» SIVU 5 Olivian pikkuveli on vuoden ensimmäinen vauva Akaassa Tarja Antola s. huhtikuuta. Numero 5 Keskiviikko 30.1.2019 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN uusi kaupunginjohtaja Antti Peltola pyrkii ottamaan viran vastaan jo 1. Oppilaat kehuvat kouluaan ja kavereitaan. » SIVU 4 SONTULAN koulun viitoset ovat vähitellen tottuneet jo ajatukseen, että he jatkavat vielä kuudennen luokan vanhalla koululla. Kohta neljä vuotta täyttävä Olivia odottaa, että vauva kasvaa, jotta hän voi yhdessä tämän kanssa suunnitella yhteisiä leikkejä. tammikuuta syntynyttä pikkuveljeään, joka on vuoden ensimmäinen akaalaisvauva. » SIVU 7 OLIVIA Koskimäki on innokas hoitamaan 11. 9–20. Sontulassa asuvat Koskimäet viihtyvät Turun-vuosien jälkeen maaseudun rauhassa. Vanhemmat Emma ja Eetu Koskimäki haluavat kannustaa lapsiaan olemaan avoimia ja rehellisiä ja kunnioittamaan toisia ihmisiä. Hän sanoo itseään innostuneeksi kuntakehittäjäksi
Heidän sydämessään on Akaalla – tai Kylmäkoskella, Toijalalla ja Viialalla – aina paikkansa. – Liikuntasalin patjahissi saatiin jo tilattua meidän piikkiin, ja nyt saadaan tämä, Joela iloitsee. Potkukelkkojakin on tarjolla ja makkaranpaistopaikka. Akaasta palvellaan myös huomattavasti Etelä-Pirkanmaata kauemmaksi. Sieltä voi sitten ottaa 30 oppilaan ryhmälle kaikille omat padit. Viialan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys haki 3 500 euron avustusta yhdeksän tablettitietokoneen hankkimiseksi koulun oppilaiden käyttöön. Palveluyrityksillämme on pitkät perinteet, mikä kertoo ammattitaidosta ja palvelun laadusta. Sen virallinen perustamispäivä on 4.5.1949 Oman logon suunnittelu tuli ajankohtaiseksi vanhempainyhdistyksessä jo viime vuonna, kun mietittiin päiväkodin juhlavuoden ohjelmaa. – Alamme olla puolessa välissä. Sopivia lenkkejä löytyy jokaiselle. Toden totta. Logon tarina nivottiin tiiviisti päiväkodin toimintaan. Mitä jos sittenkin tulisit ja muuttaisit Akaaseen. Säätiön ja sen osittain omistaman Oma Säästöpankin tiedot tulee näkyä kyltissä ulkorakennuksen seinässä. Liikunta ja urheilu rajattu ulkopuolelle Hauhon Säästöpankkisäätiö jakaa vuosittain osan Oma Säästöpankin tuloksesta avustuksina. Paras tapa päästä kaupunkiin sisään on mennä mukaan yhdistystoimintaan. Tarkempana kohteena mainittiin esimerkiksi pientekonurmi tai iltakäytön mahdollistava ulkorakennuslaajennus. Kylmäkoski-Seuran kotiseutukirjojen sarja on mittava. Tällä maakunnallisestikin merkittävällä päätöksellä pidetään terveyspalvelut lähellä. Sukupolvenvaihdos Pätsiniemessä on herättänyt myös omakotiyhdistyksen toimimaan. – Ne sijoitetaan varmaan samaan paikkaan, missä on jo koulun aiemmat tabletit ja syksyllä lahjoitetut kymmenen tablettia. Nahkialan päiväkoti sai oman logon Nahkialan päiväkoti Toijalassa täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Kaiken lisäksi Risto Jussilainen on aurannut järvelle oivan jääradan luistelijoille. – Meillä on enemmän rahaa jaettavana kuin tulee hyviä hakemuksia. Keväällä, roudan sulettua, Toijalan keskustassa alkaa kerrostalon rakennustyöt. Mikään lähiö Akaa ei ole. Tämä kohde poikii monta muuta asiaa, muun muassa lisää rohkeutta rakentaa, ja vilkastuttaa näin vanhojen omakotitalojen kauppaa. Nahkialan päiväkoti viettää toukokuussa kevätjuhliensa ohessa myös päiväkodin 70-vuotissyntymäpäiviä. Kaupungin idylliset vahvat omakotialueet ovat kuin luotuja lapsiperheillekin. Akaa-Seura kertoo illoissaan Toijalan teollisesta perinteestä, joka kieltämättä on mittava. Kylmäkoskella kerätty jo yli 70 000 euroa Viialan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Riikka Gallén kertoo, että avustuksen ansiosta saatavat tablettitietokoneet hankitaan koululle mahdollisimman pian. Koska Akaa on liitoskunta, on täällä hyvin usein vaihtoehtoja kolme. Nämä eivät ole siirrettävissä, jos jotain muuta päätetään siirtää, Hauhon Säästöpankkisäätiön asiamies Minna Nyström toteaa. Viialan Pyryn torvisoittokunta taitaa olla Suomen ainoa urheiluseuran soittokunta. Toki päärata ja moottoritie vievät väkeä töihin muuallekin, mutta pääasiassa kaupunkilaisten työpaikat ovat täällä. Vanhempainyhdistys ohjaa jatkossakin eri tavalla kerättyjä varoja tablettitietokoneiden ostoon. Avustushakemuksen tulee kuitenkin läpäistä kriittisen hallituksen seula koko lailla yksimielisellä päätöksellä, ja esimerkiksi liikunta ja urheilu on rajattu avustusten ulkopuolelle.– Se olisi loputon suo. Niin tai näin, paikkakunnan jokainen yhdistys kaipaa toimivia jäseniä, vaikka joidenkin säännöissä vielä sanotaankin, että ”jäseneksi kutsutaan”. Akaaseen muuttaakseen tai Akaassa muuttaakseen ei siis tarvitse aina itse rakentaa. Se sai hakemansa summan niillä reunaehdoilla, että koneiden tulee olla vanhempainyhdistyksen omistuksessa, mutta se voi antaa hallinnan koulun oppilaille. Hauhon Säästöpankkisäätiöltä virtaa rahaa takaisin Akaaseen Mikko Peltoniemi Hauhon Säästöpankkisäätiö on myöntänyt kahdelle akaalaiselle yhdistykselle merkittävät avustukset. Hauhon Säästöpankkisäätiön hallitus päätti myöntää haetun 10 000 euroa niin, että summa korvamerkitään ulkorakennuksen laajennukseen. A kaassa on tapana lähteä hiihtämään suoraan kotiovelta. Näitä tehtäviä Peltolalla riittää, sillä lentopallon lisäksi mestaruussarjassa pelaa meiltä joukkue myös futsalissa. Akaan päättäjät ovat tarttuneet rivakasti kaupungin kouluja vaivaaviin sisäilmaongelmiin. Oksan Jussi korotti vielä siitä, Anniina Joela naurahtaa.Keräyssumman kasvaessa täyttyvät myös konkreettiset tavoitteet, joilla tuetaan kaupungin kustantamaa kouluhanketta. – Lisäksi aiomme hakea avustusta ulkoliikuntavälineiden hankintaan, Gallén kertoo.Kirkonkylän koulun kannatusyhdistyksen puheenjohtajan Anniina Joelan mukaan heidän avustussummallaan saadaan uuden koulun ulkorakennukseen lämmin pukukoppi, jossa on tilat oppilaiden monoille ja luistimille. Olkoonkin, että politiikalla on tapana kulkea joskus kummallisiakin latuja, Viialassa koululaiset työskentelevät nyt siisteissä siirtokouluissa ja valmistuva kouluverkkoselvitys antaa pontta uusiin päätöksiin. Kaupungista puhutaan nukkumalähiönä, mutta täällä toimii silti vireästi yli tuhat yritystä. Kylmäkosken taajama saa käyttöön uuden koulun jo ensi syksynä. Valtuusto valitsi hyvin selkeällä äänten enemmistöllä uudeksi kaupunginjohtajaksi Järvenpään talousja hallintojohtajan Antti Peltolan. Yhteiskoulusta ja lukiosta sekä kaupungin muista kouluista on maailmaan valmistunut tuhansia nuoria. Täytyisi pitää aivoriiheä, miten säätiön toimintaa tuotaisiin julkisuuteen, Välimäki pohtii. Anni Määttä. Tabletteja ei saa siirtää muihin Akaan kouluihin, ja niihin tulee merkitä lahjoittaja tarralla.– Emme tue kuntaa. Vapaaehtoistyö sen sijaan nousee Akaassa entistä suurempaan merkitykseen, kun kaupungin taloudellinen tilanne on tiukka, Välimäki kertoo.Jokaisella Oma Säästöpankin konttorilla on myös oma potti, josta voidaan jakaa avustuksia ilman säätiön hallituksen päätöstä. Kannatusyhdistyksen tavoitteena on kerätä yhteensä 150 000 euroa, eikä maaliin pääsy tunnu enää lainkaan utopistiselta. Suunnitelmat ovat jo niin pitkällä, että valtuusto päättää hyvinvointikeskuksen rakentamisesta ihan kohta. Säätiön kuusihenkisessä hallituksessa Akaata edustava Päivi Välimäki kertoo, että tällä hetkellä ongelma on positiivinen. Kiintopisteenä toimii Nahkialan päiväkodin pihassa olevat isot kivet, jonne lapsien leikit ovat kautta vuosikymmenten sijoittuneet. Vanhempien suorittamalla lippuäänestyksellä valittiin voittokuva. Toijalan yhteiskoulusta aikanaan ylioppilaaksi kirjoittanut Antti Eskola teki Tampereen yliopistossa mittavan elämäntyön. Mikko Peltoniemi Avustukset Kylmäkoskelle ja Viialaan Päivi Välimäki (vas.), Anniina Joela, Riikka Gallén, Minna Nyström ja palveluneuvoja Hanna Lamminen iloitsevat annetuista ja saaduista avustuksista. 2 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen Jos sittenkin tulisit. Jo perjantaina Peltola oli tärkeimmässä tehtävässään, avaamassa isäntänä Akaa-Volleyn mestaruussarjaottelua. Latuja löytyy. Jalannille, kaupungin keskustan tuntumassa olevalle järvelle, on Kylmäkosken Veikot tehnyt oikein hiihtostadionin. Yrityksistä moni tuottaa myös palveluja. Myös paikallisille seuroille tulee laajennukseen omat varastotilat. Jussilaisen vuosia tekemä työ on osoitus akaalaisesta pyyteettömyydestä. Yhdistykset toimivat Kylmäkoskella ja Viialassa.Kirkonkylän koulun puolesta kannatusyhdistys haki 10 000 euron avustusta Kylmäkoskelle rakennettavan uuden koulun varustamiseen kolmannen sektorin toimijoille ja kerhoille iltakäyttöön sekä lasten liikuntaan. Logon loppusuunnittelijaksi valittiin Jarkko Heiniö , jonka akaalainen yritys Kivi Paperi Sakset on suunnitellut materiaalia esimerkiksi Akaan kaupungille. Eskolan kirjallinen perintö on myös mittava. Kivistä otettiin aluksi valokuva, jossa lapset olivat kivien päällä tai ympärillä. Illalla paljastuu jäinen kaunotar. Mieskuoroja on yksi ja shakkiakin pystytään pelaamaan yhdessä seurassa. Viiala-Seura haluaa kunnostaa kosken harvinaisuuden, kolmiholvisen kivisillan. Tavoite tuli siitä, kun Kylmäkosken kirkon kunnostukseen saatiin kerättyä 70 000 euroa, ja minä sanoin, että tuplataan se. Kiitos! Iltavalaistusta Haihunkoskesta otetaan tämän tästä kuvia Facebookiin. Nahkialan päiväkodin viskarit eli 5-vuotiaat piirsivät valokuvan avulla kukin oman logonsa. Tulevaisuudessa vanhempaintoimikunnan tarkoituksena on varainhankintana myydä tuotteita Nahkialan päiväkodin logo-tunnuksella, joita myös vanhojen hoitolapsien on mahdollista ostaa muistoksi itselleen. Viime viikon keskiviikkona Akaan valtuusto teki jälleen historiaa
0400 335 975 tai vaeltaja100@suomi24.fi. 029 170 356 PÄI VYS TYS 24/ 7 KYYTIÄ VAILLA. Tallinnassa ostoskiertoajelu. LOUNAS ark. saakka Liput 29 / 26 / 20 € RÄVÄKKÄ KANSANMUSIKAALI POJASTA, PERHEESTÄ JA YHTEISÖSTÄ MAKSUTON KOULUTUS MUISTISAIRAIDEN LÄHEISILLE Havulinna Ajulantie 29, 37800 Akaa • ma 4.2.2019 klo 14 – 16 Vuorovaikutus ja kohtaaminen arjessa • ma 25.2.2019 klo 14 – 16 Motivointi, ohjaus ja harjoitukset muistisairaan toimintakyvyn tukena Ilmoittaudu viimeistään 1.2.2019 puh. Tervetuloa kakkukahville klo 11.30 alkaen. 050 301 0418 Akaan kirkossa su 17.2.2019 klo 18.00 Ohjelmia myynnissä ennakkoon: Jalkahoitola Jalkapohja, Vaateliike Huuska, Parturi-Kampaamo Vehmas, OP Akaa, Allin Pirtti sekä klubin jäsenet, ovelta klo 17.00 alkaen Järjestäjä LC Toijala/Arvo Ylppö Saatu tuotto käytetään paikallisesti hyväntekeväisyyteen Scandic Aulanko Aulangontie 93, Hämeenlinna scandichotels.. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat. 029 1700 356 PALVELUA 24/7 Onnen Asunnot LKV Välityspalkkio 2,7% min. 040 335 7027 (ma, ke,pe klo 12-15 ja ti,to klo 12-17) Liput: lippu.fi ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18 puh. 9.3. PÄIVÄRETKI ti 19.2. Koko kurssi 50€ (6 krt), 1?3 krt 30€. H: 69€/hlö. Tilaa ilmainen arviokäynti Soita 040 832 4706 päivystys ma-su klo 9-21 Akaan Seutu myös Facebookissa TALLINNA. Aikuisten hiihtokoulu Hiihtotekniikat kuntoon ennen hiihtolomia. PunkRockSpa –festival: Pää Kii, Nyrkkitappelu, Tappajatomaatit, Flippipuisto J. Lasten hiihtokoulut jatkuvat maanantaisin klo 18 Veikkojen Majalla, tiedustelut Tarja Nieminen 050 349 6964. Keikkaliput Lippu.. hytti. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 3 Lounaskahvila Kuningatar ja Kuhnuri TÄYTTÄÄ VUODEN keskiviikkona 30.1. Aamukaffeet, laivamatka M/S Finlandia Helsinki-TallinnaHelsinki, runsas meriaamiainen, yht. 16.2. 30.3. AULANKO KYYTIÄ VAILLA. klo 19.00 Esitykset 14.4. bussimatka, bussi koko ajan mukana. Mukaan voi tulla milloin vain! Liput puh. Sis. klo 16.00 ensi-ilta II su 17.2. klo 19.00 ensi-ilta I la 16.2. klo 19.00 to 21.2. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16, ke 8-19. Karjalainen SANNI – Mun nimi on SANNI Sonata Arctica – Acoustic Adventures Atomirotta Vesala Elastinen Melrose 25.-26.1. ALV 24% | Hatanpään valtatie 34 A 33100 Tampere | toimisto@onnenasunnot.fi Ystävällistä Asuntokauppaa Maarit Lastumäki Kiinteistönvälittäjä LKV www.onnenasunnot.Þ Harkitsetko kotisi myyntiä. 8.2. 029 1700 356 PÄIVYSTYS 24/7 KYY TIÄ VAI LLA . Tervetuloa mukaan! Ilm. runsaan salaattipöydän, leivät, juomat, jälkiruuan sekä kahvi 6,50e/9e Yrittäjäntie 2, 37910 Akaa, puh. mennessä. Sis. Tehdään onnistuneet asuntokaupat. 1.2. klo 15.00 ke 20.2. Kotomatkalla arpajaiset. 0600 900 900 (2,00 €/min + pvm) Ohjaus Minna Kangas Musiikki Harri Salminen Koreografia Mönzi Kurbanali ti 12.2. 0600 900 900 (1,98 €/min + pvm) VIIHDEILLAT SCANDIC AULANGOLLA Tawastia Rautalanka Rumble Pekka Tiilikainen & Beatmakers ja Toni Rossi & Sinitaivas Yölintu The Blasters (USA), Restless (UK), The Beat From Palookaville (SWE), The Housewreckers Liput: Tiketti.. Viialan Virin aikuistenhiihtokoulu maanantaisin ja torstaisin 4.?21.2.2019 klo 18?19.15 Paikka: Veikkojen Maja, Savikoskentie 983, 37910 Akaa/Kylmäkoski Tiedustelut ja ennakkoilmoittautumiset: salminenarttu@windowslive.com sunnuntaihin 3.2. 23.3. 045 124 1594 (Kylmäkosken kirkonkylä) Pieni klinikka, isoja tekoja. klo 19.00 ennakko ke 13.2. 29.3. 22.2. 10.30-14.00 sis. 2800€. 1.3. 8.3
Läpi meni. Ja kun yhteinen tilannekuva on olemassa, voidaan miettiä vaihtoehtoja. – Nyt mennään eteenpäin, eikä katsota peruutuspeiliin.. Edeltäjän oikeusprosessi päättyy aikanaan Antti Peltolan edeltäjä Aki Viitasaari irtisanottiin kaupunginjohtajan virasta. – Meillä on yhteinen tahtotila selvitä näistä haasteista, mitkä edessä ovat. Se osoittaa, että täällä uskalletaan uudella tavalla lähestyä asioita. – Päätettiin valita kaupunginjohtaja, ja nyt hänet on valittu. UUTISET ”Jännitys nousi siinä kohtaa, kun mitään ei ollut enää tehtävissä” Uusi kaupunginjohtaja Antti Peltola yllättyi lähes yksimielisestä valinnasta Juha Kosonen Akaan kaupunginjohtajaksi lähes yksimielisesti valtuustossa valittu Antti Peltola sanoo olevansa iloisesti yllättynyt valinnastaan. huhtikuuta. – Kyllä ja niin kuuluu ollakin. Vaalissa Antti Peltola sai 32 ääntä, Pasi Mäkinen 2 ääntä ja Riku Siren 1 äänen. – Kyllä se aika rankka kuuri oli. Lentopallo on ollut aina hyvin lähellä. Juha Kosonen kumosi päätöksestä tehdyt valitukset, mutta asia on nyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Eihän tässä muu auta kuin odottaa ratkaisua ja tehdä sen jälkeen johtopäätökset, miten se vaikuttaa. Se oli paketti, josta äänestettiin puolesta tai vastaan. Muistan kun hallilla ensin pelattiin vuorolla sulkapalloa, ja heti perään tulivat lentopalloilijat treenaamaan. Odotan innolla, että pääsemme yhdessä miettimään, miten strategiaa päästään toimeenpanemaan, sanoo Peltola. Hieno valintaprosessi Valittu kaupunginjohtaja on tyytyväinen valintaprosessiin. Olen pelannut sulkapalloa aktiivisesti kilpaa, ja tenniksestäkin pidän kovasti. Olen Rovaniemeltä kotosin, ja siellähän Napapiirin Palloketut pelasi. Valtuutettu Heli Piiraiselle (vas) tämä ei käynyt, siispä vaali suoritettiin suljetuin lipuin. Jännää, että jännitys nousee aina siinä vaiheessa, kun mitään ei ole enää tehtävissä. – Valtuusto on valinnut Antti Peltolan selkeällä enemmistöllä, mikä on hieno asia Akaalle. Antti Peltolaa esitti kaupuginjohtajaksi valtuutettu Hannu Järvinen (sd). Pyrkimysenä on, että Antti Peltola aloittaa Akaassa 1. Akaassa hän puhui valtuutetuille heti valintapäätöksen jälkeen. – En olisi vielä joku vuosi sitten uskonut, että saunominen olisi yksi lempiharrastuksiani. Hän on Suomen Saunaseuran jäsen. Strategia on sopivan kunnianhimoinen. Järvenpää kävi läpi rankan kuurin Tuleva kaupunginjohtaja Peltola sanoo, että ei pelkää Akaassa odottavia haasteita, muun muassa yli 8 miljoonan euron alijäämää. Tarkkaa muuttopäivää Akaaseen ei Antti Peltola vielä osannut keskiviikon tiedotustilaisuudessa sanoa, mutta edessä se on. Innokas saunoja Akaan tuleva kaupunginjohtaja sanoo olevansa innokas saunoja. – Olen iloisesti yllättynyt ja tietyllä tapaa helpottunut. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Ikä: 41 Asuu Helsingissä, kotoisin Rovaniemeltä Työura: Järvenpään talousja hallintojohtaja, Keravan kaupungin talouspäällikkö, Hartolan kunnan hallintojohtaja Koulutus: Hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta Perhe: Avovaimo sekä 6-vuotias poika ja 8-vuotias tyttö Antti Peltola Antti Peltola on ennen pestiään Järvenpäässä työskennellyt Keravan kaupungin talouspäällikkönä ja Hartolan hallintojohtajana. Edetään vaihe kerrallaan, sanoo Peltola. – Olen yhteistyökykyinen, määrätietoinen ja avoin erilaisille mahdollisuuksille. Järvenpää perattiin Peltolan mukaan hyvin laajasti, myös veroja korotettiin. – Tehtiin talouden tasapainottamisohjelma, joka valtuustossa hyväksyttiin aika lailla yksimielisesti. Sekä Peltola että Siren katsoivat vierestä, kun ääniä salissa laskettiin. Kilpakumppanit olivat oikein päteviä, joten sillä tavalla valinta tuli iloisena yllätyksenä, sanoo Peltola.Antti Peltola odotti tiukempaa äänestystä. Hallituksen puheenjohtaja Harri Rämö totesi myös, että Akaalla on nyt kaupunginjohtaja. Ja aika hyvin Akaan talouden tasapainottamisohjelmassa niitä on avattu. Odotamme Antti Peltolaa virkaan viemään asioita osaltaan eteenpäin. Järvenpään talousja hallintojohtajana hän painiskeli 75 miljoonan euron kestävyysvajeen kanssa, josta selvittiin. Hän ilmiselvästi nautti siitä.– Hieno prosessi, hyvin järjestetty. – Kyllä varmasti. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Harri Rämön (sd) mukaan valtuusto korosti päätöksellään yhteistä tahtotilaa. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok) kysyi tämän jälkeen, voidaanko valinta tehdä yksimielisesti. Siinä lähdettiin käymään läpi käyttötaloutta hyvin vahvasti, tehtiin rakenteellisia uudistuksia, jouduttiin irtisanomaan porukkaa, myytiin omaisuutta ja jalostettiin kaupungin rakennuskantaa. Valtuuston puheenjohtajan Jaakko Leinosen mielestä valinnassa pyrittiin tekemään huolellista työtä. Perheeseen kuuluu psykologi-avovaimo Greta Turusen lisäksi 6ja 8-vuotiaat lapset. Tykkään myös erilaisista urheilulajeista, mailapelit ovat lähellä sydäntä. Tulossa on innokas kuntakehittäjä Tampereen yliopistosta hallintotieteiden maisteriksi valmistunut Peltola, 41, sanoo olevansa innokas kuntakehittäjä. Se on vastuullista politiikkaa, mitä täällä on tehty. Myös Akaassa on menossa rankka kuuri. Kaupungilla on hyvä strategia. Nähdäänkö kaupunginjohtajaa katsomossa. Olen itsekin korostanut selkeän tilannekuvan tärkeyttä. Akaalla on joukkueet sekä Futsal-Liigassa että Lentopallon Mestaruusliigassa. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen toteaa, että Akaassa päätettiin, että enää ei odoteta. – Se kuuluu kunnalliseen päätöksentekoon. Käytiin hyvät keskustelut
