» SIVU 9 Pekka Mustonen. Juhannusaattona ohjelmaa tarjoiltiin Toijalan satamassa ja juhannuspäivänä Veturimuseolla. Kuljettajaa epäillään törkeistä rikoksista. Kaksikko oli yleisön edessä aivan tyyninä, vaikka taputtelijoita ja silittelijöitä riitti parin tunnin ajan. Yhdet sataman tapahtuman suosituimmista tyypeistä olivat kolmevuotiaat alpakat Tiitu-Masa (vas.) ja Leksa. » SIVU 5 REHTORI Jenni Ristimäen mielestä Viialan yhtenäiskoulun upouusi ja elokuussa toden teolla käyttöön tuleva rakennus on Suomen hienoin koulu. KURISJÄRVENTIELLÄ tapahtui varhain juhannuspäivän aamuna nuoren miehen kuolemaan johtanut ulosajo. Numero 26 Keskiviikko 28.6.2023 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 5 euroa MONET perheet kokoontuivat Akaassa juhlimaan juhannusta paikallisiin tapahtumiin. Veturimuseolla vetonaulana oli toimittaja ja nykyään musiikkiakin tekevä Roman Schatz. » SIVUT 10–11 Leksa ja Tiitu-Masa nauttivat taputuksista juhannuksena Seuraa meitä Facebookissa
Rakennan kaikkea, mitä haluan, Iines sanoo. Nuorten sarjassa oli 59 osallistujaa. Akaalainen Joona Rehuttu taisteli nuorten sarjassa finaaliin ja sijalle 19. – Taso täällä on kyllä kova, niin autoissa kuin kuljettajissa, hän tuumi ennen loppuratkaisuja. Yleisömäärästä ei ole varmuutta, kokonaismäärää lasketaan vielä, mutta kyllä yleisöä oikein hyvin oli. Lenni Hännisen ja Emilia Vuoren lempipaikka Rautalan päiväkodissa on kiipeilyteline, jossa voi leikkiä joko yksin tai kaverin kanssa. Rautalan päiväkodin lapsista lempipaikkansa esittelevät Pääskyset-ryhmän 6-vuotias Emilia Vuori , 5-vuotias Lenni Hänninen ja 4-vuotias Iines Koski . Sen sijaan VaToSUAn nuoret kuskit menestyivät hyvin nuorten sarjan finaalissa sunnuntaina. Kisa lähti hyvin liikkeelle, kun Riikonen kaasutti suoraan välieriin. – Tässä nähdään, kuinka pitkäjänteinen työ tuottaa nuortenkin osalta tulosta. Iines tykkää pikkulegoista Emilian ja Lennin suosikki Rautalan päiväkodissa on kiipeilyteline Tarja Antola Akaan Seudun juttusarjassa Akaan päiväkotien lapset kertovat, mikä on paras paikka päiväkodissa. 2 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu Daytona Circuitilla ajettiin voitoista kolmessa sarjassa Joona Rehuttu kamppaili itsensä finaaliin jokamiesluokan SM-kisoissa Heli Mustonen Akaan Moottorimiesten järjestämät jokamiesluokan SM-kisat toivat Akaaseen kovan luokan jokkiskuskeja ja todella tiukkoja kamppailuita. Legoja on Iineksen mukaan päiväkodissa riittävästi. Paikallisten seurojen eli Akaan Moottorimiesten ja Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoiden kuskeja ei näiden kahden sarjan finaaleissa nähty. Pronssille kurvasi Niko Mattila Kokemäen Urheiluautoilijoista.Naisten sarjaan otti osaa 46 kuskia, joista voiton vei sunnuntaina käydyssä finaalissa Anni Lampinen (PunMK/UA). Kisaa käytiin kolmessa sarjassa, joista etuveto/ kardaani kilpailtiin alkueristä finaaliin lauantain aikana. Nuorten sarjan voitti Santtu Timperi Vihdin Urheiluautoilijoista. Nuori mies selvitti tiensä finaaliin lauantain kolarista ja sunnuntain auto-ongelmista huolimatta. Alkukankeuden jälkeen saatiin tulokset taululle, ja siitä se sitten lähti sujumaan. Lauantaina hän oli osallisena kolarissa, ja sunnuntaina kamppailtiin auton ongelmien kanssa. – On mennyt paljon paremmin kuin etukäteen ajattelin. – Alkuvaikeuksien jälkeen voittoon, niin kai voisi sanoa. Samasta seurasta akaalainen Joona Rehuttu taisteli itsensä sijalle 19. Kun ajattelee, että esimerkiksi Rehutun Joonalla oli autonvaihteiston kanssa sunnuntaina todella paljon ongelmia, oli hienoa, että hänkin taisteli noin hyvään sijoitukseen. – Tykkään enemmän pikkulegoista. Tässä Hirvosen huoltoryhmä tekee tauon aikana kytkinremonttia. kesäkuuta Daytona Circuitilla. Ja vaikka Daytona Circuit on areenana vielä hieman kesken, on se todella hyvä paikka järjestää kisoja, Riikonen sanoi.Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoiden puheenjohtaja Harri Heinonen oli puolestaan mielissään oman seuran nuorten kisamenestyksestä. Tapahtuma järjestettiin 17.–18. Kasperi Laitinen Pihtiputaalta. Hopean nappasi Tiia Fallila (KokeUA) ja pronssille päästeli Nea Kaukola (RauUA). Siinä voi sekä kiipeillä että laskea liukumäkeä ja tankoa pitkin.. PARAS PAIKKA PÄIKYSSÄ! Tarja Antola 4-vuotiaan Iines Kosken mielestä parasta ovat pikkulegot. kesäkuuta, että kovan rutistuksen jälkeen niin oma kuin varmasti koko organisaation takki on tällä hetkellä tyhjä. – SM-kisat ovat aina kovatasoiset, ja niissä kalustolla on iso merkitys. Hopealle kaasutti Riki Rautio Lakeuden Urheiluautoilijoista ja pronssille Akaalainen Joona Rehuttu numerolla 160 näytti taas, että taistelutahtoa riittää. Kisassa ei kuitenkaan luovutettu, vaan Rehuttu kamppaili itsensä finaaliin ja parhaaseen kolmannekseen.VaToSUAn Kalle Riikonen Lempäälästä oli tullut hakemaan lisää kisakokemusta. Pekka Mustonen Roope Hirvonen Kannonkosken Moottorikerho/Urheiluautoilijoista kuului nuorten sarjassa ennakkosuosikkeihin, mutta meno hyytyi auto-ongelmiin. VaToSUAn Jarno Salminen Valkeakoskelta oli paikallisista kuskeista parhaana kahdeksas. Daytonassa ohituspaikkoja on vähän ja Daytonassa on tärkeää päästä lähtemään kärkipaikoilta. Nyt takki on tyhjä Kilpailun operatiivinen johtaja Ville Riikonen myönsi maanantaina 19. Tämä on kuitenkin vasta toinen kisani koskaan, hän tuumi. Sarjaan otti osaa 109 kilpailijaa. Hopealle kaasutti Joni Leskinen Oulun Moottorikerho/ Urheiluautoilijoista. Kokemusta kovassa seurassa Joona Rehuttu oli sunnuntaina ennen finaalia vielä epävarma, miten päivä tulee päättymään. Kisan voitti Janne Viitikko Konneveden Moottorikerho/ Urheiluautoilijoista
Haluamme kiittää kaikkia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita menneistä vuosista. klo 15 Su 9.7. klo 19 Ti 11.7. klo 19 Su 2.7. Myös pyhisin. Akaan Seutu – Keskiviikko 28.6.2023 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Puh. Avoinna ma-pe 8.00-16.00. 040 138 1140. klo 19 Su 9.7. klo 19 To 13.7. klo 19 To 6.7. klo 19 Akaa torstaina 6.7, klo 14–18.30 Akaan seurakuntasali Sontulantie 1 VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN OJENNA KÄTESI. 045 224 7200 KT 2 H+KK+ KPH+VH 44 m² Toijalan keskustan tuntumassa aseman lähellä. Toimintaamme tukee Kansalaisfoorumi. Esitysoikeuksia valvoo sunklo.fi www.urjalankyla.fi/teatteri.htm https://www.facebook.com/urjalan.naytelmapiiri Käsikirjoitus Agapetus Ohjaus Pasi Repo Esitysajat: To 29.6. Puh. Ota ajokortti tai virallinen henkilötodistus mukaan. URJALANKYLÄN KESÄTEATTERISSA Kantalantie 19 Urjalankylä Tiedustelut 044 033 9343 tai 0400 817 156. Urjalan Näytelmäpiiri ry esittää KAIKENLAISIA VIERAITA Liput aikuiset 20€, lapset alle 15 v, 5€. Info 0800 5801 Varaa aika tai tule kysymään vapaita aikoja. Tarjoa rohkeasti nopea nouto ja käteismaksu. Toivotamme kaikille hyvää jatkoa ja aurinkoista kesää! Katso lisää: akaa.fi www.akaanseutu.fi HALUTAAN OSTAA MYYDÄÄN OSTAISIN hlö/p-autot, verovelkaiset katsastamattomat, romuautot ja myös muut rautaromuun menevät romut. Ryhmät yli 20 henkilöä -10%. klo 15 Ke 5.7. Täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi Akaan liikuntapalveluiden liikunnanohjaajat Riitta ja Jussi siirtyvät työurallaan eteenpäin uusiin tehtäviin
Perusteet puuttuivat Työsopimuslain mukaan työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Oona Eskeli. Akaan kunnossapitopäällikön Samuli Lehden mukaan silta on heikentynyt penkalla sijaitsevista tukipilareistaan. Työsopimusta ei kuitenkaan saa irtisanoa, jos työntekijä on koulutettavissa tai sijoitettavissa toisiin tehtäviin. – Tukirakenteet ovat romahtaneet ja osittain murtuneet, kun joen penkka on rakenteiden kohdalta antanut periksi, Lehti kuvaa. Työn määrä yrityksessä ei näin ollen pysyvästi ja olennaisesti irtisanottujen mielestä vähentynyt eikä yrityksellä ollut tuotannollista ja taloudellista perustetta irtisanomisiin. Akaan kunnossapitopäällikkö Samuli Lehti kertoo, että silta on heikentynyt penkalla sijaitsevista tukipilareistaan. – Jos ihmiset tekevät omia reittejään sillalle ja siellä sitten jäädään vaikka auton alle kevyen liikenteen väylällä, niin virkamiehet siitä päätyvät käräjöimään. Yrityksen mukaan yhteistoimintaneuvottelujen taustalla oli suunnitelma organisaatiorakenteiden selkeyttämisestä sekä toimintojen yhdistämisestä ja lakkauttamisesta. Irtisanotuille ei yrityksen mukaan ollut tarjota myöskään muuta työtä. Toimintaedellytykset yrityksen mukaan muuttuivat kesällä 2020 pandemian seurauksena. – Meillä oli hetki sitten jälleen kokous asiantuntijoiden kanssa sillan kunnosta, ja kokouksessa oltiin yhtä mieltä siitä, että kunto on tosiaankin sellainen, että kulku on pidettävä suljettuna. Tavoitteena kaupungilla on tarjota jonkinlainen väliaikainen kevyen liikenteen silta lähelle nyt suljettua siltaa, valottaa kunnossapitopäällikkö Lehti. Oikeuden mukaan yrityksen on maksettava toiselle irtisanotulle korvausta 87 378,27 euroa ja toiselle 61 332 euroa viivästyskorkoineen. Järeämmät sulut tulisivatkin tarpeeseen etenkin vastuukysymysten näkökulmasta, Lehti näkee. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti yrityksen maksamaan irtisanotun oikeudenkäyntikuluja noin 5300 euroa. Irtisanottujen mukaan yritys laiminlöi myös muun työn tarjoamisvelvoitetta. Irtisanottujen kanteissa kerrotaan, että yritys palkkasi ennen irtisanomisiin johtaneita yhteistoimintaneuvotteluja uusia työntekijöitä. Sulkemisen perusteena on konsulttitoimisto WSP Finland Oy:n sillalle tekemän kuntokartoitustyön edetessä ilmi käynyt sillan huomattavan heikko kunto. Juhannuksen tapahtumien vuoksi sillalle on kuitenkin alettu kaavailla uudenlaisia ja järeämpiä sulkuratkaisuja. kesäkuuta. Noin 87 000 euron korvaus toiselle irtisanotulle vastaa 12 kuukauden palkkaa, josta on vähennetty Työllisyysrahastolle tilitettävä noin 13 600 euroa. Maanantaina aidat oli kiinnitetty siltarakenteisiin uudelleen ja jykevämmin. Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa riidassa 16. Käräjäoikeuden mukaan yrityksen on maksettava irtisanotulle myös yhteistoimintalain mukaista hyvitystä 7000 euroa ja oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi lähes 5000 euroa.Toisen irtisanotun noin 61 000 euron korvaus vastaa 10 kuukauden palkkaa. ”Onhan se turhauttavaa” Akaan tekninen johtaja Jarmo Airaksinen toivoo, että kaupunkilaiset kunnioittaisivat tehtyä sulkupäätöstä ja siihen johtaneita riskitekijöitä. Lähes 150 000 euron korvaukset Oikeuden mukaan molemmat henkilöt ovat oikeutettuja saamaan korvauksen laittoman irtisanomisen johdosta. Myös tämä on määrätty yrityksen maksettavaksi. Lontilanjoen ylittävän sillan aitoja avattiin omin luvin juhannuksena, ja nyt paikalle kaavaillaan järeämpiä sulkuja Penkereen rakenteet ovat romahtaneet ja osittain murtuneet Oona Eskeli Lontilanjoen silta Hämeentiellä Toijalassa suljettiin liikenteeltä torstaina 22. UUTISET Akaassa toimiva yritys tuomittiin maksamaan korvaukset kahdesta laittomasta irtisanomisesta Tarja Antola Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Akaassa toimivan yrityksen suorittamaan kahdelle irtisanotulle työntekijälle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. ”Virkamiehet siitä päätyvät käräjöimään” Kaupunki käytti sillan sulkemiseen torstaina kepeähköjä työmaa-aitoja, jotka kiinnitettiin toisiinsa ja siltaan nippusitein. Esitetyistä selvityksistä ei voinut päätellä, että työn määrä olisi yrityksessä pysyvästi tai olennaisesti vähentynyt ja että uusien työntekijöiden palkkaaminen olisi perustunut organisaation muuttamiselle, joka olisi edellyttänyt henkilöiden irtisanomista. Tätä myöten etenemme todennäköisesti raskaampiin ratkaisuihin sillan sulkemiseksi, jotta sulkuja ei enää pystyttäisi avaamaan tällä tavalla, Lehti selvitti Akaan Seudulle maanantaina iltapäivällä. Kunnossapitopäällikkö Samuli Lehdeltä löytyy ymmärrystä kaupunkilaisten harmitukselle tässä odottavassa tilanteessa. Lehden tietojen mukaan juhannuksen aikana sillan kevyen liikenteen väylää pitkin oli kuljettu myös autoilla. Tarkkaa määräpäivätavoitetta kevyen liikenteen kulun ratkaisulle ei Lehden mukaan ole ainakaan toistaiseksi asetettu. Yritys on ilmoittanut tyytymättömyytensä molempiin käräjäoikeuden ratkaisuihin kokonaisuudessaan. Perustetta irtisanomiseen ei ole ainakaan silloin, kun työnantaja on joko ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin tehtäviin tai töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä. Oikeuden mukaan yritys on rikkonut myös työn tarjoamisvelvoitetta irtisanomisen vaihtoehtona. Ponttonisilloista väliaikainen apu. Yritys irtisanoi pitkään yrityksen palveluksessa olleet henkilöt päällikkötason tehtävistä syksyllä 2020 tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Sulkuelementtien kepeät ominaisuudet eivät jääneet alueen kulkijoilta huomaamatta, sillä heti seuraavan päivän eli juhannusaaton aamuna sulkuja oli raivattu omin luvin sivuun sillan kevyen liikenteen väylän molemmissa päissä. Lontilanjoen silta Toijalassa suljettiin torstaina 22. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan yrityksellä ei ollut tuotannollista tai taloudellista perustetta kanteen nostaneiden henkilöiden irtisanomisille. Samuli Lehden mukaan sulku tehtiin tietoisesti kepeillä materiaaleilla, jotta pelastuslaitos voisi hätätapauksessa edelleen kulkea sillan kautta. kesäkuuta. Lisäksi hän tähdentää, että siltaa ei ole suljettu aiheetta vaan voimakkaiden ja perusteltujen suositusten pohjalta.– Nyt maanantain kokouksessakin tiedot olivat sellaisia, että emme pysty ainakaan kovin pienillä kustannuksilla siltaa edes kevyelle liikenteelle ottamaan käyttöön ja että siinä olisi aika kovat riskit. kesäkuuta heikon kunnon vuoksi. Kiertotiejärjestelyiden vuoksi nopeusrajoitusta Rapusaarentie–Tehtaantie-välillä on alennettu 30:een kilometriin tunnissa.Koska edellä mainitut kiertotiejärjestelyt olivat käytössä jo sillalle kuunvaihteessa asetetun kolmen tonnin painorajoituksen myötä, on sulussa akuuteimpana ratkaistavana asiana vähentää kevyelle liikenteelle aiheutuvan kierron määrää. – Kunnon silta tosin vaatii ihan omat suunnitelmansa ja luvat, joten tähän hätään jonkinlainen ponttonireitti on varmasti nopein ratkaisu kevyelle liikenteelle, Jarmo Airaksinen sanoo. – Katsomme ihan ponttonisiltoja myöten, että mitä voisimme mahdollisimman nopeasti saada aikaiseksi. – Ihmiset ovat tottuneet kulkemaan sillan kautta, ja onhan se turhauttavaa varsinkin lähialueen asukkaille kulkea kilometrien kiertomatka. Sillan sulun ajan liikennettä ohjataan kulkemaan Rapusaarentien, Tehtaantien ja Satamatien kautta tai Ilomäentie–Lontilantie–Kurvolantie–Kurisjärventie-reittiä. Lontilanjoen sillan sulkeminen on laittanut kaupungilla hetimmiten vauhtiin paitsi väliaikaisen kevyen liikenteen sillan toteuttamisvaihtoehtojen selvittämisen asiantuntijoiden kanssa myös Nahkialanjärven alueen yleissuunnitelmaan kirjatun pysyvän kävelysillan toteuttamisen suunnittelun. Yritys puolestaan katsoi, että uusia työntekijöitä ei palkattu samankaltaisiin tehtäviin kuin mitä irtisanotut tekivät ja että uusien työntekijöiden työsopimuksia solmittaessa ei ollut tietoa tulevasta työvoiman vähentämistarpeesta
