Kaupunginhallituksen linja piti. Suomi-neito ja Väinämöinen -mitalin suunnitteli kuvanveistäjä Raimo Jaatinen. Kokous sisälsi lukuisia taukoja, joiden aikana valtuutetut pääsivät jaloittelemaan ja keskustelemaan. Perussuomalaisista Siniseen tulevaisuuteen siirtynyt Turja on innoissaan uudesta puolueesta. » SIVU 5 ROVASTI Sauli Turjalle läpimeno kuntavaaleissa oli yllätys. » SIVU 8 AKAAN kaupungin vuoden 2018 talousarvioon ei tehty 20. Tätä ryhmäpuheenvuoroissa toivottiinkin. » SIVUT 6–7 KUVANVEISTÄJÄ Emil Wikströmin luonnosten pohjalta on valmistettu uusi mitali. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen on saanut kymmenkunta yhteydenottoa virasta kiinnostuneilta. Kuvassa Jukka Saari (vas.), Jouni Vaittinen, Mervi Pulkkinen, Heli Piirainen ja Mika Setälä keskustelussa. Mervi Pulkkinen olisi tahtonut muun muassa ikäihmisten suosituille liikuntaryhmille yhden vetäjän lisää mutta hävisi äänestyksessä. joulukuuta pidetyssä kokouksessa yhtään muutosta, vaikka perustelluista muutosesityksistä äänestettiin kolmasti. Numero 52 Torstai 28.12.2017 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN kaupunginjohtajan viran hakuaika päättyy ensi viikolla. » SIVU 15 Akaan talousarviokuri piti äänestyksistä huolimatta Juha Kosonen
Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Hyvää uutta vuotta!. ToijalanSPR:nosasto haluaa kiittää kaikkia luovuttajiatästäarvokkaasta työstäjatoivottaamyös uudetluovuttajattervetulleiksiseuraavaantilaisuuteen.Myöstapahtuman järjestelyihinosallistuneilletoimijoillesuuret kiitokset. Hyvin valvottu on puoliksi korjattu Olipakerrankeskikokoinen kaupunki nimeltä Örkkilä.Kaupunkioli ajautunuttalousvaikeuksiin,jonkaseurauksena kaikesta säästettiin, tietolivatkuoppaisiaja pimeitä, eihän kaupungilla ollutvaraapitääkatulyhtyjäpäällä.Koululaisille tarjottiinhuonoaruokaa, talonmiehetjasiivoojat olivatlomautettuina, sijaisiaeisaanutpalkata. Terveydenhuollossakin lähinnätoivottiinpotilaille ihmeparantumistatainopeaa kuolemaa, se kun oli halvempaakuinmihinkään toimenpiteeseenryhtyminen.Tätäkaupunkiajohtivat Excel-taulukoihintuijottavatvirkamiehet,muutamienasianarvontuntevien konsulttienavustuksella. MenotolivatÖrkkilässä jatkuvastiliiansuuria, säästääpitäisivieläjostakinjapaljon!Excel-uskovienonneksikaupungin valtuustossaoliaktiivisia kaupungintoimintojen ulkoistamisen puolesta puhujia.Ulkoistaminen toisisäästöjä,vakuuttivat heomiahienojaExcel-taulukoitaan esitellen. 2 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Lämminhenkisenjuhlan aloittitoiminnanjohtajaKirsi Honkanen kertomallaTeriskotisäätiönalkutaipaleesta muunmuassaToijalanSeudunjamuidenlähiseutujen lehtienvanhojenlehtileikkeidenjavalokuviensekä kerätynhistoriikinpohjalta. Asukkaidenjuhlatoimikunta oli koonnut Suomen itsenäistymisenvaiheet,jotkaesitti lähihoitajaPirkko Vikkula . Antamanne työpanosonmahdollistanutonnistuneetverenluovutuskerrat. Leiriytiminenklikkeihineiolenykyaikaista kunnallispolitiikkaa.Kesäkuussatyönsäaloittaneetuudetvaltuutetutovattuoneetmuassaan uuttakulttuuria.Heilläeiolerasitteitataiperinteidenvelvoitteita.Asiatnäytetäänotettavanasioina. Hekatsovateteenpäin. Uudenkuuntelemineneiolepahitteeksi. JosteknisenlautakunnanpuheenjohtajaMaija Toivonen(kok)sanoovaltuustossa,ettähänei kaupunginhallituksenkokouksenjälkeentunnista lautakuntansa esittämää teknisen toimen talousarviota,ollaanaikakaukanaluottamuksesta. Kaupunkipäättitässä vaiheessaselvittää,onko Tervahallinkunnossapidon valvontaolluttoimivaa. Todettiin,ettäTervahalli oliollutsatunnaistarkastuksissakaksikertaa.Teknisentoimenedustajana valitettavansairastapauksenvuoksiensimmäisellä kerrallaolitarkastuksessa toiminutkaupunginmarkkinointi-jatiedotuspäällikköUskoÄllänlompolo. Tarkastusolisuoritettu uimahallin tiloissa, olipa ilmeisesti saunottukin jaehkävähännautittu viilentäviäjuomiakin, ainakineräänkaupungin arkistostalöytyneenedustuslaskun mukaan. Teriskodinasukkaatja henkilökuntaesittivättunteikkaannäytelmänKirjeeni,jonkapääosassaolivat sota-ajankirjeetrintamalle jakotiin.Näytelmäolikoskettavakuvaussiitä,kuinka tärkeääsotilailleolisaada kuulumisia kotoa, kuinka kotityötsaatiinyhteistyöllä tehtyä,jakuinkapostinmukanatulevatpaketitlämmittivätmieltä. Useatkaupunginhallituksenjäsenetovattehtävässäänensimmäistäkertaa,jotenrutiinejaeiole päässytvieläsyntymään.Kaupunginhallituksen puheenjohtajaHarriRämötotesikyselytunnilla myös,ettähäneivoihallituksessapuheenvuoroja estäätairajoittaa.Kunpysytäänasiassa,kaikkien onsaatavasanoamielipiteensä.Näyttääsiltä,että onolluttarvettasanoa. PelleilynMäntymäestäolisivoinutjättää tekemättä.Seolipelkkääpolitiikkaa,jollaeiollut vanhustenhoidonkanssamitääntekemistä.Kun ideologianouseepintaantällätavallaSuomessa 2017,eivoikuinihmetellä.Puuttuuenää,että äänestetäänsiitä,kukaviekaadereillekahvia. Toisella kerrallatarkastusolitehty toimitettujenomavalvontaraporttientarkastuksena,tarkastuksenoli suorittanutkesätyöntekijä teologianylioppilasToivo Ällänlompolo.Tämänjälkeenkaupunginvaltuusto oli leikannut kunnossapidontoiminnantarkastukseenvarattujamäärärahojajahenkilöstöresursseja tarpeettomansuurinaja väärinkohdennettuina eräittenExcel-uskovien konsulttien kehotuksesta 33prosenttia.Tämänjälkeisetomavalvontaraportit tilojenkunnossapidosta olivatkinsiististiarkistoituinaavaamattomissa kirjekuorissa. helmikuuta. Tyrsävän kartanon emäntä (Kirsi Honkanen) hyvästelemässä poikaansa, kersantti Vihtori Tyrsävää (Marko Jokila). Juhlan päätteeksi laulettiinyhdessäMaamme-laulu Suomenlipunalla,jaMatti Lehtinen soittitrumpetilla Finlandia-hymnin. Joskokousonkovinriitaisajaideologiat nousevatherkästipintaan,eisynnyluottamusta. Akaaonniinsyvässätaloudellisessakriisissä, että sitä ei nosteta pelkin enemmistöpäätöksin tai jyräämällä.Nyttarvitaanrohkeitauusiaajatuksia, niinkuinVihreidenryhmäpuhujaJaanaSaramies valtuustontalousarviopuheessaantoivoi. Teriskotisäätiöonmuuttunutviimeistenvuosien aikana kehittämällä toimintaansaedelleenasukaslähtöisemmäksi sekä panostamallakotimaanhyväntekeväisyys-jaavustustyöhön. Jari Laihia Toijalassa kävi 65 verenluovuttajaa VeripalvelujaSuomen PunaisenRistinToijalan osastojärjestivätkuluvan vuodenviimeisenverenluovutustilaisuuden 18.joulukuutaseurakuntatalonyläsalissa. Kävijöitäoli75,jaheistä 65oliluovutuskelpoisia. Uusialuovuttajiaolikaksi. Flunssa tai liian alhainen hemoglobiiniarvoverotti omanosansaluovuttajista ollenesteenäluovuttamiselle.Seuraavaverenluovutus järjestetäänToijalassamaanantaina 19. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Niinsiinäsittenkävi, ettäkaupunkiinrakennetunuudenjaupean TERveyskeskus-VAnhainkoti-uimaHALLIn–jota myösTERVAHALLIksi nimitettiin – kunnossapito ulkoistettiin.Jarrumiehille näytettiinpitkäänenääja silleyhdellekukkahattutädillemyös.Kilpailutuksen jälkeenTervankunnossapidonsaihoidettavakseen seuraaviksi12vuodeksi ÖrkkiläntupajahalliOy. Hienohomma,sehäntyöllistipaikallisiakin.Muutamanvuodenpäästätosin käviniin,ettätämäfirma myytiinisommallekansalliselletoimijalle,kunnossapitosiirtyiyrityskaupan myötäSuomenTalojaTila Oy:lle.Vanhattekijätsaivat pitäätyöpaikkansa,mitä nytvähäntoimenkuvat muuttuivatjalaajenivat–olihantälläyhtiöllä huollettaviakiinteistöjä naapurikunnissakin. Kyselytunnillaaisti,ettäkaupunginhallituksella onhalujajatkaatyöskentelyään,vaikkakeskustelujahallituksenvaihtamisestakinkulisseissakäydään.JäsenJukkaSalminen(kok)sanoisuoraan, ettäyhteistyöeitoimi.Toistenmielestätyöskentelyilmapiiriparaneekokouskokoukselta. Lähtöä seuraavat sotilaat Pekka Äyräs (vas.), Raineri Rauhala ja Antti Lilja sekä Vihtorin isä, Tyrsävän kartanon isäntä (Jorma Saarinen, oik.). Teriskotisäätiön juhlassa nähtiin tunteikas Kirjeeni-näytelmä. Helena Lampinen Teriskotisäätiö täytti 30 vuotta Teriskotisäätiölläjuhlittiin1. joulukuutaasumispalvelun 30-vuotistataivaltasekäSuomi100-juhlavuotta.Mukana juhlimassaoliasukkaidenläheisiäjaystäviäsekäyhteistyökumppaneita. Onmuistettava,ettäkaupunginhallituksenjäsentenlisäksikeskusteluunvoivatosallistuamyös paikallaolevatvaltuustonpuheenjohtajatsekä viranhaltijat.Keskustelijoitasiison.Nuorisovaltuustonedustajanakaupunginhallituksessaollut TearraCarneysanoiAkaanSeudussa20.joulukuuta,ettäkokouksissariidellääntaiilmaistaan vahvastimielipiteitä.Kaupunginhallituksenjäsen JukkaSaari(vas)myönsiNeuvosentulkinnan oikeaksi.JoskusonSaarenmukaanaikavahvalla tavallaotettupuheenvuoroja. Minkälainenhenkikaupunginhallituksessavallitsee,joskokouksetkestävätkuusituntiataiylikin?Kokouksissaäänestetäänkinusein.Kokouksienpituuseisinänsäkerrohengestämitäänja äänestyksetkuuluvatdemokratiaan.Osakesästä menilomaillessajakaikkitietävät,ettähallituksen syksyolipoikkeuksellisenraskaitaasioitatäynnä. Toisaaltatarvitaankorutiinejataipuheenvuorojenrajaamista.Eivälttämättä.Luovatilannetoimii hyvinjohdettunamuutenkin.Tässäpitääkaiketi kysyä,ovatkokokouksetvalmisteltuoikeinjaosataankoniitäjohtaaoikein. SeitsemänvuottaTervahalllinvalmistumisen jälkeenterveydenhoitaja PirkkoYläpöpiläaivasteli työhuoneessaanjatkuvasti, eikähänollutainoa.Vanhainkotiapyörittäväyritys joutuitalousvaikeuksiin kunnenäliinojenmenekkiylitti347prosenttia ennakoidun.Uimarit olivatonneksityytyväisiä, mitänytmuutamatvähän astmaisia.Kaupunkilaiset alkoivatkuitenkinpuhua sisäilmaongelmistaja rakennuksenhuonosta kunnossapidosta. Nyttarvitaanennenkaikkeamyösluottamusta. Jaluottamustarakennetaankuuntelemalla,eipuhumalla.Mikäänideologiaeikorvaaluottamusta. SetiedetäänSuomenhistoriaamiettimällä. Nyt tarvitaan luottamusta A kaanhistorianensimmäinenkaupunginhallituksenkyselytuntijärjestettiintalousarviokokoustaennen.Tapahtumaanolivarattu tunti,jokaonyllättävänpitkäaika.Josvaltuuston puheenjohtajamääritteleekyselytunninkulun,siinäonsyytäpysyä.NykyäänmuutamillaonAkaan valtuustossatapanatehdämitähuvittaa,väitelläkinpuheenjohtajaavastaan. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Haluantoivottaakaikille onnellistauuttavuotta 2018
bussimatka Hämeestä, päivittäin Leville, saunominen päivittäin, aktiviteettejä, ruokailut perillä (aamiainen, päiväeväät, päivällinen ja iltakahvi/tee), matkaisännän palvelut ja huolenpito. (03) 542 3680 WWW.KRUUNAJAKLAAVA.FI KRUUNA & KLAAVA • Pe 29.12. Hintaan sis. Paikkoja rajoitetusti. klo 14.30 (Myllytie 3). JUMPPAA. MUSIIKKIA. TEATTERIA. HIIHTOA. 8-18, la 9-15 Nyt valkoista teräväreunaista KAISA ovea varastosta! Ota mitat mukaan! Tule ihastumaan valikoimaamme ja rajattomiin mahdollisuuksiin! Löydät meidät Ylöjärveltä Maskun vierestä, Teollisuustie 4:stä. TERVETULOA! Jäikö lehti tulematta. KÄSITÖITÄ. 370e/hlö. DJ • La 30.12. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Akaan Seutu – Torstai 28.12.2017 3 Ravintola KRUUNA & KLAAVA palvelee Ravintola KRUUNA & KLAAVA palvelee Kurisjärventie 11, Toijala puh. PARTIOTA. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark. ilmoitukset@akaanseutu.fi TANSSIA. Liiku ja harrasta -teema ke 10.1. Ilmoita jakeluhäiriöstä: • Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhais jakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11 • Postin päiväjakelu alueella soita 010 5844 170 klo 9–15. KEITTIÖT liukuovet Meiltä saat kalusterun koja jopa parissa päivässä! komerot khh-kalusteet wc-kalusteet vakiomitoilla Yritys ja yhdistys – kerro mitä on tarjolla! Varaathan ilmoitustilasi ajoissa. TAIDETTA. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 Kysy myös kuljetuspalvelua! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 lankap. DJ ja karaoke • Su 31.12. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16 ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. LENTOPALLOA. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: p. 0400 335 975 tai vaeltaja100@ suomi24.fi PUHUU AKAAN VALTUUSTOSALISSA KE 3.1. Hinta alk. Akaan Seudussa HIIHTOLOVIIKON reissu LAPPIIN LEVILLE su-la 25.2.-la 3.3.2018 Majoitus ja puolihoito Jeesiöjärven Eräleirikeskus. HighLights, klo 24 ILOTULITUS!! Pieni klinikka, isoja tekoja. Mukaan voi lähteä myös alle 15v täysi-ikäisen holhoojan seurassa. KUNTOSALIA. JALKAPALLOA
Juha Vedenpää Leijona Futsalin pitkäaikainen pelaaja Jussi Nyström aloittaa 1. Muut lahjoitusten saajat ovat Lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerö, Wise Nose Suomen Hajuerottelu Ry, Jalavan erityiskoulu ja erään yksinhuoltajan talon korjaaminen. – Kun meillä on pitkäksi aikaa sijoitettuja lapsia, tällaisen työskentelyn satoa korjataan vähitellen, ja luottamusta syntyy, Petra Molin iloitsi ensimmäistä joululomapäivää viettäneiden lasten keskellä. Kun pääsy viiden kärkeen ja samalla lahjoitus varmistui, jännitettiin Viialassa vielä summan suuruutta. Nyt saamme Jussin avulla tulivoimaa tällekin osa-alueelle, ja yhdessä tulemme nousemaan tässäkin asiassa aivan uudelle tasolle, Kivistö sanoo. Se ei tarkoita pelkästään sponsorimyyntiä vaan uuden ajan tyyliin mitä erilaisimpia yhteistyömuotoja. Viialan Kotikolo on muun muassa tehnyt elokuvia Myrsky-hankkeessa, ja alkuvuodesta on tulossa tarinateatteria, jossa on mukana terapeutteja ja kirjailija Kari Hotakainen . tammikuuta seuran uutena toiminnanjohtajana. on lähtenyt muun muassa tamperelaisen Sorin Sirkuksen suuntaan. Hän ei vieläkään tiedä, kuka Kotikoloa esitti, mutta sen jälkeen Molin laittoi itsekin tutuille viestiä äänestyksestä. Seura perustaa vuoden alussa myös oman toimistonsa Toijalaan Valtatielle. Taide antaa lapsille uudenlaisia kieliä Yrittäjä Petra Molin kuuli kesällä, että Viialan Kotikolo on mukana 14 jatkoon päässeen ehdokkaan joukossa. Lisäksi Leijona Futsal haluaa olla koko Suomen johtava futsalseura niin edustustasolla kuin juniorityössä.– Tuloksellisesti haluamme voittaa Futsal-Liigan mestaruuden Akaaseen, mutta pallo on pyöreä ja peli on peliä. Jussi Nyström pyörittää seuran ja toimiston päivittäistä toimintaa, mutta se ei Kivistön mukaan tarkoita, etteikö talkoolaisia enää tarvittaisi. tammikuuta hän aloittaa Leijona Futsalin toiminnanjohtajana. Pesti on ainakin aluksi osa-aikainen, ja viime vuonna liigan maalipörssin voittanut Nyström jatkaa myös Leijona Futsalin pelaajana. Mikko Peltoniemi Jussi Nyströmistä tulee Leijona Futsalin toiminnanjohtaja Jussi Nyström aloitti urheilu-uransa Topassa ja piti vielä vuonna 2009 jalkapalloa päälajinaan. Lahjoituspottia kerrytettiin peukuttamalla yksittäisten Neste-kauppiaiden jakamia kuvia sosiaalisessa mediassa. Lähdemme kehittämään esimerkiksi ottelutapahtumaamme ja kilpailullista toimintaamme uusilla tavoilla. – Meillä on viime vuosina ollut paljon hyviä ideoita, mutta ne ovat hautautuneet ajanpuutteen alle. Viime vuonna Nyström voitti Futsal-Liigan maalipörssin, ja 1. – Olemme tehneet suunnitelmallisesti työtä seuran kehittämiseksi jo pitkään. Kohti mestaruutta ja uutta hallia Yksi Leijona Futsalin kasvavan toiminnan kulmakivistä on Tero Kivistön mukaan yhteistyö yritysten kanssa. Saamme näin lapsien tunne-elämää selkeämmäksi, ja yhdessä tekemisen muodot myös lähentävät lapsia ja aikuisia, Molin kertoo. Nyt koemme, että talkoovoimin tämä toiminta on tullut lakipisteeseen, ja tarvitsemme voimaa asioiden kehittämiseen aivan eri tavalla kuin ennen, sanoo Leijona Futsalin johtaja Tero Kivistö . Suomalaiset saivat ehdottaa Nesteelle hyväntekeväisyyskohteita, joista neljätoista valikoitui lopulliseen yleisöäänestykseen. – Olemme koko ajan toteuttaneet arjen keskellä taidelähtöisiä menetelmiä ja tunnetyöskentelyä. Aiomme olla jatkossa huomattavasti aiempaa näkyvämpi ja aktiivisempi tekijä Akaassa, Kivistö toteaa. UUTISET ”Tämä on luottamusta meidän työtämme kohtaan” Viialan Kotikolo saa 3000 euron lahjoituksen Mikko Peltoniemi Akaalainen yksityinen lastensuojelulaitos, Viialan kotikolo, saa Neste Oyj:ltä 3000 euron lahjoituksen. Petra Molinin mukaan pitkäjänteinen taiteen hyödyntäminen kasvatuksessa on kantanut hedelmää. Lahjoitussumman käyttötapa ratkeaa tarjouskierroksen jälkeen. – Päinvastoin, niitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Kaikkeen emme pysty vaikuttamaan kentän ulkopuolella, mutta olosuhteet pystymme kehittämään Suomen parhaiksi niin pelaajien, joukkueiden kuin seurankin menestymiseksi, sanoo uudistuvan seuran hallituksen puheenjohtajana jatkava Tero Kivistö. – Koimme, että tämä on luottamusta meidän työtämme kohtaan, Molin sanoo. Tarvitsemme siihen ison ja sitoutuneen porukan. Tarja Antola. Näistä viisi eniten ääniä saanutta jakaa keskenään 15 000 euron lahjoituspotin, ja Viialan Kotikolo oli viiden kärjessä. Edellinen vaihdos asukkaissa tapahtui puolitoista vuotta sitten. Viialan Kotikolossa on tällä hetkellä sijoitettuna seitsemän lasta. Kyselyjä Miinamaria (vas.), Josefina, Tiia ja muut Viialan Kotikolon lapset saavat arkeensa lisää vaihtelua Nesteen myöntämän lahjoituksen ansiosta. Hänen mukaansa Leijona Futsal haluaa olla valmis myös taloudellisesti Akaan kaupungin uuteen urheiluhalliin tai Toijalan Monitoimihallin saneeraukseen, kun sellainen joskus lähtee etenemään. Se, mihin rahat käytettäisiin, oli Molinin mukaan heti selvää. Yritämme antaa lapsille uudenlaisia kieliä, joilla puhua omasta historiasta ja kokemuksista
