R-kioskit muuttuvat kauppiasvetoisiksi tämän vuoden loppuun mennessä, ja
Akaassa kauppiasta etsitään Toijalan torin laidan kioskille.
»
Sivu 7. Perusturvajohtaja Elina
Anttila lupasi päivähoitoa tarvitseville lapsille päivähoitopaikan.
»
Sivu 6
|
Irtonumero?3?euroa
Viialalainen Sini Leväsluoto
kilpailee heinäkuun lopulla Ruotsissa Miss PinUp Scandinavia -tittelistä. Norjalainen Sangnes kiersi viime viikolla ketjupäällikkö Teemu Rissasen kanssa Pirkanmaan kioskeja tavatakseen asiakkaita ja henkilökuntaa. Numero?27?Keskiviikko?25.6.2014
|
Kaupunginkirjaston lehti-
enlukupiste Kylmäkoskella sijoitettiin pitkän väännön jälkeen Milli?s
Cafeseen, joka lopettaa nyt kuitenkin toimintansa.
»
Sivu 3
Akaan?paikallislehti
|
www.akaanseutu.fi
Valtuusto päätti sulkea Aseman ryhmäperhepäiväkodin äänin 24?18. 24-vuotias Sini hurahti 50-luvun
tyyliin rakastuttuaan rokkariin.
»
Sivu 13
Johanna Mäkinen
Ärrän toimitusjohtaja vieraili
Akaan kioskeilla
R-kioskin Suomen-toimitusjohtaja Johannes Sangnes (kesk.) tarjosi pullakahvit Toijalan torin ärrällä poikenneelle
Laura Vilppaalle
Kunnostusta kaipaavat myös Hirvialhon koulun pihan penkit.
Kierrätyskeskus Teletalossa lopetti
Kuntouttavaa
työtoimintaa
nyt myös Viialassa
Tarja Antola
Akaan kaupunki on aloittanut kuntouttavan työtoiminnan Viialassa. Akaan valtuusto
on porvarienemmistöinen, mutta miten se näkyy?
Jos kerran tarkastuslautakunnan mukaan nykyiset
eväät kaupungin toiminnassa on syöty, poliittinen
pelikortti on aina jäljellä.
Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja Ari Salonen (vas.) koordinoi Viialan ryhmän lisäksi Toijalan Mastotien ja Kylmäkosken
ryhmien toimintaa. Ainakaan julkista pöytäkirjaa valmistelutoimikunnan kokouksista ei laadita.
Sitä ei ole virallisesti edes olemassa, mutta joskus
siihen jopa valtuuston kokouksissa puolivahingossa viitataan.
Kun todelliset päätökset hiotaan äärimmäisen
konsensuksen mukaisiksi valmistelutoimikunnassa, menee avoimelta päätöksenteolta luottamus.
Luottamushenkilöiden ei-julkisissa keskusteluissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Paikalla ovat myös usein tarvittavat viranhaltijat, jos valtuutetuilla sattuu olemaan joitakin lisäkysymyksiä. Tavaraa tänne ei kannata enää tuoda. Kun asian
ydin on salaisessa työryhmässä, on muu teatteria.
Valmistelutoimikunnan pöytäkirja, jos sellaista pidetäänkään, olisi saatava julkiseksi asiakirjaksi ja
itse toimikunta julkiseksi osaksi kaupungin luottamushenkilöorganisaatiota.
Valtuuston kokous on julkinen, mutta valtakäyttö on Akaassa piilossa. Ulkopuolella kaiken virallisen organisaation Akaassa toimii kaikista poliittisista ryhmistä
koottu valmistelutoimikunta, joka on kaupungin
todellinen vallankäyttäjä. Palvelut voisivat olla pieniä nikkarointeja sekä puutarha- ja lumitöitä
lähinnä vanhuksille. Valtuusto on monessa asiassa sittenkin kumileimasin.
Lisää avoimuutta Akaan päätöksenteko kyllä
tarvitsee. Purkutyöt tehdään
vasta uintikauden jälkeen.
Teletalolla ryhmä kunnostaa Hirvialhon koulun pihan penkkejä.
Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan Ari Salosen
mukaan jatkossa toiminta
voi laajentua myös yksityisille tarjottaviin palveluihin, mistä on tullut jo kyselyjä.
. Myös
vammaispalveluilla olisi
ollut jo tälle kesälle meille
puutarhatöitä, Salonen kertoo.
Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja suunnittelee,
että myös vanhojen lahjoituspyörien kunnostusta
voidaan laajentaa Kylmäkoskelta Viialan ryhmään,
jos työhön löytyy innokkaita tekijöitä.
Tällä hetkellä Viialan
ryhmässä työskentelee yh-
deksän henkilöä, joista valtaosa on ollut yli 500 päivää tai jopa vuosia työttömänä. Kierrätyskeskusta kaupunki ei aio tiloissa jatkaa.
. Aloitteen
tekijät halusivat lisätä avoimuutta.
Valtuusto ei kuitenkaan aloitteelle lämmennyt.
Valmistelussa ilmeni, että kuvauskalusto maksaisi noin 22 300 euroa ja järjestelmän ylläpito noin
8 500 euroa.
Valtuuston kokoukset ovat julkisia. Yhtään merkittävää asiaa
ei liiku minnekään ilman valmistelutoimikunnan
käsittelyä. Samalla saatiin jonkinlainen jatkumo työllistämiselle, kun työttömien yhdistyksen toiminta Viialassa loppui, kertoo kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja
Ari Salonen.
Viialan ryhmän tukikohtana on Teletalo, jossa toimi ennen Viialan työttömien yhdistyksen eli Wiialan
Sentteri ry:n kierrätyskes-
kus. Osa on kulkenut Toijalaan ja Kylmäkoskelle, mutta nyt Viialaan saatiin oma
ryhmä. Toivottavasti ryhmäläiset vaihtuvat, ja joku pääsisi tästä jatkamaan oikeisiin
töihin. Viialassa ei ole ennen
ollut kaupungin omaa kuntouttavan työtoiminnan
yksikköä. Kierrätyskeskus loppui yhdistyksen ajauduttua
talousvaikeuksiin.
Teletalolla sijaitsevat nyt
kaupungin kuntouttavan
työtoiminnan työpaja- ja
toimistotilat. Ajat ovat nyt huonot,
mutta esimerkiksi Toijalan
Mastotien ryhmästä pääsi
kaksi kaupungille palkkatukitöihin. Toinen oli alle
25-vuotias ja toinen päälle
viidenkymmenen, Salonen
kertoo.
Salonen koordinoi Viialan, Toijalan Mastotien
ja Kylmäkosken liikkuvien ryhmien toimintaa.
Mastotien ryhmän ohjaajana toimii Risto Viitanen, Kylmäkosken ryhmän Jarkko Vännilä ja
Horisontin entisöinnin ja
puutyöosaston ohjaajana
Asko Kantojärvi.. Mäkistä kiinnostavat rakennusala sekä ylipäänsä käsillä tekeminen. Keskiviikko
25.6.2014
Nimipäivät tänään Uuno, torstaina Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere, Jeremias, perjantaina Elviira, Elvi, lauantaina Leo, sunnuntaina Pekka,
Petri, Petra, Petteri, Pietari, Pekko, maanantaina Päiviö, Päivö, tiistaina Aaro, Aaron.
Tarja Antola
Pääkirjoitus
Juha Kosonen
Avoimuutta?
J
oukko Akaan valtuutettuja halusi aloitteellaan
webbi-kamerat vastuustosaliin, jotta akaalaiset voisivat seurata valtuuston kokouksia reaaliajassa kotona tietokoneen näytöltä. Sekin on ymmärrettävää, että asioita halutaan valmistella jonkin aikaa
rauhassa julkisuudelta suojassa. Viimeksi ?yleisöryntäyksen. Se tekee kunnostuksia ja korjauksia tekniselle
toimelle sekä puisto-, liikunta-, katu- ja kiinteistöpuolelle. saliin aiheutti
Kylmäkosken Aseman koulun ensimmäinen sulkemispäätös.
Valtuuston kokouksissa nähdään nykyisin hyvin
harvoin suurta yleisöä kiinnostavaa keskustelua.
Päätettäväksi valtuustoon tulevat asiat ovat lähes
aina käyneet läpi pitkän valmistelun ja vähintään
kaupunginhallituksen käsittelyn. Vastaavaa toimintaa on myös
Toijalassa ja Kylmäkoskella.
. Kokouksien kuvaaminen saattaisi lisätä asioista keskustelua, mutta muuttaisiko tämä keskustelu päätöksentekoa, on
jo toinen juttu. Tarvetta toiminnalle kuitenkin on, koska
työttömiä on myös Viialassa. Jos toimikunta
näyttää vihreää valoa, asia etenee jouheasti viralliseen päätöksentekoon. Hyvin harvoin paikalla on varsinaista
yleisöä. Luttusten uimarannalla ryhmä aikoo kunnostaa sauna- ja pukuhuonerakennusta sekä purkaa
vanhan, lahonneen uima-
kopin. Myös kaupungin kotisivuilla on
kokouskutsu ja esityslista nähtävillä pääsääntöisesti noin viikkoa ennen kokousta. voimme
ottaa vastaan ainoastaan
vanhoja polkupyöriä, kertoo Ari Salonen.
Kunnostustöitä
Luttusten uimarannalla
Viialan kuntouttavan työtoiminnan ryhmä keskittyy pääasiassa kaupungin
töihin. Jos konsensusta etsivää
valmistelutoimikuntaa ei olisi, Akaassa voisi asioita
liikutella enemmistöjenkin turvin. Ne kutsutaan
koolle lehti-ilmoituksin paikallislehdissä viikkoa
ennen kokousta. Akaan valmistelutoimikunta on kuitenkin demokratian irvikuva ja
tekee naurunalaiseksi koko virallisen päätöksentekokoneiston ja myös itse valmistelun. Tämä toimikunta korvaa ryhmien väliset
neuvottelut ja sinne tuodaan asioita myös ?koepalloina?, jotta nähtäisiin, itääkö idea. Julkisia valtuuston kokouksia eivät juuri muut paikanpäällä seuraa, kuin niistä kirjoittavat paikallislehtien toimittajat. Salonen arvioi, että
kesän loppuun mennessä
kuntouttava työtoiminta
tarjoaa tekemistä 10?15
henkilölle.
. Työkokeilussa aloittanut 18-vuotias Niko Mäkinen on tyytyväinen siihen, että päivisin on tekemistä
Maalämpö!! Mh. 2 h, k (+ 2 kesäh).
Ei e-tod*. 2 h+k+kph/wc. Omistajan lisäksi Milli?s Cafe on työl-
listänyt kaksi osa-aikaista
työntekijää.
Uutta paikkaa
mietitään lomien
jälkeen
Akaan kaupungin lehtienlukupiste avattiin Milli?s
Cafen nurkkaan toukokuussa. Ajankohtainen
ja suosittu kaupunkitarhaus
lisää luonnon monimuotoisuutta sekä kasvattaa sadon
laatua ja määrää koko vaikutusalueella. Mh. Kaunis piha ja marja-/ sienimetsä vieressä. Akaan mehiläistarhat ovat yksityisten tarhaajien omistuksessa. Salon mukaan yritysten sijoittumiseen paikkakunnalle vaikuttaa niiden
siitä saama liiketaloudellinen hyöty.
. Ullakkotiloista lisätilaa jos tarpeen. 509456. Ison katetun terassin
jatkeena monimuotoinen, suojaisa
takapiha. 122.000 ?.
500766
opkk.?
Akaan Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Valtatie 6, 37800 Akaa
Ma-pe 9.30-16.30.
Välitys 010 255 4488
Isännöinti 010 255 4489
Vapaa-ajan asunnot
Akaa, Kylmäkoski / Asema 45/55 m²
Kuusjoentie 128. Autotalli. 2 h+k+kph+p.
D2007*. Pihasaunassa päivän tomut
pois ja vintin kesähuoneeseen illalla
koisimaan. Olohuoneessa varaava tiilitakka,
keittiössä leivinuuni. E*. Sauna perinteisesti
?pihan perällä?. Viherpeukalolle mahdollisuuksia kukka- ja kasvimaihin.
Vesi- ja viemäri osuuskunnan liittymällä. Alueella mukavat pihamaat lasten leikeille. Sanon asiat aika suoraan. 2008 ja pintaremonttia
tehty hiljattain. Vaaleapintainen asunto
on todella avara ja viihtyisä. Luonnonläheisellä alueella
yhteen tasoon toteutettu omakotitalo. Vh. Minulla on
ystäviä Pirkanmaalla ja tytär opiskelee Tampereella.
Myös työni puolesta olen
seurannut, mitä missäkin
tapahtuu. Mh. 10 min. 159.500 ?.
691120
Urjala, Salmi okt
55/100 m²
Lindinmäentie 9. Mainiot ulkoilumaastot.
Mh. Mh.
46.000 ?.
509924
Kerrostalot
Akaa, Toijala / Rautala kt
94 m²
Rautalantie 23 F. Hyvä ylimmän kerroksen
huoneisto rauhalliselta paikalla palveluiden kupeesta. Mh. 2 h+k+kph+vh+
lasit.p. Työ
päättyi tänä keväänä, kun
kaupunki säästötoimena irtisanoi henkilöstöään. Olen seurannut paljon sitä seutua. Maaseudun idyllinen kesänviettopaikka sujuvien tieyhteyksien päästä. Kau-
Vuonna 2005 Kristiina Salo
oli mukana tosi-tv-sarja Diilissä sen ensimmäisellä Suomen-tuotantokaudella.
. 50.485 ?.
Vh. alkaen teitä palvelee
parturi-kampaaja, ripsimuotoilija Tea Tyvijärvi.
on maksanut Pasulle 500
euron kuukausikorvausta
lehtipisteen hoitamisesta.
. 505416
Akaa, Toijala / Nahkiala rt 80 m²
Takavainiontie 22 A. Ylin kerros ja kaunis
remontoitu huoneisto Nahkialanjärven kupeessa. 56.300 ?.
503001
Rivi-, pari- ja puutalot
Akaa, Toijala / Nahkiala kt 59 m²
Vihkurintie 1 C. 73.000 ?.
500400
Akaa, Viiala / Keskusta kt
59 m²
Kirkkokatu 13 A. 3 h+k+s.
A2007*. Akaan sivistysjohtaja Jukka Oksa kertoo yrittäjän ja kaupungin
välisen sopimuksen irtisanomisajan päättyvän 17.
elokuuta. Varmaan tulen vahvasti
muodostamaan verkostoja.
Yksin ei tehdä mitään, vaan
yhteistyössä eri toimijoiden
kanssa paikallisesti, Pirkanmaan tasolla ja toivottavasti
myös valtakunnallisesti.
Akaa nousee virallisesti Suomen ykköseksi hunajan tuottajana ja kaupunkimehiläisten kotipesänä.
Akaassa on aloitettu
suunnitelmallinen kaupunkitarhaus vuonna 2009. D2007*. (03) 542 3008
Avoinna sopimuksen mukaan.
Valtatie 7-9
37800 Akaa
Kristiina Salo vetää Sisu-projektia
Kristiina
Salo aloittaa Sisu-projektin projektipäällikkönä elokuun alussa.
Tarja Antola
Akaan kaupunginhallitus on
valinnut kauppatieteiden
maisteri Kristiina Salon,
50, Uudestakaupungista vetämään Sisu- eli Sijoitu Sujuvasti Akaaseen -projektia.
Määräaikainen tehtävä alkaa elokuun alussa ja päättyy vuoden 2015 lopussa.
Salo toimi kahdeksan
vuotta noin 15 000 asukkaan Uudenkaupungin yhteysjohtajana elinkeino- ja
markkinointitehtävissä. Lasitettu parveke, josta avarat näkymät. Lasitetulta parvekkeelta avarat näkymät. 47.000 ?. Idean isä on
akaalainen mehiläistarhaaja
Risto Niilimäki.
Omakotitalot
Akaa, Toijala /
Kuusikangas okt 106,5/144,5 m²
Kuusikankaantie 2. Tampere tarjoaa paljon mahdollisuuksia Akaalle, kuten
myös Hämeenlinna, Salo arvioi.
Pirkanmaalle Saloa houkutteli hakemaan kehittyvä
alue sekä Akaan sijainti Helsingin ja Tampereen välisellä kasvukäytävällä.
. Mh. En ole lopettamassa
toiminimeäni, mutta käyn
ensin koulun loppuun ja
mietin sitten jatkanko vielä kondiittoriksi asti.
Viialassa asuva Mervi Pasu kertoo kahvilansa
olleen myynnissä keväästä asti, mutta kahvilalle
ei ole löytynyt kiinnostuneita ostajia. Lomakauden yli on
nyt pakko mennä näin,
mutta uutta paikkaa lehtienlukupisteelle kartoitetaan mahdollisimman pian, Jukka Oksa sanoo.
Kahvilayrittäjä Mervi
Pasu kertoo lehtienlukupisteen olevan auki heinäja elokuun ajan samoissa
tiloissa toimivan HopeaAitan aukioloaikojen mukaan.
Tervetuloa palveltavaksi
kaikki vanhat sekä uudet asiakkaat!
Tea
Hiuskeskus Tea
P. 110.063 ?. Sääennuste Akaaseen
Keskiviikko
Akaa
Torstai
14
Perjantai
Akaa
3
13
15
Lauantai
Akaa
2
14
Sunnuntai
Akaa
14
2
15
1
14
Lehtienlukupiste jatkaa supistetuin aukioloajoin
Milli?s Cafe sulkee
ovensa heinäkuussa
Johanna Mäkinen
Kylmäkoskella Tokmannin vieressä toiminut kahvila Milli?s Cafe sulkee
ovensa 11. 64.289 ?.
Vh. Tästä tehtävästä
minulle tuli sellainen olo,
että tämä olisi minun paikkani.
Salo on syntynyt Satakunnassa ja viettänyt nuoruutensa Pohjanmaalla. 79.500 ?. Parvekkeelta avarat
näkymät. Siisti kolmio koulun tuntumassa. Se antoi uskoa itseen,
että luovuutta ja rohkeutta
löytyy. Useinkaan ei jää epäselväksi, mitä tarkoitan.
Salo kuvailee Akaan saa-
Akaa julistautui Suomen
Hunajapääkaupungiksi
Akaan Seutu
Akaa kaupunki on julistautunut Suomen Hunajapääkaupungiksi. Muuten
koti pysyy Uudessakaupungissa.
. Keittiö uusittu
kokonaan v. Niitä siinä ohjelmassa tarvittiin.
Vapaa-ajallaan Salo harrastaa puu- ja metallitöitä,
remontointia ja puutarhanhoitoa.
. Alakoulu
vieressä. heinäkuuta.
Reilun vuoden kahvilatoimintaa pyörittänyt Mervi Pasu kertoo jatkavansa elokuussa kokkiopintojaan Tampereen palvelualan ammattiopistossa.
Pasu kertoi jo vuosi sitten
Akaan Seudulle haaveilevansa pienestä kahvilas-
ta, joten noin sadan asiakaspaikan lounaskahvila
on ollut hänelle vain välietappi.
. Tilava jokin vuosi sitten remontoitu hieno asunto palveluiden
läheltä. Akaan tapauksessa se
on logistiikka ja se, että tär-
Kokemusta
myös Diilistä
keät kumppanit sijaitsevat
alueella, tai jompikumpi
näistä vaihtoehdoista. Kaupungissa toimivat tarhaajat
ovat sijoittaneet alueelle tarhoja siten, että mehiläisten
pölytysalueet kattavat kaik-
ki kolme keskustataajamaa.
Tarhoja on tällä hetkellä yhteensä 36, ja niissä asuu yli
20 miljoonaa mehiläistä.
Vastaavassa mittakaavassa
kaupunkimehiläistarhausta
ei tiettävästi ole toteutettu
missään muualla koko Euroopassa. Tuleva projektipäällikkö sanoo
pohjalaisen luonteenlaadun
tarttuneen myös itseensä.
. 4 h, k, khh, kh,
s, at. Kaksi kamaria,
keittiö ja kph/wc. 4 h+k+kph+lasit.p.
D2007*. Vakituiseen
asumiseen tai vapaa-aikaan. Rintamamiestyyli sopii maaseudun maisemaan. Kävelymatka keskustan
palveluihin. Lyhyt
matka kävelyteitä myöden keskustaan ja kouluille, rautatieasemakin
vain n. Valtuusto hyväksyi
kaupunginhallituksen esityksen yksimielisesti kokouksessaan keskiviikkona 18.
kesäkuuta.
Hunajapääkaupunkina
van hänestä määrätietoisen
sekä yhteistyöhaluisen ja
-kykyisen tekijän.
. Akaan kaupunki
Akaa
14
18
2
18
Aurinko nousi tänään
kello 3.55 ja laskee
kello 22.50.
Hiuskeskuksen omistaja vaihtuu!
Teresa kiittää ihania asiakkaitaan kuluneista vuosista.
1.7. Käsillä tekemisessä näkee heti kohta työn tulokset,
mikä on palkitsevaa.
Salo etsii parhaillaan
asuntoa Akaasta, jossa hän
aikoo asua viikot. ei
e-tod*. Ennen yhteysjohtajan virkaa
Salo oli viisi vuotta Kurikan
kaupungin kehittämispäällikkönä.
Sisu-projektin projektipäällikön tehtäviin kuuluu
Akaan elinkeinoelämän kehittäminen, uusien pysyvien työpaikkojen luominen
ja kaupungin yleinen markkinointi. Takka
ja ilmalämpöpumppu sähkölämmityksen tukena. Jos on hyviä vinkkejä,
saa ottaa yhteyttä, Salo lähettää terveiset akaalaisille.
punki on osoittanut tarhoille
sopivat paikat ja sopinut niiden sijoittelusta maanomistajien kanssa
Tekstiviesti: Lähetä viesti numeroon 17191: AS (väli) MIELIPIDE (väli) mielipiteesi, nimesi ja yhteystietosi. Sisällä ei puhuttu ruotsia, eikä muutakaan pakollista EU-löpinää.
Ehdokkaan kanssa totesimme vain ahvenanmaalaisen
mustan leivän maukkauden
paksun voikerroksen alla,
hapansilakan hienon aromin ja Nallen veroviisauden
Ruotsiin muuton takia. Pyysipä vielä minua
Aune Siuko
Toijalan Näyttämö
Toijalan Satamassa nähdään tänä kesänä musikaalikomedia Lemmenhotelli Mimosan hipiä.
käymään viinitilallaan, jos
sielläpäin liikun. Jokainen saa
syödä mitä pas..., siis pastaa
haluaa, valisti viisas?.
Sitten repäisin. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Vaikka
puheenjohtaja oli vaihdettu, ei gallup-kannatus ollut noussut. Kiitin, toivotin menestystä vaaleissa ja
hejdå.
Viimeisenä oli kohteena
KD:n matala maja. ?Komea on
tuo Juho Kusti, kun oli meidän puolueen mies?, murah-
ti ääntenkalastaja. Ymmärsin ja astuin
peremmälle. Johan sain kavereita. Minkähän maalaista kossua kohta juodaan,
kun Altiakin yksityistetään?
Leipäjonot pitenevät. Akaan Seutu
lukijamme kirjoittavat
Lähetä meille mielipiteesi. Olen myös
kuullut, että mielenkiintoinen ja haluttu tapa olisi
?raikastaa ilmettä. Vauhdikas ja iloinen
meininki. Tajusin
heti, että Putsin kanssa ei
kannata kinasteluun käydä,
tulisi vain palkinnoksi hopea, eli häpeä. Ei ollut nimittäin
ihan helppo tehtävä ottaa
selvää siitä, mikä on heidän laskutusperuste ja mitä on ollut minun vuotuinen käyttömäärä vedelle.
Yksinkertaisessa laskussa oli yhteensä peräti
16 eri laskutusperustetta
(perusmaksua eri aikakausilta, sekä käyttövettä ja
jätevettä eri tariffeilla, että
näiden perittyjen maksujen hyvittelyä ja uudelleen
veloitusta).
Laskun loppusumma
sentään oli selkokielellä,
jotta kyllä asiakas tietää,
paljonko hän joutuu maksamaan, mutta ei niinkään,
mistä hän joutuu maksamaan?
Toinen mikä kummastuttaa on se, että eivätkö
käyttäjät ole huomanneet
HS-Veden perimän perusteettoman perusmaksun
nousua: viime vuonna ve-
roton vuosimaksu käyttöja jätevedelle 20 mm-mittarilla oli yhteensä 110,73
euroa, mutta tänä vuonna
jo 132,89 euroa. Esimerkkinä niin sanotut ?toimivat. Lupasin.
Hetken sulattelin äskeistä, ennen kuin menin
punaruusutuvalle. Kyllä kannatti
tulla katsomaan.
Pirkko Aronen
juttusille. Kyselin kotimaisen
tilaviiniteollisuuden nykytilasta, tulevaisuuden näkymistä, kannattavuudesta,
verotuksesta ja tietysti EUtuesta. Kun vielä mainitsin, että isäni oli
ollut henkkohtainen tuttu
itsensä Veikon kanssa, niin
olin aika suosittu tällä areenalla. Max. ?Kuljit liian hiljaa,
hämäläinen mies?, vastasi
majanpitäjä. Kekkostakin
muisteltiin, voi, kun olisi
vielä Urkki, asiat olisivat toisin, tai sitten ei. viistoparkit, joista
voi lähteä pakotettuna vain
yhteen suuntaan.
Aloitettiinko S-marketin rakentamisella keskelle
kylää ns. Johtajien
palkat nousevat 20 prosenttia vuodessa ja duunari saa
20 euroa kuukaudessa lisää,
tasapeli. Kyllä kohta alkaa häikäistä tuo valoisuus.
Itse olen nauttinut Toija-
lan vanhoista asuinalueista ja lapsuuden keskustan
vanhoista puutaloista, jotka
on purettu tuo raikkauden
ja valoisuuden tieltä. Ja kun vielä sanoin,
että taitaa teillä kaikilla olla
kesämökki, olette siis hiukkasten suurtuottajia, sain
häädön tältä pelipaikalta.
Leppäkerttukojua ohit-
taessani kuulin: ?Kom hit,
kom hit?. 160 merkkiä, hinta 0,50 ?/viesti. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Korjatkaa jos
olen väärässä. Tämä
tepsi ja niin oli SDP:n kampanja neljän vuoden päähän
avattu. Kirjoitukset julkaistaan kirjoittajan omalla nimellä. Hinnan
nousua vaatimattomat 20
prosenttia.
Ei mene ihan kuluttajabarometrien, palkkakehityksen ja yleisen hintakehityksen mukaan. Niin me viiniasiantuntijat erotessa kättelimme ja Paavo vielä: Muista
salaisuus. ?Ei tule. Jep.
Tältä EU-ilmapiirien haisteluturneelta jäi päällimmäisenä mieleen lappilainen tilaviiniyrittäjä ja hänen
TV-mainoksessaan lausumat sanat: ?Minä pyrin?.
Veikko Koppinen
e-akaalainen. Paavo murjaisi vielä pari Kekkos-kaskua ja me pojat naurettiin
niin. Täällä
kahvi oli hyvää, ja vaimolle
vielä ruusu ja itselle makeita
kourallinen taskuun kotiin
viemisiksi.
Seuraavana oli vuorossa
saarijärveläisessä saunassa
perustetun puolueen lautarakenteinen ääntenkalastusrakennus. Kyllä vaimo
sumpit pihauttaa, jos en itse
ole kotosalla ja tarjoaa lasilliset talon erikoisviiniä, sitä
Paavon punaista, tai Vuokon
valkoista. ?Eikös olekin
hieno?, kysäisin. Sinne korkealle näkyy
Heinälahden järvi. Kaikki työt viedään halpamaihin, tai ei
nyt sentään ihan kaikkea:
?Töölöläisen yksiön putkiremonttia ei voi viedä Intiaan?,
sanoin. Silloin ehdokkaat alkoivat jo käydä kuumina. Tuli kiire, pinkaisin pakoon ennen
poliisin paikalle tuloa.
