» SIVUT 14–15 TOIJALAN Sataman uimakouluun osallistuneet Miisa Toivonen (vas.), Siiri Kurikka ja Kiira Heikkilä nauttivat rantaelämästä heinäkuun puolivälissä täysin siemauksin, vaikka kelit olivatkin tuolloin koleat ja vedet viileät. Leirillä ovat mukana myös Toijalan Eräveikot ja Viialan Metsänkävijät. Torivalvoja Petri Kirjavaisen mukaan alue on nyt turvallinen ja torimainen. » SIVU 18 Uimakoulussa oli kivaa koleallakin kelillä Tiina Kauppinen. Toijalan torilla jonotetaan kahville. Muutos harjoittelussa on auttanut jalkavaivoihin. » SIVUT 6–7 PARTIOLEIRI Roihuun Hämeenlinnan Evolla osallistuu 17 000 partiolaista. Sataman uimakoulu on jo päättynyt, mutta Kylmäkosken Tipurilla ja Viialan Luttusissa opetellaan uimaan vielä perjantaihin asti. Numero 30 Keskiviikko 27.7.2016 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa VIIALAN tori on siirtynyt tänä kesänä sille kuuluvalle paikalle. Kiiran mielestä tosin laiturilta hyppiminen olisi ollut hauskempaa kuin uimatekniikoiden opettelu. » SIVU 8 17-VUOTIAS akaalainen Klaara Leponiemi juoksi Kalevan Kisojen naisten 10 000 metrillä uuden ennätyksensä 36.02,19
Arajärven uimarannan ja leirikeskuksen toiminnan ulkoistaminen yrittäjälle on vilkastuttanut ainakin paikan markkinointia. Yhtyeessä vaikuttavat Kai-Markus Tolvanen , Timo Hyvärinen , Klaus Tolvanen , Santeri Vallius sekä Jaakonpäivänä ensiesiintymisensä yhtyeen riveissä tehnyt taustalaulaja Sunna Säynäjäkangas . elokuuta Savikoskella, ja Jaakonpäivän tapahtumaan heidät pestattiin Toijalan Markkinoilta. Satokuvia jaetaan, ihastellaan, kehutaan ja kadehditaan. Karuhkoa kertomaa on saanut lukea myös tapahtumista Viialassa pölyäväisenä mutkittelevalla Arajärventiellä. Kommenteissa peräänkuulutetaan tekijöitä ja suunnitellaan sakinhivutusta. – Ruotsissa on yksi tällainen Harley Davidson ja minulla ainoana Suomessa toinen, eli on se pikkaisen harvinainen. Se, että kesäinen keidas on yksityistien varrella, on poikkeuksellista verrattuna Akaan muihin uimarantoihin. Facebook-ryhmistä löytyy sitten toisenlaisiakin tarinoita. – Varmaan kymmeneen tai viiteentoista vuoteen en ole kylmää kiveä heittänyt, Sjöblom muisteli. Jaakko Sjöblom toi näytille 305-kuutioisen Honda CB77:n vuodelta 1966 sekä vuoden 1967 Suzuki K11:n. Paikallista musiikkia Tapahtuman musiikista vastasi paikallinen irkkubändi, Seonaidh. Moottoripyöriä ehdotettiin esille seuran kokouksessa. – Hyvin markkinoitu markkinoilla, banjoa ja huuliharppua soittava Klaus Tolvanen naurahtaa. Moni on löytänyt ja kerännyt vadelmia, mansikoita, mustikoita, herkkutatteja ja kantarelleja. Ehkä myös kävijämäärät ovat lisääntyneet. Moottoripyöriä hankittiin tuttavilta ja tuttavien tuttavilta sekä erilaisten ilmoitusten kautta. Kiitettävää ja kunnioitettavaa toimintaa asianomaisilta on tämänkaltainen avoimuus kanssakaupunkilaisten näyttöjen ja näyttöpäätteiden saavutettavissa. Niitäkin jaloja ihmisiä on, jotka ymmärtävät oletettujen nuorten tekosia ja lupaavat ohjata heidät kaidalle katumuksen polulle pensseli kädessä. Kesäkahvilan ulko-oven katoksen ei pitäisi olla kenenkään röökipaikka.. Hänen toinen kilpapyöränsä on jälleenrakennettu vuosimallin -66 kaksipuolikkaasta Suzuki-maantiepyörästä. Hänelle perinne on tullut tutuksi jo 80-luvulla, mutta edellisestä heitosta oli kulunut jo hyvä tovi. Pyörä tuli minulle uutena vuonna 1974, ja olen voittanut sillä kilpailuissa SM-hopeaa. Ne, jotka eivät ole marjassa tai sienessä, ovat laiturilla, torikahvilassa, uimarannalla tai Keski-Euroopan kaupunkilomalla. Jälleenrakennus valmistui viime vuonna. Pyöriään näytille oli tuonut myös akaalainen Timo Haarala . Aikaisempina vuosina vetonaulana olleesta Nahkialanjärven ympärijuoksusta oli tänä vuonna luovuttu, ja sen tilalla oli nyt moottoripyöränäyttely. Akaassa on sotkettu spraymaalilla leikkikenttiä ja entistä kunnantaloa. Akaalainen Seonaidh-yhtye viihdytti katsojia yhteensä kahden setin verran. Samalla kaupunki voisi linjata, että sen omistamaan rakennukseen pätisivät vuokrattunakin samat savuttoman työpaikan säännöt kuin muuallakin Akaassa. – Neljä vuotta sitten tämä bändi aloitti, mutta tällä kokoonpanolla ollaan hyvin pitkälti vuoden verran soiteltu, yhtyeen jäsenet kertovat.Seonaidhin käsittelyssä monet tutut irlantilaiset klassikot saivat uudenlaiset sovitukset. Bändissä soittavat Santeri Vallius (vas.), Sunna Säynäjäkangas, Kai-Markus Tolvanen, Klaus Tolvanen ja Timo Hyvärinen. Akaan kaupunki on tienvarren maanomistajana yksi tiekunnan osakas ja voisi varmasti käydä keskustelua siitä, ovatko pehmeätkään panssariesteet oikea ratkaisu hämmentää julkisia ja kaupallisia palveluja käyttäviä kuntalaisia ja kesäloman viettäjiä. Yhtyeen seuraava sovittu keikka on 20. Viime vuoden tapaan yleisön joukossa oli kaksi Jaakkoa, joista kylmän kiven heittäjäksi arvottiin Jaakko Sjöblom . Hänellä oli tapahtumassa kaksi kilpapyörää, Harley Davidson ja Suzuki. Mahdollista syytöstä seurasi syytöksen kyseenalaistaminen ja mahdollinen vastasyytös. Ideasta innostuttiin, ja sen uskottiin houkuttelevan myös uusia kävijöitä tapahtumaan. Yhtä kaikki ihmisiä ei suuremmin tunnu omassa elämässä surettavan mikään tai kukaan. Jaakko Sjöblom on ajanut moottoripyörillä vuodesta 1965 lähtien, ja hänellä oli tapahtumassa näytillä kaksi moottoripyörää, 305-kuutioinen Honda CB77 vuodelta 1966 sekä vuoden 1967 Suzuki K11. Katso kuvat Kesäisiä keskusteluja K ansalaisten yksityiset heinäkuiset Facebook-päivitykset ovat raikasta luettavaa. Kuvassa Akaa-Seuran Anni Tiura sekä Jaakot Hasia (vas.) ja Sjöblom. – Katteet minulla oli tallessa 70-luvulta, mutta esimerkiksi satula ja tankki on teetetty täällä Muovityössä. Sitten on laitettu iskunvaimentimia ja pakoputkia sekä tietysti lakattu ja maalattu, Haarala listaa. – Saimme viestijuoksuun niin heikosti osanottajia, että luovuimme siitä ainakin toistaiseksi, selventää tapahtuman järjestäneen Akaa-Seuran puheenjohtaja Anni Tiura . FB-tarinoiden ja todistajainlausuntojen mukaan tielle on aseteltu hitaampien ajonopeuksien aikaansaamiseksi ja liikennemerkkien lisäksi heinäpaaleja, joita tietä ajavat autoilijat ovat joutuneet slalom-väistelemään. Hidasteiden lisäksi kuskit ovat saaneet osakseen muun muassa kivitystä, heristelyä ja pystyasennossa seisseitä keskisormia. 2 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Mikko Peltoniemi Järven jäähdytyksestä tuli kahden kauppa Oona Eskeli Maanantaina järjestetty perinteinen Jaakonpäivän tapahtuma houkutteli Nahkialanjärven rannalle suurilukuisen yleisön monipuolisella ohjelmallaan. Hellettä pukkaa tai sitten ei. Oona Eskeli Kylmän kiven heittäjästä vedettiin pitkää tikkua. Monet poliittiset keskustelut käydään Akaassakin kabinettipöydissä, mutta tapaus Arajärventie herkisti myös pari viialalaista aktiivipoliitikkoa taittamaan Facebookissa peistä siitä, kenen vastuulla yksityisteiden edunvalvonta on ja kuka voisi asioihin missäkin elimessä halutessaan vaikuttaa
Tiedustelut 045 120 9437. Rimmiläntie 2148. Toijalan Vauhdin kotisivuilla: http://toijalanvauhti.yhdistysavain.fi/yleisurheilu/ Ei jälki-ilmoittautumisia. Lämpimästi tervetuloa Seija Kinnari VANHAT KOULUTAULUT KINNARIN KOTIMUSEOLLA 31.7.-5.8. synt.) 40m Tytöt 5-6v (11-10) 40m Pallonheitto Tytöt 7-8v (09-08) 40m Pallonheitto Tytöt 9-10v (07-06) 60m Pituushyppy Tytöt 11-12v (05-04) 60m Kuulantyöntö Pojat 4v (2012ja myöh synt.) 40m Pojat 5-6v (11-10) 40m Pallonheitto Pojat 7-8v (09-08) 40m Pallonheitto Pojat 9-10v (07-06) 60m Pituushyppy Pojat 11-12v (05-04) 60m Kuulantyöntö Ilm. 040 715 4160 fb: puutarhakahvila tervapääsky Valtatie 11, Toijala p. viimeistään tiistaina 9.8. Kiitos ja tapaamisiin myös ensi kesänä! Sääksmäentie 825, 37700 SÄÄKSMÄKI, p. Tervetuloa! Lauluilta perjantaina 5.8. kello 18.00. Dextra Lääkärikeskus Akaa • Kirkkotori 10 Tule juhlistamaan 70-vuotissyntymäpäivääni keskiviikkona 3.8.2016 Akaan Sotkialle, Kinnarintie 13 c Galleriakirkossa klo 15 Musiikkihetki ja klo 18 Sanan aarteita. TERVETULOA LIIKKUMAAN! Pirttikosken kesäteatterissa Fiktiivinen komedia erään kansakunnan lähitulevaisuudesta. 050 342 7758 www.gastropubneliapila.fi Aukioloajat 1.8. klo 14 ja 19 Avoinna: 12.6. klo 10.30-19 ti-to, la-su, ma suljettu www.lighthouse.fi/tervapaasky.htm Kari Niinikangas: 29.7. Vanhojen koulutaulujen näyttely noin 50 erilaista taulua. Syntymäpäiväni kunniaksi julkaistaan maalaukseni alttarin kattofreskoista. Ajanvaraus dextra.fi tai 030 6060. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 3 Kaikille avoimet HIPPO-OLYMPIALAISET 4-12 –VUOTIAILLE TO 11.8. Avoinna siihen asti joka päivä klo 11-17. alkaen: • Ma-ti 11-18 (keittiö 11-17) • Ke-to 11-23 (keittiö 11-22) • Pe 11-02 (keittiö 11-01) • La 12-02 (keittiö 12-01) • Su 12-20 (keittiö 12-19) Lounasbuffet katettuna arkisin 1.8. -7.8. Kahvitarjoilu! Tiedustelut: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Teristentie 77, 37800 Akaa HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA SEKÄ KARITSANLIHAA JUHANNUKSEKSI DIGILEHTI KESÄKSI: 2 KK 10 € Tilaa: akaanseutu.fi/ tilaa Lue lisää: digilä.fi. Halutessasi voit kartuttaa tiliä FI4354720420043943, joka käytetään Nina Åströmin konserttiin Kylmäkosken vankilassa ja Galleriakirkon hyväksi. Esitykset: to 28.7. Näytillä keskellä Akaata Kinnarintie 42 kello 13.00-20.00 välisenä aikana. Löydät meidät myös facebookista. -7.8. klo 10.30-19 ti-to, la-su, ma suljettu www.lighthouse.fi/tervapaasky.htm Avoinna: 12.6. alkaen klo 11-14! Meillä nyt myös biljardipöytä! Dextra lääkärikeskukset palvelevat koko kesän. klo 15-18. Tiedustelut: tuulikki.moisio@upm.com, puh. Teatterin os. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Myyntipäivä torstaina 4.8. Käsikirjoitus ja ohjaus: Seppo Holttinen SOLIDAARISUUTTA SURGESTANISSA Liput aikuiset 18€, eläkeläiset 15€ ja lapset 6-12 v. klo 19 Tervetuloa! su 31.7. 5€. 040 821 0346 Kaikille osallistumispalkinto ja mehutarjoilu! Paikalla toimii Vauhdin kisakioski. klo 17. Kakkukahvit tuvassa. klo 18 Renvall 1918 Petsamossa Tervapääsky sulkee kesäpesänsä su 31.7. TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. Toijalan urheilukentällä klo 17.30 Sarjat ja lajit: Tytöt 4v (2012 ja myöh
Junayhteydet pelaavat Hämeenlinnaan, mutta asemalta on vielä seitsemän kilometriä koululle. Luokanopettajaksi kaksivaiheisella kokeella Luokanopettajan ammatti on yksi Suomen suosituimmista ja kilpailu opiskelupaikoista on hyvin kovaa. Ensin armeijaan, sitten HAMKiin Hämeen ammattikorkeakoulun Valkeakosken kampukselle suuntaava Teemu Lindgren sai opiskelupaikan englanninkieliseltä International business -linjalta. – Hieman jännittää. Helposti voisi luulla, että taakka nousee harteilta heti pääsykoerumban jälkeen. Elokuussa minulla alkaa englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelman toivottavasti hyvin antoisa fuksivuosi Tampereen yliopistossa. Akaan lukiossa sai myös helposti apua tarvittaessa esimerkiksi opolta, eikä kurssit jääneet ikinä roikkumaan, Koski kiittelee. Oona Eskeli. Opiskelupaikka Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa yllätti hänet jo yli viikko ennen määräaikaa. Hänet ja muut tarpeeksi pisteitä keränneet hakijat kutsuttiin Turkuun soveltuvuuskokeeseen, joka koostui matemaattis-luonnontieteellisen ajattelun testistä ja ryhmäkeskustelusta. Tilanne oli kuitenkin melko päinvastainen: itse pääsykokeet selvitin liikoja panikoimatta, mutta kesälomaani vietin ikävässä epätietoisuudessa. Kahdessa vuodessa lähihoitajan ammattiin Lassi Rullo suuntaa syksyllä ammatilliseen koulutukseen ammattiopisto Tavastiaan Hämeenlinnaan. Se matka olisi tarkoitus taittaa bussilla. – Mukavat kolme vuotta. Kolme ja puoli vuotta kestävistä opinnoista valmistutaan tradenomiksi. Opiskelut hän aloittaa 11. elokuuta. Saman arvoiset paperit minä täältä lukiosta sain, kuin mitä olisin muualta saanut, Lindgren kertoo. Tulosten oli määrä ilmestyä palveluun viimeistään 1.7. – Kyllä opintoja nyt jo vähän odottaa, sillä linjan opiskelijat tulevat monista eri maista. Ensimmäisenä piti läpäistä noin 200-sivuiseen aineistoon perustuva VAKAVA-koe, jonka Hanna suoritti Tampereella toukokuun alussa. Hanna Koski myöntää odottelun olleen melko tuskallista, mutta kaksivaiheinen koe lievensi jännitystä jonkin verran. Opiskelijakämppä Teemulla on kuitenkin jo hakusessa, ja opiskeluintoakin löytyy. Pääsykokeita hän ei pitänyt vaikeina eikä ottanut niistä stressiä.– En stressannut, sillä olin kuitenkin menossa armeijaan eikä koulupaikan saaminen ollut vielä niin välttämätöntä. Kuormittavuutta toi erityisesti se, että minulla oli lukion viimeisenä keväänäkin vielä neljä ainetta kirjoitettavana, vaikka aloitin kirjoitusurakkani jo toisen lukiovuoden keväällä. Entisen opinahjonsa pihalle kokoontuneet nuoret muistelevat lukioaikaansa lämmöllä. Oona Eskeli KOMMENTTI Kulunut kevät oli minulle ylioppilaskirjoitusten ja pääsykokeiden myötä työläs. Lukion ansiosta opinnot kestävät ainoastaan kaksi vuotta, eikä pääsykokeissa tarvinnut käydä.– Hain pelkällä lukion päättötodistuksella sosiaalija terveysalan perustutkintoon, hän täsmentää. Korkeakoulujen yhteishaun tulokset julkistetaan sähköisesti Opintopolku-palvelussa. Opiskelupaikka myönnetty -tekstin näkeminen ruudulla kuuluu ehdottomasti elämäni huippuhetkiin. Teemu Lindgren ei tuloksia pahemmin odotellut, aivan viime hetkiä lukuun ottamatta. – Kirjallisen kokeen tulokset tulivat jo kahden viikon päästä kokeesta. Jatko-opiskelu vie kolmikon koulunkäynnin ensi kertaa Akaan rajojen ulkopuolelle, kun edessä siintävät luokanopettajan, tradenomin ja lähihoitajan ammatit. Palvelun ongelmista huolimatta sain omat tulokseni pari päivää etuajassa. Luokanopettajan ammatissa näkee konkreettisesti työnsä hedelmät ja pääsee vaikuttamaan positiivisesti lasten elämään oppimisen ja opetuksen keinoin. Tulevassa opiskelupaikassaan Lindgreniä kiinnosti opintojen jälkeen aukeavat laajat työmarkkinat ja opiskelukielen vaihtuminen.– Englanniksi opiskelu kiinnosti eritoten siksi, että omalla äidinkielellään opiskeluun on näiden vuosien aikana jo melkein kyllästynyt, hän naurahtaa. Tilannetta ei helpottanut palvelun lähes päivittäinen takkuilu, jonka vuoksi monet ristivät palvelun Opintosolmuksi. Uskon ammattikorkeakouluopiskelun olevan myös lukio-opiskelua vapaampaa, joten innolla menen katsomaan millaista se todellisuudessa on. Alan Lassi valitsi oman kiinnostuksensa lisäksi siksi, että lähihoitajille riittää aina töitä. – Kyllä minä heti vuorokauden vaihduttua kävin Opintopolussa katsomassa, ovatko tulokset tulleet, mutta eivät ne olleet, hän muistelee. Kuulun varmasti tämän kevään onnekkaimpien joukkoon. Opiskelupaikan lisäksi sain vielä asunnonkin yliopiston läheisyydestä aivan uskomattoman hyvällä tuurilla. Kirjoitukset ja pääsykokeet eivät tehneet Lindgrenin keväästä kovinkaan raskasta. Yksi kokeen selättäneistä on Hanna Koski. Ylioppilaskokeiden jälkeinen hengähdystauko kesti vain hetken, kun päätin tarttua pääsykoekirjoihin tasan viikko kirjoitusten jälkeen.Elämäni tärkeimmät kokeet lähestyivät hurjaa vauhtia. Lopussa kiitos seisoo Lassi Rullo (vas.), Teemu Lindgren ja Hanna Koski saivat kaikki jatko-opiskelupaikan. Lassi aikoo asua opiskelujen ajan yhä Akaassa, mutta suunnittelee muuttoa Kylmäkoskelta Toijalaan koulumatkansa lyhentämiseksi. Ensi kerralla haet kuitenkin vasta toista kertaa, et suinkaan jo toista kertaa. – En osannut edes odottaa virallisia tuloksia ennen heinäkuuta, joten oli yllätys saada tulokset illalla sähköpostiin.Ovet luokanopettajakoulutukseen aukesivat kahden toisistaan merkittävästi eroavan kokeen kautta. – Tosi kiva oli käydä koulua täällä lähellä, kun ei tarvinnut vielä käyttää koulumatkoihin hirveästi aikaa. Ensimmäiset tiedot opiskelupaikoista saavuttivat tulevat opiskelijat jo paljon ennen määräaikaa, mikä aiheutti hakijoiden keskuudessa suurta kuohuntaa: saivathan esimerkiksi Tampereelle ensimmäisenä hyväksytyt opiskelijat tuntuvan etumatkan TOAS:n asuntojonoihin. – Soveltuvuuskoe oli kirjallista koetta jännittävämpi, sillä paperikokeisiin oli lukioaikana jo tottunut, Koski valottaa.Ammatinvalinta ei tuottanut vaikeuksia, sillä pitkäaikainen halu tehdä töitä lasten parissa rajasi vaihtoehdot vain muutamaan ammattiin. Jokaisen hakijan pitäisi kaiken emotionaalisen myllerryksenkin jälkeen olla tyytyväinen itseensä, riippumatta siitä, pääsikö opintielle nyt vai myöhemmin. Odottavan aika on pitkä Pääsykoetulosten odottelu on monille hakijoille kevään vaikeinta aikaa. – Olen muutaman vuoden ajan tehnyt lastenhoitokeikkaa, minkä ansiosta huomasin pitäväni myös lasten ohjaamisesta ja kasvattamisesta. UUTISET Akaalaisnuorten tiet vievät Turkuun, Valkeakoskelle ja Hämeenlinnaan Jännittävä kevät huipentui jatko-opiskelupaikkaan Oona Eskeli Akaalaisilla Hanna Koskella , Teemu Lindgrenillä ja Lassi Rullolla on takanaan kaiken kaikkiaan kaksitoista vuotta opiskelua kotikaupunkinsa kouluissa, viimeisimpänä lukio-opinnot Akaan lukiossa. Myöskin jokainen päivä on melko varmasti erilainen, hän perustelee. Lopullinen tuloskin tuli etukäteen ja yllättäen, mutta silti odotus oli rankkaa.Lassi Rullon ei tarvinnut odottaa jatko-opiskelupaikkaa yhtä pitkään: hän sai tiedon opiskelupaikastaan jo kesäkuun puolella. Hänen todennäköisesti vuoden kestävä asepalveluksensa alkaa tammikuussa 2017, joten opintojen aloitus venyy syksylle 2018