Leinosen mukaan yhteydenottajat ovat kyselleet jonkin verran myös kesken olevasta valitusprosessista. pidetyssä kaupunginhallituksen kokouksessa Hannu Järvinen (sd) esitti, että kaupunginhallitus hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja pysyttää voimassa 12.9.2017 tekemänsä päätöksen. Muilta osin kuin kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, annettiin valitusosoitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Jaakko Leinonen toimii kaupunginjohtajan valintatyöryhmän puheenjohtajana ja Harri Rämö varapuheenjohtajana. Tarja Antola Uutta kaupunginjohtajaa on haettu myös headhunterin avulla Tarja Antola Akaan kaupunginjohtajan viran haku päättyy tiistaina 2. Ahosen oikaisuvaatimuksissa vaaditaan, että kaupunginhallitus oikaisee ja kumoaa 21.11.2017 tekemänsä päätöksen ja pysyttää voimassa 12.9.2017 tekemänsä päätöksen. Yksi briljantti hakija riittää Hakuilmoituksen mukaan viiden vuoden määräaikaiseen kaupunginjohtajan virkaan haetaan innovatiivista, joustavaa ja ennakkoluulotonta kehittäjää. Olen todennut, että ydinviesti on muotoiltu hakuilmoitukseen, toteaa Leinonen häneen yhteyttä ottaneista. 040 749 7743 Avoinna: ti-pe 9.30-17.30, la 9.30-14 puh. Lisäksi on käytetty Personnelin rekrytointikonsulttia, joka on soitellut ihmisille. Netti hakukanavana Akaan kaupunginjohtajan hakuilmoitus on julkaistu Akaan kaupungin verkkosivuilla, ilmoitustaululla ja Facebook-sivuilla, TE-hallinnon sivuilla sekä Kuntalehdessä ja sen verkkosivuilla sekä Oikotie-, Monsterja LinkedIn-palveluissa. kaupunginhallitus puolestaan päätti äänin 8–3, että Mäntymäen palvelut ja rakennus myydään Esperi Care Oy:lle. Oikaisuvaatimusten hylkäämisen kannalla olivat Salla Bister (sd), Inka Loppi (sd), Janita Puomila (kok), Sami Rajala (kok), Harri Rämö (sd), Tiina Räsänen (kesk), Jukka Saari (vas), Jukka Salminen (kok), ja Sauli Turja (sin). Saarisen ja Ahosen yhteisessä oikaisuvaatimuksessa vaaditaan lisäksi, että kaupunginhallitus pidättäytyy oikaisuvaatimuksenalaisen päätöksen 21.11.2017 täytäntöönpanosta. tammikuuta.– Jos kaikki menee hyvin, silloin voimme päättää, ketkä kutsutaan haastatteluun. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok) kertoo noin kymmenen tehtävästä kiinnostuneen henkilön ottaneen häneen yhteyttä pääasiassa puhelimitse. – Some ja Kuntalehti ovat kustannustehokkaita ja tavoittavat varmasti. Hallitus totesi, että markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvassa hankinta-asiassa ei saa hakea muutosta kuntalain eikä hallintolainkäyttölain nojalla. 21.11. Heli Piirainen (vihr) kannatti Järvisen muutosehdotusta, joten asiassa äänestettiin lopputuloksella 9–2. Kaupunginjohtajalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. 020 7439191 19,90 € Elektroninen ajastin ulkokäyttöön ILOTULITEMYYNT I JAMATI-OSA OY Hämeentie 64, Akaa (03) 542 1069 Kaupunginhallitus torjui oikaisuvaatimukset Mäntymäestä Mikko Peltoniemi Akaan kaupunginhallitus on hylännyt Jukka Ahosen (kesk) ja Timo Saarisen (sd) Mäntymäen vanhainkodin myyntiä ja sen käsittelyä koskevat oikaisuvaatimukset. Tiistaina 19.12. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö (sd) on keskustellut puhelimitse kahden henkilön kanssa.– Henkilöt ovat kysyneet tietysti vähän kaikenlaista. 28.12.2017 Aurinko nousi tänään kello 9.40 ja laskee kello 15.13. Tässä on ajateltu veronmaksajien rahoja ja mietitty, mikä kannattaa ja mikä ei kannata, Leinonen perustelee. Valintatyöryhmä tutustuu hakemuksiin 8. ja kauppa on suljettu! AKAAN LUONTAISTUOTE Valtatie 20, 37800 Akaa p. Sitten seuraa soveltuvuusarviointi, minkä jälkeen valintatyöryhmä ja kaupunginhallitus kokoontuvat. Realismia on, että helmikuun valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta tai sitten tarpeen mukaan valtuusto kutsutaan koolle, valtuuston puheenjohtaja arvioi valinta-aikataulua. Heillä on siihen omat kriteerinsä ja hakumenetelmänsä. Akaan kokonaistilannetta, keitä on johtoryhmässä ja mitä niin sanotusti haetaan. Jukka Ahonen lähetti asiasta yhden oikaisuvaatimuksen omissa nimissään. Demareiden Timo Saarinen on vastustanut Mäntymäen vanhainkodin myyntiä sekä valtuuston kokouksissa että päätöksistä tehdyillä oikaisuvaatimuksilla. kaupunginhallitus päätti äänin 7–4, että Mäntymäen vanhainkodin palveluiden myynnin kilpailutus keskeytetään, koska keväällä tehty esitys on perustunut sen aikaisiin sote-ratkaisuihin, jotka ovat muuttuneet. Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai -0 +0 +2 +1 +1 +0 -1 -1 +1 +0 4 4 3 3 2. Ahosen ja Saarisen mielestä jälkimmäinen päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä muun muassa siksi, että Akaan kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginvaltuustolla ei ole toimivaltaa hankinta-asioissa eikä kaupunginhallituksella ole toimivaltaa siirtää hankinnasta päättämistä kaupunginvaltuustolle. Jaakko Leinosen mukaan sanomalehti-ilmoittelun valintatyöryhmä hylkäsi kalleuden takia. Leinosen mukaan kyselijöiden joukossa on ollut vaatimukset täyttäviä henkilöitä, mutta hän ei lähde veikkaamaan hakemusten määrää.– Toivottavasti saamme ensimmäisellä kierroksella riittävän päteviä hakijoita. Onnekasta Uutta Vuotta! Lämmin kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta! Toivotan kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2018! Olen lomalla 1.-15.1. tammikuuta. 12.9. Tarvitsemme yhden briljantin. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan kaupunginjohtajan viran haku keskeytetään, mikäli hallinto-oikeus kumoaa valtuuston toukokuisen päätöksen irtisanoa Aki Viitasaari kaupunginjohtajan virasta. Ahosen ja Saarisen mielestä päätöksen valmistelussa on tapahtunut myös kunnan asukkaiden eriarvoista kohtelua, ja päätös on Akaan kaupungin edun vastainen ja vaarantaa paikallisesti sosiaalija terveyshuollon uudistuksen onnistumisen. Valinnassa arvostetaan kunnallishallinnon ja/tai yrityselämän tuntemusta
Alueen maaperätutkimuksiin on nyt varattu 20 000 euroa. Siitä pitävät huolen muun muassa miljoonainvestoinnit Kirkonkylän peruskouluun ja hyvinvointikeskukseen. Silmänkääntötemppu tehtiin pääasiassa korottamalla ennustetta tuloverokertymästä. Akaa elvyttää Merkittäviksi hankkeiksi talousarviossa puheenjohtaja Rämö nosti Kirkonkylän koulun rakentamisen ja hyvinvointikeskuksen rakentamisen alkamisen. Sen mukaan vuoden 2015 kustannustasosta säästetään vuoden 2019 mennessä 5,5 miljoonaa euroa. Korotusta tähän vuoteen on vain 0,50 prosenttiyksikköä eikä 1, niin kuin va. Esitystä karsittiin kalkkiviivoilla 1,3 miljoonaa euroa. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori toivoi. Palvelut turvataan Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö (sd) on tyytyväinen vuoden 2018 talousarvioon. Se on karsittu ja äänestetty Rämön mukaan kokoon hyvässä hengessä. Valtuutetut Hanni Joronen (vihr) ja Janika Rekola (ps) kannattivat Mervi Pulkkisen muutosehdotusta. Säästyneellä rahasummalla saisi yhden liikunnanohjaajan vaikka osa-aikaisena tai oppisopimuksella, joka ”tienaisi” itsensä melko nopeasti. Juha Kosonen Tieto liikkuu. – Jos maaperä havaitaan rakentamiskelpoiseksi, tulee harkita kaavoituksen aloittamista jo vuonna 2018, vaikka nyt sille on talousarviosuunnitelmassa varattu 40 000 euron määräraha vuonna 2019. Juha Kosonen. Kirkonkylän kouluun on varattu 2 miljoonaa euroa ja hyvinvointikeskukseen nyt 2,5 miljoonaa euroa. Hyvistä yrityksistä huolimatta talousarviota ei avattu edes sen verran, että siirtokoulujen hankinta olisi voitu aloittaa heti. Akaan talousarvio on laadittu 21,75 tuloveroprosentin mukaan. Sataman alueen maaperätutkimuksissa on ilman muuta perusteltu syy tutkia entisen Craftwoodin vaneritehtaan lähialueet ja maaperään mahdollisesti liuenneet, sinne sopimattoErityisliikunnanohjaaja ei saa työparia Talousarviota käsiteltäessä valtuutettu Mervi Pulkkinen (kesk) teki muutosesityksen: erityisliikunnanohjaaja Riitta Lehtoselle hankitaan työpari joko osa-aikaisena tai oppisopimuksella vetämään varttuneen väen liikuntaa. Toinen, ja edelleen voimassa oleva ohjelma hyväksyttiin kesäkuussa 2015. Kaupungin taloussuunnitelma lähtee siitä, että alijäämä katetaan vuoteen 2020 mennessä. Toisille tapahtumakenttä Toijalaan on tärkeä asia, toiset halusivat Hukarin asuinalueen toisen vaiheen avattavaksi. Ja kun työntekijät saavat varmasti tehdä myös ylitöitä, heidän ostovoimansa paranee, ja osansa saa myös Akaa verotuloina. Erittäin suosittujen ikäihmisten liikuntaryhmien avulla voidaan vahvistaa lihaskuntoa niin, että kaatumisia ei tapahdu ja kalliilta lonkkaleikkauksilta vältytään. Valtuutettu Saija Roinisen saamaa viestiä lukee valtuutettu Jukka Saari. Äänestyksessä kaupungininsinöörin toimen perustamista kannatti 32 valtuutettua: Ahonen, Bister, Heinonen, Humaloja, Joronen, Järvinen, Kallioinen, Knuutila, Lapinleimu, Leinonen, Liehu, Nord-Sarkola, Pajasmaa, Piirainen, Puomila, Rajala, Roininen, Rupponen, Rämö, Saari, Saarinen, Jukka Salminen, Salonen, Saramies, Setälä, Toivonen, Toivonen-Perttunen, Turja, Jouni Vaittinen, Kirsi Vaittinen, Peltola ja Kuusisto. Valtuutetut Mervi Pulkkinen ja Janika Rekola kannattivat Einola-Virtasen muutosehdotusta. lukien. Alijäämää muille jakaa Akaan kaupungin taseessa on tämän vuoden lopussa kattamatonta alijäämää 8 miljoonaa euroa. Äänestyksessä Pulkkisen tekemää muutosesitystä vastusti 18 valtuutettua: Bister, Heinonen, Humaloja, Järvinen, Kallioinen, Knuutila, Nord-Sarkola, Pajasmaa, Piirainen, Roininen, Rupponen, Rämö, Saari, Saarinen, Salonen, Setälä, Toivonen-Perttunen, Kirsi Vaittinen. Harri Rämö uskoo, että kun raakapuuterminaalin rakennustyöt teollisuusalueella alkavat, mielenkiinto aluetta kohtaan lisääntyy. Eivätkä Viialan koulutkaan poistu talousarviosta silmiä sulkemalla. Myös keskusta oli yhtä lukuunottamatta äänestyksissä hallituksen takana. Puheenjohtaja Harri Rämö haluaa rakentaa asutusta Satamaan, myös Kangassaaren niemen kärkeen. Pulkkisen mukaan yksi lonkkaleikkaus maksaa 20 000 euroa. – Kun kulku terminaaliin tapahtuu Hirsikankaalta, paloaseman läheltä, on tämä liittymä erinomaisen lähellä moottoritietä ja ysitietä, mikä on melkoinen liikenteellinen etu AkaaPontille, sanoo Rämö. Mopen osassa ovat edelleenkin Viialan koululaiset. Nämä lisäykset tulevat todella tarpeeseen, sanoo Rämö. AkaaPoint-teollisuusalueen infrastruktuurin rakentamiseen on talousarviossa varattu 300 000 euroa. lukien ja yhden uuden lähihoitajan vakanssiin lisäyksen Urajalan kotihoitoon 1.1 lukien sekä Akaan ja Urjalan kotihoitoon yhden yhteisen fysioterapeutin lisäyksen 1.5. Muutosesitystä kannatti 17 valtuutettua: Ahonen, Einola-Virtanen, Joronen, Lapinleimu, Leinonen, Liehu, Pulkkinen, Puomila, Rajala, Rekola, Jukka Salminen, Saramies, Toivonen, Turja, Jouni Vaittinen, Peltola, Kuusisto. Kaupungininsinöörin toimi perustetaan Valtuutettu Heli Einola-Virtanen (ps) esitti, että talousarviosta poistetaan teknisen lautakunnan vastuualueelta henkilöstösuunnitelmasta kaupungininsinöörin 60-prosenttinen vakanssi ajalle 1.2.2018–31.8.2019. muutoksen, jossa 430 000 euron lisämääräraha myönnetään. Nyt valtuusto kokoontuu tammikuussa hyväksymään talousarvion 1. Mervi Pulkkisen tekemä muutosesitys hävisi äänin 18–17. Ohjelman henkilöstövaikutuksien lasketaan olevan peräti 58,5 henkilötyövuotta. Jos tämä ei toteudu, kasvaa Akaan alijäämä entisestään. Samalla Pulkkinen esitti, että turhia pneumokokkirokotuksia ei kustanneta kaupungin varoista. Muutosesitykset olivat sinänsä hyviä. Kyseinen virka ei ole Einola-Virtasen mielestä tarpeellinen ja aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia kaupungille. Äänestykset oli tehty jo kaupunginhallituksessa, ja kokoomuksen ja vasemmiston lukuisten kompromissien avulla vahvistettu liitto kesti äänestysesitykset. Valtuuston viime keskiviikkoinen talousarviokokous oli realistinen. Tämä ei onnistu ilman kolmatta talouden tasapainottamisohjelmaa, joka on sovittu tehtäväksi ensi vuoden aikana.Akaa teki ensimmäisen tasapainottamisohjelman jo 2013. – Nämä hankkeet tuovat lisää työpaikkoja ja myös niiden välillinen vaikutus on merkittävä. 6 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu UUTISET Kokoomuksen ja vasemmiston liitto kesti talousarvioäänestykset Akaa tekee ensi vuonna kolmannen talouden tasapainottamisohjelman Juha Kosonen Akaan kaupungin taloustilanne on vakava, eikä valoa näy tunnelin päästä moneen vuoteen. Tällä talousarviolla jokainen saa vähän. Perustamista vastaan äänesti 3 valtuutettua: Einola-Virtanen, Pulkkinen, Rekola. Kylmäkosken taajamaan rakennetaan uusi koulu, AkaaPoint saa rahaa ja hyvinvointikeskuksen rakentaminen alkaa. Esimerkiksi suosittu ikäihmisten liikunta tarvitsisi ehdottomasti ainakin yhden vetäjän lisää. Hän pitää Akaan investointiohjelmaa elvyttävänä. Vaikka talousarviokokouksen puheenvuoroissa vakuuteltiin toisen tasapainottamisohjelman olevan vielä voimissaan, kolmas ohjelma tarvitaan. Talousarvio turvaa nykyiset peruspalvelut.– Huomionarvoista kuitenkin on, että talousarvio sisältää kahden uuden lähihoitajan vakanssin lisäyksen Akaan kotihoitoon 1.1
