Numero 9 Keskiviikko 26.2.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö pitää paikallislehtiä toimialueiden merkittävinä hengen kohottajina ja keskustelufoorumeina, joissa mielipiteet saadaan julki. » SIVU 4. » SIVUT 6–7 AKAAN AJAN yrittäjä Juha Leinivaara aavisti hermostuneesti käyttäytyneen asiakkaan epärehelliset aikeet. » SIVU 8 Antti Luukkanen Opetusministeri lupasi koulurahaa myös Akaaseen OPETUSMINISTERI Li Andersson kävi lauantaina Viialan Sampolassa esittelemässä hallituksen linjauksia ja kuuntelemassa paikallisten mieltä askarruttaneita asioita. » SIVU 5 VIIALAAN rakennetaan 750 oppilaan uusi yhtenäiskoulu, jonka kustannusarvio on noin 21 miljoonaa euroa. Opetusministeri palaa Akaaseen ensi kuun alussa kaupungin vieraaksi. Myös erityislapset saavat omat opetustilat. Rannekellon varastaminen jäi yritykseksi. Lisää rahaa on luvassa kouluolosuhteiden parantamiseen myös Akaaseen. Viialassa Andersson ehti viivähtää vain tunnin verran, ennen kuin hän jatkoi maakuntakierroksensa seuraavaa etappia kohti
Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Omanperheenikokemuksesta olen huomannut,ettämuovinkeräys vähentää huomattavasti sekajätteenmäärää.Metallin,lasin,muovin,pahvinja paperinkierrätyspisteitä onnykyäänlähesjoka kaupungissaainakinpari, joseiuseampikin. Olisiko juurisinunaikamuuttaa mielipiteesi positiivisempaan suuntaan tummaihoisista. Myösruokavalionpienellä muutoksella, kuten punaisen lihan vaihtamisellakalaajakasvisten käytön lisäämisellä, voi vaikuttaa. Kysymyskuuluukin,halutaankotäälläkäyttääedes nykyistäjoukkoliikennettä?Keskusteluaikataulujen muutoksista on toki aina mahdollista, kaikki aikataulutovatainakompromisseja.Jailmastonmuutoksen torjunnassaeiolevieläpäästysiihen,ettähenkilöautoliikennettärajoitetaan.Senkinpäivännäemme.. Uudistuneen lähijunaliikenteenvilkaskäyttäminenosoittaa,ettäjunista tykätään vieläkin. Lauri Seppälä Vesi nousi viikonloppuna pelloille Mellolassa Lauri Seppälä Haluatko edes kyytiin. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Venla Väisänen Toijalanyhteiskoulu,8B Tarpianjoki tulvii Mellolassa Viikonlopun 22.–23.2. Mielestänijokaisenpitäisi yrittäätehdäomatyönsä muutoksen pysäyttämiseksi. Pitääuskaltaamyöskysyä,mitenpaljonontarpeeksi.Asiointi-jalinja-autovuorojakäytetäänvähän. Vastalauseeksi usein heitetään, että autot kulkevat vääräänaikaan.Ontotta,ettäAkaanjoukkoliikenneeiole jatkuvaa.Autojaeikuljevartinvälein,jotenaikatauluja joutuuopettelemaantaipitämäänmukana. Ihmisenihonvärilläei oikeasti ole väliä. Mikäonriittävästi,onmeidänpäätettäväjapian. Kaupunginylläpitämäpalveluliikennepyrkiioikeudenmukaisuuteen.Ketääneitietenkäänsaajättäävaille mahdollisuutta. Onkojuurisinulla tarvettakertoaääneen oma mielipiteesi. Samoin väliaikaiseksi tarkoitettu(ollutjopaikallaan yli 10 vuotta) niin sanottupioneerisiltalyhykäisyydessäänrajoittaa vedenvirtaustaTaipaleenkoskella. Ilmastonmuutos pitäisi todellakin ottaa tosissaan. Ihmisten toiminta haittaa luontoa ja myös ihmistä itseään Ihonväri ei vaikuta! Jokaisen pitää ottaa ilmastonmuutos tosissaan Ihonvärilläeioikeasti oleväliä.Kukaanei ole voinut valita omaa ihonväriään.Mitenjonkun ihonvärivaikuttaamuka sinunelämääsi?Miltä sinustatuntuisi,jossinua syrjittäisiinihonvärisi takia?Mitäihmiset hyötyvät siitä. Jatkuvajoukkoliikenneedellyttääkaupunkilaisilta täysin toisenlaista asennetta kuin nyt. Se on myös erittäinrumannäköistä katseltavaa,kunesimerkiksilenkkipolunvarrelta löytyyniinmuovipusseja kuinoluttölkkejäkin.Seei ole hyväksyttävää. Suomi oli vuonna 2018 EU-tutkimuksenrasistisin maa. MaanantaisinasiointilinjakulkeevälilläToijala–Kylmäkoski–Toijala.Tässäautossaonmahdollista piipahtaaKylmäkoskenkauppakeskuksessa,mutta silläpääseemyösToijalanrautatieasemallejaViialan Matomäkeenkin.Torstaisinsamainenautosukkuloi AkaatanimelläToijalaitä. Enni Koppanen Toijalanyhteiskoulu,8C Olisitko valmis siihen, että kaikki nykyiset napa-alueiden eläimet kuolisivat sukupuuttoon tai kuivuuteen, sateisiin, jatkuvaansäätilansuureen vaihteluunsekäjoidenkin nykyisten alueiden katoamiseenmerenpinnan nousemisen takia. Esimerkiksipahvilaatikot,peltipurkitjajopa kahvipussit soveltuvat hyvin niin sanotuksi “kierrätystaiteeksi”.Itse olenmukanaKäsityö-ja muotoilukoulu Näpsän harrastetoiminnassa,joka hyödyntää usein käyttömateriaaleinaankierrätystavaraa,muunmuassamatonkuteita,heijastinliivejä, muovipurkkejajavanhoja ylijäämätapetteja. Voisi aloittaa ihan pienistä asioista, kuten autoilun vaihtamisesta pyöräilyyntaijulkisiin. Mielestänitämäonyksi helpoimmista tavoista vaikuttaa. Se, ketä haukuit, on voinutjoutuakokemaan hirveitäelämässään.Se mitäajattelitsanoa,jätäse sanomatta. Kaupunginylläpitämäähalpaaasiointiliikennettä voivatkäyttääkaikki.Aikataulutovatopeteltavissa,ja niitälöytyymuunmuassakaupungintalonalakerrasta. Kaupunginkotisivuiltanevoimyöstulostaa.Asiointiliikennehakeetarvittaessamatkustajankotioveltakin. Asiointilinjatonsuunniteltuniin,ettäreiteistätulee lenkkijalinjallapääseemyöstakaisinhaluttuunpaikkaan.Onväärinsanoa,ettäAkaassaeioleminkäänlaista joukkoliikennettä.Asiointilinjojenlisäksikaupungissa toimiikolmeuseammankerranpäivässäkiertävää linja-autovuoroaväleilläToijala–Viiala–Toijala,Kylmäkoski–Viiala–ToijalajaToijala–Viiala–Kylmäkoski. EsimerkiksiMellolastaVetikontieltäpääseeToijalan rautatieasemallekello7.15lähtevällävuorolla.Nämäkin aikataulut löytyvät muun muassa kaupungin kotisivulta. Olisiko aika tehdä asiallejotain?Haluammeko me Suomen kansa antaa maailmalle meistä tällaisen kuvan. Myösmielestänisellainenajattelutapakuin“nyt kunjuurioli‘kunnollinen’ kesä tai talvi, ilmastonmuutostaeiolekaan”,on aivan älytön. Jokuvoiajatella,että hänellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa muutoksenetenemiseen.Kuntarpeeksimonetajattelevat näin, se onkin totta, koska kukaan ei tee mitään. Akaaseen tuskin koskaanperustetaankaupunginliikennelaitosta, jotenyrittäjätliikennöivätvaintuetustitaisilloin,kun muutenmatkustajiaon.Matkustajiaeiole,josensisijaisena liikkumismuotona pidetään sitkeästi omaa autoa vaikkapaliikkumiseenToijalanydintaajamansisällä. Luonnonsuojelujärjestö WWF:nmukaanmerissä onyli150miljoonaatonniamuovijätettä,jamuovin määrävoijopatuplaantua vuoteen 2030 mennessä, mikäli tällainen ihmisen epäoikeudenmukainen toimintajatkuu.Pitkään meressäollutmuovialkaa hajotamikromuoviksi,joka päätyyihmistenjaeläinten elimistöön.Onepäreilua, miten ihmisten toiminta haittaaluontoajamyös ihmistä itseään. Vaikka Suomessa olisi niin sanotusti “kunnollinen”talvitai kesä, muualla maailmassa tapahtuu entistä kamalampialuonnonkatastrofejaja-ilmiöitä. Se vaatii vain oikeanlaisen asenteen aloittamaan sen toiminnan. Tosin kuivina kesinä, kuten 2018,Tarpianjoenvedenpinnan laskiessa tosi matalalle, on kasvillisuus ottanutvallanjoenreunamilta pitkällejoenkeskikohtaan päin, mikä hidastaa veden virtaustajoessa. Jaksaisitko sinä päivästätoiseen,jostietäisitjoutuvasinimittelyn kohteeksi. Palvelut eivät ole enää kaikkia lähellä. Jokaisen maan tai vaikkakaupunginpäättäjien pitäisi itse ottaa asiakseen ilmastonmuutoksen pysäyttäminenjavaikuttaa muihinihmisiin.Myöseri maiden pitäisi omalla toiminnallaanyrittäävaikuttaa myös toisiin. Eiköolisikinihanaa,jos voisikävelläkoirankanssa tuttua lenkkipolkua ilman ettätarvitsisipelätä koiranottavansuuhun esimerkiksivälipalapatukanmuoviroskaa? Myöstupakantumpitovat ongelmajätettäjauhkaavat monia eläimiä niissä olevillamyrkyillä. No ei ole, oman mielipiteesi voit pitää myös ihan vain omana tietona. Rasistisuus vaikuttaa monen muun muassa nuorentummaihoisen elämään. 2 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. J oukkoliikennepuhuttaavarsinmoniaAkaassakin.Kaupunkionmuunmuassajunaliikenteen solmukohta.Täältäonainatotuttulähtemäänja tänneontotuttusaapumaan.Rautatiejaasemanseudut olivat vuosikymmenet Akaan ydintä. Luulen, ettei muutosta voi millään ottaa liian vakavasti. VilkaisuAkaankaupunginkotisivullepaljastaa,että kaupungissatoimiikokoajanvarsinvilkassisäinen joukkoliikenne.Kaupunkiylläpitääuseitaasiointireittejäjatämänlisäksikaupungissakulkeeuseampi linja-autovuoro. myrskysateetnostivat vedetpelloilleMellolassa, jokasijaitseeKylmäkoskellaTaipaleenkylänjaKiviojanvälissä.Anskattoo, jokoollaantämäntalven tulvahuippu saavutettu vai aiheuttavatko mahdolliset pakkaset vielä hyydepadon,jolloinvesisaattaa noustajoessareippaasti, kuten tammikuun lopun pakkasissa tapahtui. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Tuana Hakala Toijalanyhteiskoulu,8E Kierrättäminenontärkeää. Enymmärräsitä,kunihmiseteivätkierrätä.Eiseole niin vaivalloista. Palvelut keskittyvät sinne, missä on enitenihmisiä.JosemmekäytäKylmäkoskella,ToijalassajaViialassaoleviakaupallisiapalveluja,niitäeikohta ole.Kauppapitääainahuolen,ettäsepyöriikannattavasti.Julkisetpalveluteivätparane,pikemminkinhuononevat.Hyvinvointikeskustuleetodellatarpeeseenja vapauttaahuonossakunnossaolevatvanhatterveysasematpurettavaksi.Vuodeosastosiirtyyihankohta uusiintiloihinValkeakoskelle.Uudisrakennustenmyötä palvelutkeskittyvät,mikäedellyttäätoimivaajoukkoliikennettäkin. Eikö sinunkin mielestäsi olisi parempi,joskaikkiolisivat samanarvoisia. Kierrätysmateriaaleista voi myös tehdä käsitöitä. Rasistisuus on sinun oma valintasi. Josjokainensuhtautuisi sopivalla vakavuudella, syntyisi hyviä muutoksia. Älä tuomitse ihmisiä ihonvärinperusteella.Ihmisien ulkonäköeikerrohänestä mitään.Muutosonkiinnivain sinusta itsestäsi. ViialastapääseemaanantaisinasiointilinjallaOopakka–SallinkulmamuunmuassaKeskuskadultaToijalan rautatieasemallejakauppoihinuseammankerranpäivässäautonsukkuloidessataajamienväliä.Torstaisin autokulkeeväliäViiala–Sipilä,japerjantaisinasiointiliikenteenmatkaanpääseevälilläRiitiälä–Heinäsuo–Matomäki.TämäkinautotuoToijalaanjavietakaisin. Luonnonroskaaminen uhkaamoniaeläinlajejaja myösihmistenterveyttäja hyvinvointia. Harmitustaaiheuttaa myös Taipaleen kylälle muutamia vuosia sitten ”vihreilläarvoilla”rakennettu luonnonmukainen koski,jonkapitäisipystyä säätelemäänvedenkorkeutta automaattisesti
Tervetuloa! Hoitokunnan puheenjohtaja Juha Lepo Akaan Reserviupseerikerho ry:n KEVÄTKOKOUS pidetään Toijalan yhteiskoulun auditoriossa, Kurisjärventie 18 to 12.3.2020. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. • Routa ja lumi suojaavat pihaa. Yhteensä viidellä lehdellä on yli 70 000 lukijaa joka viikko. Paikalla ovat lisäksi Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Pertti von Hertzen ja Tammenlehvän Hämeenlinnan seudun Perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja Seppo Kopra. Keskustellaan yhdistyksen siirtymisestä perinneaikaan vuoden 2021 alusta. Ota yhteyttä: Kirkkotori 1, Akaa 035 424 997 9-17 9-13 www.timonkuvakauppa.fi info@timonkuva.fi DIGITOINTITARJOUS Tarjous voimassa 29.2 asti Säilytä arvokkaat muistot! -20 % TIMON KUVAKAUPPA Digitoimme: Kaita lmit, kotivideot ja diat Kaikki digitoinnit Kirkkotori 1, Akaa 035 424 997 9-17 9-13 www.timonkuvakauppa.fi info@timonkuva.fi DIGITOINTITARJOUS Tarjous voimassa 29.2 asti Säilytä arvokkaat muistot! -20 % TIMON KUVAKAUPPA Digitoimme: Kaita lmit, kotivideot ja diat Kaikki digitoinnit Kirkkotori 1, Akaa 035 424 997 9-17, 9-13 www.timonkuvakauppa.fi info@timonkuva.fi Säilytä arvokkaat muistot! Digitoimme: Kaitafilmit, kotivideot ja diat Tarjous voimassa 29.2. Kokous esitelmän jälkeen. +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Tai ota yhteyttä Maakunnan Mattiin, Pirmedioiden maakuntakoordinaattoriin. Nyt kun toimit, TUPLAEDUT POIMIT! Akaan Seutu myös Facebookissa Autot ja liikenne -teemasivut keskiviikkona 25.3. Hoitokunta kokoontuu klo 13. Kahvitarjoilu klo 18 alkaen. Pöytäkirja nähtävillä samassa paikassa maaliskuun loppuun. Hoitokunta kokoontuu jo klo 11.30. Tervetuloa! Hoitokunta Toijalan ja ympäristön sotaveteraanit ry Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään Akaan seurakuntatalon alasalissa 10.3.2020 klo 13. 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Yrittäjä, teemasivuilla tavoitat paikalliset asiakkaasi! Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Akaan Seutu välittää teemasivujen ilmoituksesi edullisesti myös neljään muuhun pirkanmaalaiseen paikallislehteen, joissa julkaistaan sama teema samaan aikaan: Lempäälän-Vesilahden Sanomiin, Oriveden Sanomiin, Sydän-Hämeen Lehteen ja Ylöjärven Uutisiin. Esitelmä klo 18.30: ”HX-Hankkeen Esittely” SATLSTO komentaja eversti Aki Heikkinen. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. • Saat ilmaisen lumenpudotuksen kaupan päälle! • Lasku saapuu vasta 6 kk kuluttua remontin valmistumisesta. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Aukioloaikamme muuttuvat 1.3.2020 alkaen ma-pe 9-19 la 9-15 su 11-15 Tervetuloa palveltavaksi! Ma pe 9 20 la 9 16, su 11 15 Valtatie 6, Toijala, p. Kokouspöytäkirja on nähtävänä kokouksen pitopaikassa 23.3.6.4.2020. Hallitus Lintumaan (210.876:1:0) yhteisten vesialueiden osakaskunnan VUOSIKOKOUS pidetään Juha Lepolla, Järvenpääntie 121, su 22.3.2020 klo 14. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Hallitus A K AA N RE SERVIUPSEERIK ER H O. Käsitellään sääntöjen 12 §:ssä mainitut asiat. SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Pidetään Aimo Nummisella Lintumaantie 428, su 15.3.2020 klo 13. asti Kaikki digitoinnit TIMON KUVAKAUPPA Ahlajärven yhteisen vesialueen nro.109-480-876-2. Laajemmin Pirkanmaalla toimiville yrityksille tämä on todella näppärää ja tehokasta markkinointia. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.fi Soita 03 3390 0401 vesivek.fi Talviremontin hyödyt + lasku vasta kesällä! • Talvella sataa harvemmin vettä
Opetusministeri lupasi Akaan sivistyslautakunnan puheenjohtajalle Mika Setälälle (kd), että peruskoulun tasa-arvorahat tulevat haettavaksi kunnille lähiviikkojen aikana. Kaikille kuntalaisille avoimessa tilaisuudessa Andersson kertoi Sanna Marinin (sd) hallituksen saavutuksista ja suunnitelmista. Panostusta koulutukseen Yllätyksiä eivät olleet myöskään Anderssonin esiin nostamat kaksi muuta teemaa: ilmastopolitiikka ja työllisyys.– Oma näkemykseni on, että asioita ollaan jo saatu aikaiseksi, ministeri painotti viitaten median väitteisiin hallituksen suurista puheista ja vähistä teoista. Sen sijaan lakiin kirjattavaa opettajamitoitusta Andersson ei pystynyt lupaamaan. Opetusministerin esittelemät hallituksen saavutukset olivat tuttuja julkisuudesta. – Yleiskanta on myönteinen. Samaan aikaan oppilasmäärät ovat nykytrendin mukaisesti laskussa. Hankkeen vaatimia satoja miljoonia euroja ei toistaiseksi ole käytettävissä. Antti Luukkanen Valtuutettu Sari Lapinleimu haluaa Akaaseen pysyvät jopo-luokat Tarja Antola Valtuutettu Sari Lapinleimu (kok) teki valtuuston kokouksessa keskiviikkona 19.2. Erityisesti perhetaustan vaikutus oppimistuloksiin on voimistunut. Samaan hengenvetoon Li Andersson myös lupasi lisämäärärahoja lähihoitajakoulutukseen. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mika Setälä (vas.) ja Timo Willberg seurasivat vierestä. Se on 350 miljoonaa euroa enemmän kuin, mitä edellinen hallitus pystyi tekemään koko edellisen vaalikauden aikana. – Oppilaiden väliset oppimiserot ovat kasvamassa. Piikki kohdistui myös Sipilän hallitukseen. Luokkakokojen kasvu taittuu Lyhyessä alkupuheenvuorossaan sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mika Setälä esitteli Akaan koulutusasioita. Andersson lupasi hallituksen näissä päätöksissä huomioivan myös teollisuuden kilpailukyvyn sekä Akaan Vasemmistoliiton taloudenhoitaja Marjatta Kivi otti opetusministeri Li Anderssonin syleilyynsä. Hyviä uutisia ministerille edusti tuore mielipidemittaus, jonka mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista on tyytyväisiä hallituksen toimintaan. alueellisen tasa-arvon. – Hoitajamitoituksen nosto maksaa noin 250 miljoonaa euroa. Hallitus vastaa hoitajamitoituksesta Jo viime hallituskaudella eduskunnassa väännettiin hoitajamitoituksen nostamisesta 0,7:ään, jonka nyt Marinin hallitus sai aikaiseksi. Lisääkin on vielä luvassa. Sari Lapinleimun tekemän valtuustoaloitteen on allekirjoittanut hänen lisäkseen yhteensä 26 valtuutettua ja varavaltuutettua.. Työllisyydessä ministeri ja Vasemmistoliiton puheenjohtaja otti esiin maamme kummallisen tilanteen. Lapinleimun mukaan jopo-luokat ovat iso apu nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä.Jopo-luokka aloitti syksyllä 2018 Toijalassa. Kysymykseen onko nykyinen hallitus pystyssä vielä juhannuksena, Anderssonin vastaus oli yksiselitteinen. Samaan aikaan on ennätysmäärä vapaita työpaikkoja, mutta silti maata vaivaa sitkeä rakennetyöttömyys.– Kyllä se opetusministerin korviin kuulostaa, että meidän kannattaisi panostaa osaamiseen ja koulutukseen. Sampolan yleisö tenttasi Li Anderssonia muun muassa tuulivoimasta ja opettajamitoituksesta. Tasokorotuksia on tehty niin työttömyysturvaan kuin eläkkeisiin. Maanlaajuisesti potissa on kaikkiaan 300 miljoonaa euroa. Nuorten kasvua tulee tukea, Lapinleimu totesi. Mediassa on toistuvasti pidetty esillä nykyisen hallituksen ristiriidat etenkin Keskustan ja Vihreiden välillä. Jopo-luokan perustamista esitti joulukuussa 2017 valtuutettu Mika Setälä (kd) valtuustoaloitteessaan, jonka allekirjoitti 29 muuta valtuutettua. Andersson pahoittelee tilannetta, sillä aikoinaan yhteiseen peruskoulujärjestelmään siirtyminen oli hänen mielestään tehokkain tasa-arvoteko, mitä maassa oli koskaan tehty. Se tehdään tämän vaalikauden aikana, eli sen toteuttaminen on tämän hallituksen vastuulla, Andersson sanoi. Tällä hetkellä etenkin kaupungin 10 miljoonan alijäämä ja koulujen liian suuret luokkakoot ovat akuutteja ongelmia. Tuulivoima kuuluu siihen uusiutuvan energian pakettiin, jota tässä maassa tarvitaan, jotta voidaan päästä irti kivihiilestä ja turpeen energiakäytöstä. – On. Valtuustoaloitteen mukaan vuonna 2018 Akaassa oli ilman opiskelutai työpaikkaa olevia 16–28-vuotiaita nuoria pahimmillaan 280 eli 13,8 prosenttia ikäluokasta.– Yksi koulupudokas maksaa yhteiskunnalle elämänsä aikana noin 1,3 miljoonaa euroa. UUTISET Ministeri Li Andersson on huolissaan oppimiseroista Antti Luukkanen Opetusministeri Li Andersson (vas) vieraili Viialan Sampolassa Akaan Vasemmistoliiton tilaisuudessa lauantaina. aloitteen joustavan perusopetuksen jopo-luokista. Andersson korosti, että vanhustenhuollon kriisi oli paitsi hallituksen myös äänestäjien ykkösteemoja. Suurin huoli hänellä on ollut eriarvoistuvasta peruskoulutuksesta. Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki selvittää määräaikaisen jopo-toiminnan muuttamista pysyväksi toiminnaksi syksystä 2020 alkaen sekä toisen jopo-luokan perustamista myös syksystä 2020 alkaen.Jos aloite toteutuu, Akaassa toimisi kaksi pysyvää jopo-luokkaa, toinen Viialassa ja toinen Toijalassa. – Kansaneläkkeiden kohdalla tasokorotus on ensimmäinen, joka tehtiin Suomessa sitten vuoden 2008. Hallitus ei hajoa Yleisökysymyksissä Li Anderssonilta tiukattiin Vasemmistoliiton kantaa muun muassa tuulivoimakysymykseen. – Näin hienoihin lukuihin eivät päässeet Rinteen eikä Sipilän hallitukset, Andersson muistutti. Tavoitteena on näin saada maahan ainakin 5000 lähihoitajaa lisää. – Tämä hallitus on saanut sovittua alle vuodessa 350 miljoonan edestä leikkauksia ympäristölle haitallisiin verotukiin. Hän kertoi myös, kuinka äitinsä pienellä kotipaikkakunnalla Pohjanmaalla tuulivoimapuiston valmistuttua paikallisten vastaanotto asiaan on ollut positiivinen. Kuluvana lukuvuonna jopo-luokka toimii Viialassa. Hyvinä uutisina Setälä lupasi luokkakokojen pienenevän jatkossa ainakin Toijalan yhteiskoulussa. Kunnille 300 miljoonaa Li Anderssonilla oli opetusministeriksi noustuaan selkeät visiot painopisteistä, joihin hän haluaa panostaa, sillä edellisellä kansanedustajakaudellaan hän istui sivistysvaliokunnassa
