsun saanut ilmoita tulostasi ja kyytitarpeestasi pe 27.7. Tule juttelemaan Teron kanssa. Kuuloja näkökerhojen leiripäivä klo 10-15 Toukolassa. Muina aikoina voit jättää papille soittopyynnön Hämeenlinnan seurakuntayhtymän puhelinvaihteeseen 03 62 641. Kirkkoherranvirasto on kesällä avoinna keskiviikkoisin klo 10-14. Su 29.7. Ilm. 70-, 75ja 80-v. 9.7.2018 Akaa Avaa silmäni, että huomaisin, kuinka ihana on elää, mutta en haikailisi poisvieriviä päiviä, enkä pelkäisi tulevia. Antero ja Anneli Kallio, Liisa Keva ja lauluryhmä Kerran vielä. Kuollut: Ossi Viljami Perälä 79 v, Tomi Petri Toivainen 49 v. 7.8. Ilmoittautuneille matkakirje ja maksuohjeet. Viiala Ke 25.7. Kesähartaus vanhassa siunauskappelissa klo 19. Janakkalassa, jonka hautausmaalla tulee myös käytyä useamman kerran vuodessa, hautausmaakierrokset aloitettiin vuonna 2002. Kastettu: Neea Aurora Kallela, Paavo Kalle Sakari Rissanen, Vilma Anna Linnea Zetterman. Su 29.7. Pe 10.8. sovi koelaulusta Hessu -kanttorin kanssa), Lapsikuoro perjantaisin 1616.45 (3.8. Siitä kertoo myös sukututkimusten tekemisen suosio. Teemoina on esimerkiksi ollut ”Juuret Janakkalassa, sukuja ja niiden verkostoja ja henkilöitä” vuonna 2007, ”Kunnallismiehiä, kansankynttilöitä ja kuntalaisia” vuonna 2009 ja ”Taiteilijoita ja kulttuurin harrastajia” vuonna 2014. 14 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Saila Kallioinen Toijala Ke 25.7. Lapset ja perheet: Päiväkerhot aloittavat toimintansa elokuussa. To 2.8. Sanan ja laulun ilta klo 18 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13 C. klo 18. Hinta 10e. Kyyti K-kosken kirkolta 9.30, Viialan pappilan p-paikka 9.45. Elisalle puh. Kysy lisää vapaista kerhopaikoista oman asuinalueesi ohjaajilta. Tarjolla ruokaa, yhdessäoloa, rentoutumista ja sauna. Sirkka Salminiemi. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto on avoinna ma, ti ja to klo 9-12. La 25.8. Su 5.8. Kuparinen. 12.4.1938 Pielisjärvi k. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa. Kierros keräsi runsaslukuisen yleisön ja oli monella tapaa kiinnostava, varsinaisen faktatiedon lisäksi kuulimme mielenkiintoisia tarinoita jo edesmenneistä paikkakunnalla vaikuttaneista henkilöistä. Messun jälkeen kirkkokahvit ystävyysseurakuntatyöryhmän toimesta. Koulutielle lähtevien siunaaminen: Kappelikirkossa ti 7.8. Eläkeläisten leiripäivä klo 10-15.30 Kumpulassa. Kuollut: Henna Railikki Pesonen 83 v. Su 29.7. Tehdyt inventoinnit löytyvät netistä siiri.tampere. Kirsi Kniivilä, Tor Nordström. Kuorojen syyskausi alkaa! Ruskakuoro torstaisin 13-14.30 (2.8. Sirkka-sisko sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattamana 21.7.2018. klo 17 Pappilanniemen torstaisauna rantasaunalla. Klo 10 jumalanpalvelus, jonka jälkeen keittolounas ja kakkukahvit srk-talossa. La 4.8. Salmiovirta, Peltokoski. Muuta Tervetuloa mukaan seurakunnan kerhoihin! 3v ja 4-5v lapsille on omia maksuttomia päiväkerhoryhmiä. mennessä Anterolle 050 511 8996. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Alle 16v 100e. Retki Nivalaan 14.16.9. Hautamuistomerkeistä on havaittavissa kulloistakin ajankuvaa. Naisten saunavuoro klo 17-18.30, miesten klo 18.30 eteenpäin. Kiitos siitä Akaan seurakunnan puutarhaosastolle. Lisäksi saimme tietopaketin Viialan kirkon vaiheista. Su 29.7. klo 18-21 Nuorten ilta seuriksen nuortentilassa. Akaan seurakunnan hautausmaista Toijalan hautausmaa inventoitiin Pirkanmaan maakuntamuseon toimesta vuonna 2016, Viialan hautausmaa 2017 ja nyt 2018 on vuorossa Kylmäkosken hautausmaan inventointi. Muu toiminta: Ke 1.8. Kalle Roine, Johanna Hytönen, Tuomo Saarikko, Julianna Rantanen. mennessä Merja 040 725 7426 tai Seija 040 505 9331. Kylmäkoski Ke 25.7. Sanotaan, että ihminen on olemassa niin kauan kuin joku muistaa hänet. Museo auki samalla tutustumista varten. Meillä hautausmaat ovat vuodesta toiseen – kesän keleistä riippumatta – hyvin hoidettuja. Toivon talon ruokailu suljettu 2.7.-5.8. Ke 1.8. Kuollut: Yrjö Elmeri Kantala 93 v, Teuvo Pekka Sumelahti 89 v, Sylvi Ester Hagert 88 v, Pentti Johannes Survonen 88 v. Tilaisuuden jälkeen halukkailla oli mahdollisuus osallistua hautausmaa kierrokselle Annukka Kallioisen toimiessa oppaana. Ilm. Siellä hautausmaakierroksia on viime vuosina teemoitettu. 040 804 9482. Hinta 10 €. Kuparinen. Hautausmaakierroksia järjestetään nykyään monilla paikkakunnilla. Lähtö Viialan kirkon p-paikalta 7.15, Toijalasta srk-talolta 7.45, matkalta sopimuksen mukaan. Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkovaltuutettu.