klo 17 ti 8.8. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. klo 19 pe 4.8. puh. Oona Eskeli. Kangasalan poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Luhtaniemi kertoi Akaan Seudulle tiistaina, että tieltä suistuneen auton nopeudesta on arvioita, mutta asian tutkinta on kesken. klo 19 la 8.7. Akaa hakee uutta sivistysjohtajaa Tarja Antola Akaan kaupunki käynnistää uuden sivistysjohtajan hakuprosessin. Noin 20-vuotiaan miehen hengen vaatinut ulosajo tapahtui Toijalassa Kurisjärventiellä juhannuspäivän aamuna hieman ennen puolta kuutta. klo 17 ti 4.7. klo 17 ti 25.7. klo 19 la 5.8. 2. kesäkuuta autolla tieltä ulos ajanutta henkilöä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. klo 19 pe 7.7. Viikonlopun mittaan paikalle oli tuotu kynttilöitä. julistaa sivistysjohtajan viran haettavaksi 7.8. Tero Kuusisto on ilmoittanut 6.6.2023 päivätyllä kirjeellään irtisanoutuvansa Akaan kaupungin sivistysjohtajan virasta siten, että viimeinen päivä virassa on 6.8. klo 21 NÄYTÖKSET 2 3 5 2 9 3 1 70 vuotta s O e i nn m e ll n ine Arto Paasilinna Paikalliset palvelevat. Akaan Seutu ei tavoittanut lomalle jäänyttä Tero Kuusistoa kertomaan lähtönsä syistä. Ulosajo tapahtui Toijalan keskustassa Kurisjärventiellä, lähellä Toijalan yhteiskoulua hieman ennen puoli kuutta aamulla. klo 17 la 19.8. 3. klo 17 ti 18.7. Ennen Akaaseen tuloa hän toimi Lopen kunnan kasvatusja koulutusjohtajana. 8.30-17.00 la. Luetuimmat jutut Akaan Seudun verkkolehdessä: 1. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. 28.6.2023 Aurinko nousi tänään kello 3.49 ja laskee kello 23.05. klo 17 su 13.8. Akaassa toimiva yritys tuomittiin maksamaan lähes 150 000 euron korvaukset laittomasta irtisanomisesta Tarjoukset voimassa 30.6.2023 asti tai niin kauan kuin tavaraa rittää. Autoa kuljettanut henkilö ei Luhtaniemen mukaan ole vangittuna, mutta häntä on epäiltynä kuultu asiaan liittyen. 020 7439191 info@toijalanrakennustarvike.. Nuori mies kuoli kuljettajan törmättyä puuhun Akaassa 2. klo 19 pe 11.8. Luhtaniemi ei kommentoinut auton kuljettajan, onnettomuudessa menehtyneen tai muiden autossa olleiden henkilöiden asuinpaikkoja, ikää tai terveystietoja. avoinna: ark. Henkilöautossa oli neljä henkilöä, joista matkustajana ollut noin 20-vuotias mies menehtyi. klo 17 su 6.8. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. kesäkuuta. Toijalan keskustan suunnasta tullut kuljettaja osui autolla puuhun. Poliisin lauantaisen tiedotteen mukaan muut autossa olleet loukkaantuivat lievästi.Toijalan keskustan suunnasta tullut auto suistui ajoradalta kulkusuunnassaan vasemmalle törmäten puuhun. klo 17 su 9.7. Tero Kuusisto Toijalan yhtenäiskoulun sijaintivaihtoehtojen tutustumiskierroksella Pätsiniemessä 8. Tero Kuusisto valittiin Akaan sivistysjohtajaksi huhtikuussa 2017. Sivistysjohtajan valitsee valtuusto. klo 19 la 12.8. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. klo 17 ti 11.7. Kaupunginhallitus oikeutti henkilöstöjohtajan julkaisemaan hakuilmoituksen. Oona Eskeli Poliisi epäilee Toijalan ulosajajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta Mikko Peltoniemi Poliisi epäilee Akaassa juhannuspäivänä 24. 9.00-13.00 1,25 €/ kpl 2.00 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa hiilenmusta 1,09 €/m 1,19 €/m ruskea vihreä viistetty Kestopuu 25x95mm (valkoinen) KOTI-PESÄ talomaali 79 € 9l Dramatisointi Kaarina Perola Ohjaus Johanna Pekola Kangassaarentie 2, Toijala Lisätietoja 040-744 3517 www.toijalannayttamo.com info@toijalannayttamo.com Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy la 1.7. lukien ja nimitti valintaa valmistelevaan työryhmään jäseniksi Mari Yli -Koiviston (kok), Mervi Pulkkisen (kesk), Heli Einola -Virtasen (ps), Inka Lopin (sd) sekä kaupunginjohtaja Antti Peltolan ja henkilöstöjohtaja Briitta -Liisa Sinivuoren . klo 19 su 16.7. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 20.6. klo 19 su 23.7. klo 19 pe 21.7. Luhtaniemi ei kommentoinut epäillyn verestä mitattua alkoholimäärää, mutta rattijuopumus on törkeä, jos rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai hänellä on vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa
Kesäkuuta kokoontunut kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti. Laadun painoarvo oli hintaa suurempi Urakan valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus niin, että hinnan painoarvo oli 40 pistettä ja laadun 60 pistettä. Kaiken me kuitenkin kulutamme, ja tarjoajathan näkevät aina kaiken, mitä on varattuna, Järvinen toteaa. Koska se ylitti hankkeeseen varatun summan, ei hankintapäätöstä voitu tehdä. Kirkkoneuvosto päätti 15. – Kun tontissa on jo kaikki liittymät, en usko, että siellä mitään maata mullistavaa on. Kun kaikki kustannukset sekä riskivaraukset laskettiin tämän jälkeen yhteen, koulun kustannusarvioksi saatiin 14,2 miljoonaa euroa. kesäkuuta myydä huoneiston korkeamman tarjouksen tehneille. YIT:n vertailupisteet olivat 85,7 ja Peabilla 85. Alustava tarjouspyyntö lähetettiin valituille tarjoajille 26. Hän uskoo, että tälläkin summalla koulu pystytään rakentamaan, koska riskivaraus koski etupäässä tonttia ja siihen liittyviä mahdollisia takapakkeja. Akaan seurakunnan myymä huoneisto sijaitsee keltaisessa Asunto-osakeyhtiö Neilikkarinteen talossa. tammikuuta, ja kaikki valitut tarjoajat eli YIT Suomi, NCC Suomi ja Peab toimittivat alustavat tarjoukset 10. – Akaassa vuokrataso on suhteellisen matala, joten tuottotavoitteeseen on vaikea päästä varsinkin, jos huoneistoon pitää investoida, hallintojohtaja Joonas Juntunen kertoo valmistelussaan. Summa on 600 000 euroa suurempi kuin valtuuston syyskuussa 2022 hyväksymä 13,1 miljoonan euron kustannusarvio. toukokuuta. Huoneiston vuokraaminen eteenpäin olisi vaatinut täyttä pintaremonttia. Mikko Peltoniemi Seurakunta myy omaisuuttaan Rauhanummelta Tarja Antola Akaan seurakunta myy 52 neliömetrin huoneiston Asunto-osakeyhtiö Neilikkarinteestä, joka sijaitsee Rauhanummella Toijalassa. 20. Antti Peltola esitti 14,2 miljoonaa Toijalan uuden alakoulun KVR-urakkahankinnan tarjouskilpailu päättyi 15. Koulu valmistui aikataulussa tämän vuoden huhtikuussa. Hankinta toteutettiin neuvottelumenettelyllä, ja hankkeen toteutusmuotona on KVR-urakka. Meinasin ottaa vähän enemmänkin, mutta kun kuuntelin eri poliittisten ryhmien ja kaupunginhallituksen päättäjien ajatuksia, tein tällaisen ratkaisun, Järvinen kertoo. Koulun alkuperäinen määrärahavaraus vuosille 2023–2025 oli 11,2 miljoonaa, joten nousua on tullut 2,5 miljoonaa euroa. maaliskuuta mennessä. kesäkuuta vahvistaa Toijalan uuden alakoulun kustannusarvioksi 13 697 500 euroa. Tekninen lautakunta ja koulun rakennustoimikunta esittivät touko–kesäkuussa, että uudeksi kustannusarvioksi hyväksytään 14,2 miljoonaa. Sekä tekninen lautakunta että Toijalan koulujen rakennustoimikunta esittivät kaupunginhallitukselle, että Toijalan uuden alakoulun KVR-urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt NCC Suomi Oy urakkahinnalla 12 983 500. – Pitkän poliittisen urani aikana en ole nähnyt, että kun ei ole kalikkakaan vielä maassa, pyydetään jo lisäbudjettia. Järvisen mukaan hänen esityksensä perustui siihen, että kaupunginjohtajan esityksestä poistettiin 520 000 euron riskivaraus lisäja muutostöihin sekä hintatasonmuutoksiin. Hinnan ohella vertailtiin muun muassa aikataulua, puhtaudenhallintaa, kosteudenhallintaa ja puun käyttöä tilojen julkisivuja sisäpintaratkaisuissa. Huoneisto on vapautunut vuokralaiselta helmikuussa. Tämän jälkeen kaikkien kolmen kanssa käytiin neuvottelut alustavien tarjousten pohjalta 23.–24. maaliskuuta.Kaikki kolme yritystä lähettivät myös varsinaiset tarjoukset määräaikaan 15. Kaupunginjohtaja Antti Peltola esitti samaa summaa myös kaupunginhallitukselle, joka kuitenkin kääntyi Hannu Järvisen (sd) esittämän 13,7 miljoonan kannalle. Huoneistosta jätettiin kaksi ostotarjousta, jotka olivat suuruudeltaan 54 000 ja 56 500 euroa. Vastaava työnjohtaja Arttu Liukkonen (vas.) ja rakennuttamispäällikkö Kimmo Seppälä kertoivat helmikuussa 2022 Viialan yhtenäiskoulun työmaalla, että NCC:n ja Akaan kaupungin yhteistyö oli sujunut ongelmitta. 6 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu UUTISET Sama yritys teki Akaaseen myös hyvinvointikeskuksen, keskuskeittiön ja Viialan yhtenäiskoulun NCC rakentaa Toijalan uuden alakoulun Mikko Peltoniemi Akaan kaupunginhallitus on valinnut Toijalan uuden alakoulun urakoitsijaksi NCC Suomi Oy:n. Peab sai näin parhaat hintapisteet. Tarjous oli sama kuin kiinteistönvälitystoimiston asettama myyntihinta. Parhaat laatupisteet ja yhteenlasketut vertailupisteet sai NCC, 89,1. Koulun budjetti on nyt 13,7 miljoonaa euroa Mikko Peltoniemi Akaan valtuusto päätti 14. YIT:n tarjous oli 13 865 000, NCC:n 12 983 500 ja Peabin 12 366 000 euroa. toukokuuta mennessä. Kirkkoneuvoston pöytäkirjassa kerrotaan, että seurakunnan kiinteistöstrategian mukaan huoneisto laitetaan myyntiin, jos se ei täytä tuottotavoitetta. Voihan jotain tulla, mutta tehdään sitten lisäbudjettia. Tarja Antola
Nyt se on tätä päivää, ja kynnys on laskenut ikääntyneiden liikunnassa. Kollegat vastaavat sähköpostiensa automaattivastauksien suojistakin minuuteissa. Neuroliitto on MS-tautia ja harvinaisia neurologisia sairauksia sairastavien ja heidän läheistensä valtakunnallinen järjestö. Lehtonen on huolissaan passivoitumisesta ja liikkumattomuudesta, joka koskee kaikkia ikäluokkia ja uhkaa työkykyä. Teams laulaa ja puhelin soi. Iltapäivälehtien kestoaihe tosin on vuosittain se, että lomalle ei saa koskaan jäädä, tai siltä palata, liian äkkinäisesti vaan vähitellen, uutta tunnustellen. Erilaisten saunavihtojen sitominen, kukat tyynyn alla ja alasti käyskentely milloin järvessä, pellolla, kukkaniityllä tai missäkin kuuluvat kaikki tähän vanhaan suomalaiseen keksittyyn menneisyyteen, jota elämme todeksi kerran vuodessa. – Tässä tulee nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kummassakin tapauksessa tilanne on kuitenkin sama: päivän pidennyttyä aikansa nyt mennään vähitellen taas kohti pimeyttä, loskaa ja lohkolämmittimiä. Monenlaiset perinteet ovat edelleen voimissaan, eikä kovaääninen meluaminenkaan ole lainkaan uusi keksintö. – Neuroliiton työpaikka on todella hyvä liikunta-alan koulutuksen saaneelle, Lehtonen kertoo. Yhteisöissä varmaankin tarvitaan ”viimeinen puristus”, jonka jälkeen huoahtaa. Liiton pääpaikka on Turun lähellä Maskussa, mutta Lehtonen työskentelee liiton aluetoimistossa Tampereella. Ennen kaupungin erityisliikunnanohjaajan pestiä hän työskenteli yksityisellä puolella 13 vuotta, josta suurimman osan Kuntoaskeleella. Jussi Pentti lähtee Huittisiin Myös Akaan kaupungin liikuntaohjaajana helmikuusta 2019 työskennellyt Jussi Pentti , 39, vaihtaa työpaikkaa. Naimattomia neitoja patriarkaalisen perinteen ohjeistus usein nöyryyttää: eräs, sattumalta peräti Akaasta kotoisin oleva uskomus on, että naimaonnea tulee kysyä sialta. Juhannus on näillä lakeuksilla erityinen keskikesän ja hedelmällisyyden juhla. Lopulta kävi hyvin, ja olen uudesta työstä todella onnellinen. Lehtonen teki valinnasta oikaisuvaatimuksen, jonka sivistyslautakunta hylkäsi. Koti pysyy edelleen Akaassa Riitta Lehtosen mukaan työpaikan vaihtumiseen liittyy sekä iloa että haikeutta. Kaikenlaista ne menneisyyden setämiehet ovatkin keksineet. Liikunta-alan ammattilainen näkee suomalaisten liikuntatottumuksissa sekä huonoa että hyvää kehitystä. Akaan Seutu – Keskiviikko 28.6.2023 7 FORUM AKAA Markus Mantere UUTISET Kohti pimeämpiä iltoja S aatat lukea tätä leppoisissa juhannuspäivän tunnelmissa, toivottavasti helteen helliessä ja hyvässä seurassa. Sellaisen on uskottu tuottavan onnea, hyvää satovuotta ja karkottavan pahoja henkiä. Olisiko venytetty torilounas tähän kohtaan paikallaan. Iltapäivälehtien varoittelusta huolimatta heittäydyn nyt lomailun syvään päähän ilman totuttelua ja toivotan lukijoille hyvää keskikesää ja myös sen jatkoja! Kirjoittaja on toipuva virkamies ja vt. Sivistysjohtaja Tero Kuusisto valitsi toimeen Maria Pulkkisen ja Lehtosen varalle. Lehtonen kertoo, että olisi jäänyt Akaan kaupungin palvelukseen, jos olisi tullut valituksi.