Tasavallan presidentti pohtii sitäkin, että koronaviruksen lopettaessa liikkumisen lentäen lähes kokonaan videopalaverit ovat lisääntyneet. Nopeat vie parhaat päältä... 26.2.2020 Aurinko nousi tänään kello 7.36 ja laskee kello 17.40. Tapaamisen aluksi hän korosti paikalla olevan väkeä ilahduttavasti lähes joka kolkasta Suomea. Maalle muuttajia vastaanottavat kunnat, jotka tällä hetkellä kipuilevat talousongelmiensa kanssa. – Jo viistoista vuotta sitten presidentinvaalikampanjan yhteydessä korostin omavaraisuuden merkitystä. Ne auttavat paikkakuntakohtaisesti ehkä, mutta yleisesti ottaen aluepolitiikalla varmasti tässä on merkityksensä.Aluepolitiikan sisällöstä ei tasavallan presidentillä ole mielipidettä, mutta maaseutu on myös maataloutta, ja maataloutta Suomi tarvitsee tasavallan presidentin mielestä jatkossakin jo ihan turvallisuutensa vuoksi. Tämä ilmastonmuutos, konfliktien lukuisuus ja tietty epävarmuus korostavat sitä, että pitää osata pitää huolta itsestään, muistutti Niinistö. – Pitkin maata on tilaa ja esimerkiksi perheille varmasti otollisemmat olosuhteet. Ihmiset tekevät niin kuin parhaaksi näkevät. ps. Kiinteistöjen hinnat laskevat, ja kalliista investoinneista ei saa omiaan pois.– Kannattaa kuitenkin muistaa, että asuntojen arvojen muutokset eivät mitenkään muuten vaikuta ihmisten asumiseen ja olemiseen. ”Tunnin juna auttaa paikkakuntakohtaisesti” Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai -0 -0 -2 -1 -2 -3 +0 -0 +0 +1 5 5 2 3 5. Uskon, että lukijat arvostavat, että tietävät, mitä omien seinien ulkopuolella läheisyydessä tapahtuu ja on luvassa. – En lähtisi mahdollisuuksien kanssa paljon hurraamaan, koska me emme voi ilmastonmuutosta haluttuun kohtaan pysäyttää. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Kunnat pyrkivät rationaalisiin ratkaisuihin Maalta muutetaan, mutta myös maalle muutetaan. Tasavallan presidentti korostaa kuntien tekevän pakon edessä rationaalisia ratkaisuja. Asumisen hintataso, väljyys ja luonnon arvot ovat varmasti asioita, joita suurempikin osa kuin tuo miljoona arvostaa, jos vain olosuhteet antaisivat siihen mahdollisuuden. Paikallislehdistön merkitys korostui lämminhenkisessä tilaisuudessa tälläkin tavalla. 0400 372 767 Av.: ma-pe 10-18, la 10-14 Koru & Lahjaliike Hopea-Aitta KALEVALA ® jewelry LOPPUUNMYYNTI ALKAA! Tervetuloa! OSTA LAHJAT KEVÄÄN TULEVIIN JUHLIIN JO NYT! Esim. – Olisin taipuvainen ajattelemaan kahden asumisen mallia, jollaista ilmeisesti osa huviloidensa kanssa jo viettääkin. Tilanne on pahempaa niille, joilla on välttämätön muuttaa. Tasavallan presidentin vieraana oli 41 päätoimittajaa. Maaseudun Tulevaisuuden teettämän ja joulukuussa 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes miljoona suomalaista miettii maalle muuttoa. On tärkeää, että meillä ainakin säilyy kyky tuottaa elintarvikkeita. Tasavallan presidentti kannustaa ylläpitämään maataloutta. Etätyöstä puhutaan, mutta se ei ole mahdollista kaikille. Aivan varmasti päätöksentekijät ovat paineissa silloin, kun puhutaan kustannuksista ja todella pienistä yksiköistä. Tätä näkemystä minun ei ole tarvinnut muuttaa, päinvastoin. puh. Tasavallan presidentti on myös katsellut kiinteistöjen hintoja ja pohtinut, ettei pääkaupunkiseudullekaan ole helppo muuttaa, vaikka sinne moni haluaa. 9.00-13.00 Palovaroitin Opal Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg 349€ 295€ Ulko-ovi 9/10x21 basic 0015 valkoinen lasilla umpiovi 3,90 € Työkalupakki 30x17x15cm 5,90 € 79 € Pesuallashana Grana Livia bidesuihkulla Koivuparketti ERÄ! vain! 14mm 3-s comfort matta 19,90 €/m2 Lattialauta mänty päätypontattu talouslaatu 28x145mm 2,45 €/m Löydät meidät myös Facebookista! Tasavallan presidentti suitsisi aluepolitiikalla maaseudun autioitumista Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi paikallislehtien päätoimittajia viime viikolla Mäntyniemessä. Rippiristit yms. Kyläkouluja suljetaan, ja palvelut karkaavat yhä kauemmaksi. Kovin paljon diktaatteja ei voi sanoa: älkää muuttako. – Nythän on paljon puhuttu tunnin junista. Olisiko aluepolitiikasta apua. 8.30-17.00 la. Valitettavasti päätöksiä joudutaan tekemään pakon edessäkin, esimerkiksi työpaikan saamiseksi. HOPEA-AITTA SULKEE OVENSA, KAIKKI POIS ALENNETUIN HINNOIN! Korut, kellot, lahjatavarat yms. Juha Kosonen Maan sisäinen muuttoliike ja maaseudun tyhjeneminen paikka paikoin on tasavallan presidentti Sauli Niinistön mielestä Suomelle melkoinen haaste. Maailmantalouden epävarmuus ruoantuotannon suhteen on lisääntynyt, ja siihen ainoa lääke on se, että turvataan niin paljon kuin mahdollista omaan tekemiseen ja osaamiseen. Ilmastonmuutos lisää ehkä maatalouden mahdollisuuksia mutta myös arvaamattomuutta. Paikallislehdet nostavat yhteisöä Viime viikolla paikallislehtien päätoimittajia tavannut tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti paikallislehtien merkitystä yhteisöjensä hengen kohottajina. – Kaikki ovat valmiita myöntämään, että pienillä yksiköillä on omat hyvät puolensa, mutta varmasti suurilla on mahdollisuudet erilaisiin resursseihin. Toisaalta koko ajan paraneva tekniikka lisää mahdollisuuksia. Yrittäjätie 4, Kylmäkoski, Akaa puh. – Paikallislehdistö pitää lähimpiä yhteisiä asioita esillä ja tarjoaa ihmisille myös mahdollisuuden välittää omia mielipiteitään ympäristöön. Pidetään siitä huoli. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. Koko maan asuttuna pitäminen on sisäpolitiikkaa, joka ei mitenkään kuulu tasavallan presidentin tehtäviin, eikä hän neuvoja lähde antamaankaan
Heidän mukaansa mitoituskapasiteetti 675 oppilaspaikkaa oli valittu ottaen huomioon se, että lapsimäärät tulevat jo syntyneiden lapsien määrään pohjautuvien ennusteiden perusteella laskemaan huomattavasti 2020-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Jos kuitenkin tulevina vuosina muuttoliike kasvattaa ennustettuja oppilasmääriä tai taitoja taideaineiden suosio valinnaisaineissa kasvaa, voi olla perusteltua lähempänä koulun käyttöönottoajankohtaa tarkastella tarvetta uudestaan. Uuden koulun valmistuessa Rasin koulu on lakkautettu ja yhdistetty Viialan yhtenäiskouluun. Parmacon moduulikouluja siirretään uuden yhtenäiskoulun rakennushankkeen tieltä, mikäli se on välttämätöntä. Viialan vanhoista koulurakennuksista Keskustan koululle yritetään keksiä uutta käyttöä, Hirvialhon koulu on päätetty purkaa, ja Rasin puuja kivikoulun tulevaisuutta ei ole viime aikoina käsitelty. Myös koulun takana näkyviä Parmacon moduulirakennuksia siirreetään tarpeen vaatiessa rakentamisen tieltä. Tarpeen mukaan on mahdollista, että taitoja taiteiden moduulin käyttöä jatketaan tasaamaan ensimmäisten vuosien korkeampaa tarvetta, kunnes oppilasmäärät pienenevät. Aiemmassa lautakuntakäsittelyssä sekä sivistysjohtaja Tero Kuusisto että tekninen johtaja Jaana Koota esittivät pienempää, 675 oppilaan koulua. Parmacoja siirrellään tarpeen mukaan Keskustan, Hirvialhon ja Rasin koulun toiminta on tällä hetkellä kaikkien koulurakennusten sisäilmaongelmien vuoksi järjestetty Parmaco Oy:ltä vuokratuissa väliaikaiskoulurakennuksissa Keskustan ja Hirvialhon koulun pihapiirissä. Akaan kaupungin tavoitteena on kuitenkin edelleen lapsimäärän kasvattaminen ennusteeseen nähden. Hinnan nousu johtui haketai pellettilämmityksen vaihtamisesta maalämpöön. Erityislasten tilojen osuus koulun kokonaishinnassa on noin 1,3 miljoonaa euroa. Yhtenäiskoulun hankesuunnitelma kertoo, että sivistystoimen ja koulun rehtorien kanssa yhteistyössä on todettu, että taitoja taideaineiden opetus on nykyisien oppilasmääräennusteiden pohjalta mahdollista järjestää myös ensimmäisten vuosien suuremman yläkouluoppilasmäärän aikana mitoitetuilla tiloilla. Ne sisällytettiin sekä 675 oppilaan että 750 oppilaan vaihtoehtoihin. helmikuuta, että Viialaan rakennetaan uusi 750 oppilaan yhtenäiskoulu, joka saa maksaa 21,35 miljoonaa euroa. Parmacon väliaikaistilojen vuokrasopimustilannetta ja niiden käyttömahdollisuuksia tarkastellaan hyvissä ajoin rakentamisen aikana, jolloin väistötilojen käytön jatkamisella voidaan tarvittaessa varautua kouluhankkeen myöhästymiseen. Uusien liikuntatilojen valmistumiseen saakka koululiikuntaan käytetään tämänhetkistä käytäntöä jatkaen muun muassa Toijalan liikuntatiloja sekä ulkopuolisten palveluntarjoajien, kuten Ideaparkin, tarjoamia vuokratiloja. Koulun elinkaarikustannukset on laskettu oletuksella, jossa rakennus on peruskorjauskuntoinen noin 40 vuoden käytön jälkeen. Uudessa yhtenäiskoulussa on muutaman ensimmäisen käyttövuoden ajan pitkän tähtäimen ennustetta enemmän yläkoululaisia, mikä lisää taitoja taideaineiden kysyntää. Kaupunginhallitus oli viikko aikaisemmin päättänyt koulun koosta ja lisännyt määrärahaesitykseensä 400 000 euroa. Kouluakin voidaan laajentaa tarvittaessa, Koota ja Kuusisto kertovat. Silloin ovat paremmin tiedossa myös Toijalan kouluverkon tulevaan kehitykseen liittyvien hankkeiden väistötilatarpeet sekä Parmacon moduulikoulujen tekninen kunto. Erityislasten tilojen sijoittaminen integraation periaatteiden mukaisesti perusopetuksen tilojen yhteyteen tai välittömään läheisyyteen on viranhaltijoiden mukaan ollut pedagogisena ajatuksena Viialan yhtenäiskoulun hankesuunnitelmavaiheessa. Tulevina vuosina Akaan kaupungin tavoitteena on tarjota myös erityisen tuen lapsille heidän koulunkäyntiinsä soveltuvat tilat oman kaupungin alueella. Mikko Peltoniemi. – Mikäli tulevina vuosina ilmenisikin tarvetta koulun lisätilalle, on opetustiloja mahdollista järjestää lisää eri keinoin. 6 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu UUTISET Hirvialhon koulu puretaan ja Parmacoja siirrellään Mikko Peltoniemi Akaan valtuusto päätti keskiviikkona 19. Uuteen yhtenäiskouluun mahtuvat kaikki kerralla koko Akaan erityislapsia myöten 1960-luvulla rakennettu ja noin kymmenen vuotta sitten peruskorjattu Hirvialhon koulu puretaan uuden Viialan yhtenäiskoulun toimintojen tieltä. Tekninen johtaja Kootan ja sivistysjohtaja Kivistön mukaan koulurakennuksen valmistelussa tavoiteopiskelijamäärä asetettiin tämän vuoksi 675 oppilaaseen luokilla 0–9. Tavoitteena on siirtää niitä mahdollisimman vähän, mutta niiden säilyttäminen nykyisillä sijainneillaan ei saa liiaksi ohjata ja rajoittaa uuden koulun suunnitteluratkaisua. Erityisen tuen lapset tulevat uuteen kouluun Viime vuosina kaikkein suurimman tukitarpeen omaaville akaalaisille lapsille on järjestetty koulunkäynti yhteistyössä Valkeakosken kaupungin kanssa Valkeakosken Tietolan koulussa. – 675 oppilaan yhtenäiskoulurakennuksessa lukuvuosien 2022–2023 ja 2023–2024 kapasiteetin ylittävät tarpeet 87 ja 35 lasta täytettäisiin säilyttämällä yksi moduulikoulukokonaisuus tontilla jo nyt olevista siirtokoulurakennuksista, Koota ja Kuusisto suunnittelivat.Tämä olisi tarkoittanut sitä, että tyhjillään olevan Hirvialhon koulurakennuksen vieressä olevassa Rasin siirtokoulurakennuksessa opiskelisi syyslukukauden 2024 alkuun asti 2–5 opetusryhmää riippuen siitä, mitkä ovat ikäluokkien toteutuvat koot. Koska uuden koulun oppilasmääräkapasiteetti 675 oppilasta ei olisi valmistumisajankohtana kattanut vielä koko oppilasmäärän tarvetta, olisi lisätilakapasiteettia pitänyt järjestää muilla tilaratkaisuilla. Toiminta jatkuu näissä väliaikaistiloissa uuden koulurakennuksen käyttöönottoon asti. On arvioitu, että Akaassa suurimman tukitarpeen oppilaita olisi tulevina vuosina noin 15–20 lasta. Yksi siirtokouluista jää ehkä käyttöön Viialan yhtenäiskoulun nykyinen taitoja taideaineiden Parmaco-moduuli on todettu hyvin toimivaksi. 675 oppilaan koulun kustannukset maalämmön kanssa olisivat olleet noin 20,6 miljoonaa euroa. – Tämän kokoisena uudet tilat vastaisivat kokonaisuudessaan Viialan oppilastarpeeseen lukukauden 2024–2025 alusta lähtien, jolloin oppilasmääräennuste on 667 lasta, valmistelussa kerrotaan. Koko koulu muuttaa samaan aikaan Viialan alueen oppilasmäärien on ennustettu laskevan selkeästi, mikä tulee muuttamaan uuden koulun tilojen käyttöä jo ensimmäisen kymmenen käyttövuoden aikana. Akaan kaupungin investointiohjelmaan on tälle vuodelle varattu yhtenäiskouluhankkeeseen 4,3 miljoonaa euroa. Muille väliaikaistiloille ei Viialan yhtenäiskouluhankkeen yhteydessä ole tunnistettu tarvetta liikuntatiloja lukuun ottamatta. Kun lautakunnat kääntyivät 750 oppilaan koulun kannalle, Kuusisto jätti sivistyslautakunnan päätöksestä eriävän mielipiteen, mutta Koota tyytyi teknisen lautakunnan kantaan.Teknisen johtajan ja sivistysjohtajan mukaan 675 oppilaan kouluvaihtoehtoa puolsivat muun muassa pienemmät investointija elinkaarikustannukset. Samalla tilat voisivat palvella myös iltapäiväkerhojen harrastetoimintaa
Visuaalisena ihmisenä olen myös innoissani siitä, mitä kamerapuhelimet ja sosiaalinen media ovat tehneet kuvalliselle ilmaisulle. Näiden tarinoiden kautta he voivat tarjota vertaistukea yleisölleen mahdollisten ongelmien kohtaamisessa. Jukka Ahosen (Ryhmä 2020) mielestä päätösesitys valtuustolle ei ollut kaupunginhallituksen päätöksen mukainen, koska siinä ei yksilöity uuden koulun olevan nimenomaan 750 oppilaalle. – Olemme partiossa puhuneet kaikesta, mikä vaikuttaa meidän ympärillämme. Lakko oli nähtävä. Veikkaan, että vastauksissa voivat auttaa omat lapsenne. Tubettajat kuvaavat videoillaan omaa elämäänsä, kiinnostuksen kohteitaan, pelaamista ja paljon muuta. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 7 FORUM AKAA Tiia Välimäki UUTISET Uuden koulun rakentaminen maksaa yli 21 miljoonaa euroa Valtuuston kokous alkoi palkitsemisilla Tearra Carney toivoo Viialaan lisää asukkaita Tarja Antola Viialaan rakennetaan 750 oppilaan uusi yhtenäiskoulu, jonka kustannusarvio on 21,35 miljoonaa euroa. ” Äiti, kun sä olit lapsi, niin keitä tubettajia seurasit?” Rakkaani, kun äiti oli lapsi, ei ollut YouTubea, internetiä tai edes kännyköitä. Nykyään kuvallinen tarinankerronta on helppoa ja läsnä jo kouluikäisen elämässä. Tarja Antola Akaan valtuuston keskiviikon kokous oli kuluvan vuoden ensimmäinen ja kaikkien aikojen ensimmäinen nuorisovaltuuston edustajille. Hallintopäällikkö Salla Saari-Männistö totesi kaupunginhallituksen päättäneen päätösvaltansa mukaisesti hankesuunnitelmasta, johon sisältyy myös koulun oppilasmäärä. Valtuustolla oli myös nuorta yleisöä. Sosiaalinen media on meille aikuisille useimmiten Facebook, WhatsApp ja Instagram, mutta nuoremmalle sukupolvelle se on lisäksi Snapchat ja TikTok. – Valtuusto päättää hyväksyä Viialan yhtenäiskoulun hankesuunnitelmasta valmistellun 750 oppilaan vaihtoehdon pohjalta tarkennetun 21,35 miljoonan euron kokonaiskustannusarvion sisältäen maalämpöratkaisun. Tämä läsnäolo oikean elämän fanitapaamisissa sekä kohtaamisissa verkossa on olennainen osa heidän suosiotaan. Näin valtuuston tahto tulee ikään kuin esille, Ahonen toteaa. Akaan valtuusto hyväksyi koulun kokonaiskustannusarvion keskiviikkona 19.2. He ovat läsnä sadoille tuhansille seuraajilleen some-kanavissaan. Hallituksesta valtuustolle eteni esitys koulun kustannusarviosta. Miska hiljeni hetkeksi tuumaustaukoon ja totesi naureskellen, että kuulostaa ihan keksityltä paikkakunnalta. Turvallinen ja hallittu somen käyttö on väistämättä osa tämän päivän lapsen ja nuoren elämää. Tarja Antola Tarja Antola. Kaikista meidän lapsistamme ei tule YouTube-tähtiä, mutta on melko todennäköistä, että jokainen joskus julkaisee jotain some-palvelussa. – Kokouksesta jäi ihan hyvä vaikutelma, kun se oli noin lyhyt, Tearra Carney totesi kokouksen jälkeen torstaina. Palaan vielä hiihtoloman tubettajatapahtumaan Ideaparkissa. Haastan jokaisen kouluikäisen lapsen vanhemman selvittämään seuraavien some-sanojen tarkoituksen: Twitch, snapstreak ja Jenniferica. tuuston kokoukseen, Isokoski kertoo. – Toivottavasti väestö alkaa kasvaa uuden koulun myötä, kun niin paljon ihmisiä on Viialasta muuttanut pois koulujen takia. Hilu Toivonen-Alastalolle ja Leo Virtaselle kunniamerkkejä hakivat Akaan kaupunki sekä kunniamerkkien saajien edustamien puolueiden paikallisyhdistykset. Olimme lasteni kanssa hiihtoloman aloituksen kunniaksi yleisömeressä seuraamassa tubettajien lavashow’ta Ideaparkissa. Hän on johtanut myös kokoomuksen paikallisjärjestöä vuosina 2005–2011 ja on aktiivinen yhdistystoimija. Valtuusto hyväksyi keksiviikkona Viialaan rakennettavalle uudelle yhtenäiskoululle 21,35 miljoonan euron kustannusarvion. Valtuuston puheenjohtaja Janita Puomila (kok) puolestaan huomautti, että valtuusto on kesäkuussa 2019 tehnyt päätöksen uuAkaan valtuuston kokousta kuuntelivat tekninen johtaja Jaana Koota, sivistysjohtaja Tero Kuusisto, nuorisovaltuutetut Tearra Carney ja Jori Tirri sekä talousjohtaja Mari Puhka-Susi. Valtuutetut olivat yksimielisiä itse asiasta, mutta päätösesityksen sananmuodot eivät kelvanneet kaikille. On helppoa ottaa kuva tai video, ja jakaa kuvan avulla tunnelmia kaveripiirilleen. Tampereella opiskelevalla Isokoskella on kunnallisista luottamustehtävistä myös omakohtaista kokemusta, sillä hän kuuluu Tampereen nuorisovaltuustoon. Carney ei jäänyt enää iltakouluun. – Eikö se ole hyvä kirjata, kun se on ollut kaikissa aikaisemmissakin päätöksissä. He vastaavat kommentteihin, kuuntelevat toiveita uusiin videoihin ja ottavat vastaan seuraajiensa haasteita. Lakko on YouTube-tähti. Valtuusto hyväksyi muokatun esityksen yksimielisesti.Jukka Ahonen perusteli Akaan Seudun pyynnöstä torstaina syytä, miksi hän halusi valtuuston päätökseen maininnan koulun koosta. Tässäkin ne selvät pelisäännöt ja turvalliseen kasvuympäristöön kuuluva toiset huomioiva käytös luovat oikeanlaisen pohjan. Valtuuston kokous kesti noin tunnin ja vartin, minkä jälkeen valtuutetuille oli vielä iltakoulua hallintosäännöstä. Selvitykset eivät tyydyttäneet Ahosta, jonka esitystä ryhmäpuheenjohtajien neuvottelutauosta kannatti Jukka Saari (vas). He kohtaavat jokaisen, heittävät ylävitosen ja hymyilevät kuvanottohetkellä. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Koulu ei olisi silloin turha, kun siitä rakennetaan kuitenkin niin iso, Carney sanoo. Me vanhemmat emme aina ymmärrä sitä, miksi lapsemme haluavat katsoa videoita, joissa joku toinen pelaa Minecraftia tai suorittaa haastetta vältellen kosketusta lattiaan 24 tunnin ajan. Leipomoyrittäjänä toiminut Leo Virtanen on ollut muun muassa valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja Toijalan valtuuston puheenjohtaja. Valtuuston kokousta oli tullut seuraamaan myös pikkuveli Jori Tirri, joka on Carneyn varaedustaja. Tubettajalla tuntui olevan Akaan kokoinen aukko sivistyksessään, olisiko Akaan kaupungilla siis markkinointia tehtäväksi YouTubessa. Vartin neuvottelutauon jälkeen Hannu Järvinen (sd) kävi puhujapöntössä lukemassa uuden esityksen valtuustolle. Toivonen-Alastalo on Akaassa varavaltuutettu ja elinkeinolautakunnan jäsen. Kun tubettaja-Miska kysyi yhden tytön asuinpaikkakuntaa, tyttö vastasi sen olevan Akaa. Lavalle kutsuttiin vapaaehtoisia tubettajien avuksi tietovisaan. Hilu Toivonen-Alastalo vastaanotti Suomen Leijonan ansioristin ja Leo Virtanen Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Myös Timo Saarinen (sd) yhtyi Ahosen huomioon päätösesityksestä. Leo Virtanen (vas.) ja Hilu Toivonen-Alastalo vastaanottivat itsenäisyyspäivän kunniamerkit kaupunginjohtaja Antti Peltolalta ja valtuuston puheenjohtaja Janita Puomilalta. Toivonen-Alastalo on Karjalaisen Nuorisoliiton toiminnanjohtaja ja tehnyt pitkään työtä kansanperinteen, kansantanssin ja -musiikin parissa. Nuorisovaltuustosta paikalla olivat puheenjohtaja Tearra Carney ja jäsen Jori Tirri , joka on Carneyn varaedustaja ja pikkuveli. Lasten on tärkeää pitää yhteyttä ystäviinsä ja saada osakseen huomiota sekä hyväksyntää kaveripiiriltään. Paljon puhutaan somen haitoista, mutta on olemassa jo tutkittua tietoa siitä, että sosiaalisen median palvelut myös rikastuttavat sosiaalista viestintää. Kuka ihmeen Lakko. Tubettajat ovat tämän päivän supertähtiä, joiden näkemistä, yhteiskuvaa ja nimmaria jonotetaan tuntikaupalla. Viihteellisen sisällön lisäksi tubettajat tarttuvat vakaviinkin aiheisiin, kuten syömishäiriöihin tai koulukiusaamiseen. Tarja Antola Tarja Antola Kaupunginjohtaja Antti Peltola ja valtuuston puheenjohtaja Janita Puomila (kok) jakoivat valtuuston kokouksen aluksi tasavallan presidentin itsenäisyyspäivänä myöntämät kunniamerkit Hilu Toivonen -Alastalolle (vihr) ja Leo Virtaselle (kok). Carneyn mukaan asia oli kiinnostava ja tuttu jo kaupunginhallituksesta, jossa Carney on nuorisovaltuuston edustajana. Partiolaiset Vilma Isokoski , Erika Välläri ja Elsa Antila edustivat Toijalan Eräveikkoja. – Esityksen pitää olla hallituksen päätös sanasta sanaan, Ahonen totesi. Kirjoittaja on perheenäiti, Särkänniemen markkinointipäällikkö ja ylpeästi maalainen akaalainen. Nyt tulimme tutustumaan valTearra Carney on nuorisvaltuuston edustaja kaupunginvaltuustossa. den yhtenäiskoulun rakentamisesta Viialaan enintään 750 oppilaalle. Somen riskeistä ja vaaroista tulee puhua lapsen kanssa ikätaso huomioiden sekä luoda turvalliset pelisäännöt somea varten