Kiitos äiti. Paljon myöhemmin huomasin, että rukkaseni olivat eri paria. Vihdoinkin. Kaikki tiedostivat, että näin on pakko edetä. Esitys on kaikille kohtalainen, ja tämän kanssa on vain elettävä, sanoo Järvinen. Veronmaksajia on kokoomuksen mielestä saatava Akaaseen lisää. Seuraavaksi sarjassa kirjoittaa lehtori emerita Leena Antila. Pöytäkirjaan merkittiin lisäksi, että Mervi Pulkkinen ja Heli Einola-Virtanen jättivät eriävän mielipiteen, koska tarpeeton vakanssi on eriarvoistavaa henkilöstöpolitiikkaa.Lisää Akaan kaupungin ensi vuoden talousarviosta voit lukea Raitissa.. Kuntalaisista ja valtuutetuista koottu ryhmä vahtii, että mitään ei enää tässä vaiheessa munata. Ryhmäpuheenvuorojen ja muutaman yksittäisen kysymyksen jälkeen Akaan vuoden talousarvio käytiin yksityiskohtaisesti läpi. Hän saattoi koulun käytävällä kulkiessaan pysähtyä juttelemaan ja kysymään mielipidettä. Muistan sen ilon ja jännityksen, kun Viialan koulutalojen peruskorjauksia päätettiin. Olemme keskellä vaikeita aikoja, mutta silti meidän täytyy pystyä parempaan kuin tulipalojen sammuttamiseen. Investointiohjelmaan oli helpompi kajota kuin käyttötalouteen. Akaan talousarviossa on ensi vuonna yhteensä 861 000 euroa Viialassa tarvittaviin siirtokouluihin. Täällä on rakennettu paljon ja kohennettu nurkkiakin. Haastava tilanne Valtuutettu Sami Rajala totesi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa, että vaikka ryhmässä päästiin talousarvion kimppuun hyvissä ajoin, muutoksia ja uudistuskohteita oli vaikea löytää. Keskustan mielestä vahva viesti Akaan halusta turvata kaupungin terveyspalvelut on hyvinvointikeskuksen suunnittelu ja toteutus. Vihreät kehittäisivät myös palveluja eivätkä keskittyisi rakentamaan vain lisää seiniä. Seuraavana päivänä menin kiltisti kouluun, mutta rukkasistani ei puhuttu enää mitään. Kaikki valitut eivät ole enää keskuudessammekaan. Jännittävää, kun kutsujan on vielä varmistettava, että kirjoitus tulee. Meidän pitäisi voida sanoa ylpeinä, että tuon talon oppien voimin lähdin maailmalle, eikä kauhulla odottaa, mitä huominen päivä tuo tullessaan. Kun vuosia koulun jälkeen tapasimme luokkakokouksessa, hän muisti nimeni ja tokaisi: sinusta sitten tuli se mitä pitikin ja kirjoitat pirun hyvin. Jos Akaa todellakin on tällainen voittaja sote-uudistuksessa, sehän on todella hieno asia, veisteli Jukka Ahonen. – AkaaPointia pidetään meidän ryhmässä erittäin tärkeänä hankkeena. En ole ollenkaan varma, tuovatko ne jotakin lisäarvoa, jos tuovat, hyvä niin, sanoo Liehu. – Tällä hetkellä meiltä puuttuu todellinen uskallus ja halu tavoitella parempaa. Kristillisdemokraattien Mika Setälä kertoi kesällä miettineensä, että valtuuston kevät oli erityisen värikäs.– Sitten paljastui, että syksy oli vieläkin värikkäämpi. Kuultiin, että lisää tutkimuksia on tulossa. – Meidän tulee keskittyä luomaan Akaasta elinvoimainen paikkakunta asua ja yrittää. Avainasemaan tulee strategia, toivotaan, että strategiasta tulee sellainen, mihin pohjataan kaikki esityksemme tästä eteenpäin, eikä tehdä rönsyileviä päätöksiä, vaan kaikesta tulee suunnitelmallisempaa. Nahkialan koulun liikennejärjestelyihin 50 000 euroa. – Tämä noin 11,5 miljoonan euron hanke todistaa sen, että tänne kannattaa edelleen talonsa rakentaa ja perheensä perustaa, vakuuttaa Vesa Liehu. Siksi on järkyttävää, että tilanne on nyt tällainen. Oli sekin aikaa. Kompromisseja teimme kaikki, sanoo Rajala. Sarjassa kirjoittaa vain valittua väkeä, koska heidän täytyy olla joko Vuoden Toijalalaisia tai Vuoden Akaalaisia. Aamunavaukset lähetettiin rehtorin kanslian viereisestä huoneesta. Emme saa pysähtyä Perussuomalaisten ryhmäpuhujan Heli Einola-Virtasen mielestä Akaa ei saa taloustilanteestaan huolimatta pysähtyä. Valtuusto kokoontuu tammikuussa päättämään vielä 430 000 euron lisämäärärahasta siirtokoulujen hankintaan. Hukari II 150 000 euroa. Nyt väkiluku laskee. Ei hän siitä mitään sanonut, hymähti vain. Voi sanoa, että Akaan kaupungilla ei ole nyt euroakaan laittaa mihinkään, mitä ei katsota oikeasti tarpeelliseksi. – Toivottavasti ensi vuoden puolella jollakin tässä kaupungin organisaatiosta on jonkinlainen käsitys siitä, kuinka päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Koulut ovat meille tärkeitä paikkoja. – Sokerina pohjalla täällä on, että 2020 vuosikate on huimat 10,5 miljoonaa plussalla. Tempaisin yhtä kuonoon ja kävelin rukkasineni kesken koulupäivän kotiin. Valmistelu hankalaa Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron pitänyt Hannu Järvinen totesi, että ensi vuoden talousarvio oli todella hankala valmisteltava ja lisää hankaluuksia tuli, kun veroprosenttia ei korotettu kaupunginjohtajan ja vasemmiston toiveiden mukaisesti. AkaaPoint 300 000 euroa. Akaan on vihreiden mielestä mahdollista saada nykyistä tuottavampi henkilöstö.– Onko meistä lopettamaan näin on tehty aina ennenkin –kulttuuri ja siirtymään kohti uutta rohkeaa kokeilukulttuuria, jossa pyrimme maan parhaaksi kunnaksi, kysyy Saramies. Niin kuin sekin, että neljännellä luokalla kansakoulussa suivaannuin kavereihini, jotka naureskelivat suuria rukkasiani. Erityisliikunnanohjaaja ei saa työparia Maa-alueiden ostoon 250 000 euroa. Katujen asfaltointiin 250 000 euroa. Eniten olen huolissani erilaisissa väistötiloissa opiskelevista lapsista ja nuorista. Kotona ilmoitin, että koulu saa jäädä. Hannu Järvinen ilmoitti myös, että Akaan Demarit tulevat olemaan ryhmänä kaupunginhallituksen esityksen takana. Työt alkavat ensi vuonna ja mahdollistavat toimivat sosiaalija terveyspalvelut Akaassa sote-uudistuksen jälkeenkin. Osallistuva ja hyvinvoiva henkilöstö on tutkitusti tuottavampaa ja tulee työnantajallekin edullisemmaksi. Peruspalvelut tulee olla ensimmäisellä sijalla kaikessa päätöksenteossa. Perhepäivähoitoa ollaan vähentämässä, sanoo Saramies. Meitä on monta, sillä titteliä on jaettu jo vuodesta 1979. Mitä he ajattelevat nyt ja tulevaisuudessa. Rehtorimme oli matemaatikko ja paljon maailmaa nähnyt mies. Rehtori halusi lukea esitykseni. Ei ole ollut helppoa, mutta jos kaikki saisivat oman tahtonsa läpi, ei se olisi demokratiaakaan. Kukin kirjoittaja kutsuu seuraavan kirjoittajan ja tittelin haltijat löytyvät kunniakirjasta. Esimerkiksi naapurissamme Lempäälässä saatiin aikaan 5 miljoonan euron vuosisäästöt ideakilpailun kautta, kysymällä henkilöstöltä, mistä kannattaisi säästää. – Henkilökuntaa osallistamalla voidaan myös säästää. – Ajatuksia vaihdettiin ja kaupunginhallituksessa niitä käsiteltiin – mielestäni yllättävänkin hyvällä vastaanotolla. Kouluvuodet vaikuttavat meihin monella tavalla. Kuitenkin kaupunkimme varhaiskasvatus on tällä hetkellä käymistilassa. Pappilan koulun liikennejärjestelyihin ja pihasuunnitelman tekoon 50 000 euroa. Heli Einola-Virtasen esitys kaatui äänen 32–3. Uskallus puuttuu Vihreiden ryhmäpuheenvuoron käyttäneen Jaana Saramiehen mielestä Akaa ei ole strategiansa mukainen makea ja kehittyvä kaupunki HHT-kasvukäytävällä. Tuolloin Vuoden Toijalalaiseksi valittiin Harri Holkeri. Töitä olen täällä tehnyt tammikuusta 1994 alkaen. Kävellessä sen huomaa parhaiten. Ja koko alue on viihtyisiä, kruununa tietysti uusi jalkapallokenttä. Enemmän taisin jännittää sitä kansliaa kuin mikrofonia. Vuoden 2018 talousarviossa on ”valonpilkahduksia”, jotka vievät Akaata kasvuun. Hyvinvointikeskuksen rakentamisen aloitukseen 2,5 miljoonaa euroa. Nyt puuttuu enää toteutus. Osa-aikaiseen kaupungininsinöörin toimeen on tarkoitus siirtää nykyinen tekninen johtaja Antti Kemi . Minusta esimerkiksi Toijalan yhteiskoulun koulutalo on iltavalaistuksessa kaunis rakennus. Kuva ja valokuva lähetetään osoitteeseen: toimitus@akaanseutu.fi Olen vaimoni Annelin kanssa asunut Toijalassa kesästä 1989. Erinomaisella idealla ja nopealla toiminnalla he voittivat kaikkien mielipiteet puolelleen. Yhteiskoulussa jouduin tai pääsin pitämään aamunavauksia kouluneuvoston puheenjohtajana. – On selvä visio, mitä asukkaat haluavat. Toijalan tapahtumakenttä huoltorakennuksineen 300 000 euroa. Hän on vuoden 1984 Vuoden Toijalalainen. Pituus on välilyönteineen 2900 merkkiä ja valokuvakin tarvitaan. Skeittiparkki Toijalaan 100 000 euroa. – Lapsiperheet ovat suurimpia asukasryhmiä Akaassa. Jälkeenpäin tajusin, että Suomessa ei todellakaan ole ennakkosensuuria, vaan sananvapaus. Ja meillä minä tarkoitan niin luottamushenkilöitä kuin viranhaltijoitakin. Talouden tasapainottaminen vaatii hänen mielestään uutta strategista ajattelua.– Taloudellinen tilanne on erittäin haastava. Kokoomuksen ja vasemmiston liitto kesti talousarvioäänestykset Akaa tekee ensi vuonna kolmannen talouden tasapainottamisohjelman Keskeisimmät investoinnit 2018 mat aineet. Hän toivoo, että kaikki menee hyvin. Toijalan tapahtumakentän liikennejärjestelyt 50 000 euroa. Jaana Saramiehen mielestä Akaan korkeisiin sairauspoissaoloihin on reagoitava. Nopeita säästöjä on Sami Rajalan mielestä vaikea löytää. Vihreiden mielestä skeittipuisto ja tapahtumakenttä ovat tärkeitä asioita, mutta niiden rakentamisen ajankohtaa pitäisi vielä miettiä. Näinkö meitä kotikaupunkimme kohteli?En ollut mitenkään hyvä koulussa, mutta koulumuistoja minulla on paljon. Politiikka toki saa olla läsnä koulussa, eihän koulun pidä yhteiskunnasta irrallaan olla, mutta kouluneuvostot eivät olleet oikea tapa järjestää asia. Sanon suoraan, että paikkakunta on tänä aikana muuttunut paljon, vaikka taidan itsekin välillä nurista, että mikään ei sittenkään muutu. Kannatettuja muutosesityksiä tehtiin kolme, mutta ne eivät menestyneet äänestyksessä. Katseet Viialaan Keskustan Vesa Liehun mielestä Viialan koulujen korjaamiseen on jo nyt mennyt niin paljon rahaa, että yhteenlaskua ei uskalla tehdä. Akaan Seutu – Torstai 28.12.2017 7 UUTISET VUODEN AKAALAINEN Juha Kosonen Valittua väkeä T änään alkaa Akaan Seudussa uusi kolumnisarja Vuoden Akaalainen. Koska luonteeltani olen iloinen pessimisti, todennäköisesti käy niin, että ensi kevät se vasta värikäs onkin.Ryhmä 2020:ta nyt edustava Jukka Ahonen pitää Akaan vuoden 2018 talousarviota erittäin kunnianhimoisena. – Teimme hyvässä hengessä kompromissiratkaisuja. Akaan vuoden paras idea tuli Liehun mielestä Kylmäkoskelta, jossa koulun vanhempainyhdistys löysi koulun sisäilmaongelmiin hyvän ratkaisun syyllisten etsimisen sijasta. Siksi tässä mielelläni seisonkin hallituksen esityksen kanssa. Jos talousarvio hyväksyttäisiin muutoksitta, ovat sosialidemokraatit tammikuussa esille tulevan päiväkotikilpailutuksen takana. Kieltämättä kaikille meille se oli vaikeaa ja teki kipeää
Sauli Turja sanoo seuranneensa puolueen kansanedustajien ja varsinkin ministerien ja puhemiehen esiintymistä ja toisaalta kohtelua julkisuudessa, kun epäkohtia ja virheitä kaivamalla kaivettiin esiin, ja järkyttyneensä. – Mikään puolue ei voi olla yhden asian liike. Toisaalta veljeni, joka nyt on Hämeenlinnassa valtuutettuna, sanoi lähtevänsä vaaleihin perussuomalaisten riveissä. – Minun elämäni ei ole ollut helppo. Hän kokee itsensä Markkulan linjan jatkajaksi valtuustossa. Maahanmuutossa on oltava säännöt Sauli Turja peräänkuuluttaa sääntöjä maahan muuttoon. Me olemme Maaseudun puolueen perillinen. Puhemies Maria Lohela – fiksu nainen muuten – on häntä nuhdellut, mutta se ei riitä. Totesin siinä, että tuo oli kehotus minulle itselleni. 8 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu UUTISET Sauli Turja löysi itsestään sinisen vaikuttajan Juha Kosonen Akaalainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Sauli Turja on silminnähden innoissaan. Yhden miehen ryhmällä ei ole ryhmäkuriakaan, joten hän äänestääkin omantuntonsa mukaan. – Kyllä tämä on pahasti sekaisin. Niin otin puolueeseen yhteyttä, sanoo Turja. Lähdin henkiseksi tueksi.Sauli Turja on teologi, Akaan eläkkeellä oleva kirkkoherra. Meitä ihan tavallisia ihmisiä oli koolla ympäri Suomen. Populismihan elää herravihasta?– Kyllä, siitäkin. Pidin sitä vastuun pakoiluna.Entäpä jos tilanne lähtömaissa on ollut sellainen, että siellä ei ole voinut muuta tehdä kuin lähteä. Eipä silti, yhteiskunnallinen vaikuttaminen on jollakin tavalla aina kiinnostanut. – Minusta hänen täytyisi tehdä omakohtaisesti asiaan kuuluva ratkaisu. Kaikenlaista on sattunut ja sattuu varmasti jatkossakin. Vanhassa testamentissakin sanotaan, että harrastakaa sen kaupungin etua, minne Herra on asettanut teidät asumaan.– Mutta en minä uskonut, että läpi menen. Nämä ministerit ovat tehneet ihan hyvää työtä. Sitoutumattomuus viehättää edelleen Tutustuessaan Perussuomalaisten ohjelmaan, Sauli Turjaa viehätti, että puoluetta ei ohjailla mistään käsin. Poliittinen johtajuus on jo toinen juttu, mutta ehkä senkin puutteen voi pistää kokemattomuuden piikkiin. – Eihän noin saa olla. Lohela pohtii myös eduskunnassa pidettävistä pikkujouluista luopumista, mikä varmaankin olisi eduskunnan arvollekin sopiva ratkaisu, sanoo Turja. Se vaara on olemassa, ja tämä on pidettävä mielessä, mutta Tampereella se ei ainakaan näkynyt. En missään nimessä. Siniset eivät ole populisteja Perussuomalaisten puoluekokouksesta Sauli Turja muistaa myös Timo Soinin kohtelun. Katson kuitenkin, että minä en ole syyllinen syntyneeseen tilanteeseen. tonta maahanmuuttoa ollessaan sukuloimassa Tornioissa.– Parhaassa iässä olevia nuoria miehiä linja-autolasteittain. – Se oli hieno kokemus. Jos Akaan kaupunginhallitus istuu kaksivuotisen kautensa loppuun, Sauli Turja sanoo jatkavansa sinisten edustajana hallituksessa ja sitten paikalle astuu perussuomalaisten Heli Einola-Virtanen tai joku muu. Hän sai yhden pienen kukkapuskan ja iltajuhlassa hänet oli jo melkein sivuutettu. Puolueen johtajistoon valittiin Jyväskylän kokouksessa myös Teuvo Hakkarainen , jonka temmellys eduskunnan pikkujouluissa on noussut otsikoihin. Hän itse on juuri perustetun Pirkanmaan piirin hallituksessa. Vaalivalvojaisissa hänelle ruvettiin puhumaan läpimenosta.