– Sen verran se vaikutti lähtöön, että Akaassa ei olisi ollut minulle kokemusta ja koulutusta vastaavaa työtä tarjolla. Uusi työ on askel uralla eteenpäin. Opetusorganisaatiossa, jossa työskentelen, on tätä kirjoittaessani virtuaalinen pöydäntyhjennys kiivaimmillaan. Mahdollista on sekin, että kädessäsi on perinteinen paperilehti ja juhannuksen vietto on jo muutaman päivän takanapäin. Toisaalta lähtö on vähän haikeakin paikka, kun osan kanssa olemme tunteneet aika lailla 25 vuotta. Lehtonen ei jätä Akaata kokonaan, sillä koti säilyy Toijalassa ja urheiluseuratoiminta jatkuu harrastuksena Toijalan Vauhdissa, Toijalan Valppaassa ja A-Volleyssa. Samalla lähellä Ellivuorta Kärppälän kylässä Sastamalassa asuvan Pentin työmatka puolittuu. En muistele vanhoja. Hän aloittaa elokuussa Neuroliitto ry:n liikuntasuunnittelijana. Koulutusta vastaavaan työhön Liikuntasuunnittelijan tehtäväkenttään kuuluu neurologisia sairauksia sairastavien liikunnan harrastamisen tukeminen, passiivisuuden ehkäiseminen ja liikuntapaikkojen esteettömyyden kehittäminen.– Liikuntasuunnittelija on valtakunnallinen liikunnan kehittäjä. Syyskuu, repaleinen lokakuu ja vielä julmempi marraskuu odottavat jo nurkan takana.No, näinhän asiaa ei toki kannata ajatella – sallittakoon tässä yhteydessä pieni pessimistinen provokaatio arvon lukijan suuntaan. kesämuusikko. Liikunnan merkitys ymmärretään, ja siitä on tullut luonteva osa arkea. Pääsen askeleen uralla eteenpäin, ja työpaikka on lähellä kotia. Tämä tarkoittaa lisää aikaa perheen kanssa, mitä on toivottukin, Pentti kertoo. Samaa olen tehnyt Akaassa urheiluseurojen, eläkeläisyhdistysten ja vertaisohjaajien kanssa. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Jussi Pentti siirtyy erityisliikunnanohjaajaksi Huittisiin. Hyvää ja huonoa kehitystä Riitta Lehtonen on toiminut Akaassa liikunta-alalla 25 vuotta. Neuroliitossa toteutan soveltavaa liikuntaa, jota olen tehnyt myös Akaassa erityisliikunnanohjaajana, Lehtonen toteaa.Hän kertoo uuden työn vastaavan koulutustaan. Lehtonen on suorittanut liikunta-alan kehittämisen ja johtamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Liittoon kuuluu 25 jäsenyhdistystä, joista Pirkanmaan-yhdistyksen alla toimii muun muassa Akaan MS-kerho. Kuvassa Pentti ohjaa Lempeää liikuntaa -ryhmää Kylmäkosken koululla marraskuussa 2021. Kärsäkkään kohtalokas hiljaisuus puolestaan lupaa sinkkuvuosille jatkoa. Lehtonen lähettää kuluneista vuosista kiitokset myös työkavereille, yhteistyökumppaneille ja erityisesti vertaisohjaajille. – 1990-luvulla kahdeksankymppisten kuntosaliryhmissä kävijät olivat niitä vähän rohkeampia ihmisiä, eikä ollut itsestään selvää, että mummut ja papat menevät kuntosalille. Jos sika suvaitsee röhkäistä, saattaa onni olla suotuisa. Muinaissuomalaisuudessa juhlittiin säänjumala Ukkoa, ja katolinen kirkko puolestaan sijoitti keskikesään Johannes Kastajan syntymäjuhlan 1300-luvulla. Tarja Antola. Monilla meistä koko kesä ei oikeastaan ole toden teolla edes alkanut, ja kuitenkin viisasteleva kolumnistimme alkaa jo heittää kiviä rattaisiin muistuttelemalla itsestäänselvyyksiä päivän pituudesta! Ydinkesä on vasta onneksi edessä, ja siitä on syytä nauttia, kukin tavallaan. Itsekään en tässä näennäisen kiireisessä loppukirissä ole mikään ulkopuolinen tarkkailija vaan yhtä lailla syyllinen viimeisten päivien sähläykseen. Tahdon totutella jo lomaan – ettei muuten vaan sattuisi mitään! Ehkä virkistävä olut myöhemmin iltapäivällä. Ihan ensimmäinen liikuntaan liittyvä työ oli 14-vuotiaana kesätyö ohjaajana urheiluseura Toijalan Vauhdissa. Toisaalta ikääntyvät ymmärtävät liikunnan tärkeyden toimintakyvyn ylläpitäjänä entistä paremmin. Vaikka useimpiin asioihin palataankin konkreettisemmin elokuussa, vaatii kuitenkin tämä tai tuo asia vielä ”reaktiota”, ”lyhyttä keskustelua” tai ”ennakointia”. Myös Akaan kaupungin liikunnanohjaaja Jussi Pentti vaihtaa työpaikkaa Riitta Lehtonen lähtee Neuroliittoon Tarja Antola Akaan kaupungin erityisliikunnanohjaajana 12 vuotta työskennellyt Riitta Lehtonen vaihtaa työpaikkaa. Monen Akaan kaupungin liikuntaryhmissä kävijän Lehtonen tuntee pitkältä ajalta.– Ihmiset ovat olleet onnellisia minun puolestani siitä, että otan nyt näin hienon askeleen urallani. Lehtonen haki Neuroliiton liikuntasuunnittelijaksi sen jälkeen, kun hän ei tullut valituksi Akaan kaupungin liikuntasihteeriksi. Riitta Lehtonen on työskennellyt 12 vuotta Akaan kaupungin erityisliikunnanohjaajana. Teen paljon yhteistyötä liiton jäsenyhdistysten ja niiden vapaaehtoisten kanssa. Hän siirtyy elokuun alussa Huittisten kaupungin erityisliikunnanohjaajaksi
Tässä vaiheessa esimerkiksi Lastumäessä on ehkä parempi varautua pikkasen liikaakin, että suunnittelu ei mene liian hankalaksi, Silván selvitti. Lisäksi aineistossa todetaan, että koulun sijoittaminen alueelle vaatisi Akaan pääkirjaston ja mieluusti myös Toijalan yhteiskoulun purkamista. Koulupaikkakierros aloitettiin Lastumäestä, joka on Pätsiniemen ohella toinen päätöselimissä ja laajemminkin kannatusta kerännyt vaihtoehto.Näiden kahden kohteen lisäksi koulua on hahmoteltu Etu-Kurkelaan ja Uuteenkylään, mutta nämä sijaintivaihtoehdot eivät ole saaneet taakseen huomattavaa kannatusta. Minua ihmetyttää, että rakennus on suunniteltu tähän sillä tavalla, että se tuhoaa tästä tavallaan kaiken, jatkoi toinen. Lisäksi arkistointia säätelee arkistolaitos (nykyisin Kansallisarkisto), jolla on tietyt kriteerit siihen, minkälaisissa tiloissa materiaalia saa säilyttää, kaupunkikehitysjohtaja Silván täydensi. Kaupunginhallituksen palautettua kouluverkkoasian valmisteluun 6. Tiettyä lisäpelivaraa Lastumäen tontin käyttöön tosin antanee Jukka Ylpön tahto lahjoittaa Toijalan yhteiskoulun naapurista omistamansa noin kolmen hehtaarin peltoalue kaupungille. – Lastumäen alueen suurimpana haasteena ovat alueen muut toiminnot, jotka rajaavat erilaisia suunnitteluratkaisuja sekä tekevät alueesta erityisesti rakentamisen aikana ahtaan, selvityksen koostemateriaalissa summataan. Lastumäen jo rakennetussa ympäristössä suurimpana haasteena ovat alueen nykyiset toiminnot kuten kirjasto ja yhteiskoulu, jotka rajaavat erilaisia suunnitteluratkaisuja ja aiheuttaisivat etenkin rakennusaikaista ahtautta. Tekninen lautakunta kuitenkin näkisi lukion mieluiten Lastumäessä samassa rakennuksessa yhtenäiskoulun kanssa.Koulukierroksella valtuutettu Mervi Pulkkinen (kesk) ilmaisi olevansa teknisen lautakunnan kanssa samaa mieltä. – Miten voimme tehdä vertailua, kun meillä on eri paikkoihin piirretty eri kokoisia taloja ja piha-alueita. Lasse Silván perusteli eroavaisuuksia sillä, että tarkemmat tarkastelut ovat prosessissa vasta tuloillaan ja että nyt tehdyillä suunnitelmilla on haettu ensisijaisesti ”siilomaista valintaa kohti oikeaa ratkaisua”. – Aika todennäköistä on se, että kirjasto jouduttaisiin joksikin aikaa sulkemaan ja että täytyisi käyttää vain Viialan kirjastoa, Peltola linjasi ja kertoi, että lainattavan kirjallisuuden lisäksi väliaikaista säilytystilaa olisi löydyttävä kirjaston alakerrassa sijaitseville arkistoaineistoille. Nyt koulujen vähentäminen tarkoittaa meillä koulujen vähentämistä pieniltä, ja isoille teemmekin sitten erikseen, Pulkkinen tokaisi. – Meillä ei ole olemassa koulusta mitään pohjakuvia tai muotoa, ja Boost Brothersin käyttämät pinta-alat ovat keskivertolukuja, jotka tarkentuvat hankesuunnittelun myötä. – Arkiston ja muun siirto ei ole kauhean helppo ratkaisu tehdä. Tila on tiukalla ilman kirjaston purkua Koulukierroksen aloitusetapin keskustelut painottuivat jokseenkin arvattavasti Lastumäen tontin käyttöön liittyviin teemoihin. Keskustan valtuutettu Mervi Pulkkinen ei sijoittaisi Akaan lukiota Toijalan asemanseudulle vuokratiloihin vaan Toijalan yhtenäiskoulun yhteyteen ja Lastumäkeen. Sekä Boost Brothersin selvitysaineistoon että kustakin koulupaikkavaihtoehdosta laadittuihin tontinkäyttösuunnitelmiin voi tutustua akaa.fi:ssä Toijalan kouluverkkouudistus -alasivulla. Konsulttiyhtiö Boost Brothersin rakennuspaikkaselvityksessä Lastumäkeä kuvataan kaavoituksen näkökulmasta turvalliseksi mutta tilankäytöllisesti kimurantiksi koulun paikaksi. Asukkaiden ensimmäiset kysymykset koskivat sitä, miksi koulun toimintoja on suunniteltu juuri kirjaston päälle ja sitä, kuinka kiveen hakattuja tontinkäyttösuunnitelmien piirustukset ovat. – Vähän ihmetyttää lukion sijoittaminen erikseen, kun mieluummin laittaisin isoja yhteen ja tekisin pienille enemmän lähikouluja. ”Ihmetyttää lukion sijoittaminen erikseen” Lastumäen keskusteluissa kaupunkilaiset nostivat esille myös muun muassa Akaan lukion tulevan sijainnin, josta päättäminen kulkee samaa matkaa yhtenäiskoulun sijainnista tehtävän päätöksen kanssa. Samassa yhteydessä Peltola kuitenkin huomautti, että jos purku tulee eteen jo uuden yhtenäiskoulun sijoituspaikkapäätöksen myötä, on Toijalan kirjastotoiminnalle epätodennäköistä löytää korvaavaa tilapäistilaa. Heti perään kuitenkin tähdennettiin, että juuri Lastumäen kohdalla mahdollisuudet muuhun kuin suunnitelmassa esitettyyn sijoitteluun ovat varsin rajalliset. Oona Eskeli Kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Sami Rajala (vas.) ja Akaan tekninen johtaja Jarmo Airaksinen kiersivät koko koulukierroksen. ”Parempi varautua pikkasen liikaakin” Tontinkäyttösuunnitelmien pitävyyteen tilaisuudessa otettiin kantaa sanomalla sen verran, että suunnitelmat ovat lähtökohtaisesti suuntaa antavia, ja esimerkiksi koulurakennuksen tarkka sijainti määritellään vasta asemakaavoituksen yhteydessä. kesäkuuta päätösten äärelle palataan aikaisintaan syksyllä.Ennen valmisteluun palauttamista eniten kannatusta toimielimissä sai lukion sijoittaminen toistaiseksi ainoastaan ajatuksen tasolla oleviin vuokrattaviin tiloihin Toijalan asemanseudulle. Rajala kertoi tilaisuuden avaussanoissa Lastumäessä, että Lastun tontin toiminta rakennusaikana on päättäjille yksi isoimpia huolenaiheita.. mietiskeli yksi asukas. – Entä minkä takia Lastun suunnitelmassa on reilusti enemmän ulkoilualueita kuin muiden paikkojen suunnitelmissa. – Kun otetaan huomioon alakoulun tarvitsemat pihavaraukset, ei tässä tila ilman kirjaston purkua oikein riittäisi, kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván vastasi. Toijalan yhtenäiskoulun paikkavaihtoehtojen tutustumiskierroksen aloitusetapilla Lastumäessä 8. Kaupunginjohtaja Antti Peltola lisäsi, että nykyisen pääkirjaston on joka tapauksessa syytä lähteä, koska rakennuksessa on korjausvelkaa ja koska kaupungilla on tavoitteena sijoittaa kirjasto tulevaisuudessa Toijalan asemanseudulle. Koulukierroksella tästä seikasta ei mainittu mitään.Tontinkäyttösuunnitelmista keskusteltaessa usea Lastumäessä paikalla ollut kaupunkilainen kyseenalaisti niiden vertailukelpoisuuden. 8 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu UUTISET Toijalan yhtenäiskoulun tulo Lastumäkeen johtaisi todennäköisesti kirjastotoiminnan keskeytymiseen Oona Eskeli Toijalaan suunnitteilla olevan yhtenäiskoulun sijaintivaihtoehdot kierrettiin läpi joukolla valtuutettuja ja muita kuntalaisia sekä kaupungin viranhaltijoita torstaina 8. kesäkuuta. kesäkuuta keskustelut painottuivat tontin käyttöön liittyviin teemoihin