Savolakodin rakentaminen maksoi 1,4 miljoonaa euroa. matkat linja-autolla, majoitus Hotelli Marmarassa, ryhmäviisumi, kiertoajelu, suomenkielisen oppaan palvelut, liput Talvipalatsiin ja Iisakin kirkkoon sekä Nevan jokiristeily. Nuori ihminen kaipaa tekemistä 18-vuotias Sami Lahti tuli Savolakodin rivitaloasuntoon lapsuudenkodistaan Viialasta. Tykkään siivoamisesta.Eronen seuraa televisiosta Poliisit ja Salatut elämät -sarjoja, Bond-elokuvia ja jääkiekkoa. Savolakodin asukkaat ovat iältään 18-vuotiaasta kolmekymppiseen. Oma tuotanto on lisäksi edullisempaa, kertoo avopalveluyksiköiden vastaava hoitaja Marja -Leena Korpela . Katso video ja kuvat Anniina Järvinen sanoo sopeutuneensa hyvin uuteen kotiin. Akaan Seudun TÄYSTILAAJAN EDUT 2016 Ilmoita maksutta 2 kertaa Myydään tai Ostetaan -osastoilla (1x30), arvo 85 e . Eronen on hankkinut kylpyhuoneella varustettuun 25 neliön huoneeseensa muun muassa uuden maton, valaisimia ja televisiotasona toimivan kaapin. Neljänkymmenen neliön yksiöön kuuluu tupakeittiö, makuuhuone ja kylpyhuone. Tilaa ystävillesi lehti lahjaksi etuhintaan: Määräaikainen paperilehden tilaus: 6 kk 38,00 e (norm. Herätään, käydään pesulla, pestään pyykkiä, syödään, osa lähtee töihin toimintakeskukseen ja osa jää viettämään kotipäivää. Yhteistä tekemistä kehitetään asukkaiden mieltymysten mukaan, Suvi Badermann ja Henna Erämaja kertovat. Lahti on sisustanut huoneensa yhdessä vanhempiensa kanssa. 42,50 e ) Tilaa lahjalehtiä: akaanseutu.fi/taystilaajan-lahjatilaus/ mail: tilaukset@akaanseutu.fi puh. Kuljetukset Toijalasta ja Viialasta. Juha Erosen mielestä uusi huone on hienompi kuin vanha. Tarja Antola Akaa Akaa Akaa Akaa Akaa Sääennuste Akaaseen Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 24 26 22 23 22 23 23 22 21 21 3 2 1 3 5. Kärpäset ovat seuranasi koko kesän, kattoremppa vain 2 päivää. Jätä ilmoitus: akaanseutu.fi/tilausasiat/taystilaaja/ mail: ilmoitukset@akaanseutu.fi toimita ilmoitus lehden konttoriin Ilmoitus tulee jättää maanantaisin klo 10 mennessä ehtiäkseen saman viikon lehteen. Suurin osa asukkaista kokoontuu syömään päärakennuksen keittiöön. Lahti opiskelee Aitoossa, jossa opinnot jatkuvat vielä kaksi vuotta. Suosikkiseura on Tappara, jonka lippu seisoo nurkassa sähköbasson ja vahvistimen vieressä. Akaan kaupunki sai Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus Aralta avustusta hankkeeseen 586 384 euroa. www.laaturemontti.fi Pirkanmaan yksikkö Tule katsomaan alueesi työnäytöksiä, soiTa 03 3398 6722 Paikalliset pojat! Mitä eroa on kattoremontilla ja kärpäsillä. Kotiaskareita omien taitojen mukaan Savolakodissa on henkilökuntaa ympäri vuorokauden. Päätalon kahdeksas huone on varattu lyhytaikaisempaan asumisvalmennukseen, ja rivitalon vielä vapaana oleva yksiö saa asukkaansa ensi viikolla. Hinta 59€ Keisarinnan Pietari 26.-28.8., 330€/hlö/2 hlö huoneessa Hinta sis. Osa on muuttanut Savolakotiin lapsuudenkodistaan, osa läheisestä Sipilän kodista. Viikonloppuja hän aikoo viettää sekä omassa asunnossaan että vanhempiensa luona. Asukkaat siivoavat huoneitaan omien taitojensa mukaan, kertovat Savolakodissa työskentelevät ohjaaja Eija Ukkonen ja lähihoitajat Henna Erämaja ja Suvi Badermann . – Savolakoti valmistui hyvään saumaan. Peliohjaimet sohvan päällä kertovat nuorelle miehelle tärkeästä ajanvietteestä. Katso verkkokaupasta konserttikuljetukset elokuussa mm. ja Eini! Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Vesilahden Liikenne puh. – Savolakoti on näiden ihmisten koti, jossa tehdään samanlaisia asioita kuin kotona yleensä. – Tiskaan tiskit, vien roskat roskiin ja pyyhin pöydät. Kaapista löytyy monta Robinin levyä, mutta myös Cheekiä, Anne Mattilaa, Yötä, Iron Maidenia ja JVG:tä. Eronen on ollut valitsemassa sinisen ja hopean sävyistä tapettia uuden huoneensa seinälle. Päiväretki Turun saaristoon: Bussikuljetukset, kahvit, lounas ja risteily m/s Airisto. Musiikin suhteen Eronen tunnustautuu kaikkiruokaiseksi. Sänky tuli muuttokuorman mukana Sipilän kodista. • Kattopellit ja kattoturvatuotteet suoraan valmistajalta • Markkinoiden ainoa ruostumaton kouru • Tehokas ja laadukas asennuskonsepti Ti 9.8. – Ihan hyvältähän tämä tuntuu, Sami Lahti tuumaa kahden uudessa kodissa nukutun yön jälkeen. Ruoka tulee Hakalehdon keittiöstä. 03 540 9600 (ark. Eronen on Tapparan miehiä. Kouluvuoden aikana hän asuu viikot Aitoossa. Elämä janottaa! Musiikkikomedia Hämeenlinnan kesäteatterissa, kiertoajelu ja lounas Hälläkellariravintolassa. 63,00 e ) 3 kk 25,50 e (norm. – Se on kaikkea sitä, mitä nuori ihminen haluaa tehdä. Ryhmäkodin kuudesta asukkaasta akaalaiset muuttivat Sipilän kotiin ja Ajulantupaan Toijalaan ja kaksi palasi omaan kotikuntaansa. Hinta 79€ La 6.8. Savolakodin päärakennuksessa asuu seitsemän ja viereisessä rivitalossa kolme asukasta. Uusien kalusteiden lisäksi hän on tuonut huonekaluja kotoa ja saanut isoäidiltään. 9-15) Tarjous on voimassa viimeistään 30.12.2016 alkaviin kotimaan tilauksiin. Eroselle mieleistä tekemistä ovat Play Station -pelit ja siivoaminen. Ilman sitä olisi jouduttu miettimään ostopalvelupaikkoja. Pelimies pitää paikat puhtaina 20-vuotias Juha Eronen muutti Savolakodin päärakennukseen Sipilän kodista. Suunnitteilla on myös yhteistä toimintaa asukkaille.– Voisimme esimerkiksi yhdessä käydä kaupassa ja laittaa ruokaa. Rock of Idea, Eppu Normaali 40v. 27.7.2016 Aurinko nousi tänään kello 4.48 ja laskee kello 22.03. Sami Lahti odottaa, että toiminta pyörähtää käyntiin Savolakodissa. Savolakodin valmistumisen myötä Akaan kaupunki luopui Karpinmäen palvelutalon yhteydessä Viialassa sijainneesta kehitysvammaisten ryhmäkodista, joka toimi vuokratiloissa. – Tämä on erilainen kuin vanha – hienompi, Juha Eronen arvioi uusia tiloja. Uusi televisio ja sohva ovat Samin itse valitsemia. 050 3210006 (klo 9–16) Katso myös verkkokauppamme www.tila-autot.fi Asukkaat muuttivat Savolakotiin Tarja Antola Savolantielle Toijalaan valmistuneessa nuorten kehitysvammaisten asumisyksikössä on asetuttu taloksi. Savolakodissa työskentelevät muun muassa Suvi Badermann (takana vas.), Henna Erämaja ja Eija Ukkonen
– Urjalan tori on legenda. Reilun viikon aikana pariskunta on kerännyt käsin lähes sata litraa mustikoita, jotka menevät tutuille. Rengon perheen kesään on kuulunut "perusmeininkiä" eli aurinMLL:n vauvakahvilassa tutustuneet äidit kahvittelevat kesällä torilla. – Vaikka vettä on tullut, toripäivinä on satanut vasta iltapäivällä, Pernu kertoo. Ennen kävi vanhempaa väkeä, nyt myös nuorempaa, Pernu arvioi. Toki taloudessakin voi on tiukkaa, mutta kyllä se meistä itsestä lähtee, Jukka Pulakka sanoo. – Myös nuoret ja lapsiperheet löytävät nykyisin torille. Lomalla ei ole mihinkään kiire. Torivalvojan mukaan toriasiakkaiden määrä Toijalassa on vähentynyt viimeiset 3–5 vuotta. Seurueeseen kuuluivat Milla Saarela (vas.) ja Rasmus Litmanen, Kati Kurikka-Lindeman sekä Eetu ja Elsa Lindeman ja Hanna Arvola-Sundström ja lapset Enni, Milla ja Tatu Sundström. Jonon hännillä omaan vuoroaan odottava kolmikko aikoo nauttia pillimehua, pullaa ja kahvia. Milla Saarelan Rasmus -poika on 9,5 kuukautta, Kati Kurikka-Lindemanin Eetu 3 vuotta ja Elsa 4,5 kuukautta ja Hanna Arvola-Sundströmin Milla -tytär 6 kuukautta, Enni 5 vuotta ja Tatu kohta kolme vuotta. Pulakan mukaan moottoritie vie helposti ja nopeasti ostoksille pohjoisen tai etelän suuriin kauppakeskuksiin.– Mutu-tuntumalla väitän, että moottoritie vie meidän liike-elämältämme ja nimenomaan erikoisliikkeiltä enemmän euroja kuin se tuo.Urjalassa tori on pitänyt pintansa. – Kauppiaiden määrä heijastelee tietysti kaupankäynnin määrää, Jukka Pulakka toteaa. Edes vaihteleva sää ei ole häirinnyt kaupankäyntiä. Marja Rantanen on kehittänyt mustikanpoimintaan oman menetelmän. Vaikka torilla on tapahtunut muutoksia ja on ollut myös muutosvastarintaa, ihmismäärä kesäkuukausina on pysynyt melkoisena. Karemaa palveli Tomi Hakala. Veijo ja Marja Rantanen sekä Anja Ahtiainen nauttivat aurinkoisesta kesäpäivästä torikahvilassa. Se johtuu siitä, että siellä ei ole moottoritietä ihan kupeessa, palvelubussi tuo mummoja kyliltä torille ja Urjalassa on yli 2000 loma-asuntoa. – Anoppi ja appiukko asuvat Ylivieskassa, jossa ei ole ollenkaan toritoiTarmo Karema Sontulasta tuli torille perunaja porkkanaostoksille. Tarja Antola koa, lähimatkailua ja uintia. Eurot kulkevat moottoritietä pitkin muualle Toijalan torivalvoja Jukka Pulakka arvioi, että vuosija puolivuosipaikasta maksavien myyjien määrä Toijalan torilla on pysynyt viime vuodet vakiona. Kahvilaa 26 vuotta pyörittänyt Kirsi Pernu on syystä tyytyväinen. Myyjiä kyllä on, mutta väkeä käy vähemmän. – Osaltaan syynä on se, ettei käytetä oman kylän palveluita. Asiakaskunta on vauvasta vaariin. Vakituisia torikauppiaita on 14–16, jotka toki eivät ole paikalla yhtä aikaa. Mustikanpoimijat tauolla torilla Marja ja Veijo Rantanen tulevat torille keskiviikkoisin ja lauantaisin, jos sää sallii. Torikahvilaan on matkalla myös Mari Yli -Koivisto yhdessä lastensa Lauran , 2, ja Vilman , 5, kanssa. Äidit ovat tutustuneet toisiinsa MLL:n vauvakahvilassa.– Käymme kahvilla ja jatkamme tästä leikkipuistoon, lan tori on muuttunut hiljaisempaan suuntaan. Torin laidalla Senioritalossa asuva pariskunta pääsee muutenkin seuraamaan torielämää paraatipaikalta.– Minun mielestäni Toija. – Minulla on vahakangasessu takapuolen alla, otan hyvän paikan, istun siihen ja kerään ympäriltä jokaisen marjan. Pernu arvelee torikahvilan houkuttelevan asiakkaita itse tehdyillä ja erilaisilla tuotteilla. Parhaina kesäviikkoina Urjalan väkiluku tuplaantuu. Ylivieskalaiset haluavat torille Torikahvilasta porkkanaostoksille suuntaava Mikko Rajamäki on tyytyväinen, että Toijalassa on tori. Jukka Pulakka kuvailee perjantain toripäivää kansanjuhlaksi, jonne mennään tapaamaan tuttuja. 6 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu UUTISET Lomalainen suuntaa kesällä Toijalan torille Tarja Antola Aurinkoisena keskiviikkoaamuna Kirsin torikahvilassa Toijalan torilla kauppa käy vilkkaasti. Katso video ja kuvat seurue kertoo. Tällä kertaa kaupat syntyivät torilla mansikoista ja herneistä. Ajetaan kyllä tarjouskahvipaketin perässä, mutta jos tomaatti tai peruna on torilla 20 tai 50 senttiä kalliimpaa kuin kaupassa, on se hirveä este. Siskoksille pillimehua ja pullaa Milla Saarela , Kati Kurikka -Lindeman ja Hanna Arvola -Sundström pistäytyvät torikahvilassa lastensa kanssa aina keskiviikkoisin, jos muita menoja ei ole. Toripäivät ovat harvinaisia tapahtumia, ja kun aurinko paistaa, silloin täytyy tulla käymään, Mari Yli-Koivisto kertoo.Yli-Koivistoilla on tapana käydä torilla myös lauantaiaamuisin koko perheen voimin. Kun Urjalan toriin vertaa, täällä on paljon hiljaisempaa. – Siinä ei haittaa, vaikka olisi vähän huonompikin keli, Vilma vakuuttaa. Mervi ja Mikko Rajamäki sekä Kaapo, 8, ja Niilo 1, suuntasivat porkkanaostoksille. Sen sijaan satunnaisesti käyvien myyjien määrä on vähentynyt huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tyttäriensä Selman ja Vilman kanssa Toijalan toria kiertänyt Sari Renko kertoo perheen käyvän kesällä Toijalan torilla viikoittain, jos on vaan kotosalla. Rajamäki käy perheineen torilla lomalla ja viikonloppuisin. – Totta kai jaksaa jonottaa. Urjalassa käy paljon myös toijalalaisia, Veijo Rantanen miettii. Rantasten kesään on kuulunut torin lisäksi mökkeilyä, kalojen narraamista ja marjastusta. Asiakkaita riittää jonoksi asti
Talvella on hiljaista. Autoliikenteen kieltäminen ei toiminut muutenkaan, koska kuljetusautojen oli joka tapauksessa päästävä torialueen takana oleviin liikkeisiin. Laman aikana tori on hiljentynyt vielä entisestään. Hän harmittelee torien ja varsinkin Toijalan torin hiljentyneen vuosikymmenien saatossa.– Totta kai marketit vaikuttavat, mutta on niitä muuallakin. – Enemmän saisi käydä kauppiaita, asiakkaita täällä kyllä on, Peltola pohtii. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 7 UUTISET Viialan tori siirtyi oikealle paikalleen Koivula-kodin avustaja Laura Viitala toi Into Säterin torille. Lama näkyy myös torilla Loppilaisella viljelijällä Tapio Hakalalla on meneillään 39. Laura Viitala löysi torilta tyttärelleen Hello Kitty -rasian ja samaan kauppaan Hello Kitty -tyynyn. Teen ternimaidosta uunijuustoa ja vien naapurinrouvalle, joka myös odottaa saavansa sitä, Helvi Schuvalow kertoo. Pirjo Tuomola Toijalasta myy toreilla kotimaisia naisten housuja ja laamapaitoja sekä villahousuja, joita menee kaupaksi kesälläkin. Into Säteri on itsekin tehnyt vuosikymmeniä torikauppaa ja myynyt monenlaista kukantaimista lähtien. Viialan torilla Peltola käy satunnaisesti, mutta hän on tyytyväinen torin nykyiseen paikkaan. Helvi Schuvalow osti ternimaitoa Taisto Peltolalta. vuosi Toijalan torilla. Ruoka vielä menee kaupaksi, Tuomola toteaa. Tarja Antola Viialassa tavattiin ennen sanoa, että torstai on viikon paras päivä, koska silloin ilmestyy Viiala-Lehti ja on toripäivä. Myyntipöydältä löytyy myös muiden tilojen tuotteita sekä mustikoita ja kantarelleja. – Talvella on käynyt kenkämyyjiä. Valkeakoskelainen, Toijalassa kangaskauppa Tilkkupirttiä pitänyt Peltola kerää ternimaidot lähialueen tiloilta. Ostan torilta porkkanoita, perunaa, vihanneksia, mansikka-aikaan mansikoita ja syksyllä puolukoita. Sittemmin Viiala-Lehdestä on tullut Akaan Seutu ja ilmestymispäiväkin on keskiviikko, mutta torstai on edelleen toripäivä. Hakala myy oman tilan varhaisperunaa, porkkanaa, sipulia ja hernettä. Helvi Schuvalow osti Taisto Peltolalta kotiin vietäväksi pakastettua ternimaitoa. Viitalan mukaan torille lähdetään sään salliessa. – Menty on ihan tarpeeksi, Mikko Rajamäki nauraa. Petri Kirjavaisen mukaan Viialan torilla on torstaisin keskimäärin neljä torimyyjää ja parhaimmillaan seitsemän. Nyt tulin sukulaisrouvan kutsumana torikahville. – Nyt kun muistan tämän, käyn täällä kyllä. Helsingissä asuva Eklund kiertää toreja myös pääkaupunkiseudulla, jossa hän on nähnyt saman kehityksen.– Ennen Toijalan tori oli tupaten täynnä myyjiä ja asiakkaita ja kauppa kävi. Nyt palaute on ollut positiivista ja alue on torimaisempi, torivalvoja kertoo. Saarinen oli Viialan torilla viime torstaina toista kertaa tänä kesänä. Auton mittariin on kolmen viikon aikana kertynyt parituhatta kilometriä. Viialan tori toimii nyt ensimmäistä kesää sille varatulla korotetulla torialueella.– Aiemmin tori oli parkkialueella, jossa autot menivät ristiin rastiin. Lomalainen suuntaa kesällä Toijalan torille mintaa. torille tullut Hilkka Saarinen kertoo, että hiljaisen talven vuoksi torin olemassaolo tuppaa melkein unohtua. Hakala käy Toijalan lisäksi Valkeakosken torilla. Muuttoa alettiin suunnitella viime syksynä ja tänä keväänä se toteutettiin, kertoo Viialan torivalvoja Petri Kirjavainen .Kirjavaisen mukaan vanha myyntialue oli kauppiaiden kannattama, mutta vaarallinen. Onko tässä sitten niin isoja kauppoja lähellä, Hakala pohtii. Ihmemies palasi torille Into Säteri tuli torille Koivula-kodista yhdessä avustaja Laura Viitalan kanssa. Autoilijat eivät havainneet liikennemerkkejä, jotka kielsivät alueelle pysäköinnin toriaikana. Torikävijöiden vähenemisen on huomannut myös Lontilan kesäasukas Veikko Eklund , joka käy Toijalan torilla myymässä vanhaa tavaraa, kirjoja, astioita, koriste-esineitä, tauluja ja kelloja. Kun he tulevat tänne, he haluavat tulla torille. Lomalla Rajamäen perhe on reissanut. – Oli vain ajan kysymys, ettei pahempaa sattunut. Ilmiö on yleinen joka torilla, ei pelkästään täällä, Eklund toteaa. Ternimaitoa itselle ja naapurille Porkkanakaupoille Viialan Marja Aittomäki Koijärveltä myi Hilkka Saariselle porkkanoita. Aittomäki myy sekä omia että muiden tilojen tuotteita. – Into on sellainen ihmemies MacGyver, Laura Viitala tuumaa. Pitkään toreja kiertäneenä Tuomola harmittelee kaupankäynnin joka puolella pienentyneen. Erityisesti porkkana ja peruna tekivät kauppansa viime torstaina. Ostoskassiin päätyi mansikkaa, vadelmaa, pari paitaa ja kaupanpäälliseksi saatu pipo. – Se koskee kaikkea, myyt mitä tahansa. Tarja Antola Tarja Antola. – Tätä aina metsästän
Jatkoryhmäläiset osaavat jo valmiiksi vähän uida, joten heidän tavoitteenaan on sukellella ja uida vähän pidempiäkin matkoja, Ikäheimo toteaa. – Talvella oli haut ja ajattelin, että Murrokseen haetaan ja varmaan myös päästään, niin hyvää juttua oltiin tekemässä. elokuuta kello 10.45 Tampereen ylioppilasteatterissa. Kerta kerralta on mennyt paremmin. – Mä haluaisin vain hyppiä laiturilta, tyttö toteaa. On kiva, ettei touhu ole kauhean tavoitteellista, kun nämä ovat vielä niin pieniä, mutta olisihan se kiva, jos oppisivat joitain uusiakin juttuja, pian kuusi täyttävän Olgan ja neljävuotiaan Akselin äiti toteaa. Lisäksi katsomme muiden ryhmien näytelmiä. Hölmöläisten lisäksi Murroksessa esitetään vantaalaisen Vaskivuoren lukion Viimeinen käyttöpäivä, virolaisen Taarka Pärimusteaterin Non-Stop SETO, Riihimäen nuorisoteatterin Illusio-ryhmän Apokrýpto ja Suomen Teatteriopiston Puck-ryhmän Suomineito. Kankaan mukaan nuoret näyttelijät ovat festivaalista innoissaan. Esitysten jälkeen on yleisökeskustelua ja ammattilaisista koostuva raati antaa ryhmille palautetta, Kangas kertoo. Kylmäkoskelainen Piia Siponen toi viime viikon keskiviikkona lapsensa Olgan ja Akselin uimaoppiin Tipurin uimarannalle. Sataman uimakoululaiset leikkivät alkulämmittelyksi banaanihippaa.. yhteistyössä Tampereen kaupungin ja ilmaisutaidon erityislukiona toimivan Tampereen yhteiskoulun lukion kanssa. Tiina Kauppinen Hölmöläiset valittiin teatterifestivaalin avajaisesitykseksi Tiina Kauppinen Valkeakoski-opiston Akaan nuortenteatteri Näyttiksen koko perheen musiikkinäytelmä Hölmöläiset on valittu Tampereella 1.–2. Ryhmät oli jaettu tason ja iän mukaan. Esitys on kaikille avoin. – Aluksi sää vähän kiusasi, mutta nyt on lämmennyt ja muksut ovat tottuneet veteen. Viialassa uidaan aamupäivällä ja Kylmäkoskella iltapäivällä. Satamassa on hauskempi uida kuin uimahallissa Kiira Heikkilä , Siiri Kurikka ja Miisa Toivonen kertovat osanneensa uida jo ennen uimakouluun tulemista. Se on aina mukavaa kun lapset oppivat uutta, Ikäheimo tuumii.Perjantaina 15. Kolmikko kertoo harrastavansa uimista myös talvella uimahallissa, mutta Siirin Katso video ja kuvat Akseli Siponen arasteli alkuun Jalannin vettä, mutta pian poika polski muiden mukana. Olga ilmoittaa osaavansa uida jo ilman kellukkeitakin, mutta äiti on asiasta eri mieltä.– Luulen, ettet sinä kyllä ilman kellukkeita pinnalla pysy, mutta renkaiden kanssa osaat uida hienosti, äiti toteaa Olgalle.Akseli puolestaan kertoo, että hän ei osaa uida, eikä aio tänä kesänä oppiakaan. Uimakoulussa jokainen ryhmä aloittaa harjoittelun ottamalla alkulämmöt rannalla, Sataman sisarusryhmä leikki lämmittelyksi banaanihippaa. heinäkuuta asti. Valitsijat ihastuivat Hölmöläisiin, joten nyt me olemme siellä avajaisesityksenä, näytelmän ohjaaja Minna Kangas iloitsee. – Uimakoulu on mukavaa ajanvietettä ja lapset näkevät kavereita. Sitä seurasi vesialkulämpöleikki, jonka jälkeen ryhmä keskittyi liukuihin, kellumiseen ja uintityyleihin. heinäkuuta päättyneessä Toijalan Sataman uimakoulussa pyöri kuusi ryhmää, joihin osallistui yhteensä 78 lasta. Lapset ovat olleet innoissaan ja monet ovat oppineet uimaan. Murros järjestetään samanaikaisesti Tampereen Teatterikesän kanssa, ja tapahtumassa on pääsääntöisesti 13–20 -vuotiaiden esittämiä esityksiä. Uimakoulut Kylmäkosken Tipurilla ja Viialan Luttusissa jatkuvat 29. Aamupäivisin toimi kolme ryhmää ja iltapäivisin toiset kolme. – Me yövymme Tampereella, ja tiistaina on tiedossa työpajatoimintaa, kuten improvisaatiota. Tuolloin sattuikin olemaan melko mukava sää, mutta heinäkuun alkupuolella kiusanneet koleat ja sateiset ilmat eivät uimaopettaja Aarne Ikäheimon mukaan menoa suuremmin haitanneet. Rannalla on kuitenkin kivaa. Välisaunan jälkeen ryhmän ohjelmassa oli aarteenetsintää, käsilläseisontaa ja hyppyjä. mielestä Satamassa uiminen on paljon hauskempaa. Nuorten teatterifestivaali Murroksen järjestää Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. Hölmöläiset esitetään 1. 8 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu UUTISET Viileät vedet eivät haitanneet uimareita Tiina Kauppinen Meno Toijalan Sataman uimakoulussa oli heinäkuun puolivälissä riemukas; sisarusryhmässä uimisen saloja opiskelleet reilu kymmenkunta tenavaa nauttivat noin 18-asteisesta vedestä täysin rinnoin. – Minä tulin tänne pikkuveljen kanssa, Kiira ilmoittaa. Ammattilaiset antavat palautetta Hölmöläisten työryhmä kokoontuu kertaamaan näytelmää Toijalan Sampolaan ensi viikonloppuna, sillä sen viimeinen esitys oli jo toukokuun lopussa. Akseli osallistui vesileikkiryhmään ja Olga alkeisryhmä ykköseen. Viileät vedet ja koleat ilmat eivät ole Kiiraa, Siiriä ja Miisaa haitanneet, eikä heitä omien sanojensa mukaan palele vedessä.Tytöt ovat viihtyneet uimakoulussa, mutta Kiiran mielestä on vähän tylsää, että koko ajan opetellaan myyräuintia ja muita tekniikoita. elokuuta järjestettävän Nuorten teatterifestivaali Murroksen ohjelmistoon. – Pienimmät vesileikkimuksut voivat olla neljävuotiaita, heidän kohdallaan tavoitteena ei ole oppia täydellisesti uimaan, vaan tottua veteen. Rannalla on kivaa, vaikkei uimaan oppisikaan Viialan Luttusissa ja Kylmäkosken Tipurilla pyörii molemmissa kolme ryhmää, joissa on yhteensä 76 uimakoululaista