p. On tosi hienoa, että ihmiset käyttävät sitä, ja käymme siellä itsekin usein, Emma ja Eetu Koskimäki kiittelevät. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. Jalannin luisteluja hiihtostadion löytyy läheltä. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. p. p. 30.1.2019 Aurinko nousi tänään kello 8.51 ja laskee kello 16.26. Kaupungin päivähoitopalveluihin perhe on tutustunut Olivian päiväkodissa Ylpönpihassa, johon sekä Olivia että vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä. puh. 8.30-17.00 la. Akaan palveluja Koskimäet pitävät riittävinä. Meiltä löydät lemmikkisi avuksi osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat. 0201 800 830 Hämeentie 64 37800 Akaa evidensia.fi Avoinna ma–to 8–20 pe 8–18 p. p. Koskimäet ovat tyytyväisiä Akaan hyviin yhteyksiin. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . p. Tärkein syy paluuseen oli tukiverkosto. Perheen esikoinen Olivia täyttää helmikuussa neljä vuotta. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . Äiti ja vauva kotiutuivat sairaalasta heti seuraavana sunnuntaina. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 avoinna: ark. Koti järven rannalla Koskimäkien omakotitalo valmistui Sontulaan Jalantijärven rannalle kaksi vuotta sitten. 9.00-13.00 Hiekoitussepeli Sähkökiuas Cilindro PC70 6,8 kW 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä 229 € Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg 399 € AKKUPORAKONE + KAIRA 59,90 € Bosch IXO IV akkuruuvinväännin Limited Edition -juhlamalli 30 € Pellettisäkki Vapo 16 kg 4 säkkiä 1 säkki 8,90€ Lattialauta mänty päätypontattu talouslaatu 28x145mm 2,45 €/m Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai -4 -5 -3 -5 -5 -5 -3 -3 +1 +2 1 5 3 4 Akaan Seutu myös Facebookissa Akaan vuoden ensimmäinen vauva syntyi Sontulaan Tarja Antola Vuoden ensimmäinen akaalaisvauva on vanhempiensa mukaan osoittautunut rauhalliseksi tapaukseksi, joka syö ja nukkuu hyvin. – Kokemus oli oikein positiivinen, Emma Koskimäki toteaa.Emma Koskimäen mukaan seitsemän tuntia kestänyt synnytys oli helppo. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. p. p. p. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . p. p. Syntymämitat olivat 4317 grammaa ja 53 senttiä. – Sitten kun vauva kasvaa, sitten me mietitään vauvan kanssa, mitä me leikitään, kun mulla on niin paljon leluja, Olivia kertoo. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . Lyhyt matka stadionille Koskimäen perheessä harrastetaan lapsibalettia ja ratsastusta sekä ulkoillaan. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . Tarja Antola. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. p. Meiltä löydät lemmikkisi avuksi osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat. p. Koskimäen perheen poika syntyi pari viikkoa ennen laskettua aikaa, joka oli 26. tammikuuta syntyneen poikavauvan vanhemmille Emma ja Eetu Koskimäelle tärkeitä asioita kasvatuksessa ovat avoimuus, rehellisyys ja muiden kunnioittaminen. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . p. Aiemmin perhe on asunut opiskelujen ja töiden takia useita vuosia Turussa, jossa myös Olivia on syntynyt. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. Sontulassa asuvien Emma ja Eetu Koskimäen poika syntyi perjantaina 11. 0201 800 830 Hämeentie 64, 37800 Akaa evidensia.fi Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. tammikuuta kello 0.58. Nimeä ei ole päätetty vielä lopullisesti. Olivian pikkuveli syntyi Kanta-Hämeen keskussairaassa, josta vanhemmat kuulivat etukäteen sekä neuvolassa että ystäviltään. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 Olemme täällä, kun tarvitset meitä Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. p. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. Eetun vanhemmat asuvat Toijalassa ja Emman Vesilahdessa. p. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 Olemme täällä, kun tarvitset meitä Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. Eetu Koskimäki toivoo, että kaupunki saa kouluasiat kuntoon. – Täytyy nostaa hattua heille, jotka pitävät sitä yllä. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. 0201 800 830 Hämeentie 64 37800 Akaa evidensia.fi Avoinna ma–to 8–20 pe 8–18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. Muutto Akaaseen tarkoitti vanhemmille paluuta kotiseudulle, sillä Eetu on lähtöisin Toijalasta ja Emma Valkeakoskelta. Hän uskoo, että hyvät koulut ja Matinpuistoon suunniteltu hyvinvointikeskus tuovat uusia asukkaita Akaaseen. p. Emma toimii asemavastaavana kahdella Oral Hammaslääkäreiden hammaslääkäriasemalla, Turussa ja Huittisissa. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . – Peruspalvelut ovat kuitenkin lähellä ja ihan hyvät. Tietenkin surulla olemme seuranneet koulujen sisäilmaongelmia. p. – Toivottavasti myös junavuoroista pidetään kiinni, hän toteaa. Kohta neljä vuotta täyttävän Olivian ja 11. tammikuuta. Perhe kutsuu pienokaista vauvaksi. Eetu työskentelee aluepäällikkönä ilmankäsittelykoneita ja ilmanvaihtojärjestelmiä myyvällä Swegonilla ja tekee töitä sekä kotitoimistossaan että tien päällä. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. p. Synnytyksessä mukana ollut isä kuvailee kokemusta aina yhtä hienoksi
Myöskään kuudensien luokkien siirrosta takaisin alakouluihin ei Ojalan mukaan keskusteltu yläkoulujen rehtorien kanssa mitään ennen kuin Heli Einola-Virtasen (ps) marraskuinen esitys meni sivistyslautakunnassa läpi äänin 7–4. Ei mutu-tuntumalta, että tämä voi olla vähän hankalaa. Ensi syksyksi niistä muodostettaisiin yksi liikuntaluokka ja neljä muuta luokkaa.Ojalalle valtuuston päätös tuli täytenä yllätyksenä, koska Mika Setälä tai kukaan muukaan ei ollut puhunut muutoksesta hänen tai Viialan yhtenäiskoulun rehtorin Saija Montosen kanssa. Nyt tehdään siis se valmistelu, jota ei tehty lautakunnassa eikä kaupunginhallituksessa ennen valtuuston joulukuista liikuntaluokkapäätöstä.– Jos me saamme viestin, että tämä ei kerta kaikkiaan onnistu, kyllä me totta kai ymmärrämme perusteluita. Setälän mukaan nyt selvitetään juurta jaksain, mikä on järkevää ja mahdollista. – Kun päätöksentekoprosessi pakkautuu joulukuun lopulle ja valtuustossa on erilainen tahtotila kuin esittelevillä virkamiehillä, ja valtuusto on päättävä elin, voi sattua tällaista. Hänen mukaansa sivistyslautakunta käsittelee asiaa sivistysjohtaja Kuusiston selvityksen ja esityksen pohjalta seuraavassa kokouksessaan 14. 6 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu UUTISET Liikuntaluokkien siirron valmistelu alkoi vasta päätöksen jälkeen ”Tilanne on mahdollisimman sekava” Mikko Peltoniemi Akaan valtuusto päätti 19. Ojalan ilmoitti urheiluseuroille vuodenvaihteessa, että suunnitelmien mukaan syksyllä 2021 tilanne vakiintuu, ja silloin on nähtävästi mahdollisuus perustaa liikuntaluokat sekä Toijalan yhteiskoululle että Viialan yhtenäiskoululle. On vaan ajateltu, että tehdään tämmöinen hätäehdotus, kun on tehty joku toinen päätös, mitä ei välttämättä myöskään ole ihan loppuun asti ajateltu. Setälä vaatii kunnon perusteluja Lautakunnan puheenjohtajan Mika Setälän mukaan poliittiselta puolelta kyllä viestitettiin virkamiespuolelle kuudensien luokkien palautuksesta alakouluihin ja kysyttiin, mitä seurannaisvaikutuksia asialla on. Luokkia muodostettaessa on otettu huomioon muun muassa koulumatkat, kielivalinnat, katsomusaineet ja oppilaiden erilaiset tuen tarpeet. Myös kuudensien luokkien siirto yllätti Mainitsemallaan toisella päätöksellä Toijalan yhteiskoulun rehtori Jorma Ojala viittaa siihen, että samassa joulukuun kokouksessa valtuusto palautti kuudennet luokat yläkouluilta alakoulujen yhteyteen. Sontulan ja Kirkonkylän koulujen osalta muutos tapahtuu syksyllä 2019 ja muiden koulujen osalta viimeistään lukuvuoden 2021–2022 alusta. helmikuuta. – Tämä on nyt mahdollisimman sekava tilanne. – Kaikilla oppilailla on oltava tasavertaiset mahdollisuudet halutessaan osallistua liikuntaluokkatoimintaan, Ojala perusteli ja Montonen komppasi. – Tietysti on mahdollista, että aloitetaan liikuntapainotus vasta seitsemännellä luokalla, mutta silloin ryhmien muodostaminen tapahtuu vasta seitsemännelle luokalle mentäessä. Kahtena vuotena peräkkäin luokkien sekoittaminen on huono asia oppilaiden kannalta, Montonen totesi.Tässä vaiheessa kumpikaan rehtori ei tiennyt valtuuston päätöksestä aloittaa liikuntaluokat seiskaluokilla jo ensi syksynä. Rehtoreilta ei tullut selkeätä sanomaa siitä, että se estäisi liikuntaluokkatoiminnan aloittamisen. Harri Rantala (sd) kannatti sivistysjohtajan esitystä, ja Kirsi Nord -Sarkola (sd) äänesti tyhjää. Niitä on suunniteltu koulujen ja monen urheiluseuran yhteistyönä viime keväästä lähtien.Sivistyslautakunnan ja kaupunginhallituksen esitys oli, että liikuntaluokat perustetaan kuudennella luokalla, mutta valtuuston kokouksessa tekstiä muutettiin. – En näkisi, että kuutoselta seiskalle siirtäminen olisi isoin juttu. Valtuutettu, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mika Setälä (kd) esitti, että liikuntaluokka alkaa seitsemännestä vuosiluokasta, ja valtuusto hyväksyi muutoksen yksimielisesti. Kuutosten jääminen Sontulaan ja Kirkonkylään sai Jorma Ojalan ja Saija Montosen tekemään päätöksen liikuntaluokkien perustamisesta vasta myöhemmin. Se ei riitä päättäville tahoille, Setälä sanoo. Valtuuston päätöksen mukaan liikuntaluokalle voivat hakea liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista kiinnostuneet tytöt ja pojat. Kuitenkin osa 6.-luokkalaisista tulee yläluokkien puolelle jo kuudennelle luokalle, mikä ehkä vaatii jo ryhmien sekoittamista. joulukuuta osana tämän vuoden talousarviota, että Toijalan yhteiskoulussa ja Viialan yhtenäiskoulussa aloitetaan lukuvuoden 2019–2020 syksystä lähtien liikuntaluokat. Mutta nyt edellytetään kyllä ihan konkreettisia perusteluja. Mikko Peltoniemi. Valmistelu aloitettiin alusta tammikuussa Tammikuun 2019 kokouksessaan sivistyslautakunta käsitteli ensimmäistä kertaa liikuntaluokkia omana pykälänään. Lautakunta päätti kuitenkin suoran peruutuksen sijaan palauttaa asian uudelleen valmisteluun. – Luin sitten lautakunnan pöytäkirjasta, että näin on asiaa viety eteenpäin. Ei varmasti ole ajateltu, että siinä on kaikkea muutakin kuin vain se luokka. Ei siitä puhuttu missään vaiheessa, että laitettaisiin kuutosella ryhmäytyneet luokat uusiksi, Ojala sanoo. Meille ei tullut sellaista viestiä, että luokkia täytyisi hajottaa, Setälä sanoo.Hänen mielestään olennainen asia on kaupunginhallituksen ja valtuuston tahtotila siitä, että liikuntaluokkatoiminta alkaa. Kuusisto esitti, että lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että seitsemännestä vuosiluokasta alkavia liikuntaluokkia ei perusteta lukuvuoden 2019–2020 syksystä lähtien Toijalan yhteiskouluun ja Viialan yhtenäiskouluun. Tätä esitti Mervi Pulkkinen (kesk), ja samaa mieltä oli seitsemän muutakin lautakunnan jäsentä. Kuudennet luokat ovat opiskelleet yläkoulujen yhteydessä syksystä 2015 lähtien. – Keräsin rehtoreilta ja Kuusiston Terolta listaa, mitä tästä seuraa. Saija Montonen on tällä hetkellä vuosilomalla. Se on vain yksi sivujuonne tässä, mutta vaikuttaa kokonaisuuteen. – Minusta liikuntaluokkia ei ole järkevää tehdä seiskoille. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, Ojala toteaa. Se lista pistettiin valtuutetuille tiedoksi ennen joulukuun kokousta. Hämmästelen, että ei oltu kuultu niitä, jotka opetuksen järjestävät. Viialan yhtenäiskoulun ja Toijalan yhteiskoulun rehtorit Saija Montonen ja Jorma Ojala toivovat, että liikuntaluokkia ei tasapuolisuuden vuoksi perustettaisi seitsemänsille luokille. Kari Salin (keskellä) ja Janne Katoperä kuuntelivat syyskuussa, mitä ajatuksia sivistyslautakunnan puheenjohtajalla Mika Setälällä (vas.) on liikuntaluokkien perustamisesta. Nyt myös sivistysjohtaja Tero Kuusisto totesi, että valtuuston päätöksen jälkeen Sontulan ja Kylmäkosken koulujen oppilaat olisivat eri asemassa. Toijalan yhteiskoulun rehtorin Jorma Ojalan mukaan tämä tarkoittaisi sitä, että kaikki viisi tälle lukukaudelle perustettua kuudetta luokkaa täytyy hajottaa. Enkä tiedä, olisiko se vaikuttanut valtuuston päätökseen, jos olisi ollut tiedossa, että kuutosten vaiheittaisen siirron vuoksi liikuntaluokkien perustaminen on vaikeaa tai mahdotonta, Setälä sanoo. – Lautakunta tekee uuden päätöksen, jos on tarpeen ja valtuusto tekee uuden päätöksen, jos on tarpeen. – Sitäkin on koitettu järkevästi katsoa, ketkä voivat olla samalla luokalla, ja ketkä eivät missään tapauksessa voi, Ojala toteaa.Jos valtuuston päätös pysyy voimassa, täytyy koululla Ojalan mukaan pitää vanhempainilta nykyisten kuudesluokkalaisten huoltajille ja kertoa, että luokat hajoavat
Joulujuhlassa uutinen vastaanotettiin hurraa-huudoin. Ei kukaan tee pahalla kenellekään mitään. Talvella päivä pitenee vauhdilla ja valkoinen lumi heijastaa valoa niin, että sinistä hämäryyttä riittää vielä auringonlaskun jälkeenkin. Oppilaat olivat ehtineet jo valmistautua siihen, että he siirtyvät kuudennella luokalla Toijalan yhteiskoululle. Silloin saamme järkevät yhdysluokat. Oppilaiden mielestä ehdottomasti parasta siinä ovat vanhat kaverit mutta myös luokan säilyminen ennallaan ja tuttu koulu. Akaassa riittääkin latukilometrejä ihan mukavasti. Tarja Antola Lue päätöksen taustoista digilehdestä Paavo Vaittinen (takana vas.), Frans Masena, Ossi Nieminen, Eelis Virtanen, Suvi Tiura ja Aatu Loponen jatkavat ensi lukuvuonna vielä Sontulan koululla. Eikä täällä ole tuhottu paikkoja eikä tehty muutakaan pahaa, viidesluokkalaiset listaavat koulun hyviä puolia.Jos jotain pitäisi parantaa, liikuntasali saisi olla isompi ja alapihalle voisi tehdä tekonurmikentän. Tänä vuonna on onneksi saanut kuntoa ylläpidettyä lumikolan varressakin. Kuudennet luokat ovat opiskelleet yläkoulujen yhteydessä syksystä 2015 lähtien.Sontulan koululla päätös koskee ensi syksynä kuutta oppilasta. Suvi toivoo säilytyskaappeja tavaroille. Hernekeiton hauduttaminen liedellä lämmittää koko keittiötä. – No, mutta se varmaan maksaisi, Paavo epäilee liikuntasalin laajentamista. – Jatkossa voimme palata vanhaan kunnon jakoon ykköset ja kakkoset, kolmoset ja neloset ja viitoset ja kuutoset, joilla toimii vuorokurssiperiaate. Tähti taivas näyttää parhaat puolensa, ja revontulia näkee silloin tällöin täällä etelässäkin. Meillä on kevään vaalea vihreys, kesän lämpö, syksyn värikylläisyys ja talven valkeus. Se on sellaista, että vitsillä härnätään. – Jos olisin päässyt Toijalaan, koulumatka olisi lyhentynyt huomattavasti, miettii Riisikkalassa asuva Paavo Vaittinen, jolla on oppilaista pisin koulumatka. He ovat lumisateella aloittaneet työnsä aamuyöstä ja tehneet pitkää päivää. Samalla Sontula saa takaisin kolmannen luokanopettajan.– Mielelläni otan kuutoset vastaan. Täällä kaikki leikkivät koulun pihalla keskenään, tekevät lumilinnoja ja touhuilevat eskarista viitosiin sulassa sovussa ja välillä toki riidoissakin, mikä on ihan normia. Jo heti ensimmäisten kylmien pakkasien tultua Facebookissa ilmoitetaan, että nyt alkaa jäädyttäminen ja siitä se kausi alkaa. Perheemme koostuu lihansyöjistä, joten silloin tällöin höystän hernekeiton savusorkilla, jotka antavat keittoon lihan lisäksi messevän arominsa. Hurraa-huutoja joulujuhlassa Koulun rehtori Hanna Honkamäki on iloinen valtuuston päätöksestä palauttaa kuutoset alakouluille. Suvi Tiura arvelee, että Toijalan yhteiskoulussa luokalla olisi todennäköisesti ollut muitakin tyttöjä. Viidesluokkalaiset Ossi Nieminen , Paavo Vaittinen , Frans Masena , Eelis Virtanen , Aatu Loponen ja Suvi Tiura kertovat, että ensin valtuuston päätös harmitti – jonkun mielestä tuntui jopa katastrofilta. Nykyinen 17 oppilaan neljäsja viidesluokkalaisten yhdysluokka pysyy yhdessä myös ensi vuonna.– Täällä on hyvä koulu ja hyvät kaverit. Pakkanen paukkuu ja aurinko häikäisee. Nykyisten Sontulan ja Kirkonkylän koulujen osalta muutos tapahtuu ensi lukuvuonna ja muiden koulujen osalta viimeistään lukuvuoden 2021–2022 alusta. Talvinen ruokakin on lämmittävää, herkullista ja edullista. – Onhan se kiva, kun ei vielä ole niin pitkä koulumatka, Sontulassa asuva Aatu Loponen sanoo. Itse olen aina erityisesti rakastanut talvea. Heidän olemassaolonsa on huomattu myös siitä, että juuri se oma kotikatu ei ole ollut aurauslistan kärjessä, eivätkä aurat ole liikkuneet kaikilla kadunpätkillä juurikaan heti kun lunta on satanut. Joka kerta kuitenkin on kohtuullisessa ajassa pikkukadutkin aurattu. Kaikkia kunnioitetaan. Meillä Akaassa talviset tiet ovat paremmassa kunnossa kuin monessa suuremmassa kaupungissa. Oppilaskunnan puheenjohtajana toimiva Eelis Virtanen kertoo, että alustavasti on ollut puhetta retkestä Superparkiin. Täällä ei kulu päiväkausia siihen, että pienemmätkin kadut on aurattu ja että jalkakäytävilläkin pääsee kulkemaan ilman polveen ylettyvää, tieltä jalkakäytävälle aurattua lumivallia. Nauttikaamme lumesta nyt kun olemme sitä jälleen saaneet! Ensi vuodestahan emme tiedä, tarvitaanko silloin lumikolia lainkaan – toivottavasti tarvitaan. Hän on luottavainen, että myös kuudennella alkavan ruotsin kielen opetukseen löytyy ratkaisu. Täällä ei ole hometta eikä muutakaan ongelmaa, eikä kiusaamistakaan kuin pientä kahinointia. FORUM AKAA Eija Kariluoma Sontulan viitosten mielestä kaverit ovat parasta kaikissa kouluissa Tarja Antola Akaan valtuusto päätti joulukuun kokouksessaan palauttaa kuudennet luokat yläkouluilta alakoulujen yhteyteen. Latuja ajavat sekä kunnan työntekijät että vapaaehtoiset. UUTISET. Myös hiihtolatujen kunnossapito alkaa heti kun lunta on riittävästi. Viidesluokkalaisten mielestä Toijalan yhteiskoulun hyviä puolia olisivat olleet isompi koulu, mahdollisuus saada uusia kavereita ja nähdä muista kouluista tulevia vanhoja kavereita sekä päästä samaan kouluun siskon tai serkun kanssa. – Kyllä se vähän harmitti. Pihassa on kolalla työnnettyjä lumikasoja, joista pari vuotta sitten lähes lumettomana talvena vain unelmoitiin. Lämmin pannukakku hillolla höystettynä maistuu mitä parhaimmalta talvi-illan tunnelmassa. Yhtenä vaihtoehtona Honkamäki on kysynyt Nahkialan koulun rehtorilta, ruotsinkieliseltä Bjarne Illmanilta , voisiko tämä käydä opettamaan ruotsia Sontulassa. Sama yhdysluokka jatkaa Paavo Vaittinen arvelee luokan vähitellen jo sopeutuneen ajatukseen, että koulunkäynti jatkuu vielä vuoden Sontulassa. Luminen talvi on teettänyt töitä teiden ja pihojen auraajille. Lunta kun on saattanut lunta kinostua reilusti suhteellisen pienessäkin ajassa. Olisi ollut ihan kiva päästä yläasteelle, kun olen nyt luokan ainoa tyttö. – Tärkein pointti vanhemmilla on varmaan lapsuuden jatkuminen vähän pidempään. Joka toinen vuosi luetaan paritonta ja joka toinen parillista vuosikurssia. Asia ei tullut viitosille täysin yllätyksenä, sillä Eelis oli jo kuullut siitä äidiltään, joka on valtuutettu Heli Einola -Virtanen. Lautapelipäivä tulee varmasti. Kirjoittaja on entinen kunnan ja nykyinen valtion virkanainen Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Jäät ovat koko luistelukauden ajan loistavassa kunnossa. Tätä kirjoittaessa aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja puiden yllä on kaunis valkoinen lumipeitto. Suomalainen luonto pääsee oikeuksiinsa aivan kuin elävä taulu. Lämmin kiitos myös teille, jotka luistelun ja hiihdon teette meille akaalaisille mahdolliseksi. Oppilaiden mielestä myös retket olisivat kivoja. Isot ja lämpöiset kiitokset teille kaikille teiden kunnossapitäjille! Meillä on myös hyvät luistelujäät eri puolilla kaupunkia. Sini toivoo luokalle tyttöjä Koulun rehtori Hanna Honkamäki tiedotti valtuuston päätöksestä koululle joulujuhlassa. Tällä hetkellä yhdysluokkina ovat eskarit ja ykköset, kakkoset ja kolmoset sekä neloset ja viitoset. Kuudesluokkalaisille tarjottavat valinnaisaineet kuvaamataito, musiikki ja liikunta eivät tuota rehtorin mukaan ongelmia. Sontulassa ja Sotkialla asuvilla olisi puolestaan käynyt toisin päin. Hiihtokaudestakin näyttää tulevan kohtuullisen pitkä, ja pulkkamäkien tienoilta kuuluu iloinen kiljunta. Hanna Honkamäki kertoo saaneensa valtuuston päätöksestä vanhemmilta positiivista palautetta. Kuutamoisena talvi-iltana ei taskulamppua tarvita, vaikka katuvaloja ei joka paikassa olisikaan. Silloin opettajalla ei tarvitse olla joka tunnilla niin montaa asiaa meneillään vaan pärjää yhdellä annoksella. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 7 Lunta tulvillaan on raikas talvisää O n se niin ihanaa, kun Suomessa on neljä toisistaan poikkeavaa vuodenaikaa
Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. 40 L säkki (5,99 sk) TALIPALLOÄMPÄRI 30 kpl (5,99) 5 29 Novita Muumitalo -LANKA 100g kerä (Ei koske työkäsineitä.) Kaikki HUIVIT, PIPOT ja KÄSINEET Tend Color&White PYYKINPESUPULVERI 1,8kg (4,49) Pölynimurin MONITOIMIPÄÄ Maxell PARISTO AA tai AAA (4,95kpl) 16 00 Serla TALOUSPAPERI 16rll Serla WCPAPERI 24rll keltainen SERLA PAPERIMYYNTI 4 99 4 99 (5,95) -60%. Rapala Mora easy cordless 125mm jääkaira adapterilla Einhell X-Change akkuiskuporakone 18V + 2 akkua, laturi ja kantokassi Takuu 24kk. Linnunpönttökilpailun jälkeen tekijät voivat noutaa työnsä Akaan Seudun toimituksesta tai lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen. (299,-) KÄRPÄSEN TOUKAT (1,-kpl) AUTOLAPIO alumiini (9,95) Kotimainen AUTON LUMIHARJA jääraapalla 54 cm (6,99) 4 99 Kempten KAASUPOLTIN täytettävä, piezosytytys (6,99) 2 40 10 00 2 SK Kuivattua KOIVUHALKOA n. Osallistu Akaan Seudun linnunpönttökisaan! Linnunpönttö saa olla tekijänsä näköinen! Valtatie 14, 37800 Akaa 0400 808 977 ma–pe 9–19, la 9–15 Tarjoukset voimassa 30.1.–5.2. Linnunpöntöt esitellään Akaan Seudussa maaliskuussa, jolloin ne ovat esillä myös Akaan Seudun toimituksessa. 269,JÄÄKAIRAPAKETTI akkukone+2 akkua. makkaraa klo 10-15 300:lle asiakkaalle. Muista liittää mukaan myös yhteystietosi. 8 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu Tuo kilpailutyösi Akaan Seutuun osoitteeseen Alventie 4, Toijala keskiviikkoon 27. Lisäksi äänestäneiden kesken arvotaan pieniä palkintoja. Lisätiedot: toimitus@akaanseutu.fi, 044 755 7211. Voittajatyöt ja -tekijät esitellään Akaan Seudussa. 2 00 6 99 3 50 6 00 -50% 4 99 6 00 2 PKT 3 PRK ÄLYLATURI/ AKKUVARAAJA 1A 6/12v (22,99) Suomen halvimmat. Kilpailu on kaikille avoin. To 31.1. Sis. Akaan Seutu palkitsee kolme eniten ääniä saanutta lahjakortilla. helmikuuta mennessä
Myös surulle on oma musta nallensa. Nalleja on kodissa kaikkiaan 47. Vaaleanpunainen Keittiöprinsessa on yksi Nisulan tekemistä nalleista. Niillä on sydän, nimi, luonne ja elämäntarina, joka liittyy usein tekijänsä omiin haaveisiin ja ihanteisiin. 9–20. Soile Nisula sisustaa kotiansa sydämellisillä nalleilla PUUSEPÄN tytär Soile Nisula on taitava tekemään käsitöitä, mikä näkyy hänen kotinsa romanttisessa ja runsaassa sisustuksessa. » SIVUT 10–11 & RAKENTAMINEN ASUMINEN Tarja Antola s
Surulle on oma nallensa Olohuoneen lipaston laatikosta löytyy musta Surunalle, jonka Nisula on tehnyt Titanicin muistolle valmistetuilla kaavoilla. Huspendi on Nisulan ensimmäinen hännällinen nalle. ARKKITEHTISUUNNITTELU Jumpurintie 71, 31760 Urjala, puh. Soile Nisulalla ei ole selitystä nalleharrastukselleen. Vaaleanpunaisen Keittiöprinsessan paikka on nimensä mukaisesti keittiössä. Hän on aivan päinvastainen kuin Edward, joka on hallitseva ja voimakas persoona. – Kaikilla nalleillani on nimi, sielu ja luonne, Nisula kertoo.Nisulan nalleilla on turkin alla rinnassa punainen sydän. Nalle ääntelee itkien. Osa niistä myös ääntelee. Tarinat liittyvät Nisulan elämään mutta eivät suoraan, eivätkä ne kuvaa hänen ihmissuhteitaan. Siinä ulkopuolinen maailma unohtuu, Nisula sanoo. – Huspendi on nalle, joka arvostaa muita nallukoita ja haluaa tulla toimeen kaikkien kanssa. Nisula työskentelee verhoilijana ruumisarkkuja valmistavassa SHT-Tukku Oy:ssä Punkalaitumella. – Tykkään nysvätä kaikenlaista työhuoneessani. Edward ottaa vastaan vieraat Kodin erikoisuus ovat nallet, joita löytyy viitisenkymmentä. Kädentaitoihin on myös verenperintöä, sillä Nisulan isällä. Olen onnekas, että saan asua täällä. Soile Nisula on antanut uusimmalle nallelleen nimeksi Huspendi. – Sellaistakin on epäilty, että olisin lapsena jäänyt ilman nalleja, Nisula nauraa. Oman kädenjäljen näkeminen palkitsee tekijän. Täällä on todella hyvä asua ja ihmiset ovat toisenlaisia kuin suuressa kaupungissa. – Surunalle otetaan laatikosta silloin, kun on surua. Keittiön avohyllyssä olevat nallet Nisula on valmistanut kokonaan käsin perinnetekniikalla. – Silloin paikka vaikutti ihan tuppukylältä, mutta ihminen ja ajatukset muuttuvat. Edwardin ensimmäinen puoliso valkeakarvainen Eleonoora majailee makuuhuoneessa, jonka sisustus on nallen tavoin kokonaan valkoinen. Sisään tultaessa vieraita on ottamassa vastaan sohvalla istuvat Edward-herra, tämän uusi puoliso Jaana ja näiden jälkeläinen Pentti. Minut on otettu vastaan lämpimästi. Nallet Nisula on tehnyt uusiseelantilaisilla kaavoilla sen takia, että Suomesta ei löytynyt riittävän karhumaisia kaavoja. 10 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu VESIKATTOURAKOINTIA LUOTETTAVILLA KOTIMAISILLA KATEPAL SBS-TUOTTEILLA • BITUMIKATTEET • VESIERISTYKSET • KATELAATAT • KATTOHUOLTO • PELLITYKSET • SUUNNITTELU JA NEUVONTA Koivistontie 33, Tampere | Kivirinne 1, Akaa | www.pirkanmaankattajat.fi ¥ 0400 851 335 TARTTILANRAITTI 185, 37770 TARTTILA JANI SIRÉN KY 0400 983 591 TAKSI SIRÉN 0400 275 659 • Sorat • Murskeet • Mullat • Maanajot Hyvää ja luotettavaa taksipalvelua 24 h/vrk. Nallet kuvaavat tekijänsä haaveita Nallejen tarinat ja luonteet syntyvät sitä mukaa, kun niiden tekeminen etenee. Nuoruuden tuppukylä paljastui onnelaksi Tarja Antola Soile Nisula muutti Sannikoiransa kanssa Akaan Kylmäkoskelle neljä vuotta sitten Tampereelta löydettyään itselleen sopivankokoisen, 110 neliömetrin, omakotitalon Riuttamäen asuinalueelta. Nallejen täytteenä on lastuvillaa. Sovituin hinnoin. – Joku voi pitää tätä kaikkea turhanpäiväsenä, mutta minä olen kokenut sen suurena rikkautena. Vesitornin juurelta Viialasta syntyisin oleva Nisula palasi takaisin kotiseudulleen, vaikka hän 18-vuotiaana maailmalle lähtiessään vannoi, ettei ikinä enää tule takaisin. 03 542 1090 ma-pe klo 9-16.30 la 10-14 KLASSIKKOTAPETIT VALMISTAA verkkokauppa 24/7 myymälä Satamatie info@tapettitehdas.fi www.tapettitehdas.fi Akaa 37800 8, ma-pe 9-16.30 la 10-14 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN ”Toisille tämä on turhanpäiväistä, minulle suuri rikkaus” Tarja Antola Soile Nisulan koti Akaan Kylmäkoskella on täynnä yksityiskohtia, jotka tekevät tunnelmasta romanttisen ja hempeän. Nalleilla on kuono toisin kuin suomalaisilla kavereillaan. – Ne kuvastavat ehkä sitä, mistä haaveilen tai mitä ihailen ja rakastan, Nisula miettii. Sisustuksessa näkyy Nisulan oma persoona, kädenjälki ja osaaminen. Sen Tallinnasta hankittu karva on värjätty siten, että karvan pää on erivärinen kuin sen juuri. Esa 0400 339 638 E-mail esa@maanrakennuskaririnne.com Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy Satamatie 8 37800Al<aa puh. Niistä osa on omistajansa itse tekemiä. 050 560 7016 MIKKO UOTILA OY Heinäkankaantie 204, 37800 AKAA Puh. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä kovin usein, Soile Nisula sanoo.Työn alla on Huspendi, josta tulee Nisulan ensimmäinen hännällinen nalle. Nisula on tehnyt nallelle pullean vatsan ja ison takapuolen muokkaamalla uusiseelantilaisia kaavoja
044 021 0011 isännöintipalvelu Oy Mietityttääkö kodin turvallisuus. Nisula käyttää käsitöiden ohella vapaa-aikaansa vapaaehtoistyöhön. Suoria sivuverhoja hän ei käytä koskaan.. Verhot Nisula on valmistanut käsin venäläisellä tekniikalla. Nisulan koti on täynnä yksityiskohtia. Hän toimii Muistiliiton kouluttamana tukihenkilönä muistisairautta sairastavan perheelle Akaassa. Tule tekemään parhaat kaupat hyväntekeväisyyshuutokaupasta! Katso huutokaupattavat tuotteet etukäteen: www.asta.fi/hyvantekevaisyys Tule katsomaan, miten voit päivittää asumismukavuutesi! Messuilla NAULATTAA! 1.-3. Soile Nisula on viihtynyt Sanni-koiransa kanssa Riuttamäessä. Remppa edessä. 2019 Tampereen Messuja Urheilukeskus Avoinna: 10 --17 • www.asta.fi • #AstaRakentaja RAKENTAMINEN JA ASUMINEN ”Toisille tämä on turhanpäiväistä, minulle suuri rikkaus” Tarja Antola Nuoruuden tuppukylä paljastui onnelaksi Heikki Nisulalla oli Viialassa oma puusepänliike. Turvallisuustietämyksensä voi testata myös Tampereen Pelastuslaitoksen pakopelissä, joka sopii myös perheen pienimmille. Sohvalla vieraita ovat vastassa myös nallet Pentti, Edward ja Jaana. Tarjolla tietämystä ja vaihtoehtojen vertailua muun muassa energiaratkaisuihin, rakennusmateriaaleihin, kylpyhuoneja keittiöremontteihin. 044 3084523 info@talonrakennusjuhalankinen.fi talonrakennusjuhalankinen.fi JUHA LANKINEN OY Akaan Remontti ja Aputyö Anssi Niinimäki LIUKUOVET SUORAAN VALMISTAJALTA 0400 769 568 niinimaki.anssi@gmail.com http://apujaremontointi.kotisivuni.org SISÄTILAREMONTIT • Keittiöt • Kylpyhuoneet • Saunat • Sisäpinnat 044 511 3689 petri.uosukainen@inneres.fi www.inneres.fi Keskuskatu 11, 37830 Akaa Puh. 2. Emännän kädentaidot näkyvät muun muassa kodin verhoissa, joissa on laskoksia, pitsiä, röyhelöä ja kaarevia muotoja. Seinällä olevan gobeliini on löytynyt kirpputorilta. Sanni on 13-vuotias bichon frisé. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 11 p. Akaaseen hän muutti Tampereelta neljä vuotta sitten. Miten voisimme vielä paremmin turvata kotimme. Tutustu messuilla valvontajärjestelmiin, paloturvallisuuteen ja hanki ajantasainen tieto kotisi turvaamiseksi. Kerää messuilta ammattilaisten korvaamattomat neuvot ja palvelut saman katon alta. Valkoisen Eleonoora-nallen paikka on makuuhuoneessa, jonka sisustus on kokonaan valkoinen. Myös henkilökohtaisen avustajan työ hänelle on tuttua. Nisula on aloittelemassa toimintaa ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoprojektissa, johon hän on kouluttautunut. Samanlainen on ollut Soile Nisulan lapsuudenkodissa Viialassa
Pihaan panostetaan Viheralan ihmisenä Tero Ilomäki tekee luonnollisesti itse sekä pihasuunnitelman että toteuttaa työn uudeksi pihaksi. – Uudet asuinalueet eivät ole minua varten tässä elämäntilanteessa. Valmista pitäisi tulla touko–kesäkuussa. Rkm. Uuden talon rakennustyöt ovat vielä alkuvaiheessa. Valitkaa ilmoitus lehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan.. Hän ehti jo uusia siihen katon, ikkunat ja ulkovuorauksen. Terassille pariskunta aikoo laittaa poreammeen ja satsata muutenkin sen viihtyisyyteen. Sisätilat ovat yhtä avointa tilaa. Uudet ikkunat säästimme, ja ne menivät tuttavillemme. Suvi Tähkäahon poika muuttanee pois kotoa muutaman vuoden päästä.Talossa on tällä hetkellä pystyssä seinät ja katto. Ajatuksena on tehdä aikuisten ihmisten koti, jossa tärkeitä ovat esimerkiksi sauna, terassitila ja keittiö. Alan luonteen takia talvet ovat lähinnä pihasuunnitelmien tekemisen aikaa, joten etätyö onnistuu tuolloin mainiosti. Näen usein työssäni, kuinka monella rakentajalla loppuu into ja rahat pihan laittamiseen, kun talo on valmis. Uutta taloa ei saatu sijoitettua ilman kellarin tuhoamista. 120-neliöiseen taloon tulee kolme makuuhuonetta ja avokeittiö. Tero Ilomäellä oli ja on vielä toistaiseksi asunto Tampereella. – Ei se lopulta harmittanut. Teemme molemmat töitä myös kotoa käsin, joten toimivat toimistotilatkin ovat tärkeät, Tähkäaho kertoo. Ari Ilottula | 040 591 9924 info@ilarakennus.com | www.ilarakennus.com Vastaavan mestarin palvelut ja suunnittelu Autotallien nosto-ovien myynti ja asennus Märkätilarakentaminen (VTT:n serti?kaatti) • • • • Esteettömyysrakentaminen Kaikki alan työt yli 30v. RAKENNATKO UUTTA, KORJAATKO VANHAA. SÄHKÖSUUNNITTELUJA ASENNUSPALVELUA VUODESTA 1983 • Ylpöntie 7, 37800 Akaa • 0400 512 938 • • sahkokraft@sahkokraft.fi • www.sahkokraft.fi • Insinööritoimisto RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Suvi Tähkäahon ja Tero Ilomäen talo nousee vanhan paikalle Vivikka Monto Suvi Tähkäaho ja Tero Ilomäki tekivät varsin radikaalin ratkaisun. 12 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu RAKENNATKO UUTTA, KORJAATKO VANHAA. – Haluan panostaa pihaan, koska minulla on siihen ammattitaito. Pihastamme tulee mahdollisimman viihtyisä ja helppohoitoinen. Kattopelleille ei löytynyt ottajaa, Tähkäaho kertoo.Pariskunta alkoi miettiä uusia asumiskuvioita vuonna 2015. Kun pariskunnan suhde syveni, alettiin miettiä tarkemmin asumiskuvioita. Vanhasta pihasta oli pakko myllertää suurin osa, mutta puita pyrittiin säilyttämään niin paljon kuin mahdollista. Kotitoimistokin tarvitaan Pariskunta tilasi uuden kotinsa Designtalolta avaimet käteen -pakettina. Eikö se turhauta. Hän toimii yksikönjohtajana lastensuojelukoti Ryhmäkoti Raiteessa Toijalassa. Suvi Tähkäaho ja Tero Ilomäki halusivat yksitasoisen kodin, jotta siinä on helppo liikkua vanhempanakin. Vuonna 1949 rakennettu talo ei suinkaan ollut asumiskelvoton, mutta se olisi vaatinut mittavaa remonttia. Harmittavasti maakellarikin joutui jyrän alle, vaikka se olisi haluttu säilyttää. Vanha talo oli asumiskunnossa mutta epäkäytännöllinen. Muun muassa sisäseinien paikat on vaihdettu täysin. – Talo on täysin räätälöity meidän tarpeisiimme. Taloprojekti konkretisoitui alkukesällä viime vuonna. Tähkäahon omistama rintamamiestalo purettiin pois, ja sen tilalle on rakenteilla uusi talo. – Vanhan talon tilaratkaisu oli sellainen, että vaikka sitä olisi kuinka remontoinut, niin emme olisi saaneet siitä mieleistä, Tero Ilomäki sanoo.Suvi Tähkäaho oli saanut tarpeekseen vanhoista taloista, mutta hän piti talon sijainnista rauhallisella ja vanhalla Murron omakotialueella Toijalassa. En kaipaa alueelle, jossa on paljon pikkulapsiperheitä, sanoo kohta 16 vuotta täyttävän pojan äiti Suvi Tähkäaho. Vanhempi pojista asuu jo omassa kodissa perheensä kanssa. Ilomäellä puolestaan on oma yritys, Tampereen Viherrakennus Oy. kokemuksella • Pientalot • Rivitalot • Teollisuusja liikekiinteistöt • Saneeraukset OTA YHTEYS, olitpa sitten rakentamassa uutta tai korjaamassa vanhaa. Työn touhuun päästiin pari kuukautta sitten.Lähtökohtana talon suunnittelulle oli, että se palvelee aikuisen pariskunnan tarpeita jopa koko loppuelämän ajan. Suvi Tähkäaho oli ostanut talon vuonna 2010. Koti loppuelämäksi Vanhan talon purun myötä menivät myös uusitut rakenteet. Pihan pitäisi olla talon jatke. Suvi Tähkäaho Vanhan talon purkaminen kesti viikon-kaksi
Pienenä luksuksena aikuiskotiin tulee viinikaappi. On vaikea hahmottaa isoja kokonaisuuksia, vaikka huone kerrallaan mietimme. 0400 623 185 P I E N K O N E U R A K O I N T I A 2-8,5 tonnisella kaivinkoneella sekä AVANT kuormaajalla • Pihaja kaivutyöt • Salaojaja sadevesijärjestelmät • Pensasaitojen poiskaivut • Mullan ja kiviainesten toimitukset ja levitykset Hulikanperä 11, 37570 Lempäälä 0400 465 740 Sami sami.saarinen@konesaarinen.fi Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Tähkäaho ja Ilomäki halusivat avokeittiön, joka on L-kirjaimen muotoinen ja jossa on saareke. – On hauskaa mutta vähän stressaavaakin, että lähdetään täysin puhtaalta pöydältä. Toiveiden kodissa on avokeittiö saarekkeineen ja hillitty värimaailma Vivikka Monto Talon suunnitteleminen ja rakennusprojekti voivat aiheuttaa pariskunnille suuriakin mielipide-eroja. Hella puhdistaa itse karstat, ja pakastin sulattaa itsensä. Siihen tulevat muun muassa keraaminen liesi ja hella.Tähkäaho halusi kiviset tasot, mitä tuleva puoliso ensin hieman vastusti kustannussyistä. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 13 • Kaikki maanrakennusalan työt • Kuljetukset • Nostotöitä • Kiviaineksia • Lavettikuljetukset Mustanhevosentie 3, 37800 AKAA Puh. Suvi Tähkäaho ja Tero Ilomäki ovat päässeet yhteisymmärrykseen varsin vaivattomasti. (03) 573 7200 Palvelemme ma–pe 7–17, la 8–13 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Tarpeellista talveen! Sisustusmaali Harmony 27 90 e 96 90 e 329 Lumentyönnin Mikko e Korpi kamiina musta 9L, valkoinen, sävytys erikseen RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Suvi Tähkäahon ja Tero Ilomäen talo nousee vanhan paikalle Vivikka Monto Suvi Tähkäaho ja Tero Ilomäki halusivat yksitasoisen kodin, jotta siinä on helppo liikkua vanhempanakin. Suvi Tähkäaho ja Tero Ilomäki halusivat talon avaimet käteen -periaatteella.. Myös keittiön kodinkoneisiin panostettiin. Keittiötä sanotaan usein kodin sydämeksi. Nyt on fiilis, että joko kohta pääsisimme muuttamaan, Suvi Tähkäaho naurahtaa. – Sisäistin sitten, että tässä rakennetaan loppuelämän kotia, niin ei ole järkeä säästää tällaisista asioista, Ilomäki kertoo ajatustensa muuttumisesta. Värimaailmaksi halutaan rauhallinen. Keittiöön ja koko taloon ostetaan kaikki uusiksi huonekaluja myöten. Värikkäämpiä yksityiskohtia tehdään sisustustekstiileillä ja kenties valokuvatapetilla, joka sekin tulee olemaan hillitty. Keskustelua on tullut lähinnä nyansseista
Kysy myös lämpöjohtosaneerauksesta! Onko kotisi vesiputkien uusinta ajankohtainen. Hoidamme kotisi putkiremontin tarpeesi huomioiden. Leena Nyysti 3 H + AVOKEITTIÖ + S + PSH + VARASTO + AUTOKATOS kerrosala 77 m², huoneistoala 67 m² Velaton hinta 188.000 euroa EI OO TOTTA! – ON SE UUSI OK-TALO 188.000 E UUSI OK-TALO OMALLA TONTILLA 188.000 € AKAAN KESKUSTAAN RAUTATIEASEMAN VÄLITTÖMÄÄN LÄHEISYYTEEN 10 KPL OMATONTTISIA KYTKETTYJÄ OK-TALOJA Esittely valmiilla talolla su 10.2. Kaiverrukset myös omiin tuotteisiin vaikkapa valokuvasta tai liikelahjat firman logolla. Myymälässämme myynnissä myös Tampereella käsintehtyjä Nöpsis-lastenvaatteita sekä merinovillatuotteita. ym. 14 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu • Maalämpöpumput • Ilma-vesilämpöpumput • Ilmalämpöpumput • Aurinkolämpö • Vesipumput • Varaajat • Hanat ja putkitarvikkeet Hämeentie 84, 37800 Akaa, puh. Käyttövesiputkisaneerauksen työn tilanneille veloituksetta IDO Glow WC-laite. Rakentaja: KÄYTTÖKOTI OY Heimo Hirvonen 0500 733 183 Kohteen myynti: LKV BO Mikko Levo 040 965 5550. lompakoita, vöitä, laukkuja, kellonrannekkeita ym. Meiltä myös erilaiset neuletyöt, villasukat, tumput, pipot, huivit, tilauksesta lyhyelläkin toimitusajalla. klo 12-13! Ylpöntie 22-24. (03) 542 5222 Avoinna: ma-pe klo 7.30-17, la 9-13. Kaiverrukset jopa odotellessa! Valtatie 20, Toijala, 040 546 4911 Avoinna: Ma-Pe 10-17, La 10-14 Teemme erilaisia nahkatöitä tilauksesta, esim. Helposti ja vaivattomasti! KYSY TARJOUS! Palvelua alusta loppuun. Tervetuloa tutustumaan palveluihimme ja suunnittelemaan personoitu tuotteesi. ym. Terveisin Tiina ja Serko Ystävänpäivätarjouksena nahalla päällystetty taskumatti omalla kaiverruksella 25€ ja nimikoitu viinilasi 5€! RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Asunnon omistajan velvoitteet ja vastuut lisääntyvät Piirinuohooja Henri Jaatinen pelkää riskitilanteiden kasvavan Toijalan alueen piirinuohoojana toistaiseksi toimiva Henri Jaatinen pyrkii jatkamaan töitään samaan vanhaan malliin siirtymäajan jälkeenkin. On, jos ne ovat vuodelta 1988 tai vanhemmat. Laserkaiverrus: juomalaseihin, lemmikkien kyltteihin, termospulloihin, mukeihin, puuhun, nahkaan ym. Tilaukset kätevästi vaikkapa Facebookin kautta muinakin aikoina, TiiSer Oy