Tilojen nimet kuten Sissikallio, Arajärvi ja Haihunkoski sitovat koulun tiukasti Viialaan, ja värivalinnat ja rimaseinien linnut ja lumpeet vievät ajatukset syvemmälle luontoon. Mikko Peltoniemi. Näin halutaan välttää kaikki sisäilmariskit. Yläluokkien välituntipihat ovat koulun ja Akaa Areenan väliin jäävällä alueella ja nuorempien oppilaiden pihat entisen Hirvialhon koulun paikalla. Soluaulojen kokoontumispaikatkin ovat kuin laavulle tulisi: puolikaaren muotoisten sohvien edessä on pyöreät pöydät, joiden pintaa koristaa nuotio. Luonto on lähellä koko koulussa Uuden koulun vaaleasävyiset lattiaja seinämateriaalit ja kalusteet sekä onnistunut akustinen toteutus luovat eri kerroksissa liikuttaessa rauhallisen tunnelman. Luokkaja solutilojen lisäksi kerroksissa on pienempiä eriyttämistiloja. Ensimmäisestä kerroksesta näkyy osa ruokailutilaa ja esiintymiskoroketta, jonka takaa alkaa musiikinluokka. Suurin osa vuodesta toiseen kierrätettävistä kirjoista päällystetään valmiiksi koululla, jotta niiden käyttöikä pitenee.– Koulunkäynninohjaajista on ollut tässäkin suunnaton apu, Metsberg kehuu. Hänestä se on Suomen hienoin koulu. Koulun silloisen oppilaan Jesse Lehmuksen muutamia vuosia sitten suunnittelema Viialan yhtenäiskoulun logo on päässyt uuden koulun seinälle. Vaikka oppilaat ja henkilökunta tekevät koulun, niin kyllä fyysisillä tiloilla on iso merkitys. – Heillä on osaamista ja innokkuutta, ja vaikka tehdään tarkasti, nuttura ei ole liian tiukalla. – Jos jossain onnistuu, niin täällä. Koulusta löytyy myös muun muassa Luontopolku, Louhikko, Kuohu ja Havumetsä.Nuorimmat oppilaat eskareista kakkosluokkalaisiin käyvät koulua uuden talon ensimmäisessä kerroksessa, jossa on myös erityisluokkien tilat. Nyt pitää vaan muistaa, että nämä ovat yhteisiä tiloja ja meidän kaikkien yhteisellä vastuulla, Ristimäki sanoo. Apulaisrehtori Kimmo Metsbergille sama rakennus on ollut monivuotinen projekti tyhjästä tontista ja satojen tuntien suunnittelusta, palavereista, kyselyistä ja keskusteluista tähän pisteeseen.– Väsynyt mutta onnellinen, kuvaili hymyilevä Metsberg oloaan ennen juhannusta ja alkavaa kesälomaansa. Esimerkiksi kaikki oppikirjat ovat uusia, ja Kimmo Metsbergin mukaan niitä onkin tuotu taloon noin 2000 kiloa. Myös Ristimäki antaa kiitoksensa koulun kaikille työntekijöille. Toisen kerroksen Arajärven kaidelasit ovat siniset, ja seinillä on lumpeita. Henkilökunnan tiloja. Akaan Seutu – Keskiviikko 28.6.2023 9 UUTISET Rehtorikaksikko oli juhannuksen alla yhtä hymyä Uusi Viialan yhtenäiskoulu on harmoninen ja tyylikäs rauhan tyyssija Mikko Peltoniemi Viialan yhtenäiskoulun toiminta siirtyy elokuussa upouuteen kolmikerroksiseen ja ulkoseiniltään keltatiiliseen rakennukseen, jonka NCC aliurakoitsijoineen sai valmiiksi huhtikuun lopulla. Kunhan koulun toiminta on saatu syyslukukaudella kunnolla käyntiin, rakennusta esitellään Ristimäen mukaan kaikille kaupunkilaisille. Uuteen kouluun ei tuoda mitään, mitä ei voi pestä astianpesukoneessa. Oppilaiden ikä kasvaa kerros kerrokselta, ja eri ikäisille on myös omat sisäänkäynnit. Nuorimpien oppilaiden tiloissa on kokolattiamatot. Rehtori Jenni Ristimäki ja apulaisrehtori Kimmo Metsberg esittelivät juhannuksen alla tuliterän Viialan yhtenäiskoulun tiloja Akaan Seudulle. Kun riisuu kenkänsä viereisen Akaa Areenan eteiseen ja kulkee areenan käytäviä ja portaita toisen kerroksen lasiseen yhdystunneliin ja sitä pitkin koulun puolelle, vastassa on jotain akaalaisittain täysin ennenkokematonta.Viialan yhtenäiskoulun uudelle rehtorille Jenni Ristimäelle koulurakennus on kevätkesän tutustumisen jälkeen sitä, miltä se nyt näyttää ja tuntuu
Tiitu-Masa ja Leksa rentoina Yhdet tapahtuman suosituimmista tyypeistä olivat kolmevuotiaat alpakat Tiitu-Masa ja Leksa. Samassa sukuporukassa uimaan olivat tulleet Viljalaura Viitanen Tampereelta perheen tyttären Rauha Mäkisen kanssa.– Oltiin täällä satamassa myös viime juhannuksena, ja siitä jäi niin hyvä fiilis, että tultiin uudestaan. Vanhainkodeissa näistä tykätään kovasti, kertoili Reijo Paunu. Yleisöä houkuttivat kaupungin kulttuuritoimen paikalle järjestämät nimekkäät esiintyjät, Museoveturiseuran toteuttama rautatiehistorian elävöittäminen ja miksei seuran järjestämä ruokailuja kahvittelumahdollisuuskin pyttipannuineen ja grillimakkaroineen. Täällä on jännittävät ja monipuoliset puitteet ja jokaiselle jotakin, kaksikko kuvasi.Mimin mukaan duo pyrkii tuomaan esiintymisiinsä aina mukaan liikunnallisia elementtejä. – Nämä pitävät kovasti vesiletkuleikeistä ja nämä Nimekkäät esiintyjät innostivat ennätysyleisön Veturimuseolle juhannuspäivänä Juuso Hyvärinen Veturimuseon juhannusjuhla on museota ylläpitävien Museoveturiseuran ja Akaan kaupungin yhdessä järjestämä juhannuspäivän tempaus, jota on korona-aikaa lukuun ottamatta järjestetty vuodesta 2016 alkaen.Tänä vuonna tehtiin tapahtuman yleisöennätys, kun paikalla kävi reilusti yli 500 museovierasta. Hän kertoi muuttaneensa Virosta Suomeen 10 vuotta sitten ja asuneensa ensin Tampereella ja nyt Urjalassa.– Viihdyn oikein hyvin täällä Pirkanmaalla. – Aikuisiakin yritämme joskus liikuttaa, mutta se on usein hieman haasteellista. Se ei ehkä aina ole kovin järkevää, mutta kivaa ja hauskaa se on.– Kaikki, mikä yhdistää ihmisiä tällaiseen vuodenaikaan, kun se Suomessa on helposti mahdollista taivasalla, on kuin tallettaisi pankkiin rahaa pitkän talven varalle, täydensi Schatzin muusikkotoveri Lea Pekkala , joka oli tullut pääkaupunkiseudulta tutustumaan Veturimuseon juhannukseen. Itse menen taas sunnuntaina töihin, hän jatkoi. – Kesä-Suomi elää sillä, että jokainen kylä puhkeaa kesällä festivaalija tapahtumapaikkakunnaksi. Tämä on meidän ensimmäinen juhannuksen aloitus satamasta, kertoi Meri Rytiä. Toijalan sataman juhannusaaton tämänvuotiset suosikit Mimi ja Kuku keräsivät ison yleisön.. Virosta Suomeen asumaan Urjalalainen Diana Nukk oli tullut tekemään lapsille kasvomaalauksia ja ilmapalloeläimiä. – Kierrän eri tapahtumissa ja juhlissa. Musiikkia tarjoili miellyttävän viileässä veturitallissa akaalaistaustainen haitaritaituri Osmo Korpela , joka soitti kuuntelijoiden toivekappaleita Säkkijärven polkasta Metsäkukkiin . Mimma Paananen ja Jalmari Koski olivat tulleet lapsineen Sotkialta viettämään aattopäivää. Suomalaiseen juhannukseen kuuluu oleellisesti haitarinsoitto, oltiin sitten järven rannalla tai ratapihalla. Schatzilta yhden miehen esitys Suomen viralliseksi maahanmuuttajaksi tituleerattu monimediapersoona, freelance-toimittaja ja muusikko Roman Schatz esiintyi kahteen otteeseen Schatz is live -nimisellä yhden miehen show’lla. Tämän jälkeen vietetään yhdessä juhannusta täällä Toijalassa suvun kesken grillaamalla, syömällä ja saunomalla, kertoi Viljalaura Viitanen. Länsisaksalaissyntyinen ja Suomessa vuodesta 1986 asunut Schatz kutsuu itseään hormonaaliseksi maahanmuuttajaksi erotuksena nykyisin käydyn maahanmuuttokeskustelun määritteistä. Tapahtuman jälkeen Museoveturiseuran puheenjohtaja Simo Tuominen olikin tyytyväinen ja iloitsi uudesta kävijäennätyksestä sekä kiitteli talkoolaisia, esiintyjiä ja kaupunkia. Mukana olivat myös lähiseudun VPK:t esitellen ajanmukaista kalustoaan. Lisäksi tarjolla oli lapsille pomppulinna ja nähtäväksi muutamia hienoja museoautoja sekä myyntituotteina Akaa-Seuran paikallishistoriallista tarjontaa, humppilalaisen Pikku Annen Saven rautatieaiheisia taidekäsitöitä ja kesätapahtumiin oleellisesti kuuluvaa lakritsia. Liikkeellä oli etenkin lapsiperheitä, ja heille oli eniten myös ohjelmaa. Tässä suhteessa Suomi, joka erilaisia suuria ja pieniä yleisötapahtumia lukuun ottamatta ”menee kiinni” juhannuksen ajaksi, on erilainen. Kuin tallettaisi rahaa talven varalle Roman Schatzin mukaan Saksassa ei ole tapana erityisemmin viettää juhannusta. – Tultiin lasten kanssa katsomaan, mitä kaikkea täällä tapahtuu. – Tämän jälkeen mennään kotiin ja käydään isoäidillä. Edessä on 3,5 tunnin ajomatka, Diana Nukk kertoi. – Minkä tahansa kielen, vaikeankin, voi oppia tehokkaasti sen kielisten TV:n lastenohjelmien kautta. Ainakin paremmin kuin kielioppipainotteisilla kursseilla, kertoi Schatz käyttämistään oppimismenetelmistä.Hän esitti omia ja muiden tekemiä lauluja välillä itse itseään kitaralla säestäen ja välillä antaessa bändikaverinsa, Akaan kaupungin tapahtumaja kulttuurikoordinaattori Jarmo Julkusen , hoitaa säestämisen. Tämä osoittautui toimivaksi yhdistelmäksi perjantaina juhannusaattona Toijalan satamassa. Hän tuli maahan rakkauden myötä. – Olemme tyytyväisiä mahdollisuudesta esiintyä myös täällä museolla, jossa emme ole aiemmin olleetkaan. Aikuiset kun haluaisivat olla omissa ryhmissään, että rohkaistuisivat heittäytymään mukaan, Mimi arvioi. – Yllätti kyllä, miten paljon täällä on porukkaa, Jalmari Koski sanoi. Lopuksi saatiin kuulla Schatzin kirjoittama runo, jonka lähes joka sanaan oli saatu mahdutettua mitä suomalaisin ä-kirjain useaan kertaan. Mitä Tiitu-Masa ja Leksa aikoivat tehdä esiintymisen jälkeen, jos helle jatkuu. Lapsia kiinnostaa etenkin Mimin ja Kukun esiintyminen, totesi Mimma Paananen. Hän piti suomen kieltä sangen vaikeana mutta oppi sen täydellisesti lastensa kautta. – Tultiin Sontulasta katsomaan, millainen tämä juhla on. Lastenteatteriduo ensi kertaa museolla TV:n ja muiden esiintymistensä kautta tunnettu akaalainen lastenteatteriduo Mimi (Majka Nurminen ) ja Kuku (Voima Kulmala ) toivat kahdella ohjelmanumerollaan vauhtia ja iloa keijukaisja leijonahahmoillaan erityisesti perheen pienimmille, mutta kyllä aikuisetkin heidän reippautta ja reiluutta huokuvaa ohjelmaansa mielellään seurasivat.Ohjelmanumeroiden teemana oli musiikillista sekä tanssillista ja muuta osallistavaa liikunnallista ilmaisua agenttija rautatieaiheisessa hengessä. On mukava käydä vetämässä lapsille ohjelmaa eri paikoissa, hän sanoi. Toijalan Näyttämön järjestämä koko perheen juhannusjuhla veti alueen melkoisen täyteen väkeä niin Akaasta kuin naapurikunnista. 10 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu UUTISET Koko perheen juhannusjuhla veti Toijalan sataman pullolleen Heli Mustonen Livemusiikkia, alpakoiden silittelyä, herkuttelua ja uimista. 7-vuotias Eevi Rytiä oli äitinsä Meri Rytiän kanssa kasvomaalauspisteellä. Tiitu-Masa ja Leksa olivat alpakoiden tapaan aivan tyyninä, vaikka taputtelijoita ja silittelijöitä riitti parin tunnin ajan. – Erittäin leppoisa, kuvaili Schatz Veturimuseon juhannusta ja kertoi omien suomalaisjuhannustensa olleen hyvin erilaisia keskenään: joskus töissä, joskus perheen kanssa ja joskus mökillä.Schatzin mielipide Veturimuseon juhannuksen kaltaisista pienemmän kokoluokan tapahtumista oli järjestäjiä rohkaiseva. Ne olivat tulleet Rockwood Alpacas -tilalta, joka sijaitsee Lontilantiellä Toijalassa. Hyvän fiiliksen takia Toijalalainen Taavi Kovero oli rannalla lastensa Olgan ja Annin kanssa. Akaan juhannustapahtumien jälJuuso Hyvärinen Muun muassa Ylen suositusta radio-ohjelmasta Maamme-kirja tuttu toimittaja ja hormonaaliseksi maahanmuuttajaksi itseään kutsunut Roman Schatz (vas.) kertoi persoonallisella ja hauskalla tavallaan kokemuksistaan Suomessa. Kuvassa lavalla myös Akaan tapahtumaja kulttuurikoordinaattori Jarmo Julkunen. – Nämä ovat niin kokeneita ihmisten kanssa, kun käydään esiintymässä joka paikassa. Tämä on mukavaa hommaa! Lähdemme täältä pohjoiseen sukulaisten mökille juhannusta viettämään. Mimin ja Kukun kesä on esiintymisiä täynnä
Visa Haarala on ulkomailla kasvanut multi-instrumentalisti, Kymi Sinfoniettastakin tuttu trumpetinsoittaja, joka tällä kertaa briljeerasi nauhattomalla bassolla, sooloili trumpetilla ja myös lauloi. Yleisö koki sellaisen annoksen ukulele-kulttuuria, jollaista ei varmasti ole ennen koettu Viialassa. – Oli todella kiva kokemus, totesi koko perhe. UkeVirtaset iltaklubilla Viialan Sampolassa. Pekka Mustonen Nimekkäät esiintyjät innostivat ennätysyleisön Veturimuseolle juhannuspäivänä keen vuorossa ovat muun muassa Joutsan Joutopäivät ja Suonenjoen Mansikkakarnevaalit heinäkuussa. Kolmikko kehui ja kiitteli kilvan luonnonkaunista Luttusta ja sen hyvin hoidettua ympäristöä. Lava oli avoin kaikille osallistujille, ja sooloiluun osallistuivatkin muun muassa Ukrainasta Viialaan muuttanut Alexandra Loktionova ja viialalaiset muusikot Pauli Jeromaa , TTMäkinen ja Hanna Hysch! Viialan Kulttuuriklubi harkitsee positiivisen palautteen ja Jarmo Julkusen kanssa tehdyn onnistuneen yhteistyön kannustamana vakavasti muiden ukulele-toimijoiden kanssa uusintaa onnistuneesta piknik-tapahtumasta ehkä jo tälle tai viimeistään ensi kesälle. Sen jälkeen ilta jatkui hilpeän leppävirtalaisen UkeVirtaset-orkesterin tahdittamana. ilmestyneeltä albumiltaan Roots Of Brazilian Ukulele . Lihasvoimaa ja konevoimaa kiskoilla Museoveturiseurakin järjesti halukkaille liikunnallista ohjelmaa pumppuresiina-ajon merkeissä. Viialan Sampolassa klubikonsertin avasi Jarmo Julkunen. Kolme pumppaajaa sai resiinan kelpo vauhtiin, ja Rami-isää hämmästytti jarrujen teho. Costello Hautamäki, Merja Saarenpää ja Veronika Sailo kesätunnelmissa. Koivuniemi kertoo ukulelen olevan kiitollinen soitin, koska sitä voivat soittaa yhdessä kaikki vasta-alkajista virtuooseihin. Costello kuvaili Viialan Luttusta myös “Suomen Hawajiksi”. Resiinan päälle ei kerralla mahdu kuin rajoitettu määrä isompia tai pienempiä ”ratajätkiä” ja nyttemmin myös yhä enenevässä määrin ”ratalikkoja”, joten yleensä ajelu tapahtui perhekunnittain. – Eihän tällasii oo missään, fasiliteetit on kohdillaan, kolmikko tiivisti ennen kuin jatkoivat muiden mukana iltaklubille Viialan Sampolaan. Hanna Siponen Koko perheen juhannusjuhla veti Toijalan sataman pullolleen osaavat myös uida hyvin, Reijo Paunu kertoi. – Tämä on hyvä paikka asua, koska täältä pääsee helposti joka paikkaan, kehui Kuku Akaata. Muutama perhekunta innostui resiinan ajamisesta niin, että liittyi heti palattuaan uudelleen jonon perään.Nuori Joona Virtanen pumppasi resiinaa isoisänsä Ismo Virtasen kanssa ja piti kokemusta jännittävänä. Myös ukulelen soittoon hurahtanut Popeda-kitaristi Costello Hautamäki sekä Akaan tapahtumaja kulttuurikoordinaattori Jarmo Julkunen alias UkuleleJarmo vetivät osallistavan ohjelmanumeron.Tämän jälkeen Tampereen Ukuleleorkesteri järjesti hittikimaran ja sai yleisön ottamaan tanssiaskelia Luttusen nurmella. Ukulele on kiitollinen soitin Merja Saarenpää ja Veronika Sailo saapuivat Luttusen rannalle ukulele-kärpäsen puremina omalla autolla aina Itä-Suomesta asti. Tampereen Ukuleleorkesterin viialalainen perustaja Outi Koivuniemi veti yleisölle ensin piknik-työpajan, jotta yleisö pääsi soittamaan mukana konsertissa. – Millä muulla soittimella tällainen olisi mahdollista. Ilta päättyi kaikille avoimiin jameihin, jonka avasivat Viialan oma Hessu Ahonen , Jarmo Julkunen, Vesa Tompuri , Visa Haarala ja Mig Martins. Akaan Seutu – Keskiviikko 28.6.2023 11 UUTISET Ukulelet raikasivat Viialassa vasta-alkajien ja virtuoosien soittamina Luttusen uimarannan nurmialueet Viialassa täyttyivät vilteistä ja piknik-koreista sunnuntaina 11. Tapahtuman avasi hyvän tuulen ja vaihtuvien esiintyjien ulkoilmakonsertti. Myös