Numero 9 Keskiviikko 3.3.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa TARPIANJOEN mutka muuttuu tulevana kesänä keitaaksi, kun Härkiojan ja Tarpianjoen yhtymäkohtaan rakennetaan venepaikkoja, laituri ja grillipaikka penkkeineen. » SIVU 7 TOIJALAN seudun Sotainvalidit ry:n toiminta päättyy 31. » SIVU 8 KERTTU Kähkönen ja Sanni Mäkinen harrastavat Tapparassa muodostelmaluistelua, jonka pariin molemmat ovat päätyneet luistelukoulusta. joulukuuta. Viialassa asuvat tytöt nauttivat joukkuelajista, seurakavereista ja jäällä olemisesta. » SIVU 6 KORONAROKOTUKSIA varaudutaan Akaassa järjestämään myös iltaisin ja viikonloppuisin siinä vaiheessa, kun rokotteiden saatavuus sen mahdollistaa. 14-vuotiaan Kertun suunnitelmissa on jatkaa lajia harrastuksena, ja 12-vuotiasta Sannia kiehtovat kilpailulliset tavoitteet ja eteneminen aina MM-kisoihin asti. » SIVU 10 Kerttu Kähkönen ja Sanni Mäkinen viihtyvät jäällä Tarja Antola. Varsinaisia sotainvalideja osaston toiminnassa on ollut mukana enää kolme
Vainhavupuutjatuijatovat jääneetrauhaan,toistaiseksi.Viimekeväänänaapuri laittoi kesän ensimmäiset kukatruukussakannonnokkaan.Parinpäivän(siis:yön) kuluttuavaintyngätolijäljellä.Ruukkuolisenverran korkeallaettärusakottuskin olivat asialla. Ei voi kun ihmetellä tätä nykytouhua. Toinen keskeinen syy on heikko motivaatio valtuustotyöhön. KaupunkitaiAkaanSeutu voisikentiesjärjestäänetissä pienimuotoisen gallupin jollaselvitetäänkuinkalaajastataiyleisestäongelmasta lopulta on kyse, eli millä kaikillaToijalanasuinalueillapeuroistaonhaittaa jahavaintoja.Arvelenettä emme ole suinkaan ainoat. Kylläminäniinmieleni pahoitinnäitälehtijuttuja lukiessani. Palataan hetkeksi vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaanArtoKoskisenAkaan Seudussa17.2.julkaistuun kirjoitukseenVerot ovat kaikkien ystävä .SiinäKoskinensortuumonimutkaisten asioiden tahalliseen yksinkertaistamiseen.Koskinen puhuu kauniiseen sävyyn efektiivisestäkuntaverosta jayrittäätämänturvinvalkopestäPirkanmaantoiseksi kovintaveroprosenttiajotenkin keinotekoisesti pienemmäksi synniksi kuin se itse asiassa onkaan. Halsua, Veteli, Teuva, Pelkosenniemi,ReisjärvijaAkaa. Siinä lyhyt poiminta Suomen kovimmistakuntaverottajista.Syrjäinensijaintionasia, jonkavaikutuksiakunnan talouteenvoiyrittääpaikatakorkeallaveroprosentilla. Kunomakotikuntammekuitenkinsijaitseevaltakunnan ykköspaikoilla,pääradan varressa,onperusteltuakysyä, miten ihmeessä olemme päätyneet Akaassa yhdeksi Suomen kovimmista kuntaverottajista. Ensimmäiset havainnot peurojenvierailuistateimme parivuottasitten.Silloinse olivieläsatunnaistajakyse oliyksittäisistäelukoistaja satunnaisista käynneistä. Eli ehdotan että kaupunki olisi asiassa aloitteellinen jahoitaatarvittavanbyrokratian,jasittenantaa’toimeksiannon’ kaatamisesta metsästysseuralle.Oman elämänkokemukseni mukaankunonniin,että’jos on tahtoa niin löytyy myös tarvittavakeino’. Vai pitääkö odottaa että tilanne ensin eskaloituu kuten taannoin pääkaupungissa kun city-kanien suhteenvaintaivasteltiinja leviteltiin käsiä. Ihmiset kunnioittakoon eläimiä niiden omalla elinalueella, mutta vastaavasti eläimet kunnioittakoon ihmisiä ihmisten asuinalueella. NytToijalanympäristön peuroiltaontämäihmisen kunnioitusjapelkokadonnut, jaovatalkaneettunkeapihoihin. Ainakaan kohta. Petri Ongelin Asukas Sontulantienvarrelta Kyllä ennen oli kaikki paremmin 31vuottaMäntymäenvanhainkodissa työssä olleena aloitin vuonna 1975. Kuntaveroonkuinminkä tahansaarjessakäyttämämmepalvelunjäsenmaksu: maksu veloitetaan automaattisesti,jatätävastaan saat odottamaasi palvelua. Tämä tie on nyt ehdottomastikuljettuloppuun jakuntaveronsuunnanon käännyttävä lähivuosina alaspäin.Talousonmakrotasollaperusolemukseltaan kaoottista,jatunnetunsanonnan mukaisesti kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ehdokkaiden keräämisenvaikeuseinäyttäisiolevanpaikkakuntaeikä puoluekohtainen kysymys. Jos ehdokastakaan ei saada innostumaanpuolueesta,mitenonäänestäjien laita?Kunnallisalankehittämissäätiönkyselynmukaan puolueet asettivat itselleen viime vuonna kunnianhimoisiatavoitteitaehdokasmäärien suhteen.Esimerkiksikeskustapyrkiikokomaan tasolla noin 7500 ehdokkaaseen. Sympatiani kyseisiä elukoitakohtaankatoaajatilallenouseemurhanhimo,kun pihastajapuutarhastatuntuu kelpaavanympärivuoden syötäväksijakaluttavaksi lähes kaikki mahdollinen. 2 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Itselleni kuntalaisena kotikuntamme takavuosien jatkuvatveronkorotukset näyttäytyvät lähinnä helpoimpanajalaiskimpana keinona paikata kunnan taloushaasteita.Veronkorotusten voidaankin katsoa olevan eräänlainenkäänteinenjuustohöylä,jossarohkeuseiriitä tarkemminkohdennettuihin toimiinjalopputulossaavutetaanlopultajakamallakurjuuttakaikilletasaisesti. Jos lainsäädäntö tai yleisetmääräyksettaimuut sellaisetestäätairajoittaa homman hoitamista, niin voisiko kaupunki kuitenkin osallistuajaantaaasiassa ’tulitukea’,jayhdessämetsästysseurankanssahakea tarvittavaalupaaElyltatai Aviltataimistäikinätarvitseekaan.Perusteenaesimerkiksiettäpeurataiheuttavat kaupungin asukkaille toistuvaahaittaa,peuroistaaiheutuuliikenneonnettomuusriski kaupungin alueella. Akaan efektiivinenkinveroasteonSuomen 20:nneksikorkein.Koskisen alkuperäisessäkirjoituksessa mentiin populismissa jopaniinpitkälle,ettäkuntavaaliehdokkaalta pääsi unohtumaan suomalaisen verotuskäytännönperusasiatelivaltionverotuksenja kuntaverotuksenväliseterot. Pääomatulojenverotushan tapahtuutäysimääräisesti valtionverotuksessajaansiotulojenverotussekävaltion- ettäkunnallisverotuksessa. Jos pitkä kausi lopulta nouseekaikkeinkeskeisimmäksisyyksijättää hommat sikseen, ei hidas vaihtuvuus ollut ainakaan valtuutetun itsensä mieleen. Kertookosemyössiitä,millaisiaehdokkaita puolueetpyrkivättaionnistuvatehdokaslistoilleensaamaan?Ovatkoehdokkaitakeräävätpuolueet kääntäneet katseensa oikeaan suuntaan. Tommi Vihervaara Kuntavaaliehdokas(kok). Kysymyskuuluukin:mitä asialle voisi tehdä. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Onkokatsottu,mitäpuolueenjunioriosastolla olisitarjottavanaan. Toijalan peurat kuriin Sontulantienvarrella,ainakinKirkkokankaanjaUudenkylän kohdalla Sontulantien molemminpuolin,peuroista on tänä talvena muodostunutlähesjokaöinenriesa. Nyt lumisena aikana asia on helppo nähdä. Ja kuka tai mikä taho. Asiakkaat olivat tyytyväisiä, samoinhoitajatjamuut.Oli talonmiehet,osastonhoitaja, keittiönväki(hyväruoka) askartelunohjaaja,saunottaja,pyykkärijajumppari.Ei ollut ongelmia neliöistä eikä kosteusongelmia. Valtuutetuilla ei ole motivaatiota valtuustotyöskentelyyn. Hätistely ei myöskään auta. Pitkävaltuustossaolojohtuuhitaastavaihtuvuudesta.Tokijokainenpuoluevoionnitella itseäänsiitä,jossamavaltuutettujatkaavaltuustokaudestatoiseen.Suosiotariittääjaääniä kertyy.Muttaonkosesittenkäänkenenkäänetu? Kuntalaisten,kunnan,valtuutetunitsensätai lopulta edes puolueen. Turhaneuvoaettä”istutuksetkannattaasuojata vaikkakanaverkolla”.Kylläonsuojattu.Siissemikä kohtuudella on mahdollista. K untavaaleissa menestymisen ehtona pidetään paitsi tietysti hyviä ehdokkaita, myös täysiäehdokaslistoja.Kohtaedessäolevien kuntavaalien ehdokasasettelu kuitenkin takkuaa monella puolueella. Paripäivääsitten,päivän jovaljettua,istuinaamulla olohuoneessajanäinikkunasta kun takapihan poikki loikkiperätöyssyäkahdeksanvalkohäntäpeuraa. Kahdeksaapeuraavoinee kutsuajopieneksilaumaksi. KokoontuivathetkeksineuvonpitoonSontulantienvarteen,sittenjohtajapinkaisi tienyli,jamuutseurasivat kuuliaisestiperässäsamaa uraa.Tälläkertaatielläei sattunutkulkemaanautoja, vaikka Sontulantie on nykyisinvarsinvilkkaastiliikennöity. Yhtälailla linnuista kuinnelijalkaisista.Kuitenkin sillä edellytyksellä että eivät aiheutasuoranaistavahinkoaihmisillejaihmisten elämiselle. Vuoden 2020 lopulla nykyisille valtuutetuille tehdyn kyselyn mukaan valtuutetuista 22 prosenttiailmoitti,ettäeienäälähdeehdolle kuntavaaleihin.Keskeisimmätsyytvaltuustosta poisjäämiseenovatpitkävaltuustossaoloja heikko motivaatio valtuustotyöhön. Näin ollen ei ole olemassakaan mitään yksittäistä hopealuotia, jollaAkaantaloushaasteet saataisiintäysimääräisesti paikattua.Uskonitsehenkilökohtaisesti siihen, että panostamalla muun muassa kaupunginhallinnon digitalisaatioon sekä Akaan kaupunkikuvanpositiiviseenbrändimarkkinointiinpystymme kyllä kääntämään myös kuntaveroprosentinalaspäin. Tästä syystätapahtuvienpoisjääntienkauttasamalla menetetäänvaltuustontyöhönriittävällävakavuudellasuhtautuviavaltuutettuja. Tehoton tuotanto on usein myössejuurisyy,jonkatakia mistä tahansa tuotteesta tai hyödykkeestäjoudutaanperimäänsenloppuasiakkaalta (liian)korkeaahintaa. Tuotteen taihyödykkeen(esimerkiksi Netflix-suoratoistopalvelu, lähitilanperunataiAkaan kaupungintarjoamatpalvelut)kysyttymääräonsitä suurempimitäalhaisempi hyödykkeenhinta,jasama toimiipäinvastoin.Korkea hintakorreloitavallisesti myöshyödykkeenkorkean laadun kanssa. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Mariitta Mäntylä Kuntavero on kunnan jäsenmaksu Huhtikuun kuntavaalit lähestyvät,jakeskeiseksipuheenaiheeksi on nousemassaaivanansaitustiverotus jaerityisestisenkorkeataso omassa kotikunnassamme. Tänä talvena lumeenonmuodostunutjo vahvatpolutjotkakulkevat ristiinrastiintontillajatontinpoikki.Kokoasuinalueesta on siis muodostunut peurojenvakiintunutkäyntialue. Missä ehdokkaat. Vai onko kenties niin, että palveluiden tuotantoaeioleosattujohtaa niin, että tuotanto toimisi yhtä tehokkaasti kuin sen 2020-luvun digitalisoituneessa maailmassa tulisi toimia. Pystyisiköesimerkiksi paikallinenmetsästysseura vähentämäänToijalaanja lähialueillemajoittunutta peurakantaa. Käännelläännäitälukujasittenympäritaiämpäri, totuus ei siitä kauniimmaksi muutu. Vuosisittenhavaintojaalkoi tulla enemmän, niin kesällä kuin talvellakin. Tämän syyn kohdalla toivoisi valtuutetuiltarehellistäpohdintaajuurinäinä päivinä.Josomamotivaatioonalkanutsuuremminepäilyttää,johtopäätöstenaikaonnyt.Mikä motivaationtilaonseuraavanneljänvuoden aikana?Onkomotivaationpuutteestakärsivä valtuutettu kuntalaisten, kunnan, valtuutetun itsensätaiedespuolueenetu?Josajatellaan yhtäänmitäänparempaasyytäollavaltuustossa kuin poliittisen vallan säilyttämistä, vastaus on ei.Kunnallisalankehittämissäätiöntutkimuksessa esiin nousseita, vähäisempiä syitä poisjäämiseenovatajanpuute,ikäjaterveys. Ensimmäinensyyonilahduttava.Suurijoukko valtuutettujaonsitämieltä,ettäheilläeiriitä aikaasellaiseenpaneutumiseen,jotaheitse itseltäänedellyttävät.Heilleeiriitä,ettäkäydään valtuuston kokouksessa olemassa läsnä. YksiselitysvoilöytyäKunnallisalankehittämissäätiön kyselystä. Onkinperusteltuakysyä ovatkoAkaankaupungintarjoamatpalveluttodellalaadultaanniinylivertaisia,että niistäonperusteltuapyytää maksuna miltei koko Suomen kovin hinta. Ovat ilmeisesti oppineet ettäihmisestäeiolevaaraa. Sama ongelmaonkaikillajakaikkialla.Miksi. Perinharvoinpeurojaonnistuu päiväseltään näkemään, liikkuvatpääosinvainyönja hämäränaikaan,ainakintoistaiseksi,jasilloinkinkunniitä pääsee hätistämään, niin laiskahkostivainsiirtyvät10 metriä.Olennaista on, että kun alueenpeuratnytovatoppineet että ihmisestä ei ole vaaraajapuutarhoistalöytyy mukavaa mutusteltavaa, niin ongelma tuskin katoaa ns.’omiaaikojaan’,vaanpikemminkinjatkossavainpahenee,elilaajeneepikkuhiljaaasutusalueillaainavain syvemmällejalähemmäs keskustaa. Markkinataloudessaelimeitäkaikkiaympäröivässätalousjärjestelmässämarkkinat määräävättarjonnanjakysynnän tasapainon. Iänjaterveydentilanvuoksipoisjäävienvaltuutettujensuuriprosenttiosuuskertookarua kieltäänkunnallispolitiikantilasta.Kyllänuoria, aktiivisiavuosiaaneläviävaltuutettujakinon, mutta onko heitä liian vähän, kun ikä nousee merkittäväksisyyksijättäytyäpoisvaltuustotyöskentelystä?Kertookoikääntyneidensuuri määräjotakinvaltuustojenvetovoimastatai siitä,millaisetäänestäjätkuuluvatnukkuvien puolueeseen. Lähtökohtaisesti pidän eläimistä. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Niin tai näin, en kaipaa luentoa tai oppituntia tai voivottelujasiitämitäkaikkeaei voitehdäerisorttistenlakien jamääräystentakia,seeivie asiaaeteenpäin.Kaipaannimenomaanratkaisuhakuista otetta kyseessä olevaan ongelmaan