– Minä sanoin, älkää nyt viitsikö, kuka tällaista vanhaa ukkoa nyt äänestää. Ja olin minä toki itsekin lähtemistä miettinyt jo ankarasti. Ja minä pidän tästä, koska näin emme ole minkään porukan ohjauksessa. Ei heidän paikkansa ole täällä, vaan hoitamassa oman yhteiskuntansa asioita. Hän itse näki hallitsemaJuha Kosonen Sininen tulevaisuus -puolueen akaalaiset edustajat Eija ja Sauli Turja sekä Petri Juutilainen osallistuivat puoluekokoukseen Tampereella. Eihän se näin voi olla. – Ei ole kiinnikkeitä ammattiyhdistysliikkeeseen tai muihin vastaaviin järjestöihin, ei pankkimaailmaankaan. Joskus kuulee mainittavan, että kun Aki Viitasaari oli kaupunginjohtaja, hallituksen kokoukset olivat paremmin valmisteltuja. Tässä on ero meihin sinisiin nähden.Sininen tulevaisuus haluaa Sauli Turjan mielestä olla koko kansan puolue. Olemme täysin riippumattomia ja omaehtoisia, vain kansan parasta ajattelevia ja sen puolesta toimivia. Saimme eduskunnassa paljon hyviä asioita aikaiseksi ja eteenpäin, mutta tärkeimpänä asiana piti pitää maahanmuuttopolitiikkaa. Perussuomalaisten juuret on katkaistu. Yöradion ääni oli kehotus Miten sitoutumattomien Akaan ikonista tuli perussuomalainen. Nyt hän on ihmeissään. Esimerkiksi se on veteen piirretty viiva, kuinka paljon suomalainen yhteiskunta kykenee ottamaan vastaan pakolaisia tai maahanmuuttajia. Perussuomalaiset ovat tietysti lyöneet meihin jo eliitin leiman, kun ministerinautot vain kiinnostavat, sanoo Sauli Turja. – Olemme talkoolaisten voimin liikkeellä. Sauli Turja muistuttaa Timo Soinin vähän aikaa sitten sanoneen, että jos puheenjohtajistoon olisi valittu edes yksi Sampo Terhon Juha Kosonen. Lisää Sauli Turjan ajatuksia Raitissa. Sinisen tulevaisuuden ensimmäisestä puoluekokouksesta Tampereella on kulunut tätä haastattelua tehtäessä vajaa viikko. Yli kuuden tunnin kaupunginhallituksen kokoukset eivät ole mistään kotoisin. leiristä, puolueen hajoamista ei olisi tullut. Tämäkin vaikutti, koska hän oli ollut kristillisdemokraatti. Muuten hän sanoo pitävänsä sopimuksista kiinni. – Oliko se nyt Radio Sun, josta naisääni sanoi: ilmoittaudu paikkakuntasi perussuomalaisille kunnallisvaaliehdokkaaksi. – Siellä oli erittäin paljon hyviä ainesosia, mutta kun mentiin äänestyksiin, tilanne muuttui totaalisesti. Perussuomalaisuus vei Eija Turjan ja Sauli Turjan myös puolueen viime kesän puoluekokoukseen, jonka päätökset ovat jo olennainen osa poliittista Suomen historiaa. Se määrittelee säännöissään vaalivansa ja kehittävänsä Suomen maaseudun puolueen aatteellista perintöä. – En sanoisi näinkään. Tässä porukassa on erinomaisen hyvä henki. Työtä on edessä paljon, sen Sauli Turja myöntää. Tämä vihjaileminen on vastenmielistä. Rahat menivät, mutta jäipähän henki. Ja tämä on asia ja huokui puoluekokouksessamme. Puuttuuko johtajuutta. Tämä on monella tasolla Euroopassa huonosti hoidettu tilanne. Samanlainen on hänen mielestään myös Sininen tulevaisuus. No, tässä ollaan. Hän oli kokouksessa vaimonsa Eijan kanssa, mukana oli myös akaalainen Petri Juutilainen . Jäipähän henki Sinisillä ei ole rahaakaan, koska puoluetuki ei siirtynyt perussuomalaisista eronneiden kansanedustajien mukana. Yöradiota kuunnellessa tuli miehelle lopullinen ajatus Perussuomalaisiin liittymisestä. Hän sanoo antaneensa nimensä ja kuvansa käyttöön, ei muuta. Keskittyvät asioihinsa niin, että työtaakka on uuvuttaa. Kyllähän perussuomalaiset ja sinisetkin hyväksyvät todelliset pakolaiset tänne ilman muuta ja maahanmuuttokin on tietyissä rajoissa tervetullutta, mutta Halla-aho ajattelee kannattajineen vieläkin tiukemmin. Sinisten kokouksessa Tampereella annettiin ymmärtää, että perussuomalaiset jäivät potemaan lastentautejaan. Akaan kunnallispolitiikka on sekaisin Rovasti Sauli Turja on istunut valtuustossa ja kaupunginhallituksessa ennenkin. Jäseniä Turja arvelee puolueessa olevan nyt nelisensataa. Myös Marita Markkulan (ps) valtuustotyö innosti Turjaa. – Totta kai tilanne siellä on vaikea, mutta eihän se saa johtaa hallitsemattomaan tilanteeseen. – Tämä on tärkeä asia. Minua harmitti. Laura Huhtasaari sanoo tämän julki siihen tapaan, että "Suomi takaisin". Vastaisuuden varalle perustettu säätiökin jäi perussuomalaisille. – Täkäläiset tietysti pitävät minua petturina. Täyte-ehdokas pääsikin valtuustoon Sauli Turja lähti Akaassa ehdokkaaksi Perussuomalaisten riveissä. Tämä johtuu paljon siitäkin, että viime vaaleissa valtuustoon ja sitä kautta tehtäviin valittiin paljon uusia, jotka kuvittelevat olevansa valmiita tehtäviin ja pätevämpiä esittelemään – ja valmistelemaan – asioita kuin kaupunginjohtaja tai jokin muu viranhaltija, sanoo Turja.Kaupunginhallituksessa ja valtuustossa puhutaan Turjan mielestä liian pitkään ja turhaankin. – Jos pitkien puheenvuorojen jälkeen päätökseksi tulee kuitenkin alkuperäinen viranhaltijan esitys, se turhauttaa. – Ilman Timo Soinia ei olisi Perussuomalaisia. Käytös on kaikin puolin ala-arvoista. Sauli Turja huomasi myös, että puolueen työ eduskunnassa ja kunnissa vesitettiin ääriajattelijoiden toimesta. Ja pitääkö aina päästä sanomaan kaikki, mitä ajattelee. Puoluekokoukseen osallistui noin 200 kokousedustajaa. Kun ennen oli jäyhää ja suoraviivaista, tänään kaikki on toisin. Me olimme Sampo Terhon kannalla.Mikä Jussi Halla-ahossa tökkii?– Hän edustaa ääriajattelua. Puolueen varapuheenjohtajaksi valittu Tiina Elovaara kuitenkin on varoittanut, että meistä ei saa tulla elitistisiä
€ . Raitissa toimivat samat digitunnukset kuin akaanseutu.fi:ssä. Saat kattavan paketin paikallismediaa sekä printtinä että diginä. Täystilaajana tiedät, mistä paikkakunnalla puhutaan. ° Edullisin tilausvaihtoehto Jatkuva täystilaus on aina edullisin tapa nauttia Akaan Seudusta vuoden jokaisena päivänä. Tilaajana saat aina ensin ja enemmän myös verkossa. ° Etukuponkeja paikallisiin liikkeisiin Lehden sivuilla ja Raitti-sovelluksessa julkaistaan säännöllisesti paikallisten liikkeiden tarjouksia ja etukuponkeja. Muista kirjautua sisään! ° Paperilehti kotiin kannettuna Joka keskiviikko saat kotiisi kiintoisan, journalistien ammattitaidolla kootun lukupaketin. Säännöt akaanseutu.fi/arvonta). /päivä (92 € / vuosi) Vaihda määräaikainen paperitilauksesi täystilaukseksi osoitteessa akaanseutu.fi/taystilaus (vain yksityishenkilöille) Täystilaajana olet mukana 4 hengen kylpyläloman arvonnassa! (Arvo 790€, palkinto arvotaan 28.2. ° Raitti-sovellus Kaikki Raitin sisällöt kuuluvat täystilaukseen automaattisesti ja maksutta. täystilaajien kesken. Neulegraffiti t tuovat väriä Digilehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä akaanseutu.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajille suunnatut digisisällöt Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Akaan Seudun Raitti-sovellus (iOS, Android) Täystilaajana saat aina enemmän! Monta syytä olla täystilaaja: Etkö ole vielä täystilaaja. Viialan teatteriin on tulossa Ikiliikkuja Viialan teatterissa sai maaliskuuss a ensi-iltansa Inkeri Kilpisen kirjoittama ja Arto Mantelan ohjaama... Täystilaajana pääset käsiksi Akaan Seudun kattavaan digiarkistoon. Kauppaan kuuluu huvilan ja... Myynnissä oleva Vainionlahti herättää kiinnostusta Akaan kaupungin omistama Vainionlahti Toijalassa on myynnissä 325 000 eurolla. Akaan Seudun täystilaajana saat paljon enemmän kuin lehden. Sovelluksen voit ladata ilmaiseksi App Storesta sekä Play-kaupasta. Täystilaajana tämä kaikki on sinun: Täystilaajan etuhinta: paikallislehti VAIN 0,25. Akaan Seutu – Torstai 28.12.2017 9 Akaan Harrastetapa htumassa esittäytyivät sekä harvinaisuudet että tutut suosikit Helmikuussa ToVoLin ehdotuksesta liikkeelle lähtenyt Akaan Harrastetapa htuma... ° Arkisto käytössäsi Etsitkö aiemmin julkaistua lehtijuttua tutusta yrittäjästä tai naapurin tytöstä. ° Uutta sisältöä verkossa joka päivä Akaanseutu.fi:ssä julkaistaan päivittäin uutisia ja tarinoita paikallisista ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista. Tunnukset saat osoitteesta akaanseutu.fi/tunnukset. Tilaajana nämä edut ovat sinun
Viialan teatteriin on tulossa Ikiliikkuja Viialan teatterissa sai maaliskuussa ensi-iltansa Inkeri Kilpisen kirjoittama ja Arto Mantelan ohjaama... Uusilla tunnuksilla pääset kirjautumaan kaikkiin Akaan Seudun digi palveluihin eli akaanseutu.fi:hin, digilehteen sekä Raitti-sovellukseen. Täytä lomake. Myynnissä oleva Vainionlahti herättää kiinnostusta Akaan kaupungin omistama Vainionlahti Toijalassa on myynnissä 325 000 eurolla. Muista kirjautua sisään uusilla digitunnuksillasi, kun luet lehteä verkossa. Aktivoi tunnuksesi näin: 1. Kauppaan kuuluu huvilan ja... Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset. Kaikki digisisällöt kuuluvat automaattisesti ja ilmaiseksi täystilaajien ja digitilaajien tilaukseen. Lisäohjeita löydät osoitteesta akaanseutu.fi/digiuudistus. Luet digilehteä osoitteessa akaanseutu.fi/ digilehti Kirjaudu sisään digilehteen uusilla tunnuksillasi ja nauti lukuhetkestä! Akaan Harrastetapahtu massa esittäytyivät sekä harvinaisuudet että tutut suosikit Helmikuussa ToVoLin ehdotuksesta liikkeelle lähtenyt Akaan Harrastetapahtu ma... Kirjaudu sisään uusilla tunnuksillasi ja tutustu Raittiin! Digilä-sovellus on poistunut käytöstä kokonaan. 3. Neulegraffitit tuovat väriä Uusia tunnuksias i tarvitset kun 1 2 3 oletko jo aktivoinut uuden digitunnuksesi. Rekisteröidy Raittiin puhelinnumerollasi sovelluksen ohjeita seuraten. Jos olet jo tilaaja, klikkaa valituksi kohta: ”Olen jo lehden täystai digitilaaja”. Selaat uutisvirtaa osoitteessa akaanseutu.fi Akaanseutu.fi tarjoaa jatkossa tilaajille aina ensin ja enemmän paikallista sisältöä. 2. 10 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu Akaan Seudun tilaaja, Akaan Seudun digipalvelut uudistuvat. Käytät Akaan Seudun uutta Raittisovellusta 1. 2. Lataa Raitti AppStoresta tai Play-kaupasta
– Koko Pirkanmaan etu on esimerkiksi se, että saamme mahdollisimman pian lisäraiteen Tampereen ja Helsingin väliselle rautatieosuudelle. Tehtävässä aloittaa tamperelaisen MP-Kuljetus Ky:n toimitusjohtaja Janne Vuorinen , 51. Keulamies korostaa, että yrittäjäjärjestö on poliittisesti sitoutumaton. Tampereen kaupunkiseutu ja koko maakuntamme vahvistavat kansainvälistä imagoamme ja vetovoimaamme, kun lentoyhteydet ovat kunnossa, puheenjohtaja teroittaa. – Saamme äänemme hyvin lainsäätäjien tietoon, hän painottaa. – Aluejärjestöllämme on paljon kyntämätöntä työsarkaa, vaikka olemmekin tehneet hyvin paljon. Nykyisten epävarmojen olojen johdosta moni yrittäjä jättää investoinnit tekemättä, Vuorinen harmittelee. Janne Vuorisen mielestä suomalainen verotusjärjestelmä huutaa remonttia. Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja näkee, että voimakkaalla kasvu-uralla olevan maakunnan asiat tulisivat nykyistä paremmin kuulluiksi, jos maan hallituksessa olisi pirkanmaalainen poliitikko. Vuorinen on vakuuttunut siitä, että Pirkanmaan eri puolilla ymmärretään Tampereen kaupunkiseudun menestyksen säteilevän hyvää myös maakunnan raja-alueille. – Nyt kannustamme maakuntamme yrittäjiä lähtemään mukaan ensimmäisiin maakuntavaaleihin ja lunastamaan paikkoja maakuntavaltuustosta, Vuorinen toteaa. – Tiedottamisemme on oltava nykyistä runsaampaa ja oikea-aikaisempaa. Janne Vuorisen mukaan yrittäjäjärjestön on tehtävä koko toimintansa näkyväksi, jotta jokainen jäsenyrittäjä tietää, mitä kaikkea paikallisyhdistys, aluejärjestö ja katto-organisaatio todellisuudessa tekevät.Janne Vuorinen nimeää Pirkanmaan Yrittäjien lähivuodet viestinnän tehojaksoksi.– Järjestömme ei ole osannut avata asioita riittävästi. Vuorinen pitää erittäin onnistuneena uutta yhteydenpitotapaa, jossa Pirkanmaan Yrittäjien ja Tampereen Kauppakamarin johtohenkilöt käyvät noin kerran kuukaudessa tapaamassa Helsingissä 19 pirkanmaalaista kansanedustajaa. Janne Vuorinen arvostaa sitä, että eri tahot kunnioittavat yrittäjäjärjestön mielipiteitä.– Pirkanmaan Yrittäjiltä kysytään erittäin paljon lausuntoja erilaisiin asioihin. – Tällä hetkellä yrittäjien sosiaaliturva on olematon, Vuorinen suree. Meidän kaikkien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden on oltava hereillä ja tartuttava ripeästi kulloinkin eteemme tuleviin asioihin, puheenjohtaja linjaa.Vuorinen nostaa järjestön viestinnän merkityksen parrasvaloihin. – Tulevaisuudessa yrittäjillä on paljon haasteita muun muassa edunvalvonnassa, jotta yrittäjien asemaa ja yrittämisen edellytyksiä voidaan kehittää. Toivon edelleen sitä, ettei uusi päätöksenteon taso lisää byrokratiaa, puheenjohtaja näkee. Yhdistykset potevat jäsenkatoa. Paikallisen sopimisen edistäminen on konkreettinen esimerkki tavoitteistamme. Puheenjohtaja luotsaa Pirkanmaan Yrittäjät uudelle vuosikymmenelle, kun Pirkanmaan Yrittäjät täyttää 80 vuotta ensi vuonna.Samalla Suomi valmistautuu kaikkien aikojen ensimmäisiin maakuntavaaleihin, jotka tämänhetkisen tiedon mukaan pidetään ensi lokakuussa. Meidän on esimerkiksi onnistuttava tekemään työmme näkyväksi, jotta maakunnan yrittäjät tunnistavat järjestäytymisen merkityksen, Vuorinen sanoo. Koko maakunta otettava huomioon Maakunnallista yrittäjäjärjestöä luotsaamaan ryhtyvä Janne Vuorinen on vakuuttunut siitä, että koko Pirkanmaa on tavalla tai toisella tulevaisuuden aluetta Suomessa. Vuosien työ on kantanut hedelmää, kun eri puolueiden listoilta kunnallisvaltuustoihin pyrkineet ja päässeet luottamushenkilöt ovat antaneet osaamistaan kuntayhteisöjen hyväksi. Elinkeinoelämä tarvitsee ennustettavuutta toimintansa suunnittelemiseksi. Yrittäjäjärjestöpomo kuitenkin muistuttaa, ettei koko totuus yrittäjyyden arvostuksen suhteen ole särötön.– Edelleenkin monesti huomaan, että yrittäjät saavat arvostusta juhlapuheissa, mutta arvostus ei aina konkretisoidu konkreettisiksi teoiksi, Vuorinen harmittelee.Puheenjohtaja odottaa vauhtia esimerkiksi yrittäjiä koskevien työmarkkinakysymyksien ratkaisemiseen. Esimerkiksi jos me ehdotamme taloudellisia ponnistuksia, otamme samalla selkeästi kantaa rahoituskeinoihin. Pirkanmaan Yrittäjien voima kumpuaa suuresta jäsenmäärästä. Akaan Seutu – Torstai 28.12.2017 11 UUTISET Pirkanmaan Yrittäjien uusi puheenjohtaja Janne Vuorinen uskoo 80-vuotiaan aluejärjestön tulevaisuuteen ”Maakuntavaltuustot tarvitsevat yrittäjien osaamista” Matti Pulkkinen Jäsenmäärältään maamme suurin Suomen Yrittäjien aluejärjestö, Pirkanmaan Yrittäjät, saa vuoden vaihtuessa uuden puheenjohtajan. Toiminta näkyväksi Pirkanmaan Yrittäjät elää suuressa muutoksessa. Yrittäjävaltuutetut ovat tuoneet päätöksentekoon etenkin talousvastuuta, Vuorinen sanoo.Sosiaalija terveydenhuoltouudistus nivoutuu tiukasti maakuntahallintoon, ja yrittäjäjärjestö on ollut aktiivinen koko sotevalmistelun ajan. Maakunta ansaitsee ministerin Maan hallituksen tekemiä päätöksiä pohtiessaan Vuorisen mieleen tulee joskus, ettei valtioneuvostossa ole yhtään pirkanmaalaista ministeriä.– Pirkanmaa ja Tampereen kaupunkiseutu ovat kuitenkin valtakunnan kehityksen airueita, Janne Vuorinen tykittää. Hänestä lainsäätäjän on huolehdittava siitä, etteivät yrittäjiksi heittäytyvät ja yrittäjinä toimivat tipahda sosiaaliturvan suhteen syvään kuoppaan. Myös Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittäminen on ratkaisevan tärkeä asia. Liian moni yrittäjä kysyy edelleenkin, mitä minä saan yrittäjäjärjestöltä, hän kertoo. Janne Vuorisen mukaan aluejärjestö on tehnyt viime vuosina tulevaisuuttaan vahvistavia uudistuksia, mutta niin valtakunnallinen katto-organisaatio, maakunnallinen järjestö kuin kaikki paikalliset yhdistykset elävät valtaisaa kehityksen aikaa. Matti Pulkkinen Janne Vuorinen pitää pääradan lisäraiteita erittäin tärkeinä koko Pirkanmaalle.. – Meidän suomalaisten olisi ymmärrettävä, että muun muassa meillä käytössä olevat palkanmuodostukseen vaikuttavat tekijät ovat kansainvälisestikin vertailtuina erittäin takapajuiset. Kantojamme arvostetaan varmasti siksi, että me perustelemme hyvin tarkasti näkemyksemme. Vuorinen ottaa 9 500-jäsenisen aluejärjestön vetovastuun historiallisessa hetkessä. – Moni yrittäjä kipuilee valtiomme harjoittaman poukkoilevan verotuspolitiikan johdosta. – Kun maakuntahallinto käynnistyy ja Pirkanmaan maakunta vakiinnuttaa jalansijansa, Pirkanmaa on entistäkin tiiviimmin yksi kokonaisuus. – Pirkanmaan Yrittäjien on toimijana oltava tulevaisuudessa nykyistäkin ketterämpi reagoimaan eri asioihin. Pirkanmaan Yrittäjillä on lisäksi omista riveistä nimetty yhteyshenkilö jokaiselle parlamentaarikolle. Työehtojen 2000-luvulle saattaminen on merkittävä kansallinen haasteemme, hän tarkentaa. Lyhyesti sanottuna meidän olisi päästävä pois jäykkyydestämme. Taitomme viestittää ajankohtaiset ja merkittävät asiat sitoo organisaatiomme tuhansiin jäseniimme, hän uskoo. – Meillä on nyt erittäin myönteisiä ja kannustavia kokemuksia siitä, kun yrittäjät ovat lähteneet aktiivisesti mukaan kunnalliseen päätöksentekoon. Janne Vuorisen mielestä yrittäjäehdokkaiden on rynnistettävä kantamaan vastuuta myös maakuntavaltuustoihin. Emme vain kasvata erilaisia toiveiden tynnyreitä, puheenjohtaja korostaa. Arvostus saatava konkretiaksi Janne Vuorisen mukaan yleinen yrittäjyyden arvostus on kohonnut kohisten ja on nyt korkeammalla kuin koskaan