Mig Martins näytti kyntensä ukulelen lisäksi basson, koskettimien ja rytmisoittimien saralla. – Miten tuollaiset pienet puiset jarrukengät voivatkin pysäyttää resiinan niin tehokkaasti! Lue pidempi juttu ja katso lisää kuvia osoitteessa www.akaanseutu.fi Museoveturiseuran talkootyöpotentiaali kasvoi jälleen, kun Mimi (vas.) ja Kuku saivat Museoveturiseuralta pikaperehdytyksen halkopolttoisen Tv1eli Jumbo-höyryveturin lämmittämiseen. Rannalla riitti vilskettä, ja rohkeimmat kävivät Jumusen 16-asteisessa vedessä viilentymässä. Kuten muidenkin kohdalla, Museoveturiseuran opastaja pääsi helpolla. Outi Koivuniemen mukaan Leppävirta on kunnostautunut ukulele-paikkakuntana viimeisen kymmenen vuoden aikana. kesäkuuta, kun perheet ja ukulele-harrastajat ympäri Suomen saapuivat rannalle viihtymään Akaa Ukulele Piknik -tapahtumaan. Tapahtuman järjestivät Viialan Kulttuuriklubi ja Akaan kaupungin kulttuuripalvelut. Rami , Jonna ja Jomi puolestaan muodostivat kolmihenkisen ”topparoikan”. Aikuiset valvoivat rannalla, kun Olga Kovero (vas.), Anni Kovero ja Rauha Mäkinen nauttivat uimisesta.. Mig Martins toi terveiset Brasiliasta Sampolan ilta huipentui maailmanluokan virtuoosimaisiin taidonnäytteisiin, kun brasilialainen Mig Martins saapui suoraan Helsingin Espan lavalta Viialaan ja soitti soolosetin uudelta 7.6. Hanna Siponen Akaa Ukulele Piknik alkoi Viialan Luttusen rannalla. Vesi oli uimareiden mukaan vilpoista, mutta ei se menoa haitannut. Tämän jälkeen umpimusikaalinen kaksikko Visa Haarala & Mig Martins piti Sampolaa taianomaisessa otteessaan. Jarmo Julkusen arvion mukaan Luttusissa oli enimmillään yhtäaikaisesti 250– 300 ja Sampolassa noin 70 ihmistä. Pitkä ajomatka palkittiin yhteiskuvalla Costellon kanssa. Koivuniemi kysyy. Muutamassa minuutissa satapäinen osallistujajoukko oppi tuosta vain soittamaan kolme kappaletta. Resiinalla ajamisesta kiinnostuneet saattoivat nousta perinteikkääseen ratatyöläisten lihasvoimalla liikkuvaan kulkupeliin ja ajaa museon raiteistolla pätkän rataa edestakaisin turvallisesti seuran talkooaktiivin ohjauksessa. Välillä jono resiinalle venyi melko pitkäksi, mutta kaikki jaksoivat odottaa vuoroaan
040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Remonttiakaa M. Max. listapituus 3200 mm. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. 8-16.30, p. Akaan Tuulilasipiste Kaukolantie 6, 37830 Akaa LUNE K A U N E U S S T U D I O Torikatu 1 (2. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. ja yrityksille. Kysy lisää! Studio Lune 1x30 Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. Kerron mielelläni lisää. JarPitek Oy www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi 0400 540 375 moniosaaja.l.helin@gmail.com SOITA & KYSY! PIHATYÖT (LUMITYÖT JA RUOHONLEIKKUU) PENSAIDEN VUOSILEIKKUUT JA POISKARSINNAT PIENREMONTIT ULKONA JA SISÄLLÄ KIINTEISTÖNHOITO RÄNNIEN PUHDISTUKSET MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 Kiinteistönvälitystä Minna Alahäivälä 045 803 0600 Mikko Levo 040 965 5550 www.houstonlkv.fi yksityisasiakkaat | taloyhtiöt | rakennusliikkeet 044 529 6618 www.tampereenviherrakennus.fi • Pihasuunnittelu • Piharakentaminen ja maanrakentaminen • Viheralueiden hoito / kausihoito Soita 07575 88 000 tai varaa aika carglass.fi Korjaamme ja vaihdamme kaikki autolasit yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. Myös matot. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Kiinteistöhuollot Kylmälaitehuollot Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Monipuoliset luontaishoidot hyvinvoinnin tueksi. 040 77 22 566 / myynti@kymppikuljetus.fi / www.kymppikuljetus.fi Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. ?????????. 03 543 5076 Avoinna ark. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi • Muutot Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa • Muuttolaatikoiden vuokraus • Puh. 044 347 7404 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Pihaja ongelmapuiden kaadot Maaja piharakentaminen 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi • Terassit • Valokatteet • Aidat ja Kaiteet Tilaa maksuton mittauskäynti. 050 562 6215 p. 0203 32890 (8,4 snt/min). Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 050 562 6215 ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. . www.eijuska.fi P. 040 557 2458 KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 040 502 9415 RR-Kiinteistönvälitys LKV Oy Valtatie 18, 37800 Akaa www.spkoti.fi Soita ja sovi tapaaminen! KELA-TAKSI 0800 415 710 / AUTO 1239 Marko Hiltunen & 050 551 1320 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-18 pe 8-16 Puh. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. Myös matot. 045 184 9184 S-Market Viiala Puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 9-19 la 9-15 VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. vakiovärit. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. 045 674 2612 JALKOJENHOITOA Pesulapalvelut yksityisille Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 12 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. krs), 37830 Akaa 045 783 51541 studiolune.info@gmail.com www.booksalon.fi/studio-lune Valmistaudu kesän tapahtumiin! Raili Lilja Yrittäjä, HM, kiinteistövälittäjä, LKV, YKV, IAT-TI, kaupanvahvistaja raili.lilja@spkoti.fi Puh. Sarjoitukset . Myynnissä myös lahjakortit. Avaimet . 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. Kyrölä P. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Hoitola Coconainen www.hoitolacoconainen.com Akaan ja Urjalan alue myös kotija laitoskäynnit Puh. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 040 328 1772 / Marko Muista kotitalousvähennys. yrttienkelisatu@gmail.com 044 9853365 www.yrttienkeli.wordpress.com 0400 987 966 sari@allinapu.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 24 % viikko Kiinnostuitko. 040 124 2566 APTEEKKI Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Kurkelantie 1, Akaa Puh. Pyydä tarjous! Puh. Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p
040 124 2566 APTEEKKI Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Kurkelantie 1, Akaa Puh. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 045 674 2612 JALKOJENHOITOA Pesulapalvelut yksityisille Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. krs), 37830 Akaa 045 783 51541 studiolune.info@gmail.com www.booksalon.fi/studio-lune Valmistaudu kesän tapahtumiin! Raili Lilja Yrittäjä, HM, kiinteistövälittäjä, LKV, YKV, IAT-TI, kaupanvahvistaja raili.lilja@spkoti.fi Puh. www.eijuska.fi P. Myynnissä myös lahjakortit. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Akaan Seutu – Keskiviikko 28.6.2023 13 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. 24 % viikko Kiinnostuitko. ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 040 328 1772 / Marko Muista kotitalousvähennys. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. 040 557 2458 KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Kerron mielelläni lisää. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. Akaan Tuulilasipiste Kaukolantie 6, 37830 Akaa LUNE K A U N E U S S T U D I O Torikatu 1 (2. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. yrttienkelisatu@gmail.com 044 9853365 www.yrttienkeli.wordpress.com 0400 987 966 sari@allinapu.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. 045 184 9184 S-Market Viiala Puh. Avaimet . 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 040 502 9415 RR-Kiinteistönvälitys LKV Oy Valtatie 18, 37800 Akaa www.spkoti.fi Soita ja sovi tapaaminen! KELA-TAKSI 0800 415 710 / AUTO 1239 Marko Hiltunen & 050 551 1320 Kaukolantie 6, 37830 Akaa www.katsastus.eu ma-to 8-18 pe 8-16 Puh. ?????????. Kyrölä P. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Myös matot. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi • Muutot Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa • Muuttolaatikoiden vuokraus • Puh. 03 543 5076 Avoinna ark. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. ja yrityksille. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Hoitola Coconainen www.hoitolacoconainen.com Akaan ja Urjalan alue myös kotija laitoskäynnit Puh. 044 347 7404 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Pihaja ongelmapuiden kaadot Maaja piharakentaminen 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi • Terassit • Valokatteet • Aidat ja Kaiteet Tilaa maksuton mittauskäynti. listapituus 3200 mm. Monipuoliset luontaishoidot hyvinvoinnin tueksi. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Sarjoitukset . Myös matot. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. 040 77 22 566 / myynti@kymppikuljetus.fi / www.kymppikuljetus.fi Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Remonttiakaa M. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. vakiovärit. 050 562 6215 p. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Kysy lisää! Studio Lune 1x30 Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 9-19 la 9-15 VARAA AIKA OPTIKOLLE TAI SILMÄLÄÄKÄRILLE Varaa aika 09 4241 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi SINUA PALVELEVAT Optikot Eija Grönfors ja Selja Nurmela sekä Silmätautien erikoislääkäri Helena Bragge INSTRUMENTARIUM TOIJALA Valtatie 9, 37800 Toijala, puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. . JarPitek Oy www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi 0400 540 375 moniosaaja.l.helin@gmail.com SOITA & KYSY! PIHATYÖT (LUMITYÖT JA RUOHONLEIKKUU) PENSAIDEN VUOSILEIKKUUT JA POISKARSINNAT PIENREMONTIT ULKONA JA SISÄLLÄ KIINTEISTÖNHOITO RÄNNIEN PUHDISTUKSET MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 Kiinteistönvälitystä Minna Alahäivälä 045 803 0600 Mikko Levo 040 965 5550 www.houstonlkv.fi yksityisasiakkaat | taloyhtiöt | rakennusliikkeet 044 529 6618 www.tampereenviherrakennus.fi • Pihasuunnittelu • Piharakentaminen ja maanrakentaminen • Viheralueiden hoito / kausihoito Soita 07575 88 000 tai varaa aika carglass.fi Korjaamme ja vaihdamme kaikki autolasit yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. 0203 32890 (8,4 snt/min). Pyydä tarjous! Puh. 050 562 6215 ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. Max. 8-16.30, p. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Kiinteistöhuollot Kylmälaitehuollot Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan
Nyt syyskuun toisena päivänä toteutuvaa vaellusta rakennetaan yhdessä lähiseurakuntien, myös Akaan seurakunnan, kanssa. Konsertti klo 18 Viialan kirkossa, duo Anna Makeev, laulu ja Kristi Mühling, konserttikantele. Yhteisellä polulla K esä kutsuu meitä erilaisille poluille. 13.9.1931 Viiala k. Rakkaamme Esko Jalmari LAAKSONEN s. Koko elämänpolun matkassa se on toivetta perille pääsemisestä taivaan kotiin. Matkalla Herra lupaat meitä johdattaa. Valmiiksi kuljetut polut kuljettavat kulkijaa turvallisesti eteenpäin. Raamatun tekstejä lausuttuna, musiikkia ja laulua teeman mukaisesti. Sirpa Piirto, Marja Karhu. Yhteislaulut Kylmäkosken kirkonmäellä klo 14. Vainajan toivomuksesta kukkalaitteiden sijaan vain yksi ruusu. Ainakaan reitti ei välttämättä ole suora. Polku antaa lupauksen määränpäähän selviämisestä. Su 2.7. AKAA Hautauspalvelu Saarimaa Urjalantie 17, Urjala P. Samalla ihminen asettuu luonnon äärellä, luomakunnan suuruudessa ja ihmeellisyydessä, kuin itsestään omalle paikalleen. Messu klo 13 Viialan kirkossa. p. Klo 10 kansanlaulukirkko kivisakastilla. Leena Sorsa, Marja Karhu, Veera Mannila. Jaana Alasentie, Marja Karhu, Tiina Helenius, Antti Kylmälä. Kesähartaus klo 18 Viialan kirkossa. p. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa. Eihän se välttämättä niin ole. Heiltä on ilmestynyt myös itämarilaisten kansanlaulujen levy Trepp, millel ma astun vuonna 2017.. Kuolleet: Eeva Katri Korpela 88 v. Koronavuosien aikana olemme oppineet arvostamaan kansallispuistojamme ja luonnon retkeilykohteita. 14 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Leena Sorsa Kastettu: Klaus Johannes Ketopaikka, Unto Pietari Kuoppala. 15.6.2023 Akaa Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni, väistyi vaiva, tuli rauha, uni kaunis, ikuinen. 0400 231 777 Sovitaan aika puhelimitse. Luonnon keskellä Jumalan pyhyys tulee erityisen lähelle. 040 725 7418 tai Tiina A. Akaan seurakunnassa rakennamme myös omia pieniä pyhiinvaelluspolkujamme, kun keräämme talteen eri kylillä sijaitsevat omat pyhät paikkamme ja niiden historian. Klo 11 keittolounas ja kirkkokahvit torilla. Perinteinen Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti Pohjois-Espanjassa ja Portugalissa kerää yhä runsaasti kulkijoita. Pakastettua hävikkiruokaa jaossa vähävaraisille Toijalan diakoniatoimistolla, ota yhteyttä diakoniatyöntekijään Marja L. Akaan Seutu Viialan kirkossa järjestetään torstai-iltana 29. Sirkka Näsi, Marja Karhu. Aviol. Avoin tilaisuus kaikille, tervetuloa! Su 9.7. Myös Toijalan ja Kylmäkosken kirkoille. To 6.7. Ti 4.7. To 29.6. He ovat esiintyneet yhdessä Suomalais-ugrilaisessa maailmankongressissa Lahdessa 2016 ja monissa konserteissa Virossa, Latviassa ja Venäjällä. Ke 28.6. Pyhiinvaellus on jollekin ehkä vain fyysinen harjoite, mutta valtaosaa kulkijoista se houkuttelee tarjoamalla mahdollisuuksia asettua kuuntelemaan oman elämän menneisyyttä, tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Konserttiin on vapaa pääsy. Teija Vierikko, Pertti Vesterholm. Kaitse askeleita horjuvien lasten. Klo 13-15 mahdollisuus tutustua pyhiin paikkoihin Toijalan alueella (4 kpl). Kristi Mühling on virolainen konserttikanteleen soittaja, jonka ensisijaiset musiikkityylit ovat nykymusiikki ja improvisaatio. Kävely tutkitusti tekee hyvää koko elimistölle, mutta se antaa myös tilaa ajatuksille ja keskusteluille kanssakulkijoiden ja Jumalan kanssa.Viime vuosina Suomessa on herätelty uudelleen henkiin vanhaa kristillistä pyhiinvaellusperinnettä. Olen kahden maan kansalainen.” (Virrestä 924) Kirjoittaja on Akaan seurakunnan vs. Sen kanssa samankaltainen virolainen konserttikannel monipuolisine mahdollisuuksineen muodostaa sillan menneisyydestä tämän päivän musiikkiin ja luo jännittäviä äänimaisemia yhdistettynä itämarilaisiin lauluihin. Eskoa kaipaamaan jäivät sisaret Leena ja Marja-Liisa muut sukulaiset ja ystävät Kutsumme kaikki vainajan omaiset ja ystävät siunaustilaisuuteen Viialan kirkkoon 1.7.2023 klo 14, jonka jälkeen muistotilaisuuteen seurakuntasaliin. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ” Te tiedätte kyllä tien sinne, minne minä menen.” (Joh. Pyhiinvaelluksella se on pääsyä määränpäähän ja myös paluuta kotiin, arkisen elämän keskelle. Konfirmaatiomessu klo 13 Viialan kirkossa. Polku kertoo, että ennenkin on kuljettu. Turun tuomiokirkon sivukappelissa sijaitseva Pyhiinvaelluskeskus on tehnyt työtä vanhojen ja uusien pyhiinvaellusreittien henkiin herättämiseksi. Jaana Hellevaara, Marja Karhu. Klo 12 juhla torilla, lääninrovasti Jari Kemppaisen tervehdyspuhe, musiikkia ym. Erilaiset pyhiinvaellukset ovat herättäneet kiinnostusta viimeisten vuosien aikana. Anna Makeev (Mishina) on Uralin marilainen laulaja, joka on kasvanut maansa muinaiseen ja monipuoliseen lauluperinteeseen. Kesähartaus klo 19 Akaan vanha siunauskappeli. Keskipäivän musiikkihetki klo 12 Kylmäkosken kirkossa. Akaan seurakunta 540 vuotta juhla Toijalan torilla ja vanhan hautausmaan kivisakastilla. Lempäälässä on jo pitkään kuljettu Birgitan vaellusta. Makeevin ja Mühlingin duo yhdistää itämarilaiset perinteiset laulut kokeilevaan virolaiseen kantelemusiikkiin. Ke 5.7. Leikkimökkikirkko torilla, lapsille ohjattua toimintaa ja puuhaa. kesäkuuta kello 18 konsertti, jossa esiintyvät Anna Makeev (laulu) ja Kristi Mühling (konserttikantele). Rauli Helenius, Marja Karhu. 040 709 1691. Klo 16.30 seurakunnan nuorten bändi esiintyy torilla, klo 17 gospel-yhteislaulutilaisuus, vetäjänä ja esiintyjänä Mikko Alatalo. vihitty: Mikko Juhani Liukkula ja Minnastiina Kilpipuro. Keskipäivän musiikkihetki klo 12 Kylmäkosken kirkossa. Marilaista hengellistä kansanmusiikkia ja virolaista musiikkia. Pyhiinvaellukselle voi lähteä kauas, mutta myös aivan lähelle. Askel on paljon kevyempi, kun jokaista metriä ei tarvitse raivata edessään. Konfirmaatiomessu (Toukola 1) klo 10 Akaan kirkossa. Eri puolilta saapuvat pyhiinvaeltajat kokoontuvat illalla Lempäälän Pyhän Birgitan kirkkoon messuun. Tänä vuonna toteutuu ensimmäistä kertaa pyhiinvaellusreitti Viialan kirkolta Lempäälän kirkkoon. Enemmistö suomalais-ugrilaisista kansoista soittaa kanteleen tapaisia näppäiltäviä kielisoittimia, jollainen on myös marien rakas kansallissoitin kysle. Hartaushetki klo 15.30 Kylmäkosken kirkossa. kirkkoherra. Kulkemiseen liittyy aina toive jonkinlaisesta perille pääsemisestä. Sirpa Piirto, Marja Karhu. Lauletaan yhdessä ulkosalla, sateella sisällä, retkikahvit ja -teet. Yksi hakeutuu hiekkarannoille, toinen kaupungin asfaltille ja kolmas etsiytyy metsän varjoihin. Omin voimin emme kestä tuulta vasten. 14:4) Onnellisen vaeltajan mielessä voi soida vaikkapa tämä Jaakko Löytyn ja Kaija Pispan virsi: ”Edessä reitti tuntematon aukeaa. Anna Makeevin ja Kristi Mühlingin yhteistyö sai alkunsa Tallinnan Heimopäivillä vuonna 2015. Hiljalleen kulkevat askeleet tasaavat hengityksen, mielen, sydämen ja elämän tahdit. Jumalan voi kohdata Hänen luomistyönsä äärellä. Vapaa pääsy. Polulla lupaus perille pääsemisestä on silti aavistettavissa. YLÖJÄRVI 101,6 MHz SRK kesäseuraradio Tarkempi aikataulu ja nettiradio: kesaseuraradio.fi 28.6.–7.8.2023 TAMMELA 102,3 MHz Virolais-marilainen duo esiintyy Viialassa torstaina Marilainen Anna Makeev (vas.) ja virolainen Kristi Mühling konsertoivat Akaassa torstaina. Su 9.7. Bussikuljetukset päiväja iltatilaisuuksiin Kylmäkoskelta ja Viialasta. Raamatun sanoja elämästä klo 18 Kylmäkosken kirkossa
Sitten ajeltiin vain hissukseen varikkoa kohti. Toijalan kenttäremontti tuonee uuden seiväshyppypatjan Toijalan kentälle, mikä on järjestäjien mielestä hieno juttu tuleville Eeles-kisoille. Takarivissä vasemmalta lukien seisovat Kari Viertola (huoltaja), Pekka Lingman (valmentaja), Tuomas Kallioinen, Heikki Kinnari, Akseli Sormunen, Kim Lingman, Jukka-Pekka Jyrämö, Vihtori Sormunen, Niko Laajoki, Eeli Jokinen, Hannu Rokkanen (huoltaja) ja Sampsa Laakso (valmentaja). ”Käyttöön tulee!”, totesi eräs voittajista, ja tieto Akaasta hunajakaupunkina levisi jälleen eteenpäin. kesäkuuta Tampereen Lamminpään luonnonnurmella vastassa oli Peli-Pojat-70. Villisti maalia tuulettanut Akseli Sormunen kuulutettiin ensin maalintekijäksi, mutta todellisuudessa velipoika Vihtori oli maalintekijä. Kaksi heikointa tulosta saa vähentää kauden päätteeksi pois loppupisteistä, ja nyt on heti alkukauteen tullut kaksi nollakisaa. Vauhdin ikiliikkuja Mirjami Kallionpää oli poikansa Jukka Kallionpään kanssa mukana ja muistelemassa menneitä muun muassa Leo Mensosen ja Torsti Sirkesalon kanssa. kesäkuuta Toijalan Pallo venyi hienoon voittoon Viialan urheilukentällä helteisessä säässä. Toiseksi tullut Tammelan Ryskeen Atte Kuusela tuloksella 430 ja kolmanneksi hypännyt Riihimäen Kiskon Arttu Haaksluoto tuloksella 420 paransivat entisiä ennätyksiään. heinäkuuta, kun kello 15 alkaa ottelu Tampereen Kisa Tovereita vastaan Viialan urheilukentällä. Eturivissä vasemmalta lukien istuvat Viljo Valoma, Ville Salonen, Eetu Lehto, Arul Yogaswaran, Hugo Toivonen, Jukka Saari, Janne Hevonoja, Joonas Saariniemi, Santtu Hakanen ja Juha Pietikäinen (joukkueenjohtaja). Toivotaan, että tuuri kääntyisi tästä. Lopulta keppi jäi kokonaan käteen, Lähteenmäki ihmetteli. minuutilla läpiajosta. Viialaan oli löytänyt tiensä kiitettävä määrä katsojia. minuuteilla. Jälleen kerran epäonni astui mukaan kuvaan, ja taistelu SM-pisteistä päättyi siihen surullisen kuuluisaan ”markan vikaan”. Päätösmaalin 65. minuuteilla iski pelin avausosumat Lassi Klint . Siinä avausjakson pelilliset kohokohdat: vierailta ei peliesityksestä oikein punaista lankaa löytynyt eikä maalipaikoille juurikaan päästy.Vieraiden tekemät viisi vaihtoa toisella jaksolla piristivät esitystä. Hikisiä rutistuksia Oulusta asti oli kisaamaan saapunut miesten 800 metrin juoksija Sami Petäjäjärvi , joka voitti kilpailun ajalla 2.01,26. Tulokaskauttaan Legends-luokassa kilpaileva Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäki kirjautti lauantain lähdöistä viidennen ja kuudennen sijan, kun taas sunnuntaina ajettu kolmas lähtö päättyi keskeytykseen vaihdekepin katkettua. – Viides ja kuudes sija. Vaihdoin vaihdetta pienemmälle ja tunsin, kuinka keppi taipui hieman eteenpäin. Miesten kisan voitti Laitilan Jyskeen Otto Hiivola tuloksella 430 senttiä. Hän kertoi tavoitteenaan olleen 2 minuutin alitus, mutta hellesää hidasti nopeutta hieman. Kahdesta seuraavasta maalista vastasi Emil Kajander 30. Kotona on sentään kasassa jo neljä voittoa, ja joukkueen huolto toimii varmasti ja aina. Tämän vuoden muistokisoihin oli saapunut 14 seiväshyppääjää, 7 miesja 7 naiskilpailijaa. Seitsemän minuuttia myöhemmin Joonas Saariniemi laukoi taukolukemiksi 2–1. Motoparkin radalla ajettiin lauantaina ja sunnuntaina yhteensä kolme kilpailulähtöä. – Luovuteta ei todellakaan, mitali on edelleen tavoitteena. Kisat pidettiin tällä kertaa Viialan kentällä Toijalan kentän ollessa remontissa, ja pienemmän kentän kotoisassa tunnelmassa ja hellesäässä saatiin nähdä hienoja venymisiä. Viime kesänä nimikkokisat kääntyivät aivan viime hetkillä muistokisoiksi, kun Landström nukkui pois juuri ennen nimikkokisojaan. Akaalaisten neljäs kotivoitto tuli Nokian Palloseurasta 3–1 (2–1) -lukemin. Kyseessä oli kauden toinen kilpailuviikonloppu. Jostain syystä tuntuu nyt lähes kaikki vastustavan, Lähteenmäki harmitteli. Laukkala on Topan peleissä viheltänyt jo kaudella aiemminkin, ja kaikki esiintymiset ovat olleet ihan muuta kuin tätä kolmosen tasoa. Kuvasta puuttuvat Mikko Ananin, Jesse Järvi, Teppo Tenkanen, Aleksi Lapinleimu, Eero Laakso, Emmanuel Puok, Toni Niskala ja Pasi Rantanen (JJ). Heidi Hidén-Knuutila Motopark ei päästänyt Toni Lähteenmäkeä helpolla Rata-autoilun SM-sarjassa Legends-luokka kilpaili 17.–18. – Jostain syystä auto kävi vähän huonosti pari ensimmäistä kierrosta, tuntui ettei ole tehoja. Arttu Haaksluoto paransi ennätystään Viialassa.. Hyvänä kirittäjänä hänellä oli Vamman Seudun Voiman Samuli Kero tuloksella 2.03,82. ja 39. Topalta palkittiin maalivahti Jukka Saari ja Nokian Palloseuralta joukkueensa ainoan maalin tehnyt Pekka Äijälä.Topan seuraava peli on lauantaina 8. Seuraavan kerran kun nykäisin isommalle, niin käytännössä keppi oli jo kokonaan poikki. Jari Hotti Pertti Kangasniemi Tulokaskauttaan Legends-luokassa kilpaileva Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäki kirjautti lauantain lähdöistä viidennen ja kuudennen sijan. 3000 metrin juoksut olivat todella hikisiä rutistuksia, ja juoksijat ottivat tyytyväisinä vastaan palkintoina jaetun Akaan kaupunkihunajapurkin. PP:n pahin maalinälkä oli tyydytetty, ja ottelu tasaantui. PP-70-ottelun tuomaritoimintaan on pakko nyt puuttua, sillä päätuomari Janne Laukkala epäonnistui taas. aikuisten yleisurheilukisat, Eeles Gamesit, jotka ovat legendaarisen seiväshyppääjä Eeles Landströmin muistokisat. Seiväshyppypaikka käännettiin tuuleen sopivaksi, ja nuoret lajilupaukset rikkoivat omia ennätyksiään. Kohtuu hyvät pisteet saatiin, mutta eihän nämä tulokset tyydytä. Kaikkiaan kisoissa oli kilpailijoita yli 80. Nokialaisista otettiin kotivoitto Lauantaina 17. Loppukausi pitäisi siis onnistua tosi hyvin. Sen sijaan Topan Heikki Kinnari tasoitti 37. Toijalan Pallo-49:n edustusjoukkueen vuoden 2023 ryhmäkuva. Sitten yhtäkkiä se lähti kulkemaan ja oltiin ihan hyvissä asemissa kuudentena. Maalinteon aloitti NoPS:n Pekka Äijälä komealla vapaapotkumaalilla. Nokian vimmainen painostus jatkui koko toisen jakson loppuun asti, mutta lopputulokseksi jäi 3–1. 15. minuutilla teki Juuso Tiilikainen . Kaksijakoisessa viikonlopussa vauhtia löytyi kärjen tasolle, mutta vastapainoksi auton tekniikkamurheet vaikeuttivat tekemistä. Vieraiden pallonhallinta ei tuottanut lisämaaleja. Maalin alustustyö on Akselin taideteos. Eikö erotuomaritarkkailu ole enää käytössä. Akaan Seutu – Keskiviikko 28.6.2023 15 URHEILU Toijalan Pallo on kerryttänyt voittoja kotona, mutta vieraspelit ovat tuoneet pelkkiä tappioita Jukka Koskinen Toijalan Pallo-49:n miesten edustusjoukkueen jalkapallon kolmosen viimeisin vieraspeli ei tuonut muutosta kauden vieraspelitilastoon. Keskiviikkona 21. Toni Lähteenmäelle viikonloppu oli kaksijakoinen. PP-70 piti vieraat ojennuksessa ottaen selvän 5–0 (4–0) -voiton. Keppi jäi kokonaan käteen Lauantain lähtöjen jälkeen Lähteenmäki starttasi sunnuntain kolmanteen lähtöön seitsemännestä ruudusta. Joonas Thomas Nuoret seiväshyppääjät paransivat ennätyksiään Eeles Landströmin muistokisoissa Toijalan Vauhti järjesti sunnuntaina 18.6. Ottelun viimeinen maali tuli, kun toista jaksoa oli pelattu nelisen minuuttia. ja 21. Topan vieraspelit ovat tuoneet pelkkiä tappioita, ja tehtyjä maaleja näissä viidessä pelissä on vain kaksi. Tilasto vaatii kyllä selvää parannusta. kesäkuuta Virtasalmen Motoparkissa. Naisten puolella voittaja, 380 hypännyt Karijoen Tapparan Miisa Koskiaho kehui kisatunnelmaa todella mukavaksi.Lajin pariin on tullut uusia harrastajia varsinkin naisten sarjaan, ja monen kilpailijan mukana vanhemmat olivat hyppypaikan vieressä kannustamassa ja videoimassa suorituksia
Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Koti ma ine n tak uutu ote , jon ka hiilij ala njä lki on pie ni! AAVA MODUULIVUODESOHVA Myymälässä satoja eri verhoiluvaihtoehtoja! Myymälässä satoja eri verhoiluvaihtoehtoja! Saatavilla olevat vuodeleveydet: 68, 83, 90, 136, 166, 180 cm. Kotimainen HELMI vuodemallisto V U O D E S TA 1 9 6 1 Rajoitetusti jäljellä! Paljon eri sävyjä! Suorana, kulmatai divaanivuodesohvana sekä vuodetuolina! KIAKKORADION PALLOILUKESÄ KUUNTELE TAMPEREELLA 89,0 JA KAIKKIALLA KIAKKORADIO.FI SEURAAVA LÄHETYS LA 1.7.2023 KLO 16 VEIKKAUSLIIGA ILVES – SJK. tammipetsatut jalat ja vm petauspatjan. Vuodepituus 193 cm. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 44 e • 6 kk 74 e • 12 kk 129 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Valmiit aineistot ma klo 10. Vuodevaatetilaa istuimen alla! Aava 2,5-istuttava Cape kankaalla 999€ Vuodekoko 68/136x193 cm. Hinnat voimassa 7.7. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. Kotimainen LUOTO vuodesohva Cape kankaalla 1390€ Vuodekoko 138x190 tai 138x200 cm. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 694€ Hinta sis. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Ma klo 9–13 ja sopimuksen mukaan JULKAISIJA PIRMEDIAT OY PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. 010 584 4170 (ark. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta: akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä Mainoshinnat Tekstissä 1,45 € /pmm + alv 24 % Lisätiedot: akaanseutu.fi/mediakortti Aineistot Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@akaanseutu.fi Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. asti. Lue uutisia ja näköislehtiä Akaan Seudun sovelluksella (iOS ja Android) 3. TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Oona Eskeli 044 755 7306 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. PARASTA SUOMEN SUVEEN Kotimaiset painekyllästetyt kesäkalusteet! PIHAKEINU 2tai 3-istuttava Ilman kattoa 396€ huopakatto 298€ KEINU JA HUOPAKATTO yht. alv 10%. AULIS riippukeinu 82x109x53 cm 359€ OTTOMAN rottinkirahi 55 cm 298€ 65 cm 329€ MONET rottinkituoli 67x98x81 cm 389€ ROSSINI rottinkituoli 56x93x55 cm 268€ LUMIKENKÄ rottinkituoli 76x89x75 cm 259€ ERÄ laadukasta aitoa rottinkia terassille, parvekkeelle tai sisälle! MONET rottinrahi 53x40x42 cm 185€ Nopea toimitus! Verkkokauppa juurikivi.fi TAPIO parituoli 298€ Leveys 164 cm, syvyys 70 cm. 16 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu SEKALAISIA Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Hämeenlinnan myymälä Katsastusmiehentie 6 puh 044 705 7700 sisustustalo@juurikivi.fi Palvelemme ark 10-18, la 10-15 Ylöjärven myymälä Soppeentie 18 puh 03 261 4555 kalustetalo@juurikivi.fi Palvelemme ark 10-18, la 10-15 Meiltä myös palvelut •kasaus •kuljetus •vanhat pois Huonekalukauppaa jo yli 60v 30-60 päivää korotonta ja kulutonta maksuaikaa! Jopa 12 kk korotonta maksuaikaa! HELMI runkopatja 80x200 cm 389€ 90x200 cm 399€ 160x200 cm 778€ 180x200 cm 798€ HELMI runkopatja 120x200 cm 498€ 140x200 cm 549€ HELMI moottorisänky 80x200 cm 998€ 160x200 cm 1996€ Muhkea 250:llä (m²) varustettu 5-vyöhyke teräspussijousitus. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2
– Varsinaisesta toiminnan supistamisesta ei ole kysymys, mutta mielellään nyt kesällä otetaan vain kiireellisimpiä ja tärkeimpiä kokeita. Heilin jutuissa syvennytään muun muassa kesän tapahtumiin, harrastuksiin ja paikallisesti tuttujen kasvojen kesäkuulumisiin. kesäkuuta Kesäaika vaikeuttaa laboratoriopalveluja Terveyskeskuksen laboratoriot eivät toimi kesällä täydellä teholla. Jauhelihalasagnette, salaatti Sunnuntai 9.7. Hernekeitto, hapankorppu, juusto Perjantai 7.7. Ilmeisesti ei kovin moni, sillä valtuuston ulkopuolelta tulee kunnanhallitukselle aloitteita äärimmäisen vähän. Kerran kuussa kuppila ja 30.7. Verenluovutusaika varataan etukäteen verkossa osoitteessa veripalvelu.fi. Saadaksemme hyödyllistä tietoa lehden kiinnostavuudesta pyydämme kaikilta Heilin lukijoilta palautetta verkkokyselyllä. johtava lääkäri Kauko Piirola. SPR Akaan osasto avaa toimitilansa Sykkeen ovet heinäkuun sunnuntaisin ja jalostaa perinteisen Kerran kuussa kuppilansa kesäiseen muotoon. Paketteja arvotaan kolme, ja niihin sisältyy muun muassa retrokassi ja seinäkello. paikalla on osaston ystävätoiminnan aktiiveja, ja muuten vetovastuut jakautuvat seuraavasti: 9.7. Uunilohi, perunat, salaatti Torstaina 30. Ensimmäisessä kuppilassa 2.7. Härkiskiusaus, salaatti, raejuusto, leipä Lauantai 8.7. Paikka on aikaisemmista tilaisuuksista tuttu Akaan seurakuntatalo Toijalassa Sontulantiellä. Luovutustilaisuuteen tarvitset mukaan virallisen henkilöllisyystodistuksen. Ennen luovutusta vaadittavan terveyskyselyn täyttö hoidetaan myös netissä. ensiapu, 16.7. Heilistä palautetta antaville arvotaan lehden tuotepaketteja Akaan Seudun reilu 60-sivuinen Heili-kesälehti ilmestyi 7. Tuotepaketit arvotaan ensi viikon loppuun mennessä, ja voittajien tulee noutaa ne Akaan Seudun toimituksesta.Jos et vielä ole saanut kesälehteä hyppysiisi, voit lukea sitä maksutta netissä verkkolehden Näköislehti-osiosta.. Makkarakastike, perunat, salaatti Tiistai 4.7. heinäkuuta Akaassa järjestetään verenluovutustilaisuus torstaina 6. Palautteen antamisen yhteydessä voit halutessasi osallistua Akaan Seutu -tuotepaketin arvontaan kirjaamalla mukaan yhteystietosi. Kalamurekepihvit, perunasose, jogurttikastike, salaatti Keskiviikko 5.7. Talouspäällikön viran varasijoista liittovaltuutetut sen sijaan olivat erimielisiä. Kunta suhtautuu myönteisesti kuntalaisilta tuleviin aloitteisiin. Kesäkuppila on avoinna Sykkeellä Valtatiellä Toijalan keskustassa heinäkuussa joka sunnuntai kello 12–15. Työntekijöiden lomat aiheuttavat sen, että laboratorioita joudutaan käyttämään elokuun lopulle saakka tavallista harkitummin. Esa Sippolasta uusi talouspäällikkö Yksimielisesti valitsi Etelä-Pirkanmaan kansanterveystyön kuntainliiton liittovaltuusto viime viikon torstaina kuntainliiton uudeksi talouspäälliköksi kunnansihteeri Esa Sippolan Pomarkusta. – Ehkä meille tulee yksi aloite vuodessa. heinäkuuta kello 14–18.30. Akaassa luovutetaan verta 6. Broileririisivuoka, salaatti Torstai 6.7. Kysely löytyy Akaan Seudun verkkolehdestä osoitteesta www.akaanseutu.fi esimerkiksi kirjoittamalla sivujen hakukenttään heili . – Verenluovuttajia tarvitaan joka arkipäivä myös kesäaikana, muistuttaa verenluovutuksen yhdyshenkilö Helena Lampinen SPR:n Akaan osastosta. ulkoiluttajat, 23.7. Akaan Seutu – Keskiviikko 28.6.2023 17 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Leo, torstaina Pekka, Petri, Petra, perjantaina Päivö, Päiviö, lauantaina Aaro, Aaron, sunnuntaina Maija, Maria, Mari, maanantaina Arvo ja tiistaina Ulla, Ulpu. Kunta toivoo enemmän aloitteita asukkailta Kuinka moni kuntalainen tietää, että hänellä on oikeus siinä missä kunnanvaltuutetuillakin tehdä aloitteita kuntaa koskevissa asioissa. Äänestyksen jälkeen liittovaltuusto valitsi I varasijalle toimistopäällikkö Ake Sandeliuksen ja II varasijalle suunnitteluja taloussihteeri Heljä Järvelän. käsityöpiiri. 1983 Punaisen Ristin Kesäkuppila on auki heinäkuussa Kesä etenee huimaa vauhtia, ja lämmin ja kaunis ilma saa ihmiset liikkeelle paitsi maalla myös kaupungissa. Niillä on samanlaiset läpimenomahdollisuudet kuin valtuutettujenkin tekemillä aloitteilla. Jos mahdollista, niin rutiinikokeitten siirtäminen syksyyn olisi laboratorin kannalta hyvä, toivoo terveyskeskuksen vs. Vetovastuu on vuorosunnuntaisin osaston eri toimintaryhmillä. Tapahtumia Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Ruokalista Akaan päiväkodit, vuoropäivähoito ja esikoululaiset Maanantai 3.7. kesäkuuta peruslehden välissä ja telinejakelussa ympäri Akaata. Olisi kuitenkin toivottavaa, että kuntalaiset käyttäisivät enemmän aloiteoikeuttaan, sanoo kunnanjohtaja Esko Korkeamäki. Tarjolla on kahvia, mehua ja vaihtelevaa kastettavaa sekä tietenkin hyvää seuraa
Retki on kaikille avoin. Ke 28.6. 17.45 ja Viiala n. Laiva lähtee ma 11.9. Pelit pelataan pelaajien omilla palloilla. Su 8.10. Ilmoittautumiset viimeistään pe 7.7. Tehdään yhdessä mukava retki. Ma 10.7. 040 760 6813 tai sähköposti leemar.paananen@gmail.com 3.9. Siellä kohteina mm: Urheilukeskus, Hiihtomuseo, Suurmäen näkötorni. Ensi-illan ja Näyttämön 70-vuotisjuhlan kunniaksi kuohujuoma tarjoilu klo 16.15 alkaen. Kesäilta kartanon upeassa puistossa on täynnä suuria tunteita. Lisätiedot: tarpsu. Kahvit ja ruokailu. To 27.7. Sen löydät nettisivuiltamme akaanisku.fi. Viialan maaja kotitalousseura tekee teatteriretken to 13.7. Sitovat ilmoittautumiset soita 0400 374 411/Ulla 2.7. Lisätietoja: mlltoijalan.yhdistys@gmail.com. Aamiainen aamulla hotellissa. Sitovat ilmoittautumiset sunnuntaihin 16.7. Liput ennakkoon 20/18/10 e, ovelta 25/23/12 e. Juhannuksen jälkeen on varaukset vahvistettava, joten pitäkäähän kiirettä! Lions Club Viiala ry Hautakivien oikaisu ja pesu. 19.00 Su 2.7. Ilmoittautuminen ohjaajille paikan päällä. Soittele Heikki 040 577 7247. Keskiviikkopelit on avoin tennispelitapahtuma keskiviikkoiltaisin 14.6.-30.8. Piellokkaan matkassa bussilla Turkuun. Toijala n. Viialan Eläkkeensaajat ry Edith-musiikkinäytelmä. 040 540 0270. Marjukka Nikkilä.. OP FI45 5472 0450 0679 29. Kioskilta kylmät ja kuumat juotavat, makeat ja suolaiset herkut. bocciaa Savolan kentällä klo 10. 14.7. Ilmoita mahdolliset ruokavaliot Tuulalle.Visbyn matkan loppumaksu erääntyy 10.7. 21.00 Toijalan hiekkatekonurmikentät. oli erittäin onnistunut tapahtuma Luttusissa ja Viialan Sampolassa. 040 579 1070. väliajan). Uudet jäsenet nimi kelpaa jos ei vielä ole saanut jäsenkorttia. com puh. 040 505 1564 (mieluiten wa viesti). Viihdeklassikoita, italialaisia ja espanjalaisia sävelmiä, elokuvamusiikin helmiä ja kauneimpia rakkauslauluja. Sitovat ilm. Ke 5.7. Matka kaikille avoin! Tervetuloa! Akaan Seudun Diabetesyhdistys Hyvinvointikampanja. päivä. mennessä. Tampereen retkelle lähtee Viialan taksiaukiolta klo 9.30 ja ajaa Lentilän kautta S-marketille, lähtö klo 10. klo 18 alkavaan näytökseen. Paikkavuokra 5 e/varaukset Katja 0400 714 885. Fast Fourina. 0400 332 150. kahvi+suolainen pala 11 e. Hinta tarkentuu myöhemmin. Palvelun voi tilata tai kysyä lisätietoja puhelinnumerosta 050 3498976 (Jukka Virtanen) tai sähköpostilla viiala@lions.fi. To 24.8. Sämpyläkahvit. Matkan voi maksaa ennakkoon tilille OP FI0952281740002053 tai autossa. Tervetuloa! TaideAkaa ry Laukon kesäretki 2.8. Hinta 30 e sisältää lipun ja kuljetuksen. puh. 8.30 17.00??. klo 19, su klo 17. Peliparit ja nelinpelijoukkueet sovitaan paikan päällä. 18 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu Akaan Isku ry Akaan Isku toimii. Akaan Seudun Kaatuneiden Omaiset ry Pieni kesäretki. Laukon kartanon satumainen Amore-puistokonsertti 2.8. Lähdemme tutustumaan Museo Mummolaan. Majoitumme Kopolan kurssikeskuksessa Kuhmoisissa. Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. Ilmoittaudu maksamalla, näin varmistat osallistumisesi, Akaan Reumayhdistys, tilille 80 e. klo 16.30 Tallinnasta. Lontilanjokilaakson kylät ry ja Lontilan seudun VPK järjestävät yhteisen teatterimatkan Hausjärvelle Miinan monttu kesäteatteriin lauantaina 5.8. Ke 14.6. Lämpimät kiitokset palveluitamme tilanneille. Kultaiset Korvarenkaat klo 18.30. Akaan Reumayhdistys ry Turkuun risteilylle Airistolle, hintaan 80 e. Näytelmä on komedia Avioliittosimulaattori ja esitys alkaa klo 15. Ti 20.6., ti 27.6., to 29.6., su 2.7. Karismaattista baritoni Waltteri Torikkaa säestää huippumuusikoista koostuva 9-henkinen Orchestra della speranza, kapellimestarina pianisti Marko Hilpo. viim. Ma 5.6. Ti 1.8. Väliajalla esim. Retken hinta n. Paluumatkalla poikkeamme Auran Palvituotteen myymälässä. Lounastamme Vammalassa, opastettu tutustuminen Wanhaan Harsuun Karkussa. Ilmoittautuminen viimeistään 6.7. mennessä. To 6.7. Esa Leskisen, Sami Keski-Vähälän ja Kristian Smedsin dramatisointi on vauhdikas ja karnevalistinen kaikkine tyyppigallerioineen. Näytös alkaa klo 14. Nyt on varattavissa lippuja Irwin musikaaliin 23.7. Konsertin kesto n. Viialan taksiasemalta klo 11.15, Toijalan S-market klo 11.30. Tarkempia tietoja saat ilmoittautumisen yhteydessä. 10.00 Pe 30.6. Viiala taksilta klo 8.30, Toijala S-market klo 8.45. Muista pyyhe + uima-asu. Ti 1.8. retki toteutetaan yhteistyössä Piellokas Oy:n kanssa. 3,5 tunnin risteilyn Päijänteellä ja tutustumisen Suomen Ilmavoimamuseoon Tikkakoskella. Peruslipun hinta on 25 e ja ryhmäalennuksella 20 e. Oiomme ja pesemme kallistuneita ja sammaloituneita hautakiviä omaisten pyynnöstä. Bussilla hotelliin. Paikalla myös luomusuoramyyntitila Pakkanen, laukkumyynti Tiina Salminen, puffetti, poniratsastusta klo 12-14 (säävaraus). Pe 23.6. jatkamme taas kesätreeniohjelman mukaisesti. Torstaina palaamme Akaaseen n. Oikaisun hinta normaalikokoiselle suorakaiteen muotoiselle hautakivelle on 80 e, kiven pesu 30 e ja reunakivien oikaisu 20 e / kpl. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Tervetuloa! Viialan Marttayhdistys ry Pieni kesäretki Pirkkalaan. Matka Pyynikin kesäteatteriin, linja-auto lähtee la 1.7. ETN Jäniksen vuosi. Ilmoittaudu kesäkuun loppuun mennessä puh. Akaan Seudun Invalidit ry Auto. Kiitos kaikki järjestelyihin osallistuneet, huikeat maailmanluokan esiintyjät (Costello Hautamäki, Outi Koivuniemi&Tampereen Ukuleleorkesteri, UkeVirtaset, UkuleleJarmo, Kymi Sinfoniettan Visa Haarala, Mig Martins Brasiliasta) ja kaikki yleisöstä jameihin heittäytyneet. Akaan Seudun Kuulo ry Retki Kuhmoisten Kopolaan. Lähtö Viialan taksiaukiolta klo 10.45 ja Toijalan S-marketilta klo 11. Luttunen 14, 37830 Akaa. Sitovat ilmoittautumiset ja lisätiedot viimeistään 30.6. 2023 p. Pirkkalaan. Kaikki palvelusta saatava tuotto käytetään hyväntekeväisyystyöhön. Sokkomatka bussilla. Jatkamme matkaa ja poikkeamme muihin kohteisiin. La 1.7. Imoittautumiset Leena Paananen puh. Lähtöaikataulusta ilmoitus myöhemmin. Tervetuloa! MLL Toijalan yhdistys Leikkikenttätoimintaa kesäkuussa. Kartanmyynti klo 17.00-18.30, maali sulkeutuu klo 20. sporttisaitti.com. Olemme varanneet lippuja Viialan teatterin esitykseen sunnuntaille 8.10. Lajit: Hirvi, Metsästysammunta ja Trap. Rönnin Kesäteatteri, Eräjärventie 946, 35220. klo 22. Tarpian Suunta ry Torstairastit Narvassa 29.6. Ilmoittautumiset 7.7. Harjoitusammunnat TSE:n Ampumaradalla la 1.7. Ke 2.8. Annukalle 050 505 0402 tai Helville 040 763 3398. 