Tervetuloa pysytään terveinä! Myllytie 3, 37800 Akaa. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. Turvallisessa ja opiskelijan yksilölliset tarpeet huomioivassa Akaan lukiossa sinua kannustetaan ja tuetaan hyviin opiskelutuloksiin. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. Ateriapalvelumme toimii normaalisti ma, ke, ja pe. klo 12-15, noutopizzat ennakkotilaukset p. Karkkilan tori ja Forssan tori Ti 9.3. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi toijalan.lounaspirtti@co.inet.fi Paras porukka, hyvä sijainti, kaikki yhdellä Campuksella (VAAO, lukio ja HAMK) ne ovat juttuja, jotka tekevät opiskelusta elämäsi parasta aikaa. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Loimaan tori ja Huittisten tori (Huom. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 OSTETAAN KULTAA, HOPEAA, VANHOJA RAHOJA, MILITARIAA, ARABIAA, IITTALAA, TAULUJA, KELLOJA JA KUOLINPESIÄ. Akaan Seutu – Keskiviikko 3.3.2021 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. klo 15.00–17.00. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Tervetuloa! KOKOUKSIA TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Myyntipäivä torstaina 4.3. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. samaan aikaan kaksi eri autoa) Tulemme paikkakunnallesi OSTETAAN KULTAA KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI Tulemme paikkakunnallesi OSTETAAN KULTAA, HOPEAA, VANHOJA RAHOJA, ARABIAA, IITTALAA, TAULUJA, KELLOJA JA KUOLINPESIÄ. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. Rakenna oma polkusi VAAOssa! Jos sinulla on jo ammatillinen tutkinto, ylioppilastutkinto, korkeakoulututkinto tai olet jäänyt ilman opiskelupaikkaa, hae jatkuvalla haulla, www.vaao.fi • merkonomi • kv-merkonomi • IT-tukihenkilö • koneasentaja • koneistaja • levyseppähitsaaja • automaatioasentaja • sähköasentaja • talonrakentaja • putkiasentaja • ajoneuvoasentaja • prosessinhoitaja • maalari • kosmetologi • kosmetiikkaneuvoja • kampaaja • parturi • kokki • lähihoitaja • VALMA Valmentava koulutus Yhteishak u 23.2.–23. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Perjantaina 5.3. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. myyjäisistämme ruokia ja leivonnaisia, suolaisia ja makeita klo 11-14. KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.fi -todennäköisesti aina paras hinta KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI Olemme paikalla klo 10-17 Olemme paikalla: Olemme paikalla klo 10–17 Ke 20.1 Shell Kaivoksela sekä Shell Vaarala To 21.1 Tammisaari Tori sekä LOHJA ABC Pe 22.1 ABC Karjaa sekä KARKKILAN tori La 23.1 Hanko Kauppatori sekä NUMMELA Citymarket Kehitetään yhdessä kaupunkiamme! Vahvaa osaamista ja johtamiskokemusta yhteisten asioidemme hoitamiseen: http://www.jounikoski.fi Kerrostalo, Toijala 3H+KEITTIÖ+S+ LASITETTU PARVEKE vuokraovi.com kohde 1096085 050 348 0937 VUOKRALLE TARJOTAAN Toijalan Elintarviketyöläisten AO 102 sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Akaan Keilahallilla lauantaina 20.3.2021 klo 17. Akaan lukiosta saat hyvät valmiudet jatko-opiskeluun ja työelämään. HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA SEKÄ KARITSANLIHAA. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. Tarkemmat tiedot netissä ja facebookissa. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Voit edetä omien oppimisedellytystesi mukaisesti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Ruokailu ja keilausta. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. Puh. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. 040 527 2079. 3.2021 vaao.fi Hae yhteishaussa Akaan lukioon 23.2.-23.3.2021. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. 8.3. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Hyvinvointiisi kiinnitetään huomiota koko opintojesi ajan. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 Olemme paikalla klo 10–17 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. Pizzasunnuntai 7.3. KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Urjalan tori ja Akaan Tori Ke 10.3. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. lähtien sulkutilan takia noutolounaat ma, ke, ja pe klo 10.30-12.30. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Ma 8.3. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. Katso lisää: akaa.fi KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10
Hyvinvointikeskuksen tilat alkavat valmistua Fysioterapian ryhmäliikuntatilassa näyttää tältä. Viiala-Seura tiedottaa keräyksen alkamisesta, kun seura on saanut varainkeruulle keräysluvan. Tämä on maisemallinen teko, jonka näkyy parhaimmillaan Keskuskadulle asti, idean äiti Annukka Kallioinen kertoo. on noin 150 euroa. Puu kukkii toukokuussa, ja sen runko on punaruskea. Mikko Peltoniemi NCC. Viiala-Seura toivoo kirsikkapuiden juhlistavan 75-vuotiasta Viialan kirkkoa vuonna 2025. Rahoittajiksi voivat lähteä niin yritykset, yhdistykset, yhteisöt kuin yksityiset henkilöt. Pastell on suunnitellut lajikkeeksi rusokirsikkaa, jonka istutusväli on viisi metriä. Näin ollen pääurakoitsija NCC on jo julkaissut valokuvia valmiista osastoista. Päivystyksen ja kiireettömän vastaanoton odotustilassa ja käytävällä näyttää tältä. Ajatus on syntynyt kotiseutuseurassa. – Viiala-Seuraan kuuluu myös kulttuurillinen puoli, ja kaikki mihin ihminen on koskettanut, on kulttuuria. Yhden taimen hinta verkkoineen ja tukineen Seurakuntapuutarhuri Paula Pastellin mukaan kirsikkapuiden paikaksi sopisi kirkkopuisto kirkon pääovea vastapäätä (kuvassa vasemmalla). Tiedossa on varat jo lähes kymmenelle taimelle.Seurakunta huolehtii taimien istutuksesta ja hoidosta. Viime vuonna kirkon 70-vuotisjuhlinta typistyi koronan takia.Kallioinen haaveilee, että Viialassa voidaan tulevaisuudessa viettää myös hanamia, jota Japanissa juhlitaan kirsikkapuiden kukkiessa. Taimien hankintaan voi osallistua 150 eurolla tai 50 euron osuudella. Viikolla seitsemän valmistui esimerkiksi fysioterapian ryhmäliikuntatila, ja viime viikolla kuvia saatiin päivystyksen ja kiireettömän vastaanoton odotustilasta ja käytävältä sekä vastaanottohuoneesta. Kirsikkapuille on Viialassa hyvin tilaa, ja kirsikkapuisto on kaunis, Pastell sanoo. Seurakunnan puutarhurin Paula Pastellin mukaan sopivia paikkoja kirsikkapuuryhmille löytyy kirkon pääovea vastapäätä, suihkulähteen molemmilta puolilta kirkkopuistoa. UUTISET Viiala-Seura haluaa kukkaloiston juhlistavan kirkkoa vuonna 2025 Viialan kirkonmäelle on tulossa kirsikkapuisto Tarja Antola Viiala-Seura ja Akaan seurakunta suunnittelevat kirsikkapuiston perustamista Viialan kirkonmäelle. Taimet maahan tänä keväänä Viiala-Seura käynnistää lähiaikoina keräyksen kirsikantaimien hankkimiseksi. Mikko Peltoniemi Akaan hyvinvointikeskuksen rakennustyöt ovat siinä vaiheessa, että ensimmäisellä lohkolla on saatu loppusiivous tehtyä. Viime keväänä kukkaloistoa ihailtiin myös Suomessa, kun Roihuvuoren kirsikkapuisto Helsingissä houkutteli koronasta huolimatta sankoin joukoin katsojia. Taimet on tarkoitus istuttaa tänä keväänä. Seurakuntapuutarhurin mukaan lisää paikkoja kirsikkapuille löytyy hautausmaan laajennusalueelta, jos varoja kertyy enemmän kuin kirkkopuistoon mahtuu puita. – Idea on tosi hyvä. Koulujen talvilomaviikolla jatkuvat lvija sähköasennukset, alakattotyöt, varusteasennukset, tehostemaalaukset, lukitukset ja loppusiivous lohkossa P1. Vastaanottohuoneitakin on jo valmiina. Alueella on aiemmin kasvanut omenapuita ja poppeleita, jotka on poistettu yli-ikäisinä. Tapaturmattomia päiviä on Akaan hyvinvointikeskuksen työmaalla kasassa yhteensä jo 453, ja sekajätteen osuus kokonaisjätemäärästä on vain 9 prosenttia.Hyvinvointikeskus on määrä ottaa käyttöön tulevana kesänä, jolloin sinne siirtyy muun muassa Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken terveysasemien toiminta
2. Talo paloi kokonaan. helmikuuta putkirikko, joka saatiin korjattua seuraavana päivänä. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. Talossa oli menossa remontti. helmikuuta Hupanen uutisoi Akaan Seudulle, että vuoto on saatu paikallistettua yksityiskiinteistöön. Voita remontti. Palokunta sai hälytyksen paikalle aamuviiden aikaan.Tilannekeskuksen päivystävä palomestari Juuso Nummela Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että ilmoituksen tulipalosta teki naapuri.Palokunnan saapuessa paikalle talo oli ilmiliekeissä.– Rakennus oli liekkien vallassa, eikä oikein mitään ollut tehtävissä. 2. Olemme yrittäneet perata Hämeentien kumpaakin puolta, koska järjestelmä näyttää, että se voi olla kummalla puolella tahansa, Hupanen kertoi.Perjantaina 26. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. 3. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. – Sitä on jonkin aikaa yritetty paikallistaa, mutta ei ole löydetty. Syttymissyystä ei ole tietoa.– Syttymissyystä ei ole mitään tietoa, ja sen selvittäminen kokonaan palaneesta ja tuhoutuneesta rakennuksesta on haastavaa.Tulipalosta ei Nummelan mukaan ollut vaaraa muille rakennuksille. puh. Osa on vanhaa ja osa hyvin vanhaa, 1950–60-luvuilta, Hupanen kertoi pari viikkoa sitten. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Kattoremonttien lisäksi saat meiltä nyt myös salaojaremontit. Nummelan mukaan taTalo tuhoutui tulipalossa täydellisesti. – Tällä hetkellä vedenkulutus on suuruusluokaltaan normaalia. Pieni vuoto saattaa olla vielä jossain päin Viialaa, Hupanen sanoo.HS-Vesi on vuodesta 2012 saakka uusinut Akaan rukovesijohtoja ja viemäreitä parhaansa mukaan, mutta noin puolet vesijohdoista on edelleen valurautaputkea. 8.30-17.00 la. 3. Viialan Vakkistentiellä huomattiin torstaina 11. Myös Toijalassa vanhaa valurautaputkea on hänen mukaansa vielä noin puolet vesijohtoverkostosta. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. 9.00-13.00 Palovaroitin Opal 3,90 € 199 € M1 puukiuas 30 € Pellettisäkki Vapo 16 kg 4 säkkiä 1 säkki 8,90€ suursäkki (500kg) 139€ Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä 329 € ddf484stx5 akkuporakone + KAIRA Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg talouslaatu 1,09 €/m Valkolakattu stp 14x120mm kuusipaneeli talouslaatu KUIVAA, MUTTA KUNNOLLISTA SEURAA. Jarno Keskinen Sadan tuhannen litran vuoto löytyi yksityiskiinteistöltä Mikko Peltoniemi Viialassa Vakkistentiellä huomattiin 11. Hälytykseen osallistui vakinaisen palokunnan yksiköitä Akaasta, Lempäälästä ja Valkeakoskelta sekä vapaapalokuntia Akaasta ja Lempäälästä. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. – Aika paljon on saatu saneerattua vesiyhtiön aikana, mutta kyllä sitä riittää vielä useammaksi vuodeksi. Kun kadulle pulputtanut vuoto oli saatu korjattua, Akaan vesihuollosta vastaavan ja vesijohtoverkoston omistavan HS-veden putkimestari Jarno Hupanen kertoi, että jossain päin Viialaa valuu koko ajan hukkaan 100 kuutiota eli sata tuhatta litraa vettä vuorokaudessa. Mikko Peltoniemi ”Syttymissyyn selvittäminen on haastavaa” ”Sitä on jonkin aikaa yritetty paikallistaa”. 3.3.2021 Aurinko nousi tänään kello 7.20 ja laskee kello 17.53. Aamulla paikalla kävi kaivinkone viimeistelemässä ja pöyhimässä, jotta palava hiillos ja rauniokasa saatiin sammumaan, Nummela kertoo. 03-33900401 | vesivek.fi Tuli tuhosi tyhjillään olleen talon Toijalassa Tarja Antola Tyhjillään ollut noin sataneliöinen rintamamiestyyppinen omakotitalo tuhoutui tulipalossa varhain perjantaina Heinäkankaantiellä Toijalassa. helmikuuta vesivuoto, joka johtui vanhan valurautaisen putken hajoamisesta. Pyydä tarjous. Osallistut samalla juhlavuosiarvontaan, jossa voit voittaa valitsemasi remontin. lossa oli menossa remontti. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. Valitse remontti
Aloitteen takana on vasemmistoliiton valtuustoryhmä. Jorosen mukaan viranhaltijoiden on selvitettävä markkinoilla toimivien yksiköiden hintatasoa ja ikäihmisten mahdollisuutta hyödyntää palveluseteliä ja annettava ehdotus, jolla saadaan aidosti turvattua valinnanvapaus. Akaan kaupunki myös investoi vuoden 2020 aikana enemmän yritysalueidensa kehittämiseen kuin koskaan aikaisemmin. Akaa palkittiin vuoden aikana elinvoima-asemaansa eniten parantaneena kuntana. Toiseksi sijoittui edellisvuoden tapaan Lempäälä ja kolmanneksi Nokia. – Akaan elinkeinopalveluiden 24/7-palvelulupaus on ollut menestys ja lisännyt yritysten tyytyväisyyttä kaupungin palveluihin. Hanni Joronen (vihr) jätti aloitteen palveluasumisen palvelusetelin arvosta. Pirkanmaan yrittäjyysja elinvoimakunta -kilpailun tulokset julki Akaan kaupunki Valtuutetut jättivät ennätysmäärän aloitteita Tarja Antola Akaan valtuuston viime kokouksessa tehtiin kahdeksan valtuustoaloitetta. Valtuustoaloitteessa ehdotetaan liikenneympyrää myös Hämeentien ja Kurisjärventien risteykseen. Ojan ja joen yhtymäkohta ruopataan, ja näkymää joelle parannetaan. Vihreän valtuustoryhmän ja Anttijussi Vikmanin (kok) allekirjoittamassa aloitteessa vaaditaan selvitystä kolmannen sektorin tilanteesta ja esitystä tarvittavista tukitoimista. WSP Finland on tehnyt kaupungille Tarpianjoen mutkan alueesta yleissuunnitelman, jonka mukaan ojan ja joen rannoille tulee venepaikkoja, laituri, grillipaikka penkkeineen ja huoltoaukio. Vesa Liehu (kesk) teki aloitteen Toijalan kolmannen liikenneympyrän rakentamista Kurisjärventien ja Hämeentien risteykseen. Tänä vuonna kaikki muuttuu. Heli Piirainen (vas) jätti vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteen maksuttoman aamupalatarjoilun järjestämisestä peruskouluihin. WSP Finlandilla teetetty yleissuunnitelma kertoo, kuinka Härkiojan ja Tarpianjoen yhtymäkohta uudistetaan. Akaa eniten elinvoima-asemaansa parantanut kaupunki Akaan Seutu Pirkanmaan yrittäjyysja elinvoimakunta -kilpailussa Parkano valittiin Pirkanmaan elinvoimaisimmaksi kunnaksi. Toistaiseksi suisto on kasvanut kaikessa rauhassa kaislaa ja umpeutunut ojan virtaaman vähetessä kesän mittaan. Akaan yritykset entistä tyytyväisempiä – Tänä vuonna kilpailussa painotettiin erityisesti kunnan ja sen yrityskentän välistä tuloksekasta yhteistyötä, jossa huomioidaan kaikenkokoiset yritykset yksinyrittäjistä aina työllistäviin yrityksiin. Kaupungin rakennuttajainsinöörin Vesa Savolaisen mukaan hanke on tarkoitus kilpailuttaa lähiaikoina, ja rakentaminen alkaa heti keväällä. Kaikki rannan niittyalueen pajut ja lehtipuiden taimet poistetaan, ja rantakaislikko ruopataan läheiseen kävelytiehen saakka. Antti Oravan (vihr) mielestä kaupungin henkilöstö tulisi palkita suoriutumisesta ja joustavuudesta koronakriisitilanteessa. allekirjoittaneet Jouni Vaittinen (kesk), Mervi Pulkkinen (kesk) ja Jukka Ahonen (ryhmä 2020). Hilu Toivonen -Alastalo (vihr) oli huolissaan yhdistysten toimintaedellytyksistä koronakriisissä. Kuva: Akaan kaupunki. Julkiset hankinnat korostuvat arvioinnissa vuodesta toiseen, sillä niillä on suuri elinkeinopoliittinen merkitys, Pirkanmaan Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Maria Virtanen sanoo tiedotteessa. Valtuustoaloitteessa esitetään selvityksen tekemistä palkitsemistavoista. Jukka Saari (vas) esitti, että kaupunki järjestää lääkäri-hoitaja-parin kiertämään taajamia, joissa ei ole pysyviä terveydenhoitopalveluja. Tarja Antola. Jukka Ahonen (ryhmä 2020) esittää valtuustoaloitteessaan, että Akaa lähestyy Valkeakoskea, Vesilahtea ja Lempäälää kaavoitusyhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseksi. Kilpailussa menestyvät kunnat käyvät aktiivista vuoropuhelua yritystensä kanssa ja tarttuvat rohkeasti aloitteisiin, joilla tuetaan paitsi kunnan elinvoimaisuutta myös koko paikallisyhteisön hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Kaupungissa on tehty satsauksia myös imagon rakentamiseen niin sisäisesti kuin ulospäin, Virtanen sanoo. Tänä vuonna titteli matkasi Akaaseen. Liehun lisäksi aloitteen ovat Hämeentien ja Satamatien liikenneympyrä valmistui viime vuonna. 6 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu UUTISET Tarpianjoen mutkaan tulee venevalkama laitureineen ja grillipaikkoineen Tukkoinen suisto muuttuu keitaaksi Viialassa Mikko Peltoniemi Mortin alueen asemakaavaan Viialassa on merkitty venevalkama Tarpianjoen ja Härkiojan liittymäkohtaan. Pirkanmaan Yrittäjyysja elinvoimakunta -kilpailussa palkitaan kolmen parhaan lisäksi myös kuluneen vuoden aikana eniten elinvoima-asemaansa parantanut kunta. Koivikkonäkymää Mortinkaarelta Rantatielle ja Kaarinantielle vievältä kävelytieltä joelle parannetaan poistamalla pensaikkoa. Pulkkisen mukaan urheilukenttä, voimailusali ja Haihunkoski muodostavat ainutlaatuisen aihion, johon Rasin koulusta voisi ideoida vaikka kuntoilu-, virkistysja kulttuurikeskuksen. Vihreän valtuustoryhmän lisäksi aloitteen ovat allekirjoittaneet Heli Einola-Virtanen (ps), Anttijussi Vikman (kok), Sami Rajala (kok), Sari Lapinleimu (kok) ja Jaakko Leinonen (kok). Vihreän valtuustoryhmän lisäksi aloitteen on allekirjoittanut Mika Setälä. Aloitteen ovat allekirjoittaneet myös Jukka Ahonen, Vesa Liehu, Jouni Vaittinen, Heli Einola-Virtanen, Mika Rupponen (sd), Jouni Salonen (sd), Mika Setälä (kd) ja Tuija Toivonen-Perttunen (vas). Lisäksi painotettiin kunnan aktiivisuutta tarkastella elinvoimaa ja käytettävissä olevia keinoja sen lisäämiseksi mahdollisimman laajasti ja kyvykkyyttä rakentaa verkostoja yritysten tueksi. Mervi Pulkkinen (kesk) esitti valtuustoaloitteessaan lakkautetun Rasin koulun käyttötarkoituksen muutosta