Tarja Antola. Sotilaan työn takia hän on muuttanut yli kymmenen kertaa. Vuodesta 2005 Salminen on asunut perheineen Toijalassa, josta Salmisen vaimo on kotoisin. Seuraavaksi liikuntayhdistys aikoo rakentaa Nahkialanvuoren maastoon kuntoportaat. Hän on kerännyt kolikoita siitä asti, kun hän pikkupoikana sai niitä suklaarasiallisen mummoltaan. 12 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu UUTISET Valtuutetun lempipaikka Jukka Salminen toivottaa akaalaiset tervetulleeksi Nahkialanvuoren laavulle Jukka Salmisen johtaman Nahkialanvuoren liikuntayhdistyksen rakentama laavu valmistui reilu vuosi sitten. Laavu on kaikkien kaupunkilaisten käytössä, Salminen toteaa. Viialassa Nuorisokeskus on ollut Rasin koulun väistötilana, ja Toijalassa Nuorten Toimintakeskus Myllytiellä jouduttiin sulkemaan alun perin putkiremontin takia. Salminen on tehnyt työuran ammattisotilaana. Tällä hetkellä hän on kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja ja henkilöstöjaoston varapuheenjohtaja sekä työnantajan edustaja yt-asioissa. Kylmäkoskella nuorisotila on avoinna tiistaisin. Jukka Salmisen mielestä parasta Akaassa on sijainti, joka hyödyttää niin tavallisia kaupunkilaisia kuin yrityksiäkin. Sari Laakin mukaan avointa toimintaa pyritään järjestämään nuorille pappilassa ainakin keskiviikkoiltapäivisin. Viialassa pienimuotoista toimintaa on toteutettu pappilan tiloissa. Salmisen mukaan hyvien yhteistyökumppanien ansiosta osanottajat pääsevät tutustumaan myös harvinaisempiin kohteisiin. Kunnallispolitiikan ja Nahkialanvuoren kehittämisen lisäksi Salmisen vapaa-ajan täyttää historiaan liittyvä tutkimusja kirjoitustyö, maanpuolustustyö, leijonatoiminta ja numismatiikka. Tarja Antola Nuorten Toimintakeskus Toijalassa pysyy kiinni kuntotutkimusten takia Nuorisotila jatkaa Kylmäkoskella Haavistontiellä ja Toijalassa Kätevän tiloissa Tarja Antola Akaan kaupungin nuorisotilatoiminta on joutunut toimimaan syksyn poikkeusoloissa Viialassa ja Toijalassa. Tarja Antola Valtuutettu Jukka Salminen (kok) nimeää lempipaikakseen Nahkialanvuoren, jonka kehittämisessä hän on mukana. pyritään lisäämään, kunhan nuorisopalvelut saa lisävoimia kahden täyttöluvan saaneen sijaisuuden myötä. Viialassa kerhoa ei voida järjestää, koska Hirvialhon koulun kotitalousluokka on pois käytössä. Toijalan yhteiskoululla jatkuu yläkouluikäisten kokkikerho keskiviikkoisin. Nuoriso-ohjaaja Sari Laaki kertoo, että Kätevässä järjestetään maanantai-iltapäivisin toimintaa 5.–6.-luokkalaisille ja sen jälkeen avointa tilatoimintaa vanhemmille nuorille. Salmisen mukaan edellytysten luominen elinvoimaisille yrityksille sekä eteenpäin katsominen jäävät homekouluongelmien varjoon. Sivutoimisesti hän järjestää oman matkatoimistonsa nimissä Viroon suuntautuvia sotahistoriallisia matkoja. Salminen on syntynyt Vaasassa, minkä lisäksi tutuksi on tullut moni muukin paikkakunta. – Vedän kaikki matkat ja selvitän taustat. Suunnitelmien mukaan kaiteella varustetuista portaista tulee puolitoista metriä leveät ja lähes 120 metriä pitkät. Koska olen tutkinut sotahistoriaa ja olen koulutukseltani ammattisotilas, ymmärrän sodankäynnistä jonkin verran, Salminen tuumaa. Toijalassa nuorisotilatoimintaa on järjestetty Arvo Ylpön koulun Kätevä-rakennuksessa, jossa myös nuorisopalvelujen henkilökunta on evakossa. Juttusarjassa Akaan valtuutetut esittelevät lempipaikkansa ja puhuvat muutakin kuin politiikkaa. Korkeuseroa portaissa on 25 metriä. Tekninen lautakunta on omalta osaltaan hyväksynyt hankkeen viime toukokuussa. Seuraavaksi suunnitelmissa ovat kuntoportaat. – Toiveena on, että pystyisimme pitämään Toijalassa nuorisotilaa auki toisenakin iltana ja ehtisimme jalkautumaan ja katselemaan, mitä seinien ulkopuolella tapahtuu, Sari Laaki sanoo. Perheeseen kuuluvat myös 15ja 11-vuotiaat pojat. Myös jalkautumista ulos tarvitaan Viialassa nuorisotila on myös vuodenvaihteen jälkeen koulukäytössä. Kokkikerho Toijalan yhteiskoululla Toijalassa nuorisotilatoiminta alkaa myös ensi vuonna Kätevän tiloissa, koska Nuorten toimintakeskuksessa tehdään seuraavaksi kuntotutkimusta toimimattoman ilmastoinnin ja sisäilmaongelmaepäilyjen takia. Everstiluutnantti evp on koulutukseltaan yleisesikuntaupseeri. Nuoriso-ohjaaja Sari Laakin mukaan toimintaa Nuorisotilatoiminta jatkuu vuodenvaihteen jälkeenkin Kätevän tiloissa. Valtuutettuna Salminen, 60, on toista kautta. Tilaongelmien ohella toiminnan järjestämiseen on vaikuttanut henkilöstötilanne. Kylmäkoskella nuorisotila jatkaa Haavistontiellä kaupungin päätettyä jatkaa tilan vuokraamista vuodella. Salmisen johtama Nahkialanvuoren liikuntayhdistys rakensi vuosi sitten ulkoilualueelle laavun, jonka yhdistys luovutti edelleen Akaan kaupungille.– Yhdistys yrittää luoda ihmisille liikuntamahdollisuuksia. Hän harmittelee, että Akaa ei ole pystynyt vielä hyödyntämään sijaintiaan parhaalla mahdollisella tavalla
No Akaassa, vastasi Heli Piirainen. Heli Piirainen (vihr) vastasi Lapinleimulle, että asia oli jo kerran palautettu hallituksesta valmisteluun ja kerran jätetty pöydälle. Tilahan on olemassa. Kyllä kaupunki voi itsekin tilan vuokrata ja ilman muuta kahdeksassa kuukaudessa hankkia sinne työntekijät. Sami Rajala (kok): Ollaan koko ajan menossa parempaan suuntaan. takaavassa ei ollut tarvetta, Piirainen sanoi. Hänen mukaansa aiheen tiimoilta käyty keskustelu on ollut melko populistista. Heli Piirainen (vihr): Kyllä Jukka Salminen (kok): Ei Tiina Räsänen (kesk): Vähitellen. Vihreiden Jaana Saramies halusi jokaiselta hallituksen jäseneltä lyhyen kyllätai ei-vastauksen seuraavaan kysymykseen: Toimiiko kaupunginhallitus teidän omasta mielestänne Valtuutettu Jaana Saramies sai muun muassa Jukka Saarelta vastauksen siihen, toimiiko kaupunginhallitus tällä hetkellä tehokkaasti. – Näyttää, että meidän halvin oma päiväkoti on halvempi kuin ulkoistettu toiminta. joulukuuta historiallinen valtuuston kyselytunti, jonka aikana valtuutetut saivat esittää kaupunginhallitukselle kysymyksiä. Kulmakorpi on asunut aiemmin Urjalassa ja Valkeakoskella, joten erityisesti niiltä osin Pirkan Helmen toimialue on tuttu. Asioista ollaan eri mieltä, keskustellaan, tehdään kompromisseja. Henkilökohtaisesti totean, että en vaihtaisi ketään pois. Hallitus toimii ja ei toimi Akaan kaupunginhallituksen toimintakyvyn perään kyseli useampikin valtuutettu. – Tiedostuspisteen avajaisten lisäksi järjestämme Eurooppa-päivänä 9.5. Kerta kerralta paremmin. Salla Bister (sd): Kyllä Sauli Turja (sin): Kyllä. Kyläaktivaattorista hankeneuvoja Vuoden vaihtuessa Pirkan Helmessä aloittaa myös uusi hankeneuvoja, lempääläläinen Anna Kulmakorpi . Mikko Peltoniemi Akaan talousjohtaja Mari Puhka-Susi kävi vastaamassa Heli Einola-Virtasen (vas.) kysymykseen.. Myös Jukka Saari kävi taas vastaamassa ja siteerasi Akaan edellisen valtuuston hyväksymää vuosien 2015–2019 talouden tasapainottamisohjelmaa. Kustannusvertailut saadaan, jahka viranhaltija ne lautakunnalle esittelee, Piirainen vakuutti. Koen, että vastaa poliittista kenttää. – Odotan innolla monipuolista työtä ja uusien toimijoiden tapaamisia, Kulmakorpi sanoo. Koko ajan paremmin. Hän on toiminut viimeksi Tampereen seutukunnassa toimivan Leader-ryhmä Kantri ry:n kyläaktivaattorina. Inka Loppi (sd): Kyllä ja ei. Näymme ensi vuonna muun muassa Työväen musiikkitapahtumassa, Aitoon kirkastusjuhlilla ja Pentinkulman päivillä, Vesisenaho jatkaa.Tietopiste käynnistää keväällä yhdessä lähialueen korkeakoulujen kanssa harjoitteluohjelman, joka mahdollistaa 2–3 opiskelijan harjoittelujakson tiedotuspisteessä vuoden aikana. Pirkan Helmen alueelle tuleva tiedotuspiste on toinen Suomen kahdesta uudesta EU:n tiedotuspisteestä. – Jopa valtuutetut ovat esitelleet vaihtoehtoisia faktoja. Vaikken ole kaupungissa koskaan asunutkaan, tuolloin maaseutu ja maaseudun elämä avautuivat minulle uudella tavalla. Koulutukseltaan hän on liiketalouden tradenomi, ja maaseudun kehittämisen parissa hän on työskennellyt vuodesta 2008 lähtien. Euroopan komissio on myöntänyt Europe Direct -tiedotuspisteen toiminnan Pirkan Helmelle vuosiksi 2018–2020. Heli Einola-Virtanen kysyi sekä syytä kilpailutuksen hylkäämiselle että sitä, miten päiväkoti Toivon toiminta aiotaan korvata 1.8.2018, jos sitä ei kilpailuteta. Euroopan laajuisesti pisteitä on yhteensä viitisensataa. Muiden toimijoiden on mahdollista kutsua meitä tapahtumiinsa. Toivoisin, että homma rupeaa toimimaan paremmin, mutta välillä meinaa usko loppua siihenkin. Kyllä siihen on vaihtoehdot löydettävissä aivan täysin, Saari vakuutti. Osa näistä vaihtoehtoisista on jäänyt asian tiimoilta käytyyn keskusteluun. Janita Puomila (kok): Kyllä ja ei. Lapinleimu kysyi, mitkä ovat konkreettiset vaihtoehdot lasten hoidolle ja sen kustannukset. Vilja Pylsy UUTISET Valtuutettuja kiinnosti hallituksen toimintakyky ja päivähoidon kilpailutus Mikko Peltoniemi Akaassa järjestettiin keskiviikkona 20. Akaan Seutu – Torstai 28.12.2017 13 Pirkan Helmelle EU:n tiedotuspiste Eliisa Vesisenaho (vas.) työskentelee Pirkan Helmen toiminnanjohtajana, ja Anna Kulmakorpi aloittaa hankeneuvojana ensi vuoden alussa. – Tässä ei ole mitään sellaista mikä vaikuttaisi millään tavalla tähän kysyttyyn päätökseen. Kaupunginhallituksen jäsenistä olivat paikalla muut paitsi Hannu Järvinen (sd). Pirkanmaalla Eurooppa-infopisteitä on vain Leader Pohjois-Satakunnalla, jonka toimialue on pääosin Satakuntaa. Valtuutetuista sekä Sari Lapinleimua (kok) että Heli Einola -Virtasta (ps) kiinnosti se, miten varhaiskasvatuspalvelut järjestetään, kun hallitus päätti, että yksityisen päiväkoti Toivon ostopalvelua ei kilpailuteta, vaikka sivistyslautakunta näin esitti ja talouden tasapainottamisohjelmassakin on asiasta päätetty. Nyt on haettu uusia paikkoja. Kulmakorpi aloittaa työt 2.1. tapahtuman, jonka tarkoituksena on toimia karnevaalija markkinahumua yhdistävänä mutta myös tietoiskuja rahoitusmahdollisuuksista tarjoavana Valkeakosken Campus-alueella. Jonkin verran jo kerroin, millä tavalla päivähoito voidaan järjestää hallinnon hirveän yksiviivaisesti esittämän ulkoistuksen mukaan. Jukka Saari (vas): Kyllä. Kaikille avoin Europe Direct -tiedotuspiste sijaitsee Pirkan Helmen toimistolla Valkeakoskella Hämeen ammattikorkeakoulun tiloissa. Kysymykset oli lähetetty etukäteen, ja niihin vastasivat sekä hallituksen puheenjohtaja Harri Rämö (sd) että muut hallituksen jäsenet ja kaupungin johtavat viranhaltijat. Hankeneuvojen työhön kuuluu pääosin hankeaktivointi ja -neuvonta. Sinänsä kyllä, että tämä nykyisen hallituksen kokoonpanohan vastaa tosi hyvin eri poliittisten ryhmittymien kokoonpanoa sekä valtuustossa että lautakunnissa. Tällä hetkellä vielä enemmän kannalla ei. Akaan Seutu Maaseudun kehittämiseksi Leader-rahoitusta Valkeakoskella, Pälkäneellä, Akaassa ja Urjalassa jakava Leader-ryhmä Pirkan Helmi laajentaa vuoden vaihteessa toimintaansa Euroopan unionin tiedotuspisteellä. Olen saanut kehittää maaseutua muun muassa Kantrin kylähankkeissa kyläyhdistyksiä aktivoimalla ja auttamalla, Kulmakorpi tiivistää. Tiedotuspisteen tarkoituksena on mahdollistaa monimuotoinen keskustelu ja paikkansa pitävä tieto Euroopan unionista sekä kertoa eri rahoituskanavista. Jukka Saari (vas) luetteli hänkin kaupungin omia palveluvaihtoehtoja ja kertoi myös eri päiväkotien palveluiden hintoja. – Jatkokysymys oli tässä valtuutettu Einola-Virtasella, että missä 2018. Silti selvitysaineistosta ei Piiraisen mukaan selvinnyt, miten ostettavaksi esitetty palvelu voitaisiin tuottaa omana työnä esimerkiksi perhepäivähoitoa kehittämällä, asiakasohjausta tehostamalla ja kaupungin omia varhaiskasvatuspalveluja monipuolistamalla. – Jaamme hyödyllistä tietoa EU:sta ja sen toiminnasta täydentäen ja tukien Euroopan komission edustustojen, Euroopan parlamentin tiedotustoimistojen ja muiden EU:n toimielinten tiedotustyötä paikallistasolla, pisteen vastuuhenkilönä toimiva Pirkan Helmen toiminnanjohtaja Eliisa Vesisenaho kertoo. Tämä on aika yksinkertaista, Saari vakuutti. Akaan Seutu julkaisee alkuvuoden aikana lisää valtuuston kyselytuntiin liittyviä artikkeleita. – Saadun kenttätiedon valossa oli syytä olettaa, että kilpailutukselle tuossa mittällä kokoonpanolla niin tehokkaasti ja kaupunkimme sekä kuntalaisten parasta etua ajaen, kuin sen tulisi toimia?Vastaukset olivat seuraavat.Harri Rämö (sd): On ymmärrettävää, että jos 11 hengen joukkueesta noin puolet vaihtuu, niin kyllä ryhmädynamiikka joukkueessa ilman muuta rupeaa hakemaan uusia uomiaan. – Opiskellessani Iisalmessa maatilataloutta ja maaseutuyrittäjyyttä minusta tuli niin sanotusti tosi maalainen