Niemi kiertää luennoimassa ympäri Suomea aiheinaan muun muassa itsetunto, tunnetaidot ja erilaiset terapeuttiset teemat. asti numeroissa 040 764 9967 ja 040 5059331.. Leponiemen mukaan juoksusta puuttuu herkkyys. Ilmoittautumisia vastaanotetaan 3.8. 23.4.1925 Urjala k. Mutt’ sydämiimme läpi elämän jätit muiston lämpimän. 28.6.2018 Äiti, mummu ja pikkumummu Anita Hillevi SURVONEN o.s. Julkaisun mukaan rankingia muokataan kauden lähestyessä ja joukkueiden kehittyessä. Jälleen yhdessä, isä ja äiti. Topa ajautui ennen pelitaukoa viiden ottelun tappioputkeen. Haastetta loppukaudella joukkueella riittää. Koskivainio s. Naistenpäivillä puhuu Päivi Niemi Päivi Niemi käsittelee luennoillaan muun muassa itsetuntoa ja tunnetaitoja. Noora Toivon kausi on ohi Toijalan Vauhdin juoksija Noora Toivo joutui jättämään Kalevan Kisat väliin akillesjännevaivan vuoksi. Kiitos Toijalan vuodeosastolle, Coronarian Karpinmäen palvelutalolle ja Akaan kotihoidolle äidin ja isän hyvästä hoidosta. Harjoittelumotivaatio on saatava nousemaan merkitNelosdivisioona sarjataulukko 22.7. Suunnanmuutos olisi hyvä aloittaa heti lauantain pelistä, jossa vastustajakin on haastavan hyvä. Radovan Gacic aloittaa valmentajana. Toukolan yhteiskristillisillä naistenpäivillä käsitellään yhdessä Niemen kanssa naiseuteen ja naisen elämään liittyviä teemoja, joita ovat muun muassa nainen elämänkaarensa äärellä, itsetuntemus – avain hyvinvointiin, menneisyyden vaikutus tulevaan ja kipu yli sukupolvien. Tälle vuodelle Toivo oli asettanut tavoitteekseen hyvän sijoituksen SM-kisoissa sekä EM-kisarajan alituksen. Klassikkopassari Mikko Esko aloittaa kauden 40-vuotiaana, ja Olli Kunnarillakin on vuosirenkaita jo 36. – Kun lentopallon miesten Mestaruusliigan alkuun on noin kaksi kuukautta, joukkueet ovat varsin erilaisissa kehitysvaiheissa, todetaan rankingin yhteydessä. Kiitos osanotosta suruumme. Aki Sirkesalo Rakasta isää ja vaaria muistaen Marja ja Jaakko perheineen Markku perheineen Juha, Marja-Liisa ja Sara Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kesärankingin ykkössijalla on Sampo Volleystä ja Leka Volleystä tulevalle kaudelle yhdistetty uudisseura Savo Volley.– Suosikkivalmentaja Jukka Tuovinen saa heti fuusioseuran avauskaudelle mestarikandidaatin luotsattavakseen. heinäkuuta Tampereen Peli-Pojat-70:n. Liigan loppupäästä lähtevän kesärankingin yhdeksäntenä on Kokkolan Tiikerit ja seuraavilla sijoilla Team Lakkapää ja Lentopalloseura Etta. Se oli tosi jäykkää, Klaara Leponiemi toteaa. 27.4.1930 k. Vain kolme joukkuetta on tehnyt maaleja vähemmän. Topa on kevätkierroksen otteluissa tehnyt 18 maalia. PJK 11 31-12 26 PP-70 11 31-18 21 ACE 11 22-14 21 KaVo 11 31-25 19 IkU 11 21-19 14 Pato 11 23-23 13 LeKi-futis 9 20-24 13 TamU/2 10 16-27 13 TP-49 10 18-23 10 Pelikassit 10 15-30 8 NePa 11 12-25 5 tävästi. Kiitos myös Kylmäkosken kotihoidon ja Mäntymäen vanhainkodin henkilökunnalle. Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, äiti ja isä peräkanaa. Akaan Seutu Työnohjaaja, sielunhoitoterapeutti ja luennoitsija Päivi Niemi luennoi Akaassa Toukolan yhteiskristillisillä naistenpäivillä lauantaina 11. Kesärankingin viides on Raision Loimu, neljäs Hurrikaani-Loimaa ja kolmas Vantaa Ducks. Jalkavaiva estää Toivon kilpailemisen koko loppukaudella. Uusi keskitorjuja Shonari Hepburn tulee Bahamalta. Varsinainen kaappaus on Venezuelan ihme Enderwin Herrera . Oliver Lüütsepp saapuu valmentajaksi. Lempäälän Kisan Yleisurheilua juoksussa edustavan 19-vuotiaan Leponiemen aika oli 18.01,35. Topalle keväällä kotiottelussaan 1–4-lukemin hävinneet tamperelaiset ovat nyt hilanneet itsensä lohkon kakkoseksi. San. info on julkaissut miesten Mestaruusliigan leikkimielisen kesärankingin, jossa liigan yhdeksän joukkuetta arvioidaan pelillisten tekijöiden ja valmistautumistason mukaan. Pekka on haudattu Toijalan kirkkomaahan. Maajoukkueessakin piipahtanut Ville Juntura passaa taas pääsarjassa. 19.11.1932 k. Tekopaikkoja tai puolittaisia maalipaikkoja on Topalla kyllä ollut, mutta etenkin keskialueen pallonmenetykset ovat antaneet vastustajille ihan liikaa ylivoimahyökkäyksiä. Nimilista kertoo olennaisen: Lelu Ojansivu , Miro Määttänen , Jukka Lehtonen , Antti Siltala , Andrus Raadik … Mielenkiintoista on lisäksi nähdä, onnistuvatko nuorten maajoukkuemiehet Fedor Ivanov ja Severi Savonsalmi saamaan liigaroolia, kirjoittaa freelance-toimittaja Pasi Tuomisen julkaisema Lentopallo.info. Harmittaa, koska saumat olisi ollut tehdä hyvää tulosta, Noora Toivo kertoo. Klaara Leponiemen juoksu ei kulkenut Kalevan Kisoissa Toijalan Pallo-49 palaa tauolta kotinurmelle Lentopallosivusto rankkaa Akaa-Volleyn kuudenneksi Tarja Antola Akaalaisurheilija Klaara Leponiemi sijoittui 14:nneksi Kalevan Kisojen naisten 5000 metrillä sunnuntaina Jyväskylässä. 5.6.2018 Siunattu 30.6.2018 ja 20.7.2018 läheisten saattamina. Siellä he jollain planeetalla puutarhakeinussa pihlajan alla viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa. TP-49 PP-70 -ottelu alkaa Toijalan Keskusurheilukentällä kello 15. Murskatappioita ei jaksoon mahtunut, mutta tuo putki pudotti joukkueen putoamisviivan alapuolelle. Kuudentena on Akaa-Volley, josta Lentopallo.info kirjoittaa seuraavasti: – Pirteä haastaja on taas valmiina kiusaamaan isompiaan. Luisuminen sarjataulukon alapäähän on osittain verrannollinen joukkueen tekemiin maaleihin. Kalevan Kisoihin hän lähti ilman erityistä tavoitetta.