Muuntamon piirissä olleelle noin sadalle asiakkaalle saatiin sähköt yön aikana varavoimalla, Kuusela-Opas kertoo.Tasan kaksi viikkoa myöhemmin, torstaina 25.2. Viialassa asuvat Sanni ja Kerttu harrastavat Tapparassa muodostelmaluistelua, joka on taitoluistelun joukkuemuoto. Myös harjoitusten ulkopuolella tytöt viihtyvät jäällä. Sanni tähtää huipulle Tyttöjen mielestä parasta lajissa on joukkue ja luistelu.– Muodostelmaluistelu on hauskaa ja kunnon joukkuetekemistä. Parhaiten selviämme siitä ottamalla toisemme huomioon ja asettumalla toistemme asemaan. Kirjoittaja on akaalainen perheenäiti ja KTM. Ja se näkyy. Siinä saa nauttia luistelusta ja heittää itsensä jäälle. Aikaa kavereille ja koululle Tyttöjen mukaan harrastukselta jää aikaa hyvin myös kavereille ja koululle. Hallitus ja viranomaiset tasapainoilevat sen välillä, että tauti ei leviäisi hallitsemattomasti, mutta yhteiskunta saataisiin pidettyä vauhdissa mahdollisimman pienin vahingoin. Toijalan Lentilässä oleva muuntaja syttyi tuleen ja paloi poroksi torstai-iltana 11. Kaupassa aloin käyttää maskia ennen kaikkea osoittaakseni tukeni myyjille, mutta myös viestittääkseni muille, että välitän. Sannin ja Kertun treenit ovat Lempäälässä ja Tampereella.Kuusi vuotta muodostelmaluistelua harrastanut Sanni kuuluu StarBlades-joukkueeseen, joka harjoittelee tavoitteellisesti neljänä päivänä viikossa. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta voimme silti olla empaattisia ja yrittää ymmärtää toistemme lähtökohtia. Koronan myötä meistä on tullut jonkinlaisia koronapoliiseja, joilla jokaisella on oma tapansa suhtautua koronaan ja sitä myötä kanssaihmisiin. FORUM AKAA Erika Löövi UUTISET Koronatetris Tapparan tyttöjen mielestä laji on parasta joukkuetekemistä Sanni Mäkinen ja Kerttu Kähkönen harrastavat muodostelmaluistelua Tarja Antola Kun Akaan Seutu pyysi Sanni Mäkistä, 12, ja Kerttu Kähköstä, 14, esiintymään uudella tekojäällä Toijalassa, olivat tytöt heti valmiita. Jos itselle korona on muiden joukkohysteriaa, nauretaan maskia käyttävälle lammaslaumalle ja vähät välitetään ohjeistuksista. Jotkut tilaavat ruuat ovelle ja pysyttelevät neljän seinän sisällä, toiset taas elävät koronasta piittaamatta. Silti harmittaa, omasta ja muiden puolesta. kello 19.43, ja jonkin aikaa Akaassa oli muuntamovian takia laajempi katko, joka päättyi kello 20.30. Etäyhteys ystäviin Iso-Britanniassa ja elämä Akaassa näyttäytyykin hyvin tavallisena; koulut ovat olleet pääosin auki, töissä pystyy käymään ja pienissä porukoissa harrastamaankin. Akaan Seutu – Keskiviikko 3.3.2021 7 E räänä päivänä piinasin itseäni katselemalla eri bändien livetaltiointeja Youtubesta. Jos taas korona on iso peikko, julkisilla paikoilla huudellaan ärtyneenä maskien ja turvavälien perään. Se on ihan mahtavaa, Kerttu kuvailee. Jokaisella ne omat ratkaisut tuntuvat olevan se mittari, jolla muita arvioidaan. Koska tämä loppuu. – Todellakin. Mikko Peltoniemi Tarja Antola. Kertun tavoitteena on jatkaa lajia harrastuksena, kehittyä ja pitää hauskaa. – Aion pyrkiä SM-tasolle ja joukkueisiin, jotka kilpailevat MM-kisoissa, Sanni kertoo. Oma ratkaisuni on ollut suhtautua ilman intohimoja niin, että en aiheuta omalla käytökselläni kenellekään ainakaan lisää ahdistusta. Keskustelu somessa käy kuumana kun puolin ja toisin jaetaan milloin kenenkin tuottamaa tietoa koronasta. helmikuuta, ja pian pimeänä oli isompikin tienoo katuineen ja taloineen, kun sähköt katkesivat. Itse yritän elää varovaisesti mutta mahdollisimman lähellä normaalia arkea.Yhteiskunnassa on tärkeää käydä dialogia ja esittää vastakkaisiakin mielipiteitä, mutta yhtä tärkeää on olla myötätuntoisia toisiamme kohtaan. Meidän perheessä kaikki luistelevat, ja tosi usein tulee käytyä Toijalassa tekojäällä ja myös Viialassa luonnonjäällä, Kerttu kertoo.– Minä olen meidän perheessä ainoa, joka luistelee, mutta lomilla tulee käytyä luonnonjäillä ja tekojäällä, Sanni jatkaa. Samaan aikaan ymmärrän, että asiani ovat todella hyvin. Jos jollain ei ole maskia, en tee henkilöstä sen isompia johtopäätöksiä, sillä hänellä on luultavasti hyvä syy siihen. akaanseutu.fi. Sannin ja Kertun esityksestä on katsottavissa video Akaan Seudun nettisivuilla www. paikalle tuotiin uusi muuntaja, joka nostettiin tien ja palaneen muuntajan väliin odottamaan asennustöitä. Jääharjoitusten lisäksi joukkueella on oheis-, kuntoja tanssiharjoituksia. – Tällainen muuntajapalo on erittäin harvinainen. Molemmat ovat Viialan yhtenäiskoulussa, Sanni kuudennella ja Kerttu kahdeksannella luokalla. Tilannetta on hankala ennustaa, mutta helppo arvostella jälkikäteen. Elämme tätä korona-arkea vielä pitkään riippumatta siitä onko se valtaapitävien salaliitto vai kulkutauti. Koska pääsen teatteriin tai ravintolaan viettämään iltaa ystäväporukalla. Joukkue kilpailee Suomen Taitoluisteluliiton alaisessa minorisarjassa. Akaan alueen sähkönsiirrosta vastaavan Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas kertoo, että muuntajan syttymissyytä tutkitaan, eikä siitä ei ole vielä tietoa. Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa jäällä, ja lisäksi on oheisja tanssiharjoitukset. Musiikki ja tunnelma hymyilyttivät, mutta samalla iski valtava haikeus. Korona on tetris, jossa eriväriset ja -kokoiset palikat putoilevat kovaa vauhtia alaspäin ja yhteiskunta yrittää reagoida paloihin ja ohjata niitä mahdollisimman järkevästi paikoilleen. Pesen käsiä ja pidän turvavälejä suositusten mukaan suojellakseni omia läheisiäni, mutta myös tuntemattomia. Muodostelmaluisteluharrastajia on Tapparassa noin 230 ja -joukkueita kymmenen. Tytöt ovat siirtyneet lajin pariin Tapparan luistelukoulun innoittamina. Koska pääsen taas keikalle. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Vuoden jälkeen turnauskestävyyteni koronan kanssa alkaa olla lopussa ja kaipaan suunnattomasti elämääni sellaisena kuin se oli. Kertun joukkue kisasi kahdesti ja Sannin joukkue ei päässyt kilpailemaan tällä kaudella kertaakaan. Sannia kiehtovat kilpailulliset tavoitteet. Uusi muuntaja tuotiin torstaina ”Tällainen muuntajapalo on erittäin harvinainen” Mikko Peltoniemi Tulenlieskat löivät Toijalassa Jokiniementien ja Mikontien kulmassa illan pimeydessä torstaina 11. En tuomitse sitä, joka tapaa ystäviään tai käy liikuntayrittäjän jumppatunnilla, mutta en myöskään sitä, joka pysyttelee pääasiassa neljän seinän sisällä. Kahdeksan vuotta lajia harrastanut Kerttu on mukana MagicBlades -harrastajajoukkueessa, joka kilpailee kansallisessa juniorisarjassa. Muuntamopalon aiheuttama sähkökatko alkoi 11.2. Koronatilanteen takia harjoituksia on pidetty viime kuukausina pienryhmissä ja kilpailukausi on jäänyt tyngäksi. – Siellä saa hyviä kavereita, ja itse jäällä oleminen on tosi kivaa, Sanni täydentää. helmikuuta. Kerttu Kähkönen (edessä) ja Sanni Mäkinen innoistuivat jääurheilusta luistelukoulussa
– Sitä ei ole voitu vielä tehdä, koska emme tiedä, koska siihen on tarvetta, Lehtonen sanoo. Rokotettava tai hänen lääkärinsä eivät voi valita tiettyä rokotevalmistetta. Ideaalitilanne on, että rokotustilaisuudesta on kaksi erillistä uloskäyntiä, mitä Kylmäkosken koululla ei pystytä toteuttamaan, Lehtonen toteaa. – Ilmaantuvuuden kanssa olemme tämän alkuvuoden olleet melko samoissa lukemissa. Saatavien rokotteiden määrä varmistuu aina loppuviikosta, ja koko ajan niitä tulee enemmän. Olisiko tämä mahdollista Kylmäkoskella. Joitakin riskiryhmäläisiä, kuten lääkehoidossa olevia tyypin 2 diabeetikoita, on tilanteen mukaan myös kutsuttu rokotuksiin. Hyvät ennakkotiedot nopeuttavat toimintaa. Rokotuspaikassa pitää saada Pegasos-yhteydet (potilastietojärjestelmä) toimimaan, jotta kirjaukset saadaan heti tehtyä ja riskiryhmien rokotusten ollessa käynnissä tarkistettua, että henkilö on riskiryhmään kuuluva. Tietenkin riippuu siitä, kuinka pitkään tämä tulee jatkumaan. Sieltä on useampiakin paikka mietinnässä. Se vaatii paikalta aika paljon, ettei tule ruuhkaa, Lehtonen kertoo. Lehtosen mukaan toistaiseksi rokotteita on saatu Akaaseen sen verran vähän, että rokotukset on tehty virka-ajan puitteissa. Voitte varata aikaa mielellään Klinik 24h asioinnin kautta tai numerosta 040 335 3071 klo 8–12. Varatessanne aikaa rokotukseen tutustukaa valmiiksi, kuulutteko käynnissä oleviin rokotusryhmiin ja kirjatkaa peruste Klinik 24 asioinnin alussa olevaan selitekenttään. – Ei mitään sellaisia isoja, joista olisi pitänyt väestöä tiedottaa, Määttä kuvailee. Samaa käytäntöä jatketaan myös koronarokotuksissa. Ryhmien sisällä kaikkia taustasairauksia sairastavia rokotetaan samanaikaisesti Yli 80-vuotiaiden rokotuksia jatketaan samanaikaisesti. Heitä käytetään apuna ja on jo käytettykin, Lehtonen sanoo. – Kylmäkoskelaisia ei olla unohdettu. Katusuunnitelmaehdotukset ovat nähtävillä 3.3. Asiassa on monta liikkuvaa osaa, joihin ei voida varautua eikä antaa vastauksia, Lehtonen kertoo.Lehtosen mukaan tilanne on haastava, jos varsinaisia massarokotuksia päästään toteuttamaan vasta kesällä, jolloin päällä on myös lomakausi ja muutto uuteen hyvinvointikeskukseen. Kaarinassa Varsinais-Suomessa koronarokotuksia on järjestetty kirkossa. Rokotuksia antavat pääasiassa terveydenhoitajat, joilla on erityisosaaminen rokottamiseen.– Myös kotihoidossa ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä on sairaanhoitajia, joilla on rokotuslupa. Tarja Antola. vapaaehtoisia ei olisi, tilanne täytyy miettiä uudelleen, mutta tähän mennessä olemme saaneet hoidettua asiat vapaaehtoispohjalta. Määttä muistuttaa, että rokotusjärjestys on harkittu tarkkaan ja että jokainen saa rokotteen ajallaan. Rokotuspaikassa on oltava tilaa turvaväleille ja odotustilaa rokotetuille. Akaassa 3.3.2021 Tekninen lautakunta Katso lisää: akaa.fi Erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastavien 16 – 69-vuotiaiden rokotukset ovat käynnistyneet Akaassa ja Urjalassa Tähän ryhmään kuuluville 18-69 -vuotiaille annetaan AstraZenecan rokote ja 16-17 -vuotiaille Comirnaty mRNA –rokote. Rokotusta varten joutuu myös vähän riisumaan, minkä takia ei ole hyvä, että kaikki olisivat rinnakkain samassa tilassa, va. Lisäksi tietosuojan ja näkösuojan kannalta rokotustoiminnalle olisi hyvä olla äänieristetty huone. Kylmäkosken osalta rokotuspaikkaa vielä mietitään. Vakavalle koronavirustaudille altistavat sairaudet Näistä ryhmistä rokotetta tarjotaan ensin ryhmälle 1 ja sen jälkeen ryhmälle 2. Tarvittaessa asioita voidaan tietysti yhdessä selvitellä. – Koronarokotteiden osalta toivotaan, että seurantaan jäädään vähän pidemmäksi aikaa kuin influenssarokotuksissa. – Saamme rokotteita joka viikko lisää, mutta emme kuitenkaan isoja määriä, vaan muutamia satoja. johtava hoitaja Marja Lehtonen sanoo. Silloin meillä oli pitkiäkin aikoja ilman yhtään koronapositiivisia, Määttä miettii.Akaan kaikista koronatartunnoista suurin osa on saatu jäljitettyä. Muutto ja lomakausi lähestyvät Akaa on varautunut myös palkkaamaan lisähenkilökuntaan koronarokotuksiin. Muihin ryhmiin kuuluville ei aikaa vielä voida antaa, koska rokotemäärät ovat edelleen hyvin pieniä. Kirjaus nopeuttaa huomattavasti ajanvaraustoimintaa. – Kirkkoa ei olla mietitty ainakaan tässä vaiheessa. Erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia ovat: Elinsiirto tai kantasolusiirto Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö Vaikea krooninen munuaissairaus Vaikea krooninen keuhkosairaus Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes Downin oireyhtymä Lisätietoa sairauksista Akaan ja THL:n sivuilta Taustasairaudet on jaettu kahteen ryhmään sen mukaan, missä määrin sairaus altistaa vakavalle koronavirustaudille: 1. Massa-altistumisia ei ole kaupungissa viikon aikana ollut. Akaassa rokotetaan parhaillaan sekä sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvia 16–69-vuotiaita että ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvia. Lehtonen kertoo, että viikonloppujen influenssarokotukset hoitivat terveydenhoitajat, jotka olivat tehtävään vapaaehtoisia. – 16.3.2021 välisen ajan Akaan kaupungin nettisivuilla www.akaa.fi/kuulukset Mahdolliset muistutukset ehdotuksista on toimitettava kirjallisena ennen nähtävillä oloajan päättymistä tekniselle lautakunnalle osoitteeseen; Akaan kaupunki, tekninen toimi, Valtatie 11, 37800 Akaa tai sähköpostilla osoitteeseen tekninentoimi@akaa.fi Lisätietoja suunnitelmaehdotuksista antaa: katuinsinööri Vesa Savolainen puh. Akaan terveyskeskus tiedottaa uusien ryhmien rokotusten käynnistymisestä verkkosivuillaan sekä paikallislehdissä heti kun saamme edellisiin ryhmiin kuuluvien rokotukset päätökseen. Kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston yksimielinen päätös erilliskorvauksesta tulee voimaan 1.3. Katso lisää: akaa.fi Rokottajat saavat viikonlopputyöstä lisäkorvauksen Akaassa varaudutaan antamaan koronarokotuksia iltaisin ja viikonloppuisin Tarja Antola Akaa varautuu järjestämään koronarokotuksia myös iltaisin ja viikonloppuisin siinä vaiheessa, kun rokotteiden saatavuus sen mahdollistaa.