Sopimattomalla hetkellä, sopimattomiin oloihin syntynyt. Pirkko Pyyhtiä, Matti Huomo. Meillä on neuvola, rokotukset ja tietoa terveellisestä ravinnosta. Jumala piileskeli. En jaksa noin paljon. Messussa avustavat Anja Peräkääly, Seppo Sinisalo ja Elina Virtanen. Loppiaisen messu klo 10. Jumalanpalvelukset: Su 31.12. Kristus tulee ehkä heidän mukanaan, koska on itsekin ollut vaarassa, kiusattu ja uhanalainen. He tulevat täynnä Jumalan rakkautta. Huom! Israel –piiri vasta 4.1. klo 9-12. Pakkanen, Karhu. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Niin vain on. Aiheena Jeesuksen nimessä – Matt. Ajanvaraus numerosta 040 350 4901. Tervetuloa! SÄÄKSMÄKI Helluntaiseurakunta Toijala, Asemantie 32 Ma 1.1. K o h t a a m i s p a i k k a avoinna 9.1. Kirkkopyhäkoulu. Aamukahvit, ruisleipää ja Sanaa. Juha Valkama, Matti Huomo, TerhiMaria Ekman, avustajina lähetystyön väkeä. 14 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Sari Lindström Toijala Su 31.12. Viialassa vietetään torstaina enkelikirkkoa Akaan Seutu MLL:n Viialan paikallisosasto ja Akaan seurakunta järjestävät Viialan kirkossa enkelikirkon torstaina, viattomien lasten päivänä 28.12. Su 7.1. Julma Jumala, ajattelen. Kastetut: Voitto Mooses Nurkkala. 4:12-16 isäntinä Jorma Kantola, Heikki Loponen ja Hannu Pusa. AKAA Kuolleet: Maija Irmeli Salonen 69 v. He tarvitsevat paljon, mutta heille jotain antaessaan antava saa olla Jumalan asialla. Hän pakeni ihmistä. Yökirkko klo 23.00 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13 C. Oliko siinä mitään järkeä. Juha Valkama, Tomi Kujansuu. Su 7.1. Loppiaisen messu klo 10. Musiikki: La 6.1. Pakolaisesta avun tuojaksi Pakolaiseksi Jumalakin syntyi. kello 18.. Hän ei täyttänyt ihmisten vaatimuksia. Kerho kokoontuu Maanantai aamupäivisin. Muu toiminta: To 4.1. Salmiovirta, Salmesvuori. Enkelikirkko klo 18. Messun jälkeen iltapalaa tarjolla. Koulujen ylijäämäruoan jakelu koulupäivinä ilmaiseksi omiin astioihin klo 12.50–13.20 tai siihen asti, kun ruokaa riittää. Heille on annettava mahdollisuus näyttää, mitä heistä tulee. Kyllä vähemmänkin riittää! Jokin tärkeä voi vaatia pitkän itämisajan. La 6.1. Hinta 2€. Yleinen mielipide taitaa olla se, että niin pitäisi jokaisen lapsen voida kokea. klo 10 Messu Kappelikirkossa. Tuo Betlehemin lasten joukkoteurastus paljastaa sen, kuinka vaaralliseen maailmaan Jumala lähetti lapsen, josta oli tuleva ihmisen täydellinen ymmärtäjä ja armahtaja. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto on avoinna 3.-4.1. Se oli elämän oma laki. Toiset kuolivat tauteihin ja onnettomuuksiin tai nälkään tai väkivallan uhrina. Kirjoittaja on akaalainen rovasti. Viattomat lapset tuovat meille toivon Viaton lapsi hukkui pakomatkalla Välimereen. Emme tiedä, mitä kaikkea noissa lapsissa piilee meitä ja koko ihmiskuntaa varten. Lisätiedot vastaavalta lastenohjaajalta Hanna Jussilalta 040 511 3104. Lisätietoja toiminnasta nettisivuilta. Ma 1.1. Jumalanpalvelukset: Su 31.12. Hän oli poissa, mutta samalla tietoinen tulevasta tehtävästä. Vanhemmat lähettivät hänet Jumalaan luottaen toivoen itsekin joskus pääsevänsä lapsensa luo. kello 18–18.30. Kaikki vuonna 2017 kastetut erityisesti tervetuloa. Kahvit lähetyksen hyväksi. Su 7.1. Meillä on koulutusta, liikuntaa ja osallisuutta. Kaikilla on oikeus tulla. (Huom! Ei jumalanpalvelusta klo 10!) Ma 1.1. Su 7.1. Sanajumalanpalvelus klo 10 Kalvolan kirkossa. Mukana Juha Valkama ja Tomi Kujansuu. Tarvittiin aikaa.Koko aikuiseksi kasvamisensa ajan hän näki, miten kovaa taistelua ihmisten välillä on. Kastettu: Anette Elisabet Ahtiainen. Lapset ja perheet: Päiväkerhot, perhekerhot, temppukerho, vauvakahvila, kirkkomuskari ja koululaisten iltapäivätoiminta jatkavat toimintaansa normaaliin tapaan viikolla 2. Kuollut: Rainer Johannes Rotkola 76 v, Hilkka Anita Tuunanen 63 v. Mika Pajunen, Salmesvuori. Surun kohdatessa. klo 9-11 Miesten Juttutupa . Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa. Loppiainen, aiheena Jeesus, maailman valo. Jumalalla ei ole kiire. klo 10 Messu Kappelikirkossa. KALVOLA Kuollut: Pirkko Liisa Hellevaara 87 v. Aina on ollut niitä, joita ei ole toivottu. Vapaita päiväkerhopaikkoja 3 vuotta täyttäneille lapsille on Roukon, Seurakuntakuntatalon, Sassin sekä Kirkontuvan kerhoissa. Hartaus klo 11. Hallitsijan sairas kateus ja pelko vallan menetyksestä suisti tuhannet Jeesuksen ikätoverit väkivaltaiseen kuolemaan. Viaton lapsi tuli yksin kauas kotoaan luottaen, että täältä jostain löytyy lämpöä, ruokaa, turvaa. Kansanlähetyksen raamattuilta klo 18 srk-salissa. En minä pärjää. Lisätiedot vastaavalta lastenohjaajalta Hanna Jussilalta 040 511 3104. Messu klo 10. Kasteen sunnuntai. Puhujana Lasse Jussila. Kulhia, Ali-Löytty. Pakkanen, Salmesvuori. Iltamessu klo 18 Kalvolan srk-talolla. Oli oltava oikeassa, oikeaoppinen ja oikealla tavalla elävä ja valta oli otettava hinnalla millä hyvänsä. Eivät edes hänen vanhempansa. Mutta niin ei ole. Su 7.1. On tietysti hienoa olla tähdenlento, mutta loistaa se tähti maastakin, kun taivaallinen valo osuu siihen. Loppiaisen messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Kyllä Jumalan olisi pitänyt näitä toisiakin varjella. Miksi minä valittaisin. klo 18 Messu Sääksmäen kirkossa. Tervetuloa mukaan. Messu klo 10. Sanajumalanpalvelus klo 10 Aseman srk-kodissa. Ei tuo ole minua varten, ei kaikille riitä, miksi siis minulle. Kuinkahan siinä käy. Häpeäksi hän oli. Messun jälkeen klo 11.30 kirkkoherra Markku Antolan 60-vuotisjuhlakahvit Pappilanniemessä. Messu klo 10. Enkelikirkkoa vietetään Viialan kirkossa torstaina 28.12. Silti turhan moni seuraa sivusta elämän pääradalla juoksevia. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa. Kulhia, Karhu ja Gospelsekä kirkkokuorolaiset. klo 15 Viimeinen pipari – Kauneimpien joululaulujen loppiainen Kappelikirkossa. Kevätkausi alkaa, tervetuloa mukaan. Kauneimmat joululaulut vielä kerran klo 14 srk-salissa. Teemu Salminen ja Juuso Horelli. Aiheena on Jeesus pakolaisena, ja liturgina on Kukka Salmiovirta ja kanttorina Heikki Ali-Löytty . alkaen tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13, Seurahuoneenkatu 4. Markku Antola, Pirkko Pyyhtiä, kanttorina Matti Huomo. Toivon talon ruokailu avoinna ma 8.1. Iltakirkko klo 17. Liikunnallinen päiväkerho etsii mukaan toimintaan liikkumisesta ja ulkoilusta kiinnostuneita 4 vuotta täyttäneitä lapsia. Ma 1.1. Ke 10.1. Kylmäkoski La 6.1. Hän meni joksikin aikaa pois synnyinseudultaan, jotta vallassa ollut ei onnistuisi häntä surmaamaan. Pakkanen, Kuparinen ja Ali-Löytty. Kaikki muut ovat lahjakkaampia, onnekkaampia tai varakkaampia kuin minä. klo 1113. La 6.1. La 6.1. Su 7.1. Niin on tänäkin päivänä. Viiala Lähetystupa joulutauolla! Seuraavan kerran 11.1.2018. To 28.12. klo 16 Ehtoolliskokous, Harri Johansson. Jumala lähetti hänet ihmisten keskelle, vihan ja vainon aikaan. Joka vuosi uusi kehdossa keinutettava. Salmiovirta, Ali-Löytty, Yhteistyössä MLL:n kanssa. La 6.1. Ei toivottu Jeesus Ei Jeesustakaan kukaan odottanut – lapsena tulevaksi. klo 18 alasalissa. Lopulta hänelle huudettiin hoosianna, vaikka ehkä myös tehtiin pilkkaa aasilla ratsastavasta. Viaton lapsi hautautui sortuvan talon raunioihin. He ovat vain tulleet, kuten ennen vanhaan oli tapana ajatella. Tervetuloa! Toivotut ja toivottomat T oisista lapsista puhutaan, että he ovat syntyneet odotettuina, kauan kaivattuina
050 548 3333 SEKALAISIA RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Tuntomerkkejä vastaan nouto Lentilästä. Kuva-aihetta täydentää siniristilippua edeltänyt leijonalippu. Tunnen kyllä tekijän ylpeyttä työstäni, sanoi taiteilija Jaatinen mitalin luovutustilaisuudessa. Kääntöpuolella Suomi-neito seisoo kivipaadella ylväs leijona vierellään. Emil Wikströmin luonnos mitalista. 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Löydetty tyttöjen kolmivaihteinen helmiäisvalkoinen pyörä. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus Kuljetus Jyrkinen Ky 0400 632 731 Akaa Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. Päivämäärä 6.12.1917 on merkitty kahdella kielellä. 040 581 4710 2 H+K 51 m², valoisa, remontoitu hissitalon 6. Viestit/soitot iltaisin 040 725 7431. Sistonen Puh. pian viimeistään 18.1. Keräilyrahoja ja -mitaleita markkinoiva Suomen Moneta päätti 100-vuotisjuhlavuoden lähestyessä ottaa tuon mitalin uudelleen tuotantoon.– Kun otimme yhteyttä Visavuoren museoon, saimme tietää, että kyseisestä mitalista on tallella useita luonnoksia ja teimme päätöksen valmistaa niiden pohjalta täysin uusi mitali, kertoi Suomen Monetan viestintäpäällikkö Sari Raki, joka itsenäisyyspäivän alla luovutti mitalin Emil Wikströmin museolle. Puh. Suomi-neito ja Väinämöinen -mitalin suunnittelijaksi pyydettiin kuvanveistäjä Raimo Jaatista, joka totesi työn haastavaksi ja ryhtyi suunnittelemaan mitalia. Alempana istuu Väinämöinen kanteleineen ja oikealla ratsumies kumartuu lasta tuudittavan naishahmon puoleen. Puh. 0400 684 766 VUOKRALLE TARJOTAAN Nuohousliike Järvisen uutterat sutarit kiittää Kallea pikkujouluista ja mukavasta joululahjasta sekä kuluneesta vuodesta 2017. Mitali on lyöty sekä kultaan että hopeapatinoituun pronssiin, ja kaikissa on juokseva reunanumerointi. Yhdistelin eri luonnoksien kuva-aiheita ja siinä yhteydessä jouduin tutkimaan yksityiskohtia kuten Väinämöisen vaatetusta. A/2 hytti 46€ ja A/1 hytti 55€, B/2 hytti 42€ ja B/1 hytti 47€. Puh. kerros Valtatie 20, Toijala. Akaan Seutu – Torstai 28.12.2017 15 Vanhan ajan tukevat KANGASPUUT Työleveys 110 cm. MYYDÄÄN TYÖSUORITUKSIA Vuokralle tarjotaan remontoitu KAKSIO os. 050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. 040 833 5082 03 545 1342 Raija Kolehmainen Irja Numminen Akaan PALVELU PIT AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KULJETUSPALVELUA YLI 50 VUOTTA! • Muuttokuljetukset paketti/kuorma-autolla • Piano ym. 040 579 1070. 0400 734 935 KOTINI ON SIELLÄ MISSÄ LEHTENI.. Puh. puh. Kultakeskus Oy:n valmistaman taidemitalin etusivulle on kuvattu Suomen leijonavaakuna kruunun ja seppeleen kera. YSTÄVÄNPÄIVÄRISTEILY su-ma 11.-12.2. Taustalla siintää suomalainen metsäinen järvimaisema. Heti vapaa. Ilm. SEKALAISIA Toijalassa rauhallisessa taloyhtiössä tilava KAKSIO Iso lasitettu parveke. – Se oli mielenkiintoinen työ ja loppujen lopuksi vaikeampikin kuin aluksi kuvittelin. Hyvää Uutta Vuotta 2018! SEKALAISIA Kuvanveistäjä Emil Wikströmin luonnoksista syntyi uusi mitali Liisa Ahokas Kuvanveistäjä E m i l Wikström suunnitteli 1920-luvulla valtioneuvostolle Suomen itsenäistymistä kunnioittaneen muistomitalin, jota valmistettiin vähäinen määrä. KULTTUURI Suomen Monetan viestintäpäällikkö Sari Raki luovutti Emil Wikströmin tekemien luonnosten pohjalta valmistetun, hopeaan lyödyn mitalin Visavuoren museon toiminnanjohtajalle Juha Myllylälle ja kuvanveistäjä Raimo Jaatiselle (oik.) Liisa Ahokas Hopeaplatinoitua pronssimitalia valmistetaan 2017 kappaletta. Vuokra 550e/kk. 1 kk:n vuokratakuu. Bussi mukana maissa. Lapintie 13, Viiala. En halunnut tehdä modernia ratkaisua, vaan toteuttaa työni Wikströmin hengessä ja tyylillä
Ke 10.1.2018 Palotalo. Onnea voittajille! Ensi vuoden jäsentiedotteessa tammikuun lopussa tulee uusi kuponki, kannattaa ottaa talteen ja aktiiviseen käyttöön! Akaan Seudun Kuulo ry KLP ja kuukausitapaamiset jatkuvat. Saamme vieraaksemme esittelijä Pia Kirvesojan. Ma 8.1.2018 9.30 Viialan Työväentalo. 050 501 1307 tai tapio.sihvo@gmail.com EL Kalvolan yhdistys ry. A/2 hytti 46 e henkilö, B/2 hytti 42 e ja A/1 55 e henkilö. Su 31.12. B/1 47 e. sihvo@gmail.com Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Uimaan Loimaalle. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Lauantaina 29. Kuntonyrkkeily ja kuntopotkunyrkkeily lauantaisin ja sunnuntaisin kello 18. klo 10 Hämeenlinnan uimahallissa. Ruokakerhot ovat aina parillisilla viikoilla. Toijalan Eläkkeensaajat ry. Lähtö Viialan taksi klo 8, Toijalan S-market 8.30. Oman laitteen ohjekirja mukaan! Akaan Seudun Ruskat ry Lämmin kiitos. rivitanssi klo 12 14, kirjapiiri klo 12.30. Yhdistyksen hallituksen kokous sen jälkeen klo 14. Toivottaa Akaan asukkaille hyvää ja toiminnallista uutta vuotta 2018. joulukuuta Onnellista uutta vuotta Tämä Toijalan Sanomain ensimmäisen vuosikerran viimeinen numero ilmestyy ihmisten kipeille vatsoille. Lisätietoja Tapio Sihvo puh. 050 501 1307 tai tapio. Teatterimatka Nokialle. hallituksen kokous klo 10.00, boccia klo 11.30. Ti 2.1.2018 Ti 29.5.2018 Pappilan koululla. Ilmoittautuminen paikan päällä tuntia ennen lähtöä. Mustanportintie 7, Akaa. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Ilmoittautumiset 15.1. 16 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu Onnittelut Valmistuneita TARJOTIN NIMIPÄIVÄT tänään Piia, viattomien lasten päivä, perjantaina Rauha, lauantaina Taavi, Taavetti, Daavid, sunnuntaina Silvo, Sylvester, uudenvuodenaatto, maanantaina uudenvuodenpäivä, tiistaina Aapeli. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Liikuntakuponkien voittajat. Bussi mukana maissa. Nyrkkeilykoulu ja potkunyrkkeilyn peruskurssi ja sandan perusteita tiistaisin kello 20. Tiistaikerhossa 9.1. lukijoille ja lukijain kuuntelijoille ensi joulujen välipäiviksi täyteliäisyyttään ja ylenpalttisesta rasituksesta pihisevän ja puhisevan vatsan. Aiheena on liikenneturvallisuus mm. puh. Ti 9.1.2018 10.00 Palotalo. ja perhelenkki maksuton! Kilpasarjoista palkitaan kolme parasta. Tilaisuutemme ovat yleensä avoimia kaikille. Lisätietoja Tapio Sihvo puh. Kuulolähipalvelussa (KLP) puhdistamme korvakappaleen ja vaihdamme letkun ja opastamme kuulolaitteen käsittelyssä. Ma 18.12. Toista se meidän joitten vatsa on kuin mikäkin silakan ruipelo ja kurisee terveyttään. Onnellinen se jolla on onni sairastaa vatsaansa sillä hänellä on ollut mitä jouluna syödä itsensä ”mahapakolleen”. Ilmoita vauvauutiset Akaan Seudussa toimitus@akaanseutu.fi Sanna Nurminen on valmistunut 21.12. Lisätietoja Tapio Sihvo puh. Kilpasarjat M, N ja kuntoilijat 5,7 km. Harjoitukset jatkuvat keskiviikkona 3.1. 040 579 1070. TAMK:sta yamk-koulutusohjelmasta sosionomiksi.. Oikein hyvää uutta vuotta sekä kiitos kaikille tänä vuonna mukana olleille! Terveisin hallitus. Ke 3.1. mennessä kerhossa tai puh. 0400 627 929. 18.30 Kirkonkylän koulu. Pe 12.1.2018 10.00 Hämeenlinnan uimahalli. Kuntolentisvuorot koko kevätkauden ti klo 20-21.30 ja pe klo klo 1819.30. Paljon onnea 1-vuotiaalle ihanalle Martalle 2.1.2018! Toivottaa mummi, vaari, äiti, iskä sekä Nappe ja Niilo. Akaa Fight Club ry. Rauhanummi, Sontula, Kylmäkoski, Laukeela matkalta kyytiin. Ilmoittaudu pian viimeistään 18.1. Osallistumismaksu 5,7 km 12 e (JK 10 e), nuoret alle 18 v. Mennään katsomaan kappaletta Vaimoke. Toijalan Valpas Kuntolentopallo. KLP vastaanottomme jatkuvat kuukauden kolmas keskiviikko Seniorituvalla ja tammikuun tapaaminen 18.1.18 Sampolassa Sampolantie 3. klo 10 Hämeenlinnan uimahallissa. Ke 17.1.2018 15.00 16.00 KLP Seniorituvalla ja tapaamiset vaihdellen. Voittajat olivat Timo Rajala, Raili Aronen ja Vuokko Haussalo. 050 501 1307 tai tapio.sihvo@gmail.com Vesijumppa. Su 18.2.2018 15.00 17.30 Nokian Työväenteatteri. Kävelijöille perhelenkki 2,7 km ilman ajanottoa. Akaan Seudun Kuulo ry toivottaa Hyvää Vuotta. Tule samalla kuulemaan mitä kivoja tapahtumia on luvassa, niistä ilmoitamme erikseen tilaisuuden täsmentyessä. Kulunut vuosi on ollut kokemuksista ja korteista rikas mutta ylensyömisestä ja mässäyksestä köyhä. Paluumatkalla ruokailemme Otsolan Hovissa ja poikkeamme lihakaupassa. klo 11. Vesijumppa jatkuu 12.1. Harjoittelutauko. Sauvakävely jatkuu ensi vuonna alkaen 9.1. Ke 10.1.2018 Vesihoviin. mennessä. Eli se ilmestyy siihen aikaan jolloin ihmisten vatsojen pitäisi olla kipeitä. Kylmäkosken Veikot ry VIII Kylmää kyytiä – uudenvuoden juoksu. klo 10, lähtö Palotalolta. Maanantaikerhomme aloittaa 8.1. Aikataulu myöhemmin. Ma 8.1. Ystävänpäiväristeily Silja Euroopalla. Kerhossa tai puhelin 040 579 1070. 040 579 1070. Ilmoittautumiset 15.1. Kuukausikokous Palotalolla 10.1.2018 klo 12. Vuoden viimeisessä hallituksen kokouksessa arvottiin liikuntakupongin palauttaneiden kesken kolme 50 euron lahjakorttia. 1,5-2 tuntia. Lippu sisältää kahvin ja viinerin. Tervetuloa! Viialan Eläkkeensaajat ry Kerhot alkavat viikolla 2 viikko-ohjelman mukaan. Su 31.12. 20.00 21.00. To 28.12. Toijalan Työväenyhdistys ry Toijalan Työväenyhdistys. Tiedustelut Eero Pouru puh. kaikille jäsenillemme sekä yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. Toimintamme käynnistyy taas tammikuussa torstain kerhopäivänä 11.1. Kalle U. iäkkäiden autoilu, pyöräily ja jalankulku sekä joukkoliikenne, turvavälineet ja liikennesäännöt. Liikenneturvasta tulee kouluttaja. Aloitamme ensi vuoden torstaitapaamiset 4.1.2018 klo 17 Tupperware-kutsuilla. Teatterimatka Nokialle su 18.2. klo 14. Rasin salilla klo 17.30. Reitit kiertelevät valaistuja ja ulkotulin merkattuja kevyen liikenteen väyliä Tipurin ja Sipilän alueilla. Retken hinta 12 e, tule mukaan. Teemme uintiretken Loimaalle ke 10.1. klo 13 vieraana Viialan apteekkari Tuula Teinilä. Su-ma 11. Vaimoke. 12.2. Sauvakävely jatkuu ensi vuonna alkaen 9.1. Bussikuljetus. tuolijumppa klo 9.00, askartelu klo 10.00, kahvit klo 10.30, keppijumppa, lauluryhmä Pirteät, pulinakerho, boccia klo 12.30. Toivotamme kaikille jäsenillemme ja yhteistyökumppaneille hyvää uutta vuotta.Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin jäsenet kerhoihin. Akaan Reumayhdistys ry Tiedotuksia. Ti 2.1.2018. klo 10, lähtö Palotalolta ja vesijumppa 12.1. Tilaisuus kestää n. Ke 10.1. Toivon alkavana vuonna kaikki kortit ja korttiherrat hiiteen ja kaikille arw. Aktiivista alkavaa vuotta 2018! Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Sauvakävely