1. Tarja Antola Katso video ja kuvat Lataa appi ja lue vaikka mökillä! 2. Tutuinta seuraa ovat hirvet ja peurat, joiden lisäksi ainakin Savikosken metsissä asustaa myös ilveksiä. Perheen toinen yrittäjä on kosmetologina työskentelevä avopuoliso Assi Maijala . Hoito on todella huonolla mallilla. Lämpiminä kesäpäivinä Tulppo aloittaa työt neljän aikaan aamulla ja lopettelee puolen päivän aikaan, kun kymmenen kiloa painavan raivaussahan ja turvavarusteiden kanssa metsässä heiluminen alkaa käydä turhan tukalaksi. Veikkaan, että osaltaan hoitamattomuus voi johtua siitä, että joukossa on nuoria metsänomistajia, joita asia ei kiinnosta. Suurin osa Tulpon töistä tulee UPM:n ja muiden metsäyhtiöiden kautta. – Tehdastyössä alkoi ärsyttää se, että toiset pystyivät tekemään työnsä puhumalla, mutta metsurilla tulos syntyy tekemällä. Tulppo arvioi perattua taimikkoa syntyvän noin hehtaarin päivävauhtia. Erikoisin kohtaaminen tapahtui kuitenkin viime kesänä, kun korpitiellä, neljän viiden aikaan aamulla Tulppoa vastaan tuli ihminen. Yksinäinen työ on Tulpon mielestä myös rauhoittavaa. YLLÄTY Paljon uutta sisältöä joka päivä ja uusi digilehti aina tiistai -iltaisin klo 20. Työmaat sijaitsevat pääasiassa Valkeakoskella, Vesilahdella ja Lempäälässä. Tulpon mukaan peura ei koske puuhun, mutta syö pienten taimien latvuksia. Siinä ei housumalla eikä puhumalla pärjää, Teemu Tulppo sanoo. Kahdesta tyttärestä Silja on vuoden ja Elsa kolme vuotta. Jos varhaisperkaus tehtäisiin ajoissa, varsinaista taimikonhoitoa voitaisiin lykätä pidemmälle. Videot Uusimm at videojut ut -> Lataa mobiilis ovellus. Varsinkin Savikoskella kanta on lisääntynyt aika paljon. Tulppo toteaa, että nuorta kuusta varjostava lehtipuumassa hidastaa kuusen kasvua ja hakkaa tuulessa latvoja rikki. Tulppo muistuttaa, että pieniä taimia haittaavat myös heinät, jos ne jätetään polkematta. Männiköt eivät säily ehjinä yhtään ja kasvatettavat koivut syödään poikki, Tulppo harmittelee. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 9 UUTISET Teemu Tulpon mukaan taimikoiden hoito on monessa metsässä retuperällä Metsurin tulos syntyy tekemällä Teemu Tulppo vaihtoi tehdastyöt metsurin hommiin. Niiden liikkeitä Tulppo on seurannut riistakamerasta. Vein miehen lähimpään kylään, Tulppo kertoo. Ja onhan metsässä helpompi liikkua, kun ei tarvitse kulkea lehtipuuvesakossa. Savikoskella elää myös vahva peurakanta. – Oikein hoidettuna kuusi säilyy parempana ja metsästä saadaan laatupuuta. ASENNA APP Lataa ja asenna Digiläsovellus maksutta sovelluskaupasta. – Mies oli ollut jossain mökillä, ja kaverinsa oli heittänyt tämän autosta pihalle. Selässä kulkee juomareppu ja siitä letku suoraan suuhun. Maat on ehkä peritty ja tulleet ikään kuin ilmaiseksi, Tulppo miettii. Ennen metsurin hommia Tulppo teki töitä tehtaissa, mutta veri veti metsään. Viinalta haiseva mies oli veressä ja kävellyt eksyksissä monta tuntia. Tulppo on tänä vuonna istuttanut alueen valtapuuta kuusta noin 10 000 taimen verran. Talvella Tulppo on tehnyt hakkuita lähinnä omassa metsässä. Tulpon mukaan kuusitaimikossa varhaisperkaus kannattaa tehdä noin viiden vuoden iässä, jotta taimet eivät jää vauhdilla kasvavien koivujen varjoon. – Kun katselee tienreunoja, taimikoille ei ole tehty mitään. – Silloin kuusentaimi on noin metrin korkuinen ja koivu melkein samanpituinen ja joskus ylikin. Tarja Antola Akaalainen metsuri Teemu Tulppo on harmissaan pannut merkille turhan monen metsänomistajan laiminlyövän taimikoiden hoidon. Myyristä ei ainakaan tällä hetkellä näyttäisi olevan huolta, mutta Tulpon omilla kotikulmilla Savikoskella hirvet tekevät tuhoja taimikoille.– Hirvien aiheuttamat tuhot ovat paikkakohtaisia. Hoitokustannukset ovat sitä pienempiä, mitä aikaisemmin sen tekee. Istutuksia tehdään kevät ja kesä heinäkuun loppuun, minkä jälkeen työllistävät taimikonhoidot. Hosumalla ei tule hyvää Teemu Tulppo on toiminut metsurina toiminimellä Metsätyö T Tulppo puolitoista vuotta. Hirvikanta on kasvanut Savikoskella Teemu Tulpon mukaan tämänvuotiset taimet ovat lähteneet hyvin kasvuun
0,33/prk HK VILJAPORSAAN SPARE RIBS n. 2 kg Norm. Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin 28.–31.7.2016 ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 10 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu Tasan on säästöä. 1 kg A-leikkuu ARLA INGMARIINI 75% 300 g (3,33/kg) Normaalisuolainen, vähälaktoosinen Norm. 1,79 1 € pkt Enintään 3 pkt/talous 10 € kg 1 € 4 prk 1 € rasia 5 € rasia -44% -24% -40% 5 € kg -28% 1 € kg/pussi. Fiksun ostamisen puolesta KYLMÄKOSKI ma–la 7–21 su 8–21 ARLA VIILI 200 g (1,25/kg) Norm. 6,99/kg KYLMÄNEN PORSAAN ULKOFILEEPIHVI 600 g (8,33/kg) Sweet & sour tai yrtti-sinappi KESÄPERUNA 2 kg (0,50/kg), PORKKANA tai VARHAISKAALI Suomi ANANAS Costa Rica NURMEKSEN KALA KIRJOLOHIFILEE n. 1,69 HK CAMPING GRILLIMAKKARAT 400 g (2,50/kg) Original tai juusto Norm
Myös omalla autolla! Alk. 254 Laine* 31.7. Liisa Ahokas. Hotellimatkat Tallinkin laivoilla. 3 yötä, alk. hlö/B2/2hh, Hki. 89 Express ??. PÄRNU Matkat kätevästi myös omalla autolla! VIRON KYLPYLÄLOMAT Rantatai kaupunkilomalle! Tartto Vilna Riika, 6pv 2 yötä Pärnu ssa 16.8. hlö/2hh, Hki 329 5 yötä: 2.8. 448 Fra Mare 7.8. Näytelmän normaaleimmin käyttäytyviä tavallisia ihmisiä ovat siistijä Saara Kuumala (Sari Kontio ), josta -yllätys yllätys tulee Pipilän avustaja ja Kiti Hyytiäisen tulkitsema juristi Katja Vaivala. 116 Euroopa ???. Laadukkailla tilausajobusseilla Akaasta. 109 St. KESÄINEN TALLINNA RIIKA BALTIA Ei palvelumaksuja ! Aina laadukkaat tilausajobussit. 419 Tervis 14.8., 21.8... 65 alk. Sekoomus kasvattaa suosiotaan oppositiossa. Pirita 31.7., 2.8. Runsas valikoima keskustaja Vanhankaupungin hotelleja! Myös 3:n ja 4 yön hotellipaketteja. 118 Paketit sisältävät majoituksen, laivamatkat, kuljetukset Virossa, terveyttä edistäviä hoitoja sekä puolihoidon (*täysih.). Laivana Queen. Näytelmässä pääosissa ovat kukkamultahallituksen pääministeri Juhani Pipilä (Seppo Holttinen), ulko/ opetusministeri Mira Ahlaisen esittämä Anne Rintti ja Solidaarisuus-unilelunsa kanssa koheltava maaja metsätalousministeri Mauri Tyly, jota tulkitsee Matvei Ojansuu . 297 Paradiis 18.8... hlö/2hh, Hki. Solidaarisuutta Surgestanissa on näytelmä, jossa Holttinen antaa palaa oikein täydeltä laidalta. Molempia riittää pitkin näytelmää. Toisena naapurina, Ville Vaivalana nähdään Sauli Alitalo . Opettajana nähdään Suvi Kelkkanen-Rautiainen , tulkkina Jenna Alhainen , ajankohtaisohjelman toimittajana Olivia Rikassaari , autokuskina Mika Alhainen ja koululaisina ovat Roope , Arttu ja Laura Alhainen sekä Eimi Hyvärinen . 397 Toila Spa* 4.8. alk. KULTTUURI Pirttikosken kesäteatterin yleisö tietää yli 20 vuoden kokemuksella, että se saa nähdä ainutlaatuisen esityksen. + 2 hotelliyötä: 29.7., 5.8., 12.8. 1/2 alk. Tänä vuonna mennään niillä rajoilla. 249 Laulasmaa 4.8. 1 yö 2 yötä Hotellit Forum ???. 50 alk. Siinä missä Alhainen on kovaääninen, on Alitalo vaisu. Hinnat alk. hlö/B2/2hh, Hki Myös 4-7 yötä ja matkoja lisäyöllä Tallinnassa! Hinnat alk. su: 14.8... Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 11 www.ikaalistenmatkatoimisto.fi 03 45 800 (ma-pe 9-17) Matkat ammattitaidolla, laatua vaalien ja asiakasta ajatellen edullisesti. 109 153 3 yötä Pärnu 189 131 Laivayö + 2 yötä 3 yötä 11.8., 18.8. Alk. Holttinen on onnistuneesti sipilämäinen. 54 93 Laivayö + hotelli Kuljetuksin Akaasta alkaen hlö/B4 pe: 29.7., 5.8., 12.8. alk. Pääministerin kotipaikkakunnan naapureita Kalle ja Elli Kipulaa esittävät Kyösti Alhainen ja Päivi Latvala . Tarmokkaan ja vauhdikkaan Mira Ahlaisen Anne Rintti kävisi hyvin myös Jutta Urpilaisesta . Kovia kokenut pääministeri Pipilä toteaa näytelmän loppupuolella, että tuuriin kannattaa aina luottaa, oli se sitten hyvää tai huonoa. Jotta oltaisiin kaikin puolin ajan hermolla, pitää mukana tietenkin olla myös maahanmuuttajia (Jorma Kärki ja Leevi Palo ), omituisia kyläläisiä ja kauniiksi lopuksi Ilari Rautiaisen esittämä Kreikan pääministeri. 39 22h -risteilyt Kuljetuksin Akaasta to, pe, su. Kyytiä saa hallitus, joka ei pysty päättämään mistään. Kuljetukset lisämaksusta. Roolihahmoissa tuttuja piirteitä Holttisen henkilöohjauksia on joskus pidetty naiveina. Oppositio, joka on tyytymätön kaikkeen ja etujärjestöt, joille ei mikään kelpaa. 285 Viiking 7.8., 28.8. alk. Holttinen ei koskaan ole pelännyt ilmaista omia mielipiteitään asioista ja maailman menosta. Esityksen, jota ei nähdä muualla. alk. 277 Meri/Rüütli 4.8. Niin tänäkin vuonna, kun Pirttikoskella esitetään käsikirjoittaja-ohjaaja Seppo Holttisen Solidaarisuutta Surgestanissa. Osansa ovat vuosien mittaan saaneet niin Kalvolan kunta, kaivosyhtiöt, virkavalta kuin valtakunnan päättäjätkin. 469 Kalliomurskeet ja sepelit pihoille, teille ja rakentamiseen Vesilahden KalliomursKe oy 0400 490379 Matti Paavilainen 0400 624896 Eino Paavilainen www.vesilahdenkalliomurske.fi 0400 490379 / Matti Paavilainen www.vesilahdenkalliomurske.fi Poliitikot päärooleissa Pirttikoskella Matvei Ojansuun (vas.) esittämä Mauri Tyly ja Seppo Holttisen pääministeri Juhani Pipilä naurattivat yleisöä. alk. 299 7 yötä, alk. Hotell Astra, alk. Pääministerin vaimona nähdään Sirkku Hyytiäinen , joka on roolissaan totutun räväkkä. 59 alk. + 1 hotelliyö: 21.8., 28.8. Loppua kohti ote kirpoaa hieman.Nuoren ja lahjakkaan Matvei Ojansuun tämänvuotinen roolisuoritus pehmoleluaan halailevana Mauri Tylynä ampuu yli. Kysy kuljetuksia! Hinnat alk. 279 4 yötä, alk. Fra Mare 11.8. 323 Viimsi 7.8. 73 Olümpia ???. hlö/2hh. 71 alk. Mukaan mahtui muutama ylilyönti mutta myös oikein hyviä roolisuorituksia. 62 alk. Tällaisen näytelmän katsomista häiritsee aina se, että katsoja pakosti vertaa näyttelijää ja roolin esittämää henkilöä. Olav ??. hlö/2hh, Hki. Viimsi 4.8. Juha Nissin roolihahmona on Yrjänä Turtiainen, jota hän esittää tarkoituksellisen ylilyödysti. hlö/2hh, Hki
Tosin sen takia minulla ei ole ikinä kauniita kynsiä. Takapihalla on myös pieni sammakkolampi lumpeineen sekä nurmialue, jossa perheen koirat Arttu ja Roope voivat juosta vapaana. Puutarhajätettä tuli peräkärryllinen, Irmeli Puolanne kertoo. Piha on yhtä villi kuin emäntänsä, Irmeli Puolanne nauraa. Sormustinkukkaa eli digitalista on käytetty lääkekasvina. Irmeli myöntää jäävänsä välillä viilaamaan jotain yksityiskohtaa, vaikka toivoisi olevansa tekijänä suurpiirteinen. Ensimmäisestä talikosta kääntyivät piikit solmuun, Irmeli muistelee. – Tykkään enemmän harmonisista väreistä, valkoisesta, vaaleanpunaisesta ja sinisestä ja ehkä vielä enemmän lehtimuodoista, koska kukat ovat lyhytaikaisia. Yhdessä tontinkulmassa on hyötypuutarha, jossa kasvaa muun muassa vadelmaa ja herukoita, kaaleja, salaattia, latva-artisokkaa, ruusuja härkäpapua, sokerihernettä ja parsaa.Kahvitteluunkin sopiva kasvihuone on sijoitettu takapihalle, ja siellä kasvaa viiniköynnöstä ja erilaisia tomaatteja. Ensin pitäisi miettiä, mistä lähdetään purkamaan. Pihalta löytyy paljon kivipolkuja. Johtajalla on multaa kynsien alla Puolanteen perhe muutti pääkaupunkiseudulta Viialaan 17 vuotta sitten. Punainen unikko on saanut jäädä, koska Irmeli on kerännyt sen siemenet Ranskasta pellolta. Värien suhteen hän on ehdoton. Hyvää multaa savimaan täydennykseen syntyy omassa kompostissa, jonne Irmeli kärrää puutarhajätteet.Tänä kesänä puutarhajätettä on syntynyt enemmän kuin kompostiin mahtuu. Vasta sitten kun hankimme rivitalonpätkän ja aloimme rakentaa omaa pihaa, innostuin puutarhanhoidosta, Irmeli kertoo. Käsiä saa hävetä, kun menee edustamaan, Irmeli Puolanne huomauttaa. Tosin uusille projekteille ei ole oikein enää tilaa. – Herään henkiin tammikuun lopussa, kun ensimmäiset siemenluettelot ilmestyvät ja alan miettiä, mitähän sitä voisi tehdä. Koivut kaadettiin pikkuhiljaa pois. Ainoastaan etupihan kivetys on alan yrityksen tekemä.– Viime keväänä meille tuli varmaan 4–5 tuhannen kilon kivisäkkiä, jotka tyhjensin kaikki itse. Kun siihen iski lapion tai talikon, nousi maasta haiseva sininen savi. Tämä ruusu saa lähteä pihalta liian punaisena. – Tämä oli ihan mahdotonta savipeltoa. Irmelin mukaan etupihasta kasvoi lämpimässä ja kosteassa säässä viidakko, kun perhe oli pari viikkoa reissussa.– Ei puhettakaan, että siellä olisi päässyt kulkemaan. Marjapensas voi olla kukkapenkin keskellä ja kukkia on laitettu vähän sinne sun tänne. Pihan rakentaminen on vaatinut paljon maanparannusta. – Puutarhatöissä näkee konkreettisesti, mitä syntyy, kun itse tekee. Maatalon tyttö ei vielä lapsena asiasta innostunut, päinvastoin pitkien sokerijuurikasrivien harvennus ja muut maatalon työt saivat haluamaan ihan muuta. Innostuksen puutarhanhoitoon Irmeli on perinyt äidiltään. Uusia pihaideoita syntyy talven aikana. Tarja Antola Tiikerinliljat kukkivat tänä vuonna etuajassa. Valkoinen tiikerinlilja on ensin kellertävä mutta muuttuu kokonaan valkoiseksi.. Kotikärryt ovat hyvä työkalu, Irmeli toteaa. Talikon piikit vääntyivät solmuun Kun koivua kasvaneelle tontille alettiin rakentaa pihaa, apuna ollut Irmelin äiti epäili, ettei kivikovassa savimaassa menesty mikään. Rehevä etupiha tarjoaa suojaa tielle päin, mutta varsinainen oleskelupiha löytyy talon takaa. Lumpeita sammakkolammessa Irmeli on toteuttanut pihaa rakentaessaan visiota erilaisista huoneista. – Täältä löytyy sekaisin vähän kaikkea. Irmeli Puolanne on omin käsin kantanut ja asetellut tuhansia kiloja kiviä paikalleen. Pihapuuhat ovat hotellinjohtajalle vastapainoa työlle. Suojaiselle nurmikolle paistaa pitkään aurinko. 12 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu UUTISET ”Yhtä villi kuin emäntänsä” Irmeli Puolanne on kasvattanut savimaasta rehevän puutarhan Tarja Antola Koiviston alueella Viialassa sijaitsevalla 1400 neliön omakotitontilla erilaiset kasvit kasvavat runsaana, rönsyillen ja rinta rinnan. Kasvi on kova leviämään. Punainen ja keltainen ovat pannassa Pihan kivet Irmeli on kantanut ja asetellut paikalleen omin käsin. Tummanpunaiset ja kirkkaankeltaiset kukat saavat lähtöpassit. – Silloin piti päästä kaupunkiin, nyt on ihan päinvastoin. Ensin tontille tehtiin pelkkää nurmikkoa. Puutarhassa näkyy paitsi talon emännän Irmeli Puolanteen kädenjälki myös persoona. Talon jatkeena takapihalla oleva terassi on käytössä ympäri vuoden. Tarvittiin isot tongit ja sakset, kun rupesin katkomaan ja keräämään tavaraa pois. Perhe halusi ruuhkista maalaismaisemaan, mutta kuitenkin paikkakunnalle, josta vanhemmat pääsisivät sujuvasti töihin Tampereelle ja lapset helposti ja turvallisesti kouluun.Irmeli johtaa Tampereella Hotelli Ilvestä. Tietysti voisi välillä rauhoittuakin, mutta kun ei osaa, Irmeli tuumaa. Katso video ja kuvat Varaston seinältä löytyvät työkalut ja hyönteishotelli
mennessä omat ehdotuksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@akaanseutu.fi tai Liisa Ahokkaalle numeroon 0400 852 134.. Ketkä sinun mielestäsi ovat suurimpia akaalaisia kautta aikain. Kerro meille 31.8. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 13 Suuret akaalaiset Sata vuotta täyttävä paikallislehti Akaan Seutu esittelee joulukuussa ilmestyvässä juhlalehdessään merkittäviä akaalaisia henkilöitä