– Menin Kalevan Kisoihin kokemuksen vuoksi. 29-vuotias Toivo suunnitteli osallistumista ainakin 400 metrin aitajuoksuun. Tulevien pelien aikana nähdään, onko tauko tehnyt hyvää ja akkujen lataus onnistunut. Joukkueet ovat myös niitä hyväkseen käyttäneet. Tarjolla on myös ruokaa, saunomista ja makkaraa sekä virkistävää yhdessäoloa. Kokenut brassi Alan on erittäin kiintoisa lisä, samoin 212-senttinen hakkurinuorukainen Aaro Nikula . Hakkuri Joni Mikkosen jatkaminen on hieno juttu. Mikko Peltoniemi Lentopallon riippumaton erikoisjulkaisu Lentopallo. – Kunto on aika kova ja olen todella paljon treenannut ja panostanut urheiluun. Altavastaajana Topan on hyvä iskeä, jolloin kevään täysosuma voi uusiutua. Suomen mestaruuden vei Lahden Ahkeran Kristiina Mäki ajalla 16.11,72. Tähtipörssissä, joka seuloo vuoden pelaajan, on tilanne seuraava: Toni Niskala 7, Jesse Järvi 6, Joonas Saariniemi 6, Aleksi Pirttijoki 5, Jukka Saari 5. Sylissään matkalle Sinut kantoi tuuli. Sunnuntain kokemuksen perusteella hän miettii vielä osallistumista yleisurheilun nuorten SM-kisoihin, jotka järjestetään Laitilassa elokuun alussa. Leponiemi toteaa kesän sujuneen juoksun suhteen heikosti. Topan maalitilaston kärjessä ovat Joonas Saariniemi 4 maalilla, Jesse Järvi 3 maalilla, Aleksi Pirttijoki 3 maalilla sekä Toni Niskala ja Ere Salmi , jotka molemmat ovat tehneet 2 maalia. Rakkaamme Yrjö Elmeri KANTALA s. 12.7.2018 Akaa Kiittäen ja kaivaten Silja Anu Elmeri ja Jalmari Kaija-Maija ja Dennis Ann ja Donald Chris ja Lucasta Anna ja Ben Jennifer Heidi ja Jussi Miro ja Mikaela muut sukulaiset ja ystävät Elon päivä iltaan kallistuu, sato kypsä maahan painautuu, taipuu täysinäinen tähkäpää, työ ja muistot jälkeen jää. Toki toivoin, että juoksu olisi mennyt hyvin, mutta nyt juoksu ei kulkenut. Kiitämme Toijalan kotisairaanhoitoa, terveyskeskusta ja Havulinnan vanhainkotia hyvästä hoidosta. Urpo Sivula ja Markus Kaurto elävät parhaita pelivuosiaan. 22.8.1928 Viipuri k. – Jos kulku on tuollaista, en varmaankaan lähde sinne. Jukka Koskinen Toijalan Pallo-49 edustusjoukkueen kolmen viikon pelitauko päättyy, kun punamustat kohtaavat lauantaina 28. elokuuta. 3.7.2018 Toijala Lähdit niin hiljaa että aamu vain kuuli. Siunattu läheisten läsnäollessa. Lämmin kiitos osanotosta. VaLePa on rankattu kakkoseksi seuraavilla kriteereillä: – Suomen mestari jatkaa vahvalla miehistöllä ja on takuulla taas yksi mestarisuosikeista. Lauri Viita Kiittäen ja kaivaten Jorma ja Marjatta Marjo, Jaakko ja Eetu Miia, Juha, Arttu ja Anni Eija ja Juhani Sari, Jarno, Vilma ja Selma Tomi, Marjaana, Valtteri, Iida ja Elli siskot ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Pekka SUMELAHTI s. Akaan Seutu – Keskiviikko 25.7.2018 15 Isä, pappa ja pikkupappa Pentti Johannes SURVONEN s
H. Puh. Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 050 413 2927. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT avoinna kesällä 2018 MA-KE klo 10-14 Muina aikoina sovittava tapaaminen p. 35€ heittomotti+kuljetus. Heti vapaa. 050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. P. 040 548 8117 2 H+K+S Kurkelantie 9. Heti vapaa, väh. Sistonen Puh. 0400 639 877 ROMULIFE NOUDAMME/ OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT (myös akut) Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikoisja vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. vuoden sopimus, luottotiedot tarkistetaan. Akaan Seudussa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 050 535 9079, riitta.sateri@gmail.com. 405€/ kk. Oikotie.fi kohde 14705623. Näytöt sopimuksen mukaan. 050 380 4301 Ostetaan punainen tupa ja perunamaa! Talviasuttava, perusterve mummonmökki tai pieni ok-talo isolla tontilla, puusauna. Kotivakuutuspakko. Myydään kuivaa polttopuita. 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Remontoitu yksiö lähellä juna-asemaa! Valoisa, siisti, toisen kerroksen yksiö rauhallisessa taloyhtiössä. 010 584 4170 (ark. 010 584 4170 Valoisa rivitalo-asunto 2 H+K+S 63m², vuokra 447,30€/kk+vesi 22€/hlö. SOITA 044 3366490 www.kierratysmetallilife.fi romulife @ gmail.com Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. alk. P. Lisätietoja puh. Vuokra 600 e /kk. Hinta tarjouksen mukaan. Hyvä kuntoinen. 2kk vuokratakuu. Puh. Akaa, Toijala. Sähköt on, vesi tulee ja menee, ja lämpö pysyy sisällä. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/ puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Oltava kotivakuutus, vuokravakuus 1kk. Toimialueena koko Suomi. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Tiina Kauppinen 044 755 7298 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU: akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. 