• Nuohoojalla tulee olla nuohoojan ammatti tutkinto tai talotekniikan ammattitutkinto, jossa on suoritettu nuohouksen osaamisala. • Nuohooja saa hin noitella oman työnsä. • Nuohoojan on annetta va asiakkaalleen suori tetusta nuohoustyöstä todistus, josta selviää rakennuksen osoite, nuohoustyön suorittaja, nuohouksen ajankohta, tehdyt toimenpiteet, ha vaitut viat ja puutteet. – Nuohousalan Keskusliitonkin puolelta on sanottu, että tässä on riskinsä. Monien nykyisten asiakkaiden kanssa Jaatinen on jo sopinut, että hän tulee tarkastamaan savupiiput määräaikoina. Henri Jaatinen pelkää, että pitkällä aikavälillä nuohouksen vapautumisesta kilpailulle aiheutuu vahinkoja, jotka ovat estettävissä vuotuisella tarkastuksella. Tuolloin savupiipun omistaja voi valita itse nuohoojan, kun tähän asti piirinuohooja on hoitanut työt pelastuslaitoksen määrittelemillä hinnoilla. Jaatinen arvelee pitävänsä hinnat suurimmaksi osaksi ennallaan. alan työt www.akaanmonirakennus.fi 040 763 3085 Turo Hyötyläinen 044 575 1197 Ville Niittyaro Luottotekijä rakentamiseen ja remontointiin 040 559 8254 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Asunnon omistajan velvoitteet ja vastuut lisääntyvät Piirinuohooja Henri Jaatinen pelkää riskitilanteiden kasvavan Leena Nyysti Vuodenvaihteessa muuttunut pelastuslaki vapautti nuohouspalveluiden kilpailun Suomessa. Pieni osa ihmisistä varmaan ajattelee, ettei nuohouksella ole niin väliä, ja se saatetaan jättää tekemättä säännöllisesti, Jaatinen epäilee. – Mehän kuolemme sukupuuttoon tällä tahdilla. Kilpailun vapauduttua Jaatinen kehottaa ihmisiä olemaan tarkkana, että heidän valitsemallaan nuohoojalla on ammatitutkinto suoritettuna ja että hän työskentelee firmassa, joka on ennakkoperintärekisterissä. Tähän palaa aikaa ja polttoainetta. – Jos työt jatkuvat samalla tyylillä alueittain, niin jatkan samoilla hinnoilla. 1.7.2019 asti Akaassa palveluiden hinnoista päättää pelastuslaitos. Pirkanmaalla pelastuslaitos on pitänyt tähän asti yllä piirinuohousjärjestelmää. – Mitä olen kollegoiden kanssa puhunut, niin ei oikein kukaan ole innoissaan tästä muutoksesta. Muutoksia ei ajeta kuitenkaan läpi rytinällä, vaan Akaassa, kuten lähes kaikkialla Pirkanmaalla kilpailu vapautuu vasta siirtymäajan lopulla 1.7.2019. Tällaisissa paikoissa usein poltetaan takoissa paljon puita, joten siellä on tarvettakin nuohoukselle, Jaatinen arvioi. Fakta Rakennuksen omistajan velvoite huolehtia tulisijojen ja savuhormien kunnosta ja säännöllisestä nuohouksesta korostuu heinäkuussa. Vakituisesti asutuissa rakennuksissa nuohous on edelleen tehtävä vähintään kerran vuodessa ja vapaa-ajan asunnoissa kerran kolmessa vuodessa. Nuohooja saapuu siis tekemään työtään tänä vuonna viime vuotta myöhäisemmässä vaiheessa. Hän aikoo kuitenkin koettaa jatkaa töitään siirtymäajankin jälkeen vanhaan malliin alueittain. 99 €/kk Olemme Asta-messuilla osastolla A 1112 Toteutamme myös käyttövesi -ja lämpöverkkoremontit Cadiko Design Oy arkkitehtuurisuunnittelua 040 729 5467 miia.korhonen@cadiko.fi. Jaatista ei myöskään haittaisi, jos alalle tulisi lisää tekijöitä. Toijalan alueella toistaiseksi piirinuohoojana toimiva Henri Jaatinen ei ole kovin innoissaan kilpailun vapautumisesta. – Se on ekologisestikin huono asia, ja äkkiä käy niin, että ”metsänkorvien” mökit jäävät tekemättä. Se on helppo laskea, jos sama tahti jatkuu edelleen, Jaatinen huomauttaa. hinnoista päätän minä, Jaatinen virnistää. Jos joudun lähtemään kauemmas yksittäiselle keikalle, niin se on kalliimpaa asiakkaalle. Jaakko Ollila 050 911 5149 jaakko.ollila@suomenvesiturva.. Tällä hetkellä Jaatisella on liikaa töitä, mikä tarkoittaa sitä, että hän on aikatauluissaan muutaman viikon myöhässä. Nuohousväleihin lakimuutos ei vaikuta. Rahoitus alk. Liitto näkee muutoksessa riskejä Lakimuutoksen myötä rakennuksen omistajan velvoite huolehtia tulisijojen ja savuhormien kunnosta ja säännöllisestä nuohouksesta korostuu. Työt eivät loppune Jaatiselta heinäkuussakaan, vaikka osa asiakkaista ostaisikin nuohouspalvelut toiselta nuohoojalta. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 15 • Huoneistoremontit • Tulisijat • Täystiilitalot/puutalot • Saunaja pesuhuoneremontit • Pönttöuunit • Vesikatot • Julkisivumaalaukset • Putkistosaneeraukset Myös kokonaisurakoinnit! Varastotie 4, Akaa 0400 701 225 www.akaanmuuraus.fi Soita ensin! Le ik ka a ta lte en Sinä unelmoit Me toteutamme! Rakennusliike ANTSA Oy Pentti Salminen 0400 777 466 penttisalminen@hotmail.com • uudisrakentaminen ja saneeraukset • saunaja pesuhuoneremontit • huoneistosaneeraukset • ym. Nykyisin nuohoojia on 650. – 1.7. Nuohooja ennustaa, että tulevaisuudessa hän voi joutua lähtemään nuohoamaan yksittäistä piippua paikkakunnan laitamille, josta tulee edestakaisin ajelua. Päinvastoin mies kuulostaa hieman huolestuneelta nykysuuntauksesta: puolessatoista vuodessa nuohoojien määrä Suomessa on laskenut sadalla. 1.7.2019 Akaassa muuttuvat asiat • Pelastuslaitoksilta poistuu velvoite järjestää nuohoustoimintaa. Piirinuohoussysteemi on ollut selkeä, ja siinä työt tehdään alueittain, Jaatinen selittää. Jaatiselle nuohous on tuonut leivän pöytään 32 vuoden ajan. Sukupuuttoon kuoleva laji Kilpailun avautuminen voi tarkoittaa myös uusia hintoja nuohouspalveluiden ostajille
tero.markkanen@tmx.fi 33560 TAMPERE Suunnittelutoimiston tiedot ARKKITEHTUURIJA INS.TSTO TMX OY YLI-HUIKKAANTIE 63 Kalevantie 1 37800 Toijala As Oy Diago Rakennuskohteen nimi ja osoite J s 2 J s 3 L 1 L 1 11 775 7 715 8 200 27 690 4 1 2 5 7 1 1 5 1 8 1 3 4 2 530 10 980 4 040 7 448 2 692 27 690 6 8 4 5 4 3 9 5 1 8 1 3 4 Kerrosala 1. 614460 Akaa, Toijala / Nahkiala kt 99 m² Rapusaarentie 13 A. 618509 Akaa, Toijala / Lastumäki kt 57 m² Köyvärintie 22 B. F2013*. Saunassa puukiuas ja aito puusaunan lämpö. Mh. tero.markkanen@tmx.fi 33560 TAMPERE Suunnittelutoimiston tiedot ARKKITEHTUURIJA INS.TSTO TMX OY YLI-HUIKKAANTIE 63 Kalevantie 1 37800 Toijala As Oy Diago Rakennuskohteen nimi ja osoite 17+4x14 680 13x13+4 380 13x4 1 680 koko Moduli 17+4x14 680 1 7 + 4 x 1 4 6 8 6x13+4 380 1 1 x 1 4 6 8 9 x 1 4 + 6 8 11x14 680 9x14+6 80 9x14+6 80 13x4 1 680 10x21 V 17+4x14 680 13x13+4 380 1 x 2 1 O 9x14+6 80 17+4x14 680 17+4x14 680 9x14+6 80 9x14+6 80 10x21 O 1 1 x 1 4 6 8 9 x 1 4 + 6 8 6 x 1 4 + 6 8 1 8 x 1 6 7 = 3 ,0 m 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 L J K P P P J K P A P L L JKP AP PP PP A P J s 2 J s 3 L 1 L 1 11 775 7 715 8 200 27 690 4 1 2 5 7 1 1 5 1 8 1 3 4 2 530 10 980 4 040 7 448 2 692 27 690 6 8 4 5 4 3 9 5 1 8 1 3 4 h= 22 00 h= 24 00 h= 24 00 h=2400 h = 2 4 h= 24 00 h=24 00 h= 240 h= 24 00 h= 22 00 h = 2 4 h= 22 00 h= 24 00 h=2 400 Hissi MH 8,7 m 2 MH 11,4 m 2 MH 11,7 m 2 MH 15,5 m 2 MH 11,7 m 2 MH 11,6 m 2 OH 20,6 m 2 OH 18,5 m 2 OH 23,8 m 2 K 11,7 m 2 K 10,0 m 2 K 12,8 m 2 ET 10,6 m 2 ET 5,6 m 2 ET 4,3 m 2 PH 6,9 m 2 PH 4,6 m 2 PH 5,5 m 2 KHH 3,2 m 2 S 2,3 m 2 S 2,4 m 2 S 2,1 m 2 WC 1,8 m 2 VH 2,6 m 2 VH 2,4 m 2 PORRASH 8,1 m 2 4 H+K 88,8 m 2 2 H+K 58,6 m 2 3 H+K 7 6 m 2 Parveke 8,6 m 2 Parveke 6,8 m 2 Parveke 7,3 m 2 Kerrosala 1. 50-luvun henkeä leveine ikkunapenkkeineen huokuva asunto. 638652 Akaa, Toijala / Keskusta kt 74 m² Ylpöntie 9 B. 635719 Akaa, Toijala / Nahkiala rt 79 m² Hiihtäjäntie 1 A. Sovi es. Asunto remontoitu 2013. Vh. 3 h+k+kph+2x vh+p. Mh. Yhtiössä tehty mm. Toimivat pohjaratkaisut saunoineen ja hissi, siinä unelmakoti monelle! p. Siisti päätykolmio, Nahkialanjärven läheisyydessä. Tilava 3/3 krs peruskuntoinen läpitalon päätyasunto. +358 (0)40 5128 776 s. 2. kuntotarkastettu toimivapohjainen talo. 4 h+k+kph/ wc+wc+vh+lasit.p. 1. 75.000 € . 3h+k+s+ak. Varaava takka. 68.577 € . 2 h+k+kph+wc+et. Oleskelupihalta avarat peltomaisemat. Isännöinti 010 255 4489 Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Akaa Omakotitalot OP-Kiinteistökeskuksen kohteet löytyvät Akaa, Toijala / Ketunpesät okt 120/168 m² Korventie 5. F2013*. 109.779 € . 152.000 € . Mh. 635136 Akaa, Kylmäkoski / Kirkonkylä rt 83/95 m² Rinnepolku 2. Vh. klo 12-12.30/Tuusa 040 5051564. 52.341 € . 1/3 krs hyväpohjainen asunto. 3 h+k+kph/wc+vh+lasit.p. Mh. Diegossa yhdistyy erinomaisesti kaupunkipalvelujen läheisyys ja rauhallinen sijainti aivan Toijalan keskustassa. 3.2. Kivetty etupiha, istutuksia, pihavaja. +358 (0)40 5128 776 s. viemärisaneeraus ym. Tähän taloon mahtuu isompikin perhe. 635712 Urjala, Salmi okt 82/84 m² Karilantie 8. C2007*. 627893 Akaa, Toijala / Rautala kt 73 m² Matinpuistontie 27 A. Rempalla mieleinen koti mainiolta paikalta! Es. Sovi es. kerros 1:100 HUONEISTOESIMERKIT Pinta-ala Hinta/m 2 Velkaosuus Myyntihinta Velaton hinta 1. Peruskuntoinen kivirakenteinen talo palveluiden läheisyydessä. asuinkrs. matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. Sovi es. 117.000 € . kerros 1:100 HUONEISTOESIMERKIT Pinta-ala Hinta/m 2 Velkaosuus Myyntihinta Velaton hinta 1. E2013*. 2. kerros 4h+k+s 88,8 m 2 3 050,00 162 504,00 108 336,00 270 840,00 4. Mh. puh. 040 965 5550 YHTEISTYÖSSÄ Valtatie 8, Akaa 010 255 4401 i, p. F2013*. Vh. D2007*. Mh. Ei lain ed. AK ja varasto huoneistojen välissä, ei seinänaapuria. 16 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu p. 79.000 € . Tilava Herrala-omakotitalo tasaisella 1517 m²:n puutarhatontilla. Moottoritie lähellä, nopeat yhteydet Tampereen ja Hämeenlinnan suuntaan. 634214 Akaa, Toijala / Keskusta kt 59,5 m² Ylpöntie 3-5 A. 634793 op-koti.fi UUDET KODIT RAKENNETAAN AKAAN SYDÄMEEN! Nelikerroksinen, kodikas talo koostuu yhdestätoista parvekkeellisesta asunnosta. Sovi es. Sovi es. 96.000 € . Hyvä sijainti. 640999 avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Hiekoitusmurske 25L 9,50€ Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 14,90 € Led-valopipo ladattava Valkoinen mdf kattopaneeli 8x175x2080 7,95 €/ m2 89€ 6kpl/pkt Joka viides täyttö on ilmainen Hiilidioksidipullo Retkikirves X5 Pehmeä ja nukkaamaton yleispyyhe 34,90 € Stanley työkalupakki 23,90 € 119 € Makita DCL180SFW 18V 3Ah rikkaimuri 9,90 € Askartelubetoni 5kg 39,90 € Led -valonheitin teleskooppi jalustalla 2x20w www.toijalanrakennustarvike.. Mh. Sovi es. Pintarempalla ihana kaupunkikoti. 79.955 € . 75.000 € . 54.500 € . Sovi es. 3 h+k+s. 2h+k+kph/wc+p. 2. Palveluiden tuntumassa 1979 valm. Mh. Valoisa 2/3 krs läpitalon asunto, josta avarat näkymät ympäristöön. +358 (0)40 5128 776 s. Sovi es. 170.000 € . 040 965 5550 YHTEISTYÖSSÄ Valtatie 8, Akaa 010 255 4401 i, Kerrostalot Rivija paritalot OP-Kiinteistökeskus Ma-pe 10.00-16.30 Välitys 010 255 4488. Mainiot piha-alueet lasten leikeille, palvelut, koulut, päiväkoti ja rautatieasemakin kävelymatkan etäisyydellä. kerros 2h+k+s 58,6 m 2 2 850,00 100 206,00 66 804,00 167 010,00 3. D2018*. Mh. Tasainen tontti, rakennusoikeutta jäljellä. Mh. 5 h+k+khh+s. 4 h+k+ruokailut.+wc+ s+ph+eteist.+tk. kerros 4h+k+s 88,8 m 2 3 050,00 162 504,00 108 336,00 270 840,00 4. tero.markkanen@tmx.fi 33560 TAMPERE Suunnittelutoimiston tiedot ARKKITEHTUURIJA INS.TSTO TMX OY YLI-HUIKKAANTIE 63 Kalevantie 1 37800 Toijala As Oy Diago Rakennuskohteen nimi ja osoite 17+4x14 680 13x13+4 380 13x4 1 680 koko Moduli 17+4x14 680 1 7 + 4 x 1 4 6 8 6x13+4 380 1 1 x 1 4 6 8 9 x 1 4 + 6 8 11x14 680 9x14+6 80 9x14+6 80 13x4 1 680 10x21 V 17+4x14 680 13x13+4 380 1 x 2 1 O 9x14+6 80 17+4x14 680 17+4x14 680 9x14+6 80 9x14+6 80 10x21 O 1 1 x 1 4 6 8 9 x 1 4 + 6 8 6 x 1 4 + 6 8 1 8 x 1 6 7 = 3 ,0 m 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 L J K P P P J K P A P L L JKP AP PP PP A P J s 2 J s 3 L 1 L 1 11 775 7 715 8 200 27 690 4 1 2 5 7 1 1 5 1 8 1 3 4 2 530 10 980 4 040 7 448 2 692 27 690 6 8 4 5 4 3 9 5 1 8 1 3 4 h= 22 00 h= 24 00 h= 24 00 h=2400 h = 2 4 h= 24 00 h=24 00 h= 240 h= 24 00 h= 22 00 h = 2 4 h= 22 00 h= 24 00 h=2 400 Hissi MH 8,7 m 2 MH 11,4 m 2 MH 11,7 m 2 MH 15,5 m 2 MH 11,7 m 2 MH 11,6 m 2 OH 20,6 m 2 OH 18,5 m 2 OH 23,8 m 2 K 11,7 m 2 K 10,0 m 2 K 12,8 m 2 ET 10,6 m 2 ET 5,6 m 2 ET 4,3 m 2 PH 6,9 m 2 PH 4,6 m 2 PH 5,5 m 2 KHH 3,2 m 2 S 2,3 m 2 S 2,4 m 2 S 2,1 m 2 WC 1,8 m 2 VH 2,6 m 2 VH 2,4 m 2 PORRASH 8,1 m 2 4 H+K 88,8 m 2 2 H+K 58,6 m 2 3 H+K 7 6 m 2 Parveke 8,6 m 2 Parveke 6,8 m 2 Parveke 7,3 m 2 Kerrosala 1. kerros 3h+k+s 76 m 2 3 375,00 153 900,00 102 600,00 256 500,00 Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus LKV RAKENTAJA MYYNTI MYYNTI Anne Tuusa 040 505 1564 Rauno Helle 0400 941 946 Mikko Levo Puh. 3 h+k+wc+kph+s+vh+et. 89.000 € . Sovi es. 49.000 € . et. F2013*. kerros 3h+k+s 76 m 2 3 375,00 153 900,00 102 600,00 256 500,00 Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus LKV RAKENTAJA MYYNTI MYYNTI Anne Tuusa 040 505 1564 Rauno Helle 0400 941 946 Mikko Levo Puh. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA 16,90 €/rll Sandudd Jumbo-nikkari Tepetti 14m rullassa 24,90 €/pkt RAKENTAMINEN JA ASUMINEN. Ei lain ed.et. kerros 2h+k+s 58,6 m 2 2 850,00 100 206,00 66 804,00 167 010,00 3. Ihastuttava paritalo rauhalliselta alueelta palveluiden kupeesta. Remontoi tästä koti hyvien yhteyksien varrelta. Erinomainen pohjaratkaisu. Edullista asumista palveluiden äärellä ydinkeskustassa hissitalon ylimmässä kerroksessa. Vh. kerros 1:100 As Oy AKAAN KESKUSTAN ENNAKKOMARKKINOINTI! Akaa, Toijala / Hietanen okt 87/135 m² Asemantie 35
Hulevedellä tarkoitetaan kaikkia sadeja sulamisvesiä sekä salaojavesiä, jotka joko käsitellään tontilla tai johdetaan pois kiinteistöltä. Y-tunnus: 2828436-7 KIINTEISTÖHUOLTO Helpota kesääsi! KAIKKI TALKKARIPALVELUT KOTIIN JA MÖKILLE! Nurmikonleikkuut ja kaikenlaiset pihatyöt Kiinteistöhuoltotyöt Avainhallinta ja vara-avainpalvelut Tarkastuskäynnit Pienet remontointityöt 24H päivystys info@jpro.. 180 000 euroa kaupungin menoihin Akaan valtuusto päätti 26.4.2017, että Akaan kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalue on asemakaava-alue. Tällä viikolla samoja asioita käsitellään keskiviikkona teknisen lautakunnan kokouksessa, jonka esityslistalla on seitsemän oikaisupyyntöä, kolme oikaisuvaatimusta, kaksi reklamaatiota ja yksi vapautuspyyntö hulevesimaksusta. Akaan alueelta laskutettujen jäteveden käyttömaksujen osuus yhtiön käyttömaksuista oli noin 15 prosenttia, kertoo HS-Veden talouspäällikkö Laura Haavisto . Erotuksesta 60 000 kaupunki aikoo käyttää avo-ojien, rumpujen, hallintarakenteiden ja pumppaamojen rakentamiseen ja 50 000 euroa ojien perkaukseen ja sakkapesien tyhjennykseen. Kaupungin tavoitteena on kerätä hulevesimaksuina vuodelta 2018 yhteensä 410 239 euroa. Ensimmäiset Akaan kaupungin lähettämät hulevesilaskut saapuivat asiakkaille lokakuussa 2018, ja marraskuun 2018 lopussa laskuja oli lähtenyt noin 2800 kappaletta. Hulevesimaksun suuruuteen vaikuttavat kiinteistön kokonaispinta-ala ja asemakaavan mukainen käyttötarkoitus. kaupungilta. Se on 182 538 euroa enemmän kuin HS-Vesi laskuttaa Kaupungintalolle on talven aikana virrannut hulevesilaskujen oikaisupyyntöjä ja -vaatimuksia. Tekninen johtaja Jaana Kootan ehdotus tekniselle lautakunnalle on, että se merkitsee yrittäjäyhdistysten kirjeen ja hulevesimaksuvertailun tietoonsa saatetuksi ja toteaa, että vuoden 2019 hulevesimaksun määräytymisperusteiden osalta niissä pyritään huomioimaan aikaisempaa oikeudenmukaisempi taksarakenne. Yrittäjäyhdistysten mukaan Akaan hulevesimaksut ovat asuintalokiinteistöillä ihan kohtuullisia mutta yrityksiä kohtaan kohtuuttomia. Silloin kaupungininsinööri Antti Kemin esitys jokaiseen tapaukseen oli, että huojennusta ei myönnetä, koska hulevesimaksu perustuu valtuuston tekemään päätökseen. Posti alkoi tuoda kaupungille oikaisupyyntöjä, oikaisuvaatimuksia ja reklamaatioita syystalvella, ja niitä käsiteltiin kaupunginhallituksessa ensimmäisen kerran 4. Hinnasto ja maksun määräytymisperusteet puolestaan hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 22.5.2018. – Hulevesien hallinnassa HS-Veden vastuulle kuuluu ainoastaan putkitetun huleveden runkoviemärin suunnittelu, rakentaminen ja saneeraus. Kemin mukaan kuudentoista kunnan hulevesimaksuihin verrattaessa voidaan todeta, että omakotitonttien ja pienten teollisuuskiinteistöjen osalta Akaan maksut ovat keskiarvohinnan alapuolella, mutta tontin koon kasvaessa maksut kasvavat jonkin verran yli keskiarvotason.– Laskutuksessa suurin yksityinen maksu on ollut 2500 euroa, joten laskennallista maksimia 3000 euroa ei ole saavutettu, Kemi kirjoittaa. Tämän selittää muun muassa se, että vuotuisissa kustannuksissa ei huomioida kunnan omistaman hulevesiviemärin käyttöoikeuskorvausta täysimääräisenä tai ei lainkaan, kuten Akaassa huomioidaan. Suurimmassa osassa pykäliä kaupungininsinööri Kemin ehdotus on edelleen, että huojennusta ei myönnetä. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 17 Rakentamisen ja remontoinnin osaava ammattilainen palveluksessasi, ota yhteyttä: Jani Stolt 040 748 5525. Kaupunginhallitus päätti kuitenkin joulukuussa jättää kaikki anomukset pöydälle. Hänen mukaansa niissä kunnissa, joissa on oma vesilaitos, vuotuisten hulevesikustannusten on arvioitu olevan merkittävästi pienemmät kuin Akaassa. Vain kahdelle esitetään huojennusta Kaikki akaalaiset kiinteistönomistajat eivät ole tyytyneet saamiinsa hulevesilaskuihin. PINTA KUN . – Käyttömenot ovat 53 843 euroa ja pääomakustannukset 173 858 euroa. Vain kahdelle kiinteistönomistajalle ehdotetaan kohtuullisempaa maksua. Haluatko tutustua meihin lisää, klikkaa itsesi: www.ajstasoite.fi www.facebook.com/ajstasoite RATKAISEE. HS-Vesi vastaa vain runkoviemäristä HS-Veden toimitusjohtajan Jukka Meriluodon mukaan kolme neljäsosaa Akaalta perittävistä kustannuksista on pääomakustannuksia eli hulevesiviemärin poistoja ja rahoituskuluja. 30 euroa on yleisin omakotikiinteistöltä perittävä hulevesimaksu. Tällä hetkellä kaikkia vuoden 2018 laskuja ei ole vielä lähetetty. – Myös haja-asutusalueen kiinteistöt maksoivat hulevesien hallinnasta. Pääomakustannukset sisältävät hulevesiverkoston ja hulevesipumppaamoiden poistot 123 031 euroa sekä huleveteen kohdistuvat rahoituskulut 50 827 euroa. Avo-ojista, mahdollisista viivästysrakenteista, katujen ja yleisten alueiden suunnittelusta ja toteutuksesta sekä kaavoituksesta vastaa Akaan kaupunki. Kunhan lumikasat keväällä sulavat, on hulevesien vuoro virrata. Mikko Peltoniemi. • Mikrosementtija efektipinnoitukset • Tapetoinnit • Sisämaalaukset • Ikkunoiden ja ovien kunnostukset • Huonekalujen entisöinnit Arviointikäynti asiakkaan luona on aina ilmaista ja työstäni on mahdollista hakea kotitalousvähennystä. Käyttömenot sisältävät materiaaleja ja palveluita 11 768 euroa, huleveteen kohdistuvia henkilöstökuluja 22 913 euroa sekä muita kuluja 19 162 euroa. Silloin jätevesimaksua perittiin kaikilta saman suuruisena riippumatta siitä, oliko kiinteistö hulevesijärjestelmän piirissä vai ei. Sen pohjalta Akaan kaupungilta laskutettiin vuonna 2018 hulevesien viemäröintipalveluista 227 701 euroa. Kemin mukaan hulevesimaksujen määräytymisperusteet vuoden 2019 maksujen osalta on tarkoitus tuoda päätöksentekoon kevään kuluessa.– Uusissa määräytymisperusteissa tullaan mahdollisuuksien mukaan huomioimaan huojentamisen mahdollisuudet, Kemi lupaa. Luvassa lisää oikeudenmukaisuutta Kaupungininsinööri Kemi on valmistellut tekniselle lautakunnalle myös vastauksen Akaan kolmen yrittäjäyhdistyksen hulevesimaksuja koskevaan kirjeeseen. – Akaan osalta poistot koostuvat tällä hetkellä HS-Veden omistuksessa olevan putkitetun runkohulevesiviemärin poistoista. RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Hulevesiuudistus toi nipun oikaisuvaatimuksia Mikko Peltoniemi Kuntalaisilta perittävä hulevesimaksu siirtyi Akaassa kaupungin laskutettavaksi vuoden 2018 alusta. Hanna Kinnari 0407296055, info@maalausliikehanki.. Eli peruste on konkreettinen: Yhtiön Akaan alueella olevan huleveden runkoviemäriverkon kustannukset, Meriluoto kertoo. Hulevesipumppaamoja ei Akaassa tällä hetkellä ole. M E IL A H D U TA M M E . Hän toteaa, että hulevesien hallinnassa maankäytön suunnittelulla on keskeinen merkitys, samoin katuja yleisten alueiden suunnittelulla. Vuonna 2017 HS-Vesi laski hulevesien hallinnasta aiheutuneet kustannukset omistajakunnittain perustuen vuoden 2016 tilinpäätöstietoihin. Samalla HS-Vesi pienensi Akaassa omaa jäteveden käyttömaksuaan vuoden 2018 alusta. joulukuuta. Hulevesiin liittyvään kaavaja rakennussuunnitteluun arvioitiin kuluvan 20 000 euroa ja hallintoon kuten hulevesiohjelmatyöhön ja laskutukseen 58 345 euroa vuodessa. Siis niitä vesiä, joita kiinteistöllä muodostuu sateiden ja lumen sulamisen seurauksena.Vuoden 2017 loppuun saakka huleveden käsittelykulut laskutettiin osana Akaan vesihuollosta vastaavan HS-Veden jätevesimaksuja. Niiden yhteissumma oli 240 000 euroa, ja lähdössä oli vielä noin 1 500 laskua, joista suurin osa on 30 euron suuruisia