Ohjelmalaaksoissa järjestetään erilaisia teemaan liittyviä aktiviteetteja. Esteettömyydestä tuli missio Eräs Roihun teemoista on esteettömyys, jota on alettu pohtia jo leirin suunnitteluvaiheessa. Siellä on päiväkoti, jossa on 160 lasta, Sundman sanoo. Esteettömyys ja sen tärkeyden esilletuominen on muodostunut Kylenille suorastaan missioksi. Leiriä varten metsään on rakennettu valtava infrastruktuuri. Nuorten naisten mielestä leirillä parasta on hieno ohjelma, fiilis ja ihmiset. Viialan porukkaan Martti Lajusuo (vas.), Viljami Vähä-Verkkomäki, Eero Löövi, Aukusti Lehtonen, Jussi Salminen ja Emil Jyrämö suunnittelivat luovuuslaaksossa partioasua. UUTISET. – Ensin ajattelin, että esteettömyysmestari miettii sitä miten sisupartiolaiset eli erityispartiolaiset, pystyisivät liikkumaan, mutta sitten tajusin, että on paljon tukea tarvitsevia, jotka eivät kuulu sisupartiolaisiin. – Meidän porukasta 48 on tarpojia eli 12–15-vuotiaita. Pestit liittyvät leirin toimintaan, ja ne vaihtelevat esimerkiksi opastuksesta ja neuvonnasta nikkarointiin ja huoltotöihin. Samoajilla eli 15–17-vuotiailla on omaa ohjelmaa jonkin verran, mutta he ovat myös pesteissä, ja heillä on virvatulia, jotka vastaavat entisiä yöretkiä. Alueen matkapuhelinverkkoa on vahvistettu, metsään on rakennettu koko alueen kattava wifi-verkko, sähköjä on vedetty leirin kahviloiden, mediakeskuksen, leiriradion, sairaalan ja kauppojen tarpeisiin, ja jätehuoltoja kierrätysasiat on järjestetty. – Me ollaan kaikki oltu ensimmäisestä vuodesta asti samassa partioryhmässä, Eero toteaa. Meidän porukka tuli tänne viime keskiviikkona aamulla, ja sitten oli koko päivä aikaa rakentaa leiriä, kertoo seitsemänvuotiaasta partiotoiminnassa mukana ollut Toijalan Eräveikkojen leirilippukunnanjohtaja Minna Sundman . – Perheleiri on aika huikea. Leiritoimintaan kuuluu muun muassa ohjelmalaaksoja, joiden teemat ovat elämys, globaalikasvatus, minä, luovuus, vesi ja yrittäjyys. Ellinoora Hakalan , Siiri Salosen ja Anni Kososen pesti on perheleirillä, jossa he järjestävät lapsille pelejä ja leikkejä. Nyt tässä on meneillään vapaata ratsastusta ja hevostenhoitoa, Ellinoora kertoo. – Leiri on lähtenyt käyntiin hyvin. Lisäksi Siirin ja Ellinooran projektina on perheleirin keppihevostallista huolehtiminen.– Meillä on muutamia lainakeppihevosia ja ratsastuskenttä, jossa lapset pomppivat. 18–22-vuotiaat vaeltajat puolestaan ovat aika paljon pesteissä, Sundman kuvailee. Tiina Kauppinen Roihu 2016 -partioleiri on 17 000 osallistujallaan Suomen suurin nuorisotapahtuma. Koko metsän siimekseen rakennettu kaupunki puretaan leirin päätyttyä. Esteettömyysmestari miettii leiriä siltä kantilta, että mahdollisimman moni pystyisi osallistumaan. Menossa sisäänajo partiolaiseksi Viialan Metsänkävijöiden lippukunnanjohtaja Elina Jouppi kertoo, että viialalaisten leiri on lähtenyt hyvin käyntiin. Pojat ovat kokeneita leirinkävijöitä, sillä kaikki ovat olleet partiolaisia seitsemänvuotiaista asti. Akaasta Roihuun osallistuvat Viialan Metsänkävijät ja Toijalan Eräveikot. Toijalan Eräveikkojen ryhmään kuuluu noin 120 leiriläistä. Siis irtonahkaan, emme kenenkään kankkuun, Anni tarkentaa. – Nyt teemme perheleiriläisille polttomerkkejä, eli painamme nahkaan leirimerkin. – Aion aivopestä kaikki leirintekijät eli aika monta tuhatta ihmistä miettimään näitä asioita. Kaikki jeesaavat toisiaan, ja leiriä tehdään yhdessä, Ellinoora miettii.Toijalan porukkaan kuuluvat Martti Lajusuo , Viljami Vähä-Verkkomäki , Eero Löövi , Aukusti Lehtonen , Jussi Salminen ja Emil Jyrämö suunnittelevat luovuuslaaksossa partioasua. Pestejä jaetaan leiriläisille jo ennen leirin alkamista, mutta niitä välitetään myös leirillä. Eri puolilta Suomea tulevien partiolaisten joukossa leirillä on myös noin 3000 kansainvälistä vierasta. Alueelle on muun muassa toimitettu 7600 metriä putkia, joilla varmistetaan puhtaan veden saanti ja harmaiden vesien johtaminen pois alueelta. Leirin esteettömyyttä on ollut suunnittelemassa Viialan Metsänkävijöiden Erja Pentti sekä leirillä esteettömyysmestarina toimiva Toijalan Eräveikkojen Mia Kylen . Pojat kertovat, että he ovat saaneet tehdyksi pressusta ja narusta riippumaton omaan leiriinsä. – Meillä on sellainen slummi, jossa on kymmenen riippumattoa kolmen puun välissä, Martti sanoo. 14 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu Roihulla puhalletaan yhteen hiileen Viialan Metsänkävijät ja Kanadasta leirille saapuneet partiolaiset valmistautuivat lähtemään globaalilaaksoon. Virvatulia on erilaisia, esimerkiksi arkeologiaa ja survival-retkeä. Ainoastaan Roihu-monumentiksi nimetty siltaa muistuttava hirsiravintola jää paikalleen. Martti tosin kertoo olleensa jo kaksivuotiaana ensimmäisellä suurleirillä.– En ole varma monellako isommalla leirillä olen ollut, mutta jos piirileiritkin lasketaan, niin ehkä viidellä tai kuudella.Koko porukka on samaa mieltä siitä, että partiossa on hauskinta kaverit. Perheleiriltä polttomerkki nahkaan Leirillä järjestetään perheleiri, jossa on mukana perheitä myös Toijalan Eräveikoista. Olkoon sitten selkä tai jalka sökönä, vähän huono näkö tai vaikkapa allergioita, Kylen selittää. – Ja varmaankin tietynlainen yhteisöllisyys. Me pidämme myös estekisoja, joissa otetaan aikaa. Heillä on joka päivä laaksotoimintaa. Huomenna päättyvä leiri järjestetään Metsähallituksen omistamalla Evon leirialueella Hämeenlinnassa. Ellinoora Hakalan (vas.), Siiri Salosen ja Anni Kososen pesti oli perheleirillä. Heidän lisäkseen Eräveikkojen leirissä majailee 15 brittiläistä partiolaista. Ne ovat etukäteen pohdittuna kuitenkin aika pieniä juttuja, Kylen sanoo
Tämä on osalle lapsistakin tuttua aluetta ja viikon kuluessa tulee varmasti kaikille tutuksi. Tarkoitus on myös, että lapsilla on vapaatakin aikaa, jotta he löytävät uusia partiokavereita, Tuomi toteaa. Lisäksi heidän leirissään on myös kanadalaisia partiolaisia. Joupin kanssa tarpojaikäryhmästä pitää huolta Sami Tuomi . Globaalilaaksossa mietittiin muun muassa lasten oikeuksia ja pakolaisasioita, 14-vuotiaana partiouransa aloittanut Jouppi sanoo. – Tässä on ehkä sisäänajo menossa. Lisäksi me käytiin huumevalistuksessa ja silitettiin possuja ja koiria, Tearra kertoo. – Tänään kävimme samoaja-aktiviteetissa ja haimme pinssit ja lippikset. – Myöhemmin lippukunnassa oli hallituksen vaalit, ja minua pyydettiin sihteeriksi. Tearra Carneyn (vas.), Jenni Ropon ja Sallamari Tervosen mielestä parasta leirillä ovat uudet ja vanhat ystävät. Täällä huolehditaan turvallisuudesta eikä alueelta pääse pois. kuuluu 31 leiriläistä. – Vähän tämä on tällaista leiriarkeen totuttelua vielä, varsinkin kun eilen vielä rakennettiin leiriä ja tänään oltiin jo globaalilaaksossa tarpojien kanssa. Roihu-leirin esteettömyystoimikunnan asiantuntijana toimineen Erja Pentin partiolaisuus alkoi aktiivisena vanhempana toimimisesta. Martti Lajusuo (vas.), Viljami Vähä-Verkkomäki, Eero Löövi, Aukusti Lehtonen, Jussi Salminen ja Emil Jyrämö suunnittelivat luovuuslaaksossa partioasua. Hän ei itse ainakaan vielä ole partiolainen. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 15 Roihulla puhalletaan yhteen hiileen Viialan Metsänkävijät ja Kanadasta leirille saapuneet partiolaiset valmistautuivat lähtemään globaalilaaksoon. Viialan Metsänkävijöiden samoajiin eli 15–17-vuotiaiden ryhmään kuuluvien Tearra Carneyn , Jenni Ropon ja Sallamari Tervosen mielestä parasta partioleirillä ovat juuri uudet ystävät ja vanhat ystävät. Uskaltauduin lähtemään, koska olen lippukunnan ainoa sisupartiolainen, Pentti kertoo. Sveitsiläiset partiolaiset rakensivat komean puumajan. Tuomen mukaan tarpojaluotsin tehtäviin kuuluu tarpojien tukeminen murheissa ja huolissa ja porukan huolehtiminen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Seuraavina listalla tulevat musiikki ja nukkuminen. Vastuu suuresta määrästä lapsia ei kuitenkaan Jouppia tai Tuomea hirvitä. – Tämä on tuttu leirialue, täällä on oltu monet leirit. Kaikki neljä lastani ovat kyllä jossakin vaiheessa olleet mukana partiossa, mutta tuleeko minustakin partiolainen, se selvinnee ensi viikolla, Nurmio-Varjonen toteaa arvoituksellisesti. Toijalan Eräveikkojen Mia Kylen kuskasi leirillä kesäkuussa jalkansa satuttanutta Katariina Kivistö-Rahnastoa. Tiina Kauppinen Katso video ja kuvat UUTISET. Sari Nurmio-Varjonen on Erja Pentin henkilökohtainen avustaja
Siirtourakasta huvilan alkuperäiselle tontille jäi runsain määrin kattotiiliä ja muuta jätettä. Tämä viikko ei ole todennäköinen, mutta ehkä jo ensi viikko tai sitä seuraava. Linja-auto paloi Sääksmäen sillalla Akaan Seutu Sääksmäen sillalla Valkeakoskella syttyi linja-autopalo perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 3.42. Aikojen muuttuessa myös oppilaat ovat muuttuneet. Vaikka tunnit nousivat, ei Jaakkolalle kuitenkaan jäänyt turhia luppoaikoja. Vaikka opettajat ja työkaverit olivat myös Rasilla mukavia, toi työpaikanvaihdos mukanaan ongelmia. – Olen työskennellyt myös postin ja Aamulehden jakajana sekä seurakunnalla siivoojana, mutta ne ovat olleet sivuhommia. Aikaisemmin edes toinen vanhemmista oli kotona odottamassa lasta, Jaakkola miettii. – Olisin voinut jatkaa työtäni, mikäli Aseman koulu olisi ollut vielä käytössä. Tiina Kauppinen. Toinen pojista tokaisi minulle, että "Kuule Raija, onko sinulla takapuolessakin silmät?", Jaakkola nauraa. – Jossakin vaiheessa alkoi olla paljon avainlapsia, eli lapsia, jotka menivät tyhjään kotiin koulun jälkeen vanhempien ollessa vielä töissä. Rasilla hän ehti työskennellä tämän vuoden kesäkuuhun. Voi olla, että se tapahtuu hyvinkin pian. Virallisesti Raija Jaakkola jää eläkkeelle syyskuun 1. mitään ongelmia kenenkään kanssa, Jaakkola toteaa. Silloin hän suunnistaa lomalle Lappiin. Antti Veräväisen mukaan hän ei ryhtynyt siivouspuuhiin heti huvilan siirron jälkeen, sillä harju oli keväällä märkä ja se olisi kärsinyt, mikäli tonttia olisi tuolloin ryhdytty siivoamaan koneiden avulla. – Minulla on kuitenkin aina ollut ihanat työkaverit. Töitä piti tehdä tosissaan. – Alue siivotaan, kunhan tulee kuiva jakso ja muut työt sen sallivat. Jaakkola kertoo olevansa iloinen siitä, että vaikka Aseman koulu on tyhjillään, on se saanut kuitenkin olla rauhassa ilkivallalta. Vaikka tunnelmat olivat tuolloin haikeat, olivat ne myös osittain helpottuneet. Menin poikien luokse ja sanoin, että nyt pojat olette tehneet tuhmasti. Viihdyin täällä erittäin hyvin, Jaakkola huokaa. ”Onko sinulla silmät takapuolessakin?” Raija Jaakkola on nähnyt työuransa aikana melkoisen määrän oppilaita. Tiesin heti ketkä olivat olleet asialla, ne olivat toisella tai kolmannella olleita poikia. Paikat kuitenkin laitetaan kuntoon, siihen olen sitoutunut, Veräväinen toteaa. Lapin-reissun jälkeen vuorossa on omien nurkkien kuntoon laittamista. Hänen ansiostaan alkuun viisituntinen työpäiväni nousi kahdeksaan tuntiin, Jaakkola muistelee. Jaakkola tietää mistä hän puhuu, sillä hänellä on vieläkin toisinaan tapana kiertää koulun ympäristössä katsomassa, että kaikki on hyvin. Hän on työskennellyt koulussa opettaja Hanna Liukkosen lastenhoitajana ja sen jälkeen noin 45 vuoden ajan siivoojana, mutta Jaakkola myös aloitti oman koulutaipaleensa Aseman koulussa vuonna 1960 ja kävi koulua seitsemän vuotta.– Olin varmaan viidentoista, kun tulin Aseman koululle Hanna Liukkosen lapsenpiiaksi. – Kurkkuja ääniongelmien takia Rasin koululta oli varmaankin helpompi jäädä pois. Raija Jaakkolan työpaikka vaihtui Kylmäkoskelta Aseman koulusta Viialaan Rasin koululle viime vuoden marraskuussa. Aseman koululta se olisi ollut vaikeampaa, Jaakkola pohtii. En tiedä mistä se johtui, mutta luulisin, että sisäilmaongelmista, sillä vaiva on helpottanut sen jälkeen kun lopetin työt siellä, kesälomaa tällä hetkellä pitävä Jaakkola miettii. 16 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu UUTISET Raija Jaakkola tuntee Aseman koulun jokaisen nurkan Tiina Kauppinen Siivoojan työstä syyskuun alussa eläkkeelle jäävä Raija Jaakkola tuntee Kylmäkosken Aseman koulun kuin omat taskunsa. päivä. Tulevasta manserock-konsertista pääsevät nauttimaan Juha Kukkula Lempäälästä ja Satu Vesanen Ylöjärveltä. Antti Veräväinen lupaa siivota Helpiön huvilan vanhalle tontille jäänet sotkut kesän aikana. Raija Jaakkolaa kohtaan lapset ovat olleet aina kilttejä, tosin muutama villimpi oppilaskin mahtuu joukkoon. Kaikki opettajat ja muut työtoverit ovat olleet hienoja ihmisiä. Matkustajat olivat huomanneet savun auton peräpäästä. Esimerkiksi Rasin koululla puolestaan on rikottu ikkunoita varmaan pari kolme kertaa sinä aikana kun minä olin siellä, Jaakkola kertoo. Jaakkola on ollut ensin Kylmäkosken kunnan ja sen jälkeen Akaan kaupungin palveluksessa koko ikänsä. Veräväinen kuitenkin lupaa, että alue siistitään vielä tämän kesän aikana. kesäkuuta. Kerran sitten piha oli kylvetty täyteen kalkkia. Hanna Liukkonen ja Unto Tietäväinen olivat minulla opettajina kun kävin koulua, ja he olivat täällä vielä silloinkin, kun tulin tähän kouluun töihin, Jaakkola kertoo. Siirtoa varten huvilasta jouduttiin purkamaan muun muassa kaksi ylintä kerrosta, jotta se saatiin tarpeeksi kevyeksi. Omien sanojensa mukaan se on hänellä verissä. Esimieheni Kallioniemen Uolevin kanssa työskentelin muistaakseni 37 vuotta. Linja-auto tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tapahtunut. Liput Eppu Normaalin konserttiin on arvottu Akaan Seudun ja kolmen muun pirkanmaalaisen paikallislehden Digilä-sovelluksen kesäarvonta on päättynyt. – Aseman koulun piha oli siihen aikaan vielä santapiha, ja pihalla oli myös kalkkikärry, jolla tehtiin esimerkiksi pesäpalloa varten kentän rajat. Antti Veräväinen kertoo, ettei hänellä ole vielä tietoa, milloin huvila saadaan paraatikuntoon uudella paikallaan.– Koko ajan sitä tehdään, mutta muiden töiden lomassa, Veräväinen sanoo. – Tuntuu, että kotonani ei ole kyllä kukaan koskaan tehnyt mitään, Jaakkola nauraa. Varsinkin eräs tapaus on jäänyt hänen mieleensä huvittavana. Päätyöni olen tehnyt kunnan palveluksessa. Älkää enää ikinä tehkö sillä tavalla, se ei ole kivaa. – Minulla hävisi ääni Rasin koululla työskennellessäni. Jaakkolan viimeinen työpäivä oli 16. – Tämä koulu on ilmeisesti koko kylälle niin tärkeä paikka, että kukaan ei ole tullut tänne tekemään pahaa. Arvonnan palkintona oli kaksi lippupakettia Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlakonserttiin, joka järjestetään Tampereella Ratinan stadionilla 6. Puhuttelun jälkeen pojat olivat jatkossa kiltisti. Huvilan kauppakirjassa on maininta, että ostajan tulee siivota tontti huvilan siirron jälkeen. elokuuta. Arvontaan osallistuivat kaikki paikallislehtien digitilaajat sekä määräaikaan mennessä digitunnuksen hankkineet täystilaajat. Tiina Kauppinen Helpiön huvilan tontin sotkut siivotaan kesän aikana Tiina Kauppinen Kaupungilta Helpiön huvilan ostanut Teristen kartanon isäntä Antti Veräväinen siirsi huvilan alkuperäiseltä paikaltaan Kangassaaresta Toijalasta jäitä pitkin Teristen kartanon yhteyteen maaliskuussa. Olin lopulta aivan äänetön.– Oireet alkoivat sinä päivänä, kun Jaakkola meni ensimmäistä kertaa Rasin koululle.– Minä vain kähisin ja puhisin. Ikinä ei ole ollut Raija Jaakkola siivosi Kylmäkosken Aseman koulua noin 45 vuotta. Kuljettaja ajoi auton tien sivuun ja tyhjensi auton matkustajista, joita oli 23.Kuljettaja pelasti myös matkustajien matkatavarat ja tilasi taksit, joilla matkustajat pääsivät jatkamaan matkaa Helsinki–Vantaan lentoasemalle. Ääniongelmat alkoivat Rasin koululla Raija Jaakkola kertoo olevansa pahoillaan siitä, että täysin kunnossa oleva Aseman koulu päätettiin sulkea vuonna 2014
298.000€ 4mh, oh, k, rt, 2wc, ph, s, khh, 133,5m² Erillinen autotalli ja autokatos Rv. Varaa omasi nyt! Arvioitu valmistumisaika: 2017 huhtikuu As Oy Akaan Keskustan Frida Valtatie 16, 37800 Akaa Maarit Ritari 040 589 7299 LKV, YKV, MJD, yrittäjä Leo Aalto 045 857 1010 yrittäjä, LKV, LVV Mika Ahokainen 0400 150 931 myyntineuvottelija, KED Juuso Ritari 040 838 0668 kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV // Tampellan Esplanadi 7 Lh 3, 33100 Tampere // 010 3279 770 // toimisto@glik.fi // etunimi.sukunimi@glik.fi // www.glik.fi // välityspalkkio 4 % sis.alv tai sovitun mukaan Katri Vuorivuo 050 382 8211 myyntineuvottelija Katso 3D esittely glik.fi Tutustu kohteisiin tarkemmin ja katso muut kohteemme www.glik.fi Tee toimeksianto elokuun loppuun mennessä saat iPad minin kaupanteossa! OKT, Lontila, Toijala Lontilantie 595, 37800 Akaa Mh. 2010. Modernissa uudiskohteessa asut viihtyisästi ja ilman remonttihuolia vuosikymmenten ajan. Tyylikäs uudisrakennus tarjoaa 7 laadukasta uutta asuntoa, joista viisi vielä vapaana. Oma Tontti 1162m². 1998 OmaTontti 8084m² OKT, Akaa, Järviö Järviöntie 21, 37800 Akaa Mh. 257.000€ 5mh, k, oh, khh, ph, s,. 2007. wc 183 m² Erillinen autotalli, Rv. 349.000€ Maalaisunelmaa Akaasta 5h, k, eteisaula, wc, ph, s, 240m² Rv. 2006 Oma tontti 1521m² Huoneisto Pinta-ala Myyntihinta Velatonhinta tupak, alk, kph 34,0 m² 64. 1899 Oma Tontti 1,341 ha OKT, Viiala, Mortti Mortinkaari 28, 37830 Akaa / Mh. 625,91 € 95.000,00 € 2h, tupak, kph 47,5 m² 82.565,61 € 125.000,00 € 2h, tupak, kph 56,0 m² 86.972,08 € 137.500,00 € 3h, tupak, kph, s 90,0 m² 117.597,99 € 198.000,00 € / Varattu 3h, tupak, khh, kph, s 96,5 m² 128.791,18 € 215.000,00 € Asunto Oy Akaan Keskustan Fridan uudet sekä vanhan Leskirouvan yläkerran asunnot sjoittuvat kaupungin ydinkeskustaan, Valtatien varrelle. Oma Tontti 1750m² Esittely su 31.7. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 17 Glik K I I N T E I S T Ö N V Ä L I T Y S OKT, Toijala, Kilsanmäki, Kilsantie 9, 37800 Akaa Mh. 2002 Oma Tontti 1784m² OKT, Toijala, Kivimetsä 4, 37800 Akaa Mh. 279.000€ 3mh, oh, k, rt, khh, ph, s, 2wc, 122m² Rv. 255.000€ 2 mh+oh+k+kph+s 118 m² Erillinen autotalli sekä maakellari, Rv. 269.000€ 4mh, k, oh, khh, ph, s, wc ja autokatos, 2x lämmin varasto, 141m² Rv. Keskusta-asuminen on turvallinen ja huoleton sijoitus tulevaisuuttakin ajatellen. Katutason liiketilat on jo myyty. OKT, Toijala Junkkari, Karvepolku 3, 37800 Akaa Mh. klo 14.00-14.30