Leinivaaran mukaan varkaat saattavat etsiä sopivaa hetkeä esimerkiksi vaihtamalla puheenaihetta tai yrittämällä saada myyjä takahuoneeseen tai jättämällä liikkeeseen kaiverrettavaa tai korjattavaa, mikä luo mielikuvan oikeasta asiakkaasta. Yhtiöittäminen ei olisi riittänyt Kaupunginjohtaja Antti Peltolan esitys kriisikuntaselvityksen välttämiseksi perustui siihen, että Akaa olisi yhtiöittänyt muun muassa omistamiaan yrityshalleja ja teollisuusalueita. Pääministeri Sanna Marinin mukaan Akaan tilanne olisi joka tapauksessa vaatinut muitakin ratkaisuja. Leinivaara huomasi heti, että tiskillä olleessa esittelylevyssä oli tyhjä kolo ilman kelloa. Mutta minun mielestäni kuntataloutta pitää katsoa aika laajasti, Marin totesi. helmikuuta Kylmäkosken koulun vihkiäisiin osallistunut pääministeri Sanna Marin (sd) otti Akaan Seudun haastattelussa kantaa myös Akaan taloudelliseen tilanteeseen ja siihen, kuinka kohti kriisikuntaselvitystä matkalla oleva kaupunki voi selvitä jatkosta.Aluksi tamperelainen pääministeri kertoi olevansa tietoinen Akaan tilanteesta. Ne olisi myyty perustettaville, kaupungin kokonaan omistamille yhtiöille, ja myynnistä saaduilla rahoilla olisi kuitattu taseen alijäämämiljoonat. Tarja Antola. Alijäämät jätettiin kattamatta, eikä kuntalakia tältä osin noudateta. Itse asiassa koko hallitus tulee käymään keskustelun, jossa katsomme kuntakentän taloudellista tilannetta ja niitä haasteita, mitä meillä on, Marin sanoi. – Mies kysyi, löytyykö minulta Raymond Weiliä ja muita merkkikelloja, mutta kerroin, että niitä ei ole. – Viime vuoden lisätalousarviossa ja tämän vuoden talousarviossa on vahvistettu kuntatalouden tilaa yli miljardilla eurolla. – Sanoin, että ensi kerralla tulee poliisi, ja siinä samassa mies livahti ulos ovesta vasemmalle. – Totta kai tälläkin puolella valtio voi auttaa, ja tietysti myös valtiolla on sisäilmaongelmista kärsiviä kiinteistöjä. – Olin kääntyneenä 5–10 sekuntia eli sen aikaa, kun avasin ja suljin kaapin oven. Esimerkiksi soteuudistuksen läpivienti on yksi keskeisiä asioita, jolla kuntien tilannetta voidaan pääministerin mukaan helpottaa.– Tällä hetkellä eri puolilla Suomea on jo paljon haasteita järjestää sosiaalija terveydenhuollon palveluita, kun kuntien hartiat ovat liian kapeita. Voiko yksi ratkaisu olla se, että valtio tukisi sisäilmaongelmaisten koulujen korjaamista ja purkamista, vaikka ne ovat olleet kuntien ylläpitämiä ja kunnat ovat päästäneet ne huonoon kuntoon. Akaan valtuustolla oli joulukuussa 2019 mahdollisuus tehdä päätös, jolla kaupungin taseeseen kertyneet noin kymmenen miljoonan euron alijäämät olisi katettu, kuten kuntalaki vaatii Akaata viimeistään tänä vuonna tekemään. Marin sanoi myös, että valtio on jo aloittanut tämän työn. Tämä on kunnille iso kysymys ja iso kustannuserä, ja näihin pitää löytää yhdessä ratkaisuja, jotta kuntien taloudellinen tilanne paranee. – Kunnioitan erittäin suuresti kunnallista itsehallinto-oikeutta. Näytin hänelle Leijonaa, Seikoa ja Casiota, jotka ovat esittelylevyillä, Leinivaara kertoo. Samaan aikaan mies oli jo poistumassa liikkeestä kertoen, että kello ei kiinnosta häntä ja että hän tulee myöhemmin hakemaan varaosia vanhaan kelloonsa. Leinivaara päätteli kellon olevan miehen housuntaskuissa, josta löytyikin esittelylevyltä napattu Casio. Aihe vaihtui koko ajan, jolloin päättelin, että hän yrittää viedä huomion jonnekin muualle kuin kelloihin.Mies tuskin oli epärehellisissä aikeissa ensimmäistä kertaa, koska tämä nappasi kellon salamannopeasti, kun Leinivaara oli puolittain kääntyneenä lasivitriinin suuntaan. Leinivaara sanoo olevansa liikkeessään edelleen turvallisin mielin. – Olen keskustellut siitä Akaan luottamushenkilöiden kanssa ja kertonut, että aion keskustella myös kuntaministerin kanssa kuntien taloudellisesta tilanteesta ylipäänsä. Kun Leinivaara kääntyi ottamaan lasivitriinin hyllyltä toista kelloa esitelläkseen sitä miehelle, hän kuuli metallisen kilahduksen. Mikko Peltoniemi Kelloseppä Juha Leinivaara pysäytti kellovarkaan Tarja Antola Kelloseppä Juha Leinivaaran valppaus esti kellovarkaan aikeet viime keskiviikkona Akaan Ajan liikkeessä Pätsiniementiellä Toijalassa. – Tartuin miestä hartioista kiinni ja totesin, että älä vielä lähde. 8 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu UUTISET Akaan taloudellinen tilanne on Sanna Marinille tuttu juttu Pääministerin mukaan valtio voi auttaa kuntia homekoulujen kanssa Mikko Peltoniemi Perjantaina 14. – Hän kysyi ensin yhtä ja sitten toista ja vielä muita kelloja. Leinivaara ei pidä liikkeessään arvokkaita timanttikoruja tai merkkikelloja, vaan ne ovat tilaustavaraa. Leinivaaran mukaan mies oli noin 25–30-vuotias, normaalivartaloinen ja siististi pukeutunut. Sanoin, että älä yritä noin vanhanaikaista temppua, Leinivaara kertoo. Yhtiöt olisivat nostaneet ostoja varten pankista kaupungin takaamaa lainaa. – Olen ymmärtänyt, että yhtiöittäminen itsessään ei välttämättä tätä tilannetta ratkaisisi, koska kun katsotaan kunnan tilannetta, kyllähän silloin katsotaan koko konsernin tilannetta. Ketju oli esittelylevyllä, jossa oli kymmeniä ketjuja. Epärehellisen asiakkaan aikeet eivät jääneet huomaamatta kelloseppä Juha Leinivaaralta. Varkaalle riittää muutama sekunti Leinivaaran mukaan mies ei käyttäytynyt uhkaavasti mutta hermostunut käytös herätti epäilyn. Sanna Marin oli tietoinen myös tästä. Kultaketju katosi nenän alta Juha Leinivaara kertoo tulleensa urallaan kerran harhautetuksi niin, että varkaan onnistui viedä nenän alta kultaketju. – Väestö ikääntyy, palvelutarpeet kasvavat, ja monet kunnat kamppailevat sisäilmaongelmista kärsivien koulukiinteistöjen ja muiden kiinteistöjen kanssa. Pääministeri Sanna Marinin (vas.) vierailua Akaassa johdattelivat valtuuston puheenjohtaja Janita Puomila, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö ja kaupunginjohtaja Antti Peltola. Haasteita kuitenkin riittää edelleen. Päivän ensimmäisenä asiakkaana heti kello kymmenen jälkeen liikkeeseen saapui mies, joka kertoi haluavansa nähdä rannekelloja. Tämä on hyvä rajanveto tehdä, Marin totesi. Se, että yhtiöittää toimintoja emokunnasta tai -kaupungista ja ne ovat osa kuntakonsernia, ei organisointitavan muutoksena muuta taloudellista pohjaa, Marin totesi.Hänen mukaansa valtio yrittää nyt yhdessä kuntien kanssa etsiä ratkaisuja siihen, että kuntien tilanne tämän hallituskauden jälkeen olisi parempi kuin tällä hetkellä. Indeksikorotuksen palauttaminen tarkoittaa, että kuntien menojen nousua vastaava summa maksetaan niille. Mies oli Leinivaaralle ennestään tuntematon. Esimerkiksi päätös indeksijäädytysten purkamisesta parantaa kuntien taloudellista tilannetta. Sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen onnistuminen on yksi avaintekijöistä, jolla voidaan tulevaisuudessa varmistaa se, että meidän kuntakenttämme pärjää, ja ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut kaikkialla Suomessa, pääministeri päätti. Liike on varustettu hälytyslaitteilla ja kameralla. Tämä on kunnallinen päätös, ja siihen ei sovi maan hallituksen puuttua. Vanhanaikainen temppu Mies kyseli myös uusia viisareita vanhaan rannekelloonsa ja pyysi varaamaan itselleen Leijona-kellon, jonka hän kertoi tulevansa ostamaan seuraavana perjantaina saatuaan sairaspäivärahat
Tekoaika on 13.–18. vuosi, ajatuksena oli saada Kylmäkoskelle työ, joka on tehty yhteisesti, kertoo Silmu-ryhmien opettaja Minna Polus. asiakastuloja noin 126 000 euroa, josta valtion avustus kompensoisi 63 000 euroa. Mies kivitti auton ikkunan rikki ja huitoi nyrkillä kahta henkilöä, jotka yrittivät pitää miehen aisoissa. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. helmikuuta äänin 9–2. Taustassa on käytetty kuivapastellia ja pingviineissä vahaliitua, lyijykynää ja tussia. Tarja Antola Päiväkodissa sosiaalisia suhteita Jos kokeilu Akaassa alkaa, 5-vuotiaiden hoitopaikka on kokeilussa päiväkoti ja toimintaa järjestetään kello 9–13 varhaiskasvatuksen opettajien toteuttamana. Säteri kertoo, että varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä on laskenut vuosittain 20–40 lapsella syntyvyyden laskun takia. Kuljettajan lähdettyä keskustasta poliisi tavoitti tämän Hämeentieltä. Valtaosan 5-vuotiaista arvioidaan tarvitsevan enemmän hoitoa kuin maksuttoman kokeilun tarjoamat 20 viikkotuntia.Kaupungin arvion mukaan 5-vuotiaiden maksuttoman 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksen kokeilu vähentää kunnasta. Perään lähtenyt poliisi löysi auton hylättynä. Kylmäkosken koulu sai 36 pingviiniä Tarja Antola Kylmäkosken koulun pääsisäänkäynnin yläpuolella tulijoita tervehtii 36 sympaattista pingviiniä. – Lasten syntyvyys on laskenut, mikä konkretisoituu lähivuosina, Säteri toteaa. Pingviinit on piirretty paperille siten, että niiden siivet osuvat yhteen, kun työt yhdistetään peräkkäin. vähän ennen aamuneljää. Toissa vuonna varhaiskasvatuksessa oli noin 690 lasta, kun huhtikuussa 2020 heitä arvioidaan olevan noin 530. Säterin mukaan Akaan kaupunki on henkilökohtaisesti yhteydessä vuonna 2015 syntyneiden lasten perheisiin maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilusta, jos opetusja kulttuuriministeriö hyväksyy Akaan siihen mukaan. Murtosaalis löytyi autosta Kylmäkosken Nesteelle murtauduttiin perjantaina 21.2. Käsityökoulu Silmu on osa Kuvataideja käsityökoulu Emiliä. Jo tuolloin ajatuksena oli, että pingviineille etsitään pysyvämpi paikka Kylmäkoskelta.– Koska tämä on Silmun 15. helmikuuta. Työt on päällystetty kontaktimuovilla. Paikalta pakeni auto kohti Viialaa. Kuljettaja jatkoi matkaansa Toijalan keskustaan. 26 erillisestä työstä muodostuva Pingviinit käsi kädessä -teos kuvaa valotaidetapahtuman teemaa ystävyyttä. Akaan kaupungin varhaiskasvatusjohtajan Anneli Säterin mukaan osallistuminen kokeiluun korostaa varhaiskasvatuksen merkitystä ja kertoo lapsiystävällisestä Akaa valmistautuu tarjoamaan 5-vuotiaille varhaiskasvatusta maksutta Rautalan päiväkodin Pääskyset-ryhmä lähdössä metsäretkelle. Käytännön havainto on ollut, että kotoa tai muualta esiopetukseen siirtyvällä lapsella on keskimääräistä suurempia haasteita alkuvaiheessa ryhmäytyä, Säteri toteaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 9 UUTISET Kokeilussa hoitopaikkana on päiväkoti Tarja Antola Akaan kaupunki hakee mukaan opetusja kulttuuriministeriön 5-vuotiaiden maksuttoman 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksen kokeiluun. Viime vuonna pisimpään opiskelleet silmulaiset lahjoittivat Akaan Seudulle työn, jonka esikuvana on ollut Vincent van Goghin maalaus Makuuhuone Arlesissa. Myös valtion yksi tavoite on osallistumisasteen nostaminen, Anneli Säteri kertoo. Akaassa on tällä hetkellä 174 vuonna 2015 syntynyttä lasta, joista kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on 152. Poliisi otti aggressiivisesti käyttäytyneen ja päihtyneen miehen kiinni ja vei Tampereelle selviämään. Tarja Antola Jaakko Pulkkinen, Onni Uotila, Elma Tapala, Jenna Koskela, Emmi Mattila, Jessika Jentala, Emma Väisänen ja Hulda Välimäki Kylmäkoskella kokoontuvasta Silmu 2 -ryhmästä kävivät katsomassa pingviiniteosta Kylmäkosken koululla.. Sivistyslautakunnan jäsenistä Timo Pulkkinen (kok) ja Heli Einola-Virtanen (ps) vastustivat kokeiluun hakemista.Jos Akaa hyväksytään vuoden pituiseen kokeiluun, se koskee 2015 syntyneitä ja alkaa kuluvan vuoden elokuussa ja päättyy heinäkuun lopussa 2021. Hän on jäänyt kaksi kertaa vuoden sisällä kiinni kortitta-ajosta. Janni Hassisen luontonimi on pikkusorsa. Toivottavasti se jatkossa olisi 100 prosenttia, mitä maksuttomuus osaltaan tukee. Tarja Antola Poliisi sai lauantaina ennen aamuyhdeksää ilmoituksen autosta, joka ajoi Toijalassa Miljoonasillalla vastaantulevien kaistalla ja törmäsi sillankaiteeseen. puoli kolmen aikaan aamuyöllä. Käsityökoulu Silmun ryhmissä Viialassa ja Kylmäkoskella syntyneet työt olivat lokakuussa esillä Viialassa järjestetyssä Akaan Lux -valotaidetapahtumassa. Ministeriö myöntää osallistuville kunnille kokeilun toteuttamiseen avustusta, joka kattaa vähintään puolet asiakastulojen vähenemisestä. Silmulaisten töitä on esillä myös muualla Akaassa. Tekijät saivat saaliikseen vaihtorahaa.Poliisin mukaan samat tekijät ovat mahdollisesti olleet asialla, kun Keskuskadulla sijaitsevasta varastosta vietiin BMW-merkkiset alumiinivanteet. Metsämyttynen käy kysymässä jokaiselta lapselta tämän luontonimeä. Samalla myös subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus poistuu. Säteri toteaa, että Akaassa ei ole myöskään rajoitettu subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta ja että jo nyt käytössä on henkilöstömitoituksessa suhdeluku 1/7:ään eli yksi kasvattaja seitsemää lasta kohti, mikä on tulossa voimaan asetuksenmuutoksen myötä koko maassa elokuussa koskien yli 3-vuotiaita. – Merkittävä asia on myös se, että näistä meidän tulevista viskareista 88 prosenttia on jo nyt varhaiskasvatuksen piirissä. Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säterin mukaan kaupunki pystyy toteuttamaan kokeilun nykyisillä henkilöstöresursseilla ja tiloilla. Osallistuminen kokeiluun on perheille vapaaehtoista. Sivistyslautakunta päätti asiasta 13. – Yksi keskeinen tekijä on sosiaaliset suhteet ja vertaisryhmä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tummiin pukeutuneet miehet murtautuivat liikkeeseen Viialassa Kuski ajoi tukevassa humalassa vastaantulevien kaistalla ja törmäsi kaiteeseen Miljoonasillalla Mies kivitti autoa ja riehui Viialassa Tarja Antola Akaalainen mies riehui talon pihassa Viialan keskustassa viime keskiviikkona. Tarja Antola Kaksi tummiin vaatteisiin pukeutunutta miestä murtautui liikkeeseen Keskuskadulla Viialassa maanantaina 17.2. Vuonna 2014 oppilaat toteuttivat Kalevala-aiheisen Kalanruoto -teoksen Viialan kirjastoon Vilkkuun. Vaarastetusta autosta löytyi huoltamolta anastettua tavaraa. Autoa kuljettanut kuusikymppinen akaalaismies puhalsi alkometriin 2,47 promillen lukemat.Kuljettaja oli jo ennestään ajokiellossa. Viialassa auto jatkoi Heinäsuolle rantaan menevälle tielle. Osallistumisaste varhaiskasvatuksessa on kasvanut, mutta samaan aikaan ikäluokat pienenevät