050 548 3333 AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa VUOKRALLE TARJOTAAN MYYDÄÄN TYÖSUORITUKSIA RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. TONTTI Nahkilalantie 28. 0500 743 692. Näytöt sopimuksen mukaan. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Ei lemmikkejä, ei tupakointia. Vuokralle tarjotaan 4 H+K+P 94 m², heti vapaa. 040 820 9135 VUOKRALLE TARJOTAAN HALUTAAN OSTAA MYYDÄÄN ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI: Asiakkuuspäällikkö: Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO: Mainostuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä. Max 40-50t€. 16 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu Akaa / Viiala YKSIÖ 37 m². 9-15) PAINOPAIKKA: Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute • Sähköisesti osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI • Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella 0800 9 6675 klo 6–11 Postin päiväjakelualueella 010 5844 170 klo 9–15 Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 1524 m³. Juna-asemalle noin 200m
kello 8.37 tyttö, jonka syntymämitat olivat 4750 grammaa ja 52,5 senttiä. Näkymä 2018 Puutarhaväläys Tinja Liiaksen Kauris ja perhonen -teoksessa on haettu metsäistä kauneutta. Idea löytyi Pinterestistä. Isosisko Selina on kaksivuotias. kello 20.01 tyttö. Akaan Seutu – Keskiviikko 25.7.2018 17 Onnittelut Vauvauutisia Tapahtumia TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Jaakko, Jimi, Jaakob, Jaakoppi, torstaina Martta, perjantaina Heidi, unikeonpäivä, lauantaina Atso, sunnuntaina Olli, Olavi, Uolevi, Uoti, maanantaina Asta, tiistaina Helena, Elena. vaari ja mummu Meeri Keskiselle ja Joonas Huhtalalle Kylmäkoskelle syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalassa 14.7. Syntymämitat olivat 3645 grammaa ja 49,5 senttiä. Onnen halit täyden kympin täyttävälle Milolle ! Tv. Isoveljen nimi on Joona. Ympäristötaidetapahtuma Näkymän taideteokset ovat esillä Nahkialanjärven puistossa ja Toijalan keskustassa elokuun loppuun asti. Kesäkerhoon voi ilmoittautua ToVoLin nettisivujen kautta https://tovoli.sporttisaitti.com/kesakerho perjantaihin 27.7. Toijalassa asuva Seija Kankkunen-Virtaranta on valmistanut pihalleen rennosti istuskelevan koristeen. Farkkujen sisällä täytteenä on sukkahousut, jotka on täytetty muovipusseilla. Lapsi voi osallistua kerhoon joka päivä tai niinä päivinä, kun perheelle sopii. Voit myös kertoa, mistä idea on tullut luovaan puutarhakoristeeseen, ja miten se on toteutettu. Kerho on tarkoitettu kaikille yli 7-vuotiaille lapsille. mennessä. Onko sinulla pihassasi hyvä puutarhaväläys. seuran toimitiloissa Vennerillä. Kerho on arkipäivisin kello 10–14. 2) palvelusaika vakinaiseen joukkoon kutsutulla on rauhan aikana kolme vuotta, jonka jälkeen hän kahdeksi vuodeksi siirretään reserviin; 3) vapautusta ja helpoitusta perheolojen perusteella voi saada: a) leskivaimon tai raajarikkoisen isän ainoa työhön kykenevä poika; b) yhden tahi useamman orpoveljesten tahi orposisarusten ainoa työhön kykenevä veli: c) ainoa työhön kykenevä pojan tahi tyttären poika, kun ei isän-isällä, isän-äidillä, äidin-isällä tahi äidin-äidillä ole työhön kykenevää poikaa, jos hän näissä tapauksissa on perheen pääasiallinen tuki; b) ainoa poika perheestä, vaikkapa isä on työhön kykenevä; e) se, joka iässä lähinnä seuraa veljeä, joka kutsunnan johdosta seisoo vakinaisessa palveluksessa tahi siinä on ollut.. Kerho on osallistujille maksuton. Mukaan mahtuu noin 15 kerholaista. Lähetä meille kuva osoitteeseen: toimitus@ akaanseutu.fi. Hämeenlinnalaisille Sanna ja Tommi Merolle syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalassa 11.7. Näin jalkaosan sai helposti työnnettyä kenkään ja kengät pysyvät paremmin jalassa. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Vennerillä järjestetään liikunnallinen kesäkerho lapsille Akaan Seutu Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry järjestää liikunnallisen kesäkerhon lapsille 30.7.–8.8. Ohjaajana toimii Miisa Korvenaho. Senaatin sisäasiaintoimikunta on tämän johdosta kehoittanut ylipäällikköä saattamaan armeijassa palvelevan asevelvollisuusiässä olevan miehistön tiettäväksi ja noudatettavaksi seuraavat säännökset asevelvollisuuslaista. Mukaan lapsi tarvitsee vesipullon, eväät ja reippaan mielen sekä päälle liikuntaan ja touhuamiseen soveltuvat vaatteet sisälle ja ulos. Päivään kuuluu liikunnallisia ja vähemmän liikunnallisia leikkejä, yhteistä tekemistä, luovaa puuhastelua ja ryhmän omien toiveiden mukaisia aktiviteetteja. Lauantaina heinäkuun 27 p:nä Asevelvollisuuden suoritus Asevelvollisuusiässä oleville huomattavaa On ilmennyt, että asevelvollisuusiässä olevilla mieshenkilöillä niin hyvin jo sotapalvelukseen otetuilla kuin myöskin vielä palvelukseen kutsumattomilla, on aivan epäselvät ja hämärät käsitykset voimassa olevan asevelvollisuuslain 27 p:ltä 1878 säännöksistä. 1) Jokainen Suomen kansalainen on asevelvollinen