– Meillä on valmius siihen, että rokotamme niin paljon kuin suinkin mahdollista – myös iltaisin ja viikonloppuisin kuten tehtiin syksyllä, kun influenssarokotteita pistettiin lauantaisin, va. voi toimia rokotuspaikkana vain kouluajan ulkopuolella. Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavat sairaudet 2. Tällä hetkellä vähäiset rokotemäärät haittaavat rokotusten edistymistä. – Pyrimme rokotustoiminnassa siihen, että kohtaamisia tulisi mahdollisimman vähän saapumisissa ja lähtemisissä. Näiden uusien tartuntojen myötä Akaan koronatapausten lukumäärä on nyt 38 (tilanne 2.3.). Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä). – Jos näyttää siltä, että Va. johtava hoitaja Marja Lehtonen kertoo, että Akaa on valmis palkkaamaan lisää rokottajia, kun rokotteita saadaan enemmän. Toki viime vuoden tilanteeseen kun verrataan, on nyt tiiviimpää. Täksi viikoksi on saatu uusia rokoteannoksia. Ylilääkäri toivoo, että rokottamisen nopeuttamiseksi ihmiset selvittäisivät mahdollisimman tarkasti sen, kuuluvatko he todella riskiryhmään. Sekä sairautensa puolesta riskiryhmään kuuluvien että ikäihmisten rokotukset ovat edenneet Tiina Määtän mukaan hyvin. johtava hoitaja Marja Lehtonen kertoo. Potilastietojärjestelmässä ei kuitenkaan tietenkään ole ihmisiä, jotka eivät ole meillä asioineet. THL:n ohjeen mukaisesti mikään yksittäinen sairaus ei ole syy poiketa yllä mainituista ikärajoista. Siispä riskiryhmäläistenkin tulisi mielellään varata aika rokotukseen itse, Määttä toteaa. – Ajanvarauksessa vie aikaa, jos riskiryhmään kuulumista täytyy alkaa kartoittaa. Lehtosen mukaan koulu Jarno Keskinen Akaassa neljä uutta koronatartuntaa viikossa Oona Eskeli Viimeisen viikon aikana Akaassa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa, kertoo kaupungin johtava ylilääkäri Tiina Määttä . maaliskuuta, että Akaassa on todettu neljä uutta koronatartuntaa. Viimeisimmät tartunnat liittyvät tiedossa olevaan tartuntaketjuun ja Määttä toivoo, että ketjusta ei tulisi enää jatkotartuntoja. – Osaa on soiteltu rokotuksiin, jotta on saatu päivät täyteen. 040 335 3272, vesa.savolainen@akaa.fi. 8 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu UUTISET Katusuunnitelmaehdotukset nähtävillä Täysperävaununtien alkuosan PLV 0-170 katusuunnitelmaehdotukset pidetään maankäyttöja rakennusasetuksen 43§:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 14 päivän ajan. Kylmäkosken koulun käyttöä massarokotuspaikkana haittaa muun muassa useamman uloskäynnin puuttuminen. Rokottajat saavat mahdollisista iltaja viikonlopputöistä työehtosopimuksen mukaiset iltaja viikonloppulisät sekä ylityökorvaukset, minkä lisäksi lauantailta ja sunnuntailta maksetaan 50 euron erilliskorvaus.Erilliskorvaus maksetaan Akaan yhteistoiminta-alueella koronarokotuksia antaville vakinaisessa palveluksessa ja yli yhden kuukauden määräaikaisissa palvelussuhteissa oleville. Viialassa rokotuksia voidaan Lehtosen mukaan järjestää Viialan terveysasemalla iltaisin ja viikonloppuisin. Näin pienessä kunnassa ilmaantuvuusluku voi toki heitellä kovasti, kun siihen ei tarvita kuin muutama positiivinen. Odotusaika on jopa puoli tuntia. Johtava ylilääkäri Tiina Määttä kertoi Akaan Seudulle tiistaina 2. Kylmäkosken paikkaa mietitään Lehtosen mukaan massarokotusten rokotuspaikka tulee olemaan todennäköisesti Toijalan yhteiskoulu, joka influenssarokotuksissa todettiin toimivaksi. Kahden viikon ilmaantuvuusluku viime viikon loppuun asti laskettuna on Määtän mukaan 42,7
akaanseutu.fi löytyy päivittyvä artikkeli, johon lisätään Akaan kuntavaaliehdokkaiden nimiä sitä mukaa kuin ehdokkaat itse tai kunnallisjärjestöt niistä tiedottavat. Kysy lisää! KUNTAVAALIT 2021 Hilkka Heinonen ihmettelee asioiden pompottelua Valtuuston vanhin jättää päätöksenteon nuoremmille Tarja Antola Akaan valtuuston vanhin, ensi vuonna 80 vuotta täyttävä Hilkka Heinonen (sd) kuvailee päättyvää valtuustokautta raskaaksi. Artikkelin päivityttyä siihen pääsee tutustumaan myös Akaan Seudun uutissovelluksella. Tietoja ehdokkaista voi lähettää Akaan Seudun toimitukselle osoitteeseen toimitus@akaanseutu.fi. Ehdokkaan nimen perässä oleva v-kirjain tarkoittaa, että henkilö on nykyinen valtuutettu. Heinonen ei ole varma, pitäisikö Viialaan rakentaa Tarja Antola uusi hoivakoti. Tietoja ehdokkaista voi lähettää Akaan Seudun toimitukselle osoitteeseen toimitus@akaanseutu.fi. Autamme suunnittelussa ja mainonnan toteutuksessa, tehdään yhdessä hyvä kampanja! Tarjoamme! Autamme! Verkkokampanja! Uutiskirje! Lisäetu! Tavoita alueesi äänestäjät tehokkaasti ja luotettavasti. Vaikka lääkäripalvelut siirtyvät Toijalaan, Heinonen toivoo laboratoriopalvelujen jäävän Viialaan. Ehdokashakemusten viimeinen jättöpäivä on 9.3., ja ehdokasasettelu vahvistetaan 18.3. Ehdokkaan nimen ja hänen edustamansa puolueen lisäksi tiedotteeseen toivotaan myös tietoa ehdokkaan yhteystiedoista. Hän ihmettelee, miksi yhteisymmärrystä ei saada aikaan.– Kun yhteisistä asioista päätetään, pitäisi puolueeseen katsomatta kaikilla on ykkösenä sama, kuntalaisten etu, ei oma etu. – Rupean nauttimaan omasta elämästäni ja juoksentelen kesät metsissä marjastamassa. – Jos vertaa aikaisempiin vuosiin, onhan tämä ollut ihan erilainen, Heinonen sanoo. Nopean päättäjän etuna tarjoamme veloituksetta verkkokampanjaasi 9.3.–18.4.2021 aikavälillä 2000 lisänäyttöä! Kysy lisää muista vaihtoehdoista! Saat meiltä myös uutiskirjeen, jossa kerromme tuoreista vaaliuutisista ja annamme vinkkejä kuntavaaleihin valmistautumiseen. Akaan Seutu – Keskiviikko 3.3.2021 9 Haluatko paikan. Heinonen on myös tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Se on nuorempien hommaa. Viialan Eläkkeensaajissa liikuttelen ikääntyviä ja liikun itsekin. Tänä päivänä siinä on niin paljon lukemista ja tietämistä, ja asioista pitää ottaa selvää. Katso Akaan ehdokkaat kevään kuntavaaleissa Kuntavaaliehdokkaiden ajantasainen nimilista löytyy Akaan Seudun verkosta ja sovelluksesta. 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Rekisteröitymisetuna tarjoamme ilmaisen digitunnuksen Akaan Seutuun maalis–huhtikuuksi 2021. – Eikö kahdeksankymppinen saa jäädä suosista pois. – Jos vertaa aikaisempiin vuosiin, onhan tämä ollut ihan erilainen. Heinosen mukaan paikallisliikennettä on kehitettävä sujuvammaksi, jotta palvelut olisivat kaikkien tavoitettavissa. Asioita pompotellaan ja niiden kanssa jahnataan, Heinonen sanoo. 044 347 7404 asta.kohonen@akaanseutu.fi Ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Rekisteröitymisetuna tarjoamme ilmaisen digitunnuksen Akaan Seutuun maalis–huhtikuuksi 2021. – Kun oikein sitä ajattelee, tämä on niin pieni paikkakunta eivätkä matkat ole pitkiä. Tässä juuri odottelen monot jalassa, että pääsisin hiihtämään, Hilkka Heinonen sanoo puhelinhaastattelun päätteeksi. Akaan Seudun päivittyvässä artikkelissa ehdokkaat on jaoteltu puolueiden mukaan akkosjärjestykseen. Akaan Seutu Akaan Seudun verkkosivulta osoitteesta www. Yksi ajankohtainen aihe on Mäntymäen asukkaiden muutto Toijalaan. Marjat odottavat poimijaa Valtuustokauden jälkeen Heinosen luottamustoimet jatkuvat vielä Eläkkeensaajien keskusliiton valtuustossa ja Pirkanmaan piirin tehtävissä. Nuorempien hommaa Heinonen sanoo suoraan, että on saanut nyt tarpeekseen, eikä asetu enää ehdolle.Päättyvä kausi on Heinoselle Akaassa ensimmäinen, minkä lisäksi hän on istunut Viialan valtuustossa kolme kautta, kaksi varsinaisena valtuutettuna ja yhden kauden ensimmäisenä varavaltuutettuna. Kysy lisää! Tarjoamme toimivia ratkaisuja lehteen ja verkkosivullemme tutustu akaanseutu.fi Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Kotimaan ennakkoäänestys on 7.–13.4 ja varsinainen vaalipäivä 18.4. Hilkka Heinosella on kokemusta Viialan ja Akaan valtuustoista. Valtuustot aloittavat työnsä 1.6.. Kuntavaaliehdokas! Tarjoamme toimivia ratkaisuja lehteen ja verkkosivullemme tutustu akaanseutu.fi Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Mitenkä sen kauniisti sanoisi, valmista ei kauheasti saatu aikaiseksi. Ymmärrän kyllä Viialan päätä, jos siellä ei ole palvelutaloa, mutta ei Viialasta ole pitkä matka Toijalaan tai Kylmäkoskelle. Heinosen sydäntä lähellä ovat olleet liikuntaan ja vanhuksiin liittyvät asiat. Kun valtuuston viime kokouskin päättyi puoli yhdeltä, on se tämän ikäiselle myös raskasta, Heinonen toteaa
Hyvin he kuitenkin tehtävästä selvisivät, ja nyt veturi kiiltelee ABC-huoltoaseman vieressä mahtavalla sepelipatjalla ja on kuulemma melkoinen linssilude asiakkaiden mielestä. Romutuskampanja alkoi 1980-luvulla Vuonna 1961 Risto siirrettiin Kouvolan varikolle, ja siellä se puuskutteli kaikkiin pääilmansuuntiin 12 vuotta, kunnes siirrettiin reserviin Pieksämäelle ja sieltä edelleen armeijan varastoalueelle Lievestuoreelle. Sen jälkeen on tehty muutama rullalaakeri-Risto Tampellassa, kunnes höyryveturien valmistus lopetettiin Suomessa kokonaan ja siirryttiin dieselja sittemmin sähkökalustoon. Osaston vuosikokousta vetänyt Sotainvalidien Kanta-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Mira Kulmala kantoi huolta jäljellä olevien sotainvalidien ja heidän leskiensä yksinäisyydestä. Kuljettajat toivoivat veturin sijoituspaikaksi aseman ykköslaituria. Sotainvalidiosastoja lopetetaan Kanta-Hämeen piirissä nyt sellaista tahtia, että ensi vuoden alussa ovat toiminnassa enää Hämeenlinnan ja Someron osastot. Heinäkuun lopulla vuonna 2009 veturi siirrettiin kahdella rekalla Toijalaan, ja Lännenpää sai Valkeakosken Ammattija aikuiskoulutusopiston pintakäsittelyosaston tytöt ja pojat entisöintihommiin Ismo Rapelin johdolla.Kolmisen vuotta oppilaat putsasivat ja maalasivat veturia, mutta saattoivat tehdä työtä vain kouluaikoina keväällä ja syksyllä, joten työt olivat aina ilmoista kiinni. Joka toinen torstai on tarkoitus kokoontua koronarajoitusten puitteissa kahvihetkeen Lounaspirtille. Kokoontuakin voi ohjeita noudattaen. Hän oli aktiivisesti mukana myös piirin ja liiton toiminnassa.. Osastossa on myös puolisoja leskijäseniä sekä tukijäseniä. helmikuuta. Ystävät ovat kuolleet ympäriltä, ja nyt on vielä riesana korona. Avustajatoiminta jatkuu normaalisti. – Nyt ollaan tässä tilanteessa. Osaston lopetettua toimintansa jäljellä olevat jäsenet siirtyvät automaattisesti Kanta-Hämeen piirin henkilöjäseniksi. joulukuuta. Nyt vielä korona lisää ahdistusta entisestään. Varsinaisia sotainvalideja on mukana kolme: Toivo Lepomäki (99), Erkki Kitunen (98), Veikko Neronen (89). Oli kuulemma työhuoneensa ikkunasta jo pitkään katsellut Riston ”alamäki-juoksua” ja tarttunut lopulta puhelimeen, josko hän saisi viedä veturin Toijalan ABC huoltamolle 3-tien varteen. Hän on myös Kanta-Hämeen piirin puheenjohtaja. Vuosikokous valitsi osaston puheenjohtajaksi edelleen Juha Vuorisen . Kuluva vuosi jää osaston 79. Osaston vuosikokous teki asiasta päätöksen yksimielisesti viime keskiviikkona. Hallituksen tehtävänä on lopettaa yhdistyksen toiminta ja samalla katsoa, että joku nyt vielä tärkeä toiminta ei lopu, miettii Vuorinen. Tampere– Seinäjokija Orivesi–Jyväskylä-oikoratoja ei tuolloin Huoli yksin asuvista jäsenistä syvenee Sotainvalidiosasto lopettaa toimintansa Akaassa Juha Kosonen Toijalan seudun Sotainvalidit ry:n toiminta päättyy Akaassa 31. Olen todella huolissani, pohtii Kulmala. Viimeinen vuosi perinteisesti Toijalan sotainvalidiosasto toimii viimeisen vuoden perinteisin kuvioin. Neljän seinän sisällä on yksinäistä, vaikka olisi kuinka ystäviä, kertoo Kitunen. Ja se on aivan totta, että yksinäisyys lisääntyy. Syyskuun lopulla 1985 entisöinti valmistui, ja 26.9.1986 veturi luovutettiin Tampere-päivänä kaupungille. Siellä niin sanotulla kriisivarastolla oli kymmenittäin käytöstä poistettuja höyryvetureita odottamassa mahdollista kriisiä, jota ei sitten koskaan onneksi tullut.1980-luvun alkupuolella alkoi veturien romutuskampanja. Veturi on rakennettu Lokomon konepajalla vuosina 1955–56, ja se on viimeinen liukulaakereilla varustettu Risto. Veturi hinattiin Perkiön varikolle, ja puhdistusesimies Kauko Leppäaho pani miehensä pesemään veturin. Veturi työskenteli aluksi Tampereen varikolla, kuten tuolloin kaikki uudet veturit. Nimensä se on saanut presidentti Risto Rytin mukaan. Toijalan osaston kunniapuheenjohtaja Erkki Kitunen pitää osaston toiminnan loppumista luonnollisena asiana. Veturitehtaat edellyttivät, että mahdollisten vikojen ilmenemisen takia kaluston oli oltava mahdollisimman nopeasti saatavilla korjaukseen varsinkin takuuaikana.Risto 1088 työskenteli viisi vuotta Tampereella matkaten muun muassa Poriin, Raumalle, Seinäjoelle, Riihimäelle, Toijalaan ja Haapamäelle. 