Valttilaisen kesäkauden paras tulos on 203. 27-vuotiaan Toivon piti osallistua SM-kisoissa naisten 400 metrin aitajuoksuun. Tavoitteena oli minuutin alitus.– Olisin yrittänyt hyvää tulosta ja odotin innolla kisaa. Tytti Pelkonen. Joukkue kaatoi viime lauantaina Toijalan keskusurheilukentällä tamperelaisen FC Melodyn 6–1 (2–0). Lempäälän Kisaa juoksussa edustava Leponiemi paransi vanhaa ennätystään 36 sekunnilla. Karsinnassa hän hyppäsi tuloksen 198. Topa oli lauantaina jämäkkä isäntä, eikä tällä kertaa löysäillyt helpohkon vastustajan kanssa. Ottelun maalit: 10. Munuaistulehdus kaatoi Toivon Toijalan Vauhdin Noora Toivo joutui munuaistulehduksen takia jättämään viikonlopun Kalevan Kisat Oulussa väliin. Hopean ottivat Heikki Joskitt ja Anssi Tanninen ja pronssille sijoittuivat Jani Hevonoja ja Vesa Vainio. Sievi-Korte kärsi kipeästä kantapäästä Viialan Valtin korkeushyppääjä, 22-vuotias Samuli Sievi -Korte oli miesten korkeushypyn loppukilpailun kymmenes tuloksella 195. Melody: Aleksi Pylkkönen. Keskiviikkoillan 27.7. Sähkötekniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskeleva Sievi-Korte on saanut harjoitella terveenä, mutta on kärsinyt tekniikkaongelmista. Hopean ottivat Sulkavan Urheilijain Heikki Joskitt ja Anssi Tanninen , heidän aikansa oli 2:13,45. Karsinnassa oli parempia hyppyjä kuin finaalissa, Sievi-Korte arvioi. Toijalan Pallo-49:n kokoonpano: Juho Laine, Sampsa Laakso, Jussi Nyström, Tuomas Kallioinen, Ville Myllylä, Jesse Järvi, Joonas Saariniemi, Jirka Järvi (C), Ere Salmi, Mikko Alahäivälä, Janne Hevonoja. Suomen mestariksi juoksi Vaasa IS:n Camilla Richardsson aikaan 33.43,53. Toijalan Pallo-49 aloitti divisioonan syyskauden komealla voitolla. 4–1, Jesse Järvi; 72. Topa voitti kauden molemmat joukkueiden kohtaamiset yhteismaalein 12–3. Kalevan Kisat olivat Toivon päätavoite. Hän jakoi myös tähdet Topan parhaille: 3 Janne Hevonoja, 2 Mikko Alahäivälä, 1 Jirka Järvi. Topa piti palloa enemmän ja loi tilanteita myös valtaosan peliajasta. Toijalan Pallo otti murskavoiton FC Melodysta Jukka Koskinen Jalkapallon Tampereen piirin nelosdivisioona palasi viime viikolla kolmen viikon kesätauolta. Viialan Virille SM-kultaa ja pronssia vuorosoudusta Pirkan Soutu ja puuveneiden 25 kilometrin, eli keskipitkän matkan SM-kilpailut soudettin lauantaina 23. – Nyt olen malttanut ja välttänyt turhaa juoksua. Melody kavensi pelin 2–1:een toisen puoliajan viidennellä minuutilla, mutta siitä eteenpäin Topa laittoi palloa pussiin tasaisesti neljä kertaa. Tamperelaisilla oli toisella jaksolla muutamakin hyvä tekopaikka, jotka pilattiin osaamattomuudella. Virin Jani Hevonoja ja Vesa Vainio soutivat pronssia ajalla 2:15.57. Suomen mestaruuden vei Tampereen Pyrinnön Jussi Viita tuloksella 221. Olen ennenkin juossut lämpimässä, mutta Oulussa ratakymppi juostiin suorassa paahteessa. Viialan Virin Ari Ilola ja Jouko Peipinen voittivat SM-kultaa vuorosoudun M40-sarjassa ajalla 2:12.51. 6–1, Janne Hevonoja.Ottelun palkitut: TP-49: Janne Hevonoja. Tämä on surkeaa tuuria. Toukokuussa pisteet tasattiin Topan kotiottelussa maalein 2–2. Juoksija määrättiin sairauden takia kymmenen päivän liikuntakieltoon. Urheilun ohella Viialassa asuvan Leponiemen kesään on kuulunut sellonsoittoa ja nautiskelua kesästä. Leponiemi kertoo muuttaneensa harjoittelua kärsittyään viime syksynä ja tänä keväänä rasitusmurtumasta ja muista jalkavaivoista. Klaara Leponiemi vielä harkitsee osallistumista kisoihin. 17-vuotias Klaara Leponiemi Viialasta sijoittui Kalevan Kisoissa neljänneksi naisten 10 000 metrillä. Loman jälkeen hän aloittaa kolmannen vuoden Akaan lukiossa. 2–1, Karri Saarinen; 59. Jännityspala Apialla Topan seuraava vastustaja on naapurikaupungin Valkeakosken Koskenpojat. Pisteitä molemmilla on 19. – Etukäteen jännitin sitä, miten kestän kuumuutta. Munuaistulehdus vei Noora Toivon sairaalahoitoon, kun ensimmäiset antibiootit eivät tehonneet. Ennätys on tänä vuonna hallissa hypätty 208.Samuli Sievi-Korte on mukana myös nuorten yleisurheilun SM-kilpailuissa Lappeenrannassa vajaan parin viikon päästä. Jani Hevonoja Ari Ilola ja Jouko Peipinen voittivat vuorosoudun SM-kultaa. 3–1, Janne Hevonoja; 63. Jouko Kilven valmentama Sievi-Korte kertoo kipeän kantapään haitanneen hyppäämistä loppukilpailussa. Hopealle sijoittui KU-58:n Laura Manninen (33.51,20) ja pronssille HKV:n Minna Lamminen (35.31,36). Jos Leponiemi lähtee Lappeenrantaan, osallistuu hän 3000 metrille. heinäkuuta Tampereen Pyhäjärvellä. Lisäksi Juho Laine Topan maalissa osaa hommansa ihan laadukkaasti. – Kun oli kaksi kovaa kisaa putkeen, ei kerinnyt kunnolla palautua eikä uskaltanut tulla kunnolla loppuun asti. Olin vuoden pois, viime vuonna en halunnut mennä kisoihin puolikuntoisena ja nyt tulee kolmas välivuosi, kun en pääse kisaamaan, Noora Toivo kertoo. Sarjataulukossa joukkueet ovat peräkkäin, VaKP viides ja Topa kuudes. Raati: Antti Vallo, TP-49 junioritoimija. Siitä selvisi, kun joka kierroksella kasteli päänsä sienellä, Klaara Leponiemi kertoo. 1–0, Jirka Järvi; 31. Niiden vuoksi hän joutui jättämään maantiejuoksun ja maastojuoksun SM-kilpailut väliin. Olen harjoitellut monipuolisemmin ja juoksuharjoitukset ovat olleet nimenomaan juoksuharjoituksia eli kaikella on ollut tarkoitus.Leponiemi kuvailee Kalevan Kisoja hienoksi kokemukseksi, mutta harmittelee, että Oulusta puuttuivat Suomen kestävyysjuoksukärkeen kuuluvat Johanna Peiponen , Oona Kettunen ja Aliisa Vainio . 5–1, Joonas Saariniemi; 87. Numerot kertovat kaiken pelistä ja sen hallitsijasta. 2–0, Mikko Alahäivälä; 46. – Jalkavaivat ovat tällä hetkellä aika yleisiä suomalaisilla naisjuoksijoilla, Leponiemi toteaa. kamppailu Apialla alkaa kello 18.30. 18 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu URHEILU Klaara Leponiemi paransi ennätystään Kalevan Kisoissa Tarja Antola 17-vuotias Klaara Leponiemi juoksi ensimmäisissä Kalevan Kisoissaan Oulussa naisten 10 000 metrillä neljänneksi ennätysajallaan 36.02,19
Vuosien saatossa useat mestaruusliigapelaajat lentopallomaajoukkueen superhakkuri Olli-Pekka Ojansivua myöden ovat hakeneet vauhtia harjoitteluun Akaasta. Koti mainiolla sijainnilla keskustan tuntumassa. ASENNA APP Lataa ja asenna Digiläsovellus maksutta sovelluskaupasta. Palvelut lähellä. Sauli Saunamäki voitti Kuhmoisissa Akaan Seutu Toijalan Vauhdin Sauli Saunamäki heitti kesän parhaan keihästuloksensa 46,31 Kuhmoisissa kansallisissa Soini Nikkisen veteraanikisoissa. Asu näin tai remontoi mieleiseksi. klo 14.3015/Helle 0400 941 946. Kakkoseksi nousi Kunto-Pirkkojen Hannu Heino myös ennätyksellään 44,14. Kuluvanakin kesänä Akaa-Volleyn 1-sarjapelaajat ovat harjoitelleet Viialassa. 2 h+k+s. Allekirjoituksin sopimuksensa ovat vahvistaneet passarit Ossi Heino ja Hasse Mattila sekä keskitorjuja Jukka-Pekka Tuikka . Rantaviivaa n. Sarjaan ilmoittautui 14 joukkuetta: Aitolahden Riento, Akaa-Volley, Jymy-Kuutoset Seinäjoelta, Kuortane, Kyyjärven Kyky, Lempäälän Kisa, LentisVirrat, Liikunnan Riemu Jyväskylästä, Loimaan Jankko, Maaningan Mahti, Nilsiän Nujakka, Rantaperkiön Isku Tampereelta, Susiraja Volley Joensuusta ja Vammalan Lentopallo.– Mielenkiintoinen kausi tulossa. C*. klo 13.45-14.15/Helle 0400 941 946. 225.000 € . 558348 Akaa, Toijala / Heinäkangas okt 51/67 m² Heinäkankaantie 40. Olohuoneesta näkymät metsäiselle puistoalueelle. Ei et*. Mh. 3/3 krs hyvä läpitalon päätyhuoneisto. klo 17.30-18/Helle 0400 941 946. Sitä paitsi harjoittelun pitääkin tuntua jossakin, kommentoi A-Volleyn B-tyttöjen valmentaja Jarmo Pikkuharju. Pelejä on niin paljon, että väkisinkin joudumme varautumaan useaan tuplaviikonloppuun. Joukkueenjohtaja Erkki Tuomen mukaan lähes kaikki runkopelaajat ovat suullisesti ilmoittaneet olevansa mukana. Mh. 560171 Akaa, Toijala / Uusikylä okt 128/143 m² Hongikkotie 3. Vh. Autokatos ja lämmin varasto. Rauhallinen sijainti palveluiden tuntumassa. Kisan yhteydessä vietettiin myös Kuhmoisten urheilukentän 60-vuotista taivalta. Uutiset Ajankoh taisimm at paikalli suutise t -> Lataa mobiilis ovellus Akaa-Volley valmistautuu uudistuneeseen ykkössarjaan Keväällä tekniikan tohtorin opinnot päättänyt passari Ossi Heino kertoi liikkuvuusharjoitteiden tulevan tarpeeseen. 77.000 € . su 31.7. Es. 566533 Akaa, Toijala / Rautala kt 76 m² Matinpuistontie 20 C. Se johtunee vain siitä, että aiemmin fysiikkapuoleen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Upeissa järvimaisemissa 3/3 krs siisti kaksio. Joukkueessa pitää olla riittävästi laadukkaita urheilijoita jokaiselle pelipaikalle, jotta kuormitus A-Volleyn B-tyttöjen valmentaja Jarmo Pikkuharju (vas.) sekä pelaajat Oona Saarela ja Laura Saarela osallistuvat säännöllisesti Akaa-Volleyn fysiikkaharjoituksiin. Monet seurat luottavat kesäkuukausina pelaajien omaehtoiseen tekemiseen. Ottelut alkavat pääosin sunnuntaisin klo 17 ja niistä ilmoitetaan seuran kotisivuilla sekä Akaan Seudun palstoilla. Mh. Fysioterapeutin koulutuksen hankkinut Rouvali tietää mitä tekee ja osaa neuvoa erilaisissa ongelmatapauksissa myös kokeneita lentopalloilijoita.– Hyvin ovat yhteisharjoitukset sujuneet. 560491 Urjala, Matku vapaa-ajan asunto 75/85 m² Ojalantie 55. 4 h+k+rt, s, kph, wc, khh, var, ak. Mh. 2 h+kk+alkovi+kph. Vankan tiilitalon 3/3 krs siisti kolmio, josta kiva koti keittiörempalla. 556773 Akaa, Toijala / Nahkiala rt 55,5 m² Tehtaantie 16 A. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 19 URHEILU Kerrostalot Vuokrattavana Vapaa-ajan asunnot Rivija paritalot Omakotitalot Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Akaa opkk.fi Ma-pe 10.00-16.30 Välitys 010 255 4488 Isännöinti 010 255 4489 Akaa, Viiala / Haihunkoski kt 53 m² Kanavantie 4 A. ke 27.7. 3 h+k+kph+lasit.p. Kaunis lohkotiiliverhottu 1996 valm. Laadukkaat materiaalit, avokeittiössä puuliesi tai takka. Saunaos. Hieno kodikas kesäpaikka isolla tontilla. 215.000 € . C2007*. Pelaajapulaa Akaa-Volleylla ei alkavallakaan kaudella ole näköpiirissä. Metsäisellä tontilla pikkukoti pariskunnalle tai sinkulle. saneerattu hiljattain, ilmalämpöpumppu lisää viihtyisyyttä eri vuodenaikoina. 569853 Akaa, Toijala / Nahkiala kt 71 m² Hakamäentie 4 A. Harri Mattila. jakautuu tasaisemmin, kommentoi Akaan kakkosvalmentajana toimiva Risto Lahti . Avarat viihtyisät tilat. – Toivottavasti saamme Pitkäsen tilalle yhtä kovan luokan keskitorjujan. Vakuus 1kk. F*. 57.000 € . Harri Mattila Kaudella 2016–2017 miesten lentopallon 1-sarja pelataan ilman lohkojakoa. Energiatehokas vesikiertoinen lattialämmitys PILPillä. 3h+tupakeittiö+saunatilat. Harjoittelun pitää tuntua Akaa-Volley on tunnettu kesätreeneistään. C2007*. Mh. Sen sijaan A-Volleyn Cja B-ikäiset pelaajat ovat osallistuneet aktiivisesti Niko Rouvalin ohjaamiin fysiikkatreeneihin sekä palloiluhallissa että Keskustan koulun viereisillä liikunta-alueilla. E2007*. 546282 Akaa, Toijala / Katajamäki okt 158/188 m² Kalliokuja 4. Jotkut nuoremmista ovat sanoneet harjoitusten olevan rankkoja. talo aurinkoisella Mäntykankaalla. Pikkumökkeilijälle leikkimökki. Tuomi toteaa, että rivistä poistuu täysin varmasti loistavan viime kauden pelannut keskitorjuja Panu Pitkänen . Vh. Mh. Kolmas oli saman seuran Pertti Nousiainen tuloksella 34,41. su 31.7. Hän on solminut sopimuksen Pielavedelle mestaruusliigaseura Liiga-Sampon kanssa. su 31.7. Sauna lämpiämään, makkarat grilliin ja kesää viettämään. 4 h+k+khh+sauna-os. 49.565 € . Ensies. Varasto sisäänkäynnin yhteydessä, terassilla markiisi kauko-ohjauksella. 115.000 € . Mh. Mh. Olohuoneen yhteydessä myös makuualkovi. klo 13-13.30/Helle 0400 941 946. 3 h+k++kph+lasit.p. 1-sarjajoukkueen runkopelaaja Matti Ollikainen on ollut myös valmennuksen apuna. Tulos riitti selvään voittoon sarjassa M 60. Tällä kerralla joukossa ei ole nähty vieraita huippuseuroista. Tilava autotalli ja iso piha-alue kasvustoineen. 60 m. Viialassa on päässyt ylläpitämään myös pallotuntumaa. YLLÄTY Paljon uutta sisältöä joka päivä ja uusi digilehti aina tiistai -iltaisin klo 20. 95.000 € /tarjoa. Akaa-Volley pelaa alkavallakin kaudella kotipelinsä Toijalan Monitoimihallissa. Autokatospaikka, hyvät yhteydet suuntaan jos toiseen. Vuokra 690 € . 99.700 € . 1. Yhteydenottoja on ollut, mutta vielä ei ole mitään varmaa tiedotettavaa, lopetti Erkki Tuomi arvoituksellisesti hymyillen. Tupa, kk, makuutila. Suositulle alueelle pian valmistuva viihtyisä talo. Pikkumökki ja sauna kalaisan Kallijärven rannalla. 42.000 € . 2 h+k+s. 563332 Lataa appi ja lue vaikka mökillä! 2. Es. 36.902 € . 532806 Hämeenlinna, Paakkonen vapaa-ajan asunto 45/59 m² Kylälahdentie 25. Es. Palvelut ja juna-asema lähellä. – Sellaisia puolentoista tunnin treenejä on vedetty, puuskutti viime kaudella Akaa-Volleyn valmennusrinkiin liittynyt Rouvali alkuverryttelyn jälkeen
Muuta: Su 31.7. 27, to 9.30-11.30 Kerhojen aloitus elokuussa: Päiväkerhot: Roukko, Sassi, seurakuntatalo viikolla 33. klo 18-21 Nuorten ilta seuriksella. Ke 3.8. klo 15. Juhlitaan Seijaa, joka täyttää 70 vuotta. 12.8. Tällainen aika voi tulla useamman kerran ihmisen elämässä tai määrittää kokonaisen kansan kohtaloa. Valkovenäläisten lasten leiri Kumpulassa. Toijala: Su 31.7. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Päivi Isomäki, 040 744 1648. klo 18 Kappelikirkossa ja ke 10.8. Su 7.8. Ilm. Matkan hinta n. Vihitty: Toni Samuli Haliseva ja Nina Maaret Niemipelto, Jarkko Petteri Kaihula ja Anniina Jenni Emilia Ojanen. alkaen numerosta 0400 906 834 (Roukon kerho) ma-pe 12-16 välisenä aikana. klo 15 Elvisgospelkonsertti Apian kesäteatterilla. Ke 3.8. Lähtö Toijalan kirkon edestä klo 9.45 ja paluu n. Jumala puhuttelee jokaista eri tavalla. Suomi elää omaa etsikkoaikaansa monikulttuurisuuden ja taloudellisten mullistusten kourissa. Profetia eli jumalallinen ilmoitus tai ennustus on monitasoinen ilmiö. Konfirmaatiomessu (Toukola 3) klo 10 Viialan kirkossa, Tero Kuparinen, Heikki Ali-Löytty, Veera Kinanen, Hanna Yogaswaran. Päiväkerhot: Eerola, Kirkontupa, Kärjenniemi ja Temppukerho viikolla 34. Musiikki: Su 31.7. menn. Ajanvaraukset puhelimitse ma, ti ja to 9-10 numerosta 040 350 4901. 20 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Eerika Granlund M illoin elämässäsi on ollut etsikkoaika. Seurakuntaretki Vaasan seudulle. Ke 27.7. Kyytitiedustelut Soililta p. klo 10 Messu Kappelikirkossa. Nuoret ja nuoret aikuiset: Ke 3.8. Perhekerhot, vauvakahvila, liikkuva perhekerho viikolla 34. seurakuntapastori Akaan seurakunnasta. Avoimet ovet ja leirikonsertti 2.8. Vapaa pääsy. menn. Pelailua, uimista, sauna ja makkaranpaistoa. Saunomismahdollisuus. Ilmoittautumiset ja ruokavaliot 8.8. On muistettava, että olemme kaikki osa jotakin suurempaa ja elämme yhdessä maailmassa. 27, ma, ke ja pe 13–16. Tuholla varoittelun tarkoitus on tehdä hyvää, herättää ihmiset horroksesta ja mahdollistaa korjausliike. Joitakin voi houkuttaa paluu yksinkertaiseen menneisyyteen, eristäytymiseen muista, mutta se ei ole kestävä ratkaisu. Leiri pidetään Pappilanniemessä ja se on kaikille avoin. Ruokailu Kristiinan kaupungissa, kiertoajelu Vaasassa, yöpyminen Vöyrissä, su jumalanpalvelus Vaasan kirkossa, paluumatka Seinäjoki-Juustoportti. Su 31.7. klo 8-18, muulloin kesäaikana klo 8-15, opas ma-pe klo 1018 ajalla 13.6.-12.8. AKAA Kuollut: Kaarina Sarmastola 83 v, Reino Johannes Laine 79 v, Lahja Orvokki Sikstus 79 v. Teemu Salminen, Monika Välimäki, Toivo Lehtonen, Päivi isomäki. 20€. Konfirmaatiomessu (Päivärippikoulu) klo 10 Akaan kirkossa, Mari Pakkanen, Maria Kujanpää. Sanan ja laulun ilta klo 15, Kinnarintie 13c, Sotkia. Lapsille ohjelmaa; pallopelejä ym. Päiväkerhot 3-6-v. Tervetuloa!Lisätietoa taivaallisista taukopaikoista ympäri Suomen: www. Kesäseurat klo 14 Frösénillä, Lontilantie 503. klo 13 Konfirmaatiomessu Sääksmäen kirkossa. 040 358 3339. On kuunneltava sisintään, mutta muistettava myös lähimmäisen tarpeita. Ilm. Eläkeläisten retkipäivä Toukolan leirikeskuksessa alkaa klo 10 ja päättyy n. Su 31.7. klo 18 Valkeakosken kirkossa kesämusiikkia; ”Kaarisilta”. , Valkeakoskenk. Kesähartaus klo 18 Viialan kirkossa, Mäenpää Kerttu-Kaarina, Salmesvuori Juha. Ensisilmäyksellä profetia on tulevan ennustamista. Mutta onneksi profetia voi olla myös positiivinen. Yhdessä voimme vastata kutsuun ja tehdä avoimesta, tasa-arvoisesta ja toisistaan huolehtivasta Suomesta todellisuutta. Urkuvartti klo 12 kirkossa, Heikki Ali-Löytty. Perhekerhot perjantaisin 9.30-11.30: Eerola, Eerolantie 8-11; Kirkontupa, Kelhinpolku 6; Kärjenniemi, Vääränmäentie 7; Roukko, Juusontie 7; Sassi, Kullervontie 2 ja Sorrila, Koulukatu 6. Temppukerho 4-6-v. La-su 20.-21.8. 040 725 7418. Toivon talon ruokailu vähävaraisille ma-pe klo 11.30-12.30, alkaen 1.8. Meidän on ensin muutettava vihapuhe rakkauden puheeksi. klo 18 Sääksmäen kirkossa. Maksusta voi anoa alennusta. Jumalanpalvelukset: 11. 7, (ryhmä täynnä); Roukko, Juusontie 7. Pe 19.8. Lapset ja perheet: Kouluun lähtevien siunaaminen ti 9.8. mennessä p. Esitykset klo 15 ja 18 Galleriakirkossa, niiden jälkeen kahvit ja teet tuvassa. Valkovenäläiset lapset esiintyvät. 050 511 8996. Ke 17.8. mennessä p. Eläkeikäisten leirille vielä tilaa. menn. Nuorempana ihmettelin, miksi Raamattu on täynnä kaupunkien ja kansojen kiroamista. Ilm. Leirin hinta täysihoidolla 90€. Nyt tiedän, että kyseessä on juutalainen profetian perinne. Etsikkoaika ei yleensä ole helppo vaihe elämässä vaan siihen liittyy ristiriitaisia houkutuksia, joista on vaikea valita se oikea. Kesähartaus klo 18 Viialan kirkossa, Jaana Viitakangas-Klemola, Maria Kujanpää. Kuuloja näkövammaisten leiripäivä klo 10-15 Toukolan leirikeskuksessa, Pakkanen, Poikselkä. Sääksmäen kirkko on tiekirkkona ja avoinna 13.6.-12.8. Ilmoittautumiset, ruokavaliot ja kuljetustarpeet 10.8. Mukana Liina Nuora-Loijas, viulu, Pekka Tynskä, laulu, Maria Kahilakoski, piano ja Hannu Kahilakoski, urut. Aviol.kuulutettu: Toni Markus Rytkönen ja Anu Maria Inkeri Kuismanen. Myös nyt me täällä Suomessa elämme haastavia aikoja. Hinta 2€. Mukana Tero Kuparinen. Ripari 5 konfirmaatio. Puhujana Terttu Ojakoski. 040 358 3339. Aamurukoukset kirkossa jatkuvat heinäkuun ajan keskiviikkoisin klo 8-10, elokuussa ei aamurukouksia. Pastori Martin Luther King on sanonut: ”Minulla on unelma, että jonain päivänä tämä kansakunta kohoaa ja toteuttaa uskontunnustuksensa täyden merkityksen: pitää itsestään selvänä totuutta, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi.” Miten tästä unelmasta tulee totta. 15.-18.8. Kääntykää ja tehkää parannus! Valinnan aika on nyt. Messu klo 10 kirkossa, Saastamoinen, Poikselkä. Lähetyksen vapaaehtoisten virkistysilta Toukolassa klo 17 alkaen ruokailulla, lisäksi yhdessäoloa, yhteislaulua Juha Salmesvuoren johdolla, saunomismahdollisuus. 