on viimeinen lottokierros voimassa. Kaikille avoin retki Uuraisiin Hirvaskankaalle. Akaan kansalliset seniorit ry Teatterimatka Tampereelle. Vapaa pääsy. Nimiä ei ole annetttu. Nopeat syövät hitaat! Sotkian kyläyhdistys Täällä Pohjantähden alla. Leo Tolstoin samannimiseen romaniin perustuva esitys. 9.5.2018 alkaen ja viimeinen kerta 8.8.2018. mennessä samoojien sähköpostiin lempaalansamoojat@gmail.com. Härmän kylpylässä Ylihärmässä. Matkalta mukaan. Pulssi ja Sotkian kyläyhdistys järjestävät kaikille avoimen retken Nokian kesäteatteriin katsomaan Täällä Pohjantähden alla näytelmää 9.8. Matka yhteensä noin 14 km. Ke 1.8. Toijalasta klo 13.00. Orvokki ja Rauno Koukkula ovat kutsuneet jäsenet lettukesteihin. Bussi lähtee Viialasta taksiaukiolta klo 12.40. 10.00 12.00 As Oy Kanavantie 6, 37830 Akaa. Helpiön ja Rauhanummen leikkipuistot. Savikoskentie 494. Tule tekemään löytöjä tai itse myymään ja varaa pöytä 3 e numerosta 040 533 9564. Tilaisuus alkaa klo 18.00. Lounas ja kahvit Pappilanniemessä 10 e. 050 351 3183 tai aira-repo@pp.inet.fi Akaan Seudun Diabetesyhdistys Tossua toisen eteen. Henkilökohtaiset lomahakemukset on lähettävä heinäkuun loppuun mennessä. Kaikille avoin tilaisuus. Su 29.7. Ke 9.5. Lähtö Lempoisten Uimarannan läheiseltä veneiden laskupaikalta (noin 100m kauemmaksi Nokkatie 20) Inkkari kanooteilla (tai kajakilla.) Kajakki maiMimi ja Kuku Pihakirppis. Tervetuloa! toimisesti Vätäräisentien pohjoislaitaan liikennesääntöjä noudattaen ja paikallisia asukkaita kunnioittaen. Tervetuloa. Ma 23.7. Akaan Seudun Ruskat ry Tuettu Työt takana -loma. Ma 2.7. Johtokunnan kokous 2.8.2018 klo 10 Sampolassa. asti. Retken hinta 43 e ja esityksen kesto on 2,5 h. To 26.7. Soita Aira puh. Ilm. 0400 374 411 tai sähköpostilla sotkialainen@gmail.com ps. Tervetuloa! Kylmäkosken Pilvenpiirtäjät Kesänäyttely. kirkkoherra Seppo Jarva, klo 12 ruokailu, klo 13.00 juhla Kangasalan kirkossa. Tossua Toisen eteen klo 17.45 Urjalassa Majakalta, Viialassa torilta ja Toijalassa Ritolan Tapetin piipulta. Urjalan kirjasto. Viialan Sotaveteraanit ry. Kylmäkosken Pilvenpiirtäjät 20 vuotta. Yhteistyössä Maaseudun Terveysja Lomahuolto ry:n kanssa STEAn tuella järjestettävä kuntolomaviikko. Iloinen Pihakirppis Viialan Kanavantie 6 pihassa. Komediateatterissa. Ilmoittaudu Hilkalle 5.8. Ajamme 9-tien kautta Nokialle ja matkalta pääsee myös kyytiin. Lisätiedot ja hakemukset p. Mustasukkaisuus, perheen, lojallisuuden ja intohimon teemoista Tolstoi on luonut realistisia, ristiriitaisia ja kiehtovia ihmiskohtaloita. mennessä ja maksu yhdistyksen tilille. Savikosken Myllypirtti, os. Tuettu loma Huhmarissa 10.-15.9. Pe 26.10. Kahvitarjoilu (3 euroa). Hinta jäsenille 40 eur ja muille 50 eur. Akaan Sotilaspojat Retki Hämeenkyröön Sillanpää-oopperaan. Su 29.7. Ohjelmassa myös nonstoppina Miksan muksa luontopolku, jossa pääset ihmettelemään kasveja ihka oikean luonto-oppaan avulla. Viialan Eläkkeensaajat ry Kesäteatteri, tuettu loma, Eduskunta ja kirkkopäivät. Yht. Sitovat ilmoittautumiset 24.9. Retki järjestetään TaideAkaan ja Akaa-Seuran yhteistyönä ja on avoin kaikille. 050 575 9288/Tuulia. La 8.9. Ke 25.7. Vierailu Eduskuntataloon ke 26.9. Ma 16.7. klo 12. Hinta sisältää opastuksen, melontavälineen ja tarjoilun. Ma 30.7. Toijalan MLL järjestää Akaan kaupungin ja OP Akaan tuella ohjattua ja maksutonta leikkikenttätoimintaa 6-10-vuotiaille lapsille vielä 23.7.-3.8. 040 777 061. Lähtö Riisikkalasta Niinistön kohdalta kello 13.00. Bussin reitti Palokatu klo 12.45, Crossari, Tulikettu, taksiaukio klo 13, Risku klo 13.05, Toijalan S-market klo 13.25. La 27.10. Tule mukaan, älä enää nuku! MLL Toijalan yhdistys Leikkipuistotreffit ma ja ke klo 10-12! Ma 4.6. Ilmoittautumiset Pekalle 040 591 0665 tai Karille 050 355 4956. Ti 31.7. Su 5.8. Viiala-Seura ry Valokuvanäyttely: Viialan sankarivainajat. Viialan Sampola. Maanantaisin Helpiön leikkikentällä ja keskiviikkoisin Rauhanummen leikkikentällä (Harakkapuisto) klo 10-12. Lähdöt 17.00-18.30, maali sulkeutuu 20.00. Retki on kaikille avoin. Ke 8.8. A-rata. Tervetuloa. Tervetuloa.. Osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Tervetuloa. retki. Tarvittaessa lisätietoja antavat Antti Tanni p. 18.00 Sampolanranta, Sampolantie, Toijala. Perinteinen Jaakonpäiväjuhla, jossa nähtävänä vanhoja autoja, trubaduuri Aimo Kokkola Pälkäneeltä viihdyttää, paikalla olevista Jaakoista yksi heittää kylmän kiven Nahkialanjärveen, puffetti, arvontaa, Toijala-valokuvamukeja ja kirjoja myynnissä. Ilmoittautumiset sitovia. Retki osuu päivälle, joka nauhoitetaan televisioon. 