10 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu UUTISET Höyryveturi Risto täytti 65 vuotta Seppo Juortamo Toijalassa eläkepäiviään viettävä höyryveturi Risto 1088 täyttää 65 vuotta ystävänpäivänä 14. Akaan veteraanitapahtumiin osallistutaan mahdollisuuksien mukaan ja sotainvalidipiirin sekä -liiton vuosikokouksiin lähetetään edustajat. Tämä on tässäkin osastossa tiedetty aina, vaikka uusia sotainvalidejakin saatiin joskus mukaan. – Meidän kotiavustajilta tulee nyt vahvaa viestiä, että kotona ollaan yksinäisiä. Siellä veturi säilyi siistinä, mutta kun se vuonna 1993 siirrettiin Itsenäisyydenkadun toiselle puolelle Veturipuistoon, sen alamäki alkoi. toimintavuodeksi. Toinen vaihtoehto oli I-tallin kääntöpöytä, mutta asemapäällikkö plokkasi nuo vaihtoehdot ja veturin sijoitukseksi tuli tullin takana oleva ratapiha. Useiden veturien letkassa niitä alettiin hinata Messukylän asemalle paloiteltavaksi ja sitä myöten edelleen sulattoon. Kaikilla ei ole niin paljon ystäviäkään kuin minulla. Ja kun ollaan yksin, tunnetaan turvattomuutta. Siirto Toijalaan vuonna 2009 2000-luvulla veturille yritettiin löytää uutta sijoituspaikkaa, ja eräänä tällaisena tuli esiin Siuro, mutta vuonna 2009 suunnitelma kaatui johonkin, kunnes Pirkanmaan osuuskaupan toimialajohtaja Mirko Lännenpää tarttui aiheeseen. Raskaan höyryveturin iäksi 65 vuotta ei ole mikään korkea ikä, mutta tämän yksilön kohdalle on sattunut matkan varrella monenlaista tapahtumaa. Leppäaho kertoi työn olleen melko haastava, ja lopulta löytyi sellaiset kemikaalit, jolla noki ja rasvat lähtivät ja veturimiesveteraanit pääsivät hommiinsa. Tämä veturi luovutettiin VR:lle helmikuussa 1956 ja se teki ensimmäisen koeajonsa juuri Toijalaan, missä se onkin nyt saanut loppusijoituksensa. Mikko Peltoniemi Toijalan seudun Sotainvalidien vuosikokouksen aluksi sytytettiin kynttilä ja vietettiin hiljainen hetki edesmenneiden jäsenien muistoksi. Paikalla oli kolme päätöksentekoon oikeutettua. Juha Kosonen Kunniapuheenjohtaja Erkki Kitunen teki pitkän rupeaman Toijalan osaston puheenjohtajana. Luvan saatuaan hän ryhtyi heti toimeen. Kaukana ovat ajat, jolloin osaston jäsenmäärä lähenteli 150:tä. Vandaalit sotkivat sen toistuvasti useiden puhdistusten jälkeen uudelleen. Kehotan kaikkia, jotka vain kynnelle kykenevät, pitämään tavalla tai toisella yhteyttä vanhuksiimme. Höyryveturi numero 1088 täytti 65 vuotta ystävänpäivänä 14.2.2021. Hän on samaa mieltä Mira Kulmalan kanssa siitä, että monessa paikassa ollaan yksinäisiä. – Kun uusia sotia ei onneksi ole tullut, on aivan luonnollista, että toimintamme päättyy. Tässä vaiheessa sen aikaiset eläkkeellä olevat veturinkuljettajat havahtuivat, ja Nopasen Einon johdolla he marssivat konepiirin päällikön puheille vaatien, että ei kai kaikkia vetureita sentään sulattoon viedä, eikö sieltä joutaisi yksi Risto Tampereelle veturitehdaskaupungille muistomerkiksi.Päällikkö kyseli rautatiehallituksen kantaa asiaan ja lopulta emerituskuljettajat saivat tämän Risto 1088:n työmaakseen. vielä ollut, ja sähköradoista vasta puhuttiin
Vaikka näyttelyssä esillä on pääasiassa pieniä akvarelleja ja maisemia ja rakennuksia, Turuselle tyypillisempiä töitä ovat isot akryylija öljyvärimaalaukset sekä ihmisaiheet. Turunen on kiertänyt Viialaa, valokuvannut pihoja, rakennuksia ja Haihunkosken maisemia ja valokuvien pohjalta maalannut akvarelleja ja yhden öljyvärityön. Vähitellen Sontulankin talolliset kyllästyivät elostelevan saarnaajan läsnäoloon. Yksi liikkeen puuhamiehistä oli läkkiseppä Kalle Oskari Alho . Kansakouluopettaja ja saarnamies Esa ”Esaias” Paavo-Kallio (1858–1936). Trobergin mukaan seurakuntalaisten keskuudessa oli yhä enemmän ”suruttomia”, kirkkoon välinpitämättömästi suhtautuneita pitäjäläisiä. Oppi oli aivan liian outo ja omaperäinen menestyäkseen. Hän hyökkäsi erityisen voimakkaasti evankelista äärimmäisyyssuuntausta, Sontulan oppia, vastaan. Esimerkiksi rakennusten purkamisessa käytettävä murskauspallo voi roikkua banaanista, joka on puoliksi syöty.Turunen on miettinyt myös "koronatöiden" tuomista esille. Liian omaperäinen ja outo oppi Aluksi kirkkoherra Troberg karttoi voimakeinoja ja yritti neuvoilla ja opetuksella pysyttää seurakuntaansa Raamatun sanassa. Kun kerrankin olisin päässyt leirille, tuli korona, Turunen harmittelee. Lähes samaan aikaan vaikuttaneiden Matti Kurikan ja Esaias Paavo-Kalliolla teorioilla on niin paljon samankaltaisuutta, että Sontulan uskonnollinen yhteisö muistutti nimeltäänkin Kurikan Pohjois-Amerikassa perustamaa Sointula-ihannesiirtokuntaa. Sontula ja Sointula Sontulan oppi herätti evankelisen liikkeen maallikkosaarnaajan, Esaias Paavo-Kallion , johdolla yhä enemmän pahennusta. Liikkeen taustana on pidetty Härmän kokousta vuonna 1895, missä käsiteltiin evankeliseen liikkeen kriisiä 1890-luvulla ja julistuksen sisältöä. – Haaveilen rockabillyleiristä. Tarja Antola Ina Liljeqvist, Työväen Arkisto. Akaan Seutu – Keskiviikko 3.3.2021 11 KULTTUURI Akaalainen kuvataiteilija purkaa töihinsä myös korona-ajan tuntoja Mirjam Turunen valokuvasi Viialan pihoja ja rakennuksia ja teki niistä maalauksia Tarja Antola Viialan kirjaston näyttelytilassa on maaliskuun loppuun asti esillä akaalaisen Mirjam Turusen taidenäyttely Postinumero 37830. Opin edustajat olivat valmiit monenlaiseen käyttäytymiseen. Turusella on aiemmin ollut näyttelyitä pääkaupunkiseudulla. Kun on oman juttunsa kanssa, ei tarvitse tuntea yksinäisyyttä. Kävelyjen tuloksena on syntynyt muun muassa työ Penkki Haihunkoskella. Kun sakaristoon tuotiin ilmoituksia Sontulan tilaisuuksista saarnastuolissa luettaviksi, hän otti ne kyllä vastaan ja luki ne, mutta kielsi samalla ihmisiä osallistumista niihin. Maisemien lisäksi Turusta ovat inspiroineet kylänraitilla nähdyt autot ja oma tanssiharrastus. Kun korona alkoi, olin yksi niistä, jotka miettivät, uskallanko tarttua auton rattiin ja missä se virus menee. 1800-luvun kirkollisten liikkeiden keskuudessa Sontulan opilla on silti oma mielenkiintoinen historiansa. Ehkä juuri tämän vuoksi sen vaikutus ei koskaan ollut suuri Akaassa. Kirkkoherra Trobergin ansiosi voidaan lukea Sontulan opin hiljainen hävittäminen. Maalaaminen on Turuselle harrastus, joka vie kaiken liikenevän ajan. Kirkkoherra oli periksiantamaton taistelija, joka pyrki kohentamaan seurakunnan hengellistä tilaa ja vastustamaan kirkonvastaisten oppien leviämistä Akaaseen. Eräälle lapselle yritettiin saada nimeksi Messias . innostuksesta jenkkitansseihin, joita hän on opetellut Viialan työväentalolla järjestetyillä tanssikursseilla. Lasten väitettiin olevan ”pyhästä hengestä” ja nimetkin annettiin sen mukaisiksi. Kun nuhteet ja voimakas sananjulistus eivät auttaneet, turvauduttiin virkavallan apuun. Tämä oli omiaan synnyttämään konflikteja, mikä pakotti kansakouluopettajan, kirjailijan ja työväenliikkeen agitaattorin vaihtamaan ahkerasti niin ammattia kuin paikkakuntaakin. – Vaikka ne ovat töinä ehkä omituisia, voisivat ihmiset identifioitua niihin ja siihen, kun yhtäkkiä ei olekaan mitään. Alho eleli erossa vaimostaan ja piti luonaan Hanna -nimistä leskeä, käytti runsaasti väkijuomia ja puhui ”sopimattomalla tavalla”. – Viialassa äijillä on enemmän autotalleja kuin Tampereella, ja täällä näkee auton rassaajia ja kesällä vanhoja amerikankaaroja. Kaksi tanssiaihetta on syntynyt Turusen omasta Mirjam Turunen on kulkenut paljon Haihunkoskella. Sekin on yksi syy, että olen tehnyt nyt pienempiä töitä, Turunen kertoo tilanteestaan. Lihanpyhyyden oppeja ja käytäntöjä viljeltiin Sontulan oppi vaikutti Akaassa 1890-luvulla Tuula Vuolle-Selki Akaan kirkkoherran virkaan vuonna 1898 nimitetty Karl Troberg joutui heti virkakautensa alussa nuhtelemaan paikkakunnalla jo jonkin aikaa vaikuttaneen evankelisen liikkeen yhtenä omituisimpana lahkona tunnetun ”Sontulan opin” kannattajia. ”Lihanpyhyyyden opit ja käytännöt” Sontulan oppi sai nimensä Akaan pitäjän Sontulan kylän mukaan, jossa tämä liike vaikutti jonkin aikaa. Taideopintoja hän on suorittanut Pekka Halosen akatemiassa sekä Lapin ja Joensuun yliopistoissa. – Pitäisi hommata erillinen työtila, koska yksi huone kotona ei enää riitä. Tämä ilmestyi kuitenkin jo seuraavana päivänä Sontulaan saarnaamaan. Järjestys palautui seurakuntaan 1900-luvun alussa.Sontulan oppi osoitti kuolemisen merkkejä Esaias Paavo-Kallion noustua sen johtoon. Joku voisi sanoa samaa kirjoittamisesta. Poikkeuksellisen ajan tuntoja hän on purkanut maalaamalla töitä, joita hän kuvailee ”ihmeellisiksi yhdistelmiksi”. Hän edusti ”lihanpyhyyden oppia ja käytäntöjä”. Troberg itsekin kuului evankeliseen liikkeeseen, mutta ei hyväksynyt sen ääri-ilmiöitä. Miehiä yhdistivät muun muassa julkean esitelmöijän maine, radikaalit teoriat avioelämästä ja myrskyisä suhde työväenliikkeeseen. Turunen tietää muualta Suomesta koronaan menehtyneen ikäihmisen, tutuntutun.– Korona ei enää pelota samalla tavalla kuin aluksi, mutta raskaus tulee siitä, milloin se loppuu, Turunen toteaa. – En ole maalannut kenenkään taloa tai huvimajaa sellaisenaan, vaan olen muuttanut väriä tai jotain muuta kohtaa. Tämän jälkeen kirkkoherra kielsi ”antamasta huonetta kiertäville saarnaajille”. Sontulan oppi edusti varsin radikaalia synnittömyysoppia. Sontulan opin seuraukset alkoivat näkyä pian, kun aviottomia lapsia syntyi. Korona-aikana on syntynyt outoja töitä Korona-ajan rajoitusten takia Turunen on tavallista enemmän liikkunut itsekseen luonnossa. Yksinäisyyden tunne katoaa Tamperelaissyntyinen Turunen asuu Kylmäkosken Asemalla, mutta Viialaan hän tutustui jo lapsena viialalaisten ystäviensä kautta.Viialasta löytyy myös Turusta viehättäviä vanhoja teollisuuskiinteistöjä ja niihin liittyvää historian havinaa.Taajama on tuttu myös asiointipaikkana. Turunen ei ole kehystänyt töitä, koska se olisi tullut kalliiksi ja Turusen kotona ei ole enää tilaa tauluille. Kun Trobergin virkaanastujaisten yhteydessä pidettiin piispantarkastus, antoi seurakunnan uusi kirkkoherra katsauksen pitäjän hengellisestä ja siveellisestä tilasta. Aikalaiset kuvasivat Paavo-Kalliota ailahtelevaiseksi ja omapäiseksi. Paavo-Kallio pidätettiin ja toimitettiin Tampereelle. Saarnakiellon Paavo-Kallio oli saanut jo vuonna 1896. – Taidetta tehdessä yksinäisyyden tunne häviää kokonaan. Kirkkoherran sinnikäs taistelu Apulaispappina Akaassa jo aiemmin palvellut Troberg tunsi pitäjän olosuhteet. Tietenkin Haihunkosken tunnistaa, jos on käynyt siellä, Turunen arvelee. Viialan postinumeron mukaisesti töiden aiheet liittyvät Viialaan. Lahkolaiskokouksissa meno kuului olleen vallatonta ja kristitylle sopimatonta
Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Toimitusaika 1-3 vrk. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 12 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 044 347 7404 Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Kiinnostuitko. . Kuka olet. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. Pyydä tarjous! Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 040 848 0094 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 3. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Mitä teet ja mitä palveluja / tuotteita sinulta saa. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 46, Toijala, p. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 040 329 0220 1. KODINKONEHUOLTO. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. 2. Olen Suomen puhtaanapitoja kiinteistöpalvelu Oy:n omistaja Marika Jaakkola. listapituus 3200 mm. Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. Puh. Kerron mielelläni lisää. vakiovärit. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 535 4229 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. www.eijuska.fi P. 8-16.30, p. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Olen lomalla 1.–7.3.2021. Palveluun kuuluu peruskiinteistöhuolto taloyhtiöille (nurmikonleikkuut, lumityöt, päivystys, huoltotyöt ym). Myös matot. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Vaihtotyön kesto 1-2 h. ?????????. Terveiset lukijoillemme Sydämellisesti tervetuloa asiakkaaksemme. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. P. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy. 040 124 2566 APTEEKKI Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Sarjoitukset . Kyrölä P. Lisäksi puhtaanapidon työt, kuten porrassiivoukset ja vahaukset ym. Max. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Kerro yrityksestä. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. p. Avaimet . Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Tmi HN-lauteet P. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 040 160 7960 ark
Toimitusaika 1-3 vrk. Puh. Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy. Tmi HN-lauteet P. p. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Palveluun kuuluu peruskiinteistöhuolto taloyhtiöille (nurmikonleikkuut, lumityöt, päivystys, huoltotyöt ym). Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Kyrölä P. 2. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Olen lomalla 1.–7.3.2021. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. listapituus 3200 mm. Max. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. KODINKONEHUOLTO. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 46, Toijala, p. P. Myös matot. vakiovärit. 3. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 044 347 7404 Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Kiinnostuitko. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Mitä teet ja mitä palveluja / tuotteita sinulta saa. Akaan Seutu – Keskiviikko 3.3.2021 13 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. www.eijuska.fi P. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Avaimet . 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 040 848 0094 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Terveiset lukijoillemme Sydämellisesti tervetuloa asiakkaaksemme. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. Lisäksi puhtaanapidon työt, kuten porrassiivoukset ja vahaukset ym. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Kerron mielelläni lisää. Kuka olet. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Vaihtotyön kesto 1-2 h. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Pyydä tarjous! Puh. Sarjoitukset . 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Kerro yrityksestä. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 160 7960 ark. 8-16.30, p. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. . 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. 040 124 2566 APTEEKKI Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. ?????????. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 535 4229 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. Olen Suomen puhtaanapitoja kiinteistöpalvelu Oy:n omistaja Marika Jaakkola. 040 329 0220 1