120-130 €. Tervetuloa! Os. Kesähartaus klo 19 Akaan vanhassa siunauskappelissa, Jaana Viitakangas-Klemola, Maria Kujanpää. Ilm. klo 18 Kumpulassa. klo 18.30 Kirkollisia kaikuja -konsertti Sääksmäen kirkossa, esiintyjinä Päivölän musiikkileiriläisiä, mukana myös kirkkoherra Markku Antola. Alkaa klo 9.30, päättyy n. To 18.8. Mukana Lasse Jussila, Hannu Uusimies trumpettisooloja ym. KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA: Ke 27.7. mennessä Marille 040 725 7426. Kehitysvammaisten ja heidän perheidensä leiripäivä Toukolassa. Kuollut: Pauli Leo Johannes Vieru 87 v, Keijo Sakari Koivumäki 78 v. Sulkeutuminen ja itsekäs omaan erityisasemaan luottaminen estävät meitä kuulemasta johdatuksen ääntä. Profetian arvo ei kuitenkaan ole tulevaisuudessa niin, että odotellaan vuosia ja katsotaan, onko se totta. 1.-15.8. Pe 5.8. Jeesuskin osasi ennustaa Jerusalemin tuhon, mutta silloin kun se tapahtui, oli jo liian myöhäistä. Pe 12.8. klo 15.45, Pakkanen, Laaksonen, Salmesvuori. To 4.8. Ne ovat tarkoitettu myös meille. Etsikkoaikoja Kirkkoherranvirasto auki kesällä ma-pe klo 9 12. Silloin on pysähdyttävä tienristeykseen, mietiskeltävä elämän kulkua tähän saakka ja valittava oikea suunta tulevaisuudelle. Seuraavan pyhän Raamatun tekstit kertovat erityisesti kaupunkien ja kansojen etsikkoajoista. Lähtö Viialan kirkon p-paikalta klo 7.15, Toijalan Shelliltä (Satamatien risteys) klo 7.30. Laajakärki. Profetian tarkoitus on aina puhutella ihmisiä tässä ja nyt. Pikkubussi lähtee Viialan pappilan parkkipaikalta klo 9.30, Toijalan torilta klo 9.45. Sen tähden on etsittävä Jumalan johdatusta. Se on mahdollista Jumalan johdatusta kuuntelemalla ja tulee todeksi arjen pienissä ystävällisyyden teoissa.Kirjoittaja on vs. p. Vauvakahvila , Koulukatu 6, ti 9.30-11.30 Liikkuva perhekerho , Valkeakoskenk. Ailalle 12.8. p. Aron & Cool Company, liput klo 14 alkaen portilta 15 €/ 5€ (musiikkitapahtuman rannekkeella ja lapset 6-17 v.) Ke 3.8. Retken hinta n. 040 358 3339. 045 638 2446. Viiala: Su 31.7. Antero Kalliolle 20.8. Teemu Salminen, Monika Välimäki, Päivi Isomäki ja Larjus Lamponen.Jumalanpalveluksen Kappelikirkosta ja Sääksmäen kirkosta voi kuunnella suorana myös verkkoradion kautta www. klo 17 alkaen Päiväniemen kesäkodin avointen ovien ilta . Su 31.7. tiekirkot.fi SÄÄKSMÄKI. Ke 27.7. Etsikkoaikaan kuuluu epävarmuus oikeasta ratkaisusta, oikeasta tavasta elää. Nykyajalle tyypillinen arvojen ja elämäntapojen pirstaloituminen haastaa meidät kaikki pohtimaan omaa paikkaamme maailmassa. Etsikkoajan kriisin keskellä Jumalan läsnäolo ja kutsu ovat voimakkaimmillaan, vaikka sitä ei juuri sillä hetkellä huomaisikaan. La 6.8. Kastettu: Ekku Veikka Erenpoika Haussalo, Justus Eero Tapani Käpyaho, Neela Maria Marcela Niemelä, Noelle Emilia Ratilainen, Jaakko Joonatan Sivula, Jussi Eero Johannes Wallenius. Akaan perheuutisia: Kastettu: Oliver Henrik Lehto, Jalmar Matti Kalevi Pakkanen, Benjamin Aapo Kristian Pulkkinen, Venla Helmiina Pötry, Topi Ilmari Viherä. Retki Helsinkiin syventymispäiville Johanneksen kirkkoon. Naistenpäivä klo 11 alkaen leirikeskus Toukolassa. Syyskuussa normaalisti 7.9. Ke 3.8. 27 (ryhmä täynnä) ma 17.30 – 18.30 Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella 2.8. p. Vapaa pääsy, tervetuloa! Muu toiminta: To 4.8. Etsikkoaika on aina myös mahdollisuus parempaan. Sassi, Kullervontie 2, ti ja to 13-16 ja seurakuntatalo 4-5-v., Valkeakoskenk. 4.8. Aviol.vihitty: Matti Tapio Franssi ja Kaisa Vilhelmiina Franssila. Silloin oli turhaa tulla sanomaan ”minähän varoitin teitä”. Messu klo 10 kirkossa, Granlund, Salmesvuori. Kansanlähetyksen toritapahtuma klo 10 Viialan torilla. Mistä tunnistaa etsikkoajan. La 27.8. Sen tunnistaa siitä, että on aika tehdä tärkeitä valintoja. alkaen. ti ja to 9-11.30: Eerola, Eerolantie 8-11; Kirkontupa, Kelhinpolku 6; Kärjenniemi, Vääränmäent. Jeesuksen varoituksen sanat ovat tarkoitettu sen ajan ihmisille, jotka elivät etsikkoaikaansa. 16. Kesähartaus klo 19 Akaan vanhassa siunauskappelissa, Mäenpää Kerttu-Kaarina, Salmesvuori Juha. ja tied. sunnuntai helluntaista, aiheena Etsikkoaikoja. saaksmaenseurakunta.fi/ verkkokirkko Diakoniatyö: Diakoniatoimisto on kesäaikaan avoinna ma, ti ja to klo 10-12 ajanvarauksella. Pelon ja oman selustan turvaamisen sijaan puhukaamme jokaisen ihmisen muuttamattomasta arvosta ja Jumalalta saadusta elämän lahjasta
Messu klo 10 kirkossa. Kolmantena oli Turengin Sarastuksen Timo Ahlroth . Toijalan Vauhti järjesti kolmen viikon pituisen päiväleirin alakouluikäisille lapsille, jonka aikana tutuiksi tulivat monipuoliset lajit aina aitajuoksusta moukarinheittoon. 040 358 3334 (myös muskarit) Susanna Antosalo puh. Mukavaa perheen yhteistä tekemistä! Ilmoittautumiset Hanna-Marille puhelimitse 1.8. D12-sarjassa Emma-Riikka Laamanen oli seitsemäs ja Saara Rajala kymmenes. Kerhot (myös avoimet perhekerhot) alkavat vkolla 33. esiintymiset jatkuvat Metsälinnassa kello 10. Väliajoissa ilahdutti pisimmän rastivälin 26:nneksi nopein aika. klo 10-16.30. 040 358 3337 Mervi Viitanen puh. H10RR-sarjassa Joonas Korhonen oli kuudes ja samalla sijalla oli Venla Rajala D10RR-sarjassa. Kerhot ovat maksuttomia. H65-sarjassa Jorma Karvonen kokeili viisi viikkoa aiemmin loukkaamansa akillesjänteen kestävyyttä ja sijoitus oli 3,0 kilometrin radalla 39:s. Muu toiminta: Ke 3.8. alkaen. He myös suunnittelivat toteutettavat harjoitteet itsenäisesti ja erittäin vastuullisesti. Karoliina Laamanen ja Nella Korhonen valloittivat seuraavat sijat. Sarjassa oli 15 kilpailijaa. Tarja Soini sijoittui D55-sarjassa sijalle 17. klo 16. Yhteistä ohjelmaa, makkaranpaistoa, muurinpohjalettuja, saunomista ja uimista. 040 358 3336 Toijalan kerhopiste, Sontulantie 1, kulmasali Berit Joki puh. Jokainen leiripäivä toi eteen onnistumisen kokemuksia ja sinnikästä harjoittelua taitojen kehittämiseksi. 1. Sarjan rata oli 3,4 kilometriä ja osanottajia oli 32. 29.7. 3,0 kilometrin radalla. Avioliittoon vihitty: Jari Matti Knut Kemppainen ja Sirpa Hannele Hakolahti. Kilpailuun osallistui Tarpian Suunnasta nuoria suunnistajia, joista Ella Rajala voitti D12TR-sarjan. on torikonsertti Toijalan torilla kello 10. YLLÄTY Paljon uutta sisältöä joka päivä ja uusi digilehti aina tiistai -iltaisin klo 20. -> Lataa mobiilis ovellus Leijona-leiri sai lapset liikkumaan Leirille osallistui päivittäin noin 20–35 lasta. Julia Talvitie Leijona-leirillä liikuttiin lajiharjoittelun lisäksi pelien, leikkien ja kisailujen merkeissä. Lauantaina 13.8. Kalle Roine, Johanna Hytönen. Kirkkokahvit Kalvola-seura. Kerhoryhmistä ilmoitetaan kirjeellä. KALVOLA Lataa appi ja lue vaikka mökillä! 2. mennessä kirkkoherranvirastoon, p. Ti 2.8. 040 742 2711 Lisätietoja: Lapsija perhetyön diakoni Hanna-Mari Yogaswaran puh. Kumpulassa on avoimet ovet ja leirikonsertti kello 18. Lajiharjoittelun lisäksi liikuttiin pelien, leikkien ja kisailujen merkeissä. Tarpialaisista Harri Kosken sijoitus oli 25:s. Sarjassa oli 45 kilpailijaa, joista kolme hylättiin. klo 18 Rukousilta. Tarpian Suunnan Esa Toivonen voitti H60-sarjan yli kolmen ja puolen minuutin erolla kakkoseen Hinnerjoen Yrityksen Simo Valtaseen . Julia Talvitie Esa Toivonen ja Ella Rajala voittoihin Punkalaitumella Heinäkuussa on vähän rastiviikkojen ulkopuolisia suunnistuskilpailuja, joten Punkalaitumen Kunnon järjestämään kansalliseen keskimatkan Kesälaitumen Rastit -kilpailuun osallistui peräti 500 suunnistajaa. Toijalan urheilukentällä oli vilinää kesäkuun 6.23. lapset esiintyvät Viialan torilla kello 10. Kaila, Kuivaspääntie 150, Lempäälä Veistämö P. 040 765 5544 Kylmäkosken kerhopiste, Lehtitie 3, srk-talo Veera Kinanen puh. Hinta 10e/ hlö. Tervetuloa! Armon, ilon ja toivon yhteisö Akaan seurakunta SYDÄMELLISESTI TERVETULOA MUKAAN KERHOON! Päiväkerhoihin ja kirkkomuskariin ilmoittautumiset Kerhopisteissä paikanpäällä ti 2.8. Lasten mielestä leirillä parasta olivat mm. jalkapallo, käsipallo, korkeushyppy, kiekonheitto, moukarinheitto, monien uusien taitojen oppiminen, kaverit ja kisailu. järjestetyllä lasten yleisurheilun Leijona-leirillä. Lähtökonsertti on sunnuntaina 14.8. klo 9-15 ja ke 3.8. klo 11 Lassi Koski, ym. Tämän kesän hienojen kokemusten perusteella leirille olisi varmasti runsaasti tulijoita myös tulevaisuudessa. Ilm. Messu klo 10 kirkossa. Sunnuntaina 7.8. klo 9-11.30 tai puhelimitse lastenohjaajille. Jumalanpalvelukset: Su 31.7. Torstaina 4.8. Retki Hietajärvelle. Kerhoryhmiä on 3-5-vuotiaille. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 21 HAUTAKIVET Kaiverrukset, kultaukset, entisöinnit, kaikki alan työt edullisesti suoraan valmistajalta MUISTOKIVI OY M. Veteraanisuunnistajista Tomi Pietari Korhonen oli yhdestoista H40-sarjassa 4,7 kilometrin radalla. Leirin järjestämisen mahdollisti aiemmin keväällä Lions Club Toijalan tekemä lahjoitus muun muassa Toijalan Vauhdin nuorisoliikunnan hyväksi. Tiistaina 2.8. Messun jälkeen tutustumiskäynti Kalvolan hautausmaalle , oppaana Ulla Eerola. Leirille osallistui päivittäin neljän tunnin ajan noin 20– 35 lasta.Leirin ohjaajina toimivat Vauhdin aktiiviset urheilijanuoret. Some Mitä paikkak unnan somess a tapahtu u. Lähtö srk-talolta klo 10.30, paluu n. Muskariin ilmoittautumiset puhelimitse Berit Joelle. ASENNA APP Lataa ja asenna Digiläsovellus maksutta sovelluskaupasta. Lempäälän kirkossa kello 18. Jorma Karvonen Valkovenäläislapset esiintyvät Akaassa Valkovenäläisten lasten perinteinen leiri pidetään 1.–15.8. 040 725 7415 / hanna-mari.yogaswaran@evl.fi Perheleiripäivä Toukolassa ti 9.8. Akaan seurakunnan omistamassa Kumpulan leirikeskuksessa Viialassa. Muskari-ryhmät kokoontuvat Viialassa ja ryhmiä on kaksi vauvoille ja taaperoille. Osalle nuorista leiri mahdollisti ensimmäisten arvokkaiden ohjauskokemusten syntymisen ja oman osaamisensa eteenpäin siirtämisen innokkaille lapsille. Akaan Seutu. 040 804 9490. Su 7.8. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Helluntaiseurakunta Toijala, Asemantie 32 Su 31.7. Viialan kerhopiste, Nordintie, srk-talo Ulla Rekola puh
050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. KUMHO 185/65 15 280e 195/65 15 280E 205/55 16 310E 225/50 17 480E HANKOOK 175/65 14 260e 195/65 15 300E 205/55 16 330E 195/70 15C 420E ILMASTOINTIHUOLTO 50E! Parhaimmat kiitokseni muistamisesta merkkipäivänäni. 040 868 3604 VUOKRALLE TARJOTAAN HEINÄÄ pienja pyöröpaaleissa. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ NELIPYÖRÄSUUNTAUS Ohjauskulmat ojennukseen! korjaamo 040 160 7960 Neste Toijala Kurisjärventie 5 Akaa JAMATI-OSA OY Hallamäentie 3, Akaa (03) 542 1066/rengasmyynti SOITA 044 3366490, pienet erät 0440 523751 www.kierratysmetallilife.fi romulife @ gmail.com ROMULIFE NOUDAMME/ OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT (myös akut) Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikoisja vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. Sistonen Puh. 050 342 2822 Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 KESÄRENKAAT sarja asennettuna esim. Tule tapaamaan puolueetonta jätevesineuvojaa tai kysy neuvoja puhelimitse. Puh. klo 9–13 Toijalan torilla. Lauantaisauna klo 13. mukaan Tampereella Keskuojankatu 1 MA-PE 10-17, LA 10-13 p. Kurkkaa silloin kuvagalleriat ja videot Digilästä! • Älypuhelimella ja tabletilla Digilä-sovellus • Selaimella: shl.fi/digilehti. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Ota yhteyttä, tulen katsomaan ja tarjoan uudet asennettuna! KEITTIÖT V S I I N O Kauniit KEITTIÖT Ota mitat mukaan ja tule valitsemaan kotiisi toimivat kalusteet ammattilaiset auttavat! Kysy myös kuljetuspalvelua! ylojarvi@keittiokalustetukut.fi Kotiin ja mökille! www.keittiokalustetukut.fi www.visionliukuovet.fi Laadukkaat LIUKUOVET Meiltä myös KOMEROT, WC-KALUSTEET, KHH-KALUSTEET, VAIHTO-OVET, TILANJAKO-OVET myös erikoismitoilla TERVEYSPALVELUJA MYYDÄÄN Toijalan keskustassa 75 m² 3H+K+KPH+ VH+PARVEKE Puh. 22 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu P. Jätevesineuvonnan kesäkiertue ke 3.8. hoitosauna alle puoleen hintaan. 03 433 4280 ark. Sitova ilmoittautuminen. SEKALAISIA Bongaa Birdy! Paperilehden sivuilla lentävä Digilä-birdy kertoo, jos jutun digi versiossa on ekstra sisältöä. 9.30-17 , la sulj. 220e 240e 255e 290e 295e 315e 290e 300e 360e 430e 470e 560e KESÄRENKAAT ikkunasto.fi Forssa Lepistönkatu 6 A, Sortohaanraitti, p. Ota yhteys jätevesineuvoja Lauri Sillantiehen puh. Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. Jätevesineuvonta on valtion rahoittamaa ja sen toteuttajana toimii Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. 0400 633 615 Vuokrataan/myydään/ vaihdetaan KT 3H+K 83 m², Haihunkosken rantamaisemissa Viialassa os. P. Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy lankap. Lallintie 7. 050 548 3333 HALUTAAN OSTAA TYÖSUORITUKSIA akaanrengas.fi 040 831 1708 AVOINNA Kylmäkoskella MA-PE 14-17 LA sop. 20.6.-14.8. 0500 607 553 AINUTLAATUINEN TURVESAUNA KILOT JA KIVUT KURIIN www.ainoklinikat.. AKAAN RENGAS 040 831 1708 175/65-14 195/65-15 205/55-16 205/60-16 225/45-17 225/40-18 alk. Lue lisää neuvontatyöstä www.kvvy.fi/jatevesi. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI 020 720 9240 Myös ark. 8-18, la 9-15 Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. 050 570 9511. Joka 4. Toimialueena koko Suomi. Pentti Ehoniemi Askarruttaako kiinteistösi jätevesijärjestelmän kunto ja saneeraustarpeet tai mitä lainsäädännön tulevat muutokset vaikuttavat kiinteistölläsi
Teos olisi yhtä hyvin voinut syntyä tapettitehtaan vanhan makasiinin innoittamana, kuten Mari Rauvanlahden , Susanna Virjon ja Taina Vuennon oksista ja vanhoista cd-levyistä rakennettu Katse, joka heijastelee Nahkialanjärven pinnan ja rannan puiden liikkeitä. Tälle 6.5 kilometrin taipaleelle lähtivät teol.yo. Tapettitehtaan makasiinien seiniin kiinnitetty Pauli Ahopellon Ovipeili on ollut aiemmin esillä Helsingin Ruoholahdessa. Vaakakuppi keinahtelee Akaassa nikkaroitujen ja muualla viimeisteltyjen taideteosten välillä. Yksi kierrätetty akaalainen teoskin joukkoon mahtuu. Seitsemän naisen ryhmän tavoite on teosta esitelleen Kirsi Kuusiston mukaan ”poutauttaa” paikkoja. Painaako ideoiden kierrättäminen vähemmän. Miettisen humalasta tullee taiteilijan sanoin siirtohumala toisaalle toisten seipäiden seuraan. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 23 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT tänään Heidi, unikeonpäivä, torstaina Atso, perjantaina Olli, Olavi, Uolevi, Uoti, lauantaina Asta, sunnuntaina Helena, Elena, maanantaina Maire, tiistaina Kimmo. Lähtö tapahtui Sotkian puoleisesta päästä noin kello 12.55. Sekä Vaattovaara että Miettinen pohtivat teoksessaan luonnon ja ihmisen tekemän suhdetta, ja sitä miten luonto lopulta valtaa kaiken ihmisen rakentaman. heinäkuuta 1966 Kaksi Akaan seurakuntapoikaa uivat Jalantijärven päästä päähän Akaan seurakuntanuoret tempaisivat viime lauantaina, kun kuuden rohkean ryhmä lähti Sotkian kohdalta uimaan Jalannin järveä päästä päähän. Ovipeili on kokoelma puuovia, joihin Ahopelto on veistänyt tai raaputtanut erilaisia hahmoja. Pauli Ahopelto: Ovipeili. Vaattovaaran Maannousemassa ruoho saa kasvaa maahan asetetun rautaverkon läpi, ja Miettisen heinäseipäät saavat peittyä humalaköynnökseen jos peittyvät. Ilma oli tyyni ja vesi lämmintä (n. Puolimatkan krouvissa on hyvä tarkistaa suunta Mari Rauvanlahti, Susanna Virjo ja Taina Vuento: Katse. Syntymämitat olivat 3640 grammaa ja 53 senttiä. Kanta-Hämeen keskussairaalassa syntyneen tytön mitat olivat 4740 grammaa ja 53,5 senttiä. Näkymä-ympäristönäyttely saavuttaa tällä viikolla puolimatkan krouvin. Kovin pahasti ei ankara uinti tuntunut poikia rasittaneen, sillä jo parin tunnin jälkeen heidät nähtiin retkeilymajalla saunomassa ja uimassa. Sonja -Maria ja Jani Vehka -aholle Toijalaan syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalassa 15.7. 50 vuotta sitten Vauvauutisia Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Hämeenlinnalaiset Niina Pihlainen ja Mikko Korpela saivat tytön 10.7. Krouvissa on hyvä pysähtyä pohtimaan sitä, mikä Näkymä on tai mikä sen tulisi olla. kello 12.12. Matka järven toiseen päähän Järviölle kesti noin viisi tuntia ja perille selviytyivät Risto Takkinen ja Jorma Mattila. Mikä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä Näkymä on. Johanna Mäkinen Johanna Mäkinen. Yhteisöllinen taidetyöpaja vai uusi Mänttä. Teijo Kokon vanha Näkymä-teos arpakuutio muuntui kuraattori Pauli Ahopellon käsissä punamullatuksi Arpapuutioksi, joka on nähtävillä Toijalan Rakennustarvikkeen pihassa. Toijalan Seutu 26. 25 astetta), joten ulkoiset olosuhteet yrityksen onnistumiseksi olivat erinomaiset. kello 4.41 tyttö. Katsooko peilistä John Wayne. Markus Vaattovaaran Maannousema puhuttelee sekä Näkymän teemaa että katsojaa. Löytyykö punainen lanka eli #Puu. Akaassa seitsemän koivua on saanut ympärilleen huolitellun valkoisen puvun, ja mekotetut koivunrungot ovat eittämättä suomalaista sielunmaisemaa viimeistä havusellunpiirtoa myöten. Markus Vaattovaaran järeä Maannousema syntyi Näkymä-talossa vietettyjen parin viikon aikana 7000 kilosta urjalalaista kierrätysrautaa. Kaksi heistä ui aivan perille, mutta paljon ei jäänyt toisiltakaan matka vajaaksi. Turvallisuussyistä souti piti venettä koko ajan uimareiden lähellä. Anu Miettisen Unohdetut nousi pystyyn kepeämmin, sillä se on ollut esillä vuonna 2010 Kivinokassa, ja Miettinen kertoo 700 heinäseipään varaston muutoinkin huvenneen viime vuosina. Lisää kierrätysmateriaaliakin on siis kasvamassa akaalaisessa maaperässä. Silti krouvista poistuessa päälle liimatun tunnetta ei saa heti karistettua. Maannousema eli kuusentyvilaho on havupuissa tyven lahoamista aiheuttava sieni. Arto Saarinen, yo Jorma Mattila, Abiturientti Risto Takkinen, teini Jukka Rekula ja koululaiset Hannu ja Heikki Mäkinen. Yhtäältä tämänvuotinen näyttely on Akaassa syntynyttä kierrätystaidetta ja toisaalta joukko muualta Akaaseen kierrätettyjä teoksia. Isoveli on Mika Vehka -aho. Kirsi Backmanin , Mollu Heinon , Liisa Hyvösen , Kirsi Kuusiston , Pia Salon, Anu Sukasen ja Heli Väisäsen Pouta on kotoisin alun perin Raumalta. Isosisko on Sofia