Uotila on itse lähtöisin Toijalasta, ja arkkitehtitoimisto on suunnitellut useita kohteita Akaaseen. Tämä voisi aivan hyvin olla yhteiskunnan kädenojennus tässä vaiheessa, miettii Viitanen.Tasa-arvon toteutumisen edistäminen on yhteiskunnan tehtävä ja tasa-arvon on Pia Viitasen mielestä toteuduttava myös digimaailmassa. Mikko Uotilan arkkitehtitoimisto muuttaa Urjalasta Akaaseen Tarja Antola Yksi tyhjillään ollut liiketila Toijalan keskustassa täyttyy, kun Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy muuttaa toimistonsa Urjalasta Akaaseen. Tunnin juna on höpötystä Eino Mantela ihmettelee, miksi Pirkanmaalla on innostuttu höpöttämään tunnin junasta Tampereen ja Helsingin välille. Lähiliikenteen kokeiluvuorot ovat osoittaneet jo nyt tarpeellisuutensa, sanoo Viitanen. Kaikki on neuvoteltavissa, sanoo Järvinen. Pankkeja on velvoitettu tekemään mahdollisimman helppoja sovelluksia tai tarjoamaan apua ikäihmisille, mutta tämä ei Pia Viitasen mielestä riitä. Ja onhan se itsenäisyyden mittari, kun pystyy itse asioitaan hoitamaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että konttoripalveluja on oltava ja konttorien aukioloaikojen on oltava sellaiset, että niihin päästään. Siinä on Ympyrätalo, vanhoja 1800-luvun rautateiden puurakennuksia, vehreyttä ja tiukka katutila, joka ei ole sellainen kuin valtakatu, joka mittakaavallisesti on kauhean leveä ja josta on hävinnyt kaupunkimainen tunnelma, Uotila toteaa. Sinne on päästävä ja kätevimmin se hoituu Viialasta junalla. Varsinkin ikäihmisiltä saa kitkeriä kommentteja. – Kaikilla ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta päästä uuden palvelun piiriin ja pitkään aikaan ei voida lähteä siitä, että uusi palvelu korvaa kokonaan esimerkiksi henkilökohtaisen palvelun. – Yksi pyöräili 15 kilometriä Viialan asemalle, mikä vaatii jo sitkeyttä, Uotila toteaa. Kehittämistoimia ei pidä asettaa vastakkain vaan aina peräkkäin, jatkaa kansanedustaja Pia Viitanen.. Raimo Järvinen pohtisi jo Toijalan rautatieaseman syöttöliikennettä. Eihän uudistusten tarkoitus voi olla Kansanedustaja Pia Viitasen mielestä tasa-arvon on toteuduttava myös digimaailmassa. En ollut aktiivisesti hakemassa liikepaikkaa, mutta kun näin tilan olevan myynnissä, ajattelin, että tuohon voisimme muuttaa, Uotila kertoo. Yritys on ostanut Toijalan Liiketalo Oy:stä entisen lelukauppa Toistorin tilan Pätsinimentien varrelta Ympyrätaloa vastapäätä. Juha Kosonen se, että tasa-arvo ei toteudu, ajattelee Viitanen. Juha Kosonen Tasa-arvo ei toteudu digimaailmassa, ikäihmiset syrjäytymisvaarassa Kansanedustaja Pia Viitanen haluaa kirjastoihin digitalkkarit Juha Kosonen Kansanedustaja Pia Viitanen (sd) pitää digitaalisuutta valtavana mahdollisuutena, mutta sen tuleminen ei saa syrjäyttää ihmisiä. Kirjastoihin digitalkkarit Digitaalisuus etenee valtavalla vauhdilla, koska erilaisten sovellutusten kautta haetaan nopeutta ja säästöjä, käyttämisen helppouttakin. Tilojen remontointi toimiston käyttöön on jo aloitettu.– Olen aina tykännyt tuosta kohdasta. Menossa oleva kokeilu on Mantelan mielestä toimiva ratkaisu.Meillä Akaassa terveyspalvelut keskitetään uuden Hyvinvointikeskuksen myötä Toijalaan. – Nuoret ovat syntyneet kännykkä kädessä, he osaavat, eivätkä edes tiedä muusta. Ja sekin täytyy aina muistaa, että digitaalisuus voi ratkaista monta asiaa, ja on jo ratkaissutkin, mutta toista ihmistä se ei voi korvata. Eihän sen näin pitäisi olla. Arkkitehtitoimisto teki kaupat Toistorin 180 neliömetrin liiketilasta toissa viikolla. Liikoja ei pidä kuitenkaan odottaa.Joillakin on mahdollista ostaa itselleen huippulaitteita, toisilla ei koskaan. Akaassa uudet lähijunavuorot ovat saaneet kaupunkilaiset raiteille, ja vuorot ovat helpottaneet monen työmatkaa. Juuri näin. – Olemme olleet Urjalassa entisellä Hakkilan koululla ysitien varressa hyvällä liikepaikalla jo 20 vuotta, mutta kukaan muu kuin minä meillä töissä olevista ei asu Urjalassa. Kansanedustaja Pia Viitanen on Eino Mantelan kanssa samaa mieltä. Joko liikenteen hoitaa paikallinen yrittäjä tai kaupungin oma liikennelaitos. Ja jos ei pysty maksamaan laskua jollakin digisovelluksella, hinta on kovempi ja henkilökohtaisen palvelun saatavuus heikompi, ihmettelee Viitanen. Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy työllistää kahdeksan henkilöä. Kaikilla ikäihmisillä ei taas ole nuoria ympärillään, jotka auttavat. Akaa on Uotilalle tuttu paikka. Kaikki muut ovat tulleet maalle töihin Akaasta, Hämeenlinnasta, Tampereelta, Loimaalta ja Forssasta ja ovat jaksaneet 15 vuotta ajaa autolla Urjalaan joka päivä. Tässä asiassa on niin monta tasoa, jotka pitää ratkaista, vaikka se välillä mahdottomalta tuntuukin. Samaan aikaan kun puhutaan tunnin junista, on pidettävä huolta, että nykyiset yhteydet säilyvät ja lähiliikennettä parannetaan. Ne ovat nykyisin jo kansalaisten olohuoneita ja sinne digitalkkarin tehtävä sopii aivan hyvin. Mikko Uotilan mukaan Toijalan-tilat mahdollistavat tarvittaessa myös henkilöstömäärän kasvun. Tämä kertoo suoraan sen, että ne, jotka eivät käytä internettiä, maksavat pankkipalveluistaan enemmän ja asioiden hoitaminen on vaikeampaa, sanoo Viitanen. – Olen kysynyt monessa paikassa, miten toteutuu tasa-arvo digimaailmassa, ja saanut vastaukseksi, ei mitenkään. Talkkari takaisi pääsyn laitteelle turvallisesti ja neuvoisi solmukohdissa. Jatkossa kaikkien on mahdollisuus liikkua junalla, jos haluavat, arkkitehti Mikko Uotila kertoo. Toimiva lähiliikenne on Akaan kannalta erittäin tärkeä asia, eikä mikään tunnin juna. Kirjastojen tehtävä on tänä päivänä paljon laajempi kuin ennen. Kuvassa Uotilan kanssa keskustelee Akaan seurakunnan huoltomestari Kimmo Lyytikäinen. – Minusta tuo on paras kohta Toijalan keskustassa, koska siinä on molemmilla puolilla vanhaa miljöötä. Lähiliikenteestä hyötyisi Valkeakoskikin, sanoo Mantela. Linja-auto kiertäisi säännöllistä lenkkiä Akaassa tuoden väkeä asemalle ja keskustoihin. Mikko Uotila pitää tulevan työpaikkansa miljöötä viehättävänä. Pia Viitanen haluaa, että digipalvelujen käyttöön tarjotaan aina apua ja opastusta niille, jotka sitä haluavat. Tässä ei Viitasen mielestä ole mitään pahaa, koska maailma varsinkin nuorille avautuu tänään kännykän kautta. Ennen lelukauppaa liiketilassa toimi kodinkoneliike ja sitä ennen Yhdyspankki, josta muistona on kaksi pankkiholvia. Uotilan mukaan matkan takia Urjalaan on ollut vaikea saada myös alan opiskelijoita Tampereelta. Varsinkin ikäihmiset ovat syrjäytymisvaarassa, kun eivät itse pysty hoitamaan asioitaan verkossa. Tunnin juna on tulevaisuushanke, jossa puhutaan hyvin laajoista yhteyksistä Suomesta Eurooppaan. Totta kai päärahan kehittäminen hyvin monella tavalla on meille tärkeä asia Pirkanmaalla. Digitaalisuus on valtava mahdollisuus ja edistysaskel, mutta meidän kaikkien pitää päästä siihen mukaan, sanoo Viitanen.Akaan Wanhojen Toverien kuukausikokouksessa maanantaina vieraillut Viitanen muistutti, että digitaalisuus ei saa tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ikäihmiset syrjäytyvät pelkästään sen takia, että eivät pysty uutta teknologiaa hankkimaan tai eivät osaa sitä käyttää.– On valtavasti ihmisiä, jotka eivät ole vielä näiden palvelujen parissa, ja jos eivät ole, maksavat palvelusta paljon enemmän esimerkiksi puhelimella soittaessaan. 10 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu UUTISET ’’Paras kohta Toijalan keskustassa’’ Arkkitehti Mikko Uotila (oik.) on suunnitellut muun muassa Kylmäkosken kirkon korjauksen. Pankissa asioiminen ei saa vaikeutua Suomen pankin pankkivaltuutettunakin toimiva Viitanen kertoo nostaneensa useassa kokouksessa esiin ajatuksen muun muassa pankkipalvelujen tasa-arvosta.– Viimeisin pankkipalveluselvitys kertoi, että 75-vuotiaista tai tämän iän yli olevista ihmisistä pankkipalveluja internetin välityksellä käyttää ainoastaan 25 prosenttia. Kuilua osaajiin ei tarvitsisi kuitenkaan tarpeettomasti kasvattaa. Mutta minäkin, joka olen vasta 53-vuotias, joudun jo välillä vähän miettimään, mitenkäs tämä asia taas meneekään. Tärkeintä olisi saada toimiva lähiliikenne pääradalle lisäraiteita rakentamalla
– Vanhukset ovat aivan ihania. Lähihoitajaksi vuonna 2011 valmistunut Rintala opiskelee nyt sairaanhoitajaksi. Minulla ei ole omia isovanhempia enää elossa, mutta silti minulla on monta mummua ja pappaa. Toijalan Seudun ammattiosaston puheenjohtajan Kati Järvisen mukaan osastojen yhdistymistä ei suunnitella. Talo on ollut myös Kati Järvisen äidin työpaikka, ja myös lähihoitajaksi opiskeleva tytär on tehnyt töitä Mäntymäessä. – Kyllähän eläminen sen kanssa, että myydäänkö vai eikö myydä, on vaikuttanut. Hän aloitti työt osastoapulaisena ja valmistui oppisopimuksella lähihoitajaksi vuonna 2000. Työntekijä saisi tuiki tärkeää tukea ratkaisuilleen. Vaikka laissa määrätty mitoitus täyttyykin, se kattaa vain perushoidon, Rintala miettii.Hallituksen esitys lakiin kirjattavasta 0,7:n hoitajamitoituksesta tehostetussa palveluasumisessa on Rintalan mielestä merkittävä lisä resursseihin. Akaa maksaa hoitajille kilpailukykyistä palkkaa Tarja Antola Suomen lähija perushoitajaliitto Superin Toijalan Seudun ammattiosaston puheenjohtaja Kati Järvinen ja hallituksen jäsen Petri Rintala arvioivat, että hoitajien lisääminen vanhustyöhön tekisi työstä nykyistä houkuttelevamman. Remontti on tuottanut toivottua tulosta. Kaksi Superin ammattiosastoa Kati Järvinen ja Petri Rintala odottivat ystävänpäivänä ammattiosaston jäseniä kahville Viialan Leipomon Kahvilassa Viialassa. – Jos esimerkiksi aamussa on töissä kaksi ihmistä, vanhuksia on 12 ja on kahdeksan tuntia aikaa huolehtia syömisestä, vessatarpeista, peseytymisestä, ulkoilusta ja liikunnasta, kuka tahansa ymmärtää, ettei se ole riittävä määrä. Ylöjärvi on paremmin vetoja pitovoimainen sote-ammattilaisten silmissä, hän kertoo. Vuosikymmenen ja kahden sisällä olemme ongelmatilanteessa, sillä työntekijöitä on auttamattomasti liian vähän, hän herättelee. Myös Toijalan Seudun osasto miettii nimenmuutosta Akaan Seudun osastoksi. Akaassa toimii Toijalan Seudun ammattiosaston lisäksi Superin Akaan osasto, joka on entinen Viialan-Kylmäkosken osasto. Nyt huomioimme aikaisempaa paremmin myös työntekijän osaamisen ja erityisosaamisen. Voidaanko hoitajilta vähentää potilastietojen kirjaamista ja keskittää työpanos hoitotyöhön. Lisäksi täytyy sanoa, että Akaan kaupunki maksaa hyvää palkkaa verrattuna ympäristökuntiin. ”Työn on oltava mielekästä” Ylöjärven kaupungin sosiaalija terveyspalveluissa työskentelee noin 600 henkilöä. Perusturvaosaston osastopäällikkö, terveysja sosiaalijohtaja Anne Santalahti tietää, miten alan työpaikat saadaan kiinnostaviksi ja ammattilaiset pysymään pesteissään. – Emme kuitenkaan saa tuudittautua nyt vallitsevaan hyvään työntekijätilanteeseemme.Martikainen nostaa esille erikoislääkäritarpeen rajun kohoamisen. – Tällä hetkellä on erityisesti vaikeuksia löytää lähihoitajia kotihoitoon. Myös Kati Järvinen pitää mitoituksen kirjaamista lakiin hyvänä asiana, mutta hän olisi valmis miettimään mitoitusta yksikkökohtaisesti asiakkaiden hoitotarpeen mukaan. – Selvitimme viime vuonna hoitohenkilöstömme palkkapolitiikan. Kun heillä on mahdollisuus kehittyä työssään, se on vahva plussa. Herrala korostaa, että jo koulutuksessa on otettava esille uuden ajan edellyttämät ammattinimikkeet ja töiden sisällöt. Hyvä meininki vie todella pitkälle. Kaupunginjohtaja Antti Peltola kävi tervehtimässä superilaisia, mutta Järvisen ja Rintalan lisäksi muita ammattiosaston jäseniä ei paikalle tullut. Santalahti painottaa, etteivät sosiaalija terveyspalvelutyötä tekevät ole vain palkkaorientoituneita. Tällä hetkellä kotihoidon piirissä on tosi monisairaita ihmisiä, joten työntekijä helposti kokee olevansa aivan liian paljon vartijana. Petri Rintala kuuluu osaston hallitukseen.. Erittäin kokeneita erikoislääkäreitä jää pienen ajan sisällä erittäin paljon eläkkeelle. Martikaisen mukaan Pirkanmaa on vähän paremmassa asemassa terveydenhuollon ammattilaisten saannin suhteen kuin moni muu maakunta. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 11 UUTISET Hoitoala tarvitsee lähivuosina ennätysmäärän uusia ammattilaisia Matti Pulkkinen Pirkanmaan sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala kiteyttää lähitulevaisuuden keskeiseksi haasteeksi henkilöstön saatavuuden ja optimaalisen käytön.– Vaikka meillä Pirkanmaalla on tällä hetkellä sote-henkilöstön suhteen hyvä tilanne, häämöttää täälläkin sote-ammattilaisten pula muun maan tapaan, hän myöntää.Herrala teroittaa, että tiedämme jo nyt, paljonko sote-osaajia eläköityy tulevina vuosina.– Olemme täysin kartalla niin sote-alan koulutuspaikoista kuin eri oppilaitoksista valmistuvien määrästä. Sosiaalija terveydenhuollossa työskentelee Pirkanmaalla lähes 20 000 käsiparia. Yhteiskuntamme ei toimisi, jos kaikki valjastettaisiin sote-töihin. – Palkka on tärkeä asia, mutta ei raha ole hoivahenkilökunnan ainoa mielenkiinnon kohde. Sosiaalija terveydenhuollon uudistuksesta vastaava ministeri Krista Kiuru (sd) ottaa kopin Herralan ehdotuksesta.Perheja peruspalveluministeri Kiuru korostaa, että koulutusasiat kuuluvat opetusministeri Li Anderssonin (vas) toimialaan, mutta Kiuru sanoo haluavansa edistää asiaa ja vakuuttaa ottavansa pirkanmaalaisidean esille hallituksessa. Sairaanhoitopiirissä työssä olevat ihmiset arvostavat turvallisuutta ja arjen sujumista. Katseet vuoteen 2030 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen arvioi, että julkisesta keskustelusta saa väärän käsityksen hoitajapaosta. Hän korostaa heidän arvostavan korkealle myös työolosuhteita ja yhteisöllisyyttä. Lähiesimiehet voisivat toimia myös valmentajatyyppisesti Santalahden mukaan erityisesti sijaisten saaminen vaikeutui viime vuonna, joten Ylöjärvi alkoi palkata varahenkilöitä pysyviin työsuhteisiin. – Tämähän ei ole mahdollista. Satsaamme lähiesimiesten kouluttamiseen ja opiskelijaohjaukseen. Heidän motivaationsa ammentaa virtaa eri ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä. Sitä synnyttävät suuri eläköityminen ja syntyvien ikäpolvien pienentyminen, hän tarkentaa. – Etenkin uudet, nuoret alalle tulevat työntekijät painottavat työn mielekkyyden merkitystä. Lisää valvontaa hoivakoteihin Viime aikoina on paljastunut epäkohtia erityisesti yksityisessä vanhustenhoidossa. Kun huomasimme, että maksamamme hoitajien palkat olivat Tampereen kaupunkiseudun alapäässä, teimme tarvittavan tasokorotuksen. Erikoistuminen ja pätevöityminen ottavat oman aikansa. Akaan kaupungin omistamassa Torkonkartanossa työskentelevä Petri Rintala on alkuperäiseltä koulutukseltaan datanomi, mutta alan heikon työtilanteen takia hän päätyi työvoimatoimiston harjoitteluun päiväkotiin ja innostui hoitoalasta. – Pitää olla realistinen. – Meillä ei ole yhtä ratkaisua, jolla saisimme niin lääkärikuin hoitajatarpeen turvattua. Hänen mielestään työnsä hoiva-alalla jättävien määrä ei ole niin dramaattinen kuin tiedotusvälineet antavat ymmärtää.– Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ongelma konkretisoituu siinä, että lyhytaikaisia sijaisia on aikaisempaa vaikeampi saada. Järvisen mukaan epätietoisuus Mäntymäen tulevaisuudesta on heijastunut henkilökuntaan. Ratkaisua on etsittävä monista pienistä puroista. Ihmiset pelkäävät tulevaisuutta, mikä johtuu varmaankin juuri epävarmuudesta. Santalahti miettii, että kotisairaanhoidossa toimiva hoitaja saisi työhönsä tukea esimerkiksi tabletista, jonka avulla hänellä voisi olla videoyhteys lääkäriin tai sairaanhoitajalle. Rintala päätyi vanhustyöhön saatuaan Akaasta aikanaan pitkän sijaisuuden. Järjestelläänkö hoitajien työkuva ja työajan käyttö uudelleen. Sitä voisi miettiä talokohtaisesti, eikä niin että kaikissa pitäisi olla sama mitoitus. Monta mummua ja pappaa Järvinen on työskennellyt Mäntymäessä vuodesta 1995. perustelee. Järvinen tuumaa Mäntymäen olevankin sukupaikka. Pohjapalkka on melkein 200 euroa enemmän kuin esimerkiksi Tampereella, Rintala toteaa.Vanhustyössä lähihoitajan tehtäväkohtainen kuukausipalkka on Akaassa 2 204,23 euroa. – Olemme saaneet hyvää palautetta lisätessämme erilaisia työhyvinvointia edistäviä asioita. Rintalan mukaan vanhusten aggressiivisen käytöksen lisääntyminen on suoraan verrannollinen hoitajien kiireeseen. Etenkin nuoret voivat vierastaa tehtäviä niiden vaativuuden takia. – Paikkoja pitää enemmän valvoa ja kartoittaa, kuinka niissä voidaan, miten henkilökunta voi ja millä työpanoksella he jaksavat asiakkaita hoitaa.Järvinen työskentelee itse Akaan kaupungin omistamassa Mäntymäen vanhainkodissa Viialassa. Tuleeko ulkomailta helpotusta. Osaston jäsenet ovat lähihoitajia ja työskentelevät vanhusten hoivakodeissa, kotipalvelussa, päiväkodeissa ja koulunkäyntiavustajina. Mutta jos meidät olisi laitettu yksityiselle, samalla tavalla me olisimme kuitenkin sitoutuneet hoitotyöhön, Järvinen toteaa. – Liiton kanta on, että olemassa olevia ammattiosastoja ei lopetettaisi, hän Tarja Antola Kati Järvinen johtaa Superin Toijalan Seudun ammattiosastoa. – Selvitykset osoittavat, että esimerkiksi hoitajapuolella olisi tulevaisuudessa kymmenientuhansien hoitajavaje. Herralan mielestä Pirkanmaalle sopisi luontevasti erityistehtävä, jonka turvin maakunnan arvostetuissa oppilaitoksissa alettaisiin kouluttaa tuntuvasti nykyistä enemmän sote-ammattilaisia.– Samalla henkilöstön määrä ja osaaminen on kohdennettava tarpeen mukaiseksi. Petri Rintalan mukaan ongelmat eivät koske silti pelkästään yksityistä puolta. On muistettava, että digitalisaatio sekä uusien teknologioiden ja toimintamallien käyttöönotto tuovat omat haasteensa sosiaalija terveysalalla työskenteleville. – Kun opiskelijat näkevät harjoitteluissaan kiireen, se ei välttämättä ole vetovoimainen tekijä, Rintala toteaa.Järvisen mukaan kiireen lisäksi työn houkuttelevuuteen hoivakodeissa vaikuttaa myös hoitajien kohtaama vanhusten aggressiivinen käytös. – Muistisairaat vanhukset eivät tee sitä tahallaan, mutta väkivalta kohdistuu hoitavaan henkilökuntaan lisääntyvässä määrin, Järvinen toteaa. Kati Järvinen peräänkuuluttaa valvonnan lisäämistä. Santalahden mukaan muutokset hoitajamitoituksessa ja hoitotakuussa sekä eläköityminen saattavat johtaa siihen, että vuosikymmenen kuluttua liki koko ikäluokka pitäisi kouluttaa sosiaalija terveydenhuollon tarpeita varten. Martikainen on lukenut tarkasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Tilastokeskuksen raportteja sote-henkilöstön määrästä ja siinä tapahtuvista muutoksista lähivuosikymmenien aikana. Runsaat 30 vuotta sote-maailmassa työskennellyt Herrala vetoaakin valtiovaltaan, että yhteiskunta toimisi viivyttelemättä lisäten tuntuvasti alan ammattilaisten koulutuspaikkoja. – Jos ei työstä tykkäisi, ei siinä viihtyisikään. Uskon, että kotihoidon heikko tilanne johtuu siitä, että vanhusten hoitotyöstä on julkisuudessa kovin kielteinen kuva