Seuraavaksi suunnistin
kohti poliittisen kentän toisella laidalla olevan leirin
laavua. Yritin piristää
ehdokkaiden mielialoja ja
sanoinkin: ?Kyllä Jutta seuraavana presidenttinä olisi
nainen paikallaan?. Sisäytyessäni tervehdin ehdokkaita hilpeän hillitysti ja suunnistin suoraan
tarjoomuspöydän ääreen.
Pahvimukillinen mustaa ja
lautanen täyteen viljatuotteita. Lisää vain reikiä
vyöhön, ei putoa housut.
Tällaiset olivat tunnelmat
punaisella tuvalla. Myös marjalaadut,
kukinta ja pölytys siellä
pohjoisessa pohdituttivat.
Entisenä Alkon Salmisaaren valmistusosaston
työntekijänä minua kiinnostivat hiivalaadut, käyminen,
uutospitoisuus ja alkoholiprosentit. Jos taas köyhät lähtevät
pettua petäjästä kiskomaan,
tulee pian senkin kieltävä
direktiivi. Pullakahvit juotuani kysyin vain eräältä puolueaktiivilta, että miten sen
Essayahin kävelykengät kestivät sellaisen rääkin särkymättä, kun omat laatulenkkarini matkalla Helsingistä
Akaaseen sanoutuivat irti
sopimuksesta jo Turengin
kohdalla. Koko
Akaa ei ole ainoastaan Toijala. Kun lopulta sain sananvuoron, kysyin, että koska se mämminsyönnin estävä direktiivi epäesteettisen
näköisenä eineenä tulee voimaan. Kokemus oli aito ja liikuttavan
ärhäkkä. Kilvan ehdokkaat mollasivat unionia, rahaliittoa,
nykytaidetta ja holtitonta
muuttoliikettä ja ties mitä.
Sentään Timoa muistettiin
kehua ja Jussiakin, vaikka
on saanut julkisuutta ihan
raastupaa myöten. Eikä näy
isomman laitoksen etu.
Mikä muu taho voi nostaa
hintojaan tuosta vaan 20
prosenttia. ?Sieltä voidaan tuoda työläinen tänne?, vastasi
ehdokas. Surkuteltiin savupiipputeollisuuden
ja sen myötä kannatuksen
katoamista. ?Rosvot kiinni ja seteliselkärankaiset ruotuun sekä EUeliittiläisille erikoistilintarkastus?. Myös suodatus,
pullotus, etiketöinti ja korkitus olivat kyselyn kohteena. Kiitin ja lähdin.
Vihreiden veralla paheksuimme Telluksen tahallista tuhoamista, autoistumista, atomia, jäätiköiden
kiihtyvää sulamista, uusiutuvien energialähteiden
käyttämättömyyttä, huonoja
pyöräteitä, hevosenlantaa,
joka nykyään luokitellaan
ongelmajätteeksi ja eritoten
pienhiukkasia. Ehdokas tuli viereeni
ja alkoi kehua EU:n ehdottomuutta ja hyvyyttä suurin
superlatiivein ja tietenkin
itseään. Sitähän ne
vanhemmat suojelivat.
Vanhempien pelottavat
hyökkäykset jatkuivat, kissanikin sai osansa. ?Totta, ja jos kauppatasetta ei pian saada reippaasti ylijäämäiseksi, niin
lirissä ollaan?, totesimme.
Myös täällä valtion laitosten
myyntiä kauhisteltiin. keskusta.
Monena keväänä lokit ovat
tehneet pesänsä navetan
ilmanvaihtokanavan päälle. Sitten askelsin
neliapila eli jyvämonistajien
50 000 euroa
On se käsittämätöntä touhuamista tuon Toijalan keskustailmeen parantamiseksi, kun on jo kerran todennäköisin syin epäiltynä
törkeästi pahoinpidelty. Tarjoilu kuitenkin pelasi: kahvia
ja tupakkaa riitti kaikille
halukkaille. Sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi. YT-neuvotteluja
käydään ja samalla jaetaan
muhkeita osinkoja omistavalle luokalle. Kuvittelin, että se on kotoisa paikka hautoa.
Siellä ei vaan ole reuno-
ja, joten munat ovat kierineet alas usein. Muista
aina liittää mukaan nimesi, puhelinnumerosi ja osoitteesi.
Soditaanko kohta
puhtaasta vedestä?
Tämän kesän alussa on
tullut Esteriltä välillä vettä niskaan ihan huolella.
Taas tuli myös kylmää HSvettä niskaan, kun e-laskuna verkkopankkiin tupsahti heidän uusin vesilaskunsa. Otin taskusta Paasikivi-kympin vuosimallia 1963. Kun vihdoin
pääsin duojuttusille, vetäisinkin alkoholiaiheisesta
narusta. Jo kaukaa tunnistin tutun äänen, itse lappilainen tilaviiniyrittäjä siellä
lateli asiantuntevia EU-totuuksia ja viisauksia sankalle kuulijajoukolle. valoisa ja raikas
rakentaminen. tuoda
eräs halpakauppa vanhalle asema-alueelle, joka on
noin 200 metrin päässä
raikkaasta ja valoisasta Smarketista. Koska
en halua liiemmälti sotkea
politiikkaa ja uskontoa, olin
sanaton. 4
Keskiviikko 25.6.2014 . Paavo vastasi kaikkeen
uteluuni asiantuntevasti,
selvästi artikuloiden, silmiin katsoen ja rehellisesti.
Sanoipa vielä salaisuutena
minulle, että tulevaisuudessa hän aikoo olla koko
EU-parlamentin mietojen
viinien hovitoimittaja yksinoikeudella. Ennen mielipiteen
ilmaisua oli kuitenkin syytä syynätä vaalikone tarkkaan ja poikettava puolueiden pömpeleillä haistelemassa mielipideilmapiiriä ja
kahvin tuoksua, että osaisi
käyttää kansalaisoikeutensa
viisaasti.
Aloitin tämänkertaisen
turneen suurimman, eli
ruiskukkaryhmän pramealta koneveistetyltä honkahuvilalta. Parhaat pöperöt olivat täällä.
Ihan alkoholipitoisia myöten . Toki näistäkin vaaleista puhuttiin. Eilen ja
tänä aamuna kauhistuin,
kun menin postilaatikolle.
Kaksi lokkia alkoi tehdä
suoranaisia hyökkäyksiä
pihassa.
Onneksi kädessäni oli
sauva, huidoin sillä ilmaa,
ja olin ihan ymmälläni, mitä olen tehnyt niille pahaa.
Kunnes huomasin ruohon
seassa pienen poikasen, joka kulkiessani pakeni aika
hyvin ja juoksi. Näin luonto opetti vanhaakin ihmistä.
Markku Kokko
Lokkien yllättävä hyökkäys
Kiitos
teatterille
Kyllä tuli hyvälle tuulelle
kuunnellessa ja katsellessa
esitystä Lemmenhotelli Mimosan Hipiä Toijalan kesäteatterissa.
Sää oli kolea ja tuulinen,
mutta esitys lämmitti mieltä. Mitähän Hurstin Heikki kohta
jakaa kilometrien pituisen
leipäjonon häntäpääläisille,
varmaan osanottoa ja eioota. karvasta
kalkkia siis juomaveden
mukana, vai?
Vesi on kohta näköjään
niin kallisarvoista, että
siitä erityisenä luonnonvarana aletaan sotimaan.
Nythän sodalla kriminalisoidaan muita luonnonvaroja, mutta veikkaan, että
tällä menolla puhdas vesi
on kohta taistelemisen arvoista. Olisiko tuolle 50 000
eurolle ollut jotakin muutakin käyttöä kuin antaa se
Toijalan keskustan ?raikkaan ja valoisan. Eikä sitä sotaa sodita vesitykein, eikä kenttäpostina toimi vesiposti
tai Aqua-net.
Vähävetistä kesää kaikille,
Anttijussi Vikman
EUstamassa
Tässä taannoin oli taas aika,
jolloin vaalikarja päästettiin
äänestyskoppeihin piirtelemään venheitä ja numeroita mustan ympyrän sisään,
eli valitsemaan sopivan päteviä julkimoita EU-parlamenttiin. toki kohdaltani turhaa,
kun alkoholioppositiossa
olen, siis raitis. Kysyinkin,
että miten se direktiivi etenee, joka kieltää puulämmitteiset saunat. Mutta herättämiseen ei riitä, että on
taidetta, teemaa, tahtotilaa,
onnenkantamoisia ja ?raikas
ja valoisa. Valtion omaisuutta
myydään vajeiden paikkaamiseksi. ?Saman
tien voitkin lähteä matkoihis, senkin mummonmarkan muistelija ja historian
havisija?, kiivastui ehdokas.
Poistuin, mutta ulkona kompuroin vielä "vahingossa"
ehdokkaita esittelevän telineen, standin nurin. Astuin sisään
ja ilmoitin reippaasti. ilmeen
rakentaville ?konsulteille ja
taiteilijoille?.
Päällikön pääkirjoitukseen viitaten: Akaa on kartalla liian kalliilla paikalla
ollakseen pelkkä nukkumalähiö, se on totta. Siellä
tunnelma oli apea. Täällä jaettiin vain
lisää kurjuutta köyhälle kansanosalle
Varaus on hyväksytty jos viestiin ei vastata. Akaan Seutu . vain yhtenä päivänä)
Liput 8 euroa.
Varaukset 1.7. klo 12 ja 15
ISSÄ
S
K
Y
EKS
(huom. Tervetuloa!
www.lighthouse.fi/tervapaasky.htm
Valtatie 16, Akaa . mennessä: Lähetä
tekstiviesti numeroon 040 565 4019,
jossa näytösaika, etu- ja sukunimi
sekä kpl määrä. -7.8.
Pe ja la KARAOKE alk. Teräväinen kahvittaa
edeltäjänsä, seuraajansa ja asiakkaat.
Virallinen vahdinvaihto suoritetaan klo 12.00
pankin pääsisäänkäynnin portailla.
Tilaisuuden virallisina valvojina toimivat
toimitusjohtaja evp., talousneuvos Erkki Laine
ja pankinjohtaja Jere Hakala.
Teamus-teatteriryhmä esittää
klo 11.00, 13.00 ja 15.00 pankin edustalla
pankinjohtajan vapaapäivä nimisen esityksen.
Paikallisille sidosryhmien edustajille
osoitetaan vierailuajaksi iltapäivä
(klo 13.30-16.00).
Arvostamme etukäteisilmoituksia
(akaan.seudun@op.fi).
Tuomo Smått
18.6.2014
Heikki Teräväinen
18.6.2014
Puh. Lunastus
käteisellä tuntia ennen ovelta.
(Myös varaamattomat liput jos on.)
Sateella navetassa
info: www.lastenteatteri.com
Akaan Seudun Osuuspankin
pitkäaikainen toimitusjohtaja
Heikki Teräväinen
siirtyy vapaaherraksi
1.7.2014 alkaen.
Viimeisenä työperjantainaan 27.6.2014
tuleva vapaaherra H. Keskiviikko 25.6.2014
KAIKKIEN AIKOJEN
MAATALOUSNÄYTTELY
5
Lounaslistamme ja lisätiedot
www.ravintola-leskirouva.blogspot.fi
Puutarhakahvila Tervapääsky jälleen avoinna.
Kansallisromanttinen Renvallin huvila ja vanha puutarha
avoinna 29.6.-27.7.2014 klo 11-17 (ei maanantaisin)
Avoinna: 12.6. Opinto-ohjelma jaetaan
Akaan ja Urjalan koteihin elokuussa viikolla 33.
Opetus alkaa pääsääntöisesti viikolla 37.
ytös
än nä
n kes
Tämä
ä
m
äytel
nn
Laste
Portit auki la ja su klo 10-17.
Liput 12 e, kouluikäiset 2 e
www.koiramaentalo.?
Villa Hakkari,
Lempäälä
ke 2.7. klo 21.
Hyvää kahvia,
kakkuja
ja suolaisia
piirakoita.
(Käteismaksu.)
kloherkullisia
10.30-19
ti-to,
la-su, ma
suljettu
Juhlakirjan toinen painos saatavilla.
Tervetuloa viihtymään!
fb: Puutarhakahvila Tervapääsky Sääksmäentie 825,
37700 Sääksmäki p. 040 596 9896
Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla
Rasintie, 31900 Punkalaidun
28.?29.6.2014
Opiston työvuoden 2014-2015 opinto-ohjelma
on luettavissa opiston kotisivuilla osoitteessa
akaa.fi/akaanopisto. 02 767 4111, 040 199 0680
HUOMIO!
Yhdistyspalstat
tulee olla perillä
viimeistään
maanantaina
klo 12 mennessä.. 040 715 4160
Piirainen ihmetteli, miksi päiväkotiasia on
edes valtuustossa, koska
lautakunta ei lakkauttamista esitä.
. Hän esittikin, että
Aseman ryhmäperhepäiväkotia ei lakkautettaisi vielä,
vaan sitten kun koulukiinteistö saadaan myytyä.
?Onko tämä sirkus??
Valtuutettu Bjarne Ilman
(kok) ihmetteli, mitä oleellista uutta on ilmennyt puolen vuoden aikana, että päiväkoti pitää nyt sulkea. Akaan Seutu
Osa valtuutetuista olisi odottanut koulun myyntiä
Koulun toiminnan loppuminen sulkee
myös Aseman ryhmäperhepäiväkodin
Juha Kosonen
Juha Kosonen
Akaan valtuusto päätti viime viikon kokouksessaan
sulkea Aseman koululla toimivan ryhmäperhepäiväkodin, vaikka aikaisempi päätös oli jatkaa päiväkodin
toimintaa niin kauan kun
koulukiinteistö myydään.
Päivähoidon johtajan Anneli Säterin mukaan koulun toiminnan loppumisen
myötä loppuvat myös edellytykset ryhmäperhepäiväkodin toiminnan jatkumiselle, koska lapsilta katoaa viiteryhmä kun koulun oppilaat lähtevät pois.
Myös kiinteistöstä aiheutuvat 80 000 euron vuotuiset kustannukset jyvittyvät pääasiassa päivähoidon
tehtäväalueelle kun koulussa ei ole muuta toimintaa.
Kustannuksia tulee
kuitenkin
Valtuutettu Mari Peräkiven (kesk) merkittäviä
säästöjä ei päiväkodin lakkauttamisesta tule, koska
koulukiinteistöä joudutaan
joka tapauksessa lämmittämään. 6
Keskiviikko 25.6.2014 . Esittelyssä
puhutaan myös Kylmäkosken päiväkodin toiminnallisista muutoksista, mutta
missään ei sanota näiden
kustannuksia. Kaupunki pystyy
omilla toimillaan edesauttamaan tuotannon elpymistä. Nykyisellä menolla
Akaa ei lautakunnan mielestä selviä.
?Talouden kehityksen
suuntaa ei ole mahdollista muuttaa ilman rohkeita
ratkaisuja. Aseman ryhmiksessä on ollut kaiken
lisäksi kaikista pienimmät
lapset, niin jotenkin tämä
tuntuu haetulta vahvasti
koko juttu, sanoo Ilman, joka kannatti Peräkiven esitystä
Kummallista
päätöksentekoa
Jo perusturvalautakunta
on valtuutettu Heli Piiraisen (kok) mielestä käsitellyt ryhmäperhepäiväkodin
sulkemisasiaa pitkään ja
hartaasti. Edelliset kerrostalot valmistuivat
Toijalan kaupunginosaan
vuosina 2007 ja 2009, ja se
näkyy asukasluvun kehityksessä. Paikalliset yrittäjäjärjestöt haluavat syventää yhteistyötään kaupungin kanssa, näihin ongelmiin pitää jatkossa kaikkien toimijoiden yhdessä etsiä ratkaisuja.?
Senkin tarkastuslautakunta on huomannut, että
kaupungin asukasluku laskee.
?Asukasluku kääntyi las-
kuun ensimmäistä kertaa
Akaan kaupungin historiassa. Päiväkoti
muuttuu kahden lapsiryhmän päiväkodiksi. Näissä menoissa on hänen mukaansa myös henkilöstömenoja,
jotka ovat jo poissa, koska
koulu ei toimi.
Varavaltuutetun paikalta valtuuston kokoukseen osallistunut Bjarne Ilman kyseenalaisti varsin seikkaperäisesti Aseman ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisen järkevyyden.
. Tyhjien liiketilojen määrä on
kasvussa. Talousarvio 2014 on kuitenkin tehnyt uusien työntekijöiden
palkkaamisen mahdolliseksi, joten käännettä on lupa
odottaa. Kaupungin toiminnan
on pohjauduttava strategisiin linjauksiin ja palvelutarpeiden analysointiin
pitkällä aikavälillä. Vähintäänkin kummallista päätöksentekoa, sanoo
Piirainen.
. Akaan strategiassa
mainittua hallittua yhden
prosentin asukasluvun kasvua ei ole saavutettu kuin
yhden kerran. Miksi asioita vatvotaan
edestakaisin. Perustettujen yritysten osalta tavoitteet on ylitetty jopa moninkertaisesti. Onko tämä sirkus, jossa
samoja ohjelmia näytetään
uusintoina, vai vakavasti
otettava valtuusto. Missään muissakaan
päiväkodeissa ei meillä viiteryhmiä ole. Jos tämä ilmoitettu meno on tässä tuplasti iso, johdetaanko päättäjiä tahallisesti harhaan. Muun muassa
tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vuoden
ensimmäinen osavuosikatsaus kertovat tuokiokuvia
kaupungin arjesta hyvin.
Kaikki ei ole niin hunajaista kuin toivoisi. Aloitetaan
osavuosikatsauksesta.
?Lastensuojeluilmoitusten määrässä ei ole tapahtunut vähenemistä. Myös lisää muita
kustannuksia syntyy koko
ajan.
. Johtamisessa on ollut puutteita, ja päätöksenteko on ollut paikoin lyhytjänteistä.
Strategisiin linjauksiin on
sitouduttava, ja yksittäisten
päätösten tulee olla yhdenmukaisia pitkän aikavälin
suuntaviivojen kanssa?.
Laittamattomasti sanottu. . Valtuusto hyväksyessään kaupungin talousarviota päätti
jatkaa ryhmäperhepäiväkodin toimintaa niin kauan
kuin koulukiinteistö saadaan myytyä.
. Mihin
tässä on voi enää luottaa,
jos puoli vuotta sitten hyväksytyt asiat eivät enää
päde.
Bjarne Ilman toivoi myös
80 000 euron kiinteistömenojen erittelyä. Ihan oleellisia juttuja
on jäänyt pois, esimerkiksi
ne lisäkustannukset, jotka
tulevat lastentarhanopettajan palkkaamisesta päiväkotiin. Merkittävä
ongelma on kerrostalotuotannon hiipuminen. Olemmeko
edelleen sitä mieltä kuin
muutama kuukausi sitten?
Jos tälle linjalle lähdetään,
voidaan muutaman kuukauden välein esimerkiksi
kysyä, lakkautetaanko Kylmäkosken terveysasema.
Voidaan myös taas palata
aiheeseen kirjasto, jossa ilmeisesti on jälleen uutta ilmassa, pohti Piirainen.
Valmistelu on
ollut riittävää
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jouko Rytkösen (kok) mielestä ryhmäperhepäiväkoti on jäänyt
vain muodollisesti lakkauttamatta, koska valtuusto on
poistanut sen toiminnalta
jo määrärahat.
. Pelkkä menojen kasvun hillitseminen ja
säästäminen eivät jatkossa
riitä. ja jos sorkittaisiin, niin pitäisi olla jotakin uutta. Ainoa uusi asia on, että kustannussäästö ei olekaan
niin huomattava kuin puhuttiin.
Heli Piiraisen mielestä
Akaan kaupungin päätöksentekokulttuuri näyttää
hölmöltä, jos tehdyt päätökset eivät pidä.
. Myös
tarkastuslautakunnalla on
ajatuksia kaupungin elinkeinopalveluiden hoidosta.
?Elinkeinopalvelujen tavoitteet ovat toteutuneet
pääosin hyvin. Jos virkamies virkavastuulla kertoo, että tämän hetkisen suunnitelman mukaan Aseman ryhmäperhepäiväkodin lapsille järjestyy päivähoitopaikat Kylmäkosken taajaman
perhepäivähoitajilta, Kylmäkosken päiväkodista ja
ostopalveluna Urjalan päiväkodista, niin ei ole syytä
epäillä, ettei valmistelua ja
selvitystyötä olisi tehty riittävästi, sano Rytkönen.
Akaan päivähoidon johtaja Anneli Säteri ei ollut
valtuuston kokouksessa
paikalla, mutta perusturvajohtaja Elina Anttila vastasi valtuutettu Inka Savolaisen (sd) kysymykseen, että
kaikille päivähoitoa tarvitseville päivähoitopaikka
löytyy.
Tekninen johtaja Antti
Kemi taas kertoi, että tyhjillään olevassa koulussa pidetään noin 15 asteen lämpötila, joten kustannuksia
syntyy ja laskelmat on päätöksentekijöille kerrottu.
Keskustelun jälkeen sulkemisasiasta äänestettiin.
Äänin 24-18 Akaan valtuusto päätti sulkea Kylmäkosken Aseman ryhmäperhepäivähoitokodin 1. Lastensuojelutyössä
pitää entistä vahvemmin
keskittyä ennalta ehkäisevään työhön ja varhaiseen
puuttumiseen.?
Osasyykin ongelmiin tiedetään. Jatkossa on Toijalassa
tarkoitus hankkia päivähoitopalveluja ostopalveluna.
Myös Kylmäkosken päiväkotiin on palkattava lisää
henkilöstöä ja muutoksia
on tehtävä päiväkotirakennukseenkin.
Alle 3-vuotiaat ovat Peräkiven mielestä nyt tuuliajolla, koska perhepäivähoitajia ei ole tarpeeksi ja
päiväkotiin lapsia ei voi sijoittaa. Akaata rasittaa paheneva työttömyys, joka
vuonna 2013 oli jo 12,3.
Jos työttömyys piinaakin, elinkeinopolitiikassa
tapahtuu.
?Kaupunki tekee vahvaa elinkeinopolitiikkaa,
josta yhtenä esimerkkinä
on huhtikuun valtuustossa
päätetty Elematic Oy:lle rakennettava teollisuushalli.
Yritystilan kustannusarvio
muodostui 3,5 miljoonaksi
euroksi.?
Näin kirjoittaa kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
katsauksessaan alkuvuoden tapahtumista. elokuuta.
Ollako vai eikö olla?
Juha Kosonen
Valtuusto saa tavallisimmin kesäkuussa hyväksyttäväkseen tukun vahvoja
asiakirjoja. Nykyisellään nämä lapset eivät
päiväkotiin mahdu. Alkuvuoden aikana on jouduttu tekemään 13 kiireellistä
sijoitusta ja sijaishoitoon
näistä on siirtynyt 3 lasta.
Työntekijämäärän lisäännyttyä on voitu eriyttää sosiaalityöntekijöiden tehtäviä niin, että lastensuojelutarpeen selvitysten tekoon
on voitu nimetä vastuuhenkilöt, samoin avo-, sijais- ja
jälkihoitoon.?
Luvut kertovat karusti,
missä mennään. Valtuuston päättämä
arkkitehtuurikilpailun järjestäminen on tästä hyvä
esimerkki?.
Valtuutettu Juhani Salinin (sd) johtama tarkastuslautakunta lähettää
päätöksentekokoneistolle
vakavan viestin yhteenvedossa. Valmisteluteksti ei perustunut oleellisiin faktoihin. Mitään
ei sanota siitäkään, miten
henkilöstökulut muuttuvat, siellähän tarvitaan nyt
erilaista henkilöstöä kuin
nyt ryhmäkodissa, miettii
Ilman.
Tarkoitushakuiselta tuntuu Bjarne Ilman mukaan
myös väite viiteryhmien
puuttumisesta.
. Muutosta tarvitaan tarkastuslautakunnan
arviointikertomuksenkin
mukaan, sillä perusturvalautakunnan sosiaalityön
määrärahat ylittyivät viime
vuonna peräti 1,3 miljoonaa euroa.
?Tarkastuslautakunnan
arvion mukaan lastensuojelun toimintatavat ovat
kehittyneet oikeaan suuntaa. Yritystonttien
luovutusmäärässä on ollut
useana vuonna vaikeuksia
päästä tavoitteeseen. Johtuen valmistelun
virheellisyydestä esitimme
asian jättämistä pöydälle.
Lautakunta oli kuitenkin
sitä mieltä, että valtuuston
6 kuukautta sitten tekemä
päätös on voimassa, eikä
lautakunta voi sitä sorkkia
57-vuotias norjalainen
Sangnes on toiminut R-kioskien toimitusjohtajana toukokuusta 2012, jolloin norjalainen Reitan Convenience
osti Rautakirjan tuotemerkit
sekä Suomen, Viron ja Liettuan R-kioskit.
Yrityskauppojen jälkeen
R-kioski kertoo investoineensa kioskeihinsa 18 miljoonaa euroa. Kahvi on yksi tärkeimmistä tuotteistamme, ja haluamme, että asiakas voi istahtaa juomaan kahvinsa tähän tiskin ääreen ja katsella
ulos ikkunasta.
Toimitusjohtajalle kioskivierailut ovat varsin konkreettista työtä. päinvastoin.
Asioista huomaa sen yhden ainoan puolen lisäksi monta muutakin puolta, joilla on merkitystä.
Samalla on kirkollista termiä lainaten huomannut tulleensa tietyllä tapaa armollisemmaksi ja
suvaitsevammaksi . Reitan Convenience on markkinajohtaja kaikissa toimintamaissaan.
Vuonna 2013 Reitan Conveniencen liikevaihto oli 1,8
miljardia euroa ja myymälöitä sillä oli 2 500 ja työntekijöitä 16 500.
O
len vuosia syystä tai toisesta säilyttänyt
kolmea mietelmää
teipattuna työpöytäni
laatikostoon. Aiemmin ikkunat peittäneiden teippien repimisille
on yksinkertainen selitys:
. niin muille kuin itselleenkin.
Ja silti perusarvoistaan ei ole tarvinnut luopua tai
niitä kyseenalaistaa.
Toinen on irkutskilainen kansanviisaus: ?Muista, että kovin vähän tarvitaan onnelliseen elämään?. Yrityksemme toimintatavan huipulla on aina asiakas, ja toimitusjohtaja tulee
hännänhuippuna henkilökunnan, alueellisen hallinnon, osto-osaston ja myynnin tukipalveluiden jälkeen,
Sangnes linjaa.
Uuden toimitusjohtajan
ansiota on sekin, että Suomen R-kioskien hyllyjen alla
on nyt pyörät, jotta niitä olisi
kevyempi liikutella.
7
ja tarjoaa pullakahvit hautausmaalta ärrälle kahville
poikenneelle Laura Vilppaalle.
Keskiviikkona Pirkanmaan kioskeja kiertäneet
toimitusjohtaja Sangnes ja
ketjujohtaja Rissanen ottivat Akaasta suunnan takaisin Helsinkiin. mitä kaikkea se sitten tullessaan tuokin.
Tähänastisesta matkaseurasta kiitän teitä kaikkia lämpimästi toteamalla, että kyllä se suvikin
sieltä aikanaan koittaa!
Kirjoittaja on Akaan Seudun Osuuspankin
toimitusjohtaja.
Ensi viikolla sarjassa kirjoittaa Hannu Mikkonen.. Ehtona
on kolmen vuoden sopimus.
Akaan kolmesta R-kioskista
kauppiasta vailla on juuri torin laidan ärrä.