9-tien kautta Nokialle, myös matkalta mukaan! Riisikkalan Kyläyhdistys ry Riisikkalan kyläyhdistys. Tarpian Suunta ry Torstairastit Siisjärvellä (Lempäälä) 26.7. saari varattu, yksityistilaisuus. Su 21.10. Viialan Eläkeläiset. Tervetuloa ulkoilemaan ja reippailemaan ajanoton kanssa tai ilman! Lisätietoja https://tarpsu.sporttisaitti.com/ & www.rastilippu.fi Viialan Eläkeläiset ry Lotto asiaa. Paikalla ei ole ohjattua toimintaa eikä vastaavaa. Tai tule muuten vain nauttimaan ihanasta tunnelmasta vohvelia maistellen tai makkaraa mutustellen. 0400 847 939 tai Matti Holkeri p. Pe 27.7. Ke 1.8. mennessä. Juhla/ myyntinäyttely. Yhteislaulua Sirkka Näsin johdolla säestäjänä Pertti Vesterholm. Saarnaa Viialan ent. Pysäköinti omaToijalan Eläkkeensaajat ry Piirin Teatterimatka Tampereelle. Lapsia ja lapsenmielisiä ilahduttavat paikkakunnan omat iloiset Mimi ja Kuku klo 12 ja 14. klo 18.30 (katettu katsomo). Piirin kirkkopäivä Sääksmäen kirkossa to 30.8. Lähtö Viialan taksiaukiolta klo 11.45 ja Toijalan S-marketin p-paikalta klo 12.00. 18 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu Akaa-Seura ry Jaakonpäivät Sampolan rannassa. Sään mukainen varustus. Pulssi Nokian kesäteatteriin: Täällä Pohjantähden alla. Ulla 0400 374 411 tai sotkialainen@gmail.com. Lähtö linja-autolla kello 13.30 S-marketin parkkipaikalta. mennessä Ulla puh. Kolmen alueen Elojuhla Rauman Ooperissa 28.8. klo 18.30. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Unikeonpäivän lauluilta. Kangasala. Sitovat ilmoittautumiset 2.8. Lippujen lunastuksesta tieto myöhemmin tällä palstalla. Tervetuloa näyttelyyn! Lempäälän Seudun Samoojat ry Melontaretki. mennessä Marjukka Nikkilä puh. Opastus: Vanattarantie 25. Eevalle la 4.8. Omat kyydit. La 28.7. Viiala-seuran hallituksen jäsenet päivystävät ti ja to klo 1315, jolloin mahdollisuus ostaa seuramme tuotteita. Ole nopea. Pe 3.8. Eli Timolle uudet maksut, jos haluat jatkaa. Lipun hinta 100 e, johon sisältyy menomatkalla lounas ja oopperan väliajalla pullakahvit. isäntänä Ilmari Nurminen. Ilmoittautuminen ohjaajille paikan päällä. 040 845 8819 tai Sinikka Soljamo puh. Arpajaiset (arpapalkintoja toivotaan). Sitovat ilmoittautumiset 2.8. Ke 25.7. Ti 7.8. Lähtöaika ilmoitetaan myöhemmin. Lähdemme 3.8. mennessä p. Ke 1.8. Perinteinen sokkoretki, ilmoittautuminen Hannulle 0400 630 324. Pe 3.8. Linja-auto Ravintola Kruuna&Klaava klo 16.30, Kurjensilta klo 16.33, Sotkia klo 16.35. Haulikkoharjoitukset keskiviikkoisin Toijalan Seudun Erämiesten ampumaradalla klo 17-20. krs, Toijala. Urjala. Kesällä on mahdollisuus tavata muita vanhempia lapsineen leikkipuistotreffeillä. Tampereen Teatteri klo 14.30 Anna Karenina. Narikka on avoinna tiistaisin klo 9-12 ja torstaisin klo 12-15. Viialan sankarivainajat -valokuvanäyttely jatkuu Viialan kirjaston näyttelytilassa 31.7. Tervetuloa mukaan iloiseen iltaan. To 9.8. huutokauppakeisarin vieraaksi. Kahvi ja tarjoilut ovat ilmaisia. Radat: 1,8 km helppo, 3,2 km helpohko, 4,7 km keskivaikea ja 7,0 km vaativahko. La 28.7. Toijalan Seudun Erämiehet ry Kesän haulikkoharjoitukset käynnissä. 040 720 2092. Retken hinta 40 e, toivomme tasarahaa. 14.30 17.00 Tampereen Komediateatteri, Puhtaat valkeat lakanat. Kesän leikkikenttätoiminta. 17.45 18.45. Sotiemme veteraanien Pirkanmaan kirkkopäivä Kangasalan kirkossa 7.8. 47 henkilöä on hyväksytty ja loput 13 ovat jonossa peruutuspaikoille. klo 11.00. Matkalta pääsee kyytiin. Maksu menomatkalla. Maksutavat: käteinen, rastilippu.fi, Smartum liikuntaja kulttuurisetelit, Smartum saldo ennakkomaksuna (kuitti tai tosite älypuhelimen ruudulla), Tyky-kuntoseteli, Virikeseteli. Sotkian kyläyhdistys yhdessä Pulssin kanssa tekee teatteriretken Nokian kesäteatteriin katsomaan Täällä Pohjantähden alla 9.8. Kohtaamispaikka Narikka avoinna! Tervetuloa kahvittelemaan, vaihtamaan kesäkuulumisia ja vaikka lukemaan päivän lehtiä. klo 11. 10.00 Pe 3.8. Palaamme meloen takaisin lähtöpaikkaan. Melomme Mäyriään, jossa välipala. Ilm. Tervetuloa! nittava ilmoittautuessa. Vapaa pääsy. Bussikuljetus Viialasta ja Toijalasta. Toijalan seudun Sotainvalidit ry Lettukestit Koukkuloilla. Maisa 040 582 6118 tai Marja 040 749 7743. Paikalla on aina myös ohjaajia, joilta voi pyytää apua arjen pulmiin. Matkan hinta 20 e. Matkalle mahtuu 22 nopeinta lähtijää. Pe 3.8. Sokkoretki. Kirkkopäivä. Sitovat ilmoittautumiset 11.9. Lähtö henkilöautoilla klo 13.00 Toijala S-Market. Nokkatie 20. Pappilan koululla. Lippuja on rajoitetusti ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Kirkotori 10, 2. TaideAkaa ry Teatteriretki Hämeenlinnaan la 13.10. Kesä ja kerhot tauolla, oletko itse vailla juttukaveria ja lapsi hinkuu leikkikaveria. Ilm. Kohtaamispaikka Narikka Kohtaamispaikka Narikka avoinna! Ti 10.7. Hinta/ henkilö 28 e. Bussi kulkee Viialassa Matomäen kautta Keskuskatua pitkin taksiaukiolle, josta lähtö klo 12.45 ja Toijalasta lähtö klo 13 S-marketilta. Narikka on työikäisille tarkoitettu paikka, jossa voit kahvitella ihmisten kanssa, lueskella lehtiä tai muuten viettää aikaa. Linja-autokuljetus valkeakoskelaisten kanssa. 14.00 Pappilan koulu. Hämeenlinnan Teatterissa näytelmä Kahvi mustana, pääosissa Hannu Huuska Hercule Poirot ja Ilkka Heiskanen kapteeni Hastings. Ti 31.7. Eila Arvonen 040 564 0420. mennessä 040 506 7826. Viialan Marttayhdistys ry Lähtö Metsäkansan laulu -esitykseen. Lähtö taksiaukiolta pikkubussilla klo 9.15. 18.30 Nokian kesäteatteri. Maksu 4 e/kierros. Lippuja on rajoitetusti! Auto Ravintola Kruuna&Klaava 16.30, Kurjensilta 16.33, Sotkia 16.35. Valkeakoski. Sään mukaiset vaatteet, vesipullo ja omat eväät. klo 13.00. Tervetuloa harjoittelemaan! Toijalan Seudun Kalamiehet ry Otonsaari. Mennään omilla tai kimppakyydein. Ilmoittautumiset 27.8. 040 831 1054