Ja niin kuin usein käy, aivan budjetissa ei mittavassa rakennushankkeessa pysytty. Oli juuri joku lännenfilmi meneillään, ja kauhea käry oli tehosteena. Eino Mantela oli itsekin aikeissa käydä koneenkäyttäjäkurssin, jotta olisi päässyt töihin Jumuun, mutta homma jäi pelkän peruskurssin varaan. Kilpisen mukaan talon rakentaminen oli välttämättömyys. Talo oli tehty kaikkien viihtymistä varten.Tähtivieraaksi Yhteistalon avajaisiin oli kutsuttu tuon ajan valovoimaisin suomalaissankari Tapio Rautavaara . 12 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu Yhteistalo tasoitti jakoa herroihin ja duunareihin Yhteistalo oli aikansa virkistysseteli Antti Luukkanen Yhteisöllisyys oli arvossaan, kun Viialaan alettiin suunnitella Yhteistaloa. Viialassa otettiin käyttöön rakennus, joka avasi uuden vaiheen. Rahaahan projekti vaati, jota Kilpinen toi Viiala Oy:n nimissä 20 miljoonaa markkaa. Tasa-arvoistuvassa yhteiskunnassa jokaisen työpanos oli välttämätön. Suurimpana oli Työväentalo, alavan maiseman ainoalla mäellä. Nimenomaan uudenkarhea elokuvateatteri oli paikkakuntalaisille ylpeydenaihe. Yhteistyökumppaneista KOP avasi konttorin Asemakadun puolelle ja alakerrassa toimi vuosien saatossa eri elintarvikeliikkeitä, joista paikkakuntalaiset muistavat etenkin Erkkilän ja Uosukaisen kaupat. Tältä näytti Viialan ylpeydenaihe Yhteistalo hieman ennen valmistumistaan vuonna 1952. Tähän liittyi myös puheen kohta, joka ei ole vanhentunut liki 70 vuodessakaan. Sinäkin Olympiakesänä Suomi oli jo kovassa nousussa. Pitkälti hänen ideoimanaan Yhteistalo nousi Viialaan Keskuskadun ja Asemakadun kulmaan vuonna 1952. Kino Jumussa kuuma tunnelma Avajaisia päästiin viettämään 15. Mäki pois talon tieltä Rakennustöitä aloitettaessa Työväentalon mäki ulottui vielä kadun reunaan. Hän korosti muuttuvan maailman arvoja. Myös kallion louhimistöitä riitti. Viiala Oy:ssä tuolloin sähköoppilaana ollut Eino Mantela muistaa itse olleensa vetämässä syöttökaapeleita porakaivoon. Yhteistalon traditioihin kuului lasten pikkujoulujuhlat. – Viialan historiahan on ollut verrattain kovaa kaikille paikkakuntalaisille enkä väittäisi, että se olisi vieläkään sitä, mitä sen pitäisi olla, sanoi Arvi Kilpinen avajaispuheessaan. Tekniikka oli kehittyneempää kuin entisellä Suojeluskuntatalolla, ja väkeä mahtui nyt sisään parisataa. Oli myös hyvä, jos rahvas pysyi erossa viinaksista eikä liikaa intoillut ammattiyhdistysliikkeessä. Eino Mantela muistaa Yhteistalon syntyvaiheet ja aktiiviset käyttövuodet. Halukkaita osallistujia oli niin paljon, että juhlia piti porrastaa. Tehtaan omistajille sopi hyvin, että työväestöllä oli lystiä työvuorojen ulkopuolella. Jo kartanoiden ruukeilla oli tapana ohjelmoida työläistensä elämää: moni patruuna lahjoitti kerhotalon tai lukutuvan, rakennutti lastenseimen tai lasaretin. Yhteistalon suunnitteli Keskolta arkkitehti Seppo Hytönen, rakennustyöt oli puolestaan urakoitu eri yrityksille Helsingistä, Lahdesta ja Tampereelta. Vaikka Viialan kolmessa suurimmassa tehtaassa työntekijät olivat jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa, kaivattiin paikkaa, jossa voitiin porukalla ottaa rennosti. Tultaessa 1950-luvulle oli Viialassa keskustassa asema puisine rakennuksineen sekä sikin sokin puutaloja raitin varrella. Jaottelu herrojen ja työntekijöiden välillä alkoi jo hämärtyä. Yhteistalo oli iso kivinen virkistysseteli. Merkittäviä summia hankkeeseen panostivat myös Kesko, Kansallis-Osake Pankki sekä Viialan Viilatehdas Oy ja nahkatehdas Aaltonen Oy. Sen ansiosta pääsi sentään kelaamaan toisista teattereista tulleita filmikeloja alkuun. Lopullisessa hintalapussa luki 80 miljoonaa markkaa, 20 miljoonaa aiottua enemmän. Moottorin lämpörele syttyi palamaan. Kirkko, kartano ja pappila olivat kaikki alempana. Se mäki siitä Yhteistalon tieltä hävisi, kun se tasoitettiin muun kadun tasolle. Talo kaikille kuntalaisille Varsinaiset avajaiset olivat tunteellinen ja juhlallinen tapahtuma. kesäkuuta 1952, vaikka Asemakadun puolelle avattu elokuvateatteri Kino Jumu ottikin varaslähdön jo helluntaina. – On mennyttä elämää, että voimme kussakin kylässä elää eristäytymällä, Kilpinen muistutti. Kirkonkylä alkoi saada teollisuustaajaman näköä. Talo oli aikoinaan kovassa käytössä. – Mäen päällä oli yksi ja alhaalla toinen talo. Hän päätti puheensa sanomalla, että ketään ei haluta jättää talon toiminnasta ulkopuolelle. Niinpä ensi alkuun maa-ainesta siirrettiin paikalta useita tuhansia kuutioita. Yhtiöt rakensivat sen työväentalon kupeeseen, aikana ehti sattua ja tapahtua.– Kerran koneelliset verhot jäivät jumiin. Hyvinvoiva työläisperhe oli tehtaan vakauden kannalta tärkeä. Antti Luukkanen. Nykyään yritykset jakavat työhyvinvoinnin edistämiseksi virkistysseteleitä. Tämän tiesi myös Viiala Oy:n johtaja Arvi Kilpinen. Yleisö kokoontui Yhteistalon edustalle seuraamaan olympiasoihdun saapumista Viialaan heinäkuussa 1952
Myös talon hotellihuoneet ovat yhä käytössä. Pikkujouluja kahdessa vuorossa Talon toimintaa ryhtyivät pyörittämään paikalliset urheiluseurat Viri ja Pyry. Arkkitehtuuriltaan talo on aikansa optimistista modernismia. Etenkin vanhojen mäntypaneelien maalaamista valkoisiksi pidettiin tyylivirheenä. Seurahuoneella toiminta on ollut vähäistä, mutta tuore Viialan Kulttuuriklubi remontoi Kino Jumun tilat toimintapaikakseen. Seuraavan buumin aikana oli muotina jo – tai taas – avoimesti tontille sijoittuva talo. Hänen öljyvärija guasstöitään on paljon toijalalaisissa kodeissa ja Akaan kaupungin omistuksessa. Tanssit olivat niin suosittuja, että iltayhdeksän jälkeen harvoin enää mahtui väkeä sisään, muistelee viialalainen Heikki Peltonen, joka tanssimuusikkona on nähnyt Suomen tanssipaikkoja. Hänen oma ateljeensa sijaitsi vuosia puutarhan keskellä Pokerontiellä, missä hän asui yhdessä elämänkumppaninsa, kirjailija, opetusneuvos Hilda Huntuvuoren kanssa.Akaa-Seura aikoo kehystyttää joitakin nyt löytyneitä luonnoksia. Lehdissä mainostettiin parkettilattiaa ja värivaloja. On muutoin huomionarvoista, että Toijalan Kino, kiviset liiketalot, hotelli ja hieno ravintola rakennettiin liike-elämän varoilla, ei isojen tehtaiden. Saimi Hämäläisen hiiliharjoitelmat löytyivät yksityisasunnosta remontin yhteydessä. Ravintolatilan saamat A-oikeudet varmasti riemastuttivat, mutta sisustuksen uusiminen ja vanhan näyttämön purku eivät niinkään. Ja vaikka Yhteistalo oli tehty kaikkia varten, palveli se tietysti myös paikkakunnan tehtaita edustuskäytössä. Mallit kiinnostivat ostajia, ja taiteilijaa sanottiinkin Suomen kotien kaunistajaksi. – Ei sitä tarvitse ottaa raskaasti. Rakennusmestari Seppo Hytönen piirsi jopa leikillisen kaiteen kulman parvekkeeseen. Opettajapariskunta Asta ja Arvo Pentikäinen tanssin pyörteissä Seurahuoneen parkettilattialla paikan loistonpäivinä.. Eino Mantela muistaa, että juhlia täytyi järjestää parhaimmillaan useassa vuorossa, jotta kaikki halukkaat mahtuivat mukaan. Hiukan myöhemmin Seurahuone vakiinnutti maineensa tanssipaikkana. Tehtaan johtaja J.V. Teollisuuskerhon käytössä oli myös tuolloiset ylellisyystuotteet biljardipöytä ja väritelevisio. Uransa aikana Saimi Hämäläinen suunnitteli tehtaalle lähes 4000 tapettimallia. Lasse Majuri Kirjoittaja on akaalainen arkkitehti ja Kotiseutuliiton rakennustutkija. Yhteistalon tarina on niin kunniakas ja merkittävä osa Viialan historiaa, että olisi jo pelkän maineen takia tärkeää saada se jos ei aivan vanhaan loistoonsa, niin ainakin sille ansaitsemaan kuntoon. Se käy joustavasti, se on uskoa itseensä ja työhönsä. Sen peruskorjauksessa toivon, että vanerisisustukset säilytettäisiin. Ensimmäisen muodonmuutoksen Yhteistalo koki jo vuonna 1962 eli vain kymmenen vuoden päästä avaamisestaan. Se rajaa pääkadulta katsottaessa Työväentalon taakseen. Vaneripinnat kun ovat Viialan rakennusperinnön se ”juttu”. Tilaisuudessa Yhteistalon edustalla oli eräiden arvioiden mukaan jopa 2000 ihmistä. Taajamarakenteeseen Yhteistalo ehdotti umpikorttelirakennetta. Johtajan ja nuoren opiskelijan ensimmäisen tapaamisen aikana syntyi 42 luonnosta, ja niinpä työpaikka varmistui jo vuonna 1928. Tällä hetkellä alakerrassa toimii Wanhan Holvin pub, joka on saanut nimensä tiloissa sijaitsevasta vanhasta KOP:n pankkiholvista. Tie ei koskaan ole noussut pystyyn, kertoo Saimi Hämäläinen itse työskentelystään Elämänsisältö-kirjassa. Niinpä Yhteistalo on ainoa, joka on katulinjassa kiinni ja muodostaa umpikorttelin neljäsosan. Kun otin kynän, liidun tai siveltimen käteeni, se lähti siitä. Suurin osa esiintyjistä oli Tampereen seudulta. Yhteistalo ansaitsisi paikkansa nykyisessäkin Viialassa sekä muistumana menneestä että huvittelun ja seuranpidon aktiivisena huoneena. Hän suunnitteli myös Toijalaan Ympyrätalon ja Huuskan liiketalon. Vuonna 1904 Mikkelin maalaiskunnassa syntynyt Hämäläinen opiskeli Helsingissä 1920-luvulla. – Lauantain kuvio nuorille oli usein alkuilta Mottalassa ja sitten Seurahuoneelle. Luonnon ja kukkien kuvaaja Tapettien ohella Saimi Hämäläinen tunnettiin kukkaja maisemamaalarina. Julkisivun rapistuminen pistää satunnaisenkin katsojan silmään. Hellberg oli soittanut kouluun, löytyisikö sieltä sopivaa tapettien suunnittelijaa. Piirustukset löytyivät yksityisasunnosta remontin yhteydessä. Alun perin salissa oli teatterinäyttämö, ja niinpä paikassa oli myös teatterinäytöksiä. Hän teki töitä paljon lahjaksi ja tilauksesta. Kiistanalaisia muutoksia Ajat muuttuivat ja toiminta sen myötä Yhteistalossakin. Moni muistaa paikassa toimineet Gasthaus Elefantin tai Safari Pubin. Talon nimikin korosti sitä, että yhdessä veneessä tässä ollaan. Parhaiten paikallisten mieleen ovat kuitenkin jääneet Viiala-Yhtiön järjestämät lasten pikkujoulut. Työ tehtaalla ei ollut kellokorttiin sidottu, vaan Hämäläinen teki töitä usein öisin ja kotonaan. Akaa-Seura sai taiteilija Saimi Hämäläisen opiskeluajan harjoitelmia Juha Kosonen Akaassa vuosina 1931– 1986 vaikuttaneen kuvataiteilijan ja Toijalan Tapettitehdas Yhtiön päätoimisen suunnittelijan Saimi Hämäläisen Ateneumissa tekemiä hiiliharjoitelmia on saatu Akaa-Seuran omistukseen. Mutta eihän Viialaan nyt niin paljon rakennettu. Lähteet: Sata vuotta teollisuutta Viialassa, Facebook-ryhmä Vanhaa Wiialaa valokuvina, Viialan Sanomat, Akaan Seutu, Viiala-Seura, tallenne Arvi Kilpisen puheesta Vanhat kuvat: Facebook-ryhmä Vanhaa Wiialaa valokuvina Tältä näytti Viialan ylpeydenaihe Yhteistalo hieman ennen valmistumistaan vuonna 1952. Urheilujuhlaa päästiinkin seuraamaan jo heinäkuussa, kun olympiasoihtu saapui Viialaan. Henkilöstön palkitsemiset hoidettiin juuri täällä ja kabineteissa johdon asiat. Urbaani talo ehdotti, että aloitetaan uusi aika. Hämäläisen mallille uskollinen naturalistinen linja puhutteli. Toisen kerroksen Seurahuoneen monet paikkakuntalaiset muistavat ravintolana, mutta aivan ensiksi se toimi pikemminkin juhlatilana. Saimi Hämäläinen on suunnitellut myös Toijalan Mieskuoron merkin ja Toijalan Nuorisoseuran lipun. Talon paikka on hyvin harkittu. Lähde: Liisa Ahokas, Saimi kaunisti Suomen koteja, Akaan Seutu 2014 Saimi Hämäläinen viihtyi luonnossa ja oma puutarha oli hänelle henki ja elämä. Seura suunnittelee myös Saimi Hämäläisen töiden näyttelyn järjestämistä. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 13 KULTTUURI Yhteistalo tasoitti jakoa herroihin ja duunareihin Yhteistalo oli aikansa virkistysseteli kylään, jossa ei vielä ollut elokuvateatteria, juhlasalia, hotellia, ravintolaa, kabinettia, kerhohuoneita, pankkikonttoria ja liikkeitä – ainakaan saman katon alla. Piirustuksen opettajaksi valmistunut Hämäläinen kutsuttiin Helpiön tapettitehtaan palvelukseen suoraan taidekoulun penkiltä
Olemme tällä hetkellä hiukan etuajassa hänen kertomaansa, sillä muutokset ovat tapahtuneet nopeammin. Mitä omia havaintoja sinulla on luonnossa tapahtuneista muutoksista johtuneita Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueella. Tunturisopulit ruokailevat ja lisääntyvät lumen alla. Tämän vuoden Sanomalehtiviikon teema oli ilmastonmuutos. Lumikurjet ovat taas hyvä esimerkki yksittäistapauksen aiheuttamasta vahingosta eläimille. Auttavatko kosteikot eläinten pärjäämistä. On niitä, jotka tietävät asiasta ja tekevät sen eteen töitä. Ilmastonmuutos tuo vaikeuksia eläimille Suomessa Kurkikuiskaaja Jouko Alhainen elättää siipirikkoja lintuja kotonaan Monet eläimet, jotka elävät luonnonvaraisina, joutuvat kärsimään siitä, että ilmasto muuttuu. Hän antaa kurjille lämpimän paikan missä olla talvipakkasella. Suurimmat huomaamani muutokset ovat kemiallisten aineiden sekä metsien käyttö. Voivatko ihmiset rakentaa eläimille korvaavia pesiä. Tämän takia pesät ovat myös surmanloukkuja eläimille.Tiaiset ovat kolopesijöitä, eivätkä ne yleensä suostu tekemään pesäänsä valmiiseen pönttöön, vaan ne haluavat tehdä sen yleensä lahon puun runkoon, jossa se pysyy turvassa. Puuvillatehdas olikin saastuttanut lammen, ja kun lumikurjet joivat vettä, ne kuolivat. Ahma kaivaa pesänsä lumeen, joten lumen väheneminen vaikuttaa ahman pesintään. Molemmilla on siipiluu poikki, joten ne eivät pysty lähtemään etelään. Hän on tehnyt ensimmäiset metsämuistiinpanonsa jo 6-vuotiaana, ja hän muistaa yhä mitä niissä lukee. Norpat ovat täysin riippuvaisiä lumesta ja jäästä. Alhainen on tutkinut elämässään muun muassa kurkia, joita hänellä on kotonaan tällä hetkellä kaksi kappaletta kesät ja talvet. Siilin on arveltu kuitenkin hyötyvän ilmaston lämpenemisestä, ja onkin totta, että ilmaston lämmetessä sen ravintoeläimet pysyvät hereillä pidempään. Näitä lajeja ovat esimerkiksi saimaannorpat, tunturisopulit ja ahmat. Muuttolinnut eivät lähde koskaan yksin, joten jos ne eivät lähde samalla kertaa, jokainen kuolee yksitellen ravinnon puutteeseen ja siihen etteivät ne enää kykene puolustautumaan. – Kasvihuoneilmiön asiantuntija pystyi ennustamaan tuolloin tulevaa ilmaston lämpenemistä todella tarkasti. Suurin osa eniten ilmastonmuutoksesta kärsivistä eläimistä on lumeensopeutuneita lajeja. Kaikki mitä hän kertoi tapahtuvan, tapahtui. Olen myös huomannut lajien lisääntyvän. Siilit heräilevätkin toistuvasti keskellä talvea, mutta eivät saa heräämiseen kuluttamaansa energiaa takaisin, koska niiden ruokaeläimet hyönteiset, madot ja toukat eivät liiku. Tiaiset vaihtavat pesän paikkaa, joten petoeläimet eivät tiedä sen sijaintia. Norpat tarvitsevat lunta ja jäätä On tietenkin eläinlajeja, joille ilmastonmuutos ei aiheuta mitään ongelmia, ja joillekin siitä on jopa hyötyä. Sanomalehtiviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, joka antaa työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Sopeutuvatko eläimet ilmastonmuutokseen. Kyllä voivat. Kun turhat heräämiset toistuvat, siili laihtuu ja menehtyy horrospesäänsä. Alhainen kertoo haastattelussa selvät mielipiteensä aiheeseen liittyen. Aamulla niiden jatkaessa matkaansa lähti niistä enää vain murto-osa. Vanhat tutut paikat eivät siis välttämättä ole enää turvallisia, jos ilmasto muuttuu, jonka takia lajeja kuolee, Alhainen kertoo Vuonna 1987 hän järjesti Humppilassa tiedotustilaisuuden kolmen muun asiantuntijan kanssa ja kertoi tulevasta ilmastonmuutoksesta. Kyllä eläimet kärsivät. Tämä on hyvä esimerkki ilmastonmuutoksen takia tapahtuneista haitoista. 14 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu SANOMALEHTIVIIKKO Sanomalehtiviikkoa vietettiin kouluissa viikolla 6 (3.–7.2.). Huomaavatko ihmiset eläimille aiheutuvat haitat. Elinolosuhteet muuttuvat niin nopeasti, etteivät eläimet välttämättä ehdi sopeutumaan muutoksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että eläimet eivät saa tarpeeksi ruokaa. Ilmastonmuutoksen takia sää ei pysy samana kauaakaan. Eläimiä, jotka joutuvat ilmastonmuutoksesta kärsimään, on yritetty jo auttaa, muttei ihminen pysty auttamaan jokaista yksilöä. Talvella yllättäen tulevat vesisateet ovat hyvin suuri uhka sopuleille, sillä satanut vesi jäätyy maan pinnalle kovaksi kuoreksi ja tekee tällöin sopuleille ansan, ja ne eivät pääse ulos pesästään hakemaan ruokaa. Kosteikot ovat todella tärkeitä alueita eri eläinlajeille. Eri vuodenaikoina kosteikkojen eläimet vaihtuvat. Kaikkien eläinten elintavat muuttuvat vähitellen, mutta eivät ne voi silti muuttua ikuisesti. Ihmisten tekemissä pesissä on myös haittoja, sillä petoeläimet muistavat ihmisten tekemien pesien paikat ja voivat tulla aina uudelleen saalistamaan vanhoille tutuille paikoille. Määritin tuolloin 5000 räystäspääskyä. Ihmiset voi jakaa kolmeen eri ryhmään tässä asiassa. Lumikurjet olivat muuttomatkallaan jääneet lepäämään samaan tuttuun lampeen, minne ne aina ennenkin olivat jääneet lepäämään. Silti ei pidä ajatella, että ilmastonmuutos ei olisi niin paha asia. Kun tulee jotakin uutta, niin sen tarvitsijat lisääntyvät, ja kun se lähtee, lähtevät sen tarvitsijatkin. Ilmastonmuutoksen takia ei ole lunta tarpeeksi, eivätkä eläimet ymmärrä talven alkamista.Jotkut eläimet muuttavat talveksi etelään, mutta jos talvea ei tule selkeästi, ne eivät tiedä, että pitäisi lähteä. Hyvänä esimerkkinä toimii liito-orava. Ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia ei voi huomata kuin jälkikäteen. Eläimet eivät voi mennä kauppaan ostamaan ruokaa, joten ilmaston pitää pysyä sellaisena, että eläinten ravinnon saanti ei vaikeudu liikaa. Eläimet pystyvät sopeutumaan ilmastonmuutokseen, jos ne vain löytävät tarpeeksi ravintoa. Se on tällä hetkellä suurin räystäspääskylaskelma. Esimerkiksi harmaahaikaroita oli melkein mahdoton nähdä 60 vuotta sitten, kun taas tänä päivänä niitä näkee todella usein. Jos huuhkajan pesään menisi vettä sen poikaset hukkuisivat. Talvi saattaa tulla vain leutona loskakelinä. Siilit, jotka eivät ole vaipuneet talvihorrokseen, ovat myös todella kiukkuisia, ja ihmisiä tavatessaan puhisevat todella raivokkaasti. Ahma kärsii vähenevästä lumipeitteestä. Eläinten tarvitsee saada tehdä pesä lumen alle selvitäkseen talvesta. Viivi Mönkö Viialan yhtenäiskoulu Jouko Alhainen on tutkinut elämässään muun muassa kurkia, joita hänellä on kotonaan tällä hetkellä kaksi kappaletta kesät ja talvet. Molemmilla on siipiluu poikki, joten ne eivät pysty lähtemään etelään. Sitten on ne, jotka tietävät, mutteivat välitä, sekä kolmas ryhmä, joka ei tiedä asiasta. Huuhkajat tekevät pesänsä maahan kaivamalla siihen kuopan, jonne se sitten munii. Joskus saattaa tulla yllättäen pakkasta, jolloin eläimet, joilla ei ole kunnon talvipesää, kylmettyvät tai jopa kuolevat. Vuonna 1981 oli kesäkuun alussa lämpötila lähellä nollaa ja maa oli räntäluminen ja jäässä. Monille eri eläimille on rakennettu pesiä Suomessa. Viivi Mönkö. Olen huomannut paljon eläinlajien vähenemistä. Tutkin tuolloin räystäspääskyjä ja huomasin, kuinka kylmyyden takia räystäspääskyemot kuolivat pesiinsä. Jos laji tekee väärän päätelmän muuttoajasta, eivät linnut enää pakkasen yllättäen tullessa lähde muuttamaan vaan kuolevat, koska ne eivät enää pysty puolustautumaan. Esimerkiksi manterit eivät voi elää samalla kosteikolla kalojen kanssa, sillä kalat syövät niiden jälkikasvun. Ne ovat kaikkiruokaisia. Kurkien ja huuhkajien apuna Luontoaktiivi ja kurkikuiskaaja Jouko Alhainen on seurannut eläimiä ja luontoa jo pikkupojasta lähtien. Kuinka paljon eläimet kärsivät ilmastonmuutoksesta. Tunturisopulit tarvitsevat selvitäkseen pitkiä kylmiä sekä lumisia talvia. Olen itse suojannut esimerkiksi huuhkajien pesiä sulamisvesiltä asettamalla esteitä pesien eteen, jottei sulamisvesi mene pesäkuoppaan. Ne kaivavat pesänsä jään alta lumikinoksiin, joita ilman poikasten selviäminen on epävarmempaa. Jokaisen ihmisen pitäisi ymmärtää se, etteivät eläimet yksinkertaisesti voi pärjätä luonnossa, jos ne eivät saa tarpeeksi ravintoa. Eri laatuiset kosteikot takaavat kaikille niitä tarvitseville eläimille tarvittavat olosuhteet. Linnuista parhaiten pärjäävät varislinnut, koska ne voivat syödä muutakin kuin mitä luonnosta saa. Kaikki näistä eläimistä tarvitsevat lunta ja jäätä selvitäkseen. Siili voi menehtyä horrospesäänsä Akaassa on tänä talvena löydetty esimerkiksi siilejä hereillä sen takia, että niillä ei ole ollut pesän tekoon mahdollisuutta lumen vähyyden takia