Sijaintimme pääradan ja valtateiden varressa mahdollistaa sujuvan liikkumisen. Tervetuloa kotiin! Katso lisää akaa.fi/tontit Männikön tontit -50% hintaan vuoden 2019 ajan Pirkanmaan Tasosaneeraus Oy Rakennusja remontointityöt lattiasta kattoon • Maalaustyöt • Lattia-asennukset • Kalusteasennukset • Kylpyhuoneet ja saunat • Mikrosementoinnit kuiviin ja kosteisiin tiloihin www.ptasosaneeraus.fi kari.jokela@ptasosaneeraus.fi Kari Jokela 044 055 2272 SÄHKÖTYÖ J&J RANTANEN Kurisjärventie 192, 37800 AKAA PUH. Akaasta on loistavat yhteydet Tampereen, Helsingin ja Turun suuntiin. Akaa RAKENTAMINEN JA ASUMINEN KAIKKI JÄRJESTYY sisustussuunnittelu ja pintakäsittelytyöt Sanna Haapaniemi 044 277 6655 / sanna.roininen@hotmail.fi Kevyet ja raskaat hinaukset Hinausautot Suontausta Oy Valkeakoski ja lähialueet 0400 235 513 & Akaan Seutu myös Facebookissa. 18 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu Nyt olisi tonttia tarjolla! Viihdytkö kaupunkimaisemassa vai maalaismiljöössä. 0400 744 876 jukka@vakkasahko.fi www.vakkasahko.fi Aidosti paikallinen yli 20 vuoden kokemuksella! • OKTALOT • KAUPPA • TEOLLISUUS • TOIMISTOT • ATK-VERKOT Maanrakennus Lännenpoika Oy Pyydä tarjous! lannenpoika@gmail.com • 050 431 6136 • Jukka Viitanen Hoidamme ammattitaidolla: * Kaivuutyöt * Maansiirrot * Mursketoimitukset ASUNTO SANEERAUS Oy VTT:n vedeneristys-sertifikaatti Ari Aaltonen, 040-5465735 Tu ke sin hy vä ks ym ä to im in na nh ar joi tta ja . Kun ei ole ruuhkia, aikaa jää omannäköiselle elämälle. Meillä on varaa mistä valita. Akaassa palvelut löytyvät sopivan läheltä
Sähköverkkoon kytkeminen on teettettävä ulkopuolisella. – Minulla kävi tässä aurinkopaneelien tarjoajia, ja heidän kauttaan aurinkopaneelit olisivat asennettuna tulleet maksamaan noin 9 000 euroa. Kaupungilta Koskisen ei tarvinnut paneeleilleen lupia kysellä, mutta sähköverkkoyhtiölle täytyi tehdä tarkastusilmoitus sähköasennusyhtiön kautta. Koskisen aurinkopaneelien kannattavauutta lisäävät talon sijainti hiukan naapuritaloja korkeammalla, katon jyrkkyys sekä se, että paneelit on asennettu etelää kohti. – Sen tekee sähköasentaja, joka kytkee aurinkopaneelit sähköverkkoon. Aurinkopaneelit nostavat talon arvoa Koskisen aurinkopaneelijärjestelmä on talon kokoon nähden mitoitettu reiluksi, mutta mies totesi sen järkeväksi, sillä kesäisin hän lämmittää talon pihalla olevaa uima-allasta. Voi olla, että se on sellainen parikymmentä vuotta, Koskinen pohtii. – Saattaa myös olla, että yritän siivota aurinkopaneelien päällä olevat lumet pois helmikuun puolessa välissä, elleivät ne sieltä itsekseen tipu. – Minun mielestäni aurinkopaneelit ovat rahallisesti kannattava hankinta, sillä säästön ja tuoton lisäksi ne nostavat talon arvoa jonkin verran. Tällaisissa tapauksissa sähköä on vaikea saada käytettyä. PUHDAS SISÄILMA • Ilmastointikanavien puhdistus • Ilmastointimittaus ja -säätö • Nuohouspalvelut • Kanavien tarkastukset ja kuvaukset • Sisäpiiput ja piipunhatut Puh. Aurinkosähköä ei voi varastoida Koskinen kertoo, että aurinkopaneelit ovat suhteellisen huolettomia ja huoltovapaita. Sähköä on käytettävä juuri silloin, kun sitä tulee. Viimeisen sysäyksen antoi se, että naapurikin asensi omalle katolleen aurinkopaneelit, Koskinen kertoo. Kun sähkö menee omaan käyttöön, siitä saa 13 senttiä ja myydessä siitä saa viisi senttiä. Paras ilma on huhtikuun kylmä ilma ja kirkas auringonpaiste. Asennus nostaa hintaa noin kolmanneksella, Koskinen toteaa. Vuotuinen kokonaismäärä ei kuulemma kuitenkaan kauheasti vaihtele, vaikka säätiloja on erilaisia, Koskinen kertoo. Silloin ne varmaankin saavat jo sen verran aurinkoa, että lumet voivat valahtaa alas omia aikojaan. Lisäksi suuremman järjestelmän hankintakustannukset tulivat suhteessa edullisemmiksi kuin pienemmän. Yhteensä vuotuista hyötyä minulle tulee noin 400 euron edestä, Koskinen kertoo. Ostin kuiten kin tarvikkeet eräältä paikalliselta yrittäjältä kohtuulliseen hintaan ja asensin ne itse. Koskisen talon katolle on asennettu 20 aurinkopaneelia, jotka Koskisen laskelmien mukaan tuottavat vuodessa sähköä keskimäärin 4500 kilowattituntia. Sillä tavalla kustannus putosi aika tavalla. Jos aurinkopaneeli on osittain lumen alla, sen teho laskee, Koskinen sanoo.Kari Koskisen mukaan aurinkopaneelien ongelma on se, että niiden tuottamaa sähköä ei voi varastoida. – Noin puolet sähköstä käytän itse ja puolet menee valtakunnan verkkoon. Koskisen taloudessa aurinkosähköä kuluu muun muassa kodin sähkölaitteiden ja ilmalämpöpumpun käyttöön sekä käyttöveden lämmitykseen. Koskisen mukaan aurinkosähkön kannalta viime kesä oli erinomainen, mutta paneeleissa sähköä syntyy toki pilvisemmälläkin ilmalla. Kari Koskisen talon ullakolla on aurinkopaneelijärjestelmän "konehuone", eli invertteri, joka muuttaa aurinkosähkön verkkosähköksi. Tällä hetkellä sähköä ei juuri synny, sillä paneeleja peittää lumikerros. – Oikein kuumat päivät eivät tosiasiassa anna aivan parasta tuottoa, sillä silloin paneelit lämpenevät. – Tulevaisuutta ajatellessani tarkoitus oli myös, että omat asumiskulut eivät ainakaan kauheasti nousisi. Toukokuun alusta lokakuun loppuun sähköyhtiö maksoi minulle myyntisähköstä noin 120 euroa. Koskisen päätökseen hankkia aurinkopaneelit vaikuttivat paitsi talon arvonnousu ja sähkölaskuissa säästäminen myös aurinkosähkön ekologisuus. Sähköyhtiö maksaa siitä hiukan alle pörssisähköhinnan. Nyt ne ovat paksun lumikerroksen peitossa, joten niiden sähköntuotto on nollilla. – Usein perheissä käydään päivällä töissä ja illalla käytetään sähköä. Lisäksi minua kiinnostavat uudet laitteet. Riittää, että kerran kesän aikana huuhtelee siitepölyt letkulla pois, jos takana on pitkä kuiva jakso. Lisäksi sähkönmyyntisopimus on tehtävä saman yhtiön kanssa, jolta ostaa sähköä, Koskinen opastaa.Koskisen laskujen mukaan aurinkopaneelit maksavat itsensä takaisin noin 10–15 vuoden aikajänteellä. Tiina Kauppinen Talon katolla olevat aurinkopaneelit on sijoitettu kohti etelää. Silloin tosin tuotto putoaa. – Varjostavia puitakaan ei kauheasti ole. 0400 710 742 www.nuohousliikejarvinen.fi Järvinen Yhtiöt Oy Nuohous ja ilmastointi TYKKÄÄ MEISTÄ FACEBOO KISSA. – Vuodessa on noin neljä kuukautta, jolloin aurinkopaneelien tuotto on käytännössä nollilla, Koskinen sanoo. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 19 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Aurinkosähkö pyörittää Kari Koskisen laitteita ja lämmittää käyttövettä Tiina Kauppinen Pätsiniemessä asuva Kari Koskinen odottelee kevättä, jolloin hänen talonsa katolle viime vuoden toukokuussa asennetut aurinkopaneelit alkavat jälleen tuottaa sähköä. Maaliskuun alussa eivät enää naapureiden puut varjosta, Koskinen sanoo. Niille on annettu kymmenen vuoden takuu, mutta käyttöikää on vaikea arvioida. Kannattavampaa siis olisi käyttää sitä itse, Koskinen toteaa
Tays on hänelle entuudestaan tuttu, sillä hän oli synnyttämässä esikoispoikaansa siellä kymmenen vuotta sitten.– Käytännöt ovat muuttuneet tuossa ajassa tosi paljon. – Ja tänne saa tulla aina uudelleen, Helenius huomauttaa hymyillen. Toissa kesänä Tampereelta Toijalaan muuttanut Sulonen kehuu messuja monipuolisiksi ja tosi kivasti järjestetyiksi. – Toisaalta perhevalmennuksessa on käynyt niin vähän ihmisiä, että jos joku on käynyt kolmesta kerrasta vain yhdellä, ei siinäkään tule jatkumoa ryhmäytymiselle, Ruotsalainen selvittää. Hän huomauttaa, että ryhmäytymistä voi tulla myös vauvojen synnyttyä kuuden kuukauden ryhmäneuvolassa. Psykologin vetämä ryhmä varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä ja fysioterapeutin luento saivat myös odottajalta kiitosta. Synnytyssairaalan Väisäset ovat jo valinneet, sillä Lauran sisko on töissä Taysissa.– Sitä ei ole tarvinnut siksi edes miettiä. Oli hyvä, että pääsi vertailemaan vähän sairaaloita, Sulonen sanoo. Ainut asia mikä saattaa Ruotsalaisen ja Heleniuksen mukaan jäädä messuilla perhevalmennusta laihemmaksi on odottajien ryhmäytyminen. Leena Nyysti – Tosi hyvä idea, että saa itse rauhassa kierrellä ja kysellä asioista, jotka kiinnostavat, toteaa Akaan ensimmäisille Odotamme sinua -messuille osallistunut Laura Väisänen .Aviomies Tero Väisänen on samaa mieltä. Hyvää hänestä on myös se, että messuilla pääsee jaloittelemaan. Heitäkin joilla on jo entuudestaan lapsia, Helenius kertoo.Messuilta ei haluttu siis sulkea ainuttakaan odottajaa pois, ja esittelyt pyrittiin myös järjestämään niin, että kaikille olisi tietoa tarjolla. Keskusteluyhteys löytyy messuilla Iltapäivällä neljästä seitsemään kestäneet messut olivat saaneet kello kuuteen mennessä jo 40 vierailijaa perheistä. Esimerkiksi vauvan hoidon voi sivuuttaa ja kuunnella imetysvinkit, Vahteristo selventää. Tuttujakin elementtejä messuilta löytyi, mutta esimerkiksi seurakunnan, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja kätilöiden mukana olo olivat uutta. – Se mikä eroaa tässä aikaisempaan on se, että perhevalmennukset olivat vain esikoistaan odottaville perheille. Lehkonen uskoi messumallisen perhevalmennnuksen olevan rennompi perheille, koska messuille voi tulla oman aikataulun mukaan. Kaikille Akaan ja Urjalan odottaville perheille suunnatut messut Toijalan yhteiskoululla ovat Väisästen mielestä järjestetty hyvällä ja järkevän oloisella mallilla. Messuille me toivoimme kaikkia odottajia. – Ihan kätevää, että samassa tilassa on paljon esittelijöitä. Terveydenhoitajat arvelevat, että ensimmäisten messujen kokemuksella uudesta mallista tullaan pitämään kiinni jatkossakin. Toukokuussa perheenlisäystä odottavat Väisäset olivat jo kotona miettineet, mihin asioihin he haluavat vastauksia. Uuden mallin ideoijat terveydenhoitajat Heidi Ruotsalainen ja Heidi Helenius pitivät lukua todella mukavana. Viialan terveydenhoitaja Heidi Ruotsalainen (vas.) Urjalan kollegansa Heidi Heleniuksen kanssa pitivät messuja onnistuneina väkimäärältään ja esittelypisteiltään. Viialalaiset Susanna Haverinen sylissään poikansa Väinö Ohra-aho ja Sini Lehkonen sekä Kylmäkoskelta saapunut Tiina Ryyppö MLL:n pisteellä pitivät perhevalmennusmessuja positiivisena uudistuksena. Perinteinen malli tuli tiensä päähän Lastenneuvolan pisteellä terveydenhoitaja Piia Vahteriston kanssa jutellut Johanna Sulonen on iloinen siitä, että messuilla oli paikalla sekä Hämeenlinnan synnytyssairaalan että Tampereen Taysin kätilöitä. Hän iloitsee siitä, että kaikki toimijat, joita pyydettiin mukaan, tulivat messuille. Messuja tultaisiin järjestämään noin kolmesti vuodessa. He olivatkin tyytyväisiä siihen, että pääsivät juttelemaan Akaan seurakunnan edustajien kanssa ristiäisasioista. 20 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Akaan uudet messut toivat perhevalmennuksen tähän päivään Toijalassa asuvilla Tero ja Laura Väisäsellä (lattialla) sekä Elina ja Heikki Lammilla oli hauskaa fysioterapeutti Minna Karhun luennolla. Tässä mallissa on parasta, että jos nousee jotain kysyttävää, niin kaikkeen löytyy täällä varmasti vastaus, Tero arvelee perinteisen perhevalmennuksen korvaavasta messusta. – Tässä voi ottaa sen, mitä haluaa ja mikä kiinnostaa. Tays tuntuu aika turvalliselta, kun sisko on siellä, Laura hymyilee. – Hyvää tässä mallissa on se, että täällä tieto tulee vuorovaikutteisemmin. Ennen lastenneuvolan pistettä hän oli ehtinyt tutustua Imetyksen tuki ry:n ja neuvolan imetysohjauspisteeseen, josta Sulonen oli saanut paljon irti. Toijalassa neljä vuotta asuneet Väisäset olivat ehtineet puolessa tunnissa käydä kuuntelemassa fysioterapeutti Minna Karhun luennon ja kierrellä eri pöytiä. Ihmisten on varmasti helpompi keskustella ja kysellä asioista täällä kuin ryhmissä, Ruotsalainen arvioi. Toijalan lastenneuvolan terveydenhoitaja Piia Vahteristo kertoo perhevalmennusmallin tulleen tiensä päähän, koska se ei enää tavoittanut odottavia perheitä. Syyksi Vahteristo arvelee ainakin sen, että internet on tietoa pullollaan, eivätkä kalvosulkeiset ole enää tätä päivää. Leena Nyysti
Diabeetikoiden matkasaarnaajana jo 40 vuotta ollut Marjatta Stenius-Kaukonen kiittää Pirkanmaan sote-valmistelijoita rakentavasta yhteistyöstä Ensiksi hyvät uutiset. Nykyhoidoin ja -lääkkein diabeetikot voivat aidosti puhua hoitotasapainosta ja elämänlaadusta. Lukeminen onnistuu vaikka hiihtoladulla, sillä käsivarren ei tarvitse olla paljaana, hän kertoo. MATTI PULKKINEN Stenius-Kaukonen nostaa esille 1980-luvun, jolloin verensokerimittarit mullistivat diabeetikoiden tarkasti aikataulutetun vuorokauden kulun. Vesilahden tilanne on paras. Paikalliset hoitoyksiköt kuntoon Diabeteksen hoidon asiantuntijoiden mukaan tyypin 1 ja vaikeahoitoisten tyypin 2 diabeetikoiden eli insuliininpuutosdiabeetikoiden hoidon on tapahduttava diabeteksenhoitoon perehtyneen diabetestiimin tuella. – Johdonmukaisesti sensorien käyttäjät antavat modernista laitteesta ja sen tuomista hyödyistä kiittävää ja kannustavaa palautetta. Kangasalla ja Pälkäneellä on ironinen tilanne. Sensorit yleistyvät, mutta... Pirkanmaan lapset ja nuoret hoidetaan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hänen mielestään glukoosisensorointi on suorastaan vallankumouksellinen edistysaskel. Konkreettisia esimerkkejä eriarvoisuudesta ovat seulontoina tehtävien silmänpohjakuvausten maksullisuus ja mahdollisuus saada käyttöönsä reaaliaikainen verensokerimittaus eli jatkuva glukoosisensorointi. Diabeetikon kohtelu määräytyy hyvin pitkälle kiinni sen mukaan, missä kunnassa hän asuu. Pirkkalassa sekä Akaan ja Urjalan yhteistyöalueella on omat diabeteslääkärit. Vesilahdella peräti 61 prosenttia diabeetikoista on saanut jatkuvan sensoroinnin, joka osin selittyy sillä, että Vesilahdella on paljon lapsidiabeetikoita. – Sensori auttaa hoitotasapainon ja elämänlaadun ylläpitämisessä, hän sanoo. – Tosiasia on, että diabeetikoilla on hyvin erilaiset mahdollisuudet saada käyttöönsä reaaliaikainen verensokerimittaus eli jatkuva glukoosisensorointi, Stenius-Kaukonen paljastaa. Kunnat tarjoavat räikeän vaihtelevasti palveluja diabeetikoille Pirkanmaalla A10A (insuliini ja muut parenteraaliset valmisteet) Kela tilasto Tiedot kerännyt Marjatta S-K A10B oraaliset veren glukoosipitoisuutta alentavat lääkkeet) Diabetes Korvausta Jatkuva Osuus Korvausta Jatkuva Korvausta Väestö väestö vain Libre insuliinihoit vain Libre Asuinkunta saaneita osuus insuliineista insuliineista % % % 2016 2016 2017 2017 2018 Koko Suomi 364014 5 503 297 6,7 56129 marras yli 20 000 36 marras Shp Pirkanmaa 36594 529 898 6,8 5427 5409 Akaa 1334 16 923 7,9 180 Urjala 40 36 16 177 65 30 diabhoit lyhytaikaisia Hämeenkyrö 777 10 681 7,3 108 30 28 108 48 44 diabhoit lyhytaikaisia Ikaalinen 658 7 128 9,2 84 35 42 84 46 55 diabhoit lyhytaikaisia 3 pumppu, 2 Libre Juupajoki 185 1 957 9,4 16 5 31 16 8 50 EI lyhytaik 2 pumppu Jämsä 1897 21 259 8,9 224 65 29 224 114 51 diabhoit lyhytaikaisia 1 pumppu+sens Kangasala 1910 31 190 6,1 298 58 19,5 297 120 40 diabhoit lyhytaikaisia Kihniö 216 1 994 11 52 52 6 12 EI lyhytaik 4 pumppu, 2 sens Kuhmoinen 221 2 286 9,7 30 4 13 30 10 33 diabhoit lyhytaikaisia 1 pumppu, Libre Lempäälä 1258 22 745 5,5 204 45 22 200 80 40 diabhoit lyhytaikaisia Mänttä-Vilppula 1128 10 448 10,8 142 28 20 143 50 35 diabhoit lyhytaikaisia Nokia 2232 33 210 6,7 354 110 31 351 162 46 diabhoit lyhytaikaisia Orivesi 782 9 312 8,4 106 ks Tre 105 50 48 diabhoit lyhytaikaisia Parkano 708 6 692 10,6 89 13 14,5 88 27 31 EI lyhytaik 10 pumppu 10 sens Pirkkala 992 19 163 5,2 191 50 26 190 84 44 diabhoit lyhytaikaisia 20 pumppua Punkalaidun 344 3 004 11,5 41 20 49 40 15 38 lyhytaik tulossa Pälkäne 665 6 627 10 85 13 15 86 32 39 diabhoit lyhytaikaisia Ruovesi 443 4 565 9,7 58 26 45 59 27 46 EI lyhytaik 3 pumppua Sastamala 2266 25 062 9 308 55 18 307 105 34 diabhoit lyhytaikaisia 15 pumppu Tampere 13441 228 274 5,9 2220 600-700 27-32 2215 900 41 diabhoit lyhytaikaisia Urjala 388 4 859 8 40 ks Akaa 41 3 7 EI lyhytaik 1 pumppu+sens Valkeakoski 1742 21 342 8,2 232 45 19 230 97 42 lyhytaik tulossa 31pumppu, 22Libre, 7 Enlite, 2 Dexcom Vesilahti 289 4 460 6,5 28 10 36 28 17 61 diabhoit lyhytaikaisia 4 pumppu 4 Libre Virrat 649 6 914 9,4 83 20 24 83 30 36 diabhoit lyhytaikaisia Ylöjärvi 2069 32 812 6,3 295 80 27 295 117 40 diabhoit lyhytaikaisia Sensori on käsivarressa, ja diabeetikko skannaa erillisellä lukijalla verensokeriarvonsa. Muutoksen suunnittelijat ovat tiiviissä ja rakentavassa yhteistyössä muun muassa maakunnan 12 diabetesyhdistyksen kanssa. Stenius-Kaukonen pitää tärkeänä sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen toteutumista, mikä varmistaa kaikille maakuntalaisille yhdenmukaiset hoitoja palvelukäytännöt. Ylöjärvi on ratkaissut asian siten, että Taysin diabeteslääkäri käy määräajoin Ylöjärven terveyskeskuksessa, ja hän hoitaa noin 35 prosenttia tyypin 1 diabeetikoista. Stenius-Kaukonen korostaa, ettei hän sairasta diabetestä. Lempäälän terveyskeskuksessa on saatujen tietojen mukaan kehitteillä paikallinen diabetesyksikkö. Marjatta Stenius-Kaukonen teki viime vuoden loppupuolella laajan selvityksen Pirkanmaan diabetesyhdistysten sote-verkostoa varten. – Tavoitteenamme on, että kaikki halukkaat insuliininpuutosdiabeetikot saisivat sensorin, hän linjaa. Huonot uutiset puolestaan kertovat, etteivät pirkanmaalaiset diabeetikot nauti tasa-arvoisista palveluista. Hän pyysi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin 24 kunnasta tiedot myönnettyjen glukoosisensorien määristä. Osalla ylöjärveläisistä diabeetikoista on hoitosuhde terveyskeskuksen diabetesvastuulääkärin ja omalääkärin tai Taysin kanssa. Vuosikymmenien omakohtainen kokemus on opettanut häntä arvostamaan diabeteksen hoidon valtaisaa kehittymistä. Parhaassa asemassa ovat vesilahtelaiset. – Kuntien väliset suuret erot johtuvat pääosin diabeteksen hoidon erilaisista järjestämistavoista. Kuntien vaihteluväli on railomaisen laaja. Vatialan terveysasemalla työskentelee terveyskeskuslääkärinä diabetologi, mutta hänen työpanoksensa menee oman potilasvastuualueensa asiakkaiden palvelemiseen. Marjatta Stenius-Kaukosen tekemä taulukko kertoo Pirkanmaan eri kuntien tilanteet muun muassa glukoosisensorien myöntämisaktiivisuudessa. Urjala on hännänhuippu.. Huonoimmassa tilanteessa ovat urjalalaiset ja kihniöläiset. Pirkanmaalaisten diabetesyhdistyksien sote-yhteyshenkilö Marjatta Stenius-Kaukonen kehuu vuolaasti sote-muutosjohtaja Jaakko Herralan komennossa tehtävää Pirkanmaan sosiaalija terveydenhuollon uudistusta. – Vuodesta 2017 vuoteen 2018 myönteinen muutos on kiitettävän suuri. Nyt diabeetikoiden arki helpottuu reaaliaikaisen verensokerimittauksen eli jatkuvan glukoosisensoroinnin ansiosta. Taysissa, Tays-Valkeakoskella ja Tays-Sastamalassa hoidetaan myös osa aikuisdiabeetikoista, esimerkiksi pumppuhoitoiset asiakkaat. Tampereen diabetesyhdistys on esittänyt vuosia tuloksetta, että diabetelogi voisi pitää diabetespolia esimerkiksi kerran viikossa. Stenius-Kaukosen mukaan Pirkanmaalla on yhdeksän kuntaa, joihin hän toivoo nopeita kohennustoimia insuliininpuutosdiabeetikoiden keskitettyjen palveluiden parantamiseksi. Akaassa ja Ylöjärvellä asiat kunnossa Pirkkala, Akaan ja Urjalan muodostama perusterveydenhuollon sekä vanhusja vammaispalvelujen yhteistoiminta-alue ja Ylöjärvi saavat kiitosta diabeetikoiden keskitetyn terveyskeskushoidon tarjoamisesta. Kunnat ovat kylläkin petranneet merkittävästi sensorien myöntämisessä jo yhden vuoden aikana. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 21 PIRKANMAA PÄLKÄNEEN Rautajärvellä asuva maakuntaneuvos Marjatta Stenius-Kaukonen on elänyt diabeteksensa kanssa jo 40 vuotta. Maakuntaneuvos Marjatta Stenius-Kaukonen on elänyt diabeteksen kanssa vuodesta 1978 lähtien