Akaan Seudun tilaajana saat paljon enemmän kuin lehden. Joulun avaus Akaassa 9.5. Tilaajana tiedät aina, mistä paikkakunnalla puhutaan. Tasavallan presidentti 31.1. Arki saapuu kotiin 26.9. Liiku ja harrasta 14.2. Liiku ja harrasta 10.10. Hyvän tuulen talviteema 21.3. Kesätapahtumat ja matkailu 22.8. Kiinnostavia teemojamme tulossa vuonna 10.1. Kevään juhlat 19.9. Rakentaminen ja sisustaminen 5.12. Autot ja liikenne 17.1. Omasta maasta, maaja metsätalous. Yrittäjä-teema 14.11. Akaan Seutu – Torstai 28.12.2017 17 Tilaajana saat aina ensin ja enemmän. Maakuntavaalit 4.4. Kesälehti Heili 4.7. Saat kattavan paketin paikallismediaa sekä printtinä että diginä. Oma napa 6.6
6.53 Pikku perunat (S) 6.56 Jokeri Pokeri Box 7.00 Kaapon ja Laten pähkinät 7.06 Hermanni Hiiri (S) 7.14 Sanni Sateenkaari (S) 7.26 Henkilökuva: Perhostyttö Nomi 7.33 Töötti ja Pulteri (S) 7.56 Anton Siilinen ratkaisee 8.10 Viljami Ubuyussa (S) 8.35 Dinotassut 8.59 Galaxi 9.00 Tipu Touhukas (S) 9.02 Syrhämä (7) 9.31 Leon talvi (S) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 The Late Late Show with James Corden 11.40 Niklaksen keittiössä 12.15 Soppalinnan salaseura 14.00 Myrsky (7) 15.40 Hevisaurus (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kuntoiluriippuvainen 18.30 Mestis: K-Vantaa KeuPa 21.00 Leijonien olympiamitalit: 2014 22.00 Jääkiekon nuorten MM: CAN USA 0.40 The Late Late Show with James Corden 1.20 Uutisikkuna 7.25 Aamusää 7.55 Puuha-Pete (S) 8.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 8.25 Alvin ja pikkuoravat (S) 8.35 Daltonit (S) 9.00 Eläintarhan pikkupennut 9.30 Eläintarhan salaisuudet 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.55 Mitä tänään syötäisiin. 6.52 Musarullaa! 7.17 Kimmo Kuu (S) 7.37 Pipsa Possu (S) 7.43 Ryhmä Hau (S) 8.08 Historia hanskassa, Katti Matikainen 8.19 Oktonautit (S) 8.42 Onnelin ja Annelin talvi (S) 8.59 Galaxi 9.01 Aappo ja Tööt (S) 9.08 Kesäleiri (7) 9.21 Tenavat (7) 9.28 Otso ja sopulit (7) 9.35 Urheiluhullut (S) 9.37 Fatima (7) 9.56 Tipu Touhukas (S) 10.00 Jääkiekon nuorten MM: FIN SVK 11.30 The Late Late Show with James Corden 12.10 Napapiirin sankarit (12) 13.45 Downshiftaajat (12) 17.00 Pääpeli: Roope Tonteri vaiettu totuus 17.30 Jääkiekon nuorten MM: FIN SVK 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Muumit Rivieralla (S) 20.25 Job Interview Työhaastattelu (7) 20.30 Peltsin kova vuosi 21.00 Urheilu-Suomi 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.15 Kätevän emännän juhlat (S) 22.40 Dijon juttu (S) 22.55 Jääkiekon nuorten MM: USA FIN 1.40 Girls (12) 2.10 Silicon Valley (7) 2.40 Inside No. 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Historia: Marco Polon arvoitus 9.00 Yle Uutiset 9.05 Avara luonto: Kilpikonnien salattu elämä 10.00 Yle Uutiset 10.05 Dokumenttiprojekti: Kylä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 A-studio: 2017 vuosikooste 13.15 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli 14.09 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Toivola (S) 15.50 Hakekaa kätilö! (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Järven tarina (S) 19.40 Grantchester (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 SuomiLOVE 22.15 Minkä taakseen jättää 23.45 Outlander Matkantekijä (16) 0.35 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.52 Touhukkaat (S) 7.15 Tiketi Tok (S) 7.26 Nelli ja Noora (S) 7.34 Vilkki Ankka (S) 7.45 Oktonautit ja Operaatio Syväjää 8.08 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.32 Mimosa ja Lennu (S) 8.43 Jetron matkaan (S) 8.59 Galaxi 9.01 Näin meillä (7) 9.12 Karvinen (7) 9.25 Merten syvyyksissä (7) 9.46 Kammokatu (7) 10.00 Jääkiekon nuorten MM: CAN USA 11.30 Cheerleadingin SM 12.45 The Late Late Show with James Corden 13.25 Syke (12) 14.15 Downshiftaajat (12) 17.35 Me Rosvolat (7) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Big Game (12) 20.40 Kätevän emännän juhlat (S) 21.05 Miss Zahra (S) 21.31 Perintö (12) 21.58 Puuttuminen (7) 22.25 Tissit (7) 22.55 Jääkiekon nuorten MM: FIN SVK 1.40 The Late Late Show with James Corden 7.05 Ostoskanava Tvins.com 8.05 Hello Kitty onnistu kanssani! (S) 8.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita 9.05 Winx-klubi (7) 9.30 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Ostoskanava Tvins. 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Nelonen klo 19.00 Elokuva: Up kohti korkeuksia Tarina käynnistyy, kun 78-vuotias ilmapallokauppias Carl toteuttaa unelmansa, kiinnittää taloonsa tuhansia ilmapalloja ja lähtee lentämään kohti Etelä-Amerikan viidakoita. com 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! 14.30 Amazing Race 15.30 Suomen ihanimmat häät 16.25 Jamie Oliverin italialainen joulu 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV2 klo 19.10 Muumit Rivieralla (S) Merellisen seikkailun jälkeen Muumit löytävät itsensä Rivieran suihkuseurapiirien keskeltä. 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Game Night 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Hitchcock (7) 0.35 Alppihiihdon maailmancup: Lienz 1.30 Mäkihypyn maailmancup: Oberstdorf karsinta 2.25 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 3.20 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 4.20 Hävyttömät (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Sonic Boom (7) 6.30 Vili Vilperin seikkailu 6.45 Ritariprinsessa Nella 7.05 Rusty Rivets (S) 7.30 Vili Vilperin seikkailut 7.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 8.10 Disney esittää: Lego Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 8.35 Lego Ninjago (7) 9.00 Elokuva: Toy Story 2 (7) 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Elokuva: Kumba (7) 15.30 Tulossa: The Voice of Finland 15.35 Vaaleanpunainen pantteri (S) 15.50 Onnenarpa 15.55 Idols 17.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi 18.00 Hauskat kotivideot 19.00 Vain elämää 20.53 Tulossa: The Voice of Finland 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kummisetä II (12) 0.40 Elokuva: Rob Roy (16) 3.25 Astral-TV PERJANTAI 29.12. 18 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu TELEVISIOVIIKKO 28.12.-3.1. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Say What 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikoksista pahin (12) 23.30 Myytinmurtajat 0.35 Yökylässä Maria Veitola 1.30 Alppihiihdon maailmancup: Lienz 2.25 60 päivää kiven sisässä 3.20 Aku ja 7 ihmettä (S) 4.15 Eläintarhan salaisuudet 5.00 Astral-TV 6.00 Sonic Boom (7) 6.30 Vili Vilperin seikkailut 6.45 Ritariprinsessa Nella 7.05 Rusty Rivets (S) 7.30 Vili Vilperin seikkailut 7.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 8.10 Lego Nexo Knights (7) 8.35 Lego Ninjago (7) 9.00 Elokuva: Toy Story Leluelämää (7) 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Elokuva: Lego Friends: Girlz 4 Life (S) 15.25 Suomen hauskin tavis 15.30 Vaaleanpunainen pantteri (S) 15.45 Onnenarpa 15.50 Tulossa: Leijonan luola 15.55 Idols 17.55 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S) 18.00 Grillit huurussa (S) 19.00 Vain elämää 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kummisetä 0.30 Grillit huurussa (S) 1.30 Mad Cook Show (S) 2.30 Australian rajalla TORSTAI 28.12. Kuvassa Pikku Myy (Ragni Grönblom) ja Niisku 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Huuhkajan jäljillä 9.00 Yle Uutiset 9.05 Näin syntyi Järven tarina (S) 9.55 Yle Uutiset 10.00 Luonto sisälläni (S) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Järven tarina (S) 12.30 Dokumenttiprojekti: Tarinoiden Suomi (S) 14.00 SuomiLOVE 15.00 Yle Uutiset 15.05 Illallinen yhdelle (S) 15.25 Taskuparkki (7) 15.40 Operaatio Alaska 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kotilieden lämpöä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla 2/2 (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Tyttökuningas (12) 22.50 Oi maamme!: Pelin viivyttäminen 23.00 Vuosi vaihtuu 1.00 Ola, Topi ja Tapsa 300 vuotta 2.00 Hiljainen todistaja (16) 3.00 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 31.12. Tove Janssonin alkuperäiset sarjakuvat heräävät henkiin animaatioelokuvassa. 9 (12) 7.00 Ostoskanava Tvins.com 8.00 Palomies Sami (S) 8.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita 9.05 Winx-klubi (7) 9.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Makumuistoja 11.00 Teknavi 11.30 Eläintarhan pikkupennut 12.00 Elokuva: Taru Sormusten herrasta: Kuninkaan paluu 15.30 Älä jäädy 16.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 17.00 Kansalainen Turhapuro 18.00 Tuubi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Hiihtoextra 19.30 Elokuva: Risto Räppääjä ja liukas Lennart (S) 21.10 Piilokamera 21.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Housut pois! (S) 0.20 Hiihdon maailmancup: Lenzerheide 1.15 Mäkihypyn maailmancup: Garmisch-Partenkirchen karsinta 2.10 Rikoksista pahin (12) 3.05 Ketonen & MyllyrinnE 4.35 Fameless tuplajäynät 5.00 Astral-TV 6.00 Sonic Boom (7) 6.25 Vili Vilperin seikkailut 6.50 Rusty Rivets (S) 7.15 Ritariprinsessa Nella 7.40 Peukaloisen uudet retket (7) 8.05 Lego Nexo Knights (7) 8.30 Lego Jurassic World: Indominuksen pako (7) 9.00 Eläinpotilaiden pelastaja 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 11.10 Elokuva: Kerro, kerro kuvastin (7) 13.20 Elokuva: Neljä joulua yhdessä päivässä (7) 15.20 Peto Show 16.55 Idols 18.55 Tulossa: The Voice of Finland 19.00 Elokuva: Yhdet häät ja kolme anoppia (7) 20.58 Keno 21.00 Robin Tää on se hetki 21.35 Stand Up! (S) 22.30 NBA LIVE: Washington Wizards Chicago Bulls 1.30 Australian rajalla 4.00 Astral-TV SUNNUNTAI 31.12. TV1 TV2 MTV3 NELONEN. TV1 TV2 MTV3 NELONEN 7.30 Docstop: Veli 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Australia 9.00 Yle Uutiset 9.05 Avec Tastula: Jälkikirjoitus 9.55 Yle Uutiset 10.00 Doc Martin (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Oddasat 12.15 Lasten Suomi 100 vuotta 12.40 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli 13.35 Minä ja mieheni morsian (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Pohjolan sudet (S) 15.45 Meidän maamme Vårt land 16.15 Kekkonen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pimeä historia: Verinen Viipuri 19.00 Kettu (12) 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Operaatio Alaska 22.15 Ulkolinja: Viinin katkera maku 23.15 Yle Uutiset 23.20 Oddasat 23.25 Uhrauksia vapaudelle 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.52 Jääkarhu Otto (S) 7.02 Stella ja Sami (S) 7.16 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 7.27 Killi ja Kiki (S) 7.34 Fluugalaiset (S) 7.45 Maikki ja pelottava Pontso (S) 8.10 Kati ja Töppö: Kati ihmemaa Ozissa (S) 8.33 Taavi-tiikerin naapurissa 9.25 Galaxi 9.26 Pertti ja Purtti (7) 9.39 Tero hoitaa (7) 9.50 Late Lammas (S) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 The Late Late Show with James Corden 11.40 Pakoon helppoa elämää 12.25 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 13.05 Risto Räppääjä ja viileä Venla (S) 14.15 Rölli ja kultainen avain (S) 15.40 Onnelin ja Annelin talvi (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Syke (12) 18.55 Jääkiekon nuorten MM: FIN DEN 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Wendy and The Refugee Neverland (12) 23.20 Urheilu-Suomi 0.20 The Late Late Show with James Corden 1.00 The Leftovers (16) 1.55 Uutisikkuna 7.25 Aamusää 7.55 Puuha-Pete (S) 8.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 8.25 Alvin ja pikkuoravat (S) 8.40 Daltonit (S) 9.05 Eläintarhan pikkupennut 9.35 Eläintarhan salaisuudet 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.55 Mitä tänään syötäisiin. com 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 14.25 Australian kaunein koti 15.20 PUTOUS: Hei, me hoetaan taas! 15.30 Grand Designs unelma-asunnot 16.25 Jamie Oliverin hauska joulu 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. torstai-keskiviikko 4.00 Uutisikkuna 7.30 Taistelija Grete Waitz 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Australia 9.00 Yle Uutiset 9.05 Avec Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Doc Martin (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Oddasat 12.30 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli 13.25 Vaimoke (S) 14.50 Arkistokuvia: Presidentti Urho Kekkonen 60 vuotta (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Metsäpeuran paluu 15.45 Meidän maamme Vårt land 16.15 Kekkonen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pimeä historia: Suomalaiset terroristit 19.00 Durrellin perhe (7) 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: 2017 vuosikooste 22.05 Hiljainen todistaja 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 1864 (16) 0.15 Melanijan tie (12) 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 29.12. com 10.30 Eläintarhan pikkupennut 11.00 Eläintarhan salaisuudet 12.00 Elokuva: Taru Sormusten herrasta: Kaksi tornia (12) 16.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 17.00 Lauantairavit 18.00 Tuubi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Piilokamera 19.30 Punk’d Suomi 20.30 Kansalainen Turhapuro 21.25 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Mastermind (16) 0.35 Hiihdon maailmancup: Lenzerheide 1.30 Mäkihypyn maailmancup: Obersdorf 2.25 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 3.25 Kansalainen Turhapuro 4.20 Tyrant (16) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.30 Vili Vilperin seikkailut 6.55 Rusty Rivets (S) 7.15 Ritariprinsessa Nella 7.40 Peukaloisen uudet retket (S) 8.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.35 Lego Ninjago (S) 9.00 Elokuva: Huisi hai (7) 10.35 Elokuva: Pikku Delfiini unelmien laineilla (7) 12.20 Elokuva: Tarzan (12) 14.10 Vain elämää 17.00 Idols 19.00 Elokuva: Up kohti korkeuksia (7) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kummisetä III (12) 0.15 Elokuva: Navy Seals erikoisjoukot (16) 2.30 Australian rajalla 4.00 Astral-TV LAUANTAI 30.12