Se taistelee pudotuspeliviivan tuntumassa Ettan, Raision Loimun ja Vantaa Ducksin kanssa. Kotijoukkueen pallontappajan tontille avaukseen lähti Aatu Pöllänen . Mikkonen oli koko kentän tehokkain hyökkääjä (20/+15). Tatu Ahonen ja Miikka Hurme iskivät myös maalit mieheen. Yleispelaajan hyökkäystehot jäivät 40 prosenttiin, mutta mies hoiti viisi vastaanottoa täydellisesti ja otti yhden torjuntapisteen. Eemeli Koukin syöttövuorolla joukkue karkasi tilanteeseen 6–10. Erän loppuosa oli tasaista kamppailua. Vetoyrityksiä on kolme. Pöllänen otettiin vaihtonurkkaukseen toisessa erässä. Lisäpainoleuanvedossa sarjansa voittajaksi selviää se, joka vetää mahdollisimman suurella lisäpainolla yhden hyväksytyn leuan. Vierasjoukkue nousi vielä kahdella kavennusosumallaan peliin mukaan tilanteessa 3–2, mutta vain pieneksi hetkeksi. Muut kuusikkopelaajat olivat Aleksi Kaatrasalo, Mart Naaber , Nico Nurmesniemi , Akseli Lankinen ja Enderwin Herrera . Hurrikaani romahti täydellisesti Kakkoserä oli vierailta heikoin. Passari väistyi syöttöviivalta vasta, kun taululla loisti tilanne Tarja Antola Veteraanit ja juniorit taistelivat lisäpainoleuanvedon SM-mitaleista ja naisten sekä miesten yleisten sarjojen kilpailijat Suomen Cup -titteleistä lauantaina Seinäjoella. Ottelua tällä kertaa ilman pelaajaroolia seurannut päävalmentaja Stankovic oli tyytyväinen joukkueen otteisiin. Sivulan perheeseen poikavauva Akaan kokoonpanosta puuttui tuore isä Urpo Sivula. Sivula päätyi lukemiin 16/+11, Joni Mikkonen 12/+9, Pitkänen 11/+10 ja Kaatrasalo 6/+4. Sitten ottelussa nähtiin dramaattinen käänne. Viimeisen pisteen Akaan sarakkeeseen teki Hurmoksen Bjarne Huus hyökkäämällä leveäksi. Kolmanteen erään Akaa-Volley vaihtoi toiseksi yleispelaajaksi Herreran tilalle Teemu Kuuselan . – Pöllänen ja Nurmesniemi olivat luonnollisesti kovan paineen alla, kun saivat vastuuta. Tällä kaudella miehen seura oli Manzana Kiev, jonka tie päättyi Ukrainan Cupin puolivälieriin, ja näin mies vapautui Akaa Futsalin käyttöön kevään ajaksi. Liigakärki pääsi hädin tuskin yli kymmenen pisteen. Hakkurin perheeseen syntyi potra poika varhain lauantaina. Tmenov, 31, on edustanut urallaan joukkueita Ukrainassa, Venäjällä ja Saksassa. Vaikkei aivan pelin avausminuuteilla maalia saatukaan aikaiseksi, niin pelin juoni oli selvä. Joukkue pommitti tamperelaisen vieraansa PP-70:n parketin rakoon ja latoi tulostaululle loppulukemiksi peräti 16–4 (10–3) Monitoimihallin perjantai-illassa. Irina Laasala voitti Suomen mestaruuden tuloksella 34 kiloa. Nurmesniemi jatkoi pelin loppuun saakka ja selviytyi urakastaan kunnialla (11/+4).. Kotijoukkueen parhaaksi valittiin Joni Mikkonen, joka tuli kesken toisen erän Pölläsen pelipaikalle. Kakkoserän Hurmos menetti Akaa-Volleylle, kun se antoi isännilleen peräti 11 pistettä syöttövirheillä. Ilman pelikiellossa ollutta Jovan Stankovicia otteluun lähtenyt Akaa myllytti laajalla kokoonpanollaan hyökkäyksiä hurjaa tahtia kohti PP-70-maalia. Harri Mattila Hakkuri Urpo Sivulan perheeseen syntyi potra poika varhain lauantaina. Ja myös tulosta tuli. Lauri Laasala Juha Vedenpää Runkosarjan neljänneksi viimeinen kierros sujui akaalaisittain häikäisevästi. Akaa-Volley selkeästi parempi Akaa-Volley oli joka osa-alueella Hurrikaania parempi. Silloin pohjoisen kiertueella vastaan asettuu lauantaina Torniossa ToPV, ja sunnuntaina joukkue poikkeaa FC Kemin vieraana. Mutta totta puhuen vastustaja ei ollut tänään parhaimmillaan, Stankovic kommentoi. Pitkäsen saldo ykköserässä oli komea (6/+6). Hurmos sai kamppailuun unelma-alun. Alussa Hurrikaani näytti ottavan ottelussa kuskin paikan. Suomen mestaruus tuli tuloksella 12 kiloa. Voiton vei Marko Haarahiltunen tuloksella 85 kiloa. Täydet sarjapisteet jäivät Akaaseen numeroin 3–0 (25–17, 25– 12, 25–17). Akaan valmentaja Oliver Lüütsepp oli ottelun jälkeen helpottunut ja antoi tunnustusta nuorille pelaajilleen. Kaksi Akaa-Volleyn tärkeätä pelaajaa viimeisen viikon peleissä: Akseli Lankinen on liigan ässäsyöttöjen tilastossa neljäntenä. Akaan Urpo Sivula löi pallon voimalla loimaalaistorjunnan läpi, Aleksi Kaatrasalo onnistui syötöissään, ja ottelussa alkoi Panu Pitkänen -show. Suomen Cupissa sarjassa miehet alle 110 kiloa Lauri Laasala sijoittui toiseksi tuloksella 78 kiloa. Joni Mikkonen hallitsee sekä yleispelaajan että hakkurin roolit. Kolmaskin erä oli taputeltu. 8-vuotias Alarik Laasala oli ainoa kisaaja P11-sarjassa. Kolmoserää mentiin tasaväkisesti puoleen väliin. Suomen ennätys -yritys 36,5 kilon lisäpainolla epäonnistui. Joukkueelle vahvistus Ukrainasta Ukrainalainen Mykyta Tmenov edustaa loppukauden ajan Akaa Futsalia. Hurrikaanivalmentaja Jussi Heino yritti aikalisillä katkaista Lankisen syöttöputken ensin lukemissa 18–15 ja heti perään 19–15.Lankinen ei sortunut syöttövirheeseen. Hurmos vei seuraavat pallot 1–7. Lankinen pokkasi Akaan parhaan pelaajan palkinnon.– Meillä oli hyvä syöttöpäivä tänään. Suurimmat tehot keräsivät Juhana Jyrkiäinen (5+2) sekä Tero Intala (1+5). Tuosta Akaa ei enää ohi noussut ja avauserä kirjattiin vieraille. Hurrikaani ei päässyt käyttämään pahimpia hyökkäyskuvioitaan, analysoi Akseli Lankinen. Joni Mikkonen Akaa-Volleyn paras Neljännen erän alku sujui Akaa-Volleylta hyvin. Pelaaja liittyi joukkueen vahvuuteen maanantaina ja on valmennuksen käytettävissä jo viikonlopun pohjoisen reissulla. Laasalan viimeinen veto 80 kilon painolla jäi yritykseksi. Akaan passari Akseli Lankisella on yksi liigan tehokkaimmista syötöistä. – Oli tietysti taas hienoa saada onnistumisia laajalla rintamalla. Kuvassa Laasala yrittää Suomen ennätystä 36,5 kiloa, mutta veto jäi yritykseksi. 22–15. Pisteitä tarvitaan edelleen, ja vastus kovenee huimasti jo ensi viikonloppuna. Tilanteessa 9–4 joukkue kuitenkin jäätyi. Karelian Hurmos haluaa pudotuspeleihin Karelian Hurmos pelaa kuin henkensä edestä. Hurmos ansaitsee kunnian aktiivisesta puolustamisesta. Runkosarjaa on jäljellä vielä kolme kierrosta, ja Akaa Futsal lähtee loppusuoralle sarjan piikkipaikalta. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 15 URHEILU Akaa Futsal pommitti vieraansa parketin rakoon Laasalan perheelle menestystä lisäpainoleuanvedossa Akaa-Volley oli ylivoimainen Hurrikaanille Harri Mattila Lentopallon Mestaruusliigan kärkijoukkue Hurrikaani Loimaa teki tuloksettoman vierailun Pirkanmaalle viime keskiviikkona. Akaalaisten hyökkäyssuunnat oli opeteltu huolella ja taisteluilme oli kohdillaan. Se teki ottelun kahdeksan ensimmäistä pistettä. Leijonapaidat takoivat jo taukoon mennessä kymmenen maalia, ja onnistujia riitti. Dusan Milojevic osui kolmesti, Jussi Nyström sekä Rafa Giorgio puolestaan kahdesti. Akaasta kisoihin osallistuivat Irina , Lauri ja Alarik Laasala .Irina Laasala voitti ainoana kilpailijana sarjan N40, alle 70 kiloa Suomen mestaruuden tuloksella 34 kiloa. Neljän tiukan erän jälkeen sarjapisteistä kertovat pallot kuitenkin pudotettiin Akaa-Volley Fan Clubin pistepussiin lukemin 3–1 (21– 25, 25–23, 25–20, 26–24). Alarik paransi kahden vuoden takaista tulostaan neljällä kilolla. Torjuntapisteet akaalaisille 12–4, vastaanottoprosentit 44–29, ässäsyötöt 5–2 ja hyökkäysprosentit 45–30. Akaa-Volley joutui ahtaalle sunnuntaina Monitoimihallilla. Virheet seurasivat toinen toistaan. Keskipelaajan neljä tappotorjuntaa veivät Hurrikaanin tehot. Liberopaitaa kantoi totutusti Voitto Köykkä
Kyrölä P. ma-pe 11-18, la-su 11-16 Pöytävuokra 12,50e/viikko P. vakiovärit. Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 . Lämpöpumput . 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Eijuska69@gmail.com P. Myös huonekalukorjaukset ja puutyöt. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. av. 040 5895343 Sämpy Vintage TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. Hinta/viikko. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Vanhan tavaran kauppa. 040 535 4229 www.jaananjalkahuolto.com Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. • Terveiset lukijoillemme Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Haluatko ilmoittaa palstalla. PIHAPUUN KAADOT Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Myös matot. . Pyydä tarjous! Puh. 040 518 6176 www.villiullakko.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi JMN Autohuolto Oy puh. Pesukoneet . Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 050 325 1467 Keskuskatu 12, Viiala Tervetuloa! • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Avaimet . Toimitusaika 1-3 vrk. Pakastimet . 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa 029 1700 356 W W W . Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Erikoisliikkeet Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lounaskahvilat Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Kiinnostuitko. Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Max. Hellat . Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Hintaan lisätään arvonlisävero 24%. ?????????. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. listapituus 3200 mm. Sarjoitukset . 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Asianajaja Petri Tolppa p. 040 126 1355 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. F I Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Lukitukset Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi NUOHOUSPALVELU M. Asennus Huolto Korjaukset 0400 987 966 sari@allinapu.fi Hämeentie 71, Toijala, p. 040 160 7960 ark. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. • Piano ym. 040 506 2040 / Juuso P. KODIN SÄHKÖTYÖT . 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. ti–pe 12-17, la 10-13 Pätsiniementie 7, Toijala p. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 045 158 5530 MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 APTEEKKI. KODINKONEHUOLLOT . Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 2 x 50 mm 47 e 1 x 60 mm 25 e ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. • Kertokaa yrityksestänne. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com ???????????. (03) 543 3379 Korjausompelut! Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa evidensia.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Puh. Kerron mielelläni lisää. Kirppis& Sisustusunelma Av. 040 557 2458 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE & 0400 710 742 & 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 Pirkanmaan kotija pihasaneeraus • Maanrakennustyöt • Asuntoremontit • Mökkitalkkaripalvelut Kysy lisää! P. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. 16 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 041 319 9311 VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus Uusi puh. 8-16.30, p. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. 044 347 7404 Kerro lukijoillemme • Keitä olette. Jääkaapit . 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone
040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. Kerron mielelläni lisää. 045 158 5530 MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa 029 1700 356 W W W . Jääkaapit . KODIN SÄHKÖTYÖT . KODINKONEHUOLLOT . 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Hinta/viikko. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 050 325 1467 Keskuskatu 12, Viiala Tervetuloa! • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Sarjoitukset . 040 126 1355 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. Myös matot. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. F I Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Avaimet . 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Hintaan lisätään arvonlisävero 24%. Max. 040 160 7960 ark. (03) 543 3379 Korjausompelut! Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa evidensia.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Puh. Kyrölä P. Myös huonekalukorjaukset ja puutyöt. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Erikoisliikkeet Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lounaskahvilat Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Kiinnostuitko. Hellat . Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Lukitukset Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi NUOHOUSPALVELU M. Toimitusaika 1-3 vrk. • Terveiset lukijoillemme Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Haluatko ilmoittaa palstalla. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. ma-pe 11-18, la-su 11-16 Pöytävuokra 12,50e/viikko P. Pakastimet . Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Lämpöpumput . (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Vanhan tavaran kauppa. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 17 Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com ???????????. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 557 2458 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE & 0400 710 742 & 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 Pirkanmaan kotija pihasaneeraus • Maanrakennustyöt • Asuntoremontit • Mökkitalkkaripalvelut Kysy lisää! P. • Kertokaa yrityksestänne. Pesukoneet . 2 x 50 mm 47 e 1 x 60 mm 25 e ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. av. vakiovärit. Kirppis& Sisustusunelma Av. ?????????. 8-16.30, p. 040 506 2040 / Juuso P. 040 5895343 Sämpy Vintage TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Asennus Huolto Korjaukset 0400 987 966 sari@allinapu.fi Hämeentie 71, Toijala, p. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Asianajaja Petri Tolppa p. 044 347 7404 Kerro lukijoillemme • Keitä olette. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Eijuska69@gmail.com P. ti–pe 12-17, la 10-13 Pätsiniementie 7, Toijala p. 040 518 6176 www.villiullakko.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 . Pyydä tarjous! Puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 APTEEKKI. Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. • Piano ym. 041 319 9311 VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus Uusi puh. . PIHAPUUN KAADOT Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi JMN Autohuolto Oy puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 040 535 4229 www.jaananjalkahuolto.com Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. listapituus 3200 mm
Lapset ja perheet: Torstaisin klo 10-10.30 Vauvamuskari vauvoille ja taaperoikäisille seurakuntatalon päiväkerhotilassa, Valkeakoskenkatu 27. SÄÄKSMÄKI Kuollut: Aira Johanna Hovila 92 v. Joskus kuitenkin pienikin asia saattaa rikkoa tämän kuplan ja saa meidät huomaamaan, että kaikki ei olekaan meidän omassa hallinnassamme, emmekä pysty yksin ratkaisemaan kaikkia kysymyksiämme. Nuoret ja nuoret aikuiset: Nuorten illat ke klo 1821. pe 9.30-11.30. Alttaritaulun sanoma on se, että Jeesus kulkee meidän kanssamme niin elämän arjessa kuin juhlassa. Eerola, Sääksmäen kirkontupa, Kärjenniemi, Roukko, Sassi ja seurakuntatalo. Jumalanpalvelukset: Su 1.3. Aikuisten sururyhmä kokoontuu kevään 2020 aikana viisi kertaa: to 16.4., ti 28.4., ti 5.5., ti 12.5. Messu klo 10 kirkossa. To 12.3. Turunen, Heinonen, Ali-Löytty, Ruskakuoro. Invalidikerho klo 15 alasalissa. klo 18 Kinkerit ; Anja ja Erkki Alanne, Rimmiläntie 2107. Ke 4.3. AKAA Kuollut: Lempi Vesanen 91 v, Mauri Tapani Happonen 91 v, Raija Kaarina Lepikkö 79 v, Liisa Mirjami Ojanen 78 v, Eila Edit Yliriesto 73 v. Tarjolla on aina kahvia ja tuoretta kahvileipää. Kohtaamispaikka , Seurahuoneenkatu 4, avoinna joka tiistai ja perjantai klo 10-13. Valkeakosken Mieslaulajat, joht. KALVOLA Turvapaikka M eille ihmisille on hyvin tavallista ja luonteenomaista se, että haluamme tulla omillamme toimeen. Su 1.3. Lähimmäistupa ja kirpputori keskiviikkoisin klo 11-14: 26.2. Talvisodasta 80 vuotta: Pe 13.3. Kalle Roine, Johanna Hytönen. Ilm. Vapaita kerhopaikkoja: Päiväkerhoihin ja sisaruskerhoon ilmoittaudutaan mukaan osoitteessa saaksmaenseurakunta.fi. Musiikki: Ti 3.3. Bussireitti: klo 17.30 Valkeakosken liikenteen talli-Sointulan ostoskeskus-Apiankatu-Ulvajankatu-Tallikatu-Lempääläntie-Roukontie-Kaakonojantie-Seminmutka. Kuparinen, Ali-Löytty, Ruskakuoro. Yhteislaulua, Kalvolan Eläkkeensaajien kuoro. klo 18 Toivoa Naisille -lähetystyön ilta srk-talolla. klo 14 mennessä p. Diakonian vapaaehtoiset klo 13 Viialan Pappilassa. Sururyhmä aloittaa klo 18 Akaan srk-talon alasalissa, Sontulantie 1. 040 709 1691 (diakoniatyöntekijä). Kuollut: Ilpo Saartila 80 v, Leena Eila Annikki Huikuri 80 v, Tuula Kyllikki Eronen 74 v. 91: 1-4 Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kanttori.. Silloin olivat mukana paikkakunnan teollisuuslaitokset, metsänomistajat ja kaikki kyläläiset rakentamassa ”Meidän kirkkoa”. Tulee ehkä tunne, että voimme hallita omaa elämäämme. Raamattuopetustilaisuus klo 18 srk-salissa. Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. To 5.3. klo 13 Keskustan lähetyspiiri srk-talolla. klo 14-15.30 Tervetuloa kahville HakaFoodiin seurakunnan työntekijän pöytään. Sanan ja Laulun hetki; vieraana Reijo Sillanpää.11.3. 14. klo 14 Ehtoollishartaus Sauvolassa. Vieraana Liisa Heinänen, lähetysyhdistys Sanansaattajat, kahvitarjoilu. Mukana Laulun siivin –kuoro, johtajanaan Samuel Ahtiainen. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurakunta Metsäkansan kirkossa. Mikko Sulander, Johanna Hytönen. Tied. Messu Kalvolan kirkossa klo 10. Kastettu: Adele Anni Tuulikki Ajo, Pihla Emilia Kuismanen. To 5.3. klo 17 Naisten Pankin kuukausitapaaminen Kohtaamispaikalla. pastori Aija Kaartiselle 040 623 3394. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.” Ps. Su 8.3. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu, Naisten pankki. Helgalta 040 744 1623. Niinpä alttaritaulu on nimeltään ”Kristus Viialan kadulla”. Tervetuloa kaikki auttamistyöstä kiinnostuneet! Diakoni Marjo Perkiö 040 839 5975. Onko 70 vuoden ikään ehtinyt kirkko edelleen ”Meidän kirkko”. klo 18 Rukouspiiri Sääksmäen kirkossa. klo 10 Messu Kappelikirkossa. Viiala Pe 28.2. Tänä vuonna haastan meidät kaikki pohtimaan ja kertomaan, millainen Viialan kirkon tulisi olla, jotta se olisi meidän kirkko! Kirkko, joka pitää yllä sanomaa toivosta ja kertoo Taivaan Isän huolenpidosta arjenkin keskellä vähän niin kuin ensi sunnuntain psalmiteksti. Tervetuloa! Taaperokahvila ma klo 9.30-11.30, Koulukatu 6A. Viialan kirkon alttaritaulun on tehnyt taiteilija Lennart Segerstråle. Sanan ja rukouksen ilta klo 18 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13 C Akaa. Muu toiminta: Miesten lentopalloa Kärjenniemen koululla pe klo 19.30-21. Ajanvaraukset ja tiedustelut 040 350 4901. Salmiovirta, Poikselkä, kirkkokuoro. klo 13 Sääksmäen lauluryhmän harjoitukset kirkontuvalla. Pe 6.3. Talvisodan päättymisen muistohetki klo 11, Akaan ja Viialan sankariristillä, kunniavartiointi, puhe, seppeleenlasku. Su 1.3. Pe 13.3. Kohtaamispaikka kiinni koululaisten talvilomalla. klo 13. Taaperoja vauvakahvilaan sekä perhekerhoihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Kauppojen päiväysruoan jakelu srk-talolla joka arkipäivä klo 10, mikäli tavaraa on. Avun pyytäminen toiselta vaatii aina jonkinlaista nöyrtymistä, sen myöntämistä, ettei itsellä ole kykyä tai voimia selvitä eteen tulleesta tilanteesta. Kor. Valkeakosken musiikkiopiston konsertti klo 18 kirkossa. Paikat ennakkoon varanneille. 4.3. klo 18-19.30 takkahuoneessa srk-talolla. Elina 040 161 7026. Kuljetusta varten ilmoittautumiset viim. klo 18 Laulun siivin –ilta Kappelikirkossa, Kangaskatu 4. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto ajanvarauksella ma, ti ja to klo 9-12. Onko pinnalla ollut kiitollisuus siitä, että sittenkin selvittiin raskaasta sodasta. Ke 4.3. Kylmäkoski Su 1.3. klo 18 Talvisodan päättymisen kirkkoilta Kappelikirkossa. Ti 3.3. Uskon, että kirkon valmistuttua sen merkitys koko paikkakunnalle oli todella iso, ei pelkästään jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten paikkana vaan koko olemuksellaan. klo 18 Raamattupiiri seurakuntatalolla. Seurakunnan silloinen kirkkoherra, rovasti Matti Koskela oli kertonut taiteilijalle, että se Jeesus pitäisi jotenkin saada sieltä Palestiinasta tänne Viialaan. Ke 4.3. Loimu klo 15 srk-salissa. Kastettu: Julius Gabriel Juhonpoika Kraft. Ke 4.3. Seurakunta järjestää sururyhmän 1.7.31.12.19 välisenä aikana kuolleiden henkilöiden omaisille. Jäikö mieleen kytemään toivonvirsi ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan”, jota laulettiin sotaan lähdettäessä. klo 17 Uusi käsityöpaja aloittaa! Haluaisitko oppia nypläämään pitsiä tai hardanger-kirjontaa vai tekisitkö käpy-pitsiä. Eläkeikäisten toiminta: Ma klo 11 ikääntyvien kuntoliikunta srk-talolla ja la klo 10 Juusontien kerhohuoneella. Vauvamuskariin voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista ja se on ilmainen. Ryhmään osallistuminen edellyttää sitoutumista eli osallistumista jokaiselle kokoontumiskerralle. Jumalanpalvelukset: Su 1.3. Tilaisuuden jälkeen ohjelmallinen kahvihetki Akaan srk-salissa. Juha Valkama, kanttorina Helga Anttikoski. Salmen ohjelmaa. Vaaran kohdatessa jokainen etsii suojaa ja turvaa. Nuorten raamis OMG to klo 17.45 parillisilla viikoilla. Akaan lähetyspiiri klo 13 alasalissa, Jaana Viitakangas-Klemola. Muut tilaisuudet: Ke 4.3. Sururyhmään ilmoittautumiset: ma 9.3.-ke 11.3. Pe 6.3. Ma 2.3. Moni heistä sanoi, että käännekohta on ollut se, että on rehellisesti myöntänyt tehdyt virheet ja sen, että ei pysty itsestään pusertamaan muutosta. 2.-5.3. klo 16 KauppaKaveri palaveri Kohtaamispaikalla. klo 9-12 tai ma 16.3.-ke 18.3. Maaret Manni-Korpi. Mikä oli se voima, joka sai kaikki koko kylässä puhaltamaan yhteen hiileen uuden kirkon rakentamisessa. Toivon talo arkisin klo 11.30ja koulujen ylijäämäruoan jakelu koulupäivinä n. Ryhmään otetaan 10 ensimmäistä ilmoittautunutta. klo 9-11 Miesten juttutupa , Seurahuoneenkatu 4. Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. 18 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Heikki Ali-Löytty Aviol.vihitty: Tatu Jaakko Antero Hurme ja Nora Eveliina Salminen, Tomi Martti Kristian Hyvärinen ja Katja Maria Auvinen, Miikka Matias Kuisma ja Sara Johanna Rinta-Jouppi. Ma 2.3. ja ti 19.5. Nuorten toiminta seuriksella, Valkeakoskenkatu 27. Kaisa ja Jaakko Uronen 1. Ke 4.3. Lauluntekijäklubi Loimu: Pyhäkoulu yli 4-vuotiaille lapsille Toijalan päiväkerhotilassa. To 5.3. Muistikahvila klo 12. Jumalani, sinuun minä turvaan. Rautatieläisten tapaaminen klo 14 srk-salissa. Avoinna jälleen 4.3. Onko ajatuksissa kenties välkkynyt tunne siitä, että Jumalalla oli sormet pelissä, jotta Suomi ei menettänyt itsenäisyyttään. Tule kirkkokahville! Mukana illassa Juha Heinonen, Jari Turunen, Heikki Ali-Löytty ja Ruskakuoro. Teatteriretki Tampereelle. Lähetysyhdistyksen vuosikokous klo 14 alasalissa. Ti 10.3. 040 358 3342. klo 13 Virsikulkuset seurakuntatalolla. To 12.3. Ma 2.3. Perhekerhot 6.3. Ti 3.3. Muuta Ke 4.3. Messu Kalvolan kirkossa klo 10. Vauvakahvila ti klo 9.30-11.30, Koulukatu 6A. Kirkkokuoron harjoitus ja vuosikokous klo 18 srk-talossa. Viime keskiviikkona oli Viialan seurakuntasalissa vankilalähetysilta, jossa entiset vangit kertoivat, mistä muutos parempaan heidän kohdallaan oli alkanut. Mikä on Viialan kirkon merkitys meille. Messu klo 10 kirkossa. Vapaa pääsy. Avioliittoon vihitty: Veli-Pekka Mikael Haikkola ja Tuula Hannele Hautala. Musacorner & KGB seuriksella pe klo 15. Messu klo 17 kirkossa. Puhujavieras Mia Joki Akaasta. klo 14 Leskien kahvila Kohtaamispaikalla. To 12.3. klo 13-16 p. 4.3. Tänä keväänä olen pohtinut moneen kertaan, mitä ajatuksia on risteillyt sodan jälkeen viialalaisten mielissä, kun he ovat päätyneet suunnittelemaan uutta kirkkoa. Joka sunnuntai Rukouksen talo klo 17-20, Seurahuoneenkatu 4. Ryhmä kokoontuu 18.3., 1.4., 15.4., 29.4. Jos terveys on kunnossa ja toimeentulo turvattu, alamme helposti kuvitella itsestämme liikoja. Esitellessäni Viialan kirkkoa olen aina sanonut, etten tiedä Suomessa mitään muuta kirkkoa, joka on rakennettu niin yhteisöllisesti kuin Viialan kirkko. Su 8.3. Toijala Ke 26.2. Tied. To 16.4. ja 6.5
– Kun lopettamisen aika tulee, me tulemme käyttämään kaikki yhdistyksen varat sotainvalidien ja heidän leskiensä hyväksi, Juha Vuorinen totesi yhdistyksen vuosikokouksessa 20.2. Akaan seurakunnan nuorille ja nuorille aikuisille julistettiin kilpailu, jossa valituksi tuli Vilja Kalliotiuran suunnittelema logo. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 19 SEKALAISIA Katso tapahtumia: www.akaa.fi/elinkeinot • yrityskaupan prosessi • verokysymykset • yrityskaupan rahoitus • henkinen valmistautuminen • palveluita omistajanvaihdoksen apuna • omistajanvaihdos-case ostajan näkökulmasta Ilmoittaudu 13.3. Kanta-Hämeessä ovat toimintaansa lopettamassa Forssan ja Janakkalan yhdistykset. Uusiksi johtokunnan jäseniksi valittiin Annikki Koskinen , Risto Suojanen ja Helvi Jokinen . Johtokunnassa jatkavat Hannu Lana , Anja Suomi ja Eila Arvonen . Heistä sotainvalideja oli kolme ja puolisojäseniä neljä ja yksi tukijäsen. Nyt heitä on kolme. klo 19 Kirjallisuuspiiri La 7.3. Konsertin jälkeen yleisö antaa uuden laulun aiheen sähköisesti Johanna Särkkälälle . Ari-Pekka Wallenius konsertoi Loimussa Akaan Seutu Uusi lauluntekijäklubi Loimu kokoontuu 1.3. kello 18 järjestettävä Partiomessu ja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi pidettävä lasten ja nuorten kahvikonsertti 29.3. klo 19 Perukirjat -luento, Mervi Lampi, järj. Kahvituksen jälkeen konsertin pitää Ari -Pekka Wallenius . Keskiviikkoisin Satutuokio klo 18–18.30 Lisäksi MLL:n vauvakahvila ke klo 10–12 Lisätietoja kirjaston nettisivuilta akaa.fi kirjasto, facebook-sivuilta ja kirjastosta. Messun jälkeen juodaan kahvit ja jatketaan juhlaa vielä kirkon puolella. Puolisojäseniä on 17.Vuosikokous alkoi hiljaisella hetkellä viime vuoden aikana poisnukkuneiden kahdeksan jäsenen muistoksi. Loimun aikana on kahvitarjoilu ja lapsille pyhäkoulu. Maaliskuun muita tapahtumia ovat 18.3. Yhdistyksen puheenjohtaja Juha Vuorinen ja Sotainvalidiliiton Kanta-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Mira Kulmala kiinnittivät Asko Rauhanummen rintaan Sotainvalidiliiton hopeisen ansiomerkin kiitokseksi yhdistyksen hyväksi tehdystä toiminnasta. Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi Asko Rauhanummelle Sotainvalidiliiton hopeinen ansiomerkki Liisa Ahokas Toijalan seudun Sotainvalidit ry jatkaa vielä toimintaansa jäsenmäärän vähenemisestä huolimatta. Vapaa pääsy. Akaan pääkirjasto Köyvärintie 1, p. klo 13–15 Nepsy-kioski, tietoa lasten ja nuorten neuropsykiatrisista vaikeuksista, sosiaaliohjaajat/nepsy-valmentajat Kati Koskinen ja Melina Kivioja Ma 23.3. Samassa yhteydessä on Viiala-Seuran järjestämä valokuvanäyttely Viialan kirkosta. klo 10–14 Kirjakivaa! Akaan pääkirjaston perhepäivä, koetaan lastenkirjallisuutta monitaiteisesti, kirjasto avoinna ja ohjelmaa kaiken ikäisille; klo 11.15-12 Yöstäjien Lorukylpy -työpaja (0–3 vuotiaille ja heidän vanhemmilleen), 10 ensimmäistä mahtuu mukaan ennakkoilmoittautuminen kirjasto@akaa.fi, klo 12–12.30 Santeri Sammakko -loruja tanssiesitys (0–5-vuotiaille), 12.30–13.30 kirjailijavieraina Aino Havukainen ja Sami Toivonen–Tatun ja Patun äiti ja isä (yli 5-vuotiaille), lisäksi MLL Toijalan puffetti Ma 16.–27.3. Raamattutunnin pitää Mirja Lassila aiheesta Jeesus kiusausten voittaja. Varalla ovat Rauno Koukkula ja Riitta -Leena Laakso . Akaan Seutu Viialan kirkon 70-vuotisjuhlavuosi on saanut oman logon. Hän esittää myös teemaan liittyvän uunituoreen laulunsa. Taustalla on kunniapuheenjohtaja Erkki Kitunen. kello 14. Vuosikokous valitsi Juha Vuorisen edelleen yhdistyksen puheenjohtajaksi. 040 335 3620 ma–ke klo 13–19 ja to–pe 10–16 AKAAN KAUPUNGINKIRJASTOSSA TAPAHTUU Katso lisää: akaa.fi Rakkaamme Ilpo SAARTILA s. kello 15 Akaan seurakuntasaliin. päivänä on Viialan kirkossa juhlavuoden päätapahtuma, kun kirkossa vietetään kello 11 messua piispa Matti Revon johdolla. Kuvia näyttelyyn voi vielä toimittaa mahdollisimman pian suoraan Viiala-Seuralle tai Akaan seurakunnalle/ Heikki Ali -Löytylle. Asko Rauhanummi vastaanotti Sotainvalidiliiton hopeisen ansiomerkin Toijalan seudun Sotainvalidien vuosikokouksessa. Tervetuloa! Yhteistyössä: Akaa, Urjala, Valkeakoski Yrityksen omistajanvaihdos -info -myyjän ja ostajan näkökulmasta tiistaina 17.3. klo 15 Elokuvaesitys yli 7-vuotiaille, animaatioleffa siitä, mitä lemmikit puuhaavat omistajien poissa ollessa (jatko-osa, 2019), kesto 1 h 22 min. Kaivaten Kaarina Jari perheineen Mika perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Maaliskuun 22. Juhlavuoden tapahtumat jatkuvat pitkin vuotta. Puheenjohtaja Juha Vuorisen mukaan yhdistyksen lopettamisen aika ei ole vielä. klo 18-20.30 Päivölän opisto, Tarttila, Valkeakoski PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Akaa 040 687 3640 • Valkeakoski 040 584 1953 • Päivystys 0400 642 355 Akaan pääkirjasto Ke 4.3. 2.8.1939 Urjala k. 28.1.2020 Akaa Lauhat lempeät tuulet hänet mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Kuka tahansa äiti, Tiuku Pennolan valokuvanäyttely Ma 23.3. asti Puupiirroskurssin satoa, näyttely, järj. 040 335 3600 ma–to klo 10–19 ja pe 10–17 Viialan kirjasto Vilkku Solmukatu 3, p. Akaan seudun Sukututkijat ry Viialan kirjasto Vilkku Pe 28.2. Lämmin kiitos osanotosta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.. Liisa Ahokas Viialan kirkon juhlavuodelle logo Viialan kirkon juhlavuoden logon on suunnitellut Vilja Kalliotiura. Akaan kuvataiteilijat ry Ma 16.–28.3. Wallenius on trubaduuri, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Terapian, Check Pointin ja Jylistys-lastenlaulatusprojektin kanssa. Vuorisen aloittaessa puheenjohtajana vuonna 2008, yhdistyksessä oli 47 sotainvalidijäsentä. Yhdistyksessä on kolme sotainvalidijäsentä. Viialan kirkko 70 v., valokuvanäyttely Ti 17.3. mennessä: piritta.forsten@akaa.fi Vapaa pääsy, kahvitarjoilu klo 17.30-
– 27.3.2020 osoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu. Kuoreen tai sähköpostiin merkintä ”Laitoshuoltajan toimi”. Työ saattaa sisältää viikonloppuja pyhätyötä. Ravitsemistyöntekijä toimii ns. Tervetuloa! Katso lisää: akaa.fi. Minustako yrittäjä. –info, osa 2, Päivölän opistolla syventävää tietoa yritystoimintaa aloittavalle Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. 040 335 3020. Palvelemme luottamuksella. Työ saattaa sisältää viikonloppuja pyhätyötä. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Akaan Toijalassa 2 H+K+ lasitettu parveke 61 m², hissitalossa, hyvä sijainti. Kelpoisuusehtona ravitsemistyöntekijän toimeen on cateringalan tai ruokapalvelun perusopinnot tai muu vastaava koulutus sekä työkokemus ja suomen kielen taito. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Tehtävään kuuluu ruokapalveluun liittyviä tehtäviä Akaan kaupungin koulu-, päiväkotisekä hoivakohteissa. Hakemukset tulee toimittaa ansioluetteloineen 6.3.2020 klo 15 mennessä joko sähköisesti osoitteeseen tekninentoimi@akaa.fi tai postitse Akaan kaupunki tekninen toimi, PL 34, 37801 Akaa. mennessä: jukka.turunen@akaa.fi Ke 1.4. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄ Akaan kaupunki, Akaa Akaan kaupungin teknisessä toimessa julistetaan haettavaksi ravitsemistyöntekijän toimi 1.4.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan. alv 10%. 0295 018 777 (ei 24.– 28.2.2020), etunimi.sukunimi@avi.fi VESILAIN MUKAINEN LUPAHAKEMUS Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen lupahakemus asiassa Pyhäjärven ja Vanajaveden säännöstelyluvan tarkistaminen, Vesilahti, Nokia, Tampere, Pirkkala, Lempäälä, Akaa, Valkeakoski, Hattula ja Hämeenlinna. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 19.2. Lisätietoja: ruokaja siivouspalvelupäällikkö Taina Matilainen puh. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Tehtävään valittavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan, rikosrekisteriote ja hygieniapassi. Kuoreen tai sähköpostiin merkintä ”Ravitsemistyöntekijän toimi” Katso lisää: akaa.fi Minustako yrittäjä. Tehtävään valittavalla tulee olla tartuntatautilain 48 §:n edellyttämä rokotussuoja. 20 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu KUULUTUKSIA MYYDÄÄN SEKALAISIA TYÖSUORITUKSIA AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Mainosten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Hakemukset tulee toimittaa ansioluetteloineen 6.3.2020 klo 15 mennessä joko sähköisesti osoitteeseen tekninentoimi@akaa.fi tai postitse Akaan kaupunki tekninen toimi, PL 34, 37801 Akaa. Ei ennakko-ilmoittautumista. Odotamme sinulta keittiötyön osaamista ruoan valmistuksesta astiahuoltoon, oma-aloitteista iloista työskentelyotetta, vastuullisuutta sekä hyviä vuorovaikutusja yhteistyötaitoja ja tietotekniikan osaamista. Lisätietoja: ruokaja siivouspalvelupäällikkö Taina Matilainen puh. –info, osa 1 -perustietoa yrittäjyydestä ti 3.3.2020 klo 17.45-19.30 Allin Pirtti, Sontulantie 3, Akaa • yrittäjyyden eri muotoja: pää-, sivutoiminen, kevytyrittäjyys • mitä yrittäjyyteen tarvitaan. Lisätietoja antavat Ympäristöneuvos Satu Ahola, puh. Varaa aika maksuttomaan neuvontaan: Akaan kaupungin elinkeinopalvelut Suunnitteletko yritystoiminnan aloittamista. Palkkaus määräytyy KVTES:n hinnoittelukohdan 08SII070 mukaan. 9-12.30 ja 13-15) PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/ mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. 0295 018 744 (ei 27.2.–6.3.2020), Ympäristöneuvos Arto Paananen, puh. 010 584 4170 (ark. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Tied. Tule keskustelemaan asiantuntijan kanssa liikeideastasi. 0295 018 787, Johtaja Tarja Savea-Nukala, puh. Kelpoisuusehtona laitoshuoltajan toimeen on laitostai toimitilahuoltajankoulutus tai muu vastaava koulutus sekä työkokemus ja suomen kielen taito. Osuuskuntamuotoisen asumisen tuulet alkavat rantautumaan Suomeenkin. 040 335 3257. 0295 018 744 (ei 27.2.–6.3.2020), Ympäristöneuvos Arto Paananen, puh. 040 335 3254 tai siivoustyönohjaaja Heidi Juomoja puh. Työtehtäviin kuuluvat ylläpitoja perussiivoustehtävät Akaan kaupungin koulu-, päiväkotisekä hoivakohteissa. 050 552 8402 SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 Katso lisää: akaa.fi LAITOSHUOLTAJA Akaan kaupunki, Akaa Akaan kaupungin teknisessä toimessa julistetaan haettavaksi laitoshuoltajan toimi 1.4.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan. 0295 018 787, Johtaja Tarja Savea-Nukala, puh. Odotamme sinulta joustavaa ja positiivista asennetta, reipasta ja vastuullista työotetta sekä kykyä joustaa muuttuvissa työtilanteissa ja hyviä vuorovaikutusja tiimityötaitoja. – 27.3.2020 osoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu. 0295 018 777 (ei 24.– 28.2.2020), etunimi.sukunimi@avi.fi Länsija Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue Akaan Seutu myös Facebookissa Yleisöilta osuuskunta-asumisesta Tahdotko asua yhteisöllisesti, päästä kiinni asumiseen pienellä pääomalla sekä vaikuttaa omaan asumiseesi. ”kiertävänä lyhytaikaisena sijaisena” ja oman auton käyttö on välttämätöntä. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 19.2. Lisätietoja antavat Ympäristöneuvos Satu Ahola, puh. 040 335 3254 tai ravitsemisesimies Heli Inkinen puh. Palkkaus määräytyy KVTES:n hinnoittelukohdan 06RUO060 mukaan. Laitoshuoltaja toimii ns. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Aika: ke 11.3.2020 klo 18-20 Paikka: Toijalan yhteiskoulun auditorio, Kurisjärventie 18, 37800 Akaa Ohjelma: Avaus: Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää Asunto-osuuskunta Silkki, Järvenpää: Mestariasuntojen toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi ja asiakkuusjohtaja Nina Silvonen Infoillan tavoite on saada tietoa siitä löytyykö Akaassa kiinnostusta asunto-osuuskuntamuotoiseen asumiseen ja sen kehittämiseen. Tarvittaessa pääset hyödyntämään laajaa asiantuntijaverkostoamme. Tehtävässä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävään valittavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja rikosrekisteriote. Tervetuloa kuulemaan osuuskunta-asumisen malleista. Tervetuloa! Yhteistyössä: Akaa, Urjala, Valkeakoski Katso tapahtumia: www.akaa.fi/elinkeinot www.akaa.fi/elinkeinot Yrityskoordinaattori Jukka Turunen jukka.turunen@akaa.fi 040 335 3690 Perustaisitko oman vai ostaisitko jo toimivan. ”kiertävänä lyhytaikaisena sijaisena” ja oman auton käyttö on välttämätöntä. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 29 e • 6 kk 54 e • 12 kk 97 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Tehtävässä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Länsija Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue VESILAIN MUKAINEN LUPAHAKEMUS Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Näsijärven säännöstely-yhtiön lupahakemus asiassa Näsijärven säännöstelyluvan tarkistaminen, Tampere, Ylöjärvi, Ruovesi. • vastuut ja velvoitteet • starttiraha yrittäjän avuksi Ilmoittaudu 28.2