Kuollut: Sylvi Maria Pietiläinen 100 v, Toivo Antero Keskinen 94 v, Irja Anna-Liisa Toivonen 91 v, Jouko Kullervo Venho 71 v, Sirpa Hannele Kivi 66 v. Keräyslippaiden sijaintipaikat Iittalassa; S-Market, Kalvolan Apteekki, R-kioski, kirkkoherranvirasto ja nyt myös Ravintola Taika. Häntä syytettiin jopa pahuuden palveluksessa olevaksi, mutta Jeesus vastasi kohtaamaansa pahuuteen hyvyydellä ja rakkaudella. Jukka Tolonen ja Hillel Tokazier esiintyvät Loimussa Akaan Seutu Maaliskuun Loimu striimataan Akaan kirkosta 7.3. Tästä vastauksesta meille on annettu lupaus. Mut sydämiimme läpi elämän, jätit muistosi lämpimän. Meidän epävarmassa maailmassamme tarvitaan uskoa joka voi vuoria siirtää, toivoa, joka osaa nähdä myös vaikeiden aikojen ja kärsimyksen yli sekä rakkautta, joka on väkevä kuin kuolema. Evankeliumit kertovat, kuinka Jeesus eli täällä maailmassa ihmisenä. 26.3.1920 Parikkala k. Huikko s. Johanna Särkkälä esittää uunituoreen laulunsa ja Hillel Tokazier ja Jukka Tolonen konsertoivat. Messu klo 10 suoratoistona Akaan kirkosta. Vaikka pahuus vallitsee maailmassa, me kristityt tiedämme, kuka tulee sanomaan maailmassa viimeisen sanan. Ihmiskunnalle sanotaan edelleenkin samat sanat, jotka Jumala sanoi Kainille: Etkö kuule, kuinka veljesi veri huutaa minulle maasta!Pahuutta on kuitenkin myös muunlaista kuin murhat ja ryöstöt. Tolonen on kansainvälisesti tunnetuimpana suomalaisia kitaristeja. Jumalanpalvelukset verkossa: www.akaanseurakunta.fi. Muuta: Kaiken kansan soppapäivät keskiviikkoisin: Viialan torilla klo 10-11, Toijalan torilla klo 11.3012.30 ja Kylmäkoskella Tokmannin edustalla noin klo 13. Vaikka pahuutta maailmassa onkin enemmän kuin haluaisi nähdä, lopullinen vastaus kysymykseen havainnollistuu vasta myöhemmin. Lämmin kiitos osanotosta. Esiintymispaikoiksi valikoituivat kirkot ja vankilat, joissa hän kertoi elämänsä muutoksesta. Hän joutui kohtaamaan myös pahuutta. Messun jälkeen voit tulla ehtoolliselle heti suoratoiston päätyttyä. Yhteisvastuukeräys on käynnissä. Rock-vuodet ajoivat Tolosen päihdeja huumekierteeseen. Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta ilmeni hänen toiminnassaan siten, että hän pystyi antamaan avun niillekin, joilla ei ollut enää mitään muuta auttajaa. Loimu suoratoistetaan Akaan kirkosta klo 15 alkaen. Se vastaus ilmenee jo ensi pyhän pyhän aiheessa: Jeesus, pahan vallan voittaja. Uutiset maailmalta kertovat tuskasta, kärsimyksestä ja kuolemasta. Pahuuden ongelmaan on silti olemassa yksi vastaus. Hengellinen etsintä tiivistyi Tokazierin elämässä 1980-luvun alussa elämänkriisien puristuksessa. Pahuuden edessä ei siis tarvitse olla mykkänä, vaan voi olla varma siitä, että Jumala tulee sanomaan viimeisen sanan tässä maailmassa. Häntä kyllä syytettiin, mutta ei saatu tuomiolle. Vaikka pahuuden ongelmaa ei kyettäisikään selittämään, pahuutta ei silti ole vaikea nähdä. kello 15 alkaen. Rakkaamme Sirpa Hannele KIVI o.s. 14 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Kalle Roine Kastettu: Bella Aada Elina Haapalehto, Vieno Kerttu Marianne Rissanen, Lukas Veikka Viljami Saari. Mauri Vilhelm Iivari MATTILA s. KALVOLA Meille rakas Sylvi Maria PIETILÄINEN o.s. Aina sitä on mietitty, mutta milloinkaan ei ole tullut sellaista opettajaa, joka olisi kyennyt selittämään meille pahuuden ongelman. Jumalanpalvelus lähetetään sunnuntaisin suorana lähetyksenä Hämeenlinnan seurakuntien Youtube-kanavalla. Su 7.3. Koska nivelrikko on vienyt häneltä mahdollisuuden soittaa kitaraa, hän esiintyy nyt itseään pianolla säestäen. Eero ja Anneli Juha ja Anniina Jouni ja Julia Marja ja Pentti sukulaiset ja ystävät Siunattu omaisten ja ystävien läsnä ollessa. Muusikko löysi henkilökohtaisen uskon ja alkoi muiden töidensä ohella säveltää ja esittää myös hengellistä musiikkia. Hän tuli kuuluisaksi Tasavallan Presidentin kitaristina jo 1960-luvulla. 29.4.1954 Valkeakoski k. 1970-luvulla alkoi Tolosen pitkä kansainvälinen ura, joka sisälsi useita soololevyjä sekä esiintymisiä huippuartistien kanssa. Heikkinen s. Rakkaudella muistaen Sari ja Marko perheineen Erno ja Tuire perheineen sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Aiheena on Jeesus pahan vallan voittaja, josta Raamattutunnin pitää Operaatio Mobilisaation toiminnanjohtaja Arno Alajoki. Jokainen meistä on huomannut pahuuden myös itsessään. 12.1.2021 Viiala Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Työntekijät ovat paikalla sinua varten puoli tuntia suoratoiston päättymisen jälkeen. Evankeliumit todistavat, että hän vastasi pahaan hyvällä, ei pahalla. Liian usein kuulemme kärsivien huutoa, leskien ja orpojen itkua. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. Sodat, väkivaltaisuudet ja sorto ovat nykyisten tehokkaiden tiedotusvälineiden ansioista kaikkien tiedossa. Nettilahjoitusmahdollisuus ja tietoa keräyksestä Kalvolan seurakunnan kotisivuilla. Kätemme on hidas auttamaan ja olemme taipuvaisia näkemään oman etumme muiden edelle. Rakasta äitiä kaivaten Risto ja Asta Riitta lastenlapset, lastenlastenlapset sekä lastenlastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Elämme siten, että jätämme valintojemme laskut tulevien sukupolvien maksettavaksi. Striimatuista jumalanpalveluksista ja Kalvolan seurakunnan nettihartauksista tietoa seurakunnan kotisivuilla www.kalvolanseurakunta.fi. Sitä on joka puolella. AKAA Kuollut: Elma Maria Nuottakari 92 v, Stig-Olof Tötterman 92 v. Samaan aikaan rockmusiikki valloitti maailmaa, ja Hillel Tokazier tempautui sen rytmeihin. Pahuuden ongelma M iksi maailmassa on pahaa ja kärsimystä, jos kerran Jumala on hyvä ja rakastava. Jeesus osasi oikealla tavalla suhtautua siihen. Muistathan käyttää maskia ja pitää riittävää etäisyyttä muihin paikalla oleviin. Kiitämme osanotosta suruumme. Siitä pitäen soittaminen on täyttänyt hänen elämänsä kokonaan. Pahuutta meillä tässä maailmassa on aina ympärillämme, mutta kristilliseen uskoon kuuluu oleellisena osana se, että tulevaisuudessa on toivo. Ahnehdimme sellaista mikä ei meille kuulu. Hän joutui vankilaan, jossa hän tuli uskoon ja hänen elämänsä muuttui. Annoksen saat mukaasi valmiiksi pakattuna annosrasiassa. Jukka Tolonen säestää itseään pianolla. Tiedämme olevamme voittajan puolella. Vastaus on siis siinä, että Jumalan valta on kaikkea maailmassa vaikuttavaa pahan valtaa suurempi. Kirjoittaja on Kalvolan kirkkoherra. Johanna Särkkälä esittää uunituoreen laulunsa ja Hillel Tokazier ja Jukka Tolonen konsertoivat. 9.2.2021 Akaa Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. Omassa lähipiirissämme me emme murhaa tai ryöstä ketään, mutta silti emme rakasta Jumalaa yli kaiken emmekä lähimmäistämme niin kuin itseämme emmekä tee lähimmäisellemme sitä, mitä toivomme itsellemme tehtävän. Kiitoksemme Torkonkartanon Visakoivun hoitajille hyvästä hoidosta. 24.11.1926 Kalvola k. Piano ja rockmusiikki muuttivat elämän Hillel Tokazier oli kymmenvuotias, kun hänen perheeseensä hankittiin piano. Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa. Maarit Heinonen. Hän on soittanut pianoa ja sähköurkuja useissa yhtyeissä, säveltänyt ja sovittanut, säestänyt ja konsertoinut sekä yksin että erilaisissa kokoonpanoissa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. Pahuuden ongelmaa emme ole saaneet koskaan ratkaistua. Aiheena on Jeesus pahan vallan voittaja, josta raamattutunnin pitää Operaatio Mobilisaation toiminnanjohtaja Arno Alajoki . 16.1.2021 Sääksmäki Ehti iltaan elon päivät, tuli rauha sydämeen, Taivaan Isä otti vastaan, matkalaisen väsyneen
Puolueen, yhteislistan ja valitsijayhdistyksen vaaliasiamiehen on toimitettava ehdokashakemus kaupungin keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 9.3.2021 ennen klo 16.00. Vehviläinen on Lempäälän seurakunnan johtava kappalainen ja parhaillaan vt. Keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä myös sähköpostitse (akaan.kapunki@akaa.fi) tai postitse (Sirkesalontie 3, 37801 Akaa) saapuneet hakemukset koronaviruksen leviämisen ehkäisemisen vuoksi. Vehviläinen sai suljettuna lippuäänestyksenä järjestetyssä vaalissa 18 ääntä, Harjun seurakunnan vs. Kuntavaalien ehdokasasetteluun liittyvät asiakirjat ottaa vastaan keskusvaalilautakunnan sihteeri / vs. Samassa yhteydessä keskusvaalilautakunnalle on toimitettava myös mahdolliset ilmoitukset vaaliliitoista ja yhteislistoista. Akaalainen Sorsa on virkavapaalla Lempäälän seurakuntapastorin virasta. 24.2.2021 Akaan kaupungin keskusvaalilautakunta Vehviläinen Lempäälän kirkkoherra Leena Sorsa oli yksi Lempäälän kirkkoherran virkaa hakeneista. hallintopäällikkö kaupungintalolla 9.3.2021, 3.kerroksessa klo 1216. Tarja Antola Lempäälän kirkkovaltuusto valitsi kokouksessaan 23.2. johtava kappalainen Mika Nokelainen 8 ääntä ja Punkalaitumen vs. Ota hyöty ja ilo irti 24.3. kirkkoherrana. Lomakkeiden käyttö ei ole kuitenkaan pakollista, vaan ehdokashakemuksen voi tehdä kirjallisesti muutoinkin, esimerkiksi vapaamuotoisena hakemuksena. kirkkoherra Leena Sorsa yhden äänen. Liikkumiseen vaikuttavat parhaillaan niin epidemia kuin ilmastonmuutoskin. Lempäälän kirkkoherraksi haki viisi henkilöä.. ilmestyvästä lukupaketista. Oikeusministeriö on päätöksellään 26.3.2020 vahvistanut kaavat lomakkeille, joita voidaan käyttää ehdokkaiden asettamisessa. Näinä aikoina haluamme jakaa kanssanne kokemuksia ja kertomuksia siitä, miten selvitä paremmin mullistuvassa maailmassa. Katso lisää: akaa.fi Kuulutus vuoden 2021 kuntavaalien ehdokasasettelusta ja valtuutettujen määrästä Akaan kaupunginvaltuuston (28.9.2016, § 63) päätöksen mukaisesti Akaan kaupungissa valitaan vuoden 2021 kuntavaaleissa kaupunginvaltuustoon 35 valtuutettua. Lempäälän uudeksi kirkkoherraksi Matti Vehviläisen, 48. Liikennevälineet ja liikennekäyttäytyminen muuttuvat niiden mukana. Käsittelemme sekä kauden uutuudet että kulutusta kestäneet kestosuosikit. Kuntavaalissa voivat ehdokkaat asettaa puolueet sekä äänioikeutetut, jotka ovat perustaneet valitsijayhdistyksen. Vaalilain 147 §:n mukaan puolueella, vaaliliitolla tai yhteislistalla on oikeus asettaa kussakin kunnassa enintään valittavien valtuutettujen puolitoistakertainen määrä ehdokkaita (52 ehdokasta). Akaan Seutu – Keskiviikko 3.3.2021 15 AUTOT JA LIIKENNE -teemasivut keskiviikkona 24.3.2021 TULOSSA! Kevät lähestyy, liikenne lisääntyy Maaliskuun lopulla julkaistava Autot ja liikenne -teema kertoo, mitä kevät ja kesä tuovat tullessaan ja mihin nyt kannattaa valmistautua
040 335 4625 nuorisoyhdistykset sp. Aiemmin saapuneet, vuotta 2021 koskevat hakemukset otetaan huomioon päätöstä tehtäessä. 16 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu HALUTAAN OSTAA KUULUTUKSIA SEKALAISIA SEKALAISIA SEKALAISIA TORIKAUPAT VUOKRALLE TARJOTAAN AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Tulonselvitys liitteineen toimitetaan viimeistään sen kuukauden aikana, jolloin lapsi aloittaa varhaiskasvatuksen. 040 546 2262 En juhli koronan takia. edellä sp. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä tai opinnoista, joiden ajankohtaa ei ole ennakoitavissa, varhaiskasvatusta on haettava viimeistään kahta viikkoa ennen tarvetta. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. yhtenä alana Kylmäkosken Riisikkalassa. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi HALUTAAN OSTAA VUOKRALLE TARJOTAAN Asuntovaunu tai asuntoauto vikainenkin käy. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 040 335 3377 Akaalaiset yhdistykset, sp. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. Tervetuloa kenkäkaupoille! Kimmon kenkä Kankaanpää. Sivistysjohtaja Virve Jämsén Kohdeavustukset työtä tekevät yhdistykset puh. 046 888 5308. Lisätietoja: Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri: päiväkoti Onni, päiväkoti Toivo ja yksityinen perhepäivähoito puh. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. huonekalut, kotim. Lisätiedot puh. 040 335 3511 Varhaiskasvatuksen aluevastaava Pirjo Nenonen: Nahkialan päiväkoti, Kylmäkosken päiväkoti, Rautalan päiväkoti, Ylpönpihan päiväkoti ja kunnallinen perhepäivähoito puh. virve.jamsen@ akaa.fi mainittujen) avustusten piiriin. Avustusten hakuaika keskiviikko 3.3.2021 – torstai 1.4.2021 klo 15.00. 040 573 6025/ sähköposti: jousimies.12@hotmail.com. VIIALAN torilla 9-16. 040 335 3512 Varhaiskasvatuksen aluevastaava Ritva Viskari: Nahkalinnan päiväkoti, Pajantien päiväkoti ja Sahurin päiväkoti (keskitetty vuorohoito) puh. jouko.pekkarinen@akaa.fi Nuorisotoiminta Akaan kaupungissa Nuorisosihteeri Jouko Pekkarinen Yleisavustukset nuorisotoimintaa järjestävät puh. Varhaiskasvatusta tulee hakea 4 kk ennen tarvetta. 040 852 1683. alv 10%. Esko Siltanen Sivistyslautakunta: Kohderyhmä Lisätietoja/yhteyshenkilöt Kulttuuritoiminta Akaan kaupungissa kulttuurivs. Akaassa 3.3.2021 Sivistyslautakunta Avustukset vuodelle 2021 Akaan kaupungissa on haettavana seuraavat avustukset: Katso lisää: akaa.fi Ostetaan kuolinpesät, muuttojäämistöt ja ullakonaarteet. Akaan kaupunki, koulutoimisto, Sirkesalontie 3, 37800 Akaa. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 32 e • 6 kk 56 e • 12 kk 99 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Peltoa n. RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Teho 8 tonnia isku 52cm. Kullekin avustukselle on oma täytettävä sähköinen hakulomake Akaan kaupungin kotisivuilla: www.akaa.fi/lomakkeet. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Hakuajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon. • Yrityksen perustaminen • Yrityksen kehittäminen ja investoinnit • Työvoimatarpeet ja koulutus • Toimitilaja tonttiasiat • Omistajanvaihdos Palvelulupaus: Sujuvuus asia heti vireille Avoimuus tiedottaminen Innovatiivisuus katse tulevassa Aktiivisuus yhdessä yritysten kanssa Akaan kaupungin elinkeinopalvelut Yrityksen ensikontaktina etunimi.sukunimi@akaa.fi akaa.fi/elinkeinot Jari Jokinen Kaikki elinkeinoasiat 040 335 6098 Jukka Turunen Uudet yritykset, toimitilat 040 335 3690 Piritta Forstén Yritystuet 040 335 6081 Tanja Kulmala Työvoimatarpeet 044 241 6173 PoVer-hanke (ESR) KIMMON KENGÄSSÄ ALE Ke 3.3. Puh. Hoidamme kaatopaikkaviennit. virve.jamsen@akaa.fi kulttuurilaitokset sekä yksityiset taiteenharjoittajat Liikuntatoiminta Akaan kaupunkiin rekisteröidyt Nuorisosihteeri Jouko Pekkarinen Yleisavustukset urheiluseurat puh. jouko.pekkarinen@akaa.fi Muu toiminta Akaalaiset yhteisöt ja vs. Lomakkeet löytyvät osoitteesta www.akaa.fi Varhaiskasvatus ja koulut/Varhaiskasvatus/Haku varhaiskasvatukseen. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. P. Markka-ajan rahoja. 040 335 4625 sp. 19 ha. Kotimainen lasi ja ryijyt kiinnostaa, ilmainen arviointi. Tarjoukset 31.3.2021 mennessä. Perhepäivähoitoon ja päiväkoteihin haetaan sähköisellä lomakkeella. Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Paperiset hakemukset liitteineen tulee toimittaa viimeistään torstaihin 1.4.2021 klo 15.00 mennessä os. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 040 335 3377 kaupungin muiden (esim. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Varhaiskasvatuspaikkojen haku Elokuussa 2021 vapautuvien varhaiskasvatuspaikkojen hakuaika on 8.3.2021 31.3.2021 välisenä aikana. 010 584 4170 (ark. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. Puh. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. 040 335 4630 VIKSU AKAA Akaan arvot leikin ja kasvun keskiössä Tervetuloa varhaiskasvatukseen Katso lisää: akaa.fi Vuokralle tarjotaan HALKOMAKONE polttomoottorilla. TOIJALAN torilla 10-15. Militariaa, merkit, mitallit ja asusteet, puukot ja miekat. Sivistysjohtaja Virve Jämsén Yleisavustukset yhdistykset, jotka eivät kuulu puh. To 4.4
Roininen edustaa Sdp:tä.. Laskiaissunnuntain vietto oli vahvasti ulkoilupitoinen. Suunnittelemme erilaista virkistystoimintaa kuten teatterija konserttimatkoja, tutustumiskäyntejä ja ulkoilutapahtumia huomioiden jäsenistön toiveet. Apua voisi sanoa miesten puolesta. Kuluneen vuoden aikana lähimmäisten auttaminen on ollut lähempänä meitä kuin koskaan aiemmin, ja tämä näkyi tuloksissa, Joulupuu 2020 -hankkeen projektipäällikkö Janette Jantola Akaan Nuorkauppakamarista kiittää. Korkeamäki. Onnittelut Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit 8.–12.3. Meidän yhdistys 70-vuotisonnittelut 3.3. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Torstaina 5. Yhdistyksessämme toimii viisi kerhoa; korttija muistikerhot sekä DIGI-kerho henkisen suorituskyvyn virkistämiseen, sekä keilaja liikuntakerhot fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseen. Lisäksi pystyttiin auttamaan paikallisia lapsiperheitä lähes 9000 eurolla. Tuulipusseista saa nopeasti selville tuulen suunnan, joka on tarpeen esimerkiksi mahdollisten kaasuonnettomuuksien sattuessa. Viialan kunnan virastoissa on tasa-arvoisuus mennyt jopa ”ylikin” eli nyt miehet eivät ole tasa-arvoisia. Akaan Seutu – Keskiviikko 3.3.2021 17 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Kauko, torstaina Ari, Arsi, Atro, perjantaina Leila, Laila, lauantaina Tarmo, sunnuntaina Tarja, Taru, Taika, maanantaina Vilppu ja tiistaina Auvo, Edvin. Kumpulan jumalanpalvelus keräsi Kumpulan salin täyteen sanan kuulijoita. Minkälaista toimintaa yhdistyksessä järjestetään. Tänä vuonna lahjoituksen pystyi tekemään myös mobiilisti eJoulupuun kautta. Jäseneksi voi ilmoittautua täyttämällä nettisivuillamme olevan kaavakkeen tai ilmoittamalla jollekin tuntemalleen jäsenellemme liittymishalukkuudestaan. Ruuasta ja arpojen myynnistä kertyneet tulot lahjoitettiin yhteisvastuukeräykselle. Lihapyörykät, perunasose, salaatti Keskiviikko Gulassikeitto, leipä, tuorepala Torstai Pinaattiletut, perunasose, puolukkahillo, salaatti Perjantai Tonnikalapasta, salaatti Nuorkauppakamari kiittää osallistuneita Akaan Nuorkauppakamari järjesti joulun alla Joulupuu-keräyksen. Vuosi 2020 oli erilainen ja jouduimme opettelemaan uutta, niin myös vuotuisessa Joulupuu-projektissamme. Jos useinmiten tulee nimetyksi mies kuin nainen, johtuu se suuresti naisista itsestään eli heidän heikommasta osallistumisestaan ja aktiivisuudestaan puolue elämässä, arvelee kh. Mukana olivat K-Market Maukas, K-Supermarket Akaa, Strang Company Oy, DS-Smith Packaging, Old Bronx, Taksi Siren, Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki, Akaan lastenneuvola ja Akaan Seurakunta. APUA!!! kunnanvirastojen miehet eivät ole tasa-arvoisia Alkuviikolla saapui kuntaan Tasa-arvoasiain Neuvottelukunnan suositus sukupuoltenvälisen tasa-arvon toteuttamiseksi kunnallisissa luottamustoimissa. maaliskuuta Laskiainen Kumpulassa Hiljalleen on perinteeksi muodostunut seurakunnan laskiaissunnuntain vietto lähellä keväistä luontoa, Kumpulassa Näin myös viime sunnuntaina, jolloin joukolla kokoonnuttiin seurakunnan leirikeskukseen, siellä oli kaikenikäisille järjestetty erilaista laskiaisohjelmaa, myös sunnuntain jumalanpalvelus oli siiretty siellä pidettäväksi. Yhdistyksen tavoitteena on olla yhdyssiteenä Akaassa ja sen lähiympäristössä asuvien ja vapaa-aikaansa viettävien eläkeläisten ja ikääntyvien ihmisten kesken. Tuemme jäsentemme elämän hyvää laatua ja edistämme heidän sekä henkistä että fyysistä hyvinvointiaan järjestämällä ja osallistumalla erilaisiin jäsenistöä kiinnostaviin tapahtumiin. – Toisaalta mitään juridisia perusteita ei löydy, jolla tämä tai tuo puolue voitaisiin määrätä nimeämään johonkin luottamustehtävään nimenomaan nainen. Oikaisu Valtuuston toisen varapuheenjohtajan valinnasta kertovan jutun kuvatekstissä Saija Roinisen nimen perässä luki (vas.) (AS 24.2.). Tuulipussit asemalle ja vesitorniin Kunnanhallitus pyytää VR:ltä, että sen kustannuksella asennettaisiin tuulipussi Viialan asemalle ja että Viialan kunnan kustannuksella asennettaisiin toinen tuulipussi Vesitornin huipulle. Miksi kannattaa lähteä mukaan. 2021 Esko Siltaselle .Toivottaa Erja ja Kauko perheineen Maanantai Jauhelihaperunaviipalelaatikko tai jauhelihakiusaus, salaatti Tiistai Pyörykkävyöryn lihapyörykkäpäivä. – Vielä kerran kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte Joulupuun lahjaja ruokalahjakorttikeräykseen. Keräys onnistui, akaalaisten avulla saatiin autettua yli 200 lasta saamaan joululahjan kuusen alle. Lapsille oli tietysti pulkkamäki sekä Heinälahden järvenjäällä hevosajelua. Lapsille järjestettiin oma kirkko rakennuksen toisessa siivessä. Miten toimintaan pääsee mukaan. Aikuisille järjestettiin erityinen laskiaisjuhla. Koska laskiaissunnuntainvietto viivähti jonkin matkaa iltapäivän puolelle, oli Kumpulassa tarjolla ruuaksi höyryävän herkullista hernerokkaa. Puolueet nimeävät ehdokkaansa pätevyyden, sopivuuden ja tarkoituksenmukaisuuden huomioonottaen. Otamme varmasti yhteyttä. Kun kunnanvirastoista löytyy 6–7 miestä on naisia vastaavasti 17 ja tilapäiset toimistoapulaiset päälle. – Kiitän kaikkia osallistuneita Akaan Nuorkauppakamarin ja avustusten saaneiden puolesta. Mukana Kumpulan laskiaisessa oli reilusti toista sataa henkeä. Lisäksi kiitokset yhteistyökumppaneillemme, joiden avulla pystyimme tukemaan lasten joulua, Jantola jatkaa. Kunnanjohtaja Esko Korkeamäki sanoi tasa-arvon Viialassa toteutuneen moni muita kuntia paremmin, täällä on luottamustoimissa hänen mukaansa paljon naisia aina puheenjohtajatasoa myöden. Meidän yhdistys -palstalla esitellään MeNytissä mukana olevia, Akaassa toimivia yhdistyksiä . 1981 Akaan kansalliset seniorit Kenelle yhdistys on tarkoitettu
Ma 8.3. Akaan Kokoomus ry. AUTOT JA LIIKENNE -teemasivut keskiviikkona 24.3. 18.00 19.30 Kokoomuksen Pirtti, Sontulantie 3D ja Google Meet. Mainostajana sinun kannattaa olla kokonaisuudessa mukana. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous. 040 559 7489. Asiantuntijana Antti Aarnisalo, ylilääkäri ja linjajohtaja (HUS). 18.00 Toijalan rautatieaseman kokoustila. Hallitus on päättänyt, että kokous pidetään TEAMS-etäyhteydellä. Kysy! Turvavälit ja maskin käyttö. Saat linkin sähköpostiin ja sitä klikkaamalla voit liittyä kokoukseen. 040 563 7287. 17.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala. Liittymislinkki ja esityslista ovat sähköpostissasi viikon 9 aikana. Muut voivat etäyhteydellä ottaa osaa kokoukseen (Microsoft Teams). Vain patikkaporukka reippailee joka maanantai noudattaen voimassaolevia ohjeita ja kokoontuu Toijalan S-marketilla klo 9. 24.3.2021 klo 11.30-13.30. Ke 10.3. sihteerille 8.3.2021 mennessä. 60 000 lukijaa. To 11.3. Kevätkokouksessa esillä sääntömääräiset asiat mm. Ke 17.3. Käyhän katsomassa ja kuuntelemassa. liittokokousedustajan valinta. 8.3.2021 mennessä etäyhteyslinkin lähettämistä varten. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Johtokunta PS kokouksessa huomioidaan koronaohjeet. Voit edelleen soittaa neuvoa kysyäksesi Riitalle 040 561 3616. Ilm. Kokouksessa asetetaan viimeiset kuntavaaliehdokkaat kuntavaaleihin 2021 ja poliittisen katsauksen pitää kansanedustaja Sofia Vikman. Kuulokeskuksen numeroita ym. Ma 8.3. Noudatamme tilaisuuksissa THL:n koronarajoituksia, joten pidäthän maskia tai visiiriä, käytät käsidesiä ja tulet paikalle vain terveenä. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Kysy lisää keskittämiseduista. Tampere. Jos haluat seurata luentoa ilmoittaudu Killan kautta https://kilta.kuuloliitto.fi/kotisivut/ oma nimi (läheisen nimi/ sähköpostilla viimeistään 22.3.2021. To 18.3. mielellään 12.3. Kevätkokous. Hallituksen kokous. Mukana etänä Kuuloliiton kuntoutussihteeri Margit Hassinen. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään kylätalolla 10.3.2021 klo 10.00 alkaen. 15.00 Viialan Työväentalo Rientotie 3, Akaa. Jos tiedot pysyvät samoina, niin kaikkia asioita ei ole ensi vuoden esitteessä esim. Akaan Kokoomuksen ylimääräinen yhdistyksen kokous. Ti 31.8. rautatieläisten kertomana. Ti 9.3. Esillä kerhotoiminta ja kuntavaalit. Akaan Wanhat Toverit Hallituksen kokous. 040 561 3616 tai risuomi@ gmail.com. Huolehdimme turvaetäisyyksistä ja sisätiloissa max. Vaalien ehdokastilanteesta ja vaalirahoituksesta alustaa Toijalan Ty:n puheenjohtaja Salla Bister. Myös etänä voi osallistua Zoomin kautta omalla tietokoneella. Heidän tulee ilmoittaa sähköpostiosoitteensa sihteerille viim. Tarinatuvat eivät myöskään kokoonnu maaliskuussa. klo 12. Ke 24.2. Pidäthän sen tallessa. Akaan Reumayhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous. 15.00 Savolantie 12, 37800 Akaa. Osoitteessa akaaseura.fi/aanitearkisto on kuultavissa Toijala-muisteluita mm. 11.30 13.30 oman tai läheisesi sähköpostin ääressä. Kokous pidetään rajoitettuna ja kokoukseen otetaan vain THL:n silloisen suositusten mukainen henkilömäärä suojaustoimenpiteitä noudattaen. 14.00 16.00 Toijalan Sampola tai oma tietokone. Vahva etäkokous suositus. 12 300 Sydän-Hämeen Lehti .................................... Riskien välttämiseksi hallitus suosittaaa, että jäsenet osallistuvat kokoukseen ainoastaan TEAMS-etäyhteydellä.Esityslista ja ohjeet TEAMS-etäyhteyden avaamiseen löytyvät Senioripostista ja yhdityksen nettisivuilta. Yritetään uudelleen ma 12.4. Kokoukseen tulee hallituksen päätöksellä ilmoittautua etukäteen, viimeistään 3.3. Ma 15.3. Akaan Seudun Kaatuneiden Omaiset ry Tarinalounas. numeron 040 335 3456, josta avun tarve välitetään Akaan alueen jollekin kuulovastaavalle, joka soittaa asiakkaalle ja sopii käynnistä. Ti 8.6. Käsitellään Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. klo 15.00. Akaan Soroptimistit Maaliskuun kuukausikokous pidetään verkossa 9.3. Akaan kansalliset seniorit ry:n hallitus kutsuu jäsenensä yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen 10.3. 12.00 Metsola-sali Valtatie 5, Akaa. mennessä! Akaa-Seura ry Äänitteitä Akaa-Seuran kotisivuilla. Ma 8.3. Vieraana HS-Vesi Oy:n toimitusjohtaja Jukka Meriluoto. päivänä 2021 klo 12.00 Metsola-salissa Valtatie 5, Akaa. Koska vieläkään toistaiseksi ei voida toimia Kuulolähipalvelussa, laitamme Akaan kodinhoidon päivystykseen puh. mennessä. Pandemiarajoituksista johtuen kokousten emännyysvuorolista on muuttunut. Ota yhteyttä: Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen Maakunnan Matti puh. 14 400 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ............... Yhdistyksen kotisivulla on lisätietoa asiasta. Opastusta Zoomin käyttöön 15.3. Tinnitusaiheinen lääkäriluento 24.3 netin kautta. 044 347 7404 Matti Pulkkinen asta.kohonen@akaanseutu.fi puh. Aika Akaan Seudun Ruskat ry Kerhopäivä peruutettu. Ke 9.6. Kuuloliitto järjestää asiantuntijaluennon tinnituksesta etäyhteydellä. 050 597 9303 Akaan Seutu matti.pulkkinen@pirmediat.fi Lehti lukijoita Akaan Seutu ................................................... E-kokous verkossa (Teams). Lehtiemme verkkosivujen kautta tavoitat n. Hallitus sääntömääräiset asiat. Lisäksi Facebook-sivuillamme julkaistaan päivittäin kuvapareja vanhasta ja nykyisestä Toijalasta. 17.30 19.00 Zoom-kokous. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Eläkeliiton liittokokous ja kesäjuhla. Ke 24.3. Ennakkoilmoittautumisia ottaa vastaan yhdistyksen puheenjohtaja Hilla Huhturi puh. 13 600 Mainostaja! Varaa paikkasi 19.3. Hallitus Akaan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys ry Yhdistyksen vuosikokous. 6 ihmistä kerralla/tai THL voimassaoleva suositus. Saat linkin sähköpostiin ja yhdellä klikkauksella kyseisenä aikana pääset seuraamaan luentoa.. Akaa. Ti 9.3. Ke 10.3. Akaan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys ry:n vuosikokous pidetään maaliskuun 17. Muistathan kasvomaskin. 16 400 Oriveden Sanomat ........................................ Akaan Seudun Kuulo ry Apua kuulolaiteongelmissa. Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Voit mainostaa samassa teemassa myös Pirmedioiden muissa paikallislehdissä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Oriveden Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa. mennessä puheenjohtajalle tekstiviestillä tai soittamalla p. 10.00 Kylätalo. 13 300 Ylöjärven Uutiset ........................................... Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään hybridikokouksena https:// meet.google.com/fjs-mqnr-csk. joudumme perumaan lounaan koronarajoitusten takia. Maaliskuun kuukauskokous pidetään verkossa ti 9.3.2021 klo 18.00. Akaan kansalliset seniorit ry Kutsu kevätkokoukseen. Yhdistysesite on jaettu. Yhdistyksen vuosikokous on siirretty pidettäväksi huhtikuussa. Ke 3.3. klo 13. Kahvitarjoilu. Koronan vuoksi etukäteen ilmoittautuminen kokoukseen pj:lle p. Mikäli koronatilanne sallii, pidetään Eläkeliiton liittokokous ja kesäjuhla Tampereella 8.-9.6.2021. Esityslista toimitetaan erikseen. Tilalle ajankohtaista. 18 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu Teemasivuilla tavoitat asiakkaasi Akaan Seutu tarjoaa lukijoille runsaasti olennaista asiaa autoilusta ja liikenteestä yleensä