– En voi olla ainoa, joka potkii sohvaa ja kaipaa tekemistä, joka olisi ihan vapaamuotoista eikä sidottu mihinkään. Poliisi lopetti hirven paikan päällä.. Siitä syntyi ajatus iltapäiväkaraokesta Akaassa. alkaen torstaisin kello 13–14.30 ja yksiääninen Koraalikuoro 9.8. Pakettiauto vaurioitui pahoin törmäyksessä. Karaokessa voi osallistua yhteiseen tekemiseen, vaikka kotoa lähtiessä ei olisikaan kaveria mukana. – Esimerkiksi eläkeläisiä ajatellen on tärkeää, että on paikkoja, joihin voi mennä myös yksin. alkaen torstaisin kello 17–18.Viialan Kirkkokuoro työikäisille laulaa torstaisin 2.8. Syyskauden kuorotoiminta pyörähtää käyntiin Viialassa Akaan Seutu Akaan seurakunnan kanttorin Heikki Ali-Löytyn johtamat kuorot aloittavat laulukautensa tänä syksynä jo elokuun alussa. Myös suomalaiset tangot ovat mieleisiä. Kiukuttelin omalla sohvallani, että tämän tylsempää olemista ei ole olemassakaan. elokuuta kello 15–18. Raija-Liisa Viitanen ja Lasse Kanerva arvelevat iltapäiväkaraoken painottuvan perinteiseen tanssimusiikkiin. Ensimmäisellä kerralla on uusien laulajien koelaulu kello 17.30. Viialan kirkossa. Satu Heikkilän kanssa Leskirouvaa pyörittävän Hanna Bergholmin mukaan iltapäiväkaraokeen on helppo lähteä vaikka yksin. Lattialla on tilaa myös tanssijoille. Kuorot harjoittelevat Viialan seurakuntasalissa, ja kaikkiin kuoroihin mahtuu uusia laulajia. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Nyt karaokea lauletaan ravintolassa myös keskiviikkoiltapäivisin Lasse Kanervan ja Raija-Liisa Viitasen johdolla. Kuvassa ei ollut Inka Häyrynen ja 8 kilon kahvakuula vaan Tarja Laakso ja 12 kilon kahvakuula. Ruskakuoro eläkeikäisille kokoontuu 2.8. Kun aikani kiukuttelin, ajattelin, että tarttis varmaan tehdä jotain, Raija-Liisa Viitanen kertoo. Kaikki esittäminen on sitä paitsi itsensä ylittämistä ja palkitsevaa ja aplodit tuntuvat aina hyviltä. Myös nuorisokuorossa on ensimmäisellä kerralla koelaulut. Kysy lisää numerosta 040 839 5937 tai sähköpostilla osoitteesta heikki.ali-loytty@evl.fi. Ideaa toteuttamaan ja miesnäkökulmaa edustamaan hän pyysi ystävänsä Lasse Kanervan .– Päätin, että tänne pitäisi saada karaoke, joka kokoaisi ihmiset yhteen nimenomaan iltapäivällä ja jossa laulettaisiin ja seurusteltaisiin, Raija-Liisa Viitanen sanoo. Viialan kirkkokuoro pääsiäisaamun messun jälkeen 1.4. Viitanen oli Espanjassa nähnyt, kuinka suomalaiset kokoontuivat karaokebaareihin laulamaan, kuuntelemaan ja seurustelemaan. Karaokeiltapäiviä on tarkoitus järjestää jatkossakin keskiviikkoisin. Karaokeiltapäiviä innolla odottavalla Raija-Liisa Viitasella on tapana esittää aloituskappaleenaan Tamara Lundin tunnetuksi tekemä Olen mikä olen . Kuorma-autoon tuli lieviä vaurioita, mutta se pystyi jatkamaan matkaa kolarin jälkeen. kello 17–18. Toinen hirvistä kuoli heti ja toinen lopetettiin Etelään suuntaavilla kaistoilla Rätön kohdalla pakettiauton kuljettaja törmäsi isoon naarashirveen, joka kuoli välittömästi. kello 1616.45 ja yläkouluikäisille tarkoitettu Akaan Nuorisokuoro perjantaina 3.8. alkaen kello 18.15–20.15. Heikki Ali-Löytty johtaa kuoroja yli 30 vuoden kokemuksella. Leskirouva tarjoaa tapahtumalle laitteet ja puitteet ja puuhaihmiset järjestävät karaokelle vapaaehtoiset vetäjät. Elämisen idea kuuluu tangossa Viitanen ja Kanerva päättivät kysyä iltapäiväkaraoken mahdollisuutta Ravintola Leskirouvasta, jossa näytettiin ajatukselle vihreää valoa. – Vaikka minulla on ystäviä ja kaikenlaista tapahtuu, huomasin pitkästyväni. julkaistun jumppajutun yhdessä kuvatekstissä oli virhe. Alakouluikäisten Lapsikuoro Laulutähdet aloittaa perjantaina 3.8. Kanttori Heikki Ali-Löytty täyttää elokuun puolivälissä 60 vuotta, ja juhlaa vietetään kuorokonsertin muodossa sunnuntaina 19.8. Karaokeen voi lähteä ilman kaveria Lasse Kanerva toivoo, että rento iltapäiväkaraoke houkuttelisi paikalle myös ihmisiä, jotka ovat tähän asti arastelleet astua lavalle. noin kello 6.30 aikaan tapahtui moottoritien ja valtatie 9:n liittymän tuntumassa Akaassa kaksi hirvikolaria lähes yhtäaikaisesti. kello 14 Viialan kirkossa. Akaan Seutu – Keskiviikko 25.7.2018 19 Kylmäkosken Pilvenpiirtäjät 20 vuotta Myyntinäyttely Urjalan kirjastossa heinäkuun ajan Kirjasto on avoinna ma, ti, to 13-19, ke, pe 10-17. Kanervalla on monta omaa