. Muun muassa erilaisten valmisaterioiden myymistä on testattu nyt kymmenessä liikkeessä Suomessa, ja niissä liikkeissä
suosio on ollut todella hyvää, ketjujohtaja Teemu
Rissanen kertoo.
Ärrältä on jo jonkin aikaa saanut koko joukon monenlaisia muitakin palveluja. Todennäköisesti ne merkitsevät minulle tavallista enemmän. Suomessa viikot asuvan toimitusjohtajan
työpäivät venyvät helposti
iltayhdeksään, ja syykin selviää.
. Muutoinhan olisin heittänyt ne
pois.
Ensimmäisessä
John Steinbeck opastaa meitä: ?Kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen erottaa viisaan
itsepäisestä?. Pahviset sinkku- ja varattu-kahvimukit toivat ketjulle keväällä
osumia, ja nyt kahvimukeilla
kampanjoidaan suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja oikeu-
R-kioskin Suomen toimitusjohtaja Johannes Sangnes haluaa olla mukana asiakkaidensa ja
henkilökuntansa arjessa.
denmukaisuuden puolesta.
Kahvin lisäksi ketju siirtyy tulevaisuudessa yhä
enemmän perinteisen päivittäistavarakaupan apajille.
Jo nyt valikoimissa on enenevässä määrin perinteisen
ruokakaupan valikoimista
tuttuja tuotteita.
. Parin viikon ajan
R-kioskeilta on voinut ostaa
myös yleisimpiä kaukoliikenteen junalippuja.
Kioskit
kauppiasvetoisiksi
Tähän asti R-kioski on hallinnoinut itse kioskejaan, mutta tavoitteena on, että kaikki Suomen 630 R-kioskia
muuttuvat kauppiasvetoisiksi tämän vuoden loppuun
mennessä.
. Olemme usein
olleet mukana auttamassa
liikkeen sulkemisessa, Teemu Rissanen kuvailee toimitusjohtajan arkea.
Osa norjalaista
perheyritystä
R-kioski on osa Reitan-konsernia, jonka päivittäisitavaroihin keskittyvään toimialaan kuuluvat myymäläketjut ovat
Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa,
7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kioski Suomessa, R-kiosk Virossa sekä R-kiosk ja Lietuvos Spauda
Liettuassa. Tämä kioski on nyt kaupan, toimitusjohtaja vinkkaa
Forum akaa
Heikki Teräväinen
Johanna Mäkinen
R-kioskin Suomen toimitusjohtaja Johannes Sangnes
vieraili viime viikon keskiviikkona Viialan, Toijalan Hallamäentien ja Toijalan torin laidan R-kioskeilla. Omistajan vastuulla
ja maksettavana on henkilökunta sekä tuotteet. Tuota miettiessä huomaa tinkineensä vuosien myötä paljon nuoren miehen ehdottomuudesta ja suoraviivaisuudesta menettämättä
silti mitään . Teemu Rissasen mukaan
esimerkiksi Toijalan torin
laidan ärrä pitää kärkitilaa passien noutopaikkojen
joukossa. Työnantajalleni olen äärimmäisen kiitollinen ?säännöllisistä kuukausilähetyksistä?, mutta muistan hyvin vielä myös sen, miltä
tuntui elää kesä työttömyyskorvauksilla kauppaopiston jälkeen, kun työpolun alkupäätä ei tahtonut millään löytyä.
Nyt mietin tuota kansanviisautta enemmän
henkiseltä pohjalta kuin arkielämän kannalta, eurokysymystä paljon laaja-alaisempana ja totean
ykskantaan, että oikeassa ovat irkutskilaiset olleet jo varhain.
Kolmas mietteeni on lähteetön: ?Identiteettiä
ei määritellä vain kerran. huolen sisältö
vain on erilainen. Nyt esimerkiksi työntekijän sairastuttua on kioskimyyjän
pitänyt soittaa Vantaalle,
josta on yritetty järjestää
paikalle sijaista, toimitusjohtaja Johannes Sangnes
sanoo.
Myymälään liittyvät investoinnit jäävät ketjun vastuulle. Uutta
ovat imagokampanjat, joilla
on pyritty muun muassa some-yleisön suosioon. Paikallinen omistajuus
hyödyttää kaikkia. Elämä tarjoaa jälleen kerran täysin uuden ja haastavan näkökulman. Mutta toimisiko
luonto tuossakaan asiassa noin yksioikoisesti ja
onnettomasti, ettei se ottaisi myöhempää yksilön
omaa tai muitten kehitysten tulosta millään tavoin huomioon?
Edellä kuvaamani ajatukset ovat osaltani yli
60 vuoden tulemaa. Mikäli tuo taltioimani identiteettimiete pitää vähänkään paikkaansa, identiteettiäni määritellään, se rakentuu ja muuttuu
jälleen muutaman päivän kuluttua, kun jään aktiivityöelämästä pois. Lähtökohtaisesti taitaa olla
niin, että me usein ajattelemme, että identiteetti
on itse syntymässä syntymähetkellä tai jossain
tietyssä elämänvaiheessa suhteellisen tarkasti ja
kattavasti määritelty.
En pysty muuta kuin tieteellisesti sitoutumatta
toteamaan, että varmaan noilla tapahtumilla on
sinällään jonkinasteisia vaikutuksia ja heijastuksia minäkuvaan perimän kautta. Yli 34 vuotta rahavirtoja läheltä seuranneena miete kuulostaa ulkopuolisesta varmaan
oudolta.
Vuodet ovat asiakaskuntaani havainnoimalla
kuitenkin todistaneet sen, että haaste on pohjimmiltaan sama sillä, jolla euroja on paljon kuin silläkin jolla niistä on jatkuva pula . Akaan Seutu . Ketjun modernimpi fasadi näkyy jo Hallamäentien kioskilla, ja kaikkiaan ilmeenkohotus on tehty
tänä vuonna jo 250 liikkeeseen. Keskiviikko 25.6.2014
R-kioskin toimitusjohtaja toi hyllyihin pyörät
Johannes Sangnes
kiersi Akaan ärrät
Matkamietteitä
Johanna Mäkinen
Ruokaa, paketteja,
junalippuja ja passeja
R-kioskit aloittivat toimintansa vuonna 1910 lehtikioskeina muun muassa rautatieasemilla, joten niillä on
ollut merkittävä asema suomalaisen vapaan tiedonvälityksen ja lehdistönkin historiassa.
. Se rakentuu ja muuttuu
läpi ihmisen elämän?. Niiden tarkoitus on tavata kaikkein tärkeimpiä ihmisiä eli asiakkaita ja kioskien henkilökuntaa.
. Aiomme säilyttää sanomalehdet ja muut lehdet
edelleen valikoimissamme,
koska se on se, miten aloitimme toimintamme, Sangnes vakuuttaa.
Mainoskampanjoistaan ja
jingleistään tutuksi tullut Rkioski jatkaa toimitusjohtajan mukaan markkinoinnissaan pitkälti samoilla linjoilla kuin tähän saakka. Tuon
haasteen otan uutuutena, avoimin mielin ja mielenkiinnolla vastaan . Voi hyvin olla, että poikkeamme matkalla vielä jollekin kioskille
Sen sijaan alueelle ei ole tulossa asukkaiden toivomia hidasteita, betoniporsaita eikä läpiajon kieltäviä liikennemerkkejä.
Sahtikisat saivat uuden kovan tekijän
Vivikka Monto
Lontilan sahtikonkarikolmikko on saanut kovan
nuoren haastajan Akaan
perinteisiin sahtimestaruuskilpailuihin.
Tapani Knuutila, Esko
Niittymäki ja Jorma Inkinen ovat olleet kisan vakiosallistujia jo monena
vuonna.
Kurisjärvellä asuva Tiina Saarni osallistui kisoihin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja jäi tuolloin
viimeiseksi. Sahti sopii etenkin savusaunassa nautittavaksi.
Mikäs siinä on kylpiessä,
mies myhäilee.
Ei tuomaripeliä
Jokainen osallistuja toi kilpailuihin seurantalo Sampolaan mukanaan tuomarin. Isäni on pannut olutta, ja olen sitä kaut-
ta innostunut myös olutharrastuksesta.
Saarni suosittelee sahtia esimerkiksi liharuokien
kyytipojaksi.
. Ilkka Rehuttu
äänesti tyhjää.
Tarja Antola
Neljänkymmenen kilometrin nopeusrajoitusmerkki Hirvialhonkadun Hämeentien puoleisessa päässä vaihtuu 30 kilometriin tunnissa. Mopoliikenne on vilkasta, sillä asukkaat ovat
laskeneet Hirvialhonkadulla 2,5 tunnin aikana
42 mopoa.
Akaan tekninen lautakunta käsitteli kuntalaisaloitetta viime kokouksessaan ja päätti, että Hirvialhonkadun Hämeentien puoleisessa päässä
oleva 40 kilometrin no-
peusrajoitusmerkki muutetaan 30 kilometriä tunnissa -aluemerkiksi. Aloin tehdä tätä satsia vajaa kaksi viikkoa
sitten aamulla seitsemältä,
Vivikka Monto
ja iltapäivään asti siinä meni.
Jorma Inkisen mielestä
sahti on oivallinen seurustelujuoma.
. Nopeusrajoituksen
ja esteiden kannalla olivat
Matti Humaloja ja Saija
Roininen. Autoja oli niin
paljon, etteivät sataman alueen parkkipaikka ja tien varret riittäneet alkuunkaan.
Liikenteenohjaus oli kuitenkin järjestetty erinomaisesti,
ja kaikki autot löysivät paikan, toiset vähäisen kävelymatkan päästä.
Ohjelmalavalla nähtiin
Toijalan Näyttämön lauluesityksiä Lemmenhotelli Mimosan hipiästä.
Lapsille ja lapsenmielisille oli perinteisesti tarjolla niin puujaloilla kävelyä,
renkaan-, kettingin- ja huopatossunheittoa ja naulanlyöntikilpailu sekä tietenkin
kahvia, makkaraa ja muurinpohjalettuja.
Tänä vuonna nähtiin kokkokin, ja se paloi hyvin lämmittäen lähimpänä rannalla
seisoneita.. Nyt hän nappasi toisen sijan 17. Tein hirvenlihasta
hampurilaisia, ja sahti sopi niiden kanssa erinomaisesti. Tein sahtia,
jota maistatin heille esitelmän yhteydessä, Saarni
taustoittaa.
Sahtiharrastuksen saloihin hänet perehdytti Tapani Knuutila, joka ei tällä
kertaa itse sijoittunut kolmen parhaan joukkoon.
Saarni laittoi sahtiinsa
tavallista enemmän humalaa, ja siivilöimisessä oli
mukana runsaasti katajaa.
Hän hankki alfa-keittimeksi kutsutun armeijan kenttäkeittimen. Tapani Knuutilan lisäksi Jukka
Hutko Toijalasta sijoittui
kärkikolmikon ulkopuolelle.
Voittajasahti valmistui
totuttuun tapaan oman kaivon vedestä.
. Alueen läpi kuljetaan mopoilla myös erittäin myöhään.
Hirvialhonkatua pidetään
kiihdytyskaistana, ja mopoilla ajetaan myös Tynkäkadun ja Mottalankadun kävelykatuosuuksien
läpi. Akaan Seutu
Moporallille kolmenkympin rajoitus
Tarja Antola
Joukko asukkaita on lähettänyt viime syyskuussa
Akaan kaupungille kuntalaisaloitteen mopoliikenteen hillitsemiseksi Mottalankadulla, Tynkäkadulla, Kansankadulla ja Hirvialhonkadulla. 8
Keskiviikko 25.6.2014 . Makea sahti voisi varmaan sopia myös juustojen
kanssa nautittavaksi.
Voiton kisassa vei viime
vuoden tapaan Lontilan
sahtikonkareihin kuuluva
Jorma Inkinen. Lisäksi Akaa-Seuran
puolesta oli yksi tuomari.
Sahteja maistelivat Tapio Pekkala, Markku
Tiura, Marko Rantanen,
Antti Tuomola, Rauni
Niittymäki ja Ahti Kallioinen.
Sahdit todettiin tyylillisesti melko erilaisiksi.
Pisteytystä ei tarvinnut
pitkään miettiä, vaan nimettöminä maistellut sahdit saatiin arvosteltua nopeasti.
Tiina Saarni teki kisaa varten tämän vuoden ensimmäisen
sahtisatsinsa.
Kokko kruunasi Sataman juhannusjuhlan
Liisa Ahokas
Liisa Ahokas
Toijalan Sataman juhannuskokko kruunasi kolean juhannusaaton.
Akaan juhannuksen järjestelyistä vastasivat tänä vuonna LC Arvo Ylppö ja LC Toijala/Akaa. Vaikka teen sahdin aina samalla reseptillä, siitä
tulee joka kerta erilaista.
Sahdin tekeminen on päivän homma. Juhlaan osallistui
järjestäjien mukaan runsaat
400 henkeä. Esko Niittymäki oli kolmas. kesäkuuta pidetyissä mittelöissä.
Kaikkiaan Akaa-Seuran
järjestämiin kisoihin toi
sahtiaan maisteltavaksi viisi kilpailijaa.
Tiina Saarni kertoo valmistaneensa sahtia viime
vuonna ensimmäistä kertaa.
. Minun piti restonomikoulussa pitää esitelmä suomalaisista perinne-
herkuista kansainvälisille
opiskelijoille. Asukkaiden toivomia läpiajon
kieltäviä merkkejä, hidastetöyssyjä ja betoniporsaita alueelle ei ole tulossa.
Tekninen johtaja esitti Hirvialhonkadun nopeusrajoituksen lisäksi kokeiluluontoisesti alueelle
betoniporsaita tai puskupuomeja, mutta teknisen
lautakunnan päätökseksi
tuli äänin 2?7 varajäsenen Aki Anderssonin esitys, joka sisälsi ainoastaan
nopeusrajoituksen muuttamisen Hirvialhonkadun
Hämeentien puoleisessa
päässä.
Anderssonin kannalla
olivat myös teknisen lautakunnan puheenjohtaja
Sirpa Hämäläinen, varapuheenjohtaja Sari Nieminen sekä jäsenet Eero Eskola, Vesa Peltola,
Juha Saarinen ja Tuomo
Smått. Asukkaat
ovat huolestuneita liian
kovaa ajavista ja liikennesäännöistä piittaamattomista mopoilijoista. Ennen vanhaan naiset
keittivät sahtia, mutta miehet ovat nyt omineet tämän
harrastuksen. Siinä sahti
kypsyi lempeästi vesihauteessa.
Voitto Jorma Inkiselle
Sahtia ei nykyään mielletä
nuorten naisten harrastukseksi.
kello 18 sekä sunnuntaina 6.7.
kello 16.
saaren
?Jos saaren minä saisin,
vaikka pienenkin, jos
saaren omistaisin, lailla
sulttaanin, niin sille rakentaisin, pienen palatsin.?
Nuo mainiot Raittiset
. Valta . Muut perheen autot ovat saaneet tyytyä olemaan taivasalla. Sen sijaan viesti on, että jokainen, jolle kulkusaaresta on haittaa, voi toimia sen
kanssa niin kuin parhaaksi näkee.
Tietenkään laista ei löytyne mitään hakusanalla
kulkusaari, kelluluoto tai lillukari. Sara istahti silloin tutti suussa repsikan penkille
ja alkoi heti hapuilla vaihdekeppiä, joten ostin auton
sopuhintaan tytölle, Mika
Wiklund kertoilee.
Auto olikin aktiivisessa
kesäajossa Saran ollessa
taaperoikäinen. laittoivat 1960-luvulla vauhtia
tanssikansan monoihin
muun muassa Saaren haluan -kappaleella.
Vanajalla on muutaman vuoden ajan ollut
riesana saari, joka ei kuulu kenellekään. siinä osa hienosta
kokonaisuudesta!. Tosin mitään krimitystä en näille vesille tahdo. Kerran hampurilaisravintolan drive in -kaistalla
yritin huudella myyjälle,
että onko teillä ylimääräistä kasvisöljyä tähän tankkiin, mutta taisivat pitää
minua vähän hulluna, Mika
naurahtaa.
Hilda Huntuvuoren kirjoista trilogianäytelmä
Liisa Ahokas
Hyvinkäällä Palopuron kesäteatterissa sai juhannusaattona kantaesityksensä
Teatteri Betan kesänäytelmä Lallin pojat. Myöhemmässä vaiheessa neuvottelujen
kohteena oli tuntemattoman konsultin junailema
vaihtokauppa: Suomi saisi takaisin mainitut saaret,
jos luovuttaisi vaihtokaupassa Ahtisaaren ja Jaakonsaaren. Jalavan innostamana. ei oikein aina suostu lähtemään
käyntiin, on se päällisin
puolin hienossa kunnossa.
Kirkkaankeltainen maalipinta on moitteeton, ikkunat on vaihdettu ehjiin ja
alla ovat alkuperäisiä muistuttavat krominväriset vanteet. Siinä on oiva brändituote juuri Suomen hunajapääkaupungiksi julistautuneelle Akaalle. Vaikka
yhtään ihan tuiki tavallista autoa perheessä ei olekaan, kun äiti-Anun kermanvärinen farmarimersukin on entinen saksalainen taksi.
. Olisiko sittenkin
joistakin yleisemmistä periaatteista johdettavissa
viranomaisten toimimisvastuu. Vuoden 2014 juhannus sujui toisin. Syksyllä terissaarelaiset tuovat
markkinoille siiderin. Sen sijaan vankkumattomana ruotsin kielen kannattajana jäljennän mitä kauneimman
kesärunon luettavaksenne: Saari saari, heinäsaari,
heinäsaaren neito. Se
on kylmäpuristettua ja pastöroitua 100-prosenttista luomutäysmehua. Mielestäni Akaa
voisi aivan hyvin luoda kunnallisprofiiliaan ruokanäkökulmasta. kello
16, tiistaina 1.7., torstaina
3.7. Jollei muuta niin Riihelää.
Keleistä riippumatta meillä kaikilla on hyvä tilaisuus virkistää sieluamme käyskentelemällä Nahkialanjärven rantamaisemissa taiteeseen tutustumassa. Eero ja Jussi . Siitä useimmiten on kysymys. Sääksmäellä
ja Toijalassa vaikuttanut ja
asunut opetusneuvos Hilda
Huntuvuori oli eräs maamme arvostetuimpia suomalaisen varhaiskeskiajan historian asiantuntijoita.
. Alkaa olla hölökynkölökyn!
Vähemmän hallaa
Juhannuksen kuolonkolarien ja hukkuneiden määrä jää keskimääräistä pienemmäksi. Ei syntynyt vaihtoa.
Olisiko Vanajan kulkusaaresta uudeksi ulkopolitiikan pelimerkiksi. Aiheuttaahan tämä
saareksi kutsuttu kaislaturvekoostuma kauneushaittaa ja myös riskejä ja vaaraa vesillä liikkujille.
Mihin se Titanic aikoinaan törmäsi?
Viranomaisohje on hajottaminen maalla: hajota
ja hallitse. Tytöt olivat kuitenkin nuorimmat näytteilleasettajat, joten kotiin
Akaaseen matkattiin isojen
karkkipussien kera.
Vaikka vuosimallin 1979
Volkswagen ?Kupla. Se on hyvä uutinen. Kun perhe
kasvoi vielä kahdella tyttärellä, saivat ajelut pikkuautolla hetkeksi jäädä.
Sara ja Suvi saivat leikkiä kotipihan nurmelle ajetussa Kuplassa.
. Aiemmin perheestä näyttelyissä on kierretty esittelemässä vain
isän aiemmin omistamia
vaneja tai nykyistä, yhdeksän hengen matkailuautoksi rekisteröityä Vitoa.
Sara (vas.), Sini ja Suvi Wiklund olivat nuorimmat Loimaan HeMa-shown näytteilleasettajat.
Esikoiselle ostettiin
oma auto
Kupla ostettiin Wiklundin perheeseen yhdeksän vuotta sitten perheen
10-kuukauden ikäiselle
esikoiselle, Saralle.
. Rantojen
asukkaat ovat harmistuneita. Akaan Seutu . ja perjantaina 4.7. Omenapuut ja
pörriäiset ovat kuin tehdyt toisillleen. Köyliönsaaressa
vietetään häitä juuri kun
vainolainen hyökkää Turkuun ja Turku palaa. Löysin kirjoista myös
uutta ja mielenkiintoista
varhaiskeskiajan tapakulttuuria ja ryhdyin työstä-
mään niistä näytelmää, kertoo käsikirjoittaja ja ohjaaja Jouni Laine.
Nyt ensi-iltansa saanut
Lallin pojat alkaa vuodesta
1197, kun Lallin kuuluisasta tihutyöstä on kulunut
40 vuotta. Juhlahumussa järki jäähtyy surullisin seurauksin. Kun Sara oli pieni,
kuplassa oli vielä radiokin paikallaan ja ajelimme
usein jäätelöä ostamaan ja
kuuntelimme Pöllörockia.
Sittemmin kupla on saa-
nut seistä aloillaan kuusi vuotta tallissa tai missä
kulloinkin on ollut parhaat
oltavat. Äkkiä ajatellen
räjäyttäminen olisi parempi ratkaisu.
Viime sodissa Suomi menetti Suursaaren ja Tytärsaaren. Vaikka kupla onkin
rekisteröity uusiin kilpiin
alkuperäisellä rekisterinumerolla, sai tällä hetkellä
katsastamaton kansanauto
matkustaa Loimaan näyttelyyn autokärryillä. Veräväiset, Franssilat ja Latvaset tuottavat
laadukasta lihaa kotinurkillamme. Vaan kukapa sen tekee. Siten hunaja
ja omenamehu sopivat yhteen.
Akaasta löytyy kohtuullinen määrä erilaista lähiruokaa. Siitä voisi oikeastaan kiittää. Valkeakosken paikallislehti puhui jo kaislasaariottelusta.
Minusta on erikoista, että vesien ja ympäristönsuojelusta vastaavat viranomaiset sanovat, että asia
ei kuulu kenellekään. Hänen romaaninsa ja
niiden kiehtova kieli ja dialogit veivät minut mukanaan. Kolea sää hillitsee
koheltamista. Aino . Sitä ennen auto tuunattiin ja puunattiin vahaamalla näyttelykuntoon.
Idea näyttelyyn osallistumisesta lähti isän Mika
Wiklundin ja perheen epävirallisen näyttelymanagerin Jari ?Jallu. kello
18, sunnuntaina 29.6. Keskiviikko 25.6.2014
9
Sara, Sini ja Suvi veivät akaan aatami
Kuplansa autonäyttelyyn Saisinpa
Johanna Mäkinen
Johanna Mäkinen
Viialalaisten sisarusten,
9-vuotiaan Saran, 7-vuotiaan Sinin ja 4-vuotiaan Suvi Wiklundin kuplavolkkari ei yltänyt pokaalisijoille
Loimaan jäähallissa toissa
viikonloppuna järjestetyssä autonäyttelyssä, HeMashowssa. Siihen on hyvät eväät jo nyt.
Pian saamme sitä paitsi maistella oman kaupungin hunajaolutta. Näytelmä
on ensimmäinen osa trilogiasta, jota esitetään kolmena perättäisenä kesänä.
Trilogia pohjautuu Hilda Huntuvuoren historiallisiin romaaneihin 1920- ja
1930-luvuilta. Uimarit . Och samma på svenska: Ö ö, hö ö,
höösmö! Tätä kun lausuu pikkusiiderissä suviyönä,
niin jo on kumma, jollei morsian suopeudu!
Omenainen olo
Ilokseni panin merkille, että paikallisista kaupoista on saatavissa Terissaaren luomuomenamehua. Siinä on ilmoillakin osansa. Häihin tulee yllättäen myös
vuosikymmeniä piileskellyt Lallin vaimo, joka ker-
too oman käsityksensä tapahtumista.
Ensi kesänä nähtävä trilogian toinen osa on nimeltään Piispa Tuomas ja
kesällä 2016 nähdään kolmas osa, Turun tulkki.
Näytelmää esitetää huomenna torstaina 26.6. Valmistuksessa on käytetty
noin kymmentä erilaista kotimaista omenalajiketta.
Maku on täyteläinen, väri syvän omenainen
www.tokmanni.?. 2,89/pkt
Etu vain TO?SU!
5
00
2 pkt
1 erä/talous!
KAURAHERKKU 270g
(11,04/kg)
2
98
rs
Perhetilan BROILERIN
FILEE OHUT LEIKE
480?600 g (9,91?12,40/kg)
gg
Hunaja, pehmeä pippurinen, myös pintamaustettu
tai naturel
5
95
rs
Wilhelm GRILLIMAKKARA
400 g (4,47/kg)
Useita makuja
10 GRAHAMSÄMPYLÄ
10 kpl / 470g (4,23/kg)
1
99
ps
God Morgon
TÄYSMEHUT 1 L
(1,50/l) Useita makuja
3
00
2 prk
PAAHDETUT
JUUREKSET
tai PERUNAT
450 g (8,86/kg)
Marinoitu
99
kg
MIKRORUOAT 300 g
rs
OIVARIINIT
500-600 g
(3,33/kg)
Useita makuja
1
3
99
(5,48-6,58/kg)
00
rs
3
29
pkt
VARHAISPERUNA
A
irto Suomi
TOMAATTI
VOILEIPÄKINKUT 300 g
(8,30/kg) Perinteinen
tai savustettu
Suomi
SIPULINIPPU
Suomi
ANANAS SWEET
1
79
pkt
REISSUMIES 705 g
49
rs
OMENA JONAGOLD
LD
Hollanti
MINIVESIMELONI
Espanja
CANTALOPE MELONI
Espanja
HUNAJAMELONI
Espanja
Crea CREME
FRAICHE 200 g
(2,82/kg)
1
2
Costa Rica
(8,95/kg) Valkosipuli,
paahdettu sipuli tai
pippuri
99
ps
1
79
prk
KYLMÄKOSKI
avoinna joka päivä 8?21
0
99
kg/kpl
Tarkista yhteystietomme
kätevästi
matkapuhelimellasi
oheisella QR-koodilla !
toknet.?/myymalat
Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin 26.?29.6.2014 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Akaan Seutu
?
%?70
0
5
%
%
0
?
0
4
3
?
%
0
3
?
%
0
5
%
%
0
300SUPERHALPA
%
4
?
0
0
?
?
%
?
3
0
5
5
?
0
%
3
. 700 g
Marinoitu
Shokki !
hintaan
5
95
Lasten
RAIDALLISIA
T-PAITOJA
Koot 90?150 cm.
Kudottu raita.
Norm. 40%?50%. 10
Keskiviikko 25.6.2014 . 1,3 kg
4
6
99
KAHVI 450 g
(5,56/kg)
Norm. 40 KESÄALE!
5
?70%?
%
%
Paljon hyvää tavaraa
uskomattoman halvalla.
Tule tekemään löytöjä!
Erä!
Suomalainen
PORSAAN
SISÄFILEE n. 7,99
%
%
kg
AITO
NAKKI 420 g
(5,98/kg) Tavallinen,
juusto tai kevyt
2
99
pkt
GRILLITASSUT
tai JUUSTOTASKU
315?450 g
(8,86?12,67/kg)
Useita makuja
3
99
rs
säästä 62 %
2
99
VILJAPORSAAN
KASSLERPIHVI 1 kg
Viljaporsaan
ULKOFILEEPIHVI n
Keskiviikko 25.6.2014
o
s
i
l
o
u
P
Ota verkkopalvelut
käyttöön
. saat kivan
kesälahjan!
Kesto-
tilaaja
Lapsi
Näköeinslehd ja
tilaa
Verkkolehden
tilaaja
Lapsi
Lapsi
Lahjasi toimitetaan kotiosoitteeseen postitse,
maksat vain toimituskulut 5,90 ?.
Tuotteilla on 100 % tyytyväisyystakuu.
Kampanja on voimassa 15.7.2014 saakka.