klo 17 rippikoululaulujen iltakirkko su 24.3. LUENTOSARJA "Mielen hyvinvointi" keväällä yhteistyössä Valkeakoski-opiston kanssa: ma 4.2. Kirkkokahveilla mukana Kymppi-Maukkaat Oy:n myyntipäällikkö Raili Muikku esittelemässä kerrosmämmejä ja mämmierikoisuuksia la 20.4. klo 17 tuomasmessulaulujen iltakirkko, vierailevana saarnaajana vankilapastori Vesa Mäkelä. Riidat tai niiden välttelystä johtuva puhumattomuus aiheuttaa ongelmia monissa perheissä. klo 18 Psykologi Pirjo Latvanen: Ihmissuhteet hyvinvoinnin haasteena ja voimavarana. avoinna tilaisuuksien yhteydessä sekä su 17.3. 22 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu Tervetuloa! Kylmäkosken kappeliseurakunta MAINOS MAINOS KYLMÄKOSKEN KULTTUURIKIRKOSSA TAPAHTUU MUSIIKILTAAN ERILAISET ILTAKIRKOT su 24.2. klo 16 Toijalan VPK:n soittokunnan konsertti, johtaa Timo Pajuoja su 31.3. Luennot ovat ilmaisia! TAIDENÄYTTELY Taiteilija Minna Poluksen KAIUT veistosmaalauksia -näyttely 1 6.3.-24.3. klo 18 Perheterapeutti Anja Nwose: Riitele rakentavasti. klo 23 pääsiäisyön messu, jonka jälkeen tarjolla juustoja ja viiniä su 28.4. Joka kerta klo 17.30-18 tarjolla kahvia. ti 26.3. klo 17 iskelmällinen iltakirkko, Teija Vierikko & Mixsetti säestämässä su 31.3. Tasavertaisessa, rehellisessä parisuhteessa tulee väistämättä tilanteita, joissa ollaan eri mieltä. klo 9-12 ja su 24.3.klo 15-20. klo 15 "Mun iloni on laulaa Herralle" -konsertti, Auli Aaltonen, sopraano ja Kari Nousiainen, piano. Erimielisyyksien ratkaisemista voi harjoitella. Luennolla etsitään keinoja, joiden avulla voi oppia riitelemään rakentavasti. klo 17 suomalainen messu, paikallisia muusikoita säestämässä KONSERTTEJA su 10.2. ma 11.3. klo 18 TM, psykoterapeutti Heli Pruuki: Naisen aggressio ja sen kääntäminen omaksi voimaksi. Riita ja rakkaus vuorottelevat. Miten ymmärtää ihmissuhteiden kuvioita ja miten rakentaa vuorovaikutusta ihmissuhteita tukemaan. Läheiset ihmissuhteet satuttavat
Mitaleja kaulaan tarttui yhteensä kuusi. – Täällä on pakko syöttää hieman riskilläkin. Akaan kaupunki oli perjantain ottelun isäntänä. Maailmalla pelaajat tienaavat paremmin, ja on ymmärrettävää, että lähtöhalut ovat kovat, kun tarjouksia tulee, totesi Tuominen kaikkien tiedossa olevan tosi asian. Ikähaarukka oli tällä kertaa 30–87 vuotta.Vauhdittomat hypyt (korkeus, pituus ja kolmiloikka) kuuluivat olympiaohjelmaan vuoteen 1912, joten laji on perinteikäs. kolmiloikassa pronssille ja pituudessa viidenneksi. Kolmeen pisteen miehiä olivat myös Jussi Nyström (2+1) sekä kolme syöttöpistettä kerännyt Jovan Stankovic . Teimme niissä vähemmän virheitä. Ducksin tilastosta löytyy yhdeksän syöttövirhettä enemmän kuin AkaaVolleyn papereista. Harri Mattila Vauhdin joukkueeseen kuuluivat Jari Salin (vas.), Lauri Laasala, Teemu Salminen, Jarmo Salin ja Heidi Toivanen. Olen tyytyväinen, että kestimme ne.. Toinen jakso ei muuttanut voimasuhteita, mutta avoimessa pelissä myös vierasjoukkue pääsi iskemään maaleja. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 23 URHEILU Akaa-Volley voitti Vantaan 3–0 uuden kaupunginjohtajan silmien edessä Leijona Futsalin voittoputki jatkui kotisalissa Vauhdin aikuisurheilijoille kuusi SM-mitalia vauhdittomista Harri Mattila Vantaa Ducks kypsyi ankkakeitoksi Akaa-Volleyn käsittelyssä perjantai-iltana. – Toisella jaksolla vähän ote herpaantui, mutta ihan hyvä rutiinivoitto kuitenkin. Pääsimme vähän laajemmin kierrättämään pelaajiakin. Lauantai-iltapäivä tarjosi akaalaisyleisölle maalirikkaan pelin. Se kun on niin usein lentopallo-ottelussa niin vaikea johdossa olevalle joukkueelle. Kolme pinnaa oli tärkeä ottaa, ja se aiheutti luonnollisesti paineita. M40-sarjassa Jari Salin hyppäsi korkeudessa hopealle, erittäin tiukassa pituuskisassa pronssille ja kolmiloikassa neljänneksi. Ottelun voittajasta ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa epäselvyyttä, ja näin kotijoukkue kuittasi tärkeät sarjapisteet taistelussa runkosarjan kärkipaikoista. Stankovic itse puolestaan matkustaa Bulgarian maajoukkueen mukaan, sillä hän on sekä Serbian että Bulgarian kansalainen. Saimme kutakuinkin yhtä monta puolustusta, mutta meidän jatkohyökkäykset olivat tehottomia. Leijona Futsalin voittoputkeen voi ainakin olla tyytyväinen, vaikkei lauantain ottelu mitään suurta urheilujuhlaa ollutkaan, kun joukkueiden tasoero kävi ilmi heti pelin alusta lähtien.Maajoukkuetauko tarkoittaa Leijona Futsalin osalta kovaa treeniä kevättä varten. Kun Sauli Sinkkonen vielä säesti ässäsyötöllä, Akaan etumatka riitti ja ankkojen kiri jäi lyhyeksi. Jo toisella peliminuutilla Petri Grönholm pääsi iskemään avausmaalin, ja tauolle mennessä lukemiksi oli taottu jo 5–1. Pituudessa Salin hyppäsi viidenneksi. Aikuisurheiluliiton kilpailuihin on 30 vuoden alaikäraja. Kilpailun kokonaistulokset löytyvät Vauhdin kotisivuilta. – Puolustuksen jälkeiset hyökkäykset olivat tärkeässä roolissa tänään. Saman 40-sarjan Teemu Salminen sai seurakaverista hyvän kirin ja hyppäsi korkeudessa pronssille, Juha Vedenpää Futsal-Liigan runkosarja lähesty loppusuoraa. Kausi jatkuu liigan osalta ensi viikon lauantaina Somerolla SoVon vieraana. Valmentaja Oliver Lüütsepp kiitteli pelaajia heti ottelun jälkeen ja jatkoi kehuja lehdistötilaisuudessa. Akaan keskihyökkäys on tehokas ja passitempo laidoille niin nopea, että kuppinostoihin ei saisi joukkuetta päästää, todisti Tuominen. Kolme miestä kahteen maajoukkueeseen Leijona Futsalin pelaajavalmentaja Stankovic oli tyytyväinen pelin jälkeen. Pituudessa hyppy venyi seitsemänteen sijaan.M35-sarjan korkeudessa Jarmo Salin paranteli ennätystään ja otti pronssia. Luonnollisesti se hieman rikkoo kuvioita. – Akaa oli tänään meitä tehokkaampi puolustuspallojen jälkeisissä hyökkäyksissä. Tällä kertaa jyrän alle joutui oululainen Tervarit, joka kaatui lukemin 10–5 (5–1). N30-sarjassa Heidi Toivanen hyppäsi korkeudessa hopealle. Toijalan Vauhdin junioriveteraanijoukkue oli mukana ennätyssuurella viiden edustajan joukkueella Suomen aikuisurheiluliiton vauhdittomien hyppyjen SM-kilpailuissa Pajulahdessa 19.1. Toijalan Monitoimihallin 396-henkinen yleisö sai siitä oivan todisteen. Näin joukkue nappasi jo neljännen peräkkäisen voittonsa sarjassa. Kotijoukkue pisti omissakin maaleissa paremmaksi ohjaten kaksi osumaa itse ohi Juho Laineen . Mutta tällaista tämä on. Ainoastaan ensimmäisessä erässä Ducks sai aikaiseksi pelottavan loppukirin. Ducksin pukukopin ovi on kauden mittaan käynyt tiuhaan.– Nyt mennään jo kolmannella hakkurilla. Lauantaina Toijalan Monitoimihallilla pelattiin tärkeistä pisteistä, ja kotijoukkue Leijona Futsal oli jälleen voitokas. LahtiSportin järjestämiin kisoihin osallistui noin 200 kilpailijaa. Akaa-Volleyn onneksi tuossakin erässä hakkuri Joni Mikkonen tempaisi neljän pisteen syöttöputken juuri ennen ratkaisupalloja. – Ei oikein löydy heikkoa kohtaa meidän pelistä tänään. Mutta jännitys hälveni melko nopeasti erän kuluessa. Akaan kokeneet laiturit osaavat päättää jatkopalloja varmuudella. Toisin kuin niin monesti syyskaudella, akaalaiset osaavat nyt pelata erät loppuun saakka. Kaikki osa-alueet toimivat vähintäänkin kohtuullisesti. Miikka Hurme osui kahdesti, ja kertaalleen palloa kaivettiin Tervarit-maalista oman pelaajan ohjaamana. Hieman Akaa-Volleyn kotikatsomoa jännitti kolmannen erän alkaessa. Pelin taso hieman notkahti viimeisessä, mutta onneksi molemmilla oli samanlaisia vaikeuksia. Voittoputkessa on hyvä lähteä maajoukkuetauolle, Stankovic kommentoi. Akaa-Volleyn passari Ville Juntura oli luonnollisesti pelin jälkeen tyytyväinen. Suurin osa kilpailijoista koostui varttuneemmista yleisurheilijoista, mutta mukaan mahtui myös voimailijoita, painonostajia, eri pallopelien sekä kamppailulajien harrastajia. Suomen maajoukkueen mukana MM-karsintoihin lähtevät Juhana Jyrkiäinen sekä Kasper Kangas . Kovin kiivaaksi taistelu voitosta ei kuitenkaan missään vaiheessa yltynyt, sillä Leijona Futsal oli avausminuuteista lähtien pari askelta vieraitaan edellä. Ottelupallon heitti peliin vasta valittu kaupunginjohtaja Antti Peltola. Samassa sarjassa kilpaillut Lauri Laasala urakoi kaikissa kolmessa lajissa tasaisen sarjan sijoittuen neljänneksi. Toista erää Ducks vei puoliväliin saakka, ja tuon erän menetyksestä valmentaja Ismo Tuominen olikin pahoillaan. Leijona Futsalin tehomiehinä häärivät tehopisteet 3+1 kerännyt Dusan Milojevic ja 2+2 naputellut Grönholm
040 546 4911 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 040 138 3213 Palvelemme: 8.00-16.30 www.jmnautohu olto.fi MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi Kattotur • Sadevesijärjestelmät • Kattoturvatuotteet • Piipunpellitykset • Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. Lämpöpumput . Ikäihmisille sekä heille jotka apua tarvitsevat, kun eivät itse enää pysty tekemään, tarjoan palveluni alvittomana. Jääkaapit . Kiinnostuitko. 1. Palveluihini kuuluvat kotija yrityssiivous, pyykkihuolto, ikkunoiden pesu, asiointi/saattoapu, muuttoyms. Kauttani voi myös vuokrata pihatelttoja ja kalusteita (pöydät ja tuolit) sekä kahvinkeittimen ja juomien lämpösäiliöt. Auringon paisteiset terveiset kaikille akaalaisille. Myös matot. Terveiset lukijoillemme 1. 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI Asianajaja Petri Tolppa p. Eijuska69@gmail.com P. haravointi, kukkien istutus, lumityöt), pienimuotoiset korjausompelutyöt, juhla/tarjoiluapu. (03) 543 3379 Ompelukoneja saumurihuoltoa, rannekellojen ja kauko-ohjainavaimien paristojen vaihdot Onkotässäsinun mainospaikkasi. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Rengaspalvelut Pesupalvelut Asianajotoimistot Apteekit Autohuollot Asiainhoitoa Autohuollot Lukkopalvelut Hotellit Autotarvikkeet Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Pitopalvelut Korjauspalvelut Suutarit Öljypoltinhuollot Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Kuka olet. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 3. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Minulla on myös hygieniaja anniskelukortit. Sirpan Monitoimi P. 050 548 3333 wwww.sisupelti.fi Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 3. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. Olen Sirpa Sintonen, asun Toijalassa mieheni kanssa. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. KODIN SÄHKÖTYÖT . Hellat . 2. Kerro yrityksestäsi. Kerron mielelläni lisää. Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Tietokonehuoltoa Kuljetuspalvelut Hei! Palveluhakemistostamme löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot viikoittain. KODINKONEHUOLLOT . Minulla on 10 vuoden kokemus tarjoamistani palveluista. Pesukoneet . 045 124 1594 Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. Yrittäjä! Ole mukana Akaan Seudun palveluhakemistossa. • Piano ym. (03) 542 2039 www.konejakuljetus.fi Herkullinen lounas ja kattava pitopalvelu Myllytie 3, Akaa • P. 044 347 7404 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Puh. 040 518 6176 www.villiullakko.fi Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Asennus Huolto Korjaukset Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 Puunkaatoa Rakentaminen P. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com. simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 JMN AUTOHUOLTO OY L evytie 4, 37800 AKAA. Sillä takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden ja yhteystietojesi löytymisen helposti viikottain lukijoillemme. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 040 140 6000 Hämeentie 71, Toijala, p. 2. Mitä teet ja mitä palveluja / tuotteita sinulta saa. • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa Puh. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. 040 126 1355 . ?????????. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Yrittäjäntie 2, Akaa Puh. Työni olen oppinut sitä tekemällä. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA-MYYMÄLÄ VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi & Coffee Station ???????????. Lisäksi käytössäni on höyryja tekstiilipesurit sekä pakettiauto pienimuotoisiin kuljetuksiin. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Yritykseni on toiminut kohta 2 vuotta ja toimialueenani on Akaa. Ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan missä askareissa tarvitset apua. 041 319 9311 Eijuska Kurkistus oven taakse Palveluja ammattilaisilta hakemiston yrittäjät esittäytyvät. 24 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu Kotija siivouspalvelut Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Hammaslääkärit Erikoisliikkeet Fysioterapiaa KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com Nahkaja lahjatavaraliike Valtatie 20, 37800 Akaa Puh. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Vesi, viemärit ja LVI Kodinkoneet Metallityöt Jalkahuollot Parturi-kampaamot AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. siivoukset, pihatyöt (esim. www.mb-varaosatjahuolto.fi Puh. 9.00-17.00. 045 158 5530 0400 987 966 sari@allinapu.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. Pakastimet
Ikäihmisille sekä heille jotka apua tarvitsevat, kun eivät itse enää pysty tekemään, tarjoan palveluni alvittomana. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Yrittäjäntie 2, Akaa Puh. 041 319 9311 Eijuska Kurkistus oven taakse Palveluja ammattilaisilta hakemiston yrittäjät esittäytyvät. Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Rengaspalvelut Pesupalvelut Asianajotoimistot Apteekit Autohuollot Asiainhoitoa Autohuollot Lukkopalvelut Hotellit Autotarvikkeet Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Pitopalvelut Korjauspalvelut Suutarit Öljypoltinhuollot Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. 040 546 4911 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi Kattotur • Sadevesijärjestelmät • Kattoturvatuotteet • Piipunpellitykset • Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. KODIN SÄHKÖTYÖT . Ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan missä askareissa tarvitset apua. (03) 542 2039 www.konejakuljetus.fi Herkullinen lounas ja kattava pitopalvelu Myllytie 3, Akaa • P. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 040 140 6000 Hämeentie 71, Toijala, p. 2. Palveluihini kuuluvat kotija yrityssiivous, pyykkihuolto, ikkunoiden pesu, asiointi/saattoapu, muuttoyms. Olen Sirpa Sintonen, asun Toijalassa mieheni kanssa. Lisäksi käytössäni on höyryja tekstiilipesurit sekä pakettiauto pienimuotoisiin kuljetuksiin. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 3. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 2. (03) 543 3379 Ompelukoneja saumurihuoltoa, rannekellojen ja kauko-ohjainavaimien paristojen vaihdot Onkotässäsinun mainospaikkasi. • Piano ym. Kerron mielelläni lisää. Lämpöpumput . Auringon paisteiset terveiset kaikille akaalaisille. Hellat . PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Vesi, viemärit ja LVI Kodinkoneet Metallityöt Jalkahuollot Parturi-kampaamot AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Sirpan Monitoimi P. 1. www.mb-varaosatjahuolto.fi Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Mitä teet ja mitä palveluja / tuotteita sinulta saa. • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa Puh. KODINKONEHUOLLOT . haravointi, kukkien istutus, lumityöt), pienimuotoiset korjausompelutyöt, juhla/tarjoiluapu. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 25 Kotija siivouspalvelut Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI Asianajaja Petri Tolppa p. 044 347 7404 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. Kauttani voi myös vuokrata pihatelttoja ja kalusteita (pöydät ja tuolit) sekä kahvinkeittimen ja juomien lämpösäiliöt. Terveiset lukijoillemme 1. 050 548 3333 wwww.sisupelti.fi Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Sillä takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden ja yhteystietojesi löytymisen helposti viikottain lukijoillemme. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. Puh. Minulla on 10 vuoden kokemus tarjoamistani palveluista. Kerro yrityksestäsi. 040 518 6176 www.villiullakko.fi Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Myös matot. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA-MYYMÄLÄ VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi & Coffee Station ???????????. 040 126 1355 . Hammaslääkärit Erikoisliikkeet Fysioterapiaa KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com Nahkaja lahjatavaraliike Valtatie 20, 37800 Akaa Puh. ?????????. Minulla on myös hygieniaja anniskelukortit. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Asennus Huolto Korjaukset Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 Puunkaatoa Rakentaminen P. 045 158 5530 0400 987 966 sari@allinapu.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. Kuka olet. 045 124 1594 Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com. siivoukset, pihatyöt (esim. Jääkaapit . 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 3. Pakastimet . 9.00-17.00. Eijuska69@gmail.com P. Kiinnostuitko. Yrittäjä! Ole mukana Akaan Seudun palveluhakemistossa. Työni olen oppinut sitä tekemällä. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Tietokonehuoltoa Kuljetuspalvelut Hei! Palveluhakemistostamme löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot viikoittain. simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 JMN AUTOHUOLTO OY L evytie 4, 37800 AKAA. Yritykseni on toiminut kohta 2 vuotta ja toimialueenani on Akaa. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 040 138 3213 Palvelemme: 8.00-16.30 www.jmnautohu olto.fi MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. Pesukoneet