040 579 1070. Hautakivien huoltopalvelut jatkuvat taas syksyllä kaikilla Akaan seurakunnan hautausmailla. Yö hotellissa. To 17.8. Ohjelmassa tunnettuja säveliä meiltä ja maailmalta. Su 23.7. ark. Jalkahoito tai hieronta. Kyläyhdistyksen jäsenille lipun hinta on 10 e. Sitovat ilmoittautumiset ja lisätiedot p. Ilm. Osoite Kestintie 2, Vesilahti (=Narvan koulu). Mukaan säänmukaiset vaatteet, omat eväät ja vesipullo. Lontilanjokilaakson kylät ry Kesäteatteri 5.8.2023 Hausjärvelle. Jatkoa seuraa: Kansainvälinen Akaa 28.7., Luttunen liikkuu 12.8. Opastettu tutustuminen ITE-taiteilija Kyösti IItin Enkelipuistoon Pöytyällä. Toijalan Näyttämö Ensi-ilta Onnellinen mies. Poikkeamme Mouhijäven Herkkujuustolassa ja kotimatkalla katsomme Kultaiset korvarenkaat -musiikkinäytelmän Nokian kesäteatterissa. Bussi lähtee Viialan taksiasemalta klo 17.45. Sokkomatka. klo 10 alkaen. Varaahan ajoissa Päiviltä 050 378 7876. pe 30.6. Bussikuljetus sisältyy hintaan. Ohjaus Anne Helminen. Ohjelma sisältää mm. Hoitolat jotka mukana: Jalkahoitola Jalkapohja 045 161 1993, TiinaToivola 040 706 6959, Kuntoaskel Oy Viiala 050 577 9791/Urjala 044 235 5593, Paula Ketola 040 747 6828, Toijalan Kuntokeskus 040 053 8322, Hoitola Coconainen 045 674 2612, Jalkahoitola Pumpulipolku Tiina 044 761 3245, hieroja Toni 044 761 3246. La 8.7. Pulssi Retki Nokian kesäteatteriin. Viikoittain myös tuoreita leipomuksia omalta kylältä. Akaa Ukulele Piknik 11.6. Matkalta myös kyytiin. Hei. Pirttikosken kesäteatteriin, jossa esitetään musikaalinäytelmää Reino Repe Helismaan elämästä. Lisätietoja Paula Heinola 0440 660 603 tai Pauli Wiklund 040 571 1159. Ilmoittaudu WhatsApp-ryhmään ottamalla yhteyttä Anne Tuusaan p. Ke 12.7. Laita viestillä ellet tavoita soittamalla. 14.00 Pappilan koulun pihapiiri. 14.00 17.00 Valkeakosken kesäteatteri. Lähtö tiistaina Viialan taksiaukiolta klo 8.15 ja Toijalan S-marketilta klo 8.30. Mukaan mahtuu vain 30 henkeä ja retki on kaikille avoin. mennessä. Apialle á 30 e. 2023 välisenä aikana. Tervetuloa kahville ja jätskille! Viialan kulttuuriklubi kiittää. Ke 19.7. Lisätietoja ja varaukset 040 744 3517, info@toijalannayttamo.com tai www.toijalannayttamo.com. Näytelmä perustuu Arto Paasilinnan samannimiseen näytelmätekstiin. Riisikkalan-Lintumaan My. Lipun hinta on jäsenille väliaikatarjoiluineen 25e. Saapuu Tallinnaan klo 15.30. To 6.7. Aikataulu: Kruuna&Klaava bussipysäkki klo 16.15, Kurjensilta 16.20, Näsin bussipysäkki Sotkia 16.25 ja 9-tien kautta mennään. Viialan Kulttuuriklubi Kesäkioski Luttunen. 040 559 7489. Laukon kartanon kesänäyttely, jossa esillä Hannu Väisäsen uudet kalevalaiset maalaukset, Lauri Laineen barokkisia figuureita, Marita Liulian uutta Nature forte tuotantoa, Carolina von Schantzin luonnon ihmeet Valoon kätketty ja Tapani Kokon korumaiset Pyhät kuvat. Ennakkomyynti Eky Eräjärvi, Taitokeskus Orivesi ja erajarventeatterit.eventiolive.fi erajarventeatterit.fi Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Kesäteatteri. Hotellimatka Tallinnaan syyskuun 10. Matkan hinta 35 e. mennessä s-posti eero.s.harju@gmail.com puh. Ti 15.8. Seuraa some-ilmoittelua. Luttusen uimarannan kioski on auki päivittäin klo 10-20 (säävaraus, sateella kioski on kiinni). Ei osallistumismaksua tule mukaan mukavan pelin pariin hyvässä seurassa. Retki on kaikille avoin. Heikki 040 830 6503, Maija 0400 943 212 tai Mervi 040 537 9914. 040 845 8819 tai marjukka.nikkila@gmail.com. Laukon konsertti. Tämän vuoden kesäretkemme kohde on Lahti. Keväällä tilatut huoltotoimet on tehty. Lounasristeily m/s Rudolfinalla Aurajokea Airistolle, 2h (13-15). Akaaseen palataan n. Ma 3.7. Tutustumme paikkaan saaden tietoa paikan historiasta. klo 18. ja Viialan Venetsialaiset 26.8. 10.00 14.00 Myllypirtti, Savikoski. Kalaveikot kokoontuvat TB:n parkkipaikalle klo 10. 040 736 5159 tai Erja Rehuttu s-posti erja.rehuttu@gmail. Su 6.8. Lisät. Lähde mukaan yhteistyökumppanimme Akaan Seudun Kaatuneiden omaisten retkelle tutustumaan Museo Mummolaa. Akaan Seudun Ruskat ry Päivän retki Nokialle ja vielä ehdit mukaan. Annukalle 050 505 0402 tai Helville 040 763 3398. Järjestämme leikkikenttätoimintaa alakouluikäisille lapsille Pappilan koulun pihapiirissä kesäkuussa (5.6.-30.6.) arkipäivisin klo 10-14. klo 18-21 Toijalan tekonurmikentillä. 2 h (sis. 60 e riippuen tutustumiskohteista. Ilm. klo 18. Retki on kaikille avoin. 8.00 19.00 Kopola, Velisjärventie 50, 17800 Kuhmoinen. Myös ilmoittauduttava Kirstille p. La 1.7. 18.00 Ke 30.8. Lippuja myös portilta. Väkeä saapui satapäin ympäri Suomea. Lähde retkelle Kopolaan! Uotilan Leipomon myymälässä juomme aamukahvit ja teemme ehkä leipäostoksia. mennessä puh. Monarilla! Vietämme kesätreenitaukoa viikot 26 ja 27. klo 18. Jäsenkortti mukaan. viim. Ti 20.6. Pelit pelataan ns. Mega Star lähtee Helsingistä klo 13.30. Yhdistys maksaa 20 e yhdestä hoitokerrasta. Näihin nykytaiteen mestareiden teoksiin ehdimme tutustua ennen illan Amore-konsertttia. retkelle viim. Ti 11.7. Toijalan Tennis Tenniksen keskiviikkopelit. Savikosken Kyläyhdistys ry Myyjäiset ja peräkonttikirppis. 17.00 19.30 Toijalan Sataman kesäteatteri, Kangassaarentie 4. Tervetuloa kokemaan nostalgiaa! Käymme myös syömässä yhdessä. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Toijalan Metalli ao 169 veteraanit. Retken hinta ja lähtöajat tiedoksi myöhemmmin tällä palstalla. viim. Saapuu Helsinkiin klo 18.30. Vietämme nostalgisen hetken ja käymme yhdessä syömässä. Näytelmään Täällä Pohjantähden alla vielä muutama paikka vapaana. Kolmen päivän retki Päijänteen äärelle. pe 30.6. Välillä lounastamme, jonka jälkeen jatkamme Suomen Moottoripyörämuseoon ja tutustumme pikaisesti Sibeliustaloon. Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistys ry. 10.7. Kopolassa nautimme maukkaan lounaan, iltapäiväkahvit ja paistamme makkaraa sekä uimme ja saunomme. Toiminta on maksutonta ja kaikille avointa, mutta voit tukea toimintaamme liittymällä jäseneksi. Retki toteutetaan Piellokas Oy:n kanssa. To 13.7. Ke 15.11. 040 825 4091 viimeistään 13.7. Viialan maaja kotitalousnaiset Teatteriretki
Illat alkavat kesäisellä pitopöydällä klo 17, konsertti klo 18 alkaen sis. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Jarmo Airaksinen, puh. Tehtävään valittavalta edellytetään valmiutta muuttuviin tehtäväkuviin ja niihin lisäkouluttautumiseen, tiimityöskentelyyn ja teknisenpäivystyksen varallaoloon. Toimintaamme ohjaa Sujuvan arjen Akaa -kuntastrategia. pienet hitsaustyöt). Katuinsinöörin tehtäviin kuuluvat mm. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Savuttoman kaupungin palveluksessa työskentelee noin 500 työntekijää. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Menu ja lisätiedot www.konnola.fi Varaukset: konnola@konnola.fi / 0400 684 769 Akaa on 16 500 asukkaan kehittyvä kaupunki Suomen kasvukäytävällä. Toimintaamme ohjaa Sujuvan arjen Akaa -kuntastrategia. Kiinteistönhoitajan tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää alan ammatillista koulutusta ja aikaisempaa kokemusta kiinteistönhoidosta. Lisätietoja tehtävästä antaa kiinteistöpäällikkö Jyrki Korhonen 040 335 3255 jyrki.korhonen@akaa.fi Akaan kaupunki / tekninen toimi Katso lisää: akaa.fi KUULUTUS VIIALAN ASEMANSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIREILLE TULO LENTILÄNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS, LUONNOSVAIHE Akaan elinvoimalautakunta on kokouksessaan 15.6.2023 päättänyt kuuluttaa seuraavan asemakaavamuutoksen vireille tulosta ja asettaa asiakirjat julkisesti nähtäville: Viialan asemanseutu asemakaavan muutos, vireilletulo; osallistumisja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville 28.6.2023 – 11.8.2023 väliseksi ajaksi. Akaan kaupunki hakee KAHTA KIINTEISTÖNHOITAJAA Akaan kaupunki hakee monipuolisiin kiinteistönhoidon tehtäviin ammattitaitoista, motivoitunutta, oppimishaluista ja yhteistyökykyistä kiinteistönhoitajaa. Kesäaikaan kaavoituksen paikallaolevan henkilöstön tavoittaa parhaiten osoitteesta kaavoitus@akaa.fi Katso lisää: akaa.fi Tuleeko lehtesi oikeaan osoitteeseen. Akaa kuuluu Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Savuttoman kaupungin palveluksessa työskentelee noin 530 työntekijää. 040 335 3517, jarmo.airaksinen@akaa.fi Katso lisää: akaa.fi Akaa on 16 500 asukkaan kehittyvä kaupunki Suomen kasvukäytävällä. Akaan elinvoimalautakunta on kokouksessaan 15.6.2023 on hyväksynyt seuraavan asemakaavamuutoksen luonnosvaiheen asiakirjat ja asettanut ne julkisesti nähtäville: Lentiläntie 1 asemakaavan muutos, luonnosvaihe; kaavaluonnos ja selostus liitteineen (sisältää osallistumisja arviointisuunnitelman) asetetaan julkisesti nähtäville 28.6.2023 – 11.8.2023 väliseksi ajaksi. Hakemukset toimitetaan 23.7.2023 klo 12.00 mennessä www.kuntarekry.fi kautta. Palkkaus on kuntien teknisen TS-sopimuksen mukaan. Kelpoisuusvaatimuksena on yhdyskuntarakentamisen tai rakennustekniikan insinööri AMK tai aikaisempi vastaava tutkinto. Uudistumme ennakkoluulottomasti asukkaiden ja kumppaneiden tarpeista lähtien. Akaa kuuluu Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Edellytetään vähintään B-luokan ajokorttia. Lisäksi tehtäviin kuuluvat myös työmaan työnaikaisten liikennejärjestelyjen valvonta sekä työkohteeseen liittyvä tiedottaminen. Asiakirjat ovat nähtävillä Akaan kaupungin nettisivuilla https://akaa.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus-ja-maankaytto/ajankohtaista Asiakirjoista voi jättää palautetta määräaikaan 11.8.2023 mennessä osoitteeseen Akaan kaupunki, kaavoitus ja maankäyttö, PL 34, 37801 Akaa tai sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus@akaa.fi Lisätiedot kaavasuunnittelija Elina Stüber-Asikainen, kaavasuunnittelija Anniina Grönholm ja kaavoituspäällikkö Niina Järvinen, kaavoitus@akaa.fi Akaa 28.6.2023 Elinvoimalautakunta Kesälomista johtuen kaavoitus on suljettuna 26.6.-31.7.2022 välisen ajan. Keskiviikkona 19.7. Lisätiedot 0400 633 219. Katuinsinööri pääsee näkemään koko prosessin suunnittelusta rakennuskohteen valmistumiseen asti. Katuinsinöörin tehtäväkenttä koostuu monipuolisista infrahankkeiden asiantuntijatehtävistä sekä niiden julkishallinnollisesta valmistelusta. Elinvoimaisuutemme kulmakiviä ovat loistavat liikenneyhteydet ja erinomainen sijainti kasvun keskiössä. Täytä hakemuksesi sähköisesti www.kuntarekry.fi ohjelman kautta 11.7.2023 klo 15.00 mennessä. Huollamme ja korjaamme erilaiset pienkoneet (esim. p. Tehtävään valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja voimassa oleva rikostaustaote. infrahankkeiden rakennuttaminen ja valvonta sekä osallistuminen tulevien rakentamiskohteiden suunnitteluvaiheeseen. Kysy lisää. Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille! Soita 010 584 4170 KORJAAMOTILA n. 0400 904 244 UUTTA! Show & BUFFET -kesäkonsertit könnölässä: Hannu Lehtonen & milana misic liput 39/59 Könnölän matkailutila / rimmiläntie 739, 14500 iittala Pentti hietanen & tessa virta duo liput: 49/69 Keskiviikkona 5.7. 130 m², kahdet pariovet, tilava halli, öljylämmitys, ilmalämpöpumppu. ruohonleikkurit, trimmerit jne) ja teemme lisäksi pienremontteja (esim. Työ on vastuullista ja monipuolista. Valitun henkilön on ennen virkasuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Työ alkaa sopimuksen mukaan kuitenkin mahdollisimman pian. VUOKRALLE TARJOTAAN 92 % mainostajistamme on tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun* *Pirmedioiden mainostajakysely 1/2023.. Eduksi luemme kokemuksen julkishallinnollisesta valmistelusta. Lontila, Akaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 28.6.2023 19 Juha Nord info@akaan kiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, 37800 AKAA 040 737 4499 Olemme avanneet Akaan Kiinteistöhuollon yhteyteen pienkonehuollon. Puh. Elinvoimaisuutemme kulmakiviä ovat loistavat liikenneyhteydet ja erinomainen sijainti pääradan varrella EteläPirkanmaalla. Työ alkaa 14.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Talotekniikan erityisosaaminen ja/tai sähköalan/LVIA-alan koulutus katsotaan eduksi. Uudistumme ennakkoluulottomasti asukkaiden ja kumppaneiden tarpeista lähtien. Palkkaus määräytyy kuntien teknisen sopimuksen mukaan. KATUINSINÖÖRI Akaan kaupungilla on haettavana Katuinsinöörin virka teknisen toimen hallinnossa. Työkohteita ovat uudet ja perusparannettavat asuntoja teollisuusalueiden kadut ja jalankulkuja pyörätiet sekä muun muassa isommat liikennejärjestelyt kuten kiertoliittymät. väliajan
P. ravintolassa tilattuna. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Palvelemme MA-PE 9-17, LA-SU 9-15 • ekukka.fi • lahjatavarat • ruukut • adressi/korttitekstauspalvelu Valtatie 18, 37800 Akaa 03 542 2336 Meiltä yksilölliset sidontatyöt/asetelmat toiveidesi mukaan. -50% -50% Tervetuloa tekemään löytöjä! -20% -20% -30% -30% -40% -40%. KAKSI YHDEN HINNALLA 150 ensimmäistä tilausta Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 040 613 9780 AKAAN PERFETTA (M-KOKO) : KINKKU, ANANAS, PEPPERONI Tarjous voimassa vain ke 27.4. 050-551 3777 Takojantie 2, Pälkäne Seuraa meitä facebookissa Fiinalla Fiinalla ALE ALE parhaimmillaan! parhaimmillaan! www.fiina.fi Mekkoja, puseroita, housuja ym. Paistamme pizzat kernaasti myös mukaan, jos nautit herkkujamme mieluummin noudettuna. 20 Keskiviikko 28.6.2023 – Akaan Seutu Eli tilausta sisään osoitteessa kotipizza.fi MYYNNISSÄ RAJOITETUN AJAN NYT OLEMME AUKI NYT OLEMME AUKI Tervetuloa vappupizzalle! Meillä on reilusti asiakaspaikkoja, jos haluat istua pizzan ääreen ihan rauhassa, oikein ravintolaan. Fiina Tervetuloa! Ma-pe 10-17, la 10-14. Ja jos tilailet mieluiten kotiovelle tuotuna, sekin hoituu – pizzabiilimme kuljettaa Toijalan alueelle. Kotipizza Akaa, Toijala Sirkesalontie 1, 37800 Akaa Avoinna: ma–pe 10.30–21, la–su 11–21 kotipizza.fi | Puh