suosikkikappaletta, kuten Love Me Tender ja Ollaan lähekkäin . Toinen kolari tapahtui etelään johtavilla kaistoilla, toinen pohjoisen suuntaan johtavilla kaistoilla. – Saattaa joku vetää rokkiakin, Kanerva tuumaa. Konsertin jälkeen juodaan kakkukahvit seurakuntasalissa. – Suomalaisen tangon sanoissa on koko elämisen idea, Raija-Liisa Viitanen perustelee. Toinen hirvikolari tapahtui noin 1500 metriä Toijalan liitymästä pohjoiseen, jossa kuorma-auto törmäsi moottoritielle juosseeseen hirveen. Raija-Liisa Viitanen puolestaan uskoo, että Akaasta löytyy muitakin, jotka kaipaavat ohjelmaa iltapäiviin. Oona Eskeli Kaksi hirvikolaria moottoritien ja valtatie 9:n liittymän lähellä Akaan Seutu Keskiviikkona 18.7. Ensimmäinen iltapäiväkaraoke järjestetään Leskirouvan pubissa keskiviikkona 1. Tervetuloa! Kylmäkosken Pilvenpiirtäjät MAINOS MAINOS Raija-Liisa Viitanen keksi laulamisen lääkkeeksi pitkästymiseen: Iltapäiväkaraoket alkavat Leskirouvassa Tarja Antola Kun Raija -Liisa Viitanen palasi keväällä seitsemän kuukauden Espanjassa oleskelun jälkeen kotiin Toijalaan, huomasi hän kaipaavansa päiviinsä piristystä. Ravintolayrittäjä Hanna Bergholmin (vas.) mukaan Leskirouvan perjantaija lauantai-iltojen karaoket ovat suosittuja. Tarja Antola Oikaisu Akaan Seudussa 18.7
KLO 10 ETEENPÄIN PS. klo 18. klo 18. KLO 10 ETEENPÄIN PS. 8.30-17.00 la. Puffetti. puh. Lämpöä jopa –30 C pakkasesta Akaan Seutu myös Facebookissa Onnen Asunnot LKV Ystävällistä Asuntokauppaa Tilaa maksuton arviokäynti 040 832 4706 meidät tavoittaa joka päivä klo 9–21 Välityspalkkio vain 2,7% Minipalkkio 2300e sis. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 avoinna: ark. vesivek.fi Yli 97 % suosittelee kattoremonttiamme! Asiakastyytyväisyystutkimus 12/2017 Kinnarin Kotimuseolla YHTEISLAULUILTA Turkka Mali laulattaa keskellä Akaata perjantaina 31.7. KLO 10 ETEENPÄIN PS. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOENERGIA MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaTARJOILEN LOHISOPPAA 10-VUOTIS YRITTÄJYYDEN JOHDOSTA TOIJALAN TORILLA LA 28.7. Kinnarin Kotimuseolla YHTEISLAULUILTA perjantaina 3.8. 9.00-13.00 0,89 €/m 0,99 €/m ruskea vihreä 1 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa, sileä ja uritettu Valokatteet pituudet: 2-2,5-3-3,5-4-4,5m 8,95 €/m2 Nesteen 2-t ja 4-t pienkonebensiini 15,90 € 5l viistetty kestopuu 25x95mm talveksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmaTESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE HHHH Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Elokuu Vanhojen käsitöiden näyttely. Niin kauan kuin soppaa riittää TARJOILEN LOHISOPPAA 10-VUOTIS YRITTÄJYYDEN JOHDOSTA TOIJALAN TORILLA LA 28.7. 20 Keskiviikko 25.7.2018 – Akaan Seutu Kysy tarjous! Kalliomurskeet Sorat Maanrakennustyöt Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Kinnarintie 42 Akaa / Sotkia. Niin kauan kuin soppaa riittää TARJOILEN LOHISOPPAA 10-VUOTIS YRITTÄJYYDEN JOHDOSTA TOIJALAN TORILLA LA 28.7. KLO 10 ETEENPÄIN PS. 03 375 2484, 0400 628 870 25 VUODEN KOKEMUKSELLA Energiaa koko vuodeksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmavesijärjestelmä n OSO-varaajat kestävät – 10 vuoden takuu 9 kW, 12 kW, 16 kW – 30°C PANASONIC HE12PKE Energiaa talveksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmavesijärjestelmä n OSO-varaajat kestävät – 10 vuoden takuu TESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE 9 kW, 12 kW, 16 kW – 30°C Lämpö ä jopa pakkas esta Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Niin kauan kuin soppaa riittää TARJOILEN LOHISOPPAA 10-VUOTIS YRITTÄJYYDEN JOHDOSTA TOIJALAN TORILLA LA 28.7. 03 375 2484, 0400 628 870 KYLMÄJA KUUMAHUOLTO MATIKKA OY KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.?, www.vmatikka.. Niin kauan kuin soppaa riittää Soita heti 03 3390 0401 Turvallisin • Turvallinen telineasennus • Oma tehdas, ei välikäsiä • Nyt entistä kattavampi palvelu: Vesivek ja Hämeen Laaturemontti yhdistyivät! PAIKALLISET POJAT! valinta Meidän katon alla on hyvä olla. Lähetä sähköpostia toimitus@akaanseutu.fi. 03 375 2484, 0400 628 870 Energiaa talveksi! TESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE HHHH – 30°C Lämpö ä jopa pakkas esta Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Tervetuloa! Liput 5€ asiakaspalvelu@a-lukko.fi 010 3395 100 Yrittäjätie 5, Akaa www.a-lukko.fi Lukituksen avainpelaaja ! & Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. 03 375 2484, 0400 628 870 Tilaa ilmainen esittely kotiisi! • Ilmalämpöpumput • Ilma-vesilämpöpumput • Maalämpöpumput • Poistoilmalämpöpumput • Lämmöntalteenotto LTO • Aurinkolämpö • Aurinkosähkö Omakotitaloista aina isoihin 100kW ratkaisuihin. Liput 5€. Puh. Tervetuloa! Museo auki elokuun loppuun keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 13-20. alv 24% Maarit Lastumäki, LKV ONNENASUNNOT.FI Juttuvinkki. Laulattajan Harri Salminen