ti-pe 11-18, la, su 11-15. Kurisjärventie 487 Akaa. VREL Toijalan Osasto ry Kesäpäiväpalaveri. Pulssi Sappeen kesäteatteri. Lataa appi ja lue vaikka mökillä! 2. Tervetuloa mukaan. Mielenilmaus Helsingissä 3.9. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Elämää ja erotiikkaa. Tyrvään Pyhän Olavin Kirkko Sastamalassa. Kesäpäivän suunnittelupalaveri ti 9.8. Ulla 0400 374 411 tai Anneli 040 414 2500. Ennakkomaksu 100e 31.7.2016 mennessä ja loppulasku 20.8.2016 mennessä viitenumero 3146. Auto lähtee Viialan taksiaukiolta klo 17, Toijalan S-marketilta klo 17.30. p. Matkalta kyytiin. klo 12. Kylmäkosken Pilvenpiirtäjien kuvataidenäyttely av. 15.00 Makkarantie 171. Perinteisesti koulujen alkaessa on kioski laitettava talviteloille. 19.00 Sappeen kesäteatteri. Tutustuminen Kuusamon maisemiin retkeillen nähtävyyksiä katsellen. Kirkkopäivä. mennessä. Linja-auto: Sotkia Näsin pysäkki klo 17.20, Kurjensilta klo 17.23, Kruuna & Klaava klo 17.30, Toijalan Nesteen bussipysäkki klo 17.32. Liput jaetaan ja lunastetaan bussissa. Syyskauden avaus Palokärjessä 18.8. Kokoontuminen klo 12. La 3.9. Su 7.8. 050 501 1307 tai tapio.sihvo@gmail.com Nettiyhteys: http://www.elakeliitto.fi/etela-hame/kalvola/ Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Valkeakosken kesäteatteri. 0400 835 083. klo 17 alkaen Riisikkalassa Sipiläisen mökillä. Pe 12.8. Akaan Seudun Toimihenkilöt Pro ry Venetsialainen Ilta. Saunamahdollisuus. Vuorokauden risteily Gracelle. Ke 27.7. Galleriakirkko, Kinnarintie 13 c, Akaa, Sotkia. Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkon esittely ja omakustanteinen kahvi Wanhalla Asemalla. Liput varataan ilmoittautumisjärjestyksessä, lippuja rajoitetusti. Ruokaa, juomaa, pelejä, tanssia, saunaa. Muurikkalettuja, makkaroita, yhteislaulua ja lopputuotteita alennetuin hinnoin. Pe 15.7. Ruskaretki Rukalle 3.-8.9.2016. Meno omilla autoilla. Su 31.7. Retken hinta 30,sisältää lipun ja kuljetuksen. To 4.8. Viialan Sampola. YLLÄTY Paljon uutta sisältöä joka päivä ja uusi digilehti aina tiistai -iltaisin klo 20. Mato-onkikilpailut pe 29.7. Saari varattu leiriläisille. Lähtö Kirka-musikaaliin Valkeakoskelle ke 3.8. Seutukunnallinen Kirkkopäivä Vesilahdella ke 3.8. Ma 22.8. Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat. Ke 27.7. 13.00 18.00 Metsäpirtti. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry ToVoLi. klo 15.00 Riisikkalan Tapiolassa. Hinta 30 euroa sisältää lipun ja kyydin. Kesäpäivänvietto Vainiolahdessa ti 16.8. La 27.8. Kuusamo Ruka. Alkaa klo 10. Su 3.7. Metsäpirtillä yksityistilaisuus keskiviikkona 3.8.2016 klo 13-18. Ti. 0400 910 237. La 3.9. Johtokunta kokoontuu klo 14. -> Lataa mobiilis ovellus. Lisätiedot, ilmoittautumiset ja mahdolliset erikoisruokavaliot ruokatarjoilun vuoksi 5.8.2016 mennessä Pentti Koskiselle puh. RiisikkalanLintumaan metsästysyhdistys ry Akaan Maatalousnaiset ry Perinteinen heinäkuun saunailta ke 27.7. Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli.sporttisaitti.com, seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille, Kurkelantie 9, Toijala. Venetsialainen Ilta jäsenille puolisoineen Nakissa. Tervetuloa! Kylmäkosken Pilvenpiirtäjät Kesänäyttely Helenen hengessä. Kesäkioskin päättäjäiset. klo 11.00 Varmiolan kahvilassa. 18.00. ToVoLi ry monipuolinen tarjonta ryhmäliikuntatunteja joka päivä! Tunteja kaiken kuntoisille, myös LesMills-tunnit sekä Spinning-sisäpyöräilyä. Lähtö bussilla taksiaukiolta klo 10.00. mennessä Raulille p. Pe 29.7. Viialan Sotaveteraanit ry. Toijalan Seudun Kalamiehet ry Otonsaari. Yhteislaulut Elämää ja erotiikkaa, paikka myöhemmin. HUOM! Tilaisuus perutaan mikäli osallistujia on alle 12 hlöä! Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Ruskaretki. Hintaan A1 67e, A2 55e, B1 60e, B2 50e. 14.30 15.30. Soittele lähdöstäsi Einelle 040 726 4128 tai laita viesti. 30.8. Kurisjärven koululla jatkuu Pilvenpiirtäjien näyttely, av. Kaikille avoin teatteriretki katsomaan Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein. Ilmoittautumiset 1.8. To 8.9. Viialan maaja kotitalousnaiset Lettujen paisto. Johtokunnan kokous tiistaina 2.8. 24 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu Riisikkalan-Lintumaan metsästysyhdistys ry Sääntömääräinen kesäkokous su 31.7. Valkeakoski. Su 7.8. Sotkian kyläyhdistys Kesäteatteriretki. Toijalan-Ryhmä Ruotsin risteily. Boccian Rainenmaljakilpailu jäsenille. kioskilta klo 17.45. klo 16 alkaen Sirpa Monosen mökillä. Ilmoittautuminen 1.8. Hinta sisältää matkan, majoituksen puolihoidolla, retket ja retkieväät. Viialan Erämiehet ry Kesäkokous. HUOMIO! Etsimme reipasta uutta työntekijää, hakulinkki löytyy nettisivuiltamme. Ti 23.8. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja majan lukitusasiaa. Kalakerho kokoontuu Shellille klo 9. Sitovat ilmoittautumiset 31.7.2016 mennessä. Petanque/boccia keskiviikkoisin klo 10 Leppoisilla harjoitukset ennen Palokärkeä. To 4.8. Lähtö kimppakyydein Viialan taksiasemalta klo 17.15 ja Toijalan S-marketilta klo 17.30. Akaan Seudun Ruskat ry Perinteinen kirkkopyhä Metsäkansan kirkossa. Matkaan sisältyy, matka, ruoka noutopöydästä, kahvi+pulla. EKL:n Pirkanmaan piirin Kirkkopäivä to 18.8. Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein. 1. Su 14.8. ke, la, su klo 12-17. Ruokailu yläasteen koululla klo 12.30, pääjuhla klo 13-14. Sitovat imoittautumiset 31.7. Grace. mennessä Tarjalle 040 579 1070. Auto täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Viialan Eläkeläiset ry Viialan Sampola. klo 11.00 alkaen. 12.00 18.00 Kylmäkosken aseman kesäkioski Asemanraitti 181. Retken hinta 485 e. Hunajahulinoilla Toijalan torilla. 3.9. klo 10. Perinteinen lettujen paisto Mäntymäen vanhainkodilla. 050 575 9288/ Tuulia. MeNyt Mitä yhdisty ksille kuuluu juuri nyt. Hunajahulinoilla mukana. Kaikille avoin Kesäteatteriretki pe 12.8.2016 klo 19.00 Sappeen kesäteatteriin. 040 485 3544. Toijalan Seudun Erämiehet ry Metsäpirtillä yksityistilaisuus. Ilmoittauduthan viimeistään pe 12.8. Toijalan Eläkkeensaajat ry Toijalan Eläkkeensaajat ry. Ke 3.8. Jumalanpalvelus alkaa klo 11.00, saarna kirkkoherra Harri Henttinen. Kuljetus järjestetty. Ke 3.8. Ke 3.8. Osallistumismaksu 5 e. Nyttikestiasioista ja mahdollisista yhteiskyydeistä sopimiseksi ota yhteyttä Kirsiin puh. Lippuja rajoitetusti. Auto: Sotkia Näsin bussipysäkki 17.20, Kurjensilta, Kruuna&Klaava 17.30, menee Kilsanmäen kautta Pälkäneelle matkalta myös kyytiin. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Tapio Sihvo puh. Kilsanmäen kautta Pälkäneelle, myös matkalta kyytiin. Ulla 0400 374 411, Anneli 040 414 2500. 12.00 Toimintakeskus Metsola. ASENNA APP Lataa ja asenna Digiläsovellus maksutta sovelluskaupasta
Lue lisää: digilä.fi Asiakaspalvelu puh. ASENNA APP Lataa ja asenna Digilä sovellus maksutta sovelluskaupasta. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 25 Akaan Seutu vihdoin myös mobiilissa! 1. 044 755 7204 (arkisin klo 9–15), sähköposti: asiakaspalvelu@digila.fi Lataa Digilä ja lue vaikka mökillä! Runsaasti sisältöä kesääsi: • uusi digilehti joka viikko • kesälehti 2016 • tuoreimmat paikallisuutiset • tapahtumavinkkejä • kiinnostavia somesisältöjä • videoita ja kuvagallerioita • digilehtien arkisto • tarjouskuponkeja alueesi liikkeisiin Hei täy stil aaj a! Ka ikk i Di gil än sis äll öt ku ulu va t til au ks ee si ilm an eri llis ma ks ua .. LUE Paljon uutta sisältöä joka päivä ja uusi digilehti aina tiistaiiltaisin klo 20. 2
6.52 Kim ja Kai (S) 7.00 Lintumiehet 7.08 Kati ja Töppö (S) 7.19 Unohdettujen purkkien kansa (S) 7.26 Metkat Mesiläiset (S) 7.34 I-hah-haa 7.38 Petrin tiikeritarinat (S) 7.50 Kaapo (S) 8.16 Galaxi 8.17 Late Lammas (S) 8.24 Villit futarit (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Black Box (12) 9.45 Yle FOLK: Driftailija 10.00 Matkakassi 10.30 Kioski: Aleks’in Wonderland 11.00 Summeri (7) 12.00 Villi kortti 12.50 Kerrostaloelämää (7) 13.00 Satuhäät 14.00 Kummeli V 14.30 Luontoretkellä: Syö ja tule syödyksi! 15.00 Ilmastonmuutoksia Huippuvuorilla 15.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Black Box (12) 18.45 Löytöretkiä maailmaan 19.00 Vaarallista tasapainoilua 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (12) 23.55 Yle FOLK 2.40 Uutisikkuna 6.35 Aamusää 7.05 Minun kirjahyllyni 7.30 Huomenta Suomi 8.30 Studio55.fi 8.55 Uutispäivä 9.00 Kauniit ja rohkeat (7) 9.30 Emmerdale (7) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Diili 14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S) 15.00 Piilokamera 15.30 Millerit (S) 16.00 Kädettömät kokit 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.30 Salatut elämät (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Emmerdale (7) 20.05 Rautakauppias Uuno Turhapuro presidentin vävy 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 Broken Arrow operaatio erämaassa (16) 0.55 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 1.00 Kadonnut (12) 2.15 Miljoonapotti 5.00 Ennustaja-TV 6.00 Bumba (S) 6.05 Pound Puppies (S) 6.30 Transformers Rescue Bots (7) 6.50 Lazy Town (S) 7.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 7.40 Lego Star Wars (7) 8.05 Angry Birds Toons (S) 8.10 Star Wars Rebels (7) 8.30 Lego Legends of Chima 8.55 Vaaleanpunainen pantteri (S) 9.10 Ostosruutu 9.40 Ostosruutu VitaPrism 10.10 Koru-TV 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.45 Haapasalo goes lomalle 15.45 Onnenarpa 15.50 Haapasalo goes lomalle 16.50 Matkaoppaat 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.30 Neste Ralli Finland LIVE: Harju 2 21.30 Keno 21.35 Elokuva: Scary Movie 3 (16) 23.25 Neste Ralli Finland: Perjantain parhaat 23.55 Elokuva: Cocktail (12) 2.05 Elokuva: Matka tarinoiden saarelle (7) 3.55 Ennustaja-TV PERJANTAI 29.7. Kuvassa Aragorn (Viggo Mortensen), Legolas (Orlando Bloom) ja Gandalf (Ian McKellen).. 15.00 Uusi päivä (S) 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Black Box (12) 18.45 Vauhtimimmit 19.00 The Musketeers (12) 19.50 Freestyler Extreme 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Jälkilämpö (12) 22.10 Yle Uutiset 22.15 VICE: Murder and Corruption in Trinidad 22.37 VICE: Stoned Moms (16) 22.59 VICE: The Internet’s Most Famous Coroner 23.10 Hunted (16) 0.10 Uutisikkuna 6.35 Aamusää 7.05 Minun kirjahyllyni 7.30 Huomenta Suomi 8.30 Studio55.fi 8.55 Uutispäivä 9.00 Kauniit ja rohkeat (7) 9.30 Emmerdale (7) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Jamie Oliverin herkullinen Iso-Britannia 14.30 Merta lähemmäs kalaan 15.30 Upeat skandikodit 16.00 Löytäjät 16.30 Finnjävel ravintola helvetistä 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.30 Salatut elämät (12) 18.00 Ravit: Toto65 vihjeet 18.05 Salatut elämät (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Emmerdale (7) 20.05 Kaappaus keittiössä 21.00 Yövahti 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 MTV Sport Uutiset 22.45 Täydellinen kesä (S) 23.15 Myytinmurtajat 0.20 Villi ja vapaa (7) 0.50 Miljoonapotti 5.00 Ennustaja-TV 6.00 Bumba (S) 6.05 Pound Puppies (S) 6.30 Transformers Rescue Bots (7) 6.50 Lazy Town (S) 7.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 7.40 Lego Star Wars (7) 8.05 Angry Birds Toons (S) 8.10 Star Wars Rebels (7) 8.30 Lego Legends of Chima 8.55 Vaaleanpunainen pantteri (S) 9.10 Ostosruutu 9.40 Ostosruutu VitaPrism 10.10 Koru-TV 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (7) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (S) 20.00 Suomen Tulli 20.58 Keno 21.00 Elokuva: 007 Kuuraketti (16) 23.30 Paratiisihotelli Ruotsi 0.30 Poliisit (S) 1.30 Leijonan luola USA 2.30 Pelastushelikopteri 3.30 Blue Bloods (7) 4.30 Ennustaja-TV TV1 TV2 MTV3 NELONEN 4.00 Uutisikkuna 6.25 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Loviisa 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Toisenlaiset frendit 10.00 Benidorm 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.20 Ruotsalaisia salaisuuksia 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Sukutilan hevosveljekset 13.35 Jos oisi valtaa (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Avara luonto: Kaukasus 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Benidorm 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Toisenlaiset frendit 19.00 Samassa veneessä (12) 20.00 Kulutustavaratarkastajat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dicte (16) 22.40 Yle Uutiset 22.45 Outlander Matkantekijä (16) 23.45 Myötätai vastoinkäymisessä 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 29.7. 26 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu TELEVISIOVIIKKO 27.7.-2.8. 13.40 Tuhkimotarinoita Tyttöjen ilta 15.10 Tanskalainen maajussi 15.40 Villi kortti 16.30 Yleisurheilua: Eliittikisat Joensuu 19.00 Koripalloa: FIN BEL 21.00 Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (12) 23.55 Muistin vanki (12) 0.40 Yle FOLK 3.05 Uutisikkuna 6.00 Miljoonapotti 7.10 Ostoskanava Tvins.com 8.10 Mokon suuri maailma (S) 8.25 Vikke Viikinki (S) 8.40 Littlest Pet Shop (S) 9.05 Tom & Jerry Kids Show (S) 9.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV2 klo 19.00 Vaarallista tasapainoilua Nuorallakävelijä Dean Potter ylittää rotkoja ja kanjoneita ilman suojavarusteita. 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Rakkaudesta puutarhaan 9.00 Yle Uutiset 9.05 Tanskan aarteenmetsästäjät 9.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 10.00 Yle Uutiset 10.05 Avara luonto: Kaukasus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Ruotsalaisia salaisuuksia 12.30 Minun totuuteni: Christina Jutterström 13.30 Dokumenttiprojekti: Talouden selvänäkijä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Metsien kätkemä 15.50 8 myyttiä työstä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Prisma: Supersöpöt eläimet 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Loviisa 18.45 Avara luonto: Kädelliset sukulaisemme 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.10 Komisario Lewis (12) 22.40 Tartu Mikkiin 23.30 Rouva varapresidentti 4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.46 Nimipäiväonnittelu: 30.7. 11.45 Tuhkimotarina 3 (7) 13.30 Teknavi 14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.30 Pomo piilossa 15.30 Salatut elämät (7) 16.30 Kuninkuusravit 18.00 Luojan kiitos! 18.55 Esittelyssä Ex-Onnelliset 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 Pilanpäiten 19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka 20.00 Pop’n’Roll 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 Johan Falk 11 Soluttautuja (16) 0.40 Katujen kasvatti (16) 1.40 Miljoonapotti 5.00 Ennustaja-TV 7.20 Ostosruutu 8.05 Ostosruutu VitaPrism 8.50 Matkaoppaat 10.50 Suomen huutokauppakeisari 11.50 Leijonan luola USA 13.50 Neljän tähden illallinen 15.50 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros 18.00 Hauskat kotivideot 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Haluatko miljonääriksi. keskiviikko-tiistai 4.00 Uutisikkuna 6.25 Helil kyläs 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Toisenlaiset frendit 10.00 Benidorm 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.20 Ruotsalaisia salaisuuksia 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Sukutilan hevosveljekset 13.35 Takki ja liivit pois (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Kulutustavaratarkastajat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Benidorm 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Toisenlaiset frendit 19.00 Syyttäjä (12) 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Outlander Matkantekijä (16) 22.05 8 myyttiä työstä 23.05 Yle Uutiset 23.10 Dicte (16) 0.40 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 28.7. 4.00 Uutisikkuna 6.25 Löytöretkiä luontoon 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Toisenlaiset frendit 10.00 Benidorm 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.25 Tohtori Kiminkinen 12.55 Tiettömän taipaleen takana 13.35 Minä ja mieheni morsian (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Pessimistit onnea etsimässä 16.20 Helil kyläs 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Benidorm 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Toisenlaiset frendit 19.00 Prisma: Supersöpöt eläimet 20.00 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Loviisa 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Valkoinen kuningatar 22.35 Yle Uutiset 22.40 8 myyttiä työstä 23.40 Aistien haastaja 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 27.7. TV1 TV2 MTV3 NELONEN KESKIVIIKKO 27.7. 7.48 Pikkuli (S) 7.53 Sormilla vai puikoilla 7.59 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 8.10 Maukka ja Väykkä (S) 8.23 Musarullaa! 8.46 Petteri Kaniini (S) 9.00 Galaxi 9.01 Nokkelikot (7) 9.12 Jotain rajaa (7) 9.22 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 9.24 Aika härdelli! (7) 9.36 Lohikäärmeratsastajat 10.00 Uusi päivä (S) 11.50 Satuhäät 12.40 Onnistuuko avioliitto. Kymmenien metrien korkeudessa pienikin horjahdus voi olla kohtalokas. HD. 6.53 Lilli ja kukkaisystävät (S) 7.03 Puutarhan tonttu 7.11 Paula (S) 7.18 Lauran tähti (S) 7.33 Humps (S) 7.40 Lauri kilpa-auto (S) 7.50 Hommat hoituu 7.55 Anniina Ballerina (S) 8.23 Galaxi 8.24 Viidakkokirja (7) 8.35 Kesäleiri (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Black Box (12) 9.45 Yle FOLK: Driftailija 10.00 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 10.30 Kioski: Marjan vallassa 11.00 Summeri (7) 12.00 Luontoretkellä: Merenpohjaa tutkimassa 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Ikuiset arvet 13.30 Matkakassi 14.00 Onnistuuko elämä maalla. Kylmäpäinen Dean päättää yrittää kaikkien aikojen ennätystä. 15.00 Uusi päivä (S) 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Black Box (12) 18.45 Vauhtimimmit 19.00 Hyppy tuntemattomaan 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Kummeli V 21.25 Kimmo (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Stacey Dooley: Nuoret kodittomat 23.00 Tales of the Grim Sleeper 0.45 VICE: Murder and Corruption in Trinidad 1.08 VICE: Stoned Moms (16) 1.30 Uutisikkuna 6.35 Aamusää 7.05 Terve aamu 7.30 Huomenta Suomi 8.30 Studio55.fi 8.55 Uutispäivä 9.00 Viking Loton ja Jokerin tulokset 9.05 Kauniit ja rohkeat (7) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Pomo piilossa UK 15.30 Millerit (S) 16.00 Suomen ihanimmat häät 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.30 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.35 Salatut elämät (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Emmerdale (7) 20.05 Löytäjät 21.00 Tuubi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: Formulasirkus 23.05 Rikoksista pahin (12) 0.05 Backstrom (12) 1.05 Last Man on Earth (7) 1.35 Miljoonapotti 5.00 Ennustaja-TV 6.00 Bumba (S) 6.05 Pound Puppies (S) 6.30 Transformers Rescue Bots (7) 6.50 Lazy Town (S) 7.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 7.40 Lego Star Wars (7) 8.05 Angry Birds Toons (S) 8.10 Star Wars Rebels (7) 8.30 Lego Legends of Chima 8.55 Vaaleanpunainen pantteri (S) 9.10 Ostosruutu 9.40 Ostosruutu VitaPrism 10.10 Koru-TV 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (S) 20.00 Neste Ralli Finland LIVE: Harju 1 20.58 Keno 21.00 Elokuva: 007 Erittäin salainen (16) 23.30 Paratiisihotelli Ruotsi 0.30 Poliisit (S) 1.30 Suomen Tulli 2.30 Leijonan luola USA 3.30 Blue Bloods (12) 4.30 Ennustaja-TV TORSTAI 28.7. O: Peter Jackson. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV2 klo 21.00 Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (12) Sormuksen seurue on hajonnut ja eloonjääneet jatkavat vaarallisia seikkailujaan pitkin Keski-Maata sotien ja valtataistelujen laajentuessa. 6.52 Tiketi Tok (S) 7.03 Hyvän kierrättäjät 7.17 Q Putti 5 (S) 7.28 Babar ja Badun seikkailut (S) 7.42 Karvakuonot ja Susikurun seikkailu (S) 7.52 Pusse (S) 8.03 Puu Fu Tom (S) 8.27 Galaxi 8.28 Tenavat (7) 8.36 Joraavat juurikkaat (S) 8.38 Ötökkämiehet 8.50 Näin Norjassa 9.00 Black Box (12) 9.45 Yle FOLK: Driftailija 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.30 Kioski: Kaarlen maailma 11.00 Summeri (7) 12.00 Kilot kuriin koulussa 12.30 Ikuiset arvet 13.00 Kummeli V 13.25 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 14.00 Onnistuuko elämä maalla. 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Our Idiot Brother (12) 22.50 Neste Ralli Finland: Lauantain parhaat 23.20 Elokuva: Firma (12) 2.20 Elokuva: Shanghai Knights (12) 4.35 Ennustaja-TV LAUANTAI 30.7