Valitse lahjasi kirjautumalla verkkopalveluumme
» akaanseutu.fi/lahja
Etkö ole vielä
kesto- tai digitilaaja?
i
sesi kestoks
Muuta tilauk
luun
e
lv
a
p
tilaaja
a
it
o
s
,
ti
h
le
?15).
tai tilaa
(arkisin klo 9
03 540 960 0
11. Akaan Seutu
Villa eritellään kolmeen eri luokkaan sen laadun mukaan.
. Keritsemiskurssi on ylimääräinen ammattitutkinnon
osa.
Tekniikkalaji
Tilanteesta kertoo paljon
se, että kouluttaja kurssille piti tuoda Yorkshiresta
Briteistä saakka. Ne muutama kiertävä
keritsijä joita Suomessa on,
ovat itse opetelleet ammattiinsa. Vaikka siitä ei ole kehrättäväksi, niin
esimerkiksi Ruotsissa sitä käytetään kasvimailla
katteena estämään rikkaruohojen kasvua.
Lampaat pitää jo eläin-
suojelulain mukaan keritä
vähintään kerran vuodessa. Tolvilassa ne keritään
kahdesti. Keritsimen terät ja oikeat otteet pitävät huolen siitä, että ihoon ei yleensä tule haavoja.
Tolvilan kartanon lammastilalla
pidettiin ainutlaatuinen keritsemiskurssi
Vivikka Monto
Tolvilan kartanon lammastilalla Viialassa järjestettiin
maanlaajuisesti ainutlaatuinen lampaidenkeritsemiskurssi. Suurin osa oli lampureita tai lomittajia.
Potkua lammaspisnekseen -hanke auttaa kokonaisuudessaan siihen to-
siasiaan, että lampureille
ei ole Suomessa juurikaan
koulutettuja lomittajia. Akaan Seutu
Vivikka Monto
Lammas keritään mahdollisimman läheltä ihoa. Keritsijöistä on huutava pula. Suomessa ei ole vielä
oikein ymmärretty villan
arvoa, vaan lammasta ajatellaan lähinnä lihan raaka-aineena. Pirkanmaalla ei
ole kovin monta tilaa, jossa olisi riittävästi lampaita
kerittäväksi kurssin toteuttamiseksi, joten Tolvila valikoitui luontevasti kurssipaikaksi.
Kurssille Tolvilassa osallistui kaksi viiden hengen
ryhmää. Yksi osa hankkeesta on kouluttaa keritsemään. Kun tämän tekee
oikein, ei keritseminen ole
fyysisesti raskasta, Numminen sanoo saatuaan jälleen
yhden lampaan kerittyä.
Ammattilainen keritsee
lampaan parissa minuutissa, mutta kurssilaisilla työ
kestää hieman kauemmin.
Nummisella on itsellään
lampaita harrastusmielessä, ja hän opiskelee agrologiksi Hämeen ammattikorkeakoulussa Mustialassa.
Villan arvoa ei
ymmärretä
Yksi osa keritsemiskoulutusta on opetella lampaanvillan lajittelu. Tämä on tekniikkalaji.
Pitää muistaa oikea keritsemisjärjestys sekä kuinka pidellä lammasta missäkin tilanteessa. Mutta suomenlampaan villa on lähes yhtä hienoa kuin merinolampaan. Keritsijöistä on
Suomessa suuri pula, eikä
koulutusta aiheeseen ole
juuri järjestetty.
Tilan isäntä Jarmo Latvanen valaisee tilannetta.
. Keritsimien
ja opastuksen avulla homma alkaa sujua ammattitaitoisin ottein.
. Tavoite on,
että villa irtoaa lampaasta
yhtenä mattona. Ne
tietävät, että keritsemisen
jälkeen olo tuntuu mukavan kevyeltä.. 12
Keskiviikko 25.6.2014 . Lampaasta kannattaisi ottaa myös villa hyötykäyttöön, Jarmo Latvanen
Kerityt lampaat ovat tyytyväisiä kevyeen oloonsa.
korostaa.
Etenkään huonoimman
luokan villaa ei osata Suomessa arvostaa. Karitsat vähän
jännittävät tilannetta, mutta vanhemmat eläimet ottavat touhun rennosti. Onhan se aika
hassua, että monelle tilalle
tulee keritsijä Uudesta-Seelannista asti, Latvanen päivittelee.
Hän on Ahlmanin koulun
säätiön Potkua lammaspisnekseen -hankkeen ohjausryhmässä. Iittalassa
asuva Annukka Numminen kertoo, että ennen tätä kurssia hän on klipsinyt
lampaiden villaa tavallisten
saksien avulla. Kurssilaiset kehuvat Richard Schofieldin opetusta
Sinin
edellisessä kodissa Toijalassa myös sisustuksessa
näkyi 50-luvun henki.
. vielä.
. Sini hyväksyy sen hyvän maun rajoissa.
. maalla, mökillä.
Valovirralla helposti kylmätilaa lisää.
Kylmästi paras!
Kuljetus
Jyrkinen Ky
0400 632 731 Akaa
ROMULIFE
NOUDAMME/
OSTAMME
KAIKKI
METALLIROMUT
(myös akut)
Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikois- ja
vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. Kunhan ei ole mitään
liian paljastavaa.
Siniin kolahti pin up -tyylissä erityisesti aikakauden
naisellisuus, näyttävät asut,
meikki ja kampaukset.
. Sinin mieleen ovat erityisesti Chevroletin lava-autot.
Omaa autoa Sini ei omista
. Pin up tarkoittaa 50-luvun ja vanhempaakin naisten tyyliä. Suomesta osanottajia on yhteensä
kolme. Keskiviikko 25.6.2014
Baby Doll kilpailee heinäkuussa Ruotsissa
Sini Leväsluoto elää
50-luvun hengessä
Tarja Antola
Viialassa asuva Sini Leväsluoto hurahti 50-lukuun
rakastuttuaan rokkariin.
Silloisessa kaveriporukassa
hän tutustui pin up -tyyliin.
. Akaan Seutu . Rat Fink Reunion
-tapahtuman yhteydessä
järjestettävään pin up -kisaan Sini haki Facebookin kautta. Suomen-kisassa oli myös alusvaatenäytös. Kisoihin voi valmistautua harjoittelemalla poseerauksia kotona tai kävelemällä kavereiden edessä.
Ensimmäisillä kerroilla
esiintyminen jännitti kovasti, mutta nyt se jo menee, Sini sanoo.
Viialassa asuva Sini on
muuttanut Akaaseen pari
vuotta sitten Tampereelta.
Työpaikka on Sotkian harjatehtaalla, jossa hän tekee
varastotöitä. Olen kyllä aina tykännyt pukeutua nätisti, mutta
toki kesti hetken löytää se
oma juttu.
Elämäntapaa hän toteuttaa käymällä jenkkiautojen
tapahtumissa ja pyörimällä
samanhenkisten kavereiden kanssa. Myös työpaikalleen hän laittautuu ainakin jonkin verran. Harrastus liittyy
aika läheisesti amerikanautoihin, 24-vuotias Sini kertoo.
Alun perin pin up -tyyliin on liittynyt vähäpukeisuus. Kilpailussa hän
käyttää taiteilijanimeä Baby Doll.
. Baby
Dollin blogi löytyy netistä osoitteesta www.pinupsandkustoms.com/babydoll/.
Sini Leväsluoto ihastui pin up
-tyylissä naisellisuuteen. Tykkään kyllä myös
sen ajan tavaroista.
Vapaa-ajallaan Sini tekee
myös muille hiustenleikkauksia, värjäyksiä, kampauksia, rakennekynsiä ja meikkejä. Sellainen on haaveissa, jos joskus rikastuu, hän
tuumaa.
Tarja Antola
Viime vuonna Sini oli
mukana Miss Pinup Finland
-kisassa, mutta tuolloin hän
ei yltänyt kärkikolmikkoon.
Heinäkuun lopulla Sinillä on uusi yritys Ruotsin
Avestassa, jossa hän kilpailee Miss Pinup Scandinavia
2014 -tittelistä 11 muun
finalistin kanssa. Myös sitä seurattiin, kuinka kilpailijat suhtautuvat siihen.
Ruotsin-kisasta Sini tietää vasta sen, että ruotsalainen retrovaatteita myyvä El Bastardo vaatettaa
kilpailijat ja jalkaansa finalistit saavat 12 sentin korot.
. Toimialueena koko Suomi.
SOITA 044 3366490, pienet erät 0440 523751
ZZZ NLHUUDW\VPHWDOOLOLIH À romulife@gmail.com. Amerikanautoilla ajelu kuuluu olennaisesti harrastukseen. Heinäkuun lopulla Sini
on lähdössä Miss
Pinup Scandinavia -kilpailuun
Ruotsiin.
13
?JÄÄKAAPPI PYÖRILLÄ?
Juhlat, häät ym. Viime aikoina aikaa
on vienyt Miss Pinup Scandinavia -kilpailuun liittyvän
blogin kirjoittaminen. Kisassa kauneus on
tietysti yksi kriteeri, mutta
myös se millainen ja kuinka
luonteva olet lavalla, ja oletko sosiaalinen
Peli-Veikkojen ajatus
on, että yhteen hiileen puhaltamalla kaikki saavat
parempia tuloksia. Myös kentän laidalle kokoontunut yleisö
sai kiitokset.
. Maalittoman avauspuoliskon
jälkeen alkoi tapahtua,
kun maaleja alkoi syntyä
urakalla. Oli mukava pelata,
kun yleisö oli hyvin mukana. Ihan hyvin on päivä mennyt. Jo- la Jonna Uolamo, keskellä Sofia Kraft ja oikealla Aava Häyry- telivat pm-pronssia.
Pinja Lehtinen johti otnin sarja oli seuraava: 100m nen.
telua 60 metrin aitajuokaj 17,78, pituus 4,92, seiväs
3,00, keihäs 33,97 ja 1000m sijaa Viialan Valtin Kerttu pisteitä seuralleen. Martti sun ja pituushypyn jälkeen,
Niinimäki ja Tampereen Näsi otteli P10-sarjan 3-ot- mutta erot seuraaviin kil3.28,61.
15-vuotiaiden tyttöjen Pyrinnön Pihla Aro pudotti- telussa pisteet 681 ollen 11. pakumppaneihin olivat piesarjassa Katriina Aalto ot- vat Sirkun mitaleilta. Voiton vei Tampeja 13-vuotiaiden otteluissa nuorempien vauhtilaisten lä. Edelle pääsivät vain Tam- reen Pyrinnön Pinja Heivauhtilaisista mukana olivat menestys 9-vuotiaiden 3-ot- pereen Pyrintö, Hämeenlin- nonen (1640 pist.) ja hopetutut menestyjät Sirkku Nä- telussa. Aava Härynen oli nan Tarmo, Lempäälän Ki- aa Hämeenlinnan Tarmon
si ja Laura Anttonen. Sirk- kuudes 545 pisteellä, Jonna sa ja Kangasalan Urheilijat. Erika Ahvenharju 1636
ku oli jälleen kerran mitalin Uolamo kymmenes 524 pis- Taakse jäivät muun muassa pisteellä.
Kuulantyöntö ja 800
tuntumassa. Ennen 4-ot- teellä ja Sofia Kraft 12. ViiPV:n kasvatit
Teemu Hytönen ja Tuomas Pynnönen palasivat
hyvillä mielin vanhalle kotikentälleen ja iskivätkin
maalin mieheen.
. Siis aikuisten peli,
Pynnönen tuumasi ja viittasi ottelun alussa olleisiin
esittelyihin ja kentälle saattamisiin.
Junnupäivästä
jokavuotinen perinne
ViiPV:n juniorit kannustivat Hakan valkopaitaista Teemu Hytöstä, joka pelasi vielä vuosi sitten itse Viialassa.
ripelaajille että aikuisille.
Tarjolla oli taitoratoja, ja
potkunsa nopeutta sai mitata pallotutkassa. Pronssi Tapio Mikkola otteli P12- niä. Kun myös kuulantyönteli pisteet 1753 ja sijoi- meni Kertulle 1205 pisteel- sarjassa sijalle 14 873 pis- nössä ja 800 metrillä tuli
tus oli kolmas. Hopeakin lä, josta Sirkku jäi vaivaiset 8 teellä ja T10-sarjassa Lauran oma ennätys, pääsi Pinja
pikkusisko Aino Anttonen palkintopallille noutamaan
jäi vain 36 pisteen päähän. pistettä.
Laura otteli 13-vuotia- otteli 3-ottelussa 586 pistet- pronssimitalia.
Katriinan sarja oli: 80m aj
Pinja keräsi 1592 pis12,81, pituus 4,48, keihäs den 4-ottelussa tasaisen tä ja sijoitus oli 17.
Seurojen välisessä piste- tettä (60m aj 10,17; pi14,57, korkeus 1,47 ja 800m varmasti ja sijoittui kisassa
kuudenneksi 1357 pisteel- kilpailussa Toijalan Vauhdin tuus 478; kuula 7,98; 800m
2.59,93.
Viialassa pidetyissä 12- lä. Ilahduttavaa oli myös sijoitus oli viides 126 pisteel- 2.50,83). Tarkoituksena on näyttää, miten seurojen välinen
yhteistyö käytännössä toimii. Kuulan jälkeen
lä toisella sijalla, mutta 800 Vauhdin joukkueessa olleet
Kari Uolamo Kerttu oli pistetilanteessa
metrin kaksi nopeinta juok- toivat arvokkaita luokittelu-
Aija Mansikka
Kerttu Niinimäki (vas.) ja Pinja Lehtinen iloitsivat 4-ottelun
pronssimitaleista Valtin kotikentällä.
viidentenä, pituuden jälkeen sijoitus putosi yhdellä, mutta 800 metrin vahva
juoksu nosti Kertun pronssille.
Kertun tulossarja 60m
aj 12,97; kuula 8,94; pituus
392; 800m, 2.44,74 toi yhteensä 1205 pistettä. Mutta tarkoitus on silti, että
pienemmätkin seurat säilyvät.
Toijalan Vauhdille kultaa ja Valtille kaksi pronssia
pronssia pm-otteluista
Viialan Valtti järjesti Hämeen piirin sisulisäottelut
Kari Uolamo
12?13-vuotiaille yleisurKangasalla ja Viialassa piheilijoille toissa keskiviikdetyissä yleisurheilun pmkona. Piirin
mestaruuden vei Tampereen Pyrinnön Venla Väliharju (1323 pist.), hopeaa
sai saman seuran Pihla Aro
(1226 pist.)
Valtin vireästä toiminnasta kertoo se, että otteluihin osallistui seurasta
ilahduttavan moni. 507 suurseurat Tampereen Urtelun viimeistä lajia eli 800 pisteellä. Kaikkiaan T09-sar- heilijat, Nokian Urheilijat ja metriä ovat olleet Kerttu
Niinimäen vahvoja lajeja
metrin juoksua hän oli vie- jassa otteli 44 tyttöä. Kaikki Forssan Salama.
otteluissa. Väkeä on ollut
ihan kiitettävästi. Kymmenen parhaan joukkoon
ottelivat Pinjan ja Kertun
lisäksi Juho Veikkolainen
P12-sarjassa ja Kiira Vilenius T13-sarjassa. Kilpailuihin osallistui
otteluista Toijalan Vauh80 nuorta urheilijaa mittedin pienehkö, mutta teholemään 4-ottelun pisteistä
kas joukkue saavutti yhden
ja sijoituksista.
kulta- ja pronssimitalin seKisajärjestelyistä Valtkä kahdeksan pistesijaa. Joti sai paljon hyvää palauni Uolamo otteli Kangasaltetta ja kisat sujuivat hiela P14-vuotiaden sarjassa
nosti tuloksellisestikin, silpiirinmestariksi selvästi enlä 13-vuotiaiden tyttöjen
nen Kangasalan Urheilijoisarjassa Pinja Lehtinen ja
den Otto Uusinokaa. Jonin
12-vuotiaiden tyttöjen sarpistemäärä 5-ottelussa oli
2073 pistettä ja toiseksi tul- Vauhdin 9-vuotiaat ottelijat lähtöharjoituksissa. Eri ikäluokkien nopeimmin potkivat palkittiin. Juniorivastaava Veli-Matti Heinonen oli ensimmäistä kertaa järjestettyyn tapahtumaan tyytyväinen.
. Vasemmal- jassa Kerttu Niinimäki otleen Oton 1801 pistettä. Alina Koponen osallistui T10-sarjaan, Neea Lehtinen T11sarjaan ja Joona Lehtinen
P9-sarjaan. Tietysti
aina enemmän toivotaan,
mutta olen tyytyväinen,
Heinonen pohtii.
Heinosen mukaan Junnupäivä onnistui yhdessä
päätehtävistään: seurojen
välisen yhteistyön kehittämisessä.
. Akaan Seutu
Urheilu
Viialan Peli-Veikot järjesti Junnupäivän
?Haluttiin näyttää, mitä pojat ovat oppineet?
Sami Koljonen
Sami Koljonen
Viialan Peli-Veikot järjesti toissa lauantaina ensimmäistä kertaa jalkapallon
Junnupäivän Viialan urheilukentällä. Ihan kuin olisi ollut aito matsi. Samalla tässä haluttiin
näyttää, mitä pojat ovat oppineet Hakassa, Viialan Peli-Veikkojen juniorivastaava Veli-Matti Heinonen
kertoo.
?Ihan kuin olisi ollut
aito matsi?
Junnupäivä tarjosi monenlaista puuhaa sekä junio-
linjoilla. Sarjat 9-10-11
sekä 14- ja 15-vuotiaat kilpailivat Kangasalla Kangasalan Urheilijoiden isännöiminä.
Aija Mansikka. Ottelu päättyi lopulta Hakan 4?2-voittoon.
Haka sai kentän laidalta
paljon kannustusta, mistä
pitivät huolen ViiPV:n juniorit.
Kentällä nähtiin lukuisia akaalaisia pelaajia, sillä
useampi Hakan pelaajista
on Viialasta tai Toijalasta
lähtöisin. Oli jännittävä ottelu, kumpikaan joukkue ei
ollut mitenkään ylivoimainen, Hytönen kertasi ottelun jälkeen.
Pynnönen oli samoilla
Junnupäivästä toivotaan jokavuotista perinnettä. Aika kivaa oli pelata
täällä. Molemmilla oli sijoituksena
10.
Myös Sara Niinimäki ja
Matilda Koponen ottelivat T13-sarjassa. Tavoitteena Junnupäivässä oli esitellä seuraa ja
sen toimintaa niin pelaajille
kuin vanhemmillekin.
Etenkin ViiPV:n ja Valkeakosken Hakan tekemä yhteistyö nostettiin näkyville.
Muutama vuosi sitten solmittu ViiPV:n ja Hakan välinen sopimus takaa viialalaisille junioreille seuran myös
vanhemmissa ikäryhmissä.
Viialassa yli 11-vuotiaiden
joukkueita ei aina saatu ennen kasaan, mikä saattoi
johtaa monen kohdalla harrastusinnon lopahtamiseen.
. Varusteita
sai myydä futiskirppiksellä, ja kioski tarjosi erilaisia
herkkuja.
Tapahtuman kohokoh-
ta oli kuitenkin Valkeakosken Hakan D12-joukkueen ottelu raumalaisia
Pallo-Iiroja vastaan. 14
Keskiviikko 25.6.2014
Vuoden aikana löytyi
Suomesta tuleva vaimo, ja
Brown muuttikin Suomeen
1990-luvun alkupuolella.
Heti Suomeen muutettuaan
myös ultimate astui kuvioihin, kun Brown näki ilmoituksen, jossa oli suomalaisten ultimatejoukkueiden
yhteystiedot.
. Melko nopeasti
siitä sitten siirryttiin LeKin
alaisuuteen.
Lempäälässä Brown ei
ole muutamaan vuoteen
ollut mukana, mutta seura
voi hyvin. Amerikkalaiseen jalkapalloon olin liian nynny ja
koripalloon taas aivan liian
lyhyt pitkän aikaa, Brown
nauraa lajivalinnasta kysyttäessä.
Ultimate kuvioihin
heti Suomeen
muuton jälkeen
Suomeen hänet toi ensimmäisen kerran yliopistoaikana vietetty vaihtooppilasvuosi Tampereella. klo 17
Ti 15.7.
klo 19
TERVETULOA
TEATTERIIN
Liput aikuiset 12 ?,
lapset alle 15v. kesäkuuta Tampereen Kaupissa kello 20, jossa vastaan
asettuu FC Melody.
Toijalan Pallo -49:n
kakkosjoukkue Peli-Veikot
kohtaa Dynamo Unitedin
Viialan urheilukentällä samana päivänä kello 19.
Urjalan Näytelmäpiiri ry esittää
KAHEN AKAN LOUKUSSA
Urjalankylän Kesäteatterissa, Kantalantie 19 Urjalankylä
TO 26.6. 543 3379
Matomäenkatu 2, AKAA
ma-pe 9-18, la 9-15, su 12-16. Tauon
jälkeen kentälle vaihdettu Elias Lehtola viimeisteli joukkueensa kulmapotkun jälkitilanteesta
1-2:een. Niinpä
alle 18-vuotisten maajoukkuevalmentaja Jarkko Wiss
nimesi hänet myös huhtikuussa pelattuihin kaksoismaaotteluihin Puolaa vas-
taan. Näin silloin Albuquerquessa joidenkin kavereiden pelaavan ultimatea,
mutta eihän minulla silloin ollut aikaa pelata mitään koulun vuoksi, Brown
muistelee.
Liitokiekko eli frisbee tuli kuitenkin tutuksi Brownille jo silloin, kun eräs kaveri tutustutti hänet frisbeegolfiin. ENSI -ILTA KLO 19
ESITYSAJAT
Su 29.6. klo 17
Ti 1.7.
klo 19
Ke 2.7.
klo 19
Pe 4.7.
klo 19
Ti 8.7.
klo 19
Ke 9.7.
klo 19
Pe 11.7. ja LeKin pelaajat
muodostavat myös nuor-
ten maajoukkueen rungon.
Seurassa pelaa myös kaksi Brownin nuorimmaista
lasta.
TUFF on kehittynyt
hiljalleen
Akaaseen Brown muutti
vuonna 2010.
. Numerot 2-2:een
syntyivät 62 peliminuutin
kohdalla.
Voittomaalia saatiin
odottaa aina 85 minuutille. -tilanne eteen.
Maaotteluiden viimeistelyharjoituksissa tullut nilkkavamma esti juniorin pelit
sillä kertaa. Keskiviikko 25.6.2014
urheilun taustavaikuttaja
New Mexicosta
akaalaiseksi frisbeefriikiksi
Sami Koljonen
Sami Koljonen
Nykyisin Toijalan Nuorisoseuran TUFF-ultimatejoukkuetta vetävä ja seurassa itsekin pelaava Paul Brown
on ehtinyt olla perustamassa ja vetämässä ultimatejoukkueita Pirkanmaalla jo reilut parikymmentä vuotta. Akaa
ja Mervi A. Markus Siivosen
vapaapotku paristakymmenestä metristä painui
Topan maalivahdin Jukka
Saaren käsien kautta verkon perukoille. akaanseutu.fi/
ee
hj
so
a.
tilau
Katso tarkat siat/kestotilaajan-maailm
tilausa
Heinäkuun kestotilaajan
til j etu:
t
-20%
alennuksen kaikista
kodintekstiileistä ja kankaista.
Puh. Meillä on oikein hyvä
ydinporukka, mutta se kuusi tai seitsemän henkeä ei
vielä ihan riitä, pitäisi saada
lisää lihaa luiden ympärille.
Brown onkin pyrkinyt
aktiivisesti saamaan lisää
harrastajia lajin pariin pitämällä viime lajin alkeiskurssia, esittelemällä lajia
kouluilla ja mainostamalla
kaupan ilmoitustaululla.
Juho Pirttijoen ura Suomen
maajoukkueessa jatkuu
Jukka Koskinen
Valkeakoskelaista FC Hakaa
edustavan akaalaisen Juho
Pirttijoen maajoukkue-ura
saa jatkoa. Toijalan Pallo49:n kasvatti nimettiin alle
18-vuotisten ryhmään Liettuassa pelattavaan Baltic
Cupiin. Pirttijoki on pelannut Hakan junioreissa vuo-
desta 2009 lähtien.
Juhon maajoukkue-ura
starttasi tämän vuoden
maaliskuussa Latviassa järjestetyssä Federation Cupissa. Kotijoukkueen tasoitus näki päivänvalon puolen tunnin
kohdalla. Akaa,
Kaija V. Ensin pari vuotta siinä
mietin, että pitäisikö tännekin perustaa joukkue. Tykkäsin kovasti ja paljon muuta en sitten olekaan
sen jälkeen pelannut.
Paul Brown TUFFin juuri saapunut pelipaita päällä.
Kolmea seuraa
perustamassa
Sittemmin mies onkin ehtinyt olla mukana useamman
ultimatejoukkueen perustamisessa ja toiminnassa,
vaikka on asunut lyhyitä aikoja myös Yhdysvalloissa.
Pian Tampereelle muuton
jälkeen Talikon rinnalle perustettiin Tampereelle UFOniminen joukkue, jonka toiminnassa Brown oli aktiivisesti mukana pitkään.
1990-luvun puolivälin
jälkeen Brown muutti perheineen Lempäälään, jossa
ei vielä silloin ultimateseuraa ollut. Olin taas että mitä,
täällä Tampereellahan on
ultimatejoukkue! Menin
sitten pelaamaan silloisen
joukkueen, Talikon, kanssa. Vaikka pelituntuma ei vielä ole ihan
100-prosenttinen, ei valmentaja Wiss jättänyt Juhon
potentiaalia käyttämättä.
15
Toijalan Pallolle
3?2 voitto Padosta
Jukka Koskinen
Toijalan Pallo-49:n kotiottelu 18. kesäkuuta Tervakosken Patoa vastaan toi
niukan 3-2 (1-1) voiton.
Nelosdivisioonan keskikastin kamppailu oli aika tasaväkistä puurtamista. klo 19
Su 13.7. Brown hullaantui lajiin heti.
. Brown suuntasi
heti lähimmälle peruskoululle esittelemään lajia.
. Tässä kohtaa tuli kuitenkin ?urheilija ei tervettä
päivää näe. Turnaus sujui pitkältä
topparilta hienosti. Kotijoukkueen Mikko Tromstedt kaadettiin
rangaistusalueen sisällä.
Tuomitun rangaistuspotkun sisään voimalla ampui
Jesse Järvi.
Kotijoukkue muisti
tulevaa vapaaherraa
Tämä otteluhan oli perinteinen Osuuspankki-ottelu. Miten alun perin
Yhdysvalloista kotoisin oleva Brown on ollut perustamassa pientä lajia juuri
Akaaseen?
New Mexicosta kotoisin
oleva Brown sai tietää ultimatesta jo kouluaikoinaan.
. Sampsa Laakson syöttö löysi maalin
edustalta Jesse Järven.
Tämä jatkoi suoraan ykkösellä pallon alanurkkaan.
51 minuuttia oli kellossa, kun Pato siirtyi uudelleen johtoon. Toijalan Pallon
kapteeni Jukka-Pekka Jy-
rämö toimi tasoitusmaalillaan joukkueensa herättäjänä. Pari yritystä meni, kunnes saatiin sellainen porukka, joka jäi. 5 ?
Käsikirjoitus HEIKKI LUOMA
Ohjaus LASSE KANERVA
Tiedustelut: 044033 9343 tai 046 5864901
Esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
Toimintaa avustaa Kansalaisfoorumi
Kestotilaaja
Kesäkuun
kestotilaaja-arvonnassa
Saat edut
näyttämällä
Etukorttisi.
on voittanut
Raimo P. Akaan Seutu . Nyt nilkka on
pelikunnossa. Kumpikin oli yhtä lailla
voitossa kiinni, mutta kotijoukkue oli maalin edessä hivenen tarkempi.