Tervetuloa mukaan! Lentopalloja saunavuorot Kärjenniemen koululla ja Pappilanniemessä: Naisten sauna ma klo 17 Pappilanniemessä. Viiala Su 3.2. klo 18 Kirkkokonsertti Sääksmäen kirkossa. Koulujen ylijäämäruoan jakelu omiin astioihin ilmaiseksi noin klo 12.50. Olopäivä srk-salissa. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa. Syntymäpäiväjuhla 70, 75, 80, ja 85 -vuotta tammi-huhtikuussa täyttäville klo 12.30 Viialan srk-salissa. Ma 4.2. Rukouksen talo joka su klo 17-20 Kohtaamispaikalla, Seurahuoneenkatu 4. Oletusarvo on, että esittelijä tuo riittävästi erilaisia vaihtoehtoja ja asiaan vaikuttavia näkökulmia yhteiseen keskusteluun. Ehtoollishartaus Sauvolassa klo 14. Kirjoittaja on Akaan kirkkovaltuuston jäsen.. Kynttiläpolku alkaen klo 17 kirkon pihamaalla, iltapalaa ennen messua. klo 17 Naisten pankin kuukausitapaaminen , Seurahuoneenkatu 4. Emme keskity kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavaa. Olen vähän miettinyt… Lauseet pysähdyttivät miettimään. Käsityöpiiri lähetyksen hyväksi Lähimmäistuvalla klo 13. Liturgi Teemu Salminen, avustajana Juha Valkama sekä Jouni Kivimaa ja kanttorina on Tomi Pöntinen. klo 14 Kotikulman hartaus , mukana Jouni Kivimaa. Se heijastuu suoraan seurakunnan talouteen, mutta myös toimintaan. Toivon talon ruokailu joka arkipäivä klo 11.3012.30, hinta 2 €. järjestö tai seurakuntalainen. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto on avoinna ma-to klo 9-12. Usein meillä on kova kiire saada omia ideoitamme toteutukseen. klo 14.30 Matkaklubin kokous srk-talolla. Kirkkokahvit Yhteisvastuun hyväksi. Klo 12 ruokailu yhteisvastuun hyväksi 10€, ohjelma klo 13. Messun jälkeen kirkkokahvit Yhteisvastuukeräyksen hyväksi ja tietoa keräyksestä. Saatamme myös vähätellä toisten aiempia tekemisiä. Toimintakertomus ja Kontupohjan retken 6.-9.6. Ajanvaraus numerosta 040 350 4901 ma-to klo 9-10. Messun toimittaa lasten pappi Arni Hukari ja avustamassa on Markku Antola sekä Ulla-Mari Hutko. Ilmoita kyytitarpeesi p. Su 3.3. Tänä vuonna keräystuotolla tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua sekä Suomessa että ulkomailla. Seurakunta tarjoaa kahvisi. Miesten lentopallo ke klo 19.30-21 Kärjenniemen koululla. Kahvien tuotto menee srk:n lähetystyön kannatukseen. klo 18 Perhemessu Kappelikirkossa. Konsertti Mirkka Paajanen. Ti 5.2. Kauppojen päiväysruoan jakelu srk-talolla joka arkipäivä klo 10, mikäli tavaraa on. Juonto Sääksmäen seurakunta, puhe vapaaseurakunta ja musiikki helluntaiseurakunta. Vauvakahvila ti klo 9.30-11.30 Koulukatu 6A. Invalidikerho klo 15 alasalissa. Su 3.2. Miten houkutella uusia jäseniä ja aktiivisia toimijoita, kun tänä päivänä on tarjolla lukuisia muitakin harrastusmahdollisuuksia ja vaihtoehtoja vapaa-ajan viettoon. Ma 4.2. Tuokaa joululaput mukana! Kansainvälisen diakonian ja ystävyysseurakuntatyön avoin ryhmä klo 13 srk-talossa. Alkavaan nelivuotiskauteen tullee kuitenkin mahtumaan monenlaista. Kuparinen, Ali-Löytty, Viialan kirkkokuoro. Kylmäkoski To 31.1. Päivärippikoulu klo 11.30 kirkon morsiushuoneessa. Muu toiminta: Kohtaamispaikka ti ja pe klo 10-13, Seurahuoneenkatu 4. Kuten kuntahallinnossakin, myös seurakunnassa luottamushenkilöt tekevät päätöksiä viranhaltijoiden esittelyn pohjalta. Lähimmäistupa ja kirpputori keskiviikkoisin klo 11-14: Ke 30.1. suunnittelua. Muuta: Ke 6.2. Lauseet olivat: 1. Raamattupiiri klo 18 seurakuntatalolla. Ti 5.2. Tiistaitiimi klo 12.30 Aseman srk-kodissa. Ke 6.2. Yhteisvastuun aloitusmessu. 040 8049 482. Voisikohan sellainen toimia, että… 3. KALVOLA Kuollut: Jouko Johannes Penttilä 95 v, Reino Kalervo Leppänen 89 v, Heikki Juhani Silvonen 80 v, Katja Mariitta Kulosaari 74 v. Papin pöytä klo 9.30-10.30 Kuningatar ja kuhnuri -kahvilassa. La klo 10 Juusontien kerhotilassa. Diakoniapiiri klo 13 Viialan pappilassa. Kukaan ei voi yksin hallita kaikkia laajoja asiakokonaisuuksia. klo 18 Kynttilänpäivän perhemessu Kappelikirkossa. Messuryhmät ovat osallistaneet seurakuntalaisia mukaan jumalanpalvelusten toteutukseen ja tuoneet niihin myös mukavaa vaihtelua. Heli Ulvinen, Johanna Hytönen. Keskusteluja tultaneen käymään myös seurakunnan omistamien kiinteistöjen tulevaisuudesta, yhteistyöstä ja sen laajuudesta naapuriseurakuntien kanssa sekä kirkon hallintoon liittyvistä muutoksista. Nuorten ilta Jessen majalla tiistaisin klo 18-21. To 7.2. Saatan olla väärässä, … 2. Jumalanpalvelukset: Su 3.2. Ke 13.2. Sanan ja laulun ilta klo 18 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13 C. Liisa Pura Forssasta. Kastettu: Emilia Aura Aleksandra Lindqvist Aviol.vihitty: Jesse Petteri Riikonen ja Jonna Marianne Välkki Kuollut: Pentti Vilhelmi Frösén 92 v, Rauno Armas Ensio Järvinen 82 v, Pentti Oskari Rantanen 78 v, Tiina Irmeli Saari 46 v, Oskari Eemeli Laurila 22 v. Ma 4.2. Ke 6.2. Ma 4.2. Kahvitusvuorojen varaukset kirkkoherranvirastosta, p. Konsertit: To 14.2. 26 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Saila Kallioinen Toijala Su 3.2. Yhteisvastuukeräys alkaa. Salmen visaisia kysymyksiä. Nuoria on jäänyt mukaan toimintaan mukavasti muun muassa isos-toiminnan kautta. Kylmäkosken kulttuurikirkko on kivasti vakiinnuttanut asemansa tarjoamalla mielenkiintoisia luentosarjoja ja musiikkipitoisia jumalanpalveluksia. Jaakko Ryhänen, laulu ja Seppo Hovi, piano. Kahviraha yhteisvastuulle. Tilaisuus alkaa messulla kirkossa, jonka jälkeen keittolounas ja keräysinfo srk-salissa. klo 18 Kohti kohtaamisia keskusteluilta Café HakaFoodissa. Perhekerhot kokoontuvat kerhopisteissä. klo 18 Aika on yhteyden Kappelikirkossa. Kaikki vuoden rippikoululaiset ja isoset tulevat kirkkoon. Seurakunnassa on ollut tapana kokoontua jumalanpalveluksen jälkeen yhteiselle kirkkokahvihetkelle. Ohjaajana Kirsi Kniivilä. Mutta hyödyntäen toistemme osaamista ja yhdessä keskustellen voimme päätyä hyvään lopputulokseen. Taloutta on hoidettu jämptisti ja kiinteistöjä on korjattu suunnitelmallisesti. Perhemessuun kutsutaan lapsia isovanhempineen. Kyläpaikka ry. Messu klo 11 kirkossa. Virkistyspäivä klo 13 Tarpiakodissa. Su 10.2. Ma 4.2. Osin muuttoliikkeestä, osin alhaisesta syntyvyydestä johtuva seurakunnan jäsenmäärän lasku on varmasti yhteinen huolenaiheemme. 040 8049 490 tai kalvolan.seurakunta@evl.fi. Kynttiläpolku alkaen klo 17, iltapalaa ennen messua. Yhteisvastuu -koulutus kirkolla kaikille halukkaille. Tervetuloa mukaan iloiseen höntsäporukkaan! Miesten lentopalloja saunavuoro ma klo 17.30 Pappilanniemessä. Kutsun saanut ilmoittaudu ti-to 12.-14.2. To 7.2. Vastausmusiikki Hulda Kulhia. AKAA Kuolleet: Risto Vilhelm Vilonen 89 v, Eero Olavi Fagerlund 73 v. saranapuolelta sisään yrittäminen saa myönteistä vastaanottoa toiselta osapuolelta. Muistikahvilassa klo 12 aiheena entisajan työkalut ja käsityöt, museolehtori Jyrki Nissi Hml:n kaupunginmuseosta. Loimu klo 15 srk-salissa. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Kastepuu otetaan käyttöön. 70ja 75-vuotiaiden syntymäpäiväjuhla: Ke 6.2. klo 9-11 ja 12-14 välisenä aikana kirkkoherranvirastoon p. Johtaisiko vähän ehdollisempi ajattelu ja esimerkiksi Aamulehden kolumnistin mainitsemien lauseiden runsaampi viljely hedelmällisempään keskusteluun, keskustelijoiden välisen luottamuksen rakentumiseen ja sitä kautta aiempaan tuloksekkaampaan yhteistyöhön elämän eri alueilla. Raamattupiiri klo 17 srk-talossa. Kahvitarjoilu klo 17.30-18. Jumalanpalvelukset: Su 3.2. ei kuntoliikuntaa srk-talolla. Kirkkokahvit voi tarjota esim. Perhemessu klo 10 kirkossa. Kynttilänpäivän sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Saastamoinen, Helenius, Karhu, kirkkokuoro. Majataloillat ovat nekin vakiinnuttaneet paikkansa. ”Hyvinvointia mielenterveydestä” –luento klo 18 kirkossa, perheterapeutti Anja Nwose: Riitele rakentavasti. klo 12 Yhteiset syntymäpäiväjuhlat Pappilanniemessä. Kirkkoherranvirasto suljettu koulutuksen vuoksi. Päivähartaus Sauvolassa klo 14. Välillä saatamme ajatella, että vain oma mielipide on ainoa oikea tai oma tapamme toimia johtaa parhaimpaan lopputulemaan. Tietoa Yhteisvastuukeräyksestä, Pia Markuslahti. Kastettu: Sipe Voitto Juhani Kallio. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Illan juontaa Teemu Salminen. Monenlaista toimintaa on tarjolla lähes vauvasta vaariin. Ilmoittaudu lipaskerääjäksi diakoniatyöntekijälle, puh. Muut tilaisuudet: Ke 30.1. Lauluntekijävieras Juha Salmesvuori. Iltaan kutsutaan 25-40-vuotiaita kaupunkilaisia suunnittelemaan teemallisia Kohtaamisen foorumeita. Musiikki Maaret Manni-Korpi, Minna Horelli (laulu) ja Pekka Tynskä (laulu) sekä Jasmiina Korpi (viulu). Eläkeikäisten toiminta: Ikääntyvien kuntoliikunnat: HUOM! Ma 4.2. Mikäli haluatte kinkerit pidettäväksi kotonanne, ottakaa yhteys kirkkoherranvirastoon. Myös EU-ruokatavaroiden jako jatkuu srk-talolla. Nuoret ja nuoret aikuiset: Nuorten ilta joka ke klo 18-21 seuriksella. SÄÄKSMÄKI Uusi valtuusto aloittaa työnsä A kaan uusi kirkkovaltuusto aloittaa työnsä torstaina kokoontumalla valtuuston ensimmäiseen kokoukseen. Luottamushenkilön tehtävänä on perehtyä asioihin ja niiden taustoihin, mutta myös arvottaa asioita. Karema, Salmesvuori, lastenohjaajat. Tule juttelemaan Riinan kanssa. 040 839 5975 tai 040 709 1691. Su 3.2. Messussa on palveluryhmänä päiväkoti Versolan kannatusryhmä. 040 358 3342. Itselläni on takana yksi aiempi valtuustokausi seurakunnan hallinnossa. Liput 20 €, lippuja Kyläpaikasta mato klo 9-15 ja pe klo 9-13. Naisten lentopalloa ma klo 19.30-21 Kärjenniemen koululla. Puhutaan kesän 2020 mahdollisesta Viron riparista. Messussa otetaan käyttöön kastepuu. Raamattutunti Juha Heinonen. Asioista keskustellessamme puhumme helposti toistemme ohi. Ke 13.2. Tiedoksi: Kinkereitä pidetään jälleen kevättalven aikana. Sanan ja laulun hetki, korsurovasti Erkki Vappula. Perhekerho lasten tiloissa joka torstai klo 1011.30. Perhekerhot pe klo 9.30-11.30. To 7.2. Ti 5.2. Ma 4.2. Järj. Vapaa pääsy. Vaikutelma, jonka kotiseurakunnastamme olen tästä näkövinkkelistä saanut, on varsin vakaa. Harvoin ns. Vihitty: Petri Markus Siivonen ja Helene Laura Alexandra Fontaine. Toissa sunnuntaina osui silmiini Aamulehdestä toimittaja Heidi Pesosen kolumni, jossa hän esitti kolme lausetta, joita toivoisi kuulevansa useammin. Lapset ja perheet: Su 3.2. Messun jälkeen lounas Pappilanniemessä ja Yhteisvastuu –info. Ke 6.2
Rakkaudella kaivaten Vesa Henna & Mustafa, Tomi ja Juho Äiti, Isä ja Sanna On paljon turhaa joka vain hajoaa tuulessa. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 8-18, la 9-15 Ammattitaitoiset myyjämme auttavat ilman ajanvarausta kalusteiden suunnittelussa kotiin ja mökille. Sydämellinen kiitos kaikille surumme jakaneille. Tule ihastumaan valikoimaan ja pyydä tarjous! Meiltä kalusterunkoja jopa parissa päivässä! Löydät meidät myös Facebookista! Kysy myös kuljetuspalvelua! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 www.visionliukuovet.fi www.keittiokalustetukut.fi Hyvä valikoima näyttäviä välitilalevy jä ! Ilmettä keittiöön helposti ja edullisesti. 010 470 4302 akaanhautaustoimisto@gmail.com Akaalla Ti 5.2. ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. KEITTIÖT Rakkaamme Sanna Helena HELIN s. Meillä on se josta sanotaan niin maan päällä kuin Taivaassa. Jäi muistoksi lämpösi suloinen, silmäsi loiste, hymysi aurinkoinen. klo 18 AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Mainosten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. klo 12 Nordintie 5. Viialan Rukoushuoneyhdistys Saalem ry:n VUOSIKOKOUS su 17.2. Muut asiat. Muistotilaisuus lähiomaisille. Rakkaamme Tiina SAARI s. Rakkaudella aivaten Johannes Juha, Katja ja Paavo Muori sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Toijalan siunauskappelissa 10.2.2019 klo 14. MEDIALÄHETYSTILAISUUS Videokooste suurtehomissioista maailman miljoonakaupungeissa Ari Talja pastori Heikki Uusikylä laulaja Rahalahja lähetystyölle Akaassa ti 5.2. Kiitokset myös Tays RS2 ja Pirkanmaan Hoitokoti. Esillä: sääntöjen määräämät asiat. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark. 24.9.1972 k. 1.1.2019 Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. 9-12.30 ja 13-15) PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute • Sähköisesti osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI • Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella 0800 9 6675 klo 6–11 Postin päiväjakelualueella 010 5844 170 klo 9–15 JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. klo 18 Helluntaiseurakunta, Asemantie 32 Tilaisuuden järjestää yleiskristillinen medialähetysjärjestö IRR-TV yhteistyössä Akaan helluntaiseurakunnan kanssa. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € /kk • 3 kk laskutusvälillä -5 % • 6 kk laskutusvälillä -10 % • 12 kk laskutusvälillä -20 % Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 liu ku ov et ko m er ot kh hka lu st ee t w cka lu st ee t lankap. Toivomuksena yksi ruusu arkulle. 010 584 4170 (ark. Omalta tehtaaltamme kaapit nopeasti erikoismittojenkin mukaan. AkAAn HAutAustoimisto Valtatie 4, 37800 Akaa, puh. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 27 Surun kohdatessa Yhteydenotto meihin on luonteva tapa aloittaa hautausjärjestelyt. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. 10.6.1974 Toijala k. Neuvomme ja palvelemme kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä. 19.1.2019 Akaa Nyt enkelten kanssa käyt käsityksin, ei jätetty meitäkään tänne yksin. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 28 € • 6 kk 52 € • 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Hallitus Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi
Rekisteröidy yhteisöön op.fi/yhteiso . Kokouksen aluksi sairaanhoitaja Sirpa Hämäläisen tietoisku aiheesta ”Unihygienia”. Nyt kysymme teidän tarpeitanne ja toiveitanne asiasta. Niiden lisäksi sisäistä joukkoliikennettä tullaan kehittämään tulevaisuudessa. 044 021 0011 Vastaa joukkoliikennekyselyyn ja vaikuta Akaan kaupunki on uudistamassa joukkoliikennettä vuoden 2019 aikana. Kaupungin hankkimista henkilökuljetuspalveluista merkittävin osa koostuu koulukuljetuksista sekä palvelukuljetuksista. VUOKRATAAN 37m² valoisa 1 H+K 0400 632 731 KERROSTALOYKSIÖ 32m² Toijalassa lähellä asemaa. 53 tai 47 e). 28 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu OSTETAAN kuolinpesät, varastot, kodin irtaimistot. 040 704 5028. Vuoden 2018 lahjoitukset, 20 580 e, tehtiin omistaja-asiakkaita kuullen vähävaraisten lapsien ja lapsiperheiden, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten, mielenterveystyön, lähiluonnon ja lastensuojelutyön hyväksi. Akaan kaupungin verkkosivuilla www.akaa.fi on julkaistu joukkoliikennettä koskeva kysely. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Omistaja-asiakasyhteisössä äänestät pankin hyväntekeväisyyslahjoitusten kohteista. Soita ja varaa aika numerosta 0100 0500 tai osoitteessa op.fi, niin hoidetaan homma kuntoon. Käsitellään sääntöjen edellyttämät asiat. Sampolantie 3. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Ostoja Myyntiliike Karin Tupa Tehtaantie 18, 37800 Akaa Puh. Pakkahuoneella, peruslipun hinnasta -4 e. Viime vuoden tapaan pankki lahjoittaa jokaista uutta omistaja-asiakasta kohden 5 euroa paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Tavataan ma-pe kello 8-20 ja la kello 10-16! Puhelun hinta 0100 0500 numeroon: normaali paikallisverkkomaksu tai kotimaisen matkapuhelinoperaattorin hinnaston mukaisen matkapuhelinmaksu. HALUTAAN OSTAA Akaan Seudun Ruskat ry:n VUOSIKOKOUS torstaina 14.2.2019 klo 11 Toijalan Sampolassa os. Asta Rakentaja -messut, 2 yhden hinnalla. 040 412 6545 Menoa ja meininkiä moneen makuun OP Tampereen omistaja-asiakkaalle elämyksiä etuhintaan! OP Tampere Oman kodin puuhaajille 1.-3.2. Kiitos jo etukäteen! Elinkeinopalvelut Paikalliset palvelevat. Viisufaneille Lailasta Lordiin -euroviisushow 16.2. Puh. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Hopeaja kultaesineet. Katso kaikki edut ja tarkat tiedot etujen lunastamiseen: op.fi/tampere . Etkö vielä ole omistaja-asiakas. Vastaamalla voit vaikuttaa. Löydät edut myös OP-mobiilista. Kansallisbaletin Muumipeikko ja taikurinhattu sekä juhlagaala Tampere-talossa 25.-26.5., lipun hinnasta -10 e (norm. huonekalut, kotim. Toivomme, että voisit käyttää aikaa 5-10 minuuttia kyselyn täyttämiseen 15.2.2019 mennessä. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Hallitus KOKOUKSIA VUOKRALLE TARJOTAAN SEKALAISIA Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com KOy Viialan Teponkuja 3:ssa vuokrattavana: Teponkuja 3, 37830 AKAA 1 h + keittiö + parveke 2 h + keittiö + parveke 3 h + keittiö + parveke Tiedustelut: A-isännöintipalvelu Oy puh. Heti vapaa. Lopputyhjennykset ja siivoukset
Pienokaisen sisarukset ovat Timo, Nina, Joni-Jarkko, Aleksi, Sarika ja Jone. Kultainen kiekko -nuorisostipendin saajien joukossa on Viialan Pyryn painija Eemeli Rautanen . Muuten kokoonpanossa ei tullut muutoksia. Laivalla syntyi suuri ilo, kun huomattiin, että vastoin kieltoa oli päässyt laivaan pari neitoakin pukeutuneena sotilaiksi. Pian pojat huomasivat neitosten kepposen ja sitten alettiin kyselyillä ahdistella neitoja ”miten parran kasvu on niin huonoa, onko miehen vastusta” ja niin poispäin. Anna-Kaisa Korpela jatkaa edelleen tukihenkilötoiminnan vetäjänä.Seuran viidennessätoista vuosikokouksessa luovutettiin Hyvän Mielen kunniakirja Ari Hiltuselle tunnustuksena ja kiitoksena ripeästä toiminnasta seuran uuden toimitilan järjestämisessä ja sponsoroinnissa. Johtokunta Uutisia Toijalan Poikain Viron matkalta kirjoitetaan meille: Se oli Pyhän Henrikin päivänä, jolloin lähti eversti Kalm esikuntineen ja miehistönsä kera Helsingin satamasta veljeskansamme virolaisten avuksi. Syntymämitat olivat 3140 grammaa ja 49 senttiä. Tietoa opiston kurssitarjonnasta saa soittamalla numeron 03 569 17100 tai netissä osoitteessa www. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 29 Anna Hurmerinta johtaa Akaan seudun mielenterveysseuraa Vauvauutisia Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Irja, torstaina Alli, perjantaina Riitta, lauantaina Jemina, Lumi, Aamu, sunnuntaina Hugo, Valo, maanantaina Ronja, Armi, tiistaina Asser. tammikuuta. 1919 4.–8.2. 21 p:nä 1919 jätti Toijalan kansakoululle käytettäväksi, 2000 markkaa heti ja 3000 markkaa liitettäväksi yhtiön aiemmin samaa tarkoitusta varten lahjoittamaan rahastoon, varattomien koululaisten ravitsemiseen. helmikuuta. Puheenjohtajaksi valittiin Anna Hurmerinta , ja rahastonhoitajana aloittaa Lilli-Mari Lehmijoki . Virpi Salastarolle ja Toni Saloselle Akaan Toijalaan syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalassa tyttö 19.1. Pituutta oli 51 senttiä, painoa 4200 grammaa ja tukkaa sitäkin enemmän. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Lauantaina 1. Akaan Seutu Akaan seudun mielenterveysseuran hallituksessa puhaltavat uudet tuulet. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, jonka vapaaehtoinen kahvimaksu menee yhteisvastuukeräykseen. helmikuuta Yleisöltä Lausumme täten sydämellisimmät kiitoksemme Toijalan Tapettitehdas-yhtiölle siitä 5000 markan lahjasta, jonka mainittu yhtiö tammik. Paajanen on sanoittanut kappaleita muun muassa Samuli Edelmanille , Katri Helenalle , Rajattomille, Club for Fivelle ja Suvi Teräsniskalle . Laulun ja eläkööhuutojen kaikuessa erkani laivamme armaan Suomen rannoilta. Kalle Kaiharin tukisäätiö muisti akaalaispainijaa Tarja Antola Kauppaneuvos Kalle Kaiharin tukisäätiö on jakanut stipendejä 37 nuorelle pirkanmaalaisurheilijalle. valkeakoski.fi/valkeakoski-opisto. Stipendin saajat ovat iältään 16–23-vuotiaita. Silloin voi tutustua kansalaisopiston aikuisopetuksen kurssitarjontaan ystävän mukana.Ystävän viikolla voi mennä tutustumaan kursseille myös oma-aloitteisesti. kello 23.21. Lisäksi Paajanen on tehnyt lukemattomia levytyksiä eturivin artistien kuten Mikko Kuustosen ja Vesa-Matti Loirin kanssa. Sisarukset ovat Veeti Salastaro ja Topi Salonen . Mirkka Paajanen on helsinkiläinen laulaja ja lauluntekijä. Artistivieraana on Mirkka Paajanen , lauluntekijävieraana Juha Salmesvuori , ja raamattutunnin pitää Juha Heinonen aiheesta Kristus kirkkauden säteily. Keskusteluryhmät jatkavat edelleen, uutta tukihenkilökoulutusta suunnitellaan pidettäväksi, ja kirjallisuusterapiaja runoiltaakin on tulossa. Laura ja Paul Brownille syntyi potra poika 6. 17-vuotias Rautanen opiskelee Kuortaneen urheilulukiossa.Kaiharin tukisäätiö jakoi stipendejä yhteensä 40 000 euroa. Sen aikana kokoontuu pyhäkoulu kulmasalissa. Koulutukseltaan hän on yhtyeja orkesterimuusikko sekä laulupedagogi. kello 00.06. Hauskasti kului matka Helsingistä Tallinnaan. Anna-Kaisa Korpela ja Sirkka Salminiemi kiittivät Ari Hiltusta tuesta Akaan seudun mielenterveysseuran toimitila-asioissa.. Valkeakoski-opiston sivuilla on ystävänpäivän kampanjan haaste, johon voit osallistua ystäväsi kanssa #valkeakoski_opisto. Syntymämitat olivat 3740 grammaa ja 52 senttiä. Uusi tila mahdollistaa sen, että seura voi toimia entistä monipuolisemmin mielen hyvinvoinnin edistämiseksi paikkakunnalla. Mirkka Paajanen tulee Loimun artistivieraaksi Akaan Seutu Vuoden 2019 ensimmäistä Loimua vietetään kynttilänpäivänä 3. helmikuuta Akaan seurakuntakeskuksen yläsalissa kello 15–17. Loimuun on vapaa pääsy. Viime vuonna Paajanen voitti Tangomarkkinoiden Kel onni on -sanoitus ja sävellyskilpailun. Akaan Seudun tapahtumapalstalta MeNytistä löytyy lisää tietoa seuran toiminnasta kevään aikana. (viikko 6) Maanantai Jauhelihakastike, täysjyväpasta, salaatti Tiistai Broilerijuustokeitto, leipä, tuorepala Keskiviikko Uunimakkara, perunasose, salaatti Torstai Kalastajan kalavuoka, punajuuri, salaatti Perjantai Kasvishernekeitto, ruisleipä, tuorepala tai pinaattikeitto, kananmuna, leipä Minna ja Jose Lankiselle Akaan Viialaan syntyi Taysissa poika 15.1. Anna Hurmerinta Ystävän viikolla pääsee kansalaisopiston kursseille ilmaiseksi Akaan Seutu Valkeakoski-opistossa vietetään taas Ystävän viikkoa 11.–17