peruuntuu. Voittokulku jatkui sunnnuntaina ToPV ja Akaa Futsal olivat molemmat pelanneet jo lauantaina, ja väsymys näkyi seuraavana päivänä. Ottelu venyi Akaa Futsalin kannalta voittoisaan rangaistuspotkukilpailuun. Hallitus VREL Toijalan Osasto ry Peruutus. T. Kilpailu 9.00. Onneksi meillä on lisäksi kaksi luotettavaa keskipelaaja Panu Pitkänen ja Aleksi Kaatrasalo , huokaisi Lüütsepp. Liikunta kamppanja 1.330.4.2021 kaikki nyt liikumaan, laittakaa kerrat paperille ylös. Nyppy. Akaa Futsalista mukana joukkueessa ovat Jyrkiäinen, Grönholm, Nyström sekä maalivahti Kasper Kangas . peliminuutti toi Sievin mukaan peliin. Seuraa meitä tovoli.sporttisaitti.com, Facebookissa sekä Instagramissa! Viialan Eläkeläiset ry Sääntömääräinen kevätkokous. Kokoontuminen Sampolaan 16.3. Esillä kevätkokoukselle sääntömääräiset asiat. Hallitus Kylmäkosken Työväenyhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous. Korona rajoitukset jatkuvat edelleen. Kuusela ruokki kuumaa hakkuria peräti 40 passin verran. 18.00 Kylmäkosken Paloasema. Tasaisessa ja viihdyttävässä ottelussa Sieviä vastaan molemmilla joukkueilla oli useita hyviä maalintekotilanteita, mutta ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vain yksi maali. Hyvät palkinnot. Yleispelaaja Teemu Kuusela sai viikolla lastan pois murtuneesta sormestaan ja totuttelee nyt pallon kosketteluun. 12.00 Viialan Sampola, Vakkistentie 5, 37830 Viiala. Akaa Futsalin voittoputki jatkui Väinö Kautto Akaa Futsal pelasi vieraskentällä kahdesti viikonlopun aikana. Nyt olisi Akaa-Volleyn hurmoksellisella kotiyleisöllä ollut riemu Monarin katossa. Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp sai viikolla jälleen lisää murheita. Erä päättyi Nico Nurmesnieme n ässäsyöttöön. Seuraamme tilannetta ja turvallisuus määräyksiä. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Akaa-Volley oli kuitenkin erän lopulla hieman terävämpi. Viialan Työväentalolla klo 13.00. Toki illan kuningas Akaa-Volleyn hakkuri Urpo Sivula (26/+17) näytti heti ensimmäisestä erästä lähtien, kuka on isäntä talossa. Ahvenanmaan retkelle lähdemme 3.-5.8.2021 Hämeen Turistiauton bussilla. 9.00 13.00 Toijalan Kangasaaressa. Akaa-Volley onnistui koko rintamalla. Kokous pidetään myöhempänä ilmoitettavana ajankohtana. – Kunto on kyllä kohdillaan. Ilmoittautumiset Hilkalle puh. Joukkueen parhaana palkittiin loistavasti pelannut Voitto Köykkä . Keskipelaajat ottivat roolia viimeisessä erässä Akaan normaalisti tehokkaat keskipelaajat Pitkänen ja Kaatrasalo olivat melko näkymättömiä kahdessa ensimmäisessä erässä. Voit myös vuokrata kuntoiluvälineitä etätunteja varten. Jussi Nyströmin ansaittu tasoitusmaali syntyi ajassa 25:22 Dusan Milojevicin syötön ja vastustajan kohtalokkaan kompuroinnin jälkeen. Tällä kertaa viimeisen syötön antoi Nyström ja maalinteossa onnistui Rautiainen. Huomoithan, että etätuntipaketin voi ostaa vain jäsenmaksun maksaneet henkilöt. Hurrikaanin kovatkaan syötöt eivät saaneet maajoukkueeseen tähtäävän liberon hihoja tärisemään. Huhtikuun tilaisuus 20.4. Harri Mattila Kim Lingman iski Tornio-ottelun avausmaalin. ToPV otti kuitenkin nopeasti ottelun kontrolliinsa ja pakotti Akaa Futsalin yrittämään etenemistä pitkillä syötöillä omalta kenttäpuoliskolta. Kokouksessa huomioidaan Korona epidemian kokoontumisrajoitukset. Välineiden vuokrauksesta löydät lisätietoa nettisivuiltamme. ToPV pystyi korjaamaan työnsä hedelmät ja lähtemään johtoasemassa toiselle puoliajalle Iiro Vanhan ja Juho-Teppo Bergin osumilla.Seuraavalle puoliajalle astui selvästi parempi Akaa Futsal. Ilmoittautuminen 8.45. Kriisipuhelin auttaa 24 h 09 2525 0111. Jäsenet perheineen tervetuloa! Kylmäkosken Martat ry Hallituksen kokous. Kaurto on loukkaantuneena jo toistamiseen ja Köykän ranne murtui syyskaudella. Kerhotalo Sampola. Ennakkoilmoittautukaa sihteerille/Sarille ennen pe 5.3.2021, jotta voimme järjestää viranomaismääräysten mukaisen kokouksen. Markus Rautiainen jatkoi hyvää maalivirettään kauniilla laukauksella oikeaan yläkulmaan. Molemmat joukkueet osuivat kertaalleen vielä ottelun viimeisellä neljänneksellä, Rautiainen Akaa Futsalille ja Jaakko Alasuutari Sievi FS:lle.Jatkoaika ei muuttanut ottelun kulkua. Tämän vuoksi ennakkoilmoitukset osallistumisesta puh. Ti 16.3. Nico Nurmesniemen syötöt olivat myrkkyä Hurrikaani Loimaan vastaanotolle. – Markus Kaurto loukkasi harjoituksissa olkapäänsä eikä pysty nyt pelaamaan. Jarmo Uusitalo. Jussi Nyström liikkui taitavasti koko Sievin kentällisen läpi, Markus Rautiainen löysi hänet millintarkalla syötöllä, ja Nyström päätti hyökkäyksen takatolppaa hiponeella laukauksella. MIELI Akaan mielenterveys ry Avoimet keskustelukerhot. Johtokunta Viialan Eläkkeensaajat ry Kevätkokous. 040 506 7826 sp. Nyström ja Rautiainen taiteilivat myös 0–2-osuman. Kakkoserä ratkesi nimenomaan Nurmesniemen syöttövuorolla. Painoi mieltä huoli tai mikä vaan murhe, keskusteluapua on saatailla yötä päivää. Ennakkoilmoittautuminen Sarille, jotta voidaan järjestää viranomaismääräysten mukaiset tilajärjestelyt. Vuosikokous 18.03 on peruttu koronarajoitusten vuoksi. Lauantain Sievi FS -ottelusta poiketen Akaa Futsal pystyi pitämään kahden maalin johtoasemansa loppuun asti. Ti 16.3. Kahvitarjoilu. Kaksikko riisti pallon yhdessä ja onnistui käynnistämään nopean vastahyökkäyksen syöttämällä Aleksi Pirttijoelle . Maaliskuun turinatuokio (10.3.) peruttu koronavirusepidemian takia. Seuratkaa MeNyt palstaa. Punnitus 13.00. Joukkue onnistui maalinteossa kaksi kertaa kyseisen minuutin sisään. Paketin osto ja jäseniksi liittyminen tapahtuu jäsenrekisteri-ohjelmassa. Kotijoukkue vei kolmatta erää hienokseltaan alusta lähtien. Muista tulla terveenä! Tervetuloa. Ke 10.3. Esillä sääntöjen mukainen kevätkokous ja kuntavaalit. Pari suoraa pistettä ja muutoinkin pahat aloitukset veivät kotijoukkueen 18–19 tilanteesta kolmen pisteen johtoon 22–19. Ke 3.3. La 20.3. Urpo Sivula nousi illan tähdeksi Ottelun alussa molemmat joukkueet tekivät helppoja virheitä eikä peli noussut kovinkaan korkeatasoiseksi. Tornion illan naulasi Juhana Jyrkiäinen , joka laukoi pallon tyhjään maaliin ToPV:n yritettyä pelin kaventamista lentävällä maalivahdilla.Futsal-Liiga jäi nyt kahden viikon maajoukkuetauolle. Matka suunnilleen sama kuin aiemmin suunniteltu. hilkka.heinonen42@gmail.com maaliskuun aikana. 050 411 1843. Hurrikaanien torjunta ei saanut Sivulan hyökkäyksiä kuriin. Enintään 10 henkilöä. Molemmat keskustelukerhot ovat tällä hetkellä tauolla. Suomi kohtaa kotikentällään perjantaina Italian sekä tulevana maanantaina Montenegron. Makkaranpaistoa myös ohjelmassa. Sievi mukaan maalintekoon Näytti jo siltä, että Akaa Futsal venyy peruspelaamisellaan voittoon jo varsinaisella peliajalla, mutta 29. Nyt voimassa olevan väliaikaislaki sallii 6 jäsenen kokoontumisen ja mahdollisuuden käyttää asiamiestä valtakirjalla toiselle henkilölle, jos itse ei tule paikalle. Tilanne tasoittuikin numeroihin 14–14 muun muassa Karri Kutinlahden ja Samuli Kaislasalon onnistuessa syöttöviivalla. Akaa-Volleyn kausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä. Koronapandemia pitää edelleen katsomot tyhjinä. Loimaalaisten valmentaja Jussi Heino yritti saada joukkueelleen kirivaihdetta päälle ottamalla aikalisät lukemissa 10–7 ja 13–9. Tarkkaillaan tilannetta ja palataan asiaan kun tautitilanne rauhoittuu. seuraava tapaaminen jos olosuhteet sallivat. Pidämme kokouksen turvallisuus määräyksiä noudattaen, turvavälit, kasvomaskit, käsien pesu ja desinfiointiaine. 16.00 17.00 Hallitus kokoontuu Sarin tykönä RP-Hevosurheilutuotteiden tiloissa. Puolivälierävastustaja on vielä hakusessa, mutta ensimmäinen ottelu pelataan keskiviikkona 10.3. Kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi valitun Junnon kaukolaukaus vain hetkeä myöhemmin toi kotijoukkueen jo tasoihin. Molemmat joukkueet kävivät jälleen lähellä täysosumaa, mutta viimeistelyn taso ei ollut riittävää. Edellisen saldo pitkälle erätauolle mentäessä oli 2/-2 ja jälkimmäisen 4/0. Henri Heikkilä syötti ilmassa maalinedustalle, josta Jarmo Junno ohjasi syötön maaliin. Akaa-Volley päätti Mestaruusliigan runkosarjan 3–0-voittoon Harri Mattila Akaa-Volley päätti lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan komeaan 3–0 (30–28, 25–20, 25–23) voittoon yhdestä sarjan suosikkijoukkueista Hurrikaani Loimaasta. Hurrikaani pääsi ykköserässä parhaimmillaan jo viiden pisteen etumatkalle, mutta ei lopussa kyennyt hyökkäämään onnistuneesti. Sairaana ei saa osallistua! Terveisin, sihteeri. Pe 5.3. Vuosikokous. Maajoukkuekesä kiinnostaa kovasti, mutta pelataan ensin tämä Mestaruusliiga päätökseen, sanaili Seppänen. Akaa Futsal siirtyi jo 2–4-johtoon, kun Rautiainen ennakoi vastustajan syötön, otti hyvän katkon ja syötti Petri Grönholmille , joka puttasi pallon ToPV:n maaliverkkoihin. Pe 12.3. Heikki Pilkkikisat. Hurrikaanin paras oli yleispelaaja Niklas Seppänen (14/+10). Akaan Seutu – Keskiviikko 3.3.2021 19 URHEILU Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Toijalan Metalli ao 169 veteraanit. Vielä sormi ei kestä pelaamista. Asiana vuosikokoukseen liittyvät asiat. Tervetuloa kaikki jäsenet kokoukseen päättämään asioistamme. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikko 9-10. Ensi viikon tutkimukset kertovat vamman vakavuuden. Viialan Hopea-Ankkuri ry Vuosikokous. Maaliskuun etätuntipaketti on myynnissä! Hinta on 25 e ja se sisältää kaikki ohjelman mukaiset etätunnit. Etätuntien alustana käytetään Zoom-alustaa saat meiltä ohjeet kuinka alustaa käytetään. Lauantaina kaatui Sievi FS voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3–4, 3–3 (0–1) ja sunnuntaina Tornion Palloveikot lukemin 3–5 (2–1). Akaa-Volleyn kausi jatkuu Mestaruusliigan pudotuspeleillä. Ti 16.3. Pe 5.3.2021 klo 17.00. Niin ikään hyvän pelin pelannut Joni Mikkonen sai 23 hyökkäyspaikkaa, joista 12 toi pisteen. Käteen jäi kaksi voittoa, ja joukkue venytti voittoputkensa jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Kriisipuhelin auttaa. Miehet nousivat hienosti esiin viimeisessä erässä: Pitkäsen saldo oli 7/+3 ja Kaatrasalon 6/+2. Aleksi Pirttijoen maalinedustakamppailun jälkeen pallo vieri kohti Kim Lingmania , joka pystyi liukumaan pallon maaliin. Akaalaiset aloittivat ottelun maalinteon todellisella taistelumaalilla
040 126 1355 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi Lahjavinkki! Naisille hanskat naistenpäivän kunniaksi. 8.00-16.00 Myymälätuotteista tarjous! Osta myymälästämme kolme kappaletta autotarvikkeita, voiteluaineita tai vapaa-ajan tuotteita, niin saat lopullisesta hinnasta -15 % :n alennuksen. 040 124 2566 Millerin kauppakeskus Kivat ja kokeneet farmaseutit ja proviisorit auttavat sinua lääkeasioissa aikaa varaamatta. SANOMALEHTI PELAA AINA LUKIJAN PUSSIIN.. Viialan toimipisteelle tulossa lisätilaa hoidoille ja ryhmäliikuntaan. Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA, (03) 542 2460 LIIKE AVOINNA: ma-pe 8-16.30 • HUOLLOT • KOLARIKORJAUKSET • MAALAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT SPRAYMAALIT auton värinumeron mukaan 400ml/kpl 25 e Järjestelmän ollessa tyhjä painetesti typellä 30 e Ilmastointihuolto R134 Uudempi kylmäaine R-1234yf +tarvikkeet +tarvikkeet 50 e 70 e Neste Toijala Kurisjärventie 5, puh. 050 577 9791 Urjalantie 17, Urjala p. p. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Uusi osoitteemme on Hämeentie 46. 20 Keskiviikko 3.3.2021 – Akaan Seutu Liike suljettuna toistaiseksi. Seuraa ilmoittelua! Huolehdi itsestäsi ja varaa aika netissä tai soittamalla Huolehdimme turvallisuudestasi hoidoissa ja tiloissa. Kurkelantie 1, Akaa Puh. 03-542 4230 www.nestetoijala.. JÄRVINEN YHTIÖT OY NUOHOUS JA ILMASTOINTI www.nuohousliikejarvinen.fi 0400 710 742 Mahdollisuus myös etäkuntoutukseen. 044 235 5593 www.kuntoaskel.net KUNTOSALI, LIIKUNTAPALVELUT, FYSIOTERAPIA JA HIERONTA Hämeentie 46, p. 040 160 7960, ark. Tarjous voimassa 10.3.2021 asti. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat VA LK EA KO SK EN TER VE YS KY LP YLÄ Medical SPA Aino 3h saunotus 2:lle maaliskuun tarjous 180€! 0500 607 553 info@ainoklinikat.fi ainoklinikat.fi Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa Kutsu kaverisi kuntosaunaan tilaa lahjakortti! KYLMÄKOSKEN APTEEKKI APTEEKKI ma – pe 9.30 –17 la 10-15 puh. Keskuskatu 38-40, Viiala, p. Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Käytössämm e Bosch -diagnostiikk a Puh. (03) 542 4059 Avoinna: ma suljettu ti–pe 9.30–17 la 9.30–13 Loppuviikon kaikki loput HANSIKKAAT -20%! Muista nuohous! Ilmastointikanavien puhdistus tänä vuonna