Reitin varrella odottavat vesiesteet, tulenlieskat ja sähkösokit. Akaan Seutu – Keskiviikko 27.7.2016 27 Viime hetken ohjelmamuutokset mahdollisia. Mikä saa aikuiset ihmiset rääkkäämään itseään ankarassa kisassa. 13.00 Stacey Dooley: Nuoret kodittomat 14.00 Onnistuuko elämä maalla. 15.10 Fatima (7) 15.30 Uusi päivä (S) 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 17.56 Hiekkakakkuorkesteri 18.00 Viikonloppusoturit 19.00 Operaatio Grand Canyon 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Tuhkimotarinoita Tyttöjen ilta 23.15 Nuoren prostituoidun päiväkirja 0.15 Uutisikkuna 6.35 Aamusää 7.05 Terve aamu 7.30 Huomenta Suomi 8.30 Studio55.fi 8.55 Uutispäivä 9.00 Kauniit ja rohkeat (7) 9.30 Emmerdale (S) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Mahdoton taloprojekti 15.30 Pientä mökkiremonttia 16.30 Mike & Molly (S) 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.30 Salatut elämät (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Emmerdale (S) 20.05 Suomen ihanimmat häät 21.00 NCIS: New Orleans (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Diili 23.35 Rizzoli & Isles (12) 0.35 Americans (16) 1.35 Miljoonapotti 5.00 Ennustaja-TV 6.00 Bumba (S) 6.05 Pound Puppies (S) 6.30 Transformers Rescue Bots (7) 6.50 Lazy Town (S) 7.15 My Little Pony 7.40 Lego Star Wars (7) 8.00 Angry Birds Toons (S) 8.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 8.10 Star Wars Rebels (7) 8.35 Lego Legends of Chima 9.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 9.10 Ostosruutu VitaPrism 9.40 Ostosruutu 10.10 Onnenarpa 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (S) 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno 21.00 Elokuva: 007 Älä kieltäydy kahdesti (16) 23.35 Paratiisihotelli Ruotsi 0.35 Poliisit (S) 1.35 Suomen Tulli 2.35 Poliisit kotihälytys (12) 3.35 Leijonan luola USA 5.00 Ennustaja-TV NELONEN TV1 TV2 MTV3 TIISTAI 2.8. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV2 klo 20.05 Uhkarohkeat liitopukuhyppääjät Liitopukuhyppääjä Jeb Corliss loukkaantuu hypätessään Afrikassa. 6.53 Taikakaruselli (S) 7.04 Viljami (S) 7.09 Puuharit (S) 7.22 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 7.33 Ihan satua (S) 7.38 Pasin ja Kielon valtakunta (S) 7.49 Ryhmä Hau (S) 8.16 Galaxi 8.17 Galaxin Pallo 8.50 Näin Norjassa 9.00 Black Box (12) 9.40 Yle FOLK: Toivo Susi Pelimannin penkillä 9.45 Yle FOLK: Toivo Susi Pelimannin penkillä 9.50 Yle FOLK: Toivo Susi Pelimannin penkillä 10.00 Kilot kuriin koulussa 10.30 Kioski: Aleks’in Wonderland 11.00 Summeri (7) 12.00 Onnistuuko avioliitto. 4.00 Uutisikkuna 6.15 Aamusydämellä 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Futisvanhemmat 10.00 Benidorm 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.20 Ruotsalaisia salaisuuksia 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Elämä käännekohdassa 13.35 Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (S) 14.35 Käsi kädessä eteenpäin 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Puutarhaunelmia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Benidorm 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Futisvanhemmat 19.00 Rakkaudesta puutarhaan 19.50 Pohjolan luonto 20.00 Metsien kätkemä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Pemberleyn kartanon tragedia (12) 22.00 Kotikatsomo: Hopeanuolet (7) 22.50 Yle Uutiset 22.55 Prisma: Supersöpöt eläimet 23.45 Historia: Tutkimuskohde Koppargrundet 0.25 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 2.8. 15.00 Aion tehdä abortin 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Black Box (12) 18.45 Löytöretkiä maailmaan 19.00 Operaatio Grand Canyon 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Kätevän emännän juhlat (S) 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Unelmien kolhimat (7) 22.40 Bates Motel (16) 23.25 Game of Thrones (16) 0.20 Uutisikkuna 6.35 Aamusää 7.05 Terve aamu 7.30 Huomenta Suomi 8.30 Studio55.fi 8.55 Uutispäivä 9.00 Kauniit ja rohkeat (7) 9.30 Emmerdale (7) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Formula 1: osakilpailu 13.30 Tähdet kertovat 14.30 Koiralle koti 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.00 Britannian hovi lähikuvassa 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.30 Salatut elämät (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Emmerdale (S) 20.05 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Bones (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 112 (7) 23.35 Legends (16) 0.35 Yövahti 1.35 Isänmaan puolesta (12) 2.35 Miljoonapotti 5.00 Ennustaja-TV 6.00 Bumba (S) 6.05 Pound Puppies (S) 6.30 Transformers Rescue Bots (7) 6.50 Lazy Town (S) 7.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 7.40 Lego Star Wars (7) 8.00 Angry Birds Toons (S) 8.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 8.10 Star Wars Rebels (7) 8.35 Lego Legends of Chima 9.00 Vaaleanpunainen pantteri (7) 9.10 Ostosruutu VitaPrism 9.40 Ostosruutu 10.10 Onnenarpa 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (S) 19.30 Supertähdet (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Octopussy mustekala (16) 23.35 Paratiisihotelli Ruotsi 0.35 Poliisit (S) 1.35 Leijonan luola USA 2.35 Blue Bloods (12) 3.35 Ennustaja-TV TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV1 klo 12.40 Kulta-Gretan huimaava rakkaustarina Uimahyppääjä Greta Johansson voitti olympiakultaa vuonna 1912, ensimmäisenä ruotsalaisena. 7.49 Hyrräpäät (S) 8.01 Kimmo Kuu (S) 8.21 Dinojuna (S) 8.47 Fluugalaiset (S) 9.00 Galaxi 9.01 Karvinen (7) 9.14 Aivokeskus 9.22 Tenavat (7) 9.29 Betonin särkijät 9.36 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Uusi päivä (S) 12.50 VICE: Cloning the Woolly Mammoth 13.10 Kummeli (7) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Matkapassi: Villin lännen kierros 20.05 Uhkarohkeat liitopukuhyppääjät 21.00 Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (12) 0.15 Satuhäät 1.05 Uutisikkuna 6.00 Miljoonapotti 7.05 Ostoskanava Tvins.com 8.05 Mokon suuri maailma (S) 8.20 Maija Mehiläinen (S) 8.35 Littlest Pet Shop (S) 9.00 Supernelikko (7) 9.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 9.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Merta lähemmäs kalaan 11.00 Kädettömät kokit 12.00 Pientä mökkiremonttia 13.00 Piilokamera 13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.00 Teknavi 14.30 Salatut elämät (7) 15.30 Kuninkuusravit 17.35 Kingi 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Täydellinen kesä (S) 20.00 Elastinen feat. 4.00 Uutisikkuna 6.25 Camilla Plum ja säilöjän niksit 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Tosi tarina: Minä rakastan sinua 10.00 Benidorm 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Alattionjoen puolustajat 12.10 Tohtori Kiminkinen 12.40 Kulta-Gretan huimaava rakkaustarina 13.40 Veteraanin voitto (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Minun totuuteni: Mona Sahlin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Benidorm 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Futisvanhemmat 19.00 Historia: Lähi-itä vuonna 1913 20.00 Helil kyläs 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Yläkerran Tuula (S) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Shetlandsaarten murhat (12) 23.35 Kotikylä (12) 0.35 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. Turmaa todistaa myös miehen ystävä, base-hypyistään tunnettu Iiro Seppänen. 03 540 9600 (ark. fi/ tila uk set 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Kädelliset sukulaisemme 9.00 Yle Uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.55 Yle Uutiset 10.00 Alattionjoen puolustajat 11.00 Yle Uutiset 11.05 Tartu Mikkiin 12.05 Puutarhaunelmia 12.35 Camilla Plum ja säilöjän niksit 13.05 Rakkaudesta puutarhaan 13.50 Löytöretkiä maailmaan 14.05 Historia: Kaksinkamppailu etelänavasta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Kulutustavaratarkastajat 15.50 Kotikylä (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Metsien kätkemä 18.55 Neiti Marple: Bertramin hotellissa (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Hopeanuolet (7) 21.55 Vera Stanhope tutkii 23.25 Elämäni unelma 0.05 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.47 Nimipäiväonnittelu: 31.7. Kuvassa Sean.. Yle TV2 klo 18.00 Viikonloppusoturit Mutaisella radalla järjestettävät Tough Mudder -kilpailut ovat suosittuja maailmalla. 9-15) tilaukset@akaanseutu.fi www.akaanseutu.fi PAINOPAIKKA: Alma Manu, Tampere Alma Manu Jakelupäivystys puh. Pitkän kuntoutuksen jälkeen Jeb on jälleen valmis yrittämään uhkarohkeaa hyppyä. MAANANTAI 1.8. 6.52 Matikkahirviöt (S) 7.04 Keppihevostalli 7.12 Olivia (S) 7.26 Saku & Vaakku (S) 7.37 Neppajymykerho 7.43 Pikku hirviötyttö (S) 7.48 Planeetta Kosmo (S) 8.01 Sirkus Temppula 8.06 Vekarat! (S) 8.32 Galaxi 8.33 Ötökät (S) 8.35 Karvinen (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Black Box (12) 9.45 Yle FOLK: Toivo Susi Pelimannin penkillä 10.00 Tanskalainen maajussi 10.30 Kioski: Rakelin kuplassa 11.00 Summeri (7) 12.00 Aion tehdä abortin 13.00 Jälkilämpö (12) 14.10 Onnistuuko elämä maalla. Tulinen rakkaus vei hänet Amerikkaan, missä rohkea edelläkävijä toimi yrittäjänä ja viitoitti tietä tuleville naissukupolville. Ka tso uu sim ma t tila ust arj ou kse mm e oso itte ess a: aka an seu tu. 0800 9 6675 (ark. 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Formula 1: osakilpailu 23.35 MTV Sport: F1 Extra 23.45 Ole luonani aina (12) 1.45 Broadchurch (7) 2.45 Miljoonapotti 5.00 Ennustaja-TV 7.30 Ostosruutu 8.15 Ostosruutu VitaPrism 9.00 Jaksa paremmin 9.30 Huvila & Huussi 10.30 Neste Ralli Finland LIVE: Studio 11.00 Suomen huutokauppakeisari 13.00 Neste Ralli Finland LIVE: Power Stage 14.00 Leijonan luola USA 15.00 Elokuva: Mean Girls tylyt tytöt (7) 16.55 Haapasalo goes lomalle 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hyvät kaupat (S) 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kuusi päivää, seitsemän yötä (12) 23.10 Neste Ralli Finland: Sunnuntain parhaat 23.40 Temptation Island Suomi 2 (S) 1.40 Pelastushelikopteri 3.40 Ennustaja-TV SUNNUNTAI 31.7. 6-11) Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–to klo 9–15 PUHELINVAIHDE: (03) 540 9600 FAX: (03) 540 9630 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy toimitusjohtaja Olli Sirén PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI: Myyntineuvottelija: Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO: Mainostuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@ akaanseutu.fi TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Tiina Kauppinen 044 755 7298 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi Avustaja: Liisa Ahokas 0400 852 134 Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT www.akaanseutu.fi TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET: puh
VALTUUTE TTU Jaakko Leinonen (kok) haluaa Akaaseen liikuntaja messukeskuksen, jossa olisi myös jäähalli. Tuotteet tulevat suoraan tehtaaltamme, asentajina omat FI-sertifioidut peltisepät, ainoana Suomessa. 9-15) Sähköposti: tilaukset@ak aanseutu.fi Markkinoiden ainoa alumiininen ARVO-kouru ei ruostu. » SIVU 4 » SIVU 13 » SIVU 11 SM-mitali stille perhe tulee ykkösenä Autokoul u muuttaa! Löydät meidät jatkossa Valtatie 11, uuden ravintola n alakerras ta! Toijala n Autoko ulu Tarja Antola Tilaa verkossa: akaanseutu.fi /tilaa Soita: 03 540 9600 (ark. Hän sijoittui kolmanneksi yli 35-vuotiaiden eli mastersien SM-kilpailussa huhtikuussa Helsingin Kulttuuritalolla. Hän sijoittui kolmanneksi yli 35-vuotiaiden eli mastersien SM-kilpailussa huhtikuussa Helsingin Kulttuuritalolla. (03) 573 7200 Palvelemme ma–pe 7–17, la 8–13 www.viialanrakennustarvike.fi UTV 20x95 UTV 20x120 Tikkurilan Pika-Teho 11,7 L + sävy 95 m NYT VAIN 89 90 astia NYT VAIN 79 m NYT VAIN Elokuun tarjouksia!! Osta elokuussa 85€ (norm. sadevesijärjestelmän alumiinimateriaalilla PUHKIRUOSTUMATTOMUUSTAKUU vesivek.fi Kysy tehdastoimitustarjousta! Soita 029 123 5353 NYT KODIN ULKOSEINÄT KUNTOON! Erä pohjamaalattua ulkovuorilautaa pituus 3,0-3,3 m Se palveleva paikallinen rautakauppasi Riitiäläntie 7, AKAA • Puh. 28 Keskiviikko 27.7.2016 – Akaan Seutu 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOENERGIA MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus www.taksiliikennemikkola.. Hän on jättänyt asiasta valtuustoaloitteen. Valitse kestävin Sadevesijärjestelmät • Tikkaat ja kattoturvatuotteet •Toimitustakuu; myöhästyneestä toimituksesta rahat takaisin! •Asennustakuu 5 vuotta. Pirita pitää huolta, että harrastus istuu muuhun elämään eikä päinvastoin. Piritan mentaalija poseerausvalmentajana toimii hänen ystävänsä Jasmi Qvick. » SIVU 4 » SIVU 13 » SIVU 11 SM-mitali stille perhe tulee ykkösenä Autokoul u muuttaa! Löydät meidät jatkossa Valtatie 11, uuden ravintola n alakerras ta! Toijala n Autoko ulu Tarja Antola Saat kaiken tämän: PAPERILEHTI joka keskiviikko DIGILEHTI (ilmestyy jo tiistai-iltaisin klo 20) • Lue tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella • Sisältää myös digilehtien arkiston LEHDEN VERKKOSIVUSTO paikallisia uutisia ja tapahtumia päivittäin Numero 22 Keskiviik ko 1.6.2016 | Akaan paikallisl ehti | www.aka anseutu. VIIALASSA asuva Pirita Lindroos-Sipiläinen (vas.) on bikinifitneksen SM-mitalisti tältä vuodelta. fi | Irtonume ro 3 euroa VARHAISK ASVATUK SEN asiakaslaskutus muuttuu hoitoaikaperusteiseksi elokuun alussa. Se on 30 vuoden kehitystyön tulos. Piritan mentaalija poseerausvalmentajana toimii hänen ystävänsä Jasmi Qvick. Uudessa järjestelmässä tarkastellaan kuukausittaista kokonaishoitomäärää. Tärkeintä mitalistille on oma perhe. Tärkeintä mitalistille on oma perhe. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Akaan Seutu 3 kk vain 20e! DIGILEHTI ilman paperilehteä 6 e /kk • Lue tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella Tilaa akaanseutu.fi/tilaa Lue lisää: digilä.fi Info: 37500 Tunnus 5009382 00003 VASTAUSLÄHETYS Tilaan Akaan Seudun ja tiedän, mitä kesässä tapahtuu! TÄYSTILAUS: Paperilehti + digilehti Numero 22 Keskiviik ko 1.6.2016 | Akaan paikallisl ehti | www.aka anseutu. Asiakaslähtöistä taksipalvelua ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä! KYLMÄKOSKI 1+4 Farmari 0400 567 855 KYLMÄKOSKI 1+6+Pyörätuoli 0400 335 944 TOIJALA 1+4 Farmari 0400 782 322 TOIJALA 1+6+Pyörätuoli 0400 233 243 Honkiniementie 19, 37600 Valkeakoski avoinna ma-pe 8-16.30 P. Uudessa järjestelmässä tarkastellaan kuukausittaista kokonaishoitomäärää. (03) 585 0860 www.vlk-kodinkonehuolto.fi Valkeakosken Kodinkonehuolto Oy • Kodinkonehuollot • Kylmälaitehuollot • Sähköasennukset • Ilmalämpöpumput Valtuutettu Kodinkonehuolto palveluksessasi Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 100€) kovavahauslahjakortti ja käytä se sinulle sopivaan aikaan vuoden sisällä ostopäivästä! Myös tarjouksessa sisäpuhdistus 60€ elokuun ajan! autopesu Yrittäjäntie 1, 37910 Kylmäkoski 040 831 1073 DIGILEHTI KESÄKSI: 2 KK 10 € Tilaa: akaanseutu.fi/tilaa Lue lisää: digilä.fi. fi | Irtonume ro 3 euroa VARHAISK ASVATUK SEN asiakaslaskutus muuttuu hoitoaikaperusteiseksi elokuun alussa. Hän on jättänyt asiasta valtuustoaloitteen. Pirita pitää huolta, että harrastus istuu muuhun elämään eikä päinvastoin. VALTUUTE TTU Jaakko Leinonen (kok) haluaa Akaaseen liikuntaja messukeskuksen, jossa olisi myös jäähalli. VIIALASSA asuva Pirita Lindroos-Sipiläinen (vas.) on bikinifitneksen SM-mitalisti tältä vuodelta