Jo kahdeksan minuutin
kohdalla Pato siirtyi johtoon. Helsinki..
Onnittelut
voittajille!
liEtukortti: 1:
Tilaa Mobiinu
meroon 1719
iesti
Lähetä tekstiv(väli) KORTTI.
AS
on 0,25 e.
Viestin hintat: www. Vapaaherraksi 1.7.
siirtyvää Teräväistä Toijalan Pallo-49 muisti seuran
viirillä.
Topan seuraavat ottelut
ovat perjantaina 27. Yleisöllä, jota ihan ki-
vasti katsomoon saapui,
oli otteluun vapaa pääsy.
Akaan Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Heikki Teräväinen oli ottelutapahtuman merkkihenkilö. Sitten pari vuotta sitten päätin, että kai sitä pitäisi.
Syntyi TUFF eli Total Ultimate Frisbee Freaks, joka on kehittynyt hiljalleen.
Harrastajien vähyys kuitenkin vaivaa seuraa hiukan.
Otan yhden esimerkin selventämään, mitä tarkoitan. nastat
5) jää . Pienestäkin edistymisestä sopii ja pitää iloita, onhan
kysymys minun hyvinvoinnista.
Urheilufysiologia tarkoittaa sitä, että tietyillä harjoituksilla urheilijan lihaksiston ja eri elinten toimintavalmiutta pyritään parantamaan. Ymmärrätte, miten paljon enemmän huippu-urheilija saa käyttöönsä energiaa ja polttoaineeksi happea.
Urheilun tarkoitus on, että lepotilassa sydän käy mahdollisimman alhaisilla kierroksilla, mutta tarvittaessa tehoa
voidaan nostaa hyvinkin korkeaksi. Kun
haluaa toteuttaa päättäväisesti valitsemansa tehtävän, motivaatio vahvistuu huomattavasti.
7) Itsetunnon omaava henkilö asettaa riman hyvin korkealle, koska silloin päämäärään pyrkiminen vaatii määrätietoisuutta ja tahdonlujuutta.
8) Vanhan itsetunnonkin omaavan henkilön on muistettava, että on huolehdittava myös heikoimmista ominaisuuksistaan. Se oli jopa ennätys, sillä mestaruuden 1995 voittaneen joukkueen johtaja ei pystynyt vastaavaan suoritukseen. Näin syntyy keskustelu ja herää mielenkiinto
esittämiini näkemyksiin. Ja aina pitää kokeilla, kuinka esimerkin mukainen käyttäytyminen vaikuttaa. Kunnostaan piittaamattomalle ihmiselle oikein jaettava terveystieto herättää valmiuden
oman hyvinvoinnin vaalimiseen liikunnan avulla. Näin saadaan urheilija usein helpoimmin
sisäistämään annetut ohjeet. Jännittämisestä on suurta haittaa silloin kun se
on niin voimakasta, että se valtaa kaikki ajatukset ja toimintakyky lamaantuu.
Jännittäminen on kielteinen ilmiö, ja siksi on tärkeää,
että tätä tunnetilaa helpotetaan tai siitä hankkiudutaan
eroon kokonaan. Mistä löytyy se voima, joka saa meidät liikkeelle ja pitää meidät käynnissä. Pelko nostaa
esiin itsesuojeluvaiston, joka tekee ihmisen elämisen loppuen lopuksi mahdolliseksi.
1)
maantieliikenne . Hyvä, näin
pitää ollakin. Otetaanpa vaikka muutaman vuoden takainen jääkiekon maailmanmestaruuden juhliminen Helsingissä. Tavoitteen pitää olla selkeä ja riittävän vaativa,
että meille syntyy riittävän voimakas tarve tavoitteen saavuttamiseksi.
Tavoitteen saavuttamiseksi on olemassa myös kannustimia. Oliko jännittäminen syynä
siihen, että kuntokokeen edellyttämää tulosta ei kuitenkaan
koskaan saavutettu muiden kilpailijoiden seurassa. Mitä pelko
meissä aiheuttaa. Persoonallinen käyttäytyminen ilmaisee,
miten reagoidaan erilaisissa tilanteissa. 16
Keskiviikko 25.6.2014 . Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että motivaatiota joko on tai sitä ei ole. Tunteiden hallinnalla
voi jännittämistä vähentää. valppaus ja varovaisuus
2) veneily . Vähäisestäkin onnistumisesta voi olla
tyytyväinen, olipa sitten kysymyksessä terveys, taito tai saavutus. Tällöin tulevat kysymykseen
muun muassa erilaiset sosiaalisen vaikuttamisen keinot,
toimintamuodot ja tempaukset, joilla voidaan vahvistaa yk-
silön identiteettiä, saadaan myönteisiä malleja, koetaan elämyksiä, lisätään yhteenkuuluvuutta ja saadaan mielihyvää.
Mielihyvä kannustaa
Liikunnan tavoitteiden tarkastelu osoittaa, että ihmisten liikuntaharrastusten motiivit ovat hyvin erilaiset. Tällainen asioiden
soveltaminen on juuri urheilufysiologiaa.
Miten motivaatioon vaikutetaan?
1. Meidän tehtävämme on huolehtia omalta osaltamme, että näin ei käy.
5) Vahvan itsetunnon omaava henkilö pystyy sellaiseen
suoritukseen, jossa liikutaan aivan fyysisen ja teknisen suoritustaidon äärirajoilla. Jokaisella vastuullisella isällä ja äidillä on suuret odotukset lastensa tulevaisuudesta. henkinen kunto
Ihmisenä olemiseen kuuluu lataus, joka pitää meitä käynnissä. Kun Pentti Nikula aikoinaan hyppäsi seipään maailmanennätyksen,
kaikki pikkupojat halusivat olla nikuloita ja ranteita katkeili.
Esimerkillä voi olla myös kielteinen vaikutus ihmisen
käyttäytymiseen. Se voima on motivaatio. Eri ihmisillä on hyvinkin yksilöllisiä tapoja reagoida omiin tunteisiinsa. Urheilussa tällainen kannustin on esimerkiksi väliaika.
Kestävyysjuoksussa väliaikoja seurataan hyvinkin tarkasti,
koska niistä päätellään oman menestymisen suunta. pelastusliivit
3) pyöräily . Miten se sanonta kuuluukaan: pojasta polvi paranee.
2. Jännittämisestä piti siis päästä eroon suorituksien parantumiseksi. Ikävä kyllä juuri nyt voimme olla todella huolissamme nuorisostamme. Tärkeintä onkin, että löydämme elämäämme ja toimiimme juuri omanlaisemme kannustimet, jotka auttavat
motivaation synnyssä.
Omat päätelmäni motivaatiosta ja kannustimista ovat
syntyneet urheilu- ja valmennusvuosieni aikana. Tämä työ edellyttää urheilijan ja valmentajan saumatonta yhteistyötä, jossa motivaatio nostetaan kaikkia muita toimia johtavaksi voimaksi.. Omia
kannustimia on myös ammatin harjoittajilla, taiteilijoilla sekä eri alojen harrastajilla. Ensimmäiseksi pitää olla tietty tavoite, päämäärä, jota kohti ponnistelemme. Jos lepotilassa sydän
pumppaa minuutissa verta 3 desilitraa, niin kymmenkertainen määrä on 3 litraa. Kun esimerkiksi epämiellyttävä tunne vahvistuu, se ilmenee väistämättä myös fyysisenä stressinä. Nähty ja kuultu
omaksutaan käyttäytymismalliksi varsinkin silloin kun oma
itsetunto on heikko, motivaatio on alhainen tai se puuttuu
kokonaan. Jännittäminen
on esteenä myös rauhalliselle nukkumiselle. Kun kierroksia lisätään, käskyjä alkaa tulla.
Sitten onkin vain mietittävä, mikä on tehtävien toteuttamisjärjestys ja mihin voimavarat riittävät.
Pelon vaikutus motivaatioon
Miksi pelko kiinnostaa. Jos kerran käyttäytymismalli
toimii television sarjoissa, toimii se muuallakin. Jos näin ei olisi, läheisillä ja ystävillä olisi syy
huolestua. Joku hioo esiintymistään, toinen
viimeistelee lakatun pinnan kerta toisensa jälkeen paremmaksi. Tämän tehtävän
minä haluan toteuttaa. Kokonaiskapasiteetin
pitää tällöin olla mahdollisimman suuri. Ihmisen sydän on täydellinen
kokonaisuus, jollaista huippuinsinööritkään eivät pysty
suunnittelemaan. Jo Jännittämisen salaaminenkin on myös
rajoittava tekijä, varsinkin kun siitä samalla yritetään päästä eroon. Siihen minulla on kyky ja taito.
3) Kun olen aiemmin pystynyt sellaiseen suoritukseen,
miksi en pystyisi siihen nytkin. Hän haluaa näyttää lähimmäisilleen, miten voima ja vahvuus auttavat pyrittäessä tiettyyn
tavoitteeseen.
6) Luota itseesi ja omiin valintoihisi ja vahvuuksiisi. Akaan Seutu
Kuhnurin kynästä
Kirjoittaja Pentti Ehoniemi on eläkkeellä oleva ja Akaan Kylmäkoskella asuva maanviljelijä, menestynyt yleisurheilija sekä urheiluvalmentaja, joka on kehittänyt muun muassa kyykän karjalaisesta seurapelistä kansalliseksi urheilulajiksi, jossa kilpaillaan Suomen mestaruudesta. Asenteet ja arvot ovat keskeinen osa ihmisen motivaatiojärjestelmää.
Kannustimien luonne sääntelee ihmisen aktiivisuutta.
Yksilön valmiustila on motivaation kannalta keskeinen
tekijä.
Odotukset ovat motivaation lähde.
Urheilussa fyysisesti täysin samanlaisessa kunnossa olevista kilpailijoista on voittaja se, jolla on vahvin henkinen
kunto, motivaatio. Ehoniemi kirjoittaa ajatuksiaan ihmisen
suhteesta itseensä ja lähiympäristöönsä pitkän valmentajauransa perusteella.
Motivaatio . Omalla kohdallani ajattelen
niin, että kun olen 60 vuotta valmentanut urheilijoita, miksi en tekisi työtä edelleenkin, vammautumisen jälkeenkin.
4) Kirjailija Kari Hotakainen: ilman tunteen paloa maailma pysähtyy. Olennaista liikuntakulttuurin terveys- ja
hyvinvointitavoitteille on niiden sisäistäminen. Esimerkit ovat kuitenkin sovellettavissa hyvin
monelle elämänalalle.
Urheilu ja motivaatio
Urheilijan menestymiselle motivaatiolla on keskeinen merkitys. Kun auton vauhtia lisätään, moottorin
sylinterien iskutiheys kasvaa. Saavutushan se oli tietysti tämäkin. Lukijoilla saattaa olla erilainen näkemys ajatuksistani. Liikunnan keskeisimpiä tarkoituksia on löytää tavoitteita, joihin määrätietoisesti voidaan pyrkiä. Ketjun vahvuuden ratkaisee heikoin lenkki.
Näiden esimerkkien perusteella itsetuntoa voidaan verrata moottoriin, ja se on kaiken järkiperäisen toiminnan
liikkeelle paneva voima. Ehoniemi valittiin syksyllä 2013 Akaan hunajakaupungin ensimmäiseksi Kuhnuriksi. Urheiluvalmennuksessa taas usein pyritään vaikuttamaan urheilijan tunteisiin. Varsinkin
nuorempana toimintaamme ohjaa halu samaistua. Mikä nuorisoa vaivaa?
Nuorisossa on kansakunnan tulevaisuus. Muun
muassa ajatuksilla on suuri vaikutus asenteisiin ja oppimiseen. Fyysisenä ilmiönä jännittäminen kiristää lihaksia,
verisuonet ahtautuvat ja verenkierto estyy. Kun sydämen ?kierroksia?
lisätään, sydämen kammiotilavuus suurenee ja ulkoseinä sekä väliseinät vahvistuvat. Viime aikoina yleistynyt raaka
väkivalta vain lisää syitä huolestumiseen. Motivaation
avulla pyrimme voittamaan esteet, jotka ovat tavoitteidemme tiellä. Se on voimakas tunne, samanlainen kuin suuttuminen tai pelko ja nostaa verenpainetta.
Yksi valmentamani nuori juoksija jännitti juoksun lähtöviivalla niin paljon, että vapisi. Vahvan itsetunnon omaavan urheilijan
kanssa ei yleensä ole ongelmia, mutta jos motivaatiota ei ole
tai sitä on hyvin vähän, on varauduttava ongelmiin.
Motivaatio pyrkii voittamaan suorituksen esteet. Tällöin ei
riitä pelkkä tiedon taso, vaan tarvitaan juurtumista asenteiden maaperään. Todellisuus
ja epätodellisuus sekoittuvat näin vaarallisella tavalla.
Vahva itsetunto
1) Tahto ja halu vaikuttaa ovat vahvan itsetunnon vahvimmat ilmaisut.
2) Haluan toteuttaa tunteeni sanoman. Huippu-urheilijalla saattaa sydän huippukierroksilla pumpata kymmenkertaisen
määrän verta lepotilaan verrattuna. Tämä on sisäisen motivaation keskeinen
lähtökohta.
Suhteemme liikuntaan riippuu paljolti siitä, millaisen
asenteen vallassa olemme ja miten asenne on alun perin
syntynyt tai miten se virittyy. kitka ja varovaisuus
Jännittäminen
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö ja näin ollen jokaisen käyttäytyminen on erilaista. Viina kaatoi voiton saavuttaneita sankareita ja
mestaruuden voittaneen joukkueen johtaja ei edes pystynyt nousemaan lavalle kansalaisten ihailtavaksi. Jos moottori käy tyhjäkäynnillä, ei
tapahdu mitään. Jännittynyt ihminen on äkäinen
ja ärtynyt. Liikunnan
yleinen merkitys voidaan jakaa fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin hankkimiseen ja ylläpitämiseen. Sen
välittömänä motiivina saattaa olla tapa tai halu samaistua
samaan päämäärään pyrkivään sosiaaliseen ryhmään tai
voimakkaasti sisäistynyt näkemys terveyden ja hyvän fyysisen kunnon merkityksestä.
Liikunnassa onnistuminen tuottaa aina harrastajalleen
iloa ja mielihyvää. Koska olen koko ikäni ollut liikuntaihminen, otan pääasiassa esimerkkini liikunnan ja urheilun piiristä. Etsimme usein idolia, jonka kaltaisia haluaisimme olla. Halu samaistua jäljittelemään omaksumaamme idolia on usein se
voimavara, jolla motivaatiota voidaan vahvistaa. Esimerkin vaikutus.
Motivaation syntyyn ja vahvistumiseen voidaan aina vaikuttaa. kypärä
4) liukkaus . Ihmisen tavoitteet taas suuntautuvat päämäärien
mukaan, eikä esteiden, esimerkiksi virtaavan veden.
Mitkä tekijät vaikuttavat motivaation syntyyn. Ihminen myös
näkee asiat usein sellaisina kuin haluaa, eikä sellaisina kuin
ne ovat.
Pelon ilmenemismuotoja
Pelolla on myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia. Lähtökohtana käsitteeseen pelko
voidaan pitää meidän suomalaisten luonteeseen ja käyttäytymistapoihin kuuluvaa pelosta kärsimistä, mutta emme
halua siitä useinkaan puhua lähimmäisillekään
130-140?,
johon sisältyy matkakustannukset, ruokailut ja
yöpyminen Valamon luostarissa. Kirkkokahvit Soili ja Heikki
Lindqvist.
Su 6.7. Opetuslapsilla ei ollut enää uskoa selviytymiseen. 5 lasta). Messu klo 10
kirkossa. Hinta 10?, sis.
ruoan ja kuljetuksen. Kuljetus Kylmäkoski srk-talo klo 9.30,
Viiala kirkon parkkipaikka
klo 9.45.
Lähetystyö:
Lähetystypa auki kesäkuukausina torstaisin
klo 10-13.
Muuta:
Ke 25.6. 7 lasta (3-v. klo 10 Messu
Sääksmäen kirkossa. Kirkkokahvit.
KALVOLAN SEURAKUNTA
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA
Kuollut: Anna Siviä Aaltonen 99 v, Kauko Johannes Torkko 94 v, Eila Esteri
Lehtonen 88 v, Anja Kaarina
Jauhiainen 75 v.
Kastettu: Ingo August Johannes Korpinen, Joonas
Aleksi Rantanen, Eevi So?ia
Salo.
Jumalanpalvelukset:
3. Ilmoittautumiset p. Kesähartaus klo 18 Viialan kirkossa,
Mäenpää. Metsäkirkko
(Kansanlaulukirkon lauluja) klo 17 Arinamajalla
Mellolassa, Saastamoinen,
Salmesvuori.
Su 6.7. Musiikkia,
ehtoollisenvietto.
Mukana mm. Pappilanniemessä. 040 350 4901.
Lapset ja perheet:
Joissakin päiväkerhoissa on vielä tilaa. Liikuntarajoitteisten leiripäivä klo 1115 Viialan Kumpulassa
Kylmäkosken ja Viialan
väelle, Helenius, Poikselkä, Rekola, Mäenpää, Helminen. 9-11; Roukko, ti ja
to klo 9-11.30, Juusont. ja 4.7. Juha
Valkama, Hannu Kahilakoski.
Diakoniatyö:
Diakoniatoimisto avoinna kesäajan ma, ti ja to
9-12 ajanvarauksella. kerho
väh. Sitten Jeesus kysyi: ?Missä teidän uskonne
on??
Niinpä! Sehän oli jäänyt rannalle. Liikuntarajoitteisten leiripäivä klo 1115 Kumpulassa. Pihaseurat klo18
Anneli ja Antero Kalliolla.
Mukana Etiopian lähettit Marjatta Airaksinen ja
Tuula Sysimies sekä Eija
ja Kari Salo, Laululintuset
Veera ja Saara. Avoinna taas ma
4.8.
Eläkeikäisten toiminta:
Eläkeikäisten kesäleiri
11.-14.8. Iltakirkko klo
18 Akaan vanhassa siunauskappelissa, Pakkanen,
Salmesvuori. 15.7. Messu klo 10
Akaan
kirkossa, aihe;
Kutsu Jumalan valtakuntaan, Pakkanen, Salmesvuori. Silloin
opetuslapsilla olisi ollut turvallisempi olo ja Usko
pelastumiseen myrskyn kourista olisi riittänyt.
Itse olen rukoillut, että oma uskoni ei horjuisi
sen mukaan, mitä suuria ongelmia tai pelottavia
asioita näen edessäni. klo 18 Kesäkonsertti Mari Vuorijärvi, sopraano, Antti Terävä, piano,
Sääksmäen kirkossa. Miesten lentopallo-/saunailta klo 18
Kumpulassa.
Ti 1.7. Messu klo 10
kirkossa, Pakkanen, Poikselkä.
Ti 8.7. Mariam Men, laulu. 040 358 3339 3.7.
mennessä. mennessä Mari Pakkaselle p. Kirkonmäen kahvit
messun jälkeen, järjestää
Akaan Invalidit ry. Saarna
Raisa Lehtomäki, liturgi Aija
Kaartinen, kanttorina Stiina
Leinonen. Nykyään Usko-nimen suosio on hiipunut niin paljon, että vuosien 2010 ja 2014 välisenä aikana se on annettu vastasyntyneelle pojalle
vain 42 kertaa.
Mielessäni ei ole kertoa vain Usko-nimen historiasta, vaan enemmänkin taustasta, joka siitä nimestä kumpuaa.
Usko on asia, joka vaikuttaa jokaisen meidän
elämään. klo 18
Nuorten ilta seuriksella.
Tartu Raamattuun -itsenäisen raamatunlukemisen alkeita seuriksella
25.6., 2.7., 9.7., 16.7. Messu
klo 10 Viialan kirkossa,
Tapani Annila, Riitta Poikselkä.
Diakoniatyö:
Ti 8.7. Vene oli täyttymäisillään vedellä ja he olivat
vaarassa. Sauli Turja, Lauri Tikkanen. ja ilm. On helppo uskoa sitä,
mitä näkee, mutta Jumalan todellista olemusta emme näe luonnollisin silmin, vaan meidän tulee ensin
uskoa Häneen sydämessämme ja sitten rupeamme
näkemään asioita erilaisin silmin, hengen silmin.
Usko avaa sinulle ihan uudenlaisen elämän!
Usko parempaan huomiseen! Älä kiellä Uskoa olemaan seurassasi, vaan toivota Usko tervetulleeksi
elämäsi joka hetkeen!
Mukavaa ja uskontäyteistä kesän jatkoa kaikille
lukijoille!
Kirjoittaja on Viialan helluntaiseurakunnasta.
AKAAN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
auki kesäaikana 23.631.8. Eläkeläisten
leiripäivä klo 10-15 Viialan Kumpulassa Kylmäkosken ja Viialan väelle,
Kulhia, Anttikoski, Mäenpää, Rekola, Helminen.
Hinta 10?, sis. Se on lujaa luottamusta siihen näkymättömään suureen Jumalaan, joka varmasti auttaa meitä, kun huudamme sydämestämme Hänen nimeään. Hinta täysihoidolla 80?.
Tied. 040 358 3339
1.7.
mennessä.
Pe 11.7. Silti me emme aina haluaisi häntä mukaamme.
Tiukan paikan tullen pyydämme ehkä Uskoa
meidän seuraamme ja auttamaan meitä, mutta jokapäiväisessä elämässämme ei Usko ole toivotuin
seuralainen. Usko on myös varmuutta siitä,
että Jumala on olemassa, vaikka emme Häntä vielä
näe. Haku
kerhoihin: www.saaksmaenseurakunta.?i?toiminta?
lapset ja perheet. Eipä muuten ollut aina Jeesuksenkaan elinaikana.
Raamattu kertoo Luukkaan evankeliumissa luvussa kahdeksan tapahtumasta, jossa opetuslapset olivat menossa veneellä järven yli. klo 18 ?Romances?, Sääksmäki Soi! . klo 18 Iltakirkko
Sääksmäen kirkossa. 18
Keskiviikko 25.6.2014 . ruoan ja
kuljetuksen. Ilmeisesti
opetuslapset halusivat istua sen verran väljästi,
että Usko ei mahtunut heidän mukaansa.
Usko olisi kyllä halunnut, mutta ei päässyt mukaan. Kirkkopyhäkoulu. ja
23.7. klo 18-19.
Piknik Sääksmäen kirkon
pihassa 1.7. Jukka
Iisakkila, Christina Åstrand,
viulu. Kesähartaus
Kuollut: Hanna Mäkelä
88 v.
Kastettu: Joona Aki Elias Loponen.
Avioliittoon kuulute-
taan: Sami Antero Savikkomaa ja Anna-Liisa Marika Johansson.
Jumalanpalvelukset:
Su 29.6. Suomalaisia hengellisiä liedejä.
Ohjelma 10?, ovelta.
Muu toiminta:
Pe 27.6. klo 14. mennessä p. Halutessaan
Uskolle olisi voinut löytyä tilaa veneessä. klo 10 Messu
Valkeakosken kirkossa. 040 358 3339.
Kuljetus srk-talolta klo
9.30.
Kylmäkosken kirkko
tiekirkkona 25.6-20.7.
keskiviikosta sunnuntaihin klo 11-16.
Akaan perheuutisia:
Kastetut: Siru Christina
Isohaavisto, Jooa Oliver
Koivisto, Venla Emmi Helena Käpylä, Emma Taina
Kristiina Lähteenmäki.
Aviol.vihitty: Tero Joonatan Toivonen ja Katri
Marjaana Uolamo, Petri
Anton Arminen ja Hanna
Leena Väntsi, Jere Kristian
Savolainen ja Elisa Marianne Kaukiainen.
Kuollut: Saimi Sanelma
Soini 84 v, Taru Carita Kärki 41v.
malanpalvelus klo 10
kirkossa. Retken hinta on n. Niissä tilanteissa meiltä
vaaditaan suurempaa uskoa.
Meidän uskomme tulisi ulottua taivaaseen asti.
Sinne asti, missä Jumala asuu. Ehtoollisju-
klo 18 Akaan vanhassa
siunauskappelissa, Tapani
Annila, Juha Salmesvuori.
Sana ja laulun ilta klo 18
Kinnarintie 18, Sotkia. Tapulikahvit. He herättivät Jeesuksen (joka nukkui rauhassa täynnä uskoa ja luottamusta, ettei mitään pahaa käy) huutamalla: ?Mestari, me hukumme!?
Herättyään Jeesus nuhteli tuulta ja veden aallokkoa. Usko on nimittäin ennen
kaikkea luottamusta. Jumalan voimme silti kokea ja tuntea omassa
sydämessämme, jos vaan annamme Hänelle luvan
ilmoittaa itsensä.
Vaikka elämämme asiat eivät aina mene niin
kuin suunnittelemme, niin silloinkin meidän tulee uskoa ja luottaa Jumalaan. Ilmoittautumiset
p. Ilm. Kerhotoiminta
alkaa viikolla 34.
Kerho 4-5-v., ma, ke ja pe
klo 13-16, seurakuntatalo,
Valkeakoskenk. fes-
tivaaliorkesteri, joht. Jumala on niissäkin
hetkissä lähellä meitä. Ohjelma 10?,
ovelta.
La 5.7. Puhelinpäivystys ma, ti ja to klo
9-10, 040 350 4901.
Vähävaraisten ruokai-
lu Toivon talo on suljettu
30.6.-31.7. Retkelle
varattu 40 paikkaa. Akaan Seutu
SEURAKUNNAT TOIMIVAT
pysähdy hetkeksi
Pasi Jokiaho
Usko
V
äestörekisterikeskuksen mukaan Usko-nimeä on annettu tähän vuoteen mennessä
yhteensä 2492 miehelle. 27.
Temppukerho,
4-6v., ma klo 17.30-18.30,
seurakuntatalo,tied. 040775 1632.
Nuoret ja nuoret aikuiset:
Pe 27.6. klo 16-20
Avointen ovien ilta Päiväniemenkesäkodilla Painossa, Laajankärjentie.
Kohtaamispaikka, Seurahuoneenkatu 4, kesällä
perjantaisin klo 10-12.
Rukouksen talo, Seurahuoneenkatu 4, joka
sunnuntai rukous- ja ylistyslauluilta klo 18 ja joka
keskiviikko klo 9 aamurukous.. 27.
Kerho 3-v., ti klo 9-11,
seurakuntatalo, Valkeakoskenk. 7;
Kärjenniemi, ti ja to klo
9-11.30 (täynnä), Vääränmäent.7; Kirkontupa, ti ja
to klo 9-11.30, Kelhinpolku
20, (kirkon vieressä).
Harjoittelukerho 2-vuotiaille aikuisen seurassa, to
klo 9-11, seurakuntatalo,
Valkeakoskenk. Illan vieraana Riitta Puisto.
23.-24.8 Retki Heinäveden Valamoon. Keskellä järveä, Jeesuksen nukkuessa, puhkesi
myrsky. 2; Eerola, ti ja to
klo 9-11.30 (täynnä) Eerolant. Hetkessä myrsky asettui ja tuli ihan rauhallista. Anna-Maija
Haavisto, kuorolaisia, vieraita, iltakahvit.
To 3.7. klo 9-12.
Jumalanpalvelukset:
Su 29.6. Kristillisen työväen yhdistyksen kirkkopyhä.
Su 29.6. ma, ti ja to klo
9-10, p. Ilmoittautumiset 3.7. Antti Herkkola,
Lauri Tikkanen. Vuonna 1920?39
oli Usko-nimen huippuvuosi, jolloin se annettiin
1044 pojalle. ja 10.7. mennessä p.
040 358 3339.
Pe 11.7. Edellytykset kerhon toteutumiselle
on väh. Usko haluaa tulla mukaasi joka
paikkaan. Liput Lippupalvelusta,
Voipaalasta, Valkeakosken
kirjakeskuksesta ja ovelta
25?.