Ilmoittaudu viimeistään 31.3. Kerhopäivä ti 5.2. Ke 6.2. Laivalla soittaa Lasse Hoikka & Souvarit. Tilaisuus on avoin kaikille. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Maanantaikerho. 18.00 20.00 Viialan työväentalo, Rientotie. klo 14.15 tulee kerhoomme Jaanan Jalkahuollosta Jaana kertomaan omasta työstään ja miten pidetään huolta omasta hyvinvoinnistamme. Ti 26.2. Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Teatterimatka. Mukaan vaan tutustumaan ensiapuun! Toijala-Akaa Rotary Club ry Viikkokokous. 18.00 Akaan kirkko. Pärnussa (Estonia Medical Spa, puistotalo). Risteily Turku-Tukholma-Turku iltalähtö. Lähde nauttimaan teatterista hyvässä seurassa. Ilmoittaudu Marja puh. 040 583 0797) Puolukkapolku 1. 30 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu A-Volley Ry Seuratoimijoiden yhteispalaveri. Lumikenkien vuokrausmahdollisuus (Lempäälän Lumikenkäilijät ry, varaukset p. Viikonlopun seminaari 1.-3.2. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset 24.2. Havia puhuu kirjastaan Minun Vironi suomalaisten kokemuksia ja toimintaa Virossa 1960-1990-luvuilla. Tarkemmat tiedot jäsenille lähetetyssä sähköpostissa. To 14.2. Kokoonnumme klo 13.00. Historioitsija, tietokirjailija Jari P. Ruokailu seisovasta pöydästä, kahvi + pulla sekä matkat. Voit myös soittaa jäsenrekisterimme hoitajalle Raijalle p. Teatterimatka laulunäytelmä Pikku Pietarin piha -esitykseen Valkeakosken kaupungin teatteriin. Tiina Salminen tulee esittelemään yksilöllisiä laukkuja, lompakoita ja huiveja ym. Tiloissa kangas sekä videotykki käytettävissä. Lipun hintaan sisältyy myös väliaikatarjoilu sekä bussikuljetus Viialan taksiasemalta klo 13.45 ja Toijalan S-Marketilta klo 14.00. Messu Tuomiokirkossa klo 10, kirkkokahvit ja lounas kotimatkalla. Kirkonkylän koulun puolesta kannatusyhdistys Koko perheen talvitapahtuma. Laaksola. peliin (myös Akaan Rotaryklubi tervetullut). 10.00 Viialan Sampolassa. kirjapiiri klo 12.30-14.00. 0400 481 937. Lähtö Toijalan S-Marketilta klo 12.30. 050 575 9288. Tervetuloa! Kahvi ja arpajaiset. Akaan Seudun Invalidit ry Kerho. arvauksia on saatavana S-Marketin edustalla (mikäli niitä on vielä jäljellä). Lähtö S-Marketilta klo 18 ja paluu heti näytöksen jälkeen. Tervetuloa! SPR Akaan Osasto Ensiapuryhmä. päivä! Akaan Lähitori Akaan Lähitori. Akaan Seudun Ruskat ry Tarinatupa. Ma-to 20.-23.5. Tiedoksi uimahallija kuntosalireissuun lähteville. Tampereella korvaa viikkokokouksen. 13.10, Sotkialla n. Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry Viron itsenäisyyspäivä. Su 17.2. Nesteen luona olevalla pysäkillä olemme n. Pakkasraja -10. Viron itsenäisyyspäivän tilaisuus. mennessä Elina Vaittiselle 050 348 0937. Esiintyjänä upeaääninen Johanna Försti. 12.00 Akaan hautausmaa. Su 10.2. Ohjelmassa 112-päivän mukaista toimintaa, mäenlaskua, poniratsastusta, arpajaiset, buffet... Bussi lähtee Lontilan perältä Lontilankujan risteyksestä klo 17.30 ja jatkaa Lontilantietä Toijalaan. Yhteyshenkilö Tuulia p. Huomio! Tarkentunut lähtöaika. Arvauksia myyvät klubin jäsenet helmikuun ajan ja la 16.2. Esitys alkaa klo 15. Lippuja rajoitetusti. Laukkuesittely. Ma 11.2. Akaan Maaja Kotitalousseura ry Teatteri-ilta. Pidetään kokous 8.2.2019 klo 14.00 4H:n kerhohuoneella, Haavistontie 7, 37910 Kylmäkoski. Yhdistystä voi tukea myös osallistumalla arpajaisiin, ryhtymällä S-ryhmän kannustajat -ohjelmassa yhdistyksen kannustajaksi tai lahjoittamalla. Talkookahvit tarjotaan kastamisen kera. Akaan kansalliset seniorit ry Muistikerho. lähenee. mennessä p. Toijalan Näyttämön Havannan kuu. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Tipurin kyläyhdistyksen ja Kylmäkosken VPK:n kanssa. Omat eväät mukaan. 0400 592 949. 17.50. Pe 1.2. Pe 1.2. Ke 30.1. Ke 30.1. 18.00 20.00 Toijalan Sampola. Jäsenmaksut matkalla. La 2.2. 14.15 Sampolassa. Lions Club Toijala ry Akaan Akka -arvauskilpailu. Kahvitarjoilu. Su 24.3. Lähtö teatteriin 3.2. Olemme varanneet lippuja tenori Jyrki Anttilan konserttiin. Toijalan Mieskuoron kevätkauden harjoitukset maanantaisin klo 18-20 Toijalan Sampolassa. klo 18.00 valtakunnallisella Marttapäivä-teemalla.Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet jäsenet. 13.00 19.00 Nokian työväenteatteri. Kahvitellaan ja pelaillaan. Tervetuloa! Akaan Reumayhdistys ry Liity jäseneksi tai kannatusjäseneksi. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. 050 575 9288/Tuulia. klo 9.00 Sampolassa. Kahvia saatavilla ja kivat arpajaiset esittelijän tuotteista. Akaan seudun mielenterveysseura ry Keskusteluryhmät. Lähtö Uudentalon tilalta Hormistontie 210 klo 14.00. Ystävänpäivänä 14.2. Aluejärjestön matka Viron Haapsaluun 20.-23.5.2019. Näkemisiin! Kylmäkosken Martat ry Kylmäkosken Martat ry. Noche de Perlas/Helmien yö -konsertti. Tule ja tuo ystäväsikin. ei viikkokokousta. Nuotiopaikalla on makkaran paistomahdollisuus. Kahvitarjoilu. klo 9.00, tuolijumppa ja askartelu klo 10.00, kahvit klo 10.30, keppijumppa, laulukerho Pirteät, Pulinakerho klo 12.30-15.00, bocciaa. Hengitä ja hengästy -jumpan vetää tällä kertaa Kati. Koko perheen yhteinen talvipäivä Tipurin uimarannalla. Ma 4.2. Ke 30.1. Ti 5.2. Ma 4.2. La 2.2. Ma 4.2. Toijalan seurakuntatalon alasalissa klo 15. Ohjelman hinta 20 euroa; ennakkoon myynnissä: Jalkahoitola Jalkapohja, Vaateliike Huuska, Parturi-Kampaamo Vehmas, OP Akaa, Allin Pirtti sekä klubin jäsenet. Myös hyvä tila koulutustapahtumiin. Lisätietoa yhdistyksen kotija fb-sivuilla. Bussi kulkee Sotkian kautta (Kirkonkylän ristillä n. Power Cup ja ensi syksyn suunnitelmat. Tervetuloa! Tarkennusta uimahallireissuun. Pelataan bocciaa. ja ti 5.2. Akaan Vasemmistoliitto ry Viialan Sampolan varaukset. Tuotto lahjoitetaan uuden Kirkonkylän koulun toimintaan. Hinta 60 e 1 hlön A-hytti ja 50 e 2 hlön A-hytti. Huomio teatteriin lähtijät; Lontilanjokilaakson kylät ry:n ja Lontilan seudun VPK:n yhteinen teatterimatka Hämeenlinnaan pe 15.2. 13.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Harjoituksen aiheena hypotermia eli potilaan lämpimänä pitäminen. Tarkempia tietoja saat ilmoittautumisen yhteydessä. Varaukset ensisijaisesti numerosta 03 543 4530/ Viialan Sampola tai 0400 734 536/ Jorma tai 0400 699 953/ Jussi. Lempäälän Seudun Samoojat ry Lumikenkäretki. Ovelta klo 17.00 alkaen. Mieskuoron harjoitukset. kakkukahvila Metsolasalissa klo 13-15.30. syntymäpäivät, kastajaiset, muistotilaisuudet, ym. Kaikki lämpimästi tervetulleita. Kotisivumme löytyy www.akaanreumayhdistys.fi, siellä on helppo ilmoittautua jäseneksi. klo 17 srk-talon alasalissa. Ke 30.1. Tervetuloa maanantaisin klo 13-14.30 kaikille avoimeen kohtaamispaikkaan Majakalle, Meijerintie 1 tai keskustelukerhoon parillisten viikkojen torstaisin srk-taloon (toinen kerros) klo 13.30. Raija vastaanottaa käteisellä vuoden 2019 jäsenmaksuja klo 15-16. Pe-la 1.2.-2.3. Toijalan Mieskuoro ry. Kahvi ja arpajaiset. Ilmoittautuminen Hilkalle sähköpostiin 7.2. Maksu kerätään matkalla. Tervetuloa! Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Tapahtumat pe 1.2. Tervetuloa mukaan! Soita Lealle lähdöstäsi 040 709 6840. tervetuloa yhdistyksemme jäseneksi tai kannatusjäseneksi. 15.00 Verkatehtaalla Hämeenlinnassa. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Hinta jäseniltä 20 e, maksetaan yhdistyksen tilille FI97 5472 0440 021382. Tarinoinnin lomassa esittelyssä harvinainen ammatti. To 31.1. Paikalla vanhusja vammaispalvelujohtaja Eveliina Kiiski kertomassa ikäihmisten ajankohtaisista asioista klo 10-11. Vuosikokous. 040 778 5145 tai Tuula puh. Paluu käänteistä reittiä. Tervetuloa juhlimaan 120-vuotista järjestöämme. To 7.2. 18.00 Haavistontie 7, 4H:n kerhotilat, Kylmäkoski. Vuoden jäsenmaksulla 15 e saa neljä Reuma-lehteä sekä vertaistukea ja paljon yhteisiä tapahtumia. Kunniatervehdys Viron vapaussodassa kaatuneiden vapaaehtoisten akaalaisten muistomerkillä. Kaikki uudet mieslaulajat tervetulleita kuoroon.. 12.00 16.00 Tipurin uimaranta. 10.00 11.00 Toijalan ABC:n kabinetti. Kohtaamispaikka Lähitorin ja Narikan yhteiset avajaiset. 15.00 16.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala. Toijalan Metalli ao 169 Veteraanit. mennessä. Lähdemme klo 13.15 Toijalan torilta kimppakyydein. Tilaisuus kaikille avoin! Tervetuloa! Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. Ke 20.2. 13.15. 18.00 Valkeakosken teatteri. 19.15 Akaan pääkirjasto, Köyvärintie 1, Toijala. To 31.1. Kalakerho kokoontuu Shellille klo 9.30. Nahkialanjärvi. Toijalan Elintarvike/eläkeläiset Risteily Viking Gracella 14.-15.5. Toijalan Marttayhdistys ry Maailman suurin marttailta. To 31.1. Toijalan Kinossa Aino-elokuva klo 13.00. Ma 4.2. Tilaa juhlatilasi ajoissa mm. Matka noin 4 km metsämaastossa ja kesto noin 3 tuntia. Päivi vastaa 050 378 7876 jos kysyttävää. 15.30 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala. Järjestely / siivoustalkoot. Kokoonnutaan ensin Hakkarin Nesteelle kyytien järjestelemiseksi klo 13.30. Su 3.2. aloitamme Marttojen 120-juhlavuoden maailman suurimmalla marttaillalla to 31.1. Pe 1.2. Kokoonnumme 31.1. Saatu tuotto käytetään paikallisesti hyväntekeväisyyteen. Esitelmä älykiekosta: Miska Kuusisto. 9.00 12.00 Kirkkotori 10, Toijala. Kylmäkosken Aseman koululta klo 13. Vuosikokouksen aluksi sairaanhoitaja Sirpa Hämäläinen kertoo unihygieniasta. Rentouttava kylpyläviikko. LC Toijala/Arvo Ylppö Kirkkokonsertti. Sitovat ilmoittautumiset 30.1. Perinteiseen LC Toijalan arvauskilpailuun, missä veikataan, milloin Akaan Akka ui avovedessä, voi osallistua jälleen tänäkin vuonna. Lontilanjokilaakson kylät ry Teatterimatka Hämeenlinnaan 15.2. 13.30 Uudentalon tila Hormistontie 210. 13.20) Toijalaan, josta kyytiin pääsee vanhan Siwan edessä olevalta pysäkiltä. To 31.1. Kaikille avoin lumikenkäretki Vähä-Kausjärven laavulle lauantaina 2.2. Asialistalla mm. Matkan hinta 30 e jäseniltä ja ei jäseniltä 35 e, hinta sisältää lipun ja kuljetuksen lisäksi väliaikatarjoilun; kahvi/ tee/mehu ja pulla. Su-la 3.-9.2. Soittele Heikki 040 577 7247. Hinnasto nettisivuillamme. Risteily kaikille avoin. Vuosikokous. 18.00 Toijalan Monari. Konserttimatka on kaikille avoin. Huom. mennessä. Ma 4.2. Teatteri 21.2. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Aluejärjestön matka. Säävaraus. Muistakaa ilmoittautua Maurille Tappara -TPS 15.2. Su 24.2. La 2.2. Matkalta pääsee mukaan. Muistotilaisuus on avoin kaikille. Kirkkopyhää vietetään Tampereella
Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Tossua toisen eteen -kävely. 9.45 verenpaineja painonmittausta, klo 10 askarteluja bocciakerho. Toijalan seudun Sotainvalidit ry Torstaikerho. 0500 628 849. helmikuuta kello 16–18 Akaan Seudun toimituksessa (Alventie 4, Toijala). Ilmoittautumiset 31.5. Karille puh. Häkkisen veljesten lisäksi mukaan unelmakeikkaan lähtee Allu Nygren (Vili Mattila ), vaikka on vannonut poliisi-avovaimolleen Leilalle (Mimosa Salminen ) pysyvänsä erossa rikoksista. Myös MeNyt-palvelun käyttöönottoa harkitsevat yhdistykset ovat tervetulleita tilaisuuteen. Akaan Seutu Akaan Seutu järjestää yhdistyksille opastustilaisuuden MeNyt-palvelusta tiistaina 5. Tilaisuuteen voi ilmoittautua 4.2. Tervetuloa Osuuspankin vieraaksi. Pe 1.2. Ähtäriin pandoja katsomaan. Nuoret Kotkat menemme tänään keilaamaan Työväentalolta lähtö 17.30 Toijalaan kimppakyydein, tervetuloa joukolla mukaan. Viialan Eläkeläiset ry Sampolan tapahtumia. klo 17. maaliskuuta Kun kevätaurinko lämmittää ja tiet alkavat sulaa, ihmiset alkavat potea parantumatonta autokuumetta. Enemmän ja vähemmän koheltava veljespari ei todellakaan ole penaalin terävimpiä kyniä, ja yleisö tuntui nauttivan. saanut Toijalan Näyttämön talvinäytelmä Havannan kuu on musiikillinen rikoskomedia, josta ei vauhtia puutu. Ke 30.1. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. vaihtuvana tuntina Booty&Abs, uusi ohjelma! ToVoLi ry monipuolinen tarjonta ryhmäliikuntatunteja joka päivä! Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli.sporttisaitti.com seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille! Liisa Ahokas Toijalan Sampolassa ensi-iltansa lauantaina 19.1. Kanerva esittää Häkkisen veljeksistä Jamppaa, toista näytelmän ”daltoneista”. Koheltamista riittää. Tervetuloa kaikki mukaan! Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikko 5-6 ryhmäliikuntaa joka päivä, sen lisäksi mm. Laulut sujuvat pääasiassa Lasse Kanervan johdolla. Näytelmän lavastustyöryhmä, puvustaja ja rekvisitöörit ansaitsevat isot taputukset. asti toimittaja Tarja Antolalle numeroon 044 7557 211 tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ akaanseutu.fi Toijalan Moottorivenekerho ry Venemessumatka. Ilmoittautumiset viim. 13.00 Akaan Seudun Osuuspankki. La 16.2. Voit ottaa mukaan myös käsityön, kuten ennen oli tapana. Laulujen sanat panevat haaveilemaan, ja pullistelemaankin. klo 11.00 VREL:n Toijalan osaston vuosikokous Sampolassa. Joukon ainoa selväjärkinen on kaapattu tyttö (Tiina Mälkiä ). Havannan kuu paistaa ja ei – välillä tapahtuu liiankin kanssa KULTTUURI taa helmi-maaliskussa, 8 lauantaita, hinta 60 e. To 31.1. 8.00 18.00 Messukeskus Helsinki. Rikoksen suunnitteluun ja toteutukseen tulee monia mutkia, kun mukaan sähläämään tulevat narkolepsiasta kärsivä perintämies Hoss (Kari Lankinen ), hautausurakoitsija Juuli Keppilä (Maiju Lankinen ) ja Jampan avovaimo Pike (Sanna Haapaniemi ). Jossain kohdin musiikki ei vie näytelmää eteenpäin – päinvastoin muutaman kerran se katkaisee kohtauksen.Näytelmässä on paikallisväritystä, eli se on tapahtuvinaan Toijalassa, joka sekin näytti katsojia ilahduttavan. ja su 3.2. klo 10 11 kuntosali vanhainkodilla. Lounaspirtti klo 14.00. 18.00 Kuntoaskelen kokoustila Keskuskatu 38-40 Viiala. Sen käsikirjoitus on toistasataa kirjaa kirjoittaneen ja kerta toisensa jälkeen palkitun Tapani Baggen. Ke 6.2. Marianne Lahti esittelee meille uusia pankkipalveluita, mm. 040 506 7826 tai hilkka.heinonen42@gmail.com. Toijalassa linja-auto on klo 17.15 torin pys. Toijalan Näyttämö. Ti 5.2. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.1.2019 31 r a d i o Monipuolisin iskelmä ja paras pop ONKO SINULLA PALVELU TAI TUOTE, JONKA HALUAT LAAJASTI PIRKANMAALAISTEN TIETOISUUTEEN. Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Nuoret Kotkat. To 31.1. Havannan kuu antaa katsojan odottaa jonkin aikaa varsinaista juonta, mutta kun se selviää, alkaa tapahtua joskus ihan liiankin kanssa. Viialan Marttayhdistys ry Maailman suurin Marttailta. mobiilipankkia, voit ottaa mukaan oman älypuhelimesi tai tablettisi. Hallituksen kokous 5.2. klo 10.00. Marttatoiminnan 120-juhlavuoden merkeissä kaikki marttayhdistykset Suomessa järjestävät samana päivänä marttaillan. To 31.1. Lähtö linja-autolla klo 8.00 Viialan taksikopilta ja klo 8.15 Toijalan S-marketilta. Hallitus klo 10.30. Tule tuotteinesi ja palveluinesi esille! Näy kattavasti ja monipuolisesti Pirkanmaan Lehtitalon juurevissa paikallismedioissa! Ota tavaksesi! Ota Pirkanmaa haltuusi MAAKUNTAPAKETILLA Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset Kaipaatko apua MeNytin käyttöön. 17.30 19.40 Viialan Työväentalo. Tehdään yhdessä Pirkanmaan vahvuudet näkyviksi, kuuluviksi ja tuntuviksi. Kaikkien unelmana on kuitenkin Havannan kuu. Ti 19.2. Havannan kuu paistaa vielä pilvien takana. Tossua toisen eteen -kävelyt yhdessä Akaan seudun diabetesyhdistyksen kanssa 6.2. Seuraavat esitykset la 2.2. Näytelmän on ohjannut teatterista, televisiosta ja elokuvista tutuksi tullut Ari Myllyselkä . Vene 19 Båt -venemessut lauantaina 16.2. Vapaaehtoinen kahviraha. To 31.1. Ke-ke 30.1.-6.2. 19.00 21.00 Toijalan Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. Ystävänpäiväristeily 11.-12.2. Havannan kuussa touhuavat muun muassa Jamppa (Lasse Kanerva, vas.), Pike (Sanna Haapaniemi) ja Make (Heikki Haapaniemi). Maakunnan Matti toteuttaa Sinun ilmoitus-, mainosja markkinointikampanjasi. Elokuussa sokkomatka, josta myöhemmin. Ti 19.2. klo Lepposilla harjoitukset, klo 12 tiistaikerhossa mm. Viialan Eläkkeensaajat ry Työväentalon ohjelmaa. Ma 4.2. Matalan kynnyksen ryhmäliikunToVoLi ry Uskollisuuden kilta Uskollisuuden killan kokous. Lähtöpaikat ja ajat: Toijala Nahkialanjärvi, tapettitehtaan piipun luota klo 18.15, Viialan tori ja Urjala Majakan piha klo 17.45. 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi www.akaanseutu.fi www.lvs.fi www.shl.fi www.ylojarvenuutiset.fi www.radiosun.fi Autot ja liikenne -teemasivut ilmestyvät 20. Helmikuun killan kokous pidetään Akaan Seudun Osuuspankin kerhohuoneella, Valtatie 8. Autot ja autoilu sekä kaikki niihin liittyvät asiat ovat suuressa murroksessa. Työväentalolla 5.2. Kohtaukset ovat kohtuullisen napakoita ja etenevät vauhdilla, eikä vitsien päälle odoteta naurettavan. Ma 11.2. mennessä Hilkalle puh. Tervetuloa mukaan naiset ja miehet. Kumpikaan veljeksistä ei ole ihan penaalin terävimpiä kyniä, joten sählinkiä riittää ja kuten odottaa saattaakin, kaikki ei mene ihan putkeen. Ota reippaasti yhteyttä! Maakunnan Matti Puh. VREL Toijalan Osasto ry Vuosikokous. Ilmoittautumiset ja lisätiedot nettisivuillamme. Tervetuloa mukaan! Toijalan Näyttämö Havannan kuu musiikillinen rikoskomedia. 8.2. La 2.2. Maken roolissa nähdään Heikki Haapaniemi . Häkkisen veljeksillä, hölmöillä pikkurikollisilla, on ajatus laittaa taloutensa kuntoon megaidiksen avulla ja päästä etelän lämpöön ihailemaan Havannan kuuta. klo 13.00 Kari Salo kertoo Runebergistä. klo 10 siivoustalkoot Sampolassa, laitetaan alakerta siistiksi. Kokoonnumme kahvittelun ja seurustelun merkeissä. Tilaisuudessa kerrataan MeNytin käyttöä netissä ja harjoitellaan tapahtumapäivitysten tekemistä. Kesäretki 9.-10.7. apteekkari Tuula Teinilä tulee kertomaan lääkkeistä ja Kela-korvauksista. Riemastumista saivat aikaan kuitenkin näytelmän henkilöiden sarjakuviin ja tv-ohjelmiin liittyvät nimet ja hahmot. Tervetuloa! Käynti kokousstilaan takaoven kautta. Opastuksen lomassa juodaan pullakahvit. Näytelmän toteutus on näyttävä ja musiikkia riittää. kerhotalo Sampola. Hinta: kerhonjäsenet 10 euroa ja ei jäsenet 25 euroa (sisältää sekä matkan että lipun messuille). Arpekon linja-auto saapuu Viialaan klo 17.00, Halppiksen pysäkki, terveyskeskuksen pysäkki ja Jokisillan pysäkki
041 319 9311 • Hoivapalvelut • Sairaan lapsen hoito • Asiointiapu • Ruoanlaitto • Kodinhoito• Pihatyöt www.lakkakivitalot.fi Tommi Riihimäki, puh. 050 512 2211 kale@lehtovaara.net Teemu Ijäs, puh. eteisessä • Meiltä saat vuosikymmenten kokemuksella hyvän suunnittelun ja mittauspalvelun MYYMÄLÄ: Tampereentie 19, Lempäälä, p. • Lempi-liukuovet omasta tuotannostamme määrämitoin yksilöllisesti vaikkapa vanhojen kaapistojen eteen esim. Myös kiveniskemien paikkaus. 30 mallia ! VAIN 2 PÄIVÄÄ Meiltä saa myös luotolla. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Eijuska Eijuska69@gmail.com Puh. KIINTOKALUSTEET KODIN KAIKKIIN TILOIHIN SAATAVANA NAHKAJA KANGASVAIHTOEHDOIN KOKO KALUSTO SAATAVANA NAHKAJA KANGASVAIHTOEHDOIN SAATAVANA NAHKAJA KANGASVAIHTOEHDOIN SAATAVANA NAHKAJA KANGASVAIHTOEHDOIN Toijalassa os. 010 524 4020 eerola@kalustetuote-eerola.fi • www.lempi-keittiot.fi MYYMÄLÄ: Tampereentie 19, Lempäälä p. Meiltä myös ikkunalasit. 32 Keskiviikko 30.1.2019 – Akaan Seutu • Vanhojen keittiöiden uudistukset esim. klo 11-18 ja torstaina 31.1. 040 555 8878. www.lempi-keittiot.. ovet ja tasot ym. klo 10-17. 040 187 9232 TUOTANTO JA MYYMÄLÄ: Ruususentie 10, Viiala p. Esillä n. GLASSDRIVE Toijala Akaan Autolasi Hämeenlinnantie 68, 37800 Akaa 0400 967 225 Juhani Kari www.akaanautolasi.fi Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 044 201 3932 tommi.riihimaki@lakkakivitalot.fi Kalervo Lehtovaara, puh. 03 543 5313 eerola@lempi-keittiot.. Valtatie 7 olevassa liiketilassa tänään keskiviikkona 30.1. Loppuunmyynti kaikki pois -30%-70% Tuulilasit, takalasit, sivulasit. 0400 858 534 teemu.ijas@evesa-talot.com Pyydä tarjous Lakka Kivitalosta! KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.fi, www.vmatikka.fi Puh. 03 375 2484, 0400 628 870 25 VUO DEN KOKE MUK SELL A ÄLÄ KÄRSI KUUMUUDESTA varaudu helteisiin jo nyt! Meiltä ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput ja maalämpöpumput myynti, asennus ja huolto! Etelä-Hämeen Eläinhoitola www.koirahoitola.fi LAADUKASTA TÄYSIHOITOA KOIRILLE JA KISSOILLE # Nyt myös koirien koulutukset ja koulutushalli # Eläinlääkäri Johanna Seppäsen vastaanotto # Tarvikkeet, puruluut ja ruuat # Pesut, trimmaukset ja kynsienleikkaukset Tassutie 1 13720 PAROLA p. 010 524 4021 TUOTANTO JA MYYMÄLÄ: Ruususentie 10, Viiala, p