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Tuubi 21.00 Saknad (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Mäkihypyn maailmancup: Innsbruck karsinta 0.40 Twin Peaks (12) 1.45 Saknad (12) 2.40 Arrow (16) 3.35 NCIS: New Orleans (12) 4.30 Aku ja 7 ihmettä (7) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.30 Vili Vilperin seikkailut 6.45 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.10 Peukaloisen uudet retket (7) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 LEGO Nexo Knights (7) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 Heikoin lenkki 9.55 Haluatko miljonääriksi. Kuvassa Arska (Adalmiina Pelli) ja Herra Heinämäki (Heikki Hela).. 9-15) PAINOPAIKKA: Alma Manu, Tampere Alma Manu Jakelupäivystys puh. 6-11) Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Rankat duunit 21.00 Saknad (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans (12) 23.35 Myytinmurtajat 0.40 Twin Peaks (16) 1.45 Saknad (12) 2.40 Kohde (12) 3.35 NCIS: New Orleans (12) 4.30 Aku ja 7 ihmettä (S) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.30 Vili Vilperin seikkailut 6.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti 7.10 Peukaloisen uudet retket (7) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 LEGO Nexo Knights (7) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 Heikoin lenkki 9.55 Ummikot ulkomailla 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Heikoin lenkki 14.45 Haapasalo goes lomalle 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Haluatko miljonääriksi. 19.00 Heikoin lenkki 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Ocean’s Twelve (S) 23.30 Stand Up! (S) 0.30 Mad Cook Show (S) 1.30 Holmes NYC (12) 2.30 Poliisit (7) 3.00 Astral-TV NELONEN TV1 TV2 MTV3 KESKIVIIKKO 3.1. tila a 4.00 Uutisikkuna 7.30 Romanimuusikon muotokuva 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Madagaskarin makit 9.00 Yle Uutiset 9.05 Avec Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Doc Martin (12) 10.55 Pisara 11.00 Yle Uutiset 11.05 Avara luonto: Luonnon massatapahtumat 12.00 Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 12.30 Uudenvuoden konsertti Wienistä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Docstop: Veli 15.45 Meidän maamme Vårt land 16.15 Kekkonen 16.50 Yle Novosti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Dokumenttiprojekti: Kitkajoki (S) 19.10 Historia: Kiinan unohdettu keisari 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 20.50 Verhon takaa (S) 21.00 Dokumenttiprojekti: Grey Violet Silmätikku (12) 22.00 Silta (16) 23.00 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla 2/2 (12) 1.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.53 Hyrräpäät (S) 7.04 Tarinoita maailmalta: Kanarialintu (S) 7.07 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.19 Astroset (S) 7.34 Kaapo (S) 7.59 Pingu (S) 8.07 Galaxi 8.08 Neljä ja puoli kaverusta 8.32 Tero hoitaa (7) 8.43 Karvinen special (7) 9.44 Satuhetki (S) 10.00 Jääkiekon nuorten MM: USA FIN 11.30 Holby Cityn sairaala 12.30 Kerrostaloelämää (7) 12.45 Ollaan vapaita (12) 14.25 Yle Live: Alma 15.25 Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon nuorten MM: USA FIN 19.30 Miss Zahra (S) 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Rouva varapresidentti 21.00 Naissotilaat 21.30 Girls (12) 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Mr. 19.00 Heikoin lenkki 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Ocean’s Eleven korkeat panokset 23.25 Stand Up! (S) 0.25 Mad Cook Show (S) 1.25 Holmes NYC (7) 2.25 Poliisit (7) 2.55 Astral-TV NELONEN TV1 TV2 MTV3 TIISTAI 2.1. Kaupunkilaistyttö ”Arska” ja Herra Heinämäki alkavat ratkaista talon arvoitusta. Akaan Seutu – Torstai 28.12.2017 19 Viime hetken ohjelmamuutokset mahdollisia. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/ puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 0800 9 6675 (ark. 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins. com 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 14.25 Nykyajan ihmeitä 15.25 Eläintarhan salaisuudet 16.25 Näin muumeista tuli miljardibisnes 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ww w.a kaa nse utu .fi TILAAJAPALVELU: akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. 010 584 4170 (ark. O: Pekka Karjalainen, Matti Grönberg. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Game Night 21.00 Saknad (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Päivän sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Say What 23.25 Hiihdon maailmancup: Lenzerheide 0.25 Mäkihypyn maailmancup: Garmisch-Partenkirchen 1.20 NCIS: New Orleans (12) 2.15 Saknad (12) 3.10 Rizzoli & Isles (12) 4.05 NCIS: New Orleans (12) 5.00 Aku ja 7 ihmettä (S) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.30 Vili Vilperin seikkailut 6.45 Rusty Rivets (S) 7.10 Peukaloisen uudet retket (S) 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 7.50 Sonic Boom (7) 8.05 Angry Birds Toons (S) 8.10 LEGO Nexo Knights (7) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 Elokuva: Prinsessa Lillifee (S) 10.30 Elokuva: Prinsessa Lillifee ja yksisarvinen (S) 12.00 Elokuva: Grease Live! (7) 14.45 World Vision: Sami Hedberg ja ystävät 16.45 Elokuva: Kerro, kerro kuvastin (7) 19.00 Heikoin lenkki 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kauhea kankkunen (12) 23.10 Stand Up! (S) 0.10 Mad Cook Show (S) 1.10 Holmes NYC (12) 2.10 Poliisit (7) 2.40 Astral-TV MAANANTAI 1.1. Robot (16) 22.55 Game of Thrones (16) 23.55 Jonah from Tonga (7) 1.20 Uutisikkuna 7.30 Aamusää 8.00 Puuha-Pete (S) 8.15 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 8.30 Alvin ja pikkuoravat (S) 8.45 Paavo Pesusieni (7) 9.10 Eläintarhan pikkupennut 9.40 Eläintarhan salaisuudet 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.55 Mitä tänään syötäisiin. FAX: (03) 540 9630 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI: Myyntineuvottelija: Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO: Mainostuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@ akaanseutu.fi TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Tiina Kauppinen 044 755 7298 Iida Lehtonen 040 707 0403 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä. 9 (12) 21.00 Downshiftaajat (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Big in Finland 22.55 The Late Late Show with James Corden 23.35 Arvoituksia arkussa 1.00 Rouva varapresidentti 1.30 Uutisikkuna 7.30 Aamusää 8.00 Puuha-Pete (S) 8.15 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 8.30 Alvin ja pikkuoravat (S) 8.45 Paavo Pesusieni (7) 9.10 Lentävät koirat 10.05 Leila leipoo Ranskassa 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV2 klo 15.25 Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri (7) Leipurin talossa kummittelee. 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins. 7.30 Jäätikön veteraani 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Pandanpoikaset 9.00 Yle Uutiset 9.05 Avec Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Doc Martin (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Historia: Troijan puuhevonen 13.25 Amor hoi! (S) 14.40 Ikimuistoinen: Tauno Palo 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Koti Tärendon kylässä 15.45 Meidän maamme Vårt land 16.15 Kekkonen 16.45 Yle Oddasat 16.50 Yle Novosti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pimeä historia: Ahvenanmaan noidat 19.00 Prisma: Kissojen salainen elämä 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Outlander Matkantekijä (16) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.50 Ulkolinja: Viinin katkera maku 23.50 Docstop: Siuruan senaattori 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.52 Humps (S) 7.00 Lumiukko (S) 7.06 Dinotassut (S) 7.18 Sasu (S) 7.32 Timppa (S) 7.42 Nuottiavain 7.50 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 8.16 Galaxi 8.17 Tenavat (7) 8.25 Aika härdelli! (7) 8.37 Råtta Booris (S) 8.42 Karvinen special (7) 9.45 Satuhetki (S) 10.00 Jääkiekon nuorten MM: Puolivälierä 11.30 Holby Cityn sairaala 12.30 Ali Show: Kristiina Komulainen 12.58 Ali Show: Sanna Ukkola 13.30 Kekseliäs nikkari 14.15 Riistametsällä 15.00 Me Rosvolat (7) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon nuorten MM: Puolivälierä 19.30 Naissotilaat 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Inside No. K: Timo Kahilainen, Heikki Salo. com 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! 14.30 Nykyajan ihmeitä 15.30 Eläintarhan salaisuudet 16.30 MTV.doc: Insinöörien ihme Valmetin tarina 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 11.00 Selviytyjät 12.00 Elokuva: Ella ja kaverit 2 Paterock (S) 13.45 Piilokamera 14.30 Freedom George Michael 16.30 MTV.doc: Suomen tulevaisuus sähköinen liikenne 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Heikoin lenkki 14.45 Haapasalo goes lomalle 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Haluatko miljonääriksi. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 4.00 Uutisikkuna 7.30 Metsäpeuran paluu (S) 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Merikarhut 9.00 Yle Uutiset 9.05 Avec Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Doc Martin (12) 11.00 Operaatio Alaska 12.10 Dokumenttiprojekti: Kitkajoki (S) 13.10 Salainen ase (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Franciscus paavi, joka koskettaa 15.45 Meidän maamme Vårt land 16.15 Kekkonen 16.45 Yle Oddasat 16.50 Yle Novosti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pimeä historia: Ihmiset Raatteen tiellä 19.00 SuomiLOVE 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Docstop: Siuruan senaattori 21.30 Huuto syvyydestä (12) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.50 Sota ja rauha (16) 0.15 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 1.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.52 Kuiske (S) 7.00 Närpiäiset (S) 7.10 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 7.22 Babar ja Badun seikkailut (S) 7.33 Askarrellaan 7.39 Dinojuna (S) 8.03 Petteri Kaniini (S) 8.19 Galaxi 8.20 Lassie (7) 8.43 Karvinen special (7) 9.45 Satuhetki (S) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Ali Show: Kristiina Komulainen 11.30 Riistametsällä 12.15 Kultaa, kunniaa ja raakaa työtä 12.45 Kerrostalojen prinsessat 13.15 Isä, äiti ja lapset 13.45 Lippu rakkauteen 14.15 Rouva varapresidentti 15.00 Lumikuningatar (7) 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala 19.00 Totuuden treffit 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Arctic Lights Antti Autin tarina 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Fortitude ikiroudan kirous (16) 23.35 Wendy and The Refugee Neverland (12) 1.00 Jääkiekon nuorten MM: Puolivälierä 3.30 Uutisikkuna 7.30 Aamusää 8.00 Puuha-Pete (S) 8.15 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 8.30 Alvin ja pikkuoravat (S) 8.45 Paavo Pesusieni (7) 9.10 Lentävät koirat 10.05 Leila leipoo Ranskassa 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.55 Mitä tänään syötäisiin
klo 8-14. Tyyliä sinulle 4-VUOTISSYNTTÄREILLÄ tiistaina 2.1. öljyt poistohintaan Koskee myös jo alennet tuja tuotteit a. 543 3379 Matomäenkatu 2, VIIALA ma-pe 9-18, la 30.12. Tervetuloa juhlimaan kanssamme Parturi-Kampaamo Vehmaksen 50-vuotissynttäreitä lauantaina 30.12. ilmaiseksi Osta lippusi ennakkoon: www.seat4.me Hämeen Turistiauton kuljetukset Viialasta, lähtö taksiaukiolta 45 min ennen ottelua, paluu 15 min ottelun jälkeen, meno-paluu 5 €/hlö. klo 17.00 Otteluliput: aikuiset 12 €, eläkeläiset 10 €, alle 16 v. UUDENVUODEN TINAT JA SÄDETIKUT! Puh. On kulunut puoli vuosisataa siitä, kun äitini Riitta perusti yrityksemme. 9-18, su 31.12. ON TARJOUKSIA KAUHAKAUPALLA! PALJON TUOTTEITA TASARAHALLA JA MUUTENKIN HUIMILLA ALENNUKSILLA! TERVETULOA! PÄIVÄN AIKANA KÄVIJÖIDEN KESKEN ARVOTAAN 50€:n LAHJAKORTTI! Raikkaita kevään uutuuksia saapuu liikkeeseen päivittäin! -30%-40%-50% Honkiniementie 19, 37600 Valkeakoski avoinna ma-pe 8-16.30 P. Pätsiniementie 9, Akaa puh. 10-18. Ilmoita jakeluhäiriöstä: • Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhais jakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11 • Postin päiväjakelu alueella soita 010 5844 170 klo 9–15 • Avoinna ma-pe 10-18, la 10-14 • Yrittäjätie 4, Kylmäkoski • • Puh. -20% Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 31.12. Grilli kuumana ja kahvitarjoilu. Jäikö lehti tulematta. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOENERGIA MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaVaateliike Huuska You&Style Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youst yle.fi/vaate liikehuuska vaateliikeh uuska@you style.fi facebook.fi /youstylem aria Ma-pe 10-17.30, la 10-14, su suljettu. 0500 670 959 • Loppiaisena suljettu • KAUPPAKESKUS MILLERIN KAHVILA KENKÄVARASTON LOPPUUNMYYNTI!. Parturi-Kampaamo SARI VEHMAS Ma-pe 9-17, la 8-14 tai sopimuksen mukaan. (03) 585 0860 www.vlk-kodinkonehuolto.fi • Kodinkonehuollot • Kylmälaitehuollot • Sähköasennukset • Ilmalämpöpumput Valtuutettu Kodinkonehuolto palveluksessasi Akaa-Volleyn Mestaruusliigan kotiottelu Toijalan monitoimihallilla la 30.12. (03) 542 2069, (0400 788 069) Leikkaukset ilman ajanvarausta, myös muut työt. 20 Torstai 28.12.2017 – Akaan Seutu Akaan Autotarvike Oy Satamatie 41, 37800 AKAA 03 543 5670 myynti@akaanat.fi Avoinna ma-pe 8-17 MUUTTOMYYNTI! Akaan Autotarvike muuttaa uusiin tiloihin katsastuskonttorin lähelle Levytie 3. Akaa-Volley – VaLePa Tähtiraketin RAKETIT Halppiksesta 27. Nyt kaikki varastotuotteet pl