Su 13.7. 27;
Kerhot 3-6-v., Sassi, ti
ja to 13-16 (täynnä) Kullervont. Omat
eväät mukaan.
Musiikki:
Su 29.6. Eläkeläisten
leiripäivä klo 10-15 Kumpulassa. 040
725 7426.
KYLMÄKOSKEN
KAPPELISEURAKUNTA:
Su 29.6. Jokainen ihminen uskoo johonkin tai ainakin uskoo vähintään siihen, että ei usko mihinkään.
Kuvitellaanpa, että Usko on mies, joka haluaa olla jokaisen kaveri. klo 18 Kesäkonsertti Selloduo Anna-Maaria ja Olli Varonen, Sääksmäen kirkossa. sunnuntai helluntaista,
aiheena kutsu Jumalan valtakuntaan.
Su 29.6. Linja-autokyyti Viialan kirkon parkkipaikalta klo 17.30.
Ke 2.7. Ilmoittautumiset 1.7
Jossain siellä nykyisen Suotien ja Mutakujan
välissä se oli. Myös lasia
tehtiin siinä vieressä ainakin vuoteen 1937 asti.
Jumusen ranta oli Heikille ja kaikille sen seudun
lapsille ja miehille tärkeä
onkipaikka. Tepon
koulun opettajana toimi
Elli Kilpi, jonka opit pätevät ja ovat muistissa yhä.
Lapinkulman ylemmät luokat sijaitsivat toisaalla. _
Autovakuutus vuodeksi -50 % uusille
etuasiakkaille liikennevakuutuksen
yhteydessä. Sieltä renki, maantientekijä ja rakennusmies
haaveili päästä Viialan tehtaanpiippujen varjoon. Lue lisää merkintäesitteestämme.
Yhdessä hyvä tulee.
Viialan konttori, Keskuskatu 42, 37830 Viiala. 5.2014 Akaa
Kaivaten
Risto ja Ritva
Mari, Sami ja Anni
Jani, Terhi, Amelia ja Alisa
Kerttu-sisko perheineen
Rauno-veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
HAUTAKIVET
Kaiverrukset, kultaukset,
entisöinnit, kaikki alan työt
suoraan valmistajalta
MUISTOKIVI OY
M. 010 254 6011.
Ð?6 . Siellä opettivat Elma Ankio ja
Sulo Hyppölä sekä mestaripuuseppä K.A. 7.1924 Pusula
. Talon
isäntäväki puhui ruotsia,
mikä tarkoitti kirjasen kirjoittajallekin ensimmäistä
kielikylpyä. Kaila, Kuivaspääntie 150,
Lempäälä
Veistämö P. Mukava lisä omistamaasi Osuuspankin
pääomaan. klo 11 Jumalanpalvelus, Sirpa ja Kari
Salin.
Ti 1.7. 584 1953
www.savolahti.fi
Nurmisten perheen
historiaa kansien välissä
Sari Lindström
Olen Jaana Majaniemi, Viialan konttorinjohtaja. 17. Lindroos
* 8. Soita ja varaa aika,
puh. Lempäälän kanavan vesien virtausten
säännöstelyn takia kalat sai
välillä poimia rysillä mättäitten välistä muuten kuivalta maalta.
Ensimmäinen
Paavo
Nurmisen työpaikka oli
nahkatehtaan rakennustyömaalla, sittemmin muillakin tehtailla, joista kah-
deksan vuotta jopa viilatehtaan maatilalla. www.op.?/tampere ja www.facebook.com/tampereenseudunop
Puhelu 010-numeroon maksaa lankapuhelimesta soitettaessa 0. Meillä on nyt tarjolla kesän parhaita sijoitusvinkkejä.
Tervetuloa juttusille!
??. kirkkoherra Olli-Matti Vuori.
Tuomiokapituli haastattelee hakijat 27. Myös Korkeasaaresta tilalle sotaa pakoon lähetetty aasi viittilöi
Heikille tietä myöhemmin
Jerusalemiin asti.
Kuka muistaa Lapinkulman koulun Tepon tilalla?
Koulukiusaaminen oli tuttu ilmiö silloinkin. Keskiviikko 25.6.2014
19
Kolme haki
Akaan kirkkoherraksi
Akaan kirkkoherran virkaan saapui määräaikaan
23. kesäkuuta mennessä
kolme hakemusta. Sahansuon rantapeltojen reunasta löytyi koti Hilja-vaimolle ja Pentti- ja Heikkipojalle. 0835 e/puhelu + 0,07 e/min (alv 24 %) matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu + 0,17 e/min.(alv 24 %)
Rakkaamme. . Lähellä oli yksi Viialan tehtaitten piipuista, sahan piippu. Virkaa
hakivat Akaan seurakunnan kappalaisen Ali Kulhian lisäksi Kotkan seurakunnan I kappalainen Kirsi Hämäläinen ja Luvian
seurakunnan vt. elokuuta,
jolloin tuomiokapituli tekee myös vaaliehdotuksen.
Kuka muistaa Paavo Nurmisen Hulauksesta vuodelta 1937. Ja vain asiakasomistajille. 0400 838 486
www.muistokivikaila.?
Kun aamu saapui
niin matka pitkä päättyi
ja uneen vaivutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen
on rauha sydämessä nukkuneen.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä olessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Helluntaiseurakunta
Helluntaiseurakunta
Toijala, Asemantie 32
Su 29.6. Heikki
Nurmisen kirjoittamasta
kirjasta Sahansuolta maa-
ilmalle selviää myös mitä kepposia Heikin ikäiset
tuolloin tekivät, miten urkeni ura, miltä kuulosti sota, miten työväentalolla ja
seurakunnassa elettiin.
Heikki Nurminen on
opettaja ja eläkkeellä oleva Suomen Lähetysseuran
Israelin lähetti ja Lähi-idän
työn sihteeri.
Johanna Mäkinen
Sirkka Tuulikki
NIEMINEN
o.s. Akaan Seutu . 542 1660
Valkeakoski
Yhteistalo
Puh. ää ä?
?& E??ã~@
Tuotto-osuus on mainio uusi tuote, jolle tavoittelemme tänä
vuonna 3,25% tuottoa*. klo 11 Todistuskokous.
Jeesus kanssasi!
Viiala, Jumu, Asemakatu 6
Surun kohdatessa...
Välitämme muistoilmoitukset
myös muihin lehtiin.
Akaa
Valtatie 18
Puh. klo 18.30 Rukousilta.
Tervetuloa
kokouksiimme.
Su 29.6. Järvinen.
Järvisen opit tekivät Heikistä taitavan rakentajan.
Tunnistatteko vielä Heikin lapsuuden murretta?
?Pankaas nyp pojaat mennen kotios siittä?. Tarjous voimassa
31.8.2014 saakka.
*Tuottotavoite voi muuttua vuosittain ja tuotto-osuuksien takaisinmaksuun sisältyy tiettyjä ehtoja
Phil (S)
13.45 Koiralle koti
14.50 Eläintarhassa
tapahtuu
15.20 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
15.50 90210 (S)
16.50 Neljän tähden
illallinen
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Pomo haussa
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Sukellusvene
K-19: The Widowmaker
23.50 Elokuva: The Air I
Breathe (16)
1.50 Hannibal (16)
2.50 River (12)
3.50 Kylmäverisesti
sinun (12)
MTV3 klo 22.35
Wallander: Pimeys (16).
Kurt Wallander on useasti palkitun dekkaristin Henning
Mankellin luomus: ruotsalainen poliisi, joka ratkoo rikoksia
Ystadin pikkukaupungissa. Kesäillan hyväntuulinen keskustelu
Mikko Kekäläisen kanssa tuo tuttujen ihmisten kesätyöt ja
salatut taidot taloon autioon.
lauantai 28.6.
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää
4.00 Uutisikkuna
15.40 Tarinateltta
8.00 Yle Uutiset
15.55 Prisma: Eläinmaa8.05 Kuin karhut
ilman valtaajalajit
lähtevät
16.50 Novosti Yle
9.00 Yle Uutiset
16.55 Yle Uutiset
9.05 Avara luonto:
viittomakielellä
Tyynenmerenlohen
17.00 Yle Uutiset
kutujoki
17.10 Ravisuora
10.00 Yle Uutiset
18.00 Yle Uutiset
10.05 Kiehtova maailma: 18.10 Urheiluruutu
Joanna Lumleyn Kreikka 18.15 Jaakko ja maail11.00 Yle Uutiset
manvalloittajat
11.05 Pisara
18.45 Avara luonto:
11.10 Tanskalaisia
Maapallo lintujen silmin
linnoja
19.38 Ryhmä Pullman
12.10 Kysymyksiä
20.30 Yle Uutiset
luonnosta
20.45 Urheiluruutu
12.40 Sydämen asialla
21.10 Karjalan kunnailla
13.35 Dokumenttiprojek- 22.00 Ylikomisario
ti: Albiinojahti
Morse (12)
15.00 Yle Uutiset
23.45 Valkoinen
kuningatar (16)
0.45 Uutisikkuna
rusten matka (7)
14.10 Möröt vastaan
muukalaiset (7)
15.55 Kiinan kesytön
luonto
16.55 Top Gear
18.00 Salatut elämät (S)
7.10 Ostoskanava Tvins. Akaan Seutu
TELEVISIOVIIKKO 25.6.?1.7. Wallanderin tyttäreen Lindaan
keskittyvän Ennen Routaa -kirjan pohjalta syntyi 13-osainen elokuvasarja, jonka neljännen osan alussa valkoisesta
Volvosta löytyy yksin unohdettu pikkulapsi. Phil (7)
18.25 Frasier (7)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Huvila & Huussi
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 End of Days (16)
23.30 Puuta, heinää ja
muutama vesiperä (16)
1.45 Frasier (7)
2.15 Castle (12)
3.15 Kylmäverisesti
sinun (16)
Yle TV1 klo 21.00
Kekäläisen kesäduuni
Sarja alkaa (1/8). Phil (7)
Yle TV2 klo 18.00
Yleisurheilun
Paavo Nurmen kisat
Kuvassa Hanna-Maari Latvala. kausi, jakso 9/10.) Kuvassa keittiö ennen.
perjantai 27.6.
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
4.00 Uutisikkuna
17.10 Kyläsairaala (12)
6.55 Ylen aamu-tv
18.00 Yle Uutiset
9.30 Wenzelin antiik18.13 Yle Uutiset
kikoulu
alueeltasi
10.00 Kyläsairaala (12) 18.16 Yle Uutiset sää
10.50 Päivän kasvo
18.20 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
18.30 Estradilla: Valkea
11.05 Avara luonto
Ruusu
12.00 Antiikkia, antiikkia 18.50 Mildred Pierce
12.30 Sydämen asialla
20.00 Pohjoismaisia
13.20 Jääkärin morsian puutarhoja: Mustion
14.51 Arkistokuvia:
linna
Koulupojat jätkien
20.30 Yle Uutiset
jäljillä (S)
20.55 Urheiluruutu
15.00 Yle Uutiset
21.00 Kekäläisen
15.05 Yle News
kesäduuni
15.10 Ylen aamu-tv
21.30 Tali-Ihantala
15.50 Maailman kau1944 (12)
neimmat puutarhat
23.20 Yle Uutiset
16.50 Novosti Yle
23.25 Monroe (12)
16.55 Yle Uutiset
0.12 Naisten kokemaa
0.35 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna
6.50 Pikku Kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu
6.52 Sirkus Temppula
6.57 Matikkahirviöt (S)
7.10 Kim ja Kai (S)
7.17 Lumiukot
7.20 Kasper ja Liisa (S)
7.31 Sukkapyykkiä (S)
7.35 Iinan aamu
7.39 Max ja Meeri (S)
7.50 Anniina Ballerina
8.16 Puu Fu Tom (S)
8.37 Sohvaset (S)
8.50 Ruohonjuuritasolla
9.00 Merta päin!
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri
12.00 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
7.00 Aamusää
8.00 MTV.doc: Kun
tsunami iski Japaniin
9.00 Farm Kings
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava
Tvins.com
12.55 Mun perhe
13.25 Neljä huonetta
14.25 Kaappaus
keittiössä
15.25 Viikonvaihteen
alueellinen sääennuste
15.30 Hansin grillibileet
16.30 Pientä mökkiremonttia
17.30 Salatut elämät
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Remonttimestari
20.00 Suurin pudottaja
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Kuukauden
parhaat sekunnit
22.40 Diili: All Star
0.35 Eurojackpot ja
Jokeri
0.40 Monk (12)
9.20 Ostosruutu
10.50 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen
velhot (S)
14.50 Eläintarhojen
elämää (7)
15.20 Hauskat
eläinvideot
15.50 Eläinten ABC
16.20 Neljät häät
Amerikassa
17.25 Dr. Kuvassa: Ola
Rapace (Stefan Lindman) ja Johanna Sällström (Linda
Wallander).. 20
Keskiviikko 25.6.2014 . 19.00 Seitsemän Uutiset
com
19.10 MTV Sport Uutiset
8.10 Chuggington (S)
19.30 Tähdet, tähdet
8.25 Professori
21.00 Selviytyjät
Balthazar (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
8.35 Paavo Pesusieni (S) 22.10 Päivän sää
9.00 Pokémon (7)
22.15 Lotto ja Jokeri
9.25 Superpahisten
22.25 MTV Sport Uutiset
liiga (S)
22.35 Wallander: Pimeys
9.55 Suurin pudottaja
0.25 Isänmaan puolesta
10.55 Hännänheiluttajat
11.25 Ostoskanava
Tvins.com
6.30 Ostosruutu
11.55 Kiihdytysajot:
8.00 Elixir Sport
Power & Speed 2014
8.30 Eden
12.25 MTV.doc: Dinosau- 9.05 Huvila & Huussi
10.05 Matkaoppaat
12.45 Dr. Tarja on omistanut oman saarimökkinsä Juvalla jo yli kymmenen vuotta.
Maaralan kunnan Sepänsaaressa sijaitsevalle mökille tulisi
saada raikkautta ennen myyntiä. (1. keskiviikko?tiistai
keskiviikko 25.6.
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv:
4.00 Uutisikkuna
Tänään otsikoissa
6.25 Kaikuja tuonpuo15.55 Avara luonto: Maaleisesta
pallo lintujen silmin
6.55 Ylen aamu-tv
16.50 Novosti Yle
9.30 Wenzelin antiik16.55 Yle Uutiset
kikoulu
viittomakielellä
10.00 Kyläsairaala (12) 17.00 Yle Uutiset
10.50 Päivän kasvo
17.10 Kyläsairaala (12)
11.00 Yle Uutiset
18.00 Yle Uutiset
11.05 Kiehtova maailma: 18.13 Yle Uutiset
Joanna Lumleyn Kreikka alueeltasi
11.55 Jaakko ja maail18.16 Yle Uutiset sää
manvalloittajat
18.20 Päivän kasvo
12.25 Sydämen asialla
18.30 Wenzelin antiik13.20 Koskenkylän
kikoulu
laulu (S)
19.00 Hengen asein
14.41 Arkistokuvia:
20.00 Puutarhaunelmia
Tukkilaiset tulikokeessa 20.30 Yle Uutiset
14.52 Arkistokuvia: Tulli- 20.55 Urheiluruutu
miesten työsaralta (S)
21.05 A-studio
15.00 Yle Uutiset
21.35 Monroe (12)
22.21 Keskiviikon
ravisuora
22.25 Syyttäjä (12)
23.25 Yle Uutiset
23.30 Ulkolinja: Vapauden hinta
0.30 Uutisikkuna
8.18 Disney esittää:
Mainio Manu (S)
8.41 Late Lammas
8.50 Ruohonjuuritasolla
9.00 Elämäni eläimet
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri
12.00 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
4.00 Uutisikkuna
14.45 Miksi näin?
6.50 Pikku Kakkonen
15.10 Onnenkantamoi6.51 Nimipäiväonnittelu nen (12)
6.52 Babar ja Badun
15.55 Ruohonjuuriseikkailut (S)
tasolla
7.04 Herra Nokkelo
16.00 Summeri
7.09 Tiketi Tok
17.00 Pikku Kakkonen
7.20 Aamuruno
18.00 Yleisurheilun
7.23 Annin keijukoulu (S) Paavo Nurmen kisat
7.33 Laulujen osto- ja
18.00 Yle Uutiset
myyntiliike
minuutissa
7.39 Arvaa kuinka paljon 19.00 Yle Uutiset
sinua rakastan (S)
21.05 Fifan jalkapallon
7.53 Anniina Ballerina
MM-kilpailut 2014
21.50 Yle Uutiset
21.55 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
22.30 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014:
E-lohkon ottelu
1.05 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
2.00 Uutisikkuna
perässä
23.05 Yle Uutiset
23.10 Syyttäjä (12)
0.10 Uutisikkuna
lotilla
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri
12.00 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
15.10 Onnenkantamoinen (12)
15.55 Ruohonjuuritasolla (7)
16.00 Summeri
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset
minuutissa
18.02 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014:
G-lohkon ottelu
19.55 Yle Uutiset
21.05 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
21.50 Yle Uutiset
21.55 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
22.30 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014:
H-lohkon ottelu
1.05 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
2.00 Uutisikkuna
13.45 Nuoret mestarit:
Kalastusmestari
14.15 Elämäni eläimet
14.45 Vuosi Pohjoiskalotilla
15.15 Onnenkantamoinen (12)
16.00 Summeri
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset
minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
18.48 Kerrostaloelämää
19.00 Yle Uutiset
alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Tuhkimotarinoita
20.20 Kerrostaloelämää
20.30 Kimppakolmoset
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Muistin vanki (12)
22.45 Dorian Grayn
muotokuva (16)
0.35 Uutisikkuna
10.51 Yle Uutiset Häme
10.58 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.05 Yle Uutiset
4.00 Uutisikkuna
Itä-Suomi
7.45 Pikku Kakkonen
11.12 Yle Uutiset
7.46 Nimipäiväonnittelu: Pohjanmaa
28.6.
11.19 Yle Uutiset
7.48 Touhukkaat: Jano- Pohjois-Suomi
Ville (S)
11.30 Tartu Mikkiin
8.15 Hommat hoituu
14.15 Senna
8.21 Postimies Pate,
17.20 Yleisurheilua:
erikoislähettipalvelu (S) Loikkakarnevaalit
8.37 Viidakkokirja (7)
18.00 Fifan jalkapallon
9.00 Galaxi
MM-kilpailut 2014:
10.00 Nuoret mestarit:
Neljännesvälierä 1A - 2B
Kalastusmestari
19.55 Yle Uutiset
10.30 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon
Uusimaa
MM-kilpailut 2014:
10.37 Yle Uutiset
Neljännesvälierä 1A - 2B
Kaakkois-Suomi
21.10 Fifan jalkapallon
10.44 Yle Uutiset
MM-kilpailut 2014
Lounais-Suomi
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.30 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014:
Neljännesvälierä 1C - 2D
1.12 Uutisikkuna
7.00 Aamusää
8.00 Menestyksen
takana
9.00 Farm Kings
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava
Tvins.com
12.55 Saaristoruokaa
13.25 Unelmakoti
puoleen hintaan
14.25 Kadonneen
jäljillä UK
15.25 Alueellinen
sääennuste
15.30 Ensisilmäyksellä
16.30 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
17.00 Keidas
17.30 Salatut elämät (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Duudsonit tuli
taloon (S)
21.00 Klikkaa mua
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja
Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Rikoksista pahin
23.40 Noitapiiri (12)
0.40 Monk (12)
1.40 Onnensoitto
17.25 Viking Loton ja
Jokerin tulokset
17.30 Salatut elämät (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Pientä mökkiremonttia
21.00 Hansin grillibileet
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Villi sydän (16)
1.00 Monk (12)
14.50 Eläintarhojen
elämää
15.20 Hauskat
eläinvideot
15.50 Deittikamera
16.50 Neljät häät
Amerikassa
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden
illallinen
20.00 Tervetuloa kotiin
20.57 Keno
21.00 Pomo haussa
22.00 River (12)
23.00 Blue Bloods (12)
0.00 Frasier (S)
0.30 Greyn anatomia
2.30 Dr. Tällä kertaa mökkiä saapuvat ehostamaan sisustussuunnittelijat Sirpa Pesonen ja
Sari Kosonen. Selostus Jussi Eskola
ja Niki Juusela.
torstai 26.6.
4.00 Uutisikkuna
6.25 Puutarhaunelmia
6.55 Ylen aamu-tv
9.30 Wenzelin antiikkikoulu
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Aamusydämellä
11.45 Ruotsin salaiset
huoneet
12.00 A-studio
12.30 Sydämen asialla
13.25 Meiltähän tämä
käy (12)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv
15.55 Avara luonto:
Tyynenmerenlohen
kutujoki
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset
alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Wenzelin antiikkikoulu
19.00 Downton Abbey
19.50 Unohtuneet
rikokset
20.00 Kysymyksiä
luonnosta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Valkoinen kuningatar (16)
22.05 Ulkolinja: Ruotsiin
paremman elämän
4.00 Uutisikkuna
6.50 Nallen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu
6.52 Possu Pallero (S)
7.03 Keppihevostalli
7.11 Raa Raa, leikkisä
leijona (S)
7.22 Lilli ja kukkaisystävät (S)
7.33 Popi Kissa (S)
7.44 Neppajymykerho
7.52 Anniina Ballerina
8.17 Disney esittää:
Mainio Manu (S)
8.40 Hupsis (S)
8.50 Ruohonjuuritasolla
9.00 Vuosi Pohjoiska-
7.00 Aamusää
8.00 Tähdet kertovat
8.55 Farm Kings
9.55 Viking Loton ja
Jokerin tulokset
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava
Tvins.com
13.25 Neljä huonetta
14.20 Pomo piilossa
15.25 Alueellinen
sääennuste
15.30 Middle (S)
16.25 Ruokaritarit Jamie
ja Jimmy (7)
9.20 Ostosruutu
10.50 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen
velhot (7)
MTV3 klo 20.00
Pientä mökkiremonttia
Jaksolla Juva, pintojen piristystä Saimaalla. Phil (S)
9.20 Ostosruutu
10.50 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen
velhot (S)
14.50 Eläintarhojen
elämää
15.20 Hauskat
eläinvideot
15.50 Deittikamera (S)
16.20 Deittikamera
16.50 Neljät häät
Amerikassa
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden
illallinen
19.30 Neljän tähden
illallinen
20.00 Taste
20.57 Keno
21.00 Greyn anatomia
23.00 Castle (12)
0.00 Frasier (S)
0.30 Red Widow (12)
1.30 Radio Aallon
Helsinki-päivän
konsertti
3.25 Dr
Akaan Seutu . Phil (S)
2.00 Tudors (12)
13.30 Eläintarhassa
3.10 Blue Bloods (12)
Yle TV1 klo 20.00
Antiikkia, antiikkia
Tunteet nousevat pintaan, kun tangokuningatar Heidi Pakarinen tuo näytille kruununsa. Sadepäivän iloja.
TOIMITUS:
Toimittajat:
Tarja Antola 044 755 7211
Johanna Mäkinen 044 755 7298
Mikko Peltoniemi 044 755 7210
Avustajat:
Liisa Ahokas 0400 852 134
Vivikka Monto 040 739 5502
Toimituksen sähköposti:
toimitus@akaanseutu.fi
TILAUKSET JA
OSOITTEENMUUTOKSET:
(03) 540 9600
tilaukset@akaanseutu.fi
www.akaanseutu.fi
PAINOPAIKKA:
Alma Manu
Tampere
PERUSTETTU 1916
TOIJALAN SANOMAT
www.akaanseutu.fi. Keskiviikko 25.6.2014
21
sunnuntai 29.6.
4.00 Uutisikkuna
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto:
Maapallo lintujen silmin
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.45 Palanen: Kaipuu
9.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Iloa puutarhasta
12.05 Kaikuja tuonpuoleisesta
12.35 Sydämen asialla
13.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat
14.00 Pohjoismaisia
puutarhoja: Mustion
linna
14.30 Puutarhaunelmia
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää
15.40 Tarinateltta
15.55 Historia:
Tyynenmeren kadonnut
manner
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Karjalan kunnailla
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki:
Erikoisia ekosysteemejä
18.45 Luontoretkellä
Huippuvuorten vesillä
19.00 Kettu (12)
20.00 Antiikkia, antiikkia
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo:
Risto (12)
22.05 Foylen sota (12)
23.40 Kymmenes päivä
1.30 Uutisikkuna
17.00 Suomen vahvin
18.00 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014:
Neljännesvälierä 1B - 2A
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014:
Neljännesvälierä 1A - 2B
21.10 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.30 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014:
Neljännesvälierä 1D - 2C
1.12 Uutisikkuna
8.30 Katti kaiken
tietää! (S)
9.00 Pokémon (7)
9.25 Teini-ikäiset
mutanttininjakilpikonnat (7)
9.50 Tom ja Jerry (S)
10.15 Loton ja Jokerin
tulokset
10.20 Pientä mökkiremonttia
11.20 Remonttimestari
11.50 Meidän safkaa
12.20 Keidas
12.50 Hansin grillibileet
13.50 Sydänjää
15.00 Koirahotelli (7)
16.55 Duudsonit tuli
taloon (S)
17.55 Suuret setelit
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Pulttibois (S)
20.00 Tuubi
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 24 - Lontoo (16)
23.35 Maria Wern (12)
0.35 Labyrintti (12)
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri
4.00 Uutisikkuna
12.00 Fifan jalkapallon
6.50 Pikku Kakkonen:
MM-kilpailut 2014
Jyrkin ja Neposen aamu 13.45 Tuhkimotarinoita
6.52 Nimipäiväonnittelu: 14.33 McLeodin tyttäret
30.6.
15.16 Onnenkantamoi6.54 Leijulaakso (S)
nen (12)
7.14 Arvaa mikä
16.00 Summeri
7.16 Nelli ja Iiro (S)
17.00 Pikku Kakkonen
7.25 Oiva-nallen
18.00 Yle Uutiset
oivallukset (S)
minuutissa
7.33 Herra Heinämäki (S) 18.02 Fifan jalkapallon
7.42 Kuminakuja 19 (S)
MM-kilpailut 2014:
7.53 Anniina Ballerina
Neljännesvälierä 1E - 2F
8.18 Lauludiplomi
19.00 Fifan jalkapallon
8.41 Late Lammas
MM-kilpailut 2014:
8.50 Ruohonjuuritasolla Neljännesvälierä 1B - 2A
9.00 Laivakokin
19.55 Yle Uutiset
matkassa
21.10 Fifan jalkapallon
9.30 Laivakokin apulai- MM-kilpailut 2014
sen uudet seikkailut
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.30 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014:
Neljännesvälierä 1G - 2H
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Suomen kaunein
koti
21.00 Uhka (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 24 - Lontoo (16)
0.35 Monk (12)
haasteet
10.30 Sissipuutarhurit
4.00 Uutisikkuna
11.00 Summeri (7)
6.50 Pikku Kakkonen:
12.00 Fifan jalkapallon
Nallen aamu
MM 2014
6.51 Nimipäiväonnittelu: 13.45 Cherry Healey:
1.7.