Elokuvan ensimmäinen episodi edusti Suomea lyhytelokuvasarjassa Euroopan suurimmalla komediaelokuvafestivaalilla Cluj Napocassa Romaniassa vuonna 2010. Klubi arpoo palkinnot jäidenlähdön oikein arvanneiden kesken. Kurssin tavoitteena on kouluttaa kurssilaista mahdollisia lehtiavustajia sekä olla toisaalta eräänlaisena valmentavana kurssina sanomalehtialalle aikoville. Tälle 16 tunnin pituiselle kurssille toivotaankin vilkasta osanottoa. Viialan Seurahuoneella Vasenkätisten Festivaaleilla soitetulla keikalla kunnioitettiin yhtyeen pitkäaikaista fania ja freelance-roudaria Petteri Saarista . Elokuvan kesto on 63 minuuttia, jonka jälkeen on mahdollista nähdä kooste elokuvan tekoprosessista.Molempien päivien esityksiin on ilmainen sisäänpääsy. Koska jäät lähtivät odotettua aikaisemmin, klubi ei ehtinyt myydä kovin paljon arvauksia. Oman kurssijulkaisun teon yhteydessä paneudutaan sanomalehden graafiseen ulkoasuun ja tutustutaan kirjapainotekniikkaan. maaliskuuta ja piiri kokoontuu Toijalan Seudun toimituksessa keskiviikkoisin klo 18–19.30 päätoimittaja Kalle Siukolan johdola kahdeksan kertaa. Kuvia kevään merkeistä voi lähettää Akaan Seudun toimitukseen osoitteeseen toimitus@akaanseutu.fi Nuutti ja Vertti Tujunen ja kevään ensimmäinen leskenlehti. Ensimmäinen jäidenlähtö tapahtui siis 18.2.2020. Onnittelut Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit 2.–6.3. Lentilän mummu ja pappa Maanantai Jauhelihakastike, täysjyväpasta, salaatti Tiistai Broilerijuustokeitto, leipä, tuorepala Keskiviikko Uunimakkara, perunasose, salaatti Torstai Kalastajan kalavuoka, punajuuri, salaatti Perjantai Kasvishernekeitto, ruisleipä, tuorepala tai pinaattikeitto, kananmuna, ruisleipä Loud Crowd -yhtyeen keikkataltiointi esitetään Jumussa Lions Club Toijalan jäidenlähtöveikkaus loppui lyhyeen Akaan Seutu Viialan kulttuuriklubi järjestää Viialan Jumussa kulttuuriviikonlopun. helmikuuta Sotkia hallitsi kylienvälisiä Kylmäkosken kylien välinen viestikilpa sujui sähäkästi Veikkojen majan maastossa lauantaina. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 21 Tiistaina 26. Jatkokurssilla tehdään työnäytteenä oma kurssijulkaisu ja kurssiohjelman puitteissa jatketaan perehtymistä uutis-, haastatteluja selostustekniikkaan ja lehtikuvaukseen. Lehtiavustajan jatkokurssi alkaa ensi viikon keskiviikkona 5. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi V E N L A enla on jo kohta kuusi sikoulukin on juttu uusi nyt onnea ja iloa toivotamme uulemme kakkuakin saavamme ina sua rakastammeT. Aarnesta pilkkimestariksi TSEN:n pilkkimestaruudet ratkaistiin Pälkäneen Mallasvedellä kauniin sään ja runsaan osanoton merkeissä. Lauantaina 29.2. Lehtiavustajat jatkokurssille Toijalan Seudun lehtiavustajille, seurojen ja yhdistysten sihteereille ja tiedottajille järjestää Toijalan kansalaisopisto lehtiavustajien jatkokurssin. Viesteissä jylläsi Sotkia vieden kaikkiaan kolme viestivoittoa, Sotkia voitti yleisen, alle 14-vuotiaiden tyttöjen ja 16-vuotiaiden poikien viestit. Nuutti ja Vertti Tujunen löysivät maanantaina kotipihaltaan Toijalasta kevään ensimmäisen leskenlehden. Naisten viestin voitto meni asemalle ja 12-vuotiaiden poikien kirkonkylään. Elokuva on käsikirjoitettu, kuvattu, leikattu ja roolitettu paikallisin voimin. Livetaltioinnin ohjauksesta, kuvauksesta, leikkauksesta ja osittaisesta äänityöstä vastaa akaalainen Elokuvatuotanto Kuvamusa. Sanna-Mari Tujunen. 1980 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Nestori, torstaina Torsti, perjantaina Onni, Sisu, sunnuntaina Alpo, Alvi, Alpi, maanantaina Virve, Fanni, Virva ja tiistaina Kauko. Akaan Akka vietiin jäille 6.2., ja se seilasi jäälautalle järven toiselle puolelle jo 18.2., jolloin se ui myös avovedessä. Akaan Seutu Lions Club Toijalan järjestämä Nahkialanjärven jäidenlähtöveikkaus jäi ennätyslyhyeksi. kello 15 nähdään taltiointi viialalaisen Loud Crowd -yhtyeen keikalta vuodelta 2016. Äänisuunnittelu ja elokuvamusiikki on Kuvamusan käsialaa. Kilpailun voittajaksi selviytyi Aarne Hallberg, saaden myös suurimman kalan palkinnon. Veljekset bongasivat leskenlehden Akaan Seutu Talvi on ollut poikkeuksellinen, ja myös kasvit näyttävät erehtyneen vuodenajasta. Keikan tuotto luovutettiin nuorisotyön hyväksi. Elokuva on osittain mustavalkoinen, englanninkielinen ja suomeksi tekstitetty, ja sitä suositellaan yli 7-vuotiaille. Noin tunnin kestävässä elokuvassa ei ole ikärajaa eikä tekstityksiä.Sunnuntaina kello 15 ohjelmassa on Viialassa tehty elokuva The Case of Fortune (2012), joka on Kuvamusan ensimmäinen pitkä elokuvatuotanto.Humoristinen elokuva kertoo episodeittain ”elokuvien elokuvasta”, jota nimeltä mainitsemattoman valtion kolme elokuvatuottajaa määrätään tekemään. Pojat jättivät kukan pihalle kasvamaan
lisätiedot www.taideakaa.fi Toijalan Eläkkeensaajat ry Osallistu haastekilpaan. La 14.3. Tervetuloa kaikki jäsenet. Rauman Kuulo ry tulee teatteriretkelle Toijalaan 21.3. klo 12.00 Lepposilla harjoitukset huom. La 29.2. Lontilanjokilaakson kylät ry Kyläyhdistyksen keilailta. Tulossa Twerk with Emmi lauantaina 14.3. 17.00 Toijalan Sampola, Sampolantie 3. Ke 26.2. 14.30 18.00 Sampolassa. Akaan Vasemmistoliitto ry Viialan Sampola. Juomme myös hyvät tiistaitiimakahvit. Seuran vuosikokous järjestetään Allin pirtillä to 5.3. Tarkempia tietoja lähempänä matkojen ajankohtia samalla palstalla, tai soittamalla puh. 8.30 17.00. Lähdetään katsomaan pe 3.4.2020. To 27.2. Ennakoon tulevaa. klo 15 Lounaspirtti, Myllytie 3, 37800 Akaa. To 12.3. Ma 2.3. Voit vielä kysyä lippuja soittamalla 050 575 9288. Akaan Kokoomus ry. Kuuloautossa voit testauttaa kuulosi. Lähtö Resiinan pihalta 10.15. 18.00 Kylmäkosken Paloasema (yläkerta) Haavistontie 6. Ao169 puheenjohtaja tulee 11.3. Vieraamme pankkilakimies, varatuomari Mika Pajasmaa alustaa aiheesta testamentit ja eduanvalvonta. To 5.3. Toivomme kaikkien jäseniemme mukanaoloa. Ti 10.3. 040 845 8819. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry MSL-Luento peruttu. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Ke 11.3. Tiedustele 03 543 4530/ Viialan Sampola tai 0400 734 536/ Jorma Kivi. Ravintola Leskirouva klo 18.00. 18.30 21.30 Tampereen teatteri, Frenckell. Esillä mm. Toijalan Seudun Kristillisen Työväenyhdistys ry:n vuosikokous pidetään 8.3.2020 klo 14.00 Metsola-salissa Valtatie 5, Akaa. 14.00 Akaan seurakuntatalo, alasali. ilmoittautuminen nettisivuillamme! ToVoLi ry monipuolinen tarjonta joka päivä! Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli.sporttisaitti.com seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille! Viialan Eläkeläiset ry Sampolan viikko-ohjelma. La 7.3. Juomme kahvit, pelaillen bingoa ja lattiagurlingia. 22 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu Akaan kansalliset seniorit ry Kuukausitapahtuma ja sääntömääräinen kevätkokous. Vuoden 2020 ensimmäinen teatteriesitys Niskavuoren Heta. Ke 11.3. 9.00 10.30 Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. Su 8.3. Pe 28.2. To 27.2. Hinta: jäsen e, ei jäsen 20 e (kuljetus, aamukahvi, opastukset). klo 10.00 johtokunnan kokous. Vartiotupa. Lähtö kimppakyydein Toijalan S-Marketilta. Kahvimaksu 5 e. Laita nimesi kerhoissa vihkoon tai ilm. Kerhoa vietämme perinteisesti. Hän kertoo oman tarinansa ja käy keskustelua sairaudesta. ulkoilupäivästä laavulla.. Tervetuloa maanantaisin klo 13-14.30 kaikille avoimeen kohtaamispaikkaan Majakalle, Meijerintie 1. 15.00. 0400 509 698 tai s.posti ilkka.rehuttu@pp.inet.fi. kevätkokous klo 11.00. Avara ja toimiva tila harrastus-, kokous-, tapahtumaja juhlatilaksi. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Toijalan Metalli ao 169 veteraanit. 15.00. klo 12.00 kevätkokous, esillä kevätkokoukselle sääntömääräiset asiat. La 21.3. klo 18.00 Akaan srk-talon yläsaliin. ehdotuksia, keskustelua teattereista ja muusta mahdollisesta toiminnasta esim. 12.00 Kylätalo. Bodybalance peruttu. Omakustanteinen lounas ravintola Kokkipoika. 10.00 Riisikkalan Tapiolan kodalla. 10.15 16.00 Vesihelmi. Kokouksessa käsitellään säännön muutosta yhdistyksen nimen osalta. Ma 2.3. Katin jumppa on seuraavana maanantaina. To 27.2. Ohjelmassa klubineuvottelu. Kaikki jäsenet tervetuloa. Ke 18.3. Ti 3.3. aika, klo 13.30. Toijalan Seudun Erämiehet ry Kutsu vuosikokoukseen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 25.3. Sääntömääräinen kevätkokous Kylätalolla keskiviikkona 11.3.2020 klo 12 alkaen. Viking Grace risteily Turku-Tukholma ma-ti 24.-25.8. Kylmäkosken Työväenyhdistys ry Johtokunnan kokous. Uniapneakokemustoimija Harri Rosendahl tulee vieraaksemme 16.3. Tervetuloa! Toijalan Seudun Kalamiehet ry Vuosikokous ke 4.3. Kuulopiirin neuvottelukunta päättää yhdistysten asettamista ehdokkaista piirin edustajat, kahvitarjoilu. Tarkempia tietoja ajanvarauksesta ja päivän ohjelmasta myöhemmin. klo 12-13. Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Uimahalli. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. kertomaan kuulumisia tämän hetkisestä tilanteesta. Hilkalle 040 506 7826 tai Karille maaliskuun aikana. 60 e/hlö. Tiistaikerhossa 3.3. Käsitellään sääntömääräiset asiat, kahvitarjoilu. Lippujen lunastuksesta ilmoitus myöhemmin. Ti 10.3. 14.00 16.00 Toijalan Sampola, Sampolantie 3. Booty&Abs 9.00. Tervetuloa. Ti 3.3. La 11.4. Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. Ilmoittautumiset Päiville 050 378 7876. Akaan Seudun Invalidit ry Kevyttä liikuntaa. Kirjallisuuskurssi kokoontuu palvelutalo Karpinmäessä pe 28.2. Su 8.3. Lähtö S-Market Toijalan parkkipaikalta. Orivesi Säynäniemi. 10.00 16.00 Viialan kirjaston takana parkkipaikalla. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Liikuntahaastekampanja 1.3.-30.4. 040 577 7247 Heikki. Miehet myös tervetuloa mukaan! Akaan Reumayhdistys ry Askartelu Ompelu Tapaaminen. 040 845 8075. Tulokset julkaistaan veneilykauden avajaisissa 25.4.2020. Ma 2.3. Solaris-lomat hakukaavakkeet ovat tulleet, halukkaat ottakaa Timoon yhteyttä tulevissa kerhoissa. Pe 3.4. 18.00 21.00 Millerina, Torikatu 4, Viiala. Kesäretki linja-autolla Hämeenlinnaan to 30.7. Bodycombat 17.30, Bodypump 18.30. Ti 31.3. 11.00 Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. 10.00 askarteluja bocciakerho. Harrin jumpaa klo 11, lattiacurling klo 12, boccia klo 13.30. Toijalan Sampolassa. Toijalan Marttayhdistys ry Marttatreffit. Keskustellaan yhdistyksen siirtymisestä perinneaikaan vuoden 2021 alusta. Kampanjalomakkeita saa Tapanilta. Akaan Kokoomuksen hallituksen kokous. Tehotreeni 11.00, Bodyattack peruttu. Voit tulla muutenkin vaan kaffitteleen ja rupatteleen kanssamme. Toijalan Näyttämön esitys Eino Leino pyjamassa. Kts. Esitys Frenckellissä alkaa klo 19. Tervetuloa hallitus. kerros. Tervetuloa! TaideAkaa ry Messa da Requiem Tampere-talossa. Matkan hinta n. Sitovat ilm. klo 12.00-14.00 rivitanssiharjoitukset, klo 12.30 Kirjapiiri kokoontuu Sampolassa. Kuuloauto Viialassa. klo 18 alkaen. Keilaamaan lähtijät: ottakaa yhteys Ilkka Rehuttuun puh. Viikko-ohjelma. Kokoonnutaan taas pelaamaan bocciaa! Tervetuloa entiset ja uudet pelaajat! Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Kevätkokous. 17.30 Ravintola Leskirouva, Toijala. Kokoonnumme naapurimarttojen kanssa Marttatreffeille ma 2.3. Ma 2.3. sääntömääräisen kevätkokouksen asiat ja ajankohtaiset asiat. Monipuolinen retki Tampereelle. Pe 28.2. 18.00 Allin Pirtti, Sontulantie 3. Akaan Maaja Kotitalousseura ry Seuran retki Tampereelle. Turinatuokiot kuukauden toinen ke Metallikellarilla alk. Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. To 27.2. Viialan Eläkkeensaajat ry Sokkomatka. mennessä Elina Vaittiselle 050 348 0937. Hyvät pysäköintitilat. Muistithan ilmoittautua. Tervetuloa avoimeen kokoukseen! Akaan Lähetysyhdistys ry Vuosikokous. Ke 26.2. Paikalla ovat lisäksi Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Pertti von Hertzen ja Tammenlehvän Hämeenlinnan seudun Perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja Seppo Kopra. Keskustelemme vanhusja vammaispalveluiden määrästä, laadusta ja toimivuudesta. Johtokunta Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikko 9-10. Askartelu ompeluiltapäivä jatkuu Tulestuvalla Tuijan ohjauksessa. Kyläyhdistyksen seuraava keilailta on torstaina 27.2.2020 klo 19.00. Kuukausitapahtuma ja sääntömääräinen kevätkokous ke 11.3. Toijalan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys Vuosikokous. Kohteena ovat juurileivontaan erikoistunut Leipomo Jyvä, Lankamaailman myymälä sekä opastettu kierros Pumpuliplikkain jäljillä, sisältää mielenkiintoisen esityksen puuvillatehtaan historiasta, kävelykierroksen Finlaysonin tehdasalueella ja käynnin Höyrykonemuseossa. Su 16.2. klo 9.00 tuolijumppa ja askartelu, klo 10.00 kahvit, klo 10.30 keppijumppa, lauluryhmä Pirteät ja Pulinakerho, klo 12.30-15.00 bocciaa. Pe 28.8. 15.00 Lounaspirtillä. Tule keskustelemaan ja kahvittelemaan. Ma 2.3. 14.00 17.00 Metsola-sali Valtatie 5, Akaa. 19.00 Akaan Keilahalli. Ota viimeisestä Eläkkeensaaja -lehdestä kilpailukuponki tai pyydä kerhossa. Esillä sääntömääräiset asiat kuten tilinpäätös, toimintakertomuksen hyväksyntä ja liittokokousedustajien valinta, liittovaltuustoja mahdollisesti liittohallitusedustajien ehdolle asettaminen. Tallinnan risteily ma-ti 23.-24.11. klo 12-13 ja pe 20.3. Ohjelmassa yhdistysten kuulumisia ja toiveita. klo 11.00. Yhdistyksen toimintakalenterissa oleva ravitsemusluento siirtyy syyskaudelle! Muista sen sijaan tulla keskiviikkona 26.2.2020 täytekakkukahveille kaupungintalolle hallituksen kokoushuoneeseen 3. Tarkemmat tiedot ja sitovat varaukset Päiviltä 050 378 7876 mielellään maaliskuun alkuun mennessä. Ti-kerhoon tulee Auli Alavillamo kertomaan edunvalvonnasta. 13.00 seurakuntatalon alasali. Päivän aikana luentoja kuulosta ja apuvälineitä esitteillä. mielenkiintoisia vierailukohteita ja hyviä ruokaja kahvipaikkoja. Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ry Sääntömääräinen vuosikokous. ja he ovat järjestäneet kirjoitustulkkauksen esitykseen. Ma 9.3. Lisätiedot p. To 23.4. Vartiotuvassa on vastauslappuja sekä laatikko, johon voit arvauksesi jättää viimeistään 31.3.2020 mennessä. Ennakkotietoja tulevista matkoistamme: virkistyspäivä Valkeakoskella la 13.6. Laita päivä kalenteriisi. Marjukka Nikkilä puh. Akaan Seudun Ruskat ry Perinteinen laskiaisretki. Kerho seurakuntatalon alasalissa 2.3. Lähimmäksi arvanneet palkitaan. Uimahallireissu Forssan Vesihelmeen la 7.3.2020. Akaan seudun mielenterveysseura ry Avoimet keskustelukerhot. Tervetuloa! Toijalan Moottorivenekerho ry Jäidenlähdön arvaus. Tämä tilaisuus on jäsenille! Pelataan bocciaa. Mukana Pirkanmaan Marttapiirin toimihenkilöitä. Osallistu haastekilpaan rastimalla liikuntapäiväsi 1.3.-30.4.2020 Palauta yhdistyksen puheenjohtalle täytetty liikuntalappusi. Akaan Kokoomuksen hallituksen kokous. To 5.3. Arvaa päivä, koska jäät lähtevät Makkaranselältä sataman edustalta. Teatteria. opas mukana kiertoajelulla. klo 10 11 kuntosali vanhainkodilla. 17.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Lähtekääpä jäsenemme joukolla tapaamaan Rauman yhdistyksen jäseniä teatterille. klo 15. Uintiaika 2 h ruokailu+shoppailu Autokeitaalla. Yksi arvaus/henkilö. Kirjoitustulkattu esitys Eino Leino pyjamassa. Teemme konserttiretken kuulemaan Giuseppe Verdin kuoroteoksen Requiem. Tai parillisten viikkojen torstaisin klo 13-14.30 srk-talon alasaliin keskustelukerhoon. To 27.2. Ke 4.3. Akaan Seudun Kuulo ry Kevätkokous. Pilkin Piirinkilpailut. La 7.3. Lähtijät iImoittautukaa Markolle tämän kuun aikana. Hallitus. 5.3. To 5.3. Ole aktiivinen liikkuja. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Maanantaikerho
Onnittelujen vastaanotto ja kahvitarjoilu klo 13 15, pääjuhla klo 15. klo 10.0012.00. 10.00 12.00. Su 8.3. La 29.2. Ilm. 13.00 Viialan hautausmaa. Yhdistys tarjoaa kokouskahvit. Perheet ja porukat ovat koolla. Myös lasten pesäpallokoulu on suunnitelmissa edellisvuosien tapaan. Minkälainen autoja/tai autoilujuttu Sinua tai teitä kiinnostaisi lukea Pirmedioiden Autot ja liikenne -teemasta maaliskuun loppupuolella. 14.00. 18.00 Nyppy. Puhutaan mukavia tai vähemmän mukavia. Su 15.3. Viialan Pyry ry Viialan Pyry 100 vuotta. Parhaan veteraaniurheilijan tunnustuksella palkittiin Teemu Salminen . Talkoot Nypyssä jatkuu lauantaisin alk. ma 2.3. Viialan Työväenyhdistys ry Karkauspäivän kahvitilaisuus. Tervetuloa karkauspäivän kahville Viialan työväentalolle lauantaina 29.2. Heidi Hidén-Knuutila jatkaa puheenjohtajana Toijalan Vauhdin johtokunnassa toimivat kuluvalla kaudella Kari Uolamo , Kirsi Huilla , Keijo Anttonen , Pentti Ahlfors , Pentti Palonen , Heikki Knuutila , Teija Sonninen ja Akseli Sannamo. 18.00 Torikadun Milleriina ent. Kokouksessa käsitellään sääntöjen kokoukselle määräämät asiat. Vauhdin yhteistyö lähiseudun urheiluseurojen kanssa on tiivistynyt entisestään, ja kilpailuja, valmennusta ja harjoituksia tullaan järjestämään yhä enemmän. Pitäkääpä joukolla ideointiriihi. Vuoden vauhtilainen on Akseli Sannamo . Sivulaiturien tekoa ym. Kuvionsa paremmin kuosissaan pitänyt kotijoukkue teki vielä kolme osumaa. Paras nuorisourheilija on Sini Tirri ja Paras junioriurheilija Maiju Autio . Jäsenet tervetuloa! Talkoot. Tervetuloa Viialan Marttayhdistyksen hallitus. Vieraat tulivat toisen jakson alkuminuuteilla lukemiin 4–4, ja peli oli taas ihan auki. työkaluja mukaan. Valkeakosken teatteri Miehen kylkiluu. Puoliaikaan mennessä kotijoukkue oli nykäissyt kahden maalin johtoaseman. Lähettäkää ehdotuksia sähköpostitse: matti.pulkkinen@pirmediat.fi Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Lennokasta talvilomaviikkoa pirkanmaalaisille! Viialan Hopea-Ankkuri ry Sääntömääräinen vuosikokous. Lähtö kirjaston puoleiselta parkkipaikalta klo 13. Viialan apteekin tila. Toijalan Monitoimihallilla nähtiin ajoittain värikkääksikin äitynyt peli. viim. klo 10.00 kevääseen asti. La 7.3. Puheenjohtajana jatkaa Heidi Hidén -Knuutila. Lähde mukaan katsomaan aikansa tahtonaisen Maria Jotunin kirjoittamaa täysveristä komediaa herkullisista ihmishahmoista ja heidän valtaja rakkaussuhteistaan. Vauhdin nuorten urheilijoiden kannustusstipendit ojennettiin Katriina Aallolle , Joni Uolamolle , Sini Tirrille, Maiju Autiolle, Amanda Lapinleimulle , Jonna Uolamolle ja Lumi Vahteristolle . To 19.3. Tervetuloa muistamaan edesmenneitä seuramme jäseniä ja tarinoimaan kävelyn lomassa. Heidi Hidén-Knuutila TP-49/Veikot kaatoi Ilveksen Jukka Koskinen Palloliiton Länsi-alueen futsalin vitosen B-lohkossa yhdistelmäjoukkue Toijalan Pallo-49/Veikot jatkaa lohkon kakkosena. To 27.2. Annukalle 050 505 0402 tai Helville 040 763 3398. helmikuuta Tampereen Ilveksen kakkosjoukkueen 7–4 (4–2). Lämpimästi tervetuloa! Edesmenneiden pyryläisten muistaminen. Sopii kaikille ei vain sinkuille. TP-49/ Veikot kaatoi lauantaina 22. Lohkossa kärkipää on tasainen, sillä viisi joukkuetta on neljän pisteen sisällä.. Vauhdin palkituista kuvassa vasemmalta Akseli Sannamo, Teemu Salminen, Lumi Vahteristo, Sini Tirri, Maiju Autio ja Jonna Uolamo. Akaan Seutu – Keskiviikko 26.2.2020 23 Maakunnassamme vietetään tällä viikolla koululaisten hiihtolomaa. Tervetuloa! Akseli Sannamo on Vuoden vauhtilainen Akaan Seutu Toijalan Vauhti palkitsi vuosikokouksessaan Kangassaaren saunalla viime vuonna menestyneitä seuran urheilijoita sekä toimijoita.Vuoden 2019 Parhaana aikuisurheilijana palkittiin Noora Toivo . Tervetuloa, auto kulkee Toijalan kautta. 13.00 Viialan työväetalo. Tervetuloa! Viialan Marttayhdistys ry Yhdistyksen vuosikokous
Kierrätä kaikenlaiset metallit kauttamme – maksamme kilpailukykyisen hinnan! Myös sopimusasiakkuus mahdollinen – kysy lisää! Käyntiosoite: Myllykuja 2, halli 1, Viiala Avoinna ma-pe 10-18, la 12-15 Puh. puh. Tarjoukset voimassa 30.11.-31.12.2019 matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. 99 /kk Varaa aika maksu ttoma an kuvau kseen avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 30 € Pellettisäkki Vapo 16 kg 4 säkkiä 500kg 145€ Narvi kiuaskivet 20kg 5,90 €/ltk 5-10cm 10-15cm 69 € Ladattava Laseretäisyysmittari FLEX ADM 30 9,90 € Askartelubetoni 5kg Pyykinpesujauhe 5kg 7,90 € 6kpl/pkt Pehmeä ja nukkaamaton yleispyyhe 24,90 €/pkt 99 € HM80L Katkaisuja jiirisaha Jäteastia 240l 47,90€ 6 eri väriä! Lukkoponttivinyyli Tarkett Star?oor Click 24,90 €/m2 59 € Opal allaskaappi ja allas, valkoinen 400x220x580 Valkoinen mdf kattopaneeli 8x175x2080 7,95 €/ m2 89€ 9l panelikattomaali www.toijalanrakennustarvike.. 050 384 2233 Katso hinnastomme: www.romupiste.fi Kierrätämme vastuullisesti – ilmoitukset jätelain mukaisesti jätehuoltorekistesrissä. 044 722 5100 info@hit-nordic.com www.hit-nordic.com SUORAAN TEHTAALTA!. Voit kierrättää kautamme mm.: kupariputket, hanat, tiskialtaat, sähköjohdot purkuromut autojen osat, akut ja katalysaattorit maatalouskoneet, sähkömoottorit, polkupyörät ja ruohonleikkurit IKKUNAT KESÄKSI TALVIHINNOIN, asennuksella tai ilman! Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy Puh. 24 Keskiviikko 26.2.2020 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat VIEMÄRIREMONTIT www.suomenvesiturva.fi Jyrki Göös 050 407 2215 jyrki.goos@suomenvesiturva.fi sukitusmenetelmällä rakenteita rikkomatta 3-5 päivässä rahoitus alk. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Akku ketjusaha 399 € kaupan pälle 2kpl 5.0ah akkuja! Jiirisirkeli yläpöydällä 299 € 1800w Suunnitteilla kevätsiivous