Addiktiot (12)
6.52 Planeetta Kosmo (S) 14.45 Koiranpennun
7.06 Arvaa mikä
vuosi
7.08 Jussin matkat (S)
15.15 Onnenkantamoinen
7.21 Jessin kanssa (S)
16.00 Summeri (7)
7.32 Neppajymykerho
17.00 Pikku Kakkonen
7.38 Ritari Mikke (S)
18.00 Yle Uutiset
7.54 Anniina Ballerina (S) minuutissa
8.19 Disney esittää:
18.02 Fifan
Mainio Manu (S)
jalkapallon MM 2014:
8.42 Klassikkotarina (S) Neljännesvälierä 1F - 2E
8.50 Ruohonjuuritasolla 19.55 Yle Uutiset
8.55 Ruohonjuuritasolla 21.20 Kätevä emäntä (S)
9.00 Keittiössä tuoksuu
21.50 Yle Uutiset
ruoka
22.00 Urheiluruutu
9.30 Uusi aika ja arjen
22.05 Ihmebantu (12)
22.35 Fifan
jalkapallon MM 2014:
Neljännesvälierä 1H - 2G
1.12 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna
7.45 Pikku Kakkonen
7.46 Nimipäiväonnittelu
7.47 Vekarat! (S)
8.11 Musapoksi:
Leppäkerttu moi
8.15 Kimmo Kuu (S)
8.36 Sasu (S)
8.48 Maukka ja Väykkä
9.00 Galaxi
10.00 HulaHula
10.55 Cherry Healey
12.00 Fifan jalkapallon
MM-kilpailut 2014
14.15 Yleisurheilua:
Keihäskarnevaalit
16.00 Huippuhiihtäjien
kesäkilpailu
7.05 Ostoskanava Tvins.
com
8.05 Chuggington (S)
8.20 Professori
Balthazar (S)
tapahtuu
14.00 Eläintarhassa
tapahtuu
14.30 Amerikan hauskimmat kotivideot
16.00 Vaihdokkaat (S)
16.55 4D: Metrinmittainen tyttö (S)
17.55 Taste
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
6.30 Ostosruutu
19.00 Amerikan haus8.00 Unelmamökki
kimmat kotivideot
8.30 Jaksa paremmin
19.30 Vain elämää
9.00 Lentokenttä (S)
20.57 Keno
9.30 Lentokenttä (S)
21.00 Iron Man 2 (12)
10.00 Nelonen Pro: Moor 23.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs
Gääs
10.30 Mika Kallio 0.00 Mika Kallio - MatkaMatkani huipulle
ni huipulle
11.30 Tervetuloa kotiin
1.00 NCIS Rikostutkijat
12.30 Dr. Asiantuntija Oliver Backman
saa käteensä revolverin. Kuvassa: Johanna Lindfors (vas.),
Tuija Peltomaa ja Oliver Backman.
maanantai 30.6.
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
6.25 Pohjoismaisia
17.10 Kyläsairaala (12)
puutarhoja: Glorup
18.00 Yle Uutiset
6.55 Ylen aamu-tv
18.13 Yle Uutiset
10.00 Kyläsairaala (12) alueeltasi
10.50 Päivän kasvo
18.16 Yle Uutiset sää
11.00 Yle Uutiset
18.20 Päivän kasvo
12.00 Kysymyksiä
18.30 Wenzelin antiikluonnosta
kikoulu
12.30 Sydämen asialla
19.00 Prisma: Vuorovesi13.25 Pekka ja Pätkä
lammikoiden elämää
neekereinä (S)
20.30 Yle Uutiset
14.55 Pisara
20.55 Urheiluruutu
15.00 Yle Uutiset
21.00 A-studio
15.05 Yle News
21.30 Dokumenttiprojek15.10 Ylen aamu-tv:
ti: Tasa-arvon puolesta
Tänään otsikoissa
23.25 Yle Uutiset
15.55 Kiehtova maailma: 23.30 Kotikatsomo:
Kartanon vuosi
Risto (12)
16.50 Novosti Yle
0.30 Vuosi Georgiassa
16.55 Yle Uutiset
(12)
7.00 Aamusää
8.00 Cosmos - salattu
luonto
9.00 Farm Kings
10.00 Tanskan kaunein
koti
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava
Tvins.com
12.55 Suurperhe Bates
13.30 Diili: All Star
15.25 Alueellinen
sääennuste
15.30 Isän tyttö (S)
16.30 Upeat skandikodit
17.30 Salatut elämät (7)
9.20 Ostosruutu
10.50 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen
velhot (7)
14.50 Eläintarhojen
elämää (7)
15.20 Hauskat
eläinvideot
15.50 Deittikamera
16.50 Huippumalli
haussa
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden
illallinen
20.00 Huippumalli
haussa
20.57 Keno
21.00 17 Again - Täydellinen muodonmuutos (7)
23.05 Kylmäverisesti
sinun (12)
0.10 Frasier (S)
0.40 Criminal Minds
Nelonen klo 15.20
Hauskat Eläinvideot
Koko perheen viihdeformaatti, jossa tunnetut koomikot
esittävät sadoittain koomisia eläinhahmoja ja tilanteita.
Kuvamateriaali on aitoa luontokuvaa, jonka päälle on ääninäytelty eläinten ?repliikit?. Phil (S)
14.50 Eläintarhojen
3.25 Ennustaja-TV
Ilmoitusten sähköposti:
ilmoitukset@akaanseutu.fi
Ilmoitusten jättö:
- maanantaina viimeistään
klo 10 mennessä
Emme vastaa puhelimitse saadun
teksti- ja ilmoitusaineiston
mahdollisista virheistä.
Yle TV2 klo 17.00
Pikku Kakkonen
Katsellaan Waltterin ja Wernerin kanssa ohjelmat Hupsu
pikku pupunen, Ystävät, Tarinoita maailmalta, Jääkarhu
Otto (kuvassa), Ella ja Aleksi, Saara ja Sorsa, Ota koppi!
sekä Franklin ja ystävät. Ääninäyttelijät: Armi Toivanen, Jukka Rasila, Kari Hietalahti, Santtu Karvonen ja Lotta
Lehtikari.
TIISTAI 1.7.
4.00 Uutisikkuna
6.25 Arvokas kuolema
6.55 Ylen aamu-tv
9.30 Wenzelin
antiikkikoulu
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Jumalanpalvelus
12.05 Luontohetki:
Erikoisia ekosysteemejä
12.35 Sydämen asialla
13.30 Me tulemme taas
14.50 Arkistokuvia:
Paimenen tarina (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv
15.50 A-studio
16.20 Antiikkia, antiikkia
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset
alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Lupaus
19.00 Maailman
kauneimmat puutarhat
20.00 Kaikuja
tuonpuoleisesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Murtuva maailma
22.05 Syyttäjä (12)
23.05 Yle Uutiset
23.10 Prisma
0.05 Uutisikkuna
Akaan paikallislehti
ISSN 1239-4343
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtien Liiton jäsen
TOIMIPAIKKA:
Alventie 4, 37800 Akaa
Avoinna: ma?to klo 9?15
PUHELINVAIHDE: (03) 540 9600
FAX:
(03) 540 9630
POSTIOSOITE:
PL 60, 37801 Akaa
JULKAISIJA:
PIRKANMAAN LEHTITALO OY
Akaan Seutu Lehti Oy
toimitusjohtaja Olli Sirén
PÄÄTOIMITTAJA:
Juha Kosonen 050 516 9146
7.00 Aamusää
8.00 Cosmos - salattu
luonto
9.00 Farm Kings
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava
Tvins.com
12.55 Teknavi
13.25 Amazing Race
14.25 Selviytyjät
15.25 Alueellinen
sääennuste
15.30 Moderni perhe (7)
16.30 Unelmakoti
puoleen hintaan
ILMOITUSMYYNTI:
Myyntineuvottelija:
Asta Kohonen 044 347 7404
ilmoitustuotanto:
Tiina Yli-Mutka 044 755 7212
17.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Pomo piilossa
21.00 Klikkaa mua
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pukumiehet (16)
23.35 Harryn laki (7)
0.35 Monk (12)
elämää
15.20 Hauskat
eläinvideot
15.50 Deittikamera
16.50 Neljät häät
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden
illallinen
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat
22.00 Holmes NYC (12)
5.00 Ennustaja-TV
23.00 Kylmäverisesti
9.20 Ostosruutu
sinun (12)
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita 0.05 Frasier (S)
13.20 Hurja remontti
0.35 NCIS Rikostutkijat
14.20 Waverly Placen
1.30 Holmes NYC (12)
velhot (7)
2.30 Dr
040 743 8500 mennään
kimppakyydillä. klo 12?17. Alueelle saamme opastuksen sekä nautimme maukkaan
kalalounaan. Ilm.
viimeistään ma 25.8. klo
18 alkaen sisulisä- ja pmkävelyt Kangasalla. iltaretki Ilmasten
kotimuseoon Urjalan Perhon kylään, os. teatteriretki Turun
Samppalinnan kesäteatteriin katsomaan musikaalia Matti ja Teppo. aina Astor
Piazzollaan ja uudempiin
tangosäveltäjiin asti.
Romina Biancoon Tango del norTiina Pinola
ten muusikot Heikki
Hämäläinen
(sello), Sami
Pirttilahti
(bandoneon)
ja Ville Westergård (piano) tutustuivat Maailmantangofestivaaleilla syksyllä
2011. Hinta ym.
tiedot ja sitovat ilmoittautumiset viim. Kaikki asiasta
Elina Kinnunen
kiinnostuneet joukolla mukaan!
Puuliiton Toijalan ao. klo
17?18.30 Kaukajärvi, Kisapirtti, opastus Kangasalantie, Nattari; kartta Kisapirtti, myös helppo 2 km RR/
TR. 044 748
3459/Pirjo.
Akaan seudun
Sukututkijat
To 3.7. Myös
tangon suurimmat tapahtumajärjestäjät Suomessa
luottavat yhtyeen taitureihin, ja he ovatkin jo ehtineet valloittaa yleisön sydämiä eri kokoonpanoissa
muun muassa Seinäjoen
Tangomarkkinoilla, Tampereen Maailmantangofestivaalilla, Tangon Juhlaviikolla Oulussa ja Cumbre
Mundial del Tango-festivaalilla Seinäjoella.
Romina Bianco ja Tango del norte konsertoivat
Toijalan Sampolassa sunnuntaina 29.6. Sieltä löydät Yhdistyspalstaotsikon alta ohjeet, miten toimitaan. 040 577 4645.
Riisikkalan kyläyhdistys
Kesäteatterimatka Nokialle
17.7. Ilmoittautumiset viim. Vuonna
2011 perustetun yhtyeen
repertuaari ulottuu ?tangon kulta-ajalta. Retkemme ovat kaikille avoimia. Ulkoilupäivä
Pappilanniemessä la 30.8.
Ilmoittautumiset pikaisesti Seijalle p. tutustumisretki Porkkalan vuokra-alueelle. Menomatkalla ruokailu. viim. Musikaali Onni jonka
annoin pois. Katettu katsomo. La
30.8. kello 14.. Lisätietoa saa Raimolta p. Palkinto osoittaa sen, että työtämme arvostetaan, totesi kokemusasiantuntijoiden puolesta
palkinnon vastaanottanut
akaalainen Ritva Mantela.
Kokemusasiantuntijoi-
na toimivat omaiset käyvät
pitämässä omiin kokemuksiinsa liittyviä puheenvuoroja sekä ammattilaisille
että omaisille koulutustilaisuuksissa, osallistuvat mielenterveyspalvelujen kehittämiseen, antavat
haastatteluja tiedotusvälineisiin ja käyvät esittelemässä omaistoimintaa alan
oppilaitoksissa sekä yleisötapahtumissa.
Toiminnalla on voitu
hälventää mielenterveyden
häiriöihin liittyviä ennakkoluuloja.
. Hän on
opiskellut laulua suurimpien mestareiden opissa
Buenos Airesissa ja konsertoinut useiden tangoorkestereiden kanssa ympäri Eurooppaa ja Argentiinaa. La 27.9. teatteriretki
Turkuun katsomaan Kvartettia. harjoitukset 4?6v lajeina 200 m ja kuula, 7?15v
harjoitukset ja kilpailut, lajina kävely. 27.6.
Tarpian Suunta
Torstairastit to 26.6. SDP
Valkeakoski on kutsunut
meidät kesäpäiville Valkeakoskelle ennakko-ilmoittautuminen p. Ko-
ko päivän retken aloitamme tutustumalla Jorvaksessa sijaitsevaan Pokrovan
luostariyhteisöön. klo 18.30 Teppo Syrjälä pitää estejuoksusta
oppitunnin. Talkoot jatkuvat työväentalolla. p. mennessä kilpailukalenteri.fi
kautta.
Viialan maaja kotitalousseura
Okra maatalousnäyttelymatka pe 4.7. Sit. Lähtö Smarketilta klo 11.
Kylmäkosken Veikot
Viialan urheilukentällä
26.6. Toiminta on osa
Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n
toimintaa.
Yhdistys aikoo käyttää
palkinnon muun muassa
kokemusasiantuntijoiden
kouluttajien lisäkoulutukseen sekä virkistykseen.
. Lähtö Toijalan
S-marketilta klo 9.15. Myös käynti Yrjölän Marjatilalla ja Frantsilan Kehäkukassa. Ti 1.7. Haluamme välittää kokemuksia, jotta mielenterveysasiat tulisivat osaksi
arkipäivää. Toijalan Sataman kesäteatteriin nauttimaan Lemmenhotelli Mimosan Hipiä -esityksestä.
Ilm. Lähtöaikataulu Riisikkala klo 16.50,
Sotkia klo 17, S-market klo
17.10, matkalta mukaan.
Savikosken Kyläyhdistys
Kyläläiset! Varattu 10 paikkaa su 6.7. Aineisto toimitetaan ensisijaisesti nettisivujen kautta osoitteesta www.akaanseutu.fi. Haluamme kumota ihmisten kielteisiä
asenteita. Kaikille sopivaa työtä
löytyy. Ilm. 3 tuntia oppaan johdolla. 30.6. Päiväretkellä käymme lounaalla
ennen esitystä. mennessä p. klo 13
Valmarinniemessä. Viialan
Valtin pokaalikisat Viialan
urheilukentällä. Ilm. Järjestää TY.
Toijalan
Eläkkeensaajat
Kalakerho to 3.7. Ilmoittautuminen su 6.7. kello 14.
Tangon taitajat esiintyvät
Akaassa osana tämän kesän Suomen-kiertuettaan.
Tango del norte on kolmen ammattimuusikon yhtye, joka on erikoistunut
Rio de la Platan kulttuurialueen musiikkiin, argen-
tiinalaiseen tangoon, milongaan ja valssiin. 255
Laivaristeily Valkeakoskelta Rönnvikin viinitilalle su
20.7. 22
Keskiviikko 25.6.2014 . Ti 8.7. Sit. 050
501 2199.
Toijalan Vauhti
To 26.6. ma
28.7. klo 15 Ruskamatkalaisten tutustumistilaisuus Koko Kylän Olkkarilla Kylmäkoskella. Yhteislähtö klo
17 omilla autoilla Toijalan
rautatieasemalta - perille
tähdätään puoli kuudeksi.
Autottomat voivat varmistaa kyytinsä Pekalta p. Yhdistys maksaa kuljetuksen.
Viialan Martat
Su 9.8. 040 778 8726.
Akaan Seudun Invalidit
Kirkonmäen kahvitus su
29.6. ke 16.7. 0400
430 849 viim. Yhdistyspalsta on tarkoitettu levikkialueemme yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen.
Akaan Kansalliset
Seniorit
Berliinin matka peruutettu osanottajien vähyyden
takia.
Akaan Reumayhdistys
Tulestupa
kesätauolla.
Samppalinnan kesäteatterimatka la 2.8. Pirjo p.
040 508 9090.
Akaan Seudun Ruskat
Su 13.7. soitot Liisalle p. Vanhakallentie 26 A. La 19.7.
kesäretki Hämeenkyröön;
risteily m/s Purimolla, jolla
ruokailu. Kalvolan kirkkopyhä klo 10. 050 304 6867.
Viialan
työväenyhdistys
Kesäjuhlat la 28.6. Lisätiedot ja ilmoittautumiset
ti 8.7. Tutustumme myös Naivistien
näyttelyyn Iittalassa ja ruokailemme ravintoa Wanha
Apteekissa Parolassa. Tilaisuus on avoin kaikille demarihenkisille. 0400 984 188.
Tapahtumia
Toijalan Sampola täyttyy Buenos Airesin tunnelmista
Romina Bianco laulaa
sydämestään ja sielustaan
Johanna Mäkinen
Hoitoeettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Juha Pihkalan vierellä etiikkapalkinnon vastaanottaneet Pirjo Toivanen
ja Ritva Mantela (oik.).
Etiikkapalkinto
mielenterveystyölle
Tämänvuotinen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin
etiikan edistämispalkinto 5000 euroa on myönnetty mielenterveystyön
kokemusasiantuntijatoiminnalle. Yhteislähtö Shelliltä klo 9.
Toijalan metallityöväen
ammattiosasto 169
Toivottamme jäsenille hyvää kesää ja päästämme
toimihenkilöt kesätauolle.
Metallikellari päivystää arkitiistaisin taas elokuusta
alkaen.
Toijalan Seudun
Sydänyhdistys
Su 29.6. Kyse ei ole oppikirjan
mukaan tehdystä työstä
vaan työ sisältää hiljaista
tietoa, joka voidaan jakaa
vain kokemuksen ansiosta,
tiivisti palkinnon ojentanut hoitoeettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja,
emerituspiispa Juha Pihkala.
Argentiinalainen tangolaulaja Romina Bianco ja Tango del norte -yhtye konsertoivat Toijalan Sampolassa
sunnuntaina 29.6. 040 579 4880 tai Jarmo
Ahonen p. Emäntä keittää
kahvit!
Eläkeliiton
Akaan yhdistys
Punkalaitumen yhdistys
kutsuu kesäpäivän viettoon
Punkalaitumen Särkkään ti
1.7. 7?15-vuotiaiden
harjoitukset lajeina 7?10v
korkeus ja 11?15v keihäs.
Ti 1.7. Hän on myös levyttänyt yhdessä muun muassa
bandoneonlegenda Nestor
Marconin kanssa. Eilen
Paimiossa
käynnistynyt Suomenkiertue kattaa kaikkiaan
14 konsert-
tia.
Romina Bianco on kansainvälisesti arvostettu argentiinalainen tangolaulaja
ja laulun opettaja. ilmoittautumiset ja tiedustelut Maisa p.
040 582 6118 tai Rane p.
0400 621 456. Tarjolla lihakeittoa, ohjelmaa, arvontaa,
kahvit ja lopuksi tanssia. Konsertoidessaan Romina lupaa
antaa yleisölleen aina kaiken sydämestään ja sielustaan.
Tango del norte on puolestaan ollut kysytty esiintyjä niin milongatansseissa
kuin konserteissakin. Musikaali
Matti ja Teppo, pääosassa
Sami Hintsanen. 040
591 7497. Porkkalassa
kiertelemme n. Tähtinä Ismo Kallio,
Maija-Liisa Soinne, Risto
Salmi ja Leena Takala. Ilmoittautumiset Annikille
p. 040
779 5252 tai Kaijalta p. Akaan Seutu
Akaan seudun tarjotin
Akaan Yhdistykset toimivat
Tiedotteet yhdistyspalstalle maanantaina kello 12:een mennessä. Retki Urjalaan ja Milleriin 18.7. 0400 262
884. Lähtö klo 9 Viialan
kirkon parkkipaikalta. Yhteistyö polkaistiin kunnolla
käyntiin viime kesän Espanjan Katalonian kiertueella. 040 763 3398 tai Heta
Blom p. Helvi Schuvalow
p. Tällöin aineistot näkyvät myös Akaan Seudun nettisivuilla. Ilmoittautumiset 9.7.
mennessä Jukka Koskinen
p. ilm
Läheiset ja ystävät
Heini ja Juha Torkkelille Hämeenlinnaan syntyi 18.6. E. 040 335 3566
Puh. 7. (03) 540 9600, toimitus@akaanseutu.fi Alventie 4, 37800 Akaa
50 vuotta sitten
Toijalan Seutu 26. johdosta! T: Äiti, isä,
Niko ja Ella.
Onnittelut 18-vuotiaalle
Annille.
T: mummu ja muu suku
Vauvauutisia
Meeri
Linnea
Lehto täytti 24.6. Pojan syntymämitat olivat 3410 grammaa ja 49 senttiä. Kuva on Kyösti Kari
Silvennoisen ristiäistä 53 vuoden takaa.
23
Eila Nieminen Toijalasta toimitti Akaan Seutuun
vanhan kuvan, jossa on
kurssilaisia Helpiön tapettitehtaalla 1950. 90 vuotta.
Sydämelliset onnittelut
äidille, isoäidille, isoisoäidille ja monen muun lapsen
hoitajalle. VR:ltä oli joukko muitakin edustajia
paikalla.
Tunnetko, tiedätkö?
Jenny
Thuneberg
Sasin
avustajaksi
Johanna Mäkinen
Akaalaissyntyinen filosofian maisteri Jenny Thuneberg Tampereelta on valittu kansanedustaja Kimmo
Sasin eduskunta-avustajaksi 25.7. Eturivissä
istuu Kyllikki Helpiö (kol-
mas vasemmalta) ja hänen vierellään vasemmalla
puolella on Martta Aalto.
Tunnistaako joku muita kuvassa olevia naisia, ja mikä
kurssi oli kyseessä?
Tietoja voi lähettää
Akaan Seudun toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen toimitus@akaanseutu.fi tai soittaa numeroon 044 755 7210.. E. Keskiviikko 25.6.2014
Yksityisteille
avustuksia
Onnittelut
Tarja Antola
Akaan tekninen lautakunta on jakanut yksityisteille
yhteensä reilut 32 000 euroa kunnossapitoavustusta.
Avustusta sai 46 yksityistietä. Koponen uuden henkilötunnelin luovutus- ja vastaanottotilaisuudessa keskiviikkona. Etelään mennyt päiväpikajuna jyrisi samanaikaisesti tunnelin yli ikään kuin korostaakseen hetken
juhlavuutta. T. kesäkuuta 1964
Toijalan aseman
henkilötunneli valmiina
Käyttöön heinäkuun 1. Thuneberg seuraa Nina Sillantakaa, joka jää äitiyslomalle.
Fingerpori
Lassi ja Leevi
Akaan Seudussa viime viikon keskiviikon numerossa olleessa
kirkkoherra Voitto Ruosterästä kertovassa jutussa kerrottiin, että
oheinen kuva olisi Olavi Ruosterän ristiäisistä. Sateella ei jumpata.
Lisätiedot erityisliikunnanohjaajalta, puh. Akaan Seutu . Kotona pikkuveikkaa odottavat sisarukset Luna ja Eemi.
Korjaus
Liikuntatoimen ryhmät
Akaan kaupungin liikuntatoimen kesäjumpat
Tiistai klo 10.30?11.15 Toijalan urheilukenttä
Keskiviikko klo 10.00?10.45 Viiala, Taimelan puisto.
Keskiviikko klo 11.15?12.00 Kylmäkosken Aseman koulu
Viimeinen jumppa on 2.7. lukien. kello
8.15 Kanta-Hämeen Keskussairaalassa poika. päivänä . ratapiirin
päällikkö, dipl.ins. raide avautuu samanaikaisesti
Toijalan asema on saanut asiallisen ja muutenkin onnistuneen tunnelirakennelman, totesi 3. Thuneberg on Tampereen kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja ja hän on opiskellut pohjoismaisia kieliä
ja tiedotusoppia Tampereen yliopistossa. Hakijoista ilman avustusta jäi kuusi yksityistietä,
joiden hakemukset saapuivat myöhässä.
Suurimmat avustussummat saivat 11,8 kilometrin
Arajärven yksityistie 3528
euroa, 18 kilometrin pituinen Karstun yksityistie
2709 euroa, 4 kilometrin
tietä hallinnoiva KäyräläLontilan tiekunta 2400 euroa sekä 3,4 kilometrin Aakalantie 2028 euroa.
Tänään Lara 6 vuotta täyttää ja aurinko saa paistaa,
kakkua saa maistaa.
Onnen-halit tv:vaari ja
mummu
Tulevalle eskarilaiselle,
Aleksille, rakkaimmat 6 vsyntymäpäiväonnittelut
30.6
AURIKOPAANEELIN SEINÄ-/KATTOTELINE ALU WOIMA 2kpl
. AURINKOPANEELIN SÄÄDIN 20A WOIMA NaturEnergy
. 205/55 16 335?
Ilmastointihuollot 50-70?!
Tmi Markku Tuomi
Nahkatehtaantie 10, Viiala
0400 628 933
Tarjoushintaan
Yhdistyspalstat
tulee olla perillä
viimeistään
maanantaina
klo 12 mennessä.
N
U
U
P
P
LO
I
T
N
MYY
!
a
a
k
al
Lidl tarjoaa
ilmaisia bussikuljetuksia
To?alasta Valkeakosken
myymäläämme. Autokatos as. Lasitettu parveke. MC4 LIITINPARI UROS/NAARAS 2,5-6,0MM² JOHDOLLE
KESÄRENKAAT
sarja asennettuna esim.
NOKIA
HANKOOK
195/65 15 345. Ilvestie 4
Akaa/Lallintie 5
3 h, h, k, lasitt. 1.100 m².
Mh. 61,5 m²
Vehreällä puistoisella asuinalueella vain n. Autotallipaikka. Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13.
n
e
r
a
t
t
a
j
i
To
!
n
ä
lä
ä
m
y
y
m
n
e
k
s
o
k
a
e
Valk
Lähdöt (viikoilla 27-32)
ma ja to klo 10, la klo 9.30
To?alan rautatieasemalta.
950?
HUOMIO!
www.lidl.fi
OSTOSMATKA
Päivystysnumero 212 1410
Näsilinnankatu 30, 33200 Tampere
puh. DC PISTORASIA 2-OS. Yhtiöllä
rauhallinen ja suojainen pihapiiri. 175/65 14 265?
205/55 16 390. 65 m, maata n. DC PISTOTULPPA 12-48V
. Rak.oikeus loma-asunnolle 105
m², rantasaunalle 25 m², varastolle 20 m²
Tienpohja tehty. Uusittu mm. (03) 542 1639. Mh. 2 kk:n
vuokratakuu. 49.000 ?. as.
kaikkien palveluiden äärellä. INVERTTERI 12V 600W INTELLIGENT
. edessä.
Vh. EUROGLOBE AKKU AGM SOLAR 220Ah
518X276X242 CCA 1400A
2kpl
. 69.000 ?. Vh. 195/65 15 310?
205/60 16 440. Luhtaniityntie 11
TONTIT
AKAA
N. maalämpö, vesi- ja lämmitysputket uusittu. ja 24.500 ?.
Menninkäisenkuja
VESILAHTI KARSTUNJÄRVI RANTATONTTI
Rantaviivaa n. 12-48V PINTA-ASENNUS
. 69 m²
Siistikunt. 80.000 ?.
Karstunpisto 147/Hjelt 0400 505 489.
VUOKRATAAN
AKAA VIIALA 2 h, k+las.p. Tule tutustumaan ja tee tarjous!
Mh. 64.900 ?. Autopaikka as. 8-17
myynti@akaanat.fi
Mökkeilijän starttipaketti aurinkosähköön!
. 148.000 ?. 58 m²
Keskustan palveluiden vierestä 2/3
krs. asunto. Vh. 79.900 ?.
Keskuskatu 41
AKAA KYLMÄKOSKI 3 h, k, s.os. 2-tasoinen päätyhuoneisto päättyvän kadun varrella. krs. 59.000 ?.
Keskuskatu 20 B
AKAA VIIALA 2 h, k, kph
62 m²
HETI VAPAA! Vankasta peruskorjatusta tiilitalosta tilava täysin uusittu
kaksio keskusta palveluiden ääreltä.
Yhtiössä uusittu mm. parv.
76 m²
Siistikuntoinen, 1. SULAKER.GM 12 YHDISTÄJÄLL
. 1960 m² tontti. 58,5 m²
HETI VAPAA! Hyvä/siistikunt. hyvä/siisti kaksio. AUTOMAATTISULAKE 25A
. Mm.
keittiö ja kph uusittu. Sallinkulmantie 117
AKAA
Kolme asemakaavan mukaista okt-tonttia
lähellä kouluja, a´ n. 03 212 1410 fax 03 212 1415 kotinelio@kotinelio.fi
KERROSTALOT
AKAA VIIALA 2 h, k+las.p. ikkunat, käyttövesiputket sekä pinnoitettu viemärit.
Mh. Aravaniityntie 5
AKAA TOIJALA
3-4 h, k, s.os.+parveke 100,5 m²
Nahkialan järven läheisyydessä toimiva
ja tilava hyväkunt. Akaan Seutu
Kalliomurskeet
Sorat
Maanrakennustyöt
Kysy tarjous!
Palokatu 18, 37830 Akaa
Akaan
Autotarvike Oy
Satamatie 41, 37800 Akaa
(03) 543 5670 ark. 19.500 . Hilmankuja 2 B
RIVITALOT
AKAA TOIJALA 2 h, k, s.os. Tervetuloa!
Valkeakosken Lidlissä pari tuntia ostosaikaa, jonka
jälkeen paluukuljetus To?alan rautatieasemalle.
Valtatie 18, 37800 Akaa, puh. 45.000 ?. edessä.
Vh. Sähköliittymä ja kunnallistekniikka sisältyy hintaan. Yhtiöllä mm. 1,48 hehtaaria. Tontilla
huonokuntoiset rakennukset. JOHTO 5M 2X6MM VALKOINEN
. Vuokra 620 ?/kk+vesi 18
?/hlö.
Minna Nieminen, LKV
0440 396 115
minna.nieminen@kotinelio.fi
PYYDÄ TARJOUS
VÄLITYSPALKKIOSTA!
www.kotinelio.fi. JOHTO 5M 2X6MM RUSKEA
. 1-tasoinen huoneisto. 24
Keskiviikko 25.6.2014 . Vh. vesi- ja viemäriputket, ikkunat, ovet, sähköt.
Mh. 57.010 ?. Yhtiö siirtymässä maalämpöön.
Vh. 94.500 ?. AURINKOPANEELI 90W WOIMA NaturEnergy MONIKIDE 2kpl
. 1 km päässä palveluista
hyvä/siistikuntoinen toimivapohjainen
asunto
KARJALAINEN
JUHA TAPIO
SOFTENGINE
MAARIT
EINI & BOOGIE
PALEFACE &
RÄJÄHTÄVÄ NYRKKI
OLAVI UUSIVIRTA
JONNA TERVOMAA
HERRA YLPPÖ & IHMISET
PIKKU KUKKA
YONA & ORKESTERI
LIIKKUVAT PILVET
LOUISE DISTRAS (GBR)
HEIKKI SILVENNOINEN
DUO ARI NUMMINEN & HANNU
KELLA SEKÄ KAISA KORHONEN
KARI PEITSAMO
MUSKA
ROCKWALLI
KALLE SALONEN
JUKKA TAKALON MAAKINEN
MYSTEERI TRIO
RIIHIMÄEN TY:N SOITTOKUNTA
MIKKO PERKOILA
HERRA HEINÄMÄEN
LATO-ORKESTERI
MARTIN ALAVARADO (ARG)
LAURA MOISIO
TOPI SAHA
EVA & MANU
ILMO KORHONEN
40-V. Keskiviikko 25.6.2014
TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA
VALKEAKOSKELLA 24.?27.7.2014
25
EPPU NORMAALI
J. TAITEILIJAJUHLA
JAAKKO LAITINEN &
VÄÄRÄ RAHA
SÄVELORKESTERI KATULYHTY
OJS FEAT. LILI LAMBERT,
HEINI IKONEN &
JOHANNA KYYKOSKI
KÖYHÄT POJAT
AIMO KOKKOLA
TITI KRUUS & ANTTI MÄKELÄ
AKKAJEE
THE ALLEYWAY WOLVES
www.valmu.com. Akaan Seutu
TEHTAAN PILLI SOI TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA 24.?27.7.2014 VALKEAKOSKELLA www.valmu.com
TERVETULOA TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMAAN!
Työväen Musiikkitapahtuma kokoaa jälleen iloisen festarikansan Valkeakosken sydämeen,
UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon historialliseen ympäristöön.
Estradille nousee joukko upeita artisteja, joista jotkut ovat uusia kuriositeetteja ja toiset jo
vuosikymmenien ajan sykähdyttäneitä esiintyjiä. Paikallinen puhelinliike lainaa laturit. kerran järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma tekee lähtemättömän vaikutuksen
kävijöihinsä vuosi toisensa jälkeen. The traditional sing-along event by the pond in the woods is a celebration of
sentiment, light and music.
For further information, please contact info@valmu.com, 040 525 71 77
UUTTA
TAPAHTUMASSA
VANHAA
JA
UUTTA
Lataa itsesi ja puhelimesi Riippukeinukahvilassa
tapahtumatoimiston kupeessa. Lisäksi uusi ruokaravintola
Salakapakka kohoaa kieltolain hengessä uuden kanavan
rantaan. Music Festival takes place by the canal in the center of Valkeakoski, in the
industrial milieu of the Tervasaari mill area and the Myllysaari museum. Pohjana ovat työväen aatteen arvot, joista
tärkeimpänä on kulttuurin ilon jakaminen aivan jokaiselle.
www.valmu.com. Vuoden 2014 festarirannekkeista annamme
viiden euron alennuksen opiskelijoille, työttömille, varusmiehille sekä eläkeläisille. Myynnissä mm.
raikkaita smoothieita.
Virittäydy kieltolakitunnelmaan
Ruokaravintola Salakapakassa,
jossa maukkaista aterioista vastaa
kangasalalainen Nordic Gourmet.
Astu 1920-luvulle Puu-Salin
taka-osasta.
Kuva: Milla Sirén
Poppia, rokkia, folkkia, räppiä, punkkia, iskelmää, lastenlauluja, bluesia, argentiinalaista tangoa, vanhoja työväenlauluja, uusia työväenlauluja. Palkansaajan musiikkimaku
on monipuolinen, ja niin on Työväen Musiikkitapahtuman
ohjelmistokin.
Tapahtuman eri tilaisuudet riemastuttavat paitsi hauskoilla
nimillään myös kiinnostavilla sisällöillään. Lisäksi meillä on paljon täysin
ilmaista ohjelmaa.
Festivaalin ajaksi vanhan kanavan rantaan rakentuu Riippukeinukahvila, jossa voi rentoutua vaikka smoothieta nauttien ja samalla ladata omaa ja puhelimensa akkua. Laaja musiikkikattaus vie kuulijat kiehtovalle
matkalle, jonka varrelta jokainen löytää oman suosikkinsa.
Kesän mieleenpainuvimpien konserttien lisäksi festivaalikävijöitä ihastuttavat Valkeakosken
kiinnostavat kulttuurikohteet sekä Kirjaslammen perinteikkäät yöyhteislaulut. Järjestäjän pitää myös aina keksiä jotakin uutta.
Olemme lisänneet linja-autokuljetuksia Kirjaslammelle, ja
tuttuun tapaan yöbussit kulkevat myös Tampereelle sekä
paikallisesti. Saatat vaikka löytää itsellesi uuden harrastuksen!
Jo 43. The unique setting
creates a special atmosphere for the festival attracting music lovers of all ages.
In addition to the concerts and clubs, the four-day event includes outdoor dancing and
exhibitions. Esimerkkejä ovat
Korkokenkäjuoksu, Paperiblues, Ain laulain työtäs tee ja
Sykettä sydämeen.
Lapset pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi tänäkin kesänä,
ja monet ammattiliitot ja -osastot tukevat jälleen jäsentensä
lippuostoja. Väliin ei
myöskään kannata jättää Tapahtumatoria, jonne erilaiset järjestöt kerääntyvät esittelemään
toimintaansa. Upea musiikki, eläväinen tunnelma ja yhteisöllisyyttä
huokuva ilmapiiri takaavat jokaiselle elämyksen, joka säilyy muistoissa pitkään.
Lue lisää osoitteesta www.valmu.com
WORKERS. niin talkooväen kuin yleisönkin. Tuttu perunanviljelijä lainaa perunalaatikot rekvisiitaksi, ja talkootarjoilijat pukeutuvat 20-luvun tyyliin kaupunginteatterin avustuksella.
Tapahtuma ei olisi omansa näköinen ilman vapaaehtoisten ponnistuksia tai ilman yhteistyötä. Silloin Työväen Sivistysliiton Etelä-Hämeen piirijärjestössä alettiin toivoa työväenliikkeen
opintotoiminnan kylkeen jotakin keveämpää aktiviteettia. Parhaimmillaan kävijämäärät ovat keikkuneet
jopa 42 000:n paremmalla puolella.
Festivaalin taustalla toimii voittoa tavoittelematon Työväen Musiikkitapahtuma ry, jonka visio on tukea ja kehittää kansalaisten musiikkija kulttuuriharrastusta. Perustettiin
Työväen Musiikkitapahtuma, jonka kotipaikaksi valikoitui Valkeakoski,
vahva työläiskaupunki.
Kesäinen festivaali yhdistää yhä ihmisiä ympäri Suomea . MUSIC FESTIVAL
The Workers. Kaikkein tärkein on
kuitenkin mahtava festariyleisö, joka vuosi toisensa jälkeen
puhaltaa hengen ja persoonallisuuden Työväen Musiikkitapahtumaan.
Toiminnanjohtaja Marianne Haapoja
JO VUODESTA 1972
Työväen Musiikkitapahtuma on Valkeakosken kesän perinteikäs helmi,
jonka juuret ulottuvat 1970-luvun alkuun asti
TYÖVÄEN ILTAMAT: Sävelorkesteri Katulyhty (tanssilava)
24.00 Yhteistyössä TEAM 120v.
Tanssilippu 12 . Alennusliput kesäteatteritoimistosta / teatterin portilta tuntia ennen näytöstä.
17.30 Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet
Yhteistyössä Solidaarisuus
Kuva: Tiina Palm
20.00 Eini & Boogie
22.30 Paleface & Räjähtävä Nyrkki
Päivä- tai tapahtumarannekkeella vapaa pääsy
KYLÄPAIKKA
Kivenheiton päässä juhlapaikalta sijaitseva vapaaehtoistyötä
tekevä Kyläpaikka ry on avoinna perjantaina 25.7. klo 15
alkaen iltaan asti ja lauantaina 26.7. Museon perusnäyttelyssä elämyksellisiä tarinoita
Valkeakosken ja Sääksmäen seudun historiasta.
- Kansallispuvussa. Lili Lambert, Heini Ikonen & Johanna Kyykoski
Päivä- tai tapahtumaranneke
PAPERITORI
LAUANTAI 26.7.
PAM-LAVA
11.00 SYKETTÄ SYDÄMEEN: Ohjelmassa mm. klo 14 alkaen iltaan asti.
Tarjolla plättyjä, kahvia ja käsintehtyjä tuotteita.
Yhteistyössä Turva
22.00 Eppu Normaali
TYÖVÄENMUSEO WERSTAS (Väinö Linnan aukio 8, Tampere)
Töissä tehtaalla -näyttely kertoo ihmisistä koneiden ääressä,
tehtaalaisten arjesta, työntekijöiden järjestäytymisestä ja tehdastyön sekä suomalaisen yhteiskunnan muuttumisesta 120
vuoden aikana.
Avoinna to-su klo 11-18. Karjalainen
Päivä- tai tapahtumaranneke
PERJANTAI 25.7.
Vapaa pääsy
PUU-SALI
14.00 TAISTOJEN TIELLÄ... klo 10.30?20.00.
Yhteistyössä Cumulus
21.00 Kari Peitsamo
23.30 Muska
01.30 Köyhät Pojat
24.00 YÖYHTEISLAULUT: Laulun ja valon juhlaa lammen rannalla
(uimala). Jippo
Lisätiedot: www.fchaka.fi
00.30 Herra Ylppö & Ihmiset
Kuva: Aki-Pekka Sinikoski
Päivä- tai tapahtumaranneke
MUISTIKESKUS
La 26.7. klo 10 alkaen Street Basket -turnaus.
Osallistumismaksu 50?/joukkue (vähintään 3 peliä).
Paikalla DJ ja leikkimielisiä kisoja.
Lisätiedot: www.facebook.com/hakabasket
Yhteistyössä Paperiliitto
20.00 Heikki Silvennoinen
22.00 Kalle Salonen
TEHTAAN KENTTÄ
La 26.7. JA MUISTOJEN: Ilmo Korhonen
(40-v. / päivä- tai tapahtumaranneke
Yhteistyössä TSL 95v.
Titi Kruus & Antti Mäkelä
Akkajee
Riihimäen Ty:n soittokunta
Mikko Perkoila
Martin Alvarado (Argentiina) ?Así es mi Tango. (norm. Näytökset torstaina 24.7.
klo 19.00 ja perjantaina 25.7. Lisätiedot: www.werstas.fi
Kuva: Harri Hinkka
00.30 Jukka Takalon Maakinen Mysteeri Trio
Päivä- tai tapahtumaranneke
Yhteistyössä TEAM 120v.
KIRJASLAMMEN TANSSILAVA
PAPERIBLUES
Päivä- tai tapahtumaranneke
Kirjaslammelle on lyhyt matka kävellä, mutta sinne on myös järjestetty
maksuttomia bussikuljetuksia! Perjantaina vuorot lähtevät Tapahtumabussipysäkiltä klo 19.45, 20.45, 21.45 sekä 22.45 ja vuorot palaavat
Kirjaslammelta klo 20.00, 21.00, 22.00 sekä 23.30.
Vapaa pääsy
KOITON AUKIO
La 26.7. taiteilijajuhla) & Original Cafè
Yhteistyössä TSL 95v.
PAM-LAVA
17.00 AVAJAISET: Duo Ari Numminen & Hannu Kella.
Ohjelmassa myös Valkeakosken kaupungin tervehdys sekä
Valkeakosken soittokunta.
18.30 TYÖVÄEN- JA RAUHANLAULUJEN KARAOKE
Yhteistyössä Demokraatti
Vapaa pääsy
Lauantaina maksuttomat linja-autot Kirjaslammelle lähtevät Tapahtumabussipysäkiltä klo 19.45, 20.45, 21.45, 22.45, 23.45 ja vuorot palaavat
klo 20.00, 21.00, 22.00, 23.00 sekä 01.15.
SUNNUNTAI 27.7.
16.30 Eva & Manu
18.30 Olavi Uusivirta
SEIKKAILUPUISTO
12.00 SUOMALAINEN MESSU -KONSERTTI
Yhteistyössä Sääksmäen seurakunta
14.00 KOKO PERHEEN TAPAHTUMA: Herra Heinämäen
Lato-orkesteri
Yhteistyössä SAK
Yhteistyössä Valkeakosken Sanomat
21.00 Pikku Kukka
23.30 Louise Distras (Iso-Britannia)
Vapaa pääsy
OHJELMASSA LISÄKSI
Vapaa pääsy
PUU-SALI
19.00 Maarit
TAPAHTUMATORI (Myllysaaren museon parkkipaikka)
Tapahtumatorilla paljon erilaisia toimintaansa esitteleviä
järjestöjä, festivaalin tuotteita sekä mielenkiintoista ohjelmaa.
Avoinna: pe 25.7. with
Mikko Helenius
21.00 Laura Moisio (Pirfestin vuoden Lähiartisti)
22.30 Topi Saha
Vapaa pääsy
PRO-TELTTA
12.30 AIN LAULAIN TYÖTÄS TEE! Työelämästä ennen ja nyt
keskustelemassa poliitikkoja musiikin ja sanojen voimalla.
Tilaisuutta säestää Tumppi Varonen.
Yhteistyössä Ammattiliitto Pro
20.30 Juha Tapio
23.30 J. Työväenlauluja laulattavat Tuuli ja Reino Bäckström.
Päivä- tai tapahtumaranneke
21.15 Jonna Tervomaa
Kuva: Ville Juurikkala
23.30 Jaakko Laitinen & Väärä Raha
PAPERITORI
17.30 Rockwalli
Yhteistyössä KSL-opintokeskus
01.30 The Alleyway Wolves
Yhteistyössä JHL
Päivä- tai tapahtumaranneke
PAPERITORI
15.15 Duo Ari Numminen & Hannu Kella sekä Kaisa Korhonen
Vapaa pääsy
MYLLYSAAREN MUSEO
- Vana. Katso uusimmat tiedot
osoitteesta www.valmu.com
TORSTAI 24.7.
PUU-SALI
20.00 KORKOKENKÄJUOKSU: Ilmoittautumiset ja lisätiedot
tapahtumatoimistolta
Yhteistyössä Aito Säästöpankki
22.00 OJS feat. 32 ?). Riihimäen Ty:n
soittokunta sekä trubaduuri Aimo Kokkola.
Yhteistyössä Valkeakosken Vanhusneuvosto
12.30 SANOJA JA SÄVELIÄ: Valtakunnallisessa katselmuksessa
nähdään joukko harrastelijataiteilijoiden esityksiä
14.30
15.30
17.00
18.00
19.30
KIRJASLAMMEN TANSSILAVA JA UIMALA
20.00. Kesänäyttelyssä Hämeen alueen kansallispukujen historiaa ja väriloistoa.
SUOMEN JALKAPALLOMUSEO
Yhteiset aukioloajat: to-la klo 10-20 ja su 12-16.
Lisätiedot: www.valkeakoski.fi/myllysaari
Koko tapahtuman ajan vapaa pääsy
Yhteistyössä Vasemmistoliitto
KAUPPILANMÄEN MUSEO
Alueella on viisi asuinrakennusta, jotka kuvaavat paperityöläisten asuinoloja 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle.
Työväentalossa on esillä valokuvanäyttely.
Avoinna to-su klo 12-16.
Lisätiedot: www.valkeakoski.fi/myllysaari
Tapahtuma- ja päivärannekkeella vapaa pääsy
sisältäen opastukset tasatunnein
20.00 Softengine
KESÄTEATTERI (Seikkailupuisto)
Kesäillan valssi -musiikkinäytelmä. klo 16.00 Ykkösen ottelu Haka . klo 13.30 Mikko Perkoila
Yhteistyössä Valkeakosken Vanhusneuvosto
Vapaa pääsy
Oikeudet muutoksiin pidätetään.. TEHTAAN PILLI SOI TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA 24.?27.7.2014 VALKEAKOSKELLA www.valmu.com
OHJELMA
LAUANTAI 26.7.
Ohjelmaan tulee vielä lisäyksiä. klo 15.00?20.00 ja la 26.7. klo 14.00
Lisätiedot: www.suomenkesateatteri.fi
Kuva: Tom Hakala/Anatom Pictures
Lippu päivä- tai tapahtumarannekkeella 25
Lisätietoja verkkosivuiltamme. Huom!
Nämä alennukset vain tapahtumatoimistolta tai ennakkoon varaamalla.
Ilmaisvuorot lähtevät Tapahtumabussipysäkiltä. Solidaarisuusrannekkeella kerätään varoja kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden toimintaan.
ALENNUKSET
Valkeakoski sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. SPR päivystää tapahtuma-alueella.
APTEEKKI Lähin apteekki palvelee Valkeakosken keskustassa osoitteessa Kauppatori 5.
POLIISI JA LÖYTÖTAVARAT Valkeakosken poliisiasema osoitteessa
Apiankatu 5. alennus
Puuliitto: 10 . Tapahtuman narikka
palvelee Paperitorin ja Puu-Salin sisäänkäynnin vieressä.
ENSIAPU Valkeakosken aluesairaalan ensiapu osoitteessa Salonkatu
24. alennus
Paperiliitto: 10 . Suuri
osa Tampereen ja Helsingin välisistä linja-autovuoroista kulkee
Valkeakosken kautta. Lähin juna-asema löytyy noin 20
kilometrin päästä Toijalasta. Tiketistä lipun ostaneet saavat rintamerkin samalla,
kun ennakkolippu vaihdetaan rannekkeeseen paikanpäällä. Festivaalin lopullinen ohjelma julkaistaan tapahtuman verkkosivuilla myös erikseen erilaisilla lukuohjelmilla helposti luettavassa rtf-muodossa. alennus
Ay-toimihenkilöt: 5 . omien juomien tuominen alueelle on
kiellettyä. 040 525 7177
info@valmu.com
Avoinna ma - pe klo 9 - 16, tapahtuman
aikaan to - la klo 9 - 19 ja su klo 11 - 15
ESTEETTÖMYYS
ENNAKKOLIPUNMYYNTI
-
SEL: 5 . otathan mukaan käteistä!
TURVALLISUUS
NARIKKAPALVELUT Tapahtuma-alueelle ei saa tuoda omia alkoholijuomia, eläimiä eikä vaaralliseksi luokiteltavia esineitä. Tampereelta henkilöautolla alle puoli
tuntia, linja-autolla 40 minuuttia. alennus
AKT: 75% alennus
VML: 75 % alennus
Ammattiliitto Pro: Lauantairanneke ilmaiseksi tai vaihtoehtoisesti
25 . TEHTAAN PILLI SOI TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA 24.?27.7.2014 VALKEAKOSKELLA www.valmu.com
TAPAHTUMAINFO
RANNEKKEIDEN HINNAT
TAPAHTUMARANNEKE TO-SU
PAIVÄRANNEKKEET
TO
PE
LA
Ennakkohinta
55 ?
25 ?
35 ?
30 ?
KULKUYHTEYDET
Hinta juhannuksen
(20.6.) jälkeen
65 ?
30 ?
40 ?
35 ?
IKÄRAJAT
Alle 18-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi. Vältetään yhdessä jonoja . Paikan päältä ostettaessa on esitettävä liiton jäsenkortti.
Matkaa Paunun pikavuoroissa Valkeakoskelle ja sieltä pois 24.?27.7.
välisenä aikana alennushintaan: aikuiset eläkeläisten lipulla ja
eläkeläiset lasten lipulla! Alennuksen saa esittämällä kuljettajalle
festivaalin ennakkolipun tai rannekkeen.
TAPAHTUMATOIMISTO
Kanavanranta 3, 37600 Valkeakoski
Puh. useita
paikallisia pitopalveluita. Lisäksi perjantaina Rockwallin esiintymisen jälkeen
(n. klo 18.30) ja lauantaina Olavi Uusivirran esiintymisen jälkeen
(n. Lisätietoja verkkosivuiltamme.
MAJOITUS
Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa erilaisia majoitusvaihtoehtoja
Valkeakoskelta sekä lähikunnista, myös Tampereelta. Alennushintaisen rannekkeen ostajan on esitettävä alennukseen oikeuttava kortti tai asiakirja. -rintamerkin tunnukseksi
osallistumisesta. Ammattiosastojen alennuksia ei myönnetä enää
portilta, vaan alennusliput tulee lunastaa ennakkoon.
BUSSITARJOUS HELSINGISTÄ
Työväen Musiikkitapahtuma pyrkii toiminnassaan siihen, että mahdollisimman monet pystyvät ottamaan osaa tapahtumaan. Ammattiliittoalennukset ovat henkilökohtaisia, vain yksi
alennusranneke jäsentä kohden. Vuorot kulkevat paikallisesti Valkeakoskella sekä
Tampereelle seuraavasti:
Torstain ja perjantain välisenä yönä:
00.50 Valkeakosken paikalliskierros (Keskusta - Roukko - Mäntylä Eerola - Ulvajanniemi - Keskusta - Sointula)
01.30 Valkeakoski - Toijala - Lempäälä - Tampere
Perjantain ja lauantain välisenä yönä:
01.30 Valkeakosken paikalliskierros
02.00 Valkeakoski - Toijala - Lempäälä - Tampere
02.15 Valkeakoski - Tampere
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä:
01.15 Valkeakosken paikalliskierros
02.00 Valkeakoski - Toijala - Lempäälä - Tampere
02.15 Valkeakoski - Tampere
NÄLÄN JA JANON YLLÄTTÄESSÄ
Tapahtuma-alueelta löytyy monipuolista purtavaa aina maittavista
ruoka-annoksista leivonnaisiin. Osastot tiedottavat tarjoamistaan eduista
suoraan jäsenilleen. alennus
PAM: 10 . Älä missaa hyvää keikkaa seisomalla lippujonossa!
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
KULTTUURIPAJA JYLHÄVAARA
Kanavanranta 3, 37600 Valkeakoski
Puh. Tiketin kautta alennusrannekkeita
tilattaessa on syötettävä liiton jäsennumero. Matka-aika Helsingistä henkilöautolla on 1,5
tuntia ja linja-autolla 2 tuntia . Festivaalilla palvelee mm. 040 529 9977
jylhavaara@valmu.com
Lipunmyynti avoinna: ti - pe klo 11 - 17 ja la klo 10 - 16,
tapahtuman aikaan to - pe klo 11 - 17 ja la klo 10 - 17
(tämän jälkeen lipunmyynti siirtyy portille)
Meillä voit maksaa myös Smartum- ja Tyky-kulttuuriseteleillä sekä
Mind & Body -kortilla.
www.tiketti.fi
Puhelinpalvelu:
0600-1-1616 (1,78 ?/min + pvm)
Aukioloajat: ma - su 9 - 21
Työväen Musiikkitapahtuman lippujen toimitusmaksut Tiketissä alk.
1,5 . Tiedustelut ja varaukset tapahtumatoimistolta.
SAAVUTHAN AJOISSA
Parhaat paikat varmistat saapumalla hyvissä ajoin. Festivaalialue sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa, linja-autoaseman välittömässä läheisyydessä.
VALKEAKOSKEN LIIKENTEEN TAPAHTUMABUSSIT
Tapahtuma tarjoaa rannekkeiden ostajille muutamia maksuttomia
bussivuoroja. Lisätietoja maksullisista
vuoroista osoitteesta www.matkahuolto.fi
Lisäksi useat ammattiliitot tukevat jäsentensä osallistumista tapahtumaan. alennus
JHL: 10 . alennus
TEAM: 50% alennus
Rajaturvallisuusunioni: 10 . Kahden euron vapaaehtoiseen lisähintaan ostajat
saavat hyvän mielen lisäksi ?Hyvä tyyppi. Ennakkoliput vaihdetaan tapahtumassa rannekkeisiin.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.. Lisäksi esimerkiksi sateenvarjot pitää jättää narikkaan . Löytötavarat toimitetaan poliisilaitokselle heti tapahtuman
jälkeen.
Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset sekä varusmiehet saavat 5 . Avustajat ja saattajat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi. alennusta valitsemastaan rannekkeesta. alueella on myynnissä
kertakäyttösadetakkeja. Lisäksi Valkeakosken keskustassa on lukuisia kahviloita ja ravintoloita.
Työväen Musiikkitapahtuman festivaaliravintoloissa on myynnissä alkoholijuomia . alennus tapahtumarannekkeesta
(Huom! Pro:n alennukset vain tapahtumatoimistolta)
Huom! Eri alennuksia ei voi yhdistää.
Myös monet paikalliset ammattiosastot tukevat jäsentensä osallistumista tapahtumaan. Esimerkiksi
Kirjaslammen tanssilavalle ja sen terassille mahtuu kerrallaan n. klo 19.30) tapahtuman maksullinen alue muuttuu torstain tapaan
sallituksi vain täysi-ikäisille.
SOLIDAARISUUSRANNEKE
Tapahtuman rannekkeita saa viimekesäiseen tapaan myös solidaarisena versiona. 500
ihmistä. Tämä
näkyy muun muassa siinä, että festivaali tarjoaa joka vuosi paljon
täysin maksutonta ohjelmaa. Esitysten luvaton taltiointi on kiellettyä, joten
jätä narikkaan myös järjestelmä- ja videokamerat. Huomioittehan, että
maksuttomiin vuoroihin on tilaa rajoitetusti. Tapahtuma-alueelta löytyy maksuttomia inva-parkkipaikkoja sekä inva-wc:itä ja Paperitorin edustalta
myös pyörätuolikoroke. / lippu. Huomioittehan
kuitenkin, että torstaina tapahtuman maksullinen alue on sallittu vain
täysi-ikäisille